26
MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme Liu Shaohua ja hallituksen puheenjohtaja Martti Nevalainen hoitivat halpojen lentolippujen metsästyksen, ja lähtöpäiväksi varmistui heinäkuun kuudestois- ta. Toukokuun lopulla ulkoharjoitusten myötä alkoi myös määrätietoinen Yilun liikesarjojen harjoittelu, mikä tiesi vähemmän hyppyjä ja enemmän koristeel- lisia ranneliikkeitä. Monelle lähtijöistä alkoi vasta tässä vaiheessa vähitellen selvitä, minkä näköisiä ihmisiä matkaseuraksi oli luvassa. Vaikka takana oli aikamoinen määrä yhteisiä treenitunteja, useimmat meistä olivat korkeintaan puolituttuja keskenään. Sunnuntai 16.7.2006 Matkan ensimmäinen osuus Helsingistä Guangzhouhun taitettiin Finnairin suoralla lennolla, joka lähti klo 17 Suomen aikaa. Opettajamme Liu Shaohua oli matkustanut jo edeltä Guiliniin hoitamaan muita matkajärjestelyjä. Mo- nille 14-henkisen seurueemme jäsenille Kiinan matka oli elämän ensimmäi- nen. Jännitti, mutta hyvällä tavalla. Lähes kymmentuntisen lennon aikana oli hyvää aikaa aloittaa tutustuminen matkatovereihin – tai ottaa pienet nokoset. Vaan kuinka kävikään... Maanantai 17.7. Perillä Guangzhoussa noin 7.35 paikallista aikaa. Useimmat meistä eivät on- nistuneet nukkumaan lennon aikana, joten odotettavissa on uusia valvomi- sennätyksiä. Opettajamme Liu on meitä vastassa kentällä heiluttaen pientä Suomen lippua. Sää on harmaa ja sateinen, mutta lämpötila lähentelee +30 astetta. Huhutaan ukkosrintamasta, joka saattaa aiheuttaa muutoksia illan lentojen aikatauluihin. Joka tapauksessa meillä on iltaan asti aikaa tapetta- vana. Guangzhoun lentokentällä

MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

  • Upload
    others

  • View
    12

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

MATKA KIINAAN 2006

Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme Liu Shaohua ja hallituksen puheenjohtaja Martti Nevalainen hoitivat halpojen lentolippujen metsästyksen, ja lähtöpäiväksi varmistui heinäkuun kuudestois-ta.

Toukokuun lopulla ulkoharjoitusten myötä alkoi myös määrätietoinen Yilun liikesarjojen harjoittelu, mikä tiesi vähemmän hyppyjä ja enemmän koristeel-lisia ranneliikkeitä. Monelle lähtijöistä alkoi vasta tässä vaiheessa vähitellen selvitä, minkä näköisiä ihmisiä matkaseuraksi oli luvassa. Vaikka takana oli aikamoinen määrä yhteisiä treenitunteja, useimmat meistä olivat korkeintaan puolituttuja keskenään.

Sunnuntai 16.7.2006

Matkan ensimmäinen osuus Helsingistä Guangzhouhun taitettiin Finnairin suoralla lennolla, joka lähti klo 17 Suomen aikaa. Opettajamme Liu Shaohua oli matkustanut jo edeltä Guiliniin hoitamaan muita matkajärjestelyjä. Mo-nille 14-henkisen seurueemme jäsenille Kiinan matka oli elämän ensimmäi-nen. Jännitti, mutta hyvällä tavalla. Lähes kymmentuntisen lennon aikana oli hyvää aikaa aloittaa tutustuminen matkatovereihin – tai ottaa pienet nokoset. Vaan kuinka kävikään...

Maanantai 17.7.

Perillä Guangzhoussa noin 7.35 paikallista aikaa. Useimmat meistä eivät on-nistuneet nukkumaan lennon aikana, joten odotettavissa on uusia valvomi-sennätyksiä. Opettajamme Liu on meitä vastassa kentällä heiluttaen pientä Suomen lippua. Sää on harmaa ja sateinen, mutta lämpötila lähentelee +30 astetta. Huhutaan ukkosrintamasta, joka saattaa aiheuttaa muutoksia illan lentojen aikatauluihin. Joka tapauksessa meillä on iltaan asti aikaa tapetta-vana.

Guangzhoun lentokentällä

Page 2: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

2

Tapani Aaltosen ehdotuksesta meille on järjestetty turistiajelu Guangzhoussa. Bussinkuljettajan hämmästyttävien logististen lahjojen ansiosta kaikki nel-jätoista matkalaukkua, käsimatkatavarat ja suomalaiset taiji-harrastajat op-paineen saadaan mahtumaan pikkubussiin. Kiertoajelun etappeja ovat mm. Yuexiu Parkin kuuluisat nähtävyydet Sun Yat-Sen Memorial Hall sekä Five Goat Statue, ja upea monikymmenkukkulainen Mount Baiyun (White Cloud Mountain). Sen vehreissä suojissa keräämme voimia kaupungilla nautitun lounaan jälkeen. Jotkut innostuvat jopa hieman harjoittelemaan. Kuskimme soittaa kertoakseen, että joutuisi pistäytymään sairaalassa telottuaan selkänsä laukkujemme kanssa. Bussi matkatavaroineen ilmestyy kuitenkin sovittuun paikkaan vain hieman myöhässä.

Välillä oli levähdettävä. Marja ja Maria näyttävät mallia.

Yuexiu-puiston nähtävyyksiä .

Guilinin lentoamme on lykätty jo pariin otteeseen. Lähtöajan lopulta var-mistuttua seuraa jännittävä terminaalimaraton, kun lähtöportti vaihtuu vii-me hetkellä laajahkon terminaalin vastakkaiseen päätyyn. Hyvin ehditään, ja juoksu ja adrenaliini virkistävät. Lennon aikana voimakas turbulenssi menee eräiltä meistä melkein ohi väsymyksen takia, mutta hauskuttaa kiinalaislap-sia. Myöhemmin saamme tietää kuoppaisen lennon ja lykkäysten todellisen syyn: lähestyvä taifuuni.

Page 3: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

3

Guilinin kentällä on iltakymmenen jälkeen vastassa pieni mutta iloinen joukko Liun oppilaita, joilta saamme tervetuliaislahjaksi kukkaseppeleet kaulaan. Päivän suurin yllätys odottaa perillä. Flower Bridge hotellin sisään-käynnin yläpuolelle on viritetty riemukas punakeltainen banderolli: WARM WELCOME MR. MARTTi NEVALAiNEN & TAiJi GROUP FROM FiNLANd! Check-in –muodollisuuksien jälkeen siihen on hyvä päättää ensimmäinen päivä Kiinassa.

Bussilla kohti hotellia

Vastaanotto Flower Brigde -hotellilla

Page 4: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

4

Tiistai 18.7.

