K R I S T I L L I N E N K A S V A T U S - Sakasti.evl.fisakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/042E98500E54B13AC22577290025E253/... · K A S V A T U S K R I S T I L L I N E N KIRKON KASVATUKSEN

K A S V A T U SK R I S T I L L I N E N

K I R K O N K A S V A T U K S E N Y H T E I S Ö L E H T I 1 2 0 1 0 7 7 . V U O S I K E R T A

Yhdessä oppimassa,ykseyttä rukoilemassa- nuoret aikuisetja ekumeeninen koulutus

2 KRISTILLINEN KASVATUS 1 2010 Minä muistelen menneitä aikoja,mietin kaikkia sinun tekojasi,

JULKAISIJAKirkon kasvatus ja nuorisotyö,Kristillinen Kasvatus ry

PÄÄTOIMITTAJAJarmo Kokkonen

TOIMITUSKUNTAHeljä PetäjäMarkku HolmaSami SeppänenPekka Tukeva

TAITTO Maarit Ala-MononenVALOKUVAT Jarmo Kokkonen, MarkePenttinen, Alpo SyvänenKANSI Suvi Sievilä/Valopeitto

TOIMITUKSEN OSOITEPL 185, 00161 Helsinki

KÄYNTIOSOITESatamakatu 9, 00160 Helsinki

PUHELIN 09-1802 205FAKSI 09-1802 208

www.evl.fi/kristillinenkasvatus

TILAUSHINNAT vuonna 2010kotimaahan ja ulkomaille 28 euroa,opiskelijoille 15 euroa

Keskittyy kristillisen kasvatuksenkysymyksiin antaen virikkeitä kasvatus-työhön kodeissa, seurakunnissa,oppilaitoksissa ja muissa yhteisöissä.

ISSN 0452-7194. Kirjapaino Uusimaa 2010.ISSN 1458-4336. Verkkolehti.

K A S V A T U SK R I S T I L L I N E N

1 2 0 1 0 E K U M E E N I N E N K A S V AT U S

Pääkirjoitus ................................................... 3KK 50 vuotta sitten ......................................... 3LYHYESTI-sivuilla mm. Uskontojen yhteistyö Suomessa .......... 5 Minäkö perhetyön tekijä? .................... 7 Kristillisen kirjan viikko .............................9Jumalanpalvelus ekumeenisen kasvun

paikkana .................................................... 10Tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa? 12Ekumeenisen kasvatuksen mahdollisuudet

perusopetuksessa .........................................14Yhdessä oppimassa, ykseyttä rukoilemassa ........16Nokkapokkaa .................................................20ARVIOT ..........................................................22HILTUNEN ......................................................23

K I R K O N K A S VAT U K S E N Y H T E I S Ö L E H T I 77 . V U O S I K E R TA

“Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi,jotta olisin itsekin siitä osallinen.”

Ohjaa lapsi heti oikealle tielle,niin hän vanhanakaan

ei siltä poikkea.Sananlaskut 22:6

KRISTILLINEN KASVATUS 1 2010 3

50KRISTILLINEN KASVATUS50 VUOTTA SITTEN

PÄÄKIRJOITUS

JARMO KOKKONENRIPPIKOULUN TYÖALASIHTEERI ,KK-LEHDEN PÄÄTOIMITTAJAKIRKKOHALLITUS

Idässä ja lännessä, yhdessä ja erikseen

Kristillinen kasvatus -lehdessä1/1960 Kusti Korhonenkirjoittaa seuraavasti:

”Länsisuomalaisettietävät, mitä sanoaja itäsuomalaiset,että miten.

Laajenevan tehtävän edessäKirkkomme on kutsuttu työs-

kentelemään kasvatuksen kentäl-lä myös siksi, että se on ja tahtooolla kansankirkko. Tämä näet mer-kitsee nnen kaikkea sitä, että kirk-ko tahtoo sulkea vaikutuspiiriin-sä koko kansan, kaikki yhteiskun-ta- ja ikäluokat. Kirkon työn on siiskohdistuttava myös lapsiin januorisoon. Ja kansankirkon toi-minnan näkökulmast työ heidänkeskuudessaan, huolehtiminenheidän kristillisestä kasvatukses-taan - samoinkuin niistä, jotka onpantu heidän kasvattajikseen - onsuorastaan avainasemassa. Näinsiksi, että juuri tässä vaiheessa ih-misille annetaan kaikki muukin

kasvatus ja että se on vaihe, jossavastaanottavaisuus myös kristin-uskon sanomalle on kaikkein suu-rin. Ja siitä syystä ovat myös työntulokset lasten ja nuorten keskuu-dessa kaikkein parhaimmat. Tämätosiasia kutsuu kirkkoa kansan-kirkkona yhä laajenevaan vastuu-seen kasvatustyössä.

Vihdoin kirkkoamme kutsutaankiinnittämään erityistä huomiotatyöhön kasvatuksen kentällä sik-si, että ns. suuret ikäluokat ovatastuneet koulun ja kirkon vaiku-tuskenttään. Jos työtä on ollutylenmäärin jo tähän tullessa, senyt vielä huomattavasti lisään-tyy.

Kouluaikainen ystäväni Savon sydänmailta löysi elämänkumppanin jamuutti Länsi-Suomen sydänmaille. Siellä 15 vuotta asuttuaan hän tunsi mel-keinpä sopeutuneensa sikäläiseen kulttuuriin. Tätä tunnetta tosin koetteli tä-käläisten toteamukset erimielisyyksien sattuessa: “Et ole täältäpäin, et voiymmärtää”. Taannoin suomalaisvetoinen kansainvälinen tutkimus osoitti, ettäitä- ja länsisuomalaisten geneettiset erot ovat huomattavasti suuremmat kuinmonien Euroopan kansojen väliset erot. Myös erot maakuntien välillä ovathuomattavia. Kulttuuriselle erilaisuudelle maassamme on siis olemassa ge-

neettistä pohjaa. Lännessä varttuvat yri-tysjohtajat, idässä supliikkimiehet eli po-liitikot. Juice Leskinen muotoili saman asi-an näin: “Länsisuomalaiset tietävät, mitäsanoa ja itäsuomalaiset, että miten.”

Geneettiset erot eivät katoa, vaikka lii-kumme enemmän, puhumme yleiskieltäja teemme työmme niin kuin kuka tahan-sa muukin. Edes kaikkivoipa kaupallisuuden virta ei heitä meitä samal-le rannalle. Geeneissä ja kulttuurissa kulkee mukana sukujen ja heimo-

jen syvimmät piirteet, koskien myös uskomme harjoittamista.Tapasin erään kokouksen raamattutyöskentelyssä afrikkalaisen muslimin. Hän halusi oppia lisää Raama-

tusta. Tunnustin, että en ole koskaan lukenut Koraania. Kotikaupungissani on komean näköinen ortodoksi-kirkko, jonka ohi olen mennyt satoja kertoja. Sisällä en ole koskaan käynyt. Jos tämä hitaus on itäsuomalai-suutta, haluan tehdä parannusta ja oppia nopeammin.

Erilaisia me olemme, persoonina, heimoina, kansoina, kirkkojemme jäseninä. Samanlaisia meistä ei tule,onneksi. Erilaisuutta on joskus hankala ymmärtää. Tärkeämpää kuin ymmärtäminen on kuitenkin asenne,jossa itselle vieraampaa lähestytään uteliaisuudella ja kunnioituksella.

Kun esikoistyttäremme aloitti rippikoulunsa, ensimmäisiä juttuja oli ryhmän vierailu tuohon paikalli-seen ortodoksikirkkoon. Ehkäpä jotakin samaa toteutuu monissa muissakin rippikouluissa?

4 KRISTILLINEN KASVATUS 1 2010

KOONNUT: MAARIT ALA-MONONENLYHYESTI

Arvot mekin ansaitsemme -uskonnonopetusta lapsen maailmassa

Seminaari koulujen uskonnonopetuksen merkityksestäPaikka: Suomen Lähetysseura, Tähtitorninkatu 18, Hel-sinkiAika: 5.-6.3.2010, pe klo 16-21, la klo 9-15Alustajina mm. opetusministeri Henna Virkkunen, ark-kipiispat Jukka Paarma ja Leo, opetusneuvos Pekka Ii-vonen ja professori Arto Kallioniemi. Paneelissa muka-na myös ei-kristillisten uskontojen ja uskonnottomienedustajat.Järjestäjänä Suomen Ekumeenisen Neuvoston kasvatus-asiain jaosto. Lisätietoja www.ekumenia.fi.

Kuopion seurakunnissa on ol-lut jo vuodesta 2008 lähtien käy-tössä Kirkkokortti.

Ajatus kirkkokortista syntyipyhä-vuoden pilottiryhmässä.Kortti liittyy Perheen pyhäpäivä-toimintaan joka tarkoittaa puolentunnin kirkkohetkeä klo 16 ja senjälkeen aiheeseen liittyvää yhteis-tä toimintaa sekä lasten tarjoilu.Tavoitteena on myös, että jokai-sesta tilaisuudesta lapsi saa vie-misiä kotiin. Se voi olla askartelu,laulu tai leikki joka on opeteltuyhdessä. Osallistumisesta kerä-

tään kirkkokorttiin tarroja ja seit-semästä tarrasta saa kirkkolahjan.Pyhä-vuoden kirkkolahja on ruko-ustaulu. Muita lahjoja ovat olleetLasten virsikirja, Lasten katekis-mus ja iloinen risti (KUA).

Kirkkokortteja on jaettu päivä-kodeissa, kouluissa ja seurakun-nan kerhoissa sekä jumalanpalve-luksissa ennen toimintakauden al-kua.

Tarkemmin perheen pyhäpäi-vään voi tutustua osoitteessawww.kuopionseurakunnat.fi/per-heenpyhapaiva.

Perheen pyhäpäivä - kirkkokortti


Lapsen oikeus pyhään

Uskontojen yhteistyö Suomes-sa -foorumin (USKOT-foorumin)osapuolet kantavat lapsista sa-man vastuun, joka on ilmaistuYK:n jäsenvaltioiden vuonna 1989allekirjoittamassa lapsen oikeuk-sien sopimuksessa.

