30
Käsityötieteen uutiset No 1 VOL 1 2014

Käsityötieteen uutiset 1 2014

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Mitä on käsityötiede? Kuka käsityötä tutkii? Mikä on nyt pinnalla? Käsityötieteen uutiset vastaa näihin kysymyksiin. Lehti on Helsingin ja Tampereen yliopistojen opiskelijoiden yhteistuotos.

Citation preview

Page 1: Käsityötieteen uutiset 1 2014

Käsityötieteen uutiset

No 1 VOL 1 2014

Page 2: Käsityötieteen uutiset 1 2014

2

Käsityötieteen Uutiset on kahden eri yliopiston ja kah-

den koulutusohjelman yhteinen kurssityö. Helsingin yliopiston

ensimmäisen vuosikurssin käsityönopettajaksi opiskelevilla

kurssin nimenä oli Käsityötieteen perusteet ja Tampereen yli-

opiston luokanopettajaksi kolmatta tai neljättä vuotta opiskele-

vien Johdatus käsityötieteeseen. Molemmilla kursseilla opiskel-

leille tämä oli ensimmäinen tutustuminen käsityötieteeseen tie-

teenalana.

Tiede ja teoria koetaan turhan usein etäisinä käytännöstä

ja opettajan arjesta. Kurssien vetäjinä olemme halunneet tämän

tehtävän kautta tuoda käsityötiedettä konkreettisemmin lähelle

arkea ja käsityönopetusta sekä osoittaa, että käsityötieteen tutki-

muksella on väliä ja käsitteellistämisellä voi avata uusia näkö-

aloja ymmärtää maailmaa. Samalla tämä on ollut harjoitus po-

pularisoida tiedettä.

Tätä julkaisua varten on luettu uusimpia käsityöteoreetti-

sia artikkeleita ja tutustuttu meneillään olevaan käsityötieteen

tutkimukseen. Jokainen lehteen kirjoittanut on varmasti hetken

verran tarkastellut maailmaa käsityötieteen vinkkelistä. Artik-

kelit sisältävät mm. tutkijahaastatteluita, ajankohtaisia ilmiöitä

ja katugalluppeja. Kädessäsi on katsaus ajankohtaiseen käsityö-

tieteen ja käsityön tutkimukseen. Valmis kattaus on varsin mo-

nipuolinen – siis juuri käsityötieteen näköinen.

Haluamme kiittää kaikkia kirjoittajia lehden sisällön

tuottamiseksi, ilman sitä ei olisi tätä lehteä. Merkille pantavaa

on myös se, että jokainen tämän lehden kirjoittaja on osaltaan

vaikuttanut siihen millaisen käsityötiede ja käsityön tutkimus

meille näyttäytyy. Toivomme antoisia ja ajatuksia herättäviä

lukuhetkiä!

Pääkirjoitus

PÄÄTOIMITTAJAT:

PIRITA SEITAMAA-HAKKARAINEN JA MIIA COLLANUS

Sisällys

Anna Kouhian väitöskirjan artikkeli käsitöiden merkityksestä yksilölle ….………..…….……..….…3

Käsitöiden tekeminen vapaa-ajalla ………..…..4

Pukeutuminen Tyylitaivaassa …...…...………..5

Sukupuoli ja käsityö……..………………...……...6

Kertooko kuva enemmän kuin tuhat sanaa? Kä-sillä tekemistä ja visuaalista ilmaisua…………….…7

Käsi– ja taideteollisuusalan ammatillisia tule-vaisuuskuvia …………………….………..………….9

Kokonaisesta käsityöstä ekologiseen tietoisuu-teen ….…………………………………….10

Koululaisista suunnittelijoita ja tuottajia 3D-tulostuksen myötä............................................11

Maskuliinisuus ja feminiinisyys käsityönopetuk-sessa ….…...…………..….….....12

Professori Erja Syrjäläisen tie Handling Mind –tutkimuksen pariin ………………….……...……..13

Gradu vie sienimetsästä Taiwaniin ….…………8

Mitä ja miten tutkitaan?

Tutkijan puheenvuoro

Ritva Koskennurmi-Sivosen haastattelu muodin tutkimuksesta ……………………….……...……..14

Sukellus muistelumatkalaukkuun …..….…....15

Merkitykselliset taito– ja taideaineet ……...….17

Mekin tutkittiin!

Mitähän on käsityö? ………………..…..……..18

Mielummin käsillä kuin kyselyin. Pieni otantatut-kimus tulevista käsityöntutkijoista ….….19

Mistä oppi ja into käsityöhön.………..….…….20

Espanjalaiset käsityöperinteet harvojen käsissä ……………………..….…………………………....21

No Sew DIY: Ilman neulaa ja lankaakin voi teh-dä käsitöitä . …………………...….…..…..…..22

Käsityö ja hyvinvointi ………………..…...…..23

Damastitaituri Dora Jung lehtori Päivi Fernströ-

min sanoin……………………..….…....24

Mikä puhuttaa?

Mallityöstä luovaan prosessiin — matkalla lapsi-

lähtöiseen käsityöhön ……………..…..…..25

Mistä monimateriaaliset käsityönopettajat teh-

dään? ………………………………...…...…..26

Muotoilupainotteinen käsityö sai opiskelijat kehit-

tämään opetusmateriaalia ………..…....…..27

MUTKU: muotoilukasvatuksen opetuspaketista

käsityön opetuksen näkökulmasta……..…...…..28

Millaista opetusta?

Page 3: Käsityötieteen uutiset 1 2014

3

Anna Kouhian väitöskirjan artikkeli

käsitöiden merkityksestä yksilölle

Anna Kouhia on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistos-

sa, joka valmistelee väitöskirjaansa. Väitöskirja koostuu

neljästä artikkelista ja saimme tutustua yhteen jo julkais-

tuun artikkeliin, Categorizing the meanings of craft: A mul-

ti-perspectival framework for eight interrelated meaning

categories. Artikkelissaan Kouhia tutkii käsitöiden arvoa

kulttuurillisena perintönä sekä käsityön merkitystä harras-

tuksena.

TAUSTAA Artikkeli kuuluu Kouhian väitös-

kirjaan, joka on valmistumaisil-

laan, mutta tarkkaa julkaisuajan-

kohtaa ei vielä tiedetä. Väitöskir-

jassa on tämän artikkelin lisäksi

kolme muuta osiota, joihin sisäl-

tyy videoaineistoa Kouhian omas-

ta käsitöiden harrastamisesta, tut-

kimusta monikulttuurisen perin-

teen tuotteistamisesta sekä päivä-

kirja, jossa Kouhia käsittelee yh-

teisöllisyyden vaikutusta opettaja-

oppilas -tilanteessa.

TUTKIMUSMENETELMÄ

Artikkelin tutkimus perustuu kvalitatiivisen, eli laa-

dulliseen tutkimukseen, johon osallistui kuusi naista erilai-

sista kulttuureista. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui haas-

tattelu, jotka Anna Kouhia suoritti tutkimushenkilöiden

kotona. Kouhia koki kotona haastattelun tutkimuksen kan-

nalta tärkeäksi, sillä näin haastateltavat pystyivät esittele-

mään käsitöitään sekä omalle kulttuurilleen ominaisia esi-

neitä.

OTOS

Artikkeliin haastateltavia naisia Kouhia kuvailee

‘’kiinnostaviksi’’. Naiset ovat kotoisin Uruguaysta, Perusta,

Slovakiasta, Karjalasta, Tansaniasta sekä Englannista. Haas-

tateltavat löytyivät erilaisten yhdistysten, tuttujen sekä kan-

sanopiston kautta.

TULOKSET Tutkimuksessaan Kouhia jakoi käsityön merkitykset

kahdeksaan kategoriaan (functional meanings, material

meanings, aesthetic meanings, expressive meanings, experi-

mental meanings, multi-sensory meanings, collaborative

meanings, narrative meanings) Nämä kahdeksan merkitystä

ovat osittain päällekkäisiä ja tarkoituksena olikin luoda

yleispäteviä nimiä merkityksille, jotka löytyvät analysoidus-

ta aineistosta. Merkitysten arvo vaihtelee yksilöittäin, joten

yksi henkilö voi pitää tiettyä asiaa arvokkaampana kuin

Anna Kouhia

KIRJOITTAJAT:

JULIA SALO JA

KATARINA NEMLANDER

Tutkimuksessa esiintyneet käsityön merkitykset

toinen. Siksi tämä asettelu ei ole vakaa, mutta hyvin monikä-

sitteinen kehys, jolla voi ymmärtää käsitöiden merkitystä.

YHTEENVETO Kouhia oli itse tyytyväisin artikkelin analyysiin ja lop-

putulokseen. Hän toteaa, että tutkimuspäiväkirjaa olisi voinut

kirjoittaa enemmän ja haastateltavia olisi voinut olla useampi,

mutta aineisto ei kuitenkaan tullut ongelmaksi. Tutkimuksesta

tuli kuitenkin selkeä ja hyvin kattava. Yllättävää oli Kouhian

mukaan se, kuinka kauaa haastatteluissa meni ja kuinka mie-

lenkiintoista keskustelua oli syntynyt.

LÄHDE:

https://journals.hioa.no/index.php/techneA/article/

view/395/410

http://www.helsinki.fi/palmenia/lahti/images/luovis%

20team/posterikuvat/kuva_kouhia_posteri2.jpg

Page 4: Käsityötieteen uutiset 1 2014

4

Käsitöiden tekeminen vapaa-ajalla

Irina Nykänen on tutkinut Pro gradu- tutkielmassaan kä-

sitöiden tekemistä vapaa-ajalla. Tutkimus kartoittaa va-

paa-ajalla tehtävien käsitöiden nykytilannetta Suomessa.

Tutkimuksen aineisto kerättiin internetissä

E-lomakejärjestelmän kautta.

Käsityössä voivat painottua erilaiset materialistiset, sosiaali-

set sekä aatteelliset arvot, motiivit ja toimintatavat. Tutki-

muksessaan Nykänen pyrkii selvittämään miten nämä käsi-

työn eri ulottuvuudet painottuvat suomalaisten vapaa-ajan

käsityötoiminnassa. Tutkimuksen viitekehyksenä toimivat

aiemmin tehdyt suomalaiset käsityöaiheiset tutkimukset,

sekä vakavaa ja ammattimaista harrastamista käsittelevät

kansainväliset teoriat.

Ensimmäisenä tutkimusongelmana oli saada selville

missä määrin erilaisia käsitöitä tehdään vapaa-ajalla. Vastan-

neista 88 % kertoi neulovansa tai virkkaavansa aina tai lähes

aina käsitöitä tehdessään. Toiseksi yleisintä oli tekstiilien

ompelu käsin tai koneella. Useimmiten tehtyjä käsitöitä oli-

vat asusteet kuten sukat, lapaset ja laukut. Tämä on ymmär-

rettävää, koska ne ovat nopeasti valmistuvia ja helposti mu-

kana kannettavia.

Seuraavaksi Nykänen selvitti, missä määrin ja mistä

käsityöntekijät hakevat inspiraatiota, tietoa tai ohjeita käsi-

töiden tekemiseen. Suosituinta vastaajien keskuudessa oli

käyttää käsityölehtiä tai kirjoja inspiraation tai ohjeiden ha-

kemiseen (45 % vastaajista). Lisäksi apuna toimivat myös

internetsivut, -ryhmät ja blogit (43 %). Nykänen perustelee

käsityölehtien ja kirjojen suosiota sillä, että enemmistö vas-

taajista neuloo, ja neulojille on tarjolla useita harrastajalehtiä.

