1

JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN

Raamatun alkukertomukset tarkastelussa

Tom G.A. Hardt

2

Tämän vihkon ovat lahjoittaneet:

LUTHERAN HERITAGE FOUNDATION36380 Garfield Road Suite 3Clinton Township, MI 48035USA

www.lhfmissions.org

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖPL 12700101 Helsinki

www.luthersaatio.com

Artikkelin on kirjoittanut Tom G.A. Hardt. Om skapelsen: Den

bibliska urhistorien enligt den evangelisk-lutherska bekännelsen. ProVeritate. Upsala 1980.

Kannen kuva Petrus Comestor (+ 1179) kirjamaalaus Genesikseen.

Käännös: Maria Pietilä

Myllypaino, Leväsjoki 2002

3

Raamatun alkukertomukset tarkastelussa –Luterilaisten Tunnustuskirjojen valossa

Raamatun alkukertomuksilla tarkoitetaan yleisesti kuvausta maailmansynnystä ja ihmiskunnan luomisesta ja alkuhistoriasta, erityisesti syn-tiinlankeemuksesta. Ne löytyvät Raamatun ensimmäisistä luvuista.Mukaan luetaan yleensä joko kolme tai 11 ensimmäistä lukua. Jälkim-mäisessä tapauksessa mukaan otetaan myös kertomus Nooasta ja ve-denpaisumuksesta. Käsittelemme nyt Raamatun alkukertomuksia tässälaajemmassa mielessä.

Aiheeseen liittyy myös se, mitä evankelis-luterilaisen kirkon tunnus-tus sanoo luonnollisesta jumalatuntemuksesta ja luonnollisesta laista.Sen pääajatus on, että ihminen voi luonnollisella ajattelukyvyllään tullasiihen ymmärrykseen, että on olemassa Jumala, joka on kaiken syy javaikuttaja. Sen sijaan järki ei voi itsestään päätellä, että maailma onjoskus tullut luoduksi tyhjästä Jumalan käskyn voimasta. On mahdol-lista, että maailma olisi aina ollut olemassa Jumalan ikuisen tahdonvoimasta. Voidaan siis sanoa, että Jumalan olemassaolo ja viisaus ovattulleet ilmi hänen luomistyössään, mutta ainoastaan siinä määrin kuinhänen tulensa kajastaa sen läpi. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta,että luomakunta olisi ikuinen, vailla alkua ja loppua. Se on täysinmahdollista. Voidaksemme tietää lisää tarvitsemme todellisen ilmoi-tuksen, jossa Jumala murtautuu sen ohuen kalvon läpi, jonka läpi hä-nen tulensa on kajastanut, ja ilmoittaa meille salaisuudet, joita emmekykene selvittämään. Luonnollinen jumalatuntemus ei sulje pois aja-tusta sellaisesta ilmoituksesta. Sen tuloksenahan valoa heijastavan kalvontakana aavistetaan olevan jonkun nimettömän, ja nimettömyys jättääjossain määrin toivottavaksi sen, että naamio putoaisi ja Tuntematonilmoittaisi itsensä. Kuitenkin on heti sanottava, että tällainen uteliasvaatimus, todellisuudessa saamamme ilmoituksen mukaan, kätkee kam-mottavan pinnallisuuden, halun tasa-arvoiseen keskusteluun ja pöyhke-än tietämättömyyden siitä, mihin odotettu kohtaaminen johtaa. Tietys-sä mielessä kohtaamisesta ei tule ollenkaan sellaista, kuin odotettiin javaadittiin. Uteliaisuus osoittautuu vaikuttimena epäpuhtaaksi, muttauteliaisuutta sinänsä ei voida moittia. Sitä on rohkaistava, ja niin koh-taamisesta saa tulla sellainen kuin on tullakseen.

Luonnollinen jumalatuntemus ja luonnollinen laki eivät ole arvostet-tuja ja hyväksyttyjä nykyajan profaanissa ajattelussa tai kristillisessäteologiassa. Luonnollisen jumalatuntemuksen ja luonnollisen lain mu-kaan Jumala asettaa vaatimuksia, hän on valtava ja majesteettinen ja

4

hänen lakinsa on muuttumaton luomakunnan oma laki. Muuttuvaisuu-den maailma ei halua olla tekemisissä muuttumattoman Jumalan kans-sa. Kuitenkin voidaan sanoa, ettei niiden mainitsemista yleensä oletulkittu oppimattomuudeksi. Euroopan suurimmat oppineet ovat omak-suneet ja tutkineet luonnollista jumalatuntemusta ja luonnollista lakia,ja usein osa heidän kunniastaan tulee sen osaksi, joka uskaltaa käyttääheidän vanhoja äänenpainojaan. Vaikka nykyään ei hyväksytä heidänsanomaansa, silti ei halveksita niitä vanhan oppineisuuden edustajia,jotka vielä onnistuvat pysyttelemään elinvoimaisina. Monet reagoivatsekä huvittuneisuudella että vaikuttuneisuudella: On kuin joku van-hoista skolastikoista olisi herännyt henkiin nukuttuaan vuosisataistauntaan norsunluutornissaan, ja hänelle osoitetaan spontaania muttaaavistuksen verran teennäistä kunnioitusta, joka kuuluu korkeasti op-pineelle joskin harhautuneelle henkilölle.

Raamatun alkukertomusten moderni hylkääminen

Äärettömän paljon kiivaampi ja alentuvampi asenne kohtaa sitä, jokauskaltaa puolustaa Raamatun alkukertomuksia jonain muuna kuin ru-noutena. Järkeillään seuraavasti: Jumalatodistukset ja luonnollinen lakihyväksytään — onhan Euroopan mantereella väitelleitä tohtoreita, jot-ka uskovat sellaiseen — mutta on silkkaa oppimattomuutta väittää, ettäRaamatun alkukertomukset olisivat tosia arkipäiväisessä, yksinkertai-sessa merkityksessä. Amerikan raamattuvyöhykkeeltä löytyy joitakinvuosia kansakoulua käyneitä farmareita, jotka uskovat, että maailmaon luotu kuudessa päivässä, että emme ole peräisin apinoista vaankahdesta ihmisestä, Aadamista ja Eevasta, jotka tuottivat meille onnet-tomuuden syömällä tiettyä kiellettyä hedelmää jne. Ehkä meillä päinjotkut hurskaat vanhemmat maalaismummot uskovat sellaiseen — jaolkoon rauha heillä. Kaikki muut kansalaiset, joilla on edes perustavasivistys ja normaalit sielun voimat, tietävät kyllä, että Raamatun alku-kertomukset eivät ole totta. Näin siis sanotaan. Tämä on yhteiskuntam-me perustava opinkappale, jonka mukana kaikki seisoo tai kaatuu.Darwin on selittänyt maailman synnyn, tuon suuren sattuman. Olemmetulleet jo pitkälle: isoisällä oli häntä, isoisän isällä oli kidukset ja iso-isän isoisä oli vuosimiljoonia sitten laguunissa lilluva alkulima. Omi-naisuutemme ovat luonnollisia ilmiöitä, myös ne, joita kristityt kutsu-vat synnin seurauksiksi. Vihamme on ehkä peräisin siitä, että apinauroson yrittänyt puolustaa reviiriään jne. Harvemmin, mutta kuitenkin jos-kus lisätään, että kehitys jatkuu: lapsemme menettävät umpisuolen ja

5

pikkuvarpaan, ja lapsenlapsemme tulevat tuntemaan meitä kohtaansamanlaista häpeää ja vierautta kuin me tunnemme isoisäämme, goril-laa, kohtaan.

