Talous Y hteiskunta · 3 2002 30. vuosikerta 4 numeroa vuodessa Julkaisija: ... Yhteiskunta& 2 Talous Kilpailukyvyn rooli talouden kasvun ja hyvinvoinnin taustatekijänä tunnus-tetaan

&3/200 2

H Y V I N V O I N T I Y H T E I S K U N T A

T a l o u sY h t e i s k u n t a

PT/ kansi 3.uusi vari.pm6.5 10.10.2002, 12:221

Heikki TaimioPääkirjoitus ........................................................................................................ 1

Pertti Kohi – Heikki TulokasKilpailukyky ja tuottavuus: kaksi ajankohtaista teemaa..................................... 2

Bart van ArkMitkä toimialat johtavat globaalia tuottavuuskilpailua?EU, Suomi ja USA.............................................................................................. 9

Ilmo PyyhtiäPalvelusektori ja työllisyys ................................................................................. 15

Seija IlmakunnasTyön verotuksen keventäminen osana suomalaista ja eurooppalaistatyöllisyyspolitiikkaa ............................................................................................ 20

Ilpo SuoniemiVerotus, tulonjako ja talouden vakauttaminen: eräitä havaintojaSuomen kehityksestä .......................................................................................... 26

Marja Riihelä – Risto SullströmTuloliikkuvuus Suomessa ................................................................................... 33

Asko Suikkanen – Ritva LinnakangasKohti osaamisyhteiskuntaa? .............................................................................. 39

Pentti Puoskari – Heikki TaimioSuomen julkinen sektori tienhaarassa ................................................................ 44

Pekka SauramoKolumni: Kansainvälinen talous ei elvykään? ................................................... 49

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä ......................................................................... 51

KAKKOSKANSI 2 2002 10.10.2002, 12:551

3 2002

30. vuosikerta4 numeroa vuodessa

Julkaisija:Palkansaajien tutkimuslaitosPitkänsillanranta 3 A (6. krs)00530 HelsinkiP. 09–2535 7330Fax: 09–2535 7332www.labour.fi

Toimitus:Päätoimittaja Jukka PekkarinenToimittaja Heikki TaimioP. 09–2535 [email protected]

Taitto ja tilaukset:Irmeli HonkaP. 09–2535 [email protected]

Toimitusneuvosto:Sari Aalto-MatturiUlla AittaPeter J. BoldtLea HaikalaTuomas HarpfPekka ImmeliEsa MäistiSeppo NevalainenJari Vettenranta

Tilaushinnat:Vuosikerta 18,50 €Irtonumero 5,90 €

Painopaikka:Jaarli Oy

Valokuvaus:Maarit Kytöharju

Kansi:Graafikko Markku Böök

Kannen kuva:Aimo Hyvärinen

ISSN 1975-181X

1990-luvun alun laman jälkeiset seit-semän lihavaa vuotta loivat lähes 300000 työpaikkaa lisää. Viime vuonnaalkanut taantuma on pysäyttänyt työt-tömyysasteen alenemisen runsaan yh-deksän prosentin tasolle. Ovatko nämäyli 240 000 työtöntä ollenkaan työllis-tettävissä?

Ääriamerikkalaisessa työ- ja sosiaali-reformissa purettaisiin työehtosopi-musten yleissitovuutta ja hyvinvointi-valtion turvaverkkoja niin, että moni-en työttömien olisi pakko ottaa vas-taan nälkäpalkkaa yksityiseltä palvelu-sektorilta – tai paeta siltojen alle. Kum-massakin tapauksessa kaivattaisiinapuun kirkkoa, Pelastusarmeijaa jaPunaista Ristiä. Meillä kansalaisten suu-ri enemmistö ei tätä raakaa linjaa hy-väksyisi eikä päättäjiä houkuttelisi yksivarmimmista keinoista tehdä poliitti-nen itsemurha.

Nykyinen suomalainen matalapalkka-ratkaisu on pestata työttömät julkisel-le sektorille olemaan tekemättä mitään.Työkykyjen rapautuessa monista tuleevain entistä vaikeammin työllistettäviä.

Työllistä-misensietämätönvaikeus

Ruotsissa ja Tanskassa väki pestataantuottamaan julkisia palveluja tai velvoi-tetaan koulutukseen. Veroasteet ovatsen mukaisesti maailman korkeimpiaja takaavat osaltaan sen, ettei yksityi-nen palvelusektori työllistä enempää.

Työllisyydellä ja palvelusektorilla onselvä positiivinen yhteys. Työttömienpelkistetyt äärivaihtoehdot ovat yksi-tyinen tai julkinen palvelusektori. Jat-kossa meillä taiteillaan näiden välillä.

Taannoinen talouskasvu työllisti lä-hinnä hyvin koulutettuja palvelusekto-rille. Ainakin osa työttömistä voidaankouluttaa paremmin, osa taas tarvit-see pienipalkkaisille suunnattuja vero-jen ja sosiaalivakuutusmaksujen alen-nuksia, jotta he tulisivat työnantajillehalvemmiksi. Julkinenkin sektori tar-vitsee uutta väkeä. Tämä ei silti riittäi-si täystyöllisyyteen – lisäksi kaivataanvahvaa talouskasvua. Vienti on ainoakokonaiskysynnän erä, joka toisi talo-uteen paljon uutta jaettavaa, myös työt-tömille. Varsinainen haaste onkin edis-tää vientiä devalvaatiottomassa maail-massa.�

talous 3 11.10.2002, 10:261

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s2

Kilpailukyvyn rooli talouden kasvunja hyvinvoinnin taustatekijänä tunnus-tetaan laajalti. Myös tietämys taloudenkasvuun ja kilpailukykyyn vaikuttavis-ta tekijöistä on lisääntynyt paitsi talous-tilastojen kehittymisen myös niidenpohjalta tehtyjen lukuisten empiiristenkasvututkimusten ansiosta.

Viimeaikaiset kasvututkimukset ovattuoneet esiin eräitä uusia painotuksia.

Ensiksikin ne ovat siirtyneet selvittä-mään yhä enemmän tuottavuuden ei-vätkä niinkään bruttokansantuotteenkasvuun vaikuttavia tekijöitä. Toiseksiuusimmissa tutkimuksissa on alettukorostaa enemmän yritys- ja toimipaik-katason tekijöitä kokonaistaloudellisentoimintaympäristön ohella. Kolman-neksi kilpailukyky ymmärretään yhäyleisemmin dynaamisena käsitteenä.

Pertti Kohi1

Valtiot. lis.

Heikki TulokasKehittämispäällikköTilastokeskus

Kilpailukyky jatuottavuus:kaksi ajankohtaista teemaa

Koulutusta, tekno-

logiaa ja yhteiskunnan

turvaverkkoja koros-

tanut kilpailukyky-

strategia on toiminut

Suomessa hyvin.

Heikkouksia löytyy

eniten verotuksesta

ja työmarkkinoilta.

Pertti Kohin (oik.) ja Heikki Tulokkaan artikkeli nojautuu valtiovarainministeriön tam-mikuussa 2002 julkaisemaan “Suomen kilpailukyky ja sen kehittämistarve”-raporttiin jasiitä käytyyn keskusteluun.

talous 3 10.10.2002, 11:112

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s 3

Kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät janiiden painoarvot muuttuvat, kun ta-lous siirtyy kehitysvaiheesta toiseen.

Tuottavuus ja kilpailukyky mittaavatsekä kansallisella että yritys- ja toimi-paikkatasolla paljolti samoja asioita.Tapa, jolla kansantalous tai yritys hyö-dyntää niukkoja tuotantoresurssejaan,määrää sen kilpailukyvyn tason. Hyvätuottavuus mahdollistaa alhaiset tuo-tantokustannukset yhdessä korkeanelintason kanssa. Talouspolitiikan kan-nalta keskeinen kysymys on, mitennopealle ja kestävälle tuottavuudenkasvulle on luotavissa kunnolliset edel-lytykset.

Suomessa kilpailukykyä on tarkastel-tu ehkä liiaksi avoimen sektorin näkö-kulmasta. Tämä juontaa juurensa mm.toistuneista vaihtotaseongelmista.Tuottavuuden nostaminen esille koros-taa sitä näkökulmaa, että kaikki toi-mialat ovat merkityksellisiä taloudenmenestymisen ja elintason kannalta.Teollisuuden tuottavuus on noussuthuipputasolle, kun taas jälkeenjäänei-syys näyttää koskettavan erityisestieräitä palvelualoja. Jatkossa myös nii-den tuottavuuden kasvu tulee saadanopeutumaan.

Suomen nopea talouskasvu 1990-luvun jälkipuoliskolla perustui paitsiteknologiakehityksen myös globalisaa-tion tehokkaaseen hyödyntämiseen.Yritystoiminta on globalisoitunut vii-meisten 10–15 vuoden aikana vauh-dilla, jota tuskin monikaan osasi kuvi-tella. Yrityksen ”isänmaa” on hämär-tynyt käsitteenä nopeasti samalla kunkilpailu tuotannon ja työpaikkojen si-joittumisesta on kiristynyt.

Globalisoituminen on yhtenäistänytteollisuusmaiden kokonaistaloudellistatoimintaympäristöä. Euroopassa myösmm. talous- ja rahaliiton lähentymiskri-teerit sekä vakaus- ja kasvusopimusovat yhdenmukaistaneet talouden ylei-siä toimintaedellytyksiä. Tasapainoinenmakroympäristö luo hyvät edellytyk-set talouskasvulle, mutta se ei sinäl-lään vielä takaa korkeaa tuottavuuttaja kilpailukykyä. Yhtä tärkeää on kiin-nittää huomiota mikroympäristöön,minkä tarpeen Michael Porter (2001)

on ilmaissut seuraavasti: ”Vauraus syn-tyy tosiasiassa mikrotasolla – yritystenkyvystä luoda arvokkaita tavaroita japalveluja tuottavien menetelmien avul-la.”2

Kilpailukyvyn taustatekijätmuuttuvat kehitysvaiheestatoiseen

Kansantaloudet siirtyvät kehitysvai-heesta toiseen siten, että tuottavuu-den ja kilpailukyvyn taustatekijät sekäniiden painoarvot muuttuvat. Yritys-ten on kehitettävä strategioitaan ja tuo-tantomenetelmiään, jos ne aikovatmenestyä. Myös yritysten toimintaym-päristön kehittämisessä uudet inno-vaatiot ovat välttämättömiä. Nopeatalouskasvu aikaisemmassa kehitysvai-heessa ei välttämättä takaa menestystäjatkossa. Aikaisemmista vahvuuksis-ta voi myöhemmin tulla jopa heikko-uksia.

Mielenkiinto tuottavuutta kohtaan onlisännyt haasteita, jotka kohdistuvatmm. tuottavuutta koskeviin talousti-lastoihin, erityisesti hintaindekseihinsekä tuotannon ja tuo-tantopanosten volyymi-tilastointiin. Uusimpienkasvututkimusten pai-nottamat tekijät – ku-ten aineeton pääoma,innovatiivisuus, yrittä-jyys, corporate gover-nance jne. – ovat hei-kosti kvantifioitavissa jatilastoitavissa. Toiminta-ympäristön monimut-kaistuminen ja mm. pal-velualojen tilastojen jäl-keenjääneisyys tuovat omat ongelman-sa tuottavuuden ja kilpailukyvyn mit-taamiseen.

Kansantaloustieteen perinteiset kas-vuteoriat kykenevät toki edelleen se-littämään tuotannon ja tuottavuudenkasvua. Tämä selitys jää kuitenkinusein valitettavan yleiselle tasolle eten-kin yritysten tietotarpeita ajatellen. Vii-me aikoina ovat saaneet runsaasti huo-miota kilpailukyvyn mittarit, joissa on

yhdistetty erilaisia kvantitatiivisia tilas-toaineistoja ja kvalitatiivisia kysely-aineistoja. Nämä kansainvälisten tut-kimuslaitosten – esimerkiksi IMD:n jaWEF:n3 julkaisemat mittarit ovat syn-tyneet ilmeiseen tarpeeseen. Niihin liit-tyy kuitenkin sekä teoreettisia että käy-tännön mittaamisen ongelmia. Niidenrinnalla valtiovarainministeriö julkaisitammikuussa 2002 oman raporttinsa,jonka arviot kilpailukykymme vah-vuuksista ja heikkouksista on koottuoheiseen taulukkoon 1.

Uusimmat kasvututkimuksetkorostavat innovaatioiden jateknologian roolia

Tuottavuuden kasvu vauhdittui 1990-luvulla useissa teollisuusmaissa.OECD:n viimeisimmässä kasvututki-muksessa4 tätä selitettiin mm. työlli-syysasteen nousulla, työvoiman kou-lutustason paranemisella, kiinteän pää-oman ja erityisesti ICT-pääoman5 kas-vulla sekä eräissä maissa myös koko-naistuottavuuden nousun nopeutumi-sella. Suomen osalta tämä näkyy tau-

lukon 2 luvuissa.Uusimmat kasvututki-

mukset ovat korosta-neet etenkin tiede- jateknologiakehityksenroolia talouden ja tuot-tavuuden kasvun vauh-dittajana. Pitkälle kehit-tyneiden teollisuusmai-den välinen talouskilpai-lu on keskeisiltä osiltaankilpailua innovaatioista,teknologioista ja niihinliittyvästä osaamisesta.

Näitä asioita korostetaan paitsi yritys-ten toiminnassa myös yleisessä talous-ja elinkeinopolitiikassa.

Suomen kasvupolitiikka muuttui1990-luvulla laman vauhdittamana.Aikaisemmista raaka-aine- ja inves-tointivetoisista kasvustrategioista siir-ryttiin teknologia- ja innovaatiovetoi-seen kasvuun. Muutos näkyy erityi-sesti investointien rakenteessa. Kiin-teiden investointien osuus kansantuot-

Tuottavuudenkasvu ja hyvänkilpailukyvynturvaaminen edel-lyttävät pitkältisamanlaisia stra-tegioita ja toimen-piteitä

talous 3 10.10.2002, 11:113


Taulukko 1. Suomen kilpailukyvyn vahvuuksia ja heikkouksia.

Vahvuuksia Kansainvälistä keskitasoa vastaavia Ongelmia ja haasteitapiirteitä

Koulutus– Nuorten korkea koulutustaso – Koulutusmenot/BKT – Korkeakoulututkinnon pitkä läpäisyaika

ja alkamiseen liittyvä viive– Korkeakouluopetuksen taso ja laajuus – Koulutusmenot/kouluikäinen – Ammattikoulutuksen heikko vetovoima– Teknologiaan ja tietotekniikkaan liittyvä – Menojen taso korkea-asteella – Aikuiskoulutuksen haasteet

osaaminen

Työmarkkinat– Työmarkkinoiden yleinen vakaus – Työvoiman saatavuus v. 2001 – Työvoiman saatavuus suurten ikäluokkien– Työvoiman keskimääräinen korkea koulu- – Palkkataso siirtyessä eläkkeelle

tustaso – Työmarkkinoiden joustavuus työnantajan – Ikääntyneiden työpanoksen matala käyttö-näkökulmasta aste

– Työttömyyden rakenteellisuusVerotus– Kansainvälistä keskitasoa edelleen mata- – Yhteisöverotuksen kireys – Korkea kokonaisveroaste

lampi yhteisöverokanta – Verokertymien rakenne – Työteon kannustavuuden kannalta epä-– Ulkomaisen yrityksen investointien vero- edullinen ansiotulojen verotus

kohtelu

Tiede- ja teknologiaympäristö– Aktiivinen t&k-panostaminen – Innovatiivisten yritysten osuus – Korkean teknologian pohjan keskittynei-– Tutkimus- ja kehityspanostuksen tulok- – Teknologiayrityksiä palveleva riskirahoitus syys ja siitä aiheutuva tietty haavoittuvuus

sellisuuden asteittainen paraneminen – Kiristyvä kansainvälinen kilpailu yri-– Aktiivinen tutkimusyhteistyö eri suuntiin tysten t&k-toiminnoissa

– Immateriaalioikeuksiin liittyvät uhkatekijät

Tietoteknologian infrastruktuuri– Sähköisen viestinnän infrastruktuuri – ICT:n kaupallinen hyödyntäminen – ICT:n käytön edistäminen koko taloudessa– ICT-teollisuuden vahva asema – ICT-alan tutkimusintensiivisyys – Digitaalisen syrjäytymisen lieventäminen– Runsas ICT-laitekanta yrityksissä ja (ml. aluekehitys)

julkisissa hallinnoissa

Liikenteen ja energiahuollon infrastruktuuri– Liikenteen sujuvuus ja liikenneruuhkien – Materiaali- ja logistiikkajärjestelmien – Liikenneverkon ylläpidon ja käytön kalleus

vähäisyys toimivuus – Kansainvälisten ja globaalien toimitus-– Joukkoliikennejärjestelmien toimivuus ketjujen ja verkostojen hallinta– Talviolosuhteiden hallinta

– Energiasektorin monipuolinen rakenne – Sähkön hinta keskisuurille ja suurille – Energian riittävän saannin turvaaminen– Korkeatasoinen energiateknologia teollisuusyrityksille – Energian hankintakapasiteetin moni-– Aito kilpailu sähkömarkkinoilla puolisen rakenteen ylläpitäminen

Yrittäjyyden yleiset edellytykset– Myönteinen yrittäjäsyysilmasto – Yrityksiin kohdistuva byrokratia – Olemassa oleva yritysvaje ja yritysten– Kohtuullisen toimiva kilpailulainsäädäntö – Yritysrakenteen uudistumisvauhti puutteellinen kasvuhalukkuus

ja -valvonta – Epäonnistumistilanteiden jälkivaikutukset

Terveydenhuolto ja sosiaaliturva (turvaverkko)– Palvelujen hyvä saatavuus – Sairaalapaikkojen ja lääkäreiden määrä – Suuret alueelliset erot hoitokäytännöissä– Hoitotason vähäinen riippuvuus potilaan – Lääkemenot asukasta kohden ja kustannuksissa

tulotasosta – Sosiaaliturvan kustannukset – Elintapasairauksien yleistyminen ja hoito-– Köyhien suhteellisen vähäinen määrä jen kalleus– Toimiva perhepolitiikka – Sosiaaliturvan heikko kannustavuus

– Varhainen keskimääräinen eläkkeelle siir-tyminen

– Väestön keski-iän noususta johtuvatmenopaineet

Kestävä kehitys ja ympäristö– Suomen hyvä imago kestävän kehityksen – Aktiivisen ympäristöpolitiikan tuloksel- – Pohjoisen luonnon haavoittuvuus

edistäjänä lisuus – Energiavaltaisen tuotantorakenteen ja– Sitoutuminen kansainvälisiin ympäristö- nopean talouskasvun tuomat haasteet

sopimuksiin

talous 3 10.10.2002, 11:114


teesta on alentunut samalla kun ai-neettomien investointien ja ulkomail-le suuntautuvien suorien sijoitustenosuus on noussut. Kokonaisuudessaanpääomanmuodostus on pysynyt kor-kealla tasolla.

Suomessa tutkimus- ja kehityspanos-tukselle asetetut vaativat kasvutavoitteetovat toteutuneet. Panostuksen määrässämaamme on noussuthuippumaiden jouk-koon. Useiden mittarei-den valossa runsas tek-nologiapanostus näyttääolleen myös kohtuullisentuloksellista. Tiede- jateknologiaympäristö onviime vuosina säilynytSuomen ehdottomanavahvuutena.

Teknologiapainotteistakasvustrategiaa on tuet-tu onnistuneesti kehittämällä mm. yri-tysten yleisiä toimintaedellytyksiä ja ra-hoitusmarkkinoita. Koulutus- ja tieto-yhteiskuntapolitiikka on myös koros-tunut. Kilpailupolitiikalla on vauhditet-tu uusien markkinoiden kehittymistä.Innovaatioiden suojaamiseen liittyväälainsäädäntöä sekä innovaatiojärjestel-män toimijoiden keskinäistä yhteistyötäon alettu korostaa. Myös alueelliset in-novaatiojärjestelmät ovat nousseet tär-keään asemaan.

Suomessa tämä politiikkakokonai-suus on toiminut melko koordinoi-dusti tiede- ja teknologiaympäristöätukevalla tavalla. Myös innovaatiojär-jestelmän perusrakenne on osoittau-tunut kohtuullisen joustavaksi ja toi-mivaksi. Tiede- ja teknologiaympäris-tön kehittyminen näkyy laajalti erilai-sissa teknologia- ja kilpailukykymit-tareissa. Siihen kohdistuu kuitenkinmyös uusia haasteita, joihin on kyet-tävä vastaamaan.

Tieto- ja viestintäteknologiateknologiapolitiikan paino-pistealueena 1990-luvulla

Tieto- ja tietoliikenneteknologiaan liit-tyvä T & K-panostus oli Suomessa

suhteellisesti runsaampaa 1990-luvul-la kuin missään muussa teollisuus-maassa. Tieto- ja viestintätekninen inf-rastruktuuri on Suomessa edelleenkohtuullisen korkeatasoinen. Viimevuosina on kuitenkin jo hieman me-netetty aikaisempia kilpailuetuja, jot-ka liittyivät mm. muita maita runsaam-paan laitekantaan ja telepalveluiden

alhaisiin hintoihin. Uu-den teknologian ja tie-toverkkojen kaupalli-nen hyödyntäminen onSuomessa vähäisempääkuin eturivin tietoyhteis-kuntamaissa. Myös si-sältöjen vieminen verk-koihin on edennyt en-nakoitua hitaammin.

Keskeiset haasteetSuomen tietoyhteis-kuntakehitykselle ovat

tieto- ja viestintätekniikan tuomienmahdollisuuksien tehokas hyödyntämi-nen, informaatiosektorin osaajien saa-tavuuden ja osaamisen lisääminen sekätietoyhteiskunnan palvelujen ja mah-dollisuuksien tuominen kaikkien ulot-tuville. Alueellisia ja paikallisia tietoyh-teiskuntahankkeita on Suomessa run-saasti, mutta niiden koordinointi on ol-lut puutteellista.

Rahoituskulttuurin muutos antoiosaltaan vauhtia Suomen ICT-sekto-rin nopealle kasvulle 1990-luvulla.Etenkin pääomasijoitusmarkkinat ke-

hittyivät ripeästi siten, että myös lähelläaloitusvaihetta olevien yritysten rahoi-tusmahdollisuudet monipuolistuivat.Sijoittajat ovat tuoneet yrityksiin rahanohella usein myös osaamista.

Jatkossa teknologiapainotteisen kas-vustrategian edellyttämät rahoitustar-peet ja myös rahoitusosaamiseen liit-tyvät tarpeet korostuvat varmasti edel-leen. Suomessa etenkin julkisen sek-torin myöntämä riskirahoitus kestääkansainvälisen vertailun kohtuullisenhyvin.

Koulutus kuuluu Suomenkeskeisiin kilpailukykyvalttei-hin

Koulutuksen merkitys talouden kilpai-lukykytekijänä on tunnustettu laajasti.Inhimillinen pääoma kuuluu taloudel-lisen kasvun kulmakiviin, ja innovaa-tiopainotteinen kasvustrategia on ko-rostamassa sen merkitystä entisestään.

Suomi on kehittynyt koulutusyhteis-kuntana jo pitkään hyvinkin myöntei-sesti. Nuorten koulutushalukkuus onpysynyt korkealla tasolla, ja suomalais-ten oppilaiden menestyminen kansain-välisissä osaamistesteissä on ollut huip-puluokkaa. Esimerkkinä mainittakoonäskettäinen PISA-testi6, jossa suoma-laiset peruskoulujen oppilaat sijoittui-vat lukemista ja luetun ymmärtämistäkoskevissa taidoissa kansainväliseen

Taulukko 2. Markkinasektorin tuotannon kasvu (%) ja tuotannontekijöidenkasvukontribuutiot (%-yksikköä).

1975–1990 1990–1995 1995–2001

Tuotannon kasvu, prosenttia 3,2 -0,7 5,5Kasvukontribuutiot:– ICT-pääoma 0,2 0,3 0,8– Muu pääoma 0,8 -0,7 -0,1– Tehdyt työtunnit -0,4 -2,9 1,1– Työn laatukomponentti 0,2 0,2 0,2– Kokonaistuottavuus 2,2 2,3 3,7

Lähde: J. Jalava, The Production and Use of ICT in Finland in 1995–2001, julkais-taan lähiaikoina ETLA:n Keskusteluaiheita-sarjassa.

Tieto- ja viestin-täteknologiansäilyttäminenSuomen vahvuu-tena vaatiiedelleen ponnis-tuksia.

talous 3 vara 10.10.2002, 11:595


kärkeen. Myös matematiikassa sijoi-tuttiin suhteellisen lähelle kansainvälistäkärkeä, mikä oli aiemmat arviot huo-mioon ottaen melkoinen yllätys. Kaik-kiaan PISA-testin tuloksista voidaanpäätellä, että suomalainen peruskoulutoimii tehokkaasti jaettä esimerkiksi opetta-jien valmiudet ovatkansainvälisesti huip-puluokkaa.

Ongelmat ovat jossa-kin määrin korostu-neempia, kun arvioi-daan korkeakoulu- jaammattikoulutusjärjes-telmille asetettujen ta-voitteiden toteutumis-ta. Opiskeluajat suo-malaisissa korkeakou-luissa ovat pitkiä, ja korkeakouluopis-kelun aloittaminen jää useistakin syis-tä liian myöhäiseen vaiheeseen – yli-oppilastutkinnon ja korkeakouluopin-tojen käynnistymisen välinen aika onnykyisin lähes 3 vuotta. Suomalaisistakorkeakouluista valmistutaan kansain-välistä keskitasoa myöhemmin, jotenjärjestelmään liittyy merkittävää tehot-tomuutta. Vastaavasti ammatillistenperustutkintojen vetovoima on osoit-tautunut työmarkkinoiden tarpeisiinnähden riittämättömäksi, ja se tulisisaada tavalla tai toisella lisääntymään.Aikuiskoulutuksessa on mm. tietotek-niikan lohkolla edelleen kehittämisentarvetta. Koulutuksen säilyminen Suo-men todellisena vahvuutena edellyttää,että sen sisältöä ja tehokkuutta voidaannäiltä osin edelleen parantaa.

Työmarkkinoiden toimivuu-dessa on toivomisen varaa

Työmarkkinoiden toimivuuden merki-tys kilpailukykytekijänä on korostunutsitä mukaa kun globaalistumiskehityson nopeutunut. Kansainvälisissä kilpai-lukykyselvityksissä Suomen työmark-kinoita on luonnehdittu usein jäykiksija huonosti toimiviksi, mutta myöntei-siäkin piirteitä on voitu samaan aikaanpanna merkille. Niinpä työmarkkinat

ovat säilyneet kaikkiaan suhteellisenvakaina, työttömyys on alentunut la-mavuosista olennaisesti ja palkat ovatkehittyneet tuottavuuskehitykseen ver-rattuna varsin maltillisesti. Myös työ-voiman koulutustaso on kehittynyt

myönteisesti, ja työnan-tajan näkökulmastatyömarkkinat näyttävätmuuttuneen jossakinmäärin joustavampaansuuntaan.

Jatkuvasti korkea ns.avoin työttömyys viittaakuitenkin siihen, ettätyömarkkinoiden toimi-vuuteen liittyy meillämyös ilmiselviä ongel-mia. Työnteon kannusti-mia lisänneet toimenpi-

teet eivät ilmeisestikään ole purreet riit-tävästi, ja Suomen työttömyyteen liit-tyy muutenkin runsaasti rakenteellisiapiirteitä. Yritysten rekrytointiongelmatovat olleet työttömyyden tasoon näh-den ajoittan hämmästyttävän suuria,eikä esimerkiksi työvoiman liikkuvuusole kehittynyt tavalla, joka olisi hillin-nyt kapeikkojen syntymistä. Vaikkatyömarkkinoiden kohtaanto-ongelmateivät ole juuri tällä hetkellä kovinakuutteja, tilanne saattaa talouskasvunkiihtyessä taas uudelleen vaikeutua.

Pitemmällä aikavälillä pulmaksi uh-kaa muodostua etenkin työvoiman tar-jonnan niukentuminen ja nuorten ikä-luokkien työvoimaosuuden vähittäinenpieneneminen. Työvoiman niukan tar-jonnan riski ei ole aivan vähäinen, kunottaa huomioon, että ikääntyneidentyöllisten osuus kaikista työllisistä onSuomessa kansainvälisesti pieni ja ettämm. varhaiseen eläkkeelle siirtymiseenliittyvät kannustimet ovat edelleenmerkittäviä. Kehitteillä olevalta uudel-ta eläkeratkaisulta odotetaankin juuritästä syystä paljon.

Kilpailukyvyn keskeiset heik-koudet löytyvät verotuksesta

Verotuksesta on puhuttu kilpailukyvynyhteydessä viime kuukausina runsaas-

ti. Valtiovarainministeriön kilpailuky-kyselvitys piti ansiotulojen verotuksenkorkeaa tasoa Suomen kilpailukyvynehkä kaikkein ilmeisimpänä heikkou-tena ja korosti korkean tuloverotuk-sen epäedullista vaikutusta mm. työn-teon motivaatioon.

Vuonna 1999 Suomen kokonaisve-roaste oli karkeasti 10 prosenttiyksik-köä OECD-maiden keskiarvoa korke-ampi. Vaikka veroasteemme on senjälkeen jossakin määrin alentunut, ta-soero OECD-maiden suhteen on edel-leen hyvin selvä. Sen sijaan Suomenja EU-maiden välinen tasoero on huo-mattavasti pienempi. Marginaalivero-asteet ovat meillä ylimmillä tulotasoil-la kansainvälisesti poikkeuksellisenkorkeita.

Sitäkään ei sovi unohtaa, että monetmaat ovat parhaillaan keventämässätyöhön kohdistuvaa verotustaan. Esi-merkiksi Saksan useammalle vuodelleajoittuvassa verouudistuksessa tulove-roasteikkoa alennetaan tuntuvasti jamyös ylin marginaaliveroprosentti ale-nee reippaasti. Alankomaissa tuli vuo-den 2001 alusta voimaan tuloverotuk-sen kokonaisuudistus, johon niin ikäänliittyy rajaveroasteiden aleneminen.Suomessa verotuksen linjaratkaisujapohditaan parhaillaan kahdenkin arvo-valtaisen työryhmän toimesta. Yhtei-söverotus on Suomessa ainakin alus-tavien arvioiden mukaan kireydeltäänlähellä kansainvälistä keskitasoa.

Infrastruktuurin taso kestääkansainvälisen vertailun

Logistiikasta on tullut hyvin tietointen-siivinen alue, jossa teknologinen kehi-tys on luonut merkittäviä kehitysmah-dollisuuksia. Haasteita ovat tuoneetmyös kansainvälistyvät toimitusketjut,joiden hallinnalla saattaa olla merkit-täviä vaikutuksia yritysten toiminta-mahdollisuuksiin. Yritystoiminnan glo-balisoituminen on korostanut myös lii-kenteen ja logistisen infrastruktuurinmerkitystä kilpailukyvyn kannalta.

Suomen liikenneverkko on osoittau-tunut melko toimivaksi ja välityskyvyl-

Korkeakouluopin-noissa esiintyytehottomuutta,ja ammatillisettutkinnot eivätvastaa riittävästityömarkkinoidentarpeita.

talous 3 10.10.2002, 11:116


tään kansainväliset mitat täyttäväksi.Liikenneverkon eri osat täydentävättoisiaan. Myös liikennepolitiikan pai-notus henkilö- ja tavaraliikenteen kes-ken on ollut kohtuullisen tasapainois-ta. Esimerkiksi liikenteen ruuhkautu-miskustannukset jäävät Suomessa lä-hes olemattomiksi toisin kuin useissakilpailijamaissa. Kaikkiaan yritysten lo-gistiikkakustannukset ovat Suomessakuitenkin edelleen korkeammat kuinkilpailijamaissa keskimäärin. Tämäselittyy paitsi pitkillä etäisyyksillä myösmetsäteollisuuden korkeilla kuljetus-kustannuksilla.

