Ammatillinen opettajakorkeakoulu

KÄSITYKSIÄ JA TARINOITAKÄSITYÖSSÄ

Ajatuksia oman ohjaustavankehittämiseen

Anne Honkala

KehittämishankeraporttiHuhtikuu 2008

JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTIAMMATTIKORKEAKOULU Päivämäärä

23.4.2008

Tekijä Julkaisun laji

Kehittämishankeraportti

HONKALA, Anne Sivumäärä

37Julkaisun kieli

Suomi

Luottamuksellisuus

Salainen _____________saakkaTyön nimi

KÄSITYKSIÄ JA TARINOITA KÄSITYÖSSÄAjatuksia oman ohjaustavan kehittämiseen

Koulutusohjelma

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Työn ohjaaja

LIETONEN, Raija

Toimeksiantaja

Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry.

Tiivistelmä

Kehittämishankkeen tavoitteena oli kehittää ja monipuolistaa omaa ohjaamista käsityön merkityssisältöjähyödyntäen. Tarkasteltavana olivat käsityöhön liittyvät merkitykset, tarinat sekä ohjauskäsitykset.

Hankkeessa etsittiin tietoa käsillä tekemisen ja tarinoiden merkityksestä ihmiselle ja minuuden rakentumiselle.Samalla haettiin ohjauksellisia tapoja, joilla merkityksiä voitaisiin tiedostaa sekä löytää käsillä tekemisestä iloa javoimavaroja elämään. Kehittämishankkeessa tarkasteltiin Kaarakan taitokeskuksen Seniori-Näppi-ryhmientoimintaa ja sen kehittämistä. Seniorinäppiläisiltä kerättiin mielipiteitä toiminnasta, omasta suuntautumisesta jakäsityön tarinoita.

Käsillä tekemisen todettiin olevan olennainen osa ihmisenä olemista. Parhaiten minuuden kehittymistä tukeekokonainen käsityön tekeminen. Omat käsityölliset tarinat ja muistot suunnittelun lähtökohtana ovat osakokemuksellista oppimista ja merkitysten muodostamista. Vuoropuhelu ja tarinoiden yhteinen jakaminenryhmässä auttavat ymmärtämään itseä ja erilaisuutta. Ohjaamisessa on olennaista omaa toimintaa tutkivareflektointi, aito dialogi ohjattavien kanssa, innostaminen ja hyväksyvän oppimisilmapiirin luominen.

Kehittämishankkeen tuloksena syntyi aikaisempaa laajempi käsitys käsillä tekemisen merkityksistä jamahdollisuuksista vahvistaa niitä ohjauksella. Seniorinäppiläisten ohjelmaan tehtiin ehdotelmia, jotka suuntaavatkäsityön tekemistä kohti kokonaista käsityötä. Ohjaamiseen saatiin oppimista ohjaavaa kyselemistä, eri tavoinsuuntautuneiden ohjattavien huomioonottamista ja oivallus arvokkaiden tarinoiden sekä kokemustenhyödyntämisestä.

Avainsanat (asiasanat)

Käsityö, kädentaidot, tarinat, ohjaus

Muut tiedot

JYVÄSKYLÄ UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES DESCRIPTIONDate23.4.2008

Author(s) Type of Publication

Development project reportHONKALA, Anne Pages

37Language

Finnish

Confidential

Until_____________Title

CONCEPTIONS AND STORIES IN CRAFTSHow to develop one`s own way of instruction

Degree Programme

Teacher Education College

Tutor(s)

LIETONEN, Raija

Assigned by

Crafts and Arts Organization of South Ostrobothnia

Abstract

This development project aimed at developing and diversifying one’s own way of instruction, as well as findingnew ways to instruct people interested in crafts by utilizing different meanings of crafts. Thus, differentmeanings of crafts, stories related to crafts and different conceptions of instruction were taken into consideration.

In this development project, it was central to discover what crafts and stories can mean to an individual and howthey can influence the development of self. Furthermore, instructional ways were sought to make people becomeconscious of these meanings as well as help them find pleasure and mental resources in their life. In this project,the activities of a crafts centre named Kaarakan taitokeskus were studied. The activities of so called Seniori-Näppi groups were observed and the possibilities to develop the activities were sought. The group members wereinterviewed; their opinions on the activities, their personal orientation in terms of crafts and their stories of craftswere gathered.

Working with one’s hands was discovered to be a fundamental part of being a human. Making a whole craft bestsupports the development of the self. One’s own stories and memories related to crafts are a part of experientiallearning and meaning formation. Dialogue and sharing stories in a group help to better understand oneself anddifferences between people. It is essential that an instructor explores and reflects his/her own actions, has anauthentic dialogue with people, inspires and creates a positive learning atmosphere.

This development project has widened the understanding on the meanings of crafts and how to strengthen themeanings through instruction. Suggestions were made to improve activities of Seniori-Näppi groups in thedirection of a doing crafts as a whole process. To improve the instruction work it was suggested that morequestions should be asked – this way guiding the learning. Moreover, as a result of this development project,people with different orientations were better noticed and, finally, instructors became aware of valuable storiesand experiences and the possibilities of using them.

Keywords

Crafts, stories, instructionMiscellaneous

1

SISÄLTÖ

1 KÄSITYÖN MAISEMIA -----------------------------------------------------------------2

2 KÄSILLÄ ------------------------------------------------------------------------------------3

2.1 Merkityksiä ----------------------------------------------------------------------------------------------------- 3

2.2 Tarinoita--------------------------------------------------------------------------------------------------------- 6

3 SENIORINÄPPILÄISIÄ ------------------------------------------------------------------8

4 OHJAAMISEN KARTALLA ------------------------------------------------------------9

4.1 Kohti kokonaista käsityötä----------------------------------------------------------------------------------10

4.2 Matkakumppanuus-------------------------------------------------------------------------------------------12

4.3 Matkakokemuksia --------------------------------------------------------------------------------------------14

4.4 Kiintopisteitä --------------------------------------------------------------------------------------------------18

5 KÄSITYKSIÄ ----------------------------------------------------------------------------- 21

LÄHTEET----------------------------------------------------------------------------------------------------------23

LIITTEET------------------------------------------------------------------------------------ 25

LIITE 1. Kysely Kaarakan seniorinäppiläisille -------------------------------------------------------------25

LIITE 2. Ehdotuksia Seniori-Näpin ohjelmaan -------------------------------------------------------------35

2

1 KÄSITYÖN MAISEMIA

Käsityöt ovat olleet tärkeä osa suomalaisten selviytymisessä. Omavaraistalouden

aikaan tuotteet ja tavarat oli tehtävä itse. Käsitöiden tekeminen ja osaaminen oli

välttämätöntä jokapäiväistä toimintaa. Nykyään kaupoista saa kaikkea, mitä ihminen

tarvitsee - ja enemmänkin. Käsityön kuva on muuttunut tavaroiden tarpeesta

tekemisen tarpeeseen. Käsitöistä ja niiden tekemisestä on tullut yhä enemmän oman

elämän sisällön rikastuttaja ja tapa tehdä omaa olemista näkyväksi.

Suojasen (1993, 19 - 24.) kirjoituksessa käsityön olemuksesta ja arvoperustasta

korostuvat käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessiin liittyvät ulkoiset tekijät.

Lyhyesti mainitaan ihmiskeskeinen näkökulma, joka sisältää käsityötätekevän ihmisen

oppimisen ja luovan toiminnan tarkastelun. Nykyisestä käsityötieteen tutkimuksen

tarkastelukulmasta näkyy myös käsityöntekijän sisäinen maailma. Tutkimuksen

kohteeksi on noussut käsityön merkitys yksilöille. Samalla etsitään muuttuneita

motiiveja käsitöiden tekemiselle, myös harrastamiselle. Tutkimusaineistona ovat usein

käsitöitä tekevien naisten tarinat. Käsitöiden tekeminen nähdään voimavarana, oman

itsensä näkyväksi tekemisenä ja yhteisöllisenä tapahtumana. (Mm. Aikasalo 2006, 40

- 41.)

Toimin Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksessä käsityön ohjaajana.

Asiakkaina ovat käsityönharrastajat lapsista ikäihmisiin. Koska käsityön tekemisen

motiivit harrastajien keskuudessa ovat muuttuneet, tulee muutoksen näkyä

ohjauksessakin. Käsityön ohjaamisen perustaksi haen tietoa käsityön merkityksestä

ihmiselle sekä sen muutoksista ja tulevaisuuden näkymistä. Käsitöihin ja niiden

tekemiseen liittyy myös paljon tarinoita. Varsinkin aikuisilla käsityönharrastajilla on

käsillä tekemiseen liittyviä muistoja. Kehittämishankkeeni tavoitteena on kehittää ja

monipuolistaa omaa ohjaamistani sekä löytää uusia toimintatapoja käsityön

merkityssisältöjä ja tarinoita hyödyntäen. Tutkimustietoa peilaan Seniori-Näppi-

ryhmien käytännön toimintaan ja samalla pyrin löytämään sisältöihin uusia

ulottuvuuksia.

Kehittämishankkeen tuloksia tulen hyödyntämään työssäni. Uudet ajatukset ja

näkökulmat palvelevat Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen käsityön

ohjaustoiminnan kehittämistä. Toivon, että hankkeeni avulla pystymme parantamaan

3

asiakaspalvelua sekä mahdollistamaan uusien, voimaannuttavien merkitysten

löytämisen käsityöstä ja näin rikastamaan asiakkaidemme harrastusta.

2 KÄSILLÄ

Ihminen on aina tarvinnut käsiään hengissä selviytymiseen. Tekemisen ja

kokemusten, yritysten ja erehdysten, kautta ihminen on raivannut tiensä tähän

päivään. Ajattelun kehittyminen – käsittäminen, on tarvinnut käsiä ja niiden

välittämää tietoa ympäröivästä maailmasta. Ihmisillä on edelleen kädet, millä tavoin

ne nyt voivat tuoda merkityksiä elämäämme ja auttaa selviytymään tämän päivän

haasteista?

2.1 Merkityksiä

Viime vuosisadan alkupuolella oli pulaa välttämättömistäkin tavaroista. Jokapäiväisen

elämän sujumisen kannalta oli osattava tehdä itse työkaluja, kankaita ja vaatteita.

Perheet olivat suuria, ja naisväki neuloi sukkia jopa naapuriin kävellessään. Ahkeruus

oli hyve. Käsitöiden tekeminen tarjosi varsinkin naisille mahdollisuuden myös kodin

ulkopuoliseen elämään ja yhdessä oloon esim. ompeluseuroissa. Käsitöiden tekeminen

yhdisti naisia ja antoi voimia. (Aikasalo 2006, 41.)

Kun elintaso nousi, haluttiin tekstiileillä lisätä viihtyisyyttä koteihin sekä

muodikkuutta pukeutumiseen. Tuotteet tehtiin itse, koska tulot olivat pienet.

Ulkomaisista lehdistä kopioitiin malleja, joita toteutettiin saatavissa olleista

materiaaleista. Tekeminen ja tuotteet olivat tärkeämpiä kuin suunnittelu. Osalle

käsityöstä tuli ammatti.

Käsitöiden tekemisellä on paikkansa ja merkityksensä myös tämän päivän

tavarapaljouden keskellä. Kojonkoski-Rännäli (1995) on todennut tutkimuksessaan,

että tekeminen itsessään on olennainen osa ihmisenä olemista. Toteutamme käsillä

tekemisellä maailmassaolemista, samalla syntyy yhteys yksilön ja materiaalisen

maailman välille. Kehollisten kokemusten kautta saamme sellaista konkreettista tietoa,

jota ei voi korvata teoreettisella tiedolla. Käsillä tehdyt tuotokset ovat

persoonallisuuden, oman itsemme näkyviä toteutumia. Ne vahvistavat kuvaa omasta

4

itsestämme ja rakentavat itsetuntoa. Käsityö auttaa ihmistä kehittymään

tasapainoisesti kaikilla persoonallisuuden alueilla; parhaiten silloin, kun tekeminen on

kokonaista. Kokonaisessa käsityössä yksi henkilö suorittaa kaikki tuotteeseen liittyvät

käsityöprosessin vaiheet: ideoinnin, visuaalisen ja teknisen suunnittelun, valmistuksen

sekä tuotteen lopullisen arvioinnin. Toisen henkilön suunnitteleman mallin mukaan

tehtyä, jäljentävää käsityötä kutsutaan ositetuksi käsityöksi. (Kojonkoski-Rännäli

1995, 61, 92 - 95 ja 122 - 124.) Tarkastelen kokonaista ja ositettua käsityötä lähemmin

ohjauksen näkökulmasta kappaleessa 4.1.

Eheä ja kokonainen käsityöprosessi mahdollistaa ns. flow-kokemuksen. Psykologi

Csikszentmihalyin luoma flow-käsite sisältää täydellisen keskittymisen johonkin

luovaan tai kognitiiviseen tehtävään. Työskentely tapahtuu oman osaamisen

äärirajoilla, mutta päämäärä on selkeä ja saavutettavissa. Flow-kokemuksessa

tekeminen itsessään on palkitsevaa, täydellistä keskittymistä kaikilla aisteilla, ajan

tajun katoamista ja ”virta vie” työskentelyä. Syntyy varmuus onnistumisesta, onnen

tila, joka kantaa. Onnistumisen tunteen pystyy palauttamaan voimavaraksi

myöhemminkin. (Lindh 1998, 76.)

