Saulo Kepsu

Kannaksen kylät

Kotimaisten kielten keskus

Kannaksen kylät

2

URN:ISBN 978-952-5446-92-0

Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 54

ISSN 2323-3370

Kotimaisten kielten keskus, Helsinki 2018

Kannen kuva: Kansallisarkisto / Viipurin pitäjän Maskolan verollepanokartta v. 1770

Toimitus: Petra Saarnisto, Sirkka Paikkala ja Helinä Uusitalo

Kannaksen kylät

3

SISÄLLYS

Johdanto............................................................................................... 4

Tutkimus ja sen tavoitteet.......................................................................... 4

Tutkimusaineisto........................................................................................ 6

Kylännimien rakenne, ikä ja levintä....................................................... 10

Luonto- ja viljelysnimipohjaiset asutusnimet............................................. 14

Esikristillisen henkilönnimen sisältävät asutusnimet.................................. 23

Ortodoksisen ja venäläisen henkilönnimen sisältävät asutusnimet........... 35

Läntisen henkilönnimen sisältävät asutusnimet......................................... 42

Muut asutuksen alkuperästä kertovat nimet............................................. 45

Kannaksen asutuksen vaiheet................................................................ 52

Rautu........................................................................................................... 52

Sakkola........................................................................................................ 54

Kaupungin pogosta..................................................................................... 56

Äyräpää....................................................................................................... 58

Jääski........................................................................................................... 65

Viipuri......................................................................................................... 70

Yhteenveto.................................................................................................. 74

Nimiaineisto.......................................................................................... 80

Lähteet.................................................................................................. 518

Nimiluettelo.......................................................................................... 526

Kannaksen kylät

4

Johdanto

Tutkimus ja sen tavoitteet

Vuonna 2010 valmistui tutkimukseni Inkerin Pähkinälinnan läänin kylännimistöstä

(Kepsu, Saulo: Inkerin pogostat. Vanha nimistö ja asutus; käsikirjoitus 508 sivua + kar-

takkeet). Tällöin jouduin perehtymään Inkerin pohjoisen naapurin Karjalankannaksen

nimistöön ja havaitsin, että Kannas on sekä nimistöltään että asutushistorialtaan sel-

västi sidoksissa eteläiseen naapuriinsa Inkeriin. Kannaksen vanhinta asutusnimistöä ja

asuttamista ei ole perusteellisesti tutkittu, vaikka Viljo Nissilän teos Suomen Karjalan

nimistö (1975) antaakin vankan ja runsain esimerkein varustetun yleiskuvan Karjalan

nimistöstä.

Tutkimuksen kohteeksi olen valinnut vanhan asutusnimistön, johon lasken pi-

täjien, pogostojen, kylien (asiakirjoissa kyliksi merkityt, yksi- tai useampitaloiset asu-

tukset), autioiden (pääosin 1600-luvun merkintöjä) nimet ja paikannimet, joihin voi

kätkeytyä vanha asutusnimi. Lisäksi olen käsitellyt muutakin, etenkin vesistönimistöä,

josta on vanhoja asiakirjatietoja. Mukana on myös koko joukko nuoria asutusnimiä,

jotka esiintyvät rekisterikylien niminä tai kansanomaisina kylänniminä etenkin Suo-

menmaa-teoksessa, Maanmittaushallituksen uudistushakemistoissa ja Viipurin läänin

verollepanokartoissa.

Tutkimusalue käsittää seuraavat, Karjalankannaksen 1930-luvulla toiminnassa

olleet kunnat: Antrea, Heinjoki, Johannes, Jääski, Kanneljärvi, Kaukola, Kirvu, Kiven-

napa, Koivisto, Kuolemajärvi, Käkisalmi, Käkisalmen kaupunki, Metsäpirtti, Muolaa,

Pyhäjärvi, Rautu, Räisälä, Sakkola, Terijoki, Uusikirkko, Valkjärvi, Viipuri, Viipurin kau-

punki, Vuoksela, Vuoksenranta ja Äyräpää. Luoteisimmat mukana olevat pitäjät ovat

siis Viipuri, Jääski, Kirvu ja Kaukola sekä kaakkoisimmat Terijoki, Kivennapa, Rautu ja

Metsäpirtti. Keskiajalla alueeseen kuuluivat Käkisalmen läänin pogostat Rautu, Sak-

kola ja Kaupungin pogostan eli Korelan eteläinen pääosa, Äyräpään pogosta, Viipurin

pitäjän pääosa ja Jääsken pogostan eteläosa.

Kannaksen kylät

5

Tavoitteenani on ollut kerätä mahdollisimman tarkkaan tiedot kohteena ole-

vasta asutusnimiaineistosta, josta käytän termiä kylännimet, ja selvittää nimien ono-

mastinen alkuperä eli etymologia, levintä ja ikä. Nimistöntutkimuksen antamien tulos-

ten ja muun taustatiedon (arkeologia, historia jne.) pohjalta olen tehnyt asutushisto-

riallisen analyysin, jossa pyrin selvittämään vanhimman asutuksen vaiheet. Minne si-

joittui vanhin asutus ja minkä ikäistä se on? Mistä tultiin Kannakselle ja minne sieltä

muutettiin?

Tutkimusalue kartalla.

Kannaksen kylät

6

Tutkimusaineisto

Tutkimukseni pohjan muodostavat asiakirjatiedot Karjalankannaksen nimistöstä. Niillä

tarkoitan ensi sijassa verotusta varten laadittuja maakirjoja, kymmenysluetteloita, au-

tioluetteloita, tilejä, tuomiokirjoja sekä kirkollisia lähteitä eli rippikirjoja sekä synty-

neitten ja kuolleitten luetteloja. Asiakirjalähteistä selviävät nimien kirjoitusasut, jotka

ovat tärkeitä sekä nimien etymologioinnissa että nimien iän selvittämisessä. Niistä löy-

tyy myös tietoja kylien koosta ts. talojen ja isäntien määrästä sekä isäntien nimet, jotka

auttavat kylännimien alkuperän tulkitsemisessa.

Vuotta 1500 vanhemmat merkinnät ovat erittäin harvalukuisia, ja niistä, kuten

muistakin lähteistä, saa tiedon lähdeluettelosta. Vanhin järjestelmällisestä verotuk-

sesta ja verotettavista paikoista ja henkilöistä kertova lähde on ns. Vatjan viidennek-

sen verokirja vuodelta 1500 (V = Perepisnaja okladnaja kniga po nougorodu votskoj

pjatiny; painettu v. 1852), joka on julkaistu myös suomeksi (Ronimus 1906, 1906–

1908). Nimiasut olen poiminut venäjänkielisestä versiosta. Alkuperäiset karjalaiset ni-

miasut ovat varsin selvästi tunnistettavia suurimpien kylien nimiä, mutta pääosa ky-

lännimistä on ortodoksisen etunimen tai patronyymin sisältäviä normaalistettuja tai

isännän henkilönnimen mukaan muodostettuja venäläisasuisia nimiä. Monista ei ole

myöhempiä tietoja. Verokirjalle ovat lisäksi tunnusomaisia pitkät paikanmääritykset,

esim. D Ogujevo nad ozerom nad Lenikalskim 1500 V: 107 (Rautu). (Tarkemmin ks.

Kepsu 2010: 3.) Tämä lähde kattaa Itä-Kannaksen Käkisalmen lääniin kuuluvat Raudun,

Sakkolan, Korelan eli Käkisalmen ja Kaupungin pogostan.

Vuodelta 1539 on olemassa verokirja samoista pogostoista (AKH I: 19–51),

jossa kylännimet ovat melkein poikkeuksetta samassa asussa kuin vuoden 1500 vero-

kirjassa. Sen sijaan vuoden 1568 Pistsovaja kniga Vodskoj pjatiny (AKH I: 52–178) si-

sältää melkoisesti lisää nimimerkintöjä Itä-Kannakselta. 1500-luvun lopussa Käkisal-

men läänistä on ruotsalaisten valloittajien verokirja-aineistoa vuosilta 1581–1597 Kan-

sallisarkistossamme ja jokseenkin samoilta vuosilta Ruotsin valtionarkistossa (Riksar-

kivet; Finska Cameralia), mutta autioitumisen vuoksi verotettujen kylien nimiä on niu-

kanpuoleisesti. Jo ennen Stolbovan rauhaa vuosien 1613–1617 asiakirjojen (KA 5973,

RA ÖRKS) sekä kylännimi- että henkilönnimimäärät lisääntyvät Itä-Kannaksella, mutta

Kannaksen kylät

7

vasta 1630-luvulla kylännimiä tulee enemmän (esim. 1637 AKH II: 400–452, jossa kui-

tenkin on muutama väärin luettu nimi). Räisälästä ja Kaukolasta tarkemmat maakirjat

alkavat 1640-luvulta (esim. 1644 KA 9662). Myöhempääkin verokirja-aineistoa Itä-

Kannakselta olen tarvittaessa käyttänyt hyväkseni.

Länsi-Kannaksen vuosittain toistuvat veroluettelot alkavat 1540-luvulta. Kylän-

nimet ilmestyvät niihin vähä vähältä saman vuosisadan aikana. Vanhimmat tällaiset

lähteet ovat vuosilta 1544 (KA 5003) Viipurin pitäjästä, 1553 (KA 5069) Uudeltakir-

kolta, 1554 (KA 5086) Muolaasta, 1557 (KA 5137) Jääsken suurpitäjästä ja 1559 (KA

5191) Äyräpään kihlakunnasta. Kaikkien senaikaisten kylien nimet eivät kuitenkaan ole

näissä luetteloissa, sillä kylät on sijoitettu suurempien seutukylien alle, minkä voi pää-

tellä vastaavien henkilönnimien esiintymisestä. Järjestelmällisesti pienempienkin ny-

kyisten kylien nimet tulevat asiakirjoihin 1600-luvun alussa. Paras lähde on vuoden

1602 verokirja (KA 5808, 5813, 5817), joka kattaa koko Länsi-Kannaksen eli Viipurin

Karjalan. Kylännimien tulkinnassa välttämättömät henkilönnimet (jälkinimet, joita

myös sukunimiksi kutsutaan) alkavat esiintyä jokseenkin kattavasti v. 1543 (KA 5002),

ja niiden asiakirjasijoituksen avulla voi useimmiten päätellä, mihin myöhempään pitä-

jään tai kylään ne kuuluvat.

Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkistossa säilytetään tutkimusalueeni van-

hoista asiakirjoista poimittua aakkostettua nimikokoelmaa (Käkisalmen Karjala vuo-

silta 1581–1597, 1611–1618, 1631–1642, 1645–1649, 1651, Viipurin Karjala 1541–

1570), jota olen käyttänyt hyväkseni varsinkin nimien levintää tarkentaessani. Koko-

elma on laadittu lähteen ehdoilla jokseenkin pelkästään suurpitäjäpaikannuksin. Esi-

merkiksi henkilön sijoittamisen oikeaan kylään ja pitäjään, mikä on vaatinut työlästä

selvittämistä, olen joutunut itse tekemään. (Karjalan asiakirjanimistön poiminnasta ks.

lähemmin Nissilä 1975: 21–22.) Koko Kannaksen alueelta olen tarvittaessa käyttänyt

myös Kansallisarkistossa säilytettäviä kirkonkirjoja, joista saa tietoja varsinkin nuorem-

pien nimien vaiheista. Tuomiokirjoista, jotka alkavat vuodelta 1623, olen poiminut tie-

toja vain poikkeuksellisesti. Vatjan viidenneksen verokirjan lisäksi olen käynyt läpi tär-

keimmät lähdejulkaisut (suomalaiset: FMU, REA, AKH, Teitti; venäläiset: NPK, AKH).

Muista painetuista julkaisuista ehdottomasti tärkeimmät ovat Viljo Nissilän

Suomen Karjalan nimistö, Suomen Karjalan ortodoksinen nimistö ja Vuoksen paikanni-

mistö, joiden varteenotettaviin nimitulkintoihin viittaan tämän tästä. Vertailu Inkerin

Kannaksen kylät

8

nimistöön on helpottunut, kun voin käyttää käsikirjoitustani Inkerin pogostat. Nimis-

tön etymologioinnin ja venäläisten henkilönnimien levinnän kannalta kätevimmät läh-

teet ovat N. A. Petrovskijn Slovarj russkih litšnyh imen ja S. B. Veselovskijn Onomasti-

kon. Varhaishistorian alalta tärkein teos on Pirjo Uinon arkeologian väitöskirja Ancient

Carelia – Muinais-Karjala.

Paikannimien, etenkin luonto- ja luontonimipohjaisten nimien, tulkinnalle tär-

keää on maanmittausaineisto (kartat, karttaselitykset, isonjaon jakokirjat, rajaselvityk-

set), jonka avulla voi tarkistaa, sopiiko tulkinta luonnonolosuhteisiin. Lisäksi siitä voi

saada tietoa itse nimiasusta sekä kartalla näkyvästä lähiympäristöstä.

