8

Kurvisen Sanomat

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Kurvisen Sanomat
Page 2: Kurvisen Sanomat

Petri HonkonenKampanjapäällikköKansanedustaja

VarapuheenjohtajaksiVarapuheenjohtajan tehtävä on perinteisesti ollut vaati va keskustalaisessa kansanliikkeessä. Varapuheen johtajat ovat aika ajoin ottaneet keskeisen ja näkyvän roolin osana puolue­johtoa.  Varsinkin nyt, kun Keskusta kantaa jälleen raskasta vastuuta isänmaan johtamisesta, on vara puheenjohtajien tehtävä vaativa. Tarvitsemme kentän käsikassaroita; kentän kiertäjiä, ihmisten puhuttajia ja kuuntelijoita.

Olen tehnyt Antti Kurvisen kanssa yhteistyötä vuodesta 2009 lähtien, jolloin hänet valittiin Suomen Keskusta­nuorten puheenjohtajaksi. Nyt olemme vuoden verran työskennelleet kollegoina, kun tulimme valituksi Suomen eduskunnan jäseniksi vuoden 2015 eduskunta vaaleissa. Antin kanssa on helppo työskennellä.

Antti on peloton visionääri, joka antaa myös yhteistyölle tilaa, kun toden teolla pistetään puheet toi meksi. Taitava poliitikko vaikuttaa verkostojen kautta. Antilla on erino­mainen verkosto kautta poliittisen kentän. Tämän olen vuosien varrella saanut todeta.

Keskustanuorten entisillä puheenjohtajilla, kuten Risto Volanen, Esko Aho, Matti Vanhanen, Olli Rehn, Anu Vehviläinen, Tuomo Puumala muutamia mainitakseni, on ollut keskeiset roolit kansanliikkeemme vaiheissa. Antin kohdalla tuo ajanjakso on mahdollista nut myös perusteellisen perehtymisen puolueemme ja aatteen historiaan. Tämä tuo arkipäiväisessä eduskunta työssä Antin työskentelyyn juurevaa otetta. Antilla on syvällinen ote ja näkemys keskustalaisuu desta ja siitä, miten se realisoituu myös käytännön päätöksenteossa.

Kun olen itsekin toiminut kuntapäättäjänä, päättä mässä mm. perheiden ja ikäihmisten päivittäisistä palveluista,  on mainittava myös Antin kokemus tällä saralla. Hän on toiminut omalla kotiseudullaan Ylihärmässä ja sittemmin kuntaliitoksen myötä Kauha valla pian kolme valtuusto­kautta kuntapäättäjänä. Toiminta suuren valtuusto ryhmän puheenjohtajana tuo väistämättä näkemystä kunnallis­hallinnon ja ruohonjuuri tason vaikuttamisen keinoista.

Kesäkuun toisena viikonloppuna alkiolaisen aatteen syn­nyinseuduilla Seinäjoella valitaan tuuraajat Sipilän Juhall e. Seuraava kaksivuotiskausi ei tule olemaan Keskustalle eikä puoluejohdolle helppo. Tarvitsemme puolue johtoon kovissa paikoissa testattuja, työtäpelkäämättömiä tekijöitä. Tähän hommaan on tarjolla nämä mitat täyttä vä ehdokas. Tehdään Kurvi sen Antista keskus­tan va rapuheenjohtaja.

Ulkoasu ja taitto: Helamedia. Painopaikka: I­print Oy.

KUNNAT HYVINVOINNIN EDISTÄJINÄ Tekeillä oleva sosiaali­ ja terveyspalvelu­uudistus muuttaa radikaalisti kuntien nykyistä roolia. Raskas sote­järjestäjän tehtävä siirtyy laajempiin käsiin maa­kunnille ja kunnat voivat keskittyä vastaamaan elinvoimasta ja kuntalaistensa muista palveluista entistä paremmin.

Nyt sovittujen askelmerkkien kriittisen tärkeä kohta on saada kuntien ja itsehallintoalueiden välinen yhteys toimimaan.

Kunnalla on jatkossa erittäin vahva vastuu hyvinvoinnin edistä­misestä ja ennaltaehkäisystä, jottei sote­palveluiden tarve ja sitä kautta kulu kasva hallitse­mattomasti. Tähän kuntia pitää myös rahoitusratkaisun kautta kannustaa.

Sote­uudistuksen tarkoitus ei ole siis siirtää kuntalaisten hyvinvoinnin vastuuta yksin maakunnille. Kuntien rooli ennal­taehkäisyssä ja hyvinvoinnissa korostuu. Hyvinvointi tulee ajatella erityisen avarasti; jo pelkästään asuinalueiden kaavoitus voi tukea tai heikentää hyvinvointia. Lähiympäristön viihtyisyys, tur­vallisuus ja toimivuus – erittäin merkittäviä ja yhä jatkossakin

kunnallisen päätöksenteon alla olevia asioita.

