27
Kaupunkielämää veden ääressä luonto liikunta lapset kulttuuri 2016

Kaupunkielämää veden ääressä - valkeakoski.fi · velu. Järvillä voi rantautua luonnon-satamiin ja poiketa lähimetsissä tai saarissa. Näissä maisemissa kelpaa liikkua ja

Embed Size (px)

Citation preview

Kaupunkielämää veden ääressä

luonto liikunta

lapset kulttuuri

2016

2

Kaupunki ja kartat s. 38–43 Palvelutarjonta s. 44–51

Valkeakoskella toteutuu suomalainen unelma kaupunkielä-mästä veden äärellä. Kaupunki sijaitsee oivallisesti kannaksella kahden ison veden välissä. Luonto alkaa ihan ovelta, keskus-tan ilmeen luovat kanava ja sen näyttävät riippusillat. Missä muussa kaupungissa pääsee kauppakeskukseen veneellä?

Valkeakoskella voit yhdistää luonnon, liikunnan, lapsiperheen tarpeet ja vertaansa vailla olevan kulttuurielämysten kirjon. Täällä elät kaupungin sykkeessä luonnon helmassa. Kaupun-kikuvassa uusien rakennusten rinnalla tunnelmaa luo paperi- teollisuuden perinne.

Aina lähelläValkeakoskelle on helppo tulla. Se on hyvien yhteyksien varrella, saavuit mistä päin tahansa. Tampereelta ja Hämeen- linnasta ehdit Valkeakoskelle puolessa tunnissa. Helsinki ja Tur-ku ovat 1,5 tunnin päässä.

Tule käymään, asumaan, olemaan ja elämään. Nauti kaupunkielämästä veden äärellä!

Tervetuloa!

3

Suomalainen unelmaViihdy ja virkisty!

Valkeakosken vesimaisemat ja luonto tarjoavat läpi vuoden

tekemistä ja tilaa hengittää.

Perheen kanssa ja ihan itse. Tarjoamme

lapsille ja nuorille turval-lisen ympäristön kasvaa,

oppia ja harrastaa.

Valkeakoski kutsuu aktiiviseen

elämäntapaan, halusitpa liikkua sisällä,

ulkona, kuntoillen tai kilpaillen.

Haluatko tehdä kulttuuria vai kokea kulttuurielämyksiä?

Meillä onnistuu molemmat - tervetuloa

nauttimaan.

LUONTO

s. 4–11

LAPSET

s. 22–25

LIIKUNTA

s. 12–21

KULTTUURI

s. 26–37

Ajan tasalla olevat tiedot esitteen sivuilla esitellyistä kohteista osoitteessa www.valkeakoski.fi

FAKTAA• Asukkaita yli 21 200 • Pinta-ala 372 km2

• Vettä 100 km2

• Kalasääski eli sääksi nimikkoeläin

• Tervaleppä nimikkokasvi

Kun kaupungilla on sata neliö-kilometriä vettä, siitä riittää nautittavaksi jokaiselle.

Valkeakosken kaupunki on syntynyt vesien solmukohtaan. Kosken voima valjastettiin ja ympärille kasvoi kau-punki hyvien kulkureittien varrelle.

Tukit eivät enää ui lauttoina, mutta ei vesiteiden merkitys mihinkään katoa. Matkailu, hyöty, huvi ja harrastukset toimivat veden varassa.

Rakastu siltojen kaupunkiinValkeakosken kanava yhdistää Mallas- ja Vanajaveden. Näyttävät riippusillat ovat kasvaneet kaupungin maamer-kiksi veden ylle. Reippaile kerralla koko keskusta tutuksi: kierrä yli kolme kilo-metriä pitkä Riippusiltojen lenkki!

Venepaikkoja omille ja vierailleVeneilijöille kanava avaa pääsyn sekä etelään että pohjoiseen, Hämeenlin-nan tai Tampereen kauniille reiteille ja Kangasalan kautta Längelmäelle. Poikkea keskustassa vaikka ostoksilla tai yövy Kirkonrannassa ja Lepänkor-van laitureissa. Kanavalla pelaa itsepal-velu. Järvillä voi rantautua luonnon-satamiin ja poiketa lähimetsissä tai saarissa.

Näissä maisemissa kelpaa liikkua ja harrastaa muutenkin. Syksyllä on helppo samoilla lähimetsiin vaikka perheen ja marja- tai sienikopan kanssa.

Retkeile tai risteileTutustu keskiseen Hämeeseen Suo-men kauneimmissa järvimaisemissa. Valkeakoskella kohtaavat Vanajaveden ja Längelmäveden reitit. Sisävesilaiva seilaa Valkeakoskelta Tampereelle ja Hämeenlinnaan uskomattoman upeaa vesireittiä. Suuri selkä tiivistyy välillä väyläksi, joka mutkittelee lähes ranta-laitumia viistäen.

Hopealinjan laivat pysähtyvät Sääks-mäen sillan rannassa ja Visavuoressa Wikströmin taiteilijakodin kohdalla. Aivan Valkeakosken keskustasta teh-dään risteilyjä esimerkiksi Rönnvikin viinitilalle.

5

Luo

nto

Luonto kutsuu Valkeakoskelle

Veneile, melo, risteile, kalasta. Patikoi ja kiipeä korkealle.

Ota omaksesi Valkeakosken moni-ilmeinen luonto.

LUONTO Löydät lisää tietoa risteilyistä esitteen sivulta 45. Voit myös soittaa Valkeakosken matkailuinfoon 040 335 6051.

7

Valkeakosken maantiede on luonut mahtavat olosuhteet niin kilpaurheilijoille kuin luonnosta ja vedestä nauttivalle harrastajalle. Moottorilla pääsee pitkälle, mutta täällä liikutaan myös lihas-ten voimalla. Paikkakunnan soutuharrastuksella on pitkät ja vahvasti elävät perinteet.

MeloenValkeakoskea ympäröivät Vanajaveden ja Mallasveden vesis-töt antavat upeat puitteet melomiselle ja muulle vesillä liik-kumiselle. Helpon Pälkäneveden-Mallasveden reitin meloo päivässä. Kohtuullisen helppoon Längelmäveden reittiin (Längelmävesi–Roine–Mallasvesi–Vanajavesi) voi varata 1–3 päivää. Järvet sijaitsevat samalla tasolla ja niitä yhdistää Kostianvirta.

Mallasveden melojat tarjoaa oppia harrastajille ja järjestää retkiä ja kursseja.

SoutaenLotilanjärven stadion ja sen 1 650 metrin rata tarjoaa maan parhaisiin kuuluvat edellytykset kilpasoudulle. Valkeakosken Vesiveikot on lajin kestomenestyjä. Seuran kirkkain tähti on Veli Lehtelä, jolla on olympiapronssit sekä Melbournesta 1956 että Roomasta neljä vuotta myöhemmin.

KalastellenJokamiehen oikeudet eivät jää haaveiksi Valkeakoskella. Meillä voit aloittaa kalastusharrastuksen melkein koti-ovelta kesät talvet. Onkiminen ja virvelöinti onnistuvat jo ihan kau-pungin keskellä, Apianvirran kävelysiltojen ympärillä. Kalaisat vedet ympäröivät kaupunkia kahta puolen. Talvikeleillä voit vaikka potkutella kelkalla pilkille.

Ota vastaan vesien viesti

Luo

nto

Kalastuslupien myynti:

• Hotelli Waltikka Hakalantie 6 03 577 11 • Sportia-Valkeakoski Liikekeskus Koskikara 045 648 22 22 • Kalastusluvat verkossa eraluvat.fi

Veneiden ja kanoottien vuokraus:

• Apianlahden leirintäalue 040 586 1097 • Ilolan maatila 040 596 8027• Pappilanniemen kurssikeskus 040 744 1598

Rapolanharjun muinaislinnan jäänteet näkyvät yhä 70 metriä korkean sora-harjun päällä. Sinne kannattaa kavuta – pelkkä mahtava maisema palkitsee vaivat.

Kansallisesti merkittäväksi kohteeksi luokiteltua paikkaa käytettiin aikanaan ilmeisesti pakolin-nana. Sitä oli helppo puolustaa, ja väki vetäytyi linnaan pakoon lähestyvää vihollista.

Harjulle johtaa kaksi erillistä polkua, jotka läh-tevät Voipaalan kartanon pihapiiristä ja kuljet-tavat samalla oppitunnille historiaan. Kauniilla harjulla on kaksi luonnonsuojelualuetta ja siellä viihtyy myös harvinaisia kasveja.

Eläydy entiseenRapola on Suomen merkittävimpiä muinais-muistoalueita. Sen pellot, haudat ja uhrikivien kupit kertovat, että täällä asuttiin jo 3 500 vuotta sitten.

Metsähallituksen luontopalvelut kunnos-taa harjua, sen portaita ja rakenteita. Jatkossa myös opastaulut uusitaan. Rapola löytyy Metsähallituksen palvelusta osoitteesta www.luontoon.fi/rapola.

