Erikoistumiskoulutus työelämän asiantuntijaksi kasvun näkökulmasta –

Ultraäänikoulutuksen arviointi ja kehittäminen

Katja Arro

106882

Kasvatustieteen aineopinnot

Proseminaari

10.6.2013

2

TIIVISTELMÄ

TURUN YLIOPISTO

Avoin yliopisto/ Turun Työväenopisto

Kasvatustieteiden aineopinnot

ARRO, KATJA: Erikoistumiskoulutus työelämän asiantuntijaksi kasvun näkökulmasta – Ultra-

äänikoulutuksen arviointi ja kehittäminen

Proseminaari, 33 s, 5 liites.

Kasvatustiede

Kesäkuu 2013

Terveydenhuollossa tapahtuneet rakennemuutokset ovat olleet taustalla vaikuttamassa hoito-

henkilökunnan tehtäväsiirtoihin, joissa aikaisemmin eri alojen lääkäreiden suorittamia tehtäviä

on siirretty hoitajien suorittamaksi. Ultraäänitutkimukset ovat yksi osittain lääkäreiltä eri alojen

hoitajille siirtyneistä tutkimuksista. Ammattikorkeakoulut järjestävät ultraäänierikoistumiskou-

lutusta täydennyskoulutuksena terveydenhuollon eri ammattihenkilöille.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö on vas-

tannut asiantuntijuuden kehittymiseen työelämän näkökulmasta ja miten koulutusta tulisi kehit-

tää jatkossa. Tutkimus toteutettiin kyselylomaketutkimuksena, jossa kysely lähetettiin Helsingin

Metropolia ammattikorkeakoulun 35:lle ultraäänierikoitumiskoulutukseen osallistuneelle henki-

lölle. Kyselylomake sisälsi sekä väittämiä että avoimia kysymyksiä, joiden analysointiin käytet-

tiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä.

Vastausprosentti oli 69 %.

Tulosten mukaan ultraäänierikoistumiskoulutuksen vaikutus asiantuntijaksi kehittymiseen voi-

daan jaotella kolmeen pääkategoriaan: 1) teoreettinen pohja käytännön ultraääniosaamiselle, 2)

toimenkuvan laajeneminen ja 3) yksilölliset ominaisuudet. Ultraäänikoulutuksen kehittämisessä

koettiin tarpeelliseksi omalle erikoisalalle suunnattujen täydennyskoulutusten lisääminen. Kou-

lutuksen sisällön kehittäminen tulevaisuudessa voitiin jakaa kolmeen pääryhmään: 1) Koulutuk-

sen lisääminen, 2) käytännön ultraääniharjoittelu ja 3) työyhteisön integroiminen mukaan koulu-

tuksen toteuttamisessa. Yhteistyön kehittämistä koulutuksen järjestävän tahon, työnantajan ja

terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä pidettiin tärkeänä kehitettäessä ultraäänikoulutusta

tulevaisuudessa.

Asiasanat: asiantuntijuus, sonograaferi, koulutuksen arviointi

3

SISÄLLYS

1 JOHDANTO 4

2 ASIANTUNTIJUUS 5

2.1 Asiantuntijuus eri näkökulmista 6

2.2 Asiantuntijuus hoitotyössä 7

3 SONOGRAAFERI 8

3.1 Tehtäväsiirto lääkäreiltä hoitajille 10

3.2 Ultraäänierikoistumiskoulutus 12

4 KOULUTUKSEN ARVIOINTI 13

4.1 Koulutuksen arviointia koskevat säädökset 13

4.2 Koulutuksen arvioinnin merkitys ja vaikuttavuus 14

5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSMENETELMÄ 16

5.1 Tutkimuskysymykset 16

5.2 Tutkimusmenetelmä 17

5.3 Tutkimuskohde ja aineisto 17

5.4 Empiirisen aineiston määrällinen kuvaus 19

5.5 Analysointi 20

6 TUTKIMUSTULOKSET 21

6.1 Koulutuksen suunnittelu ja sisältö 21

6.2 Asiantuntijuuden kehittyminen 23

6.3 Ultraäänikoulutuksen kehittäminen 28

7 POHDINTA 31

LÄHTEET 34

LIITE 1 Kyselylomake

LIITE 2 Itsearviointi

4

1 JOHDANTO

Työelämän nopeat rakennemuutokset ja sen kautta osaamistarpeiden muuttuminen ovat

johtaneet siihen, että työelämän pätevyysvaatimukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Toisaalta nopeasti muuttuva teknologia on johtanut olemassa olevan tiedon ja osaami-

sen nopeaan vanhenemiseen. Edellä mainitut tekijät ovat osaltaan olleet vaikuttamassa

siihen, että tarvitaan aikuiskoulutusta, joka tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa en-

nakoi ja vastaa työelämässä tapahtuviin muutoksiin. Yliopistojen ja ammattikorkeakou-

lujen täydennyskoulutuksena järjestettävät erikoistumiskoulutukset ovat vastanneet tä-

hän tarpeeseen. Ammattikorkeakoulujen yhtenä tehtävänä on myös työelämän kehittä-

minen (Auvinen, Hirvonen, Dal Maso, Kallberg & Putkuri 2007, 24).

Työelämässä tapahtuneet rakenteelliset muutokset ovat vaikuttaneet myös terveydenhoi-

toalalla. Tehtäväsiirroilla ennen lääkärin suorittamia tehtäviä on siirretty hoitohenkilö-

kunnan suoritettavaksi. Ultraäänitutkimukset ovat yksi tehtäväsiirroilla lääkäreiltä eri

alojen hoitohenkilökunnalle siirrettävistä tehtävistä. Helsingin Metropolia ammattikor-

keakoulussa (ent. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia) on koulutettu vuodesta 2003

lähtien eri alojen hoitohenkilökuntaa ultraäänitutkimusten asiantuntijaksi. Ultraäänikou-

lutusta on järjestetty erikoistumiskoulutuksena vatsan alueen, raskausseulonnan ja ve-

risuonitutkimusten osalta. Ultraäänikoulutuksen suorittanutta hoitajaa kutsutaan sono-

graaferiksi tai kliiniseksi ultraäänihoitajaksi.

Opetusministeriön julkaisemassa opetussuunnitelmassa määritellään koulutuksen opin-

tojaksojen ja opintokokonaisuuksien tavoitteiden lisäksi koulutuksen arviointia koskevat

määritelmät (Auvinen ym. 2007, 50). Koulutuksen tärkein tehtävä on oppimisen ja hy-

vinvoinnin edellytysten parantaminen, arvioinnin tehtävänä on tukea sitä (Korkeakoski

& Tynjälä 2010, 14). Perinteisesti koulutuksen arviointi on keskittynyt tiedollisen am-

mattispesifisen osaamisen arviointiin (Auvinen ym. 2007, 138). Tässä tutkimuksessa

keskitytään koulutuksen sisällön arviointiin asiantuntijuuden kehittymisessä. Työelä-

mässä tapahtuvat nopeat muutokset eivät välttämättä heijastu ammatillista koulutusta

järjestävälle taholle. Tämän vuoksi on tärkeää, että työelämän ja ammattikorkeakoulu-

jen välillä on jatkuvaa vuoropuhelua, koulutuksen sisältöä arvioidaan säännöllisesti ja

sen myötä sitä kehitetään tarvittavaan suuntaan.

5

Ultraäänierikoistumiskoulutusta on järjestetty Suomessa vasta kymmenen vuoden ajan,

eikä erikoistumiskoulutuksen sisällön merkitystä asiantuntijuuden kehittäjänä ole arvioi-

tu aiemmin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulu-

tuksen sisältö on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen työelämän näkökulmasta ja

miten koulutusta tulisi kehittää tulevaisuudessa. Tutkimus kuuluu kasvatustieteiden di-

daktiikan osa-alueeseen.

2 ASIANTUNTIJUUS

Asiantuntijuus ja ammattitaito voidaan erotella toisistaan siten, että ammattitaidolla vii-

tataan useimmiten ammatilliseen positioon tai vakanssiin, asiantuntijuudella taas viita-

taan tiettyyn ammattiin liittyvään erityisosaamiseen. Asiantuntijuuden käsitettä käyte-

tään puhuttaessa ammatin sisällä ilmenevästä erikoistuneesta osaamisesta esimerkiksi

viitattaessa työkokemukseen tai erikoistuneeseen tietämykseen. (Auvinen ym. 2007,

37.)

Asiantuntijuuden kehittymistä ammattikorkeakoulussa on tutkittu Riitta Käyhkön

(2007) väitöskirjassa ”Positiivinen suhtautuminen edesauttaa kehittymistä” – Ammatti-

korkeakoulu asiantuntijuuden kehittäjänä opiskelijoiden käsitysten mukaan. Tutkimus

toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen osa tarkasteli asiantuntijuutta ja asiantun-

tijuuden kehittymistä sekä oppimisympäristöä koskevia teorioita ja malleja. Ensimmäi-

sessä tutkimuksessa selvitettiin millaiseksi opiskelijat hahmottavat ammattikorkeakou-

lun oppimisympäristönä ja asiantuntijuuden kehittäjänä. Tutkimustulosten mukaan opis-

kelijoiden asiantuntijuus koostuu alaa koskevasta tietotaidosta, reflektiivisestä toimin-

nasta sekä yksilöllisistä ominaisuuksista, joista motivaatio on keskeisin. Asiantuntijuu-

den kehittymiseen vaikuttaa ensisijaisesti opiskelijan oma kiinnostus ja halu oppia. Asi-

antuntijuuden kehittymistä ammattikorkeakoulussa edistää itsenäinen opiskelu, opinto-

jen valinnaisuus, laboroinnit ja opettajan alan asiantuntijuuden taso. Kolmannessa tut-

kimusvaiheessa selvitettiin, millainen oli vakiintuneen ammattikorkeakoulun rooli opis-

kelijoiden käsityksen mukaan asiantuntijuuden kehittäjänä. Tulosten mukaan asiantunti-

juuteen vaikuttavat opiskelijan omat voimavarat: persoonallisuus, itsetunto, motivaatio

ja sitoutuminen opiskeluun. Ammattikorkeakouluun vaikuttavista tekijöistä merkittä-

vimmäksi muodostuivat vuorovaikutus opettajan kanssa, opetuksen laatu, työharjoittelu,

6

opetustarjonta ja palaute. Opettajan oma asiantuntemus ja innostuneisuus sekä kyky

painottaa ydinasioita liittyivät koulutuksen pitämisenä onnistuneena. (Käyhkö 2007, 18,

59-60, 107-110, 115, 138.)

Ritva Kuoppamäki (2008) on tutkinut väitöskirjassaan tieto- ja viestintätekniikan eri-

koistumisopintojen vaikuttavuutta terveysalalla. Tutkimuksen tarkoituksena oli vaikut-

tavuuden arvioinnin lisäksi pohtia erikoistumisopintojen tehtävää osana korkeakoulujär-

jestelmää. Erikoistumiskoulutuksen vaikuttavuutta arvioitiin koulutuksessa saavutetun

asiantuntijuuden kautta. Erikoistumisopintojen tehtävää arvioitiin työnantajatahon, kou-

lutuksen kehittäjätahon ja ammattijärjestötahon asiantuntijoiden näkemyksen perusteel-

la. Tutkimuksessa vahvistui käsitys siitä, että erikoistumisopinnoissa tavoitteena on ke-

hittää ammattispesifistä osaamista sekä yleisiä työelämävalmiuksia että itsesäätelyval-

miuksien kehittämistä pyrittäessä asiantuntijuuden kehittymiseen ja koulutuksen vaikut-

tavuuteen. Lähtökohdat laadukkaiden ja koulutuksen vaikuttavuuteen pyrkivien erikois-

tumisopintojen toteutumiseen toteutuvat ammattikorkeakoulun, työnantajaedustajien ja

ammattihenkilöiden yhteen sovitetuissa intresseissä ja yhteistyössä. Tutkimuksen mu-

kaan erikoistumisopintojen vaikuttavuus nojaakin näiden kolmen tahon vuoropuheluun

ja jatkuvaan arviointiin työelämässä ja asiantuntijuudessa tapahtuvissa muutoksissa.