Logistiikan ohella myös energiankulutuksella ja hankinnalla on Suomenkaltaiselle maalle tuntuva merkitys.Suomen tuotantorakenne on huomat-tavan energiaintensiivinen, ilmasto onkylmä, yhdyskuntarakenne on harvaaja mm. liikenteen suhteellinen kuor-mitus on suuri. Kilpailukyvyn kannal-ta erityisen tärkeää on, että energianhinta säilyy kilpailukykyisenä ja ener-gian saatavuus voidaan turvata. Näitä

tavoitteita silmällä pitäen eduskunnankeväällä tekemä ydinvoimapäätös oliyritysten kilpailukyvyn kannalta oleel-linen, ja se selkeytti varsinkin energia-valtaisten yritysten toimintaympäristöähuomattavasti.

Yrittäjyyden yleiset edellytyk-set kunnossa

Globalisaatio ja nopea teknologinenkehitys ovat lisänneet yrityssektorinuusiutumiselle asetettavia vaatimuksia.Talouden dynaaminen kehitys vaatiiriittävän määrän uusia, elinkelpoisiayrityksiä korvaamaan taantuvien alo-jen aiheuttamat tuotanto- ja työpaik-kamenetykset. Rakennemuutos edis-tää kokonaistuottavuutta, eikä sitä olesyytä olennaisesti jarruttaa.

Suomessa näitä tavoitteita on ajettumm. talous- ja elinkeinopolitiikalla,joka edistää markkinoiden toimivuut-ta sekä tätä kautta tuottavuuden kas-vua. Elinkeinopolitiikka on suunnattu

hyödyke- ja pääomamarkki-noiden toimivuuden paranta-miseen. Keskeisiä painopiste-alueita ovat olleet kilpailuym-päristöä ja markkinoille pää-syä tehostaneet toimet sekäyrittäjyyden edistäminen.IMD:n kyselyaineiston mu-kaan kilpailuvalvonta ja -lain-säädäntö toimivat Suomessamelko hyvin.

Talouden avautuminen ter-vehdytti kilpailuolosuhteita1990-luvulla, mutta useilla toi-mialoilla niissä on edelleenpuutteita. Kuluttajahinnatovat Suomessa yhä selvästikorkeammat kuin EU-maissakeskimäärin, mikä sekin viit-taa kilpailuongelmien jatkumi-seen.

Tavaroiden ja palvelujen va-paa liikkuvuus ei vielä ole täy-sin toteutunut EU:n sisämark-kinoilla. Kansalliset määräyk-set vaikeuttavat tuotteidenpääsyä markkinoille, vaikkatullimaksut, kiintiöt ja muut

kaupan yleiset esteet ovatkin poistu-neet. Yhteisötason säännösten tulkin-ta vaihtelee maittain. Eniten kaupanesteet vaikeuttavat elintarvike-, lääke-, rakennustuote- ja kulkuvälineteolli-suuden vientiä. Toisaalta Suomi oneräs täydellisimmin sisämarkkinadi-rektiivit toimeenpanneista valtioista.

Suomessa on perustettu uusia yri-tyksiä suhteessa yrityskantaan pitkäänvähemmän kuin EU-maissa keskimää-rin. Sen sijaan 1990-luvun jälkipuo-liskolla yritysten perustamisaste nou-si bruttomääräisesti keskimäärin 12prosenttiin, mikä ylitti jo lievästiuseimpien kilpailijamaiden tason.Myös lopettaneiden yritysten määräja siten myös yrityskannan vaihtuvuuson viime vuosina ollut Suomessa kor-kea kansainvälisesti verrattuna. Vuon-na 2001 sekä yrittäjien että yritystenlukumäärä kääntyi kuitenkin uudel-leen laskuun talouden taantumanmyötä.

Kansainvälisesti verrattuna etenkinpienten ns. mikroyritysten merkitys on

Heikki Tulokas ja Pertti Kohi näkevät Suomen kilpailukyvyn kehittämisen kannalta olennaisiksiasioiksi työhön kohdistuvan verotuksen keventämisen, koulutusjärjestelmän heikkouksien karsimi-sen, työmarkkinoiden toimivuuden parantamisen, ikääntyneen väestön työllisyysasteen nostamisenja innovaatiopohjaisen kasvustrategian jatkamisen.

talous 3 10.10.2002, 11:117


Suomen yritysrakenteessa vähäinen.Vastaavasti suurten yritysten asemakorostuu, ja niiden kyky vastata kas-vuhaasteeseen oli etenkin 1990-luvunjälkipuoliskolla kohtuullisen hyvä.Myös yritysten viime vuosien hyvä tu-loskehitys ja suorituskyky viittaavat sii-hen, että niiden yleiset edellytykset ovatolleet kunnossa.

Yritysten liiketoimintamallien uudis-taminen on auttanut uuden teknolo-gian hyödyntämistä, johon Suomenviime vuosien talousmenestys on suu-relta osin perustunut. Yritykset ovatkehittäneet organisaatioitaan ja johta-mistapojaan, ulkoistaneet toiminto-jaan, keskittyneet ydinosaamiseen, ver-kostoituneet ja omaksuneet uusia yh-teistyömuotoja. Pitkälti juuri tämänta-paisten yritystason toimien ansiostaSuomen talous on siirtynyt kohtuulli-sen vaivattomasti investointivetoisestakasvusta innovaatiovetoiseen kehitys-vaiheeseen.

Yritysten toimintaan kohdistuva by-rokratia ja hallinnollinen rasite näyttä-vät Suomessa olevan likimain kansain-välistä keskitasoa. Yrityksen perusta-misen edellyttämät lisenssi- ja lupame-nettelyn kustannukset vastaavat läheskansainvälistä keskimäärää. Myöskäänliiketoimintaa koskevat lainsäädännöl-liset rajoitteet eivät ole suurempia kuinteollisuusmaissa keskimäärin. TuoreenEurobarometri-kyselyn mukaan kaik-ki keskeiset yrittäjyyden esteet koet-tiin Suomessa hieman vähäisemmiksikuin EU-maissa keskimäärin.

Yrittäjien omien näkemysten mukaanSuomessa riskinottohalua vähentävätmm. yrittäjien sosiaaliturvajärjestelmänvaikeaselkoisuus, eräät työttömyystur-van rahoitusjärjestelmän vääristymätsekä yrittäjien eläkelakiin liittyvät epä-kohdat. Myös koulutuksen ja yrittä-jyyskasvatuksen roolia pitäisi arvioidauudelleen yrittäjyyttä edistävän asen-nemuutoksen aikaansaamiseksi.

Kokonaiskuva

Mikä on Suomelle tyypillinen kilpailu-kykystrategia, jos asiaa arvioidaan ko-

konaisuutena? Mistä tekijöistä kilpai-lukykymme kaikkiaan koostuu ja mi-ten sen profiili poikkeaa keskeisten kil-pailijamaidemme profiilista? Mitkä ovatSuomen kilpailukyvyn ensisijaiset vah-vuudet ja heikkoudet?

Viime vuosikymmeninä Suomi näyt-tää korostaneen kilpailukykystrategi-assaan erityisesti kolmea tekijää: 1)aktiivista koulutuspolitiikkaa, 2) ak-tiivista teknologiapolitiikkaa ja 3) yh-teiskunnan turvaverkon toimivuutta.Kokonaisuus on osoittautunut kaikki-aan kohtuullisen toimivaksi ja eri teki-jät ovat täydentäneet suhteellisen on-nistuneesti toisiaan.

Esimerkiksi 1980- ja 1990-luvuillaSuomessa käynnistetty aktiivinen in-novaatiostrategia olisi tuskin toiminutodotetusti, ellei se olisi alkujaan tukeu-tunut myös vahvaan osaamispohjaanja toimivaan koulujärjestelmään. Vas-taavasti koulutuksessa ei olisi saavu-tettu toteutuneen kaltaisia myönteisiätuloksia, elleivät myös yhteiskunnantarjoamat sosiaali- ja terveyspalvelut jamuu turvaverkko ja tältä osin moti-voidun koulunkäynnin edellytykset olisiolleet kunnossa. Monet tutkimukset jakäytännön kokemukset ovat ajan mit-taan osoittaneet, että hyvinvointivalti-on olemassaololla ja inhimillisen pää-oman luonnin edellytyksillä on selväkeskinäinen yhteys.

Vaikka Suomen kilpailukykymallinkytkeminen näihin kolmeen tekijäänyksinkertaistaa perusasetelmaa jossa-kin määrin, se luonnehtii painopiste-valintoja kaikkiaan melko havainnol-lisesti. Sen mukaan olemme investoi-neet viime vuosikymmeninä paitsi kil-pailukyvyn kannalta tärkeään kovaanainekseen (teknologiaan ja kiinteäänpääomakantaan) myös siihen peh-meämpään ainekseen (turvaverk-koon), joka tasapainottaa kokonai-suutta ja parantaa kestävän kehityk-sen edellytyksiä. Kun yhteiskunnanlaadukas turvaverkko on koettu kai-kissa Pohjoismaissa merkittäväksiosaksi koko kansantalouden kilpailu-kykyä, Suomen perusmalli ei poik-kea sanottavasti muiden Pohjoismai-den mallista.�

VIITTEET

1 Pertti Kohi siirtyi 1.8.2002 eläkkeellevaltiovarainministeriön finanssineuvok-sen virasta.

2 M. E. Porter(2001), Enhancing theMicroeconomic Foundations of Prospe-rity: Current Competitiveness Index.The Global Competitiveness Report2001. The World Economic Forum.

3 International Institute for Manage-ment Development (IMD): The WorldCompetitiveness Yearbook. World Eco-nomic Forum (WEF): The Global Com-petitiveness Report.

4 OECD (2001), The New Economy:Beyond the Hype: The OECD GrowthProject. Paris, OECD.

5 ICT-pääomalla tarkoitetaan tieto- javiestintäteknologiaan liittyvää pääomaa.

6 OECD (2001), Knowledge and Skillsfor Life: First Results from the OECDProgramme for International StudentAssessment (PISA) 2000. Paris, OECD.

talous 3 10.10.2002, 11:118


Aivan viime aikoihin saakka tieto- javiestintäteknologiaan (ICT:hen) suun-tautuvien investointien räjähdysmäinenkasvu on ollut keskeinen osa ”uudentalouden” hypeä. Bruttokansantuot-teen kasvun hidastuminen vuodesta2000 lähtien on laimentanut innostus-ta, ja ICT-investoinnit ovat tosiaankinhidastuneet jonkin verran niin Euroo-passa kuin Yhdysvalloissakin. Inves-tointien vaimenemisen ei kuitenkaanvälttämättä tarvitse johtaa siihen, ettäICT:n kontribuutio tuotannon ja tuot-

tavuuden kasvuun vähenee. Päinvas-toin sen jälkeen kun on investoitu run-saasti ja korvattu tuottavalla ICT-pää-omalla vanhentunutta ei-ICT-pääomaavoitaisiin odottaa (tai ainakin toivoa)joitakin tuottavuuden kasvuhyötyjä.

Tarkasteltaessa 1990-lukua havaitaankuitenkin, että tuottavuuden kasvu hi-dastui useimmissa Euroopan maissavuosikymmenen toisella puoliskolla.Bruttokansantuotteella työllistä kohtimitatun työn tuottavuuden keskimää-räinen vuotuinen kasvuvauhti putosi

1990-luvulla tuotta-

vuuden kasvu kiihtyi

Yhdysvalloissa mutta

hidastui EU:ssa. Suomi

kykeni tuottamaan ja

hyödyntämään uutta

tieto- ja viestintä-

teknologiaa paremmin

kuin useimmat muut

maat. Mitkä toimialatjohtavat globaaliatuottavuuskilpailua?EU, Suomi ja USA1,2

Bart van ArkProfessori, Groningenin yliopisto,AlankomaatKonsultoiva johtaja, ConferenceBoard, New York, USA

Kuv

a: U

nive

rsity

of G

roni

ngen

Bart van Ark on yksi maailman johtavista tuottavuustutkijoista, ja hän toimii mm. kan-sainvälisen vertailevan tuotanto- ja tuottavuusprojektin johtajana.

talous 3 10.10.2002, 11:119


Taulukko 1. Työllistä kohti lasketun arvonlisäyksen keskimääräinen vuotuinen kasvu toimialoittain Suomessa,EU:ssa ja USA:ssa.

Koko talous 3,3 1,9 0,9 2,4 1,2 2,2 100,0 100,0 100,0ICT:n tuotanto yhteensä 6,4 6,7 8,8 10,6 7,9 10,1 10,6 5,8 7,2ICT:tä tuottava teollisuus (a) 9,9 10,3 15,3 10,9 9,4 18,9 5,9 1,5 2,6 Konttori- ja tietokoneiden valmistus 30 8,0 31,3 28,9 -8,7 41,3 44,9 0,0 0,2 0,4 Eristettyjen johtimien ja kaapelien valmistus 31.3 6,6 7,2 5,3 0,7 0,3 -0,9 0,1 0,1 0,2 Elektronisten piirien ja muiden elektronisten osien valmistus 32.1 17,5 34,1 35,0 40,2 45,6 41,0 0,1 0,2 0,9 TV- ja radiolähettimien sekä lankapuhelin- ja lennätinlaitteiden valmistus 32.2 8,0 7,5 8,5 10,8 5,8 0,6 5,0 0,4 0,5 TV- ja radiovastaanottimien, äänen- ja kuvantallennus- ja toistolaitteiden valmistus 32.3 -2,0 -1,6 -1,8 -14,3 -17,4 -18,4 0,0 0,1 0,1 Lääkintäkojeiden, mittauslaitteistojen ja teollisuuden prosessinsäätölaitteistojen valmistus 33.1 -0,2 0,6 -0,9 -5,6 -5,2 -3,9 0,6 0,5 0,6ICT:tä tuottavat palvelut 4,8 4,5 3,1 8,1 6,4 4,0 4,7 4,3 4,7 Posti- ja teleliikenne 64 6,6 5,8 2,6 13,5 9,5 7,1 3,2 2,5 2,5 Tietojenkäsittelypalvelu 72 0,0 1,6 4,0 -1,3 1,9 0,1 1,6 1,7 2,1ICT:tä käyttävät toimialat yhteensä 1,8 1,6 1,3 2,4 1,4 4,4 21,3 27,0 30,7ICT:tä käyttävä teollisuus 4,7 2,5 -0,4 1,2 1,4 0,9 6,1 6,0 4,3 Vaatteiden valmistus; turkisten muokkaus 18 2,0 4,4 3,4 -0,1 2,5 3,8 0,2 0,3 0,2 Kustantaminen ja painaminen 22 3,7 1,7 -2,6 2,6 2,4 -0,2 1,4 1,3 1,1 Koneiden ja laitteiden valmistus 29 4,4 3,7 0,9 0,7 0,7 0,3 2,7 2,1 1,4 Muu sähkökoneiden ja laitteiden valmistus pl. eristettyjen johtimien ja kaapelien valmistus 31–31.3 1,6 1,4 0,8 -0,6 -0,8 0,4 0,7 0,9 0,2 Hienomekaanisten kojeiden ja optisten instrumenttien sekä kellojen valmistus 33–33.1 1,4 4,0 -1,1 -8,2 -5,7 6,1 0,0 0,1 0,1 Laivojen ja veneiden valmistus ja korjaus 351 8,9 -0,3 -3,7 -2,7 0,0 -0,8 0,3 0,1 0,1 Ilma-alusten valmistus 353 4,0 1,6 -0,7 1,6 9,0 0,7 0,1 0,3 0,5 Raideliikenteen kulkuneuvojen valmistus ja korjaus 352+359 -7,4 3,8 -1,9 3,6 3,9 -0,2 0,1 0,1 0,1 Muu valmistus ja kierrätys 36–37 3,1 0,6 1,3 2,5 1,0 2,4 0,6 0,8 0,6ICT:tä käyttävät palvelualat 0,7 1,2 1,7 3,0 1,5 5,1 15,3 21,0 26,3 Tukkukauppa 51 -1,9 3,0 3,4 2,1 1,1 6,1 5,0 4,7 5,8 Vähittäiskauppa 52 4,3 1,2 2,3 1,6 1,3 6,8 3,1 4,7 6,3 Rahoituksen välitys pl. vakuutustoiminta 65 -0,3 0,7 1,3 11,9 3,6 2,8 3,0 3,6 4,5 Vakuutustoiminta pl. pakollinen sosiaalivakuutus 66 -3,5 0,6 3,0 0,4 0,5 -1,0 0,5 0,9 1,6 Rahoitusta palveleva toiminta 67 7,0 0,8 3,2 16,5 2,2 15,3 0,3 0,7 2,2 Kulkuneuvojen, koneiden ja laitteiden vuokraus ilman käyttäjää sekä kotitalous- tavaroiden vuokraus 71 0,4 2,6 5,7 2,0 0,7 3,9 0,2 1,2 0,7 Tutkimus ja kehittäminen 73 0,1 0,0 0,0 -0,8 -0,6 2,1 0,5 0,5 0,5 Lainopillinen ja taloudellinen konsultointi; hallintayhtiöt; tekninen palvelu; tekninen testaus ja analysointi 74.1–74.3 3,7 -0,1 -1,8 -0,2 0,2 -0,3 2,6 4,7 4,7Toimialat, jotka eivät käytä ICT:tä, yhteensä 3,4 1,7 0,1 1,4 0,6 0,3 68,1 67,2 62,1Teollisuus, joka ei käytä ICT:tä 6,2 3,7 3,0 3,0 1,3 1,4 13,9 12,0 9,3 Elintarvikkeiden, juomien ja tupakka- tuotteiden valmistus 15–16 5,9 2,9 3,5 3,0 -0,1 -4,5 1,5 2,3 1,4 Tekstiilien valmistus 17 8,6 2,9 3,0 2,1 1,1 3,3 0,2 0,5 0,3 Parkitseminen ja muu nahan valmistus; laukkujen ja jalkineiden valmistus 19 3,6 3,0 4,9 2,4 0,8 1,3 0,1 0,2 0,0

Tuottavuuden kasvu Osuus arvonlisäyksestä

ISIC 1990–1995 1995–2000 2000

rev3 Suomi EU USA Suomi EU USA Suomi EU USA

talous 3 11.10.2002, 10:5710


EU:ssa vuosien 1990–95 1,9 prosen-tista 1,2 prosenttiin vuosina 1995–2000. Suomessa koettiin korkeampiatuottavuuden kasvuvauhteja kuin kokoEU:ssa, mutta hidastuminen oli vas-

taavaa luokkaa, 3,2 prosentista v.1990–95 2,5 prosenttiin v. 1995–2000. Sitä vastoin Yhdysvalloissa tuot-tavuuden kasvu kiihtyi 1990-luvun en-simmäisen puoliskon yhdestä prosen-

tista 2,3 prosenttiin vuosikymmenentoisella puoliskolla (taulukko 1).

Tuottavuuden kasvun hidastuminenkoko Euroopassa saattoi johtua osak-si makrotaloudellisista syistä kuten esi-

us arvonlisäyksestä

2000

mi EU USA

Sahatavaran, puutuotteiden sekä korkki- ja punontatuotteiden valmistus pl. huonekalut 20 5,5 3,1 -2,8 5,5 2,4 0,3 1,2 0,4 0,5 Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus 21 7,6 3,2 0,0 4,3 2,7 0,2 4,6 0,6 0,6 Koksin, öljytuotteiden ja ydinpolttoaineen valmistus 23 5,9 7,9 5,0 -0,3 -1,5 1,5 0,3 0,3 0,4 Kemikaalien, kemiallisten tuotteiden ja tekokuitujen valmistus 24 4,4 6,6 3,4 4,7 4,3 4,4 1,3 2,0 2,0 Kumi- ja muovituotteiden valmistus 25 3,2 3,0 4,6 0,0 1,6 4,1 0,8 0,9 0,6 Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus 26 3,9 2,9 2,8 2,1 1,2 2,6 0,8 0,9 0,5 Metallien jalostus 27 7,9 6,8 3,9 4,3 1,8 3,1 1,1 0,7 0,5 Metallituotteiden valmistus pl. koneet ja laitteet 28 4,9 2,1 3,2 0,7 0,5 0,6 1,6 1,7 1,1 Autojen ja perävaunujen valmistus 34 0,7 2,6 4,9 5,5 0,4 1,4 0,3 1,6 1,3Palvelualat, jotka eivät käytä ICT:tä 2,0 0,7 -0,5 0,6 0,2 0,2 43,1 44,8 43,0 Moottoriajoneuvojen kauppa, korjaus ja huolto sekä polttoaineen vähittäismyynti 50 4,0 0,4 -2,3 1,4 0,0 -3,1 1,6 1,8 1,1 Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55 3,1 -1,9 -1,0 -0,6 -1,3 0,3 1,3 2,8 2,5 Kuljetus ja varastointi 60–63 4,0 3,2 2,1 2,2 1,9 1,6 7,1 4,6 3,2 Kiinteistöalan palvelut 70 6,9 -0,5 1,6 0,7 -1,0 1,7 11,3 10,5 10,2 Muut liike-elämän palvelut 74.9 -0,2 -0,4 -1,6 -2,0 -0,8 0,8 1,2 3,3 3,4 Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus 75 -0,2 1,3 0,0 1,1 1,0 0,2 4,7 6,3 12,5 Koulutus 80 0,4 0,9 -0,2 -0,3 -0,2 -1,2 4,7 4,8 0,8 Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut 85 0,0 1,1 -2,2 -0,1 0,5 -0,3 7,5 6,2 6,5 Muut yhteiskunnalliset ja henkilökoh- taiset palvelut 90–93 0,0 -0,6 -1,6 0,6 -0,9 -4,0 3,5 4,5 2,8 Työnantajakotitaloudet 95 0,7 2,2 -0,9 0,7 0,1 0,1 Kansainväliset järjestöt ja ulkomaiset edustustot 99Muut alat, jotka eivät käytä ICT:tä 4,2 2,9 0,7 2,3 1,7 0,6 11,1 10,4 9,8 Maatalous sekä riista-, metsä- ja kala- talous 01–05 5,1 5,3 -1,0 4,5 4,2 6,3 3,6 2,1 1,6 Mineraalien kaivu 10–14 5,4 7,5 5,4 -3,3 3,6 -1,8 0,2 1,0 1,2 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto 40–41 7,2 4,4 2,5 4,7 4,6 2,3 1,7 2,1 2,1 Rakentaminen 45 0,8 0,8 0,5 0,0 -0,2 0,2 5,6 5,3 4,9

Lisäys: tuottavuuden kasvu, kun käytetään kansallisia deflaattoreita

Koko talous (b) 3,3 1,6 1,0 2,9 1,1 2,3 ICT:tä tuottava teollisuus (b) 12,4 8,3 16,8 19,9 10,4 20,3

Tuottavuuden kasvu Osuus arvonlisäyksestä

ISIC 1990–1995 1995–2000 2000

rev3 Suomi EU USA Suomi EU USA Suomi EU USA

Huom. (a) konttori- ja tietokoneiden sekä tietoliikennevälineiden osalta deflatoitu USA:n hintaindekseillä; (b) konttori- jatietokoneiden sekä tietoliikennevälineiden osalta deflatoitu kansallisilla hintaindekseillä.

Lähde: van Ark et al. (2002); tiedot perustuvat etupäässä OECD:n STAN-tietokantaan, joskin muutamien toimintojen jakoa onmuutettu, ja laskelmissa on myös käytetty USA:n hedonisia hintaindeksejä ICT-tuotannolle.

talous 3 11.10.2002, 10:5711


merkiksi tuotannon hitaammasta pää-omavaltaistumisesta. Uusien työpaik-kojen luominen, joka liittyi palkkojennousuvauhdin maltillistumiseen useim-missa Euroopan maissa, ei näköjäänkäynyt käsi kädessä tuottavuuden kas-vun kiihtymisen kanssa. HuolimattaICT:n kaltaisista uusista teknologisis-ta mahdollisuuksista joustamattomattyö-, hyödyke- ja rahoitusmarkkinatestivät resurssien suuntautumista tuot-tavimpiin kohteisiin. Erityisesti tekno-logian nopean muutoksen aikana huo-nosti toimivat markkinat haittaavatvakavasti ICT:n kaltaisen uuden yleis-hyödyllisen teknologian kasvupotenti-aalin toteutumista.

Aika lailla samoin kuin sähkömoot-torinkin tapauksessa ICT:n taloudelli-set vaikutukset juontuvat paitsi sen tuo-tannosta myös – ja etupäässä – sen so-veltamisesta muihin prosesseihin, tuot-teisiin ja palveluihin. Todellakin samallakun Eurooppan ja Yhdysvaltojen toi-mialojen välillä on suuria tuottavuudenkasvueroja, niin yksi ilmeinen ja hallit-seva tosiseikka nousee esille: toimialat,jotka valmistavat tai käyttävät intensii-visesti uutta tieto- ja viestintäteknolo-giaa, saavuttavat suhteellisen voimak-kaita tuottavuuden lisäyksiä. Tuotta-vuuden kasvu on paljon hitaampaa ns.ei-ICT-sektoreilla, jotka eivät käytänäitä teknologioita kovin suuressamäärin. Niinpä tässä artikkelissa kes-kitytäänkin kysymykseen, mitkä ovatne toimialat, jotka johtavat globaaliatuottavuuskilpaa, ja missä ne sijaitse-vat.

Euroopalle on hyviä uutisia– ja myös huonoja uutisia

Hyvät uutiset? ICT:n diffuusio on Eu-roopassa käynnissä. Konttori- ja tie-tokoneisiin, viestintälaitteisiin ja ohjel-mistoihin yhteensä suoritettujen inves-tointien prosentuaalinen osuus kaikis-ta kone- ja laiteinvestoinneista lisään-tyi 21 prosentista v. 1990 28 prosent-tiin v. 2000. Jos nyt keskitymme tuot-tavuuskehitykseen eniten ICT:hen in-vestoivilla toimialoilla, ts. ICT:tä tuot-

tavilla ja sitä inten-siivisesti käyttävillätoimialoilla, niinEuroopan saavu-tukset näyttävätkeskimääräistä pa-remmilta (taulukko1). Sekä teollisuu-dessa että palve-luissa ICT:tä tuot-tavat toimialat saa-vuttivat paljon kes-kimääräistä korke-ampia tuottavuu-den kasvuvauhteja,ja nämä kasvu-vauhdit kiihtyivät1990-luvulla. Suu-rimmat ICT:täkäyttävät toimialaterityisesti palveluis-sa ovat saavutta-neet tai ylittäneetuseimpien ei-ICT-toimialojen tuotta-vuuden kasvun.

Huonot uutiset?Vaikka ICT:tä tuot-tavien ja sitä käyt-tävien toimialojensuoritukset näyttä-vät suhteellisen hy-viltä verrattuna ei-ICT-toimialoihin,niin ICT:n diffuusion tahti on ollutpaljon hitaampi Euroopassa kuin Yh-dysvalloissa. Vuonna 2000 ICT-inves-toinnit muodostivat 42 % Yhdysval-tojen kaikista kone- ja laiteinvestoin-neista, mikä oli puolitoista kertaa suu-rempi osuus kuin Euroopassa. ICT:tätuottavien toimialojen BKT-osuus oliYhdysvalloissa 7,2 prosenttia muttaEuroopassa vain 5,8 prosenttia, jaICT:tä käyttävien palvelualojen vastaa-vat osuudet olivat 26 ja 21 prosenttia.Sitä paitsi Yhdysvalloissa tuottavuudenlisäykset olivat korkeampia sekäICT:tä tuottavilla toimialoilla että sitäkäyttävillä palvelualoilla. Jälkimmäises-sä toimialaryhmässä Yhdysvaltain työntuottavuuden kasvuvauhti kolminker-taistui 1,7 prosentista v. 1990–95 5,1prosenttiin v. 1995–2000. Sen sijaanEuroopassa ICT:tä käyttävien palve-

lualojen työn tuottavuuden kasvuvauhtipysyi suhteellisen vakaana, keskimää-rin 1,3–1,4 prosentissa, molemmillaajanjaksoilla.

ICT:n diffuusion hitaampi tahti Eu-roopassa merkitsi näköjään sitä, ettätyöllisyyden paranemiseen liittyi tuot-tavuuden paljon hitaampi kasvu – toi-sin kuin Yhdysvalloissa, jossa työllisyysja tuottavuus kasvoivat käsi kädessä.3

Lisäksi Euroopan verrattain kehnotsaavutukset ei-ICT-aloilla (joilla tapah-tui tuottavuuden kasvuvauhdin suurtaalenemista) levensivät tuottavuuskui-lua suhteessa Yhdysvaltoihin. ICT:ndiffuusion hitaampi tahti ja ei-ICT-alo-jen tuottavuuden kasvun hidastuminenmerkitsevät riskiä, että Eurooppa saat-taa asettua alhaisen tuottavuuskasvunuralle, mikä puolestaan tekisi vaikeaksikohottaa tuotantoa ja elintasoa pitkäl-lä aikavälillä.

Bart van Arkin mielestä uuden teknologian käyttö on kestäväm-pi kasvun lähde kuin sen tuotanto, mutta sekä Euroopassa ettäYhdysvalloissa on vielä syytä purkaa sen käyttöönoton esteitä.

Kuv

a: U

nive

rsity

of G

roni

ngen

talous 3 11.10.2002, 10:5712


0,46

0,17

0,41

0,28

0,31

0,08

0,27

0,46

Siirtymävaikutus

ICT:tä tuottavateollisuus

ICT:tä tuottavatpalvelut

ICT:tä käyttävä teollisuus

ICT:tä käyttävät

Teollisuus, joka eikäytä ICT:tä

Palvelut, jotka eivätkäytä ICT:tä

Muut toimialat, jotkaeivät käytä ICT:tä

palvelut

ICT:tä käyttävät toimialat ovatavain tuottavuuden nopeam-paan kasvuun

Samalla kun ICT:n tuotanto on tär-keä väline tuottavuuden kasvun no-peuttamiseksi on ICT:n käyttö avainsen kiihdyttämiseksi jo pelkästäänICT:tä käyttävien toimialojen paljonsuuremman koon takia. Taulukosta 1havaitaan korkeita tuot-tavuuden kasvuvauhte-ja konttori- ja tietoko-neiden sekä elektronis-ten piirien ja muidenelektronisten osien (ml.puolijohteiden) valmis-tuksessa.4 Huomiotaherättää se, että näidentoimialojen keskimää-räiset tuottavuuden kas-vuvauhdit eivät EU:ssajää juuri alhaisemmiksikuin Yhdysvalloissa.ICT:tä tuottavista palvelualoista posti-ja teleliikenteen tuottavuuden kasvu-vauhti on EU:ssa jopa korkeampi kuinYhdysvalloissa.

ICT:tä käyttävillä palvelualoilla pää-asiallisen tuottavuuden kasvueron EU:nja Yhdysvaltojen välillä muodostavattukku- ja vähittäiskaupan sekä rahoi-tusta palvelevan toiminnan saavutukset.Itse asiassa EU:n ja Yhdysvaltojen väli-nen 1,1 prosenttiyksikön ero koko ta-louden tuottavuuden kasvussa voidaanselittää melkein kokonaan näiden kol-men toimialan nopeammalla tuottavuu-den kasvulla Yhdysvalloissa.5 Rahoitustapalvelevassa toiminnassa tuottavuudenkasvu oli Yhdysvalloissa vuosina 1995–2000 keskimäärin 15,3 %, mikä oli suu-reksi osaksi arvopaperikaupan nopeas-ti kasvanen volyymin ansiota. Kaupansektoreilla tuottavuus kasvoi myös hy-vin nopeasti, keskimäärin yli 6 prosenttiav. 1995–2000. Yhdysvaltain tukku- javähittäiskauppa on hyötynyt voimak-kaasti hyödykemarkkinoiden sääntelynpurkamisesta ja suurista mittakaava-eduista, kun ICT:tä on sovellettu va-rastojen hallintaan ja asiakaspalveluun.6

Euroopassa näitä ICT:n potentiaalisiahyötyjä ei ilmeisestikään ole realisoitu.

Entä Suomi?

