1

TÄMÄ ON MINUN RUUMIINIHerran Pyhä Ehtoollinen kirkon elämässä

2

Tämän vihkon ovat lahjoittaneet:

LUTHERAN HERITAGE FOUNDATION

36380 Garfield Road Suite 3

Clinton Township, MI 48035

USA

www.lhfmissions.org

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖ

PL 127

00101 Helsinki

www.luthersaatio.com

Artikkelin on kirjoittanut prof. Hermann Sasse. Kirjoitus ‘Das heilige Abend-mahl im Leben der Kirche’ on julkaistu alun perin lehdessä Tagunsbericht:Kirchliche Woche Nürnberg vom 1. bis 5. Januar 1939. Englanniksi käännet-tynä ‘The Lord’s Supper in the Life of the Church’ se on ilmestynyt mm.kokoelmakirjassa Scripture and the Church: Selected Essays of Herman Sasse(1995).

Väliotsikot toimittajan.

Lyhentäen englannista kääntänyt Juhana Pohjola.

Kannen kuva on Lucas Granach vanhemman tekemä alttarimaalaus Wittenbergin Marian kirkosta vuodelta 1547.

Myllypaino, Leväsjoki 2001

3

Herran Pyhä Ehtoollinen kirkon elämässäSe mikä pitää paikkansa kirkon todellisuudesta, pätee myös uskomme koko sisäl-töön. Pieni lapsikin voi asian ymmärtää ja kuitenkaan yksikään aikuinen ei olekoskaan sitä perinpohjaisesti käsittänyt. Näinhän Martti Luther osuvasti asian il-maisee: “Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalalle kiitos, mitä kirkko on: senmuodostavat pyhät uskovaiset ja ‘ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen’.”Tästä huolimatta pisinkään kristityn elämä ei ole riittävän pitkä aika tämän tun-nustuksen koko syvyyden käsittämiseen, vaikka se olisi niinkin uskoa syvälleluodannut elämä kuin Lutherilla. Kristikunta ymmärtää ehkä vasta katsoessaantaaksepäin vuosisataista historiaansa, mitä sen tunnustus oikein merkitsee: “Minäuskon yhden, pyhän ja yhteisen kirkon.”

Evankeliumi ja sakramentit kuuluvat yhteenPuhuessamme Herran Pyhästä Ehtoollisesta käsittelemme myös kirkon jumalallis-ta ihmettä. Kirkko ja Alttarin Sakramentti kuuluvat erityisellä tavalla yhteen.Luterilaisen tunnustuksemme mukaan kirkolla on kolme merkkiä, joista se tunne-taan: Evankeliumi, Pyhä kaste ja Herran Pyhä Ehtoollinen. Tarpeen vaatiessa kirkkovoisi elää ilman kaikkea muuta paitsi näitä. Missä Kristuksen kirkko on, siellämyös nämä kolme välttämättä ovat. Evankeliumia täytyy julistaa. Ihmiset täytyykastaa kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Herran Ehtoollinen täytyy viettää. Nämäkolme armonvälinettä löytyvät vain kristillisestä kirkosta. Maailmassa on toki paljonerilaista uskonnollista sanomaa, joka puhuttelee ihmissydämiä ja nostattaa ihmis-henkeä, mutta on olemassa vain yksi evankeliumi. Evankeliumin sisältö on armol-linen sanoma syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen tähden! Jeesuksen Kristuk-sen kunnia ja hänen virkansa olemus maailman pelastajana on nimittäin juuri tämä.Syntien anteeksiantamus löytyy vain hänessä ja hänen tähtensä eikä mistään muualtamaan päällä. “Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikälukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kris-tuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttam-me. Me pyydämme Kristuksen puolesta; antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessätulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:19-21)

Tämä on evankeliumi eikä mikään muu. Tätä evankeliumia julistaen kirkkokohtaa kaikki maailman kansat. Mutta pysähdy hetkeksi miettimään sitä, jos kirk-ko tulisi ainoastaan tämän sanoman kanssa ilman sakramentteja, niin kuin jotkutkristikunnan piirissä elävät yhteisöt tekevät, esim. kveekarit. Eikö se siis riitä, ettäkirkko kutsuu kansoja ja kansakuntia pelkästään evankeliumin sanalla? Vastauson: Ei! Ilman sakramentteja evankeliumin julistuksen kutsu hukkuisi kaikkien