Robert Stebbins on määritellyt vakavan harrastami-

sen kuusi ominaisuutta. Nykänen on gradussaan tutkinut

missä määrin nämä eri ulottuvuudet painottuvat käsitöiden

tekemisessä. Tätä tutkittiin mittaamalla esimerkiksi sinnik-

kyyttä, vaivan näkemistä sekä uusien asioiden kokeilemista

ja opiskelua. Enemmistö vastaajista tekee parhaansa aina tai

lähes aina käsitöitä tehdessään (72 %). Eniten tehdään käsi-

töitä jotka ovat aikaa vieviä ja vaativat useamman työskente-

lykerran valmistuakseen. Lähes kaikki vastaajat kokivat it-

sensä hyviksi käsityöntekijöiksi. Tutkimuksen perusteella eri

käsityötoimintojen välillä näyttää olevan suurta vaihtelua

harrastuneisuuden ja harrastamisen vakavuuden suhteen.

Tutkimuksessa mitattiin myös missä määrin käsitöi-

den tekemistä ohjaavat eri sosiaaliset toiminnot. Useimmiten

käsitöitä valmistetaan lahjaksi. Käsityötuotosten ja kokemuk-

sien jakaminen internetin välityksellä oli toiseksi yleisin so-

siaalinen toiminta. Internetin suosio selittyy ehkä sillä, että

vastaajat on poimittu tutkimukseen internetin avustuksella.

Lopuksi tutkittiin missä määrin ja mitkä eri syyt oh-

jaavat käsitöiden tekemistä. Tulosten perusteella käsillä teke-

misen rauhoittavuus, mukavan ajanvietteen halu, sekä käsillä

tekemisen terapeuttisuus olivat kolme yleisintä käsityön te-

kemisen tai käsityöprojektin aloittamisen syytä. Käsitöitä

tehdään harvoin myyntiin tai rahanansainnan vuoksi. Taide-

käsitöitä ja kantaa ottavia käsitöitä tehdään myös erittäin

harvoin.

Tutkimuksessa ilmeni erilaisia muuttujia, jotka järjes-

teltiin tarkempaa analyysia varten hierarkkisen klusteriana-

lyysin tulostamien dendogrammien mukaiseen järjestykseen.

Ryhmiksi muodostuivat puukäsityöläiset, neulojat, tekstiili-

käsityöläiset ja identifioituneet neulojat. Ryhmät erosivat

toisistaan useimmin tekemiensä käsitöiden sekä muiden tut-

kimuksen kohteena olevien ilmiöiden suhteen.

Suurin osa kyselyyn vastanneista oli naisia (96 % ).

Tutkimukseen on saattanut valikoitua vain tietynlaisia käsi-

työstä kiinnostuneita henkilöitä, koska kysely julkaistiin Fa-

cebookin eri käsityöyhteisöjen (esim. Novita ja Käspaikka)

sivuilla. Aineiston epätasaisesta valikoituneisuudesta voi

kertoa esimerkiksi juuri sukupuolijakauman epätasaisuus.

Kaiken kaikkiaan Nykäsen tutkimus kartoitti käsitöi-

den tekemistä vapaa-ajalla laajasti ja monesta eri näkökul-

masta. Nykäsen mielestä vapaa-aikaa ja harrastamista käsit-

televät tutkimukset ovat tärkeitä, koska niiden avulla voidaan

saada tietoa myös arvoista, hyvinvoinnista sekä itsensä mää-

rittelyyn vaikuttavista tekijöistä. Nykänen kannustaakin ke-

hittämään käsityölähtöisiä harrastuneisuusmittaristoja edel-

leen tämän tutkimuksen tuloksia ja menetelmiä hyödyntäen.

KIRJOITTAJAT:

MEIJU PERTTUNEN JA

ELLAMARI VIERIKKO

LÄHDE:

Irina Nykänen (2014) Käsitöiden tekeminen vapaa-ajalla. Helsingin

yliopisto.

Page 5: Käsityötieteen uutiset 1 2014

5

Varpu Multisilta tarkasteli tutkielmassaan Tyylitaivaan pukeu-

tumiskuvat suomalaisen Tyylitaivas-internetyhteisön käyttäji-

en pukeutumisen muotoutumista ja pukeutumiskuvien merki-

tystä heille.

Tutkielmassa sovelletaan laadullisia tutkimusmenetel-

miä. Tutkimuskysymyksillä selvitettiin millaisia pukeutumis-

kuvia Tyylitaivas-käyttäjät itsestään tuottavat, mikä on heidän

oma käsityksensä niistä ja mikä käsityksiin vaikuttaa. Lisäksi

pyrittiin selvittämään, mitä tietoisia ja tiedostamattomia mer-

kityksiä liittyy Tyylitaivas-käyttäjien pukeutumiseen sekä

saamaan selville mitä merkityksiä Tyylitaivas-yhteisöllä on

käyttäjälleen.

Aineisto kerättiin sähköisellä e-kyselylomakkeella,

joka lähetettiin Tyylitaivaan käyttäjille kolmena eri ajankohta-

na. Vastauksia saatiin vain 15 kappaletta, mikä saattoi johtua

kysymysten suuresta määrästä. Aineiston työstämiseen käytet-

tiin sisällönanalyysia. Siinä aineistoa tiivistettiin, järjestettiin

ja jäsennettiin. Apuna käytettiin analyysirunkoa, johon Multi-

silta oli koonnut teoriakirjallisuudesta keskeisimmät käsitteet.

Analyysin avulla tutkimustehtäväksi täsmentyi Tyylitaivas -

yhteisön merkityksen tutkiminen käyttäjälleen.

Tutkimuksen kautta saatiin tietoa siitä, millaisia pukeu-

tumiskuvia Tyylitaivas-käyttäjät tuottavat ja julkaisevat omas-

ta arki- ja juhlapukeutumisestaan. Olennaista yhteisön jäsenil-

le on ilmaista persoonallisuuttaan kuvien kautta muille käyttä-

jille. Kuvissa näkyy tarkkaan harkittu läpileikkaus käyttäjien

pukemista vaatteista, joilla pyritään luomaan tietynlainen kuva

itsestä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Tyylitaivas-käyttäjien pu-

keutumisen tietoisia ja tiedostamattomia merkityksiä. Kuvien

kautta halutaan tietoisesti kiteyttää oma pukeutumisfilosofia,

jonka kautta saavutetaan omaan pukeutumiseen liittyvä hy-

vänolontunne. Tietoisiin merkityksiin kuuluivat esimerkiksi

vaatteen funktionaalisuuden huomioiminen eli vaatteen sopi-

vuus käyttötarkoitukseen. Visuaalisuus, muodikkuus, ajanmu-

kaisuus ja erottautuminen mainittiin tärkeiksi asioiksi mietittä-

essä omaa pukeutumista.

Tutkimuksessa selvisi myös, millainen merkitys Tyyli-

taivas-yhteisöllä on käyttäjiensä elämässä. Yhteisö toimii

käyttäjän tyylin näyteikkunana, jonka avulla hän saa palautet-

ta omista pukeutumisestaan. Oma tyyli kehittyy saadun pa-

lautteen kautta sekä toisaalta tarkastelemalla toisten käyttäjien

kuvia. Yhteisön avulla pukeutuminen harrastuksena saa uuden

sosiaalisen ulottuvuuden. Tyylitaivas on kuitenkin vain yksi

osa pukeutumisharrastusta ja sivustoa voidaankin käyttää esi-

merkiksi oman blogin mainostamiseen.

Multisillan tutkimus oli mielenkiintoinen ja aiheen

tutkimista voisi jatkaa. Jäimme pohtimaan esimerkiksi, voiko

Tyylitaivaan kaltainen yhteisö tuottaa keskenään yhdenmu-

kaista pukeutumistyyliä. Synnyttääkö yhteisö käyttäjälleen

tarpeen pukeutua Tyylitaivaan käyttäjien luoman tyyli-

ideologian mukaisesti, vai hyväksytäänkö yhteisössä kaiken-

laiset tyylit?

LÄHDE:

Multisilta, Varpu (2012). Tyylitaivaan pukeutumiskuvat -

pukeutumiskuvien tarkastelua eräässä virtuaaliyhteisössä.

Käsityötieteen pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto.

Pukeutuminen Tyylitaivaassa

Tässä artikkelissa tarkastellaan Varpu Multisillan Pro

Gradu-tutkielmaa Tyylitaivaan pukeutumiskuvat. Tutkiel-

ma käsittelee suomalaisen Tyylitaivas-internetyhteisön

käyttäjien pukeutumisen muotoutumista ja pukeutumis-

kuvia.

KIRJOITTAJAT:

ANNASTIINA KEIJONEN JA

EMMI SILVENNOINEN

Esimerkki tutkielmassa esitellystä pukeutumiskuvasta.

Page 6: Käsityötieteen uutiset 1 2014

6

Sukupuoli ja käsityö

Suomalaisessa koulussa käsityö on sukupuolittunut. Tytöt

valitsevat tekstiilityön, jossa poikia näkee harvoin. Usein hei-

dän valintansa on tekninen työ. Mitkä syyt vaikuttavat näihin

valin-toihin? Laura Tallgvist (2014) on käsitellyt tätä tärkeää

ja ajankohtaista asiaa tutkielmassaan ja etsinyt kysymykseen

mahdollisia selityksiä.

Tarkastelussa Tallgvist on nostanut esiin neljä näkö-

kulmaa: 1) sukupuoli-identiteetin rakentuminen ja sen vaiku-

tus valintoihin, 2) suku-puolittunut käsityö arvojen ilmenty-

mänä, 3) koulun rakenteet toimijoiden ja käytäntöjen ohjaaji-

na ja 4) sukupuoleen kietoutunut käsityö.

Edelleen usein puhutaan niin sanotusti naisten ja mies-

ten töistä. Tutkimuksessa on yritetty selvittää, kuinka paljon

fyysiset ominaisuudet ohjaavat valintoja. Tutkija on nostanut

esiin myös ryhmän yleisen mielipiteen vaikutuksen.

(Tallgvist, 2014). Uskallamme epäillä, että myös oppilaiden

keskinäiset suhteet ohjaavat käsityövalintaa, ei pelkästään

koko ryhmän yleinen dynamiikka.

Yhteiskunnassa on monenlaisia arvoja, jotka ohjaavat

ihmisiä toimimaan eri tavoin eri valintatilanteissa. Tallgvistin

(2014) mukaan käsityö on yksi koulun käytänteistä, joissa

suku-puolten eriytyminen eli segregaatio tulee erityisesti

esiin. Onko mielekästä arvottaa eri käsityön alat? Tekstiili-

työn ja teknisen työn erilainen arvottaminen lienee peräisin

historiasta, joka yhä nykyään-kin ohjailee joidenkin ihmisten

toimintaa, ehkä tiedostamatta.

Olisi mielenkiintoista tietää, minkä verran opettaja-

oppilassuhde vaikuttaa käsityön valintaan. Tutkielmassa on

todettu, että opettajan sukupuolella on merkitystä. (Tallgvist,

2014). Tämä asia kaipaa mielestämme vielä lisää tutkimusta.

valokuva cabotarts

Ennen 1970-lukua Suomessa koulukäsityö jaettiin

kahdeksi eri oppiaineeksi sukupuolten mukaan. Vaikka nyky-

ään oppilaat saavat valita vapaasti tekstiili- tai teknisen työn

väliltä, edelleen tämä jako heijastuu koulun käytänteissä. Su-

kupuolittuneeseen käsityöhön vaikuttavat niin historia, kuin

monet muutkin asiat. (Tallgvist, 2014.) Aika näyttää, milloin

tähän saadaan muutos ja millä keinoin.

