Markku Suortamo Hannu Laaksola Jouni Välijärvi (toim.) … · 2015-03-05 · Se on yhteinen asiamme. Perheiden jaksaminen ja osaaminen lasten kasvatuksessa luo pohjan sille työlle,

Teemana hyvinvointi

Markku Suortamo

Hannu Laaksola

Jouni Välijärvi

(toim.)

Opettajan vuosi

Opettajan vuosi

PS-kustannus

2008–20092008–2009

Kustantajan yhteystiedot

PS-kustannusPL 303 Aatoksenkatu 8 E40101 Jyväskylä 40720 Jyväskylä

Asiakaspalvelupuhelin: (014) 337 0070faksi: (014) 337 0071Internet: www.ps-kustannus.fisähköposti: [email protected]

Tuottaja: Pekka Santalahtipuhelin: (014) 337 0077sähköposti: [email protected]

Kustannustoimittaja: Mirva KiviahoKansi ja taitto: Marja Junnila

© Tekijät ja PS-kustannus

PS-kustannus

ISBN 978-952-451-188-9

WS Bookwell OyJuva 2008

ESIPUHE 5

EsipuheOpettaja elää tätä päivää, vilkaisee eiliseen ja katsoo kaiken aikaa tulevaan. Hän kysyy jatkuvasti itseltään, mikä opettajan työssä on pysyvää, mitkä asiat muuttu-vat peruuttamattomasti ja miten muutos vaikuttaa hänen elämäänsä ja työhönsä. Jatkuvassa muutoksessa jokainen tarvitsee tukea.

Opettajan vuosi on opettajan oma vuosikirja ja käytännöllinen tietopaketti. Se kertoo menneen vuoden keskeiset tapahtumat, muistaa palkitut ja tuo esille viimei-simmän tutkimuksen ja lakimuutokset. Kirja tulee ilmestymään vuosittain, ja sen tarkoituksena on antaa tietoa, herättää keskustelua ja johdattaa tiedon lähteille.

Ensimmäisen vuosikirjan teemaksi on valittu hyvinvointi. Koko yhteiskunnan selviytymisen elinehtona on hyvinvoinnin säilyminen. Se on yhteinen asiamme. Perheiden jaksaminen ja osaaminen lasten kasvatuksessa luo pohjan sille työlle, jota tehdään päiväkodeissa, kouluissa ja vielä korkea-asteen oppilaitoksissakin. Työhyvinvointi, työviihtyvyys ja työssä jaksaminen keskusteluttavat opetustyön parissa työskenteleviä. Fyysinen ja psyykkinen terveys ovat elinehtoja laadukkaan opetustyön tekemiselle.

Kirjan verkkosivut www.opettajanvuosi.fi tarjoavat tilaisuuden vuoropuhe-luun kirjan lukijoiden ja tekijöiden kesken. Sivustolla on artikkeleita täydentä-vää aineistoa, artikkeleihin liittyviä pohdintakysymyksiä ja linkit kunkin aihepii-rin keskeisille nettisivuille. Kirjassa oleva symboli kertoo, milloin verk-kosivustolla on saatavilla lisäaineistoa. Verkkosivustolla kannattaa käydä pitkin lukuvuotta, sillä sinne päivitetään syksyn ja kevään aikana lisää aineistoa. Sivus-ton etusivulta myös näet helposti, mitä materiaalia sivuille on milloinkin lisätty tai muuten päivitetty.

Kirjan ja verkkosivuston keskeisenä viestinä on pyyn-tö tulla tekemään seuraavaa kirjaamme. Lähetä kysymyksiä, kommentteja, ehdotuksia ja tietoja tutkimuksista tai palki-tuista osoitteeseen [email protected].

Kirja on tehty jokaiselle opetus- ja kasvatusalan ammattilaiselle. Ensimmäisen kir-jan kohderyhmänä ovat ensisijaisesti perusopetuksen parissa työskentelevät, mutta muita opetuksen aloja ei ole kuitenkaan haluttu unohtaa. Myös oppilaiden vanhem-mat saavat kirjasta merkittävää perustietoa opetuksen keskeisistä kysymyksistä.

Kesäkuussa 2008Markku Suortamo, Hannu Laaksola ja Jouni Välijärvi

Sisällys

Esipuhe . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .5

Lukuvuoden 2007–2008 tapahtumia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14–100

OSA 1 Hyvinvointi – oppimisen ja mielekkään työn perusta . . . . . . . . . . .9

Matti Rimpelä: Oppilashuolto kouluhyvinvoinnin ytimenä . . . . . . . . . . . . . . . . . 13

Jouni Välijärvi: Miten hyvinvointi taataan tulevaisuudessakin? . . . . . . . . . . . . . 55

Anu Mustonen: Kuinka saat taitoa ja tolkkua mediamaailmaan? . . . . . . . . . . . 65

Heidi Peltonen: Miten varaudut kriisitilanteisiin? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 73

Antti Lavanti: Voiko opettajaa kiusata? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 87

Tiina Ritvanen: Palaudutko riittävästi päivän työstä? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 95

OSA 2 Opetustoimen ohjeet ja suunnitelmat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 103

Kari Pitkänen: Miten osaamisesta tehdään vientituote? Suomalainen koulutusjärjestelmä mallina Bosnia-Hertsegovinassa . . . . . . . 109

Matti Lahtinen: Kuinka Suomeen on saatu toimiva koulutusjärjestelmä? . . 121

Olli Luukkainen: Mitä uutta koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma lupaa? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 133

Markku Rimpelä: Milloin opetussuunnitelma uudistuu? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 145

Timo Lankinen: Millä tavalla koulutuksen keskushallintoa voisi uudistaa? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 153

Petri Pohjonen: Miten hyödynnät tilastotietoja suunnittelutyössä? . . . . . . . . 161

Kari Fagerholm: Kuinka valtakunnallinen opetussuunnitelma viedään arjen opetustyöhön? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 167

OSA 3 Opetusalan henkilöstön edunvalvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 179

Tapio Holopainen, Peter Johnson, Anneli Kangasvieri ja Anne Kolehmainen: Missä ja miten etujasi valvotaan? . . . . . . . . . . . . . . . . . . 183

Petri Kääriäinen: Mistä palkkasi muodostuu? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 201

Pekka Alanen ja Hannele Kantanen: Mihin eläkejärjestelmään kuulut? . . . . 211

Tutkimuksen kertomaa koulusta ja opetuksesta 2007 ja 2008 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 217

Opetusalan palkittuja 2007 ja 2008 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 237

Kirjoittajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 241

Muistiinpanoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 243

9 Osa 1Hyvinvointi – oppimisen ja mielekkään työn perusta

Sisällys

Oppilashuolto kouluhyvinvoinnin ytimenä . . . . . . . . . . . . . . . .13

Hyvinvointi – ja myös pahoinvointi – opitaan . . . . . . . . . . . . . . . 13

Terveys ja hyvinvointi . . . . . . . . . . . . . . . . . 31

Miten tästä eteenpäin? . . . . . . . . . . . . . . . 42

Miten hyvinvointi taataan tulevaisuudessakin? . . . . . . . . . . . . . . . . . .55

Huonoja kouluja ei ole . . . . . . . . . . . . . . . . 55

Huolenaiheitakin on . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56

Ranking-listaaminen ei lisää hyvinvointia . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61

Kuinka saat taitoa ja tolkkua mediamaailmaan? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .65

Viestintävälineiden käyttöön järkeä . . . 65

Kyllä ope osaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66

Mediakasvatusta läpäisevästi koulussa ja kotona . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68

Mediakasvatuksen perusaskelmat . . . . 68

Turvataidot osa mediataitoja . . . . . . . . . 69

Miten varaudut kriisitilanteisiin? . . . .73

Suunnitelmat turvallisuuskansioksi . . . 73

Oppilashuolto kouluhyvinvoinnin ytimenäMiten hyvinvointi taataan tulevaisuudessakin?Kuinka saat taitoa ja tolkkua mediamaailmaan?Miten varaudut kriisitilanteisiin?Voiko opettajaa kiusata?Palaudutko riittävästi päivän työstä?

Osa 1

10 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009

Varmista, että kaikki osalliset ovat mukana . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .74

Tarkista, että puhutte samoista asioista samoin käsittein . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75

Sovi menettelytavat yhdessä muiden kanssa . . . . . . . . 77

Mieti, minkälaisesta kriisistä on kysymys . . . . . . . . . . . . 79

Sovi muiden kanssa, mitä tukea annetaan . . . . . . . . . . 80

Varmista, että jokainen tietää, kuka toimii johtajana . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 81

Laadi tiedottamisen periaatteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82

Hakeudu tarvittaessa koulutukseen . . . . . . . . . . . . . . . . . 84

voiko opettajaa kiusata? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 87

Miten kiusaaminen vaikuttaa hyvinvointiin? . . . . . . . . 87

Opettaja vierittää usein syyn omille harteilleen . . . . . . 89

Kiusaamisen psykologisointi johtaa umpikujaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89

Apua tilanteeseen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 91

Vanhempien toiminnan psykologisointi . . . . . . . . . . . . . 91

Kun opettajan tilanne on oikeasti vaikea . . . . . . . . . . . . 92

Omien rajojen rakentaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93

Mitä voit tehdä itse? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93

Palaudutko riittävästi päivän työstä? . . . . . . . . . . . . . 95

Miten työstressiä voi vähentää? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 95

Opettajan työ kuormittaa – kuormittaako liikaa? . . . . 96

Opettajan työn tyypillisiä piirteitä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 97

Selvitä itse, käykö elimistösi ylikierroksilla . . . . . . . . . . 100

Tunnista stressitekijät ajoissa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 101

HyvInvOInTI – OPPIMISEn jA MIElEKKään Työn PErUSTA 11

Hyvinvointi – oppimisen ja mielekkään työn perusta

Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisestä pidetään hyvää huolta läpi elämän. Kou-lutus, terveys ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Mikä voisi olla se uusi hyvin-vointijärjestelmä, joka takaa laadukkaan elämän kaikille suomalaisille myös tu-levaisuudessa?

Entä miten on laita kouluhyvinvoinnin? Koulutuksen merkitys ymmärretään niin yksilön ja perheen kuin kansakunnankin tasolla. Koulujärjestelmän arvioin-nin tulee edistää myös hyvinvointia ja opetuksen laadun varmistamista. Arvioin-ti luo parhaimmillaan toimivaa pohjaa kansainvälisestikin arvostetun koulujär-jestelmämme kehittämiselle, mutta pahimmillaan se voi olla uudistumisen suu-rin uhka. Keskeisin vaatimus arvioinnille on, että se luo entistä paremmat edel-lytykset oppimiselle ja toimivalle työyhteisölle. Koko ikäluokan kattavat yhteiset kokeet johtavat vääjäämättä koulujen julkisiin listauksiin ja keskinäiseen kilpai-luun. Kansainväliset kokemukset osoittavat tämän yksiselitteisesti. Toteutues-saan yhteiset kokeet muuttaisivat arviointijärjestelmän koulujen työn kontrollia korostavaksi. On vaikea ymmärtää, miksi Suomessa koulujen kontrollia tulisi ki-ristää. Eivätkö hyvät PISA-tulokset ole todiste juuri päinvastaisen koulutuspoli-tiikan tehosta? Opetus kehittyy tehokkaimmin opettajien ammattitaitoon inves-toimalla eikä heidän toimintamahdollisuuksiaan kahlitsemalla.

Emme voi kuitenkaan sulkea silmiämme maailmanlaajuisilta kehityssuunnil-ta, olivatpa ne myönteisiä tai kielteisiä. Päihteiden ja huumeiden käyttö, tarkoi-tukseton väkivalta ja muu rikollisuus ovat jo Suomessakin. Syksyn 2007 Jokelan koulun tragedia on meillä kaikilla mielessä. Onko syyllinen internet kielteisine vaikutteineen ja kontrolloimattomine yhteyksineen, vai mikä? On uskallettava kysyä, onko koulu tehnyt kaiken voitavansa tällaisten tapausten ehkäisemiseksi ja niiden jälkivaikutusten hoitamiseksi. Entä mitä myönteisiä mahdollisuuksia kasvulle ja oppimiselle maailman uudenlainen avautuminen tarjoaa?

Työelämässä odotukset osaamiselle ja työntekijän jaksamiselle kasvavat jat-kuvasti. Ammattitaidon ylläpitäminen edellyttää myös fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtimista. Opettajien työn kuluttavuus on tunnustettu tosiasia.


On tärkeää kiinnittää huomiota jokaisen henkilökohtaiseen jaksamiseen yhtä lailla kuin kouluyhteisön hyvinvointiin. Opettajan ja vanhempien välinen yh-teistyö on parhaimmillaan tärkeä voimavara opettajalle, mutta se voi olla myös hankalaa ja henkisiä voimavaroja nakertavaa. Yhteistyölle on löydettävissä monia hyviksi havaittuja toimintamalleja.

OPPIlASHUOlTO KOUlUHyvInvOInnIn yTIMEnä 13

Oppilashuolto kouluhyvinvoinnin ytimenäMatti Rimpelä

Opetamme uusille sukupolville hyvinvointia ja valitettavasti myös pahoinvointia. Vanhempien – ja myös julkisen vallan – vastuulla on, millaisissa kehitysyhteisöissä lapset kasvavat ja kehittyvät. Onko vanhemmuus vai muu aikuisuus hukassa? Mikä on valtion ja kuntien rooli? Kuinka perheitä voidaan tukea alati haasteisemmas-sa kasvatustehtävässä? Miten hyvinvointipalvelut, varhaiskasvatus ja koulu voisivat parhaiten tukea lapsiperheitä yhteisessä kasvatustehtävässä?

Useiden tahojen yhteistyössä tarvitaan yhteistä tulkintaa hyvinvointioppimises-ta ja kasvatuskumppanuudesta. Toiminnan painopistettä olisi siirrettävä ongelmien hoidosta kehitysyhteisöjen vahvistamiseen. Voidaanko perheet kutsua esimerkiksi kol-men vuoden välein niiden hyvinvointia ja tuen tarvetta selvittävään ”lapsiperheiden laajaan hyvinvointiarviointiin”? Jokaisessa kunnassa olisi valmisteltava oppilashuol-lon kehittämisohjelma seuraavan kunnallisvaalikauden ajaksi.

Hyvinvointi – ja myös pahoinvointi – opitaan

Oppiminen ja hyvinvointi kohtaavat jokaisen koulun arjessaTässä artikkelissa tarkastellaan peruskoulua lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Tavoitteena on ”huokoisesti hahmotella” – Reijo Wileniuksen Kasvatusfilosofia-kirjassaan esittämää sanontaa lainaten – kaikille ammattiryhmille, hallinnollisille yksiköille ja viime kädessä myös oppilaille ja heidän perheilleen yhteistä tulkinta- ja toimintakehystä. Aluksi pohditaan lap-


Lukuvuoden 2007–2008 tapahtumia

koonnut Hannu Laaksola

Heinäkuu 2007

EI:n maailmankongressi

Maailman opettajajärjes-tö Education International (EI) kokoontui maailman-kongressiin 22.–26. hei-näkuuta Berliiniin. Järjes-tö edustaa 30 miljoonaa opettajaa varhaiskasva-tuksesta yliopistoon ja on maailman suurin yhtä toi-mialaa edustava ammatilli-nen järjestö.

sen aikuistumista, hyvinvointioppimista, kehitysyhteisöjä, palveluja ja vanhemmuutta. Seuraavaksi kuvataan koulu-ikäisten hyvinvoinnin ja terveyden kehitystä ja siirrytään tarkastelemaan kouluyhteisön hyvinvointia sekä luodaan opetushallinnon näkökulmasta valikoitu katsaus oppilas-huollon kehitykseen ja kouluhyvinvoinnin uuteen tulemi-seen 2000-luvulla. Artikkeli päättyy ehdotukseen pitkän aikavälin kehittämistavoitteiksi ja ensi kunnallisvaalikau-den ohjelmaksi.

Miksi koululla ja erityisesti peruskoululla on niin tär-keä asema lasten ja nuorten hyvinvoinnissa ja terveydessä? Oppivelvollisuudesta seuraa, että jokainen 7–16-vuotias suomalainen on yhdeksän vuoden aikana noin yhdeksän kuukautta vuodessa – merkittävän osan valveillaoloajas-taan – peruskoulussa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä. Käytännössä jokainen lapsi myös käy peruskoulua. Kes-keyttäminen tai kotiopetus ovat harvinaisia poikkeuksia.

Myös historia on osoittanut koulun ja koulutuksen merkityksen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityksessä. Oppivelvollisuuden ja sitä toteuttaneiden kansa- ja perus-koulun merkitys suomalaisten hyvinvoinnin edistämisessä on kiistaton kolmessakin suunnassa. Kaikkien lasten oi-keus koulutukseen nosti sivistystasoa ja sivistyksellisen hy-vinvoinnin ohella mahdollisti myös jatkuvan taloudelli-sen kasvun. Kouluyhteisö on perheen ohella toinen tärkeä kehitysyhteisö, josta lapset ovat saaneet tukea silloinkin kun kotona on ongelmia. Kolmanneksi oppivelvollisuus on tuonut kaikki lapset järjestelmällisen peruspalvelujen – oppilashuollon ja siihen sisältyvän kouluterveydenhuol-lon – piiriin.

