JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO...15.00–15.15 Tietoisku jatko-opinnoista terveystieteissä, koulutussuunnittelija Ritva Sakari ... Making Test and Life-Space Assessment. The second dataset

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO


TERVEYSTIEDEN

XIV TIETEEN PÄIVÄ

Abstraktikirja

Tiistai 15. toukokuuta 2018


LIIKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA

TERVEYSTIETEIDEN XIV TIETEEN PÄIVÄ Ohjelma, tiistai 15.5.2018

Auditorio 2 _______________________________________________________________________

8.30–8.40 Avaus, dekaani Ari Heinonen

8.40–9.30 Kutsuesitelmä, professori Kimmo Jokinen Millainen perhe huolehtii parhaiten

lasten hyvinvoinnista?

9.30–9.50 Puheenvuoro, professori Lasse Kannas Terveystieto-oppiaine terveyden

edistämisen koulutusinnovaationa ja tutkimushaasteena

9.50–10.10 Tauko, tarjolla hedelmiä

10.10–11.40 Oral presentations of doctoral theses (in English). Chair Leena Paakkari

Introduction

10.15-10.35 Pipsa Tuominen The effects of movement-to-music video program

on sedentary time and physical activity in children and their mothers (Sports and

exercise medicine)

10.35-10.55 Hilkka Korpi Changing Landscape in Professional Development -

Narrative research from the physiotherapy students` perspective (Physiotherapy)

10.55-11.15 Taina Poranen-Clark Relationship between cognitive performance

and mobility over the life course (Gerontology and Public Health)

11.15-11.35 Anna-Mari Summanen Oppilaiden terveyden lukutaito

perusopetuksen päättövaiheessa. (Health Promotion and Health Education / Health

Education Teacher Education)

11.40–12.45 Lounas (omakustanteinen)

Aula_____________________________________________________________________________

12.45–13.30 Posterinäyttely: 4 suullista posterisessiota (sessioiden sisällöt sivulla 2) & non-

defence. Parhaan posterin äänestys

13.30–14.00 Kahvitauko

Auditorio 2 ja Auditorio 3 ___________________________________________________________

14.00–15.00 Terveystieteiden gradujen suulliset esitykset (rinnakkaissessiot 1 ja 2) Puheenjohtaja Jorma Tynjälä, Auditorio 2 Puheenjohtaja Kristiina Ojala, Auditorio 3

Juho Hienonen: Terapeuttisen harjoittelun

vaikutus MS-tautia sairastavan tasapainoon

ICF-luokituksen suoritusten ja

osallistumisen tasoilla: systemaattinen

kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi

Päivi Herranen: Veren leukosyyttien

telomeerien pituuden yhteys alaraajojen

lihasvoimaan ja voimantuottotehoon

Jari Karppinen: Maksimaalinen

rasvanhapetuskyky: perimän ja fyysisen

aktiivisuuden vaikutus sekä yhteys

insuliiniherkkyyteen

Sanna Palomäki: Työkyky ja työuupumus

sosioekonomisissa ryhmissä – Matka

hyvään kuntoon -rekkakiertueen tuloksia

Mikko Patovirta: Migreenin merkityksiä

kroonista migreeniä sairastavan elämässä -

fenomenologinen tutkimus

Jenni Karvonen: Temperamentin yhteys

fyysiseen aktiivisuuteen aikuisiässä

Laura Vekara: Fyysisen aktiivisuuden

yhteys opiskelu-uupumukseen ja

opiskeluintoon lukiolaisilla

Hanna Kolmonen: ”Tosi urheilullinen,

hauska, ja kaikkee ihan normaalia”: Lasten

kuvauksia ja kokemuksia

sporttikummitoiminnasta”

Auditorio 2________________________________________________________________________

15.00–15.15 Tietoisku jatko-opinnoista terveystieteissä, koulutussuunnittelija Ritva Sakari

15.15–15.30 Parhaiden gradujen ja parhaan posterin palkinnot, professori Tarja Kettunen


Posterisessio 1, pj. Anette Mehtälä

Paikka 1.1: Elina Vettenterä Fyysisen ja kognitiivisen

harjoittelun vaikutus ikääntyneiden vähän liikkuvien

henkilöiden kaatumisiin ja kaatumisen pelkoon

Paikka 1.2: Johanna Lehto Alaraajojen rasitusvammojen

ilmenemisen ja epätasaisella alustalla mitatun staattisen

tasapainon yhteys

Paikka 1.3: Vilma Korteniemi Elämän haasteiden yhteys

ikääntyneiden henkilöiden fyysiseen suorituskykyyn

Paikka 1.4: Marko Korosuo Unen merkitys ja menetelmät

urheilijan unen parantamiseksi pitkittyneen ylikuormituksen

ennaltaehkäisyssä

Paikka 1.5: Jenna Leppelmeier Tanssipohjaisen kuntoutuksen

soveltuvuus aivovammakuntoutujilla

Paikka 1.6: Taru Sokka et al. Profile of acute injuries in U11-

14 football: A prospective 5-month follow-up study

Paikka 1.7: Paula Niittymäki Fyysisen aktiivisuuden yhteys

elämänlaatuun aiemmin kaatumisen kokeneilla ja

liikkumiskyvyn rajoituksista kärsivillä ikäihmisillä

Paikka 1.8: Marjaana Onnela Lukion terveystiedon oppikirjat

työkyvyn ja työhyvinvoinnin ilmentäjinä (poissa)

Paikka 1.9: Titta Kemppainen Kestävyyskunnon ja kehon

rasvapitoisuuden yhteydet metaboliseen oireyhtymään ja

insuliiniresistenssiin 6-8-vuotiailla lapsilla

Paikka 1.10: Kim Lesch Tasapaino ja värinätunto ikääntyvillä

urheilijoilla ja ei-urheilijoilla estävyyskunnon ja kehon

rasvapitoisuuden yhteydet metaboliseen oireyhtymään ja

insuliiniresistenssiin 6-8-vuotiailla lapsilla

Paikka 1.11: Päivi Kumpulainen Koetun iän ja elintapojen

välinen yhteys keski-ikäisillä naisilla

Paikka 1.12. Hannele Sorri Opiskelijoiden näkemyksiä

koetusta terveydestä. Koetun terveyden tunnetta vahvistavat

tekijät.

Posterisessio 3, pj. Raili Välimaa

Paikka 3.1: Tiina Savikangas Fyysisen aktiivisuuden

edistäminen osana työhyvinvointityötä Matka hyvään kuntoon -

kampanjaan osallistuneissa työyhteisöissä

Paikka 3.2: Miia Pulkkinen Tavoitteiden yhteys

elämäntyytyväisyyteen iäkkäillä henkilöillä

Paikka 3.3: Johanna Raatikainen Luontoliikunnan

hyvinvointivaikutukset ja positiivinen mielenterveys

Sydänliiton jäsenten kokemina

Paikka 3.4: Anni Männikkö Yhdeksäsluokkalaisten käsityksiä

köyhyydestä

Paikka 3.5: Ruut Peura Tekijät minäkuvassa, jotka estävät

painonhallintaprosessia

Paikka 3.6: Petri Hella Fysioterapiaopiskelijoiden kliinisen

harjoittelun ohjaus – Yksityisen- ja kunnallisen sektorin

vertailua

Paikka 3.7: Virpi Rantanen Maatilapäivätoiminnan merkitys

ikääntyneille

Paikka 3.8: Mirva Saarinen Vaihdevuosioireiden yhteys keski-

iän kriisiin

Paikka 3.9: Satu Berggren Kardiorespiratorisen kunnon ja

maksaentsyymipitoisuuksien yhteydet 6-9-vuotiailla lapsilla

Paikka 3.10: Laura Vilén Vaihdevuosistatuksen yhteys

lihasmassaan 47-55- vuotiailla naisilla.

Paikka 3.11: Katriina Jokinen Vapaan sivistystyön

andragogisten opettajien opetukselliset näkemykset.

Posterisessio 2, pj. Maija Puupponen

Paikka 2.1: Milla Lähdeniemi Tasapainon yhteys nuorten

urheilijoiden akuuttien alaraajavammojen ilmaantuvuuteen.

Prospektiivinen seurantatutkimus

Paikka 2.2: Eerika Saloranta Polvenojennusvoiman ja

voimantuottotehon yhteys 70–85-vuotiaiden miesten ja naisten

kävelynopeuteen

Paikka 2.3: Mari Alapappila Elämän aikainen liikunta ja

vaihdevuodet

Paikka 2.4: Anna Lahti Sosioekonomisten elintapaerojen

vähentäminen terveydenedistämishankkeissa

Paikka 2.5: Mari Karppinen ”Kuinka kauan tää kestää?”

Omaishoitajan kokemuksia ystävien, perheen, sukulaisten ja

viranomaisten aiheuttamasta kuormituksesta

Paikka 2.6: Essi Honkonen Lapsuuden kilpaurheilun sekä ohjatun ja

omatoimisen liikunnan yhteys keski-ikäisten naisten liikunta-

aktiivisuuteen.

Paikka 2.7: Tuuli Hynynen Nuorten koettu terveys, sosioekonominen

asema ja sosioekonomiset terveyserot. WHO-Koululaistutkimuksen

tuloksia

Paikka 2.8: Raija Vehviläinen Muistisairaan asukkaan aggressiivinen

käytös hoitajien näkökulmasta

Paikka 2.9: Suvi Ravi Energian saatavuuden, luuterveyden ja

seerumin hormonipitoisuuksien yhteydet nuorilla kestävyysjuoksijoilla

Paikka 2.10: Lotta Nyberg Vaihdevuosistatus ja fyysinen aktiivisuus.

Vaihdevuosien eri vaiheissa olevien naisten liikuntatottumukset

Paikka 2.11: Elisa Hirvonen Moniammatillisen, etäteknologiaa

hyödyntävän kuntoutuksen vaikuttavuus sepelvaltimotautikuntoutujien

työkykyyn

Posterisessio 4, pj. Olli Paakkari

Paikka 4.1: Maarit Engelberg Ravitsemuksen merkitys iäkkään

henkilön elämänlaatuun kotihoidossa

Paikka 4.2: Maria Hämäläinen Vanhempien sosioekonomisen

aseman ja asuinpaikan yhteys nuorten ruokailutottumuksiin,WHO-

Koululaistutkimus

Paikka 4.3: Saara Ojala Tehostetun kotikuntoutuksen vaikutus

ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn

sairaalajakson jälkeen

Paikka 4.4: Hanna Lyytikäinen Vapaa-ajan liikunnan ja istumisen

yhteys tyypin 2 diabeetikoiden sokeriaineenvaihduntaan

Paikka 4.5: Katariina Kekki Liikunnan yhteys koettuun palautumisen

tarpeeseen työkuormituksesta

Paikka 4.6: Hanna Anttilainen Liikuntaintervention yhteys fyysisen

aktiivisuuden lisääntymiseen ikääntyneillä

Paikka 4.7: Jenni Neittaanmäki Fyysisen toimintakyvyn ja koetun

terveyden yhteys elämääntyytyväisyyteen ikääntyneillä henkilöillä

Paikka 4.8: Katja Rinta-Antila Liikunnan merkitykset urheiluseura-

aktiivisuuden mukaan liitu-tutkimukseen osallistuneilla nuorilla

Paikka 4.9: Tuija Mikkonen Fyysisen aktiivisuuden ja istumisen

yhteys niskahartiaseudun ja alaselän kipujen esiintyvyyteen

työikäisillä

Paikka 4.10: Mira Väyrynen ”Se on vähän ittestä kiinni ja

työntekijöistä kiinni, että miten niitä käytetään niitä palveluita” –

tuotantotyöntekijöiden näkemyksiä henkilöstöliikunnasta

Paikka 4.11: Mika Marjala Eri makroravintoaineiden vaikutukset

plasman lipidi- ja sokeriprofiilissa fitfattwin-aineiston pohjalta

analysoituna


Non-defence posterit 5

Paikka 5.1: Riikka Holopainen, Arja Piirainen, Ari Heinonen, Jaro Karppinen & Peter O’Sullivan Kohtaamattomuudesta

kohti autonomista toimijuutta. Alaselkäkipuisten käsityksiä heidän kohtaamisistaan terveydenhuollossa

Paikka 5.2: Outi Ilves, Marko H Neva, Keijo Häkkinen, Joost Dekker, Salme Järvenpää, Kati Kyrölä & Arja Häkkinen

Vuoden kestävän progressiivisen kotiharjoittelun vaikuttavuus vartalon maksimivoimaan ja kestovoimaan lannerangan

jäykistysleikkauksen jälkeen. Satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus

Paikka 5.3: Kristiina Ojala, Jorma Tynjälä, Raili Välimaa, Leena Paakkari, Olli Paakkari, Jari Villberg & Lasse Kannas

Factors contributing Finnish adolescents’ fruit and vegetable consumption

Paikka 5.4: Tapio Ojala, Tuulikki Sjögren, Arja Piirainen, Maria Kääriäinen, Kristiina Mikkonen, Meeri Koivula, Minna

Koskimäki, Camilla Koskinen, Monika Koskinen, Marjorita Sormunen, Terhi Saaranen, Leena Salminen, Marja-Leena

Lähteenmäki, Outi Wallin & Hanne Mäki-Hakola Terveystieteiden opettajien kompetenssit

Paikka 5.5: Raili Välimaa, Jorma Tynjälä, Jari Villberg & Kristiina Ojala Sleep lengths during school nights by educational

aspirations among 15-year-old Finns


VÄITÖSKIRJATÖIDEN SUULLISET ESITYKSET

ORAL PRESENTATION OF DOCTORAL THESES

Auditorio 2


The effects of movement-to-music video program on sedentary time and physical activity in children and their mothers

Pipsa Tuominen, Sport and exercise medicine

Background and purpose

Regular physical activity (PA) and the avoidance of prolonged sitting are essential for children’s healthy growth, and for the physical and mental wellbeing of both children and adults. In the context of exercise, music may promote behavioral change through increased exercise adherence and participation. The purpose of this study was to determine whether music-based activities could reduce sedentary behavior (SB) and increase PA in children and their mothers in the home environment.

Methods

The participants (228 mother-child pairs, child age 5–7 years) of the RCT were recruited in the Pirkanmaa area, Finland. The primary outcomes were tri-axial accelerometer-derived SB and PA, which were measured in weeks one (baseline), two, and eight in both the intervention and control groups. Further, the participants in the intervention group used a movement-to-music video program from the beginning of week two to the end of week eight. Secondary outcomes included self-reported screen time, and, in the intervention group, exercise adherence which was assessed via exercise diaries and questionnaires. The statistical methods employed comprised an intention-to-treat, linear mixed effects model, and logistic regression design.

Main results

No statistically significant differences between groups were found in primary or secondary outcomes. However, the children who stayed at home instead of attending daycare had on average more sedentary time and less MVPA than those who were at daycare. In the intervention group, those children whose mothers had musical background (MB) had greater probability to increase their light PA during the intervention, but not MVPA compared to those children whose mothers did not have musical background (NMB). Exercise adherence was higher among the NMB group compared to the MB group.

Conclusions

Mothers and children seemed to be more sedentary at home, and therefore interventions for decreasing SB and increasing PA should be targeted in the home environment. The present results also showed that mothers without musical background were more interested in movement-to-music exercises, as well as their children.


Changing Landscape in Professional Development - Narrative research from the physiotherapy

students` perspective

Hilkka Korpi, Physiotherapy

Aim and purpose of the study

The aim of this study was to investigate and understand students’ stories about their professional development during their entire physiotherapy studies in universities of applied sciences for developing health care education and its curricula. This study focuses on the students’ viewpoint during their learning.

Participants and method

There were 21 voluntary participants in the study. Students wrote portfolios during the whole period of their studies, which was used as data in this study. Longitudinal data was collected from three universities of applied sciences during 3.5 years in all institutions. A qualitative narrative approach was used in analysis, which consists of four separate articles.

Main results

History has provided the tradition in education. At the present, professional development has four main aspects: previous experience, new learning, work culture and work agency. All those elements are needed in order to move forward in professional development. Three story models were formed from the students’ narratives: the story of an autonomous learner, the story of becoming a physiotherapy community member and the story of a critical developer. Students had different turning points that describe their professional development. After students had found a suitable study place for themselves, learning to learn and learning physiotherapy practical work were the meaningful turning points in their narratives. Professional development is based on previous experience where reflection and narrative learning promote learning.

Conclusions

This study brings new complementary information about professional development for developing health care education. It is essential to recognize the different elements of professional development. In the future, professional development seems to move in the direction where the andragogic principles and whole person is considered more in the learning process. Creativity and multidisciplinary teamwork is needed for developing the work culture. With the previous, an independent active agency is bringing hope for professional development.


Relationship between cognitive performance and mobility over the life course

Poranen-Clark, Taina, Gerontologia ja kansanterveys

Background and purpose

We studied cross-sectional, longitudinal and temporal associations between executive function and life-space mobility in old age. We assessed the association between intellectual ability in early adulthood and physical functioning in old age, and the association between early life motor development and cognitive performance in early old age.

Methods

The participants of the first dataset were 157 men and women aged 76-91 years who were followed up for two years as part of the Life-Space Mobility in Old Age study, and who took part in measurements on executive function (EF) implemented with the Trail Making Test and Life-Space Assessment. The second dataset comprised men and women from the Helsinki Birth Cohort Study. Data on cognitive performance in early adulthood, assessed with The Finnish Defence Forces Basic Intellectual Ability Test at age 17-27 years, was available for 360 men. Data on age at first walking was available for 398 men and women. Later life physical functioning was assessed twice at the mean ages 61 and 71 years using the self-reported Short Form 36 questionnaire, and later life cognitive performance with the CogState test at mean age 64 years.

Main results

People with better executive function had higher life-space mobility. This was explained by better lower extremity functioning and absence of transportation difficulties. EF was a determinant of life-space mobility. Better intellectual ability in young adulthood predicted better physical functioning at mean age 71.4 (SD 2.2) years through better physical functioning at mean age 60.9 (SD 2.3). People who had learned to walk at an earlier age performed better in cognitive tests in early old age 64.2 (SD 3.0).

Conclusions

Earlier attainment of motor skills and better early life intellectual ability may lead to better cognitive and physical functioning in older ages. Supporting EF may enhance maintenance of higher life-space mobility in old age.


Oppilaiden terveyden lukutaito perusopetuksen päättövaiheessa

Summanen, Anna-Mari, Terveyskasvatus

Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Alhaisen terveyden lukutaitotason on todettu olevan yhteydessä esimerkiksi korkeampiin sairauskustannuksiin, runsaampaan terveyspalvelujen käyttöön, heikompaan ennaltaehkäisevään toimintaan sekä vaikeuksiin terveysviestinnän ymmärtämisessä (Berkman ym. 2011). WHO:n arvion mukaan eurooppalaisista lähes puolella on heikko terveyden lukutaitotaso (Kickbusch ym. 2013, 15). Nuorten terveyden lukutaidon merkitys ja tärkeys laajasti kansanterveyden ja terveyden edistämisen saralla sekä myös koulukontekstissa on tiedostettu, ja tutkimus aiheesta on lisääntynyt. Koulut ovat yksi potentiaalisimmista paikoista terveyslukutaitoisten yksilöiden ja yhteisöjen kehittämisessä ja edistämisessä. Suomessa tämä mahdollistuu hyvin terveystieto-oppiaineen puitteissa. Tutkimukset nuorten terveyden lukutaidosta ovat kohdentuneet joko objektiiviseen tai subjektiiviseen terveyden lukutaitoon. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pääosin nuorten objektiivista terveyden lukutaitoa, mutta tullaan vertailemaan myös objektiivista ja subjektiivista terveyden lukutaitoa sekä sosiodemografisten että koulukontekstiin liittyvien taustamuuttujien mukaisia eroja siinä.

Tutkimusaineisto ja -menetelmät

Tutkimusaineistona on Opetushallituksen vuonna 2013 järjestämän perusopetuksen 9. vuosiluokan oppilaiden terveystieto-oppiaineen oppimistulosten arviointiaineisto. Arvioinnissa oli mukana 3 652 oppilasta (1 898 poikaa ja 1 754 tyttöä) ja 193 terveystietoa opettavaa opettajaa. Aineiston analyysissä on käytetty IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmistoa. Kahden muuttujan välisiä asiayhteyksiä (riippuvuuksia) on tarkasteltu ristiintaulukoinnilla ja khiin neliötestillä. Kahden ryhmän välisiä keskimääräisiä keskiarvoeroja on analysoitu t-testillä ja usean ryhmän välisiä eroja yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Opettajatason muuttujien vaikutusta oppimistuloksiin on tarkasteltu monitasomallinnuksella (MLwinN-ohjelmisto).

Keskeiset tulokset

Alustavat tutkimustulokset osoittavat, että terveyden lukutaito on parempaa alempaa osaamista kuvaavalla tasolla (terveystiedot ja -taidot) kuin vaativampaa osaamista kuvaavalla tasolla (kriittinen ajattelu, itsetuntemus ja eettinen vastuullisuus). Terveyden lukutaitoon yhteydessä olevia tekijöitä ovat esimerkiksi sukupuoli, koulutusorientaatio, vanhempien koulutustausta (ylioppilas), koulun opetuskieli ja koulumenestys.

Johtopäätökset

Alustavien tutkimustulosten mukaan tulee miettiä ja löytää keinoja, joilla kavennetaan tyttöjen ja poikien, suomen- ja ruotsinkielisten koulujen sekä koulutusorientaation mukaisia eroja terveyden lukutaidossa. Huomiota tulisi kiinnittää myös terveysosaamisen parantamiseen vaativampaa osaamista kuvaavalla tasolla.


PRO GRADU-TÖIDEN SUULLISET ESITYKSET

YHTAIKAISET SESSIOT

Auditorio 2 ja Auditorio 3


Terapeuttisen harjoittelun vaikutus MS-tautia sairastavan tasapainoon ICF-luokituksen suoritusten ja osallistumisen tasoilla: systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi

Hienonen Juho, Fysioterapia


MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten toimintakykyä heikentävä ei-traumaattinen neurologinen sairaus, jota sairastaa suomessa noin 7000 henkilöä. Tasapainovaikeudet voivat rajoittaa sairastuneen toimintakykyä ja osallistumista hänelle keskeisillä elämäalueilla. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millainen vaikutus terapeuttisella harjoittelulla on MS-tautia sairastavan tasapainoon ICF-luokituksen suoritusten ja osallistumisen tasoilla. Lisäksi tarkastellaan eri harjoitusmuotojen, intervention keston ja intensiteetin yhteyttä tuloksiin.


Systemaattinen kirjallisuushaku suoritettiin 2/2018 seuraaviin tietokantoihin (1.1.2007–1.2.2018): CENTRAL, Medline, PEDro, CINAHL ja WOS. PICOS: (P) MS-tautia sairastavat (I) terapeuttinen harjoittelu, (C) ei-harjoittelua (tai tavanomainen hoito) (O) tasapaino asennon vaihtamisen ja ylläpitäminen, kävelyn sekä ICF-luokituksen osallistumisen tason yhteydessä, (S) RCT-asetelma. Tutkimusten keskiarvotulosten yhdistettyä vaikutusta tarkasteltiin satunnaisten vaikutusten käänteisen varianssin meta-analyysilla standardoitujen keskiarvojen erotusta (SMD) käyttäen.

Keskeiset tulokset

29 tutkimusta sisällytettiin kirjallisuuskatsaukseen ja 27 tutkimusta meta-analyysiin. Tutkimuksissa oli yhteensä 1302 tutkittavaa: keski-ikä oli 45 vuotta (SD 9 vuotta), EDSS 3.9 (SD 1.1), interventioiden mediaanikesto 8 viikkoa ja intensiteetti keskimäärin 3krt/vk á 60min. 69%:ssa tutkimuksista harhariski oli korkea, 14%:ssa epäselvä ja 17%:ssa matala. Tulosten perusteella terapeuttinen harjoittelu ilmeisesti parantaa tasapainon hallintaa MS-tautia sairastavilla a) asennon vaihtamisen ja ylläpitämisen yhteydessä (SMD 0.64; 95%CI [0.38, 0.91]; n=961), b) kävelyn aikana (SMD 0.50; 95%CI [0.25, 0.76]; n=623) ja c) osallistumisen tasolla (SMD 0.77; 95%CI [0.18, 1.37]; n=443).