Herätys armeliaasti vasta 8.30. Suihku, aamiainen ja puistoon. Luulot joiden mukaan edessä olisi kaksi vihreän teen kyllästämää viikkoa, alkavat osoit-tautua vahvasti liioitelluiksi. Aamiaispöydässä on kannu vahvaa mustaa tee-tä... ei, vaan laihaa kahvia! Anun myötävaikutuksella kahvi kuitenkin vahvis-tuu aamu aamulta. Muuten tarjontaa voisi luonnehtia kiinalaiseksi versioksi mannermaisesta aamiaisesta: on munakokkelia ja nakkeja, riisivelliä, erilaisia pikkukakkusia, makeaa valkoista leipää suolaisilla leikkeleillä, höyrypullia (mantou) sekä hedelmiä. Monien yllätykseksi löytyy maustamatonta jogurt-tiakin.

Vasen: Hotellin portaikkoa. Oikea: Hotellihuoneet olivat siistit ja miellyttävät.

Näkymä toisesta kerroksesta hotellin vastaanottoon.

Puoli kymmenen aikaan olemme valmiit ensimmäisiin harjoituksiin. Paikal-liseen käytäntöön verrattuna tämä on kovin myöhään, joten hyvän ensi vai-kutelman luomiseksi olemme sonnustautuneet taiji-pukuihin. Qi Xing Park (Seven Star Park), jossa harjoittelemme seuraavat kaksi viikkoa, sijaitsee aivan hotellimme vieressä. Ulkomaalaiset saavat pulittaa sisäänpääsystä 35 yuania (n. 3,5 €), mikä tuntuu meistä melko kovalta. Kaikki on tietysti suhteellis-ta, hinta ei ole hirmuinen, sillä kyseessä on melkoinen ”teemapuisto” ve-siputouksineen, luolineen, näköalapaviljonkeineen, muistomerkkeineen ja

Page 5: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

5

eläintarhoineen. Yksistään puistoelämää viettävien kiinalaisten näkeminen on meille elämys: korttirinkejä, käsiä ”huljuttelevia” terveyskävelijöitä, mu-sikantteja, vedellä kiveen kirjoittavia runoilijoita ja tietysti taiji-harrastajia. Kuuma ja kostea ilma saa hien virtaamaan ennen ensimmäistäkään taiji-lii-kettä.

700 vuotta vanha Flower Bridge alkaa hotellimme edestä ja joh-taa Xiaodong-joen ylitse Seven Star –puistoon.

Näkymä Flower Bridge -sillalta Xiaodong-joelle

Page 6: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

6

Puiston suosituimmalla ja parhaalla harjoittelupaikalla odottaa noin satapäi-nen joukko. Meidät vastaanotetaan hurraahuudoin ja taputuksin, kaikkialla näkyy hymyileviä uteliaita kasvoja. Paikalla on myös toimittajia ja kuvaajia Guilin daily –lehdestä. Marttia haastatellaan, ja hän esittää rohkean vetoo-muksen, että Guilinista tehtäisiin yksi Kiinan taiji-keskuksista. Haastattelu esi-tetään CCTV:n (Kiinan keskustelevisio) koko maan kattavassa lähetyksessä.

Vasen: Näkymä Seven Star -puistosta. Oikea: Kamelivuori Seven Star -puistossa (lähde: http://www.chinatravelclub/re-gions/guilin03.htm.

Vasen: Guilin Daily –haastattelu. Oikea: CCTV:n haastattelu.

Esitykset aloittaa paikallisten yli 70-vuotiaiden ryhmä, jota seuraa neljä nuo-rempien harrastajien ryhmää. Omalla vuorollamme teemme Yilu-sarjan hie-man lyhennettynä ja jännityksestä haparoiden, mutta hyppymme kirvoittavat reippaat aplodit. Sitten, kuten kiinalaiset ystävämme sanovat, ”We play taiji together”. Teemme yhdessä koko Yilu-sarjan, ja lopuksi näemme sooloesityk-set Wang Yongilta sekä Huang Jiangilta.

Yhteisharjoitus

Page 7: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

7

Hotellilla meitä odottaa kussakin huoneessa 24 vesipullon laatikko – erittäin tarpeellinen lahja paikallisilta taiji-harrastajilta. Syömme lounasta hotellin ra-vintolassa ja syöksymme keskustaan ostoksille sekä rahanvaihtoon. Liu opas-taa halukkaita taiji-kenkien hankinnassa.

Wang Yong esittää Yilu-sarjan

Huan Jian esittää Erlu-sarjan

Vasen: Li-joen siltaOikea: Tavaratalo Niko Niko Do (Wei shao tang)

Page 8: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

8

Päivän päätteeksi Liun paikalliset oppilaat tarjoavat meille illallisen hotellin ravintolassa. Liu ja Martti pitävät pienet puheet ja ystävyysmaljoja kohotel-laan. Lopuksi yhteen kootut tuliaisemme levitetään pöydälle isäntien valitta-viksi.

Liu puhuu illallisella hotellin ravintolassa.

Tilaisuus päättyy kiinalaiseen tyyliin hyvissä ajoin, kahdeksaan mennessä. Teemme vielä kävelyretken kaupungille pitkin Li-joen rantaa, ja näemme mm. Fur Laken kaksoispagodit öisessä loistossaan. Kuulemme, että Guan-gzhoussa on väkeä evakuoitu taifuuni Billin tieltä, ja kadut tulvivat.

Oikea: Kaksoispagodit Vasen: Öistä Guilinia

Keskiviikko 19.7.

Herätys klo 7, silmät auki, taiji-puku ylle ja aamiaisen kautta puistoon. Ole-tettu maksuton sisäänpääsy ei onnistukaan ennen aamukahdeksaa, iltakah-deksan jälkeen kylläkin, mutta se ei meitä auta. Puistoon saapuneiden taiji-harrastajien kesken jaetaan vielä eilisiltaisia tuliaisiamme. Useat eri ryhmät esittävät tänäänkin Yilu-sarjaa. Harjoitusten jälkeen kiertelemme yhdessä Seitsemän tähden puistossa. Mestari Ma Hongia odotetaan saapuvaksi puo-len päivän aikaan, ja ilmassa on suuren taiji-juhlan tuntua.

Martti on mukana rautatieasemalla Ma Hongin vastaanottokomiteassa, joka lopulta paisuu lähes satapäiseksi. Ma Hongin edellinen ja ainoa aikaisempi käynti Guilinissa taijita opettamassa on ollut vuonna 1996. Silloin Ma Hon-gin edistyneimpiin oppilaisiin kuulunut Liu Shaohua oli kutsunut hänet Gui-

Page 9: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

9

liniin. Tämän matkan aikana luotiin pohja Ma Hongin tyylisuunnan entistä laajemmalle harjoittelulle Guilinissa. Nyt paikalliset taijin harrastajat ja opet-tajat jännittävät, mitä Ma Hong sanoo heidän edistymisestään. Vuonna 1996 Ma Hongin vierailupäätökseen oli vaikuttanut Liun hieno kilpailumenestys Kiinan tärkeimmissä chen-taiji -kilpailuissa. Tällä kertaa päätökseen on vai-kuttanut ratkaisevasti Liun ja suomalaisryhmän saapuminen Guiliniin.