4

muiden uskonnollisten sanojen tulvaan ja se katoaisi kuin huuto tuuleen. Sen tähdensakramenttien tulee seurata ja olla evankeliumin julistuksen mukana. Näinhän Uusitestamenttikin todistaa, että helluntaina ensimmäistä apostolien julistusta seurasivälittömästi kaste. “Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja heitälisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.” (Apt.2:41) Tällä tavoin seurakunta syntyy ja näin se maailmas-sa kasvaa. Jos lähetyskentillä julistettaisiin vain sanaa eikäkastettaisi ollenkaan, kristillisiä seurakuntia ei syntyisi.Sen sijaan muodostuisi yhteisöjä ja seuroja uuden maail-mankatsomuksen levittämiseksi ja vahvistamiseksi. Jostaas kastetuista kristityistä koostuva seurakunta päättäisilopettaa Herran Ehtoollisen vieton, pian se ei enää ym-märtäisi kasteenkaan merkitystä ja se muuttuisi uskon-nolliseksi yhteisöksi, joka ei millään tavalla eroaisi muistainhimillisistä yhteisöistä.

Evankeliumi on tarkoitettu koko ihmiselleKuinka meidän on ymmärrettävä sakramenttien merkitys? Meidän nykyajan kris-tittyjen tulee uudestaan löytää se, mikä oli itsestään selvää Raamatun ajan ihmi-sille ja uskonpuhdistajille: Sekä meidän ruumiimme että sielumme kuuluvat Ju-malalle. Kristus ei ole ainoastaan pelastanut sieluamme, mutta hän on Pelastaja,‘joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa kaltaiseksi sillävoimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaisiksi.’ (Fil. 3:21)

Hän oli ‘voimallinen teossa ja sanassa’ (Luuk. 24:19). Näin Jeesukseen uskovatkuulijat todistivat hänestä. Jeesuksen tekemät ihmeet eivät ole, niin kuin meidänmodernille järkeisuskollemme näyttää, enemmän tai vähemmän tarpeettomia taikyseenalaisia hänen sanojansa valaisevia esimerkkejä, vaan ne olivat välttämätönja oleellinen osa hänen pelastustyötään. “Sokeat saavat näkönsä ja rammat käve-levät, pitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat ja kuolleet herätetään ja köyhillejulistetaan evankeliumia.” (Matt. 11:5) Tämä on Jumalan valtakunnan saapumisenaamusarastus. Jeesuksen tekemät ihmeet ovat aamutaivaan ensipunerrus, joka il-moittaa auringon nousun täydessä kirkkaudessaan. Ihmeissä tulee jo nyt näkyväk-si pelastus, joka tulee kerran loppuun saatetuksi silloin, kun kuolleet herätetäänhaudoista ja Jumala luo uudet taivaat ja maat. Kristillisen kirkon julistama Juma-lan sana, mikäli se on puhdasta evankeliumin julistusta, ei ole muuta kuin Jeesuk-sen julistuksen jatkamista. Samoin Jeesuksen pelastava toiminta jatkuu kirkossasakramenttien oikean toimittamisen kautta. Jokaisessa kastetoimituksessa ja jokai-sessa Herran Ehtoollisen vietossa Kristus tekee ihmeen, joka ennakoi sitä todel-

5

lisuutta, joka tulee meidän osaksemme – ‘ennen kuin sen täyttymys tapahtuuJumalan valtakunnassa’. (Luuk. 22:16). Tämän tähden sananjulistus ja sakrament-tien toimittaminen kuuluvat yhteen. Sakramentissa puolestaan sana ja ulkoinenmerkki ovat erottamattomasti yhdistettyinä. Tässä merkityksessä Luther on Isossakatekismuksessa kirjoittanut kasteesta:

Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se eivoi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, koska myös sielusaisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyymyös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuusanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun jaottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista. Ruumiimme jasielumme eivät sen vuoksi voi omistaa suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta menäet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisisaavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teolla.

