2
Mikko Punkari JYYn edustajiston puheenjohtajaksi Miten olis... Moi, olen 27-vuotias tietotekniikan opiskelija Mikko Punkari. Edustajisto käyttää JYYn ylintä päätösvaltaa. Yksittäisellä edaattorilla voi kuitenkin olla vaikeuksia osallistua esim. toimintasuunnitelma- ja budjettiehdotusten tekemiseen, mikäli hallituksen ja pääsihteerin asettamat aikataulut ovat liian tiukat. Jylkkärin päätoimittaja Jarno Liski on muutamaan otteeseen oikeutetusti aprikoinut, että jotkin JYYn suuret linjat saattaisivat näyttää aivan erilaisilta, mikäli edustajisto olisi niistä paremmin perillä. Mikäli minut valitaan puheenjohtajaksi, lupaan taistella edaattoreille enemmän aikaa asioiden valmistelun ja päätöksenteon väliin, jotta edustajistolla olisi paremmat valmiudet käyttää sille kuuluvaa päätösvaltaa. Riittävän reagointiajan lisäksi edustajiston päätöksenteon tueksi tarvitaan riittävän ajoissa pidettäviä koulutuksia tai iltakouluja. Vuoden aikana valmistelisin myös uusille edaattoreille tarkoitetun edaattorin työkalupakin, joka selittäisi yksinkertaisemmin nykyisiä, jo olemassa olevia, vaikuttamisen välineitä ja käytäntöjä. Edustajiston kokousaikataulua tehtäessä lupaan kiinnittää JYYn vuosikellon ja lomajaksojen lisäksi huomiota valiokuntien kokousaikatauluun sekä opiskelijatapahtumiin. Varsinkin syksyn osalta tämä on helppoa, sillä suurin osa niistä selviää JYYn kalenteriin vilkaisemalla.

Mikko Punkari JYYn edustajiston puheenjohtajaksi

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Demariopiskelijat esittää Mikko Punkaria JYYn edustajiston puheenjohtajaksi vuodelle 2013

Citation preview

Page 1: Mikko Punkari JYYn edustajiston puheenjohtajaksi

Mikko Punkari

JYYn edustajiston puheenjohtajaksi

Miten olis...

Moi, olen 27-vuotias tietotekniikan opiskelija Mikko Punkari.

Edustajisto käyttää JYYn ylintä päätösvaltaa. Yksittäisellä edaattorilla voi

kuitenkin olla vaikeuksia osallistua esim. toimintasuunnitelma- ja

budjettiehdotusten tekemiseen, mikäli hallituksen ja pääsihteerin asettamat

aikataulut ovat liian tiukat. Jylkkärin päätoimittaja Jarno Liski on muutamaan

otteeseen oikeutetusti aprikoinut, että jotkin JYYn suuret linjat saattaisivat

näyttää aivan erilaisilta, mikäli edustajisto olisi niistä paremmin perillä.

Mikäli minut valitaan puheenjohtajaksi, lupaan taistella edaattoreille

enemmän aikaa asioiden valmistelun ja päätöksenteon väliin, jotta

edustajistolla olisi paremmat valmiudet käyttää sille kuuluvaa päätösvaltaa.

Riittävän reagointiajan lisäksi edustajiston päätöksenteon tueksi tarvitaan

riittävän ajoissa pidettäviä koulutuksia tai iltakouluja. Vuoden aikana

valmistelisin myös uusille edaattoreille tarkoitetun edaattorin työkalupakin,

joka selittäisi yksinkertaisemmin nykyisiä, jo olemassa olevia, vaikuttamisen

välineitä ja käytäntöjä.

Edustajiston kokousaikataulua tehtäessä lupaan kiinnittää JYYn vuosikellon

ja lomajaksojen lisäksi huomiota valiokuntien kokousaikatauluun sekä

opiskelijatapahtumiin. Varsinkin syksyn osalta tämä on helppoa, sillä suurin

osa niistä selviää JYYn kalenteriin vilkaisemalla.

Page 2: Mikko Punkari JYYn edustajiston puheenjohtajaksi

Lähdin JYYn kuvioihin mukaan 2009

edarivaaleissa. JYYn piti mielestäni

kehittää tutor-toimintaa ja antaa

ainejärjestöille ja muille opiskelijoiden

edustajille enemmän apuja

edunvalvontatyön tekemiseen.

2010 olin mukana JYYn Tutorvisio2-

työryhmässä kehittämässä tutorointia ja

2011 pääsin vaikuttamaan hallituksessa

mm. tutoroinnin kehittämiseen, aine-

järjestöjen ja hallopedien koulutukseen

sekä valintatoimikunnan syntyyn.

Vaikka hoidin myös paljon muita asioita,

olen erityisen iloinen siitä, että olen

päässyt edistämään JYYssä niitä

juttuja, joiden vuoksi lähdin aikoinaan

mukaan.

Edustajiston puheenjohtajana tekisin

parhaani sen eteen, että edaattoreilla

olisi hyvät mahdollisuudet edistää heille

tärkeitä asioita.

JYY tarvitsee innokkaita edaattoreita

Edustamisesta ja näkyvyydestä

EPJ:n kontolle kuuluu jonkin verran

edustustilaisuuksia, kuten puhuminen

yliopiston avajaisissa. Joskus kohdalle

saattaa osua myös vaikkapa

kolumninkirjoitusta Keskisuomalaiseen.

Mikäli minut valittaisiin edarin

puheenjohtajaksi, pysyisin edustaessani

tiukasti JYYn ja SYLin kannoissa. En

myöskään käyttäisi JYYn puheen-

johtajan titteliä silloin, kun asia ei liity

opiskelijoihin.

Mikäli minut valittaisiin EPJ:ksi, lupaan

myös kirjoitella 1-2 kertaa kuussa JYYn

blogiin ja nostaa esiin positiivisessa

valossa JYYn ajankohtaisia tapahtumia

ja asioita. Tekisin myös parhaani sen

eteen, että edustajiston kokousten

lähetykset ja niiden taltioinnit saataisiin

JYYn kotisivuille.

Varapuheenjohtajan rooli?

Jos vpj on haluaa, antaisin myös hänelle

vastuuta. Vastuun lisäksi olisin valmis jaka

Nuija pysyy kädessä

Aiemmat puheenjohtajajuuteni:

-

- JYYn yleinen valintatoimikunta 2012

-

- Jyväskylän yliopiston jenkkifutis 2012

-

- Linkki Jyväskylä 2008 ja 2009

Olen myös käynyt Jyväskylän yliopiston

järjestämän kokous- ja neuvottelutaidon

kurssin, sekä pitänyt koulutuksia mm.

yhdistystoiminnan perusteista, sekä

puheenjohtajan ja sihteerin työnjaosta

yhdessä Maria Liljan ja Soile Korisevan

kanssa. Nuija on pysynyt kädessä myös

isommissa yhdistyksen kokouksissa, joten

41-henkinen edustajisto ei hirvitä. Ryhmä-

tapaamisten osalta voit kysyä

edustaa ryhmääsi valintatoimikunnassa.

kokouksenjohtamistaidoistani vaikka siltä henkilöltä, joka

Nuijaa tärkeämpiä ovat korvat, kynä ja sihteeri.

maan hänelle myös osan palkkiostani.