Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden ... nimitutkimus 19.6.2011... · Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen vieraskielisen

Liukko – nimitutkimus, teksti ja kuvat Seppo Liukko (19.6.2011) Sivu 1 / 288

Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa

muinaissuomalaisen – kalevalaisen

Liukko - nimen etymologiatutkimuksen -

ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta

Seppo Liukko

Sukuvaakuna, Heraldinen Seura nro 1571 (Kilpi)

Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut

Huom! Tämä on nimenomaan Liukko - nimitutkimus, tämä ei ole sukututkimus;

Liukko- nimitutkimuksen yhteenvedot; osat I, II ja III

Osa I, tutkimusperusteet ja tiivistelmä yht. n. 145 siv.

Osa II, tutkimusaineiston argumenttien laajempi ja tarkempi esittely sekä

loppuyhteenveto n. 95 siv.

Osa III, suomalaisten esihistoriaa ja genetiikkaa, yhteenveto n. 60 siv. ,

Tutkimuksen kokonaisuus on yhteensä n. 290 sivua.

Muita ko. nimitutkimukseen liittyviä lisäselvityksiä kotisivun linkeistä n. 160 siv. ks.

kotisivun pääasiallinen sisältö, vasen valikko.

Liukko - nimipesyeen paikannimistöä Suomessa.

Yli 300 paikannimeä Suomessa (karttakuva, alla)

http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/Liukko-sukuvaakuna.pdfhttp://www.heraldica.fi/Toiminta/Rekisteri/rekisteri.htmhttp://liukko.net/sukuseura/index.php?option=com_content&view=frontpage&Itemid=1http:///


Milloin ja miksi nimistö on levinnyt näin laajalle?

Liukko - nimi on erityisen vanhaa mm. paikannimistön laajuuden perusteella,

yli 300 paikannimeä Lounais- Suomesta alkaen, levinneenä tasaisesti lähes ympäri

Suomen, ks. Liukko - paikannimistökartta Suomessa; 317/MML/08- käyttölupa;

Seppo Liukko.

Vanhin Liuko- nimistöön liittyvä paikannimi on ilmeisesti Liukolan- kylännimi

Turun lentokentän vieressä. Tämä voisi olla ensimmäisiä kylännimiä, joka on


muodostunut jo mahdollisesti pronssikaudella ensimmäisillä kaskimaanvilejyalueilla

Suomessa ( ks. tarkemmin ko. tutkimusperusteet ja argumentit).

Paikannimistön lisäksi Liukon- Luikon- (ui-iu diftongi) nimisiä osoitepaikkoja on

lähes 60 (n. 30 kumpaakin), ks. ko. Liukko- nimipesyeen osoitepaikka- tiedot

Suomessa, kartta (lupa 317/MML/08 - SL).

Liukko - prehistory in English Link to -> HISTORY OF ANCIENT FINNISH

NAME LIUKKO tai Liukko - nimeen liittyvä selvitys suomenkielisten väestöjen

Kalevalaisen kulttuurin olemassaolosta; Kalevala- kulttuurin esihistoriatutkimus,

Kalevalaisen kulttuurin todellisuus, kirj. Seppo Liukko.

Liukko- nimitutkimuksen yhteenveto:

Alla esitellyn tutkimusyhteenvedon lisäksi asiaan liittyy varsinainen

tutkimusraportti Liukko - nimen esihistoriaa*; sisältö nyt n. 290s. kirj. Seppo

Liukko 2005 - 2009 (Kotisivun Liukko- nimitutkimusta tarkennetaan jatkuvasti, kun

siihen liittyvää laajaa aineistomäärää edelleen analysoidaan ja selvitetään).

Näillä Seppo Liukko kotisivuilla käsitellään Liukko - nimitutkimuksen taustojen

selvittämiseksi myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa ja

asutushistoriaa. Liukko - nimitutkimuksen laajan aineiston ja muiden argumenttien

perusteella ja tämän kotisivun tiivistelmän ja loppuyhteenvedon (alla) monien

perusteiden mukaan, Liukko - nimi kuuluu suomalaisten esihistoriaan.

Tutkimustuloksien perusteella on voidaan sanoa, että Liukko - nimen käyttö on

ollut osa Suomen alueen asutushistoriaa jo n. 4500 vuoden ajalta.

Liuko - Liukko - nimen merkitystä ja tarkoitusta ei enää tunneta, mutta paikannimen

yleisyydestä päätellen voidaan sanoa, että nimi on proprisoitunut, ja jäänyt suomalaisten

käyttöön lähes alkuperäisessä muodossaan (vrt. suomalaiset alkuperäiset proprit;

Saimaa, Päijänne).

Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa useiden tutkijoiden hyväksymää

suomalaisten jatkuvuusteoriaa. Liukko - nimen osalta se on todettavissa tämän

nimitutkimuksen monissa eri kohdissa mm. miten Liukko - nimi on muotoutunut jo

varhaiskantasuomenkielisenä aikana. Ja miten uusi vieraskielinen lainasana (- nimi) on

saapunut jatkuvuusteorian mukaiselle suomensukuisten alueelle (nimen etymologia) ja

miten uusi elinkeino, kaski-maanviljely, on vaikuttanut mm. paikannimistön käyttöön

ottoon suomenkielisellä alueella.

Tässä tutkimuksessa käsitellään tämän uuden elinkeinon ja - kielen merkittävää

vaikutusta mm. alkuperäisten suomalaisten asutushistoriaan, suomenkieleen ja

suomalaisten käyttämään nimistöön. Liukko - nimi liittyy tutkimuksessa mainituilta

osiltaan myös suomalaisten jatkuvuusteoriaan, alkaen n. 2500 vuotta ennen

ajanlaskua:

http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/kuvat/Luikon-Luikon-osoitetiedot%20Suomi%20MML-SL-lupa.jpg.pnghttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/kuvat/Luikon-Luikon-osoitetiedot%20Suomi%20MML-SL-lupa.jpg.pnghttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/Contents_of_Seppo_Liukko%60s_homepage-HISTORY_OF_ANCIENT_FINNISH_NAME_LIUKKO.htmhttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/Contents_of_Seppo_Liukko%60s_homepage-HISTORY_OF_ANCIENT_FINNISH_NAME_LIUKKO.htmhttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/Kalevala_kulttuurin_esihistoriatutkimus_SeppoLiukko_2011.pdfhttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/Liukko-nimen-esih.ja-%20kulttuurihist.tutkimus-laajatlinkit-%204.4.09versio_Seppo_Liukko.htm


Lopussa on Liukko – nimitutkimukseen liittyvä, osa - III. , joka selvittää lyhyesti

Suomalaisten jatkuvuusteoriaa jääkauden maksimin jälkeen n. 65 siv. (alla-

loppuosa) ja erillinen artikkeli; suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa - ja suomalaisten esihistoriaa Euroopassa ja Suomessa (Uralic > Finnish Continuity Theory).

Lyhyt Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä em. karttakuvan

paikannimistön ja tutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella

(kirj. Seppo Liukko):

Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien (= nuorakeraamiikan

/nauhakeramikan) ajalle n. 2500- 2000 eaa., jolloin ensimmäisen kerran Baltian ja

Suomen (ns. jatkuvuusteorian mukaiselle) alkuperäiselle (Itämeren-)

suomenkielisen väestön asuttamalle alueelle saapui vieraskielistä indoeurooppalaiskielistä väestöä. Silloin tulivat (esi-) germaaniskielinen

vasarakirveskulttuurin migraatiot Veikselin alueelta, Baltian suomenkielisen

väestöalueen kautta. Näiden mukana tulivat myös uudet (esi-) germaaniset pääasiassa

kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat (superstraatit) ja mm. iu- diftongi

varhaiskantasuomenkieliselle alueelle (PS. alkuperäisessä suomenkielessä ei ole iu-

diftongia).

Liukko - paikannimistön nimeämisperuste näyttää, nimessä olevan iu -

diftongiin perustuvan erikoisuuden vuoksi, olleen näiden vasarakirveskulttuurin

miesryhmien, alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden

ihmisten (ryhmän- joukon), kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi liuti*>

liuta > Liuko tai Leute (Leuco > Liuco). Vasarakirveskulttuurin (=

nuorakeraamiikka) ryhmät assimiloituivat muutaman sadan vuoden kuluessa ko.

alkuperäisten hämäläisten kanssa, ja muodostivat Suomen ensimmäisen

maanviljelyväestön (viimeistään Kiukaisten kulttuurin 2000- 1600 eaa. aikoihin),

joiden puhekieleksi tuli em. lainasana- superstraattien vaikutuksesta kantasuomi,

aluksi lounaiselta rannikkoalueelta alkaen.

Liuko- Liukko - nimi on levinnyt jo 1600 eaa. - 500 eaa. aikana laajalle Suomen

alueella, alkaen lounais- rannikolta. Kaskiviljelyyn liittyvä nimistö on levinnyt

sisämaahan samalla kun vanhimman maanviljelyn väestö levisi vesistöjä pitkin

rannikolta sisämaahan.

Liukko (liuti* > liuko) - sana on muuttunut myöhemmin alkuperäisten (esi - )

varhaiskantasuomen - kielisten hämäläisten kaski- maanviljelijöiden alueella,

pronssi - rautakaudella, muinaissuomalaiseen muotoon paikanniminä ja

henkilöniminä Liuko > Liukola -nimeksi ja sisämaassa, joka vielä rautakaudella oli

varhaiskantasuomen murrealuetta, Liukko - Liukkola nimeksi. Nimi muuttuu

lännestä > itään Liuko- Liukola- Liukko- Liukkola muotoon,

http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/Eurooppalaisten%20suomalainen%20perima,%20suomensukuisten%20jatkuvuusteoria,%20Seppo%20Liukko.htmhttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/Eurooppalaisten%20suomalainen%20perima,%20suomensukuisten%20jatkuvuusteoria,%20Seppo%20Liukko.htmhttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/European%20Continuity%20theory%20from%20the%20Ice%20Age,%20suomalaisten%20jatkuvuusteoria,%20%20Seppo%20Liukko.htmhttp://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/kivikaus.htm#Nuorakeraaminen%20kulttuuri%202500-2000%20eKr.http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/kivikaus.htm#Nuorakeraaminen%20kulttuuri%202500-2000%20eKr.http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/kivikaus.htm#Nuorakeraaminen%20kulttuuri%202500-2000%20eKr.


Liukko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on niin vanhaa, että nykyisin ko. nimen

käyttöönoton syytä tai merkitystä ei enää tunneta, mutta jostakin merkittävästä syystä

nimi on, laajan paikannimistö levikin perusteella, proprisoitunut suomalaisten

käyttöön aluksi erityisenä paikkaa osoittavana nimenä (tämä tutkimus valottaa

tarkemmin Liukko- nimen etymologista alkuperää ja nimen erityisen laajan levikin

syitä ja perusteita).

Liukko - nimipesyeen nimet ovat siirtyneet myös Kalevalaiseen loitsurunouteen kantasuomalaisena Kalevala- aikana, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella Länsi-

Suomen alueelta alkaen. Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy lähes

neljästäkymmenestä Kalevalamittaisesta muinaisrunosta, joita on kerätty

kokoelmaan nimeltä Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR).

Liuko- Liukko - nimi levinnyt vesireittien varsilla olevien varhaisimpien

kaskialueiden nimeksi ja siten muodostunut yhdeksi Suomen vanhimmista

asutusnimistä. Se on otettu vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön, ns.

siirrynnäisnimenä, paikannimiksi kaskiviljelyn levitessä sisämaan suuntaan.

Vanhimmat talonpoikaistalojen nimet ovat siirtyneet jo pronssi- rautakaudella n.

1000 eaa. - 500 jaa. aikana muodostuneiden Suomen vanhimpien kylien nimiksi,

kuten esim. Nousiaisen- Ruskon Liukolan - kylä.

Liukko - nimi on otettu myös eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimiksi ja todennäköisesti, viimeisimpien tietojen perusteella, myös sukunimiksi

viimeistään rautakauden aikana Länsi- Suomen kaski- maanviljelyseuduilta alkaen.