LÄHDE:

Tallgvist, Laura (2014). Sukupuolittunut käsityö: Neljä näkö-

kulmaa ilmiöön. Käsityötieteen pro gradu – tutkielma. Hel-

singin Yliopisto.

KIRJOITTAJAT:

RUUSA TOLJAMO JA

YASNA BRAVO FIGUEROA

Page 7: Käsityötieteen uutiset 1 2014

7

Kertooko kuva enemmän kuin tuhat sanaa?

Käsillä tekemistä ja visuaalista ilmaisua

KIRJOITTAJAT:

MINNA HAVULINNA JA

MERVI TAKALA

Miten voimme visuaalista kulttuuria lähestyä tutkimuksessa?

Seitamaa-Hakkaraisen ja Koskennurmi-Sivosen (2014) artik-

kelissa todetaankin, että visuaalinen kulttuuri sisältää laajan

kattauksen visuaalisen materiaalin erilaisista ulottuvuuksista.

Artikkelissa visuaalisella aineistolla viitataan kuva-analyysiin

sekä kulttuurin tutkinnan tiloihin – miten visuaalista kulttuuria

lähestytään tutkimuksellisesti. Gillian Rosen (2001) mallissa

kulttuuriset tilat jakautuvat tuottamisen, vastaanottamisen ja

kuvan oman tilan kesken.

Visuaalisten merkitysten epämääräisyys ja moniselittei-

syys, ehkäpä jonkinasteinen kiistanalaisuus, kielellisiin merki-

tyksiin verrattuna, antaa tutkijalle haastetta yksiköiden ja arti-

kulaatiotasojen analysointiin. Kuvaa ei voida yksiselitteisesti

kuvata ja jäsentää sanallisessa muodossa, vaikkakin Kress ja

Leeuwen (1996/2006) käyttävätkin visuaalisen kieliopin käsi-

tettä.

Kuvien laadullisessa analyysissä Listerin ja Wellsin

(2001) mukaan on mahdollisuus suunnata kulttuurin tutkimuk-

seen ja kokemukseen. Hemslöjd lehden atikkelissa kerrottiin

miten berberinaisten kutomien ryijyjen uusien materiaalien

myötä muuttui ryijyjen kuviointi ja värien käyttö. Collierille

(2001) keskeistä on tutkijan tulkinnat. Kuvien huolellinen do-

kumentointi, yksityiskohtainen analysointi ja kontekstin ha-

vainnointi kuuluvat analysointiprosessiin. Tutkija selvittää ku-

van autenttisuuden, oman position ja näkemisen tapansa sekä

kontekstin. Paikan ja ajan lisäksi kuvaan liittyvä teksti vaikut-

taa tulkintaan. Internetaineistoihin perustuvissa käsityötutki-

muksissa on todettu tekstien analysoinnin olleen etusijalla ku-

va-aineistoihin verrattuna (S-H). Muotikuvien analyysissä on

vaatteen lisäksi analysoitu malli, asento, ele, ilme ja rekvisiit-

ta.

Kuva, kuvataide, tekstiilimateriaalit – ja tekniikat, käsi-

työ? Kuvataide ja käsityötiede käyvät vuoropuhelua yhä tii-

viimmin. Tästä ovat esimerkkinä Aalto-yliopiston kuvataide-

opiskelijoille jo vuodesta 2011 tarjottu Pehmeät materiaalit

nykytaiteessa –valinnaiskurssi ja Savonlinnan Itä-Suomen yli-

opiston integroivan taidekasvatuksen OpeArt-ohjelma, jossa

käsityötieteen ja kuvataiteen opiskelijat ovat yhteisprojektien

kautta määritelleet taiteen ja taidon käsitettä.

LÄHTEET:

Collier, M. 2001. Approaches to Analysis in Visual Anthro-

pology. Teoksessa T. Leeuwen & C. Jewitt, C. (toim.), The

Handbook of Visual Analysis , 35–60. London: Sage.

Kress, G. & van Leeuwen, T. 2006. Reading Images. The

Grammer of Visual Design. London: Routledge. Alkuperäiste-

os 1996.

Lister ja Wells. 2001. Seeing beyond belief: Cultural studies

as an Aapproach to analysing the visual. Teoksessa T. Lee-

uwen & C. Jewitt, C. (toim.), The Handbook of Visual Ana-

lysis, 61–91. London: Sage.

Rose, G. 2001. Visual Methodologies. An Introduction to the

Interpretation of Visual Materials. London: Sage.

Seitamaa-Hakkarainen, P. 2014. Taidetta, taitoa ja tutkimusta

Savonlinnassa. Stylus2/2014 , 18-19.

Seitamaa-Hakkarainen, P. & Koskennurmi-Sivonen, R. 2014.

Internet ja sosiaalinen media käsityötieteen tutkimuksen läh-

teenä ja paikkana – aineistojen muodot ja analyysit. Teokses-

sa S. Karppinen, A. Kouhia & E. Syrjäläinen (toim.), Kättä

pidempää. Otteita käsityön tutkimuksesta ja käsitteellistämi-

sestä. Luettu 24.9.2014.

Kuvat: Minna Havulinna

Ryijy kertoo visuaalista tarinaa jokaiselle katsojalle eri-

laisin keinoin. Värien, muotojen ja materiaalien keskus-

telusta ryijynautinnon saaja muodostaa oman yksilölli-

sen kertomuksen ja visuaalisen aistimuksen.

Page 8: Käsityötieteen uutiset 1 2014

8

Tutkimuksessaan Maarit Rytioja käyttää väriaineena aurin-

gonkukan varsista ja lehdistä sekä punavyöseitikistä saatavia

värejä, ja niiden puretusaineina rautaa ja alunaa. Hypoteesi

on, että kaikki käytetty puretusaine ei kiinnity kuituun vaan

sitä jää myös värjäysliemeen, ja mitä enemmän puretusainet-

ta on liemessä suhteessa kuidun painoon, sitä enemmän jää-

miä syntyy. Värjäysliemien ylijäämät päätyvät lopulta joko

viemäriin tai ulkona värjätessä suoraan maaperään, joten on

tarpeellista selvittää millaisia pitoisuuksia puretusaineita

kulkeutuu ympäristöön. Gradun työnimi on“Puretusaineiden

ylijäämät luonnonvärjäyksen värjäysliemissä - alunalla ja

raudalla puretetun villan värjääminen punavyöseitikillä ja

auringonkukalla”.

Gradun tekeminen alkoi syksyllä 2013 jolloin Rytioja

keräsi värjäysliemiä varten tarvitsemansa kukat ja sienet.

Väriaineet on kuivattu syksyllä ja värjäys tapahtui maalis-

kuussa 2014. Keväällä Rytioja teki kaksi värilientä molem-

mista kasveista, käyttäen sekä rautaa että alunaa puretusai-

neena. Hän teki eri värjäyseriä käyttäen eri määriä pure-

tusainetta, jonka jälkeen Aalto-yliopiston kemian laitos ana-

lysoi liemet ja raportoi niihin jääneiden aineiden pitoisuudet.

Maarit kertoo gradun aiheen mietityttäneen koko

opintojen ajan. Kandidaatin tutkielmansa hän teki laadullisin

menetelmin sinfoniaorkestereissa käytössä olevista naisten

esiintymisasuista laadullista aineistoa hyödyntäen. Tämän

prosessin jälkeen varmistui ajatus siitä, että hän halusi tehdä

gradunsa kokeellisen aineiston avulla, ja tarttui lopulta gra-

duohjaajansa Riikka Räisäsen ehdottamaan aiheeseen.

Haastatteluhetkellä, syyskuussa 2014, Rytiojan gradu

on hyvällä mallilla aineiston ollessa lähes valmis. Rytiojan

kertoman mukaan tutkielman raportointi ja teoriaosio vaati-

vat kuitenkin vielä jonkin verran työtä. Hänen tavoitteenaan

on saada gradunsa valmiiksi vuoden 2014 loppuun mennes-

sä. Hän kertoi ettei ollut värjännyt kasviväreillä ennen käsi-

työnopettajan opintojen aloittamista. Ennen tutkimuksen

aloittamista hän kävi Värjäys 1 ja -Värjäys 2 kurssit, joilta

hän oppi värjäämisen perustiedot. Gradua varten hän opetteli

vain muutaman erikoisemman laitteen toiminnan, esimerkik-

si värin tarkan arvon määrittävän laitteen käytön.

Värjäyssylinterit

Rytiojan valitsema aihe on haastava, esimerkiksi kos-

ka suurin osa aineistosta on kirjoitettu englanniksi, mutta

myös mukaansatempaava. Ajatus jatko-opinnoista onkin

alkanut kiinnostaa, ja loppuvuodesta Rytioja matkustaa Tai-

waniin esittelemään tutkimustaan luonnonvärejä ja luonnon-

värjäystä käsittelevään konferenssiin.

LÄHDE:

Maarit Rytiojan kanssa tehty haastattelu syyskuussa 2014.

Gradu vie sienimetsästä Taiwaniin

Maarit Rytioja tutkii gradussaan kemiallisten purettei-

den ylijäämiä luonnonvärjäyksessä. Hänen tutkimuk-

sensa tavoitteena on selvittää kuinka paljon värjäys-

liemiin jää puretusaineita, jotka eivät kiinnity kuituun.

Tämän lisäksi tarkoitus on selvittää, onko puretusainei-

den, eli hänen tutkimuksessaan raudan ja alunan, välil-

lä eroja värin kiinnittymisessä villalankaan ja puuvilla-

kankaaseen

KIRJOITTAJAT:

VILMA HYVÖNEN JA

TIIA PYYKKÖ

Page 9: Käsityötieteen uutiset 1 2014

9

Kristiina on Soini–Salomaa on perehtynyt käsi– ja taideteol-

lisuuden opiskelijoiden ammatillisiin tulevaisuuden kuviinsa

laajemmin Helsingin Yliopistossa vuonna 2013 tarkastetussa

väitöskirjassaan. Tämän tutkimuksen pääkysymyksenä oli

mitä ja millaisia voisivat olla käsi– ja taideteollisuuden vaih-

toehtoiset tulevaisuuden kuvat. Haastateltavat kirjoittivat

omia ajatuksiaan ammatin harjoittajina, sivuten asumiseen ja

perhetilanteeseen liittyviä seikkoja. Kerätty aineisto luokitel-

tiin teemojen ympärille.

Tutkimukseen osallistui joukko (N=72) opintojen

erivaiheissa olevia opiskelijoita käsi– ja taideteollisuusalan

eri asteilta. Kysely oli luokiteltu teemojen ympärille, jotka

kuvailevat kuvitteellista työpäivää syyskuussa 2020. Aikai-

sempiin tutkimuksiin pohjaten oletuksena oli, että ihmisillä

on tapana suhtautua pessimistisesti kaukaiseen tulevaisuu-

teen ja optimistisesti lähitulevaisuuteen. (Bell [1997] 2000;

Ono 2003; Rubin 2000). Yksilön tulevaisuuden suunnitelmi-

en ajateltiin olevan yhteydessä hänen arvoihinsa.