Suomessa on noin sata muinaislinnaa, joista Rapola on laajin. Sen vallin pituus oli aikanaan yli kilometrin. Linna on ollut käytössä noin vuosina 800–1250. Sillä oli oma kaivo ja kaksi sisäänkäyntiä.

Muinaislinnan rinteellä sijaitseva Rapolan kar-tano on presidentti Pehr Evind Svinhufvudin (1861–1944) eli tutummin Ukko-Pekan synty-mäkoti.

Läheisessä Ritvalan kylässä vietetään yhä helluntaisin helkajuhlia. Se on Suomen vanhin perinnejuhla.

9

Luo

ntoKohtaa kauneus harjulla

Sääksmäki ja sen monet kohteet kukkivat kulttuuria. Etelästä tulijalle sillalta avautuu maakunnan kaunein maisema. Sääksmäen nimi juontaa juurensa komeasta petolinnusta ja se tunnettiin jo 1500-luvun puolivälissä. Yli 500-vuotias Sääksmäen kirkko on kesäisin haluttu vihkipaikka.

Lähde luontokävelylle oppaan kanssa! Opastettu kiertokävely Rapolanharjulle, hinnat alk. 50 €/ryhmä/ 1h. Tiedustelut 040 335 6051.

SääksmäkiSääksmäen kirkko

Sääksmäen silta

Visavuori

Rapola ja Voipaala

Päivölä

Tarttila

Huittula

Ritvala

Valkeakosken keskusta 10 km

Luo

nto

11

Voimaudu luonnostaOta itsellesi tilaa ja aikaa. Luon-non apteekki on auki, kun sinulle sopii - tarjolla raikasta ilmaa, vaihtelevat vuodenajat, valoa ja energiaa.

Joskus arjessa jaksamiseen auttavat pienet teot. Kävelylenkki tai pysähty-minen maisemaa ihailemaan voimaan-nuttaa pitkäksi aikaa. Valkeakoskella se on helppoa: luonto on aina lähellä.

Elämyksiä luontopolkujen varrellaHalaa aarnikuusesta energiaa Metti-vuoren luonnonhoitometsässä, jossa puuston keski-ikä on noin 110 vuotta. Seuraa Vallonjärvellä sorsien, pajusirk-kujen ja taivaanvuohien touhuja. Rehevän ranta- ja vesikasvillisuuden suojissa pesii monipuolinen linnusto. Valmarinniemen luontopolun varrella voit nauttia monipuolisesti kulttuurista ja kauniista maisemista.

Jätä stressi avantoonTule Apialle avantoon! Avantouinti kohentaa mielialaa ja parantaa vastus-tuskykyä, ja viimeistään saunan lau-teilla unohtuvat arjen harmitkin.

Kuntoilun merkitystä elämän laa-tuun ei voi liikaa korostaa. Val-keakoskella tämä on ymmärretty poikkeuksellisen hyvin. Se on lii-kuntakaupunki kaikenikäisille.

Kuljet kaupungissa helposti kävellen ja pyörällä kevyen liikenteen väylillä. Liikuntaa varten on rakennettu omat, kaupungissa ja ympäristössä risteilevät ulkoilureitit.

Yli 150 liikuntapaikkaaValkeakoski tarjoaa asukkailleen yli 150 rekisteröityä liikuntapaikkaa. Niistä löydät varmasti sopivan vaihtoehdon, mitä sitten haluatkin harrastaa – mihin vuodenaikaan tahansa.

Monet korkeatasoiset suorituspaikat ja urheilukentät sijaitsevat lähellä kes-kustaa ja sen palveluja, kuten uima- ja liikuntahalli sekä jäähalli Wareena. Mui-hinkaan kohteisiin ei ole pitkä matka sen enempää kesä- tai talvilajien parissa liikkuville kuin eri lajeista kiin-nostuneille katselijoille.

Laatua ja lajikirjoaHyvin hoidetut ja varustetut liikunta-paikat ja -alueet palvelevat monipuoli-sesti kunto-, kilpa- ja penkkiurheilijoita. Monissa paikoissa voidaan järjestää esimerkiksi SM-tason kilpailuja.

Valkeakoski tunnetaan palloilu-, hiihto- ja voimistelukaupunkina. Näiden

Urheilutalo, uimahalli ja liikuntahalliApiankatu 7 040 335 6806

Roukon frisbeegolfrata Eerolantie 040 335 6801

Valkeakosken keilahalli Lotilantie 24 03 584 1039 www.valkeakoskenkeilahalli.com

Lisätietoa liikuntapaikoista saat soittamalla Liikuntatoimistoon 040 335 6801.

Katso myös kuntoreitit sivulla 42–43.

13

Liik

un

taKuntoilu = elämänlaatu

lisäksi valinnanvaraa riittää, ja täällä voi harrastaa kaikkia yleisimpiä liikuntala-jeja. Esimerkiksi frisbeegolfille on luotu mainiot olosuhteet Valkeakoskella. Lajikirjoa rikastavat myös mm. ratsas-tus ja pikaluistelu.

Yksin vai ryhmässä?Yksi haluaa liikkua yksin, moni hakee hyvää oloa ja iloa porukassa. Valkea-koskella toimii yli 60 liikuntaan ja eri urheilumuotoon liittyvää yhdistystä. Ohjatut jumpparyhmät lisäävät valin-nanvaraa vauvauinnista vanhusten vesijumppaan.

Kokeile uusia lajeja tai syvenny yhteen. Valkeakoski

tarjoaa lajeja ja suorituspaikkoja kaikenikäisille sekä lumen

että sulan maan aikana.

LIIKUNTA

Naisvoimistelun soihtua kantaa ja menestyksestä vastaa pitkälti perin-teikäs urheiluseura Valkeakosken Koskenpojat. Sen voimistelujaosto on aerobicin ehdoton huippuosaaja, joka järjestää ohjattua liikuntaa lap-sille, nuorille ja aikuisille. Kaupungissa on järjestetty lukuisia SM-kisoja ja seuran laariin on satanut säännöllisesti mitaleita sekä naisissa että nuoremmissa ikäluokissa.

Tule jumpalle, puntille tai humpalle

Haka Gym 040 482 3111 www.hakagym.fi

Valkeakosken Koskenpojat ry Voimistelu 040 585 7721 www.vakpvoimistelu.sporttisaitti.com

Liikuntakeskus EasyFit Koskikara, 2. krs Valtakatu 9–11 www.easyfit.fi

Kuntokeskus Kanava Apiankatu 1 044 032 3457 www.kuntokeskus kanava.fi

Urheilutalo Apiankatu 7 040 335 6806 www.valkeakoski.fi

Valkeakosken liikuntapiste Kerhomajankatu 5 040 520 3122 www.liikuntapiste.fi

Heraclesin harjoitussali Apiankatu 2 www.heraclesvlk.blogspot.fi

Kirjaslammen tanssilava (kesä–elokuu) Hakalantie 040 525 7176 www.valmu.com

Tanssiseura Marimba 0400 338 200 www.tanssiseuramarimba.com

Tanssiseura Rocking Flames rockingflames.sporttisaitti.com/ 15

Liik

un

taTäällä tanssitaan ja jumpataan Aerobicin pääkaupunki Valkeakoski on tunnettu voimistelu- ja tanssipaikkakunta.

Tanssien kunto korkealleOivaa liikuntaa on myös perinteinen pari- tai kilpatanssi eri muodois-saan. Lavatanssin tunnelma tihkuu kesäisin Kirjaslammen lavalla Mal-lasveden rannalla – lähellä keskustaa sekin.

Jumpalle, puntilleHyvää mieltä ja lihaskuntoa pidät yllä kaupungin monissa kuntosa-leissa ja jumppakerhoissa. Myös ulkolajeja ja harrastuspaikkoja riittää ihmisten monipuoliseen liikuttamiseen.

Erityisesti nuorempia kiinnostavat skeittailu, katukoris, frisbeegolf ja lumilautailu. Kaikkiin on tarjolla hyvät edellytykset. Kokeile, innostu!

Vankasti paikkakunnan paperiseen histo-riaan nidottu seura on perustettu 1932. Monille Haka on yhtä kuin jalkapallo, mutta seurahenki yhdistää kaupunkilai-sia ja monta muutakin lajia.

Hakassa kiteytyy kaupungin henkiFC Haka pelaa miesten ykkösten kotipe-linsä Valkeakosken Tehtaan kentällä: yksi kaupungin maamerkeistä sekin. Seu-ran historiaa ja palkintokaappia koristaa mm. yhdeksän Suomen mestaruutta.

Jalkapallolle on Valkeakoskella huippu-olosuhteet. Tehtaankentän upouuden keinonurmen lisäksi kaupungissa on toinenkin ympärivuotisessa käytössä oleva keinonurmikenttä sekä jalkapal-lohalli. Ja tietenkin monia luonnonnur-mikenttiä.

