VAAHTERANLEHTI2015 / 2016 Edition 2

Finnish-Canadian Society / Suomi-Kanada Seura

2 Vaahteranlehti

NOTES FROM THE FCS/SKS CHAIR

The weather has been warm now for a while, and so we can safely say that summer has come to Finland! Looking back over the past few months, there were several great events. On June 24th (2015), we or-ganized a screening of “Beyond Gay” in conjunction with the Embassy, as the director is Canadian (Bob Christie). This was during Pride Week, and was well-attended. We had our annual Christmas Party/Pik-kujoulu on November 29th at the normal location in Hakaniemi, Helsinki. It was catered by La Cantine Restaurant, and was delicious, as usual! May 22 was the date of this year’s Victoria Day BBQ at Seuras-aari, and again, we lucked out with the weather! The coming Canada Day (July 1st) celebration promises to be impressive once again, as we are partnering with the Canadian Embassy. For the latest updates, follow us on Facebook.

Naturally, we warmly welcome any ideas (in Finnish or English), as this Society is only as good as its contributors. Also, keep in mind that advertising in our newsletter is a great way to reach the Finnish-Canadian community. Our contact details can be found on this page. As always, I would like to thank the Board for their hard work, as without them, none of this would be possible. Finally, have a great summer, and hope to see you on July 1st!

Mike KempfChair, Finnish-Canadian Society /Suomi-Kanada Seura

Ambassador Andrée Cooligan and longtime Finnish-Canadian Society member Henry Niskanen share a festive moment on Seurasaari at the Victoria Day Celebration. Cover photo by Kai Volanen.

Do you want to contribute to our next newsletter?

The Finnish Canadian Society generally publishes the Vaahteranlehti twice per year - summer and winter. We accept content in English, Finnish, French, or Swedish (and photos!) all year round.

Please contact suomikanadaseura@gmail.com for details.

Stay tuned to email notices for more information about upcoming editions!

Vaahteranlehti 3

MEMBERSHIP PAYMENTS

Current  membership  fees/  Jäsenmaksut:  

Individual/  yksityisjäsen  €15  

Couple/  pariskunta  €20  

Family  /  perhejäsenyys  €25  

Association/  Corporate  /  yritysjäsen  €70  

Please  make  the  payment  to  bank  account  313130-­‐1115674  Remember  to  include  your  name  in  the  message  field  when  making  the  payment  so  we  know  who  has  paid!  

Jäsenmaksu  suoritetaan  seuran  tilille  Handelsbanken  313130-­1115674  Muistathan  kirjoita  nimesi  viesti-­kenttään.  

Thank  you  in  advance  for  supporting  the  Finnish-­‐Canadian  Society.  You  will  be  added  to  our  mailing  list  for  our  twice-­‐yearly  newsletter  and  learn  about  our  special  events  and  activities  throughout  the  year.  If  you  wish  to  be  removed  from  our  mailing  list,  please  send  an  email  to:  suomikanadaseura@gmail.com  

Suomi-­Kanada  Seura  kiittää  jo  etukäteen  antamastanne  tuesta.  Lisäämme  yhteystietonne  postituslistaamme.  Jäsenenä  saatte  kahdesti  vuodessa  ilmestyvän  lehtemme  sekä  tietoa  toiminnastamme  ja  tilaisuuksistamme  ympäri  vuoden.  Jos  haluat  että  poistamme  teidät  jakelulistalta,  lähettäkää  meille  sähköposti:  suomikanadaseura@gmail.com.  

Pssst....We are actively looking for new members! If you know someone who might be interested in the Finnish Canadian Society, please pass on our con-tact information and help keep the society alive!

STAY IN TOUCH

CONTACT US

Suomi-­‐Kanada  Seura  ry./Finnish-­‐Canadian  Society  

PL  282/P.O.  Box  282  00121  Helsinki,  Finland    Email:  suomikanadaseura@gmail.com  

Blog:  http://finnishcanadiansociety.wordpress.com  

Facebook:  http://www.facebook.com/group.php?gid=5002159410  

Twitter: @SuoKana

4 Vaahteranlehti

SKS-FCS EVENTS SINCE THE LAST NEWSLETTER...

We are featuring main events in this edition of the newsletter.Please note that these events are for our paid members only. If you are a paid member and want to know more about our events, be sure to contact us.

Helsinki Pride Week / film screening of “Beyond Gay”Screening, in conjunction with the Embassy (June 2015)

Pikkujoulu / Christmas Party (November 2015)

Victoria Day BBQ (May 2016)

And upcoming...

Canada Day Celebration in partnership with the Canadian Embassy (July 1, 2016)

FCS BOARD 2015 / SKS HALLITUS 2016

Chair/Puheenjohtaja: Mike Kempf Treasurer/Rahastonhoitaja: open/avoin Secretary/Sihteeri: open/avoin Vaahteranlehti editor/Vaahteranlehden toimittaja: open/avoin Communications/Viestintävastaava: open/avoin Event Coordinator: open/avoin Member of the Board/Hallituksen jäsen: Johanna Kuosmanen Member of the Board/Hallituksen jäsen: Henry Niskanen

Member of the Board/Hallituksen jäsen: Kai Volanen

Head Coach Timo Himberg (Finland) hamming it up on New Year’s Eve at the World Ringette Championships.

Vaahteranlehti 5

40 YEARS AS A MEMBER OF THE FINN-ISH-CANADIAN SOCIETY: INTERVIEW WITH HENRY NISKANEN

Erin Swift-Leppäkumpu

1) What is your relationship to/interest in Canada?

I lived in Canada when I was baby with my parents. I have a dual citizenship.

2) How did you become a member of the Finnish-Ca-nadian Society? What was the structure of the society then?

In 1976 we became as members whole family in FCS / SKS. We were interested about Canada. [Back then] the society wanted to make Canada more well known to people.

3) What has been your favourite event hosted by the Finnish-Canadian Society? Why was it so enjoyable?

In (the Finnish-Canadian) society I have met many very interesting people and with them I have made valuable personal contacts to rebuild relationship be-tween both countries Canada and Finland. During the years I have been privileged to have been invited doz-ens of times to Canada Day celebrations hosted by the Embassy of Canada.

4) How has the Finnish-Canadian Society changed over the years?

Every society changed during of years: In 1970´s 1980`s FCS / SKS have had strong increasing. 1990´s it become few members with but also special events and this have been new progress in 2000´s and 2010´s.

5) How do you view the future of the Finnish-Canadian Society?

Well we have a future and we must have more mem-bers and also we must keep them as members. That means work for everyone. I’m glad my 21 year old daughter is a 3rd generation member. This is all so rich and interesting and I hope to see many new com-ing years to our society and new members with that too.

What kind of activities would you like to participate in with the Finnish Canadian Society?

Share your ideas at: suomikanadaseura@gmail.com anytime, all year round!

Henry looking dapper at the FCS Pikkujoulu 2015. Photo by Kai Volanen.

6 Vaahteranlehti

Film Screening: Bob Christie’s ‘Beyond Gay’

The Finnish-Canadian Society partnered with the Embassy of Canada in Helsinki and the Canadian Film Director Bob Christie, to present the award winning documentary ‘b g, t p, of p’ on June 24, 2015 at the Dubrovnik/Andorra Kino in Helsinki.

The documentary follows Vancouver Pride Presi-dent Ken Coolen as he travels to gay pride celebra-tions around the world to bring attention to the issue of LGBT rights.

The event was part of Helsinki Pride Week, and featured a interesting Q and A with the Director fol-lowing the screening.

During the Q and A with Ca-nadian Film Director Bob Christie. Photo by Carmen Pekkarinen.

Celebrating diversity at the Helsinki Pride Parace. Photos by Andrée Cooligan.

Vaahteranlehti 7

BEYOND GAY THE POLITICS OF PRIDE A FILM BY BOB CHRISTIE

Pride organizer examines the role and relevance of Gay Pride events around the

world – from the extremes of protest to the heights of celebration.

Winner – Best Film – Indianapolis LGBT Film Festival: Indianapolis IN, USA Winner – Best Documentary (Jury Prize): Image + Nation, Montreal QC, Canada Winner – Best Documentary: Q Cinema Fort Worth TX, USA Winner – Best Documentary: Fairy Tales, Calgary AB, Canada Winner – Best Documentary (Jury & Audience Awards) Three Dollar Bill: Seattle WA, USA Winner – Best Documentary, Out on Film: Atlanta GA, USA Winner – Best Documentary, Reel Pride, Winnipeg MB, Canada Winner – Best Documentary, Inside Out Ottawa Gatineau, Ottawa ON Winner – Best Documentary, Miami LGBT Film Festival, Miami FL, USA Canadian Gala – Victoria Film Festival: Victoria BC, Canada Opening Gala – Boston LGBT Film Festival: Boston MA, USA Official Selection – Cleveland International Film Festival: Cleveland OH, USA Official Selection – Frameline 34: San Francisco CA, USA Official Selection – This Human World: Vienna Austria

*Screened at over sixty film festivals and Pride events around the world.* *Showtime USA* *Super Channel Canada*

“A riveting and enlightening documentary on the politics and relevance of the global gay pride movement.” –Michael D. Reid, Times Colonist

From the elegant symbolism of the empty flatbed concluding Sao Paulo’s mammoth pride parade, to Moscow Pride organizer Nikolai Alekseev’s Byzantine ingenuity and dogged determination, Beyond Gay: The Politics of Pride is a moving portrait of international LGBT (Lesbian, Gay, Bi, and Transsexual) struggles for human rights. Vancouver Pride Parade President, Ken Coolen explains the vast differences between marches and parades, and the importance of confronting the “authorities in your own communities,” as he visits countries where attempting to stage pride festivities invites extreme reactions. Director Bob Christie teams up with Aerlyn Weissman (Forbidden Love) in this panoramic meditation on the relationship between Gay Pride and mainstream society. A refreshing and clearly Western perspective on LGBT rights at home and abroad, it features generous footage of local Pride events, and tense yet poignant interviews around the world with an international roster of LGBT human rights heroes. Beyond Gay reflects an emerging trend in which those listless and stagnant Pride celebrations return to their fiercely flamboyant roots – by expressing an international solidarity with oppressed LGBT people everywhere. As Tomasz Baczkowski, President of Warsaw Equality Parade eloquently states, “if it’s a movement, a pride movement… then we should move something.”