(Kuoppamäki 2008, 5.)

2.1 Asiantuntijuus eri näkökulmista

Asiantuntijuutta ja oppimista tulee tarkastella eri näkökulmista, pystyäkseen arvioimaan

asiantuntijuuden kasvua koulutuksen arvioinnin ja kehittämisen näkökulmasta. Hakka-

raisen (2005) mukaan kaikki yhteiskunnassamme vaadittavat vaativimmat taidot välit-

tyvät oppipoikamestarioppimisen välityksellä. Käytännössä se tarkoittaa ongelmatilan-

teiden ratkaisemista kokeneempien kanssa. Muodollinen kokemus ei tee kenestäkään

asiantuntijaa, vaan asiantuntijaksi kehittyminen alkaa käytännön ongelmanratkaisussa

tietyssä työyhteisössä. (Hakkarainen 2005, 112-113.) Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan

yksilön tai yhteisön toiminnassa merkityksellistä tietoa, joka on vaikea kuvata ja esittää

kielellisesti. ”Hiljaisella tietämyksellä tarkoitetaan tietämyksen ulottuvuuksia, jotka

jäävät käsitteellisen ja kielellisen tiedon ulkopuolelle ja esiintyvät usein sosiaalisiin käy-

täntöihin valautuneena.” (Hakkarainen & Paavola 2006, 59.) Sekä oppipoikamestariop-

7

piminen että hiljaisen tiedon välittyminen asiantuntijalta noviisille ovat merkittävät asi-

antuntijuuden kehittymiseen vaikuttavat tekijät.

Bereiter ja Scardamalia (1993) ovat osoittaneet, että asiantuntijuuden ytimenä on uusien

ongelmien ratkaisutaitojen kehittyminen. Jos asiantuntijan toiminta perustuisi ainoas-

taan jo saavutettuihin ja hyvin hallittuihin taitoihin, hän ei pysyisi kauan asiantuntijana

muuttuvassa maailmassa. Asiantuntijuuden kehittyminen voidaan erotella toisistaan

joustavaan ja kristallisoituneeseen tietämykseen. Joustava tietämys käsittää tiedonkäsit-

telyn yleisiä perusprosesseja. Esimerkiksi nopea ärsykkeisiin reagoiminen ja tiedon kä-

sittely ja tarvittaessa kertaaminen työmuistista kuuluvat joustavaan tietämykseen. Jous-

tavaan tietämykseen liittyviä älyllisiä prosesseja käytetään, kun yksilö kehittää uusien

ongelmien ratkaisussa tarvittavia taitoja aikaisemman tietämyksen varassa. Kristallisoi-

tuneessa tietämyksessä on kyse opittujen ja saavutettujen älyllisten valmiuksien hallin-

nasta ja käytöstä. Käytännössä se tarkoittaa tuttujen ongelmien rutiininomaista ratkaisua

yksilön kokemuksessa kehittyneiden, osittain automatisoituneiden ratkaisumallien va-

rassa. Kristallisoitunutta tietämystä määrittelee yksilön omaan työhönsä liittyvän kult-

tuurisen tietämysten, menetelmien, periaatteiden ja käytäntöjen hallinta. Äidinkielen,

vieraiden kielien ja oman ammattialan sanaston hallitseminen liittyy kristallisoitunee-

seen tietämykseen. Joustava ja kristallisoitunut tietämys ovat osittain päällekkäisiä ja

keskenään vuorovaikutuksessa olevia prosesseja. Asiantuntijuuden kehityksen kannalta

oleellista on yksilön joustavan tietämyksen muuttuminen kristallisoituneeksi tietämyk-

seksi vapauttaen näin uusia älyllisiä voimavaroja (Hakkarainen & Paavola 2006, 216-

217.)

2.2 Asiantuntijuus hoitotyössä

Terveydenhuollon toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten seurauksena hoitotyö

on entistä vaativampaa ja itsenäisempää. Muutokset ilmenevät mm. hoitohenkilöstön

uudistuvina tehtäväkuvina esim. lääkäreiltä hoitajille siirtyvinä tehtäväsiirtoina kuten

osittainen ultraäänitutkimusten siirtyminen erikoistumiskoulutuksen suorittaneelle so-

nograaferille tai kliiniselle ultraäänihoitajalle ja sairaanhoitajien osittainen reseptinkir-

joitusoikeus.

8

Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa valtakunnallisissa tavoite- ja toimintaohjel-

missa edellytetään hoitotyön palvelu- ja toimintatapojen kehittämistä näyttöön perustu-

en. Näyttöön perustuvalla hoitotyöllä tarkoitetaan parhaan saatavilla olevan ajantasaisen

tiedon käyttöä potilaan hoidossa ja terveyden edistämisessä sekä potilaan läheisten

huomioimisessa. Näyttöön perustuva hoitotyö määritellään toiminnaksi, jossa yhdistyy

tieteellinen tutkimusnäyttö, asiantuntijan kokemukseen perustuva näyttö, potilaan

omaan tietoon ja kokemukseen perustuva näyttö sekä käytettävissä oleviin resursseihin

pohjautuva toiminta. Lisäämällä yhteistyötä tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön

hoitotyössä, voidaan näyttöön perustuvia toimintakäytäntöjä vakiinnuttaa kansallisella,

alueellisella ja toimintayksikön tasolla.(Sarajärvi 2011, 76-77; STM 2009, 57-58.)

Hoitotyön asiantuntijuuden kehittyminen on pitkän kehityksen tulos. Asiantuntijuuden

perustana on teoreettinen osaaminen, mutta asiantuntijaksi kehittyminen vaatii koke-

mukseen perustuvaa osaamista todellisessa toimintaympäristössä ja metakognitiivista

tietoa. Hoitotyön koulutukselle on laadittu alan ydinosaamisalueet eli kompetenssit.

Kompetensseilla kuvataan ammatillista pätevyyttä ja kykyä suoriutua ammattiin kuulu-

vista työtehtävistä. Kompetenssit luokitellaan kahteen osaamisalueeseen. Yhteiset kom-

petenssit toimivat perustana työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuudelle.

Yhteisiin kompetensseihin lukeutuvat oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhtei-

söosaaminen, innovaatio-osaaminen ja kansainvälistymisosaaminen. Erityiskompetens-

sit ovat eri ammattialojen erikoisosaamisen alueet. (Sarajärvi 2011, 77.) Hoitohenkilö-

kunnan erityiskompetensseihin kuuluva ultraääniosaaminen on yksi erikoisosaamisen

alueista.

3 SONOGRAAFERI

Tehtävänsiirrossa osa aikaisemmin lääkärien suorittamista ultraäänitutkimuksista on

siirretty eri alojen hoitajien suorittamaksi. Ultraäänikoulutuksen suorittanutta hoitajaa

kutsutaan sonograaferiksi tai kliiniseksi ultraäänihoitajaksi. Kyseessä on yleensä rönt-

genhoitaja, sairaanhoitaja, kätilö tai perushoitaja, joka on suorittanut 30 opintopisteen

laajuisen erikoistumiskoulutuksen ja suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia. Sono-

graaferi nimitys ei sisälly terveydenhuollon ammattihenkilöstä annettuun lakiin tai ase-

tukseen, vaan nimike on työnantajan määriteltävissä oleva tehtävänimike. Hoitajien

9

työnkuvan laajentamiseksi tähtäävää erikoistumiskoulutusta on järjestetty vuodesta

2003 lähtien Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa.

Röntgenosastolla toimivan sonograaferin toiminta tulisi jakaa kolmeen tasoon. Basic eli

perustasossa hän tuntee ultraäänilaite- ja anturitekniikat, ultraäänen fysikaaliset perus-

teet ja ymmärtää ultraäänikuvan muodostumisen taustatekijät sekä tuntee tavallisimmat

tekniset artefaktat sekä kuvanmuodostumisesta johtuvat virhelähteet. Sonograaferin

tulee tuntea perusanatomia ja tavallisimmat anatomiset poikkeavuudet ja normaalivari-

aatiot, ultraäänen käytön rajoitukset ja riskitekijät. Eri kohteissa vaadittavat standar-

doidut kuvausprotokollat tulee hallita ja osata laatia sanallinen kuvaus löydöksistä. Pro-

fessional eli ammattilaistasossa vaaditaan edellisten lisäksi tavallisten verisuonitutki-

musten hallintaa. Ammattilaistasossa vaaditaan tautiopin laajempaa hallitsemista ja le-

vinneisyystutkimuksena suoritettavien alueiden ja vaativien anatomisten kohteiden ku-

vantamisen hallintaa. Expert eli asiantuntijatasolla sonograaferilta vaaditaan edellisten

lisäksi erityiskohteiden ultraääni – ja verisuonitutkimusten hallintaa. Häneltä odotetaan

kouluttajana toimimista sekä erilaisissa tutkimus-, kehittämis- ja julkaisutyössä aktiivi-

sesti mukana olemista. (Kärkkäinen ym. 2004, 14-15.)

European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology (EFSUMB)

on määritellyt samansuuntaiset minimivaatimukset lääketieteelliselle ultraäänen käytöl-

le. Opintosuunnitelma sisältää vaatimustason teoreettiselle tiedolle ja käytännön taidoil-

le. Vaatimustasot on jaettu kolmeen eri tasoon. Ensimmäisellä tasolla suositellaan vä-

hintään 5-10 ultraäänitutkimuksen tekemistä viikossa kokeneemman henkilön valvon-

nassa. Kokonaismääräksi suositellaan vähintään 300 ultraäänitutkimusta vuodessa. En-

simmäisellä tasolla vaaditaan ultraäänifysiikan ja tekniikan hallintaa sekä elinkohtaista

ultraäänianatomian ja tavallisimpien patologisten ultraäänilöydösten osaamista. Vaadit-

tujen tutkimusmääräkriteerien täyttyessä ja vähintään vuoden ultraäänikokemuksen jäl-

keen voidaan siirtyä toiselle vaatimustasolle. Jatkossa ultraääniasiantuntijan tulisi sitou-

tua suorittamaan vähintään 500 ultraäänitutkimusta vuodessa, jotta yksityiskohtaisim-

mat vatsanalueen ultraäänitutkimukselta vaadittavat kriteerit täyttyisivät. Kolmannella

vaatimustasolla asiantuntijalta odotetaan pääasiassa toimimista vatsan alueen ultraääni-

kouluttajan tehtävissä sekä toimimista asiantuntijatehtävissä kehittämis- ja tutkimustoi-

minnassa. (European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology,

2006.)

10

EFSUMB on määritellyt minimi harjoitteluvaatimukset myös verisuonten ultraäänitut-

kimusten suorittamiselle. Tasovaatimukset on jaettu kolmeen eri tasovaatimukseen.

