19
Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala) Harjoittelupaikka: Ravintola Yandiola, Bilbao (Baskimaa, Espanja) P.S. Hyvää lukija! Yritä olla huomaamatta virheitä, koska suomi ei ole minun äidinkieli. Thanks! :) Ennen lähtöä Espanjaan en olisi edes kuvitellut, että rohkeutta riittäisi lähteä yksin seikkailemaan toiseen itselle tuntemattomaan maahaan, tuntematta kieltä ja kulttuuria. Mutta, rohkeutta on riittänyt ja sen tajusin vasta Kajaani-Helsinki lentokoneessa istuessani. Ennen tätä matkaa, en ole lentänyt pitkään, viimeinen koneella reissu oli vuonna 2009, siksi vähän jännitti lentää, varsinkin lennon vaihdon takia. Onneksi Kajaanista oli lähtenyt mukaan kaksi muuta kokki-opiskelijaa: Maarit ja Erkki. Matka sujui tosi hyvin. Helsingissä tavattiin Savonlinnalainen lähihoitaja-opiskelija, joka oli meidän kanssa jatkanut matkaa Bilbaoon. Helsingistä me jatkettiin matkaa Munchenin kautta kohti Bilbaoa. Kello 17:30 paikallisaikaa (eli 18:30 Suomen aikaa) käveltiin jo Mucnhen-Bilbao-koneesta ulos lentokentälle. Heti ekana olin huomannut upeat Baskimaan näkymät, vaikka sinä päivänä satoi vettä. Joka suunnassa oli vihreät ja kauniit vuoret, tuntui siltä että pilvet olivat vaan lojuneet niiden päällä. Bilbaon lenttokentällä pienen odottelun jälkeen saapui meidän kuraattorimme: Iker Orueta. Baskimaa lintuperspektiivistä.

Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

  • Upload
    others

  • View
    2

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016

Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Harjoittelupaikka: Ravintola Yandiola, Bilbao (Baskimaa, Espanja)

P.S. Hyvää lukija! Yritä olla huomaamatta virheitä, koska suomi ei ole minun äidinkieli. Thanks! :)

Ennen lähtöä Espanjaan en olisi edes kuvitellut, että rohkeutta riittäisi lähteä yksin seikkailemaan

toiseen itselle tuntemattomaan maahaan, tuntematta kieltä ja kulttuuria. Mutta, rohkeutta on riittänyt

ja sen tajusin vasta Kajaani-Helsinki lentokoneessa istuessani. Ennen tätä matkaa, en ole lentänyt

pitkään, viimeinen koneella reissu oli vuonna 2009, siksi vähän jännitti lentää, varsinkin lennon vaihdon

takia. Onneksi Kajaanista oli lähtenyt mukaan kaksi muuta kokki-opiskelijaa: Maarit ja Erkki. Matka sujui

tosi hyvin. Helsingissä tavattiin Savonlinnalainen lähihoitaja-opiskelija, joka oli meidän kanssa jatkanut

matkaa Bilbaoon. Helsingistä me jatkettiin matkaa Munchenin kautta kohti Bilbaoa. Kello 17:30

paikallisaikaa (eli 18:30 Suomen aikaa) käveltiin jo Mucnhen-Bilbao-koneesta ulos lentokentälle. Heti

ekana olin huomannut upeat Baskimaan näkymät, vaikka sinä päivänä satoi vettä. Joka suunnassa oli

vihreät ja kauniit vuoret, tuntui siltä että pilvet olivat vaan lojuneet niiden päällä. Bilbaon lenttokentällä

pienen odottelun jälkeen saapui meidän kuraattorimme: Iker Orueta.

Baskimaa lintuperspektiivistä.

Page 2: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Bilbaon lentokenttä.

Bilbaon näkymät auton ikkunasta.

Matkalla asuntolaan Iker näytti meille vähän paikkoja ja kertoi joitakin faktoja Bilbaosta. Kajaanin jälkeen Bilbao vaikutti jättikokoiselta kaupungilta joka kauniisti sijaitsee vuorten keskellä.