Samanaikaisesti voidaan todeta, että lasten hyvinvoin-nin kehitys on vaikuttanut oppimistavoitteiden saavutta-miseen. Jokaisessa kunnassa lasten ja nuorten pahoinvoin-ti on perusopetuksen väistämätön haaste. Oppivelvollisuus koskee kaikkia lapsia riippumatta heidän voinnistaan. Pa-hoinvoinnin mahdollisesti lisääntyessä yhä suurempi osuus opettajien työpanoksesta joudutaan käyttämään oppilas-huollolliseen työhön, varsinkin silloin jos oppilashuolto-


palvelujen ammattihenkilöstöä ei ole mitoitettu oppilaiden hyvinvointitarpeiden mukaan. Oppilashuoltopalveluilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kansanterveyslain tarkoittamaa kouluterveydenhuoltoa, johon sisältyy myös suun terveydenhoito, sekä lastensuojelulain tarkoittamaa koulutuksen tukea (koulun mielenterveys-työtä tai psykologitoimintaa sekä koulun sosiaalityötä tai kuraattoritoimintaa). Pahoinvoinnin lisääntyminen tai vähentyminen näkyy välittömästi peruskoulu-jen arjessa, erityisesti tuki- ja erityisopetuksen kuormituksessa sekä koulujen työ-rauhassa.

Peruskoulun hyvinvointivastuu on kirjattu selkeästi perusopetuslain 3. §:ssä: ”Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä”. Erityistä huomiota on kiinnitetty oppimisympäristöjen turvallisuuteen, oppilashuoltoon, terveystie-don oppiaineeseen, kodin ja koulun yhteistyöhön, oppilaiden osallisuuteen sekä kaikkea näitä yhdistävään koulun toimintakulttuuriin.

Keho kasvaa – aikuistuuko mieli?Oppilaat ovat perusopetuksessa juuri siinä vaiheessa, jolloin lapsuus alkaa muut-tua aikuisuudeksi. Siksi tämän kehitysprosessin tunteminen ja tulkinta kuuluu kaiken koulutuksen suunnittelun ja kehittämisen kulmakivien joukkoon.

Julkisuudessa esitetään usein väitteitä, että lapset aikuistuvat nykyisin var-haisemmin kuin edellisten sukupolvien lapset. Näin on perusteltu esimerkiksi esitystä rikosvastuun ikärajojen alentamiseksi. Varhaisnuoruudesta puhuttaessa tarkoitetaan jopa alle 10-vuotiaita. Media, mainonta ja markkinointi ovat teh-neet lapsista kuluttajia. Ne imevät lasta kodin ulkopuoliseen maailmaan jo en-nen kouluikää, jolloin heidän vanhempansa elivät useimmiten vielä turvallisesti vain kodin vaikutuspiirissä.

Lapsen aikuiseksi varttumisessa on tärkeää erottaa ruumiillinen aikuistumi-nen ja psykososiaalinen aikuistuminen toisistaan. Nykyisin lapset aikuistuvat ruumiillisesti varhaisemmin kuin heidän vanhempansa. Murrosikäisten kasvu-pyrähdys, kuukautiset ja siemensyöksyt alkavat noin vuotta nuorempina kuin 1960–1970-luvuilla – useimmiten 11–13 vuoden iässä. Suuret yksilöjen väli-set erot ruumiillisessa aikuistumisessa ovat pysyneet ennallaan. Kasvupyrähdys ja muut muutokset voivat normaalivaihtelun puitteissa alkaa jo 10 vuoden iäs-sä, mutta myös vasta 14–15-vuotiaana. Sukupuoliero on pysynyt selvänä: pojat varttuvat ruumiillisesti aikuisuuteen keskimäärin lähes vuoden tyttöjä myöhem-min. Kun tyttöjen puberteetti alkaa olla 13 vuoden iässä usein jo ohitse, pääosa pojista elää vielä sen keskeisintä vaihetta.

16 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Kirjauutuuksia:

Kaija Collinin ja Susan-na Paloniemen toimitta-ma teos Aikuiskasvatus ti-eteenä ja toimintakenttinä (PS-kustannus)

Liisa Heinämäen teos Var-haista tukea koulun arkeen – työvälineenä kehittämis-valikko (Stakes)

Kristiina Huhtasen teos Kun huoli herää – varhai-nen puuttuminen koulussa (PS-kustannus)

Kaisa Launosen teos Vuo-rovaikutus – kehitys, riskit ja tukeminen koulutuksen kei-noin (Kehitysvammaliitto)

Liisa Tainion toimittama teos Vuorovaikutusta luok-kahuoneessa – näkökul-mana keskusteluanalyysi (Gaudeamus Kirja)

liian varhaista aikuistamista?Varhaisempaa ruumiillisen aikuistumista korostaa pukeu-tumiskulttuurin muuttuminen. Murrosikään varttuvien lasten ja nuorten aikuisten pukeutumisessa ei enää ole sel-viä eroja. Näin 13–14-vuotiaat näyttävät ulkoisesti aikui-semmilta kuin edellisten sukupolvien samanikäiset.

Tarkoittaako ulkonäön varhaisempia aikuistuminen samalla sitä, että lapset kypsyisivät myös psyykkisesti ja sosiaalisesti nopeammin aikuisiksi? Tälle väitteelle ei ole tieteellistä tukea. Historian tarkastelu johtaa pikemmin-kin toiseen tulokseen. 1950- ja 1960-luvuilla suuri osa lapsista varttui aikuisuuteen, esimerkiksi itsenäiseen vas-tuuseen työstä, perusti perheen ja sai omia lapsia, paljon nuorempana kuin nykyisin. Lisäksi maailma on nykyään paljon vaikeaselkoisempi ja vaativampi kuin 30–40 vuot-ta sitten. Esimerkiksi 16–17-vuotiaille ei enää ole työelä-mässä samanlaisia luontevia tehtäviä kuin 60- ja 70-luvuil-la. Varhaisemman psyykkisen ja sosiaalisen aikuistumisen sijasta onkin todennäköisemopää, että 2000-luvun lapset kypsyvät ottamaan aikuisen vastuuta omasta elämästään keskimäärin hieman vanhempina kuin aikaisempien su-kupolvien lapset. Taaskin on tärkeää muistaa suuri yksi-löllinen vaihtelu.

Psykososiaalisen aikuistumisen prosessia voi yksinker-taistetusti tulkita niin, että lapsuus vähitellen väistyy ai-kuisuuden vahvistuessa. Murrosikään tultaessa aikuisuus alkaa orastaa. Lapsuus säilyy useimmiten hallitsevana var-sin pitkään. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuk-sien julistuksessa ja myös äskettäin uusitussa kotimaisessa lastensuojelulaissa katsotaan lapsuuden päättyvän vasta 18 vuoden iässä. Tämä ikäraja perustuu kokemukseen, tutki-mustietoon ja huolelliseen harkintaan.

Poikkeuksellisen pitkä lapsuus on ihmiselle lajityypilli-sesti ominaista. Lasten ja nuorten kehityksen, mielenter-veyden ja hyvinvoinnin tutkijat ovat vakavasti huolestu-neita lasten liian varhaisesta sosiaalisesta aikuistamisesta. Koulutuksen kehittämisessä olisikin lähdettävä siitä, että


aikuisuus kasvaa lapsuutta vahvemmaksi keskimäärin 16–17 vuoden iässä. Lap-sen kehityksen näkökulmasta on kohtuutonta edellyttää 12–14-vuotiailta – var-sinkaan pojilta – itsenäisiä valintoja tulevaisuudestaan. Kuten lastensuojelulais-sa todetaan, aikuisten vastuu lapsista jatkuu selkeänä ainakin 18 vuoden ikään saakka.

Hyvinvointia opitaan kuin lukemistaHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lähtökohtina ovat useimmiten olleet häi-riöt, ongelmat ja taudit. Myös lasten hyvinvoinnin edistämistä on ohjannut pää-osin tieto häiriöistä, ongelmista ja taudeista, etenkin niiden riskitekijöistä. Epä-asiallinen käyttäytyminen, haitalliset tottumukset, mielenterveyden ongelmat ja ylipainoisuus ovat tavallisimpia toiminnan virittäjiä. Viime vuosina tutkimus on tuottanut myös toisenlaista tietoa, josta voidaan johtaa vaihtoehtoista perustaa oppilaiden hyvinvoinnin edistämiselle kouluyhteisössä.

Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimisessa on 1990-luvulta alkaen vahvistunut lukutaidon ja hyvinvoinnin tutkijoiden yhteistyö. Sen tuloksena on lisääntynyt kirjallisuus, jossa ydinkäsitteenä on ”health literacy”. Kansainvälisessä kirjalli-suudessa on esitetty lukuisia määrittelyjä ja luonnehdintoja. Yhteistä niille on taito vastaanottaa, tulkita ja hyödyntää terveyteen liittyvää tietoa. Tämä käsite on suomennettu joko terveyden lukutaidoksi tai terveysosaamiseksi.

Kansainvälisessä kirjallisuudessa terveysosaaminen yhdistetään lasten ja nuor-ten lukuisista ulkoisista lähteistä vastaanottamaan terveystietoon. Kun laajenne-taan tiedon sisältö yleisemmin hyvinvointiin ja otetaan myös lapsen ja nuoren it-sestään vastaanottama tieto, voidaan puhua laajemmasta hyvinvointiosaamisesta.

Tieto, taito ja osaaminen johtavat välittömästi pohtimaan oppimista. Hyvin-voinnin – ja myös pahoinvoinnin – kehitystä lapsen kasvun ja kehityksen myötä voidaan tulkita oppimisen viitekehyksessä: lapsi oppii hyvinvointia ja pahoinvoin-tia samalla tavalla kuin lukemista ja laskemista. Oppiminen ei ole vain yksilöllis-tä, vaan myös yhteisöt oppivat. Myös vanhemmat oppivat vanhemmuutta. Siten lapsiperhe voidaan ymmärtää oppivaksi yhteisöksi: koko perhe oppii hyvinvoin-tia ja pahoinvointia. Myös koulut voidaan ymmärtää samalla tavalla oppiviksi yhteisöiksi. Näin keskeiseksi käsitteeksi nousee hyvinvointioppiminen osana yksi-löjen ja yhteisöjen kehitystä.

Hyvinvointioppimisessa yhdistyvät lapsen itsestään ja ulkopuoleltaan vas-taanottama informaatio. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on usein esil-lä itsetunto ja minäkuva, mutta niiden sijoittuminen laajempaan hyvinvoinnin ja sen oppimisen kehykseen jää tavallisesti avoimeksi. Seuraavassa kuviossa ku-

18 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Elokuu 2007

Opetusministeriön ehdotus valtion vuoden 2008 talousarvioon

Opetusministeriön talous-arvioehdotuksen mukaan hallinnonalan määrära-hoihin ehdotetaan lisäystä ensi vuonna 319,3 miljoo-naa euroa. Hallinnonalan menot budjetissa eli pää-luokan loppusumma on ehdotuksessa yhteensä 6,88 mrd euroa.

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus käyntiin

Opetusministeriö asetti johtoryhmän valmistele-maan ammatillisesti suun-tautuneen aikuiskoulutuk-sen kokonaisuudistuksen toimeenpanoa. Johtoryh-män pitää saada työnsä valmiiksi 31.12.2010 men-nessä. Kokonaisuudistuk-sella selkeytetään amma-tillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen hallin-toa, rahoitusta, etuuksia ja koulutustarjontaa.

Geeniperimä / fyysinen ja sosiaalinen ympäristö

Vuorovaikutus Ravinto

Kuormitus Lepo

Mielen ja elimistönviestit

Tietoisuus- havaitseminen- tulkinta

Mielialan muuntelu:päihteet, tupakointi, piristeet, lääkkeet

Toiminta

vataan ehdotus laajemmaksi tulkinnaksi, jossa keskeisessä roolissa on ihmisen sisäinen hyvinvointiviestintä. Tätä tul-kintaa rakennettaessa lähtökohtana ovat olleet yksinker-taistaminen ja yleistäminen, mutta silti olennaisten teki-jöiden ja prosessien säilyttäminen.

Hyvinvointioppiminen johtaa suoraan pohtimaan, mitä olisi hyvinvointiopettaminen. Tähän saakka on ole-tettu, että vanhemmat ja perheet selviytyvät hyvinvointi-opettamisesta ilman ulkoista tukea edellyttäen, että van-hemmat aidosti kantavat vanhemmuuden vastuuta. Edel-lä esitetty tarkastelu nostaa kuitenkin esiin ammatillisen haasteen hyvinvointiopettamisesta: Mitä on se erityinen ammatillinen hyvinvointiopettamisen osaaminen, jota tar-vitaan lapsiperheiden hyvinvointioppimisen tukemisessa? Tulisiko jokaisen lapsiperhetyöntekijän ja ainakin varhais-kasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisen saada kou-lutusta muun ohella myös hyvinvointiopettamisessa?

Kuvio 1. Sisäinen hyvinvointiviestintä: mielen ja elimistön viestien tiedostaminen, tulkinta ja muuttuminen toiminnaksi


vaistonvaraisista reaktioista hyvinvointiviestintäänHyvinvointioppimisen lähtökohtana on hyvinvoinnin ymmärtäminen systeemi-senä ilmiönä. Yksilöllinen hyvinvointi rakentuu yhtäältä geeniperimän ja fyy-sisen ja sosiaalisen ympäristön ja sekä toisaalta yksilöllisen vuorovaikutuksen, kuormituksen, ravinnon ja levon yhdistelmänä. Kuormitus ymmärretään fyysi-sen ja psyykkisen kuormituksen yhdistelmäksi. Lepoon sisältyvät mm. uni, ren-toutuminen ja muu virkistäytyminen. Tämä yksinkertaistetun hyvinvointisys-teemin ydin on jokaisen ihmisen hyvinvoinnin yksilöllinen kasvu ja kehitys: jo-kainen kantaa hyvinvointihistoriaansa, mutta hyvinvointi myös muuttuu, kuluu ja uusiutuu koko elämänkulun ajan.

Yksityiskohtiin menemättä voidaan ajatella, että ihmisen perusrakenteeseen kuuluu tämän perussysteemin tasapainoa kuvaavien viestien välittyminen vais-tonvaraisesti. Varhaislapsuudessa nämä viestit muuttuvat suoraan toiminnaksi il-man tulkintaa ja tavallaan pakottavat ulkoisen ympäristön reagoimaan. Lapsi il-moittaa nälästä useimmiten niin selvästi, että vanhemmat ymmärtävät huolehtia ravinnosta. Pieni lapsi ei säätele ulostamistaan tai nukahtamistaan. Liikkumisen ja puhumisen kehityksen myötä tulee näkyviin luonnonvoimainen tarve liikun-taan ja vuorovaikutukseen. Pienet lapset pomppivat paikallaan, jos muuhun lii-kuntaan ei ole mahdollisuutta. He ilmoittavat selkeästi haluavansa vuorovaiku-tukseen läsnä olevan aikuisen kanssa. Varhaislapsuudessa perussysteemistä tuleva tieto muuntuu näin lähes suoraan lähiympäristön toiminnaksi, jonka tavoitteena on – tai ainakin tulisi olla – palauttaa perussysteemin tasapainoa.

Lapsen varttuessa elimistön ja mielen tilasta välittyvät viestit alkavat kulkea tietoisuuden kautta. Havaitsemisesta, tulkinnasta ja toiminnasta tulee yhä tietoi-sempi prosessi. Lapset oppivat noin 5–7 vuoden iässä sanoittamaan elimistönsä ja mielensä viestejä. Oma itsenäinen toiminta vahvistuu ja alkaa korvata lähiym-päristön toimintoja. Edelleenkin on mahdollista ja toivottavaa, että hyvinvointi-systeemin tasapainon häiriintymistä kuvaavat viesti virittäisivät toimintaa, jolla sen tasapainoa taas palautetaan. Edellisessä kuviossa havainnollistetaan vaihto-ehtoisia tulkintoja ja niistä seuraavaa toimintaa mielialan muuntelulla. Kahvin, savukkeiden, alkoholin ja särkylääkkeiden yhteisenä ominaisuutena on mielialan muuntaminen, siis tietoisuuteen ja tulkintaan vaikuttaminen. Tasapainon pa-lauttamisen sijasta näin vain sammutetaan häiriöstä kertovat viestit.

20 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Suomalaislukio aloittaa Aurinkorannikolla

Ensimmäinen Suomen ra-jojen ulkopuolella sijaitse-va suomalainen lukio aloit-ti toimintansa Espanjassa. Lukiossa on 50 päätoimis-ta opiskelijaa.