Nykyisistä paikannimistökartoista (yllä) on nähtävissä, että Liukko - nimi on

yksi laajimmalle levinneistä muinaissuomalaisista nimistä. Nimi on ollut hyvin

laajassa käytössä ns. esikristillisenä aikana Suomessa, jo huomattavasti ennen

ruotsinvallan aikoja.

Liukko - nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä (nyk. Varsinais-Suomi - Satakunta -

Häme) - Ruoveden - Kyrön- Rautalammin- eräsijojen ja toisaalta myös Päijänteen

poikki vanhojen hämäläisalueiden kautta Savoon, Mikkeliin (mm. Liukkolan kylä,

nykyinen Otava) ja Karjalaan (esim. Taipaleen> Taipalsaaren Liukkolan kylä).

Vanhimmista talojen nimistä on muodostunut kylien nimiä.

Savo- Karjalan Liukko - paikannimistö on vanhimman kaskiviljelypaikannimen

lisäksi syntynyt Liukko > Liukkola - talojen eräsijojen ja niiden Liukko - nimisten

henkilöiden välityksellä.

Suurin osa nykyisestä Liukko - nimisestä suvusta olisi lähtöisin rautakautisesta

Vesilahden Liukko- talosta / rusthollista. Osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä on

otettu käyttöön jo aikaisemmin pronssi- rautakaudella nimetyn vanhan Liukko -

paikannimen mukaan, silloin kun ko. nimellä nimettyä maa- aluetta on uudelleen

asutettu uusien ja nykyisten omistajien toimesta, yleensä 1500- 1800 lukujen aikana,

kuitenkin ennen vuotta 1934.


Liukko - sukunimiä on n. 600 ja muita Liukko - nimipesyeen nimiä on sukuniminä

n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Liukka n. 200, muut n. 100).

Suomen paikannimistökartoissa Liukko - nimipesyeen paikannimiä on edelleen

nykyisiin sukunimien määrään verrattuna suhteellisen paljon, n. 300 (ks. kartta),

ympäri Suomen, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta.

Liukko - nimi on suojattu 1934.

Näillä Seppo Liukko kotisivuilla on selvitetty Liukko - nimitutkimuksen pääperiaatteita

ja -perusteita , tutkimuksen tiivistelmä, sekä suomalaisten esihistoriaa jatkuvuusteorian

pohjalta.

Asiaan liittyviä artikkeleja on nyt yhteensä n. 560 sivua (printattuna). Ks. myös ko.

artikkelit kotisivun pääasiallinen sisältö:

Osa - I

Liukko - nimitutkimuksen perusteiden selvitys ja

tutkimusyhteenveto

Perusteluja nimitutkimukselle (nimi- ja paikannimitutkimus):

Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan ja historiaan monin erilaisin

tavoin. Liukko - nimi on tämän tutkimuksen mukaan hyvin vanha muinaissuomalainen nimi.

Tässä tutkimuksen tiivistelmässä esitellään lyhyesti ne tutkimustulokset, joiden

perusteella Liukko - nimeä voidaan perustellusti sanoa muinaissuomalaiseksi ja

esikristillisen ajan nimeksi.

Liukko - nimen alkuperään liittyvää erilaista kirjallista aineistoa ja tutkimuksen

valmisteluun sopivia argumentteja löytyy hämmästyttävän paljon. Tässä tutkimuksessa Liukko - nimeä on tarkasteltu aluksi mm. nykyisten laajojen

karttatietojen perusteella sekä kielitieteen sana- / nimi - ja vielä erikseen keskiaikaisten

historia - ja paikannimitutkimuksen metodien avulla (ks. tarkemmin

tutkimusperusteista yhteenveto; paikannimitutkimus).

Tämän jälkeen tutkimusta ja sen johtopäätelmiä "tarkistetaan" usean muun tieteenalan

tutkimusmenetelmän perusteilla (ns. poikkitieteellisesti).

Onko Liukko - nimi on tutkittavissa? Liukko - nimi on yksi harvoista suomalaisista nimistä, joka on tutkittavissa. Liukko -

nimi on riittävän erilainen muinaissuomalainen nimi, jonka pohjalta on löydettävissä

mm. kielitieteellisiä perusteluja nimen käytölle, nimeämisperusteelle ja sen alkuperä

olisi mahdollista ajoittaa.

http://www.helsinki.fi/hum/skl/ssu/paikannimet/paikan383.pdf


Tässä selvitetään myös kysymystä; Onko Liukko - nimi ns.

esihistoriallinen nimi?

Asiaan liittyvänä johdantona löytyy linkki paikannimistöprofessori Eero Kiviniemen

esitykseen "Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona"

Vanhimman asutusnimistön iästä.

Sillä vanhin asutusnimistömme liittyy monilta osin, joko vasarakirveskulttuurin

aikaisiin esigermaanisiin tai myöhempiin germaanisiin nimiin, jonka nykyiset

uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat.

Eero Kiviniemi 1980:324

Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen

vieraskielisen väestön saapumiseen suomenkieliselle alueelle ja uuden elinkeinon -

maanviljelyn, käyttöön ottoon Suomessa (siis vasarakirveskulttuurin migraatioiden

aikaan n. 2800 - 2200 eaa.).

Sen vuoksi nimien ikäämisessä on otettava huomioon kielitieteen määrittelyjen lisäksi

myös arkeologiset asutusteoriat (jatkuvuusteoria / maanviljelykulttuurin saapumisajat

jne.) sekä mahdollisuus, että asutus on jatkunut jopa kivikaudelta katkeamattomana

nykyaikaan saakka ko. paikannimistön alueella.

Tässä tutkimuksessa on selvitetty mm. Liukon - nimisten paikkojen, pääasiassa

Kansallismuseon eli Museoviraston arkistoihin kirjattuja arkeologisia löytöjä, niitä

on todistettavasti olemassa ja niitä on myös tutkimuksen kannalta merkittävä määrä.

Arkeologisten löytöjen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että myös Liukko -

nimisillä paikoilla on asuttu jatkuvasti, ja tämä jatkuvuus on ollut kivikaudelta -

pronssi- rautakaudelle. Nämä tiedot osaltaan osoittavat asutuksen jatkuvuutta ja

siten todennäköisesti myös Liukko - nimen jatkuvuutta kivikaudelta - nykyaikaan saakka (ks. nykyajan Liukko- paikannimistö kartta- yllä ja em. arkeologiset arkistot -

alla).

Arkeologiset kivikauden - pronssi- rautakauden- löydöt ovat tämän asian

evidenssiä, nämä tiedot ovat kirjattu Museoviraston arkistoluetteloihin (tarkemmin alla,

varsinaisessa tutkimusesittelyssä).

Juuri tähän samaan arkeologiseen seikkaan viittaa myös professori Eero Kiviniemi,

joka on maininnut asiaan liittyvänä seuraavaa:

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1980_319.pdf


Olen melko varma siitä, että vanhan asutusnimistömme selvittely tulee paljastamaan

huomattavan määrän vanhaa germaanista henkilönnimistöä. Yleensä tällainen

asutusnimistö on iättävä yhtä vanhaksi kuin katkeamattomana jatkunut asutuskin.

Nimien ikäys liittyy siis olennaisesti arkeologisiin asutus teorioihin.

Prof. E. Kiviniemi 1980

Tähän asiaan liittyvä alustus on esitetty Tvärminnen - symposiumissa;

Suomen kansan esihistorialliset juuret 17.01.1980.

Liukko - nimi on tutkittavissa oleva nimi

(etymologia- alkuperä- ikä- merkitys- tarkoitus):

Liukko - nimi poikkeaa selkeästi mm. luonto- tai jotain yleisistä henkilökohtaista

ominaisuutta kuvaavista nimistä, joiden taustaa on vaikea tutkia. Jos ko. nimellä ei ole

"riittäviä" etymologisia kiinnekohtia nimen syntyhetkeen niin, ei ole mahdollista

selvittää ko. nimen ikää tai alkuperää eli ei yleensä löydy vastausta siihen, onko

tällainen nimi ns. esikristillisen ajan nimi. On selvää että suomalaisten ns.

ruotsinkielisistä patronyyminimistä esim. Andersson - Antinpoika- tyyppisistä

sukunimistä, voi jo suoraan arvata, että ne eivät ole esikristillisen ajan

muinaissuomalaisia nimiä.

Mutta toisaalta sellaisia suomenkielisiä mahdollisesti jopa hyvin vanhojakin sukunimiä tai paikannimiä, jotka ovat pohjaltaan luontonimiä tai sukunimiä esim.

Virtanen- tyyppisiä, nimien ikää on vaikea tutkia ja silloin on mahdotonta määrittää sen

ikää. Sillä luontonimessä ei yleensä ole ns. ajallista komponenttia, jolla ko. sanan /

nimen etymologiaa voitaisiin tarkemmin tutkia.

Liukko - nimi ei nykyisille suomalaisille sano mitään, sen merkitystä ei enää

tunneta, eikä sen tarkoituksesta ole ollut tietoa. Vaikka paikannimenä se on näistä em.

propreista kaikkein yleisimpiä ja laajimmalle levinnein nimi Suomessa. Kaikilla

paikannimillä on ollut aikanaan jokin syy, miksi sillä on juuri tämä nimi. Siksi on

varmaa, että myös Liuko - Liukko nimellä on ollut jokin merkitys nimeämishetkellä, kun

kyseinen paikka on tällä nimellä nimetty.

Tämän vuoksi ensimmäinen Liukko - nimitutkimuksen selvitettäväksi asetettu kysymys

kuuluu;


Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko.

paikannimiä on nimetty näin runsaasti?

Miksi nimi on niin laajalle levinnyt?

Kielitieteeseen perustuvalla nimi- ja paikannimitutkimuksella

on mahdollista selvittää Liuko- Liukko - nimen

muinaissuomalaista alkuperää (etymologiaa):

Liukko - nimen / sanan erikoispiirteet osoittavat, että nimi on ilmeisesti

etymologiselta pohjaltaan tutkittavissa oleva nimi.

Milloin sellainen nimi olisi muodostunut äänteellisesti kantasuomen kieleen ja olisiko

sen kantasanan alkujuuri peräisin jostakin hyvin vanhasta lainasanasta (superstraatista).

Mistä se olisi peräisin?

Liukko - nimessä on myös alkuperäiseen (esi-) varhaiskantasuomenkieleen kuulumaton

iu - diftongi, jonka perusteella nimeä voitaisiin tutkia ja selvittää mistä ko. nimi on tullut

Suomen alueelle ja milloin.

Mikä olisi Liukko - nimen alkujuuren ajoitus ja - ikä? Edellä mainituin perustein Liukko - nimen alkuperä näyttäisi olevan mahdollista

selvittää ja nimen ikää olisi etymologisesti mahdollista ajoittaa.

Asutushistoriallisella ja arkeologisella paikannimi-

tutkimuksella selvitetään pääasiassa Lounais- Suomen

vanhimpien maanviljelyalueiden Liuko- Liukko - nimistöstä ja

sen ikää.

Liukko nimistön tutkiminen on ollut mahdollista ja hyvin eksaktia, saatavissa olevan

laajan Liukko - nimipesyeen etymologiatutkimusaineiston lisäksi, erityisesti myös ko.

Liuko- Liukko- paikannimistön alueilla olevien arkeologisten löytöjen perusteella.

Museoviraston- ja muiden paikallismuseoiden luetteloissa on mainittu useiden

Liukko - nimistön alueella löydettyjen kivi-, pronssi- ja rautakautisen ajan (- ja

keskiajan) arkeologisia esinelöydöistä (ks. selvitys myöhemmin). Tällöin on myös

arkeologianäkökulman kannalta mahdollista, että Liukko - paikannimistö on säilynyt


jopa kivikaudelta (n. 2500 eaa. ajalta alkaen) tai ainakin pronssi- rautakaudesta alkaen

ko. nykyisillä Suomen paikannimikartoissa mainituilla paikoilla.

Lähdeaineiston- ja asutushistorian perusteella tehtävät

alustavat johtopäätelmät:

Yksi perustavaa laatua oleva argumentti, ja samalla ehkä merkittävin lähtökohtatieto on

tämän nimitutkimuksen tekijälle selvinnyt jo lähdeaineiston keruuvaiheessa. Se on, että

Liukko - nimipesyeen paikannimistön levinneisyys Suomessa on hämmästyttävän

laaja, verrattuna muihin nimiin, jotka eivät ole luontonimiä.