“An amazing film that needs to be seen by anyone in any community who wants to be moved and have their world view expanded. This is a terrific gift to our collective human rights history.”

- Stuart Milk, activist and nephew of the late Harvey Milk.

Contact: Morris Chapdelaine, Producer – morris@biggaymovie.com +1 604 218 6458

Documentary⎥ 2009 Canada ⎥ 85 minutes ⎥Bob Christie | Nomadic Pictures www.BigGayMovie.com

Press release for the event describing the well-awarded film.

8 Vaahteranlehti

Pikkujoulu / Christmas Party

The Finnish-Canadian Society gathers members from all ages.

Vaahteranlehti 9

Feasting, chatting, gifts and carol singing!A festive time was had by all.Photos by Kai Volanen.

10 Vaahteranlehti

WINTER/TALVI

ON THE RINGETTE FRONT

Carmen Pekkarinen

(Writer’s note: This is an expansion upon a piece from my blog, Life in Finland.)

Since finishing off my master’s degree a few years ago, I can say it didn’t take long to get my fingers into the next pie. For the last few years it has been ringette, and hockey too.

When ringette and hockey season is on, I visit the arena five, sometimes six times a week. I mostly ferry my daughter around to her practices and games, but I also coach, so I am there anyways. It’s all good and I love it!

In fact back in December and January it was ringette almost every single day! I was host to Canada’s senior women’s team at the recent World Ringette Champi-onships (WRC) in Helsinki. I even took the week off of work to be a part of it.

The call for volunteers went out last August and I took a chance and applied, asking if I could host one of the Canadian teams coming over, telling them I am Cana-dian after all. More than 100 volunteers took on tasks from everything to officiating to team hosts to ticket sales to security to transportation to souvenir sales to communications to construction to administration. The Executive Director of Ringette Finland (who was also the General Secretary for the World Champion-ships), Salla Mäkelä hailed the WRC a success.

It was well-worth my time to get involved! I got to meet some of the best ringette players from both Can-ada and Finland, what a privilege. I even got spend time in places that not too many people had access to over the duration of the tournament. While Team Canada didn’t really require a lot of my help, I was there during practices and games and learned a lot in the process. (Even got some good drills to use in

Team Canada played an exhibition game against the Finnish National League’s EKS from Espoo on December 28. Team Canada won 8-5.

Vaahteranlehti 11

coaching and playing!) My task during game days was to record Team Canada games, so I found myself high up in the media section at the Helsinki Ice Hall (and at the Trio Areena in Vantaa) stationed behind the cam-era and tripod.

One thing I must point out is that the WRC was in fact two tournaments in one: the Sam Jacks Cup and the President’s Cup. Salla Mäkelä told the afternoon show hosts at Spirit FM in a radio interview preceding the WRC that the current tournament format had been decided upon a few years back. Canada’s and Fin-land’s senior teams are so good, that no other senior team at the world championship level has any busi-ness playing against them. They play a straight best of three final for the Sam Jacks Cup (named after the in-ventor of ringette, Sam Jacks who was from North Bay, Ontario). Until the other teams catch up, they will not be playing against Canada’s or Finland’s senior teams any time soon.

That being said, the other tournament at the WRC was the President’s Cup, which featured Canada U21, Fin-land U20, the USA, Sweden’s senior team, Sweden’s

junior team and new comers Slovakia and the Czech Republic, where ringette has made its debut in just the last two years or so. The finals for the President’s Cup were also a best two of three for gold and bronze after the completion of the round-robin tournament. Contrary to what the media has widely reported, Canada’s junior ringette team did NOT win the World Junior Ringette Championships, they won the Presi-dent’s Cup in the WRC after defeating Finland’s junior squad in overtime 10-9 in game two of the gold med-al final. The ringette performances from the juniors were something else and real pleasure to watch!

On the senior side, Finland completely dominated Canada. In fact, it hard to watch. I was hoping Canada could put a dent in the armour of Team Finland, but the goaltending, defence and offense was absolutely solid. The 13-0 drubbing in game two of the final was pretty tough on the Canadians. Having seen Team Finland performing at their practices ahead of time, I knew Team Canada was in for a rough ride, but not complete domination. Let’s just say Team Canada and the coaching staff was sent back home with a lot to

Carmen and Olivia with Team Canada players Dallas Robbins (L) and Julie Blanchette (R)

12 Vaahteranlehti

Team Canada at practice on January 2.

Team Canada’s juniors defeat Team Finland’s juniors in over-time 10-9 in game two on January 3.

think about. I felt bad for the players and the coaches, they had come to Finland to win and it just wasn’t in the cards this time.

At the same time the World Championships were going on, the biggest ever junior tournament, the Ringette Festival, was also held in Helsinki with more than 40 teams from five countries participating. Needless to say the members of Helsinki Ringette (the main orga-nizer of the Ringette Festival) were very busy!

While the WRC tournament had its ups, I was so disap-pointed that the World Ringette Championships were heavily overshadowed by the World Junior Hockey Championships, which were being held at the same time (and in the same venue). Yes, there was mention in the media about Finland winning the Sam Jacks Tro-phy on the senior side, but (I felt) not enough mention about some of the best women skaters on the planet. Finland has its star players (Susanna Tapani, Anne Pohjala, Marjukka Virta), of course, but the game of ringette overall doesn’t not get enough press in this country. Finland is the best country in the world right

now, but very few people even know what ringette is and that is sad. But, that is another story.

I’ll end it off on a positive note. A big thanks to the players and coaches of Team Canada and Team Fin-land who took the time to talk and banter with my daughter and with me. She loved it and it’s motivated her a bit more. <smile> The whole experience was great and a once in a lifetime – something that had to be done.Ringette: Play it. Love it. Live it. (Ringette Canada)

Vaahteranlehti 13

2016 SAVE POND HOCKEY TOURNAMENT

Steve Baynes - Cofounder & Sustainability Manager, Pond Hockey ry

On Saturday, February 6th 2016, Pond Hockey ry organized the second annual ‘Save Pond HockeyTournament’ at Brahen Kenttä in Helsinki. We are hockey players concerned about the future of win-ters and our favourite sport because of the devastating consequences from climate change. Our goal is to raise public awareness about the “challenge of our generation” and support action through donat-ing all tournament proceeds to campaigns again climate change.

This year’s tournament was a major success; nearly 200 players from 24 teams and 3 sponsors par-ticipated, helping us donate over 4000€ to Maan ystävät ry who are leading the Coal Free Finland campaign that aims to shut down Finland’s fossil fuel power plants in favour of renewable energy. We are prepared to increase awareness and strengthen support against climate change next year, as we understand this existential crisis will only be solved through continued, participatory effort from all of us. We hope you join us next year and help in the fight against catastrophic climate change.

Website: http://pondhockey.fi/Facebook: https://www.facebook.com/pondhockeyfiTwitter: https://twitter.com/savepondhockeyInstagram: https://www.instagram.com/savepondhockey/

Photos courtesy of Steve Baynes and Pond Hockey ry

14 Vaahteranlehti

Vaahteranlehti 15

Vaahteranlehti 17

Ambassador to the Republic of Finland Andrée Noëlle Cooligan was kind enough to sit down with the Soci-ety Chairman Mike Kempf for an interview at the end of February:

1) What is your job exactly, and what issues do you address daily?

My job is to represent the Government of Canada mandate in Europe, so the embassy is the conduit for all departments in Finland. Out of the departments back home, we only have Foreign Affairs here in Hel-sinki (now known as Global Affairs Canada) but I also represent Environment and Climate Change Canada, etc. That is the main job, but the issues I deal with on a day-to-day basis: we have our administration of the Embassy, we are responsible for sound financial management; we are responsible for human resource management, all those things related to running an office fall to me at the end of the day. Of course, my colleagues do the bulk of the work. The bigger task is building the relationship between the two countries, that’s why we’re here. The infrastructure is one thing, but the point of being here is to grow the Canada brand, and to put Canadians and Finns in touch on a whole array of issues, ranging from the Arctic to sci-ence to passports and security and safety in Europe, to monitoring politically what the Finns are doing in Finland, in Brussels and in Russia, so we keep tabs on all of that and deliver the Canadian mandate in Fin-land. Certainly the commercial ties are high priority, given the number of Canadian jobs sustained by Finn-ish investment in Canada.

2) Is there any one experience, person or event that has influenced some of the policies?

Having the State visit in October 2014 has changed what we do here. Often what you do as an Embassy, part of your mandate, is to push those senior level ties so that you can have policies that mirror each other; better economies for your countries, or better projects in science, etc. Normally, you spend a lot of your time

trying to get a State visit, so the fact that we had one in my first year, we spent the following year following up on the connections made. President Niinistö went to Canada with 14 CEOs (Neste, Metso, Aker, etc) and all the science organizations. The follow up has been a one-on-one approach with all those CEOs and com-panies and we’ve seen a few investments into Canada as a result: in British Columbia and in Newfoundland.

3) What are some common misperceptions that the average Finn may have about Canada?

Those who know Canada, know it well. Those who don’t tend to lump us with America, i.e. the United States, and may imagine we have Royal Canadian Mounted Police galloping everywhere (on their hors-es), with polar bears not far behind them. Also, in terms of tourism and our branding of Canada, Finns want to go to Berlin, or Paris or London because of the vibrant cultural experience…Canada has that as well. In Canada, you can go heli-skiing, and whale watch-ing, and cross-country skiing and go diving and golf-ing, but you can also see the Cirque de Soleil in the city where it was invented, and see the Nutcracker at some of the major ballet institutions across Canada, you can see major bands at CN Place in Toronto, and see impressive European art collections. When we share information on unique regions in Canada, peo-ple can get pretty excited, for example, the dinosaurs in Alberta, the beauty of Cape Spear – North America’s most eastern point - , the wine districts of southern Ontario and British Columbia.

MEET THE CANADIAN AMBASSADOR TO THE REPUBLIC OF FINLAND: AN INTERVIEW WITH ANDRÉE NOÉLLE COOLIGAN

Mike Kempf

Andrée Noëlle Cooligan.Photo courtesy of the Canadian Embassy to Finland.

18 Vaahteranlehti

4) What are some common misperceptions that Canadians may have about Finland?