Aikuisten tehtävänä on taatalapselle paras mahdollinen elämä.Monimuotoisuus , globalisaatio jamuutos kuvaavat yhteiskun-taamme ja kulttuuriamme. Huolilapsesta, lapsen asemasta ja tule-vaisuudesta korostuu.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuspainottaa sosiaalista turvaa, mo-raalista ja eettistä kasvua, ohja-usta, tukea ja lapsen oikeutta itse-ilmaisuun. Lapsuus on koko elä-mänkaaren perusta. Lapsella onoikeus tasapainoiseen lapsuuteen,eikä hänen tarvitse tulla joksikinollakseen arvokas. Aikuisten onluotava elinympäristö, jossa lap-

si tuntee, että hän on turvassa jaettä hänestä välitetään ja häntärakastetaan. Lapsella on oikeus il-maista oma mielipiteensä. Häntäon myös kuunneltava ja kunnioi-tettava. Tytöille ja pojille on taat-tava samanarvoiset mahdollisuu-det yhteiskunnassa ja yhteisöis-sään. Perheen merkitys on keskei-nen lapsen kehityksessä ja kasva-tuksessa. Lasten äitejä ja isiä onrohkaistava kantamaan vanhem-muutensa .

Yhteiskunnan on tuettava per-heitä niiden vaativassa tehtäväs-sä. Yhteiskunnan velvollisuus ontarjota lapselle hyvä kasvuympä-ristö, korkeatasoinen ja laadukasvarhaiskasvatus ja perusopetussekä niiden pohjalle rakentuvayleissivistys. Jokaisella lapsella onoikeus iloiseen, huolettomaan jaonnelliseen lapsuuteen.

Lapsi kasvaa oman perheensäja yhteisönsä uskonnolliseen taikatsomukselliseen perinteeseen.Hänellä on oikeus saada sen mu-

kaista kasvatusta ja us-konnonopetusta. Lap-sen oikeuteen saadalaaja yleissivistys kuu-luu myös tutustumi-nen muihin uskontoi-hin ja katsomuksiin.Suomessa se tarkoittaamyös oikeutta koulunuskonnonopetukseen.Lapsen oikeutta ajatuk-sen-, omantunnon- jauskonnonvapauteen onkunnioitettava. Van-hempien ja huoltajientehtävä on tukea ja oh-

USKONTOJEN YHTEISTYÖ SUOMESSA -fooruminjulkilausuma lapsen oikeuksien

sopimuksen 20-juhlavuonna

jata lasta hänen oikeutensa käyt-tämisessä.

Lasta tulee suojella vaikutteil-ta, jotka ohjaava t etniseen, uskon-nolliseen tai muuhun syrjintään.Kasvattajan tehtävänä on kasvaaitse ja kasvattaa lasta kansojen jauskontojen välisen ystävyyden,rauhan ja yleismaailmallisen vel-jeyden ja sisaruuden hengessä. Ta-voitteena on tasapainoinen uskon-nollinen ja kulttuurinen identiteet-ti, johon liittyy ymmärrys ja su-vaitsevaisuus toisia kohtaan sekämoninaisuuden hyväksyminen.Yhteisessä maailmassamme sekäkasvavan että kasvattajan tarmoja kyky on saatettava palvelemaanlähimmäisiä ja luomakuntaa. Yh-teisen kasvun avulla kehitämmeväkivallatonta maailmaa ja raken-namme siltoja yhteiskunnallistenja kulttuuristen kuilujen ylitse.Moniuskontoisessa maailmassayhteiskuntarauhan takaamiseksihaluamme kasvattaa lapsemmekeskinäiseen vuoropuheluun jatoistensa kunnioittamiseen.

Edistämme lapsen oikeuksientoteutumista omissa yhteisöis-sämme.AllekirjoituksetSuomen juutalaisten seurakuntienkeskusneuvosto,Suomen ekumeeninen neuvosto,Suomen Islamilainen neuvosto,Suomen Islam-seurakunta (suo-malainen tataariyhteisö),Suomen evankelis-luterilaisen kir-kon arkkipiispa Jukka Paarma,Suomen katolisen kirkon piispaTeemu Sippo,Suomen ortodoksisen kirkon ark-kipiispa Leo


LYHYESTI

Aika ja paikka: 18.–20.3.2010. Kirkon koulutuskeskus, Järvenpää.

Tavoitteet: Osallistuja perehtyy islamin perusteisiin ja muslimina elämiseen erityisesti Suomen ja Euroo-pan kontekstissa. Hän tutustuu kristinuskon ja islamin vuoropuheluun ja saa valmiuksia muslimienkohtaamiseen.Kohderyhmä: Kirkon työntekijät, uskonnonopettajat, kansainvälisessä työssä toimivat, kaikki uskontojenkohtaamisesta ja monikulttuurisuudesta kiinnostuneet.Toteutustapa: 3-päiväinen koulutus (2 op) ja 2-4 -sivuinen essee (1 op) vapaavalintaisen islamiin liittyvänkirjallisuuden pohjalta (noin 150-200 sivua suomenkielistä kirjallisuutta). Essee lähetettävä 5.3.2010 men-nessä osoitteella: hehirvon-at-mappi.helsinki.fiKurssin osallistujilta toivotaan perustietoja islamin uskosta ja uskonnonharjoituksesta. On myös toivot-tavaa, että ennen kurssin alkua kurssiin osallistuja omatoimisesti vierailee jossakin moskeijassa. Kurssil-la tällaista vierailua ei järjestetä.Esseen pohjaksi ja aihepiiriin tutustuttavaksi oheislukemiseksi suositellaan mm. seuraavia teoksia:-Teuvo Laitila: Abrahamin vieraanvaraisuus – Näkökohtia kristityn ja muslimin dialogiin (Joensuun yliopisto, 2009).-Martikainen, Sakaranaho & Juntunen (toim.): Islam Suomessa – muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa(Helsinki: SKS, 2008).-Ari Hukari: Islam kuvastimessa (Helsinki: WSOY, 2006).-Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja (Helsinki: Otava, 2004).-Timo Vasko: Missiologia ja uskonnot (Helsinki: Yliopistopaino, 2003).-Timo Vasko (toim.): Lähetysteologinen Aikakauskirja 2001 (teemanumero): Islam ja kristinusko (6, 2001). (myy:julkaisumyynti-at-evl.fi, 8,5 €).-Heikki Palva & Irmeli Perho (toim.): Islamilainen kulttuuri (Helsinki: Otava, 1998).Lisää kirjallisuusvinkkejä löytyy osoitteessa: http://www.helsinki.fi/~tvasko/opetusmateriaalit.html

Kustannukset: Ei osallistumismaksua. Täysihoito tarvittaessa maksaa noin 200 €. Tiedustelut: Kati Väliahop. (09) 2719 900, 040 721 9293.Tiedustelut: Timo Vasko, timo.vasko-at-evl.fi.Vastuutoteuttaja: Kirkon ulkoasiain osasto/kirkko ja islam -työryhmä.Ilmoittautuminen: 4.3.2010 mennessä KLK:n toimistosihteeri Katariina Kokko: katariina.kokko-at-evl.fi, p.(09) 1802364.

ISLAM-KURSSI 2010Ikkuna Islamiin (3 op)

Kiusanhenki DVD

Kiusanhenki on tositapahtumiin perustuva tarina, joka kertoo pienen po-jan ja hänen perheensä taistelusta vuosia kestäneen koulukiusaamisenkeskellä. Esitys johdattaa katsojan miettimään, millaisia kiusaamisen seu-raamukset ovat. Toisaalta se voi antaa opettajille ja kasvattajille uudennäkökulman kiusaamistapausten selvittelyssä. Elokuvassa ei haeta syylli-siä osapuolia, enemmänkin halutaan saattaa katsoja miettimään mitenkanssatoveria tulisi kohdella.

Pienen budjetin elokuvaksi Kiusanhenki on teknisesti riittävän hyvällätasolla ja tarinassa on imua. Nuoret esiintyvät sangen luontevasti ja elo-kuvassa on tavoitettu aitoa nuorten kieltä ja kulttuuria. Elokuva sopii par-haiten 10-13-vuotiaille. Rippikoulussa sitä voi soveltaa avaten esimerkik-si nuorten omia kokemuksia kouluvuosilta. Kesto noin 34 minuuttia, ikä-raja K 7. Hinta julkiseen käyttöön (kirjastot, koulut, seurakunnat) on 80euroa + alv. Lisätietoja: www.filmaattinen.fi


Saammeko esitellä?Sami Ojala, 33v, on Kirkon kasvatuksen ja nuoriso-

työn uusin tulokas. Hän toimii työalasihteerinä erityis-nuorisotyössä.

Sami kertoo olevansa Seinäjoelta kotoisin, sittemminulkoisesti helsinkiläistynyt, sisältä sekä hyvässä että pa-hassa edelleen etelä-pohjalainen. Koulutukseltaan hänon kirkon nuorisotyönohjaaja.

Näin Sami kertoo itsestään: “Työkseni olen tehnyt kir-kon nuorisotyötä Itä-Helsingissä vuodesta 2002. Lisäksisivutöikseni erilaisia toimittajan tehtäviä erityisesti ra-diopuolella. Tämä on ollut enemmänkin harrastus kuintyö. Muita harrastuksiani ovat opiskelu, lukeminen,urheilu sekä kirkkoon ja sosiaalityöhön liittyvät luotta-mustoimet. Erityisiä mielenkiinnon kohteitani ovat jal-kapallo, koripallo ja musiikki. Mielestäni paras jalkapal-loilija on Jari Litmanen. Paras futisseura taas BorussiaDortmund. Lempiruokaani on jauhelihakeitto. Luon-teeni, kuten kuvasta näkyy - virkamies. Lempivärssy:VK 560:3 ja lempisoitin on kirkkourut.

Minäkö perhetyön tekijä? – mate-riaali julkaistiin tammikuussa Kir-kon Lapsi ja nuorisotyön neuvot-telupäivillä Jyväskylässä. Julkai-su on Kirkkohallituksen perhe-työn tiimin ja perhetyötä tekevi-en tahojen yhteisen työn tulos. Seon tarkoitettu kirkon työntekijöil-le ja vapaaehtoisille vastuunkan-tajille sekä seurakuntien luotta-mushenkilöille tueksi päätöksen-tekoon. Julkaisun tavoitteena oninnostaa eri toimijoita tunnista-maan omia mahdollisuuksiaantukea perheenjäseniä ja edesaut-taa perheiden hyvinvointia. Jul-kaisu antaa suuntaviivoja ja konk-reettisia työvälineitä perhelähtöi-sen työotteen vahvistamiseksiseurakunnissa. Samalla siinä hah-motellaan kirkon perhetyön eri-

Minäkö perhetyön tekijä?

