36
2015 TOIMINTAKERTOMUS

Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Porin yliopistokeskus toimii yhteyksien rakentajana maakunnan ja emoyliopistojen välillä tuoden neljän merkittävän yliopiston osaamisen koko Satakunnan hyödyksi.

Citation preview

Page 1: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

2015TOIMINTAKERTOMUS

Page 2: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Yliopistokeskuksen vaikutukset näkyvät positiivisena kierteenä Satakunnassa: väestön koulutustason nousuna, työllisyysasteessa, yritysten halukkuudessa investoida sekä nuorten ja koulutetun väestön tulomuutossa alueelle.

Page 3: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Katsaus vuoteen 2015 4

Yliopistokeskus lukuina 6

Tutkimusyhteistyö 8

Opetusyhteistyö 10

Näkyvyyttä, verkostoja ja vaikuttavuutta 12

Opiskelijatoiminta 16

Tutkimus katutasossa 18 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Taiteen laitos, Pori Urban Platform

Pelit oppimisen katalyytteinä 20 Tampereen teknillinen yliopisto, Porin laitos

Käsinkosketeltavaa tutkimusta 22Tampereen yliopisto, Porin yksikkö

Valtakunnalliset yrittäjyyskasvatuspäivät 24 toivat Poriin myös kansainvälisyyttä Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö

Tiedettä ihmisen mitalla 26Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma

Sinisen kasvun mahdollisuudet Pohjanlahdella 28Turun yliopisto, Brahea-keskuksen merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus

Lääketieteen ja hammaslääketieteen 30 koulutusta ja tutkimusta Satakunnassa Turun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkimus- ja kehittämishankkeet 32

Tukipalvelut 34

Organisaatio 35

Sisällys

PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORIPL 181 (Pohjoisranta 11 A) 28101 Poriucpori.fi

AALTO-YLIOPISTON TAITEIDEN JA SUUNNITTELUN KORKEAKOULU Taiteen laitoksen Porin yksikkötaide.aalto.fi/pori

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Porin laitostut.fi/pori

TAMPEREEN YLIOPISTO Porin yksikköuta.fi/yky/pori

TURUN YLIOPISTO Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö utu.fi/tse/pori

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmautu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/ktmt/

Brahea-keskuksen merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskusutu.fi/fi/yksikot/mkk/

Lääketieteellinen tiedekuntautu.fi/fi/yksikot/med/

RTK-PALVELU OY Porin yliopistokeskuksen palvelukeskusucpori.fi/palvelukeskus

POINTER RY Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ryucpori.fi/pointer

PORIN YLIOPISTOKESKUKSENTOIMINTAKERTOMUS 2015

Julkaisija Porin yliopistokeskusTaitto Luova toimisto Pilke OyKannen kuvat UCPori InstagramValokuvat Piritta Huhta, Jukka Juhala, Miikka Kiminki, Mira Metsälä, Hanna Oksanen, Pekka Sundberg, Mikko Viitapohja, Jani Wahlman, Zombie Run Pori Paino Brand ID

2015www.ucpori.fi

Page 4: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 4 | Toimintakertomus 2015Johtaja Jari Multisilta, Porin yliopistokeskus.

Katsausvuoteen 2015

Page 5: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 4 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 5 | Toimintakertomus 2015

TAMMIKUUSSA käynnistettiin Get Together -tilaisuudet, joissa jatko-opiskelijat ja tutkijat esittelivät tutkimus-aiheitaan ja keskustelivat yhteistyömahdollisuuksista. Vuoden aikana järjestettiin myös tutkijoille suunnattuja workshop-tilaisuuksia, joissa keskityttiin pohtimaan, miten monitieteistä tutkimusyhteistyötä yliopistokes-kuksessa voidaan vielä lisätä.

Myös yritysyhteistyöhön tuotiin uutta Pulmaperjan-tain muodossa. Pulmaperjantai on Tampereen teknillisen yliopiston ideoima palvelu, jossa yliopiston tutkijat ja muut asiantuntijat antavat suunnittelu- ja ideointitu-kea erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Porin yliopistokeskus lanseerasi palvelun alkuvuodesta osana UCPori Klubin toimintaa.

Kansainvälistä yhteistyötä päätettiin lisätä käynnistä-mällä UCPori Visiting Scholar -ohjelma. Sen tavoitteena on avata ovia kansainvälisten tut-kijavieraiden hakeutumiseen Porin yliopistokeskukseen.

Kesällä SuomiAreenan yhte-ydessä Länsi-Suomen Osuus-pankki ilmoitti lahjoittavansa miljoona euroa Satakunnassa toimiville yliopistoille. Lahjoitus osoittaa, että yliopistokeskuksen toiminnalla on vankka alueen tuki. Samalla lahjoitus kannustaa Porin yliopistokeskuksessa toimivia yliopistoja aktiiviseen ja aluetta palvelevaan toimintaan.

Syksyllä käynnistyi jo kuudes MBA-ohjelma. GENE-RAL EMBA (Pori) on Tampereen teknillisen yliopiston järjestämä ylemmän johdon koulutusohjelma, joka toteutetaan pääosin Porissa. Ohjelmassa eri toimialojen johtajat verkottuvat ja kehittyvät oman itsensä ja organi-saationsa johtamisessa. Ohjelma tarkastelee strategisesta näkökulmasta liikkeenjohdon keskeisimpiä osa-alueita: tulevaisuuden ennakointia, teknologiaa ja innovaatioita, talousjohtamista sekä asiakkuuksia ja ihmisten johtamis-ta.

Suomalaisten yliopistojen rahoitustilanne on heik-kenemässä koko maassa, ja tilanne heijastuu myös Porin yliopistokeskuksen yksiköiden toimintaan. Vaikka kustannuksia joudutaan katsomaan tarkemmin, niin vuosi 2015 oli taloudellisesti hyvä. Varsinkin kilpaillun tutkimusrahoituksen osuus koko rahoituksesta nousi edelliseen vuoteen verrattuna. Erityisesti voidaan mainita se, että Tampereen yliopiston Riikka Korkiamäki ja Tam-pereen teknillisen yliopiston Kristian Kiili onnistuivat saamaan monivuotisen Suomen Akatemian henkilökoh-taisen tutkimusrahoituksen. Porin kaupungin rahoitus

yliopistokeskuksen vuoden 2015 rahoituksesta oli erittäin merkittävä, yhteensä 21 %.

Yliopistokeskuksen valmistuvien maisterien ja diplomi-insinöörien määrä nousi hieman vuoteen 2014 verrattuna. Vuonna 2015 yliopistokeskuksesta valmistui 198 maisteria tai diplomi-insinööriä ja viisi tohtoria.

Tampereen teknillinen yliopisto ja Turun yliopisto ilmoittivat syksyllä perustavansa yhteisen Pelillistämisen professuurin Porin yliopistokeskukseen. Professuurin tar-koituksena on tutkia, miten pelien ja pelaamisen parhaita ominaisuuksia voidaan hyödyntää työelämässä. Esimerk-kinä pelillistämisestä voidaan tarkastella työelämässä ole-via kannustinjärjestelmiä. Kannustinjärjestelmän kautta

voidaan asettaa tavoitteita, ja tietyn seurantajakson aika-na saavutetuista tavoitteista voidaan palkita. Tavoitteet ja palkinnot ovat elementtejä, joita hyödynnetään lähes kai-kissa peleissä. Pelillistämisen keinoin työtehtävistä voidaan-kin saada kiinnostavampia ja motivoivampia, ja samalla työn tuottavuus nousee. Porin

yliopistokeskus on nostanut pelillistämisen yhdeksi tutki-muksen painoalaksi.

Porin yliopistokeskus koordinoi vuonna 2015 yliopis-tokeskusten yhteistyötä. Yliopistokeskukset kehittävät yhdessä toimintakulttuuria, jossa osaamista rakennetaan yliopistojen ja alueen toimijoiden kanssa yhteisesti mää-ritellyille osaamiskärjille. Mikkelissä, Lahdessa, Porissa, Seinäjoella, Kokkolassa ja Kajaanissa sijaitsevien yliopisto-keskusten lähivaikutusalueella asuu miljoona suomalaista, noin 20 % koko maan väestöstä. Yliopistokeskusten vaiku-tukset näkyvät positiivisena kierteenä: väestön koulutus-tason nousuna, työllisyysasteessa, yritysten halukkuudessa investoida alueille sekä nuorten ja koulutetun väestön tulomuutossa alueille.

Yliopistokeskusten koordinaattorit tapasivat opetusmi-nisteri Sanni Grahn-Laasosen lokakuussa. Keskustelussa korostui yliopistokeskusten rooli ja mahdollisuudet uusien oppimisympäristöjen osaajina ja yliopistojen yhteisinä alustoina uusille monitieteisille kokeiluille.

Suomi tarvitsee yliopistot mukaan kasvua lisäävään ja työllisyyttä parantavaan valtakunnalliseen osaamispoli-tiikkaan. Käytännössä tarvitaan enemmän vuorovaikutus-ta yliopistojen ja elinkeinoelämän välille. Kevään työsemi-naarissa yliopistokeskukset päättivätkin antaa lupauksen olla luomassa ja toteuttamassa uudenlaisia vuorovaikutuk-sen muotoja yliopistojen ja elinkeinoelämän välillä.

Porin yliopistokeskuksen toiminnalla on vankka alueen tuki.“

PORIN YLIOPISTOKESKUKSEN VUOSI 2015 ON OLLUT UUDEN TOIMINNAN JA TEKEMISEN VUOSI. MONITIETEISEN

TUTKIMUKSEN JA KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN OVAT ANTANEET SUUNTAA YLIOPISTOKESKUKSEN YHTEISELLE

TEKEMISELLE.

