Embed Size (px)
DESCRIPTION
Kaks Kasia on Oulun Tanssikomppanian julkaisema tanssiaikakauslehti, mikä laittaa jalat vipattamaan
Citation preview
Kaks Kasia
#2 (1/2013)
Kaks Kasia #2 1/2013
Sisältää;
Yhteinen Komppania s. 3
Tanssikomppania mukana
toiminnanohjaajakoulutuksessa s. 4
Para Mi, Para Si - tanssiopissa Kuubassa s. 6
Tanssi pelastaa maailman s. 12
Oulun koulussa s. 20
Rytmitetty sydämellä s. 34
Normipäivä s. 52
Toimituskunta:
Jenni Harju
Heli Jaakola
Iivari Karjalainen
Yhteinen Tanssikomppania
”Mitä Tänssikomppäniälle kuuluu?” tiedusteli erä s jä senemme Tänssikomppäniän hällitukseen kuuluvältä. Kysymys kirvoitti keskustelun siitä , kenelle Tänssikomppäniä kuuluu jä mitä värten yhdistyksemme on perustettu. Omistääko Tänssikomppäniän hällitus Tänssikomppäniän?
On tä rkeä ä päläuttää äikä äjoin mieleen, mikä on Tänssikomppäniän ydintoimintää jä kenelle sitä kohdistetään. Yhteisen keskustelun pä ä telmä nä on, että yhdistyksemme kuuluu käikille jä senillemme jä se on perustettu tukemään jä nostämään esille päikällistä tänssiosäämistä. Jä seniä mme yhdistä ä räkkäus tänssitäidettä kohtään, jotä häluämme vääliä jä tehdä tyo tä sen hyvä ksi. Edustämme käikkiä tänssiläjejä.
Olemme tärjonneet jä senillemme mähdollisuuttä väikuttää yhteisen yhdistyksemme toimintään jä rjestä mä llä mm. keskustelutiläisuudet tuotäntojen periäätteistä pä ä ttä miseksi. Yhteistyo ssä jä sentemme känssä olemme luoneet toimintämällin, jotä ryhdymme toteuttämään.
Jatkossa Tanssikomppanian ja senet ja tyo ryhma t voivät häkeä teoksiään Tänssikomppäniän tuotäntoon kevä isin. Häkemusten perusteellä hällitus pä ä ttä ä , mitä teoksistä ryhdytä ä n tukemään. Tänssikomppäniä häkee yhteiso ävustuksiä välituille teoksille tulevän käuden rähoitushäuissä. Myo s jä senien jä tyo ryhmien tulee ollä äktiivisiä jä omätoimisiä projektirähoitusten häkemisessä. Nä in eri rähoituskänäviä hyo dyntä en säämme yhteistyo ssä päremmät mähdollisuudet tuotäntojen toteuttämiseen.
Oulun Tänssikomppäniän käksivuotiseen täipäleeseen voi ollä tyytyvä inen: jä senmä ä rä mme on lä hes tuplääntunut, ämmättitreenit vilkästuneet jä vuotuisiksi tänssitäpähtumiksi on muodostunut Tänssin känsäinvä lisen pä ivä n gäälä, Tänssiä käikille -täpähtumä sekä Tänssivä joulukälenteri. Jokä vuosi jä rjestä mme lisä ksi tänssikonserttejä, jotkä tärjoävät jä senillemme esiintymismähdollisuuksiä. Tänssin vieminen julkisiin tiloihin jä kouluille tävoittää entistä monipuolisemmän yleiso n jä käsvättää tänssitäiteen kätsojäkuntää.
Yhdistystoimintään kuuluu myo s tälkootyo tä . Esimerkiksi 7.7. jä rjestetty Tänssiä käikille -täpähtumä, osänä Oulun Pä iviä , ei olisi ollut mähdollinen ilmän jä sentemme tälkootyo tä . Ison pänoksen täpähtumän toteuttämiseen äntävät päikälliset tänssikoulut jä -yhdistykset. Oulun Pä ivien täpähtumiä pidetä ä nkin syystä ”räkkäuden tekoinä kotikäupunkiä kohtään”.
Yhdistystä mme perustäessä vuonnä 2011 pä ä tettiin, että Tänssikomppäniän hällituksen hälutään uudistuvän jä väihtuvän riittä vä n usein. Tä mä tärkoittää, että puolet hällituksen jä senistä väihtuu vuosittäin. Häluämme äntää tilää uusille äjätuksille, ideoille jä muutoksille. Siispä vuorovedoin osä jä senistä mme on Tänssikomppäniän toiminnän vetä jinä .
Tänssikomppäniän toimintä jätkää lääjenemistään jä jä senkuntä käsvämistään. Tä mä on yhteistyo n änsiotä! Kiitä mme käikkiä jä seniä yhteistyo stä , osällistumisestä toimintään sekä yhteisen yhdistyksemme tukemisestä.
Tänssikomppäniän perustäjäjä senet Miä Läppäläinen, Irene Rä ty jä Jenni Härju
Tänssikomppäniä mukänä toiminnänohjääjäkoulutuksessä
Vältäkunnällisesti läjissään ensimmä inen toiminnänohjääjä-koulutus älkoi Oulun Aikuiskoulutuskeskuksessä (OAKK) viime syksynä . Koulutus on suunnättu kolmännen sektorin toimijoille, kuten jä rjesto ille, yhdistyksille jä sä ä tio ille. Käikkiään koulutuksessä on tä llä hetkellä 19 äktiivistä toiminnänohjääjää eri tähoiltä, Tänssikomppäniän lisä ksi esimerkiksi Oulun käupungin äsukästuviltä.
Toiminnänohjääjäkoulutus nivoo yhteen monenläiset teemät. Koulutuksen äikänä kä siteltä viä äiheitä ovät muiden muässä toiminnänohjääjän monet roolit, turvällisuus äsiäkästyo ssä , tyo nohjäus jä tyo elä mä ohjäus sekä johtämiseen jä esimiestyo ho n kietoutuvä omä jäksäminen. Kouluttäutuvien täidot kohenevät myo s kä ytä nno llisissä viestinnä n, märkkinoinnin jä täloushällinnon tehtä vissä .
- Koulutuksen avulla osallistujat saavat tyo va lineita toiminnän suunnitteluun, kehittä miseen jä ohjäukseen, eli lisä ä osäämistä tyo ho nsä , jotä he tekevä t suurellä pälollä, kertoo OAKK:n Tyo elä mä n ohjäusosäämisen kehittä misprojektin koordinäättori jä kouluttäjä Märjä Kevä jä rvi.
Koulutuksen tuomän tutustumisen änsiostä osällistujien kesken viritellä ä n yhteistyo tä . Jä rjesto t ovät lo ytä neet yli räjojen menevä ä toinen toisiään hyo dyntä viä kokoonpänojä jä luoviä yhteistyo ideoitä, jotkä ovät pärhäillään suunnittelu- jä testiväiheessä.
Nyt kevä ä llä koulutuksen sisä llo issä tärtuttiin vuoro-väikutukseen jä kohtäämisiin liittyviin kysymyksiin. Koulutus huipentuu syyskuussä omien kehittä misto iden esittelyyn jä Tyo n ilo -seminääriin, jonkä pä ä puhujänä on tyo hyvinvoinnin professori Märjä-Liisä Mänkä.
Toiminnänohjääjäkoulutettävät osällistuvät myo s Pilikettä silimä sä -välokuväuskilpäiluun, jokä kerä ä kuviä jä pieniä tärinoitä omän tyo päikän iloisestä jä rempseä stä meiningistä .
Olli Männonen
Para Mi, Para Si
Teksti: Juha-Matti Ranta
Kuvat: Heini Ahtiainen, Heidi Ranta
Paljon erilaisia puusta
veistettyjä koriste-esineitä, satoja
tauluja, yksinkertaisia värikkäitä
leikkikaluja, argentiinalaisen
vallankumoustaistelijan kasvoilla
kuvitettuja paitoja sekä kojujen
välissä kuhisevia ihmisiä.
Havannalaisella torilla on paljon
ihmeteltävää pohjoisesta tulleelle
matkalaiselle. Mieltäni lämmittää
etenkin se tosiasia, että tarjolla
on paljon kauniita esineitä,
jollaisia en ole ennen nähnyt. En
myöskään löydä torilta yhtään
Adidas- tai Nike-kopiota.
Värikkäät taulut varastavat
huomioni. Pysähdyn
taulurivistön eteen ja kohtaan
kankaalta tuijottavan alastoman
naisen katseen. Maalari on
selvästi saanut vaikutteensa
itseltään Picassolta. Teos
Avignonin naiset tulee
väistämättä mieleeni.
Löydän vaimoni torin keskeltä.
Hän haluaisi ostaa kuubalaiset
marakassit pojallemme.
Keskustelu hinnasta käy kiivaana
naismyyjän kanssa. Viereisen
kojun kuubalaismies on
huomannut vaimoni
kiinnostuksen soittovälineeseen ja
haluaisi esitellä omaa
tarjontaansa. Hän yrittää
kiinnittää vaimoni huomioin ja
alkaa soittamaan pieniä
bongorumpuja. Vaimoni
havahtuu, hymyilee miehelle ja
tanssii muutaman tahdin salsaa.
Mies on yllättynyt vaimoni
reissun aikana salsatunneilla
opituista taidoista ja huudahtaa
iloisesti.
Muiden kojujen myyjät
keskeyttävät askareensa ja
kiinnittävät huomionsa salsaavaan
länsimaiseen naiseen. Yksi kaivaa
hyllystä claven, toinen guiron.
Äsken vaimoni kanssa kauppaa
tehnyt nainen osallistuu
marakasseilla. Tori täyttyy
yhtäkkiä kuubalaisilla rytmeillä,
hymyilevillä kasvoilla ja
salsaavalla oululaisella naisella.
En voi olla napsuttelematta
sormiani rytmin tahdissa. Esitys
päättyy, kaikki taputtavat,
hymyilevät, ovat iloisia. Olen
saanut ikimuistoisen kokemuksen.
Kuubalaisilla on rytmi veressä,
joku sanoisi. Varmasti sitäkin,
mutta vielä enemmän ihastelen
näiden ihmisten rohkeutta
heittäytyä. Rohkeutta ilmaista
itseään ja tarttua hetkeen
ajattelematta ensimmäisenä,
mitähän muut ajattelevat.