Päiväleponsa jälkeen Mahong ilmoittaa haluavansa nähdä joidenkin suoma-laisten tekevän taijia. Liu noutaa paikalle Juhon, Jukan ja Martin. Hieman hämmentyneinä ja ilman alkuverryttelyä he tekevät vuorotellen pyydetyt 16 ensimmäistä Yilun liikeosaa. Ma Hong kommentoi suorituksia melko maltil-lisesti ja sanoo palaavansa asiaan luentojensa yhteydessä. Tämän tapahtu-man arvo nousee entisestään myöhemmin, kun näemme monen kokeneen paikallisen oppilaan pyytävän turhaan kiireisen Ma Hongin arviota omasta suorituksestaan.

illallinen nautitaan Ma Hongin kunniaksi. Liu, Martti ja Anu saavat kunnian istua samassa pöydässä mestarin ja hänen puolisonsa kanssa. Martti kertoo Ma Hongille yhdistyksemme toiminnasta Suomessa ja tiedustelee mm. mes-tarin vahvojen jalkojen salaisuutta. Voimat ovat kuulemma seurausta pelkäs-tään taijin harjoittelusta. Nuorempana Ma Hong sanoo tehneensä Yilu-sarjan 10 kertaa peräkkäin joka päivä. Yksi kiinalaisen illallisen keskeinen elementti syömisen ja juomisen ohella on maljojen kohottelu. Aterioinnin varhaisessa vaiheessa tämä ei ole kohteliasta, mutta kun ensin on syöty rauhassa, maljat alkavat nousta. Kustakin pöydästä suunnataan vuorollaan toisiin pöytiin kilistämään maljoja - kiitokseksi, ter-veydeksi tai vain silkasta yhdessäolon ilosta.

Maljan juomista edeltävät usein reippaat gan bei – huudot (suomeksi kuta-kuinkin ’muki tyhjäksi’) joihin useat, nyt jo alkukankeudestaan parantuneet seurueemme jäsenet vastaavatkin asiaankuuluvasti ja tyylikkäästi tyhjentä-mällä lasinsa. Ei ihme, että viiniä annostellaan pikku pikareihin vain muuta-ma sentti kerrallaan! Vielä hauskempaa tästä saadaan, kun yritetään kilistä-essä saada oma malja toisen maljaa alemmas. Tällä tavalla halutaan osoittaa omaa alemmuutta eli kunnioitusta juomakumppanin edessä.

Suomalaisryhmä päivällispöy-dässä.

Page 10: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

10

Kiinalaisille niin tärkeä sosiaalinen puuha, valokuvaaminen, päättää illalli-sen. Kaikki valuvat kuin yhteisestä sopimuksesta hotellin aulaan, jossa eri kokoonpanot asettuvat punaisen maton päällystämille portaille muiden ku-vattaviksi. Portaiden juurelle kertyy valokuvaajia, jotka näpsivät kuvia use-ammalla kameralla. Tulokset tarkastetaan heti kameran näytöltä hyväksyvin huudahduksin.

dramatiikkaakin iltaan liittyy. Saaran kädessä on pahannäköinen tulehdus Guangzhoussa saadun hyönteisen piston jäljiltä, ja Liun paikalle kutsuma lääkäri Hou vie kuumeisen potilaan suoraan illallispöydästä sairaalaan tut-kimuksiin.

Torstai 20.7.

Herätys on jo kuudelta, sillä aamuvirkku Ma Hong aloittaa harjoituksensa aikaisin. Hänen arvovaltansa turvin kiinalaiset ystävämme saavat tingityksi meille ulkomaalaisille seitsemän yuanin alennuksen puistomaksusta. Anun joka aamuiseksi rutiiniksi muodostuu puistokolehdin kerääminen. Helpottu-neina kuulemme, että Saara on saanut tukun lääkekuureja ja voi jo hieman paremmin.

Selvittyään innokkaiden ihailijoidensa vastaanottoseremonioista Ma Hong esittää Yilu-sarjan sellaisella taidolla ja ryhdikkyydellä, että on vaikea kuvitel-la kenenkään muun hänen ikäluokassaan pystyvän samaan. Näyttävimmis-sä kohdissa yleisö antaa ”teräsvaarille” raikuvat suosionosoitukset. Teemme sarjan kertaalleen yhdessä, minkä jälkeen on esitysten vuoro. Tunnelma on kuin kuninkaallisella vastaanotolla, jossa eri valtuuskunnat esittelevät taito-jaan hallitsijalle.

Juhlan alussa kaikki ovat vielä rauhallisesti omien pöytiensä tuntumassa.

Ma Hongin tavaramerkkinä ovat Chen Zhaokuin oppien mukaiset matalat asennot.

Page 11: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

��

Esitysten jälkeen opettajamme Liu valitsee ryhmämme jäsenille henkilökoh-taiset ohjaajat, ja harjoittelu jatkuu näiden johdolla. Kahdeksalta palaamme hotellille syömään aamiaista, ja treenit puistossa jatkuvat sen jälkeen noin klo 11:een. Alamme jo oppia käyttämään vesipullojen lisäksi myös viuhkoja ja hikirättejä.

iltapäivällä klo 16 Ma Hong aloittaa ensimmäisen luentonsa. Luento on ho-tellimme kokoustilassa ja siellä on meidän lisäksemme alun toista sataa kuu-lijaa. Tulkkinamme toimii Xiang Ling Hong, Chang Sha’sta, Hunanin maakun-nasta saapunut taiji-oppilas. Ma Hong käy läpi yleisiä taijin harjoittamiseen liittyviä asioita ja lupaa paneutua yksityiskohtiin seuraavilla luennoilla.

Ma Hongin luennoista on julkaistu erillinen kooste Budoka-lehden numeros-sa 1/2007. Artikkelin jatko-osa julkaistaan saman lehden numerossa 2/2007.

”Sininen lohikäärme nousee vedestä”, oikealla ”Lohikäärme maassa”.

Ma Hong avaa luennot.

Koko paneeli vasemmalta: Ma Hong, Liu Shaohua ja Zhou Jishi Chang Sha’sta.

