6
Vanhankaupunginkatu 19, 13100 Hämeenlinna Uutiskirje 21.5.2014 Mies ja konevoimalla korsutykki saatiin toukokuulla siirrettyä ulkonäyttelyalueella oikealle paikalleen. Myös Krazeja huollettiin talven jälkeen ja museonjohtaja Jaakkokin pääsi niillä hurjastelemaan. Kesä on tullut. Sen tietää myös siitä, että museon tunnuksin varustetut liput hulmuavat jälleen kaikissa museon saloissa. Kiireinen hyörinä museolla jatkuu. Tammikuusta lähtien on rehkitty ihan olan takaa, kun perusnäyttelyn rakentaminen on jatkunut kiivaana. Työn tuloksiakin on kuitenkin saatu välillä esitellä ja kätten jälkiä ihailla, sillä alkukevään aikana museolla avattiin peräti kaksi uutta näyttelyosiota sekä kenraali Kustaa Tapolan elämänvaiheista kertova vaihtuva näyttely. Lisäksi taiteilija ja heraldikko Jussi Toukonen järjesti toukokuulla oman taidenäyttelynsä museon tiloissa. Museon 3. näyttelykerrokseen sijoitettu pioneeriaselajiin liittyvä suojeluosio avattiin maaliskuun puolivälissä. Näyttely esittelee pioneeriaselajiin kuuluvan suojelualan historian itsenäisessä Suomessa suojelutiedusteluun, valvontaan, suojautumiseen ja puhdistamiseen liittyvän kuva- ja tekstiaineiston sekä esineiden kautta. Näyttelyn avasi everstiluutnantti Taneli Uosukainen. Kenraali Kustaa Tapolan elämänvaiheista kertovan vaihtuvan näyttelyn avajaisia vietettiin maaliskuun lopulla. Kenraali Tapola on Mannerheim-ristin ritari nro 160. Tapola toimi merkittävissä tehtävissä puolustusvoimissa en nen sotia, sotien aikana ja sotien jälkeen. Näyttelyssä kerrotaan Tapolan elämästä esinein, tekstein ja kuvin. Suurin osa aineistosta on saatu näyttelyyn kenraali Tapolan pojantyttäreltä Päivi Tapolalta, mutta joukossa on myös Sotamuseon kokoelmista lainattua esineistöä. Näyttely on esillä perusnäyttelyn 1. kerroksessa vuoden 2014 loppuun asti.

Museo Militarian uutiskirje 2/2014

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Museo Militarian uutiskirje 2/2014

Vanhankaupunginkatu 19, 13100 Hämeenlinna

Uutiskirje 21.5.2014

Mies ja konevoimalla korsutykki saatiin toukokuulla siirrettyä ulkonäyttelyalueella oikealle paikalleen. Myös Krazeja huollettiin talven jälkeen ja museonjohtaja Jaakkokin pääsi niillä hurjastelemaan.

Kesä on tullut. Sen tietää myös siitä, että museon tunnuksin varustetut liput hulmuavat jälleen kaikissa museon saloissa. Kiireinen hyörinä museolla jatkuu. Tammikuusta lähtien on rehkitty ihan olan takaa, kun perusnäyttelyn rakentaminen on jatkunut kiivaana. Työn tuloksiakin on kuitenkin saatu välillä esitellä ja kätten jälkiä ihailla, sillä alkukevään aikana museolla avattiin peräti kaksi uutta näyttelyosiota sekä kenraali Kustaa Tapolan elämänvaiheista kertova vaihtuva näyttely. Lisäksi taiteilija ja heraldikko Jussi Toukonen järjesti toukokuulla oman taidenäyttelynsä museon tiloissa. Museon 3. näyttelykerrokseen sijoitettu pioneeriaselajiin liittyvä suojeluosio avattiin maaliskuun puolivälissä. Näyttely esittelee pioneeriaselajiin kuuluvan suojelualan historian itsenäisessä Suomessa