Tarkoitus ei myöskään ole luoda korkeaa kynnystä maakuntien ja kuntien tehtävienjaon väliin. Monet ennaltaehkäisyn ja hyvinvoinnin asiat ovat sekä että, niin sote­palveluita kuin kuntapalveluita. Tästä hyvänä esimerkkinä on tämän hallituskauden aikana toteutettava lapsi­ ja perhepalve­luiden muutosohjelma.

Keskustan puoluekokous on todellinen kansanvallan juhla. Kokouksessamme alkiolaisesti ajattelevat kansalaiset kokoontu­vat yhteen linjaamaan Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan

SEINÄJOELTA KOHTI VARAPUHEENJOHTAJUUTTA

tulevaisuutta. Vuoden 2016 puo­luekokous on Maalaisliitto­Kes­kustan 110­vuotisjuhlakokous. Tämä kokous on poikkeuksellisen iso omalta osaltani: olen ehdolla Keskustan varapuheenjohtajaksi.

Lisää värinää tuo vielä se, että kokous järjestetään kotikentällä Seinäjoella.

Niin ihmisen, yrityksen kuin puolueenkin on mietittävä tulevaisu­uttaan. Meidän on Keskustassa

Page 3: Kurvisen Sanomat

Muutosohjelman tavoitteena ovat nykyistä lapsi­ ja perhelähtöisem­mät, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut. Lapsen etu ja vanhem­muuden tuki ovat ensisijaisia. Peruspalveluja vahvistetaan ja siirretään painopistettä ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukeen. Näin voidaan vähentää lasten huostaanottoja ja laitoshoitoa sekä hillitä kustannusten nousua.

Kuntien tehtävät ovat ratkai­sevassa osassa siis tässäkin. Päiväkodit, koulut, palvelut lap­siperheille, nuorisotyö, kulttuuri ja liikunta ovat sitä juuritason työtä, joilla on iso merkitys varhaisen tuen onnistumisessa.

Tulevaisuuden kunta muuttuu siis palvelujen järjestäjästä yhä vahvemmin alueensa elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittäjäksi. Keskiöön nousee kunnan os­

• Hyvä hallituspolitiikka ei riitä kanta­maan keskustalaista kansanliikettä 2020­luvulle. Keskusta pitää laittaa kuntoon.

• Keskustan jäsenen oikeudet ja velvol­li suudet pitää kirkastaa. Puolueen on tarjottava vaikuttamisen väylä, oppimisen iloa ja turvallinen yhteisö.

• Keskustelua naamakkain ja diginä, puolueen taloutta on hoidettava kuin se olisi omamme.

TULEVAISUUS

OIKEUDENMUKAISUUS• Aluepolitiikka on oikeudenmukaista.

Oikeudenmukaista on auttaa heitä, jotka eivät enää jaksa vaatia tai valittaa.

• Talouden oikeudenmukaisuus rat­kaisee tavallisten ihmisten luotta­muksen Keskustaan. Keskustan on oltava kohtuuden puolella ahneutta ja kateut ta vastaan. Keskusta kannattaa yrittä jyyttä ja suomalaista omista­juutta, mutta vastustaa veronkiertoa ja byrokraattisuutta. Suuri valta tuo mukanaan suuren vastuun.

KURVISEN SANOMA VARAPUHEENJOHTAJANA 2016–2018

aaminen verkostojen kutojana, jatkuva vuorovaikutus asukkaiden, yritysten ja järjestöjen kanssa sekä paikallisten vahvuuksien löytäminen.

Annika Saarikkokansanedustaja

• Uusien toimijoiden, perehdyttämisen ja jatkuvuuden merkitys kansanliik­keessä.

• Viljelijöiden kannatus ansaitaan joka päivä. Ruoka, perhepolitiikka ja muut Keskustan ainekset on otettava rohkeasti esiin myös kaupungeissa.

• Kun Eurooppa on epävarmempi ja levottomampi, itsenäinen maanpuo­lustus on henkivakuutus.

• Sisäisen turvallisuuden ja oikeusvaltion puolesta. Poliisin, pelastustoimen, rajavartiolaitoksen ja oikeudenhoidon resurssit ovat Keskustalle arvokysy­mys. Alkiolainen liike on laillisuusliike.

huolehdittava viestikapulan si­irtämisestä ja jatkuvuudesta. Tähän tulevaisuustyöhön olen valmis. Seuraavalla kaksivuotiskaudella edessä ovat niin kunta­, maakunta­ kuin presidentinvaalit. Olen valmis tekemään täyden panoksen, että menestymme kaikissa näissä Suomen suurimman puolueen tavalla.