”Viva la Cubans”
Tanssi pelastaa maailman
Yli kymmenen vuoden kokemus tanssinopettajana Oulussa on ollut minulle ihanaa aikaa ja
haluaisin nostaa esille yhden oululaisen tanssivaikuttajan, joka on ollut minulle merkittävä
ihminen. Hänen nimensä on Heli Kuula, jonka me kaikki tunnemmekin Oamk:n
tanssiopettajan klassisen baletinlinjan lehtorina. Heli oli ensimmäinen ihminen Oulussa, jota
lähestyin tanssiasioiden merkeissä yli kymmenen vuotta sitten, kun olin vasta muuttanut
Suomeen ja Ouluun. En osannut tuolloin edes puhua suomea, mutta löysimme Helin kanssa
yhteisen kielen. Heli kannusti minua työssäni baletinopettajana ja kannusti minua opiskelemaan
Oamk:n tanssilinjalle ja saamaan opettajuudelleni myös suomalaisen pätevyyden. Opiskeluaika
oli minulle antoisaa, mutta samalla rankkaa, sillä työskentelin samaan aikaan jo täysipäiväisenä
tanssinopettajana. Pienten lasten äidiltä se vaati paljon. Sain kuitenkin täyden tuen mieheltäni,
josta olen hänelle hyvin kiitollinen. Mieheni on muutenkin ollut mukana työssäni ja toiminut usein
apulaisohjaajana ja järjestelijänä esityksissäni.
Olen syntynyt Murmanskissa, Neuvostoliitossa. Olen pienestä tytöstä asti järjestänyt tanssi- ja
teatteriesityksiä. Tein niitä kotona ystävieni kanssa ja koulussa. Olin jo tuolloin varsinainen
taideorganisaattori. Äitini vei minut tanssikouluun opiskelemaan balettia. Venäjällä kulttuuri-
elämää arvostetaan korkealle. Kaikkien taitelijoiden arvostus on suurta. Tanssiminen tuli
minulle tärkeäksi jo heti alusta alkaen. Rakastin tanssia ja pääsin myös televisioon esiintymään
pienenä tyttönä. Tanssin tuolloin venäläisen kansantanssin. Olin televisioesiintymisestäni hyvin
ylpeä. Tavallaan olen vieläkin samalla tiellä. Minulle esitykset ja satubaletit ovat tärkeitä
tapahtumia. Sitä ne ovat myös oppilailleni. Olen vuosien saatossa tehnyt kymmeniä satu-
baletteja ja esityksiä yhdessä oppilaitteni kanssa. Yksittäisten koreografioiden määrää ei pysty
enää edes laskemaan, niin paljon niitä on jo tullut tehtyä.
Kun mietin oppilaitani ja kaikkea mitä olemme saaneet kokea, mieleni täyttyy lämmöllä.
Oppilaani ovat olleet minulle niin tärkeitä, että en osaa sitä oikein edes sanoin kuvata. Olemme
tanssineet, harjoitelleet, pitäneet hauskaa ja tehneet yhdessä silkkaa taidetta. Uskon, että
tanssinopetusta ei voi tehdä, jos sydän ei ole mukana. Tanssi ei ole pelkästään tekninen suoritus,
vaan jotakin paljon enemmän. Minulle tanssi on elämää, ja jotain minkä avulla voimme kokea
elämän voiman. On kuin tanssin avulla voisimme jäsennellä kaikkea näkemäämme ja koke-
maamme. Tanssi antaa minulle niin paljon.
Oman tanssikoulun perustaminen oli minulle luonteva prosessi. Minun on hieman vaikea selittää,
mikä minut sai ryhtymään tanssikoulun perustamiseen. Tekijöitä oli varmasti useita. Huomasin
keväällä 2012, että kaipasin jotain uutta suuntaa opettajuuteeni. Oman tanssikoulun perusta-
minen oli minulle yhtäkkiä täysin itsestään selvä asia. Oikeastaan olin jo aika paljon jälkijunassa,
sillä koulun perustaminen kesällä ilman mitään tietoa opetustiloista ja tulevista oppilasmääristä oli
iso riski. Olin toisaalta aika rohkea ja tunsin voimakkaasti, että näin minun on toimittava. Tässä
haluan kyllä kiittää kauniisti oppilaitani ja heidän vanhempiaan, jotka olivat minulle erittäin
suurena tukena, kun kuulivat, että aion perustaa oman tanssikoulun. Kaikki meni hyvin, ja kun
syksy alkoi, olimme jo täydessä työn touhussa tanssin parissa.
Kuvat: Oulun esittävän taiteen koulu Lenninsiiven arkisto
Nyt kun katson taaksepäin, tuntuu ihmeelliseltä, kuinka paljon olemme jo ehtineet saada aikaan näin
lyhyessä ajassa. Minulla on useita hienoja ryhmiä niin lasten kuin aikuisten harrastajien kanssa. Syksy ja
talvi ovat menneet niin nopeasti. Meillä on ollut useita matkoja, esiintymisiä, esityksiä, tapahtumiin
osallistumisia jne. Tämän lisäksi meillä on monta projektia tulossa. Odotan jo innolla tulevaa lukuvuotta,
jota olen suunnittelemassa.
Tie oman tanssikoulun perustamiseen on ollut pitkä eikä aina niin helppo. Neuvostoliiton hajoamisen
jälkeen elämä Venäjällä oli todella rankkaa aikaa. Sain mahdollisuuden päästä töihin Norjaan Lofooteille
kalatehtaalle. Norjan kauniiden maisemien keskellä tapasin myös mieheni ja 1999 loppupuolella
muutimme hänen kotikaupunkiinsa Ouluun. Mieheni aloitti pian opiskelut ja itse aloin pian haaveilla, että
pääsisin opettamaan tanssia. Vähitellen ja pienten sattumien kautta pääsinkin tanssin tuntiopettajaksi.
Tanssinopettajan uran alkuaikoina minulla ei ollut paljon opetustunteja. Vähäisten tuntien tekeminen ei
itse asiassa ollut edes rahallisesti kannattavaa, vaan jäin tanssiopettajan työn tekemisestä täysin
miinukselle. Minusta tuntuu, että Suomessa kannustetaan jäämään työtä vailla olevia kotiin, sillä pienikin
työn tekeminen laittoi heti kaikki saamani tuet uusiksi. Oikeastaan minun olisi tuolloin ollut rahallisesti
kannattavampaa ja helpompaa jäädä kotiin hoitamaan kolmea poikaani. Näin en halunnut tehdä. Halu
tehdä työtä jota osasin ja josta nautin, oli minulle kuitenkin minulle itsestään selvää ja tärkeämpää.
Mieheni opiskeli tuolloin intensiivisesti, eikä suinkaan aina päässyt kuljettamaan minua tanssitunneille, tai
edes ehtinyt hoitamaan poikiamme. Kaksospoikamme olivat tuolloin pieniä taaperoita ja niinpä he
säännöllisesti saivat seurata minua mukaan tanssitunneille. Laitoin heidät usein nukkumaan liikuntasalien
yhteydessä oleviin liikuntavälinevarastoihin ennen tunnin alkua, mitä olemme usein huvittuneena
muistelleet. Kuljetin heitä jopa useiden kilometrien matkan kaksoskärryillä kotoa tanssisaliin tuulessa ja
tuiskussa, ja talvisin kovilla pakkasillakin lampaantaljoihin ja viltteihin käärittyinä. Pidin perillä pari
oppituntia ja taas sama matka kävellen kotiin. Matkustin myös poikien kanssa toiselle puolen kaupunkia
busseja vaihdellen, jotta pääsin pitämään yhden oppitunnin, ja sama ruljanssi takaisin. Bussit eivät
tuolloinkaan kulkeneet riittävän usein. Yhden opetustunnin pitämisestä tuli siten hyvin pitkä ilta. Nyt
autoilevana en ymmärrä miten jaksoin noin tehdä, mutta silloin se tuntui ihan itsestään selvältä.
En tanssinopettajantyöni aluksi osannut juurikaan suomen kieltä, mutta se ei minua paljon
hidastanut, olenhan luonteeltani sosiaalinen ja minun oli helppo tulla toimeen ihmisten
kanssa pienelläkin kielitaidolla. Kotoutuminen toiseen kulttuuriin oli tietysti haastavaa,
mutta taiteilijana koen kuitenkin sen olleen minulle hieman helpompaa kuin varmasti
monelle muulle maahanmuuttajalle. Pystyin kenties olemaan rennommin oma itseni ja
minua ymmärrettiin helpommin. Muistan kuinka pussailin ja halasin niin oppilaitani kuin
heidän vanhempiaan ensimmäisen satubalettiesityksen jälkeen. Noin vuoden päästä olin jo
kotiutunut enemmän Suomeen ja oppinut tuntemaan, että suomalaiset ovat hieman
jäyhempiä ja varovaisempia omassa tunneilmaisussaan, joten päätin, että nyt olen hieman
enemmän maassa maan tavalla. Mitä tapahtuikaan? Esityksen jälkeen lapset, vanhemmat
ja isovanhemmatkin halasivat ja pussailivat minua aivan perivenäläiseen tyyliin ja saivat
minut täysin liikuttumaan. Nytkin kyyneleet tulevat silmiin kun muistan tuon päivän. Hyvät
ja välittömät suhteet lasten vanhempiin ovat olleet minulle tärkeitä alusta asti ja
vanhemmista on tullut minulle myös tärkeä tukiverkosto, jotka usein auttavat minua
kaikessa mahdollisessa liittyen niin esiintymisiin kuin esiintymismatkoihin ja
muutenkin. Samoin toimivat myös minun kanssani useita vuosia tanssineet oppilaani. He
auttavat minua esitysten suunnittelutyössä ja niin monissa asioissa. He hienosti aina
ohjaavat, sekä huolehtivat pienemmistä tanssijoista ja auttavat heitä esityksissä ja
läpimenoissa. On ollut hienoa nähdä omien oppilaiden huimaa kehittymistä ja kasvamista.
Tämä on asia, joka jaksaa kannustaa minua vuodesta toiseen.