Flow-kokemus sisältää käsityössä luovuutta ja taitoja. Uuden idean kokonainen

kehittäminen vaatii mielen kuvitusta sekä käden ja ajattelun taitoja, joilla kuviteltu

tehdään näkyväksi. Käytettävät tiedot ja taidot edellyttävät kehittämistä ja

viitseliäisyyttä. Parhaimmillaan käsitöiden tekeminen itsessään on niin palkitsevaa,

että se haastaa taitojen harjaannuttamiseen tuottaen mielihyvää, omanarvon tunteen ja

lisää itseluottamusta. (Sava 2007, 31 ja 75.) Taidon oppiminen kannustaa hakemaan

uutta osaamista. Tietojen ja taitojen kehittyminen lisää luovuutta, ellei taitoa esim.

jotakin käsityötekniikkaa koeta liian ohjaavana ja rajoittavana. (Syrjäläinen 2006,

109.)

Käsityön tekeminen tuottaa hiljaista tietoa ja osaamista, jota on vaikea sanallisesti

selittää. Taidot syntyvät kokemuksista ja harjoittelemalla. Mitä enemmän taitoja

harjoitellaan, sitä syvemmälle osaaminen menee omaan kehoon ja mieleen. Samalla

taito poistuu tietoisuuden tasolta. Taitojemme kehittyessä pystymme yhä paremmin

hiljaisen tiedon avulla tulkitsemaan aisteilla saamiamme tietoja ja näin tekemään

valintoja toimintatavoista. Voidaan puhua aistitiedosta. Hiljaiseen tietoon liittyy myös

tunnetieto, joka intuitiivisesti ohjaa toimintaamme. Itsesäätelytieto auttaa ohjaamaan

5

ja rytmittämään omaa työskentelyä. Taitojen harjaantuessa käsityön tekijä pystyy yhä

herkemmin havainnoimaan tekemistään ja sen vivahteita, arvioimaan työnsä laatua.

(Syrjäläinen 2006, 110 - 111.) Hiljaisen tiedon käsite on peräisin lääketieteen tutkija -

filosofi Michael Polanyilta (1966). Hiljainen osaaminen on puolestaan tärkeää

voimavaraa luovuudelle. (Ylieskola 2006, 197 - 199.)

Käsityön lopputuloksena syntyvät tuotteet ovat arjen onni. Niillä on sekä käyttö- että

esteettistä arvoa. Itse tehty tuote kertoo omasta osaamisesta ja yksilöllisyydestä. Itseä

miellyttävistä väreistä, muodoista tai toimivista ratkaisuista riittää iloa. Kojonkoski-

Rännäli (2006) kirjoittaa, että kauneuden kokeminen tuottaa mielihyvän tunteen.

Jokainen tarvitsee kykyä kokea kauneutta ja tehdä sen suhteen omia valintoja. Samalla

toivomme, että muilla olisi samanlainen käsitys kauneudesta. Tänään elämän tulee

olla mukavaa ja kaunista, ei välttämättä hyödyllistä ja vakaata. Ajassamme on myös

kauneuden tekemisen tarve, jonka toteuttamiseen käsityö tarjoaa hyvät

mahdollisuudet. (Kojonkoski-Rännäli 2006, 97 - 101.) Kauneus on arvo, joka on

toisaalta esineen ominaisuus ja toisaalta yksilöllinen kokemus. Kun esineen tai

tuotoksen eri osat ovat harmoniassa keskenään, tämä nähdään kauniina. Kauneuden

kokeminen riippuu ihmisen esteettisistä kyvyistä. Esteettisten elämysten tunteminen

voi olla synnynnäistä, mutta tätä voidaan myös opiskella ja opettaa. (Kojonkoski-

Rännäli 1995, 86.)

Elämäntilanteet työelämässä, ihmissuhteissa ja terveydentilassa saattavat muuttua

nopeasti, silti ihmiseltä vaaditaan menestymistä ja pystypäin kulkemista. Maailmalta

tulevat uutiset ahdistavat ja ympäristöongelmat sekä yhteiskunta tulevat joka päivä

vaatimuksineen kotiimme. Pöllänen (2006) kirjoittaa ulkoisesta ja sisäisestä

elämänhallinnasta. Sisäinen elämänhallinta on sopeutumista ja kykyä nähdä asioita

myönteisesti vaikeissakin tilanteissa. Sisäisellä elämänhallinnalla voidaan vahvistaa

ulkoista elämänhallintaa niin, että yksilön ulkopuolelta tulevat tekijät horjuttavat

elämää mahdollisimman vähän. Käsitöiden tekeminen tuo elämään mielekkyyttä ja

tyytyväisyyttä. Työskennellessä voi itse tehdä valintoja ja määrätä työn etenemisestä;

hallita pientä osaa elämästään. (Pöllänen 2006, 66 - 67.) Omavaraistalouden aikana

käsityöt olivat osa ulkoista elämänhallintaa, tyydyttämässä arjen esinetarpeita.

Nykyisin käsillä tekeminen palvelee enemmän sisäisen elämänhallinnan tarpeita.

Käsitöitä tehdessä voi oivaltaa, miten omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan

ympäristöön (Sava 2007, 98).

6

Käsityöprosessilla on siis merkitystä yksilöiden henkiseen hyvinvointiin. Oman

luovuuden toteuttaminen ja itsensä näkyväksi tekeminen kantavat. Käsillä tekeminen,

onnistumisen ilo sekä muilta saatava myönteinen palaute vahvistavat kokemuksellisen

minäkuvan rakentumista ja tuovat positiivisen näkökulman omaan olemiseen.

Käsitöitä tehdessään ihminen irrottautuu arjen murheista, rauhoittuu ja viihtyy.

Kehollisella toiminnalla voi purkaa ahdistavia asioita. Käsillä tekeminen aktivoi

ajatuksia ja availee mieltä askarruttavia solmukohtia huomaamatta. (Pöllänen 2006, 68

- 75.)

2.2 Tarinoita

Ihminen on kehollinen, ja hän kerää kaikilla aisteilla tietoa, muistumia koko elämänsä

ajan. Tarinoidessa niitä voidaan tuoda muidenkin ulottuville jaettaviksi. Esineet, asiat

tai tekeminen voivat palauttaa mieleen palan elettyä elämää. Hiljattain maistoin

tuoretta ananasta ja mieleeni muistui, että tältä se maistui opintomatkallamme liki

kaksi vuosikymmentä sitten.

Narratiivisuus merkitsee suullisella tai kirjallisella kerronnalla syntynyttä tarinaa, jolla

on juoni. Se on myös yksilön todellisuuden ja kokemusten jäsentämistä tarinoina.

Kertojan omilla kokemuksilla ja tuntemuksilla on suurin merkitys. (Hirvonen 2003, 34

- 35.) Narratiivisuudelle ei ole tarkkaa suomenkielistä vastinetta, yleisesti puhutaan

tarinallisuudesta: tarinoista ja kertomuksista. On todettu, että tietämisen prosessi

perustuu kertomusten kuulemiseen ja niiden tuottamiseen. Tietäminen on aina

sidoksissa aikaan, paikkaan ja sosiaaliseen ympäristöön. Ihminen rakentaa omaa

olemistaan ja identiteettiään tarinoiden välityksellä. Jokaisen oma tarina muuttuu

jatkuvasti: sitä "kirjoitetaan" koko ajan uudestaan, uusien kokemusten ja ympäröivän

elämisenpiirin ja yhteiskunnan vaikutuksesta. Tarinat hyväksytään sellaisenaan, ne

ovat aina kertojalleen tosia, puhutaan todentunnusta. Todentuntu saa aikaan sen, että

tarina puhuttelee kuulijaa. Eläytyminen voi avata uusia ymmärryksiä ja merkityksiä.

Tarinallisuus ei erottele, vaan sen avulla voi oppia ymmärtämään erilaisuutta ja

luomaan yhteisiä merkityksiä, yhteenkuulumisen tunnetta. Tarinoidessa muodostetaan

käsitystä omasta, subjektiivisesta todellisuudesta, josta jokaisella on oma tulkintansa.

Postmodernin tiedonkäsityksen mukaan ainoaa, kaikille yhteistä todellisuutta ei ole

olemassa. (Heikkinen 2007, 143 - 157.)

7

Syrjäläinen kirjoittaa, että narratiivisuuden mukana seuraa tarinoiden, symbolien,

mielikuvien ja metaforien voima. Hän näkee tulevaisuuden haasteena eettisten

asenteiden tuomisen taitoihin ja opettamiseen narratiivisuutta apuna käyttäen.

(Syrjäläinen 2006, 117.) Tulevaisuuden yhteiskuntakeskusteluissa on esitetty käsite

elämysyhteiskunta, jossa painottuu emotionaalisuus. Elämysyhteiskunnalle ovat

tärkeitä tunteisiin vetoavat ja elämykselliset tarinat. (Pöllänen & Kröger 2006, 92.)

Käsityöelämänkerta sisältää käsityön kannalta merkityksellisiä, kokemuksista

syntyneitä tarinoita. Kokemuskerrontaan painottuvat tarinat kuvaavat omien

käsityötaitojen oppimista ja kehitystä. Käsityöelämäkerta voi olla myös

tuotekerrontaa, jolloin päähenkilöksi nousee jokin esine, käsityöllinen tuotos tai sarja

elämään liittyviä merkityksellisiä tuotteita. Käsityöläiselämänkerta kuvaa prosessia,

joka on johtanut käsityöläisyyteen. (Mikkonen 2004, 145 - 147.)

Käsillä tehtyihin tuotteisiin liittyy tekijälle tai omistajalle tärkeitä asioita. Tuote voi

kätkeä sisäänsä merkityksellisiä tietoja ja tunteita, jotka liittyvät tuotteen saajaan tai

tekijään, tekemisajankohdan yhteiskunnallisiin tai perheen sisäisiin tapahtumiin.

Esineet ovat konkreettisia muistoja. Niitä katselemalla voi palauttaa mieleen menneitä

tapahtumia, samalla kun ne ovat olemassa tässäkin hetkessä. (Salo 2006, 125.)

Käsityöllisissä tarinoissa oma oleminen ja itsensä toteuttaminen saa merkittävyyttä.

Omien tarinoiden kertominen muille, yhteinen jakaminen, tuo uusia näkökulmia itselle

ja lisää erilaisuuden ja toiseuden ymmärtämistä. Muut toimivat tavallaan peilinä ja

palauttavat tarinat takaisin kertojalle. Oman henkilökohtaisen kokemuksen ollessa

käsityön tekemisen lähtökohtana, tarjoutuu näkyväksi tehty tarina itsellekin uudella

tavalla katsottavaksi, tulkittavaksi ja ymmärrettäväksi. Samalla kun omaa kertomusta

toteuttaa käsityöllisesti, joutuu pohtimaan ja valitsemaan tekniikkoja, materiaaleja,

muotoja ja värejä. Niihin liittyvissä assosiaatioissa ja fyysisessä kosketuksessa on

tarinallisen työskentelyn voima. (Sava 2004, 16 - 19, 29 - 33.)

Käsitöillä ja niiden muisteluilla voi olla varsinkin ikääntyville ihmisille mielialaa

kohottava vaikutus. Elämän muuttuessa muisteleminen toimii minän eheyden

kokemuksen ylläpitäjänä ja toisaalta elämän merkityksen jakamisena. (Pöllänen 2006,

70.) Mieleenpalauttaminen on uudelleen kokemista, eli muistot jäsennetään uudelleen

(Lindh 1998, 60). Elämänkertatarinoita kerrottaessa voidaan saavuttaa sisäinen

8

voiman tunne eli voimaantuminen. Voimaantumisessa ihminen löytää ja tunnistaa

omat voimavarat itsestään. (Siitonen 1999, 92 - 93.) Muistelulla pääsee

tarkastelemaan omia sisäisiä kerrostumiaan ja samalla hiljaisen tiedon lähteitä. Itsensä

tuntemisessa on kokemuksilla, tunteilla ja kehollisuudella sekä niiden läpikäymisellä

voimaannuttava vaikutus. (Vuorikoski 2005.)

3 SENIORINÄPPILÄISIÄ

Kaarakan taitokeskuksessa kokoontuu viikoittain neljä noin kymmenen naisen

Seniori-Näppi-ryhmää. Pisimpään kokoontuneilla seniorinäppiläisillä eli perjantai-

sennareilla alkaa tänä vuonna neljäs yhteinen vuosi. Ryhmien kokoonpano on pysynyt

koko ajan jokseenkin samana. Eri päivien ryhmät eroavat toisistaan. Perjantaina

mukana on monta ”päällikköä”, jotka ovat äänekkäitä ja nauravaisia. Torstain

seniorinäppiläisillä on paljon luovuutta ja innokkuutta omannäköisten tuotteiden

suunnitteluun. Keskiviikkona kokoontuvat vähän hitaasti lämpenevät, mutta vauhtiin

päästyään tekemisestä innostuneet seniorinäppiläiset. Tiistain Seniori-Näpissä on ollut

eniten vaihtuvuutta, ja ryhmäytyminen on vielä kesken.