Suuntaviivoja perhelähtöisen työotteenvahvistamiseen seurakunnissa

tyispiirteitä.Perhelähtöinen työote tarkoit-

taa perheenjäsenten ja perheidennäkemistä, kuulemista ja huomi-oimista heidän oman elämäntilan-teensa tarpeissa ja kysymyksissä.Se onnistuu parhaiten, kun seura-kunnan eri toimijoilla on aikaakohtaamiseen. Perhelähtöiseentyöotteeseen kuuluu myös perhe-näkökulman tiedostaminen yhtäperheenjäsentä kohdattaessa.

Kasvatuksen kentällä perhenä-kökulma on ollut totta jo pitkään;varhaiskasvatuksessa lastenoh-jaajien lapsi- ja perhetyön tutkin-to antaa hyvät valmiudet ja osaa-misen perhelähtöiseen työhön.Vastuu laaja-alaisesta perhetyös-tä ei kuitenkaan kuulu vain tietyl-

le työntekijäjoukolle, vaan se onyhteinen tehtävä. Yhteistyöhönperheiden hyvinvoinnin tukemi-seksi tarvitaan kaikkien työnteki-jöiden osaamista.

Jokaisen työntekijän ja myösvapaaehtoisen toimijan näkökul-ma perheisiin on tärkeä. Pienistäkuvista rakentuu kokonaisempikuva siitä, mitä oman paikkakun-nan perheille kuuluu ja miten seu-rakunta voisi palvella heitä. Eikäkysymys ole vain seurakuntalais-ten vaan myös työntekijöiden per-heistä. Siksi jokainen on myös per-hetyön tekijä.

Minäkö perhetyön tekijä? –ma-teriaali lähetetään kevään aikanajokaiseen seurakuntaan. Sitä voitilata ilmaiseksi Kirkkohallituksenjulkaisumyynnistä [email protected]


LYHYESTI

Kirkon nuorisotyönohjaajat tukevatnuorten savuttomuutta

ISOSTOIMINNAN ASIANTUNTIJASEMINAARI

Aika: 20.4.2010Paikka: Diak Etelä, Järvenpään toimipaikka.Kohderyhmä: Isostoiminnasta vastaavat nuorisotyönohjaajat ja papit.Sisältö: Asiantuntijaseminaarissa tarkastellaan isostoiminnan merkitystäkirkolle, seurakunnalle ja nuoren omalle kasvulle. Siinä tutustutaan uu-simpaan isostoimintaan liittyvään tutkimukseen ja ajankohtaisiin ilmiöi-hin sekä jaetaan erilaisia isoskoulutuksen ja – toiminnan ideoita muidenalan ammattilaisten kanssa.Tavoite: Tutustua isostoiminnan ajankohtaiseen tutkimukseen ja ilmiöihinsekä tavata isostoiminnan ammattilaisia ja jakaa yhteistä osaamista.Hinta: 80 €Järjestäjät: Diak Etelä Järvenpään toimipaikka ja Kirkon kasvatus- ja nuo-risotyö.Lisätietoja: Lehtori Jouko Porkka, [email protected] www.diak.fi/ilmoittautuminen

Luterilaisten seurakuntien nuo-risotyössä tuetaan nuorten savu-tonta elämäntapaa. Kirkon nuori-sotyönohjaajien suhtautumistanuorten tupakointiin ja seurakun-tien käytäntöihin on kartoitettuKirkkohallituksen ja Syöpäjärjes-töjen yhteistyönä syntyneessätuoreessa tutkimuksessa.

Nuorisotyöntekijöiden ehdotonenemmistö katsoo, että lasten januorten tupakoimattomuudenedistäminen kuuluu seurakunnantyökenttään. Isosten ja työnteki-jöiden oma esimerkki nähdäänkäytännön kasvatuksessa tärkeä-nä. Myös moni työntekijä toivootyönantajalta tukea savuttomuu-delle.

Kirkkohallituksen ja Syöpäjär-jestöjen kyselytutkimukseen osal-listui 513 kirkon nuorisotyönoh-jaajaa. Kyselyn vastausprosenttioli 62.

Kirkkohallitus julkaisi loppu-vuodesta 2007 suosituksen savut-tomuuden edistämisestä seura-

kuntien kasvatustyössä. Suosi-tuksen mukaan isosilta tulee edel-lyttää savuttomuutta.

Syksyllä 2009 nuorisotyönoh-jaajille suunnatusta kyselytutki-muksesta kävi ilmi, että isoskou-lutuksessa nuorten tupakointiinkiinnitetään huomiota jo 60 pro-sentissa seurakuntia.

Tupakointi on ehdottomastikielletty 36 prosentissa rippikou-luista. Silloinkin kun tupakointisallitaan, se tapahtuu valvotustija nuorten vanhempia on infor-moitu asiasta. Näin halutaan var-mistaa nuorten turvallisuus ja esi-merkiksi ehkäistä tulipaloja.

Monet työntekijät korostavat,että vaikka savuttomuus on tär-keää, tupakasta vieroittaminen eiole seurakunnan ensisijainen teh-tävä. Viikon mittaisella rippileiril-lä ohjaajien on vaikeaa saada ai-kaan pysyvää asennemuutostanuorison savuttomuuteen, johonvanhemmat ja koulu eivät ole pys-tyneet aikaisemmin. Asenteisiinvaikuttaminen ja positiivinen

kannustaminen nähdään useinpakkoratkaisuja tehokkaampanakeinona.

Myös nuorisotyönteki jät itsetoivovat työnantajan suurempaatukea savuttomuuden periaatteel-le. Suositus savuttomuuden edis-tämisestä on kannustanut seura-kuntia tarkistamaan käytäntö-jään. Näin on tapahtunut kolmes-sa seurakunnassa neljästä. Viides-osa seurakunnista on ollut savu-ton jo useita vuosia. Monet työn-tekijät toivovat kuitenkin yhä sel-keämpiä paikallisia linjauksia jaesimiestensä parempaa tukea.Vain 20 prosenttia seurakunnistatarjoaa tukea henkilökunnalleentupakoinnin lopettamisessa.

Tutkimuksen mukaan kirkonnuorisotyönohjaajista tupakoisäännöllisesti yhdeksän prosent-tia, mikä on alle puolet työikäis-ten suomalaisten keskiarvosta.

Lisätietoja: Kirkkohallituksenrippikoulutyöstä vastaava työ-alasihteeri Jarmo Kokkonen, p. 050594 1316.


Kristillisen kirjan viikko nostaa esille lapsenoikeuden pyhään

Kristillisen kirjan viikkoa vietetään tänäkin vuonna hiljaista viikkoa edeltävällä viikolla, 22.–28. maalis-kuuta. Viikon suojelijaksi on lupautunut Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri, isä Heikki Huttu-nen. Kampanjan järjestää perinteiseen tapaan Kristilliset kustantajat ry.

Tänä vuonna viikko nostaa esille lapsen oikeuden pyhään – ja samalla lapsen oikeuden kristilliseenkirjallisuuteen. Näin se liittyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosien 2010–2012 erityisteemaan,joka on pyhä. Pyhä-painopisteen tavoitteena on kirkastaa kirkon sanomaa, vahvistaa vastuullista elä-mäntapaa sekä rohkaista pyhän kokemiseen ja elämiseen.

“Kristillisen kirjan lukeminen yhdessä pienen lapsen kanssa luo turvallisuuden tunteen, joka kantaaelämässä eteenpäin. Samalla se mahdollistaa lapsen ja aikuisen yhteisen pyhän kokemisen”, toteaa Kris-tillisten kustantajien puheenjohtaja Merja Pitkänen (Päivä Osakeyhtiö).

Kristilliset kustantajat ry lähestyy viikon merkeissä niin kirjakauppoja ja kirjastoja kuin eri kirkkojenseurakuntia, joille tarjotaan muun muassa kirjailijavieraita ja oheismateriaalia. Seurakuntia kannuste-taan järjestämään kristilliseen kirjaan liittyviä tilaisuuksia, vaikkapa yhdessä paikallisen kirjaston taikirjakaupan kanssa. Lisäksi niille toimitetaan kristilliseen kirjallisuuteen liittyviä saarnavinkkejä.

Kristilliset kustantajat ry:n tavoitteena on edistää kristillistä julkaisutoimintaa ja kristillisten kustan-teiden levittämistä. Yhdistyksessä on 17 jäsenkustantamoa, jotka edustavat useita eri kirkkoja ja kristil-lisiä tahoja. Kristilliset kustantajat ry järjestää Kristillisen kirjan viikon lisäksi vuosittain myös Vuoden kristil-linen kirja -kilpailun, jonka voittaja julkistetaan lokakuussa Helsingin kirjamessujen yhteydessä.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät kokosijälleen tammikuussa Jyväskylään noin 1200 seurakun-tien työntekijää sekä näytteilleasettajaa eri puolilta Suo-mea. Teeman mukaisesti päivillä avattiin kirkon yhteis-tä Pyhä-painopistettä monesta eri näkökulmasta. En-simmäisen päivän yhteisissä osuuksissa kuultiin mm.puheenvuoroja pyhän puolesta ja seurattiin paneelikeskustelua pyhän pakenemisesta. Myös 10-vaalitsekä osallistumisen ja vaikuttamisen teemat olivat vahvasti läsnä, niin päivien ohjelmassa kuin materi-

aalinäyttelyssäkin. Kuuden eri kana-vatyöskentelyn lisäksi tarjolla olikahdeksan erilaista workshopia.

Neuvottelupäivät alkoivat kelttiju-malanpalveluksella jossa kerättiin ko-lehti Bolivian alkuperäiskansoihinkuuluvien nuorten aseman ja toi-meentulomahdollisuuksien tukemi-seen Taksvärkin kautta. Kolehti tuotti775,75 euroa. Päätösmessussa Haitinmaanjäristyksen katastrofityhönKUA:n kautta kerätty kolehti tuotti3007,00 euroa.

Tapaamisiin taas vajaan vuodenkuluttua 11.–13.1.2011, tällä kertaaViking Line Mariellalla!