My brother reminds me of the Monty Python joke, and the perception of cold, far-away and dark. But those are so old-fashioned images: Helsinki and Finland deliver on so many fronts, and the Finnish culture is so strong, rich and authentic. Canadians don’t realize the great down-hill skiing here in Lapland, and Finn-ish design is very influential. For example, Toronto’s city hall was designed by Revell (he also did the Pal-ace Hotel here in Helsinki). Canadians may also not realize how multi-lingual the Finns are, and that it is a bilingual country. Finns often speak 4 or 5 languages quite well. Also, Finland is like a small Germany in many ways, such as industrialization, strong unions, strong labour and efficient production.

5) How do you promote Canadian economic, politi-cal and cultural interests or values in Finland?

We do this in two veins: we do a type of broad mes-saging where the message might get out to a broad range of people. For example, we have thousands of followers on Twitter (Finns, Canadians, and a handful of other countries). And an event like Canada Day last year (at the Espa Stage in Esplanade Park), which was open to the general public. Similarly, this article may get passed along from person to person. And then we have a method that works very well: one-on-one, for priority files. That is the strongest way that we can advocate for our interests here in Finland. For exam-ple, the President of Finland and his staff, are people with whom we nurture a one-on-one relationship. Or some of the Ministers here: I have an SMS relation-ship with them, or with key people in the government and industry. Similarly, every year for la francophonie (the celebration of French culture), nous avons des célébrations multiculturelles où nous parlons fran-çais and we often offer up a maple syrup and pancake snack. It is a broad branding event, we get hundreds and thousands of people. Compared to how we ap-proach a company: If I go in at a CEO level, one of my colleagues goes in at the VP level or head of section level, so we try to have a consistent message at differ-ent levels of an organization.

Canada has quite a good reputation here for music, film, dance, and literature. Alice Munro won the No-bel Prize for literature a couple of years ago, which we leveraged to support our “learn English in Cana-da” message, our “Study in Canada” initiative. And last year, two researchers won the Nobel Prize for physics. It was a joint project (the Sudbury Neutrino Project), directed by Canadian Art McDonald. He worked with a Japanese researcher, Takaaki Kajita, a leader of the Super-Kamiokande collaboration. They tested the neutrinos in an old mine in Sudbury, half a kilometer underground. This reminds us that basic research is a big part of the equation. It is often said “Don’t do research unless you know what commercial appli-cation it’s going to have…” We don’t know, yet, how neurtrinos may help with medical procedures, tele-communication, how we breathe, etc. It is a remark-able achievement for the world and it reiterates that Canada is a leader in basic research: a creator of new knowledge!

6) What are the main priorities of Canada’s for-eign policy in Finland?

There is the Arctic, commercial, consular, as well as monitoring violent extremism, and human rights in neighbouring countries. We estimate there are about 2,000 Canadians living in Finland. We help them with their passports for their children, when they get mar-ried, etc. That’s an important part of what we do, that is reactive. In terms of proactive: the Arctic ties relate to transportation, search & rescue in Canada’s new Northwest Passage, infrastructure for Canada’s new Northwest Passage. I call it “new” because it is now navigable. Last fall, we had two Finnish icebreakers go through our passage: the Fennica and the Nor-dica. A Finnish vessel has never transited our North-west Passage, it’s only gone in to deliver fuel to the north, and then left again. So there is real cooperation needed. Especially given the cruise ships planned for this summer. Imagine! We’ve seen sea disasters in the Baltic, even though Stockholm and Helsinki are close by. Search and rescue in Canada’s north is a serious topic, receiving much attention. The Finns have expe-rience in Arctic navigation, as we do, and the Finns

Vaahteranlehti 19

are such reliable business partners, and continue to be the country which has designed or manufactured more than 60% of the world’s ice-breakers. As Can-ada’s northern waters open, and weather patterns change, the NWP because a viable business option for transport and tourism, and a concern vis-à-vis safety and environmental protection. Naturally, Canada’s northerners need to be involved in activities taking place in their regions. Finland is eyed by coast-guards around the world, including Canada’s, and the latest and greatest Finnish Coast guard vessel, the Turva, is the envy of world coast-guards.

Commercial projects for the embassy in Finland also relates to science and research. So, in our com-mercial work, we look at Tekes, the Academy of Fin-land, VTT, Sitra, and what the technical universities are doing. Finnish firms, with the help of these or-ganizations, innovate quite quickly. And the research done in Finland gets transferred to Canada. So we like when Tekes talks to NRC in Montreal, or Forest Product Innovations in Montreal, or the University of New Brunswick, because it builds Canada’s industry clusters when they do research together. The whole Finnish innovation system matters to us, because we know innovation and research is a precursor to in-vestment. It is worth noting that Finnish companies employ ~7,500 Canadians.

We also help Canadian companies do business in Fin-land, by way of export support or direct investment. About 5,000 Finns are employed by Canadian compa-nies, via Canadian direct investment abroad. I was in Oulu in February, a city where Canadian companies employ about 400 people. This is significant. It says a lot about a small Finnish city which is very tech-savvy, but it also shows how Canadian companies are choos-ing Finland as a place to set-up shop. For EXFO, out of Quebec City, Oulu is their hub for Europe and the Middle East, with 100 employees. So we help those Canadians doing business here in Finland; they have an economic value back in Canada.

7) How have the sanctions in Russia impacted the high north?

Russia is playing many different hands when it comes to the sanctions, and it seems they are putting pres-sure on the EU by opening up the Finnish eastern border. From December to Feb, we were seeing 20 to 30 migrants per day coming through the Salla border, which was never the case before. The Finns are po-litely really mad, and don’t like to show anger, but in the last 3 weeks, the Prime Minister, the Minister of the Interior, the Permanent Secretary for the Ministry of the Interior, the Head of the Border Guard have all met their Russian counterparts about Salla (one of the border crossings). This border crossing has become a real thorn, and this border has never been porous in the past. Russian’s retaliation against the EU, is show-ing the potential vulnerabilities of the Schengen bor-der.

8) You served as the Trade Commissioner in the early 2000’s. How has Finland changed since then?

I served in Finland from 2004-2008, and it has changed. It has become more international in the time I was away. There are more foreigners, there are dif-ferent products here, and the city has grown so quick-ly. The whole Töölönlahti area-it was a wasteland a few short years ago, now has the headquarters for UPM, KPMG, gorgeous condos, the library is going in, and they are turning that area into a citizen’s square. The New Year’s Eve event, among others, will take place there now (moving from Senate Square)-that’s what the mayor tells me. Senate Square can’t host that many people, and there are security issues with it be-ing so close to the Palace and the PM’s office. There are more Canadian companies here than when I first served.

20 Vaahteranlehti

9) What is the future of Finland-Canada relations?

I have to say, 2017 is a big year-it is the 100 year an-niversary of Finnish Independence, and it is 150 years since the confederation of Canada. It also represents 70 years of bilateral Canada-Finland relations. The Embassy, along with the Finnish-Canadian Society and a number of partners, is building a commemora-tive book for 2017. It will be a gift to the Finnish Presi-dent, and a gift to Finland. It will focus on how Cana-da has contributed to Finland’s growth as a country since independence. And vice versa, how Finland has contributed to Canada’s 150 years. So, the future? It might mean shorter, less expensive flights to go back and forth. Now we have these really quick routes. With Icelandair, you can leave Helsinki in the morning, and be in Toronto by noon going through Reykjavik. As of May 2016, they are flying to Montreal, with a similar timetable-leave Helsinki in the morning, and be in To-ronto or Montreal for an afternoon meeting or family gathering. Or in Vancouver by 5pm. This really helps with the future of the relationship.

The comprehensive economic trade agreement (CETA) with Canada and Europe - there is a lot in there for Finnish and Canadian companies to have better mar-ket access. With Russia and Europe changing, Canada and CETA is viewed as a solution for Finland. Getting to Canada is easier, open markets make it easy to do business and the CETA will go even further by elimi-nating most tariffs. Finnish firms that once depended on Russia, are returning to more reliable partners like the US and Canada. When firms do business in Can-ada, they have access to NAFTA, and to South Ameri-can markets. Many of the Finnish firms already in Canada are doing business with Latin America from their Canadian operations. Finnish companies who are worried about tomorrow and the next year, given Russian uncertainly and soft European markets, can be in the heartland of North America, simply by go-ing to Toronto or Atlantic Canada with its access to New England. We also envision more Arctic coopera-tion. Finnish organisations like TEKES are taking a

closer look at CHARS (Canadian High Arctic Research Station, Cambridge Bay)-we can imagine a cluster of Finns at Cambridge Bay, where CHARS is going, and we can have little clusters of Finnish companies and research groups along the border where they can eas-ily sell into the US because of NAFTA. I see more Ca-nadians playing hockey here, more Finns doing well in the NHL. All those family ties, and lots of new art-ists and filmmakers, and hockey players with Finnish-Canadian names!

10) Odds and ends:

One of the new department names in the new Trudeau government is “Environment and Climate Change Can-ada” (formerly Environment Canada)-it is a real sym-bolic change. Also, there is a new department called: “Immigration, Refugees and Citizenship Canada”. And you recall the 25,000 target that Prime Minister Trudeau campaigned on during the election, well that number will be reached in the next few weeks. One of the Canadians here in Finland, Steve Baynes, has (for the last 2 years) organized a tournament called “Save Pond Hockey”, sort of a climate change tourna-ment. And the money he raised went to “Friends of the Earth Finland”, which is an environmental group in Helsinki. So these are great projects that we love seeing Canadians taking a lead on. And then the book we are working on, we are gathering experts on differ-ent topics who can write an essay or a few paragraphs and snippets and quotes on the Canada-Finland rela-tionship.

The Embassy does most of its communications via its Twitter feed, so follow us on @CanEmbFinland.

Vaahteranlehti 21

SPRING/KEVÄTVictoria Day BBQ @

Seurasaari

22 Vaahteranlehti

We lucked out and enjoyed beautiful, sunny weather yet again.

Vaahteranlehti 23

TAUSTAKSI

Kevät 2010 on luultavasti jäänyt monelle matkaili-jalle mieleen Islannin Eyjafjallajökulljäätikön alla si-jaitsevan tulivuoren purkauksesta, joka alkoi syöstä ilmakehään tuhkaa sillä seurauksella, että lähes koko Euroopan lentoliikenne seisautettiin useiksi päiviksi. Purkauksen ilmakehään syöksemä tuhkapilvi oli vä-hällä varjostaa omiakin suunnitelmiani, mutta väistyi onneksi: vaikka purkaus jatkui aina kesäkuuhun, se alkoi hiipua. Niinpä kauan unelmoimani ”tee se itse -Kanadan matka” toteutui 28.6 - 19.7.2010, osin oma-toimisesti Greyhound-bussilla matkustaen ja osin lähisukulaisten seurassa autoillen; halki kesäisen mantereen.