Aineisto koodattiin neljän teeman mukaisesti; työs-

kentelytavat, ammatillinen osaaminen, toimintaympäristö

sekä ammatillinen identiteetti. Tarkoituksena ei ollut keskit-

tyä yksittäisiin teemoihin, vaan löytää vallitseva ilmiö. Opis-

kelijat suhtautuivat tulevaisuuteen pääasiassa valoisasti,

vaikka esiin nousivat tulevaisuuden haasteet; sisäinen paine

onnistua, työttömyys, taantuma, halpatuotteiden kanssa kil-

pailu. Useissa tapauksissa ammatti valittiin tietäen, että sii-

hen saattaa liittyä taloudellisia vaikeuksia. Yrittäjyys nähtiin

olennaisena osana ammatillista identiteettiä. Ammatillisen

kasvun uskottiin jatkuvan ja monet näkivät työskentelevänsä

tulevaisuudessa pienessä paikallisyrityksessä. Moni haaveili

myös omasta brändistä, vaikka ei varsinaisesti uskonutkaan

siihen. Haastateltavien arvot tukivat käsityöläisyyttä ja am-

matillinen identiteetti oli vahvasti sidoksissa itseilmaisuun ja

työskentelyn vapauteen.

Tutkimuksen rajoituksena on nähtävä se, että tutkitta-

vat olivat tietyistä oppilaitoksista ja suurin osa heistä oli naisia

(N=61).Tutkittavien joukon iän painopiste oli 20–29-

vuotiaissa (N=50). Laadullisessa sisäisessä analyysissa oli

omat rajoituksensa, jotka pohjautuivat tutkijoiden kysymyk-

siin ja mahdolliseen kysymyksen asetteluun ja ohjailuun.

Tulokset osoittivat, että monet opiskelijat näkivät ammatilli-

sen tulevaisuutensa perinteisessä käsityössä. Haastatellut

opiskelijat eivät nostaneet esille suunnittelualan teknologisia

innovaatioita, kuten 3D skannereita ja printtereitä, vaikka

uusien teknologioiden oletetaan mullistavan yksilöllisen

tuotannon (e.g. Niedderer 2010; Bunnell and Marshall 2010;

Woolley 2011).

Kristiina Soini-Salomaa

Monien tutkijoiden mukaan kestävä kehitys nähdään

yhtenä merkittävimpänä teemana käsi– ja taideteollisuu-

denalan ammattilaisuuden tulevaisuudessa. Opiskelijat us-

koivat, että ekologisten arvojen nousu tulee vahvistamaan

käsityöläisyyden roolia tulevaisuudessa.

Suunnittelun ja kulttuurin alat ovat kasvamassa, mutta

kuitenkaan nykyiset koulutukset eivät kohtaa työmarkkinoi-

ta. Koulutuksen painopiste on edelleen tuotesuunnittelussa,

vaikka tulevaisuudessa nähdään olevan enemmän kysyntää

muun muassa uusien palvelujen, hyvinvoinnin ja turismin

saralla. Käsityöläisyys tulisikin ennemmin nähdä tuotteiden

laadukkuutena kuin työtapana. Kuluttajien nykyiseen toivei-

siin vastaten tuotantomääriä tulisi pienentää ja laatua paran-

taa. Uusi käsityöläisyyden identiteetti on syntymässä ja käsi-

työläisen ammatti on muutoksessa. Toivottu kestävä kehitys

vaatii uusia ammatillisia malleja. Soini-Salomaan mukaan

käsityöläisyyteen tarvitaankin uutta ammattilaisuutta sekä

uusia työtapoja.

LÄHDE:

Soini-Salomaa, Kj & Seitamaa-Hakkarainen, P. (2012) The images

of the future of craft and design students –professional narratives of

working practices in 2020. Art, Design and Communication in

Higher Education. 11, 1, p. 17-32

Kuvalähde Helsingin Yliopisto http://tuhat.halvi.helsinki.fi/

portal/fi/person/soinisal.

Käsi– ja taideteollisuusalan ammatillisia

tulevaisuuskuvia

Kristiina Soini-Salomaa on tutkinut artikkelissaan opis-

kelijoiden ammatillisia tulevaisuudenkuvia. Artikkeli on

pieni osa hänen väitöskirjaansa, jonka ohjaajana on

toiminut Pirita Seitamaa-Hakkarainen. Tutkimuksen ai-

neisto on kerätty narratiivisella teemahaastattelulla.

KIRJOITTAJAT:

MAIJA-HELENA OLKKONEN,

MIRVA ALM JA

SOFIA KATAJALA

Page 10: Käsityötieteen uutiset 1 2014

10

Seija Kojonkoski-Rännäli kehitti jo 1980-luvulla teorian ko-

konaisesta käsityöprosessista pohtiessaan käsityönopettajana,

kasvattajana ja tutkijana, miten käsityö voisi kehittää ihmistä.

Hän ymmärtää monen opettajan kokevan erityisesti suunnitte-

luvaiheen haastavaksi toteuttaa koulukäsityössä, mutta haluaa

kannustaa opettajia siihen. Suunnitteleminen oppilaiden kans-

sa on mielenkiintoista myös opettajalle, kun oppilaat saavat

päästää luovuutensa valloilleen. Kojonkoski-Rännäli korostaa,

että käsityö on joka tapauksessa käsityötä, vaikka se toteutuisi

ositettunakin.

Luovuuden kehittymiseen liittyy myös lupa epäonnis-

tua, vaikka Kojonkoski-Rännäli ja useimmat muut käsityön

tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että käsityön tekijä haluaa aina

tehdä hyvin ja laadukasta. “Ehkä tämä ehtymätön hyvin teke-

misen halu johtuu siitä, että ihminen rakastaa teostaan, koska

siinä on toteutuneena jotain siitä, mitä hän itse optimaalisesti

on”, Kojonkoski-Rännäli pohtii Aristoteleen ajatusta mukail-

len. Hän kuitenkin korostaa kokeilemisen, epäonnistumisen ja

uudelleen yrittämisen vapautta; kukin tekee oman tasonsa

mukaan, omasta lähtökohdastaan paremmaksi oppien. Myös

esteettisiä kykyjä on mahdollista kehittää.

Laadukkuuden ajatus kytkeytyy myös nykyajan ympä-

ristöongelmiin sekä kulutusyhteiskunnan kritiikkiin. Seija

Kojonkoski-Rännälin mielestä tärkein kehittämisen kohde

käsityön opetuksessa olisikin oppilaan ekologisen tietoisuuden

herättäminen, joka on tällä hetkellä pinnalla myös muissa kä-

sityön julkaisuissa. Tähän tavoitteeseen päästäisiin siten, että

jo peruskoulun käsityönopetuksessa jokainen pikku-ihminen

saisi oppia tuntemaan hyvin edes yhden luonnonmateriaalin,

siihen sopivat työstämisen menetelmät sekä sen huoltamista ja

hoivaamista. Tämän kautta oppilas voisi omaksua materiaalin

itselleen, omaksi yhteistyökumppanikseen käsityössä. Muun

muassa tästä aiheesta on juttua Kojonkoski-Rännälin uusim-

massa kirjassa.

Seija Kojonkoski-Rännälin uusi kirja Käsin tekemisen

filosofiaa (2014) on ennen kaikkea kehitysprosessi Kojonkos-

ki-Rännälille itselleen. Se on kirjoitettu kaikenlaisille ihmisil-

le, käsityön opiskelijoista, tekijöistä ja opettajista päättäjiin.

Hän toivoo, että lukee kirjaa kuka tahansa, lukija pitää mieles-

sään terveen kritiikin ja omien ajatusten kehittymisen.

Seija Kojonkoski-Rännäli ja juuri painosta saapunut uunituore

teoksensa.

LÄHDE:

Kojonkoski-Rännäli, S. (2014) Käsin tekemisen filosifiaa.

Turun yliopisto, opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö.

Kokonaisesta käsityöstä ekologiseen

tietoisuuteen

Seija Kojonkoski-Rännälin teksteistä näkyy hänen rak-

kautensa käsityöhön sekä kasvattamiseen käsityön

kautta. Tämä sama mielikuva syntyy hänen uuden,

pian julkaistavan kirjansa kolmesta osasta, joita voi-

daan pitää myös teoksen teemoina: Ruumiina ja hen-

kenä maailmassa; Tekeminen ja elämä sekä Käsityö

vapauden valtakunnassa.

KIRJOITTAJAT:

REETTA KAIPIA JA

TARJA HALINEN

Page 11: Käsityötieteen uutiset 1 2014

11

Lassi Patokorven pro gradu –tutkielma on kulttuurihistorialli-

nen analyysi taiteen ja käsityön käsitteiden muuttumisesta, 3D

-tulostuksesta ja vertaistuotannosta. Ennen teollista vallanku-

mousta suurin osa tavaroista tehtiin käsin ja aivan tavalliset-

kin käyttöesineet olivat taidetta. Kun koneet ja massatuotanto

tulivat mukaan kuvaan, taiteen ja käsityön määritelmät muut-

tuivat: taidetta tekivät enää harvat ja valitut, ja entiset käsityö-

läiset alenivat mekaanisiksi työntekijöiksi. Nyt 3D-

tulostuksen yleistyessä on jälleen edessä samankaltainen uu-

delleenmäärittely. Pian jokainen voi itse suunnitella ja valmis-

taa mitä monimutkaisemmatkin omat esineensä erilaisten

tulostimien avulla. Vertaistuotanto tuo mukaan vielä uuden

näkökulman, kun suunnittelua tehdään verkossa jokaisen kiin-

nostusten kohteiden mukaan. Kun motivaationa on halu kehit-

tää mahdollisimman hyvää ja toimivaa, tuotteiden laatu on

korkea.

Luokanopettajanäkökulmasta Lassin gradua ja 3D-

tulostamisesta kertovia uutisia lukiessa nousee väistämättä

mieleen, miten 3D-tulostamisen yleistyminen tulee vaikutta-

maan koulumaailmaan.

Ulkomailla ja jo Suomessakin on hankittu kokeiluina

3D-tulostimia kouluihin. Vuoden 2016 opetussuunnitelma-

luonnoksessa on jo mukana myös ohjelmointitaitojen harjoit-

teleminen. Lassi on hieman skeptinen sen suhteen, että talous

tulisi perustumaan kokonaan 3D-tulostamisen varaan, mutta

jos näin tapahtuisi, tulisi tämä hänen mielestään ottaa jo kou-

lutasollakin huomioon.

”Oppilaita voisi opettaa ajattelemaan tuotantoa jo pienestä

asti tavaroiden ja hyödykkeiden tasolla ja tuottamaan omat

tavaransa. Nämä jutut voisivat kulkea luontevasti käsityön

rinnalla.”

Tämän hetken käsityön opetussuunnitelmassa suunnit-

telu ja sen kautta kehittyvät taidot ovat tärkeässä osassa. Ta-

voitteena on myös valmistaa tuotteita oman suunnittelun poh-

jalta. 3D-suunnittelu ja -tulostaminen sopivat siis tähän ku-

vaan erittäin hyvin integroiden opetukseen luonnollisesti

myös kuluttajuuskasvatuksen.

Lassin gradussa huomioidaan myös käsityön digitali-

soitumisen mahdollisuus. 3D-tulostuksen myötä on mahdol-

lista, että koko prosessi suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen

asti tapahtuu digitaalisesti. Lassi itse kuitenkin uskoo käsillä

tekemisen säilyvän ainakin jonkinlaisena marginaali-ilmiönä

3D-tulostamisen rinnalla, mutta näkee myös käsityön määrit-

telyn elävän.

