4
KUTSU URHEILUJUHLAAN 2.12. TERVETULOA juhlimaan liikunnan ja urheilun kuluneen kauden saavutuksia Lampin hallille. Urheilujuhlaa vietetään pe 2.12. klo 18.30 (aloitamme klo 17.45 kahvituksella) Toholammin kunta / Liikunta- ja nuorisotoimi Toholammin Urheilijat ry. Lampin Liikkujat ry. Kiitämme yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä! Toholammin kunta & henkilöstö TOHO TULI TOHOLAMMIN KUNTATIEDOTE | 5 / 2016 VALOHAASTE Hyvä Toholammin väki, tehdäänkö Toholammista entistäkin kauniimpi sydäntalven ajaksi? Kunnantalon väki toivoo, että kuntalaiset jaksamisensa ja tahtonsa mukaan osallistuisivat pihojensa ja niiden mukana myös kyläkeskustojen valaisemiseen. Me kunnantalolla jäädytämme kelin salliessa maitopurkkeihin jäätiiliä ja rakennamme vapaa- aikanamme niistä jotain yllätyksellistä kuntalaisten iloksi - säävaraus on pakko laittaa, pakastintila ei riitä! Tule sinäkin kanssamme tuottamaan iloa ja valoa pimeään talveen kaikille lamppilaisille, vieraillemme ja myös ohikulkijoille – erityisesti itsenäisyyspäivänä 6.12., jouluna ja uutena vuotena. ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2016 TOHOLAMMILLA Klo 10.00 Jumalanpalvelus kirkossa, Osmo Leppänen, Iiris Rautiola sekä Anni Elamaa ja Otto Peltokangas, trumpetti. Kunnan edustajat ja partiolaiset avustavat. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Paula Määttälä esittää Raili Malmbergin runon Rakkaudentunnustus isänmaalle. Klo 11.00 alkaen kahvitarjoilu kunnantalon kahviossa, järj. Toholammin Martat. N. klo 11.30 Itsenäisyyspäiväjuhla Kulttuurisalissa. Mm. Nice & Voice -kuoro, Eldanka, Toholammin Harmonikkakerho, juhlapuhe Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän toim.joht. Ilkka Luoma. Klo 18.30 Soihtukulkue seurakuntakodilta kirkolle partiolaisten johdolla. Klo 19.00 Itsenäisyyspäivän hartaus kirkossa, partiolaisten lupauksenanto. Tumma puku, kunniamerkit Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖ Kesän remontti on takanapäin ja Männistön uudistettu keittiö on toimi- nut elokuusta lähtien kunnan keskuskeittiönä, jossa valmistetaan ruo- at kouluille, lukuunottamatta Sykäräisen koulua, jossa on oma valmis- tuskeittiö, päiväkodille, toimintakeskukseen ja Männistön palvelutalon asukkaille sekä talossa toimivalle henkilökunnalle. Myös kotipalvelua- teriat valmistetaan Männistön keittiöllä. Männistön keittiön ruokasalissa (osoite Sairaalatie 4, palvelutalon alakerrassa) on myös muiden mahdollista ruokailla. Lounasaika on klo 10.30–12.30. TERVETULOA tutustumaan! Toholammin toimintakeskuksesta JOULUA KOHTI 8.–9.12. klo 9–16 Matonkude- tarjouksia Glögiä ja pipareita Joulu- koristeita Tervetuloa! Toholammin toimintakeskus Ullavantie 14 D, 69300 Toholampi 040 804 4870 / 040 804 4871 TOHOLAMMIN KUNNANTALO on suljettu 5.12.2016 sekä 27.12.–30.12.2016 Kunnan viralliset ilmoitukset (asiakirjoineen) ovat nähtävänä kunnantalon kiinnioloaikana kirjastossa (Kirkkotie 2), kirjaston aukioloaikoina: ti 27.12.16 klo 12–19 ke 28.12.16 klo 12–19 to 29.12.16 klo 12–19 pe 30.12.16 klo 10–16 la 31.12.16 klo 10–14 Päivystykset kiinnioloaikana: Asuntotoimi Asuntosihteeri päivystää 29.–30.12.2016 klo 8–14, puh. 040 150 5205 Kunnan yhdyskuntatekniset palvelut Kiinteistönhoito Erkki Jämsä puh. 050 551 0156 Toholammin Viemäriliikelaitos ja Toholammin Energia Päivystysnumero puh. 040 1505 290 Lomatoimi Johtavat lomittajat tavoittaa omista kännykkänumeroista arkipäivisin klo 10–14. Johtavan lomittajan ollessa lomalla puhelut siirtyvät sijaiselle. Myös sivuvastaanotot on suljettu ko. aikana. Johtavien lomittajien puhelinnumerot: Tuula Hjelm 040 1505 222 Auli Ahonen 040 1505 223 Maire Niemonen 040 1505 224 Arja Muli 040 1505 225 Lähettäkää työselosteet ym. postitse osoitteella: Toholammin kunta, Lomatoimisto, Lampintie 5, 69300 TOHOLAMPI. Jyta/Sosiaalitoimisto Kiireellisissä sosiaalityön asioissa voi ottaa yhteyttä 27.12.–30.12.2016 klo 9–13 toimistosihteeriin, joka välittää asian sosiaalityöntekijälle. Toimistosihteerin puh. 040 804 4900. Toholammin kunta toivottaa asukkailleen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!

