ELINTAPOJEN YHTEYS KOETTUUN TYÖKYKYYN-

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI

TERVEYSKÄYTTÄYMISEN MUUTOKSESSA

Hanna Salmikivi

Progradu-tutkielma

Itä-Suomen yliopisto

Lääketieteen laitos

Toukokuu 2019

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta

Lääketieteen laitos

Ergonomia

SALMIKIVI, HANNA: Elintapojen yhteys koettuun työkykyyn-työterveyshuollon tuki

terveyskäyttäytymisen muutoksessa

Opinnäytetutkielma: 60 sivua, 1 liite (8 sivua)

Ohjaajat: TtT Susanna Järvelin-Pasanen, dosentti, FT Tiina Rissanen

Toukokuu 2019_________________________________________________________

Avainsanat: työkyky, elintapa, terveyskäyttäytyminen, työterveyshuolto

Elintavoilla on merkitystä työkykyyn. Terveelliset elintavat edistävät terveyttä ja siten

myös toimintakykyä. Elintavoilla voidaan vaikuttaa työssä jaksamiseen ja työstä

palautumiseen mutta myös työsuoritukseen ja työn tuottavuuteen. Terveys ja

toimintakykyky ovat työkyvyn perusta, jonka päälle muut työkyvyn osa-alueet

rakentuvat. Työterveyshuollon tehtävänä on arvioida ja tunnistaa työkykyä uhkaavat

riskitekijät ja ohjata ja neuvoa työntekijöitä työkykyä ja terveyttä edistävissä valinnoissa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaiset olivat työntekijöiden elintavat,

millainen yhteys elintavoilla oli koettuun työkykyyn ja millaista tukea työntekijät

toivoivat työterveyshuollolta elintapoihin liittyvässä muutoksessa. Elintavoista

tarkasteltiin tupakointia, alkoholin käyttöä, ruokailutottumuksia, fyysistä aktiivisuutta

sekä unta. Tutkimus oli poikittainen kvantitatiivinen tutkimus, joka toteutettiin

kyselytutkimuksena. Kyselyn aineisto kerättiin talven 2019 aikana erään

työterveyshuollon asiakkailta. Kyselyyn vastasi 254 henkilöä. Tulosten tilastollinen

analysointi tehtiin SPSS 25- ohjelmiston avulla.

Työntekijöiden elintavat olivat pääosin terveelliset. Tupakointi oli vähäistä ja alkoholia

käytettiin kohtuudella. Ruokailutottumuksista hedelmien ja/tai kasvisten syönnissä oli

eniten parannettavaa. Fyysisessä aktiivisuudessa vastaajien liikuntamäärät vaihtelivat.

Reilusti yli puolet vastaajista harrasti vapaa-ajalla terveyden kannalta riittävästi liikuntaa

mutta kolmasosa liian vähän. Työmatkaliikunta oli vähäistä. Unen määrä ja palautuminen

oli riittävää monien vastaajien kohdalla.

Elintavoista hedelmien ja kasvisten syömisellä, painoindeksillä, unen määrällä, stressin

tunteella sekä fyysisellä kunnolla oli yhteys koettuun työkykyyn. Työkykynsä kokivat

hyväksi ne henkilöt, jotka söivät enemmän hedelmiä ja/tai kasviksia, olivat

normaalipainoisia ja kokivat fyysisen kuntonsa hyväksi. Riittävä unen määrä ja vähäinen

stressin tunne olivat myös yhteydessä parempaan koettuun työkykyyn.

Työntekijät toivoivat työterveyshuollolta tukea elintapoihin liittyvässä muutoksessa.

Yksilöohjausta ja verkossa tapahtuvaa ohjausta ja neuvontaa toivottiin useimmiten.

Terveydenhuoltohenkilöstö oli kehottanut työntekijöitä muuttamaan elintapojaan.

Elintapoihin liittyvää muutoskehoitusta ja ohjausta on tärkeää tehdä jatkossakin, sillä

terveelliset elintavat edistävät työkykyä.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences

School of Medicine

Ergonomics

SALMIKIVI, HANNA: Lifestyles association to perceived work ability- Occupational

health care support on health behavior change.

Thesis: 60 pages, 1 appendixes (8 pages)

Tutors: Ph.D., Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, PhD, University lecturer Tiina

Rissanen

May 2019_________________________________________________________

Keywords: work ability, lifestyle, health behaviours, occupational health care

Lifestyles have an impact on work ability. Healthy lifestyles advance health and

functional abilities. Lifestyles can have an impact on coping with work and recovery from

it but also on work performance and productivity. Health and functional abilities are the

foundation of work ability on which other areas of work ability are build on. The task of

occupational health care is to assess and recognize the risk factors threatening workability

and to guide and counsel employees on choices that promote work ability and health.

The purpose of the study was to research employees a way of life, what connection

lifestyle had on perceived workability and what kind of support employees wished from

occupational health care on lifestyle change. Lifestyles were examined on smoking, use

of alcohol, eating habits, physical activity and sleep. The study was transversal

quantitative study conducted as a survey. The survey data was collected from one of the

occupational health care clients in the winter of 2019. The statistical analysis was done

with the SPSS 25 –software.

The lifestyles of the employees were mostly healthy. Smoking was low and alcohol was

used reasonably. The dietary habits of fruit and / or vegetable eating were most to be

improved. In physical activity, the respondents’ activity varied. Regarding health, well

over half of the respondents had enough exercise on their leisure time, but a third too

little. Commuting physical activity was low. Most of the respondents had enough sleep

and recovery.

The lifestyle of eating fruits and / or vegetables, the body mass index, the amount of sleep,

the feeling of stress, and the physical condition had a connection with the perceived work

ability. Their ability to work was felt good by those who ate more fruit and / or vegetables,

were of normal weight and experienced physical fitness. A sufficient amount of sleep and

a slight sense of stress were also associated with improved work ability.

Employees want support from occupational health care for lifestyle changes. Individual

guidance and online guidance and counseling were most often desired.

Healthcarepersonel had urged employees to change their lifestyle. It is important to

continue to develop lifestyle change and guidance as healthy lifestyles promote work

ability

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ................................................................................................................ 5

2 KIRJALLISUUSKATSAUS ....................................................................................... 5

2.1. Terveyskäyttäytyminen ja elintavat ................................................................... 5

2.1.1 Tupakointi ..................................................................................................... 6

2.1.2 Alkoholin käyttö ........................................................................................... 8

2.1.3 Ruokailutottumukset .................................................................................... 9

2.1.4 Fyysinen aktiivisuus ................................................................................... 12

2.2 Työkyky ................................................................................................................ 14

2.3 Terveellisten elintapojen edistäminen ............................................................... 16

2.4 Elintapaohjaus ja neuvonta työterveyshuollossa .............................................. 19

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ............................................ 21

4 AINEISTO JA MENETELMÄT ............................................................................. 22

4.1 Aineisto ................................................................................................................. 22

4.2 Aineiston analysointi ........................................................................................... 23

5 TULOKSET ............................................................................................................... 25

5.1 Taustatiedot .......................................................................................................... 25

5.2 Elintavat ............................................................................................................... 26

5.2.1 Tupakointi ................................................................................................... 26

5.2.2 Alkoholin käyttö ......................................................................................... 26

5.2.3 Ruokailutottumukset .................................................................................. 27

5.2.4 Fyysinen aktiivisuus ................................................................................... 28

5.2.5 Uni ja palautuminen ................................................................................... 29

5.2.6 Elintapoihin liittyvä muutoskehotus ......................................................... 30

5.2.7 Elintapojen yhteys koettuun työkykyyn ................................................... 31

5.3 Terveyskäyttäytymisen muutokseen liittyvät toiveet työterveyshuollolle ...... 34

6 POHDINTA ................................................................................................................ 36

6.1 Tulosten pohdinta ................................................................................................ 36

6.2 Menetelmien pohdinta ......................................................................................... 45

6.3 Tulosten hyödynnettävyys .................................................................................. 48

7 JOHTOPÄÄTÖKSET .............................................................................................. 49

LÄHTEET ..................................................................................................................... 50

1 JOHDANTO

Elintavoilla on merkitystä terveyteen ja työkykyyn (Laitinen 2004). Terveelliset elintavat

edistävät terveyttä ja toimintakykyä sekä lisäävät elinvuosia (Vuori 2015). Terveellisillä

elintavoilla tarkoitetaan tupakoimattomuutta, alkoholin kohtuukäyttöä tai

käyttämättömyyttä, kasvisten ja hedelmien runsasta syömistä, liikuntaa ja sitä, että

painoindeksi on alle 25 kg/m2 (Vuori 2015). Terveellisten elintapojen ohella unella on

tärkeä merkitys terveyteemme. Uni edistää aivojen toimintaa, oppimista ja fyysistä

terveyttä kun taas univajeen on todettu heikentävän kognitiivisia sekä

aineenvaihdunnallisia toimintoja (Härmä ja Kukkonen-Harjula 2013).

Monissa elintapasairauksissa epäterveelliset elintavat nousevat merkittäviksi

riskitekijöiksi. Epäterveelliset elintavat lisäävät sairastavuutta ja vaikuttavat merkittävästi

myös kuolleisuuteen (Laitinen 2004, Vuori 2015, Sihto 2016). Maailman

terveysjärjestestön WHO:n (World Health Organization) mukaan sydän-ja

verisuonisairaudet ovat suurin ryhmä kuolemaan johtavista sairauksista koko

maailmassa. Sydän- ja verisuonisairaudet on ehkäistävissä puuttumalla epäterveellisiin

elintapoihin kuten tupakointiin, liialliseen alkoholin käyttöön, ylipainoon,

epäterveelliseen ravintoon sekä liikkumattomuuteen. Terveellisillä elintavoilla voidaan

pienentää pitkäaikaissairauksien ja jopa kuoleman riskiä (Vuori 2015, WHO 2016).

Työikäisten koettu terveys on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Oman

terveyden koki hyväksi 41 % sekä naisista että miehistä. Huonoksi tai melko huonoksi

oman terveyden arvioi vain 8 % miehistä ja 7 % naisista (Jokinen ym. 2012). Vaikka

koettu terveys on parantunut, esiintyy työikäisten keskuudessa edelleen yleisesti

epäterveellisiä elintapoja. Pitkään jatkuneet epäterveelliset elintavat heikentävät

työkykyä (Laitinen ym. 2013, Nevanperä ym. 2016). Elintavoilla voidaan vaikuttaa

työssä jaksamiseen, työsuoritukseen ja palautumiseen työstä. Esimerkiksi miehillä on

todettu unihäiriöiden, tupakoinnin sekä liikkumattomuuden heikentävän työstä

palautumista (Laitinen 2004, Laitinen ym. 2013, Lindholm 2013, Nevanperä ym. 2016).

4

Elintapoihin vaikuttavat monet eri tekijät kuten yksilön voimavarat, koulutustausta,

sosioekonominen asema, työ ja sen hetkinen elämäntilanne. Vähäinen koulutus,

työttömyys ja miehillä naimattomuus lisäävät epäterveellisiä ruokailutottumuksia ja

tupakointia. Yrittäjien, vähemmän koulutettujen henkilöiden sekä pienten lasten

vanhempien on todettu liikkuvan vähemmän. Yrittäjillä ja työntekijäasemassa olevilla

henkilöillä on kaiken kaikkiaan enemmän epäterveellisiä elintapoja (Laitinen 2004,

Laitinen ym. 2013). Yksittäinen epäterveellinen elintapa voi heikentäää myös muita

elintapoja. Tupakoitsijoilla on useamman epäterveellinen ruokavalio ja he käyttävät

alkoholia runsaammin kuin ei-tupakoivat henkilöt (Laitinen 2004).

Väestön ikääntyessä paineet työurien pidentämisestä lisääntyy. Keskeisiksi asioiksi

nousevat eläkeiän nostaminen ja työkyvyttömyyseläkkeiden ehkäiseminen (Salonsalmi

ym. 2012). Työikäisiä on tärkeä kannustaa ottamaan itse vastuuta terveellisistä

elintavoista ja tukea heitä terveyttä edistävässä käyttäytymisessä (Campbell ja Burns

2015, Vuori 2015). Terveydenhuoltohenkilöstön on jo lainvelvoittamana ohjattava ja

neuvottava ihmisiä terveellisissä elintavoissa. Heitä on myös koulutettava antamaan

terveysneuvontaa (Campbell ja Burns 2015, Vuori 2015). Työterveyshuollon on

tunnistettava riittävän varhaisessa vaiheessa mahdolliset työkykyä uhkaavat riskitekijät

(Kettunen 2015).

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elintapojen yhteyttä koettuun työkykyyn ja

millaista tukea työntekijät toivovat saavansa työterveyshuollolta mahdollisessa

terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa. Elintavoista tarkasteltiin tupakointia,

alkoholin käyttöä, liikuntaa, ruokailutottumuksia ja unta.

5

2 KIRJALLISUUSKATSAUS

2.1. Terveyskäyttäytyminen ja elintavat

Terveyskäyttäyminen määritellään sellaiseksi käyttäytymiseksi, jolla on vaikutusta

yksilön terveyteen esimerkiksi tupakoinnilla, alkoholin käytöllä, fyysisellä

aktiivisuudella, ruokailutavoilla ja unitottumuksilla. Voidaan siis ajatella, että lähes

kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa jollakin tapaa yksilön terveydentilaan.

Terveyskäyttäytyminen on yksilön tekemiä terveyttä edistäviä valintoja (Katainen 2011).

Terveys on ihmisen kokemus omasta toimintakyvystään, elämänlaadustaan ja

hyvinvoinnista (Huber 2011). Ihmisen koettu terveys voi poiketa suurestikin terveydestä,

jonka jokin muu henkilö on hänelle määritellyt. Terveys on ihmisen itsensä määrittelemä

tila, johon vaikuttavat hänen omat arvonsa, tavoitteensa sekä elinympäristö. Terveyteen

liittyy vahvasti käsitys siitä, että ihminen itse pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja

tekemään siihen liittyviä päätöksiä ja valintoja. Kun ihminen pystyy näin vaikuttamaan

omaan tekemiseen ja toimintaan, kokee hän itsensä terveemmäksi (Huttunen 2018).

Terveys vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Yhteiskunnan tasolla terveys

vaikuttaa myös taloudellisesti, ihmiset elävät pidempään ja he myös tuottavat enemmän

(WHO 2016).

Terveyskäyttäytymiseen vaikuttaa yksilöllisten valintojen lisäksi ikä, sukupuoli,

siviilisääty, koulutus ja ammatti (Helakorpi ym. 2000). Sosiaalisella ympäristöllä ja

kulttuurilla näyttäisi olevan myös merkitystä terveyskäyttäytymiseen. Nyky-

yhteiskunnassa puhutaan terveyseroista ja eriarvoisuudesta eri sosio-ekonomisten

asemien välillä. Tutkimuksissa on todettu että alemmassa sosio-ekonomisessa asemassa

olevalla henkilöllä on useammin epäterveellisiä elintapoja verrattuna parempiosaiseen

henkilöön (Laaksonen 2002, Sihto 2016). Laaksosen (2002) terveyskäyttäytymiseen

liittyvässä tutkimuksessa havaittiin, että yksinäisillä miehillä on kolme tai neljä

epäterveellistä elintapaa enemmän kuin naimisissa olevilla miehillä. Naisilla

epäterveelliset elintavat ovat lisääntyneet kaupungistumisen myötä. Nuorilla, joilla on

alhainen koulutustaso, näyttäisi olevan enemmän epäterveellisiä elintapoja kuin

korkeammin koulutetuilla henkilöillä (Laaksonen 2002). Alkoholin haittavaikutuksia

6

esiintyy enemmän alemmissa sosio-ekonomisissa asemassa olevilla (Halme ym. 2008,

Mäkelä ym. 2012, Holmila 2016).

Lapsena opitut terveyskäyttäytymisen mallit vaikuttavat myöhempään terveyteen ja

terveyskäyttäytymiseen (Lindholm 2013, Nevanperä ym. 2016). Lapsuusajalla on tärkeä

merkitys siihen, millaiseksi terveyskäyttäytyminen muovautuu myöhemmässä vaiheessa.

Lapsuudessa opitut terveelliset elintavat kuten kasvisten ja vihannesten syönti sekä

liikunta vaikuttavat myönteisellä tavalla nuoruusajan terveyskäyttäytymiseen (Claudio ja

Amato 2014). Takalo (2016) tutki lapsuudenaikaisen fyysisen aktiivisuuden vaikutusta

varhaisaikuisuuden liikunnan määrään. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lapsuudessa

aktiivisesti liikuntaa harrastavat, liikkuvat myös varhaisaikuisuudessa enemmän kuin

liikuntaa harrastamattomat. Lapsuudessa sosiaalinen ympäristö ja perheen kanssa

yhdessä liikkuminen lisäsivät fyysistä aktiivisuutta (Takalo 2016).

2.1.1 Tupakointi

Tupakoinnilla tarkoitetaan jonkin tupakkatuotteen käyttämistä. Tupakkatuote

määritellään tuotteeksi, joka koostuu joko osittain tai kokonaan tupakasta (nicotiana).

Tupakkatuotteita on erilaisia kuten savukkeet, sähkösavukkeet, sikari, piipputupakka ja

nuuska. Suomessa tupakkalain (2016) tarkoituksena on lopettaa ihmisille vaarallisten

tupakkatuotteiden ja nikotiinipitoisten valmisteiden käyttäminen. Tupakkalainsäädännön

tiukentuminen on vähentänyt tupakointia työpaikoilla ja sen myötä työpaikalla

tupakansavulle altistuminen on vähentynyt merkittävästi (Heloma 2012, Helldàn ja

Helakorpi 2015).

Tupakointi on vähentynyt 1970-luvulta lähtien niin miesten kuin naistenkin keskuudessa.

Vuonna 2014 työikäisistä miehistä 17 % ja naisista 14 % tupakoivat päivittäin. Heistä 80

% oli huolissaan, miten tupakointi vaikuttaa terveyteen ja yli puolet haluaisi lopettaa

tupakoinnin (Helldan ja Helakorpi 2015). Toisaalta nuuskan käyttö on lisääntynyt etenkin

nuorten keskuudessa. Nuuskan käytön vaarallisuutta lisää sen korkea nikotiinipitoisuus,

joka on peräti 20-kertainen verrattuna muihin tupakkatuotteisiin (Heikkinen ym. 2015).

Finterveys 2017 mukaan alle 50-vuotiaat miehet käyttivät eniten sähkösavukkeita ja

7

nuuskaa käytti joka kymmenes. Naiset käyttivät sähkösavukkeita ja nuuskaa selvästi

vähemmän (Heloma ym. 2018).

Vaikka tupakointi on vähentynyt, tupakoinnin takia maailman laajuisesti kuolee edelleen

vuosittain 6,3 miljoonaa ihmistä (Heikkinen ym. 2015) Se on yksi merkittävimmistä

yksittäisistä terveysriskeistä, joka voi altistaa kroonisille sairauksille kuten syövälle,

keuhkosairauksille ja sydän- ja verisuonisairauksille (WHO 2017b). Tupakoinnissa on

tärkeää huomioida, ettei ole olemassa mitään turvallista vähimmäismäärää tupakan

käytölle (Heikkinen ym. 2015). Terveyden edistämiseksi tupakan lopettaminen kannattaa

siis aina (WHO 2017b).

Tupakointi aiheuttaa yksilöllisten terveysongelmien lisäksi laajoja taloudellisia ja

sosiaalisia menetyksiä kuolleisuuden, työstä poissaolojen ja sairauslomien vuoksi.

Tupakointi heikentää kaiken kaikkiaan työn tuottavuutta. Laajan meta-analyysin mukaan

tupakointi lisää työstä poissaoloja sekä poissaolojen pituutta. Työstä poissaolon pituutta

voidaan selittää sillä, että tupakointi aiheuttaa kroonisia sairauksia kuten keuhkosyöpää

sekä keuhkoahtaumatautia (Chronic Obstructive Pulmonary Disease, COPD), joissa

sairastamisaika on pitkä (Weng ym. 2013).

Young-Ju (2016) havaitsi työikäisille suunnatussa tutkimuksessaan, että pitkät työpäivät,

kokopäivätyö sekä työtoverin tupakointi, lisäsivät tupakoinnin määrää. Sosiaalisen

ympäristön merkitys korostui myös Kataisen (2011) tutkimuksessa, jossa työntekijät

kertoivat yleisimmäksi tupakoinnin syyksi sen, että muutkin työpaikalla tupakoivat.

Tupakointi liittyi vahvasti työssä pidettäviin taukoihin. Työntekijät kokivat tupakoinnin

sosiaaliseksi tapahtumaksi, jossa työkavereiden kanssa oli helppo kommunikoida.