Käytännön harjoittelun tulisi sisältää vähintään kaksi puolen päivän klinikkaharjoittelua

viikossa kuuden kuukauden aikana. Harjoittelijan tulisi tehdä 4-6 ultraäänitutkimusta

päivittäin kokeneemman henkilön valvonnassa. Minimivaatimuksena suositellaan 250

erityyppisen verisuonten ultraäänitutkimuksen suorittamista harjoittelujakson aikana.

Ensimmäisellä tasolla vaaditaan ultraäänifysiikan ja tekniikan periaatteiden hallintaa

sekä ultraäänilaitteen osaamista käytännön työskentelyssä esim. ultraäänilaitteen ja

doppler-säätöjen hallintaa. Normaalin ultraäänianatomian lisäksi tulee hallita siinä esiin-

tyvät normaalivariaatiot elinkohtaisesti. Tyypillisimmät patologiset ultraäänilöydökset

tulee tunnistaa ja niissä käytettyjen hoitotoimenpiteiden kontrollointi ultraäänellä tulee

hallita. Ennen toiselle tasolle siirtymistä suositellaan vähintään vuoden kestävää ultra-

ääniharjoittelua riittävän kokemuksen saamiseksi. Toisella tasolla vaaditaan täydellistä

näyttöä verisuonten ultraäänitutkimusten hallinnasta kaikilla eri osa-alueilla sekä niissä

esiintyvien poikkeavuuksien tunnistamista. Asiantuntijalta odotetaan toimimista pääasi-

assa verisuontenultraäänitutkimusten parissa siirryttäessä kolmannelle vaatimustasolle.

Tässä vaiheessa hänellä on kyky hyödyntää kehittyvää ultraääniteknologiaa ja sen tarjo-

amia menetelmiä esim. ultraäänivarjoaineen käyttö tai pseudoaneurysmien ultraäänioh-

jattu hoito. (European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology,

2008.)

3.1 Tehtäväsiirto lääkäreiltä hoitajille

Terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujärjestelmät ovat olleet viime vuosina muutosten

ja uudelleen organisoinnin kohteina. Ajankohtaisesti käydään keskustelua terveyden-

huollon ammattihenkilöiden välisen työnjaon kehittämisestä. Työnjaon kehittämiseen

käytävässä keskustelussa ovat olleet vaikuttamassa mm. työvoimapula, teknologian ke-

hittyminen, uusien työtapojen ja hoitomuotojen kehittäminen. Terveydenhuollon am-

mattihenkilöiden koulutuksen uudistus ja kehittäminen ovat omalta osaltaan olleet vai-

kuttamassa käytävään keskusteluun. Hoitajien työnkuvan laajentaminen on ollut kan-

sainvälisesti ajankohtainen viime aikoina. Työnkuvan laajeneminen voidaan toteuttaa

osaamista syventämällä ja siirtymällä vaativimpien työtehtävien suorittamiseen. (Met-

ropolia 2009, 4; Mäkeläinen 2006, 601.)

11

Ensisijaisesti tehtäväsiirtoja ohjaavat lait. Lähtökohtana tehtäväsiirtoihin on laki tervey-

denhuollon ammattihenkilöistä (559/1994), erityisesti § 2, minkä mukaan terveyden-

huollon ammattihenkilöt voivat toimia toistensa tehtävissä koulutuksensa, kokemuksen-

sa ja ammattitaitonsa mukaan silloin, kun se on perusteltua työjärjestyksen ja terveys-

palvelujen tuottamisen kannalta. Lain mukaan lääkäri tutkii potilaan, tekee taudinmääri-

tyksen ja määrää siihen liittyvän hoidon ja lääkehoidon. Erikoissairaanhoitolain

(1062/1989 § 32) määritelmän mukaan sairaalan ja muiden toimintayksiköiden toimin-

nasta vastaa asianomainen ylilääkäri. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/92 § 3)

määrittää potilaan oikeuden laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon.

Ultraäänitutkimusjonojen kasvu ja pula radiologeista ovat olleet taustalla vaikuttamassa

radiologian klinikoilla tapahtuvaan työtehtävien siirtoon lääkäreiltä hoitajille. Helsingin

ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) asetettiin lääkärien ja hoitohenkilökunnan

työnjaon kehittämistä koordinoiva työryhmä pohtimaan hoitajien tekemiin ultraäänitut-

kimuksiin liittyviä käytäntöjä HUS:ssa. Tarkoituksena oli selkeyttää ja yhtenäistää kou-

lutus sekä määritellä toimivaltuudet palvelemaan potilaita ja toimintaa parhaalla mah-

dollisella tavalla. Työryhmän esityksen mukaan erikoiskoulutetuille röntgenhoitajille on

tarkoitus siirtää radiologeilta ne ultraäänitutkimukset, jotka esitetyn koulutuksen ja vaa-

timusten mukaan soveltuvat hoitajien tehtäviksi puuttumatta lääkärin professioon.

HUS:ssa koulutetaan röntgenhoitajia työpaikkakoulutuksena yhteistyössä ammattikor-

keakoulujen ja yliopistojen kanssa. Ultraäänihoitajan osaamista ja ammattitaidon pysy-

mistä arvioidaan sovituin määräajoin pidettävässä näyttökokeessa, joka sisältää sekä

kirjallisen että käytännön tentin. Verisuoniultraäänitutkimuksia tekevien sairaanhoitaji-

en osaamisaluetta koskevan työryhmän esityksen mukaan ultraäänitutkimuksia tekevän

sairaanhoitajan osaamisen ylläpitämiseksi tulee tehdä vähintään 100 verisuoniultraääni-

tutkimusta vuodessa. Toimintaa ja hoitajien osaamista arvioidaan vähintään kerran vuo-

dessa yhdessä koulutukseen osallistuneiden verisuonisairaalalääkärien kanssa siten, että

hoitajat tutkivat kontrolloidussa tilanteessa tietyn määrän potilaita. (Kärkkäinen ym.

2004, 2, 15-17, 19.)

12

3.2 Ultraäänierikoistumiskoulutus

Helsingin ammmatikorkeakoulu Metropolian opetussuunnitelman mukaan erikoistu-

misopintojen tarkoituksena on kehittää ammatillista osaamista, kriittistä ja kehittävää

työotetta sekä tuottaa työelämää palvelevia uusia ratkaisuja. Lähtökohtana ovat opiskeli-

joiden ja työelämän tarpeet. Koulutuksen tavoitteena on opiskelijan kehittyminen am-

matillisessa asiantuntijuudessa, osaamisen kehittäminen yhteisöllisenä toimijana ja työ-

elämän kehittäminen vastaamalla sen tuomiin haasteisiin. Tavoitteena on, että opiskelija

siirtää oman ammatillisen osaamisen vahvistumisen kautta uutta ammattikäytäntöä

omaan työyksikköön. Opintoihin osallistuvalta opiskelijalta edellytetään soveltuvaa

ammattikorkeakoulu- tai opistoasteen tutkintoa ja kahden vuoden työkokemusta tutkin-

non suorittamisen jälkeen. (Metropolia 2007, 3, 6.)

Ultraäänierikoistumiskoulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna oman työn ohessa,

laajuudeltaan se on 30 opintopistettä. Koulutus muodostuu lähiopetuksesta, johon kuu-

luvat teoriatunnit ja työpajatunnit. Lähiopetuksen osuus on noin viidennes koko koulu-

tuksesta. Suurin osa opiskelusta (n. 80 %) tapahtuu opiskelijan työpaikalla käytännön-

harjoitteluna, jossa ultraäänitutkimuksia tehdään erikoislääkärin valvonnassa (Lauerma

2010, 72.) Erikoistumiskoulutus on jaettu viiteen eri moduuliin: 1) ultraäänitoiminnan

perusteet, juridiset ja eettiset lähtökohdat, 2) ultraäänifysiikka ja laiteoppi, 3) vatsan

alueen ultraäänitutkimukset/verisuonitutkimukset integroituna käytännön työelämään 4)

valinnaiset opinnot ja 5) kehittämistyö. (Metropolia 2008, 2.)

Ultraäänitoiminnan perusteet, juridiset ja eettiset lähtökohdat moduulin tavoitteena on,

että opiskelija ymmärtää työn merkityksen osana terveydenhuollon palveluja. Hänen

tulee osata ultraäänityötä ohjaavat juridiset ja eettiset periaatteet. Tavoitteena on, että

opiskelija pystyy kehittämään omaa työtään, opittuaan käyttämään hyväksi koulutus-,

kokemus- ja tutkimustietoa. Ultraäänifysiikan ja laiteopin osalta opiskelijan tavoitteena

on ultraäänilaitteiston ja ultraäänifysiikan perusteiden hallinta. Siihen kuuluvat erilaiset

mittaustekniikat, ultraäänilaitteen turvallinen käyttö ja tekninen laadunvarmistus. Opis-

kelijan tavoitteena on kehittyä arvioimaan työvälineiden, tulosteiden ja oman työn laa-

tua työssään. (Metropolia 2008, 3.)

13

Käytännön työelämän kannalta merkittävin moduuli on ultraäänitutkimusten integrointi

työelämään. Tavoitteena on, että opiskelija saa valmiudet ultraäänitutkimusten itsenäi-

seen suorittamiseen. Sisältöön kuuluu normaalin anatomian osaaminen sekä siitä poik-

keavien löydösten havainnointi. Opiskelijan tulee osata havainnoida poikkeavat löydök-

set tietyissä elinsysteemeissä ja tietää, milloin kääntyä lääkärin puoleen. Tavoitteisiin

kuuluu lisäksi kuvailevan lausunnon antaminen tutkimuksesta. (Metropolia 2008, 5.)

Valinnaisten opintojen tavoitteena on ammatillisen osaamisen syventäminen. Kehittä-

mistyö toteutetaan yhteistyössä koulutuksen ja työelämän kanssa. Kehittämistyön tarkoi-

tuksena on syventää ja laajentaa ammatillista asiantuntijuutta sekä antaa valmiuksia

toimia mukana kehittämishankkeissa. (Metropolia 2008, 6.)

4 KOULUTUKSEN ARVIOINTI

Linnakylän ja Atjosen (2008) mukaan koulutuksen arviointitietoa tarvitaan moneen tar-

koitukseen. ”On sekä inhimillistä että tärkeää tietää, miten oma toiminta, oppiminen,

opetus, koulun johtaminen, hallinnointi ja koulutuspolitiikka onnistuu.” Yhtä tärkeää on

tietää, mihin suuntaan ja millä tavalla oppimista, opetusta tai hallinnointia tulisi kehit-

tää, jotta se olisi onnistunutta yhteisesti sovittujen arvojen, sekä yksilön että yhteiskun-

nan kannalta. Onnistuneen koulutusjärjestelmän ylläpitämiseen vaaditaan sekä ulkoista

objektiivista että sisäistä moni menetelmällistä arviointia. ”Arvioinnilla on sekä tietoa

kokoava että palautetta antava (feedback) että eteenpäin suuntaava ja tulevaisuutta ra-

kentava (feed forward) funktio”. (Linnakylä & Atjonen 2008, 80.)