Suomen talous on jossain määrin eri-koistapaus Euroopassa, koska sielläviestintälaitteiden valmistuksen BKT-osuus on suhteellisen suuri. TV- ja ra-diolähettimien sekä lankapuhelin- jalennätinlaitteiden valmistus muodosti5 prosenttia bruttokansantuotteestaverrattuna 0,4 prosenttiin EU:ssa ja 0,5

prosenttiin Yhdysval-loissa. Viestintälaittei-den valmistuksessa työntuottavuuden kasvu oliSuomessa myös no-peampaa kuin muualla,10,8 % v. 1995–2000verrattuna 5,8 %:iinEU:ssa ja vain 0,6 %:iinYhdysvalloissa.7 Kuvio 1osoittaa, että ICT:tätuottavien toimialojenkoko osuus Suomen2,4 prosentin tuottavuu-

den kasvuvauhdista v. 1995–2000 oli0,77 (= 0,46+0,31) prosenttiyksik-köä. Tämä osuus oli huomattavastisuurempi kuin EU:n keskiarvo (0,49prosenttiyksikköä) ja hieman pienem-pi kuin Yhdysvalloissa (0,91 prosent-tiyksikköä) samalla ajanjaksolla.

ICT:tä tuottavan teollisuuden tuot-tavuuden nopeamman kasvun ohellatoinen syy Suomen suhteellisen hyväänyleiseen tuottavuuskehitykseen on pa-rantunut tuottavuuden kasvu myösICT:tä käyttävissä palveluissa. Erityi-sesti rahoitussektorin (paitsi vakuutus-toiminnan) tuottavuus kehittyi Suo-messa suhteellisen hyvin v. 1995–2000. Taulukko 1 osoittaa, että ICT:täkäyttävät palvelut vaikuttivat lähes yhtäpaljon koko talouden tuottavuudenkasvuun kuin ICT:tä tuottava teollisuusv. 1995–2000. Näin ollen jopa sellai-sissa maissa kuin Suomessa, jossa onvahva ICT:tä tuottava sektori, ICT:nmenestyksekäs soveltaminen on yhtätärkeä kasvun lähde kuin sen tuotan-to. Lisäksi ICT:n tuottava käyttö tuleetodennäköisesti olemaan kestävämpikasvun lähde kuin sen tuotanto kutenteknologiasektorin viimeaikainen krii-si on selvästi osoittanut.

Teknologian käytön vaikutuskasvuun riippuu sen esteidenpoistamisesta

Useimmat viimeaikaiset tutkimukset –niin yritys-, toimiala- kuin makrotasol-

Euroopassa tieto-ja viestintätekno-logian käyttöön-otto on tapahtunutpaljon hitaamminkuin Yhdysvallois-sa, erityisesti pal-velualoilla.

Kuvio 1. Tuottavuuden kasvu Suomessa vuosina 1995–2000.Yhteensä 2,4%

talous 3 11.10.2002, 10:5713


lakin – ovat yhtä mieltä siitä, että ICT-hyödykkeiden tuotanto vaikutti voi-makkaasti tuottavuuden kasvun kiih-tymiseen Yhdysvalloissa 1990-luvulla.Myös Eurooppa osallistui tähän pro-sessiin, joskin vähemmässä määrin joh-tuen ICT:tä tuottavan sektorin pie-nemmästä koosta. On myös syntymäs-sä konsensus siitä, ettäpitkällä aikavälillä ICT:ndiffuusio on vähintäänyhtä tärkeä tuottavuu-den kasvuun vaikuttavatekijä.

Euroopasta tehdyt tut-kimukset osoittavat, ettäICT-investoinnit ovatnopeuttaneet tuotannonja tuottavuuden kasvua.Esimerkiksi ICT-pää-oman osuus EU:n 1,4prosentin tuottavuudenkasvusta v. 1995–2000 oli 0,37 pro-senttiyksikköä. Lisäksi ICT:n tuotan-to lisäsi 0,34 prosenttiyksikköä tuot-tavuuden kasvuun. Mutta Euroopanmaat eivät ole yleensä hyödyntäneettuottavuutta edistäviä mahdollisuuksiasiinä määrin kuin Yhdysvallat. Yhteen-sä ICT-investoinnit ja ICT-tuotannonaikaansaama tuottavuuden kasvu kat-toivat 1,37 prosenttiyksikköä Yhdys-valtain koko talouden 2,2 prosentinsuuruisesta tuottavuuden kasvusta v.1995–2000.

Voidakseen korjata uusien teknolo-gioiden hedelmät yritysten on organi-soitava toimintojaan jatkuvasti uudel-leen ja jalostettava työntekijöidensätaitoja. Viime kädessä yritysten toimin-taorganisaatiot ja tilaisuudet käyttäähyväksi uusia teknologioita riippuvatniiden kohtaamista rajoitteista. Esimer-kiksi monilla eurooppalaisilla toimialoil-la sääntely ja rakenteelliset esteet hyö-dyke- ja työmarkkinoilla kaventavatmahdollisuuksia investoida ICT:hen.Hyödykemarkkinoiden rajoituksia ovatmm. kauppojen aukioloaikoja koske-vat säädökset sekä kuljetusten säänte-ly, joka tekee tuottajille ja tukkukaup-piaille vaikeaksi järjestää toimituksiaasiakkaille tiheään tahtiin. Työelämänsäännökset ja menettelytavat rajoitta-

vat joustavuutta työpaikkojen organi-soinnissa sekä työntekijöiden rekry-toinnissa ja irtisanomisissa. Lisäksimarkkinoille pääsyn esteet ja pääomi-en vapaan liikkuvuuden rajoituksetovat yhä ongelmina monissa maissa.Huomatkaamme kuitenkin, ettei täl-laisten epäilysten tulisi kohdistua aino-

astaan eurooppalaisiinjäykkyyksiin. Kaapeli- jalaajakaistayhteyksiensääntely sekä markki-noille pääsyä ja kilpailuarajoittava yleisten stan-dardien puute ovatmyös Yhdysvaltain vies-tintäalan ongelmia. Sil-ti (poliittinen) haluk-kuus puuttua näihin ky-symyksiin on resepti,jolla saadaan eurooppa-laiset toimialat hyödyn-

tämään täysimääräisesti sitä teknolo-gista vallankumousta, joka on meneil-lään Atlantin toisella puolen.�

VIITTEET

1 Käännös: Heikki Taimio.2 Artikkeli perustuu tekijän yhdessä

Robert Inklaarin ja Robert H. McGucki-nin kanssa kirjoittamaan raporttiin“Changing Gear: Productivity, ICT andServices Industries: Europe and the Uni-ted States”, jota ei ole vielä painettumutta joka on tulostettavissa jokoGroningenin yliopistosta (http://www.eco.rug.nl/ggdc) tai ConferenceBoardista (http://www.conference-b o a r d . o r g / G e n e r a l P D F s /ChangingGear.pdf). Hieman lisäinfor-maatiota investoinneista on otettu julkai-susta B. van Ark et al., “ICT Investmentand Growth Accounts for the EuropeanUnion, 1980–2000”, joka on myös saa-tavilla Groningenin yliopistosta (http://www.eco.rug.nl/ggdc).

3 Ks. R. McGuckin & B. van Ark(2002), Performance 2001: Productivi-ty, Employment and Income in theWorld’s Economies, New York: TheConference Board.

4 Näitä tuloksia ohjailee osittain Yhdys-valtain hintaindeksien käyttö tietokoneil-le, puolijohteille ja viestintälaitteille.Nämä hintaindeksit muodostetaan käyt-

tämällä ns. hedonista tekniikkaa, jokaottaa huomioon nopeat laatumuutoksetnäissä tavaroissa paremmin kuin perin-teiset hintaindeksit, joita enimmäkseenkäytetään Euroopassa. YhdysvaltainICT-hintaindekseihin on tehty korjauk-set, jotka ottavat huomioon yleisen in-flaation erot kunkin maan ja Yhdysval-tain välillä. Taulukon 1 alaosa kertoo kokotalouden ja ICT:tä tuottavan teollisuu-den (joka on ainoa sektori, johon USA:nhedonisten hintaindeksien käyttö vaikut-taa) tuottavuuden kasvuvauhdit tapauk-sessa, jossa käytetään kansallisia hintain-deksejä.

5 Kuten taulukosta 1 ilmenee, Yhdys-valloissa on muitakin toimialoja, joilla tuot-tavuus kasvoi nopeammin kuin EU:ssa,mutta näitä etumatkoja tasoittivat osaksitappiot eräillä muilla toimialoilla. Esimer-kiksi useilla ei-ICT-toimialoilla samoinkuin ICT:tä käyttävässä teollisuudessatuottavuus kasvoi EU:ssa keskimäärinnopeammin kuin Yhdysvalloissa.

6 Ks. McKinsey Global Institute (2001),US Productivity Growth 1995–2000.Understanding the contribution of In-formation Technology relative to otherfactors, Washington D.C.

7 Taulukon 1 alaosasta nähdään, ettäSuomen ICT:tä tuottavan teollisuudentuottavuuden kasvuvauhti olisi ollut vie-läkin korkeampi, jos olisi käytetty kansal-lisia hintaindeksejä ICT-tuotannolle Yh-dysvaltain inflaatiokorjattujen hintaindek-sien sijasta. Tämä johtuu siitä, että Suo-men kansantalouden tilinpito käyttäämelko nopeasti alenevaa hintaindeksiäICT-tuotannolle ottamatta huomioon vie-lä tätäkin nopeampaa laskua noiden toi-mialojen panoshinnoissa, erityisesti puo-lijohteiden hinnoissa. Meidän käyttä-mämme yhdysvaltalainen hintaindeksi onoikaistu välituotteiden hintojen laskulla,ja siksi se osoittaa huomattavasti pienem-pää ICT-tuotannon kasvuvauhtia.

8 Ks. esimerkiksi Journal of EconomicPerspectivesin erikoisnumero 14:4 uu-den talouden mittaamisesta ja D.W. Jor-genson (2001), “Information Technolo-gy and the US Economy,” AmericanEconomic Review, 91:1, 1–32.

9 Ks. B. van Ark et al., “ICT Investmentand Growth Accounts for the EuropeanUnion, 1980–2000”, emt. Suomesta sa-mantyyppisen tutkimuksen on tehnyt J.Jalava (2001), “The production and useof ICT in Finland in 1975–2001”, Ti-lastokeskus, julkaisematon moniste.

Suomessa tieto-ja viestintätekno-logiaa tuottavateollisuus ja sitäkäyttävät palvelutkohottivat tuotta-vuutta lähes yhtäpaljon.

talous 3 11.10.2002, 10:5714


Työllisyys kasvoi Suomessa nopeastiviime vuosikymmenellä laman jälkeen,mutta vuoden 1990 työllisten määrääei ole toistaiseksi saavutettu, ja työttö-myysaste on edelleen eurooppalaistakorkeaa tasoa. Lisäksi tuotannon poik-keuksellisen nopeaan kasvuun nähdenSuomen työllisyyden kehitys on ollutkansainvälisesti verrattuna hidasta. Tuo-

tannon kasvu onkin perustunut enem-män tuottavuuden kuin työllisyydenkasvuun. Työllisyyden kasvu on painot-tunut uusiin toimialoihin kuten liike-elä-män palveluihin sekä viestintään ja tie-totekniikkaan. Suomi koki 1990-luvullans. uuden talouden räjähdysmäinenkasvun ja nousi yhdeksi maailman joh-tavista maista näillä alueilla.

Ilmo PyyhtiäVanhempi ekonomistiSuomen Pankki

Palvelusektorija työllisyys

Suomen yksityinen

palvelusektori on pieni

kansainvälisessä vertailussa.

Sen myönteinen työllisyys-

kehitys edellyttää

panostuksia koulutukseen ja

innovaatioihin, sääntelyn

purkamista ja matalapalkka-

alojen kannustinongelmien

ratkaisemista.

Ilmo Pyyhtiä pohtii artikkelissaan, onko Suomen palvelusektorillapiileviä työllistämismahdollisuuksia.

talous 3 11.10.2002, 10:5715


Pohdittaessa Suomen korkean työt-tömyysasteen mahdollisia syitä havai-taan, että maamme työllisyyden raken-ne poikkeaa selvästi monista Euroopanmaista ja Yhdysvalloista sikäli, että yk-sityisen palvelusektorin työllisyydenosuus koko kansantaloudesta on meil-lä pieni (taulukko 1). Tässä yhteydessätulee helposti mieleen sellainen ajatus,että palvelusektori voisi meillä työllis-tää enemmän ihmisiä, kun teollisuudenja maa- ja metsätalouden osuus tuskinvoi enää kasvaa nykyisessä globalisoi-tuneessa kilpailutilanteessa. Mutta onkopalvelusektorilla piileviä työllistämis-mahdollisuuksia varastossa?

Työllisyyden viimeaikainenkehitys palvelualoilla

Palveluita on pidetty perinteisesti hi-taan kasvun, heikon tuottavuuden jamatalan palkkatason aloina. Tämä eikuitenkaan enää pidä kovin hyvin paik-

kaansa. Työllisyys kasvoi 1990-luvullanimenomaan nopean tuottavuuskehi-tyksen ja hyvän koulutuksen palvelu-aloilla. Toisaalta perinteisten palvelu-alojen kuten jakelun ja henkilökohtais-ten palvelujen tuotantoei kasvanut kovin nope-asti eikä työllisyys niillätästä syystä juuri kohen-tunut. Tässä tullaankinyhteen työllisyysongel-man ytimeen. Palvelu-alat työllistivät meillä1990-luvulla etupäässähyvin koulutettua työ-voimaa, ja vähäisemmän koulutuksenomaava vanhempi työntekijäjoukko jäirakennemuutoksen myötä työttömäk-si. Sama koski myös muita vanhoja toi-mialoja, jotka rakennemuutoksen myö-tä joutuivat nostamaan tuottavuuttaan(taulukko 2).

Palvelualojen kehitystä on selvitettyviime vuosina mm. OECD:n toimes-ta.1 Viimeisen kahdenkymmenen vuo-

den aikana palvelualat ovat kasvaneetmerkittävimmäksi työllistäjäksi kokoOECD-alueella, sillä tuotannon ja työl-lisyyden kasvusta kaksi kolmasosaa ontullut palvelusektorilta - Suomessa kui-

tenkin vain puolet, kunteollisuus on meillä ol-lut edelleen merkittävätyöllistäjä. Palvelusekto-rin dynamiikkaa ja mer-kitystä ovat lisänneetmonet tekijät: palvelui-den kysynnän kasvu,sääntelyn purkaminen,lisääntynyt avoimuus ja

kilpailu kansainvälisillä markkinoilla,palveluiden kasvanut kauppa, lisään-tyneet innovaatiot sekä investoinnit tie-toja viestintätekniikkaan. Palvelut ovatentistä enemmän integroituneet kes-kenään sekä teollisuuden ja maatalou-den kanssa.

Palvelusektorin tuottavuuden kasvunopeutui selvästi viime vuosikymme-nen puolivälin jälkeen sekä EU-mais-

Työllisyys onkehittynyt parhai-ten hyvää koulu-tusta edellyttävilläpalvelualoilla.

Suomi %-osuus Saksa %-osuus Italia %-osuus Yhdysvallat %-osuustyölliset palveluista työlliset* palveluista työlliset palveluista työlliset palveluista

Kauppa 275,6 20,5 5 866,0 23,4 3 504,1 23,4 30 126,0 29,8Ravintolat ja hotellit 71,8 5,3 1 553,0 6,2 1 224,4 8,2 1 760,0 1,7Kuljetus ja varastointi 120,4 8,9 1 507,0 6,0 1 156,0 7,7 4 565,0 4,5Tietotekniikka 48,0 3,6 524,0 2,1 257,1 1,7 1 803,0 1,8Rahoitus 26,0 1,9 780,0 3,1 398,1 2,7 3 664,0 3,6Vakuutus 11,8 0,9 476,0 1,9 241,4 1,6 2 400,0 2,4Liike-elämän palvelut 166,0 12,3 3 723,0 14,9 2 244,0 15,0 16 642,0 16,4Julkinen hallinto japuolustus 161,5 12,0 2 813,0 11,2 1 379,6 9,2 10 607,0 10,5Koulutus 148,2 11,0 1 947,0 7,8 1 552,3 10,3 9 537,0 9,4Terveyspalvelut** 152,2 11,3 3 593,0 14,3 1 308,6 8,7 9 638,0 9,5Sosiaalipalvelut 148,8 11,0 – – 3 087,0 3,0Muut yhteiskunnalliset jahenkilökohtaiset palvelut 101,7 7,5 1 784,0 7,1 976,5 6,5 6 527,0 6,4Kotitalouspalvelu 10,4 0,8 489,0 2,0 762,2 5,1 862,0 0,9Palv työll yhteensä 1 347,3 100,0 25 047,0 100,0 15 004,3 100,0 101 218,0 100,0Koko tal työll ja palv osuus 2 229,3 60,4 37 540,0 66,7 23 135,1 64,9 132 689,0 76,3

* Saksa 1998** Saksa ja Italia, terveys- ja sosiaalipalvelut yhteensä

Lähde: OECD Services Statistics on Value Added and Employment (2001).

Taulukko 1. Palvelusektorin työllisyyden jakauma Suomessa, Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa 1999(1 000 henkeä).

talous 3 11.10.2002, 10:5716


sa että Yhdysvalloissa. Tuottavuudenkasvu keskittyi kuitenkin tieto- ja vies-tintätekniikan välineitä tuottavaan teol-lisuuteen ja palveluihin sekä niitä käyt-täviin toimialoihin. Muilla aloilla tuot-tavuuden kasvu jopa pysähtyi. Tieto-ja viestintätekniikassa tuottavuudenkasvu oli Yhdysvalloissa nopeampaakuin Euroopassa. Kuitenkin Suomes-sa tuottavuuden kasvu oli tieto- ja vies-tintätekniikan aloilla vuosikymmenenalussa yhtä nopeaa ja sen lopussa no-peampaa kuin Yhdysvalloissa (tauluk-ko 3).

Palvelualat ovat myös sikäli muutos-tilassa, että tutkimus ja tuotekehitte-lymenoista entistä suurempi osa käy-tetään niillä. Tällä hetkellä OECD-maissa tutkimukseen ja tuotekehitte-lyyn käytetään palvelusektorissa yksikolmasosa kokonaiskehitysmenoista,kun kaksi kolmasosaa käytetään teol-lisuudessa. Tutkimus ja tuotekehitte-ly on hyvin intensiivistä tietoliikentees-sä ja ohjelmistojen rakentamisessa,mutta se on alhaista sosiaalisissa jahenkilökohtaisissa palveluissa. Palve-lualojen kehityksen seurantaa vaikeut-tavat heikot tilastot. Lisäksi palvelu-alojen innovaatiot eivät ole useinkaankovin teknisiä vaan merkitsevät pie-niä muutoksia prosesseissa ja menet-telyissä eivätkä vaadi suuria tutkimus-panostuksia.

Miten palvelualojen työllisyyt-tä voitaisiin edistää?

Palvelualojen työllisyyden kehittyminenedellyttää ainakin vankasti koulutettuatyövoimaa, panostuksia tutkimus- jatuotekehittelyyn, sääntelyn purkuamonilta aloilta ja vero-, sosiaalietuus-ja työttömyysturvajärjestelmän uudis-tuksia. Toisaalta on havaittu, että ylei-nen taloudellinen kasvu näyttää lisää-vän myös palvelualojen työllisyyttä kai-killa toimialoilla.2

Palvelualojen innovaatiot nojaavatvoimakkaasti kykenevään työvoi-maan. Voidaan jopa väittää, että niil-lä riippuvuus korkeatasoisesta inhimil-lisestä pääomasta on suhteellisesti

suurempi kuin teollisuudessa. Palve-lualojen kasvun siirtyminen matala-palkka-aloista vaativiin tietopohjaisiintoimintoihin on herättänyt huolen,että taitovajaukset tulevat esteeksi pal-velusektorin innovaatioiden kehityk-selle. Tämä on kärjistynyt tieto- ja

viestintätekniikan työvoimapulassamonissa OECD-maissa. Tilanteeseenon osin tuonut helpotusta korkeata-soisen työvoiman liikkuvuuden lisään-tyminen maasta toiseen.

On käyty keskustelua siitä, pitäisiköhallitusten tukea tutkimukselle ja tuo-

Taulukko 2. Työlliset toimialoittain Suomessa 1980, 1990 ja 2000(tuhatta henkeä).

Toimiala 1980 1990 2000määrä osuus määrä osuus määrä osuus

Maatalous ja metsätalous 319,6 13,6 221,4 8,9 142,0 6,2Teollisuus 795,7 33,8 742,8 30,0 641,3 28,1 Kaivannaisteollisuus 9,4 6,5 5,4 Sähköntuotanto 26,7 26,0 18,2 Tehdasteollisuus 581,9 503,9 459,1 Rakennustoiminta 177,7 206,4 158,6Yksityiset palvelut 728,0 30,9 857,0 34,6 830,5 36,4 Kuljetus ja tietoliikenne 161,5 177,6 167,8 Kauppa 292,8 322,9 281,0 Majoitus- ja ravitsemus 66,2 77,5 72,0 Rahoitus ja vakuutus 54,6 66,1 40,1 Kiinteistö- ja liike-elämänp. 77,0 136,8 182,7 Muut yksit. palvelut 75,9 76,1 86,9Julkinen toiminta 446,2 18,9 575,2 23,2 559,7 24,5

Lähde: Kansantalouden tilinpito.

Suomi Saksa EU USA

Koko talous 3 1,4 1,3 2,4

IT-toiminta* 18,4 12,1 8,7 9,3IT-teollisuus 28,6 13,1 14,2 20,3IT-palvelut 7,7 11,4 6,4 3,7

IT-käyttävät toimialat 2,8 1,4 1,2 4,4IT-käyttävä teollisuus 2,8 3,4 2,6 1,9IT-käyttävät palvelut 2,8 0,8 0,8 4,8

Ei-IT toimiala 1,1 0,6 0,8 0,3Ei-IT teollisuus 2,8 0 1,3 1,3Ei-IT palvelut 0,3 0,1 0,3 0,2Ei-IT muut toimialat 2,2 2,5 1,6 0,4

* Tieto- ja viestintätekniikka

Lähde: B. van Ark & R. Inklaar & R.H. McGuckin (2002), ”Changing Gear”:Productivity, ICT and Service Industries: Europe and the United States, Versi-on: June 19, 2002.

Taulukko 3. Työn tuottavuuden kasvu toimialoittain 1995–2000.

talous 3 11.10.2002, 10:5717


tekehittelylle siirtää nykyistä enemmänteollisuudesta palveluelinkeinoille. Tä-hän asti on ajateltu, että palvelusekto-rit ovat pääasiassa innovaatioiden vas-taanottajia ja soveltajia eivätkä niidenalkuunpanijoita. On voitu havaita, ettämyös ei-tekniset innovaatiot, pääasi-assa tietopohjaisilla liike-elämän palve-lusektoreilla, ovat entistä dynaamisem-pia ja keskeisempiä kaikille yrityksilleja valtioille.

Sääntelyn purku on myös keskeistäinnovaatioille ja tuottavuuden kasvullepalvelusektorilla. Viimeisten kahden-kymmenen vuoden aikana OECD-maissa monet palvelualat, mm. julki-set palvelut ja tiedonvälitys, ovat ko-keneet merkittävän vapautumisensääntelystä. Näillä aloilla on myös ta-pahtunut huomattavinta kasvua viimevuosina. Sääntelyn purku on merkin-nyt suurempaa markkinoiden tuomaakuria ja kilpailun painetta, mistä onseurannut tehokkuuden kasvua ja suu-rempia investointeja.

Toisaalta läpinäkyvä sääntely ja va-kaa toimintaympäristö ovat tärkeitäinvestointien kannalta. Nopea tekno-loginen muutos ja myöhästynyt sään-telyn purku voivat muodostua esteiksiinnovaatioille varsinkin, kun on epä-selvää mitä säännellään ja miten sään-telypolitiikka toimii. Vapaa markki-noille pääsy on tärkeää innovaatioil-

le, investoinneille ja tuottavuudelle pal-velusektorissa. Kilpailun ollessa rajoi-tettua kannustimia innovaatioille onvähän, mikä voi johtaa optimaalistaheikompaan tuottavuuteen, korkeam-piin yksikkökustannuksiin ja resurs-sien väärään kohdentumiseen sekätyöllisyyden kannaltaheikkoon kehitykseenpitemmällä aikavälillä.

Pienessä avotaloudes-sa palvelusektorin eri-tyisongelmana on lähi-markkinoiden pienuus,jolloin näiden varassa eisynny riittävän kannat-tavaa yritystoimintaa.Tästä syystä sääntelynpoistaminen ja markki-noiden avautuminen ul-komaille on ollut tärke-ää markkinoiden laa-jentamiseksi ja kilpailun lisäämiseksikotimarkkinoilla. Tämä on mahdollis-tanut uusien viestintä- ja tietotekniik-ka-alojen kehittymisen ja kansainvälis-tymisen Suomessa. Uusissa avoimensektorin palveluissa tuottavuuden kasvuon ollut nopeaa. Yhä kuitenkin valta-osa palveluista voidaan lukea suljettuunsektoriin, joilla tuottavuuden kasvu onollut edelleen hidasta.

On monia syitä siihen, että Suomenyksityinen suljettu sektori on kansain-

välisessä verrannossa pieni. Ensinnä-kin laman seurauksena monet sulje-tun sektorin alat kuten pankki- ja va-kuutustoiminta joutuivat korjaamaanvoimakkaasti rakenteitaan ja vähentä-mään työvoimaansa. Toisaalta julkinensektori hoitaa meillä hyvin suuren osan

sellaisia palveluita kuinlastentarhat, koulut,vanhustenhoito ja jot-kut muut sosiaalityöt,jotka kuuluvat monissamuissa maissa yksityi-seen sektoriin. Tällöinyksityinen sektori onjossain määrin syrjäyty-nyt näiltä aloilta. Lisäksipalvelualan yrityksetovat hyvin työvaltaisia,jolloin esimerkiksi sosi-aaliturvamaksut ja ar-vonlisävero rasittavat

yritysten kannattavuutta, mikä on vä-hentänyt uusien työpaikkojen syntyä.Toisaalta matalapalkka-aloilla työn tar-jontaa on voinut vähentää vero-, sosi-aalietuus- ja työttömyysturvajärjestel-mä, joka perhetilanteesta riippuen onnostanut kynnyspalkkaa työttömyydes-tä avoimille työmarkkinoille siirtymi-sen yhteydessä. Näistä syistä työmark-kinat eivät ole löytäneet tasapainoa,mikä on näkynyt työttömyytenä ja hei-jastunut erityisesti palvelusektoreille.

Suurin osapalvelusektoristakoostuu edelleensuljetun sektorinaloista, joillakannustinongel-mat jarruttavattyöllisyydenkasvua.

Taulukko 4. Verokiila ja nettokorvaussuhteet Suomessa, EU:ssa ja USA:ssa 1994, 1999, 2000 ja 2001.

Tulot ja perhetyyppi Suomi EU USA1994 1999 2000 2001 1994 2000 2001 1994 2000 2001

Veroaste, keskituloinen1 50,5 47,4 47,3 45,9 44,6 43,6 43 31,2 30,8 30,0Veroaste, matalatuloinen2 .. 42,6 42,4 40,9 .. 38,6 37,8 .. 29,0 27,7NRR, matalatuloinen perhe3 87,0 83,0 .. .. 72,0 67,0 .. 59,0 59,0 ..NRR, matalatuloinen yksin. 83,0 63,0 .. .. 71,0 68,0 .. 59,0 59,0 ..

1 Ns. Verokiila, tulovero ja työnantajan sekä työntekijän sosiaaliturvamaksut % keskituloisen työvoimakulusta.2 Matalatuloinen ansaitsee 67 % keskitulosta.3 Nettokorvaussuhde (NRR), työttömän ensimmäisenä kuukautena saamat etuudet verojen jälkeen suhteessa palkkatuloon,perheessä 2 lasta.

Lähde: EU:n Komissio.

talous 3 11.10.2002, 10:5718


Edellä mainitut kannustavuusongel-mat ovat olleet ja ovat jossain määrinedelleen merkittävä työmarkkinoidentasapainoa horjuttava tekijä. EU on vii-me vuosina kiinnittänyt runsaasti huo-miota eurooppalaisten työmarkkinoi-den rakenneongelmiin talouspoliittisis-sa suosituksissaan. Työttömyydenalentamiseksi EU on kehottanut pa-rantamaan työmarkkinoiden toimintaamonin eri tavoin, joista keskeisin onollut työvoimakustannusten pienentä-minen työn verotusta ja muita työhönliittyviä kuluja alentamalla. Tämän-suuntaisia toimia onkin toteutettuuseissa EU-maissa.

Suomessa on viime vuosina alennet-tu palkkaveroastetta useaan otteeseen.Suhteellisesti suurimmat tuloveroalen-nukset tehtiin vuosina 2001 ja 2002.Veronalennukset on jaettu melko ta-

Ilmo Pyyhtiän mielestä pitäisi harkita julkisen T & K-tuensuuntaamista entistä enemmän palvelualoille, joilla tarvitaanei-teknisiä innovaatioita.

saisesti eri tuloluok-kiin, vaikka lievä pai-nopiste onkin ollutalimmissa tuloryh-missä. KuitenkinSuomen keskituloi-sen veroaste (verokii-la) jää vielä alle kol-me prosenttiyksikköäEU:n keskiarvon ylä-puolelle. Kunnallis-verotuksen ansiotulo-vähennyksen ansiostakeskituloisten veroas-te on laskenut vuo-den 1994 huipustalähes 5 prosenttiyk-sikköä viime vuoteenmennessä.3 Monissakunnissa kuitenkinveroäyrin korotuksetovat osittain kumon-neet ansiotulovähen-nyksen nostamisenvaikutukset, jotenkeskimääräinen vero-aste koko kansantalo-udessa ei ole alentu-nut vastaavassa mää-rin. Myös työttömäntyöntekijän saamatkorvaukset työttö-myysajalta suhteessa

työtuloon ovat alentuneet varsinkinperheettömillä työntekijöillä.

Yhteenvetona voidaan todeta, ettäSuomen palvelusektorin kehitysedelly-tysten kannalta on koulutuspolitiikansuunnittelussa oleellista ottaa huomi-oon tämän sektorin menestysalat japyrkiä muutenkin takaamaan riittäväkoulutuspohja sen tarpeita ajatellen.Palvelusektorin kehitys näyttää olevankiinni innovatiivisesta ja koulutetustatyövoimasta. Toisaalta on pyrittävä ta-louspolitiikan keinoin edelleen vähen-tämään sääntelyä sekä hyödyke- ettätyömarkkinoilla, koska sääntely kum-millakin markkinoilla vähentää pal-velusektorin työllisyyden kehitysmah-dollisuuksia. Lisäksi erityisesti matala-palkkaisilla palvelualoilla on veroja so-siaalipoliittisin keinoin korjattava työnkysynnän ja tarjonnan tasapainoa.�

VIITTEET

1 OECD (2001), Innovation and Pro-ductivity in Services, Paris: OECD.

2 OECD (2001), emt.3 I. Pyyhtiä (2002), Työllisyyden kehi-

tykseen vaikuttavista tekijöistä, Euro &talous 3/2002.

talous 3 10.10.2002, 11:1419


EU:n työllisyysstrategia lepää neljänpilarin päällä. Ensimmäinen pilari tu-kee ihmisten työllistymisedellytyksiä jatoinen pilari puolestaan työpaikkojensynnyttämistä. Kolmas pilari pyrkii li-säämään työmarkkinoiden sopeutu-mista muutoksiin, ja neljäs pilari ta-voittelee tasa-arvon edistämistä työ-markkinoilla.

