ä

rsBNS&S TrBr$Ttr&rir rrtiehet kertovat

!X:o 71967 I

1!6* #

*rc**.ä"* :err-"'a- ',g-"*. -n-q§å;i *-,*1,*,-*'r

. ".a-".d-' -**.\ l_-- ,q.

* otrr

w

tW

a,

VALITKAA

. §§si*;

ffiF#-q

rato' ...1l,-si'J§i

. .,.(. {rliirry )oO

KATTOHUtlPA

gO

Valmistettu ensiluokkaisista raaka-aineisla.Raakahuopana suomalaisen standardin mukaisia huopalaatuja.Puhalletut pintabitumit suojaavat raakahuopaa .la kiinnittävätsiroteaineet tehokkaasti. Pintasirotteina käytetään laadustariippuen punaista tai vihreää luonnonhiekkaa, vaaleanharmaataliusketta .ia talkkia.

Uusi kaksinkertainen kyllästysmenetelmä.Vaaja-kattohuovan valmistuksessa käytetään nykyisin myös maas-samme uutta kaksinkertaista kyl lästysmenetelmää. Samanaikaisestikyllästyksen kanssa huopa venytetään sekä pituus- että poikit-taissuunnassa, se ikäänkuin "esijännitetään". Tämä menetelmävaikuttaa suoranaisesti huovan kestoikään.

Valitkaa laaiasta Vaaja-valikoimasta

tarkoitukseenne sopivin kestävä kattohuopa. Myös kaikki tarkatlaatu- ja hintatiedot saatte asiantuntevilta rautamyyjiltämme.

A

OSUUSKAUPAT TAVAHATAI-OT

X:o7 E3BD3 §B trBB §TTtr &B15.7.1967 - trriehet kertowattl. V U O S ! r, E tT Ao K E I T O l{ U X 3 I A S O T I E l{ H E T A ? A H T U H t S T A

, U L K A I S I J A io K U S T A N T A J A : Sotomuislo-yhdiitys r.y,TOIMITUSNEUVOSTO: PuheenjohiojoK.L.Oesch,kenrooliluutnonlti evp;S.Sundmqn,konlro-omirqqli evp.

G. Mognusson, cvcrsli cvp; V. Nihti16, cyersli cvp,PÄÄTOlMlTTA.lA: K. L, Oesch, kcnroqliluulnonlli evp.T O I M I T U S : Helsinki, 26, Töölönkolu 35 I puh. 44 62 47.

Toimitussihlceri E. Kuussoori, eversli evp,Toloudcnhoitoja R. Kolcrvo, cvcBtiluulnonlli cvp.

T I L A U S K O N T T O R I : Erot oionkotu'11 puh, 19 737, Po:tisiirtotili 94 9211.

VUODESSA t2 NutlEtOA. TILAUSHINTA lt.2O rK. TILAUKsET tUH. ltltI o ?OSTrSlriToTlL! r{tat

P. KINNARINEN:

II ARMEIJAKUNTA oli elokuun alkupuoliskolla1941 nopeasti vallannut koko koillisen Kannaksenja ryhtyi saamastaan kZis§stä 24.8. sotatoimiinVuoksen eteläpuolella, jonne se eteni Vuosalmenkautta. Tiillöin sai 10. divisioona tehtäväksi aloittaaSalmenkaitalinjan itäiseltä siiveltä Vuokseen nojau-ruen hyökkäyksen Pasurinkankaan ja Valkjärvensuuntaan ensi sijassa Oravaniemen salmen altaarfii-selsi. Siihen kuuluva JR 2 otti Salmenkaidalla rin-mrnavastuun 27.8. ja sarnana päivänä aloitti kap-teeni V. E. Vääniisen komentama I JR 2 vahvan ry-kistön tukemana taistelutiedustelun Rekiniemen-mäen ja Punnuksen pysäkin tasalla olevia viholli-sen asemia vastaan.

täpimurtoaamun

Ualietessa161

I

10. divisioonan joukkojen eteneminenSalmenkaitajoen yli itään päin pitkinVuoksen etelärantaa

fÄSltÄffgnN kello 2.30 nykäistään mantrelin alta roik-kuvasta varpaastani. Herättäjä on I pataljoonan lähet-tiupseeri. Olen hereillä samassa silmänräpäyksessä jaharppailen hänen perässään pataljoonan komentotelttaan,jossa joukko upseereja on hörppimässä kiireistä aarrutee-tään. Saan mukini ja sitä kallistellessani seuraan jännitry-neenä, mitä tuleman pitää. Tavanomaiset aamutoimet ei-vät vie aikaa kuin ruokion. Sirten matkaan!

Öinen sade on pariruntisen torkahdukseni aikana tau-onnut. Aamunraikas ilma tuo hiukan elämän tuntua kol-kon kuolleeseen maastoon. Kaikki Talvisodan jdrtåmårmerkit ovar tåällå nähtävissä. Tuolloinhan ruhomiin milteikaikki elollinen näiltä tienoilta; vielä törröttävät mustu-neet ja pirstoutuneet puut kaikkialla ympärillämme.Kranaattikuopat ja mutkittelevat suojakaivannot ovat rik-koneet maaston aavemaisen näköiseksi, ja siellä tääliänäkyy asumusten raunioita savupiippuineen karmeinamuistomerkkeinä satapäiväisen sodan ajoika. Mutta tämäonkin Salmenkaitaa

- se nimi kertoo paljon.

Auto kiidättää meidät tuossa tuokiossa edessä olevankomppanian komentokorsulle, viholliselta vallatulle. Aa-mu alkaa todellakin valjeta. Viimeisetkin yksiköt saavathyökkäysryhmiryksensä valmiiksi. Norsupyssyt ja kranaa-tinheittimet odottavat toimintakäsky åån. Liikoja puhele-matta kiertävät miehet tien osittain tukkivan, tuhoutu-neen kuorma-auton ja sen viereen kaatuneen vihollisen.Tyynin ja jårkåhrårnåttömin ilmein siirtyvät he määräryil-le paikoilleen. Jännittäviä odotuksen hetkiä ja 5i1ssn

- .

Tykistömme on aloittanut jylhän aamulaulunsa. Patteris-tojen synnyttämä pauhu on suorastaan henkeäsalpaava.On mahdotonta erottaa yksiryisten kranaattien lähtölau-kauksia. Haupitsien ukkosmaiset kumahdukset kuuluvatikäänkuin rumpujen taustamusiikki raskaiden kanuunoi-den ja terävästi kajahravien kenttärykkien laukausren yh-täjaksoisessa, taukoamattomassa sarjassa. Korkealta ylit-

162

Salmenkaitajoen sillan vaiheillariehuivat Talvisodan aikana kovattaistelut. Sillan suomalaiseträjäyttivät vetäytyessään, muttavenäläiset rakensivat tilalle toisensillan, jonka he taas v. '1941

peräy§essään tuhosivat. Kolmas siltarakennettiin jälleen muutamassatunnissa ja neljäs lisäksi venäläisensillän jäännöksille (kuvassa)

UJR 2:n joukot marssilla

V

semme suhisevat ja vonkuvat kranaattien kaarer päätryenhyökkäyshetkeä odottavan pataljoonan edessä vihollisenmiehirtämään maasroon. Kranaatinheimimien ruli onmyös suunnarru sarrlaan kenttään. Tdllå kertaa vihollinenherätetään yllättäen ja perusteellisesri, vaikkapa useimmatsen miehistä eivär ole saaneer vuorokausien lepoa, koskaputkemme ovat melkeinpä yhta soittoa olleer "äänessä"milloin rehokkaina sarjoina, milloin yksittäisinä kiusan-kappaleina.

Jännirys tiivisryy. Tuntuu kuin sydämeni hakkaisi ta-vallista äänekkäämmin.

- Kello on 4.30. H-herki on

rullut. -

Lähden liikkeelle tien suunnassa etenevän 2.komppanian mukana. Tiukkakatseinen komentajamme,kapteeni Väänänen valvoo hyökkäyslinjan keskustassa pa-tal.joonan yrirysrä. Hän seuraa poikiaan, on jälleen muka-na, kuten aina ennenkin, silloin kun ratkaisun hetketovat kdsillä. Pataljoona on nimensä veroinen, rykmenttin-sä ensimmäinen. Se oo murroraura, jolla useat vihollisenvankimmat ja vahvasri linnoittamat ja varustamat salvaton avaru. Tämä pataljoona ei ole meltoa ratrtaa, vaan ja-loa terästä; rykmenttinsä karkaisru pinta, terävästi jamurskaavasri leikkaava.

Savu täyttää tieaukeaman ja kulon mustuftaman met-sän. Vihollisen kranaatit ovat "pitkiä" ja kiitävät suhis-ten ylitsemme. Olimme yön hiljaisuudessa edenneer niinlähelle vihollista, etreivät heidän varrionsa osanneer kuvi-tellakaan läheisyyttiimme. Pysähdymme rien murkassasaadessamme vastaafiune kiivasra konetuliaseiden rulta.

Vieressäni laulaa oma konekiväärimme raskaassa pol-jennossa. Sen luodit halkovat aamusinervää auerta, jokaruudinsavuun sekoittuneena leijuu harmaana juovana rienyllå. Pojat siirtävät kevyet korohoronsa uusiin asemiintaaksemme vasemmalle, jt pian ne räsährelevät kuin är-hentelevät, vierasta purevat koirat. Raskaarrrmar koroho-rot yskähtelevät cummemmalla änellä, ja niiden kauniir

163

f i_-:+:1 l

SA-ba t

plrnamönjällä sivellyt munaset vievät paljonpuhuvat ter-veiset toiselle puolen hyökkäysiinjan. Mitä nämä ten'ei-set sisältävät, sitä ei käy edes epäileminen.

Tykistömme on siirtänyt tulensa kauemmaksi vihollisenseiustaan ja on hien-ran laimentunut alkufanfaareistaan.Nyt pääsee konetuliaseiden ja kiväärien kevyt laulanta pa-remmin kuuluviin, mihin oman epäsointunsa tr.ro viholli-sen vasta-aseiden lähettdmät ammr.rkset, jorka räsähtele-vät yläpuolellamme puissa )a kivikoissa.

- Pää alasl

Tuttu ulvonta, korvia huumaava räjähdys. Henkäisen sr'-

vään. Kuuna sirpale kyntää poikki tien syvän vaon, jon-ka poikarnme heti sen jälkeen ylitt:iviit kuin lähtöviiv.rn.Aamukosteus ja pistävä ruudinsavu ja räjähdysaineidenkatku tunkeuruvat ärsyrrävinä sieraimiimme. Aivasteiem-me

- emmekä suinkaan nenäliinaan.

- Komppanirr

oikealla ampuu myös raskaalla heittimellä ylitsemme. Vi-hollisen vastakranaatit räjähtelevät ympärillärnme.

-Jälleen uu-ii-uuh . . . Nopeasti ja tiiviisri m4nsn

- k65ss4n-

ldmmintä, rakasta maata vasren. Murto-osa sekunnin6d6gu5

- ehdin huomata, että kiväärini tonkii hiekkaa . . .

Nyt. . . Ohi . . . Valtavahelpotuksentunne.-l(ymm6nsnmetriä oikealle. Edestä ja vasemmalta haavoittuu lievdstipari poikaa, kauempana kersantti. Huudetaan lääkintä-miehiä.

- Korvani soivat kummallisesti.

Vihollinen alkaa irrottua asemistaan. Etenemme, toiser

)uosten, kyyryssä, kuka mitenkin tyylillään. Konetuliasei-den ja heictimien tulikanta siirtyy eteenpäin, ja rykisröaloittaa uudelleen möyrydmisensä epäjärjestykseen jouru-neen vihollisen pehmittämiseksi.

- Otetaan vankeja.

Pari poikaamme tuo heitä oikealta. Vangit ovat kuin suos-ta nousseita, mutaisia ja nokisia. Pelkäävär, että "valko-

suomalaiset" ampuvat heidät. Eivät saa sanaakaan suus-taan. Huutelemme "strastuit" ja tarjoamme tupakan.Tulkki saapuu paikaile ja heitä kr.rulustellaan alustavasti,minkä yälkeen lähdetään viemään raaksepäin.

- Hyök-

käys jatkuu.

Viestimiehet, "tapsinikkarit" ovar

164

lo

j'**

:

JR 2 etenemässä Vaikjärvelle

kein juoksujalkaa ojanpiennarta pitkin. Keltainen jamusta lankapari maantien ojassa osoittaa suuntaa patal-joonan tuleviin etuasemiin. Tapsia riittää, yhteydet saa-

daan kuntoon.Vihollinen on kaivautunut vara-asemiinsa. Sitkeästi he

pitävät puoliaan, viimeiseen asti. Pataljoonamme ei kui-tenkaan heviilä hätkähdä, vaan jatkaa etenernistään,vaikka vastassa onkin melkoisen tiivis "kovien ropina".Konekiväärit ja korohorot vaihtavat jälleen asemiaan, jtuusi pehrnitys alkaa. Lähitaistelun melu ja pauhu on nyttäydellinen. Käsirysyäkin näyttää synryvän. Ja sitten

-melkein kuin miten, selvän teki . . .

Läpimurto on tapahtunut tosiasia. Vasemmalta sivulrakuuluu huikeaa hurraamista. Jälleen on 1. komppaniasaanut ryntäyskäskyn, konepistoolit ja käsikranaatit ovatnyt vuorossa. Mieleeni muistuu joukkueenjohtajan edelli-senä päivänä pojillensa esittämä låuse näiden valmistau-tuessa edessä olevaan kahinaan: "Eihän me mennä kr.rintappelukseen, niin että mukaan vain, pojatl "

- Hs 6vxg

järkähtämäaömiä taistelijoita. Ja vaikka onkin roiskittu jr-r

yhteen menoon lähes kolrne vuorokautta, pienen nokkau-nen ja vain yhden lämpimän aterian voimalla, ei tämä-kään läpimurto saanut jäädä suorittamatra.

Raskas rykistömnre aloittaa jälleen konserttinsa pehmit-täen peräänryvää vihollista melkein nokkamme edessä, jatäydellä teholla. Suhisten viuhr.rvat kranaatit matalailapäittemme päällä iskeyryen vihollisen asemiin aivan edes-

sämme. Tarkkaa työtä, totta vieköön. Korkeat räjähdys-patsaat kohoavat iknoille lennättäen katkenneira puita jaoksia, soraa ja kivenjärkäleitä laajalle alalle maasroon.Mutta niiden lomissa viuhuvat vielä vaarallisemmat, tuli-kuumat terässirpaleet.

-Hyökkäys jatkuu. Ykköspataljoona raivaa tietä perdssä

ruleville. Aamunkoitteen ldpimurto on onnistunut. TieValkjärvelle on avoin.

liikkeellä, mel"

TAISTELUNTAHINAAKOSTAMUKSENTIELLA SAKARI ROKKA:

HORROSTILA unen ja valveillaolon rajamailla johtuiusearrunasta syystä. Korkeaseinäinen mongolien jurrraamuistuttava pahviteltta ei pitänyt lärmpöä, hajua eikä hä-kää. Raikkaasta ilmasta huolimarta päärä jomomi vietä-vdsti. Jomotus ei johtunut pelkästään kylmyydestä. Aa-munsarastuksen valojuova paljasti teltan sisällä nukku-vien sullotut pinot. Nostin sidemä otsaltani ylemmäksi,hieraisin silmiäni ja kohottauduin kyljelleni. Huomasinyhtäkkiä ruijottavani neuvosroupseerin saappaiden anru-roihin. Odottaen aseen piipun tähtäävän niskaani pai-nauduin hiljaa alas ja jåin paikalleni seivittelemään aja-tuksiani.

Kun nuori mies raskaiden ruumiiilisten ja henkisten ra-situstensa päätteeksi pääsee nauttimaan räydellisesrä le-vosta, runtuu sanonra, "kuin panisi rahaa pankkiin",liian vaatimartomalta. Vähintään räilaiseen olorilaan verrat-tavaka voimme kuvitella olomme saapuess.unme parrio-retkeltä syyskuisena päivänä l91l majapaikkaamme, jo-ka oli Suojärven itäisellä rannalla jä,rven ja ranrarien vä-lillä olevassa kahden huoneen rorpassa. Ryhmä Oinoseenkuuluva osastomme oli esikunnan yksiköiden mukaisesrimajoittunut hajalleen ehjänä säilyneisiin taloihin Leppä-niemen §lään.

Samoinkuin likainen ja hikinen keho kaipasi puhdis-rusta, tarvitsivat myös märät vaatteet välttämättä teho-kasta kuivattamisra. Sen vuoksi pojar olivat kiirehtineetpanemaan saunan lämpiämäärr. Kesken saunaanmenoval-mistelujen esikunnan lähetti toi kuitenkin ilmoituksen,että osan miehistä oli valmistaudutrava lähtemään par-tioon. Partiosta partioon! Tällaista yllärystä ei laskelmissaollut tullut lainkaan otetuksi huomioon. Tunnelman laskuoli sen vuoksi jyrkkä ja syvd. Vaikka lähtö tuntui vaikeal-ta, ei ollut kuitenkaan perusteltua aihetta kuvitella joutu-neensa sorreruksi. Onhan runnertua, ertä pitkänmatkan-juoksijalle maistuu ma(kanteko vasra, kun on päässyrkunnon hikeen. Miksi rurhaan nytkään jdåhdyttää itseään,kun kerran on päässyt vauhtiin, yhtä vähän kuin luottaa

II

"...Venäläiset totin yrittiaät 2.9.karkoittaa SissiP 1:n ten ldaaat-tamista asemista lrttajoen lin-jalla, /ltiltta pataljoona torjuibeidän hyökkäyksen:ä.Uuti, aoimakas, tenäläistentatarostaaa hyökkäys 20-29.9.pakotti pataljoonan aetäyty-miiän Vnrisaaaran eteliipuolel-Le...(Suomen Sota 1941-45 2. osa)

sellaiseen järjestelmään kuin vuoroperiaate. Joukossaflrmeoli huomattava osa perheellisiä miehiä sekä alaikäisiä poi-kasia, joiden matkaan lähettdminen olisi ollut kohtuuton-ta. Nuoret asekuntoiset miehet, joiden sieluista vielävuosikymmenien kuluttua sodan jälkeen tultaisiin käy-mään kauppaa, olivat nyt niinkuin aina sopivia ja ensisi-jaisia tämäntapaisiin tehtdviin. Parempi kuitenkin näin,sillä vaikka ns. perheonnella on puolustajansa, näissä olo-suhteissa oli onni olla omistamatta perhettä, josta alitui-seen sai kantaa huolta. Vanha kunnon Gunu Lindgren olitästä elävänä esimerkkinä. Ei totisesti olisi ollut hauskavaihtaa rooleja td.män "huolestuneen miehen" kanssa.