Sen osoittavat nykyiset olemassa olevat karttatiedot, jossa yli kolmesataa (300)

paikannimeä on merkitty Liukko - nimen erilaisella variaatiolla, sillä "laaja nimen

levikki tarkoittaa, paikannimitutkimuksen metodien perusteella, nimen erityisen

vanhaa ikää".

Mutta kuinka vanhaa, siihen liittyvää tutkimusta esitellään tarkemmin seuraavassa

yhteenvedossa. Kysymykseen haetaan vastauksia samalla usean eri tieteenalan

näkökulmasta katsottuna, eli yritetään varmentaa tutkimustuloksia ns.

poikkitieteellisesti, joilla voisi todistaa väitettä:

Onko Liukko - nimi muinaissuomalainen esikristillisen ajan

nimi ?

Liukko - nimitutkimus ja siihen liittyvä vertaileva paikannimistön tutkimus on tuonut esiin uutta tietoa myös muinaispitäjien vanhimpien paikannimistöön kuuluvien

ns. nimipari- siirrynnäisten leviämisestä Suomessa ja samalla uutta aikaisemmin

tutkimatonta tietoa Liukko - nimen laajan leviämisen syistä sekä Liukko - nimen

alkuperästä.

Tutkimuksen perusteella on voitu selvittää mm. Liuko- Liukko - nimet ovat siirtyneet

asutushistoriallisesti lähes saman aikaisesti muiden saman ikäisten

muinaissuomalaisten nimien kanssa, kaskiviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan.

Tällöin on puhe Liukko - nimen kanssa yhdessä, "samanaikaisesti" siirtyneiden, ns. nimiparisiirrynnäisten - nimien siirtymistä alueelta toiselle, samalla kun uusia

maanviljely - kaskiviljelyalueita on otettu käyttöön. Nimistö on syntynyt, kun ko.

paikannimi on "ensimmäisen" kerran nimetty (esimerkiksi kaskiviljelijöiden nimen

perusteella) ja sen jälkeen väestön jatkuvuus ko. paikalla, on kaskimaanviljelyn

seurauksena ollut mahdollista. Silloin myös nimen säilyminen väestön muistissa on

ollut jatkuvaa ensimmäisiin "kirjallisiin" karttatietoihin ja siten nykypäiviin saakka.


Tämä siirtyminen on tapahtunut rannikolta sisämaahan ja "yhdessä" jo ennen

vakiintunutta maanviljelyä eli varhaisimmalla kaskiviljelyajalla, mahdollisesti jo

pronssikauden lopulla tai vanhimmalla rautakaudella.

Näiden vaikutuksesta ovat syntyneet paikannimistön vanhimmat kylien - ja talojen

nimet, jotka toistuvat pronssi- rautakauden muinaispitäjästä toiseen, lähes saman

muotoisina Lounais- Suomesta alkaen, Suomen vanhimmalla kaski- maanviljelyalueella.

Esimerkkinä mainittakoon Liuko- Lauko - nimien ja nimiparien muuttuminen

samantyylisesti. Nimien käyttöönotto on tapahtunut samanaikaisesti ja ovat lähes

samanikäisiä eli ovat vastaavan etymologian omaavia. Ne ovat käyttöön otettu

suomenkielisellä alueella germaanisperäisen lainasanan pohjalta ja ovat etymologisesti

samanikäisiä. Nimen muuttuminen rannikolta sisämaahan mentäessä, on myös

tapahtunut saman tyylisesti, kuten mm. Liuko > Liukola > Liukko ja sen nimiparina

usein esiintyvä Lauko- nimistö, joka lähtee Lounais- Suomesta alkaen Lauko >

Laukola > Laukko (Esiintyvät nimiparina kylien- ja talojen - sekä paikanniminä Turun

ympäristössä ja Hämeessä).

Nimipari Liuko- Lauko on löydettävissä jo Baltiasta alkaen.

Liettuan Liukon-ys on Liukon - kylä, jossa mm. Kossakovskien Liukon- hovikartano on sijainnut

1600- luvulta alkaen, Sirvintos-joen rannalla, kuva 2008 Seppo Liukko

Koska Baltian väestön alkuperä, - väestön alkuperäinen kieli ja alueelle tulleet migraatiot vaikuttavat myös Suomen lainasanoihin ja mm. tämän tutkimuksen Liukko

- nimeen merkittävästi, on tarpeellista perustella Baltian väestöliikkeitä ja mm. alueella

uuden elinkeinon - maanviljelyn ja muiden myöhempien migraatioiden vaikutusta

Baltian väestöön ja myös baltin kieleen.


HYPOTEESI (SL):

Alkuperäisen liuko- germaanilainasanan tuleminen suomensukuisten alueelle jo

Baltiasta alkaen osaltaan konkretisoi laajojen suomensukuisten asuma- alueiden olleen

olemassa jo vasarakirveskulttuurien leviämisen aikana (n. 3200- 2000 eaa.). Nykyisen

Baltian alueen Liuko-nimistö on siirtynyt lähes muuttumattomana suomenkielisen

Fennoskandian alueelle (myös nykyisen Suomen alueelle) välittömästi edellä mainitun

Baltian maanviljelykulttuurin alkamisen jälkeen, siis ensimmäisen kaskimaanviljelyn

leviämisen seurauksena. Tämän hypoteesin vaikutus ja merkitys suomenkieleen ja

suomalaisten asutusliikkeisiin on tutkittu (selvitetty) seuraavassa suomensukuisten

balttiteoria osassa mahdollisimman monelta suunnalta asiantuntijoiden lausumiin,

kirjallisuuteen ja lähdetietoihin perustuen mm. kielitieteen, arkeologian (-

jatkuvuusteorian-), genetiikan ja mm. paikannimistötutkimuksen metodien avulla,

monipuolisesti sekä perusteellisesti.

Baltian alueen esihistoriasta ja väestöjen alkuperästä:

Tässä hieman taustaa lähdetietoihin perustuen Baltian alueen väestöjen alkuperästä sekä ja miten ko. baltinkielen muuttuminen on tapahtunut, eriaikaisten

migraatioiden vaikutuksesta.

On myös huomattava, että vanhat alkuperäiset suomensukuiset ja esigermaanisperäiset

sanat ja niiden merkitys ovat muuttuneet mm. slaavin kielen vaikutuksesta, Baltiassa

nykyaikaan mennessä.

Suomensukuinen esigermaanisin lainasanoja käyttänyt, Baltiassa asunut

alkuperäinen suomensukuinen väestö, vaihtoi puhumansa kielen. Slaavilaisen

väestön saapuessa Baltian-, Novgorodin- ja Valko- Venäjän suomalaisten

alkuperäisasukkaiden alueille, suomensukuiset muutoinkin vaihtoivat puhumansa

kielen slaavinkieleen (ed. kielistä muodostui myöhemmin venäjä).

Myös nykyisellä baltialaisten kielialueella uudeksi kieleksi muodostui slaavinkielien

(sloveeni slaavin- puolan- ja venäjänkielen, ks. tarkemmin alla) vaikutuksesta

baltin kieli, mutta vasta n. 400- 700 alkaen, mutta pääasiassa 1200- 1800 luvuilla.

Venäjän alkuperäisten suomensukuisten laajoilla - alueilla kielenvaihto

suomalaiskielistä venäjänkieleksi jatkuu edelleen.

Ks. alla tarkempi ja laajempi selvitys balttilaisen väestön suomensukuisesta

alkuperäkielestä ja miksi vanhimpia kanta indoeurooppalaisen kielen esigermaanin

sanoja (substraatteja) on suhteellisen nuoressa balttoslaavin kielessä erittäin

runsaasti suomensukuisten sanojen lisäksi.

Baltin kieli pohjautuu vanhimmalta osaltaan suomalaiskieliin (alueen

alkuperäisväestön kieli), ja vanhimpiin indoeurooppalaisiin (esi-) germaanikieliin.

Siksi baltinkielessä on vanhionta suomensukuisten - ja indoeurooppalaisten sanastoa.


Sillä Baltiassa tapahtui vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn leviäminen

ohessa suomalaiskielien (murre-) muutos lähes samalla tavalla kuin Suomessa.

Suomensukuiseen väestöön assimiloitui vasarakirveskulttuurin indoeuroopan-

germaanikielistä väestöä (nämäkin geneettiseltä alkuperältään suomensukuisia n. 75-

85%:sti). Kieli ei silloin n. 3000- 2200 aikana vaihtunut Itämeren kantasuomesta

germaanikieliksi, mutta suomalaiskielen hitaan muuttumisen vuoksi

baltttilaisten kieleen jäi paljon vanhoja alkuperäsuomen - ja

vasarakirveskulttuurin (indoeur.-) esigermaanin substraatteja.

Tämä suom. esigermaanin vaikutus on siis paljon vanhempaa kuin baltin nykykieli ja

vasarakirveskulttuurien vaikutus on tapahtunut suomensukuisten baltin kieleen, jo

noin 3000 vuotta ennen kuin itämerensuomenkieli vaihtui baltin kieleksi.

Tämän vuoksi baltinkieliin (liettua, latvia) sisältyy hyvin paljon vanhimpia

suomenkielen sanoja (substraatteina) ja myös vanhimpia indoeurooppalaisten

(esigerm.) kielen superstraatti-sanoja (asiasta tarkemmin alla, esigermaaniset lainasanat Itämeren suomenkielisillä alueilla).

Suomalaiskielien vaihtuminen baltin kieleksi tapahtui vasta slaavin

vaikutuksesta lievästi n. 500- 900 jaa. aikana ja kokonaan vasta Puolan

yhteistyöunionin - ja 1700- luvun jälkeen Venäjänvallan aikoina.

Väestöliikkeiden kivikaudelta alkanutta esihistoriaa ja historiaa:

Slaavilaista väestöä (sloveenit) saapui Karpaattien vuoriston ns. Unkarin kattilasta

(unkarilaisten saavuttua sinne n. 500- 700 luvun aikana) Valdai - Itämeri alueelle n.

500- luvulta alkaen, kansainvaellusten loppupuolella vieläpä suhteellisen runsaasti,

selvästi yli 15% alkuperäisasukkaiden suomensukuisten määrästä. Sen jälkeen

slaavilaisten kieli vaikutti baltialaisten alueen väestöihin ja puhuttuun kieleen

niin merkittävästi, että baltialaisten kielenvaihto on tapahtunut osittain jo n. 800 -

lukuun mennessä, mutta nykyiseen muotoonsa vasta n. 1800- luvun loppupuolella.

Syntyi baltinkieli, pääasiassa em. kolmen kielen yhteisvaikutuksesta, (esi-)

varhaiskantasuomen - ja esigermaanin sanojen jäädessä baltinkielen vanhimmiksi

alkuperäissanoiksi (substraateiksi).

Vanhimmat baltialaiset sanat ovatkin nimenomaan lainasanoja alueen

vanhimmista kielistä peräisin (substraatteina). Nykybalttilaisille on en. kielien

sanastoa jäänyt alueen alkuperäisen suomensukuisten metsästäjä väestöjen

kielestä ja myös myöhemmin alueelle n. 3000- 2800 eaa. alkaen muuttaneiden

vasarakirveskulttuurien (mies-ryhmien välittämää esi- indoeurooppalaisten

maanviljelykielen sanoja (eli esigermaanin kielestä), jota nämä nimenomaan

maanviljelyä levittäneet nuorakeraamiset - eli vasarakirveskulttuurit silloin

puhuivat.


Usein väitetään, että suomenkielessä on n. 400-600 baltinkielistä lainasanaa, mutta

asia on toisinpäin (evidenssiä; arkeologiset asutusliikkeet ja genetiikka, tarkemmin alla).

