E r k k i L i i k a n e n –   eu ron h e rt t ua

E R K K I L I I K A N E N EU RON H E RT T UA

H a n n u L e i n o n e n

w e r n e r s ö d e r s t r ö m o s a k e y h t i ö

h e l s i n k i

© Hannu Leinonen ja WSoY 2015

978-951-0-40715-8

Painettu eu:SSa

S i s ä l ly s

Esikuva Villa Lantessa 7

E n s i m m ä i n e n lu k u Touhukas teini ja suuri suu 10

T o i n e n lu k u Lähettiläs jo luontojaan 123

Ko l m a s lu k u Herttua ottaa paikkansa 187

Lopuksi 234Kirjaa varten haastatellut 235Erkki Liikanen lyhyesti 236Suomen hallitukset Liikasen elinaikana 238Painetut lähteet 240Henkilöhakemisto 244

7

Esikuva Villa Lantessa

Roomassa sijaitsevan Suomen kulttuuri-instituutin Villa Lanten puistossa on marmorinen rintakuva, jonka alla lu-kee Herman Liikanen, Garibaldino finlandese.

Tämä useamman kerran rikki mennyt veistos kertoo tari-naa Ristiinassa Ponnan torpassa syntyneestä miehestä, joka lähti 1860-luvun alussa vapaaehtoisena Giuseppe Garibal-din joukkoihin Italiaan sotimaan maan yhtenäisyyden puo-lesta Itävallan keisarikunnan joukkoja vastaan.

Italiassa Herman päätyi ensin niin sanottuun unkarilais-legioonaan, jonka tarkoituksena oli hyökätä Unkariin ja va-pauttaa maa Itävallan hallinnasta. Sotaretki kuitenkin epä-onnistui ja tappion kärsinyt legioona hajotettiin. Herman palasi Suomenlinnan linnoitukseen.

Kasarmielämä oli kovin yksitoikkoista ja Hermanin tais-telijan sielu vei hänet uudestaan ulkomaille. Tällä kertaa kymmenen muun kanssa Alsin saarelle Preussia vastaan taisteleviin Tanskan joukkoihin. Siellä Herman haavoit-tui oikeaan jalkaansa ja joutui taas palaamaan kotimaahan. Ennen haavoittumistaan hänet oli ylennetty luutnantiksi ja Danneborgin ritarikunnan jäseneksi. Tanskan valtio maksoi hänelle eläkettä kuolemaan asti.

Herman palasi viisivuotisilta taisteluretkiltään Suomeen 1865 ja sai silloisessa lehdistössä paljon julkisuutta. Legenda

8

Garibaldin joukkojen suomalaisvahvistuksesta eli pitkään. Vielä toisen maailmansodan jälkeen 1945 Otava julkaisi po-jille tarkoitetussa seikkailukirjasarjassa Hermanin vaihei-siin perustuneen kirjan Suomalainen vapaustaistelija.

Tanskasta palattuaan Herman Liikanen pääsi töihin Suomen Hypoteekkiyhdistykseen, jonka toimitusjohtajan j. V.  Snellmanin hyvä ystävä hän oli. Liikasen ystäväpiiriin kuului muitakin kansallisia herättäjiä, sillä Liikanen vai-kutti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Helsin-gin Suomalaisella Klubilla.

Eipä ihme, että Hypoteekkiyhdistys on pitänyt hyvää huolta sankarinsa patsaasta Villa Lantessa. Patsas on ko-kenut joskus koviakin, ja se on jouduttu teettämään aina-kin kerran kokonaan uudelleen. Alkuperäisen rintakuvan veisti firenzeläinen kuvanveistäjä Bino Bini 1961 italialais-ten kustannuksella.

Vapaustaistelija Herman Liikanen kuului Ristiinan Lii-kasten sukuhaaraan, jonka kantaisä 1600-luvulta on talolli-nen, kestikievarin pitäjä Antti Liikanen.

Tämän kirjan päähenkilö Erkki Liikanen ei ole Ristiinan Liikasia, vaan hänen esi-isänsä ovat Kangasniemeltä. Suku-haaran kantaisä on niin ikään 1600-luvulla syntynyt Pekka Liikanen. Kangasniemen Liikasia on nyt tuplasti Ristiinan Liikasten määrä eli noin 4 000.

Erkki Liikanen on mielellään esitellyt Herman Liikasen esi-isänään, ja sehän sopii. Molemmat kun ovat pitäneet sa-manlaisista asioista. Vaikkapa hyvistä sikareista.

Ja ollaan lähtöisin Savon sydämestä, vaatimattomista oloista, mutta valloitettu maailmaa.

Italialaisilta kuvapatsaan ansainnut Herman Liikanen on Erkille sentään selvemmin sukua kuin italialaiset ku-ninkaalliset tuhannen vuoden takaa vaikkapa Paavo Lippo-

9

selle. Tanskan kuningas löi Hermanin jopa ritariksi. Ei edes Björn Wahlroos ole suomalaista aatelia, vaikka onkin hank-kinut kartanon Suomesta. Erkki Liikanen on ritari Herma-nin heimoa ja sukua. Voe tokkiisa.