”Käsitys käsityöstä,

samoin kuin käsitys

mistä tahansa muus-

takin, on muuttunut

vuosien saatossa ja

tulee jatkossakin

muuttumaan ajan

myötä. Onhan tieto-

koneella tekeminen-

kin laajasti ajateltu-

na käsityönä, ainakin

silloin, kun tehdään

jotakin todelliseen

tarpeeseen. Fyysinen

käsillä tekeminen

varmaan vähenee,

mutta käytetäänhän

nytkin jo kaikenlaisia

koneita; sorveja,

ompelukoneita ja

muita. Silti puhutaan

käsityöstä.”

”Loppujen lopuksi

pidän itse tekemistä

aina parempana kuin

valmiin ostamista.

3D-tulostaminen vaikuttaisi olevan ensimmäinen todellinen

mahdollisuus demokratisoida tuotantoa. Ihmiset voivat vii-

mein olla itse osa tavaroitaan.”

LÄHTEET:

Patokorpi, L. (2013) 3D printing, the Arts and Crafts Move-

ment and the Democratization of Art. Englantilaisen filologi-

an pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto: Tampere.

Bengler, Y. & Nissenbaum, H. 2006. Commons-based Peer

Production and Virtue. Journal of Political Philosophy 14

(4), 394–491.

Koululaisista suunnittelijoita ja tuottajia 3D-tulostuksen myötä?

KIRJOITTAJAT:

KRISTINA NIKANDER,

LAURA VAINIO JA

KATRI AUNELA

Käsityön luonne muuttuu uudenlaisen tekniikan saa-

dessa jalansijaa kouluissa. Onko asetelmana 3D-

tekniikka vastaan perinteinen käsityö? Entä mitä on-

kaan tulevaisuuden käsityö?

Page 12: Käsityötieteen uutiset 1 2014

12

Sirpa Kokon ”Käsin tehty sukupuoli” – tutkimusartikkeli kä-

sittelee luokanopettajaksi opiskelevien naisten ja miesten käsi-

työkokemuksia ja niihin liittyviä positiivisia ja negatiivisia

muistoja peruskoulusta. Tutkimuksen päälähtökohta oli kerätä

tietoa käsityön opetuksen sukupuolittuneisuudesta sekä vapaa-

ajalla että koulussa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin muiste-

lutyöryhmiä ja luokanopettajaopiskelijoiden kirjoittamia käsi-

työelämäkertoja. Vaiheittain edenneeseen tutkimukseen osal-

listui yhteensä 80 nais- ja 28 miesopiskelijaa vuosina 2001–

2009. Kokko on käsityötieteen yliopistonlehtori ja mielenkiin-

to tutkia aihetta syntyi työn ohessa: hän halusi saada tietoa

prosesseista, joissa käsitöiden sukupuolittuneisuus omaksu-

taan. Tavoitteena hänellä oli myös kehittää opettajankoulutuk-

sen käsityönopetusta sukupuolitietoisempaan suuntaan.

Aineisto antaa viitteitä siitä, että käsitöiden sukupuolijakoa on

tuotettu erityisesti osana aikuistumisprosessia. Koti on ensim-

mäinen paikka, jossa opitaan sukupuoleen liittyviä arvoja ja

normeja, koska käsityö nähdään periytyvän äidiltä tyttärelle ja

isältä pojalle. Tutkimus vahvisti ennakkokäsitystä siitä että

pojat suuntaavat lähtökohtaisesti tekniseen käsityöhön ja tytöt

tekstiilityöhön. Syitä tähän oli ennen kaikkea koulun ja kave-

reiden asettamat ennakko-oletukset ja sosiaaliset paineet

”tyttöjen jutuista” ja ”poikien jutuista”. Kaikki tutkimukseen

osallistuneet ovat joutuneet valitsemaan tekstiilityön ja tekni-

sen työn välillä peruskoulussa – valinta on ollut monelle niin

itsestään selvä, että sitä ei edes muisteta tehneen.

Tutkimushenkilöiden keskusteluista selviää, että ”väärä valin-

ta” teknisen– tai tekstiilityön välillä, on koettu pojilla suurem-

pana uhkana kuin tytöillä. Maskuliinisuuden rakentamispro-

sessin mukaan on tärkeää erottua tytöistä tarpeeksi selkeästi ja

välttää ”tyttöjen juttuja”. Miehisyyden ollessa yhteiskunnan

sukupuolijärjestyksen mukainen normi, tytöillä ja naisilla tek-

nisen valintaan suhtaudutaan ehkä positiivisemmin. Joitain

tutkimukseen osallistuneita massan mukana meneminen kui-

tenkin kadutti aikuisenakin – vuonna 2002 alle 5 % oppilaista

valitsi odotusten vastaisen käsityön. Mielestämme Kokon

tutkimusartikkeli on todella mielenkiintoinen ja etenkin katkel-

mat ryhmäkertojen keskusteluista elävöittävät tekstiä ja vah-

vistavat tutkimuksen johtopäätöksiä. Kokko on saanut jäsen-

neltyä artikkelinsa hyvin, vastakkainasettelu miesten ja naisten

välillä auttaa lukijaa luomaan kokonaiskuvan tuloksista. Huo-

mioitava on, että tutkimuksen pohjalta ei voida tehdä laajem-

pia yleistyksiä tutkittavan ryhmän koon, kotipaikkakunnan ja

koulutusuran yhteneväisyyksien takia. Muut tutkimukset ai-

heesta ovat kuitenkin antaneet samansuuntaisia tuloksia kuin

Kokon tutkimus.

LÄHDE:

Sirpa Kokko (2012) Käsin tehty sukupuoli. Naistutkimus

1/2012 .

Maskuliinisuus ja feminiinisyys

käsityönopetuksessa

Miten kotona opittu ja sosiaaliset paineet vaikuttavat

käsityöopetuksen valintaan? Aihetta käsitellään Sirpa

Kokon “Käsin tehty sukupuoli” - artikkelissa. Kokon

tutkimuksessa on käytetty muistelututyön menetelmää ja

tutkimushenkilöiden käsityöelämäkertoja.

KIRJOITTAJAT:

MINNA HAKONEN JA

VIIVI VERTANEN

Helsingin yliopiston käsityötieteen lehtori Sirpa Kokko

Page 13: Käsityötieteen uutiset 1 2014

13

Erja Syrjäläinen aloitti suoraan lukiosta kirjoitettuaan käsi-

työnopettajan opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1976.

Valmistuttuaan kasvatustieteen kandidaatiksi, hän työskenteli

neljä vuotta Itä-Helsingissä vastuualueenaan toimintaterapia.

80-luvun lopulla hän palasi takaisin opiskelujen pariin täyden-

tämään tutkintonsa maisteriksi. Opiskellessaan maisteriksi

Syrjäläinen huomasi viettävänsä paljon aikaa kirjastossa, ja

nauttivansa tutkimisesta.

Syrjäläinen kirjoitti paljon kehutun pro gradunsa ai-

heesta ’’Käsityönopettaja kuluttajakasvattajana’’, ja hänelle

aukeni mahdollisuus opettaa Helsingin yliopistossa käsityön

didaktiikkaa sekä vaatteiden kaavoitusta ja kuluttajanäkökul-

mia. Opettajana toimimisen ohella Syrjäläinen ahkeroi väitös-

kirjansa parissa. Väitöskirja ’’Käsityönopettaja pedagogisen

tiedon lähteeltä: Persoonalliset toimintatavat ja periaatteet

käsityön opetuksen kontekstissa’’ julkaistiin vuonna 2003.

Professori Syrjäläinen näkee väitöskirjansa avanneen

hänelle tien taitojen oppimisen ja opettamisen pariin. Vuodes-

ta 2004 lähtien hän teki tiivistä yhteistyötä Helsingin yliopis-

ton kotitalousdidaktiikan lehtorin Liisa Haverisen kanssa

taidonoppimisen tutkimuskentällä. Syrjäläisen merkittävimpi-

en tutkimustulosten julkaisut löytyvät taitoprojektin pohjalta

syntyneistä ’’Reinventing art of everyday making’’ ja

’’Tekstiilejä ja kangastuksia’’ -teoksista. Kun Suomen akate-

mia –hakemusta tehtiin, professori Pirita Seitemaa-

Hakkarainen pyysi Syrjäläistä mukaan Handling Mind –

tutkimukseen.

Handling Mind –tutkimuksessa käytetään erilaisia tut-

kimustapoja. Professori Syrjäläinen työskentelee tutkien e-

lomakkeella täytettäviä oppimispäiväkirjoja, joita oppilaat

kirjoittavat opetellessaan uutta lankatekniikkaa. Oppismispäi-

väkirjassa koehenkilö kuvailee tuntemuksiaan oppimisen aika-

na, kuten esimerkiksi turhautuneisuuttaan tai onnistumisen

iloa. Työterveylaitos tutkii heidän aivokäyräänsä ennen ja

jälkeen opettelun. Lisäksi tutkimuksessa käytetään lukuisia

muita tutkimustapoja.

Professori Syrjäläinen kokee vahvan kiinnostuksen

Handling Mind –tutkimukseen juontavan juurensa hänen ai-

emmista tutkimuksistaan. Hänelle on tärkeää tehdä tutkimus-

ta, jossa tulokset ovat laajalti merkityksellisiä, ja jonka tulok-

sia pystytään hyödyntämään eri aloilla. Hän uskoo Handling

Mind -tutkimuksen nostavan käsityötieteen uuteen

Professori Erja Syrjäläinen

valoon, sillä neuropsykologisten tutkimusten avulla saadaan

aivan uutta tietoa, miten käsillä tekeminen vaikuttaa aivoihin

ja niiden kehittymiseen. Tutkimuksen nettisivuilla kerrotaan,

että tutkimuksen tavoitteena on avata aivan uudenlaista tai-

teen, käsityön ja muotoilun prosesseihin kohdistuvaa neurotie-

teellistä tutkimustraditiota. Tutkimus on vielä kesken, ja sen

odotetaan valmistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä.

LÄHTEET:

Henkilöhaastattelu Erja syrjäläisestä 9/2014 (haastattelijoina

Maria Niemi ja Julia Hermans)

http://blogs.helsinki.fi/handling-mind/

http://www.ttl.fi/fi/tutkimus/hankkeet/

luova_mieli_kehollisuus_kasilla_tekeminen_ja_muotoilu/

sivut/default.aspx

Professori Erja Syrjäläisen tie

Handling Mind –tutkimuksen pariin

Handling Mind –tutkimus yhditää neurotieteen, psykologian,

muotoilun ja kasvatustieteen,. Se pyrkii aivotutkimuksen avulla

ymmärtämään paremmin fyysisten taitojen oppimista ja suun-

nittelutyötä.Yksi tutkijoista on käsityön didaktiikan professori

Erja Syrjäläinen, jonka matka tutkijaksi Handling Mind -

projektin pariin on ollut vaiherikas ja määrätietoinen.

KIRJOITTAJAT:

MARIA NIEMI JA

JULIA HERMANS

Page 14: Käsityötieteen uutiset 1 2014

14

Kuinka paljon olet tutkinut muotia? Väitöskirjani aiheesta ilmestyi syksyllä -98, olen

tutkinut muotia parikymmentä vuotta. Väitöskirjani lisäksi

olen kirjoittanut kaksi muuta monografiaa, eli kannesta

kanteen tutkimusta. Lisäksi kirjoituksiani muotiin ja pu-

keutumiseen liittyvistä erilaisista asioista on julkaistu

muissa teoksissa ja artikkeleissa.

Onko jotain tiettyä vaateklassikkoa, joka säilyisi sama-

na vuosikymmenestä toiseen?