Baltinkielen vanhinta sanastoa ovat, Baltian alkuperäisasukkaiden eli

suomensukuisten, suomalaiskieliset substraatit (lainasanat), joita on noin 400 -

600 sanaa. Lisäksi n. 2800- 2500 eaa. aikana alueelle saapui maanviljelyelinkeinon

mukana, vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisiä lainasanoja. Esigermaanikieliset

lainasanat ovat indoeurooppalaisen kielikunnan tuontia ja myös vanhinta Indo-

Euroopasta (Anatolia-Persia - Indus kulttuureista-) tuotua kielikerrosta Euroopassa

Ks. myös professori Jorma Koivulehdon artikkelin selvitys siitä, että

esigermaaniset / kantagermaaniset lainasanat ovat suomensukuisten kielien

(Baltian ja Suomen alueilla) vanhimpia lainasanoja. Hän esittää vahvan näytön, että

balttilaiset lainat ovat nuorempia (Ks. SL -selvitys alla*)

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1971_380.pdf.

Tämä artikkeli myös vahvistaa allekirjoittaneen Seppo Liukon väitettä siitä, että

baltinkielen vanhimmat sanat ovat suomensukuisten kielien esi- varhaiskantasuomen

sanoja - substraattisanoja baltinkielessä. Jäänteitä alkuperäisestä suomensukuisten

kielestä.

*Tämä Virittäjä- lehdessä ollut kirjoitus tavallaan myös todistaa, että

suomensukuiset ovat asuneet alueillaan silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat

maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen lainasanoja suomensukuisten alueelle

mm. Baltiaan ja Suomeen, esi- varhaiskantasuomenkielisenä aikana eli n. 2800-2200

eaa.

Nämä vasarakirveskulttuurien (mies-) ryhmät assimiloituivat suomensukuisten

kanssa. Tämän jälkeen Kiukaisten kulttuurin aikana maanviljelijöiden kieli Baltiassa ja

Suomessa muuttui kantasuomeksi n. 1600 eaa. mennessä. Syntyi

itämerensuomenkielen kantasuomalainen muoto (murre).

Suomenkielen vanhimmat lainasanat ovat esigermaanista, ei

baltista:

*Koivulehdon artikkelin lausumat tukevat myös selkeästi allekirjoittaneen

hypoteesia germaanikielistä vasarakirveskulttuurien (maanviljelyä levittäneistä)

väestöliikkeistä suomensukuisten alueille ja niiden ikää eli ajoitusta, milloin

lainasanat ovat viimeistään saapuneet ko. suomenkielen kielialueelle (terminus ante

quem, Virittäjä 1971 s.383), jonka myös Kustaa Vilkuna on tutkimuksissaan

aikaisemmin todennut (Virittäjä 1970 s.273).

Myös arkeologia ja genetiikan myöhemmät tiedot balttien alkuperägenetiikasta sekä

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1971_380.pdf


maanviljelyn siitepölyanalyysit tukevat vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn

levinneen Baltiaan ja Suomeen jo n. 2800 eaa. alkaen.

Edellä mainituista kielitieteilijöiden ja arkeologien (mm. Huurre), lausumista

seuraa, että esigermaanikielisten miesryhmien ekspansio on tapahtunut varmuudella

suomensukuisten alueelle n. 2000 -2800 eaa. (tarkemmin alla ko. asiasta).

Silloin on myös hyvin todennäköistä, tämän tutkimuksen mukaisesti, että Liuta >

Liuko- Liukko sana / nimi on siirtynyt esigermaanisilta kaskiviljelijöiltä suomensukuisten käyttöön Itämeren ympäristössä ja sen jälkeen Suomessa.

On täysin mahdollista, että varhaiskantagermaanin liuti* sanavartalon

johdannaisena on muotoutunut itämerensuomen alueella liuta ja liuko sanat, omine

ihmisryhmää ja kaskiviljelypaikkaa tarkoittavine merkityksineen.

Edellä mainittu lainaetymologia on täytynyt tapahtua varhaiskantagermaanista itämerensuomeen (Johan Schalin,Virittäjä 1/2004:24-33). Laina on ajoitettavissa

kivikauden lopun maanviljelyn leviämisen aikaan ja siten myös

vasarakirvesgermaanien migraatioon ja kaskiviljelyn - karjanhoidon leviämiseen esi-

/ varhaiskantagermaanikieliseltä Veikselin alueelta Baltiaan ja Suomeen,

Vasarakirveskulttuuri ja maanviljelyn esigermaaninen maanviljelysanasto. Tämän

kaskiviljelyn ohessa Suomeen siirtyi Baltian suomensukuisten käyttämän Liuko-

sanan lisäksi, sana - kirves -, mm. nämä sanat tulivat Suomeen nimenomaan Baltian

kautta. Liuko- on kaskenkaatajien nimi kaskiviljelypaikoille ja kirves oli ko.

kulttuuriin kuuluva kivikirves- puunkaatoväline.

Koska Liuko- Liukko- sana /nimi on tullut Suomeen vasarakirveskulttuurin

aikana ja nimenomaan Baltian kautta, mutta ei baltinkielestä. Nämä nykyisen

baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin nimenomaan suomensukuisten vanhimpia

sanoja ja osa vasarakirvesgermaanien esigermaanin kielestä 3200- 22000 eaa.

aikana varhaiskantasuomeen siirtyneitä sanoja.

Selvitän ko. baltin kielen ja Baltian väestöliikkeitä tässä tarkemmin, ennen

varsinaista Liuko - Liukko- nimen tutkimusperustelua. Sevitys on tarpeen,

koska tutkimuksen kohde Liukon- nimi, liittyy myös Baltian suomensukuisten

väestöjen vasarakirveskulttuurin aikaiseen sanastoon.

Balttilaisvaikutuksesta suomenkieleen on ollut paljon vääriä

tietämyksiä, ja nimenomaan kielentutkijoilla.

Suurin virhe syntyy nykyisin lainasanojen suunnasta, ja epätiedosta

onko baltinkieli vanhempi kieli kuin suomenkieli. Ja mitä kieltä baltit

puhuivat ennen kielenvaihtoa.


Virheen ilmeisesti aiheuttaa rekonstruointi, jolla saadaan suhteellisen

hyviä tuloksia sellaisilla alueilla, jossa ei ole tapahtunut kielenvaihtoa.

Tässä; Baltinkieliset olivat aikaisemmin itämerensuomalaista

väestöä, jolle tapahtui kielenvaihto slaavin vaikutuksesta. Ns.

balttilaista kieltä ei ole ollut olemassa 1500 eaa. aikana kuten on

väitetty, muinaisbaltti on muodostunut aikaisintaan n. 400-800 -luvulla

ja vasta sen jälkeen kieli oli vaihtunut baltin kieleksi.

PS. Myös koko Baltia, balttilaisuus tai baltinkieli - balttoslaavi ovat

tavallaan virheellistä spekulaatiota, koska määritelmä Baltiasta ei ole

kuin korkeintaan 100- 200 vuotta vanhaa perua. Baltinkieli ei ole

geneettinen väestömääritelmä, kuten ei ole germaanit tai slaavit, nämä

ovat ainoastaan kielitermejä, mitä kieltä ko. väestö nykyisin puhuu.

Koska kielenvaihto on tosiasiaa on myös väestömäärittelyssä ja alueen

ko. puhutun kieln vaihtumisesta johtuen tunnettava kivikaudelta alkaen

Euroopaan saapuneiden väestöjen elinkeinon ja sen uuden kielen

merkitys alkuperäisille metsästäjäväestöille. Sillä vain genetiikka ja

arkeologia pystyy parhaiten päättelemään mitä geneettistä väestöä ko.

alueiden alkuperäiset väestöt ovat olleet esim. 36.000 eaa. alkaen tai

jääkauden maksimin jälkeen Euroopan eri alueilla. Nykyinen puhuttu kielialue ei sellaista ilmoita. (SL).

Baltian väestöjen kilenvaihto suomensukuisesta kielestä

balttoslaaviksi on tapahtunut slaavinkielen vaikutuksesta.

Ensiksi hyvin lievästi n. 400- luvulta alkaen, kun Karpaattien

alueelta siirtyneen slaavilaisen migraation ja sen sloveeninkielen

vaikutuksesta suomalaiskieliin siirtyi slaavinkielen lainasanoja.

Vasta keskiajalla ja sen jälkeen Baltian kielenvaihto nopeutui

todella merkittävästi, kun puolankieli (- joka on läheisintä sukua

tsekille ja slovakille-) oli 1300 luvulta alkaen vaikuttamassa

Liettua-Puola personaaliunionin vuoksi. Puola-Liettua suurvalata

-aikana mm. nykyisin baltilaisiksi mainittujen Liettuan- ja Latvian

alueella kielenvaihto nopeutui, kun 1500-1700 -luvulla Baltian

pääkieleksi määrättiin puola.

Liettuan -Puolan unioniaikana balttilaisuus ulottui silloin

Liivinmaalle, Valkovenäjälle ja myös Ukrainan alueelle, kun

slaavinkielinen puolankieli määrättiin virallisesti aatelisten

käyttökieleksi ja virallinen kieli oli silloin puola.


Sen jälkeen balttilaisiin vaikutti vielä slaavinkielisen Venäjän

valta n. 1700- luvun lopulta, 1900 luvulle saakka venäjän kieli.

Kaikkien näiden slaavinkielisten kontaktien ja kielimääräysten

vuoksi alueen väestöjen kieli on vaihtunut alkuperäisestä

varhaiskantasuomesta- ja itämerensuomesta balttoslaaviin.

Määritelmä balttilaisuudesta on vain hieman yli sata vuotta

vanhaa perua.

On anakronistista puhua balttilaisista lainasanojen

lainautumisesta suomenkieleen, kun sellaista kieltä ei vielä

silloin lainasanojen siirtymä aikana ole ollutkaan Baltian

suomensukuisella väestöllä (suomen sanat ovat jäänteitä

alkuperäisestä kielestä eli substraatteja nykybaltin kielessä).

HUOM. Ihmisten genetiikka ei kielenvaihdossa muutu, ja

alkuperägenetiikan (y- DNA:n ) on todettu geenitutkijoiden

toimesta olevan edelleen lähes samaa kuin pääosin suomalaisten

Tat C- N- ja N1c1. Baltian alkuperäväestölle on tapahtunut

kielenvaihto.

JOHTOPÄÄTELMÄ:

Balttilaisia lainasanoja ei ole voinut siirtyä suomenkielen ainakaan

ennen 400- lukua, kun baltinkieltä ei ollut vielä olemassakaan.

Vanhimmat baltin sanoiksi väitetyt sanat ovat vanhimpia

indoeurooppalaisia /esigermaanin sanoja, jotka olivat tulleet

suomenkieliselle alueelle vasarakirvesaikana, huomattavasti ennen

baltin kielen muodostumista, kuten tässä tutkimuksessa on osoitettu.

Kielentutkimuksen rekonstruointi ei tunne kielenvaihtoa

(valitettavasti):

Jos on tapahtunut kielenvaihto, kuten balteilla, ei tällainen nykyajasta

menneisyyteen taaksepäin oleva tutkimustapa ole oikea, se ei tunnista

esim. kielenvaihtoa. Tutkimuksen tulokset ovat silloin virheellisiä,

silloin tarvitaan sellaisia epärelevantteja selityksiä, jotka eivät ole enää

sidoksissa muiden tieteiden kanssa, joiden perusteella olisi mahdollista

selvittää, mitä on tapahtunut kyseisenä aikana esihistoriassa.


Kaikkien poikkitieteellisten tutkimusten on oltava yhtäpitäviä

samassa ajassa, esim. 3000 eaa., 1500 eaa, 500 eaa. tai 500 jaa, aikana.

silloin kaikkien tutkimustuloksien mukaan, on todettavissa ko. todelliset

tapahtumat.

Tapahtumakulku ko. ajassa on silloin todettavissa, niin kielitieteen,

arkeologian, genetiikan, tai muiden mittaustulosten esim. vaikka

maanviljelyn alkuajat tunnistavan siitepölyanalyysin perusteella.

Lainasanan etymologian / ajoitus ja siihen liittyvän tapahtuma on

tarpeellista ja mahdollista todeta kaikilla tutkimustavoilla tapahtuneeksi,

saman aikaisesti, poikkitieteellisesti.

Silloin vasta hypoteesi on hyväksyttävissä oleva teoria.