Kirkon lapsi-ja nuorisotyönneuvottelupäivät:Pyhän puolesta


HEIKKI HUTTUNENPÄÄSIHTEERI, SEN

Yhdessä pyhän äärellä

Eräs ekaluokkalainen toi kotiinkirjeen, jossa kysyttiin vanhempi-en lupaa osallistua koulun advent-tijumalanpalvelukseen. Lupa an-nettiin, ja koska äiti oli vapaa sinäaamuna, hänkin lähti kirkkoonmukaan. Lapsi kuitenkin kertoijälkeenpäin, että kavereittensakeskellä kirkonpenkissä hän olilaittanut ristinsä paidan alle pii-loon, koska ei ollut varma saavat-ko ortodoksit olla luterilaisessajumalanpalveluksessa.

Lapsen olennainen oikeus onsaada kokea pyhää. Vanhempienja kummien tehtävä on viedä las-ta kirkkoon, jotta hän voi nähdäja kuulla, hengittää ja koskettaapyhää. Lapsella on oikeus hengel-liseen äidinkieleensä. Kuinka hänkasvaessaan omaa maailmankat-somustaan rakentaakaan, juma-lanpalveluksen luoma perustur-

vallisuus ja omat tutut rukouksetkantavat häntä koko elämän jaantavat aina mahdollisuudennähdä ikuisuuden horisontti.

Ekaluokkalaisen kokemus vie-raassa kirkossa kertoo, että eku-meeninen oppiminen ei ole itses-täänselvyys. Toisen liturgisen jahengellisen kielen käsittäminenedellyttää enemmän kuin kuunte-luoppilaana olemista. Pyhän koh-taaminen toisen kuin oman perin-teen piirissä on dialogia, jossa erikristilliset traditiot ovat aidostimukana ja jonka varsinainen tar-koitus on niiden molempien yti-messä oleva hengell inen kasvu,Kristuksen seuraaminen.

Jumalanpalvelus eku-meenisessa liikkeessä

Rukouksen osuus on ollut vaih-televa ekumeenisen liikkeen histo-

riassa. Viime vuosisadan alkupuo-lelta on peräisin ekumeenisten ko-kousten vaikuttava tapa lausuaIsä meidän -rukous yhdessä. Kaik-ki lukevat ääneen Herran rukouk-sen, kukin omalla kielellään. Voim-me eläytyä siihen yhteyden ja toi-von tunteeseen, joka on vallannutrukoilijoiden mielet, kun näin onensimmäisiä kertoja tehty.

Yhteinen rukous ja jumalanpal-velus eri kirkkojen jäsenten keskenei ole itsestäänselvyys. Kristinus-kon varhaisina aikoina vedettiinrajaa harhaoppeihin kieltämällärukous kirkon ulkopuolisten kans-sa. Nykyajan ekumeenisessa liik-keessä on pitänyt selvittää, mistäyhteinen rukous kumpuaa ja mi-hin sillä pyritään. Ekumeenistenjärjestöjen perusta, niin sanottuekumeeninen baasis, asettaa poh-jaksi uskon Jeesukseen Kristuk-seen Jumalana ja VapahtajanaRaamatun mukaan ja halun toimia

Jumalanpalvelusekumeenisen kasvun paikkana

Ekumeenisessa jumalanpalveluksessajokainen on mukana oman perinteensäaitona edustajana. Jumalanpalvelus onkohtaamista, jossa opitaan toisestatraditiosta ja nähdään yhteisen py-hän todellisuus. Se, mikä voidaan to-teuttaa yhdessä, tulisi toteuttaayhdessä.


Jumalan, Isän ja Pojan ja PyhänHengen, kunniaksi. Sitä on pidet-ty vahvana ja velvoittavana läh-tökohtana yhteiseen rukoukseen.Ekumeeninen jumalanpalvelus eiole pienimmän yhteisen nimittä-jän etsimistä, vaan siinä kukin onmukana oman uskonperintönsäaitona ja kokonaisena kantajana.Yhteisen uskon valossa kristitytkääntyvät yhdessä yhteisen Her-ransa puoleen ja pyytävät, ettätapahtuisi Hänen tahtonsa, jottahe olisivat yhtä, niin kuin Hän jaIsä ovat yhtä. (Joh.17:11)

Ekumeenisen liikkeen yhteis-kunnallisen heräämisen aikana1960-70-luvuilla ei oltu varmoja,pitääkö yhdessä rukoilla. Epäiltiin,että rukous ja hengellisyys ovatpakoa oikeudenmukaisuuskamp-pailun rintamalta. Vasta 1980-lu-vun alusta rukous ja jumalanpal-velus ovat vakiintuneet suurten japienten ekumeenisten kohtaamis-ten itsestään selväksi osaksi. Kon-ferenssien valmistelun tärkeä osaon jumalanpalvelusten suunnitte-lu. Niiden teologiseen kieleen ja li-turgiseen sisältöön kiinnitetäänhuomiota. Jumalanpalvelusten,hil jentymisen ja sielunhoidonmerkitys osana ekumeenista työ-tä on jatkuvasti kasvanut.

Yhteinen rukous ei ole merkin-nyt uuden, ekumeenisen spiritua-liteetin syntymistä. Vaikutteitatoki vaihdetaan, ja eräät eku-meeniset yhteisöt ovat ammenta-neet paljonkin eri perinteistä jaluoneet uusia rukouksia ja laulu-ja. Samalla on kuitenkin nähty,että sellaisen ekumeeninen vuoro-vaikutuksen, joka inspiroi ja muut-taa kristittyjen ajatuksia ja asen-teita, tulee olla kirkkoihin ja nii-den aitoihin traditioihin ankku-roitunut.

Kirkkojen Maailmanneuvostos-sa pohdittiin 2000-luvun taittees-sa vakavasti jumalanpalvelustaekumeenisissa tapahtumissa. Ha-luttiin korostaa kirkkojen aitojajumalanpalvelusperinteitä ja to-dettiin, ettei ekumeeninen kohtaa-minen aina ole paras paikka litur-giselle kokeilulle. Nykyisin KMNpuhuu kahdenlaisista ekumeeni-sista jumalanpalveluksista. Tun-nustukselliset ekumeeniset juma-lanpalvelukset (confessional) ovattietyn perinteen mukaisia palve-

luksia, joihin muiden osallistu-mista eri tavoin helpotetaan. Tun-nustusten väliset (inter-confessio-nal) palvelukset suunnitellaan jatoteutetaan yhteistyössä, ja ne si-sältävät eri traditioiden aitoja ele-menttejä. Jälkimmäiset tulisiKMN:n suosituksen mukaan myöslaatia tietyn olemassa olevan ju-malanpalvelusjärjestyksen poh-jalle.

Ekumeenisetmahdollisuudet

Eri perinteiden kirkkovuodet janiiden yhtymäkohdat sekä eku-meeninen rukousviikko tammi-kuussa ja ekumeeninen vastuu-viikko lokakuussa tarjoavat moniamahdollisuuksia ekumeenisellerukoukselle. Myös tapahtumat,jotka eri tavoin pysähdyttävätoman paikkakunnan tai koko yh-teiskunnan, ovat tilanteita, joissakristittyjen tehtävä on todistaaKristuksesta ja kutsua yhteiseenkatumukseen ja rukoukseen.

Ekumeeninen jumalanpalvelussuunnitellaan ja toteutetaan yh-dessä. Suunnitteluprosessi on vä-hintään yhtä tärkeä kuin itse ta-pahtuma, koska siinä saattavatomat asenteet ja arvostukset mui-ta kristillisiä traditioita kohtaankehittyä. On myös hyvä järjestäätapahtuman jälkeen tilaisuus, jos-sa suunnittelijat ja toteuttajat voi-vat yhdessä arvioida tapahtu-maa. Siten luodaan yhteistä koke-musmaailmaa ja hyviä edellytyk-siä tulevalle yhteistyölle.

Ekumeenista jumalanpalvelus-ta ei toteuteta “jonkun ehdoilla”,vaan yhteisen työn hedelmänä. Seei ole kirkkopolitiikkaa eikä diplo-matiaa. Milloin noudatetaan pe-rinteitä, jotka ovat osalle osanot-tajista outoja, ne on selitettävä,jotta vältetään jumalanpalveluk-sen muuttuminen esitykseksi, jotakatsotaan sen sijaan että se olisiyhteistä rukousta, johon osallistu-taan. Suunnittelussa on oltavaherkkiä seikoille, jotka saattavatolla vaikeita joillekin osanottajil-le. Symbolien ja symbolisten toi-mitusten tulee olla aitoja sen tra-dition kannalta, jota ne edustavat.

Tunnustusten välistä yhteistärukousta voi johtaa kuka tahansa

osanottajista: mies tai nainen, pa-pistoon kuuluva tai maallikko.Naisten papiksi vihkimiseen on erikirkkokunnilla eri kantoja, ja siksiekumeenisessa jumalanpalveluk-sessa on vältettävä ottamastakantaa asiaan niin, että esitettäi-siin yksi tai toinen kanta ainoanamahdollisena. Papisto ja maalli-kot, miehet ja naiset, eri kristillis-ten tunnustuskuntien jäsenet ovatsamanveroisia pyhiinvaeltajiaekumeenisella vaelluksella.

Pyhä toisin silmin

Ekumeeninen kohtaaminen ju-malanpalveluksen kontekstissaon dialogista oppimista. Se onhaaste ja mahdollisuus omallehengellisyydelle. Kristillinen koke-mus ja julistus toisesta näkökul-masta saattavat kuulostaa käsit-tämättömiltä ja jopa horjuttaaoman hengellisyyden rakennel-maa, ja se on terveell istä. Eku-meenisessa kohtaamisessa opitaantoisesta traditiosta ja sen valossamyös omasta, ja nähdään useinentistä selkeämmin se, mikä onyhteistä ja olennaista. Keskeistäon toisella tavalla rukoilevan kris-tityn tunnistaminen Kristuksenopetuslapseksi ja sen tajuaminen,että Kristuksen seuraaminen lä-hentää myös niihin, jotka toisistataustoista kulkevat samaa tietä.