Page 6: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Opiskelijavaihto

198 maisteria ja diplomi-insinööriä

sekä 5 tohtoria

HENKILÖSTÖ

henkilöä työskenteli Porin yliopistokeskuksessa vuoden 2015 lopussa.177

PROFESSORIT

PERUSTUTKINTO-OPISKELIJAT JATKOTUTKINTO-OPISKELIJAT

MUU OPETUSHENKILÖSTÖ TUTKIJAT/TUTKIMUSHENKILÖSTÖ

23

1 076 79

56 48

OKM-RAHOITUS

51,5 %

RAKENNE-RAHASTOT

8,8 %

KILPAILTU TUTKIMUSRAHOITUS

6,1 %

YKSITYINEN (YRITYS, YHDISTYS,

YKSITYISHLÖ)

2,5 %

MUU RAHOITUS (SÄÄTIÖT)

2,0 %

VALTIO, MUU

0,8 %

KUNTAYHTEISÖT

21,2 %

PORIN KAUPUNKI

Porin yliopistokeskuksesta valmistui vuonna 2015

12

milj €

RAHOITUS 7,2 %

Page 7: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 7 | Toimintakertomus 2015

1327

Lähteneet

Saapuneet

Opiskelijavaihto

OPISKELIJAT

opiskeli Porin yliopistokeskuksessa vuoden 2015 lopussa.2242

YHTEENSÄ

JULKAISUA (pl. opinnäytetyöt)

202

AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEEN ILMOITTAUTUNEET TÄYDENNYSKOULUTUKSEEN OSALLISTUNEET

HALLINTO- JA TALOUSHENKILÖSTÖ MUU HENKILÖSTÖ

906 181

21 28 62

henkilöstön kokonaismäärästä TOHTOREITA

139 VERTAIS-

ARVIOIDUT TIETEELLISET ARTIKKELIT 32

VERTAIS- ARVIOI-

MATTOMAT TIETEELLISET

KIRJOITUKSET

25 AMMATTI-

YLEISÖLLE SUUNNATUT JULKAISUT

5 TIETEELLI-

SET KIRJAT (MONO-

GRAFIAT) 1SUURELLE YLEISÖLLE

SUUNNATUT JULKAISUT

2START UP- YRITYSTÄ

Page 8: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 8 | Toimintakertomus 2015Vuoden tutkija Sari Östman.

Page 9: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 8 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 9 | Toimintakertomus 2015

Tutkimusyhteistyö

Vuonna 2015 lanseerattiin Visiting Scholar -ohjelma.

YLIOPISTOKESKUKSEN TUTKIMUKSEN JOHTORYHMÄ VAHVISTI KORKEATASOISTA TUTKIMUSTA JA

KANSAINVÄLISTÄ NÄKYVYYTTÄ SEKÄ TUTKIJOIDEN VÄLISTÄ YHTEISÖLLISYYTTÄ.

PORIN yliopistokeskuksen yksiköiden välistä tutki-musyhteistyötä edistää ja koordinoi yliopistokeskuk-sen tutkimuksen johtoryhmä. Vuoden 2015 strategis-ten linjausten mukaisesti tutkimuksen johtoryhmän toimenpiteet kohdistuivat vahvistamaan yksiköiden korkeatasoista tutkimusta sekä kansainvälistä näky-vyyttä ja toimintaa. Vuoden aikana keskityttiin jatko-

opiskelijoiden ja tutki-joiden tukemiseen sekä yhteisöllisyyden vahvista-miseen, josta esimerkkinä monitieteiset Get toget-her -tutkijatapaamiset. Tapaamisia järjestettiin vuoden aikana neljä ja ne liittyivät yliopistokeskuk-sen painoaloihin, joiksi määrittyivät Digitaalinen yhteiskunta, Energia ja ympäristö, Pelillistä-

minen, Asiantuntijaorganisaatiot verkostoissa sekä Sosiaalinen eheys.

Vuonna 2015 lanseerattiin Visiting Scholar -oh-jelma, jonka tarkoituksena on tarjota mahdollisuus lyhyeen, muutaman kuukauden tutkijavaihtoon Porin yliopistokeskuksessa. Visiting Scholar -tutkijat valitaan hakemusten perusteella ja he integroituvat johonkin yliopistokeskuksen tutkimusryhmään. Visi-ting Scholar -tutkijavaihto-ohjelma on tulijalle mak-sullinen. Tutkijavaihtoa tapahtuu Visiting Scholar

-ohjelman lisäksi esimerkiksi tutkimushankkeiden kautta ja tutkimusryhmien olemassa olevan kansain-välisen yhteistyön kautta. Ohjelma lisää tutkijavaih-tomahdollisuuksia Porin yliopistokeskuksessa.

Jo perinteeksi muodostunut TiedeAreena-tapah-tuma uudistui sisältäen sekä tutkijoille että laajalle yleisölle suunnatun tutkimusseminaarin. Seminaa-rissa tutkijat sekä yliopistokeskuksesta että muualta esittelivät tutkimusaiheitaan kuudessa eri sessiossa. Yliopistokeskusta mukaillen myös tutkimusseminaari oli aidosti monitieteinen sisältäen sessioita pelillisyy-destä, sosiaalisesta mediasta, ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksesta, sosiaalisesta eheydestä, yrittäjyy-destä ja tutkimustyön menetelmistä. Esityksistä koot-tiin julkaisu, joka on saatavana http://dspace.cc.tut.fi/dpub/handle/123456789/23399.

Myös TiedeAreenan iltajuhla sai akateemisemman muodon; juhlaan osallistuivat emoyliopistojen rehtorit tai rehtoraattien edustajat, ja se alkoi tohtorikulkueel-la. Juhlassa julkistettiin Vuoden tutkija 2015 -arvoni-men saaja, joka oli Turun yliopiston Kulttuurituo-tannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman tutkija Sari Östman. Lukiolaisille suunnatun Akatee-minen karhu -tutkimuskilpailun voitti Ulvilan lukion fysiikan ja historian opiskelijoiden tutkimusprojekti ”Aarretta etsimässä”.

Vuoden 2015 aikana Porin yliopistokeskuksessa väittelivät tohtoriksi Pauliina Tuomi, Pirita Ihamäki ja Sari Östman (FT) sekä Kati Suomi ja Päivikki Kuoppa-kangas (KTT).

Page 10: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 10 | Toimintakertomus 2015Vuoden opetusteko: Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin oppiaineen Zombie Run Pori -kurssi, opettajat Riikka Turtiainen ja Usva Friman.

Page 11: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 10 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 11 | Toimintakertomus 2015

Opetusyhteistyö

Kaikki yksiköt siirtyivät sähköiseen tenttijärjestelmään vuoden 2015 aikana.

VUONNA 2015 YLIOPISTOKESKUKSEN OPETUKSEN JOHTORYHMÄSSÄ KESKITYTTIIN MONIMUOTO-OPETUKSEN

JA RISTIINOPISKELUN KEHITTÄMISEEN.

PORIN yliopistokeskuksen opetuksen johtoryhmän tehtävänä on koordinoida yliopistokeskuksessa yk-siköiden välistä perustutkintokoulutukseen, maiste-riohjelmiin ja muuhun aikuiskoulutukseen liittyvää opetusyhteistyötä. Yliopistokeskuksen strategisten linjausten mukaisesti opetuksen johtoryhmän toimenpiteet kohdistuivat vuonna 2015 opintojen sujuvoittamiseen ja ristiinopiskelun edistämiseen. Opintojen sujuvoittaminen käsittää mm. monimuo-to- ja verkko-opetuksen sekä opinnäytetöiden ohja-

uksen ke-hittämisen. Johtoryhmä toteutti opetushen-kilökunnalle kyselyn verkkokou-lutuksen nykytilasta. Samoin ris-tiinopiske-lutarjontaa

ja -tarvetta selvitettiin yksiköiden yhteistyön osalta laajasti. Hyvien opetuskäytäntöjen ja osaamisen jakaminen yksiköiden opetushenkilökunnan välillä nostettiin keskeiseksi teemaksi. Johtoryhmä mm. valmisteli neljä sähköisen tenttimisen sekä verkko- ja video-opetuksen Teacher’s Corner -tilaisuutta toteu-tettavaksi keväällä 2016. Yliopistokeskuksessa kaikki yksiköt siirtyivät sähköiseen tenttijärjestelmään vuo-den 2015 aikana. Sähköisten tenttien määrä on ollut koko ajan kasvussa kaikissa yksiköissä.

Lukuvuoden 2014-2015 opetustekopalkinto luovu-tettiin Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin oppi-aineen keväällä 2015 järjestämälle Zombie Run Pori

-kurssille ja sen opettajille Riikka Turtiaiselle ja Usva Frimanille. Kurssin lähtökohtateemana oli kaupunkiti-lan pelillistäminen. Vuoden opinnäytetyönä palkittiin Helinä Hietaojan tuotantotalouden diplomityö ”Cultu-ral knowledge as an enhancer in project execution”.

YRITTÄJYYSOPINNOT

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö vastaa yrittäjyyden sivuaineopinnoista, joiden tuot-tamiseen on osallistunut myös Tampereen teknilli-sen yliopiston Porin laitos ja Tampereen yliopiston Porin yksikkö. Opinnot ovat olleet tarjolla kaikille yliopistokeskuksen opiskelijoille. Opetuksessa on tehty tiivistä yhteistyötä myös kauppakorkeakoulun Turun kampuksen kanssa, mm. yhteisten videoitu-jen luentojen ja kv-vierailijoiden kautta. Marco van Gelderen Amsterdamin yliopistosta toimi vieraileva-na opettajana sekä Turun että Porin yrittäjyyskurs-seilla.

KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAVAIHTO

Yliopistokeskuksen yksiköiden yhteistyönä toteutta-ma vaihto-ohjelma Pori Interdisciplinary Exchange Programme in Technology, Business and Culture on merkittävästi edistänyt kotikansainvälistymistä. Tärkeä osa on ollut onnistunut tutor-toiminta, jota on kehitetty yhteistyössä Pointerin kanssa. ERASMUS -vaihto-opiskelijoita saapui keväällä 4 ja syksyllä 23 TTY:n ja TuKKK:n opiskelijoiksi. Heistä suurin osa (19) tuli saksalaisista yliopistoista. Vaihto-ohjelmassa luentokursseja oli tarjolla englanniksi yli sadan opinto-pisteen verran. Opiskelijoilta kerätty palaute osoit-taa, että vaihto-aika on ollut positiivinen tai erittäin positiivinen kokemus. Vaihto-ohjelman onnistuminen ja jatkuvuus on perustunut opettajien, hallintohenki-lökunnan ja opiskelijoiden yhteistyöhön.

Page 12: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Puuvillan puistossa SuomiAreenassa pohdittiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muutoksia.

Page 13: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 13 | Toimintakertomus 2015

Näkyvyyttä, verkostoja ja vaikuttavuutta

10-vuotias verkkolehti UCPoriNews tavoitti noin 1500 lukijaa.

UCPORI OLI ESILLÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA UUDENLAISEN HAKUKAMPANJAN MYÖTÄ. UCPORI KLUBI

SYVENSI YRITYSYHTEISTYÖTÄ JA AKATEEMISESTA GLAMOURISTA NAUTITTIIN WAPPUMATINEASSA SEKÄ

TIEDEAREENAN ILTAJUHLASSA.

TIEDEVIESTINTÄÄ JA KOULUTUSMARKKINOINTIA

Yliopistokeskuksen viestintäryhmä koordinoi viestintää, opiskelijamarkkinointia ja tapahtumia. Viestintäryhmä keskustelee markkinointiviestinnän linjauksista ja toimenpiteistä säännöllisesti myös emoyliopistojen viestintäyksiköiden kanssa.

Porin yliopistokeskuksessa tehtävää tutkimusta tuotiin esiin aktiivisella tiedottamisella yhteistyös-sä emoyliopistojen kanssa sekä Suomen Akatemian

Etsi Xpertti -palvelun avul-la. Vuonna 2010 käyttöön otetusta DELTA-tutkimus-tietokannasta (delta.uc-pori.fi) löytyi vuoden 2014 loppuun mennessä yli 3000 tutkimusjulkaisua, lähes 3000 opinnäytetyötä ja yli 400 tutkimushanketta.

Porin yliopistokeskuk-sen koordinaatioyksikkö hallinnoi ucpori.fi-sivustoa. Edellisenä vuonna toteu-tettu sivuston uudistus on osoittautunut toimivaksi ja

sivusto on saanut kiitosta niin käytettävyydestään kuin visuaalisesta ilmeestäänkin. Myös verkkoleh-ti UCPori News (ucpori.fi/vekkolehti) sai uuden ilmeen alkuvuodesta 2015. Jo kymmenen vuoden ajan ilmestynyt UCPoriNews tavoitti noin 1500 yliopistokeskuksen toiminnasta kiinnostunutta lukijaa. Säännöllisesti lähetettävällä uutis- ja ta-pahtumakirjeellä oli lähes 400 tilaajaa.

Laajempaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa tavoiteltiin muun muassa kuvakisalla, jossa osallis-tujien toivottiin jakavan tuntemuksiaan ja kuviaan Porista opiskelukaupunkina. Kisan tarkoituksena

oli vahvistaa kuvaa Porista yliopistokaupunkina. #yliopistokaupunkipori-kuvakisan parhaat otokset julkaistiin näyttelynä TiedeAreena-tapahtumassa.

Yhteismarkkinoinnissa toteutettiin keväällä 2015 ensimmäistä kertaa Opintokone-kampanja, jossa yliopistokeskuksen opintotarjontaa esiteltiin verkossa uudella ja hauskalla tavalla. Opintokone oli testi, jossa kymmeneen kysymykseen vastaa-malla saattoi selvittää omia vahvuuksia ja kiinnos-tuksen kohteita vastaavan opiskelualan. Vastausten perusteella Opintokone loi testin tekijästä hahmo-kuvauksen ja esitteli juuri hänelle sopivia opis-kelumahdollisuuksia Porin yliopistokeskuksessa. Opintokonetta markkinoitiin sosiaalisessa medi-assa ja Satakunnan Kansan ja Länsi-Suomi -lehden internet-sivuilla.

TAPAHTUMIA SUURELLE YLEISÖLLE JA OMALLE VÄELLE

Heinäkuussa yliopistokeskus toteutti kuudetta kertaa Puuvillan puisto –keskusteluareenan yhteistyössä Satakuntaliiton, Satakunnan ammattikorkeakoulun, Satakunnan Kansan ja Prizztechin kanssa. Puuvillan puisto oli osa valtakunnallista SuomiAreena-tapahtu-maa. Yliopistokeskuksen ja emoyliopistojen yhteisesti järjestämässä keskustelussa pohdittiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muutoksia. Keskustelussa oli mukana muun muassa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Porin yliopistokeskuksen tutkijoita ja tutkimusta tutuksi tekevä TiedeAreena-yleisötapahtuma järjes-tettiin vuonna 2015 kymmenennen kerran. Tapah-tumaan liittyi ensimmäistä kertaa myös kaikille avoin, suomenkielinen TiedeAreena-tutkimusse-minaari. Osana tapahtumaa perinteisesti järjestetty Lasten yliopisto -luento veti jälleen salin täyteen, kun susitutkija Mari Pohja-Mykrä kertoi nuorille

Page 14: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 14 | Toimintakertomus 2015

tutkijanaluille ihmisen ja suden yhteisestä elämästä. Kolmatta kertaa järjestetyssä Pori Science Slamissa tutkijat kilpailivat yleisön suosiosta 10-minuuttisilla

vauhdikkailla esityksillään yökerho Bar Kinon lavalla. Uutena lisänä TiedeAreenan iltajuhlassa nähtiin juhlava tohtorikulkue.

Jo perinteeksi muodostuneita iltapäiväkahvi-hetkiä järjestet-tiin joka kuukau-den viimeisenä

keskiviikkona. Nämä yliopistokeskuksen henkilökun-nan ja opiskelijoiden yhteiset epäviralliset kohtaamiset edistävät tiedonkulkua ja vuorovaikutusta opiskelijoi-den ja henkilökunnan sekä yksiköiden välillä.

Lukuvuoden päättymistä sekä kevään ja kesän tuloa juhlistettiin Akateemisen Wapun yhteydessä järjeste-tyllä Wappumatinealla Raatihuoneen juhlasalissa. Ti-

laisuudessa palkittiin Vuoden opetusteko Zombie Run Pori -kurssi, Vuoden opinnäytetyö Helinä Hietaojan tuotantotalouden diplomityö ”Cultural knowledge as an enhancer in project execution” sekä Vuoden alumni FM Päivi Elonen.

Huomionosoitusten jälkeen yliopistokeskuksen henkilökunta, opiskelijat ja alumnit siirtyivät Raati-huoneen puistoon seuraamaan Karhu-patsaan pesua ja alumninauhoitusta sekä juhlavaa lakitusta.

ALUMNI- JA YRITYSYHTEISTYÖTÄ

Satakuntalaisyrityksille ja -yhteisöille suunnatun UC-Pori Klubin (ucpori.fi/klubi) toimintaa kehitettiin edel-leen vuonna 2015. Klubi syventää yliopistokeskuksessa toimivien yksiköiden tutkimus- ja kehittämiskump-panuuksia, luo uusia yhteistyösuhteita sekä edistää akateemista yrittäjyyttä ja valmistuvien opiskelijoiden työllistymistä Satakuntaan.

Klubi järjesti vuoden 2015 aikana kolme teema-brunssia, joilla yliopistokeskuksen asiantuntijat alustivat ja herättivät keskustelua tutkimustuloksistaan ja niiden sovellettavuudesta. Lisäksi keväällä 2015 ko-keiltiin uutta Pulmaperjantai-konseptia, jossa yrityksen esittämän pulman ympärille koottiin yliopistokeskuk-sen asiantuntijatiimi pulmaa ratkomaan.

Pulmaperjantaissa UCPorin asiantuntijatiimi ratkoo yritysten ongelmia.

Page 15: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 14 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 15 | Toimintakertomus 2015

Vuoden alumni Päivi Elonen.

BuzzBusiness, joka on Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön, Prizztech Oy:n ja Satakunnan am-mattikorkeakoulun yhteinen virtuaaliorganisaatio, sai Tekes-rahoituksen yritysten muutosjohtamisen tukemiseen. Hankkeeseen osallistuu viisi satakunta-laista yritystä.

Porin yliopistokeskuksen alumniverkosto (ucpori.fi/alumni) toimii linkkinä valmistuneiden opiskeli-joiden ja yliopistokeskuksen sekä työ- ja elinkeino-elämän ja muun yhteiskunnan välillä. Johtoajatuk-sena on luoda antoisa kumppanuus niin alumneille kuin yliopistokeskuksellekin. Vuoden 2015 loppuun mennessä 250 yliopistokeskuksen eri yksiköistä valmistunutta oli ilmoittautunut alumniksi. Alumni-verkoston toimintaa koordinoi Alumnineuvosto, joka mm. aktivoi verkoston jäseniä ja järjestää alumnita-pahtumia sekä valitsee Vuoden Alumnin ja Vuoden opinnäytetyön.

SATAKUNNAN KORKEAKOULUJEN YHTEISTYÖTÄ

Satakunnan korkeakoululaitokseen (Satakorkea) kuulu-vat Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin toimipaikka, Porin yliopistokeskus, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rau-man yksikkö. Vuonna 2015 Satakorkean johtoryhmän

puheenjohtajana toimi Satakunnan Ammattikorkeakou-lun rehtori Juha Kämäri. Puheenjohtajuus siirtyi vuoden 2016 alussa yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisillalle.