Vaikka matkasta on jo aikaa, muistot eivät ole haalis-tuneet.

Mitä matkasta siis kertoisin?

Alkajaisiksi tahdon mainita, että taivaan kirjaimel-lisesti seljettyä kolmiviikkoinen matka käynnistyi lähisukulaisten seurassa Finnairin suoralla lennolla Helsingistä Torontoon. Sieltä, lähisukulaisten suku-

laisten hyvässä huomassa vietetyn yön jälkeen, mat-kamme jatkui bussilla toisiin lähisukulaisten sukulai-siin Sudburyyn. Sudburysta sitten alkoi oma taipaleeni Greyhoundilla halki Kanadan kohti päätavoitettani Nelsonia jatkuen sieltä aikanaan Vancouveriin. Van-couverissa kohtasin lähisukulaiset jälleen kolmansine sukulaisineen ja matkanteko vaihtui yhteiseksi vuokraautoiluksi Vancouverista Whistleriin ja takai-sin, eteni seuraavaksi autolla ja autolautalla Vancou-ver Islandille ja Vancouveriin takaisin. Lopulta matka oli päätettävä siirtymällä sisäisellä lennolla jälleen Torontoon ja sieltä Helsinkiin ja kotiin.

Etukäteen valittujen kiinnostavien etappien ja suku-laiskontaktien ketju antoi matkalle jo hyvän lähtökoh-dan sinänsä. Lisäksi Lonely Planetin Canadan ja muun matkaopasaineiston sekä Markku Henrikssonin Kan-ada – vaahteranlehden maateoksen valossa odotet-tavissa oli vaikka mitä! Käytännössä ehti kuitenkin näyttäytyä paljon enemmän, kuin osasin odottaa.

Olisi paljonkin kerrottavaa esimerkiksi siitä, mitä herättivät koneesta katsoen Grönlannin jäätiköiltä

UNELMAMATKA VINTTIKOIRAN VIETÄVÄNÄ – GREYHOUNDILLA KANADASSA

Ulla-Mari Siitonen

Greyhound Linesin symboli.

24 Vaahteranlehti

valuvat tummat jäljet, kuin nuo kesän alussa lentoli-ikenteen lamauttaneen Islannin tulivuorenpurkauk-sen noki. Kuinka Toronton CN Tower hohti iltaaurin-gossa vihjaamatta mitään kaupungissa riehuneesta G20-kokousta vastaan järjestetystä mielenosoituk-sesta. Miten puhuttelevaa oli todistaa Sudburyn ge-ologista syntymää oletetun meteoriitin putoamisen seurauksena ja myöhempiä kaivostoiminnan jälkiä, kuunnella mainareiden ja siirtolaisten tarinoita. Kuinka kiehtovan kaunis oli Nelson Selkirk-vuoriston suojassa Kootenay-järven lahden poukamassa eksen-trisine elämänmuotoineen ja persoonallisuuksineen. Millainen kontrasti Vancouverin yliopistoalueella sijaitsevan ”Museum of Anthropologyn” tiloihin mu-seoitujen al-kuperäisväestön kulttuurin upeiden esi-neistöjen sekä muiden taltiointien ja East Hastingsin rappion välillä. Tai että BC todellakin on ”Bear Coun-try – be bear aware”. Mutta tämä muistojen vuo olk-oon osa toista tarinaa.

Sen sijaan nyt keskityn kertomaan siitä, millaista oli matkustaa varsinaisten etappien väliä tuolla kulku-reiden kulkuneuvolla – kelpo Greyhoundilla, jonka kylkeä laukkaava vinttikoira komistaa – pitkin sa-nanmukaisesti suurenmoista Kanadaa. Toivon, että kertomus viihdyttää teitä sekä hyödyttää varsinkinhäntä, joka suunnittelee vastaava. Kokonaiskuvan tav-

oittamiseksi kerronta pohjautuu osittain virallisiin ti-etolähteisiin (Greyhound, Wikipedia, kartastot), mut-ta ennen kaikkea omiin kokemuksiini ja huomioihi-ni sekä kuin itsestään syntyneisiin antoisiin keskustelu-ihin kohtaamieni kanadalaisten kanssa – tien päällä tietenkin.

”So, hit the Road!”

MAILEJA LAUKATTAVAKSI

Oikeastaan bussimatkani oli alkanut ennen kuin alkoi-kaan. Sen muisti siitä, että kun Greyhound ensiker-ran kurvasi eteen Toronton suuren kauppakeskuksen Yorkdalen kupeessa ja istahdimme penkkeihimme matkalla Sudburyyn, alkoi mielessäni kelautua ed-estakaisin kaikki se, mitä etukäteen olin greyhoun-dilaisesta bussimatkailusta tietooni saanut. Kuinka hyvin penkin alle käsimatkatavaroihin tallettamani ennakkotietämys reitistä ja reissaamisesta vastaisi todellisuutta, se jäisi nähtäväksi myöhemmin, mutta Torontosta lähdettyä perustietoja oli mukava ruveta vähitellen kertaamaan – ja vertaamaan.

Perustietoja penkin alla

Koko reittiä ajatellen jo kotipöydän ääressä olin saat-tanut mm. Hallwagin tiekartasta hahmottaa, että tule-va matka Torontosta Sudburyn ja Nelsonin kautta Van-couveriin taittuisi pitkin Trans Canada Highwayta noin 2700 mailin eli noin 4400 kilometrin pituudelta. Valtatietä, jonka tiedetään valmistuneen vuonna 1962 yhdistäen Kanadan Idästä Länteen mahdollistaen siten kokonaisuudessaan 7821 kilometrin mittaisen automatkan Newfoundlandin St. John’sista Brittiläi-seen Kolumbiaan. Mahtavasta nimestään huolimatta tuo valtava tieverkosto, järjestelmä suorastaan, näyt-täytyi kuitenkin kartalla vain ohuehkona nauhana, kuin kiemurteleva merkkuujälki tilkkutäkissä, kes-kellä suurta Kanadaa. Käytännössäkin tie oli varsin vaatimaton: nyt toki oltiin vasta esimatkassa, mutta edessä avautui aivan keskiverto päällystetty tie, eikä suinkaan mikään leveä kiitotie (kuten etukäteen olin pelännyt!). Siksipä se, maantieteellisesti suures-ta

Perustietoja penkin alla

Vaahteranlehti 25

mittakaavastaan huolimatta, onnistui myös välit-tämään tuokiokuvia läheltä: mennoniittiperhe mat-kalla jonnekin, kuollut hirvi tienposkessa, vaahterasi-irappimyymälä jättisuurine pulloineen, mustakarhun pentu, kesälomalle jäänyt koulubussi pellolla…

Sitä paitsi oli merkille pantavaa, että Greyhound-fir-man liikennöinti ei rajoittunut vain Kanadaan vaan tuo perinteikäs bussiyhtiö, jo vuodesta 1929, kuljetti kansaa myös USA:n puolella. Päätoimisto sillä silti oli Kanadassa, lounaiseen Albertan provinssiin sijoittu-vassa Calgaryssa. Kuinka sitten päästä kyytiin? Tähän perinteikkääseen kyytiin pyrkiessä olennaisia kysy-myksiä tuntui ensi alkuun olleen vaikka kuinka paljon. Kiitos nykyajan informaatioteknologian, käytännön kysymyksin oli helppo omaksua tietoa yhtiön omilta kotisivuilta.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä oli ollut se, miten olisi parasta hankkia käsiinsä matkaliput paikkoihin, joihin halusin päästä – erityisesti pääkohteeseeni ek-sentriseen Nelsoniin. Käynnissä olevalle pienehkölle päiväosuudelle Torontosta Sudburyyn ulkomaalaisen oli kätevintä ostaa lippu suoraan Yorkdalen palvelu-pisteestä, mutta periaatteessa vaihtoehtoja oli useita. Kuten Greyhoundin sivuilla tuolloin kerrottiin, mat-kaliput bussiin saattoi yhtäältä ostaa paitsi asemi-lta myös tietyistä sopimusmatkatoimistoista. Toinen vaihtoehto oli hankkia liput niin sanotusti ’online’ ja valita joko “Will Call” -lippu, joka hoidettiin puhe-linpalvelun kautta ja sitten noudettiin asemalta, tai valita “Ticket by Mail” -vaihtoehto, jossa pyydettiin lähettämään lippu omaan kotiosoitteeseen Kanadas-

sa. Kolmas ja kätevin online-keino oli hankkia “Print at Home” -lippu eli ostaa verkossa ja printata ulos kotikoneella. Mutta ulkomaalaisella oli mutka mat-kassa: heti matkasuunnitelmien alkuvaiheessa oli käynyt ilmi, että “Print at Home” -lippuja ei Suomesta käsin voinutkaan ostaa eikä edes matkatoimistoista. Niinpä ainoa vaihtoehto oli joko hankkia lippu vasta maahan saapumisen jälkeen tai ostaa nk. “Will Call” -lippu, joka siis olisi pitänyt vielä hakea jostakin so-vitusta toimipaikasta Kanadassa. Minä kuitenkin olin halunnut varmistaa pitkien taipaleiden lippuni hy-vissä ajoin. Olihan kyseessä paitsi matkan onnis-tuminen myös rahallinen säästö, sillä riittävän ajoissa ostetut liput sai puoleen hintaan. Niinpä asian selvit-tämiseksi olin ottanut yksinkertaisesti yhteyttä Grey-houndiin ja muutaman harhapolun kautta sieltä tu-likin kohtelias vastaus. Kerrottiin, että voisin hoitaa asiani ’online’ ja valita “Ticket by Mail” -vaihtoehdon pyytäen lähettämään lippuni johonkin kanadalaiseen kotiosoitteeseen, koska itselläni ei kerran Kanadassa omaa osoitetta ollut. Hurraa! Mutta lopulta kävi vie-läkin paremmin, sillä sukulaiskontakti Kanadassa vei asian päätökseen – liput odottivat minua jo, pöytä-laatikossa Sudburyssa.