Eri traditioiden edustajat haas-tetaan kuulemaan toisiaan, oppi-maan toisenlaisen hengellisyydenkieltä, ja tunnistamaan niissä yh-teinen pyhä Traditio, evanke-liumin sanoma. Tämä kuuleminenja tunnistaminen edellyttää ja in-noittaa hengellistä kasvua. Se tar-koittaa mielenmuutosta, uuttavaloa ja entistä laajemman hori-sontin avautumista. Se johtaamuutokseen siinä, kuinka nähdäänoma perinne, yhteinen maailma jayhteisen uskon ydin. Se haastaauuteen, kristittyjen yhteiseen pal-velutehtävään maailmassa ja en-nakkoluulottomiin askeliin eku-meenisella tiellä. Ekumeenisen ru-kouksen avaama hengellinen uu-distuminen vie lähemmäs kirkonnäkyvää ykseyttä ja läheisem-pään yhteyteen kirkon Herrankanssa.


Pappina olen kastanut noin vii-sikymmentä lasta. Näissä toimi-tuksissa olen tavannut noin satavanhempaa ja vähintään toisenmokoman kummeja. Jollekin kas-tettavalle on löytynyt seitsemän-kin kummia, vaikka usein kahden-kin kummin löytäminen on haas-tavaa.

Kasteen edellä pyrin aina tapaa-maan koko perheen. Olen joskuspurrut huultani, kun joku pappis-urallaan pidemmälle ehtinyt kol-lega on ääneen ihmetellyt, “mitenolikin mukava, kun perheen isäkinoli mukana kastekeskustelussa!”Itselleni tämä on lähtökohta, ei eri-tyistapaus.

Vanhemmilla voi olla hyvinkinerilaisia ajatuksia lapsensa kaste-tilaisuudesta. Nykyään iso osakasteista toimitetaan perheissä,

joista vain toinen vanhemmistakuuluu kirkkoon. Pariskunnatkantavat mukanaan sukunsa pe-rinteitä ja arvoja. Kasteen valmis-telu voi nostaa pinnalle asioita,jotka eivät aikaisemmin ole saa-neet ilmiasua. Näen tärkeäksikuulla, mitä kaste lapsen vanhem-mille (ja usein myös sisaruksille)merkitsee. Pappina asetun van-hempien keskustelukumppaniksiuskon ydinkysymysten äärelle.

Kastekaavassa vanhemmilta jakummeilta kysytään halua ja si-toutumista kristilliseen kasvatuk-seen. Kysymys kuuluu: “Vanhem-mat ja kummit, tahdotteko yhdes-sä seurakunnan kanssa huolehtiasiitä, että NN saa kristillisen kas-vatuksen?” Kaava tarjoaa mahdol-lisuuden myös ns. kehotukseen,jossa pappi yksinpuhelee saman

ajatuksen. Pidän kysymystä pa-rempana, sillä se osallistaa van-hempia.

Keskustelussa kysyn vanhem-milta, mitä he ymmärtävät kris-tillisellä kasvatuksella. On luon-nollista, että vanhemmat kasvat-tavat lastaan omista lähtökohdis-taan käsin, vaikka pyrkimyksenäolisikin toimia yhdessä. Kristilli-nen kasvatus ei tee tästä poikke-usta. Siksi lapsen molempien van-hempien on päästävä sanoitta-maan ajatuksiaan lapsensa ensim-mäisen juhlan kynnyksellä. Jos isärajataan pois keskustelusta, vah-vistamme entisestään käsitystä,että uskonasiat ovat naisten jut-tuja.

Kaste valmisteluineen tarjoaamahdollisuuden sanoittaa jotakinsellaista, joka on olemassa, mutta

Vanhempia on haastettava pohtimaan, miten kris-tillinen kasvatus heidän perheessään toteutuu.Kastekeskustelu voi olla tilanne, jossa van-hemmat ensi kertaa kuulevat toisiaan kristit-tyinä kasvattajina. Liian usein isät kuitenkinjäävät kastekeskustelun ulkopuolelle.

Tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa...?

SARI KOKKONEN


”Kastekaavassavanhemmilta jakummeilta kysy-tään halua ja sitou-tumista kristilli-seen kasvatuk-seen.

josta ei useinkaan arjessa keskus-tella. Joskus on ilmeistä, että van-hemmat eivät ole keskustelleetkasteen merkityksestä ennen pa-pin tapaamista. Usein toinen van-hemmista on aktiivinen ja aloit-teellinen osapuoli ja toinen myö-täilee. Tavoitteeni on, että papinkanssa käytävä keskustelu voisikirvoittaa vanhempia keskinäi-seen keskusteluun. Parhaimmil-laan olenkin päässyt seuraamaanvanhempien välille syntynyttädialogia. Toivon tuon keskustelunjatkuvan myös sen jälkeen, kunpoistun paikalta.

Kuka on riittävänuskonnollinen?

Kristillisten ja kirkollisten kä-sitteiden määritteleminen on vai-keata monelle seurakunnan työn-tekijällekin. Ei ole siis ihme, ettämoni vanhempi toteaa ensim-mäiseksi: “En minä oikein tie-dä, mitä kristillinen kasvatuson”. Suomalainen vanhem-muus ja kasvattajuus on vali-tettavan paljon “ammattilais-tunut”. Vanhemmat ovat epä-varmoja omasta osaamises-taan. Myös kristillinen kasva-tus on monien mielessä jota-kin sellaista, mihin yltävätvain keskimääräistä uskon-nollisemmat ihmiset. Monetvanhemmat kertovatkin, ett-eivät he ole “mitenkään erityi-sen uskonnollisia”.

Kuitenkin yhä edelleenuseimmille suomalaisille per-heille kaste on sinällään ainutvaihtoehto. Suvun lapset on

ennenkin kastettu ja kirkkoon kuu-lutaan. Lapset halutaan liittää sa-maan perinteeseen. Tästä voisi tie-tenkin vetää johtopäätöksen, ettätaas siinä menee vesi alas hanhenselästä: kasteesta on tullut vaintapa ilman sisältöä. Olen eri miel-tä. Suvun perinteen mukaan toi-miminen ei ole ollenkaan huonoperuste lapsen kastamiselle. Kunlapsi halutaan liittää samaan yh-teisöön, johon ainakin toinen van-hemmista kuuluu, halutaan tarjo-ta lapselle jotakin, mistä itse onpäässyt osalliseksi. Tällöin isovan-hempien ja muiden läheisten mer-kitys kristillisenä kasvattajanakorostuu. Usko ja uskonto ei oleyksityisasia, vaikka suomalainenuskonnollisuus julkisuutta vieras-taakin.

Elämän perustavimmat opitsaamme kotoa ja perheen keskuu-desta. Arvot ja asenteet välittyvätlapsillemme, vaikkemme niitä tie-toisesti esillä pitäisikään. Omanelämän esimerkki on metodeistavahvimpia. Kun kastekodissa pu-hutaan perheen tärkeistä arvois-ta, ollaan samalla kertaa kristilli-sen kasvatuksen äärellä. Monivanhempi ei osaa samaistua kris-tilliseen kasvattajaan, mutta hänkertoo sujuvasti, että toivoisi lap-sensa oppivan kunnioittamaantoisia ihmisiä, olemaan suvaitse-vainen ja kasvavan rehellisyy-teen. Eikö tämä jos mikä ole kris-tillistä kasvatusta?

Kristillinen kasvatus ei ole oi-keiden vastausten antamista, vaik-

ka sillä on tekemistä elämän oi-kean ja väärän kanssa. Kristillinenkasvattaja antautuu aitoon vuo-rovaikutukseen lapsen kanssa.Lapsi itsessään johdattaa kasvat-tajansa elämän isojen kysymystenäärelle, mikäli hänen ajatuksensaotetaan vakavasti.

Kasvatuksen jatkuvaja elinikäinen kaari

Entä se seurakunnan osuus?Seurakunnan työntekijöinä jakanssakristittyinä emme voi odot-taa, että perheet tulevat kirkolleaika ajoin nauttimaan huolellavalmistellun annoksen kristillistäkasvatusta. Meidän on tuettavakristillistä kasvatusta yhä enem-män vanhempien ja kummien ko-tirintamalla.

On otettava isoja askelia sana-keskeisyydestä kohti toimintaa.On uskottava enemmän rukouk-sen voimaan. Voimme viestiäomalla elämällämme, että kristit-tynä kasvaminen kestää halki elä-män. Elämän perustukset raken-netaan kuitenkin lapsuudessa. Jee-sus asetti lapsen meille esikuvak-si myös hengellisissä kysymyksis-sä. Lapsi itsessään on arvokas.Hän on oppimme mukaan kelvol-linen ottamaan vastaan kasteenlahjan. Lapsi on Jumalan kuva jakaltainen. Tämä haastaa kristilli-sen kasvattajan ottamaan lapsenvakavasti.


Silloin kun kristityt tekevät yh-teistyötä ei-kristillisten tahojenkanssa käytetään käsitettä dialo-gi, vaikka ekumenia sana voidaankreikankielisen kantasanan “oiku-mene” perusteella ymmärtää kokomaailmaa ja kaikkia ihmisiä kos-kevaksi.

Esi- ja perusopetuksen (luokat1-9) kaikkien uskontosidonnaistenryhmien yleistavoitteisiin on kir-jattu, kuinka opetuksessa koroste-taan sekä oman uskonnon tunte-musta että valmiutta kohdatamuita uskontoja ja katsomuksia,etenkin suomalaisessa yhteiskun-nassa vaikuttavia katsomusperin-

teitä. Vaatimus sisältää ajatuksensekä ekumeenisesta toiminnastaettä dialogista ei-kristillisten ryh-mien kanssa. Oletettavaa on, ettätulevissa opetussuunnitelmissavaatimus uskontojen välisestävuorovaikutuksesta lisääntyy.Syynä ei ole ainoastaan monikult-tuurisuuden lisääntyminen, vaanse, että uskonnonopetuksen onpystyttävä paremmin hyödyntä-mään laaja ja monipuolinen kult-tuuriperintönsä jo maailmanrau-han näkökulmasta katsottuna.