Seniori-Näpit kokoontuvat syksyllä ja keväällä 12 - 14 kertaa. Ohjaajat suunnittelevat

ohjelman etukäteen. Sen perustana ovat eri käsityötekniikat. Yhtenäistä teemaa

kauden työskentelylle ei ole. Ohjaus perustuu tuotteisiin eli ohjaajien etukäteen

tekemiin mallikappaleisiin sekä alan kirjallisuuteen ja lehtiin. Oppiminen on

mallioppimista, kokemuksellista sekä konstruktivistista ja tukeutuu ohjaajien

ammatilliseen osaamiseen.

Seniori-Näpin toiminnan lähtökohtana on tarjota käsityön harrastajille mahdollisuus

tehdä monipuolisesti erilaisia käsitöitä säännöllisesti kokoontuvassa ryhmässä. Sen

tavoitteet eivät ole käsityötaiteen tekemisessä. Karppisen mukaan taiteellinen toiminta

lähtee liikkeelle ajattelusta ja käsityö ideasta, tavoite- tai mielikuvasta. Käsityön

tekeminen on luonteeltaan harkitsevaa, järkiperäistä ja ratkaisukeskeistä. Karppinen

on hahmotellut tutkimuksessaan käsityötaiteen perusopetuksen käsitemallia. Siinä

keskeiset tekijät ovat innostaminen, aloitteellisuus ja näyttäytyminen. Innostaminen on

asennoitumista uuden etsimiseen, havaitsemiseen ja kokeilemiseen sekä

yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen toisten kanssa. Innostaminen sisältää myös

9

käsityöhön liittyvien arvojen esille tuomisen ja käsityön kulttuurihistorian perinteiden

jatkamisen. Ohjaajan tehtävänä on herättää innostus. Lähteminen tekemisen tielle

vaatii aloitteellisuutta, joka on edellytys näyttäytymisele, täytyy tehdä, että on jotakin

esille tuotavaa. Käsityöllisten tuotteiden tekeminen liittää tekijän valmiilla esineillä

maailmaan. Näyttäytyminen kohdistuu silloin tuotteeseen. Käsityötaiteessa

prosessinkin tulee esittäytyä jollakin tavalla. Innostaminen, aloitteellisuus ja

näyttäytyminen ovat tärkeitä kaikessa käsityössä. (Karppinen 2005, 167 - 170.)

Kehittämishankkeeni taustatiedoiksi keräsin seniorinäppiläisiltä ajatuksia siitä mikä

tuottaa heille käsitöiden tekemisessä eniten iloa, mikä Seniori-Näpissä on parasta ja

mitkä ovat heidän kehittämistoiveitaan. Puolet vastanneista sai eniten iloa tuotteiden

tekemisestä, 1/4 tuotteiden suunnittelusta ja viimeinen neljännes valmiista tuotteesta.

Parasta Seniori-Näpissä oli samanhenkinen porukka ja yhdessä tekeminen, uuden

oppiminen, uudet ideat, mukavat ohjaajat, ja että saa olla oma itsensä.

Kehittämisehdotuksia tuli aika niukasti. Lisäksi pyysin kirjoittamaan vastaajille

tärkeästä käsityöstä tai käsityön tekemisestä. Sain toisilta pitkiä tarinoita kun taas

toiset tyytyivät lyhyisiin kommentteihin (Liite 1). Seniorinäppiläisillä, joilla

suurimmalla osalla on jo työelämävuodet takana, on aikaa ja onnekas mahdollisuus

täyttää se itselle mielekkäästi, yhdessä käsitöitä tehden. Keskellä kiireistä

tehokkuusajattelua käsityö edustaa hidasta aikaa.

4 OHJAAMISEN KARTALLA

Oman ohjaamiseni kehittämisen tavoitteena on sävyjen ja muotojen lisääminen

käsityön harrastajien kartalle – tehdä käsityön merkityksiä eläväksi yhdistämällä

ohjaamiseen tarinoita ja mielikuvia. Ohjattavana ovat aikuiset käsityön harrastajat,

joiden oppimisella ei ole ammatillisia tavoitteita. Uuden oppiminen on kuitenkin

tärkeää ja palkitsevaa (Liite 1). Ojasen mukaan kokonaisvaltainen oppiminen

pohjautuu henkilökohtaisiin kokemuksiin, jotka nousevat yksilön elämismaailmasta

(Ojanen 2000, 16).

10

Seniorinäppiläisillä on paljon tietoa, taitoja ja kokemuksia, joiden varaan he

rakentavat uutta osaamista. Oppimiseen vaikuttavat aikaisemmat kokemukset

oppimisesta ja omasta osaamisesta.

Olin 10-vuotias kun koulussa tehtiin kaksi patalappua, joissa keskellä oli

ruusukuvio, mitkä yhdistettiin toisiinsa virkkaamalla. Minun työni ei millään

tahtonut onnistua, milloin tuli liian tiukka kuvio, joka ei tullut kunnolla näkyviin

tai se oli liian löysä. Purin sitä jatkuvasti ja neuloin uudestaan ja uudestaan

moneen kertaan. Vihdoin opettaja antoi sen kotitehtäväksi, koska se piti saada

jouluksi valmiiksi. Kotona istuin, itkin ja neuloin. Sain sen lopulta valmiiksi.

Opettajan mielestä se oli liian hyvä minun tekemäksi. Opettaja väitti, että siskoni

ovat sen neuloneet ja aikoi antaa minulle arvosanaksi kuutosen todistukseen. Siitä

lähtien vihasin käsityön opettajaa aina. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että työni

oli minun tekemäni ja mielestäni hyvä! Äitini ja siskoni kehuivat sitä kovasti, äitini

sanoi vielä, että joka ei koskaan pura tekemäänsä, hänestä ei tule hyvää

käsityöihmistä!!!

Seniorinäppiläiset ovat käyneet aikanaan koulunsa behaviorististen oppien mukaan.

Monet toivovat ohjaajilta selkeitä, valmiita malleja ja toimintaohjeita. Osalla

seniorinäppiläisistä on valmiudet etsiä ja pohtia tietoisesti uusien käsityötekniikoiden

tai tuoteideoiden soveltamista ja yksilöllistä toteuttamista. Ohjauksessa on otettava

huomioon erilaiset elämisen ja tekemisen polut - jokainen omana yksilönä niin, että

kaikilla säilyy tekemisen ja uuden oppimisen ilo.

4.1 Kohti kokonaista käsityötä

Harrastajien tekemä käsityö on suurimmaksi osaksi ositettua käsityötä. Tuotteen

visuaalisen ja teknisen suunnittelun on tehnyt joku toinen henkilö. Tuotteen

toteuttaminen ohjeesta edellyttää sekin käsityötekniikkojen ja -työvälineiden

tuntemusta, motorisia taitoja ja kärsivällisyyttä. Tehdessään ohjeen mukaisia tuotteita

harrastaja saa haluamansa tuotteen samalla kun motoriset ja käsityötekniset taidot

lisääntyvät. Ositettu käsityö palvelee taitojen hankkimista, ja myös siinä syntyy yhteys

maailmaan ja materiaan kehollisella tekemisellä. Kokonainen käsityö edellyttää

monipuolisempia kykyjä ja syvällisempää taitojen harjaantumista kuin ositettu

käsityö. (Kojonkoski-Rännäli 1995, 98 - 101.) Kokonainen käsityö muodostuu

11

luovuudesta, ongelmanratkaisuista, arvioinnista ja reflektoinnista. Suunnittelu- ja

valmistusprosessin aikana tekijä pohtii valintojaan. Prosessi voi suuntautua

taiteellisesti tai tuotesuunnittelullisesti. Tuotesuunnitteluun painottuvassa käsityössä,

reflektointi kohdistuu omaan toimintaan prosessin eri vaiheissa. Taidepainotteisessa

käsityössä tärkeimpiä ovat tekijälle merkittäviksi muodostuneet arvostukset, ajatukset

ja kokemukset työskentelyn aikana. Kun liikkeelle lähdetään ideoinnista ja

suunnittelusta, avoimia kysymyksiä ja haasteellisia ”ongelmia” on enemmän kuin

ositetussa käsityössä. (Pöllänen & Kröger 2006, 87 - 90.) Kokonaisessa käsityössä on

suuren onnistumisen mutta myös epäonnistumisen mahdollisuus. Se sisältää esteettistä

ja teknistä pohdintaa omasta näkökulmasta. Ositetussa käsityössäkin valitaan

materiaaleja, värejä ja malleja, mutta tukeudutaan helposti ohjaajan ja muun ryhmän

mieltymyksiin.

Seniori-Näppi-ryhmissä enemmistö osallistujista toteuttaa ohjaajien suunnittelemia

malleja, mallikappaleita mukaillen. Yksilöllisiä värityksiä tai mallinmuutoksia

toteutetaan ohjaajan avulla. Tuoteorientoituneen tekijän tavoitteena on valmis tuote,

jonka toteuttamiseen omien taitojen uskotaan riittävän. Konkreettisen tuotteen

näkeminen laskee käsityön aloittamisen kynnystä. Tuoteorientoitunut tekijä luottaa

ohjaajien tekemiin valintoihin ja siirtää osa vastuusta heille. Käsityön harrastajat

pitävät materiaali- tai tekniikkakokeiluja usein tuhlauksena. Uudelle tekniikalle ei

etsitä omannäköisiä sovelluksia, vaan halutaan oppia tekniikka toteuttamalla valmis

malli. Kokemusorientoitunut tekijä uskaltaa lähteä kokeilemaan ja etsimään uusia

ratkaisuja. Hänelle tekeminen on tilaisuus kehittää omia taitojaan ja osaamistaan.

Kokemusorientoituneelle tekijälle keskeneräinen tuote ei ole ongelma. Hän ei pelkää

epäonnistumista, vaan pohtii kokeiluista saamiensa taitojen ja tietojen

soveltamismahdollisuuksia. Suunnittelu- ja tuotekehitysprosessi tuo silloin suurimman

nautinnon. Valmiin tuotteen tekemisellä ei ole yhtä suurta merkitystä

kokemusorientoituneelle kuin tuoteorientoituneelle käsityön tekijälle. (Mikkonen

2004, 148 - 149).

Käsityön ja käsillä tekemisen sisältämät merkitykset edellyttävät ohjauksen viemistä

kohti kokonaista käsityötä, siksi ideoinnin ja tuotesuunnittelun osuutta pitää tietoisesti

lisätä. Koska kyselyssä vain neljännes vastanneista seniorinäppiläisistä tunsi olevansa

vahvoilla tuotteiden suunnittelussa (Liite 1), kannattaa suunnittelupainotteisten

jaksojen määrää lisätä vähitellen ja sopivina annoksina.

12

Esteettisien arvojen oppimiseen sisältyy kauneuden kokemiseen liittyvien tietojen,

olosuhteiden ja ympäristön tarkastelu. Tunteen lisäksi mukana on järki. Esineiden

suhteiden löytäminen ja ymmärtäminen on älyllisesti tyydyttävää. Kauneuden

kokeminen ja tekeminen tuottavat mielihyvää ja iloa. Tämä vaikuttaa omaan

onnellisuuteen ja heijastuu siten myös muihin ihmisiin. (Kojonkoski-Rännäli 2006,

103 - 106.)

Esteettisten elämysten edellytyksenä on ennakkoluuloista ja uskomuksista

luopuminen. Ohjauksessa tulee luoda erilaisia tilanteita, joissa jokainen voi miettiä

omaa näkemystään ja ymmärtämistään. Kun arkisia tuotteita tarkastellaan

tavanomaisesta ympäristöstään irrotettuna, syntyy oivalluksia. Ryhmän jäsenten

erilaiset kokemukset ja niiden jakaminen tuovat uusia näkökulmia ja samalla lisäävät

toiseuden ymmärtämistä. (Sava 2007, 98). Ohjauksessa tulee tutkia ja pohtia jokaisen

omaa väri- ja muotomaailmaa, kysellä mikä minusta näyttää omimmalta ja miksi.

Kokemusten ja tuntemusten jakaminen mahdollistaa yhteisiä ymmärryksiä sekä luo

uusia merkityksiä ja oivalluksia, joita ei muuten olisi tullut ajatelleeksi.

4.2 Matkakumppanuus

Ohjaaja ja ohjattava ovat yhdessä tasavertaisina kulkemassa – oppimassa ja etsimässä

uusia merkityksiä. Ohjaajan on tärkeää tiedostaa oman ohjaamisensa tavoitteet.

Päämääränä voi olla tutustuminen ohjattavaan ja hänen tavoitteisiinsa sekä auttaminen

kun apua tarvitaan. Tavoitteena voi olla myös vaikuttaminen ohjattavan

työskentelytapoihin ja autonomisuuden tukeminen. Ohjattavan aktiivisella

kuuntelemisella on mahdollisuus löytää yhteinen ohjaustodellisuus, jossa vallitsee

luottamus, molemminpuolinen kunnioittaminen ja sitoutuminen oppimiseen. (Vänskä

2005, 31 - 32.)