Page 12: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

12

Luennon jälkeisellä illallisella hotellin ravintolassa isäntinä toimivat Chang Sha’sta tulleet taijin harrastajat. Anu ja Martti istuvat jälleen samassa pöydäs-sä Ma Hongin kanssa, muilla suomalaisilla on oma pöytä. Ruokalajeja on toistakymmentä mehevistä kasvisannoksista hapanimelään kalaan, ankkaan ja porsaanlihaan. Friteeratut banaanit nautitaan pääruokien joukossa, ja jäl-kiruokana on tuoreita hedelmiä kuten vesimelonia ja ananasta. Kiinalaiset juovat aterioilla vihreää teetä, hedelmämehuja sekä varsinkin nuorempi polvi myös olutta ja viiniä. Meidän länsimaalaisten oletetaan haluavan vettä, olutta tai viiniä. Teetä pitää erikseen pyytää. Ensimmäisenä iltana kiinalaisessa pöy-täseurueessa aterioineet Juho ja Jukka ovat oppineet ihailtavasti paikallisille juomatavoille ja toimivatkin suomalaispöydän epävirallisina juomavastaavi-na. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että olut ja viini eivät pöydästämme lopu.

illallinen päättyy jälleen aikaisin, koska mestari Ma Hong menee hyvissä ajoin nukkumaan. Hän herää aina aikaisin ja menee puistoon tekemään chen-tyylin 83-liikkeen sarjan. Hän ei tupakoi ja alkoholia hän juo vain har-voin, juhlissa, ja silloinkin vähän. Omilta oppilailtaankin hän vaatii terveel-lisiä elämäntapoja.

Perjantai 21.7.

Aamun ohjelma – kuudelta ylös, seitsemäksi puistoon - alkaa sujua jo rutii-nilla. Joukkomme on yhtä henkeä vajaa, sillä Maikki jää hotelliin potemaan eilen puhjennutta flunssaansa. Saara sen sijaan on jo toipumaan päin ja ottaa varovasti osaa harjoituksiin. Myös hänen huonetoverinsa Maria Rautalappi on toipilaan kirjoissa. Flunssaa on kuulemma liikkeellä, ja Ma Hongin täy-teen pakatuilla luennoilla köhitäänkin jatkuvasti. Lisäksi edestakainen liikku-minen kuumasta ja kosteasta ulkoilmasta ilmastoituihin sisätiloihin käy hen-gitysteiden päälle, ja laskemmekin leikkiä siitä, kuka kaatuu seuraavaksi.

Tämänpäiväisellä luennollaan Ma Hong käy läpi Yilun ensimmäiset 16 liiket-tä. Erittäin yksityiskohtainen, räväkkä ja persoonallinen esiintyminen takaa sen, että kaikki seuraavat esitystä suurella mielenkiinnolla. Ma Hong koros-taa erityisesti opettajien roolia. Näiden tulee tietää pikku detaljeja myöten, kuinka liike tehdään oikein, kuinka esimerkiksi painopistettä siirrellään jne. demonstraatioissa nousevat toistuvasti esiin kyynärpäiden ja polvien käyttö hyökkäysaseina, sekä samanaikaisuus ja ympyrän muoto käsien ja jalkojen liikkeissä. Kaksisuuntaisesta liikkeestä tulkkimme käyttää englanninkielistä termiä “folding strength”. Tämä tarkoittaa sitä, että voidakseen avautua pi-tää ensin sulkeutua; samoin jos haluaa mennä eteenpäin, on ensin mentävä taaksepäin jne.

Suomalaisille oli luentosalissa varattu parhaat paikat.

Page 13: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

13

Luennon jälkeen meidät on jälleen kutsuttu illalliselle hotellin ravintolaan. Tällä kertaa isäntinä ovat Seven Star -puistossa harjoittelevat oppilaat. Muka-na on myös Ma Hong puolisoineen. Pöytätapamme ovat kehittyneet huomat-tavasti, ja maljan alemmuudesta kisatessa eräiden taiturien lasit kolahtavat jo lattiaan. Lopuksi otetaan taas runsaasti ryhmäkuvia hotellin aulassa.

Sovelluksissa Ma Hongia avusti Tu Pong Chen Jianxista.

Ma Hong suomalaisryhmän kanssa

Wang Yong ja Ge Xue Yan suo-malaisryhmän kanssa

Page 14: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

14

Lauantai 22.7.

Olemme puistossa jo ennen seitsemää. Teemme sarjan kahdesti, ja toisella kerralla myös Ma Hong ja Liu ovat mukana. Aamiaisen jälkeen valittu joukko Liun täkäläisiä oppilaita opettaa meidän pientä ryhmäämme. Käymme yksi-tyiskohtaisesti ja hyvin hitaasti läpi 16 ensimmäistä liikettä. Juhon ohjaajana toimiva Wang Yong osallistuu myös opetukseen.

Anu ja Martti pääsevät omien sanojensa mukaan “kuokkimaan” lounaalle, jonka hotellin johtaja Si Hong tarjoaa Ma Hongille. Muut syövät kaupungilla tutuissa ja turvallisissa paikoissa kuten tavaratalo Niko Niko do’n cafeteriassa tai valmistavat hotellihuoneessaan pikanuudeleita.

Ma Hongin kolmas luento käsittelee Yilun liikkeitä 17-32. Valokuvaaminen ja videointi eivät olleet enää sallittuja, mutta mestari painottaa muistiinpanojen tekemisen tärkeyttä. Erityisesti omat virheet on syytä aina kirjata muistiin ja tutkia niitä säännöllisin väliajoin. Ensin kaksi oppilasta suorittaa liikkeet, minkä jälkeen Ma Hong analysoi heidän suorituksensa. Tänään tämä jännittävä tehtävä lankeaa guilinilaiselle Wang Yongille ja Juholle. Ma Hong korostaa edelleen pienten detaljien hal-lintaa ja oikeanlaista voiman käyttöä.

Ma Hong näyttää sovellusta liikkeelle ”Suojaudu ja lyö käsi-varrella”.

illallinen nautitaan tänään poikkeuksellisesti kaupungilla, ravintola Yi Yuanis-sa, joka on tunnettu hyvästä sichuanilaisesta ruoastaan. Ravintola on suosittu paitsi paikallisten, myös länsimaisten turistien keskuudessa, minkä varmaan-kin osittain selittää maininta Lonely Planet -matkaoppaassa. Saapuessamme noin klo 19.30 ravintola on varsin täynnä 10-henkistä seuruettamme ajatel-len. Henkilökunta kierittää kuitenkin muitta mutkitta halkaisijaltaan suurem-man pöytälevyn takahuoneesta ja nostaa sen tottuneesti pienemmän pöydän päälle. Vielä valkoinen liina, ja pöytä kymmenelle on valmis.

Tilaamme mm. tángcùyú’ta (hapanimelä kokonainen kala), gong bao (kung po) –kanaa, rautapannulla tirisevää härkää ja herkullista marinoitua tofua. Useita ruokalajeja leimaavat sichuanilaiseen tyyliin reilut chilin aromit. Ko-

Page 15: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

15

keilemme tulisuudestaan kuuluisia dan dan -nuudeleita, jotka tarjoillaan pienissä kulhoissa erikseen kullekin ruokailijalle. Ne maistuvat kaikille erin-omaisesti.

Länsimaisten turistien suosima Yi Yuan -ravintola.

