1

16.10. KESKIVIIKKOSARJA 4 Musiikkitalo klo 19.00

Peter Oundjian, kapellimestariKhatia Buniatishvili, piano

Frédéric Chopin: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 2 f-molli op. 21 30 min

I Maestoso II Larghetto III Allegro vivace

VÄLIAIKA 20 min

John Adams: Harmonielehre (Harmoniaoppi) 40 min

III The Anfortas wound (Amfortaksen haava)II Meister Eckhardt and Quackie

Konsertti järjestetään yhteistyössä PianoEspoo-festivaalin kanssa.

Väliaika noin klo 19.40. Konsertti päättyy noin klo 20.55.

Suora lähetys Yle Radio 1:ssä ja internetissä (yle.fi/klassinen).

2

FRÉDÉRIC CHOPIN (1810–1849): KONSERTTO PIANOLLE JA ORKESTERILLE NRO 2 F-MOLLI OP. 21

Harvalla säveltäjällä musiikillisen ajatte-lun ja instrumentin suhde on yhtä sau-maton kuin Frédéric Chopinilla. Suurin osa hänen tuotannostaan on suhteel-lisen pienimuotoisia soolosävellyksiä pianolle: hänen kynästään ei lähtenyt ainuttakaan sinfoniaa, oopperaa, kirkko-musiikkiteosta tai jousikvartettoa, ja sii-näkin tuotannon vähemmistössä, joka ei ole soolopianomusiikkia, piano on mukana joko kamarimusiikkikumppani-na tai orkesterin solistina. Mutta niin ”pianon runoilija” kuin Chopin olikin, hän oli myös tavattoman privaatti niin taitei-lijana kuin ihmisenäkin. Chopinin mai-neen yhtenä ensimmäisen romantikko-sukupolven suurista pianotaitureista loi itse asiassa vain kolme–neljäkymmen-tä julkista konserttia; toki hän esiintyi enemmänkin puolijulkisissa tilanteissa, pariisilaisaatelisten salongeissa, mut-ta Lisztin kaltaista, suurista saleista ja vielä suuremmista yleisöistä nauttivaa lavaleijonaa hänestä ei koskaan tullut. Piano orkesterin solistina oli huomatta-vasti julkisempi media kuin salonki, eikä Chopin tosiasiassa kahdennenkymme-nennen ikävuotensa jälkeen, sävelletty-ään kaksi konserttoa ja muutaman pie-nemmän teoksen, palannut siihen enää koskaan.

Pianokonsertollaan f-molli op. 21 Chopin kylläkin niitti huomattavaa jul-kista suosiota. Konsertto, jota on ta-pana tituleerata toiseksi pianokonser-toksi, onkin tosiasiassa ensimmäinen konsertto, sillä se valmistui ennen e-

mollikonserttoa, vaikka orkesteristem-mojen valmiiksi saattaminen viivästyt-ti sen julkaisemista aina vuoteen 1836. Ensimmäisen julkisen esityksensä se sai (ilman orkesteria!) Varsovan kansal-listeatterissa maaliskuussa 1830. Esitys oli menestys, vaikka Chopinin omasta mielestä kuulijat hurrasivat hänelle vain osoittaakseen omaa asiantuntemus-taan. Ensimmäisessä julkisessa konser-tissaan Pariisissa 26. helmikuuta 1832 Chopin soitti jälleen samaisen konser-ton; yleisön seassa istuivat kaikki mu-siikkielämän silmäätekevät Lisztiä ja Mendelssohnia myöten, eivätkä teoksen pianistinen innovatiivisuus ja Chopinin soiton nerokkuus ja sensitiivinen kaune-us jääneet heiltä huomaamatta.

Se, että f-mollikonserttoa ylipään-sä saattoi esittää sooloversiona, kertoo jotakin sen työnjaosta. Vaikka orkes-teri asianmukaisesti esittelee teoksen avausosan teemoja peräti seitsemän-kymmenen tahdin ajan, luvassa ei ole sinfonista vuoropuhelua à la Brahms tai Beethoven: kerran näyttämölle saavut-tuaan piano hallitsee sitä suvereenisti, ja orkesterin on tyydyttävä kohteliaan säestäjän rooliin. Onpa Chopinin orkes-terinkäyttöä moitittu konventionaali-seksi ja kömpelöksikin (harva on sillä sa-ralla mestari yhdeksäntoistavuotiaana!), mutta sen rinnalla, miten suurenmoisen kaunista ja ehtymättömän rikasta hä-nen pianorunoutensa on, orkesterinkäy-tön puutteilla on loppujen lopuksi vähän merkitystä.