Parriomatka, jolta olimme palanneet, oli tehry ratsuvä-kemme operoimissuunnalle itäkaakkoon, Tsalkin alueel-le. Tämänkertainen h'dlyrys tuli pohjoisesta. Ryhmä Oi-noselta pyydettiin kiireellistä apua maj. V. Kivikon ko-mentamalle SissiP 1:lle, joka varmistustehtävässään Kos-tamuksessa oli joutumassa tukalaan asemaan. Kaikkimahdollinen miesvoima oli irroitettava käyttöön.

Varusteina olivat vain käsituliaseet, ruokailuvälineet jaleipälaukku, joka oli täytery patruunoilla ja rautaisannok-sella muonaa. Suuntasimme yhtenä iskuryhmänä kul-kumme Kaitajärven ohi kohti Kostamusta. Johtajammeratsumestari C-B Petander ja hänen lähin miehensd väa-peii U. Runne saivat kunnian huolehtia hyvinvoinnis-tamrrle ja vastaisten tehtäviemme jaosta. Allekirjoitta-neen lisäksi olivat mukana alikersantit Pasuri ja Einolasekä muurama mies ylsikkömme ulkopuolelta. Lähtömmeviiväsryminen ja tiellä olevat esteet pakottivat meidät yö-pymään matkan varrella.

Aamuvarhaisella matka jatkui. Mutkitteleva kapeahkotie kulki synkän korpimetsän halki. Täällä sitä näki todel-lista rajakarjalaista erämaata; paikka paikoin niin paksuaja pitkää honkaa, että lawat hipoivat pilviä. Taistelun ää-

nien lähetessä ylitettiin vanha valtakunnan raja. Aseis-ruksemme oli vaatimaton, mutta parempi kuin eräällätoisella partioretkellä, joka tehtiin Ilomantsissa. Siellä oli

165

lr.=N)a<§(\W *4* \§\l"

R

-9 " ^ru\-/c4

w#

osalla miehistä aseinaan vain kuokat ja lapiot, joilla ruli-toimintaa häiritsevää kuloa pyrittiin sarnmuttafitaan lin-jolen välissä. Kuokilla ja lapioilla ei kuitenkaan voi puo-lustaurua ruliaseita vastaan, sen saimme Ilomantsissa to-deta. Nyt meillä oli joka miehellä aseet, tosin vain kerra-laukeavat lyhenneryt ramuväen luppakorvaiset kivärit,mutta niillä oli hyväkin puolensa: toimintavarmuus. Vainyhdellä miehellä oli konepistooli ja hänelle olimme syystäkateellisia.

Meikäläiset olivat siepanneet vihollisen salaisen radio-sanoman, jonka mukaan vastapuolella oleva punaupseeriValli oli saanut tehtävän ruhota maj. Kivikon pataljoonan.Tuhoamisope raatiota oli tosimielessä yritetry jo aikaisem-minkin, murra nyt siirä näyrti rulevan rorista totta. Vi-hollinen oli saanut vahvistuksia, joista osa oli asettumassahyökkäysasemiin sissipataljoonan sivustoille. Kadehtia eivoinut maj. Kivikon pataljoonan miehiä, jotka olivat jou-runeet häikäilemämömästä toiminnastaan tunnetun Val-Iin, tämän entiseksi suomalaiseksi rajakersantiksi maini-nrn maanpetturin vastustaj aksi.

Ohitimme haavoitruneita kuljettavia ajoneuvoja jamuutamia tien vieressä pitkällään lojuvia kalpeita mies-

ryhmiä. Näytti siltä kuin nämä olisivat olleet kaaruneita,sikin sokin tien viereen heitetryinä. Joku oli kuitenkintietävinään heidän vain yksinkertaisesti nukkuvan avoi-men taivaan alla syyskoleassa sdässä ja ilman mitään pei-tettä, sinimustien korppien puun lawoissa suorittaessa it-sepi ntaista valvontatehtäväänsä.

Ajoneuvomme pysähdytryä lähdimme ralsimaan jalanereenPäin. Tie oli saatu taas avattua kulkua varten. Vihol-lispartio oli katkonut sitä useammasta kohdasta hävitentaas takaisin metsään. Kun se oli asetellur miinoja useiun-

166

man sadan metrin pituudelie, oli tiellä liikkumrnen vaa-rallista, kunnes pioneerit olivat raivanneet miinat pois.Tiimän vuoksi hajaannuimme jonoihin kahden puolen tie-tä, aseet varmistamattomina ja sormi liipaisimella.

Saavutimme vihdoin pataljoonan huoltoelimiä, jotka olisijoitetru lähelle tietä. Vihollisen toimintaa tuntui olevanjoka suunnassä, edessä, sivuilla sekä takana ja huoltopor-taiden miehet vuorocelivat varuillaan asemissa. Vihollis-toiminnan painopiste näytti tällä hetkellä kohdistuvanyhteyksien katkomiseen vahvoilla partioilla.

Jakaannuimme ryhmiin, joille johtajamme määräsi tila-päisen sijainnin ja tehtävän siksi aikaa, kunnes hän olisiselvittänyt tavoitteemme ja tehtdv'rimme patalioonan tailähimmän komppanian kanssa. Partiot saivat tarpeen tul-len toimia oman harkintansa mukaan.

Kolmimiehiseen ryhmäni kuuluivat itseni lisäksi ali-kersantit Pasuri ja Einola. Tehtävää odotellessammesaimme ohjeen varmistaa tietä muutaman kYmmenenmetrin päässä olevan lammen rannalla. Tien vastakkaisel-la puolella oli kuorma-autoja sekä hevosvetoista kuormas-toa, huoltoajoneuvoj a ryhmitetrynä, purilaita ja materiaa-livarastoja, joiden luona oli pari kolme telttaa. Varmis-ruspaikassamme lammen rannalla oli hirsinen korsu, ion-ka oviaukko oli lammen suuntaan. Siinä odotellessarnme

rykistöruli kiihryi vahvanpuoleiseksi keskirykseksi. Tau-koamaton rytinä jatkui pitkän ajan, katkoi puita, nostivesipatsaita lammen pintaan, siirtyi tien suunnassa edesta-kaisin, kopeloi tien reunat, kummut ja syvänteet. Muuta-man kymmenen metrin päähän rulleen osuman ilman-paine salpasi hengen ja löi ialar aha. Tamå pakotti ha-

keurumaan syvemmälle monttujen pohjiin. Tuli harvenivähitellen ja kaikkosi kauemmaksi.

fr* -, i'{WÅr-.,ri:a .::)t"

Sr*r*r,r

Vihellykset halkoivat ilmaa rykisrötulen karsiessa puitaja tehdessä kuoppia tielle ja tien varsille. Tien vastakkai-selle puolelle tuli osuma, joka hajorti teltan, pirstoi kalus-toa ja haavoirti sekä miehiä että hevosia. Odotimme kai-ken ryskeen keskellä roimintakdskyä. Mitä tapahtuu, kuntykistötuli lakkaaT

Saatuamme vihdoin rehrävän siirrvimme .ionkin matkaaeteenpäin pitkin iammen reunaa sen toiseen päähän. Käs-kyn annerruaan siirn'i rarsumestari Petander muualle.Komennossani oli nvt kolmimiehinen r)'hmä, jonka ruiihuolehtia siitä, ettei rie ja sillä tapahtuva liikenne tulisitällä kohtaa uhatuksi. Vihollispartior olivat runnerusri hy-vin mekanisoituja, joten mahdollisuutemme seiviytyänäitä vastaan olivar vähäiser.

Kauempaa edestäpäin alkoi kuulua kiivasta kiviLåri- jaautomaattiaseiden rulta. Nyt ne ehkä hvökkäävät. Meilläei ollut näkyvyyttä meistä oikealla oleviin omiin miehiin,joiden täytyi olla tien roisella puolella. Mutra kuinka kau-kana he olivat/ Metsä oli tiheää, näkyvyyrtä vain muura-ma metri, ja tähystystä haittaavaa aiikasvillisuutra vainvähän.

Äänet vaimenivat taas hetkeksi, murta lammen pädstä,juuri meidän kohdaltamme alkoi kuulua rapina: ja hiljais-ta tassuttelua, jonka aiheu«i liikkuva miesjoukko. Aänetvoimisruivat ja jännitys kasvoi, ore aseeseen tiukkeni, sil-mät tuijottivat taukoamarta äänten suunraan... Tulevat-kohan suoraan kohti? Vilkuilin tovereihini seivittääkse-ni, miltä toisisra runrui ja oliko paikallaan paljastaa omamielentilansa. Pasuri vaikurti levolliselta kuin viilipyrry jaEinola vain naureskeli ikäänkuin mitään vakavampaa eiolisi tapahumassa. Pirunmoisra joukkoal Onkohan nytvarmasti kovat piipussa ja varmistimer poisrettuT Toimi-

Kaitajärvi

vatkohan nämä torrakat lainkaani' Kaikki vielä ennallaanEinolan kokeillessa aseensa lukkoa ja päästäessä terävänhälyäänen.

Siiloin rupesikin tapahtumaanl Laukauksia alkoi yhtäk-kiä kuulua metsZistä. Suurin osa niistä meni puihin, mut-ta osa myös maahan mättäisiin ryöpyttäen sammaleita.Pysl'ttelimme hyvin maanpintaa vasten ja paksu puunrun-ko suojana. Osasto näytti muuttavan slluntaa, tuli siirtyitien taakse, josta aikoi tulla vastatulta. Ovat tavanneetmuitakin meikäläisiä. Mikäpäs estää meirä näyrtämästä,ettei tännepäinkään ole hyvä tulla. Kahinaa kuului edel-leen laukausten äänien välistä, mutta mitään ei näkynyt.Ehkä oiimme liian matalina.

- \,rn16[2n ampixnasta

omia! Ei tulta, ellei ole varmuutta maaiista! -

Viikaisumaastoon paljasti erään ikävän totuuden, sen, ettei'meilläollut jutrri perääntymistietä, la^mpi vasemmalla takana jakohoava avoin rinne ja tie toisella puolella. Mitenkähäntässä mahtaisi käydä, jos asia olisi hien.ran toisini Tuli jaäänet siirryivät vähitelien loitommaksi, mutta jännitys jar-kui. Uusia ryntäyksiä voitiin odottaa minä hetkenä hy-vänsä.

Kahakat olivat vihollispartioiden iskuja sivustoilra tiel-le, samalla kun painostus kapeilia järvikannaksilla oleviapataljoonan asemia vastaan jatkui heikentymättömänä.Taistelun nyt iatkuessa alkoi vaikuttaa siltä, kuin tielläolisi liikettä taaksepäin. Yksittäisten miesten .ja ryhmienliike taaksepäin näytti jatkuvan. Vahvistui käsirys, että ir-rottautuminen oli käynnissä. Kun myös oikealta sivustal-ta kuului taistelun melua, synryi pelko, että pataljoonaauhkasi saarrostus. Meiliä oli joka tapauksessa voimessatehtävä, josta emme voineet luopua, ellei toisin madrdtd'.Ehkäpä meidät vielä käsketäänkin pois, ja oiihan meillä

167

tt''Q'7 Varis->- vaar,

Suojärven ia Kostamuksenvälimaasto

oooooooooocooccocoooooooc

SUOMALAISET SOTTLAAT!

Sotamuistoyhdistys r.y. kehoittaa kaikkia sodis-samme eri aselajeissa toimineita sotilaitakirjoittamaan totuudenmukaisesti muistiin kerto-muksia kokemuksistaan oikeine henkilö- ja pai-kann im i neen ja ai kamäärineen, jotta I u kem attom atsodan aikaiset arvokkaat muistot saataisiinjulkaistua lehdessämme. Kertomuksiin liittyväthyvät valokuvat ovat myös toivottavia. Kaikistasuoritamme tavanmukaisen palkkion.

KANSA TAISTELI.LEHDEN TOIMITUS

oooooooooocoooooooooooooo

168

toki olemassa takaportri: oikeus roimia rarvitraessa ominpäin.

Omatoimisuutta ryhtyivät Pasuri ja Einola nyt harrasta-maan lähtiessään tutkimaan lähimpää etumaastoa. Täältähe löysivät kaaruneen vihollisen, jota ryhtyivät tarkasta-maan. Kaarunut oli vihollispartion jälkeensä jåttåmåmies ja lienee ollut upseeri. Kokardit ja merkit vaihtoivattierysti ornistajaa. Pasurin alkaessa luoda.kaihoisia sil-mäyksiä upseerin jalassa oleviin uusiin saappaisiin alkoi-vat krh:n ammukset räj?ihdellä ympäristössä. Arvelin, et-tä ei kai nyt mies sentään niin hullu ole, että kuolleen vi-hollisen jalasta otetut s^appaat jalkaansa vetää, mutta hä-tä ei §llä lukenut lakia ja houkurus oli suuri.

Poikien jäädessä paikoilleen lähdin kävelemään tiellepäin tutkimaan tilannema. Mitä tästä eteenpäin tapahtui;en pysry kertomaan, eikä muistiini jdänyrå hämärää jak-soa aika ole pysrynyt tarkoin valaisemaan, koska löysinitseni myöhemmin iskun päiihän saaneena jonkin matkanpässä tieltä pää sidottuna. Tiellä, jota raskaiden aseidenruli moukaroi, vallitsi kova rungos. Partioni miehiä ennähnyt kuin vasta myöhemmin. Vetäyryminen oli käyn-nissä, murta rykistötulen saatosta huolimatta tiellä vallir-si hyvä järjesrys. Tulen tarkkuus murkittelevalla tiellä olisatturnan varassa onnettaren heitellessä arpanappuloitaanja suorittaessaan valikointia. Sain myöhemmin tietää par-tioni miehisrä mm. sen, että ratsumestari Petander javääpeli Runne olivat jossakin vaiheessa saaneet kädet täy-teen ryötä saattaessaan haavoittuneita lääkintähuollonpiiriin.

Tien suunnassa vetäyryväo 3. komppanian kaistalla olipataljoonan JSp. Tiimä jourui ajoneuvoineen metsästärunkeuruneen vihollisen yllättämäksi. JSp:llä olevia haa-voitmneita pelastettaessa jäi yksi vaikeasti haavoitrunutvihollisen puolelle sen ehtiessä lyödä yhreydet poikki.Komppanian tekemä raivokas vastahyökkäys tuotti kui-tenkin sen verran ruloksia, ettd, mm. tämä vaikeasti haa-voitrunut soramies Mölkänen pelastemiin omien puolelle.Eräs automiehistä, jonka nimi on unohtunut, meni vieläjälkeenpäin vihollisen alueelle ja kiivaasta tuliruksestahuolimarra toi yhden ambulanssiautoista omien puolelle.Kaksi autoa oli jätettävä vihollisen halruun.

Liike tiellä juuttui vähitellen kiinni. Takaa tulevat pai-noivat päälle, ja hetken jo näytti siltä kuin sekasorto olisiollut edessä. Paluutie meni kokonaan umpeen. Jos viholli-sen saartorengas pitäisi, ei joukkojemme asemaa voitaisipitää kadehdittavana, sillä vihollisen tehtävänä oli tuhotaeikä ottaa vankeja. Kovia oli sissipataljoona saanut kokea,muma tuhoon se ei sentään vielä ollut valmis. Vihollisen-kin voima oli heikenrynyt, ylivoimastaan huolimatta se

oli kärsinyt runtuvia menetyksiä. Vaikeakulkuisen metsänkautta suoritettu saarrostus ja meikäläisten sitkeä vastarin-ta olivat ottaneet veronsa. Peräänryvien liittolainen, pi-meä vuorokaudenaika oli lisäksi lähesry'mdssä. Kovan

rynnisryksen jälkeen tulppa saatiinkin vihdoin murretuksija hämärryvdssä illassa ryhdyttiin sirustoille ryönryneidenkäpälien kynsiä katkomaan. Viivl'ttävä komppaniammesai aloitteen käsiinsä ja peräänrymisliikkeemme onnistu-minen näytti turvatulta. Saarrorenkaasta selviyrymistä iapienistä tappioista saa osaltaan kiittää vihollisen puutru-vaa lentotoimintaa. Muutama syöksypommittaia tai ma-talahäv ittåj'i olisivat tehneet pahaa j älkeä.

Menosuunnasta kuului melua, joka paljastui kziskyksi,

enä on marssittava keskiviivan vasemmalla puolella: -Vasenta reunaa, oikea miinoitettu!Kiisky kulki vilkkaasti edestakaisin ja marssiva joukko

ryhmitryi k?is§n mukaisesti. Sieltä täältä metsdstä liittyi

iii'I

I

-a-':J.

;t

matkan aikana miehiä mukaan. Näitä varten oli jättäyry-nyt jälkeen yksi kenttäkeimiö, josta jaettiin hernekeittoavZisähtäneille. Toinen muonicajista ralutti vauhkoontu-nutta hevosta suupielesrä, toinen jakoi kauhalla soppaa.Taisivat siinä rattaanpyörät ylittää rien keskiviivan mo-neen kertaan ajoneuvon puikkelehriessa kolonnan lomis-sa, kuten entinen jätelönmyyjä jääkärtpataljoonan mars-siessa Terijoen vierrotiellä.