Hakaan kuuluu jalkapallon ja Haka Gymin voimistelijoiden lisäksi seitse-män lajijaostoa: hiihto, koripallo, luis-telu, suunnistus, nyrkkeily, yleisurheilu ja veteraanit. Haka tarjoaakin mahdolli-

suudet liikuntaan vuoden ympärin niin huipuille kuin harrastajillekin kaikissa ikäryhmissä.

Pallon perässäHakan junioreissa palloa pääsevät liikut-tamaan lapset ja nuoret. Huipussaan on tunnelma Valkeakosken Nappulaliigan perinteisissä nappulaturnauksissakin.

Haka on enemmän kuin osiensa summa

Valkeakosken Haka on urheiluseura, joka tunnetaan kautta maan.

17

Liik

un

ta

Käy peleissä ja Suomen Jalkapal-lomuseossa Myllysaaressa! Uudis-tettu Jalkapallomuseo avataan keväällä 2016.

Suomen Jalkapallomuseo Kanavanranta 3 03 571 81 24 5 / 3 / 2 €.

Korkeakankaan hiihtokeskus tarjoaa lumilajien harrastajille hyvät edellytykset hiihto- ja las-kettelukauden aikana eteläisessä Suomessa.

Hiihtokeskukseen on helppo tulla sekä Valkeakosken keskustasta että kauem-paa. Korkeakankaan vaihteleva maasto sopii hyvin murtomaahiihtoon. Lasket-telukeskuksen lähellä on paljon valais-tuja, hyväkuntoisia latuja perinteisen tai luistelutyylin ystäville.

Valkeakosken Haka on hiihtoseurana maan tunnetuimpia, ja Korkeakangas on toiminut usein myös valtakunnallis-ten arvokisojen näyttämönä.

LasketellenKorkeakangas sopii koko perheen tal-viliikuntaan. Siellä on kaksi valaistua

laskettelurinnettä, joihin kuuluu Snow Park. Rinteet sopivat myös aloitteli-joille. Hyppyririnteessä on hyppyrei-den lisäksi pressi, reili ja kinkkijööti. Perheen pienemmille löytyy alueelta oma pulkkamäki. Rinteiden korkeus on 62 metriä ja pituudet 240 m ja 330 m. Hinnat ovat edulliset: päiväli-pun saa 15/20 eurolla, kausilippu kus-tantaa vain 150/220 euroa. Keskuk-sessa palvelevat välinevuokraamo ja kahvio.

Laduilla nautiskellenKorkeakankaan lisäksi Roukon hiihto-keskuksessa on latuja ja reittejä, joiden pituus vaihtelee kilometristä 23 kilo-metriin. Lyhyemmät reitit on valaistu, joten kuntoilu ei ole kiinni kellonajasta. Roukosta on latuyhteys myös Kangas-alle ja Tampereelle.

Havuilla tai ilman – hiihdä tai ulkoile samoilla reiteillä!

Korkeakankaan hiihto- ja laskettelukeskus Veikko Hakulisen tie 040 335 6814

Ski & Cafe Korkeakangas rinnekahvila ja välinevuokraus Veikko Hakulisen tie 040 178 3838 www.korkeakangas.fi

Roukon hiihtokeskus ja Pirkan taipaleen lähtö

Salomaantie 040 335 6814

Keskustan ulkoilu- ja kuntoilureitit s. 42–43 19

Liik

un

taLaduilla kisaillen ja nautiskellen Korkeakangas saa lumetetut ladut ensimmäisten joukossa Etelä-Suomessa. Varastoidusta lumesta tehty noin kilometrin mittainen ensilumen latu on hiihtäjille maksuton.

Tule kannustamaan19.–20. maaliskuuta 2016 Valkeakos-kella hiihdetään nuorten SM-hiihdot. Tule kannustamaan, nauttimaan kisa-makkarasta tai vaikka talkoohommiin!

Urheilutalo, uimahalli ja liikuntahalli Apiankatu 7 040 335 6806

Apian urheilukenttä Pässinmäenkatu/Urheilukatu 040 335 6812

Saharan keinonurmi Tallikatu 040 335 6812

Tehtaan kenttä Tehtaankatu 03 584 5364

Jäähalli Wareena Jääkatu 6 040 335 6811

Urheilu- ja leiripaketit Hotelli Waltikka 03 577 11, ks. s. 46.

Turvesauna, Sport Spa Aino-klinikat Toijalantie 286, Metsäkansa 0500 607 553

Valkeakosken merkittävä matkailu-valtti: erinomaiset urheilu- ja liikunta-paikat kävelymatkan päässä hotellista.

Monet liikuntapalvelut ovat keskitty-neet majoitus- ja leiripalveluita tar-joavan hotelli Waltikan ympäristöön. Kauniit ulkoilureitit ja kalastusmahdol-lisuudet avautuvat heti hotellin ovelta.

Liikunta- ja urheilumatkailusta on kas-vanut kaupungin tärkeimpiä matkailu-muotoja. Kaukaakin tulevat ammatti-laiset ja harrastajat leireilevät ja hake-vat kuntoa uuteen kauteen. Liikunnan ja hyvinvoinnin toimiva kokonaisuus kiinnostaa ympäri vuoden.

Huippujen treenipaikkaJo vuosia monet ammattilaisseurat ja juniorijoukkueet ovat harjoitelleet ja leireilleet Valkeakoskella. Esimerkkeinä kävijöistä huipputason jääkiekko- ja

Valkeakoskelle on kehittynyt hyvinvointipuisto keskelle kaupunkia. Hyvät olosuhteet houkuttelevat kaupunkiin urheilijoita ja huippu- seuroja ulkomailta asti.

koripallojoukkueet Moskovan TsSKA, Lev Praha, Pietarin Spartak, Lokomotiv Jaroslavl ja Sibir Novosibirsk. Joukku-eille on räätälöity leiriohjelmat yksilöllis-ten toiveiden mukaisesti. Myös huolto pelaa. Hyvän olon viimeistelevät hellä-kätiset hierojat ja löytyypä kaupungista myös turvesauna.

Keskusta tarjoaa liikunnan lisäksi monenlaisia henkistä hyvinvointia lisää-viä palveluita. Erilaiset teatteri-, museo- ja konserttipaketit ovat suosittuja. Myös ostosmahdollisuudet ovat aivan käden ulottuvilla.

Valkeakoskella kohtaavat myös tulevaisuuden futishuiput turnausten merkeissä.

21

Liik

un

taVoi hyvin - hyvinvointipuistossa

Valkeakoski-opisto Kauppilankatu 2 03 5691 7100 • Kansalaisopisto • Tilauskoulutus • Lasten ja nuorten taiteen perus-opetus: baletti koulu, teatteri- ilmaisun koulu

Valkeakosken musiikkiopisto Valtakatu 20 040 335 7031

Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Valtakatu 20 040 335 7031

23

LAP

SE

T

Lapsiperheet osaavat arvostaa sitä, että asuinympäristöä ei rakenneta pelkästään aikuisten ehdoilla. Pienempien mittakaava on tärkeä: Valkeakoskella on turvallista kasvaa, kokeilla kaikennäköistä, oppia ja oivaltaa.

LASTEN JA NUORTEN TAPAHTUMIA VOIPAALASSA

7.6., 16.6., 21.6. ja 28.6. Kesäkäpälä-taidetyöpajat klo 14–17. Pajoihin voivat tulla 7–14-vuotiaat ja 5–6-vuotiaat yhdessä aikuisen kanssa.

Kiva kotikaupunkiPäiväkodit ja koulut ovat lähellä. Perheen pienillä on myös vara valita, mitä haluaa harrastaa. Täällä voi etsiä, kokeilla ja löytää itselleen juuri sen lajin, jossa haluaa olla hyvä. Omatoimisesti tai opetuksen avulla.

Urheilun puolelta lapsi voi valita itselleen parhaiten sopivan yksilö- tai joukkuelajin. Seuroja, ohjaajia ja valmentajia riittää ja taitojaan voi kehittää kaverin kanssa piha-höntsyissä ja puistopeleissä sekä lukuisilla uimarannoilla.

Myös kulttuuriharrastusten pariin pääsee jo pienenä: 3-vuotias voi aloittaa baletti-koulussa. Valkeakoski-opisto järjestää lapsille ja nuorille suunnattua taiteen perus-opetusta myös musiikkiopistossa, kuvataide- ja käsityökoulussa sekä teatteri- ilmaisun koulussa. Liikunta sekä esittävien taitojen ja kykyjen kehittäminen ovat aina erinomainen sijoitus koko elämän varrelle.

Pienten mittojen mukaan

Valkeakoski panostaa pieniin. Se tarjoaa kaupungin mahdolli-

suudet maalaismausteilla. Täällä on hyvä kasvaa

isoksi.

LAPSET

Kahlaile tai ui kauniissa laguunissa, tee hiekkalinnoja rannalla, kiipeile linnan muureilla, roiku verkoissa tai pujahda liukuputkeen. Apian suosittu Seikkailupuisto on tenavien temmellyskenttää.

Apian Seikkailupuisto Pässinmäenkatu Avoinna touko–syyskuussa. Vapaa pääsy. Tapahtumien ajaksi Seikkailupuisto suljetaan.