Seppo Liukko

Tästä balttilainojen virheellisenä tulkinnasta on esimerkkinä nykyisin ns.

traditionaalinen kielentutkimus Suomessa, joka osaltaan pohjaa tietonsa

sellaisiin vanhempiin tutkijoihin mm. Jalo Kalima lähteet 1906- 1934 (joita edelleen

lainataan). Näissä kirjoituksissaan Kalima väittää (virheellisesti), että

itämerensuomenkielen olleen samanaikaisesti sekä balttilaisen ja germaanisen

vaikutuksen alaisena, josta mm. edellinen on alkanut aikaisemmin sekä:

Balttilaisen vaikutuksen alku on asetettava viimeisen vuosisadalle ennen

ajanlaskumme alkua. Noin 500 jkr. on varovaisestikin laskettuna

äärimmäinen raja, sitä myöhempi aika ei tule kysymykseen .

Em. lainaus tulee esiin, Santeri Junttila, Pro gradu, 2005, nettilainaus

Yksinomaan kielitieteen menetelmiin pohjautuvat tutkimus ei anna oikeaa

tulosta.

Kuitenkin jo ennen, Kaliman virheellistä väittämää balttilainoista, oli ollut niitä

tutkijoita mm. Karlsten, jotka ajoittivat ko. germaanikosketuksen

huomattavasti kauemmas menneisyyteen (kuin baltti kosketukset) ja olivat myös

lähempänä todellisuutta (mm. esigermaanisten lainojen iästä, verrattuna baltin

sanoihin):

Lähimpänä totuutta oli mielestäni Vilhelm Thomsen, lähteet 1869-90. Sillä

Thomsen arvioi jo 1800-luvulla, että baltinkielessä olevat suomen kanssa

samanlaiset sanat ovatkin lainasanoja nimenomaan itämerensuomenkielestä

(ism.>) balttiin.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/4184/thomseni.pdf?sequence=2


Ks. suomen > baltian samojen sanojen suunnasta ja ajasta mm. Vilkuna

aikaisemmin ja mm. Schalin, Virittäjä 1/2004:27.

Tutkijana Thomsen tavallaan tiesi, että vanhin maanviljelysanasto

suomensukuisten alueella oli vanhempaa kuin baltin kieli ja ilmeisesti oletti

suomensukuisten olleen kosketuksessa germaaneihin jo esigermaani- ajoilta alkaen.

Eikä, kuten osa kielitieteilijöistä edelleenkin väittää, että vasta ajanlaskun

jälkeen, ja että suuri osa suomenkielen lainasanoista olisi balttilainoja.

Tämähän on ajoituksellisesti täysin mahdoton väite, baltin kieli ei ollut edes

olemassa, silloin kun ko. balttilainojen siirtymisen väitetään tapahtuneen.

Todellisuudessa suomenkielen balttilainoiksi väitetyt superstraatit ovat

alkuperäisiä suomenkielen sanoja ja indoeurooppalaislainat pääasiassa edellä

mainittuja vasarakirveskulttuurin maanviljelyyn liittyvää sanastoa (esigermaani

sanoja). Tämä on tapahtunut ennen baltin kielen syntymistä, siksi baltin

suomensukuisella väestölläkin oli ennen kielenvaihtoa balttoslaaviin vanhempaa

indoeurooppalaista / esigermaanista lainasanasto, joka on jäänyt Baltian väestön

(Liettua-Latvia) balttoslaaviin. Tämän Thomsen tiesi tavallaan jo 1800- luvulla.

Balttilainateoriat eivät ole arkeologian, genetiikan tai asutuslikkeiden

perusteella edes mahdollisia. Siksi ei ole edes mahdollista, että suuri määrä

balttilainoista suomenkieleen olisi tapahtunut vasta baltin kielen syntymisen jälkeen.

Kun tiedetään, että baltinkieli on syntynyt vasta slaavien kansainvaelluksen

liikehdinnän jälkeen n. 400- 800- luvulla. Siksi ei tietenkään ole des mahdollista, että

baltin lainasanoja olisi siirtynyt suomenkielen lainasanoiksi, jo ennen baltinkielten

olemassaoloa? (sic). Tällaista virheellistä väitettä ja ajoituksellisesti virheellistä

tietoa on esittänyt mm. Kalima ja muutamat muut vieläkin Suomessa?

Täytyy vain ihmetellä, että nykypäivän laajan monipuolisen poikkitieteellisen

tutkimuksen ja - informaation aikana, edelleen joissakin kielitieteen kammioissa

väitetään suhteellisen nuoren baltin kieleen olevan lainanantaja suunta

suomalaiskieliin.

Samalla siis edelleen väitetään virheellisesti (tai on ko. virheellisen balttilaina

teorian ylläpitämiseksi pakko väittää), että suomalaiset olisivat tulleet Suomeen

vasta ajanlaskun alkamisen aikoina. Vaikka monen tieteen avulla on todistettavasti

osoitettavissa että suomalaiset ovat olleet Suomessa ja suomensukuiset ja - kieliset

väestöt Baltiassa (Kundan suomensukuisten kulttuurista alkaen) jääkauden jäiden

lähdöstä alkaen (jatkuvuusteoria). Ja, että ensimmäiset vieraskieliset Suomen ja Baltian alueella ovat olleet

esigermaaniset nuorakeramiikan kulttuurit ja niiden esigermaaniset lainasanat,

huomattavasti ennen baltinkielen muodostumista (SL).


Mutta vanhentuneen balttilainateorian pystyssä pitämiseksi edelleen väitetään,

joissakin kielitieteen piireissä, että suomalaiset ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun

vaihteen tienoilla, ja suomenkieliset olisivat saaneet ajanlaskun vaihteen aikana (+-

500v.) mm. maanviljelysanastoon kuuluvat lainasanansa baltin kielestä, jotta esim.

virheellinen balttilainateoria pitäisi paikkansa.

Muiden baltin ja suomen yhteisten sanojen osalta on niin, että nykyiselle

suomensukuiselle Baltialaiselle väestölle on jäänyt suuri määrä (400-600)

vanhempaa varhaiskantasuomen ja itämerensuomen suomensukuisten väestöjen

käyttämiä sanoja (substraatteja), vaikka ko. väestö nykyisin puhuukin

balttoslaavia.

Näistä substraateista suuri (suurin) osa on muuttunut uuden kielen

muodostuessa slaavin vaikutuksesta ja sen jälkeen, koska nykybaltinkieleen ei

kuulu diftongia vaan se pyrkii liudentumaan ( ks. mm. diftongin liudentuminen on selvitetty tässä tutkimuksessa erikseen).

Kuitenkin osa vanhimmista suomensukuisten kielten sanoista ja osa niistä ovat

muodostuneet esigermaanin lainasanoista, jotka olivat otettu käyttöön

todennäköisimmin paikannimenä suomensukuisten alueilla ja suomenkielisenä aikana

Baltiassa. Sana/nimi on jäänyt erisnimenä (proprina) käyttöön, joka vastaa lähes

alkuperäistä n. 4000- 4500 vuotta vanhaa muotoa. Tällaisia vanhoja

varhaiskantasuomeen tulleita nimiä ja siis kantasuomen aikaisia nimiä ovat mm.

Liuko - ja Lauko - nimet (väitteestä tarkemmin ja lähdetietoineen tutkimuksen eri

kohdissa).

Tässä tutkimuksessa on keskitytty erityisesti Liettuassa paikannimenä laajalti

esiintyvään Liukon - nimeen (mm. Liukonys = Liukon - kylät, Liukoneliai-

pellot ja mm. Liukon - courtyard aateliskartanon nimet).

Koska Liuko- nimeä esiintyy edelleen samassa muodossa ja proprina myös Suomen

alueella on pohdittava ko. kivikauden ajan asutusliikkeitä ja syitä miksi sellainen

nimi voisi siirtyä Baltiasta Suomeen.

Tässä tutkimuksessa selvitetään ko. asiaa poikkitieteellisesti arkeologian, kielitieteen

- paikannimitutkimuksen ja mm. genetiikan kautta.

Tässä vaiheessa on jo mahdollista esittää tutkimuskysymyksiä, miksi ja milloin

ko. Liuko- nimi on siirtynyt Baltiasta, Suomessa asuneiden metsästäjä hämäläisten

(myöh. suomalaisten) käyttöön?

Em. perusteella on mahdollista esittää mm. alla oleva hypoteesi:


Liettuassa olevan Liukon - nimen (proprin) perusteella on mahdollista

todentaa, että ko. esigermaanisen vasarakirveskulttuurin siirtymä Suomen

alueelle on tapahtunut nimenomaan Baltian kautta?

On todettavissa, että tämä Liuko - nimi esiintyy samanmuotoisena Lounais-

Suomessa kuin Liettuassa.

Liuko - nimen ovat Suomeen välittäneet Baltian kautta tulleet

esigermaanikieliset vasarakirveskulttuurit, jotka samalla levittivät

alkukantaista kaskimaanviljelyä (n. 3200- 2200 eaa.) mm. Suomusjärven -

Turun - Kokemäenjoen ympäristöön. Josta esimerkkinä mm. Liuko- nimet ja Liukola - kylän nimet vanhimmilla maanviljelyalueilla Lounais- Suomessa

(esigermaanin iu- diftongi sanat) .

Etymologisesti (liuti* - liuta ) > Liuko > Liukko - nimi on muodostunut

esigermaanikielen lainasanasta muinaissuomalaisten käyttöön.

Seppo Liukko (2006-2009)

Aikaisemmin kielitieteen esittämä balttilainateoria ei voi pitää

paikkaansa (SL), alla tutkijoiden mielipiteitä:

Seppo Liukon yllä esittämä nimihypoteesi- ja muutoinkin tämä tutkimus osaltaan

osoittavat, etteivät vasarakirveskulttuurit Suomeen tullessaan olleet baltinkielisiä,

kuten aikaisemmin on väitetty.

Vasarakirveskulttuurien kielenä on ollut (Itämeren-) suomensukuisten kielien lisäksi esigermaani (ks. asiasta tarkemmin Suomen Historia, prof. Vahtola ja

ajoituksesta osaltaan alla mainitut tutkijat)

Tämän määrittely on jakanut myös kielentutkijoita. Arkeologisen- ja

geenitutkimuksen perusteella on saatavissa tähän vastauksia, mutta myös kielen

tutkimuksen etymologiat osoittavat, että esigermaanilainat suomeen vanhempia.

Myös Kaliman väitteiden vastakkaisia määritelmiä on olemassa, koska balttilainojen

selityksissä ja baltti-germaani yhteisajassa on ongelmia (mm. Schalin 2004:31).

Tällaisia määritelmiä (esi-) germaanilainojen vanhemmuudesta löytyy mm. prof.

Koivulehto ja Schalin sekä Vilkuna esityksistä, joissa esigermaani lainat on todettu

balttilaisia aikaisemmin tapahtuneeksi.

Baltinkielen muodostumisen aika on merkittävää tämän

tutkimuksen kannalta:

Tämän tutkimuksen kannalta on merkittävää onko itämerensuomen lainasanat

germaani tai balttilaiselta suunnasta. Tutkimuksen etymologiset perusteet ja


mm. baltinkielen muodostuminen perustelut antavat pohjaa em. Liuko-

nimitutkimukselle. Toisinpäin tarkastelleessa tämä selvitys antaa lisävalaistusta mm.

siitä, mikä on Liuko- nimen etymologian kannalta mahdollista suomensukuisessa

Baltiassa ja miksi samanlainen nimisana (propri) on Liettuan paikannimistössä kuin

Suomessa.

Alla on tarkemmin selvitetty, tutkimuksen perusteella, miten esigermaaninen

liuti* -liuta > Liuko- nimi on tullut Suomeen Baltian suomensukuisen

väestöalueen kautta ja esigermaanisen iu- diftongin sisältämän lainasanana

mukana.

Sana ei ole lähtöisin baltin kielestä. Baltin nykyisessä kielessä ei ole iu- diftongia

(tämä on fakta, lisää faktoja alla). Balttilainen väestö oli kampakeramiikan

aikana ja vielä n. 3200 eaa. aikana alkuperäistä suomensukuista (-kielistä)

väestöä, joka sai ko. lainasanan esigermaanikieliseltä vasarakirveskulttuuria eli

maanviljelyä levittävältä väestöltä (miesryhmiltä).