TOHOTULI - Toholammin kunta - Etusivu puku, kunniamerkit Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖ Kesän remontti on takanapäin ja Männistön

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: TOHOTULI - Toholammin kunta - Etusivu puku, kunniamerkit Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖ Kesän remontti on takanapäin ja Männistön

KUTSUURHEILUJUHLAAN 2.12.

TERVETULOA juhlimaan liikunnan ja urheilun kuluneen

kauden saavutuksia Lampin hallille.

Urheilujuhlaa vietetään pe 2.12. klo 18.30 (aloitamme klo 17.45 kahvituksella)

Toholammin kunta / Liikunta- ja nuorisotoimiToholammin Urheilijat ry.

Lampin Liikkujat ry.

Kiitämme yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä!

Toholammin kunta & henkilöstö

TOHOTULITOHOLAMMIN KUNTATIEDOTE | 5 / 2016

VALOHAASTE Hyvä Toholammin väki,tehdäänkö Toholammista entistäkin kauniimpi sydäntalven ajaksi?

Kunnantalon väki toivoo, että kuntalaiset jaksamisensa ja tahtonsa mukaan osallistuisivat pihojensa ja niiden mukana myös kyläkeskustojen valaisemiseen. Me kunnantalolla jäädytämme kelin salliessa maitopurkkeihin jäätiiliä ja rakennamme vapaa-aikanamme niistä jotain yllätyksellistä kuntalaisten iloksi - säävaraus on pakko laittaa, pakastintila ei riitä!

Tule sinäkin kanssamme tuottamaan iloa ja valoa pimeään talveen kaikille lamppilaisille, vieraillemme ja myös ohikulkijoille – erityisesti itsenäisyyspäivänä 6.12., jouluna ja uutena vuotena.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2016 TOHOLAMMILLAKlo 10.00 Jumalanpalvelus kirkossa, Osmo Leppänen, Iiris

Rautiola sekä Anni Elamaa ja Otto Peltokangas, trumpetti. Kunnan edustajat ja partiolaiset avustavat. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Paula Määttälä esittää Raili Malmbergin runon Rakkaudentunnustus isänmaalle.

Klo 11.00 alkaen kahvitarjoilu kunnantalon kahviossa, järj. Toholammin Martat.

N. klo 11.30 Itsenäisyyspäiväjuhla Kulttuurisalissa. Mm. Nice & Voice -kuoro, Eldanka, Toholammin Harmonikkakerho, juhlapuhe Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän toim.joht. Ilkka Luoma.

Klo 18.30 Soihtukulkue seurakuntakodilta kirkolle partiolaisten johdolla.

Klo 19.00 Itsenäisyyspäivän hartaus kirkossa, partiolaisten lupauksenanto.

Tumma puku, kunniamerkit

Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta

MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖKesän remontti on takanapäin ja Männistön uudistettu keittiö on toimi-nut elokuusta lähtien kunnan keskuskeittiönä, jossa valmistetaan ruo-at kouluille, lukuunottamatta Sykäräisen koulua, jossa on oma valmis-tuskeittiö, päiväkodille, toimintakeskukseen ja Männistön palvelutalon asukkaille sekä talossa toimivalle henkilökunnalle. Myös kotipalvelua-teriat valmistetaan Männistön keittiöllä.

Männistön keittiön ruokasalissa (osoite Sairaalatie 4, palvelutalon alakerrassa) on myös muiden mahdollista ruokailla.

Lounasaika on klo 10.30–12.30.

TERVETULOA tutustumaan!

Toholammin toimintakeskuksesta

JOULUA KOHTI8.–9.12. klo 9–16

Matonkude- tarjouksia

Glögiä ja pipareitaJoulu-

koristeita

Tervetuloa!Toholammin toimintakeskus

Ullavantie 14 D, 69300 Toholampi040 804 4870 / 040 804 4871

TOHOLAMMIN KUNNANTALOon suljettu 5.12.2016 sekä

27.12.–30.12.2016

Kunnan viralliset ilmoitukset (asiakirjoineen) ovat nähtävänä kunnantalon kiinnioloaikana kirjastossa (Kirkkotie 2), kirjaston aukioloaikoina:

ti 27.12.16 klo 12–19 ke 28.12.16 klo 12–19to 29.12.16 klo 12–19pe 30.12.16 klo 10–16la 31.12.16 klo 10–14

Päivystykset kiinnioloaikana:AsuntotoimiAsuntosihteeri päivystää 29.–30.12.2016 klo 8–14, puh. 040 150 5205

Kunnan yhdyskuntatekniset palvelutKiinteistönhoito Erkki Jämsä puh. 050 551 0156

Toholammin Viemäriliikelaitos ja Toholammin EnergiaPäivystysnumero puh. 040 1505 290

LomatoimiJohtavat lomittajat tavoittaa omista kännykkänumeroista arkipäivisin klo 10–14. Johtavan lomittajan ollessa lomalla puhelut siirtyvät sijaiselle. Myös sivuvastaanotot on suljettu ko. aikana.