Kirjauutuuksia:

Soili Poijulan teos Lapsi ja kriisi – selviytymisen tuke-minen (Kirjapaja)

Sinikka Rusasen teos Tai-dekasvattajaksi varhaiskas-vatukseen – kuvataiteen opintojen kehittäminen las-tentarhanopettajien kou-lutuksessa (Taideteollinen korkeakoulu)

Tapio Toivasen teos Len-toon! – draama ja teatteri koulussa (WSOY)

Hyvinvointioppimisen perusta rakentuu varhaisvuosinaLapsen yksilöllisen hyvinvointioppimisen tärkeimpiä aluei ta ovat

vuorokausirytmit, kuten uni ja ruokailu•vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot•liikunta•mielen ja elimistön viestin tunnistaminen ja tulkinta•itsehoito.•

Lapsen elämä noudattaa varhaislapsuudessa parhaim-millaan varsin selkeää vuorokausirytmiä, jonka ytimessä ovat nukkuminen ja ruokailu. Useimmat vanhemmat op-pivat, että selkeä vuorokausirytmi helpottaa vastedeskin arjen hallintaa. Aikaisemmin myös aikuisten arkea ohjasi selkeä vuorokausirytmi. Yö oli rauhoitettu nukkumiseen ja ruokailu keskitetty pariin kolmeen pääateriaan. Viime vuosina vuorokausirytmin ulkoiset määreet ovat heikenty-neet. Ruokakulttuuri on siirtynyt pääaterioista jatkuvaan välipalojen nauttimiseen. Media ja sähköisen vuorovaiku-tuksen mahdollisuudet täyttävät helposti koko vuorokau-den. Kun ulkoiset määreet heikkenevät, vuorokausirytmit riippuvat yhä enemmän jokaisen lapsen omaksumasta yk-silöllisestä tietoisesta hallinnasta, joka tässä esitetyn tulkin-nan mukaan on tyypillinen oppimisprosessi.

Varhaisen vuorovaikutuksen tutkijat ovat osoittaneet, että tällä alueella oppiminen alkaa välittömästi syntymän jälkeen ehkä jo aikaisemminkin. Vuorovaikutuksen ja tun-ne-elämän kehittymistä voidaan seurata neljän ja varsin-kin kahdeksan kuukauden ikäisinä neuvolatarkastuksissa. Sosiaalisten taitojen oppiminen tulee ajankohtaiseksi vii-meistään toisen ikävuoden aikana. Noin kahden vuoden iässä lapset ovat keskinäisissä suhteissaan varsin väkivaltai-sia, mutta suurin osa oppii nopeasti toimimaan ristiriita-tilanteissakin rakentavasti. Varhaisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen taitojen rinnalla lapsuuden tutkimuksen kes-keisiä teemoja ovat sosiaalinen kyvykkyys ja pätevyys. Täl-


läkin alueella voidaan puhua laajasti sosiaalisesta osaamisesta, jossa toki geneet-tisellä perimälläkin on osuutensa, mutta ratkaisevaa on oppiminen. Sosiaalisen hyvinvointioppimisen kriittisimmät vuodet ajoittuvat varhaislapsuuteen. Samal-la on hyvä muistaa, että sosiaalisessa osaamisessa jos missään voidaan puhua elin-ikäisestä oppimisesta.

Liikunnan oppiminen etenee paljolti samassa tahdissa sosiaalisen osaamisen kanssa. Käveleminen kehittyy juoksemiseksi, pomppimiseksi, kiipeilemiseksi, liikkumiseksi epätasoisilla pinnoilla jne. Liikunnan tutkimisessa varhaislapsuus on vakavasti laiminlyöty. Tutkimus ja keskustelu ovat suuntautuneet kouluikäi-siin, koska he ovat helpommin tavoitettavissa. Liikunnan oppimisessa neurofy-siologisesti, psyykkisesti ja taitojen kehityksen näkökulmista ensimmäiset ikä-vuodet ovat kuitenkin ratkaisevia. Viidenteen ikävuoteen mennessä lapsi voi saa-da varsin vahvat liikuntataidot, mutta myös jäädä lähes kokonaan niitä paitsi. Toki kouluikä on myös tärkeää, mutta silloin voidaan joutua käyttämään run-saasti energiaa varhaislapsuuden laiminlyöntien korjaamiseen.

Kuten aikaisemmin todettiin, lapsi oppii sanoittamaan ja tulkitsemaan eli-mistönsä ja mielensä viestejä varhaislapsuuden muuttuessa keskilapsuudeksi. Hyvinvointikielen kehitystä on tutkittu erittäin vähän. Voidaan kuitenkin pää-tellä, että yksilöllisten erojen rinnalla hyvinvointikielen kehityksessä on suuria sukupuolieroja. Koko elämänkulkuun vaikuttava biologinen tehtävä lisääntymi-sessä ohjaa jokaisen naisen tutustumaan elimistönsä ja mielensä viesteihin aivan eri tavalla kuin miehen melko rajattu biologinen rooli. Tämän vuoksi naisille on sukupolvien kuluessa kasautunut erityistä osaamista oman hyvinvointinsa ja pahoinvointinsa sanoittamisessa ja myös niitä koskevassa vuorovaikutukses-sa. Naisten sukupuolieriytynyt hyvinvointiosaaminen alkaa siirtyy sukupolvelta toiselle tehokkaasti viimeistään kuukautisten alkaessa, jolloin useimpien äitien ja tyttärien kahdenkeskinen vuorovaikutus tiivistyy.

Lasten ja nuorten mielenterveystutkimuksessa puhutaan usein internalisoin-nista ja eksternalisoinnista. Voitaisiin puhua myös pahoinvoinnin oireilmaisusta ja häiriöilmaisusta. Lapsen sisäisestä samanlainen ja samoista tekijöistä johtuva pa-hoinvointi voi tulla lähiympäristön tietoisuuteen oireina tai häiriökäyttäytymisenä. Edellisen tyypillinen esimerkki on väsymys, vatsavaivat ja säryt, jälkimmäisen taas kiusaaminen ja muu arjen tilanteiden sujuvuutta rikkova toiminta. Kun pahoin-vointia mitataan vain oireilla, se on tyttöjen keskuudessa lähes kaksi kertaa ylei-sempää kuin pojilla. Kun nämä samanlaisen pahoinvoinnin kaksi erilaista ilmene-mismuotoa yhdistetään, sukupuolten väliset erot pahoinvoinnin yleisyydessä pie-nenevät olennaisesti. Sukupuolten väliset erot voivat selittyä juuri sanoittamisen ja tulkinnan eroilla. Kun pojat oppivat jo varhaislapsuudesta alkaen tyttöjä huonom-

22 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Syyskuu 2007

Sosiaalialan koulutusta selkiytetään

Sosiaalialan koulutusta ja tutkimusta selvittänyt työ-ryhmä esitti yliopistojen sosiaalityön koulutusohjel-mien aloituspaikkamäärän lisäämistä sadalla. Ammat-tikorkeakouluissa aloi-tuspaikkamäärä on työ-ryhmän mukaan sopiva, mutta koulutusohjelmien aloittajamäärä tulisi nos-taa vähintään 40 opiskeli-jan tasolle.

yhteishaku 2007 ja am-matillinen peruskoulutus

Toisen asteen koulutuk-seen oli keväällä 2007 en-sisijaisia hakijoita 87 527. Ammatillisen koulutuk-seen hakijoita oli 53 285, mikä on edellisvuotta hie-man vähemmän.

OAj:n järjestö- valmiuskierros käynnistyi

OAJ aloitti laajan järjestö-valmiuskierroksen, joka ulottui lähes 20 paikka-kunnalle ja johon osallis-tui parituhatta kentän ak-tiivitoimijaa. Tilaisuuksien tarkoituksena oli tiedottaa jäsenille mm. meneillään olevien palkkaneuvottelu-jen tilanteesta ja parantaa opettajien ja lastentarhan-opettajien työtaisteluval-miutta.

min sanoittamaan ja puhumaan pahoinvoinnistaan, ilmai-suksi tulee muita häiritsevä toiminta.

Hyvinvointiosaamisen ja -oppimisen keskeinen sisältö-alue on itsehoito. Osaksi on kysymys arkisesta hygieniasta suun terveydenhoitoon ja hieman varttuneempana myös arkisten sairauksien ja vammojen hoitaminen. Varsin vä-hän on kiinnitetty huomiota itsehoidon ja asiakkuushoi-don suhteisiin: missä määrin lapsi ja nuori oppivat hoi-tamaan ja ratkaisemaan arkielämän hyvinvointiongelmia omissa kehitysyhteisöissään tai oikeassa suhteessa asiak-kuuteen? Lapsi voi myös varsin varhain opettaa turvau-tumaan ensisijaisesti asiakkuuteen: arkielämän ongelmiin haetaan heti ratkaisua ammattiauttajilta.

Hyvinvointioppimisen ja opettamisen kehittely on tässä vielä ideavaiheessa. Siinä tuntuu olevan varsin runsaasti jat-kokehittelyyn rohkaisevia piirteitä, joista koulutuksen ken-tässä tärkein on oppimisen ja hyvinvoinnin tutkimuksen ja osaamisen saumaton yhdistyminen: oppimisen ja opettami-sen osaaminen ja hyvinvoinnin edistämisen osaaminen ei-vät eriydy, vaan kuuluvat yhteen. Toinen tärkeä piirre on myönteisyys: toiminnan perustana ei enää ole ensisijaisesti ole ongelma, häiriö eikä tauti eikä myöskään tulevaisuudes-sa uhkaava vaara. Hyvinvointioppiminen keskittyy jokaisel-le välttämättömiin arkielämän myönteisiin perusasioihin ja niiden rakentamiseen hyvinvointia vahvistaviksi.

Koulutulokkaat eri oppimisvaiheissaTämä lyhyt tarkastelu riittänee osoittamaan, että hyvin-vointioppiminen alkaa syntymästä – joidenkin tutkijoi-den mielestä jo raskauden aikana – ja sen kriittiset vaiheet keskittyvät varhaiseen lapsuuteen. Lapset oppivat hyvin-voinnin perusasiat ja valitettavasti myös pahoinvointia jo ennen peruskoulun alkamista. Perheen ja muiden läheis-ten rinnalla hyvinvointioppimista tukevat neuvolat ja var-haiskasvatus. Varhaiskasvatuksen tärkeimmäksi tehtäväksi voitaisiin määritellä lapsen ja hänen perheensä hyvinvoin-tioppimisen edistäminen.


Perusopetuksen kehittämisessä ja myös tuloksissa hyvinvointioppimisella on väistämättä tärkeä asema. Tullessaan perusopetukseen lapset ovat hyvinvointiop-pimisessaan varsin erilaisessa vaiheessa. Toisaalta jokaisen lapsen hyvinvointiop-piminen jatkuu koko perusopetuksen ajan. Kun hyvinvointia opitaan riittävästi jo varhaislapsuudessa ja peruskoulun alkuvaiheessa, lapsen ja myös hänen läheis-tensä voimavaroja vapautuu koulun perinteisten oppimistavoitteiden saavutta-miseen. Hyvinvointioppiminen – siis hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin oppimi-nen – ei suinkaan pääty koulutukseen vaan jatkuu koko elämänkulun ajan. Sen sisällöt ja painotukset muuttuvat iän myötä.

lapsi kasvaa kehitysyhteisöissäSuomessa on viime vuosina yleistynyt ns. palvelupuhe. Puhutaan esimerkiksi lapsiperheiden ja lasten lähipalveluista, varhaiskasvatuspalveluista ja peruskou-lupalveluista. Toisaalta lasten kehitystä tutkittaessa on pidetty tärkeänä ekologi-seksi kutsuttua tulkintakehystä, johon myös kuvio 1 (s. 18) perustuu. Professori Paula Määttä on kirjassaan Perhe asiantuntijana (2001) kuvannut lapsen kehi-tyksen ekokulttuurista teoriaa, jonka perustana on Urie Bronfenbrennerin klas-siseksi muodostunut kiteytys lapsen ja ympäristön vuorovaikutuksesta neljällä tasolla. Kouluhyvinvointia pohdittaessa on välttämättä selvennettävä palvelukes-keisen ja ekologisen tulkintakehysten suhdetta toisiinsa.

Palvelut perustuvat asiakkuuteen. Taloustieteessä lähdetään tavallisesti siitä, että asiakkaalla on mahdollisuus valita palvelujaan ja edelleen tavaratuotannon (goods-dominant) ja palvelutuotannon (service-dominant) logiikan olennaisista eroista: kun edellisessä asiakkaan osuus keskittyy ostotapahtumaan, jälkimmäisessä osallis-tumisen rooli on huomattavasti suurempi. Hyvinvointisektorilla palveluilla on toi-nen erityinen ominaisuus. Ne ovat pääosin olleet häiriösuuntautuneita ja perustu-vat häiriöiden luonnollisen kulun, ehkäisyn ja hoidon osaamiseen. Tyypillisesti täl-laisissa palvelussa korostetaan ehkäisyä, varhaista toteamista ja hoitoa. Esimerkik-si terveydenhuollon seulontatutkimukset ja perusopetukseen liittyvät pedagogiset testaukset ovat ensisijaisesti häiriösuuntautuneita palveluja, sillä niiden tavoitteena on tunnistaa alkavia häiriötä ja poikkeamia lapsen kasvussa ja kehityksessä.

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen ekologinen tulkintakehys on konk-retisoitunut arjessa puheeksi kehitysympäristöistä ja -yhteisöistä. Kehitysyhteisö korostaa sosiaalista puolta ja tuntuu siksi 2000-luvun haasteissa osuvammalta kuin kehitysympäristö.

Lapsen kehitysyhteisön tärkein piirre on osallisuus. Lapsi on kehitysyhteisö-jensä jäsen, hän kuuluu yhteisöön. Yhteisöillä on tavallisesti omat erityiset fyy-

24 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Education at a Glance

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi vuosittaisen koulu-tusjärjestelmien vertailura-porttinsa. Raportista kävi muun muassa ilmi, että 15–19-vuotiaat suoma-laiset nuoret osallistuvat aktiivisesti koulutukseen. Lähes 90 prosenttia ikä-luokasta opiskelee pää- tai sivutoimisesti.

Pääkaupunkiseudun luo-kanopettajakoulutukseen vaaditaan lisäpaikkoja

Opetusministeriön aset-tama Opettajankoulutus 2020 -työryhmä esitti, että luokanopettajankoulu-tuksen koulutuspaikkoja siirretään vuodesta 2010 lähtien Pohjois- ja Itä-Suo-mesta pääkaupunkiseu-dulle. Työryhmä ei pitänyt emoyliopistosta erillään olevia opettajankoulutus-yksiköitä (filiaaleja) tar-peellisina koulutus- ja tut-kimussyistä.

siset tilansa ja ilmapiirinsä. Usein puhutaan omaleimai-sesta toimintakulttuurista. Tässä yhteydessä olennaista on, että laaja ekokulttuurinen kokonaisuúus voidaan jakaa ke-hitysyhteisöihin. Lapsi kasvaa ja varttuu samanaikaisesti useissa kehitysyhteisöissä.

yhä useampia kehitysyhteisöjäPerhe on luonnollisesti lapsen tärkein kehitysyhteisö. On kuitenkin tärkeä muistaa, että missään yhteiskunnassa per-he ei ole lapsen ainoa kehitysyhteisö. Tähän viittaa jo kan-sainvälisestikin yleistynyt sanonta, jonka mukaan ”kylä kasvattaa lapsen”. Suomalaisessa 2000-luvun yhteiskun-nassa voidaan määritellä ainakin seitsemän kehitysyhtei-söä, joiden jäseninä lapset ovat tai voivat olla

perhe•kotiympäristö•varhaiskasvatus (päivähoito)•koulu ja oppilaitokset•harrastukset•media•”katu”.•Kotiympäristöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä lapsen

tärkeitä läheisiä kuten sukulaisia, tuttavia ja naapureita sekä fyysistä asuinympäristöä. Kodin ja perheen rinnalla näistä muodostuu jokaiselle lapselle väistämättä toinen kehitys-yhteisö. Varhaiskasvatuksen päivähoito tulee ajankohtai-seksi usein kahden kolmen vuoden iässä. Viisivuotiaana jo suuri enemmistö on päivähoidossa. Esiopetus tuo kaikki lapset kuusivuotiaana uuteen kehitysyhteisöön, ellei se liity kiinteästi varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen.

Esikoulu ja peruskoulu ovat kodin ja sen ympäristön ohella jokaiselle lapselle väistämättömiä kehitysyhteisö-jä. Yhdessä ne voisivat olla kymmenen vuoden ajan lap-selle jatkuva ja yhtenäinen kehitysyhteisö. Tämä toteutuu kuitenkin vain harvoin, tosin yhtenäisen perusopetuksen koulut ovat yleistymässä. Varsin usein koulun kehitysyh-


teisöt vaihtuvat useita kertoja kymmenen vuoden aikana sekä kunkin kunnan erityisen koulurakenteen että perheen muuttojen ja valintojen vuoksi.

Median merkitys lasten kehitysyhteisönä on kasvanut nopeasti. Usein lapset tutustuvat mediayhteisöihin jo kahden kolmen vuoden iässä. Useimmat perus-koulujen oppilaat tuntevat paremmin television Salatut elämät -ohjelman per-heet kuin lähisukulaistensa perheet. Tähän kehitysyhteisöjen lajityyppiin ovat uusina tulleet internet ja sen monimuotoiset yhteisöt. Median aseman vahvis-tuminen on lasten arjessa uutta ja sen vaikutuksia tunnetaan vielä huonosti. Erityisesti on huomattava, että vahvistuva tutkimustieto viittaa median paljon suurempaan vaikutukseen lasten ja nuorten väkivaltaisuudessa kuin mitä tähän mennessä on yleisesti ymmärretty.

Melko pysyviksi vakiintuneet vapaa-ajan harrastukset esimerkiksi partiossa, musiikissa, tanssissa tai urheilussa ovat myös tärkeitä ja usein varsin omaleimai-sia kehitysyhteisöjä, erityisesti silloin kun ne eriytyvät koulusta. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan harrastusten suhteella kouluun on suuri merkitys lapsen kehityksessä: kouluun sitoutuvat harrastusten pitkäaikaisvaikutukset ovat pääsääntöisesti myönteisiä, mutta koulun ulkopuolelle eriytyvien huomattavasti vaihtelevampia.