Kaikki koulussa tapahtuva us-kontojen välinen yhteistyö edistääymmärrystä ja vähentää ennak-

koluuloja. Perusopetuksen yleise-nä ekumeenisen kasvatuksenmuotona ovat pienryhmien jaenemmistöopetuksen yhteisettunnit. Niitä toteutetaan usein sil-loin kun enemmistön opetuksessaon esiteltävänä joku opetussuun-nitelmassa mainittu uskonto, ku-ten ortodoksisuus, katolisuus taivapaiden suuntien ryhmä, esimer-kiksi helluntailaisuus. Tällöin ryh-mät ovat yhdessä ja pienryhmäi-sen uskonnon opettaja tai vapai-den suuntien edustaja pitää oppi-tunnin ja esittelee omaa uskonto-aan havaintomateriaalia hyväk-sikäyttäen. Nämä oppitunnit ovat

SIRPA OKULOVTM, KASVATUSASIAIN KOORDINAATTORI,SUOMEN ORTODOKSINENKIRKOLLISHALLITUS

Ekumeenisen kasvatuksenmahdollisuudet perusopetuksessaSanalla “ekumenia” ja “ekumeenisuus” on useita merkityk-siä. Tässä artikkelissa käsitellään ekumeenisen kasvatuk-sen käsitettä pääasiassa Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN)käsityksen pohjalta. SEN:n mukaan ekumeenisuuden tavoit-teena on saattaa hajallaan olevia kristillisiä yhteisöjäkeskinäiseen yhteyteen. Ekumeeninen kasvatus on ykseyden,yhteyden ja rauhankasvatusta.


antoisia kaikkien kannalta. Sellai-set perusasiat kuin “miksi ristin-merkki tehdään” tai “mikä on suit-sutuksen tarkoitus” ovat joskushämäriä myös pienille ortodoksi-sille tai katolisille oppilaille.

Pienryhmissä kaivataantietoa enemmistön

uskonnosta

Maahanmuuttajien myötä ontullut esille tietouden puute enem-mistön uskonnosta. Usein ajatel-laan, ettei luterilaisuutta tarvitseopettaa pienryhmissä, koska sii-hen tutustutaan koulun yleistenjuhlien ja aamunavauksien kaut-ta. Todellisuudessa maahanmuut-tajilla ei välttämättä ole mitääntietoa enemmistön uskonnollisis-ta tavoista, saati opista. Kreikka-laisille sana luterilaisuus ei sanojuuri mitään. On helpompi puhuaprotestanttisesta uskosta, si itäheillä on jonkinlainen käsitys.

Venäläinen oppilas ei myös-kään aina tiedä että käsien ristiinlaittaminen on rukouksen merk-ki. Se tuntuu suomalaisesta häm-mästyttävälle. Tiedon puute ei siisolekaan aina luterilaisella enem-mistöllä, vaan myös vähemmis-

töryhmissä hämmästellään asioi-ta. Tavat maahanmuuttajan koti-maassa tiettyjen juhlien kohdallavoivat olla aivan toiset kuin Suo-messa. Usein kummastusta aihe-uttaa myös se, että uskonto näkyyniin vähän tapa- ja juhlakulttuu-rissa. Ortodoksit ja katoliset aloit-tavat pääsiäisen vieton pääsiäi-sestä ja juhla-aika kestää 40 päi-vää. Suomalaisessa tapakulttuu-rissa pääsiäisen tultua juhlintaloppuu. Juhlien viettäminen etukä-teen on suomalainen ilmiö. Se ontapa, jota me suomalaiset emmejuuri huomaa, saati pohdi. Vieras-maalaista se oudoksuttaa, silläsekä joulua että pääsiäistä edeltääpaasto. Pikkujoulut kaikkine jou-luruokineen on outo ja nurinkuri-nen vierasmaalaisen silmissä.Toki he osallistuvat juhlien viet-toon, sillä vain harva uskaltaa poi-keta yleisestä tapakulttuurista.Näitä asioita on syytä pohtia niis-sä kouluissa, joissa maahanmuut-tajia on.

Ekumeenistatyöskentelyä koulussa

Uskontoa opettavien tulisi tehdäenemmän yhteistyötä kouluissa.

Toimintaa vaikeuttavat pienryh-mäisten opettajien hankalat aika-taulut. Pienryhmäistä uskontoaopettava liikkuu laajalla alueellaja monissa kouluissa. Opettajillaei ole tarpeeksi yhteistä aikaa eku-meenisen kasvatuksen pohtimi-seen. Osaa VESO-koulutuspäivis-tä voisi käyttää myös tällaiseentoiminnan suunnitteluun. Toisaal-ta nykykoulussa arastellaan pu-hua uskonnosta. Tämä on saanutmaahanmuuttajat epäilemään,“onko suomalaisilla jumalaa”. Onhedelmällistä tehdä yhteistyötäkristillisten juhlien, sakrament-tien ja taiteen parissa.

Kaikki katsomusaineet pyri-tään laittamaan lukujärjestykseenyhtä aikaa. Jos yhteisistä teemois-ta on sovittu etukäteen, opettajatvoivat teettää oppilailla askarte-luja ja seinämateriaalia. Jos teema-na ovat eri kristillisten perintei-den sakramentit, jokainen ryhmävoi tehdä oman versionsa. Enem-mistön opetuksessa voidaan lisäk-si esitellä karismaattisten ryhmi-en käytäntöjä, mikäli ryhmässä onesimerkiksi helluntailaisuuteenkuuluvia perheitä. Luovuutta hy-väksi käyttäen lapset voivat teh-dä papin vaatteet tai kirkkoteks-tiilit vaikka käsityötuntien tilkku-paloista. Raaputustekniikalla syn-

tyy hienoja kankaita.Taide antaa vielä laa-

jemmat mahdollisuu-det. Dialogi syntyy hel-posti sen avulla. Myösei-kristilliset voivat esi-tellä omaa uskontoonliittyvää taidettaan.Muslimilapset voivatkirjoittaa Koraanin lau-seita arabiaksi ja jäljen-tää tai suunnitella omanmoskeijan minareettei-neen. Kaikki ryhmätvoidaan koota yhteen jakatsoa, mitä on saatu ai-kaan. Monikieliset ja us-kontoiset ryhmät ovatrikkaus. Uskontojen vä-liset konfliktit ovat osoi-tus siitä, ettei ekumee-nista kasvatusta eikäuskontojen välistä dialo-gia pidä aliarvioida eikävähätellä. Yhteistyö onrauhan tae.

Molemmat artikkelin kuvat (Marke Penttinen) ovat monikulttuurisen ryhmän taideprojektistaKuopiosta.


HENRI JÄRVINENOPPILAITOSPAPPI HELSINGINTAIDEYLIOPISTOISSA

Yhdessä oppimassa, ykseyttä rukoilemassa- nuoret aikuiset ja ekumeeninen koulutus

Ekumeniasta on tullut keskeinen osa kirkkojen ar-kipäivää. Mitä mahdollisuuksia sillä on nuorten januorten aikuisten maailmassa? Seuraavassa esitel-lään Suomen Ekumeenisen Neuvoston nuorisojaostonjärjestämää Ketko –kurssia esimerkkinä ekumeeni-sesta kasvatuksesta Suomessa ja arvostettuna nuortenaikuisten toiminnan muotona.


”Ketko-kurssi onvoimakas yhteisölli-nen kokemus. Kurs-sin kautta moniosallistuja on löytä-nyt tiensä erilaisiinekumeenisiin ja

Opiskelijatoiminnastanuorten aikuisten

toiminnaksi

Kansainvälisen ja ekumeenisentoiminnan koulutusohjelma eliKetko™ -kurssi on toiminut osa-na Suomen Ekumeenisen Neuvos-ton nuorisojaoston toimintaa yli25 vuotta. Kurssia on pidetty suo-malaisen ekumeenisen kasvatuk-sen edelläkävijänä ja lippulaiva-na, joka on herättänyt myös kan-sainvälistä kiinnostusta. Kurssisai alkunsa kirkkojen toiminnankansainvälistymisen ja ekumeeni-sen innostuksen seurauksena kunvuonna 1982 diakoni Pentti Lau-kama (kat.), pastori Pekka Hieta-nen (lut.) sekä teol. yo. Kalle Elon-heimo (lut.) saivat Suomen Eku-meenisen Neuvoston nuorisojaos-tossa tehtäväksi järjestää koulu-tusta kansainvälisiin ja ekumeeni-siin nuorisotapahtumiin osallis-tuville eri kirkkokuntien edustajil-le. Ketkosta muodostui pian kan-sainvälisten asioiden valmennus-kurssi, jonka tavoitteena oli antaaperustietoa kansainvälisestä eku-meenisesta toiminnasta ja sitenantaa muodollinen pätevyyskansainväliseen edustamiseen.Pian kurssin tavoitteeksi tuli pe-rehdyttää myös kotimaisen eku-menian kysymyksiin ja tarjotalaajemmin yleissivistävää tietoaekumeniasta.

Jo alkuaikoina kurssin kauttahaluttiin kehittää ekumeenistatyöskentelyä nuorten aikuistenparissa ja ottaa osaa kansainväli-siin ekumeenisiin prosesseihin.Esimerkiksi kurssin puitteissa onosallistuttu Kirkkojen maailman-neuvoston vuosina 1971–1991 yh-teiskunnallisia asioita käsitellee-seen “oikeudenmukaisuus, rauhaja luomakunnan eheys” eli ORLE– prosessiin ja edelleen koulutuk-sessa huomioidaan ajankohtaisetekumeeniset teemat. Kaikille kurs-seille pyritään tuomaan terveisiäerilaisista ajankohtaisista eku-meenisista tapahtumista esimer-kiksi Kirkkojen maailmanneuvos-ton yleiskokouksista jne. Vuosiensaatossa kurssin oma nuorisotoi-minta on vähentynyt ja kurssinkoulutuksellisuus on painottunut.Tästä johtuen kurssilaisia pyri-

täänkin kannustamaan osallistu-maan ekumeeniseen nuorisotoi-mintaan nuorisojaoston kauttakotimaassa ja kansainvälisesti taipaikallisekumeeniseen toimintaanoman kirkkokuntansa kautta.

Ketko-kurssi on kehittynyt tie-topainotteisesta valmennuskurs-sista kokemusta ja tietoa yhdiste-leväksi monimuotokoulutukseksi.Kurssi on sisältöineen rekisteröi-ty Suomen Ekumeenisen Neuvos-ton nuorisojaosto tavaramerkiksi.Nykyisin kurssia järjestetään Hel-singin lisäksi Joensuussa ja kurs-sin aloittamista on suunniteltumyös muissa kaupungeissa. Hel-singissä ja Joensuussa kurssista onvastannut vapaaehtoinen koulu-tussihteeri sekä hänen apunaanvapaaehtoisista koottu työryhmä.Osallistujamäärät vaihtelevat

vuosittain 10-30 välillä. Ketko-kurssin mallia on hyödynnettymonien muiden maiden eku-meenisessa koulutuksessa mm.Ruotsissa ja esimerkiksi EuroopanEkumeenisen Nuorisoverkoston(EYCE) kautta ollaan hyvin kiin-nostuneita kurssin sisällöistä jakäytänteistä.