Vuosien kuluessa ja ryhmien kasvaessa opetustunteja alkoi kertyä enemmän ja
enemmän. Hurjimmillaan minulla oli 35 opetustuntia viikossa! Yhtenä opetusvuonna
opetustunteja peräti seitsemänä päivänä viikossa. Sinä vuonna taisin hiukan kokeilla
rajojani. Ihanat oppilaani olivat minun suurin kannustukseni. Aloin siis olla varsin
kiireinen balettiopettaja. Olin niin iloinen, että sain tehdä sitä työtä mistä eniten
nautin. Hurjien tuntimäärien lisäksi tein paljon talkootyötä esimerkiksi esityksiä varten,
josta en saanut käytännössä mitään korvauksia. Usein olisin myös halunnut suunnitella
asiat enemmän oman näkemykseni ja kokemukseni mukaan. Aina kaikki ei mennyt niin
kuin olin toivonut. Ehkä tuolloin minulle alkoi itää ensimmäiset ajatuksen siemenet oman
koulun perustamisesta.
Opettajuudessani pidän tärkeänä sitä, että tiedän mitä olen tekemässä. Olen koulutuksen
saanut tanssinopettaja ja siitä hyvin ylpeä. Mielestäni tanssinopettajuus on myös sitä, että
opettajan täytyy tietää mitä hän on tekemässä. On tunnettava ihmisen anatomiaa siinä
missä tanssin historiaakin. Tanssin opettaminen ei ole pelkkää luovaa toimintaa, hauskaa
yhdessäoloa ja ideoiden toteuttamista. Opettajuus pitää sisällään niin paljon. Pedagogiset
taidot, silmä eri opetuksellisiin tilanteisiin ja erilaisia opiskelijoita kohtaan kehittyy ajan
myötä sekä koulutuksella. Paljon on oltava mukana myös myötäsyntyisesti. Voin jutella ja
pohtia opettajuutta loputtomasti, tai kirjoittaa vaikkapa kirjan. Samoin kuin tanssi, uskon,
että myös opettajuus lähtee sydämestä.
On hauskaa, että mieheni toi meidät Ouluun, sillä Oulu on aito ja oikea tanssikaupunki.
Nyt kun itse olen tanssiyrittäjä, nostan hattua entistä korkeammalle kaikille oululaisille
tanssikoululuille. Ei tanssiala ole mikään helppo ala. Työllistyminen, tilojen löytäminen
ja työolosuhteet ovat varsin haastavia kysymyksiä kaikille tanssialalla toimiville.
Tanssiopettajan työ on rankkaa ja se vaatii paljon. On ollut hienoa nähdä kuinka
oululaiset tanssikoulut, tanssijat ja heidän opettajansa ovat tehneet jo todella pitkään
arvokasta työtä tanssin hyväksi. Tämä on nähtävissä lähes päivittäin myös mediassa,
jossa oululaisia tanssijoita näkyy tämän tästä. Monet ovat saaneet koulutuksensa
Oamk:ssa, joka kouluna on merkinnyt minulle aina niin paljon. On hienoa olla osa
oululaista tanssiyhteisöä, jossa on uskomattoman ammattitaitoisia osaajia tanssin kaikille
osa-alueille hip-hopista, show-tanssista balettiin jne. Tähän voisin luetella niin monta
nimeä ja ihanaa ihmistä.
Toivoisin, että joskus lähitulevaisuudessa pääsisin oppilaitteni ja heidän vanhempiensa
kanssa käymään balettimatkoilla Pietarissa, Helsingissä, tai Tukholmassa. Olisi varmasti
unohtumaton kokemus päästä katsomaan jokin tunnettu balettiesitys vaikkapa Pietarin
Mariinski-teatterissa. Minun on ehdottomasti myös päästävä Pariisiin, jossa en ole vielä
koskaan ehtinyt käymään. Katselemme usein mieheni kanssa äkkilähtöjä Pariisiin, ehkäpä
seuraavalla pikku lomalla pääsenkin jo sinne omalle pienelle kulttuurimatkalleni.
Vaikka elän nyt keskellä kiireistä Lenninsiiven ensimmäistä kevätlukukautta, olen jo
suunnitellut valmiiksi ensi kesän kesäkursseja, sekä kansainvälisen Summer Dance 2013
- kesätanssikoulun. Näitä kursseja odotan jo innolla samoin kuin kevätlukukauden
päättäviä Lenninsiiven satubalettiesityksiä täällä Oulussa Valveella ja Limingassa, jossa
koulullani myös on tanssijoita. Tämän lisäksi minua oikein kihelmöi päästää käsistäni
Lenninsiiven aikuisbalettiryhmän ja äijäbaletin H.I.R.V.I -työryhmän kanssa yhdessä
tekemämme Hirvenmetsästys-balettiteos, joka tulee olemaan ikimuistoinen. Teos on
kovaa vauhtia valmistumassa ja uskon, että sitä tullaan esittämään myös muualla kuin
Oulussa. Hirvenmetsästys -balettiteos on osa uuden Oulun juhlavuotta. Käykää
tutustumassa osoitteesta http://hirvenmetsastys.wordpress.com/
Näin lopuksi haluan sanoa, että uskon vakaasti seuraavaan vanhaan sanontaan: ” Taide
pelastaa maailman”.
Alexandra Rustamova
Oulun koulussa !!!
Kuvat: Ilkka Karjalainen
Kansainvälisen tanssin päivän gaala
28.4. 2013 Teatterikuoppa.
Esitys: Pilvilinna
Kororeografia Mia Jaatinen
Tanssijat: Mia Jaatinen, Matti Timonen,
Heli Jaakola ja Miina-Anniina Heiskanen
Kohtaamisen opettamista
Oulun koulu. Vajaat kuusi vuotta taaksepäin avasin sen
ovet ensi kertaa. Viime keväänä katkaisin napanuorani.
Viikko sitten kävelin tanssinkäytävällä. Sama pukuhuone,
samat tanssisalit, samat äänet – eri ilma. Miten paikka,
jossa käytännössä asui viisi vuotta voi nyt tuntua
vieraalta?
Opiskeluaikani vietin eräänlaisessa kuplassa. Koulu oli
kotini, luokkatoverit ja opettajat ihmissuhteeni. Suhde oli
hyvin intensiivinen ja elintila ajoittain jopa ahdas.
Tiiviyden tunnetta ei ainakaan poistanut se tosiasia, että
en todellakaan ollut yksin kuplassani. Kansantanssi on
sosiaalinen tanssilaji, vaikka toki taipuu myös esittävään
muotoon koreografien käsissä. Avainsana on yhteisö, ei
niinkään yksilö. Sen lisäksi, että etsin itseäni, etsin myös
paikkaani siinä joukossa, joka asui kuplassani. Ahtaan
kuplan jakaminen ei kuitenkaan ollut huono asia. Kun on
tarpeeksi tiivistä, on hirveän vaikea päästä kaatumaan
holtittomasti – vieressä on aina joku, johon nojata. Joku,
joka antaa tukea.
Äiti vei minut kolmivuotiaana tanhuun. En suoranaisesti
muista, mutta oletan, että ensimmäinen kuvio, jossa olen
ollut mukana, on ollut piiri. Piiri on edelleen mielestäni
paras muoto. Se on tasa-arvon kehto. Oma tila ja
kokonaistila kun kietoutuvat piirissä toisiinsa.
Olen omasta mielestäni onnellisessa asemassa.
Sain opiskella itseäni viisi vuotta. Kypsyä
kaikessa rauhassa kotipuussani. Kohdata iloa ja
surua, onnistumisia ja pettymyksiä. Sain kohdata
elämää. Kohdata ihmisiä. Orastaa opettajana ja
taiteilijana.
Ammattinimikkeeni on tanssinopettaja, mutta
olennaisin tehtäväni ei kuitenkaan mielestäni ole
opettaa vain tanssia. Koen, että työni on kohdata
ihmisiä ja rohkaista heitä kohtaamaan toisensa,
lopulta itsensä.
Miksi se käytävä tuntui vieraalta? Koska arkeni on
nyt muualla. Oulun koulu ei ole enää kotipuuni.
Oma puuni kasvaa nyt sen lempeässä, suojaisassa
katveessa.
Elena Penttilä
Kansantanssi, 2009-2012
Kurssit nurinkurisesti
Pääsin sisään Oamkin tanssinopettajakoulutukseen, pääaineena klassinen baletti, lisähaun kautta
syksyllä 2007. Asuin silloin vielä Turussa ja tein päätöksen olla poissaolevana ensimmäisen vuoden,
koska en pystynyt aloittamaan koulua niin nopeasti toisella puolella Suomea. Aloitin Opiskelun Oamkilla
syksyllä 2008. Sinä syksynä ei aloittanut balettipuolella muita opiskelijoita, joten integroiduin 2.
vuosikurssilaisten ryhmään. Suoritin kursseja väärässä järjestyksessä, 1. opiskeluvuonna kävin läpi 2.
vuosikurssin opinnot, ilman ensimmäisenä vuonna käytyjen peruskurssien tietoja ja taitoja. Minun
toisena opiskeluvuotenani koulussa aloitti uusi balettilaisten ryhmä, joiden kanssa kävin osan
opinnoista. Mutta osan peruskursseista kävin vasta viimeisenä opiskeluvuotenani. Tämän epäloogisen
opiskelujärjestykseni ansiosta oli opiskelu välillä todella todella hankalaa ja vaikeaa. Koulutusohjelman
opetussuunnitelma kun on suunniteltu siten, että kaikki käydään järjestyksessä ja ”normaalissa”
aikataulussa. Opiskelijoita tanssipuolella oli niin vähän, ettei kursseja tarjottu välttämättä joka vuosi, ja
jos jonkun kurssin jätti käymättä sille suunnitellussa aikataulussa, saattoi joutua odottamaan seuraavaa
monta vuotta.
Opiskelu Oamkilla oli antoisaa, mutta rankkaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaikki kurssit mitkä
vaan pystyttiin, suoritettiin käytännön kautta, eli tanssia sai paljon. Aamut alkoivat yleensä klo 8.30
joko yhdellä tai kahdella puolentoista tunnin balettitunnilla. Sen jälkeen oli joko muiden tanssilajien
sivulajitunteja tai kirjallisia aineita kuten pedagogiikkaa. Vierailevia opettajia kävi harva se viikko ja
usein silloin muut kurssit siirrettiin lukujärjestyksestä lähes kokonaan pois ja päivät kuluivat vierailevan
opettajan kurssilla. Ajoittain saattoi olla klo 8.30-16.00 välillä neljä puolentoista tunnin tanssituntia.