Kadulla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä lasten ja nuorten omaa arkea, joka muodostuu edellä mainittujen ulkopuolella ja jolle tunnusomaista on liikku-minen ulkona samanikäisten seurassa. Myös siitä voi muodostua ja valitettavan usein muodostuukin lapsen ja nuoren elämää olennaisesti ja aivan liian varhain ohjaava suhteellisen kiinteä yhteisö.

Kehitysyhteisöt muuttuvatLasten kehitysyhteisöt ovat nopeasti muuttuneet. Vielä 1950- ja 1960-luvuil-la suuri osa lapsista eli varhaislapsuutensa perheyhteisössä, jonka rinnalle tuli seitsemän vuoden iässä koulu ja kaupungistuneilla seuduilla myöhemmin katu. Päivähoito yleistyi naisten työllistyessä kodin ulkopuolelle. Koulun ulkopuoliset harrastukset ovat nousseet merkittäviksi kehitysyhteisöiksi 1970-luvulta alkaen ja media 1980- ja 1990-luvuilla.

Kehitysyhteisöjen lajityyppien lisääntyminen ja sisäinen moninaistuminen ovat kasvatuksen ja koulutuksen maailmassa siis varsin uutta ja uusia haasteita niin vanhemmille kuin kouluyhteisöjen aikuishenkilöstölle. Lasten arki koos-tuu useista kehitysyhteisöistä. Vain lapsi on samanaikaisesti osallisena kaikissa kehitysyhteisöissään, vanhemmat ja aikuiset luontevasti kerrallaan vain osas-sa, useimmiten vain yhdessä. Lapset ja etenkin nuoret osaavat taitavasti salata

26 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009yleissivistävän koulutuk-sen ja vapaan sivistys-työn perustamishankkeil-le tukea

Opetusministeriö vahvisti yleissivistävän koulutuk-sen ja vapaan sivistystyön perustamishankkeiden ra-hoitussuunnitelmat vuosil-le 2008−2011. Valtio tukee perustamishankkeita yh-teensä 137 miljoonalla eu-rolla. Peruskoulujen ja lu-kioiden rakennushankkei-den valtionosuus vuosille 2008−2011 on noin 133,5 miljoonaa euroa ja vapaan sivistystyön noin 3,5 mil-joonaa euroa.

Kunta-alalle neuvottelutulos

Kolme kunta-alan palkan-saajajärjestöä hyväksyi neuvottelutuloksen. Jär-jestöjen valtuustot tekivät päätöksensä yksimielisesti ja antoivat neuvottelijoil-leen valtuudet siunata tu-loksen 1. lokakuuta.

Pohjoisen kunnissa lomautusaalto

Enontekiö, Kemi ja Kemin-maa päättivät opettajien ja muun henkilöstönsä lo-mautuksista. Muoniossa ja Torniossa lomautusehdo-tukset olivat menossa val-tuuston käsittelyyn.

omi en kehitysyhteisöjensä sisäisen elämän vanhemmiltaan ja myös muilta aikuisilta. Juuri tässä saattaa olla selitys sii-hen, että kasvatuksen tehtävät kotona ja koulussa tuntu-vat yhä vaativammilta. Vielä 1970-luvulla hyvin toiminut vanhemmuus tai opettajuus ei enää riitä kasvuyhteisöjen monistuvassa kentässä.

Osallisuutta asiakkuuden sijastaKehitysyhteisöjen ja palvelujen erojen ymmärtäminen on erityisen tärkeää kouluyhteisöissä. Oppilaan ja jopa van-hempien suhde kouluun perustuu tai sen pitäisi perustua osallisuuteen, ei asiakkuuteen. Parhaimmillaan lapsen mo-nista kehitysyhteisöistä rakentuu yhtenäinen, sujuva ja jat-kuva kokonaisuus, jossa lapsi kokee arkensa turvalliseksi ja joka on hänen vanhempiensa hallinnassa. Tätä yhteistä kokonaisuutta on yhä yleisemmin alettu kutsua kasvatus-kumppanuudeksi. Pahinta lapselle taas on kehitysyhteisöjen eriytyminen toisistaan ja toistuvat katkokset ja muutokset.

Tavoitteena tulisi olla, että ainakin julkisen vallan vas-tuulla olevissa kehitysyhteisöissä, siis varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa, tärkeimpänä tavoittee-na olisi lapsen arjen kokonaisuuden jatkuvuus, sujuvuus ja turvallisuus. Tähän vaaditaan mahdollisimman tiivistä yhteistyötä eli kasvatuskumppanuutta muiden kehitysyh-teisöjen, erityisesti perheiden ja harrastusten kanssa. Täs-sä kasvatuskumppanuuden kentässä peruskoulun merki-tys on erityisen suuri juuri oppivelvollisuuden ja pitkän keston vuoksi.

Miten tässä kehyksessä olisi ymmärrettävä kehitysyhtei-söjen ja palvelujen suhde toisiinsa, kun päämääränä on las-ten hyvinvoinnin edistäminen? Tarjolla on kaksi toiminta-linjaa: häiriösuuntautunut ja yhteisösuuntautunut. Häiriö-suuntautuneessa korostetaan palvelujen kehittämistä vas-taamaan lapsiperheiden ja lasten tarpeisiin. Tavoitteena on alkavien ongelmien ja häiriöiden yhä varhaisempi tunnis-taminen ja niihin puuttuminen. Yhteisösuuntautuneessa toimintalinjassa ensisijaisena tehtävänä on tukea lapsen


kehitysyhteisöjä rakentamaan lapselle sujuvaa ja turvallista arkea. Ammatillinen erityisosaaminen pyritään tuomaan kehitysyhteisöjen sisään. Jotta tähän päästäi-siin, erityisosaamisen rinnalla on tunnettava hyvin kehitysyhteisöt.

Vaihtoehtojen erot selkiytyvät, kun tarkastellaan niitä hieman kärjistettyinä. Häiriösuuntautuneisuuden korostuessa ajaudutaan helposti tilanteeseen, joissa palvelut keskittyvät korjaamaan kehitysyhteisöjen sisäisiä ongelmia ja niiden vä-listen suhteiden ristiriitoja. Kun kehitysyhteisöt toimivat huonosti eivätkä ra-kennu kokonaisuudeksi lapsen kannalta, ratkaisuksi tulee häiriötä aiheutta vien lasten siirtäminen kehitysyhteisön ulkopuolelle palvelujen hoidettavaksi. Kir-jallisuudessa puhutaan poislähettämisen kulttuurista selviytymiskeinona. Kas-vatuskumppanuuden sijasta korostuu työnjako ja ydintehtäviin keskittyminen. Yhteiskunnallinen paine suuntautuu häiriöpalvelujen lisäämiseen. Kasvava osa lapsista oppii yhä nuorempina asiakkaiksi. Kun voimavaroja joudutaan sitomaan häiriösuuntautuneisiin palveluihin, kehitysyhteisöjen tuki vähenee. Näin noi-dankehä kulkee luonnonvoimaisesti kohti häiriösuuntautuneiden palveluja ja yhä varhaisempia lapsiasiakkuuksia.

Yhteisösuuntautuneessa toimintalinjassa ensisijaisena tavoitteena on vahvis-taa kehitysyhteisöjä ja niiden yhteistoimintaa niin, että mahdollisimman suu-ri osa arjen haasteista voidaan kohdata ja ongelmista ratkaista kehitysyhteisö-jen sisällä. Tavoitteena on lapsiasiakkuuksien minimointi. Häiriösuuntautuneita asiak kuuteen perustuvia palveluja tarvitaan, mutta silloinkin pidetään koko ajan kehitysyhteisöt mukana lapsen tukemisessa ja hoitamisessa. Vain äärimmäisissä tilanteissa lapsi irrotetaan kehitysyhteisöistään. Jotta tähän päästäisiin, perheen lähellä olevissa toiminnoissa tulisi olla hallitsevana moniasiantuntijuuteen perus-tuva tiimityö. Nämä tiimit olisivat neuvoloiden, varhaiskasvatuksen ja koulun ydintoimintaa, siis tavallaan kehitysyhteisön sisällä eikä asiakassuhteessa.

Tällaisessa kuvauksessa häiriö- ja yhteisösuuntautuneet toimintalinjat hah-mottuvat helposti kilpailevina ja jopa toistensa vaihtoehtoina. Parhaimmillaan ne kuitenkin yhdistyvät ja tukevat toisiaan. Olennainen kysymys on painotus: Onko hallitsevana toimintana kehitysyhteisöjen vahvistaminen vai häiriöiden ehkäisy, varhainen tunnistaminen ja hoitaminen?


Päivi Kupiaksen teos Kou-luttajana kehittyminen (Gaudeamus Kirja)

Aatto Pennasen toimittama teos Koulun johtamisen avaimia (PS-kustannus)

Outi Ruishalmeen ja Liisa Saariston teos Elämä satut-taa – kriisit ja niistä selviy-tyminen (Tammi)

Pekka Räihän ja Tiina Nik-kolan toimittama teos Sattumia vai osumia? – opiskelijavalintojen ole-muksen määrittelyä (PS-kustannus)

Kehitysyhteisöjen moninaistuminen haastaa vanhemmuudenLasten pahoinvoinnista keskusteltaessa todetaan usein, että vanhemmuus on hukassa. Hieman yksityiskohtaisem-massa tarkastelussa havaitaan kuitenkin, että tiedämme varsin vähän vanhemmuuden kehityksestä Suomessa. Las-tensuojelun kokemusten mukaan mielenterveysongelmat ja hallitsematon päihteiden käyttö on yleistynyt vanhem-pien keskuudessa. Kummankaan kehityksestä ei kuiten-kaan ole luotettavaa tutkimustietoa. Vanhempien hyvin- ja pahoinvoinnin kehitystä ei ole väestötasolla suunnitel-mallisesti seurattu, ei myöskään vanhemmuuden muutok-sia ajan myötä.

Tilastotiedoista tiedetään, että avioerot ovat hieman li-sääntyneet ja vähitellen kasvava osa lapsista varttuu mo-nimuotoisissa uusperheissä. Toisaalta noin 70 % lapsista kasvaa ja kehittyy yli varhais- ja keskilapsuuden yhdes-sä vanhempiensa kanssa. Viime vuosien tilastot kertovat myös myönteisestä kehityksestä. Vanhempien työttömyys on vähentynyt nopeasti. Tosin samalla työelämän epävar-muus ja henkinen kuormitus ovat lisääntyneet. Erityisen huolestuttavaa on lapsiperheiden jääminen jälkeen keski-määräisestä tulokehityksestä. Asumisen ja ruoan kallistu-essa etenkin yksinhuoltajaperheissä köyhyys lisääntyy.

Olisiko vanhemmuuden haasteissa kysymys myös erään-laisesta kulttuuriviivästymästä? Lasten kehitysyhteisöt ovat moninaistuneet niin nopeasti, että vanhemmuuden kult-tuurille on jäänyt kovin vähän aikaa sopeutua siihen. Van-hemmuuden olisi pitänyt uudistua vastaamaan menestyk-sellisesti kehitysyhteisöjen nopeaan moninaistumiseen. Mitä useammassa kehitysyhteisössä lapsi on osallisena, sitä suurempi haaste on kokonaisuuden säilyttäminen vanhem-pien hallinnassa. Lukuisat kehitysyhteisöt kilpailevat lapsen arjesta. Jos vanhemmat eivät jaksa tai eivät osaa, lapsen vaa-ra ajautua hyvinvointioppimisen kannalta huolestuttaviin kehitysyhteisöihin on nykyisin paljon suurempi kuin 70- ja 80-luvuilla. Olennaista on vanhemmuuden ohella myös


lapsiperheiden tuen uudistuminen haasteiden muuttuessa: vanhemmuuden, ko-din ulkopuolisten kehitysyhteisöjen ja palvelujen suhde toisiinsa. Vanhemmuus ei siis ehkä olekaan heikentynyt, mutta se on jäänyt jälkeen haasteiden kehityksessä. Siksi vanhemmuus näyttää yhä useammin olevan ”hukassa”.

Vanhemmuuden haasteita ovat kehitysyhteisöjen moninaistumisen ohella lisänneet asuinympäristöjen ja työelämän muutokset. Vanhempien työsuhteet voivat olla lyhyitä tai muuten turvattomia. Samanaikaisesti vanhempien hen-kinen kuormitus työelämässä on lisääntynyt. Suomessa ei ole helppoa lyhentää työpäivää, silloin kuin lapset ovat pieniä tai vielä kouluiässä. Toistuvat muutot eivät mahdollista perheen juurtumista asuinyhteisöön. Opiskelu ja työ eriyttävät sukupolvet toisistaan. Etenkin yksinhuoltajaperheiltä puuttuu sitä läheistukea, joka helpottaisi selviytymistä arjen kuormittaessa. Kaikkeen tähän on yhdistynyt 1990-luvun laman jälkeen peruspalvelujen rapautuminen monissa kunnissa.

Vanhemmuuden heikentymistä korostavien puheenvuorojen vastapainoksi voi-daan väittää, että yleisesti ottaen vanhemmuus voi Suomessa nykyään paremmin kuin 30–40 vuotta sitten. Isät ovat enemmän mukana lasten kasvatuksessa. Van-hemmat osallistuvat lasten hyvinvointia käsitteleviin tilaisuuksiin paljon aikaisem-paa lukuisemmin. Vanhemmuus on toistuva teema aikakauslehdissä ja television ”supernannyt” johdattavat kädestä pitäen kotikasvatuksen perusasioihin.

vanhemmuus ”hukassa” – useita syitäVanhemmuus voi siis samanaikaisesti olla sekä entistä vahvempaa että heikom-paa: perheiden suuressa enemmistössä lapset oppivat tehokkaasti hyvinvointia, mutta samalla – mahdollisesti kasvava – vähemmistö vanhemmista ei jaksa eikä osaa tukea lastaan riittävästi. Tämän vanhemmuudessaan pulmiin ajautuneen vähemmistöä voidaan jäsentää osaryhmiinn esimerkiksi seuraavasti:

Toimeentulo-orjat:• Vanhemmat haluaisivat ja osaisivatkin viisaasti kasvattaa lastaan, mutta jatkuvat toimeentulohuolet kohtuullisen arjen varmistami-sessa vaativat liiaksi aikaa ja energiaa (työttömyys, matalapalkkaisuus, mo-lempien vuorotyö, ylityöt, kaksi työtä jne.).

Omien ongelmien lannistamat:• Oma tauti tai muu mielenterveyden tai päih-teiden käytön ongelma on jäänyt hoitamatta tai muuten hallitsee vanhem-man tai vanhempien elämää niin, ettei lapsi saa tarvitsemaansa tukea.

Yksinäiset:• Muuttojen, parisuhteiden rikkoutumisen ja muiden vastaavien syiden takia perhe – usein yksinhuoltaja – on ajautunut tilanteeseen, jossa läheistukea ei ole saatavilla eikä tarjolla oleva ammatillinen tuki vastaa per-heen tarpeisiin.

30 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Lokakuu 2007

Mediamuffinssi käynnistyi

Opetusministeriön rahoit-taman maksuttoman me-diakasvatuskoulutuksen osallistujat ovat tavoitellun pääkohderyhmän mukai-sesti päivähoidossa, ilta- ja aamupäivätoiminnassa ja alakoulussa työskenteleviä sekä opiskelijoita.

lasten ja nuorten foorumi

Opetushallitus käynnisti valtakunnallisen Lasten ja nuorten foorumin. Tavoit-teena on luoda vaikutta-miskanava lapsille ja nuo-rille sekä saada heidän nä-kemyksiään paikalliseen ja kansalliseen koulutuksen päätöksentekoon. Työs-kentelyyn osallistuvat pe-ruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitos-ten oppilaat ja opiskelijat yhdeksältä eri paikkakun-nalta.

Ylihuolehtijat: • Lapsi hallitsee vanhempien elämää niin, että heidän todellisuuden tajunsa hämärtyy: lapsesta tulee perheen arkea hallitseva projekti.

Kiireiset laiminlyöjät: • Oman elämän intressit työssä tai harrastuksissa ovat tärkeämpiä kuin lapsen tuke-minen.

Tämän hukassa olevaa vanhemmuutta kuvaavan jäsen-telyn tehtävänä on osoittaa, että moraalisen vastuun pai-nottaminen ilman vanhempien todellista tukea saattaa olla useammin haitallista kuin myönteistä. Moraaliseen vastuuseen on perusteltua vedota ainoastaan kiireisten lai-minlyöjien osaryhmässä, jossa vanhemmilla on aito valin-nan mahdollisuus. Muissa osaryhmissä vastuupuhe ei auta vanhempia selviytymään kasvatustehtävästään. Tämän ta-kia jokaisen kasvatuksen ja koulutuksen ammattihenki-lön tulisi huolellisesti harkita, missä määrin vanhemmuu-den moraalisen vastuun korostaminen on perusteltua sil-loin, kun ollaan aidosti kiinnostuneita lasten hyvinvoin-nin edistämisestä.