Keskustan politiikan pitää tavallisten ihmisten mielestä tuntua oikeudenmukaiselta. Sen on oltava alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaista. Kun sisäisessä ja ulkoisessa turvallisuudessa on tummia pilviä, korostuvat poliisin, pe­lastuslaitoksen, oikeuslaitoksen ja maanpuolustuksen pitäminen kunnossa.

Talous kaipaa oikeuden­mukaisuutta. Luovuudesta ja riskinotosta kuuluu palkinto, mutta verot pitää maksaa ja vastuu yhteiskunnasta kantaa. Byrokratiaa on vähennettävä. Keskustan on oltava kohtuuden puolella ahneutta ja kateutta vastaan.

Maaseudun ja maatalouden uudistumista on tuettava: maa­

seudun äänet eivät ole meille itsestään selvyys. Oikeudenmu­kaista on se, että teemme kaik­kemme suomalaisen maatalouden kriisin ratkaisemiseksi. Jatkossa erityisesti nuorista viljelijöistä huolenpito korostuu. Keskusta­laisten pitää itseluottamuksella kertoa aatteemme soveltamisesta kaupunkilaisten arkeen. Kes­kustassa on suvaittava erilaisia ajatuksia. Yksimielisyys syntyy keskustelulla, ei pakottamisella.

Mikäli arvoni ja ajatukseni sopivat, toivon tukeasi lauantain 11.6. varapuheenjohtajavaalissa.

Antti KurvinenKansanedustaja. Keskustan varapuheenjohtajaehdokas. Kauhava.

Page 4: Kurvisen Sanomat

HENKILÖKUVA1. Kuka olet, milloin olet syntynyt ja missä?Antti Ilmari Vilhelm Kurvinen, nuori mies ja kansanedustaja Etelä­Pohjanmaalta. Syntynyt 14.7.1986. Syntymäpaikka passissa Ylihärmä, mutta Seinäjoen keskus­sairaalassa olen aamukahdeksalta ensimmäisen kerran rääkäissyt.

2. Missä asut ja miten?Kauhavalla rivitalossa ja aikaa vietän myös lapsuudenkodissani Ylihärmässä. Ete­lässä asustan Helsingissä, mutta kesän jälkeen etelän asuntoni sijaitsee Espoossa.

3. Ketkä ovat läheisesi?Vanhempani, pikkuveli, sisko ja avopuoliso sekä laaja joukko erilaisia ja eri puolilla asuvia kavereita ja ystäviä.

4. Mitkä ovat mieluisimmat lapsuusmuistosi?Leikit kotini naapuruston lasten kanssa. Mumman luona touhuilu kun vanhemmat olivat töissä suvun kettutarhalla. Pesäpallo ja palokuntanuoret.

5. Mitkä vähemmän mieluisia?Olen joutunut pariin otteeseen kokemaan kiusaamista, joka ei kuitenkaan koskaan äitynyt niin pahaksi kuin pahimmillaan voi käydä. Lieneekö pahansisuinen luonne ehkäissyt enemmän… Väheksyminen ja yksin jääminen kuitenkin satuttavat aina.

6. Mikä on koulutuksesi ja siviiliammattisi?Oikeustieteen maisteri Lapin yliopistosta. Lakimies on ammattini.

7. Mitkä seikat ratkaisivat ammatinvalintasi?Olen ollut teini­iästä lähtien kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja taloudesta. Se vaikutti. Lisäksi halusin koulutuksen, jolla on laajat sekä monipuoliset ja hyvät työllistymismahdollisuudet. Itselläni on ollut myös varsin vahva oikeudentunto ja oikeudenmukaisuusasioiden pohdinta aina. Siksi oikeustiede.

8. Mikä on rakkain harrastuksesi?Kun järjestötoiminnasta ja yhteiskunnallisista asioista on tullut nyt työ, ehkä rakkain harrastukseni on teatteri niin katsomossa kuin lavalla. Valitettavasti varsinkin jälkim­mäiseen ei aika ole viime vuosina riittänyt kuin muutaman tempauksen muodossa.

9. Mitä liikuntaa harrastat?Hölkkäämistä, hyötyliikuntaa ja säännöllisen epäsäännöllisesti kuntosalilla käyntiä.

10. Mikä on suhteesi uskontoon?Uskon Jumalaan ja kuulun evankelis­luterilaiseen kirkkoon. Uskonnollinen vakau­mukseni on minulle yksityinen ja henkilökohtainen asia.

YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN11. Miten tulit mukaan Keskustan toimintaan ja milloin?Tulin mukaan Keskustan toimintaan vuonna 2004 eurovaalien ja kuntavaalien puit­teissa. Olin mukana kampanjoimassa oman alueen MEP Kyösti Virrankoskea ja kuntavaaliehdokkaana syksyllä. Naapurin jäädessä pois hän pyysi minua ehdolle ja liityin samalla Keskustan jäseneksi. Liityin alun perin suoraan ”ukkopuolueeseen” ja vasta myöhemmin toimin Keskustanuorissa ja Keskustaopiskelijoissa.