Toisaalta uuteen työpaikkaan siirtyessä työkavereihin tutustuttiin helpommin tupakoinnin

välityksellä (Katainen 2011).

Tupakoinnin lopettamiseen tähtäävissä ohjelmissa olisi tärkeää huomioida työtoverit ja

koko sosiaalinen työyhteisö, miten heiltä saa kannustusta tupakoinnin lopettamiseen

(Chin ym. 2013). Tupakoinnin lopettamiseen voidaan vaikuttaa kehittämällä

tupakanvieroitusohjelmia sekä mahdollisesti korottamalla tupakan hintaa, joka vaikuttaa

erityisesti nuorten tupakan käyttöön (Heloma ym. 2012). Tupakan lopettamiseen

8

tähtäävien tukitoimien järjestämisessä on myös huomioitava se, että ne saavuttavat ja

soveltuvat eri koulutustaustaisille henkilöille (Weng ym. 2013). Perus- ja keskitason

koulutuksen käyneet henkilöt polttivat tupakkaa päivittäin kaksikertaa enemmän kuin

korkeammin koulutetut. Alemmin koulutetut henkilöt saattavat kokea enemmän esteitä

tupakoinnin lopettamiselle (Heloma ym.2018). Työpaikalla toteutettavat tupakoinnin

lopettamiseen tähtäävät ohjelmat kannattavat yksilön terveyden edistämisen ohella myös

taloudellisessakin mielessä. Meta-analyysin mukaan tupakoinnin lopettaminen voi

vähentää työstä poissaoloja sekä tuoda yritykselle huomattavia kustannussäästöjä (Weng

ym. 2013).

2.1.2 Alkoholin käyttö

Yhteiskunnan tasolla alkoholi on merkittävä terveydellinen riskitekijä

(Alkoholiongelmaisen hoito. Käypä hoito –suositus 2018). Suurin osa alkoholin

suurkuluttajista on työikäisiä ja etenkin keski-ikäisten miesten keskuudessa alkoholia

käytetään usein runsaasti (Mäkelä ym. 2012). Alkoholin liikakäyttö on terveydelle

haitallista. Alkoholin liikakäytöstä voi seurata erilaisia akuutteja terveysvaaroja kuten

vammoja, myrkytyksiä, tapaturmia ja väkivaltaisuutta. Alkoholin liikakäyttö on

yhdistetty myös maksasairauksiin, syövän lisääntymiseen sekä se lisää riskiä

masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen (Toriola 2012). Runsas alkoholin käyttö

aiheuttaa laaja-alaisesti fyysisiä, henkisiä, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia.

Alkoholista on haittaa aina ihmiselle itselleen mutta myös läheisille sekä työkavereille.

Päihtymys ja alkoholiriippuvuus vaikuttavat väistämättä sosiaalisiin suhteisiin,

pahimmassa tapauksessa työpaikan ja ansiotulojen menetykseen sekä avioeroon (WHO

2014).

Terveydelle haitallinen riskiraja naisilla on 12-16 alkoholiannosta viikossa ja vastaava

luku miehillä on 23-24 annosta. Nämä ovat rajoja, jolloin terveydenhuollon on

viimeistään puututtava alkoholin käyttöön (Alkoholiongelmaisen

hoito:Käypähoitosuositus 2016). Alkoholin riskikäyttäjiä oli vuonna 2012 työikäisistä

miehistä 39 % ja naisista 14 % (Laitinen ym. 2013). FinTerveys 2017 –tutkimuksen

mukaan suomalaisten työikäisten humalahakuinen juominen on kuitenkin vähentynyt.

9

Miehistä kolmasosa ja naisista yksi kymmenestä juovat vähintään kerran kuukaudessa 6

annosta tai enemmän. Samalla raittiiden osuus on lisääntynyt, miehistä viidennes ja

naisista neljännes eivät käytä lainkaan alkoholia (Mäkelä ym. 2018).

Alkoholi vaikuttaa terveyskäyttäytymisen lisäksi sairauspoissaoloihin sekä

työkyvyttömyyseläkkeisiin. Ongelmajuominen ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät myös

omailmoitteisia sairauspoissaoloja (Salonsalmi 2016). Salosalmen ym. (2012)

tutkimuksen mukaan runsaasti ja säännöllisesti alkoholia käyttävillä työntekijöillä on

kohonnut riski ennennaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle mielialahäiriöiden vuoksi.

Alkoholia ei välttämättä aina tunnisteta mielialahäiriöiden taustalta. Tutkimus

painottaakin alkoholin käytön merkitystä yhtenä riskitekijänä työkyvyn menettämiselle

keski-ikäisillä työntekijöillä. Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisemisessä on

tärkeä huomioida alkoholin käyttötottumukset, jos työkyky on uhattuna mielialahäiriön

vuoksi. Alkoholin käyttö on yhteydessä henkiseen toimintakykyyn ja sitä kautta se lisää

riskiä mielialahäiriöihin ja niistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin (Salonsalmi 2012).

Alkoholin liikakäyttöön on puututtava yhteiskunnan jokaisella sektorilla niin politiikassa

kuin perusterveydenhuollossa oikeudenmukaisella tavalla. Alkoholilainsäädäntö säätelee

alkoholin saatavuutta ja myyntiä, työpaikalla hoitoonohjaus, ehkäisevä päihdetyö sekä

terveydenhuollossa riittävän varhainen puuttuminen, ovat keinoja, joilla voidaan

alkoholin liikakäyttöä ehkäistä. Koska alkoholin suurkuluttajista suurin osa on työikäisiä,

työterveyshuollon rooli korostuu alkoholin käytön ennaltaehkäisemisessä,

tunnistamisessa ja hoitamisessa (WHO 2014, Holmila 2016, Alkoholiongelmaisen hoito:

Käypähoitosuositus 2018).

2.1.3 Ruokailutottumukset

Terveys 2011-tutkimuksen mukaan suomalaisten ruokailutottumukset ovat parantuneet

viimeisten vuosikymmenten aikana, jolloin myös sepelvaltimotaudista aiheutuvat

kuolemantapaukset ovat vähentyneet (Männistö ym. 2012). Toisaalta ylipainosta ja

lihavuudesta on tullut kansanterveydellinen ongelma (Koponen ym. 2018). FinTerveys

2017-tutkimuksessa havaittiin että työikäisillä ruokailutottumukset eivät monelta osin

10

vastaa kansallisia ravitsemussuosituksia esimerkiksi kasvisten ja hedelmien syöminen on

edelleen suosituksia selvästi vähäisempää etenkin miesten keskuudessa (Valsta ym.

2018). Terveellisillä elintavoilla kuten ravinnolla, pystytään ehkäisemään

kansanterveydellisiä sairauksia (Koponen 2018).

Ylipainoisten osuus (painoindeksi vähintään 25 kg/m2) koko suomalaisesta väestöstä on

kasvanut riippumatta ikäryhmästä. Vuonna 2017 neljännes suomalaisista aikuisista oli

lihavia (painoindeksi yli 30 kg/ m2) ja ylipainoisten osuus oli 2,5 miljoonaa (Lundqvist

ym. 2018). Lihavuus on maailmanlaajuinen kansanterveydellinen ja -taloudellinen

ongelma. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan joka vuosi 2,8 miljoonaa

ihmistä kuolee ylipainon seurauksena. Vuonna 2014 maailmassa oli 650 miljoonaa

lihavaa aikuista. Aiemmin lihavuus yhdistettiin korkean elintason maihin mutta nyt

lihavuus on levittäytynyt myös matalan elintason maihin. Tulevaisuudessa ongelmaksi

muodostuvat ylipainoiset lapset, joista tulee aikuisiällä ylipainoisia (WHO 2017a).

Syömistottumuksia voi muuttaa esimerkiksi stressi (Järvelä-Reijonen ym. 2016).

Nevanperä (2012) työryhmineen havaitsivat tutkimuksessaan että työperäinen

uupuminen voi johtaa syömistottumusten muuttumiseen ja sitä kautta ylipainon

syntymiseen. Naiset, joilla oli työperäistä uupumista, oli suurempi riski tunnesyömiseen

sekä hallitsemattomaan syömiseen kuin niillä, joilla uupumista ei ollut. Järvelä-Reijonen

(2016) tutkimusryhmineen havaitsi, että korkea stressitaso lisää epäsuotuisia

syömistottumuksia kuten tunnesyömistä. Stressaantuneilla ylipainoisilla ja lihavilla

henkilöillä ei ole voimavaroja laihduttamiseen vaan enemmänkin masennukseen liittyvää

oireilua (Järvelä-Reijonen ym. 2016). Laitisen (2004) tutkimuksen mukaan nuoremmilla

työntekijöillä oli havaittavissa stressiin liittyvää syömistä. Epäterveellistä ruokaa kuten

pitsaa ja hampurilaisia söivät enemmän ne henkilöt, jotka olivat yrittäneet lieventää

stressiä syömällä ja juomalla. Terveellisten elintapojen muutoksessa ja ylläpitämisessä on

siis tärkeää huomioida psyykkinen työssä jaksaminen. Painonhallinnassa se voi olla

esimerkiksi stressinhallintakeinojen opettelemista (Laitinen 2004).

Vuorotyö vaikuttaa työntekijöiden ruokailutottumuksiin. Vuorotyössä vuorokausirytmin

muutos, mahdolliset uniongelmat ja ruoansulatuskanavan vaivat voivat vaikuttaa

ruokailutottumuksiin. Vuorotöissä ruokailuajat muuttuvat ja napostelu lisääntyy (Costa

11

2010). Vuorotyötä tekevillä on todettu enemmän lihavuutta kuin päivätyötä tekevillä

(Karlsson ym. 2001). Viitasalo (2016) havaitsi tutkimuksessaan että metabolista

oireyhtymää esiintyi enemmän miehillä, jotka tekivät vuorotöitä kuin päivätyötä.

Australialaisessa 20 vuoden seurantatutkimuksessa tarkasteltiin lapsuudenajan ja

aikuisuuden aamupalan poisjättämisen ja sydänterveyden välistä yhteyttä. Aamupalan

poisjättäminen vaikutti yleisesti huonompaan terveyskäyttäytymiseen. Terveellisiä

ravintosuosituksia noudatettiin tuolloin vähemmin, vyötärön ympärykset olivat isompia

sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä oli enemmän (Smith ym. 2010).

Horikawan ym. (2010) meta-analyysin tulokset olivat samansuuntaisia. Aamupalan

poisjättäminen oli yhteydessä ylipainoon ja lihavuuteen (Horikawa ym. 2010). Toisaalta

painoa saatetaan myös kontrolloida jättämällä aamupala pois (Keski-Rahkonen ym.

2003).

Työssä käyvien aikuisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaa olennaisesti työpäivän

aikainen syöminen (Raulio 2012). Raulion (2011) tutkimuksen mukaan työtehtävät,

työaikajärjestelyt ja työpäivänaikainen syöminen vaikuttivat siihen, kuinka terveelliset

työntekijän ruokailutottumukset olivat. Työntekijät, joilla ei ollut mahdollisuutta

työpaikkaruokalan käyttöön, jättivät lounaan useammin väliin kuin muut. He söivät usein

lounaseväitä tai lounas syötiin kotona tai muussa ravintolassa. Työpaikkaruokalassa

syövät työntekijät söivät enemmän kasviksia ja kalaa kuin muut (Raulio 2011).

Ruokailutottumukset sekä ateriarytmi ovat yksilöllisiä, joihin myös kulttuuri vaikuttaa.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta on laatinut suomalaisen ravitsemussuosituksen, jonka

tehtävänä on kannustaa tekemään arjen ruokailussa terveyttä tukevia ja edistäviä valintoja

(Terveyttä ruoasta- Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014). Kasviksia, hedelmiä ja

marjoja sekä täysviljatuotteita suositellaan käytettäväksi runsaasti päivän aikana sekä

leivän päälle kasvisrasva levitettä ja ruoan valmistuksessa kasviöljyjä. Kovat rasvat

suositellaan vaihdettavaksi pehmeisiin. Maitovalmisteiden olisi hyvä olla vähärasvaisia.

Kalaa suositellaan syötävän 2-3 kertaa viikossa. Terveellisessä ruokavaliossa on vähän

lisättyä sokeria ja suolaa (Terveyttä ruoasta-Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014,

WHO 2017a).

12

2.1.4 Fyysinen aktiivisuus

Fyysinen aktiivisuus on kaikkea sitä lihastyötä, joka lisää energiankulutusta (Pälve 2017).

Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan lihasten tahdonalaista toimintaa, joka johtaa

varsinaisen liikkeen syntymiseen (Liikuntaan liittyviä määritelmiä: Käypähoitosuositus

2015). Fyysinen aktiivisuus voidaan jakaa erilaisiin kategorioihin kuten työssä

tapahtuvaan aktiivisuuteen, työmatkaliikuntaan sekä vapaa-ajan fyysiseen aktiivisuuteen

(Pälve 2017). Liikunnasta puhutaan silloin kun fyysiseen aktiivisuuteen on jokin syy tai

tarkoitus esimerkiksi liikunnallinen harrastus (Liikuntaan liittyviä määritelmiä:

Käypähoitosuositus 2015).

Säännöllisellä liikunnalla on todettu olevan lukuisia terveyshyötyjä. Liikunnalla

pystytään ehkäisemään ja hoitamaan monia kansanterveydellisiä sairauksia yhdessä

muiden elintapamuutosten kanssa kuten diabetesta, lihavuutta, tuki- ja

liikuntaelinsairauksia, masennusta, muistihäiriöitä sekä valtimotauteja. Liikunta näyttäisi

suojaavan myös työkyvyttömyydeltä etenkin niiden työntekijöiden kohdalla, joilla

työkyvyttömyyden riski on ennestään kohonnut. Liikunta parantaa toimintakykyä sekä

lisää eliniän odotetta (Taimela 2013, Liikunta: Käypähoitosuositus 2016).

Nyky-yhteiskunnassa liikkumattomuus on noussut yhdeksi terveysriskiksi. Vähäinen

liikunta ja pitkäainen istuminen lisäävät kroonisia sairauksia kuten sydän- ja

verisuonisairauksia, diabetesta ja riskiä sairastua syöpään. Lisäksi liikkumattomuus

vaikuttaa mielenterveyden ongelmiin, lisää uniongelmia sekä heikentää kognitiivisia

toimintoja (Helajärvi ym. 2015). Fyysisen aktiivisuuden vähyys sekä huono fyysinen

kunto ovat jopa kuoleman riskiä lisääviä tekijöitä. Kuoleman riskin on todettu lisääntyvän

niillä henkilöillä, jotka istuivat paljon vapaa-ajalla (Patel ym. 2010, Heläjärvi ym. 2015).

Liikunnan määrään ja fyysiseen aktiviisuuteen vaikuttaa yleisesti elämäntilanne ja

koulutustaso. Fyysisesti passiivisilla henkilöillä on usein matalampi koulutustaso ja

elämäntilanne sellainen, ettei se mahdollista liikunnalliseen elämäntapaan. Fyysistä

aktiivisuutta voi rajoittaa esimerkiksi perheessä olevat pienet lapset sekä yrittäjänä

työskenteleminen (Laitinen 2004).

13

FinTerveys 2017- tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä 73 % ja naisista 71 %

liikkuivat vapaa-ajalla. Tutkimuksessa havaittiin, että miesten vapaa-ajan liikunta oli

yleistynyt. Toisaalta alle kolmasosa kaikista vastanneista ei harrastanut vapaa-ajalla

lainkaan liikuntaa ja kestävyysliikunnan osalta puolet vastaajista eivät yltäneet

terveysliikuntasuosituksiin. Miesten työmatkaliikunta oli lisääntynyt, miehistä 20 %

raportoi liikuvansa vähintään 15 minuutin ajan työmatkalla. Naiset harrastivat yleisesti

enemmän työmatkaliikuntaa kuin miehet (Borodulin ym. 2018).

Terveyden kannalta huolestuttavaa on, jos liikuntaa ei harrasteta lainkaan vapaa-ajalla,

sillä passivinen elämäntyyli ja istuminen ovat muutoinkin lisääntyneet (Helajärvi ym.

2015). UKK- terveysliikuntasuositusten (2018) mukaan terveyden kannalta aikuisen on

hyvä harrastaa kestävyystyyppistä liikuntaa joko reippaasti 2,5 tuntia tai rasittavasti 1

tunti 15 minuuttia viikossa, kuitenkin niin, että yksi liikuntakerta kestää vähintään 10

minuuttia. Kestävyysliikunnan lisäksi olisi hyvä olla vielä kahdesti viikossa lihaskuntoa

ja tasapainoa kehittävää liikuntaa. Terveyshyötyjen aikaansaamiseksi, liikuntakertoja

suositellaan olevan vähintään kolmesti viikossa.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2015) on laatinut kansallisen suosituksen istumisen

vähentämiseksi. Suosituksessa kehotetaan työpaikkoja edistämään fyysisesti aktiivista

arkea niin, että paikallaan olemista saataisiin vähennettyä. Työ ja Terveys (2012)

tutkimuksen mukaan työntekijöistä noin neljännes istuu pääosan työajastaan.

Huolestuttavaa on että aikuiset ovat paikallaan joko istuen, seisten tai makuuasennossa

kolme neljäsosaa heidän valveillaoloajastaan (Pehkonen ja Nevala 2013). Työpaikalle on

hyvä laatia selkeä ohjeistus toimintatavoista, joilla istumista voitaisiin vähentää.

Toimintaohjeiden laatiminen on hyvä tehdä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa kuten

henkilöstöhallinnon, työsuojelun sekä työterveyshuollon. Työntekijöitä on hyvä

kannustaa välttämään pitkäaikaista istumista, tauottaa työtä riittävästi sekä lisäämään

työmatkaliikuntaa. Työterveyshuolto voi työpaikan toimintaohjeiden lisäksi huomioida

pitkäaikainen paikallaan istuminen terveystarkastuksissa, kartoittaa sen määrää ja olla

aktiivinen uusien keinojen löytämisessä yksilölliset toiveet huomioiden (Sosiaali- ja

terveysministeriö 2015).

14

2.2 Työkyky

Työkyvyllä tarkoitetaan työn vaatimusten ja työntekijän omien voimavarojen ja työn

välistä tasapainotilaa. Työntekijän voimavaroja ja työkykyä edistäviä asioita ovat

toimintakyky, terveys, koulutus, ammatillinen osaaminen, arvot sekä asenteet. Työhön

katsotaan kuuluvaksi työympäristö, sosiaalinen työyhteisö sekä työn varsinainen sisältö

ja vaatimukset sekä työn organisoiminen ja johtaminen. Työkyky-käsite on hyvin laaja-

alainen ja moninainen riippuen siitä, mistä näkökulmasta työkykyä halutaan tarkastella

(Ilmarinen 2006, Taimela 2013).

Työkyvyn perustan muodostavat terveys ja toimintakykyky (Kuva 1.) Työkyvyn kannalta

on olennaista, että yksilöllä on riittävä osaaminen ja valmiudet kyseiseen työtehtävään ja

että työelämässä tapahtuvien jatkuvien muutosten myötä, työntekijä päivittää jatkuvasti

osaamistaan. Työkykyyn vaikuttaa olennaisesti myös työn ja muun elämän väliset

suhteet. Työntekijän voimavarojen ja työn vaatimusten yhteensovittaminen on jatkuvaa

toimintaa. Työntekijän voimavarat muuttuvat eri elämänvaiheissa kuten ikääntymisen

myötä, jolloin toimintakyky ja terveys voivat heikentyä. Työn vaatimuksiin vaikuttaa

esimerkiksi globalisaatio sekä teknologian kehittyminen (Ilmarinen 2006).

Lähiyhteisö Yhteiskunta

Kuva 1. Työkykytalo (mukaellen Ilmarinen 2006).

Terveys

Toimintakyky

Ammatillinen osaaminen

Arvot

Asenteet Motivaatio

Työ

Työolot Työn sisältö ja vaatimukset

Työyhteisö ja organisaatio

Esimiestyö ja jkohtaminen

Työkyky

Perhe

Toimintaympäristö

Työkyky

15

Työikäisten koettu työkyky on säilynyt ennallaan viimeisten vuosien aikana. FinTerveys

2017- tutkimuksen mukaan 30-69-vuotiaista aikuisista neljä viidesosaa koki olevansa

täysin työkykyisiä. Työykyky alkoi heikentyä 50 ikävuoden jälkeen ja 60-69-vuotiasta

täysin työkykyisiä oli enää yli puolet tutkimukseen osallistujista. Tutkimuksen mukaan

iäkkäämpien naisten koettu työkyky ja henkinen työkyky ovat heikentyneet verrattuna

aiempiin vuosiin. Työssäkäyvistä 30-69-vuotiaista melkein 90 % koki työkykynsä olevan

hyvä niin työn ruumiillisten kuin henkisten vaatimusten kannalta (Koskinen ja Sainio

2017). 15-vuoden seurantatutkimuksessa työkyvyn todettiiin olevan heikompi fyysisesti

raskaampaa työtä tekevillä kuin kevyempää työtä tekevillä (Punakallio ym. 2019).