Apian rantasauna Apiankatu 17 www.apianavantouimarit.fi 040 588 8664

Lasten liikennepuisto Tallikatu 2

Avoinna touko–elokuussa. Vapaa pääsy.

25

Lap

set

Seikkailupuisto on avoinna päivit-täin vuoden ympäri. Koko perheen paikkaan on vapaa pääsy. Alueella on katettu kesäteatteri, jossa järjestetään kesäisin tapahtumia kaiken ikäisille. Alueen liikunnallisen ja rentouttavan kuvan täydentävät skeittiparkki, Apian uimaranta ja urheilukenttä. Käytössä on myös rantasauna ja kioski.

Ajosilmä kehittyyLasten liikennepuistossa tulevat kuskit pääsevät polkemaan autoja ja kolmi-pyöräisiä polkupyöriä. Samalla tulevat tutuiksi liikenteen säännöt turvallisessa ympäristössä. Liikennepuisto sijaitsee Saharan lämmitettävän keinonurmen vieressä.

Valkeakoskella on myös vapaata, vih-reää tilaa leikeille, peleille ja seikkai-luille. Kaupungissa on 74 hehtaaria puistoja ja viheralueita sekä yli 240 hehtaaria metsää. Leikkipaikkojakin on 36, joista puolet päiväkodin tai koulun pihapiirissä.

Seikkaile Apialla

TAPAHTUMAT 201631.1. Kansallinen pikaluistelukilpailu Kerhomaja4.2. Grease –musikaali ensi-ilta, kaupunginteatteri6.2. Koko perheen Talviriehapäivä Ilolan maatilamatkailu 13.2. I Got You Under My Skin - taidetta tatuoinnista avajaiset, Voipaalan taidekeskus14.2. Haku-Veikon laturetki Roukon hiihtokeksus1.3. Lumikenkäretki Mökömajan nuotiolle Ilolan maatilamatkailu5.3. Jorma Uotinen Pariisin taivaan alla kaupunginteatteri19.–20.3. Nuorten SM-hiihdot Korkeakangas23.–24.4. Metsäkansan Rompepäivät Ilolan maatilamatkailu23.–24.4. Valtakunnallinen aerobicin Show-tapahtuma Liikuntahalli1.5. Ankan uitto Valkeakosken kanava15.5. Helkajuhlat, Ritvala20.–22.5. Aerobicin SM-kilpailut Liikuntahalli28.5. Toukokonsertti kukkivassa puutarhassa Voipaalan taidekeskus1.6. Nuorten yleisurheilun eliittikisat Apian urheilukenttä4.6.–27.8. Kirjaslammen tanssit Kirjaslammen tanssilava7.6. Kesäkäpälä- lasten taidetyöpaja Voipaalan taidekeskus8.-9.6. Markkinat, kauppatori11.6. Puunhalausta Metsäkansassa Ilolan maatilamatkailu16.6. Kesäkäpälä- lasten taidetyöpaja Voipaalan taidekeskus21.6. ja Kesäkäpälä – 28.6. lasten taidetyöpaja Voipaalan taidekeskus30.6.–3.7. Sääksmäki Soi! -musiikkijuhlat

27

Valkeakoskella on tarjolla elä-myksiä kulttuurin joka saralta. Rentoudu musiikki- ja teatteri-elämysten äärellä, energisoidu kuvataiteesta, sukella kirjallisuu-teen.

Tapahtumien taikaa

Vuotta rytmittävät legendaariset tapahtumat kuten Työväen musiikki-tapahtuma, Helkajuhlat ja Sääksmäki soi, jotka keräävät yleisöä ympäri Suomen.

Ruokaa silmälle ja sydämelle

KULTTUURIKoe, heittäydy, nauti, eläydy. Valkeakoski tarjoaa kulttuuri-

elämyksiä kokijalle ja tekijälle.

Ku

lttu

uri

27

Apianniemen kesäteatterin ensi-ilta on 16.6.2016 ja esitykset ajalla 14.6.– 14.8.2016. Jalkapallokausi alkaa keväällä ja jatkuu syksyyn asti. Tule Tehtaan kentälle Hakaa kannusta-maan!

6.7. Eino Leinon päivä Ilolan maatilamatkailu6.7. Suomalaisen runon päivän juhla Tervapääsky8.–9.7. Kirjazz, Kirjaslammen tanssilava9.–10.7. XCO Maastopyöräkilpailu Korkeakangas28.–31.7. Työväen Musiikkitapahtuma6.8. Metsäkansan junapäivät Ilolan maatilamatkailu13.8. Paperitytön ehtoo tapahtumia ympäri kaupunkia20.–21.8. Isoveneiden SM-soudut, Lotila3.9. Wanhan ajan markkinat Voipaalan taidekeskus3.9. Nuorten yleisurheilun Vattenfall Seuracup finaali4.9. Nouse Ratsaille Ilolan maatilamatkailu9.-11.9. Waltikka juniorijalkapallo- turnaus

lokakuu Kalamarkkinat, kauppatori2.10. Pirkan hölkkä27.10. Valkeakoski-päivä26.11. Joulumarkkinat Voipaalan taidekeskus3. ja 18.12. Joulutori, Ilolan maatilamatkailu16.12. Jouluvaellus Voipaalan taidekeskus17.12. Kynttilävaellus Ilolan maatilamatkailu

Muutokset mahdollisia. Ks. tapahtumatiedot www.valkeakoski.fi

29

Ku

lttu

uri

28

Kaupunginteatteri Valkeakoskenkatu 17 040 335 7027 www.valkeakoski.fi/teatteri

Koe estradielämyksiä Valkeakoskella! Kysy teatteripaketteja matkailuinfosta.

Valkeakosken erinomaisen vireä kaupunginteatteri uskoo ja panostaa paikalliseen näyttämötaiteeseen.

Muutama oma ammattilainen, harras-tajat ja vierailjat tuottavat vuosittain suosittuja, omaleimaisia ensi-iltoja ja esityksiä.

Teatteritalo, entinen paperitehtaan Seurahuone, on yksi keskustan van-hoja arvorakennuksia. Teatterin salissa on 228 paikkaa ja pienellä näyttämöllä 60. Tiloja ja kahviota voi myös vuokrata omiin tapahtumiin.

Tee itse teatteriaJos teatteriharrastus kiinnostaa, tule mukaan näyttämölle tai valo- ja ääni-tekniikan pariin. Uusia kykyjä tarvitaan aina.

Grease valloittaaLukioympäristöön sijoittuva Grease on hyvällä musiikilla maustettu klassi-nen rakkaustarina. Rydel High -koulun oppilaat etsivät rakkautta, törmäävät ryhmäpaineeseen ja joutuvat tappelui-hin - kokevat kaikkea, mitä vauhdikkaa-seen musikaaliin tarvitaan.

Päärooleissa nähdään viehättävä Nea-Maria Alanko ja Salatuista elämistä tuttu Janne Saarinen. Mukana roo-leissa on taitava joukko nuoria laulajia ja tanssijoita.

Produktio tehdään yhteistyössä Marco Bjurströmin kanssa. Ohjaus Christian Sandström. Musiikista vastaa Antti Vau-ramo. Ensi-ilta on 4.2.2016 ja esitykset jatkuvat 28.4. asti.

HuippuvierailijoitaKeväällä 2016 Valkeakosken kaupun-ginteatterissa voi nauttia mm. stand-upista Krisse Salmisen ja Heli Sutelan malliin tai antautua Jorma Uotisen draamakonsertin vietäväksi.

Tarinoiden taikaa kaupunginteatterissa

Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella

kesällä 2016

Vexi Salmi ja Heikki Paavilainen

Näytökset 14.6. – 14.8.2016

Liput esityksiin ennakkoon LippupalvelustaRyhmämyynti ja tiedustelut:

ma-pe klo 12-16 p. 0400 710 810Lisätiedot: www.suomenkesateatteri.fi

Suomen kauneimmaksi kehutussa Apianniemen kesäteatterissa pääsee tänä kesänä tutustumaan Kirkan uraan ja elämään.

Kirka-musikaali kertaa suomalaisen musiikkitaivaan historiaa yhden sen kiintotähden näkökulmasta. Hetki lyö, Varrella virran ja Surun pyyhit silmistäni säväyttävät taidokkaina esityksinä. Tule tarinan vietäväksi ja nauttimaan musiikista! Rooleissa mm. Kirkan tytär Aleksanda Babitzin, Tampereen Työväen Teatterista tuttu musikaalimies Jari Ahola ja aina upea Irina.

Apianniemen katettuun, sään oikuista piittaamattomaan kat-somoon sopii 850 henkeä. Kesäteatterin edelliskesien näytel-missä on käynyt yhteensä yli 140 000 katsojaa. Apian kesäteat-terin näyttämöllä järjestetään myös lukuisia ilmaistapahtumia, konsertteja ja yksityisten kesätapahtumia, jotka houkuttelevat alueelle tuhansia kävijöitä. Näyttämöä voi vuokrata kaupungin kulttuuritoimistosta.