10

E n s i m m ä i n e n lu k u

Touhukas teini ja suuri suu

E rkki Antero Liikanen syntyi Mikkelin vanhassa kau-punginsairaalassa syyskuun 19. päivänä 1950. Potra poika, 51 senttiä, reilut neljä kiloa. Yhteensä lapsia oli

kuusi, kolme poikaa ja kolme tyttöä.Kotioloissa ei ollut hurraamista. Isä oli 11-lapsisen per-

heen nuorin ja ainoa, joka siirtyi asumaan kaupunkiin Mik-keliin. Hän oli saanut lähteä tyhjin käsin kotoaan ja kuu-lui aikansa maalta muuttaneeseen köyhälistöön, jonka toi-meentulo oli tiukassa. Isällä oli monta työtä päällekkäin: hän oli lääninhallituksen vahtimestari, kuori propseja puu-tavaraliikkeessä ja huolehti talonmiehenä Brahenkadun ta-losta, jossa perheellä oli asuntona 30 neliön yksiö. Myöhem-min Eino Liikasesta tuli raastuvanoikeuden haastemies, jossa tehtävässä hän jatkoi eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Äiti Eila kuvasi Erkki-poikaansa ihastuttavan omapäi-seksi ja määrätietoiseksi. Erkki ei suostunut imemään hu-vituttia, itsepäinen kun oli. Konttaustyylikin oli omintakei-nen, sillä Erkki eteni istuallaan. Kykyä yleisön lumoamiseen löytyi jo varhain.

1980-luvun alussa Suomen Kuvalehdessä haastateltu Eila Liikanen kertoi, että Erkki-poika alkoi jo kolmivuotiaana

11

haalia ympärilleen kuulijakuntaa ja piti pihalla pitkiä saar-noja. Poika oli hyvin uskonnollinen ja opetteli lukemaan Raamattua neli–viisivuotiaana.

Kun Erkki oli nelivuotias, isä sai talonmiehen paikan Pit-käjärven seurakuntakodista. Perhe piti siellä kioskia, jossa Erkki autteli muisteluiden mukaan innokkaasti. Niin in-nokkaasti, että toiset lapset harmistuivat. Itsensä esiin tuo-minen saattoi edistää kioskin myyntiä, mutta aiheutti myös ihmettelyä. Kuinkas kehtaa. Tämä piirre säilyi pojan kas-vaessa, eikä Erkki ole sittemminkään jännittänyt missään seurassa. Hän on reipas ja sanavalmis. Sutki mies, sanoisi savolainen.

Eila-äiti toki huomasi, että pojalla oli käytössä myös muita, yksinkertaisempia keinoja: kun lapset keräsivät ra-haa myymällä marjoja torilla, Erkki keksi myydä kymme-nen markkaa halvemmalla kuin muut.

Erkin koulunkäynti alkoi Urpulan kansakoulussa 1957 ja jatkui parin vuoden jälkeen Lähemäen koulussa. Koulun opettajat muistelivat Erkin olleen myönteinen ja eteenpäin pyrkivä poika, jonka kanssa ei ollut kurinpito-ongelmia. Päinvastoin, Erkki osoitti jo tuolloin tukihenkilön taitoja ja määrätietoisuutta. Tähtäimessä oli tietysti oppikoulu.

Sinne tie myös vei. Liikanen oli oman luokkansa priimus, ja hänet hyväksyttiin Mikkelin lyseoon toiseksi parhaalla pistemäärällä. Suoritukset tulivat puristamatta, eikä kou-lutöistä kotona juuri puheltu. Ei ollut tarvis, koska poika hoiti asiansa.

Lukion rehtori muisti hyvin Erkin erään joulutodistuk-sen. Matematiikan sijaisopettaja oli antanut pojalle seiskan. Siitä tuohtunut isä oli soittanut kouluun ja valittanut liian huonosta numerosta. Hän oli todennut lisäksi, että pojasta kuullaan vielä. Kevättodistuksessa olikin kymppi.

1 2

Sen jälkeen Erkin koulunumeroista ei paljon melua pi-detty. Vanhemmat olettivat pojan pärjäävän. Pojan poik-keukselliset sosiaaliset kyvyt alkoivat näkyä.

Erkin yhteiskunnallinen kiinnostus heräsi, kun hänen isänsä oli kunnallisvaaliehdokkaana vuonna 1964. Varhais-teini Erkki oli nähnyt isänsä kuvan lyhtypylväässä ja käynyt sen jälkeen sosiaalidemokraattisen puolueen piiritoimis-tossa lainaamassa Väinö Tannerista kertovia kirjoja. Pian innostunut poika liittyi ystävänsä perässä puolueen nuo-riin. Se oli helppoa, sillä puolueen toimistoon ei ollut pitkä matka: se sijaitsi koulukadun toisella puolella.