12. Tärkeimmät luottamustehtäväsi puolueessa?Tällä hetkellä puolueen luottamustehtäviä minulla ei ole. Aiemmin olen toiminut mm. piirin varapuheenjohtajana, puoluehallituksessa ja sen työvaliokunnassa vajaa 5 vuotta, puoluevaltuustossa sekä paikallisyhdistyksen ja kunnallisjärjestön johtokunnassa.

13. Tärkeimmät kunnalliset, maakunnalliset ja valtakunnalliset poliittiset luotta mustehtävät?Kotikunnassani olen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän pj. Olen Etelä­Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen jäsen. Valtakunnallisia luotta­mustoimia minulla on kansanedustajuuden lisäksi Kelan tilintarkastajan tehtävä, Etnisten suhteiden neuvottelukunnan jäsenyys ja varapuheenjohtajuus opetus­ ja kulttuuriministeriön avustus­ ja arviointitoimikunnassa.

14. Tärkeimmät muut luottamustehtävät?Uutena ”aluevaltauksena” olen aloittanut vuoden alusta Mannerheimin Lastensuojelu­liiton Pohjanmaan piirin hallituksessa.

15. Keitä nykyisiä tai entisiä poliitikkoja arvostat ja miksi?Edesmenneistä haluan nostaa esiin vähän unohdettua ylihärmäläislähtöistä Artturi Leinosta. Leinonen oli Suomen politiikan kohtalonhetkissä keskeinen vaikuttaja

Viime vuosina Antti Kurvinen on pohtinut paljon kotikaupungin hallinto­ ja talousasioita Kauhavan hallintojohtaja Liisa Salon kanssa.

Page 5: Kurvisen Sanomat

1910­luvulta 50­luvulle saakka. Kalterijääkäri ja Ilkan päätoimittaja Alkion jälkeen. Oli perustamassa Lapuan Liikettä, mutta esti Mäntsälän kapinan aikana pohjalais­ten lähdön mukaan kapinaan ja siten osaltaan pelasti suomalaisen demokratian. Kekkosen tukimies hänelle kriittisellä Etelä­Pohjanmaalla 1956 presidentinvaaleissa. Kirjailija ja kulttuuripersoona.

Nykyisistä olen oppinut arvostamaan Juha Sipilää, vaikka aluksi epäilin enkä kannattanut häntä 2012 puheenjohtajaksi. Juhan kyky ongelmanratkaisuun ja kyky johtaa ihmisiä on huikeaa. Lisäksi kunnioitan sitä, miten raha tai valta ei ole muutta­nut ihmistä ja hänen perusarvojaan.

16. Mitä tapahtumia arvostat itsenäisen Suomen historiassa?Olen jonkinsorttinen historian harrastaja, joten tähän voisi latoa aika litanian. Nostan kuitenkin kolme tapahtumaa: 1) Ehdottomana ykkösenä talvi­ ja jatkosota. Minun sukupolveni ei voi, vaikka kuin­ka yrittäisi, ymmärtää sitä panosta, jonka veteraanipolven nuoret naiset ja miehet tekivät uhraten oman henkensä ja terveytensä Suomen vapauden edestä. 2) Urho Kekkosen presidenttikauden rakentava sisä­ ja ulkopolitiikka, jossa samaan aikaan parannettiin suomalaisten keskinäistä tasa­arvoa ja luotiin hyvät suhteet sekä länteen että itään. 3) Esko Ahon hallituksen kamppailu 1990­luvun lamassa, jonka ansiosta Suomi ei mennyt konkurssiin ja kansainvälisten velkojien holhoukseen.

17. Mikä on urasi mieliin painunein poliittinen tapahtuma, jossa olet ollut osallisena?Makeimmat voitot ja kirvelevimmät tappiot ovat jääneet mieleen. Totta kai kansan­edustajaksi valitseminen osana Keskustan vaalivoittoa viime vuonna jäi mieleen, mutta ehkä vielä elähdyttävämpää oli tulla 2009 valituksi Keskustanuorten pu­heenjohtajaksi. 2011 Keskustan musertava vaalitappio on jäänyt mieleen ikävänä poliittisena tapahtumana.

18. Mitä pidät merkittävimpänä poliittisena saavutuksenasi?Keskustanuorten puheenjohtajuuden saavuttamista kaksi kertaa ja kansanedusta­juutta ”vaalisaavutuksina”. Asioissa Kauhavan kuntaliitoksen prosessin läpiviemistä ja kuntaliitoskunnan rakentamista porukalla ja ehkä merkittävimpänä nuorisojärjes­tön johdossa olla mukana nostamassa Keskustaa kurimuksesta uuteen nousuun 2011 ­ 2013.