Johtopäätökset

Terapeuttinen harjoittelu ilmeisesti parantaa tasapainoa ICF-luokituksen suoritusten ja osallistumisen tasolla MS-tautia sairastavilla, joilla sairauden vaikeusaste on enintään kohtalainen (EDSS ≤ 5.0) (näytönaste B). MS-tautia sairastavien kannattaa harjoitella vähintään 3krt viikossa 6-12 viikon ajan. Tulosten yleistämisessä liikkumisen apuvälinettä käyttäviin MS-tautia sairastaviin (EDSS ≥ 6.5) tulee olla varovainen.


Veren leukosyyttien telomeerien pituuden yhteys alaraajojen lihasvoimaan ja voimantuottotehoon

Päivi Herranen, Gerontologia ja kansanterveys


Telomeerien pituutta pidetään hyvänä ihmisen biologista ikääntymistä kuvaavana markkerina sekä ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja kuolleisuuden ennustajana. Alaraajojen lihasvoiman ja voimantuottotehon on taas havaittu laskevan ikääntymisen myötä ja ennustavan toiminnanvajausten syntyä. Telomeerien pituuden yhteyttä alaraajojen lihasvoimaan ja voimantuottotehoon on tutkittu kuitenkin vielä hyvin vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko veren leukosyyttien telomeerien pituudella yhteyttä alaraajojen lihasvoimaan ja voimantuottotehoon ikääntyneillä 63–76-vuotiailla naisilla ja selittävätkö ikä, painoindeksi, sairastavuus ja fyysinen aktiivisuus tätä yhteyttä. Lisäksi tutkittiin, ennustaako telomeerien pituus alaraajojen lihasvoiman ja voimantuottotehon heikentymistä ikääntyneillä naisilla kolmen vuoden seurannassa.

Tutkimusaineisto ja – menetelmät

Tutkimus on osa Finnish Twin Study on Ageing – tutkimusta, jossa tutkitaan geneettisten ja ympäristötekijöiden merkitystä toiminnanvajauksien syntyyn. Tutkimukseen osallistui 386 63–76-vuotiasta naiskaksosparia. Veren leukosyyttien telomeeripituus määriteltiin qPCR-menetelmällä tutkimuksen alussa. Polven isometrinen ojennusvoima sekä voimantuottoteho mitattiin sekä tutkimuksen alussa että seurannan jälkeen. Ojennusvoima mitattiin dynamometrillä ja voimantuottoteho Nottingham Leg Extensor Power Rig – laitteella. Analyysimenetelminä käytettiin Pearsonin korrelaatiokertoimen tulkintaa, lineaarista regressioanalyysia, toisen asteen regressioanalyysia, toistettujen mittausten varianssianalyysia ja katoanalyysissa T-testiä.

Keskeiset tulokset

Leukosyyttien telomeerien pituudella ei todettu olevan yhteyttä alaraajojen lihasvoimaan (p=.274) eikä voimantuottotehoon (p=.622). Tutkittavien alaraajojen lihasvoima ja voimantuottoteho eivät heikentyneet tilastollisesti merkitsevästi (p>0.050) kolmen vuoden seurannassa. Telomeeripituudella ja ajalla ei havaittu myöskään yhdysvaikutusta alaraajojen lihasvoimaan (p=.100) eikä voimantuottotehoon (p=.588).

Johtopäätökset

Tutkimustulokset eivät tue näkemystä, että veren leukosyyttien telomeeripituus on ikääntymiseen liittyvää alaraajojen lihasvoiman tai voimantuottotehon laskua selittävä biologinen mekanismi. Aiheesta tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta. Jatkotutkimuksissa aihetta tulisi tutkia pitkittäisasetelmilla, suuremmilla väestöryhmillä ja määrittämällä telomeeripituus lihaksen satelliittisoluista. Myös telomeerien mittaustarkkuutta ja käytettävissä olevia mittausmenetelmiä tulisi arvioida kriittisesti.


Maksimaalinen rasvanhapetuskyky: perimän ja fyysisen aktiivisuuden vaikutus sekä yhteys

insuliiniherkkyyteen

Jari Karppinen, Liikuntalääketiede


Maksimaalinen liikunnan aikainen rasvanhapetuskyky vaihtelee voimakkaasti yksilöiden välillä. Perimän on ajateltu selittävän suuren osan havaitusta vaihtelusta, mutta suora tutkimusnäyttö tästä puuttuu. Aiempien tutkimusten perusteella maksimaalisen rasvanhapetuskyvyn on havaittu olevan yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja myös aineenvaihdunnalliseen terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin tutkia perimän ja fyysisen aktiivisuuden vaikutusta maksimaaliseen rasvanhapetuskykyyn sekä maksimaalisen rasvanhapetuskyvyn yhteyttä insuliiniherkkyyteen.


Tutkimukseen rekrytoitiin 23 identtistä mieskaksosparia suomalaisesta FinnTwin16-kaksoskohortista. Kaksosista 41 osallistui portaittaiseen nousujohteiseen hapenottokyvyn testiin, jossa maksimaalinen rasvanhapetuskyky määritettiin hengityskaasuanalyysin perusteella. Yhteensä 19 kaksosparin molemmat kaksoset osallistuivat kuormitustestiin ja näistä yhdeksän parin todettiin eroavan voimakkaasti toisistaan viimeisen kolmen vuoden fyysisen aktiivisuuden suhteen. Tutkittavien fyysinen aktiivisuus määritettiin liikuntahaastattelujen ja Baecken kyselylomakkeen avulla. Insuliiniherkkyys (Matsuda indeksi) määritettiin sokerirasituskokeen avulla ja tuloksista laskettiin myös AUC-arvot plasman insuliini- ja glukoosipitoisuuksille.

Keskeiset tulokset

Maksimaalinen rasvanhapetuskyky korreloi voimakkaasti kaikkien (r=0,72, p<0,001) sekä fyysisen aktiivisuuden suhteen eroavien (r=0,78, p=0,014) parien kaksosten välillä. Maksimaalinen rasvanhapetuskyky korreloi viimeisen 12 kuukauden fyysisen aktiivisuuden haastattelun (r=0,26, p=0,035) ja Baecken kyselyn (r=0,40, p=0,023) tulosten kanssa. Fyysisen aktiivisuuden suhteen eroavien parien välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa maksimaalisessa rasvanhapetuskyvyssä. Maksimaalinen rasvanhapetuskyky korreloi negatiivisesti insuliinin AUC-arvon (r=-0,42, p=0,015), mutta ei insuliiniherkkyyden kanssa.

Johtopäätökset

Tutkimuksen tulos tukee ajatusta, että perimä määrittää suurelta osin maksimaalista rasvanhapetuskykyä. Vaikka fyysinen aktiivisuus oli koko aineistossa yhteydessä maksimaalisen rasvanhapetuskykyyn, ei syy-seuraussuhdetta pystytty tässä tutkimuksessa osoittamaan. Fyysisen aktiivisuuden rooli lienee näin pieni perimään verrattuna. Aiempien tutkimusten löytämää yhteyttä maksimaalisen rasvanhapetuskyvyn ja insuliiniherkkyyden välillä ei tässä tutkimuksessa havaittu. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan, koska maksimaalinen rasvanhapetuskyky oli yhteydessä vähäisempään insuliinineritystarpeeseen sokerirasituskokeessa.


Työkyky ja työuupumus sosioekonomisissa ryhmissä – Matka hyvään kuntoon –rekkakiertueen

tuloksia

Sanna Palomäki, Terveyskasvatus


Työ on keskeisimpiä asioita ihmisten elämässä, minkä vuoksi väestön työkyvyllä on suuri merkitys sekä yksilöiden että yhteiskunnan toiminnassa. Työurat pitenevät eläkeiän noustessa ja hyvä työkyky voi pidentää työuria sekä lisätä tuottavuutta ja hyvinvointia. Työkyvyssä on havaittu muiden terveyden ulottuvuuksien tapaan väestöryhmien välisiä sosioekonomisia eroja. Alemmissa sosioekonomisessa ryhmissä työkyky on heikompi. Työuupumus on yksi työkykyä heikentävistä tekijöistä, jota ei ole tutkittu riittävän yhdenmukaisesti.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sosioekonomisten muuttujien (sukupuoli, ikä, työsuhde, koulutusaste, työmuoto, ammattiasema ja toimiala) mukaisia eroja työkyvyssä ja työuupumuksessa. Lisäksi tarkoituksena oli tarkastella sosioekonomisten muuttujien yhteyttä heikentyneeseen työkykyyn ja vähintään silloin tällöin työpäivän jälkeen koettuun kohtuuttomaan uupumukseen.

Tutkimusaineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineisto oli Matka hyvään kuntoon –kampanjan kevään 2017 rekkakiertueen kyselyaineisto (n=1311). Aineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 24 –ohjelmistolla. Koetun työkyvyn ja työpäivän jälkeisen kohtuuttoman uupumuksen eroja sosioekonomisten muuttujien mukaan selvitettiin ristiintaulukoimalla ja khiin neliötestillä (χ2). Sosioekonomisten muuttujien ja heikentyneen työkyvyn sekä vähintään silloin tällöin koetun kohtuuttoman työpäivän jälkeisen uupumuksen yhteyttä tarkasteltiin binäärisellä logistisella regressioanalyysilla.

Keskeiset tulokset

Tulokset osoittavat, että koettu työkyky heikentyy iän myötä. Keskeisimmät heikentyneeseen työkykyyn yhteydessä olevat sosioekonomiset muuttujat ovat korkea ikä, perusasteen koulutus ja epäsäännöllinen työ. Työuupumuksessa, kohtuuttomana työpäivän jälkeisessä uupumuksena mitattuna, on eroa sukupuolten välillä. Merkittävimmät siihen yhteydessä olevat sosioekonomiset muuttujat ovat naissukupuoli, korkea ikä, ammattikoulutus ja epäsäännöllinen työ.

Johtopäätökset

Tämän tutkimuksen perusteella iän tuomaan työkyvyn heikkenemiseen tulisi kiinnittää huomiota. Naisten työuupumuksen syitä tulisi selvittää tarkemmin ja niihin pitäisi puuttua. Epäsäännöllistä työtä tekevien heikentyneeseen työkykyyn ja toistuvaan kohtuuttomaan uupumukseen vaikuttavia tekijöitä tulisi tutkia lisää ja tehdä tarvittavia muutoksia niihin.


Migreenin merkityksiä kroonista migreeniä sairastavan elämässä - fenomenologinen tutkimus

Mikko Patovirta, Fysioterapia


Migreeni sairautena on lääketieteessä tunnettu jo pitkään, mutta sitä on tutkittu yllättävän vähän. Suurin osa tutkimuksista on ollut lääkekeskeistä, mutta kroonistuessaan migreenin oirekuvaan liittyy paljon myös stressisidonnaisia psykofysiologisia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa oli tarkoitus tutkia sitä, miten krooninen migreeni ilmenee migreeniä sairastavien elämässä.


Tutkimuksessa kroonisesta migreenistä sairastavaa kuusi naista ja kaksi miestä olivat työssäkäyviä, ikäjakaumaltaan 38-58 vuotta (keski-ikä 49,5 vuotta). Tutkimus sisälsi avoimen haastattelun, joiden yhteiskesto 455 minuuttia, keskiarvolla 56 minuuttia, ja litteraatiosivuja yhteensä 73 sivua. Tulokset analysoitiin Giorgin nelivaiheisen metodin mukaan. Ensin haastattelut luettiin useaan kertaan ja niistä eroteltiin olennaiset migreeniin kokemuksen merkitykset. Näistä saatiin merkitysyksiköt, joista koottiin merkityskokonaisuudet sekä lopuksi krooninen migreeni kuvattiin merkityskokonaisuuksien synteesinä.

Keskeiset tulokset

Tuloksissa tuli esiin kuuden merkityskokonaisuuden muodostama toisiinsa vastavuoroisesti vaikuttava merkitysverkosto. Tämän merkitysverkoston sisällä on kolme erilaista kehollisuuden kehää. Vastuullisen kehollisuuden kehässä haittaavan migreenin, tekemisen pakon ja kehon kuulemisen välillä migreenioireet aktivoituvat. Luottamuksellisen kehollisuuden kehässä haittaava migreeni on hallinnassa onnistuneen kehon kuulemisen ja rauhoittavan toiminnan kautta. Yhteisöllisen kehollisuuden kehässä haittaavan migreenin oireet joko aktivoituvat tai rauhoittuvat elämänrytmin säätelyn, vertaistuen, tekemisen pakon ja rauhoittavan toiminnan kautta.

Johtopäätökset

Migreeniä sairastavilla fyysinen väsymys ei ollut kehollisesti tunnistettavissa eikä siten ennaltaehkäistävissä. Kehotietoisuusharjoitteet ja rentoutuminen koettiin haasteelliseksi. Tulokset ovat samansuuntaisia aiempien tutkimusten tulosten kanssa, joiden mukaan hyvä itsetuntemus sekä migreenikohtauksia laukaisevien tekijöiden tiedostaminen ja ennakointi lisäävät minäpystyvyyttä ja hallintaa migreenin kanssa elämisessä. Fysioterapiassa kehotietoisuusharjoittelu voisi auttaa tunnistamaan paremmin stressitekijöitä, fyysistä väsymistä sekä vähentämään ylivireyttä, joka vaikuttaisi migreenikohtausten esiintymiseen, voimakkuuteen ja kestoon.


Temperamentin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen aikuisiässä

Jenni Karvonen, Gerontologia ja kansanterveys


Fyysinen aktiivisuus tarkoittaa kaikkea tahdonalaista luustolihasten supistumisen aiheuttamaa liikettä. Sen osa-alueita ovat määrä, kuormittavuus ja muoto. Temperamentti kuvaa yksilöllisiä taipumuksia reagoida sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Aikuisiän temperamentin ulottuvuuksia ovat negatiivinen affektiivisuus, kontrollointikyky, ekstraversio ja herkkyys aistimuksille. Temperamentin ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä on tähän mennessä tutkittu ainoastaan lapsilla.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen yhteys aikuisiän temperamentin ulottuvuuksilla on fyysisen aktiivisuuden määrään, kuormittavuuteen ja muotoon aikuisiässä. Taustatekijöinä huomioidaan tutkittavien sukupuoli, sosioekonominen asema, aiempi fyysinen aktiivisuus ja itsearvioitu terveys.


Tutkimus perustuu Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksen kahteen viimeisimpään tiedonkeruuvaiheeseen. Tutkittavat olivat tällöin 42- ja 50-vuotiaita. Tutkimuksen otos koostui tutkimusmenetelmästä riippuen 233–281 tutkittavasta. Temperamenttia arvioitiin Adult Temperament Questionnaire -kyselyllä. Fyysisen aktiivisuuden määrää ja kuormittavuutta arvioitiin yhdellä kysymyksellä. Muotoa arvioitiin vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin liittyvällä kyselylomakkeella. Tilastollisina menetelminä käytettiin korrelaatioiden tarkastelua, yksisuuntaista varianssianalyysiä ja binääristä logistista regressioanalyysiä.

Keskeiset tulokset

Mitä korkeamman aistiherkkyyttä kuvaavan pistemäärän tutkittava sai, sitä fyysisesti aktiivisempi hän oli (p<0.001). Paljon liikkuvilla tutkittavilla oli keskimäärin korkeammat aistiherkkyyspistemäärät vähän liikkuviin verrattuna (p=0.004). Temperamentin ulottuvuuksilla ei havaittu yhteyttä fyysisen aktiivisuuden kuormittavuuteen. Mitä korkeamman aistiherkkyyspistemäärän tutkittava sai, sitä todennäköisemmin hän osallistui säännöllisesti ohjattuun ryhmäliikuntaan ja retkeili luonnossa. Itsearvioitu terveys lisäsi luonnossa retkeilyn todennäköisyyttä. Mitä matalamman aistiherkkyyspistemäärän tutkittava sai, sitä todennäköisemmin hän harrasti penkkiurheilua. Miehet harrastivat penkkiurheilua kolme kertaa naisia todennäköisemmin. Muilla aikuisiän temperamentin ulottuvuuksilla ei havaittu yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muotoon.

Johtopäätökset

Herkkyys aistimuksille on yhteydessä fyysisen aktiivisuuden määrään ja muotoon aikuisiässä. Matalan aistiherkkyyspistemäärän saaneilla aikuisilla on korostunut riski olla fyysisesti inaktiivisia. Fyysisen inaktiivisuuden syiden ymmärtäminen on tärkeää toimivien terveysinterventioiden kehittämiseksi.


Fyysisen aktiivisuuden yhteys opiskelu-uupumukseen ja opiskeluintoon lukiolaisilla

Laura Vekara, Liikuntalääketiede


Nykypäivänä stressioireita esiintyy yhä nuoremmilla. Opiskelu-uupumus on pitkittynyt stressioireyhtymä, jonka ulottuvuuksia ovat ekshaustio, kyynisyys ja riittämättömyys. Opiskeluhyvinvointia tarkastellaan myös opiskeluinnon kautta, mikä koostuu energisyydestä, omistautumisesta ja uppoutumisesta. Lukioon siirryttäessä opiskelu-uupumus lisääntyy ja -into vähenee. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden, opiskelu-uupumuksen ja -innon yhteyksiä lukiolaisilla.


Aineisto kerättiin vuosina 2017−2018 Keski-Suomessa ja se on osa LIKES:n ”Opiskelijan fyysinen aktiivisuus, toimintakyky ja hyvinvointi”-tutkimusta. Tutkimusjoukko (N=163; 94 tyttöä, 69 poikaa) koostui 16−21-vuotiaista (M=17,6) lukiolaisista. Opiskelu-uupumusta ja -intoa selvitettiin Study Burnout Inventory (SBI-9) ja Energy, Dedication and Absorption (EDA) -kyselyillä. Fyysisen aktiivisuuden mittareina käytettiin verkkokyselyn kysymyksiä ja vähintään kolmen päivän askelkeskiarvoa ActiGraph-kiihtyvyysmittarista.

Keskeiset tulokset

Urheiluseuraharrastuksen lopettaneet olivat uupuneempia (p=0,048) ja heillä oli enemmän ekshaustiota (p=0,024) kuin niillä, jotka eivät koskaan olleet liikkuneet urheiluseurassa. Sukupuolittain eroteltuna vastaava ilmiö havaittiin pojilla, muttei tytöillä. Pojilla harvimmin liikkuvien ryhmissä oli eniten uupuneita (p=0,035) ja ekshaustoituneita (p=0,006). Koko aineistossa energisimpiä olivat yli 10 000 askelta päivässä ottavat (p=0,009) sekä liikuntaa urheiluseurassa harrastamattomat (p=0,016). Pojilla askelmäärä (χ2, p=0,011; R=0,31, p=0,013) oli yhteydessä energisyyteen. Harvimmin liikkuvat pojat olivat uppoutuneempia opiskeluun kuin keskitasoisesti liikkuvat (χ2, p=0,042; Kruskal-Wallis, p=0,005). Tytöillä eniten ja vähiten askeleita ottavien joukossa oli eniten innokkaita (p=0,024).

Johtopäätökset

Yksiselitteistä yhteyttä opiskelu-uupumukseen ja -intoon ei saatu tällä aineistolla. Näyttää kuitenkin siltä, että korkea aktiivisuus on yhteydessä energisyyteen ja että liikunta urheiluseurassa ei välttämättä ole suotuisin liikuntamuoto. Fyysisen aktiivisuuden yhteys uupumukseen ja intoon oli selvempi pojilla kuin tytöillä ja yhteys saattaa olla myös välillinen. Joka tapauksessa fyysinen aktiivisuus on monien terveyshyötyjensä ansiosta tärkeää lukiolaisen arjessa.


”Tosi urheilullinen, hauska, ja kaikkee ihan normaalia”: Lasten kuvauksia ja kokemuksia sporttikummitoiminnasta

Hanna Kolmonen, Terveyskasvatus


Lasten ja nuorten vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen on pyritty viime vuosina vastaamaan eri sektoreilla toteutettavilla liikunnan edistämisen toimenpiteillä. Sporttikummitoiminta on Pelastakaa lapset ry:n järjestämä ennaltaehkäisevän lastensuojelun kontekstissa tapahtuva liikunnan edistämisen toimintamuoto. Toimintaan osallistuva lapsi saa sporttikummin, vapaaehtoisen aikuisen, joka toimii lapsen tai nuoren liikunnallisena esikuvana ja jonka kanssa lapsi voi olla fyysisesti aktiivinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mukana olevien lasten ajatuksia ja kokemuksia sporttikummitoiminnasta. Tavoitteena oli saada lasten toimintaan liittämien kuvausten ja kokemusten kautta tietoa siitä, millainen merkitys toiminnasta muodostuu lapselle itselleen.


Työ toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka teoreettinen viitekehys nojaa tutkimuskirjallisuudessa esiintyviin lasten ja nuorten mentoroinnin ja mentorointiohjelmien käsitteisiin. Teoriaosaa täydennettiin tutkimuskatsauksella lasten ja nuorten liikuntaohjelmiin, joissa on sovellettu mentorointia ja sen modernia positiivisen nuoruusiän kehityksen lähestymistapaa. Työn empiriaosassa aineisto kerättiin teemahaastattelemalla kahdeksaa 7–14- vuotiasta sporttikummitoiminnassa mukana olevaa lasta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä

Keskeiset tulokset

Tutkimustulosten mukaan sporttikummitoiminta on sosiaalinen ja toimijoiden suhteen monimuotoinen tapahtuma, joka sisältää monipuolisten liikuntalajien harrastamisen lisäksi myös muita lasta osallistavia ja sosiaalisia aktiviteetteja. Haastatellut lapset kokivat toiminnan aikaiset aktiviteetit mieluisiksi ja he kokivat oman sporttikumminsa ja sporttikummitoiminnan pääosin myönteisessä valossa, joskaan toiminnan tarkoitus ei aina ole lapselle täysin selvää.

Johtopäätökset

Toiminnassa mukanaolo merkitsee kullekin lapselle erilaisia asioita toiminnan siihenastisen keston ja toteutumismuotojen erilaisuuden vuoksi. Sporttikummitoiminnan aikaiset aktiviteetit tukevat lasten liikunnallisia ja sosiaalisia taitoja ja ylläpitävät fyysistä terveyttä ja hyvinvointia. Ottamalla lasten näkemykset huomioon suunnittelu- ja kehittämistyössään toiminnan järjestäjätaho saa tietoa osallistujien tarpeista, ja pystyy näin paremmin vastaamaan lasten odotuksiin.


POSTERIESITYKSET

Agoran aula


1.1 Fyysisen ja kognitiivisen harjoittelun vaikutus ikääntyneiden vähän liikkuvien henkilöiden kaatumisiin ja kaatumisen pelkoon

Vettenterä Elina, Gerontologia ja kansanterveys


Fyysisen harjoittelun lisäksi kognitiivisella harjoittelulla on saatu lupaavia tuloksia kaatumisten ehkäisyssä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko kuuden kuukauden fyysisellä ja kognitiivisella harjoittelulla vaikutusta iäkkäiden vähän liikkuvien henkilöiden kaatumisiin ja kaatumisen pelkoon verrattuna pelkkään fyysiseen harjoitteluun.


Tutkielman aineisto koostui Jyväskylän Yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen PASSWORD- tutkimuksen ensimmäisen aallon tutkittavien (n=146) ensimmäisen 6 kuukauden mittaustuloksista. Tutkimukseen rekrytoitiin väestötietojärjestelmästä 70- 85- vuotiaita vähän liikkuvia jyväskyläläisiä henkilöitä. Tutkittavat satunnaistettiin kahteen harjoitteluryhmään; fyysinen harjoittelu LIIKU ja yhdistetty fyysinen ja kognitiivinen harjoittelu LIIKUKO. Kaatumisia seurattiin intervention aikana kaatumispäiväkirjojen avulla, joista laskettiin kaatumisten ja kaatujien määrät. Kaatumisen pelkoa mitattiin alkumittauksissa sekä 6 kuukauden kohdalla Falls Efficacy Scale International (FES-I) kyselylomakkeella. Intervention vaikutuksia arvioitiin monen muuttujan varianssianalyysillä (MANOVA) ja yleistetyllä estimointiyhtälöllä (GEE). Lisäksi kaatumisen riskiä arvioitiin Coxin regressioanalyysillä.