Asuntolamme sijaitsi Portugaletessa, joka on noin 15-20 km kaupungista. Se on pieni ja tosi mukava kaupunki, jossa sijaitsee tunnettu Vizkayan silta (Unescon maailmanperintökohde). 500m asunnosta sijaitsee Portugaleten metroasema, eli pääsee todella helposti kaupunkiin ja 500m toiseen suuntaan - iso Ballontti-kauppakeskus, sieltä saa ihan kaikkea: vaatteista päivittäistavaroihin.

Page 3: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Portugalete ja Vizkayan silta.

Asunnon keittiö.

Page 4: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Asuntolan yleistilat ja oma huoneeni.

Asunto ei ollut mikään 5-tähden hotelli, mutta löytyi kaikki tarvittava. Jokainen meistä kolmesta sai

oman huoneen, eli saatiin nukkua rauhassa häiritsemättä toisia. Nettiyhteyden saatiin vasta 3 viikon

päästä. Ennen sitä oli pakko hommata paikallisen prepaid-liitymän, että saisi yhteyttä kotiin ja

tarvittaessa pystyisi käyttämään karttoja, ettei eksyisi.

Baskimaa on tunnetu hyvästä ruoasta. Bilbaossa on paljon tasokkaita ravintoloja ja tapas-tyylisiä

pintxos-baareja. Baskit ovat ylpeitä omasta kulttuuristaan ja ruoistaan, siksi melkein kaikki ravintolat

tarjoavat laatuista baskimaan ruokaa, niin kuin minunkin Yandiola.

Yandiola on keskustassa, Indauxtu-metroasemalla sijaitsevaa baskimaan ruoan ravintola. Se on 4-

kerroksinen ja sijaitsee tunnetussa Azkuna-center rakennuksessa.Kadun puolelta rakennus on hyvin

vanha-aikoinen, mutta sisältä kunnon moderni-taidetta. Ennen Azkuna-centroa siellä oli vanha viini-

varasto. Mutta vuonna 1994, tunnettu arkkitehti Ricardo Bastida sai lupaa muokkaamaan rakennusta

ihan miten se itse haluaa, mutta yhdellä ehdolla: ulkonäöltään rakennusta pitäisi säilyttää alkuperäisenä.

Ricardo Bastida oli hyvin onnistunut siinä tehtävässä: rakennuksen ulkonäkö säilyi ennallaan ja sisältä se

näytti upealta moderni-arkkitehtuurilla. Azkuna-centeri sisältään koostuu neljästä eri rakennuksesta,

jokaisella rakennuksella on 12 pylväistä, ja jokainen pylväistä on erikoinen ja omalaatuinen

ulkonäöltään. Azkuna-center on aktiviteetti-keskus. Sieltä löytyy paljon tekemistä vapaa-ajalle, kuten:

taidenäyttelyt, kuntosali ja uimahalli ja erilaisen konserttit ja teatteri näytelmät. Rakennuksen katolla

sijaitsevassa uimahallilla on läpinäkyvää lattia, eli kun kävelet sen ohi, katolla on upea näkymä

uimahallista.Oli kiva kävellä joka päivä sen ohi ja nauttia moderni-taide arkkitehtuurista.

Page 5: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Azkuna-center kadunpuolelta.

Azkuna-center sisäpuolelta ja kuuluisat pylvät.

Page 6: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Uimahalli katolla.

Yandiola on The Yandiola Group yhtiön ravintola. The Yandiola Group:lla on mm. kahvila, terassi-baari,

Yandi-school kurssi-koulu, Florinda- ravintola (ei niin hieno paikka kuin Yandiola, siellä tarjotaan

hampurilais-ateriat, pihvit jne), HoGo - juhlapalvelut ja Yandiola-ruokaravintola. Ne kaikki sijaitsevat

Azkuna-centrossa. Yandiolan keittiö ja ravintolan sali sijaitsee kolmannessa kerroksessa. Yandiola on

Slow Food-ravintola, eli se tarkoittaa sitä, että siellä käytetään paikalliset raaka-aineet ja ruokien

valmistamiseen menee paljon enemmän aikaa, kuin tavallisessa ravintoloissa (eli se on paljon

tervellisempää ja luomua ruokaa). Siellä tarjotaan menu-ruoat (noin 45e) ja A La Carte-ruoat (45-70e).

Kallein oli Gastronomic-menu joka sisältää 10 eri annosta ja maksaa 100e. Ravintolan aukioloajat: 13:00-

16:00 ja 20:30-23:00. Vaikka ravintola on auki vain viisi tuntia päivässä, kiireisinä päivinä oli jopa yli 120

asiakasta.

