8
TCF Kaukomatka Keski-Amerikan kaksi marjaa, kiehtova kiertomatka, Costa Rica – Panama 18.11.-2.12.2018 San Jose -Cartago-Arenal-Fortuna-Monte Verde- Manuel Antonion-David- Cerro Puntan-Boquete-Santiago-Nata- Panama City Tyynenmeren ja Karibian meren reunustama Costa Rican luonto sen eläimistö ja kansallispuistot houkuttelevat kävijöitä kaikkialta maailmasta ja noin neljännes Costa Rican pinta-alasta onkin suojeltua. Panamassa vastaava luku on kolmannes koko maan pinta-alasta. Molemmat tarjoavat näinollen mahtavia luontoelämyksiä. Costa Rica on maailman ykkönen lajitiheydessä per neliökilometri ja Panama samassa tilastossa kolmonen. Molemmilla mailla on rannikkoa kahdelle valtamerelle, Atlantille ja Tyynelle Valtamerelle. Molemmilla mailla on mielenkiintoinen historiallinen tausta espanjan siirtomaina, mikä heijastuu siinä, että pääkieli on espanja, uskonto katollinen ja kulttuuriperinne vahvasti espanjalainen. Entäs erovaisuudet? Panaman valtti taloudessa on Panaman kanava, Costa Rican taasen on banaani ja hedelmä vienti. Panamasta puuttuvat toimivat tulivuoret, joita löytyy runsaasti Costa Ricasta. Toisaalta Costa Rican rannikolta löytyy vain muutama saari kun taas Panama ylpeilee kolmella saaristolla. Väestön rakenne on myös erilainen, Costa Ricassa on vain parituhatta intiaania kun Panamassa yli neljäsataatuhatta. Kaiken kaikkiaan yhdistelmämatka Costa Rica-Panama tarjoaa mielenkiitoisen katsauksen kahden dynaamisen Väli-Amerikan maan historiasta ja nykytilanteesta. Tarjoten samalla maailmanluokan kulttuurielämyksiä kuten San Josen upea kultamuseo ja Panama Cityn huikea Frank Gehryn luonnontieteiden museo. Molemmat maat kilpailevat nykyään tasaisesti turismin alalla. Costa Rica on vanha kokenut mestari ja Panama se nuori nälkäinen haastaja. Ken voittaa tämän maaottelun selvinnee tällä Travellers´Club Finlandin matkalla!

TCF Kaukomatka Keski-Amerikan kaksi marjaa, kiehtova

  • Upload
    others

  • View
    0

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

TCF Kaukomatka Keski-Amerikan kaksi marjaa, kiehtova kiertomatka, Costa Rica – Panama 18.11.-2.12.2018 San Jose -Cartago-Arenal-Fortuna-Monte Verde- Manuel Antonion-David- Cerro Puntan-Boquete-Santiago-Nata- Panama City

Tyynenmeren ja Karibian meren reunustama Costa Rican luonto sen eläimistö ja kansallispuistot houkuttelevat kävijöitä kaikkialta maailmasta ja noin neljännes Costa Rican pinta-alasta onkin suojeltua. Panamassa vastaava luku on kolmannes koko maan pinta-alasta. Molemmat tarjoavat näinollen mahtavia luontoelämyksiä. Costa Rica on maailman ykkönen lajitiheydessä per neliökilometri ja Panama samassa tilastossa kolmonen. Molemmilla mailla on rannikkoa kahdelle valtamerelle, Atlantille ja Tyynelle Valtamerelle. Molemmilla mailla on mielenkiintoinen historiallinen tausta espanjan siirtomaina, mikä heijastuu siinä, että pääkieli on espanja, uskonto katollinen ja kulttuuriperinne vahvasti espanjalainen. Entäs erovaisuudet? Panaman valtti taloudessa on Panaman kanava, Costa Rican taasen on banaani ja hedelmä vienti. Panamasta puuttuvat toimivat tulivuoret, joita löytyy runsaasti Costa Ricasta. Toisaalta Costa Rican rannikolta löytyy vain muutama saari kun taas Panama ylpeilee kolmella saaristolla. Väestön rakenne on myös erilainen, Costa Ricassa on vain parituhatta intiaania kun Panamassa yli neljäsataatuhatta. Kaiken kaikkiaan yhdistelmämatka Costa Rica-Panama tarjoaa mielenkiitoisen katsauksen kahden dynaamisen Väli-Amerikan maan historiasta ja nykytilanteesta. Tarjoten samalla maailmanluokan kulttuurielämyksiä kuten San Josen upea kultamuseo ja Panama Cityn huikea Frank Gehryn luonnontieteiden museo. Molemmat maat kilpailevat nykyään tasaisesti turismin alalla. Costa Rica on vanha kokenut mestari ja Panama se nuori nälkäinen haastaja. Ken voittaa tämän maaottelun selvinnee tällä Travellers´Club Finlandin matkalla!