Karttoja ja karttaselityksiä on onneksi paljon jo 1600-luvulta. Tärkein lähde on

Erich Nilsson Aspegreenin Geometrisch Affrijtningh och Calculation uppå Euräpä Hä-

rad Nykyrkio Kijvennäbs och Måla Sochner, jossa on kartat kyläkeskuksista ja autioista

vuosilta 1643–1645 (KA MMH G 1) koko Äyräpään kihlakunnasta. Karttakirjassa erit-

täin tärkeitä ovat tiedot autioista, joissa mainitaan muun muassa, kuinka kauan paikka

on ollut autiona. Muista 1600-luvun kartoista mainittakoon Ruotsin valtionarkistossa

säilytettävät kartat Uudeltakirkolta (1665 RA LL: 147) ja Raudusta (1694 RA LL: 179).

Tärkeimmän maanmittausaineiston tutkimusalueeltani muodostavat Viipurin

läänin verollepanokartat 1700-luvun lopulta (KA MMH 125). Ne on onnistuneesti ku-

vattu KA:n digitaaliarkistoon, mutta yksittäisten karttojen löytäminen onnistuu usein

vain arkistoluettelon avulla. Olen käynyt läpi kaikki nämä lähes 300 karttaa ja niiden

selitykset, joita ei ole kaikista kylistä. Esimerkiksi Valkjärven pitäjästä kaikki karttaseli-

tykset puuttuvat. Eräistä pitäjistä (esim. Räisälä) puuttuu paljon kyliä, ja Kivennavalta

ei aineistoa ole laisinkaan. Etenkin karttaselitykset ovat nimistöntutkimukselle tär-

keitä, sillä niissä mainitaan kylien ja talojen nimien lisäksi peltojen, niittyjen ja metsä-

maiden sekä rajapaikkojen nimet. Isojako suoritettiin tutkimusalueellani pääasiassa

1830-luvulla (Kivennavalla kuitenkin vasta vuoden 1875 jälkeen), ja sen karttoja ja

karttaselityksiä olen hyödyntänyt tarvittaessa.

Uudemmista kartoista on tarpeellinen ollut karttakirja Kielletyt kartat, koska

siinä on aakkosellinen hakemisto. Sähköisestä aineistosta mainittakoon vielä Karjalan

kartat, jonka kartoista saa parhaiten tietoa kylänpaikkojen sijainnista ja korkeussuh-

teista.

Kannaksen kylät

9

Kylännimien asiakirja-asuja tärkeämpiä ovat usein nimien aidot murreasut,

jotka olen poiminut Nimiarkiston laajoista kokoelmista. Nimilipuilla on myös muuta

sellaista tietoa, joka auttaa nimien tulkitsemisessa. (Karjalan nimistön keruusta ks. tar-

kemmin Nissilä 1975: 9–20.) Nimiarkiston aakkostetut nimikokoelmat (etenkin ns.

Yleiskokoelma) ovat lisäksi välttämättöntä vertailuaineistoa.

Kannaksen kylät

10

Kylännimien rakenne, ikä ja levintä

Nimiaineistossani (n. 2 000 nimeä) olevien asutusnimien rakenteesta kirjoittaessani en

analysoi perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti nimien rakennetta, vaan keskityn seu-

raaviin pääryhmiin: 1) luontonimi- ja viljelysnimipohjaiset asutusnimet, 2) esikristilli-

sen henkilönnimen sisältävät asutusnimet, 3) ortodoksisen ja venäläisen henkilönni-

men sisältävät asutusnimet, 4) läntisen henkilönnimen sisältävät asutusnimet sekä 5)

muut asutuksen alkuperästä kertovat nimet. Numerojärjestys kuvastaa nimien keski-

määräistä ikää siten, että luontonimipohjaisia asutusnimiä pidän suhteellisesti van-

himpina ja läntisen henkilönnimen sisältämiä nimiä suhteellisesti nuorimpina. Yksit-

täisten nimien absoluuttinen ikä saattaa kuitenkin esimerkiksi ryhmässä 4 olla korke-

ampi kuin jonkin nimen ryhmässä 1. Venäläisasuisia kylännimiä käsittelen tarvittaessa

eri ryhmien sisällä.

Asutuksen iän selvittämisessä varmimmat tiedot antaa arkeologia. Paleoeko-

logian tulokset ja suoranaiset historialliset asiakirjatiedot ovat muita tärkeitä kielenul-

koisia tekijöitä asutuksen iän määrittämisessä. Paikannimistö on tärkeä ikäämisen

lähde, etenkin jos muut tiedot ovat vähäisiä tai kokonaan puuttuvat.

Suomesta, jossa on eri-ikäisiä asutusalueita, voidaan asuttamisen vaiheet re-

konstruoida myös pelkästään paikannimistöä tarkastelemalla. Voidaan muodostaa

teoreettinen malli, joka nimistön avulla kertoo asuttamisen vaiheista.

Ensimmäisessä vaiheessa eränkävijät, kalastajat ja muut maiden nauttijat ni-

mesivät käyttämänsä luonnonpaikat ja muut tärkeimmät paikat varsinkin kulku-

väyliensä varrella. Kun paikalle kaukoniittyjen ja kaskimaiden viereen syntyi asutusta

– ensin ehkä tilapäistä, sitten vakinaista – paikan valmis luontonimi tuli asutusnimen

pohjaksi. Tämän vaiheen nimistö on sellaisenaan edelleenkin näkyvissä myöhään asu-

tettujen alueiden kylännimissä. Esimerkiksi keskiajan lopussa ensimmäisen asutuk-

sensa saaneen Vehmersalmen kylät ovat nimiltään Enanlahti, Horsmalahti, Juonion-

lahti, Jänissalo, Litmaniemi, Miettilä, Niinimäki, Putroniemi, Puutosmäki, Riistavesi, Ri-

toniemi, Roikansaari, Räsälä, Vehmersalmi ja Vuorisalo. Vain Miettilä ja Räsälä saivat

Kannaksen kylät

11

nimensä asuttajistaan Miettisistä ja Räsäsistä. Vehmersalmen esimerkki kertoo jo seu-

raavan vaiheen alusta, johon kuuluvat myös alkuasuttajan henkilönnimen mukaan an-

netut asutusnimet.

Toisessa vaiheessa asutus alkaa tihentyä luonnonpaikan luona, josta alku-

asutus oli saanut nimensä. Tällöin syntyi uusia asutusnimiä, varsinkin -la-nimiä luon-

nonpaikan lähistölle. Esimerkiksi Muolaanjärven rannalle syntyivät henkilönnimipoh-

jaiset -la-, lä-nimet Tervola, Oinaala, Vihola, Norkkola, Orola, Pyykkölä, Jääskelä, Taa-

perniemi (niemessä) ja Lavola, jotka kaikki ehkä Lavolaa lukuun ottamatta ovat jäl-

kinimeen eli lisänimeen perustuvia. Vanhaan asutukseen viittavia -la-kylännimitihen-

tymiä syntyi lähinnä vain suhteellisen viljaville paikoille, jotka eivät olleet vesistöjen

rikkomia. Tällainen vanha arkeologisestikin todettu asutusalue, jossa asutuksen ni-

meämiseen oli riittävästi lahtien, niemien, salmien, saarien ja muiden vesistöpaikkojen

luontonimiä, oli Kaukola. Täällä luonto- ja viljelysnimipohjaisten kylännimien joukossa

la-, lä-nimet ovat selvänä vähemmistönä. Toisin sanoen luonnonolot määräävät pit-

kälti myös eri nimityyppien valinnan. Suurimmassa osassa Suomea ovat edellä esitetyt

asutuksen vaiheet tai niiden välimuodot edelleenkin vallalla.

Kolmannesta asutuksen tihentymisen vaiheesta sopii esimerkiksi Varsinais-

Suomen vanhin arkeologisestikin todettu asutus. Täällä oli asutus jo valmis, kun verot-

tajat merkitsivät veroyksiköt maakirjoihinsa. Esimerkiksi sopii Mynämäki, jossa asutus

on keskittynyt Mynäjoen laaksoon ja siihen laskevien ojien varteen. Alkuperäisiin luon-

tonimiin pohjautuvia kylännimiä oli vain vähän, esim. Karjakoski ja Vihtamäki. Suffik-

sillisista nimistä la-, lä-nimet (30) olivat tavallisimpia ja niiden joukossa oli nyt jo myös

etunimipohjaisia, kuten Pellilä ja Sunila. 11 -la-nimistä kylää oli merkitty v. 1540 yksi-

taloisiksi. Alkuperäiseen yhden isännän taloon viittaavat myös -nen-kylännimet (22),

jotka kuitenkin olivat v. 1540 enimmäkseen kehittyneet monitaloisiksi (yksitaloisia

vain kuusi). Lisäksi pitäjässä oli erilaisia muita nimityyppejä, joista esimerkkeinä mai-

nittakoon Juva, Kivikylä, Korvensuu, Lepistö ja Tursunperä. Muuallakin Varsinais-Suo-

men vanhoilla asutusalueilla -la- ja -nen-loppuisten kylännimien tihentymät viittaavat

vanhoihin asutuskeskittymiin. Edellä kuvailtu kylännimien rakenteellinen analyysi

edesauttaa eri asutusalueiden suhteellisen iän selvittelyä etenkin seuduilla, joilla

muita todisteita asutuksen iästä ei ole.

Kannaksen kylät

12

Selvittelen kylännimien levintää nimiryhmittäin vertaamalla nimiä samaa ainesta sisäl-

täviin kylännimiin Suomessa ja itämerensuomalaisilla lähialueilla, etenkin Laatokan

Karjalassa ja Inkerinmaalla. Tällöin tulee ratkaistavaksi, miten samanimisyys on asu-

tushistoriallisesti tulkittava. Olen valinnut alueeltani 257 kylännimeä, joilla on vasti-

neensa joko Kannaksella tai muualla. Apua nimien levinnän selvittämisessä on Suo-

menmaa-teoksen lisäksi ollut Veijo Saloheimon (2006: 14–182) Viipurin Karjalan su-

kuja käsittelevästä teoksesta. Tutkimuksessani ovat mukana vain sellaiset tapaukset,

jotka voivat kertoa muutosta kylästä toiseen.

Valtaosa käsittelemistäni nimistä on -la-loppuisia henkilönnimimääritteisiä ky-

lännimiä, etenkin sellaisia, joiden alkuosana on lisänimi tai jälkinimi. Oletukseni mu-

kaan omapohjaisia eli paikkakunnalla syntyneitä nimiä on 92, esim. Vakkila (Rautu,

Pyhäjärvi, Viipuri). Kannaksen sisäisistä asutussiirroista kertovat ne nimet, joita esiin-

tyy vain Kannaksella (37), esim. Kamajauhola (Jääski, Valkjärvi). Jääsken vanhan po-

gostan Kannaksen pohjoispuolella olevissa Joutsenon, Ruokolahden ja Rautjärven pi-

täjissä on vastineita 23, esim. Jälkölä (Muolaa, Ruokolahti). Koillisessa Laatokan Karja-

lassa (etenkin Hiitola, Kurkijoki, Sortavala) samaa ainesta sisältäviä nimiä on 19, esim.

Sortavala (Uusikirkko, Sortavala). Luoteispuolella Lapvedellä (Lappee, Luumäki, Savi-

taipale, Nuijamaa, Taipalsaari) sama-aineksisia kylännimiä on 39, esim. Himottula (Uu-

sikirkko, Luumäki; Himottuinen Vesulahti). Varsinais-Suomessa vastineita on 29, esim.

Keppola (Uusikirkko, Lieto) ja Hämeessä 27, esim. Monittula (Kaukola, Tyrväntö).

Inkerissä samaa ainesta sisältäviä nimiä on peräti 96, mikä paljolti johtuu aiem-

min tekemästäni tarkasta tutkimuksesta (Kepsu 2010). Pieni osa näistä Inkerin kylän-

nimistä pohjautuu 1600-luvulla maakuntaan muuttaneiden henkilönnimeen.

Savon kylännimistä asiakirjoissa tarkat tiedot on vasta 1600-luvun jälkipuolis-

kolla, minkä vuoksi turvaudun laskelmissani 1500-luvun henkilönnimiin, jollainen si-

sältyy esim. kylännimeen Variksela (Antrea, Kaukola, Rautu, Variksinen; Juva). Täällä-

kin vastineita on 96, mikä puolestaan perustuu Kauko Pirisen (1982: 750–764) tark-

kaan sukunimiluetteloon vuosilta 1541 ja 1548.

Kylännimivastineita on muualtakin mutta sen verran niukalti, ettei niiden poh-

jalta päätelmiä kannata tehdä. On kuitenkin otettava huomioon, että samalla nimellä

voi olla vastineita useammalla edellä mainitulla alueella, minkä vuoksi niiden lukumää-

rän summa reilusti ylittää Kannakselta valittujen nimien lukumäärän.

Kannaksen kylät

13

Nimiä asutushistorian kannalta vertailtaessa tulee ensi sijassa ottaa huomioon asutuk-

sen ikä. Nimet ovat kulkeutuneet vanhemmasta asutuksesta nuorempaan. Kannaksen

sisällä vanhin lähtöalue on Itä-Kannaksen arkeologisesti todettu rautakautinen asutus

Sakkolasta Kaukolaan. Muualta Kannakselta arkeologiset todisteet jokseenkin tyystin

puuttuvat, minkä vuoksi on turvauduttava muihin keinoihin. Järvien läheisyys ja hel-

pommin muokattava hedelmällinen savinen tai savensekainen maaperä on tärkeä

edellytys vanhan asutuksen sijoittumiselle. Selvät asutustihentymät joko tällaisilla tai

muulla tavoin edullisilla alueilla todistavat vanhasta asutuksesta.