Se tarkoittaa samalla sitä, että iu- diftongi suomensukuisissa kielissä on vanhempaa

kuin baltinkieli, jossa ei ole iu- diftongia ja myös vanhempaa kuin ruotsinkieli, koska

ns. nuoremmissa germaanikielissäkään ei enää esiinny iu-diftongia.

Tämä iu- diftongin liittyminen nimenomaan juuri vasarakirveskulttuurien

käyttämään esigermaanikieleen, sekä sanan lainautumiseen vasarakirveskulttuurien

aikana ovat merkittävä tieto Liukko- nimitutkimukselle. Tämä iu- diftongin

etymologisesti määriteltävissä oleva ikä (l. lainananto aika) on siksi myös yksi

Liukko - nimitutkimuksen pääprinsiipeistä.

Suomensukuisten alkuperäisväestöt olivat mm. Suomessa ja

Virossa sekä Baltiassa vasarakirveskulttuurien vaikutuksen

tullessa:

Tämän Liuko- Liukko - nimitutkimuksen esigermaaninen nimi on muuttunut

muinaissuomalaiseen käyttöön jo viimeistään pronssikaudella. Liuko- nimi on

Suomessa ollut jo selkeästi ennen ajanlaskun vaihdetta.

Tämän tutkimuksen mukainen Liuko- Liukko - nimi jo osaltaan todistaa vallan

muuta, kuin edellä tarkoitetut epärelevantit väitteet mm. suomalaisten Suomeen

tulosta.

Liukolan - kylän nimi ja myös koko Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa

todistaa sen (ja iu- diftongi), että suomalaiset ovat kohdanneet Baltian kautta tulleet

esigermaanit nimenomaan Suomessa jo 2800- 2200 eaa. aikana, siihen viittaavat mm.

myös vanhimpien lainasanojen ajoituskin


Ne jotka väittävät lainsanojen tulleen balttien kielestä suomeen n. ajanlaskun

vaihteen aikana, ihmettelevät mm. nykybalttilaisten kielten klusiilien, vokaalien

pidentymiä, diftongien jne. ongelmia, joita ei yritetäkään selvittää. Tilanne on

vaikea, koska ne peräytyvät alkuperäiseen suomenkieleen mm. Baltiassa, jossa ei

silloin vielä ollut edes baltinkieltä. Ongelma on myös miten sijoitetaan ajallisesti

baltin ja - germaanikielten vaikutus itämerensuomenkieleen, ja miksi suomen

kielessä on niin paljon samoja sanoja baltin kanssa. Ja ongelma miksi näitä suomen

sanoja on jäänyt Baltian alueen väestölle, jossa on suomensanojen lisäksi paljon

esigermaanin lainasanoja (nekin baltinkielessä substraatteja). Lisäksi lievempänä

ongelmana on Baltian väestön slaavilaisten sanojen suuri määrä, jotka ovat baltin

kielen nuorinta kerrosta, joka sotkee vanhimpien kielien vaikutusta balttiin, koska

rekonstruointi menetelmä ei tunnista n. 400- 800 jaa. tapahtunutta suomensukuisten

balttien kielenvaihtoa. Suomensukuisten alkuperäisväestöjen kielenvaihto

Euroopassa on laajemminkin tapahtunutta tosiasiaa.

Väitteiden paikkansapitävyys on tarkistettava ns. poikkitieteellisesti:

Kielen vaihto on mahdollista:

Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset

kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän

tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet.

A. Marcantonio 2002 (mm. Kaltio 2004)

On ollut aikaisemmin varsin vaikea ymmärtää, että Baltin väestön kieli on

vaihtunut, siihen on tarvittu aikaisemmin arkeologien tietoa ja sen

varmistamiseksi geneettistä tietoa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään

kielenvaihtoa edeltänyttä aikaa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään, että Baltian

alkuperäisasukkaita ovat olleet suomensukuiset väestöt. Eikä sitä, että vasta

ajanlaskun jälkeen Baltian ympäristöön tulleet slaaviväestöt ja niiden kontaktit ovat

olleet niin voimakkaita määrällisesti, että balttilaisten kieli on vaihtunut.

Tämä balttikielen sananselvitys - etymologia ei selviä kielitieteen yleisesti

käyttämällä rekonstruointi menetelmällä, koska baltin kieltä ei ollut ole ollutkaan

silloin kun em. suomen ja esigermaanin sanat ovat olleet Baltian alueen

suomensukuisen väestön käytössä, siis huomattavasti ennen ajanlaskun vaihdetta.


Suomen kielen ja yleisen kielitieteen tutkija;

Vanha traditionaalinen su - kantakielen rekonstruointi ei ole tieteellisesti

pätevä.

Lopuksi voin vain todeta ...... kielitieteilijänä painotan sitä, ettei

lingvistiikka voi olla ottamatta huomioon "sisar"-tieteittensä tuloksia.

Nykyisin tämä on vielä entistä tärkeämpää, sillä nämä tieteet perustuvat

nykyisin kohtalaisen luotettaviin analyysimenetelmiin (kuten hiiliajoitus-

menetelmä arkeologiassa), toisin kuin vertaileva kielitiede, joka perustuu

vanhanaikaiseen ja epärealistiseen kielen kehityksen malliin sekä

vanhoihin kielitieteellisiin periaatteisiin, jotka myös moderni lingvistinen

tutkimus on todistanut vääriksi.

Angela Marcantonio Rooma (Kaltio 2/2004)

http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbac9.html?364

Koska varsinkin nykyisin tiedetään mm., että maanviljely on tullut

siitepölytutkimusten mukaan Suomeen jo 2800- 2200 eaa. ja että maanviljelyn

vanhimmat lainasanat suomeen ovat peräisin vanhemmalta ajalta kuin 2000 eaa.

(Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 2007) ja, kun tiedetään, että

vasarakirveskulttuurit olivat esigermaanikielisiä ja toivat maanviljelysanojen mm.

kaski -tuhka jne. lisäksi mm. puunkaatoon sopivat välineet kivikirveet - ja taltat.

Tätä esigermaanikosketusta todentaa mm. Museoviraston / Kansallismuseon

pääluettelo nro -löydöt ja ajoitukset vasarakirveskulttuurin n. 2200 eaa. ajalle,

esimerkkinä Perho Liukon kylä, kivinen kourutaltta, nro 27303, Timo Jussila. Kivityökalu on kaskiviljelyn aikainen puunkatkaisu taltta, myös veneenkoverrukseen

käytetty taltta. Lisäksi useita muita Liukon - paikannimisiltä alueilta löytyneitä ja

tässä tutkimuksessa mainittuja löydöksiä, vasarakirveskulttuurin aikaisia kirveitä

ja talttoja (alla).

Suomeen tullut esigermaanin maanviljelyä levittäneet Baltiasta tulleet

miesryhmät (liuta- miesryhmiä) on välittänyt Suomeen esigermaanin

lainasanoja.

Tämä varmistuu kun tiedetään, että vasarakirveskulttuuri levisi Suomesta Ruotsiin

(Huurre). Ja kun vielä tiedetään, ettei ruotsin- tai baltin kielessä ole iu- diftongia,

on ko. diftongi- lainasanojen täytynyt tulla suomen kielen jo huomattavasti

aikaisemmin, esigermaanisen kosketuksen /- assimiloitumisen välityksellä.

Täten on todistettu, ettei väite mm. balttilainojen maanviljelytermeistä suomen

http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbac9.html?364


kieleen ole voinut tapahtua ollenkaan (vannas, kirves, ruis jne..), koska ne ovat

baltin kieltä vanhempia ja esigermaanikielestä suomenkieleen jo aikaisemmin tulleita

ja mm. Baltian suomenkielisellä alueella suomenkielistyneitä sanoja esim. (liuti* >

liuta > liuko).

Baltiasta Suomeen tulleet, alkeellisen maanviljelyä levittäneet vasarakirvesryhmät

(liuti* > liuta) olivat silloin vielä Baltian suomensukuista väestöä, joilla oli jo

esigermaanin sanastoa, maanviljelysanaston lainasanoja käytössään. Nämä ryhmät

toivat ko. iu- diftongin sisältäviä sanoja Suomeen, Baltian kautta. Ja mm. siksi,

suurin osa baltinkielen suomensukuisista sanoista (joita on n. 400-600) on

alkuperäisen Balttiväestön eli suomen sanojen jäänne (substraatti)

balttoslaavilaiseen nykykieleen.

Nykyinen balttoslaavin - kielinen väestö on pääosin

geneettisesti alkuperäistä suomensukuisen väestöä (ks. mm. Savontaus genetiikka ja Tat C taustat).

Nykyiseen balttoslaavin - kieleen on alueen alkuperäisen suomenkielisen väestön

vuoksi jäänyt nykybaltinkieltä paljon vanhemman suomenkielen sanoja.

Baltinkielessä on myös säilynyt vanhaa indoeurooppalaista /esigermaanista lainasanakerrostumaa, sillä ennen nykybaltinkieltä suomenkieliselle Baltian alueelle

n. 2800 eaa. saapui maanviljelyn tuoneiden vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta

esigermaanisia lainasanoja.

Nämä esigermaaniset lainasanat Balttiväestöjen silloiseen suomenkieleen ovat

säilyneet nimenomaan suomenkielen säilövän vaikutuksen vuoksi (Koivulehto) Baltian

väestöjen kielissä n. 3000 vuotta ennen kuin nykyinen balttoslaavinkieli on

kielenvaihdon jälkeen syntynyt n. 400- 1700 jaa. aikana.

Silloin mm. edellä mainittu kirves sana on suomenkieleen esigermaaneilta lainattu

(kirves sana on yksi niistä n. 500 sanasta, joita mainitaan usein virheellisesti

balttilainaksi suomalaisille, vaikka myös tämä alkuperäinen suomen sana on selkeästi hyvin vanha jäänne suomenkieliseltä ajalta nykybalttiin - substraatti).

Traditionaalisen mallin ja ja rekonstruoinnin ongelma:

Tutkija A. Marcantonio suomalaiskielten traditionaalisesta tutkimusteoriasta:

Traditionaalinen uralilainen teoria olettaa, että moderni suomalais-ugrilainen /

uralilainen kansa tuli idästä, minne heidän alkukotinsa on teoreettisesti sijoitettu, ja

että he vaelsivat länttä kohti puun oksien tapaan haarautuen. Tämä traditionaalinen

malli myös olettaa, että kieli on sama kuin etninen ryhmä. Toisin sanoen, jos joku

puhuu uralilaista kieltä, täytyy hänen myös kuulua alun perin uralilaiseen etniseen

ryhmään. Kuitenkaan tämä ei välttämättä ole totta.


Rekonstruktio menetelmästä: Rooman yliopiston suomalaiskielien tutkija A.

Marcantonio arvostelee sanojen rekonstruktio menetelmää tarkemmin seuraavasti:

Monet kielitieteilijät, itseni mukaan lukien, uskovat, että tämä

epärealistinen, vanhentunut malli pitäisi hylätä tai ainakin sitä pitäisi

käyttää yhdessä enemmän realististen kielten leviämis- ja

kehittymismallien kanssa. Lisäksi pelkästään kielitieteellisen

tutkimuksen välityksellä emme pysty jäljittämään kielten / kansojen

alkuperää kauas historiaan.

Itse asiassa pelkkä rekonstruoitu kantakieli kertoo meille vain vähän

oletetun kielen/perheen/yhteisön iästä sen vuoksi, että rekonstruktiot

(sanojen, äänteiden, kieliopin) eivät ole muuta kuin abstrakteja

malleja, jotka auttavat meitä kuvaamaan havaitsemiamme

samankaltaisuuksia kielten välillä jotensakin systemaattisella tavalla.

Siispä näitä kielitieteilijöiden kehittämiä malleja ei pystytä

ajoittamaan.