Korkeakoulujen yhteistyöllä saadaan alueelle sel-laista osaamista ja palveluita, joita yksittäisen korkea-koulun ei ole mahdollista tarjota. Erityisesti pyritään siihen, että koulutustarjonta on toisiaan täydentävää ja aluetta palvelevaa. Alueen korkeakoulujen yhteinen satakorkea.fi-sivusto tuo esille korkeakoulujen mo-nipuolista koulutustarjontaa, tutkimustoimintaa ja yhteistyötä. Vuoden 2015 aikana Satakorkea käynnisti strategian ja yhteistyösopimuksen päivittämisen.

YLIOPISTOKESKUSTEN YHTEISTYÖTÄ

Suomen kuusi yliopistokeskusta Kajaanissa, Kokkolassa, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Seinäjoella jatkoivat tiivistä yhteistyötään. Yliopistokeskusten yhteistyön koordinaatiovastuu oli vuonna 2015 Porin yliopistokes-kuksella. Yliopistokeskus järjesti yliopistokeskusten yhteisen työseminaarin keväällä ja valtakunnallisen yliopistokeskusseminaarin syksyllä 2015. Yliopistokes-kusten yhteistyö painottui edunvalvontaan sekä hyvien käytäntöjen ja kokemusten vaihtamiseen. Yliopisto-keskusverkoston vetovastuu siirtyi vuoden 2016 alussa Lahden yliopistokeskukselle.

Page 16: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 16 | Toimintakertomus 2015

Page 17: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 16 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 17 | Toimintakertomus 2015

Opiskelijatoiminta

Vuonna 2015 ainejärjestöjen yhteistyötä kehitettiin entistä paremmaksi.

POINTER RY TOIMI VUONNA 2015 AKTIIVISENA OPISKELIJOIDEN EDUNVALVOJANA JA PANOSTI YHTEISTYÖ-

KUVIOIHIN SEKÄ YLIOPISTOKESKUKSEN SISÄ- ETTÄ ULKOPUOLELLA. YHTEISTYÖTÄ TEHTIIN TIIVIISTI

PAIKALLISTEN LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA RAVINTOLAYRITTÄJIEN KANSSA.

PORIN ylioppilasyhdistys Pointer ry toimii Porin yli-opistokeskuksessa opiskelijoiden edunvalvojana sekä järjestää erilaisia palveluita ja tapahtumia. Pointer ry:n tehtävänä on varmistaa, että porilaiset opiskelijat

saavat vastaavat edut ja palvelut kuin emokam-puksilla opiske-levat. Vuonna 2015 Pointer ry:n puheen-johtajana toimi Turun yliopiston kauppakorkea-koulun opiskelija Jukka Jokiranta. Hallituksen muodostivat hänen lisäkseen

seitsemän muuta jäsentä Tampereen teknillisestä yliopistosta, Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta sekä Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maise-mantutkimuksen koulutusohjelmasta.

PALVELUITA JA TAPAHTUMIA OPISKELIJOILLE

Pointer ry aloitti vuoden 2015 perinteisesti akatee-misella pöytäjuhlalla eli sitseillä. International-sitsit järjestettiin jo toisen kerran tavoitteena toivottaa vaihto-opiskelijat tervetulleiksi sekä tutustuttaa hei-dät sitsikulttuuriin. Kevätlukukausi jatkui perintei-seen malliin laskettelureissulla Himokselle maalis-kuussa sekä Akateemisella Wapulla huhti-toukokuun vaihteessa. Akateeminen Wappu oli jälleen Pointer ry:n vuoden suurin virkistystapahtuma, ja ohjelmaa järjestettiin viiden päivän ajan.

Syksyn ohjelmaan kuuluivat uusien opiskelijoiden saunaillat, kastajaiset, Pointerin risteily sekä joulu-

juhla. Joulujuhlassa jaettiin perinteiset ansiomerkit, tällä kertaa Iina Hellströmille, Retu Parilolle, Tytti Walleniukselle sekä Anna Hokkaselle opiskelijakult-tuurin edistämisestä Porissa sekä aktiivisesta toimin-nasta Pointer ry:n hallituksessa.

Yhdistyksen tarjoamat liikuntapalvelut jatkoivat suosittua linjaansa vuonna 2015. Pointer ry tarjo-si jäsenilleen edullisia kuntosalikäyntejä, joogaa, kamppailu-urheilukeskuksen tunteja, lenkkeilyvih-koja sekä salibandy- ja jalkapallovuorot maanantai- ja tiistai-iltaisin.

Pointerin opiskelijapalvelut pääaulassa tarjoavat toimistotarvikkeita, kopiopalveluita ja lippuja omiin sekä muiden ainejärjestöjen tapahtumiin. Opiskelija-palvelut hoitavat myös opiskelijakorttien tilaukset ja toimituksen opiskelijalle.

Yhdistyksen opiskelijasihteerinä työskenteli Lin-nea Kotiniemi aina marraskuuhun asti, jolloin Miina Yliluoma palasi äitiyslomaltaan. Toimistotyöntekijänä toimi koko vuoden Anna Hokkanen.

AINEJÄRJESTÖTOIMINTA JA YLIOPPILASLEHTI

Pointer ry toimii yliopistokeskuksessa kattojärjestönä neljälle ainejärjestölle Kulma ry:lle, Porin Kyltereille eli PorKylle, Porin Teekkareille eli PoTkalle sekä Uto-pia ry:lle. Puheenjohtajina toimivat Tytti Wallenius Kulmassa, Retu Parilo PorKyssa, Tuomas Heinonen PoTkassa sekä Karri Kauppila Utopiassa. Vuonna 2015 pyrittiin kehittämään yhteistyötä ainejärjestö-jen välillä entistä paremmaksi. Porin ylioppilaslehti Pointti ilmestyi paperisena painoksena kaksi kertaa. Molemmissa numeroissa käsiteltiin opiskelijoiden kannalta ajankohtaisia asioita sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Vuoden 2015 loppupuo-lella pitkän linjan päätoimittaja Esa Keskinen väistyi tehtävästään, ja uudeksi päätoimittajaksi valittiin ylioppilaslehden osalta vanha tekijä, Tytti Wallenius.

Page 18: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 18 | Toimintakertomus 2015

HENKILÖKUNTAA

TUTKINTO- OPISKELIJOITA

VALMISTUNEET 2015

VALMISTUNEET YHT.

6

23

24 TaM

55 TaM

Page 19: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 18 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 19 | Toimintakertomus 2015

AALTO-YLIOPISTON TAITEIDEN JA SUUNNITTELUN KORKEAKOULU, TAITEEN LAITOS, PORI URBAN PLATFORM

Tutkimus katutasossa

AALTO-YLIOPISTON uusi kokeilullinen toimintamuoto, joustava projektialusta Pori Urban Platform of Aalto University PUPA pyörähti virallisesti käyntiin vuonna 2015. Mittavin PUPAn kautta toteutettava projekti

on EAKR-rahoitteinen Elävä Pori -hanke. Hankkeen tavoitteena on kerätä ja jakaa eri tutkimusalo-jen, mutta erityisesti erilaisten kaupungin asukkaiden

kokemuksellista tietoa kaupunkitilasta. Niinpä hanke haluttiin alusta lähtien tuoda keskelle kaupunkia.

Elävä Pori -hankkeen vuokraama liiketila ristittiin “Toimistoksi”. Toimiston avulla hankkeen tapahtumat ja työpajat ovat kaupunkilaisten ulottuvilla. Siellä on järjestetty näyttelyitä, mm. “Urban Fishing”, kaupunki-kalastusta käsittelevän online-näyttelyn avajaistilaisuus heinäkuussa (https://www.researchcatalogue.net/view/140073/140074). Myös Elävä Pori -hankkeen ja Po-rin Kulttuurisäätö -taitelijatyöryhmän yhteinen näyttely

ja tapahtuma “Porin Maailmannäyttely – Pori World Expo” 12. – 19.7. 2015 Porin Keskusaukiolla oli esillä Toimistolla. Porin Juhlaviikkojen aikaan joulukuussa Toimistolla nähtiin taiteilija Ville Matias Lammen videoteos “It’s Not You, It’s My Insecurities”, joka pohti teknologian ja sosiaalisen median merkitystä ihmissuh-teille.

Syys-lokakuussa Toimistoa käyttivät tukikohtanaan PUPA-projektialustan kautta järjestetyn Aalto-yliopis-ton Taiteen laitoksen Visual Culture and Contemporary Art ViCCA -maisteriohjelman kurssi ”Put a Name to It”, jonka puitteissa 15 opiskelijaa teki kukin oman tut-kielmansa porilaisesta kadusta. Lisäksi Toimistolla on pidetty palavereita ja tapaamisia, jotka näkyvät yleisölle.

Toimisto on myös itsessään kokeellinen kokonais-taideteos, taiteellinen projekti, jolla tutkitaan taiteen saavutettavuutta. Käveleekö kaupunkilainen sisään liiketilaan? Millainen kaupunkilainen? Kylmät kelit sel-västi muodostavat estettä, mutta jos ovi on auki kadulle asti, kyllä, porilainen saattaa hyvinkin astella sisään ja käydä pitkiäkin keskusteluja esillä oleviin teemoihin liittyen. Seuraavalle vuodelle Toimistolle on suunnit-teilla entistä monipuolisempaa toimintaa, ja kokeilua jatketaan positiivisissa merkeissä.

Kaikkiaan projektialustan kautta toteutettiin vuonna 2015 Elävä Pori -hankkeen lisäksi kahdeksan erilaista taiteellista tai opetuksellista projektia, joista kuusi si-joittui Poriin ja kaksi muuta Kokemäelle ja Kauttualle.

Toimisto on itsessään kokeellinen kokonaistaideteos, jolla tutkitaan taiteen saavutettavuutta.