Työn verotus sisältyy ennen kaikkeakakkospilariin. Siellä todetaan mut-

kikkaasti seuraavaa: ”Kunkin jäsen-valtion on tarvittaessa, oman lähtö-kohtansa mukaisesti, asetettava tavoi-te kokonaisverorasituksen asteittaisel-le keventämiselle ja soveltuvin osinsekä työhön että välillisiin työvoima-kustannuksiin, etenkin suhteellisenvähän ammattitaitoa vaativaan ja hei-kosti palkattuun työhön, kohdistuvanverorasituksen keventämiselle; tällai-set uudistukset on toteutettava niin,

Seija IlmakunnasOsastopäällikköEläketurvakeskus

Työn verotuksenkeventäminenosana suomalaista ja euroop-palaista työllisyyspolitiikkaa

Seija Ilmakunnas pohtii artikkelissaan EU:n työllisyysstrategian toteuttamista työn verotuksenosalta.

Pyrkimys työn vero-tuksen keventämi-seen on osa euroop-palaista työllisyys-strategiaa, jonkatehokkuudesta EU:njäsenmaat ovathiljattain keränneetkokemuksia. Samallaon saatu tietoa vero-kevennysten suu-ruudesta ja paino-tuksista eri maissa.Suomessa käytäväänverokeskusteluun voihakea uutta väriävertaamalla koti-maista ja muidenEU-maiden kehitystäkeskenään.

talous 3 10.10.2002, 11:1420


0

5

10

15

20

Yhteensä Korkea Keski Perus

EU Suomi

ettei vaaranneta julkista taloutta tai so-siaaliturvajärjestelmien kestävyyttäpitkällä aikavälillä.”1

Verotusta koskevien linjausten sisäl-lyttäminen EU-maiden yhteiseen työl-lisyysstrategiaan on antanut mahdolli-suuden yksittäisten maiden veropoli-tiikkaa koskevaan ylikansalliseen arvi-ointiin. Jäsenmaat saavat Euroopanunionin neuvostolta myös suosituksiasiitä, missä niiden pitäisi työllisyysasi-oissa parantaa suoritustaan. Esimerkik-si v. 2001 Suomelle kohdistetut suo-situkset käsittelivät muun muassa juu-ri verotusta. Neuvoston kannanotossatodettiin, että Suomessa ”olisi jatket-tava nykyisiä poliittisia aloitteita työnverotuksen keventämiseksi: tässä olisiotettava huomioon maan talous- jatyöllisyystilanne.”2

Työllisyysstrategiassa on nähty perus-telluksi painottaa työn verotuksen ke-ventämistä erityisesti pienituloistenosalta. Pienituloisia suosivan painotuk-sen valintaan on mitä ilmeisimmin vai-kuttanut se, että koulutusasteen mu-kaiset erot työttömyydessä ovat ylei-sesti ottaen suuret. Korkeasti koulu-tetun työvoiman kysyntä on viime vuo-sina ollut varsin vahvaa EU-maissa,mutta samalla suurtyöttömyys on jää-nyt erityisesti heikosti koulutetun työ-voiman yleiseksi ongelmaksi.

Heikosti koulutettujen työttömyydenon myös arvioitu olevan rakenteellistasiinä mielessä, että voimakkaankin ta-louskasvun oloissa se alenee vain hi-taasti. Tällainen osa työttömyyttä onluonnollisesti merkittävämpi ongelmakuin suhdannetyöttömyys. Hyvinvoin-timielessä se merkitsee pysyvää pieni-tuloisuutta ja niukkaa toimeentuloasekä nyt että tulevaisuudessa, sillä pit-käaikainen työttömyys johtaa selvästialempaan tulotasoon myös eläkkeellä.Koko kansantaloudenkin kannalta ra-kenteellinen työttömyys on ongelma,sillä sen vallitessa pulaa työvoimasta voisyntyä entistä varhaisemmassa vaihees-sa. Vaikka edellytyksiä suotuisalle ta-louskehitykselle olisi, kasvu tyrehtyypalkkojen nousun ja inflaation kiihty-miseen korkealla työttömyyden tasol-la.

Työn verotus on keventynytEU-maissa

Politiikkasuositusten ohella työllisyys-strategia on tuottanut vertailutietoatyön verotuksen kehityksestä ja veron-kevennysten vaikutuk-sista eri EU-maissa. Ver-tailutietoa on saatu eri-tyisesti osana hanketta3,jossa työllisyysstrategiantehoa arvioitiin maittain.Komissio on myös hil-jattain julkaissut rapor-tin4, joka sisältää arvi-ointeja veromuutostentyöllisyysvaikutuksista.

Työn verotuksen kireyden yksi kes-keinen mittari on ollut OECD:n las-kema ns. verokiila, joka on näissä ar-vioissa yhtä kuin työvoimaverojenosuus kokonaistyövoimakustannuksis-ta.5 Verokiilan kehitystä tarkastellaaneräänlaisen tyyppitapauksen, ns. kes-kivertotyöntekijän, kohdalla. Hän onpalkansaaja, joka tienaa teollisuudenkeskipalkan verran.

Tällä tavoin mitattuna työvoimavero-jen trendi on viime vuosina ollut alene-va kaikissa EU-maissa paria poikkeus-

ta lukuun ottamatta. Viimeisten viidenvuoden aikana keskivertotyöntekijänverokiila on alentunut keskimäärin noinkahdella prosenttiyksiköllä.6 Edellä mai-nituissa arvioinneissa on korostettumyönteisenä saavutuksena sitä, että on

ylipäätään saatu kiristy-vän verotuksen trendikatkaistua ja verokiila su-pistumaan. Toisaalta ke-hitystä ei ole pidetty riit-tävänä, sillä tänä vuonnakaikki neljä taulukon 1korkeimman verokiilanmaata saivat suosituksenkeventää yhä työn vero-tusta.7 Verokiilan alenta-minen on viime vuosina

ollut mahdollista vahvan talouskasvunvuoksi, jos kohta on toteutettu myösjoitakin veromenetyksiä kompensoiviakorotuksia muussa verotuksessa, esi-merkiksi energiaverotuksessa.

Yhteisenä tavoitteena on myös olluttyön verotuksen keventäminen erityi-sesti pienipalkkaisten kohdalla. Tältäosin toteutunutta kehitystä voidaanmitata tarkastelemalla verotuksenmuutoksia sellaisen työntekijän koh-dalla, jonka tulotaso on kaksi kolmas-

Työttömyys kos-kettaa erityisestiheikosti koulu-tettua, pieni-palkkaistatyövoimaa.

Kuvio 1. Työttömyysaste koulutusasteen mukaan 2000, Suomi jaEU keskimäärin.

Lähde: Employment in Europe 2001, European Commission.

talous 3 10.10.2002, 11:1421


osaa keskivertotyöntekijän tulotasos-ta. Pienipalkkaisen työntekijän vero-tus keveni kolmella prosenttiyksikölläeli keskimäärin hieman enemmän kuinkeskivertotyöntekijällä. Ranskaa lu-kuun ottamatta missään maassa ke-vennyksiä ei ole painotettu vahvastipienituloisia suosivalla tavalla. Tämäpätee myös Suomeen.8

EU-maat ovat valinneet eri tavoin sen,painottuvatko kevennykset tuloverotuk-seen vai sosiaalivakuutusmaksuihin (tau-lukko 1). Ranska ja Italia ovat selkeitäesimerkkejä maista, joissa painopiste onollut sosiaalivakuutusmaksujen alen-nuksissa. Niissä tuloverot ovat itse asi-assa kasvattaneet verokiilaa. Pohjois-maissa puolestaan on kevennetty tulo-verotusta.

Eroja voidaan tarkastella myös pai-notuseroina työvoiman kysynnän jatarjonnan välillä. Ansiotuloverotuksenvälitön vaikutus näkyy työvoiman tar-jonnassa. Esimerkiksi pienituloisillepalkansaajille suunnattu ansiotulovero-tuksen kevennys heijastuu suoraantyöstä käteen jäävän ansiotulon kas-vuna, mikä lisää työhön osallistuvuut-

ta. Toki tällainen verokevennys heijas-tuu myös palkkavaikutusten kauttamyöhemmin työvoimakustannuksiin jatyön kysyntään, mutta välittömän vai-kutuksen avulla arvioituna kysymyk-sessä on työvoiman tarjontaan painot-tuva toimenpide. Työnantajien sosiaa-livakuutusmaksujen alennukset näky-vät puolestaan suoraan työvoimakus-tannuksissa ja työn kysynnässä. Vai-kutukset heijastuvat palkkaneuvottelui-den kautta myöhemmin sekä työn ky-syntään että tarjontaan. Verokeven-nyksen ensisijaiset vaikutuskanavat läh-tökohtana pitäen voidaan kuitenkinarvioida Pohjoismaiden painottaneenenemmän työn tarjontaa ja vastaavastiRanskan ja Italian työvoiman kysyn-tää.

Tasaisesti eri tuloluokkiin kohdistu-neet tuloverokevennykset ovat olleetsuosittuja siksi, että ne nauttivat laajaapoliittista kannatusta. Näin todetaanEU:n komissiossa tehdyssä maakoh-taisten työllisyyspolitiikan arviointienyhteenvedossa.9 Poliittisesta suosios-taan huolimatta ne eivät kuitenkaanvälttämättä ole työllisyysvaikutusten

kannalta tehokkain tapa alentaa vero-tusta. Ainakin välittömien työn tarjon-tavaikutusten kannalta pienituloisim-piin painottuvaa tuloverotuksen keven-tämistä on pidetty parempana vaihto-ehtona. Suurituloisten kohdalla vero-kevennyksen ns. tulovaikutus voi syö-dä ison osan sen positiivisesta vaiku-tuksesta työn tarjontaan.10

Miten veronkevennykset ovatSuomessa vaikuttaneet työnkysyntään?

Veronkevennysten työllisyysvaikutus-ten eksakti arviointi on vaikeaa, sillätoteutuneeseen työllisyyden kehityk-seen ovat vaikuttaneet samanaikaises-ti monet muutkin tekijät kuin työnverotus. Veronkevennysten vaikutuk-sen eristäminen edellyttää viime kädes-sä analyysia myös siitä, miten keven-nyksiin palkanmuodostuksessa sopeu-dutaan. Niin ikään ei riitä arvioida sitä,miten yksityisen sektorin työn kysyntäkasvaa, vaan huomioon pitäisi ottaamyös se, missä määrin julkisen sekto-

Taulukko 1. Verokiilan muutokset EU-maissa 1997–2000.

Lähde: G. Carone & A. Salomäki (2001), Reforms in tax-benefit systems in order to increase employment incentives in theEU, European Commission, Directorate-General for Economic and Financial Affairs, Economic Paper 160.

Maa Verokiila 2000 Muutos, %-yks. Tuloverojen Sosiaaliturvamaksujen vaikutus 1997–2000 vaikutus

yhteensä työntekijä työnantaja

Belgia 56,6 -1,2 -0,6 -0,6 0,5 -1,1Saksa 51,3 -0,7 -0,7 0,0 0,0 0,0Ruotsi 49,5 -0,3 -1,5 1,2 1,3 -0,1Ranska 48,1 -0,9 3,4 -4,3 -3,4 -0,9Suomi 47,5 -1,1 -0,6 -0,4 -0,4 0,0Italia 46,4 -5,5 1,2 -6,7 0,0 -6,7Itävalta 45,1 -0,9 -0,6 -0,3 -0,2 0,0Alankomaat 44,5 2,0 -0,2 2,2 -4,7 6,9Tanska 44,4 -0,6 -2,6 2,0 1,7 0,4Espanja 37,6 -1,9 -1,7 -0,2 -0,1 -0,1Kreikka 36,1 0,1 -0,2 0,3 0,4 -0,1Luxemburg 35,2 0,2 -0,8 1,0 1,1 0,0Portugali 33,5 -0,5 -0,6 0,1 -0,1 0,2UK 30,3 -1,7 -0,5 -1,2 -0,8 -0,5Irlanti 28,8 -5,2 -4,4 -0,8 -0,4 -0,3EU 15 45,0 -1,6 0,1 -1,7 -0,9 -0,8

talous 3 10.10.2002, 11:1422


rin työllisyys heikkenee alentuneenverokertymän ja sitä kautta tiukem-man budjetin kautta.

Osana edellä mainittua työllisyysstra-tegian tehon arviointia on Suomessa-kin esitetty laskelmia toteutettujen ve-rokevennysten vaikutuksista työn ky-syntään.11 Pohjana tässä työssä ovat ol-leet aiemman tutkimuksen12 tuloksettyön verotuksen palkkavaikutuksista jatyön kysynnän herkkyydestä työvoima-kustannusten muutoksen suhteen.

Pekka Sinkon laskelmien mukaan ve-ronkevennykset selittävät karkeasti ar-vioiden noin kymmenesosan parantu-neesta työllisyydestä aikavälillä 1997–2001. Koska tuloverotus on Suomes-sa ollut veronkevennysten pääväline,niin pääosa tästä vaikutuksesta tuleetämän veromuodon osalle. Sosiaalitur-vamaksujen kevennykset ovat olleetvarsin vaatimattomia suhteessa tulove-rotuksen kevennyksiin, ja verokeven-nysten työllisyysvaikutuksesta vain va-jaa kolmannes perustuu niiden alen-tumiseen.

Em. arvioinnin pohja-na olevat aiemmat tu-lokset viittaavat siihen,että ko. veromuotojenkustannustehokkuuksis-sa ei ole kovin suurtaeroa. Toisin sanoen eri-laisilla verokevennyksil-lä aikaansaatu työllisyy-den lisäys merkitseesuunnilleen yhtä suurtajulkisen talouden tasa-painon heikennystä. Kummassakin ta-pauksessa verotuksen käyttö työllisyy-den kohentamiseen tulee suhteellisenkalliiksi.13

Tämä kustannustehokkuus on sidok-sissa siihen, miten palkkaneuvotteluis-sa reagoidaan verotuksen muutoksiin.Jos julkisia palveluita arvostetaan ja pal-kansaajat näkevät verotuksen tason jajulkisten menojen välisen yhteyden, niintuloverotuksen kiristykset kasvattavatpalkkavaateita vain vähän.14 Tällöin näi-den kiristysten vaikutus yritysten työ-voimakustannuksiin ja työllisyyteen jäävähäiseksi. Sama pätee kääntäen myösverokevennysten vaikutuksiin. Tällainen

julkisen talouden tuloja menopuolenyhteyden näkeminen ja sisäistäminen ontodennäköisintä keskitettyjen palkka-neuvottelujen tapauksessa.

Sosiaalivakuutusmaksujen muutoksetsiirtyvät yritysten työvoimakustannuk-siin sekä suoraan että välillisesti palk-kavaikutusten kautta. Yhtenä ääritapa-uksena on se, että yritykset pystyvätsiirtämään ko. maksujen korotuksenkokonaan työntekijöiden maksettaviksialempien palkkojen muodossa. Tällöin-kään yritysten työvoimakustannukseteivät muutu eikä vaikutusta työllisyy-teen myöskään tule. Tämän kaltainentilanne voi syntyä paitsi yritysten suu-ren neuvotteluvoiman tilanteessa myössilloin, jos sosiaaliturvamaksujen ja niil-lä rahoitettujen etujen välillä on tiivislinkki.

Työeläkemaksujen ja niillä rahoitet-tujen etuuksien välille voidaan lähtö-kohtaisesti ajatella tällainen yhteys, jako. maksujen korotuksia voidaan pi-tää suoraan tulevaisuuteen siirretyn pal-

kanosan kasvattamise-na. Eläkemaksuihin me-nevä palkanmaksuvaraon ikään kuin ”päältäpois” välittömistä palk-kavaateista. Tällaisenmaksujen ja etuuksienvälisen tiiviin linkin joh-dosta sosiaaliturvamak-sujen korotusten vaiku-tus työvoimakustannuk-siin voi jäädä vähäisek-si. Tässäkin yhteydessä

mekanismit pätevät myös toiseen suun-taan, jolloin maksukevennysten vaiku-tukset työllisyyteen jäävät vähäisiksi.

Todellisuudessa tilanne on kuitenkinpaljon monisyisempi. Työnantajan so-siaalivakuutusmaksut koostuvat mo-nista eri osista, ja näiden eri osien vä-lillä on suuria eroja siinä, miten tiivisyhteys maksujen ja niillä rahoitettujenetuuksien välillä on. Työeläkemaksu-jen ja työeläkkeiden välistä yhteyttä voilähtökohtaisesti pitää varsin tiiviinä,mutta esimerkiksi työnantajan kansan-eläkemaksujen ja niillä rahoitettujenetuuksien välillä ei ole suoraa yhteyt-tä. Tällaiset erot merkitsevät sitä, että

sosiaalivakuutusmaksujen muutostenpalkkavaikutuksia ei itse asiassa ole-kaan kovin perusteltua tarkastella yh-tenä kokonaisuutena.

Työeläkemaksujen ja niillä rahoitet-tujen etuuksien välinen yhteys päteeerityisesti silloin, kun maksukorotus-ten voidaan ajatella suurella todennä-köisyydellä heijastuvan tulevien etuuk-sien paranemisena. Voidaan kuitenkinajatella tilannetta, jossa maksua jou-dutaan korottamaan esimerkiksi hei-kentyneen väestökehitysarvion johdos-ta. Eri perusteilla tehtyjen maksuko-rotusten palkkavaikutuksien voidaanolettaa poikkeavan toisistaan.

Atkinson (2002) on korostanut sitä,että sosiaalivakuutuksen yhteydessä onkysymys myös odotuksista ja siitä,miten muutokset koetaan ja mielle-tään.15 Odotukset esimerkiksi toistu-vista eläkeleikkauksista voivat aikaan-saada kehän, jossa tulevaisuudessa saa-taviin etuuksiin ei ainakaan täysimää-räisesti uskota. Jos usko katoaa, kato-aa samalla myös halu tinkiä tämän het-ken palkkavaatimuksista.

Mitä kannattaa ottaa huomi-oon tulevissa veroratkaisuis-sa?

Työttömyysongelman luonne ja raken-teellisen työttömyyden taso ovat tär-keitä lähtökohtia mietittäessä tuleviaveroratkaisuja. Jos työttömyysongel-massa on kysymys pitkälti vain lamansynnyttämästä poikkeustilasta, se pois-tuu ”omia aikojaan” talouden kehitty-essä suotuisasti. Jos taas työvoimantarjontaan ja kysyntään liittyy perusta-vanlaatuista epäsuhtaa jatkossakin si-ten, että työttömät ja uudet työpaikatovat olennaisilta osin erilaisia, niin on-gelmat säilyvät mittavina tulevinakinvuosina.

Viimeksi mainitun, ja rakennetyöt-tömyyden kannalta ongelmallisem-man, vaihtoehdon puolesta puhuu se,että Suomi on erikoistunut ja erikois-tumassa korkean teknologian aloille.Tämä merkitsee samalla sitä, että tuo-

Suomessa tapah-tuneesta työllisyy-den kasvusta vainpieni osa on olluttyön verotuksenkeventämisenansiota.

talous 3 11.10.2002, 10:4623


tannon rakenne muuttuu edelleen tie-toon ja osaamiseen perustuvaan suun-taan. Tämä vähentää omalta osaltaanvähän tuottavien ja pienipalkkaistentyötehtävien kysyntää. Tämän kehitys-suunnan jatkuminen voimakkaanamerkitsee sitä, että jatkossakin työttö-mät ja uudet työpaikat ovat ”eri pa-ria” ja ns. kohtaanto-ongelmat säily-vät keskeisinä. Hallitsevana piirteenäpysyy se, että työvoiman rakennemuuttuu paljon hitaammin kuin työ-paikkojen rakenne.

Tällaisessa tilanteessa korostuvat netoimenpiteet, joilla voidaan kuroaumpeen työttömien ”osaamiskuilua”.Toisaalta on perusteltua myös se, ettätuetaan työpaikkojen syntyä niilläkinaloilla, jotka eivät perustuu korkeaanosaamiseen. Veroratkaisut, joilla täh-dätään työvoimakustannusten alenta-miseen erityisesti matalapalkkaistentöiden osalta, voivat olla osa tätä ra-kennepolitiikkaa.

Tällaisen painotuksen ongelmiksi onnähty verotuksen progression kasva-minen ja sen mukana tuloloukkuon-gelmat. Esimerkiksi ansiotulovähen-nyksen kasvattaminen on nostanut ra-javeroastetta sillä tuloalueella, jossa ko.vähennys pienenee. Jo työmarkkinoil-la toimivien lisätyön tekemiseen liitty-viä tuloloukkuongelmia voitaneen kui-tenkin pitää pienempinä kuin sitä on-gelmaa, että työtön ei työllistyessäänpysty parantamaan elintasoaan. Lisäksitutkimustulokset viittaavat myös sii-hen, että työn kysynnän puolella ve-rotuksen korkeampi progressio johtaamatalampiin palkankorotusvaatimuk-siin ja on tätä kautta työllisyyden kan-nalta edullista.16

Ansiotuloverotuksen kevennyksilläon rajansa tässä suhteessa, sillä val-tion verotuksessa verotettavan tulonalaraja on jo nykyisellään varsin kor-kea. Kunnallisverotuksen ansiotulovä-hennystä on käytetty useampanavuonna peräkkäin pienipalkkaisentyön verotuksen kevennyksen välinee-nä. Senkin käytölle on omat rajansa,sillä sen kasvattaminen johtaa helpostikunnallisverotuksen veroprosentinnousuun, mikä omalta osaltaan syö

tämän veroinstrumentin tehoa. Ansio-tuloverotukseen liittyvät rajoitteetmerkitsevät samalla sitä, että sosiaa-livakuutusmaksujen porrastaminenpalkan mukaan on varteenotettavatyöllisyyspolitiikan keino.17 Porrastuk-set ovat perusteltuja järjestelmissä,joissa vakuutusperiaate ei ole määrää-vä eli kansaneläke- ja sairausvakuu-tuksessa.18

Suomessa suhtautuminen EU:n yh-teiseen työllisyyspolitiikkaan ei ole ol-lut kovin innostunutta. Sen ei katsotatuoneen juurikaan lisäarvoa Suomes-sa jo aiemmin valittuun kansalliseenpolitiikkaan. Tämä arvio sisältyy ko-mission toimeksiannosta suoritettuunEuroopan työllisyysstrategian kansal-liseen vaikuttavuusarviointiin. Arvioin-tiraportissa myös todetaan, että Suo-men politiikkamalli on laaja-alaisempikuin EU-maiden yhdessä omaksumatyöllisyysstrategia.19 Siinä korostetaanhallitusohjelman merkitystä sekä sitä,että työllisyyspolitiikkaa ja muuta ta-louspolitiikkaa on perusteltua tarkas-tella tiiviinä kokonaisuutena. Näin onSuomessa raportin mukaan myösmenetelty, mutta ansio tästä ei suin-kaan lankea EU:n työllisyysstrategial-

le. Hyvää politiikkaa olisi osattu tehdäilman sitäkin. Voi kuitenkin kysyä,kannattaisiko Suomessa ottaa enem-män tosissaan ainakin se strategian osa,jonka mukaan verokevennyksiä olisisyytä painottaa pienituloisia suosi-vasti.�

VIITTEET

1 ”Euroopan unionin neuvoston pää-tös, tehty 18. päivänä helmikuuta 2002,jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suun-taviivoiksi vuodeksi 2002”, Euroopanyhteisöjen virallinen lehti 1.3.2002.

2 Euroopan unionin neuvoston19.1.2001 antama suositus jäsenvaltioi-den työllisyyspolitiikan täytäntöönpanos-ta.

3 European Commission, Directorate-General for Employment and Social Af-fairs (2002), Impact Evaluation of theEES, Background paper ”Tax-benefitreforms and taxation on labour”, http://e u r o p a . e u . i n t / c o m m /employment_social/news/2002/may/tax_en.pdf.

4 G. Carone & A. Salomäki (2001),”Reforms in tax-benefit systems in or-der to increase employment incentivesin the EU”, European Commission, Di-

Seija Ilmakunnaksen mielestä veroratkaisuilla pitäisi tukea työpaikkojen syntyä niilläkinaloilla, jotka eivät perustu korkeaan osaamiseen.

talous 3 10.10.2002, 11:1424


rectorate-General for Economic andFinancial Affairs, Economic Paper 160.

5 Verokiila saadaan laskemalla ensin-näkin yhteen tulovero ja työnantajansekä työntekijän sosiaalivakuutusmaksutja suhteuttamalla tämä yhteismäärä ko-konaistyövoimakustannuksiin (palkka +työnantajan maksamat sosiaalivakuutus-maksut).

6 Ks. European Commission, Directo-rate-General for Employment and So-cial Affairs (2002), emt.

7 Euroopan unionin neuvoston18.2.2002 antama suositus jäsenvaltioi-den työllisyyspolitiikan toteuttamisesta.

8 Pienituloisen henkilön verokiila aleniSuomessa aikavälillä 1997–2001 2,8prosenttiyksikköä, ja keskivertotyönteki-jän verokiila aleni 2.4 prosenttiyksikköä(ks. P. Sinko (2002), ”Labour Tax Re-forms and Labour Demand in Finland1997–2001”, VATT-Keskustelualoittei-ta 273.). Tuloverotuksen osalta veroke-vennysten tasainen jakautuminen käyilmi julkaisusta J. Kurjenoja (2002),”Työn verotuksen kehittämisen taloudel-lisia lähtökohtia”, Veronmaksajain Kes-kusliitto, Verotietoa 29.

9 Ks. European Commission, Directo-rate-General for Employment and So-cial Affairs (2002), emt.

10 Ks. tarkemmin M. Kuismanen(2002), ”Tuloverotuksen reformit työntarjonnan lisääjänä”, PTT-katsaus 2/2002.

11 Ks. P. Sinko (2002), emt.12 S. Honkapohja & E. Koskela & R.

Uusitalo (1999), ”Työllisyys, työn vero-tus ja julkisen talouden tasapaino”, Kan-santaloudellinen aikakauskirja 1/1999.

13 Tämä veronkevennysten kalleus tu-lee ilmi sekä tutkimuksesta Honkapohjaet al. (1999) että tutkimuksesta Pehko-nen (1998), ”Palkanasetanta ja työttö-myys”, teoksessa M. Pohjola (toim.)(1998), Suomalainen työttömyys, Hel-sinki: Taloustieto Oy.

14 Ks. tarkemmin J. Kilponen & P. Sin-ko (2001), ”Taxation and the Degree ofCentralisation in a Trade Union Modelwith Endogenous Labour Supply”,VATT-Keskustelualoitteita 250.

15 T. Atkinson (2002), ”Taxation andthe Basis for the Welfare State”, esitel-mä Säätytalolla 10.6.2002 seminaaris-sa Tax Policy in International Framework.

16 Ks. tarkemmin E. Koskela (2002),”Labour Taxation and Employment inTrade Union Models: A Partial Survey”,teoksessa S. Ilmakunnas & E. Koskela(toim.) (2002), Towards Higher Emplo-yment – The role of labour market insti-tutions, Helsinki: VATT-Publications 32.

17 Kohdennettuja sosiaalivakuutus-maksujen alennuksia pidetään suositel-

tavina myös EU:n työllisyysstrategian ar-vioinnin yhteenvedossa, ks. EuropeanCommission, Directorate-General forEmployment and Social Affairs (2002),Impact evaluation of the EES– overviewof technical analysis, http://e u r o p a . e u . i n t / c o m m /employment_social/news/2002/may/description_en.pdf

18 Ns. Somera-toimikunta (Komitean-mietintö 2002:4) esittää kannanotois-saan, että maksujen ja niillä rahoitettu-jen etuuksien yhteyttä on tiivistettävä jaettä työnantajan työn tekemiseen liitty-mättömät maksut on perusteltua pois-taa. Vaiheittainen eteneminen ja ko.maksujen poistaminen ensi vaiheessamatalapalkkaisesta työstä on yksi mah-dollisuus edetä tähän suuntaan.

19 Ks. European Commission, Directo-rate-General for Employment and So-cial Affairs (2002), The evaluation of thefirst five years of the European Emplo-yment Strategy, Finland, http://e u r o p a . e u . i n t / c o m m /employment_social/news/2002/may/eval_fi.pdf

talous 3 10.10.2002, 11:1425


Euroopan korkean työttömyyden joh-dosta tuloerojen ja köyhyyden kehityk-seen on kiinnitetty enenevää huomio-ta.1 Aiempi tuloerojen kaventuminenpysähtyi 1980-luvun loppupuoliskollauseimmissa Euroopan maissa, ja jois-sakin maissa eriarvoisuus on tämän jäl-

keen lisääntynyt selvästi.2 Isossa-Bri-tanniassa tuloerot ovat kasvaneet jo pi-dempään, ja muutos on ollut suurin.Tuloerojen kasvulle etsityt selityksetperustuvat markkinoilla tapahtuneisiinmuutoksiin. Pohjois-Amerikassa enitenhuomiota on saanut palkkaerojen kas-

Ilpo SuoniemiTutkimuskoordinaattoriPalkansaajien tutkimuslaitos

Artikkelissa arvioidaan,miten tulojen uudel-leenjaossa on Suomes-sa viime vuosina onnis-tuttu. Erityistä huo-miota kiinnitetäänvälittömän verotuksenprogressioon ja siinätapahtuneisiin muutok-siin. Lopuksi tarkastel-laan myös tuloerojentasoittamisen yhteyttäpyrkimyksiin vakaut-taa taloutta sen kohda-tessa suhdanne-häiriöitä. Verotus, tulon-

jako ja taloudenvakauttaminen:eräitä havaintoja Suomenkehityksestä

Ilpo Suoniemi on tutkinut tulonjaon kehitystä professori Matti Tuomalan johtamassa Suo-men Akatemian tutkimusohjelmassa “Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomes-sa” (SYREENI).

talous 3 10.10.2002, 11:1426


vu.3 Sitä vastoin julkisen vallan har-joittamassa tulojen uudelleenjaossa ta-pahtuneet muutokset ovat jääneet vä-hemmälle huomiolle Ison-Britannian1980-luvun kehitystä lukuun ottamat-ta.

Tuloerojen tasoittamista on perintei-sesti pidetty yhtenä julkisen vallan ydin-tehtävistä4 sen kantaessa huolta tasa-arvosta ja tulonjakoon liittyvästä oikeu-denmukaisuudesta. Tässä laajapohjai-nen ja progressiivinen tuloverotus onavainasemassa. Julkisella vallalla onhuomattava vaikutus kotitalouksientulonmuodostukseen. Normatiivisenlähtökohdan mukaan perimmäisenätavoitteena on yksilöiden hyvinvointi.Hyvinvoinnin taloudellisena perusta-na ovat sen kotitalouden käytettävissäolevat reaalitulot, jonka jäsen yksilö on.Samastettaessa hyvinvointi ja tulot onpuutteena kuitenkin se, ettei tällöinvoida ottaa huomioon niitä uhrauksia,joita syntyy vaihdettaessa vapaa-aikaapalkkatyöhön, puhumattakaan kaikistamuista onneen ja hyvinvointiin liitty-vistä tekijöistä, joita on vaikea mitatapelkän rahan avulla.

Tarkastelemalla kaikkia kotitalouksi-en maksamia välittömiä veroja ja sosi-aalivakuutusmaksuja saadaan verotuk-sesta ja sen progressiosta kirkas ko-konaiskuva, joka ei peity verojen javeroperusteiden detaljien alle. Koko-naiskuvaan keskittyminen perusteleemyös sitä, että verot suhteutetaan brut-totuloihin, joka on laajin mahdollinentulokäsite ja sisältää myös muita kuinveronalaisia tuloja. Tarkastelussa py-ritään välttämään ongelmia, jotka liit-tyvät yksilöiden tekemiin valintoihin.Ne suovat mahdollisuuden muuntaatulolajeja toisiksi. Esimerkiksi yrityk-sen perustaminen on tällainen valinta.

Kotitalouksien tarkastelu henkilöidensijasta aiheuttaa selviä eroja muihin,esimerkiksi verotaulukkojen tai vero-tustilastojen, tarkasteluihin verrattuna.Tulonjakotavoitteen arvioinnin kannal-ta kotitalousnäkökulma on selvästi tär-keämpi. Lisäksi laskelmat perustuvatedustaviin väestöotoksiin. Tällöin voi-daan välttää ne ongelmat, jotka liitty-vät esimerkkilaskelmien edustavuuteen

ja siihen, miten eri tulolajeja, yrittäjä-,pääoma- ja palkkatuloja sekä tulon-siirtoja (joista osa on verottomia, osataas verollisia) koskevat laskelmat yh-distetään toisiinsa.