Tulokset

Intervention aikana LIIKU- ryhmässä kaatumisia tapahtui 50 ja LIIKUKO- ryhmässä 42. Kaatujia oli molemmissa ryhmissä 30. Tutkimusryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa kaatumisten määrässä (p=0.490), kaatujien määrässä (p=0.678) eikä kaatumisen riskissä (p=0.661). FES-I- pistemäärä oli LIIKUKO-ryhmässä alkumittauksessa 22.4±5.0 ja 6 kuukauden mittauksessa 22.0±5.6 ja LIIKU-ryhmässä 22.1±5.5 ja 21.2±6.0. Ajalla ja ryhmällä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhdysvaikutusta FES-I-pistemäärään (p=0.476), mutta ajalla oli lähes tilastollisesti merkitsevä omavaikutus kaatumisen pelon määrään (p=0.051).

Johtopäätökset

Yhdistetyllä fyysisellä ja kognitiivisella harjoittelulla ei ollut pelkkää fyysistä harjoittelua tehokkaampaa vaikutusta iäkkäiden henkilöiden kaatumisten määrään, kaatumisen riskiin tai kaatumisen pelon määrään kuuden kuukauden intervention aikana. Tulokset viittaavat kuitenkin, että fyysisellä harjoittelulla saattaa olla vaikutusta kaatumisen pelon vähenemiseen. Tutkimuksen todelliset tulokset selviävät vuoden kestävän intervention ja sen jälkeisen vuoden seurannan myötä.


1.2 Alaraajojen rasitusvammojen ilmenemisen ja epätasaisella alustalla mitatun staattisen tasapainon yhteys

Johanna Lehto, Fysioterapia


Urheiluvammat voidaan jakaa etiologian mukaan akuutteihin vammoihin (ulkoisen energian vammat) ja rasitusvammoihin (ylikuormitusvammat). Akuuttien urheiluvammojen ilmaantumisen ja heikon tasapainon välille on löydetty tutkimuksissa yhteys. Rasitusvammojen ja tasapainon välistä yhteyttä on tutkittu hyvin vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko epätasaisella alustalla suoritetuilla tasapainotestin tuloksien ja alaraajojen rasitusvammojen ilmenemisen välillä yhteyttä.


Tutkimusaineisto (alle 21-vuotiaat tyttö – ja poika koripallo- ja salibandypelaajat, n = 390) kerättiin vuosien 2011-2014 välisenä aikana. Tänä aikana tutkittavat suorittivat sekä tasapainomittaukset että seurantalomakkeiden täytön. Tasapainomittauksessa tutkittavat seisoivat yhdellä jalalla tasapainotyynyllä 20 sekuntia ja testi toistettiin kolmesti molemmin jaloin. Rasitusvammojen ilmaantumisesta raportoitiin 12 kuukauden seurannan ajan. Tilastollisena menetelmänä käytettiin binääristä logistista regressiomallia. Selittävänä muuttujana tutkimuksessa oli alaraajojen rasitusvammojen ilmeneminen ja selitettävinä muuttujina tasapainotestien tuloksista eteen-taakse – huojunta, sivusuuntainen huojunta sekä vauhtimomentti. Taustamuuttujina käytettiin ikää, sukupuolta, pituutta, painoa, lajia, altistetuntien määrää sekä pelaako liigatasolla.

Tulokset

Johtopäätökset

Epätasaisella alustalla mitatun staattisen tasapainon ja alaraajojen rasitusvammojen ilmaantumisen välillä ei löydetty yhteyttä. Sukupuoli tai laji ei selittänyt tuloksia. Taustamuuttujista riskiä rasitusvamman ilmaantumiselle nostivat naissukupuoli sekä salibandyn pelaaminen verrattuna koripallon pelaamiseen, mutta mikään tuloksista ei noussut tilastollisesti merkitseväksi. Liigatasolla pelaaminen oli tilastollisesti merkitsevä taustamuuttuja, mutta tutkittavista vain 34 (8.7%) oli pelannut liigatasolla.

Riskikerroin

95% C.I. riskikertoimelle p-arvo

Alempi Ylempi p Sukupuoli (naiset vs miehet) 1,988 0,999 3,956 0,050

Ikä seurantavuoden alkaessa 0,834 0,704 0,988 0,036

Paino (kg) 0,988 0,958 1,018 0,424

Pituus (cm) 1,032 0,991 1,074 0,127

Laji (koripallo vs salibandy) 0,653 0,369 1,155 0,143

Harjoitus- ja pelitunnit seurannan aikana 1,002 0,999 1,004 0,137

Pelaako liigatasolla (ei vs kyllä) 0,304 0,128 0,722 0,007

Sivusuuntahuojunta oikea jalka 1,064 0,939 1,206 0,333

Sivusuuntahuojunta vasen jalka 0,958 0,885 1,037 0,286

Vauhtimomentti oikea jalka 0,998 0,990 1,006 0,589

Vauhtimomentti vasen jalka 1,000 0,997 1,002 0,865

Eteen-taakse huojunta oikea jalka 1,012 0,957 1,071 0,668

Eteen-taakse huojunta vasen jalka 1,000 0,952 1,051 0,991


1.3 Elämän haasteiden yhteys ikääntyneiden henkilöiden fyysiseen suorituskykyyn

Korteniemi Vilma, Gerontologia ja kansanterveys


Gerontologisessa tutkimuksessa näkyy yhä enemmän elämänkaaren ja elämäntapahtumien vaikutus iäkkäiden henkilöiden terveyteen ja toimintakykyyn. Tutkimusten mukaan stressi ja haasteelliset elämäntapahtumat voivat edesauttaa ikääntymiseen liittyviä muutoksia ja vaikuttaa terveyteen, sairauksien syntyyn ja ennenaikaiseen kuolleisuuteen. Haasteellisten elämäntapahtumien yhteyttä fyysiseen suorituskykyyn ikääntyneillä henkilöillä taas on tutkittu vähemmän. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko haasteellisilla elämäntapahtumilla yhteyttä ikääntyneiden henkilöiden fyysiseen suorituskykyyn 10 vuoden seurannassa sekä onko eri tyyppisillä haasteellisilla elämäntapahtumilla havaittavissa erilaisia vaikutuksia fyysiseen suorituskykyyn.


Tutkimuksessa aineistona toimi The Helsinki Birth Cohort Study -aineisto (HBCS). Tutkimusaineiston mittaukset ovat toteutettu vuosina 2001-2013. Tutkimukseen osallistui 1076 henkilöä, joista 603 oli naisia ja 473 miehiä. Koettuja elämän haasteita selvitettiin kyselylomakkeella tutkimuksen alussa ja fyysistä suorituskykyä mitattiin Senior Fitness -testin avulla kymmenen vuotta myöhemmin. Elämän haasteista muodostettiin viisi summamuuttujaa, joiden yhteyttä fyysiseen suorituskykyyn selvitettiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Muodostetut summamuuttujat koostuivat taloudellisista haasteista, työhön liittyvistä haasteista, ihmissuhteisiin liittyvistä haasteista, terveyteen liittyvistä haasteista sekä asumiseen liittyvistä haasteista.

Tulokset

Tutkimuksen perusteella ei löydetty yhteyttä haasteellisten elämäntapahtumien ja mitatun fyysisen suorituskyvyn välillä kymmenen vuoden seurannassa (taloudelliset haasteet: Beta= -0.06, p-arvo= 0.054, työhön liittyvät haasteet: Beta= 0.03, p-arvo= 0.376, ihmissuhteisiin liittyvät haasteet: Beta= -0.02, p-arvo=0.585, terveyteen liittyvät haasteet: Beta= -0.01, p-arvo= 0.740, asumiseen liittyvät haasteet: Beta -0.01, p-arvo= 0.681). Analyysit vakioitiin iällä, sukupuolella, sosioekonomisella asemalla sekä elintavoilla (tupakointi, fyysinen aktiivisuus) ja kroonisilla sairauksilla (diabetes, verenpainetauti).

Johtopäätökset

Tutkimuksen tulosten mukaan elämän haasteilla ei ollut yhteyttä fyysiseen suorituskykyyn. Aiempien tutkimuksien perusteella haastavilla elämäntapahtumilla on todettu olevan yhteyttä erityisesti itseraportoituun terveyteen ja toimintakykyyn mutta tässä tutkimuksessa yhteyttä ei löydetty mitatun suorituskyvyn suhteen.


1.4 Unen merkitys ja menetelmät urheilijan unen parantamiseksi pitkittyneen ylikuormituksen ennaltaehkäisyssä

Marko Korosuo, Liikuntalääketiede


Unihäiriöistä on muodostunut kansanterveydellinen ongelma, uniongelmat ovat lisääntyneet myös urheilijoilla. Uniongelmat ovat hyvin yleisiä urheilijoilla pitkittyneen ylikuormitustilan yhteydessä. Uniongelmat yhdistyvät usein krooniseen univajeeseen, univajetta voi syntyä esimerkiksi 1-2 tuntia yötä kohden useiden viikkojen ajan. Määrältään ja laadultaan riittävällä unella on todennäköisesti hyvin merkittävä rooli urheilijan suorituskykyyn, palautumiseen ja ylikuormitustilan ennaltaehkäisyssä. Unen merkitystä suorituskyvyn ja palautumisen kannalta ei ole urheilijoiden keskuudessa ehkä täysin ymmärretty. Lisäksi tutkimuskirjallisuus on toistaiseksi melko vähäistä erityisesti sen suhteen, kuinka urheilijoiden unen laatua voitaisiin parantaa.

Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa synteesi unen ja kroonisen univajeen merkityksestä urheilijan palautumiseen pitkittyneen ylikuormitustilan ennaltaehkäisyn viitekehyksessä


Kuvaileva kirjallisuuskatsaus.

Keskeiset tulokset

Krooninen univaje aiheuttaa muutoksia glukoosiaineenvaihdunnassa ja neuroendokriinisissä toiminnoissa. Uniongelmat tulee määrittää ja hoitaa. Urheilijoiden tulee huolehtia riittävästä unen kokonaismäärästä ja huolehtia hyvästä unihygieniasta, joka on yhteydessä parempaan unen laatuun. Yksilöllistä uni-valverytmiä tulisi kunnioittaa. Matkustamisen aiheuttamat haitat tulee minimoida. Ravitsemuksella voidaan mahdollisesti vaikuttaa positiivisesti unen laatuun. Ideaali urheilijan unta parantava interventio sisältää edukaatiota ja kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä soveltaen niitä urheilijan arkeen.

Johtopäätökset

Riittävän pitkä ja hyvälaatuinen uni on välttämätöntä urheilijan terveydelle ja suorituskyvylle. Kroonisella univajeella voi olla negatiivisia vaikutuksia urheilijan ravitsemukselliseen, metaboliseen ja endokriiniseen statukseen, joka mahdollisesti heikentää palautumista ja johtaa osaltaan pitkittyneen ylikuormitustilan syntyyn. Urheilijat näyttäisivät hyötyvän sekä yöunen pidentämisestä että unihygieniaa parantavista strategioista. Lisääntyvä tietoisuus urheilijoiden kroonisen univajeen negatiivisista vaikutuksista saattaa kannustaa unen priorisointiin. Erilaisten strategioiden luominen urheilijoiden unen optimoimiseksi, unihäiriöiden tunnistamisen ja hoidon kehittämiseksi on perusteltua suorituskyvyn parantamiseksi ja ylikuormittumisen ehkäisemiseksi. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää tutkimusta esimerkiksi kroonisen univajeen merkityksestä ylikuormittumiseen ja ravitsemuksen vaikutuksesta uneen.


1.5 Tanssipohjaisen kuntoutuksen soveltuvuus aivovammakuntoutujille Jenna Leppelmeier, Fysioterapia Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Traumaattinen aivovamma aiheuttaa fyysisen, psyykkisen ja kognitiivisen toimintakyvyn ongelmia, jotka vaativat kuntoutukselta kykyä mukautua eri vammatasoihin. Tanssikuntoutuksessa hyödynnetään tanssin monimuotoisuutta. Tanssinopettaja ohjaa koreografian ja fysioterapeutti avustaa kuntoutujaa saavuttamaan oikeat liikkeet. Fysioterapeutin ohjauksen tuoma sensorinen informaatio asennoista ja liikkeistä kehossa vaikuttavat musiikin ja tanssinopettajan antaman visuaalisen viestin kanssa moniaistillisesti. Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tanssipohjaisen kuntoutuksen soveltuvuutta aivovammakuntoutujille. Tutkimus on osa Liikettä aivoihin -hanketta ja sillä kerätään tietoa laajempaa vaikuttavuustutkimusta varten. Soveltuvuutta arvioitiin toteutuksen, osallistujien kokeman hyödyn sekä fyysisen toimintakyvyn mittausten kautta. Tutkimusaineisto ja -menetelmät Tutkimuksessa oli satunnaistettu vaihtovuoroinen koeasetelma. Interventio toteutettiin vuosina 2015 - 2017 Validia Kuntoutus Helsingissä. Tutkimusaineiston muodosti 11 vaikean aivovamman saanutta henkilöä, jotka jaettiin satunnaisesti A- ja B-ryhmiin. A-ryhmä sai tanssipohjaista kuntoutusta 3kk kaksi kertaa viikossa tunnin ajan. B-ryhmä sai kuntoutusta 3kk A-ryhmän jälkeen. Itse koettua hyötyä arvioitiin lomakkeella intervention jälkeen asteikolla 1-10, joista 1 oli ’ei lainkaan hyötyä’ ja 10 ’erittäin hyödyllistä’. Fyysistä toimintakykyä mitattiin Bergin tasapainotestin, vartalon toimintakykytestin (modifioitu TIS) sekä GAITRite -kävelyanalyysin avulla. Mittaukset suoritettiin tutkimuksen alussa, 3kk kohdalla sekä lopussa. Aineiston analysoinnissa käytettiin nonparametrisiä testejä pienen otoskoon vuoksi. Muutokset ilmoitettiin muutosprosentilla. Keskeiset tulokset Yksi osallistuja joutui keskeyttämään tutkimuksen intervention aiheuttaneiden epilepsiakohtausten vuoksi. Osallistujien ilmoittama kokonaishyöty oli 9.3 (sd 1.9). Kuntoutus lisäsi vartalon toimintakykyä +21 % (Cohenin kappa = .23, p-arvo .016). Ei merkitseviä muutoksia tasapainossa tai kävelyvauhdissa. Johtopäätökset Alustavien havaintojen perusteella kuntoutus on soveltuvaa aivovammakuntoutujille, mutta ei mahdollisesti sovi herkästi kuormittuville tai epilepsiakohtauksia saaville henkilöille. Osallistujat kokivat kuntoutuksen hyödylliseksi. Laajempaa tutkimusta tanssikuntoutuksen vaikuttavuudesta tarvitaan vielä.


1.6 Profile of acute injuries in U11-14 football: A prospective 5-month follow-up study

T. Sokka (physiotherapy), M. Hilska, M. Leppänen, T. Vasankari, P. Kannus, J. Parkkari, K. Pasanen

Background

This prospective study evaluated the incidence and pattern of acute injuries in young female and male football players.

Methods

Twenty football clubs (n=730; mean age 12.3±1.1) participated in the 5- month follow-up study (January - June 2015). Data was collected prospectively by sending standardized weekly text messages to players’ parents/guardians followed by individual injury interview.

Results

During the study period, 278 players (38%) sustained 410 acute injuries. Eighty-six percent of the injuries affected the lower limbs. The ankle (30%), knee (17%) and thigh (16%) were the most commonly injured body sites. The most common injury types were contusions (40%), joint and ligament injuries (28%) and muscle strains (20%). Majority of the injuries (40%) were minimal causing 1-3 days absence from sports.

Conclusions

In conclusion, our results showed that the risk of ankle sprains is high in youth football. Female sex was identified as a risk factor for non-contact ankle injury and ligament injury.


1.7 Fyysisen aktiivisuuden yhteys elämänlaatuun aiemmin kaatumisen kokeneilla ja liikkumiskyvyn rajoituksista kärsivillä ikäihmisillä

Paula Niittymäki, Gerontologia ja kansanterveys


Vanhenemisen myötä fyysinen aktiivisuus vähenee ja iäkkäät henkilöt ovat koko väestön fyysisesti vähiten aktiivinen ryhmä. Elämänlaatu säilyy pääsääntöisesti hyvänä myöhäiseen ikään saakka, mutta myös se heikkenee iän myötä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli ensisijaisesti selvittää, onko fyysinen aktiivisuus yhteydessä elämänlaatuun ikäihmisillä. Lisäksi selvitimme, onko ikä, siviilisääty, asumismuoto, apuvälineiden käyttö, itsearvioitu toimintakyky ja kognitiivinen toimintakyky yhteydessä ikäihmisten elämänlaatuun.


Tutkielma on osa Cosmos -terveysneuvontatutkimusta, joka on tarkoitettu yli 65-vuotiaille pirkanmaalaisille, joilla on alkavia liikkumiskyvyn ongelmia ja/tai aiemmin tapahtunut kaatuminen. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin Hookie AM 20 -kiihtyvyysmittarilla ja elämänlaatua arvioitiin WHOQOL BREF-mittarilla. Yhteyttä analysoitiin yleisellä lineaarisella mallilla.

Keskeiset tulokset

Tutkittavien keski-ikä oli 73.2 vuotta ja heistä 72.4 % oli naisia. Elämänlaatupisteiden keskiarvo oli 101.7 (0-130) ja fyysisen aktiivisuuden keskiarvo 3.4 MET. Arvo kuvasti reipasta fyysistä aktiivisuutta. Fyysisen aktiivisuuden ja elämänlaadun välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Sen sijaan ikä (β=-.241), apuvälineiden käyttö (β=-3.033) ja MMSE-pisteet (β=.421) korreloivat merkitsevästi (p<0.005) elämänlaadun kanssa.

Johtopäätökset

Nuorempi ikä, apuvälineiden tarpeettomuus ja hyvä kognitiivinen toimintakyky olivat yhteydessä hyvään elämänlaatuun.


1.8 Lukion terveystiedon oppikirjat työkyvyn ja työhyvinvoinnin ilmentäjinä

Onnela Marjaana, Terveyskasvatus


Koulun tulee valmistaa nuoria työelämään ja varustaa heitä työelämää koskevalla tiedolla ja taidoilla. Toisaalta koulu on opiskelijan ”työpaikka”, jolloin opiskelukyvyn edistämiskeinot tulisi esitellä. Näitä asioita lukiossa tulee esille eri oppiaineiden, mutta myös opinto-ohjauksen yhteydessä. Terveystieto-oppiaineessa työelämää ja opiskelukykyä esitellään terveyden ja toimintakyvyn näkökulmasta. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia työterveyden sisältöalueiden ilmenemistä ja käsittelemistä terveystiedon lukion uuden opetussuunnitelman mukaisissa oppikirjoissa.


Tutkimuksessa tarkastellaan uuden opetussuunnitelman mukaisia lukion terveystiedon Ihminen, ympäristö ja terveys TE2 -kurssin oppikirjoja. Tarkoituksena on tutkia, miten työterveyttä käsitellään ja miten se ilmenee oppikirjoissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös lukion TE2 -oppikirjojen työterveyttä käsitteleviä tehtäviä, joita analysoidaan suhteessa uudistetun Bloomin taksonomian ajattelun tasojen mukaan. Tutkimus on luonteeltaan oppikirjatutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on sisällönanalyysi. Tutkimuksessa tutkittiin neljän eri teeman käsittelyä oppikirjoissa, jotka olivat ergonomia, työhyvinvointi, työkyky ja työn kuormittavuus. Oppikirjatehtävien analysoinnissa lukion terveystiedon TE2-kurssin oppikirjojen tehtävät luokiteltiin uudistetun Bloomin taksonomian eri tasoille. Tehtävät jaoteltiin muistamisen, ymmärtämisen, soveltamisen, analysoimisen, arvioimisen ja luomisen tasoille.

Tulokset

Ergonomia oli vahvasti esillä kaikissa oppikirjoissa, mutta varsinkin työn kuormittavuuden käsittelyssä oppikirjat painottivat ja käsittelivät asioita eri lailla. Työ nähtiin vaikuttavan negatiivisesti työuupumuksen, työkyvyttömyyden tai työpaikkakiusaamisen kautta, mutta myös positiivisesti työn imun, työhön liittyvän innostumisen ja ilon kautta. Työterveys sisältöalueen oppikirjatehtävät painottuivat uudistetun Bloomin taksonomian mukaan ylemmän ajattelun tason tehtäviin. Analysointia ja arviointia vaativia tehtäviä oli tehtävätyypeistä selkeästi runsaimmin.

Johtopäätökset

Tutkimuksen mukaan oppikirjat käsittelivät työterveyteen liittyviä teemoja melko samanlaisesti. Oppikirjatehtäviä kehittääkseen soveltamisen ja luomisen tason tehtäviä tulisi lisätä terveystiedon lukion oppikirjojen tehtävätyypeiksi. Tämä valmistaisi opiskelijoita myös osaltaan ylioppilaskirjoitusten soveltaviin tehtäviin, jotka vaativat kokelaalta laajaa eri oppiaineiden monitieteistä osaamista ja johtopäätöksien tekoa.


1.9 Kestävyyskunnon ja kehon rasvapitoisuuden yhteydet metaboliseen oireyhtymään ja insuliiniresistenssiin 6-8-vuotiailla lapsilla

Titta Kemppainen, Liikuntalääketiede


Kestävyyskunto ja kehon rasvapitoisuus ovat yhteydessä useisiin kardiometabolisiin riskitekijöihin ja niiden kasautumiseen jo lapsuudessa. Lasten metaboliselle oireyhtymälle ei ole yhtenevää määritelmää, mutta erityisesti ylimääräistä rasvamassaa pidetään haitallisena terveyden kannalta. Edelleen on epävarmaa, pystytäänkö hyvällä kestävyyskunnolla kompensoimaan lihavuuden aiheuttamia terveysriskejä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kestävyyskunnon ja kehon rasvapitoisuuden yhteyksiä metaboliseen oireyhtymään ja insuliiniresistenssiin sekä tutkia kestävyyskunnon yhteyttä kardiometaboliseen riskiin suurentuneen rasvaprosentin omaavilla lapsilla.


Aineistona käytettiin Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimuksen alkumittausvaiheessa vuosina 2007-2009 kerättyä aineistoa. Osallistujien kestävyyskuntoa mitattiin polkupyöräergometritestillä työkuormana suhteessa kehon kokonaismassaan ja rasvattomaan massaan ja kehon rasvapitoisuutta kaksienergisellä röntgenabsorptiometrialla (DXA). Metabolista oireyhtymää arvioitiin kardiometabolisella riskipistemäärällä (cMetS) ja paastoverikokeista analysoitiin insuliini- ja glukoosipitoisuudet sekä laskettiin insuliiniresistenssiä kuvaava HOMA-IR. Tulokset analysoitiin IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmalla käyttäen lineaarista regressioanalyysiä ja kovarianssianalyysiä.

Keskeiset tulokset

Tutkimukseen osallistui 452 lasta. Suurempi rasvaprosentti ja huonompi kehon kokonaismassaan suhteutettu kestävyyskunto olivat yhteydessä korkeampaan kardiometaboliseen riskpistemäärään, insuliiniin ja insuliniiresistenssiin molemmilla sukupuolilla (p<0,001). Suuren rasvaprosentin omaavilla hyväkuntoisilla lapsilla oli pienempi cMetS ja matalammat insuliini- ja HOMA-IR-arvot kuin suuren rasvaprosentin omaavilla huonokuntoisilla, kun kunto suhteutettiin kehon kokonaismassaan. Rasvattomaan massaan suhteutettaessa kestävyyskunnolla ei ollut merkitystä tulosmuuttujiin suurentuneen rasvaprosentin omaavien ryhmissä.