Nämä totuudet uskonpuhdistuksen isät tunsivat. Meidän on ne uudelleen opit-tava. Ehkä juuri tämän tähden, että olemme unohtaneet nämä Raamatun keskeisettotuudet, monenlaista väärää oppia on päässyt leviämään ihmisestä ruumiillisenaolentona. Ei siis ainoastaan sielumme pelastu, vaan koko ruumiimme. KuulummeKristukselle, emme ainoastaan sielumme, vaan myös ruumiimme puolesta. “Vaiettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissäon ja jonka te olette saaneet Jumalalta ja ettette ole itsenne omat?” (1. Kor. 6:19)“Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä?” (1. Kor. 6:15) Kris-titty ei kuulu kirkkoon vain sielunsa puolesta vaan myös ruumiinsa. Kirkko ei olevain ‘hengellinen’ yhteys, kuten filosofiset koulut, jotka ovat yhteisöjä tietynlai-sen maailmankatsomuksen vahvistamiseksi, tai jokin uskonnollinen liikehdintä,vaan kirkko on hengellis-ruumiillinen yhteisö. Niinpä kirkko ei liitele jossain ta-vallisen ihmiselämän yläpuolella kuten esim. filosofien Platonin ja Hegelin kou-lukunnat, vaan se porautuu syvälle ihmisten ja kansojen todelliseen elämään. Jottase voisi olla hengellis-ruumiillinen yhteisö eli sellainen, joka koskettaa ihmisenkoko persoonaa ja käsittää sen, Kristus antoi kirkolleen sakramentit. Kasteen jaEhtoollisen sakramentit eivät ole vertauskuvia eivätkä symboleja siitä, mitä Juma-la tekee niissä ja niiden kautta meille. Ne eivät ole myöskään havaintoesimerkkejäevankeliumista, Kristuksen näkyvästä sanasta ja hänen lupauksensa varmuudesta.Sakramentit ovat Jumalan erityisiä välineitä, joissa hänen sanansa käyttää maal-lisia aineita antaakseen meidän koko persoonallemme, sielullemme ja ruumiillem-me pelastuksen lahjan. Nämä sakramentit ovat pakostakin täysin käsittämättömiämaailmalle. Ne ovat yhtä käsittämättömiä kuin kirkko, jonka olennaisia tunto-merkkejä ne ovat. Ne ovat yhtä käsittämättömiä kuin Jeesus Kristus ja hänentekemänsä ihmeet, joista Raamattu meille kertoo. Mutta me, jotka uskomme Kris-tukseen, emme voi kyllin halukkaasti pyrkiä uskon kautta ymmärtämään niitä.

6

Ehkä voimme sanoa, että sakramenttien oikea ymmärtäminen on elämän ja kuo-leman kysymys kirkollemme tavalla, jota monet evankeliset kristityt eivät nyky-ään ymmärrä.

Ehtoollisen salaisuus kirkon elämässäHerran Ehtoollisen salaisuus tulee meille selväksi, kun kysymme, mitä se merkit-see kirkon elämälle. Lukiessamme Uutta testamenttia huomaamme, että sen kir-joittajat puhuvat Ehtoollisesta erikseen ja sellaisenaan vain harvoin, mutta kaik-kien historiallisten kertomusten ja apostolien kirjeiden taustalla se on kyllä läsnä.Apostolien teot esimerkiksi todistaa kuinka erinomaisen tärkeässä asemassa ‘lei-vän murtaminen’ oli alkukirkossa. Lukijalle ei kuitenkaan kerrota, mistä Ehtool-lisen vietto oikein koostui ja kuinka se toimitettiin. Kristitylle lukijalle se olinimittäin tuttua eikä ulkopuolisten tarvinnutkaan sitä tietää. Jollei Paavali olisiollut pakotettu Korintin seurakunnan riitojen ja väärinkäytösten takiapuuttumaan asiaan, meillä ei olisi mitään todistus-aineistoa, vietettiinkö Ehtoollista ylipäänsä tai kuin-ka se toimitettiin Paavalin seurakunnissa ja mitäapostoli siitä opetti. Luukkaan evankeliumi, jokaon tätä myöhäisempi teksti, ja joka Apostolien te-kojen lailla oli suunnattu pakanalukijoille, viittaahyvin lyhyesti Ehtoollisen asetussanoihin viimei-sen aterian yhteydessä. Johanneksen evankeliu-missa Ehtoollisen asettaminen puuttuu kokonai-suudessaan, vaikka siinä muuten käsitellään Jee-suksen viimeisiä tunteja hyvinkin yksityiskoh-taisesti.