Onko aikuisuuskin hukassa?Muu aikuisuus tulee erityisen tärkeäksi silloin, kun van-hemmat eivät osaa tai eivät jaksa tai heitä ei ole olemas-sa lapsen lähellä. Suomalaisen yhteiskunnan historiassa on korostunut yhteisvastuu ja talkoohenki. Näin myös lasten kasvun ja kehityksen tukemisessa. Lähiympäristön ja myös koulun aikuiset ovat olleet perheen tukena, kun omat voi-mat eivät riittäneet. Olisikin huolella selvitettävä, missä määrin vanhemmuuden ohella kysymys on laajemmasta aikuisuuden kriisistä: kumpi tosiasiallisesti on enemmän hukassa, vanhemmuus vai muu aikuisuus?

Edellä kuvatut vanhemmuuden ja aikuisuuden kehi-tyssuunnat ovat samanlaisia monissa maissa. Suomessa on tämän lisäksi erityisiä haasteita. Suomalainen yhteiskun-ta on kokenut poikkeuksellisen nopeat muutokset kulu-neen vuosisadan aikana. Ensin rakennettiin Suomen itse-näisyyttä ja sitten taloutta. Monen sukupolven ajan per-


heen arkinen elämä jäi sivuun, kun nämä asiat hallitsivat koko suomalaista yh-teiskuntaa ja myös vanhempien mieltä. Tämä näkyy erityisesti työelämässä, jossa vanhemmuuden tarpeet on otettu huonosti huomioon. Yhteiskunnan nopeassa muutoksessa perheen perinteet ja toimintatavat eivät ole samalla tavalla selviä kuin vakiintuneemmissa yhteiskunnissa. Kun vanhempien elämässä on vaikeuk-sia, tukena ei enää ole niitä kulttuurisia rakenteita, jotka monissa muissa maissa edelleen toimivat hyvin.

Oma lisätekijänsä on 1990-luvun alun lama, joka muutti Suomea paljon enemmän kuin monia muita maita. Oman toimeentulon ja turvallisuuden heik-kenemisen rinnalla tuli suuria muutoksia julkisen vallan tarjoamaan toimeen-tuloturvaan ja erityisesti hyvinvointipalveluihin. Juuri silloin kun palvelut olisi pitänyt virittää vastaamaan 2000-luvun haasteisiin, vastuut siirtyivät kunnille, joiden oli pakko leikata menoja selvitäkseen lamasta. Tässä tilanteessa ei ollut henkisiä eikä taloudellisia voimia palvelujen uudistamiseen. Leikkaukset ja ke-hityksen pysähtyminen ovat erityisesti koskeneet lapsiperheiden palveluja. Voi-daankin väittää, että viimeistään nyt tulisi yhteiskunnan investoida lasten ja lap-siperheiden tuen ja palvelujen uudistamiseen vastaamaan uusiin haasteisiin.

Terveys ja hyvinvointiSuomalaislapset ovat terveitäSuomalaiset vastasyntyneet ovat kuuluneet 1980-luvun puolivälistä alkaen kan-sainvälisissä vertailuissa terveimpien joukkoon. Vastasyntyneiden terveydentila ei voi enää olennaisesti parantua. Toinen tärkeä havainto on, että ruumiillisen terveyden mittareissa sosiaaliryhmien väliset erot ovat vähentyneet. Toki edel-leen on eroja, mutta Suomessa ne ovat pienempiä kuin monissa muissa maissa. Nykyisin koulutuksessa olevat ikäluokat ovat syntymässään saaneet terveyden kannalta varsin hyvät lähtökohdat. Heistä voisi kasvaa maailman terveimpiä ai-kuisia.

Myös aivan viime vuosina lasten ja nuorten ruumiillinen terveys on kehitty-nyt pääosin myönteisesti. Kuolleisuus on vähentynyt: vuosittain kymmenestätu-hannesta 1–14-vuotiaasta suomalaisesta kuolee alle kaksi. Poikien tautikuollei-suus on kolmanneksen yleisempää kuin tyttöjen, tapaturma- ja väkivaltakuollei-suus 73 % tyttöjä yleisempää. Sukupuolierot kasvavat iän myötä. Nuorten mies-ten tautikuolleisuus on noin 50 % sekä tapaturma- ja väkivaltakuolleisuus 3–4 kertaa yleisempää kuin vastaava nuorten naisten kuolleisuus.

32 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Quo vadis, lukio?

Kansalliset lukiopäivät pi-dettiin Helsingissä. Tapah-tumassa pohdittiin lukion nykytilaa, tulevaisuuden haasteita ja kehittämis-suuntia.

Oppimateriaaliseminaari

Kaksiosaisessa seminaaris-sa keskusteltiin oppimate-riaaleista osana oppimis-ympäristöä.

50 vuotta työtä kielten-opetuksen puolesta

Suomen kieltenopetta-jien liitto SUKOL ry vietti 50-vuotisjuhliaan järjestä-mällä kaksi juhlaseminaa-ria. Jokavuotisen Vuoden kieliteko -palkinnon sijaan SUKOL jakoi Kunniakieli-tekopalkinnon Yleisradion työryhmälle, joka vuosina 1957–1958 päätti, että ul-komaisia filmejä ei dubata, vaan ne tekstitetään.

Suurimmat terveysriskitLasten ja nuorten ruumiillisen terveyden kehityksessä on myös huolestuttavia piirteitä. Lihavuus ja diabetes ovat li-sääntyneet jatkuvasti jo 1990-luvulta alkaen, ja tämä suun-ta näyttää edelleen jatkuvan. Tähän on lisättävä vielä fyysi-sen kunnon heikentyminen.

Kouluikäisiä pidetään tavallisesti väestön terveimpänä ikäryhmänä. Mutta myös heillä on pitkäaikaisia ja jatku-vaa hoitoa vaativia tauteja. Noin joka kymmenes perus-koulun yläluokkien oppilas ilmoittaa pitkäaikaisen taudin tai vamman. Yleisimmin hoitoa vaativia tauteja ovat ast-ma ja allergia. Diabetesta sairastavien osuus on nousemas-sa yhden prosentin tasolle.

Tiedot lasten ja nuorten mielenterveyden kehitykses-tä ovat ristiriitaisia. Alle 10-vuotiaiden lasten mielenter-veyden kehityksestä on ainoastaan yksi pitkäaikaistutki-mus. Vuosina 1989, 1999 ja 2005 on Varsinais-Suomes-sa seurattu kahdeksanvuotiaiden käyttäytymis- ja mielen-terveyshäiriöitä. Niitä mitattiin vanhempien ja opetta jien arvioin tien ja lasten omien vastausten perusteella. Van-hempien ja opettajien arvioinneissa ongelmat olivat pysy-neet lähes ennallaan. Myös poikien ilmoittamat masentu-neisuusoireet pysyivät ennallaan. Tyttöjen ilmoittama ma-sentuneisuus lisääntyi. Suurin muutos oli hoitoisuudessa. Kun vuonna 1989 noin 4 % pojista ja 1 % tytöistä oli käyttänyt lasten mielenterveyspalveluja, vuonna 2005 vas-taavat osuudet olivat 12 % ja 4 %.

Nuorten kyselytutkimuksissa on seurattu 11–16-vuo-tiaiden oireisuutta ja masentuneisuutta. Psykosomaattiset oireet lisääntyivät 1990-luvun puolivälin jälkeen, tasaan-tuivat 2000-luvun alussa ja ovat uudelleen hieman yleis-tyneet parin viime vuoden aikana. Eniten ovat lisäänty-neet väsymys sekä selkä- ja niskasäryt. Kerran viikossa tai useam min toistuvia nukahtamisvaikeuksia on viimeisim-missä kyselyssä ilmoittanut noin viidennes 14–16-vuoti-aista pojista ja kolmannes tämänikäisistä tytöistä. Toistu-van päänsäryn sekä niska- ja hartiakipujen yleisyys oli sa-


maa suuruusluokkaa. Masentuneisuuteen viittaavia oireita ilmoittaneiden osuu-det ovat 2000-luvulla pysyneet 14–16-vuotiailla pojilla ennallaan (n. 8 %) ja li-sääntyneet tytöillä hieman (16 % -> 18 %). Oppilaiden pahoinvointia koulussa kuvaa myös koulukiusaamisen yleisyys. Sekä kiusaajilla että kiusaamisen uhreilla on yhtä yleisesti masentuneisuuteen viittaavia oireita. Noin 7 % peruskoulun kahdeksannen ja yhdeksännen vuosiluokan oppilaista kokee kerran viikossa tai useammin toistuvaa kiusaamista. Viikoittain toistuva kiusaaminen on hieman yleistynyt viime vuosina.

Kun väestötutkimusten mukaan lasten ja nuorten mielenterveyspulmat ovat pysyneet pojilla ennallaan ja tytöillä hieman lisääntyneet, palvelujärjestelmä ker-too aivan toisenlaisesta kehityksestä. Masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt nopeasti, samoin lasten- ja nuorisopsykiatrian avohoidon käynnit ja sairaalahoi-to. Masennuslääkkeitä käyttäviä 13–17-vuotiaita oli alle 2 % vuonna 1994, mut-ta vuonna 2005 käyttäjiä oli jo noin 14 % tytöistä ja 6 % pojista. Vaikka kasvu on hidastunut viime vuosina, tyttöjen masennuslääkkeiden käyttö lisääntyi hie-man edelleen vuosina 2004–2005. Myönteinen selitys on diagnostiikan ja hoi-don tehostuminen: Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat osataan tunnistaa varhaisemmin ja myös hoitoa on tarjolla. Toinen ja kielteisempi mahdollisuus on perustason tuen rapautuminen. Kun lapsiperheet eivät saa läheltä tukea, lapset siirretään erikoistuneiden häiriöpalveluiden asiakkaiksi.

Terveystottumukset muutoksessaTerveystottumuksilla tarkoitetaan tottumuksia, joilla on merkittävä vaikutus ter-veyteen ja kansantautien kehitykseen joko välittömästi tai vuosien kuluessa elä-män aikana. Useat 11–16-vuotiaiden kyselytutkimukset antavat varsin saman-laisen kuvan viime vuosien kehityksestä.

Tupakointi lisääntyi 1990-luvulla, mutta alkoi vähentyä nopeasti vuoden 2000 jälkeen ja kevään 2007 tutkimustulosten mukaan vähentyy edelleen. Kou-luikäisten lasten tupakointi on jo harvinaisempaa kuin yhdessäkään 1980- ja 1990-luvun mittauksessa. Tyttöjen ja poikien erot ovat pieniä.

Myös alkoholinkäyttö ja huumekokeilut lisääntyivät vuoteen 2000 saakka. Sen jälkeen huumekokeilut ovat selvästi vähentyneet. Raittius on lisääntynyt, mutta humalajuominen pysynyt pääosin ennallaan. Uusimpien tietojen mu-kaan myös humalajuominen on vähentymässä. Nuorten seksuaalikäyttäytymi-sessä muutokset ovat samansuuntaisia. Seksuaalinen aktiivisuus lisääntyi hieman 1990-luvun lopulla ja on viime vuosina hieman vähentynyt.

Kouluikäisten liikuntaharrastusten määrä on pysynyt ennallaan tai jopa li-

34 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Opetustoimen henkilös-tökoulutukseen vaadit-tiin panostusta

Opetusministeriön työryh-mä esitti valtion rahoitta-maan opetustoimen hen-kilöstökoulutukseen lisää voimavaroja, vahvempaa strategista ohjausta sekä toteutusmuotojen moni-puolistamista. Työryhmän mukaan työnantaja olisi vastedeskin ensisijaisesti vastuussa opetustoimen henkilöstön koulutusmah-dollisuuksista.

vuoden 2008 opetus- ja kirjastotoimen keskimää-räiset yksikköhinnat

Valtioneuvosto antoi uu-den asetuksen valtion ra-hoituksen perusteena käy-tettävistä opetus- ja kirjas-totoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuon-na 2008. Opiskelijaa kohti vahvistettu keskimääräi-nen yksikköhinta on pe-rusopetuksessa 6219,48 euroa, lukiossa 5692,81 euroa, ammatillisessa kou-lutuksessa 9623,04 euroa sekä ammattikorkeakou-lussa 7071,84 euroa.

sääntynyt. Harrastusten osuus kaikesta liikunnasta on kui-tenkin melko vähäinen. Arkiliikunnan tutkiminen on vai-keaa, eikä sen kehityksestä väestötasolla ole luotettavia tie-toja. Ruokailuissa on sekä myönteistä että kielteistä ke-hitystä. Huolestuttavinta on varsinaisten aterioiden kor-vaaminen välipaloilla sekä makeisten ja virvoitusjuomien kasvava käyttö. Kouluruokailussa huolta aiheuttavat suu-ret vaihtelut kuntien kesken.

Terveystottumusten kehityksen melko myönteises-sä kokonaiskuvassa huolestuttavimmat poikkeukset ovat lääkkeiden käyttö ja nukkumistottumukset. Ilman re-septiä saatavien lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, eten-kin särkylääkkeiden käyttö. Lasten ja nuorten nukkumi-seen käyttämä aika on lyhentynyt noin tunnilla 1970-lu-vun lopun jälkeen. Viime vuosina pitkään valvovien osuus 12–16-vuotiasta on edelleen lisääntynyt.

Hyvinvointi kasautuuHyvinvoinnin ja pahoinvoinnin perheittäinen kasautumi-nen on tuttu ilmiö kaikille kouluyhteisöjen työntekijöille. Vähemmän on keskusteltu tämän kasautumisen suhtees-ta kouluun. Tähän kysymykseen voidaan hakea vastausta kouluterveyskyselyjen aineistoista, joita on vuodesta 1996 alkaen kerätty peruskoulujen kahdeksannen ja yhdeksän-nen vuosiluokan oppilailta. Yhdistämällä useita kysymyk-siä muodostettiin neljä summamuuttujaa kuvaamaan op-pilaan perheoloja ja koulukokemuksia sekä hänen tottu-muksiaan ja terveyttään:

Perheolot:• perherakenteena ydinperhe; ei työtöntä vanhempaa; ei tupakoivaa vanhempaa; perheellä yh-teinen ilta-ateria.

Koulukokemukset: • koulutyöhön liittyvä työmäärä so-piva; pitää koulunkäynnistä hyvin tai melko paljon; ei lintsannut kertaakaan kuukauden aikana; ei lain-kaan koulukiusaamisen uhrina.

Tottumukset:• liikunnan harrastusta 4–6 kertaa tai useammin viikossa; tupakoi harvemmin kuin kerran


viikossa; käyttää alkoholia harvemmin kuin kerran kuukaudessa; ei ole ol-lut yhdynnässä.

Terveys:• koettu terveydentila hyvä tai erittäin hyvä; niska- ja hartiakipuja kerran kuussa tai harvemmin; päänsärkyä kerran kuussa tai harvemmin; väsymystä kerran kuussa tai harvemmin.

Perheoloja ja koulukokemuksia kuvaavien muuttujien mukaan oppilaat jaettiin viiteen suurin piirtein yhtä suureen ryhmään. Hyvinvoinnin kasautumista tutkit-tiin tarkemmin jakamalla jokainen perheolojen hyvinvointiryhmä koulukokemus-ten mukaan viiteen ryhmään. Näin muodostui yhteensä 25 osaryhmää. Tottumus-ten ja terveyden summamuuttujissa haettiin arvo, joka jakoi oppilaat kahteen yhtä suureen osaan. Seuraavissa taulukoissa esitetään summamuuttujien mukaan kes-kimääräistä paremmat terveystottumukset tai terveydentilan omaavien oppilaiden prosenttiosuudet edellä kuvatulla tavalla muodostetuissa 25 osaryhmässä.

Taulukko 1. Keskimääräistä parempien terveystottumusten yleisyys peruskoulun oppilailla (8. ja 9. luokka) perheolojen ja koulukokemusten mukaan (prosenttia osaryhmään vastanneista, N = 89 964) (lähde: Kouluterveyskyselyn vuosien 2004 ja 2005 yhdistetty aineisto)

Koulukokemukset

Huono 0 1 2 3

Hyvä 4

Perhe o

lot

Huono 0 18 % 29 % 41 % 52 % 65 %

1 31 % 35 % 49 % 60 % 70 %

2 36 % 46 % 60 % 71 % 79 %

3 45 % 58 % 70 % 80 % 86 %

4Hyvä

53 % 67 % 78 % 86 % 91 %

36 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Opetushallituksen asema

Opetushallituksen ase-maa, roolia ja tehtäviä ar-vioinut selvitysmies Timo Lankinen luovutti raport-tinsa. Selvitysmies esitti, että Opetushallitus olisi tulevaisuudessa entistä vahvemmin koulutuksen keskushallinnon toimeen-pano-organisaatio.

Pienten lukioiden valtionosuuskorotus säilyy

Valtioneuvosto antoi ase-tuksen lukioiden korote-tun yksikköhinnan säily-misestä. Sillä mahdolliste-taan myös niiden pienten lukioiden säilyminen, jotka kuntien yhdistymisellä tai lukiokoulutuksen hallin-nollisella yhdistämisel-lä 1.1. 2008 ja 31.12.2012 välisenä aikana siirretään osaksi toista lukiokoulu-tuksen järjestäjää.