Johtopäätökset

Korkealla kehon rasvapitoisuudella vaikuttaisi olevan selvä yhteys kardiometaboliseen riskiin. Kehon kokonaismassaan suhteutetulla kestävyyskunnolla havaittiin myönteisiä yhteyksiä tulosmuuttujiin ja suojaava vaikutus lihavien lasten metaboliseen terveyteen, mutta rasvattomaan massaan suhteutetulla kestävyyskunnolla vastaavia yhteyksiä ei havaittu. Tämän tutkimuksen poikkileikkausasetelman vuoksi syy-seuraussuhteita ei pystytä selvittämään. Suotuisa kehonkoostumus voi olla metabolisen terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää, minkä lisäksi kestävyyskunnon merkitystä kardiometaboliseen riskiin on syytä tutkia lisää.


1.10 Tasapaino ja värinätunto ikääntyvillä urheilijoilla ja ei-urheilijoilla

Kim Lesch, Liikuntalääketiede


Asennon hallinta ja tasapaino koostuvat monimutkaisista säätelyjärjestelmistä, joissa tapahtuu rappeumia vanhetessa. Nämä muutokset heikentävät tasapainoa, mikä vaikuttaa iäkkäiden itsenäiseen selviytymiseen päivittäisissä toimissa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata kysymyksiin: 1.Onko tasapaino ja vibraatiotunto yhteydessä toisiinsa? 2. Onko fyysisellä aktiivisuudella vaikutusta tasapainoon? ja 3. Onko fyysisellä aktiivisuudella vaikutusta vibraatiotuntoon?


Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus ja osa suurempaa tutkimusprojektia. Tutkimukseen osallistui 52 naista (ikä 66-85v), jotka olivat harrastaneet aktiivisesti urheilua koko elämänsä ajan. Verrokkiryhmän (n=42) naisilla ei ollut urheilutaustaa. Staattisen tasapainon mittaukset suoritettiin voimalevyllä kolmella erilaisella tasapainotestillä: 1. seisominen normaalisti silmät auki 2. seisominen normaalisti silmät suljettuna ja 3. ns. tandem-seisominen, eli jalat peräkkäin varpaat kiinni toisen jalan kantapäässä. Värinätuntoa mitattiin Vibrameter-laitteella jalasta jalkapöydän ensimmäisen metatarsaaliluun distaalisesta osasta.

Keskeiset tulokset

Tasapainon ja vibraatiotunnon korrelaatiota tutkimuksessa ei selkeästi havaittu. Fyysisen aktiivisuuden vaikutuksia tutkittaessa heikko tilastollinen ero tasapainoon ryhmien välille saatiin vain normaaliseisonnassa silmät auki tehdyn testin sivuttaishuojunnassa. Ei-urheilijaryhmällä kehon massa ja rasvaprosentti (rasva%) olivat urheilijaryhmää suuremmat. Tutkittaessa painon vaikutusta, tilastollisesti merkitsevä ero tasapainoon saatiin haastavimman testin eteen-taakse huojunnassa sekä vibraatiotunnon aistimuksessa kevyiden urheilijoiden ja painavien ei-urheilijoiden välille.

Johtopäätökset

Urheilun vaikutusta tasapainoon tai vibraatiotuntoon, tai näiden korrelaatioon ei tässä tutkimuksessa saatu yksiselitteisesti osoitettua. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kehon rasva%:lla ja inaktiivisuudella saattaisi olla heikentävä vaikutusta tasapainoon. Tässä tutkimuksessa ei huomioitu dynaamista tasapainoa, joka mahdollisesti olisi osoittanut selkeämpiä eroja ryhmien välillä. Värinätunnon osalta tutkimustulokset olivat linjassa aiempiin tutkimustuloksiin. Tulevaisuudessa olisi hyvä tehdä pitkittäistutkimus vastaavanlaisesta aiheesta ja verrata sitten kuinka tulokset vaihtelevat eri ryhmien välillä ja iän karttuessa.


1.11 Koetun iän ja elintapojen välinen yhteys keski-ikäisillä naisilla

Päivi Kumpulainen, Gerontologia ja kansanterveys


Koetulla iällä tarkoitetaan sitä, minkä ikäiseksi yksilö kokee itsensä. Useimmat aikuiset kokevat olevansa kronologista ikäänsä nuorempia. Koettu ikä ennustaa toimintakykyä paremmin kuin kronologinen ikä. Itsensä nuoremmaksi kokevilla on parempi itsearvioitu terveys ja vähemmän terveydellisiä ongelmia kuin itsensä vanhemmaksi tuntevilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko keski-ikäisten naisten koetun iän ja elintapojen välillä yhteyttä. Elintavoiksi on valittu liikunta, ravitsemus, uni ja päihteiden käyttö. Lisäksi selvitetään, tapahtuuko koetun iän ja elintapojen välisessä yhteydessä muutosta, kun kontrolloitavat tekijät koettu terveys ja sairaudet otetaan huomioon.

Tutkimusaineisto ja –menetelmät

Tämä tutkimus perustuu Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA) –tutkimuksen aineistoon, ja siihen osallistui 1098 47–55-vuotiasta naista. Koettua ikää selvitettiin kysymällä, minkä ikäiseksi tunnette itsenne. Kun tutkittavan kronologisesta iästä vähennettiin hänen koettu ikänsä, saatiin selville kokeeko tutkittava itsensä kronologista ikäänsä nuoremmaksi, vanhemmaksi vai ikäisekseen. Tilastollisina menetelminä käytettiin frekvenssijakaumia, ristiintaulukointia ja χ²–testiä. Edellä mainituissa analyyseissä tilastollisesti merkitseviksi osoittautuneiden muuttujien standardoituja keskiarvoja analysoitiin monimuuttujaisella logistisella regressioanalyysillä.

Keskeiset tulokset

Monimuuttujaisen logistisen regressioanalyysin mukaan kronologista ikäänsä vanhemmaksi kokevien elintavat liikunnan (≤0.001) ja ravitsemuksen (p=0,002-0.004) osalta olivat epäterveellisempiä kuin muiden tutkittavien. χ²-testin mukaan itsensä nuoremmaksi kokevat nukkuivat muita paremmin (p=0.016). Itsensä vanhemmaksi kokevat tunsivat itsensä sairaammiksi kuin muut tutkittavat (p≤0.001). Koetun iän ja elintapojen välinen yhteys säilyi liikunnan ja ravitsemuksen osalta, kun koettu terveys kontrolloitiin. Koetulla iällä ei ollut yhteyttä päihteiden käyttöön ja sairauksien määrään.

Johtopäätökset

Koettu ikä saattaa olla yhteydessä yksilöiden elintapoihin. Koettua ikää voitaisiin käyttää työkaluna tunnistamaan ne henkilöt, jotka erityisesti hyötyisivät ennaltaehkäisystä.


1.12 Opiskelijoiden näkemyksiä koetusta terveydestä - Koetun terveyden tunnetta vahvistavat tekijät

Hannele Sorri, Terveyskasvatus


Koettu tai itsearvioitu terveys merkitsee yksilön itsensä ilmaisemaa tuntemusta ja kokemusta omasta terveydentilastaan ja voinnistaan. Se on nopea ja yksinkertainen terveyden mittari, jota käytetään paljon yhteiskunnan monilla suunnittelun ja arvioinnin alueilla. Koettua terveyttä on tutkittu paljon, mutta edelleenkään ei täysin ymmärretä mistä tekijöistä terveyden itsearviointi lopulta koostuu. Tämän pro gradu - tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden mielestä vahvistavat terveyden kokemusta.


Aineistona on liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vuonna 2014 kirjoittamia tekstejä aiheesta ”Mitä terveys on?”. Tekstit on kirjoitettu terveystiedon monitieteisen opintokokonaisuuden perusopintoihin kuuluvalla kurssilla. Tekstit ovat eri pituisia: puolen sivun mittaisista lähes kokonaiseen konseptiin. Kirjoituksia on 62 kappaletta, kirjoituksista 39 on naisten ja 23 miesten kirjoittamaa. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin periaatteita noudattaen aineistolähtöisesti.

Keskeiset tulokset

Terveyden kokemusta vahvistavat tekijät liittyvät yksilön terveyskäyttäytymiseen, suhtautumiseen itseen ja elämään, sosiaalisiin suhteisiin sekä yleiseen hyvinvointiin. Tarkemmin näitä vahvistavia tekijöitä ovat elintavat, mahdollisten sairauksien hyvä hoito, sopeutuminen mahdollisiin puutteisiin terveyden eri osa-alueilla, itsetuntemus ja itsensä hyväksyminen, yhteenkuuluvuuden tunne muiden ihmisten kanssa, onnellisuus ja elämästä nauttiminen.

Johtopäätökset

Opiskelijat näkevät koetun terveyden dynaamisena, alati muuttuvana kokonaisuutena, johon vaikuttavat useat terveyden ja elämän osa-alueet yhtäaikaisesti. Sairauskaan ei välttämättä heikennä koettua terveyttä, sillä toinen terveyden osa-alue voi vahvistaa kokonaisvaltaista terveyden kokemusta toisen alueen puutteista huolimatta. Myös omalla asenteella ja tavalla suhtautua terveyteen on suuri merkitys. Olennaista terveyden kokemuksen kannalta on kokonaisvaltainen, tasapainoinen hyvinvointi.


2.1 Tasapainon yhteys nuorten urheilijoiden akuuttien alaraajavammojen ilmaantuvuuteen. Prospektiivinen seurantatutkimus Milla Lähdeniemi, Fysioterapia Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Jopa neljännes urheiluvammoista sattuu alaraajaan. Urheiluvammojen ennaltaehkäisyn kannalta olisi tärkeä selvittää riskitekijöitä urheiluvammojen taustalta erityisesti nuorilla urheilijoilla. Tutkimusten mukaan tasapainon yhteys alaraajavammoihin vaihtelee suuresti. Tämän Pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko seurannan aikana nilkka- tai polvivamman saaneiden nuorten koripallon ja salibandyn pelaajien alkutesteissä mitatussa staattisessa tasapainossa eroa verrattuna terveisiin urheilijoihin ja löytyykö samojen ryhmien väliltä eroa tarkasteltaessa tasapainoa sukupuolittain tai urheilulajeittain. Tutkimusaineisto ja -menetelmät Tämä prospektiivinen seurantatutkimus oli osa laajempaa UKK-instituutissa tehtävää Urheilijan liiketaidot, lihaskunto ja terveys –tutkimusta. Tutkittavat osallistuivat tasapainotestiin vuosina 2011-2013 ja jokaista tasapainomittausta seurasi 12 kuukauden prospektiivinen seuranta, jolloin strukturoidun vammakyselyn avulla kerättiin tiedot urheilijoiden ilman kontaktia sattuneista traumaattisista polvi- ja nilkkavammoista. Tutkimukseen osallistui 348 nuorta urheilijaa (ka16 vuotta, SD1.8), joista 53 % oli poikia ja 47 % tyttöjä (salibandy/koripallo 49%/51%). Urheilijoiden tasapainoa testattiin yhden jalan tasapainotestillä voimalevyllä (Good Balance®, Metitur, Jyväskylä) mitattuna ja analyyseihin valittiin huojuntamuuttujista x- ja y- suuntaisen huojuntamatkan nopeus sekä vauhtimomentti. Ryhmien välisiä mahdollisia eroja tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testillä. Keskeiset tulokset Polvivamman saaneiden ja terveiden urheilijoiden välillä ei havaittu eroa. Nilkkavamman saaneiden sivuttaissuuntainen huojunta oli keskimäärin 0.02 mm/s (SD0.04) nopeampaa verrattuna terveiden urheilijoiden huojuntaan (p=0.040). Sama sivuttaissuuntaisen huojunnan ero 0.02 mm/s (SD0.04) havaittiin terveiden ja nilkkavamman saaneiden salibandyn pelaajien välillä (p=0.039). Muissa huojuntamuuttujissa ei havaittu eroa alaraajavamman saaneiden ja terveiden urheilijoiden välillä. Eroja ei havaittu tarkasteltaessa tuloksia sukupuolittain tai urheilulajeittain. Johtopäätökset Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei staattinen tasapaino ole yhteydessä polvivammojen määrään. Tulosten perusteella ei voida tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä staattisen tasapainon ja nilkkavammojen yhteyden välillä. Tämän vuoksi luotettavaa tutkimustietoa tarvitaan lisää juuri staattisen tasapainon yhteydestä nilkkavammoihin.


2.2 Polvenojennusvoiman ja voimantuottotehon yhteys 70–85-vuotiaiden miesten ja naisten kävelynopeuteen

Saloranta Eerika, Gerontologia ja kansanterveys


Lihasvoima, voimantuottoteho ja liikkumiskyky heikkenevät ikääntyessä. Luurankolihasten voimantuotto on aiempien tutkimusten mukaan yhteydessä iäkkäiden ihmisten liikkumiskykyyn, esimerkiksi kävelynopeuteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vähän tai enintään kohtalaisesti liikkuvien kotona asuvien iäkkäiden ihmisten lihasvoiman ja voimantuottotehon yhteyksiä kävelynopeuteen.


Tutkielma perustuu Promoting Safe Walking among Older People -tutkimuksen (PASSWORD) alkumittausaineistoon. Tutkimukseen rekrytoitiin satunnaisotannalla väestörekisteristä 70–85-vuotiaita kotona asuvia jyväskyläläisiä (n=146). Isometrinen polvenojennusvoima mitattiin voimadynamometrillä (Good Strength, Metitur Ltd, Palokka, Suomi). Analyyseissä käytettiin polvenojennuksen vääntömomenttia (Nm) [voima (N) × säären pituus (m) × cos30°]. Kummankin alaraajan ojentajalihasten voimantuottoteho mitattiin Power Rig -laitteella. Tavanomainen kävelynopeus mitattiin 20 metrin matkalta ja maksimaalinen kävelynopeus 10 metrin matkalta valokennojen avulla. Polvenojennuksen vääntömomentin ja alaraajan ojentajalihasten voimantuottotehon yhteyksiä tavanomaiseen ja maksimaaliseen kävelynopeuteen selvitettiin Pearsonin korrelaatiokertoimien avulla. Lineaarisella regressioanalyysillä tarkasteltiin erikseen polvenojennuksen vääntömomentin ja alaraajan ojentajalihasten voimantuottotehon yhteyksiä tavanomaiseen ja maksimaaliseen kävelynopeuteen. Regressiomalleja vakioitiin iällä, sukupuolella, kehon rasvan määrällä, fyysisellä aktiivisuudella ja psykomotorisella nopeudella.

Keskeiset tulokset

Lineaarisissa regressiomalleissa iäkkäiden ihmisten polvenojennuksen vääntömomentti oli yhteydessä tavanomaiseen (β=0.174, p=0.048) ja maksimaaliseen kävelynopeuteen (β=0.345, p<0.001), ja yhteydet säilyivät tilastollisesti merkitsevinä vakioiduissa malleissa (β=0.383, p=0.003; β=0.366, p=0.003). Alaraajan ojentajalihasten voimantuottoteho oli yhteydessä tavanomaiseen (β=0.287, p=0.003) ja maksimaaliseen kävelynopeuteen (β=0.427, p<0.001), ja yhteydet olivat tilastollisesti merkitseviä myös vakioiduissa malleissa (β=0.518, p<0.001; β=0.520, p<0.001).

Johtopäätökset

Tämän tutkimuksen mukaan suurempi polvenojennusvoima ja alaraajan ojentajalihasten voimantuottoteho ovat yhteydessä kotona asuvien iäkkäiden ihmisten parempaan tavanomaiseen ja maksimaaliseen kävelynopeuteen. Poikkileikkausasetelman vuoksi ei kuitenkaan voi päätellä lihasvoiman ja alaraajan lihasten voimantuottotehon sekä kävelynopeuden välisiä syy-seuraussuhteita. Lihasvoimalla ja voimantuottoteholla on merkitystä iäkkäiden ihmisten liikkumiskykyyn.


2.3 Elämän aikainen liikunta ja vaihdevuodet

Mari Alapappila, Liikuntalääketiede


Vaihdevuodet ovat ikääntyvän naisen hormonimuutoksista johtuva ajanjakso, jonka aikana naisen lisääntymiskyky päättyy. Vaihdevuosien aikana naiset kokevat lukuisista elämänlaatua heikentäviä oireita. Suuri osa naisista kokee vaihdevuosien aikaisen liikunnan helpottavan oireita. Liikunta helpottaa vasomotorisia oireita parantamalla elimistön lämmönsäätelyä, parantaa mielialaa vapauttamalla endorfiineja sekä pienentää vaihdevuosien jälkeisten kroonisten sairauksien riskiä. Vaihdevuosien aikana harrastetun liikunnan hyödyistä on runsaasta tutkimusta, mutta tulevaisuudessa olisi syytä keskittyä elämän aikaisemman liikunnan vaikutuksiin. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, onko vaihdevuosia edeltävän elämän aikana harrastetulla liikunnalla yhteyttä vaihdevuosioireisiin.


Tutkimusaineisto oli Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA) -tutkimuksesta. Kyselylomakkeilla kerättiin tietoa naisten vaihdevuosioireista sekä aikaisemman elämän liikunnasta. Naiset jaettiin kuukautiskierron ja hormonitason mukaan kolmeen vaihdevuosivaiheeseen: pre-, peri- ja postmenopaussiin. Aineisto analysointiin IBM SPPS Statistics 24 -ohjelmalla. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla, Khiin x2-testillä, Spearmanin korrelaatiolla, Kruskall Wallisin testillä ja binääristä logistista regressioanalyysillä. Kaikissa analyyseissä merkitsevyystasoksi määritettiin p>0,05.

Tulokset

Vaihdevuosioireet yleistyvät vaihdevuosien edetessä ja lähes kaikki naiset kärsivät oireista jossain vaiheessa. Yleisimmät oireet ovat hikoilu, kuumat aallot ja univaikeudet. Kuumat aallot seitsemänkertaistuivat ja univaikeudet lähes kolminkertaistuivat vaihdevuosien aikana. Muut oireet lisääntyvät tasaisesti. Liikunnan harrastaminen aloitetaan usein lapsena ja se jatkuu läpi elämän. Liikuntaa harrastaneilla oli vähemmän vaihdevuosioireita kuin liikuntaa harrastamattomilla. Liikunnan harrastamisen 7-29 -vuotiaana havaittiin ehkäisevän merkittävimmin oireita. Vaihdevuosioireiden riski oli muihin ryhmiin verrattuna 3,5-kertainen, jos liikuntaa ei oltu harrastettu 7-29 -vuotiaana. Kaikki liikunnan ja vaihdevuosioireiden väliset yhteydet havaittiin perimenopaussissa.

Johtopäätökset

Lapsuudesta varhaiseen aikuisuuteen harrastettu säännöllinen liikunta vaikuttaa ehkäisevän parhaiten vaihdevuosioireita perimenopaussissa. Näin ollen liikunnan vähenemistä myöhäisessä murrosiässä tulisi pyrkiä ehkäisemään ja liikunnan jatkumista läpi elämän mahdollistamaan.


2.4 Sosioekonomisten elintapaerojen vähentäminen terveydenedistämishankkeissa

Anna Lahti, Terveyskasvatus


Sosioekonomisten terveyserojen vähentämistavoite on ollut pitkään osa valtion hankepohjaisia terveysohjelmia. Terveydentilassa ja kuolleisuudessa ilmenevät erot eri koulutus-, ammatti- ja tuloryhmien välillä eivät tästä huolimatta ole kaventuneet. Sosioekonomisten ryhmien väliset elintapaerot ovat yksi terveyseroja aiheuttava tekijä.


Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää millaisia käsityksiä terveydenedistämishankkeiden vastuuhenkilöillä on hankeohjelman avulla tehtävästä sosioekonomisten elintapaerojen vähentämisestä. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää vastuuhenkilöä neljästä hankeohjelmasta, jotka saavat valtionavustusta Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön -kärkihankeprojektissa. Tähän tutkimukseen mukaan valitut hankeohjelmat ovat Neuvokas perhe, Voimaa vanhuuteen, VESOTE ja Yhteinen keittiö. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Tulokset

Selkeät tavoitteet ja vaikutusten arviointi nähtiin merkittävänä osana hankeohjelmissa tehtävää elintapaerojen vähentämistyötä. Sekä kaikille avoin että tietyille sosioekonomisille ryhmille kohdennettu toiminta koettiin tärkeäksi. Keskeiseksi tekijäksi nostettiin myös oikean kohderyhmän tunnistaminen ja tavoittaminen. Lisäksi toiminnan sisältö ja saavutettavuus tulee suunnitella kohderyhmän näkökulmasta. Toiminnan sisällössä korostettiin voimavarojen vahvistamista, tietojen ja taitojen lisäämistä sekä sosiaalisten suhteiden merkitystä. Moniammatillista yhteistyötä voidaan haastateltavien mukaan hyödyntää monin tavoin. Eri tahojen osallistuminen, oikea viestintäkanava ja henkilökohtainen lähestyminen nähtiin keinoiksi tavoittaa heikoimmassa asemassa olevat toiminnan pariin.

Johtopäätökset

Hankevastaavat tunnistivat niitä haasteita, jotka jarruttavat heikoimmassa asemassa olevien osallistumista elintapojen parantamiseen tähtäävään toimintaan. Haastateltavat toivat esiin menettelytapoja, joiden avulla osallistumisen ajatellaan lisääntyvän ja elintapaerojen vähentyvän. Saatuja tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa sosioekonomisten elintapaerojen kaventamiseen tähtäävien ohjelmien suunnittelussa ja arvioinnissa.


2.5 ”Kuinka kauan tää kestää?” Omaishoitajan kokemuksia ystävien, perheen, sukulaisten ja viranomaisten aiheuttamasta kuormituksesta

Karppinen Mari, Gerontologia ja kansanterveys


Omaisen hoito kotona on yleisin hoivan muoto. Omaishoitoa on aiemmin tarkasteltu paljon työn kuormittavuuden kautta. Aikaisemmissa tutkimuksissa omaishoitajien on todettu olevan sairaampia kuin saman ikäisten, jotka eivät ole omaishoitajia. Omaishoito vaikuttaa monella tapaa hoitajan elämään: ystävien tapaaminen ja harrastaminen vähenevät, koska omaishoitaja joutuu huolehtimaan tiiviimmin läheisen elämästä kotona ja kodin ulkopuolella.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sitä, miten ystävien, perheen, sukulaisten ja palveluverkoston toiminta kuormittaa muistisairaan ihmisen omaishoitajaa.


Aineistona oli GeroCenterin, psykologian laitoksen, ja Kuntoutus Peurungan sekä Jyvässeudun Omaishoitajat ry:n hankkeen 18 alkuhaastatteluaineisto. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmää käyttäen.

Tulokset

Omaishoitajat kokivat tarvitsevansa apua omaisen hoitamiseen, mutta he kokivat myös, että tarjotut palvelut eivät soveltuneet heidän käyttöönsä. Omaishoitolomien pitäminen oli vaikeaa, jos läheinen kieltäytyi lähtemästä hoitoon. Lomat kuluivat asioiden hoitoon. Omaishoitajat kokivat, että he joutuivat luopumaan omasta elämästään, koska omaisen hoito vaati jatkuvaa valvontaa.

Johtopäätökset

Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että omaishoitajat kokevat, ettei yhteiskunnan tarjoama tuki ja tuen todellinen tarve kohtaa, kun muistisairasta hoidetaan kotona.


2.6 Lapsuuden kilpaurheilun sekä ohjatun ja omatoimisen liikunnan yhteys keski-ikäisten naisten liikunta-aktiivisuuteen

Essi Honkonen, Gerontologia ja kansanterveys


Liikkumattomuus on maailmanlaajuinen ongelma, joka lisää sairastumisriskiä. Lasten liikunta-aktiivisuus vähenee selvästi iän myötä, mutta pysyy suurempana niillä, jotka ovat lapsuudessaan olleet liikunnallisesti aktiivisempia. Lapsuuden kilpaurheilun ja muun liikunnan eroja suhteessa keski-iän liikunta-aktiivisuuteen on tutkittu vain vähän.


Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää ennustaako lapsuusajan kilpaurheilu suurempaa keski-iän liikunta-aktiivisuutta kuin lapsuusajan ohjattu tai itsenäinen liikunnan harrastaminen. Tutkielmassa käytettiin Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky -tutkimuksen aineistoa. Tutkittavia olivat 47–55 -vuotiaita naisia (n=986). Heidän lapsuuden liikunta-aktiivisuuttaan arvioitiin retrospektiivisesti kysymällä, minkälaista säännöllistä liikuntaa (ei liikuntaharrastusta, itsenäistä liikuntaa, kilpaurheilua tai ohjattua liikuntaa) he olivat harrastaneet 7–12, 13–16 ja 17–19 –vuotiaana. Keski-iän liikunta-aktiivisuuden tasoa tutkittiin 7 –portaisella mittarilla, jonka perusteella tutkittavat luokiteltiin aktiivisiin ja inaktiivisiin. Lapsuusajan kilpaurheilun yhteyttä keski-iän liikunta-aktiivisuuteen tarkasteltiin χ2 – testillä ja logistisella regressioanalyysillä.

Keskeiset tulokset

8-14 %:a tutkittavista oli harrastanut kilpaurheilua 13–19-vuotiaana. Heistä 71-72 %:a oli fyysisesti aktiivisia keski-iässä. Kilpaurheiluun osallistuminen 13-16-vuotiaana (OR 1.62 95% CI 1.09, 2.41) tai 17-19-vuotiaana (OR 1.66 95% CI 1.00, 2.73) oli yhteydessä suurempaan keski-iän liikunta-aktiivisuuteen. Tilastollisesti merkitsevä yhteys 17–19 -vuotiaiden kilpaurheilun ja keski-iän liikunta-aktiivisuuden välillä hävisi, kun malli adjustoitiin koulutuksella ja siviilisäädyllä. 13-16-vuotiailla kilpaurheilun ja aikuisiän aktiivisuuden yhteys säilyi tilastollisesti merkitsevänä.

Johtopäätökset

Kilpaurheilu varhaisnuoruudessa näyttää olevan yhteydessä keski-iän liikunta-aktiivisuuteen. On mahdollista, että varhaisnuorten identiteetti liikunnan suhteen on osin muotoutunut pysyväksi ja siten ennustaa aikuisiän liikunta-aktiivisuutta. Kilpaurheilun yhteys keski-iän liikunta-aktiivisuuteen saattaa selittyä valikoitumisella, tavoitteellisemmalla harjoittelulla ja positiivisilla liikuntakokemuksilla. Lapsia tulisi kannustaa liikunnan pariin ja huolehtia, että positiiviset liikuntakokemukset auttavat mahdollisimman monia saavuttamaan liikunnallisen elämäntavan.


2.7 Nuorten koettu terveys, sosioekonominen asema ja sosioekonomiset terveyserot. WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia

Tuuli Hynynen, Terveyskasvatus


Sosioekonomiset terveyserot ovat systemaattisia eroja terveydessä, kuolleisuudessa ja sairastavuudessa. Aikuisilla sosioekonomisia terveyseroja on tutkittu huomattavasti enemmän nuoriin verrattuna. Kuitenkin eroja koetussa terveydessä, terveyskäyttäytymisessä ja hyvinvoinnissa on todettu olevan jo nuorilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia eroja nuorilla ilmenee koetussa terveydessä ja sosioekonomisessa asemassa sekä millaisia eroja ilmenee koetussa terveydessä sosioekonomisen aseman mukaan.


Tutkimusaineisto on osa kansainvälistä WHO-Koululaistutkimusta. Tutkimuksen aineisto koostuu WHO-Koululaistutkimuksen suomalaisten 9.-luokkalaisten kyselyaineistosta mittausvuosilta 2002, 2006, 2010 ja 2014. Sosioekonomista asemaa tarkasteltiin koetun perheen taloudellisen tilanteen ja perheen korkeimman ammattiaseman kautta. Koettua terveyttä tarkasteltiin itsearvioidun terveyden ja oireilun kautta. Aineiston analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, yksisuuntaista varianssianalyysia, X2-riippumattomuustestiä, binääristä logistista regressioanalyysiä ja Poisson regressioanalyysiä.

Keskeiset tulokset

Mitä korkeammaksi nuori koki perheen taloudellisen tilanteen, sitä yleisemmin nuori arvioi terveytensä vähintään hyväksi ja oireiden keskimääräinen lukumäärä oli pienempi. Vähintään melko hyvän taloudellisen tilanteen ryhmässä nuorella oli lähes 5-kertainen (p<0.001) ja keskitason ryhmässä lähes 3-kertainen (p<0.001) todennäköisyys arvioida terveytensä vähintään hyväksi alle keskitason ryhmään verrattuna. Keskitason perheen taloudellisen tilanteen nuoret oireilivat 1.2-kertaa (p<0.001) enemmän ja alle keskitason nuoret 1.5-kertaa enemmän (p<0.001) kuin vähintään melko hyvän taloudellisen tilanteen nuoret. Tytöt kokivat noin 1.5-kertaa (p<0.001) enemmän oireita kuin pojat.

Johtopäätökset

Nuorten sosioekonominen asema on yhteydessä nuorten koettuun terveyteen siten, että korkean sosioekonomisen aseman nuorista suurempi osa kokee terveytensä hyväksi alhaisen sosioekonomisen aseman nuoriin verrattuna. Sosioekonomisen aseman mittareiden käyttö on kuitenkin edelleen kirjavaa ja tulosten vertailtavuus haastavaa. Sukupuolten välillä on eroja koetussa terveydessä sosioekonomisen aseman mukaan, mutta lisätutkimuksia tarvitaan tunnistamaan niitä vaikutusketjuja, jotka johtavat sukupuolten välisiin eroihin.


2.8 Muistisairaan asukkaan aggressiivinen käytös hoitajien näkökulmasta

Vehviläinen Raija, gerontologia ja kansanterveys


Muistisairaiden määrä kasvaa voimakkaasti. Lähes jokainen muistisairas kärsii sairautensa aikana vähintään yhdestä käytösoireesta. Aggressiivisuus on yksi haasteellisimmista käytösoireista. Muistisairaiden asukkaiden hoitajiin kohdistama aggressiivinen käytös on suuri ongelma korkean esiintyvyyden vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa muistisairaiden asukkaiden aggressiivisesta käyttäytymisestä ja sen hallinnasta hoitajien näkökulmasta. Lisäksi tarkoituksena on löytää asioita, joilla voitaisiin vähentää muistisairaiden asukkaiden aggressiivista käyttäytymistä ja lisätä hoitajien työhyvinvointia.


Tutkimusaineistoa on kerätty haastattelemalla neljän palvelutalon hoitajia. Haastattelut toteutetaan yksilöhaastatteluina puolistrukturoidulla teemahaastattelulla kevään 2018 aikana. Aineisto tullaan analysoimaan sisällönanalyysillä.


2.9 Energian saatavuuden, luuterveyden ja seerumin hormonipitoisuuksien yhteydet nuorilla kestävyysjuoksijoilla

Suvi Ravi, Liikuntalääketiede

Työn tausta ja tarkoitus

Energian saatavuudella (EA) tarkoitetaan sitä energiamäärää, joka henkilöllä on käytössä metabolisiin prosesseihin harjoittelun aiheuttaman energiankulutuksen jälkeen. Urheilijoilla matala EA on yleistä ja se heikentää urheilijan terveyttä mm. vaikuttamalla haitallisesti luun mineraalitiheyteen (BMD) sekä lisääntymisterveyteen. Alhainen EA voi myös lisätä riskiä vammoille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ravitsemuksen, hormonipitoisuuksien, luun mineraalitiheyden, kuukautishäiriöiden ja vammojen yhteyksiä suomalaisilla nuorilla, kansallisen tason kestävyysjuoksijoilla.


Tutkittavina oli 26 (13 naista, 13 miestä) 18–22-vuotiasta suomalaista kansallisen tason kestävyysjuoksijaa. Kontrolliryhmässä oli 24 (14 naista, 10 miestä) 18–23-vuotiasta normaalipainoista kilpaurheilua harrastamatonta henkilöä. Aineiston keruu toteutettiin harjoitus-, aktiivisuus- ja ruokapäiväkirjojen, DXA:n, paastoverikokeiden sekä kyselylomakkeiden avulla.

Tulokset

Juoksijanaisilla oli kontrollinaisia matalammat seerumin insuliinin (p = 0,019) ja vapaan trijodityroniinin (T3) pitoisuudet (p < 0,001) sekä enemmän häiriöitä kaikissa tarkastelluissa kuukautiskiertoon liittyvissä muuttujissa. Juoksijamiehet eivät eronneet kontrollimiehistä minkään tarkastellun muuttujan suhteen. Amenorreasta kärsivillä naisjuoksijoilla (69 % juoksijanaisista) oli muita naisjuoksijoita matalampi BMD (p = 0,003) ja Z-luku (p = 0,013) sekä taustallaan enemmän vammavuorokausia (p = 0,045). Naisjuoksijoilla vammat olivat negatiivisesti yhteydessä BMD-arvoon (p = 0,006), IGF-1:een (insuliinin kaltainen kasvutekijä 1) (p = 0,023) ja insuliiniin (p = 0,017). Miesjuoksijoilla vammoilla ei ollut yhteyttä mihinkään tarkasteltuun muuttujaan. EA:ssa ei ollut eroja minkään tarkasteltujen ryhmien välillä eikä se ollut yhteydessä vammoihin.

Johtopäätökset

Itseraportoitu EA ei ollut johdonmukaisesti yhteydessä niiden fysiologisten muuttujien kanssa, joihin matalan EA:n tiedetään vaikuttavan. Itseraportoitu EA ei siis todennäköisesti ole kovin luotettava mittari mittaamaan todellista EA:ta. Pienestä otoskoostaan huolimatta tutkimus antoi aiheen epäillä suurehkoa kuukautishäiriöiden esiintyvyyttä suomalaisilla nuorilla naiskestävyysjuoksijoilla.


2.10 Vaihdevuosistatus ja fyysinen aktiivisuus - Vaihdevuosien eri vaiheissa olevien naisten liikuntatottumukset

Lotta Nyberg, Liikuntalääketiede Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Vaihdevuosien aikana naisen elimistössä tapahtuu hormonaalisia muutoksia, jotka ovat yhteydessä sairastumisriskin lisääntymiseen ja vaihdevuosioireisiin. Fyysisen aktiivisuuden yhteys vaihdevuosioireisiin on epäselvä, mutta liikunnalla on lukuisia muita terveyshyötyjä ikääntyville naisille. Naisten fyysinen aktiivisuus vähenee ikääntymisen myötä, mutta menopaussin vaikutus siihen ei ole selkeä. Joissain tutkimuksissa on havaittu fyysisen aktiivisuuden vähenevän vaihdevuosien myöhäisemmissä vaiheissa. Näyttö on kuitenkin vähäistä ja ristiriitaista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko vaihdevuosien eri vaiheissa olevien naisten fyysisessä aktiivisuudessa eroja.


Tutkimus on osa Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA) -tutkimushanketta. ERMA on väestöpohjainen kohorttitutkimus, jossa selvitetään vaihdevuosien vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, liikunta-aktiivisuuteen sekä näitä välittäviin mekanismeihin. Tämä tutkimus tarkastelee ERMAn alkumittausten tuloksia poikkileikkausasetelmassa. Aineistona käytetään kyselylomakedataa koskien liikuntatottumuksia edellisen 12 kuukauden aikana ja STRAW-luokitukseen perustuvaa vaihdevuosistatusta (n=1069). Liikunta-aktiivisuutta arvioitiin yleisimpien liikuntalajien ja niiden pohjalta muodostettujen summamuuttujien MET-indeksien avulla. Tilastolliset analyysit tehtiin IBM SPSS Statistics 25.0 -ohjelmalla. Vaihdevuosistatuksen yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen tarkasteltiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimella. Vaihdevuosiryhmien välisiä eroja tarkasteltiin lisäksi Kruskal-Wallis-testillä.

Keskeiset tulokset

Aineistossa havaittiin tilastollisesti merkitsevä korrelaatio (p=0,003) uinnin ja vaihdevuosistatuksen perusteella, mutta yhteyden todettiin johtuvan sattumasta sen pienuuden takia (r=0,090). Kyseinen korrelaatiotaso oli aineiston korkein, minkä perusteella voidaan todeta, että vaihdevuosistatus ja fyysinen aktiivisuus eivät ole yhteydessä toisiinsa. Vaihdevuosiryhmien välillä ei havaittu eroja fyysisessä aktiivisuudessa myöskään Kruskal-Wallis-testissä (p>0,05).

Johtopäätökset

Tutkimuksen tulosten perusteella fyysisen aktiivisuus ei vaihtele vaihdevuosien eri vaiheissa. Tutkimuksessa käytettiin validoituja mittausmenetelmiä, joten tulosten luotettavuutta voidaan pitää korkeana. Vaihdevuosistatuksen sijaan merkittävämpiä fyysistä aktiivisuutta määrittäviä tekijöitä ovat kirjallisuuden perusteella erityisesti ikä, koettu terveydentila ja sosioekonominen asema.


2.11 Moniammatillisen, etäteknologiaa hyödyntävän kuntoutuksen vaikuttavuus sepelvaltimotautikuntoutujien työkykyyn

Elisa Hirvonen, Fysioterapia


Tutkimuksen taustalla on Etäteknologia sydänkuntoutuksessa -hanke. Hankkeen tavoitteena oli selvittää kuntoutujien kokemuksia etäteknologiasta kuntoutuksessa sekä etäteknologian vaikutusta mm. sepelvaltimotautikuntoutujien fyysiseen aktiivisuuteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää etäteknologiaa sisältävän kuntoutuksen vaikuttavuutta sepelvaltimotautikuntoutujien työkykyyn, mikä nousi esiin hankkeen aineistonkeruuvaiheessa. Tutkimuskysymykset olivat: Vaikuttaako moniammatillinen, etäteknologiasovellusta hyödyntävä laitosmuotoinen kuntoutus sepelvaltimotautia sairastavien työkykyyn ja onko työkyvyn kohenemisessa eroja etäteknologiaa sisältävää kuntoutusta saaneiden ja tavallista kuntoutusta saaneiden ryhmien välillä?


Tutkimuksen aineisto oli peräisin Kelan Etäteknologia sydänkuntoutuksessa -hankkeesta (EtSy), joka toteutui ajalla 9/2015‒3/2018. Tutkittavat kuntoutujat (N= 59) olivat sydänkuntoutujia, joista 81,4% oli miehiä ja 18,6% naisia, keski-ikä 54,5 vuotta (SD=7,6 vuotta). Tutkittavat satunnaistettiin 12kk kuntoutukseen ryhmätasolla. Koeryhmä (N= 29) sai etäteknologia-avusteista (Movendos-sovellus ja aktiivisuusranneke) sekä tavanomaista kuntoutusta ja kontrolliryhmä (N=30) sai tavanomaista kuntoutusta. Tässä tutkimuksessa mittareina olivat Työkykyindeksi sekä viisi kuntoutuslaitoksen esitietolomakkeen työkykyä mittaavaa kysymystä. Tutkimusta lähestyttiin määrällisin menetelmin käyttämällä parittaisten ja riippumattomien otosten t-testiä, MannWhitneyn testiä sekä Wilcoxonin testiä tutkimusmenetelminä.

Keskeiset tulokset

Koeryhmällä, eli etäteknologiaa hyödyntävää kuntoutusta saaneilla Työkykyindeksin tulos oli loppumittauksessa kohentunut tilastollisesti merkitsevästi alkumittauksen tulokseen nähden. Työkyvyssä työn henkisten vaatimusten kannalta ryhmien välillä oli eroa alku- ja loppumittauksen erotuksessa, ryhmien sisäiset muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Muissa mittareissa ryhmien välillä ei ollut eroja. Sairaspoissaolojen määrä oli kasvanut kummassakin ryhmässä kuntoutuksen aikana.

Johtopäätökset

Tutkimuksesta käy ilmi, ettei etäteknologiaa hyödyntävä kuntoutus ole tavanomaista kuntoutusta vaikuttavampaa sepelvaltimotautikuntoutujien työkykyyn. EtSyn tavoitteena ei ollut tarkastella työkykyä eikä työkykyä ole olennaisesti käsitelty kuntoutuksen sisällöissä. Sairaspoissaolojen lisääntymistä selittävät monet tekijät. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä, vaan tarvitaan lisää aiheeseen liittyvää tutkimusta.


3.1 Fyysisen aktiivisuuden edistäminen osana työhyvinvointityötä Matka hyvään kuntoon -kampanjaan osallistuneissa työyhteisöissä

Savikangas Tiina, Terveyskasvatus


Liikkumattomuus on maailmanlaajuinen ongelma, joka aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Työpaikoilla tapahtuva liikunnan edistäminen voi kohentaa työntekijöiden terveyttä, työkykyä ja sitä kautta työn tuottavuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen merkitys työntekijöiden liikkumisen tukemisella on työhyvinvointityössä sellaisissa työyhteisöissä, jotka osallistuivat Kunnossa kaiken ikää -terveydenedistämisohjelman koordinoimaan Matka hyvään kuntoon -kampanjaan.


Tutkimusaineisto kerättiin kesä-syyskuussa 2017 henkilökohtaisilla teemahaastatteluilla. Tutkimuksen osallistujat (N=16) olivat yrittäjiä, johtajia, esimiehiä ja henkilöstön edustajia, joiden toimenkuvaan työhyvinvointityö kuului. Aineisto analysoitiin ensin teoriaohjaavaa sisällönanalyysilla, minkä jälkeen aineistoa kvantifioitiin ja analysoitiin sisällön erittelyä käyttäen.

Tulokset

Työhyvinvointi kuvattiin laaja-alaisena käsitteenä, johon vaikuttavat fyysinen ja psykososiaalinen hyvinvointi työssä, suhtautuminen työtehtävään ja organisaation toimintakulttuuri. Työhyvinvointi ilmenee eri tavoin sekä yksilön että organisaation tasoilla. Tutkimukseen osallistuneiden työpaikoilla liikkumista tuettiin monipuolisesti, mutta tuen määrä ja laatu vaihtelivat paljon. Kaikissa työyhteisöissä työntekijöille oltiin järjestetty jonkinlaista liikuntaa sekä toteutettu muunlaisia liikkumiseen kannustavia toimenpiteitä. Useimmilla työpaikoilla fyysinen ympäristö mahdollisti liikkumisen ja liikkumiseen kannustettiin vaikuttamalla tietoihin ja asenteisiin. Liikkumisella nähtiin olevan merkitystä työlle erityisesti paremman terveyden ja työssä jaksamisen kautta. Lisäksi työyhteisön yhteisen liikunnan koetiin parantavan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä kautta työhyvinvointia. Matka hyvään kuntoon -kampanjan vaikutukset liikkumista ja työhyvinvointia koskeviin näkemyksiin ja toimintatapoihin olivat jääneet vähäisiksi. Kampanjaan osallistuminen oli herättänyt monissa haastatelluissa ajatuksia, mutta johtanut konkreettisiin muutoksiin harvoin.

Johtopäätökset

Liikkumisen yhteys terveyteen ja työssä jaksamiseen tunnistettiin laajasti, samoin yhdessä liikkumisen vaikutus yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Vastaavasti terveyden, työssä jaksamisen ja työpaikan ilmapiirin vaikutus työhyvinvointiin ymmärrettiin. Työhyvinvoinnin vaikutus työn tuottavuuteen sen sijaan ei juuri noussut tutkimuksessa esiin. Liikunnan ja fyysisen kunnon merkitystä työhyvinvoinnille ja sitä kautta työn tuottavuudelle tulisi jatkossa korostaa työnantajille suunnatussa viestinässä, jotta organisaatiokulttuuri muuttuisi aiempaa liikkumismyönteisemmäksi.


3.2 Tavoitteiden yhteys elämäntyytyväisyyteen iäkkäillä henkilöillä

Miia Pulkkinen, Gerontologia ja kansanterveys


Elämäntyytyväisyydellä tarkoitetaan yksilön arviota elämänsä laadusta. Henkilökohtaiset tavoitteet ovat tiedostettuja ja tärkeitä päämääriä, joita kohden ihmiset pyrkivät päivittäisessä elämässään. Arvio omasta elämäntyytyväisyydestä voi sisältää tietoa siitä, miten henkilö on onnistunut saavuttamaan itselleen tärkeitä tavoitteita. Iäkkäiden henkilöiden elämäntyytyväisyyttä on tutkittu paljon, mutta tavoitteiden tutkimuksessa iäkkäämmät ovat jääneet useimmiten syrjään.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ovatko henkilökohtaiset tavoitteet yhteydessä elämäntyytyväisyyteen iäkkäillä henkilöillä sekä onko tässä yhteydessä eroa sukupuolten välillä. Tarkastelussa olivat erikseen tavoitteiden määrän sekä tavoitteiden sisältöjen yhteydet elämäntyytyväisyyteen.


Pro gradu -tutkielman aineistona käytettiin Life-Space Mobility and Active Aging (MIIA) -tutkimuksen aineistoa vuodelta 2016. Tutkittavat (N = 190) olivat 78-92-vuotiaita Jyväskylän ja Muuramen alueella asuvia henkilöitä.

Pääanalyysinä tutkimuksessa käytettiin binääristä logistista regressioanalyysiä. Regressiomallin avulla haluttiin selvittää, mikä on todennäköisyys kuulua elämäänsä tyytyväisimmän kolmanneksen luokkaan kun selittävänä muuttujana on tavoitteiden lukumäärä tai tavoitteiden sisältö.

Keskeiset tulokset

Mitä vähemmän naisilla oli tavoitteita, sitä todennäköisemmin he olivat tyytyväisiä elämäänsä. Tavoitteiden määrän väheneminen yhdellä kasvatti todennäköisyyttä kuulua tyytyväisimmän kolmanneksen ryhmään 1.5-kertaiseksi (OR 1.47, 95% LV 1.08-1.99). Miehillä vastaavaa yhteyttä ei löydetty. Tavoitteiden sisällön ja elämäntyytyväisyyden väliltä ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää yhteyttä kummallakaan sukupuolella. Tuloksista voidaan kuitenkin saada viitteitä siitä, että terveyden ylläpitämiseen liittyvillä tavoitteilla (OR 2.21., 95% LV 0.96-5.07) saattaisi naisten ryhmässä olla yhteyksiä korkeampaan elämäntyytyväisyyteen.

Johtopäätökset

Tutkimus vahvisti tietoa siitä, että iäkkäillä on monipuolisesti tavoitteita ja että nämä tavoitteet ovat yhteydessä elämäntyytyväisyyteen ainakin naisilla. Iäkkäiden tavoitteiden huomioiminen olisi tärkeää osana laadukkaita palveluita ja omannäköisen elämän tukemista. Aiheesta tarvitaan lisätutkimusta isommilla aineistoilla sekä pitkittäistutkimusasetelmalla, jotta kausaliteettien selvittäminen olisi mahdollista.


3.3 Luontoliikunnan hyvinvointivaikutukset ja positiivinen mielenterveys Sydänliiton jäsenten kokemina Johanna Raatikainen, Terveyskasvatus


Sydän- ja verisuonisairaudet ovat Suomessa yksi yleisimmistä sairausryhmistä, ja niiden kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys on huomattava. Sydänliitto on kansallinen sydänjärjestö. Luonnossa liikkumisen teema tulee Sydänliitossa vahvasti esiin vuonna 2018. Mielen hyvinvointi on voimavara ja osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Sydänliiton jäsenten luontoliikuntatottumuksia ja heidän kokemuksiaan luontoliikunnan hyvinvointivaikutuksista. Lisäksi arvioitiin heidän positiivista mielenterveyttään ja sen yhteyttä taustatekijöihin (sukupuoli, ikä, asuinpaikka, elämäntilanne, koulutus ja siviilisääty) ja terveystekijöihin (koettu terveys, fyysinen kunto ja sydän- ja verisuonisairauksien sairastavuus) sekä luontoliikunnan harrastamiseen.


Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimukseen vastasi 413 henkilöä, ja vastausprosentiksi saatiin 31 %. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytettiin IBM SPSS Statistic (versio 24) -ohjelmaa. Positiivisen mielenterveyden ja taustatekijöiden, terveystekijöiden sekä luontoliikunta-aktiivisuuden välisiä riippuvuuksia analysoitiin ristiintaulukoinnilla ja tilastollisia yhteyksiä khiin neliötestillä, t-testillä ja yksisuuntaisella varianssianalyysillä.

Keskeiset tulokset

Tutkittavista luontoliikuntaa harrasti useammin kuin kerran viikossa 82 % kesäaikaan ja 63 % talviaikaan. Tyypillisimmin luontoliikuntasuoritus kesti 30-60 min. Suosituimmat luontoliikuntamuodot olivat kävely tai sauvakävely, marjastus, sienestys tai muu luonnontuotteiden keräily ja pyöräily. Luontoliikunnalla koettiin olevan fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia hyvinvointivaikutuksia. Tutkittavista 54 %:lla oli sydän- tai verisuonisairaus. Positiivisen mielenterveyden keskiarvo oli 25,85. Tutkittavista 11 %:lla oli korkea, 78 %:lla kohtalainen ja 12 %:lla matala positiivinen mielenterveys. Positiivinen mielenterveys oli parempi naisilla, paljon luontoliikuntaa harrastavilla, hyvän koetun fyysisen kunnon ja terveydentilan omaavilla sekä niillä, joilla ei ollut sydän- tai verisuonisairautta.

Johtopäätökset Sydänliiton jäsenet olivat ahkeria luonnossa liikkujia. Luontoliikunta koettiin kokonaisvaltaista hyvinvointia lisääväksi. Luontoliikunnan elvyttävä ja mielen hyvinvointia kohentava vaikutus korostui. Sydän- ja verisuonisairautta sairastavien positiiviseen mielenterveyteen pitäisi kiinnittää huomiota.


3.4 Yhdeksäsluokkalaisten käsityksiä köyhyydestä

Männikkö Anni, Terveyskasvatus


Köyhyys on merkittävä eriarvoisuutta tuottava tekijä. Perheen taloudellisen tilanteen ongelmat voivat horjuttaa lasten ja nuorten hyvinvointia monella tavalla. Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten nuoret tulkitsevat yhteiskunnassamme esiintyvää köyhyyttä arkipäivän ilmiönä.

Tutkimusaineisto- ja menetelmät

Tutkimuksen aineisto koostuu kirjoitelmista, jotka kerättiin erään länsisuomalaisen yläkoulun kahden yhdeksäsluokan äidinkielentunneilla joulukuussa 2017. ”Päiväni köyhänä”- otsikoiduissa kirjoitelmissa (N=22) osallistujat kuvasivat millaista olisi elää köyhänä nuorena Suomessa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Keskeiset tulokset

Nuoret näkivät köyhyyden moniulotteisena ilmiönä kotona, koulussa sekä vapaa-ajalla. Köyhyys oli kehnoa laatua ja puutetta asuinolosuhteissa, kodin ruokailussa ja vaatetuksessa. Nuorten mielestä köyhät iloitsevat ilmaisesta kouluruoasta, mutta joutuvat koulussa kiusatuksi köyhyyden takia. Köyhyyden kuvattiin vaikeuttavan vertaisten sosiaalisia suhteita sekä pahimmillaan olevan syy niiden puuttumiseen. Nuoret uskoivat köyhien mahdollisuuksiin kouluttautua ja opintojen nähtiin olevan myös poispääsy köyhyydestä. Toisaalta teksteissä tuotiin esille epävarmempiakin tulevaisuuden näkymiä pohtimalla varakkuutta peruskoulun jälkeisiin koulutuksiin.

Johtopäätökset

Tutkimus valottaa köyhyyttä nuorten silmin katsottuna. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi koulumaailmassa pohtien, miten kouluyhteisöissä voitaisiin häivyttää käytännön arjessa esiintyvää nuorten taloudellista eriarvoisuutta.


3.5 Tekijät minäkuvassa, jotka estävät painonhallintaprosessia

Ruut Peura, Terveyskasvatus


Yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia. Käypä hoito suositukset lihavuuden hoidossa painottavat ajatuksiin, asenteisiin, ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvää elintapaohjausta. Teoriapohjaiset käyttäytymisenmuutostekniikat on todettu suhteellisen vaikuttaviksi ja lupaavaa näyttöä on erityisesti Hyväksymis- ja omistautumisterapian (Acceptance and Commitment therapy, ACT) käytöstä painonhallinnassa. Myös tulokset verkkopohjaisten interventioiden käytöstä painonhallinnassa ovat kannustavia. Toisaalta, on huomattu, että painonhallinta jää helposti vain yritykseksi, eikä pysyviä tuloksia saavuteta. Lihavuus onkin myös kulttuurinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen haaste. Tiedetään, että painonhallintaa estäviä tekijöitä, ovat mm. sosiaalinen paine, heikko itsetunto ja kehonkunnioitus sekä painokeskeinen ajattelu. Tässä tutkimuksessa on tarkoituksena selvittää minäkuvaan liittyviä elämäntapamuutosta estäviä tekijöitä painonhallinnassa.


Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston Terveyden edistämisen tutkimuskeskuksen ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin yhteistä verkkopohjaista, ACT-perustaista elämäntapainterventiota, jossa ylipainoiset tutkimukseen osallistujat lähtevät arvoperustaisesti pohtimaan omaa itseä, painoa ja painonhallintaa. Tähän osatutkimukseen osallistuvien määrä on 153 ja he ovat vastanneet kahteen avoimeen kysymykseen minäkäsitykseen ja kehonkuvaan liittyen. Aineiston analyysi on diskursiivinen ja siinä on sovellettu myös sisällönanalyysin piirteitä.

Keskeiset tulokset

Muutosprosessia estäviä tekijöitä ovat mm. epäonnistumisen pelko, alemmuudentunne, saamattomuus, väheksyvä puhe, ulkonäköön liittyvä ahdistus ja mielen ja kehon kohtaamattomuus. Tarkemmin nämä on luokiteltu heikkoon minäpystyvyyteen, negatiiviseen kuvaan kehosta ja ulkonäöstä, heikkoon itsehallintaan ja motivaatioon sekä minän käsitteellistämiseen.

Johtopäätökset

Painonpudotuksen ja painonhallinnan haaste näyttää olevan sisäsyntyisessä minäkuvassa ja prosessiin liittyvissä motivaation, tunteiden ja itsehallintataitojen ongelmissa. Minän käsitteellistäminen muiden ihmisten ja ajallisen ulottuvuuden, esimerkiksi lapsuuden kokemusten kautta voi olla muutosta hankaloittava tekijä. Tämä voi tarkoittaa sitä, että aikaisempi henkilöhistoria tulee ottaa huomioon interventioita suunniteltaessa.


3.6 Fysioterapiaopiskelijoiden kliinisen harjoittelun ohjaus –Yksityisen- ja kunnallisen sektorin vertailua

Hella Petri, Fysioterapia


Kliininen harjoittelu on merkittävässä roolissa fysioterapiaopiskelijoiden koulutuksessa. Harjoittelussa korostuu ohjaus sekä ohjaavan fysioterapeutin rooli. Suomessa fysioterapeuttien ydinosaamisesta selvitettiin vuosina 2013-2016. Ohjaus osaaminen oli yhtenä selvityksen kohteena, mutta siinä ei kuvattu opiskelijan ohjaamisen liittyvää osaamista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää fysioterapia opiskelijan kliinisen harjoittelun ohjaukseen liittyvää osaamista vertailemalla eroja kunnallisen ja yksityisen fysioterapeuttien välillä. Työ on osa Jyväskylän yliopiston ja Suomen Fysioterapeutit ry:n ydinosaamisen tutkimusta.


Aineisto kerättiin stukturoidulla kyselyllä Suomen fysioterapeutit -liiton jäseniltä (N=1909, vastaus% 34). Kyselyssä oli taustatietojen lisäksi yhteensä 106 fysioterapian ydinosaamista koskevaa väittämää (Likert 1 – 5), joista 9 kohdistui opiskelijan ohjaukseen. Aineiston analyysi toteutettiin IBM SPSS -ohjelmalla: χ² -testi, Mann-Whitneyn testi ja lineaarinen regressio analyysi.

Keskeiset tulokset

Fysioterapeutit kokivat opiskelijan ohjaus osaamisensa kokonaisuudessaan hyväksi. Yhteistyöhön ammattikorkeakoulujen kanssa oltiin kokonaisuudessaan tyytyväisiä, mutta fysioterapeutit kokivat ohjauksen jäävän liian usein kenttä ohjaajien vastuulle. Koulutuksen ei uskottu vastaavan työelämän tarpeisiin. Kunnallisen ja yksityisen sektorin välillä löytyi tilastollisesti merkitseviä eroja ohjauksen osaamisessa, yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa ja työelämätarpeissa. Kunnallisella puolella koettiin ohjauksen osaaminen vahvemmaksi (p<.001) ja oltiin yhteistyöhön ammattikorkeakoulujen kanssa enemmän tyytyväisiä (p<.001), vaikka he kokivat ohjauksen vastuun jäävän liian usein heidän vastuulle (p<.001). Opiskelijan ohjauksen osaamista selittivät eniten yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa ja ohjauksen vastuu. Koulutuksen ja työelämän tarpeiden vastaavuutta selittivät eniten sukupuoli ja yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa.

Johtopäätökset

Tulokset auttavat ymmärtämään fysioterapia opiskelijan ohjaukseen liittyviä tekijöitä, mikä auttaa fysioterapia koulutuksen suunnittelussa erityisesti työelämässä tapahtuvan oppimisen kehittämisessä. Opiskelijan ohjauksessa ja työelämätarpeissa painottui yhteistyö koulutuksen järjestävän tahon ja harjoittelupaikan välillä. Tulevaisuudessa fysioterapia koulutuksen työelämäjaksoilla tulisi huomioida enemmän yhteistyöhön liittyviä tekijöitä.


3.7 Maatilapäivätoiminnan merkitys ikääntyneille

Rantanen Virpi, Gerontologia ja kansanterveys


Ikääntyneiden ihmisten kotona asumista korostava vanhuspolitiikka painottaa ennaltaehkäisevien työmuotojen lisäämistä ja uusien toimintamallien jatkuvaa kehittämistä. Euroopassa viime vuosina voimakkaassa kasvussa olleen green care –pohjaisen ikääntyneiden maatilapäivätoiminnan on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu tukevan ikääntyneiden terveyttä, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia lisäämällä osallistujien fyysistä ja sosiaalista aktiivisuutta, yhteisöllisyyttä, osallisuutta, ulkoilua ja toimintaympäristöstä saatavia virikkeitä. Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenterin kesäkaudella 2017 Keski-Suomessa toteuttamassa Hyvinvointia maatilalta -hankkeessa kehitettiin suomalaisittain uutta toimintamallia ikääntyneiden maatilapäivätoimintaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä merkitys maatilapäivätoiminnalla on ikääntyneille.


Hyvinvointia maatilalta –hankkeeseen osallistui kolmekymmentä ikääntynyttä ihmistä. Tutkimukseen valittiin harkinnanvaraisesti kaksitoista (n=12) hankkeessa mukana ollutta ikääntynyttä. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä laadullisella sisällönanalyysillä.

Keskeiset tulokset

Maatilapäivätoiminnan merkitys ikääntyneille osoittautui vahvasti riippuvaiseksi osallistujan taustasta sekä maatilan kokemisesta itselle mielekkääksi ympäristöksi. Merkityksellisessä toiminnassa keskeisiä elementtejä olivat toimintaympäristön ohella toiminnan tarjoamat sosiaaliset suhteet ja mielekäs tekeminen sekä osallistujan aktiivisuuden lisääntyminen. Positiivisten merkitysten ohella esiin nousi myös toiminnan mahdollinen kielteinen merkitys erilaisten pettymysten ja maatilaympäristön vierauden myötä. Parhaimmillaan maatilapäivätoiminnalla voitiin tukea ikääntyneen tunnetta omassa elämässään osallisena olemisesta.

Johtopäätökset

Maatilalla järjestettävällä päivätoiminnalla voidaan tukea ikääntyneiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja elämän tarkoituksellisuuden tunnetta. Maatilapäivätoiminnan merkitys on jokaiselle ikääntyneelle yksilöllinen. Osallistujan tausta ja maatilan kokeminen itselle mielekkääksi toimintaympäristöksi ovat keskeisiä tekijöitä maatilapäivätoiminnan merkityksen muodostumisessa. Ikääntyneiden maatilapäivätoiminnan toimintakonseptin kehittämistä tulee jatkaa edelleen. Tarjoamalla maatilaa vaihtoehtoisena päivätoimintaympäristönä perinteisten päivätoimintakeskusten rinnalla voidaan entistä paremmin huomioida ikääntyneiden yksilölliset tarpeet terveyden, toimintakyvyn ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa.


3.8 Vaihdevuosioireiden yhteys keski-iän kriisiin

Mirva Saarinen, Gerontologia ja kansanterveys


Keski-ikä, eli ikävuodet 40–60, yhdistetään perinteisesti kriisiin. Vaihdevuodet ilmenevät tavallisimmin keski-iässä. Tutkimuksessa selvitettiin vaihdevuosioireiden yhteyttä keski-iän kriisiin. Lisäksi tutkittiin vaihdevuosioireiden keston, iän, koulutusasteen ja aiemmin koetun elämänpohdinnallisen kriisin yhteyttä keski-iän kriisiin.


Tutkimus perustuu Estrogeenin yhteydet naisten lihaksiston ikääntymismuutoksiin (ERMA-tutkimus) -tutkimuksen poikkileikkausaineistoon. Tähän aineistoon kuuluu 1098 tutkittavaa, jotka olivat tutkimushetkellä 48 ̶55-vuotiaita naisia.

Tutkittavilta selvitettiin keski-iän kriisin ja vaihdevuosioireiden kokemista kyselylomakkeella. Tutkittavien vaihdevuosistatus määriteltiin FSH- ja estradiol-hormonien pitoisuuksien sekä vuotopäiväkirjan perusteella. Vaihdevuosioireiden, keston sekä koulutusasteen ja aiemmin koetun elämänpohdinnallisen kriisin yhteyttä keski-iän kriisiin selvitettiin ristiintaulukoinnin ja χ²-testin avulla. Iän yhteyttä keski-iän kriisiin analysoitiin Mann-Whitney-U -testillä. Binäärisella logistisella regressiomallilla tarkasteltiin vaihdevuosioireiden esiintymisen, keston, iän, koulutusasteen ja aiemmin koetun kriisin samanaikaisia yhteyksiä keski-iän kriisiin.

Keskeiset tulokset

Vaihdevuosioireiden esiintyminen liittyi keski-iän kriisiin (p < 0.001). Mitä useampi vaihdevuosioire koettiin, sen todennäköisempää oli keski-iän kriisin kokeminen (p < 0.000). Vaihdevuosioireiden esiintymistä enemmän keski-iän kriisiä selitti aiemmin koettu kriisi (p < 0.000). Vaihdevuosioireiden kesto, ikä tai koulutusaste eivät selittäneet keski-iän kriisiä. Kun vaihdevuosioireiden esiintyminen, ikä ja koulutusaste otettiin huomioon, keski-iän kriisin kokemisen riski lisääntyi noin 1,62-kertaiseksi. Aiempi kriisi lisäsi keski-iän kriisin riskiä 2,35-kertaiseksi, kun vaihdevuosioireiden esiintyminen, ikä ja koulutusaste otettiin huomioon ja riski kasvoi 6,25-kertaiseksi, kun vaihdevuosioireiden kesto, ikä ja koulutusaste otettiin huomioon.

Johtopäätökset

Tutkimus tuotti uutta tietoa keski-iän kriisin yhteydestä vaihdevuosioireiden kokemiseen keski-ikäisillä naisilla. Vaihdevuosioireet liittyivät keski-iässä elämän uudelleen arviointiin. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan tehdä johtopäätöksiä ilmiöiden välisistä kausaalisuhteista. Keski-iän kriisikokemus olisi otettava huomioon vaihdevuosi-ikäisten naisten terveyden- ja sairaudenhoidossa.


3.9 Kardiorespiratorisen kunnon ja maksaentsyymipitoisuuksien yhteydet 6-9-vuotiailla lapsilla

Satu Berggren, Liikuntalääketiede


Ei-alkoholiperäinen rasvamaksa (NAFLD) on riskitekijä tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille aikuisilla. Vaikka kardiorespiratorisen kunnon on todettu olevan käänteisesti yhteydessä kardiometaboliseen riskiin lapsilla, sen yhteyttä rasvamaksan indikaattoreihin ei ole tämänikäisellä väestöllä aikaisemmin tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lasten kardiorespiratorisen kunnon yhteyksiä plasman alaniiniaminotransferaasi- (ALT) ja gammaglutamyylitransferaasipitoisuuksiin.


Tutkimukseen osallistui 465 6-9-vuotiasta lasta. Kardiorespiratorinen kunto arvioitiin maksimaalisella polkupyöräergometritestillä maksimaalisena työmääränä (Wmax), ja se suhteutettiin erikseen kehon massaan (BM) sekä rasvattomaan massaan (LM). Kehon rasvaprosentti (BF%) määritettiin kaksienergisellä röntgenabsorptiometrialla (DXA). ALT- ja GGT-pitoisuudet määritettiin 12 tunnin paaston jälkeen otetusta verinäytteestä. Analyysimenetelmänä käytettiin iällä ja sukupuolella vakioitua lineaarista regressioanalyysiä.

Keskeiset tulokset

Wmax/BM (B=–0,273; 95% CI=–0,397-(–0,150), P<0,001, R2adj=0,077) ja Wmax/LM (B=–0,180; 95% CI=–

0,308-(–0,052), P=0,006, R2adj=0,034) olivat käänteisesti yhteydessä GGT-pitoisuuksiin pojilla.

Wmax/LM ja GGT:n yhteys säilyi pojilla merkitsevänä myös rasvaprosentilla vakioimisen jälkeen (B=–0,135; 95% CI=–0,262-(–0,009), P=0,036, R2

adj=0,093). Kardiorespiratorinen kunto ei ollut yhteydessä ALT-pitoisuuksiin pojilla eikä ALT- tai GGT-pitoisuuksiin tytöillä. Rasvaprosentti oli yhteydessä ALT- ja GGT-arvoihin pojilla ja tytöillä kardiorespiratorisesta kunnosta riippumatta (P<0,022).

Johtopäätökset

Tulokset antavat viitteitä siitä, että kardiorespiratorinen kunto saattaa alentaa liiallisen rasvamaksan kehittymisen riskiä jo lapsilla, erityisesti pojilla. Havainnot korostavat riittävän kestävyyskunnon merkitystä terveydelle, sekä kestävyyskunnon seulonnan ja alhaisen kardiorespiratorisen kunnon parantamisen tärkeyttä lapsilla kardiometabolisen terveyden edistämiseksi.


3.10 Vaihdevuosistatuksen yhteys lihasmassaan 47-55- vuotiailla naisilla

Laura Vilén, Gerontologia ja kansanterveys

Tutkielman tausta ja tarkoitus

Ikääntymisen myötä tapahtuva lihasmassan väheneminen heikentää ikääntyneiden toimintakykyä. Vaihdevuodet ovat normaali naisen ikääntymiseen liittyvä ajanjakso, johon liittyvillä hormonaalisilla muutoksilla saattaa olla vaikutusta lihasmassan vähenemiseen jo keski-iässä. Tämän poikkileikkausaineistoa hyödyntävän tutkielman tarkoitus oli selvittää, onko 47-55-vuotiaiden naisten vaihdevuosistatuksen ja lihasmassan välillä yhteyttä sekä onko vaihdevuosien, lihasmassan ja toimintakykyä mittaavien käden puristusvoiman ja maksimaalisen kävelynopeuden välillä yhteyttä.


Tutkielman aineisto koostui Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen ja Liikuntatieteellisen tiedekunnan Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA)- tutkimuksen alkumittausaineistosta. Tutkittavat jaettiin verikokeiden hormonimääritysten ja vuotopäiväkirjan perusteella neljään ryhmään: pre-menopaussi (n=237), aikainen perimenopaussi- (n=182), myöhäinen perimenopaussi- (n=193) ja postmenopaussiryhmään (n=290). Lihasmassa (kg) mitattiin DXA- mittauksella. Käden puristusvoima (kg) mitattiin voimadynamometrillä ja maksimaalinen kävelynopeus (m/s) 10 metrin matkalta. Vaihdevuosiryhmien välisiä keskiarvoeroja tarkasteltiin

yksisuuntaisella varianssianalyysillä, 2-testillä, Kruskall-Wallisin testillä ja kovarianssianalyysillä (ANCOVA), jossa kovariaatteina olivat fyysinen aktiivisuus ja rasvamassa.

Tulokset

Tutkielman tulosten mukaan vaihdevuosistatus oli yhteydessä lihasmassaan. Lihasmassan keskiarvot

heikkenivät vaihdevuosien edetessä pre-menopaussista (43.04.3kg) myöhäiseen perimenopaussiin

(41.84.5kg) (p=0.002) ja postmenopaussiin (41.54.1kg) (p<0.001). Käden puristusvoimassa

ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero (p<0.001). Keskiarvoero oli pre- (32.36.1kg) ja

postmenopaussiryhmän (30.05.4kg) (p<0.001) sekä aikaisen perimenopaussi (32.26.1kg) ja postmenopaussiryhmän (p<0.001) välillä niin, että puristusvoima heikkeni vaihdevuosien edetessä. Kävelynopeudessa ei ollut eroa ryhmien välillä (p=0.105).

Johtopäätökset

Näyttää siltä, että mitä pidemmälle vaihdevuodet etenevät, sitä vähemmän on lihasmassaa, mikä edelleen näyttää vaikuttavan myös käden puristusvoimaan. Tulosten perusteella menopaussi-ikää lähestyvien naisten olisi viimeistään tässä vaiheessa kiinnitettävä huomiota lihasmassaa ylläpitäviin elintapoihin.


3.11 Vapaan sivistystyön andragogisten opettajien opetukselliset näkemykset

Katriina Jokinen, Fysioterapia


Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vapaan sivistys työn andragogista opettajuutta. Ja tutkimuskysymyksinä oli, onko vapaan sivistystyön opettajan iällä, koulutustaustalla, työkokemuksella ja opetustaustalla yhteyttä kouluttajan asenteisiin ja opetuksellisiin lähestymistapoihin sekä mitkä andragogiset osa-alueet painottuvat andragogisen vapaan sivistystyön kouluttajan työssä ja lisäksi eroavatko yhdysvaltalaisen ja suomalaisen vapaan sivistystyön andragogisen opettajan opetukselliset näkemykset toisistaan?


Tutkimusaineisto kerättiin Suomen vapaan sivistystyön opettajilta (n=759) sähköisellä 45 väittämän IPI-kyselylomakkeella (Henschke 1989), vuonna 2016. Tutkimukseen vastasi 109 (vastauprosentti 14,4%) vapaan sivistystyön opettajaa, jotka arvioivat asenteitaan, opetuksellisia näkemyksiä ja opetuksellisia asenteitaan 4-portaisen kyselylomakkeen avulla. Saatu informaatio tiivistettiin faktorianalyysillä seitsemään faktoriin: opettajan empatia oppijoita kohtaan, opettajan turhautuminen, opettaja luottaa oppijoihin ja rohkaisee heitä, opetusmenetelmät, opetustekniikat, opettajajohtoinen opettaminen ja opettaja sitouttaa oppijat tavoitteisiin. Faktoreista laskettiin summa keskiarvot ja keskihajonnat sekä Cronbachin alfakertoimet suhteessa ikään, koulutustaustaan, työkokemukseen ja opetuskokemukseen. Tämän jälkeen otoskoon pienuuden vuoksi taustamuuttujia vertailtiin korrelaatiokertoimien avulla.