Alkukirkossa Ehtoollisen sakramentti katsot-tiin olevan mysteeri, salaisuus, jota ei saanut mainostaa maailmal-le. Ehtoollisen asetussanoja, toimituksen kaavaa, ehtoollisliturgian osia (monetniistä ovat kylläkin säilyneet Uudessa testamentissa esim. 1. Korinttilaiskirjeenlopussa) ei kerrottu ei-kristityille. Miksi ei? Yksi syy oli se, että ne olisi ymmär-retty väärin. Sillä kaikki mitä ehtoollisesta vuoti yleiseen tietoon ymmärrettiinaina väärin. “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaaja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juominun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päi-vänä.” (Joh. 6:52-53) Onko edes yllättävää, että kun pakanat saivat jotain kauttakuulla tällaisia sanoja, ne konkretisoituivat sellaisiksi juoruiksi, että kristityt salai-sissa kokouksissaan lukittujen ovien takana söivät ihmislihaa ja joivat ihmisverta.Tällä yksioikoisella todistuksella oli suuri merkitys vainojen aikana kristittyjä

7

vastaan käydyissä oikeudenkäynneissä. Tämä ei ole vähäpätöinen tosiasia, vaanjuuri todistaa siitä, kuinka todella realistisesti alkukirkko ymmärsi Herran Ehtool-lisen. Kuinka ihmiset olisivat voineet pahentua kristittyjen viettämään ehtoolli-seen juuri siinä maailmassa, jossa kaikenlaiset uhriateriat ja yhteysjuhlat olivatyleisiä, jos se olisi ymmärretty vain muistoateriaksi ja yksinomaan hengelliseksiyhteydeksi? Mutta kuinka kirkko olisi voinut selittää Ehtoollisen merkityksenihmisille, jotka eivät uskoneet Jeesukseen Kristukseen? Kristillinen seurakuntaymmärsi, mitä Ehtoollisen sakramentti merkitsi, koska se uskoi lihaan tulleeseenJumalan Poikaan. Kirkko käsitti Ehtoollisen merkityksen, koska se ymmärsi Jee-suksen kuoleman Jumalan uhrilampaan kuolemaksi, joka ottaa pois maailmansynnin, ja koska se ymmärsi, että Kristus oli ruumiillisesti noussut ylös kuolleistaensimmäisenä kuoloon nukkuneiden joukosta ja korotettu Isän oikealle puolelle,jossa hän on osallinen Jumalan läsnäolosta kaikkialla ja Jumalan kaikkivaltiudes-ta. Ja vihdoin myös sen tähden kirkko ymmärsi Ehtoollisen salaisuuden, koska setiesi, että Kristuksen kunnia on vielä kätkettyä, mutta kerran kaikki ihmiset tulevatnäkemään sen, kun hän tulee kirkkaudessaan takaisin. Onhan niin, että vain tältäpohjalta ja näillä teologisilla edellytyksillä on mahdollista ymmärtää Herran PyhäEhtoollinen.

Kristus läsnäolevana seurakunnassaNiin ensimmäinen seurakunta kuin oikea kristillinen kirkkokin on kaikkina aikoi-na tiennyt, että Jeesus sinä yönä jona hänet kavallettiin ei ainoastaan pitänytvaikuttavat jäähyväisjuhlat opetuslastensa kanssa ja käskenyt sitten heitä viettä-mään tätä ateriaa hänen muistoksensa. Se on myös aina ymmärtänyt, että ehtool-linen ennakoi sitä ateriaa, jonka Jeesus kerran on viettävä pelastettujen kanssaJumalan valtakunnassa. Nämä molemmat näkökohdat, menneen muisteleminen jatulevan ennakoiminen kuuluvat oleellisesti Herran Ehtoolliseen. Mutta Ehtoolli-sen olemus ei kuitenkaan tyhjenny näihin näkökohtiin. Uuden testamentin seura-kunnan mukaan Ehtoollisen olemus ei ole muistamisessa eikä toivossa. HerranEhtoollisen Herra ei ole ainoastaan hän, jonka kanssa hänen opetuslapsensa kerransöivät ja joivat tai jonka pöydässä me kerran tulemme syömään. Hän on nyt läs-näoleva pyhitetyissä ehtoollisaineissa! Asettamalla Ehtoollisen hän antoi seura-kunnalle jotain sellaista, mikä kuroo umpeen ja silloittaa vuosisatojen ja tuhansienetäisyydet sekä hänen maallisen vaelluksensa päivät että hänen takaisin tulonsapäivän kunniassa.