KEVÄÄLLÄ 2015 ELÄVÄ PORI -HANKE VUOKRASI ISOLINNANKADULTA PORIN KESKUSTASTA “TOIMISTOKSI” NIMETYN

LIIKETILAN KATUTASOSTA, TUODAKSEEN TUTKIMUKSEN JA TAITEEN KAUPUNKILAISTEN ULOTTUVILLE. TOIMISTO ON

HANKKEEN MATERIAALINEN NÄYTEIKKUNA, MUTTA MYÖS KOKEELLINEN PROJEKTI, HANKKEEN TUTKIMUSVÄLINE.

Page 20: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 20 | Toimintakertomus 2015TUT Game Labissa työskentelevät FT Kristian Kiili, TkT Arttu Perttula, FT Pauliina Tuomi ja DI Antero Lindstedt.

HENKILÖKUNTAA

TUTKINTO- OPISKELIJOITA

VALMISTUNEET 2015

VALMISTUNEET YHT.

59

326

30 DI

1165 DI + 44 TkT/FT

Page 21: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 20 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 21 | Toimintakertomus 2015

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO, PORIN LAITOS

Pelit oppimisen katalyytteinä

VUONNA 2015 tutkimusryhmä vahvisti näkyvästi yh-teistyötä Stanfordin yliopiston kanssa. Kristian Kiili oli vierailevana tutkijana Stanfordissa, jossa hän piti kut-

sutun puheen ”Mapping Learning to Game Mechanics and Beyond” Stanfordin yliopiston järjestämässä Interactive Media & Games -semi-naarisarjassa sekä suoritti vierailun-sa aikana Stanfordin yliopiston organisoiman The mediaX/THNK Global Innovation Leadership

-koulutuksen. Muina vierailun tuloksina syntyi muun muassa International Journal of Serious Games -leh-den erikoisnumero digitaalisista matematiikan peleistä ja Stanfordin koordinoima oppimispeleihin liittyvä projektihakemus.

Kiilille myönnettiin akatemiatutkijan rahoitus, jos-sa hän hyödyntää tutkimusryhmän Suomen Akatemi-an TULOS-hankkeessa kehitettyjä pelillisiä tutkimus-työkaluja. TULOS-hanke sai näkyvyyttä muun muassa

Suomen Akatemian Apropos-julkaisussa otsikolla “Oppiminen voi tehostua liikkumista edellyttävällä pelaamisella”. Vuoden 2015 aikana käynnistyi ope-tuspuolella englanninkielinen, myös Porin laitoksen vaihto-opiskelijoille suunnattu Serious Games Design -kurssi, jonka myötä uusimpia tutkimustuloksia saa-daan jalkautettua myös opetukseen. Tutkimusryhmä vieraili Tübingenissä sijaitsevassa Knowledge Media Research Center (KMRC) -tutkimuskeskuksessa, jonka seurauksena käynnistyi yhteistyö keskuksen neurokognitio-tutkimusryhmän kanssa. Saksassa ja Itävallassa toteutettavassa tutkimuksessa koehen-kilöiden aivotoimintaa tutkitaan funktionaalisella magneettikuvauksella (fMRI) heidän pelatessaan TUT Game Labin kehittämiä murtolukupelejä.

Tutkimusryhmässä käynnistyi myös Satakun-taliiton rahoittama selvityshanke koodausosaami-seen liittyen: Coding Skills as a Success Factor for a Society. Koodausosaamista lähestyttiin hankkeessa koko yhteiskuntaa koskettavana ilmiönä, joka yh-distää teknologisen ja kulttuurisen ajattelun yhteis-kunnan kasvun ja kehittymisen mahdollistajana. Hankkeen tärkein tavoite ja tulos oli kansainvälisen CodingSkills-tutkimusverkoston käynnistäminen ja organisointi. Tutkimusverkoston avulla voidaan vertailla ja arvioida koodausosaamiseen liittyviä erilaisia kansainvälisiä ratkaisuja sekä kehittää uusia toimintamalleja. Verkosto koostuu kuudesta part-nerimaasta: Viro, Britannia, Ruotsi, Italia, Irlanti ja Tanska. Verkoston toiminta kulminoituu yhteistyötä tulevaisuudessa syventävään Erasmus+-hakuun. Joulukuussa Euroopan komission koulutuksen ja kulttuurin pääosaston asiantuntijoista koottu paneeli valitsi tutkimusryhmän päättyneen MAGICAL-pro-jektin menestystarinaksi.

Joulukuussa Euroopan komission koulutuksen ja kulttuurin pääosaston asiantuntijoista koottu paneeli valitsi tutkimusryhmän päättyneen MAGICAL-projektin menestystarinaksi.

TUT GAME LAB TUTKIMUSRYHMÄ HYÖDYNTÄÄ PELEJÄ TUTKIMUSTYÖKALUINA. HYVIN TOTEUTETUT PELILLISET

RATKAISUT TEHOSTAVAT LAAJOJEN AINEISTOJEN KERÄÄMISTÄ JA TUKEVAT TUTKIMUSRAHOITUKSEN

HANKINTAA.

Page 22: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 22 | Toimintakertomus 2015Eriikka Oinonen ja Riikka Korkiamäki saattoivat tutkimushankkeet kirjoiksi.

HENKILÖKUNTAA

TUTKINTO- OPISKELIJOITA

VALMISTUNEET 2015

VALMISTUNEET YHT.

13

167

41 YTM

172 YTM

Page 23: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 22 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 23 | Toimintakertomus 2015

TAMPEREEN YLIOPISTON PORIN YKSIKKÖ

Käsinkosketeltavaa tutkimustaTAMPEREEN YLIOPISTO ON TOIMINUT PORISSA VUODESTA 2004. OPETUKSEN LISÄKSI ASIAAN KUULUU TIETENKIN

MYÖS TUTKIMUS. VUONNA 2015 LEHTOREIDEN RIIKKA KORKIAMÄEN JA ERIIKKA OINOSEN HANKKEET PÄÄTYIVÄT

KIRJOIKSI.

Kirja on edelleen verraton käyttöliittymä. “

MYÖNTEINEN tunnistaminen -kirjassa ehdotetaan vaihtoehtoa ajattelulle, jossa lapset ja nuoret nähdään varhaista puuttumista vaativina ongelmien kantajina. Myönteinen tunnistaminen edellyttää vuorovaiku-tusta, jossa asioita ei määritellä pelkästään aikuisen horisontista.

Riikka Korkiamäen mukaan ammattilaisen tehtävä on tukea nuoren hyvinvointia. Tämä on mahdollista vain tutustumisen, tunnistamisen ja tunnustamisen kautta.

On hyödytöntä lähteä ylhäältä päin tuke-maan asioita, joita nuori ei määrittele itselleen tärkeiksi.

Hajoava perhe tut-kii nimensä mukaan ihmisten henkilökoh-taisen elämän alueita. Asioita ei kuitenkaan lähestytä kyselyillä

tai haastatteluilla. Kirjan tekijät kokeilivat, millä tavalla yhteiskuntatiedettä voi tehdä kaunokirjallisuudesta. He ruotivat Ian McEwanin romaania Rannalla. Verrat-tuna tavalliseen yhteiskuntatieteen tekemiseen, iso ero on ainakin siinä, ettei tutkija voi millään lailla loukata tutkittaviaan eli kirjan henkilöitä. Romaani tapahtuu 1960-luvun alun Englannissa. Väistämättä tulkinnat lähtevät vuoropuheluun meidän aikamme kanssa. Millä tavalla me ymmärrämme perheen, seksuaalisuuden ja parisuhteen suhteessa siihen, mikä oli itsestään selvää muutama vuosikymmen sitten?

Vaikka varsinainen kirjoitustyö tehdään yksin, kirjoittaminen ei lopulta koskaan ole yhden ihmisen työtä. Näidenkin kirjojen takana on kirjoittajaryh-mien yhteinen innostus. Myönteistä tunnistamista oli kirjoittamassa paitsi tutkijoita myös käytännön

ammattilaisia. Tavoitteena oli rakentaa käytännön kentän ja tutkijoiden välille vuorovaikutusta, jossa molemmilla osapuolilla oli mahdollisuus oppia uutta. Hajoavan perheen teemat ja tulkinnat taas muotoutui-vat prosessissa, jossa tutkimuksen ja opetuksen kautta työstettiin niin yksityiselämän ja yhteiskunnan kuin tieteen ja kaunokirjallisuuden välisiä suhteita.

Miksi sitten julkaista kirjoja – vieläpä suomen kie-lellä? Kaiken informaationhan pitäisi löytyä verkosta. Samaan aikaan yliopistot kannustavat julkaisemaan ensisijaisesti englanniksi.

Pelkkä englanniksi kirjoittaminen kuitenkin näivet-tää tutkimuksen vaikutusmahdollisuuksia.

Korkiamäki muistuttaa, että tieteillä – ja erityisesti yhteiskuntatieteillä – pitää olla keskusteluyhteys myös muualle kuin toisiin tutkijoihin. Tutkimukseen perus-tuvalle yleistajuiselle kirjallisuudelle on ammatillisilla kentillä kysyntää. Yhteiskunnallisilla kentillä toimi-minen ei kuitenkaan tarkoita käpertymistä omaan Impivaaraan. Kansainvälisyys tutkimuksessa on välttämättömyys, mutta se merkitsee myös velvoitetta kotimaista kenttää kohtaan. Tutkijoiden on välitettävä uusinta tutkimustietoa maailmalta. Samoin Oinonen on sitä mieltä, että yhteiskuntatieteen viimekätinen tehtävä on tuottaa uusia ja perusteltuja tulkintoja tästä maailmasta. Olisi aikaa myöten tuhoisaa, jos emme tutkimuksessa voisi enää puhutella suomalaista yhteis-kuntaa suomeksi.

Myös vaatimus tiedon tavoitettavuudesta puoltaa painettua kirjaa. Kirja on edelleen verraton käyttö-liittymä. Siihen tarttuminen on monesti helpompaa ja saattaa välittää tietoa paremmin kuin linkkien etsiminen ja ruudulta lukeminen. Myönteinen tunnis-taminen on vapaasti saatavilla myös verkkoversiona. Kustantajan kokemuksen mukaan tämä pikemminkin lisää kuin syö paperikirjan menekkiä.