Keskeiset tulokset

Andragogisista osa-alueista painottui eniten andragogisen vapaan sivistystyön opettajan työssä ”opettajan luottamus oppijoihin” ja vähiten merkitystä heidän työssään oli ”opettajakeskeisellä oppimisprosessilla”. Yhdysvaltalaisista faktoreissa tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat opettajan ikä ja työkokemus suhteessa siihen miten opettaja luottaa oppijoihin, miten empaatinen hän oli oppijoita kohtaan ja miten ainutlaatuisina hän pitää oppijoita. Suomalaisista faktoreista tärkeimmäksi tekijäksi nousi opettajan ikä suhteessa siihen kuinka empaattinen hän oli oppijoita kohtaan.

Johtopäätökset

Andragogisen opettajan työssä painottuu hänen luottamus oppijoihin. Faktoreiden taustamuuttujien tarkastelu osoitti suomalaisen ja yhdysvaltalaisen koulutuskulttuurin erot. Suomalaisessa kulttuurissa arvostetaan työn kautta saatua ammattitaitoa ja yhdysvalloissa iän tuomaa varmuutta työssä.


4.1 Ravitsemuksen merkitys iäkkään henkilön elämänlaatuun kotihoidossa

Maarit Engelberg, Gerontologia ja kansanterveys


Vanhuspalvelulain mukaisesti iäkkäiden ihmisten hoito painottuu yhä enemmän kotiin. Kotihoidon palveluissa on yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia asiakkaita, jonka vuoksi aliravitsemuksen riski kotihoidossa kasvaa. Huono ravitsemustilanne on yhteydessä heikompaan terveyteen ja toimintakykyyn ja voi vaikuttaa iäkkään henkilön toiminnalliseen asemaan ja elämänlaatuun. Kotihoidon asiakkaiden ravitsemukseen liittyvää tutkimusta on tehty vielä vähän. Tämä tutkimus toteutettiin osana Keski-Suomen maakunnan vanhuspalvelujen kotihoidossa tehtävää tutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko ravitsemuksella merkitystä 65–95-vuotiaiden kokemaan elämänlaatuun kotihoidossa.


Tutkimuksessa oli mukana 69 kotihoidon asiakasta kolmesta eri kunnasta. Suurin ikäryhmä oli yli 81-vuotiaat, joista naisia oli 70%:a. Valtaosalla kotihoidon asiakkuus oli kestänyt yli vuoden. Enemmistö tutkittavista pystyi liikkumaan kodin ulkopuolella. Tutkimus toteutettiin strukturoitua kyselylomaketta käyttäen. Ravitsemustilannetta arvioitiin Mini Nutritional Assessment (MNA) – mittarilla ja muutamalla lisäkysymyksellä. Elämänlaatumittarina käytettiin Maailman terveysjärjestön elämänlaatumittarin lyhyempää versiota (WHOQOL-BREF). Tilastollisina menetelminä käytettiin frekvenssijakaumien tarkastelua, χ2 - testiä ja riippumattomien otosten t-testiä.

Keskeiset tulokset

Haastatelluista yli puolet arvioi yleisen elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi. 39%:n ravitsemustilanne oli normaali ja 59%:lla tutkittavista riski virheravitsemukselle oli kasvanut. Vain yksi henkilö oli MNA-mittarin mukaan aliravittu. 72%:a haastatelluista sai ravinnostaan liian niukasti proteiineja. Ravitsemustilanteen vaikutus elämänlaadun eri ulottuvuuksiin oli tilastollisesti merkitsevä vain elämänlaadun sosiaalisessa ulottuvuudessa (P=0.014). Yksittäisten elämänlaatumuuttujien tarkastelussa paremmassa ravitsemustilanteessa kokivat elämänlaatunsa paremmaksi (P=0.025) ja olivat tyytyväisempiä sukupuolielämäänsä (P=0.004) kuin henkilöt joiden riski virheravitsemukselle oli kasvanut.

Johtopäätökset

Tutkimuksen mukaan hyvä ravitsemustila on yhteydessä parempaan elämänlaadun sosiaaliseen ulottuvuuteen. Sen sijaan ravitsemustilan yhteys elämänlaadun fyysiseen, psyykkiseen ja ympäristöulottuvuuteen ei ollut tilastollisesti merkitsevä, joskin suuntaa antavat tulokset olivat samansuuntaiset kuin sosiaalisessa ulottuvuudessa.


4.2 Vanhempien sosioekonomisen aseman ja asuinpaikan yhteys nuorten ruokailutottumuksiin, WHO-koululaistutkimus

Maria Hämäläinen, Terveyskasvatus


Suomessa koulutuksen ja tulotasojen erot aiheuttavat eriarvoisuutta kaikkien ikäryhmien ruokavalioissa. Ravitsemukseen liittyviä terveyseroja ja epäterveellisen ruokavalion aiheuttamaa lisääntynyttä ylipainoisuutta nuorilla pyritään ennaltaehkäisemään, joten on tärkeää saada lisää tietoa nuorten ruokailutottumuksista. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää vanhempien sosioekonomisen aseman ja asuinpaikan yhteyttä nuorten ruokailutottumuksiin. Asuinpaikan suhteen selvitettiin onko maaseudulla ja kaupungissa asuvien nuorten kesken eroja ruokailutottumuksissa sekä onko maantieteellinen asuinalue (pääkaupunkiseutu, Etelä-Suomi, Keski-Suomi, Pohjois-Suomi) yhteydessä nuorten ruokailutottumuksiin. Tutkimuksessa tarkastellut ruokailutottumukset olivat aamiaisen, hedelmien ja vihannesten syöminen sekä epäterveellisten välipalojen käyttö.


Tutkimusaineistona käytettiin vuoden 2014 WHO-koululaistutkimuksen Suomen aineistoa, josta analysoitiin 7.- ja 9.-luokkalaisten taustatietoihin, ruokailutottumuksiin, sosioekonomiseen asemaan ja asuinpaikkaan liittyviä kysymyksiä. Tutkimusongelmien selvittämiseksi käytettiin frekvenssijakaumia ja ristiintaulukointia. Tutkittujen yhteyksien tilastollista merkitsevyyttä selvitettiin khiin neliö -testillä.

Keskeiset tulokset

Pojat söivät hedelmiä ja vihanneksia harvemmin ja joivat limsoja useammin kuin tytöt. Vanhempien korkeampi sosioekonominen asema oli positiivisesti yhteydessä nuorten terveellisiin ruokailutottumuksiin. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella ei voi sanoa onko maaseudulla vai kaupungissa asuvilla nuorilla terveellisemmät ruokailutottumukset. Maantieteellisen asuinpaikan ja nuorten ruokailutottumusten välisistä yhteyksistä ei voi myöskään tehdä yleistyksiä.

Johtopäätökset

Terveyseroja tulee edelleen pyrkiä kaventamaan. Kouluissa tapahtuvaan ravitsemuskasvatukseen ja ilmaiseen kouluruokailuun tulee panostaa, sillä koulu tavoittaa kaikki lapset heidän asuinpaikastaan ja sosioekonomisesta asemastaan riippumatta. Tämän tutkimuksen heikkoutena oli poikkileikkausasetelma. Tarvittaisiin pitkittäistutkimusta selvittämään nuorten ruokailutottumusten muutoksia ja niitä aikaansaavia tekijöitä; esimerkiksi missä iässä poikien ruokailutottumukset muuttuvat tyttöjen tottumuksia epäterveellisemmiksi ja mitkä syyt vaikuttavat tähän. Tässä tutkimuksessa ei tutkittu ruokien annoskokoja, joten jatkotutkimuksena voisi myös selvittää, kuinka paljon suomalaiset nuoret syövät viikossa esimerkiksi karkkeja, hedelmiä ja vihanneksia.


4.3 Tehostetun kotikuntoutuksen vaikutus ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn sairaalajakson jälkeen

Saara Ojala, Gerontologia ja kansanterveys


Ikääntyneiden määrän kasvaessa ympärivuorokautisen hoidon kustannusten on arveltu nousevan voimakkaasti. Kustannusten hillitsemiseksi ikääntyneiden kotona pärjäämiseen ja kuntoutukseen tulee panostaa. Sairaalahoito on riski toimintakyvyn rajoitteiden syntymiselle. Kotiutumisen jälkeen moni ikääntynyt ei saavuta sairaalahoitoa edeltänyttä tasoa toimintakyvyssä. Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä parempaan toimintakykyyn ja itsenäisyyteen, mutta suurin osa ikääntyneistä liikkuu vähän. Aikaisempi tutkimustieto on puutteellista kotikuntoutuksen vaikuttavuudesta sairaalasta kotiutuvilla ikääntyneillä. Tässä Pro Gradu-tutkielmassa selvitettiin, onko tehostetulla kuuden kuukauden kotikuntoutuksella vaikutusta ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn sairaalajakson jälkeen.


Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Jyväskylän seudulla asuvat yli 60-vuotiaat henkilöt, jotka olivat olleet sairaalahoidossa alaraajan tai selän leikkauksen tai tapaturman vuoksi (n=106). Tutkimus oli satunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus. Koeryhmäläiset osallistuivat sairaalasta kotiuduttuaan kuusi kuukautta kestävään kuntoutusinterventioon, joka sisälsi seitsemän fysioterapeutin kotikäyntiä ja kolme puhelinohjausta. Kontrolliryhmä sai vallitsevan hoitokäytännön mukaista hoitoa, johon sisältyy yleensä fysioterapeutin osastolla antama ohjeistus kotiharjoitteista.

Mittaukset tehtiin pian sairaalasta kotiutumisen jälkeen sekä kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua alkumittauksista. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin kuutena peräkkäisenä päivänä reiteen kiinnitettävällä Hookie AM 20 -kiihtyvyysmittarilla. Fyysistä toimintakykyä mitattiin lyhyellä fyysisen suorityskyvyn testistöllä (Short physical performance-battery, SPPB-testi). Aineisto analysoitiin SPSS 18 -ohjelmalla toistomittausten varianssianalyysi-menetelmällä.

Keskeiset tulokset

Alkutilanteessa tutkimusryhmät eivät eronneet merkitsevästi toisistaan. Fyysistä aktiivisuutta tarkasteltaessa ryhmä-aika –yhdysvaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä passiivisesti vietetyssä ajassa (p=0,934) eikä kevyessä (p=0,680), keskiraskaassa (p=0,680) tai raskaassa fyysisessä aktiivisuudessa (p=0,263). SPPB-testistössä ryhmä-aika –yhdysvaikus ei myöskään ollut tilastollisesti merkitsevä tasapainoa (p=0,606), kävelynopeutta (p=0,200), tuolista ylösnousunopeutta (p=0,436) ja testistön kokonaistulosta (p=0,674) tarkasteltaessa.

Johtopäätökset

Kuuden kuukauden mittainen tehostettu kotikuntoutusinterventio ei vaikuttanut ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn sairaalajakson jälkeen.


4.4 Vapaa-ajan liikunnan ja istumisen yhteys tyypin 2 diabeetikoiden sokeriaineenvaihduntaan

Hanna Lyytikäinen, Liikuntalääketiede


Tyypin 2 diabeteksessa sokeriaineenvaihdunta on häiriintynyt. Paastoglukoosi- ja sokerihemoglobiiniarvo (HbA1c) ovat diabeetikon hoitotasapainoa kuvaavia glukoosiarvoja. Säännöllisellä kuntoliikunnalla on todettu olevan positiivinen vaikutus tyypin 2 diabeetikoiden glukoosiarvoihin. Fyysisen passiivisuuden merkitys glukoosiarvoihin on ristiriitaista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko vapaa-ajan liikunnan ja istumisen määrällä yhteyttä tyypin 2 diabeetikoiden sokeriaineenvaihduntaan. Lisäksi tarkasteltiin diabeetikoiden vapaa-ajan liikuntaa ja istumismääriä verrattuna Terveys 2011 tutkimusotokseen.


Tutkimusaineisto on osa Suomen aikuisväestöä koskevaa Terveys 2011 tutkimusotosta. Tutkittavia diabeetikoita oli yhteensä 260. Aineistonkeruu toteutettiin kyselylomakkeella, terveystarkastuksella ja terveyshaastattelulla. Aineiston tilastolliset analyysit toteutettiin IBM SPSS Statistics 25 –ohjelmalla. Analysoinnissa käytettiin Kolmogorov Smirnovin testiä, ristiintaulukointia ja Spearmanin järjestyskorrelaatiota, Mann-Whitneyn U -testiä ja Kruskall Wallisin testiä.

Keskeiset tulokset

Tyypin 2 diabeetikot liikkuivat huomattavasti vähemmän kuin Terveys 2011 tutkimusotos. Tutkittavista 85 % ei harrastanut säännöllistä kuntoliikuntaa. Vapaa-ajan istumista diabeetikoille kertyi 46 minuuttia enemmän verrattuna koko otokseen arkipäivän aikana. Tulosten mukaan vapaa-ajan liikunnalla ei ollut yhteyttä tyypin 2 diabeetikoiden glukoosiarvoihin. Vapaa-ajan istumisen määrä korreloi glukoosiarvoista paastoglukoosin kanssa, korrelaatiokertoimen ollessa heikko (0,2). Vapaa-ajan liikunnan ja vapaa-ajan istumisen kombinaatiolla ei nähty yhteyttä tyypin 2 diabeetikoiden glukoosiarvoihin.

Johtopäätökset

Tulosten perusteella tyypin 2 diabeetikot harrastavat vähemmän liikuntaa vapaa-ajallaan verrattuna Terveys 2011 tutkimusotokseen. Diabeetikoilla istumisen määrä oli heikosti yhteydessä glukoosiarvoihin viitaten siihen, että liiallinen istuminen saattaa olla riskitekijä diabeetikoiden sokeriaineenvaihdunnan säätelyssä. Liikunnalla ei havaittu yhteyttä diabeetikoiden glukoosiarvoihin, johon voi vaikuttaa tutkittavien vähäinen kuntoliikunnan harrastaminen. Jatkossa olisi kuitenkin tärkeää tukea diabeetikoita liikkumaan aktiivisesti ja kiinnittämään huomiota liiallisen istumisen määrään, jotta mahdollistettaisiin positiivinen vaikutus heidän sokeriaineenvaihduntaan.


4.5 Liikunnan yhteys koettuun palautumisen tarpeeseen työkuormituksesta

Katariina Kekki, Liikuntalääketiede


Työn kuormitustekijät ovat yhteydessä psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, eikä kuormitustekijöitä aina voi välttää. Tärkeä on huomioida kuormituksen negatiivisten seurausten ehkäiseminen ja yhtenä keinona on palautuminen. Puutteellinen palautuminen voi johtaa suorituskyvyn heikkenemiseen tai uupumukseen. Palautumisessa tärkeä rooli on liikunnalla, sillä se edistää psykologista irrottautumista työstä ja henkilökohtaisten voimavarojen uusiutumista. Palautumista voidaan tarkastella palautumisen tarve -käsitteellä, jolla tarkoitetaan subjektiivista kokemusta palautumisen tarpeesta. Palautumisen tarpeen avulla voidaan havaita riittämätön palautuminen, mikä on indikaattorina pitkäaikaiselle väsymykselle ja stressille. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää liikunnan ja palautumisen tarpeen yhteys pienissä tai keskisuurissa yrityksissä työskentelevillä työntekijöillä.


Tutkielmassa käytettävä aineisto saatiin Työterveyslaitokselta ja aineisto pohjautuu Valo ry:n vuosina 2012-2015 toteuttamaan Liike elämään –hankkeeseen. Käytettävä aineisto on syksyllä 2013 kerätty alkukysely, johon vastasi 295 työntekijää. Tilastolliset analyysit suoritettiin IBM SPSS Statistics 24 –ohjelmalla. Tilastollisina menetelminä käytettiin Mann Whitneyn U-testiä, Kruskal-Wallis–testiä sekä Spearmanin korrelaatiokerrointa.

Keskeiset tulokset

Palautumisen tarve oli keskimäärin normaalia tutkimusjoukossa. Liikunta-aktiivisuus erosi palautumisen tarpeen ala- ja yläkvartiileiden ryhmissä tilastollisesti merkitsevästi. Alakvartiiliin kuuluvien tutkittavien liikunta-aktiivisuus oli 1765 MET-min/vk, kun yläkvartiilissa vastaava määrä oli 1189 MET-min/vk. Liikuntamuotoja tarkasteltaessa lihaskuntoharjoittelussa havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero palautumisen tarpeen alakvartiilin ja keskiryhmän välillä. Lisäksi heikko korrelaatio havaittiin palautumisen tarpeen suhteen reippaalla ja ripeällä kestävyysliikunnalla, voimaperäisellä ja rasittavalla kestävyysliikunnalla sekä liikunta-aktiivisuudella.

Johtopäätökset

Liikunta-aktiivisuuden ja palautumisen tarpeen yhteys oli samansuuntainen aiemman tutkimustiedon kanssa. Liikunnan määrän lisääntyminen oli yhteydessä alempaan palautumisen tarpeeseen. Eri liikuntamuotojen yhteys palautumisen tarpeeseen jäi epäselväksi. Tärkeää on kannustaa ja mahdollistaa työntekijöiden liikunta-aktiivisuuden lisääntyminen. Tarkempi liikuntamuotojen yhteys palautumisen tarpeeseen hyödyntäen objektiivisia mittareita olisi suotavaa tulevaisuuden tutkimuksessa.


4.6 Liikuntaintervention yhteys fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen ikääntyneillä

Hanna Anttilainen, Liikuntalääketiede


Fyysisellä aktiivisuudella on useita terveyshyötyjä ikääntyneelle. Fyysinen aktiivisuus kuitenkin vähenee iän myötä erilaisista syistä johtuen. Liikuntaintervention avulla voidaan pyrkiä lisäämään ikääntyneen fyysistä aktiivisuutta. Epäselvää vielä on, miten ikääntyneet saataisiin parhaiten sitoutumaan fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, onko liikuntainterventiolla saatu lisättyä ikääntyneiden fyysistä aktiivisuutta objektiivisesti kiihtyvyysmittarilla mitattuna. Tarkoituksena oli myös selvittää, vaikuttavatko sukupuoli, ikä, talouden kuukausinettotulot, koettu terveydentila tai huimauksen tai tasapainon menettämisen tunne fyysisen aktiivisuuden muutokseen.


Aineisto on osa satunnaistetun kontrolloidun PASSWORD-tutkimuksen aineistoa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeista ja fyysisen aktiivisuuden määrä kerättiin UKK RM42 kiihtyvyysmittareilla alku- ja välimittauspisteissä. Aineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmalla. Analysoinnissa käytettiin riippumattomien otosten t-testiä, parittaisten otosten t-testiä sekä toistomittausten varianssianalyysiä.

Keskeiset tulokset

Kevyt fyysinen aktiivisuus lisääntyi keskimäärin 137 minuuttia viikossa ja kohtalainen fyysinen aktiivisuus 39 minuuttia viikossa. Paikallaan olo vähentyi keskimäärin 227 minuuttia viikossa. Nämä muutokset olivat tilastollisesti merkitseviä. Iällä, sukupuolella, talouden kuukausinettotuloilla, koetulla terveydentilalla ja huimauksen tai tasapainon menettämisen tunteella ei ollut merkitsevää yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muutokseen. Alkumittauspisteessä tutkittavat liikkuivat kevyellä tasolla keskimäärin 26,4 tuntia viikossa ja kohtalaisella tasolla 226 minuuttia viikossa. Paikallaan oloa kertyi keskimääräisesti 70,3 tuntia viikossa. Raskasta fyysistä aktiivisuutta kertyi alku- ja välimittauspisteissä niin vähän ja epätasaisesti, että muuttuja jätettiin pois analyysistä.

Johtopäätökset

Tulosten mukaan ryhmäliikuntaa ja omatoimista liikuntaharjoittelua sisältävä kuuden kuukauden mittainen liikuntainterventio viikoittaisella ohjaajan kannustamisella ja yhteydenpidolla lisäsi ikääntyneiden kevyttä ja kohtalaista fyysistä aktiivisuutta ja vähensi paikallaan oloa. Tutkielma on toteutettu PASSWORD-tutkimuksen puolikkaalla aineistolla intervention ollessa vielä puolessa välissä, joten olisi hyvä tutkia asiaa aineiston ollessa valmis.


4.7 Fyysisen toimintakyvyn ja koetun terveyden yhteys elämääntyytyväisyyteen ikääntyneillä henkilöillä

Jenni Neittaanmäki, Gerontologia ja kansanterveys


Tarkoituksena oli selvittää, onko fyysisellä toimintakyvyllä ja koetulla terveydellä yhteyttä elämääntyytyväisyyteen ja katoaako fyysisen toimintakyvyn yhteys elämääntyytyväisyyteen, kun koettu terveys on välittävänä tekijänä. Fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan sellaisia fyysisiä edellytyksiä, joita tarvitaan arjen tehtävistä suoriutumiseen. Koettu terveys on ihmisen itsensä tekemä arvio terveydentilastaan. Elämääntyytyväisyydellä tarkoitetaan ihmisen itsensä tekemää kognitiivista arviota elämästään, ja sitä pidetään subjektiivisen hyvinvoinnin osana.


Tutkimusaineistona oli Life-Space Mobility in Old Age -tutkimuksen (MIIA) kolmas seurantaotos. Tutkittavat olivat iältään keskimäärin 84 vuotta, naisia oli 116 ja miehiä 90. Tilastollisena analyysimenetelmänä käytettiin lineaarista regressioanalyysiä. Elämääntyytyväisyyttä mitattiin Satisfaction With Life Scalella, fyysistä toimintakykyä Short Physical Performance Batterylla sekä koettua terveyttä yhdellä kysymyksellä. Ensimmäisessä mallissa oli vastemuuttujana elämääntyytyväisyys ja riippumattomana muuttujana fyysinen toimintakyky. Toisessa mallissa oli vastemuuttujana elämääntyytyväisyys ja riippumattomana muuttujana koettu terveys. Kolmannessa mallissa oli vastemuuttujana elämääntyytyväisyys ja riippumattomina muuttujina fyysinen toimintakyky sekä koettu terveys. Kaikissa malleissa oli kontrolloitavina tekijöinä sukupuoli, ikä, koulutus ja siviilisääty.

Keskeiset tulokset

Sekä fyysinen toimintakyky että koettu terveys olivat omissa malleissaan positiivisesti yhteydessä elämääntyytyväisyyteen. Fyysisen toimintakyvyn yhteys elämäntyytyväisyyteen katosi, kun koettu terveys oli samaan aikaan mallissa. Kontrolloitavilla tekijöillä ei ollut tilastollista merkitsevyyttä missään mallissa.

Johtopäätökset

Fyysinen toimintakyky ja koettu terveys selittivät ikäihmisten elämääntyytyväisyyttä. Koettu terveys toimi välittävänä tekijänä fyysisen toimintakyvyn ja elämääntyytyväisyyden yhteydessä, eli mitä parempi fyysinen toimintakyky henkilöllä oli, sitä paremmaksi hän arvioi terveytensä, ja parempi terveys kytkeytyi edelleen suurempaan elämääntyytyväisyyteen.


4.8 Liikunnan merkitykset urheiluseura-aktiivisuuden mukaan Liitu-tutkimukseen osallistuneilla nuorilla

Rinta-Antila Katja, Terveyskasvatus


Urheiluseuraliikunnassa korostuva kilpaileminen ei ole nuorille tärkeimpiä liikunnan merkityksiä. Liikunnallisesti aktiivisilla on enemmän tärkeitä liikunnan merkityksiä kuin vähemmän liikkuvilla. Aiemmin on vähän tutkittu urheiluseura-aktiivisuuden yhteyttä liikunnan merkityksiin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin liikunnan merkityksien tärkeyttä ja määriä suomalaisilla nuorilla urheiluseura-aktiivisuuden mukaan.


Tutkimus perustui Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksen vuoden 2014 kyselyaineiston osaan, jossa 5-9-luokkalaisilta kysyttiin urheiluseura-aktiivisuutta ja liikunnan merkityksien tärkeyttä 34 merkityksen mittarilla. Aineiston koko oli 2 802 ja analysointimenetelminä käytettiin etenkin ristiintaulukointia, χ2-testiä ja yksisuuntaista varianssianalyysiä.