Ravintolan Sali.

Page 7: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Keittiö näkyy myös salin puolelta.

Yandiolan avokeittiö näkyy kolmannella kerroksella.

Ensimmäisenä päivänä olin tutustumassa ravintolan henkilökuntaan, tiloihin, ruokalistoihin ja

periaatteisiin, eli kuka, mitä ja miten tekee. Heti ekana päivänä olin tutustunut pää-cheffiin Ricardo

Pereziin. Hän on aika tunnettu henkilö Baskimaassa ja Espanjassa. Hänellä on oma tv-ohjelma ja muuten

tekee paljon juttuja mediassa. Hän vastaa ravintolan imagosta. Muuten Yandiolassa ei ole varsinaista

keittiöpäällikköä, vaan niitä on kolme: Ricardo Perez, Borja Etxebarria ja Luis Miguel Calderon. Ne kaikki

ovat asiansa mestareita ja yhdessä he ovat tehneet hyvää työtä Yandiolan kehittämiseen. Olen todella

onnekas, että pääsin niin tasokkaan paikkaan! Tiukka ja haastava paikka.

Ja kuvia keittiöstä.

Page 8: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Kylmäköiden ”nurkka”.

Ensimmäisinä viikoina olen ollut kylmäkkönä, koska silloin lihapuolella on ollut toinen suomalainen

työharjoittelija Tampereelta. Hänen top-jakso oli alkanut pari viikkoa ennen minua ja hän oli jo kerennyt

jopa perehtyä annoksiin. Valitettavasti Espanjassa englannin kielen taso ei ole niin hyvä, kuin Suomessa.

Henkilökunnan puhumis- ja ymmärtämistaso hidasti minun oppimistani, koska itse en ymmärtänyt

sanakaan espanjaksi. Olisi parempi lukea espanjaa ennen lähtöä. Mutta onneksi kylmäkkö-puolella

työtoverina ja aitona opettajana oli Ana. Olen todella onnekas ja todella kiitollinen hänelle! Hän oli

näyttänyt ja kertonut kaikesta kaiken! Vaikka olinkin joskus ollut tehnyt jotain väärin, tai ollut liian hidas

(espanjassa on hullu tahti keittiössä) hän oli aina ymmärtäväinen ja kärsivällinen minua kohti. Hän oli

aina pitänyt minusta huolta, kuin toinen äiti Toinen, jolle haluasin sanoa vielä kerran kiitokset – Olaia.

Nuorekas ja reipas tyttö, työskentelee varsinaisena kylmäkköna Yandiolassa. Hän oli kertonut ja antanut

maisteltavaksi kaikki mahdollisimmat raaka-aineet ja annokset, jotka löytyy keittiöstä. Olen jopa

maistanut valkoista tryffelia ja foie gras- hanhenmaksaa.

Kylmäköiden tehtäväiin kuuluu kaikki aperetiivit ja muut alkuruoat, kuten salaatit ja tietysti jälkiruoat.

Kun asiakas astuu ravintolaan sisään, kylmäköillä on pari minuuttia valmistamaan aperetiivit, niiden

Page 9: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

pitäisi olla jo pöydässä, riippumatta mitä asiakas tilaa. Minusta se oli mielenkiintoisin ja vaikein työpiste.

Esim. jos asiakas tilaa gastronomic menua, hänelle valmistetaan kuusi kymmenestä annoksista

kylmäkkö-puolella, vain kaksi lihaa-annosta ja kaksi kalaa. Todella kiireistä välillä ollut, kun tuli isoja

porukoita ja kaikki olivat tilanneet gastronomic menua.. Mutta pärjättiin hyvin!

Alkuruoat ja jälkiruoat.

Parin viikon päästä pääsin jo liha puolelle. Ruoka-listalta löytyy vain pari liha-annosta. Niihin kuuluu:

avotulella paistettua härän pihviä, possua, lammasta, kiliä, liha-osteri tartar ja kyyhkysellä täytetyt

raviolit kyyhkysen maksapateella. Kaikki lihat paistetaan slow food – menetelmällä uunissa, eli jokaiseen

annokseen menee non 30 min. Lihapuolella on paljon esivalmisteluja, kuten kastikkeet, parsojen

kuoriminen, erilaisten pyreiden tekeminen jne. Eli suurimman osan ajasta olen tehnyt misa-juttuja.