Jos yhdistämme nämä tosiseikat, on järkevää olettaa, että Baltian

rannikon aikoinaan asuttaneet kansat ovat nykysuomalaisten ja

muiden suomensukuisten kansojen esi-isiä. On myös järkevää olettaa,

että he liikkuivat etelästä pohjoiseen seuraten jääpeitteen vetäytymistä

noin 15 000 - 10 000 vuotta sitten. Tämä onkin itse asiassa uusi

perusidea.

Perinteiset tutkijat ovat esittäneet, että ei ole olemassa keinoa saada

selville, puhuivatko nämä vanhat paikalliset balttilaiset kansat jotain

kantauralin (itämeren- suomensukuista) muotoa.

http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbc6d.html?323

Angela Marcantonio 2002 (Kaltio 2/2004)

PS. Baltian väestö on puhunut aikaisemmin suomensukuisia

kieliä ja Baltian väestön myöhempi kielenvaihto on tosiasiaa

(SL).

Tämän tosiasian ns. historiallisena tosiasiana on nähtävissä muutos Liivinmaalla

eli baltinkielisen alueen pohjoisosissa, jossa Liettuan suomensukuisten kielenvaihto

on vasta nyt päättymässä. Ja on historiallista näyttöä siitä, että myös Liettuan

väestö on ollut suomensukuista. Itämerensuomenkielen taitajia on ollut Baltiassa

2000- luvulle saakka, vaikka nyt jo viimeiset Riianlahden etelärannikon

suomensukuisten kielien puhujat ovat loppumassa. (Jurmala on ollut kokonaan suomesukuisten vanhaa aluetta ja kuten myös koko Liivinmaa)

http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbc6d.html?323


On historiallinen tosiasia, että suomensukuisten - ja kielisten väestöjen asuma-

alueet ovat olleet jatkuvasti supistumassa alkaen indoeurooppalaisten

maanviljelijöiden tulosta kampakeramiikan metsästäjien alueille. Siitä alkaen

suomensukuisten ns. kieliraja siirtynyt pohjoisemmaksi, niin Mustanmeren-

Alppien välisiltä alueilta alkaen ja sitten myöhemmin myös Baltiassa, Venäjällä kuin

Skandinaviassa.

Mutta ko. asukkaiden suomensukuinen - alkuperäinen geenistö on olemassa

vahvan nuoremman slaavilaisen genetiikan ohessa.

Ks. evidenssiä: mm. M- L. Savontaus et.al. 2006 geenitutkimus, maininta;

balttilaiset- liettua- ja latvialaiset ovat puhumansa kielen vaihtaneita suomensukuisia

(ks. alla oleva suomensukuisten jatkuvuusteoria ja - alkuperätutkimus).

Kielitiede ei yksinään pysty määrittelemään mitä kieltä esimerkiksi Suomessa ja

Baltiassa on puhuttu vasarakirveskulttuurien saapuessa ko. alueelle. Siinä on

oltava arkeologian - ja geenitieteiden väestöliikkeisiin perustuvaa oikeaa tietoa. Ei

voida puhtaasti kielitieteen keinoin ratkaista, että Baltian alueen väestö olisi ollut n.

3000 eaa. aikana indoeurooppalaisen (slaavilaisen) baltinkielen väestöjä.

Tällaiset kielitieteen väitteet eivät toteuta samanaikaista kivikauden aikaista

yhtälöä arkeologian ja genetiikan osalta. Joku siis mättää nykyisen kielitieteen

metodeissa.

Professori Pauli Saukkosen lausumat kielitieteen metodeista:

Tähän loppuun on lisättävä vielä arvostetun suomenkielen professorin Pauli

Saukkosen näkemys kielitieteen mahdollisuudesta selvittää yli 6000 vuotta vanhojen

väestöjen puhumaa kieltä. Kyse on ajoituksesta, terminus ante quem.

Kielitieteen nykyajasta taaksepäin olevassa metodissa (mm. sanojen alkujuuren

rekonstruointi nykysanojen perusteella) on ongelmia nimenomaan ajoituksen

kanssa. Mm. milloin suomen kieli on tullut Suomen alueelle, nämä ajoitetaan tällä

menetelmällä jatkuvasti liian myöhäiseen aikaan. Tämä on vanhentunut tosiasioihin

perustumaton teoria. Vanha teorian perusteella on saatu mm. virheellinen

balttilainateoria, jonka mukaan suomenkieleen olisi tullut ns. balttilainoja n.

ajanlaskun vaiheilla.

Kun tällainen väite ei ole totta, on tämän metodin tutkijoiden sijoitettava

suomenkielisten väestöjen saapuminen Suomeen myös ko. ajanlaskun

vaihteeseen. koska muutoin ko. virheellinen teoria ei toimi mm. genetiikan ja

arkeologian suunnasta tarkasteltuna (poikkitieteellisesti).

Virheellinen ajoitus tehdään teorian toteutumisen kannalta siis "väkisin" ko.

ajanlaskun vaihteeseen, välittämättä sisartieteiden tuloksien konkretiaa ja

realiteetteja. Traditionaalisen komparatiivisen metodin vuoksi aikajanaa on "pakko

vääristellä", saadakseen oman teoriansa jotenkin toimimaan.


On huomattava, että genetiikan ja arkeologian perusteella suomalaisten

jatkuvuusteoria on tosiasiaa. Jatkuvuusteoria osaltaan osoittaa suomensukuisten

ja -kielisten olleen Suomessa jo heti jääkauden jäidenlähdön jälkeen ja myös

Baltiassa (ks. mm. Lahden- Orimattilan arkeologiset 10.700- vuotta vanhat

asuinpaikka löydöt, joista on suora kytkentä Kundan- kulttuuriin. Eli jääkauden

maksimin jälkeiseen Valdai - Baltian alueen suomensukuisten kulttuuriin, joka on paljon vanhempaa kuin balttien tai slaavien kulttuuri / kieli kyseisillä alueilla.

Kielitiede ei pysty selittämään ko. 9000- 10.000 vuoden takaista lähtökohtaa, eikä näköjään myöskään vasarakirveskulttuurien kaskiviljelyn aloittamista

suomensukuisten alueilla mm. Baltiassa tai Suomessa, eikä näiden lainasanojen

vaikutusta varhaiskantasuomen kieleen.

Autonomisella historiallisella kielitieteellä ei ole keinoja määrittää

absoluuttisia aikoja. Jotta kielitieteilijöitä ei syytettäisi realismin puutteesta ja

leikkimisestä komparatiivisen lingvistiikan abstrakteilla pelinappuloilla, on

käytettävä muiden tieteiden apua.

Aikadimensio on välttämätöntä yhdistää konkretiaa tuovaan alueelliseen

dimensioon, joka on monien ihmistä ja sen kulttuuria tutkivien historiallis-

maantieteellisten tieteiden perusta.

Prof. Pauli Saukkonen 2006:27

Toinen lainaus koskee tuhansien vuosien takaisen väestöliikkeiden ja näiden ihmisten

puhuman kielen arviointia:

Kantakieliäkään ei voi paikantaa eikä tarkemmin määritellä ottamatta

huomioon ensin väestöjen keskinäisiä suhteita. Kun mennään tuhansien

vuosien takaisiin aikoihin ja väestöjen alkuperäkysymyksiin,

populaatiogenetiikka tarjoaa siihen täsmällisemmät avaimet. Arkeologia tulee

sen avuksi, ja kummankin tieteenalan yhteistulos tarjoaa vahvimman saatavissa

olevan evidenssin.

Pauli Saukkonen 2006:27

Balttoslaavin kielen syntyaika ja mikä olikaan suomen- ja baltin sanojen

siirtymäsuunta?

Trad. kielitiede Suomessa väittää, että suomen kielessä on suuri määrä balttilainoja ja

että lainat ovat siirtyneet baltin kielestä suomeen. Väitteeseen kuuluu myös, että


suomensukuiset ovat siirtyneet vasta ajanlaskun jälkeen Suomen alueelle. Tällaiset

teoriat eivät vastaa ko. alueiden todellisia väestöliikkeitä, eikä ota huomioon

alkuperäisväestöjen kielenvaihtumisen mahdollisuutta.

Kivikauden alkuperäisväestöjen elinkeinojen muuttumisen ja niiden aikana

tapahtuneiden kielenvaihtojen perusteella sekä arkeologian ja genetiikan

nykytietojen perusteella väitän, että suomalaiskielet ovat Baltian ja Suomen

alkuperäiskieliä. Suomalaiskielet ovat jättäneet sanojaan baltin nykykieleen. Tämä ei

selviä nykyajasta taaksepäin lähtevillä teorioilla, on tunnettava tuhansien vuosien

takaisten aikojen konkretiaa, kuten prof. Saukkonen edellä on kielitieteeltä

edellyttänyt. Siksi mm. teoria balttilainojen siirtymisestä suomenkieleen, on

virheellistä ja vanhentunutta tietoa, myös uusimpien tutkimustietojen valossa (ks.

lähdetiedot / lainaukset).

Lainasanojen suunta on alkuperäisestä suomalaiskielistä

Baltian väestön kieleen.

Ensimmäisessä vaiheessa lainasanoja esigermaanista suomeen, vasta tämän jälkeen

slaavin vaikutuksesta syntyi baltinkieli.

Tässä kielessä on 400-600 suomalaiskielien sanoja

Perustelu (alla): Jatkuvuusteoria ja todelliset väestöliikkeet, Seppo Liukko.

Baltin kieli on ollut riippuvainen ko. alueen väestöliikkeistä. Tämän perusteella

(viite mm. edellä Saukkonen), myös baltin vanhimpien sanojen siirtyminen

nykybaltin kieleen on kronologisesti seuraava:

Vanhimmat sanat ovat Baltian alueen alkuperäiskielen eli suomensukuisten

kielten sanoja Kundan- kulttuurin ajoilta alkaen (12.000- 3000 eaa.) sekä myöhemmän esigermaanin (varahaiskantagermaani) sanoja vasarakirvesajoilta

(3000- 2200 eaa.) ja nuorimpana slaavin kielen sanoja ajanlaskun jälkeiseltä

ajalta, joista on muodostunut baltin nykyinen kieli. Eurooppaan levinneet slaavilaiset

kielet ovat nuorempaa kerrosta, eikä esim. slaavin vaikutuksesta Baltian asukkaiden

vaihtunut kieli ei sisällä iu- diftongia (diftongin toinen vokaali liudentuu pois).

Tämä yllä esitetty laaja yhdistelmä faktoja todistaa myös sen, että vanhimmat

germaanisperäiset lainasanat ovat tulleet Suomeen suoraan maanviljelyä

levittäneiden esigermaanien taholta, eikä silloin ole mitenkään mahdollista, että ne


olisivat tulleet Skandinavian kautta, mm iu- diftongi on tästä todisteena. Nuorempi

germaanikieli ei tunne iu-diftongia, eikä mm. Ruotsin kielessä ei ole iu-diftongia.

Vertailu ruotsinkielen muodostumiseen n. 400- 1000 jaa,

aikana

Vasarakirveskulttuurien maanviljely ja sen lainasanojen siirtymä on tapahtunut myös n.

2800- 2200 eaa. aikana Suomesta Ruotsiin. Se on arkeologien toteama.

Mm. Matti Huurre (9000 vuotta Suomen Esihistoriaa, 2004:72) toteaa, että vasarakirves- eli

nuorakeraaminen kulttuuri on siirtynyt Skandinaviaan Ruotsiin Suomen kautta (silloin ei vielä

Baltteja - baltinkielisiä tai Ruotsia - ruotsinkielisiä ollutkaan, ks. koska baltinkieli ja ruotsinkieli

ovat syntyneet vasta n. 600 jaa. jälkeen).

Johtopäätelmä (Ruotsi):

Ruotsin suomensukuisista alkuperäasukkaista ja -kielestä.