Voi siis sanoa, että systeemi vaikutti hyvältä; bussi-yhtiö oli lähestyttävä ja mahdollisti monille pääsyn kohtalaisen sujuvasti eri puolille maata ilman, että tarvitsi välttämättä lentää tai ajaa itse. Olkoonkin, että minulle se tiesi pisimmillään kahden vuorokauden ja neljäntoista tunnin yhtämittaista matkustamista Nel-soniin, vapaaehtoisesti kylläkin. Ja tuo varsinainen reissaaminen Greyhoundin kyydissä, sehän alkoi tar-

Yksi monen monista lipuista. Lähtötunnelmia Sudburyssa.

26 Vaahteranlehti

kentua parin päivän lepäilyn ja valmistelujen jälkeen Sudburysta.

Ready – steady – go!

Kameran ja puhelimen akku ladattuina, matkaopaskir-ja ja kirjoitusvälineet suuren takin suurissa taskuissa, niskatuki ja villaista vaatetta käden ulottuvilla sekä käsimatkatavarakassi täynnä eväitä (vettä, kokista, mehua, hedelmiä, vihannesta, leipää, säilykkeitä, pikakahvipurkki ja termospullo) saavuin saattajineni Sudburyn asemalle Kanada-päivän varhaisena aamu-na. Miten mahtava ajoitus unelmieni taipaleelle!

Asemapiha oli jo täynnä sekä taukoa pitäviä että en-sikertaa kyytiin nousevia, sillä paikalla oli suositelta-vaa olla noin puoli tuntia ennen lähtöä. Toisin kuin uudenaikainen palvelupiste Toronton Yorkdalessa, Sudburyn matala asemarakennus sijaitsi syrjässä taajamasta ja näytti vanhahtavalta hieman rähjäisine toimistoineen, jonka ulkokaton reunuksia kanadalais-een tapaan setripuiset lastut päällystivät. Sellaisena se omalta osaltaan havainnollisti sitä, että matkan varrella oli odotettavissa mitä erilaisimpia Greyhoun-dasemia. Olisivat suuret, täyden palvelun terminaalit keskeisissä kaupungeissa, pienempien paikkakuntien keskisuuret asemat tai pienet palvelupisteet, katetut pysäkit esimerkiksi liikekeskuksissa ja lentokentillä tai pelkät seisakkeet teiden varsilla.

Asema sinänsä ei näyttänyt kiinnostavan ketään, vaan kaikki tulevat kanssamatkaajani keskittyivät mal-tilliseen odotteluun. Monet kanadalaiset olivat jo ehtineet hämmästyä huolestuneena (ja tulivat vielä niin tekemään) tästä matkatapavalinnastani. Mitäpä muuta osasin sanoa, kuin että halusin nähdä Kan-adaa läheltä ja omin toimin. Mutta nyt heräsin itsekin kysymään: ketkä oikeastaan tämän tavan valitsivat? Greyhoundin sivuilla todetaan: ”Students, young pro-fessionals and seniors are considered to be our most frequent travelers.” Minusta sen sijaan enemmistö näytti pikemminkin vähemmän varakkailta jokamie-hiltä, retkeilyreissaajilta, alkuperäisväestöltä ja bo-heemeilta juhlijanuorilta. Myöhemmin taas kuulin

erään naisen siteeraavan kulunutta sanontaa, jonka mukaan Greyhoundilla matkustavat ne, jotka ovat juuri päässeet vankilasta ja saaneet lipun vain jon-nekin… Greyhound puolestaan ilmoittaa: “Greyhound does not normally provide free transportation for individuals who are financially disadvantaged. /---/ [But] free transportation home for runaways is pro-vided by Greyhound Canada in conjunction with Op-eration Go Home.” Oli miten oli, porukkaa yhdisti tie.

Tien päälle ei vain heti päästy, vaan kävi ilmi, että ai-kataulunmukainen lähtöaika 07:15 siirtyisi neljällä-kymmenellä minuutilla. Minulle se merkitsi hyvää lisäaikaa katsella vielä vähän aikaa ympärilleni. Kiin-nitin siis seuraavaksi huomioni bussikalustoon, joka meitä matkalaisia tuli kuljettamaan. Olin tietoinen siitä, että erilaisille taipaleille oli varattu eritasoisia autoja, joten huomaisin käytössämme olevan massii-visen kulkupelin mukavuuksineen. Itse asiassa läh-dössä oli jopa kaksi autoa, joista ensimmäinen toimi samalla kuriirina eli veti perässään erillistä postikär-ryä. Tuttavan ansioista etukäteen saamani lippunau-ha kädessäni kertoi samalla omaa tarinaansa tulevan matkan mittavuudesta: lippuja oli yhteensä kymme-nen kappaletta ja jokaisessa niissä pitkä rimpsu isompien ja pienempien paikkakuntien nimiä provin-ssista toiseen. Vaihdot eli ”Transferit” oli tietysti jo ai-kataulutiedoissa kerrottu, mutta yllätyksekseni lipun

Tauko Tim Hortonsilla.

Vaahteranlehti 27

oheistiedoista ilmeni muuta. Olin varautunut siihen, että vaihto tulisi vastaan Calgaryssa, mutta äkkiä pal-jastui, että vaihto oli odotettavissa myös Winnipegis-sä. Siitä ei kukaan ollut kertonut mitään – mahtoiko lipussani olla jotain pielessä…? Käännyin bussin uu-menissa häärineen naisen puoleen, joka kaikesta pää-tellen oli kuljettaja.

Lähestymisestäni seuraava kohtaaminen oli kokemus sinänsä, mutta jäi sentään ainoaksi laatuaan. Näet asialliseen tiedusteluuni siitä, mahtoiko lippuni vasta-ta sitä mitä olin suunnitellut, kuljettaja äyskäisi vaih-don Winnipegissä pitävän paikkaansa. Kun yritin ju-tella asiasta, hän jatkoi: ”I have done this work twenty years, so don’t argue with me!” Katsoin viisaimmaksi vaieta, jotta en jäisi kyydistä. Samalla hän katsasti matkatavarani, sillä matkatavarasäädökset oli seik-kaperäisesti selvitetty. Varsinaisia matkatavaroita sai veloituksetta ottaa mukaan vain yhden eli bussin ruu-maan laitettavan, maksimissaan 23 kilon painoisen kantamuksen, joka tuli huolella merkitä kohdeprovin-ssin värisellä matkatavaralipukkeella eli ”Baggage Tagilla”. Sen lisäksi sisätiloihin sai ottaa omaa käyt-töä varten ruokaa ja alkoholitonta juomaa, tyynyn ja yöpymistarvikkeita sekä tiettyjä medialaitteita. Sen sijaan kuljetettavaksi ei kelpuutettu minkäänlaisia aseita eikä eläimiä (paitsi palvelukoiria), vaan niiden osalta vaihtoehtona saattoi toimia Greyhoundin ku-riiripalvelu. Minulla ei tietenkään ollut aseita eikä eläimiä ja muutoinkin olin mielestäni kaiken huolella valmistellut. Kuljettajatar kuitenkin kiinnitti huomi-onsa laukkuni lipukkeeseen: se ei ollut riittävä. Koska olin menossa Ontariosta Manitobaan, olisi lipukkeen pitänyt olla määrätyn värinen. Olin kyllä perillä siitä, mitkä ovat laukkulipukkeiden värikoodit: Ontarios-sa vaaleanpunainen, Manitobassa vihreä, Saskatche-wanissa sininen, Albertassa keltainen ja Brittiläisessä Kolumbiassa valkoinen. Mutta oma ratkaisuni oli niin sanoakseni ’toista maata’: sekaannusten minimoi-miseksi olin värkännyt jokaiseen kohteeseen omat lipukkeeni, joissa koneella kirjoitetuin kanootin kokoisin kirjaimin kerrottiin kaikki oleellinen (nimi, kansallisuus, puhelinnumero, lähtöpaikka, seuraava määränpää). Kiistelyn tässä vaiheessa toinen, kiuk-

kuisen kuljettajattaren paikalle vaihtuva kuljettaja puuttui tilanteeseen todeten, että kaikki oli aivan kunnossa. Silloin kuljettajatarkin hämmästyksekseni leppyi ja vieläpä neuvoi ystävällisesti kiinnittämään huomiota siihen, että nousisin taukopaikoilla oikeaan autoon: ”This is your busnumber”. Ja se on sanotta-va, että vaikka ensin hieman häpesin amatöörimäistä lipukeratkaisuani, olin saava siitä vuolasta kiitosta myöhemmin – paitsi vaihtokuljettajalta, myös muilta kuljettajilta pitkin matkaa; selkeät tiedot helpottivat heidän työtään.

Kun lastaus vihdoin alkoi, lastauskäytäntöön kuului, että kaikki odottivat bussin ulkopuolella niin kau-an, kunnes matkatavarat oli saatu ruumaan ja kuljettaja antanut luvan nousta kyytiin. Sen tapahduttua alkoi huomaavainen, mutta kiivas liikehdintä kohti ovea. Ilmiö ei ole ihme, sillä merkittyjä paikkoja ei ol-lut, vaan homma toimi ”first-come, first-served” -periaat-teella. Taukopaikoilla, kuten Sudbury, ensin sisään las-kettiin toki jatkomatkustajat ja vasta sitten uudet tuli-jat. Mutta jälkimmäisten oli kuulemma syytä varautua ylimitoitukseen toisinaan: uusia matkustajia saattoi olla tulossa enemmän kuin bussissa oli tilaa, jolloin käyttöön jouduttaisiin ottamaan lisäbusseja ja sen välitön onnistuminen riippuisi kuljettajien ja kaluston saatavuudesta sekä riittävästä matkustajamäärästä. Ainakin määrätyillä asemilla olisi ollut mahdollista varmistaa etukäteen muutamalla dollarilla nk. ”Prior-ity Seat” ja siten päästä ohi jonon määrätylle paikalle ja välttyä ryntäykseltä sisään astumisluvan kuuluttua, mutta kaikesta päätellen näin ei pääsääntöisesti tap-ahtunut.