Tule Herra Jeesus!Jokainen tarkkaavainen Raamatun lukija voi huomata, mikä syvä ikävä ja suruensimmäisen sukupolven kristityille oli, että Jeesuksen paluu tuntui viivästyvän.

8

“Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkui-vat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” (2. Piet. 3:4)Tätä ihmiset kysyivät. Meidän on nähtävä kysymyksen vakavuus, sillä onhan sitäkirkolta kysytty jo 2000 vuoden ajan. Missä muualla tässä maailmassa on sellai-nen toivo, joka säilyy järkähtämättömänä ja muuttumattomana, vaikka vuosisadatvirtaavat eikä toivo ole toteutunut näkyvällä tavalla? Vielä kahdenkymmenenkinvuosisadan jälkeen kirkko rukoilee samalla tavalla kuin jo Paavalinkin ajan eh-toollisliturgiassa rukoiltiin ja johon rukoukseen Uusi testamentti loppuu: “Tule,Herra Jeesus” Maranatha. Kuinka kirkko on voinut rukoilla näin väsymättä kuo-liaaksi, rukoilla ‘lakkaamatta’ kirjaimellisesti. Tämä oli mahdollista vain siksi,että rukous sai täyttymyksensä aina Herran Ehtoollista vietettäessä. JokaisessaHerran Ehtoollisessa, joka toimitetaan Jeesuksen asetuksen mukaisesti, Kristusitse on todellisesti läsnä. Siksi me laulamme liturgiassa (Benedictus) “Siunattuolkoon hän, joka tulee Herran nimeen.” Tämän tähden jo ensimmäisen vuosisadanehtoollisliturgiassa kristityt lauloivat Pyhä-hymnin (Pyhä, Pyhä, Pyhä on Herra)osana taivaallista jumalanpalvelusta, jossa enkeliolennot eli kerubit ovat läsnä pro-feetta Jesajan kuvauksen mukaisesti (Jes. 6). Voimme lukea vuonna 96 jkr. Roomas-ta Korinttiin kirjoitetusta kirjeestä seuraavasti: “Huomatkaamme, kuinka hänenenkeliensä koko joukko palvelee häntä hänen edessänsä seisten. Raamattuhan sa-noo: ‘Kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessään ja tuhan-nen tuhatta palveli häntä, ja he huusivat: Pyhä, Pyhä, Pyhä Herra Sebaot, kokoluomakunta on täynnä hänen kunniaansa.’ Samoin kerääntykäämme mekin yksimie-lisinä hengessä samaan paikkaan ja huutakaamme kuin yhdestä suusta hartaasti hänenpuoleensa…” (1.Kleemensin kirje Korinttolaisille 34:5-7; Apostoliset isät, STKJ 1975)Tässä on sama ajatus, jonka löydämme jo Johanneksen ilmestyksestä (Ilm. 4:10,5:8-14). Jokaisessa jumalanpalveluksessa, mikä siihen aikaan aina merkitsi ehtool-lisjumalanpalvelusta, seurakunnan jumalanpalveluspaikka avautuu siten, että tai-vas ja maa tulevat yhdeksi. Tätä todellisuutta kuvaa vanha ehtoollisrukous: “Sinunateriasi olkoon taivaani, kunnes astun taivaaseen”. Kuten Herran Ehtoollinen kurooumpeen hyvin erilaiset ajat, tämän maailman ja Jumalan valtakunnan, samoin tämäsakramentti silloittaa taivaan ja maan välillä olevan kuilun.

