Turun Sosiologi 1/2015

KANSI

T U R U N S O S I O L O G I

1 / 2 0 1 5

T YÖ E L Ä M Ä N U M E R O

2 TURUN SOSIOLOGI 1 / 2009

sosiologiaSähkönkulutuksen kaksi rationaalisuutta • Työläistaustaiset naiset, yliopisto-opiskelu ja luokan kokemukset • Oma etu ja yhteinen hyvä paikallisessa kiistassa tilasta • Taideteosten aitouden tutkimuksesta • Joustava luonto hedelmöityshoidoissa Symbolinen pääoma ja yhteiskuntaluokat • Yhtenäisyyttä materian avulla • Yksilöllinen potentiaali ja sukupuoli työelämä-valmennuksessa • Kansainvälinen adoptio globaalin pohjoisen ja etelän kohtaamisena • Epävarmuuden talous • Sukupuolitettu kotityönjako ja sosiokulttuuriset rakenteet • Itämeren rehevöity-misongelman määrittely ja mittakaavan politiikka • Mitä yhteiskuntateoria on? • Filippiiniläisten sairaanhoitajien rekry-tointi Suomeen jälkikolonialistisena käytäntönä • Puheen musii-killiset piirteet ja sosiaalinen toiminta • Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana • Televisio ja kulttuuripääoma • Huumeriippuvuuden hoito ja lääketieteen haaste • Tunteet ja taloudellinen apu transnationaalissa perheessä • Kävelyhaastattelu tapaustutkimuksen menetel-mänä • Jokelan ja Kauhajoen asukkaiden arviot koulusurmien yhteiskunnallisista syistä • Miesten puhetta isäksi tulon haluista ja aikeista • Sulkeutuiko keskiluokka? • Talous nukkuu meissä

Tilaa 50-vuotias Sosiologia! www.sosiologia.fi

Ikkuna uusimpaan sosiologiseen tutkimukseen ja yhteiskuntatieteelliseen

keskusteluun vuodesta 1964.

3TURUN SOSIOLOGI 1 / 2009

s. 4 / PÄÄKIRJOITUKSET / JOEL HAAPAMÄKI & ANTTI HOLMBERG

s. 6 / PAKETTIMATKA TYÖN KARUILLE KENTILLE / VESA-MATTI PAASIVAARA

s. 8 / HYVÄT TYYPIT JA OIKEA ASENNE / HENRI KOSKINEN

s. 14 / MIELIPITEET

s. 18 / GENERALISTINA TYÖELÄMÄÄN / SOFIA LUNDBERG

s. 20 / VIRTA / ANTTI HOLMBERG

s. 22 / ERÄÄN PERVERSION TARINA / JONI JAAKOLA

Julkaisija / Sosiologian Klubi ry

Päätoimittajat / Joel Haapamäki ja Antti Holmberg

Taitto ja ulkoasu / Joel Haapamäki

Painopaikka / Painosalama Oy Turku

Numeron painosmäärä / 50

ISBN 978-952-68294-0-1

ISBN 978-952-68294-1-8

3

SISÄLTÖ


4

T YÖN ILOA!

Siivooja, puhelinmyyjä, varastotyöntekijä.

Lähes jokainen meistä on joutunut tekemään elämänsä aikana työtä, josta ei ole pitänyt. Työtä, joka ei ole kehittänyt ja

josta on maksettu huonosti. Paskaduunia.

Suomalaisen työelämän suuressa tarinassa paskaduunit vaihtuvat hyviin työpaikkoihin, kunhan yksilö vain opiskelee

tarpeeksi. Tarinan mukaan korkeakouluista valmistutaan korkeisiin virkoihin, eikä maisterin tarvitse pelätä

työttömyyttä.

Tarina perustuu tositapahtumiin. Samalla kun 1990-luvun laman nosti Suomen kokonaistyöttömyyden yli 20

prosenttiyksikköön, oli yhdeksän kymmenestä maisterista töissä. Lienee sanomattakin selvää, ettei lamaa seurannut

nousukausi ainakaan heikentänyt maistereiden työllisyyttä.

Sittemmin tilanne on muuttunut dramaattisesti. Korkeaoulutettujen työttömyys alkoi kasvaa meneillään olevan

taantuman toisessa vaiheessa vuonna 2012, eikä loppua näy. Akavan selvityksen mukaan Suomessa oli marraskuun

lopussa työttömänä yli 18 000 maisteria. Se on 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Myös korkeasti koulutettujen

pitkäaikaistyöttömien määrä on taantuman pitkittymisen vuoksi ollut jyrkässä kasvussa.

Suomalaisen työelämän suuren tarinan päivitetyssä versiossa yhä useampi maisteri on pakotettu etsimään leipää

koulutusalansa ja -tasonsa ulkopuolelta. Kaikille heistä ei löydy työtä edes sieltä.

Korkeakoulututkinnon inflaatio näkyy työmarkkinoiden ohella myös julkisessa keskustelussa.

Innovaatioiden, brändäämisen ja verkostoitumisen merkitys on kasvanut kriittisen ajattelun ja yleissivistyksen

kustannuksella. Ajankuva kristallisoitui karusti kasvuyritystapahtuma Slushissa, jossa Jorma Ollilla vieraili jakamassa

vinkkejä tulevaisuuden johtajille.

”Lue hieman, mutta älä kuitenkaan liikaa. Muuten sinusta tulee akateeminen”, varoitteli Helsingin yliopiston

hallituksessa istuva ex-Nokia-pomo ja oli ainakin puoliksi tosissaan.

Mutta onneksi on sosiologia.

Meille sosiologeille taantumat, nousukaudet ja muut työelämän merkittävät muutokset luovat poikkeuksellisen

kiinnostavia ja tärkeitä tutkimuskohteita. Sosiologian avulla pystymme tulkitsemaan näiden murrosten moniulotteisia

vaikutuksia yhteiskuntamme rakenteisiin ja rakenteiden varassa toimiviin ihmisiin. Meillä on mahdollisuus osoittaa ja

korjata järjestelmän virheitä sekä edistää sen onnistumisia.

Se on paskaduunista kaukana.

JOEL HAAPAMÄKI

PÄÄKIRJOITUKSET


KOPO-PALSTA

5

Tunnistammeko uskontomme perustaa?

Seurakunnista riippumatonta uskoa ulkoiseen mahtiin, joka luonnonlain elkein alistaa suurinta osaa ihmiskuntaa.

Ei kai kyse ole muusta kuin kollektiivisesta illuusiosta, uskosta ehdottomiin totuuksiin ja vaihtoehdottomiin

toimintatapoihin, vallitsevasta hegemonisesta talousajattelusta, sokeasta uskosta, metafyysisistä teorioista.

Meillä ei ole varaa. Täytyy säästää. Täytyy supistaa. Täytyy rationalisoida.

Mitä varten? Mitä varten elämme? Mitä varten hengitämme? Mitä varten syömme? Mitä varten teemme?