Kun asutuksen syntyessä aluksi otettiin nimeämisessä käyttöön ensi sijassa jo

nautintakaudella käytössä olleet luontonimet, etenkin järvien nimet, niin asutuksen

tihentymisvaiheessa syntyi samalle alueelle pääasiassa -la-loppuisia talonnimiä, jotka

vanhimmissa veroluetteloissa esiintyvät kylänniminä. Kannaksella tärkeimpiä tällaisia

asutustihentymiä ovat Valkjärven–Muolaan järvialue Valkjärveltä idässä Muolaanjär-

velle lännessä (yhteensä 44 -la-kylännimeä), Jääskessä Vuoksenvarsi kirkon ympärillä

(17), Antreassa Vuoksenvarsi kirkon ympärillä (17), Kaukjärven–Hatjalahden alue Uu-

dellakirkolla ja Kuolemajärvellä (27) ja Viipurin Suomenvedenpohja (12). Poikkeuksel-

linen tihentymä, joka ei ole järven rannassa, on Valkjärven Hiisselkä–Suontaka (17)

Punnusjärven eteläpuolisella ylängöllä. Itä-Kannakselta nämä tihentymät puuttuvat

kokonaan rautakautisilta asutusseuduilta Sakkolasta ja Kaukolasta sekä Pyhäjärveltä.

Tarkemmin teen selkoa asutustihentymistä pitäjittäisessä katsauksessa.

Kun alueiden asutuksen absoluuttista ikää ei pysty varmuudella selvittämään,

on usein vain tyydyttävä toteamaan, että kahden samannimisen kylän välillä on asu-

tushistoriallinen yhteys. Lähtökylä jää selvittämättä. Kannaksen alueella on ongel-

mana se, kumpi on lähtöseutu, Äyräpää vai Jääski. Lisäksi Viipurin asutuksen ikä on

epävarma. Onko se saanut asutuksensa Jääskestä, Äyräpäästä tai muualta, vai onko

puolestaan sieltä muutettu muualle? Itä-Kannaksen ja Länsi-Kannaksen väliset van-

himmat yhteydet jäävät avoimiksi yhteisten nimien paljolti puuttuessa. Asutusyhtey-

det Kannaksen ulkopuolelle ovat myös ongelmalliset. Onko Ruokolahden–Rautjärven

seudulta tullut asutusta Kannakselle, ja mikä on Lapveden osuus esimerkiksi Viipurin

seudun asuttamisessa? Inkerin asutus, etenkin nuorempi, on lähtöisin lähinnä Äyrä-

päästä, ja Savon asuttamisessa Kannaksen ja Lapveden osuudet ovat aika tasavahvat.

Kannaksen kylät

14

Vanhinta Länsi-Suomesta kulkeutunutta asutusta valaisevat parhaiten esikristillisiin

henkilönnimiin pohjautuvat Kannaksen kylännimet.

Luonto- ja viljelysnimipohjaiset asutusnimet

Luonto- ja viljelysnimipohjaisiin asutusnimiin lasken ensiksi nimet, jotka pohjautuvat

joko leksikaalisesti kaksiosaisiin kokonaisiin eli aitoihin luontonimiin tai ovat niistä ir-

ronneet, esim. Haapaniemi, Pero < Perojoki. Niiden rinnalla mainitsen ne asutusnimet,

joiden perusosa on topografinen sana eli maasto- tai vesistötermi mutta määriteosa

henkilönnimi tai asutusnimi, esim. Horkonsaari, Juustilanjoki. Tähän ryhmään kuuluvat

nimet luettelen perusosan mukaisessa yleisyysjärjestyksessä. Suurin ryhmä on -järvi-

loppuiset nimet eli 39 aitoon luontonimeen pohjautuvaa asutusnimeä, joista kymme-

nen on jo ilman -järvi-loppua, esimerkiksi Ahjärvi, Rahkajärvi, Säppää < *Säppiä <

*Säppijärvi. Selvänä vähemmistönä (6) ovat kylännimet, jotka pohjautuvat luonto-

nimeen, jonka määritteenä on propri, esim. Jääskjärvi, Pihkalanjärvi.

Aitoon luontonimeen pohjautuvien nimien joukossa lienee kaikkein eniten

vanhimpien kylien nimiä. Vanhan nimen kielellisiä kriteereitä ovat muun muassa ni-

men kuluneisuus ja vaikeaselkoisuus sekä määritteenä olevan sanan vanhuus kieles-

sämme. Onomastisista kriteereistä mainittakoon liitynnäisten määrä, eli mitä enem-

män järvennimeen pohjautuvia muita nimiä on, sitä vanhempi on järvennimi.

Kielen ulkoisista tekijöistä tärkeimmät ovat järven koko, sen kalaisuus ja ran-

tojen maaperä maatalouden kannalta sekä myöhemmässä vaiheessa kylän koko. Jos

järven rannoilla on useita asutuksia, yleensä se kylä, jolla on tai on ollut järvennimeen

pohjautuva nimi, on vanhin. Tällöin myös kylänrajojen kulku ja kylän muiden kylien

alueella olevien omistusten määrä kertovat, onko kyseessä emäkylä eli vanhin kylä.

Esimerkkejä kylistä, joilla on näihin kriteereihin perustuva vanhimpaan nimikerrostu-

maan kuuluva nimi: Kahvenitsa < *Ahvenitsa < *Ahveninen : *Ahvenisen (nimi on vai-

keaselkoinen, kylä on suuri), Kanneljärvi (tiheä asutus järven rannoilla), Kaukjärvi

(suuri seutukylä, suuri järvi, vanha sana määritteenä), Kavantjärvi (nimi kulunut, suuri

järvi), Kiimajärvi (suuri järvi, tiheä asutus rannoilla, määrite vanha sana), Kuujärvi <

*Kuivajärvi (kulunut nimi, suuri seutukylä rannalla), Mertjärvi (suuri kylä, suuri järvi),

Kannaksen kylät

15

Petäjärvi (laaja asutus lähellä, vanha sana), Rieskjärvi (tiheä asutus rannalla), Valkjärvi

Valkjärvellä (erittäin tiheä asutus keskikokoisen järven rannoilla), Vammeljärvi (vai-

keaselkoinen nimi, paljon liitynnäisiä, tiheä asutus rannoilla) ja Yskjärvi (pieni järvi,

erittäin tiheä kyläasutus rannoilla).

Kylännimiä, joiden takana on järvennimi, mutta jotka eivät ole -järvi-perusosai-

sia, on muitakin, kuten Joutselkä, jossa mäennimen kantanimi voi olla *Joutjärvi; Kuu-

terselkä, jossa mäennimen kantanimi lienee *Kuuterjärvi; Leinikkälä, jonka takana voi

olla Leinikylänjärven vanha nimi *Leinäjärvi, ja Telkkälä, joka voi pohjautua Kirkkojär-

ven vanhaan nimeen *Telkkäjärvi.

Kaikkien järvien nimet eivät ole siirtyneet kylännimiksi. Onkin aiheellista ver-

tailun vuoksi luoda katsaus Kannaksen tärkeimpiin (suuret ja keskikokoiset järvet) jär-

vennimiin muutenkin. Valitsemistani 88 järvennimestä 60:ta olen käsitellyt kylänni-

miartikkeleissa. Näistä 60 järvennimestä 35 on siirtynyt kylännimiksi, esim. järvennimi

Petäjärvi kylännimi Petäjärvi, ja 25 sisältää kylännimen, esim. Kärstilänjärvi kylän-

nimen Kärstilä. Länsi-Suomen vanhoilla asutusseuduillakin on tavallista, että järven al-

kuperäinen nimi on vaihtunut kylännimen liitynnäiseksi, kun asutusnimi on tullut tär-

keämmäksi orientoitumiskohteeksi (Kepsu 1995: 102–105; Namn och bygd 83). Tällöin

järvellä on aiemmin ollut toinen nimi, joka useimmiten jää selvittämättä. Kannaksen

tällaisista järvennimistä noin puolelle olen ehdottanut aiempaa nimeä, esim. Näätä-

länjärvi < *Näätäjärvi, Kirvunjärvi < ?*Kirvajärvi, Leinikylänjärvi < *Leinijärvi, *Säp-

päänjärvi < *Säppiä < *Säppijärvi, Kirkkojärvi (Muolaa) < *Telkkäjärvi. Varma tapaus

on Halilanjärvi < Saarijärvi.

Sellaisia järvennimiä, joista ei tekstissäni ole omaa artikkelia, olen poiminut 28.

Ne ovat varmaankin enimmäkseen vanhaa kerrostumaa, sillä esimerkiksi asutusnimi-

pohjaisia nimiä on vain yksi, Raakolanjärvi (Valkjärvi). Vanha henkilönnimi sisältynee

nimiin Leinjärvi (Kirvu), Mielteenjärvi (Heinjoki) ja Tietäväjärvi (Räisälä). Topografi-

termi on määriteosana nimissä Kuoppalampi (Pyhäjärvi), Onkamojärvi (Kivennapa, vrt.

onka ’(suustaan kapea) lahti’; Räisänen 2010: 506, Virittäjä), Salo(n)järvi (Antrea, vrt.

salo ’suuri saari’). Kasvillisuuteen pohjautuvat Korsjärvi (Kirvu), Siesjärvi (Kivennapa;

siestar ’mustaviinimarja’) ja Vehkajärvi (Kirvu). Sijaintiin perustuvat Alusjärvi (Heinjoki;

aiemmin jokin toinen nimi), Ylisjärvi (Uusikirkko) ja Ylätinjärvi (Kirvu). Muita ovat He-

räjärvi (Valkjärvi; mahdollisesti veden väristä), Hiijärvi (Antrea; hiisi), Juoksemajärvi

Kannaksen kylät

16

(Räisälä; jossa vesi juoksee?), Kauhjärvi < *Kauhajärvi (Kivennapa), Paalijärvi (Antrea;

ehkä rajapaalusta; Nissilä 1975: 95), Pitkäjärvi (Kivennapa, Pyhäjärvi, Vuoksenranta),

Pytäräjärvi (Jääski; pyterä ’samea’), Rautjärvi (Rautu) ja Syljärvi (Vuoksenranta; syli).

Vaikeaselkoisia nimiä ovat Leitimojärvi (Viipuri), Suulajärvi (Muolaa), Säläjänjärvi

(Kaukola) ja Äksjärvi (Kirvu). – Käsittelen lähemmin järvikylien ja muiden luontonimi-

pohjaisten kylännimien ikää luvussa Kannaksen asutuksen vaiheet, jossa selvittelen

asutuksen alkuperää pitäjä pitäjältä.

Seuraavaksi suurin aitoja luontonimiä sisältävien kylännimien ryhmä on -niemi-

loppuiset nimet (34), joita ovat esimerkiksi Haapaniemi, Myttyniemi ja Saviniemi.

Myös ne -niemi-kylännimet, joiden määriteosana on propri, esim. Pirilänniemi ja Sa-

vonniemi, ovat hyvin tavallisia (22). Toisin sanoin -niemi-loppuiset kylännimet (56) on

yleisin luontonimipohjainen nimiryhmä. Voisi ajatella, että kun vanhimmat kylät ovat

saaneet nimensä järven mukaan, seuraavassa vaiheessa asutukset saavat nimensä

henkilön (etenkin la-, lä-nimet) tai rantapaikan (niemi, lahti, saari, salmi jne.) mukaan.

Varsinkin kaikki ne -niemi-nimet, joiden määritteenä on henkilönnimi, esim. Horttana-

niemi ja Mannisniemi, ovat pääasiassa saaneet nimensä vasta, kun henkilö on sinne

asettunut asumaan. Tosin joukossa on vanhojakin nimiä, kuten Kiviniemi ja Noisniemi

(suuria kyliä tärkeissä Vuoksen niemissä).

Odotuksenmukaisesti seuraavaksi suurin ryhmä on -lahti-kylännimet, joista ai-

don luontonimen sisältävät (esim. Haapalahti ja Lietlahti) ovat hieman tavallisempia

(25) kuin proprimääritteiset (19; esim. Enkkuanlahti ja Rotjanlahti) nimet. Myös tähän

ryhmään kuuluu suuria vanhoja kyliä, kuten Korpilahti ja Lapinlahti. Kylännimi Pärnä

palautunee aiempaan luontonimeen *Pärnälaksi.

Aitoon luontonimeen pohjautuvia -saari-kylännimiä (17), esim. Hapenensaari,

Naulasaari, on hivenen vähemmän kuin proprimääritteisiä (22), esim. Horkonsaari,

Uskinsaari. Koska saaret ovat tutkimusalueellani enimmäkseen pieniä rajattuja koh-

teita esim. Suomenlahdella, itse kylätkin ovat pieniä (usein yksinäistaloja) ja keskimää-

rin nuorempaa kerrostumaa. Poikkeuksia ovat Raudun kylät Orjansaari ja Sirkiänsaari,

joita ei ole tehty vesistön saariin vaan suosaariin. Nuorehko nimi Koivisto lienee alku-

aan ollut *Koivusaari.