Miten kotitalous- ja yksilötie-dot eroavat?

Tulonjakovertailuissa ei henkilötasontietojen käyttö ole tarkoituksenmukais-ta. Tähän on useita syitä. Lapsilla eiyleensä ole tuloja, eikä yksittäisten per-heenjäsenten kulutusta tai tuloja voiluontevasti eritellä. Kotitalouden jäsen-ten hyvinvointi syntyy yhteisin päätök-sin. Esimerkiksi työvoimaan osallistu-mispäätökset ovat toisistaan riippuvia.Usean henkilön työssäkäynti turvaakotitaloutta yhden jäsenen työttömyy-den aiheuttamilta tulonmenetyksiltä.Lisäksi aikuiset voivat valita esimerkiksipalkkatyön tai yrittäjäksi ryhtymisenvälillä.

Näistä syistä henkilöiden välinen, esi-merkiksi palkkojen tai maksettujenverojen, vertailu antaa tulonjaon nä-kökulmasta vain sen suuntaa enna-koivaa muttei lopullista tietoa. Suuretmuutokset yksilötasolla, esimerkiksilaman aikainen työllisyyden romahta-minen, voivat kotitalouden tuloja tar-

kasteltaessa vaimentua tai joissakinyksittäistapauksissa jopa kärjistyä.

Eri tyyppisiä kotitalouksia vertailta-essa on otettava huomioon niidenkoosta aiheutuvat mittakaavaedut os-tovoimassa, sillä perheenjäsenet tule-vat toimeen yhdessä asuessaan halvem-malla kuin asuessaan erikseen. Myöskotitalouden rakenteella on merkitys-tä, sillä aikuisilla on yleensä suurem-mat kulutustarpeet kuin lapsilla. Kai-kissa tarkasteluissa rakenteeltaan jakooltaan eroavien kotitalouksien osto-voimat tehdään vertailukelpoisiksi las-kemalla niiden reaalitulot kulutusyk-sikköä kohti. Tulonjaon kannalta ku-lutusyksikön käyttö on tarkoituksen-mukaista, mutta verotuksen arvioin-nissa se aiheuttaa selviä eroja yksilöai-neistoon verrattuna (ks. oheinen laa-tikko).

Miten Suomen tulonjako onkehittynyt?

Julkinen valta vaikuttaa kotitalouksienväliseen tulonjakoon muovaamallamarkkinoilta saatuja tuloja tulonsiirto-jen ja verojen avulla. Näissä tapahtu-neet muutokset voivat olla tärkeitä tu-lonjaon kehitykseen vaikuttaneita te-kijöitä, ja ainakin 1990-luvun tuloke-

Kotitalouden mittakaavaedut ja kulutusyksikkö

Kotitalouden tarpeet ja taloudelliset mahdollisuudet riippuvat sekä sen jäsentenlukumäärästä että sen rakenteesta. Kulutusmahdollisuuksien arvioimiseksi onrakenteeltaan eroavien talouksien ostovoimat saatettava vertailukelpoisiksi. Os-tovoimaan liittyvät mittakaavaedut otetaan huomioon jakamalla kotitaloudenyhteenlasketut reaalitulot sen kulutusyksiköiden lukumäärällä. Reaalituloja jatulonjakoa tarkastellaan henkilöittäin. Tällöin yksittäisen kotitalouden jäsenetsaavat samat kulutusmahdollisuudet.

Laskelmissa käytetään ns. vanhaa OECD:n määritelmää, jossa kotitaloudenensimmäinen jäsen saa painon yksi, muiden aikuisten paino on 0,7 ja kunkinlapsen paino 0,5. Esimerkiksi yksinhuoltajan kaksilapsisessa perheessä, jonkabruttotulot ovat 20 000 euroa, on kulutusyksiköiden lukumäärä kaksi, ja kaikkisen kolme jäsentä saavat kulutusyksikköä kohti lasketut bruttotulot 10 000 eu-roa. Esimerkkiperheen 20 000 euron tulo on siis bruttotulojen kannalta saman-arvoinen kuin kolmen yksinäisen henkilön saamat 10 000 euroa kullekin.

Veroasteen kannalta tällä on merkitystä, sillä henkilöverotuksessa ei kotitalou-den kokoa oteta huomioon. Jos maksettava vero on 10 000 euron tuloista 1 000euroa ja 20 000 euron tuloista vastaavasti 4 000 euroa, on kulutusyksikköä kohtilaskettu veroaste esimerkkiperheen jäsenillä 20 prosenttia, kun se yksinäisillähenkilöillä on 10 prosenttia samasta kulutusyksikköä kohti lasketusta 10 000euron tulosta.

talous 3 10.10.2002, 11:1427


10

20

30

40

50

60

1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999

Gini-%

TuotannontekijätulotBruttotulotKäytettävissä olevat tulot

hitykseen niillä oli merkittävä vaiku-tus. Laman aikana julkiset menot kas-voivat voimakkaasti sosiaalietuuksiensaajien määrän myötä. Tulonsiirroillaturvattiin työttömien elintaso, ja neolivat suurimmillaan laman pohjavuon-na 1994.

Viimeaikaisen kehityksen taustaksikuviossa 1 esitetään Gini-kertoimella5

mitatut keskimääräiset erot käytettä-vissä olevissa tuloissa sekä tuotannon-tekijä- ja bruttotuloissa kolmenkym-menen vuoden ajalta. Kotitaloudet saa-vat suurimman osan tuloistaan tuotan-nosta. Osa väestöstä ei osallistu tuo-tantoon, joten tuotannontekijätuloissaerot ovat suurimmillaan. Bruttotulois-sa, joihin julkiset tulonsiirrot sisältyvät,suhteelliset tuloerot ovat selvästi pie-nemmät. Kun verotuksen vaikutusotetaan huomioon ja lasketaan käytet-tävissä olevat tulot, erot tasoittuvatentisestään.

Suomen tulonjaon kehityksessä voi-daan havaita seuraavat pääpiirteet.Tarkasteltavan ajanjakson alussa, vuo-sina 1971–1976, tuloerot kaventuivatnopeasti. Tämän jälkeen tulonjako säi-lyi lähes ennallaan aina viime vuosikym-menen alun lamaan saakka. Suomen

tulonjakopolitiikka onnistui hyvin, vaik-ka tuotannosta saatujen tulojen erotvähitellen kasvoivat, sillä julkiset tu-lonsiirrot, erityisesti työeläkejärjestel-mä, hillitsivät tuotannontekijätulojen ai-heuttamia tulonjakopaineita.6 Kan-sainvälisessä vertailussa Suomen tulo-erot olivat 1980-luvun lopulla OECD-maiden pienimmät.7

Suomessa 1990-lukuoli poikkeuksellinen.Talous syöksyi vuosi-kymmenen alussa sy-vään lamaan, ja työlli-syyden romahtamisenseurauksena tuotannon-tekijätulot jakautuivatselvästi aiempaa epäta-saisemmin (kuvio 1).Mutta sekä bruttotulois-sa että käytettävissä ole-vissa tuloissa suhteelliseterot eivät kasvaneet-kaan, vaan ne jopa kaventuivat. Syy-nä tähän oli hyvinvointivaltion turva-verkkojen toiminta.8 Työttömyysturvakorvasi työttömyyden aiheuttamia tu-lonmenetyksiä. Myös verotus vaikut-ti; kun verotettava tulo pieneni, niinveronjälkeiset tulot pienenivät tätä vä-

hemmän, koska verotus keveni tulon-saajan siirtyessä matalampaa rajavero-luokkaan.

Tuotannontekijätulot ovat laman jäl-keen jakautuneet selvästi epätasaisem-min kuin aiemmin. Jos laman aikai-nen massatyöttömyys oli syynä tähän,niin miksi tuotannontekijätulojen ja-kauma ei ole tasoittunut työllisyydenparantuessa? Tärkeimpänä syynä tä-hän oli sekä pääomatulojen kasvu ettäniiden epätasainen jakautuminen. Ko-titalouksien saamat pääomatulot kas-voivat v. 1996–1999 keskimäärin 20prosenttia. Palkankorotukset sitä vas-toin perustuivat koko 1990-luvun mal-tillisiin tulosopimuksiin. Palkkamaltil-la tuettiin työttömyyden kehitystä, japalkkatulojen kokonaisvaikutus tulo-erojen kasvuun jäi verraten vähäisek-si.9

Vuodesta 1997 alkaen pääoma- japalkkatulojen aiheuttama paine tuo-tannontekijätulojen jakaumaan on ta-saantunut, ja Gini- kertoimen arvo onpysynyt lähes vakiona (kuvio 1). To-sin jakauma on muuttunut pysyvästiepäedullisemmaksi. Tätä taustaa vas-ten on yllättävää, että käytettävissä ole-vissa reaalituloissa mitatut erot ovatvuoden 1997 jälkeenkin jatkaneet ta-saista noin yhden prosenttiyksikön

vuosikasvua. Tulonjakomuuttuikin 1990-luvunjälkipuoliskolla muuta-massa vuodessa yhtäpaljon kuin kahtenaedeltävänä vuosikym-menenä yhteensä.

Onko julkinen tu-lontasaus heiken-tynyt?

Tuotannontekijätulojenja käytettävissä olevien

tulojen ero muodostuu julkisista tu-lonsiirroista ja verotuksesta, siis jul-kisen vallan harjoittamasta politiikas-ta. Välittömän verotuksen ja tulon-siirtojen yhteenlaskettua vaikutustatulonjakoon voidaan kuvata tuotan-nontekijätulojen ja käytettävissä ole-

Pääomatulojenkasvu ja tulon-jakopolitiikkalisäsivät käytet-tävissä olevientulojen eroja voi-makkaasti 1990-luvun lopulla.

Kuvio 1. Tuloerojen kehitys Suomessa 1971–2000.

Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilastot, Kulutustutkimukset.

talous 3 11.10.2002, 10:4628


0

10

20

30

40

50

60

1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999

%

KokonaisvaikutusSaatujen tulonsiirtojen vaikutusVälittömien verojen vaikutus

vien tulojen Gini- kertoimien suhteel-lisena erotuksena. Suomessa tämäerotus pieneni kymmenen prosent-tiyksikköä vuosien 1994 ja 2000 vä-lillä (kuvio 2). Julkisen vallan tulojenuudelleenjaon heikkeneminen on ol-lut syynä käytettävissä olevissa tulois-sa mitattujen erojen kasvuun aiem-min mainitun pääomatulojen kasvunohella.

Julkisten järjestelmien automatiikka,verotuksen progressio ja tulonsiirtojenmerkityksen kasvu kotitalouksien tu-lomuodostuksessa estivät tuloerojenkasvun lamavuosina. Nopean talous-kasvun aikana vaikutussuunta kääntyi,ja verotus ja tulonsiirrot eivät enääkompensoineet markkinoilta saatujentulojen aiheuttamaa painetta tuloeroi-hin. Ajanjaksolla 1976–1995 ne sitävastoin olivat neutraloineet nämä pai-neet lähes täysin.

Julkisen vallan kokonaisvaikutus onpalautunut sille tasolle, jolla se oli1980-luvun alkupuoliskolla. Verotuk-sen tuloja tasaava vaikutus ei puoles-taan ole ollut näin pieni sitten 1970-lu-vun alun. Havainnot yllättävät, silläyleensä välittömään verotukseen ja tu-lonsiirtoihin liittyvä progressio ja suh-

danneautomatiikka pitävät huolta sii-tä, että tasoittava vaikutus voimistuu,kun markkinatulot jakautuvat aiempaaepätasaisemmin. Professori Atkinsonlöysi OECD-maista Suomea vastaavanpoikkeustapauksen vain Ison-Britan-nian vuosien 1984–1990 kehitykses-tä.

Syitä tähän ilmiöön voidaan etsiävero- ja tulonsiirtojärjestelmiin tehdyistämuutoksista. Työttömien ja työvoi-maan kuulumattomien kannalta tär-keintä oli tulonsiirtojen jääminen jäl-keen muusta tulokehityksestä. Työttö-myysturvan saantiehtojen kiristämisenja tulonsiirtoihin tehtyjen leikkaustentulonjakovaikutuksia on arvioitu useis-sa tutkimuksissa.10 Verotuksen muu-tokset ovat jääneet vähemmälle huo-miolle, sillä keskimääräisen veroasteenvaihtelut olivat 1990-luvulla vähäisiäesimerkiksi tulonsiirtojen vastaavaanosuuteen verrattuna.11 1990-luvullatehtiin kuitenkin päätöksiä, joilla olihuomattava vaikutus verojärjestelmänprogressiivisuuteen. Keskitymme nii-hin.

Verotuksella on ollut eniten vaikutus-ta tulojakauman suurituloisimmanosan kehitykseen.Pääomatulojen

kansantulo-osuus on noussut voimak-kaasti.12 Lisäksi niiden verotusta on uu-distettu. Pääomatulojen verotukseneriyttäminen v. 1993 alensi niiden ni-mellistä verokantaa pysyvästi. Uudis-tukseen liittyi veropohjan laajennus, jayritysten tuloksentasauskeinoja poistet-tiin. Nimellinen yhteisöverokanta alen-nettiin pääomatulojen lähdeverotustavastaavasti, ja otettiin käyttöön yhtiö-veron hyvitysjärjestelmä. Osinkotulottulivat käytännössä verovapaiksi. Myö-hemmin verokantaa on kahteen ottee-seen nostettu, ja se on nyt 29 prosent-tia.

Viime vuosina palkkaverotusta onalennettu. Tästä huolimatta palkkatu-lojen verotus on edelleen merkittäväs-ti kireämpää kuin pääomatulojen ve-rotus. Koska pääomatulot kertyvätpääosin muutenkin suurituloisille, niinpääomatulojen tulo-osuuden kasvu onvaikuttanut koko välittömän verotuk-sen progressiivisuuteen. Pääomatulo-jen erot korreloivat voimakkaasti käy-tettävissä olevissa tuloissa mitattujentuloerojen kanssa.13 Osa vaikutukses-ta johtuu pääomatulojen kasautumises-ta muutenkin suurituloisille, mutta osasiitä aiheutuu myös niiden matalam-masta verokannasta suurituloistenmuihin tuloihin nähden.

Miten eri tulodesiilien vero-tus kehittyi?

Keskimääräisen kehityksen tarkasteluei kerro mitään välittömän verotuksenprogressiosta, siis siitä miten kireääverotus eri tulotasoilla on. Kuviossa 3on esitetty tulodesiilien14 avulla keski-määräisten kulutusyksikköä kohti las-kettujen bruttotulojen (= tuotannon-tekijätulot + tulonsiirrot) ja veroasteenvälinen yhteys vuosina 1990, 1993,1996 ja 1999.

Vuosien 1990 ja 1993 käyriä ei ku-vion perusteella voida erottaa toisis-taan. Bruttotuloista laskettu verotuskiristyi selvästi vuosien 1993 ja 1996välillä. Samalla kulutusyksikköä koh-ti havaittu progressio lieveni jonkinverran. Vuoden 1996 jälkeen keski-

Kuvio 2. Julkisen vallan tulojen uudelleenjako 1971–2000.

Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilastot, Kulutustutkimukset.

talous 3 11.10.2002, 10:4629


Ver

oast

e

0

10

20

30

40

40 80 120 160 200 240Reaaliset bruttotulot

Ylemmät toimihenkilöt

YrittäjätTyöntekijät

Työvoiman ulkopuolella

Työttömät yli 9 kk

Ver

oast

e

0

10

20

30

40

20 80 140 200 260 320Reaaliset bruttotulot

1990 1993

1996 1999

määräinen veroaste laski selvästi, mut-ta ylimmän desiilin tulotasolla vero-asteen lasku on suorastaan häkellyt-tävä.

Samalla kun ylimmän desiilin vero-aste on laskenut tuntuvasti (1,8 pro-senttiyksikköä) vuodesta 1996, ovatdesiilin keskimääräiset bruttotulot kas-vaneet yli neljänneksellä. Bruttotulois-ta mitattu veroprogressio on asteikonyläosassa lieventynyt siinä määrin, ettäSuomen lähihistoriasta on vaikea löy-tää yhtä suurta muutosta.

Osasyynä on ollut palkkaverotuksenja sen rajaverojen lasku. Mutta tätäkintärkeämpiä ovat olleet verotettavantulon rakenteessa tapahtuneet muu-tokset. Pääomatulojen osuus on kas-vanut ennen näkemättömällä vauhdil-la. Ne ovat pääsääntöisesti kertyneetmuutenkin suurituloisille. Koska hei-dän saamiensa palkkatulojen verotuson pääomatulojen verotusta kireäm-pää, niin osuuksien muutos on vaikut-tanut sekä veroasteeseen että erityisestivälittömän verotuksen progressiivisuu-den asteeseen.

Tässä on vaikea antaa vastausta sii-hen, mitä erillisvaikutuksia pääomatu-lojen kasvulla ja niiden verotuksellaon ollut tuloerojen ja veroprogression

Kuvio 3. Veroaste eri bruttotulodesiileissä.

kehitykseen. Toki molemmat tekijätvaikuttavat, ja lisäksi niillä on keski-näinen yhteys. Veroprogression kehi-tyksen kannalta syiden erittely ei oletarpeenkaan. Pääomatulojen kasvu jamatala verokanta ovat vähentäneetkoko välittömän verotuksen progres-siota.

Alimmissa desiileissä sekä verotuksenettä bruttotulojen muutokset olivathämmästyttävän vähäisiä koko1990-luvun ajan. Kahdessa alimassadesiilissä bruttotuloista laskettu vero-aste jopa nousi vuosikymmenen alku-puoliskoon verrattuna, vaikka vastaa-va bruttotulojen reaalikasvu oli hyvinvaatimatonta.

Tulonjaon kehitys eri työ-markkinaryhmissä

Verotuksen kehitystä arvioitaessa ai-kuisten työmarkkina-aseman perus-teella muodostetut ryhmät ovat kiin-nostavia. Näiden ryhmien, esimerkik-si yrittäjien, työntekijöiden ja työttö-mien tulot eroavat rakenteeltaan huo-mattavasti.15

Kotitalouksien luokittelu aiheuttaaselviä eroja verrattuna esimerkiksi työ-voimatilaston luokitteluihin, jotka kos-kevat henkilöitä. Kotitalouksien osal-ta tässä käytetty työllisten määritel-mä edellyttää kaikkien aikuisten sään-nöllistä osallistumista työelämään.Työllisten joukkoon ei esimerkiksi lue-ta sellaista perhettä, jonka vanhem-mista vain toinen käy töissä. Lisäksi

Kuvio 4. Eri työmarkkinaryhmien bruttotulot ja veroasteet 1990-luvulla.

talous 3 10.10.2002, 11:1530


Ilpo Suoniemi esittää verotuksen progression kiristämistä, koskasiihen liittyisi sekä tulonjako- että suhdannepoliittisia etuja.

Verotuksen prog-ressio on vähenty-nyt, koska pää-omatulojen osuuson kasvanut janiiden veroaste onmatala. Lisäksipienituloistenveroaste on nous-sut.

on huomattava, että kotitaloudet voi-vat saada kaikkia tulolajeja. Esimer-kiksi yrittäjäperheessä, jossa suuritu-loisin jäsen on yrittäjä, voi toinen van-hemmista olla palkansaaja. Lisäksilähes kaikki kotitaloudet saavat tulon-siirtoja, ja työttömillä voi olla vähäisiätyötuloja.16

Suurituloisin kuviossa 4 esitetty ryh-mä, ylemmät toimihenkilöt, on hyö-tynyt veronkevennyksistä vuoden1996 jälkeen. Samaan aikaan myösyrittäjien verotus on keventynyt. Hei-dän tulonsa ovatkin kasvaneet no-peimmin 1990-luvun laman jälkeen.Muissa tutkimuksissa on käynyt ilmi,että tämä perustuu pääomatulojenkasvuun. Yrittäjätoiminnan tulokehi-tys on sitä vastoin jäänyt varsin vaati-mattomaksi.17 Tämä antaa vähintään-kin aihetta selvittää, mitä mahdolli-suuksia yrittäjillä on muuntaa ansio-tulojaan matalammin verotetuiksi pää-omatuloiksi.

Työntekijöiden tulokehitys on ollutselvästi vaatimattomampaa ja työvoi-man ulkopuolella olevien, pääosin elä-keläistalouksien, verotus on viime vuo-sina keventynyt edellisiä ryhmiä vä-hemmän. Kaikkein pienituloisimmas-sa kotitalousryhmässä, johon kuuluvatvuoden aikana (kotitalouden aikuistakohti laskettuna) yli 9 kuukautta työt-tömänä olleet, ovat re-aaliset bruttotulot pol-keneet viime vuosinapaikallaan.

Verotuksen tulontasa-usmekanismi näyttääsiis viime vuosina hei-kentyneen. Toisaalta la-man varjo näkyy siinä,että markkinat jakavattulot selvästi epätasai-semmin kuin ennen.Tästä syystä julkisenvallan harjoittamalle tu-lojen uudelleenjaollenäyttäisi olevan aiem-paa suurempi tarve.

Pääomatulojen verotusta ja yhtiöve-ron hyvitysjärjestelmää voidaan muut-taa veroprogressiota kiristävään ja tu-loerojen kasvua hillitsevään suuntaan.

Sitä, perusteleekosuurempi tarve laa-jempaa tulojen uu-delleenjakoa, pitäätietysti punnita suh-teessa toimien aihe-uttamiin kustannuk-siin. Verotus aiheut-taa selviä tuotannonmenetyksiä. Näidenongelmien pohtimi-nen sivuutetaan täs-sä artikkelissa.18

Onko uudel-leenjakopolitii-kan ja taloudenvakauttamisentarve kasva-nut?

Lopuksi tarkastel-laan talouskehityk-sen vakauttamista-voitetta ja sitä, mitäyhteistä tulonjako-politiikalla ja va-kauttamisella onkeskenään. Yhtei-sen rahapolitiikanoloissa Euroopankeskuspankin raha-

politiikka ja korot mää-räytyvät euroalueenyleiskehityksen perus-teella. Tästä syystä kan-sallisen finanssipolitii-kan suhdanteita vakaut-tava rooli korostuu. Tä-hän julkisella vallalla onerilaisia välineitä.

Aktiivinen suhdanne-politiikka perustuu pää-tösperäisten välineidenkäyttöön. Päätösperäis-tä politiikkaa on syystä-kin arvosteltu siihen liit-tyvistä ongelmista. Ta-lousennusteisiin liittyvät

virheet ja epävarmuudet voivat joh-taa täysin väärään toimenpiteidenajoittamiseen ja niiden mitoittami-seen. Lisäksi päätösperäiset toimet

vaativat täsmennystä, esimerkiksi in-vestointikohteiden tarkkaa valintaa.Tämä johtaa poliittisiin jännitteisiinja päätösten viivästymiseen. On siisselvä vaara, että elvyttävät tai supis-tavat toimet eivät toteudu halutussamitassa tai sopivana ajankohtana.

Talouden automaattiset vakauttajatpuolestaan perustuvat progressiivisentuloverotuksen ja tulon menetyksiltäturvaavan tulonsiirtojärjestelmän toi-mintaan. Luottomarkkinoiden in-formaatio-ongelmien seurauksena ko-titaloudet eivät pysty suojautumaantulojen vaihtelulta eikä kulutusta pys-tytä tasoittamaan kuluttajien haluamal-la tavalla. Automaattiset vakauttajattoimivat implisiittisenä, kollektiivisenavakuutuksena, jossa ajoitusongelmatratkeavat melkein itsestään. Progres-siivinen verojärjestelmä ja tulonsiirrot

talous 3 10.10.2002, 11:1531


tasoittavat kulutusta ja vaimentavatsuhdannevaihteluita. Jos verotettavatulo pienenee, niin kulutus pieneneetätä vähemmän, koska kotitaloudenverotus kevenee sen jäsenten siirtyes-sä matalampaan rajaveroluokkaan jakoska sen saamat tulonsiirrot voivatkasvaa.

Verotuksen progression alentaminenheikentää automaattisten vakauttaji-en toimintakykyä. Tästä aiheutuu hy-vinvointitappioita, koska käytettävis-sä olevien tulojen ja kulutuksen hei-lahtelut vastaavasti kasvavat. Tämänäkökulma ansaitsisi enemmänkinhuomiota. Suomessa huomio on kui-tenkin kiinnittynyt “finanssipolitiikanpelivaraan” ja julkisen talouden va-kauttamiseen. Valtion vuoden 2003menoarvion mukaan “epävarmuussuhdanneherkkien veroerien kehityk-sestä edellyttää varovaisuutta veropo-litiikan linjauksissa”. Julkisen tasapai-non ylikorostaminen lyö korville jul-kisen vallan kolmatta perustehtävää,joka on talouden suhdannevaihtelui-den eikä suinkaan verotuottojen tai jul-kisten yli- tai alijäämien vaihteluidenvakauttaminen.

Verotuottojen viimeaikainen heilahteluheijastaa enemmän tulorakenteessa ta-pahtuneita muutoksia eikä niinkään jul-kisen vallan puskurivaikutuksen kasvua.Pääomatulojen osuuden kasvu on lisän-nyt niissä tapahtuneiden heilahteluidenvaikutusta veronalaisiin tuloihin ja tar-vetta vakauttaa heilahteluita.

Verotusta koskevissa muutosehdo-tuksissa olisikin syytä tehdä selvä erokokonaisveroastetta ja veroprogressi-ota koskevien tavoitteiden välille. Onesimerkiksi selvää, että verojärjestel-män progressiota voidaan lisätä sa-malla kun keskimääräistä yli suhdan-nekierron laskettua veroastetta alen-netaan. (Tässä ei edes tarvitse ottaakantaa veroasteen alentamistavoitteenjärkevyyteen.) Progression kiristämi-nen nykyisestä, esimerkiksi palautta-malla se 1990-luvun alun tasolle, tuomukanaan selviä etuja sekä taloudenvakautta että tulonjakoa vaalivien yh-teiskuntapoliittisten tavoitteiden kan-nalta.�

VIITTEET

1 A.B. Atkinson & L. Rainwater & T.M.Smeeding (1995), Income distributionin OECD countries: Evidence from theLuxembourg income study, OECD, So-cial Policy Studies 18.

2 A.B. Atkinson (2000), “The changingdistribution of income: Evidence andexplanations”, German Economic Re-view, 1, 3–18.

3 Ks. A.B. Atkinson (1999), “Is risingincome inequality inevitable? A critiqueof the transatlantic concensus”, WiderAnnual Lectures 3 ja A.B. Atkinson(2002), “Taxation and the basis for thewelfare state”, esitelmä Talousneuvos-ton veroseminaarissa Helsingissä10.6.2002.

4 Julkisten tehtävien jaottelu kolmeenosaan – allokaatioon, distribuutioon jastabilisaatioon - on peräisin alan klassik-koteoksesta R.A. Musgrave (1959), The-ory of Public Finance, New York: Mc-Graw-Hill. Allokaatiotehtävää toteute-taan sääntelemällä ja korvaamalla mark-kinasektorin tuotantoa, mikäli se epäon-nistuu tavalla tai toisella. Distribuutios-sa on kyse tulojen uudelleenjaosta ja sta-bilisaatiossa niiden vakauttamisesta.

5 Gini-kerroin on eriarvoisuusmittari,jota virallinen tilastointi useimmissa mais-sa käyttää tulonjaon kehityksen kuvaa-miseen. Vertailu perustuu suhteellisiineroihin. Nämä säilyvät ennallaan, joskaikkien tulot esimerkiksi kaksinkertais-tuvat. Gini-kerroin saadaan keskiarvoonsuhteutettujen tulovertailujen keskiarvo-na. Vertailut mitataan niinä vajeina, joitapienempituloisella on häntä paremmas-sa asemassa oleviin nähden. Jos tulot ja-kautuvat tasan, siis kaikilla on yhtä suu-ret tulot, niin Gini-kertoimen arvo onnolla. Mitä suurempaa eriarvoisuus on,sitä suuremman arvon kerroin saa. Suu-rimmillaan sen arvo on prosenteissa mi-tattuna 100.

6 Ks. esimerkiksi H. Uusitalo (1988),Muuttuva tulonjako. Hyvinvointivaltionja yhteiskunnan rakennemuutoksen vai-kutukset tulonjakoon 1966–1985, Tilas-tokeskus, Tutkimuksia 148; I. Suoniemi(1999), Tulonjaon kehitys Suomessa jasiihen vaikuttavista tekijöistä 1971–1996, Palkansaajien tutkimuslaitos, Tut-kimuksia 76.

7 Atkinson ym. (1995), emt.8 Ks. H. Uusitalo (1997), “Neljä laman

vuotta: Mitä on tapahtunut tulonjaos-sa?”, teoksessa M. Heikkilä & H. Uusi-talo (toim.) (1997), Leikkausten hinta.Tutkimuksia sosiaaliturvan leikkauksistaja niiden vaikutuksista 1990-luvun Suo-messa, STAKES, Raportteja 208.

9 Ks. M.R. Riihelä & R. Sullström & I.Suoniemi & M. Tuomala (2001), “In-come inequality in Finland during the1990’s”, teoksessa J. Kalela & J. Kian-der & U. Kivikuru & H.A. Loikkanen &J. Simpura (toim.) (2001), Down fromthe heavens, Up from the ashes, The Fin-nish Economic Crisis of the 1990’s inthe light of economic and social rese-arch, VATT-Julkaisuja 27:6 ; I. Suonie-mi (2000), “Työllisyys, tulonjako ja jul-kisen vallan toimet 1990-luvulla”, Talous& Yhteiskunta 4/2000.

10 Uusitalo (1997), emt.; Riihelä ym.(2001), emt.; Suoniemi (2000), emt.

11 Ks. kuitenkin Riihelä ym. (2001),emt.

12 Ks. P. Sauramo (1999), “Tulonjakotyön ja pääoma välillä – missä mennään?”Talous & Yhteiskunta 4/1999.

13 Suoniemi (2000), emt.14 Tulodesiilit ovat bruttotulojen perus-

teella muodostettuja väestökymmenyk-siä, joista alimpaan kymmenykseen kuu-luvat matalatuloisimmat 10 prosenttiaväestöstä ja ylimpään kymmenykseenvastaavasti suurituloisimmat 10 prosent-tia väestöstä.

15 Suoniemi (2000), emt.16 Ks. Suoniemi (2000), emt.17 Suoniemi (2000), emt. ja Riihelä ym.

(2001), emt.18 Ks. Atkinson (2002), emt.

talous 3 10.10.2002, 11:1532


Viime aikoina on julkaistu useita tut-kimuksia, joissa on tarkasteltu eriarvoi-suuden ja köyhyyden kehitystä 1990-luvulla. Suomessa eriarvoisuuden kas-vu alkoi varsinaisesti vasta 1990-luvunlopulla. Monissa kehittyneissä maissasama tendenssi oli vallalla jo hiemanaikaisemmin, 1980-luvulla. Kansainvä-

lisessä vertailussa Suomi on pohjoismai-den tavoin ollut perinteisesti tasaisentulonjaon maa. Käytettävissä olevientulojen Gini-kerroin oli 1990-luvunpuolivälissä Suomessa 22, Ruotsissa 23,Tanskassa 22, Norjassa 26, Saksassa28, Italiassa 35 ja USA:ssa 34 prosent-tia.1 Tilastokeskuksen uusimman tulon-

TuloliikkuvuusSuomessa

Marja RiiheläTutkija, VATT

Risto SullströmErikoistutkija, VATT

Suomessa tulonjako on

muuttunut selvästi epä-

tasaisemmaksi, mutta kuva

eriarvoisuudesta saattaa

tasoittua, kun otetaan

huomioon tulonsaajien liikku-

minen tulotasolta toiselle.

Lähempi tarkastelu osoittaa

kuitenkin, ettei näin ole

käynyt, vaan pysyvä eri-

arvoisuus on lisääntynyt

1990-luvun alun laman

jälkeen.