Tämän asenteen pohjalta peruskoulutuksen saaneen väestömme us-konnollisella osalla on vapaus tulkita Raamatun alkukertomuksia ku-vaannollisesti. Se, että 1.Moos 1-11 voidaan tulkita siten, on jopa to-distus erityisen uskonnollisesta mielenlaadusta. Puhuihan Jeesuskinvertauksin, ja ne me ymmärrämme kaikki — näin luullaan. Kyseessäon jälleen yksi vertaus, satu, jossa on jotain totta, sanomallinen runo.Lopulta halutaan väittää, että tämä itse asiassa on kertomuksen alku-peräisin merkitys, että se on tarkoitus ymmärtää kuvaannollisesti.

Ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä 1. Mooseksen kirjan 11. ja 12.luvun vaihteesta runouden ja proosan, sepitteen ja totuuden, välistärajapyykkiä. Aabrahamin astuminen historian näyttämölle luvussa 12on kokonaisuuden kannalta vain uusi jakso tapahtumasarjassa, jossaJumala hallitsee maailmaa ja johtaa kokoamaansa seurakuntaa. Vaka-vat ei-kristityt tutkijat myöntävät yleensä varauksettomasti, että Raa-matun alkukertomukset pitävät itseään historiana. On toinen asia, ettätätä niin sanottua historiaa ei pidetä historiana vaan runona eli sepitel-mänä. Myös muut Raamatun osat näkevät alkukertomukset todellisenayksityiskohtia myöten. Jeesus viittaa Aadamin ja Eevan suhteeseenkristillisen avioliiton esikuvana (Matt. 19:4), ja Paavali puhuu Aada-mista ihmisenä, joka on saattanut koko maailman onnettomuuteen sa-malla tavalla kuin Kristus on lahjoittanut koko maailmalle vanhurskau-den (Room. 7). Luterilainen tunnustus on luonnollisesti yhtä selkeä.Muiden kristillisten tunnustusten, sekä oikea- että harhaoppisten, ta-voin se pitää Aadamia historiallisena henkilönä, jonka mukana alkuhis-toria seisoo tai kaatuu. Jos julistamme Raamatun alkukertomukset opet-tajille tarkoitetuksi opetusrunoelmaksi, loukkaamme kaikkea järjellistäraamatuntulkintaa ja joudumme ristiriitaan sekä järkevien pakanoidenettä yhteisen historiallisen kristillisen perinteen kanssa. Tässä voidaansoveltaa Lutherin näkökantaa: Jos tulkitsemme ehtoollisen asetussanat“Tämä on minun ruumiini” kuvaannollisesti, lankeamme pian siihenharhaan, että tulkitsemme luomiskertomuksen kuvaannollisesti, mikäon voimakkaasti hylättävä.

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että Raamatun alkukertomustenkuvaannollinen tulkinta on hätäratkaisu. Tutkimukset ovat osoittaneet— väitetään — että ne eivät pidä paikkaansa, joten on noudatettavatavallisuudesta poikkeavaa lukutapaa: Ne tulkitaan symbolisesti. Tämäkäytäntö ei rajoitu pelkästään alkukertomuksiin. Jopa suhteellisen kon-servatiiviset teologit, jotka haluavat tunnustaa Kristuksen ylösnousemuk-sen tosiasiana, ovat tulkinneet kaikki Raamatun tekstit joitakin tärkeitä

6

poikkeuksia lukuun ottamatta tällä tavalla. Meille on jäänyt enää tyh-jäksi koverrettu kristinusko, jossa millään asialla ei kohta enää olealkuperäistä merkitystään. Lopputuloksena on uskonto, jonka kokonais-näkemys on ilmaistu Nikean uskontunnustuksen perään lisätyssä pie-nessä huomautuksessa niin kutsutun liberaalin katolisen kirkon liturgi-assa. Tämä kirkko, jota on aiemmin pidetty ei-kristillisenä teosofisenauskontona, kommentoi painettua Nikean uskontunnustusta näin: “Tämäuskontunnustus on yhteinen Liberaalille katoliselle kirkolle ja kaikillemuille kristillisille kirkoille, mutta annamme jäsenillemme vapaudentulkita sitä symbolisesti ja mystisesti.” Näin astutaan historiallisenkristillisyyden ulkopuolelle. Kaikki kuvaannollinen raamatuntulkintaputoaa lopulta tähän mustaan aukkoon.

Edelleen on sanottava, että pakottavat syyt, jotka ovat johtaneet luo-pumiseen kirkon yhteisestä uskosta, ovat ainoastaan ulkonaisesti luon-teeltaan luonnontieteellisiä. Ei ole totta, että maaperästä tai fossiileistaolisi löydetty todisteet, jotka kumoaisivat luomisopin. Ei ole totta, ettäjoukko tutkijoita olisi lähtenyt luontoon vailla ennakko-oletuksia jalöytäneet jotain katastrofaalista. Sen sijaan joukko ateistisia ajattelijoi-ta lähti pohtimaan luontoa filosofisesti ja kaivoi sitten esiin ateistisiatodisteita, joiden oli pakkokin löytyä. Jos tietokoneeseen syötetään tiettyaineisto, saadaan tietty tulos.

Kehitysoppi ei ole uusi keksintöTämän tulkinnan esiin tuonut asenne ei sinänsä ole uusi. Todellisuu-dessa nykyinen kehitysoppi on ikivanha. On varmaa, että sitä pidettiinitsestään selvyytenä siinä maailmassa, joka ensimmäiseksi joutui kris-tinuskon kynsiin. Oppineet antiikin aikaiset tutkijat löysivät kuivaltamaalta fossiileja ja päättelivät, että maaeläimet ovat kehittyneet meri-eläimistä. Toisinaan ihmisen oletettiin polveutuvan kaloista. Luonnos-teltiin suoranaisia kehityskaavioita, joista helposti tunnistaa myöhem-män darvinistisen kehitysopin. Aristoteles esiintyi näiden ateististen ke-hitysfilosofien joukossa sen edustajana, mitä me kutsumme teistiseksievolutionismiksi. Hänen mielestään oletettu kehitys tuntui edellyttävänJumalan myötävaikutuksen. Siltä näytti oppinut maailma, kun kristin-usko astui esiin, ja Paavali väitti oppineiden herrojen ivallisten irvis-tysten edessä akateemisessa Ateenassa: “Hän on tehnyt koko ihmissu-vun yhdestä ainoasta kantaisästä.” (Apt. 17:26). Tämän pitäisi riittäävakuuttamaan meidät siitä, että kaikki harhaopit ovat yhtä vanhoja kuinluomakunta itse. Ei todellakaan ole niin, että nykyaikana olisi yhtäkkiähypännyt esiin liuta kohtalokkaita ajatuksia, joita puukengissä ja maa-

7

laisvaatteissa kulkeneiden esi-isiemme ei tarvinnut miettiä. Jos ajas-samme on jotain uutta, se on ehkä se, että kristityt viettävät ehtoollistaniiden kanssa, jotka kieltävät Jumalan luoneen maailman tyhjästä taiKristuksen profeetallisen esiintymisen Vanhassa testamentissa. Tätäkaikkea ovat aiemmin opettaneet pakanalliset filosofit ja juutalaisetrabbit. Tosin heitä ei koskaan vihitty papeiksi tai piispoiksi. Ero onsiinä — siinä, että oikeaoppiset kristityt käsittelevät lepsusti osallisuut-taan pyhiin asioihin.