4.1 Koulutuksen arviointia koskevat säädökset

Eurooppalaisen korkeakoulutusalueeseen integroitumista ohjaava Bolognan prosessi on

mahdollistanut koulutuksen sisältöjen ja pedagogisten ratkaisujen uudistamisen, samoin

laadunvarmistamisen. Bolognan julistuksessa vuodelta 1999 mainittiin eurooppalaisen

laadunvarmistusta koskevan yhteistyön edistäminen vertailtavien kriteereiden ja mene-

telmien kehittämiseksi. Ministerien seurantakokouksessa vuonna 2005 sovittiin, että

kansallisiin laadunvarmistusjärjestelmiin kuuluisivat mm. seuraavat asiat: koulutusoh-

jelmien ja korkeakoulujen arviointi mukaan lukien sisäinen ja ulkoinen arviointi, opis-

14

kelijoiden osallistuminen arviointiin sekä akkrediointi- ja sertifiointijärjestelmä. (Pyyk-

kö 2010, 66; Auvinen ym. 2007, 12.)

Koulutuksen arviointia koskevat säännökset on sisällytetty vuonna 2009 voimaan tul-

leeseen koulutusta koskevaan lainsäädäntöön. Opetusministeriö on julkaissut koulutuk-

sen arviointisuunnitelman vuosille 2009-2011. Sen mukaan koulutuksen arvioinnin kes-

keinen tavoite on kehittää koulutusta ja tukea oppimista sekä varmistaa koulutuksen

laatu. Arviointisuunnitelma laadittiin yhteistyössä Koulutuksen arviointineuvoston,

Korkeakoulujen arviointineuvoston ja Opetushallituksen kanssa. Uuteen arviointijärjes-

telmään siirryttäessä arvioinnin painopisteinä olivat koulutuksen vaikuttavuus, laatu,

tehokkuus ja taloudellisuus. (Opetusministeriö 2008, 5, 8; Korkeakoski & Tynjälä 2010,

11; Silvennoinen 2008, 109.)

Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (1998/631 § 15) määrittelee laadunarvion seu-

raavasti:

Ammattikorkeakoulun tehtävänä on vastata järjestelmänsä koulutuksen ja muun toiminnan laatutasosta ja jatkuvasta kehittämisestä. Ammattikor-keakoulun tulee arvioida koulutustaan ja muuta toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Ammattikorkeakoulun on myös osallistuttava ulkopuolisen toimintansa ja laatujärjestelmiensä arviointiin säännöllisesti ja julkistettava järjestelmänsä arvioinnin tulokset.

4.2 Koulutuksen arvioinnin merkitys ja vaikuttavuus

Kirkpatrickin ja Kirkpatrickin (2006) mukaan koulutuksen arviointi on tärkeää kolmesta

eri syystä. Koulutuksen arvioinnin yleisin syy on kerätä tietoa siitä, miten tulevaisuu-

dessa koulutusohjelmaa voidaan parantaa. Toiseksi arvioinnin avulla voidaan päättää

jatketaanko vai lopetetaanko koulutusohjelma. Kolmas syy on oikeuttaa koulutusta jär-

jestävän tahon olemassaolo ja siihen oleellisesti kuuluva talousarvio. Osoittamalla joh-

dolle, että koulutuksella on positiivisia tuloksia, kouluttajat kokevat työnsä turvatum-

maksi, jopa silloin kun yrityksessä tapahtuu vähennyksiä. Koulutuksen arviointi on jaet-

tu neljään eri vaiheeseen: 1) reaktioiden arviointi, missä mitataan opiskelijoiden tyyty-

väisyyttä koulutukseen, 2) oppimisen arviointi, johon kuuluu opiskelijan tietämyksen

lisääntyminen ja asenteiden muuttuminen, 3) käyttäytymisen arviointi, jolloin tarkastel-

laan koulutuksen vaikutusta työntekijän työkäyttäytymiseen ja 4) tulosten arviointi,

missä tarkastellaan koulutuksen lopullisia tuloksia esim. työn parempi tuottavuus ja

15

parantunut laatu. Kirkpatrick ja Kirkpatrick (2006) korostavat, kuinka jokainen taso on

tärkeä ja sillä on vaikutusta seuraavalle tasolle. Siirryttäessä tasolta toiselle tasojen arvi-

ointi vaikeutuu sitä mukaa, mitä korkeamman tason arvioinnista on kyse. Toisaalta sa-

malla se tuottaa arvokasta tietoa arvioinnista. (Kirkpatrick & Kirkpatrick 2006, 17, 19,

26.)

Oleellinen kysymys arvioinnin kannalta on se, mitä varten jokin tietty koulutus on ole-

massa ja mitä varten sitä arvioidaan. Koulutusorganisaatiota yllä pitävien henkilöiden

tulisi tehdä arvovalintoja ja miettiä ”mitä varten” koulutusta järjestetään. Lähtökohtana

on tarve määritellä ja valita koulutuksen tarkoitus ja tavoitteet. Koulutusorganisaatiot

ovat yhteiskunnallisia instituutioita ja koulutuspoliittisen vallan käyttäjät ovat keskei-

sessä asemassa tietynlaisen koulutuksen järjestämisessä. Kyse on arvovalintojen teke-

misestä, johon kuuluu koulutuksen suunnittelua, mitä sen haluttaisiin olevan, minkälais-

ta sen pitäisi olla ja minkälaista koulutusta Suomessa nyt tarvittaisiin. (Laine & Malinen

2008, 11.)

Arviointi liittyy kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Kasvatuksen ja koulutuksen yhteis-

kunnallinen tehtävä on uusintava ja/tai uudistava. Näkökulmat painottuvat eri tavoin

riippuen siitä, mistä koulutusjärjestelmän tasosta keskustellaan. Koulutuksen vaikutta-

vuuden kannalta on olennaista, että arviointitoiminta pyrkii sitoutumaan lausuttuihin

koulutusta ja arviointia koskeviin arvoihin. Koulutuksen arvioinnin keskeisenä tarkoi-

tuksena on 1) turvata koululakien toteutuminen, 2) tukea koulutuksen kehittämistä ja 3)

parantaa oppimisen edellytyksiä. Ulkopuolisen arvioijan tulee toimia tarkoituksenmu-

kaisesti yhteistyössä kaikkien koulutuksen kehittämisestä vastuussa olevien tahojen

kanssa. Koulutuksen arviointia on tarkasteltava yksilöiden, organisaatioiden ja yhteis-

kunnan kannalta (Korkeakoski & Tynjälä 2010, 11-12, 14; Laine & Malinen 2008, 12,

14.)

Arvioinnin merkitys koulutuksen kehittämisen välineenä on kasvanut sekä kansallisesti

että kansainvälisesti. Koulutuksen arvioinnin intressit voivat vaihdella tarkasteltaessa

asiaa eri näkökulmista. Samat henkilöt voivat olla arvioijia, arvioitavina, arvioinnin

järjestäjiä ja arviointitietojen hyödyntäjiä. Näkökulmat arviointiin vaihtelevat sen mu-

kaan, mikä on tarkasteltava näkökulma. (Linnakylä & Välijärvi 2005, 7.) Tilanteesta

riippuen roolit vaihtelevat, aikuiskoulutukseen osallistuva henkilö voi toimia arvioita-

vana kohteena ja toisessa roolissa työpaikkatutorina taas arvioitsijana.

16

”Arviointitiedon varassa tehdään poliittisia, hallinnollisia ja pedagogisia päätöksiä.”

Arviointiin liittyy siten aina myös vallankäyttöä. Vallankäyttöön liitetään voimakkaat

tunteet esimerkiksi ahdistus ja pelko, toisaalta taas toivo paremmasta tulevaisuudesta ja

arvioinnin avaamista mahdollisuuksista. Arvioinnilla on myös ohjaava voima, mikä

osoittaa koulutuksen kehittämisen suunnan. (Linnakylä & Välijärvi 2005, 8.)

5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSMENETELMÄ

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö

on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen työelämän näkökulmasta. Koulutuksen

jälkeen työskenteleminen omassa ultraääniyksikössä osoittaa, ovatko koulutuksen sisäl-

tö ja työelämän haasteet kohdanneet toisensa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda uutta

näkökulmaa siihen, kohtaavatko erikoistumiskoulutus ja työelämän haasteet toisensa.

Käytännön työelämästä nousevat haasteet ovat ensisijaisessa roolissa suunniteltaessa

erikoistumiskoulutuksen tulevaisuutta.

5.1 Tutkimuskysymykset

Tutkimuskysymykset ovat:

1. Miten ultraäänikoulutuksen sisältö vastasi osallistujien mielestä työelämän haas-

teisiin?

1 a. Miten ultraäänikoulutuksen suorittaminen on edesauttanut tämänhetkisissä

työtehtävissä asiantuntijaksi kehittymistä?

1 b. Miten ultraäänikoulutuksen sisältöä voidaan jatkossa kehittää työelämästä

lähtevistä tarpeista käsin?

17

5.2 Tutkimusmenetelmä

Tutkimus kuuluu kasvatustieteiden didaktiikan osa-alueeseen. Tutkimusmetodina käyte-

tään sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Määrällisessä tutki-

muksessa tutkimusongelmat ja tutkimusmenetelmät päätetään hyvissä ajoin ennen var-

sinaiseen tutkimukseen ryhtymistä. Tutkijan suhde tutkittavaan jää usein etäiseksi ja

objektiiviseksi. (Hakala 2010, 22.) Laadullisessa tutkimuksessa suositaan ihmistä tiedon

keruun instrumenttina, jolloin aineistoa pyritään tarkastelemaan monitahoisesti ja yksi-

tyiskohtaisesti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2010, 164).

Chelimskyn (1997) mukaan koulutuksen arviointitoiminta voidaan jakaa kolmeen eri

ryhmään sen mukaan, mistä näkökulmasta sitä tarkkaillaan. Arvioinnin pyrkimykset ja

tarkoitukset määrittelevät tarkemmin määriteltävän ryhmän. ”Arvioinnin näkökulmat

ovat 1) tulosvastuuarviointi, 2) tiedontuotantoarviointi ja 3) kehittämisarviointi.” Näkö-

kulmat eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan niissä on päällekkäisyyksiä. Monet arvioin-

timenetelmät soveltuvat kaikkiin edellä mainittuihin menetelmiin käytettäväksi. (Väli-

järvi & Kupari 2010, 22-23.)

Tässä tutkimuksessa perehdytään kehittämisarviointiin perustuvaan näkökulmaan. Väli-

järvi ja Kupari (2010) korostavat kehittävän arvioinnin tavoitteita; koulutusjärjestelmän,

opetussuunnitelmien ja opetuksellisten ratkaisujen parantamista. Kehittämisarvioinnin

tarkoituksena on kehittää koulutusindikaattoreita ja tehdä kehittämisehdotuksia, jotka

palvelevat koulutuksen järjestäjien tarpeita. Välijärven ja Kuparin (2010) mukaan arvi-

oinnin tarkoituksena on selvittää etu- tai jälkikäteen koulutusorganisaatioiden, suunni-

telmien ja menettelytapojen toimivuutta ja tuloksellisuutta. (Välijärvi & Kupari 2010,

23.)

5.3 Tutkimuskohde ja aineisto

Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulussa on järjestetty ultraäänierikoistumiskoulu-

tusta vuodesta 2003 lähtien. Erikoistumiskoulutus on laajuudeltaan 30 opintopistettä.