Johtavien lomittajien puhelinnumerot:Tuula Hjelm 040 1505 222Auli Ahonen 040 1505 223Maire Niemonen 040 1505 224Arja Muli 040 1505 225

Lähettäkää työselosteet ym. postitse osoitteella: Toholammin kunta, Lomatoimisto, Lampintie 5,69300 TOHOLAMPI.

Jyta/SosiaalitoimistoKiireellisissä sosiaalityön asioissa voi ottaa yhteyttä 27.12.–30.12.2016 klo 9–13 toimistosihteeriin, joka välittää asian sosiaalityöntekijälle. Toimistosihteerin puh. 040 804 4900.

Toholammin kunta toivottaa asukkailleen

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Page 2: TOHOTULI - Toholammin kunta - Etusivu puku, kunniamerkit Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖ Kesän remontti on takanapäin ja Männistön

TOHOTULI MARRASKUU 20162

YHDISTYKSET HUOMIO!Yhdistysrekisteriä ylläpitävä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) poistaa rekisteristä toimintansa lopettaneita yhdistyksiä. Pois-touhan alla on noin 40 000 yhdistystä eri puolilta Suomea, näis-tä 37 Toholammilla. Näiltä yhdistyksiltä ei ole tullut ilmoitus-ta yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen. Lista poistettavis-ta yhdistyksistä löytyy Patentti- ja rekisterihallituksen verk-kosivuilta tai Toholammin yhdistysten osalta tiedon saa myös kulttuuritoimistosta.

Mikäli poistomenettelyssä mukana oleva yhdistys jatkaa toi-mintaansa, siitä tulee ilmoittaa kirjallisesti PRH:lle 12.1.2017 mennessä. Ne yhdistykset, joilta ei kehotuksesta huolimatta saada ilmoitusta, poistetaan tammikuussa 2017 yhdistysrekis-teristä. PRH:n käynnistämä poistomenettely perustuu heinä-kuussa 2016 voimaan tulleeseen yhdistyslakiin. Lain yhtenä tavoitteena on lisätä yhdistysrekisterin ajantasaisuutta ja mah-dollistaa toimimattomien yhdistysten poistaminen rekisteristä.

Onko lopetettavilla yhdistyksillä varoja tai omaisuutta? Selvit-täkää tilanne pian ja siirtäkää ne esim. jollekin toimivalle yh-distykselle. Olisi kaikkien etu, että varat jäävät omaan kun-taan. Tarvittaessa ottakaa yhteyttä yhdistysrekisteriin (www.prh.fi) ja ilmoittakaa, että yhdistys toimii. Yhdistyksen lopetta-misesta täytyy pitää sääntöjen määräämät yleiset kokoukset ja siihen voi mennä aikaa.

Reserviläisiä tarvitaanReserviläistoiminta on valmistautumista kaikenlaisiin poikkeaviin olosuhteisiin. Toholammilla reserviläistoiminta on nukkunut muutaman vuoden. Tarkoituksemme on herätellä reserviläisiä toimintaan oman itsensä, läheistensä ja koko alueemme asukkaiden puolesta. Toimintaa suunnitellaan viikon kuluttua tiistai-iltana 29.11. klo 18 ja kaikki reserviläistoiminnasta kiinnostuneet ovat silloin lämpimästi tervetulleita kunnantalolle.

Reserviupseerikerho puolesta Veli Männistö

KANSALAISOPISTO TIEDOTTAAhttps://www.opistopalvelut.fi/kannus/

puh. 044-4745 244 tai [email protected]

Kannuksen ja Toholammin yhdistyneelle KANSALAISOPISTOLLE UUSI NIMI!Kannuksen ja Toholammin kansalaisopistot yhdistyivät 1.1.2016. Järjestämme NIMIKILPAILUN yhdistyneen kansalaisopiston uudesta nimestä. Jätä nimiehdotuksesi yhteystiedoillasi varustettuna 30.11.2016 mennessä joko sähköpostilla [email protected] tai postitse Kannuksen kaupunki, Kansalaisopisto, Asematie 1, 69100 Kannus. Nimikilpailun voittaja saa palkinnoksi maksuttoman osallistumisen jollekin kansalaisopiston kurssille oman valintansa mukaan. Nyt ideoimaan uutta nimeä!

Kansalaisopiston musikanttien (pianistit ja laulajat) MUSIIKKIMATINEA torstaina 1.12. klo 18 alkaen Toholammin kunnantalolla KULTTUURISALISSA. Vapaa pääsy! Lämpimästi tervetuloa!