Suomalaiset nauttivat sichuani-laisista ruuista.

Mukavan verkkaisella kävelymatkalla takaisin hotellille Martti käy läpi Guilin Taijiquan ry:n historian. Erityisen kiinnostavaa on kuulla, kuinka Martti ja Anu tutustuivat Liu Shaohuaan ja onnistuivat lopulta houkuttelemaan tämän Suomeen. Ymmärrämme entistä paremmin, kuinka onnekkaita olemme saa-dessamme opiskella näin hienon opettajan johdolla. Ylitettyämme keskustaa ja omaa kaupunginosaamme yhdistävän Liberty Bridgen törmäämme sattu-malta iltakävelyllä olevaan Liu’hun. Tunnelma on yllämainituista syistä taval-listakin iloisempi ja varsin liikuttunut.

Sunnuntai 23.7.

Suoriudumme puistoon jo ennen puolta seitsemää. Maria ja Maikki jäävät lepäämään, ja Maikki käy sinnikkään kuumeensa takia lääkärissä. Anu sekä nuori taiji-opettaja Ge Xue Yan ovat mukana tulkkaamassa. Puistossa harjoi-tukset sujuvat entiseen malliin. Ma Hong tekee Yilun edistyneimpien oppilai-den kanssa, ja aamiaisen jälkeen harjoitellaan omien opettajien johdolla.

Page 16: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

16

Ma Hong pitää neljännen luentonsa, jonka aiheena ovat liikeosat 33-52. Wang Yong and Juho joutuvat taas piinapenkkiin, mutta selviävät liikeosien suorituksesta jo rutiinilla. Ma Hong toteaakin diplomaattisesti, että liikkeet suoritettiin lähes oikein, mutta siellä täällä on korjaamista.

Ma Hong puhuu mm. hyökkäyksen eliminoimisesta, dan tienin käytön tärke-ydestä ja keskustan pitämisestä. Luennon lopuksi Ma Hong vastaa suomalais-ten vieraiden hänelle esittämiin kysymyksiin.

Kysymykseen uudesta ja vanhasta tyylistä Ma Hong vastaa erityisen yksityis-kohtaisesti ja painokkaasti ja lupaa kirjoittaa artikkelin osoittaakseen, että hä-nen opettajansa Chen Zhaokuin tyyli, jonka tämä oli oppinut isältään Chen Fakelta on alkuperäinen Chen-tyyli (lao jia). Tämä Ma Hongin puheenvuoro saa kuulijoilta erittäin innostuneet suosionosoitukset.

illalla mestari Liun Guilinin oppilaat tarjoavat Martille ja Anulle illallisen. Muut ryhmäläiset ottavat tuntumaa Guilinin sunnuntai-iltaan kaupungilla käyskennellen. ihmisvilinä hämmästyttää rauhallisiin suomalaisiin sunnun-tai-iltoihin tottuneita.

Ma Hong tekee ryhmässä Yilu-sarjaa.

Suomalaisia Liun paikallisten oppilaiden ohjauksessa.

Page 17: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

17

Maanantai 24.7.

Lähtö puistoon kello 6.20. Ohjelma on edellisten aamujen kaltainen: harjoit-telua kahdeksaan asti, aamiainen hotellilla, takaisin puistoon ja harjoittelua noin yhteentoista saakka. Osa ryhmästämme lounastaa hotellin ravintolassa, loput popsivat huoneessaan pikanuudeleita ja hedelmiä.

Kello neljä iltapäivällä alkaa Ma Hongin viimeinen luento. Suurennuslasin alla ovat tällä kertaa liikeosat 53-83, Wang Yongin ja Juhon esittäminä. Tässä osassa on niin paljon kertausta, että uusia sekvenssejä on vain 12.

Aikaisemmilla luennoilla hyvin onnistunut tulkkimme on joutunut palaamaan Changshaan, mutta lopulta löytyy kuitenkin toinen käyttökelpoinen tulkkaa-ja. Tässä sarjan osassa esiintyy runsaasti hyppyjä, jalan maahan polkemista, kiertopotkuja, erittäin matalia asentoja sekä sormenpää- ja kyynärpäähyök-käyksiä.

Monet perusasiat lienevät kaikilla jo hyvin mielessä, mutta muistin tueksi Ma Hong esittelee vielä listan ohjeita, joita noudattamalla voi päästä entistä parempaan taiji-sarjan suoritukseen. Luento päättyy melkoisiin suosionosoi-tuksiin ja lievään sekasortoon kuulijoiden rynnätessä hakemaan omistuskir-joituksia ostamiinsa Ma Hongin kirjoihin.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Ma Hongin luentosarjansa aikana esittämät ohjeet ovat suurelta osin tuttuja jo mestari Liun opetuksesta, mutta jäivät nyt varmasti entistä paremmin kaikkien muistiin. Ma Hong on esittänyt runsaasti mielenkiintoisia liikkeiden sovelluksia. Useat niistä Liu on jo ehtinyt näyttää meille, mutta paljon uusiakin nähtiin. Kyynärpäiden käyttöä hyökkäyksissä Ma Hong painottaa ehkä hieman enemmän kuin Liu omassa opetuksessaan.

Ma Hong jää vielä pariksi päiväksi nauttimaan Guilinin luonnonkauneudes-ta ja vieraanvaraisuudesta, ja osallistuu Guilinin taiji-oppilaiden tarjoamaan illallisjuhlaan. Juhlan jälkeen Saara, Juho, Jukka, Tom ja Jani lähtevät Wang Yongin, Ge Xue Yanin ja Sun Xiao Tingin kanssa tutustumaan Guilinin öiseen luontoon. Ohjelmassa on mm. jokiveneellä seilaamista ja piknik joen ran-nassa.

Yöllistä retkeilyä Guilinissa

Tiistai 25.7.

Tänään on vapaapäivä harjoituksista, sillä aamukahdeksalta lähdemme odo-tetulle Yangshuon retkelle. Bussi noutaa meidät kahdeksalta hotellin edestä mukanaan opas, joka puhuu mainiota englantia ja on surffannut netistä vai-kuttavan paketin Suomi-tietoa.

Matka satamaan kestää puolisen tuntia, ja ennen yhdeksää nousemme jo yh-teen paristakymmenestä paatista, jotka valuvat yhtenä letkana pitkin Li-jokea, määränpäänään Yangshuo.

Page 18: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

18

Maisemat ovat huikaisevat. Alkumatkasta Li-joen omaperäisiä vuorimaisemia kuvataan ahkerasti, mutta vuoria on sentään 27 000, joten loppumatkasta jaksamme innostua kuvaamaan vain todella fantastisia näkymiä. Kaupusteli-joita riittää. Osalla on lupa tehdä kauppaa aluksella, osa kiipeilee pitkin lai-van seiniä, ajettuaan ensin pienen bambulauttansa kiinni aluksen kylkeen.