Opettajat, niin vakituiset kuin vierailijatkin, olivat Oamkilla ammattitaitoisia ja muutenkin loistavia. He
olivat oman lajinsa asiantuntijoita, antoivat opiskelijoille todella paljon ja vastapalvelukseksi myös
vaativat opiskelijoilta paljon. Ryhmät olivat ainakin balettipuolella niin pienet, että opettaja ja opiskelijat
oppivat tuntemaan toisensa todella hyvin ja henkilökohtaista palautetta sai paljon.
Tanssinopettajakoulutukseen kuuluu Oamkilla kolme opetusharjoittelua, joista ensimmäinen (5op) alkaa
yleensä toisen opiskeluvuoden aikana. Balettilaisille järjestettiin oman lajin opetusta joko Oamk:n
tanssipajan yhteyteen tai tanssikouluihin. Meillä opetusharjoittelu tapahtui siis iltaisin koulun jälkeen.
Monet, kuten minäkin, kävivät tämän lisäksi vielä töissä muualla, jotta olisi varaa vuokraan,
magnesiumiin ja hierontaan silloin tällöin. Toinen opiskeluvuosi oli minulle kaikista rankin, sillä päivät
olin koulussa, illat joko opetusharjoittelussa tai muissa opetustöissä. Silloin tein neljänä päivänä
viikossa 12-13 tuntisen päivän tanssin parissa ja viikonloput menivätkin sitten muiden kouluhommien
parissa.
Kaikista parhaat muistot liittyvät tyttöjen pukuhuoneen ympärille. Se oli tuki ja turva, josta löysi aina
kuuntelijan, sai vertaistukea ja pääsi kuulemaan muiden näkemyksiä. Vaikka meitä oli siellä kymmeniä,
oppi lähikaappien asukit tuntemaan niin hyvin ettei tarvinnut edes aina sanoa mitään ja toinen aisti
mielialan. Muutenkin tanssipuoli oli Oamkilla oma yhteisönsä, joka kulki omia polkujaan ja joilla ainakin
tuntui olevan omat käytännöt ja säännöt. Muiden alojen opiskelijat eivät lakanneet ihmettelemästä sitä
treenivaatekansaa, joka villasukat ja hupparit päällä jonotti ruokalassa.
Nurinkurisesta kurssijärjestyksestä ja luokattomuudestani huolimatta onnistuin suorittamaan kaikki
opintojaksot ja valmistumaan odotetussa neljässä vuodessa. Valmistuin tanssinopettajaksi toukokuussa
2012.
Janna Virtanen
Baletti, 2008 - 2012
”Oamk:n märyiita”
Tässä se taas tulee, maailman monimutkaisin sanahirviö: Oulun seudun
ammattikorkeakoulun kulttuurialan tanssinopettajakoulutuksen showtanssilinja.
Yksinkertaista ei ollut myöskään opiskella siellä, mutta valehtelematta voin väittää viimeisen
neljän vuoden olleen opettavaisinta aikaa tähänastisessa elämässäni. Epävarmasta,
tanssinopettajan ammatista haaveilevasta pikkukaupungin perfektionistista kasvoi ihan oikea
tanssinopettaja, joka tietää kuka on ja mitä haluaa.
Ajatellessani tuota taivalta taaksepäin, valmistuneen tanssinopettajan näkökulmasta, muistan
vain ääripäät kaikesta: huvittavimmat hölmöilyt, kamalimmat lannistumiset, parhaat
koreografiat, rankimmat ja opettavaisimmat kokemukset sekä kannustavimmat opettajat ja
luokkakaverit. Opiskelu oli minulle ääripäästä toiseen seilaamista ja kaikki tunteet
vahvistuivat tuhatkertaisiksi. Sanoessani että opiskelu OAMK:lla oli jatkuvaa kamppailua
itseni kanssa, en tarkoita sitä lainkaan huonona asiana – sain ja opin niin valtavasti itsestäni,
tanssista ja opettamisesta, etten millään kyennyt sisäistämään kaikkea. Niinhän sitä
sanotaan: uutta oppimista ei voi syntyä jos ei ensin tunnu vaikealta.
Aloittaessani tanssinopettajakoulutuksen olin ehtinyt opiskella vuoden ajan yliopistossa ja
tottunut tietynlaiseen opiskelurytmiin – paljon itsenäistä työtä, kirjallisia tuotoksia ja
epäsäännöllinen lukujärjestys. OAMK:n kasista neljään- lukujärjestys säikäytti minut ja
muistan noituneeni opiskelutyyliä useaan otteeseen ”ala-aste-meiningiksi”. No, täytyy
sanoa että yliopistolla esseitä raapustaessani kaipaan välillä balettitangon ääreen ja kasista
neljään ei tunnu yhtään hassummalta idealta.
Sain koulutuksesta elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa riideltiin, halattiin, naurettiin ja itkettiin.
Niin ja tanssittiin. Kun laitetaan kymmenen äänekästä taiteilijasielua yhteen läjään neljäksi
vuodeksi, ei vastoinkäymisiltä millään voi välttyä. Itse kuitenkin muistelen jokaista
luokkakaveriani lämmöllä ja olen varmasti oppinut jokaiselta jotakin. Luokkamme koostui
poikkeuksellisesti niin katutanssien, nykytanssin, showtanssin kuin disconkin edustajista ja
oli mielenkiintoista seurata luokkakavereideni kasvamista tanssin maailmassa – discotytöstä
tulikin mielettömän uskottava tanssiteatteritaiteilija, showtanssijasta tankotanssin
uranuurtaja, street- tytöstä upea nykytanssija, jopa kolmesta oman tanssikoulunsa perustaja
ja yhdestä onnellinen äiti. Minusta taas tuli minä, joka on suurempi saavutus kuin mihin olisin
koskaan uskaltanut pyrkiä.
Tämä varmasti selittää hyvin tanssinopettajakoulutuksen kokonaisvaltaisuutta ja sitä, että
sinne ei mennä pänttäämään teoriaa opettamisesta tai opettelemaan jazzkävelyä – sinne
mennään löytämään oma tiensä ja oppimaan itsestään ja muista. Sivutuotoksena saa olla
mukana useissa produktioissa, harjoitella tanssinopettamista kouluissa ja päiväkodeissa sekä
ammentaa kokemusta lukemattomista tanssilajeista ja –tyyleistä. Palkintona tästä neljän
vuoden mittaisesta tutkimusmatkasta saan ylpeänä kantaa kainalossani tanssinopettaja
(AMK)- todistusta.
Kiitos luokkakaverit ja opettajat.
Mari Numminen
Showtanssi, 2008-2013
Linjaloikkaus
Olen tanssitaustaltani täysverinen paritanssija, nuoruuteni tanssin pääasiassa vakio- ja
latinalaistansseja. Jo ennen koulutukseen pääsyä olin suorittanut Suomen
Tanssinopettajainliiton ammattilaistutkinnon kilpatansseissa sekä kansainvälisen lajiliitto
International Dance Teachers Associationin ammattilaistutkinnot sekä vakioissa että
lattareissa. Olen myös opettanut paritansseja 16-vuotiaasta ja toiminut vuoden
täyspäiväisenä tanssinopettajan Tampereella. Pääsin sisälle seuratanssin
suuntautumisvaihtoehtoon ja aloitin opiskeluni OAMK:ssa vuonna 2009. Ensimmäisen
vuoteni opiskelin päälajinani paritansseja, mikä pitää sisällään kilpa- ja seuratanssit sekä
rock’n’swing tanssilajit. Paritanssin lisäksi pääsin tanssimaan monia itselleni uusia lajeja,
kuten balettia, showtanssia ja nykytanssia. Yksilölajit alkoivat ensimmäisen vuoden
aikana kiinnostaa yhä enemmän ja keväällä 2010 päätinkin hakea yhteishaussa
linjavaihtoa showtanssin puolelle. Linjavaihto suuntautumisvaihtoehdolta toiselle ei ole
pelkkä yksinkertainen paperiprosessi vaan opiskelija hakee koulutusohjelmaan
uudestaan pääsykokeen kautta ja todentaa näin osaamisensa myös tällä tanssinalalla.
Aloitin showtanssin opiskeluni uuden, ison ja heterogeenisen, ryhmäni kanssa 2010
syksyllä. Hyppy uuteen ryhmään oli yllättävän helppo, osittain ehkä siksi, että olin jo
ensimmäisellä viikolla jonkin verran mukana ryhmäytymistehtävissä ja siksi, että olin
tavannut kaikki jo pääsykoevaiheessa. Ensimmäisen vuoden ryhmämme haki muotoaan ja
kärsi kuppikuntiin jakautumisesta. Yhdessä ääripäässä oli pitkänlinjan showtanssijat ja
toisessa me muut, joiden tausta oli melko kirjava. Nämä klikit kuitenkin hajosivat ajan
myötä ja nykyään ryhmämme toimii lähes saumattomasti yhteen antaen tilaa toisille ja
toisia kannustaen. Ryhmästämme löytyy osaamista show- ja streettanssilajien kaikilta
osa-alueilta eikä omaa osaamista pelätä jakaa muiden ryhmäläisten kanssa.
Omat opintoni ovat edenneet pääasissa aikataulun mukaan, valmistun kuitenkin puoli
vuotta normaaliajasta jäljessä. Osittain tähän on vaikuttanut linjaloikkaus ja sen
mukanaan tuomat ongelmat eri opintosuunnitelmien ja -suoritusten yhdistämisen kanssa,
mutta puolen vuoden vaihto Thaimaassa ei myöskään kiihdyttänyt opintojeni etenemistä.
Vaihto Thaimaahan ja puolen vuoden tanssimattomuus teki todella hyvää ja kasvatti
opiskelumotivaatiotani hurjasti. Kehotan myös muita tanssialan opiskelijoita
harkitsemaan vaihtoa jossain muualla kuin tanssin parissa. Tänä aikana kerkesin
selventää itselleni, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä ja minkälaisena tanssialan
toimijana itseni näen.