Marja Riihelä ja Risto Sullström ovat tutkineet tuloliikkuvuutta pro-fessori Matti Tuomalan johtamassa Suomen Akatemian tutkimusoh-jelmassa “Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa”(SYREENI).

talous 3 10.10.2002, 11:1533


Gin

i-%

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

jakotilaston mukaan v. 2000 käytettä-vissä olevien tulojen Gini-kerroin oliSuomessa lähes 27 prosenttia. Vielävuodesta 1990 vuoteen 1994 Gini-ker-toimen arvo kasvoi alle puoli prosent-tiyksikköä, mutta vuodesta 1994 vuo-teen 2000 se oli noussut jo lähes kuusiprosenttiyksikköä. Kuvio 1 havainnol-listaa eriarvoisuudessa 1990-luvun ai-kana tapahtuneen rajun muutoksen.

Eriarvoisuuteen ja köyhyyteen kiin-teästi liittyvät kysymykset kuten tulo-liikkuvuus2 ovat jääneet vähemmällehuomiolle (vrt. oheinen lainaus PaulKrugmanilta). Tulonsaajien suhteelli-nen asema tulojakaumassa pysyy har-voin muuttumattomana koko elinkaa-ren ajan. Yleensä elinkaaren alkuvai-heessa opiskellaan ja tulot jäävät siksialhaisiksi. Myöhemmin valmistumisenjälkeen asema tulojakaumassa voimuuttua suuresti. Perinteisesti on aja-teltu, että koulutus ja kokemus työ-elämässä karttuvat ajan myötä ja pa-rantavat sitä kautta tulotasoa, kunnestietyssä vaiheessa tapahtuu käänne.Työttömyys on luonteeltaan hiemanerilainen tulotasoon ja asemaan tulo-jakaumassa vaikuttava tekijä. Sen seu-raukset voivat olla hetkellisiä, mutta nevoivat myös muuttua pysyviksi. Suo-mi koki 1990-luvun alun lamassa en-

nen näkemättömäntyöttömyyden kas-vun, joka ulottui läpikoko yhteiskunnan jajonka vaikutuksetvoivat tuntua vielä pit-källe tulevaisuuteen.

Tavoitteena on saa-da kuva tuloliikku-vuuden muutoksensuunnasta ja suuruu-desta käyttämälläkahden periodin lisä-informaatiota puhtaan poikkileikkaus-tarkastelun lisänä. Tulonjakoaineisto-jen kahden vuoden paneeliaineisto eiole kuitenkaan riittävä pitkän aikavä-lin liikkuvuutta osoittavien tunnuslu-kujen määräämiseen. Esimerkiksi kou-lutus kaikkine vaikutuksineen vaatisieliniän pituisen paneelin olemassaoloa.Toisaalta perättäisten paneelien avullavoidaan arvioida liikkuvuuden lyhyenaikavälin muutoksia eri väestöryhmis-sä. On oletettavaa, että 1990-luvunsuhdanteiden suuret muutokset ilme-nivät myös tuloliikkuvuudessa.

Aineistoja, joissa samojen tulonsaaji-en tulovirta olisi saatavilla pidemmälläaikavälillä, on vähän.3 Suomessa Ti-lastokeskuksen kulutustutkimuksetovat puhtaasti poikkileikkauksia, jois-

sa tulonsaajan tulotiedot ovat vain yh-deltä ajankohdalta. Tulonjakotutki-muksen otos muodostetaan kahdenvuoden kierrolla, jossa saman tulon-saajayksikön tulotiedot kerätään kah-tena vuotena. Tietyn vuoden aineistos-sa tulonjakotutkimuksessa on aina noinpuolet uusia ja puolet vanhoja edelli-sen ajankohdan otosyksiköitä. Juuritätä lyhyttä paneeliominaisuutta ollaankäytetty hyväksi tuloliikkuvuutta tut-kittaessa. Vaikka tuloliikkuvuutta voi-daan seurata vain kahden vuoden osal-ta, se antaa mahdollisuuden arvioidaliikkuvuuden kehityssuuntaa lyhyelläaikavälillä. Näitä lyhyitä kahden vuo-den paneeleja on kymmenen vuodenajalta, vuosilta 1990–2000.

On mielenkiintoista tarkastella, onkoSuomen 1990-luvulla lisääntynyt eri-arvoisuus ja köyhyys ollut seuraustavain tilapäisistä tekijöistä, jotka elinkaa-ritarkastelussa eliminoituvat. Onko eri-arvoisuuden voimakkaalla lisääntymi-sellä ja tuloliikkuvuudella yhteyttä ny-kyisessä talouden kasvun vaiheessa jaonko lyhyen aikavälin eriarvoisuudes-ta saatu mielikuva vain yliarvio, jokapoistuu kun tuloliikkuvuuden vaikutusotetaan huomioon? Onhan myös aja-teltavissa, että kiihtynyt talouden kas-vu on lisännyt tuloliikkuvuutta. Tällöinselitykset muun muassa köyhyyden ti-lapäisyydestä ja eriarvoisuuden tasos-ta olisivat ymmärrettävissä.

Tulojen liikkuvuus

Tässä artikkelissa tuodaan esille kol-me tapaa tarkastella ja mitata tuloliik-

Kuvio 1. Tuloerojen kehitys Suomessa vuosina 1990–2000.

”Monen vuoden ajan aivoriihet, poliitikot ja intellektuellityrittivät yhdessä kiistää, että eriarvoisuus oli kasvamassa tässämaassa. Presidentin Talousneuvonantajien neuvoston ny-kyinen puheenjohtaja Glenn Hubbard on erittäin kyvykäsekonomisti; mutta hän osoitti kuuliaisuutensa George H.W.Bushin presidenttikaudella hullunkurisesti peukaloidullatutkimuksella, joka muka osoitti, ettei tulonjaolla ole mer-kitystä, koska ”tuloliikkuvuus” on valtavan suurta – ts. tä-män vuosikymmenen köyhät ovat todennäköisesti seuraa-van vuosikymmenen rikkaita ja kääntäen.”

Paul Krugman, The New York Times, 14.6.2002

talous 3 10.10.2002, 11:1534


Käsitteitä

Paneeliaineisto on yhdistetty poikkileikkaus- ja aikasarja-aineisto, johon kerätäänkustakin havaintoyksiköstä havaintoja useana mittausajankohtana. Poikkileikka-usaineistojen aikasarja eroaa paneeliaineistosta siten, että poikkileikkausaineis-toissa otosyksiköt vaihtuvat mittausajankohdasta toiseen.

Gini-kerroin on yksi käytetyimpiä eriarvoisuusmittoja. Se voidaan johtaa Lorenz-käyrästä, jossa vastakkain ovat tulonsaajaosuudet (vaaka-akseli) ja tulo-osuudet(pystyakseli), kun tulonsaajat on järjestetty tulojen suhteen suuruusjärjestyk-seen. Lorenz-käyrä piirtyy yksikköneliön sisään. Jos tulot ovat jakaantuneet täysintasan tulonsaajien kesken, kuvaaja kulkee neliön 45o :n suorana. Toisessa ääri-päässä, jos rikkain saa kaikki tulot, kuvaaja kulkee pitkin vaaka-akselia viimeiseentulonsaajaan asti ja sen jälkeen pystysuoraan ylös (OBC). Rikkaimman tulo-osuuson tällöin 100 prosenttia, jolloin vallitsee täydellinen eriarvoisuus. KäytännössäLorenz-käyrä kulkee jossain näiden ääripäiden välillä. Gini-kerroin tiivistää Lo-renz-käyrän informaation yhdeksi tunnusluvuksi. Gini-kerroin määritellään Lo-renz-käyrän ja 45o :n suoran välisen pinta-alan (A) suhteena koko neliön puolik-kaaseen, ts. Gini-kerroin saa arvon 2A. Gini-kerroin saa arvoja nollasta yhteen,mutta usein se ilmaistaan prosentteina.

Lorenz-käyrä

p

D

0 1

1B

Tulonsaajaosuus

Tasajakosuora

Lorenz-käyrä

y

C

A

Tulo

-osu

uskuvuutta. Ensimmäinen tapa perustuueriarvoisuusmittojen käyttöön, toinensiirtymämatriiseihin, ja lopuksi tarkas-tellaan vielä köyhyyden pysyvyyttäalimmassa tulodesiilissä.4 Tässä esityk-sessä tarkastellaan kotitalouksien käy-tettävissä olevia tuloja.

Tuloliikkuvuuden mittaamiseksiShorrocks5 ehdotti eriarvoisuusindek-siin perustuvaa mittaria, jossa otetaanhuomioon eri ajankohtiin liittyvien eri-arvoisuuksien ja pitkän aikavälin eri-arvoisuuden välinen yhteys. Hänosoitti, että tiettynä hetkenä mitattueriarvoisuus yliarvioi koko elinajaneriarvoisuutta ja että tämä on yhtey-dessä tuloliikkuvuuteen. Eriarvoisuu-den pieneneminen pidemmän aikavä-lin tarkastelussa johtuu tuloliikkuvuu-desta.

Kuvion 2 käyrät havainnollistavat eri-arvoisuuden muutosta, kun tarkaste-luhorisonttia pidennetään. Jos tuloliik-kuvuutta ei ole lainkaan, eriarvoisuus-indeksi ei muutu (täysin jäykkä). Mitäenemmän tuloliikkuvuutta on sitäenemmän eriarvoisuusmittarin arvo las-kee (vähän liikkuvuutta tai paljon liik-kuvuutta). Liikkuvuus on sitä suurem-paa mitä etäämpänä kuvaaja on vaa-kasuorasta viivasta. Kuviossa 2 pysty-viiva vaaka-akselin kohdassa 2 osoit-taa tämän tutkimuksen aikahorisontinpituuden.

Täydellisen liikkumattomuuden tapa-uksessa Shorrocksin mittari saa arvon0 ja täydellisen liikkuvuuden tapauk-sessa arvon 1. Täydellinen liikkumat-tomuus on mahdollista vain, jos peri-odin eriarvoisuus pysyy vakiona yli ajaneivätkä yksilöiden asemat tulojakau-massa muutu periodista toiseen.

Tuloliikkuvuuden ja eriarvoisuudenmittaamisessa yleinen käytäntö on vali-ta sellaisia mittareita, joiden ominaisuu-det ovat tunnettuja ja hyvin perusteltu-ja. Yleensä eriarvoisuusmittarit täyden-tävät toisiaan, koska osa painottaa muu-toksia tulojakauman alapäässä, osa taaskeskellä tai yläpäässä. Empiirisissä las-kelmissa ehkä eniten käytettyjä mitta-reita ovat logaritminen keskipoikkea-ma, Theilin mitta, variaatiokertoimenneliön puolikas ja Gini-kerroin.

Toinen paljon käytetty eriarvoisuusmitta on yleistetty Entropiamitta , joka esite-tään muodossa

jossa n on yksilöiden i määrä otoksessa, yi on yksilön tulot ja tulojen aritmeettinenkeskiarvo. GE saa arvoja nollasta äärettömään. Nolla vastaa täydellistä tasajakoa.Parametrilla painotetaan tulojen etäisyyttä keskiarvosta. Matalat parametrinarvot painottavat muutoksia jakauman alapäässä ja suuremmat arvot muutoksiajakauman yläpäässä. Tässä artikkelissa on käytetty kolmea Entropiamitan erikois-tapausta logaritmista keskipoikkeamaa ( ), Theilin mittaa ( ) ja vari-aatiokertoimen neliön puolikasta ( ).

α α

α = 0 α = 1α = 2

y

talous 3 10.10.2002, 11:1535


02468

1012141618202224262830

%

Logaritminen keskipoikkeamaTheilin mittaVariaatiokertoimen neliön puolikasGini-kerroin

1 32 4 5m

täysinjäykkävähänliikkuvuutta

paljonliikkuvuutta

Eriarvoisuus

1

6

Vaihtoehtoinen tapa kuvata tuloliik-kuvuutta on käyttää ns. siirtymämat-riiseihin perustuvaa menetelmää, jos-sa kuvataan tietyssä tulodesiilissä (elitulonsaajakymmenyksessä) tiettynäajankohtana olevien yksilöiden siirty-mistä tulodesiileihin jonakin myö-hempänä ajankohtana. Kasautuvastainformaatiosta raportoidaan useinvain samassa desiilissä periodista toi-seen pysyneiden osuus kaikista tulon-

saajista. Tunnusluvusta käytetään ni-mitystä pysyvyyssuhde. Tässä rapor-toidaan myös desiilistä siirtyminen 1,2, 3 tai useamman desiilin verranylempään tai alempaan desiiliin. Siir-tymiä tarkastellaan koko aineistossamutta myös eri väestöryhmissä. Yk-sityiskohtaisemmin desiilisiirtymiävoidaan tarkastella tietyn desiilin osal-ta. Tässä artikkelissa on valittu siirty-miset alimmasta desiilistä.

Liikkuvuusindeksin tulokset

Tutkimuksen keskeinen tulos on, ettäSuomessa tuloliikkuvuus pienentyi suh-teellisesti 1990-luvulla. Kuviossa 3 liik-kuvuusmittarien trendit ovat pääsään-töisesti alenevia. Selvimmin näin onlogaritmisen keskipoikkeaman kohdal-la, mutta myös Theilin mitan ja Gini-kertoimen tapauksissa muutos on ne-gatiivinen. Variaatiokertoimen neliönpuolikas on selvästi muita mittareitaherkempi hyvin suurien tulojen suh-teen.

Sosioekonomisen aseman mukaisis-sa ryhmissä opiskelijoiden ja muidenammatissa toimimattomien liikkuvuuson muita suurempaa. Opiskelijoidenliikkuvuus on myös lisääntynyt. Elä-keläisillä sekä liikkuvuus että sen muu-tos ajassa on ollut vähäistä. Viitehen-kilön ikäryhmissä alle 25-vuotiaidenliikkuvuus on ollut kaikissa paneeleis-sa suurinta. Lamavuosina liikkuvuusnousi hieman ikäryhmässä 45–54-vuo-tiaat. Koulutusasteen mukaisessa luo-kituksessa lamavuosina liikkuvuudenkasvua tapahtui ryhmässä alempi kor-kea-aste. Suuraluejaossa suhteellisestisuurin liikkuvuuden väheneminen ontapahtunut Pohjois-Suomessa.

Siirtymämatriisiin perustuvattulokset

Liikkuvuutta voidaan tarkastella siir-tymisinä desiilistä toiseen. Päähuomioon, että pysyvyys desiililuokassa olisuurempaa 1990-luvun lopussa kuinsen alussa. Lama-aika lisäsi vain vä-hän liikkuvuutta desiilien välillä (tau-lukko 1).

Desiilisiirtymissä on eroja eri väestö-ryhmien kohdalla. Taulukossa 1 ontarkasteltu liikkuvuutta viitehenkilön(usein kotitalouden eninten ansaitse-van jäsenen) sosioekonomisissa ryh-missä. Kun paneelissa 1990/1991 pit-käaikaistyöttömistä 55 prosenttia py-syi samassa desiilissä, niin laman sy-vimmässä vaiheessa tämä osuus oli pu-donnut alle 40 prosenttiin. Liikkumi-nen desiililuokista alaspäin oli lisään-

Kuvio 2. Elinkaaritulojen eriarvoisuuden ja aikahorisontin riippuvuus.

Kuvio 3. Tuloliikkuvuusmittareiden arvot vuosina 1990–2000.

1990/1 1991/2 1992/3 1993/4 1994/5 1995/6 1996/7 1997/8 1998/9 1999/0

talous 3 11.10.2002, 10:4736


tynyt voimakkaasti. Vuosina 1999/2000 pysyvyys nousi jälleen lähes 50prosenttiin. Tämä selittyy alaspäin siir-tymisen vähenemisellä, joskin suuntaalaspäin säilyi edelleen korkeana 1990-luvun alkuun verrattuna. Huomatta-koon, että väestömuuttuja valittiin las-kelmissa ensimmäisen paneelivuodenryhmityksen mukaisena. Näin ne pit-käaikaistyöttömät, jotka ovat mahdol-lisesti työllistyneet seuraavassa panee-lissa, kuuluvat edelleen taulukossa pit-käaikaistyöttömiin. Siirtyminen desii-liluokituksessa ylöspäin on pääsääntöi-sesti vain yksi luokka. Tämä viittaa sii-

hen, että työllistyminen lisää vain vä-hän tulotasoa. Lisäksi voidaan havai-ta, että vuosina 1993 ja1999 pitkäaikaistyöttö-mien osuus oli selvästisuurin alimmassa desii-lissä (taulukko 2).

Opiskelijoiden kohdallasiirtymät ylöspäin ovatyleisempiä kuin siirtymätalaspäin. Vuosina 1990/1991 siirtyminen ylöspäin oli voima-kasta. Vuonna 1991 lähes 17 prosent-tia opiskelijoista oli noussut kolmen taiuseamman desiilin verran edellisestä

vuodesta. Lamassa siirtyminen ylös-päin väheni. Vuosina 1999/2000 on

havaittavissa lievää kas-vua liikkuvuudessa ylös-päin. Eläkeläisten jaylempien toimihenkilöi-den pysyvyys on selväs-ti koko väestön arvojasuurempaa, ja se on li-säksi säilynyt vakaanakoko tarkasteluperiodin

ajan. Alhaisia pysyvyyslukuja saivatmaatalousyrittäjät ja muut yrittäjät.

Ikäryhmistä liikkuvuus on suurintanuorimpien kohdalla. Desiilissä pysy-

Taulukko 1. Sosioekonomisten ryhmien liikkuvuus desiilien välillä paneeleissa 1990/1991, 1993/1994 ja1999/2000.

Sosioekonominen ryhmä Nousseet desiililuokassa Pysyneet Laskeneet desiililuokassa diagonaalit

Summa > 3 3 2 1 1 2 3 > 3 Summa

Paneeli 1990/1Maatalousyrittäjät 26,1 4,0 4,1 6,9 11,1 30,9 18,8 11,1 5,5 7,7 43,0Muut yrittäjät 29,4 5,4 3,3 7,3 13,4 32,5 14,7 7,4 6,9 9,0 38,1Ylemmät toimihenkilöt 31,3 1,7 2,8 6,7 20,1 45,5 12,0 5,0 2,0 4,2 23,2Alemmat toimihenkilöt 32,2 1,6 1,7 6,7 22,2 38,6 16,1 7,6 2,7 2,8 29,2Työntekijät 32,5 2,5 1,7 6,2 22,1 36,3 17,6 7,6 3,2 2,8 31,2Opiskelijat 47,4 16,8 10,8 9,7 10,2 42,7 7,5 1,1 1,3 0,0 9,9Eläkeläiset 37,6 1,6 2,0 8,1 25,9 47,8 8,9 2,5 1,5 1,7 14,6Pitkäaikaistyöttömät 28,4 3,4 0,8 15,9 8,3 55,0 11,9 0,0 1,9 2,8 16,6Muut ammatissa toimimattomat 29,9 8,3 5,5 5,2 10,9 58,7 6,1 1,8 0,0 3,5 11,4Kaikki 32,6 2,6 2,3 6,9 20,7 40,0 14,5 6,3 3,0 3,6 27,5Paneeli 1993/4Maatalousyrittäjät 55,4 10,2 11,3 13,8 20,1 23,6 9,8 6,1 3,4 1,6 21,0Muut yrittäjät 37,7 5,0 6,2 11,8 14,7 31,0 8,6 6,8 2,9 12,9 31,3Ylemmät toimihenkilöt 24,8 1,6 1,3 6,2 15,8 47,0 15,3 7,4 2,2 3,2 28,1Alemmat toimihenkilöt 34,5 3,7 4,0 8,0 18,8 33,9 19,1 8,9 1,6 2,0 31,6Työntekijät 31,5 3,2 2,8 6,9 18,5 31,9 19,8 8,7 4,8 3,3 36,6Opiskelijat 33,2 8,3 1,4 3,6 19,9 52,8 8,2 5,5 0,0 0,3 14,0Eläkeläiset 18,9 2,0 1,9 4,4 10,7 51,9 19,6 5,7 1,5 2,5 29,2Pitkäaikaistyöttömät 26,1 3,1 2,2 6,5 14,2 39,6 19,7 10,3 2,1 2,2 34,3Muut ammatissa toimimattomat 31,2 8,6 1,3 7,9 13,5 50,9 2,8 5,2 7,5 2,5 17,9Kaikki 29,8 3,5 3,2 7,1 16,1 39,3 17,2 7,7 2,7 3,3 30,9Paneeli 1999/0Maatalousyrittäjät 34,6 7,8 5,3 9,0 12,6 33,0 12,7 10,7 3,9 5,0 32,3Muut yrittäjät 26,9 3,9 4,3 5,5 13,1 41,1 15,7 8,9 2,1 5,3 32,0Ylemmät toimihenkilöt 27,9 1,2 2,3 7,6 16,8 48,9 17,5 3,2 1,3 1,3 23,3Alemmat toimihenkilöt 32,7 1,2 4,0 8,5 19,0 39,4 17,4 5,8 2,5 2,3 27,9Työntekijät 25,7 1,2 2,2 6,0 16,2 42,5 20,7 7,7 1,6 1,9 31,9Opiskelijat 40,5 7,3 7,2 6,7 19,3 49,2 5,8 4,0 0,1 0,4 10,3Eläkeläiset 14,5 1,5 1,8 1,9 9,3 56,6 21,0 3,8 2,3 1,8 29,0Pitkäaikaistyöttömät 29,4 4,1 4,0 7,6 13,8 48,7 15,3 2,3 1,6 2,7 21,9Muut ammatissa toimimattomat 9,3 4,4 2,9 0,0 2,0 72,7 6,4 9,8 0,0 1,9 18,1

Kaikki 26,0 2,0 3,0 6,1 14,9 46,3 18,1 5,6 1,9 2,2 27,8

Tuloliikkuvuuspienentyi suh-teellisesti 1990-luvulla.

talous 3 10.10.2002, 11:1637


mistä kuvaavat arvot kasvavat tasaisestiiän karttuessa. Siirtyminen ylempäändesiiliin on suurta nuorimmassa ikä-ryhmässä. Erityisen voimakasta se olipaneelissa 1999/2000. Huomattavaaon runsas liikkuminen neljä tai useam-pia luokkia ylöspäin tässä ryhmässä.Yli 64-vuotiaiden liike ylöspäin on vuo-sien 1990/1991 jälkeen hiipunut. Kou-lutusasteryhmistä alempi keskiastenäyttää olevan liikkuvin. Lama koet-teli selvimmin perusasteen koulutuk-sen saaneita, joiden siirtymät alempiindesiililuokkiin olivat yleisempiä kuinsiirtymät ylöspäin. Korkeampi koulu-tusaste näyttäisi liittyvän suurempaanpysyvyyteen samassa desiilissä. Suur-aluetason tarkastelussa pysyvyys onollut suurinta Uudellamaalla koko1990-luvun. Pohjois- ja Väli-Suomes-sa pysyvyys on kasvanut suhteellisestivoimakkaimmin syvimmästä lamastavuosituhannen vaihteeseen.

Taulukossa 2 pysyvyyden tarkastelukeskittyy alimpaan desiiliin. Siinä esi-tetään viitehenkilön sosioekonomises-sa asemassa olevien osuus alimmassadesiilissä sekä siinä pysyvyys 1990-lu-vulla. Kun vielä 1990-luvun alussa elä-keläiset ja työntekijät olivat suurimmatryhmät alimmassa desiilissä, oli pitkä-aikaistyöttömistä (yli kuusi kuukauttatyöttöminä olleista) laman seuraukse-na tullut suurin ryhmä tässä desiiliissä.Myös ryhmän pysyvyysluku tässä de-

siilissä oli vuoden 1990 tilannetta suu-rempi. Viimeisessä paneelissa 1999/2000 pitkäaikaistyöttömien osuus oliedelleen suurin, tosin kuitenkin selvästivuoden 1993 tilannetta pienempi.

Loppupäätelmät

Artikkelin tavoitteena oli selvittää tu-loliikkuvuuden kehitystä 1990-luvulla.

Taulukko 2. Pysyvyys alimmassa desiilissä paneelivuosina 1990/1991,1993/1994 ja 1999/2000.

Sosioekonominen asema Ensimmäinen desiili Pysyvyys 1. desiilissä1990 1993 1999 1991 1994 2000

Maatalousyrittäjät 8,6 6,6 3,9 59,5 30,6 40,4Muut yrittäjät 11,7 10,4 7,5 51,6 37,6 68,4Ylemmät toimihenkilöt 1,3 1,9 2,4 15,6 73,9 12,8Alemmat toimihenkilöt 9,3 12,5 6,4 49,5 28,6 62,5Työntekijät 22,8 14,4 16,1 56,2 41,8 59,5Opiskelijat 8,2 10,8 14,9 58,9 70,1 54,5Eläkeläiset 27,4 11,6 14,7 60,7 57,2 71,0Pitkäaikaistyöttömät 4,7 24,1 23,9 67,4 71,6 67,9Muut ammatissa toimimattomat 5,9 7,6 10,3 69,2 64,1 87,6

Kaikki 100,0 100,0 100,0 57,6 53,3 64,4

Tällä tiedolla on merkitystä arvioita-essa poikkileikkausaineistoilla saatujaeriarvoisuustuloksia. Tiettynä ajankoh-tana tulojakauman ääripäissä olevatkotitaloudet tuskin säilyttävät tämänaseman koko elinkaaren ajan. Siten onsyytä olettaa, että pidemmältä ajaltalaskettu tulovirta tasoittaa eriarvoisuut-ta, ja mitä suurempaa tuloliikkuvuuson sitä suurempaa tämä eriarvoisuut-ta tasoittava vaikutus myös on. Eriar-voisuuden kannalta olennaista pysyvänja satunnaisen tulon komponenttia eiole voitu erottaa poikkileikkausaineis-tossa. Toistetuilla kahden vuoden pa-neeleilla voitiin arvioida liikkuvuudensuuruutta ja muutoksen suuntaa.

Tutkimuksen keskeinen tulos on, ettäkäytettävissä olevien tulojen suhteelli-sesti mitattu liikkuvuus ei ole ainakaanlisääntynyt 1990-luvulla. Tämä voi-daan tulkita siten, että 1990-luvullapysyvä eriarvoisuus on lisääntynyt eikäelinkaaren huomioon ottaminen muutaolennaisesti poikkileikkauksista saatuakehityskuvaa. Keskimääräiset käytet-tävissä olevat reaalitulot saavuttivatvasta vuonna 1997 vuoden 1990 ta-son ja olivat vuonna 2000 hieman yli12 prosenttia korkeammat kuin vuon-

Marja Riihelän ja Risto Sullströmin tutkimus osoittaa selvästi, että eriarvoisuus on lisään-tynyt. Varsinkin pitkäaikaistyöttömien liikkuvuus ylemmille tulotasoille on vähäistä.

talous 3 10.10.2002, 11:1638


na 1990. Toisin sanoen liikkuvuudenedellytykset ovat hieman parantuneetsitten vuoden 1990.

Tuloliikkuvuuden tarkastelu eri me-netelmällä osoitti eroja väestöryhmi-en liikkuvuudessa ja myös suuriamuutoksia 1990-luvun aikana. Pitkä-aikaistyöttömät ovat keskeinen väes-töryhmä, jolle muutokset ovat olleetsuuria. Heidän osuutensa alimmassadesiilissä kasvoi laman aikana ja onsäilynyt korkeana myös nopean ta-louskasvun aikana. Työllistyminennäyttää lisäävän ryhmään kuuluvientulotasoa suhteellisen vähän. Liikku-vuus näytti olevan suurinta nuorim-missa ikäluokissa. Lama koetteli sel-vimmin perusasteen koulutuksen saa-neita. Suuralueista Uudellamaalla,muussa Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa lamanaikainen tuloliikku-vuuden virta alempiin desiileihin oliylempiin desiileihin siirtymistä voi-makkaampaa. Koko talouden elpyessäItä-, Väli- ja Pohjois-Suomi pysyivätalueina, joilla siirtyminen alempiindesiileihin on ylempiin siirtymistäsuurempaa.�

VIITTEET

1 Ks. J-M. Burniaux & T-T. Dang & D.Fore & M. Förster & M.Mira d‘Ercole &H. Oxley (1998), Income Distributionand Poverty in Selected OECD Count-ries. OECD Economics DepartmentWorking Papers No. 189.

2 Tarkastelussa käsite tuloliikkuvuusvastaa kirjallisuudessa esiintyvää englan-ninkielistä käsitettä ‘mobility of income’tai ‘income mobility’. Usein liikkuvuus onliitetty palkkatulokäsitteeseen (‘mobilityof earnings’). Tulonsaajayksikkönä onyleensä ollut aikuinen henkilö.

3 Ks. A.B. Atkinson & F. Bourguignon& C. Morrisson (1992), Empirical Stu-dies of Earnings Mobility. Paris: Har-wood Academic Publishers.

4 Tuloliikkuvuuden mittareista ks. tar-kemmin M. Riihelä & R. Sullström(2002), ”Käytettävissä olevien tulojenliikkuvuus vuosina 1990–1999”, VATT-keskustelualoitteita 270.

5 A.F. Shorrocks (1978), ”Income Ine-quality and Income Mobility”, Journal ofEconomic Theory, 19, 376–393.

Työelämän ja koulutuksen suhde onuseimmiten tulkittu koulutuksen sopeu-tumisena työmarkkinoiden vaatimuk-siin. Artikkelin lähtökohtana on väite,että kysymys on työelämän ja koulu-tuksen vuorovaikutuksesta ja laajasti il-maisten työelämän ja eri toimijoidenvälisen yhteiskuntasuhteen muutokses-ta. Pohdimme artikkelissa työelämän jakoulutuksen vuorovaikutusta muuta-masta näkökulmasta. Aihe on tärkeä,koska kysymys siitä, miten koulutus

Asko Suikkanenprofessori, Lapin yliopisto

Ritva Linnakangastutkija, Lapin yliopisto

Pelkkä nuorisoasteen koulutus ei

enää riitä nykyajan työurilla. Elin-

ikäisen oppimisen mahdollisuudet

ovat kuitenkin vajavaiset niin

koulutusjärjestelmässä kuin työ-

elämässäkin.

Kohtiosaamis-yhteiskuntaa?1

talous 3 10.10.2002, 11:1639


voisi mahdollisimman hyvin toimia yk-silöiden työelämään siirtymistä ja sinnepalaamista tukevana elementtinä, onmuodostunut yhä keskeisemmäksi. Seon tullut uudella tavalla ajankohtaisek-si, koska työelämässä ei pärjää entisten”varmuuksien” varassa. Yhteiskuntata-solla rakenteet ovat uusia ja liikkeessä,mutta osallisuus osaamisyhteiskunnas-sa on monen kohdalla vielä visio.

Olemme tutkimuksissamme kiinnit-täneet huomiota työmarkkinoiden jakoulutuspolitiikan sekä työelämänmuutoksen ja yksilöiden selviytymisensuhteeseen pohtimalla siinä koulutuk-sen merkitystä. Tarkastelun kohteenaovat olleet koulutuspoliittisen järjestel-män (koulutuspolitiikan) ja työelämänvuorovaikutus sekä koulutuksen jayksilöiden työmarkkinoilla selviytymi-sen yhteys2. Perusteet näiden kysymys-ten tarkastelulle tulevat sekä voimis-tuneesta eriytymisestä palkkatyöhönosallistumisessa ja sen aikaansaamistamuutoksista työvoiman koulutusvaa-timuksissa että myös koulutusjärjestel-män rakenteen ja toiminnan kehitys-vaiheesta. Työelämän tutkijat puhuvatentistä vakuuttuneemmin uusista mer-kittävistä kehitystendensseistä koskientyösuhteiden luonnetta, tietotyön laa-jenemista, työelämän kiristyvää kilpai-lua jne.3 Samoin koulutuksen tutkijatovat tuoneet esiin erilaisia näkemyksiäkoulutusjärjestelmän muutosten kes-keisistä trendeistä.4

Kontekstina yleistynyt vajaa-työllisyys

Aina 1990-luvulle saakka yksilöt kiin-nittyivät työmarkkinoille yleensä pysy-västi sinne kerran siirryttyään. Yhteis-kuntapolitiikan, mukaan lukien kou-lutuspolitiikan, toimintamallit takasivatomalta osaltaan pysyvyyttä, varmuut-ta ja turvallisuutta. Ammatillinen kou-lutus oli pääasiassa kertaluonteista jamääritti yksilön työuran aikaiset mah-dollisuudet. Työmarkkinoiden uusiu-tumiselle riitti nuorten parempi kou-lutus vanhempiin ikäluokkiin verrattu-na. Myös koulutuspolitiikka on tuke-

nut tämänsuuntaista kehitystä keskit-tymällä erityisesti nuorten koulutuksenkehittämiseen. Nuorten ikäluokkienkoulutustaso on kohonnut nopeasti jakestää hyvin kansainvälisen vertailuntänäkin päivänä.

