TUOTEKEHITYS ON MENESTYMISEN EDELLYTYS...

Preview:

Citation preview

TUOTEKEHITYS ON MENESTYMISEN EDELLYTYS

1

MAST-hankkeen loppuseminaariIisalmi 28.11.2017

Tiina Hämäläinen, Valio T&K

100 VUOTTAVALIO T&K:TA

V:\Konsernitoiminnot\Viestintä\Videot\Valio TK 100 esittelyvideo suomeksi.mp4

HISTORIAA

Meijeriyhtiö Valio perustettiin vuonna 1905 edistämään suomalaisen voin vientiä maailmalle. Alusta asti panostettiin tuotteiden korkeaan laatuun, ja niinpä vuonna 1916 Valion johtokunta päätti perustaa oman tutkimuslaboratorion perustellen päätöstään näin:

”Vain sellainen maa, jonka koko talouselämä perustuu tieteeseen, voi saavuttaa ja säilyttää ensimmäisen sijan kansojen välisessä taloudellisessa taistelussa.”

Laboratorio aloitti toimintansa maaliskuussa 1917 Helsingin ensimmäisen meijerin yhteydessä Kalevankadulla, kahdessa huoneessa.

A.I. VIRTASEN JALANJÄLJISSÄNobelisti Artturi I. Virtanen (1895 – 1973)johti Valio T&K:ta lähes 50 vuoden ajan(1921 – 1970).

Hänelle myönnettiin kemian Nobel-palkinto vuonna1945 “hänen maatalous- ja ravitsemuskemiaan liittyväntutkimustyönsä ja innovaatioidensa, erityisesti rehunsäilöntämenetelmän, johdosta”.

A.I. Virtanen loi vahvan perustan tieteelliselletutkimustyölle Valio T&K:ssa.

“Hyvinvointi on kaiken avain.”

VALIO T&K NYKYÄÄN120 tutkimuksen, teknologian ja tuotekehityksen asiantuntijaa

50 patenttiperhettä, 351 patenttia, 50 maassa

Yli 100 uutuustuotetta vuosittain

Tutkimuksen, tuotekehityksen ja laadunhallinnan kustannukset olivat26,5 m€ v. 2016 (1,6 % liikevaihdosta)

Valio T&K-rakennus Helsingin Pitäjänmäessä

T&K:N FOKUSALUEETTutkimus & Teknologia

Maidon kemia

Erotusteknologia

Entsymologia

Mikrobiologia & hapatteet

Lämpökäsittely- ja kuivausteknologiat

Ravitsemustiede

Kuluttajaymmärrys ja aistinvarainen laatu

Tuotekehitys

Tuoretuotteet

Mehut & hillolisät

RTF äidinmaidonkorvikkeet

Tuoreet ja kypsytetyt juustot

Teollisuus- ja kuluttajajauheet

Voi ja rasvalevitteet

VALIO T&K:N INNOVAATIOITA

Eila® Maailma laajin laktoosittomien tuotteiden valikoima

Gefilus® LGG®-maitohappobakteeria sisältävät tuotteet

Polar® Aromikkaat kevytjuustot

PROfeel® Tuoreen maidon natiivia heraproteiinia sisältävät proteiinijuomat

Tuuti® RTF äidinmaidonkorvike, jossa tuoreen maidon natiivia heraproteiinia

Kiehu® Maitojuoma ruoanlaittoon – helppo keittää, vaikea polttaa

Mifu® Paistettava maitoproteiini (rae & suikale) ruoanlaittoon

Valsa® Maitosuola, jossa vain vähän natriumia

Voi, SMP ja erikoisjauheet teollisuuden sovelluksiin

MITÄ ON TUOTEKEHITYS?”Tuotekehitys (tuotteen luominen) on toiminta tai prosessi yrityksessä, jolla pyritään saamaan markkinoille uusia tuotteita tai parannuksia nykyisiin tuotteisiin. Sillä tarkoitetaan tutkimustulosten ja kokemusten kautta saadun tiedon käyttämistä menetelmien ja järjestelmien parantamiseksi. Tuotekehitysprosessi muuttaa markkinatarpeet ja tekniset mahdollisuudet myytäviksi tuotteiksi.

Perinteisesti tuotekehitys on kohdistunut valmistettaviin esineisiin, mutta sanaa käytetään nykyään myös ohjelmistoista, palvelutuotteista, rahamarkkinoiden instrumenteista ja jopa julkisista palveluista. Tuotekehityksen tavoitteena on tuottaa nopeasti, ja taloudellisesti uusia, asiakkaiden tarpeet täyttäviä kilpailukykyisiä tuotteita, huomioiden markkinatilanteen.”