Taloutta varten? Palvoaksemme näkymätöntä kättä, talouden pyhää monoliittia? Uhrataksemme lampaamme ja

lapsemme, odottaen seuraavaa rikasta vuodenkiertoa. Uhraammeko itsemme ja yhteisömme samalla?

On aika herätä ja tunnustaa asiantilat. Aiemmin toimineet lääkkeet ovat sairastuttaneet meidät.

Uusliberalismin ytimenä toimiva kilpailulogiikkaa on laajentunut yhä laajemmille yhteiskunnallisen todellisuuden

alueille.

Uusliberalismi on ollut voittoisa, sillä se on ollut riittävän hyvä ideologia. Ideologian henki on auttanut kasaamaan

pääomia ja tuottanut suunnattomia rikkauksia – harvoille. Se on tarjonnut kansalle ihanteita ja esikuvia, menestyjiä ja

kadehdittavia kosmopoliitteja. Se on palauttanut poliittisen ja taloudellisen vallan kansalta eliitille. Se on pakottanut

kaikki samaan veneeseen ja vakauttanut yhteiskunnalliset hierarkiat vähentäen luokkaliikkuvuutta.

Juuri näissä piilee myös uusliberalismin tuhon siemen – ideologian kriisi lähtee liikkeelle tuotannon kriisistä.

Uusliberalistinen talouspolitiikka on kriisiytynyt vääristyneistä kilpailuasemista, pääomien liikakasautumisesta,

ostovoiman tyrehtymisestä ja kysynnän ehtymisestä. Kysynnän laskiessa heijastumat kerrostuvat ja ulottuvat

yhä laajemmille yhteiskunnan alueille. On vääjäämätöntä, että yhä useampi havahtuu ja on pakotettu hakemaan

vaihtoehtoja. Kriisi pakottaa ideologian uusiutumaan tai väistämätön seuraus on, että ideologia korvataan toisella

yhteiskunnallisella totuudella.

Mitä tarvitaan? On luotava uusia intressejä, uusia tavoitteita, uusia ihanteita sekä on toimittava. Nykyisen

oikeistojohtoisen uusliberalistisen hegemonisen ideologian haastamiseen tarvitaan uskottava vaihtoehto – syvällinen

yhteiskunnallista muutos. Se edellyttää laajamittaista poliittista heräämistä, asioihin perehtymistä, aktiivista

haastamista, vallan ja vastuun palauttamista, vallan ja vastuun ottamista.

ANTTI HOLMBERG

VAIHTOEHTOJA VAIHTOEHD OT TOMUUDELLE


SOFIA LUNDBERG

Sklubi ry:n hallituksen pu-

heenjohtaja

6

PAKET TIMATKA T YÖN KARUILLE

KENTILLE / VESA-MAT TI PAASIVAARA

KOLUMNI

2000-LUVUN alkupuolen taloudellinen nousukiito

ei jäänyt pysyväksi hegemoniaksi. Talouden benji-

hyppy ilman köyttä jätti hyvinvointiyhteiskunnalle

paljon punottavaa.

Tämän päivän työmarkkinoiden keskeiset kysymyk-

set käsittelevät muun muassa sukupuolisia jakoja ja

sosiaalisen eriarvoisuuden muotoja. Huolenaiheena

ovat esimerkiksi elektroniikkateollisuuden suurten

romahdusten jäljelle jääneet rauniot.

Mihin päätyvät ne ihmiset jotka rakensivat uppoa-

mattomia elektroniikan lippulaivoja, mutta jäivät

itse lopulta rannalle? Siirtyykö keskeinen osaaminen

lopullisesti ulkomaille? Onko idea työn riittävyydestä

kaikille täysin ylimalkainen utopia, etenkin kou-

lutuksen ollessa keskeisessä asemassa työnsaannin

kannalta?

Palveluala käsittää 73 % työmarkkinoista, mutta mitä

kaikkea käsitteen alle voidaan oikeastaan edes niput-

taa? Tietotyön ja palvelurakenteen paksun verhon

laskeutuminen yhteiskunnan päälle on vaikeuttanut

työttömyysongelman ratkaisemista. Kumpaan oike-

astaan tulisi keskittyä; siihen missä työ on vai siihen

missä työttömyys on?

NÄYTTÄISI siltä, että työttömyyden keskiössä on

työelämän lainalaisuuksien muuttuminen, mikä taas

on aiheuttanut suuren rakenteellisen ongelman.

Niin sanottujen low skills -töiden määrä on vähenty-

nyt huomattavasti, mikä on puolestaan aiheuttanut

sen, että alemman koulutustason rakenteissa työtä ei

yksinkertaisesti ole tarjolla riittävästi.

Kaikilla ei ole myöskään mahdollisuutta tai kompe-

tenssia kouluttautua, vaikka meritokraattisesti valetut

työmarkkinoiden peruspilarit edellyttävät koulutusta

jo moniin low skills -ammatteihinkin. Esimerkkinä

siivoojan työ, johon vaaditaan tänä päivänä useissa

tapauksissa tutkinto.

Low skills -työn vähentyminen vaikuttaa karvaasti

paitsi maahanmuuttajiin myös vanhempiin ikäko-

hortteihin, joiden on tutkitusti vaikeampi työllistyä

ilman nykyaikaista koulutusta.


KYSYMYKSIÄ herättää myös työn maantieteellinen

sijoittuminen. Suuret kaupungit luovat imua työn

perässä muuttaviin ja toisaalta myös nuorempiin

sukupolviin koulutuksen myötä.

Turku on hyvä esimerkki suomalaisesta suurkaupun-

gista, jossa on yliopisto, ammattikorkeakoulu sekä

muita opistoja. Hanakasti kouluttautuvat nuoret

muodostavat suuren osan Turun väestörakentees-

ta. Osaaminen kehittyy koulutuksen myötä, mutta

kuinka suurella osalla on

mahdollisuutta soveltaa

osaamistaan työssä jos jono

markkinapaikoille pääsyssä

on parhaimmillaan pidempi

kuin lääkärille pääsyssä?

Monelle vääjäämätön kohtalo

on työn etsiminen pääkau-

punkiseudulta, joka sekään

ei oletettavasti loputtomiin pysty tarjoamaan kaikille

hedelmällisiä työmarkkinoita.

MITEN työtä voi sitten ylipäätään saada yhä komp-

leksisemmassa työmarkkinoiden ilmapiirissä?

Bourdieulaisittain ajateltuna keskiöön nousevat

pääomien kentät, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa

tiukasti kuin rakastavaiset Rivieran auringon alla.

Myöskään erilaiset verkostoteoriat (Castells, Bell

et.al) eivät välttämättä tarjoa täysin universaalia vas-

tausta työnsaannin edellytyksiin.

Tästä huolimatta sosiaalinen pääoma näyttäsi ole-

van huomattavassa asemassa työn saannin kannalta.

Työtä on tarjolla parhaiten niille, joilla on kattavasti

suhteita työmarkkinoiden portinvartijoihin. Sosiaali-

sen pääoman ja verkostojen rakentamiseen tarvitaan

kuitenkin valtavasti enemmän kuin kauniit kasvot,

suosion siivet tai sattumien kaupat.