Ultraäänikoulutusta on järjestetty vatsanalueen, raskausseulonnan ja verisuonitutkimuk-

sien osalta. Tutkimuksen kohdejoukoksi oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoi-

tus valita kaikki ko. erikoistumiskoulutuksiin osallistuneet henkilöt. Metropolian opin-

18

tohallintorekisteristä ei kuitenkaan löytynyt tietoja koulutukseen osallistuneista henki-

löistä. Lopulta järjestelmästä löytyi seitsemän opiskelijaa, joille tutkimuskysely lähetet-

tiin. Näiden seitsemän henkilön lisäksi tutkimuskysely päädyttiin lähettämään Röntgen-

hoitajaliiton alaisuudessa toimivan sonograaferijaoston jäsenille. Tutkimusjoukon jää-

dessä suppeaksi tutkimukseen päätettiin valita satunnaisesti kahteen eri verisuonikoulu-

tukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuskysely lähetettiin yhteensä 35:lle erikoistu-

miskoulutuksen suorittaneelle henkilölle. Kyselytutkimukseen pyydettiin lupa Helsingin

ammattikorkeakoulun rehtorilta. Tutkimus suoritettiin kyselylomaketutkimuksena, joka

lähetettiin koulutukseen osallistuneille henkilöille Webropol-ohjelman kautta. Tutki-

muskysely suoritettiin helmikuussa 2013. Tutkimuskyselyyn vastasi 24 henkilöä. Vas-

tausprosentti oli 69 %.

Kyselylomaketutkimukseen päädyttiin, koska se mahdollisti aineiston keräämisen isolta

ryhmältä samanaikaisesti. Tutkimus suoritettiin poikittaistutkimuksena, jolloin tutki-

musaineisto kerättiin yhdessä ajankohdassa useilta vastaajilta. Tutkimuskysely on jaet-

tu kolmeen eri kysymysosioon. Ensimmäinen osio koski taustakysymyksiä, jotka toteu-

tuivat pääasiassa monivalintakysymyksillä. Taustakysymykset toimivat selitettävinä

muuttujina, joiden suhteen tutkittavaa ominaisuutta tarkastellaan (Valli 2010, 104).

Kahdessa taustakysymyksessä vastausvaihtoehto on toteutettu strukturoidun kysymyk-

sen ja avoimen kysymyksen välimuotona. Avoin kysymys mahdollistaa vastaamisen

muuna kuin tutkijan etukäteen odottamalla tavalla. (Hirsjärvi ym. 2010, 200.) Toinen

kysymysosio käsitteli ultraäänierikoistumiskoulutuksen suunnittelua ja sisältöä, miten

koulutuksen sisältö vastasi opiskelijoiden odotuksiin. Kysymykset perustuivat esitettyi-

hin väittämiin, joiden vastauksissa käytettiin viisiportaista Likertin- asteikkoa. Vastaus-

vaihtoehdot muodostavat nousevan tai laskevan skaalan, jossa 1 = täysin eri mieltä, 2 =

jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään, 4 = jokseenkin sa-

maa mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä. Viimeinen osio muodostui avoimista kysymyk-

sistä, joissa vastaajille annetaan mahdollisuus ilmaista itseään omin sanoin. Avoimilla

kysymyksillä pyrittiin selvittämään, miten ultraäänikoulutuksen suorittaminen on

edesauttanut asiantuntijuuden kehittymistä työelämästä lähtevistä odotuksista käsin.

Lisäksi avoimilla kysymyksillä pyrittiin löytämään uusia näkökulmia siihen, miten eri-

koitumiskoulutusta voidaan tulevaisuudessa kehittää vastaamaan työelämän haasteisiin.

19

Kyselytutkimuslomake esitestattiin kahdella aikuiskoulutukseen osallistuneella henki-

löllä. Testaamisvaiheessa tuli esille rakentavia muutosehdotuksia kyselylomakkeen ky-

symyksiin ja väittämiin. Ehdotusten pohjalta tehtiin tarkennuksia kyselytutkimuksen

väittämiin ja joitakin tutkimuskysymysten kannalta epäolennaisia väittämiä poistettiin.

Kömpelöitä sanavalintoja muutettiin selvemmiksi ja kyselyn ulkomuotoon tehtiin muu-

tamia pieniä, mutta lopputuloksen kannalta merkittäviä parannuksia.

5.4 Empiirisen aineiston määrällinen kuvaus

Vastaajien ikä vaihteli yli 30 vuotiaista yli 50 vuotiaisiin. Pohjakoulutukseltaan rönt-

genhoitajia vastaajista oli 46 % ja sairaanhoitajia 50 %. Vastaajista 19 henkilöä oli osal-

listunut verisuonitutkimusten erikoitumiskoulutukseen, 12 henkilöä vatsan alueen eri-

koistumiskoulutukseen ja yksi raskausseulontakoulutukseen. Kahdeksan henkilöä oli

osallistunut sekä vatsan alueen että verisuonitutkimusten erikoistumiskoulutukseen.

Kaikki vastaajat työskentelivät kuntasektorilla joko täysipäiväisesti tai osa-aikaisesti.

Suurin osa vastaajista on työskennellyt hoito-alalla kymmenestä vuodesta yli 20 vuo-

teen (79 %). Loputkin vastaajista ovat olleet hoito-alalla yli viisi vuotta. Kuviossa 1 on

tarkasteltu miten monta vuotta vastaajat ovat tehneet ultraäänitutkimuksia. Vastaukset

jakaantuivat tasaisesti. Vastaajista 21 % on tehnyt ultraäänitutkimuksia yli 10 vuotta.

Samoin vastaajista 21 % on ollut alalla 5-10 vuotta. Kyselylomakkeessa esiintyneet ryh-

mät 1-2 vuotta ja 3-5 vuotta yhdistettiin analysointivaiheessa. Yhdistetyssä ryhmässä 1-

5 vuotta ultraäänikokemusta oli 38 % vastaajista. Yllättävää vastauksissa oli se, ettei

vastaajista 21 % tehnyt lainkaan ultraäänitutkimuksia. Tutkimuskyselystä ei käynyt il-

mi, olivatko he kuitenkin tehneet jossakin vaiheessa koulutuksen jälkeen ultraäänitut-

kimuksia. Tehtävien ultraäänitutkimusten tutkimusmäärät vaihtelivat viikossa alle 10

tutkimuksesta yli 40 tutkimukseen.

20

Kokemus ultraäänitutkimusten suorittamisesta

21 %

21%

21%

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

1. yli 10 vuotta

2. 5-10 vuotta

3. 1-5 vuotta

4. En tee lainkaan

ultraäänitutkimuksiaK

okem

us v

uo

sin

a

Lukumäärä (N 24)

38%

KUVIO 1. Kokemus ultraäänitutkimusten tekemisestä ultraäänierikoistumiskoulutuksen

jälkeen (N 24)

Ultraäänitutkimusten erikoitumiskoulutukseen hakeutumiseen oli useita syitä. Avointen

kysymysten vastauksista saadun induktiivisen sisällön analyysin perusteella koulutuk-

seen hakeutuminen voidaan jakaa neljään eri syyhyn: 1) ammatillisen osaamisen syven-

täminen ja työnkuvan laajentaminen, 2) työyhteisön ultraäänitoiminnan kehittäminen ja

tarve sonograafereille, 3) tehtäväsiirron myötä virallinen todistus ultraääniosaamisesta

ja 4) henkilökohtainen halu kehittää itseään ja oppia uutta.

5.5 Analysointi

Kyselylomakkeen väittämien vastaukset analysoitiin Microsoft Office Exel-ohjelmalla.

Aineistosta laskettiin yksiulotteiset frekvenssit ja prosenttijakaumat. Tutkimustulosten

graafisen esityksen muotona käytettiin poikittaisia pylväsdiagrammeja ja taulukoita.

Tutkimusten tulokset esitetään loogisessa järjestyksessä alkaen koulutuksen suunnitte-

lun ja sisällön arvioista edeten tutkimusongelmiin. Tulosten esittämisessä käytetään

sekä Likert-asteikkoa että prosenttilukuja. Tulosten selkeämmäksi havainnollistamisek-

si, luokat täysin samaa mieltä ja jokseenkin samaa mieltä sekä täysin eri mieltä ja jok-

seenkin eri mieltä on yhdistetty.

21

Laadullinen eli kvalitatiivinen aineisto tarkoittaa tavallisemmin tekstimuodossa olevaa

aineistoa (Rantala 2007, 111). Laadullista analyysia käytetään ymmärtämiseen pyrki-

vässä lähestymistavassa ja sen pohjalta tehdään päätelmiä. (Hirsjärvi ym. 2010, 224).

Tutkimuskyselyn avoimet kysymykset analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä.

Luokittelu tehdään ilman etukäteen asetettua viitekehystä, jolloin analyysin tuloksena

syntyneet teemat ja kategoriat muodostetaan aineistosta itsestään esim. aiheiden esiinty-

vyyden perusteella. Luokittelun tuloksena syntyneiden luokkien nimeämisessä voidaan

käyttää vastaajien käyttämiä kategorioita tai tutkija voi nimetä niistä itse oman kategori-

an. (Patton 1990, 390.)

Induktiivinen sisällön analyysi eli avointen kysymysten analysointi aloitettiin lukemalla

teksti useampaan kertaan läpi, jotta vastauksista saisi kattavan kokonaiskuvan. Seuraa-

vaksi jokaisesta vastauksesta etsittiin teema, erilaiset teemat alleviivattiin käyttämällä

erivärisiä kyniä. Tämän jälkeen eri teemat kirjoitettiin tekstinkäsittelyohjelmalla tieto-

koneelle. Samaan teemaan kuuluvat lausumat ryhmiteltiin yhdistävän tekijän mukaan

samaan luokkaan. Lopuksi luokat kategorisoitiin sekä pää- että alaryhmän mukaan ja

nimettiin. Tutkimusraportissa olevien pelkistettyjen ilmauksien tarkoituksena on osoit-

taa lukijalle, minkälaisesta alkuperäisestä aineistosta on kyse.

6 TUTKIMUSTULOKSET

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö

on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen tämänhetkisessä työtehtävässä. Tarkoituk-

sena oli myös selvittää, miten erikoistumiskoulutusta tulisi jatkossa kehittää työelämästä

lähtevistä tarpeista käsin.

6.1 Koulutuksen suunnittelu ja sisältö

Selvitettäessä ultraäänierikoistumiskoulutuksen vaikuttavuutta asiantuntijuuden kehit-

tymiseen tulee ensin kartoittaa vastaajien mielipide ultraäänikoulutuksen suunnittelusta

ja sen sisällöstä. Kuviossa 2 on tarkasteltu keskeisimpiä koulutuksen suunnitteluun ja

sisältöön liittyviä asioita. Vastaajista lähes kaikki (79 %) olivat tyytyväisiä opintokoko-

naisuuden selkeyteen. Opetettavat asiat tuntuivat mielekkäiltä ja tarkoituksenmukaisilta

22

96 % vastaajista. Vastaajista 63 % oli jokseenkin samaa mieltä, että lähiopiskelupäivät

oli järjestetty kokonaisuudessaan hyvin. Lähiopiskelupäivien luennoitsijat olivat alansa

asiantuntijoita – väittämään, vastaajista 88% oli joko täysin samaa mieltä tai jokseenkin

samaa mieltä.

