2
Vuonna 1965 perustetun perheyrityksen entinen kortti- palvelinympäristö uudistettiin kolmella IBM x3550 -räk- kipalvelimella, IBM DS3524 -levyjärjestelmällä sekä VM- ware vSphere 4 -alustalla. Suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi yrityksen monivuotinen it-kumppani BCC Finland. Kasvuvaraa vuosiksi eteenpäin ”Halusimme päästä kerralla eroon eri aikakausien rau- taratkaisuista, luopumatta silti hyvin toimivista palve- luista. Vanhat palvelimet virtualisoitiin, jolloin varsinaiset palvelut voidaan jatkossa uusia tarpeidemme mukaan”, sanoo Lakan Betonin tietohallintopäällikkö Marko Soikkeli. ”Haimme ratkaisua, jossa on kasvuvaraa vuo- siksi eteenpäin. IBM:n teknologiassa on parasta hinnan ja laadun sekä ominaisuuksien kokonaispaketti, joka on hyvin tasapainossa. IBM tarjoaa jokaiseen kokoluok- kaan sopivan ratkaisun, ja ympäristö on laajennettavissa kohtuullisilla kustannuksilla.” Toteutus onnistui Soikkelin mukaan mallikkaasti. ”Jo näin pienessä ympäristössä melun ja sähkönkulutuksen väheneminen tuntuu korvissa ja näkyy myös sähkölas- kussa. Laitteiden melutaso on pudonnut huomattavasti, eikä ilmastointikaan enää huuda täysillä. Silmiin pistää myös tyhjä palvelinkaappi, kun vanha rauta on laitettu kierrätykseen. Kaikki hoituu nyt kolmella IBM:n isäntä- palvelimella, IBM:n tallennusratkaisulla sekä VMwaren virtuaalialustalla.” Lakan Betonin ikääntymässä olleet korttipalvelimet ja levyjärjestelmä uudistettiin IBM:n palve- lin- ja tallennusteknologiaa hyödyntäen. Kiviainespohjaisia rakennustarvikkeita tuottava yritys päätyi BCC Finlandin toteuttamaan virtualisointiratkaisuun, joka on tuonut sille merkittäviä hyötyjä. Lakan Betoni saa enemmän vastinetta investoimalleen rahalle, it-infran joustaessa lii- ketoiminnan tarpeisiin. It-infran optimointi on helppoa, sillä palvelin- ja tallennuskapasiteettia saadaan hetkessä lisää. Lakan Betoni siirtyi virtualisoituun it-ympäristöön ”It-ympäristö joustaa nyt perheyrityksen kasvun mukana.”

”It-ympäristö joustaa nyt perheyrityksen kasvun mukana ... · PDF fileLakan Betoni Oy tuottaa teollisesti laadukkaita kiviainespohjaisia rakennustarvikkeita ja niihin liittyviä

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: ”It-ympäristö joustaa nyt perheyrityksen kasvun mukana ... · PDF fileLakan Betoni Oy tuottaa teollisesti laadukkaita kiviainespohjaisia rakennustarvikkeita ja niihin liittyviä

Vuonna 1965 perustetun perheyrityksen entinen kortti-

palvelinympäristö uudistettiin kolmella IBM x3550 -räk-

kipalvelimella, IBM DS3524 -levyjärjestelmällä sekä VM-

ware vSphere 4 -alustalla. Suunnittelusta ja toteutuksesta

vastasi yrityksen monivuotinen it-kumppani BCC Finland.

Kasvuvaraa vuosiksi eteenpäin

”Halusimme päästä kerralla eroon eri aikakausien rau-

taratkaisuista, luopumatta silti hyvin toimivista palve-

luista. Vanhat palvelimet virtualisoitiin, jolloin varsinaiset

palvelut voidaan jatkossa uusia tarpeidemme mukaan”,

sanoo Lakan Betonin tietohallintopäällikkö Marko

Soikkeli. ”Haimme ratkaisua, jossa on kasvuvaraa vuo-

siksi eteenpäin. IBM:n teknologiassa on parasta hinnan

ja laadun sekä ominaisuuksien kokonaispaketti, joka

on hyvin tasapainossa. IBM tarjoaa jokaiseen kokoluok-

kaan sopivan ratkaisun, ja ympäristö on laajennettavissa

kohtuullisilla kustannuksilla.”

Toteutus onnistui Soikkelin mukaan mallikkaasti. ”Jo

näin pienessä ympäristössä melun ja sähkönkulutuksen

väheneminen tuntuu korvissa ja näkyy myös sähkölas-

kussa. Laitteiden melutaso on pudonnut huomattavasti,

eikä ilmastointikaan enää huuda täysillä. Silmiin pistää

myös tyhjä palvelinkaappi, kun vanha rauta on laitettu

kierrätykseen. Kaikki hoituu nyt kolmella IBM:n isäntä-

palvelimella, IBM:n tallennusratkaisulla sekä VMwaren

virtuaalialustalla.”

Lakan Betonin ikääntymässä olleet korttipalvelimet ja levyjärjestelmä uudistettiin IBM:n palve-lin- ja tallennusteknologiaa hyödyntäen. Kiviainespohjaisia rakennustarvikkeita tuottava yritys päätyi BCC Finlandin toteuttamaan virtualisointiratkaisuun, joka on tuonut sille merkittäviä hyötyjä. Lakan Betoni saa enemmän vastinetta investoimalleen rahalle, it-infran joustaessa lii-ketoiminnan tarpeisiin. It-infran optimointi on helppoa, sillä palvelin- ja tallennuskapasiteettia saadaan hetkessä lisää.

