NEIDONKALLION PÄIVÄKODIN PÄÄSIÄINEN

Neidonkallion päiväkodissa Kirkkonummella valmistaudumme pääsiäiseen hyvissä ajoin, ennen Hiljaista viikkoa.

Kylvämme lasten kanssa multaan ohransiemeniä sekä kananmunankuoriin vihanneskrassin siemeniä, jotka itävät

hyvin nopeasti. Kastelemme ja seuraamme kasvua yhdessä.

Päiväkodin käytävällä olevalle kulttuuripöydälle, lasten leikkipaikan viereen, alkaa ilmestyä pääsiäiseen liittyviä

esineitä ja kuvia, joita kasvattajat siihen tuovat.

Ateljeessamme lähestymme pääsiäistä tunnetilojen kautta. Lapset maalaavat vesiväreillä sekä piirtävät

vahaliiduilla. Jokainen saa miettiä mikä hänet tekee iloiseksi ja mikä surulliseksi. Musiikki kuljettaa keskittymiseen

ja tunnetilaan. Alamme näin valmistella yhdessä Pääsiäiskertomushuonetta. Yhdessä ryhmässä valmistellaan

piirtäen myös Jerusalemin muuria.

Tänä vuonna olemme päättäneet tehdä ja rakentaa pääsiäisen kertomuksen yhteen huoneeseen.

Rakenteluhuoneemme, Raksa, alkaa muuttua Pääsiäiskertomushuoneeksi.

Pienryhmät tulevat vuorollaan Pääsiäiskertomushuoneeseen niin, että paikalla on aina vähintään kaksi

kasvattajaa. Näin mahdollistuu läsnäolo, jokaisen lapsen huomioiminen ja hetken intensiteetin eheys. Toimin

oppaana, kertojana, ja mukaan tulee jokaisesta pienryhmästä myös oma kasvattaja.

Otan pienryhmän vastaan jo käytävällä ja istuudumme ensin käytävälle, pääisäiskertomushuoneen eteen. Siinä

varmistan, että muistan kaikkien lasten nimet. Käytän niitä siinä sekä myöhemmin vuorovaikutteisen

kertomuksen aikana. Käytävällä on Lasten Raamattu, kaksikin. Toinen joillekin lapsille jo kansikuvastaan tuttu ja

toisesta, Jaakko Heinimäen kirjoittamasta ja Christel Rönnsin kuvittamasta kirjasta Suomen lasten Raamattu, on

auki Palmusunnuntain hauska ja iloinen kuva. Seinän vieressä on myös virpomavitsa. Otan käteeni Lasten

Raamatun ja kerron, että siihen kirjaan on kirjoitettu kertomus, joka kertoo tapahtumista 2000 vuotta sitten

kaukana Israelin maassa, Jerusalemin kaupungissa. Ja että siihen kertomukseen liittyy se, miksi me olemme täällä

alun perin ryhtyneet pääsiäistä viettämään.

Puhumme Palmusunnuntaista ja virpomisesta. Monella on

siitä kokemuksia. Loruttelen oman virpomaloruni, jolla

toivottelen terveyttä, kaikkea hyvää ja onnea jokaiselle

koskettaen kevyesti pajunoksalla. Jotkut lapset haluavat

lorutella oman virpomalorunsa, joka on erilainen kuin minun

lausumani. Kerron vielä Israelissa kasvavista palmuista ja siitä, että meillä ei palmuja kasva, mutta että me

saamme halutessamme käyttää Palmusunnuntaina koristeltuja pajunoksia.

Astumme Jerusalemin muurissa olevan portin kautta sisään Pääsiäiskertomushuoneeseen. Siellä soi musiikki, Arvo

Pärtin Spiegel im spiegel ... rauhallinen meditatiivinen musiikki, sävelkulultaan ylöspäin nouseva. Seinillä ja

ikkunassa on lasten tekemiä töitä, tutkielmia ilosta ja surusta. Lapset ja ryhmän oma kasvattaja istuvat

paikoilleen. Heidän edessään on vihreällä kankaalla peitetty pöytä. Aluksi he saavat katsella ja kuunnella musiikkia

rauhassa. Nostan Pääsiäiskertomuskorista pahvisen pääisiäismunan. Avaan sen ja otan sieltä hitaasti esille

kartongista leikatun, rullalle käärityn hiekkatien. Suoristan sen vihreän kankaan päälle. Sen jälkeen otan

pääsiäismunasta kaksi vihreää höyhentä. Pudotan ne leijailemaan hiekkatielle. Koristelen hiekkatien reunat

pienillä huovutetuilla kukilla. Pääsiäismunassa on sisällä vielä pieni harmaa aasi. Sen nostan kulkemaan

hiekkatielle. Käyn hiljentämässä musiikin. On aivan hiljaista.

2000 vuotta sitten Israelin maassa, Jerusalemin kaupungissa, valmistauduttiin pääsiäisjuhlille ... siitä aloitan. Kysyn

lapsilta, ovatko he joskus odottaneet jotakin kovasti. Saan vastauksen kaikilta vuorotellen ... joku on odottanut

äitiä tai isää, ystävää saapuvaksi, syntymäpäiväjuhlia, matkaa, lomaa, Pääsiäistä. Kaikki tietävät, miltä

odottaminen tuntuu. Se on hyvä asia. Kerron, että samalta tuntui myös ihmisistä siellä Jerusalemissa, kun he

odottivat lempeää miestä nimeltä Jeesus saapuvaksi Pääsiäisjuhlille. Nostan vihreät palmunoksat hiekkatieltä ja

heilutan niitä. Kerron mitä lempeä tarkoittaa.