Ateistinen asenne, joka on yhteinen kaikille näille tutkijoille, ei tie-tenkään ole ateismia siinä merkityksessä, että Jumalan olemassaolo kiel-lettäisiin. Sen sijaan siinä lähdetään siitä, että Jumalalla ei ole mitääntekemistä maailman kanssa. Maailma toimii ikään kuin Jumalaa ei olisikoskaan ollutkaan. Sitä voidaan kutsua käytännön ateismiksi. Kunkäytännön ateismia sovelletaan luomiskertomukseen, se sanoo, ettätarina on mahdoton seuraavista syistä. Havaitsemme ympärillämmesuuren määrän luonnon prosesseja, jotka ovat meille tuttuja. Nämähavaittavat tapahtumaketjut ovat välttämättä aina olleet samanlaisia:Saman kiertokulun on täytynyt jatkua aina. Tätä oppia on kutsuttuaktualismiksi. Kaikki ei tietenkään ole näyttänyt samalta kuin nyt, muttaelämän kiertokulku on jatkunut ikuisuudesta asti. Aktualismi kommen-toi Aadamia paratiisissa seuraavasti: Tällä miehellä on oltava äiti. Tämänmiehen täytyy olla noin 25-vuotias, eli hänen on täytynyt viettää 25vuotta maan päällä, ensin lapsena, sitten nuorukaisena ja nyt miehenä.Paratiisin purojen on täytynyt virrata alkulähteiltään paratiisin takaisil-ta vuorilta, missä niiden vesimassa oli niin ja niin kauan aikaa sitten.Paratiisin puissa on 50 vuosirengasta, eli ne ovat nähneet 50 kevättä.Kaikki on projektiota aktualismiin uskovan tiedemiehen omista havain-noista, joita hän on tehnyt itsestään ja tuntemistaan 25-vuotiaista mie-histä, omasta vesijohtovedestään ja omasta puutarhanhoidostaan.

Kristillinen usko ottaa huomioon, ettei kaikkien prosessien ole vält-tämättä tarvinnut tapahtua. Jumala, jonka olemassaolo loistaa kirkkaas-ti koko luomakunnassa, on voimallinen puuttumaan asioihin; ovathannyt voimassa olevat luonnonlait mahdollisia vain siksi, että hän on neasettanut. Hän tulee kerran pysäyttämään koko tapahtumaketjun, kunluomakunnan viimeinen sekunti on saavutettu, ja uusi luomistyö tapah-tuu Jeesuksen Kristuksen kautta. Yleensä aika monet kristityt kykene-vät ymmärtämään tämän. Yhtäkkinen katastrofi murtaa jatkuvat tapah-tumaketjut: maapallon pyörimisliikkeen, merien aallot ja hapen vapau-tumisen ilmaan, kun tulee tuomion aika. Samalla tavalla luomakunnanalku on ollut katastrofi: aktualismia vastaan asettuu siis katastrofismi.Näin opettaa kristinusko, ainoa uskonto, joka väittää omaavansa arvo-valtaisen opin oleellisista historiallisista tosiasioista, joista yksi on

8

luominen ja joka ainoana sanoo rakentuvansa jumalalliselle ilmoituk-selle tuntemattomasta Jumalasta, joka on luomisesta asti ylläpitänytoikeaa tietoa itsestään. Muualla kohtaamme juuri legendoja, myyttejä,jotka ilmoittavat symbolisessa asussa yleisiä totuuksia, joiden pääsisäl-tö on, että Jumala on olemassa ja johdattaa meitä kädellään jne. PyhäRaamattu tarjoaa jotain aivan muuta: opin luomisesta, suuren sanan:“uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalansanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä”(Hep.11:3). Emme haparoi sumussa ja hämärässä, eikä tämä ole myyt-tiseen asuun puettu salatun totuuden helmi, vaan kristillinen oppi, jokaotetaan vastaan luottaen Jumalaan, joka on luonut minut uudestaankasteessa samalla sanalla, jonka kautta hän on luonut maailman.

Koko ilmoitus, sellaisena kuin se seuraa ihmiskunnan historiaa aino-ana punaisena lankana, julistaa tätä. Edessämme on se tosiasia, ettämaailma on luotu kuudessa päivässä, että viikkomme on tämän aika-mitan heijastuma eikä päinvastoin. Luomakunta ei ole ikuinen, eikäJumala tarvitse maailmaa, joka toimisi jonkinlaisena hänelle välttämät-tömänä kaikukoppana ja joka olisi jossain määrin osa häntä. Luominenon tapahtunut ex nihilo, typötyhjästä. Luominen alkoi siitä, että Jumalahalusi luoda ja loikin maailman täysin oman vapaan tahtonsa mukai-sesti. Hänen vapaa tahtonsa kutsui esiin valon ja pimeyden, veden jamaan, puut ja kukat, ihmiset ja eläimet. Hän ei ole vastuussa maailmanluomisesta ainoastaan yleisessä mielessä, vaan myös erityisessä mie-lessä, yksityiskohtia myöten. Kun tiedämme tämän, mahtavaksi paisu-teltu maailmamme tuntuu jollain tapaa tulevan kodikkaammaksi. Pois-sa ovat vuosimiljoonat, vuosimiljardit, lakkautetut luovat voimat jakaikessa materiassa läsnä oleva jumaluus. Avaruus ei olekaan kaikenolevaisen äidinkohtu. Ei voida enää puhua värisevällä äänellä luonnos-ta, tuosta suuresta jumalasta, jonka ruumis on materiaa. Käy kuin kei-sarin uusille vaatteille: huomaamme kaiken olevan huijausta. Kun lapsion heläyttänyt tämän huomion, alkaa vapautunut nauru: ilo siitä, ettäjokin vaarallinen on menettänyt vaarallisuutensa. Luomakunta on ko-timme. Aurinko ja kuu ovat kaksi suurta lamppua, jotka on ripustettumeitä varten. Maapallo on kaiken todellinen keskipiste.