Fiksuna pidetyn lukiolaisen mukaantulon puolueen nuo-risotoimintaan kerrottiin kohentaneen koko porukan itse-tuntoa. Sekin pantiin heti merkille, että Erkki-poika ei jäänyt nuoriso-osaston piiriin vaan eteni suoraan puolueen jäseneksi.

Pian Erkki Liikanen valittiin myös Mikkelin kunnallis-toimikunnan eli kaupungin puolueosastojen »hallitukseen» nuoriso-osaston mandaatilla kaikkein aikojen nuorimpana jäsenenä vuosiksi 1967–1968.

Puolue ei ollut tuohon aikaan ainoa keino vaikuttaa. Lu-kiolaiset liittyivät innokkaasti koulujensa teinikuntiin ja sitä kautta valtakunnalliseen Teiniliittoon, joka oli perustettu Helsingissä marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän kun-niaksi kesällä 1939.

1960-luvulla perustettiin toinen koko maan kattava nuo-risojärjestö Sadankomitea edistämään rauhan aatetta nuor-ten piirissä. Järjestöt imivät toisistaan vaikutteita seuraavina vuosina ja vaikuttivat yhdessä ehkä eniten kuusikymmentä-lukulaiseen henkiseen ilmastoon, jota leimasi Yhdysvalto-jen käymä Vietnamin sota, seksuaalinen vapautuminen ja rockmusiikki. Rauha, rakkaus, solidaarisuus kajahtivat tuon hengen iskusanoina.

1 3

Kouluolojen kohentaminen ja kouludemokratia nousi-vat Teiniliiton asialistalle vuoden 1966 liittokokouksessa. Nuoret seurasivat myös tarkasti kansainvälistä politiikkaa, Vietnamin sodan loppunäytöksiä ja viimeisten siirtomai-den itsenäistymiskamppailuja. Itse asiassa Teiniliitto vai-kutti 1960-luvun loppupuolella ajatuksiltaan jopa kansain-välisemmältä kuin opiskelijajärjestöt, joita hallitsivat muu-tamaa vuotta varttuneemmat yliopisto-opiskelijat. Se näkyi Teiniliiton yltiöpäisen kansainvälisenä toimintaohjelmana, joskin suurin osa nuorista liittyi jäseneksi hyvin käytän-nönläheisestä syystä. He halusivat varmistaa itselleen pää-syn muutaman kerran lukukaudessa järjestettyihin tanssei-hin eli konviin. Muutamat aktiivisimmat ryhtyivät harras-tamaan vähän vakavampaa järjestötoimintaa ja muutamille harvoille Teiniliiton jäsenkortti oli passi paikallisiin ja val-takunnallisiin edustustehtäviin. Erkki oli alusta alkaen yksi näistä harvoista.

Mikkelin lyseon teinikunnan jäsenet ovat muistelleet Erk-kiä kypsänä kaverina, joka erottui muista. Erkki valittiin tei-nikunnan hallitukseenkin, koska vanhemmat jäsenet pitivät häntä hänen nuoresta iästään huolimatta hyödyllisenä. Er-kin oma henkilökohtainen tavoite taisi heti olla omaa kou-lua kauempana.

Pian Erkki olikin keskeisenä puuhaajana, kun kaikki Mik-kelin koululaiset haluttiin yhdistää uudeksi järjestöksi, joka voisi esittää vaatimuksia kaupungille. Työ tuotti tulosta: pe-rustettiin Mikkelin opiskelevien nuorten yhteistyötoimi-kunta. Erilaisten koulujen oppilaiden liittäminen yhteen järjestöön ei kuitenkaan lopulta ottanut suuremmin tulta.

Asiaan kuului, että Erkki osallistui hanakasti vahvistuvan Teiniliiton koulutuksiin. Jo ensimmäisillä kursseilla Erkki osoittautui kelpo agitaattoriksi, joka saattoi tervehtiä tei-

14

nitovereitaan italialaisella vallankumousveisulla Avanti po-polo. Ja miksei olisi tervehtinyt, kun laulusta oli kiitettävä numero.

Nuoren agitaattorin piirit laajenivat nopeasti. Valtakun-nallisilta teinipäiviltä Erkki muistetaan ensi kerran vuonna 1967 Turusta, missä hän teki jo sujuvasti tuttavuutta sillois-ten johtavien teinipoliitikkojen Erkki Tuomiojan ja Ilkka-Christian Björklundin kanssa.