suojelutiedusteluun, valvontaan, suojautumiseen ja puhdistamiseen liittyvän kuva- ja tekstiaineiston sekä esineiden kautta. Näyttelyn avasi everstiluutnantti Taneli Uosukainen. Kenraali Kustaa Tapolan elämänvaiheista kertovan vaihtuvan näyttelyn avajaisia vietettiin maaliskuun lopulla. Kenraali Tapola on Mannerheim-ristin ritari nro 160. Tapola toimi merkittävissä tehtävissä puolustusvoimissa en nen sotia, sotien aikana ja sotien jälkeen. Näyttelyssä kerrotaan Tapolan elämästä esinein, tekstein ja kuvin. Suurin osa aineistosta on saatu näyttelyyn kenraali Tapolan pojantyttäreltä Päivi Tapolalta, mutta joukossa on myös Sotamuseon kokoelmista lainattua esineistöä. Näyttely on esillä perusnäyttelyn 1. kerroksessa vuoden 2014 loppuun asti.

Page 2: Museo Militarian uutiskirje 2/2014

(Kuva vas.) Tapolan näyttely avautuu parhaiten tutkimalla esineiden takana olevia tarinoita. Erikoisuutena näyttelyssä on esillä muun muassa Tapolan suuri sota-arkku, muistivihko Mannerheimin ruumiin noutomatkalta sekä Tapolan vieraskirja. (Kuva oik.) Päivi Tapola ja museonjohtaja Jaakko Martikainen sekä näyttelyn suunnittelusta vastannut museon tutkija FM Samuel Fabrin.

Panssarisoittokunnalle oma näyttelyosio

Vahvasti Hämeenlinnassa vaikuttanut Panssarisoittokunta sai museon tiloihin oman historiaosuutensa. Näyttelyn avajaisia vietettiin huhtikuun alussa. Näyttelyssä on esillä valokuvia ja esineistöä Panssarisoittokunnan pitkältä 94-vuotta kestäneeltä taipaleelta. Näyttelyssä pääsee nauttimaan myös Panssarisoittokunnan musiikista. Avajaisiin saapui myös soittokunnan entisiä kapellimestareita, soittajia sekä soittokunnan tueksi 1990-luvulla perustetun Panssarisoittokunnan Kilta ry:n jäseniä.

(Kuva vieressä ) Avajaisissa esiintyivät Panssarisoittajat ylil Kimmo Kopran johdolla. (Kuva alhaalla vas.) Näyttelyn avasi Panssariprikaatin komentaja eversti Pekka Järvi. (kuva alhaalla oik.) Soittokunta kävi pitkän toimintansa aikana läpi monenlaisia muutoksia ja vaiheita, jotka on muotoillut näyttelyä varten kapteeni Ilkka Rekola, joka toimi soittokunnan viimeisenä apulaiskapellimestarina.

Page 3: Museo Militarian uutiskirje 2/2014

Pekka Pakkasen baritonitorvi lahjoitettiin museon kokoelmiin

Panssarisoittokunnan näyttelynavajaisten yhteydessä museo sai myös arvokkaan lahjoituksen. Panssarisoittokunnan Kilta ry luovutti museolle killan ensimmäisenä puheenjohtajana toimineen, yli-insinööri Pekka Pakkasen baritonitorven. Baritonitorven luovutti killan puheenjohtaja Eero Vesala ja sen vastaanotti museon puolesta museonjohtaja Jaakko Martikainen. Lotan Päivän Laulajaiset täyttivät jälleen Tykkihallin 12. toukokuuta

Jälleen kerran museon Tykkihalli täyttyi Lotan Päivän laulajaisten yleisöstä. Tänä vuonna tilaisuuteen toi uutta väriä myös Vintage muotinäytös, jossa esiteltiin 40-50-luvun pukumuotia. Tilaisuuden musiikista vastasivat Panssarisoittajat ylil Kimmo Kopran johdolla. Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistys täyttää tänä vuonna pyöreät kymmenen vuotta. Tervehdyksessään yhdistyksen puheenjohtaja Sirkus Mattila totesi ajan kuluneen nopeasti yhdistyksen toimintaa käynnistettäessä ja toimintatapoja ja perinteitä luodessa. Mattila esitti myös kiitokset siitä että yhdistys on otettu Museo Militarian suojiin.