Ohjaaja ja ohjattava käyvät vuoropuhelua keskenään. Aidossa dialogissa ihmiset

kohtaavat tasavertaisina ja sallivat erilaisia näkemyksiä, joista etsivät voimaa eikä

heikkouksia. Dialogi edellyttää siihen osallistuvilta kiinnostusta ja valmiutta

kuunnella, jopa muuttaa omia näkemyksiään. (Dialogi oppimisessa ja opetuksessa

2002). Ojasen (2000) mukaan ihmisen kehittymistä palveleva dialogi on

subjektiivinen ja luova prosessi. Tämä merkitsee kokemuksen työstämistä uudenlaisen

ymmärryksen saavuttamiseksi minuudesta ja itsenä olemisesta. Yhteisellä dialogilla

13

pyritään luomaan maailma, jossa ymmärretään toisia. Avoimessa dialogissa ihmiset

ovat mukana omana itsenään, kunnioittavat ja hyväksyvät toisensa ehdoitta.

Painopiste on vuorokuuntelussa, jossa voi oivaltaa jatkuvasti muuttuvaa todellisuutta

ja nähdä itsestään selvyyksien taakse. Dialogi edellyttää kärsivällisyyttä ja aikaa

reflektiolle sekä tilaa hiljaisuudelle. (Ojanen 2000, 61 - 70.)

Aito dialogi edellyttää ohjaajalta reflektiivistä ja tutkivaa toimintatapaa. Se merkitsee

ihmettelyä, pysähtymistä, kohtaamista ja orientoitumista uudelleen. Reflektointi on

syvällistä ääneen ajattelua, tietoista ja tutkivaa vuoropuhelua itsensä kanssa, jossa

tarkastellaan omia kokemuksia ja tuntemuksia. Reflektoinnissa annetaan asioille

merkityksiä eli luodaan merkityssuhteita. Tavoitteena on itsensä tiedostaminen ja

ymmärtäminen. Avoimin mielin tapahtuva reflektointi vapauttaa mielen voimavaroja.

Seurauksena on asioiden ymmärtäminen uudella tavalla. Aktiivinen ja kyseenalaistava

toimintapa merkitsee vastuunottamista omasta toiminnasta. Reflektointi on myös

käytännön toiminnan ja teorian yhdistämistä eli omakohtaisten kokemusten

järkeistämistä. Ohjaaja rakentaa omaa käyttöteoriaansa tarkastellessaan ajattelu- ja

toimintatapojaan. (emt. 2000, 27, 71 - 82.)

Seniori-Näpissä ohjaaminen sisältää paljon ohjaajan ja ohjattavan välistä keskustelua.

Tällä hetkellä keskustelut keskittyvät käsityön tekemisen teknisiin ja visuaalisiin

kysymyksiin tai henkilökohtaisiin tapahtumiin, joilla ei ainakaan suoranaisesti ole

linkkiä tekemiseen. Dialogin taso, kokonaisvaltaisen oppimisen kannalta riippuu siitä,

onko ohjattava tuote- vai kokemusorientoitunut. Ohjauksen kehittäminen kohti aitoa

dialogia edellyttää ohjaajan oman reflektiivisen ajattelun tietoista lisäämistä. Ohjausta

tulee suunnata valmiista vastauksista pohtimista herättäviin kysymyksiin. Samalla

vastuu onnistumisesta siirtyy enemmän ohjattavalle ja itsearviointia kohti. Dialogi

edellyttää lisäksi sisäistä ja ulkoista oppimisympäristöä, jotka mahdollistavat

oppimisen. Sisäinen oppimisympäristö tarkoittaa sitä, että ohjattavan mielessä on tilaa

uusille ajatuksille ja toimintamalleille. Ohjaajan puolestaan pitää pystyä tarjoamaan

oikeanlainen tunneilmasto, joka luo edellytykset dialogille ja yhdessä työskentelylle.

Ulkoinen oppimisympäristö sisältää huolenpitoa, tarjoaa aikaa ja turvallisen tilan

pohdinnoille ja työskentelylle. (emt. 2000, 149 - 150.)

Oman toiminnan muuttuminen ja henkinen kasvu on mahdollista transformaation eli

muutosprosessin kautta. Se edellyttää toiminnan reflektointia ja tiedostamista.

14

Historiansa ja itsensä tunteminen sekä kokemusten uudelleentulkinta mahdollistaa

näkökulmien muuttumisen. Yksilön kokemukset muodostavat jatkumon

menneisyydestä tulevaisuuteen. Aikaisemmat kokemukset ja niistä tehdyt tulkinnat

vaikuttavat valintoihimme. (emt. 2000, 28 - 29.)

Ohjaajan pitäisi pystyä herättämään ohjattavassa omia kysymyksiä, joilla hän voi

löytää uusia tulkintoja ja merkityksiä kokemuksilleen. Ohjattavaa tulee auttaa ja

rohkaista etsimään mieluisia ja palkitsevia tapoja toteuttaa itseään käsityöllisesti.

Ohjaajan tai ryhmän mielipiteellä on vähemmän merkitystä, kun ohjattava alkaa

luottaa omiin kokemuksiinsa. Käsityössä reflektointia voi tapahtua joko sanallisesti tai

tekemällä luonnoksia ja materiaalikokeiluja (Fernström & Laamanen 2006, 142).

Seniorinäppiläisille tehdyn kyselyn vastauksista (Liite 1) tein karkean analyysin ja

luokittelun sen mukaan ovatko osallistujat suunnittelu- vai tuotesuuntautuneita.

Vastaukset antavat suuntaviivoja ohjaukseen, mutta mitään yleistyksiä ei voi tehdä.

Ne vahvistivat näkemystä siitä, että Seniori-Näppi-ryhmät muodostuvat erilaisista

yksilöistä. Käytännön ohjaus on suurimmaksi osaksi ohjaajan ja ohjattavan keskinäistä

keskustelua sekä eri vaihtoehtojen pohtimista. Tärkeintä on osata tukea ja vahvistaa

jokaisen yksilöllisiä tavoitteita ja vahvuuksia, rohkaista ottamaan vastaan haasteita

sekä syventämään omaa osaamistaan. Suojasen mukaan aikuisten oppimiskyvyissä on

suuria yksilöllisiä eroja, joihin vaikuttavat pohjakoulutus, kokemukset, ikäkausi ja

lahjakkuus. Erot edellyttävät ohjauksen eriyttämistä. Aikuisilla on yleensä

työskentelyynsä hyvä motivaatio ja selkeät tavoitteet. He ovat lisäksi aktiivisia ja

itseohjautuvia. (Suojanen 1993, 139.)

4.3 Matkakokemuksia

Käsityö on kehollista ja mukana ovat monet aistit, joista vahvimpina näkö ja tunto.

Materiaalit, tekniikat, värit ja tuotteet palauttavat mieleen aikaisempia kokemuksia ja

mielikuvia. Käsityön tekeminen on aina monitasoinen kokemus, joka sisältää tekijä- ja

tilannekohtaisia, tietoisia ja tiedostamattomia tietoja, taitoja sekä tunteita.

Uuden oppimiseen vaikuttaa yksilön aikaisempi kokemushistoria. Konstruktivistisen

oppimiskäsityksen mukaan ihminen valikoi, käsittelee, tulkitsee ja ymmärtää uutta

tietoa, olemassa olevan, aikaisemmin syntyneen tiedon pohjalta. Muodostunut tieto on

15

subjektiivista. Asia, josta tiedetään jo jotakin, joka on kiinnostava, on helpompi oppia

kuin itselle täysin merkityksetön. Kokemuksellisessa oppimisessa on kysymys yksilön

luomien mielikuvien ja merkitysten tulkitsemisesta ja ymmärtämisestä. Ihminen on

oppimisessa mukana kokonaisuutena: kehollisena, tajunnallisena ja sen hetkiseen

elämäntilanteeseensa sitoutuneena. Jokaisella on oma persoonallinen tapansa olla

maailmassa. Tästä seuraa erilaisia älyllisiä ja tunteenomaisia tulkintoja samasta

kokemuksesta. Nämä vaikuttavat ennakkoasenteisiimme ja suuntaavat valintojamme.

Yksittäiset kokemukset liittyvät toisiinsa merkityksen antamisella tai sen

kyseenalaistamisella. Pelkkä kokemus ei riitä tiedon syntymiseen, vaan se täytyy

reflektoida, käsitteellistää ja vielä testata käytännössä, soveltaa uusissa tilanteissa.

(Ojanen 2000. 39, 96 -108.) Kokemusten käsitteellistäminen ja kielelliseen asuun

pukeminen synnyttää mielikuvia, jotka avaavat tiedostettuja ja tiedostamattomia

ymmärryksiä.

Kokemuksia tulkitaan subjektiivisesti, mutta niiden pohjalta on mahdollista

muodostaa myös yhteisiä ymmärryksiä. Yhdessä toimiessa ja työskennellessä

ymmärrys syvenee. Asioita, taitoja ja kokemuksia voidaan antaa yhteisesti jaettaviksi,

toisiaan kunnioittaen. Parhaimmillaan yhteistoiminnallisuus perustuu erilaisuuden

hyväksymiselle. (Sava 2007, 192). Ryhmän ilmapiirin pitäisi olla mahdollisimman

turvallinen, jolloin epäonnistuminen ja riittämättömyys uskalletaan sallia itselle ja

muille. Humanistinen oppimiskäsitys korostaa avointa ilmapiiriä, elämäniloa ja

yksilöiden hyväksymistä omana itsenään (Suojanen 1993, 112). Kun tekijä kertoo

avoimesti tuotteenvalmistusprosessistaan tai tekemästään tuotteesta, hän asettaa

tekemisensä alttiiksi muiden tulkinnoille. Joku voi kokea tilanteen ahdistavana. Usein

uskallus kuitenkin palkitaan. Vastalahjaksi saa uusia näkökulmia, vahvistusta

osaamiselleen ja voi löytää omia tiedostamattomia vahvuuksiaan. Yhdessä jakaminen

on mahdollisuus muutokseen. Ryhmän yhteinen ymmärrys on enemmän kuin

yksittäiset tulkinnat yhteensä.

Suojanen kirjoittaa kokemuksellisen oppimisen yhteydessä käsityön reflektiivisestä

oppimisesta, johon kuuluu kolme tekijää: kokemuksen mieleenpalauttaminen,

tunteiden huomioon ottaminen ja kokemuksen uudelleen arviointi. Elementit ovat

samoja kuin tarinallisuudessa. Erona on, että reflektiivisessä prosessissa asiat pyritään

kertomaan mahdollisimman totuudenmukaisesti, kun taas kerrotussa tarinassa

hyväksytään kertojan totuus. Reflektiivisessä oppimisessa korostetaan myönteisiä

16

tunteita ja pyritään työstämään kielteiset pois. Käsityön reflektointi voi tapahtua

teknisellä, tulkinnallisella tai kriittisellä tasolla. Kriittisellä tasolla käsityö

ymmärretään osana sosiaalista, luonnon- ja kulttuuriympäristöä. Laaja-alainen ja

kriittinen tarkastelu on tyypillistä aikuisille. Tämä mahdollistaa syvällisen oppimisen.

(Suojanen 1993, 117 - 122.) Tekemisen ja kokemusten arviointi on tärkeä osa

oppimista. Seniori-Näpissä arviointi on enemmänkin reflektoivaa yhdessä pohtimista

ja keskustelua, jonka tehtävänä on ohjata, kannustaa ja kehittää itsearviointia.

Vahva ja selkeä kuva itsestä käsityöllisenä toimijana mahdollistaa monipuolisen ja

rikkaan mielikuvamaailman käyttämisen. Aisteillamme saamme ulkoisia ärsykkeitä,

joiden käsittelyä jatketaan mielikuvamaailmassa. Mieli ja keho, sisäinen ja ulkoinen

maailma, kulkevat käsi kädessä. Aistien välittämä tieto muokkautuu mielikuvissa, eli

tiukkaan asiaan lisätään tunteet ja oma tulkinta. Sisäinen mielikuvamaailma rakentuu

omista kokemuksista, taidoista ja persoonallisuudesta sekä tulkinnoista, joita tehdään

ympäröivästä maailmasta. Mielikuvat ovat luovan ilmaisun käyttövoimaa. Erilaiset

konkreettiset ja abstraktit virikkeet eli sytykkeet mahdollistavat assosiaatioiden avulla

mielikuvien syntymisen. Sytykkeitä voivat olla esim. kuvat, esineet, runot, tunteet ja

tarinat. Sytykkeiden viitekehyksenä ohjaaja voi käyttää apuna teemaa, joka samalla

selkiyttää käsityöohjelman suunnittelua. Teema, joka koetaan omakohtaiseksi ja

synnyttää tunteita, motivoi tekemään. Samalla työskentely ja sen tuloksena syntyvä

tuotos saavat merkityksen. Luova ajattelu saattaa lennättää mielikuvat hyvinkin etäälle

alkuperäisestä sytykkeestä. Tavoitteena onkin irrottautua lähtökohdasta ja löytää

mielikuvilla uusia, omia merkityksiä, jotka visualisoidaan käsityöllisessä tuotteessa tai

tuotoksessa. (Fernström & Laamanen 2006, 138 - 142.)