Muidenkin huomio kiinnittyi mikkeliläiseen nuorukai-seen, joka junttasi kiihkeästi kotkalaista Veijo Sahiluo-maa Teiniliiton hallitukseen. Itäsuomalainen maalainen siinä myi toista itäsuomalaista maalaista, sillä liitto oli vielä noina vuosina helsinkiläispoikien ja vähän varttuneempien, jo koulunsa päättäneiden nuorten pelikenttää. Junttaami-nen eli valitsijoiden painostaminen ja poliittisten kauppojen tekeminen oli politikoinnin opiskelua parhaimmillaan. Se kehitti puhetaitoa ja pelisilmää. Junttatyötä tehtiin, koska maalta tulleet lukiolaiset halusivat vallata paikat, jotka oli-vat olleet kaupunkiradikaaleina tai poroporvareina pidetyn aiemman teinisukupolven hallussa.

Sillä kertaa tulosta ei syntynyt, mutta touhukas Erkki jäi kokeneempien kokousedustajien mieleen, ja itäsuomalais-ten junttaorganisaatio saatiin pystyyn.

Samalta vuodelta Erkki muistettiin jo SDP:n puoluetoi-mistossakin. Pitkän uran puolueen eri tehtävissä tehnyt Maunu Ihalainen kertoo muistelmissaan, miten Erkki tuli kaverinsa Jorma Westlundin kanssa puoluetoimistoon vaa-timaan kopiokonetta käyttöönsä. Heidän oli saatava opiske-lijavaalien lentolehtiset valmiiksi. Toimiston ainoalla kopio-koneella olisi ollut muutakin käyttöä, mutta nuoret miehet ylipuhuivat toimiston väen, koska »sosiaalidemokratia olisi ollut suuressa vaarassa ilman lentolehtisiä».

1 5

Teinipoliitikon ura eteni ja hänet valittiin seuraavassa, vuoden 1968 liittokokouksessa Mikkelin paikallisosaston puheenjohtajaksi ja sitä kautta Teiniliiton hallitukseen. Koululaisen valinta niin korkeaan postiin oli silloin selvä poikkeus. Erkkiä tuki vaaleissa sama junttaryhmä, joka oli edellisellä kerralla kärsinyt tappion. Ryhmää pidettiin mel-koisen vasemmistolaisesti värittyneenä. Puhuttiin ainakin nuorten vallasta, jollei ihan vallankumouksesta.

Värillä alkoi jo olla väliä, sillä puoluepolitiikka oli tuossa kokouksessa jo hyvässä nousussa. Kokouksen lomassa jär-jestetyssä tiedotustilaisuudessa kerrotaan toimittajan ensi kertaa tivanneen hallituksen jäsenten puoluekantaa. Nuo-ren Erkin vastaus oli tuolloin diplomaattinen. Hänen mie-lestään Teiniliiton hallitus ei ole puoluepoliittisesti valittu eikä asiaan pitäisi kiinnittää kovin paljon huomiota.

Sosiaalidemokraattien valta Teiniliitossa olikin suurim-millaan vasta seuraavana vuonna Jyväskylässä pidetyssä syysliittokokouksessa.

Lukioluokilla Erkki oli edelleen hyvä oppilas, mutta pää-määrä oli selvästi muualla kuin koulumenestyksessä. Kou-lussa pärjääminen tuntui olevan vähän liiankin helppoa.

Älypää kiusasi opettajia haastamalla heitä keskusteluihin ja väittelyihin. Joskus innokkuus meni yli opettajien ym-märryksen, ja väittelytaitoa itsenäisesti opiskeleva Erkki sai suunsoitostaan jopa jälki-istuntoa. Saattoipa kasvavan teini-poliitikon nokkeluus mennä niinkin pitkälle, että Eila-äiti kehotti Erkkiä varaamaan vaahtomuovin peffansa alle ja pi-tämään suunsa kiinni.

Lukion toisen luokan kevätlukukaudella Erkki oli Yhdys-valloissa stipendiaattina. Hän on kertonut, että vaihto-oppi-lasaika ja asuminen juutalaisperheessä New Yorkin Green-

1 6

wich Villagessa ovat hänen elämänsä avainkokemuksia, joita hän on kuvannut ystävilleen liikuttuneen lyyrisesti. New Yor-kissa sattui tuona keväänä rajuja rotumellakoita, ja ne jäivät totisesti 17-vuotiaan pojan mieleen. Tuolloin ei olisi voinut kuvitellakaan, että maassa olisi joskus vallassa musta presi-dentti. Rotujen välinen kuilu oli jyrkkä, ja pelkät metromat-kat Brooklynin, Queensin ja Bronxin sydämeen sykähdytti-vät nuorta mikkeliläistä. New Yorkin tuomisina Liikasella oli myös elinikäinen ihastus jazzmusiikkiin. Sen pariin hän on pyrkinyt myöhemmin mahdollisimman usein palaamaan.

Kevään ajalta rästiin jääneet koulutyöt Erkki tentti seu-raavana kesänä tarmolla, jota luokkatoverit saattoivat vain ihailla.