Vesistöjen kaltaille perustettujen kylien nimistä -joki-loppuisiin luontonimiin

pohjautuu 19, joista 16 on aitoja luontonimiä (esim. Heinjoki, Humaljoki) ja vain kome

Kannaksen kylät

17

proprimääritteisiä (esim. Juustilanjoki). Tänne kuuluvat kylännimet Suurpero (< *Pero-

joki), Säiniö (< *Säynäjoki), Tali (< *Talvijoki) ja Vuottaa (?< *Vuotajanjoki). Muita alun

perin joen nimeen perustuvia kylännimiä ovat Helisevä ja Tyrisevä. Epävarma tapaus

on Sommee (?< *Sommeenjoki). Siellä, missä jokivarteen on tilaa raivata peltoa (esim.

Suomenlahteen laskevien jokien rannalla), on suuriakin kyliä, kuten Humaljoki, Ala- ja

Ylä-Säiniö.

Kylännimet, joiden pohjana on -salmi-perusosainen luontonimi (9 aitoa, 1 pro-

pripohjainen), esim. Kapeasalmi, Harisalmi, keskittyvät Vuoksen tuntumaan, etenkin

suupuolelle, Kaukolan vanhalle asutusalueelle, jossa on peräti kuusi -salmi-kylänni-

meä. Suurin kylistä on Äyräpään Vuosalmi.

Muut veden äärelle perustettujen kylien nimet pohjautuvat seuraavanlaisiin

luontonimiin: -koski (2/3), esim. Killankoski; -lampi (5/0), esim. Hirslampi; -nuora (1),

esim. Vatnuori; -oja (0/3), esim. Nipinoja; -pohja (3/1), esim. Kuurmanpohja; -ranta

(3/3), esim. Salitsanranta; -perä (1/0), esim. Lahdenperä; -pää (2/0), esim. Ykspää; -

vesi (2/0), esim. Ylivesi. – Lisäksi on kylännimiä, joihin sisältyy vettä tai veden vierellä

olevaa paikkaa tarkoittavia sanoja, joita ei voi pitää luontoniminä, kuten pelkkiä topo-

grafisia termejä (Lahti), niiden johdoksia (Lehtoinen) ja sijaintia ilmoittavia yhdyssa-

noja (Saarenpää; näistä lähemmin s. 19).

Veden äärellä olevien luonnonpaikkojen nimiin perustuvia kylännimiä on 239,

joista aitoihin luontonimiin pohjautuvia 155 ja proprimääritteisiä 84. Kylälle suoraan

annettuja veden äärellä olevaa paikkaa tarkoittavia nimiä (em. Lahti, Saarenpää, Leh-

toinen-tyyppi) on lisäksi 53. Kaiken kaikkiaan vesien äärellä olevat paikat ovat olleet

ylivoimaisia kohteita asutuksen perustamiseen, mikä johtuu monista tekijöistä, muun

muassa (juoma)veden saamisesta, vanhasta vesistöihin perustuvasta sekä kesä- että

talviliikenteestä ja veden äärellä olevan maaperän soveltuvuudesta karjanhoitoon ja

maanviljelykseen (niityt, pellot).

Maastonimiin pohjautuvista kylännimistä huomattavin ryhmä on -mäki-loppuiset (28).

Aitoon luontonimeen perustuvia on yhdeksän, esim. Lammasmäki ja Maamäki, ja pro-

primääritteisiä 19, esim Greijusmäki ja Pirholanmäki. Toinen tärkeä ryhmä on -selkä-

loppuisiin pohjautuvat kylännimet (10), joista aidon luontonimen sisältäviä viisi, esim.

Kannaksen kylät

18

Kaskiselkä, Saviselkä, ja muita viisi, esim. Joutselkä (määriteosa järvennimestä irron-

nut), Kotiselkä (suoraan asutukselle annettu). Molempien ryhmien nimet keskittyvät

vahvasti toisaalta Etelä-Kannaksen ylängölle (Raudussa 13 nimeä, joihin voitaisiin lu-

kea myös soiden keskessä mäellä olevat Orjansaari ja Sirkiänsaari; Kivennavalla 6 ni-

meä) ja Räisälään (8 nimeä). Vanhimpaan kerrostumaan kuuluvat suurkylien nimet Hii-

denselkä, Joutselkä ja Maanselkä. Maastonimiin kuuluvat myös sellaiset harvinaiset

kylännimet, joiden lopussa on -harju (1; Kivikkoharju), -kallio (2; Lohikallio, Neitsytkal-

lio) tai -syrjä (1; Riihisyrjä). Mäen päälle tai mäkirinteeseen perustettuja asutuksia ku-

vaavat myös kylännimet Harju, Kallas eli Kallainen ja Pihlainen. Asutusten perustami-

nen mäenselille johtuu ilmeisesti alkuaan kaskeamiseen sopivasta maaperästä ja vä-

hemmästä hallanarkuudesta, josta parhaana esimerkkinä ovat Raudun useat mäkiky-

lät. Täällä on sekä hiekkamaata että savensekaista moreenia (Kähäri 1965: 12). Ver-

rattuna vedenvierikyliin mäelle perustetut asutukset (43 + 3 leksikaalisesti yksiosaista

nimeä; yhteensä 46) ovat selvänä vähemmistönä ja tulevat kysymykseen lähinnä

siellä, missä on korkeaa kaskiviljelyyn sopivaa maastoa ja yleensä niukalti järviä.

Kosteaa maastoa kuvaaviin luontonimiin perustuvia kylännimiä ovat Härkä-

korpi, Karhusuo ja Malisuo sekä muita Koivukanto, Päiväkivi, Vatukivi ja Oravankytö.

Viimeinen maastonimien ryhmä käsittää varsin yleiset -maa-kylännimet (24) ja harvi-

naiset -salo-kylännimet (2). Yleensä kyseessä ovat verraten myöhään takamaalle eli

salolle perustetut kylät, joiden nimien määriteosana on alueen omistavan talon tai ky-

län nimi, esim. Kinninmaa, Savilanmaa, Virolansalo, tai läheisen paikan nimi, esim. Kal-

tovedenmaa, Pölönmaa. Joukossa on myös vaikeaselkoisia nimiä, kuten Haitermaa ja

Noitermaa.

Luontonimien lisäksi kylännimet voivat sisältää viljelysnimiä (15), joista -pelto-nimiä

on 14, esimerkiksi Hautapelto, Kangaspelto, Lokinanpelto ja Riivalinpelto, ja -maa-lop-

puisia yksi, Liinamaa. Tällaisissa on alun perin kysymys jonkin pellon ääreen peruste-

tuista uudistaloista, jotka ovat autioituneet tai joista on muodostunut kylä. Nimet ovat

suhteellisen nuoria. Vanhin lienee Muolaan Kangaspelto, josta on tieto 1500-luvulta.

– Vertailun vuoksi on mainittava, että muihin paikannimiin, lähinnä kulttuurinimiin,

pohjautuvia kylännimiä on erittäin vähän: Arkuntanhua < Orkotanhua (tanhua ’piha-

maa’), Lahnavalkama, Naistenkaivo, Valkeamatka (? matkareitti Valkjärvelle).

Kannaksen kylät

19

Omana alaryhmänään katson tähän yhteyteen kuuluviksi maastoon, vesistöön,

viljelyksiin ym. kohteisiin suoraan asutukselle annetut nimet, jotka sisältävät paikkaa

kuvaavan perussanan, sen johdoksen tai sanaliiton. Kaikki nimet ilmaisevat sijaintia.

Perussana sellaisenaan on 24 nimessä, joista veden vierellä olevaan paikkaan viittaa

16, esim. Kivitokee, Lahti, Niemi, Suvanto ja Taipale. Muuhun maastoon perustettujen

kylien nimiä ovat Harju, Kangas, Kallas, Korpi, Loukas (’kuoppa’) ja Salo. Viljelystä mer-

kitsevä sana on nimissä Huhta eli Huuhti ja Nurmi. Johdoksia on yhdeksän, esim. Mur-

toinen, Saaroinen ja mahdollisesti Valamo. Suhteellista sijaintia ilmaisevia nimiä on 18,

esimerkiksi Joensuu, Järvenpää, Korvenala, Lahdenperä, Kujansuu ja Saarenpää, joihin

sisältyy perussana, ja Vehkapää (Vehkajärven päässä) ja Viisjoentaus (Viisjoen takana),

joihin sisältyy paikannimi tai sen osa. Suurin osa on niin sanottuja lähinimiä, jotka on

annettu lähellä olevasta useimmiten vanhemmasta asutuksesta käsin. Kuitenkin jotkin

tällaiset kylät ovat suuria ja vanhoja, kuten Huuhti, Korpi, Vehmainen (Rautu), Järven-

pää (Kaukola) ja Nurmi (Muolaa; hävinnyt seutukylä).

Kannaksella on myös lähinnä tähän ryhmään kuuluvia nimiä, jotka ovat venäläisperäi-

siä tai täysin venäläisasuisia. Ylivoimaisesti suurin osa näistä kylännimistä esiintyy Vat-

jan viidenneksen verokirjoissa vuosilta 1500, 1539 ja 1568. Luon katsauksen näihin ni-

miin vertaamalla niiden sisältöä ja rakennetta vastaaviin Kannaksen karjalaisiin kylän-

nimiin.

Sanastoltaan kaksiosaisiin aitoihin luontonimiin pohjautuvia kylännimiä on

kuusi, esim. Kobylej hrebet ?< *Heposelkä, Krivaja lahta < Koverlahti, Sosnovoj navolok

< *Honkaniemi. Varma venäjännös on Krivaja lahta. Muutoin nimet ovat joko kään-

nöksiä tai kirjurin laatimia. Proprimääritteisiä on myös kuusi, esim. Mikkujeva gora,

Ostaškin navolok, Derevnja v Jakimtsove ostrovu (ehkä alkuaan *Jaakkimansaari). Suh-

teellista sijaintia ilmaisevia suoraan kylälle annettuja nimiä ovat Konets gory ja Murov

konets. Pelkkään maastoa kuvaavaan perussanaan pohjautuvia kylännimiä on suhteel-

lisen paljon eli 16, esim. Bor (2) ”Kangas”, Kut ”Soppi”, Ostrov (2) ”Saari”, Podol

”Notko” ja karjalaistunut Voloska (volotšek) ?< *Taipale.

Suomalaisesta nimistöstä puuttuva venäläinen nimityyppi on prepositionimi

(19 nimeä), joka koostuu prepositiosta (na, pod, za) ja appellatiivista, joka melkein aina

Kannaksen kylät

20

on maastosana, esim. Na gorke ”Mäellä”, Podborje ”Kankaan alla”, Zagorje ”Mäen ta-

kana”, Podjelje < Kuusenala, Kuusenkanta ja karjalaistuneet Porkku < Na Borku ”Kan-

kaalla”, Putoria < Podvorje ”Hovinalus”, Saapru < Zaborje ”Kankaantaka”. Näistä ni-

mistä suurin osa on venäläisten kirjurien muodostamia, vaikkakin takana on voinut

olla karjalainen nimi tai paikanmäärite.

Osaksi venäläisiä ovat sellaiset kylännimet, joiden jälkiosana on karjalainen pe-

russana, mutta määriteosana venäjän kautta tullut ortodoksinen etunimi (tarkemmin

sivuilla 35‒42) henkilönnimi, paikannimi tai appellatiivi (24 nimeä), esim. Horkonsaari,

Lutjanmäki, Salitsanranta, Postakaniemi ja Vuskaja salmitsa < Kapeasalmi. Muita se-

kamuotoja ovat Otšnimskaja gora ”?Otsaniemenmäki”, Zapjanjamskoj navolok ”Säp-

päänniemi” ja Salma Luttejeva ”?Lutjansalmi”. Nämä luontosanastoa sisältävät nimet

on annettu alkuaan osakylille tai käännetty karjalaisista nimistä. Ne eivät kuulu kaik-

kein vanhimpaan kylännimistöön, mutta ovat kuitenkin viimeistään vuonna 1500 an-

nettuja, koska ne esiintyvät Vatjan viidenneksen verokirjassa.

Olen katsonut luontonimipohjaiset kylännimet suhteellisesti vanhimpaan ikäkerrostu-

maan kuuluviksi. Kaikki tähän kuuluvat kylännimet eivät kuitenkaan ole alueensa van-

himpia. Myös asuttamisen myöhemmissä vaiheissa taloja on perustettu luonnonpaik-

kojen luo, jolloin asutus on saanut nimensä luonnonpaikan mukaan. Ratkaisevaksi

muodostuvat luonnonpaikan lähinnä maanviljelykseen antamat mahdollisuudet. Esi-

merkiksi sopivat Muolaan järvialueen järvet, joiden rannoille aikaa myöten on synty-

nyt lukuisia kyliä, kuten Yskjärvi. Sen rannalla on kymmenen -la-kylää, ja sen nimi esiin-

tyy asiakirjoissa vuonna 1559 seutukylää tarkoittavissa nimissä *Yskäjärvi ja *Yskäjär-

venpää. *Yskäjärvi on ilmeisesti myös rannalla olevan vanhimman asutuksen nimi, to-

sin kirjuritkin ovat saattaneet ottaa käyttöön tällaisen nimen, vaikka osakylillä olikin jo

omat nimensä.