Linjaloikkaus on osaltani onnistunut erittäin hyvin, opintosuunnitelmat on saatu
yhdistettyä kohtuu luontevasti ja ongelmista on selvitty keskustelemalla. Linjan vaihto
vaatii opiskelijalta itseltään paljon aktiivisuutta opintoasioiden hoidossa ja opiskelijan
tulee itse olla kartalla opintojensa etenemisestä. Tanssipuolen henkilökunta on kuitenkin
opintoasioissa erittäin yhteistyöhaluisia ja kaikki on toistaiseksi sujunut ilman suuria
ongelmia.
Marjukka Koivuniemi
Showtanssi, 2009-2014
Vaihtoehdoistani ensimmäinen ja ainut
Opiskelin Oulun seudun ammattikorkeakoulussa tanssinopettajaksi
klassisen baletin suuntautumisvaihtoehdossa. Hain kouluun, sillä
tuntui, että työnhauissa koulusta valmistuminen olisi
merkityksellistä, etenkin kun kyseessä oli baletin opetus. Työn
haussa olin pärjännyt aina hyvin. Olin työllistänyt itseäni
tanssinopettajana vuodesta 2000. Ensin yhden, sitten kaksi ja
lopulta välillä jopa 19 tuntia tanssinopetusta viikossa. Olin
uurastanut työelämässä huomaamattani kahdeksan vuotta tuttujen
ja kollegoideni opiskellessaan itselleen pätevyyden
tanssinopettajaksi. 2009 päätin hakea opiskelemaan. Oulussa
sijaitseva ammattikorkeakoulu oli vaihtoehdoistani ensimmäinen ja
ainut. Klassisen baletin suuntautumisvaihtoehto kiinnosti. Olin
kuullut pelkkää hyvää baletinopetuksen tasosta tässä koulussa.
Matka Ouluun ja kouluun tuntui mielenkiintoiselta. Perheen ja
kodin jättäminen tuntui haasteelta, josta onneksi selvittiin.
Koko kouluaika sujui nopeasti. Haasteen koulussa jaksamiselle
tekivät fyysinen opiskelulaji ja pitkät päivät. Useimmat päivät
alkoivat kello 7 herätyksellä ja loppuivat myöhään keskiyön
paikkeilla. Koulupäivät olivat 8.30–16 väillä. Tämän jälkeen työt
90min-3h. Tuntien suunnittelu matkat koulun, kodin ja työpaikan
välillä sekä koulutehtävät ja tenttiin luvut tuntuivat toisinaan
mahdottomalta. Koiran ulkoilutus tapahtui kolme kertaa päivässä.
Koiran pitäminen Oulussa oli haaste, mutta koira toimi myös
tutustuttajana uuteen kaupunkiin ja korvaamattomana seurana ja
tukena raskaiden viikkojen aikana.
Jo työelämässä olleena, koin opiskelusta saamani opit varmasti
hyvin erilaisena kun luokkatoverini. Sain opiskelun myötä
varmistusta ja vahvistusta omalle ammattitaidolle. Kokemukseni
tanssinopettajana ennen kouluun tuloa tuki omaa opiskeluani.
Minun oli helppo heijastaa omia kokemuksiani ja käytäntöjä
koulussa opetettujen asioiden kanssa. Työelämästä saamani
kokemus, käytäntö ja oppi saivat koulussa konkreettiset käsitteet.
Uskon, että useat koulussa kerrotut ja opetetut asiat saavuttivat
ymmärrykseni luokkatovereitani helpommin, juuri omien
opetuskokemuksieni vuoksi. Tämä on tietysti ymmärrettävää,
mikäli opetuskokemusta ei ollut vielä kertynyt lainkaan ennen
opintojen aloittamista.
Koulutaival oli raskas, mutta myös palkitseva. Juuri opinnäytetyön
palauttaneena opiskelu Oamk:lla tuntuu edelleen hyvältä
ratkaisulta, jos ei jopa paremmalta kun lähtiessä. Uusia ideoita ja
vahvemman ammattitaidon puitteissa on mukava mennä taas
vakituiseen työelämään. Minulla opiskelusta jäi hyvät elinikäiset
muistot ja koulutovereista läheiset ystävät.
Tiia Nyyssönen
Baletti 2009-2013
Harvemmin tämä opiskelulta tuntuu
Olen 28-vuotias mies ja lähdin vuonna 2010 toteuttamaan unelmaani
Oulun seudun ammattikorkeakouluun, opiskelemaan tanssinopettajaksi,
sv. showtanssi. Opiskelen nyt 3. eli, toiseksiviimeistä vuottani.
Opiskelu OAMKissa on ollut monipuolistaa, antoisaa ja haastavaa sekä
fyysisesti että henkisesti. Olen opiskelun aikana avautunut ja kasvanut
ihmisenä todella paljon. Koulu on on ollut paljon muutakin kuin
pelkästään tutkinnon suorittamista, tähtäimenä valmistuminen ja ammatin
saaminen. Kyseessä onkin varsinainen elämän koulu.
Tutkintonimike, tanssinopettaja, jo kertookin että koulun käynti ei
todellakaan ole koulun penkin kuluttamista - tanssia saa ja paljon!
Olen kokenut hienoja hetkiä huippuopettajien johdolla, perheeksi
hitsautuneen luokan säestämänä. Olen päässyt kilpailemaan suomen
mestaruus -tasolla ja tekemään tanssijantyötä Oulun kaupungin
teatterissa ja muissa produktioissa, alansa ammattilaisten kanssa.
Verkostoitumismahdollisuudetkin ovat erinomaiset. Tanssinpuoli on pieni
ja tiivis kulttuurialanyksikössä. On hienoa kun tuntee kaikki tanssipuolen
opiskelijat ja opettajat. Henkinentuki on lähellä.
Opetus tanssin puolella on laadukasta ja vierailevat opettajat ovat alansa
konkareita. Ainoa miinus puoli tanssiharjoittelussa on toisinaan sen
kausiluontoisuus. Showtanssin puoli on vielä lapsen kengissä ja
kehitysvaiheessa. Pää- ja sivulajiopinnot saattavat olla hyvinkin tiiviitä
jaksoja, eivätkä ne aina jakaudu tasaiseti koko vuodelle. Se olisi
kuitenkin tärkeää tanssijana kehittymisen kannalta.
Olen tosin mennyt tanssiteknisesti koulun aikana erittäin paljon
eteenpäin
Hienoa täällä opikelussa on myös se, että harvemmin tämä opiskelulta
tuntuu.
Manu Uimi
Showtanssi, 2010-2014
Opin eniten itsestäni
Aloitin tanssinopettaja opintoni Oamkissa, showtanssin suuntautumisvaihtoehdossa syksyllä
2008. Kaikki oli uutta, kaupunki, ympäristö, uudet ihmiset ja koulu. Alku tuntui takkuiselta,
mutta sitten kun ajatukseen tottui siitä, että ”minä asun ja opiskelen nyt täällä”, alkoi kaikki
edetä paremmin.
Opiskelupaikkana Oamk oli mukava, virkistävä ja värikäs. Mitä tuli tanssinopetukseen ja
tanssinopiskeluun? No, päivät olivat täynnä tanssia, teoriaa ja didaktiikkaa. Tanssinopetus
Oamkissa oli hyvää, mutta kehitettävää on. Vierailevia opettajia kävi useasti. Vierailijoiden
määrä mielestäni koulussa oli riittävä, sillä saimme tehdä välillä erilaisia juttuja eri opettajien
ja persoonien johdolla. Produktioiden tekeminen oli myös opettavainen kokemus, erilaiset
työskentelytavat ja koreografioiminen antoi paljolti näkemyksiä ja näkökulmia. Oppitunneilla
taas pintaraapaistiin paljon eri tanssilajeja, tekniikoita ja opetustapoja joista ei juurikaan
syvemmälle päästy, jonka näen hieman kielteisenä asiana. Jos kokonaisuuksiin olisi
paneuduttu ja niitä olisi rakennettu yhteen, täydentämään toinen toistaan, sekä annettu
yksilöllisempää opetusta/ohjausta ja kannustusta yksilön tarpeet huomioiden, olisi varmasti
asioista saanut enemmän irti. Eniten hermojen kiristystä itselleni aiheutti säännöllisyyden
puute treenitunneissa ja tietynlainen järjestelmällisyyden puute. Tällä tarkoitan sitä, että ei
ollut varsinaisesti mitään tiettyä aikaa jolloin tietty tunti olisi, vaan tunnit oli ripoteltu sinne
ja tänne. Tämä saattoi johtua siitä, että lajitarjonta showtanssin suuntautumisvaihtoehdossa
oli niin laaja tai henkilökunnan aikatauluista. Kaikilla asioilla on puolensa. Käytimme myös
paljon aikaa opiskeluiden aikana määrittelylle, mitä on showtanssi? Onko se taidetta, voiko
se olla taidetta? Oma henkilökohtainen näkemykseni määrittelylle koulutuksen aikana eteni
siihen, että kaikkea ei tarvitse määritellä, eikä kategorisoida. Se on juuri sitä, mitä sinä itse
haluat sen olevan ja mitä sinä teet.
Meidän vuosikurssimme aikana asiat olivat huomattavasti paremmin, kuin meitä edellisen
vuosikurssin aikana. Asiat kehittyivät pikku hiljaa parempaan suuntaan, askel askeleelta.
Haluan uskoa siihen, että Oamk on tulevaisuudessa kehittyvä ja oman osaamisensa ”
huippu”. Koulussa on paljon potentiaalia. Tekijöitä ja ammattilaisia tarvitaan. Eri
suuntautumisvaihtoehdot tanssinopettajan koulutuksessa ovat hyvä satsaus ja voimavara,
opiskelijat saavat eri lajien kokemuksia sekä tietoa ja taitoa, se antaa myös eri
suuntautumisvaihtoehtojen opiskelijoiden tulla yhteen ja jakaa osaamista laajemmin.
Valmistuin tanssinopettajaksi showtanssin suuntautumisvaihtoehdosta 2012. Tällä hetkellä
työskentelen tanssinopettajana Kuopiossa, jossa olen voinut hyödyntää oppejani
tanssinopettajakoulutuksesta ja eri tanssilajeista. Tärkeimpänä pidän oman persoonani ja
opettamisen yhdistämistä, oman osaamiseni ja tyylini kautta opettajana ja kasvattajana.