Parhaiten luokkatoveri-Erkki muistetaan kuitenkin eri-laisista tempauksista, joissa hän oli kuulemma jumalatto-man taitava. Koko luokka seurasi Erkin esimerkkiä. Järjes-tettiin hiljaisia mielenosoituksia ja muita demonstraatioita, jopa niin, että koulun yhteisiä aamuhartauksia ei välillä pi-detty välihuutojen vuoksi. Pitkään pyhäkoulua käynyt poika taisi tempuillaan harjoitella radikalismia ja testata aikuis-ten pinnaa.

Rehtorin kannalta Erkki oli hankalin mahdollinen yh-distelmä. Hän menestyi, oli älykäs ja asiallinen mutta hy-vin usein eri mieltä. Ja ääneenkin vielä. Jotkut tosin piti-vät luokan show’ta joskus terrorina, ja naisopettajien kerro-taan jopa odotelleen poikaluokan tunnin alkua kauhuissaan käytävässä.

Mutta ei elämä sentään pelkkää politikoinnin opiskelua tai opettajien piinaamista ollut, sillä joitakin aineita opiskel-tiin jopa kesää myöten. Kirjasto oli kovassa käytössä.

Suomessa oli vuodesta 1966 lähtien alettu järjestää kesä-lomakuukausien aikana vapaaehtoista opetusta eri aineissa.

1 7

Erkki osallistui Mikkelissä kesälukioon pari vuotta myöhem-min ja oli järjestämässä vuoden 1970 kesälukion toimintaa.

Liikanen on kuvannut noita kesiä vilkkaiksi. »Seurattiin maailmaa, väiteltiin paljon ja saatiin uusia kavereita. Mutta samalla myös kesän aikana opiskeltiin talvea varten, erityi-sesti matematiikkaa.»

Kesien uhraaminen tuotti myös tulosta, sillä Erkki Liika-sen ylioppilastodistuksessa oli viisi laudaturia ja cum laude matematiikassa. Lukion päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo oli yhdeksän.

Erkin luokka oli kerännyt rahaa ja ostanut ylimääräi-sen ylioppilaslakin, joka poltettiin yöllä Mikkelin torilla. Paikalla olleiden mieleen ei ole jäänyt, ehtikö Erkki kii-reiltään mukaan. Niitä kiireitä todella riitti, sillä koulu-laisvuodet vaihtuivat pian kansantaloustieteen opiskeluun Helsingissä. Opiskelupaikan valinta oli helppo, sillä pää-kaupungissa saattoi opiskelujen ohella osallistua paremmin politiikkaan.

Pääsy Teiniliiton hallitukseen avasi Liikaselle ovia suurem-piin ympyröihin ja poiki uusia tärkeitä tuttavuuksia. Hän tutustui lukiosta päästyään maanpuolustuksen suunnitte-lukunnan seminaarissa Suomen ylioppilaskuntien liiton silloiseen puheenjohtajaan Ulf Sundqvistiin. Tämä oli Lii-kasta viisi vuotta vanhempi helsinkiläinen opiskelijapolii-tikko, joka oli valittu vuonna 1964 Helsingin yliopiston yli-oppilaskunnan edustajistoon yhdessä parin muun tulevan eturivin sosiaalidemokraattisen poliitikon eli Paavo Lippo-sen ja Ilkka Taipaleen kanssa. Sundqvistin kautta Liikaselle syntyi seuraavina vuosina monia yhteyksiä nuorten poliitik-kojen maailmaan.

1 8

Ylioppilaslehti oli 1960-luvun puolivälissä julkaissut erikois-numeron Portugalin siirtomaiden vapaustaistelusta. Se he-rätti tuolloin paljon närää ja kauhistusta mutta myös suurta innostusta opiskelijapiireissä.

Kehitysmaiden vapaustaisteluista tuli muotiasia: mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Myös Teiniliitto halusi tart-tua nuoria kuohuttavaan aiheeseen. Keväällä 1969 Jyväsky-lässä pidetyssä liittokokouksessa Liikanen junttasi kump-paneineen muutaman äänen enemmistöllä läpi taksvärkki-keräyksen Mosambik-instituutin hyväksi. Tarkoituksena oli rakentaa kirjapaino vallankumouksellisen tiedon le-vittämiseksi ja koulukirjojen painamiseksi maan mustalle väestölle.

Mutta ehti Liikanen Jyväskylän-kokouksessa muutakin tehdä kuin puolustaa Afrikan vapaustaistelijoita. Hän esiin-tyi kokouksessa ensi kerran skottiruutuiseen hameeseen pu-keutuneen Hanna-Liisa Issakaisen seurassa.

Erkki ja Assi, kuten Hanna-Liisaa kutsutaan, olivat ta-vanneet jo varhaisteineinä koulujen yhteisissä juhlissa sit-seissä. Varsinaisen seurustelun teinipari aloitti 15-vuotiaana. Assi vaikuttui nuoresta poliitikonalusta osittain samoista syistä kuin muutkin. Erkki oli älykäs, seurallinen ja vilkas. Savolainen karjalaispoika.