Jos taas maasto oli kovin rikkonaista ja vesien pirstoamaa (lahtia, niemiä, saa-

ria, salmia, koskia) ja viljelyyn sopiva maa-alue niukkaa, asutus sai suoraan luonnon-

paikan nimen eikä yhden kohteen ympärille enää mahtunut kovinkaan paljon uusia,

esim. -la-asutuksia. Tästä on esimerkkinä Kaukolan koillisosa, jossa on useita pieniä

kyliä, nimeltään esim. Keiholampi, Kaarlahti, Heinsalmi, Keräpelto ja Uskinsaari. Nämä

Kannaksen kylät

21

kylät ovat eri-ikäisiä, ja joukossa on myös vanha esihistoriallisen henkilönnimen sisäl-

tämä nimi Monittula. Nuorimpia luontonimipohjaisia kylännimiä ovat takamaalle pe-

rustettujen asutusten nimet.

Asutushistoriallisesti tärkeää on selvittää paikannimien lajia osoittavien, useimmiten

perusosina esiintyvien perussanojen levintä laajemmaltikin. Edellä mainitut luonto-

nimipohjaisiin kylännimiin sisältyvät perussanat ovat kaikista paikannimistön perussa-

noista selvänä vähemmistönä. Lisäksi useimmat näistä sanoista ovat niin yleisiä, että

niitä ei voi käyttää asutushistoriallisina todisteina.

Niistä kylännimistä, jotka sisältävät asutushistoriallisesti merkittäviä perussa-

noja, 14 on läntistä lähtöä. Näistä lähinnä hämäläisperäisiä on kahdeksan (Arkuntan-

hua, Kärenniemi, Kärki, Nuoraa, Riihisyrjä, Uuras, Vatnuori ja Vehmainen) ja joko Var-

sinais-Suomeen tai Hämeeseen viittaavia kuusi (Kallainen, Kivitokee, Oravankytö,

Pero, *Vahala ja Valkeamatka). Muita läntisiin luontonimiin pohjautuvia kylännimiä

ovat Helisevä, Tyrisevä (Hollolan seuduilta?), Koivisto ja Seivästö. Omapohjaisiin kar-

jalaisiin perussanoihin pohjautuvat Loukas, Lehtoinen (laajalti idässä), Nurmi, Parsi-

kanmaa (Lapvedeltä), Pöyryniemi ja Salmes. Lisäksi muista nimistä karjalaisiin on luet-

tava Koskitsa, Lambitsa ja Törisevänmaa. Tähän kuuluvien luontonimipohjaisten ky-

lännimien pohjalla läntinen vaikutus (17 nimeä) on selvästi vahvempi kuin vastaava

itäinen (9).

Koko Karjalan perussanoista ns. topografisessa paikannimistössä on olemassa Viljo

Nissilän (1975: 26–46) Nimiarkiston paikannimikeruisiin pohjautuva tarkka selvitys,

jossa ei kuitenkaan esitetä asutushistoriallisia päätelmiä. Olen käynyt läpi Kansallisar-

kistossa säilytettävän Karjalankannaksen verollepanokartta-aineiston 1700-luvun lo-

pusta (n. 500 kylää, vain Kivennapa puuttuu; KA MMH 125) ja poiminut siinä esiintyvät

perussanat. Eri perussanoja kertyi 393. Niistä koko Kannaksen alueella oli käytössä 111

perussanaa, joista tavallisesti on merkintä useammista pitäjistä. Ne siis kuuluivat alu-

een yleisimpiin termeihin ja ovat usein tavallisia koko maassa. Vain Käkisalmen läänin

puolelta kirjaanpantuja perusosia on 93. Ne ovat jokseenkin kaikki niin harvinaisia,

että merkintöjä on vain yhdestä pitäjästä, esim. palle (Rautu), roukku (Sakkola), vihvi-

listo (Pyhäjärvi). Pelkästään Länsi-Kannaksella esiintyy 189 eri perussanaa, joista niin

Kannaksen kylät

22

ikään suurin osa on harvinaisia, vain yhdestä pitäjästä tavoitettuja, esim. koho (Uusi-

kirkko), kosteikko (Muolaa), niva (Jääski).

Itäisenä pidettäviä perussanoja on edellä mainitussa noin 400 sanan aineis-

tossa noin sata, joista tyypillisesti kannakselaisina pidän seuraavia sanoja: jaama, kaa-

latos, kulppa, kulppi, olhava, ruokinnos, ruokitos, rönö, tade ja tademaa (10). Karjalai-

sia ovat sanat luosa, niva, opotta, palle, vonka ja vonkka (5) ja laajemmin itämurteisia

auhtua, huuhta, huuha, huuhti, ?kesanto, ketvele, ketven, kolkka, koskut, ?kulkku,

kumpu, lehto, lieri, lotma, muho, muta, mätäs, notko, nurmi, paljakka, päällys, raade,

raate, rani, ?ryönä, rötkä, selänne, sikko, silmä ja sopukka (25). Edellä luetellut 40 sa-

naa ovat todennäköisesti joko omapohjaisia tai muualta Karjalasta kulkeutuneita. Li-

säksi tulevat itäiset -kko- ja -kkö-loppuiset termit, joita on peräti 60, esim. ’metsikköä’

merkitsevät haavikko, kataikko, pärnikkö ja tammikko, maaston laatua kuvaavat ki-

vikko, mullikko, savikko ja somerikko ja harvinaiset omapohjaiset aplikko, jyleikkö, mu-

talikko, rojakko ja ropelikko. Osan näistä itäinen alkuperä on hivenen epävarma, sem-

minkin kun Kannaksella esiintyy päälevikiltään läntisiäkin -kko-sanoja, esim. ropakko,

saarikko.

Läntisinä pidettäviä sanoja on n. 60, joista varsinaissuomalaisina pidän sanoja

?kaista, keto, nurkka, onsi, orko, oro, ruona, sorto ja ääri (7). Hämeestä peräisin ovat

hoilo, kari, kaski, keso, kärki, laukku, ?loima, ?möyry, neva, ojanne, ?otsa, pudas,

?punka, pyhältö, pykälistö, riutta, rotti, rouhu, roukku, ruokinto, saikka, soppi, sulku,

syrjä, säikkä, tarha ja tiikki (23). Yleisemmin läntisiä joko Varsinais-Suomesta tai Hä-

meestä kulkeutuneita perussanoja ovat ahde, alho, aro, ?haikka, hieta, hongisto, ?kar-

kia, kivistö, kytö, ?lakia, lepistö, moisio, nenä, palo, pauni, paunu, perkiö, porras, rinta,

?rotko, rytö, suova ja toe (18). Nuorempaa läntistä kerrostumaa edustavat aikaisintaan

1300-luvulla omaksutut rannikon ruotsalaiset lainasanat holma, kiili, koppeli, koppoli,

koppuli, luppi, pakka, rivi, räveli, sunti, viikki ja ängi (10), joista useimmat esiintyvät

vain Koivistolla. Oman ryhmänsä muodostavat Lapvedeltä tulleet sanat alanko, kai-

vanto, nenäs, nikala, rasi, ryöpäs, röna, ?saares, ?säkä ja törö, joista muutamat ovat

mahdollisesti kulkeutuneet sinne Hämeestä.

Perussanojen antaman todistuksen mukaan läntinen siirtolaisuus Kannakselle

on ollut huomattava. 21 perusanaa on kulkeutunut koko alueelle, yhdeksän vain Käki-

Kannaksen kylät

23

salmen läänin puolelle ja 33 vain Länsi-Kannakselle. Huomion arvoista on, että hämä-

läisten perussanojen päämaalialue on Länsi-Kannas (14/23), kun Itä-Kannakselle levisi

vain neljä sanaa 23:sta. Tämä voisi viitata siihen, että hämäläismuutto Kannakselle on

pääasiassa tapahtunut vasta Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Se, että Käkisalmen läänin

puolelle on päässyt peräti 30 läntistä perussanaa, johtuu varmaan suurelta osalta siitä,

että suunnilleen vuodesta 1600 alkaen sinne muutti runsaasti väkeä lännestä, etenkin

Viipurin Karjalasta.

Esikristillisen henkilönnimen sisältävät asutusnimet

Hyvän yleiskuvan suomalaisten esikristillisistä henkilönnimistä eli yksilönnimistä antaa

Eero Kiviniemi (1982: 33–49) selvitellen muun muassa lähdeaineistoa ja tutkimustu-

loksia.

Näiden nimien kronologinen rajaaminen ei ole aivan selvää. A. V. Forsman

(1894: 152–168) esittelee jo esikristillisten nimien ydinjoukon, johon kuuluvat sellaiset

henkilönnimet, joista on olemassa kaksisanainen ns. täysmuoto, esim. Hyvälempi, ja

lyhennysmuoto, esim. Hyväri. Viljo Nissilä (1975: 126–129) puhuu muinaissuomalai-

sista nimistä, joihin hän laskee Forsmanin mainitsemat henkilönnimet mutta myös

joukon muita henkilönnimiä, kuten mytologissävyiset nimet, esim. Hitto, Kouko ja Ta-

pio, sekä -mies- ja -poika-loppuiset nimet. Näistä nimistä en kelpuuta mukaan kaikkia

tyyppejä (en etenkään -mies- ja -poika-loppuisia) siksi, että pidän niitä liian nuorina tai

appellatiivin tai primaarin paikannimen osan sisältävinä. Oman käsitykseni olen ilmais-

sut aiemmin (Kepsu 2010: 25–30) luettelemalla tarkkaan nimi nimeltä esihistoriallisiksi

katsomani henkilönnimet ja niitä sisältävät vanhat asutusnimet Inkerissä. Tässä tutki-

muksessa noudatan samaa menetelmää kertomalla, mitä asutusnimiä ja vanhoja hen-

kilönnimiä aineistossani pidän esikristillisinä.

Nimien rajaamisessa tärkeitä ovat nimien etymologia ja levikki. Toisaalta voi-

daan esimerkiksi sulkea pois tapaukset, jotka perustuvat ortodoksisiin, roomalaiskato-

lisiin, skandinaavisiin tai alasaksalaisiin etu- ja jälkinimiin. Tarkemmat tiedot esikristil-

lisen henkilönnimen sisältävistä kylännimistä ja niihin liittyvistä henkilönnimistä saa

aakkostetusta nimiaineistosta. Tässä luettelen nimet ja selvittelen niiden levikkiä ja

Kannaksen kylät

24

ikää asutushistorian kannalta. Kannakselainen vertailuaineisto on melkein yksin-

omaan asiakirjoista poimittu ja tarkkaan dokumentoitu. Muu vertailuaineisto on osoi-

tettu paikannuksin nimiartikkeleissa ja merkitty levikkikarttoihin. En en mainitse läh-

dettä erikseen joka nimen kohdalla. Levintätiedot ovat, ellei toisin ole mainittu, peräi-

sin alkuperäislähteistä, lähdejulkaisuista (REA, BFH I), kirjallisuudesta ja kartoilta (Hul-

den 2001, Kettunen 1955, Luukko 1950, 1954, Lopmeri 1943, Meri 1947, Pirinen 1982,

Pitkänen 1985, Regio atlas Eesti teed 2008, Smaa, SNK, Suvanto 1987, 1995, Vahtola

1980).

Aineistoni käsittää 68 varmoina pitämääni kylännimeä. Lisäksi mainitsen 12 mahdol-

lista esikristillistä kylännimeä, joita pidän epävarmoina. Varmat nimet ovat seuraavat:

Ahtiala, Anola, Asula, Heimala, Himala, Himottula, Ihakanmäki, Ihaksela, Ihala, Iha-

lempiälä, Ihamoila, Ihantala, Ikiälä, Ikola, Ikävalkola, Ilmasti, Ilmatoivola, Ilmola, Il-

mottula, Ilottula, Kaipiala, Kaipola, Kaukalempilä, Kaukila, Kaukola, Kaukolempiälä,

Kilbino, Kilpiä, Kilpiälä, Kylliälä, Kyllästilä, Leinikkälä, Leiniälä, Leinola, Lemittelä, Lem-

mettylä, Lemmittylä, Lempiälä, Miehikkälä, Miettilä, Monikkala, Monittula, Monto,

Montola, Muotola, Neuvola, Nousiala, Novzejeva jama, Pelkola, Päivilä, Rahikkala,

Rahkola, Tapila, Toikka, Toikkala, Toivakkala, Toivarila, Toivojevo, Toivola, Uskalovo,

Uskila, Uskiniemi, Uskinsaari, Uskola, Vallittula, Vihamola, Vihola ja Voipiala. Kylien

lukumäärä on 81, sillä sama nimi saatta olla useammalla kuin yhdellä kylällä. Samoille

kartoille on merkitty sama nimiaines siten, että esimerkiksi *Toiva-ainesta edustavat

nimet Toikka, Toikkala, Toivakkala, Toivarila, Toivojevo ja Toivola. Näin laskien eri ni-

miainesten lukumääräksi tulee 31. Esikristillisen henkilönnimen sisältäviä epävarmoja

kylännimiä ovat seuraavat 14: Asikkala, Halila, Halola, Hytinlahti, Hyttilä, Hyttölä, Kil-

peenjoki, Kirjino, Kirjola, Leistilä, Talikkala, Tarpila, Vilakkala ja Villikkala.