Tämä on minun ruumiiniEhtoollinen on cibus viatorum, matkamiehen ravinto. Se on sellaisen matkamie-hen eväs, jolla ei ole pysyväistä kaupunkia täällä, vaan joka etsii tulevaista kau-punkia. Kuten Israelin kansa sai mannaa erämaassa ja vettä kalliosta, samoin Uudentestamentin Jumalan kansa pyhiinvaelluksellaan tämän maailman Egyptistä kohtiluvattua maata löytää lohduttomassa erämaassa Herran pöydän katettuna ja eteen-sä asetettuna. Näin se voi jatkaa matkaa ‘sen ruuan voimilla’ profeetta Eliantavoin. Hän on todella taivaallinen ruoka, leipä taivaasta, kuten Raamattu nimittää

9

mannaa (Ps. 78:24; 105:40). Hän itse on Herran Ehtoollisen ruoka (Joh. 6) eikävain kuvainnollisella tavalla. Jos taivas on siellä, ‘jossa Kristus on, istuen Jumalanoikealla puolella,’ (Kol.3:1) niin silloin Herran Ehtoollinen todella on taivas maanpäällä. Sillä Jeesuksen Kristuksen läsnäolo on varmasti erilaista läsnäoloa kuin se,jolloin hän on läsnä siellä missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessänsä.

Kristuksen todellisen läsnäolon salaisuuden Ehtoollisessa kirkko on aivan alus-ta saakka ymmärtänyt perustuvan sanoihin, jotka Herra lau-sui leivän ja viinin ylitse: “Tämä on minun ruumiini... tämäon liiton veri”. Herran Ehtoollisen olemus ei tule ilmi käs-kystä toistaa juhla ‘Tehkää tämä minun muistokseni’ eikäliioin lupauksesta: ‘… ennen kuin Jumalan valtakunta tu-lee’, vaan Herran ruumista ja verta koskevista sanoista. Neeivät ole vertauskuvallisia sanoja. Jos ne olisivat sellaisia,Jeesus olisi joko itse selittänyt ne tai niiden olisi täytynytitse selittää merkitys niin selvästi, ettei mitään riidan tai epä-selvyyden mahdollisuutta olisi jäänyt. Yritykset selittääEhtoollisen asetussanat vertauskuvallisesti tai Ehtoollisenasettaminen vertauskuvallisena toimintana, samanlaisenakuin Raamatussa kerrottujen profeettojen symboliset toimen-piteet, ovat kuitenkin aina johtaneet keskenään ristiriitaisiin

tulkintoihin. Jollemme kuvittele Jeesuksen tässä yhteydessä halunneen puhua hämä-rin arvoituksin – kukaan ei voi sanoa hänen niin halunneen, ei ainakaan tuona het-kenä - tällöin sanojen kirjaimellinen ymmärtäminen on ainoa jäljelle jäävä vaihto-ehto. Siinä tapauksessa kaikki onkin hyvin selvää. Hän, joka on Jumalan iankaik-kinen Poika, meidän tähtemme tullut lihaan ja vereen, täynnä myötätuntoa olevaYlimmäinen pappi, joka on samanaikaisesti Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maa-ilman synnin, pyhittää (Joh. 17:19) itsensä uhriksi maailman syntien puolesta.Hän syö opetuslastensa kanssa pääsiäislampaan ja on itse tuo pääsiäislammas.Tällä tavoin Jeesus ymmärsi kuolemansa. Hän, joka on ‘pappi iankaikkisesti’ (Hebr.7:17) ja samanaikaisesti teurastettu Karitsa hamasta maailman perustamisesta (Ilm.13:8), uhraa itsensä kertakaikkisena, iankaikkisena, ja riittävänä uhrina.

Samoin kuin Israelin kansa Egyptistä lunastuksensa yhteydessä söi pääsiäis-lampaan ja aina uudestaan syö sen tämän Jumalan ihmeellisen teon muistoksi,samoin kaksitoista opetuslasta uuden liiton pääsiäisaterialla uuden Israelin (Luuk.22:30) ja kristillisen kirkon edustajina viettävät tämän juhlan aina uudestaan lak-kaamatta ‘minun muistokseni’. Niin kuin Israelin kansa söi pääsiäislampaan, sa-moin opetuslapset ja samoin kirkko syö Ristiinnaulitun ruumiin. Pääsiäislammas-han täytyy syödä. Jokainen, joka pahentuu tähän, loukkaantuu myös Jeesuksenristinkuolemaan. Niin kuin meidän järjellemme käsittämätön ihana totuus on, ettämeidät on lunastettu ‘Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrat-