Pienen matkan päässä den oikeassa reunassa solisi rai-kas puro. Suolaista keiuoa särpineer ja hikensä loppuunvaluttaneet miehet unohtivat ruossa paikassa varovaisuu-tensa, ja yhtenä syölsynä alkoi joukkoa vircata purolle.Alas maahan rähmälleen latkimaan vemä sisänsä. Varoi-tukset kaikuivat kuuroille korville. Maralan silarummunoikea pä oli lujasti miinoitetru.

Tilanne, jossa kaikki ovar szunanarvoisia, on puolrsrau-ruminen miinaa vastaan. Miina, asekeksinnöistä pirulli-simpia, löytää imelleen aina uusia ulkonaisia muotoja.Kuin nainen, joka korosraakseen viehkeyttään, seuraa it-sepintaisesti muoria ja muuttaa ulkokuortaan, tunree mii-nakin tarvetta muodonmuutolsiin, mutta korostaakseenmahdollisimman vähän omaa näkyvyyrrään. Tykin jalrh:n kranaaci ilmaisee tulonsa, lentopommin vihellysvaroittaa, nrliaseita vasraan voidaan puolustaurua, muffamitä teet ?ilyllZisi, neuvokkuudellasi, kun tallaat miinaan?

Joku oli juostessaan potkaissur miinan pälrä inomaataniin paljon, eaä metallikuori nä§i paljaana. Mies oli juu-ri laskeurumassa mahalleen miinan päälle, kun hän tajusitotuuden. Ryntäilevän miesjoukon pyöriessä ympärillä

Ryhmä Oinosen partio Leppäniemessämottkaistelun päätyttyä. Vasemmalta:Pasuri, Rokka, Runne, Einola, kaksi

tuntemätonta. Edessä partion johlajaratsumestari Petander

hän jZihmetryi raajat harallaar, paikoilleen jäden siihensuojakilveksi estämääo katastrofin synrymistä. Kestävätkökädet kannartartaan matalaan siltaan jääneen miehen pai-non niin kauan, kunnes joukko ympZirillä on saatu iär-kiinsä ja jiirjesrykseen? Oli §symys sekunneista, vainmuurarnasta tuumasta. Onnetar oli tänä tähtikirkkaana il-tana kuitenkin hymyilevällä tuulella ja lahjoitti väsyneillekulkijoille heidän elämänsä -

ainakin tällä kertaa. Tap-piotili oli tänän jo täyttynyt. Ryhmän hyökätessä rum-mun päähän kaikki, joilla oli todellisuudentajua, lakosi-vat matalaksi tien vasempaan reunaan, ojiin ja paikkoi-hin, missä sattuivat olemaan, pysyttelivät paikoillaan taipyrkivät matelemaan kauemmaksi.

Tunnelma vetäyryvän joukon piirissä kohosi, kun alkoiliikkua huhuja, että avustava joukko, SissiP 2 oli jo l?ihte-

nyt liikkeelle ryönt?imrän vihollista akaisin. Tiimä on-nisruikin vZihän myöhernmin molempien Patalioonienyhteisvoimin ja asemat palautettiin ennalleen Irstajoen ta-salle.

Pataljoonan jäädessä vanhan rajan tasalle viivyrysase-maan ja lepoon sen avustajat, ryhmä Oinosen komenta-mat partrot, saivat myös luvan lähteä kehiistä. Kairajär-ven kunnailla mustan metsän kupeessa hämötti valo-pilkku, joka osoittautui valkoisesta Pahvista tehdyksi tel-taksi. Tiimä kaukopartiomiesten käyttämä rukikohta' olidimänpäiväisen vaelluksemme päätePiste ja untemmekehto. Yksi toisensa perästä kuukahdimme teltan nurk-kaan viästäen tavanomaiset nuotiotarinat ParemPien Päi-vien varalle.

169

\1\ .fr'\1.

liilj,'r' ',.-tt r:\,\

pois. Käskyn mukaan elukat oli lopetettava ja ralot poltet-tava. Joku ulkorakennus kuitenkin säilyi, ja Kelloniemenja Viiangin talot jäivät polrtamatta. Yksinäisen Tuppurintalon venäläiset pommittivat hajalle. 28.L.40, jolloin siinätoistakymmentä sotilasta kaatui. Välirauhan aikana aluemäärättiin suoja-alueeksi, jonne ei pädssyt asumaan. Jat-kosodan alkaessa eteni alueen kautta suomalainen patal-joona Lawajärvelle ja Paahkimovaaraan, mitkä kylät si-jaitsevat Raatteen ja Vuokkiniemen välisen maantienvarrella.

Väestö saapui Jatkosodan aikana takaisin kotiinsir, niinemä kesällä 1947 olivat io kaikki asukkaat saapuneet pai-kalle, mukana myöskin Tuppurin väki, isänrä IisakkiKyllönen ja hänen nel,jä lastaan. Tuppurissa oli iritta kun-nostettu asunnoksi. Hyryssä asuttiin koirnessa rakennuk-sessa. Niistä yhdessä oli jauhinkiver. joilla rnm. Malahvi-an väki jauhoi ohransa

- ei uskallettu lähteä puromyl-

\'ille, eikä liioin kannattanut lähteä mvllymatkalle kau-emmaksikaan. Partisaaneja liikkui alueella ensi kerran25.6.11)13, jolloin he tuhosivar Siikakoskella NikolaiHuovisen aucon ja oletetruaan hänen kuolleen pakenivaterämaahan. Takaa-ajo epäonnistui

- uskottiin partisaa-

nien lähteneen itää kohti. Mutta nämä olivatkin lähte-neer pohjoiseen kohti Raateen tietä.

Lauantai, 26.7.1941, oli sateinen päivä. Tuppurin väkioli sisällä askareissaan, kun partisaanit aamupäivällä yllät-täen tunkeutuivat aittaan, missä alkoivat riehua mieli-puolen tavoin. Isäntä Iisakin (synt. 8.9.1894) elämä päät-

HENRIK J. VUOKKOLA:

SOTAASODAN UARJOSSA

RINTAMAMIES raisreli ase kädessä milloin "porerossa

rnilloin taas laajoilla selkosella kamppaillen joskus ylivoi-maakin vastaan. Kaupr.rngeissa asukkaat yrimivät suojau-rua pommituksilta hakeutuen väesrönsuojiin, ja ilmator-junta koetti torjua ilmasta uhkaavat vaarar. Tären oliaseilla ja heikollakin suojalla jonkinlainen moraalinen ru-ki. Mutta tiesikö kukaan sitä, eträ rajaseudun äärimmäi-sillä alueilla ei ollut mitään suojaa silloin, kun vaara uh-kasi. Tiesimmekö, errä koria räyryi siellä puolustaa vielä-pä puntarillakin. Näin kävi Suomussalmella Jarkosodanaikana...

Hyry, Malahvianvaara, Viianki ja Kelloniemi muodos-tavat yhdessä laajan, joskin hajallisen asumtr-alueen Raar-teen tien etelänpuoleisella alueella. Samaan "yhteisöön"kuului myöskin Viiangin varrio. Läntisin oli Tuppurin ra-lo.

Maantietä alueelle ei ollur, vaan ainoasraan vtrosisarojavanha polku ja vesistöreitri Vuokin vesisröstä Viiankiin,matkaa yli pari peninkulmaa.

Talvisodan alkaessa väestö lähti paikalla olleen rajavar-tiojoukkueen mukana kirkonkylälle, misrä matka jatkuiedelleen evakkoon Sisä-Suomeen. Niin oli kiire lähdöllä,eaä karjaa ei ehditty ottaa mukaan. Vapaaehroiseksi kar-janhoitajaksi jäi tällöin Kaisa Kinnunen, joka kävi päivi-sin Kelloniernessä ja Viiangissa. Kohra sodan alkuvai-heessa kävi kylissä venäläinen partio, murra palasi mi-tään cekemättä takaisin rajan taakse. Tammikuun 13.päivänä saapui oma partiomme hakemaan karjanhoitajan

170

:::.,:.'i#,.

.t\liiili :,,

t\ii,äi{

ry*'"rt':-

1. OSA

ryi kin'een iskuila, ia poika Heimo Iisakki (s.

10. 10. 192(r) löydettiin uunin kupeesta kuolleeksi puuko-tettuna. Toinen poika Sulo joutui vangiksi, eikä hänestäole sen jälkeen kuultu rnitään. Tyttäret Lerr-rpi ja Liisapääsivät ikkunasra ulos ja lähtivät juoksernaan eteläänkohti Marjokylää. He pelastuivat.

Tihutl'önsä tehryään parrisaanit suuntasivat samanapiiivänä matkansa itään

- jolla suunnalla ovat Hyry ju

Malahvia. Särkällä, noin kilometri ennen Hyryä, he ca-

voirrivat kolmetoistavuotiaan pojan, Eino Kinnusen.Poika otetriin kiinni, murta käskettiin kohta lähtemäänmatkoil.rinsar. Poika iähti, mutca takaapäin arnrnutut latr-kar.rkset suistivat pojan rnaahan. Kaksi luotia oli mennytkeuhkoihin. Partisaanit luulivat pojan kuolleen ja jatkoi-vat matkaansa kohti Hyryd. Eino Kinnunen löydettiinvasta illalla rnyöhään. Poika oli vielä hengissä ja pelastui,joskin jäi eliniäkseen invaliidiksi.

Hyryn taloryhmiissä oli lähes kolmekymrnentä henkeäpaikalla. Väinö ja Eetu Kinnusen omistamassa entisessäsaunassa oli malahvialaisia jauhattamassa jyviään. KalleKinnunen asui perheineen yhdessä tilapäisessä mökissä jaPekka Kinnunen sullren perheensä kanssa kolmannessa.Pekka ime oli sairaana vuoteessa. Sateisen ilman vuoksiolivat kaikki sisällä.

Kun kylässä ei ollut vartiomiestä, partisaanit pääsivätyllättämään kylän. Väinö Kinnusen saunan ovi temmat-tiin äkkiä auki ja partisaani ilmesryi konepistoolia heilu-tellen ovelle. Lapset ja naiset peldsryivät alkaen huutaa ja

Tuppurin ia Hyryntaloien murhat

Kenraalimajuri Siilasvuopuhuttelee alkuasukkaitaLatvajärvellä

171

Kiv,!järvi

'gl.r-r. r-r. f-.,-,. -. -.,-,."/'i

vl

Rajakorven asutusta Raatteentien eteläpuolella

itkeä. Partisaani helryi ja poistui paikalta -

hyvästelryäänasukkaita. Kohta ilmesryi ovelle toinen, sotaisemman nä-köinen. Mutta hänellekin oli liikaa itkevä joukko ja hän-kin poistui ampumatra. Näyrti siltä, ertä ainakin tämänhuoneen asukkaat pelastuisivat, mutra sirten tuli kolmasmies ja alkoi ampua konepistoolillaan huoneeseen.

Kalle Kinnusen mökkiin hyökättiin .ia ammuttiin sisäl-le. Samoin Pekka Kinnusen rakennukseen partisaanit ru-livat sisälle ja alkoivat haalia kokoon ruokatarpeita. Vä-häisen mökin vähäisetkin ruokatarpeet, leivät, voi jamaito kelpasivat miehille. Asukkaat säästettiin, sanoivat-pa partisaanit lähtiessään: "Sanokaa suomalaisille soti-laille, venäläinen partio kävi täällä ja jdtti tämän perheentuhoamatta." Asukkaiden oli vaikea uskoa tätä todeksi.sillä samaan aikaan kuului muista taloista laukauksia. Pe-läniin, mutta perhe pelastui. Kaikkiaan partisaanit vii-

Pakolaislapsia Pah kumienvaarassa

pvivät kylässå vaiaat kvmrnenen minuuttia (nähtävästipelkdsivät akaa-ajoa), mutra heidän jättämänsä jälki olikaamea. Heidän poisturtua lö1'dettiin seuraavat asukkaatvainajina: Jooseppi Kinnunen (s. ).2.18(;.i), Toivo Joo-seppi (s. 3.12.1927 ), Leena (s. 1.1.1t16r), Elsa Maria (s.

l+.12.1916), Kalle Vilhelrni (s. 19.1.1904), Hilda Helena(s. 9.2.1893), Vilho Jooseppr (s.29.).19J3), Matti Väinö(s. 29.1.1898), Eetu Johannes (s.2.4.1902) sekä vaikeasrihaavoittuneena Anna Eliisa ja Kalle Iisakki. Kaikka Kin-nusia. S-vuotias Väinö Kinnunen pelastui jddrydån kaa-tuneiden vanhempiensa väliin.

Tässä kaaostilanteessa ei osattu eikä voitu tehdä muutakuin hakea apua Viiangista. Viiankilaiset eivät puolestaanvoineer rehdä mitään, vaan päättivät hälyttää lähimmättietämänsä suomalaisjoukot Paahkimovaarasta. Vapaaeh-toisiksi sananviejiksi ilmoittauruivat isäntä Jussi Kinnu-sen lisäksi nuorukaiset Kalle Kinnunen ja Vieno Kyllö-nen. Koska partisaanien tiedettiin Paenneen Paahkimo-vaaran suuntaan, lähtivät avunhakijat taipaieelle omanhenkensä uhalla. Kävi kuitenkin niin, ertä Paahkimovaa-rassa ei ollut tarpeeksi miehiä, siksi piti pyytää apua Hy-

rynsalmen henkilötäydennyskeskuksesra. Vasta seuraava-na päivänä saapui sielrä joukkue, joka kuljetti vatnajat jahaavoittuneer Hvrynsalmen sairaalaan. Matkalla kuoliAnna Eliisa (s. 2i.(r.189) ) ja sairaalassa 30.6.4) Kalle Ii-sakki ( s. 1).-+.192U). Joukkue jätti nyt paikalle vartio-

ryhmän, jonka johta.lana toimi alikersantti Hahto ja lää-

kintäaliupseerina alikersantti Heslin. Kaikki miehet oli-vat 1924 synryneitä. Aluksi oli majoitus teltassa.

Järkyrys oli Hyryn alueella suuri. Murheellisin mielin

ryhdyttiin valmistelemaan hautajaisia, jotka olivat sun-nuntaina 4.7.1913. Osa asukkaista ja rintamalta kutsututmiehet lähtivät suorittamaan raskasta velvollisuuttaan,osan jäädessä kotiin.

",,'d*,;

i'-ryi

ilglaml @s n---^

SöfeYanklnr

MAALISKUUN 11. päivän vaiheilla l9+0 alkoi soravir)-kien keskuudessa kierrellä huhuja tulevasra rauhanteos-ta. Vartiosotilaat kerroivar politrukkien sanoneen, eträSuomen ja Neuvosrovenäjän väliser rauhanneuvortelutolivat käynnissä Moskovassa. Seuraavana päivänä huhutsaivat vakavamman muodon, sillä isännät tiesivät jo ker-toa, mistä uudet rajarkin tulisivar kulkemaan. Nämä un-tuivat vaikeilta uskoa, muta kuitenkin toivortiin har-taasti, että sotavankeus samalla päärtyisi. Rauhanehdotkuulostivat kovilta. Leningradin turvaliisuus ei vankienrnielestä olisi vaatinut niin paijon maa-alueiden iuovutuk-sia. Mutta voittajan piti kai saada hyvirystä armeijansakokemista raskaista meneryksistä. Suunnattomat sotakor-vaukset ja Karjalan menettäminen eivät olleet mieluisia,mutta rauhansopirnukseen kuuluva sotavankien luovutusteki mielet iloisiksi. Jatkuva hermojännirys pääsisi siis pi-an laukeamaan. Kaikki alkoivatkin odottaa virallista il-moirusta rauhansopimuksesta ja rakennella suunnitelmiatulevaisuudelleen.

Kalen mielestä tuntui tuleva vapaus miitei unelta. Nytpäätryisivät pirulliset kuulusrelut ja muukin kurjuus. Uusielämä kaikkine mahdoilisuuksineen olisi nyt edessä. Olisiratha ia saisi järjestää asiansa sen mukaan. Mutta pysryisi-kö hänkään enää entiseen elämään. Täällä olivat kuihtu-neet sekä sielu että ruumis. Koskaan hän ei ollut ollurniin laiha kuin nyt. Puolenkymmentä hammastakin oli

VILHO MANNINEN:

otatetravi pois Suomeen päästyä. Hiuksetkin olivat har-ventuneet. Kuinka enää voi ihmisten ilnoille mennäkäänlOpintoja ja mr.rita harrastuksia oli kirjeopiston kar-rtta jat-kettava, mutta urheilla ei varmaan jaksanut moniin vuo-siin. Kohta läl.rirnrnästä kirjakar.rpasta oli ostetrava UusiTestarnentti r1,österyn tilalle, tuun.ri Kale.

Kuusisen kansanarmeijaan kuuluneet vangit oiivatrn1'ös iloisia. Suurin osa heistä toivoi pääsevänsä Suorneen.Varmaan he katuivat liittymistään tuohon armeijaan, jon-ka voittoon he olivat aluksi uskoneet. Nyt hekin olivatnähneet tulokset ja halusivat palata isänmaahansa.

Nlaaiiskur.rn 13. päivä l9i0 oli kaikille suornalaisilleristiriitaisten tunteiden päivä. Tunnettiin iloa siitä, ettäffronen kuukauden urhea, epätoivoinen taistelu oli päätry-nyt, mutta katkerat rauhan ehdot tuottivat pettyrnyksen.Kuitenkin oli tullut rauha. Suomi ei olh-rt nö1,r1rnr, .,n-kausten edessä. Se oli näyttänyt koko maailmalle, että se

oli tehnyt ihailtaiaa vastarintaa voimakkaarnpaa vastaanitsenäisyytensä ja vapautensa puolesta.