Vilkasta liikennettä Li-joella

Vilkasta liikennettä Li-joella

Li-joen maisemaa

Page 19: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

19

Risteilyn hintaan kuuluu lounas, joka valmistetaan suurissa wokeissa laivan perään rakennetussa avokeittiössä. Astiat pestään Li-joessa. Käärmeviinaa tar-jotaan kovaan hintaan. Ostamme mukillisen, joista riittää maistettavaa kaikil-le halukkaille. Yangshuossa on kuuminta koko matkan aikana. Silver Cave -luolan +23-as-teisessa hämärässä on mukava vilvoitella ja ihmetellä mielikuvituksellisia tippukivimuodostelmia. Kiinalaisen tavan mukaan jokaiselle muodostelmalle on annettu runollinen, taruihin perustuva nimi. Silver Cave on eräs Yangs-huon merkittävimmistä turistinähtävyyksistä. Luolasto on 2 miljoonaa vuotta vanha, ja se on historiansa aikana toiminut mm. turvapaikkana vainotuille. Värivalojen hehkussa on turvallista yrittää eläytyä muinaisten piileskelijöiden tunnelmiin.

Li-joen maisemia kuvattiin in-nokkaasti

Näkymiä Silver Cavesta

Luolakierroksen jälkeen palaamme Yangshuohon. Kiertelemme West Stree-tillä, joka on paikallinen ostoskuja. Kahveja ja teeannoksia nautitaan eri muodostelmissa Susanna’s Cafessa. Yangshuo on kuuluisa juuri tästä ostoska-dustaan ja länsimaisesta, melkein välimerellisestä tunnelmastaan – sekä men-neisyydestään yhtenä huumeiden reittikeskuksista. Täällä osataan englantia, ja kaikilta maailman kolkilta saapuneet turistit parveilevat ympäriinsä. Kir-joittamaton laki on, että tinkimättä ei osteta mitään, siispä joudumme kaikki viimein opettelemaan tätä kaupankäyntitaktiikkaa. Yuanimme vaihtuvat mm. pöytäliinoihin, silkkivaatteisiin, koriste-esineisiin ja koruihin. Parin tunnin kiertelyn jälkeen monet meistä kokevat ostoshuuman ja turistirihkamapaljo-uden turruttavana.

Page 20: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

20

Osa ryhmästämme käy Martin kanssa katsomassa mestari Gaon international Kunfu Schoolia. Mestari Gao esittelee erilaisia asetekniikoita, taijita ja chi kongia, ja hänen poikansa muutamien oppilaidensa kanssa taijita ja kunfua. On kiehtovaa nähdä vilaus toisenlaisesta Yangshuosta, vain kivenheiton pääs-sä ostoskadulta.

Kokoonnumme bussille klo 19 ja lähdemme katsomaan ulkoilmanäytöstä Yangshuon lähelle. Li-joen suvantokohtaan rakennettu show kestää tunnin, ja siihen osallistuu kaikkiaan 600 esiintyjää. Harjoituksia on vedetty viisi vuot-ta ja sen kyllä uskoo. Pienet bambuveneet kiitävät veden pinnalla musiikin ja valojen siivittäminä, sadat kalaverkot heilahtavat yhtä aikaa vesipisaroista kimallellen, norjavartiset neidot sukivat hiuksiaan, kansallispukujen värit ja kuorolaulu lumoavat. Silkkaa eksoottista mannaa meille turisteille.

Esityksen jälkeen palaamme bussilla hotelliimme Guiliniin väsyneinä mutta tyytyväisinä noin klo 23.15.

Keskiviikko 26.7.2006

Tänä aamuna Ma Hong ei enää mene puistoon, joten meilläkin on varaa hie-man myöhäisempään herätykseen. Osa porukasta jää hotellin aulaan seuraa-maan, kun Ma Hong antaa opetusta Wang Yongille ja eräälle naisopettajalle, osa lähtee yhdeksäksi puistoon. Varsinaisia aamutreenejä ei ole, mutta nuttu-rapäinen rouva nimeltä Zhen Huang Lan tarjoaa upean miekkaesityksen.

Zhen Huang Lan esittää Chen tyylin miekkasarjaa

Page 21: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

21

iltapäivällä Martti ja Anu muistelevat menneitä ja käyvät katsomassa entistä asuinaluettaan Xi Xing Hua Yanissa. Talo on kuulemma ennallaan, mutta van-han tutun urheilukentän kohdalla ammottaa iso monttu. Tämä on pettymys erityisesti Martille, jolla on lämpimiä muistoja kentän voimistelutelineistä.

Ma Hongin juna lähtee alkuillasta kohti Pekingiä, ja Liu, Martti sekä Anu osallistuvat hyvästelyseremonioihin rautatieasemalla. Heidän saapuessaan Ma Hong puolisoineen istuu jo junassa. Saattajia on viitisenkymmentä, ja innokkaimmat yrittävät viimeiseen asti kommunikoida mestarin kanssa ik-kunan läpi. Tämä haluaisi ilmeisesti kuitenkin jo rentoutua, ja joutuu lopulta nousemaan vaunusta ja ohjaamaan ihmisiä asemalaiturin uloskäyntiä kohti. Viesti menee perille, ja arki palaa Guilinin taiji-yhteisöön.

Torstai 27.7.

Wang Yong ja Ge Xue Yan ovat oppainamme tänään. Ensin klo 8.30 suun-taamme bussilla Xi Shan -puistoon. Saapuessamme perille hieman klo 9:n jälkeen puisto vaikuttaa lähes autiolta. Vasta nyt meille selviää, että oppaam-me haluavat kuvata meitä taijin ”tiimellyksessä”. Teemme 16 ensimmäistä lii-kettä kirkkaassa auringonpaisteessa. Kuumuus pakottaa vaihtamaan paikkaa. Poseeraamme vielä pyynnöstä erilaisissa taiji-asennoissa hiki noruen. Kukaan ei ole ihmeemmin lisätreenien tarpeessa, kun homma on saatu purkkiin.

Xi Shan –puiston rauhassa saim-me pitkästä aikaa tehdä taijia ilman yleisöä

Vaatteidenvaihto arveluttavasti lemuavassa puistovessassa on elämys. Bussia odotellessa osa porukasta haluaisi ostaa lähikaupasta hyttysmyrkkyä, mutta Wang Yong kiirehtii estämään. Syy selviää myöhemmin iltapäivällä, kun jo-kainen meistä saa lahjaksi kaksi pulloa tuota ihmeainetta.

Page 22: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

22

Seuraavaksi ohjelmassa on käynti Reed Flute Cave –luolassa. Sen suurimmat tilat ovat paljon avarampia kuin Yangshuon lähellä näkemässämme Silver Ca-vessa.