Kaiken kaikkiaan, Oamk oli minulle juuri oikea paikka opiskella. Opin neljän vuoden
aikana eniten itsestäni, sain pysyvät ystävyyssuhteet ja kasvoin ihmisenä. Tanssi ja
opettaminen ovat minulle todella tärkeitä asioita, joita ilman en tietäisi mitä tekisin.
Matti Timonen
Showtanssi, 2008-2012
Alun perin en ole koskaan ajatellut että
voisin toimia tanssinopettajana. Olen
lähinnä ahdistunut ajatuksesta. Päätin
kuitenkin hakea, että tietäisin mitä
oikeasti asiasta ajattelen, sillä en ollut
juurikaan opettanut tanssia ennen
koulutuksen alkamista. Olin vain
tanssinut itse. Hakupäivän aamu koitti
ja menin pelko pyllyssä paikan päälle.
Kävikin niin että löysin ihan uuden
puolen tanssista mitä en ollut aiemmin
osannut ajatellakaan! Heinäkuussa tuli
tieto että pääsin kouluun sisään ja siitä
se sitten lähti!
Löysin tanssista uuden puolen
Koulun aloittaminen muutti elämäni suunnan täysin. Opintojen aikana olen löytänyt itsestäni
pedagogin, joka on kyllä aina minussa asunut. Pedagogiset aineet ovat vieneet minua koko
opiskelun ajan ja olenkin kaivautunut kirjaston kirjoihin ihan uudella tavalla. Opetin ensimmäisen
vuoden iltatöinä kasariaerobicia ja pilatesta. Vasta toisena vuonna aloitin tanssin opettamisen
lisänä jumppahommille ja tajusin kuinka paljon oikeasti nautinkaan tanssin opettamisesta. Tänä
kolmantena vuonna olen opettanut viittä ryhmää ja opetustunteja on karttunut 14x45minuuttia
viikkoon! Huhhuh sanon minä. Hieman liikaa töitä opintojen ohelle, mutta hyvin olen saanut
puskettua kouluhommat ja työt kunnialla läpi. Hyvällä vauhdilla ovat opinnot edenneet ja töitä
tehdessähän olen suorittanut harjoitteluani.
Tietty ei tässä vielä kaikki. Tanssijana olen kehittynyt huimasti. Pedagoginen ajattelu on
syventänyt osaamistani tanssijana ja olenkin voinut tehdä itseisarviota ihan uudella tavalla. Olen
ottanut haltuun uusia lajeja tässä kolmen vuoden aikana. Oma taustani baletissa on kullan arvoinen
ja siitä onkin ollut huomattavasti apua uusien lajien opettelussa. Tämän hetkiset lempparilajini
disco dance ja lattareista rumba ja samba! Uujea!
Nyt olen muuttamassa Helsinkiin viimeseksi vuodeksi tekemään tanssinopettajan töitä. Samalla
teen opinnäytetyötäni ja treenaan itse tanssijana. Hieman hinkuisin katutanssitunneille. Suuntaankin
erinäisille workshopeille ja tiiviskursseille ensi vuoden aikana, sekä menen säännöllisesti
tanssijoiden aamutunneille.
Oulun seudun ammattikorkeakoulu on kannustanut minua löytämään oman itsenäisen tyylini ja
kehittämään itseäni niin tanssinopettajana kuin tanssijanakin.
Saara-Elinan Partanen
Showtanssi, 2010-2014
Ymmärrys?
Oma opiskeluaikani sijoittui vuosiin 2006-2011. Luokka oli tiivis ja eloisa ja koen, että
tuo aika on jäänyt meidän kaikkien mieleen valoisana ja energisenä nimenomaan loistavan
ryhmän ansiosta. Myös opettajakunta oli asiansa osaavaa ja paneutunutta ja erityisen
hienoina tyyppeinä jäivät mieleen mm. Outi Martikainen, Petri Kauppinen ja Heli Kuula.
Hakeuduin koulutukseen alun perin sisäisestä tarpeesta tanssia. En sinänsä ollut juurikaan
perillä opintojen sisällöstä, niin kuin ei varmaankaan ollut myöskään koulutusohjelma, sillä
luokkamme oli ensimmäinen laatuaan. Tanssihistoriani rajautui tuolloin showtanssin
maailmaan. Olin harrastanut tanssia Rovaniemellä sekä Jyväskylässä ja perehtynyt hieman
showlajien tekniikkaan sekä katutansseihin. Näiden lajien puitteissa jatkui sitten sujuvasti
myös opintoputki. Koulutus antaa hyvät valmiudet selviytyä kaupallisen tanssimaailman
vaateista: monenkirjavien tuntien suunnittelusta, alkeistekniikan opettamisesta ja
showtanssikoreografioiden työstämisestä. Teknisesti lahjakas luokkamme kehittyi neljän
vuoden aikana mielestäni myös tanssillisesti melkoisesti, mutta ymmärrys tanssin
kentästä ja perustavasta tanssin roolista taiteena jäi kuitenkin auttamatta puuttumaan.
Showtanssinimike tähtää hyvin kapean tanssikentän siivun hallitsemiseen.
Nimike sinänsä on mielestäni keinotekoinen kaupallinen konstruktio, jonka
ammatillistaminen on kyseenalaista. Histroriallisuuden puute ja asioihin
syventymättömyys näkyi ainakin omalta osaltani ajattelun kehittymättömyytenä ja
rakenteellistumisena tiettyihin struktuureihin. Vaikka kyseessä onkin
opettajakoulutusohjelma, mielestäni tulisi silti olla äärimmäisen selkeää myös se, mihin
tanssiin kouluttamisella ylipäätään tähdätään. Muutaman minuutin mittaiset kisanumerot ,
laivashowt ja yökerhokeikat eivät mielestäni voi olla ammattikorkeakoulusta valmistuvan
tanssinopettajan opetuksen tavoite. Showtanssi, jonka hatara historia pohjaa kuitenkin
juuri tällaiseen ammatilliseen kuvaan, ei voi sellaisenaan rakentaa vakuuttavasti
muunlaista ammatti-identiteettiä. Osittain minusta tuntuu, että olemme olleet
vakiinnuttamassa ja faktuaalisestikin kirjoittamassakin muutaman viihdealan ihmisen
historiaa ja pönkittämässä koulutuksen toteutumisen myötä muutamia kimmaltelevia egoja.
Vankemman pohjan koulutus olisi saanut keskittymällä selkeästi esimerkiksi musikaali- ,
jazz- ja nykytanssikenttien elävään kulttuuriin.
Maailma arvottaa ihmisiä melkoisesti tutkintonimikkeen perusteella. Se on
tietysti turhaa, ja itse aionkin arvan kerran nostettuani juuri tästä syystä esiintyä
jatkossakin nimenomaan showtanssijana. Sisällöttömyytensä takia nimike ei kuitenkaan
ole sinällään eduksi laajennetuilla työmarkkinoilla, showtanssikoulujen tuolla puolen.
Tällä hetkellä en työskentele tanssinopettajana. Haen edelleen koulutusta ja oppia
tanssin kentältä erilaisten kurssian avulla ja työskentelen tanssijana erilaisissa
projekteissa. Lisäksi aloittelen harrastemielessä uusia opintoja Helsingin yliopiston
käytännöllisen filosofian laitoksella. Merkityksien metsästäminen jatkuu ja varmasti
joskus palaan myös opettajan arkeen, kunhan olen ensin selvittänyt itselleni sen, mitä
oppilaille tulee opettaa ja mihin maailmaan heitä tulee valmistaa.
Taru Miettinen
Showtanssi, 2006-2011
Kannattaako AMKssa opettaa ihmisiä
harrastamaan?
Aloitin opiskeluni OAMKissa syksyllä 2006, jonne minut oli hyväksytty suoraan lukiosta.
Tämä tiesi urbaanille helsinkiläistytölle ja kansainvälisen lukion kasvatille hyppyä aivan
erilaiseen maailmaan ja jopa erilaiseen mielenmaisemaan kuin missä olin kasvanut.
Kulttuurisokki oli aikamoinen ja ensimmäinen opiskeluvuosi rankka.
Olen jälkikäteen pohdiskellut, olisiko minun ollut parempi hakea kouluun vasta vähän
vanhempana. Olin nimittäin hyvin naiivi ajatuksissani ja ymmärryksessäni. En omannut
juurikaan kokemusta "showtanssi"maailmasta, enkä tiennyt juuri mitään opettamisesta
tai tanssimisesta ammattina. Mielikuvani eivät vastanneet todellisuutta, eivät myöskään
odotukseni. Hieman vanhemapana ja kokeneempana olisin ehkä osannut ottaa paremmin
hyödyn irti opetuksesta. Toisaalta, nyt minulle tarjottiin mieluisa kasvuympäristö, jossa
opin opettamaan, opin itsestäni ja - mikä tärkeintä - solmin läheisiä ystävyyssuhteita.
Sain avaimet ammattitaitoni rakentamiseen ja sen kautta rakentui myös arvostukseni
omaa työtäni ja koulutustani kohtaan. Ammatillinen arvostukseni.
Kolme vuotta valmistumiseni jälkeen moni niistä asioista, jotka koulussa tuntuivat
tärkeiltä ja kyseenalaistemisen arvoisilta, ovat unohtuneet. Päällimmäiseksi ovat jääneet
hyvät muistot mahtavasta luokkahengestä ja yhdessä koetuista ja toteutetuista
härvellyksistä. Kun mietin mitä ja missä olen opettanut valmistumiseni jälkeen, alan
myös huomata asioita, joita olisin ammatissani tarvinnut ja mitä olisin voinut koulusta
saada. Myös osa käsittelemistäni asioista ovat ehkä jo muuttuneet.