Sotavangit saivat kuulla valistajiltaan epävirallisen se-

lostuksen: Suomi on pyytänyt ra:uhaa, koska se näkee, et-tei se enää voi taistella voittamatonta puna-armeijaa vas-

taan. Koko Suomen armerja on lyöry hajaile. Siksi Neu-vostoiiittokaan ei tahdo jatkaa sotaa, vaan on suostunutrauhaan. Sugmeir on luovutettava Petsamo, Hankoniemija lisäksi muita alueita. Suomalaiset saavat rakentaa vain

173

10. lIsA

HAUHAl{

HUHUJA

r

laivo.ia, ioiden kantavuus on rajoitettu. Suojeluskunnat jrr

koko rrrmeija riisuraan aseista.Pari viikkoa ennen poispääs1,ä vankien ruoka-annoksirr

lisättiin ja heidät «rk«rrettiin. He saivar käydä saunassatoisen kerran ja vaihtaa alusvaatteensa ensi kerran siniitalvena.

Eräänä huhtikuisena päivänä l9i0 Kaie arveli, ettiikuuiustelut ovat ohi. Olihan hänkin niissä saanut mitelliijo 2) kertaa. Nämä olivat vain r«.:iveajatuksia, siilä puna-arrneijalaiset culivat noutamaan häntä iltapäivälli vanLi-hu<lneesta.

Eräässä kasarmirakennuksen huoneessa oli kaksi l.rerra.rKalea odortamassa. Pö1'c1än ääressä istui pitkä kaljupäinenmies, jolla oli paperia ja k1,nä ja joka osasi suornea. Toi-nen mies oli l1'hy't, tuuheatukkainen. He aloittivat välir-törnästi kr.rr.rlustelun, joka poikkesi kaikista aikaisemn'ris-ta. Herrat eivät hallinncet kuuhrstelutekniikkaa. Siiriipuurtui GPU:n miesten järjestelriillisyl's, sillä kuulusteli-jat esitrivär sanottavansa usein yhtii aikaa. Tur.rheatukkli-nen käveli eclestakaisin huoneessa pr-rhuen kuin itselleenja välillä kuin kiihryneenä paul.raten.

- Haluatko jäädii Neuvr>stoliittooni

- §11e11166n[an minii, koska olen siellli synq,nt't .ya elii-

n1't ja siellä ovat omaiset ja strkLrlaiseni. Pelkään. erriirriiillii rulisi koti-ikävä .rjanrnirrrran.

- Vai Suomeen sinii haluat. Mitii siellii teet, sillä räiill.i

olisi parernpiT

- Hahran Stromeen, koska olen siellä synryn1't ja olen

suot-t-talainen.

- Päällikkörnme tulee määräiimään, piiiisertekii SLro-

rneen vai ette. Ulos täältä senkin - -

I

Nyrkki jysähti pöytään viirneisen lauseen korostuksek-si, ja Kale poistui helpotuksestir hr.rokaisten rairriisec'rrulkoihnaan.

Rauhanhuhur ja niiden tär,ttvrninen saivat rnieliirlrrr.tmnutoksen vankien kesktrudessa. Aptrattisuus katosi, j.r

odotettiin kiihkeästi Suorneen lähettärnistä. Oclotrrs t.ivr-

ryikin 19. päivänä hul.rtikuuta l9-i0. Leirin kornendanrrisaapui tulkin ja rnr.rutamien upseerien sertrrtamirn;r kerto-maan asirstrr:

- Huomenna puolenpäivän jälkeen ceidät lähetetäiin

rautateirse lähimmälle Suornen rautatieasemalle. Ne sai-

raat, iotka eivät kykene n1't rnatkustart.raan, lähetetiiiir.rrnyöhemmin.

Uutisten tuojat olivat vankien rnielestä oikeita ratthirn-kyyhkysiä. Ilo säteili heidän kasvoiltaan, ja komendantti-kin näytti ryytyväiseltä. Tuikki ei vieläkään osannut h\'-myiliä, mutta hänkään ei olh.rt yhtä rylyn näköinen, ku-ten tavallisesti. Ehkäpä hänkin tunsi jorain kaiputrtirisiensa maata kohtaan.

N1't se on sitten tottal Huomenna alkaa matka kohrrkotimaata, ajatteli Kale ia muisti usein toistetut uhkauk-set: 'Et ikinä tule Suomeen pääsemään, et koskaanl ' Uh-karrs ei sittenkään toteudr.r, mutta paras on Llskoa vastasirten, kun ollaan rajan takana Suornen puolella. Olihansitä laverilla loikoessaan ajatellut elämää pitkin ja poikinja haaveillut tulevaisr.rudesta, mutta vasta nyt uskalsi suh-tautua asiaan vakavammin. Ehkäpä palaan raiavartios-toon. Menen uhallakin, tuumaili Kale ja muisteli Siestar-joen esikunnassa annettua uhkausta, etten ikinä tulisienää Suomen rajavartiota palvelernaan. Täyryyhän yrittäiijotakin tehdä, koska elämän lankaa ei ole vielä katkaistu.

Vangeille ei sinä yönä uni tahtonut tulla lainkaan. Har-ras toive oli toteutr.rmassa. Nyt oli niin paljon puheltavaaja suunniteltavaa. Viimein kuitenkin onnellinen vanki-joukko nukahti entisen Gornilovan luostarin lavoilla.

174

Tumba1oki

VILJO V!ERlMAA:

KOLMENTUNNIN

MOTTI

Vetål,iistett .rissiprikaati. jonka ualLtuus lieneeollut noin 8()0 niestä jtutirista h1ökkäsi beinäkattl-la 1942 Poltjr.,is-Aunrkse.rsa Ondajäraebä käsinsuomalaisten rintanmn läpi Pieningärt eränmabanecletäkseen Porajäruen kautta Suonten alaeelle .raak-ka ja tuhotak.reen Suojärt'en huoltokeskuksen .rekäa ap aat t aa k s e e n a an ki le ir e i lt ä n u k aa n s a a an kij o u k -

koja. Sen retki paljattili kuitenkin pian, kun tematkallaan sioritti tuhotöitä ntnt. prtIttamalla Tunt-ban kylän. Tämän uuoksi suontalaiset rybtyiuätkiireesti trastatointintaan ja keskiuiuät Porajäruens uunnalle erilli.r os as t o n a ih ollisp artion t orjuntaan.Tehtäoään ntäiirättiin. tuomalaiten 12. prikdatinjoukkoja ja nifutä lV pataljctona py.räyti sissien ete-nentisen noin 40 knt pät:ä Pr.trajäraeltä Täshä-joella 30.7 . Suaria tappioita kärsinyt si.rsiprikaati s,tikän t y ä p alu ut i e I le s u om alai s t e n t a k aa- aj ant ana.

Nä.rtä uiikkomääriä kettänei.rtä ntetsä- ja takaa-ajotaistelui.rta on lehcle.rlänmt.e ollat selostas (KTn:ot 2 ja 5159 ), mutta allaoleua kotQparuian päälli-kön kertonurt oalaisee näitä uaiherikkaita tapahtt-ntia ornaha näh.öhulnt altaan.

TÄSSÄ lehdessä on joskus parisen vuotta sitten julkaistukutakuinkin räydellinen selostus n.s. Sissiprikaatin tuhoa-misesta kesällä 1942. Tdhdn toista kuukautta kestänee-seen erikoiseen metsätaistelu- ja takaa-ajovaiheeseen si-sälryi monta mutkaa ja taivaka, niin että lienee aihettakatsella tapausten kulkua vähän muiltakin suunnilta.

l2.prikaatin IV pataljoona oii saanut vihollisen sissi-osaston 700-800 miestä pysähq'mään ja tämän jälkeenepäonnistunut yrittäessään parin komppanian voimallaantaa niille lopullisen tuhoamisiskun. Tiimän vuoksi 12.

Pr:n johro joutui muuttamaan piirustuksiaan ja yrirtå-mään toista keinoa sen ruhoamiseksi. Kaikki rakaa-ajo-raisreluun mukaan jätetyt joukot, tämän kertomuksenkirjoittajan komppaniaa 7 .l 12.Pr:ia lukuunottamatta, hei-temiin pohjoisemmaksi, osin Laasarin tielle ja osin vähänylemmäksi unsiin vastaanottoasemiin. 7.l12.Pr taas saihuolekseen vihollisen jäljittämisen tehtävänä antaa silletilaisuuden cullen runtuvia iskuja.

Vahvistuksena komppanialleni annettiin pataljoonan

fääkärijoukkue sekä peräti kaksi C-asemaa ja yksi kyynel-radio. Huolto, a- ja e- tarvikkeec sekä haavoittuneet iakaatuneet oii hoidettava ilmateitse. Lähtö oli murkaton jamaasta kvllä näkyi, mistä naapurit olivat kulkeneet. Le-veä, rallarru polku veti pohjoiseen.

Verratrain pian totesimme vihollisen kdl'ttävän etene-misensä runkona kulkr.rtiessään erästä venäläisen topo-grafikartan lehden halki pohjoissr.rr.rnnassa vievää linjaa.Pahinta oli virin se, että ttimä linja, joka iier-ree hakattujoskus i0-)0 vuotta sitten karttaa tehtäessä, oli rnelkeintäydessä pimennyksessä. Vain jostain korkealta vaarakasen saartoi havaita jonkinlaisena aavistuksena, jos oikeintarkasti kaseli. Kun naapuri huomasi meidän iskeyryneenkannoilleen, se teki muutaman kerran sen, että hajottijoukkonsa pienempiin osiin, niin että "tossupolkukin" oliaivan näky'mätön. Lukuisat heikot jäljet sitä vain sorkivat.

Joukko palasi kumminkin aina samalle linjalle ja jatkoikokoontuneena marssiaan.

Ensimmäinen varsinainen kosketuksenotto tähän Sis-siprikaatiin alkoi oikeastaan varsin huvittavasti. Olimmehakemassa naapurin pääjoukkoa ehkä noin puolisen vuo-rokautta edellä kerrotun epäonnistuneen taistelun jäl-keen, kun hakureissulla oleva vänrikki Eino Hanhivaaratotesi joukkoineen rulleensa suolle, johon naapurin huol-tokone pudotteli kovalla vauhdilla e- ja a-tarvikkeita. Pa-ri kolme vihollista §ykisteli suon toisessa reunassa, mut-ta lähtivät hyvällä vetäyrymään, ja niinpä joukkue kävi-kin rehellisellä evakuointireissulla ja palasi komean saa-

liin kanssa rakaisin. Pääasiassa lentäjän pudotus käsittikorppuja ja lihalaatikoita, jotka olivat melkein kuin mei-käläisten patruunalaatikoita. Ilmeisesti tuon päivää en-nen käydyn "kapinan" seurauksena vanjan joukot olivatniin sekaisin, että kummempia vastaanorroseremonioita eiHanhivaarakaan saanut. Tällä tavoin selitryi sekin, ertäyöllä ilrnesryi meidän tuliemme yläpuolelle vihollisen tie-dustelukone, joka pörrdsi kovin matalalla pi&ät ajar yrit-täen ottaa selvää meistä makaajista. Komppanian päällik-kö sattui autuaasti nukkumaan tuon lennon aikana ja pa-hoitteli raskaasti kuulruaan poikien kenomuksen matala-lennosta:

- Olisihan sitä nyt sopinut vaikka rulittaal

Muuten herätti melkoista ihmettelya ja aikalailla navreskeluakin se, että lihalaatikoiden kylkeen oli tekstattuUSA. Alettiin ymmärtää, mistä naapuri sai voimansa.

Samana päivänä jo paukkui eräällä metsäkannaksella

- 5a2116i se muuten olla yökin, sillä kesäyöt ja -päivår

tahtoivat mennä sekaisin. jääkärijoukkue oli löytänyt naa-purin päätossupolun vihdoinkin ja lähtenyt vihollisen

175

I

:rr4t

r-

i,iit;

Vihollisen sissejä takaa-ajamassa.Ruokailutauolla komppanian-

'iillil:?,,?"fi""'.J;

perään sekä törmännyt suoraan sen jälkivarmistukseeneräällä kannaksella. Tässä taistelussa haavoittui rnm. jää-

kärijoukkueen johtaja ja muutamia muita miehiä. Huol-to jouduttiin tilaamaan läheiselle järvelle. Jostakin syystäC-asernat eivät enää pelanneet kunnolla

- ,;a §'ynel oli-kin ainoa kunnollinen yhteydenpitäjä.

Aikaisernrnissa radioyl.rteyksissä oli tullut m1'ös prikaa-tin esikuntaan seiville, eträ seurartiin yliä mainittua lin-jaa, ;a edellä kerrotun caistelun jälkeen oli sen vuoksieräänä tarkoituksena saada oman pataljoonan kaksi muutakomppaniaa erään Tumba-joen risteykseen, johon tossu-polku näytti vetävän suoraan. Painelimme edelleen vi-hollisen perässä ja koetimme iskostaa sitä kiinni, murtanaapuri piri m1'ös kiiremä. Lisäksi se oli ruvennrrr tiputte-lenraan tossupolulleen miinoja, joihin menikin joku kä-velijärnme sillä seurauksella, että siirryimme kulkemaantien syrjiä. Niin kiiremä oli naapuri kulullaan piränyt jasunoin 7. kornppaniakin, että tullessamme meinittuturTurnba-joen haaraan siellä ei ollutkaan omia joukkoja.Naapurin kopukoita vain näkyi vastakkaisella rannalla

-vli oli menry. Samalla lauttakonstilla pääsimme mekinperässä ja jätirnme toiset komppaniat etenemään vointin-sa mukaan.

Suomalaisen 12. prikaatinosien suorittama venäläisensissiprikaatin takaa-aioPieningän korvessaheinä---elokuulla 1942

176

--''Vahva polku, joka veri joelta po,!ioie-C, ;-ur", "rUo,

nrr-j alleen raasJ<dfota korkeampiifi-rn ai h in. Seurai I i mme s i räklivr.aln puoleisessa-tähdissa. Kärjessä kulki noin parin

,---kolmen sadan metrin etäisyydellä tällä kertaa I joukkue.Nouseskelimme juuri muuarra osittain hakarrua, murrakumminkin valtavan kookaskasvuista männikkörinnerrä

- ms15[ oli niin harvaa, errä saatoin vielä eromaa rinteel-lä ylöspäin nousevan joukkueen. Silloin alkoi naapurin"emma" nakuttaa. Omat konepistoolir vastasivat tuleen.Kiväärit yhtyivät mukaan.

Komppanian päällikön ensimmäinen kysymys itselleenoli, ollaanko nyt tekemisissä vihollisen pääjoukon kanssai'

Jos niin oli, niin tdssä oli pelattava taiten, jotta selvittäi-siin pakan päällimmäiseksi. Naapurit olivat anraneet kai-kissa yhteenotoissaan sen kuvan, että hekin osaavat tap-pelemisen taidon. Oikealle putosi rinne puolisen kilo-metriä jyrkkänä ja hakatruna

- sieltä nyt ei ainakaansutena silmille tultaisi, mutra vasemmalla vaara nousi ra-saisen jyrkkänä ja tiheänä. Eteenpäin juostessa huusinkahta seuraavaa joukkuetta leviträyrymään vasemmalle japyrkimään Teeriahon kärkijoukkueen tasalle.

Mutta tärkeintä oli päästä ensin Teeriahon puheille, jasieltä Teeriaho löyryikin. Hän kertoili rauhalliseen ta-

Paansa:

- Me raisimme rulla niiden cietämättä mitään. Puuhai-

livat siinä kaikessa rauhassa ja keittelivät saikkaansa.Mutta heti kun ensimmäinen äkkdsi meidät, niin silloin se

alkoi.

- Oletkos nähnyt vasemmaila ketään. Pahus, jos koko

sakki on ruossa edessä. Ne ovat tähän saakka yrittäneet ai-na meitä kiertää.

Pikakivääritulta tuli edestä koko ajan tiukkaan ja rark-kaan. Naapurijoukkueet alkoivat kumminkin päästäTeeriahon miesten tasalle ja komppanian päällikkö totesi

ryyryväisenä, ettei siellä ainakaan pahempaa ole. Hetkeksikiintyi kaikkien hänen ympärillä makaavien miesten huo-mio edessä olevaan pikakivääriin, joka 7G-80 metrinpäästä pyyhki niin, että päälaki runtui ldhtevän taivaalle.Käsikranaatreja yritti yksi ja toinen heittää, mutta polvi-heitot eivät ehtineet kantaa perille saakka. Kun maastovälillä oli tasaista kannasta kuin pöytää, joidenkin kivienvain suojatessa makaajia, ei sopinut lähteä ryömimään-kään lähemmäksi. Komppanian päällikkö kuuli, kuinkahänen taistelulähettialiupseerinsa, kersantti Rötkönen ki-roili hiljaa hänen vieressään. Yhtäkkiä tämä hypähti pys-

ryyn - komppanian päällikön ehtimämä edes varoitta-

maan -

ja juoksi kolme neljä metriä edessä olevan valta-van suuren männyn runkoa vasten, kohotti kiväärinsä.

Suomalaiset eteneväterämaapuron yli ajaessaan

takaa venäläisprikaatin sissejä

;}| --t}rli; .

'11.-- r. .

',f\, l:-td.-

.,.§T3,1.,,i;iltt i'r"

'"i'".'Jsi

177

r-'

l1jJtffi.:iK n:-l- ",

Suomalaiset etenevät Voijärvenyli venäläisen sissiprikaatin perään

i;

mutta putosi älähtäen polvilleen pk-suihkun lävistäessiihänen rintansa. Luorertavan ja rauhallisen taistelulähetinkaatuminen oli isku komppanian päällikölle - se runtuivielä viikkoja jälkeenpäin.

Mutta nyt piti selvittää tilanne. Lähdin ryömimäänHuilajan ja Sarviahon joukkueiden luo. Nämä olivat kokoajan olleet liikkeellä eteenpäin ja olivat kohta käänryneetmelkein suoraan kulmaan Teeriahon joukkueen kanssa.Pääsryäni äärimmäiselle vasemmalle laidalle totesin, ettäoli synrymässä täydellinen motri. Kohra ei vasemmallaenää kärsinyt mennä eteenpäin, muuten siellä ruvetraisiinampumaan omia päin naamaa. Mutta sinne ei nyt niin hä-tää ollutkaan, sillä vaaranrinne laski sinnekin päin eikäkukaan sitä pitkin näkemärrä pääsisi menemään.