Ketko -kurssi kiinnostaa edel-leen monia ihmisiä. Pääasiassakurssin suorittajina ovat opiske-lijat joilla on vahva yhteys omankirkkokuntansa toimintaan taiheitä kiinnostaa erityisesti eku-meeniset kysymykset. Vaikkavuosien saatossa kurssille osallis-tuvien kirjo onkin laajentuntmyös opiskelijamaailman ulko-puolelle, Ketko-kurssia voi pitääerityisesti ns. nuorten aikuistenkoulutustoimintana.

Vaikka kyse on koulutusohjel-masta, Ketko-kurssi on myösnuorten aikuisten toimintaa ja

merkittävä vaikuttaja nuorten ai-kuisten toiminnan kehittymisessä.Kurssi on voimakas yhteisöllinenkokemus. Kurssin kautta moniosallistuja on löytänyt tiensä eri-laisiin ekumeenisiin ja kansainvä-lisiin työryhmiin sekä ekumeeni-siin yhteisöihin. Samoin monenosallistujan oma identiteetti onvahvistunut ja kurssin kautta eriseurakunnat ovat saaneet asian-tuntevia työntekijöitä ja jäseniä.Esimerkiksi Sinapinsiemen ry:nhengellisyys ja laajemminkinTaizé spiritualiteettiin pohjautu-va toiminta ja Suomen KristillisenYlioppilasliiton opiskelijatyö on jopitkään ollut sidoksissa nuoriso-jaoston toimintaan ja Ketko-kurs-siin. Maailmalla tunnustusta saa-nut suomalainen ekumenia onsaanut lujan pohjansa pääkau-punkiseudulla opiskelleiden ja siel-lä ekumeeniseen opiskelijoiden januorten aikuisten toimintaan tu-tustuneiden kautta. Voi siis sanoa,että suomalainen ekumenia onekumeenisen kasvatuksemme tu-losta.

Yhdessä oppimassaja rukoilemassa

Ketko-kurssilla on tavoitteenatarjota mahdollisimman laaja tie-to ekumeniasta ja eri kirkkojen it-seymmärryksestä. Esillä pyritäänpitämään kaikkia ekumenianmuotoja. Tiedon lisäämisen ja eku-meenisten keskusteluiden lisäksimerkittävä tavoite on ekumeeni-sen tuntemuksen ja innostuksensyntyminen. Ekumenia on yhteis-tä rukousta, osallistumista sekäyhteyden ja ykseyden kokemuk-sia. Toki myös tutustumista uusiinihmisiin, asioihin ja ajattelutapoi-hin. Tärkeää on saada ymmärrys-tä toisenlaisesta kristillisestä iden-titeetistä ja saavuttamaan luotta-mus ekumeeniseen vuorovaiku-tukseen.

Käytännössä kurssiryhmästäpyritään kokoamaan itsessäänekumeeninen eli osallistujia hae-taan eri kirkkokunnista. Samoinkurssia pyörittävä työryhmä onekumeeninen. Perinteisten esitel-mien ja alustusten lisäksi käyte-tään erilaisia oppimismenetelmiäja osana kurssia ovat tutustumis-


käynnit itsenäisesti sekä kotiteh-tävät. Myös osallistuminen eriseurakuntien paikallistoimintaanja opettajien “maallikkous” vah-vistaa ekumenian kokemuksellis-ta oppimista. Erityinen kokemuk-selliseen oppimiseen perustuvamenetelmä on kurssin lopussa pi-dettävä ekumeenisen kokouksensimulaatio.

Merkittävä osa kokemukselli-suutta on osallistuminen eri perin-teiden hengelliseen elämään jayhteinen rukous. Kurssista saatu-jen palautteiden perusteella osal-listujille merkittävimmiksi asioik-si nousi avartavan perustiedonrinnalle ykseyden kokemus eri ti-lanteissa toteutetuissa yhteisessärukouksessa, ja erityisesti siinäkokemuksessa kun saattoi osallis-tua turvallisin mielin itselle vie-raan perinteen rukoushetkiin.

Kaikessa kurssin opetuksessapainotetaan ruohonjuuritasonkristillisyyttä ja tavallisen seura-kuntalaisen näkökulmaa. Tämäantaa parhaiten tietoa arjen kris-tillisyydestä ja ekumenian perus-edellytyksistä. Näin halutaanmyös huomioida se, että lähes-kään kaikki kurssilaiset eivät omaateologista peruskoulutusta. Kirk-kotietoon liittyvät aiheet muodos-tavat nykyisin suuren osan kun-kin kurssiviikonlopun sisällöstä,lähes kaksi päivää. Esitelmien, esit-telyiden, paneelikeskusteluiden,ryhmätyöskentelyiden ja muidenoppituntien lisäksi paljon aikaa

käytetään kirkkokuntien rukous-perinteeseen tutustumiseen.Yleensä sunnuntaiaamu onkinaloitettu osallistumalla Jumalan-palvelukseen ja seurakunnan elä-mään.

Perustieto ekumeenisen liikkeenhistoriasta ja kansainvälisyys-koulutus olivat keskeisellä sijallaKetko-kurssin alkuaikoina. Vaikkaniiden osuus kurssissa onkin vuo-sien aikana vähentynyt, niin aihei-ta pyritään edelleen pitämään kat-tavasti esillä. Kurssilaisille esitel-lään ekumeenisen liikkeen perus-kysymyksiä ja historiaa, kansain-välistä ekumeenista toimintaa,kirkkokuntien välisiä oppineuvot-teluita ja sopimuksia, ekumeeni-sia järjestöjä sekä muuta kansain-välistä toimintaa. Kansainvälinenkenttä on niin laaja, että kaikkeaaineistoa on lähes mahdotontasaada mukaan. Kuitenkin kurssipyrkii tarjoamaan perustietouttasen verran, että osallistujat kurs-sin käytyään omaavat riittävätvalmiudet ekumeeniseen toimin-taan osallistumiseen, vaikkapakirkkokuntansa edustajana myösulkomailla.

Osaksi kirkkojentoimintaa

Entäpä jos ekumeeninen kasva-tus kuuluisi kiinteäksi osaksi kirk-kojen kasvatustoimintaa? Luulen,

että erityisestivähemmistö-kirkoissa saa-tettaisiin suh-tautua kriitti-sesti varhais-kasva t uksenekumeenisuu-teen. Erityi-sesti heilleomaan tun-n u s t u k s e e nk a s v a mi n e non tärkeää jaliian varhai-nen perintei-den rinnasta-minen saattai-si sekoittaalasten käsi-

tyksiä liikaa. On tärkeää pohtiatarkoin kohderyhmät ja tilanteet,joissa ekumenia ja kirkkojen väli-

nen toiminta on järkevää ja kan-taa hedelmää. Myös enemmistö-kirkossamme seurakuntien paikal-liset olosuhteet ja sisäinen haja-naisuus asettaa omat haasteensaekumenian käytölle.

Sen sijaan nuorisotyössä januorten aikuisten parissa eku-meenisuus voisi tarjota tärkeänväylän nuorten kristittyjen omanidentiteetin vahvistamiseen.Nuorten ja nuorten aikuisten elä-mäntilanteessa etsitään vastauk-sia moniin kysymyksiin ja ollaanvalmiita kyseenalaistamaan to-tuttuja normeja. Tutustumallatoisiin kristillisiin perinteisiin voi-taisiin murtaa kirkkokuntien vä-lisiä raja-aitoja ja ennakkoluulo-ja. Samalla ekumenian kautta voi-si kasvaa yhä syvempään toiseu-den tuntemiseen ja hyväksymi-seen. Lisäksi olisi mahdollisuusoppia myös omasta perinteestä jakasvaa vuorovaikutteiseen ja kyp-sään identiteettiin. Ekumenia an-taa mahdollisuuden nähdä omaperinne osana pitkää kristillistäjatkumoa ja maailman suurintauskonnollista liikettä. Hiemanprovosoivasti voidaan sanoa, ettäkristillistä perinnettä ei pysty to-della tuntemaan ilman ekumeni-aa - ilman omakohtaista kokemus-ta kristillisen perinteen rikkaudes-ta ja monipuolisuudesta.

Suomen Ekumeenisen Neuvos-ton nuorisojaoston on käynnistä-nyt Ketko –kurssiin pohjautuvankoulutuksen, Ketko Pro –kurssin,joka on suunnattu erityisesti erikirkkokuntien nuorisotyötä teke-ville ammattilaisille. Koulutukses-sa tutustutaan ekumenian perus-teisiin ja erityisesti ekumeeniseennuorisotoimintaan. Koulutus to-teutetaan monimuotokoulutukse-na, jossa osallistujat tutustuvatryhmissä eri kirkkokuntien nuo-riso- ja kasvatustyöhön sekä poh-tivat oman työnsä ekumeenisiakehittämismahdollisuuksia. Kou-lutuksen tarkoituksena on tuodaekumenia yhä lähemmäksi seura-kuntien arkea ja avata kaikkia eri-laisia paikallisia ja kansainvälisiämahdollisuuksia mitä ekumeeni-sen nuorisotoiminnan kautta voi-daan tuottaa. Toivottavasti eku-menian mahdollisuudet nähdääntulevaisuudessa yhä laajemminmyös kirkkojen kasvatustyössä.

Musiikki yhdistää: kanttori Mari Torri-Tuominen musisoi brassipoikien kanssa PortoAlegressa 2006.


Suomen Ekumeenisen Neuvostonnuorisojaosto

Nuorisojaosto edistää ekumeenista nuorisotyötä. Jaosto tarjoaa keskustelufoorumin, jossa kristillistänuorisotyötä tekevät kirkot ja järjestöt voivat tiedottaa toiminnastaan, jakaa kokemuksiaan jatehdä yhteistyötä. Tarkoituksena on edistää ekumeenista ajattelua ja toimintaa sekä lisätä nuortenmahdollisuuksia osallistua kansainväliseen ekumeeniseen toimintaan. Käytännössä nuorisojaostontoimintaan kuuluvat jaoston kokoukset noin kerran kuukaudessa sekä erilaiset projektit. Ketko™ -kurssin lisäksi nuorisojaosto järjestää erilaisia tapahtumia ja seminaareja, ylläpitää yhteyksiäkansainvälisiin ekumeenisiin nuorisojärjestöihin sekä edistää uskontodialogitoimintaa.