Evolutionistinen teoria ei kaadu ainoastaan siksi, että se on ristirii-dassa kristillisen uskon kanssa. Se kaatuu myös siksi, että siinä onsisäisiä ristiriitoja. Jokin aika sitten Svenska Dagbladet julkaisi kirjoi-tuksen, joka selvitti perusteellisesti kehitysopin yhä hatarammaksikäyvää perustusta. Myös monet ei-kristityt tutkijat asettavat voimak-kaasti kyseenalaiseksi kehitysopin uskottavuuden. Eräs ruotsalainentutkija, joka on erikoistunut meripihkalöydöksiin, on osoittanut löy-dösten sijainnin todistavan, että maankuoressa on tapahtunut rajuja

9

muutoksia sinä aikakautena, johon tapahtumaketjujen katsotaan sijoit-tuvan. Havainnot sopivat yhteen kristillisen vedenpaisumuskertomuk-sen kanssa ja niiden mukaan kaiken luodun elämän on täytynyt tuhou-tua näissä tapahtumissa. Evoluutiolta ei jää puuttumaan ainoastaantarvittava aikamäärä ja sopiva tila. Olemme jo maininneet, että kehi-tysopin mukaan monet monimutkaiset rakenteet ovat vuosimiljoonienajan määrätietoisesti kehittyneet kohti ominaisuuksia, jotka vasta vii-meisessä vaiheessa ovat alkaneet olla hyödyksi. On osuvasti sanottu,että silmän monimutkainen rakenne on evolutionismin tärkein vastato-diste. Jos sen jokainen yksityiskohta olisi syntynyt sattumanvaraisestija spontaanisti, sen jokainen linssi olisi siis sattumalta kasvanut omallepaikalleen ja näin silmä olisi vähitellen rakentunut. Ihmeellisten muu-tosten periytyminen tuottaa myös ajatuksena ongelmia. Jos jokin niit-tykukka yhtäkkisen mutaation kautta onnistuisi saamaan kyvyn puhua,musisoida ja teologisoida, risteytyminen ympäröivien kukkien kanssatuottaisi kuitenkin normaalimman laatuisia jälkeläisiä, ja poikkeuksel-liset ominaisuudet vähenisivät asteittain polvi polvelta.

Darwin itse piti tätä vakavana vasta-argumenttina. Tässä ei ole mah-dollista käsitellä kaikkia yksityiskohtia, joista on keskusteltu. On ole-massa runsaasti kirjallisuutta, lehtiä ja aikakausjulkaisuja, joista löytyyapua ja tietoa. Jo normaalit sopivaisuussäännöt vaativat evolutionistis-ta koulupetusta tunnustamaan tukalan tilanteensa. Vähin, mitä voimmevaatia, on Kalifornian malli, jossa evolutionismi ja kreationismi esitel-lään valtion kouluissa kahtena mahdollisena teoriana. Meillekin tulisisaada käännöksiä runsassisältöisestä ja laadukkaasta oppimateriaalista,joka siellä on käytössä.

Ilman Darwinia — ei HitleriäEräs kehitysopin vasta-argumenteista ei ole luonnontieteellinen vaanmoraalinen. Se ei silti ole vähemmän vakava. Myös ei-kristilliset tahotovat esittäneet sen: kehitysopin myötä kaikesta eläimellisestä käytök-sestä tulee normaalia ja se johtaa oppiin herrakansasta ja yli-ihmisestä.Argumentti on täysin pitävä. Ilman Darwinia ei olisi Hitleriä; jopa, josDarwin niin välttämättä myös Hitler. Jos viidakon laki on olemassa-olon periaate, sitä tullaan myös soveltamaan käytäntöön. Vahvemmanoikeudella vahvempi ihminen ja vahvempi yhteiskuntaryhmä syrjäyt-tää heikomman. Ehkä saksalaiset eivät olleetkaan herrakansa, vaan jokintoinen ryhmä on kutsuttu kiipeämään kohti uusia uljaita päämääriä.Darwin itse julisti rotuoppia, joka innoitti vuosisadan vaihteen imperi-alisteja ja yli-ihmisen ihailijoita. Hitler perusti kirjansa “Mein Kampf”

10

Darwinin ja Nietzschen ajatuksiin. Kuitenkin myös Marx on riippuvai-nen Darwinista — kansallissosialismin ja kansainvälisen sosialisminvälinen ero on tässä, kuten usein, vähäinen. Marx halusi jopa omistaateoksensa “Das Kapital” toisen painoksen Darwinille, ja Engels il-moitti Marxin haudalla, että Marx oli ollut yhteiskuntatieteille sitä mitäDarwin biologialle: kehitysopin esitaistelija ja soveltaja. Mikä loppu-tulos on — vaalea peto vai punainen proletaari — on tässä tapauksessayhdentekevää. Kaikkien, jotka hyväksyvät kehitysopin naiivisti ja yk-sinkertaisesti, tulisi harkita muutamaan kertaan, haluavatko jatkaa yh-teiseloaan tämän villipedon kanssa, joka lopulta ehkä syö kannattajan-sa suihinsa.

On selvää, että kehitysoppi on vaikuttanut tuhoisasti yhteiskuntam-me eri toimintoihin. Teologiassa se marssi esiin anglokatolisessa teok-sessa “Lux mundi” 1889. Myös filosofia koki uudelleenjärjestelyn.Johan Dewey, joka on modernin amerikkalaisen koululaitoksen jameidän peruskoulumme isä, sanoo, että Darwinin “Lajien synty” “toiuudenlaisen ajattelun, joka välttämättä tuli mullistamaan tiedon logii-kan ja sen myötä suhtautumisen moraaliin, politiikkaan ja uskontoon”.Kaiken alkuperäisen ja alkukantaisen raju ihannointi tekee lapsenluonnosta kasvatuksen määrittäjän. Onhan luonnolla oma voimansa,jota tulee kunnioittaa. Ei voida vastustaa luonnonvoimaa, joka onkulkenut pitkän matkan amebasta lapseksi asti. Nyt lapsen on annet-tava kulkea matkaansa eteenpäin. Kaikki kuri, itsekieltäymys ja itse-hillintä katoavat.

Luominen ja syntiinlankeemusKun olemme ehtineet jo näin pitkälle, voi olla kiinnostavaa ja aiheel-lista siirtyä taas Raamatun alkukertomusten piiriin. On syytä palauttaamieleen, mitä johdantona sanottiin siitä, että ilmoitetun Jumalan koh-taaminen ei suju aivan sen mukaisesti, kuin spontaanin utelias juma-lanetsijä toivoisi. Erityisesti on mainittava oppi syntiinlankeemuksesta.Jos se sivuutetaan, joudumme kumma kyllä lähelle äsken hylättyä eläi-mellistä näkemystä. Pahimmassa tapauksessa voidaan ajatella, ettädarvinistinen ihmiseläin kaikessa alkukantaisuudessaan olisi tuotu esil-le jumalallisessa tilassa ja julistettu Jumalan luomukseksi. Harvoin käyniin, sen sijaan ajatellaan, että Jumala on käskenyt meidän pitää alem-mat vaistomme kurissa ja siten kohottautumaan eläinmaailman kaaok-sen yläpuolelle. Kuitenkin on tärkeä välttää jopa puhetta ihmisen “alem-mista vaistoista”, jos sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen olisi jotenkinluonnostaan vihainen, irstas tai muuta sellaista. On käytävä erityinen

11

opillinen taistelu, johon evankelis-luterilainen tunnustuksemme suhtau-tuu hyvin vakavasti.