Mieltä kalvoi kumminkin vielä epäilys - vihollisen ai-kaisemmat konstir muistaen. Jos tuolra takaa iskisi jokinvielä meidän niskaamme, niin sitten olisikin finski-poikamotissa. Hän lähetti partion painumaan siihen suuntaan.Kaipa sieltä nyt tieto kumminkin tulee.

Sitten alkoi motin ruhoaminen. Vasraukseoa "anrauru-

kaa" -huutoihin tuli tulta kaikilla aseilla, mitä naapureil-la vain tuntui olevan, ja moni meikäläinen sai runtea na-hassaan seuraukset varomattomasta liikehtimisestä.

- Mikäpä siinä sitten, anneraan naapureille tulra hän-nille - kai tämä rästä selviää. - Vänrikki Huilaja haa-voittui, ja se sai päällikön muistamaan radioyhreyden -ldhellä oli jårvi, jora sopi ehdottaa laskeurumispaikaksi.

Vihollinen kärsi koko ajan tappioita ja kun tulitus alkoihiljalleen vaimentua, ruvettiin mortia pitämään kohta sel-vänä. Siinä todettiinkin, errä morri on pian aukaistu.

178

Mieher syöksyivät eteenpäin, muutamia kdsikranaattejapaiskittiin ja sitten oli kaikki hiljaista. Tarkkaan oli vihol-linen voimansa laskenur

- pari haavoitrunutta taisi pai-

kalta enää löyryä. Samaan hötäkkään yhdessä 7. komppa-nian miesten kanssa saapui mottia ihmettelemään I pa-taljoonan jääkärijoukkue.

Komppanian päälliköllä oli kiire vihollisen perään, ja

koska pataljoonan jääkärifoukkueella tuntui olevan tehtä-vänä yhteydenotto II pataljoonaan, sovittiinkin siitä, ettäjääkärijoukkue vie sanan pataljoonan komentajalle ja se-

lostaa taistelun.Sijköt siinä jouduttiin juuri keittämään ja sen aikana

ehdittiin laskea omat ja vihollisen tappiot. Kaatuneita vi-hollisia oli lähes kahdeksankymmentä ja näistä kahdek-san naista. Kun vielä oli saatu yhteys prikaatiin ja lento-kone hakemaan pois kaaruneet ja haavoicruneet, painuc-tiin uudelleen perään.

Pitkälti ei tarvinnut mennäkään, sillä viiden kuuden ki-lometrin pädssä erään laajan suoaukean takana täräytet-riin uudelleen yhteen.

Venäläisten sissiprikaati jatkoi vetäyrymistaisteluaan,kunnes sen jäännösten onnistui lautoilla kulkea 18.8. Jol-majärven yli Parakkiniemen kohdalta omalle Puolelleen.Se oli kärsinyt niin suuria taPPioita, että sen vahvuus lie-nee lopussa ollut vain 70 henkeä. Suomalaisten taPPiotolivat näissä taisteluissa 37 soturia.

t

r pohlahanatkiinni la kattilaan

uettä rEERO A. MARTIKAINEN:

Kertornus eriiiisrii Suomenlaltden rniinanraiveuksesta Jlt-kosoclan päiin'trv.i.

SODASSA serlr.lJ\'.rt teht,ivlr roisir.rn j.r sorr.r seuria rtu-ha, mr.rttrr raul-rr ei ;rinrr rnerkitse seikkailujen l«rppumisrirjr seikkailrr rlrn.rn vrrrrr;rir ei olisiktran seikkailLr.

Pierren arr-r-reij;rr-r hlviii puolia ovat jokaisen sotilaan saa-r-uar pienet sivLrtehtär,iir (nnxtr vJrsinaisen amrnattialirntrlkolai.ioilta. Niinpri ranr.rikkotykistön sivLrtyöksi rrnner-tiin merirniinojen korlaarniner-r p<;is Suomenlahdesta.Tehtiiviiä varten perrrstettiin rnaailman suurin nriin.rnr;ri-vauslaivasto 2l-t alLrksesra. Siihen kr-rulr,rivat r,. 19 ii kesii-ktrusta lähtien rnyijskin r. ririvitrsosnsron ja ne 12. rai-

etliwb.

M iinan rarvauskäyn n issä

vauslrrivueen hiniuriat 10 ja 12, joisse joucltrin "viraplarr-

rnirrrn periirniehenri ja krrnsirniel'renii.Tehtär,ii alkoi Kirkonmrran laivalaitLrrin t1'vcltii. MLris-

trrn ikär.ri tapauksen. Ulko-Tarnrnion lir.rnakkeen väiipeli

Jelo Hutrunen virlitsi. kuterr k1'läpoikien pesäpirllojoLrkku-eenjol.rraja, er.rsirnmiiisenä rivistä entiser.r liihettin'kkin.rie-l-rer-rsä. Toiset virlitsivat (»nrnsa ja näin liriturissrr oclortrr-vrrt hinirajirt srivrrt miehistiinsä ja r.niehet tehtiivänsä.

Hinaaja 10 oli fi(r hevosvoimaisen hiryrvkoneensr tirkiirlaivueen voirr-rakkain hinaaja-alus ja myöskin jol'rtoalus --ehkäpä siu'nasta s1'y'st1i. Miehistöiin kuului pääliiktin ja ko-nemestarin lisäksi raivausalitrpseeri jt kuusi tykkimiestä.Amrnatrimerirniestä ec'lusti 7() kesriä näl-rnyt konernesrrri,

I

l

I

t1il

i

179

;.i1,: i"1r[; - .

. r. r:i sll :. .

; 'i-:.I:lir ':

Haapasaarelle pystytettiinv. 1961 miinanraivauksessahenkensä menettäneen 23 sotilaanmuistomerkki. Suomen laivastokunnioitti tilaisuutta paraatillaan

Kaavamainen kuvam i i nan raivau ksesta

ionkar tilito ja kokemus olivat ankkuroitluteet kahteen vaa-tirnukseen

- pohjirhanat kiinni jtr kartilarrr.r vett:i

-.Åjatclk,rrrpra itse, rniltii tuntuisi olla Sr-rornenlill)clcn r.ln-nikkosaaristossr rehtäviinli johtaa llivastr.r-osesro karik-koisten taipaleiden tra ilman merin.rerkkejä ja edes kom-passia. Merikorrti oli ja ravallir-ren suuntokornp,rssi rxn-reessa, rnrrtta alus oli rxuttinen. N{itii ei ollrrt, oli sc, ettiikunrpikaar-r vrstuunirhisista johraj ii-aluksen herroisra, k ip-parista ja periinriehistä, eiviit tiennccc olevnnsr cnsirrt-rnäistä kertair ohiailernLssa alusra... Lu«rttarnus roiseenoli siis Lrskon varassir, niin että toinen tietiiä ja osaa, k«rska

vlen-rnrät herrat <>vlt katsoneet irsiat sillecn prrrhaaksi iriiiit-tiiä. Hr.rtttrsen komrncnrrin.r n'rrinituisr:r ptrLrrreelIistrtrk-sistrr oli ehdotr.rs. että !rietirirn hiljaa, niin ci tirrtir lLrjesti

kLrrille .ja pysäho'y hiin leiv;r rrrt.ttrtrrn tullessrran.Niinpii vain ti-IPxhrui, errii sinii ikirtttrisrertir'. .rn,r vtron-

na l9ii ja auringonpintennt'ksen päivrinii. olinttne mat-kaila Koiviston srrlmeen. j, rsr.t t't.tiin:rrtr.rir'.trrsnii oli aloi-tettava.

Raivaajzr l0 ui 210 cm slviill.i, ktrn sitiir',rsroirr rtriin.trolivat joko pinnalla, l'riukrrn näklvissii. pLurli nretriä st'v.is-

sä tai tavallisesri 1itO ctn pinnrrsrr r;rikkl m;rkrtsivirt poh-jassa. Erikoisen maininnan anslitsevlt sr.rkellusvenentii-nat, iorkr olivat pohjan jar pinnan puolivälissä, siis Suo-menlal.rdella noin 1) metriä syvällä. Näistä nriinoista olipaljon harmia "MRK 1" kaltrstolla raivattaessa, sillii rai-vausköysi ((r rnm läpimittainen sir-rkkivaiieri) oli si'viiy-tettävä ääriasentoon ja tällöin miinat riijähtivät noin 20

- 30 m päässä laivan takana ja tietenkin m1'ös s1'väilii.

180

Myös koko miinarivi serttoi räjähtää yhdellä humauksellaRäjähdyksiin ehti torrua, mutta oli todella suurenmoi-

nen näky olla sen valtavan vesikummun ja patsaan reu-nalla, joka miinan syvällä räjähtäessä synryi. Ensin deto-naattorin kopsaus kuin äyskärin kopautus puisen veneenkylkeen, sitten jyräys kuin kovimmalla ukkosella ja samal-la miljoonan lekan isku laivan jokaiseen kohtaan. Siinäoppi odottamaan vaurioiden synrymistä jokaisen räjäh-dyksen jälkeen, sillä ensimmäisellä kerralla laiva pysyipinnalla vain pumppujen avulla ja pumppausapua oli saa-

tava toiselta alukselta.Pari todella jånnittåvåå tapausta muistuu näistä sukel-

lusvenemiinoista mieleen. Suoritimme raivauksia Koivis-ton eteläpuolella tai lieneekö ollut Koivistolta Suursaa-reen päin, kun raivauskalustoon tuli vika, kaksi miinaatartrui kalustoon ja laahautui matalikkoon, jolloin kuudenlaivan ruodun vauhti jarruuntui oikealta toisen ja kolman-nen väliin sattuneen häiriön takia. Kun ajo kokonaanpysähryi normaalista 4 solmun vauhdista nollaan, miinatnousivat oitis pintaan juuri meidän aluksemme takananoin 30 metrin päässä perälerystä. Miinat olivat kuinkaksi suurta mustaa palloa, joihin oli lyöry 20

- 25 cm

pituisia tappeja sinne tänne. Alkoi näytelmä, jota kirjoit-taessanikin runnen ohimosuonten pullistuvan ja kainaloi-den kostuvan hiestä.

- Neljä laivaa hinaa etuvasemmal-

le. Oma aluksemme kåäntyy uhkaavasti seuraamaan peräedellä ja kiertää samalla miinoihin päin. Oikealla puolellaoleva alus ei jaksa kumota neljän aluksen vetovoimaa. Nytuhkaa tuho! välähti aivoissani. Päällikkö näki tilanteeneikä voinut mitään. Emme edes neuvotelleet. Tykki olikäyttökelvoton, koska se oli suunnattu vain eteenpäin jaoli laivan katolla. Radiota ei laivassa ollut. Laivan sumusi-reenin käytöstä ei ollut apua, kun pysäyttämismerkeistäei ollut sovittu. Farao-lipun lasku ei ollut asiallista. Sainaatteen. . . liputin vasemmalle. . . :

-ITTÄÄ VETÄKÖ, MIINA KALUSTOSSA!-

Näin tuli pelastus, mutta vain vdhäksi aikaa. Vaijeri olisotkeurunut laivamme potkuriin, olimme liikuntakyryttö-mät ja aallokko painoi alusta yhä perä edellä miinoihin.Vaijerit olivat kuitenkin nyt löysällä. Pyysin poikia pitä-mään jaloistani kiinni ja laskeuduin perälevyn alle sekäruuvasin sakkelin auki siitä kohden, josta MRK 1:n uimu-ria vedetään. Tällöin pääsimme pinteestä ja tuuli kuljettialuksen muutarnan metrin päästä miinojen ohi. Laivammepäiisi irti vaijereista, mutta oikealla olevan laivan potku-riin sotkeutui vaijeri niin pahoin, että emälaiva Sisu sainostaa Koivistolla vinssillä raivaajan perän ilmaan, jolloinvaijerit saatiin leikata poikki. Sukeltajia ei ollut käytettä-vissä.

Toinen jännittävä tapaus sattui Alvatin niemen ja Ris-tiniemen välillä. Siinä oli miinakenttä, jonka sijaintia ku-vasi punainen viiva miinakortissa Alvatin niemestä Ris-tiniemen kärkeen. Vedimme kahden aluksen muodostel-massa tarkistusraivauksen merkeissä tätä aluetta koko aa-

mupäivän, mutta mitään muuta ei saffunut, kuin omakuulohavaintoni, tuo kapustalla isku metallipataan, eli ka-luston aukeamisen synnyttämä sakkelin isku perälevyyn.Ilmoitin havainnosta Raiv aaja 1 2 :n päällikölle, pursimiesKäyhkölle, mutta hän ei ollut kuullut mitään, joten arveliminun erehryneen. En ollut erehrynyt ja kun kuuden tun-nin ajon jälkeen väitin edelleenkin olevani varma kalus-ton aukiolosta, päällikkö suostui nostarnaan kaluston jatämä tapahrui juuri tuon miinakortiin vedetyn punaisenviivan kohdalla. Otin vapauden huomauttaa noston vaa-rallisuudesta juuri miinakentässä ja vielä aluksen liikku-essa, jolloin leija voi osua miinaan. (Leija on punainen

lery, joka syvyyttää hakuköyden.)Päällikkö ei suostunutohjaamaan sivuun noston ajaksi, v^an mtåär'åsi noston.Olin vain kansimies, sillä olin saanut siirron Raivaaja10:stä tähän laivueen vanhimpaan alukseen omasta pyyn-nöstä. Raivausaliupseerina toimi näin ollen korpraaliTeikari. Nostimme siis yhdessä, Teikari, minä ia joku kol-mas rykkimies, kalustoa käsivinssillä. Juuri noston lopus-sa kuului suoraan laivan perän alta ruttu kopsaus.

- Miina...! Hypätkää keulaan päin! huusin iahyppå-

sin itsekin. -

Silloin tärähti. Tärähti kyllä, mutta vaikkakuinka odotimme, maailma ei revennytkään. . . OIi ollutvain raivauseste tällä kertaa. Raivausesteessä on vain pieniräjähdysainelataus, joten se ei tee alukselle mitään vaurio-ta räjähtäessään. Se katkaisee vain raivausköyden tai rik-koo kaluston muuten. Ei kai tarvitse selostaa lähemmin,miksi alue otettiin uudelleen raivaukseen.

Tuloksena oli 32 miinaa päivässä. Laivue sai viisisataa(100) markkaa jokaisesta miinasta ns. miinarahaa ja kos-ka laivueen miesvahvuus oli 87 miestä, saimme hyvät lo-marahat. Kuinka lomalle päästiin, olikin taasen toinenjuttu.

1

aj

!

Ei tehnyt kunniaa

HÄMEEN ratsurykmenttiin tuli kerran alokkaita.He olivat saaneet varusteensa, joita he järjestelivätkaappeihinsa. Eräs alokas pyysi ryhmänjohtajaltaanIupaa saada hakea sotilaskodista paperia kaapin pa-perointia varten, johon hän saikin luvan. Niinpähän lähti kasarmialueella olevasta sotilaskodista os-

tamaan paperia.Kasarmialueella tuli vastaan silloinen Ratsuvä-

kiprikaatin komentaja, eversti Palmroth, jolle alo-

kas ei älynnyt tehdä kunniaa.Eversti pysäytti alokkaan ja sanoi:

- Ratsumies, miksi ette tee kunniaa esimiehel-

lenne2 -

Alokas häkelryi, oli kalpea eikä pysrynytpuhumaan mitään.

- \{usg6 eversti sanoi taas:

- Milloin oleme astunut palvelukseeni'

- Tånä päivänä.

- Eversri'

- Menkää sitten.

Sähkötti lopulta

KAPTEENI on palannut lomaltaan ja senjälkeentaas arka menee, niin ettei hän muista kirjoittaavaimolleen, vaikka saa joka päivä häneltä kirjeen.Vihdoin kahden viikon kuluttua hän sähköttää vai-molleen: "Elän vielä. Nipa."

r-

181

Lentokonelaskeutui linjojen väliinKAUKO TUKIAINEN:

VIHOLLISEN ilmatoiminta 7. divisioonan rintamalla Os-tan ja Äänisen välillä oli asemasodan aikana melko vä-häistä. Sen alkuvaiheessa syystalvella 1941 lenteli tosinmuutamina päivinä hävittäjiä etulinjan ja tykistöasernienyllä, joiloin koneet suoiasivat pikarykeillään ja konekivää-reillään lepikoita, niin että helisi. Kun sitten asemasotaalkoi vakiintua, Ioppui vihollisen ilmatoiminta tällä loh-kolla talven ajaksi melkein kokonaan. Kesän 19.i2 saa-

vuttua alkoi öisin lennellä "hermosahoja", joilla lieneeollut jonkinlainen hermovaikutus takamaastoon. Nämälennot lienevät olleet suurimmalta osaltaan yhteydessä se-

Iustassa Iiikkuvien vihollispartisaanien toimintaan. Jos-kus koneet uskaltar-rtuivat Voznesenjan ja Minor'.rnseutujen yläpuolelle, ja silloin nähtiin komeita ilotuli-tuksia taivaalla, sillä koneet lensivät säännöliisesti pi-meän aikana.

Koneista, jotka ristimme niiden äänen ja hirauc'lenvuoksi "puukaasutinkoneiksi", ei ollut pelkoa, murra sen-sijaan kylläkin oli oman ilmatorjuntamme kranaatersrrhaittaa, sillä ilmatorjuntakranaatit eivät lentokoneiden ra-

voin häipyneet Äänisen t^ , vaan putoilivat alas suurem-pina tai pienempinä kappaleina. Kaiken lisäksi ne lensi-vät melko kauas. Komeaa katseltavaa oli sodan yksitoik-koisuuden keskeilä, kun sekä Voznesenjan että Minovansuunnalta kohosi taivaalle valo,juovia. Jossakin ne kiisivätprstysuoraan, toisaalia taas vinosti taivaanrantaa kohti,kunnes räjähtivät kumeasti tupsahtaen. Kun valotus yh-destä paikasta hetkeksi taukosi, kohosi jo toisesca paikas-ta uusia serpentiinejä, .jotka sammuivat kumeaan .rä.jäh-dykseen.