Varmoiksi katsomistani nimistä olen laatinut kartan, jonka pohjalta tarkastelen itse ky-

lien sijaintia. Esitän myös arvioitani nimien iästä, jolloin rautakautisilla asuinalueilla

olevat kylän (aiemmin talon) nimet voidaan tulkita keskimäärin vanhemmiksi kuin

esim. Länsi-Kannaksen tähän kuuluvat nimet. Aikamääritykset ovat suhteellisia. Mo-

net nimet voivat olla 1300- tai 1400-luvuilta, kun otetaan huomioon, että Varsinais-

Kannaksen kylät

25

Suomessa ja etenkin Hämeessä esikristilliset suomalaiset henkilönnimet etuniminä oli-

vat paikoin käytössä vielä 1300-luvulla (REA).

Laatokan rantapitäjissä nimet keskittyvät vanhaan Kaupungin pogostaan (Räi-

sälä 5, Kaukola 4). Räisälän Uskalovo, Uskola ja Ihakanmäki voivat olla rautakautisia

(v. 800–1200?) nimiä, mutta Lemittelä ja Novzejeva jama kuulunevat nuorempaan ker-

rostumaan. Kaukolan kirkon ja Laatokan välisten vesiväylien rannoilla ovat Kaukola,

Monittula ja Tapila, joita pidän rautakautisina niminä. Kaukolan kylä kuuluu jo kokon-

sakin puolesta Kannaksen vanhimpiin. Uskinsaari lienee muita nuorempi. Yllättäen

vanha Sakkolan pogosta (Pyhäjärvi, Sakkola, Metsäpirtti), jossa on ollut esihistoriallista

asutusta, on melkein täysin vailla tähän kuuluvia kylännimiä. Sijainniltaan epäselvä Us-

kalovo Pyhäjärvellä on ainoa varma vanha nimi. Sakkolan Kilpiä on todennäköisesti

nuori 1500-luvun nimi. Käkisalmen läänin eteläisimmässä pitäjässä Raudussa on vanha

tiheä mäkiasutus, josta vanhimpia todisteita ovat Kilbino, Leinikkälä, Miettilä (< Mie-

lettylä) ja Toivojevo, jotka kaikki saattavat olla rautakautisia nimiä.

Kun siirrytään länteen Äyräpään kihlakunnan puolelle, kohdataan Valkjärven ja

Muolaanjärven välisten järvien tuntumassa 13 esikristillistä kylännimeä, joista peräti

kuusi on Punnusjärven rantamilla ja sen eteläpuolisilla mailla. Koska näiltä Valkjärven

ja Muolaan seuduilta ei ole varmoja arkeologisia tietoja esihistoriallisesta asutuksesta,

nimien ajoittaminen on vaikeaa. Vanhin aines (?Himala, Ikiälä, Nousiala, Päivilä ja Vi-

hola) saattaa olla peräisin jo 1000-luvulta, kun taas muut tähän kuuluvat nimet (Hei-

mala, Ihala, Ilmola, Ilmottula, Kyllästilä, Leinola, Lemmettylä ja Toikkala) ovat nuorem-

pia (v. 1100–1400). Äyräpäänjärven tuntumassa luoteessa on nimet Kaukila ja Rah-

kola, jotka voivat olla 1100-luvulla syntyneitä. Kivennavalta on yhdeksän esikristillisen

henkilönnimen sisältävää kylännimeä, joista vanhimpina pidän Ikolaa, Kaukolem-

piälää, Monikkalaa ja Voipialaa (v. 1100–1200). Nousiala ja Toivarila ovat ehkä nuo-

rimpia (v. 1300–1400). Lemmittylä, Miettilä ja Muotola ovat mahdollisesti 1200-lu-

vulta. Uudenkirkon pitäjässä on yhdeksän tähän kuuluvaa kylännimeä, joista sisämaan

Kaipiala, Lempiälä ja Neuvola lienevät vanhempia (v. 1100–1300) kuin rannikon Hi-

mottula, Ilottula, Toivakkala, Toivola, Uskila, Vihola (v. 1200–1400). Nuorin nimi on

Anola (v. 1400–1500).

Rannan kihlakunnassa Kaukjärven pohjoispäässä Kuolemajärvellä ovat nimet

Kaukola ja Miehikkälä (v. 1200–1400) ja lännempänä Koivistolla kylännimet Ahtiala (v.

Kannaksen kylät

26

1400–), Ilmasti (v. 1200–), Kaipiala (v. 1200–1400) ja Lemminkylä eli Lemmittylä (v.

1200–1400). Edellisten ikäinen lienee Johanneksen Ihala. Viipurin pitäjässä Viipurin-

lahden rannoilla ja siitä pohjoiseen on kymmenen nimeä. Näistä Kaukalempilä voisi

olla vanhin (v. 1000–). 1100-luvulla tai sen jälkeen olisivat syntyneet Kaipola, Kaukola,

Kilpiälä, Kylliälä ja Uskila. Ihantala ja Uskiniemi (v. 1200–) sekä Monto ja Toikka (v.

1300–) ovat nuorempia.

Vanhassa Jääsken pogostassa (Kannaksella Jääski, Antrea, Kirvu) on 16 esikris-

tillisen henkilönnimen sisältävää kylännimeä, joista kahdeksan sijoittuu Vuoksen tun-

tumaan Enson ja Antrean Saviniemen välille ja viisi jonkin matkaa sisämaan puolelle.

Täällä on ilmeisesti ollut tiheä vanha asutus etenkin Jääsken ja Antrean kirkkojen lä-

histöllä. Uinolla (1997: 212–213, 230–231) ei ole tietoja kalmistoista, mutta esimer-

kiksi Antreassa on ollut useita mahdollisia linnavuoria. Nimien pohjalta arvioin asutuk-

sen täällä alkaneeksi rautakauden lopulla siten, että vuoden 1000 jälkeen olisivat syn-

tyneet Jääsken Ahtiala, Ihalempelä, Pelkola ja Vihamola (< Vihavainola) sekä Antrean

Ikävalkola, Ilmatoivola, Kaukola ja Kilpiälä. Nuorempaan kerrostumaan kuuluisivat

Jääsken Asula (v. 1200–) sekä Antrean Ihamoila (v. 1200–), Rahikkala (v. 1100–) ja Rah-

kola (v. 1200–). Idempänä Kirvussa on neljä hajanimeä, joista Leiniälä ja Vallittula ovat

ehkä syntyneet vuoden 1100 jälkeen ja Ihaksela ja Montola myöhemmin (v. 1200–).

Jos esihistoriallisen asutuksen sijoittumista tarkastellaan pelkästään esikristillisiä hen-

kilönnimiä sisältävien asutusnimien pohjalla, voidaan hahmotella seuraava kuva. Ni-

meä kantavien kylien ryhmittymät Kannaksella ovat seuraavat: 1) Muolaan järvialue,

jonka jatkona idässä on Raudun mäkialue ja etelässä hieman hajanaisempi Kivennavan

mäkiseutu (27 kylää); 2) Uudenkirkon seutu, joka käsittää sisämaan järviseudun ja Suo-

menlahden rannikon (10 kylää); 3) Manner-Koivisto ja Kaukjärvi (6 kylää); 4) Viipurin-

lahti ja sen takamaa (10 kylää); 5) Vuoksen varsi ja sen takamaa (12 kylää); 6) Kirvu (4

kylää); 7) Kaukola–Räisälä (8 kylää).

Jokseenkin nimityhjä vyöhyke alkaa Suomenlahdesta ja kulkee Heinjoen ja

Vuoksenrannan kautta Vuokselaan ja edelleen Sakkolaan ja Pyhäjärvelle niin, että van-

hassa Sakkolan pogostassa ja Käkisalmella on vain yksi vanha nimi, Uskalovo Pyhäjär-

Kannaksen kylät

27

vellä. Muualla olevat nimityhjät alueet, kuten esimerkiksi rautatien varsi Viipurista Te-

rijoelle, johtuvat lähinnä siitä, että alueet ovat huonommin peltoviljelyyn soveltuvia

takamaita (mm. hiekkakankaita), joilla on harvassa kyliä.

Pahin ristiriita arkeologisten kaivaustulosten ja nimien antaman tiedon välillä

syntyy Sakkolan ja Pyhäjärven kohdalla. Täällä on ollut rautakautisia kalmistoja, mutta

esikristillisiä nimiä on tuskin lainkaan. Laatokan ranta on ilmeisesti myöhemmin asu-

tettu, mutta suurten järvien (Suvanto, Pyhäjärvi ja Kiimajärvi) rannoilla uskoisi rauta-

kautista asutusta olleen muuallakin kuin Sakkolan Lapinlahdella. Ehkä suuret kylät

ovat säilyttäneet luontonimeen pohjautuvat nimensä ja uudemmat talot ovat suoraan

saaneet ortodoksiseen henkilönnimeen perustuvan nimen. Vanhoissa kylissä on voi-

nut olla käytössä esikristillisiä karjalaisia henkilönnimiä, mutta niitä ei ole merkitty esi-

merkiksi Vatjan viidenneksen verokirjaan, jossa käytettiin etunimiä ja patronyymejä.

Kannaksen kylännimiin sisältyvän esikristillisen nimiaineksen levikkiä kuvaamaan olen

laatinut 31 karttaa, joihin on merkitty vastaava nimiaines sekä kylännimissä että van-

hoissa (v. –1599) henkilönnimissä. Tavoittamani vertailuaines on merkitty Suomesta

ja lähinnä muilta itämerensuomen alueilta (Karjala, Inkeri, Viro) ynnä Karjalan ja Inke-

rin lisäksi muilta Novgorodin verokirjoissa mainituilta alueilta (mm. Äänisen, Vatjan ja

Šelonin viidennekset).

Tähän kuuluvaa esikristillistä henkilönnimiainesta sisältäviä kylännimiä on seu-

raavilla ydinalueilla: 1) Varsinais-Suomi (Varsinais-Suomi ja sen itäinen jatke Länsi-Uu-

simaa); 2) Häme (Häme, Ylä-Satakunnan itäosa ja sen jatke Kokemäenjoen tuntumassa

Ala-Satakunnassa); 3) Etelä-Karjala (Vanhan Viipurin läänin länsiosa eli Suur-Lappee,

Ruokolahti ja Suomenlahden rannikko); 4) Savo; 5) Kannas; 6) Inkeri (Inkeri ja sen itäi-

nen jatko Laatokan eteläpuolella); 7) Viro. Hajaesiintymiä on Isonkyrön seudulla ja Laa-

tokan Karjalassa.

Varsinais-Suomessa tähän kuuluvat kylännimet (66) asettuvat tiheään asutulle

esihistorialliselle asutusalueelle rannikon tuntumaan. Länsi-Uudellamaalla (7 nimeä),

joka on asutettu lähinnä Varsinais-Suomesta, nimiä on rautakaudella asutetuissa pitä-

jissä Tenholassa, Karjaalla ja Lohjalla sekä lisäksi Nummella, Suomusjärvellä, Karjaloh-

jalla ja Siuntiossa. Varsinais-Suomi tulee kysymykseen nimien lähtöalueena ainakin

Kannaksen kylät

28

Etelä-Karjalaan ja Kannakselle, jolloin asukkaita olisi voinut purjehtia Suomenlahtea

pitkin esim. Viipurin Suomenvedenpohjaan ja jatkaa sieltä maitse sisämaahan.

Hämeessä esikiristillistä henkilönnimistöä sisältäviä kylännimiä (72) on hivenen

enemmän kuin Varsinais-Suomessa. Nimet ovat kuitenkin levinneet laajemmalle alu-

eelle. Vanhin ydinseutu on kuitenkin Sata-Häme, jolla tarkoitan vanhan asutuksen vyö-

hykettä Ikaalisista Tyrvään, Vesilahden, Kangasalan, Hattulan ja Janakkalan kautta

Nastolaan (54 nimeä). Seuraava nimikeskittymä (12 nimeä) on Hollolan pohjoispuo-

lella Päijänteen rantapitäjissä (Asikkala, Padasjoki, Kuhmoinen, Jämsä, Sysmä). Nimiä

on lisäksi Kokemäenjoen tuntumassa sen länsilaidalla Kiikassa, Kokemäellä, Köyliössä

ja Kiikoisissa sekä Hämeen pohjoislaidalla Ruovedellä. Hämeeseen kuuluu nähdäkseni

vielä Tammelan Kaukola. Häme sopii nimistön lähtöalueeksi etenkin Savoon ja Etelä-

Karjalaan, mutta ehkä vähemmän Kannakselle kuin Varsinais-Suomi. Päijänteeltä pää-

see vesiä pitkin Savoon ja Kymijoen yläjuoksun kautta Valkealan reitille eli Karjalanjo-

elle, joka vie siirtolaisen Lappeelle ja sieltä mahdollisesti eteenpäin.

Etelä-Karjalassa näitä nimiä on 32. Ydinalue on Suur-Lappee (Lappee, Luumäki,

Savitaipale, Taipalsaari, Joutseno, Ylämaa, Miehikkälä; 23 nimeä). Muista Lappeen

seudulta asutusta saaneista pitäjistä tänne kuuluvat Valkeala (2 nimeä) ja Sippola sekä

aikoinaan Jääsken pogostaan kuulunut Ruokolahti-Rautjärvi (5 nimeä) sekä Säkkijärvi

meren rannassa (2 nimeä). Lappee (9 nimeä) on selvä alueen keskus, missä on jälkiä

rautakautisesta asutuksesta. Melkoinen määrä esikristillisiä kylännimiä siitepölytutki-

musten lisäksi viittaa siihen, että muuallakin on asuttu vakinaisesti ainakin jo 1000-

luvulla. Etelä-Karjalan muuttajien pääkohde oli Savo, jonne on suorat vesitiet. Myös

itänaapuri Kannas sopii kohteeksi, mutta ilmeisesti vasta keskiajalla. Salpausselän tun-

tumassa olevat Luumäki, Lappee, Joutseno ja Ruokolahti ovat nimistöltään selvää Kan-

naksen jatketta. Esihistoriallisten nimien runsaus kertoo varmasta esihistoriallisesta

asutuksesta viimeistään vuoden 1000 jälkeen.