Lounastamme Yi Yuan -ravintolassa keskustassa. illalla klo 20 iso osa ryh-mästämme osallistuu tunnin pituiselle joki- ja kanavaristeilylle. Laiva lähtee Li-joen rannasta pimeän tultua klo 20.30, kulkee jokea ylävirtaan ja kanavan kautta sisäjärville. Järven rannoille on valojen avulla sommiteltu runollisia nä-kymiä, joita musiikki tehostaa. Toiset ovat lumoutuneita, toiset pitävät showta hieman liian imelänä turistiherkkuna. Vaikutuksen se tuntuu joka tapauksessa tekevän, suuntaan tai toiseen. Risteilyn päätyttyä auto kuljettaa mukavasti takaisin hotellille. Huoneisiin vetäydytään noin klo 22.

Perjantai 28.7.

Herätys klo 7.30 ja aamutreenit puistossa klo 8. Joudumme kuitenkin palaa-maan hotellille jo 9.30, koska sade ei suostu taukoamaan, ja kostea kivinen alusta käy liian liukkaaksi harjoittelua ajatellen.

illalla tarjoamme hotellin ravintolassa läksiäisaterian Liu-opettajamme tä-käläisille oppilaille, jonkinlaiselle ydinjoukolle. Liu sekä hotellin johtaja Si Hong ovat auttaneet ruokalajien valinnassa. Olut, punaviini ja tuoremehu on hankittu kätevää paikallista tapaa noudattaen lähikaupasta.

Aluksi on hiljaisempaa kuin monen aikaisemman yhteisen aterian alkumet-reillä, ehkä siksi, että isäntinä olemme me, jäyhät suomalaiset. Lopulta, kah-den tusinan ison olutpullollisen ja kuuden viinipullon voimalla meininkiä alkaa irrota, varsinkin nuorista miehistä – niin suomalaisista kuin kiinalaisis-ta. Oluen kulutus onkin arvioitu pahasti alakanttiin ja joudumme ostamaan täydennystä hotellin varastoista. Vaikka ei sen puoleen, ilman ilolientäkin kiinalaisten kanssa syödessä on helppo ”riehaantua”. Nauramme ja kilistäm-me ja kehumme toisiamme ja toistelemme gan bei’ta sekä kippistä. Lopuksi kamerat ovat kovassa käytössä, ja kaikki suomalaiset haluavat ikuistaa itsensä vähintään oman paikallisen opettajansa kanssa. Onnistumme tekemään illal-listen pituusennätyksen, sillä kiinalaisittain myöhään kestävä tilaisuus on ohi ”vasta” yhdeksään mennessä. Jotkut meistä käyvät vielä kiinalaisten tuttujen kanssa ulkona, osa siirtyy huoneisiinsa iltatoimiin, mielessä aamu ja aikainen herätys.

Lauantai 29.7.

Nautimme aamiaista jo klo 7, ja koska ilmassa on edelleen sateen makua, lähdemme puiston sijasta harjoittelemaan Li-joen rantaan, Liberty Bridgen kupeeseen. Paikalla on myös meille uusi auktoriteetti, Tianjinista saapunut opettaja Zheng Bin, joka seuraa ja kommentoi paikallisten taiji-opiskelijoi-den esityksiä.

Zhen Bin Tianjinista demonstroi liikkeiden sovelluksia ja kom-mentoi harrastajien suorituksia.

Page 23: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

23

Opimme, että kaikki kiinalaiset eivät välttämättä ole taijin ystäviä. Muuta-mat ohikulkijat protestoivat äänekkäästi sitä, että olemme vallanneet kyseisen alueen harjoituksiimme. Poistuessamme lopulta hotellin suuntaan saamme todistaa kiinalais-länsimaista kulttuurivaihtoa toisinpäin. Alikulkutunneli kai-kuu argentiinalaisen tangon sävelistä, kun kaksi kiinalaista tanssiparia hioo askeliaan.

Hotellissa käy käsky kiinalaisten taiji-vieraiden hallussa olevaan huoneeseen 203, jossa opetus kuulemma jatkuu. Täyteen ahdetussa huoneessa muutamat meistä pääsevät / joutuvat yllättäen esittelemään taitojaan Zheng Bin’ille - to-sin vain neljä ensimmäistä liikeosiota, ja niissäkin riittää korjattavaa yllin kyl-lin. Tilanne on hämmentävä, mutta toisaalta yllätyksiin on jo tässä vaiheessa totuttu, ja kaikki selviytyvät “syynistä” traumoitta.

iltapäivällä tehdään viimeisiä ostoksia, niin maan päällä kuin sen alla – kau-pungin keskustorin alta nimittäin löytyy valtava pikkuputiikkien verkosto, jos-sa tinkimisharjoituksille on yllin kyllin kohteita. Käy myös koomisella tavalla selväksi, että hierontapalvelujen käyttö on levinnyt keskuuteemme suorastaan tartuntataudin tavoin, kun kahdeksan meistä marssii tunnin sisällä, toisistaan tietämättä, samaan joenrannan hierontasalonkiin. Paikan henkilökunnallakin on hauskaa, kun lavitsalla runnottavana makoilevat pyöreäsilmät moikkaile-vat ohi käveleviä outoa kieltä puhuvia kavereitaan.

Sää on tänään ollut erityisen hautova, ja iltaa kohti trooppisen oloiset runsaat sadekuurot vuorottelevat auringon kanssa. Martti ja Anu illastavat Liun per-heen seurassa Rong Hua –järven rannalla sijaitsevassa keskustan ravintolassa, toiset kukin tahoillaan. Viimeinen yö Guilinissa alkaa.

Sunnuntai 30.7.2006

Heräämme hienoon säähän. Aamiainen nautitaan klo 8, ja viimeiset harjoi-tukset puistossa vedetään paikallisten opettajiemme johdolla. Päätteeksi vielä vähän valokuvia, yhteystietojen vaihtamisia, kiitoksia, kaiken hyvän toivotuk-sia.

Koneemme on määrä lähteä vasta klo 22 illalla, joten muutamat ryhmästäm-me ovat maksaneet huoneestaan puolen päivän hinnan, klo 18:aan asti. Muut tuovat tavaransa puoliltapäivin hotellin aulaan vartioitavaksi.

Zhen Bin Tianjinista demonstroi liikkeiden sovelluksia ja kom-mentoi harrastajien suorituksia.

Page 24: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

24

Kello yhden aikaan osa ryhmästä lähtee miekkaostoksille paikallisten oppai-den johdolla, ja lounaalle Yi Yuan –ravintolaan ehditään sen verran myöhään, että ateria jää kesken siestan vuoksi. Kasvisruokalajien jälkeen ruoan tulo ehtyy, ja tiedusteluihimme vastataan, että kokki on lähtenyt päivänokosille – näin ainakin päättelemme. Paluumatkalla hotellille saamme jälleen nis-kaamme rankkoja sadekuuroja.