Sosiaalisen pääoman rakentamiseen tarvitaan muita

pääomia, joista tänä päivänä erityisen keskeiseksi

nousee kulttuurinen pääoma, joka puolestaan tarjoaa

avaimia erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin. Myös ta-

loudellinen pääoma toimii monil-

le ponnistuslautana verkostoihin.

Kysymykseksi jää kuitenkin se,

kenellä on mahdollisuuksia,

tarpeeksi kvalifikaatioita ja kom-

petenssia; siis keskeisiä raken-

nusmateriaaleja työmarkkinoilla

tarvittavien pääomien pystyttämi-

seen?

Niinpä vain harva pystyykin tekemään valmiita pa-

kettimatkoja työn karuille kentille.

7

SIIVOOJAN

TYÖHÖNKIN

VAADITAAN TÄNÄ

PÄIVÄNÄ TUTKINTO

KIRJOITTAJA ON 2. VUODEN OPISKELIJA


8

Sotien jälkeinen fyysinen ja hierarkioiltaan jäykkä

työelämä Suomessa muuttui vuosisadan edetessä vapaam-

maksi ja epämuodollisemmaksi. Vuorovaikutuksen ja

joustavuuden kaltaiset asiat alkoivat saada yhä enemmän

painoarvoa.

Muutoksen taustalla on esimerkiksi palvelusektorin kasvu

teollisuustyön kustannuksella, väestön koulutustason val-

tava nousu ja suomalaisten yleinen keskiluokkaistuminen.

Nykyinen työelämä vaatii aivan erilaista osaamista kuin

vaikka 1950-luvulla.

Tuoreessa teoksessa Suomalainen työntekijyys 1945–2013

(2014) Ari Väänänen ja Jussi Turtiainen tarkastelevat

sotien jälkeisen Suomen työntekijäideaaleja. Heidän

mukaansa työ on kuudessakymmenessä vuodessa kokenut

siirtymän materiaalisesta immateriaaliseen.

Kun sotien jälkeisellä kaudella arvostettiin rehtiä, kunnol-

lista ja ammattitaitoista työmiestä, on 2000-luvun työnte-

kijän ihanne korkeasti koulutettu, joustava ja vuorovaiku

tustaitoinen moniosaaja.

Hän on myös ”hyvä tyyppi”, jolla on oikea asenne ja joka

sopii työpaikan kulttuuriin.

YKSILÖLLISYYTTÄ JA JOUSTAVUUTTA

Työelämän nykyisten vaatimusten taustalla on edellä

kuvailtujen kehityskulkujen ohella myös yhteiskunnan

muuttuminen yhä yksilöllisemmäksi. Väänäsen ja Turti-

aisen mukaan 1980-luvun lopulta alkaen työntekijyyttä

alkoi määrittää entistä enemmän työntekijän subjektivi-

teetti, se, millainen työ on yksilöllisenä kokemuksena.

Tapahtui käänne kohti itseä: miten juuri minä koen oman

työni? Työ alkoi olla yhä enenevissä määrin subjektiivinen

kokemus ja oman henkisen hyvinvoinnin lähde. Työssä

on voitava kehittää ja toteuttaa itseään – työn on oltava

mielekästä.

Sosiologiassa on 1900-luvun loppuvaiheilta alkaen kehi-

HYVÄT TYYPIT JA OIKEA ASENNE

/ HENRI KOSKINEN

Pärjäävätkö nykyajan epävarmoilla työmarkkinoilla

vain ”hyvä tyypit”, joilla on ”oikea asenne”?

Turun yliopiston sosiologian opiskelija Henri Koskinen

tutki gradussaan korkeakoulutettujen näkemyksiä nykypäivän työelämästä.

GRADUKATSAUS


9

telty niin sanottua uuden työn teoriaa. Sen mukaan työ

on nyky-yhteiskunnassa jälkiteollista, yksilöllistä, sään-

telemätöntä, liikkuvaa ja joustavaa. Globalisaatio ja yhä

lisääntyvä liikkuvuus ovat muuttaneet tuotantoa ja työtä

joustavammaksi ja nopeaa reagointikykyä tavoittelevaksi.

Taustalla on myös uusliberaali ajattelutapa, joka ihannoi

yksilöllisyyttä, valinnanvapautta sekä vapaata

liikkumista. Työ muuttuu lyhytjäntei-

semmäksi, ja pitkät työsuhteet

saman työnantajan palve-

luksessa alkavat näyttäy-

tyä jämähtämisenä ja

kaavoihin kangistumi-

sena.

Työn kautta toteutetaan

ja kehitetään itseä toi-

meentulon saamisen ohella,

ja siksi työltä vaaditaan mielek-

kyyttä ja sisältöä.

FORDISMISTA TIETOTYÖHÖN

Tärkeä uuden työn ulottuvuus on työn subjektivoitumi-

nen. Nähdään, että jälkiteollinen työ kiinnittyy työnte-

kijän persoonaan. Työminä ja työstä vapaa minä käyvät

lähemmäksi toisiaan, ja niiden erottaminen käy hanka-

lammaksi.

Yhtäältä kyse on itse työsuoritusten samankaltaistumi-

sesta: kun Jussi Vähämäen (2003) mukaan tietokone on

jälkiteollisessa työssä yhä useamman työntekijän pääasial-

linen työväline, oman työn ainutlaatuisuutta voi ilmentää

vain työn lopputuloksen kautta. Näin luovan työn tulos

on tekijästään erottamaton.

Myös työn suorituspaikat samankaltaistuvat, kun työ

tapahtuu toisiaan muistuttavissa toimistoissa ja neuvotte-

luhuoneissa. Työn keskiössä on ihmisten välinen kommu-

nikaatio ja vuorovaikutus. Yksilöllisyyteen kannustetaan

erilaisin henkilöön käyvin menetelmin, kuten henkilö-

kohtaisen palkitsemisen ja kehityskeskustelujen avulla.

Työn katsotaan jälkiteollisessa yhteis-

kunnassa myös ”tietoistuneen”, sillä

tiedon merkitys on kasvanut ja

tietotyö – tiedon luominen, vä-

littäminen, muokkaaminen ja

analysointi – on merkittävä

ala. Tietotyö on luonteeltaan

joustavaa ja vaatii luovuutta

ja korkeaa koulutusta. Työnte-

kijällä on paljon vapauksia oman

työnsä suhteen, mutta myös vastuita.

Suomalaista tietotyötä tutkineiden Raija

Julkusen, Jouko Nätin ja Timo Anttilan (2004) mukaan

yksilöllistyminen onkin kietoutunut jälkiteollisen (tieto)

työn rakenteisiin.

Tuotantosuhteiden näkökulmasta voidaan sanoa, että

siinä missä fordistisessa liukuhihnatyössä työntekijän per-

soona oli työn kannalta haitallinen tekijä, jonka vaikutus

työhön piti eliminoida, jälkiteollisessa työssä työntekijän

persoona valjastetaankin työprosessiin mukaan.