Lindh (1998) kirjoittaa luovasta intuitiosta oppimisessa. Uutta luova prosessi ohjautuu

luovan intuition kautta. Ihmisen kokemuksia varastoidaan tiedostamattomassa

mielessä ja oppimisen tavoitteet asetetaan tietoisesti. Mukaan tuleva uusi materiaali

mahdollistaa luovan intuition tuottaman uuden ymmärryksen. Lopullinen ymmärrys

muodostuu intuitiivisesti, vaikka tiedonkeräys uutta opittaessa tapahtuukin

järjestelmällisesti. Tietoinen ja tiedostamaton mieli toimivat yhdessä. Luovuus

tarvitsee rikastuakseen vapautta hyötynäkökohdista ja sosiaalisista arvostuksista:

tekemistä tekemisen vuoksi, oppimista oppimisen vuoksi, lapsenomaista uteliaisuutta

ja rohkeutta epätavallisiin ratkaisuihin. Mielikuvaoppiminen on yksi mahdollisuus

oman luovuuden ja omanlaisten toteutusten löytämiseksi. Lindhin mukaan

17

mielikuvaoppimisessa on kolme vaihetta: hyvä tila, mielikuvavirtaukset ja ilmaisu.

Hyvä tila tarkoittaa ryhmän vuorovaikutusilmapiiriä ja jokaisen osallistujan avointa,

levollista ja vireää mieltä. Rentoutuminen ja keskittyminen luovat oppimiselle

otollisen tilan ja avaavat polkuja muistiin. Hyvän tilan syntymiseen voidaan vaikuttaa

esim. sopivan musiikin kuuntelemisella. Uhattomassa tilassa nostetaan eri aistien

mielikuvia sisältävät mielikuvavirtaukset tietoisuuteen ja tiedostamattomaan.

Mielikuvia voidaan hakea mm. vapaalla kuvittelulla tai mielikuvamatkalla. Ilmaisulla

yhdistetään mielikuvien rikas virta aikaisempaan kokemukseen. Ilmaisu suodattuu

oman elämyksen, kokemuksen ja ymmärryksen kautta. Kerrottaessa tehdään tarkkoja

havaintoja omasta sisäisestä mielikuvamaailmasta. Puhumalla itselle tai toisille

mielikuvavirtaukset tulevat tietoisiksi, assosioituen moneen suuntaan ja luoden uusia

mielikuvia sekä yhteyksiä ajatteluun. Ääneen puhuttaessa ilmaisu palautuu

kuulemisessa myös itselle, rikastaen mielikuvien muodostumista. Ilmaisukeinona

voidaan sanojen ohella käyttää kuvia, musiikkia tai liikettä. (Lindh 1998, 71 - 73,

101.)

Käsityöt ja niiden tekeminen kertovat pieniä ja suuria tarinoita. Käytettäessä tarinoita

käsityön suunnittelun lähtökohtana, niillä on ohjauksellisesti kaksi tavoitetta.

Ensinnäkin pyrkimyksenä on merkityksellisten käsityötuotteiden tekeminen, eli

tekijän tulisi oivaltaa käsityöt ajatusten kantajiksi ja viestien välittäjiksi. Toisena

tavoitteena on vahvistaa ja rakentaa omaa minuutta. Tarinat toimivat järjestyksen

luojina minäkokemuksille ja tuovat minuuden hallinnan tunteen. Kun ihminen

ymmärtää omien kokemustensa ja tunteidensa merkityksellisyyden, hän pystyy

sisällyttämään niitä myös toisille tehtäviin tuotteisiin. Yhteinen jakaminen ja

vuorovaikutus ryhmän kanssa ovat hedelmällisiä, kun tuotesuunnittelun lähtökohtana

on oma tarina. Sen kuuleminen ja palautteen saaminen vaikuttavat tehtäviin

valintoihin ideoinnin ja koko käsityöprosessin aikana. Mitä lähemmäksi pääsee

itseään, löytää omimman tavan ilmaista itseä käsityöllisesti, sitä enemmän merkityksiä

ja voimaa löytää käsillä tekemisestä. (Fernström & Laamanen 2006, 142 - 147.)

18

4.4 Kiintopisteitä

Äkkinäisiä suunnanmuutoksia Seniori-Näppi-ryhmissä ei ole realistista eikä

tarvettakaan toteuttaa. Seniorinäppiläisillä on erilaisia lähtökohtia ja tavoitteita

käsityön tekemiseen ja oppimiseen. Tuotelähtöinen toimintatapa säilyy Seniori-

Näpeissä tulevaisuudessakin, koska suurin osa osallistujista on tuoteorientoituneita ja

pitää tuotteiden tekemistä itselleen palkitsevimpana (Liite 1). Ohjelmassa tulisi

kuitenkin olla myös kokonaisen käsityön mahdollistavia tehtäviä. Liikkeelle on

lähdettävä pienin askelin ja uusiin toimintatapoihin totutellen, koska kokonaiseen

käsityöhön sisältyy epävarmuutta ja suurempi mahdollisuus epäonnistua, kuin valmiin

mallin mukaan tekemiseen. Kokonaisesta käsityöprosessista syntyvä onnistumisen

kokemus kuitenkin palkitsee uskalluksen. Ohjaajana myös minun on hyväksyttävä

ohjattavan mahdollinen epäonnistuminen ja kritiikki. Ohjauksen haasteena onkin

osallistujien taitojen arvioiminen, niitä vastaavien tehtävien suunnittelu sekä

tekemisen yksilöllinen tukeminen ja rohkaiseminen.

Toisinaan ohjattava ei näe omaa onnistumistaan, koska lopputulos ei vastaa

alkuperäistä mielikuvaa, näkemykset esteettisyydestä ovat erilaisia. Seniori-Näppien

ohjelman tulisikin sisältää tehtäviä, joissa voi harjaannuttaa omaa havaitsemistaan

sekä oppia esteettisyyden ja kauneuden kokemista tarkastelemalla tietoisesti omia

väri- ja muotomaailmoja. Omista näkemyksistä kertominen ja yhteinen pohtiminen

ryhmässä ovat tärkeitä. Muodoista, kuvioista ja väreistä keskusteltaessa voisi

lähtökohdaksi ottaa esim. eri aikakausien ja vuosikymmenien tyyli - ja värimuodit.

Osallistujilta löytyy varmasti mielenkiintoisia muistoja ja tarinoita omien

mieltymysten muuttumisesta. Liitteessä 2 on ehdotuksia väri- ja muototehtäviksi, joita

voitaisiin toteuttaa Seniori-Näpeissä.

Moniaistisuus tuo uusia näkökulmia. Materiaalien, tekniikoiden, kustannusten ja

hyödyllisyyden ajattelusta vapautuminen sekä leikkimielisyys antavat tilaa

luovuudelle. Tuoteideointi ja -suunnittelu voisi sisältää Seniori-Näpeissä myös

makuja, hajuja, ääniä ja liikettä, osana mielikuvaoppimista.

Seniorinäppiläisistä jokaisella on omanlaisensa elämäntarina. Omien tarinoiden

mukaan ottaminen ja hyödyntäminen ohjauksessa rakentavat ryhmän

yhteenkuuluvuutta ja positiivista, hyväksyvää ilmapiiriä. Oppimisessa voidaan

19

hyödyntää siten ryhmäläisten aikaisempia kokemuksia, tuoda ne reflektoitaviksi ja

soveltaa uudelleen konkreettisissa tuotteissa. Tuotesuunnitteluun ja reflektoimiseen on

luontevaa lähteä mukaan, kun lähtökohtana on tuttu ja itselle jo valmiiksi tärkeä asia.

Yhdessä voidaan jakaa tarina ja tekeminen sekä tarkastella siihen liittyvää omaa

oppimista, luoda uutta tarinaa. Yhteinen jakaminen lisää toiseuden ymmärtämistä.

Käsityölliset tarinat avaavat käsillä tekemisen merkityksellisyyttä itselle. Ne pitävät

sisällään tiedon siitä, miksi minulla on oikeus tehdä käsitöitä, vaikka en niitä

välttämättä tuotteina tarvitsisikaan. Tarinoiden avulla käsityöminästä tulee tärkeä osa

muuta elämää. Niissä käsityön merkitys voidaan nostaa esille ja saavuttaa

voimaantumista. Liitteessä 2 on ehdotuksia tarinoiden hyödyntämisestä ohjauksessa.

Ryhmän yhdessä tekemä reflektointi selkiyttää kokonaisen käsityöprosessin

merkitystä. Ohjaajan tekemien kysymysten avulla herätellään seniorinäppiläisiä

pohtimaan omaa tekemistään. Dialogi ohjaajan, ryhmän ja ohjattavan kanssa luo

mahdollisuuden muutokseen ja erilaiseen näkökulmaan omasta tekemisestä sekä

uusien merkitysten löytämiseen. Ryhmiä tulee tietoisesti ohjata puhumaan tekemisen

prosessista sekä siihen liittyvistä tunteista ja ajatuksista.

Seniorinäppiläisille on yhteistä rakkaus käsillä tekemiseen. Käsityöt ovat seuranneet

heitä läpi koko elämän. Tavallisen arjen ja elämän merkityksellisyyden

ymmärtäminen on mahdollista, kun kerrotaan omia tarinoita ja tehdään niitä

näkyviksi. Puhutaan itsestä vieraantumisesta, siitä kuka minut määrittää ja voiko se

olla media ja mainokset? Omien tarinoiden avulla löytyy käsityksiä omasta

olemisesta; mitä on olla minä. Käsitöiden tekeminen on saattanut olla jo lapsuudessa

keino ansaita yhteisön sosiaalista arvostusta.

Olin varmaan jotain 6v… Ei siitä mitään ”tähdellistä” tullut. Pannulapuksi liian

pitkä, eikä sitä varmaan pöytäliinanakaan käytetty. Nuken peittona muistan

käyttäneeni kolminkertaiseksi taitettuna. Mutta olin minä sitä tehdessäni ylpeä,

polvi toisen päällä istuen, kuten muutkin naiset…

Merkitysten tiedostamisella voi tapahtuma saada syvällisen, todentuntuisen sisällön.

Turhan usein lämpimät ajatukset jäävät vain omaan tietoon. Merkitysten

tiedostaminen helpottaa tekemisen aikana syntyneiden ajatusten kertomista myös

tuotteen saajalle. Silloin käsintehty tuote toimii välillisesti keskustelun avaajana.

20

Käsityön antajan ja saajan välinen vuoropuhelu tuo käsillä tekemiselle lisää

merkityksiä. Seniorinäppiläisten tarinat kertovat miten käsityönä tehdyt tuotteet ovat

tapa olla läheisten elämässä, ne ovat lämpimien tunteiden lähettiläitä. Läheiselle

käsintehty tuote on toivottu ja mielellään annettu.

Viime vuonna tyttärentytär 3 v. pyysi: ”Mummu tee väriä vaihtava leguaani. Ei

tarvi olla elävä.”

Tekeminen voi olla itselle tärkeiden ihmisten ja heidän merkityksensä muistelua tai

kokemuksia vierellä kulkemisesta.

”Fiina-tätin” krassit syntyi aiheeksi tilkkutyöhön. Sen maanläheiset, menneen

maailman värit tuovat mieleeni hyräilevän, hyväntuulisen ja maailman

kauneimman vanhuksen.

Ensimmäisten lapasteni ollessa kyseessä, ei se tekeminen onnistunut ollenkaan ja

niin pyysin mummua apuun. Tämä oli innoissaan, että pystyi olemaan avuksi ja

niin me yhteisvoimin saimme kuin saimmekin valmiiksi kaksi samanlaista lapasta.

Tarinoista löytyy oppimisen ja onnistumisen iloa.

Yritin vielä illalla kotona vääntää verkkoa, mutta huonoin tuloksin. Sitten

hermostuin, painoin nyrkillä verkon lyttyyn ja siinä se oli; ilmiselvä AASI-IHAA.

Sen jälkeen työn tekemisessä ei ollut minkäänlaista vaikeutta.

Keskeneräisyyskin sallitaan; joskus se on vielä kesken oleva prosessi, toisinaan

huumorilla hyväksytty.

Kerran aloin neulepuseroa nuoremmalle pojalleni. Sen teko venyi ja venyi ja

poika ehti kasvaa ulos puserostaan, eikä se koskaan valmistunutkaan. Vanhempi

poika usein vitsaili: ”Joko se Juhan pusero on valmis?”

Seniori-Näpin ohjaajan tehtävä on olla kysyjä, kuuntelija ja innostaja. Hänen tulee

luottaa, että jotain tapahtuu ja antaa ohjattavien omien sisäisten ymmärrysten ja

merkitysten muodostua. Myös ulkopuolelta tuleva arvostus ja hyväksyntä ovat

21

tärkeitä. Käsin tehdyt konkreettiset tuotokset tuovat tekijän taidot ja osaamisen

näkyväksi. Ohjaajan tulee mahdollistaa näkyminen esim. yhteisenä näyttelynä.

Näyttelyssä tarinatkin voisivat tulla esille toimien samalla katsojan ja

käsityötuotteiden välisen vuoropuhelun käynnistäjinä. Tarinat tekevät tuotteista eläviä

ja tuovat todentuntuisuutta.