UUSIA KURSSEJA!110447 JOULUNAJAN ODOTUKSEEN KAUNIS KORISTE OVEEN (JOULU-KRANSSI TAI JOULUTAULU) lauantaina 26.11. klo 10–14, Ent. Artesaa-niopiston työpajarakennus, op. Teija Paananen, kurssimaksu 10 €. Tervetuloa alkavan joulunajan odotukseen joulukranssin tai jouluisen kat-totiilitaulun tekemisen merkeissä. Upea ja erilainen itse tehty joulukoris-te ovessa toivottaa tervetulleeksi sekä kertoo joulun lähestymisestä. Luo-muksesi voit halutessasi antaa kenelle tahansa lahjaksi tuomaan joulu-mieltä. Tarvittavat välineet ja materiaalit löytyvät kurssin vetäjältä, mate-riaalimaksu 8 €/kranssi, 8 €/kattotiilitaulu. Tarvittaessa lisätietoja ohjaaja Teija Paanaselta p. 040 527 2774. Työskentelyn ohessa pidämme 15 min kahvitauon, voit ottaa eväät mukaan. Ilmoittaudu ennakkoon.

110212 TEATTERI ke 18.1.–5.7.2017 klo 18.30–20.45, Lampin Tu-pa, ohjaaja Marja Hannula, kurssimaksu 75 €. Kurssilla aloitetaan Häkkilän kesäteatterin esityksen valmistelu ke 18.1. klo 18.30. Harjoi-tusajankohdat sovitaan erikseen. Kurssille ovat kaikki tervetulleita vas-ta-alkajista teatterin konkareihin. Toivomme joukkoomme uusia kesä-teatterin harrastajia, joten tule rohkeasti mukaan! Ilmoittaudu ennak-koon ke 4.1. mennessä Kannuksen kansalaisopistolle p. 044 4745 244 tai [email protected] tai https://www.opistopalvelut.fi/kannus/

Shoppailureissulle Kuopioon! Toholammin, Lestijärven ja Reis- järven 4H-yhdistykset järjestävät shoppailureissun Kuopioon Matkus Shopping Centeriin ja Ikeaan 3.12.2016

Lähtö: Toholampi (S-market) 7.00 Lestijärvi (Kauppisen huoltoasema) 7.30 Reisjärvi (K-market) 7.50

Hinta 20€/4H-jäsen, 25€/ei jäsen.

Reissu toteutuu jos lähtijöitä vähintään 40. Ilmoittautumiset 28.11. mennessä numeroon 040 519 9154/Sari

Keski-Pohjanmaan KonservatorionToholammin toimipisteen

Joulumatineake 7.12. klo 18.30Kulttuurisalissa

Tervetuloa!

Tarjoilua ja arvontaa

LIPUT 5/2 €

POPUP musiikkikahvila

Toholammin nuorison musiiikkitoiminnan tuki ry

lauantaina 3.12. klo 10-14kunnantalon kahviossa

Musiikista vastaavat Muskarilaiset ja Konservatorion oppilaat

JOULUMARKKINOIDEN

Tervetuloa!

100 vuotta MarttiYli‐Kotilan syntymästä

Toholammin Kulttuur isa l issasu 27.11 .2016 k lo 13

Mm. Toholammin Mies lau la jat , vask ise i ts ikko,sukukokoonpanoja, Antt i Jämsä

Liput 5 €. Tuotto nuorisonmusiikkitoiminnan tukemiseen Kahvitarjoilu

POPUP musiikkikahvila

Toholammin nuorison musiiikkitoiminnan tuki ry

lauantaina 3.12. klo 10-14kunnantalon kahviossa

Musiikista vastaavat Muskarilaiset ja Konservatorion oppilaat

JOULUMARKKINOIDEN

Tervetuloa!

Maaseutuyksikkö KaseKa tiedottaa:Ympäristökorvauksen koulutusvaatimusYmpäristökorvauksen yksi tilakohtainen pakollinen toimenpide on koulutusvaatimus. Koulutusvaatimuksen voi täyttää suorittamalla tentin Vipu-palvelussa tai osallistumalla yhden päivän koulutukseen ympäris-tökorvauksesta. Koulutusvaatimus tulee täyttää viimeistään 2.5.2017.

Tentti on mahdollista suorittaa Vipu-palvelussa. Tentin voi suorittaa ym-päristökorvaukseen sitoutunut viljelijä tai tilanhoidosta vastaava henki-lö. Tentin läpäisee vastaamalla oikein vähintään 15 kysymykseen (ky-symyksiä on yhteensä 25). Yrityskertoja ei ole rajattu. Tallenna tai tu-losta yhteenvetosivu ja säilytä se muiden ympäristökorvausasiakirjo-jen kanssa.

Tentin vaihtoehtona olevia koulutuspäiviä järjestetään talvella 2016–2017. Päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.

Maidontuottajien haettavana kriisitukiMaidontuotannon mukautustuki haetaan kunnasta. Tuella on tarkoitus vähentää väliaikaisesti maidontuotantoa. Tuessa tarkastellaan vain mei-jeriin toimitettua maitoa. Tuen hakuaika on 21.11.–9.12.2016.

Vähentämisjakso on 1.1.–31.5.2017. Vertailujakso on 1.1.–31.5.2016.