Taulukko 2. Keskimääräistä paremman terveyden yleisyys peruskoulun oppilailla (8. ja 9. luokkaperheolojen ja koulukokemusten mukaan (prosenttia osaryhmään vastanneista, N = 93 709) (lähde: Kouluterveyskyselyn vuosien 2004 ja 2005 yhdistetty aineisto)

Koulukokemukset

Huono 0 1 2 3

Hyvä 4

Perhe o

lot

Huono 0 20 % 37 % 49 % 59 % 69 %

1 29 % 42 % 53 % 64 % 75 %

2 30 % 46 % 59 % 69 % 78 %

3 37 % 51 % 64 % 72 % 82 %

4Hyvä

41 % 57 % 68 % 78 % 87 %

Taulukoista havaitaan selvästi oppilaiden hyvinvoinnin kasautuminen perheolojen ja koulukokemusten mukaan. Molempien mukaan parhaiten voivassa viidenneksessä noin yhdeksällä kymmenestä oppilaasta oli keskimääräistä paremmat terveystottumukset ja myös keskimääräistä pa-rempi terveydentila. Huonoimpien perhe- ja koulujen vii-denneksen kasautuessa samalle oppilaalle vain kaksi kym-menestä oppilaasta voi näin hyvin.

Myös koulu vaikuttaa hyvinvointiinTaulukot 1 ja 2 havainnollistavat keskeistä tulosta: koulu-kokemuksilla on jopa perheoloja voimakkaampi yhteys op-pilaiden hyvinvointiin. Syy-yhteyksien tulkintaa on tehtävä varoen. Kyselyyn vastatessaan seitsemännen ja kahdeksan-nen vuosiluokan oppilaat olivat 14,3–16,2-vuotiaita. Tu-lokset kuvaavat oppilaiden vointia ja sen yhteyttä kotioloi-hin ja kouluyhteisöön peruskoulun päättyessä. Jokaisella oppilaalla ja kouluyhteisöllä on yksilöllinen historiansa.

Tässä yhteydessä keskeinen kysymys on keskustelu kas-


vatusvastuusta ja -kumppanuudesta. Kun kysymys rajataan näin, tulokset anta-vat varsin kiistattoman vastauksen. Myönteiset koulukokemukset voivat raken-taa lapselle hyvinvointia, vaikka kodin tuki olisi heikkoa. Toisaalta kielteiset kou-lukokemukset voivat vaarantaa lapsen hyvinvoinnin silloinkin, kun koti omalta osaltaan sitä pyrkii vahvistamaan. Tulos korostaa yhteistä vastuuta. Puhe kasva-tusvastuun jakamisesta kodin ja koulun kesken olisi korvattava yhteisen kasva-tuskumppanuudella vahvistamisella.

Mitä on kouluhyvinvointi?Keskustelussa kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen hahmottuu kaksi hie-man toisistaan poikkeavaa toiminta-ajatusta. Ensimmäisessä vaihtoehdossa ero-tetaan opettaminen ja oppimistavoitteet terveys- ja hyvinvointitavoitteista. Koulun opetushenkilöstö huolehtii opettamisesta kunnan opetustoimen, Opetushalli-tuksen ja opetusministeriön ohjauksessa. Hyvinvointitavoitteet ja hyvinvoinnin edistäminen ovat oppi lashuollon ja siihen sisältyvän kouluterveydenhuollon teh-täviä. Niistä huolehtivat koululääkärit, -terveydenhoitajat, -kuraattorit ja -psy-kologit yhdessä kunnan muun sosiaali- ja terveystoimen kanssa.

Kuvio 2. Koulun hyvinvointimalli oppilaiden näkökulmasta (lähde: Konu 2002)

Hyvinvointi koulussaAIKA

KOTI

Opetus ja kasvatus Oppiminen

KOUlU

yMPä

röIv

ä yHTEISö

Hyvinvointihaving loving being health

Koulun olosuhteet– ympäristö, koulutilat– opetuksen järjestelyt– välitunnit, lukujärjestys– ryhmäkoot, turvallisuus– rangaistukset, palvelut– kouluruokailu– ym.

Sosiaaliset suhteet– oppimisilmapiiri– johtaminen– opettaja–oppilassuhde– ryhmien toiminta– koulukiusaaminen– kodin ja koulun yhteistyö– ym.

Mahdollisuus itsensä toteuttamiseen– työn merkitys ja arvostus– mahdollisuus: • itsetunnon kehittämiseen • palautteeseen, ohjaukseen • kannustukseen, rohkaisuun • vaikuttamiseen ym.

Terveydentila– psykosomaattiset oireet– pitkäaikaissairaudet– taudit– flunssat– ym.


Erkki Merimaan ja Pirjo Virtasen teos Koulunkäyn-tiavustajan kirja (PS-kustannus)

Arne Tragetonin teos Luke-maan oppiminen kirjoitta-malla (PS-kustannus)

Toisessa toiminta-ajatuksessa yhdistetään terveys-, hyvin-vointi- ja oppimistavoitteet. Kouluyhteisöä pidetään jaka-mattomana kokonaisuutena. Hyvinvointia ja terveyttä edis-tetään kaikessa koulun toiminnassa, kuten opetussuunni-telmien valmistelussa, opettamisessa, oppilashuollossa sekä koulun sisäisessä ja ulkoisessa arvioinnissa. Oppilaiden hy-vinvoinnin edistäminen lisää opettajien hyvinvointia ja työ-kykyä, mikä puolestaan lisää oppilaiden hyvinvointia.

Niin kansainvälisesti kuin Suomessakin on etenkin vii-me vuosina korostettu jälkimmäistä toimintalinjaa. Sitä havainnollistaa kuvio 2.

Kuviossa kouluhyvinvointi on jaettu oppilaiden näkö-kulmasta neljään osa-alueeseen: olosuhteet, sosiaaliset suh-teet, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet sekä terveydentila. Fyysisten ja organisatoristen olojen lisäksi olosuhteisiin si-sältyvät palvelut, kuten kouluruokailu ja oppilashuollon erityispalvelut. Sosiaaliset suhteet jakautuvat oppilaiden keskinäisiin suhteisiin, opettajan ja oppilaan välisiin suh-teisiin sekä kotien ja koulun välisiin suhteisiin. Myös op-pilaiden ja muun henkilöstön väliset suhteet ovat tärkeitä. Itsensä toteuttamista ovat oppilaan mahdollisuudet opis-kella taitojensa ja kykyjensä mukaisesti palautetta, kan-nustusta ja rohkaisua saaden. Terveydentilaan sisältyvät esimerkiksi taudit, oireet ja mielenterveys.

Oppilashuollosta kouluhyvinvointiinKouluyhteisön hyvinvoinnin edistämistä analysoitiin jo 1970-luvulla varsin laajasti. Vaikka kattokäsitteenä oli op-pilashuolto, vuoden 1973 oppilashuoltokomitean mietin-töä voidaan edelleen pitää laajimpana ja yksityiskohtaisim-pana suomalaisen julkisen vallan tuottamana dokumentti-na kouluhyvinvoinnista. Siksi sen pääkohdat on tiivistetty tämän artikkelin nettisivuille.

Oppilashuoltokomitean mietinnössä oppilashuollolla tarkoitettiin ”kouluasteesta riippumatta koulun kasvatus- ja opetustyöhön elimellisesti liittyvää ja sen toimintaedel-lytyksiä parantavaa toimintaa, jonka tavoitteena on


1) oppilaan kaikinpuolinen hyvinvointi ja tasapainoinen kehitys 2) koulunkäynnin, oppimisen sekä oppimisvaikeuksien voittamisen edistämi-

nen ja koulutuksellisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutuminen 3) koulun viihtyvyys ja turvallisuus sekä viihtyvyys koulussa”.

Oppilashuollon sisältö määriteltiin laajasti majoituksesta ja koulumatkoista kouluruokailuun, psykososiaaliseen oppilashuoltoon, kouluterveydenhuoltoon ja koulun työolojen turvallisuuteen. Erityistä huomiota kiinnitettiin oppilaan-ohjauksen, koulun sosiaalityön ja koulupsykologisen toiminnan järjestämiseen yhtenäisenä kokonaisuutena. Tavoitteeksi esitettiin, että 1980-luvun puoliväliin tultaessa koko maassa tulisi olla yhteensä noin 500 koulupsykologin ja 500 kou-lukuraattorin virkaa. Oppilashuolto tulkittiin 1970-luvulla ensisijaisesti koulun ja kouluhallinnon tehtäväksi.

Tiivistetysti voidaan todeta, että oppilashuoltokomitea nosti esiin jo 1970-lu-vun alussa kouluyhteisön ja sitä tukevien toimintojen kehittämisen juuri siihen suuntaan, joka nykyisinkin näyttää välttämättömältä. Komitean esitykset kat-toivat – silloisella kielellä ja tulkinnoilla – kouluhyvinvoinnin kokonaisuuden ja erityisesti psykososiaalisen hyvinvoinnin.

Juuri ennen lamaa (1990–1991) Opetushallitus ja Stakes selvittivät psyko-sosiaalista oppilashuoltoa. Kunnissa oli yhteensä 325 kokoaikaista koulukuraat-torin ja -psykologin virkaa ja kuraattoreita lähes kaksi kertaa enemmän (62 %) kuin psykologeja. Kun otettiin huomioon myös osa-aikaiset, kunnissa oli yh-teensä 450 psykososiaalisen oppilashuollon ammattityöntekijää. Tämän lisäksi palveluja saatiin kasvatus- ja perheneuvoloista, sosiaalitoimesta ja terveyskeskuk-sista. Henkilöstö kasautui Etelä-Suomeen ja suuriin kaupunkeihin. Kuntien vä-liset erot olivat suuria.

On syytä kysyä, olisiko 1990-luvun puolivälissä virinnyt keskustelu koulu-jen haasteista ja jopa laajemminkin lasten pahoinvoinnista tullut lainkaan ajan-kohtaiseksi, jos oppilashuoltokomitean esitykset olisivat toteutuneet. 1980-lu-vun puolivälissä peruskoulujen kehitysyhteisöissä olisi ollut noin 500 päätoi-mista koulukuraattoria ja yhtä monta päätoimista koulupsykologia. Kouluyh-teisöihin olisi kehittynyt vahva psykososiaalisen tuen osaamisen perinne. Näin ei kuitenkaan käynyt. Säännökset koulun sosiaalityöstä ja koulupsykologisesta toiminnasta tulivat ehdollisina lastensuojelulakiin vasta huomattavasti myöhem-min. Kaiken kaikkiaan lasten ja nuorten ja koulujen hyvinvoinnin näkökulmas-ta 1980-lukua voidaan kutsua ”hiljaiseksi vuosikymmeneksi”. Tilastot kertoivat hyvinvoinnin myönteisestä kehityksestä, ja yhteiskunnallinen intressi siirtyi lap-sista ja nuorista työikäisiin ja vanhenevaan väestöön.

40 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Marraskuu 2007

Eurooppalainen koulu

Sivistysvaliokunnasta val-mistui mietintö Helsingin eurooppalaisen koulun perustamisesta.

jokelan surmanlaukaukset

18-vuotias abiturientti ammuskeli Tuusulassa Jo-kelan lukiossa ja surmasi kahdeksan ihmistä. Sur-mattujen joukossa oli mm. koulun rehtori.

Kolme ammattikorkea-koulua yhteistyöhön

Jyväskylän, Pirkanmaan ja Tampereen ammattikor-keakoulut allekirjoittivat yhteistyösopimuksen. So-pimus merkitsee yhteis-työtä ja työnjakoa mm. koulutuksessa ja alueel-lisissa kehittämistoimin-noissa.

Häiriösuuntautuneet palvelut korostuivat laman aikanaAjan henki havainnollistuu hyvin vuonna 1992 Opetus-hallituksen ja Sosiaali- ja terveyshallituksen yhteistyönä valmistuneessa oppaassa (”Oppilaan monet auttajat. Psy-kososiaalisen oppilashuollon yhteisvastuu ja kehittämi-nen”, Sosiaali- ja terveyshallitus. Oppaita 13/1992). Tässä oppaassa keskityttiin moniammatilliseen yhteistyöhön ja koulukuraattorin ja -psykologin työn sisältöön. Voimava-roja ei tarkasteltu eikä niistä annettu suosituksia.

Samanaikaisesti Sosiaali- ja terveyshallituksessa viimeis-teltiin suositusta kouluterveydenhuollosta. Myös siinä ra-joituttiin sisältökysymyksiin. Tilastoista olisi voitu havai-ta, että kouluterveydenhuollon käynnit alkoivat vähentyä jo 1980-luvun puolivälissä, mutta tähän trendiin ei kiin-nitetty huomiota. Terveyskeskuksen kehittämisessä keski-tyttiin sairaanhoitoon. Ehkäisevät palvelut yleisemmin ja kouluterveydenhoito niiden osana jäivät sivuun kiinnos-tuksen ja kehityksen valtavirrasta.

Taloudellinen laman jälkeen kunnissa korostettiin ydintoimintoja. Vuonna 1993 purettiin valtion normioh-jaus kuntien sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yhteisöllisten ja ehkäisevien toimintojen voimavaroja supistettiin keski-määräistä enemmän. Useimmat kunnat keskittyivät häi-riösuuntautuneisiin palveluihin. Myös valtion keskushal-linnossa mahdollisuudet informaatio-ohjaukseen heik-kenivät, kun Stakesin perustamisen yhteydessä jäi määrit-telemättä vastuu kouluterveydenhuollon ja psykologi- ja kuraattoritoiminnan valtakunnallisesta ohjauksesta. Ai-kaisemmin edellinen oli kuulunut lääkintöhallitukselle ja jälkimmäinen sosiaalihallitukselle. Sosiaali- ja terveyden-huollon keskushallinnon muutoksissa näitä teemoja ei koettu niin tärkeiksi, että kansalliset vastuut olisi selkiy-tetty ja niiden hoitamiseen osoitettu voimavaroja.

Lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatrian kuor-mituksen kasvaminen 1990-luvun puolivälissä nosti las-ten hyvinvoinnin uudelleen yhteiskunnalliseen keskuste-


luun. Samanaikaisesti kouluissa koettiin kasvavia haasteita ja erityisopetuksen kuormitus kasvoi. Koululakien uudistusta valmisteltaessa keskusteltiin paljon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, mutta myös pahoinvoinnista. Keskus-telun sisältö kuvastui hyvin opetusministeriön vuonna 1999 asettaman turvatyö-ryhmän toimeksiannossa ja muistiossa. Työryhmän tehtävänä oli selvittää perus-koululaisten turvallisuuteen vaikuttavaa tilannetta sekä tehdä ehdotuksia mah-dollisuuksista ja toimenpiteistä, joilla voitaisiin ehkäistä ja vähentää rötöstelyä ja rikollista toimintaa.

Turvatyöryhmä esitti muun ohella oppilashuollon lainsäädännön selkiyttä-mistä. Uusi vaihe kouluhyvinvoinnin edistämisessä käynnistyikin 2000-luvun alussa. Opetusministeriön työryhmä selvitti ja arvioi oppilashuollon säädöspoh-jaa ja hallinnonalojen työnjakoa ja rahoitussuhteita sekä teki ehdotuksia valta-kunnallisiksi kehitystavoitteiksi. Samanaikaisesti myös ehdotettiin terveystietoa uudeksi oppiaineeksi.

Oppilashuollosta oppilaan subjektiivinen oikeus

Koululakien uudistamisen yhteydessä käynnistynyt keskustelu hyvinvoinnin ja terveyden asemasta perusopetuksessa johti muutaman vuoden kypsyttelyn jäl-keen perusopetuslain muuttamiseen vuonna 2003. Opetukseen osallistumi-sen edellyttämä oppilashuolto määriteltiin oppilaan subjektiiviseksi oikeudek-si. Kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämistä ohjattiin useilla muilla säännöksillä. Oppilashuolto yhdessä kodin ja koulun yhteistyön kanssa tulivat mukaan ope-tussuunnitelmiin. Terveystiedosta tuli itsenäinen oppiaine.

Kouluhyvinvoinnin nousu peruskoulun kehittämisen ydinhaasteiden jouk-koon kuvastuu hyvin kahdessa vuonna 2005 valmistuneessa julkaisussa. Opetus-ministeriössä valmistui Kouluhyvinvointityöryhmän muistio. Poiminnat muis-tion tiivistelmästä osoittavat, että kouluhyvinvointi oli vakiintunut opetushallin-non kieleen laajasti määriteltynä: ”Työryhmä tarkasteli laajasti koulua fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja pedagogisena ympäristönä. – – Kouluyhteisön päivit-täinen arki sisältää tekijöitä, jotka itsessään voivat vahvistaa tai heikentää lasten hyvinvointia. – – Koulu voi omalta osaltaan tukea myös haavoittuvissa oloissa elä-vien lasten hyvinvointia ja selviytymistä, kunhan se saa siihen yhteiskunnalta riit-tävät voimavarat.” Opetushallituksen julkaisu ”Opiskelun tuki esi- ja perusope-tuksessa” antoi peräti 336 sivua kuvauksia ja virikkeitä oppimisen ja hyvinvoinnin tuen järjestämiseksi käytännössä.

42 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Erityisopetukselle kehittämisstrategia

Erityisopetuksen strategia-työn ohjausryhmä luovutti muistionsa opetusministe-rille. Ohjausryhmän tehtä-vänä oli laatia ehdotus esi- ja perusopetuksen erityis-opetuksen pitkän aikavälin kehittämisstrategiaksi.