Toisaalta koska jälkiteollisessa yhteiskunnassa työ koetaan

myös itsensä kehittämisen ja toteuttamisen areenana ja

siten merkittävänä itseymmärryksen lähteenä, ei välttä-

mättä ole edes mielekästä nähdä työtä ihmisen persoonas-

ta erillisenä aspektina.

TYÖMARKKINA-

ARVON KEHITTYMINEN

MERKITSEE SAMAA

KUIN IHMISENÄ

KEHITTYMINEN


10

Tällä tavalla työ kietoutuu uudella tavalla osaksi ihmistä,

ja työmarkkina-arvon kehittyminen merkitsee samaa

kuin ihmisenä kehittyminen.

Lisäksi työn kontrolli on muuttanut jälkiteollisessa työssä

muotoaan. Kun ennen hierarkiat olivat selkeitä, jälki-

teollisessa työssä asemien yksiselitteisyys on hälvennyt.

Ulkoiset vaatimukset ja suora ohjailu ovat

korvautuneet työkulttuurilla, joka

pyrkii vaikuttamaan työnte-

kijöiden käyttäytymiseen

epäsuorasti, itsesäätelyn

keinoin.

Työn kontrollille on

käynyt samoin. Koska

työ on luonteeltaan

liikkuvaa ja itsenäistä,

työntekijää kannustetaan

asettamaan itse itselleen raa-

mit ja aikarajat työn suo

rittamiselle. Näin työntekijä

on osallistettu mukaan työnsä järjestämiseen ja

laadunvalvontaan.

KOKEMUKSET

TUKEVAT TEORIAA

Edellämainitut ajatukset olivat graduni kysymyksenaset-

telun lähtökohtia. Olin kiinnostunut siitä, näkyisikö ajatus

subjektivoituneesta työstä haastateltavien puheessa. Ai-

neistoni koostui suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden

teemahaastatteluista.

Haastateltavieni mielikuvat työelämästä käyvät yksiin

uuden työn teorian kanssa sikäli, että työelämää pidettiin

kiireisenä ja pirstaloituneena.

Paineensietokyky, joustavuus ja valmius itsenäiseen pää-

töksentekoon miellettiin työelämän ensisijaisiksi vaati-

muksiksi. Koettiin, että parhaillaan vallitsevat ”huonot

ajat”, eli työllistyminen on vaikeaa ja kovan

kilpailun takana, mikä johtuu huonoista

taloudellisista ajoista. Siksi omaan

työmarkkinakelpoisuuteen on

kiinnitettävä tarkoin huomi-

ota, mieluiten jo opintojen

alusta alkaen.

JATKUVAA

MUOVAUTUMISTA

Vicki Smith (2010) kuvaa artikkelis-

saan tapoja, joilla omaa työllistettävyyttään

voi parantaa epävarmoiksi nähdyillä työmarkkinoilla.

Tärkein näistä on oman identiteetin työstäminen: oma

persoona nähdään ikään kuin resurssina, jota voi hyödyn-

tää ja muokata olosuhteisiin sopivammaksi.

Idea on, että virittäydytään työmarkkinoiden taajuudel-

le ja pyritään tulkitsemaan, millaiset ominaisuudet tai

piirteet ovat haluttavia ja lisäävät omaa työmarkkinakel-

poisuutta.

Uudessa taloudessa tämä tarkoittaa esimerkiksi jous-

tavuuden, uuden omaksumisen ja mukautumiskyvyn

YKSILÖ ON ALATI

VALMIINA

MUOKKAAMAAN

ITSEÄÄN

TYÖMARKKINOIDEN

TARPEISIIN SOPIVAKSI


11

kaltaisten ominaisuuksien korostamista.

Alati muuttuvassa työelämässä parhaiten pärjää se, joka

nopeimmin kykenee oppimaan uutta, kiinnittämään

itseensä uusia piirteitä ja päästämään irti vanhasta.

Leena Åkerblad (2011) puhuu prekaarista olemisen

tavasta, jota luonnehtii eräänlainen jatkuva kuulolla olo:

yksilö on alati valmiina muokkaamaan

itseään työmarkkinoiden tarpei-

siin sopivaksi esimerkiksi

osallistumalla erilaisille

kursseille ja messuille.

Työtä haettaessa

omaa ansioluetteloa

tulee muoka

ta juuri haettuun

paikkaan sopivaksi –

on korostettava tiettyjä

piirteitä ja häivytettävä

toisia.

Oleellista on kyky nähdä itsensä

jatkuvasti uudelleen:

mitä sellaista minussa on, joka vastaa tämän paikan vaati-

muksia?

Omassa haastatteluaineistossani näkyi tulevaisuuteen

orientoitunut asenne omaan opiskeluun. Haastateltavat

ilmaisivat, että oma tutkinto on suositeltavaa räätälöidä

siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukee omaa

valmistumisen jälkeistä työllistymistä.

On opiskeltava määrätietoisesti ja nimenomaan työllis-

tymisen kannalta oikeita asioita, vaikka ne eivät tuntuisi-

kaan muuten itselle mielekkäiltä valinnoilta.

VAPAAEHTOISTÖIDEN MERKITYS

Toinen Smithin mainitsema keino työllistettävyyden

parantamiseen on kokemuksen ja työmarkkinakel-

poisuuden pönkittäminen esimerkiksi eri-

laisten harjoitteluiden (palkallisten

tai palkattomien), vapaaehtois-

töiden ja järjestötoiminnan

kautta.

Tämän tarkoitus on luoda

itsestään ulospäin kuva

aktiivisena, työteliäänä ja

oma-aloitteisena työntekijä-

nä – hyvänä sijoituskohteena

työnantajalle.

Omassa aineistossani tällainen

kokemusten kartuttaminen ja CV:n ra-

kentaminen oikeanlaiseksi nähtiin myös tärkeä-

nä. Esimerkiksi aktiivisuutta opiskelijajärjestötoiminnassa

pidettiin merkittävänä omaa työllistymistä myöhemmin

edesauttavana tekijänä.

Koettiin, että on elintärkeää saada yliopistolta ”muutakin

kuin tutkinto”, ettei valmistuttuaan jää ikään kuin tyhjän

päälle, ilman konkreettista näyttöä omasta osaamisesta.

Kuitenkin Smithin mukaan on melko vähän tutkimus-

tietoa siitä, että tämänkaltaisella toiminnalla todella olisi

positiivista vaikutusta työllistymiseen.

Ajatus siitä, että kokemuksen pönkittäminen vapaaeh-

ON OPISKELTAVA

TYÖLLISTYMISEN

KANNALTA OIKEITA

ASIOITA, VAIKKA NE

EIVÄT TUNTUISI

MIELEKKÄKÄILTÄ


toistoiminnalla ynnä muulla hyödyttää työllistymisessä,

elää kuitenkin vahvana opiskelijoiden ja työnhakijoiden

keskuudessa.