Työikäisillä 30-49-vuotiailla naisilla sairauspoissaolopäiviä on havaittu olevan enemmän

kuin miehillä. Iän myötä sukupuolten välinen ero tasoittuu ja 60 ikävuoden jälkeen

sairauspoissaolopäiviä on molemmilla sukupuolilla lähes yhtä paljon. Työkyvyssä on

havaittu eroavaisuuksia myös koulutusten välillä. FinTerveys 2017-tutkimuksen mukaan

korkeammin koulutetuista naisista 83 % ja miehistä 89 % pitää itseään täysin

työkykyisinä ja he arvioivat pystyvänsä olemaan työssään eläkeikään saakka. Perusasteen

koulutuksen käyneistä itsensä täysin työkykyisiksi arvioi yli puolet vastaavast (Koskinen

ja Sainio 2017). Omaa terveyttä ja taloudellisia tekijöitä pidetään merkittävimpinä

tekijöinä työssä jatkumiselle (Kauppinen ym. 2013).

Elintavoilla näyttäisi olevan vaikutusta työkykyyn. Epäterveelliset elintavat heikentävät

työsuoritusta sekä estävät työstä palautumista (Nevanperä 2016). Työntekijöillä, jotka

palautuvat huonosti työstä, on epäterveellisiä elintapoja useammin kuin hyvin työstä

palautuneilla henkilöillä. He esimerkiksi tupakoivat useammin sekä liikkuvat vähemmän

(Laitinen ym. 2013). Ylipainolla on todettu olevan myös yhteyttä koettuun

heikentyneeseen työkykyyn varhaisessa keski-iässä riippumatta työn fyysisestä

rasittavuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että heikentynyttä työkykyä ennustivat

sosiaalisen tuen puute sekä muutoinkin epäterveelliset elintavat (Nevanperä ym. 2015).

Terveelliset elintatavat lisäävät puolestaan työssä jaksamista (Laitinen 2004). Työssä

jaksamista ja työstä palautumista voidaan edistää hyvillä yöunilla, liikunnalla ja

ruokailutottumuksilla (Kauppinen ym. 2013).

16

2.3 Terveellisten elintapojen edistäminen

Epäterveellisiin elintapoihin on puututtava riittävän varhaisessa vaiheessa, jotta niiden

vaikutus työkykyyn voitaisiin estää (Nevanperä ym. 2016). FinTerveys 2017-

tutkimuksessa suomalaisista aikuisista lähes viidennes sai kehotuksen muuttaa

elintapojaan joltain terveydenhuollon ammattilaiselta viimeisen vuoden aikana (Koponen

ja Aalto 2018). Terveydenhuollossa tapahtuvalla ohjauksella ja neuvonnalla voidaan

vaikuttaa elintapoihin. Elintapaohjauksen vaikuttavuus on parempi silloin, jos henkilöllä

on jo jokin sairaus tai terveysriski (Absetz ja Hankonen 2011). Viitasalo (2016) havaitsi

tutkimuksessaan että vähäinenkin elintapaohjaus oli hyödyllistä miehille, joilla oli korkea

riski sydän- ja verisuonisairauksille (Viitasalo 2016).

Työkykyä voidaan parantaa kohentamalla fyysistä kuntoa. Kettunen (2015) havaitsi

tutkimuksessaan, että kestävyyskunnon parantuminen kohensi työkykyä niiden

henkilöiden kohdalla, joilla työkyky oli jo alentunut. Parempi fyysinen kunto vähensi

myös stressin kokemusta (Kettunen 2015). Wu ym. (2015) tutkivat reippaan kävelyn

vaikutusta teknologia-alalla työskentelevien työntekijöiden työssä jaksamiseen.

Teknologia-alalla työympäristö on usein stressaavaa ja työn kovat vaatimukset lisäävät

väsymystä. Tutkimuksen mukaan kahdeksan viikon kävelyohjelma lisäsi merkittävästi

työntekijöiden työmotivaatiota ja keskittymiskykyä sekä vähensi väsymystä. Reipas

kävely sopii erinomaisesti teknologia-alalla työskenteville, jotka istuvat paljon työpäivän

aikana ja työ on stressaavaa. Kävely on helppo toteuttaa missä ja milloin vain, ilman

mitään välineitä (Wu ym. 2015).

Terveyden edistäminen on sekä yksilötasolla tapahtuvaa terveysneuvontaa mutta myös

laajempaa terveyttä edistävää toimintaa, jossa huomioidaan sosiaalisen ympäristön

vaikutus yksilön käyttäytymiseen. Yksilötasolla terveyttä pyritään edistämään tukemalla

terveisiin elintapoihin liittyviä valintoja sekä tunnistamaan mahdolliset muutosta estävät

tekijät (Sihto 2016). Muutosprosessi lähtee aina yksilön aiemmista elämänkokemuksista

ja terveyskasvatustilanteista, ovatko ne olleet myönteisiä vai kielteisiä. Yksilön

luonteenpiirre voi myös vaikuttaa terveysneuvonnan toteutustapaan, positiivinen asenne

auttaa elintapamuutosten toteuttamisessa. Terveysneuvonnassa ammattihenkilöllä täytyy

olla aidosti aikaa paneutua ja selvittää asiakkaan motivaatiota sekä mahdollisuuksia

17

terveyttä edistäviin muutoksiin (Rautava 2016). Elintapamuutoksessa yhtenä tärkeänä

tekijänä on myös yksilön pystyvyyden tunteen vahvistaminen (Uutela 2016).

Työ ja terveys 2012-tutkimuksessa kävi ilmi, että vain noin kaksi viidesosaa

tutkimukseen osallistuneista koki, että yrityksen johto oli melko paljon kiinnostunut

henkilöstön terveydestä ja hyvinvoinnista. Epäterveellisiä elintapoja oli enemmän niillä

työntekijöillä, jotka kokivat, että johto ei ollut lainkaan kiinnostunut hyvinvoinnista ja

terveydestä. Työantajan kiinnostuksella näyttääkin olevan merkitystä sille, millainen on

työpaikalla toteutettava terveyttä edistävä toiminta ja kuinka paljon yritys on valmis

laittamaan rahaa hyvinvointia tukevaan toimintaan. Terveyttä edistävän toiminnan

tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä tekemään terveellisiä valintoja elintapojen

suhteen (Laitinen ym. 2013).

Muutosvaihemallin eli transteoreettisen mallin (Kuva 2.) mukaan elintapoihin liittyvä

muutos tapahtuu vaiheittain ja yksilö asetetaan eri tasoille sen mukaan, kuinka

motivoitunut hän on muuttamaan epäterveellisiä elintapojaan. Muutos terveellisiin

elintapoihin voi tapahtua jos yksilö on itse siihen valmis ja halukas (Prochaska ja

Diclemente 1983, Prochaska ja Velicer 1997). Yksilön on itse uskottava pystyvänsä

muutoksen, jolloin käyttäytyminen voi muuttua pysyvämmäksi (Uutela 2016).

Muutosvaihe-mallissa ajatuksena on, että muutos tapahtuu harkinnan, tavoitteellisen ja

suunnitelmallisen toiminnan kautta. Muutosvaihemalli koostuu viidestä tasosta, jotka

ovat esiharkinta-, harkinta, valmistelu-, aloittelu-, toiminta- ja ylläpitovaihe (Prochaska

ja Velicer 1997).

18

Yksilön motivaatio ja valmius toimia muuttuu eri vaiheiden myötä, mikä pitäisi ottaa

huomioon terveysneuvonnassa. On hyvä selvittää missä muutosvaiheessa yksilö on,

jolloin osataan antaa oikeanlaista ohjausta. Yksilö voi hyötyä erilaisesta ohjauksesta

muutoksen eri vaiheiden aikana (Lihavuus:Käypähoitosuositus 2013).

Absetz ja Hankonen (2011) tutkivat terveydenhuollossa käytössä olevien erilaisten

menetelmien vaikuttavuutta elämäntapaohjauksessa. Tutkimuksessa havaittiin että

motivoiva haastattelu on erittäin käyttökelpoinen menetelmä. Sillä saadaan pitkäkestoisia

tuloksia ja varsinaisen haastattelun toteuttaminen vaatii vain vähän resursseja ja aikaa.

Motivoivaa haastattelua voidaan käyttää erilaisille henkilöille, myös niille, jotka kokevat

elämäntapamuutoksen vaikeana (Absetz ja Hankonen 2011).

Ylläpito: Suunnitelman toteutuminen. Tehdyt muutokset ovat osa arkipäivää.

Toiminta: Yksilö on alkanut toteuttaa suunnitelmaansa mutta tiedostaa vielä

että repsahduksen mahdollisuus on olemassa. uudet elintavat tuntuvat hyviltä.

Valmistautuminen: Muutoksen hyödyt ovat haittoja suuremmat,päätös

ryhtyä muuttamaan elintapoja. Yksilö tekee suunnitelman muutosprosessin

toteuttamiseksi sekä alkaa hiljalleen toteuttamaan sitä.

Harkinta: Elintapojen muutosten hyötyjen ja haittojen punnitseminen.

Yksilö pohtii mitä hyötyä muutoksesta on.

Esiharkinta: Yksilö ei ole vielä tietoinen muutostarpeesta eikä pidä sitä

mahdollisena. Yksilö ei ole vielä ajatellut muuttaa mitään.

Repsahdus: Repsahdus voi tulla missä muutosvaiheessa tahansa ja siihen on

shyvä uhtautua oppimiskokemuksena.

Kuva 2. Terveyskäyttäytymisen muutosvaihemalli mukaellen Prochaska ja

Diclemente 1983.

19

Motivoiva haastattelu on William R. Millerin (1983) kehittelemä menetelmä edistämään

terveyskäyttäymisen muutosta. Haastattelu on asiakaslähtöinen ja perustuu ammattilaisen

ja asiakkaan väliseen keskusteluun. Motivoiva haastattelu on todettu käyttökelpoiseksi ja

helpoksi tavaksi vaikuttaa henkilön terveyskäyttäytymiseen. Haastattelun tavoitteena on

löytää asiakkaan motivaatio elintapoihin liittyvien muutosten tekemiseksi. Menetelmää

käytettiin alun perin alkoholiongelmaisten hoidossa ja myöhemmin todettiin sen toimivan

myös muiden riippuvuuksien hoidossa. Menetelmää kehittäessä on hyödynnetty

tärkeimpiä psykologisia teorioita (William ja Rose 2009, Järvinen 2014).

2.4 Elintapaohjaus ja neuvonta työterveyshuollossa

Työterveyshuoltolaki (1383/2001) velvoittaa työantajaa järjestämään työterveyshuollon

siinä laajudessaan kuin se kullakin työpaikalla on tarpeen. Työterveyshuollon tehtävänä

on ennaltaehkäisevästi ohjata ja neuvoa asiakkaitaan työkykyyn liittyvissä riskitekijöissä,

niiden tunnistamisessa ja vähentämisessä. Lain nojalla on annettu asetuksia, joissa

hyvässä työterveshuoltokäytännössä (708/2013) korostetaan yksilötasolla

työterveyshuollon roolia terveyden ja työkyvyn edistämisessä sekä niihin vaikuttavien

voimavarojen tunnistamisessa (Sauni 2014). Työterveyshuollossa toteutettavissa

terveystarkastuksissa, vastaanottokäynneillä sekä ryhmämuotoisissa ohjauksissa pyritään

vaikuttamaan työntekijöiden elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen ohjaamalla terveyttä

edistäviä valintoja. Työterveyshuollolla on velvollisuus tukea työntekijöiden terveellisiä

elintapoja, jotka parantavat työssä jaksamista ja työkyä (Laitinen ym. 2013).

Koettu työkyky laskee iän myötä, joten etenkin eläkeiän kynnyksellä olevien

työntekijöiden työkykyä on ylläpidettävä, jotta työssä jatkaminen on mahdollista

osittaisellakin työkyvyllä. Tulevaisuudessa on kuitenkin tärkeää ennaltaehkäistä

työkyvyn heikkenemistä niin iäkkäämmillä kuin nuoremmillakin työntekijöillä (Gould

ym. 2012). Työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen on monien eri tahojen yhteistä

toimintaa. Työpaikalla vastuu työkyvyn ylläpitämisestä on sekä esimiehellä että

työntekijällä. Toisaalta työkyvyn säilymiseen vaikuttaa koko työyhteisön toimivuus,

miten työyhteisö tukee työssä jaksamista. Työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaation

tehtävänä on havaita mahdolliset työkykyyn vaikuttavat riskit ja huolehtia omalta

20

osaltaan työkyvyn tukeminen. Työn ja muun elämän tasapainon löytämiseksi, perheellä,

sukulaisilla ja ystävillä on puolestaan tärkeä rooli yksilön työkyvyn säilymisessä

(Ilmarinen 2006).

Pohjois-Suomen hyvinvointi- ja terveysohjelmaan liittyvässä tutkimushankkeessa

todettiin, että terveellisten elintapojen ohjaus kuuluu olennaisena osana

työterveyshuollon toimintaa. Tutkimuksen mukaan niillä nuorilla työntekijöillä, jotka

olivat saaneet työterveyshuollosta henkistä tukea, terveelliset elintavat olivat yleisempiä.

Työterveyshuollon on siis hyvä huomioida ja selvittää myös nuorten työntekijöiden

terveyskäyttäytymistä (Laitinen 2004). Työkyvyn tukeminen voi kohdentua myös

esimerkiksi painonpudotuksen tukemiseen. Ylipainolla on todettu olevan yhteyttä

heikentyneeseen työkykyyn, joka voi puolestaan lisätä riskiä sairastua sellaisiin

sairauksiin, jotka johtavat ennenaikaiselle eläköitymiselle. Työpaikan ja

työterveyshuollon yhteistyössä antama tuki on tärkeää (Nevanperä ym. 2015).

Työelämässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, mikä asettaa tulevaisuudessa uusia haasteita

työterveyshuollolle. Edelleen on olemassa riskejä työoloihin ja työturvallisuuteen

liittyen, joihin myös työterveyshuollon on puututtava. Työhön liittyviä pitkäaikaisia ja

toistuvia oireita esiintyy noin kolmanneksella työvoimasta. Työväestön ikääntyminen

lisää puolestaan pitkäaikaissairauksien yleisyyttä. Jatkuva muutos, kiire ja epävarmuuden

tunne vaikuttavat työntekijöiden terveyteen ja työkykyyn. Työterveyshuolloissa on

pystyttävä tunnistamaan työn kuormitustekijät ja arvioida niiden vaikutusta suhteessa

työntekijän toimintakykyyn. Työssä jaksamisen tukeminen, varhainen puuttuminen

työkykyä uhkaaviin tekijöihin ja työkyvyn edistäminen sekä työn sopeuttaminen

mahdollisen työrajoitteisen työntekijän tarpeiden mukaan, ovat työterveyshuollon

tulevaisuuden haasteita. Työterveyshuollon kehittäminen ja sitä kautta laadun

varmistaminen onkin jatkuvaa toimintaa (Valtioneuvoston periaatepäätös 2015).

21

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET

Tämän Pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli kuvata työntekijöiden elintapoja ja miten

ne olivat yhteydessä koettuun työkykyyn ja millaista tukea työntekijät toivoivat saavansa

työterveyshuollolta mahdollisessa terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.

Elintavoista tarkasteltiin tupakointia, alkoholin käyttöä, fyysistä aktiivisuutta,

ruokailutottumuksia ja unta.

Tutkimuskysymykset:

1. Millaiset ovat työntekijöiden elintavat?

2. Miten elintavat ovat yhteydessä koettuun työkykyyn?

3. Millaista tukea työntekijä toivoo saavansa työterveyshuollolta

terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa?

22

4 AINEISTO JA MENETELMÄT

4.1 Aineisto

Kvantitatiivisen poikittaistutkimuksen aineisto kerättiin kyselyn (Liite 1) avulla erään

työterveyshuollon asiakkailta. Kyselylomake sisälsi standardoituja kysymyksiä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen käyttämästä AVTK-kyselystä (”Suomalaisen

aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys”-kysely), Työkykyindeksistä sekä

Työstressikyselystä. Suomalaisten aikuisväestön terveyskäyttäytymistä on tutkittu

AVTK-kyselyllä vuodesta 1978 alkaen aina 2014 vuoteen saakka (Helldàn ja Helakorpi

2015). Työkykyindeksi-lomake sekä työstressi-kysely ovat yleisesti työterveyshuollossa

käytettyjä menetelmiä, joilla arvioidaan koettua työkykyä sekä stressin määrää (Elo ym.

1990, Ilmarinen 2009).

Työkykyindeksissä vastaaja arvioi subjektiivisesti henkistä ja fyysistä työkykyään ja

omaa terveyttä. Työkykyindeksillä voidaan arvioida hyvin työmotivaatioon, terveyteen

ja toimintakykyyn liittyviä haittatekijöitä (Gould ym. 2006). de Zwart ym. (2002)

työryhmineen testasivat työkykyindeksin toistettavuutta yli 40-vuotiailla

rakennustyöntekijöillä. Tutkimuksessa todettiin työkykyindeksin toistettavuuden olevan

hyvä ja se on hyväksyttävä menetelmä luokittelemaan työntekijöiden koettua työkykyä.

Työkykyindeksi ennustaa hyvin myös pitkittyneitä sairauspoissaoloja (Lundin ym. 2017).

Työkykyindeksi koostuu seitsemästä eri osasta (Tuomi ym. 1991), josta tähän

tutkimukseen valittiin kolme osaa. Työkykypistemäärä arvioi nykyistä työkykyä

verrattuna parhaimpaan mahdolliseen elinaikaiseen työkykyyn, jossa asteikolla 0-10

arvioidaan nykyinen työkyky (0= ei ole kykenevä työhön, 10= parasta mahdollinen

työkyky). Työkykypistemäärän tulokset jaettiin kolmeen luokkaan 0-7=

alhainen/kohtalainen, 8-9= hyvä ja 10=erinomainen. Lisäksi kysyttiin oma arvio siitä,

kykeneekö työskentelemään terveyden puolesta kahden vuoden kuluttua sekä omaa

arviota työkyvystä työn henkisten ja fyysisten vaatimusten kannalta.

Työstressikysely on työterveyshuollossa käytössä oleva menetelmä, jolla kartoitetaan

työn ja työympäristön psyykkisiä ongelmia, yksilön ja työyhteisön

23

vaikutusmahdollisuuksia, henkistä jaksamista, tyytyväisyyttä ja voimavaroja. Kysely

soveltuu hyvin arvioimaan psyykkistä kuormittuneisuutta niin yksilö- kuin

työyhteisötasolla. Työyhteisötasolla kyselyä voidaan käyttää muun muassa työn

kehittämissuunnittelussa (Elo ym. 1990). Kyselyn on todettu mittaavan hyvin henkisiä

oireita ja uniongelmia (Elo ym. 2003). Työstressikyselyä on käytetty useissa

tutkimuksissa ja sen luotettavuus ja käyttökelpoisuus on todettu hyväksi (Elo ym. 1990).

Littman ym. (2006) toteavat tutkimuksessaan työstressikyselyn olevan luotettava

mittaamaan stressiä sekä käyttökelpoinen menetelmä seurantatutkimuksissa.

Työstressikyselyjä on sekä laaja että suppea. Laajassa kyselyssä on 58 osa-aluetta ja

suppeassa 21 osa-aluetta (Elo ym. 1990). Tähän tutkimukseen valittiin yleistä stressin

tunnetta kuvaava kysymys ”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen tuntee itsensä

jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi taikka hänen on vaikea

nukkua asioiden vaivatessa jatkuvasti mieltä. Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?”.

Vastausvaihtoehdot olivat 5-portaisella asteikolla 1= en lainkaan ja 5= erittäin paljon (Elo

ym. 2003). Lisäksi tämän tutkimuksen kyselyssä oli kysymyksiä liittyen työntekijöiden

toiveisiin, millaista tukea he kaipaavat työterveyshuollolta liittyen elintapamuutoksiin.

Kysely toteutettiin tammikuun 2019 aikana. Asiakasyritysten toiveesta kyselyt lähetettiin

ensin yritysten työterveyshuollon yhteyshenkilöille, jotka jakoivat sähköisen kyselyn

eteenpäin omassa organisaatiossaan. Kyselystä annettiin myös paperinen versio, jonka

pystyi antamaan niille työntekijöille, joilla ei ole käytössä työpaikan sähköpostia tai eivät

sitä käytä. Vastausaikaa oli kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetettiin uusintakysely.