Suomen kaunein kesäteatteri

VAIHTUVAT NÄYTTELYT 2016

Näyttelyt Kari-paviljongissa

22.5.2016 asti Rysänperällä Rysänperän kyläyhteisön elämää Karin pilapiirroksissa.

2.6.-31.8.2016 Janine Rewell Palkitun graafikon Janine Rewellin töiden taustalla on usein Visavuoren maisemat ja miljöö.

1.3.2016 alkaen Saunapuhdas Suomi Uusi perusnäyttely Karin piirroksista. Suomi-neidon ja suomalaisten seikkailuja kansainvälisessä maailmassa.

Kesän erikoisnäyttely puutarhassa

20.5.-31.8.2016 Rafael Mifano Brasilialaisen veistäjän satumaisia puuveistok-sia Visavuoren puutarhassa.

Näyttely Visavuoren Ylätalossa ja Ateljeessa

1.11.-18.12.2016 Joulu Visavuoressa

Muutokset mahdollisia.

33

Ku

lttu

uri

Suomen taiteen kultakauden kuulu kuvanveistäjä Emil Wikström (1864–1942) rakensi karjalaisvaikutteisen taiteilijakotinsa Visavuoren Sääksmä-elle jo 1900-luvun alussa. Nyt muse-oitu, mielenkiintoinen hirsilinna toimii erinomaisena esimerkkinä kansallisro-manttisen kauden taiteilijaelämästä.

Alueelle pääsee vanhaa kolmostietä ja myös vesitse veneellä tai Hopealinjan laivakyydillä.

Omat urut ja tähtitorniVisavuoressa ovat paikallaan alkuperäi-set huonekalut ja mm. isännän itsensä suunnittelemat takat.

Veistoksia on esillä noin sata. Huvilan entisöity puutarha on jo itsessään nähtävyys.

Talon urut ja tähtitorni kertovat mesta-rin monista mielenkiinnon kohteista.

Alueella toimivat myös museopuoti ja vanhan valimon kahvila.

Karin viiva elääTaiteilija Kari Suomalainen (1920–1999) oli Hesarin ja koko maan tun-netuin pilapiirtäjä. Wikström oli hänen isoisänsä. Visavuoren erillisen Kari- paviljongin näyttelyt esittelevät Karin näkökulmia Suomeen ja suomalaisuu-teen. Kesän 2016 vierailija on Visavuo-ren miljöön kuvaaja graafikko Janine Rewell. Museo ja vaihtuvat näyttelyt ovat auki vuoden ympäri ja siellä jär-jestetään muitakin taide- ja musiikki-tapahtumia.

Visavuori Visavuorentie 80, Tarttila Sääksmäki 03 543 6528 www.visavuori.com

Avoinna ympäri vuoden 8 / 6 / 2 € Opastus 40 € / ryhmä

Museopuoti Kotiin muistoksi tai vieraille viemisiksi Wikströmin veistosten kipsivalos tai jotain muuta mukavaa. Museopuoti palvelee lipunmyynnin yhteydessä.

Kultakausi elää Visavuoressa

Voipaalan taidekeskus Sääksmäentie 772 Sääksmäki 040 335 7071

Avoinna ympäri vuoden 6 / 5 / 1 €. Opastus 30 € www.valkeakoski.fi/voipaala

Kukkasidontakoulu Kukka-HakaVoipaalan alueella sijaitsevan Kukka-Hakan kursseilla pääset tutustumaan kukkasidonnan saloihin. Voit tilata myös valmiita sidontatöitä.

Voipaalan kartano ja sen taide-keskus Rapolan linnavuoren juu-rella elää vahvasti sekä nykyistä että mennyttä maailmaa.

Kartano on kulttuurihistoriallisesti merkittävä paikka. Sen menneisyys pursuaa komeita aatelisnimiä ja sen tallin vintillä perustettiin maan ensim-mäinen ammattiteatteri 1872: nykyi-nen Suomen Kansallisteatteri.

Voipaalan alueella erilaiset ryhmät voivat viettää virkistyspäiviä kummi-tusopastuksista erilaisiin taidepajoihin. Tule kokemaan, inspiroitumaan, ren-toutumaan.

Taidetta vuoden ympäri Päärakennuksessa ja pihan gallerioissa taide on esillä vuoden ympäri. Siellä järjestetään myös konsertteja, taide-kursseja, kokouksia ja juhlia.

Hieno, harvinainen ja historiaa henkivä on myös kartanon 1700-luvulta periy-tyvä barokkipuutarha.

Kunnon kartanossa kuuluu tietenkin kummitella. Kerrotaan, että Voipaa-lassa näyttäytyy silloin tällöin harmaa-pukuinen naishahmo.

NÄYTTELYT 2016

13.2.–17.4. I Got You Under My Skin – taidetta tatuoinnista

24.4.–29.5. Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin oppilas-työnäyttely

10.6.–28.8. Sadonkorjuu Pirkkalan taideyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttely

16.9.–30.10. Pinnanalaisia havaintoja Elina Salonen, Kukka Pitkänen, Anna Kolehmainen

18.11.2016–30.1.2017 Pihlgren ja Ritola – Tapettitaidetta Savipotti – Johannes Uschanoffin muistonäyttely

Voipaala suljettu 17.12.2016–9.1.2017

35

Ku

lttu

uri

Sääksmäki Soi! jo 12. kerranKesällä festivaali juhlii Sääksmäellä vaikuttavan säveltäjän, taiteilijaprofes-sori Kari Rydmanin 80. syntymäpäivää 30.6.-3.7.2016. Kamarimusiikkikonsert-tien lisäksi festivaali kutsuu orkesterin solistiksi musiikin moniottelijan kitaristi Marzi Nymanin.

Taiteellisen johtajan kapellimestari Jukka Iisakkilan luotsaamat konsertit soivat Sääksmäen kirkossa, Voipaalan taidekeskuksessa, puutarhakahvila Tervapääskyssä ja Visavuoressa.

Kartano- elämää

TAPAHTUMIA 201613.2. I Got You Under My Skin – taidetta tatuoinnista avajaiset, vapaa pääsy

24.4. Kuvataide- ja käsityö- koulu Emilin oppilas- työnäyttely avajaiset, vapaa pääsy

28.5. Toukokonsertti kukkivassa puutarhassa

10.6. Sadonkorjuu Pirkkalan taideyhdistyk- sen 40-vuotisjuhlanäyttely avajaiset, vapaa pääsy

14.6. Luonnonkukkaopastus Voipaalan puutarhassa ja harjulla

7.6/16.6./21.6/28.6.2016 Kesäkäpälä Lasten taidetyöpajat

30.6.-3.7. Sääksmäki soi!

5.7. Keski-Helsingin musiikki- opiston musiikkileirin konsertti vapaa pääsy

5.7. RockArt – Progea ja muuta musiikkia puutarhassa

21.7. Kati Huvi Muistojen lauluja 50-60-luvuilta

16.9. Pinnanalaisia havaintoja, avajaiset, vapaa pääsy

3.9. Wanhan ajan markkinat

18.11. Pihlgren ja Ritola sekä Johannes Uschanoffin muistonäyttely avajaiset, vapaa pääsy

26.11. Joulumarkkinat

16.12. Jouluvaellus

Valkeakoskella oli jo 400-luvulla kiinteää asutusta

1340 Sääksmäki mainitaan paavin bullassa1869 kanava valmistui1872 1. paperitehdas ja puuhiomo1880 1. selluloosatehdas 1923 kauppalaksi ja ero Sääksmäestä 1955 uusi kanava valmistui1963 muutos kaupungiksi1973 Sääksmäki liitettiin Valkeakoskeen

VAIHTUVAT NÄYTTELYT 2016

Myllysaaren museo

6.1.–7.2. Kameraseura -74 Valkeakoski ry vuosinäyttely

14.2.–13.3. Valkeakosken kuvataiteilijat ry vuosinäyttely

Valkeakoski-Opiston taide- ja taitoaineet vuosinäyttelyt

20.3.–17.4. Kuvataide ja muotoilu

24.4.–22.5. Tekstiili- ja tekninen työ

10.6.–2.10. Paperikoski – Muistoja paperilla

14.10.–18.12. Piirrä minut – näe minut, taiteesta hyvin-vointia

Jo 140 vuotta sitten vesien risteykseen nousi ensimmäinen paperitehdas. Myl-lykylästä kasvoi maan kenties tunne-tuin paperipaikkakunta Yhtyneiden ja UPM:n ansiosta. Nykyisin Myllysaa-ren tehdasrakennus palvelee kahtena museona. Se on samalla koko perheen yhteinen kulttuuri- ja tapahtuma-kohde. Niin sanottuun Vähänpuolen rakennukseen avattiin syksyllä 2015 Nuorisokeskus Pultti.