”OIKEALLA ASENTEELLA” PÄRJÄÄ

Vuorovaikutuksen ja kommunikaatiotaitojen korostumi-

nen jälkiteollisessa työelämässä on epämääräistänyt työlle

suotuisia ominaisuuksia ja nostanut keskiöön ”ihmistaito-

jen” kaltaisia hyveitä: ihmisten kanssa toimeen tulemista

ja sosiaalisuutta edellytetään työssä kuin työssä.

Omassa aineistossani miellyttävän luonteen merkitys näh-

tiin työnsaannin kannalta merkittävänä apuna. Oikealla

asenteella voitiin esimerkiksi korvata muun ammattiosaa-

misen puutteita, ja yksi haastateltava esitti, että joitakin

ihmisiä palkataan organisaatioihin töihin vain siksi, että

he ovat hyviä tyyppejä, joiden kanssa on kiva tehdä töitä.

Näin oikea asenne ja esiintyminen hyvänä tyyppinä

olisivat työelämässä tärkeämpiä taitoja kuin varsinainen

osaaminen.

Huomattavaa on kuitenkin hyvän tyypin ja oikean asen-

teen ambivalentti luonne. Käsitteiden sisältö jää viime

kädessä työntekijän täydennettäväksi.

Tähän vaikuttaa myös alussa hahmoteltu käänne itseen:

epävarmoiksi ja liikkuviksi koetuilla työmarkkinoilla

parhaiten omaan asemaansa voi vaikuttaa muokkaamalla

itseään. Näin tietyt ominaisuudet näyttäytyvät haluttuina,

ja yksilöt kokevat painetta mukautua määrätynlaiseksi

pärjätäkseen kilpailussa.

Gradussani päädyin nimittämään työelämässä pärjäämi-

selle suotuisia ominaisuuksia työelämän menestyjän sub-

jektiviteetiksi. Työelämän menestyjä on määrätietoinen ja

tulevaisuuteensuuntautunut. Hän opiskelee oikeita asioita

ja räätälöi tutkintonsa siten, että se auttaa häntä parhaalla

mahdollisella tavalla kilpailussa.

Lisäksi hän on hyvä tyyppi: ulospäin suuntautunut ja tulee

ihmisten kanssa toimeen. Hän on toimelias, aktiivinen ja

aloitekykyinen. Tämänkaltaiset ihmiset ovat työelämässä

jonon ensimmäisinä, ja tällaisia ominaisuuksia on itse

kunkin syytä omaksua, sillä muuten jää valmistumisen

jälkeen altavastaajan asemaan.

Subjektivoitunut työ on luonteeltaan normatiivista: se luo

paineita työstää itseään tietynlaiseksi. Taustalla on olosuh-

teiden näennäinen pakko, sillä vaihtoehtoisia pärjäämisen

tapoja ei näytä olevan.

Vaihtoehdottomuus on tyypillinen uusliberalismin piirre.

Esimerkiksi Jeremy Gilbertin (2013) mukaan uuslibera-

listinen puhetapa on onnistunut esittämään itsensä aino-

ana järkevänä taloudellisen toiminnan tapana, joka toimii

parhaillaan vallitsevissa olosuhteissa parhaiten.

Myös omassa aineistossani menestyjän subjektiviteetti

näyttäytyi ainoana pärjäämisen keinona nykyisillä työ-

markkinoilla.

Kyse on kuitenkin myös vallitsevien käytäntöjen uusin-

tamisesta. Mukautumalla työmarkkinoiden oletettuihin

tarpeisiin, tarttumalla menestyjän subjektiviteettiin,

työmarkkinoilla toimijat tulevat Smithin (2010) mukaan

legitimoineeksi heitä köyhdyttävän prosessin.ssss

12


SINÄ OLET VAIKUTTAJA.

Mutta millainen? Tee testi osoitteessa www.sinaoletvaikuttaja.fi.

”Tiesin koulutuksen

antavan valmiudet

monenlaisiin töihin.

AnuOSASTONJOHTAJA

YKSITYISSEKTORILLA VTM

”Unelmani vaikuttamisesta on toteutunut.

AnttonERITYISAVUSTAJA

VTM, M.A.


14

OSAT YÖKYKYISTEN T YÖEL ÄMÄN

TUTKIMISESTA

HELSINGIN yliopistossa on hiljattain alkanut vammaistutkimuksen perusopintokokonaisuus. Turun yli-

opistossa osatyökykyisiin liittyviä teemoja tarjoaa lähinnä erityispedagogiikan opinnot, mutta nekin painot-

tuvat lähinnä kouluopetukseen.

Sosiologian kautta voisi tutkia osatyökykyisten elämää monella tavalla. Asiaa on hyvä pohtia tekemällä kuvit-

teellinen suunnitelma tutkimuksesta.

Aluksi on hyvä tutustua teoriaan. Greenwichin yliopiston vammaistutkimuksen professori Michael Oliver on

luonut vammaisuuden sosiaalisen mallin. Se on Wikipedian mukaan ihmisoikeus- ja hyvinvointipoliittinen

näkemys vammaisuudesta. Marjo-Riitta Reinikainen käsittelee tätä mallia väitöskirjassaan Vammaisuuden

sukupuolittuneet ja sortavat diskurssit: yhteiskunnallis-diskursiivinen näkökulma vammaisuuteen.

TEORIAN jälkeen voidaan tehdä päätös siitä, halutaanko tehdä teoreettinen diskurssianalyysi, muu kvalita-

tiivinen tutkimus vai kenties lukuja osoittava kvantitatiivinen tutkimus. Hedelmällisintä olisi käyttää mixed

methods -menetelmään sopivia tapoja.

Kvantitatiivisessa osiossa voidaan tutkia esimerkiksi osatyökykyisyyden eri luokkia. Tässä on omat haasteen-

sa; osatyökykyisiin kuuluu niin lievästi kuin vaikeamminkin osatyökykyisiä.

Voidaankin siis huomioida, että lievimmät osayökykyisyyden esiintymät voivat olla ensinäkemältä varsin

näkymättömiä, kuten jotkut allergia- tai nivelrikkotapaukset, mutta toisaalta voidaan puhua myös näkyväm-

mistä tapauksista, kuten erilaisista kehitysvammaisuuden ilmentymisistä.

On myös muistettava se, etteivät esimerkiksi kaikki vammaiset ole osatyökykyisiä, vaan heidän joukossaan on

työkyvyttömyyseläkeläisiä.

Osatyökykyisyys ei myöskään tarkoita sitä, että henkilö olisi luokiteltu vammaiseksi.

MIELIPIDE


15

TUTKIMUKSEN kysymyksiin voidaan liittää tyypillisten taustatietokysymysten lisäksi kysymyksiä koulu-

tusasteesta, työpaikoista ja esimerkiksi erilaisia väittämiä koskien esimerkiksi koulutuksen vastaavuutta työ-

hön. Samalla tavalla voidaan kysyä esimerkiksi työn saamisen hankaluutta ja helppoutta sekä työllistymiseen

liittyviä arvoja.