Matkaohjelma

Päivä 1. Lento Helsinki – San Jose Lähtö aamulla Helsingistä, koneenvaihto Euroopassa ja jatko San Joseen. Illalla saavutaan San Joseen ja kuljetus kaupunkihotelliin. Matkainfo ja tervetuliais cocktailit ja yhteinen illallinen hotellissa.

Päivä 2. Ekopäivä kraatterissa Aamiaisen jälkeen ajelemme San Josesta kaakkoon n. 30 kilometriä pitkin vuoristotietä kohti 3432 metriä korkeaa Irazun vulkaania, jota kansan kielessä kutsutaan nimellä El Coloso (Kolossi). Vulkaanin rinteiltä voi kirkkaana päivänä nähdä sekä Atlantin että Tyynen Valtameren ja täällä sijaitsi nykyisen kansallispuiston alueella muinainen intiaanikylä nimeltään Iztaru (ukkosen jyrinä). Pääkraatteria täyttää väriltään vihreä 1000 metriä leveä ja 300 metriä syvä järvi. Laskeudumme järveltä alas pitkin vihannesviljelyksien peittämiä rinteitä ja saavumme tuota pikaa 1563 perustettuun Cartagon historialli-seen kaupunkiin, joka oli Espanjalaisvalloituksen aikana Costa Rican ensimmäinen pääkaupunki, kunnes se tuhoutui maanjäristyksessä 1563. Päänähtävyydet ovat historiallinen rauniopuisto jossa jäänteitä kaupungin loistoajalta sekä huikea Enkeli-neitsyen basilika, jonka pääalttaria koristaa musta neitsyt. Yhteisen lounaan jälkeen vierailemme Lancasterin puutarhassa, jossa esillä Costa Rican suurin vali-koima orkideoita (800 lajia) ja muita trooppisia kasveja. Palaamme San Juaniin ja iltapäivä siestan jälkeen illalla iltavirkuilla mahdollisuus nauttia paikallisen kansanmusiikin ja tanssin tahdittamana perinteisen illallisen viehättävässä vuoristoravintolassa, josta avautuu upea näköala alas San Josen kaupungin laaksoon. (lisämaksullinen)

Päivä 3. San Jose- La Paz vesiputoukset-La Fortuna Aamiainen hotellilla. Kaupunkiretkemme v. 1737 perustetussa pääkaupungissa vie alkuun panorama-ajelulle läpi kauniin Sabana puiston kohti San Josen historiallisen linnoituksen museoon. Sieltä kävelemme vanhan kaupungin satumaiseen kansallisteatteriin ja loppuhuipentumana vierailemme kuuluisassa Museo Oro kultamuseossa, jonka Mayakulttuurin kokoelmat hakevat vertaansa koko maailmassa. San Jose on nähty ja on aika aloittaa taival kohti Arenalin luonnonpuistoa. Matkan varrella pysähdymme kahvitauolle La Pazin komeilla vesiputouksilla, jossa näemme myös luontoexpon värikkäitä sammakoita,

trooppisia lintuja ja kauniita perhosia ja kissaeläinten kuninkaan, pantterin pentuja. Yhteisen lounaan jälkeen jatkamme läpi

keskuslaakson vehreiden maisemien kohti La Fortunan vuoristokylää, joka sijaitsee 100 kilometrin päässä Arenalin tulivuoren kupeessa.