19. Mikä on vahvuutesi politiikassa?Laaja­alainen kiinnostus (ja toivottavasti myös osaaminen) eri politiikan lohkoilta. Kokonaisuuksien hahmottaminen yhdistettynä juristin pilkun pyörittelyyn. Hyvä kirjallinen ja suullinen kyky ilmaista itseä.

20. Mikä on mottosi?Olen optimisti koska muusta ei ole hyötyä.

AATTEELLISET EVÄÄT21. Mitkä ovat aatteellisen ajattelusi kulmakivet?Mahdollisuuksien tasa­arvo, sivistyksen ja kehityksen edistäminen, oikeusvaltion puolustaminen ja inhimillisyys.

22. Mikä tekee Keskustasta juuri sinun aatteellisen kotisi?Keskustan alkiolaisessa aatteessa yhdistyvät sopivalla tavalla vapaus yrittää ja kehittää itseään siihen, että yhteiskunnan pitää auttaa ja tukea hädänalaisia ja heikompia. Aluepolitiikka ja desentralismi ovat minulle tärkeitä; en usko keskus­johtoiseen suunnitteluun.

23. Mitä hyvää ja huonoa on vasemmiston aatteissa?Hyvää on vahva tarkoitus luoda parempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Vasemmisto lisäksi aidosti välittää Suomen ja maailman köyhistä. Huonoa on ihmisten holhoaminen erilaisella byrokratialla, yritysten näkeminen ahneina ja pahoina sekä nykyään etenkin sosiaalidemokraateilla kyvyttömyys tukea yhteis­kunnan ja talouden uudistuksia.

24. Mitä hyvää ja huonoa on oikeiston aatteissa?Hyvää oikeiston aatteissa on luovuuden ja omatoimisuuden arvostus ja ihmisen vapauden korostaminen hallinnon sijaan. Huonoa on kova ja kylmä asenne elämäs­sä vaikeuksiin joutuneita ihmisiä kohtaan, kaiken mittaaminen rahalla ja toisinaan ylimielinen elitismi.

25. Ovatko eduskunnan, hallituksen ja tasavallan presidentin valtasuhteet kohdallaan? Perustelut?Valtasuhteet ovat pääosin kohdallaan. Suurin ongelma liittyy minusta hallituksen ja eduskunnan suhteeseen. Suomen vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki on periaatteessa hyvin eduskuntakeskeinen, mutta käytännössä hallitus hallitsee ja

eduskunnalla on sivurooli. Varsinkin talouspolitiikassa ja valtion budjetin käytössä eduskunnan valtaa ohjata hallituksen päätöksiä pitää tarkastella. Minusta ei pitäisi myöskään muodostaa ylileveitä hallituksia, joiden kyky tehdä päätöksiä on heikko ja joiden sisälle poliittinen vääntö siirtyy eduskunnan salin sijaan.

26. Millaisena näet etujärjestöjen vallan suhteessa kansanvaltaan?Vapaassa maassa on sallittua ja suotavaakin järjestäytyä erilaisiksi järjestöiksi. Suomen vahvuus pienenä maana on vahva sopimisen kulttuuri ja se, että asetetaan yhteisiä tavoitteita ja toimitaan niiden eteen porukalla. Minua huolestuttaa elinkeino­elämän ja ay­liikkeen välien huonontuminen. Etujärjestöjen ei pitäisi kuitenkaan omia kaikkia politiikan lohkoja itselleen ja alkaa sanella niiden hoitoa eduskunnalle. En esimerkiksi ole ymmärtänyt etujärjestöjen vahvaa lobbausta EU­politiikassa ja energia­asioissa.

27. Millaisena näet maailman tilanteen tällä hetkellä?Maailmassa on epävakautta ja uhkakuvia enemmän kuin 10 vuotta sitten. Kuiten­kin paljon hyvääkin on tapahtunut: absoluuttinen köyhyys on vähentynyt ja entistä useampi sotarikoksia tehnyt diktaattori joutuu oikeuden eteen. Minusta ihmiskunnan tulevaisuuden suurimmat haasteet ovat ympäristön ja ilmaston ongelmien ratkaise­minen ja demokratian puolustaminen harvainvaltaa vastaan. Euroopan on näytettävä mallia maailmalle, että kansanvaltaiset maat voivat tehdä järkevää talouspolitiikkaa.