Page 24: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 24 | Toimintakertomus 2015

HENKILÖKUNTAA

TUTKINTO- OPISKELIJOITA

VALMISTUNEET 2015

VALMISTUNEET YHT.

41

402

85 KTM + 2 KTT

562 KTM + 12 KTT

Page 25: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 24 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 25 | Toimintakertomus 2015

TURUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, PORIN YKSIKKÖ

Valtakunnalliset yrittäjyyskasvatuspäivät toivat Poriin myös kansainvälisyyttäPORISSA JÄRJESTETTIIN SYYSKUUSSA VALTAKUNNALLISET YRITTÄJYYSKASVATUSPÄIVÄT. PÄÄPUHUJAKSI

SAATIIN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN KESKEINEN TUTKIJA PROFESSORI LUKE PITTAWAY OHION YLIOPISTOSTA.

Keväällä 2015 kansainvälinen kauppakorkea- kouluja akkreditoiva AACSB International hyväksyi Turun kauppakorkeakoulun akkreditointi- prosessiin.

VUOSITTAIN järjestettävät Yrittäjyyskasvatuspäivät keräsivät yhteen monitieteisen osallistujaryhmän opet-tajista, tutkijoista sekä julkis- ja vapaaehtoisorganisaati-oiden edustajista. Yhdeksännet yrittäjyyskasvatuspäivät järjestettiin Porin yliopistokeskuksessa 24.–25.9.2015. Päivien järjestelyistä vastasi Yrittäjyyskasvatuksen Tutkimusseura ry. yhteistyössä paikallisen järjestäjän eli Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kanssa.

Päivien tee-mana oli ”Minne menet, yrittä-jyyskasvatus?”. Teema kannusti yrittäjyyskasva-tuksen arvioin-tiin ja kriittiseen tarkasteluun sekä tuomaan esille yrittäjyys-kasvatuksen käytännön toiminnan ja tutkimuksen uusia suuntia. Päivien aikana keskusteltiin yrittäjyyskas-vatustutkimuk-sesta ja yrittä-jyyskasvatuksen käytännön

toteutusmalleista. Marraskuussa yrittäjyyden opintoi-hin saatiin vielä lisää kansainvälisiä tuulia, kun Marco van Gelderen Amsterdamin yliopistosta saapui vieraile-vaksi opettajaksi.

Keväällä 2015 kansainvälinen kauppakorkeakouluja

akkreditoiva AACSB International (The Association to Advance Collegiate Schools of Business) hyväksyi Turun kauppakorkeakoulun akkreditointiprosessiin. Akkreditointiprosessi tukee merkittävästi Turun kaup-pakorkeakoulun laadun kehittämistä ja kansainvälisty-mistä. Kriteerit koostuvat 15 standardista, joiden avulla arvioidaan kattavasti kauppakorkeakoulun strategista johtamista sekä opetuksen ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta.

Opetuksen painopisteinä olivat monimuoto-ope-tuksen vahvistaminen sekä sähköisten tenttien lisäämi-nen. Viime vuosien panostaminen kandi- ja pro gradu -tutkielmaprosessien kehittämiseen kannatti, sillä vuonna 2015 valmistui ennätysmäärä kauppatieteiden kandidaatteja ja -maistereita.

Opetusresursseja vahvistamaan saatiin vuoden alusta uusi markkinoinnin professori Jaana Tähtinen. Hakuprosessissa oli lisäksi uuden johtamisen ja organi-soinnin professorin rekrytointi. Porin kaupunki tukee yksikköä vuonna 2016 kasvavan yo-pohjaisen sisäänoton mahdollistamiseksi. Vuotta 2015 leimasi myös uuden Liiketoimintaosaamisen kandidaatinohjelman suunnit-teluprosessi. Ohjelma otetaan käyttöön syksyllä 2016.

TiedeAreenan Science Slam -kilpailun voiton vei yli-voimaisella huutoäänestyksellä TuKKK:n Porin yksikön tutkijatohtori Anu Lähteenmäki-Uutela aiheella Luola-henkilön aivot ja lakien noudattamisen vaikeus.

Post doc -tutkijoiden määrän kasvu näkyi positiivi-sena julkaistujen tieteellisten artikkelien määrässä ja laadussa sekä kansainvälistymisessä. Tutkimusta tekivät useat eri vaiheissa olevat väitöskirjatutkijat. Monitietei-sissä tutkimusryhmissä ylitettiin oppiaineiden välisiä raja-aitoja ja verkostoiduttiin kansainvälisesti.

Kokemukset opiskelijavaihdosta olivat hyviä. Syksyllä yksikössä opiskeli yhdeksän vaihto-opiskelijaa Ranskas-ta, Saksasta ja Tshekistä. Yksikön omista opiskelijoista kymmenen opiskeli eri puolilla maailmaa.

Page 26: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 26 | Toimintakertomus 2015

HENKILÖKUNTAA

TUTKINTO- OPISKELIJOITA

VALMISTUNEET 2015

VALMISTUNEET YHT.

21

237

18 FM + 3 FT

182 FM + 10 FT

Page 27: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 26 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 27 | Toimintakertomus 2015

TURUN YLIOPISTO, KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMA

Tiedettä ihmisen mitallaKOULUTUSOHJELMAN MONITIETEINEN OPETUS NÄKYI OPISKELIJOIDEN MONIMUOTOISESSA

OSALLISTAMISESSA NIIN PROJEKTEISSA KUIN JÄRJESTETYISSÄ TAPAHTUMISSA KOULUTUSOHJELMAN 15.

TOIMINTAVUONNA.

HUHTIKUUN lopussa zombit valtasivat Porin yliopis-tokeskuksen ympäristön, kun digitaalisen kulttuurin oppiaineen Zombijuoksu kaupunkitilan pelillistäjänä -kurssin opiskelijat toteuttivat Porin kaikkien aikojen ensimmäisen Zombie Run -tapahtuman. Zombeja pake-

nevien juoksijoiden tuli selviytyä noin viiden kilometrin mittaisesta erilaisia haasteita ja 70 elävää kuollutta si-sältäneestä radasta Porin yliopistokes-kukselta Kirju-rinluodon kautta Etelärantaan. Suunnittelukurssi oli osa Suomen Akatemian rahoit-tamaa Leikillisty-minen ja pelillisen

kulttuurin synty -tutkimushanketta. Zombie Run Pori -kurssi sai Porin yliopistokeskuksen Vuoden opetusteko -palkinnon.

Digitaalisen kulttuurin pelaamisen ja leikkimisen hybridisyyden eri muotoja nykykulttuurissa tutkiva Hybrid Social Play –hanke sai myönteisen rahoitus-päätöksen Tekesiltä ja yrityskumppaneilta vuoden 2015 lopussa. Myös Suomen Akatemian rahoittamaa Citizen Mindscapes -hanketta, jossa tutkitaan koti-maisen verkkokeskustelukulttuurin syntyä ja kehitys-tä, alettiin käynnistää.

Maisemantutkimuksessa käynnistynyt Living with Cultural Heritage -hankkeen tarkoituksena on

tuottaa ja lisätä historiallisen kaupungin suojeluun, kehittämiseen ja asumiseen liittyviä taitoja ja tietoja. Yhteistyökumppanina toimii Rauman kaupunki.

Elävä Pori -hanke käynnistyi yhteistyössä Aalto-yliopiston Taiteen laitoksen kanssa. Hanke rakentaa kaupunkikehityksen innovaatioalustaa. Konkreettisi-na kohteina ovat Porin Asuntomessut 2018 ja aluee-seen liittyvien puisto- ja viheralueiden suunnittelu, Lyhytaaltoasema sekä Koiviston ulkoilupuisto ja lähiöiden kehittäminen.

Osana Vanhan Rauman historialliset viheralueet -kurssia opiskelijat toteuttivat Vanhan Rauman maa-ilmanperintökohteen historiallisten viheralueiden inventoinnin. Yleisinventoinnin ja arvotuksen lisäksi kurssilla tuotettiin viheralueista uutta tietoa ja hyö-dynnettiin menetelmissä avointa paikkatietoa. Lähiön henki -hanke päättyi vuoden lopussa.

Kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineessa jatkuivat vuonna 2013 aloitettu Merikarvian historia-hanke, Satakunnan teollinen kulttuuriperintö -hanke sekä Pori Jazz -hanke, joka on jatkoa pitkäjänteiselle yhteistyölle Satakunnan Museon ja Pori Jazzin organi-saation kanssa. Hanke tähtää myös Porin kaupungin tapahtumatuotantoon perustuvan identiteetin vahvis-tamiseen ja kehittämiseen.

Merkittävin henkilöstömuutos yksikössä tapahtui, kun kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Outi Tuomi-Nikula jäi eläkkeelle. Kulttuuriperinnön tutki-muksen oppiainetta on siitä lähtien johtanut yliopis-tonlehtori Anna Sivula, joka aloitti määräaikaisena professorina elokuussa 2015. Yksikössä sen perustami-sesta lähtien toiminut Sivula on peruskoulutukseltaan historioitsija ja väitellyt yleisen historian oppiainee-seen vuonna 2006.

Huhtikuun lopussa zombit valtasivat Porin yliopistokeskuksen ympäristön.

Page 28: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 28 | Toimintakertomus 2015

Page 29: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 28 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 29 | Toimintakertomus 2015

TURUN YLIOPISTO, BRAHEA-KESKUKSEN MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS

Sinisen kasvun mahdollisuudet PohjanlahdellaTUTKIMUSTOIMINTAMME ON VUONNA 2015 KEHITTYNYT SEKÄ YHÄ KANSAINVÄLISEMMÄKSI ETTÄ

VAIKUTTAVAMMAKSI MYÖS PAIKALLISESTI.