Lähestyessämme vuoristoa näemme vuorten rinteillä erilaisia viljelyksiä, aina alatasangon mansikoista ylätasangon kahviin.

Perillä majoitumme Arenal Manoa maatilahotelliin. Illalla mahdollisuus uida ja kylpeä tulivuoren kuumissa lähteissä.

Päivä 4. Arenaalin roikkuvat sillat La Fortuna sijaitsee Costa Rican tunnetuimmassa kansallispuistossa Arenalissa, joka on kooltaan jopa 10800 hehtaaria. Itse tulivuori Arenal on aktiivinen ja 1643 metriä korkea. Luonnonpuiston suosituin kohde ovat riippusillat, joita pitkin tehdään aamulla patikkaretki sademetsäpuiden latva korkeudessa, ylitämme kymmeniä huimia riippusiltoja, rotkoja ja syviä jokia. (Voi myös kävellä vain osan silloista). Palatessamme alas laaksoon havaitsemme Costa Rican luonnon eri ekoloogisia vyöhykkeitä. Kasvien laji runsaus on todella hätkähdyttävä ja YK:n kasvilaji tilatoissa Costa Rica onkin maailman kakkonen. Patikoinnin jälkeen nautimme yhteisen lounaan mukavassa ravintolassa Furtunan kylässä ja sitten valinnavaraista ohjelmaa; voi jäädä kylille kiertämään, palata hotelliin tai tehdä uintiretki Catarata Fortunan 70 metriä korkeille putouksille.

Päivä 5. Arenal-Monte Verde Aamulla siirrymme Arenal-järven rantaan, jossa laiva odottaa ja vie meidät yli järven. Matkan aikana tarjoutuu mahtava näköala itse Arenal tulivuorelle. Tie ylös Montverde kylään kiemurtelee pitkin vuorten rinteitä ja välillä avautuu huikeita maisemia alas laaksoihin. Nousemme aina 1500 metriin ennen kuin saavutamme pilvisademetsävyöhykkeen.

On olemassa jopa 13 eri lajia sademetsää, josta pilvisademetsä nimensä mukaisesti sijaitsee pilvissä tai niiden yläpuolella. Ominaista pilvisademetsälle ovat eri tyyppiset saniaislajikkeet, kukkivat bromeliat ja orkideat sekä rehevät köynnöskasvit. Nämä yhdessä muodostavat tiheän ja vehreän viidakon, jossa viihtyvät lukuisat linnut. Luonnonpuisto perustettiin vuonna 1972, aloitteen tekijöinä oli Quakerit, uskonnollinen vähemmistö, joka halusi vetäytyä rauhalliselle syrjäseuduille jossa kukaan ei vainoisi heitä. Alunperin 382 hehtaarin alue on nyt laajentunut käsittämään yli 10000 hehtaaria. Valittavana on 9 eri pituista luntopolkua, joista valitsemme vajaa kaksi kilometrisen Bosque Nuboson, sen varrella on mahdollisuus nähdä kuuluisa ja harvinainen Quetzal lintu.

Patikoinnin jälkeen lounastamme maalaisravintolassa, jonka jälkeen maistuu monipuolinen Don Juanin kahviretki, sillä kahvin lisäksi tutustutaan sokerin ja kaakaon eri tuotanto- ja jalostus vaiheisiin. Näemme miten sokeriruokoa puristetaan guarapo mehuksi, josta keittämällä kristaloituu sokeria ja tärkeänä sivulinjana rommia. Vastaavasti kaakaohedelmästa saadaan papuja, joita hiilostamalla syntyy kaakaota ja suklaata. Kahvin tie taas uskomattoman pienestä siemenestä juotavaan kahvikuppiin on hämmästyttävän monivaiheinen ja mielenkiintoinen prosessi. Opintojamme virkistää runsaat maistiaiset. Lopuksi majoitumme El Establo hotelliin, jolla on kylän paras näköala.

