Seppo HentiläJäähyväisluento 29.8.2014 klo 11Siltavuorenpenger, auditorio 107

Miten eilisestä saisi paremman?

Tenavat (Peanuts by Charles M. Schulz)

Eppu: Olisi tyhmää kantaa huolta huomisesta. Eikö olisi viisaampaa ajatella vain tätä päivää?

Jaska Jokunen:Ei, silloin vaipuisimme vain epätoivoon. Jaksan uskoa siihen, että eilisestä tulee parempi.

Jos haluat eilisestä paremman, käänny historioitsijan puoleen

Tietenkin joku voi haluta eilisestä myös huonomman tai ainakin jollain lailla toisenlaisen

Tähän kiteytyy historioitsijan toimenkuva – sitä varten ammattikunta on ollut ja on olemassa

Eivätkä eilistä tietenkään mestaroi vain ammattilaiset

Historiapolitiikka – menneisyyspolitiikka – muistin politiikka - Vergangenheitsbewältigung

”Historian julkinen käyttö” (Virkaanastujaisesitelmä 27.5.1998 <http://www.tieteessatapahtuu.fi/985/hentila.htm>

Esimerkkitapaukseni yrityksestä tehdä eilisestä parempi saattaa tuntua vähän yllättävältä– eikä vähiten siksi, että se on pohjimmiltaan fiktiivinen

Kertomuksemme alkaa Kajaanin linnasta. Eletään vuoden 1635 alkukevättä, kun jäät ovat lähdössä Ämmäkoskesta

Kajaanin linna, rak. 1604 - 1619Linnan rauniot vuoden 1716 räjäytyksen jäljiltä

Kajaanin linnassa istui 1635 Ruotsin valtion vankina jo kahdettakymmenettä vuotta Johannes Messenius (1579-1636)

Entinen Uppsalan yliopiston professori, tuomittu valtiopetoksesta (vehkeilystä sigismundilaisten kanssa) kuolemaan, mutta tuomio oli muutettu 20 vuoden vankeudeksi valtakunnan syrjäisimmässä kolkassa

Messniuksen muotokuva 1611 (C. Arendzt)

Messeniuksen pääteokset, jotka hän kirjoitti Kajaanin linnassa

Messenius oli nuoruudessaan opiskellut jesuiittakoulussa Puolassa mutta Ruotsiin palattuaan luopunut katolilaisuudesta

Uppsalassa hän riitaantui yliopiston mahtimiehen Johannes Rudbeckiuksen kanssa – ja niinpä hänet hyllytettiin Kuninkaalliseen arkistoon virkamieheksi

Messeniuksen riimikronikka on vanhin ”Suomen” historian yleisesitys

Jesuiittaisä Hieronymus Mathia – vastauskonpuhdistuksen pääorganisaattori Pohjoismaissa – ilmestyi keväällä 1635 Kajaanin linnaan taivutellakseen Messeniuksen ”tekemään eilisestä paremman”

Topelius: Suomen ensimmäinen moderni journalisti 1841-1854 (H:fors Tidningar)Kirjailija: historiallinen romaani, satukirjat (Lukemisia lapsille)Historian professori vuodesta 1854 ja yliopiston rehtori 1875-78”Boken om vårt land” – ”Maamme kirja”

Tässä kertomuksemme muuttuu kokonaan fiktioksi ja perustuu Zacharias Topeliuksen romaaniin ”Fältskärns berättelser” (ilmestyi Helsingfors Tidningarissa 1851- 1866; suom. Juhani Aho, Välskärin kertomuksia, 1896)

Zacharias Topelius (1818 - 1898)

Kohtaus Kajaanin linnassa: ”Välskärin kertomuksia”, I nide. WSOY Porvoo 1926, 311-337

Pohjolan palauttaminen Paavin kirkon helmaan edellytti uskonpuhdistuksen pyyhkimistä Ruotsin historiasta

Hieronymus kääntyi Ruotsin kuuluisimman historioitsijan puoleen ja esitti, että Messenius keksisi todisteet sille, että Ruotsin kuninkaat Gustav Erikssonista (Wasa) lähtien olivat sanoutuneet irti Lutherin opista – siis Gustav Erikssonin jälkeen hänen kolme poikaansa, Erik XIV, Johan III ja Karl IX – ja siinä välissähän Johanin poika Sigismund oli jo ollutkin katolilainen – Karl IX ja Gustav II Adolf olivat juuri ennen kuolemaansa katuvina palanneet katolilaisuuteen

Tarkoitus oli, että 9-vuotiaan Kristiina-kuningattaren tilalle Ruotsin valtaistuimelle nousisi Sigismundin poika Vladislaus

Jesuiitta vaati Messeniusta väärentämään asiakirjoja, jotka muuttaisivat Ruotsin eilisen vastauskonpuhdistuksen näkökulmasta paremmaksi

”Sinun on kirjoitettava kuningas Kustaa I:n ja kuningas Kaarle IX:n historia niin, että kaikki se, mitä he ovat uskonpuhdistuksen hyväksi tehneet, on ollut sekä heille että heidän valtakunnalleen vahingoksi ja turmioksi.”

Messenius kieltäytyi jyrkästi, mutta silloin Hieronymusveti viittansa kätköistä esiin timanteista ja kullasta kimaltelevan jesuiittaristin, jolle Messeniuskin oli jesuiittakoulussa vannonut uskollisuudenvalan

Abi a me, male spiritus!

Albert Edelfeltin kuvitusta Välskärin kertomuksiin

M: ”Mutta totuus, historian puolueeton tuomio!”