28. Millaisena näet Euroopan Unionin kehityksen?Euroopan unioni on tienhaarassa ja perimmäisten kysymysten äärellä. Samanai­kainen laajentuminen ja yhteistyön syventäminen liitettynä sääntöjen jatkuvaan rikkomiseen on räjäyttänyt kriisit niin taloudessa kuin maahanmuutossa. EU:ssa pitäisi yhdessä päättää ne alat, joihin unioni keskittyy ja lopettaa huseeraaminen joka elämänalalla. Unionin pitäisi olla demokraattisempi, vähemmän byrokraattinen ja läheisyysperiaatteen pitäisi tarkoittaa oikeasti jotakin muutakin kuin iskulausetta.

29. Miltä näyttää Venäjän kehitys?Huolestuttavalta. Venäjän talous on harmillisesti heikentynyt ja maan poliittiset johtajat tuntuvat uskovan enemmän sotilaalliseen voimaan kuin diplomatiaan ja siltojen rakenta­miseen. Suomen pitäisi tarjota Venäjälle mahdollisuuksia taloudelliseen yhteistyöhön ja rohkaista Venäjää kehittymään demokraattisemmaksi heidän omista lähtökohdistaan ja kulttuuristaan. Pidän nykyistä pakotepolitiikkaa kaikin puolin toimimattomana.

30. Onko Pohjoismaiden yhteistyössä kohentamisen varaa?Pohjoismainen yhteistyö on vähän unohtunut EU:n myötä, mutta sitä pitää herätellä. Erityisesti puolustuksessa hakisin enemmän yhteistyötä pohjoismaisiin naapureihimme.

Page 6: Kurvisen Sanomat

KONKREETTISET TAVOITTEET31. Miksi haluat Keskustan varapuheenjohtajaksi?Haluan olla laittamassa Keskustaa kuntoon ja tekemässä tulevaisuutta kansan­liikkeellemme. Haluan olla varmistamassa, että puolueen linja pysyy aatteemme mukaisesti oikeudenmukaisena kaikissa paineissa.

32. Mitkä ovat Keskustan kannalta tärkeimmät asiat, joilla menestymisemme turvataan jatkossa?Oma poliittinen linja ja omat ohjelmat myös hallituksessa ollessa. Vahva ote ja näky­mä tulevaisuuteen. Kentästä ja jäsenistöstä huolen pitäminen ja uusien vastuun­kantajien löytäminen kuntiin ja maakuntiin. Tehokas viestintä ja puolueen talouden pitäminen terveenä.

33. Mikä on Keskustassa parasta?Yhteisöllisyys ja kansanvaltaisuus. Se, että keskustalaiset ovat kuin samaa perhettä tai sukua ja olemme pääministeristä yksittäiseen keskustanaiseen samanarvoisia ja keskustelemme ja päätämme asiat yhdessä liikkeen sisällä.

34. Entä mihin asiaan Keskustan tulee kiinnittää enemmän huomiota?Luovuuteen, erilaisten mielipiteiden sallimiseen ja jäsenistön taitojen parempaan hyödyntämiseen. Puolueeseen on hiipinyt tasapäistävää ja hölmöä jees jees­kulttuuria, jossa kriittinen keskustelu leimataan heti hajottamiseksi. Yhtenäisyys syntyy vain keskustelun kautta ja uusia ideoita ei löydy, jos ”toisinajattelijat” vaiennetaan. Meillä on jäsenistössä lääkäreitä, eri alojen yrittäjiä, tutkijoita yms. ja heidän osaamistaan ei puolue tällä hetkellä riittävästi hyödynnä.

35. Keskustaväki odottaa varapuheenjohtajan kiertävän aktiivisesti kentällä. Oletko siihen valmis?Olen työskennellyt 4 vuotta Keskustanuorten puheenjohtajana ja 1 vuoden Kes­kustaopiskelijoiden johdossa. Koskaan minua ei päästy syyttämään liian vähästä kiertämisestä. Olen useaan otteeseen kiertänyt Suomen ympäri ja olen tottunut matkaaja. Minusta on erittäin tärkeää, että puolueen tilaisuuksissa kentällä esiin­tyy oikeaa lihaa ja verta oleva ihminen. Facebook­tentit ja videotervehdykset eivät koskaan korvaa elävää vuorovaikutusta.

36. Millaisena näet Keskustan sisarjärjestöjen roolin?Erittäin tärkeänä ja arvostan kaikkia sisarjärjestöjä. Niiden rooli on ennen kaikkea rekrytoida uusia ihmisiä kansanliikkeeseen, kouluttaa vastuuseen ja tuoda uusia ajatuksia ja virtauksia Keskustaan.

37. Kuinka Keskustan painoarvo saadaan kasvamaan suuremmissa kaupungeissa?Pitkäjänteisellä työllä. Keskustalaisilla on oltava itseluottamus kunnossa kaupungeis­sa. Meidän aate sopii myös metropoleihin. Tärkeää on kantojen ottaminen suurten kaupunkien paikallisiin kysymyksiin. Vaaleissa pitäisi olla samoja ehdokkaita peräk­käin, jotta Keskustan poliitikot tulisivat tutuiksi ja löytyisi samaistumisen kohteita.