Keskeiset tulokset

Urheiluseurassa säännöllisesti ja aktiivisesti harrastavat nuoret pitivät liikunnan merkityksiä yleisimmin tärkeinä tai erittäin tärkeinä ja heillä merkityksien määrä oli suurin. Muita ryhmiä keskenään vertailtaessa erot merkityksien arvostamisessa ja määrissä olivat pieniä, mutta silloin tällöin harrastavilla nuorilla painottuivat voittamisen, esittämisen ja lajeihin liittyvät merkitykset, harrastamisen lopettaneilla kunnon kohottamisen ja rentoutumisen sekä ei koskaan harrastaneilla rentoutumisen merkitykset. Tärkeimmät merkitykset olivat liikunnan terveellisyys ja hyvän olon saaminen kaikilla nuorilla, parhaansa yrittäminen paitsi harrastamisen lopettaneilla lihasvoiman kasvattaminen ja ilo paitsi silloin tällöin harrastavilla yhdessäolo.

Johtopäätökset

Urheiluseura-aktiivisuudella on yhteys liikunnan merkityksien arvostamiseen ja tärkeiden liikunnan merkityksien määrään nuorilla. Tärkeimmät liikunnan merkitykset vaihtelevat osittain urheiluseura-aktiivisuuden mukaan.


4.9 Fyysisen aktiivisuuden ja istumisen yhteys niskahartiaseudun ja alaselän kipujen esiintyvyyteen työikäisillä

Tuija Mikkonen, Liikuntalääketiede


Niskahartiaseudun ja alaselän kivut ovat maailmanlaajuisesti merkittävin työikäisten sairaslomapäiviä aiheuttava syy. Samaan aikaan fyysisen aktiivisuuden tiedetään vähentyneen ja päivittäisen istumisen lisääntyneen. Fyysisen aktiivisuuden ja istumisen yhteys niskahartiaseudun ja alaselän kipujen esiintyvyyteen ei ole täysin selvä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko vapaa-ajalla, työmatkalla tai työajalla mitattu fyysinen aktiivisuus ja vapaa-ajalla tai työajalla mitattu istuminen yhteydessä niskahartiaseudun tai alaselän kipujen esiintyvyyteen työikäisillä.


Tutkimusaineisto on osa UKK- instituutin Kävelyn- ja pyöräilyn edistämishankkeessa kerättyä aineistoa. Aineisto (n =1117) koostui sekä kyselylomakkeella että liikemittarilla mitatusta datasta. Kyselylomakkeesta saatiin niskahartiaseudun ja alaselän kipua sekä työmatkaliikuntaa kuvaavat arvot, liikemittarista vapaa-ajan ja työajan fyysistä aktiivisuutta ja istumista kuvaavat arvot. Yhteyksiä tarkasteltiin Khiin neliö ja Kruskal-Wallis-testeillä, Spearmanin korrelaatiokertoimella ja regressioanalyysilla.

Keskeiset tulokset

Työmatkoilla tapahtunut fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä niskahartiaseudun kipujen esiintyvyyteen, kun työmatkalla käytettiin pyörää. 1–2 kertaa viikossa kuljettu työmatka lisäsi kipujen esiintyvyyttä, kun 3–5 viikossa kuljettu työmatka vähensi kipujen esiintymistä. Kipuja selitti työmatkapyöräilyn lisäksi naissukupuoli, nuorempi ikä ja koettu huonompi terveydentila. Kävellen kuljetun työmatkan ja niskahartiaseudun kipujen välillä ei havaittu yhteyttä. Alaselän kipujen ja työmatkojen välillä ei havaittu yhteyttä. Vapaa-ajan ja työajan fyysinen aktiivisuus tai istuminen ei ollut yhteydessä niskahartiaseudun tai alaselän kipuihin.

Johtopäätökset

Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että 3-5 kertaa viikossa pyörällä kuljettu työmatka saattaisi vähentää niskahartiaseudun kipuja, kun 1-2 kertaa viikossa kuljettu työmatka pyörällä saattaa lisätä kipuja. Aikaisempia tutkimuksia työmatkapyöräilyn ja niskahartiaseudun kipujen esiintyvyyden yhteydestä ei juurikaan ole. Työmatkapyöräilyllä on kuitenkin havaittu olevan muita terveyttä edistäviä vaikutuksia. Jatkossa on tärkeää, että aihetta tutkitaan lisää.


4.10 ”SE ON VÄHÄN ITTESTÄ KIINNI JA TYÖNTEKIJÖISTÄ KIINNI, ETTÄ MITEN NIITÄ KÄYTETÄÄN NIITÄ PALVELUITA” – Tuotantotyöntekijöiden näkemyksiä henkilöstöliikunnasta

Mira Väyrynen, fysioterapia


Työhyvinvointiin on viime vuosikymmenten aikana kiinnitetty paljon huomiota. Yksi keino työhyvinvoinnin kohentamiseksi on henkilöstöliikunta. Henkilöstöliikunnalla tarkoitetaan niitä liikunnan ja liikuntaan mahdollistavia muotoja, joita työnantaja järjestää itse tai tukee jollain tavalla. Henkilöstöliikunnan tavoitteena on edistää työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia, työssä jaksamista ja työkykyä, pidentää työuria sekä tuottaa kustannussäästöjä. Tämän tutkimukset tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä Kiilto Oy:n ja KiiltoClean Oy:n tuotantotyöntekijöillä on liikunnasta ja henkilöstöliikuntaan osallistumisesta. Organisaatiossa järjestetty laaja henkilöstöliikuntatarjonta on saanut henkilöstöltä paljon kiitosta, ja työpaikan liikuntamahdollisuuksiin ollaan kiitettävän tyytyväisiä. Toimintamalli ei kuitenkaan ole ollut henkilöstölähtöinen, ja tutkimuksen avulla haluttiin kiinnittää huomiota nimenomaan tähän seikkaan.


Tutkimusaineisto kerättiin tammi-helmikuussa 2018 henkilökohtaisilla teemahaastatteluilla. Tutkimukseen osallistui kymmenen (N=10) henkilöstöliikuntaan vähän tai ei lainkaan osallistuvaa tuotantotyöntekijää. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä laadullisella sisällönanalyysilla.

Keskeiset tulokset

Tuotantotyöntekijöillä oli moninaisia näkemyksiä liikunnasta ja henkilöstöliikuntaan osallistumisesta. Liikunta nähtiin hyvinvoinnin pääomana ja liikunnalla oli merkitystä tutkittavien elämässä lapsuudesta vanhuuteen. Liikunta nähtiin terveyden edistäjänä, jolla on myös sosiaalinen merkitys. Tutkittavilla oli yksilöllisiä tarpeita liikunnalle ja asenteet liikuntaan vaihtelivat. Useat tekijät elämässä aiheuttivat haasteita säännöllisen liikunnan toteuttamiselle. Henkilöstöliikunta nähtiin pääsääntöisesti hyvänä toimintana ja sen organisoinnista oltiin tietoisia. Henkilöstöliikuntaan osallistuminen oli kuitenkin vähäistä, ja osallistumista rajoittivat henkilökohtaisen elämän tekijöiden lisäksi myös organisaatioon liittyvät komponentit. Tuotantotyöntekijät esittivät erilaisia toiveita osallistumisen edistämiseksi pääsääntöisesti liikunnan monipuolisuuden, lisäämisen, säännöllisyyden ja ajoituksen suhteen.

Johtopäätökset

Tuotantotyöntekijöiden henkilöstöliikuntaan osallistumisen edistämiseksi henkilöstöliikunnan kehittämisessä tulisi ottaa huomioon työntekijöiden yksilölliset elämäntilanteet sekä liikuntaan liittyvät asenteet, rajoitukset ja toiveet.


4.11 ERI MAKRORAVINTOAINEIDEN VAIKUTUKSET PLASMAN LIPIDI- JA SOKERIPROFIILISSA FITFATTWIN-AINEISTON POHJALTA ANALYSOITUNA

Mika Marjala, Liikuntalääketiede


Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään eksogeenisten makroravintoaineiden vaikutusta plasman lipidi- ja sokeriprofiilissa. Kaikilla makroravintoaineilla on oma vaikutuksensa kehossa. Tämä vaikutus voidaan nähdä seerumissa havaittavissa markkereissa. Eri markkereilla on oma vaikutuksensa elimistön terveydentilaan. Vaikutus voi olla jokin aineen pitoisuuden lisääntyminen tai vähentyminen seerumissa, kuten sakkaroosin aterian jälkeinen triglyseridien lisääntynyt pitoisuus seerumissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ja analysoida eri makroravintoaineiden vaikutusta elimistössä.


Tutkimusaineistona on käytetty FITFATTWIN-aineistoa, joka koostuu 23 monotsygoottisesta kaksosparista (n=46). Kaksoset ovat täyttäneet ravintopäiväkirjat ja heiltä on mitattu useita erilaisia veren markkereita. Tässä tutkimuksessa ne ovat: LDL/HDL-suhde, LDL, HDL ja triglyserit. Aineiston valintakriteerinä oli se, että kaksoset olivat diskordantteja liikunnan suhteen.

Menetelmänä käytettiin lineaarista regressioanalyysiä selvittämään muuttujien korrelaatiota.

Keskeiset tulokset

Tämän tutkimuksen ensimmäinen keskeinen päätulos oli LDL/HDL-suhteen käänteinen yhteys sakkaroosin ja hiilihydraatin kanssa. Toisena päätuloksena oli triglyseridien ja hiilihydraattien välillä havaittu käänteinen yhteys. Kolmantena päätuloksena havaittiin LDL:n käänteinen yhteys sekä rasvan että hiilihydraattien kanssa.

Johtopäätökset

Tämän tutkimuksen päätulokset eroavat merkittävästi aiemmin julkaistusta tutkimustiedosta. Tähän vaikuttaa varmasti otoksen pieni koko. Verrattaessa tämän tutkimuksen otoskokoa muiden ravitsemustutkimuksien otoskoon kanssa voidaan havaita merkittävä ero. Aineisto on riittävän homogeeninen, mutta tutkimuksen tuottama tuloksen merkitsevyys jää kovin pieneksi aineiston koon vähyyden vuoksi. Toisaalta kolmannen päätuloksen osalta LDL:n käänteinen yhteys hiilihydraatin kanssa voisi johtua vähärasvaisen ruokavalion LDL-kolesterolin laskevasta vaikutuksesta. Tällöin ei voida olla varmoja siitä johtuiko vaikutus pelkästään hiilihydraateista.


POSTERIESITYKSET

Non-defence

Agoran aula


5.1 Kohtaamattomuudesta kohti autonomista toimijuutta. Alaselkäkipuisten käsityksiä heidän kohtaamisistaan terveydenhuollossa

Holopainen Riikka, Piirainen Arja, Heinonen Ari, Karppinen Jaro, O’Sullivan Peter


Alaselkäkipu on merkittävä sosioekonominen ja inhimillistä kärsimystä aiheuttava ongelma, johon terveydenhuollon kehittymisestä huolimatta ei olla löydetty toimivaa ratkaisua. Alaselkäkipuisten käsityksiä heidän kohtaamisistaan terveydenhuoltojärjestelmässä ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja fenomenografinen tutkimus mahdollistaa käsitysten selvittämisen. Tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa ja kuvailla alaselkäkipuisten käsityksiä heidän kohtaamisistaan terveydenhuoltojärjestelmässä.


Tutkimusta varten haastateltiin syksyllä 2016 17 alaselkäkipuista, jotka olivat hakeutuneet joko perusterveydenhuoltoon tai työterveyshuoltoon. Avoimissa recall -haastatteluissa hyödynnettiin videiota asiakkaiden ensimmäisistä fysioterapiakäynneistä, jotka oli kuvattu aiemmin tähän projektiin liittyen. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin fenomenografisen menetelmän avulla.

Keskeiset tulokset

Alaselkäkipuisten käsityksistä heidän kohtaamisistaan terveydenhuoltojärjestelmässä muodostui viisi teemaa: vakuuttava hoito, elämäntapamuutos, osallistuminen, vastavuoroisuus ja kohtaamisten eettisyys. Teemojen variaatiosta muodostui neljä kohtaamisia terveydenhuoltojärjestelmässä kuvaavaa hierarkkista kategoriaa: kohtaamattomuus, tuen etsintä, voimauttava yhteystyö ja autonominen toimijuus.

Johtopäätökset

Tutkimuksen tulosten mukaan kohtaamiset alaselkäkipuisten ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten välillä vaihtelivat paljon; negatiivisista ja asiakkaan tarpeita huomioimattomista voimaannuttaviin ja elämän mullistaviin. Kriittiset erot ensimmäisen ja toisen kategorian välillä olivat ammattilaisen läsnäolo ja asiakkaan ymmärryksen kasvaminen. Toisen ja kolmannen kategorian toisistaan erottivat vahvan hoitosuhteen syntyminen sekä asiakkaan aktiivinen osallistuminen. Jotta neljännen kategorian mukainen autonominen toimijuus oli mahdollista, tarvittiin vastuun siirtymistä asiakkaalle, mutta samanaikaisesti tärkeää oli mahdollisuus avun saamiseen tarvittaessa. Tulokset voivat auttaa alaselkäkivun hoidon kehittämisessä ja ammattilaisten koulutusinterventioita suunniteltaessa.


5.2 Vuoden kestävän progressiivisen kotiharjoittelun vaikuttavuus vartalon maksimivoimaan ja kestovoimaan lannerangan jäykistysleikkauksen jälkeen. Satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus

Outi Ilves (1,2), Marko H Neva (3), Keijo Häkkinen (1), Joost Dekker (4), Salme Järvenpää (2), Kati Kyrölä (2), Arja Häkkinen (1,2)

1) Jyväskylän yliopisto, 2) Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, 3) Tampereen yliopistollinen sairaala, 4) VU University Medical Center Amsterdam, Alankomaat

Tausta

Lannerangan jäykistysleikkaus vähentävää kipua ja parantavaa toimintakykyä potilailla, joilla on oirehtiva nikaman liukuma lannerangassa. Tutkimusten mukaan vartalon lihasvoimatjäävät heikoiksi leikkauksen jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko 12 kk kestävä nousujohteinen, keskivartalo- ja kävelyharjoittelu tehokkaampaa vartalon lihasvoimine kannalta, kuin tavanomainen hoito.

Menetelmät

Tutkimukseen osallistui 98 potilasta, joille tehtiin lannerangan jäykistysleikkaus nikaman liukuman takia (75% naisia, ka ikä 59 v.). Heidät satunnaistettiin interventioryhmään (IR, N=48) ja kontrolliryhmään (KR, N=50). Kolme kuukautta leikkauksen jälkeen IR aloitti 12 kk kestävän progressiivisen keskivartalon liikehallinta- ja lihasvoimaharjoittelun kotiharjoitteluna, johon he saivat henkilökohtaisen ohjauksen ja kuvalliset harjoitusohjeet fysioterapeutilta 2 kk välein. Ohjeena oli harjoitella 2-3x/viikko ja harjoittelun kuormaa nostettiin 12 kk intervention aikana n. 50-70%:iin maksimivoimasta. Heitä ohjattiin myös säännölliseen kestävyysliikuntaan (kävely) 2-3x/viikko. Harjoittelufrekvenssiä seurattiin päiväkirjoilla. KR sai kertaohjauksen fysioterapeutilta kevyempiin keskivartaloharjoitteisiin ilman progressiota 3kk leikkauksen jälkeen. Vartalon maksimaalinen ekstensio- ja fleksiovoima mitattiin seisoma-asennossa isometrisesti. Vartalon ojentajalihasten kestovoimaa mitattiin Biering-Sörensenin pitotestillä.

Tulokset

Ryhmien välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja vartalon maksimivoiman ja kestovoiman muutoksissa. Intervention alussa keskimääräinen (SD) vartalon ekstensiovoima oli IR:llä 269(125) Newtonia(N) ja KR:llä 301(125)N. Vuoden intervention aikana IR:n ekstensiovoima parani 75(95% LV 53-96)N ja KR:n 58(37-79)N. Fleksiovoima oli lähtötilanteessa IR:llä 301(119)N ja KR:llä 324(140)N, parantuen IR:llä 50(30-71)N ja KR:llä 45(25-64)N. Kestovoima Biering-Sörensenin testin perusteella oli intervention alussa IR:llä 40(41)s ja KR:llä 53(54)s. Kestovoima lisääntyi intervention aikana IR:llä 17(4-29) ja KR:llä 24(12-36)s. IR:n mediaani [kvartiiliväli] harjoittelufrekvenssi keskivartaloharjoitteissa oli ensimmäisten 2 kk aikana 2.5 [1.9;3.4] ja viimeisten 2 kk aikana 1.4 [0.6;1.9] kertaa viikossa.

Johtopäätökset

Lanneselän jäykistysleikkauksen jälkeinen nousujohteinen keskivarataloharjoittelu yhdistettynä kävelyyn ei ollut tavanomaista kertaohjausta tehokkaampaa parantamaa vartalon maksimivoimaa ja kestovoimaa. Vaikka molemmilla ryhmillä vartalon maksimivoimassa ja –kestovoimassa todettiin vähäistä paranemista, lihasvoimatasot jäivät edelleen heikoiksi terveisiin verrattuna. Jatkossa tarvitaan tutkimusta sekä määrältään että intensiteetiltään vaativampien harjoitusohjelmien vaikuttavuudesta ja soveltuvuudesta lannerangan jäykistysleikatulle.


5.3 Factors contributing Finnish adolescents’ fruit and vegetable consumption

Kristiina Ojala, Jorma Tynjälä, Raili Välimaa, Leena Paakkari, Olli Paakkari, Jari Villberg & Lasse Kannas

Objectives

Fruit and vegetable (F & V) consumption has been exceptionally low among the Finnish adolescents in the international comparisons for decades. The consumption has remained inadequate despite of strong national nutritional policy, nutritionally balanced free school lunches and compulsory health education lessons. The study aims to increase understanding of the factors contributing adolescents’ F & V consumption, and consequently to support the tailoring of health promotion for young people.

Methods

Data for this study were drawn from the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study in Finland. Nationally representative sample of 15-year-old adolescents (N=1965) completed an anonymous standardized questionnaire during school hours in spring 2014. Several variables of eating and other health behaviours as well as indicators of social context were selected to explain the F&V consumption based on a food frequency questionnaire. Heath literacy (HL) instrument was used to assess the adolescents’ perceived degree of knowledge and skills related to health. The analyses were done separately for boys and girls using structural equation modeling with LISREL.

Results

In boys´ model, F&V consumption was directly associated with more regular meal frequency, higher level of physical activity (PA), and higher socioeconomic status (SES). Furthermore, higher HL was related to F&V consumption through higher SES. In girls’ model, F&V consumption was directly associated with higher level of PA and higher educational aspirations, which were in turn associated with more regular meal frequency and eating with family, as well as higher HL.

Conclusions

Frequent F&V consumption seemed to be a part of a physically active lifestyle in adolescents. F & V consumption appears to be more strongly connected with SES in boys, but both genders benefit from regular meal pattern, eating with family and high HL.


5.4 Terveystieteiden opettajien kompetenssit

Tapio Ojala, Tuulikki Sjögren, Arja Piirainen, Jyväskylän yliopisto Maria Kääriäinen, Kristiina Mikkonen, Oulun yliopisto Meeri Koivula, Minna Koskimäki, Tampereen yliopisto Camilla Koskinen, Monika Koskinen, Åbo Akademi Marjorita Sormunen, Terhi Saaranen, Itä-Suomen yliopisto Leena Salminen, Turun yliopisto Marja-Leena Lähteenmäki, Outi Wallin, Hanne Mäki-Hakola, Tampereen ammattikorkeakoulu

Johdanto

Terveystieteiden opettajilta odotetaan hyvää pedagogista ja tutkimusosaamista, verkostoitumista ja oman aineensa hallintaa (Mulder 20113). OKM:n rahoittamassa hankkeessa ”Osaavat opettajat yhdessä” ovat mukana Oulun, Itä-Suomen, Tampereen ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi ja Jyväskylän yliopistot, joista vain Jyväskylän yliopisto keskittyy fysioterapiaopettajien osaamisiin. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja selittää terveystieteiden opettajien osaamisia.

Metodi

Tutkimuksen aineisto hankittiin ryhmähaastatteluissa (Brinkmann & Kvale 2015) kuuden yliopiston hallinnon henkilökunnan (n=9) ja terveystieteiden opettajien (n=10) kesken. Haastattelut toteutettiin tammi-maaliskuussa 2018. Haastatteluja oli 9 kesto keskimäärin 90 min, joten aineistoa kertyi yhteensä 810 minuuttia. Aineiston analyysi on menossa ja se toteutetaan sisällön analyysin (Schreier 2012) mukaan.

Tulokset

Aineiston analyysissä osaamisen pääteemoiksi nousivat opettajan pedagoginen osaaminen, vuorovaikutusosaaminen, tutkimusosaaminen, tietotekninen osaaminen, toimistotyöosaaminen ja kansallinen ja kansainvälinen verkosto-osaaminen.

Pedagogisessa osaamisessa opettajan tärkeimpänä tehtävä on ohjata ja opastaa opiskelijaa oppimaan. Vuorovaikutusosaamisessa korostui opettajan taito kohdata opiskelija ja kollegat tasavertaisina ihmisinä. Opettaja myös osaa ohjata opiskelijaa kriittisyyteen opintojen edistymisessä ja tiedonlähteissä. Tutkimusosaamiseen kiinnitettiin paljon huomiota. Tutkimuksen tekemisen edellytyksenä nähtiin vaikeaselkoinen rahoituksen hankkiminen. Tietotekninen osaaminen painottuu yhä enemmän opetustyössä. Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia, eikä opettaja aina pysy sen kehityksessä mukana. Toimistotyöosaaminen korostui opettajien puheessa. Kustannussäästöt pakottavat opettajat toimistosihteerin tehtäviin. Kansallinen ja kansainvälinen verkosto-osaaminen. Verkostoitumien edellyttää itsensä esillä pitämistä, rohkeutta ja ulospäin suuntautuvaa luonnetta.

Johtopäätökset

Pedagoginen osaaminen ja opiskelijan yksilöllisen ohjaamisen taidot ovat osaamisen keskiössä. Opettajan tulee osata reflektoida opetustaan opetusmetodien ja opetustavoitteiden välillä. Tutkimusosaamista haluttiin käyttää, mutta lisätyöt ovat aiheuttaneet sen, että yliopisto-opettajalla ei ole aikaa, eikä jaksamista tehdä tutkimusta niin paljon kuin haluaisi. Tämän johdosta täydennys- ja jatkokoulutustarpeet keskittyvät tietotekniikkaan.


5.5 Sleep lengths during school nights by educational aspirations among 15-year-old Finns

Raili Välimaa, Jorma Tynjälä, Jari Villberg, Kristiina Ojala

BACKGROUND

Research evidence indicates that sleep-related factors in children and adolescents have a significant impact on all aspects of their functioning. An important research finding – from the viewpoint of school wellbeing – is the fact that there are significant correlations between sleep and students’ health behaviours. The study included HBSC data from 1994-2014 in Finland. 15-year-old pupils responded anonymously to a standardized questionnaire during a class period with a teacher overseeing the process. Pupils were inquired of bed times and wake-up times during school nights.

OBJECTIVES

The aim of the study was to analyze trends of sleep lengths during school nights among 15-year-old Finnish pupils according to their educational aspirations. Educational aspirations were dichotomized into those who plan to go to the general upper secondary schools and those who plan to go to the vocational education after the compulsory education.

RESULTS

The findings suggest that from 1994 to 2014 there is significant difference in average sleep lengths during school nights according to pupils’ educational aspirations. Those pupils planning to go to general upper secondary schools had longer sleep than those who plan to go to vocational education after compulsory education.

CONCLUSIONS

The results indicate that educational aspirations are important to take into account when studying school children’s socioeconomic differences in health habits like sleep lengths. As sleep is an important health resource during school years attention should be made to improve school health education to fit for pupils with different kind of health orientations.

Documents

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO...15.00–15.15 Tietoisku jatko-opinnoista terveystieteissä, koulutussuunnittelija Ritva Sakari ... Making Test and Life-Space Assessment. The second dataset