3

“On vaikea ymmärtää, miksi Schönbergin esikuva vaikutti niin voimakkaasti taide-musiikin säveltäjiin. […] Schönbergin torjuminen tarkoitti moukkamaisuutta, ja hänen edustamastaan esikuvasta va-pautuminen oli minulle valtava voimain-ponnistus. Ei ollut yllättävää, että torju-miseni ilmeni parodian muodossa.”

Näin kirjoittaa yhdysvaltalainen John Adams teoksensa Harmonielehre kom-mentaarissa. Joka tuntee Schönbergin tuotantoa, huomaa tietysti, että myös sävellyksen nimi nyökkää Schönbergin suuntaan – ei tosin sävellyksiin vaan hänen vuonna 1911 julkaistuun musiik-kiteoreettiseen pääteokseensa, joka kantaa samaa nimeä. Adamsin tuotan-nossa on Schönberg-parodioita use-ampikin, maanisesta Kamarisinfoniasta Klinghofferin kuolema -oopperan Pierrot-mukaelmaan. Nelikymmenminuuttinen sinfonia Harmonielehre vuodelta 1985 on kuitenkin parodia sanan laajassa

Muodon suhteen Chopin ei myös-kään ottanut riskejä: Maestoson sonaat-timuotoinen rakenne on hahmoteltu klassisten mallien mukaan – lähin esi-kuva näyttäisi olevan Johann Nepomuk Hummel, Mozartin oppilas – eikä muo-donnallisia yllätyksiä ole luvassa kah-dessa muussakaan osassa, jollei oteta lukuun sitä, että briljantin finaalin pää-teema on oikeastaan stilisoitu masurk-ka, ja sen kontrastoiva väliosa merkin-nällä Scherzando puolestaan oberek, masurkan nopea versio. Konserton

sykähdyttävin osa on kuitenkin nok-turnomainen, pidättelemättömän eks-pressiivinen Larghetto. Chopin itse tunnusti eräässä kirjeessään, että sen innoittajana olivat hellät tunteet muu-atta Constantia Gladkowskaa, Varsovan konservatorion nuorta laulunopiskelijaa kohtaan – ”hän, josta uneksin joka ilta”. Romanssista ei tiettävästi tullut mitään, mutta ihana Constantia sai ikimuis-toisen rakkaudentunnustuksen yhdes-sä romanttisen konserttokirjallisuuden kauneimmista jaksoista.

JOHN ADAMS (s. 1947): HARMONIELEHRE

merkityksessä, johon ei sisälly ivan ele-menttiä: ”Jos tämä teos on parodia, se on rakkaudella ja täysin vailla ironiaa tehty parodia”, Adams kirjoittaa oma-elämäkerrassaan Hallelujah Junction. Sen ekspressiivisyys on vakavaa ja tarkoitet-tukin vakavasti otettavaksi, ja teos mer-kitsi Adamsille itselleen tärkeää taiteel-lista käännekohtaa.

Vuonna 1947 Massachusettsin Worcesterissa syntynyt John Adams opiskeli Harvardissa Leon Kirchnerin johdolla, joka itse puolestaan oli ollut Schönbergin oppilas. Kirchner ei opet-tanut schönbergiläistä dodekafonian tekniikkaa, mutta hän peri opettajal-taan totisen ja traditioon vahvasti no-jaavan säveltäjäeetoksen. Tässä traditi-ossa Schönberg oli “mestari” samassa mielessä kuin Bach tai Beethoven, ja Adams tunsi häntä kohtaan sekä pelon-sekaista kunnioitusta että kapinamiel-tä. Schönbergin estetiikka näyttäytyi

4

hänelle 1800-lukulaisen individualismin ylikypsänä hedelmänä, jossa säveltä-jäneroa palvotaan kuin jumalaa, eikä hän myöskään kyennyt löytämään do-dekafonisesta musiikista kaipaamaansa kauneutta.

Uransa alkuvaiheessa Adams esittäy-tyi puhdasverisenä minimalistina edelli-sen sukupolven konkarien Steve Reichin ja Philip Glassin rinnalla. Myöhempää tuotantoa, Harmonielehre mukaan luki-en, ei ole yhtä helppo luokitella (Adams itse kutsuu itseään ”minimalistiksi joka kyllästyi minimalismiin”), vaikkakin yh-teisenä nimittäjänä sille on postmoder-ni viittausten verkosto. Harmonielehren syntyhistoria on ladattu täyteen paitsi musiikillisia alluusioita, myös unien psy-kologiaa ja jungilaisia viittauksia, ja tä-hän viitekehykseen sopii paremmin kuin hyvin ajatus Adamsin problemaattises-ta suhteesta Schönbergiin psykologisin termein klassisena isänmurha-asetel-mana.