38. Kuinka puolueen taloutta tulee hoitaa?Puolueen talouden hoitamiseen pätevät samat lainalaisuudet kuin vaikka kotitalou­den tai maatilan talouteen. Tulot ja menot on oltava sopusoinnussa. Velaksi ei voi

elää, mutta velkaa voi ottaa investointeihin. Säästämällä pitäisi kerryttää pikkuhiljaa varallisuutta. Käytännössä toivoisin, että puolueelle löytyisi muitakin tulonlähteitä kuin pelkkä julkinen puoluetuki.

39. Millainen johtaja olet?En usko mihinkään johtamisen teorioihin. Uskon perinteiseen suomalaiseen omalla esimerkillä johtamiseen. Minusta on tärkeää luottaa omiin alaisiin ja antaa heille vapautta toteuttaa itse sovittuja tavoitteita. Tuen alaisiani, mutta vaadin myös paljon ja olen suora. Olen varmaan kova, mutta reilu ja oikeudenmukainen johtaja.

40. Kerro paras muistosi Keskustasta?Keskustanuorten Elokoulut ja Lumimyrskyt. Keskustaopiskelijoiden tapahtumat lu­kuisine pitkine akateemisine väittelyineen. Innostus ja hauskuus. Kaverit ja rakkaat. Se aatteellisuus ja yhteisöllisyys, mitä nuorisojärjestössä voi olla.

NOPEAT41. Kannatatko turkistarhausta?Totta kai. Perheeni ja sukulaiseni ovat ja olivat mukana turkisalalla.42. Kannatatko ydinvoimaa?Osana energiantuotannon kokonaisuutta, mutta toivottavasti jatkossa pienemmässä roolissa kuin uusiutuvat energianlähteet.43. Kannatatko Nato­jäsenyyttä?En. Luotan Paasikiven­Kekkosen linjan nykyaikaisiin sovellutuksiin ja hyviin kahden­välisiin suhteisiin kaikkiin maailman suurvaltoihin.44. Kannatatko samaa sukupuolta olevien avioliittoa tai adoptiota?En, mutta ketään ei saa kiusata tai syrjiä yksityis­ tai perhe­elämän takia.45. Kannatatko perustuloa?Kannatan. Perustulo pitää toteuttaa tavalla, joka helpottaa työn ja sosiaaliturvan yhdistämistä ja poistaa kannustinloukkuja.

HELPOT46. Mieliruokasi?Äiteen tekemä makaronilaatikko.47. Mielimusiikkisi?Suomalainen ja brittiläinen pop­ ja rock.48. Paras lukemani kirja?Mika Waltarin kirjat49. Paras vuodenaika?Heinäkuun lapsosena kesä, mutta tykkään kovasti myös alkusyksystä.50. Kuinka monta leukaa vedät?Vankkarakenteisena miehenä en kovin montaa, mutta olen sitäkin kovempi punnertamaan!

Kauhavan Keskustanaiset tukee Antti Kurvista puolueen varapuheenjohtajaksi.

Page 7: Kurvisen Sanomat

”Antti on suoraselkäinen ja rehti mies, jolla on toiminnas­saan vankka keskustalainen arvopohja. Mielestäni Antti on ehdottomasti paras valinta Keskustan yhdeksi uu­deksi varapuheenjohtajaksi. Hänen oikeudentuntonsa on kohdillaan. Antilla on lisäksi erittäin vahva kokemus kuntapolitiikasta ja sen haasteista.”

Matias OjalehtoKeskustan Pohjois­Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, Oulun kaupunginvaltuutettu sekä Oulun sivistys­ ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, Oulu.

”Meillä on loistavia vara­puheenjohtajaehdokkaita ja tietysti yksi heistä tulee meiltä Pohojanmaalta. Antti sanoo suoraan, mitä ajat­telee ja herättelee silloin, kun on sen paikka. Tulviva Kyrönjoki ravistelee puo­lueesta pois unteluutta ja hervakkuutta.”

Tuomo PuumalaKansanedustaja, sivistys­ valiokunnan puheenjohtaja, Kokkola. Keskustan varapuheen­johtaja 2008­2012.

Me Keskustan kansanedustajat tuemme

ANTTI KURVISTA varapuheenjohtajaksi:Pertti Hakanen, Lasse Hautala, Petri Honkonen, Marisanna Jarva, Mikko Kärnä, Juha Pylväs, Mikko Savola, Eerikki Viljanen

Etelä­Pohjanmaan keskustaväki oli viime kesänä kattavasti tavattavissa Ylistaron Joutopäivämarkkinoilla, jonne puolueen tervehdyksen toi varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.

Keskustan Etelä­Pohjanmaan piiri tukee Antti Kurvista puolueen varapuheenjohtajaksi.