Teinipari alkoi kulkea yhdessä myös kotipaikkakun-nan ulkopuolella. Assin oli ajoittain vaikea päästä retkille mukaan, sillä isä-Issakainen edusti aivan toista aatesuun-taa kuin teinipoliitikko Liikanen. Issakaiset olivat paikalli-sia vauraita maa- ja metsätilallisia, konservatiivisesta päästä sen ajan suomalaista yhteiskuntaa. Assin isän kerrotaan ol-leen parin seurustelun tiiviydestä ajoittain hyvinkin tiuk-kana eikä kamppailuilta vältytty, kun Assin piti lähtöihinsä lupia kysyä.

1 9

Varsinaisen konfliktin appivanhempien kanssa nuoripari sai kuitenkin aikaan vasta menemällä salaa kihloihin. He halusivat »virallistaa» suhteensa, sillä muutoksia oli tulossa. 18-vuotias Erkki lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Assi jäi vielä Mikkeliin, sillä hän oli oman vaihto-oppilas-vuotensa takia tuplannut edellisen luokan koulussa.

Mikkeliläisten muistoihin jäi liehuvatukkainen nuori po-liitikonalku jalkapallokentän reunalla tolkuttamassa jut-tujaan. Mukava mies, joka osasi puhua itsestään ja asiois-taan kaikille, joita hän kyllä paljon ja laajasti tunsikin. Niitä peruja Liikanen tuntee vieläkin monet mikkeliläiset etuni-meltä, minkä vuoksi hän on yhä mikkeliläisille oman kylän poika.

Nuori poliitikko oli pian myös paikallisten lehtien, niin porvarillisen Länsi-Savon kuin sosiaalidemokraattisen Valp-paankin, suosikki, jonka tekemisiin alettiin kiinnittää huo-miota. Yhtä vain ei lehtimies saanut tehdä: kuvata Liikasta tupakka tai vähän myöhemmin pikkusikari kädessä. Tupa-koimisen kuvaamisesta nouseva tähti menetti malttinsa.

Ehkä se olisikin antanut Liikasesta väärän kuvan. Hänhän ei ollut mikään rokkariradikaali vaan pikemminkin isäänsä hiukan vasemmistolaisemmaksi demariksi kasvanut pyhä-koulupoika, joka kuunteli vanhempiensa ohjeita enemmän kuin 1960-luvun beatlessukupolveen kuuluvilla oli tapana.

Liikanen halusi alusta lähtien hallita julkisuutta, jonka valokeiloista hän on ollut myöhemminkin kiinnostunut ja jopa riippuvainen. Julkisuuden hallinnasta tuli hänelle tär-keä piirre ja toimintatapa ja siinä hän on kehittynyt taita-vaksi. Se, miten hän käyttäytyy julkisuuden kanssa, ker-too myös osan hänen perusluonteestaan. Liikanen haluaa kontrolloida asioita. Hän harjoittelee hiukankin tärkeäm-mät julkiset esiintymisensä huolella. Ilman esitöitä ei Liika-

2 0

sesta ehkä syntyisikään sitä luontevaa ja rentoa vaikutelmaa, jonka hän on pitkään pystynyt antamaan.

Ensimmäisen opiskeluvuotensa Liikanen asui Helsin-gissä vanhalla Domuksella, josta hän oli saanut Mikkelin kaupungin asuntolapaikan. Huonetoveriksi sattui Nami-biasta kotoisin oleva kymmenen vuotta vanhempi Nickey Yambo. Yambo oli kotimaansa itsenäisyyttä ajaneen SWaPo:n varttunut taistelija ja opiskeli Helsingissä stipen-diaattina valtiotieteitä.

Liikanen esitteli mielellään Yambolle Helsinkiä ja vei huonetoverinsa vierailulle myös kotikonnuilleen Mikkeliin. Naapureiden ikkunaverhot heiluivat uteliaisuudesta, kun poikapari pyyhki kaupungin katuja.

Eräänä aamuna Yambo ilmoitti Erkille, että hän lähtee Domuksen saunaan. Asuntolan huoneissa ei silloin vielä ol-lut suihkuja. Samaan hengenvetoon mies tokaisi, että ryh-tyy nyt opiskelemaan lääketiedettä. Liikasella riitti ihmet-telemistä, koska Nickey oli edellisenä päivänä valmistunut valtiotieteellisestä. Yambon mielestä Namibiassa tarvittiin kuitenkin lääkäreitä enemmän kuin valtio-oppineita. Lää-käriksi valmistuttuaan Yambosta tulikin Namibian terveys-ministeri ja maan varapresidentti.