Mereisten elinkeinojen ja niiden ympäristö-vaikutusten tutkimus on toimintamme kulmakivi.

TÄNÄ vuonna saimme kaksi varsin merkittävää tutki-musrahoitusta, jotka käsittelevät mereisiä elinkeinoja ja niiden ympäristövaikutuksia. Tämä teema on ollut toimintamme kulmakivi jo pitkään.

Strategisen tutkimusneuvoston rahoittama Pohjan-lahden sinistä kasvua ja merialuesuunnittelua luotaava SmartSea-hanke tulee näkymään myös paikallisesti esi-

merkiksi siinä järjestettävien tapahtumien muodossa. SmartSea-hank-keen tavoit-teena on tukea Pohjanlah-den seudun merialan elinkeinotoi-minnan kasvua. Pohjanlahti on merkittävä resurssi mm. kalankasvatuk-sen ja tuulivoi-

man näkökulmasta, ja myös Pohjanlahden geologisten luonnonvarojen hyödyntäminen on mahdollista.

Pohjanlahti on myös alue, jossa ilmastonmuutos vaikuttaa tuntuvasti olosuhteisiin, jäätalvien anka-ruudesta kalakantojen vahvuuteen. Nopea merialan elinkeinotoiminnan kasvu ja ilmastonmuutoksen seuraukset voivat johtaa eri toimintojen ristiriitoihin ja vahingoittaa Pohjanlahden meriekosysteemiä. Hanke pyrkii tunnistamaan riskit ja löytämään ratkaisuja meren kestävälle käytölle.

SmartSea-hanke arvioi, miten Pohjanlahti muuttuu seuraavien vuosikymmenien aikana. Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioimisen lisäksi hankkeessa selvitetään, miten merenpohjan luonnonvaroja voidaan käyttää kestävästi, kartoitetaan elinkeinotoiminnan riskejä meri-luonnolle ja kehitetään uusia menetelmiä kalankasvatuk-selle. Tärkeä osa hanketta on sinisen kasvun eli mereen liittyvän elinkeinotoiminnan käytännöllisten ja hallinnol-listen esteiden tunnistaminen.

Kansainvälistä toimintaamme edustaa Itämeren In-terreg –rahoitettu hanke EnviSuM, joka jatkaa jo pitkään jatkunutta yhteistyötämme laivojen pakokaasupäästöjen rajoittamista koskevan työn parissa. Hankkeen tarkoituk-sena on tuottaa tietoa puhtaan merenkulun ratkaisuiden teknisestä tehokkuudesta ja sosioekonomisista vaikutuk-sista päätöksenteon tueksi sekä yksityiselle että julkiselle sektorille.

Me toimimme tämän 12 organisaation muodosta-man kansainvälisen hankekonsortion koordinaatto-reina ja sen lisäksi teemme myös omaa tutkimustyötä koskien erityisesti merenkulun ympäristösääntelyn sosioekonomisia vaikutuksia ja sääntelyn tehokkuutta. Tähän tehtävään sisältyy myös Porin yliopistokeskuk-sen sisäistä yhteistyötä meidän ja kauppakorkeakoulun välillä. Hankkeen ensimmäinen kokous eli kick-off pidetään Porissa maaliskuussa 2016. Osallistujia tähän kaksipäiväiseen tapahtumaan saapuu eri puolilta Itäme-ren rannikkoa ja myös Pietarista. Kokouksessa tullaan käsittelemään hankkeen yleisiä hallinnollisia asioita, jotka Interreg-hankkeissa eivät ole aina ihan yksinker-taisia. Aikaa hankkeen sisällön eli varsinaisesti tehtävän työn tarkempaan suunnitteluun varataan myös runsaas-ti. Tavoitteena on kokoontua Porissa useampia kertoja hankkeen kolmivuotisen toiminnan aikana.

Page 30: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 30 | Toimintakertomus 2015

Page 31: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 30 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 31 | Toimintakertomus 2015

TURUN YLIOPISTO, LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

Lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutusta ja tutkimusta SatakunnassaKLIINISESSÄ VAIHEESSA OLEVIA LÄÄKETIETEEN OPISKELIJOITA OLI TIEDEKUNNASSA YHTEENSÄ NOIN 546,

JOISTA LÄHES KAIKKI KÄYVÄT VUOSITTAIN 1-2 VIIKON OPETUSJAKSOILLA MYÖS SATAKUNNASSA.

Lääketieteellinen tutkimustoiminta Porissa on vuosi vuodelta vahvistanut asemaansa.

LÄÄKETIETEELLISEN tiedekunnan tehtävänä on tehdä korkeatasoista lääketieteen, hammaslääketieteen, bio-lääketieteen ja terveystieteiden alan tutkimustyötä sekä antaa niihin perustuvaa perustutkinto-, täydennys- ja jatkokoulutusta. Tiedekunnassa painotetaan perus-koulutuksen työelämävastaavuutta. Koulutusyhteistyö Satakunnan kanssa auttaa tämän tavoitteen saavutta-

misessa toiminnan edistäessä yliopiston kolmatta tehtävää alueellista vaikutta-vuutta. Lääketieteen lisensiaatin tutkin-non peruskoulu-tuksen hajautuksen Satakuntaan mah-dollisti aikoinaan muuntokoulutus-ohjelma vuosina 2003-2011. Lisäksi tiedekunnassa 2004 alkaneeseen ham-maslääketieteen peruskoulutuksen

opetussuunnitelmaan kuuluu myös hajautettu koulu-tus, johon on mahdollisuus myös Satakunnassa.

Tiedekunnassa jatkui syksyllä 2015 lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmassa laajennettu sisäänotto, jonka johdosta opintonsa aloitti 150 uutta lääketieteen opiskelijaa. Hammaslääketieteessä aloitti 45 opiskelijaa syksyllä 2015.

Lääketieteen hajautettua opetusta on järjestetty Porin opetusterveyskeskuksessa ja Satakunnan keskus-sairaalassa syksystä 2005 lähtien. Hammaslääketieteen

opetusyhteistyö aloitettiin syksyllä 2010 Porin ope-tusterveyskeskuksessa. Hajautettu opetus painottuu kliiniseen käytännön opetukseen ja harjoitteluun.

Kliinisessä vaiheessa olevia lääketieteen opiskeli-joita oli tiedekunnassa yhteensä noin 546, joista lähes kaikki käyvät vuosittain 1-2 viikon opetusjaksoilla myös Satakunnassa. Kolmetoista lääketieteen kliinisistä oppiaineista hajautti opetustaan Satakuntaan vuonna 2015. Porin perusturvakeskuksessa opetettiin yhteensä noin 536 koulutuspäivää ja Satakunnan keskussairaa-lassa noin 4302 koulutuspäivää. Lääketieteen opetusta antavat Porissa 3 professoria, 13 kliinistä opettajaa, 2 opetushoitajaa ja joukko tuntiopettajia. Hammaslääke-tieteen kliininen opetus järjestyy Porin perusturvakes-kuksen hammaslääkärien toimesta. Porin opetuster-veyskeskuksessa opetettiin hammaslääketiedettä noin 230 koulutuspäivää vuonna 2014.

Lääketieteellinen tutkimustoiminta Porissa on vuosi vuodelta vahvistanut asemaansa. Vuonna 2015 tutki-mustoiminta Porissa oli jo varsin laajaa. Yleislääketie-teen osalta jatkui edelleen PORTAAT-tutkimushanke, jossa selvitetään mielen- ja valtimoterveyden riski- ja suojatekijöitä työikäisessä väestössä. Lisäksi yleislää-ketieteellä oli käynnissä myös HARMONICA-tutki-mushanke, josta on tekeillä 2 väitöskirjatyötä ja lisäksi hankkeesta valmistui 4 syventävien opintojen työtä. Myös kirurgialla oli käynnissä useita tutkimushankkeita. Näiden lisäksi on ollut hyvin aktiivista tutkimusyhteis-työtä myös psykiatrian ja sisätautien oppiaineessa. Myös hammaslääketieteessä on jatkettu jo aiemmin alkaneen porilais-raumalaisen aineiston analyysia vuonna 2015, josta valmistui myös yhdet syventävät opinnot. Porissa olevan opetushenkilöstön toimesta julkaistiin myös runsas määrä vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita.

Page 32: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 32 | Toimintakertomus 2015

Tutkimus- ja kehittämishankkeetYKSIKÖIDEN YHTEISET HANKKEET

• TEUVO - Teollisuuden uudistumis- ja kilpailukyky - Uudet liiketoimintamallit verkostoissa

AALTO-YLIOPISTO, TAITEEN LAITOKSEN PORIN YKSIKKÖ,

PORI URBAN PLATFORM

• Elävä Pori

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO, PORIN LAITOS

• Autoalan opettajien täydennyskoulutus• Biosfäärimallinnukseen tarvittavan taustatiedon

keruu kaukokartoitusmenetelmiä käyttäen sekä kerätyn aineiston analyysi

• Biosfäärimallinnuksen vaihtoehtoiset menetelmät ja niiden arviointi

• D2I – Data to intelligence• EKOKES – Energiahävikkien kartoituslaitteiston

ja osaamisen kehittäminen energiatehokkaan Satakunnan tarpeisiin

• Fiksu Biojäte• TULOS – Fyysisesti aktivoivien peliympäristöjen

tehokkuus oppimisessa• General Executive MBA• KASKU – Kansainvälinen huipputietämys

Satakuntaan yliopistokoulutuksen ja elinkeinoelämän edistämiseksi

• Kiinteistöautomaatiojärjestelmien datan älykäs analysointi

• Kone- ja laitesuunnittelun osaajaksi - InsDI –täydennyskoulutus

• Koodaustaito yhteiskunnan menestystekijänä• MBA V • N4S - Need for Speed• Offshorealan yliopistollinen koulutus- ja

tutkimustoiminta• Optimointi- ja paikkatieto yritysten toiminnan

kehittämisessä ja tehostamisessa• Palonsuojapinnoitteet ja ratkaisut• Peruskouluikäisten oppilaiden

rationaalilukukäsitysten tukeminen ja mallintaminen pelien avulla

• Pilvipalvelua hyödyntävät palvelurobotit avoimen lähdekoodin järjestelmässä

• Porin JOKO 29• Porin JOKO 30• Projektikoulutus• RAID – Radical and Incremental Innovation in

Industrial Renewal• Safety Serpentine• SATTUKO – Satakunnan turvallisuusalan

tutkimuksen ja osaamisen verkosto• REBUS – Towards relational business practices• Tuotepäällikkökoulutus• UCPori International Network• Vihreät ratkaisut teknillisen yliopistollisen

koulutuksen monimuotoistamisessa

Seuraa yliopistokeskusta sosiaalisessa mediassa

Page 33: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 32 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 33 | Toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskuksen DELTA-tutkimustietokantaan on kerätty tiedot kaikkien yliopistokeskuksen yksiköiden tutkimushankkeista, julkaisuista ja asiantuntijoista.