Lähde: Wikipedia

TUOTEKEHITYSON PALAPELIÄ

9

HinnoitteluRavitsemusTeknologiaLainsäädäntöPakkausAikatauluKonferenssitJulkaisut

MarkkinatilanneRaaka-aineetTuotantolaitosStrategiaBränditTrenditTutkimus

TEKNOLOGIA

TUOTE- TAI KONSEPTI-

IDEA

TRENDIT

MARKKINA-TILANNE

KULUTTAJAT

MAKU-MIELTYMYKSET

MITEN IDEAT SYNTYVÄT?

MITÄ KULUTTAJAT HALUAVAT?11

KULUTTAJIEN KUUNTELEMINEN ON

KESKIÖSSÄ

KULUTTAJATUTKIMUSTRENDIEN SEURAAMINENSOSIAALINEN MEDIA

KULUTTAJIEN ASENTEET JA VAATIMUKSET MUUTTUVAT

12

YKSINKERTAISUUS &KÄYTTÖMUKAVUUS

TEKNOLOGIAYHDISTÄÄ

LUOTTAMUSUUDELLEEN

MÄÄRITELTYNÄ

TERVEYS,HYVINVOINTI,

KAUNEUS

KOKEMUKSET & NAUTINTO

YKSILÖLLISYYS

TRADITIOTUUDELLA TAVALLA

ELÄMÄNVAIHE- JA SUKUPOLVI –

STEREOTYYPPIEN MUUTTUMINEN

MUUTTUVAT ARVOT& BRÄNDISUHTEET

GLOBALISAATIO & KESTÄVÄ KEHITYS

GLOBAALIT, ISOT

KULUTTAJA-TRENDIT

2016

VastuullisuusLuonnollisuus

Sirpaloituminen

(Käyttö)mukavuus

ProteiiniDairy 2.0

Välipalaistuminen

Suoraankuluttajalle

Kasvipohjaisetruoat/juomat

Yksilöllisyys

Teknologiapäätöksenteonapuna

Oikopolut

GLOBAALIT AVAINTRENDIT 2016 / RUOKA JA JUOMA

“Poisto” -dieetit

Uudetjuomat

Makeutus

Auktoriteettienmurentuminen

o Luonnollisuus ja vastuullisuus mukana lähes kaikissa trendeissä

o ”Clear label” on jo lähes välttämättömyys, ei enää pelkkä trendi

o Oranssit trendit vaikuttavat laajasti elintarvikkeissa ja ovat siten potentiaalisina perustoina usealle elintarvikealan tuote- ja palvelukonseptille

o Valkoisilla trendeillä on suora vaikutus tuotteisiin

13

KILPAILIJOIDEN TOIMET

TRENDIT: MITEN SUOMESSA, MITEN MUUALLA?

15

KOTIMAISUUS VS. SUOMALAISUUS

??? ?

??

??

?(SOSIAALINEN)

MEDIA

KAUPAN OMAT MERKIT

HALPUUTTAMINEN

TALOUDEN TILA

SOKERINJA SUOLAN

VÄHENTÄMINEN

TRENDEIHIN VASTAAMINEN

HERAPROTEIINI

RUOANLAITON _____VAIHTOEHDOT

LUOMU-________TUOTTEET

LAKTOO-___--------SITTOMUUS

SUOLISTON ________HYVINVOINTI

T E R V E Y S J A H Y V I N V O I N T I H E L P P O K Ä Y T T Ö I S Y Y S

L U O N N O L L I S U U S P R O T E I I N I

VÄLIPALAISTUMINEN

PERINTEINEN TUOTTEISTAMINEN17

Raakamaito

Kerma

Kurri

Voi

Kirnumaito

Kulutusmaito

Hapatettu maito

Juusto

Hera

ENSIN OLI HAPATTAMINEN JA SEPAROINTI…

LISÄARVOA KOMPONENTEISTA18

Korkea prot.pit.

Korkea

Ca-pit.Hidas

kaseiini

Nopea hera-

proteiini

Matala hiilihydr.

Vähäras-vaisuus

Laktoo-sittomuus

Runsas-kuituinen

Funktio-naaliset

ainesosat

NYT HYÖDYNNETÄÄN EROTUSTEKNOLOGIOITA JA KOOSTAMISTA

PERUSTUOTTEISTA LISÄARVOTUOTTEISIIN19

?

Recommended