Myllysaaren museon perusnäyttely Vana kertoo Valkeakosken ja Sääks- mäen seudun historiasta. Museon matka kuljettaa katsojansa rautakau-delta tähän päivään. Elämyksellinen tarina nostaa esiin eri ammattikuntia

Myllysaaren museo Kanavanranta 3 C 03 571 8124 www.valkeakoski.fi/myllysaari

Avoinna ympäri vuoden. 5 / 3 / 2 €. Opastus 50 €.

Kauppilanmäen museoalue Kauppilankatu 11–13 040 563 6017

Avoinna kesäisin. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan. 5 / 3 / 2 €.

Kaikkiin museoihin pääsee

yhdellä lipulla.

37

Ku

lttu

uri

Kanavan rantaa hallitseva Myllysaari on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Sen nimellä on vinha perä: Walkiakoskella jauhettiin viljaa jo keskiajalla.

Historian havinaa Myllysaaressa

ja ihmisiä. Oman osuutensa muodos-taa seudun vahva teollisuusperinne. Museossa järjestetään vuosittain myös useita vaihtuvia näyttelyitä.

Suomen Jalkapallomuseo uudistuuSuomen Jalkapallomuseo avataan uudistettuna keväällä 2016. Tule Suo-men ainoaan jalkapallomuseoon tutus-tumaan pelien kuninkaan historiaan yli 100 vuoden ajalta: esillä on asuja, palkintoja, pelin historiaa ja kotimaiset lajin mestarit. Menneitä voi muistella 30-luvun pukukopin penkillä. Muse-ossa on myös kirjasto ja katsomo, joka toimii luento- ja kokoustilana.

Kauppilanmäen museoalueKanavan toisella rannalla sijaitsee Kauppilanmäen ulkomuseo. Viisi raken-nusta, aitta ja savusauna kuvaavat työ-läisten asuinoloja yli sata vuotta sitten. Alueella on lisäksi työväentalo.

Juuson gondoliMyllysaaren museon erikoisuuksiin kuuluu maailmankin mitassa harvinai-nen, aito gondoli. Sen hankki Yhtynei-den ja kenties koko maan “viimeinen patruuna” Juuso Waldén, jonka vaiku-tus elää vahvasti Valkeakoskella. Juuson tuomisella on aikanaan soudettu kau-pungin vieraita Valkeakosken vesillä. Gondoli tuli kaupunkiin 1960-luvun alussa, jolloin niitä ei tiedetty olevan Venetsian ja Valkeakosken lisäksi missään muualla kuin Hollywoodissa ja Amsterdamissa.

39

Kau

pu

nki

ja k

arta

tValkeakosken elinkeinoelämällä on pitkä teollinen ja kansainväli-nen historia. Vientiteollisuuden ja Hämeen ammattikorkeakou-lun kansainvälisyyden aistii kau-pungin arjessa.

Keskeinen sijainti Suomen kasvukäytä-vällä tarjoaa elinkeinoelämälle, asumi-selle ja yrittämiselle erinomaiset olo-suhteet. Kaupungin elinkeinorakenne on nykyisin varsin monipuolinen. Suu-rimmat työnantajat ovat kaupungin lisäksi Saarioinen, UPM, Valkeakosken aluesairaala, Bemis, Walki, Adara Pak-kaus, Valmet, VaBe ja Fenix Marin.

Kaupungin työpaikkaomavaraisuus on huomattavan korkea, lähes 95 pro-senttia. Valkeakoski vetää myös lähi-

alueilta runsaasti työntekijöitä ja ostok-silla kävijöitä.

Etelä-Pirkanmaan Pikku-VenetsiaValkeakosken keskusta kanavan ran-noilla on tiivis ja kaupunkimainen ja helppo ottaa haltuun kävelemällä. Kaupalliset palvelut ovat keskittyneet aivan kaupungin keskustaan.

Kanavan ympärille rakentunutta kes-kustaa elävöittävät uudet ja vanhat rakennukset ja viehättävät riippusillat. Palveluihin ei ole mistään pitkä matka. Ihmisen kokoisessa kaupungissa on helppo liikkua ja asioida sekä jalan, pyörällä, autolla että julkisen liikenteen busseilla.

Elinkeinoelämän sykkivä sydän

Saarioisten pizzat ja monet muutkin tuotteet valmistetaan Valkeakoskella.

Pitkä historia, vireä nykyisyys. Elinkeinoelämä näkyy

kaupungin arjessa.

KAUPUNKIJA KARTAT

3

9

1

2

11

10

86

7

4

514

15

Keskustan kohteet kanavan varrella 1 Valkeakosken kanava

2 Myllysaaren museo, Suomen Jalkapallo - museo ja matkailuinfo

3 Kaupungintalo

4 Linja-autoasema

5 Koskikaran liikekeskus

6 Valkeakosken tori

7 Valkeakosken Torikeskus

8 Kaupunginteatteri

9 Lepänkorvan vierasvenesatama

10 Kirkonrannan vierasvenesatama

11 Valkeakosken kirkko

12 Hotelli Waltikka

13 Jäähalli Wareena

14 Saharan keinonurmi

15 Putaansilta

16 Kesäteatteri

17 Seikkailupuisto

18 Uimaranta

19 Beach volley -kentät

20 Skeittipuisto

21 Apian urheilukenttä

22 Apian Urheilutalo

23 Apian rantasauna

24 Tehtaan kenttä

16

17

18

19

1920

23

21

24

22

41

12

13

Tule kaupunki-kierrokselle!

Hiki-Iitan matkassa kuulet kaupungin uusimmat tarinat etkä pääse eksymään. Tomera saunottaja ei jää sanattomaksi, kun hän luotsaa ryhmä-läisiä vuoden 1963 uunituoreessa kau-pungissa. Varaa elä-myksellinen kierros matkailuinfosta 040 335 6051.

Tapaa tuttuja ja tuntemattomia sesongin herkkujen ääressä torilla Koskikaran liikekeskuksen edessä. Tule vaikka veneellä!

Tori on avoinna tiistaina, perjantaina ja lauantaina klo 8–14. Iltatori toimii kesäaikana keskiviikkoisin klo 14–19. Kesämökkiläiset voivat käyttää venepaikkoja ostospysäköintiin.

Torilla tapahtuu!

43

Kau

pu

nki

ja k

arta

tMajoitus 1 Ilolan maatila- matkailu 2 Pappilanniemen kurssikeskus 3 Päivölän opisto 4 Salmisen mökit 5 Hakalanrannan karavaanari alue

Nähtävyydet 6 Visavuori • Emil Wikströmin museo • Kari-paviljonki • Museokahvila

7 Sääksmäen silta 8 Rapola ja Voipaala 9 Sääksmäen kotiseutumuseo10 Sääksmäen kirkko11 Metsäkansan kyläkirkko

Vapaa-aika12 Hakalanrannan uimaranta13 Lotilan tennishalli ja Valkeakosken keilahalli14 Korkeakankaan hiihtokeskus

15 Roukon hiihto- keskus16 Ratsastustalli Eurotalli17 Ratsastuskoulu SS-talli18 Haapamäen talli 19 Hevostila Koivuhaka20 Metsäkansan Ainola, hyvinvointikeskus21 Vallonjärvi22 Valmarinniemen virkistysalue

23 Roukon Frisbee- golfrata

Liikenne24 Vesibussilaiturit25 Vierasvenelaituri

VALKEAKOSKEN SEUTU

42Pohjakartta © Karttakeskus Oy, L9510/16

1

25 2

3

4

1257

89

10

11

13

15

16

17

24

Juuson-ranta

24

14

18

LIITTYMÄ 33

LIITTYMÄ 30

6

LIITTYMÄ 29

20

23

22

21

42

Kuntoilijalle ja kulkijalle riittää reittejä

Valkeakoskella riittää helposti saavutettavia kuntoilureittejä ja talvisin latuja moneen lähtöön. Opastetuilla luontopoluilla voit perehtyä monipuolisesti ympäristöösi ja sen maisemiin. Reittikarttoja ja oppaita saa matkailuinfosta tai osoitteesta www.valkeakoski.fi

Kuntoreitit ja ladutKorkeakankaan hiihto- ja laskettelukeskus erilaisia reittejä 1–10 km, joista valaistuja yht. 10 km. Loka-marraskuusta lähtien tykkilumilatu varastolumesta. Lähtöpaikka: Veikko Hakulisen tie, p. 040 335 6814.Roukon hiihtokeskus erilaisia reittejä 1–23 km, joista valaistuja 1–7 km reitit. Lähtöpaikka: Salomaantie, p. 040 335 6814.Pirkan taival -reitti erilaisia reittejä 9–32 km, osa laajaa maa kunnallista retkeilyreitistöä. Lähtöpaikka: Roukko.Kauppilanmäen kuntopolku 1,2 km, valaistu. Lähtöpaikka: Kauppilankatu.Riippusiltojen lenkki ulkoilureitti 3,3 km. Apianlahden ympäri.Lotilan lenkki ulkoilureitti 7 km. Lotilanjärven ympäri. Kärjenniemen kuntorata 1 km, valaistu. Lähtöpaikka Kärjenniemen koulu.