Tunnustuksemme joutui nimittäin ottamaan kantaa ihmisiin, jotkamyönsivät Jumalan luoneen ihmisen, mutta jotka samalla halusivatvapauttaa ihmisen vastuusta sellaisiin synteihin, joita ei tehdä tietoisentahdonratkaisun nojalla. Harkittu murha ymmärrettiin kyllä synniksi,jopa kuolemansynniksi. Sen sijaan esimerkiksi äkillistä raivoa tai vi-hantunnetta ei pidetty syntinä. Joissain tapauksissa mentiin niin pitkäl-le — ei tosin virallisella vastapuolella — että joitain vähäisempiä siveys-rikoksia, jotka eivät vahingoittaneet kolmatta osapuolta, pidettiin “luon-nollisina”. Oltiin siis sitä mieltä, että ihmisessä on tietty luontaineneläimellisyys, joka on saatu jo luomisessa. Tiettyjen rajojen sisällä seon rangaistusvapaa. Tämä luonnonmukaisuus tulee lähelle darvinististaajatusta villieläimestä olematta kuitenkaan sama asia. Se sisältää tietynnäkemyksen ajatuksen synneistä, joihin kuuluvat esimerkiksi halutto-muus, kärsimättömyys, epäluulo ja viha. Näkemys tuli kerran 1800-luvulla esiin väittelyssä luterilaisen ja synnittömyysopin kannattajanvälillä. Viimeksi mainitulta, tässä tapauksessa luonnonmukaisuudenkannattajalta, joka ylpeili synnittömyydellään, kysyttiin, eivätkö nämäsynnit vaivaa häntä, ja hän vastasi kuuluisiksi tullein sanoin: “We donot call that sin”, “Emme kutsu sitä synniksi”. Tämä käsitys luomises-ta, laista ja ihmisluonnosta on ristiriidassa Raamatun alkukertomustenkanssa.

Oppi luomisesta ja perisyntioppi tarkoittavat yhdessä, että Jumala onluonut luontomme hyväksi, mutta se on syntiinlankeemuksen myötätuhoutunut sekä ruumiin että sielun osalta. Jopa ns. luonnollisissa toi-minnoissamme asuu kapinallinen henki; niiden kiivaassa raivossa jahimoissa, jotka voidaan kaikki selittää lääketieteellisin termein veren-paineeksi ja rauhastoiminnaksi, spontaaneiksi reflekseiksi ja hermoim-pulsseiksi. Se kapinallinen henki on pahansuopa voima, luonnossam-me asuva demonisuus. Luterilainen tunnustuksemme sanoo tästä:

Mutta skolastikot ovat tähän kohtaan tuoneet Raamatunsijaan filosofian piiristä aivan vieraita käsityksiä, etteivätnimittäin intohimot muka tee meistä hyviä eivätkä paho-ja, emmekä me niiden tähden ansaitse kiitosta emmekämoitteita. Edelleen, ettei mikään ole syntiä, jollei se oletahallista. Nämä filosofeilta tavattavat käsitykset ovat lau-sutut ajatellen asiaa yhteiskunnan kannalta, ei Jumalansilmin arvostellen. Aivan yhtä typerästi he kursivat ko-koon muitakin mielipiteitä, kuten esimerkiksi, ettei luon-

12

to ole paha. Jos näin sanottaisiin oikeassa yhteydessä,emme panisi vastaan. Mutta jos tätä lausetta kierostikäytetään perisynnin ohentamiseen, ei tehdä oikein. Yhtäkaikki tämmöisiä lauseita tavataan skolastikoilta, jotkaasiattomasti sekoittavat toisiinsa filosofiset eli yhteiskun-nalliset siveyskäsitykset ja evankeliumin. Eikä moinenviisastelu rajoittunut skolastikkojen omaan keskuuteen,vaan, niin kuin enimmäkseen käy, mielipiteet kulkeutui-vat kansan pariin. Nämä uskomukset olivat vallalla lisä-ten luottamusta ihmisen omiin voimiin ja pimentäenKristuksen armon tuntemusta. Sen tähden Luther on tah-tonut tähdentää perisynnin suuruutta ja ihmisluonnonheikkoutta, ja hän on opettanut, etteivät nuo perisynninjäännökset meissä ole mikään ihmisessä luonnostaan yh-dentekevä asia, vaan tarvitaan Kristuksen armoa, ettei niitäsyyksi luettaisi, ja myös Pyhän Hengen työtä, että me nekuolettaisimme” (Augsburgin tunnustuksen puolustus II,45, BS 156, 14ss).

On huomattava, ettei kyse ole havaintoihin liittyvistä näkemyserois-ta. Ei ole niin, että luterilainen tunnustus näkee enemmän heikkouttaja vastapuoli vähemmän. Molemmat näkevät saman, mutta arvioivatnäkemäänsä eri tavalla. Vastapuolen mukaan syntiinlankeemuksen ta-kia ihmisellä on taipumus valita vapaasta tahdostaan pahan. Muutoinhän on viaton, toisin sanoen häntä hallitsee synnynnäinen, luonnolli-nen ja siksi ei-rangaistava himojen, halujen ja oikkujen epäjärjestys,joka liittyy hänen luotuun psykosomaattiseen rakenteeseensa. Tähänvälttävään epätäydellisyyteen kuuluu myös se, ettei ihminen ole täy-dellisesti omistautunut Jumalalle. Sekin välttää.

Nyt syntiinlankeemus on otettava esiin. Raamatun opetuksen mu-kaan syntiinlankeemus on aiheuttanut täydellisen muutoksen ihmisensielullisessa ja ruumiillisessa tilanteessa. Hän ei enää vaella jatkuvassayhteydessä Jumalaan, ja hänen ruumiinsa on täynnä pahoja himoja.Tätä katastrofia havainnollistaa selkeästi se, että Raamatun ja tunnus-tuksen mukaan syntiinlankeemus on aiheuttanut kattavan fyysisenmuutoksen koko todellisuuteen. Kuolema on tullut mukaan todellisuu-teen. Myös ihmisen suhde elottomaan luomakuntaan ja eläimiin onmuuttunut. “Orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle”, sa-notaan maasta. Luomakunta on kuitenkin pysynyt luomakuntana. Se eiole muuttunut vastakohdakseen. On kuitenkin käynyt niin, että ihmi-nen ei nykyisellään kykene ilman muuta mukauttamaan henkistä taipu-mustaan Jumalan tahtoon. Luonnollinen laki on tosin edelleen voimas-

13

sa, ja on mahdollista osoittaa Tunnustuskirjojen avulla, että ihmisruu-miin rakenne ja toiminta todistavat, että lisääntyminen ja luonnollinenvietti ovat Jumalan luomia. Sen sijaan samassa ihmisluonnossa kasvaarunsaasti myrkkykasveja, jotka vihollisen käsi on kylvänyt, ja jotkaovat seurausta syntiinlankeemuksesta. Jos väitetään, että myrkkykasvitovat jumalallisia tai edes yhdentekeviä rikkaruohoja, hyväksytään kris-tilliseen valepukuun puettu pakanallisuus. Darvinistinen hullaantumi-nen raakaan luontoon luomisen — olemassaolon — alkuvoimana, jokajohtaa esimerkiksi oppilaan pedagogiseen jumalointiin, eroaa kyllä siitäluomisuskoisen ihmisen filosofisesta näkemyksestä, että pahuudenmääritelmä on paha tahdonratkaisu. Tunnustuksemme mukaan jälkim-mäinen on hyväksyttävä periaate yhteiskunnallisessa käytössä. Niinsilloin kuin nykyäänkin tämä filosofinen näkemys ihmisestä esiintyykuitenkin usein tyhjentävänä ihmisluonnon määritelmänä. Mukaan tuleehelposti uskonnollinen ajatus: Joka täyttää nämä kriteerit, voi seistäpää pystyssä Jumalan edessä. Samalla jumalallisen armon ja laupeudenarvo ja tarpeellisuus laskee itsestään. Suuret ja pienet pyhitysliikkeetmarssivat esiin huutaen iloisesti: “Me emme kutsu sitä synniksi”. Hyök-käys kristinuskon perusteita vastaan on siten alkanut: pinnallinen syn-tikäsitys leviää.