Lakan Betoni siirtyi virtualisoituun it-ympäristöön

”It-ympäristö joustaa nyt perheyrityksen kasvun mukana.”

Page 2: ”It-ympäristö joustaa nyt perheyrityksen kasvun mukana ... · PDF fileLakan Betoni Oy tuottaa teollisesti laadukkaita kiviainespohjaisia rakennustarvikkeita ja niihin liittyviä

Lakan Betoni Oy tuottaa teollisesti laadukkaita kiviainespohjaisia rakennustarvikkeita ja niihin liittyviä palveluita asiakkaidensa tarpeisiin. Vuonna 1965 perustetun perheyrityksen kotipaikka on Joensuu. Yrityksellä on tuotantolaitokset Joensuussa, Lopella, Forssassa, Jalasjärvellä ja Varkaudessa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2010 noin 33 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on keskimäärin 131 työntekijää. www.lakanbetoni.fi

Toimintavarmuus ja hallittavuus uudelle tasolle

Lakan Betonin aiempi ympäristö ei ollut virtualisoitu.

”Keskeisimmät virtualisoinnin tuomat hyödyt löytyvät

vikasietoisuudesta ja hallittavuudesta. Lisäksi järjestel-

män ’ylimitoittaminen’ tuli tässä ratkaisussa huomat-

tavasti edullisemmaksi kuin erillisillä raudoilla toteutet-

tuna. Haimme pitkää käyttöikää, ja samalla kasvuvaraa

järjestelmien sekä liiketoiminnan laajentumisen varalle”,

sanoo Soikkeli.

Palvelinhuoneessa ei ole Soikkelin mukaan juuri tar-

vinnut vierailla. Palvelimen vikaantuessa työkuorma siir-

tyy automaattisesti toiselle palvelimelle. ”Olemme oike-

astaan unohtaneet IBM:n raudan olemassaolon, koska

kaikki on toiminut niin hienosti.”

Ratkaisu tuo lisää joustavuutta myös ylläpidon

pelikenttään.”Palvelimien huoltoja tai muita muutoksia

ei enää tarvitse ajoittaa virka-ajan ulkopuolelle, eikä yl-

läpito vaadi fyysistä läsnäoloa sitäkään vähää kuin aikai-

semmin. Palvelimien tehot kohdennetaan sinne, missä

sitä tarvitaan”, sanoo Soikkeli.

”Palvelinten käyttöaste saadaan erinomaiseksi,

joka säästää myös huimasti energiaa. It-osaston työ on

helpottunut. Muutosten tekeminen on helppoa, ja it-

resurssien optimointi onnistuu nopeasti”, sanoo BCC

Finlandin aluejohtaja Tapio Sotikov. ”Uusi järjestelmä

mahdollistaa erittäin hyvän käytettävyyden ja jousta-

van sekä helpon tavan rakentaa palveluita. Ratkaisussa

voidaan toteuttaa helposti myös raudan päivityksiä, ja

muistin lisääminen onnistuu ilman käyttökatkoja. Fyy-

sisten palvelimien tai levyjärjestelmän vaihto niiden van-

hentuessa on entistä helpompaa.”

Virtualisoinnilla voidaan lisätä automaation tasoa, ja

hyödyntää automaatiota myös uusien palveluiden ra-

kentamiseen. ”Palvelimen vikaantuessa palvelut käyn-

nistyvät automaattisesti toisella palvelimella”, kertoo

Sotikov. ”Ratkaisun päälle voidaan toteuttaa myös yk-

sityinen pilvi.”

Uudet järjestelmät nopeasti käyttöön

Lakan Betonin tietohallintopäällikkö korostaa, että it-

toimintoja ohjaa aina käyttäjien tarve. ”On tunnettava

käyttäjien todelliset tarpeet, ja yrityksen tulevaisuuden

suunnitelmat. Näin pystymme toteuttamaan pitkäjän-

teisiä ratkaisuja”, sanoo Soikkeli. ”Uusien järjestelmien

ja sovellusten käyttöönotto on merkittävästi helpompaa

kuin aikaisemmin. Virtuaalikoneen pystyttäminen käy

hetkessä, ja kullekin palvelulle saadaan varattua juuri

sopivasti resursseja.”

Soikkeli edellyttää kumppaneiltaan huippuosaamis-

ta. ”BCC:n ammattilaisten osalta tämä vaatimus täyttyy

kirkkaasti. He ovat myös joustavia ja ymmärtävät liiketoi-

mintaamme. Arvostamme kumppania, joka tukee meitä

myös hädän keskellä ’vasteaikojen ulkopuolella.’”

Lakan Betonin konesaliratkaisu pähkinänkuoressa:

l Koostuu kolmesta IBM System x3550 -räkkipalvelimesta,

IBM DS3524 -levyjärjestelmästä sekä VMware vSphere

-virtualisointiohjelmistosta.

l Kyseessä on äärimmäisen vikasietoinen, laajennettava ja

helppokäyttöinen konesaliratkaisu.

l IBM System x3550 -palvelimet ovat markkinoiden energia-

tehokkaimpia palvelimia.

- Palvelimissa on mm. Intel Xeon 4C -suorittimet,

144 gigatavun muisti sekä 4 Ethernet LAN -porttia.

- Palvelimet voivat maksimimuistillaan tukea useita

kymmeniä virtuaalipalvelimia erittäin suorituskykyisesti.

l Järjestelmäkokonaisuus sisältää 3 vuoden huoltopalvelun

4 tunnin vasteajalla.