Moottorin yksitoikkoinen surina siirryi hitaasti, ikään-kuin härnären loitommaksi, mutta palasi toisesta kohdas-ta takaisir.r ja taas entistä säkenöivämpi ryöppy kiiti tai-vaalle. Sitten leikkasi valonheittäjän kiila taivasta josta-

kin Voznesenjan suunnasta ja jälleen ilmatorjr-rnta innos-rui räkyttämään.

Yhtäkkiä kuulimme lähestyvää suhinaa. Välittömästisen jälkeen iski jotakin ilmasta käsin keskelleume. Kttu-lui vain mätkähdys. Kun ensi hölmistyksestä selvisimme,rajusirnme iimatorjuntakranaatin pudonneen viereemme.

"Pokkasakki" ahkerassatyössään. TK-taiteilijaMaukomäen piirros rintamalta

182

tJ

Voznesenjan komeaakaupunkia Syvärin niskalla

Se oli räjähtänyt melkein yläpuolellamme, jatkanut vielähetken matkaansa ja iskenyt maahan alikersantti ArvoHeponevan jalkojen viereen.

S1'öksf imme välittömästi korsuun rajuttuamme tapah-ruman s)'yn, sillä uusia olisi saattanut rulla niskaan millähetkellä tahansa.

Vasta pi&än ajan kulutrua, kun korsun ovelta kurkis-tellen olimme todenneet moottorin surinan häipyvän Vy-tegran suuntaan ja ilmatorjunnan lakanneen louskutta-masta, uskaltauduimme äskeiselle paikalle. Miltei pilk-kopimeässä hapuillen löysimme räjähtäneen ilmatorjun-takranaatin, joka oli kaliiperiltaan n. 45 mm. Kranaattioli haljennut säännölliseksi viuhkaksi ja pudonnut tällai-sena härvelinä alas. Veimme sen nyt korsuun, jossa se olimuutamia päiviä ihmettelyn kohteena, kunnes vähitellenmenetti mielenkiintonsa, niinkuin moni suurempikinasia. Laverin alla se säilvi seuraavaan kevääseen saakka.mutta sitten suursiivouksessa ulos heitetrynä jäi ruostu-maan kuusamapensaan alle, jonne se on tuhansien ja taas

ruhansien sirpaleiden tavoin peittynyt kenties ikuisiksiajoiksi.

Tuosta tapahtumasta kului sitten aikaa. Vuosilukukinvaihtui. Elettiin vuoden 1943 syksyå, ja koolla oli korsussatavanomainen "pokkasakki", kun myöhäisenä iltana alkoikuulua lentokoneen surinaa. Olimme jo niin monesti pi-meinä iltoina kuulleet lentokoneen ääntä sodan kestäessä,ettei se nyt mitenkään erikoiselra tunrunur, joten sakkim-me jatkoi nokitustaan surinan yhä voimistuessa.

Joku tuli kuitenkin kurkistaneeksi korsun ovelta pime-älle taivaalle. Katsojalta loksahti suu auki: Pimeässä lensikone sytytetyin purjehdusvaloin, jollaista rintamalla har-voin näkee.

Kohta oli koko pokkasakki ulkona. Sisälle jäi vain Sor-josen Paavo, todellinen pokerinaama. Hän kokosi rauhal-lisesti rahat göydältä ja ryönsi korttinsa pakan väliin. Sit-ten hänkin tuli ulos. Ensimmäisen ja kenties viimeisenkerran hän ilmaisi korttinsa. Korsun ovelta kuuluivat ni-mittäin sanat: "Ei minulla ollut muuta kuin jätkzihai,mutta näkyi tällä kertaa sekin antavan potin."

Kone lensi vain muutaman sadan metrin korkeudessa.Se tuli ensin jostakin Levinan suunnasta, kaartoi Nikitins-kajan yläpuolella Ostaa kohti, jossa vihollisen puolellaammutriin valoraketti. Sitten kone kaartoi takaisin ja suo-malaiset ampuivat vuorostaan valoraketin ilmaan Levi-nan---Ostan tien vaiheilla.

.. Minovan kyläAänisen rannalla

Ostan rintamaselustoineen

;l

i

I

I

I

1

VoSnesenja

ir-

183

r1

Kosteuden takia maan päällerakennettuja taisteluasemiaOstan rintamalla

Mikä oli tämä aavelentäjäl Siitä ei tiedetry mitään rri-

nakaan meic'län puoiellarnme, tuskinpa vihoilisenkiran.Molempien ilnatorjunta oli vaiti, siilä olihan ennenkLru-lumatonta, että lentokone lensi rintamalinjan yläpuolellasyryteryi n pr.rr jel.rdusvaloin. Pimeässä oli täysin mahcloron-ta erottaa koneen kansallisuusmerkkejä.

Taas muutama valoraketti, ja kone kaartoi jälleen uu-teen suuntaan ikäänkuin aikoen laskeutua. Vielä kaartoalhaalla suomalaisten taisteluhauto.jen yläpuoleila, ja piantapasivat laskutelineiden pyörät maan ei-kenenkiän-maal-la suomalaisten asemista vain vajaan sadan metrin päässä.Ålikersantti Veikko Hyvösen konekivääri suunnattiinkohti konetta, ja korsusta juoksivat kaikki asen-riin. Olikokone oma vai vihollisen I Ji mitd tekee veli venäläinen

'lbrnissa asemissaani'

'' Tarvittiin vielä yksi valoraketti. Sen valossa nähtiin, et-tä kone oli vihollisen. Samalla he*ellä .huomasi myöslentäjä erehdyksensä. Hän kaasutti kiivaasti saadakseenkoneensa uudelleen ilmaan. Se ei kuitenkaan enää onnis-tunut, sillä samalla kuin suomalaiset kuulivat lentäjän ii-säävän kierroksia potkuriin, he avasivat ilman rulena-vauskäskyä konepistooleistaan ja kivääreistään kiivaantulen konetta kohti.

Lentdjå pysäytti moottorin ja loikkasi koneesta. Hän saisiinä kahakassa kiväärinluodista lihashaavan sääreensä,konttasi pajupensaita kasvavaan pellonojaan ja jåi makaa-maan sinne.

Meikäläiset eivät kestäneet taisteluhaudassaan, vaanryntäsivät kohti konetta. Kuitenkin saatiin synrymäänjonkinlainen saarrostava ketju, joka haravoi maastoa ym-pyrää vähitellen supistaen. Niin löydettiin pellonojastalentäjä, joka pysryneet lähimpään korsuun.

Tulenjohtopaikalta oli jo heti alussa tiedotemu koneeniaskeutumisesta, ja tulipatterit suuntasivat kiireesti tyk-kinsä sulkuihin siltä varaka, että vihollinen ryhtyisi

184

hyökkään.räär'r koneelle. Mutra vastapuoiella oli täysin hil-jaista. Kone oli nvt piikkilar-rk.resreirrcr.r-rnre takana. Hy-vät neuvot olivat nlt kalliit. srllii k,rne oiisr s.rar.rva pianpois. Soitto q'kistön liihimpiiän p.rtreriin. 1./KTR 2:ecn,josta pian saaptrivatkin ratsurit valj;rkkoineen.

Levinan-Ostan välisen tien vli kuiker',rn estelinjanp1.lväät sal.rattiin yön pimeydessä poikki. Sitren oli vetolii-nat pian kiinnitetry lentokoneeseen jri hinaus elkoi.

Mikä maini«-r tilaisuus vihollisen tuliruksellel i\Iutta hii-jaisuus oli vastapuolella tiiydellinen.

Koneen laskutelineen toinen rengas oli viorrtunur j.r

haittasi hier.r.ran hinausta. Vielä sahattiin rnLrrrrma piikkilarnka«rlppa poikki, .ja sitten kone mal.rtui eukosta läpion-ralle pr.xrlelle. Vihollisen q,kistrillä olisi vhii nreinio ti-laisuus, ja silloin olisi ser.rraavan päivän rttu(Jn;1\'ilhvLtLl-

tenrrne rnonta miesrä pienempi, koska n-riehrii oli koneenliihetq,villä enernn.tän kLrin joLrkkueen verran.

Kelkr oii siinä puolenyön vaiheilla, kun kone oli saatr.r

hinatuksi Levinaa k«rhti noin kilornetrin verrrn taakse-priin. Siellä sc vedettiin niitvn reunairn, ja silloin voitiirrjo huokaista, ettii saatiinpas varastetuksi kokonainen len-tokone naapr.rrin nokan eclestä.

IU1'ös lentäjän kr-rtrlusteltrt oli sillä välin sr-roritertr-r jir

sa;itu tietää. että kone oli suorittantrt sairaslennon vieclenrnr,ristaakseni jotakin rr-rajr-rria huoltoon, tnutta paluntnat-kalla eksyr-ry,t suunnilleen sarran verran, kuin eås suolnx-hir.rer-r lenräjii, j«rnka kerrortiin Äänislinnasra \likkeliinIentäessään eksyneen Pietarin yiäpLurlelle ja ihmetelleen,crtä onpa tämä Mikkeli kasvanut viirne näkemiin jälkeen.Sr,rornalainen lentäjän.une kuului kuitenkin selvinneenornalle puolelle, mutta niin ei käyn1't tälle naapurilentä.yäl-Ie, joka oli valoraketteja luullut lentokentän laicloilta arn-n'rutuiksi laskeutumismerkeiksi ja alla olevaa laajaa pel-toaukeaa lentokentäksi, joskaan pirneässii ei oll-rt erotta-nut muuta kuin laajan aukeaman lähellä Laatol<xaa. Sc

h;inen Laatokkrrnsa oli kuirenkin Äänisjärvi.N1yöhäistä oli sitten rypistellä, kun meikäläiset evasivet

nrlen. Silloin hän oli lentänyt sen sodan lennot ja loikan-nut koneesta sotavankeuteen, josta aikanaan kyilä pääsikotimaahansa.

Koska haltuumme saatua konetta ei voitu lentärr-räilä

kuljettaa kentän puuttumisen takia, oii ainoana mahclolli-srrutena soittaa lähimrnäile lentokentälle, josta seuraava-na päivänä tuli n-rekaanikko paikalle. Parissa vuorokau-.iessa oli kone purettu osiin ja sen taival kohti jiänislin-

naa alkoi kuorma-autojen lavoilla. Käytettiinkö sitä LtLr-

delleen koottuna vielä lentämiseen vai rnillainen koncet-t

kohtalo oli, sitä emme kuulleet. Kone oli vain vanha, kak-sipaikkainen koulutuskone, ioten ei se nyt niin erittäinarvokas saalis meille ollut, mutta tapaus oli vain melko

harvinainen.

Uhkasi kostaa

ffSÄffÄ 1!4i syntf i Vähikkälässä töpinän ja vi-hollispagtion kesken melko kiivas tulitus erään pel-tqaukeaman yli. Tulituksen yht'äkkiä pädtytryåkuului savolaismurteinen äännähdys :

- Nötedän!

Toriuntataistelumme

HUGO KUJALA:

"Aput,,,inia ti ole :,utat.issa.matt.t ,tJenlJt ,,n t dllattat'a ta-kaisin. ja niin kauan on hyö-käuätä. krin lksikin »ties onjäljellä."

KUN verävn'mistaipaleernme kesäkuun 20. pnä 1914 al-koi Sy'väriltä Kuuttilahden luota, oli JR 29:n jäliellä ole-va osa muuttunut uudelleenjär.iestelyssä i.Pr:n IV patal-joonaksi. Kovasti oli tätä joukkoamme koeteltu pirkänkorpivaeliuksen aikana, .la pahoin olivat rivimme harven-tuneet matkan aikana sattuneissa kovissa koitoksissa. Vi-teleessä suomalaisten vetäyrymistie nousi io p1'stt'1'n sil-Ioin, kun taisteiimme vielä Alavoisten seudulla, foka onkolmisenkyrnmentä kilometriä etelään Viteieestä. Tuulok-sen luona näet venäläiset suorittivat kuuluisan maihin-nousunsa Laatokalta, ja onnistuivat 11ömään pt's1'västipoikki rannikon iäheisyydessä kulkevan liikenn«jimiskel-poisen vetär'wmistiemme.

Täällä Tuuloksessa saimnre maisraa samra saarrostus-taistelua, iora itsekin olimn're kär'ttäneet hr'ökkä1'svai-heen aikana hvvällä menesn.ksellä vihollisra vastaan. Ve-näläiset löivät nlr Tuuloksessa vuorost.l:rn meidän tiel-lemme lujan suiun. Ainoaksi vetävn'mistieksemme jäimetsien kautta omien joukkojen lhterreen kiertävä heik-ko tie. Jatkuvasti raistellen ja vrirräen kaikin voimin pi-dätellä yhä voimistuvan .1'livoimaisen vihollisen hyök-käystä lähesryimme kuitenkin jatkuvasri r,anhaa Suomea.Vanhaa rajaa lähestyttäessä vaadirriin uupuneilta ja har-ventuneilta joukoilta entistä ankarampia ponnistuksia vi-hollisen hyökkäysten mr-rrtamiseksi.

Kolme viikkoa olimrne täten yhtä mirraa raistellen pe-räyryneet, kun 13.7.44 saavuimme Nietjärven maastoon.Tääliä pääsimme vihdoinkin reserviin, mutra kuirenkinerulinj an välitrömään läheisyyteen ja korkeimman potens-sin hyökkäysvalmiuteen.

Pian olivat meille annetut muutamar teltar pystyssä, ei-hän tdmä nykyinen joukkomme enää monta telttaa tar-vinnutkaan, niin kuluttavaa oli matkamme tänne ollut.Nyt oli kr.ritenkin tilaisuus kaikesta huolimatta vähänhuokaista, koska tiesimme, että edessä ovat yhtenäiset,miehitetyt ja varustetut U-linjan asemat. Mutta eipä mik-sikään lepokodiksi muodostunut tämäkään asemarrune.Heinäkuun 1,4. päivån iltana aloitti vihollinen jo kokoyön jatkuvan asemien kovan pommituksen lentokoneillaja rykistöllä. Aamun valjetessa tulitus kiihryi sitten hir-

Nietjärvellä tykistötulentuhoamaa metsää

muiseksi rumputuleksi. Haluten tietää kovia kokeneiden,rasittuneiden miestemme ajatukset tällä he*ellä, kun so-

dan reräsmyrsky soi ylimmillään ja kaikki olivat hiljenry-neet kuin luonto mahtavan ukkosen pauhatessa, sanoin,että laittakaahan varusteitanne valmiiksi. Tiimä oli kuinvettä tulikuumiile kiville. Tuli kysymyksiä ja todisteluja:"Mihinkäs n1,t lähdetään, eihän nyt asemiin? Linjassahanon miehiqs. Parempi heidän on siellä olla hyvissä asemis-sa kuin meidän tadlld paljaan taivaan alla koloissamme".

Näiden rodistelujen ja kysymysten jälkeen ilrnoitinepäilynäni, etteivät taida linjassakaan kauan kestää tällais-ta myrskyä. Olikin jo sanomatta kaikille selvää, että ellei-vät paikar nyt edessä pidä, tarvitaan meitäkin siellä pian.Ikuisuudelta tuntuvan ajan kestetryään alkoi tuli siirtyäettrliniasta taaemmaksi ja ki.ydä meillekin vaaralliseksi.Myöskin alkoi edestä pyrkiä haavoituneita toinen tois-taan auttaen taakse apua saamaan. Heiltä kuulimme sen,jota olimme jo aavistelleet, että vihollinen oli murtautu-nut U-linjan asemiin.

Tiesimme nyt, että vuoromme oli tullut lähteä pysäyttä-mään vihollisen hyökkäystä. Jo tulikin kovalla kiireelläldhetti ja toi käskyn, jota olimme tienneet odottaa. Tehtä-

Nietjärvellä toiminut pst.tykki,joka saavutti Panssarientorjunnassa huomattavaa menestystä sAåa'a

1{ietiäruelläheinäkuulla 1944

I

Jäti

v-

l*

185

tI

5. divisioonan torjuntataistelutU-linjalla Nietiärvellä 15-17.7.44Jalkaväen la tykistöpatteristojenryhmitys divisioonan lännen-puoleisella lohkolla

IIUJR 44:n poiat paistavaträiskäleitä Nietjärvellä

keskel lä tykistökeskitystä

värnme oli hyökätä Nietjärven pohjoispäässä oleviin ase-miimme asti ehtineen vihollisen kylkeen ja ottaa sieliäolevat asemat haltuumme.

Onnisruimmekin heti rynnäköllä saamaan hyvin raken-nettua, vahvaa ja erikoisen syvää taisteluhautaa haltuun-me jonkin matkaa. Yhtä hyvin ei käynyt meistä same.rnaikaan oikealla hyökkäävien naapuriemme, II/11.Pr:n jaJR 44:n. Näiden hyökkäyksen iski vihollinen takaisin ko-valla panssari-iskulla.

Panssarrvatrnujen suorasuunraustuli teki kauhistr.rttevr,rjälkeä kivisessä mäenrinteessä oievien .foukkojernme kes-kuudessa. Pieni joukkomrne sen sijaan oli suoj.rssaps.vaunujen tulelta näissä 2 m syvissä asemissa. Mut-ta emme päässeet mekään asemissa ereenpäin, emme-kä saaneet mitään keinoa muurina edessämme olevilleps.vaunuille ilman pst.aseita. Myös oman tykistömme vai-kuus jäi tehottomaksi vihollisen aluema vastaan. Ei käv-nyt päinsä taaksepäinkään vetäytymisemme, sillä viholli-nen oli valppaana ia seurasi heti joka askeleella perässä,kun tätä keinoa yritimme.

Pataljoonamme komentaja, majuri E. Väänänen joutuiiähettämään yhä uusia pyyntöjä divisioonaan lisävoimiensaannista ja kipeästi tarvittavista pst.aseista, koska ker-norrurre ja voimamme osoirtauruivat riittämättömiksi an-netun tehtävän suorittamisessa. Divisioonan vastaus jauudistettu käsky näiden pyyntöjen johdosta oli sotilaalli-sen lyhyt, ytimekäs ja selvä: "Lisävoimia ei oie saatavissa,mutta asemat on vallattava takaisin, ja niin kauan on hyö-kättävä, kuin yksikin mies on jäljellä."