Pilkottaessa koulutuksen sisältöä pienempiin osatekijöihin, ammatillisesti tärkeisiin op-

piaineisiin oli keskitytty riittävästi vastaajista 88 % mielestä. Vastaajista 60 % oli jok-

seenkin samaa mieltä siitä, että lähiopetustuntien määrä oli riittävä. Vastausten hajontaa

oli kuitenkin melko paljon, sillä 16 % vastaajista ei ollut samaa mieltä, mutta ei eri

mieltäkään ja 16 % oli asiasta jokseenkin eri mieltä. Itsenäistä opiskelua ei kuitenkaan

katsottu olevan liikaa.

Suurin osa ultraäänierikoistumiskoulutuksesta keskittyy käytännön harjoitteluun joko

koululla työpajatunneilla tai käytännönharjoitteluna työpaikalla. Vastaukset käytännön

harjoittelujen riittävästä määrästä hajosivat eri vastausvaihtoehtojen välillä, keskiarvo

oli 3,04. Vastaukset koulun osuudesta työharjoittelupaikan löytämiseen olivat hyvinkin

ristiriitaisia. Keskiarvo oli 2,73, vastausten vaihdellessa täysin eri mieltä olevista vasta-

uksista täysin samaa mieltä oleviin vastauksiin. Harjoittelupaikan löytyminen ei ole aina

itsestään selvyys ja opiskelijat kokevatkin tarvitsevansa siihen apua koulutuksen järjes-

täjätaholta. Asia tuli esiin myöhemmin tarkasteltavissa avoimissa kysymyksissä.

23

4,2

4,2

22,7%

17,4%

33,3%

4,2

8,3%

8,3%

22,7%

17,4%

25,0%

41,7%

4,2

12,5%

20,8%

12,5%

27,3%

60,9%

29,2%

45,8%

58,3%

33,3%

70,8%

66,7%

62,5%

13,6%

4,3

8,3%

8,3%

29,2%

54,2%

25%

12,5%

12,5%

13,6%

9. Ammatillisesti tärkeissä oppiaineissa

oli riittävän paljon lähiopetustunteja

8. Käytänön työharjoittelua oli riittävästi

7. Itsenäistä opiskelua oli liian paljon

6. Ammatillisesti tärkeisiin oppiaineisiin

oli keskitytty riittävästi

5. Useimmat opetettavat asiat tuntuivat

mielekkäiltä ja tarkoituksenmukaisilta

4. Lähiopiskelupäivät oli järjestetty

kokonaisuudessaan hyvin

3. Lähiopiskelupäivien luennoitsijat

olivat alansa asiantuntijoita

2. Koulu auttoi riittävästi

työharjoittelupaikan löytämisessä

1. Opintokokonaisuus oli selkeä

Lukumäärä (100%)

Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Ei samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä

KUVIO 2. Keskeisimmät ultraäänierikoistumiskoulutuksen suunnitteluun ja sisältöön

vaikuttavat tekijät

6.2 Asiantuntijuuden kehittyminen

Ultraäänierikoitumiskoulutuksen suorittamisen vaikutusta asiantuntijuuden kehittymi-

seen tämänhetkisessä työtehtävässä tutkittiin sekä väittämillä että avoimilla kysymyksil-

lä. Lähes kaikki vastaajista (92 %) olivat vastanneet myös avoimiin kysymyksiin.

Oman asiantuntijuuden kehittymisistä kuvaavia lausumia oli yhteensä 34.

Sekä vatsan alueen ja verisuonikoulutukseen osallistuneet kokivat saavansa riittävät

valmiudet suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia erikoistumiskoulutuksen jälkeen.

Merkittäviä eroja eri vastausvaihtoehtojen välillä ei näyttäisi olevan. Taulukossa 3 esi-

tellään tarkemmin eri koulutukseen osallistuneiden väliset erot. Vatsan alueen koulutuk-

sen suorittaneista 58 % ja verisuonikoulutukseen osallistuneista 67 % koki saavansa

riittävät valmiudet suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia. Neljännes kumpaankin

koulutusryhmään osallistuneista ei ollut samaa, mutta ei eri mieltäkään.

24

Koulutus mahdollisti riittävät valmiudet

ultraäänitutkimusten

itsenäiseen suorittamiseen

0 2 4 6 8 10

1

2

3

4

51 = täysin erimieltä

2 = jokseenkin eri mieltä

3 = ei samaa, mutta ei eri

mieltäkään

4 = jokseenkin samaa

mieltä

5 = täysin samaa mieltä

Lukumäärä

vatsan alueen opinnot

verisuoni-opinnot

KUVIO 3. Vatsan alueen erikoistumiskoulutukseen (N 19) ja verisuonierikoistumiskou-

lutukseen (N 12) osallistuneiden ryhmien väliset erot valmiuksissa suorittaa itsenäisesti

ultraäänitutkimuksia erikoistumiskoulutuksen jälkeen

Suurin osa ultraäänierikoistumiskoulutuksesta keskittyy työpaikalla tapahtuvaan eri-

koislääkärin valvonnassa tapahtuvaan käytännönharjoitteluun. Käytännön harjoittelusta

on vain askel siihen, että sonograaferi tai kliininen ultraäänihoitaja aloittaa työskentelyn

itsenäisesti. Teoriassa opittujen asioiden hyödyntäminen käytännön harjoittelussa tai

kliinisessä työssä on ensiarvoisen tärkeää. Kuviossa 4 tarkastellaan verisuonikoulutuk-

seen ja vatsa-alueen koulutukseen osallistuneiden välisiä eroja esitettyyn väitteeseen

”pystyinkö hyödyntämään teoriassa opittuja asioita käytännön harjoittelun aikana.” Vas-

taukset noudattelivat koulutuksesta riippumatta samaa suuntaa. Vatsan alueen koulutuk-

sen suorittaneista 68 % ja verisuonikoulutuksen suorittaneista 75 % vastasi olevansa

joko täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä. Neljännes kumpaankin eri koulu-

tukseen osallistuneista vastaajista ei ollut samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään väittä-

män kanssa. Kahden edellä esitetyn väittämän vastausten samankaltaisuudet antavat

viitettä siitä, että eri erikoistumiskoulutukset ovat sisällöltään samansuuntaiset.

25

Teoriassa opittujen asioiden hyödyntäminen

käytännön harjoittelussa

0 2 4 6 8

1

2

3

4

5 1 = täysin eri mieltä

2 = jokseenkin eri mieltä

3 = ei samaa mieltä,

mutta ei eri mieltäkään

4 = jokseenkin samaa

mieltä

5 = täysin samaa mieltä

Lukumäärä

vatsan alueen opinnot

verisuoni-opinnot

KUVIO 4. Vatsan alueen erikoistumiskoulutukseen (N 19) ja verisuonierikoistumiskou-

lutukseen (N 12) osallistuneiden ryhmien väliset erot teoriassa opittujen asioiden hyö-

dyntämisessä käytännön harjoittelussa

Taulukossa 1 kuvataan, miten ultraäänierikoistumiskoulutus on vaikuttanut asiantunti-

juuden kehittymiseen nykyisissä työtehtävissä, Likertin- asteikolla kuvataan eri vastaa-

jien mielipiteitä. Vastaajista 92 % oli sitä mieltä, että ultraääniopinnoista on ollut hyötyä

käytännön työelämässä. Samoin vastaajista 92 % katsoi työtehtävien monipuolistuneen

ultraäänikoulutuksen suorittamisen jälkeen. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen yhtenä

tavoitteena on ultraäänitoiminnan kehittäminen työyhteisössä. Vastauksien välinen ha-

jonta on laaja, keskiarvon ollessa 3,63. Laajaan vastauksien hajontaan vaikuttaa oleelli-

sesti vastaajien kokemus ultraäänitutkimuksien teosta ja siitä miten pitkään he ovat ol-

leet alalla. Vasta expert eli asiantuntijatasolla sonograaferilta odotetaan erilaisissa tut-

kimus- kehittämis – ja julkaisutyössä aktiivisesti mukana toimimista (Kärkkäinen ym.

2004, 15).

26

TAULUKKO 1. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen vaikutus asiantuntijuuden kehittymi-

seen työelämässä

täysin

eri

mie

ltä

jokseenkin

eri

m

ieltä

ei sam

aa,

mutt

a

ei eri

mie

ltäkää

n

jokseenkin

eri

m

ieltä

täysin

sam

aa

mie

ltä

lukum

äärä

(n)

keskia

rvo

keskih

ajo

nta

a. Ultraääniopinnoista on ollut hyötyä käytännön työelämäs-sä. 0 1 1 10 12 24 4,38 5,72

b. Työtehtäväni ovat monipuo-listuneet suoritettuani ultraää-nikoulutuksen. 1 0 2 11 10 24 4,21 5,26

d. Olen pystynyt hyödyntä-mään osaamistani kehittämällä työyhteisössäni ultraäänitoi-mintaa. 1 3 6 8 6 24 3,62 2,77

i. Ultraäänikoulutus vastasi käytännön työelämän haastei-siin. 0 1 2 10 11 24 4,29 5,26

l. Pystyin hyödyntämään teori-assa opittuja asioita käytännön harjoittelun aikana. 0 1 6 11 6 24 3,92 4,44

h. Opetus oli irrallaan käytän-nön työelämän vaatimuksista. 8 11 4 1 0 24 1,92 4,66 o. Erikoistumisopintojen jäl-keen koin, että olen saanut riittävät valmiudet suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuk-sia. 1 3 6 11 3 24 3,5 3,90

Avoimet kysymykset mahdollistivat asiantuntijuuden kehittymisen kuvauksen omin

sanoin. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen suorittamisen vaikutus asiantuntijaksi kehit-

tymiseen tämänhetkisessä työtehtävässä voidaan vastausten perusteella jaotella kolmeen

pääkategoriaan. 1) teoreettinen pohja käytännön ultraääniosaamiselle, 2) toimenkuvan

laajeneminen ja 3) yksilölliset ominaisuudet. Kukin pääkategoria muodostui erilaisista

alakategorioista. Keskeisenä piirteenä koulutuksen merkitykseen asiantuntijuuden kehit-

tymisen kannalta pidettiin sen mahdollistamaa teoreettista pohjaa käytännön ultraää-

niosaamiselle. Tämä voitiin jakaa karkeasti kahteen alakategoriaan. 1) teorian hallinta ja

tiedot ja 2) teoria käytännön harjoittelun tukena.

Erikoistumiskoulutuksen suorittaminen mahdollisti toimenkuvan laajenemisen työpai-

kalla ja sen myötä asiantuntijuuden kehittymisen. Toimenkuvan laajeneminen voidaan

27

jakaa kahteen alakategoriaan: 1) tehtävänsiirto lääkäreiltä hoitajille ja 2) tehtävien ultra-

äänitutkimusten tutkimusnimikkeiden laajeneminen.

Avoimet vastaukset sisälsivät useita toisiinsa läheisesti liittyviä merkityksiä, eikä niitä

voitu suoraan luokitella tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, useimmiten samat vastaukset

voitiin liittää useamman kategorian alle niiden sisältämien useiden merkitysten vuoksi.

Avointen kysymysten vastauksissa suurin osa koski tavalla tai toisella yksilöllisiä omi-

naisuuksia. Kolmas pääkategoria yksilölliset ominaisuudet, voidaan jakaa kolmeen ala-

kategoriaan. 1) luonteenpiirteet, 2) asiantuntijuuden kehittyminen ja 3) tiedon syventä-

minen. Taulukossa 4 asiantuntijuuden kehittymiseen välittyy vastausten henkilökohtai-

sempi sävy kuin edellä mainituissa ryhmissä.