Hakijan on tuotettava maitoa tammikuussa 2017. Kriisitukea voivat hakea kaikki tukeen oikeutetut, vaikka maidon vähentämistukea oli-si haettu loka-marraskuussa 2016.

Page 3: TOHOTULI - Toholammin kunta - Etusivu puku, kunniamerkit Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖ Kesän remontti on takanapäin ja Männistön

TOHOTULI MARRASKUU 2016 3

Toholammin terveyskeskuksen lääkärinvastaanotto on suljettu 19.12.16 – 1.1.17

Lestijärven terveyskeskuksen lääkärinvastaanotto on suljettu 19.12.16 – 1.1.17

Kannuksen terveyskeskuksen lääkärinvastaanoton toiminta on supistettua 19.12.16–1.1.17, jolloin vastaanotolla hoidetaan ensisijaisesti vain Kannuksen, Lestijärven ja Toholammin päivystyksellistä ja kiireellistä hoitoa vaativat potilaat. Kannuksen vastaanoton puhelinnumero on 040-8042000. Tarvittaessa päivystyksellinen hoito annetaan myös alueilla oleskeleville, esim. lomailijoille. Kiireelliset ja välttämättömät reseptien uusinnat hoidetaan myös toiminnan supistamisen aikana. Virka-ajan ulkopuolella terveyskeskus on suljettu, jolloin

yhteydenotot kiireellisissä päivystystapauksissa K-P:n keskussairaalan yhteispäivystykseen, puh. 06-8264500, osoite: Mariankatu 16–20, 67200 Kokkola. Hätätilanteessa soittakaa yleiseen hätänumeroon 112.

Toholammin laboratorio on avoinna 19.–21.12.16 ja 27.–28.12.16.

Lestijärven laboratorio on suljettu 19.12.16 –1.1.17.

Kannuksen laboratorio toimii normaalisti arkipäivisin 19.12.16–1.1.17.

Kannuksen röntgen toimii normaalisti arkipäivisin 19.12.16–1.1.17.

Pyydämme asiakkaita hoitamaan reseptien uusintaan sekä hoitotarvikkeisiin liittyvät asiat hyvissä ajoin ennen joulun ja vuodenvaihteen aikaa.

Lestijokilaakson lääkäripäivystys Arkipäivisin ma–pe klo 8–16 lääkäripäivystys on Kannuksen terveyskeskuksessa.

Muina aikoina lääkäripäivystys on K-P:n keskussairaalan yhteispäivystyksessä (puh. 06-8264500, osoite: Mariankatu 16–20, 67200 Kokkola) eli:

• arkipäivisin ma–to klo 16 alkaen seuraavaan aamuun klo 8

• viikonloppuisin pe klo 16–ma klo 8

• juhlapyhien aattoina klo 16 alkaen seuraavaan arkipäivään klo 8

• jouluaattona

Influenssarokotukset Toholammin neuvolassa:

ti 22.11.16 klo 8–12ti 29.11.16 klo 12–16ma 12.12.16 klo 8–12

Jos edellä olevat ajat eivät sovi, voi soittaa neuvolaan puh. 040 804 4601 klo 8–9.

Lestijokilaakson lääkärinvastaanoton toiminta 19.12.16–1.1.17

TOHOLAMMINTOHOLAMMIN

LABORATORIONLABORATORION joulun ajan aukioloajat

viikoilla 51-52

Muina päivinä palvelevat Kannuksen,

Kokkolan ja Tunkkarin laboratoriot.

Avoinna

Vk 51 Ma 19.12, Ti 20.12

ja Ke 21.12

Vk 52 Ti 27.12 ja Ke 28.12

Modernia ja Perinteistä Kuvauspalvelua

KuvaKin tuottaa erilaisia valo- ja videokuva-ukseen liittyviä palveluja. Yrityskuvaukset, tapahtumakuvaukset, kuvien ja videokuvien muokkaukset ja editoinnit sekä pienenä eri-koisuutena erilaiset ilmakuvauspalvelut kuu-luvat yrityksen vakiotarjontaan.

”Halusin perustaa yrityksen, jolta toisen yrittäjän on mahdollista ostaa esimerkiksi oman yrityksen esittelyvideo avaimet käteen -periaatteella”, Kinnunen kertoo. ”Jo tunnin pituisen videoidun raakamateriaalin ja yrittä-jän kanssa käydyn keskustelun pohjalta on mahdollista tehdä yritykselle kuin yrityksel-le sen positiivisia puolia erityisesti korosta-va mainosvideo, joka varmasti kertoo muu-tamassa minuutissa saman kuin useiden tun-tien diaesitys tai puhelinneuvottelu”, hän täs-mentää. ”Luonnollisesti kuvauskalustoa löy-tyy myös perinteisimpiin valokuvauksiin, ku-ten häihin, hautajaisiin tai erilaisiin perhejuh-liin”, Kinnunen mainitsee.