On tiettyjä klassikkotyyppejä, kuten farkut ja paita-

puserot, mutta klassikotkaan eivät säily täysin muuttumat-

tomina. Klassikot vaikuttavat muotiin ja muoti vaikuttaa

klassikoihin. Noin 60-luvun puoliväliin asti tiedettiin ylei-

sesti, mikä on muotia ja mikä ei, kun taas nykyään on to-

della paljon rinnakkaisia muotisuuntauksia. Mutta toki on

olemassa tiettyjä vaatetyyppejä, jotka jaksavat viehättää

ihmisiä vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi, mikä on-

kaan sen pysyvämpi kuin miesten puku. Muodille on omi-

naista, että siitä löytyy aina myös jotain jämähtänyttä.

Miten muotia tutkitaan?

Muotia tutkitaan hirveän monella tavalla ja monen eri

tutkijan näkökulmasta. Esimerkiksi Fashion Theory -lehdestä

löytyy filosofien, historioitsijoiden, sosiolingvistien ja moni-

en muiden alojen tutkijoiden kirjoituksia. Tutkimustapa riip-

puu paljon siitä, minkä alan tutkija on, ja mitkä tutkimustavat

ovat sille alalle ominaisia. Muotia voi tutkia seuraamalla alan

lehdistöä, haastattelemalla muodin tekijöitä ja käyttäjiä, tark-

kailemalla ja pohtimalla, ja ennen kaikkea konkreettisia vaa-

tekappaleita tutkimalla. Minulle on tärkeää oikeiden kappa-

leiden näkeminen ja tutkiminen, kun taas jotkut tutkijat eivät

koskaan näe konkreettisia kappaleita tutkimuskohteistaan.

Tutkimuskokoelmastani löytyy paljon käsintehtyjä muoti-

vaatteita. Siksi olen ajautunut tutkimaan nimenomaan suoma-

laista ateljeemuotia, koska se on käsintehtyä, ei teollista.

Miksi muotia tutkitaan?

Käsityöopettajan on tärkeä tuntea muodin historia ihan

jo asiantuntemuksensa vuoksi. Esimerkiksi puvustuksessa on

tärkeää ajoittaa puvut oikealle aikakaudelle aitouden saavut-

tamiseksi. Myös yleinen historian tuntemus on tärkeää. Usein

julkisuudessa vaatetusta ja muotia kommentoivien ihmisten

lausunnoista tuntuu puuttuvan historia-aspekti. Pukeutuminen

on myös hyvin inhimillinen ominaisuus, sillä ainoastaan ih-

miset käyttävät vaatteita. Se heijastelee paljon ihmisten sosi-

aalista elämää ja kulttuuria.

Onko jotain muuta, jota tahtoisit sanoa?

Muodin tutkimus on hirveen kivaa! Tutkimusta teh-

dessä tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja kaikki tuntuvat

olleen hyvin vastaanottavaisia ja toivottaneet tervetulleeksi.

“Ihanaa että tätä tutkitaan, ihanaa että meitä haastatellaan!”

Tutkimustyön parhaita puolia on monipuolinen tutki-

musaineisto. Tapaan ja haastattelen innostuneita ihmisiä sekä

tutkin erilaisia konkreettisia aineistoja, kuten vaatteita, leh-

distöaineistoa ja valokuvia. En jaksaisi jyystää vain yhden-

laista aineistoa. Toisaalta, yksi huono puoli on mainittava:

Laajamittainen tutkimusaineisto vie paljon tilaa ja sen penko-

miseen menee aikaa. Mutta kivaa on!

Kuvat:

Ritva Koskennurmi-Sivonen

Ritva Koskennurmi-Sivosen

haastattelu muodin tutkimuksesta

Muodin tutkimus on poikkitieteellisyyttä parhaimmil-

laan. Siitä löytyy tutkittavaa niin filosofeille, historioitsi-

joille, sosiologeille kuin käsityötieteilijöillekin. Ritva

Koskennurmi-Sivonen valottaa tässä haastattelussa

muodin tutkimuksen monia puolia.

KIRJOITTAJAT:

MIRJAMI KIVIOJA JA

JOHANNA WAHTERA

Page 15: Käsityötieteen uutiset 1 2014

15

1. Mistä sait innostuksesi gradusi aiheeseen ja onko aihee-

si sinulle entuudestaan tuttu?

Oli sattumaa, että päädyin tällaiseen aiheeseen! Aihe ei

ollut minulle ennestään tuttu. En ollut kuullut koskaan tällai-

sesta muistelusta työmenetelmänä, enkä muistelulaukuista.

Minulla ei ole myöskään kokemusta vanhustyöstä. Olin suun-

nitellut ihan muuta, lähinnä vaatetukseen/muotiin liittyvää

gradua. Sattumien kautta minulle tarjottiin tätä muistelumat-

kalaukun kokoamistyötä, se kuulosti kivalta ja otin sen vas-

taan. Oli sellainen tilanne, että toinenkin mummini oli juuri

kuollut, ja minusta tuntui, että minulla on pahasti mummojen

tarinointivajetta! Molemmat mummini on olleet tosi innok-

kaita kertoilemaan ”vanhoista ajoista” ja minusta on ollut

ihanaa kuunnella sitä Tämä tuntui tosi hyvältä tilaisuudelta

yhdistää monta tärkeää asiaa, antaa iäkkäille mahdollisuus

kertoa tarinoita ja erityisesti käsityöstä. Kun olin vähän mie-

lessäni pyöritellyt asiaa, keksin, että olisikin järkevää tehdä

tästä gradu samalla.

2. Mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi mininäyttelystä, ja

oletko koostanut muistelusalkun sisällön jonkun tietyn

teeman ympärille vai ihan laidasta laitaan?

Olin tietenkin valtavan innostunut! Tykkään vanhoista

tavaroista ja niistä mummojen tarinoista. Tuntui uskomatto-

malta, että minulle maksetaan siitä, että kokoan vanhoista

käsitöistä ja niihin liittyvistä esineistä tämän muistelulaukun/

mininäyttelyn, kiertelen kirpputoreja jne. Alussa ajatukseni

asiasta olikin varmaan, että tämä muistuttaa enemmän näytte-

lyä, ja menen pitämään jotain esitystä. Oikeastaan kysymys

on ihmisten oman toiminnan (muistelun) mahdollistamisesta

ja edistämisestä näiden esineiden avulla. Alun ajatukset on

jalostuneet ja kehittyneet matkan varrella.

Muistelulaukun (tai laukkujen, niitä on 2) lähtökohtana

olivat Dagny Bäckströmin käsityöt, ja niitä on melko laidasta

laitaan, mutta kuitenkin hieman teemoiteltuna. Valitsin sellai-

sia käsitöitä, jotka mielestäni ovat jollain tavalla yleisiä ja

tavallisia ja kertovat jotain käsityön lähihistoriasta Suomessa.

Mukana on nimikoituja ja pitsein koristettuja lakanoita ja

tyynyliinoja, itse kudottuja pellavapyyhkeitä ja poppana-

liinoja, kirjottuja ja painettuja pöytäliinoja, kuvia ryijyistä,

kirjottuja seinätauluja... Ja näihin liittyviä muita esineitä, ku-

ten valmistusvälineitä ja materiaaleja: villa- ja pellavakuitua,

kudontavälineitä, kirjonta- ja ryijymalleja... Nämä esineet

muodostavat toisen laukun, ”Käsityöt kotona ja sisustukses-

sa”.

Toinen laukku on nimeltään ”Käsityöt, vaatteet ja muo-

ti”. Tässä laukussa ei itse asiassa ole Dagnyn

käsitöitä, mutta halusin rakentaa tällaisen, koska tiedän, että

Dagny oli innokas ompelemaan ja teki melkein kaikki vaat-

teensa itse. Tähän laukkuun kokosin pukeutumiseen liittyviä

kuvia Dagnysta, muotikuvia vanhoista lehdistä ja mainoksia.

Sitten on vanhoja vaatteen kaavoja, kangaspaloja, ompelu-

rasia, naisten hanskoja, hattuja, kengät, huiveja, neulottuja

asusteita…"

3. Mitä mieltä olet käsityötieteen tutkimuksesta ja sen

merkityksestä ja miten oma aiheesi asettuu tutkimusken-

tälle?

"Onpa vaikea ja laaja kysymys, mutta yritän tiivistää ;)

Ensinnäkin käsityötiede on ihan uskomattoman monipuolista,

täällä on aiheita ihan laidasta laitaan. Voi tutkia tekniikoita,

tekijöitä, tuotteita, historiaa, suunnittelua, muotia, opetusta ja

oppimista… Mitä sitten ei!

Minun mielestä käsityötieteen tutkimus on merkittä-

vää, koska se on osa ihmisen toiminnan ja ihmisenä olemisen

ymmärtämistä. Käsillä tekeminen ja työkalujen käyttö on aina

ollut merkittävä osa ihmisyyttä ja joidenkin mielestä just se

erottaa meidät muista eläimistä. Minun käsitys on, että käsillä

tekemisen merkitys ihmisyydessä ei ole mitenkään vähenty-

nyt. Oma mielenkiinto kohdistuu eniten juuri tämmöiselle

ihmistieteelliselle akselille, ja sinne se oma gradukin sijoittuu.

Esimerkiksi käsityön yhteys ihmisen hyvinvointiin on mielen-

kiintoista, sitäkin sivuan omassa työssä. En ole niinkään kiin-

nostunut tutkimaan jotain yksittäistä tekniikkaa tai esim ke-

miallisia ilmiöitä käsityössä."

4. Mikä tai mitkä ovat erikoisimpia käsitöitä salkussa ja

miksi?

"Kaikki ovat aika yleisiä ja tavallisia, se oli tarkoitus!

Mutta ehkä nykyihmisen näkökulmasta joku pyyheliinanpeite

ei ole enää kovin ajankohtainen. Laukussa on myös lankatau-

lu, joka oli joskus 60-70-luvulla todellinen muotivillitys, niitä

oli joka talossa. Ei näitä enää varmaan paljon tehdä, kirpparit

ovat niitä pullollaan. Eli ehkä ne on erikoisimpia, joita ei enää

nykypäivänä käytetä. Se on mielenkiintoista minusta, että

muodit tulee ja menee käsityössäkin, ja ne kuvastaa aina

omaa aikaansa.

5. Millaisia tutkimusmenetelmiä olet käyttänyt gradussa-

si?

”Graduni on kehittämistutkimus, mutta se ei ehkä ole varsi-

nainen menetelmä… Kehittämistutkimus tarkoittaa sitä, että

kehitetään ratkaisua käytännön ongelmaan, kehittämisproses-

si raportoidaan ja tarkoitus on käytännön työn lisäksi kartut-

taa tietoa ja teoriaa omalta tieteenalalta.

Sukellus muistelumatkalaukkuun

Mari Salovaara on loppusuoralla kehittämistutkimusgradussansa,

jossa hän käsittelee käsityösisältöistä muistelumatkalaukkua van-

hustyöhön. Salovaara sai toimeksiannon vanhusten muistelua

virkistävän "mininäyttelyn" koostamiseen erään säätiön yli 200

käsityön kokoelmasta vuosilta 1920-1990. Gradussaan Salovaara

raportoi tämän kehittämistutkimuksen prosessia ja tuloksia. Hän

piti muutaman testimuistelukerran vanhuskeskuksissa kokeillak-

seen kuinka matkalaukun mininäyttely toimii varsinaisessa muis-

telusessiossa, ja analysoi nyt näistä taltioitua videomateriaalia.