LuontopolutMettivuoren luonnonsuojelualue opastettu luontopolku, n. 1 km. Lähtöpaikka: Veikko Hakulisen tie, Korkeakankaan hiihtokeskus.Rapolanharju opastettu 1,6 km muinaispolku ja luontopolku 4 km. Lähtöpaikka: Sääksmäentie 772.Vallonjärvi opastettu luontopolku 2,2 km ja lintutorni. Lähtöpaikka: Tavaksentie.Valmarinniemi luontopolku 1,3 km, nuotio- ja laavupaikka. Lähtöpaikka: Valmarintie.

Sukella maisemaan

3

8

28

30

25

6

7

9

1011

12

13

1415

1617

18

19

20

2126

29

31

32

33

34

35

36

37

38

39

Kauppilanmäen kuntopolku

22

24

Lotilanlenkki

Riippusiltojen kävelyreitti

2325

27

4

1

Keskustan ulkoilureitit

Kauppilanmäen kuntopolku, 1,2 km

Riippusiltojen lenkki, 3,3 km

Lotilan lenkki, 7 km

Majoitus 1 Hotelli Waltikka 2 Apianlahti Camping

Nähtävyydet 3 Myllysaaren museo ja Suomen Jalkapallomuseo 4 Kauppilanmäen museoalue 5 Valkeakosken kirkko 6 Kappelikirkko 7 Ortodoksinen tsasouna

Vapaa-aika 8 Kaupunginteatteri 9 Apian Urheilutalo: uima- ja liikuntahalli

10 Apian uimaranta ja rantasauna 11 Apian Seikkailupuisto12 Kesäteatteri13 Apian urheilukenttä14 Tehtaan kenttä15 Valkeakosken palloiluhalli16 Saharan keinonurmi 17 Lasten liikennepuisto18 Apianvirran heittokalastus alue ja riippusillat19 Kirjaslammen uimaranta20 Kirjaslammen tanssilava21 Jäähalli Wareena22 Lotilan uimaranta

23 Lotilan tennishalli ja Valkeakosken keilahalli 24 Roukon kenttä 25 Lotilan kenttä26 Kerhomajan ulkoluistelu- rata / tenniskentät

Palvelut ja liikenne 27 Valkeakoski Campus28 Liikekeskus Koskikara ja taksiasema29 Valkeakosken tori30 Valkeakosken Torikeskus31 Kaupungintalo32 Kirjasto, Valkeakoski-opisto

33 Poliisi34 Posti35 Sairaala36 Terveyskeskus37 Linja-autoasema ja taksiasema38 Lepänkorvan vierasvenelaituri39 Kirkonrannan vierasvenelaituri

Matkailuinfo Kanavaranta 3 Myllysaari

VALKEAKOSKEN KESKUSTA

19

45

Pal

velu

t

REITTILIIKENNE • TI-PE 7.6.–13.8.Suomen Hopealinja tarjoaa loistavan mahdollisuuden yhdistää risteily Pyhäjärven ja Vanajaveden kauniissa

maisemissa ja tutustumisen Visavuoressa Emil Wikströmin taiteilijakotiin ja Kari Suomalaisen

Paviljonkiin. Retki alkaa Hämeenlinnasta tai Tampereelta risteillen Hopealinjan laivalla Visavuoreen tai päinvastoin.

KESÄ 2016

Suomen Hopealinja

[email protected] | www.hopealinja.fi

44

Pal

velu

t

Meillä tapahtuu aina

M/S Suvi-Ellen

6.7., 10.7., 13.7., 17.7., 20.7., 24.7. 27.7. ja 31.7. klo 11-17 Lähtö ja paluu Kirkonrannan palvelusatamaLiput 30 €/lapset alle 12-v 15 €

Risteilyt Rönnvikin viinitilalle

M/S Suvi-Ellen Mauri Leppälä 0400 758 570

Työväen Musiikkitapahtuma kokoaa hyväntuulisenfestarikansan Valkeakosken sydämeen heinäkuussajo 45. kerran. Nelipäiväinen tapahtuma on tunnettuupeista konserteistaan, monipuolisesta oheisohjel-mastaan sekä tunnelmallisista Yöyhteislauluistaan.

UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaarenmmuseon pihamaalla järjestettävä festivaali kutsuujokaisen ihastelemaan historian ja nykypäivän ainut-laatuista kohtaamista, työväen uusien ja vanhojenperinteiden rinnakkaiseloa.

Tapahtumassa esiintyvät Kaija Koo, Timo LassyBand, Erja Lyytinen, Roope Salminen & Koirat jaRicky-Tick Big Band & Julkinen Sana sekä monetmmuut artistit.

Festivaalin taustalla toimii voittoa tavoittelematonTyöväen Musiikkitapahtuma ry, joka järjestää lisäksilavatansseja sekä vuotuisen Kirjazz & Blues –tapah-tuman Kirjaslammen tanssilavalla.

TAPAHTUMATOIMISTOKanavanranta 3, 37600 Valkeakoski040 525 7177, [email protected]

www.valmu.com

TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMAVALKEAKOSKI 28.–31.7.2016

Kuvat: Tommi Käppi

Kirjaslampi kietoutuu tanssin pyörteisiin kesälauantaisinsekä juhannusaattona. Lavalla esiintyvät mm. Seireenit,Heidi Pakarinen ja Antti Ahopelto. Tanssit alkavat aina klo 20.Kirjazz soi perinteisesti tanssilavalla jo kahdeksannen kerran. Samalla tapahtumamuuttuu kaksipäiväiseksi Kirjazz & Blues festivaaliksi. Perjantaina 8.7. kuullaanbluesin kotimaista kärkinimeä Tuomari Nurmiota. Lauantaina 9.7. puolestaan JukkaPPerko ja Iiro Rantala hemmottelevat jazzin ystäviä.

KIRJASLAMPI LUMOAA MUSIIKKI-ILLOILLAAN

Jukka Perko jaIiro Rantala

TuomariNurmio

www.valmu.com

KIRJASLAMMENT A N S S I L A V A

46

Pal

velu

t

47

Pal

velu

t

www.pappilanniemi.fi

Maatila &Lähipuoti

Ratsutalli &Eläimet

Kahvio &Ravintola

Majoitus &Tilat

www.ilolanmaatila.fi

Tervetuloa!

Pysähdy hetkeksi kotoiseen Ilolaan.

PUH 03-588 9227 ja +358 40 596 8027 EMAIL [email protected] OSOITE Vedentaantie 30, Metsäkansa, Valkeakoski

Avoinna päivittäin!

Majoitusta matkailijoille

Tervetuloa!

www.savariini.fi

Kokoustilat ja -palvelut - Yrityksille ja erilaisille yhteisöille (10 - 150 henkilölle).

Juhlatilat ja tapahtumat - Häät - syntymäpäivät - muistojuhlat - saunaillat yms. Majoituspalvelut - Ryhmille - matkailijoille - kysy myös bed&breakfast

Kokous-, juhla- ja majoitustilat

Tutustu tiloihimme http://www.paivola.fi/tilat-ja-palvelut/ Tarjouspyynnöt ja varaukset [email protected] tai 03 233 2200

Päivölän opisto - Päivöläntie 52 37770 Valkeakoski - 03 233 2200

49

Pal

velu

t

48

Pal

velu

t

www.ravintolastella.� - Torikatu 2 37600 Valkeakoski - Tel. 0400 906676

Istahda kahville tai italialaiselle jäätelölle, nauti terassin tunnelmasta, tule syömään rustiikkia italialaistyyppistä

ruokaa tai nauttimaan pubin antimista.

KAHVILA - RAVINTOLA - TERASSI - PUBHakalanranta 51, 37720 Ritvalap. 040 702 6005www.sfc-hakalanranta.com

Kun nälkä yllättää

50

Pal

velu

t

JULKAISIJA Valkeakosken kaupunki, markkinointiviestintä

TOIMITUS Petri Ahonen Tiina Kuivalainen Mainoskenttä

ULKOASU Mainoskenttä

PAINO Lönnberg Print & Promo, 2015

KUVAT Aino von Boehm Anu Laakso Janne Kulosaari Jorma Kytölä Haka Gym Hannu Männynoksa Hannu Vallas Helifoto Oy Hotelli Waltikka Kaisu Mokkila Kari Luukkonen Karttakeskus Oy Laura Uimonen Metsähallitus Noora Westerberg Pixhill Rami Marjamäki Saarioinen Tiina Kuivalainen Tommi Käppi Tommi Rantala Toni Venäläinen Tuija Ruuttunen Seppo Suutari Suomen Ilmakuva Oy Valkeakosken Koskenpojat Valkeakosken Vesiveikot Visavuoren museosäätiö Voipaalan taidekeskus