H: ”Pyh, mitä on historian totuus? – Eikö se enneminkin ole todellisuus semmoisen kuin sen tulee olla, puhdistettuna hairahduksista, vapautettuna rikoksista ja hullutuksista …”

M: ”Mutta eikö Jumala ole meille sitä ilmoittanut todellisuudessa sellaisena kuin se on?”

Messenius siis teki työtä käskettyä, ja viikon kuluttua olivat asiakirjat valmiina: Ruotsin lähihistoria voitiin kirjoittaa uudelleen

Mutta ei sittenkään, me tiedämme, ettei niin tapahtunut: Topelius selvittää, kuinka ”oikea” historiantulkinta kuitenkin pelastui. Messeniuksen vaimo Lucina Grothusen sieppasi paperit jesuiitan kädestä ja repi ne tuhannen silpuksi

Hieronymus pakeni linnan vartijoita Ämmäkosken jäälle ja löytyi myöhemmin keväällä alavirran kalliolta hukkuneena

Messeniuksen 20 vuoden vankeus täyttyi ja hän muutti tammikuussa 1636 Ouluun, mutta kuoli jo saman vuoden marraskuussa

Pääteos Scondia Illustrata ilmestyi vasta 1700 ja alun perinkin ruotsiksi kirjoitettu Suomen riimikronikka 1774, suomeksi vasta 1932

Hävinneiden historian puolustus:

Magnus Nyman (2009)

”Mitään katolisesta näkökulmasta laadittua reformaation aikakauden ruotsinkielistä yleiskatsausta ei ole olemassa. Tavallisesti sanotaan jäähyväiset katolisuudelle joskus vuoden 1530 vaiheilla ja jätetään viestikapula sitten erilaisille protestanttisuuden edustajille.”

Zacharias Topelius(1818-1898)

Kuraattorin puhePohjalaisen osakunnan Porthan-juhlassa 1843

Topeliuksen mukaan kyse oli siitä, oliko Suomi jo kyennyt kehittymään sellaiseksi kulttuurikansaksi, jolla olisi oikeus omaan historiaansa. Olennaista oli myös se, että Suomelta puuttui kirjoitettu historia. ”…att Finska folket härintill icke äger en skrifven historia, är mindre underligt att man velat gifva det en sådan …”

Otsikkonsa kysymykseen Topelius vastasi tässä vaiheessa kieltävästi: Suomella ei ollut omaa historiaa ennen vuotta 1809, ja tämä oli hänen perustelunsa:

Suomen historia vuoteen 1809 oli kulttuurihistoriaa ja (Ruotsin) paikallishistoriaa!

Kas vain -- G. F. W. Hegelin jykevä hahmohan sieltä kurkistaa

Z. Topeliuksen ”Boken om vårt land” (Maamme) oli Suomi-kuvan rakentajana aivan ylivoimainen

”Lukukirja Suomen alimmille oppilaitoksille”

Ilmestyi ruotsiksi 1875 ja suomeksi 1876

Suomenkielisestä teoksesta otettiin 58 painosta ja ruotsinkielisestä 20 painosta, viimeiset 1981 (jo 1940-luvulle tultaessa kirjaa oli myyty 250 000 kappaletta)

Sisällys: Maamme – Kansa – Pakanalliset jumalat ja sankarisadut – Kertomuksia Suomen katoliselta ajalta – Kertomuksia Suomen sotaisilta ajoilta – Kertomuksia Suomen uudemmalta ajalta

Ekskursio: Miten omasta eilisestä saisi paremman tai ainakin jollain tapaa fiinimmän?

Juice Leskinen tokaisi kerran: ”Minulla on varmaan viisisataa luokkatoveria ja ainakin parisataa pikkuserkkua.”

Facebookissa tämäntapaiseen informaatioon voi helposti törmätä

Sukututkimus on hieno harrastus, mutta joskus senkin motiivina voi olla hienojen sukujuurten etsintä

Topeliuksen suku on peräisin Pohjois-Pohjanmaalta, Limingan Rantakylän Toppilasta. Suvun alkuperäinen talonpoikainen nimi oli Toppila

Mutta hetkinen … eikös Limingassa v. 1869 syntyneen isäni mummon Kaisa-Liisan tyttönimi ollutkin Toppila?

Paljon käytetty My Heritage – sukututkimussivusto antaa Zachris Topeliuksen sukulaisuussuhteesta kanssani seuraavan lauseen: ”serkku viiden sukupolven takaa”

Veljeni on selvittänyt, että esi-isistämme Anders Toppila (s. 1799) asui Limingan Rantakylässä Toppilan taloa

Topeliukset tai Toppeliukset ovat lähteneet sieltä jo aikaisemmin, esimerkiksi Zachriksen isoisä, kirkkomaalari Mikael Toppelius oli syntynyt v. 1734. Hänen isänsä oli tullikirjurina Oulussa

Sukulaisuuteni Zachris Topeliuksen kanssa on siis lievästi sanottuna kaukainen, eikä eilisestäni sen takia ole tainnut tullut yhtään fiinimpi ihminen

Kun otetaan huomioon Suomen vähäinen populaatio ja kahdensadan vuoden periodi, ihmiset ovat tiheästi sukua keskenään

Niinpä rohkenen lopuksi todeta: tässäkin salissa on todennäköisesti joku, joka on paljon läheisempää sukua Zachrikselle kuin minä, mutta on siitä vielä onnellisen tietämätön

Virkaanastujaisluennossani tarjosin kuulijoille seuraavaa selviytymisstrategiaa: pitäkää pää kylmänä, sydän lämpimänä ja jalat kuivina – kelpo neuvo, mutta ehkä hieman lattea

Nyt olen keksinyt mielestäni paremman: historioitsijan on opittava nauramaan itselleen, omille toilauksilleen ja töppäilyilleen, pysyy ainakin verenpaine matalana …