5 KÄSITYKSIÄ

Katseltuani käsityön, ohjaamisen ja oppimisen maisemia ja kuunneltuani niiden

tarinoita, tiedän niin kuin pitkältä matkalta kotiin palatessa, että jokin on muuttunut.

Ohjaustapaani on tullut uusi avarampi, kyselevämpi ja luottavaisempi ymmärrys.

Käsityö ja sen tekeminen ovat omassa elämässäni tärkeitä. Saan niistä osaamisen,

oivaltamisen ja onnistumisen iloa. Samaa näen tarinoiden keräämisen kohteena

olleissa Seniori-Näppi-ryhmissä. Hankkeella halusin löytää omien kokemusteni tueksi

tietoa käsityön merkityksistä ja keinoja, miten ohjauksella auttaisin ohjattavien

oppimista ja oman käsityöelämän merkityksien löytämistä. Saattaa olla, etteivät kaikki

ole saaneet aina hyvillä mielin toteuttaa omaa käsillä tekemisen intuitiotaan.

Tarinoissa ei kerrottu läheisiltä saaduista moitteista käsityön harrastamisesta, mutta

keskusteluissa ne tulevat välillä esille. Koen, että käsillä tekemisen merkityksellisyys

identiteetin kehittymisessä pitää ottaa mukaan käsityön ohjauksen arvomaailmaan ja

sisältöihin. Siinä ovat oman elämän tarinat paikallaan. Ne eivät ole sankaritarinoita,

vaan pieniä, tavallisia oman arjen tapahtumia. Juuri siinä ja yhteisessä jakamisessa

piilee niiden voima, jota voidaan hyödyntää osana ohjausta.

Kehittämishankkeessani peilasin omaa ohjaamistani Kaarakan taitokeskuksen Seniori-

Näppi-ryhmiin. Halusin mukaan kiintopisteen ja todellisen kokemusmaailmani.

Keräsin seniorinäppiläisten käsityöllisiä tarinoita ja mielipiteitä ryhmän toiminnasta,

siten sain mukaan myös ohjattavien äänen. Tarinoita olisi kertynyt enemmänkin, jos

myös suullinen kertominen olisi ollut mahdollista. Samoin nyt lyhyiksi kommenteiksi

jääneet tarinat olisivat saaneet elämää ympärilleen.

Ohjauksen painopisteen liikkuessa tuotteiden tekemisen ohjaamisesta kohti

ohjattavien omaa suunnittelua ja kokonaista käsityötä, muuttuu ohjaajan tehtävä

uusien tekniikoiden etsimisestä ja tuotteiden ideoimisesta enemmän ohjaamisen

22

suunnitteluun. Muutos ei voi olla äkkinäinen. Tässäkin voidaan hyödyntää

kokemuksellisen oppimisen syklisyyttä: kokeilla uusia ohjaustapoja, pohtia toteutusta

ja onnistumista, korjata toimintaa ja soveltaa uudelleen käytäntöön.

Kehittämishankkeen aikana en ehtinyt soveltaa uusia toimintatapoja. Vasta käytännön

tilanteiden ja reflektoinnin avulla voi saada pysyviä ja toimivia muutoksia aikaan.

Hyväksyvä ja avoin oppimisilmapiiri auttaa löytämään oman luovuuden, jonka

etsimisessä auttavat mielikuvat, mielikuvaoppiminen ja hiljainen tieto. Myös

esteettisten elämysten ja kauneuden kokemista voidaan oppia. Se edellyttää

luopumista ennakkoluuloista ja omien näkemysten kriittistä tarkastelua. Ohjaajan

tehtävänä on kysymyksillä ja yhteisillä keskusteluilla herätellä ohjattavia tietoiseen

kokemusten, näkemisen ja näkemysten pohtimiseen.

Ohjaaja on kumppani oppimisen ja käsillä tekemisen matkalla. Tavoitteena on aito

dialogi, jossa erilaisuus on voimavara. Vuoropuhelua ja -kuuntelua käydään ohjaajan,

yksittäisten ohjattavien ja koko ryhmän kanssa. Aito dialogi edellyttää ohjaajalta

omien toimintatapojen tutkimista ja reflektiivisyyttä.

Käsityön ohjauksessa tulee ottaa huomioon ohjattavien yksilölliset tavoitteet. Jollekin

käsillä tekeminen ja uuden tekniikan oppiminen on tärkeintä, toiselle valmiin tuotteen

aikaan saaminen ja kolmas haluaa käyttää enemmän omaa luovuuttaan

suunnitelmiensa toteuttamisessa. Ohjaajan täytyy osata innostaa, rohkaista ja tukea

kaikkia heidän omista lähtökohdistaan.

Monissa taiteelliseen tekemiseen, narratiivisuuteen ja opettajuuteen liittyvissä

lähteissä korostettiin ohjaajan itsetuntemusta sekä oman ammatillisen kehittymisen

tiedostamista. Kehittämishankkeen jälkeen matka jatkuu syventäen ja tiedostaen omia

toimintatapoja ohjaajana ja niiden taustalla olevia kokemuksia. Aloitin myös oman

käsityöelämäkerran kirjoittamista. Kerästä tuli purettua jo uloimmat, tutuimmat

kerrokset, mutta sisällä odottaa vielä monta tarinaa. Omien kokemusten ja niihin

liittyvien merkitysten ymmärtäminen vaatii aikaa ja uusia kokemuksia, jotka tuovat

mielikuvia menneestä.

23

LÄHTEET

Aikasalo, P. 2006. Käsityöt osana naisten elämää. Teoksessa L. Kaukinen & M.Collanus (toim.). Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sentulevaisuudesta. Tampere: AKATIIMI, 40 – 41.

Dialogi oppimisessa ja opetuksessa. Päivitetty 31.12.2002. [Viitattu 15.3.2008.]http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/dialogi.htm

Fernström, P. ja Laamanen, T-K. 2006. Tarinat ja mielikuvat käsityön suunnittelunlähtökohtina. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.). Tekstejä ja kangastuksia.Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere: AKATIIMI, 138 – 147.

Heikkinen, H. L. T. 2007. Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena.Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2, näkökulmiaaloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin.Juva: PS-kustannus, 143 – 157. 2. korjattu ja täydennetty painos

Hirvonen, A. 2003. Pikku pianisteista musiikin ammattilaisiksi. Solistisen koulutuksenmusiikkiopiskelijat identiteettinsä rakentajina. 34-35. [Viitattu 13.1.2008.]http://herkules.oulu.fi/isbn9514269365/isbn9514269365.pdf

Karppinen, S. 2005. ”Mitä taide tekee käsityöstä?” Käsityötaiteen perusopetuksenkäsitteellinen analyysi. 167-170. [Viitattu 18.3.2008.]http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kay/sovel/vk/karppinen/mitataid.pdf

Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällönanalyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Turku: Painosalama Oy, 61, 86, 92 - 95,98 - 101, 122 - 124

Kojonkoski-Rännäli, S. 2006. Käsityön kaunis tulevaisuus. Teoksessa L. Kaukinen &M. Collanus (toim.). Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sentulevaisuudesta. Tampere: AKATIIMI, 97-101 ja 103 - 106 .

Lindh, R. 1998. Mielikuvaoppiminen. Juva: WSOY, 60, 71 – 76, 101.

Mikkonen, R. 2004. Sanaton käsityötaito ja käsityökerronta. Teoksessa T. Kupiainen(toim.) Käsillä tehty. Helsinki: Edita Prima Oy, 145-149.

Ojanen, S. 2000. Ohjauksesta oivallukseen. Ohjausteorian kehittelyä. Saarijärvi:Saarijärven Offset Oy, 16, 27 - 29, 39, 61 - 82, 96 - 108, 149 – 150.

Pöllänen, S. 2006. Elämä ilman käsitöitä – mitä se on? Käsityö harrastajienpsyykkisen hyvinvoinnin tukena. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.).Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere:AKATIIMI, 66-75.

Pöllänen, S. ja Kröger, T. 2006. Kokonainen ja ositettu käsityö paradigmamaailmoina:näkökulmia ja tulevaisuuden suuntia. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.).Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere:AKATIIMI, 92, 87 - 90.

24

Salo, U-M. 2006. Tyhjästä sisään ja vierestä ulos. Merkitykselliset mutta vaikeastiselitettävät taidot. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.). Tekstejä jakangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere: AKATIIMI,125.

Sava, I.. & Vesanen-Laukkanen, V (toim.) 2004. Taiteeksi tarinoitu oma elämä. Juva:PS-kustannus. 16 -19, 29 - 33.

Sava, I. 2007. Katsomme – näemmekö? Luovuudesta ja visuaalisesta kulttuurista.Juva: PS-kustannus, 31, 75, 98, 192.

Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. [Viitattu 14.1.2008]http://herkules.oulu.fi/isbn951425340X/isbn951425340X.pdf. 92-93.

Suojanen, U.1993. Käsityökasvatuksen perusteet. Porvoo: WSOY. 19 – 24, 112, 117 –122, 139.

Syrjäläinen, E. 2006. Taidon opettamisen ihanuus ja kurjuus. Teoksessa L. Kaukinen& M. Collanus (toim.). Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sentulevaisuudesta. Tampere: AKATIIMI, 109 – 111, 117.

Vuorikoski, M. Muistelemalla voimaantuminen. Päivitetty 29.3.2005. [Viitattu14.1.2008] http://sivistys.net/?action=juttu&ID=1070

Vänskä, K. 2005. Moottoritieltä metsäpoluille – oppimisen henkilökohtaistaminenopiskelussa. Teoksessa J. Lerkkanen (toim.). Opinto-ohjauksen tarkoitus. Jyväskylä:Jyväskylän yliopistopaino, 31-32.

Ylieskola, M. 2006. Hiljainen tieto perinteisessä verhoilussa. Teoksessa L. Kaukinen& M. Collanus (toim.). Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sentulevaisuudesta. Tampere: AKATIIMI, 197 – 199.

25

LIITTEET

LIITE 1. Kysely Kaarakan seniorinäppiläisille

Kyselyyn vastasi yht. 20 seniorinäppiläistä.

1. Minulle tuottaa käsitöissä eniten iloa: (pisteet 1-3, 1 on tärkein)

Tuotteiden suunnittelu 39

Tuotteiden tekeminen 32

Valmis tuote 37

1. sijoja

Tuotteiden suunnittelu 7

Tuotteiden tekeminen 14

Valmis tuote 7

2. Parasta Seniori-Näpissä on:

Yhdessä tekeminen; käsitöiden harrastaminen kun pakkaa olemaan aika

yksinäistä puuhaa, täällä on mukava kun tutustuu uusiin ihmisiin ja voi

yhdessä tehdä ja vaihtaa samalla ajatuksia tekemisestä ja muustakin.

Hyvä ohjaus, joka myös yksilöllistä sekä viihtyisä, mukava ryhmä. Uuden

oppiminen myös.

Mielenkiintoiset työt ja töiden monipuolisuus, hyvät ja mukavat vetäjät

(henkilökunta), mukavaa yhteisoloa. Viikon paras päivä.

Oppii uutta hyvässä seurassa ja saa ohjausta uusiinkin asioihin.

Leppoisa mukava yhdessäolo, ”hyvä henki”, tekemisen ilo, omasta valmiista

työstä saa nauttia. Se saa näkyä, että olen sen itse tehnyt.

Käsillä tekeminen, hyvä seura, hyvät ohjaajat

26

Uutta tekniikkaa / työtä aloitettaessa oleellista on ollut ajatusten ääneen

puhuminen, mielikuvituksen käyttäminen ja usein myös tehtävän rajaaminen

(meinaa joskus mennä vaikka mihin!). Hienoa on ollut oppia tuntemaan oman

ryhmän ajatuksia, värimieltymyksiä jne. Niistä oppii kokoajan. En ole

tiennytkään, miten runsas on materiaalitarjonta erilaisiin töihin. Ohjaajat

pystyvät kiitettävästi ylläpitämään motivaatiota. Ryhmän henki on pysynyt

hyvänä jo monta vuotta. Tämä on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan työelämän

työkavereista jo jättäytyneelle. Tämmöinen työnilo kantaa! Omat tuttavat

Seinäjoen ulkopuolella, varsinkin Etelä-Suomessa kuuntelevat silmät pyöreinä

ja korvat pystyssä: Voiko eläkkeellä jossain löytää tämmöistä!

Mukavat ja hyvät opettajat ja hyvä seura. Mukava kokeilla uutta ja erilaista ja

huomata olevansa vielä oppimiskykyinen.

Kun jäin eläkkeelle, oli aikaa etsiä uusia harrastuksia. Olen aina tykännyt

”kädentöistä” ja Seniori-näppi oli oiva tilaisuus. Kun on tarvikkeet valmiina,

saa ohjeita, käsillä tekemisen ilo, mukava ryhmä, sopivasti kerran viikossa.

Porukassa työskentely, ihanat ohjaajat, käsitöihin liittyvät materiaalit

saatavilla.

Uuden oppiminen, sennari-ystävät, ohjaajat, hauskat jutut, samanikäinen seura

Uudet ideat, kiinnostavia töitä ja että opetetaan, kuinka ne toteutetaan.