”Antti on ahkera ja periksi­antamaton Suomen rakentaja, joka osaa paitsi puhua myös kuunnella ja toimia. Hän tun­tee päätöksenteon eri tasot ja toisi lakimiehenä myös arvokasta ammattiosaamista Keskustan johtoon.”

Maarit HotakainenKeskustan puoluehallituksen jäsen, kunnanvaltuuston 1. vara­ puheenjohtaja, Halsua.

Page 8: Kurvisen Sanomat

Varapuheenjohtaja on keskustassa keskeinen päättäjä, vastuullinen vaikuttaja, iso jehu. On, vaikka joskus härnäys­mielessä vitsaillaankin, että  varapuheenjohtajia tarvitaan oikeastaan vain puheenjohtajan  vessareissun ajaksi tai että säännöt määräävät vpj:t valittaviksi.

kävi presidentti kampanjaa vuosien 1999­2000 taitteessa. Kokemuksesta voi sanoa, että puheenjohtajan työ on tiukan paikan tullen sittenkin yksinäistä puuhaa, vaikka puolueen johtaminen onkin ryhmätyötä.

Onhan se käynyt niinkin, että vara­puheenjohtaja on noussut puheenjohta­jaksi. Dramatiikan sävyttämiä historiallisia valintoja on ainakin kaksi: Johannes Virolainen kukisti V.J.Sukselaisen vuonna 1964, ja Paavo Väyrynen puolestaan voitti Virolaisen vuonna 1980. “ “Vpj:sta pj:ksi” – tiellä on ollut myös Matti Vanhanen. Jokainen varapuheenjohtaja on kenttävastuussa. Varsinkin hallitus­vastuun kiverinä aikoina kuten nyt on kierrettävä kenttää. On kuunneltava ja rohkaistava.

No, onhan tässä pika­ puoliin kuntavaalitkin. Ne pidetään uusissa vaativissa oloissa. Se on kova koetos. Puntarissa on paikallis­ asioiden lisäksi yleis­ ja hallituspolitiikka. Ehdo­ kashankintaan on saa­ tava vauhtia. Se on ratkaisevaa vaalitulok­ sen kannalta. Uuden puoluejohdon on vaalien merkeissä vierailtava jokai­ ses sa kunnassa ehdokashankintaa vauhdittamassa.

Menestyvässä liikkeessä “me” tulee ennen “minua”. Vpj on me­hengen keskeisiä rakentajia.

Seppo Kääriäinen VTT, kansanedustaja

Vpj on yksi viidestä tai kuudes ta puolueen terävimmässä kärjes sä. Puheenjohtaja, kolme vara puheen­johtajaa, puoluesihteeri ja eduskunta ­ryhmän puheenjohtaja muodostavat puolueen johtoryhmän.

Sen porukan vastuulla ovat pitkäl ti puolueen asema, kannatus ja tulevai­suus, myös  pitemmällä tähtäyk sel lä. Sen on kyettävä käsittele mään kaik­ki puolueasiat paineenkestävästi ja täydellisen keskinäi sen luottamuksen hengessä. Jos haluaa tietää kes kus tan johtoryhmän toiminnasta, kan nattaa lukea väitöskirjani “Sitä niit tää, mitä kylvää”.

Myös varapuheenjohtajan tehtäviin on hakeuduttava sitou tu nei suu den periaatteella: töitä on puskettava kuta kuinkin puolenkymmentä vuotta, jos kentän luottamusta piisaa. Nämä hommat eivät saa olla ainakaan ensi­sijaisesti ponnahduslautoja muille paikoille.

Joukkueessa vastuut jaetaan. Vastuiden mukaan toimitaan. En tunne nykykeskustan johtojärjeste ly jä. Mutta pidän tärkeänä, että jokai sella johtonaisella tai ­miehellä on kontollaan jokin puolueen kannal ta iso asia tai alue. Esimerkiksi vastuu aatteellisesta syväkynnöstä tai järjestötoiminnan remontoinnista  on selvästi uskottu jollakulle. Ulko­ ja turvallisuuspolitiikka – varsinkin näissä oloissa – kuuluu erityisen huolella hoidettavien luok­kaan. Tämäntapai nen vastuujako on välttä mätöntä ja viisasta.

Varapuheenjohtaja on myös “va­ral la”. Tarkoitan tällä sitä, että vara­puheenjohtaja ehdokkaan on syy tä vastata itselleen peilin edessä siihen kysymykseen, olisiko minus ta johtamaan puoluetta. Se on vara pu heen johtajan mitta. Toimin vara pu heenjohtajana Esko Ahon aikaan vuosina 1994­ 2000. Jouduin vt. puheenjohtajaksi, kun Aho

VARAPUHEENJOHTAJA