10

toman karitsan, hänen joka tosin oli edeltä tiedetty jo ennen maailman perustamis-ta, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten’ (1. Piet. 1:19), samoinse on käsittämätön ihme, että Herran Pyhällä Ehtoollisella vastaanotamme meidänedestämme ristillä uhratun Jumalan Pojan ja ylösnousemuksen kautta kirkastetunruumiin. Tämä on Pyhän Raamatun opetus. Tämä oppi edellyttää sellaista luomis-ja lunastuskäsitystä, joka koskee koko ihmistä, ruumista ja sielua. Samoin senedellytyksenä on, että Vapahtajan täytyi ottaa ihmisluonto kokonaisuudessaan jasaattaa päätökseen pelastustyönsä uhraamalla ruumiinsa ja verensä. Lunastetutkuuluvat hänelle sekä ruumiin että sielun puolesta ja ovat seurakunnan jäseniä.Heidät on ‘kastettu yhdeksi ruumiiksi’ (1. Kor. 12:13) ja he ovat osallisia yhdestäsiunatusta leivästä ja maljasta, Kristuksen ruumiista ja verestä (1. Kor. 10:16).Siten he ovat jäseniä Kristus-ruumissa.

Ehtoollinen jumalanpalveluksen keskuksenaKun ymmärrämme Herran Ehtoollisen aseman edellä kuvatulla tavalla Uudentestamentin mukaisessa seurakuntaelämässä, se saa sille kuuluvan paikan juma-lanpalveluksen keskuksena. Se itse asiassa on todellinen jumalanpalvelus. Alku-seurakunnan olisi ollut täysin mahdotonta käsittää Herran päivää ilman HerranEhtoollista. Myös luterilaiselle kirkolle aina vielä 1600-luvulla olisi ollut hyvinvaikeata viettää sunnuntaita ilman Herran Ehtoollista. Herran Ehtoollisesta litur-gia on syntynyt. Vanha ja kaunis Ehtoollisesta käytetty nimitys Eukaristia (kiitos-rukous) yhä muistuttaa meitä siitä, että kirkon suuri kiitosrukous ja ylistys onjatkumoa sille rukoukselle, jonka Jeesus rukoili taivaalliselle Isälleen, ‘kun hänotti leivän, kiitti ja mursi’. Ei myöskään ole sattuma, että juuri sinä aikana, jolloinsyntyivät suuret ylistys- ja kiitosvirret, Ehtoollisen viettämistä kirkossa pidettiinsuuressa arvossa. Emme tämän kirjoituksen rajoissa voi käsitellä, miten paljonEhtoollisella on vaikutuksia kirkon elämän eri osa-alueisiin. Alunperinhän Ehtool-liseen liittyy ja siitä suoraan nousee kirkon diakoniatyö, olennaisrakenne ja hal-lintokin. Jos ymmärrämme kirkon syvimmäksi olemukseksi sen, että se on Kris-tuksen ruumis, silloin tämä käy meille ymmärrettäväksi. Herran Pyhän Ehtoolli-sen vietossa kirkko kaikkina aikoina on tullut ymmärtämään todellisen luonteensa.

Ehtoollinen on evankeliumiaKirkon historiassa kukaan teologi ei ole ymmärtänyt Ehtoollisen ja kirkon elämänyhteyttä niin syvällisesti kuin Martti Luther. On yleisesti tunnettua, että hän suh-tautui Alttarin sakramenttiin hyvin vakavasti. Lutherin Ehtoolliseen liittyvä suun-naton vakavuus ja hartaus on usein nähty äärimmäisenä tiukkuutena, jota nykyäänei edes luterilaisissa kirkoissa ymmärretä. Tämä tiukkuus kuitenkin selittyy sillä,miten syvällisesti Luther ymmärsi evankeliumin ja Ehtoollisen yhteyden. Ilman

11

evankeliumia ei ole Herran Ehtoollista. Vaikka kirkko muuttaisi ja vääristelisievankeliumin, niin kuin on pitkälti tapahtunut roomalaiskatolisuudessa, silti evan-keliumin jäänteet ovat säilyneet siellä Ehtoollisen asetussanoissa: ‘annettu ja vuo-datettu syntiesi anteeksiantamiseksi’. Ilman Herran Ehtoollista ei ole evankeliu-mia. Jos kirkko torjuu Ehtoollisen tai antaa sen vieton rappeutua, kuten protestant-tisissa kirkoissa on pitkälti käynyt, saarnakin kalpenee ihmistekoisten teorioidenjulistamiseksi ja evankeliumi Jumalan Karitsasta, joka pois ottaa maailman synnit,kuolee. Tämä siis selittää Lutherin valtaisan ‘kahden rintaman’ kamppailun. Yh-täältä hän puolusti Alttarin sakramentin puhtautta väärentynyttä Rooman messu-uhrikäytäntöä vastaan, ja toisaalta hän taisteli sen säilyttämisen puolesta protes-tantteja vastaan, jotka eivät ainoastaan hylänneet Rooman väärinkäytökset, vaanmyös raamatullisen opin Kristuksen ruumiin ja veren todellisesta läsnäolosta siu-natussa leivässä ja viinissä.