Kaikesta sanotusta on jo käynyt ilmi, että ihminen voi luonnostaanymmärtää, mitä synti on — jossain määrin. Myös Raamattu korostaatätä: “Pakanat osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiin-sä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa kes-kenään syyttävät tai myös puolustavat heitä” (Room. 2:15). Raamatunmukaan pakanat, “vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itselleen laki”.Kuitenkin yleinen tietoisuus synnistä on pelastushistoriallisessa mie-lessä hyödytön.

Siitä, mitä on jo sanottu luonnollisesta jumalatuntemuksesta, on käy-nyt ilmi, että ihminen kykenee jossain määrin luonnostaan ymmärtä-mään, mitä synti on. Myös Raamattu korostaa tätä: “Näin he osoitta-vat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä. Siitä todistaa heidänomatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolusta-vat heitä.” Raamattu sanoo, että pakanat, jotka eivät tiedä laista, ovatitse itselleen laki. Kuitenkin tällainen yleinen syntitietoisuus kuuluupelastushistoriallisesti yhdentekevälle alueelle. Se on — kuten sanottu— kristillisen lainjulistuksen liittymäkohta, mutta ei mitään muuta.Kristillinen laki, joka on Pyhän Hengen tuhoava ja murskaava työkalu,rakentuu opille syntiinlankeemuksesta — luomisesta ja syntiinlankee-muksesta. Se lähtee siitä, että jokainen ihminen on täydellisen lainalainen, Aadamin vanhan lain alainen. Yhteys Jumalan ja ihmisen välillätoimii ainoastaan näillä ehdoilla. Ihmiseltä vaaditaan edelleen täydel-

14

listä pyhyyttä, täydellistä luottamusta, täydellistä vapautta pahoistahimoista. Jumala ei ole laskenut rimaa sen jälkeen, kun Aadamin sukusai pahan vammansa lankeemuksessa. Jumala ei ole säätänyt erityistäkilpailusarjaa puoliaadamilaisille — joilla olisi synti tekosyynä, alempitaso kuin Aadamilla mutta korkeampi kuin paviaanilla. Jumala onvarannut meille saman pyhyyden, jonka piti kuulua Aadamille. Hänenpyhyytensä noudattaa hänen omia ehtojaan, ei meidän asettamiammeehtoja.

Tätä emme voi tietää luonnostamme. Parhaassa tapauksessa voimmetunnustaa luonnollisen lain, joka kuitenkin rajoittuu vain sille alueelle,jolla vapaa tahto hallitsee. Sen nojalla voidaan joko jalojen humanis-tien tavoin hylätä kristinusko tai hyväksyä se muunnetussa, latistetussamuodossa, josta syntiinlankeemuksen demonisuus on riisuttu pois.Molemmissa tapauksissa toimitaan ikään kuin luomakunta olisi peri-aatteessa turmeltumaton, ja synti olisi siinä ainoastaan jonkinlaisenakoettelevana lisänä, jonka on tarkoitus karaista luonnetta. Tähän voi-daan soveltaa tunnustuksen sanoja: “Perisynti on niin syvää ja pahan-laatuista luonnon turmeltumista, ettei sitä järki käsitä, vaan se on us-kottava Raamatun ilmoituksen perusteella” (Schmalkaldenin opink. III,1:3). Tässä yhteydessä lainataan yleensä paitsi syntiinlankeemuskerto-musta myös muita Vanhan ja Uuden testamentin kohtia, jotka selittävätsyntiinlankeemuksen seurauksia. Esimerkiksi Room. 5:12 sanoo: “Ku-ten synti tuli maailmaan yhden ihmisen kautta ja synnin mukana kuo-lema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikkiovat tehneet syntiä.” ja Ps. 51:7: “Katso, synnissä minä olen syntynytja äitini on minut synnissä siittänyt.” Näihin klassisiin syntiinlankee-musta ja sen seurauksia käsitteleviin kohtiin voidaan lisätä Augsburgintunnustuksen toinen artikkeli, jossa sanotaan:

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankee-muksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnol-lisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpel-koa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hal-litsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todellasynti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikki-sen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengenvoimasta synny uudestaan. (CA II, 1s.).

Tältä näyttää oppi syntiinlankeemuksesta. Nykyään se jää yhä hel-pommin pois kristillisestä julistuksesta ja kastekaavoista, joita uu-den liturgisen aallon myötä otetaan käyttöön. Tärkein syy on se,

15

että syntiinlankeemusta pidetään luonnontieteellisenä mahdottomuu-tena. Tässä ei luonnollisesti ole koko selitys. Vaikka luonnontieteel-liset vastalauseet putoaisivat pois, yleisistä filosofisista premisseis-tä käsin pidettäisiin yllä asennetta, jolla on jo pitkä historia, ja jokalöytyy keskiajan teologeilta ja jo fariseusten samantapaisesta ihmis-käsityksestä.

Luonnontieteelliset vastalauseet lähtevät siitä, ettei ole ollut mitäänparatiisimaista tilaa, josta langeta pois. Ne ovat siis seurausta kehitys-opista, ja asian tätä puolta olemme jo käsitelleet. Vastalauseista löytyyerilaisia muunnoksia: Sanotaan esimerkiksi, että kuolema on itsestäänselvä luotu asia, että orjantappurat ja ohdakkeet ovat aina tehneet maan-viljelystä raskasta jne. Näitä vastaan on ensinnäkin varmasti todettava,että syntiinlankeemuskertomus ja muut raamatunkohdat selkeästi to-distavat, että tapahtumat ovat todellisia. Erilaiset modernit teologianhaarat yrittävät jättää tämän huomiotta. Jo tavallinen tekstin kunnioit-taminen edellyttää tämän toteamuksen tekemistä, riippumatta siitä,uskotaanko tekstin sisältö vai ei. Tekstin totuudellisuutta tai järkeen-käyvyyttä ei vielä kumota sillä, että meidän on vaikea kuvitella senesittämä tilanne yksityiskohdissaan. Meidän sukupolvellamme on ny-kyään käytössään välineitä, joita aiemmat sukupolvet olisivat pitäneettaikuutena ja jotka sallivat meidän jossain määrin hallita materiaa.Tekstissä ihmisellä on häiriintymätön yhteys Jumalaan eli olemassa-olon suurimpaan voimaan, ja siten Aadam asetetaan meitä äärettömänpaljon korkeampaan asemaan; itse vajoamme henkisesti alemmas sitämukaa kuin fyysisiä keksintöjä tehdään lisää. Hänellä on täytynyt ollameitä äärettömän paljon parempi hallintavalta omaan ruumiiseensa jaluomakuntaan, ja ymmärtämisvaikeutemme tulee näin ymmärrettäväm-mäksi. Häneen verrattuna me olemme luonnonlapsia, neandertalilaisia,ja hän on ainoa sivistynyt ihminen.