Tämän viimeisen käskyn tulrua tunnetuksi päätettiinyhteisruumin vaatia rykistöä ampumaan tulivalmistelu vi-hollisen hallussa oleviin asemiin. Nyr saatiin rykistömmeuudelleen suosturnaan tähän pyyntöön, joka näytti jo ole-van niin kuin vainajan viimeinen tahto. Kaikkia taistelu-alueella olevia omia joukkoja käskettiin rykistökeskiryk-sen aikana suojauumaan mahdollisimman hyvin, koskaoli mahdollista, että raskaita paketteja tippuu omienkin

186

;oukkojen alueelle. 16.7. kello 22.10 alkoi sitten tavatto-man voimakas suomalaisen q,kistön keskitys täydeliisenäylläryksenä viholliselle. Vaikutus oli valtava, kun (r" ras-kaat ammukset räislivät jatkuvana pauhuna välittömässäiäheisyydessä. Siinä ihminen tunsi itsensä voimattomaksija mitättömäksi. Joitakin meneryksiä todettiin tuli-iskunvaatineen omienkin jo.ukgssa, mutta tämä ei mitään hdm-minkiä aiheuttanut, koska näin oli tiedetry odottaa käy-vänkin, ja olihan meidät jo käsketty kuolemaan tai voit-tamaanl

Mutta kerrassaan kauheaa oli se siivo, jonka rykistötulioli aiheuttanut vihollisra tdy nna olleessa taisteluhaudassa.Siellä oli todellisia ruumiskasoja, joiden yli nyt oli lähdet-tävä kahlaamaan ,a asemia vakaarnaar. Pääsimme jo kap-paleen matkaa melko helposti eteenpäin. Nopeasti toin-tui kova vastustajamme kuitenkin saamastaan l-rirvittä-västä iskusta. Se ei yleensä väistynyt eikä antautunut,vaan se oli kaadettava paikalleen.

Eraånd, vaikeurena oli näissä huomattavan syvissä ase-

missa vihollisen tähystäminen, sillä ylös ei juuri kärsinytnousta kurkistelemaan, koska vihoilisen hyökkäysvaunutolivat koko ajan välittömrissä läheisyydessä ja ampuivatheti, jos jotakin liikettä näkivät. Mutta kun löysimme ase-

mista rykistöltä jääneen haarakaukoputken, ja komppa-niamme päällikkö, luutnantti Leskinen, rupesi sen avullatähysrämään ja käsikranaattitulta johtamaan, niin etene-minen alkoi käydä oikein h1,vin, vaikka kdsikranaatte.iaoii kovin vähän käytettävissämme.

Taaksemme jäi korsuja, ;otka kaikki olivat vihollisenhallussa. Näistä saivat avuksemme tulleet pioneerit sopi-vaa työmaat4 kypsytellessään niitä tähän tarkoitukseensopivilla erikoisväiineillään. Viimeisenä västarintapesäk-keenä Yrjölän kukkulalla oli konekivääri, jonka vaienta-miseen tarvittiin parikymmentä käsikranaattia. Viimei-seen asti se yritti ampua louskuttaa, vaikka monta miestäsen takaa oii jo vaiennut. Tämän viimeisen vastuksenkanssa otellessamme alkoi kukkulan takaa kuuiua myös

JR 44:n komentaia, eversti-luutnantti l. Rytkönen .iakaaNietjärvellä kunn iamerkkejä

taistelun ääniä. Kun nyr huusimme merkiksi sovitun"hakkaa päälle" -huudon ja saimme samanlaisen vastaan,karkasivat irsemzrssa vielä jäljellä olleet 20-30 vihollistapakoon piikkilankaesteen yli omalle puolelleen. Pakoyri-

rys ei kuitenkaan enää onnistunut, vaan esreelle ja sen ra-kana oleville pelloille päättyi pakenijoiden tie. Viimei-sen pesäkkeen sirpalesuojasta löyryi vielä muuramia elä-viä vihollisia, jotka hyvin vastenmielisesti saimme köm-pimään esiin piilostaan. Yksi näistä viimeisenä pahanatekonaan vielä ampui meikäläistä vaatteisiinsa kätkemäl-lään pistoolilla. Onneksi osuma oli vain vaaraton lihas-haava. Jätimme nvr rämän katalan reon rankaisemisentoisten tehtäväksi. sillä uskoimme errä komenroporraissahalutaan puhuttaa näitä venäläisen kaartindivisioonan ko-via taistelijoita.

Tyyryväisyyteen oli meillä nyt räysi sy1', kun olimmejaksaneet ponnistella voitolliseen loppuun asri tissä Nier-järven ratkaisevassa taistelussa, jossa hankittiin yksi kes-tävän puolusuksemme kulmakivisrä. Iloisia emme kui-tenkaan pysryneet olemaan, sillä paljon oli ruruksi käy-neitä koko sodan ajan mukana olleita aseveljiä poistunutainiaaksi riveistämme tämän kolme vuorokautta yhtä mit-taa riehuneen hirvimävän taistelun aikaoa. Kaaruneita vi-hollisia laskettiin tällä sisäänmurtoalueella ja asemienedessä olleen noin I 000 miestä ja koko Nietjärven taistelu-alueella yhteensä noin 2 000 miestä.

Divisioonan komentaja, kenraalimajuri Tapola, jonkajohtamalla pu<-rlustuslohkolla olimme raistelun käyneer, lä-hetti henkilökohtaisen kiitoksen komppaniamme päälli-kölle, luutnantti Leskiselle. Tdmä mies oli komppaniansakanssa vyöryrtänyt asemar koko sisäänmurtoaluäelh.

Ilman runnustusta eivät jääneet kovasta kamppailustasuoriuruneet sotilaatkaan. Taistelua seurannur ristien jamitalien jako oli ennennäkemättömän runsas. KenraaliTapola oli myös itse ojentamassa miehille kunniamerkke-jä juhlallisessa tilaisuudessa, joka taistelun päåryttyä jär-jestettiin.

Komppanian komentopaikka etulinjan asemissaHatsalanmäellä Raiajoella

PUSUTAMATTI PAUKKU:

SE ilta oli kaunis ja kesäinen. Lienee oltu vuoden 1942heinäkuun ja elokuun vaihteessa, kun JR 48:aan kuuluvanjoukkueeni miehittämään Hatsalanmäen rukikohtaan Ra-jajoen rintamalla ilmesryi odottamattomia vieraita. Elim-me silloin kautta, jolloin varsinaiset hyökkäystoimet oli-vat jo päätryneet ia tilanne oli muodostunut leppoisaksivihanpidoksi. Tämän kauniin kesäillan hämärryessä lähes-

ryi korsuamme Hatsalinnaa patalfoonamme I/JR 48:n ko-mentaja, everstiluutnatti Sokajärvi seurassaan 4 rykmen-tin lottaa. Nainen etulinjan maastossa oli tierystikin niinmykisryttävä näky, että haukoimme henkeä pitkän aikaa.Niinpä kestikin hetken aikaa, ennenkuin sain tilanteenvaatiman ilmoituksen suustani. Emme kuitenkaan näh-neet näkyjä, vaan edessämme oli toden totta 4 naista jaeversti irse.

Kun vieraamme olivat asettuneet taloksi, kutsui everstiminut ulos puhutreluun ja selirri, eträ rykmenrtimme lotarolivat jo pitkän aikaa kärttäneet häneltä pääsyä erulinjanmaastoon turustumisretkelle. Tietäen tilanteen rauhalli-suuden oli hän uskaltanut nyt toteu(aa, erinäisin lotilleasetetuin ehdoin, näiden toiveet. Oli kuitenkin liian hil-jaista, ei mikään osoittanut, että olimme muutaman sadanmetrin päässä vihollisesta ja että kävimme parast'aikaaepätoivoista taistelua sriurta vihollista vastaan. Siksi evers-ti toivoi, e«ä järjestäisin edes hiukkasen sodan mnruavieraittemme kunniaksi. Toivomus oli tierysti kohruulli-nen ja siksi lupasin yrittää. Joukkueen varajohtaja, ker-santti Puhakka saikin asian järjestymään ryhmän avulla,joile hän antoi tehtäväksi heitellä kdsikranaameja korsunkatolle ja ampua muutamia tilanteeseen sopivia konepis-toolisarjoja.

Olimme aloittaneet korsussamme jo iloisen lauluhetkenlottiemme johdolla, kun leikkisotamme alkoi. Kiivaat rä-jähdykset vapisuttivat lujan korsumme kattoa ja konepis-coolit lauloivat. Asiaan kuului tierysti pesäkkeiden mie-hirys ja lotille tiukka kehotus pysyä korsun suoiassa. Lau-luhetkemme katkesi. Valesotämme loppui kuitenkin ar-

l

:'t.

ili

187

i

I

I

llll;

;i

!

I!

l:ill'l

kanaao. Murta lottiemme intoa emme kuitenkaan tälläPysryneet lannistamaan, vaan yhä edelleen he kiivaastivaativat pääsyä myös pesäkkeisiin. Lähdimme kierroksillemuutamiin konetuliaseiden pesäkkeisiin ja aiheutimmevierailullamme aikamoisia ylläryksiä vartiomiehille vuo-rostaan. Lottamme saivat kokeilla omin käsin ruliaseira.Sotaryhmdmme lisäili sodan tuntua aina sopivasti heitel-len käsikranaattela toisesta pesäkkeesrä sen pesäkkeeneteen, missä kulloinkin olimme. Emme onnistuneet myös-kään provosoimaan vihollistamme laukaustenvaihtoon,vaikka kuinka yritimme. Emme edes sitä patometsikön ki-ven takaa ampujaa, joka myöhemmin kävi yksiryistä so-

taa itsensä kenraali Pajarin kanssa. Olivat tällä kerrallaniin mahdottoman uneliaira.

Kun teimme hiljalleen poislähtöä, silloin eversrimmerupesi vaatimaan rytöiltä lupauksen lunastamista. Saimmeheti kokea, mitä se merkitsi, sillä lähin mies joutui lottienpiirirykseen ja sai neljä tukevaa pusua karvaiseen naa-maansa. Näin jatkui pesäke pesäkkeeltä ja sama roistuijoka paikassa. Eversti oli näet asertanut ehdoksi tälle lot-tien vierailulle, että heistä kunkin oli pussattava jokaistaerulinjan miestä. Tämän ehdon lottamme nyt tunnollisestitäyttivätkin. Vartiomiesten saarua osansa seurasi sama se-remonia korsuissa. Yleisen riemun vallitessa vedettiinesille pussattavaksi joukkueemme kainoin mies, soramiesHalttunen, korsun laverin perältä, jonne hän oli hädissäänpiilourunut. Halttunen punoitti kovasti, mutta ei sentäänhuutanut apua vihollisilta.

Viimeisenä sain itse päällikölle tulevat mojovat pusut.Vierailu oli päätrynyt. Se oli ollut etulinjan kuuluisin jamuistettavin tapaus silloisessa tapahtumisra köyhässä, ar-kisessa elämässä.

Joukkueeni oli hiljattain saanut täydennystä nuorem-mista ikäluokisra. Korsumme olivat käyneet ahtaiksi.Niinpä Hatsaiinnan naapuriksi oli äsken valmistunut pie-ni ryhmäkorsu. Siellä majaili täydennysryhmä lohtali-neen, mutta korsu oii vieiä nimeä vailla. Kun tämän ta-pahtuman jälkeisenä aamuna kuljin pikkukorsun ohi, oli

korsun oven päällä kauniisti tekstattu nimikyltti -

pll5u-

Ia -.

Nimikysymys oli ratkennut luontevasti. Ehkäpäkorsussa myöhemmin asuneet Hatsalan puolustajat ihmet-telivät niin epätavallista nimeä. Mutta he eivät tienneet,eträ rodellinen elämäntapahtuma oli tämänkin nimen syn-nyllä.

Kaikkein pienimpäänkin iloon sisälryy usein pieni pi-sara katkeruuden kalkkia. .Niinpä tässäkin ilossa.

Hatsalanmäen rinteen vastakkaisella puolella Kiisselin-suon laidassa majailivat Kiisselinsuon tukikohdan jouk-kuecnjohtajat Aaltonen ja Paunonen. Me muodosrirnmelksikössämme kiinteän kolmikon ja olimn-re saaneet siitäliikanimenkin kolme muskectisoturia". Tämän kolmikonrapana oli tasata kaikki ilot ja surut, m1'ös kotipaketit jamuut maaliiset hyvät. Epätavallisen vierailun aiheutra-massa hämmingissä unohdin tierysti täysin nämä asevel-

iet. Kun seuraavana päivänä vierailin näiden luona oli sa-

na jo kiirinyt edellisen illan pussajaisista naapuriin. Eipäsiis ollut ihmeellistä, että vastaanotto oli hieman kylmäh-kö. Naapurissa paistettiin juuri lettuja. Minulle ei niitäherunut. Huomautettiin vain kylmästi, että "nuoleksi sinävain niitä pusujasi". Eivät auttaneet mitkään seliryksetunohtamisesta. Särö oli synrynyt muskettisoturien ystävyy-reen. Vasta myöhemmin uudet rapahtumat syrjäyttivätkaunan. Näin 2) vuotta jälkeenpäin uskallankin jo tun-nustaa, että ehkä tähän unohtamiseen oli syynä alitajun-tainen pelko siitä, että olisin ehkä itse menettänyt nepäällikön pusut, sillä nämä toiset olivat enemmän päälli-kön näköisiä ja tapaisia kuin itse olin. Lisäksi he olivatvielä poikamiehiä.

En valitettavasti muista mainittujen lortien nimiä. Lie-nenkö koskaan saanutkaan niitä tietooni. Jos olisin tien-n1't heidän nimensä ja osoitteensa, olisin joskr.rs vaikkakortilla kiittänyt heitä tästä viihdyryskierrueesta, joka onainoana jäänyt mieleeni niistä monista sellaisista, joitarintamallamme niin usein kävi. Jos nämä rivini rapaavatjonkun heistä, niin tulk«»n se kiitos nyr tässä sanoruksi,yoskin aikalailla myöhästyneenä.

Laukaalaisia kotiseutuvieraitatervehtimässä Laukaan poikiaIUJR 48:n etulinjalla Raiajoella

rH, i;t

ItI

;i

I

4, &"

-*-*@&ä'e"

188

MAANSORTUMATUUL!KKI SOINI:

li

LAPISSA ei aurinko laske juhannuksen aikaan ollenkaan.Se paistaa helortaa ja lämmittää öin, päivin. Luonto ku-koistaa, kullerot, lemmikit ja kissankellot kukkivat tun-rurien rinteillä, vaivaiskoivuissa on tummanvihreät, me-hevät lehdet ja Jäämereltä vuononsuulle puhaltavar tuu-let ovat iauhkeat kuin hyväily.

Oli sota, oli ollut jo monta vuorta. Lapsia kun olimme,siihen oii jo mukauduttu niin, erremme oikeastaan osan-neet enää kuvitellakaan minkälaista aikaa ja elämää rau-ha toisi tullessaan. Kotimme oli sotatoimialueella. Isäniaikoinaan Petsamonjoen ranraan raivaamat heinäpellot japerunamaa oli junrarru ja sorattu tasaiseksi aurovarikoksi.Pihamaalla oli bensiiniasema ja öljyvarastor ja pellonreu-nat räynnään parakkeja.

Jäämerentiellä jyrisi taukoamattomasri aurojonoja. Rin-tamalle Titovkaan ja Litsaan kuljerettiin ammuksia,muonaa, uusien maanteiden ja siltojen rakennustarvikkei-ta ja tuoreita taisteluvoimia. Takaisin rulivat autot ryhji-nä tai haavoittuneita kuormanaan.

Kylän kansakoulu oli saksalaisten esikuntana ja me lap-set kävimme koulua vuonon ranraan rakennetussa para-kissa. Koulutien varrella oli kaatuneiden saksalaisren so-tilaiden hautausmaa. Siellä oli tuhansia ristejä. Kun ve-näläinen rykistö ampui Vaitolahden suunnalta jatkuvastiammuksen silloin tällöin vuononsuulle, koulumme pihal-lekin tömähteli niitä muuramia, ja pimeinä talvi-ilroinameistä lapsista oli vain hauskaa, kun näimme rykisrön va-l<-rammuksia nousevan kaarena yli vuonon, ja sitren jän-

nitimme suu avoinna minne asti seLlraava panos täräh-tää. Tietysti venäläiset pommittivat saksalaisten räyden-nysjoukkoja, ,ja partisaaneja liikkui tunrureilla ja pikkukylissä tihutöitään alituiseen tekemdssä, mutta vain aikui-set osasivat pelätä ja meitä lapsiakin varoitella. Me olim-me kasvaneet sotaan, emme ymmärtäneet emmekä osan-neet pelätä. Olimme mukautuneet elinympäristömmevaatimusten mukaisiksi ja elimme onnellista, huoletontalapsuusaikaamme seuraten aikuisten sodankäyntiä kuinleikkiä ikään, johon vain toivoimme pian kasvavamme oi-kein mukaan.

Kotonani oli säähavaintoasema ja äitini hoiti kahdenetelästä komennuksen saaneen lotan kanssa asemaa antaensäätiedotuksen salakielelle muutettuna puhelimitse jokakolmen tunnin kuluttua Rovaniemelle. Kun minä sisarie-ni kanssa kasvoin lotta-tytön ikään, aloimme avustaa iso-ja lottia havaintojen teossa ja pian kykenimme tekemään"obsir" omin voimin, jolloin eteldstä tulleet lotat komen-nettiin muualle ja minä vanhimpana sisarussarjan lotta-tyttönä sainijhka oikean komennuksen hoitaa asemaa ha-vaintolottana. Sain myös mielestäni suunnattoman suu-ren ison-lotan palkankin, 18 markkaa päivältä, ja litte-ran etelään lomalle, sekä saksalaisen muonan, jonka sisäl-löstä ainoa, jolle osasin anta^ arvoa, oli purkillinen mar-melaatia viikossa. Kaikki muutkin Petsamossa palvelevatarmeijan suomalaiset jäsenet saivat saksalaisen muonan.