Loistavaa kyllä nyt lisäauto oli jo käytössä, joten itseni kaltaiset uudet tulokkaat päätyivät siihen ilman poik-keusjärjestelyjä ja pääsivät matkaan samaan aikaan kärryä mukanaan vetävän ykkösauton kanssa, joka lähti tien päälle ensin. Sisällä monilla heistä, jotka olivat matkustaneet yön yli, näkyi olevan istuma-paikoillaan tyyny ja jonkinlainen pieni peiton tapa-inen. Mieluisan paikan saaminen ei kuitenkaan ollut vaikeaa ja tyhjääkin tilaa jäi. Niinpä pääsin istumaan kuljettajan puolelle bussia – sitä oli suositellut pai-

28 Vaahteranlehti

kallinen saattajani, jotta Lake Superior myöhemmin näkyisi hyvin. Vierustoverikseni sain ihme ja kumma osaksi matka-aikaa neitokaisen, joka ilmoitti asuvan-sa Nelsonissa. Hänestä sain oivan tietolähteen, mitä tuli tuohon matkani pääkohteeseen, mutta kaiken lisäksi hän osoittautui vähäeleisellä tavalla suuren-moi-sen avuliaaksi ylipäätään. Eikä vain minua, vaan kaikkia kohtaan; hän oli kuin enkeli virkamatkalla. Muu-toinkin oli havahduttavaa huomata, että kanssa-matkustajien karski olemus osoittautui käytännössä ihan muuksi; solidaarisuus valitsi. Tai jos ei olisi val-linnut, niin erinomainen kuljettaja olisi pitänyt siitä huo-len, sillä yhtiöllä oli nollatoleranssi kaikenlaisen häiritsevän käytöksen suhteen. Joskus kuskia myös avoimesti kunnioitettiin; kuten eräskin totesi: ”You are The Man!”

Vaikka alku oli ollut vähän hankala, niin vaihtokuljet-taja oli rento ja ystävällinen edustaen sitä, mitä tule-man piti. Koko loppumatkan kuljettajien toimintaa voi täydellä syyllä kiittää asiantuntevaksi, huolehti-vaksi ja tehokkaaksi. He muistivat aina kertoa pro-tokollan mukaisesti bussin sisältämistä mukavuuk-sis-ta, varoittaa portaista ja seisomisesta liikkuvassa bussissa, antaa väliaikatietoja aikataulussa pysymis-estä ja ylipäätään rohkaisivat kääntymään puoleen missä tahansa matkustamiseen liittyvässä ongelmas-sa. Matka saattoi siis jatkua hyvillä mielin.

Kuinka ikkunan takana ohi kiitävätkään näkymät…

Päivän edetessä Ontarion sää oli kääntymässä hel-teiseksi. Bussin sisällä se ei kuitenkaan kiusannut, sillä autossa oli sekä hyvä ilmastointi että mahtavat aurinkosuojasävytetyt ikkunat, niin että maisemia saattoi siristelemättä katsella. Vaan kuinka siepata nuo ohikiitävät näkymät, sillä kuski ajoi yllättävän vauhdik-kaasti?! Tuota pikaa kävi selväksi, että valokuvaaminen ja kirjoittaminen bussissa olisi per-in haasteellista, vaikka olisi istunut kuinka aloillaan. Myös tekstiviestien lähettäminen oli mahdotonta siitä yksinkertaisesta syystä, että kenttä hävisi kohta Sud-buryn jälkeen.

Ajoittain bussin vauhti hyytyi hetkiseksi johtuen

maaston asettamista vaateista, sellaisista kuten ylämäki Lake Huronin maisemissa. Silloin oli hyvä hetki katsastaa vuorotellen karttaa ja ikkunasta ulos pohtiakseen provinsseja ja suuria maantieteellisiä vyöhykkeitä. Oman reittini ympärillä Idästä Länteen ajettaessa levittäytyisivät kymmenestä provinssista viisi, nuo laukkulipukkeidenkin nimeämät Ontario, Manitoba, Saskatchewan, Alberta ja lopulta Brittiläin-en Kolumbia. Selkäni taa jäisivät puolestaan Québec, New Brunswic, Nova Scotia, Prinssi Edwardin saari, Newfoundland & Labrador. Lisäksi jossakin kauka-na, kaukana yläpuolella Pohjoisessa avautuisivat kolme territoriota: Yukon, Luoteisterritoriot ja Nunavut. Samalla edessä ounasteltavat erämaat saivat mieli-kuvituksen lentämään ja antoivat esimakua tulevista maiseman vaihdoksista. Karkeasti ottaen matkan varrelle osuisi kolme vaihetta. Ontariossa vastaan oli tuleva metsän peittämiä suuria kalliorinteitä, jokia, kuuluisia järviä kuten Lake Huron ja Lake Superior sekä kyliä ja pikkukaupunkeja. Sitten seuraisivat pree-riat lähes kolmen provinssin mitalta Manitobasta Sas-kat-chewaniin ja osaan Albertaa ja niiden kyliä, reser-vaatteja ja pikkukaupunkeja. Ja päätteeksi Brittiläisen Kolumbian jylhyys; kaikenlaista vuoristoa, josta en ollut koskaan kuullutkaan ja jopa Kalliovuoret, valta-vasti metsää ja jokia sekä kyliä ja pikkukaupunkeja ja metsää, metsää, metsää…

Joki jossain vie jonnekin...

Vaahteranlehti 29

Metsäalueista puheen ollen merkille pantavaa oli-vat useammanlaiset tuhon jäljet. Kauheinta oli to-distaa vuoristomäntykuoriaisten aikaansaannoksia, tuon ilmaston lämpenemisestä hyötyvän ötökän punaruskeaksi torsoksi työstämiä havupuita massi-ivisina kenttinä. Toisin paikoin metsää taas olivat verottaneet ihmiset aukkohakkuineen, mutta hak-kuut jäivät enimmäkseen piiloon jonnekin kauem-mas rinteille, josta rungot haettiin kai helikopterilla. Näiden lisäksi metsiä olivat myllänneet vielä metsä-palot, mutta niitä ei käynyt moittiminen, sillä prosessi myös uudisti kasvua. Kaiketi juuri sellaisissa paikois-sa metsäpohja tuotti käsivarren paksuista havupuu-ta sankkoina tiheikköinä, kuin hiusharjassa jouhia; täysin läpitunkematonta. Tai sitten järeää, asemansa jo vakiinnuttanutta vanhempaa metsää – se näky sai miettimään, mihin päätyisi, jos sinne lähtisi.

Taajamia lähestyttäessä puhelimeen palasi kenttä ja Kanada-päivän johdosta ilotulitteiden myyntipisteitä ilmestyi näköpiiriin. Tauot eli ”Lay Overit” oli ajoitet-tu muutaman tunnin välein virkistäytymisen var-mis-tamiseksi, mutta käytännössä niiden pituus vaihteli tilanteen ja kuljettajan mukaan. Välillä tauko oli aika-taulun mukaisesti pitkä, jolloin oli mahdollisuus käy-dä syömässä lähistöllä. Kuljettajan antama lähtö-aika oli aina varma lupaus, mutta ketään ei luvattu odot-taa, jos myöhästyi. Jokainen siis poistui näköpii-ristä muualle ”with your own risk”, kuten kuljettaja totesi. Koska itse syön usein ja aika paljon, olin huo-lehtinut hyvistä eväistä etukäteen, joten en yleensä ottanut noita riskejä. Omat eväät olivat hyvä ratkaisu myös siltä varalta, että toisinaan tauko saattoi kutistua pitkästä tai keskikokoisesta minimiin, jos aiemmin oli viivytelty liikaa. Usein juuri pidemmillä tauoilla vaihtui kuljettaja, mikä saattoi tuoda tilanteeseen vii-vettä niin, että seuraava välimatka ajettiin joko kaasu pohjassa tai uudessa etapissa pysähdyttiin vain hetkeksi. Ja totta tosiaan jotkut myös tulivat kyytiin vain tienposkesta; niin kuin nekin neljä volunteertyt-töä, jotka kysyivät kuljettajan kärsivällisyyttä yhden juostessa viime hetkellä hakemaan pudottamaansa mat-katavaraa ”jostain”.

Muutoin tien päällä saattoi kulua pitkiä ajo-aikoja ilman, että vastaan tuli juuri muuta kuin motelleja,

huoltoasemia ja kaikenkirjavia ’epäpaikkoja’ ennen seuraavaa Greyhoudasemaa. Mutta oikeastaan riip-pumatta siitä, missä oltiin, minut lumosi jokin erityin-en ’Kanadan tuoksu’: maanteiden tomu ja ilman kos-teus, taukopaikkojen kahvi ja vaahterasiirappikeksit, häivähdys metsäistä vapaudenkaipuuta… Iltaan asti riitti hellettä. Sitten taivas meni pilveen ja lopulta pimeys putosi bussin ikkunoiden eteen kuin raskas verho; maisemat katosivat yöhön. Toisin kuin kau-kana koti-Suomessa, täällä kesäyössä ajettiin täydet valot päällä.

Saavuttaessa seuraavaan suureen paikkaan eli Thun-der Bayhin puolivälissä Ontarion provinssia, kello lähestyi keskiyötä. Thunder Bayssa kuljettaja käski jostakin syystä ”for safety reasons” kaikki ulos bus-sista ja pysymään asematilojen sisällä siihen asti, kunnes kutsuttiin takaisin. En tiedä, mitä kaikkea henkilö-kunnan tuli tuona aikana tehdä, mutta aikaa siihen kului lähes tunti. Sisällä odotustiloissa oli ah-dasta ja rähjäistä ja levotonta; pakko oli myöntää, että vähän pelotti, mutta kätkin sen ryhtymällä kirjoitta-maan. Kuitenkin yllätyin jälleen muutamien ihmisten ystävällisyydestä. Pari alkuperäiskansaa edustavaa naista bussista jutusteli ohimennen kanssani het-kisen niitä näitä ahtaudesta ja aikatauluista ja heidän vuotuisesta tapahtumastaan, josta olivat palaamassa. Eräs vastakkaiseen suuntaan matkustava vanha herra puolestaan alkoi tilittää tuntojaan siitä, miten täpärää oli nyt ehtiä ajoissa tyttären luon Torontoon, kun bussi oli kerta kaikkiaan hajonnut tien päälle. Niin, maailma oli täynnä kiinnostavia tarinoita.