Tutkimuksen näyteikkunaTietoa voi etsiä hakusanan lisäksi mm. tieteenalan, julkaisutyypin tai rahoittajan mukaan. delta.ucpori.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON PORIN YKSIKKÖ

• POSOK – Porin sosiaalitieteellinen oppimiskeskittymä

TURUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU,

PORIN YKSIKKÖ

• AGILE – Ketterät liiketoimintaa edistävät yhteiskehittämisen käytännöt

• ALL IN – Satakunnan kaikkien opiskelijoiden yhteinen yrityskiihdyttämö

• ALTTI – Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaaminen

• ASKO – Asiantuntijatalouden kehittämisohjelma• Culture Finland• HYGLI – Hygieniasta liiketoimintaa• IDEASTA INSTITUUTIKSI? • JOHDE2 – Tapahtumatuotannon

muutosjohtaminen• KV-TEHIS – Tehokkuus yksityisen ja julkisen

sektorin rajapinnoilla• SATA – Aluetaloustutkimus- ja tilastotietopalvelu• THINK TANK

TURUN YLIOPISTO, KULTTUURITUOTANNON JA

MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMA

• Leikillistyminen ja pelillisen kulttuurin synty• Luonnollisesti töissä• Lähiön henki - Porin lähiöiden kulttuurisuunnittelu

• Merikarvialaisten historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle

• Monitieteisen oppialan opintojen työelämärelevanssi: Digitaalisen kulttuurin pohjoismainen benchmarking-vertailu

TURUN YLIOPISTON BRAHEA-KESKUS,

MERENKULKUALAN KOULUTUS JA TUTKIMUS, PORIN

YKSIKKÖ

• EnviSuM• Meri- ja teknologiateollisuuden 3D-messut• MERMAID – Merenkulun ja matkailun riskien ja

mahdollisuuksien identifiointi arktisella alueella• Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland• Sinisen kasvun mahdollisuudet• SmartSea – Pohjanlahti kestävän kehityksen alueena• SUBSEE – Nopea ja tarkka subsea 3D muodon

mittauslaitteen prototyyppi arktiseen ympäristöön

TURUN YLIOPISTO, LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA,

PORIN OPETUSTERVEYSKESKUS

• Iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisy • PORTAAT – Klassiset ja psykososiaaliset

valtimotautien riskitekijät työikäisessä väestössä• Kotona asuvien iäkkäiden riippuvuutta aiheuttavien

unilääkkeiden vähentäminen• Zappa-projekti

Page 34: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 34 | Toimintakertomus 2015

Tukipalvelut

kirjastokäyntejä 36 099

lainat ja uusinnat 49 208

annettuja kaukolainoja (ei uusintoja) 82

saatuja kaukolainoja (ei uusintoja) 179

tiedonhankintataitojen koulutusta 52

henkilökunta 2

painetut kirjat (kokoelmissa) 32 519

painetut lehdet (kokoelmissa) 440

e-aineistot (lehdet ja kirjat) yhteensä n. 820 000

luku- ja työskentelypaikat 90

tietokoneita 9

kirjaston tilat (m2) 507

hyllytilat (metriä hyllytilaa) 980

Palvelut Resurssit

Retroilulla uusi ilme Porin tiedekirjastoon

Palvelukeskus - apuna arjessa

KEVÄÄLLÄ 2015 perustettiin Tampereen teknillisen yli-opiston (TTY) kirjaston vetämänä Porin tiedekirjaston tila- ja kokoelmatyöryhmä. Työryhmän työskentelyn jälkeen kesällä päivitettiin tiloja ja kokoelmia. Kirjas-toon saatiin TTY:n Hervannan kirjastossa käytössä ol-leita hyviä kalusteita ja yliopistokeskus osallistui myös tiedekirjaston asiakastilojen muutostöiden kustannuk-siin ja kalusteiden hankintaan. Töiden aikataulutus suunniteltiin siten, että syksyllä kirjasto vastaanotti opiskelijat uusin ilmein uudistuneisiin tiloihin.

Asiakaspalvelukonseptia muutettiin syksyksi enem-män omatoimikirjastoksi mm. 24/7 aukiololla, jolloin

kirjaston ollessa kiinni on kulku tiloihin sähköavaimella. Lisäksi asiakkaat voivat omatoimisesti käyttää lainaus-automaattia ja noutaa itse heille varatut kirjat. Kaikki tiedekirjastoon tehdyt uudistukset ovat olleet onnistu-neita ja asiakkaiden palaute erittäin positiivista.

Tampereen teknillisen yliopiston kirjasto toimii kahdessa toimipaikassa, pääkirjasto Tampereella ja tiedekirjasto Porin yliopistokeskuksen yhteydessä. Tiedekirjaston tiloissa olevien painettujen kokoelmi-en lisäksi asiakkaiden käytössä ovat laadukkaat eri yliopistoyksikköjen hankkimat tieteelliset elektroniset aineistot.

PORIN yliopistokeskuksen palvelukeskus hoitaa yliopistokeskuksen yksiköiden yhteisiä vahtimestari-, neuvonta-, tilavuokraus- ja hallinta-, siivous-, kiinteis-tönhuolto-, kalustonhallinta-, IT-ja AV- sekä turvalli-suuspalveluja. Palvelukeskus työllistää täysi- ja osa-aikaisesti n. kymmenen henkilöä.

Porin yliopistokeskuksen toimitila- ja tietotekniik-kapalveluiden kokonaisuudesta vastaa RTK-Palvelu Oy. Palveluntarjoajan vastuulla on pitää yliopistokeskus miellyttävänä ja turvallisena työ- ja opiskeluympäristönä

sekä tarvittaessa parantaa tilojen toimivuutta yliopisto-keskuksen tarpeita vastaavaksi.

Vuoden 2015 aikana palvelukeskus oli lisäksi mm. mukana Porin yliopistokeskuksen opiskeluympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä opiskeluyhteisön hyvinvointia kartoittavassa OPY-arvioinnin kehittämis-työ- ja selvitysryhmässä.

Lisäksi yliopistokeskuksen tilavuokrausta ulkopuoli-sille tahoille pyrittiin lisäämään. Tiloissa järjestettiinkin satoja ulkopuolisia tilaisuuksia ja tapahtumia.

Page 35: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | 34 | Toimintakertomus 2015 Porin yliopistokeskus | 35 | Toimintakertomus 2015

Emoyliopistot

Tukipalvelut

AALTO-YLIOPISTO

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO

koordinaatioyliopisto

Rehtorikokous

Opetuksen johtoryhmä

Palvelukeskus RTK-Palvelu Oy | Opiskelijapalvelut Pointer ry | Porin tiedekirjasto

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Taiteen laitoksen Porin yksikkö

Tampereen teknillinen yliopisto Porin laitos

Tampereen yliopisto Porin yksikkö

Turun yliopisto

Tutkimuksen johtoryhmä

Hallintoryhmä Viestintäryhmä

JohtoryhmäKoordinaatioyksikkö

TAMPEREEN YLIOPISTO

TURUN YLIOPISTO

• Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö• Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma• Brahea/Merenkulkualan koulutus ja tutkimus• Lääketiede/opetus- terveyskeskus

OrganisaatioREHTORIKOKOUS on konsortiomallilla toimivan Porin yliopistokeskuksen ylin päättävä elin, johon kuulu-vat emoyliopistojen rehtorit, yksiköiden johtajat sekä edustajat Porin kaupungilta ja Satakunnan ammattikor-keakoulusta. Rehtorikokouksen puheenjohtajana toimii koordinaatioyliopiston eli Tampereen teknillisen yliopis-ton rehtori. Porin yliopistokeskuksen johtoryhmä vastaa yhteisiin asioihin liittyvästä päätöksenteosta. Kaikki yliopistoyksiköt ovat edustettuina sisäisissä työryhmissä,

joista merkittävimpiä ovat johtoryhmän ohella opetuk-sen ja tutkimuksen johtoryhmät sekä hallintoryhmä ja viestintäryhmä. Porin yliopistokeskuksen koordinaa-tioyksikkö huolehtii yhteisten asioiden koordinoinnista sekä edistää yhteistyötä yliopistokeskuksen sisällä muiden yliopistokeskusten ja korkeakoulujen kanssa. Koordinaatioyksikössä työskentelivät yliopistokeskuk-sen johtaja Jari Multisilta sekä koordinaattorit Päivi Elonen, Maria Väkiparta ja Jani Wahlman.

Page 36: Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2015

Porin yliopistokeskus | PL 181 (Pohjoisranta 11 A), 28101 Pori | puh. 02 627 2700 | www.ucpori.fi

Aalto-yliopisto | Tampereen teknillinen yliopisto | Tampereen yliopisto | Turun yliopisto

www.ucpori.fi