Savossa kylännimet tulevat järjestelmällisesti asiakirjoihin vasta vuonna 1664,

mutta Savon maantarkastusluetteloiden henkilön- ja paikannimistä käy ilmi, että ni-

met ovat olleet käytössä viimeistään 1500-luvun puolivälissä. Esikristillisiin henkilön-

nimiin pohjautuvia kylännimiä on 26, ja ne ovat levinneet melko tasaisesti Etelä-Sa-

voon (Pieksämäki ja sen eteläpuoliset pitäjät; 19 nimeä). Pohjois-Savossa nimiä on Hei-

Kannaksen kylät

29

nävedellä, Tuusniemellä,Vehmersalmella, Kuopiossa ja Sonkajärvellä. Savon asutuk-

seen liittyy Toivakka Keski-Suomen puolella ja Mäntyharju Hämeen rajalla. Mikkelin

paikkeilla asutus on rautakautista ja kylännimet yhtä vanhoja. Muuten nimien pohjana

olevat henkilönnimet kertovat paljolti Kannakselta ja Etelä-Karjalasta myöhemmin tul-

leista asukkaista. Savoa ei voi pitää nimien vanhana lähtöalueena, mutta etenkin ai-

nutlaatuiset maantarkastusluettelot kertovat, että esikristilliset henkilönnimet ovat

siellä säilyneet poikkeuksellisen hyvin.

Laatokan luoteisrannikolla on todettu vanha rautakautinen asutus. Esikristilli-

seen henkilönnimiainekseen perustuvia Kannaksen kylännimiverrokkeja on kuitenkin

Hiitolaa (3) lukuun ottamatta niukalti (Kurkijoki 1, Jaakkima 1, Sortavala 1). Hiitolan

voisi aivan hyvin laskea Kannakseenkin. Muissa Laatokan rannan pitäjissä verrokkien

vähyys johtuu ainakin osittain siitä, että niissä kylät ovat saaneet nimensä enimmäk-

seen luonnonpaikkojen mukaan.

Idässä on vielä joitakin yksittäisiä kylännimiverrokkeja Salmissa, Pälkjärvellä ja

Kiihtelysvaarassa. Pohjanmaalla on tihentymä Pohjankyrössä (Isokyrö, Ylistaro, Ilma-

joki, Laihia; 4), joka todistaa mahdollisen esihistoriallisen asutuksen keskittymistä

tänne. Pohjois-Suomessa on vain yksittäisiä tähän kuuluvia kylännimiä (Kalajoki, Ul-

lava, Kemi, Rovaniemi, Kemijärvi). Yksittäistapaus etelässä on vielä Kymin Kaukola.

Suomenlahden eteläpuolella oleva Viro on keskimäärin asutuksellisesti vanhempaa

kuin Suomi, minkä tähden sikäläiset kylännimiverrokit ovat tärkeitä esikristillisten hen-

kilönnimien ikävertailussa. Viron tähän kuuluvia nimiä olen tavoittanut 106, mutta ni-

mien kuluneisuus ja lähteiden puutteet ovat vaikeuttaneet identifioimista. Tarkempi,

taitavampi ja kaikki lähteet läpikäynyt tutkija löytäisi varmaankin verrokkeja rutkasti

lisää. Nimet ovat varsin tasaisesti jakautuneet kautta koko maan, mutta pienempiä

aukkoja on esim. luoteisnurkassa Noarootsin ja Nigulan tienoilla. Viro on tärkeä mah-

dollinen lähtöalue etenkin Varsinais-Suomen suuntaan, mutta Inkerikin, lähinnä länti-

nen vatjalaisalue, tulee kysymykseen.

Kannaksen asutuksen välitön jatke näyttää olevan Inkeri (vanhat Ivangorodin,

Kaprion ja Pähkinälinnan läänit sekä jatke idässä Staraja Ladogaan asti), jossa on tähän

kuuluvia kylännimiä peräti 84, joista Länsi-Inkerissä eli Vatjassa vain kaksi nimeä. Ni-

Kannaksen kylät

30

mimäärää lisää se, että vanhoista asiakirjoista on kertynyt autioiksi merkittyjä asutuk-

sia vieläpä enemmän kuin Kannakselta. Vaikka arkeologisia todisteita Itä-Inkerin rau-

takautisesta asutuksesta on vain niukalti, esikristillisen kylännimiaineksen runsaus viit-

taa tiheään asutukseen etenkin Nevajoen eteläpuolisissa pogostoissa. Osa nimistä se-

littyy 1300-luvun muuttoliikkeellä Kannakselta, etenkin Äyräpään kihlakunnasta. Toi-

saalta monet Kannaksen tähän kuuluvat nimet voivat olla lähtöisin Inkeristä (esim. Hi-

mala, Ihantala, Leinikkälä, Lemmittylä, Monikkala, Nousiala, Pelkola, Toivola, Uskali ja

Vallittula). (Tarkemmin Inkerin esikristillisestä nimistöstä ks. Kepsu 2010: 25–31.)

Vertailuaineistossa on myös jonkin verran tähän kuuluvia nimiä Itä-Karjalasta

(4), vepsäläisalueilta (5) ja muualta Novgorodin viidenneksistä (5), mutta näiltä alueilta

perusteellinen tutkimus puuttuu, ja nimiä voidaan pitää vain todisteina siitä, että ky-

seistä itämerensuomalaista nimiainesta esiintyy laajemminkin Venäjänmaalla.

On syytä tutkia myös erillisten tähän kuuluvien nimipesyeiden nimien määrää ja levik-

kiä. Esihistoriallista nimiainesta sisältävissä kylännimissä (31) seitsemän pesyettä

(Heim-, Ilot-, Mieh-, Muot-, Neuv-, Päiv-, Val-) on sen verran suppeita (alle 6 nimeä),

ettei niiden pohjalta kannata tehdä laajempia johtopäätöksiä. Otan huomioon sekä

nimimäärän että nimien sijainnin ja pyrin niiden pohjalta selvittämään nimien ikää ja

yleisyyttä.

Tärkeimmät levikkialueet Kannaksen ohella ovat asutuksen keskimääräisen iän

mukaisessa järjestyksessä Viro, Varsinais-Suomi, Häme ja Inkeri. Vanhimmissa pesy-

eissä kaikki nämä alueet ovat edustettuina. Kärkeen kuuluvat pesyeet Toiva- (57 ni-

meä), Iha- (50), Kauka- (49), Lempi- (48), Moni- (40), Mieli- (33). Seuraavaa suuruus-

luokkaa edustavat Ano- (20), Asi- (18), Ikä- (20), Ilma- (17), Leinä- (23), Raha- (20) ja

Rahko- (17). Kaikkia näitä pesyeitä pidän yleisesti itämerensuomalaisina. Niihin sisäl-

tyvät henkilönnimet voivat edustaa vanhinta kerrostumaa. Melkein kaikkien henkilön-

nimien kielenaines on vanhaa suomalaista. Leinä-ainesta on varauksellisesti pidetty

balttilaisperäisenä, ja raha-sanaa vanhana germaanisena lainana (SSA). Oletettavasti

nimet ovat syntyneet siellä, missä vakinainen asutus on vanhinta. Tällöin varhaisin läh-

töalue voisi olla Viro, josta nimet olisivat levinneet Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen

(sekä suoraan että Varsinais-Suomen kautta). Kannakselle nimiaines on tullut lähinnä

Kannaksen kylät

31

Varsinais-Suomesta. Inkeriin vanhin aines on ehkä tullut Virosta ja mahdollisilta sen

itäpuolisilta itämerensuomalaisilta reliktialueilta.

Nuorempi (lähinnä keskiaikainen) tänne tullut aines on pääasiassa peräisin

Kannakselta. (Vrt. Kepsu 2010: 27–30.) Tietyt nimiainekset puuttuvat joltain päälevik-

kialueelta. Hima- (18) ja Kyllä-nimet (14) puuttuvat Hämeestä, jolloin niiden lähtöalue

Kannaksella on Varsinais-Suomi. Kilp- (14), Pelko- (10) ja Viha-nimet (16) puuttuvat

Varsinais-Suomesta, jolloin niiden todennäköinen lähtöalue olisi Häme. Tapa- (15) ja

Voipa-nimet (8) puuttuvat Inkeristä, jolloin niitä voidaan pitää edellisiä hieman nuo-

rempina lännestä tulleina aineksina Kannaksella. Lopuksi on vielä neljä nimipesyettä,

jotka puuttuvat Virosta: Ahti- (10; puuttuu myös Inkeristä, tullut Kannakselle ilmeisesti

lännestä), Kaipa- (21; laajalevikkinen itämerensuomalainen nimipesye), Nousi- (11;

puuttuu myös Hämeestä, ehkä alkuaankin henkilönnimiaineksena itäinen) ja Uski- (20;

ehkä Länsi-Suomesta Kannakselle).

Olen aiemmin laatinut kartan 15 yleisestä esikristillisestä henkilönnimestä kylänni-

missä (Kepsu 2010: kartta 8), jossa ovat mukana Kannaksella esiintyvien Him-, Iha-,

Ika-, Kaip-, Kauk-, Lein-, Lemp-, Mielt-, Mon-, Toiv-, Usk- ja Val(t)-aineksisten kylänni-

mien lisäksi Hyv-, Par- ja Vilja-kylännimet. Kartalla korostuvat erittäin selvästi nimien

päälevintäalueet. Viron levikki käsittää koko maan, mutta kaakkoisnurkassa on vähäi-

nen tiivistymä. Länsi-Suomessa nimet painottuvat täysin Varsinais-Suomen ja Sata-

kunta-Hämeen rautakautisille asutusseuduille. Yllättäen runsaimmat levintäalueet

ovat Suomenlahden itäpään tuntumassa Lappeella ja Länsi-Kannaksella sekä erittäin

runsaana Inkerin vanhassa Pähkinälinnan läänissä. Pelkän nimistöntutkimuksen tulos

on se, että itäisillä alueilla on rautakauden lopussa ja keskiajan alussa ollut vahva asu-

tus, joka on saanut alkunsa paikasta riippuen vuosina 800–1200. Toisaalta vanha esi-

kristillinen itämerensuomalainen nimistö on osaksi voinut säilyä idässä paremmin kuin

lännessä, jossa roomalaiskatolisen kirkon, ruotsalaisen ja alasaksalaisen kulttuurin

paine on ollut voimakkaampi kuin idässä. Pakanallinen nimikulttuuri on ehkä Novgo-

rodin piirissä saanut olla enemmän rauhassa kuin Länsi-Suomessa.

Olen tarkastellut myös henkilönnimiä, joissa esiintyy samaa esikristillistä ainesta kuin

edellä käsitellyissä kylännimissä. Vertailu käsittää vain Suomen, vanhan Viipurin läänin

Kannaksen kylät

32

ja Inkerin. Virolainen aines on sen verran niukkaa ja vaikeatulkintaista, etten ole siihen

puuttunut. Kyseessä ovat jälkinimet (ei patronyymejä) ennen vuotta 1600. Levikkiin

heijastuvat ratkaisevasti asiakirjakäytännöt sekä Suomen että Novgorodin mailla. Var-

sinais-Suomessa aineisto on oikeastaan peräisin pelkästään keskiaikaisista lähteistä

(REA, FMU), sillä 1500-luvun verokirjalähteisiin merkittiin yleensä vain patronyymit,

jolloin on kysymys yksinomaan roomalaiskatolisista etunimistä. Ala- ja Ylä-Satakun-

nassa on kuitenkin paikoittain ollut tapana 1500-luvulla merkitä jälkinimi, joka on lä-

hinnä talonnimi. Kaakkois-Hämeessä esiintyy 1400-luvun tuomiokirjoissa (BFH I) jon-

kin verran jälkinimiä, jotka on katsottava lisänimiksi, vaikka suurin osa jälkinimistä on

joko patronyymejä tai kylännimiä. Itä-Suomessa (Lappeen kihlakunta, Länsi-Kannas,

Savo) taas kirjurit merkitsivät melkein joka miehelle lisänimen, jota on ollut tapana

nimittää sukunimeksi. Pohjois-Suomen asiakirjoissa lisänimiä (sukunimiä) on merkitty

siellä täällä etenkin savolaisille tulokkaille. Vanhassa Käkisalmen läänissä 1500-luvun

venäjänkielisissä verokirjoissa on samanlainen etunimi + patronyymi -käytäntö kuin

Länsi-Suomessa, mutta joukkoon on putkahtanut lisänimiäkin. 1500-luvun lopun tä-

män alueen ruotsalaisissa veroluetteloissa olevia henkilönnimiä en ole kelpuuttanut

mukaan, koska usein näyttää olevan kysymys valloitetulle alueelle siirtyneestä myö-

häisestä tulokkaasta. Inkerin Vatjan viidenneksen verokirjoissa on melkoisesti esikris-

tillisiä itämerensuomalaisia henkilönnimiä läntisimmästä Inkeristä, mutta hieman vä-

hemmän Pähkinänlinnan läänistä. Täältä olen kelpuuttanut mukaan myös etunimissä

esiintyvän itämerensuomalaisen aineksen.