Ihmisajatus lähtee tässä helposti hakoteille. Kummallisinta on, ettäjokainen ihminen luulee keksineensä argumentteja Aadamia vastaan,Aadamin kuolemattomuutta vastaan ja Aadamin ylittämätöntä hallinta-valtaa vastaan. Keskusteltaessa näistä asioista, esiin pulpahtaa voiton-riemuisia vastalauseita, joihin ei uskota koskaan löytyvän vastausta, jajoita niiden esittäjät pitävät murskaavina. Sanotaan esimerkiksi, ettäAadamin ja Eevan kuolemattomat jälkeläiset olisivat ylikansoittaneetmaapallon, ja päälle hihitellään tunnustuksellisen teologin oletetullerajattomalle hämmennykselle. Nolostumisen merkkejä ei kuitenkaannäy meissä, jotka ehkä sadannen kerran kuulemme tuon lapsellisenkysymyksen ja näemme voitonriemuisen ilmeen ihmisellä, joka ei olekoskaan katsonut tarpeelliseksi ajatella ns. metafyysisiä kysymyksiä.Raamattu itse kertoo siitä, että ihminen voi astua Jumalan kirkkauteen

16

ruumiineen ja sieluineen, kuten tavalliset ihmiset Henok ja Elia saivattehdä. Tulemme itse tekemään niin kerran. Myös Aadamille olisi luon-nollisesti suotu sama autuus, jos hän olisi pysynyt uskossa, toivossa jarakkaudessa. Eihän hänen autuutensa ollut täydellinen — muuten hänei olisi voinut langeta. Niin hän olisi voinut päättyneen maanpäällisenelämänsä jälkeisenä päivänä astua siihen maailmaan, johon hän itseasiassa nytkin tulee pääsemään, tosin kuoleman ja ylösnousemuksenkautta Jeesuksen Kristuksen voimasta.

Ei myöskään ole täysin järjetön ajatus, että koko luomakunta on muut-tunut sekä luonnon yleisten toimintojen osalta että esimerkiksi eläintenravitsemuksen osalta. Tiedämme eri kuvauksista kohdissa 1.Moos.1:30ja 1.Moos. 9:5, että eläimet alunperin luotiin kasvisravinnon käyttäjik-si, mutta että ne sitten muuttuivat lihansyöjiksi, ja näin jopa ihminenvoi joutua entisten alamaistensa uhriksi. Tuho kohtasi myös pahanvälikappaleena toiminutta käärmettä. Esiin nousee lukemattomia on-gelmia liittyen siihen, miten se ja se olento kykeni löytämään ravintoaennen syntiinlankeemusta, mutta Jumalan kaikkivaltius ja oma tietä-mättömyytemme paratiisin yksityiskohtaisesta rakenteesta ratkaisee nekaikki. Sitä paitsi tässä kaikessa on eräs tärkeä seikka, joka usein jäähuomiotta. Ympärillämme näkyvää maailmaa ei tule pitää parhaanamahdollisena maailmana sanan kaikkein lapsellisimmassa merkityk-sessä. Tosin luomakunnassa näkyy merkkejä ja todisteita Luojan ih-meellisistä suunnitelmista ja tarkoituksista — sehän on kaikkein vah-vimman klassisen jumalatodistuksen perusta. Kuitenkin on naiivia jajulmaa, jopa absurdia ja demonista väittää, että esimerkiksi tappavattaudit olisivat samanlaisen suunnittelun tulosta kuin se, jonka havait-semme esimerkiksi näköelinten ihmeellisessä rakenteessa. Jos jätetäänhuomioimatta se, että synti on tullut ja että synnin palkka on kuolema,uhkana on sekä epäraamatullinen että epäinhimillinen tyytyväisyys ny-kyiseen olemassaoloon. Jos näissä tapauksissa halutaan nähdä jokinsuunnitelma, on nähtävä suunnitelma, joka julistaa synnin läsnäoloahyvässä luomakunnassa — ei luomakunnassa näkyvää Jumalan hy-vyyttä. Sitten on vielä asia erikseen se, että tällä julistuksella on myöshyvä tarkoitus; kun Sana selittää syntiinlankeemusta ja sen seurauksia,seuraa kääntymys ja parannus.

VedenpaisumusKun puhutaan uskomattomista Raamatun kertomuksista, syntiinlankee-muksen rinnalla voidaan mainita kertomus vedenpaisumuksesta. Itseasiassa monet luonnontieteelliset tosiasiat edellyttävät tämän Raama-

17

tun kuvaaman tapahtuman. Valtavan nopea prosessi, joka jäädyttimammutit kokonaisina ja muutti lukemattomia luontokappaleita fossii-leiksi sen sijaan että ne olisivat normaaliin tapaan hajonneet ja maatu-neet pinnalla, esittää darvinistisen tieteen kammoaman kysymyksen:Mitä silloin oikein tapahtui? Varmuudella voidaan sanoa, ettei ole ole-massa mitään ilmeistä, nykyään tunnettua prosessia, joka kykenisisaamaan aikaan tällaisia valtavia fossiilihautoja, joiden määrä on häm-mästyttävä jo siksi, että ilmiö on nykyään erittäin harvinainen. Nyky-ään kalat mätänevät tai joutuvat toisten kalojen syömiksi — mikä rajuvoima tappoi fossiilikalat ja upotti ne nopeasti aineeseen, joka säilyttiniiden ehjän rakenteen? Eräällä tapaa luontoa voidaan pitää kasvi- jaeläintieteen Pompeijina ja Herkulaneumina, jossa nykyajan tutkijathäärivät kieltäen Vesuviuksen ja vakuuttavat meille, että pöly leijailialas hitaasti ja peitti vuosisatojen saatossa kaupungin asukkaat, joidenkuolinkamppailu on talletettuna niihin onttoihin kohtiin, jotka ovatsyntyneet heidän ruumiidensa maaduttua, siten, että kipsivaluna on säi-lynyt fossiilin muoto.

Tämä luonnontieteellinen tosiasia on omiaan kumoamaan ajatuksenkehityksestä; koko ketju katkeaa sen myötä. Samalla maailmanlaajui-nen vedenpaisumus alkaa näyttää yhä luontevammalta ajatukselta. Eiole ollenkaan epäolennaista korostaa sitä, että vedenpaisumus oli Raa-matun mukaan ehdottomasti maailmanlaajuinen. Siellä ei puhuta mis-tään Mesopotamian tulvasta, jonka aikaisen savikerroksen tutkijat ovatlöytäneet ja jota joskus esitellään ihailevalle yleisölle, joka näin huo-maa, että “Raamattu oli oikeassa” — ainakin osittain. Sellainen todis-telu tekee luonnollisesti hallaa todistettavalle asialle. Samalla tavallajotkut yrittävät rohkaista niitä, jotka epäilevät Israelin kansan Punaisenmeren ylitystä sanomalla, että jonkun mummo on joskus 20-luvullakulkenut kuivin sukin jonkin Punaisen meren pienemmän niemekkeenyli voimakkaalla mannertuulella. Raamattu puhuu huomattavasti suu-remmista ja ihmeellisemmistä asioista kuin mitä arkeologiryhmä Tig-riksellä ja sukulainen seuramatkalla ovat todistaneet. Raamattu kertoo,kuinka kaikki maailman vuoret katosivat näkyvistä ja kuinka kaikkielollinen kuoli Jumalan tuomion kautta.