80-luvun alkupuolen Adams toimi San Franciscon sinfoniaorkesterin ni-mikkosäveltäjänä. Yhteistyö oli sujunut hyvin, mutta juuri Harmonielehreä edel-täneinä kuukausina Adams oli juuttunut uransa pahimpaan luovaan kriisiin, jossa hän joutui vakavasti pohtimaan tulevai-suuttaan ja identiteettiään taiteilijana. Pohdiskelut nykymusiikin suunnasta yli-päänsä – sen ”harmoniaopista” – saivat lopulta muotonsa Adamsin tähän asti laajimmassa orkesteriteoksessa, joka va-pautti hänet emotionaalisesta pattiti-lanteesta.

Harmonielehre tarkoittaa harmoniao-ppia tai teoriaa harmoniasta. Adamsin mukaan nimen voi ymmärtää myös mentaalisen harmonian, sopusoinnun

etsimisen merkityksessä. Hänelle mu-siikin ilmaisuvoimaisuus on kiinnitty-nyt tonaaliseen harmoniamaailmaan, duurin ja mollin vivahteisiin. Erityisesti häntä kiinnostaa se, millainen voima on harmonisella muutoksella, modulaatiol-la. Minimalistisen estetiikan sävyttämä musiikki etenee tyypillisesti samassa tonaliteetissa pitkän aikaa, jolloin har-moniset käännekohdat latautuvat eri-tyisellä huomioarvolla; näistä jyrkistä harmonisista muutoksista Adams käyt-tää sanaa ’gate’, portti.

Harmonielehre ei ole minimalismin tyyppiesimerkki, mutta siinä on piirteitä, jotka liittävät sen minimalismiin: hyp-noottinen toisteisuus, rytminen energia, tonaalisessa kieliopissa pysytteleminen. Musiikki ei myöskään operoi tunnistet-tavilla motiiveilla eikä ’kehittelyllä’ sanan teknisessä merkityksessä. Ensimmäisen sukupolven minimalisteihin verrattuna teoksen harmoninen maailma on kui-tenkin ambivalentimpi ja rikkaampi. Musiikissa on paikka paikoin vahva myö-häisromanttinen aromi: Gurreliederin varhainen Schönberg, Mahler, Debussy ja Sibelius sulautuvat siinä mahleriaani-seksi totaliteetiksi, joka ”katsoo taakse-päin postmodernissa hengessä, mutta vailla ironiaa”.

Teoksen ensimmäisellä osalla ei ole nimeä, mutta siihen liittyy voimakas uni, jonka Adams on kuvannut yksi-tyiskohtaisesti. Unessa säveltäjä ajaa San Franciscon lahden sillalla ja nä-kee lahdella valtavan öljytankkerin, voi-man ja raskaan massan vertauskuvan. Yhtäkkiä laiva ampaisee kuin raketti ve-den pinnasta korkeuksiin, ja sen ruos-teisen, ruskeanoranssin rungon kaune-us tekee häneen valtavan vaikutuksen.

5

Seuraavana aamuna säveltäjä kirjoitti Harmonielehren mahtavat alkutahdit, metallikkaat e-molliakordit. Ensiosan muoto hahmottuu selkeäpiirteiseksi kaareksi, jossa alun pakahduttava ryt-minen energia palaa lopuksi; jaksojen väliin jää laaja, tempoltaan rauhallinen Sehnsucht-taite, jossa suurin intervallein kurotteleva, myöhäisromantiikalta il-maisukielensä lainaava melodia vaeltaa soittimelta toiselle.

Toisen osan The Anfortas Wound (Amfortaksen haava) taustalla on kes-kiaikainen legenda Pyhän Graalin rita-reiden haavoittuneesta kuninkaasta, ja varsinkin Jungin tulkinta aiheesta. Jungin arkkityyppinä Amfortas edustaa sielun sairautta, luomiskyvyn puutet-ta ja masennusta – epäharmoniaa niin maailman kuin oman sielunkin kanssa. Alakuloiseen maisemaan ilmestyy trum-petin murheellinen huhuilu; maisemas-ta kohoaa kaksi rajua kliimaksia, joista jälkimmäinen on viittaus Mahlerin kes-keneräiseksi jääneeseen kymmenen-teen sinfoniaan.