Ilmakuvauspalvelut KuvaKin toteuttaa täl-lä hetkellä multikopterilla, joka kykenee 4K-tasoiseen videokuvaan. Ilmakuvauksia suun-niteltaessa on tärkeä niin yrittäjän kuin asiak-

Toholampi sai marraskuun alussa uuden yrittäjän, kun paikkakunnalla kolmisen vuotta asunut, Lohtajalaissyntyinen Anselmi Kinnunen, perusti jo kauan haaveissa olleen yrityksen.

kaankin huomioida, että erilaiset vakuutus- ja vastuukysymykset tulee olla kunnossa. Esimerkiksi yleisötapahtuman ilmakuvaami-nen on tietyissä tapauksissa täysin kiellettyä ja mahdollisen vahingon tapahtuessa perin-teisten vakuutusten korvauskattavuus ei enää ole käytettävissä. ”Haluan tarjota niin yksityi-sille ihmisille kuin yrityksillekin kaikin puo-lin turvallisia ja vastuullisia palveluja”, sanoo Kinnunen. Jatkossa tavoitteena on laajentaa ilmakuvauspalveluita myös yritysten ja maa- ja metsätilojen erityistarpeisiin – esimerkiksi viljavuustutkimuksiin.Koulutukseltaan Anselmi Kinnunen on kone- ja tuotantotekniikan insinööri ja työskentelee tuotantopäällikkönä Caverion Industria Oy:n Ylivieskan tehtaalla.

Lisätietoja:Anselmi Kinnunenpuh: 040 7306 375 (arkisin klo 16.00 jäl-keen ja viikonloppuisin)[email protected]/kuvakin2016

TUNNISTATKO AJOISSA VAKAVAT IHOMUUTOKSET?

Aiheesta luennoi LT, FM Tanja Rauma-Pinola, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri

Toholammin kulttuurisalissa

to 24.11.2016 alk. klo 17.30 kahvilla (luento alkaa klo 18.15)

Musiikkia Pelimannimestari Jari Saarenpää Osallistumismaksu 5 € (sis. kahvitarjoilun)

Arvontaa TERVETULOA!

- Pidä huolta itsestäsi ja tule kuuntelemaan -

TOHOLAMMIN PALVELULIIKENTEEN AJANKOHTAISTIEDOTE

Järjestimme palveluliikenteen nimikilpailun ja sen perusteella palveluliikenteen nimeksi on valittu:

TOPI-palveluliikenneNimiesityksen teki Merja Annala. Nimi muodostuu sanoista TOholampi, Palvelu ja Innovaatio.

Merjan nimiesItys palkitaan kuukauden ilmaisilla TOPI-palveluliikenteen matkoilla.

TOPI-palveluliikenne lyhykäisyydessään: TOPI on kunnan sisäiseen liikkumiseen edullinen kuljetusmuoto

TOPI vuoroja ajaa linja-auto, joka on melkein kuin taksi

TOPI on jokaisen kuntalaisen käytössä kunnan rajojen sisällä tapahtuvassa liikenteessä

TOPI kyyditsee ovelta ovelle 3,00 €/suunta ja saman päivän meno-paluukyydit 5,00 €

TOPIn kyydissä vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset näyttölipulla (myös avustaja)

TOPIn kuljettaja avustaa tarvittaessa, esim. pyörätuolilla tai rollaattorilla kulkevia

TOPI on käytettävissä arkisin: maanantaista torstaihin klo 9.15–12.00 perjantaisin klo 8.25–11.00

TOPI-palveluliikenteen kyydin tilaukset: Viimeistään kuljetusta edeltävänä arkipäivä-nä klo 16 mennessä

Numerosta 040 575 1342 (Pohjolan Matka)

• Reenipäivä 3.12 klo 12–15.00 Ohjaajana Sini Patrikainen (tarkempi ohjelma facebookissa kunhan varmistuu).

• Reenipäivä 6.1 klo 12–15.00 ohjaajana Karoliina Joohs (tarkempi ohjelma facebookissa kunhan varmistuu)

Lampin Liikkujat tiedottaa:

Toholammin seurakunnan joulunajan musiikkitilaisuudet27.11. klo 19 Armas Maasalon Adventtivesper Toholammin kirkossa. Ecclesia ja Cappella, johtaa Lauriina Hurtig. Liturgina Sakari Typpö. Mari Peltokangas, urut.

30.11. klo 18.30 Virsikirjan lisävihko -lauluil-ta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsi-kirjaan on ilmestynyt lisävihko, joka sisältää kir-kolliskokouksen hyväksymät 79 uutta virttä. Uu-teen virsikirjaan on seulottu sekä suomalais-ten tekijöiden virsiä että hengellistä laulupe-rinnettä eri puolilta maailmaa. Yhteislauluillas-sa tutustutaan uusiin lauluihin. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla.

11.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut Toholammin kirkossa. Lumina.

18.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut Lestijärven kirkossa. Ilonpisara.

21.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut Sykäräisen kappelissa. Lauluyhtye Cappella.