Me rytöt vuorottelimme äidin kanssa kolmen runninhavaintovahdissa. Perheessdmme ei ollut pukeutumishuo-

ii

I

Petsamon vuoristomaastoa.Kallioiden lomassa kivistä ja

ja turpeista rakennettuiamaanpäällisiä korsuja

PETSAIUIOSSA

t*

189

Petsamon alueellaoli myös lottia erilaisissahuoltotehtävissä

lia, sillä me kaikki naiset olimme aina lortapuvuissa, jois-ta ainakin me rytör olimme ylpeirä emmekä osanneermuuta yllemme kaivatakaan. Joukkomme kuopus, 5-vuo-tias velipoika leikki sotaa hänkin, ampui pLrupyssylläänviholliskoneita ja puhui saksaa yhtä hyvin kuin suomea-kin. Samanaikaisia leikkitovereita kun ei ollut lähetq,vil-lä, hän hakeutui aina pihalla puuhailevien sotilaiden pa-riin. Isä oli vapautettu rintamapalveluksesra ikänsä vuok-si jo aivan Jatkosodan alussa, mutra hänen toimensaParkkinan poliisikonttorissa oli myös komennus, ,oren ko-ko perheemme oli sidotru elämään aivan epävarmanMuurmanskin rintaman runrumassa.

Niin tuli kesä 1943. Pohjolan kesä on ihme siellä ainaeläneellekin, kun pitkän, pimeän kaamosajan jälkeen au-rinko valoineen ja ldmpöineen valtaa mnrurilaaksot jaluonto puhkeaa kukoistukseen muurarnassa viikossa.Kaikki kukkivat yhtäaikaa, tunturirinreen sammal, niitq,-jen heinä ja jokivarsien vaivaiskoivut, sillä kesä on lyhyr.

Isä pysrytti lipputangon juhannukseksi ja annoimme si-niristilipun liehua ylhäällä koko yön, kun ei aurinkokaansilloin Iaskenut.

Meillä oli pari lohiverkkopaikkaa Petsamonjoen varrel-la, noin kilometrin päässä kodistamme virran yläjuoksul-la. Meillä lapsilla oli aina kova kilpailu siirä, kuka pädsisiverkkojen koenraan ja kenen oli jdåtdvå säähavaintojen te-koon, kun illoin ja aamuin käytiin katsomassa, kuinkamonta hopeakylkistä lohenvonkaletta oli verkon silmiinjdänyt. Nytkin juhannusiltana vedimme pitkäätikkua, ke-nen kohdalle onni mukaanpääsystä osuisi. Minä sain pir-känrikun ja aloin ryyrFväisenä verää ruulipuseroa ylleni.Oli jo hyvin myöhäinen ilta, ja joella olisi auringon yö-paisteesta huolimatta koleaa. Simen yhräkkiä, en vielä rä-nä päivänäkään osaa selittää miksi, minut valtasi vasren-mielisyys koko kalareissua kohtaan ja lupasin nuorem-

190

mille sisarilleni, että he saisivat lähreä ja minä jäisinpikkuvelleni kanssa kotiin.

Kotimme sijaitsi korkealla rantatörmällä ja sieltä ikku-nasta lupasin seurata veljeni kanssa kalamiesten veneenmatkaa. Tuo lupaus ehkä pelasti henkemme. Aioimme nä-et veljen kanssa toisten lZihdetryä mennä ensin alas ran-taan kukkia poimimaan ja sitten vasta tulla sisään järjes-tämään koria sievään kuntoon sekä keiträmään reetä joel-ta tuliloille. Muca jäimmekin ikkunan ääreen karsele-maan.

Kello osoitti jo 22'.ta, kun kävin rekemässä ilcahavain-not ulkona. Sitten tilasin puhelun Rovaniemelle ja sainsen heti, kuten tavallista, ja lähetetryäni sanoman aioinmennä keittiön puolelle, muma jokin kummailinen voimapakotti minut aina tulemaan takaisin. Yririn useammankerran lieden luokse syryttääkseni tulen hellaan, mutta ka-marin ja keittiön välille oli kuin pysrytetry näki'n.rätöntaikavalli, jonka läpi en päässyt. Ihmemelin ensin ja pelkä-sinkin, mutta sitten keksin mieltäni rauhoittavan seliryk-sen tuolle näkymättömälle tie-esteelle: olin luvannutvanhemmilleni katsella heidän venhettään ikkunasta, jo-ten se oli ehkä tehrävä. Menin veljeni luokse ja kiipesinpolvilleni hänen viereensä ikkunanaluspenkille. Näimmekalamiesten veneen noin kilometrin päässä pienenä pis-teenä hopeaisena kimaltelevan virran mutkassa. Silloinkuului valtavaa jyrinåå, maa tuntui vapisevan, ja talon sei-nähirret narahtelivat liitoksissaan. Tartuin veljeäni harti-oista, mutta tämä totesi aidolla pikkumiehen rauhallisuu-della:

- Se on vain kova raesade katolle.

- Kyllä se on taas pommitus jossakin lähellä, sanoin

minä sen enempää asiaa ihmettelemättä.Parin hiljaisen sekunnin ,1älkeen iy'rinä alkoi uudelleen,

ja hetkessä olimme kuin maanjärisq'ksen kourissa. Seinätheiluivat, keittiön katto putosi alas, sitten sorrui muuri jakivet peittivät keittiöön vievän oviaukon. Piteiimme mo-lemmat penkinreunoista ja toisistamme kiinni. Samassakamarin lattia nousi pysryyn. Vilkaisin ulos ja siinä luulta-vasti sekunnin murto-osan kuluessa näin elämäni ihmeel-lisimmän näyn. Pihalla olevan kaivon hirsistä rakennettuarkku nousi ylös maasta korkeaksi torniksi, taipui ja kat-kesi maanrajasta. Kaivon vesi levisi kuin massa yli hie-koirerun pihamaan. Samassa irtosi kamarin toinen seinä,josta johti ovi ulkoeteiseen. Läksin veljeäni kädestä kiinnipuristaen pyrkimään ulos. Kun pääsimme jyrkästi kallis-tuneen lattian yli seinä-aukon luo aikoen hypätä noinmetrin pädhän irronneeseen ulkoeteiseen, paiskauduin äk-kiä läpi eteisen vatsalleni ulkoportaille. Kadotin otreeniveljestäni ja palasin kontaten takaisin. Eteisen ja kamarinseinän väliin oli repeyrynyt noin kolme metriä syvä kuilu,jonka pohjalla näin pikkuisen veljeni kurottavan minullekättään. Muistan ajatelleeni vain'

- Tällainenko se maa-

ilmanloppu onkin. Kuu on varmaankin törmännyt maa-palloon.

- Tunturitkin liikkuivat, koko maa vapisi ja

myllersi. Pääsin veljeni luo. Kiipesimme takaisin eteiseen,se tuntui turvalliselta, ehkä siksi ertä siinä oli seinät jäljel-lä, ainakin kolrne seinää ja siellä oli myös ruokakaappi.Kun makasimme läähämäen siinä eteisen lattialla, liikahtimaa vielä kerran, ja repeämä, josta olimme juuri kiiven-neet suojaan, sulkeutui. Sitten oli aivan hiljaista, ja rdtdkesti mielestämme ikuisuuden. Muistin isän ja äidin joel-la, ajattelin sisarianikin, mutta en hetkeäkään pelännytheidän puolestaan. Ajanelin, että kun tämä on kerranmaailmanloppu, niin se on sitten sitä, ketään eikä mitäänole enää olemassa. En muista tarkoin mitä sitten tapahtui.Kuulimme saksankielisiä huudahduksia. Näimme kodin

kappaleiksi hajonneena, samoin kymmenet parakir ympä-rillämme. Maa näytri käänryneen nurinpäin. Liejuiseenpohjasaveen uponneiden raskaiden kuorma-autojen lavo-ja, pyörid ja ohjaushyrtejä törrömi esiin maasta. Bensiini-ja öljysäiliöistä ei. näkynyt jälkeäkään. Mutta keskellä pi-hamaata seisoi valkoinen lippuranko aivan pysryssä, jasen ympärillä kukkivar siniser orvokit.

Vasta ensiapuparakissa, jonne meidät veljeni kanssavietiin sidottaviksi, kuulimme mirä oli rapahtunut. Olim-me olleet mukana maansorrlunassa, joka oli vienyt mu-kanaan monta kilomeriä jokivarren rörmää alas joenuo-maan. Sormman reuna oli seinä1yrkkå ja moma metriäkorkea.

Pääsimme ylös rurvaan vakavalle maanpinnalle ylhäältälaskettujen köysitikkaitten avulla. Alhaalra koeterriin pe-Iastaa mitä ehdittäisiin ennenkuin joen vesi nousisi ylisorrumapadon ja kaikki jäisi veden alle. Siinä kun lääkin-rämies sitoi sääriin ja kdsivarsiin saamiani haavoja, jor-den ruloa en ollut sorruman aikana edes huomannur,muistin ensi kertaa kauhulla, missä koriväkeni olisi. Jäi-vätkö he sornunan alle vai oiivatko he vielä veneessäännoPeasti nousevan virran pyörreissä? Helporuksemme olisanoinkuvaamaton, kun äitini simen näin parakin oviau-kossa. Äiti oli .jo oliut epäroivoisen ,ur-u nähryään sor-

Petsamon Parkkinan kylästä Litsaansaksalaisten rakentama ilmarata,jonka avulla suoritettiinkaikenlaisia huoltokuljetuksia

SA+M

Saksalaisia rakentamassa kivistätaisteluasemiaan Petsamossa

ruman kaaoksen, eftemme kumpikaan, veljeni ja minå,voisi olla hengissä, varsinkin kun hän oli kuullut saksa-laisten kertovan, kuinka monta heidän joukostaan oli ka-teissa.

Miltä mahtoikaan vanhemmistani tuntua, kun he ko-tiinpaluumatkallaan lähesryivät sortuman reunaa kolmeverkoista saatua, komeaa lohta kantamuksenaan ja kun hesitten näkivät, että kotia ei ollutkaan enää missään, ei pa-rakkeja, ei autoja, ei isän raivaarnia peltoja. Äiti kertoiluulleensa ensi hämmennyksessä, että bensiiniasema olisytrynyt tuleen. Lohet olivat pudonneet sinne jonnekintien varteen, ei niillä enää tuntunut olevan mitään arvoa.Emme kukaan edes silloin vielä osanneet surra kodin me-netystä, olimme kaikki vain äärettömän onnellisia ja kii-toliisia, että ketään joukostamme ei oltu menetetry.

Saksalaisten kenraali Schröder tuli itse johtamaan pe-lastusjoukkoja. Hänen käskystään räjäytettiin sorrumanrajalle uusi uoma, jonka vesi pian valtasi ja omaksui uu-deksi uomakseen. Pääsimme vielä kotimme raunioillekeräämään säilynyttä omaisuuttamme, vaatteita ja kirjoja.Yhtään huonekaluakaan ei ollut jänyt ehjäksi.

Myöhemmin tutkittiin, että sorruman olivat aiheutta-neet keväällä tapahtuneet pommirukset, jotka olivat teh-neet halkeamia jääryneeseen maahan. Roudan sulaminensitten keväällä, suunnaton autoien ja öljysäiliöiden paino,liikenteen ja pumppujen tårinä ja uusi pommi silloin täl-löin pellon reunaan aiheuttivat sen, että maa oli lähtenytvyörymään jokilaaksoon. Vuonha l94l oli englantilaisten

Mllin Lännenurmernen§eriffi

Viime vuosisadan Villi Länsimuuttui nopeasti tämän vuo-sisadan öljy-, alkoholi- ja huu-mausainegangsterien maaksi.Hevonen muuttui autoksi jalentokoneeksi, mutta lännenhurja henki säilyi. Molempinaaikoina ehti kuria pitää kuu-luisa §eriffi Villiam Tilgh-man, jonka legendaarinen uraalkoi parhaina Villin Lännenaikoina ja päättyi tämän vuo-sisadan gangsterin laukauk-seen. Lukekaa tästä Lännenviimeisestä §eriffistä elo-kuun Valittujen Palojen Kuu-kauden kirjasta.

Valitut Palat-on hyvä tietäii

f,

il

I

i

i

r-

191

:j; ,'*

',li'

t.iJ.

..,0

Petsamon vuorten rinteilläolevia turvemaioja

Pommitus Petsamoon aiheuttanut samanlaisen maansortll-man joen vastakkaisella rannalla, ollen sekin kilometrienpituinen, mutta asumattomana jokirantarnaana sortlrmanaiheuttama tuho oli vähäinen.

Vietimme ensimmäisen yömme koditromina Persamonvaravankilan sellissä ristikkoikkunan takana. Olen m1'ö-hemmin miettinyt, olisiko mahranut kalterien takanakoskaan kiitollisempi ihminen ollut yötään vierrämässä.kuin minä olin tuona yönä. Vyörymän myllerryksessä saa-miani haavoja ja musteimia särki ja ehkä järkyryksen-kään jälkivaikutukselta en saanut unta. Katseiin siinävankilan kapealla lavitsavr.roteelia maaten pienestä ikku-nasta näk1'vää taivaankaistaa. Aurinko, ;oka oli vain las-

keutunut lähelle taivaanranraa, alkoi taas nousta, linnutvirittivät aamulaulunsa. Lapin yötön päivä jarkui ja rninLielin ja maailma oli paikallaan eikä kukaan meistä ollutkuollut.

Sauna varastettiin

JATKOSODAN aikana Valkeasaaren lohkolla viec-ti erään rykmentin kolonna hiljaiseloa jossakinMainilan liepeillä. Aitoon suomalaiseen tapaan olirakennettu sauna, mikä ryöhäsi kuudesti viikossa

- seitsemäs päivä oli pyhitetty lVainilassa esitettä-

ville elokuville.Muuanna aamuna cehtiin se yllättävä havainto,

että -

sauna oli hävinnyt. Palanut se ei ollut,kutenmuinoin Jukolan veljesten vanha kunnianarvoisasellainen. Se oli kertakaikkiaan yöllä vartiomiehenhuomaamatta varastettu. Niin olivat anastajat olleetrekijämiehiä, errä aina valpas vartiomies ei kuulluthiiren hiiskausta.

Tutkimukset ja vakoilu eivät johtaneet tulok-seen, eikä ketään osaftu epäillä tekoon syylliseksi.Ei auttanut muu kuin rakentaa uusi, entistä ehompisauna, mitä sitten taas yötä päivää vartioitiin. Sinnese hyvdssä kunnossa pois lähdettäessä fäi uusilleomistajille. Eri asia on, olivatko nämä vastatulleetmiehet yhcä valppaita vartioinnissaan. Mutta se oliheidän vahinkonsa, jos rämäkin iauna varastettiin.Suomalainen kun on niin puhtautta rakastava, ettäsen varjolla erehryy luvagtomillekin teille.

Kansikuva: Miinan purkaminen vaatii suoritta.laltaanammattitaitoa ja rohkeutta

NUMERO 7 :n KIRJOITUKSET

P. Kinnarinen:LÄPIMURTO ÅÅN1UN VALJETESSA

Sakari Rokka:TAISTELUN TAHINAA KOSTAMUKSENTIELLÄ

Henrik J. Vuokkola:SOTAA SODAN VARJOSSA I. osa.

TUPPURIN JA HYRYN TALOJENMURHAT

161

r6)

170

Vilho Manninen:RÅJAMIESRAUHAN - SOTAVANKINA 10. osa.

HUHUJA

Viljo Vierimaa:KOLMEN TUNNIN MOTTI

Eero A. Martikarnen:

- POHJAHANAT KIINNI JAKATTILAAN VETTA

Kauko Tukiainen:LENTOKONE LASKEUTUI LINJOJENVÄLIIN

Hugo Ku.ialaTORJUNTATAISTELUMME NIETJAR-VELLA HEINAKUULLA 19-iJ

i7l

t75

l7()

I8t

tu2

Matti Paukku:PUSULA

Tuulikki Soini:MAANSORTUMA PETSAMOSSA

Kirjoittojot vostoovot esittömistöönmielipiteistö

Kösikirjoitukset poloutetoon voinpostimoksun seurotesso

187

192 Osoitteen muutokset .19237

Iti9

on mukavaakalastella näin yhdessä. Nykyaikainen

isä tietää että raha-asiorden takia ei

kannata .luosta paikasta toiseen 1a si-

ten tuhlata kallista aikaa. Kansallis-

pankissa Teillä on ystavä loka hoi-

taa puolestanne maksut 1a monet mu ut

tehtävät, lomannekin a kana, Terlle

jää aikaa harrastuksi nnek n, voitte

rentoutua )a kohentaa kuntoanne,

nauttia kunnolla lomastanne.

. a:e[E: o"t:5=]-:

\:.-a L-\ *

-?:, -'l;'I;'-s#§rr,, - -:'i"'-:!;;lotl

;*:å;-§P

., : .$åa,r§

IIffiISALUS-!SIKE-lÄilfiKt *pffiffi).r.utl.lllrl lr.lllr 5.lllrrrrf *r+-t'f,-:r" ,an;;ff /siellä aina vstäv^

, /' '

_.$.: .

VERI E LAVA LAA

H M ISIlW

HE I :(A|rrEI'r TCR-OLLEVA5KiVUtIRENT + A ZO7.FELSIi.INI 4400u42 t J0 O38tr92O KTi)0013JO/40t86 L2167

KalkkistenkanavanpatoluukkuPatoluukkuien lisäksi Wärtsiläsiltoia ia nostureita

W.ARTSTL'AHelsingin tehdas

rakentaa myöst

lrtonumero 1,50 (sis. lvv.) Helsinki 1967 - SANOMAPAINO