KIRJOITTAJAT:

MELISSA SAMMALVAARA

JA AMA ESSEL

Page 16: Käsityötieteen uutiset 1 2014

16

Varsinaisia menetelmiä on ollut käyttäjätestaus ja vi-

deotutkimus. Suunniteltuani laukun tietenkin pidin kokeilu-

muistelusessiot aidossa ympäristössä nähdäkseni, miten asia

toimii, siis testasin sen käyttäjillä. Videoin ohjaamani pajat

voidakseni tarkastella niitä myöhemmin kaikessa rauhassa.

Videot ovat varsinainen tutkimusaineistoni, jota analysoin.

Videolta havaittujen asioiden, omien kokemusten ja palaut-

teen perusteella tein vielä joitakin muutoksia laukkuun. Suo-

sittelen videointia ehdottomasti, silloin voi katsoa samaa jut-

tua useaan kertaan ja huomaa sellaista, mitä ei heti huomaa.

Itse tilanteessa ei todellakaan ehdi huomata kaikkea, tai muis-

ta jälkikäteen."

6. Miten muistelusessio etenee ja onko se ohjattua vai va-

paata?

"Melko vapaata, kevyesti ohjattua Tarkoitus on, että

minä olen alkuun saattaja, ja muistelijat tavallaan itse tuotta-

vat sisällön ja toiminnan. Aluksi esittäydymme toisillemme, ja

sen jälkeen kerron, mitä on tarkoitus tehdä. Kerron vähän

Dagnysta, hänen elämästään ja käsityöharrastuksestaan, ja

usein soitan jotain vanhaa musiikkia, näin virittäydymme tun-

nelmaan. Sitten alamme katsella esineitä. Yleensä aloitan

”alusta” eli materiaalin valmistuksesta ja tuottamisesta, ja otan

ensin esille villakasan ja pellavakuituja, karstat ja keritsimet.

Kysyn, mitä teille tulee tästä mieleen, ja yleensä siitä lähtee

heti vilkas keskustelu Tästä eteenpäin etenemme melko va-

paasti, ja otan uusia esineitä esille sen mukaan, mihin keskus-

telu kulkee. Kyselen tarkentavia kysymyksiä jne."

7. Miten koet (tai millaisia tuloksia olet saanut) muiste-

lusalkun auttavan vanhuksia muistelemaan mennyttä?

"Analyysi on vielä kesken, mutta kyllä se auttaa! Van-

hat esineet vievät ihmiset menneeseen, ne ovat heille tuttuja

oman elämän varrelta. Kun näkee tällaisen tutun esineen, siitä

tulee mieleen se, miten on itse ko. esinettä käyttänyt, millaisia

tilanteita siihen liittyi. Usein käsitöistä tulee mieleen myös

niihin liittyvät ihmiset: äiti, omat lapset, mummi, isä. Eli ne,

joilta taito on opittu, joiden kanssa on tehty tai joita varten on

tehty."

8. Millainen oli ensimmäinen muistelukerta?

"Jännittävä ja todella opettavainen! Se ei mennyt kovin

hyvin, ehkä osin juuri jännityksen takia. Unohdin alussa ker-

toa riittävästi siitä, mitä oikeastaan teemme, joten luultavasti

se ei ihan heti ollut muistelijoille selvää. Kaiken kaikkiaan

huomasin videolta, että ohjaamisessani on kehittämisen varaa.

Ekalla kerralla ei osannut mennä niin luontevasti keskustelun

mukana, vaan noudatti melko jäykästi jotain kaavaa jonka

aiemmin oli valmiiksi miettinyt. Aluksi laukkuja ja teemoja

oli kolme, joista yksi oli lapsuuden käsityöt. Ekalla kerralla

käytin tätä laukkua, ja se oli jotenkin heppoinen teema, eikä

virittänyt niin paljon muistelua. Vaikea sanoa, johtuiko se

lopulta teemasta vai omasta ohjauksestani, mutta myöhemmin

tämä teema sulautettiin kahteen muuhun. Varmasti eniten

muutoksia laukkuun ja pajan kulkuun tein juuri tämän ensim-

mäisen kerran perusteella."

9. Millaisia haasteita olet kohdannut gradusi tekemisessä?

Entä mitkä asiat ovat olleet suurimpia onnistumisiasi?

"Monenlaisia! Ensinnäkin itsensä johtaminen ja aika-

taulujen asettaminen melko itsenäisessä työssä on välillä tosi

vaikeaa. Päivistä ja ajankäytöstä tulee helposti aika löperöä, ei

tehokasta. Itse pääsin tehokkaan työskentelyn rytmiin vasta

totaalisen kyllästymisen jälkeen. Tuli fiilis, että aivan sama

mikä tästä tulee, mä haluan tän vaan pois käsistäni. Ja sitten

aloin kiukulla tehdä, ja kas, työ alkoikin sujua ja siitä tuli ki-

vaa. Eli vain tekemällä se edistyy. Vaikeinta on kuitenkin

aiheen rajaaminen: ei voi rönsyillä sinne tänne, ja kertoa ihan

kaikkea, mikä aiheeseen edes jollain tavalla liittyy. Pitää päät-

tää, mikä on tärkeintä just tässä työssä, ja unohtaa muut mie-

lenkiintoiset asiat! Oikeasti gradu on tosi suppea työ, ja siinä

voi käsitellä vain vähän asioita (kuten missä tahansa tutki-

muksessa). Alun innostuksessa on hankalaa hahmottaa, mistä

aiheessa on tarkalleen kysymys. Silloin tulee haalineeksi teo-

riaa ja lähteitä aika paljon, lukee ja kirjoittaa hirveästi, aina

keksii jotain uutta: hei, tämäkin voisi liittyä aiheeseeni. Eipä

siinä mitään, oppi ei ojaan kaada! Ja varmasti parhaat oival-

lukset syntyvät, kun on paljon asiaa, mistä valita ja on tutustu-

nut aiheeseen monipuolisesti. Mutta suuri työ on ollut siinä,

kun olen karsinut, karsinut ja karsinut näitä ylimääräisiä rön-

syjä ja yrittänyt tiivistää sitä olennaista esiin. Lopulta huomaa,

että tarvitsee vain murto-osan niistä lähteistä ja siitä tiedosta,

jota on innoissaan kerännyt.

Onnistuin myös matkan varrella hävittämään kuvatun

videoaineiston ja jouduin kuvaamaan uudestaan. Onneksi se ei

mainittavasti hidastanut tekemistä. Mutta klassinen moka se-

kin: videot tallennettuna vain yhteen paikkaan! Varmuuskopi-

oi, varmuuskopioi..

Onnistuminen on tietenkin se, että olen kehittänyt mel-

ko toimivan muistelulaukun, joka on käytössä ja kierroksella

parhaillaan! Myös se, kun lopulta keksi, millaisen rakenteen ja

järjestyksen mukaan aion gradun kirjoittaa, oli suuri voitto ja

helpotus! Sen jälkeen kirjoittaminen on ollut tosi kivaa. Halu-

sin kirjoittaa vähän erilaisella rakenteella, ei ihan perinteistä

järjestystä teoria-menetelmä&analyysi-tulokset-pohdinta. Se

ei mielestäni sopinut työhöni, ja keksinkin sitten omanlaiseni

tavan kuvata prosessiani. Se tuntuu tosi palkitsevalta, kun saa

kirjoittaa luovasti ja omalla persoonalla. On myös kivaa huo-

mata, että kaiken uurastamisen jälkeen todella tuntee aiheensa,

ehkä paremmin kuin kukaan muu. Tuntuu siltä, että on viisas-

tunut ja kehittynyt! Ja palat ovat loksahtaneet paikoilleen;

välillä irrallisetkin asiat ovat löytäneet paikkansa ja muodosta-

vat yhdessä aika hyvän kokonaisuuden. Se tuntuu mahtavalta,

kun voi ajatella, että tästähän taitaa tulla ihan ok työ, kun on

itse tyytyväinen."

10. Mitä neuvoja sinulla olisi juuri aloittaneille opiskeli-

joille?

"Olkaa rohkeita ja aktiivisia, niin opintojen ja oman alan suh-

teen kuin muutenkin elämässä! Varsinkin ekoina vuosina

opinnot on aika työläät ja tuntuu vievän kaiken elämän. Just

silloin on tärkeää myös irrottautua, ja tehdä jotain muutakin.

Itse olen tykännyt olla mukana ainejärjestön toiminnassa.

Siellä tutustuu ihmisiin, pääsee tekemään kivoja asioita ja

vaikuttamaan. Jos oikein kiire painaa päälle ja ahdistaa kaikki,

pitää välillä muistaa pysähtyä miettimään myös sitä, että her-

ranjestas mä saan tästä opintopisteitä. Siis kaikista kivoista

asioista joita muutenkin haluaisin tehdä! Ja ehkä joskus joku

vielä maksaakin mulle siitä! Siis paras ala, sitä ei saa unohtaa.

Opintojen aikana on minusta hyvä pyrkiä aktiivisesti luomaan

suhteita yliopiston ulkopuolelle ja tekemään sitä, mikä itseä

kiinnostaa. Harvoja ihmisiä tullaan kotoa hakemaan, itse on

mentävä sinne minne haluaa. Yksi hyvä tapa on tehdä kouluun

liittyviä tehtäviä tilaajalle tai yhteistyössä jonkun tahon kans-

sa. Tykkään myös kirjoittaa, joten tarjosin juttua Tekstiiliopet-

taja-lehteen ja nyt oon kirjoittanut sinne jo monta vuotta. Eli

kannattaa miettiä, mitä haluaisi tehdä, ja kysyä siltä, joka voisi

asiasta tietää. Niin ne ovet aukenee."

Page 17: Käsityötieteen uutiset 1 2014

17

Kirjallisuudessa korostettiin aineiden merkitystä itseilmaisun,

luovuuden ja ongelmanratkaisukyvyn kehittymisen kannalta

(ks. esim. Räsänen, 2010; Karppinen, Ruokonen & Uusikylä,

2005). Karppinen ym. (2005) toteavat lapsen luovan ajattelun

sekä ilmaisukyvyn kehittyvän taiteellistaidollisten analyysi-

en, synteesien, ongelmanratkaisun sekä arvioinnin kautta.

Tärkeiksi näkökulmiksi nostettiin myös henkisen hyvinvoin-

nin edistäminen ja yhteisöllisyys. Tämän lisäksi tieteellisissä

julkaisuissa tuotiin esille taito- ja taideaineiden kokonaisval-

tainen oppimiskäsitys ja tekemällä oppiminen, jossa teoria ja

käytäntö yhdistyvät aistihavainnoista ajatteluksi ja toimin-

naksi. (Karppinen, 2005; Räsänen, 2010.) Lisäksi taito- ja

taideaineilla nähtiin olevan oma kielensä ja tiedonluonteensa

(Räsänen, 2010). Kuulostaa hienolta ja järkeenkäyvältä, mut-

ta miten on käytännössä? Tulevatko nämä ylevät päämäärät

ilmi myös kouluympäristössä ja henkilökohtaisessa merkityk-

senannossa

Haastattelimme kahdeksaa henkilöä, joiden kouluvuo-

det ovat jo takanapäin ja pyysimme haastateltavia kertomaan

taito- ja taideaineiden merkityksestä itselle koulumuistojen

kautta, sekä tämän hetkisessä elämäntilanteessa. Nuorin haas-

tateltavamme oli 23-vuotias ja vanhin 53-vuotias, kaksi heis-

tä oli miehiä ja kuusi naisia.