Monipuolinen tarjonta erilaisia toteutuksia

Mukava harrastus: miellyttävä, persoonallinen Seniori-näppiryhmä, jossa tilaa

ja vapautta. Kädentaitojen arvostus kasvanut. Luovuuden lisääntyminen, uudet

ideat. Käsityöt, eri materiaalit, ja niistä työstäminen ”omaksi iloksi”, ystäville

pikkulahjoiksi = Hand made

Yhdessä tekeminen kaikkien hulvattoman hauskojen kavereiden kanssa

27

Uuden oppiminen. Saa monenlaista vinkkiä, niin ohjaajalta kuin toisilta

näppiläisiltäkin. Uskaltaa olla oma itsensä, ei tarvii niuhottaa, on vaan ja

kuuntelee

Tutustua uusiin käsityömateriaaliin. Oppia valmistamaan erilaisia käsitöitä.

Mukava samanhenkinen porukka. Hyvät ohjaajat.

Sosiaalinen kanssa oleminen, kuuluminen yhteen. Tekemisen ilo – aikaan

saaminen – hyvät ohjaajat ja heidän ”pitkä pinna”

Yhdessä olemista, toisten mielipiteitä kuunnellen, - saa ideoita. Tuottaa iloa,

että saa käsillään jotain aikaan.

innostavat, osaavat ja kannustavat ohjaajat; yhdessä tekeminen, toisilta

oppiminen ja ryhmän toimivat sosiaaliset suhteet; valmiiksi suunnitellut ideat,

niiden ohjaus ja tarvikkeiden helppo saatavuus

Ryhmässämme on hyvä ilmapiiri – se jo on terapeuttista. Te ohjaajat kaikki

olette mukavia. Tuntuu siltä, että on aina tervetullut, aina saa apua ja siitä teille

kaikille suuri kiitos. Näpissä saa ideoita, uusia ajatuksia, että moni asia

voidaan tehdä noinkin. Ei eli rajoja saa hullutellakin.

3. Toivoisin Seniori-Näppiin:

Olen ollut paikalla vasta yhden kerran, joten en osaa vielä toivoa mitään,

kaikki kun uutta minulle.

Rautalangasta vääntelyä, kaikenlaista erilaista

Ompelukone- ja saumuritöitä

28

Malttia antaa nykyisen systeemin kaikkineen prosessoitua rauhassa.

Työelämän jättänyt huomaa monen asian etenemisen parhaaksi menetelmäksi

ajan antamisen. Minusta kuluneet vuodet sennareitten työskentelyssä ovat

säilyttäneet ilon ja motivaation. Toiminta tukee käsityötaidon arvoja yleisellä

tasolla hyvin.

Kuvioneuleen neulomista, se lankojen vieminen nurjalla puolella on vaikeaa.

En kyllä osaa sanoa! Monenlaista työtapaa on ollut! Ja saanut valita, mitä

tekee. Käyttää omaa ”luovuuttaan”!

En osaa toivoa mitään, koska siellä on paljon erilaisia mahdollisuuksia kun

vaan kerkeisi tekemään.

Kaikkea uutta tai lämmitettyä.

Joskus itse kaipaan enemmän aikaa yhden työn valmistumiselle.

Hopeapunontaa, mosaiikkia.

Ideariihi ryhmäläisille: mitä voisimme tuunata?

Kaikki toiveeni on tyydytetty. En keksi enää muuta.

Joskus olen kaivannut puutöitä esim. jos talossa olis vannesaha.

En osaa sanoa.

Mitä muuta – kaikkia jo on, hyvää ohjausta ja ideat.

Uusia ideoita, hauskoja kavereita.

29

Joka lukukaudelle toivoisin jonkun perinnekäsityön: vaikkapa pirtanauhat tai

himmelin. - Vanhan tekniikan voisi virittää nykyaikaiseksi vaikkapa

materiaaleilla tai uudella käyttötarkoituksella ja saada syntyvästä tuotteesta

tällä tavalla aivan uuden jutun…....

En osaa sanoa. Minulla on ollut valinnan vaikeus.

4. Sen käsityön muistan

Kerro jostakin sinulle tärkeästä käsityöstä tai käsityön tekemisestä.

Ensimmäinen huovutustyö – ”kirkkohattu”. Sitä on lainattukin!

Neulakinnas, joka on kesken 5 v. jälkeenkin. Pääsin vain peukun aukkoon!!

Dominopipon konstikkuus. Piti ottaa välillä ”päivänokoset”, niin selvisi

loppuosa.

Olen ollut vasta syksystä 2007 lähtien. Tilkku-seinävaate oli sellainen, jota en

ollut koskaan tehnyt ja se onnistui. Pidän siitä.

Kaikki työt ovat olleet minulle tärkeitä. Jokaisen työn kohdalla olen saanut

kokea uusia elämyksiä ja tunteita laidasta laitaan.

Lapsesta lähtien olen suunnitellut ja tehnyt erilaisia käsitöitä; virkannut,

kutonut, ommellut. Koulussa 6 v käsityö oppiaineena + 3 v olin

vapaaehtoisesti. 11 v:na koulussa tehtiin nukke alusta alkaen, täytettiin

sahajauhoilla + pää hankittiin kaupasta, vaatteiden suunnittelu ja tekeminen

käsityönä. Nukke edelleen ”tallella”, Voisi tarinana, yli 50 v. vanha.

Seniori-Näpissä: Huovutettu matto kotiin. Maton suunnittelu, kuvioinnin

miettiminen, toteutus teoriassa. Maton tekeminen – vei aikaa – miellyttävä työ,

josta edelleen iloa, on käytössä. Käsintehty ”taideteos”.

30

Lukion kuvataidediplomin päättötyö painoi alitajunnassa. Jotain luontoa

kunnioittavaa, muistomerkki luonnolle, olisi saatava aikaan. Stressi uhkasi,

kun ideoita ei meinannut syntyä. Päätimme lähteä Markon kanssa viettämään

viikonloppua mökille Keski-Suomeen, vaikka syksyn ennusmerkit ja

tuntemukset leijuivat vahvasti ilmassa. Siellä sain ahaa-elämyksen. Olimme

järvellä soutelemassa ja ongella, kun sorsapari ui ohitsemme. Niin tietysti.

Teen sorsan, joka oikeasti kelluu! Luonnon värit, syksyn aistiminen ilmasta

sekä oikeat linnut ympärillä herättivät inspiraationi niin voimakkaasti, että heti

rantauduttuamme minun piti saada paperia ja kynää käsiini ja päästä

suunnittelemaan tulevaa ”Untamo-Perttiä”.

Aluksi hahmottelin sitä risujen ja kanaverkon avulla. Meinasin täyttää

kanaverkosta tehdyn tason lehdillä ja sammaleella, mutta ajattelin, ettei sorsani

säilyisi kotiin, saati koululle asti. ”Untamo-Pertti” jäi muhimaan siksi

viikonlopuksi päähäni, saaden vaikutteita järvimaisemasta ja luonnosta.

Kun kotiuduimme reissusta, suuntasin heti kauppaan uretaani ja liima

ostoksille. Tallissa nakersin puutikkujen ja uretaanivaahdon avulla Untamon

kehon, jonka viimeistelin vuolemalla kovettunutta uretaanivaahtoa. Kun

tulevan Untamon kroppa alkoi hahmottua, päällystin sen villakankaalla, johon

huovutin yksitellen höyhenet lampaanvillasta ja liimasin kontaktiliimalla.

Höyhenten tekeminen oli hauskaa ja rentouttavaa puuhaa, vaikka niitä

tarvittiinkin ”patsaaseeni” yli sata. Silmät hain askarteluliikkeestä, koska

halusin Untamo-Pertille aidonnäköiset lasisilmät. Enää uusi ystäväni ja

arkipäivieni ratto kaipasi höyhenten ”pemistelyä”, kampausta sekä pientä

hiuslakkakerrosta.

Päätin nimetä tulokkaan Untamo-Pertiksi. Aluksi en ymmärtänyt, mistä nimi

tuli, mutta jälkikäteen olen huomannut, että olen alitajuntaisesti nimennyt

työni, yhden suosikki piirrettyhahmoni mukaan. Untamo-Pertti on myös

hahmo Tohtori-Sykeröstä, jota seurasin pienenä paljon.

Vaikka työ oli aikaa viepä ja kovatöinen, oli se minun intuitioni, näkemykseni

syksyisestä luonnosta, sen äänistä, väreistä ja tuoksuista. Untamo-Pertti oli

minulle myös hyvä pakenemismahdollisuus arjesta ja isäni kuolemasta. Pidän

sitä omana kunnianosoituksenani luonnolle aina kesäisin mökillä, saunan

terassilla sekä tietynlaisena suruprosessina myös isäni kuoleman ja sairastelun

suhteen. Untamo toimii minulle eräänlaisena terapeuttina monessakin

mielessä.

31

Olin varmaan jotain 6v. Siihen aikaan vielä käytiin kylässä naapureissa ihan

kutsumatta ja kaikki tekivät aina käsitöitä; niin minäkin: se oli virkkausta,

noin. 20 cm leveää kaitaletta pylväillä, punaista, vihreää ja valkoista, aina

kaksi kerrosta kutakin.

Ei siitä mitään ”tähdellistä” tullut. Pannulapuksi liian pitkä, eikä sitä varmaan

pöytäliinanakaan käytetty. Nuken peittona muistan käyttäneeni

kolminkertaiseksi taitettuna. Mutta olin minä sitä tehdessäni ylpeä, polvi toisen

päällä istuen, kuten muutkin naiset…

Ensimmäinen on jäänyt parhaiten mieleen, joka oli huovutuksella tehty ns.

taulu. Ei ollut mitään käsitystä koko huovutuksesta, otti lujille, että ymmärsi

systeemin. ”Taulu” on seinässä ja lopuksi aika hyvä.

Qvidi Minan virkkaus, haarukkapitsivirkkaus, kehysryijy ja siihen liittyvää

eril. kehyksiä, tuftaus

Olin 10-vuotias kun koulussa tehtiin kaksi patalappua, joissa keskellä oli

ruusukuvio, mitkä yhdistettiin toisiinsa virkkaamalla. Minun työni ei millään

tahtonut onnistua, milloin tuli liian tiukka kuvio, joka ei tullut kunnolla

näkyviin tai se oli liian löysä. Purin sitä jatkuvasti ja neuloin uudestaan ja

uudestaan moneen kertaan. Vihdoin opettaja antoi sen kotitehtäväksi, koska se

piti saada jouluksi valmiiksi. Kotona istuin, itkin ja neuloin. Sain sen lopulta

valmiiksi. Opettajan mielestä se oli liian hyvä minun tekemäksi. Opettaja

väitti, että siskoni ovat sen neuloneet ja aikoi antaa minulle arvosanaksi

kuutosen todistukseen. Siitä lähtien vihasin käsityön opettajaa aina. Olin

kuitenkin onnellinen siitä, että työni oli minun tekemäni ja mielestäni hyvä!

Äitini ja siskoni kehuivat sitä kovasti, äitini sanoi vielä, että joka ei koskaan

pura tekemäänsä, hänestä ei tule hyvää käsityöihmistä!!!

Meillä on kesämökki. Se on hirrestä rakennettu ja sisustus sinisävyistä. Sinne

on monta seniorinäppityötä päätynyt! Sinne on ”hyvä” laittaa omia töitä esille.

Seinällä on mm. tuftattu taulu, helmivirkattu taulu, paperinaruryijy kehyksissä

ja kaikissa tietysti ainakin häivähdys sinistä. Ja tietenkin mökkikirja, itse

tehtynä, kansissa mökin ikkunaverhokangasta!

32

En ole ollut koskaan mikään käsityöihminen. Lasten ollessa pieniä, aloin

kuitenkin vähän ommella. Valmistui onnistuneita ja vähemmän onnistuneita

vaatteita. Onnistumisen tunnetta tuotti asu, jonka ompelin tyttärelleni hänen

ylioppilasjuhliinsa. Neulomisesta ja muusta käsityöstä olen innostunut vasta

nyt Seniori-näpin myötä. Tietenkin jotain neuloin, mutta niin moni työ jäi

kesken. Kerran aloin neulepuseroa nuoremmalle pojalleni. Sen teko venyi ja

venyi ja poika ehti kasvaa ulos puserostaan, eikä se koskaan valmistunutkaan.

Vanhempi poika usein vitsaili: ”Joko se Juhan pusero on valmis?”

Kudoin 9 v:na kummisedälleni pitkävartiset raitavartiset villasukat. (Enolla 8

tytärtä, jotka eivät ole isälleen sukkia kutoneet.)

Viime vuonna tyttärentytär 3 v. pyysi: ”Mummu tee väriä vaihtava leguaani.

Ei tarvi olla elävä.” Ystävät neuvoivat Pirkan pipokilpailun liskopipon. Sen

ohjeella tein paksusta ”väriävaihtavasta” langasta n. 80 cm pitkän leguaanin.

Tyttärentytär oli aivan innoissaan paketin saatuaan: ”Kuinka mummo sä

osasit?” Osallistuin leguaanilla Hesarin käsityökilpailuun, jossa leguaani oli

12.