Vasarakirveskulttuurien jälkeen on todennäköistä, että Ruotsin alueelta on jotakin

pronssikautista 1500- 500 eaa. aikaista väestöä muuttanut Suomen alueelle. Mutta

silloin on huomattava, että nämä ovat olleet Ruotsin alueen suomensukuisten

kielien väestöä, ne eivät ole olleet germaanikielisiä. Ks. tarkemmin asiaan liittyen

alla oleva MC Evedy 4500 eaa. oleva kartta, jossa Finns ovat myös

Skandinaviassa (Smålannista ylöspäin). Toinen merkittävä näyttö on varsinaisen

germaanikielen (huom. kielen) levinneisyys kartta, joiden perusteella on

nähtävissä germaanikielen leviäminen Ruotsin alueelle, vasta ajanlaskun vaihteen

aikana tai sen jälkeen. Tämän seikan vuoksi aikaisemmat migraatio- muuttajat

Ruotsista Suomeen 2800- 300 eaa., kuitenkin pääasiassa pronssikaudella, eivät

olleet, eivätkä voineet olla germaanikielisiä (eikä ruotsinkielisiä, sillä ruotsinkieltä

ei silloin vielä ollut olemassakaan).

On selvää, että germaanikielisen väestön leviäminen Ruotsiin on aiheuttanut

Ruotsin alueen alkuperäväestöjen kielenvaihtuminen, on tapahtunut ao:n

karttatietojenkin perusteella 100BC- AD300 eli 100 eaa. - 300 jaa. ajoista alkaen

(n. ajanlaskun vaihteesta alkaen).

(HUOM! Esigermaanikielisten miesryhmien muutto varhaiskanta-

suomenkielisille Ruotsin alueille ei vielä aiheuttanut väestön kielenvaihtoa

germaaniin. Silloin vain maanviljelyyn liittyvien lainasanojen vaikutus kieleen on

havaittavissa, myös Ruotsin alueella (vrt. saman tyyppinen kuin Baltiassa ja

Suomessa).

Ruotsin alueen suomensukuisen väestön kielenvaihtuminen on tapahtunut vasta


germaanikielisten suuremman n. 15-30%n migraation jälkeen. Silloin

germaanikieli on vallannut alaa alkuperäväestöjen keskuudessa. Tällainen

siirtymä on ollut vasta 400- 1000 jaa. Ruotsiin, jolloin ruotsinkieli on

muodostunut itämerensuomen- ja sen ajan muuttajien kantagermaanikielestä.

Silloin on Ruotsin alueen väestölle tapahtunut puhutun kielen vaihto.

Ks. tarkemmin kartta germaanien (pääasiasssa kielen) leviämisestä Ruotsiin,

josta on nähtävissä, että vielä 300 jaa. (AD300) jälkeen Etelä -Ruotsissa on ollut laaja

Smålandin suomensukuisten asuma- alue. Nämä Smålannin asukkaat eivät puhuneet

n. 300 jaa. germaanikieltä, eikä muita vaihtoehtoja kuin suomensukuiset kielet, ole

olemassa.

Ks. myös Ruotsin alueella säilynyt vanhin paikannimistö on proprisoitunutta

substraattia, joka on siellä nimenomaan alueen alkuperäisten suomensukuisten

kielien pohjalta.

Ruotsin alueen asukkaiden alkuperäiskieli on suomensukuisten kieli. Kun

ensimmäiset vieraskieliset tulivat Ruotsin alueelle n. 3200 eaa. alkaen. Näiden

vasarakirveskulttuurien esigermaanikielten lainasanojen jälkeen väestön kieli

muuttui, syntyi ns. itämerensuomen murre - kantasuomi.

Ruotsin alueen kieli on vaihtunut vasta 400- 1000 jaa. aikana ns. pohjois-

germaanikseksi ruotsinkieleksi.

Baltian alueen alkuperäinen väestö ja -väestön kieli

Baltin alueella on myös vanha kampakeramiikan ajan suomensukuisten

väestöalue, jonne jo n. 3200 eaa. alkaen saapui esigermaanikieliä maanviljelyä

levittäneitä miesryhmiä.

Ks. alla johtopäätelmä, joka perustuu genetiikkaan ja balttoslaavin ikään.

Baltteja tai tarkennettuna nimenomaan baltinkielisiä ei nuorakeramiikan

aikana vielä Liettuassa ollut, koska koko Baltia on ollut silloin

suomensukuisten asuttamaa (genetiikka). Balttilaiset ja baltinkieli ovat

myöhäisempää tapahtumaa.

Balttilaisille on tapahtunut slaavin vaikutuksesta kielenvaihto suomalaiskielistä

(ism.) balttin kieleksi, jossa on suomen- ja esigermaanin lanasanoja (ajalta

ennen slaaveja).

Balttoslaavin vanhin kerros on suomalaiskielistä ja esigermaanista:

Baltinkielessä olevat vanhimmat substraatit (lainasanat) ovat jäänteitä

suomalaiskielistä ja esigermaanista, mutta uudemmat ovat seurausta n. 400-

800 luvun slaavin kielen vaikutuksesta.

Oma ns. muinaisbaltin kieli on muotoutunut em. kielistä kielenvaihdon jälkeen,

vasta n. 400- luvun jälkeen.

Seppo Liukko

http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/RUOTSIN_alkuperaisasukkaat_suomensuk._milloin%20GERMAANI-kieli_Ruotsiin.pdf


Vanhimpien baltin- ja suomenkielen sanojen alkuperästä ja kielenvaihdoista

Euroopassa neoliittisen vallankumouksen seurauksena.

Aluksi selvitys Nauhakeraamisen kulttuurin - maanviljelyn ja indoeurooppalaisen

kielen - saapumisesta suomensukuisten kielten laajalle alueelle, eli

Kampakeramiikan ajan metsästäjien alueelle:

Maanviljely ja indoeurooppalainen kieli saapuivat

samanaikaisesti metsästäjien alueelle (Renfrew):

Kuten aikaisemmin olen todennut, baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin

alkuperäisiä esi- varhaiskantasuomen kielin sanoja ajalta jolloin balttilaiset olivat

vielä suomensukuisten kielien puhujia (metsästäjiä). Vanhimpia baltin sanoja ovat

tässä em. suomensanojen lisäksi, vanhimmat maanviljelyn termit, jotka ovat (esi- tai

varhaiskanta-) germaanikielen lainasanoja (eli vanhimpia indoeurooppalaisia

sanoja), joita löytyy vielä huomattavissa määrin, niin nykyisessä baltin- kuin myös

suomenkielissä.

Maanviljelyn levittäjäkulttuurit Euroopassa ja niiden kieli:

Yleisimminkin on todettavissa että, indoeurooppalaisen maanviljelykielen vaikutuksesta Euroopan alkuperäiskieliset suomensukuiset metsästäjäväestöt

vaihtoivat puhumansa kielen ja hiljalleen myös elinkeinonsa maanviljelyyn

(karjanhoitoon) Mustanmeren- Itämeren eteläosien välisellä suomensukuisten

laajalta - alueelta alkaen > pohjoiseen.

Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden

maksimista alkaen (suomalaisten jatkuvuusteoria):

Suomensukuiset kielet olivat muodostuneet jääkauden maksimin aikaisen

Ukrainan refugin väestöjen n. 4- 8.000 vuoden yhdessäolon aikana (Jääkauden

maksimi n. 20.000- 16.000 eaa.).

Suomensukuiset kielet ovat muodostuneet Cromagnon suurriistanmetsästäjien Ural-

kielestä, joka oli parhaan elinkeinon vuoksi prestiisikieli jääkauden maksimin aikana.

Suomensukuiset kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, ja ovat olleet niitä laajalla -

http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/c5.%20Kielenvaihdot%2020.000%20vuoden%20aikana%20Euroopassa,%20Seppo%20Liukko.htmhttp://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/c5.%20Kielenvaihdot%2020.000%20vuoden%20aikana%20Euroopassa,%20Seppo%20Liukko.htm


alueella Atlantilta - Uralille, aina neoliittiseen vallankumoukseen saakka. Vielä

tyypillisen kampakeramiikan aikana 5000- 3000 eaa. aikana suomensukuisten kielien

alueena oli tämä kampakeramiikan laaja- alue. Tämä alue oli hitaasti supistumassa,

kuten alla olevasta Mc Evedyn 1967 kartasta on havaittavissa, tilanne n. 4500 eaa.

Keski- Euroopassa Alppien pohjoispuolinen alue.

Jääkauden jälkeisen (n. 16.000 eaa. alkavan) jatkuvuusteorian mukaisten

suomensukuisten ja -kielisten metsästäjien kielenvaihto maanviljelykieleen,

indoeurooppalaisiin kieliin tapahtui vasta n. 5500 eaa. alkaen.

Mc Evedy kartta v. 1967:

Suomensukuisten (Finns) laajan- alueen eli kampakeramiikan suomensukuisten kielten

alueen supistuminen n. 4500 eaa. alkaen. SUB- neolithic alueella oli osittain

suomensukuisia kieliä, mutta Indo- Europeans alueella kieli oli jo kokonaan

vaihtunut, ensiksi suomalais- ja indoeurooppalaisista kantakielistä muodostui

esigermaani. Huomattavasti myöhemmin slaavin vaikutuksesta suomensukuisten

alueilla muodostuivat venäjä ja baltti, sekä Skandinaviassa mm. muinaisnorja ja siitä

ruotsi myös pohjoisgermaanin vaikutuksesta.

Maanviljely levisi Eurooppaaan indoeurooppalaisten

väestöjen saapuessa Euroopasta kaakkoon (= Indo -) olevilta


Anatolian - Iranin alueilta

(Collin Renfrew).

Tämän neoliittisen (vallankumouksellisen) invaasion nimenä oli Euroopassa

aluksi nauhakeraaminen kulttuuri ja myöhemmin vasarakirves-

nuorakeraaminen kulttuuri (mm. vasarakirveet ja tasapohjaiset keramiikka astiat).

Näiden kulttuurien väestöt assimiloituivat enemmistönä olevien suomensukuisten

metsästäjien kanssa. Indoeurooppalaisia maanviljelijöitä saapui vain n. 10- 35 %,

alkuperäisasukkaiden määrästä (nykyisin näistä suomensukuisia on geneettisesti n.

65- 90% alueesta riippuen). Keski- Euroopan alueen suomensukuisille

metsästäjäväestöille tapahtui samanaikaisesti elinkeinonvaihto maanviljelyyn ja

kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin (geenit vaihtuvat vain saapujien määrän

verran, vrt. mm. 1500- 1900- luvulla tapahtunut Etelä - Amerikan intiaanien

kielenvaihto espanjaan /portugaliin). Indoeurooppalaiset kielet muotoutuivat

suomalaiskielten ja indoeurooppalaisten kielten "yhdessäolosta" aluksi

germaanikieliksi etelästä alkaen.

Suomensukuisten kielenvaihto Keski- Euroopan alueella (ks.

yllä kartta):

Kartan selitys: Mc Evedy kartassa eteläisimpänä ovat n. 4500 eaa.

Indoeuropeans- väestöt, alkuperältään, suomensukuisia kieliä puhuneita

metsästäjiä, jotka olivat assimiloituneet indoeurooppalais- kielisten, ja

Indoeuroopan hedelmällisen puolikuun alueelta saapuneiden maanviljelijöiden

kanssa. Metsästäjät vaihtoivat kieltä elinkeinon vuoksi ja muuttuivat

indoeurooppalais- kielisiksi väestöiksi. (geenit eivät kielenvaihdossa muutu, ne

säilyvät yllä mainitussa suhteessa edelleen).

Välissä olevalla Pontic sub-neolithic ja Erterbölle sub-neolithic alueella oli vielä

silloin sekakielisiä, kaksikielisiä suomensukuisia väestöjä (molempien, eli suomalais- ja indoeurooppalaiskielisiä).

Kartan Finns- alueella 4500 eaa. olevat väestöt olivat suomensukuisten kielien

puhujia ja silloin vielä metsästäjiä, kun maanviljely levisi ko. alueelle.

Myöhemmin vaihtui myös Baltian ja Ruotsin (Skandinavian) väestöjen alkuperäinen

suomensukuisten kieli indoeurooppalaiseen esigermaaniin. Ruotsissa myöhemmin

kehittyi suomensukuisten kielien vaikutuksesta maanviljelykielen

indoeurooppalaiseen kieleen, josta muodostuivat ns. pohjoisgermaani (mm.

ruotsin- ja norjankieli)

Documents

Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden ... nimitutkimus 19.6.2011... · Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen vieraskielisen