Nykyiset työmarkkinat eivät toimin-naltaan kuitenkaan enää perustu enti-senkaltaiseen normaalisuuden ja pysy-vyyden logiikkaan. On puhuttu palk-katyön yhteiskunnallisten ehtojen muu-toksesta (Koistinen 1993) sekä aina-kin ”hauraasta” (Beck 1999) ja ”uu-desta” (Schmid 1998) täystyöllisyydes-tä,5 joilla viitataan perinteisen täystyöl-lisyyden väistymiseen. Yhä useammankohdalla eri tavoin katkonaiset työuratleimaavat työhön osallistumista ja elä-mänkulun jatkuvuuksien tilalle on tul-lut katkoksia ja vaihtuvien tilanteidenuhkia. Koulutus sinällään ei ole riittä-vä työmarkkinoilla selviytymisen kan-nalta, vaan se on pikemminkin keinopitää yllä työmarkkinakelpoisuutta, jasen avulla kukin voi lunastaa itselleenluvan olla työmarkkinoiden käytettä-vissä. Uudenlaiset “varmuudet” mer-kitsevät yksilöille uudenlaisia menes-tymisen ehtoja, koska ne osaamisen

Ritva Linnakangas ja Asko Suikkanen problematisoivat artikkelissaan koulutuksen ja työ-elämän välistä suhdetta.

Kuv

a: M

ika

Iivar

i/Lap

in yl

iopi

sto

alueet ja tieto, joilla hyvän työllisyydenaikana menestyttiin työmarkkinoilla,eivät välttämättä riitä tänä päivänä.

Työllistyvyys on aina riippunut riittä-vistä ja ajantasaisista tiedoista ja taidois-ta. Sosiaaliset prosessit työmarkkinoillanäyttäytyvät kuitenkin aiempaa sel-vemmin yksilöiden suhteena tietoon,sen hallintaan ja ammattitaidon kehit-tämiseen sekä valmiuteen kouluttau-tua uudelleen ja tarvittaessa vaihtaa am-mattia. Uudessa työmarkkinakansalai-suudessa korostuu työhön osallistumi-sen ohella työlliseen työvoimaan pa-laaminen, mikä edellyttää työmarkki-noiden uusiutumisen perusteiden etsi-mistä yksilöiden elinikäisen toiminta-kyvyn turvaamisesta. Esimerkiksi ky-symys joustavuudesta voidaan ymmär-tää yhtäältä työmarkkinoiden ja kou-lutusjärjestelmän rakenteellisena, jous-tavana suhteena, ja toisaalta yksilönelämän joustavina siirtyminä eri työ-markkina-asemien ja koulutuksen vä-lillä. Edellisessä kysymys on muuntu-vasta suhteesta, jolloin koulutusjärjes-telmä ei voi olla pelkästään alisteinentyömarkkinoiden muutoksille ja niihinsopeutuva, vaan molempien on heijas-

talous 3 10.10.2002, 11:1640


ja koulutus pikemmin tietoisiin, muttavaihtuviin päämääriin pyrkivänä yhtei-söllisenä politiikkana. Työmarkkinoitakoskevat erityisesti tuotantoteknologianmuutokset ja markkinaolosuhteidenvaihtuminen. Koulutuspolitiikkaa kos-kevat kansallisen politiikan merkityksenja mahdollisuuksien ehdollistuminen elisiirtyminen kansallisesta yhtenäisyydestäkansainväliseen ja paikalliseen moniar-voisuuteen, päämäärärationaalisuudenlisääntyminen sekä koulutuksen välineel-listyminen ja yksilöllistyminen. Näiden-kin käsitteellistämisongelmien takia esi-tämme kysymykset lähinnä periaatteel-lisina.

Tarve vaihtoehtoisille mah-dollisuuksille

Työelämän ja koulutuksen vuorovai-kutus merkitsee yhtäältä koulutuksenreagointia työmarkkinoiden vaatimuk-siin mutta toisaalta yhtä lailla työelä-män rakenteiden muuttamista elin-ikäistä oppimista tukevaksi. Yksilönkannata kysymys on pohjimmiltaansamasta asiasta eli siitä, missä määrinyksilö voi itse rakentaa yhteiskunnalli-sen osallistumisensa todellisuutta japäättää vaihtoehtoisista mahdollisuuk-sista. Yhä useampi joutuu työuransaaikana kokemaan erilaisia työmarkki-na-aseman vaihdoksia ja työsuhteenmenettämisen uhkia, mutta entistä har-vemmalle, etenkään aikuisiässä, sopi-vat samanlaiset tavat kouluttautua jakartuttaa omaa osaamistaan.

Tarve aikuisena opiskelun monipuo-listamiselle lisääntyy, ja tärkeitä aske-leita on otettu esimerkiksi koulutus-vakuutuksen kehittämisessä, ikäänty-misohjelmissa ja ammattikorkeakoulu-järjestelmän luomisessa. Näillä toimil-la on onnistuttu muuttamaan asentei-ta aikuisena kouluttautumiseen sekäsuuntaamaan koulutusjärjestelmän toi-mintaa työelämän suuntaan. Pääasiassayksilöt ratkaisevat kuitenkin työurien-sa katkoksiin liittyviä kysymyksiä edel-leen omaehtoisesti ilman laajaa yhtei-söllistä tukea osaltaan siitä syystä, ettätyöelämän rakenteet ovat jähmeät.

Koulutuksestaon tullut keinopitää yllä työ-markkinakelpoi-suutta, mutta seei takaa jatkuvaatyöllistymistä.

tettava toistensa muutossuuntia ja rea-goitava niihin. Toisekseen työelämänja koulutuksen suhteen muutos yksi-lön elämässä ei voi kohdistua pelkäs-tään yksilön muutosja joustavuus-vaatimusten kasvuun, vaan vaatii työ-voimapolitiikan, työmarkkina- ja kou-lutusjärjestelmän tarjoamia vaihtoeh-toja ja uusia mahdollisuuksia.

Työmarkkinat ja koulutus so-siaalisina järjestelminä

1980-luvun lopun suomalaisessa kes-kustelussa Pertti Koistinen6 nosti esillenäkemyksensä työmarkkinoista luon-nehtien niitä sosiaaliseksi järjestelmäk-si. Nähdäksemme työmarkkinoidenohella koulutus on ymmärrettävä sosi-aalisena järjestelmänä ja myös sille onannettava kaikki sosiaalisen järjestelmänominaispiirteet. Kummallakin on omarakenteensa, toimintatapansa ja moniatoiminnallisia ja paikallisia alajärjestel-miä. Ne eivät muodosta yhtä samansi-sältöistä kokonaisuutta tai keskinäisyh-teyttä. Emme voi puhuayksinkertaisesta työ-markkinoiden ja koulu-tuksen (koulutuspolitii-kan tai koulutusjärjestel-män) suhteesta tai yhte-ydestä. Kokonaisjärjes-telminäkin näiden kah-den toiminnan luonne onlaadullisesti erilainen jamerkitys eriperusteista.Samoin niiden uudista-minen on eriaikaista ja ta-voitteiltaan jopa ristirii-taista. Myös niiden vaikutussuhde onentistä monimutkaisempi ja vaikeastihahmotettava. Niiden keskinäisyhtey-den diskurssi on korostanut yhtäältäkummankin autonomisuutta ja toisaal-ta koulutuksen ratkaisujen alisteisuuttatyömarkkinoiden muutostarpeille.

Emme ota kantaa tähän vaikeaanyhteiskuntateoreettiseen ongelmaan,vaan näemme työmarkkinoiden jakoulutuksen yhteyden kahdensuuntai-sena, ehdollisena ja monimutkaisenavuorovaikutuksena, joka näyttäytyy

erilaisena tarkastelunäkökulmasta ja-tasosta riippuen. Nostamme esiin niintyömarkkinoiden kuin koulutuksenkinmonimutkaisen järjestelmäluonteisuu-den vuoksi eritasoisia kysymyksiä jahaasteita. Korostamme sitä, että työ-markkinoiden ja koulutuksen yhteysnäyttäytyy huomattavan erilaisena ra-kenne- ja järjestelmätasolla verrattunayksilötason ongelmiin ja kysymyksiin.

Nähdäksemme suomalaisen yhteis-kunnan selviytyminen 1990-luvun alunlamasta ja tuotantorakenteen muutok-sesta on perustunut erityisesti yksittäis-ten toimijoiden, niin yritysten, julkistenorganisaatioiden kuin myös kotitalouk-sien ja yksilöiden joustavuuden kasvuunja aktiiviseen sopeutumiseen. JatkossaSuomi tarvitsee ratkaisuja koulutuspo-litiikan suuntaamisessa, rakenteellises-sa uudistamisessa sekä koulutus- ja työ-markkinajärjestelmien välisissä suhteis-sa. Yksikkö- ja yksilöratkaisuista onedettävä rakenne-, järjestelmä- ja tilan-neratkaisuihin. On esitettävä monitasoi-sia kysymyksiä eri näkökulmista ja et-sittävä ratkaisuja työmarkkinoiden ja

koulutuksen yhteydestäja koulutuksen refor-moimisesta. On tunnus-tettava koulutuksen laa-ja merkitys ja sisällytet-tävä koulutuksen ja op-pimisen moninaisuus ja-muotoisuus organisaa-tioiden toimintaan, kehi-tykseen ja yksilöiden elä-mänkulkuun.

Perusta esitettäville ky-symyksille ja ratkaisuilleon muuntuneissa olo-

suhteissa. Uudistamisen periaatteet löy-tyvät työmarkkinoiden ja koulutuksenentistä tietoisemmasta suhteesta sekäkoulutuksen ja oppimisen laaja-alaises-ta hyödynnettävyydestä ja omaksumi-sesta eri toimijoiden käytännöissä. Rat-kaisut muuntuneisiin olosuhteisiin eivätlöydy pelkästään koulutuksen ja kou-lutusjärjestelmän tiiviimmällä sopeutu-misella työmarkkinoiden muutoksiin.Tämä on sekä mahdotonta että ongel-mallista. Työmarkkinat näyttäytyvätenemmän monitasoisina markkinoina

talous 3 10.10.2002, 11:1641


Kokopäiväisen palkkatyön normi eläävahvasti yhteiskuntapolitiikan taustal-la mitä tulee työttömän henkilön mah-dollisuuksiin opiskella päiväsaikaan taisiihen, että työssäkäynnin ja opiskelunsamanaikainen toteuttaminen olisi yk-silölle joustava vaihtoehto. Opiskeluedellyttää useimmiten kokopäiväisenopiskelijan rooliin asettu-mista, ja vastaavasti työ-hön osallistuminen edel-lyttää jo pelkästään talo-udellisesti kokopäiväistäpalkkatyötä. Jotta elin-ikäisestä oppimisesta voi-daan tehdä uskottavavaihtoehto, olisi koko-päiväisen palkkatyönnormista pystyttävä tin-kimään, eikä tämä liityvähiten huoleen työikäi-sen väestön toimeentulo-turvasta elinikäisinä op-pijoina. On tärkeää siir-tää koulutuksen painopis-tettä nuorisoasteen kou-lutuksesta aikuiskoulu-tuksen suuntaan ja sa-malla rakentaa koulutuk-sen väylät ja tutkinnot mahdollisimmanavoimiksi. Edes toisen koulutukselli-sen mahdollisuuden tarjoaminen ei tu-levaisuudessa välttämättä riitä.

Huoli eriarvoistumisesta

Erityisen kysymyksen muodostaa yksi-löllistymis- ja riskiyhteiskuntakehityk-seen liittyvä syrjäytymistilanteiden kas-vu tai toisin ilmaisten työmarkkinoilleintegroitumisen ongelmat. Kun työvoi-man sisäinen kilpailu työpaikoista lisään-tyy, koulutuksen tärkeys yksilöiden sel-viytymisessä työmarkkinoilla korostuu.Yhteiskunnallinen epävarmuus on lisän-nyt yksilön vastuuta yhteiskunnassa, kunyksilöllisen vapautumisen ja kehityksenkääntöpuolena yksilön vastuu omastapärjäämisestä on kasvanut. Yhteiskun-ta rakentuu entistä enemmän kaksi-suuntaisesti ja erityisesti kansalaisyhteis-kunnasta ja sen yksilöistä käsin. Työ-markkinoilla kysymys on äärimmilleen

vietynä siitä, että työ vaatii työntekijänkoko elämän, kokemuksen ja koulu-tuksen. Pelkän osaamisen sijaan kysy-mys on työntekijän persoonallisuudes-ta, teknisen, sosiaalisen ja sivistykselli-sen roolin yhdistymisestä. Juha Silta-laa7 mukaillen voidaan jopa todeta, et-tei työntekijä enää myykään pelkästään

työvoimaansa vaan osaa-misensa, persoonallisuu-tensa ja jopa sielunsa.

Kuvatunlaisessa tilan-teessa työvoiman eriar-voistumisen vaara onsuuri. Koulutuksen jatyömarkkinoiden vuoro-vaikutuksen näkökul-masta haasteeksi muo-dostuu erityisesti niidenhenkilöiden ammattitai-don ja osaamisen ylläpi-täminen, joilla on vaarasyrjäytyä ikä-, työkyky-tai osaamisongelmanvuoksi. Mitä enemmänyksilöiden työuran aikai-set katkokset lisääntyvät,työn vaatimukset kasva-vat ja koulutuksen mer-

kitys korostuu, sitä suuremmat ovatmahdollisuudet yksilöiden syrjäytymi-selle työmarkkinoilla. Ongelman yksitärkeimmistä ratkaisuista liittyy opis-kelukynnyksen madaltamiseen ja kou-lutuksen kokonaisuuden yksilötasoisensuunnittelun kytkemiseen työelämään.Osan kohdalla esimerkiksi oppisopi-muskoulutus voi toimia osallisuusjär-jestelmänä tulevaisuuden yhteiskun-nassa houkuttelemalla ammattikoulu-tukseen niitäkin, jotka muuten jäisivättyöelämän ulkopuolelle.

Rajojen liudentuminen

Yhteiskunnan yksilöllistymis- ja eriy-tymiskehitys vaikeuttaa koulutusjärjes-telmän ohjaamista työmarkkinoidentarpeiden mukaan ja yksilöiden työ-markkinoille kiinnittymistä tiettyjenperiaatteiden mukaan. Yksilöiden elä-mänkulun suunta kulkee yhä moni-muotoisempia ja vaihtelevampia teitä.

Samalla koulutuksen tarjonnasta ol-laan siirtymässä osaamisen ja pätevyyk-sien kysyntään. Oppiminen ja pätevyyseivät ratkea yksilöiden ja yhteisöjen elä-mässä yksin muodollisten koulutuspal-velujen tarjonnassa, vaan koulutus onkadottanut merkitystään oppimisen ai-noana paikkana.8 Koulutus ja oppimi-nen sekoittuvat vapaa-aikaan, kulutuk-seen, itsensä kehittämiseen, aktiivisuu-teen yms.

Kun koulutuksen tarjonnan palvelutlaajenevat epäviralliseen ja ei-muodol-liseen suuntaan, muodostaa tämä uu-denlaisen haasteen niin koulutusjärjes-telmälle, kouluille ja oppimisen insti-tutionaaliselle järjestämiselle kuin työ-elämällekin. Koulutustarpeen eriytymi-nen merkitsee, että koulutusta suun-niteltaessa tulee voida ottaa huomioonhenkilön aiempi kokemus työelämäs-sä, kun taas nuorten kohdalla on tär-keää ulottaa oppiminen myös koulunulkopuolelle.9 Työelämän suunnastakatsottuna haasteeksi asettuu vanhem-pien työntekijöiden kokemusosaami-sen tunnustaminen ja tunnistaminen.

Osaamismarkkinat vastaanyksilönäkökulma

Merkittävän kysymyksen koulutuksenja työmarkkinoiden suhteessa muodos-taa niin se, miten tieteellisen tiedonkasvun tarjoamat mahdollisuudet voi-daan hyödyntää, kuin myös se, mitenyksilöihin, yrityksiin ja erilaisiin kollek-tiivisiin toimijoihin kerääntyvä tieto jaosaaminen saadaan eri toimijoidenkäyttöön. Kysymys on entistä suurem-massa määrin siitä, miten eri kansa-kunnat menestyvät kilpailussa ja pys-tyvät ylläpitämään korkeaa taloudellistakasvua. Mitä voimakkaammin teolli-suusmaat suuntautuvat tietointensiivi-seen kasvuun, sitä enemmän laaja-alai-sen oppimisen tärkeys kilpailukyvyllekorostuu. Ongelma muodostuu myössiitä, peittyvätkö, ja missä määrin,arvoja humanisminäkökulmat talous-ja kilpailukykykeskustelun alle.10

Investoinnit osaamiseen eivät ole pe-rusteltavissa ainoastaan työllisyyttä ja

Jotta välttämä-tön elinikäinenoppiminen olisimahdollista, oli-si koulutuksenpainopistettäsiirrettävä aikui-siin, tutkinnottehtävä avoimik-si ja tingittäväkokopäiväisenpalkkatyön nor-mista.

talous 3 10.10.2002, 11:1642


talouden toimimista silmälläpitäen, eikäyksilöille voida asettaa läheskään kaik-kia joustavuuden vaatimuksia. Mitenturvata sekä yksilöille että yhteisöilleresurssit ja mahdollisuudet joustami-seen ja sopeutumiseen niin, ettei liiak-si rajoiteta toimijoiden liikkumavaraaja itsenäistä päättämistä? Keskeistä täs-sä on elinikäisen ja elämänlaajuisenoppimisen mahdollistaminen ja entis-tä konkreettisempi toteutuminen. Suo-malaisen yhteiskunnan menestymisenkannalta tulee ratkaistavaksi, mitenelinikäinen oppiminen toteutetaan in-himillisten voimavarojen jatkuvanakehittämisenä yksilön omilla ehdoillaja vastuulla niukkojen koulutusresurs-sien olosuhteissa.

Kysymys vastakohtaisuuksis-ta

Koulutuksen ja työelämän suhde ja ke-hittyminen voidaan ymmärtää myösjoko paradoksien tai vastakohtaisuuk-sien avulla. Nykyinen muutos yhteis-kunnassa ilmenee erilaisten vastakoh-taisuuksien lisääntymisenä, mitä osa pi-tää jopa varmimpana merkkinä meneil-lään olevasta kehityksestä.11 Esimerkiksitiedon ja osaamisen merkityksen kas-vusta seuraa yritysten kilpailumahdolli-suuksien eriytymistä ja työvoiman vali-koitumista, jotka yhdes-sä johtavat yhä jyrkem-pään eroon voittajien jahäviäjien tai syrjäytyjienkesken. Tietoyhteiskun-takehitys luo helpostikasvavaa eriarvoisuuttavälttämättömyydestäänhuolimatta. Sen tavoit-teet ja seuraamuksetovat monilta osin risti-riitaisia.

Toinen vastakohtai-suus on osaamiskysy-mysten välttämättö-myyden ja toteuttami-sen vastuissa. Peruste-lut osaamisyhteiskunnalle nousevat yh-teiskunnan muutoksesta ja taloudellis-ten toimintojen murroksesta. Keskeistä

osaamisyhteiskun-nan toteutumisessaon kuitenkin yksi-lönäkökulma ja senmyötä kysymys sii-tä, millaiset mahdol-lisuudet kullakin onkartuttaa osaamis-pääomaansa.12

Kolmas vastakoh-taisuus on uusinta-mismahdollisuuksi-en ja -tarpeiden vä-lillä. Aikaisemminoli riittävää, ettäosaaminen siirtyisukupolvelta toisel-le. Yksilöltä ei oleedellytetty koulu-tusjärjestelmän eikätyömarkkinoidennäkökulmasta työ-uransa aikana kuinyhtä ammatillistapätevyyttä ja senkehittämistä. Tänäpäivänä tuotantota-vat ja koulutuksentoimintaympäristömuuttuvat kuiten-kin sukupolvia no-peammassa rytmis-sä. Ristiriita tuotan-toelämän muutos-

nopeuden, koulutusjär-jestelmien tarjoamienmahdollisuuksien ja yk-silöiden oppimispotenti-aalien välillä on ilmeinen.Tämän myötä myös EUon suunnannut lähtökoh-tiaan osaamisyhteiskun-nan kysymyksiin. Euroo-pan komissio puhuu op-pimisen sosiaalisen pe-rustan luomisesta jaosaamisyhteiskunnasta,jossa oppimisen tavoit-teet nousevat sekä työl-listymisen edistämisestäettä aktiivisen kansalai-

suuden perustalta. Osaamisyhteiskun-tadiskurssissa tavoitteiden ja toteutta-misen kuilu on kuitenkin ilmeinen.�

VIITTEET

1 Artikkeli pohjautuu Työsuojelurahas-tolle tehtävään tutkimukseen.

2 Ks. R. Linnakangas (toim.)(1999),Koulutus ja elämänkulku. Näkökulmiakoulutuksen vaikuttavuuteen, Lapin yli-opisto, Yhteiskuntatieteellisiä julkaisujaC 28; A. Suikkanen & R. Linnakangas& S. Martti & A. Karjalainen (2001),Siirtymien palkkatyö, Sitran Raportteja16; A. Suikkanen & R. Linnakangas &S. Martti (2002), Työllisyyden muutosja koulutuksen merkitys, Aikuiskasvatus2 (22), 114–123.

3 Ks. esim. M-L. Parjanne (1997), Työ-markkinat murroksessa. Etla SarjaB:135; R. Blom & H. Melin & P. Pyöriä(2001), Tietotyö ja työelämän muutos.Palkkatyön arki tietoyhteiskunnassa Hel-sinki: Gaudeamus; H. Sutela & J. Vänskä& V. Notkola (2001), Pätkätyöt Suomes-sa 1990-luvulla. Tilastokeskus, SVT

Nykyään oppi-mista ei tapahduvain koulutukses-sa ja työelämässävaan se sekoittuumyös vapaa-aikaan, kulutuk-seen, itsensäkehittämiseenjne.

Kuv

a: M

ika

Iivar

i/Lap

in yl

iopi

sto

Asko Suikkanen ja Ritva Linnakangas ovat huolestuneita siitä,luoko tiedon ja osaamisen merkityksen kasvu kasvavaa eriarvoi-suutta. Tuotantoelämän muutosnopeuden, koulutusjärjestelmi-en tarjoamien mahdollisuuksien ja yksilöiden oppimispotentiaa-lien välillä on ilmeinen ristiriita.

talous 3 11.10.2002, 10:4843


Työmarkkinat 2001: 1; P. Koistinen &W. Sengenberger (toim.) (2002), LabourFlexibility. A Factor of the Economic andSocial Performance of Finland in the1990s Tampere: Tampere UniversityPress.

4 Ks. esim. A. Jauhiainen & R. Rinne &J. Tähtinen (2001), KoulutuspolitiikkaSuomessa ja ylikansalliset mallit. Turku:Suomen Kasvatustieteellinen Seura; R.Raivola & K. Kekkonen & P. Tulkki & A.Lyytinen (2001), Producing Competen-ces for Learning Economy, Sitra Reports9.

5 P. Koistinen (1993), Yhteiskuntaso-pimus purkautuu. Miten käy palkkatyönyhteiskunnallisten ehtojen? Politiikka 4(35), 255–267; U. Beck (1999), Työ-yhteiskunnan tuolle puolen Janus 3 (7),257–266; G. Schmid (1998), Transi-tional Labour Market. A New EuropeanEmployment Strategy, Wissenschafts-zentrum Berlin für Sozialforschung,Discussion Paper FS 1, 98–206.

6 P. Koistinen (1988), Paikalliset olo-suhteet ja työmarkkinoiden rakenteistu-minen, teoksessa H. Jouhki (toim), Työ-markkinat. Markkinoita ja sosiaalisia ins-tituutioita, Jyväskylän yliopisto, Keski-Suomen taloudellinen tutkimuskeskus,Työelämän tutkimusyksikön julkaisu 96,130–147.

7 J. Siltala (2000), Professori Juha Sil-talan haastattelu TV-ohjelmassa Punai-nen lanka.

8 R. Rinne & E. Salmi (1998), Oppimi-sen uusi järjestys. Uhkien ja verkostojenmaailma koulun ja elämänmittaisen opis-kelun haasteena, Tampere: Vastapaino.

9 Vrt. R. Raivola (1996), Elinikäinenoppiminen, http://www.freenet.hut.fi/eok/julkituotu/raivola.html.

10 Vrt. H. Silvennoinen & P. Tulkki(1998), Elinikäisen oppimisen olennais-ta etsimään, teoksessa H. Silvennoinen& P. Tulkki (toim.) (1998), Elinikäinenoppiminen, Tampere: Gaudeamus, 9–24.

11 Esim. T. Hoikkala & J.P. Roos (2000),Onko 2000-luku elämänpolitiikan vuo-situhat? Teoksessa T. Hoikkala & J.P.Roos (toim.) (2000), 2000-luvun elä-mä. Sosiologisia teorioita vuosituhan-nen vaihteesta, Helsinki: Gaudeamus,9–31.

12 Vrt. T. Heiskanen (1999), Oppimistatyön arjessa. Näkökulmia oppimisyhteis-kuntakeskusteluun, teoksessa P. Eriks-son & M. Vehviläinen (toim.) (1999),Tietoyhteiskunta seisakkeella. Teknolo-gia, strategiat ja paikalliset tulkinnat, Jy-väskylä: SoPhi, 117–133.

1990-luvun alun laman jälkeinen, seit-semän vuotta kestänyt myönteinen ta-louskehitys kohensi Suomen julkistataloutta huomattavasti. Valtionvelansuhde bruttokansantuotteeseen aleninoin 25 %-yksikköä, ja julkisyhteisö-jen EMU-velkasuhde aleni noin 15 %-yksikköä. Molemmat ovat nyt runsaan40 %:n tasolla. Vuosien 2001–2002taantumasta huolimatta valtiontalouson edelleen lievästi ja julkisyhteisöjentalous selvästi ylijäämäinen. Suomitäyttää kirkkaasti julkisen talouden

Pentti PuoskariValtiot. tri

Heikki TaimioVanhempi tutkijaPalkansaajien tutkimuslaitos

Suomenjulkinen sektoritienhaarassa

Suomen julkinen sektori on

nykyään kansainvälistä keskikokoa,

mutta tulevaisuudessa siihen

kohdistuu monia paineita. Kuinka

voidaan samalla ylläpitää

finanssipolitiikan liikkumavaraa,

parantaa työllisyyttä ja säilyttää

hyvinvointivaltion saavutukset?

talous 3 10.10.2002, 11:1644


EMU-vaatimukset, kun sitä vastoinuseat muut maat kamppailevat pysy-äkseen niissä.

Suomen julkisen talouden mak-rostrategia on viime vuosina poiken-nut merkittävästi euroalueen muistamaista. Meillä julkisen velan suhdeBKT:hen ei missään vaiheessa kohon-nut euroalueen keskitasolle, mutta sitäalennettiin muita nopeammin. Tässäon auttanut ripeämpi talouskasvu,mutta voidaan myös sanoa, että ”hin-tana” vauhdikkaammasta velkasopeu-tuksesta on ollut korkeampi veroasteja yleensä julkisen sektorin tulojen suu-rempi osuus bruttokansantuotteesta(kuvio 1). Toisaalta koska velan lyhen-täminen on tapahtunut verojen ja me-nokurin avulla, on jätetty käyttämättälöysemmän finanssipolitiikan tarjoamiatyöllistämismahdollisuuksia.

Suomen julkisentalouden varovaistastrategiaa on mah-dollista perustellausealla tavalla. En-sinnäkin EMU:nkasvu- ja vakausso-pimus kolmen pro-sentin alijäämära-joineen vähentäämahdollisuuksiamuuttaa julkisen ta-louden tuloja me-noperusteita sitäenemmän mitä hei-kompia ovat näky-mät alijäämän suh-teen. Jäsenmaidenedellytetään jatkos-sa pyrkivän tasapai-noiseen julkiseentalouteen tai jopalievään ylijäämään.Lisäksi Suomen eri-tyispiirteenä onotettava huomioon,että finanssipolitii-kan automaattistenvakauttajien vaiku-tus oli meillä 1990-luvulla selvästiOECD-maiden voi-makkainta.1 Lasku-

suhdanteessa verokertymät supistuvatja menot kasvavat paisuttaen nopeastirahoitusalijäämää. Tästä syystä tuleviinsuhdannetaantumiin pitäisi varautuajulkisen talouden muita paremmilla ra-hoitusjäämillä.

Tulevaisuudessa julkisen taloudentuloihin ja menoihin kohdistuu muita-kin uhkia. EU:n päätöksistä seuraaverotulojen menetyksiä Suomessa; eri-tyisesti alkoholi- ja autoverotuksenalentaminen supistaa valtion veroker-tymiä huomattavasti. Samalla kansain-välinen verokilpailu painostaa alenta-maan etenkin yritysten ja korkeapalk-kaisen liikkuvan työvoiman verotusta.Verotusta haluttaisiin myös muuttaatyöllisyyttä paremmin edistävään suun-taan. Erityisen suuri vaikutus julkiseentalouteen tulee olemaan ikääntyvänväestön aiheuttamalla eläke-, sosiaali-

ja terveydenhoitomenojen voimakkaal-la kasvulla samanaikaisesti kun työ-ikäisten veronmaksajien määrä alkaasupistua lähivuosina. Myös mm. EU:nitälaajentuminen ja julkisen sektorinkilpailu kiristyvillä työmarkkinoilla voi-vat luoda uusia menopaineita. Näidentulo- ja menopaineiden takia onkinkysytty, häämöttääkö edessämme jul-kisen sektorin ja hyvinvointivaltion jon-kinasteinen alasajo.

Suomi on keskisuurten jul-kisten menojen maa

Vaikka julkisten vero- ym. tulojenosuus bruttokansantuotteesta onkinSuomessa edelleen selvästi korkeam-pi kuin euroalueen muissa maissa, onjulkisten menojen BKT-osuus sopeu-tettu jo niiden keskikastiin. Yksinker-tainen aritmetiikka takaa sen, että kunmuissa maissa menot ovat tuloja suu-remmat ja meillä päinvastoin, niin jul-kisten menojen BKT-osuudet meillä jakeskimäärin euroalueella asettuvat lä-helle toisiaan, noin 45 prosentin tasol-le kuluvana vuonna. Yleensäkin julkis-ten sektorien kokoerot ovat viime vuo-sina kaventuneet, mutta maiden välil-lä on yhä huomattavia eroja, erityises-ti jos vertailua laajennetaan kokoOECD:hen. Eroja voidaan selittää toi-sistaan poikkeavilla hyvinvointivaltionmalleilla ja perinteillä.

Yleensä julkisista menoista jopa ylikaksi kolmasosaa kohdistuu hyvinvoin-tipoliittisiin tehtäviin: tulonjakoa tasoit-taviin tulonsiirtoihin sekä koulutus-,terveydenhoito- ja sosiaalipalveluihin.Muut menot suuntautuvat etupäässäperinteisiin (yövartija)valtiotehtäviin:yleiseen hallintoon, maanpuolustuk-seen, yleiseen järjestykseen ja turvalli-suuteen yms. Näiden perinteisten teh-tävien hoitamista julkisella sektorilla eiyleensä saateta kyseenalaiseksi, koskaniissä markkinoiden epäonnistumisetovat hyvin ilmeisiä. Sen sijaan moniahyvinvointivaltiotehtäviä perustellaanpoliittisilla arvoilla, ja niitä vastaan ar-gumentoidaan viittaamalla julkisen val-lan epäonnistumisiin.