Sennariryhmässä otettiin syksyllä 2005 ensimmäiseksi tekniikka-aiheeksi

tilkkutyö. Kesän runsaan krassikukinnan aikoihin olin muistellut

”päätoimisesti” lapsuudenaikaisia kesiä mummolassa. Erityisesti lämpimiä

ajatuksia kertyi naapuritalon emännästä Fiina-tädistä. 13 lapsen kasvattajasta,

maatalon emännästä, joka kasvatti saunapolun varrella, polun molemmin

puolin - pienen tytön silmissä - valtavia krassipuskia joka kesä. Aamuisin hän

kulki yöastiansa kanssa polkua pitkin ja kaatoi sen sisällön kukkivan

polunvarren ravinnoksi. Hän hyräili aina itsekseen. Viimeiset tapaamiset olivat

silloin, kun hän huonon selkänsä ja huonontuneen liikuntansa takia liikkui

hiljaa pihapiirissä kepin varassa lähes kaksin kerroin.

”Fiina-tätin” krassit syntyi aiheeksi tilkkutyöhön. Sen maanläheiset, menneen

maailman värit tuovat mieleeni hyräilevän, hyväntuulisen ja maailman

kauneimman vanhuksen. Marimekon krassi-kangasta löysin räiskyviksi

kehyksiksi harmaiden hirsiseinien ja haaleanväristen ikkunoiden ympärille.

Kangas toimii kuin lämmin kesäpäivän aurinko lapsuusmuistojen kehyksenä

tunnelmille, jotka eivät haihdu mielestäni.

33

Kuitenkin ihmettelen sitä, että kuvaamani työ on vieläkin v. 2008 kesken.

Ensin tuli tietysti kynnys osaamisesta, sitten muka liian monimutkaisesta

aihekokonaisuudesta ja lopulta myös siitä, ettei työ näytä siltä, miltä sen piti.

Päivittäin se on silmieni alla vaatehuoneen hyllyllä. Ompelukoneenkin olen jo

tällä välin vaihtanut uudempaan.

Loppujen lopuksi: onko noissa syissä ne tärkeimmät, ensi sijaiset syyt? Onko

niin, etten halua luopua lapsuuden ajan ehkä tärkeimmästä ihmisen mallista?

lapsenlapselle tehty luistelupuku neulekoneella, kaunis lopputulos, hyvä

ohjaus

60-luvun puolessa välissä olin avioitunut ja saanut 40 vuotta kestävän

työpaikan, mutta asunnon saantiin työpaikkakunnalta kului lähes vuosi, joten

kuljin osan matkasta junalla. Siihen aikaan oli tavallista, että kyläänkin menin

virkkauksen kanssa ja niin aloitin luonnonvärisestä kalastajalangasta virkata

sängynpeittoa. Alun alkaenkin 30 v-projekti jatkui jotenkuten ja kun 30 vuotta

oli täynnä, sängyn peitto oli vähän vailla valmis. Aika oli muuttunut ja sängyt

levenneet, mutta se riittäisi peittämään sängyn päällisen, mutta ei reunoille.

Muutaman kerran on ollut kokeeksi sängyllä. Aluksi oli esteenä koira, joka oli

sängynpäällä heti kun silmä vältti. Tallessa on.

Huovutettu liivi

NARU! Kuinka monipuolinen se on.

Joulun alla tekemäni huovutettu laukku. Siinä mielestäni ylitin itseni.

Mieleen on jäänyt elämäni ensimmäiset lapaset. Jouduin sairaalaan viikoksi

tutkimuksiin ollessani 18-vuotias. Huonetoverina minulla oli reilu 60-vuotias

”mummu”. Minulla oli kerä valkoista 7-veljestä-lankaa ja 5 sukkapuikkoa ja

aloin heti vapaan hetken tullessa neulomaan itselleni lapasia. Ensimmäisten

lapasteni ollessa kyseessä, ei se tekeminen onnistunut ollenkaan ja niin pyysin

mummua apuun. Tämä oli innoissaan, että pystyi olemaan avuksi ja niin me

yhteisvoimin saimme kuin saimmekin valmiiksi kaksi samanlaista lapasta.

Kun viikko oli kulunut ja minun kotiin lähtöni oli koittanut, mummu joutui

34

vielä jäämään sairaalaan. Hyvästelin hänet ja kiitin kovasti lapasavusta, niin

tämä mummeli otti minut halaukseen ja kyynelsilmin sanoi: ”Voi, olisit nyt

vielä jäänyt niin olis opeteltu tekemään vielä ne sukatkin.”

Siitä asti, aina kun neulon lapasia, muistan tuon ihanan, ystävällisen mummun,

joka opetti minulle kuinka ne lapaset tehdään!

AASI-IHAA:n tarina

Tehtävänä oli tehdä kanaverkosta, liisteröidyistä paperisuikaleista ja massasta

(liitua, lumppua, ja liisteriä) heppa. Kanaverkon oli tarkoitus taipua rungoksi.

Minä yritin kuitenkin vääntää hirven figuuria verkosta, koska sanalla hirvi on

minulle aivan erityinen merkitys. Verkko ei kuitenkaan ollenkaan totellut

muotoiluani. Yritin vielä illalla kotona vääntää verkkoa, mutta huonoin

tuloksin. Sitten hermostuin, painoin nyrkillä verkon lyttyyn ja siinä se oli;

ilmiselvä AASI-IHAA. Sen jälkeen työn tekemisessä ei ollut minkäänlaista

vaikeutta. Aasin harja löytyi puretusta kalastajalangasta, samasta materiaalista

letitin hännän ja pisteeksi iin päälle sidottiin metallinappi korvaamaan

alkuperäisen aasin hännän kiinnitystä - naulaa.

Vaivojen palkaksi syntyi paras näppi-käsityöni ja se on edelleenkin kotona

esillä. AASI-IHAA on saanut positiivista palautetta lapsilta ja siitä olen ollut

erityisen otettu, sillä mehän tiedämme, että totuus tulee lasten suista.

Kerran ompelin housut. Jännää oli ensimmäinen vaihe, kun värjäsin

pellavakankaan. Minkähän värinen tästä tulee? Piti olla tummankeltainen ja

niinhän se olikin. Mallin katseleminen ja kaavojen piirtäminen oli

mielenkiintoista. Housujen ompeleminen oli vaiherikasta. Ensin leikattiin

paljon saumanvaraa ja sitten niitä pienennettiin ja pienennettiin. Niistä tuli

hienot, väri oli upea ja malli hieno. Ne housut on kyllä huomattu. Olen saanut

sanoa, että olen tehnyt nää itse siellä Seniori-näpissä.

35

LIITE 2. Ehdotuksia Seniori-Näpin ohjelmaan

VÄRI(S)TYKSIÄ JA ESINEITÄ

Aihe: Materiaalina väripapereita ja aikakauslehtiä

Tehtävä: 1. Etsi ja ota värillisistä papereista ja lehdistä sinua tällä hetkellä

miellyttäviä värialueita 20 – 30 kpl. Sommittele niistä kolme erilaista

värikokonaisuutta.

2. Etsi ja irrota kolme sinua miellyttävää esinettä lehdistä. Mieti mikä värikokonaisuus

sopisi kuhunkin esineeseen. Liimaa ne paperille

Tekniikka: Kollaasi

Toteutus:

- etsitään värit ja esineiden kuvat

- liimataan kollaasit paperille

- keskustellaan omista valinnoista, värien merkityksistä

Mikäli käsityöllisenä tavoitteena on vaatetuskankaan värjääminen, voi tehtävästä

jättää ”esineet” pois. Jos suunnitellaan kolmiulotteisia tuotteita, tehdään

esinerajaus mahdollisesti tarkemmaksi.

Ennen tehtävää voisi assosioida värejä ja asioita keskenään. Luetellaan asioita ja

jokainen kirjoittaa itselleen ylös minkä värisenä asian kokee. Keskustellaan

yhteisistä ja erilaisista käsityksistä, kun käydään väri-asia-parit läpi.

PRINTIT KANKAASSA

Aihe: Ikimuistoiset printit

Tehtävä: Tuo mukanasi kolme kuviollista kankaanpalasta, jotka ovat sinulle

mieleisiä. Jos kankaista on jäljellä muisto vain, voit myös piirtää ne tai etsiä lehdistä

mieleisesi. Liittyykö kankaisiin tarina ja minkälaisia tunnelmia ne tuovat mieleesi?

Kerro koko ryhmälle.

Tekniikka: Erilaiset kankaanpainomenetelmät tai uuden tekniikan opettelu

Toteutus:

- kankaiden, tarinoiden ja vuosikymmenien mukana muuttuneiden mieltymysten

tarkastelu

- kankaan käyttötarkoituksen pohtiminen tai tuote johon kangas tehdään,

voidaan sopia yhteisesti keskustellen etukäteen

- oman printin suunnittelu kankaiden kuvioita yhdistellen

- kankaanpainomenetelmän valinta ja painaminen, kankaan ompelu tuotteeksi

36

NYT ON JUHLAT

Aihe: Juhlapuku: se puku oli ihana, unelmieni puku…

Tehtävä: Muistele jotain olemassa ollutta tai olevaa pukua tai anna

mielikuvituksellesi siivet: jos olisin peikkokuningatar, pukeutuisin näin…

Tuo mukanasi kuva, piirros tai kirjoita puvun ominaisuuksia paperille

Tekniikka: Plastinen paperimassa, runko metalliverkosta

Toteutus:

- muotoillaan metalliverkosta puvun muoto

- päällystetään runko paperisuikaleilla ja paperimassalla

- tehdään yksityiskohtia ja erilaisia pintoja pukuun paperimassalla

- maalataan ja koristellaan: metallilangat, helmet, oman puvun kangasta…

- annetaan puvulle nimi tai kirjoitetaan pukuun liittyvä tarina, runo…

- pidetään juhlat

Ennen tehtävän kertomista, voisi mielikuvia herätellä musiikilla tai tanssin

pyörähdyksillä, mikäli se on ohjaajalle ja ryhmälle luontaista. Tehtävän aloitus on

hyvä tehdä keskustellen (ohjaaja pohtii lähtöruudun kysymyksen), antaa osallistujien

luoda omia mielikuvia ja tuoda niitä vapaasti yhteiseen keskusteluun – omia

tanssiaismuistoja.

ELÄMÄNPUU

Aihe: Olen ollut tässä tuulen tuiverrettavana, juurtunut, nähnyt ilot ja surut

Tehtävä: Kerro elämäsi puusta tai elämänpuustasi. Mieti mitä haluat siitä tehdä

näkyväksi?

Tekniikka: Rautalangasta muotoilu

Toteutus:

- kerrotaan ja keskustellaan puiden tarinoista

- Miten erilaisia asioita voisi ilmentää rautalangalla, entä muilla materiaaleilla?

Miten saadaan puu kertomaan?

- Kenelle puu haluaa kertoa tarinan, itselle, lapsille, ystävälle…

- muotoillaan puu rautalangasta

- tai vaihtoehtoisesti: Jokainen toteuttaa itsekseen miettimänsä puun. Muut

saavat kertoa mitä näkevät toisten tekemissä puissa ja lopuksi jokainen kertoo

oman puun tarinan tai sen mitä haluaa tuoda yhteisesti jaettavaksi.

37

AI, ETTÄ MEITÄ NAURATTI…

Aihe: Elämässä sattuu ja tapahtuu: laukussa iloa ja naurua vaan

Tehtävä: Muistele jotakin hauskaa tapahtumaa, vitsiä tai leikkiä, mitä tapahtui, keitä

oli paikalla. Valmistaudu kertomaan se muillekin. Pohdi millaisen kuvan siitä tekisit

tai mitä esineitä ja muotoja siihen liittyy?

Tekniikka: Kylmävärjäys ja taikinabatiikki paksulle pellavakankaalle

Toteutus:

- kerrotaan tapahtuma ja nautitaan yhteisestä naurusta

- mietitään kuva tai kuvioita, joilla voi ilmentää tarinan iloa ja hauskuutta

- valitaan värit ja kylmävärjätään kangas

- tehdään kuviot taikinalla ja maalataan ne

- ommellaan ”Naurulaukku”

KAHVELIKELLO

Aihe: Ruokakulttuuri ennen ja nyt, keittiövälineistä tuulikello – tämän päivän

vellikello

Tehtävä: Mieti itsellesi tärkeitä ruokamuistoja: muistumia, maistumia, nautintoja tai

puistatuksia. Voisitko tuoda jotain muillekin maisteltavaksi? Etsi kotoa tai kirpparilta

tuulikelloon soveltuvia, sään kestäviä keittiövälineitä ja tuo mukanasi.

Tekniikka: Kierrätys

Toteutus:

- muistellaan omia makumuistoja ja mielellään myös maistellaan

- jokainen tuo tuulikelloon soveltuvia keittiövälineitä mukanaan

- kuunnellaan mistä ja miten lähtee kaunein tai kuuluvin ääni

- toteutetaan tuulikello: perusmateriaalina reikälevy, metallivanne ja -lanka

Tehtävän antamisen yhteydessä sovitaan voiko joku tuoda jotakin maisteltavaa, yksin

tai yhdessä kaverin kanssa. Ohjaaja kerää tietoa velli- ja tuulikelloista.