Kyselyyn vastasi 254 työntekijää. Työterveyshuollon asiakkaita oli tammikuussa 2019

4389 ja vastausprosentti oli näin 6 %.

4.2 Aineiston analysointi

Sähköiseen kyselyyn tulleet vastaukset siirrettiin suoraan SPSS 25- ohjelmistoon, jossa

tilastollinen analyysi tehtiin. Tuloksissa analysoitiin elintapoja ja terveyskäyttäytymistä

miehillä ja naisilla. Tutkimusaineistosta tarkasteltiin ensin muuttujien yleistä

esiintyvyyttä frekvenssiajakaumien avulla. Tämän jälkeen muuttujien välisiä

riippuvuuksia ja elintapojen yhteyttä koettuun työkykyyn testattiin ristiintaulukoinnin

24

avulla. Ristiintaulukoinnilla voidaan testata erityisesti kahden tai useamman

luokitteluasteikollisen muuttujan välistä riippuvuutta (Metsämuuronen 2007).

Tilastollisen merkitsevyyden testaamisessa käytettiin khiin neliön p-arvoa.

Taustamuuttujina olivat ikä, sukupuoli, ammatti, siviilisääty, työsuhde ja työyhteisön

koko. Muuttujina olivat tupakointi, alkoholin käyttö, ruokailutottumukset, fyysinen

aktiivisuus, uni, painoindeksi, terveydentila ja koettu työkyky. Ammatti kysyttiin

avoimena kysymyksenä, johon jokainen vastaaja kirjoitti oman ammatinsa. Ammattien

luokitteluun on käytössä kansallinen Ammattiluokitus 2010, joka on laadittu

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ammattiluokituksen ISC0-08 pohjalta. Tämä luokittelu

perustuu 5-numerotason ammattiluokkaan, johon kukin ammatti sijoitetaan työn sisältö,

vaatimustaso ja mahdolliset johto- ja esimiestehtävät huomioiden (Ammattiluokitus

2010). Kyselyyn vastaajia oli kuitenkin vähän, joten ammattiluokittelun sijaan vastaajat

jaettiin kahteen ammattiryhmään toimihenkilöt ja tuotantotyöntekijät.

Unesta laskettiin jokaisen vastaajan kohdalla keskiarvo. Jos uniaika oli merkitty

esimerkiksi 7-9 tuntia, keskiarvo oli 8 tuntia. Uni luokiteltiin kolmeen luokkaan unen

määrän (tunti) mukaan; unen määrä alle 6 tuntia, 6-9 tuntia ja yli 9 tuntia yössä.

Kansallinen unijärjestö National Sleep Foundation suosittelee aikuisen nukkuvan 7-9h

yössä (Hirshkowitz ym. 2015). Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) mukaan unen

määrä riippuu henkilön iästä ja suositus määräytyy sen mukaisesti. Aikuisille

suosituksena on nukkua 7,5 tuntia yössä ja keskimäärin 6-9 tuntia (Terveyden- ja

hyvinvoinninlaitos 2018). Palautumista arvioitiin yhdellä kysymyksellä “Kuinka usein

koet olosi levänneeksi yöunien jälkeen?”, vastausvaihtoehtoina oli 1= 3 tai useampana

päivänä viikossa, 2= 1-2 päivänä viikossa, 3=harvemmin kuin kerran viikossa ja 4=

kerran kuukaudessa tai harvemmin.

25

5 TULOKSET

5.1 Taustatiedot

Tutkittavista (n=254) miehiä oli 40 % ja naisia 60 %. Tutkittavien keski-ikä oli 46 vuotta.

Yli puolet vastaajista oli 45-64 vuotiaita. Taulukossa 1 on kuvattu vastaajien taustatiedot.

TAULUKKO 1. Taustatiedot

Miehet

n (%)

Naiset

n (%)

Yhteensä

n (%)

Siviilisääty

(n=250)

Naimisissa/parisuhteessa

Yksin asuva

81 (82)

18 (18)

118 (79)

32 (21)

199 (80)

50 (20)

Ammatti

(n=232)

Tuotantotyöntekijä

Toimihenkilö

42 (41)

50 (49)

25 (17)

113 (75)

67 (29)

163 (70)

Työsuhde

(n=250)

Kokoaikainen

Osa-aikainen

90 (91)

9 (9)

131 (87)

19 (13)

221 (89)

28 (11)

Työyhteisön koko

(n=254)

Toimin yksin

2-19 henkeä

20-49 henkeä

50-249 henkeä

250 ja yli

4 (4)

32 (31)

23 (23)

32 (31)

11 (11)

2 (1)

74 (49)

46 (31)

17 (11)

12 (8)

6 (2)

106 (42)

69 (27)

49 (19)

23 (9)

Terveydentila

(n=252)

Hyvä

Melko hyvä

Keskitasoinen

Melko huono

29 (29)

37 (37)

30 (30)

5 (5)

52 (35)

58 (39)

34 (23)

6 (4)

81 (32)

95 (38)

64 (25)

11 (4)

Työ- ja toimintakykyä

haittaava sairaus/vamma

(n=251)

Ei

Kyllä

81 (81)

19 (19)

122 (81)

28 (19)

203 (81)

47 (19)

Painoindeksi (BMI)

(n=226)

Normaali (BMI 18,5-24,9)

Ylipaino (BMI 25-29,9)

Lihava (BMI >30)

22 (24)

50 (55)

19 (21)

54 (40)

57 (43)

23 (17)

76 (34)

107 (47)

42 (19)

Stressin tunne

(n=253)

Ei lainkaan

Vain vähän

Jonkin verran

Melko tai erittäin paljon

14 (14)

50 (49)

27 (27)

11 (11)

14 (9)

59 (39)

54 (36)

24 (16)

28 (11)

109 (43)

81 (32)

35 (14)

26

5.2 Elintavat

5.2.1 Tupakointi

Vastanneista noin viidesosa (19 %) poltti tupakkaa tai käytti nuuskaa (Taulukko 2.). Tästä

joukosta nuuskaa käytti 25 % (n=12). Miehet käyttivät useammin nuuskaa kuin naiset.

Tupakoinnissa käytettiin yleisesti tehdasvalmisteisia tai itsekäärittyjä savukkeita.

Tupakkaa poltettiin keskimäärin 13 savuketta päivässä (1-25 savuketta päivässä).

Tupakoinnissa havaittiin eroa ammattiryhmien välillä. Naisten keskuudessa

tuotantotyöntekijät (44 %) tupakoivat tai nuuskaavat toimihenkilöitä useammin. Miesten

keskuudessa eroa tuotantyöntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä ei ollut.

Enemmistö tupakoivista ja nuuskaa käyttävistä (72 %) oli hieman tai hyvin huolissaan

tupakoinnin tai nuuskaamisen terveyshaitoista. Vastaajista 50 % ilmoitti haluavansa

lopettaa tupakoinnin. Viimeisen kuluneen vuoden aikana vastaajista (n=254) 5 % oli

vähentänyt tupakointia, naiset miehiä useammin. Perheenjäsen oli useimmiten kehottanut

lopettamaan tupakoinnin tai nuuskan käytön.

Miehet

n (%)

Naiset

n (%)

Yhteensä

n (%)

Tupakointi ja nuuskan käyttö

(n= 252)

Ei

Kyllä

78 (77)

24 (24)

125 (84)

24 (16)

203 (81)

48 (19)

Haluaisi lopettaa

tupakoinnin/nuuskaamisen

(n=48)

Kyllä

Ei

Ei osaa sanoa

10 (42)

3 (13)

11 (46)

14 (58)

3 (13)

7 (29)

24 (50)

6 (13)

18 (38)

5.2.2 Alkoholin käyttö

Lähes kaikki vastanneista (96 %) oli käyttänyt alkoholia viimeksi kuluneen vuoden

(12kk) aikana (Taulukko 3.). Tästä joukosta yli puolet joi alkoholia 2-3 kertaa

kuukaudessa tai harvemmin. Miehet joivat alkoholia naisia useammin. Alkoholin

TAULUKKO 2. Tupakointi ja nuuskan käyttö.

27

viikkokulutusmäärät vaihtelivat 0-50 annoksen välillä. Alkoholin käytön riskiraja on

naisilla 12 tai yli annosta ja vastaavasti miehillä 23 annosta tai yli viikossa

(Alkoholiongelmaisen hoito: Käypähoito suositus 2018). Alkoholin käytön riskirajan

viikossa ylitti kahdeksan henkilöä, miehistä viisi ja naisista kolme henkilöä. Viimeksi

kuluneen vuoden aikana 12 % vastaajista (n=254) oli vähentänyt alkoholin käyttöä.

TAULUKKO 3. Alkoholin käyttö.

Miehet

n (%)

Naiset

n (%)

Yhteensä

n (%)

Alkoholin käyttö viimeksi

kuluneen vuoden aikana

(n=251)

En

Kyllä

4 (4)

96 (96)

4 (3)

146 (97)

8 (3)

242 (96)

Alkoholin käytön useus?

(n=243)

Muutaman kerran vuodessa

2-3 kertaa kuukaudessa

Kerran viikossa

2-3 kertaa viikossa

Päivittäin

18 (19)

33 (34)

23 (24)

21 (22)

1 (1)

51 (35)

63 (43)

20 (14)

11 (8)

1 (1)

69 (28)

96 (40)

43 (18)

32 (13)

2 (1)

5.2.3 Ruokailutottumukset

Kaikki vastaajat söivät ainakin yhden lämpimän aterian päivässä (Taulukko 4.).

Aamupalan söi päivittäin 73 % vastanneista. Yli puolet vastaajista (56 %) söi hedelmiä

ja/tai kasviksia useamman kerran päivän aikana. Ruokailutottumukset erosivat miesten ja

naisten välillä. Naiset söivät aamupalan useammin ja hedelmiä ja/tai kasviksia enemmän

kuin miehet. Viimeksi kuluneen vuoden (12kk) aikana, 36% vastaajista oli lisännyt

kasvisten syöntiä ja 34 % oli vähentänyt sokerin käyttöä. Vastaajista 11 % oli vähentänyt

suolan käyttöä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana vastaajista (n=253) oli vakavasti

yrittänyt laihduttaa 17 %.

28

TAULUKKO 4. Ruokailutottumukset

Miehet

n(%)

Naiset

n(%)

Yhteensä

n (%)

Lämpimien aterioiden

määrä

(n=253)

Yksi

Kaksi tai enemmän

54 (53)

47 (46)

83 (55)

66 (44)

137 (54)

113 (45)

Aamupala

(n=253)

Päivittäin

Lähes päivittäin

Harvemmin

Ei koskaan

66 (65)

15 (15)

16 (16)

5 (5)

119 (79)

17 (11)

9 (6)

6 (4)

185 (73)

32 (13)

25 (10)

11 (4)

Hedelmien ja/tai

kasvisten käyttö

(n=250)

Useamman kerran päivässä

Useamman kerran viikossa

Harvemmin

41 (40)

51 (50)

10 (10)

99 (66)

45 (30)

7 (5)

140 (56)

96 (38)

17 (7)

5.2.4 Fyysinen aktiivisuus

Taulukossa 5 on kuvattu fyysistä aktiivisuutta työmatkalla, vapaa-ajalla ja työpäivän

aikana. Työmatkat kuljettiin pääosin moottoriajoneuvolla. Naiset harrastivat useammin

työmatkaliikuntaa kuin miehet. Työmatkaliikuntaa yli 15 minuuttia päivän aikana harrasti

miehistä 13 % ja naisista 23 %. Vapaa-ajan liikuntaa 2-3 kertaa viikossa tai enemmän

harrasti miehistä 77 % ja naisista 74 %. Kolmannes vastaajista harrasti liikuntaa kerran

viikossa tai harvemmin. Työn fyysinen rasittavuus painottui enemmän miehille, naiset

tekivät fyysisesti kevyempää istuma-tai seisomatyötä. Ruumiillisen kuntonsa melko tai

erittäin hyväksi arvioi yli puolet vastaajista. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 34 %

vastaajista (n=253) oli lisännyt liikuntaa.

29

Miehet

n (%)

Naiset

n (%)

Yhteensä

n (%)

Työmatkaliikunta

päivän aikana

(n=253)

Työ on kotona

Työmatka kokonaan

moottoriajoneuvolla

Alle 15 minuuttia

15-30 minuuttia

30-60 minuuttia

Yli tunnin päivässä

1 (1)

81 (79)

9 (9)

5 (5)

7 (7)

1(1)

0

95 (63)

22 (15)

22 (15)

10 (7)

2 (1)

1 (0,4)

176 (70)

31 (12)

27 (11)

17 (7)

3 (1)

Vapaa-ajan liikunta*

(n=253)

Päivittäin

4-6 kertaa viikossa

2-3 kertaa viikossa

Kerran viikossa

2-3 kertaa kuukaudessa

Muutaman kerran vuodessa tai

harvemmin

En voi vamman tai sairauden takia

harrastaa liikuntaa

7 (7)

29 (28)

43 (42)

8 (8)

8 (8)

7 (7)

1 (1)

12 (8)

38 (25)

64 (42)

25 (17)

12 (8)

3 (2)

2 (1)

19 (8)

67 (26)

107 (42)

33 (13)

20 (8)

10 (4)

3 (1)

Työn fyysinen

aktiivisuus

(n=253)

Työ on pääosin istumista tai

seisomista

Työssä kävellään melko paljon mutta

ei joudu nostamaan tai kantamaan

painavia esineitä

Työssä kävellään ja nostellaan

esineitä paljon, myös portaissa

kävelyä

Työ on raskasta ruumiillista työtä

55 (54)

24 (24)

19 (19)

6 (6)

111(74)

18 (12)

20 (13)

3 (2)

166 (66)

42 (17)

39 (15)

9 (4)

Nykyinen

ruumiillinen kunto

(n=253)

Erittäin hyvä

Melko hyvä

Tyydyttävä

Melko tai erittäin huono

7 (7)

48 (47)

35 (34)

12 (12)

8 (5)

70 (46)

60 (40)

13 (9)

15 (6)

118 (47)

95 (38)

25 10)

*vähintään puoli tuntia niin, että hengästyy ja hikoilee.

5.2.5 Uni ja palautuminen

Suurin osa vastaajista (78 %) nukkui keskimäärin 6-9 tuntia yössä. Miehet nukkuivat

naisia vähemmin, miehistä 32 % nukkui alle 6 tuntia ja naisista vastaavasti 12 %. Kaksi

henkilöä nukkui yli 9 tuntia.

TAULUKKO 5. Fyysinen aktiiviisuus.

30

Taulukossa 6 on tarkasteltu unen määrän yhteyttä koettuun palautumiseen. Unen määrällä

ja palautumisella oli tilastollisesti merkitsevä yhteys (p-arvo = 0,001). Henkilöt, jotka

nukkuivat 6-9 tuntia, kokivat olonsa useimmin levänneeksi verrattuna niihin, jotka

nukkuivat alle 6 tuntia. Viidesosa (20 %) vastaajista nukkui alle 6 tuntia ja he kokivat

harvemmin olonsa levänneeksi yöunien jälkeen.

TAULUKKO 6. Unen määrä ja koettu palautuminen

Unen määrä < 6 tuntia 6-9 tuntia > 9 tuntia

Kuinka usein koet

olosi levänneeksi

yöunien jälkeen?

(n=247)

3 päivänä tai useammin viikossa

1-2 päivänä viikossa

Harvemmin kuin kerran viikossa

Kerran kuukaudessa tai

harvemmin

Yhteensä

10

23

10

6

49

121

56

14

5

196

1

0

0

1

2

p-arvo

0,001* * Khiin-neliötesti

5.2.6 Elintapoihin liittyvä muutoskehotus

Elintapoihin liittyvää muutoskehotusta tehtiin eri henkilöiden toimesta (Taulukko 7.).

Perheen jäsen oli useimmiten muutoskehotuksen takana. Terveydenhoitohenkilöstö

kehotti useimmiten muuttamaan ruokailutottumuksia ja lisäämään liikuntaa. Tupakoinnin

osalta kehotukset jäivät vähäisiksi, sillä tupakoitsijoita oli vastaajien keskuudessa vähän

(n=48).

31

TAULUKKO 7. Elintapoihin liittyviä muutoskehotuksia tehtiin eri henkilöiden toimesta

n=254.

Elintapa

Tupakointi

n (%)

Alkoholin

käyttö

n (%)

Ruokailutott

umukset

n (%)

Fyysinen

aktiivisuus

n(%)

Onko kukaan kehottanut

muuttamaan elintapoja?

Kukaan ei ole kehottanut

Lääkäri

Joku terveydenhoitohenkilö

Perheen jäsen

Joku muu

14 (6)

14 (6)

9 (4)

16 (6)

14 (6)

227 (89)

2 (1)

1 (0,4)

7 (3)

2 (1)

201 (79)

12 (5)

15 (6)

20 (8)

7 (3)

170 (67)

9 (4)

39 (15)

34 (13)

12 (5)

5.2.7 Elintapojen yhteys koettuun työkykyyn

Työkyvylle annettiin arvosanaksi keskimäärin kahdeksan (asteikolla 0-10). Koettu

työkyky sai korkeimmillaan 10 pistettä ja alhaisimmillaan 2 pistettä. Erinomaiseksi tai

hyväksi työkyvyn koki 80 % vastaajista (n=254). Työkykynsä kohtalaiseksi tai alhaiseksi

koki 20 % vastaajista. Miehet arvioivat työkykynsä naisia heikommaksi (Kuva 3.).

Henkistä työtä teki reilusti yli puolet vastaajista. Yhtä paljon henkistä ja ruumiillista työtä

teki 20% vastaajista. Työkyvyn työn henkisten ja ruumiillisten vaatimusten kannalta

arvioi melko hyväksi 82% vastaajista, miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. Lähes kaikki

vastaajat (92%) arvioivat että pystyvät jatkamaan nykyisessä ammatissa kahden vuoden

kuluttua.

32

Kuva 3. Koettu työkyky sukupuolittain.

Elintavoilla oli yhteys koettuun työkykyyn. Hedelmien ja/tai kasvisten syömisellä (p-

arvo= 0,001), painoindeksillä (p-arvo= 0,008), unen määrällä (p-arvo= 0,001) stressin

tunteella (p-arvo= 0,002) sekä fyysisellä kunnolla (p-arvo= 0,001) oli tilastollisesti

merkitsevä yhteys koettuun työkykyyn. Henkilöt, jotka söivät useammin hedelmiä ja

kasviksia, koettu työkyky oli parempi. Toimihenkilöt söivät tuotantotyöntekijöihin

verrattuna enemmän hedelmiä ja/tai kasviksia (p-arvo= 0,05). Muutoin elintavoissa ei

ollut suuria eroja ammattiryhmien välillä. Ruumiillisen kuntonsa erittäin hyväksi tai

hyväksi arvioivat henkilöt, kokivat työkykynsä paremmaksi kuin huonompi kuntoiset

henkilöt. Normaalipainoisilla henkilöillä koettu työkyky oli useammin hyvä tai

erinomainen. Ylipainoa ja lihavuutta esiintyi enemmän henkilöillä, joilla koettu työkyky

oli alhainen tai kohtalainen. Yöunien pituus näyttäisi myös vaikuttavan työkykyyn, 6-9

tuntia nukkuvat henkilöt kokivat työkykynsä paremmaksi kuin vähän nukkuvat (< 6

tuntia) henkilöt (p-arvo= 0,001).

Tupakoinnilla ja nuuskaamisella ei ollut tilastollisesti mertkisevää yhteyttä koettuun

työkykyyn (p-arvo= 0,187). Tupakkaa poltti ja nuuskasi lähes yhtä paljon ne henkilöt,

jotka kokivat työkykynsä alhaiseksi tai kohtalaiseksi kuin erinomaisen työkyvyn

kokeneet henkilöt. Alkoholin käytöllä ja koetulla työkyvyllä ei ollut myöskään

tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (p-arvo= 0, 722). Useat kyselyyn vastanneissa

käyttivät alkoholia, mutta annosmäärät ja viikkokulutus oli vähäistä. Alkoholia käytti

33

yhtä paljon henkilöt, joilla on alhainen tai kohtalainen työkyky kuin erinomainen

työkyky. Alkoholin riskirajan ylittäneitä oli vähän (8 henkilöä), joten tilastollista

riippuvuuden testausta ei tehty. Ruokailutottumuksista lämpimän aterian (p-arvo= 0,099)

ja aamupalan syömisellä (p-arvo= 0,174) on hieman vaikutusta koettuun työkykyyn.

Taulukossa 8 on kuvattu koetun työkyvyn yhteys elintapoihin ja stressin tunteeseen.

TAULUKKO 8. Koetun työkyvyn yhteys elintapoihin ja stressin tunteeseen.