Kolmannen osan mainioon ”zappa-maiseen” nimeen Meister Eckhardt and Quakie liittyy uni, jonka säveltäjä näki pian Emily-tyttärensä syntymän jälkeen. Mestari Eckhardt oli keskiaikainen teo-logi, Quackie puolestaan muutaman kuukauden ikäisen Emilyn lempinimi – tämä kun piti vauvana hassua ankka-maista ääntä (Quackien voisi kääntää vaikkapa ”Vaakku”). Adamsin unessa mystikko leijuu ilmassa kantaen vau-vaa olkapäällään, ja tämä kuiskaa mes-tarin korvaan armon salaisuuden – tä-mäkin unikuva on kuin alaviite Mahlerin neljänteen sinfoniaan, jossa viaton lapsi puhuu taivaasta. Lempeänä kehtolaulu-na alkava finaaliosa kerää vähitellen li-sää vauhtia, kun yhä voimakkaammat tonaaliset keskiöt alkavat ottaa mittaa toisistaan. Teos päättyy voitonhuumai-siin Es-duuriakordeihin, joiden sukulai-suus niin Beethovenin Eroica-sinfonian kuin Sibeliuksen viidennen sinfoniankin päätössointuihin on ilmeinen.

Lotta Emanuelsson

6

KHATIA BUNIATISHVILI

Georgialaispianisti Khatia Buniatishvili debytoi orkesterin solistina jo 6-vuoti-aana ja on sittemmin esiintynyt ympä-ri maailmaa. Tällä kaudella hän esiin-tyy mm. Ranskan kansallisorkesterin, Wienin sinfonikkojen, Los Angelesin fil-harmonikkojen ja Venäjän kansallisor-kesterin solistina.

Tbilisissä ja Wienissä opiskellut Buniatishvili on voittanut lukuisia pal-kintoja ja hänet nimettiin Wienin Musikvereinin ja Konzerthausin nouse-vaksi tähdeksi kaudella 2011–2012. BBC Radio 3 New Generation Artists -ohjel-massa mukana ollut Buniatishvili tekee säännöllisesti yhteistyötä BBC:n orkes-tereiden kanssa.

Buniatishvili on esiintynyt mm. Lontoon Wigmore Hallissa, Amster-damin Concertgebouw’ssa ja Wienin Musikvereinissa. Vuonna 2008 hän debytoi Yhdysvalloissa esittäen New Yorkin Carnegie Hallissa Chopinin 2. pia-nokonserton.

PETER OUNDJIAN

Peter Oundjian on toiminut vuodesta 2004 Toronton sinfoniaorkesterin mu-siikillisena johtajana. Viime vuonna hän aloitti myös Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin musiikillisena johta-jana.

Oundjian vierailee säännöllisesti joh-tamassa myös muita orkestereita kuten Stuttgartin radion sinfoniaorkesteria, Tukholman kuninkaallisia filharmonik-koja, Israelin filharmonista orkesteria sekä Pariisin orkesteria ja Berliinin ra-dion sinfoniaorkesteria. Oundjian on johtanut myös lukuisia yhdysvalta-laisia orkestereita sekä Sydneyn sin-foniaorkesteria ja japanilaista NHK-sinfoniaorkesteria.

Alun perin viulistiksi kouluttautunut ja aikoinaan 14 vuotta maineikkaassa Tokyo String Quartetissa soittanut ka-nadalaissyntyinen Oundjian on toimi-nut jo 32 vuotta vierailevana profes-sorina Yalessa, ja vuonna 2009 hänet nimettiin San Franciscon konservatori-on kunniatohtoriksi. Vuonna 2013 Yalen yliopisto myönsi Oundjianille arvostetun Samuel Simon Sanford -mitalin.

7

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista mu-siikkikulttuuria. Orkesterin uusi ylika-pellimestari on Hannu Lintu.

Radio-orkesteri perustettiin vuon-na 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestarei-ta ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo. Saraste ja Oramo ovat RSO:n kunniakapellimestareita.

RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä si-jalla uusin suomalainen musiikki ja or-kesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtä-viin kuuluu myös koko suomalaisen or-kesterimusiikin taltioiminen kantanau-hoille Yleisradion arkistoon. Kaudella 2013–2014 orkesteri kantaesittää kuusi kotimaista Yleisradion tilaamaa teosta.

RSO on levyttänyt mm. Eötvösin, Nielsenin, Hakolan, Lindbergin, Saari-ahon, Sallisen, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Orkesterin le-vytykset ovat saaneet merkittäviä tun-nustuksia, kuten BBC Music Magazine- ja Académie Charles Cros -palkinnot. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi.

RADION SINFONIAORKESTERI

RSO tekee säännöllisesti konserttikier-tueita ympäri maailmaa. Kaudella 2013–2014 orkesteri tekee Hannu Linnun kanssa Keski-Euroopan kiertueen.

RSO:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki kon-sertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Osoitteessa yle.fi/klassinen voi konsert-teja kuunnella sekä katsella korkealaa-tuisen livekuvan kautta. Syksyllä 2013 Yle Teema lähettää kaikki Hannu Linnun johtamat konsertit suorina lähetyksinä.