TAULUKKO 2. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen suorittamisen vaikutus asiantuntijak-

si kehittymiseen

Pääkategoria Alakategoria

Teoreettinen pohja käy-tännön ultraääniosaami-selle

Teorian hallinta ja tiedot

"Ilman koulutusta en olisi voinut kehittyä samalla tavalla, teoria tukee käytäntöä." (V9)

"Ultraäänikoulutuksessa luotiin teoriapohja, jolle tämä työ tukeutuu." (AV11)

Teoria käytännön harjoittelun tukena

"Teoriapohja koulutuksessa, muu itsenäisesti harjoittele-malla." (V13)

"…käytännön harjoittelut omalla työpaikalla mahdollistivat asiantuntijuuteni kehityksen.." (AV14)

Toimenkuvan laajene-minen

Tehtäväsiirto lääkäreiltä hoitajille

"Toimenkuva laajeni koulutuksen jälkeen, eli hoitajalle tuli lisää tutkimuksia, tämän lisäksi tehtävän siirtoina lisää kontrolleja siirrettiin kokonaan hoitajille." (V19)

Tehtävien ultraäänitutkimusten tutkimusnimikkeiden laa-jeneminen

"Toimenkuva laajeni koulutuksen jälkeen." (V19)

"Teen monipuolisemmin erilaisia uä tutkimuksia." (AV11)

(jatkuu)

28

TAULUKKO 2. (jatkuu).

Yksilölliset ominaisuu-det

Luonteenpiirteet

"Varmuus omasta osaamisesta on kasvanut näyttöko-keen ja teoriakokeiden kautta." (AV8)

"Ilman koulutusta en olisi voinut kehittyä samalla tavalla." (V9)

"Luottamus omaan osaamiseen on kasvanut." (AV 14)

Asiantuntijuuden kehittyminen

"Nyt minulla on osaamista yhdeltä uä osa-alueelta ja ke-hittyminen jatkuu edelleen koko ajan, mikä on mukavaa tässä työssä." (V12)

"Koulutus avasi mahdollisuuden kehittyä ja kehittää omaa työtä." (A20)

Tiedon syventäminen

"Varsinainen asiantuntijaksi kehittyminen on ollut oman aktiivisuuden, itsenäisen tiedonkeruun ja käytännön työssäoppimisen sekä muiden sonograafeiden ja joiden-kin lääkärien tuen ja opetuksen varassa." (V12)

"Laajempaa näkökulmaa ja huomasin tekeväni vatsan ultraäänenkin laajemmin kuin aikaisemmin." (V17)

6.3 Ultraäänierikoitumiskoulutuksen kehittäminen

Vastaajista 75 % otti kantaa ultraäänikoulutuksen kehittämiseen. Kolmannes vastaajista

mainitsi ultraäänikoulutuksen ja erilaisten omalle erikoisalalle suunnattujen täydennys-

koulutusten lisäämisen tarpeellisuuden. Oman työyhteisön mukana oloa pidettiin tär-

keänä. Käytännön harjoitteluun omalla työpaikalla toivottiin systemaattista suunnittelua

ja työpaikkaohjaajien mukanaoloa käytännön opetustyössä. Ylipäätään ohjattua käytän-

nön harjoittelua toivottiin enemmän. Koulutuksen suunnittelu ja toteutus saivat yllättä-

vänkin paljon kriittisiä kommentteja. Monet vastauksista olivat pitkiä ja niiden perus-

teella sai kuvan harkituista vastauksista, joissa todella pohdittiin koulutuksen kehittä-

mistä tulevaisuudessa.

Ultraäänierikoistumiskoulutuksen kehittäminen työelämästä lähtevistä tarpeista käsin

voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan. 1) Koulutuksen lisäämiseen tähtääviin toimiin,

2) käytännön ultraääniharjoitteluun ja 3) työyhteisön integroimiseen mukaan koulutuk-

sen toteuttamiseen. Koulutuksen lisäämiseen tähtäävät toimet voidaan jakaa kolmeen eri

29

alakategoriaan: 1) koulutustarjonnan lisääminen, 2) oppiaineet ja 3) käytännön toteutus.

Alla esitetään pelkistettyjä ilmaisuja koulutuksen lisäämiseksi.

”Koulutusta on ehdottomasti lisättävä. Tutkimusten määrä kasvaa suh-

teessa radiologien resursseihin. Paras tapa kontrolloida tutkimustarvetta

on lisätä sonograafereiden määrää.” (AV1)

”Opetusta pitäisi olla säännöllisesti tarjolla esim. 2-3 vuoden välein.”

(V6)

”Ehdottomasti tarvittaisiin lisää koulutuksia suunnatusti tietyille erikois-

aloille…Oma koulutukseni vastasi täydellisesti työtäni.” (V19)

”Muskuloskeletaali ultraääni olisi hyvä seuraava koulutuskohde.” (AV11)

Opetettavista oppiaineista tuotiin useammassa vastauksessa esille ultraäänifysiikan vai-

keaselkoisuus, ultraäänifysiikan opetus toivottiin saatavan enemmän käytännöntasolle.

Kehittämisehdotuksena ehdotettiin pienryhmätyöskentelyä fysiikan alan asiantuntijan

ollessa paikalla samalla ultraäänilaitteesta opettaen. Muita oppiaineita koskevia ehdo-

tuksia oli mm. eri oppiaineiden luentojen painottuminen enemmän ultraääntä koskevak-

si esim. topografisen anatomian luennoilla.

”Ultraäänitekniikkaa vielä enemmän, aivan koneen nappuloiden käyttöä

ja säätöjen ohjaukseen enemmän vierellä ohjaamista.” (V4)

”Topografisen anatomian luennot järjestettiin röntgenhoitajaopiskelijoi-

den kanssa, luennot olivat hyvät, mutta niihin olisi kaivattu enemmän ult-

raäänipainotteisuutta.” (V12)

”Ultraäänifysiikan osuus voisi olla jotenkin kansantajuisemmin esitetty-

nä.” (V6)

30

”Ultraäänifysiikka on sen verran vaikeaselkoista, että sen tuominen käy-

täntöön pienryhmissä fysiikka-asaintuntijan ollessa läsnä koneen ääressä

voisi olla paikallaan.” (V9))

Kehittämisideoita ultraäänierikoistumiskoulutuksen käytännön toteuttamiseksi esitettiin

useita, monet niistä olivat kriittisesti painottuneita. Muutamissa vastauksessa tuli ilmi

resurssien puute koulutuksen järjestäjätaholta, mikä koettiin tutoroinnin ja tuen puuttee-

na. Puute henkilöresursseista viittaa myös siihen, että jotkut asiat koulutuksessa jäivät

kesken eikä niihin enää palattu myöhemmin tai käytännön asioita hoidettiin myöhässä.

”Tutorin kanssa olisi syytä olla opintojen alkuvaiheessa tilaisuus, jossa

käydään läpi opiskelutekniikkaa ja käytännön asioita. Monelta on kulunut

pitkä aika edellisistä opinnoista ja tällaiset asiat vaativat kertausta.” (V9)

”Vatsapuolen moduulissa ei ollut mielestäni ollenkaan opetussuunnitel-

maa ja aikataulua, jotka nyt ensinnäkin pitäisi olla…Verkko-opintoja ei

toteutettu lainkaan… esim. case-tehtävät tehtiin, mutta niihin ei saatu vas-

tauksia.” (A12)

Käytännön ultraääniharjoittelu ja työyhteisön integroimiseen mukaan koulutuksen to-

teuttamiseen liittyvät läheisesti toisiinsa. Ne haluttiin kuitenkin pitää erillään niiden

sisällön eroavaisuuksien vuoksi. Toinen pääkategoria koski käytännön ultraääniharjoit-

telua. Useissa vastauksissa toivottiin jatkossa enemmän työpajatunneilla tapahtuvaa

ohjattua käytännönharjoittelua. Lisäksi toivottiin, että luennoilla olisi ultraäänilaite käy-

tössä sekä anatomisissa kysymyksissä että puhtaasti ultraäänilaitteen säätöön liittyvissä

asioissa.

”Enemmän käytännönharjoittelua. Osalla luennoista olisi pitänyt olla ult-

raäänilaite käytössä, jotta olisi konkreettisesti voinut katsoa mitä mikäkin

tarkoittaa.” (V5)

”Teorian lisäksi enemmän ohjattua käytäntöä, ainakin sellaisille opiskeli-

joille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta uä-maailmasta.” (V13)

31

”Ennen teoriaopetusta olisi hyvä, että opiskelija olisi ollut edes vähän ai-

kaa toisen hoitajan kanssa seuraamassa/tekemässä ultraääniä.” (V18)

”Opinnäytetyö toisarvoiseksi ja keskitys käytännön osaamiseen.” (AV22)

Kolmas ultraäänierikoistumiskoulutuksen kehittämisalue koski työyhteisön integroimis-

ta mukaan koulutuksen toteuttamiseen. Suunniteltaessa työpaikalla tapahtuvaa käytän-

nön harjoittelua, toivottiin enemmän tukea sekä koulutuksen järjestävältä taholta että

työpaikalta. Koulun ja harjoittelupaikan keskinäistä yhteydenottoa pidettiin välttämät-

tömänä, ettei opiskelija joudu yksi vastaamaan opiskelun etenemisestä jos harjoittelu-

paikan suhteen tulee ongelmia. Toisaalta pidettiin tärkeänä, että työyhteisö ja esimies

sitoutuvat koulutukseen.

”Käytännön harjoittelu oli kohdallani loistavasti järjestetty, koska potilai-

ta oli vähennetty jotta olisi riittävästi aikaa harjoitella. On erittäin tärke-

ää, että työyhteisö ja esimies sitoutuu siihen, että joku jäsenistä käy läpi

tällaisen resursseja vaativan koulutuksen. …koulun puolelta tarvitaan tu-

kea, sillä kaikki osastonhoitajat eivät ymmärrä opiskelun asettamia re-

surssitarpeita. Eihän ole järkevää maksaa kalliista koulutuksesta jos ei

henkilö pääse toteuttamaan sitä aika- tai henkilöresurssien vuoksi.” (V9)

”Käytännön harjoittelun järjestämiseen odottaisin koululta enemmän tu-

kea ja myös työnantajalta oikeasti resursseja!” (V17)

7 POHDINTA

Tämän tutkimuksen päätuloksena voidaan todeta, että ultraäänierikoistumisopintojen

suorittaminen on pääasiassa edesauttanut asiantuntijaksi kehittymistä vastaajien tämän-

hetkisissä työtehtävissä. Ultraääniosaamista arvostetaan työyhteisöissä ja kliinikot ovat

olleet tyytyväisiä saamiinsa hoitajien tekemiin ultraäänitutkimuksiin. Vastaajien mu-

kaan myös työyhteisön lääkärit suhtautuvat myönteisesti sonograaferin tai kliinisen ult-

raäänihoitajan tekemiin ultraäänitutkimuksiin.