Toisen viikon keskivaiheessa olen jo päässyt nostamaan annokset.

Page 10: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Lihapuolen annos. (Valitettavasti en saanut otta paljon kuvia, chaffit eivät tykänneet sitä)

Yhtenä päivänä lihapuolelta menin kalapuolelle auttamaan muita. Ja silloin sain tietää, että olen pahasti

kalalle allerginen. En pysty käsittelemän sitä ilman suojahanskoja. Suomessa ei tullut kertakaan käsitellä

raakaa kalaa ilman hansikoita, koska 1. Suomessa ei ole niin paljon raakaa kalaa ja 2. olen yleensä

käyttänyt suojakäsineet, esim. kun olin silakoita pyörittänyt rullaiksi. Mutta, Espanjassa eivät yleensä

käyttää käsineitä ruoan laitossa. Olen kyllä säikähtänyt, kun olen saanut tämmöistä reaktiota: lopuksi

alkoi kurkkua turpoamaan ja samalla sain paniikki-kohtausta. Oli silloin pakko lähteä kotiin. Onneksi en

joutunut sairaalaan. Sen jälkeen minulla ei ollut yhtään mahdollisuutta päästä kalapuolelle (vaikka se oli

kiinnostavin minulle, enpä kyllä tiedä saanko edes koskaan käsitellä ja paistaa niin monipuoliset kala-

annokset?) Mutta, olen kiltisti pyytänyt cheffeilta lupaa olla kalan kanssa tekemisissä. He olivat

suostuneet siihen, mutta yhdellä ehdolla: se onnistuu vain silloin, kun ostan suojakäsineet ja käytän

pitkähihaista takkia. Jes! Mutta olipa se kyllä vaikea löytää suojakäsineet kauppoista! Pari päivää

etsimistä ja viihdoinkin olen löytänyt niitä yhdestä kiinalaisesta kauppasta. (Espanjassa on paljon

kiinalaisia sekatavarakauppoja, niistä löytyy ihan mitä vaan, thaks!) Eli pääsin kalaa käsittelemään!

Kaksi viimeistä viikkoa olin pelkästään kala-puolella. Se oli todella mielenkiintoista, Espanjassahan on

niin iso valikoima erilaisia kaloja, mustekaloja ja äyriäisijä. En tiedä, onko se yleistä Espanjassa, mutta

olen aina ihmetellyt, miksi keittiöstä ei löytyy biojäte-astiaa. Kun pääsin kalapuolelle, kaikki tuli selväksi.

Espanjalaiset käyttävät ihan kaikkea raaka-aineesta. Esim. kala: lohin nahkaa paistetaan sipseiksi, liha-

tietysti syödään ja loput, kuten luut ja päät keitetään kastikkeiksi ja kalaliemiin! Eli 100% kalasta

hyödynnetään. Samaa koskee lihaa. Sitä olen tykännyt eniten! Nerokasta! Jospa Suomessakin

käytettäisiin hyödyksi enemmän tavaraa, eikä heitetään hyvä ruoka suoraan roskiin! Mielenkiintoisin

kala, jonka olen ikinä käsitellyt oli kroti-kala. Se on syvämeren kalaa ja sen pää on 50% vartalosta. Sen

liha on todella herkullinen ja muistuttaa hummeria.

Kalapuolen annokset.

Page 11: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Silloin tällöin oltiin järjestelemässä koktail-tilaisuuksia. Eli olen pääsyt valmistamaan yli 100 annosta

kerralla. Se on pelkästään sarjatyötä ja haastellisin oli pysyä aikataulussa ja laskea kaikki ajat jotka

menee siirtymään ruoat paikasta toiseen. Koktail-tila oli toisessa päässä Azkuna-centroa. Kärryillä vietiin

ruoat sinne saliin. Aika mielenkiintoinen kokemus!

Page 12: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Kerran Yandiolassa oli vähän poikkeava päivä: hääjulhien järjestäminen. Vieraita oli 120 henkeä. He

olivat tilanneet yhtä menua. Kaikki 120 annosta piti nostaa yhtäaika. Siinäkin se oli pelkkä sarjatyötä.