Kun henkilönnimiä verrataan vastaavien kylännimien levintään, eroja on jonkin

verran. Harvat varsinaissuomalaiset nimet sijoittuvat rannikolle. Hämeessä nimiä on

jokseenkin samoista pitäjistä kuin kylännimiäkin. Etelä-Karjalassa, Kannaksella ja Päh-

kinälinnan läänissä henkilönnimet ovat samoissa pitäjissä, missä kylännimetkin. Sa-

vossa henkilönnimiä on huomattavasti tiheämmässä kuin vastaavia kylännimiä. Käki-

salmen läänin pohjoisosassa on jonkin verran enemmän henkilönnimiä kuin kylänni-

miä. Länsi-Inkerissä on erittäin paljon tähän kuuluvia henkilönnimiä, vaikka vastaavat

kylännimet melkein tyystin puuttuvat. Tämä todistaa sitä, että vanha itämerensuoma-

lainen asutus on jatkunut Virosta vatjalaisalueen kautta Itä-Inkeriin. Välissä on kuiten-

kin Moloskovitsan ja Kaprion kohdilla venäläiskiila, joka ulottuu Suomenlahteen asti

(vrt. Kepsu 2010: kartta 6). Sekä Pohjanmaalla, Kainuussa että Lapissa on melkoisesti

Kannaksen kylät

33

1500-luvun tähän kuuluvaa henkilönnimistöä, joka viittaa joko keskiaikaiseen muut-

toon Länsi-Suomesta tai (etenkin Kainuussa) ns. savolaisekspansioon.

Edellä olen maininnut 14 Kannaksen kylännimeä, joihin voisi sisältyä esikristil-

linen henkilönnimi. Epävarmuus johtuu siitä, että nimissä on voinut tapahtua äänteel-

lisiä muutoksia, joista ei ole varmoja todisteita, tai että nimille on esitetty muita tul-

kintoja, esimerkiksi pohjautumista ortodoksiseen etunimeen. Nimi Asikkala on ehkä

nuori (1600-luvulta) tai sitten se on lännestä, lähinnä Varsinais-Suomesta, lähtöisin.

Halila ja Halola on yhdistetty ortodoksiseen etunimeen, mutta jos henkilönnimen ta-

kana onkin halu(ta) ’toivoa, kaivata’ (SSA), lähinnä Varsinais-Suomesta lähtenyt tulo-

kas on voinut aiheuttaa nimen. Hyttilä, Hyttölä ja Hytinlahti voivat olla sisäheitollisia

asuja Hyvätti-nimistä, jolloin juuret löytyvät lännestä (esim. Lieto ja Tyrväntö). Jos Kil-

peenjoki-nimen määrite on henkilönnimi Kilpiä, nimi olisi hämäläisperäinen. Nimet Kir-

jola ja Kirjino ovat joko ortodoksispohjaisia tai liittyvät suomalaisiin Kirja- ja Kirjo-ky-

lännimiin, jolloin ne ovat Varsinais-Suomesta lähtöisin. Jos Leistilä on *Lein(o)is-nimi,

se on lännestä peräisin. Inkerin Talikkala-kylännimet ovat alkuaan Talvikka-nimiä.

Kannaksen Talikkala voi niin ikään perustua esikristilliseen *Talvikka-henkilönnimeen,

jollaisesta ei kuitenkaan ole tietoja muualta. Tarpila saattaisi olla Hämeestä (Kangas-

ala, Akaa, Janakkala) lähtöisin. Vilakkala voi olla alkuaan Viljakka-nimi, jolloin niin

ikään Häme sopii lähtöseuduksi (vrt. Kepsu 2010: 488). Villikkala (?< *Viljikka-) voisi

olla myös Vilja-nimi ja lähtöisin lännestä, missä esiintyy kylännimi Villikkala (Halikko,

Elimäki, Artjärvi). Tarkempi tutkimus voi paljastaa lisää esikristillistä henkilönnimi- ja

paikannimiainesta, varsinkin kun vanhojen nimien kuluneisuus (esim. sisäheitto) ote-

taan huomioon. Joka tapauksessa epävarmatkin Kannaksen esikristillisiin henki-

lönimiin perustuvat kylännimet vahvistavat kuvaa asutuksen läntisestä alkuperästä.

Jos esihistoriallisilla henkilönnimillä on laaja levikki, ne eivät juuri ole voineet syntyä

yhtäaikaa itämerensuomalaisen alueen eri osissa. Mikäli levikki on suppea, voi kysy-

myksessä olla omapohjainen nimi tai omapohjainen variantti muualla tunnetusta hen-

kilönnimiaineksesta. Henkilönnimimuoti on yleensä levinnyt lähimmältä vanhem-

malta asutusseudulta, mutta sinnekin se on saapunut alkuperäisestä nimenannon pe-

Kannaksen kylät

34

sästä. Kannaksen kylännimiäkin on arvioitava sillä perusteella, että ylivoimaisesti suu-

rin osa esikristillispohjaista nimistöä on muualta lähtöisin. Vaikka kulkeutumista ei voi

varmasti todeta, kuuluu tutkijan esittää arvionsa nimien ja asutuksen lähtöalueista.

Vanhinta itämerensuomalaista asutusta edustaa Viro, mistä nimistöä on voinut

kulkeutua Kannakselle suoraankin. Tästä en ole kuitenkaan todisteita löytänyt. Poh-

jois-Venäjällä on ollut vatjalais- ja vepsäläisalueilla sekä osin Inkerissä ja sen jatkeella

Olhavanjoen suuseudulla vanhaa itämerensuomalaista asutusta. Täältäkin esikristilli-

sen henkilönnimiaineksen kulkeutuminen Kannakselle suoraan on mahdollista. Ne ta-

paukset, jolloin Inkerissä on samaa kylän- tai henkilönnimiainesta kuin Kannaksella,

ovat vaikeasti ratkaistavia. Suurin syy on tarkan arkeologisen tiedon vähyys Itä-Inke-

ristä. Keskiajalla on kuitenkin muuttovirtaus kulkenut Kannakselta Inkeriin. Jos nimeä

on vain Inkerissä, Kannaksella ja muualla idässä, olen tulkinnut sen karjalaiseksi. Ar-

vioni mukaan Kannaksen esikristillispohjaisten kylännimien lähtöalueet ovat Varsinais-

Suomi, Häme, Länsi-Suomi ja Lapvesi. Osan nimistä tulkitsen karjalaisiksi.

Varsinais-Suomesta katson lähteneiksi nimet Asula, Halila, Halola, Himala,

Ihala, Ihantala, Ikiälä, Kaipiala, Kirjola, Kylliälä, Leinikkälä, Montola, Muotola, Neu-

vola, Rahikkala ja Uskola. Maalialueena on ollut Viipurin Karjala (17 kylää). Käkisalmen

Karjalaan kulkeutui kaksi nimeä. Kulkuväylänä suoraan Varsinais-Suomesta on ollut

Suomenlahti, ja rantautuminen on voinut tapahtua Viipurinlahdelle tai Kannaksen län-

sirannalle n. vuosina 1000–1399.

Hämäläislähtöisinä pidän nimiä Ahtiala, Ihalempiälä, Ikola, Ilmola, Leiniälä,

Monikkala, Monittula, Tapila, Tarpila, Voipiala ja epävarmoina nimiä Ihakanmäki, Il-

matoivola, Kilbino, Kilpiälä, Pelkola, Toivakkala, Vihola ja Vilakkala. Käkisalmen läänin

puolelle kulkeutui viisi nimeä, muut 14 Viipurin Karjalaan. Suoraa meritietä ei Hä-

meestä ole. Muutto on voinut tapahtua sisävesiä pitkin Salpausselän pohjoispuolella

(esim. Karjalanjoki eli Kivijärven reitti) tai jokia pitkin Suomenlahdelle ja edelleen Kan-

nakselle ehkä vuosien 1000–1400 välillä niin kuin Varsinais-Suomestakin.

Kolmas ja myöhempi lähtöalue on Lapvesi eli Suur-Lappee, josta ovat nimet

Anola, Heimala, Himottula, Ilottula, Miehikkälä, Monto, Toikka, Toikkala ja Toivarila.

Nämä nimet puolestaan ovat länsilähtöisiä. Käkisalmen läänin puolelle mikään nimistä

ei ole yltänyt, mikä todistaa sitä, että muutto on tapahtunut ehkä vasta vuosina 1200–

1500. Lappeelta pääsi pikkujokia pitkin ja Vuoksen kautta Kannakselle.

Kannaksen kylät

35

Useissa tapauksissa ei voi olla varma, onko lähtöalue Varsinais-Suomi vai

Häme. Tällaisina Länsi-Suomesta kulkeutuneina niminä pidän seuraavia: Hytinlahti,

Hyttilä, Hyttölä, Kaukola, Leinola, Leistilä, Lemittelä, Lemmettylä, Lemmittylä, Lem-

piälä, Miettilä, Rahkola, Toivojevo, Toivola, Uskila, Uskiniemi, Uskinsaari ja Villikkala.

Nimenkantajat ovat tulleet edellä mainittuja reittejä pitkin n. v. 1000–1399. Näistä ni-

mistä kuusi sijoittuu Käkisalmen Karjalaan.

Ahtaammin karjalaisina pidän nimiä Ihaksela, Ihamoila, Ikävalkola, Ilmottula,

Kaipola, Kaukalempilä, Kaukolempiälä, Nousiala, Novzejeva, Päivilä, Talikkala, Uska-

lovo, Vallittula ja Vihamola, joista kolme on Käkisalmen Karjalassa. Lisäksi on vielä

kolme nimeä, jotka kertovat Kannaksen sisäisestä muutosta: Ilmasti (Valkjärveltä Koi-

vistolle), Kilpeenjoki (Viipurin Kilpiälästä) ja Kyllästilä (Viipurista Valkjärvelle).

Ortodoksisen ja venäläisen henkilönnimen sisältävät asutusnimet

Keskiajan alun on Karjalankannas ollut Novgorodin vaikutuspiirissä. Sekä ortodoksiset

etunimet että venäläiset henkilönnimet ovat voimallisesti vaikuttaneet etenkin asu-

tusnimistöön. Aina ei ole mahdollista ratkaista, sisältyykö kylännimeen etunimi suo-

raan vai jälkinimenä olevan patronyymin kautta. Lisäksi etenkin venäläisten tilanomis-

tajien jälkinimet ovat voineet olla käytössä jo useammassa sukupolvessa, jolloin niitä

olisi pidettävä venäläisinä henkilönniminä eli tarkemmin sukuniminä.

Ortodoksiset ristimänimet on useimmiten asiakirjoihin normaalistettu. Tällöin

ei voi tietää, mikä kansanomainen variantti asutusnimeen kätkeytyi. Myöhemmät kir-

joitusasut ja lähimenneisyyden murreasut tosin tavallisesti paljastavat, mikä rah-

vaanasu nimeen sisältyi. Varmojen tulkintavaihtoehtojen ohella on kuitenkin ole-

massa joukko mahdollisesti tähän kuuluvia, nykyihmiselle vaikeaselkoisia nimiä, joiden

appellatiivilähtöisyys ei nimenantoperusteiden kannalta tunnu todennäköiseltä. Täl-

löin on perusteltua harkita, josko takana onkin ortodoksinen etunimi. Esimerkiksi ni-

missä Kiiskilä, Peippola, Särki, Tikkala ja Vasikkala on voinut käydä niin, että ortodok-

sisesta etunimestä (?Kirill, Petr, Sergij, Tihon, Vasilij) on joko suoraan tai mahdollisesti

jo alkuperältään hämärtyneen rahvaanasun kautta tultu tuttuun appellatiiviainekseen

Kannaksen kylät

36

asutusnimessä. Useimmiten kai asutusnimi on vanhempi kuin henkilönnimi. Kun esi-

merkiksi Pepa (< *Petr) -nimisen henkilön talolle ei ole ollut sopivaa antaa oudontun-

tuista *Pepala-nimeä, on suoraan valittu tutun sanan sisältävä Peippola.

Koska ortodoksisten etunimien ja tavallisimpien etunimien varianttien määrä

on suuri, vaarana on, että melkein mille tahansa vaikeaselkoiselle asutusnimelle löytyy

yksi tai useampi lähtökohta. Tavallisimmat etunimet, varsinkin kun ne esiintyvät van-

hojen asiakirjojen henkilönnimistössä, ovat varmimpia lähtökohtia, mutta harvinai-

sempien etunimien, etenkin jos niitä ei ole ollut pyhimyskalentereissa, mahdollisuus

sisältyä asutusnimeen on arveluttava. Siksi olen laskelmissani ottanut erikseen huomi-

oon varmat ja epävarmat tapaukset. Lisäksi pidän erillään ne asutusnimet, joista on

saatavilla pelkästään asiakirja-asu, joka varmaankin melkein aina on kirjurin muok-

kaama. Näitä nimiä on vanhan Käkisalmen läänin vanhoissa venäläisissä verokirjoissa

suuret määrät.

Ortodoksisen etunimen sisältäviä asutusnimiä on aineistossani 577. Niistä varmoja on