Kahdeksan henkeä ryhmästämme nauttii vielä alkuillasta päivällisen hotellin ravintolassa. Saattajamme saapuvat ja otetaan lisää valokuvia. Hotellin johta-ja Si Hong antaa jokaiselle muistoksi lasisen Elefanttivuorta esittävän koriste-esineen. Paristoilla siihen voi kytkeä päälle värivaloshown!

Hotellin johtaja Si Hong muka-na kuvassa.

Odotellaan bussia.

Hotellin bussi noutaa meidät lentokentälle klo 20. Mukaan hyppää vielä muu-tama saattajakin, loput jäävät hotellin portaille vilkuttamaan. Kentällä jätäm-me viimeiset jäähyväiset ja lupaamme palata ensi vuonna uudestaan. Lento lähtee kutakuinkin ajallaan, ja perillä Guangzhoussa olemme klo 23.50.

Guangzhoun hotellilla odottaa matkan toiseksi viimeinen iso yllätys, kun huoneita maksaessa käy ilmi, ettei hotellin kassassa ole lainkaan vaihtora-haa käteistä käyttäville, eivätkä minkään valtakunnan luottokortitkaan käy. Viis siitä, että huoneiden hotellikirja väittää muuta, hotelli on kuulemma niin uusi, että systeemit eivät oikein vielä pyöri. Mene, tiedä – onneksi Liulla on mukanaan tukku satasia, josta hän lainaa tarvitseville. Sumplimalla rahoja keskenämme saamme lopulta asian hoidetuksi.

Page 25: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

25

Hotelli osoittautuu muutenkin pettymykseksi. Huone on kylmä ja kostea, eikä termostaatin ja ilmastoinnin säätäminen paljon auta. Lavuaarin tulpan käyttö jää osalle meistä mysteeriksi. Unta saamme lopulta vain viisi tuntia – mikä tosin ei ole (kokonaan) hotellin vika.

Maanantai 31.7.

Herätys klo 6. Aamupala on valmiina pöydissä ja se on yksipuolisuudessaan melkoinen pettymys -pikakahvia, omena sekä keitettyä munaa tai valkoinen liha-sandwich. Lähdemme kentälle puoli kahdeksalta, ja lentokin lähtee ajal-laan. Asiat tuntuvat luistavan – melkein liiankin hyvin.

Kuinka ollakaan, pari tuntia nousun jälkeen kapteeni tiedottaa laskutelineis-sä olevasta viasta, joka pakottaa meidät välilaskuun Pekingiin. Jonkin ajan kuluttua suunta vaihtuu kuitenkin Hongkongiin pohjoisen ukkoskuurojen ja heikon teknisen valmiuden takia. Ja sitten seuraavat pakkolaskuvalmistelut.

On kummallista olla tosissaan valmistautumassa siihen, että poistuu koneesta hätäuloskäynnin kautta ilman matkatavaroitaan, pelastuslautalle, ehkä me-reen. Vakavailmeiset lentoemännät komentavat pukemaan ylle kaikki lämpi-mät vaatteet mitä mahdollisesti on mukana. Harva on pakannut jumpperia käsimatkatavaroihinsa. Korut, kellot ja silmälasit pitää riisua istuintaskuun. Pelastusliivien paikat ja olemassaolo varmistetaan. Pakkolaskuasentoa harjoi-tellaan. Ja sitten odotetaan.

Lopulta kapteeni ilmoittaa laskutelineiden lukittuneen normaalisti ala-asen-toon, ja noin klo 15.40 laskeudumme turvallisesti Hong Kongin pienelle lentokenttäsaarelle. Tarrat hihaan ja lämmönmittauksen kautta lentokentälle. Laukut jäävät koneen ruumaan. Meidät ohjataan lentokenttähotelliin, jossa saamme hotellihuoneet ja illallisliput. Saamme kuulla, että vian korjaami-seen menee ainakin 12 tuntia, ja vetäydymme hieman synkeinä huoneisiim-me. Television säätiedotus lupaa parille seuraavalle päivälle rankkaa säätä, joten on syytä toivoa että ehdimme ajoissa alta pois.

Varhain aamulla tulee ovenraosta kirjekuori, jossa on lipukkeet aamupalaa varten. Korjaustyöt ovat edelleen kesken. Odotus jatkuu...

Tiistai 1.8.

Lentokenttähotellin monikulttuurinen aamiainen on yltäkylläinen. Valin-nanvaraa löytyy misokeitosta ja munakokkelista mysliin ja muffinsseihin. Aamukahviaan nauttivat Finnairin lentoemännät vaikuttavat optimistisilta ja kertovat, että yön aikana on Suomesta saapunut ryhmä Finnairin omia me-kaanikkoja, jotka parhaillaan korjaavat konetta.

Aulassa aamiaisen jälkeen odottaa yllätys: lentokenttävirkailijat ovatkin jo al-kaneet kerätä ihmisiä korvaaville jatkolennoille, ja huoneet pitää luovuttaa klo 10:een mennessä. Oma koneemme ei kuitenkaan ole lähdössä ainakaan kymmeneen tuntiin. Tässä vaiheessa odottamiseen ja epämääräiseen tiedot-tamiseen ollaan niin leipääntyneitä, että kun ihmisiä aletaan paimentaa kohti terminaalia, osa ryhmästämme - Tom, Maria, Marjo, Maikki ja Saara - läh-tee mukaan. Heille järjestyykin paikat seuraavaan Frankfurtin koneeseen, klo 13.30. Tom tosin päättää viime hetkellä palata takaisin muiden luokse.

Loput ryhmästä saapuvat terminaaliin myöhemmin ja saavat liput illalla klo 23 lähtevälle Frankfurtin lennolle. Heille järjestetään uudet hotellihuoneet lepäämistä varten sekä lisää aterialipukkeita.

Page 26: MATKA KIINAAN 2006MATKA KIINAAN 2006 Guilin Taiji ry:n ensimmäinen Kiinan matka sai virallisen lähtölaukauksensa Stockmannin Hulluilla päivillä huhtikuun 8. päivänä 2006. Opettajamme

26

Keskiviikko 2.8.

Molempien paluuryhmien lennot kestävät noin 12 tuntia, eikä uusia yllätyk-siä enää tule. Tällä kertaa unikin maistuu selvästi paremmin kuin menomat-kalla. Ensimmäinen ryhmä on perillä Helsingissä yhden aikaan yöllä – oman sisäisen kiinaksi viritetyn kellon mukaan aamukuudelta. Puistotreenejä ei tai-da kukaan tähän hätään kaivata.

Sunnuntai-iltana alkanut paluumatka pääsee onnelliseen finaaliinsa, kun lo-put ryhmästämme astuu kotimaan kamaralle puoli kolmelta keskiviikkoilta-päivänä - kulunutta mutta niin kuvaavaa sanontaa käyttäen: väsyneinä mutta onnellisina.

Anu Nevalaisen, Martti Nevalaisen, Saara Hyvösen sekäomien muistiinpanojen pohjalta

Marjo Vilkko