Kun autoon taas päästiin, kaikkien liput tarkastettiin uudestaan – oli siis syytä pitää lippunauha visusti tallessa, sillä mitään älypuhelintallennusta ei ollut olemassakaan. Ja koska oli jo yö, alkoi uni painaa silmäluomia. Iltatoimina kuin kotona konsanaan pesin hampaani bussin toiletissa, puhalsin niskatyynyni, laitoin korvatulpat, kallistin penkin takakenoon taae-mpana matkustavan sotilasnuorukaisen suosiollisella avulla ja vedin suuren takkini peitokseni. Vielä muis-tutin itseäni, että aikatauluissa on aamulla otettava huomioon aikavyöhykkeen vaihtuminen Ontarion ja Manitoban provinssien rajalla, kun lähestyttäisiin Winnipegiä. Siten ummistin silmäni jääden odotta-

30 Vaahteranlehti

maan aamun valkenemista uusien, metsämaisemista poikkeavien preeriallisten maisemien keskellä. Mut-ta…

Jännitysmomentteja aikatauluun ja muita yllätyksiä…tulikin äkkiherätys!

Jossakin Thunder Bayn ja Winnibegin välillä keskellä säkkipimeää yötä bussi pysähtyi äkisti. Ihmiset al-koivat hälistä, kuski meni ulos. Olin tokkurassa kuin valoon heitetty pöllö, joten sotilasnuorukainen ta-kaani selvitti, että oli tapahtunut hirvikolari. Meidän bussillemme niin ei tosin ollut käynyt vaan sille toi-selle, edellämme lähteneelle ykkösautolle, joka kuljet-ti kuriiripostia. Sotilas lähti ulos tutkimaan tilannetta ja palasi kohta näyttämään valokuvia tilanteesta: hirvi oli kuollut, bussin tuulilasi säpäleinä, onnetto-muus-paikka merkitty valopistein ja matkustajat ulkona. Kuljettajat puolestaan hoitivat tilannetta ilmeisesti satelliittipuhelimella ja nyt odotettiin poliiseja Thud-er Baysta. Välimatkat huomioon ottaen oli selvää, että tilanteen selvittämiseen kuluisi vähintään pari, kolme tuntia. Kolme?! Tajusin samassa, että yllätysvaihto Winnipegissä saataisi epäonnistua, sillä vaihtoon varattu aika oli suunnilleen sama. Ei kuitenkaan autta-nut muu kuin jäädä toivomaan parasta. Aika ei tun-tunut kuluvan millään. Odotusta. Odotusta. Odotu… Lo-pulta liki kolmen tunnin kuluttua tilanne oli siinä vaiheessa, että matka saattoi jatkua. Edellä kulkenut bussi oli kuitenkin jäänyt pois käytöstä, joten meitä pyydettiin suhtautumaan joustavasti ja olevan valmiit jakamaan tilamme niiden toisen bussin matkustajien kanssa, jotka tähtäsivät vaihtoon. Niin teimme.

Loppuyö meni unenhoureisessa jännityksessä, ehti-sinkö ajoissa vaihtoasemalle Winnipegiin.

Päivän valjettua näki kartan kertoman maiseman-vaihdoksen tulleen todeksi Ontarion jälkeen – olimme Manitoban provinssissa, preeriaseudulla. Suureksi huojennuksekseni kuljettaja oli ajanut kuin tuu-lispää ja ilmeisesti pitänyt yhteyttä Winnipegin kol-legaansakin, joten vaihtoon ehdittiin. Aikaa siihen jäi jopa pari-kymmentä minuuttia. Vasta Winnipegissä käytössä oli täydenpalvelun asema, joten päätin os-taa itselleni ”Priority Seatin” ja siten varmistaa hyvän

paikan mahdollisia päivänokosia varten. Samaan ratkaisuun oli päätynyt eräs vanhempi naismatkaa-ja, kaukaa Nova Scotiasta muistaakseni, joka kertoi tekevänsä jo neljättä Trans Canada -matkaansa Grey-houdilla aina Vancouver Isladille asti. Konkarina hän tiesi myös kertoa, että Winnipegissä kaikille tehtäisiin täysi turvatarkastus. Turvatarkastus?! Siitä(kään) en ollut kuul-lut mitään aiemmin. Mutta totta se oli: kaikki matkustajat käytiin läpi metallinpaljastimel-la ja käsimatka-tavaroiden sisältö tutkittiin. Ainoa selitys operaatiolle lienee tahto eliminoida sellaiset hirvittävät tapahtumat kuin kesällä 2008, jolloin metsästysveitsellä varustautunut mies surmasi vi-erustoverinsa Winnipe-gistä Edmontoniin matkalla olleessa Greyhoundin bussissa. Huh. Kyytiin hän oli noussut Portage la Prairiesta, jota kohti seuraavaksi lähdettäisiin ajamaan.

Päivä jatkui jälleen helteisessä säässä ja ympärillä levittäytyivät laajat preeriat laukkaavine hevosineen, laiduntavine nautoineen, valtavine viljasiiloineen, omaleimaisine maalaistaloineen. Vastaantulijoita ei juurikaan näkynyt, jokunen rekka vain silloin tällöin tai rautatiekiskot ja Pacific Railway” -juna, joka rahtasi viljaa ja karjaa preerioilta pois. Elämänmuoto näkyi myös ruuassa, sillä Brandoniin sijoittuneessa pidemmässä taukopaikassa sai syödäkseen ”Ison Charlien perheravintolassa” mm. jättisuuria biisoni-

Alkukesän preeriaa ja lehmiä (vauhdissa).

Vaahteranlehti 31

burgereita. Liekö ollut preerioiden helteen syy, mutta jossakin kohtaa ilmastointi petti niin pahasti, että olo oli kuin puoliksi lämmitetyssä saunassa. Siispä kuljettaja järjesti huutoäänestyksen siitä, kumpi oli tärkeämpää: aikataulussa pysyminen vai ilmastoin-nin korjaaminen tienlaidassa hänen toimestaan. Kai-kki huusivat ilmastoinnin puolesta, niin tarpeellinen se oli. Korjaus onnistui, mutta eivät yllätykset vielä tähän loppuneet, kuten myöhemmin sai tuta.

Kun matka iltapäivään mennessä oli edennyt toiseen preeriaprovinssiin eli Saskatchewaniin, ilmanala tun-tui yhä lämpenevän ja alueen tärkeää kaupunkia Reginaa lähestyttäessä se suorastaan painosti. Eräältä taukopaikalta kyytiin nousi farmari, kuulemma kol-mannen polven skotti, ja pyysi lupaa istua viereeni. Siinä jutellessamme preerioiden karjankasvatuk-sesta ja viljelyn nykyisestä tehotuotannosta sain ar-vokasta tietoa asioista, joita en olisi voinut omaksua mistään muualta. Samalla käytin tilaisuutta hyväk-seni ja kysyin hänen mielipidettään ilmanalasta: oliko nousemassa ukonilma tai jopa hirmumyrsky? Hän sanoi, että varmasti tulee myrsky, mutta tornadoja Kanadan preerioilla on erittäin harvoin, yleensä ne jäävät USA:n puolelle. Hän esimerkiksi muisti omana kuudenkymmenen vuoden elinaikanaan olleen vain yhden. Reginaan saavuttuamme heitimme hyvästit ja minä lähdin vaihteeksi taas täydenpalvelun aseman suojiin etsi-mään iltapalaa. Paikka oli suuri ja siisti ja sain kyllä iltapalani, mutta oli outoa, että ketään ei näkynyt missään. Kun oli aika vääntäytyä bus-sille, huomasin bussista tutun silmäpuoli-hepun ja muutaman muunkin jumiutuneen odotushallin tele-vision uutislähetyksen ääreen. Silloin tuo sympaat-tinen silmäpuoli-heppu antoi ymmärtää varovaisella tavalla, että minunkin kannattaisi katsoa. Ja katso: uutisankkuri il-moitti tornadovaroituksesta, minkä johdosta kaikkia pyydettiin menemään suojaan ja kiinnittämään omaisuutensa. Kuljettaja ei kommen-toinut mitään, vaan kehotti jatkamaan matkaa. Men-tyämme ulos kaikki irtain vaikutti väpättävän hiljaa, preerian yllä vyöryivät valtavat pilvimassat ja ilma seisoi kuin kasvihuoneessa. Koska olimme menossa päinvastaiseen suuntaan, mitään ei ehtinyt tapah-tua. Myöhemmin kuitenkin luin, että tornado todella oli iskenyt alueella jonnekin ja ollut vieläpä oletettua voimakkaampi.

Matka jatkui yli preerioiden pitkin yötä ja jatkui yli preerioiden vielä aamuyölläkin saavuttaessa Sas-katchewanin provinssista Albertan puolelle. Siellä, kolmannen matkapäivän sarastaessa, maisema alkoi vähä vähältä kumpuilla ja nostaa esiin vuoria kaukana horisontissa. Ja sitten oli vihdoin vuorossa se varsi-nainen vaihto Calgaryssa, Greyhoundin kotikaupung-issa.

Vaihtopaikkana Calgary- Greyhoundin koti

Yleensä kuljettajat huolehtivat matkatavaroiden siirrosta seuraavaan autoon ja niin Calgaryssakin. Mikäli näin ei olisi ollut, siitä olisi kerrottu erikseen. Siitä huolimatta vahdin haukkana oman laukkuni siirtymistä oikean auton ruumaan, sillä niin paljon oli masseja menossa eri suuntiin, kun monen tie er-kani täällä. Myös bussiterminaalin lastausalue oli suuri monine laitureineen, samoin itse asemahalli lähtöportteineen. Siellä sisätiloissa laukkaavan vint-tikoiran puinen reliefi kertoi myös, mihin oltiin tultu.

Minulla oli vielä mukavasti vaihtoaikaa, joten menin aamupalalle aseman kahvilaan. Jälleen kerran ei voi-nut kuin otettuna ihmetellä, miten huomaavaista ja iloista oli palvelu reissussa rähjääntynyttä matkalais-ta kohtaan. Tuppisuuna ei taukoa myöskään tarvin-nut viettää, vaan palattuani asemahalliin samassa bussissa matkannut alkuperäisväestöä edustava mies tuli luokseni sanoen huomenet ja istuutui parin tuolin

Preeria vaihtuu vuoristoksi.