Näitä edellä mainittuja voidaan tutkia myös kvalitatiivisesti. Mielenkiintoista olisi lukea erilaisten osatyöky-

kyisten tarinoita koulutuksesta työelämään siirtymisestä.

Ehkä suurimpia kysymyksiä yhteiskunnallisesti voisivat olla työpaikan saaminen ja työssä jaksaminen. Mitä

he ovat tehneet saavuttaakseen työelämän? Mitkä tekijät auttavat työssä menestymisessä? Kysymyksiä voi olla

monia.

MYÖS erilaiset seurantatutkimukset voisivat olla mielenkiintoisia. Esimerkiksi osatyökykyisen työnhakua

voisi seurata muutaman työnhakijan näkökulmasta. Samoin voisi katsoa, kuinka töitä tarjoavien organisaati-

oiden edustajat suhtautuvat hakemuksiin ja osatyökykyisen palkkaamiseen.

Ylipäätään osatyökykyisten ihmisten tutkiminen toimijoina luo inhimillisen aspektin. Vaikka osatyökykyistä

ihmistä voidaan pitää rajallisesti työkykyisenä, voi hän olla moniin työtehtäviin täysin työkykyinen ja osaava.

Jos haluaa tutkia varsin puhuttelevaa teemaan liittyvää asiaa, olisi yksi tutkimuskohde kehitysvammaiset

työelämässä sekä heidän palkkauksensa. Se on aihe, josta moni ihmisoikeudet sydämen asiakseen tunteva

kuohahtaa mielessään.

OLISI hyvä, jos entistä useammat kiinnostuisivat osatyökykyisyyden marginaalista. Vain sitä kautta osatyö-

kykyiset ja myös erilaiset diagnoosit tulisivat näkyväksi osaksi toimivaa yhteiskuntaa.

Tällä hetkellä tietämättömyys asioista kasvattaa ennakkoluuloja ja moni ihminen joutuu tahtomattaan työ-

markkinoiden ulkopuolelle, vaikka kyvyille olisi paljon käyttöä.

JUKKA VÄISÄNEN

”MONI JOUTUU TAHTOMATTAAN TYÖMARKKINOIDEN

ULKOPUOLELLE, VAIKKA KYVYILLE OLISI KÄYTTÖÄ”


16

PALKKATYÖ tuntuu toimivan monien uskonnon korvikkeena näinä hienoina päivinä, vaikka onkin niin, ettei kaikille

riitä töitä. Vaikka onkin niin, että valtaosa palkkatyöstä keskittyy kulutusyhteiskunnan ylläpitämiseen ja maapallon elin-

olojen huonontamiseen. Vaikka onkin niin että materiaaliset resurssimme riittäisivät tasaamaan varantomme, niin että

läheskään kaikkien tai juuri kenenkään ei tarvitse tehdä varsinaisia palkkatöitä.

Silti valtaosan mielestä ei ole olemassa mitään muuta mahdollisuutta elää tätä elämää kuin palkkatyön ilosanomaa yllä-

pitämällä.

MIKSI ihminen, jota ei kiinnosta tehdä epäkiinnostavaa palkkatyötä, nähdään lähtökohtaisesti pahana tai laiskana?

En minäkään halua tehdä töitä, jotka eivät motivoi. Soitan mielummin kitaraa, kirjoitan runoja ja nostan tukia.

Toisaalta en halua luovuttaa työnteon suhteen, koska koen, että olen etuoikeutetussa asemassa. Ehkä pystyn vaikutta-

maan asioihin (lue: parantamaan maailman) järjestelmän sisältä, vaikka itse systeemin koenkin niin kovin mätänä. Ehkä

joskus saan työpaikan joka tuntuu mielekkäältä ja merkitykselliseltä.

Minulla on käynyt hyvä tuuri ja koen olevani henkisesti ja materiaalisesti tasapainoisessa elämäntilanteessa – vaikka

olenkin roimasti ”köyhyysrajan” alapuolella.

Kaikilla ei näin ole, eikä välttämättä minullakaan aina tule olemaan.

MUTTA jos en jaksa hakeutua työpaikkaan, joka ei motivoi minua, minua kohdellaan yhteiskunnan syöpänä.

Olen varma, että jos saisin rahallista tukea asumiseen, elintarvikkeisiin ja pakollisiin menoihin sekä hieman pennosia

hurvitteluun – ilman, että minua painostettaisiin koko ajan työnhakuun tai ”työpajoihin”– niin aivan varmasti tekisin

vapaaehtoistyötä tai keksisin jotain muuta hyödyllistä.

Ihminen kun kaipaa luonnostaan merkitykselliseksi kokemaansa aktiviteettia. Jotain yleishyödyllistä saattaisi tulla teh-

dyksi jopa ihan vapaaehtoisesti.

Tämä saattaisi kyllä mahdollisesti vaatia myös pientä hienosäätöä nykyisiin yleisesti omaksuttuihin elämänarvoihin.

AVAUTUMISTA PALKKAT YÖN

HEGEMONIASTA

MIELIPIDE


17

Ehkä silloin tälloin pitää tehdä jopa sitä niin sanottua paskaduunia, että olisi varaa joskus käydä tämän illusoorisen kan-

sallisvaltiomme rajojen ulkopuolella avartamassa maailmankuvaansa.

MYÖNNÄN toki sen mahdollisuuden, että jotkut jäisivät silti elämään taiteilijaelämää aikojensa loppuun, mutta en ym-

märrä miksi tämä marginaalinen ilmiö nähdään niin pahana.

”Olet saanut koulutuksen, terveydenhuoltopalvelut ynnä muut sellaiset valtiolta, niin jotenkin se pitää nyt maksaa takai-

sin”. Hevonvitunpaskat se mikään valintakysymys ollut mennä sinne kouluun yhdeksäksi vuodeksi.

En koe että missään vaiheessa olen saanut mitään hyödyllistä tietoa koulutuslaitoksen kautta. Olen toki saanut ilmaista

terveydenhuoltoa, mutta en myöskään välitä vaikka olisin jo kuollut.

Joten mitä olemme velkaa ja kenelle?

PALATAAN väitettyyn tosiasiaan: materiaalisesti ja teknillisesti meillä olisi jo mahdollisuus taata kaikille puhdas vesi,

asunto ja ruoka, sekä vähän varallisuutta. Ainoastaan poliittinen, tai kulttuurinen, tahto puuttuu.

Voisi miettiä, että ollaanko tässä nyt oikeilla jäljillä, kun leimaamme palkkatyötä tekemättömät ihmiset yhteiskunnan

eläteiksi, sossupummeiksi, luusereiksi, syrjäytyneiksi, mielisairaiksi.

Olisiko ehkä parempi antaa ihmisten elää ja katsoa, jos keksisimmekin hieman vähemmän ihmispsyykettä ja maapalloa

kuluttavan tavan elää tätä kummallista elämäämme. Mitä jos jatkuvan kontrolloinnin ja pakottamisen sijaan oikeasti

avustaisimme ja tukisimme ihmisiä?