Minulle on jäänyt elävästi mieleen erään opettajan painokkaat sanat heti ensimmäisenä
koulupäivänä: "Tämä ei ole tanssijakoulutus, vaan opettajakoulutus." Ymmärrettävää
sinänsä, että halutaan tähdentää nuorille opiskelijoille koulutuksen perimmäinen päämärä,
mutta itse koen olevani ennen kaikkea taidekasvattaja. Muutenhan voisin käydä
muutaman kuukauden zumba- ohjaajan koulutuksen ja opettaa liikefraaseja nitomalla
liikkeet yhteen putkeen. Siksi on huomionarvoista, että vaikka opiskellaan opettajiksi, ei
heitetä omaa taiteellisuutta, luovuutta ja omaa taitelijaidentiteettiä pois. Sen
jalostaminen ei ole ensisijainen tähtäin koulutuksessa, mutta auttaa työelämässä. Jos ei
ole mitään itsestä kumpuavaa näkemystä, jota tarjota oppilaille opetuksessa ja josta
ammentaa omaa jaksamista, turhautuu työhön hyvin nopeasti. Lisäksi tyhjien
liikeharjoitusten toistamiseen kyllästyvät myös oppilaat. Eli maksavat asiakkaasi.
Ensimmäinen varsinainen kritiikkini osuu ainevalintoihin. Ymmärrän, että ensimmäisenä
showtanssin vuosikurssina meille oli varmasti vaikeaa rakentaa opintokokonaisuutta, joka
olisi kattavasti vastannut käsitettä showtanssi. Eihän tuollaista käsitettä koulutuksellisessa
mielessä vielä ollut. Jälkeenpäin mietittynä muistan, että meillä oli suuri määrä lajeja hip
hopista kansantanssiin eikä tunteja ollut säännöllisesti, vaan ripoteltuna pitki vuotta. Oman
opetuskokemukseni pohjalta kyseenalaistan erityisesti kansantanssin, seuratanssin ja
kilpatanssin opinnot.
Muun muassa kilpatanssitunteja meille perusteltiin "työllistymisen kannalta tärkeänä
osaamisalueena". Tietääkseni kukaan luokkalaisistamme ei ole opettanut kilpatanssia -
ellei henkilöllä ole ollut jo valmiiksi kilpatanssitaustaa ja -osaamista omasta
harrastustaustasta. Itse en ole hyötynyt koulun jälkeen näistä opinnoista, en edes
satunnaisina sijaisuuksina. Käydessäni omaksi huvikseni salsaamassa, joka sekin on
sattumanvaraista, ovat kilpatanssiopinnot antaneet hyvää pohjaa. Mutta kannattaako
AMKssa opettaa ihmisiä harrastamaan?
Samaa on sanottava kansantanssista. Opinnot tosin olivat viihdyttäviä, laulaminen ja tanhuaminen
on hauskaa ja syventää oman kulttuurin ja omien juurien tuntemusta, muttei auta työelämässä. Ei
myöskään seuratanssi. Itse olisin mielummin käyttänyt nämä arvokkaat opintopisteet esimerkiksi
balettiin, nykytanssiin, hip hopiin tai muihin oman lajin opintoihin. Erityisesti baletti tarjoaa niin
kokonaisvaltaista kehonhallintaa ja hienosyistä teknistä osaamista, että siitä on hyötyä lähes lajissa
kuin lajissa. Tällä hetkellä opetan nyky- ja showtanssia, joten minulle olisi tarpeellisempaa osata
tehdä, näyttää ja selittää jäsennellysti ja puhtaasti esimerkiksi develope ja plie tekniikkaa.
Tiettyjen pakollisten opintomäärien jälkeen osa opinnoista voitaisiin muuttaa valinnaisiksi. Mitä
vaikeammista teknisistä asioista on kyse, sitä paremmin opettajan tulee hallita ne itse. Tällöin ne
voi sisäistetysti selittää oppilaille ja osaa tehdä olennaiset korjaukset.
Tänä vuonna olen myös huomannut kaipaavani enemmän ymmärrystä koreografiasta ja liikkeestä.
Syvempää analyysiä liikkumisesta. Henkinen ja taiteellinen kavu jätettiin omille harteille
kouluaikana. Työ on tehtävä itse, mutta herkässä iässä ja herkässä vaiheessa olevat opiskelijat
tarvitsevat mentorointia. Syvällisempi ymmärrys tanssista, sen merkityksestä maailmassa,
kulttuurissa, historiassa ja itsessä ja liikeanalyysin puute näkyvät työssä omana puutteellisena
antina oppilaille. Varsinkin nyt, kun Dance, pakko tanssia ja TTK formaatit jyräävät ja oppilaat
perustavat ymmärryksensä näkemälleen, korostuu vastuullisen, ammattitaitoisen ja
kyseenalaistavan tanssikasvattajan rooli. Henkinen ilmapiiri koulussa ei ohjannut ymmärtämään
tanssia syvällisellä tasolla. Monissa asioissa uitiin pinnalla. Tämänkaltainen ja erityisesti
koreografian opetus auttaisi myös luomaan parempia oppilasnäytös- ja (jos niitä tekee)
kisakoreografioita. Ettei tehtäisi enää enempää aivotonta showtanssia, jossa on nättejä liikkeitä
ketjussa ja nimellinen teema, vaan oikeasti merkityksellisiä, oppilaille uusia maailmoja ja
näkemyksiä tarjoavia ja ymmärrystä avartavia biisejä. Todella keskityttäisiin ja syvennyttäisiin
yhden teeman ja aihion äärelle. Yritettäisiin mehustaa ja jalostaa siitä kaikki irti. Tällä tavalla oppisi
myös omissa koreografioissa tekemään saman. Vaikka kyse olisikin vain kolmesta minuutista
kevätnäytöksessä. Ne ovat oppilaille tanssivuoden tärkeimmät kolme minuuttia.
Moni entisistä luokkakavereistani - minä mukaan lukien - on mukana valmentamassa tai
ohjaamassa EK- luokkia, kisaryhmiä tms. Juuri näiden luokkien ja tulevien ammattilaisten täytyy
osata ymmärtää tanssin syvempi merkitys, eikä ihastella vain korkeita jalanheittoja.
Tämä linkittyy myös osaksi OAMKin kulttuuri-ilmapiiriä. Mitä on tekniikka? Miten sitä opetetaan?
Miten voidaan vaatia oppilailta tiettyjä asioita (rivien välistä arvottamalla), jos niitä ei koskaan
opeteta koulussa. Jos arvostetaan triplapiruetteja ja korkeita jalkoja ja hyppyjä, pitää oman lajin
tunneilla oppia muutakin kuin jazzwalkeja, isolaatioita ja pas de bourre yhdistelmiä. Plie- ja
tenduharjoituksista on hyvä alkaa. Tekniikkaa on monenlaista ja myös kehonkieli ja oman
kehonkielen ja oman tyylin löytäminen ja jalostaminen on omanlaisensa tekniikka. Opetuksen tulee
olla ammattimaista, jotta voidaan kouluttaa aina seuraava, vähän parempien ammattilaisten
sukupolvi.
Viimeisenä voisi vielä sanoa, että esimerkiksi sopimukset, TES, tuet, apurahat, liitto ja sen
jäsenyys yms opetukseen liittyvä virallinen puoli olisi hyvä käydä koulussa läpi, jotta osaa pitää
puolensa neuvotteluissa.
Taru Aho
Showtanssi, 2006-2010
Rytmitetty sydämellä
Kuvat: Ilkka Karjalainen
Vapaus –esityksen ensi-illasta 24. toukokuuta 2013
Koreografia: Pirita Tuisku
Perustin 1.6.2012 yrityksen nimeltä Cross Move Compäny (CMC).
Suurempiin sääppäisiin ästuin 1.7.2013 jä nyt Cross Move Compäny
on lääjä yhteiso , jossä keskitytä ä n tänssinopetukseen, tänssin
merkitykseen kulttuurisenä ilmio nä sekä eri
kehonhuoltomenetelmiin. Tävoitteenä on ihmisen
kokonäisvältäinen hyvinvointi jä opettäminen. Cross Move Compäny
on käsvänut vuodessä päljon jä lääjennustä on luvässä heti vuoden
jä lkeen. Käiken muutoksen keskellä olen hyvin iloinen, että perustin
yrityksen vuosi sitten jä jä nnityksellä odotän mitä käikkeä tulee
vielä täpähtumään.
Yrityksen perustushetkellä pohdin jo sämojä kysymyksiä kuin
nytkin: Titteli? Kulttuuriälän yrittä minen, ärvot jä tyo n merkitys?
Kuinkä lo ytä ä kultäinen linjä treenin, sosiäälisen elä mä n jä tyo n
vä lillä ? Kuinkä erottää tyo väpää-äjästä jä onko se ikinä
mähdollistä? Miksi tä mä urävälintä?
Pienenä olin sänonut ä idille, että isonä minustä tulee
tänssinopettäjä jä minullä on omä tänssipäikkä täi sitten älän
lentoemä nnä ksi. Sämoihin äikoihin myo s sukuläiset nimittivä t
minuä omän polun kulkijäksi. Toisäältä siis käikki merkit
yrittä jyydestä ovät nä kyneet jo värhäin jä en ihmettele
urävälintääni. Olen iloinen CMC:n perustämispä ä to ksestä ni jä
onnellinen, kuinkä päljon hienojä ihmisiä yhteiso o mme on lo ytä nyt.
Energiä tunneillä on äinä huipputäsoä! Olen äinä ollut siis
mä ä rä tietoinen jä tä ysillä myo s teen, kun jotäin pä ä tä n. Se onkin
ehkä suurin syy mikä johti tä llä tielle. Koen lo ytä neeni omän
päikkäni CMC:n perustämisen myo tä . Tänssi jä monipuolinen
liikuntä on äinä ollut osä elä mä ä ni jä lopultä tä stä käikestä on tullut
tyo ni. Juuri sen vuoksi onkin hänkälä erottää, mikä on väpää-äikää
jä mikä tyo tä , kun kumpikään ei sulje pois toistä.