APTEEKITWalkiakosken apteekki Kauppatori 5 020 778 9040

Antinniemen apteekki Lempääläntie 39 03 584 1737

AUTONVUOKRAUSVääränkoivun Auto Oy Peuranoronkatu 2 03 584 1560

ST-Autokeskus Mahliankatu 2 020 769 1340

GALLERIAT, KOTISEUTUMUSEOTTaidetalo Kisakatu 3 044 584 9838

Galleria Aino Toijalantie 286 0500 607 553

Sääksmäen kotiseutumuseo Kelhinpolku, Sääksmäki 0500 891 178

Päivölän opisto Päivöläntie 52, Tarttila 03 233 2200

ELOKUVAElokuvateatteri Kino-Sampo Valtakatu 19 03 584 2333 / ohjelmisto 044 596 6050 / lippuvaraus www.kinosampo.info

ENSIAPUPäiväpäivystys ma–pe klo 8–16 Terveyskeskus Särpi mäenkatu 27 03 5691 7596

Ilta- ja viikonloppupäivystys ma–pe klo 16–22 la–su ja arkipyhisin klo 8–22 Valkeakosken aluesairaala Salonkatu 24 03 3116 7260

Yöpäivystys ma–su klo 22–8 Valkeakosken aluesairaala Salonkatu 24 03 3116 7394

Kaupungineläinlääkäri Asemantie 10 040 335 7423

Eläinsairaala Profivet Lempääläntie 525 020 756 9690

HUOLTOASEMATNeste Oil Express Mallasvedenkatu 10

Neste Oil K-market Sääksmäentie 25 03 584 4302

SEO Kirjaskatu 9–11 03 584 1941

Shell Lempääläntie 194 03 584 2307

TAPAHTUMATILAPaasian talo Tarttilanraitti 6 040 701 0505

OPISTOTPäivölän opistoPäivöläntie 52, Tarttila03 233 2200

Valkeakoski-opisto Kauppilankatu 2 03 5691 7100

KAUPUNGINTALO Sääksmäentie 2 03 569 1100

KIRJASTOTPääkirjasto Kauppilankatu 2 040 335 7055

Sääksmäen sivukirjasto Sääksämäentie 772 040 335 7049

KIRPPUTORITGreenTech Kierrätyskeskus Honkiniementie 20050 381 6399

Koskikaran kirppis Koskikara 2. krs Valtakatu 9–11 044 987 9710

Lähetyskirppis Antinniementie 1 050 441 0322

SPR:n kirpputori Torikatu 3 040 743 3324

Walkkistori Apiankatu 2 044 924 2335Kaapelintie 23 044 920 2458

KOTIELÄINPIHATIlolan maatilamatkailu Vedentaantie 30, Metsäkansa 03 588 9227, 040 596 8027

LIIKEKESKUS Koskikara Valtakatu 9–11

Valkeakosken Torikeskus Hakalantie 1

LINJA-AUTOASEMA Apiankatu 4

LÄHIRUOKALahisten kartano Lahistentie 245, Tarttila 040 5447409 lahistenkartano.fi

Wanhan aseman puoti Vedentaantie 30Metsäkansa 03 588 9227

Räsälän luomutila Huittulantie 243, Sääksmäki 040 706 7849

MATKAHUOLTO MH-asiamies MKM-Tech Oy Apiankatu 4 050 313 4605

POLIISI Apiankatu 5 0295 414 802 / lupapalvelut0295 440 131 / vaihde

POSTI Pääposti Hakalantie 1 020 071 000

RATSASTUSTALLITHaapamäen Talli Vanha Rutajärventie 75 040 486 4725

Hevostila Koivuhaka Valtakunnankuja 233 040 152 5849

Ilolan ratsutalli Vedentaantie 30 03 588 9227

Ratsastustalli Eurotalli Oy Pyörönmaantie 500 0400 779 177

Ratsastuskoulu SS-talli Oy Kapakanmäki 22 03 543 6279

SAUNA SPA Aino klinikat Toijalantie 286 0500 607 553

TAKSI Apiankatu 4 Valtakatu 9–11 03 106 2500

RUOKARAVINTOLAT Golden Source Aitoa kiinalaista ruokaa Valtakatu 19 050 414 2974

Pappilanniemen kurssikeskus Pitopöytä tilauksesta ryhmille Pappilanniemi 51 Sääksmäki 040 744 1598 www.saaksmaenseurakunta.fi/ pappilanniemen-kurssikeskus

Päivölän opisto Noutopöytä tilauksesta ryhmille Päivöläntie 52 Tarttila 03 233 2200 www.paivola.fi

Sauna Bar GrillKauppatori 9040 709 2011

Siipiravintola KoskiValtakatu 12020 775 9356www.siipiravintola.fi

Sääksmäen Silta Avoinna kesäisin. Hämeenlinnantie 28 www.saaksmaensilta.com

Waltikka Á la Carte -rantaravintola Hakalantie 6 03 57 711 www.valkeakosken-waltikka.fi

Wanha Asema Lounaslista, noutopöytä tilauksesta ryhmille.Vedentaantie 3003 588 9227www.ilolanmaatila.fi

Zee sushi Apiankatu 3 045 167 9996 zeesushi.weebly.com

LOUNAS - JA PIKARUOKAPAIKATDeniss Kebab & Pizza Kauppatori 4 03 585 0198 www.denisskebab.com

Hesburger Valtakatu 9-11 044 480 8869 www.hesburger.fi

Inter Pizza Apiankatu 5 03 585 1050 www.interkebabpizza.fi

Jaskan GrilliRoukontie 2203 584 0765www.vlk-jaskangrilli.fi

Kotipizza Hakalantie 1 03 584 2720 www.kotipizza.fi

Lounaskahvila NIKMIK Mallasvedenkatu 4 040 545 8676 www.nikmik.fi

Pispantallin ruokapaikka Tikinmaankatu 14 040 703 5314 www.pitopalvelu-maustemylly.fi

Grilli-ravintola Pihvi Kievari Lempääläntie 5 040 165 8228

Mallas Mallasvedenkatu 10 040 451 3595 www.mallaspidot.fi

Papachi Kebab & Pizzeria Valtakatu 14 03 584 9326

Subway Hakalantie 1 010 400 8480 www.subway.fi

Uimahallin kahvila Apiankatu 7 040 532 1505

Valkeakoski-opiston lounaskahvila Kauppilankatu 2 040 545 4681

KAHVILATCafé Hanna & Kahvila- konditoria Ståhlberg Torikatu 03 588 5885, 040 488 8983 www.cafehanna.fi

Cafe Mio Sääksmäentie 1 050 449 5000

Cafe Sofia Valtakatu 9–11 050 379 0606

Kahvila Kakku Unelmia Valtakatu 9-11 katutaso040 591 7382

Kelhin Seurantalon kahvila Sääksmäentie 837 Avoinna kesäisin www.kelhi.net

Puutarhakahvila Tervapääsky Sääksmäentie 825 Avoinna kesäisin 040 715 4160

Viialan kotileipomo Salomaantie 9, 0400 150 522 Valtakatu 27–29, 03 585 0222 www.viialanleipomo.fi

Visavuoren museokahvila Visavuorenkatu 80 Avoinna kesäisin 03 543 6528 www.visavuori.com/ museokahvila

Ravintolat

Ruokapaikkojen, kahviloiden, yökerhojen sekä pubien yhteystiedot sekä aukioloajat löytyvät www.valkeakoski.fi > matkailijalle sekä ko. yritysten verkkosivuilta.

Palveluhakemisto

Matkailuinfo, Kanavanranta 3, 37600 Valkeakoski p. 040 335 6051 • [email protected] www.valkeakoski.fi/matkailu

Hyvät neuvot matkailuinfosta!Palvelemme ja neuvomme sinua kaikissa matkailuun ja kultuurikohteisiin liittyvissä asioissa.

Kysy ja tilaa uutiskirjeemme! www.valkeakoski.fi/uutiskirje

Elämykselliset kierrokset

Kyllä Hiki-Iita tietää! Onnikkaan unohtuivat Hiki-Iitan saappaat, joita lähdetään yhdessä hakemaan. Tomera saunottaja ei jää sanattomaksi, kun hän luotsaa ryhmäläisiä vuoden 1963 uunituoreessa kaupungissa. ”Niin morernia, niin morernia!” Hiki-Iita päivittelee muuttuneesta kotikaupungistaan, jossa vanhat puutalot saavat siirtyä uusien liike- ja virasto-talojen tieltä.

Kesto 1 h, hinta alk. 85 €/ryhmä. Opastuskieli suomi.

Opastetut kierrokset

Asiantunteva kaupunki- ja teemaopastus ympäri vuoden sekä linja-autoissa että kävelykierroksien yhteydessä.

Esimerkkejä teemallisista kierroksista:

• Taiteilijaelämää ennen vanhaan • Huittulan kyläkierros • Veistoskävely keskustassa • Juuso Waldenin Valkeakoski • Riippusiltojen lenkki • Rapolanharju

Opastuskielet: suomi, ruotsi, englanti. Hinnat alk. 50 € / ryhmä. Varaukset matkailuinfosta.

Pidätämme oikeuden esitteen sisällössä tapahtuneisiin muutoksiin.