32

Tutkimustulokset olivat samansuuntaisia kuin Käyhkön (2007) tutkimuksessa. Kum-

massakin tutkimuksessa nousi esiin samankaltaisia tekijöitä. Käyhkön (2007) mukaan

asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttaa opiskelija itse, omassa tutkimuksessani puhun

yksilöllisistä ominaisuuksista. Käyhkön mukaan ammattikorkeakoulussa annettava ope-

tus, sen perustana olevat opetussuunnitelmat ja opetusta toteuttavat opettajat ovat kes-

keisiä asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Omassa tutkimuksessani

koulutuksen mahdollistama teoreettinen pohja, teorian hallinta ja tiedot sekä teoria käy-

tännön harjoittelun tukena nousivat merkittäväksi asiantuntijuuden kehittymiseen vai-

kuttavaksi tekijäksi. Ohjaavan opettajan roolin tärkeys nousi esille erityisesti avointen

kysymysten vastauksien kohdalla. Ultraäänierikoistumiskoulutukseen liittyy keskeisesti

työharjoittelu. Käytännön harjoittelussa opiskelija perehtyy ultraäänitutkimusten suorit-

tamiseen ja soveltaa samalla teoriassa opittuja taitoja ja sovellutuksia. Käyhkö korostaa

tutkimuksessaan myös työharjoittelun merkitystä yhtenä tärkeimmistä asiantuntijuuden

kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä.

Erityisen tärkeäksi asiaksi koulutuksen kehittämisessä vastaajat nostivat yhteistyön

ammattikorkeakoulujen, työnantajan ja koulutuksen osallistuneen välillä. Erikoistumis-

koulutuksesta ei ole työnantajalle hyötyä, jollei sen tuomia mahdollisuuksia ja velvoit-

teita kohdenneta suunnitelmallisesti. Työnantaja tulee ottaa mukaan koulutuksen suun-

nitteluun koulutuksen alkuvaiheesta alkaen. Osa Helsingin ammattikorkeakoulu Metro-

polian opiskelijoista onkin suorittanut ultraäänierikoistumisopinnot oppisopimusperiaat-

teella, jossa tarkoituksena oli räätälöidä koulutus opiskelijan ja työpaikan tarpeiden mu-

kaan. Yhteistyötä ja laajempaa verkostoitumista tulee kehittää yhdessä koulutuksen jär-

jestäjätahon, työnantajan ja koulutukseen osallistuvan opiskelijan välillä suunnitellessa

jatkossa ultraäänierikoistumiskoulutusta. Samaan lopputulokseen on päässyt Kuoppa-

mäki (2008) tutkimuksessaan.

Luotettavuuden arvioinnissa on olennaista vastata kysymykseen, miten hyvin tulokset

vastaavat todellisuutta ja saadaanko tutkimuksessa käytetyillä menetelmillä vastaukset

tutkimuskysymyksiin. Asiantuntijuuden kehittymistä pyrittiin havainnoimaan sekä

kvantitatiivisella että kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Asiantuntijuutta on käsitel-

ty opiskelijan omista kokemuksista ja käsityksistä lähtien, jolloin ne ovat subjektiivisia.

Osittain avointen kysymysten vastaukset oli esitetty hyvin yleisellä tasolla. Jos tutkimus

33

olisi mahdollista tehdä uudelleen, kysely- ja haastattelututkimuksen käyttö rinnakkain

toisi syvällisempää tietoa asiasta. Haastattelu mahdollistaisi lisäkysymykset tarkenta-

maan vastauksia. Laadullisen tutkimuksen luotettavuuteen on pyritty selostamalla tar-

kasti kaikki tutkimuksen eri vaiheet, ja käyttämällä tutkimustulosten analysoinnissa

useita vastaajien suoria lainauksia. Kvantitatiivisessa osuudessa tutkimuskysymysten

määrällä on keskeinen osuus luotettavuuden kannalta. Kysymysmäärän jäädessä suppe-

aksi validius eli mittarin kyky mitata juuri sitä, mitä on tarkoituskin mitata, kärsii. (Hirs-

järvi ym. 2010, 231-232.) Tutkijan kokemus ja taustaolettamukset vaikuttavat tulosten

tulkintaan, kun tutkimuksen kohteena on omaa työtä läheisesti sivuava tutkimuskohde.

Tutkijan asiantuntijuus tutkittavasta alasta on varmasti tuonut tiettyjä ennakko-

olettamuksia, objektiivisuuteen on kuitenkin pyritty kuvaamalla ja dokumentoimalla

tarkasti tutkimusaineistoa.

Metropolian perusteluksi tutkimusluvan myöntämiselle mainittiin tutkimuksen merkit-

tävyys pioneeritutkimuksena, koska aiheesta ei ole tehty aikaisempia tutkimuksia. Yh-

teistyö ultraäänierikoistumiskoulutusta järjestävän tahon kanssa jäi vaatimattomaksi.

Useista yhteydenotoista ja lupauksista toimittaa koulutukseen osallistuneiden yhteystie-

dot, Metropoliasta ei kuitenkaan löytynyt yhteystietoja ultraäänierikoistumiskoulutuk-

sen suorittaneista henkilöistä. Tämä vaikeutti ja viivästytti huomattavasti tutkimuksen

tekemistä. Lähetettävien tutkimuskyselyiden määrän jäädessä suppeaksi ja tämän vai-

kuttaessa vastausten määrään, tutkimustuloksista ei voida myöskään tehdä laajempia

yleistyksiä.

Mielenkiintoiseksi jatkotutkimusaiheeksi nousee opiskelijoiden, työyhteisön ja koulu-

tusta järjestävän tahon yhteistyön kehittäminen. Miten tulevaisuudessa voidaan huomi-

oida erityisesti työyhteisön tiivis mukanaolo koulutuksen käytännönharjoittelun aikana

siten, että siitä hyötyy myös työyhteisö.

34

LÄHTEET

Auvinen, P., Hirvonen, K., Dal Maso, R., Kallberg, K. & Putkuri, P. 2007. Opetussuun-

nitelma ammattikorkeakoulussa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B.

Selosteita ja opetusmateriaalia, 9.

European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology. 2006. Tulos-

tettu 26.4.2013. http://www.efsumb.org/guidelines/2009-04-14apx5.pdf

European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology. 2008. Tulos-

tettu 26.4.2013. http://www.efsumb.org/guidelines/2009-04-14apx8.pdf

Hakala, J. 2010. Tutkimusmenetelmän valinnasta. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli

(toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Jyväskylä: PS-kustannus, 12-25.

Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja oppiminen työelämässä –psykologisia näkö-

kulmia. Kasvatustieteiden aineopinnot 2012, tenttiartikkeli

Hakkarainen, K. & Paavola, S. 2006. Kollektiivisen asiantuntijuuden mahdollisuuksia ja

rajoja – kognitiotieteellinen näkökulma. Teoksessa J. Parviainen (toim.) Kollektiivinen

asiantuntijuus (s. 214-272). Tampereen yliopiston yliopistopaino.

Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. 2010. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kustannusosa-

keyhtiö Tammi.

Kirkpatrick, D. L. & Kirkpatrick J. D. 2006 Evaluating Training Programs, The Four

Levels. San Francisco, CA. Berrett-Koehler Publishers, Inc.

Kuoppamäki, R. 2008. Ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot asiantuntijuuden

kehittäjänä: Tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen vaikuttavuus terveysalal-

la. Tampereen yliopisto: Kasvatustieteiden tiedekunta. Akateeminen väitöskirja.

35

Korkeakoski, E. & Tynjälä, P. 2010. Johdanto. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä

(toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

50. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 9-17.

Käyhkö, R. 2007. ”Positiivinen suhtautuminen edesauttaa kehittymistä”: Ammattikor-

keakoulu asiantuntijuuden kehittäjänä opiskelijoiden käsityksen mukaan. Lapin yliopis-

to: Kasvatustieteiden tiedekunta. Akateeminen väitöskirja.

Kärkkäinen, O. 2004. Ultraäänitutkimuksia suorittavan hoitohenkilökunnan toiminnan

yhtenäistäminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Työryhmän loppuraport-

ti.

Laine, T. & Malinen, A. 2008. Arvotietoisuus arvioinnin perustana. Teoksessa E. Kor-

keakoski & H. Silvennoinen (toim.). Avaimia koulutuksen arvioinnin kehittämiseen.

Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 31. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvos-

to.

Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksen arvioinnista 1998/631 § 15. Laki ammatillisesta

koulutuksesta annetun lain muuttamisesta astunut voimaan 1.1. 2012.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980631. Luettu 9.11.2012.

Laki erikoissairaanhoidosta 1062/1989 § 23. Annettu Helsingissä 1.12.1989.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19891062. Luettu 15.3.2013

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. Annettu Helsingissä 17.8.1992.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785. Luettu 16.3.2013

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994 § 2. Annettu Helsingissä

28.6.1994. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559. Luettu 15.3.2013.

Lauerma, K. 2010. Sonograferi-koulutus HUS:ssa. Luentolyhennelmä Sädeturvapäivät

28.-29.10.2010 Tampere-talossa.

36

Linnakylä, P. & Atjonen, P. 2008. Arviointi, tutkimus ja arviointitutkimus koulutuksen

tietotuotannossa. Teoksessa E. Korkeakoski & H. Silvennoinen (toim.) Avaimia koulu-

tuksen arvioinnin kehittämiseen. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 31. Jyväs-

kylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 79-96.

Linnakylä, P. & Välijärvi, J. 2005. Arvon mekin ansaitsemme: kansainvälinen arviointi

suomalaisen koulun kehittämiseksi. Jyväskylä: PS-kustannus.

Metropolia 2008. Sonografia – erikoistumisopinnot 30 op. Tietopuolisen koulutuksen

suunnitelma 2009-2010.

Metropolia 2009. Ultraäänihoitaja 30 op, Opetussuunnitelma 2009.

Mäkeläinen, H. 2006. Ultraäänikuvantamisen tehtävänjaot – röntgenhoitajan rooli. Lää-

kärilehti 6/2006 vsk 61, 601-604.

Opetusministeriö 2008. Koulutuksen arviointisuunnitelma vuosille 2009-2011. Opetus-

ministeriön julkaisuja 2008: 38.Helsinki: Yliopistopaino

Patton, M. Q. 1990. Qualitative evaluation and research methods. London: Sage Publi-

cations.

Pyykkö, R. 2010. Korkeakoulujen arviointitoiminnan tausta ja kehitysvaiheet. Teokses-

sa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta arvioinnista. Koulu-

tuksen arviointineuvoston julkaisuja 50. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 61-

75.

Rantala, I. 2007. Laadullisen aineiston analyysi tietokoneella. Teoksessa J. Aaltola & R.

Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Jyväskylä: PS-kustannus, 111.

Sarajärvi, A. 2011. Erikoissairaanhoidon erityiskompetenssit. Asiantuntijuus näyttöön

perustuvassa hoitotyössä. Teoksessa R. Nurminen (toim.) Tulevaisuuden erityisosaami-

nen erikoissairaanhoidossa. Turun ammattikorkeakoulu. Tampere: Tampereen Yliopis-

topaino Oy.

37

Silvennoinen, H. 2008. Verkostomaisuus koulutuksen arvioinnin organisointitapana.

Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.). Avaimia koulutuksen arvioinnin kehit-

tämiseen. Koulutuksen arviontineuvoston julkaisuja 31. Jyväskylä: Koulutuksen arvi-

ointineuvosto, 99-115.

Valli, R. 2010. Kyselylomaketutkimus. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoi-

ta tutkimusmetodeihin I. Jyväskylä: PS-kustannus, 103-127.

Välijärvi, J. & Kupari, P. 2010. Koulutuksen arvioinnin näkökulmat ja arviointien hyö-

dyntäminen. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta

arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 50. Jyväskylä: Koulutuksen

arviointineuvosto, 21-29.

38

LIITE 1. Kyselylomake

39

40

41