Päivä 6. Perhosia, orkideoita ja juustoa- kohti rantaa Aamulla vierailemme sekä perhostarhalla että orkideatarhalla, ennenkuin piipahdamme Monteverden juustotehtaalla, jossa tuotetaan perinteisten Quaker reseptien mukaisesti, kermamaista Goudaa ja vahvaa valkoista cheddaria, sivutuotteina myös terveellistä yogurttia ja jäätelöä. Välipalan jälkeen reittimme vie läpi Costa Rican keskivuoriston kiemurtelevia solia ja maisemat ovat mahtavat. Taukopaikassa tutustumme maailman eläinkunnan vanhimpiin edustajiin yli neljämetrisiin joki-krokotiileihin, joita löytyy sadoittain villeinä Tarcoles-joessa. Yhteisen lounaan jälkeen jatkamme matkaa kohti Costa Rican suosituinta lomakeskusta Manuel Antonion luonnonpuistoa. Matkan varrella Folke perehdyttää meidät Costa Rican mielenkiintoisen historian eri vaiheisiin. Perillä asettaudumme viihtyisään rantahotellin.

Päivä 7. Manuel Antonio, lepopäivä rannalla ja auringonlasku illallinen Aamulla kevyttä patikointia apina-laiskiais safarin merkeissä, jonka jälkeen rentoudumme ja vietämme lomailijan elämää rannalla tai kylillä kukin oman mielensä mukaisesti. Läheisen Quepon kaupat ovat yllättävän monipuolisia ja laadukkaita. Auringonlaskun aikaan nautimme yhteisen illallisen maailmankuulussa Grabriela kala ravintolassa. Täällä tuore paistettu tonnikala maistuu erityisen hyvältä auringon laskiessa maailman suurimpaan mereen. Päivä 8. Kohti rajaa – Kuutamolaakson provinssiin Aamiaisen jälkeen jatkamme bussilla pitkin legendaarista Pan American Highwayta kohti Panaman rajaa. Tässä vaiheessa heitämme hyvästit Costa Ricalaiselle kuljettajalle ja oppaalle ja vaihdamme Panamalaiseen palveluun. Yhteinen lounas päivän aikana. Bussivaihdon jälkeen matka jatkuu kohti Chriquin provinssin pääkaupunkia Davidia, jonne majoitumme vanhaan kaupunkihotelliin Nacional Davidiin ja rentoudumme Hotellin altailla. Illemmalla halukkaat voivat kokeilla onneaan Davidin kasinolla.

Päivä 9. Draculan kutsu ja Boqueten tuoksu Chiriquin (intiaanikielellä Kuutamolaakso) provinssi on maastoltaan vuoristoista. Maaseuturetkemme vie meidät Cerro Puntan kylään, jonka jyrkillä viljelyterasseilla viljellään lähes kaikki Panaman vihannekset. Vierailemme kuuluisalla orkideaviljelmällä, joka on Keski- Amerikan orkideaharrastajien mekka. Yhteinen lounas päivän aikana. Jatkamme Boqueten vuoristokaupungin viehättäviin puistomaisemiin ja kukkivaan laaksoon. Kaupungissa on pysyvä kukkanäyttely, jonka tuoksuun ja loistoon tutustumme. Jatkamme rinteitä ylös kiemurtelevaa metsätietä pitkin ja saavumme Geisha kahvitarhalle. Panama on viime vuosina noussut maailman kärkeen gourmet kahvi viljelyksessä, joten osallistumme kahvi maistiaisiin ja testaamme eri gourmet kahvilaatuja. Täällä ylhäällä vuoriston ikuisessa keväässä luonto on neitseellinen ja jos onni on myöden bongataan Quetzal niminen kotoperäinen lintuharvinaisuus. Lisämaksusta ehtii laskea Panaman pisintä vuoristo liitorataa. Palaamme yöksi Davidiin.