32 Vaahteranlehti

päähän alkaen jutella. Hän kertoi olevansa jo väsynyt bussissa istumiseen, mutta vielä pitäisi jatkaa Vancou-veriin. Kerrottuani meneväni sinne itsekin Nelsonin jälkeen, hän välitti minulle paljon tietoa kaupungista ja siellä huomioon otettavista seikoista. Hän itse oli näet asunut Vancouverissa aiemmin, mutta palannut synnyinseuduilleen preerioille, koska kaupungissa oli liikaa ihmisiä. Bussimatkailun kannalta tärkein asia Vancouverissa oli Pacific Central Station, johon aika-nani saapuisin vasta ilta myöhällä perjantaina. Thun-der Bayn aseman pelottava yötunnelma vielä tuorees-sa muistissa kysäsin siis, mahtoiko Pacific Central Stationilla olla levotonta. Hän totesi maltillisesti, ettei siellä mitään tarvinnut pelätä; vaikka arveluttavia henkilöitä kohtaisikin, eivät he häiriköisi, jollet itse heitä. Juttelimme vaikka mistä muustakin, mutta lop-ulta minun oli siirryttävä lähtöportille kohti Nelsonia – ja siihen loppuvat tungokset.

Vuoristoteiden vaateita

Kohta ajettiin vuoristoseudulla, Brittiläisen Kolum-bian provinssissa, joten bussi joutui kovalle koetuk-sel-le. Ei ihme, että aika ajoin tien laidassa oli kylttejä valistamassa jarrujen tarkistuspisteestä, mikä kan-natti hyödyntää. Toisin sanoen alamäkiseen kohdan sivuun oli varattu ylämäkinen kohta siltä varalta, että

jarrut eivät olisikaan pitäneet riittävästi. Vakaasti jyristeli kuitenkin oma bussini eteenpäin, jopa siellä, missä Kalliovuoret hetkiseksi astuivat esiin ensik-erran elämässäni. Toisin kuin preerioilla, ilmanala muut-tui samalla viileäksi: paikoin lämmintä oli vain +13 astetta, oli juuri satanut ja valtava sateenkaari kunnioitti kulkuamme ylärinteeseen, jonka tuolla puolen vielä korkeammalla hohti lumi. Kun mäki oli kivuttu, edessä oli kuulopuheiden mukaan 23 kilome-trin lasku. Henkeni oli salpautua!

Jarrut pitivät ja illalla saavuin väsyneenä, mutta on-nellisena Nelsoniin. Sielun taulassa muistikuvia mut-kikkaista vuoristoteistä, jokinäkymistä siltoineen, runsasta vehreyttä pursuavista metsistä ja karhuista vaapukkapensaassa.

KOHTI PÄÄTEPISTETTÄ

Nelson oli totisesti oma lukunsa, mutta ensi alkuun perustarpeet veivät siellä voiton: kuinka makealta maistuikaan uni pitkästä aikaa sängyssä! ”Mountain Hound Inn” -hotellin ihana queen-bed tuuditti minut tuossa tuokiossa kolmentoista tunnin ajaksi höyhen-saarille ennen uusia seikkailuita. Kuusi yötä siellä ja matkaan taas.

Metsähakkuu vuorenrinteellä.

Rudolph the Red-Nosed Reindeer.

Vaahteranlehti 33

Nelsonista Vancouveriin

Nelsonin asemalle päästäkseen oli käveltävä alamäkiä ristiin rastiin pari kilometriä Kootenay-järven kau-niin lahden rantaan – ja lähtöön oli syytä ehtiä, sillä Vancouveriin meni vain yksi vuoro varhain aamulla. Kenties jotakin paikan hengestä kertoi se, että aseman seinälle oli ripustettu kookas mustavalkovalokuva Greyhound-kuljettajista arviolta noin viidenkymme-nen vuoden takaa taustallaan palkintopokaali ja tek-sti ”Nelson Drivers among the best”. Lisäksi tilaan oli tuotu suurikokoinen erikoisvitriini, jonka sisälle oli sommiteltu mitä erilaisimpia Greyhoundia esitteleviä arkistoaineistoja.

Kuten jo niin monta kertaa aiemminkin, lähtöä joud-uttiin odottelemaan. Lisäksi syystä, jota en tiedä, kul-jettaja ja aseman hieman boheemi virkailija olivat erittäin tiukkana siitä, että jokaisen tuli pysyä aseman sisäpuolella lastauksen päättymiseen ja kutsuun asti. Ken ohjetta ei noudattaisi, jäisi kyydistä! Pysyimme siis kiltisti sisällä minä, eräs lapsiperhe, muutama nuori ja pari keskiikäistä naista. Lupaa odotellessam-me ensimmäinen naisista melko pian esittäytyi sap-attivuotta viettäväksi kriisityöntekijäksi Ottawasta matkalla poikansa luo Vancouver Islandille. Toinen

Greyhound-arkistoa Nelsonin asemalla.

Pacific Central Station, Vancouver.

taas, pienen tutkailutuokion jälkeen, esittäytyi puo-li-veriseksi creeksi matkalla kotiin. Matkustimme jokainen itsenäisesti, mutta aina tuolloin tällöin jut-telimme niitä näitä. Sain jälleen arvokasta tietoa ku-untelemalla juttuja esimerkiksi Thunder Baysta ja sen aseman spooky-tunnelmasta, joita ottawalais-nainen selvitti. Tai cree-naisen kertomaa sikäläisestä Arctic-Radion kanavasta, jolta saattoi kuulla vaikkapa Suomen saamelaisista.

Matkustusaika Nelsonista Vancouveriin oli Kelow-nassa tapahtuvine vaihtoineen periaatteessa kak-sitoista tuntia. Vaan siinä missä jo alkumatka oli tuonut matkan tekoon yllätyksiä hirvikolareineen, turvatarkastuksineen, ilmastoinnin hajoamisineen ja tornadovaroituksineen, myös loppumatka muistutti pitkien taipaleiden haasteista. Ei mennyt kauaakaan Nelsonista, kun vastassa olivat massiiviset tietyöt niin, että bussi joutui odottamaan melkoisen tovin, ennen kuin tietyökoneiden kuljettajat antoivat luvan ohittaa paikka. Ja koska ajettiin vuoristossa, kuten Coast Mountains myöhemmin, joutui kuljettaja pai-koin hidastelemaan tieolosuhteita ennakoiden. Näin ollen Vancouverin öiseen ja kuumuutta hohkavaan suurkaupun-kiin, Pacific Central Stationille, bussi kaartoi lopulta yli tunnin myöhässä – mutta mitäpä on tunti tai pari tämän kaltaisessa ’pitkässä juoksussa’!

34 Vaahteranlehti

The end – eh?

Kun jälkikäteen summasi yhteen tehtyjen kilometrien saldoa voi nähdä, että Torontosta alkaen matkustus-tunteja Vancouveriin asti oli kaikkiaan 81, kuljettajia 12 ja pysähdyspaikkoja yli 150. Olin kiitollinen kai-kille, joita kohtasin; en halua unohtaa heitä koskaan. Ja se mitä vinttikoiran matkassa näin, jätti kaipuun takaisin moniin paikkoihin – silmissä suurin kirjai-min yhä vilistäviin:

ONTARIO: TORONTO/YORKDALE, SUDBURY, COP-PER CLIFF, NAUGHTON, WHITEFISH, NAIRN CENTRE, MCKERROW, ESPANOLA (E), WEBBWOOD, MASSEY, WALFORD JCT, SPANISH, SERPENT RIVER, SPRAG-GE (E), BLIND RIVER, IRON BRIDGE, THESSALON, BRUCE MINES, DESBARATS, ECHO BAY, GARDEN RIVER, SAULT STE MARIE, HEYDEN, GOULAIS RIVER, HARMONY BEACH, BATCHAWANA BAY, PORT MA-MANAISE, MONTREAL RIVER HARBO, AGAWA, RED ROCK LAKE, WAWA,WHITE RIVER JCT, WHITE RIVER, WHITE RIVER JCT, WHITE LAKE BRIDGE (E) , MANI-TOUWADGE JCT (E), MARATHON, TERRACE BAY, SCHREIBER, ROSSPORT JCT, NIPIGON, RED ROCK JCT, HURKETT JCT, DORION, PEARL, PASS LAKE CORNER, THUNDER BAY, RAITH, UPSALA, ENGLISH RIVER, IG-NACE, DINORWIC, WABIGOON, DRYDEN, VERMILION BAY, KENORA ON/MB BORDER

MANITOBA: WINNIPEG, PORTAGE LA PRAIRIE, MACGREGOR, AUSTIN, CARBERRY, BRANDON, ALEX-ANDER JCT WEST, GRISWOLD JCT WEST, OAK LAKE, VIRDEN, ELKHORN, MB/SK BORDER 1

SASKATCHEWAN: MOOSOMIN, WAPELLA, WHITE-WOOD, BROADVIEW JCT, GRENFELL, WOLSELEY, SINTALUTA, INDIAN HEAD, QU APPELLE JCT, REGINA, MOOSE JAW, CARONPORT, MORTLACH JCT, CHAPLIN, ERNFOLD JCT, MORSE JCT, HERBERT, WALDECK JCT, SWIFT CURRENT, WEBB JCT, GULL LAKE, TOMPKINS, PIAPOT JCT, MAPLE CREEK JCT

ALBERTA: AB SK BRDR 1, WALSH JCT, MEDICINE HAT, SUFFIELD, BROOKS, BASSANO, STRATHMORE, CAL-GARY, CALGARY SOUTH (E), OKOTOKS, HIGH RIVER, CAYLEY JCT, NANTON, STAVELY JCT NORTH, CLARE-SHOLM, GRANUM JCT, FORT MACLEOD, BROCKET, PINCHER STATION, PINCHER CREEK, COWLEY, LUN-DBRECK, BELLEVUE, FRANK, BLAIRMORE, COLE-MAN, AB/BC BORDER 3

BRITISH COLUMBIA: CROWSNEST JCT, MICHEL, NATAL, SPARWOOD, HOSMER, FERNIE, ELKO, JAF-FRAY JCT, CRANBROOK, MOYIE, YAHK, KITCHENER JCT, CRESTON, SUMMIT, JCT 3 & 6, SALMO, NEL-SON, SOUTH SLOCAN JCT, CASTLEGAR, CHRISTINA LAKE, GRAND FORKS, GREENWOOD, MIDWAY, ROCK CREEK, BEAVERDELL, KELOWNA, WESTBANK, MER-RITT, HOPE, CHILLIWACK, ABBOTSFORD, LANGLEY, COQUITLAM, VANCOUVER.

The Finnish-Canadian Society wishes you a wonderful summer!

Mukavaa kesää toivoo Suomi-Kanada Seura!