Työkyky Alhainen/

kohtalainen

(0-7)

Hyvä

(8-9)

Erinomainen

(10)

Tupakointi tai nuuskaaminen

(n=252) En

Kyllä

38

12

131

24

35

12

p-arvo 0,187*

Alkoholin käyttö viimeisen vuoden (12kk)

aikana

(n=252) En

Kyllä

1

50

6

148

1

45

p-arvo 0,722*

Lämmin ateria

(n=254) Yksi

Kaksi tai enemmän

31

20

87

69

19

28

p-arvo 0,099*

Aamupalan syönti

(n=254) Päivittäin

Lähes päivittäin

Harvemmin tai ei koskaan

31

8

12

121

18

17

34

6

7

p-arvo 0,174*

Hedelmien ja kasvisten syönti

(n=254) Useamman kerran päivässä

Useamman kerran viikossa

Harvemmin

14 33 4

99 48 9

28 15 4

p-arvo 0,001*

Nykyinen ruumiillinen kunto

(n=254) Erittäin hyvä

Hyvä

Tyydyttävä

Melko tai erittäin huono

0

12 27 12

5

79 60 12

10 28 8 1

p-arvo 0,001* Taulukko 8 jatkuu seuravalla sivulla

34

Taulukko 8 jatkuu

Painoindeksi (BMI)

(n=226) Normaali paino

Ylipaino

Lihava

9

20 15

57 63 23

11 24 4

p-arvo 0,008* Unen määrä

(n=250) <6 tuntia

6-9 tuntia

>9 tuntia

21

27

1

19

134

1

9

38

0

p-arvo 0,001*

Stressi

(n=253) Ei lainkaan

Vain vähän

Jonkin verran

Melko tai erittäin paljon

3

18

17

13

13

70

52

20

12

21

12

2

p-arvo 0,002* *Khiin neliötesti

5.3 Terveyskäyttäytymisen muutokseen liittyvät toiveet työterveyshuollolle

Yli puolet vastaajista (56 %) haluaisi saada työterveyshuollon tukea elintapoihin liittyvässä

muutoksessa. Eniten kaivattiin tukea ruokailutottumusten muuttamiseen (21 %), liikunnan

lisäämiseen (22 %), laihduttamiseen (25 %), henkiseen hyvinvointiin (23 %) ja unettomuuteen

(18 %). Näistä henkilöistä lähes puolet haluaisi saada yksilöohjausta. Verkossa tapahtuvaa

ohjausta haluaisi saada neljäosa vastaajista ja ryhmämuotoista ohjausta 18 %. Kuvassa 4 on

kerätty kyselyyn vastanneiden toiveita siitä, millaista tukea he toivovat työterveyshuollolta

terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.

35

Ruokailutottumukset:

Ravintoneuvontaa

Ruokapäiväkirja ja tsemppausta ruokavälien pitämiseen

Verkossa tapahtuva ruokapäiväkirja ja siihen kannustusta ja palautetta

Kuntoutus:

Kokonaisvaltainen kuntoutus

Ennaltaehkäisevät ryhmät kiinnostaisi

Fysioterapeutin ohjausta ruumiillisen hyvinvoinnin edistämiseksi

Ohjeet niskahartiaseudun hoitamiseksi on olleet tarpeen vuosien mittaan

Etätyötä tekevien ergonomia

Minulla on selkä- ja lonkkavaivoja, fysioterapeutilta sain hyvät ohjeet.

Työssä jaksamisen tukeminen:

Työssä jaksamiseen tukea, motivaation ylläpitämiseen, mentorointia, kehityskeskustelua

Tukea siihen että työnantajat eivät kuormita liian suurella työmäärällä.

Teveydenhuollon pitäisi keskittyä enemmän henkisen puolen terveyteen

Konkreettista tukea henkiseen jaksamiseen

Eniten työssä väsyttää huono ilmapiiri

Arviointi terveydentilasta ja työssä jatkamisesta

Ohjaus ja neuvonta:

Tsemppausta. Tietoa itselläkin on, mutta toteuttaminen jää usein aikeeksi.

Yksilöohjauksen lisäksi/tukena ryhmämuotoista sekä verkossa tapahtuvaa ohjausta

Työterveyden kampanjakäyntejä työpaikalla

Lääkkeetön sairauksien ja oireiden hoito esim. verenpaine ja tyypin 2 diabetes. Työterveyshopitajan vierailu toimipisteessä muutaman kuukauden välein

Yksilölliset haasteet:

Henkisen työn lisäksi minua kuormittaa perheenjäsenen vammaisuus

Elän ruuhkavuosia yksinhuoltajana, joten itselleni on hieman vähemmän aikaa

Viimeiset työvuodet ennen eläkettä ovat raskaita niihin panostusta ja iloa

2- vuorotyö estää viikottaiset kokoontumiset esim. jumpparyhmät

Kuva 4. Vastaajien toiveita siitä, millaista tukea he toivovat työterveyshuollolta

terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.

36

6 POHDINTA

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaiset ovat työntekijöiden elintavat, miten

elintavat ovat yhteydessä koettuun työkykyyn sekä minkälaista tukea työntekijät toivovat

saavansa työterveyshuollolta terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.

Tutkimuksen mukaan elintavoilla oli yhteys koettuun työkykyyn. Hedelmien ja/tai

kasvisten syömisellä, painoindeksillä, unen määrällä, stressin tunteella sekä fyysisellä

kunnolla oli merkitsevä yhteys koettuun työkykyyn. Vastaajat toivoivat

työterveyshuollolta tukea elintapoihin liittyvässä muutoksessa. Eniten toivottiin

yksilöohjausta mutta myös verkossa tapahtuvaa ja ryhmämuotoista elintapaohjausta

toivottiin.

6.1 Tulosten pohdinta

Suurin osa vastaajista ei tupakoinut eikä nuuskannut lainkaan. Tupakoinnin vähyyteen on

voinut vaikuttaa yhä useammin savuton työpaikka, jossa ei sallita työpäivän aikana

tupakointia missään tiloissa. Tupakkalain tiukentuminen on myös vaikuttanut

tupakoinnin vähentymiseen. Tupakointi on kielletty työpaikkojen ohella yleisissä tiloissa

kuten ravintoloissa (Ruokolainen ym. 2018). Vuosien myötä työikäisten tupakointi on

valtakunnallisella tasolla vähentynyt (Heloma ym. 2018). Tupakoinnin lopettamiseen on

tehty vuosien varrella myös erilaisia tupakanvieroitusohjelmia ja kampanjoita, jotka ovat

voineet vaikuttaa tupakoinnin vähentymiseen. Tupakoinnin lopettamiseen on käytössä

myös erilaisia lääkevalmisteita, joilla voidaan tukea tupakoinnin lopettamista.

Nuuskaamisen vähyyteen voi puolestaan vaikuttaa se, ettei kyselyyn vastannut kovinkaan

monta nuorta työntekijää. Tutkimuksissa on havaittu, että nuuskan käyttö kohdentuu alle

50-vuotiaisiin miehiin (Heloma ym. 2018).

Weng ym. (2012) laajassa meta-analyysissa tarkasteltiin yhteensä 30 978 työntekijän

sairauspoissolojen kestoa tupakoitsijoiden ja ei-tupakoivien välillä. Tutkimuksessa kävi

ilmi, että tupakointi lisää sekä riskiä sairauspoissaoloon että sairauspoissaolon kestoa.

Tupakoitsijalla oli 33 % suurempi riski sairauspoissaoloon ja he olivat poissa työstä 2,74

päivää vuodessa enemmän kuin ei-tupakoitsijat. Bakerin ym. (2017) laajassa

kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että tupakointi laskee työn tuottavuutta ja työtehoa.

37

Tutkimuksessa henkilöt, jotka polttivat tupakkaa, olivat useammin sairaana töissä ja

heillä oli enemmän töistä poissaoloja kuin ei-tupakoitsijoilla.

Työntekijöiden tupakoinnin lopettamisesta on paljon hyötyä niin yksilölle itselleen kuin

yritykselle. Työntekijät, jotka lopettavat tupakoinnin, ovat terveempiä ja tuottavampia

sekä vähemmän poissa töistä kuin tupakoivat henkilöt. Tupakoinnin lopettaneet

työllistyvät myös paremmin. Tupakointi lisää terveydenhuoltomenoja, jonka vuoksi

työpaikat ovat kiinnostuneita puuttumaan työpaikalla tupakointiin (Ablah ym. 2017).

Tässä tutkimuksessa tupakoinnin ja nuuskaamisen välillä löytyi ammattiryhmien välistä

eroavaisuutta etenkin naisten keskuudessa, tuotantotyöntekijät tupakoivat enemmän kuin

toimihenkilöt. Tupakoinnnissa ammattiryhmien välistä eroa on edelleen paljon ja

tupakointi on yksi merkittävimmistä terveyseroja aiheuttavista tekijöistä (Heloma ym.

2018). Tässä tutkimuksessa tupakoinnin halusi lopettaa puolet vastaajista. Suomalaisilla

on kuitenkin hyvin negatiivinen asenne tupakoitsijoita ja tupakan lopettamiseen tähtääviä

ohjelmia kohtaan. Näitä asenteita pitäisi saada muutettua suvaitsevaisemmaksi niin, että

nähtäisiin tupakoitsijan todella tarvitsevan apua tupakoinnin lopettamiseen (Ruokolainen

ym. 2018).

Tupakoinnilla ei ollut tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä

koettuun työkykyyn. Tupakkaa poltti yhtä paljon henkilöt, jotka kokivat työkykynsä

erinomaiseksi tai alhaiseksi. Tupakointi ei siis suoranaisesti vaikuta koettuun työkykyyn

vaikka tupakoinnin terveysriskit tiedetään. Tupakointi on monen sairauden taustalla ja

alentaa työn tehokkuutta mutta työntekijät eivät välttämättä tiedosta sen haittavaikutuksia

työkykyyn. Kataisen (2011) laadullisessa tutkimuksessa havaittiin, että työntekijät

tiedostavat tupakoinnin vaarallisuuden ja siihen liittyvät terveysriskit. He kokevat

tupakoinnin kuitenkin olevan nautintoa ja tietynlainen pahe, joka on hyväksyttävää.

Tupakan aiheuttaman terveysiskin merkitys on siis tupakoitsijalle erilainen kuin

henkilölle, joka haluaa edistää terveyttä. Tupakointi on juurtunut syvälle arjen rutiineihin

ja vaikka tietoa tupakoinnin vaarallisuudessa on, ei se itsessään riitä käyttäytymisen

muuttamiseen. Tupakoinnin lopettamisessa pitäisi puuttua arjen sosiaalisiin tilanteisiin ja

elinympäristöön ja miten ne vaikuttavat tupakkariippuvuuteen. Ei kerrota pelkästään

terveyshaitoista vaan mitä muutos tarkoittaa arjessa (Katainen 2011). Työnantajan on

38

kuitenkin hyvä tukea tupakoinnin lopettamista, sillä siitä on terveydellistä hyötyä

yksilölle ja taloudellista hyötyä työnantajalle, kun työteho ja tuottavuus lisääntyvät

(Baker ym. 2017).

Tähän tutkimukseen vastanneet työntekijät käyttivät usein alkoholia. Alkoholia käytettiin

kuitenkin kohtuudella ja viikkotasolla mitattuna alkoholin käyttömäärät jäivät vähäisiksi.

Tutkimustulos tukee yleistä työikäisten alkoholin käyttötottumuksia, jossa

humalahakuinen juominen on vähentynyt. Yleisesti myös raittius on yleistynyt etenkin

naisten ja nuorten keskuudessa (Mäkelä 2018). Täysin raittiita oli tässä tutkimuksessa

vähän ja siihen voi vaikuttaa se, että tutkimukseen osallistui vähemmän nuoria

työntekijöitä.

Vähäiseen alkoholin käyttöön voi vaikuttaa myös se, miten vastaajat ovat osanneet

arvioida omaa alkoholin kulutustaan, ovatko vastaajat merkinneet totuuden mukaisesti

kaikki annokset viikon aikana. Annoksen arvioiminen voi olla hankalaa ja omaa

alkoholikäyttöä saatetaan vähätellä. Kivistö ym. (2010) kyselytutkimuksessa havaitsivat

että työntekijät vähättelivät alkoholin käyttöään. Vastaajien omat vastaukset poikkesivat

AUDIT-testistä (Alkoholinkäytön riskitesti) saatuihin tuloksiin niin, että ne henkilöt,

jotka pitivät itseään täysin raittiina tai alkoholin kohtuukäyttäjinä, saivat AUDIT-testistä

riskikäyttäjän pisteet (Kivistö ym. 2010).

Alkoholin käytöllä ei ollut tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä

koettuun työkykyyn. Van den Bergin ym. (2009) tekemässä meta-analyysissa ei löydetty

selvää yhteyttä koetun työkyvyn ja alkoholin käytön välillä. Airilan ym. (2012)

tutkimustulokset olivat samansuuntaisia. Tutkimukseen valikoitui terveempiä henkilöitä

ja toisaalta henkilöt, joilla oli ongelmajuomista ja sen vuoksi alhainen koettu työkyky,

jäivät tutkimuksen ulkopuolelle. Salonsalmen (2012) tutkimuksessa ongelmajuominen

ennusti ja lisäsi riskiä työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Liiallinen

alkoholin käyttö on usein mielenterveyssyiden taustalla. Työolot voivat myös ennustaa

alkoholin ongelmakäyttöä mutta eivät välttämättä alkoholin kulutusta (Lallukka ym.

2008).

39

Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että alkoholia ei oltu kehotettu vähentämään suurimmalle

osalle (89%) vastaajista. Tutkimukseen vastanneet eivät myöskään toivoneet

työterveyshuollolta elintapaohjausta liittyen alkoholin käyttöön. Tähän voi vaikuttaa se,

että tutkimukseen osallistuneet käyttivät alkoholia vähän ja kohtuudella. Stressin tunnetta

koettiin kuitenkin jonkin verran, johon voi liittyä myös alkoholin liikakäyttöä. Vastaajat

voivat vähätellä alkoholin käyttötottumuksiaan ja sen vuoksi terveydenhuoltohenkilöiden

on tärkeää kysyä aina alkoholin käytöstä jos työntekijällä esiintyy stressin tunnetta.

Alho (2017) tutki väitöskirjassaan alkoholin käyttöä, miten varhainen puheeksiotto toimii

perusterveydenhuollossa. Tutkimukseen osallistuvista lääkäreistä ja terveydenhoitajista

kaikki kertoivat ottaneensa puheeksi alkoholin käytön asiakkaan kanssa. Hoitajat ja

lääkärit ottivat alkoholin käytön puheeksi jos asiakkaan terveydentila oli sellainen, että

alkoholin käyttöä oli syytä epäillä. Liian kiireinen työ, aikapaineet asiakasta tutkittaessa

sekä työtapa koettiin tekijöiksi, jotka saattoivat estää puheeksioton (Alho 2017).

Lisääntyneeseen alkoholin käyttöön on hyvä puuttua kuitenkin ennaltaehkäisevästi koska

alkoholin kohtuukäyttökin altistaa alkoholin haittavaikutuksille (Salonsalmi 2016).

Alkoholin käytön puheeksiotto voidaan tehdä siis liian myöhään, jolloin alkoholin

käyttöön on vaikeampi puuttua ja terveysriski on jo olemassa. Alkoholin käyttöön on

tärkeää puuttua, sillä liiallinen alkoholin käyttö heikentää terveytttä ja työkykyä, työn

tuottavuutta sekä turvallisuutta työssä (Kivistö ym. 2010).

Ruokailutottumuksista hedelmien ja/tai kasvisten syömisellä oli yhteys koettuun

työkykyyn. Hedelmiä ja /tai kasviksia syötiin tässä tutkimuksessa selvästi useammin

verrattuna aiempiin tutkimuksiin. Finterveys 2017-tutkimuksen mukaan hedelmiä ja /tai

kasviksia useita kertoja päivässä söi vain miehistä joka kymmenes ja naisista joka viides.

Runsaaseen hedelmien ja/tai kasvisten syöntiin voi vaikuttaa se, että vastaajista

enemmistö oli toimihenkilöitä. Ruokailutottumukset ovat yleisesti terveellisemmät

korkeammin koulutetuilla henkilöillä ja he syövät hedelmiä ja/tai kasviksia enemmän

(Valsta ym. 2018). Tuoreiden kasvisten käyttö lisääntyi niin miehillä kuin naisilla jos oli

mahdollisuus syödä työpaikkaruokalassa. Työpaikkaruokala edistää työikäisten

terveellisiä ruokailuvalintoja. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää

työpaikkaruokalaa, on terveellisten eväiden opastaminen tärkeää (Vikstedt ym. 2012).

40

Tässä tutkimuksessa painoindeksillä oli yhteys koettuun työkykyyn. Normaalipainoisilla

oli parempi koettu työkyky verrattuna ylipainoisiin. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu

työn rasittavuuden ja ylipainon välillä yhteyttä. Ylitöiden ja ylipainon välillä löytyi yhteys

mutta ei selvää yhteyttä työstressin ja ylipainon välillä (Lallukka ym. 2008). Tonnon

(2019) työryhmineen havaitsi, että ylipaino ja työn fyysisen kuormittavuus vaikuttivat

koettuun työkykyyn. Tutkimuksessa tarkasteltiin hollantailaisia rakennusmiehiä, joilla

todettiin lihavuuden ja korkean työn kuormittavuuden lisäävän alhaisen ja kohtalaisen

koetun työkyvyn riskiä. Van der Berg ym.(2009) havaitsivat tutkimuksessaan että koettua

työkykyä heikentää ylipaino sekä korkeat työn fyysiset vaatimukset. Nuorten

suomalaisten aikuisten työkykyä tutkittaessa, havaitiin että sekä laihat että lihavat

henkilöt raportoivat alhaista koettua työkykyä enemmän kuin normaalipainoiset henkilöt

(Laitinen ym. 2005). Samankaltaisia tuloksia esittää myös Nybergin ym. (2012)

tutkimus, jossa havaittiin U-muotoinen yhteys työstressin ja painoindeksin välillä. Suurin

riski työstressille oli henkilöillä, jotka olivat joko alipainoisia tai ylipainoisia. Matalin

riski työstressille oli henkilöillä, joilla oli normaali paino. Työstressin ja painon vaihtelun

välillä ei kuitenkaan havaittu selvää syy-seuraussuhdetta. Varmasti ei voida sanoa että

työstressin vähentämiseen liittyvät interventiot vähentäisivät ylipainoa väestön tasolla.

Tässä tutkimuksessa sekä painoindeksillä että stressin tunteella on yhteys koettuun

työkykyyn mutta poikittaistutkimuksella ei voida arvioida syy-yhteyksiä. Anderssen ym.

(2017) totesivat tutkimuksessaan, että ylipainolla on yhteys alhaiseen koettuun työkykyyn

etenkin istumatyötä tekevien työntekijöiden keskuudessa.

Tämän tutkimuksen mukaan vastaajien fyysisellä kunnolla oli yhteys koettuun

työkykyyn. Mitä paremmaksi henkilö arvioi fyysisen kuntonsa, sitä parempi oli koettu

työkyky. Kettusen (2015) tutkimuksen mukaan hyvä fyysinen kunto on yhteydessä

alhaisempaan stressitasoon sekä parantuneeseen henkiseen hyvinvointiin ja työkykyyn.

Vapaa-ajan fyysisellä aktiivisuudella on todettu positiivinen yhteys koettuun työkykyyn.

Fyysisesti raskaassa työssä yhteys oli selvempi kuin fyysisesti passiivisemmassa työssä

(Päivärinne ym. 2019). Vähäisen fyysisen aktiivisuuden vapaa-ajalla on todettu

heikentävän koettua työkykyä (van der Berg ym.2009, Airila ym. 2012). Vahvaa

tutkimusnäyttöä on siitä, että fyysisellä aktiivisuudella voidaan parantaa työkykyä

(Kettunen 2015).

41

Tutkimuksessa reilusti yli puolet vastaajista liikkui vapaa-ajalla useamman kerran viikon

aikana, mutta suurin osa vastaajista kulki työmatkat moottoriajoneuvolla ja teki

toimistotyötä. Tällöin paikallaan oloa tulee vuorokauden aikana runsaasti. Tutkimuksissa

on todettu, että runsas istuminen ja paikallaan olo heikentävät fyysistä terveyttä.

Liikkumattomuus heikentää fyysistä kuntoa ja lisää riskiä elintapasairauksille kuten

tyypin 2 diabetekselle, lihavuudelle ja tuki- ja liikunelinsairauksille (Helajärvi ym. 2015).