Liikanen muisteli vielä keväällä 2015 Ilta-Sanomissa, että antoi huonetoverilleen talvisaappaat lahjaksi tämän läh-tiessä SWaPo:n koulutusleirille talvella 1970. Yambo oli ko-vasti ihaillut Liikasen Assilta lahjaksi saamia saappaita ja sa-nonut, että ne saattaisivat olla kätevät viidakossa. Liikasen mukaan hänellä riitti seuraavalla Mikkelin-reissulla selittä-mistä, kun meni kotiin vanhoissa kengissään.

Huonetoveri Yambo vaikutti osaltaan Liikasen Afrikka-harrastuksen syvenemiseen. Maanosan vapaussodat oli-vat muotia ajan vasemmistonuorten keskuudessa, ja eten-

2 1

kin Franz Fanonin Sorron yöstä -kirjaa luettiin ahkerasti. Toisen maailmansodan aikana Ranskan armeijassa taistel-lut karibialainen Fanon vastusti kolonialismia sen kaikissa muodoissa ja kertoi, kuinka rotuun perustuva sorto vaikut-taa uhrien psyykeen. Teiniliitto oli maan suurimpia kansa-laisjärjestöjä ja piti paljon ääntä kansalaisoikeuksista kehi-tysmaissa, varsinkin Afrikassa.

Erkki perehtyi Afrikan ja erityisesti Mosambikin asioi-hin ollessaan mukana suomentamassa sikäläisen professo-rin Eduardo Mondlanen kirjaa Mosambikin taistelu. Mond-lane oli Mosambikin vapautusliikkeen Frelimon ensim-mäinen johtaja, joka sai surmansa pommi-iskussa Dar es Salaamissa vuonna 1969 samoihin aikoihin, kun kirja ilmes-tyi suomeksi.

Teiniliitto markkinoi kirjaa ja Mosambikin hyväksi ke-rättävää taksvärkkiä Suomessa uusin keinoin. Vapautusliike Frelimon Euroopan-lähettiläs Armando Panquene kiersi parin viikon ajan kouluissa kertomassa tulevasta taksvär-kistä. Syyskuun kierros pohjusti lokakuun 10. päivää, jona kymmenettuhannet koululaiset osallistuivat keräykseen Mosambik-instituutin hyväksi.

Kouluhallitukselta oli saatu yhden päivä keräyslupa ja Postisäästöpankin Pursimiehenkadun-konttorista kulma-huone Teiniliiton käyttöön. Organisaattoreiden kerrotaan olleen tyytyväisiä ainakin yhteen asiaan. He saivat pankista joka päivä ilmaisen lounaan.

Liikanen oli tullut kesän lopulla Helsinkiin aloittaak-seen opiskelut yliopistossa. Teiniliiton johdossa huomattiin nopeasti, että tulokas oli oikea mies vetämään taksvärkki-keräystä. Apua tarvittiin, sillä homma oli vielä alkusyksystä pahasti levällään.

Keräyksen organisointi ja rahojen käytöstä huolehti-

2 2

minen olivatkin Liikasen ensimmäinen valtakunnallinen ponnistus.

Hanke oli poliittisesti arkaluonteinen, koska koululai-tos ja valtaosa opettajista edustivat vanhoillisia poliittisia arvoja. He eivät juurikaan olleet kiinnostuneita Mosam-bikin tilanteesta tai Afrikasta ylipäänsä. Viralliseen ope-tussuunnitelmaan ei kuulunut lausettakaan vapaustais-teluista. Keräyksen saama runsas julkisuus aiheutti pal-jon närkästystä. Suunnitelman puolustaminen vaati jo oikeasti poliittista särmää, sillä rahojen käyttämistä va-paustaistelijoiden koulutukseen Mosambikissa vastustet-tiin joissakin suomalaisissa kouluissa ja kodeissa jyrkästi. Rahat menevät kommunistien pyssyihin, oli tuttu väite, ja syksyllä 1969 Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa varapuheenjohtajaksi valittu Erkki sai ahkerasti väittää vastaan.

Myös Teiniliiton sisällä hankkeella oli omat vastustajansa, ja huolia oli monenlaisia. Liittokokouksen kyselytunnilla lu-kiolainen Kimmo Sasi Tampereen yhteiskoulusta tiedus-teli Liikaselta, pakotetaanko Mosambik-instituutin oppi-laat koulusta päästyään Frelimon sotilaiksi. Erkki vastasi kieltävästi.

Ajat olivat kuitenkin muuttumassa ja Teiniliitto oli tuossa vaiheessa siirtynyt jo paljolti äärivasemmistolaisiin käsiin. Kokoomus onnistui syksyn liittokokouksessa 1969 saamaan hallitukseen vain yhden jäsenen ja tämäkin siir-tyi myöhemmin niin sanottuun yleisdemokraattiseen rin-tamaan, joka oli käytännössä kommunistisen puolueen peiteorganisaatio.

Puheenjohtajaksi keskustan ja vasemmiston äänin va-littu Rauna-Riitta Lahtela siirtyi hänkin kautensa aikana taistolaisiin.