Vuosi sitten tein lopullisen pä ä to ksen, että on kokeiltävä omää
visiotä jä kätsottävä, mihin se vie. Ottää riskejä jä elä ä hetkessä ,
uskältää tehdä sitä , mikä tuntuu hyvä ltä . Tä mä n vuoksi en
myo skä ä n häluä sänoä oleväni väin yrittä jä jä yhteiso mme
perustäjä, en itse pidä tietynläisestä leimä otsään -tyylistä . Häluän
pitä ä itselleni tien äuki. Tä llä hetkellä teen pitkä ä pä ivä ä , otän
riskejä , täsäpäinoilen tyo n jä väpää-äjän vä lillä , toteutän hääveitäni,
unelmiäni sekä visioitäni. Tä tä häluän nyt tä llä hetkellä tehdä , koen
oleväni täiteentekijä jä liikunnän välmentäjä. Jä nä htä vä ksi jä ä mitä
sitten myo hemmin olen. Kun minultä on kysytty titteliä , olen
miettinyt, miksi tä ytyisi ollä joku titteli? En koe sen olevän tä rkein
osä omässä tyo ssä ä n. Vuosi on kuitenkin opettänut, mitä on ollä
tä yspä ivä isesti kulttuuriälän yrittä jä , väikkä pienyrittä jä nä olen
ollut jo vuodestä 2009 lä htien.
Tänssi, liike, liikuntä, hyvinvointi. Käikki ovät äsioitä, jotkä ovät
yhteydessä toisiinsä. Häluän tyo ssä ni nä hdä jä kokeä
kokonäisuuden. Tänssissä minuä kiehtoo hä mmennys, omät räjät jä
niiden rikkominen, kehon jä mielen yhteys sekä ilmäisun
monimuotoisuus. Jä kuinkä tä mä käikki on lä snä käikessä
liikunnässä. Häluän pitä ä itsestä ni kuin myo s äsiäkkäistäni huoltä
kokonäisvältäisesti. Tä mä käikki johti tänssillisen jä liikunnällisen
yhteiso n perustämiseen jä on perustänä yhteiso n kehityksessä .
Tänssi on äntänut minulle päljon jä nyt häluän äntää tänssille sekä
jäkää käiken kokemäni äsiäkkäilleni. Siksi olemme yhteiso , emmekä
pelkkä tänssikoulu täi liikuntäkeskus.
Täsäpäinoilen yrittä misen, opettämisen, välmennuksen,
koreogräfioinnin jä elä misen vä lillä . Vuosi on opettänut päljon,
muttä päljon tyo tä on vielä edessä täsäpäinoilun känssä. Käiken
tä ytyy lä hteä sydä mestä - silloin se on äitoä. En väin ikinä häluä, että
se pälo sämmuu sydä mestä . Tä mä n vuoksi tä ytyy jätkää
täsäpäinoiluä jä lo ytä ä kultäinen keskitie tyo n jä muun elä mä n
vä lillä .
Piritä Tuisku
NORMIPÄIVÄ
Tarina tavallisesta koulupäivästä!
Streetdancea, nykytanssia, ja nykybalettia.
Siinä on juoni!
Raukkautta, ystävyyttä, suvaitsevaisuutta!
Loppupeleissä yhdessä ollaan vahvoja!
That’s it!
Normi päivä oli teos joka toteuteettiin nuorten ehdoilla,
missä he pääsivät tutustumaan ammattimaisen
tanssiproduktion tekemiseen ja esittämiseen. Ryhmä
muodostui eri tanssikoulujen ja lajien taitajista. Yksi
päätavoitteista olikin haastaa nuoret omien rajojen
ulkopuolelle tanssimalla vieraita lajeja kuten nykytanssia,
hip hoppia ja nykybalettia. Kaikki pääsivät esittämään
vahvuuksiaan mutta samalla opittiin uusia taitoja. nuorille
annettiin paljon vastauuta omasta tekemisestään niin
tanssillisesti kuin ilmaisullisesti. Kaiken kaikkeaan teos oli
antoisa opimiskokelus niin nuorille tanssiharrastajille kuin
ammattikoreografeille. Koulukiertueet menivät
erinomaisen hyvin ja vastaanotto eri kouluissa oli
positiivista ja innostunutta. Oli nautinnollista katsoa
kuinka esittäjät antoivat kaikkensa täyttäen lavan
nuoruuden energialla ja innokkuudella. Oli ilo ja kunnia
olla mukana toteuttamassa projektia, mikä vei tanssia myös
niiden koululaisten ulottuville, jotka kokivat
tanssiesityksen ensimmäistä kertaa.
Hanna Appel
Itselleni Normipäivä oli aivan uudenlainen projekti.
Aiemmat koreografiani ovat olleet harrasteryhmille,
ammattiopiskelijoille tai teoksiin, joissa tanssin itse
mukana. Koetanssilla valittu joukko minulle ennestään
tuntemattomia tanssijoita oli tietysti haaste. Vaikka oma
osuuteni oli alustavasti nykybalettia, sitä on lopullisessa
teoksessa aika vähän. Tärkeämpää teoksessa on
kokonaisuus, enkä halunnut itsekään lokeroitua liian
tiukasti lajiin. Varsinkin kun kyseisessä lajissa on vahva
estetiikka ja muoto, joka oli tanssijoille melko vieras.
Niinpä lopputulos on sekoitus jazzia, nykytanssia ja jotain
omaa hengittävää ja virtaavaa liikekieltäni, jossa on
havaittavissa kaksi baletille tyypillistä "arabesque"-liikettä.
Mahtavinta on ollut huomata kuinka tyhjästä kasvaa hieno
teos. Aluksi ei ole mitään. Sitten on palasia. Palaset
loksahtavat kohdalleen. Ne liimataan yhteen äänellä,
kuvalla ja liikkeellä. Ja lopulta myös tanssijat ymmärtävät
eri asioiden, eleiden, ajoitusten, oman roolin ja energian
merkityksen. On myös ollut hienoa seurata miten kollegani
työskentelivät teoksen aikana. Mia on ihanan luova hullu,
joka pistää tuulemaan aina kun on paikalla. Hanna taas on
mukavan rento tyyppi, mutta silti vaativa auktoriteetti. Itse
palloilin mukana tarkkoine muistiinpanoineni. Erilaisuus,
niin tanssiosaamisen kuin luonteidenkin, on todella
rikastuttava voima tällaisissa projekteissa. Toivon, että
pystyn ottamaan palasen Miaa ja Hannaa mukaan omaan
työhöni tulevaisuudessa.
Hanna Sirén
Normipäivä prosessina opetti minulle hyvin paljon itsestäni koreografina ja mukana olleista nuorista. Projektin alkaessa minulla ei ollut hajuakaan kuinka iso työ teoksen tekeminen tulisi olemaan. Joudun opettelemaan käsikirjoittamista, delegointia, lavaohjausta sekä roolihahmo ohjausta ja mikä tärkeintä, oppia tekemään töitä useamman koreografin kanssa.
Ihaninta oli huomata miten nuoret kehittyivät vuoden aikana ryhmänä sekä yksilöinä. He joutuivat menemään omien mukavuusalueittensa ulkopuolelle, jolloin oppimista tapahtui huomattavasti. Erityisesti kehitystä tapahtui lavaläsnäolon ymmärtämisessä ja sen ulottuvuuksista. On hyvin erilaista esiintyä kilpailulavalla paineessa ja epävarmana siitä, kelpaako ja onko tarpeeksi hyvä, kun taas lavalla ydin onkin juuri oman persoonallisuuden esiin tuomisessa ja heittäytymisessä. Suurelle osalle tämän tyyppinen pidempi teos oli ensimmäinen, joten uusia asioita tuli paljon.
Koko projektin ajan nuoret tekivät paljon töitä tutustuakseen toisiinsa ja heistä muodostuikin tiivis, toisiaan tukeva ryhmä. Tämä mielestäni näkyi lavalla ja läsnäolossa. Teoksen tekeminen oli antoisaa varmasti kaikille osapuolille, ainakin itse koin sen hyvin hedelmälliseksi.
Mia Jaatinen
Normipäivä -teoksen tekeminen oli mielestäni todella mielenkiintoista! Oppi paljon uutta esim. näyttelemisestä ja muiden ihmisten kanssa työskentelystä. Teoksen tekeminen oli toisin sanoen, todella antoisaa ja mieluisaa! Myös teoksen esittäminen lavalla on mukavaa ja erilaista.
Terv. Anniina Kumpula (14 v.)
Normi päivä on ollut mahtava uusi kokemus. Keikat kouluilla ja ensi-ilta ovat olleet parasta koko projektissa, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut myös hienoa. Olen erittäin iloinen että saan olla mukana projektissa. Oula Inkeröinen
Normipäivä-teoksen koetansseihin lähdin hetken mieli johteesta. Kuulin koetansseista vasta niitä edeltävänä iltana ja tuntuu oudolta, että ilman niihin ryhtymistä, en olisi tavannut uusia huippuja ihmisiä, keitä olen tavannut tämän prosessin aikana. Tanssinlajeina projektissa ovat streetdance, nykytanssi ja nykybaletti, joista muodostettiin kolme ryhmää. Itse pyrin nykytanssi ryhmään, johon pääsinkin. Kuitenkin kaikki tanssijat ovat prosessin aikana joutuneet astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja päässeet kokeilemaan muitakin, kuin sitä omaa lajia, johon pyrkivät koetansseissa. Teos vaati myös paljon näyttelytaitoja, jonka koin itse pienenä haasteena. Teoksen tarinaan täytyi eläytyä niin vahvasti ja olla siinä omassa roolissaan koko 20 minuutin ajan. Normipäivä prosessi oli antoisa. Kehityin tanssijana sen aikana ja sain uusia ystäviä. Olen saanut kurkata ammattitanssijan elämään, lavalla ja sen ulkopuolella.
Mira Pernu
Normi Päivä on ollut todella hieno kokemus. Sen myötä on tutustunut mahtaviin tyyppeihin ja oppinut paljon uutta, niin tanssijan työstä kuin omasta itsestäänkin.
Inkeri Toppari
Ensi-ilta Teatterikuopalla Haukiputaalla helmikuun 16. 2013.
Koreografia ja ohjaus: Hanna Appel, Mia Jaatinen ja Hanna Sirén
Teos kiersi Oulun kouluja maalis-huhtikuussa 2013 ja sai Uusi Oulu
juhlavuosi rahoitusta.
Kuvat: Ilkka Karjalainen
TULEVAA TANSSIN TEMMELLYSTÄ OULUSSA:
RASKATAN
OUDANCE
H.I.R.V.I.
TANSSIVA JOULUKALENTERI
TEEMALLINEN TANSSIKONSERTTI
Liity
jäsene
ksi ta
i
kannat
usjäse
neksi
http:/
/tanss
ikompp
ania.f
i/
ota-yh
teytta