Fyysinen aktiivisuus on tärkeä työkykyä parantava tekijä. Lisäämällä fyysistä

aktiivisuutta voidaan parantaa terveyttä, työkykyä ja toimintakykyä. Toisaalta fyysisen

aktiivisuuden on todettu myös vähentävän työkyvyttömyyttä ikääntyneiden

työntekijöiden keskuudessa (Holstila 2017). Heikon työkyvyn taustalta löytyy usein

vähäinen vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus, heikko tuki- ja liikuntaelimistön kunto, korkea

ikä, ylipaino, korkeat työn henkiset vaatimukset, suuri fyysinen työkuormitus sekä huono

fyysinen työympäristö. Liikunnalla ja fyysisellä aktiivisuudella on siis monenlaisia

terveyshyötyjä (Kettunen 2015). Fyysinen aktiivisuus parantaa fyysisen toimintakyvyn

lisäksi myös henkistä toimintakykyä (Holstila 2017). Liikuntainterventio paransi

terveiden työikäisten henkistä hyvinvointia 12 kuukauden seurannassa. Liikunnalla on

mielialaa kohottavaa ja stressiä vähentävä vaikutus (Kettunen 2015).

Tämän tutkimuksen mukaan unen määrällä on yhteys koettuun työkykyyn.

Tutkimuksessa ne työntekijät, jotka nukkuivat 6-9 tuntia kokivat työkykynsä paremmaksi

ja olonsa levänneeksi verrattuna työntekijöihin, jotka nukkuivat vähän. Tutkimus

osoittaa, että unella on tärkeä palauttava ja työkykyä tukeva merkitys. Unen määrällä ja

laadulla on vaikutusta terveyteen ja toimintakykyyn (Sekine ym. 2014, Lallukka ym.

2018). Yleinen huono terveys voi aiheuttaa uniongelmia ja yöllistä heräämistä (Lindholm

2013). Toisaalta vuorotyö voi sotkea uni-valverytmiä ja unen häiriintyminen voi tällä

tavoin heikentää terveyttä (Viitasalo 2016). Unettomuus voi aiheuttaa myös

toimintakyvyn heikkenemistä ja yleisesti elämänlaadun huononemista (Unettomuus:

Käypähoito-suositus 2018).

Tutkimuksessa miehet nukkuivat naisia hieman vähemmän. Sekine ym. (2014)

havaitsivat tutkimuksessaan, että miehillä työn korkeat vaatimukset ja pitkät työpäivät

vähensivät unen määrää, unet jäivät useasti alle 7 tuntiin. Naisilla unen määrään vaikutti

42

enemmän työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet. Tutkimuksessa todettiin u-

muotoinen yhteys unen määrän (h) ja unen laadun välillä. Paras unen laatu oli tutkittavilla,

jotka nukkuivat noin 8 tuntia yössä. Samanlainen u- muotoinen yhteys todettiin myös

unen määrän ja henkisen ja fyysisen toimintakyvyn välillä. Terveysriskit lisääntyvät

henkilöillä, jotka nukkuvat liian vähän alle 7 tuntia tai liian paljon yli 9 tuntia (Sekine

ym. 2014). Haaramon ym. (2012) tutkimuksessa havaittiin, että unen kestolla ja

unettomuudella, on yhteys työkyvyttömyyseläkkeisiin. Unettomuus heikentää työkykyä

ja voi lopulta johtaa työkyvyttömyyteen. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöillä, jotka

nukkuivat alle 5 tuntia ja yli 9 tuntia, oli suurempi riski työkyyvttömyyseläkkeeseen.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin unen määrän ja koetun palautumisen välistä yhteyttä.

Unen määrän lisäksi on tärkeää kuitenkin huomioida myös unen laatu. Australialaisille

aikuisille tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että lyhyt yöuni ei välttämättä heikennä

toimintakykyä jos unen laatu on hyvä (Lallukka ym. 2018). Riittävä työstä palautuminen

ehkäisee väsymistä, edistää hyvinvointia ja jaksamista työssä. Työssä on hyvä olla

taukoja, joilla palaudutaan työn vaatimuksista ja lisätään jaksamista työssä (Sianoja

2018).

Stressin tunteella oli yhteys koettuun työkykyyn. Van der Berg ym. (2009) havaitsivat

tutkimuksessaan, että koettua työkykyä heikentää työn psykososiaaliset vaatimukset. Työ

ja Terveys 2012- tutkimuksen mukaan työnsä henkisesti kuormittavaksi kokee neljännes

suomalaisista työssä käyvistä henkilöistä. Stressin tunne on kuitenkin vuosien saatossa

vähentynyt. Pitkään jatkunut stressi lisää myös riskiä sydän- ja verisuonisairauksille,

syövälle, masennukselle sekä stressi on liitetty myös ylipainoon. Työstressin on todettu

myös lisäävän epäterveellisiä elintapoja kuten tupakointia, alkoholin käyttöä,

epäterveellisiä ruokailutottumuksia, liikkumattomuutta sekä univaikeuksia (Laitinen

2004). Huono työstä palautuminen sekä sosiaalisen tuen puute lisäävät stressin määrää.

Stressin syntymiseen vaikuttaa aina sekä työ että työntekijän yksilölliset ominaisuudet.

Työssä voi olla aikapaineita, työn vaatimukset ovat korkeat ja työmäärä on suuri.

Yksilölliset ominaisuuksilla kuten stressinhallintakeinoilla, unitottumuksilla sekä muilla

elintavoilla on merkitystä sille, miten stressi koetaan (Lindholm 2013).

43

Elintavat eivät usein vaikuta yksinään terveyteen eikä terveyskäyttäytymiseen vaan ne

vaikuttavat toinen toisiinsa. Jos henkilöllä on jokin epäterveellinen elintapa, lisää se riskiä

yleisesti epäterveelliselle terveyskäyttäytymiselle (Laaksonen 2002). Laitisen (2004)

tutkimuksessa havaittiin, että epäterveellisten elintapojen kasautuminen voi heikentää

työssä jaksamista nuorten aikuisten keskuudessa. Masennukseen voi vaikuttaa lihavuus,

runsas alkoholin käyttö sekä liian vähäinen uni, jotka puolestaan heikentävät työkykyä

(Laitinen 2004). Uniongelmien ja tupakoinnoinin on todettu heikentävän työkykyä kun

taas fyysinen aktiivisuus parantaa sitä (Airila ym. 2012). Stressi voi lisätä epäterveellisiä

ruokailutottumuksia, joka voi puolestaan vaikuttaa kehon painon nousuun. Ylipaino voi taas

johtaa heikentyneeseen työtehoon sekä lisääntyneeseen stressin tunteeseen (Nyber ym. 2012).

Liiallinen stressi lisää uniongelmia ja uupumisen tunnetta sekä työteho laskee (Lindholm

2013). Työperäinen uupumus lisää tunnesyömistä ja hallitsematonta syömistä naisilla

(Nevanperä ym. 2012). Heikentynyt henkinen hyvinvointi ja stressitasojen nouseminen

laskevat koettua työkykyä (Kettunen 2015). Tupakoitsijoilla on todettu olevan

epäterveellisempi ruokavalio kuin ei-tupakoitsijoilla. Alkoholin käytöllä on todettu

olevan yhteyttä ylipainoon (Laaksonen 2002).

Yksittäiset elintavat eivät välttämättä vaikuta suoranaisesti työkykyyn koska terveys ja

työkyky ovat aina riippuvaisia työntekijän toimintakyvystä ja siitä, millainen työ on

(Koskinen ym. 2006). Työkykyä arvioitaessa on huomioitava, että se on aina työntekijän

oma arvio siitä, miten hän selviytyy työstä. Työntekijän koettuun työkykyyn voi siis

liittyä arviota omasta terveydestä, motivaatiosta tehdä työtä, työyhteisön toimivuudesta,

työn sisällöstä tai vaikka työn ulkopuolisesta elämäntilanteesta (Gould ym. 2006).

Tutkimuksessa käytetty kysely ei siis arvioinut toimintakykyä eikä tarkemmin erotellut

työhön liittyviä tekijöitä vaan tutkimus arvioi millainen oli sen hetkinen vastaajien

terveyskäyttäytyminen ja kokemus omasta työkyvystä. Työkykyyn vaikuttaa se, miten

paljon työssä esiintyy henkistä ja fyysistä kuormitusta ja millaiset ovat työntekijän

hallintakeinot selviytyä niistä. Työkyky heikkenee tilanteessa, jossa työn vaatimukset

ylittävät työntekijän voimavarat. Työikäisten keskuudessa liiallinen työstä johtuva joko

henkinen tai fyysinen kuormitus heikentävät terveyttä (Von Bonsdorff ym. 2011).

Terveyskäyttäytymisen muutoksessa on tärkeää saada muutos johonkin elintapaan, joka

mahdollisesti vaikuttaa terveyttä edistävästi toiseen elintapaan. Terveellisten elintapojen

44

muutoksessa tavoitteena on, että yksilö löytää oikeanlaiset tavat muuttaa elintapojaan.

Terveysneuvonta perustuu terveyskäyttäytymisen muutosprosessin tukemiseen (Marttila

2010). Työterveyshuollon tehtävänä on motivoida työntekijöitä huolehtimaan omasta

terveydestä, työkyvystä ja hyvinvoinnista ja olla näin mukana elintapoihin liittyvässä

muutoksessa. Työterveyshuollon tavoitteena on edistää työntekijöiden terveyttä ja tukea

työkykyä eri elämänvaiheissa (Valtioneuvoston periaatepäätös 2017). Työterveyshuollon

on riittävän varhaisessa vaiheessa tunnistettava mahdolliset työkykyä uhkaavat

riskitekijät ja ohjattava työntekijää mahdollisessa terveyskäyttäytymisen muutoksessa.

Työterveyshuollon ammattihenkilöiden on tärkeää tunnistaa työntekijän motivaatio

elintapamuutokseen ja tuettava muutosta pitkäjänteisesti.

Viitasalo (2016) tutki monimuotoisia työaikoja tekevien työntekijöiden sydän- ja

verisuonisairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskien seulontaa ja ehkäisyä.

Tutkimuksessa havaittiin, että työterveyshuollossa tehtävien terveystarkastusten

yhteydessä kevyt elintapaohjaus onnistuu hyvin. Elintapaohjausten tulokset jäivät

kuitenkin kohtalaisiksi etenkin korkean riskin omaavien miesten keskuudessa.

Parempien terveyshyötyjen saamiseksi, tarvitaan pitkäkestoisempia toimenpiteitä.

Salmela (2012) sai tyypin 2 diabetekseen liittyvässä tutkimuksessaan samanlaisia

tuloksia. Elintapoihin liittyvä muutos on yksilöllistä ja jatkuvaa toimintaa, joka on hyvä

kohdentaa korkean diabetesriskin omaaville henkilöille. Terveydenhuoltohenkilön on

tunnistettava missä muutosprosesessin vaiheessa henkilö on ja kaipaako hän tukea.

Poskiparran (2006) tutkimuksessa videokuvattiin 129 lääkärin tai hoitajan tekemää

terveysohjaustapaamista. Tutkimuksessa havaittiin, että lääkäri tai hoitaja käytti hyvin

vähän aikaa ravitsemuksen ja liikunnan ohjaukseen. Ohjaus oli usein pinnallista ja

rutiininomaista. Tutkimustulosten mukaan, jatkossa on tärkeää kehittää

terveydenhuoltohenkilöstön terveysohjausta etenkin vuorovaikutustaitoja.

Parin viime vuoden aikana on kehitetty elintapaohjausta VESOTE –hankkeen myötä.

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti

(VESOTE)- hankkeeseen on lähtenyt mukaan jo useita sairaanhoitopiirejä. UKK-

instituutin hallinnoiman hankkeen tavoitteena on muun muassa edistää elintapojen

45

muutokseen liittyvää puheeksiottoa, kehittää elintapaohjauksen osaamista ja digitaalisia

keinoja sekä ohjauksen ja neuvonnan laadullista arviointia (Jussila 2018).

Terveyden edistämisessä työterveyshuolto ei voi toimia yksin vaan yhteistyö työpaikan

kanssa on tärkeää. Yhteistyön tavoitteena on pitää työntekijät mahdollisimman pitkään

terveenä ja mukana työelämässä (Valtioneuvoston periaatepäätös 2017). Työpaikat

voivat edistää ja tukea työntekijöiden terveyttä kehittämällä työympäristöä ja

työkulttuuria sellaisiksi, että ne tukevat työntekijöiden fyysistä aktiivisuutta. Työpaikoilla

toteutetut fyysisen aktiivisuuteen kannustavat ohjelmat voivat vahvistavaa stressin

hallintakeinoja ja parantaa psyykkistä hyvinvointia ja sitä kautta myös työkykyä

(Kettunen 2015). Työpaikat voivat omalla toiminnallaan edistää terveellisiä elintapoja.

Backman ym. (2011) havaitsivat tutkimuksessaan, että jos työpaikalla on tarjolla tuoreita

hedelmiä ja kasviksia, niiden kulutus lisääntyi työntekijöiden keskuudessa (Backman ym.

2011). Työpaikka voi mahdollisuuksien mukaan tarjota myös työpaikkaruokailua

(Valtioneuvoston periaatepäätös 2017) ja työterveyshuolto puolestaan opastaa

terveellisten eväiden kokoamisessa (Viksted ym. 2012).

Työpaikan ja työterveyshuollon välinen yhteistyö on tärkeässä roolissa alkoholihaittojen

tunnistamisessa ja ehkäisemisessä (Kivistö 2010). Työpaikka voi edistää terveyttä

savuttomuudella, parantamalla työoloja ja hyvillä johtamisen taidoilla (Valtioneuvoston

periaatepäätös 2017, Unettomuus: Käypähoitosuositus 2018). Uupumisen

vähentämiseksi ja työvireyden lisäämiseksi, työpaikka voi tukea työntekijöiden riittävää

palautumista järjestelemällä mahdollisuus lounastaukoon, jonka voi viettää poissa omasta

työpisteestä. Työpaikka voi järjestää muun muassa rauhallisen tilan, jossa voi rentoutua

kesken työpäivän (Sianoja 2018).

6.2 Menetelmien pohdinta

Tutkimuksessa validiteetti ja reliabiliteetti kertovat mittaamisen onnistumisesta ja

luotettavuudesta. Validiteetti kertoo onko tutkimuksessa mitattu sitä, mitä oli tarkoituskin

tutkia. Validiteetti voidaan jakaa ulkoiseen ja sisäiseen validiteettiin. Ulkoinen validiteetti

kuvastaa tutkimuksen yleistettävyyttä ja sisäinen validiteetti luotettavuutta

46

(Metsämuuronen 2007). Kyselyn validiteettia lisää hyvin suunniteltu kyselylomake

(Heikkilä 2014). Kyselylomake oli osittain strukturoitu, jossa kysymykset otettiin

luotettavista aiemmin tutkimuskäytössä olleista kyselyistä kuten AVTK-kyselystä,

työkykyindeksistä ja työstressikyselystä. Kyselyyn oli nopea vastata, sillä useammassa

kysymyksessä oli vastausvaihtoehdot valmiina ja avoimia kysymyksiä oli vain muutamia.

Tutkimuksissa on todettu, että avoimissa kysymyksissä on enemmän vastauskatoa kuin

ei-avoimissa. Toisaalta sähköisten kyselyn avoimiin kysymyksiin vastataan useammin ja

pidemmin kuin paperisten kyselyjen avoimiin kysymyksiin (Barrios ym. 2011).

Reliabiliteetti tarkoittaa mittauksen toistettavuutta ja mittausvirheettömyyttä.

Reliabiliteetti kasvaa jos samaa aineistoa mitattaessa saadaan samanlaiset tulokset

(Nummenmaa ym. 2018). Toistomittauksessa on kuitenkin huomioitava, että vaikka

mitattaisiin samalla mittarilla eri aikaan, voivat ihmiset ja varsinainen ilmiö muuttua jos

mittausväli on liian pitkä. Tällöin ei enää mitata tutkimuksen toistettavuutta vaan

enemmänkin pysyvyyttä (Metsämuuronen 2007). Kyselyn luotettavuus huomioitiin

jokaisessa tutkimuksen vaiheessa. Luotettavuutta voi parantaa valitsemalla oikean

tutkimusasetelman, oikeat mittarit, teorian sekä käsitteet (Metsämuuronen 2007).

Kysely toteutettiin pääosin sähköisenä. Muutama työntekijä täytti kyselyn paperisena,

koska heillä ei ollut käytössä sähköpostia tai eivät sitä käyttäneet. Sähköisen kyselyn etuja

ovat muun muassa kyselyn kustannustehokkuus, toteuttamisen nopeus ja tulosten

syöttämiseen kuluva lyhyt aika (Fan ja Yan 2010). Sähköisesti täytetty kyselylomake

vähensi tulosten syöttämisvaiheessa mahdollisia virheitä koska tulokset siirtyivät

sähköisen kyselyn- järjestelmästä suoraan tilastointiohjelmaan. Kyselyyn vastaaminen oli

vapaaehtoista. Kysely tehtiin nimettönä eikä siitä voinut tunnistaa vastaajan

henkilötietoja. Kyselyn tiedot käytettiin ainoastaan tutkimukseen ja siihen liittyvään

raportointiin.

Kyselyn luotettavuutta ja onnistumista pyrittiin parantamaan esitestauksella. Kyselyn

suunnitteluvaiheessa on hyvä testata kysely ensin pienelle ryhmälle ja sen pohjalta

suunnitella ja kehittää kyselyä (Fan ja Yan 2010). Kyselylomake testattiin niin paperissa

kuin sähköisessä muodossa muutamilla henkilöillä. Kyselylomakkeen esitestauksesta

huolimatta, kyselylomakkeesta nousi esille kysymyksiä, joissa ohjeistus olisi saanut olla

tarkempi. Esimerkiksi ikää tai uniaikaa kysyttäessä, olisi pitänyt tarkasti ohjeistaa, että

47

vastaaminen tapahtuu kokonaislukuina. Tulosten analysointi tilastollisella ohjelmalla on

hankalaa, jos luvut eivät ole tarkkoja. Käsin tehtävä lukujen laskeminen ja tulosten

syöttäminen voi lisätä myös virheitä.

Vastausprosentti jäi hyvin alhaiseksi. Tämä voi johtua siitä, että kyselyä ei voitu lähettää

suoraan jokaiselle työntekijälle. Asiakasyrityksiltä tuli toive, että kysely lähetettäisiin

ensin työterveyshuollon yhteyshenkilöille. Yrityksissä, joissa tiedottaminen toimi hyvin,

kysely saavutti paremmin työntekijät. Yhteyshenkilön aktiivisuudella oli myös

merkitystä siihen, kuinka hyvin kyselyyn vastattiin. Jos yhteyshenkilö unohti jakaa

kyselyn eteenpäin, ei kysely tavoittanut kaikkia potentiaalisia vastaajia. Toisaalta tänä

päivänä työpaikoilla tehdään paljon sähköisiä kyselyitä ja tietotulva sähköpostissa on

valtava. Tämä voi osaltaan heikentää innokkuutta vastata kyselyihin.

Kyselyn vastausprosenttiin vaikuttaa myös kyselyn pituus, kysymysten asettelu,

vastaajan yhteystietojen oikeellisuus sekä mahdolliset vastaamispalkkiot (Sheehan 2001,

Fan ja Yan 2010). Kyselyn aihepiirin kiinnostavuus lisää vastaamista (Sheehan 2001,

Barrios ym. 2011) ja, miten kysely on esitetty verkkosivulla, kuinka helposti se on

löydettävissä (Barrios ym. 2011). Sähköisessä kyselyssä mahdollisilla teknisillä

ongelmilla sekä vastaajien tietokoneen käyttötaidoilla voi olla myös merkitystä

vastaamiseen (Fan ja Yan 2010, Barrios ym. 2011). Shih ja Fan (2008) tarkastelivat meta-

analyysissä 39 tutkimusta, joissa oli vertailtu sähköisen ja tavallisen postikyselyn

vastausprosentteja. Sähköisissä kyselyissä on noin 10 % alhaisempi vastausprosentti kuin

tavallisissa postikyselyissä. Vastausprosenttiin voi kuitenkin vaikuttaa väestö, jolle

kysely tehdään sekä uusintakysely. Uusintakysely nostaa yleisesti vastausprosenttia.

Barrios ym. (2011) tutkimuksessa sähköisen kyselyn vastausprosentti oli puolestaan

postikyselyä suurempi. Suurempaan vastausprosenttiin vaikutti se, että tutkimukseen

osallistuneet olivat korkeammin koulutettuja, joille tietokoneen käyttäminen on yleistä.

Toisaalta internetin ja tietokoneen käyttö on kaiken kaikkiaan yleistynyt.