Ei ole mitään syytä pitää vedenpaisumusta naurettavuutena. Sehänyhdistää erikoislaatuisella tavalla eri kulttuuriperintöjä, joissa kaikissaesiintyy kertomus siitä, että maailmaa on kerran kohdannut tuhoisatulva, joka on hukuttanut kaikki, paitsi nykyisen ihmiskunnan kanta-isän, joka pelastui. Uteliaan ihmisen pitäisi alkaa epäillä, että jotaintällaista on todella joskus tapahtunut. Ihmiskunnan yhteistä perintöätulisi kunnioittaa, kun sen laajuus on niin huomattava — japanilaisista,hottentoteista, liettualaisista, atsteekeista ja melanesialaisista inkakan-

18

soihin. On kummallista, että babylonialaista vedenpaisumuskertomus-ta, jossa Nooan nimi on Ut-napishtim, on käytetty todisteena Raama-tun vedenpaisumuskertomusta vastaan. Päinvastoin sen tulisi todistaa,että kyseinen tapahtuma on todellinen, ja että se on siksi vaikuttanuteri kansojen ja heimojen kulttuuriaarteistoon, taruihin, legendoihin jamyytteihin, joihin tässä tapauksessa on tallentunut historiallinen totuu-den siemen. Raamattu eroaa näistä siten, että se esittää ainoastaanytimen, todellisen helmen. Se ei kerro jumalten välisestä taistelusta,jonka seurausta vedenpaisumus olisi, vaan yhdestä ainoasta Jumalasta,jonka viha kohtaa kaikkea syntiä. Ehkä juuri tämän takia vedenpaisu-muskertomusta ei haluta ottaa vastaan.

Luomiskertomusta vierastetaan epäilemättä siksi, että pelätään Luo-jaa ja hänen oikeuttaan hallita Luojana kaikkia ihmisiä. Ajatus löytyyAldous Huxleylta, ateistilta, joka on sanonut: “Darwinin kirja Lajiensynty on tehnyt meille mittaamattoman arvokkaan palveluksen vapaut-tamalla meidät suuresta ongelmasta. Jos nimittäin kieltäydytään hy-väksymästä luomishypoteesi, niin mitä vaihtoehtoa voidaan silloin edesehdottaa perusteellisen ja tarkan ajattelijan hyväksyttäväksi?”. GeorgeBernhard Shaw, sosialisti ja ateisti, kirjoitti aikanaan: “Jos voidaankuvitella, miten sietämätön taakka maailmalle oli ajatus siitä, että kaik-ki oli mielivaltaisen, persoonallisen Jumalan mielivaltaista, persoonal-lista toimintaa ja että tämä Jumala oli persoonalliselta luonteeltaanvaarallinen, mustasukkainen ja julma, voimme helposti kuvitella, mi-ten innokkaasti maailma tarttui Darwiniin.” Samalla tavalla paetaankertomusta Ukko Nooasta, joka on nykyään enää lastenkirjojen satukirahveineen, leijonineen ja seeproineen, mutta ei mitään muuta. Pa-kenemalla Nooaa paetaan Jumalaa, joka tosin on hirmuinen, julma jamustasukkainen, kun hän ilmoittaa intohimoisen rakkautensa syntistäkohtaan. Hän ei missään tapauksessa ole mikään kesy leijona. Hän onitsessään täydellinen, ihmeellinen Juudan Leijona, erämaan kuningas,eläinten kuningas, ihmisten kuningas.

Siksi emme myöskään nykyään enää kohtaa vedenpaisumusta samal-la tavalla kuin kristillinen seurakunta ennen kohtasi sen vanhassa kas-terukouksessa:

Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, joka ankaran tuomiosimukaan olet vedenpaisumisen tulvalla tuhosit epäuskoi-sen maailman, mutta suuren laupeutesi mukaan varjelituskovan Nooan ja seitsemän muuta kahdeksantena, sinäjoka hukutit paatuneen faraon kaikkine joukkoineen Pu-naiseen mereen, mutta kuljetit kansasi Israelin kuivin

19

jaloin sen poikki. Näin sinä tahdoit ennalta kuvata tätäpyhän kasteesi pesua. Rakkaan Poikasi, meidän Herram-me Jeesuksen Kristuksen kasteella sinä pyhitit ja määrä-sit Jordanin ja kaikki vedet pelastavaksi tulvaksi, jokapuhdistaa kaikista synneistä.; Tämän pohjattoman lau-peutesi perusteella me rukoilemme sinua, katso armossa-si tähän palvelijaan ja lahjoita Pyhän Hengen kauttahänelle oikea usko, niin että tämä pelastava tulva hukut-taa ja tuhoaa kaiken synnin, minkä hän on Aatamiltasynnynnäisenä perinyt ja itse lisäksi tehnyt. Anna hänenepäuskoisten joukosta erotettuna varjeltua kristikunnanarkissa kuivana ja turvassa, niin että hän aina palavanahengessä ja iloisena toivossa palvelisi sinun nimeäsi, jottahänet yhdessä kaikkien pyhien kanssa katsottaisiin arvol-liseksi saaman omakseen lupaamasi iankaikkinen elämäJeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Aamen.

Tältä Raamatun alkukertomukset näyttävät tänään. Lausuessammetämän rukouksen luterilaisessa kastetoimituksessamme, emme lateletyhjiä ja symbolisia liturgisia ilmaisuja. Ajattelemme, että Jumala onveden kautta tuominnut syntiset ja että Aadamin paha luonto on periy-tynyt meille. Uskomme myös, että Jumala nytkin antaa veden tappaasynnin jokaisen kohdalla, joka uskossa ottaa vastaan kasteen lahjan, jaettä hän antaa uuden ihmisen nousta kasteen vedestä kirkon pyhässäarkissa. Näin Raamatun alkukertomukset saavat meidänkin kohdallam-me vaikuttaa sen, minkä ne haluavat vaikuttaa: uuden luomuksen.

20

“Raamattu on täyttä totta. Kristittyjen ei tule suostua heille tarjottuunälylliseen reservaattiin, jossa Raamatulla väitettäisiin olevan uskonnol-lista totuusarvoa ilman, että se olisi oikeasti totta. Tom G.A. Hardtinkirjoitus on kutsu älylliseen rehellisyyteen. Kunpa jokainen kristittyomaksuisi tällaisen asenteen.” Pastori, Mika Ebeling

Kirkkoherra, teol.tri Tom G.A. Hardt (1933-1998) toimi TukholmanMartin seurakunnan paimenena. Hän tuli tunnetuksi kaikkialla Ruot-sissa tunnustuksellisen luterilaisuuden syvällisenä tuntijana. Hän olimyös näkyvästi esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja puolusti maal-listuneeessa Ruotsissa kristillistä uskoa ja siitä nousevaa perhe- ja so-siaalietiikkaa. Hänen kirjoituksiaan on käännetty mm. suomeksi.

Tämä vihko jatkaa Suomen Luther-säätiön Aamutähti-sarjaa, jokakeskittyy uskonelämän peruskysymyksiin. Sarjan toimittajina ovat ro-vasti, teol.lis. Simo Kiviranta ja pastori Juhana Pohjola.

Suomen Luther-säätiöAamutähti

Nro 18.

ISBN 952-5409-09-0