2 3

Ellei varapuheenjohtaja Liikanen olisi ollut sääntöjen perusteella alaikäinen, hänet olisi valittu jo silloin liiton johtoon.

Vaikka vuosia uupui, täysi sosiaalidemokraattisen puo-lueen tuki teinipoliitikolla kyllä jo oli. Häntä tukivat myös kouluhallituksen pääjohtaja ja nuori opetusministeri Ulf Sundqvist. Tuolloin SDP:n puoluesihteerinä toimineen Ka-levi Sorsan oli Helsinkiin muuttanut Erkki tavannut ensi ker-ran Pitkänsillan pohjoispäässä sijainneessa ravintola Sillan-korvassa. Silloin oli puhuttu nuoriso- ja opiskelijapolitiikasta, jossa äärivasemmisto rynni kovaa vauhtia sosiaalidemokraat-tien ohi.

Sama teema oli ainakin peitellysti esillä myös seuraavana vuonna, kun Erkki niin sanotuilla lastenkutsuilla ensi ker-taa tapasi presidentti Urho Kekkosen. Lastenkutsut oli pre-sidentti Kekkosen keino tutustua kansakunnan eri alojen nouseviin tähtiin. Vapaamuotoisia tapaamisia nuorison kel-lokkaiden kanssa oli järjestetty 1960-luvun puolivälistä läh-tien. 1970-luvulla ne lopetettiin kutsujen aikana käsistä riis-täytyneen alkoholinkäytön vuoksi.

Valtakunnallinen taksvärkki Mosambikin hyväksi tarvitsi yhteiskunnassa kuitenkin laajempaa tukea kuin äänekäs ääri vasemmistolainen nuoriso kykeni yksin hankkimaan. Erkki pystyikin tuen hankkimisessa ensi kertaa osoitta-maan taitonsa ylittää aaterajoja, kun hän ryhtyi hankkimaan keräyk selle tukea vasemmiston ulkopuolelta.

Hän oli uudessakin ympäristössä taitava luomaan tutta-vuuksia ja suhteita eli nykysuomeksi verkostoitumaan. Lisä-tukea haettiin niin sanottujen edistysmielisten porvareitten lasten keskuudesta, ja sitä kautta taksvärkin tukijoiksi saa-tiin muun muassa liberaalista kansanpuoluetta edustanut Pirkko Aro ja Helsingin yliopiston vararehtorina tuolloin

W S O Y

W S O Y

H A NNU L E INONEN TARINA SUOMEN TALOUDEN

VAIKUTUSVALTAIS IMMASTA

MIEHESTÄ★ ★ ★

Sorsanpoika. Sutki savolainen. Lahjakas ja röyhkeä.

Politiikan konkari Erkki Liikanen on kaikkea tätä.

Nelivuotiaana Erkki siteerasi naapureilleen Raamat-

tua, mutta pojasta ei tullut pappia vaan sosiaalide-

mokraatti. Nuori kansanedustaja pääsi nopeasti vallan yti-

meen. Oman puolueensa johtajille hän oli arvokas työmyyrä.

Uskollinen, ainakin jonkin aikaa.

Kun talous 1980-luvun lopulla romahti, siirtyi valtiovarain-

ministeri Liikanen suurlähettilääksi Brysseliin joidenkuiden

mielestä häntä koipien välissä. Mutta sekään ei ole koko to-

tuus Erkki Liikasesta. Euroopasta palasi kosmopoliitti ta-

lousmies Suomen Pankin pääjohtajaksi.

Erkki Liikanen – euron herttua on kiehtova henkilökuva

itsensä joskus liiaksikin likoon panevasta ihmisestä. Poliiti-

kosta, josta tuli keskuspankin johtaja. Miehestä, jolla on nyt

enemmän valtaa kuin koskaan.ER

KKI★ LIIKANEN

EUR O N ★ H E R T T U

A

Päällys Mika Tuominen Päällyksen kuvat Kaisa Rautaheimo / Otavamedia / Lehtikuva, Mika TUominen

99.1 ISBN 978-951-0-40715-8

Kuvasta puuttuu vain sikari. Erkki

Liikanen herttuakuntansa linnassa

Helsingin Snellmaninkadulla

lokakuussa 2011

kuva Mauri Ratilainen / Compic / AOP

Hannu Leinonen (s. 1952) oli Kauppa-lehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2003–2012 sekä uutispäätoimittajana 1997–2003 ja sitä ennen Helsingin Sanomissa eri tehtävissä toimittajana, Lontoon-kirjeen-vaihtajana ja esimiehenä. Hän ei kuulu Sa-von mafiaan, vaan on lähtöisin Raumalta.

HA

NN

U L

EIN

ON

EN

ERK

KI LIIK

AN

EN

★ EU

RON

HERT

TU

A

kuva © Laura Arvela

ER

KKI★ LIIKANEN

EUR O N ★ H E R T T U

A

9 789510407158*