Heikki Taimolta (vas.) ja Pentti Puoskarilta ilmestyi syyskuussa tut-kimus ”Suomen julkisen sektorin tila ja tulevaisuuden näkymät”,johon oheinen artikkeli perustuu.

talous 3 10.10.2002, 11:1645


2003

*

2002

*

2001

2000

1999

1998

1997

1996

1995

1994

1993

1992

1991

1990

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

Verot Suomi Verot EuroalueMenot Suomi Menot EuroalueVelka Suomi Velka Euroalue

Hyvinvointivaltioiden malleja voidaantyypitellä eri näkökulmista. Liberaalinhyvinvointivaltion kannatus on suurin-ta anglosaksisissa maissa, joista Aust-ralia ja Yhdysvallat julkisten menojenhieman yli 30 %:n BKT-osuudellaanovat selvimpiä esimerkkejä. Näissämaissa julkisen sektorin palveluntarjon-ta ja tulonsiirrot ovat verraten niukko-ja, ja tarveharkintaa harrastetaan ylei-sesti. Merkittäviä ovat sen sijaan vero-helpotukset ja yksityisen sektorin roo-li, yksityisen kansalaisen vastuu itses-tään ja lähimmäisistään. Monet Man-ner-Euroopan maat puolestaan noudat-tavat konservatiivisen hyvinvointivalti-on perinnettä, jossa edut tarjotaan uni-versaalisti kaikille, mutta tämä tapah-tuu enemmän tulonsiirtojen ja verohel-potusten kuin julkisen sektorin itsensätarjoaminen palvelujen muodossa.

Sekä liberaali että konservatiivinenperinne edustavat jakovaltiomallia. Poh-joismaissa sen sijaan korostuu palvelu-valtiomalli: hyvinvointimenot painottu-vat universaalisti tarjottuihin julkisiinpalveluihin. Suomea on yleensä pidettypohjoismaisena palveluvaltiona. Lähem-pi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että

Suomi kuuluu ennemminkin palvelu- jajakovaltioiden väliryhmään, sillä palve-luvaltiosuuntautuneisuutta ilmentäväjulkisten kulutusmenojen BKT-osuus(21,5 % v. 2002) alittaa meillä Ruot-sin ja Tanskan tason (26,8 ja 25,6 %)enemmän kuin minkä maamme julki-sen sektorin pienempi suhteellinen kokoaiheuttaa. Tätä sijoittumista väliryh-mään selittää ennen muuta sairausva-kuutuksen jakovaltio-piirre, joka tekee tervey-denhoitojärjestelmäs-tämme kaksijakoisen.

Vuonna 2000 Suo-messa kohdistui kaikis-ta julkisten tehtävienmenoista suurempi osapalvelujen tuottamiseen(runsaat 45 %) kuin ja-kovaltiopiirteisiin kuu-luviin tulonsiirtoihin(noin 40 %). Vielä1990-luvun puolivälissä osuudet olivatsuunnilleen yhtä suuret, ts. tältä osinmeillä on siirrytty enemmän jakoval-tion suuntaan. Palvelutuotanto on kas-vanut erityisesti sosiaaliturvan tehtä-väalueen kunnallisissa palveluissa mm.

lasten päivähoidon laajentuessa. Sa-maan suuntaan vaikuttaa myös kun-nallisen hammashoidon ulottaminenuusiin ikäryhmiin. Jakovaltiopiirrettäon heikentänyt se, että eräisiin tulon-siirtoihin on jätetty tekemättä täysi-määräisiä indeksitarkistuksia ja työt-tömyysturvan ehtoja on tiukennettu.Työllisyyden paraneminen on myös vä-hentänyt tulonsiirtoja. Huomattavaakasvua on kuitenkin tapahtunut kou-lutuksen tulonsiirroissa.

Sekä maiden välistä että ajassa tapah-tuvaa maan sisäistä julkisen sektorinkokovertailua vääristää kuitenkin se,että verovähennyksiä ja muita verotuk-sellisia keinoja käytetään vaihtelevassamäärin samoihin päämääriin, joita ta-voitellaan julkisilla palveluilla ja tulon-siirroilla. Menot voivat siis olla pienem-mät, jos verotkin ovat alhaisemmat.Nykyään Suomessa noudatetaan sel-vemmin kuin ennen ja monissa vertai-lumaissa sitä periaatetta, että on pa-rempi myöntää suoraa tukea verohuo-jennusten sijasta. Toinen julkisia me-noja teknisesti kasvattava tekijä Suo-messa on sosiaalietujen verollisuus.Sekä verotulot että julkiset menot ovatnäin ollen meillä korkeammat kuinmaissa, joissa vastaavia etuja verote-taan lievemmin tai ei lainkaan.

Näitä järjestelmäharhoja pyritään oi-kaisemaan OECD:n ”Social andHealth Policy Analysis”-projektissa,

jonka tuoreimmat las-kelmat ovat vuodelta1997.2 Niissä tarkastel-laan brutto- ja nettoso-siaalimenoja, joista jäl-kimmäisillä tarkoite-taan sosiaaliturvameno-ja (tulonsiirrot, sosiaa-li- ja terveyspalvelutym.) vähennettynä niis-tä perittävillä veroilla(sosiaaliturvasta perit-tävät tuloverot, sosiaa-

livakuutusmaksut ja kulutusverot;näistä vähennetään verohuojennuk-set). Yleensä nettososiaalimenot ovatpienempiä kuin bruttososiaalimenot,koska verohuojennusten edellisiä nos-tattava vaikutus ei ole niin suuri.

Viime aikoinasuomalaisessahyvinvointivaltios-sa on painotettuenemmän palve-luja kuin tulojenuudelleenjakoa.

Kuvio 1. Julkiset menot, verot ja ei-veroluonteiset julkiset tulot sekäjulkinen velka Suomessa ja Euroalueella 1990–2003.

*EnnusteLähde: OECD Economic Outlook, June 2002.

talous 3 10.10.2002, 11:1646


BKT-osuuksiltaan nettososiaalimenotpoikkeavat maittain selvästi vähemmänkuin bruttososiaalimenot. Nettososiaa-limenojen BKT-osuudella mitattunaSuomi sijoittuu selvemmin vertailumai-den keskikastiin, mikä on odotettua-kin edellä sanotun perusteella; meilläbruttososiaalimenot ovat suhteellisestisuuremmat kuin nettososiaalimenot.Kuviosta 2 nähdään, että nettososiaa-limenot ovat suunnilleen samalla tasol-la, runsas viidennes BKT:stä, niin Eu-roopassa (Irlantia lukuun ottamatta)kuin Yhdysvalloissakin, mutta niidenjakaantumisessa julkisiin ja yksityisiinmenoihin on huomattavia eroja. Yksi-tyisillä (kirkon, hyväntekeväisyysjärjes-töjen, säätiöiden yms.) nettososiaali-menoilla on huomattava merkitys Yh-dysvalloissa, Britanniassa, Alankomais-sa, Australiassa ja Kanadassa.

Näköaloja tulevaisuuteen

Miten Suomen julkiseen sektoriin koh-distuviin, alussa mainitsemiimme tu-leviin paineisiin on syytä varautua?Useiden viime aikoina tehtyjen tiedus-

telujen mukaan kansalaismielipidekannattaa voimakkaasti nykyisen kal-taista hyvinvointivaltiota eikä sen alas-ajolle näytä löytyvän poliittisia voimia.Toisaalta erilaisten kansainvälisten ver-tailujen perusteella Suomen julkinensektori toimii hyvin, ja sen vaikutuk-set ovat olleet myönteisiä.3

Esimerkin näistä vaikutuksista tar-joaa käänteinen yhteys julkisten net-tososiaalimenojen ja köyhyysmittari-en välillä; vastaavanlainen yhteys voi-taisiin osoittaa vallitsevan myös jul-kisten nettososiaalimenojen ja tulon-jaon tasaisuutta mittaavan Gini-ker-toimen välillä. Erityisen merkillepan-tavaa on, että vaikka eräissä maissayksityiset nettososiaalimenot tasoitta-vat kokonaisnettososiaalimenojeneroa muihin maihin, ovat niiden saa-vutukset silti muita heikommat köy-hyys- ja tulonjakovertailussa.4 Sekäköyhyysmittari että Gini-kerroin las-ketaan vain tulojen perusteella, jotenpohjoismaisten palveluvaltioiden tilan-ne näyttäisi vieläkin paremmalta, josmukaan otettaisiin myös julkiset il-maispalvelut. Samoin kuva Suomes-sa 1990-luvulla tapahtuneesta eriar-

voisuuden kasvusta5 saattaisi muuttuajonkin verran, jos otettaisiin huomi-oon painotuksen siirtyminen palvelu-valtion suuntaan.

Mikäli lähtökohdaksi otetaan nykyi-senkaltaisen hyvinvointivaltion säilyttä-minen ja jopa vahvistaminen, niin jat-kossa Suomen julkisen sektorin onetsittävä uusia tulolähteitä ja/tai sääs-töjä. Eräs säästömahdollisuus saattaisitarjoutua julkisen sektorin toiminnantehostamisesta ja tuottavuuden kasvus-ta. Viime aikoina tehdyissä selvityksis-sä6 on mm. kouluissa ja terveydenhuol-lossa ilmennyt tehostamisen varaa,joka lienee hyödynnettävissä lähinnäorganisatoristen uudistusten avulla.Mitään tarkkoja arvioita tällä tavoinsaavutettavista kustannussäästöistä eikuitenkaan vielä voida esittää. Samakoskee erilaisia julkisen ja yksityisensektorin työnjako- ja yhteistyömuoto-ja (ostopalvelut, palvelusetelit, jälkira-hoitus- ja elinkaarivastuumallit yms.).Lisäksi yksityisen sektorin kilpailutta-miseen palvelujen tarjonnassa liittyymonia ongelmia, jotka joissakin tapa-uksissa voivat johtaa kalliimpiin järjes-telyihin kuin jos palvelut tarjoaisi yk-sin julkinen sektori. Lisäkustannuksiavoisi syntyä mm. yksityisesti tuotettu-jen palvelujen laadun valvonnasta taisiitä, että yksityisellä palveluntuottajallaolisi monopoliasema ja sen mukainenhinnoittelupolitiikka.

Valtionvelan koroista ja työttömyy-destä koituvat menot ovat tällä hetkellänoin kuusi prosenttia bruttokansan-tuotteesta. Edellä mainittu poikkeavanvauhdikas velanlyhennyslinja voidaanymmärtää myös pyrkimykseksi luodaalenevilla korkomenoilla tilaa muillejulkisille menoille. Samalla tämä linjaon kuitenkin merkinnyt korkeampaaveroastetta, sen alenevasta trendistähuolimatta.

Erityisesti palkkatulojen verotus jasen progressio Suomessa ovat kor-keita vertailumaihin nähden.7 Pieni-tuloisiin painottuvissa verojen ja so-siaalivakuutusmaksujen kevennyksis-sä näyttäisi olevan liikkumavaraa8,joka johtaisi myös säästöihin työttö-myysmenoissa, mutta tämä säätövara

Kuvio 2. Nettososiaalimenot eräissä OECD-maissa 1997, prosenttiaBKT:stä.

Lähde: W. Adema (2001): Net Social Expenditure, 2nd Edition, OECD LabourMarket and Social Policy Occasional Papers No. 32.

0

5

10

15

20

25

30

Ruo

tsi

Saks

a

Bel

gia

Tans

ka

Ital

ia

Suom

i

Itäv

alta

Bri

tann

ia

USA

Nor

ja

Ala

nkom

aat

Aus

tral

ia

Kan

ada

Uus

i-See

lant

i

Irla

nti

Japa

ni

Yksityiset nettososiaalimenot

Julkiset nettososiaalimenot

talous 3 11.10.2002, 10:4947


Talouskasvu, työllisyyden parantaminen, työurien pidentäminen ja nettomaahanmuuttoovat Pentti Puoskarin ja Heikki Taimion mielestä tärkeimmät keinot turvata hyvinvointi-valtion rahoitus tulevaisuudessa.

ei ole kovin suuri ilman, että samallavaarannettaisiin julkisen talouden ta-sapainoa ja hyvinvointivaltion rahoi-tusta. Työttömyyttä ja siitä aiheutu-via menoja voitaisiin alentaa myöspurkamalla kannustinloukkuja, joidenpiirissä lienee kuitenkin vain muuta-mia kymmeniä tuhansia ihmisiä. Työt-tömyysongelman ratkaisu näyttäisiriippuvan enemmänkin talouskasvustasekä työttömien saamasta asianmukai-semmasta kuntoutuksesta ja koulu-tuksesta. Joka tapauksessa työttömyystulee lähivuosina alenemaan ikäänkuin luonnostaan jo siitä syystä, ettäsuhteellisen alhaisen koulutustasonomaavia suuria ikäluokkia siirtyy eläk-keelle.

Hyvinvointivaltion tarvitsemien ve-ronmaksajien määrä voi kasvaa paitsityöttömyyden laskiessa myös työurienpidentyessä. On mahdollista luodakannustimia, jotka varhentavat koulu-tuksesta työelämään siirtymisen ajan-kohtaa, joskin elinikäinen oppiminensaattaa edellyttää poissaoloa työelämäs-tä nykyistä useammin. Toisaalta työuriavoivat pidentää uusien varttuneiden

ikäluokkien parempi koulutustaso jauudet eläkejärjestelyt, jotka vaikeutta-vat varhaista eläkkeelle siirtymistä jakannustavat pysymään pitempään työ-elämässä.

Mikäli väestöennusteissa vakiintu-neesti käytetty oletus 5000 hengennettomaahanmuutosta toteutuu, niinSuomen työikäisen väestön määräkääntyy laskuun jo parin vuoden sisäl-lä ja koko väestö parikymmentä vuot-ta myöhemmin. EU:n laajeneminen v.2004–2010 saattaa lisätä muuttoaidästä länteen, mutta tiedossa ei ole mi-tään suurta maahanmuuttajien ryntä-ystä Suomeen. Työikäisten maahan-muuttajien määrän lisääminen em. ole-tusta selvästi korkeammaksi on yksikeskeisimmistä keinoista helpottaa jul-kiseen talouteen kohdistuvia paineitalähivuosikymmeninä. Nopeimmin tä-hän tehoaisivat toimenpiteet, joilla hel-potetaan sopeutumista suomalaiseenyhteiskuntaan ja työelämään.

Viime aikoina tehdyissä julkisen ta-louden kestävyyslaskelmissa on pyrit-ty lähinnä ottamaan huomioon väes-tön ikärakenteen muutosten vaikutuk-

sia julkisiin menoihin ja sitä kauttajoko veroasteeseen tai julkisen talou-den rahoitusjäämään ja velkaan.9 Las-kelmissa ei ole voitu huomioida vieläEläketurvakeskuksen tuoreita arvioitasyyskuisen eläkepalkkaratkaisun vai-kutuksista, jotka voivat olla huomat-tavia. Tämän hetkisten arvioiden mu-kaan, karkeasti otettuna, mikäli julki-nen talous pidetään ylijäämäisenä javelka maksetaan pois veroasteeseenkohdistuu muutaman prosenttiyksikönnousupaine seuraavien 30 vuoden ai-kana. Toisaalta jos veroaste säilytetäännykyisellään – kun työeläkemaksujennoustessa alennetaan muita veroja –julkisen talouden tasapaino heikkeneeja kansallisen finanssipolitiikan liikku-mavara kapenee. Näissä laskelmissa onkuitenkin tehty varsin pessimistisiä ole-tuksia kokonaistuotannon kasvustaeikä niissä ole tarkasteltu kaikkia edellämainittuja toimenpiteitä, joilla näkymiävoidaan helpottaa. Nyt on syytä selvit-tää tarkemmin, mitä toimenpiteitä voi-daan toteuttaa. Aikaa on vielä, muttasitä ei ole paljon.�

VIITTEET

1 Ks. P. Van den Noord (2000), ”TheSize and Role of Automatic Fiscal Stabi-lizers in the 1990s and Beyond”, OECDEconomics Department Working PapersNo. 230.

2 Ks. W. Adema (2001), Net Social Ex-penditure, 2nd Edition, OECD LabourMarket and Social Policy OccasionalPapers No. 32.

3 Esimerkiksi koulutuksen osalta kan-sainvälistä kiinnostusta on herättänytSuomen peruskoulun 9-luokkalaistensijoittuminen kärkipäähän OECD:n laa-jassa PISA-vertailussa, joka koski luku-taitoa sekä matematiikan ja luonnontie-teiden osaamista (ks. OECD (2001),Knowledge and Skills for Life: First Re-sults from the OECD Programme forInternational Student Assessment(PISA) 2000, Paris: OECD). Huolestu-mista ovat kenties eniten aiheuttaneetSuomen heikohko menestys Maailmanterveysjärjestön suorittamassa väestönterveydentilan ja terveydenhoitojärjes-telmien vertailussa (ks. WHO (2001),

talous 3 11.10.2002, 10:4948


KOLUMNI

Meitä talousennustajia on luonnehdit-tu sopuleiksi, joiden tekemät suhdan-ne-ennusteet ovat hyvin samanlaisia –ja yleensä huonosti osuvia. Erehdym-me yhdessä kerta toisensa jälkeen.Sopuli-vertaus on usein voinut ollahyvä tapa tiivistää suhdanne-ennusta-jien arvioiden samankaltaisuutta, muttatämän syksyn kuluessa ilmestyneidenennusteiden perusteella sopulilauma onhajallaan. Ennusteissa on selviä eroja,mikä kuvastaa osaltaan lähitulevaisuu-den näkymiin liittyvää poikkeukselli-sen suurta epävarmuutta.

Erot ennusteissa selittyvät pitkälti eri-laisilla arvioilla kansainvälisen taloudenkehityksestä, jonka keskeisin epävar-muuden lähde on Yhdysvaltojen ta-lous. Eri ennusteista muodostetun tä-mänhetkisen ns. konsensusennusteen

Kansainvälinentalous ei elvykään?

Pekka SauramoEnnustepäällikköPalkansaajien tutkimuslaitos

Vastoin konsensusennustetta Palkansaajien

tutkimuslaitos ei usko Yhdysvaltojen kasvun

pikaiseen ripeytymiseen. Kansainvälisen

talouden vetoavun ja viennin nousun

jäädessä odotettua vaisummaksi olisi

Suomen päätöksentekijöiden varauduttava

työllisyyden heikkenemiseen.

The World Health Report, Geneva:WHO) sekä viimeaikaiset selvitykset,joissa on tullut esille kansalaisten tyyty-mättömyys julkisiin terveyspalveluihin.

4 Ks. tarkemmin P. Puoskari & H. Tai-mio (2002), Suomen julkisen sektorintila ja tulevaisuuden näkymät, Palkansaa-jien tutkimuslaitos, Tutkimuksia 86.

5 Vrt. Suoniemen ja Riihelä & Sullströ-min artikkelit toisaalla tässä lehdessä.

6 Ks. Valtiovarainministeriön työryhmä(2002), Kohti tehokkaampaa ja laaduk-kaampaa julkista taloutta, Valtiovarain-ministeriö, Kansantalousosasto, Keskus-telualoitteita nro 70, ja siellä mainitutlähteet.

7 On tavallista osoittaa tämä vertaile-malla verokiiloja. Jos siihen otetaan mu-kaan myös suhteellisen korkeat kulutus-verot, on Suomen verokiila v. 2002 palk-katasosta riippuen 1,6–8,2 %-yksikköäkorkeampi kuin EU-maissa keskimäärin(ks. J. Kurjenoja (2002), Kansainvälinenpalkkaverovertailu, Veronmaksajien kes-kusliitto, Verotietoa 31). Jätettäessä ku-lutusverot pois ei verokiila ollut v. 2000kuin keskimäärin 2,5 prosenttiyksikköäEU-maiden keskiarvoa korkeampi (ks. G.Carone & A. Salomäki (2001), Reformsin Tax-benefit Systems in Order to Inc-rease Employment Incentives in the EU,European Commission, Directorate-ge-neral for Economic and Financial Af-fairs, Economic Paper No. 160).

8 Vrt, Pyyhtiän ja Ilmakunnaksen ar-tikkelit toisaalla tässä lehdessä.

9 Ks. mm. Valtiovarainministeriö(2001), Talouspolitiikan lähivuosienhaasteista, Valtiovarainministeriö, Kan-santalousosasto, Taloudelliset ja talous-poliittiset katsaukset 3/2001; Valtiova-rainministeriö (2002), Kestävä talous,hyvinvoinnin perusta, Valtiovarainminis-teriö, Taloudelliset ja talouspoliittiset kat-saukset 3/2002; H. Kinnunen (2002),Heikko työllisyyskehitys horjuttaa julkis-ta taloutta, Euro & talous 3/2002.

talous 3 11.10.2002, 10:4949


perusteella talouskasvu ripeytyy Yh-dysvalloissa lähiaikoina selvähkösti, jakokonaistuotanto kasvaa ensi vuonnanoin kolme prosenttia. Mutta kasvaa-ko se niin paljon?

Syyskuussa 2001 tapahtuneen terro-ri-iskun jälkeen suhdanneodotukset,erityisesti kuluttajien luottamus, kohen-tuivat Yhdysvalloissa yllättävänkin no-peasti. Lisäksi kokonaistuotannon vah-va kasvu tämän vuoden alkukuukau-sina vahvisti toiveita talouden pikaisestaelpymisestä. Viime kuukausina näky-mät ovat kuitenkin heikentyneet uu-destaan. Pörssikurssien lasku on osal-taan heikentänyt kotitalouksien kulu-tushaluja ja myös -edellytyksiä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen 26.9.julkistetun ennusteen perusteella kon-sensusennuste antaa liian myönteisenkuvan Yhdysvaltojen talousnäkymistä.Arvioimme kokonaistuotannon kas-

vun jäävän selvästi hi-taammaksi eli 1,5 pro-sentin tuntumaan.Vuoden alkukuukausi-na tapahtunut tuotan-non kasvun ripeytymi-nen on jäämässä tila-päiseksi, varastojentäydentämisestä johtu-vaksi kasvusykäyksek-si. Sen ansiosta koko-naistuotanto kasvaatänä vuonna noin kak-si prosenttia, muttaensi vuonna kasvu jääalhaisemmaksi.

Vaikka emme ennus-takaan tuotannon su-pistumista, kaksois-taantuma ei ole huonotapa luonnehtia suh-danteiden kehittymis-tä Yhdysvalloissa.

Perussyy arvioommeon yhdysvaltalaistenkotitalouksien talou-dellinen asema. Koti-taloudet ovat erittäinvelkaantuneita – vel-kaantuneempia kuinesimerkiksi suomalai-set kotitaloudet 1990-

luvun alun lamamme kynnyksellä.Vaikka alhainen korkotaso helpottaavelkaisten kotitalouksien asemaa, se eiratkaise sitä. Velkaongelmaa korostaase, että yhdysvaltalaisten kotitalouksi-en ostovoima kääntyi viime vuonnalaskuun.

Alhainen korkotaso on kuitenkin vil-kastuttanut asuntomarkkinat, ja kokotalouden kasvun ylläpitämisessä asun-toinvestoinnit ja -kauppa ovat olleetviime aikoina keskeisessä asemassa.Tämänhetkistä tilannetta voi jopa luon-nehtia niin, että pörssikupla on vaih-tunut kuplaksi asuntomarkkinoilla.Kuplaa pitää yllä alhainen korkotaso –mutta ei loputtomiin.

Laskusuhdanne Yhdysvalloissa pitääsuhdannenäkymät vaisuina lähitulevai-suudessa myös Euroopassa. VaikkaYhdysvaltojen talouskehitys muovaapitkälti esimerkiksi euroalueen suhdan-

teita, se ei kuitenkaan määrää niitä täy-sin. Euroalueella voidaan esimerkiksiedelleen tehdä talouspoliittisia virhei-tä.

Yksi mahdollinen virheentekijä onEuroopan keskuspankki (EKP). En-nusteessamme arvioimme EKP:n pi-tävän korot nykytasollaan. EKP:n huoliinflaatiosta on todennäköisesti niin suu-ri, ettei se kevennä rahapolitiikkaan-sa. Suhdanteiden heikkous olisi kui-tenkin hyvä syy alentaa ohjauskorkoaja tukea euroalueen elpymistä. Ennus-tamme EKP:n harjoittavan lähitulevai-suudessa väärää rahapolitiikkaa.

Koska kansainväliset suhdanteet py-syvät tämän ja myös ensi vuoden ai-kana suhteellisen heikkoina, Suomen-kin talouden ripeä nousu jää toteutu-matta. Onhan taantuman perussyy ol-lut kansainvälisten suhdanteiden heik-keneminen, joka johti viennin laskuun.Vienti on alkanut lisääntyä uudestaan,mutta kasvu on jäämässä ensi vuonnaalhaisemmaksi kuin ennustajat vielätämän vuoden alkukuukausina yleisestiarvioivat.

Viennin hitaampi elpyminen on tär-kein syy siihen, että alensimme maa-liskuussa tekemäämme ensi vuodenkokonaistuotannon kasvuennustetta3,3 prosentista 2,5 prosenttiin. Näinhidas kasvu johtaa työttömyyden nou-suun. Jos ennusteemme toteutuu, nou-su jää ensi vuonna kuitenkin 5000 hen-kilöön.

Vaikka työllisyys heikkeneekin teol-lisuudessa, ja erityisesti metalliteollisuu-dessa, keskimääräisiä työllisyyslukujakaunistaa työllisyyden paranemisen jat-kuminen joillakin palvelualoilla. Lähi-tulevaisuuteen liittyvän suuren epävar-muuden takia päätöksentekijöiden tu-lisi kuitenkin varautua siihen, että huo-nompikin vaihtoehto saattaa toteutua.

Siksi työttömyyden nousun tulisi ollalähitulevaisuudessa päätöksentekijöi-den tärkein huolenaihe. Suomen ta-loushistoriasta on mahdotonta löytäälaskusuhdannetta, jonka aikana pää-töksentekijät olisivat kantaneet jälkikä-teen arvioituna liikaa huolta työllisyy-den heikkenemisestä. Nytkään sellais-ta vaaraa ei ole olemassa.�

Pekka Sauramon johtama Palkansaajien tutkimuslaitoksen en-nusteryhmä näkee tulevaisuuden synkempänä kuin muut en-nustelaitokset.

talous 3 10.10.2002, 11:1750


0

2

4

6

8

1997:01 1998:01 1999:01 2000:01 2001:01 2002:01

%

3 kk:n Helibor/Euribor

10 vuoden obligaatiokorko

0

1

2

3

4

5

1997:01 1998:01 1999:01 2000:01 2001:01 2002:01

%

SuomiEuroalue

6

8

10

12

14

16

18

20

1995:01 1996:01 1997:01 1998:01 1999:01 2000:01 2001:01 2002:01

%

Alkuperäinen

Trendi

20

40

60

80

100

120

140

1995:01 1996:01 1997:01 1998:01 1999:01 2000:01 2001:01 2002:01

1995 = 100

-4

-2

0

2

4

6

8

10

12%

Trendi, vasen ast.

Muutos edelliseen vuoteen, oikea ast.

-30

-20

-10

0

10

20

30

1995:01 1996:01 1997:01 1998:01 1999:01 2000:01 2001:01 2002:01

Saldoluku

Kuluttajabarometri

Teollisuuden luottamusindikaattori90

95

100

105

110

115

1995:01 1996:01 1997:01 1998:01 1999:01 2000:01 2001:01 2002:01

1995=100

Index of Leading Economic Indicators, USAEconomic Sentiment Indicator, Euroalue

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä

Suhdannetilanne Suomessa barometrien mukaan1995:01–2002:09

Lähde: Teollisuus ja Työnantajat, Tilastokeskus

Korot 1997:01–2002:09

Lähde: Suomen Pankki

Kansainvälisiä suhdanneindikaattoreita1995:01–2002:09

Lähde: Conference Board, Euroopan komissio

Inflaatio Suomessa ja euroalueella1997:01–2002:08

Lähde: Eurostat, Tilastokeskus

Suomen kokonaistuotannon kuukausikuvaaja 1995:01–2002:07

Lähde: Tilastokeskus

Työttömyysaste Suomessa 1995:01–2002:08

Lähde: Tilastokeskus

talous 3 10.10.2002, 11:1751


Tilaus

Tilauskortti lähetetään osoitteeseen:Palkansaajien tutkimuslaitos / Tilaukset tai faxilla numeroon:Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki 09–2535 7332

Tilaan Talous & Yhteiskunta -lehden vuosikerran hintaan 18,50 euroa (v. 2003 vuosikerran hinta 20 euroa)

Tilaukseni on vuositilaus kestotilaus

Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite

Nimi

Osoitteenmuutos lähetetään osoitteeseen:Palkansaajien tutkimuslaitos tai faxilla numeroon:Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki 09–2535 7332

OsoitteenmuutosNimi

Uusi toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Uusi laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite

talous 3 11.10.2002, 10:4952

P a l k a n s a a j i e n t u t k i m u s l a i t o k s e nj u l k a i s u t

T a l o u s & Y h t e i s k u n t a- l e h t i

Talous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaa-jien tutkimuslaitos neljä kertaa vuodessa. Lehdentavoitteena on välittää tutkimustietoa, valottaaajankohtaisen kehityksen taustoja sekä herättääkeskustelua kansantaloudellisista ja yhteiskunnalli-sista kysymyksistä. Vuosina 1972–1993 lehtiilmestyi nimellä TTT Katsaus.Lehden toimitus p. 09-2535 7349.

Tilaukset p. 09-2535 7338.

Tu t k i m u k s i aTutkimuksia-sarjassa ilmestyvät valmiiden tutkimus-ten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvis-ta tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joidenvälityksellä tutkimustuloksia esitellään tiedotusväli-neille ja suurelle yleisölle. Hinta 13,46 €.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

Ty ö p a p e r e i t aTyöpapereita-sarjassa esitellään meneillään olevientutkimushankkeiden väliraportteja sekä kansain-väliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelu-aloitteita. Työpaperit julkaistaan kokonaisuudessaanmyös verkossa laitoksen kotisivuilla.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

W W W. L A B O U R . F I

Palkansaajien tutkimuslaitoksen kotisivuilla onajankohtaista tietoa laitoksen henkilökunnasta,tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista.Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta-lehden pääkirjoitukset ja sisällysluettelot, laitok-sen lehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuviakolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoi-vat kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. Laajataloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina jakuvioina mm. tuotannosta, työmarkkinoista,inflaatiosta, ulkomaankaupasta, koroista ja julki-sesta taloudesta.

III-kansi 10.10.2002, 13:081

P A L K A N S A A J I E N T U T K I M U S L A I T O S

L A B O U R I N S T I T U T E

F O R E C O N O M I C R E S E A R C H

Pitkänsillanranta 3A, 6.krs 00530 Helsinki Finland

p. 09–2535 7330 (Tel. +358–9–2535 7330)fax 09–2535 7332 (Fax +358–9–2535 7332)www.labour.fi

Palkansaajien tutkimuslaitos harjoittaakansantaloudellista tutkimusta, seuraataloudellista kehitystä ja laatii sitä kos-kevia ennusteita. Laitos on perustettuvuonna 1971 Työväen taloudellisentutkimuslaitoksen (TTT) nimellä. Tutki-muksen pääalueita ovat työmarkkinat,julkinen sektori, makrotalous ja talous-politiikka. Palkansaajien tutkimus-laitosta ylläpitää kannatusyhdistys,johon kuuluvat kaikki Suomen ammatil-liset keskusjärjestöt: SAK, STTK jaAKAVA sekä näiden jäsenliittoja.

72 h

Vuosikerta 18,50 €Irtonumero 5,90 €

ISSN 1975-181X

IV-KANSI 3 2002 10.10.2002, 12:241

Documents

Talous Y hteiskunta · 3 2002 30. vuosikerta 4 numeroa vuodessa Julkaisija: ... Yhteiskunta& 2 Talous Kilpailukyvyn rooli talouden kasvun ja hyvinvoinnin taustatekijänä tunnus-tetaan