Tutkimuksen luotettavuuteen voi vaikuttaa vastauskato. Vastauskadon vuoksi, on

mahdollista että kyselystä on jäänyt kokonaan pois jokin tiettyä ryhmää edustava joukko

tai vastauksia on tullut tästä joukosta vähän suhteessa muihin ryhmiin esimerkiksi jokin

ammatti- tai ikäryhmä, sukupoli jne. Tällöin lopulliset johtopäätökset tuloksista eivät

48

välttämättä ole virheettömiä ja niitä ei voida yleistää (Metsämuuronen 2007,

Nummenmaa ym. 2018). Kyselyyn vastasi useammin naiset ja toimihenkilöt.

Vastauskadon lisäksi muut virhelähteet voivat liittyä varsinaiseen kyselyn vastaamiseen.

Virheitä voi tulla kyselyyn vastaamisessa, ovatko vastaajat ymmärtäneet kysymykset

oikein ja antavatko henkilöt varmasti oikeita tietoa (Nummenmaa ym. 2018).

Tutkimus oli poikittaistutkimus, jossa tarkasteltiin työntekijöiden tämänhetkisiä

elintapoja, terveyskäyttäytymistä ja niiden yhteyttä koettuun työkykyyn.

Poikittaistutkimuksella ei kuitenkaan saada tarkkoja syy-seurausyhteyksiä. Ford (2011)

kumppaneineen tekemässä meta-analyysissa terveyskäyttäytymisellä kuten alkoholin

käytöllä, tupakoinnilla, liikunnalla sekä ravitsemuksella oli heikko yhteys

työsuoritukseen. Tutkimuksessa todettiin, että tutkimusten pitäisi olla enemmän

pitkittäistutkimuksia, joilla saataisiin parempi käsitys terveyden ja työn välisistä

yhteyksistä (Ford ym. 2011).

6.3 Tulosten hyödynnettävyys

Elintapojen yhteydestä koettuun työkykyyn ja merkityksestä terveyteen on paljon

tutkimusnäyttöä. Terveelliset elintavat edistävät työ- ja toimintakykyä. Tulevaisuudessa

terveyskäyttäytymistä on tärkeää tukea ja terveellisiin elintapoihin kannustaa, jotta

työntekijät pärjäisivät mahdollisimman pitkään työelämässä.

Työterveyshuollolla on tärkeä rooli työntekijöiden elintapaohjauksessa ja

terveyskäyttäytymisen muutoksen tukemisessa. Elintapaohjauksen on oltava

pitkäjänteistä ja oikea-aikaista, jossa huomioidaan työntekijän oma motivaatio

elintapamuutokseen. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden on jatkossa hyvä päivittää

omaa osaamista elintapaohjaukseen. Työterveyshuoltojen on myös kehitettävä omia

elintapaohjaukseen liittyviä menetelmiä. Tutkimuksessa työntekijät toivoivat perinteisen

yksilöohjauksen rinnalle myös verkossa tapahtuvaa ohjausta.

49

7 JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän kyselytutkimuksen tulosten perusteella voidaan tehdä seuraavia johtopäätöksiä:

1) Työntekijöiden tupakointi ja nuuskan käyttö oli vähäistä. Alkoholia käytettiin

myös vähän ja kohtuudella. Ruokailutottumuksista hedelmien ja/tai kasvisten

syönnissä oli eniten parantamisen varaa. Fyysinen aktiivisuus vaihteli

työntekijöiden kesken, osa työntekijöistä liikkui vapaa-ajalla terveyden kannalta

riittävästi mutta osa liian vähän. Työmatkaliikuntaa harrastettiin vähän.

Työntekijöiden unen määrä ja palautuminen oli pääosin riittävää.

2) Elintavat olivat yhteydessä koettuun työkykyyn. Koetun työkyvyn koki hyväksi

tai erinomaiseksi työntekijät, jotka söivät hedelmiä ja/tai kasviksia useammin ja,

joilla painoindeksi oli normaali. Työntekijöiden hyvä fyysinen kunto sekä riittävä

unen määrä paransivat koettua työkykyä. Koettua työkykyä heikensi puolestaan

liiallinen stressin tunne. Tupakoinnilla eikä alkoholin käytöllä ollut yhteyttä

koettuun työkykyyn.

3) Työntekijät toivoivat saavansa työterveyshuollolta tukea terveyskäyttäytymiseen

liittyvään muutokseen. Eniten tukea kaivattiin ruokailutottumusten

muuttamiseen, liikunnan lisäämiseen, laihduttamiseen, henkiseen hyvinvointiin ja

unettomuuteen. Työterveyshuollolta toivottiin yksilöohjausta mutta myös

verkossa tapahtuva ohjaus kiinnosti monia työntekijöitä.

.

50

LÄHTEET

Absetz P, Hankonen N. Elämäntapamuutoksen tukeminen terveydenhuollossa:

vaikuttavuus ja keinot. Duodecim 2011;21:2265-2272.

Airila A, Hakanen J, Punakallio A, Lusa S, Luukkonen R. Is work engagement related to

work ability beyond working conditions and lifestyle factors? International Archives of

Occupational Environmental Health 2012;85:915–925.

Alkoholiongelmaisen hoito. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran

Duodecimin ja Päihdelääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki:

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2018 (viitattu 25.01.19). Saatavilla internetissä:

www.kaypahoito.fi.

Ammattiluokitus 2010. Tilastokeskuksen käsikirjoja 14. Helsinki. 2011.

Andersen L, Izquierdo M, Sundstrup E. Overweight and obesity are progressively

associated with lower work ability in the general working population: cross‑sectional

study among 10,000 adults. International Archives of Occupational Environmental

Health 2017;90:779–787.

Baker C, Flores N, Zou K, Bruno M, Harrison V. Benefits of quitting smoking on work

productivity and activity impairment in the United States, the European Union and

China. The International Journal of Clinical Practical 2017;7:129.

Borodulin K, Jousilahti P, Mäki-Opas T, Männistö S, Valkeinen H,Wennman H. 2018.

Fyysinen aktiivisuus ja istuminen. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa –

FinTerveys 2017 –tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos– Raportti 4.

Campbell K, Burns C. Total Worker Health Implications for the Occupational Health

Nurse. Workplace Health & Safety 2015; 6: 316-319.

Chin D. L., Hong O, Gillen M, Bates M. N,Okechukwu C. A. Heavy and light/moderate

smoking among building trades construction workers. Public Health Nursing

2013;30:128-139.

Claudio R, Nigg Amato K. The Influence of Health behaviors during Childhood on

adolescenthealth behaviors, health indicators and academic outcomes among participants

from Havaii. Internationla Journal of Behavioral Medicine 2015;22:452-460.

Costa G. Shift Work and Health: Current Problems and Preventive Actions. Safety Health

Work 2010;1:112-123.

de Zwart B, Frings-Dresen M, van Duivenbooden J. Test-retest reliability of the Work

Ability Index questionnaire. Occupational medicine 2002;52:177-181.

Elo A., Leppänen A., Lindström K., Ropponen T. TSK- miten käytät työstressikyselyä.

Helsinki. Työterveyslaitos. 1990.

51

Elo A-L, Leppänen A, Jahkola A. Validity of a single-item measure of stress symptoms.

Scandinavian Journal of Work Environmental Health 2003;29:444–451.

Fan W, Yan Z. Factors affecting response rates of the web survey: A systematic review.

Computers in Human Behavior 2010;26:132–139.

Ford M, Cerasoli C, Higgins J, Decerase A. Relationships between psychological,

physical, and behavioural health and work performance: A review and meta-analysis.

Work and Stress 2011;25:185-204.

Gould R, Koskinen S, Seitsamo J, Tuomi K, Polvinen A, Sainio P. Aineisto ja

menetelmät. Teoksessa Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S. (toim) Työkyvyn

ulottuvuudet. Terveys 2000-tutkimuksen tuloksia. Helsinki: 2006, s.35-54.

Gould R, Koskinen S, Sainio P, Blomgren J, Kivekäs J, Ilmarinen J, Husman P, Seitsamo

J. Työkyky. Teoksessa Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N (toim.). Terveys,

toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

2012, s.141-144.

Gould R ym. 2014. Työkyvyttömyyseläkettä edeltävät vaiheet. Tampere.

Eläketurvakeskus. Raportteja 6.

Haaramo P, Rahkonen O, Lahelma E, Lallukka T. The Joint association of sleep duration

and insomnia symptoms with disability retirement- a lognitudinal, register-linked study.

Scandinavian Journal of Work and Environment Health 2012;38:427-435.

Heikkilä T. Tilastollinen tutkimus. (9.painos). Helsinki: Edita Publishing Oy 2014.

Heikkinen A, Meruman J, Sorsa T. Tupakka, nuuska ja suun terveys. Lääketieteellinen

Aikakauskirja Duodecim 2015;21:1975-1980.

Helakorpi S, Uutela A, Prättälä R, Puska P. 2000. Suomalaisten aikuisväestön

terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2000. Kansanterveyslaitos. Helsinki.

Helajärvi H, Lindholm H, Vasankari T, Heinonen O. Vähäisen liikkumisen terveyshaitat.

Duodecim 2015;131:1713–1718.

Helldàn A, Helakorpi S. 2015. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja

terveys, kevät 2014. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Raportti 6/2015.

Heloma A, Helakorpi S, Heliövaara M, Ruokolainen O. Tupakointi. Teoksessa Koskinen

S, Lundqvist A, Ristiluoma N. (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa

2011. Tampere: Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2012. s. 44-46.

Heloma A. Ruokolainen O. Ollila H. Tupakointi. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi

Suomessa- FinTerveys 2017- tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. Raportti

4.

52

Härmä M, Kukkonen-Harjula K. Uni, vuorotyö, aikaerorasitus ja fyysinen aktiivisuus.

Teoksessa Vuori I, Taimela S, Kujala U (toim.). Liikuntalääketiede.Vantaa: Duodecim

2013, s.251- 256.

Hirshkowitz M, Whiton K, Albert S, Alessi C, Bruni O, DonCarlo L, Hazen N, Herman

J, Adams P-J, Hillard J, Katz E, Kheirandish-Gozal L, Neubauer D, O’Donnell A,

Ohayon M, Peever J, Rawding R, Sachdeva R, Setters B, Ware C. National Sleep

Foundation’s updated sleep duration recommendations: final report. Sleep Health

2015;1:233-243.

Holmila M. Eriarvoisuutta vähentävä toiminta alkoholihaittojen ehkäisyssä. Teoksessa

Salo M, Karvonen S.(toim.). Terveyden edistäminen ja eriarvoisuus- lähestymistapoja ja

ratkaisuja. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2016, s. 72-82.

Holstila A. Changes in leisure-time physical activity, functioning, work disability and

retirement. A follow-up study among employees. Väitöskirja. Helngin yliopisto 2017.

Horikawa C, Kodama S, Yachi Y, Heianza Y, Hirasawa R, Ibe Y, Saito K, Shimano H,

Yamada N, Sone H. Skipping breakfast and prevalence of overweight and obesity in

Asian and Pacific regions: A meta-analysis. Preventive Medicine 2010;53:260–267.

Huber M, Knottnerus JA, Green L, van der Horst H, Jadad AR, Kromhout D, Leonard B,

Lorig K, Loureiro M, van der Meer J, Schnabel B, Smith R, van Weel C, Smid H. How

should we define health? British Medical Journal 2011;343:4163.

Huttunen M. 2018. Mitä terveys on? Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla www-muodossa:

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00903#s3 (luettu

27.5.2019)

Ilmarinen J. Work ability - a comprehensive concept for occupational health research and

prevention. Scandinavian Journal of Work Environment and Health 2009;35:1-5.

Ilmarinen J. Pitkää työuraa! Ikääntyminen ja työelämän laatu Euroopan unionissa.

Helsinki: Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö 2006.

Jokinen S, Manderbacka K, Aromaa A. Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus.

Teoksessa Koskinen S. Lundqvist A. Ristiluoma N (toim.). Terveys, toimintakyky ja

hyvinvointi Suomessa 2011. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2012, s 77-79.

Jussila A-M. Mikä ihmeen VESOTE? Elintapaohjauksen hyvät käytännöt.

Terveysliikuntauutiset 2018. UKK-instituutti.

Järvinen M. 2014. Motivivoiva haastattelu. Saatavilla www-muodossa:

http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nix02109 (luettu 27.5.2019).

Järvelä-Reijonen E, Karhunen L, Sairanen E, Rantala S, Laitinen J, Puttonen S, Peuhkuri

K, Hallikainen M, Juvonen K, Myllymäki T, Fäer T, Pihlajamäki J, Korpela R, Ermes M,

Lappalainen R, Kolehmainen M. High perceived stress is associated with unfavorable

53

eating behavior in overweight and obese Finns of working age. Appetite 2016; 103: 249-

258.

Katainen A. Tupakka, luokka ja terveyskäyttäytymisen ongelma. Väitöskirja. Helsingin

yliopisto 2011.

Karlsson B, Knutsson A, Lindahl B. Is there an association between shift work and having

a metabolic syndrome? Results from a population based study of 27 485 people.

Occupational and Environmental Medicine 2001;58:747–752.

Kauppinen T, Mattila-Holappa P, Perkiö-Mäkelä M, Salo A, Toikkanen J, Tuomivaara S,

Uuksulainen S, Viluksela M, Virtanen S. (toim.). Työ ja Terveys Suomessa 2012-

seurantatietoa työoloista ja työhyvinvoinnista. Helsinki:Työterveyslaitos 2013.

Keski-Rahkonen A, Kaprio J, Rissanen A, Virkkunen M, Rose RJ. Breakfast skipping

and health-compromising behaviors in adolescents and adults. European Journal of

Clinical Nutrition 2003;57:842–853.

Kettunen O. Effects of Physical activity and fitness on the psychological wellbeing of

young men and working adults. Associations with stress, mental resources, overweight

and workability. Väitöskirja. Turku 2015.

Kivistö M, Jurvansuu H, Hirvonen L. Alkoholi ja työpaikka– alkoholihaittojen ehkäisyn

tarve jakäytännöt työpaikoilla. Työ ja Ihminen tutkimusraportti 38. Työterveyslaitos

2010.

Koponen P, Aalto A-M. Terveyspalvelujen käyttö ja kokemukset hoidosta-

Terveystarkastukset, terveysneuvonta ja seulontatutkimukset. Terveys, toimintakyky ja

hyvinvointi Suomessa- FinTerveys 2017- tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

2018. Raportti 4.

Koskinen S, Sainio P. Työkyky. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa-

FinTerveys 2017- tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. Raportti 4.

Koskinen S, Martelin T, Sainio P, Gould R. Työkyky ja terveys. Teoksessa Gould R,

Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S. (toim.) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000-

tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Eläketurvakeskus 2006.

Laaksonen M. Interrelationships among daily health behaviours: towards health-related

lifestyle. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 2002.

Laitinen J. 2004. Ravitsemus ja työkyky sekä hyvinvointi työssä. Saatavilla www-

muodossa: http://www.ebm-

guidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00109&p_haku=hoitosuositus (luettu

27.5.2019)

Laitinen J, Perkiö-Mäkelä M, Virtanen S. Elintavat. Teoksessa Kauppinen T, Mattila-

Holappa P, Perkiö-Mäkelä M, Saalo A, Toikkanen J, Tuomivaara S, Uuksulainen S,

54

Viluksela M, Virtanen S. (toim.). Työ ja Terveys Suomessa 2012-seurantatietoa

työoloista ja työhyvinvoinnista. Työterveyslaitos 2013, s.123-128.

Lallukka T, Sivertsen B, Kronholm E, Bin Youn Sun, Øverland S, Glozier N. Association

of sleep duration and sleep quality with the physical, social, and emotional functioning

among Australian adults. Sleep Health 2018;8:194–200.

Lihavuus. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen

Lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura

Duodecim, 2013 (viitattu 15.01.2019). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi.

Lindholm H. Physiological determinants and assessment of stress and recovery among

media workers. People and Work Research Reports 100. Työterveyslaitos Helsinki.

Helsingin yliopisto 2013.

Liikunta. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito

-johtoryhmän asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2016

(viitattu 25.1.2019). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi.

Liikuntaan liittyviä määritelmiä. Käypä hoito-suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran

Duodecimin ja Käypä hoito -johtoryhmän asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen

Lääkäriseura Duodecim, 2016 (viitattu 28.4.2019). Saatavilla internetissä:

www.kaypahoito.fi.

Littman A, White E, Satia J, Bowen D, Kristal A. Reliability and Validity of 2 Single-

Item Measures of Psychosocial Stress Epidemiology 2006;17:398–403.

Lundin A, Leijon O, Vaez M, Hallgren M, Torgen M. Predictive validity of the Work

Ability Index and its individual items in the general population. Scandinavian Journal of

Public Health 2017;45:350–356.

Lundqvist A, Männistö S, Jousilahti P, Kaartinen N, Mäki P, Borodulin K. Lihavuus.

Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa- FinTerveys 2017- tutkimus. Terveyden

ja hyvinvoinnin laitos 2018. Raportti 4.

Metsämuuronen J. Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. (4.painos).

Vaajakoski: Gummerus Kirjapaino Oy 2007.

Mäkelä P, Alho H, Knekt P, Männistö S, Peña S. Alkoholin käyttö. Teoksessa Koskinen

S, Lundqvist A, Ristiluoma N. (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa

2011. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2012, s. 47-50.

Mäkelä P, Männistö S, Alho H, Lundqvist A, Härkönen J. Alkoholinkäyttö. Terveys,

toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. FinTerveys 2017-tutkimus. Helsinki. Terveyden

ja hyvinvoinninlaitos 2018. Raportti 4.

Männistö S, Lundqvist A, Prättälä R, Jääskeläinen T, Roos E, Similä M, Knekt P.

Ruokatottumukset. Teoksessa Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N. (toim.). Terveys,

55

toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos

2012, s. 50-54.

Nevanperä N, Seitsamo J, Ala-Mursula L, Remes J, Hopsu L, Auvinen J, Tammelin T,

Laitinen J. Occupational burnout, eating behavior, and weight among working women.

The American Journal of Clinical Nutriotion 2012;95:934–943.

Nevanperä N, Ala-Mursula L, Seitsamo J, Remes J, Auvinen J, Hopsu L, Husman P,

Karppinen J, Järvelin M-R, Laitinen J. Long-lasting obesity predicts poor work ability at

midlife. A 15-Year-follow-up of the Northern Finland 1966 birth cohort study. American

college of occupational and environmental medicine 2015;57:1262-1268.

Nevanpera N, Hopsu L, Kuosma E, Ukkola O, Uitti J, ärvelin M-R, Laitinen J. Perceived

Work Ability in the Light of Long-Term and Stress- Related Unhealthy Behaviors—a

Prospective Cohort Study. International Journal of Behavioral Medicine 2016;23:179–

189.

Nummenmaa L. Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät. (1-4.painos).

Helsinki:Tammi 2009.

Nummenmaa L. Holopainen M, Pulkkinen P. (1-4.painos). Tilastollisten menetelmien

perusteet. Sanoma Pro Oy 2018.

Nyberg S.T, Heikkilä K, Fransson E.K, Alfredsson L, DeBacquer D, Bjorner J.B,

Bonenfant S, Borritz M, Burr H, Casini A, Clays E, Dragano N, Erbel L, Geuskens G-A,

Goldberg, Hooftman W.E, Houtman I.L, Jockel K.l, Kittel F, Knutsson A, Koskenvuo M,

Leineweber C, Lunau T, Madsen I.E.H, Magnusson L.L, Hanson, Marmot M.G, Nielsen

M.L, Nordin M, Oksanen T, Pentti J, Rugulies J.R, Siegrist J, Suominen S, Vahtera J,

Virtanen M, Westerholm P, Westerlund H, Zins M, Ferrie J.E, Theorell T, Steptoe A,

Hamer M, Singh-Manoux A, Batty G.D, Kivimäki M. Job strain in relation to bodymass

index: pooled analysis of 160 000 adults from 13 cohort studies. The Association for the

Publication of the Journal on Internal Medicine Journal of Internal Medicine

2012;272:65-73.

Patel AV, Bernstein L, Deka A, Feigelson HS, Campbell PT, Gapstur SM, Colditz GA,

Thun MJ. Leisure time spent sitting in relation to total mortality in a prospective cohort

of US adults. American Journal of Epidemiology 2010;172:419–429.

Pehkonen I, Nevala N. Fyysiset kuormitustekijät. Teoksessa Kauppinen T, Mattila-

Holappa P, Perkiö-Mäkelä M, Saalo A, Toikkanen J, Tuomivaara S, Uuksulainen S,

Viluksela M, Virtanen S. (toim.). Työ ja Terveys Suomessa 2012-seurantatietoa

työoloista ja työhyvinvoinnista. Työterveyslaitos 2013, s.145-148.

Poskiparnta M, Kasila K, Kiuru P. Dietary and physical activity counselling on Type 2

diabetes and impaired glucose tolerance by physicians and nurses in primary healthcare

in Finland. Scandinavian Journal of Primary Health Care 2006;24:206-210.