Kertomus jatkuu, kun nostan pääisäiskertomuskorista pienen pöydän, pöytäliinan ja pienen saviruukun, jossa on

rusinoita. Kerron, että rusinat tehdään viinirypäleistä ja että sen lempeän miehen suurta herkkua olivat

viinirypäleet ja kun hän kutsui ystävänsä aterioimaan kanssaan, hän halusi tarjota näille parasta, mitä tiesi. Niinpä

aterialla syötiin myös viinirypäleitä. Yhdessä syömisestä tulee hyvä olo ja on paljon mukavampaa syödä yhdessä

kuin yksin.

Aterian lopulla syntyneen epämääräisen jännityksen, levottomuuden ja pelon tyynnyttämiseksi lempeä mies

haluaa lähteä ystäviensä kanssa kauniiseen puutarhaan. Katsellessaan siellä kaikkea kaunista, oliivipuita ja kukkia,

lempeälle miehelle tulee levollinen ja hyvä olo, pelko katoaa.

Siirryn pöydän päätyyn ja kerron merkillisen asian lempeän miehen vangitsemisesta ja vankilaan viemisestä ja

lopulta korkealle vuorelle kuljettamisesta. Otan korista mustan revityn kartonginpalan ja asetan sen pölkyn päälle.

Nostan korista kolme kiveä ja asetan myös ne vuorelle. Kolmantena asiana korissa on pieni tyylitelty risti, jonka

lapset järjestään nimeävät lumihiutaleeksi tai kukkaseksi. Niin se siis on. Nostan lumihiutalekukkasen vuorelle

mustan kartongin päälle kivien viereen. Kerron, että se päivä oli perjantai, pitkä perjantai, surullinen päivä, koska

silloin se lempeä mies kuoli. Sytytän kynttilän. Nostan lasten katsottavaksi kuvan, jossa on itkevä enkeli sekä

piikkinen ruusupensas, jossa on viisi ruusua. Se on surullisin kuva, jonka tiedän. Kysyn lapsilta, mitä he kuvassa

näkevät. Kaikki mitä he näkevät on totta. Kukat he näkevät. Hahmon he näkevät, ihmishahmon. Joku näkee

enkelin. Näytän vielä lapsille omalla kehollani, millaisessa asennossa kuvan hahmo on ja kuinka tämä on peittänyt

käsillä kasvonsa. On aivan hiljaista, kun pienen hetken nyyhkytän. Kaikki lapset ymmärtävät, että se hahmo siinä

kuvassa itkee, on surullinen.

Siirryn pienen

kallioluolan luo ja nostan korista kolme pientä hahmoa, kolme naista, joiden matkaamisen aikana tapahtuu ihme

ja suuri kivi siirtyy luolan suulta. Enkeli sen siirtää, niin kerron. Hautaamisen tavan mainitsen, erilaisen kuin meillä.

Naiset kurkistavat luolaan ja riemastuvat, juoksevat keltaisena kukkivan pensaan ja kastehelmien luo kertomaan

kaikille iloista asiaa. On Pääsiäisaamu, jolloin kaikki värit hehkuvat ja maa kimaltelee. Aurinkokin nauraa. Otan

korista pienen lasipurkin, jossa on pieniä kirkkaanpunaisia ruusuja ja asettelen niitä lasihelmien lomaan.

Laitan soimaan luonnonääniä, puron solinaa ja lintujen laulua. Kutsun jokaisen vuorollaan kurkistamaan luolaan.

Luolan perällä on musta silkkipaperi ja sen taakse nostan paperista leikatun enkelin. Annan luolan takaa

taskulampulla valoa kohden enkeliä ja mustaa silkkipaperia. Kaikki saavat nähdä sen, mitä ihmeellistä, ihanaa ja

kaunista naiset näkivät luolassa. Näen lasten ilmeet ihmeen edessä.

Lopuksi siirrymme pienen valopöydän äärelle. Siinä on mustia kangassuikaleita, jotka peittävät alla olevan kuvan.

Kerron, että mustat suikaleet ovat surunauhoja, suruja. Näytän, miten jokainen voi varovasti nostaa yhden

suikaleen pois valopöydän päältä. Lopulta pimeys muuttuu kirkkaudeksi ja alla on kaunis kesäinen kuva, kalvolle

painettu, Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla. Pojat leikkivät yhdessä ja heillä on hyvä olla. Ilo voittaa surun.

1-2-vuotiaat tulevat myös

Pääsiäiskertomushuoneeseen. He saavat katsella saman ilman sanoja,,, musiikki ja esineet, jotka ilmestyvät.

Intensiteetti on käsinkosketeltava. He tulevat kertomuksen lopussa oman lähiaikuisensa kanssa yhdessä

kurkistamaan luolan ihmettä. Se on minulle päivän herkin hetki, kaunis.

Näin lähestyimme Pääsiäiskertomusta tänä pääsiäisenä. Tällaisen palan katsomuskasvatusta halusin jakaa

kanssanne. Läsnäolossa ja yhteydessä, ilossa, on pääsiäinen. Minä uskon läheisyyteen, kohtaamiseen, lapsen

aisteihin ja kykyyn lukea symboleja. Kaikesta jää jälki.

Teksti ja kuvat: LTO Kristiina Kaunisto, Neidonkallion päiväkoti