Toholammin toimintakeskus

JOULULOMALLA23.12.2016–1.1.2017

Rauhallista Joulua kaikille

Page 4: TOHOTULI - Toholammin kunta - Etusivu puku, kunniamerkit Tervetuloa tilaisuuksiin Toholammin kunta ja seurakunta MÄNNISTÖN UUSI KESKUSKEITTIÖ Kesän remontti on takanapäin ja Männistön

IK Itella Posti Oy

TOHOTULITOHOTULI kuntatiedote

Julkaisija: Toholammin kuntaLevikki: 1 630 kpl

Levikkialue: ToholampiTaitto: I-print | plusPaino: I-print OyJakelu: Posti Oy

Ilmestymispäivä 21.11.2016

Lehden seuraava numero ilmestyy tammi-helmikuun vaihteessa.

JOUTSENMERKITTY PAINOLAITOS I-print Oy, lupanumero 4041 0895

IÄLLISTEN PAIKKA

JUSSINPIRTTI

Osoite: Elnantie 2 Toholammin Hyvinvointikeskus Maunu ry, email: [email protected]

Jussinpirtti , pirtsakka tupa tulla ja mennä!

ELOKUVATpe 9.12.2016Toholammin Kulttuurisalissa

KE 23.11. klo 19 MIEHILLE JA NAISILLE; Olisinko ihmisiksi, 3. Lähim-mäisyys Jorma Harju Ajatuksia ja oivalluksia elämään.

PE 25.11. klo 10 Nukketeatteripaja ra-kennetaan ja viimeistellään ta-sonukkeja Plakkari-hankkeelle

Klo 15.30! Äijäkööri, suitsi-massa Antti Jämsä ja Heikki Finnilä.

MA 28.11. klo 13 Valokuvanäyttelyn ava-jaiset, ohjelmaa Veli Männistö: Digikuvauksen perusasiat pähkinänkuoressa Iida Nylander: Lavastetun ku-van mahdollisuus vaikuttaa ja luoda tunnelmia

TI 29.11. klo 10 Runopiiri klo 13 Videokuvauskurssi, Antti Koskela

KE 30.11. klo 9 Potkukelkkapaja, raken-netaan vanhoista tuoleista ja suksista kunnon menopelit talven jäille ja hangille. Ohjaa Martti Määttä. klo 13 Voimallisia valokuvia –ideariihi, Ideoidaan kuvia lamp-pilaisista ikäihmisistä Toholammin kauniissa maise-missa ja vanhoissa kuvauskoh-teissa eri vuodenaikoina. Hyödynnetään kuvissa van-hoja vaatteita ja muuta vanhaa rekvisiittaa. Tule ottamaan sel-vää, miten luodaan vaikuttavia tunnelmakuvia.

PE 2.12. Klo 13 Äijäkööri, suitsimassa Antti Jämsä ja Heikki Finnilä.

KE 7.12. klo 9 Potkukelkkapaja, raken-netaan vanhoista tuoleista ja suksista kunnon menopelit talven jäille ja hangille. Ohjaa Martti Määttä.

PE 9.12. Klo 13 Äijäkööri, suitsimassa Antti Jämsä ja Heikki Finnilä.

MA 12.12. klo 13 Puurojuhla, ohjelmas-sa mm. Jussinpirtin Äijäköö-ri – Tiernapojat, Runopiiri, Arpajaiset

TI 13.12. klo 13 Videokuvauskurssi, Antti Koskela

Joulutauko 19.12.2016–8.1.2017

TAMMIKUUSSA 2017

KUNTOSALIRYHMÄT käynnistyvät 12.1.2017

TO KLO 9.30 NAISET, Minna Vilppola

TO KLO 10.30 MIEHET, Minna Vilppola

TO KLO 12 MIEHET, Raimo Kallio

Kysy muista ryhmistä ohjaajalta tai Jussinpirtiltä!

MUU VIIKOITTAINEN TOIMINTA STARTTAA VIIKOLLA 3Runopiiri ti 17.1. klo 10

Nukketeatteripaja pe 20.1 klo 10

Äijäkööri pe klo 20.1. klo 13

Videokuvakurssin viimeiset kokoontumiset ti 17.1. ja 24.1 klo 13

Tulukaa Jussinpirtille meijän kans koko perhe!

RUNEBERGIN HIRVENHIIHTO

KAIKELLE KANSALLELA 4.2. KLO 12

Partiolaiset mukana tapahtumassa

Potkukelekkakilipailut

Ammutahan hirviä…sti liikkuvaa hirviä kilipaa!

Partiotaitokisa

Lämmitellähän välillä Kotateltasa

Ja ties vaikkois saunaki lämpimänä!

Makkarat, kahavit, arpajaiset ja muuta hupia

Tuotto Jussinpirtin toiminnan hyväksi

HÄTÄ HÄTÄ HÄTÄJoulupukki pyörii pajasa ja tekotarpehet hakusesa!

Tuo meille vanahoja puisia tooleja ja sitte ne vanahat sukset!! No ne saa olla vaikka lasikuijustaki, hihtohon tai lasketteluhun, ihan sama! Rakennetahan akkaporukalla 30.11. ja 7.12. kunnon kelekat pukinkont-tihin, ko ei kerta ukot rupia! Tehäänki sem-moset pelit, että saat (jos tahot) sen uk-koski lykättyä pilikille melekein vaikka um-pihangesa ja reppu sylisä! Termokset kan-nattaa kyllä sitte olla kohillaan, jos niin kau-as kotua lähtee!