Ehkäpä innovaatio, luovuus ja halu auttaa kanssaeläjiä kasvaisivat yleisesti ilman jatkuvaa ulkoista painetta tuottavuuteen

ja tehokkuuteen.

RAIVO-RIPULI (teksti julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä)

”HEVONVITUNPASKAT SE MIKÄÄN VALINTAKYSYMYS OLLUT

MENNÄ SINNE KOULUUN YHDEKSÄKSI VUODEKSI”


AKATEEMINEN työttömyys on uusi ja ajankohtai-

nen ilmiö.

Aihe on kaikkien huulilla valitsevan taloustilanteem-

me myötä, sekä mielenkiintoinen meille sosiologeil-

le niin tutkimuksellisista, kuin henkilökohtaisistakin

syistä. Vaikka ylemmän korkeakoulututkinnon, sekä

tohtorin tutkinnon suorittaneiden työttömyysprosen-

tit ovat verrattuna alemman

koulutustason saaneisiin yhä

matalia, ovat ne koko ajan ta-

saisessa nousussa.

KORKEASTI koulutettujen

ja erityisesti yleistieteellisiä eli

generalistisia aloja opiskellei-

den työelämään siirtymiseen

liittyy työttömyyttä, mutta

myös muunlaista työuran alun laatua heikentävää kit-

kaa.

Erityisesti akateemisten vastavalmistuneiden on

yleistä toimia määräaikaisissa työsuhteissa ja koulu-

tusta vastaamattomissa tehtävissä, vaikkei se välttä-

mättä käy ilmi työttömyyttä tilastoitaessa. Näin ollen

työtön–työssä käyvä-jaottelu ei ole välttämättä paras

mahdollinen korkeakoulututkintojen onnistumista

mitattaessa.

VALOPILKKUNA näyttäytyy kuitenkin muutamia

keinoja varmistaa selustaansa jo opintojen aikana.

Työelämään päätyy heti valmistumisen jälkeen var-

mimmin ne opiskelijat, jotka

käyvät jo opintojen ohella töis-

sä. Lisäksi joidenkin tutkimus-

ten mukaan opiskelumotivaa-

tio sekä oman alan löytäminen

jo opintojen alkuvaiheessa

ovat yhteydessä valmistumi-

sen jälkeiseen työtilanteeseen

ja erityisesti työtehtävien laa-

tuun. Työskentelyllä on sel-

vä positiivinen vaikutus työelämään sijoittumisella

valmistumisen jälkeen. Opintojen ohella työssä käy-

vä opiskelija tienaa toki ylimääräistä rahaa opintotu-

en ohelle, mutta tekee myös merkittävän sijoituksen

omaan tulevaisuuteensa. Harvalle opiskeluaikainen

työpaikka on se unelmien työ, jossa aikoo pysyä eläke-

18

GENERALISTINA T YÖELÄMÄÄN

/ SOFIA LUNDBERG

KOLUMNI

JALAN LYKKÄÄMINEN

OVEN VÄLIIN SAATTAA

OLLA AVAIN

MYÖHEMPIIN

ONNISTUMISIIN


ikään asti, mutta jalan lykkääminen oven väliin välil-

lä armottomillakin työmarkkinoilla saattaa olla avain

moniin myöhempiin onnistumisiin.

AKATEEMISEEN ammattiin tähtäävän tutkinnon

suorittaneiden työllisyysprosentit ovat paljon kor-

keammat kuin meillä generalisteilla.

Olisikin mielenkiintoista selvittää mitkä ovat ne syyt,

jotka saavat ihmiset hakeutumaan yleistieteellisille

linjoille yliopistoon. Yleistieteilijän tutkinto saattaa

esimerkiksi pystyä vastaamaan joustavammin työ-

elämän muuttuviin vaatimuksiin kuin jokin hyvin

pitkälle eriytyneeseen yksittäiseen taitoon liittyvä

ammatti. Toiseksi, haastateltaessa vuonna 2009 Itä-

Suomen yliopistossa aloittaneita opiskelijoita, kävi

ilmi että kiinnostus alaa kohtaan, oli tulevaisuuden

työmahdollisuuksia suurempi motivaattori koulu-

tusalaa valitessa. Nuorisobarometrin mukaan koulu-

tususko on yhä Suomessa vahva, erityisesti nuorten

keskuudessa. He itse ovat arvioineet koulutuksen

puutteen olevan yksi vahvimmista syrjäytymisen ja

työttömyyden aiheuttajista.

Edes talouden suhdanneheilahtelut eivät ole laske-

neet tätä nuorison voimakasta koulutususkoa

KORKEASTI koulutettujen määrän lisääntyessä työ-

markkinoilla jatkuvasti, ei siis pelkkä tutkino enää

takaa omaa koulutusalaa vastaavia työtehtäviä. Yk-

silön on pysyttävä jatkuvasti aktiivisena ja pidettävä

tulevaisuuskin mielessä, vaikka opiskeluaikoihin on

helppo tuudittautua.

Kuitenkaan ei ole täysin selvää, mitkä ovat niitä eron-

teon välineitä, joilla osa työllistyy ohitse muiden.

Luonnollisesti kaikki jonkin tietyn koulutuksen saa-

neet henkilöt eivät ole työttöminä, vaan vain osa jää

vaille työtä tai valikoituu sellaisiin työtehtäviin, joihin

he ovat ylikoulutettuja.

Millä muilla keinoilla on mahdollista erottautua

työnhakijana työmarkkinoilla kuin koulutuksella ja

työkokemuksella? Mitä muita ominaisuuksia työnan-

tajat arvostavat?

Vai ylianalysoivatko sosiologit kaikkea ja voiko olla

niin, että työn saaminen on jossain tapauksissa sit-

tenkin vain sattuman kauppaa? Sattuiko työn saanut

työnhakija olemaan yksinkertaisesti oikeassa paikas-

sa oikeaan aikaan?

19

KIRJOITTAJA ON 3. VUODEN OPISKELIJA


TAKAKANSI

KULTTUURI

20

mikä yhdistää moottoritien ja meren?

virta

molempien hengen muodostaa virta

ilman virtaa ne olisivat – hengettömiä

niiden ruumiit kanavoivat virtauksia

kuten ihmisen ruumis kanavoi verta - virtaus sekin, kuljettaen happea ja ravinteita pitäen henkeä yllä

tästä voisi tehdä pienen hypyn avaruuteen ja miettiä tätä kosmisessa mittakaavassa; hiukkasryöpyt, energiapur-

kaukset, energiavirrat, kosmiset merivirrat, kaikkeuden alkuvoimat - ne mitkä murskaavat ihmisen alkutekijöi-

hin olemassaolollaan, ja ne mitä ihminen ei edes osaa tunnistaa kuin etäisimpänä sivuhaarana, jonka tehosta

tuskin alkuperää tunnistaa

nekin virtaavat, alkuvoimien kaukaisella hehkulla, kuumana hiilloksena

entä taas mieli? mitä olisi mieli ilman mielen virtauksia?