Päivä 10. Panamerican highway, Davidista Tyynen Valtameren rannalle Tänään kuuluisa Panamerican highway tarjoaa meille maineensa arvoisia maisemia: jylhää vuoristoa, vuolaasti virtaavia jokia, ylätasangon hedelmäpuuviljelyksiä, alatasangon valtavia sokeri- ja ananas peltoja ja suuria karjatiloja. Folke selostaa matkan varrella Panaman historian värikkäitä vaiheita 1500 luvun valloituksesta aina Noriegan huumesotaan. Pysähdymme matkan varrella Veraguas provinssin pääkaupungissa Santiagossa lounastamaan. Jaloittelemme historiallisessa Natan kylässä, jossa ihailemme uuden maailman vanhinta puukirkkoa Bacilica de Caballeros,vuodelta 1522, jonka alkuperäset intiaanien tekemät puuveistokset hämmästyttävät. Ehdimme määränpäähämme viiden tähden Buenaventura Marriot Resortiin iltapäivällä, jolloin koittaa rentoutumisen ja nautinnon aika mahtavissa puitteissa.

Päivä 11. Rentoutumista Tyynellä Valtamerellä Buenaventura Marriot Resort on Panaman etelärannikon ylellisin hotelli ja tarjoaa monipuolista vapaa-ajan viihdettä. Golffaamalla Jack Nicklausin suunnittelemalla radalla tai vaikkapa ratsastamalla arabialasilla jalohevosilla, tai pelkästään lepäilemällä upeilla uima-altaillaja Tyynen valtameren loivalla rannalla. Läheinen Penonomen kaupunki, joka toimi aikoinaan piraattisotien aikana jopa Panaman pääkaupunkina, houkuttelee vilkkaalla markkinakadulla. Lähivuoristossa El Vallen viileä laakso houkuttelee värikkäillä intiaanimarkkinoilla. illallinen kerää ryhmän yhteen herkkupatojen ääreen, jonka jälkeen Folke pakinoi Panaman kanavan värikkäästä historiasta.

Päivä 12. Panama City raunio kaupunki, vanha kaupunki ja business city. Matka v. 1519 perustettuun Panama Cityyn vie pitkin moottoritietä ja kestää parisen tuntia. Monipuolinen Panama City on sekä Tyynen Valtameren rannikon vanhin kaupunki että nykyaikaisin metropoli. Kaupunkikierroksemme tutustuttaa meidät valokuvaukselliseen Captain Morganin tuhoamaan raunio kaupunkiin, hurmaavaan vanhan kaupunkiin ja huikeaan pilvenpiirtäjien Business Cityyn. Lounas nautitaan Buena Vistan rinteillä perinteisessä villassa. Illalla houkuttelevat sadat ravintolat ja baarit tässä Keski-Amerikan viihdekeskuksessa.

Päivä13. Panaman kanava ja Frank Gehryn luonnontieteiden museo Maailman kahdeksas ihme, alkuperäinen Panaman kanava vihittiin 1914 ja sen laajennus 2016. Aamupäivällä tutustumme kanavan mielenkiintoiseen historiaan Mirafloresin upeassa näyttelykeskuksessa, jonka terassilta näemme laivojen ajavan läpi sulkujen lähietäisyydellä. Päivän aikana yhteinen lounas. Iltapäivällä on vuorossa Frank Gehryn suunnittelema huima luonnontieteiden museo, jossa selostetaan miten Keski-Amerikan kangas nousi merenpohjasta yhdistäen Etelä- ja Pohjois-Amerikan mantereet, mullistaen alueen eläin- ja kasvimaailman sekä samalla ihmiskunnan kehityksen. Lopuksi pistäydytään Multi Plazassa, Keski-Amerikan upeimmassa ostoskeskuksessa. Illalla yhteinen jäähyväis illallinen.