Opetustoimen kustan-nustiedot vuodelta 2006

Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmää varten kerättävät kustan-nustiedot vuodelta 2006 valmistuivat. Perusopetuk-sen kustannukset nousivat vuodesta 2005 vuoteen 2006 keskimäärin 3,5 %. Perusopetus maksoi 6151 euroa oppilasta kohti. Op-pilasta kohti laskien kasvu oli 5 %.

Miten tästä eteenpäin?

lainsäädäntöä on uudistettavaPerusopetuksen valtionhallinnon – siis säännösten ja opetussuunnitelmien perusteiden – näkökulmasta kou-luhyvinvoinnin edistämisessä on edetty huimin askelin 2000-luvulla. Mutta mikä on muuttunut kuntien ja kou-lujen arjessa? Voidaanko puhua merkittävistä kouluhyvin-voinnin edistysaskelista?

Tarkastellaan tätä kysymystä vielä kerran hallinnon nä-kökulmasta. Kouluyhteisön hyvinvointia tulisi edistää ko-konaisuutena. Vaikka tätä on korostettu useiden asiantun-tijaryhmien mietinnöissä, ohjaavat säännökset – ja myös toiminta – jakautuvat edelleen kolmelle hallinnonalalle, koululakeihin, lastensuojelulakiin ja kansanterveyslakiin. Esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston puheenvuo-roissa on pidetty tärkeänä, että oppilashuolto määriteltäi-siin lainsäädännössä nykyistä selvemmin. Sosiaali- ja ter-veysministeriön ja opetusministeriön yhteinen työryhmä esitti vuoden 2006 lopussa valmistuneessa muistiossa ta-voitteeksi uuden yhtenäisen oppilas- ja opiskelijahuollon, jonka säännökset olisi koottava omaan erityiseen oppilas-huoltolakiin. Oppilashuollosta olisi laadittava kaikki toi-minnat kokonaisuutena kattava opas, täydennyskoulutusta tulisi tehostaa ja valtakunnallista tilastointi- ja seurantajär-jestelmää kehittää. Muistiosta annetuissa lausunnoissa kan-natettiin varsin yksimielisesti kaikkia näitä ehdotuksia.

Kouluyhteisön hyvinvointituki vaihtelee kunnittainOppilashuoltopalvelujen henkilöstöä on selvitetty Ope-tushallituksen ja Stakesin yhteishankkeessa, jonka perus-tulokset on julkaistu kahdessa raportissa Opetushallituk-sen julkaisusarjassa (”Hyvinvoinnin ja terveyden edistä-minen peruskoulussa”). Hallinnon monimuotoisuus nä-


kyy seuraavassa 7.–9. luokkien peruskoulujen aineistoon perustuvassa kuviossa. Koulun psykologitoiminta ja sosiaalityö jakautuvat kolmelle sektorille.

Kuvio 3. Koulujen jakautuminen prosentteina psykologitoiminnasta ja sosiaalityöstä pääasiallisesti vastaavan hallintokunnan mukaan

Seuraavassa taulukossa kuvataan 7.–9. luokkien peruskoulujen johdon vastauk sia oppilashuoltopalvelujen tarjonnasta. Tuloksissa kiinnittyy huomio siihen, että kuviossa psykologi- ja sosiaalityön tilanne näyttää paremmalta kuin taulukossa. Selitys on kuitenkin yksinkertainen. Vaikka vastuu toiminnasta on määritelty, vastuusektori ei kuitenkaan käytännössä läheskään aina järjestä kou-lulle luvattua tukea.

Taulukko 3. Oppilashuollon ammattihenkilöiden palvelujen tai toiminnan saatavuus koulussa (jakauma prosentteina)

Ammattihenkilö Ei tietoa %

Ei lainkaan %

Kyllä %

Yhteensä (N) %

Kouluterveydenhoitaja 1 0 99 100 (506)Koululääkäri 13 8 79 100 (507)Koulun psykologitoiminta(koulupsykologi tms.) 11 26 64 100 (526)

Koulun sosiaalityö(koulukuraattori tms.) 3 19 78 100 (511)

Terveyskeskushammaslääkäri 33 13 54 100 (503)Suuhygienisti 40 22 38 100 (494)

Koululla ei toimintaa

Opetustoimi

Sosiaalitoimi

Terveystoimi

Jokin muu

0 10 20 30 40 50 60

815

5638

3116

328

23

%

SosiaalityöPsykologitoiminta

44 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Uusien ja vanhojen ylioppilaiden erottelu loukkaa yhdenvertaisuutta

Eduskunnan apulaisoi-keusasiamiehen mukaan ylioppilaiden jakamista uusiin ylioppilaisiin ja van-hoihin ylioppilaisiin ja sii-hen perustuvaa lähtöpis-teytys on hakijoiden yh-denvertaisuutta loukkaava menettely.

Erityisopetuksessa paino-tettava varhaista tukea

Opetusministeriön ohjaus-ryhmän mielestä esi- ja pe-rusopetuksessa on nykyis-tä vahvemmin korostetta-va varhaista tukea ja en-nalta ehkäisevää toimin-taa. Ensisijainen tukimuo-to ennen päätöstä siirtää oppilas erityisopetukseen olisi varhainen tehostet-tu tuki.

Kouluja pyydettiin ilmoittamaan, miten monta tuntia viikossa keskeiset ammattihenkilöt työskentelivät koulun hyväksi. Näin saadut tuntimäärät jaettiin oppilasmääräl-lä, ja tuloksena oli tunnusluku: viikkotuntia/100 oppilas-ta/lukuvuosi. Tähän kysymykseen vastanneista kouluista kolmanneksessa ei ollut yhtään viikkotuntia psykologitoi-mintaa ja joka viidennen vastaus oli nolla tuntia sosiaali-työtä. Keskimäärin viikkotuntimäärä sataa oppilasta koh-ti oli sosiaalityössä 2,8, mutta koulupsykologitoiminnassa vain 0,4. Terveydenhoitajatunnusluvun mediaani oli 6,3 ja lääkärin 0,5. Koulujen ilmoittamista terveydenhoitajien tunnusluvuista 50 % oli välillä 4,8–8,4. Koululääkäreille vastaava vaihteluväli oli 0,2–0,9.

Tunnusluvut asettuvat konkreettisempaan yhteyteen, kun niitä tarkastellaan suhteessa suosituksiin. Psykologi- ja kuraattoritoiminnalle ei ole valtakunnallista suositusta. Usein esillä ollut tavoite – enintään 800 oppilasta/henki-lötyövuosi – edellyttäisi noin 4 viikkotuntia/100 oppilasta. Kouluterveydenhuollon laatusuosituksesta johdetun kou-lutason terveydenhoitajasuosituksen (600/henkilötyövuot-ta = 6 viikkotuntia/100 oppilasta) täytti noin puolet kou-luista. Lääkärisuositus toteutui vain 6 %:ssa kouluista.

Stakes selvitti vuonna 2007 kouluterveydenhuollon laatusuosituksen toteutumista. Suosituksen mukaan pe-ruskoulun aikana tulisi tehdä kolme laajaa terveystarkas-tusta, jonka ydinsisältöjä ovat terveydenhoitajan ja lääkä-rin tarkastukset, huoltajan osallistuminen tarkastukseen ja arvio perheen tilanteesta, opettajan arvio oppilaan hyvin-voinnista, oppilaan terveydenhoitosuunnitelma ja yhteen-veto laajojen tarkastusten tuloksista luokkatasolla. Kaikki peruskriteerit täytti vain 2 % terveyskeskuksista. Kun jä-tettiin pois luokkatason yhteenveto, laatusuosituksen mu-kaiset laajat terveystarkastukset toteutti joka kymmenes terveyskeskus.

Peruskoulujen työolot tulisi suositusten mukaan tar-kastaa säännöllisesti kolmen vuoden välein. Terveyskes-kuksista noin joka kolmas ilmoitti tekevänsä tällaisen tar-kastuksen osana joka kolmas vuosi tai useammin. Oppi-


laille tehdyissä kouluterveyskyselyissä ja opetuskoulujen johdolle osoitetuissa ky-selyissä kerrotaan varsin usein vakavistakin työolo-ongelmista, jotka terveyshait-tojen lisäksi myös häiritsevät koulutyötä. Tyypillisin ongelma on huono ilman-vaihto luokkahuoneissa.

Kouluterveyskyselyssä on vuodesta 1996 alkaen seurattu kahdeksannen ja yhdeksännen vuosiluokan oppilaiden kokemuksia kouluilmapiiristä. Muutok-set kymmenen vuoden kuluessa ovat pieniä, mutta 2000-luvulla suunta on ollut pääosin myönteinen. Poikkeuksena on koulukiusaaminen. Tuoreessa opetusmi-nieriön raportissa todetaankin, että toistuva koulukiusaaminen on peruskoulun yläluokilla hieman lisääntynyt.

Nämä poiminnat nykytilan arvioinneista tuovat uudelleen esiin kouluhyvin-voinnin haasteiden jäämisen sivuun – kaikesta myönteisestä puheesta huolimat-ta – silloin kun on päätetty voimavaroista. Tulokset viittaavat ilmeisiin laimin-lyönteihinkin. Kanteluja esimerkiksi lääninhallituksiin on kuitenkin tehty vä-hän. Kunnilla on täysi itsenäisyys tehdä omia valintojaan.

Tavoitteeksi kouluyhteisön ja lapsiperheen hyvinvoinnin edistäminenPeruskoulu on osa kuntien ja ammattiryhmien historiallista rakennetta, jossa kasvatuskumppanuus on jaettu hallinnonaloille ja ammattiryhmille. Tästä seu-raa, että kouluyhteisön mahdollisuuksia ja vastuita lasten hyvinvoinnin edistä-misessä ei voi tarkastella erillään muista toiminnoista. Tavoitteeksi olisi asetetta-vat lapsiperheiden ja lasten tuen ja palvelujen uudistaminen kokonaisuudeksi.

Ensimmäiseksi julkisen vallan ja erityisesti kuntien tulisi kuvata lasten ja lap-siperheiden hyvinvointijärjestelmää ja sen kustannuksia ja henkilöstöä kokonai-suutena raskauden alusta 18 ikävuoteen saakka. Toiseksi olisi painopistettä siir-rettävä lapsiasiakkuuksien lisäämisestä ja häiriösuuntautuneista palveluista las-ten kehitysyhteisöjen tukemiseen. Tässä vaihtoehdossa kulmakivinä ovat perhe, varhaiskasvatus ja perusopetus sekä niitä tukevat palvelut. Kolmanneksi paino-pistettä tulisi siirtää hyvinvointioppimisen tukemiseen varhaislapsuudessa. Nel-jänneksi lapsen rinnalla tulisi erityistä huomiota kiinnittää vanhempien hyvin-voinnin, parisuhteen ja vanhemmuuden tukemiseen jo ennen lapsen syntymää perheen muodostumisen tullessa ajankohtaiseksi.

Kaikki tämä yhdessä merkitsevät välttämättä sektorijaon hylkäämistä. Erillis-ten koulutus-, sosiaali- ja terveyssektoreiden tulisi yhdistää voimavaransa ja toi-mintansa kokonaisuudeksi, jonka päätehtävänä on vahvistaa lasten kehitysyh-teisöjä niin, että tarve häiriösuuntautuneisiin asiakkuuksiin vähenee. Mitä tämä

46 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Enemmistö nuorista antaa elämälleen kiitettävän arvosanan

Vuoden 2007 Nuorisoba-rometrin mukaan nuorten usko kouluttautumiseen on heikentynyt. Niukka enemmistö on edelleen täysin samaa mieltä sii-tä, että koulutus paran-taa olennaisesti työsaan-timahdollisuuksia, mutta vuosituhannen vaihteesta osuus on laskenut 20 pro-senttiyksiköllä.

Suomi kasvatti suosiotaan ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden kohdemaana

Kansainvälisen henkilö-vaihdon keskuksen CIMOn tilaston mukaan vuonna 2006 suomalaisiin korkea-kouluihin saapui yhteensä 8191 ulkomaista vaihto-opiskelijaa tai harjoitte-lijaa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 500 henkilön verran.

olisi käytännössä? Seuraavassa havainnollistetaan mahdol-lista tulevaisuutta kuvaamalla lapsiperheiden hyvinvoin-tiarviointi ja ehdotus uuden yhdistetyn toimintakokonai-suuden rakenteeksi.

Koko perhe hyvinvointiarvioinnin keskipisteeseenOsa oppilaiden terveystarkastuksista, varhaiskasvatuksen palvelutarvearvioinneista ja perusopetuksen pedagogisis-ta testauksista voitaisiin yhdistää lapsiperheiden laajoiksi hyvinvointiarvioinneiksi, joissa perheen kokonaisuus olisi keskiössä. Perheen elinolot, vanhempien hyvinvointi, pa-risuhde, vanhemmuus, läheistuki ja mahdollisten sisarus-ten hyvinvointi olisivat tärkeitä teemoja lapseen suoraan kohdistuvan arvioinnin rinnalla. Tavoitteena olisi enna-koida mahdollisimman hyvin perheen omatoimista selviy-tymistä ja toisaalta tuen tarvetta sekä selvittää, missä mää-rin perhe ja lapsi ovat saaneet sitä tukea, jota he tarvitsevat. Laajoja hyvinvointiarviointeja tehtäisiin raskauden alusta alkaen määräajoin – ainakin noin kolmen vuoden välein – koko ikäluokalle koko maassa yhteisen käytännön mu-kaisesti. Keskeiset tiedot tallennettaisiin asiakastietojärjes-telmiin vertailukelpoisesti niin, että niistä voitaisiin myös tulostaa tilastotietoja. Näin saataisiin perhetasoisten tie-tojen summana myös väestötasoista tietoa hyvinvointiti-lanteesta ja tuen tarpeesta koulun, kunnan ja jopa koko maan tasolla.

Opetushallituksen ja Stakesin keväällä 2006 järjestä-män asiantuntijakokouksen jälkeen Stakes teki sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen lapsiperheiden laajojen hyvinvointiarviointien runko-ohjelma valmistelemisesta niin, että siinä otettaisiin huomioon kaikkien eri tahojen ja toimijoiden tarpeet. Yhdessä ikävaiheessa lapsiperhe ar-vioitaisiin vain kerran. Perheelle ja lapselle tehtäisiin yksi ja yhteinen suunnitelma. Arviointien tulisi päättyä per-heen ja ammattihenkilöiden yhteiseen sopimukseen jatko-toimenpiteistä, mahdollisesta tuen tarpeesta ja myös seu-


raavien arviointien ajankohdista. Oppivelvollisuuden aikana laaja hyvinvointiar-viointi voitaisiin tehdä perusopetuksen alkaessa sekä viidennellä että kahdeksan-nella vuosiluokalla. Suurimmalle osalle riittäisivät ehdotetut kolme ajankohtaa, mutta osalle seuraava arviointi sovittaisiin tarpeen mukaan.

lapsiperheiden hyvinvointipalveluista uusi kokonaisuusNykyinen lasten hyvinvointipalvelujen ja koulujen rakenne ikärajoineen on jo taakse jääneen historian tuottamaa. Aikaisemmin esitetyn perusteella hahmot-tuu ehdotus aivan toisenlaiseksi toimintakokonaisuudeksi. Julkisen vallan vas-tuulla olevat toiminnat voitaisiin yhdistää kolmeen kokonaisuuteen, jota hah-moteltaessa on pyritty tukeutumaan uusimpaan tietoon lasten ja nuorten kehi-tyksestä ja heidän kehitysyhteisöistään:

Lapsiperheiden hyvinvointineuvola raskauden alusta kolmanteen ikävuoteen:• Äitiys- ja lastenneuvola ja muut varhaislapsuuden palvelut yhdistetään lap-siperheiden hyvinvointineuvolaksi, jonka ytimenä on työpari, terveyden-hoitajan rinnalle tulee perhetyöntekijä. Kun terveydenhoitaja keskittyy äi-din ja lapsen terveyteen, perhetyöntekijä tukee vanhempien hyvinvointia, parisuhdetta ja vanhemmuutta.

Varhaiskasvatus kolmannesta ikävuodesta kahdeksanteen ikävuoteen:• Päivä-hoito, esiopetus ja alkuopetus yhdistyisivät ja niiden tueksi rakentuisi pal-velukokonaisuus lastenneuvolasta, kouluterveydenhuollosta ja oppilashuol-losta ja niihin välittömästi liittyvästä sosiaali- ja mielenterveystyöstä. Myös tätä vaihetta vahvistetaan päätoimisilla psykologeilla ja sosiaalityöntekijöil-lä. Tälle vaiheelle on tarjolla monta nimeä. Viime vuosina on puhuttu pal-jon perhekeskuksista. Kun keskeisenä tehtävänä olisi lapsen ja lapsiperheen hyvinvointioppimisen tukeminen, varhaiskasvatus tuntuu varsin käyttökel-poiselta nimeltä.

Perusopetus yhdeksännestä ikävuodesta 18. ikävuoteen:• Perusopetuksen kou-lumuotoinen osuus toteutettaisiin kahdessa osassa. Ensin olisi yhtenäisen perusopetuksen koulu, jota seuraisi kaikille tarkoitettu toinen vaihe. Toisen asteen koulutus alkaisi 16-vuotiaana ja tulisi suoritettua 18. ikävuoden lop-puun mennessä. Oppilashuollossa tulee olla riittävästi resursoitu peruspal-velutiimi, jota vahvistetaan erityisesti psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Kaikki lapset ja nuoret olisivat julkisen vallan tuen ja seurannan piirissä ai-nakin siihen saakka kunnes he ovat alle 18-vuotiaita.