virraton mieli on kuin tuulinen aavikko vailla näkyvää elämää

onko siis niin, että kaikki mikä on, virtaa

mitä olisikaan ihmiskunta ilman virtauksia!?

se olisi hengetön ihmiskunta, kuollut ja eloton

vain virtaukset kuljettavat tätä ihmislajia, joista ja suistoista kohti meriä, kohti ykseyttä, yleistä ihmisyyttä

saavutettuaan täydellisen virran ykseyden saavutettua tapahtuu sulautuminen jolloin mieltä ja materiaa ei

enää voi erottaa toisistaan

enegia ja tieto sulautuu ykseyteen

universumin alku ja loppu?

universumien universumin täytyy olla kaikkeuden alku ja loppu

tyhjyys joka alkaa ja loppuu samanaikaisesti

jatkuvaa räjähdystä ja imua

muinainen ihminenkin on tajunnut tämän, uskontojensa pohjalle

tyhjyys on samanaikaisesti läsnä ja ei

todellisuus on tyhjyydestä pakoa

maailman täyttämistä

aikana, tilana, materiana, muodostelmina, kaarteina, liitoksina, suhteina, kytköksinä, tietoisuutena

VIRTA/ ANT TI HOLMBERG


Tilaa nyt niin näin ja saat kaksi vapaavalintaista vanhaa numeroa kaupan päälle.

Vuosikertaklassikot, kestosuosikit ja kadonneet helmet osoitteessa: www.netn.fi/lehtiKestotilaus 45 € / vuosi (ulkomaille + 4 €) | niin näin ilmestyy neljä kertaa vuodessa

www.netn.fi/kauppa tai [email protected] | Puhelintilaukset: 040 721 4891

Ensimmäiset 20 vuotta


22

ERÄÄN PERVERSION TARINA

/ JONI JAAKOLA

CHRISTOPHER Nolan rakastaa ajan kanssa kikkailua.

Tämä nähtiin viimeistään hänen aiemmassa ohjaustyössään Inception (2010), jossa uniagentit Titanicin Jackin

johdolla näyttivät pahiksille kaapin paikan. Epälineaarisen tarinankerron-

nan salat tehtiin ensikertaa selväksi jo Mementossa (2000).

Näillä ja muilla tuottavaksi todetuilla linjoilla jatkaa Interstellar – avaruus-

seikkailu 2014. Mikä olisikaan parempi inspiraation lähde, kuin ava-

ruutta sisuksiinsa imevä ja aikaa vääristävä musta aukko? Narra-

tiivia viidessä ulottuvuudessa.

MATTHEW McConaugheyn tulkitsema insinööri-astro-

nautti Cooper on vaikean valinnan edessä: tulisiko jättää

perhe tukehtumaan pölypilvien alle, vai sinkoutuakko

avaruuteen etsimään parempaa kotia ihmiskunnalle?

Valinta on tietenkin selvä – aluksi väärä – mutta lopulta

oikea. Aikamatkustus 101.

Elokuva käsittelee sosiologillekin tuttuja teemoja, kuten

perheen merkitystä ja ihmisen suhdetta luontoon. Nämä

jäävät kuitenkin harmittavan etäisiksi. Nolanin mielessä

näyttäisi olevan ainoastaan onnellinen loppu, ja sen toteutu-

minen tehdäänkin selväksi jo leffan alkumetreillä.

Visuaaliset skenaariot, henkilöhahmot, joiden ainoa tehtävä on

kuolla dramaattisesti ja predestinoidut juonenkäänteet syövät pa-

hasti tilaa potentiaaliselta tarinalta.

Erittäin häiritsevää on myös Nolanin suhde tekoälyyn. Vaikka

tulevaisuudessa ihminen pystyy matkustamaan galaksien halki

lentokoneella, robotit näyttävät silti edelleen vuoden 1984 Mac-

intoshin ja pesukoneen ristisiitoksilta.

22


23

Tietenkään sci-fi ja rationaalisuus eivät kulje käsi kädessä, mutta James Cameronkin tiesi jo rasvaisena teini-

nä, että uskottavan ihmiskoneen esittämiseksi tarvitaan vain yksi kankeroenglantia puhuva bodari.

KERTOOKO Interstellar lopulta vain USA:n imperialismin voittokulkueesta aina uusiin galakseihin saakka?

Näyttäisi nimittäin siltä, että maapallolta pelastautuminen koskee vain amerikkalaisia. Jo pelkästään elokuvan

päähenkilö Cooper vaikuttaisi olevan äärimmäisen individualistinen ja välittävän vain oman perheensä koh-

talosta.

Armageddonissa (1998) sentään näytettiin, kuinka pääkaupungit ympäri planeettaa räjähtelivät tuhannen pil-

lun päreiksi. Kun vaara oli ohi, saattoivat kaikki liputtaa urheille jenkkisankareille ja bilettää yhdessä.

Voihan tietty olla, että globaalissa lähitulevaisuudessa ei kansallisuuerot enää ole merkittäviä, mutta keskellä

maissipeltoa elävät, etelän aksenttia jodlaavat henkilöhahmot viestivät toista.

Ehkä Interstellar toimii loppupeleissä metaforana notkealle modernille: yhteisöllisyyden, ajan ja paikan käsit-

teistä on tullut nestemäisiä, joustavia. Kun maapallon luonnonvarat on kulututettu loppuun, voi soutaa toiseen

todellisuuteen. Vaikka sitten sillä Audi A16 -avaruusaluksella ”oman porukan” kesken.

ONHAN Interstellar visuaalisesti päräyttävä kokemus - ja ei luojan kiitos 3D-muodossa.

Kerrankin elokuva-avaruudessa on myös hiljaista. Alienkin (1979) sen jo tiesi: in space, no one can hear you

scream. Musta aukkokin kuvattiin silmiä miellyttävästi. Esisokraattinen filosofi Parmenides totesi aikanaan,

että pallo on täydellisin muoto, ja siltähän se avaruuden viemärikin näytti.

Suurimmat kiitokset kuuluvat kuitenkin elokuvan musiikista vastaavalle Hans Zimmerille. Nuorelta Philip

Glassilta kuulostavat minimalistiset urkutiluttelut saivat paatuneemmankin kriitikon herkistymään. Arma-

geddon all over again.

SUOSITTELEN Interstellaria spektaakkelin yhteiskunnan ja avaruuseeposten ystäville; ehdottomasti eloku-

vateatterissa ja parin kaljan vaikutuksen alaisena nautittuna. Muita kehottaisin tutustumaan viime vuonna julkais-

tuun Gravityyn, Tarkovskin Solarikseen (1972) ja siihen alkuperäiseen, eli Avaruusseikkailu 2001:een (1968).

Näiden vaikutus näkyy myös selvästi Nolanin ohjaustyössä, mutta se hänelle sallittakoon.

Onhan meillä kaikilla pienet paheemme.

TULEVUUS ON SUURENMOINEN,

TYÖNTEKO VAPAAEHTOINEN

– M. A NUMMINEN

TYÖ JA EI-TYÖ (2001)

Documents

Turun Sosiologi 1/2015