Ja muutaki vanahaa otetahan vastahan!

Vanhanaikaisen olosia kersain nappas-kenkiä tai vaikka pieksut. Kokoa n. 19–22 teatterinukeille.

Ompelutarvikkeita otettais vieläki! Ja jos vintillä pyörii vanahoja valokuvia, joista hennot luopua, niin meille kelepaa nekki!

Kirjahyllyä kipeästi kaipaamme lahjoitukse-na saamillemme kirjoille!

TUE TOIMINTAAMME IÄLLISTEN IHMISTEN HYVÄKSI VUOKRAAMALLA JUSSINPIRTTIÄ OMIIN KEKKEREIHISI EDULLISESTI.Voit myös liittyä yhdistyksemme jäseneksi, jäsenmaksu 10e/v. Jäsenenä saat alennusta kuntosalimaksuista. Huom! Kuntosalilla käyvät myös TYKY-setelit.

TUESTASI JA MUKANAOLOSTASI LÄMPIMÄSTI KIITÄMMEKysy, toivo, ihmettele, Jussinpirtti elää toi-veidesi mukaan… Terveisin toiminnanohjaaja Helena Kärnä mp. 045 84 222 51

Plakkari-hanketta rahoittaa:

EPUT-elokuva klo 16Lippu: 10 €Kesto: 1 t 45 minEnsi-ilta: 2.12.2016

Lajityyppi: Dokumentti, musiikki, kotimainen Ohjaaja: Saku PollariPääosissa: Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Juha Torvinen, Aku Syrjä, Sami Ruusukallio

Viiru ja Pesonen – Paras joulu ikinä klo 18Lippu: 6 €Kesto: 1 t 33 minEnsi-ilta: 2.9.2016

Lajityyppi: perhe-elokuvaOhjaaja: Ali Samadi AhadiPuhuttu suomeksi

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat klo 19.30Lippu: 10 €Kesto: 2 t 13 minEnsi-ilta: 30.9.2016

Lajityyppi: seikkailu, fantasia, perhe-elokuvaOhjaaja: David YatesPääosissa: Eddie Redmayne, Colin Farrell, Ezra Miller, Katherine Waterston, Dan Fogler, Samantha Morton

Perustoimeentulotuki on henkilön tai perheen viimesijainen taloudellinen tuki, joka kattaa elämän perusmenoja. Tuki kattaa esimerkiksi ravinto- ja vaatemenoja ja terveydenhoitomenoja sekä asumisesta syntyviä kohtuullisia kustannuksia.

Vuoden 2016 loppuun saakka voit hoitaa kaikki toimeentulotuen asiat kotikuntasi sosiaalitoimistossa.

• Voit toimittaa hakemuksen sosiaalitoimistoon tai hakea tukea verkossa, jos kunnassa on mahdollisuus verkkoasiointiin.

Toimeentulotuki uudistuuPerustoimeentulotukea Kelasta vuonna 2017

4/20

16

Hakeminen yksinkertaistuu

Perustoimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi 1.1.2017 alkaen.

• Kela palvelee sinua verkossa, puhelimessa ja kaikissa palvelupisteissään.

• Jos saat vuoden 2016 lopulla kunnasta toimeentulotukipäätöksen, joka ulottuu vuoden 2017 puolelle, saat tukea päätöksen mukaisesti sen voimassaoloajan. Sinun ei tarvitse hakea tämän tilalle Kelan päätöstä vuoden alussa.

• Säilytä viimeisin kunnasta saamasi päätös. Tarvitset sitä, kun haet Kelasta perustoimeentulotukea ensimmäisen kerran.

• Kunta voi myöntää edelleen täydentävää toimeentulotukea sellaisiin erityisiin menoihin, joita perustoimeentulotuki ei kata.

Saat loppuvuodesta 2016 lisätietoa Kelasta ja kotikunnastasi.

• Kelan puhelinpalveluun avataan perus-toimeentulotuen palvelunumero loppu-vuodesta 2016.

• Perustoimeentulotuen kela.fi-sivut ja Kysy Kelasta -palsta avataan myös loppuvuodesta 2016.

• Vuoden 2017 alusta voit hakea tukea verkossa www.kela.fi/asiointi. Verkko-palvelussa voit toimittaa myös hakemuk-seen tarvittavat liitteet. Tukea voi hakea myös paperilomakkeella.

• Voit seurata uudistuksen valmistelua toimeentulotuen uutiskirjeestä www.kela.fi/uutiskirjeet.

• Toimeentulotuen myöntämisen perusteet eivät muutu uudistuksessa.

• Kelalla on yleensä valmiiksi käytettävissään asiakkaan etuus- tietoja, jolloin tuen hakeminen hel-pottuu. Kelaan jätetyn hakemuksen liitteet ovat tarvittaessa myös kunnan käytettävissä.

• Kela antaa päätöksen perustoimeen-tulotuesta 7 arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta, jos hake-muksessa on kaikki tarvittavat tiedot.