Hyvin olivat onnistuneet juhlat ja kaikki vieraat olivat tyytyväisiä ruokiin!

Vaikka olikin minulla olleet pitkiä vuoroja (joskus jopa 13 tuntia) ja väsytti niin paljon, että tuntui etten

jaksais enää mitään, kuitenki olen löytänyt voimia katsomaan kaupunkia ja jopa kaupungin ulkopuolella

olevia nähtävyyksiä.

-Playa Arrietara-ranta. Se on noin tunti matka metrolla ja kävelleen Portugaletesta. Siellä olen

ensimmäistä kerta nähnyt oikea merta!

-Artxanda Funicular on näköalapaikka josta näkyy koko Bilbao kuin pienosmalli.

Page 13: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

-El Abra-satama.

-Pääsiäiskulkue pääkadulla. Todella kaunis ja samalla hypnoottinen kulkue. Se kesti pari päivää.

Huppupäiset puvut kuvaavat syntyjöitä. He kantaavat raskaita kantolavoja musiikin tahtiin. Kantolavat

kuvaavat pääsiäisviikon tapahtumia. Ainutlaatuinen kokemus! Aitoa taikaa!

Page 14: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

-Casco Viejo eli vanhakaupunki. Päivällä vanhakaupunki on täynnä ihmisiä. Joka kadulta löytyy

kymmeniä pintxo-baareja. Yöllä sieltä löytyy omanlaatuista yöelämää. Kapeat kadut, joissa voi eksyä

helposti, tuhansia baareja, joissa voi viettää aikaa hyvässä seurassa ja maistaa aitoja pintxoja ja juoda

baskimaista olutta tai viiniä.

Page 15: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

-Vizcayan silta. Unescon maailmaperintökohde. Se yhdistää kaksi kaupunkia Portugaletea ja Las Arnasia.

Silta kuljettaa liikkuvalla vaunulla ihmisiä ja autoja gondolissa. Se kulkee joka 8 minuutti. Olen käynyt

sillan yläpuolella katsomassa upeita näkymiä.

Page 16: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

-Kiertoajelu Bilboats veneellä Ria Del Nervion O de Bilbao, eli Nerviojoella.

-Guggenheim-museo. On yksi tunnettuimista moderni-taidon museoista. Se on kaupungin tärkein

nähtävyys. Museo rakenneltaan on erikoinen ja sen seinät on päällystetty titaanilevyillä. Museon

pääsisäänkäynnin edessä on Puppy-taideteos.

Page 17: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

-Bermeo kalastaja-kaupunki. Olen käynyt siellä kun olin menossa päiväretkellä San Juan de

Gaztelugatxe-kirkkoon. Bermeosta pääsin taxi-bussilla Gaztelugatxeen.

Page 18: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

-San Juan de Gaztelugatxe – saarella oleva kirkko. Kirkkoon on noin 250 portaita ylös. Legendan mukaan

ylös päästyään kirkon kelloa tulee soittaa kolme kertaa ja esittää toivomus! Done!

Page 19: Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4 - Kainuun ammattiopisto · 2016-05-31 · Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala)

Matkalla takaisin Bolbaoon olen jo ollut niin myöhässä, etten saanut kyytiä. Poliisit ilmestyi paikalle, kun

olin istumassa epätoivosennäköisenä tiellä. He ovat tarjoneet minulle kyytiä naapuri kaupunkiin Bakioon

ja sain opastusta millä bussilla pääsen takaisin Bilbaoon. Hyvin se oli onnistunut, vaikka he eivät edes

ymmärtäneet englantia:D

Tietenkin muuten kaupungilla tuli käveltyä paljon!

Koko reissusta voisin sanoa, että olen saanut ainutlaatuista kokemusta kaikesta! Olen saanut paljon

kavereita, joiden kanssa pidän yhteyttä. Paljon muistoja lämmittävän sydäntäni. Hyvin tuli harjoiteltua

englanninkieltä ja jopa espanjaakin. Ja tietysti työkokemusta, jotta en saa Suomesta. Ajattelisin joskus

lähteä takaisin Espanjaan tekemään töitä tai jopa opiskelemaan! Jää ikimuistoiset hetket mieleen 4ever!