Ketko™-kurssi

Ketko™ eli Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelma on tarkoitettu kaikilleekumeniasta sekä kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuneille,erityisesti 18–30-vuotiaille. Ketko koostuu neljästä viikonlopusta. Kurssia järjestetään Helsingissä jaJoensuussa. Koulutusjakso alkaa syksyllä ja päättyy keväällä.Ilmoittautuminen on syyskuussa. Koulutus on maksuton.Ensi syksynä aloittava Ketko Pro –kurssi on on uusi koulutus, joka on erityisesti suunnattukirkkojen ja kristillisten yhteisöjen nuorisotyötä tekeville sekä muille nuorisotoiminnan kehittämisestäkiinnostuneille. Koulutus alkaa syksyllä 2010. Pilottijakson osanottajamäärä on rajoitettu ja koulutuson maksuton. Kurssi toteutetaan monimuotokoulutuksena, jonka aluksi ja päätteeksi osallistutaanHelsingissä ekumeniaa ja kansainvälistä toimintaa käsittelevään seminaariin. Muilta osin koulutustoteutetaan pienryhmissä ja tämä osio rakennetaan ryhmäkohtaisesti.




ARVIOT

Kirja on uskonnonopettajain lii-ton 70 – vuotisen taipaleen juhlis-tamiseksi koottu teos. Uskonnon-opetus – kulttuurinen tiekarttajakaantuu neljään osaan; entistenpuheenjohtajien muistelmiin, yh-teistyökumppanien osuuteen, ar-tikkeleihin uskonnonopettajuu-desta sekä Suomen uskonnonopet-tajain liiton historiaan vuosilta1938–2008.

Kirja alkaa puheenjohtajien kir-joituksilla, joissa kerrotaan mie-leen painuneita kokemuksia pu-heenjohtajakauden varrelta. Kir-joitukset antavat persoonallistanäkökulmaa siitä, miten vaikutta-mistyötä uskonnonopetuksenpuolustamiseksi on tehty. Puheen-johtajien tekstit ovat henkilökoh-taisia kurkistuksia Suomen uskon-nonopettajain liiton historiaan.Henkilökohtaisen näkökulmanvuoksi lukijan pitää välillä pysäh-tyä miettimään ajan yhteiskun-nallista tilannetta, jotta osaa aset-taa kertomukset ajan historialli-siin kehyksiin. Puheenjohtajienkirjoitusten jälkeen tulee yhteis-työkumppanien artikkelit.

Kirjan punaisena lanka-na on uskonnonopetuksenedistämiseksi ja puolusta-miseksi tehty työ. Samointulee esiin myös uskonnon-opettajien edunvalvonta jakollegiaalisen tuen kehittä-minen vuosikymmentenajan. Laajan yhteistyön,kontaktien ja antaumuksel-lisen talkootyön merkityspaljastuu valtavaksi. Kukinpuheenjohtaja ja hallitusovat joutuneet aina uudel-leen ja uudelleen perustele-maan uskonnonopettami-

sen välttämättömyyden ottamal-la kantaa, laatimalla lehtikirjoi-tuksia ja järjestämällä tapaami-sia.

Kirjan nimi viittaa siihen, ettäuskonnonopetus on kulttuurinentiekartta. “Uskonnonopetus on tie-kartta, kulttuurinen avain omaanja maailman eri kulttuureihin. Täl-lä kartalla kulkuvälineinä on omakulttuuriperinne, jonka avulla onhyvä kasvaa erilaisten tiestöjenkunnioitukseen ja vuorovaikutuk-seen muiden tiellä kulkijoidenkanssa.” Uskonnonopetus antaasuomalaisen ja länsimaisen kult-tuurin lukutaidon. Raamatun tun-temuksen väheneminen merkitseevaikeuksia ymmärtää omaa kirjal-lista ja kuvataiteellista kulttuuria.Myös Euroopan historian tunte-minen vaatii tueksi kristinuskontuntemusta. Näkökulma kulttuu-reihin onkin aina oman kulttuu-rin osallisen näkökulma, siksioman taustan tunteminen on pe-ruslähtökohta.

Kirjan parasta antia ovat us-konnonopetusta koskevat laajatperustelut eli miten eri aikoina onperusteltu uskonnonopettamisentärkeys. Jos ennen korostui uskon-

non merkitys kansallista yhtenäi-syyttä luovana tekijänä, niin ny-kyisin on painottunut kansainvä-lisyys ja oman identiteetin löyty-minen ja toisten kulttuurien ja mo-nikulttuurisuuden kohtaaminenoman vahvan identiteetin pohjal-ta. Uskonnonopetuksen perusteluttulevat kirjassa esille monipuoli-sesti ja lähes jokaisessa artikkelis-sa.

Kirjassa tulee vain vähäisessämäärin esiin lapsen tai oppilaannäkökulmat. Painotus on selkeästiopettajan ja opetukseen vaikutta-van hallinnon ja vaikuttamistyönpuolella. Oppilaan näkökulmaapainottavat kuitenkin Kallioniemija Valk artikkeleissaan. Pille Val-kin artikkelissa esitellään Vironuskonnonopetuksen nykytilannet-ta ateistisen neuvostomenneisyy-den varjossa. Jutussa myös tuo-daan esiin oppilaiden mielestä kiin-nostavimpia uskonnonopetuksenteemoja koskevan kyselytutki-muksen tuloksia. Tutkimuksen tu-lokset vahvistavat, että perinteisetuskonnolliset teemat kuten kirkkoja seurakuntaelämä tai raamattu-tieto eivät ole kiinnostavimpia ai-heita. Virolaisia oppilaita kiinnos-taa sen sijaan esimerkiksi rakkausja elämän tarkoitus. Valk toteaa,että opetussuunnitelmaan on va-littu oikeita aiheita, koska se sisäl-tää kiinnostavimmat aihepiirit.

Kirjan lopussa oleva historia-osuus sisältää varsin tarkkoja tie-toja liiton hallinnon historiastamonine yksityiskohtineen. Joukos-ta löytyy myös kiinnostavia yksi-tyiskohtia, esimerkiksi tieto siitäettä jo 30–40 -lukujen vaihteessaesitettiin, että ulkoluvun ja yksin-puhelun sijasta uskonnonopetuk-sessa olisi annettava tilaa oppilaanaktiivisuudelle, kysymyksille, kes-kustelulle ja mielipiteille.

Uskonnonopetus-kulttuurinen tiekarttaSUOL ry


PEKKA Y. HILTUNEN, USKONTOKASVATUSSIHTEERIKIRKON LÄHETYSTYÖN KESKUS

HILTUNEN

”On laskettu, että tänävuonna Eurooppa me-nettää ensimmäistäkertaa yli tuhanteenvuoteen asemansamantereena, jossa oneniten kristittyjä.

Kuka olisi uskonut

Kuka olisi uskonut, että yhdestä lähetysväen kokoontumisestasyntyy Kirkkojen maailmanliitto, ja ekumeniasta tulee yksi kirkko-jen keskeinen askare. Näin vain kävi sen jälkeen, kun Edinburghissapidettiin lähetyskonferenssia 1910. Kokouksessa olivat jotkut hereil-lä ja äkkäsivät kysyä, että onko mitään tolkkua siinä, että kaikenmaailman kirkkokunnat touhuavat kukin omiaan yksillä ja samoillaplänteillä maailman eri äärissä.Kuka olisi uskonut, että yhdestä kalifornialaisen Azusa-kadun kirkonpaikallisesta herätyksestä kasvaa maailman suurin protestanttinen liike. Näinvain kävi. Helluntailaisuus, karismaattisuus ja itsenäiset kirkot ovat suurinprotestanttisen kristillisyyden siivu. Jos et usko, niin tarkista.Kuka olisi uskonut, että kristinuskon painopiste siirtyy tänään 50 metrinpäivävauhtia kaakkoon. Niin vain on. Viime vuonna kristinuskonväestötieteellinen painopiste oli Malissa, Timbuktun kaakkoispuolella. Jos etusko, niin tarkista.Kuka olisi uskonut, että Eurooppa on liukumassa kristinuskon periferiaan.Niin vain on. On laskettu, että tänä vuonna Eurooppa menettää ensimmäistä kertaa yli tuhanteen vuoteen asemansamantereena, jossa on eniten kristittyjä. Kansankirkot ovat muuttumassa kansanosan kirkoiksi, ellei nyt sitten joku saamaailmanpyörää kääntymään takaisin. Mutta se on kova vääntö. Jos et usko, niin jäädään yhdessä katsomaan tai tehdäänjotakin.Kuka olisi uskonut, että maailman kymmenen suurimman luterilaisen kirkon joukossa ovat tänään Etiopian Mekane Yesus–kirkko, Tansanian luterilainen kirkko, indonesialainen protestanttinen Batak-kirkko ja madagaskarilainen Malagasy kirkko.Niin vain on. Jos et usko, niin tarkista.On helpompi uskoa, että ekumenia on muutakin kuin sitä, että kirkkoruhtinaat kulkevat komeissa kulkueissa katedraalienkeskikäytäviä brodeeratuissa kaavuissansa. On helpompi uskoa, että ekumenia on muutakin kuin sitä, että oppineet

lennähtelevät suihkukoneilla arvokkaisiin kokoushuoneisiin suoristamaan jataivuttamaan teologia käsitteitä niin, että syntyy yhteisiä rautalankamalleja?Ekumenia on sitäkin, että eri lailla uskoansa painottavat kristityt ovat kavereitakeskenään? Toisilta voi oppia yhtä hyvin kirkkohallintorakenteiden ylä-kuinalapäissä.Kuka olisi uskonut, että kuuluukin itse asiassa maailmanlaajaan perheeseen,heimoon. Se heimo vaeltaa yhteiseen päämäärään. Matka ei ole tuttu, maisematmuuttuvat alinomaa ja seura yllättää. Se on jännittävää.


Documents

K R I S T I L L I N E N K A S V A T U S - Sakasti.evl.fisakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/042E98500E54B13AC22577290025E253/... · K A S V A T U S K R I S T I L L I N E N KIRKON KASVATUKSEN