Päivä14. Hasta la Vista Nyt on tuliaisten aika ja mahdollisuus edullisiin ostoksiin. Panama Cityn kaupallinen tarjonta on poikkeuksellisen laaja, perinteisestä intiaani markkinoista aina Keski-Amerikan hienoimpiin muotiputiikkeihin. Ellei ostokset kiinnosta voi vaikkapa tehdä veneretken Tabogan kalastajasaarelle jonka sanatoriumissa muuan Paul Gauguin toimi hoitajana 1880 luvulla. Aikaa on koko päivän, sillä lento Eurooppaan lähtee vasta illansuussa. Kevyt lounas päivän aikana hotellilla. Päivä 15. Paluu Suomeen Euroopan välilaskun jälkeen saavumme Suomeen myöhään iltapäivällä. Monipuolinen klubimatkamme on taakse jäänyttä elämää, nyt on kuvien ja muistojen aika! *Alustavat lennot AF & KLM, Sunnuntai 18.11. Helsinki-Pariisi 09:25-11:30 Sunnuntai 18.11. Pariisi-San Jose 13:10-16:50lauantai 1.12. Panama City-Amsterdam 19:06-12:30 +1 Sunnuntai 2.12. Amsterdam-Helsinki 14:00-17:30

Muuta Folke West luennoi seuraavasti - Costa Rican historia, Intiaaneista -nykyaikaan - Panaman historia, Intiaaneista - nykyaikaan - Panaman kanava - 11. päivänä

Majoitus (tai vastaavat) San Jose Hotel Crowne Plaza Corobicí, 2 vrk

Arenal Manoa, 2 vrk

El Establo hotel Monte Verde 1 vrk

Costa Verde Beach Resort Manuel Antonio, 2 vrk

David Nacional hotel, 2 vrk

Buenaventura Marriot Hotel and Spa, 2 vrk

Panama City Hilton, 2 vrk

Hintaan sisältyy: *lennot reittikoneilla turistiluokassa Helsingistä San Joseen ja Panama Citystä Helsinkiin *lentokenttäkuljetukset *majoitukset 4-5 tähden kaupunkihotelleissa sekä 3-tähden luontohotelleissa jaetussa 2 -hengen huoneissa *aamiainen päivittäin *ateriat ohjelman mukaan (Jokaiselle päivälle sisältyy aamiaisen lisäksi ainakin 1 yhteinen ateria ruokajuoman kera, yhteiset ateriat merkitty tekstiin ”kursiivilla ja tummenetulla”) Aterioiden menu suunnitellaan monipuoliseksi huomioiden myös paikallisia perinneruokia. *retket; kuljetukset ja kiertokäynnit pääsymaksuineen *paikallisten englanninkielisten edustajien palvelut *suomenkielinen opastus *matkanjohtaja mukana matkalla Helsingistä lähtien Hintaan ei sisälly: henkilökohtainen matka/matkatavaravakuutus,

kansainvälisen käytännön mukaiset juomarahat, mahdollinen maasta poistumisvero

15 päivän matkan arvioitu (*) hinta jaetussa kahden hengen huoneessa: 4.916 €/hlö,

Muuta: Hinta vahvistuu, kun lentoyhtiö julkaisee aikataulun n. 11 kk ennen matkaa, tammikuussa 2018. Hinnat perustuvat voimassa oleviin tariffeihin ja valuuttakursseihin, näiden muuttuessa pidätämme oikeuden muutoksiin. Ohjelma sitoumuksetta. Matka edellyttää min. 25 lähtijää. Viisumia ei tarvita Suomen kansalaisilta alle 90 päivän oleskeluun. Passin tulee olla voimassa vielä 6 kk matkan jälkeen. Kaikille suositeltava rokotesuoja: Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT)MPR, hepatiitti A ja B ja Polio. Ns. lähtökirje ja e-lentoliput lähetetään kotiin noin 1 kk ennen matkan alkua. Vastuullinen matkanjärjestäjä SoileTours Oy puh. 09-4129344 Kirkkotie 116a, 02570 Siuntio www.soiletours.com [email protected] SoileTours on Kuluttajaviraston hyväksymä rekisteröity matkanjärjestäjä Kuvi 40/89/MjMvU / Suomen Matkatoimistoalan liitto ry:n jäsen SMALL 24995