Lutherin ymmärtämän erottamattoman yhteyden evankeliumin ja Herran Eh-toollisen välillä uskonpuhdistusajan luterilaiset Tunnustuskirjatkin tunnustavatraamatulliseksi opiksi. Tämä selittää sen itsepintaisen uskollisuuden, jolla luteri-lainen kirkko vanhastaan suhtautui Ehtoolliseen. Tuskin koskaan Herran Ehtool-lista on vietetty yhtä suurella uskon luottamuksella ja tuskin koskaan sillä on ollutniin suurta merkitystä ihmisille kuin 1500 – 1600-luvun ajan luterilaisissa kirkois-sa. Samalla voidaan varmasti oikeutetusti sanoa, ettei saarna, jota on pidetty evan-kelisen jumalanpalveluksen keskuksena, jäänyt mitenkään varjoon. Nuo vuosisa-dat olivat evankelisen saarnan suurta aikaa. Vasta 1700-luvulta lähtien alkoi Sak-sassa prosessi, jota voidaan tuskin tilastojen valossa kuvata muulla tavoin kuinEhtoollisen sakramentin kuoleminen. Mitäköhän Luther tuumailisi tästä kehityk-sestä? Hän antaisi todennäköisesti jyrkemmän tuomion siitä, kuin mitä hän antoiRooman kirkon messu-uhrikäytännöstä: Ilman Ehtoollisen sakramenttia kirkontäytyy kuolla. Tarvitaan rohkeutta nähdä ja tunnustaa, että olemme kaikki loiton-neet evankeliumista ja sen puhtaasta opista. Tämän tunnustaminen tuntuu kipeältä,mutta vain oman syyllisyyden tunnustamisen kautta uudistus on mahdollista. Niinyksittäiselle kristitylle kuin kirkollekaan ei ole muuta tietä pelastukseen kuinparannuksen tie. Mutta kun matkaamme tätä tietä uskon kautta saadulla ymmär-ryksellä luopumuksestamme Jumalasta ja hänen sanastaan, tien päässä meitä onvastassa Kristus, joka pelastaa, armahtaa ja siunaa meidät. Sillä hän on luvannutolla myös kirkkonsa parantaja, ruumiinsa pelastaja.

Rukoilkaamme Jumalalta Pyhän Hengen vaikuttamaa herätystä ja uskoa Jee-sukseen. Silloin Herran Pyhää Ehtoollista todella tarvittaisiin ja sitä käytettäisiinoikein.

12

“Sassen kirjoituksessa yhdistyy syvällinen teologia raikkaaseenuskontodistukseen. Tämä erinomainen kirjanen johdattaa tot-tumattomankin lukijansa paitsi ehtoolliseen, myös koko lute-rilaisen sakramenttikäsityksen ytimeen.’’ seurakuntapastori PasiPalmu

Artikkelin kirjoittaja on professori Hermann Sasse. Hän oliviime vuosisadan merkittävimpiä tunnustuksellisen luterilaisuu-den tunnustajia ja opettajia. Hän teki elämäntyönsä SaksassaErlangenin yliopistossa sekä myöhemmin Australian luterilai-sen kirkon pappisseminaarin opettajana. Hänen syvällinen ope-tuksensa on edelleen mitä ajankohtaisinta.

Tämä vihko jatkaa Suomen Luther-säätiön Aamutähti-sarjaa,joka keskittyy uskonelämän peruskysymyksiin. Sarjan toimit-tajina ovat rovasti, teol.lis. Simo Kiviranta ja pastori JuhanaPohjola.

Suomen Luther-säätiö

AamutähtiNro 10.

ISBN 951-98519-9-2