Page 4: Museo Militarian uutiskirje 2/2014

(Kuva vas.) Valtakunnallisen Vuoden Lotta tunnustuksen saanut yhdistyksen perustajajäsen Helvi Frick huomioitiin

tilaisuudessa kukkasin. Helviä haastattelemassa yhdistyksen sihteeri, perinnelotta Jenni Jaakkola. (Kuva oik.) Ylil Kimmo Kopra johtaa Panssarisoittajia.

(Kuva vas.) Vintage -näytöksen lopuksi otettiin myös vauhdikkaita tanssiaskelia. (Kuva oik.) Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Sirkus Mattila kertoi että tuleva syksy tuo Hämeenlinnaan

Suomen Lottaperinneliiton liittokokouksen.

Page 5: Museo Militarian uutiskirje 2/2014

Tykistökiltalaiset talkoilivat museolla

Toukokuun aikana museolla on vieraillut kolmen eri tykistökillan kiltalaisia talkoiden merkeissä. Kainuun Tykistö- ja Heittimistökillan talkooporukka viihtyi museolla peräti kolme työntäyteistä päivää. Mittamies- ja Topografikillan kaksi talkoomiestä kävivät laittamassa Yrjön kesäkuntoon ja myös Kankaanpään Seudun Tykistökillan kiltaveljet piipahtivat museolla. (Kuva vas.) Kainuulaiset maalasivat muun muassa yhden museon tykeistä. (Kuva oik.) Kankaanpään kiltalaiset ahkeroivat sisähommissa järjestellen museon arkistoa.

Panssarikupu puhdistettiin ja Mittamies- ja Topografikillan huoltovastuulla oleva Paikantamistutka Yrjö laitettiin kesäkuntoon, apuna oli museon vahtimestari Kai Venho. Kankaanpään kiltaveljet ryhmäkuvassa oman nimikkotykkinsä edessä ennen kotimatkaa.

Page 6: Museo Militarian uutiskirje 2/2014

Lounasravintola Militarian maittava herkkulounas kasvisvaihtoehtoineen tarjoillaan tuttuun tapaan ma-pe

klo 11.00-14.00. Viikoittain vaihtuva ruokalista löytyy muun muassa www.museomilitaria.fi -sivustolta. Kahvilassa voit nauttia suolaisista ja makeista herkuista joka päivä. Ravintolalla on myös A-oikeudet. Varaa

isommalle ryhmälle tarjoilut suoraan osoitteesta: [email protected] tai puh. 045 1034102.

Kuvassa konekivääripesäkkeen panssarikupu vuosimallia 1943. Uutiskirjeen kuvat: Sirkka Ojala.

Museotontut Vilho, Jaakko ja Seppo bloggaavat taas kiireisen kevään jälkeen tutussa osoitteessa: http://museomilitaria.blogspot.fi/ löydät tontut myös museon FB -sivustolta.

Heinäkuulla tulee myyntiin aselajitonttujen seinäkalenteri vuodelle 2015. Varaa ajoissa oma vuosikalenterisi Militaria Shopista ja vietä leppoisa vuosi tonttujen seurassa!

Museo Militaria Puh. (03) 682 4600, [email protected],

Avoinna kesäkaudella: ma-su klo 10.00-17.00. Pääsymaksut: aikuiset 8,00 €, lapset (7-17v) 3,00 €, ryhmät (väh. 15 hlö) 6,00 €/hlö.

Opastusmaksu 40 € ryhmä (varattava etukäteen, ryhmän koko max. 50 hlö). Lisätietoa museon toiminnasta sekä Militaria Shopin tuotteet löydät

www.museomilitaria.fi-sivustolta!

Seuraa meitä