48 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009yhteistyöryhmä valmistelemaan tukitoimia kouluyhteisöille

Opetusministeri Sari Sar-komaa kutsui ryhmän val-mistelemaan ja koordinoi-maan toimia, joilla tuetaan kouluyhteisöjä ja rakenne-taan turvallisuutta.

Koulujen työoloissa puutteita

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskoulus-sa -raportti julkistettiin. Kyselyssä selvitettiin mm. koulun työoloja ja todet-tiin, että työolojen kannal-ta eniten koulutyötä hait-taavat riittämätön ilman-vaihto, ahtaus, lämpötila, melu ja kaiku ja epäkäy-tännölliset tilat.

Osaamiskeskukset hyvinvoinnin tueksiKeskeinen toimintaperiaate olisi lapsen kehitysyhteisöjen tukeminen niin, että ulkoista asiakkuutta tarvitaan mah-dollisimman vähän ja sen tullessa välttämättömäksi pää-huomio on edelleen kehitysyhteisöjen vahvistamisessa, jotta lasta voidaan tukea. Moniasiantuntijuuteen perustu-vat peruspalvelutiimit toimisivat mahdollisimman tehok-kaasti perhettä tukien ensin suoraan perheen kanssa ja myöhemmin päivähoidon ja koulun sisällä. Perusopetuk-sen kouluyhteisöön ja lapsiperheiden tukemiseen erikois-tuneessa tiimissä yhdistyisivät erityisopetuksen, oppilaan ohjauksen, mielenterveys- ja sosiaalityön sekä terveyden- ja sairaanhoidon osaaminen. Kotikäynnit olisivat tärkeä osa toimintaa myös peruskoulussa.

Oppivelvollisuus voisi alkaa viisivuotiaana varhaiskas-vatuksen sisällä niin, että lapsen ei tarvitse huomata, mil-loin ”koulu” alkaa. Tämä tarkoittaisi, että viidennestä ikä-vuodesta alkaen jokainen lapsi tulisi jatkuvan ”hyvinvoin-tiopettamisen” piiriin ainakin muutamaksi tunniksi päi-vittäin. Toisaalta jokaiselle lapselle tulisi järjestää koulu-tusta ja hyvinvointitukea ainakin 18 vuoden ikään saakka. Tämä tarkoittaisi julkisen vallan velvollisuutta järjestää jo-kaiselle nuorelle sekä hyvinvointitukea (ainakin oppilas-huollon tai vastaavat palvelut) että ammattiin valmentavaa koulutusta myös perusopetuksen jälkeen.

Perustaso tarvitsee tuekseen lasten ja lapsiperheiden tuen erityisosaamista kokoavan osaamiskeskuksen. Perhe- ja kasvatusneuvolat, sijaishuollon asiantuntijat, puhetera-peutit, toimintaterapeutit, avohoitoon erikoistuneet las-tenlääkärit ja lastenpsykiatrit yhdistettäisiin moniasian-tuntijuuteen perustuvaksi osaamiskeskukseksi, jonka pää-tehtävänä olisi konsultoida, kouluttaa ja muutenkin tukea perustason tiimejä. Sen toissijaisena tehtävänä olisi oma asiakastyö ja silloinkin yhdessä perheiden ja perustason kanssa. Tällainen osaamiskeskus tarvitsee riittävän väestö-pohjan, noin 40 000–80 000 asukasta. Vasta kolmantena tasona olisivat eriytyneet palvelut, kuten sijaishuoltokodit


ja lapsiperheiden psykiatriset yksiköt. Samalla olisi harkittava huolellisesti, tar-vitaanko tulevaisuudessa lainkaan erityisiä lastenpsykiatrian sairaalaosastoja ja sairaalakouluja.

Tämän esityksen tarkoituksena on havainnollistaa uusia vaihtoehtoja lapsi-perheiden ja lasten hyvinvointituen ja palvelujen järjestämisessä silloin, kun mie-li vapautetaan historian kahleista ja lähtökohdaksi otetaan uuteen tietoon ja yh-teiskuntaan perustuva yhteinen tulkinta. Yksityiskohtaisempi kuvaus ja peruste-lu on esitetty toisaalla.

Oppilashuollon voimavarat vastaamaan tarvettaVaikka päätös lapsiperheiden ja lasten tuen ja palveluiden uudistamisesta teh-täisiin lähitulevaisuudessa, uuden toiminnan rakentamiseen ja vakiintumiseen tarvitaan vuosia. Pieniä askeleita voidaan kuitenkin ottaa viipymättä esimerkiksi vahvistamalla peruskoulujen oppilashuoltoa.

Lähtökohdaksi voitaisiin ottaa vuoden 1973 oppilashuoltokomitean mietin-nön ehdotukset. Kun psykososiaaliset haasteet ovat viime vuosina korostuneet, 500 koulupsykologia ja 500 koulukuraattoria eivät enää riitä. Seuraavan kunnal-lisvaalikauden tavoitteena tulisi olla, että kunnissa on keskimäärin psykologin, sosiaalityöntekijän ja terveydenhoitajan tiimi noin 600 oppilasta kohti ja koulu-yhteisöön erikoistunut lääkäri noin 3000 oppilasta kohti. Tiimin kokoonpano ja mitoitus tulisi harkita erikseen kunkin koulun tarpeen mukaan. Esimerkik-si perheiden tilanne ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus tulisi ot-taa huomioon. Oppilashuoltopalvelujen tarvetta kuvaavat tiedot saataisiin lapsi-perheiden määräaikaisista hyvinvointiarvioinnista. Jokaisessa peruskoulussa voi-taisiin yhteistyössä vanhempien kanssa tehdä tämän tiedon ja valtakunnallisten suositusten perusteella oma oppilashuoltopalvelujen ”tilaus”: kuvaus siitä oppi-lashuoltotiimin rakenteesta ja vahvuudesta, jonka koulu tarvitsee, jotta se voisi menestyksellisestä saavuttaa oppimistavoitteet. Jos todelliseen tarpeeseen perus-tuva peruspalvelutiimi saataisiin jokaiseen kouluun, varsin suurella todennäköi-syydellä opettajat voisivat keskittyä paremmin perustehtäväänsä, koulun ja kodin yhteistyö tehostuisi ja tarve koulun ulkopuolisen asiakkuuteen vähenisi.

Tämä ehdotus johtaa välittömästi kysymään, miten kustannukset katetaan. Kunnat käyttävät jatkuvasti kasvavia summia häiriösuuntautuneisiin palveluihin. Tänä vuonna kuluu yli 500 miljoonaa euroa lasten sijoittamiseen kodin ulkopuo-lelle. Suurissa kaupungeissa sijaishuollon kustannusten vuosittainen reaalikasvu on ollut kuuden prosentin suuruusluokkaa. Edellä kuvatun peruspalvelutiimin kustannukset peruskoulussa olisivat tämänhetkisen kustannustason mukaan noin

50 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Opetuksen laadun parantaminen on tärkeää Euroopan kilpailukyvylle

EU:n opetusministerit ko-koontuivat 15. marraskuu-ta Brysselissä. Kokouksessa opetusministerit hyväksyi-vät päätöslauselman opet-tajankoulutuksen laadun parantamisesta ja yleisnä-kemyksen Erasmus Mun-dus -liikkuvuusohjelmasta vuosille 2009–2013. Neu-vostossa päästiin myös poliittiseen yhteisymmär-rykseen eurooppalaisesta tutkintojen viitekehykses-tä ja keskusteltiin mm. kor-keakoulutuksen uudista-misesta.

180–200 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tarkoittaisi noin 300 euroa oppilasta kohti, kun suurissa kaupungeissa käyte-tään pelkästään lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle yli kaksi kertaa enemmän (647 euroa / alle 18-vuotiaat vuon-na 2007). Karkeasti voidaan arvioida, että seuraavan kun-nallisvaalikauden aikana olisi peruskoulun oppilashuoltoa vahvistettava noin 100 miljoonalla eurolla, jotta sen henki-löstövoimavarat alkaisivat vastata tarvetta.

Tavoitteeksi yhteinen tulkintakehysOppivelvollisuuskoulun osuus suomalaisten lasten hy-vinvoinnin menestystarinassa on kiistaton ja merkittä-vä. 1970-luvulla koulun mahdollisuudet ja tehtävät las-ten hyvinvoinnin edistämisessä tulkittiin laajasti ja erityis-tä huomiota kiinnitettiin psykososiaalisen oppilashuollon vahvistamiseen. Valitettavasti jo 1970-luvulla valmistellut oppilashuollon kehittämisestä koulun omana toimintana eivät toteutuneet. Päinvastoin oppilashuollon kehittämi-nen jäi parin vuosikymmen ajaksi sivuun niin koulutoi-men kuin sosiaali- ja terveystoimen kehitystyön ytimes-tä. Kouluyhteisön vahvistamisen sijasta jako kolmelle hal-linnonalalle syveni. Viime vuosien keskustelu ja lukuisat kouluhyvinvointihankkeet yhdessä informaatio-ohjauk-sen kanssa ovat kuitenkin varsin hitaasti muuttanut käy-täntöjä kunnissa. Voimavaroissa on suuria eroja kuntien kesken, ja toiminta jakautuu edelleen useimmiten kolmel-le hallinnonalalle.

Tämän artikkelin kantavana teemana on oppilashuol-lon ja kouluhyvinvoinnin edistämisen ymmärtäminen sa-mansisältöisiksi käsitteiksi. Koulun tehtävät voidaan jakaa opettamiseen ja oppilashuoltoon, joista edellinen tukee oppimista ja jälkimmäinen hyvinvointia. Oppilashuollon kohteina ovat yhteisöt (perhe, koulu), yksilöt (oppilaat) ja myös häiriöt ja ongelmat. Oppilashuollon sisällöstä voi-taisiin erottaa kolme keskeistä toimintaa: opintososiaali-set edut (esim. ruokailu, kuljetukset ja majoitus), oppi-lashuollon erityispalvelut (esim. kouluavustajat, oppilaan-


ohjaus, koulun psykologitoiminta ja sosiaalityö, kouluterveydenhuolto) sekä työolojen turvallisuuden ja terveellisyyden varmistaminen. Jokaisen peruskou-lun arjessa nämä kaksi näkökulmaa yhdistyvät yhteistoiminnaksi, tiimityöksi ja kasvatuskumppanuudeksi yhdessä perheiden kanssa. Jotta tähän päästäisiin, olisi kaikilla kouluyhteisön toimijoilla oltava kohtuullisen yhteinen tulkinta lasten ja kouluyhteisön hyvinvoinnista ja sen edistämisestä.

Yhteisen tulkinnan kulmakivinä voisi olla kehitysyhteisöjen vahvistaminen yhtenäisenä kokonaisuutena. Lapsen hyvinvointi kehittyy ensisijaisesti hänen perheessään. Lapsiperheen elinolot ja vanhempien hyvinvointi, parisuhde ja van-hemmuus yhdessä läheistuen kanssa rakentavat lapsen hyvinvoinnin perustan. Lapsiperheiden lähiyhteisöt, julkinen valta (valtio ja kunnat), kansalaisjärjestöt, seurakunnat ja monet muut tahot muodostavat laajan hyvinvointiekosysteemin, jolle on ominaista kasvava moniasiantuntijuus, monituottajuus, tietointensiivi-syys ja monitieteisyys. Tässä hyvinvointisysteemissä eri toimijoiden tuesta ja pal-veluista tulisi koostua lasten terveyttä ja hyvinvointia perhe- ja väestötasolla te-hokkaasti edistävä kokonaisuus. Painopisteen tulisi siirtyä lapsille järjestetyistä häiriösuuntautuneista palveluista lapsiperheiden tukemiseen.

Oppilashuollon kehittämisohjelmaOn varsin todennäköistä, että voimavarojen lisääminen lapsiperheiden ja lasten nykyisiin sirpaloituneisiin tukeen ja palveluihin ei tuota odotettua hyvinvointi-hyötyä. Useiden vuosien aikana tehdyissä tutkimuksissa ja kehittämishankkeissa on alkanut hahmottua uusi toimintalinja lasten ja lapsiperheiden hyvinvointitu-en ja -palvelujen järjestämisessä. Sen ytimenä on lapsiperheiden ja niiden hyvin-vointitarpeiden tarkasteleminen kokonaisuutena.

Samalla kun hahmotellaan lasten ja lapsiperheiden tuen ja palveluiden koko-naisuudistusta, kunnissa tulisi valmistella seuraavalle kunnallisvaalikaudelle oppi-lashuollon kehittämisohjelma, jossa vakiinnutetaan lapsiperheiden hyvinvointiar-vioinnit jatkuvaksi toiminnaksi ja mitoitetaan oppilashuollon erityisosaajien tiimi vastaamaan näissä arvioinneissa esiin tulevaa tarvetta. Jo vuonna 2002 opetusmi-nisteriön työryhmä (Oppilaan hyvinvointi ja oppilashuolto) ehdotti, että

kunnan tulee määritellä johtosäännössään miten oppilashuollon tehtävät, •kouluterveydenhuolto ja oppilaiden psykososiaaliset palvelut, järjestetään, toteutetaan ja koordinoidaan

opetustoimen tulee laatia yhdessä kuntien sosiaali- ja terveystoimen kans-•sa alueensa oppilashuollon toteuttamissuunnitelma ja toiminnan arviointi-suunnitelma

52 OPETTAjAn vUOSI 2008–2009Ammattitaitomaa- joukkueelle kahdeksan mitalia WorldSkills-kilpai-luista

Suomen ammattitaito-maajoukkue TeamFinland saavutti Japanin Shizuo-kassa käydyissä WorldSkills -ammattitaidon maail-manmestaruuskilpailuissa kaikkiaan kahdeksan mi-talia ja yksitoista diplomi-tason suoritusta. Maiden välisessä vertailussa Suomi sijoittui jaetulle seitsemän-nelle sijalle 46 maan jou-kossa.

lisärahaa yliopistoille ja syrjäytymisen ehkäisyyn

Hallituksen esitys vuoden 2008 talousarvioesityksen täydentämiseksi toi lisää rahaa yliopistojen perus-rahoitukseen ja nuorten työllistymisen edistämi-seen. Myös valtion oppilai-tosten rahoitusta nostet-tiin.

kunnan on osoitettava koulujen ja oppilaiden käyt-•töön riittävät oppilashuoltopalvelut. Palvelut määri-tellään tarvetta vastaaviksi yhdessä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa.

Kuntien tulisi varata oppilashuoltopalveluiden henki-löstöön (erityisesti kouluterveydenhuolto, koulun mielen-terveystyö ja sosiaalityö) palkkaukseen keskimäärin noin 300 euroa – noin 150 euroa nykyistä enemmän – oppilas-ta kohti vuoteen 2012 mennessä.

lähteetKomiteanmietintö 1973:151. Oppilashuoltokomitean mietintö.

Helsinki 1974.Opetusministeriö. Oppilaan hyvinvointi ja oppilashuolto. Työryh-

mämuistio 2002:13.Opetusministeriö. Terveellisen ja turvallisen opiskeluympäristön

laadun arvioinnin perusteet perusopetusta varten. Työryhmä-muistio 27:2002.

Opetusministeriö. Kouluhyvinvointityöryhmän muistio. Työryh-mämuistioita ja selvityksiä 2005:27.

Peltonen, H. (toim.) 2007. Opiskelun tuki esi- ja perusopetuk-sessa. Virikkeitä ja toimintamalleja yleisen ja erityisen tuen järjestämiseksi. Opetushallitus 2005.

Rimpelä, M., Wiss, K., Saaristo, V., Happonen, H., Kosunen, E. & Rimpelä A. 2007. Kouluterveydenhuollon laatusuosituksen toimeenpano 2004–2007. Stakes Työpapereita 32/2007. Stakes. Helsinki.

Rimpelä, M., Rigoff, A.-M., Kuusela, J. & Peltonen, H. (toim.) 2007. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa 1. Perusraportti kyselystä 7.–9. vuosiluokkien kouluilla. Opetush-allitus ja Stakes. Vammalan Kirjapaino Oy. Vammala 2007.

Rimpelä, M., Kuusela J., Rigoff, A.-M., Saaristo, V. & Wiss, K. 2008a. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa 2. -pe-rusraportti kyselystä 1.–6. vuosiluokkien kouluilla. Opetushal-litus ja Stakes. Vammalan Kirjapaino Oy. Vammala 2008.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Oppilashuoltoon liittyvän lain-säädännön uudistamistyöryhmän muistio. STM Selvityksiä 2006:33.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Oppilashuoltoon liittyvän lain-säädännön uudistamistyöryhmän muistio. Lausuntoyhtyeen-veto työryhmän muistiosta. STM Selvityksiä 2006:67.


Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto. 2004. Kouluterveydenhuollon laatu-suositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:8. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.

Stakes. Lapsiperheiden, lasten ja nuorten määräaikaisten hyvinvointiarviointien runko-ohjelma. Aloite sosiaali- ja terveysministeriölle 9.6.2006. Asianro 1375/005/2006.

Documents

Markku Suortamo Hannu Laaksola Jouni Välijärvi (toim.) … · 2015-03-05 · Se on yhteinen asiamme. Perheiden jaksaminen ja osaaminen lasten kasvatuksessa luo pohjan sille työlle,