Prochaska JO, Velicer WF. The transtheoretical model of health behavior change.

American Journal of Health Promotion 1997;12:38-48.

56

Punakallio A, Lusa S, Ala‑Mursula L, Ek E, Nevanperä N, Remes J, Auvinen J, Seitsamo

J, Karppinen J, Laitinen J. Personal meaning of work and perceived work ability among

middleaged workers with physically strenuous work: a Northern Finland Birth Cohort

1966 Study. International Archives of Occupational and Environmental Health 2019;

92:371–381.

Päivärinne V, Kautiainen H, Heinonen A, Kiviranta I. Relationships of leisure-time

physical activity and work abilitybetween different occupational physical demands in

adult working men. International Archives of Occupational and Environmental Health.

2019.

Pälve K. Physical activity, cardiorespiraotory fitness and cardiovascular health- The

Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Väitöskirja. Turun yliopisto 2017.

Raulio S. Lunch eating patterns during working hours and their social and work-related

determinants. Study of Finnish employees. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 2011.

Rautava P. Tarvelähtöinen palveluiden tuottaminen perheiden terveyden edistämiseksi-

esimerkkinä neuvolamaailma. Teoksessa Salo M., Karvonen S.(toim.). Terveyden

edistäminen ja eriarvoisuus- lähestymistapoja ja ratkaisuja. Helsinki: Terveyden ja

hyvinvoinninlaitos 2016, s. 130-139.

Ruokolainen O, Ollila H, Patja K, Borodulin K, Laatikainen T, Korhonen T. Social

climate on tobacco control in an advanced tobacco control country: A population based

study in Finland. Nordic Studies on Alcohol and Drugs 2018;35:152–164.

Salmela S. Elintapaohjauksen lähtökohtia korkeassa diabetesriskissä olevilla henkilöillä.

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn toimeenpanohankkeessa (D2D)- Elintapaohjaus ennen

D2D-hanketta, koettu ohjaustarve ja sovitut interventiomuodot. Väitöskirja. Jyväskylän

yliopisto 2012.

Salonsalmi A, Laaksonen M, Lahelma E, Rahkonen O. Drinking habits and disability

retirement. Addiction 2012;107:2128–2136.

Salonsalmi A. Alcohol drinking, health-related functioning and work disability.

Väitöskirja. Helsingin Yliopisto 2016.

Sauni R. Lainsäädöntö. Teoksessa Uitti J. (toim.) Hyvä työterveyshuoltokäytäntö.

Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Työterveyslaitos 2014, s.10-20.

Sekine M., Tatsune T., Cable N., Chandola T. Marmot M. U -shaped associations between

time in bed and the physical and mental functioning of Japanese civil servants: the roles

of work, family, behavioral and sleep quality characteristics Sleep Medicine

2014;15:1122–1131.

Sheehan K. E-mail Survey Response Rates: a Review. Journal of Computer-Mediated

Communication. 2001;6.

Shih T-H, Fan X. Comparing Response Rates from Web and Mail Surveys: A Meta-

Analysis. Field Methods 2008;20:249–271.

57

Sianoja M.The virtues of rest: Recovery from work during lunch breaks and free

evenings. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016.

Sihto M. 2016. Terveyden edistämisen lähestymistapoja terveyseroihin: yksilöllinen,

sosiaalis-rakenteellinen ja kolmas tie. Teoksessa Salo M., Karvonen S.(toim.). Terveyden

edistäminen ja eriarvoisuus- lähestymistapoja ja ratkaisuja. Helsinki: Terveyden ja

hyvinvoinninlaitos 2016, s. 12-32.

Smith K, Gall S, McNaughton S, Blizzard L, Dwyer T, Venn A. Skipping breakfast:

longitudinal associations with cardiometabolic risk factors in the Childhood Determinants

of Adult Health Study. The American Journal of Clinical Nutrition 2010;92:1316–1325.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Istu vähemmän-voi paremmin! Kansalliset suositukset

istumisen vähentämiseen. Sosiaa- ja terveysministeriön esitteitä 2015.

Takalo S. Mikä nuorta liikuntaa? –tutkimus liikuntatottumusten rakentumisesta lapsesta

nuoreksi aikuiseksi. Likes-tutkimuskeskus. Jyväskylä 2016.

Taimela S. Työikäisten liikunta. Teoksessa Vuori I, Taimela S., Kujala U (toim.).

Liikuntalääketiede. Vantaa: Terveyden ja hyvinvoinnilaitos 2013, s. 171-177.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. 2018. Ohjeita hyvään uneen. Saatavilla www-

muodossa: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/uni/ohjeita-hyvaan-uneen (luettu

3.1.2019).

Terveyttä ruoasta- Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014.(5.korjattu painos). Helsinki:

Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2018.

Toriola AT. Alcohol and cancer among men: Public health impact and perspectives.

Väitöskirja. Itä-Suomen ylliopisto 2012.

Tuomi K, ilmarinen J, Eskelinen L, Järvinen E, Toikkanen J, Klockars M. Prevalence and

incidence rates of diseases and work ablitiy in different work categories of municipal

occupations. Scandinavian Journla of Work Environmental Health 1991;17:67-74.

Tupakkalaki 2§. Saatavilla www-muodossa:

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20160549 (luettu 27.5.2019).

UKK- terveysliikuntasusoitukset. 2018. Saatavilla www-muodossa

http://www.ukkinstituutti.fi/ammattilaisille/terveysliikunnan-suositukset. (luettu

27.5.2019).

Unettomuus. Käypä hoito -suositus. Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen

Unitutkimusseura ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura

Duodecim, 2018 (viitattu 05.04.2019). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi.

Uutela A. Terveyskäyttäytymisen psykososiaaliset muutosteoriat- perusta vaikuttaville

interventioille. Teoksessa Salo M., Karvonen S.(toim.). Terveyden edistäminen ja

eriarvoisuus- lähestymistapoja ja ratkaisuja. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos

2016, s. 173-187.

58

Young-Ju K. Impact of Work Environments and Occupational Hazards on Smoking

Intensity in Korean Workers. Workplace Health & Safety 2016;64:103-113.

Valsta L, Lundqvist A, Kaartinen N, Raulio S, Sääksjärvi K, Männistö S.

Ruokatottumukset. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa – FinTerveys 2017 –

tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. Raportteja 4.

Valtioneuvoston periaatepäätös-Työterveys 2015. Työterveyshuollon kehittämislinjat.

Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2004:3.

Valtioneuvoston periaatepäätös- Työterveys 2025 – yhteistyöllä työkykyä ja terveyttä.

Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:1.

Van der berg TI, Elders LA, de Zwart BC, Burdorf A. The effects of work-related and

individual factors on the Work Ability Index: a systematic review. Occupational and

Environmental Medicine 2009;66:211-220.

von Bonsdorff MB, Seitsamo J, Ilmarinen J, Nygård CH, von Bonsdorff ME, Rantanen

T. Work ability in midlife as a predictor of mortality and disability in later life: a 28-

year prospective follow-up study. Canadian Medical Association Journal 2011;183:235-

242.

Viitasalo K. Shift work and cardiovascular risk factors Prevention among airline

employees. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 2016.

Vikstedt T, Raulio S, Helakorpi S, Jallinoja P, Prättälä R. Työaikainen ruokailu Suomessa

2008-2010. Ruokapalveluiden seurantaraportti 4. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2012.

Vuori I..Elintapojen terveysvaikutukset. Duodecim 2015;131:729-736.

Weng S, Ali S, Leonardi-Bee J.Smoking and absence from work: systematic review and

meta-analysis of occupational studies. Addiction 2012;108:307-319.

WHO 2014. Global status report on alcohol and health. 2014.

WHO 2016. Health and development. Saatavilla www-muodossa:

http://www.who.int/hdp/en/ (luettu 1.10.2017)

WHO 2017a. 10 facts on obesity. Saatavilla muodossa:

http://www.who.int/features/factfiles/obesity/en/ (luettu 18.8.2017).

WHO 2017b. Tobacco. Saatavilla www-muodossa:

http://www.who.int/topics/tobacco/en/ (luettu 21.8.2017).

William R. M. Rose G. Toward a Theory of Motivational Interviewing. American Journal

of Psychology 2009;64:527–537.

Liite 1

Hyvä vastaanottaja,

Teen opinnäytetyötä terveystieteiden maisteritutkintoa varten Itä-Suomen yliopistossa.

Opinnäytetyöni aiheena on elintapojen yhteys koettuun työkykyyn ja miten

työterveyshuolto voisi tukea terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.

Tutkimuksen aineiston kerään ohessa olevan kyselylomakkeen avulla.

Kyselylomake täytetään nimettömänä ja ilman tunnistetietoja. Antamianne tietoja

käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Tulokset esitetään ryhmätasolla, jolloin

yksittäisen vastaajan tunnistaminen ei ole mahdollista tutkimuksen missään vaiheessa.

Pyydän ystävällisesti täyttämään oheisen kyselomakkeen. Kysymyksiin vastataan

rengastamalla oikea vaihtoehto. Jos vastausvaihtoehtoja on useampia, merkitkää

jokainen tilannettanne kuvaava kohta. Avoimiin kysymyksiin kirjoittakaa vastaus

tekstaamalla.

Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 5-10 minuuttia.

Vastaamalla kyselyyn suostutte, että antamianne vastauksia käytetään Pro gradu-

tutkielmassa ja siihen liittyvissä raporteissa.

Mikäli teille tulee kysyttävää kyselyyn liittyen, vastaan kysymyksiinne mielelläni.

Kiitos yhteistyöstä!

Hanna Salmikivi, TtK, työfysioterapeutti

Yhteystiedot hanna.salmikivi@uef.fi tai p. 040 544 6464

KYSELYLOMAKE

Taustatiedot

1. Sukupuoli

1. Mies

2. Nainen

2. Syntymävuosi _____

3. Siviilisääty

1. Naimisissa/parisuhteessa

2. Yksin asuva

4. Onko työsi tällä hetkellä

1. Kokoaikaista

2. Osa-aikaista

5. Mikä on ammattisi?

6. Mikä on työyhteisösi (yrityksen) koko?

1. Toimin yksin

2. 2–19 henkeä

3. 20–49 henkeä

4. 50–249 henkeä

5. Yli 250 henkeä

Terveydentila

7. Onko oma terveydentilanne nykyisin

mielestänne (vertaamalla muihin samanikäisiin):

1. Hyvä

2. Melko hyvä

3. Keskitasoinen

4. Melko huono

5. Huono

8. Onko sinulla jokin sairaus tai vamma, joka

haittaa työ- ja toimintakykyä?

1. Ei

2. Kyllä

9. Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen

tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi,

hermostuneeksi tai ahdistuneeksi taikka hänen

on vaikea nukkua asioiden vaivatessa jatkuvasti

mieltä.

Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?

1. En lainkaan

2. Vain vähän

3. Jonkin verran

4. Melko paljon

5. Erittäin paljon

Elintavat

Tupakointi/nuuskaaminen

10. Poltatko tupakkaa tai käytätkö nuuskaa?

Jos et polta tupakkaa tai käytä nuuskaa, siirry kysymyk-

seen 17.

1. En

2. Kyllä

11. Miten paljon poltat nykyisin keskimäärin

päivässä?

Tehdasvalmisteisia savukkeita _____ kpl

Itsekäärittyjä savukkeita _____ kpl

Piippua _____ piipullista

Sikareita _____ kpl

12. Nuuskaatko nykyisin?

1. En käytä nuuskaa

2. Harvemmin

3. Viikoittain

4. Kyllä, päivittäin

13. Haluaisitko lopettaa tupakoinnin/nuuskaamisen?

1. Kyllä

2. En

3. En osaa sanoa

14. Oletko huolissasi siitä, että

tupakointi/nuuskaaminen voi aiheuttaa omalle

terveydellenne vahinkoa?

1. Hyvin huolissani

2. Hieman huolissani

3. En juurikaan huolissani

4. En lainkaan huolissani

16. Onko joku alla mainituista henkilöistä

viimeksi kuluneen vuoden (12 kk) aikana

kehottanut sinua lopettamaan tupakoinnin?

1. Kukaan ei ole kehottanut lopettamaan

tupakointi/nuuskaamista

2. Lääkäri

3. Joku muu terveydenhoitohenkilö

4. Perheen jäsen

5. Joku muu

Alkoholi

17. Oletko viimeksi kuluneen vuoden (12 kk)

aikana käyttänyt mitään alkoholijuomia

(esim. olutta, viiniä, siideriä tai väkeviä)?

1. En

2. Kyllä

Jos et käytä lainkaan alkoholia, siirry suoraan

kysymykseen 19.

18. Montako lasillista (tavallista ravintola-

annosta)

tai pullollista olet juonut edellisen viikon

(edelliset 7 vrk) aikana seuraavia:

Ellette ole juonut yhtään, merkitkää 0.

olutta (esim. IVA tai III) _____ pullollista (1/3 l)

long drink -juomia _____ pullollista (1/3 l)

väkevää alkoholia _____ ravintola-annosta

viiniä tai vastaavaa _____ lasillista

(alkoholipitoisuus yli 5 %)

siideriä tai kevytviiniä _____ lasillista

(alkoholipitoisuus noin 5 %)

19. Kuinka usein tavallisesti juot

alkoholijuomia?

1. Muutaman kerran vuodessa tai

harvemmin

2. 2-3 kertaa kuukaudessa

3. 2–3 kertaa viikossa

4. Kerran viikossa

5. Päivittäin

20. Onko joku alla mainituista henkilöistä

kuluneen vuoden (12 kk) aikana

kehottanut sinua vähentämään alkoholin

käyttöä?

1. Kukaan ei ole kehottanut vähentämään alkoholin

käyttöä

2. Lääkäri

3. Joku muu terveydenhoitohenkilö

4. Perheen jäsen

5. Joku muu

Ruokailutottumukset

21. Kuinka monta lämmintä ateriaa yleensä syöt

päivän aikana?

1. En yhtään

2. Yhden

3. Kaksi

4. Kolme tai enemmän

22. Kuinka usein syöt aamupalan?

1. Päivittäin

2. Lähes päivittäin

3. Harvemmin

4. En koskaan

23. Kuinka usein syöt hedelmiä ja/tai kasviksia

päivässä?

1. Useamman kerran päivässä

2. Useamman kerran viikossa

3. Harvemmin

24. Onko joku alla mainituista henkilöistä

kuluneen vuoden (12 kk) aikana

kehottanut sinua muuttamaan

ruokatottumuksianne terveyssyistä?

1. Kukaan ei ole kehottanut muuttamaan

ruokailutottumuksia

2. Lääkäri

3. Joku muu terveydenhoitohenkilö

4. Perheen jäsen

5. Joku muu

Pituus ja paino

25. Kuinka pitkä olet?

_______ cm

26. Miten paljon painat kevyissä vaatteissa

punnittuna?

_______ kg

27. Oletko viimeksi kuluneen vuoden

(12 kk) aikana yrittänyt vakavasti

laihduttaa?

1. En

2. Kyllä

28. Onko joku alla mainituista henkilöistä

kuluneen vuoden (12 kk) aikana

kehottanut sinua laihduttamaan?

1. Kukaan ei ole kehottanut laihduttamaan

2. Lääkäri

3. Joku muu terveydenhoitohenkilö

4. Perheen jäsen

5. Joku muu

Liikunta

29. Kuinka monta minuuttia kävelet tai

pyöräilet työmatkoillasi?

Huom. tarkoittaa meno- ja tulomatkaan yhteensä

käytettyä aikaa.

1. Työ on kotona

2. Kuljen työmatkan kokonaan

moottoriajoneuvolla

3. Alle 15 minuuttia päivässä

4. 15–30 minuuttia päivässä

5. 30–60 minuuttia päivässä

6. Yli tunnin päivässä

30. Kuinka usein harrastat vapaa-ajan

liikuntaa vähintään puoli tuntia niin, että

ainakin lievästi hengästyt ja hikoilet?

1. Päivittäin

2. 4–6 kertaa viikossa

3. 2-3 kertaa viikossa

4. kerran viikossa

5. 2–3 kertaa kuukaudessa

6. Muutaman kerran vuodessa tai

harvemmin

7. en voi vamman tai sairauden vuoksi

harrastaa

31. Miten rasittavaa työsi on ruumiillisesti?

Valitse tilanteeseen parhaiten sopiva

vaihtoehto.

1. Työni on pääasiassa paikallaan istumista tai

seisomista enkä kävele paljoakaan

2. Kävelen työssäni melko paljon, mutta en

joudu nostelemaan tai kantamaan raskaita

esineitä

3. Joudun työssäni kävelemään ja nostelemaan

paljon tai nousemaan portaita tai ylämäkeä

4. Työni on raskasta ruumiillista työtä, jossa

joudun nostamaan tai kantamaan raskaita

esineitä, kaivamaan, lapioimaan tai

hakkaamaan jne.

32. Millainen on mielestäsi nykyinen

ruumiillinen kuntosi?

1. Erittäin hyvä

2. Melko hyvä

3. Tyydyttävä

4. Melko huono

5. Erittäin huono

33. Onko joku alla mainituista henkilöistä

kuluneen vuoden (12kk) aikana kehottanut

sinua lisäämään liikuntaa?

1. Kukaan ei ole kehottanut lisäämään

liikuntaa

2. Lääkäri

3. Joku muu terveydenhoitohenkilö

4. Perheen jäsen

5. Joku muu

Uni

34. Kuinka monta tuntia nukut

keskimäärin yössä?

35. Kuinka usein koet olosi levänneeksi

yöunien jälkeen?

1. 3 tai useampanana päivänä viikossa

2. 1-2 päivänä viikossa

3. Harvemmin kuin kerran viikossa

4. Kerran kuukaudessa tai harvemmin

TOTTUMUSTEN MUUTTAMINEN

36. Oletko viimeksi kuluneen vuoden

(12kk) aikana muuttanut tottumuksiasi

terveydellisten näkökohtien perusteella?

Voit valita useamman vaihtoehdon.

1. Vähentänyt rasvan määrää

2. Muuttanut rasvan laatua

3. Lisännyt kasvisten syöntiä

4. Vähentänyt sokerin käyttöä

5. Vähentänyt suolan käyttöä

6. Laihduttanut

7. Lisännyt liikuntaa

8. Vähentänyt tupakointia

9. Vähentänyt alkoholin käyttöä

10. En ole tehnyt muutoksia elintapoihin

TYÖKYKY

37. Nykyinen työkyky (työkyky verrattuna

aikaisempaan)

Oletetaan, että työkykysi on parhaimmillaan saanut 10

pistettä. Minkä pistemäärän antaisit nykyiselle

työkyvyllesi? (0 tarkoittaa ettet kykene työhön, 10 parasta

mahdollista työkykyä)

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

38. Työkyky työn vaatimusten kannalta, onko työsi

vaatimuksiltaan pääasiassa (yli puolet työajasta)

1. Henkistä työtä

2. Ruumiillista työtä

3. Yhtä paljon henkistä ja ruumiillista työtä

39. Millaiseksi arvioit nykyisen työkykysi työsi

henkisten vaatimusten kannalta

1. Erittäin hyvä

2. Melko hyvä

3. Kohtalainen

4. Melko huono

5. Erittäin huono

40. Millaiseksi arvioit nykyisen työkykysi työsi

ruumiillisten vaatimusten kannalta?

1. Erittäin hyvä

2. Melko hyvä

3. Kohtalainen

4. Melko huono

5. Erittäin huono

41. Kuinka monta kokonaista päivää olet

ollut poissa työstä terveydentilasi vuoksi

viimeisen (12kk) aikana?

1. En lainkaan

2. korkeintaan 9 päivää

3. 10-24 päivää

4. 25-99 päivää

5. 100-365 päivää

42. Uskotko että terveyden puolesta pystyisit

työskentelemään nykyisessä ammatissasi

kahden vuoden kuluttua?

1. Melko varmasti

2. En ole varma

3. Tuskin

TYÖTERVEYSHUOLTO

43. Mihin seuraavista elintavoista haluaisit saada ohjausta ja neuvontaa?

Halutessasi voit valita useamman vaihtoehdon.

1. Tupakoinnin vähentäminen

2. Alkoholin käytön vähentäminen

3. Ruokailutottumukset

4. Liikunta

5. Painonhallinta, laihduttaminen

6. Henkinen hyvinvointi

7. Uni/unettomuus

8. En koe tarvitsevani ohjausta ja neuvonta

Jokin muu, mikä

44. Minkälaista tukea haluaisit ensisijaisesti työterveyshuollosta liittyen

terveellisten elintapojen muutokseen?

1. Yksilöohjausta

2. Ryhmämuotoista ohjausta

3. Verkossa tapahtuvaa ohjausta ja neuvontaa

Minkälaista muuta tukea toivoisit?

Jotain muuta, mitä haluat kertoa aiheeseen liittyen

Kiitos vastaamisesta!