Kaikki haastateltavamme kokivat aineet merkitykselli-

siksi tämän hetkisessä elämäntilanteessaan. Taito- ja taideai-

neet koettiin merkittävinä itsensä toteuttamisen välineinä ja

osa koki jopa identiteettinsä rakentuvan näiden aineiden poh-

jalta. Vastauksissa korostui taito- ja taideaineiden merkitys

hyvinvoinnin kannalta, ne koettiin merkittäviksi henkirei'iksi

ja merkityksenantajiksi omalle elämälle. Kaikki haastatelta-

vat kantoivat huolta näiden aineiden vähättelystä nyky-

yhteiskunnassa. Näiden aineiden kautta opitaan haastatelta-

viemme mukaan monia tosi elämässä tarvittavia taitoja, kuten

yhdessä toimimista ja esiintymistä, joita ei juurikaan harjoi-

tella muissa koulun oppiaineissa. Kuitenkin kertoessaan kou-

lukokemuksistaan osa toi esiin sen, että taito-ja taideaineet

saattavat helposti haalistua pelkkään suorittamiseen. Koulu-

muistoissa nämä aineet saatettiin kokea jopa ahdistavina ja

omaa luovuutta rajoittavina. Myös Räsäsen (2010) mukaan

koulutaide saattaa helposti supistua opettajan antaman mallin

uusintamiseksi.

Haastateltavamme ja tieteelliset julkaisut näyttävätkin

olevan yhtä mieltä oppiaineiden merkityksellisyydestä ja

vajavaisesta toteutumisesta koulun arjessa. Yksikään haastel-

tavistamme ei kuitenkaan tuonut esiin taito- ja taideaineiden

merkitystä käsitteellisen ja abstraktin ajattelun kehittymisen

kannalta, jota esimerkiksi Räsänen (2010) korosti. Tutkimus-

joukkomme on rajallinen, mutta ehkä tämän näkökulman

tuominen laajemman yleisön tietoisuuteen pakottaisi koulua

pohtimaan, miten näiden aineiden opiskelu olisi järkevä jär-

jestää, että ylevät merkitykset toteutuisivat jo kouluvuosien

aikana, eikä merkityksellisten kokemusten saaminen jäisi

enimmäkseen kouluvuosien ulkopuolelle.

LÄHTEET:

Karppinen, S., Ruokonen, I. & Uusikylä, K. 2005. Taidon ja

taiteen luova voima. Kirjoituksia 9-12- vuotiaiden lasten tai-

to- ja taidekasvatuksessa. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Räsänen, M. 2010. Taide, taito, tieto – ei kahta ilman kolmat-

ta. (Vakava aineisto 2010, 69-87)

Merkitykselliset taito– ja taideaineet

KIRJOITTAJAT:

AHTINEN PILVI JA

VAINIOLA MINNA

Kuvataide, käsityö, musiikki ja liikunta muodostavat

taito- ja taideaineiden kokonaisuuden nykyisessä ope-

tussuunnitelmassa. Tutkimuksessamme selvitimme,

millaisia merkityksiä nämä aineet sisältävät henkilökoh-

taisella tasolla ja miten tutkimuksissa todettu taito- ja

taideaineiden merkitys suhteutuu henkilökohtainen

merkityksenantoon.

Page 18: Käsityötieteen uutiset 1 2014

18

Tutkimuksemme perustuu laatimaamme neliosaiseen kysely-

lomakkeeseen, jonka kysymyksillä haimme käsityöalan ihmi-

siltä vastauksia ja näkökulmia käsityöstä käsitteenä ja ilmiönä.

Kyselyn kaksi ensimmäistä osaa olivat kyllä-ei –tyyppisiä,

joissa etsimme käsityön rajaa. Milloin jokin tuote, teos tai

tekeminen ei enää lukeudu käsitöiden raameihin? Tuloksista

on huomattavissa, että jotkin asiat (virkkaus, veistely, neulon-

ta, keramiikka, kirjansidonta, värjäys ja vaateompelu) miellet-

tiin käsityöksi lähes sataprosenttisesti. 80% vastaajista koki

kakkujen koristelun, pienoismallien rakentelun, korjaamisen

ja vaatesuunnittelun käsityöksi. Kampausten teko ja materiaa-

lien käyttö terapiassa ei kolmanneksen mielestä ollut käsityö-

tä. Laatimamme listan ainoa asia, joka sai enemmistöltä nega-

tiivisia mielipiteitä, oli 3D-tulostaminen.

Käsityötä on asian valmistaminen käsin. Välineet kui-

tenkin sallitaan –esim. ompelukone- kunhan työprosessi on

ajatuksen ohjaamaa, ei automaatiota. Käsityötuote valmistuu

usein ja perinteisimmin näkö- ja tuntoaistihavaintojen yhteis-

työllä, jota koordinoi tahto. Mutta mikä erottaa käsityön vaik-

ka leipomisesta, josta löytyy periaatteessa samat elementit?

Entä taiteen suhde käsitöihin? Eräs anonyymeistä vastaajis-

tamme pohti kuvataiteen ja käsityön rajaa, olisiko välissä as-

kartelu? Käsityö voi joskus olla taidetta, tai sitten se on tai-

teellista käsityötä.

Kyselyn toinen osio koostui käsitöiden luonteeseen

liittyvistä kysymyksistä. Käsitöiden harrastamista ei pidetty

vanhanaikaisena, vaan päinvastoin trendikkäänä. Käsityöt ja

käsityötaidot koettiin osaksi kulttuuria ja vastaajien mielestä

olisi myös hyvä, että jokainen osaisi tehdä jonkin verran käsi-

töitä. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, ettei käsitöiden tekemi-

nen ole sukupuolineutraalia.

Neulontablogit, tee-se-itse, down-shiftaus... Esimerk-

kejä on lukuisia, nimittäin käsityöt ovat in, tai ainakin ne kuu-

luvat edelleen kulttuuriimme. Muoto on muuttunut perinne-

tekniikoiden vaalimisesta sallivampaan suuntaan, mikä on

samalla tehnyt käsityö-termistä häilyvämmän. Mikä ennen

tarkoitti pakollista naisten toimintaa, on muuttunut yleisesti

harrastustoiminnaksi, joka joillekin voin tuoda ammatin

(käsityön opettaja tai tutkija, taidekäsityöläinen, artesaani).

Kolmannessa osiossa etsimme tärkeysarvoja käsityön

tekemisessä. Väittämiä oli kuusi ja ne tuli arvostella asteikolla

1-3. Tärkeimmäksi käsitöiden tekemisessä koettiin hauskuus.

Uusien asioiden oppiminen ja itsensä kehittäminen sekä se,

että käsitöiden teko vie ajatukset pois mieltä painavista asiois-

ta koettiin lähes yhtä tärkeäksi. Kulttuuriperintö, ympäristöys-

tävällisyys ja käsityön lopputulos jakautuivat tasaisesti tärke-

äksi tai melko tärkeäksi. Vain harvaan kohtaan saimme ei

ollenkaan tärkeää-vastauksen.

Se miksi ihminen tekee käsitöitä, on hyvin olennainen

kysymys. Käsillä tekeminen voi rentouttaa, se on mukavaa

puuhaa. On hauskaa saada itse tehdyksi asioita, se on palkitse-

vaa. Käsityötä ei ole pelkästään käsityötuote eli materia, yh-

tälailla käsityö on immateriaalista. Taidot ovat immateriaalis-

ta käsityötä, käsityötuotetta tehdessä voi oppia samalla käsi-

työtaidon. Käsityön tekeminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi

taitoa, eikä pelkkä taito tee käsityötä.

Kyselyn viimeisessä osiossa pyysimme vapaata poh-

dintaa aiheesta mikä tekee käsitöistä käsityötä. Moni totesi

aiheen laajaksi ja vaikeasti määriteltäväksi. Osan mielestä

esimerkiksi askartelu lukeutui käsityön rajoihin, kun toisista

se luisui jo kuvataiteen puolelle. Useimmissa vastauksissa

todettiin yksinkertaisesti, että käsityötä on kaikki käsin tekemi-

nen.

Käsityö tuntuu pitävän sisällään kaikenlaista, esimer-

kiksi suunnittelua, mutta käsityöläinen on eri asia kuin muo-

toilija, designer. Käsityöt ovat usein kauniita, taiteellisia, mut-

ta onko sievä villapaita taidetta? Käsityötieteen opiskelija

opiskelee visuaalisuutta ja värioppia, mutta hänestä ei tule

kuvataideopettajaa (välttämättä). Se ainakin on selvää, ettei

käsityö merkitse pelkästään tekstiilityötä, eikä sen siksi pitäisi

olla vain sitä koulussakaan. Loppuun lainaus erään vastaajam-

me oivallisesta vapaasta pohdinnasta: Käsityö on kehollista

itseilmaisua, jossa hyödynnetään monipuolisesti materiaaleja

ja toisinaan taiteellisia menetelmiä ja käytänteitä, luoden lo-

pulta tuotteen hyötykäyttöön, koristeeksi tai itseisarvoiseksi

teokseksi.

Mitähän on käsityö?

Artikkeli esittee käsityötieteen opiskelijoiden ja

käsitöitä harrastavien mielipidettä siitä, mitä käsityö

heille merkitsee. Vastaajaenemmistö koostui 15-30 –

vuotiaista naisista.

KIRJOITTAJAT:

AINO LINDH JA

JOHANNA LIUKKONEN

Heli Ryhänen (2011) Reviiri. Kuva: Taidehalli

Page 19: Käsityötieteen uutiset 1 2014

19

Tutkimusympäristön asettelu

Pieni tutkimuksemme rakentui kolmen toteutettavan tehtävän

ympärille. Halusimme tutkia opiskelijoiden vahvuusalueita,

ominaisia työskentelytapoja sekä uskallusta poistua muka-

vuusalueelta. Tutkimuksessa tarkasteltiin ainoastaan valintaa,

eikä osallistujan onnistumista tehtävän suorituksessa.

Tehtävät pyrittiin tekemään luonteeltaan selvästi erilai-

siksi; yksi suunnittelutehtävä, yksi konkreettinen työvaihe ja

yksi tehtävä jossa yhdistyi sekä suunnittelu että toteutus. Teh-

tävien valinnasta pystyisi näin ollen päättelemään käsityötie-

teen opiskelijoiden vahvuusalueita, kun hypoteesina oli, että

aikapaineen johdosta koehenkilöt valitsevat tehtävän omalta

mukavuusalueeltaan. Hypoteesin varmistamiseksi kysyttiin

tehtävän suorittamisen jälkeen; Valitsitko helpoimmalta tuntu-

van tehtävän vai haastavan, mutta muusta syystä miellyttä-

vimmän tehtävän?

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena havaintotutki-

muksena. Otanta oli 12 satunnaisesti valittua Helsingin yli-

opiston käsityötieteen opiskelijaa vuosikurssista riippumatta.

Tutkimustilan pöydälle asetettiin tarvikkeet tehtävien suoritta-

miseen. Yhtenä tehtävänä oli suunnitella lyijykynällä paperille

laukku, toisena niitata D-rengas nahkahihnaan ja kolmantena

suunnitella ja toteuttaa sanomalehden aukeamasta lompakko.

Koehenkilöille annettiin tehtävien esittelyn jälkeen 15 sekun-

tia aikaa tehtävän valitsemiseen ja 90 sekuntia sen toteuttami-

seen. Lopuksi kysyttiin vielä, millä perusteella koehenkilö

valitsi kyseisen tehtävän.

Johtopäätökset

Koska otantatutkimuksessa oli kovin pieni, tuloksista ei

voida tehdä suoria johtopäätöksiä, vaan niihin tarvittaisiin

lisätutkimusta. Hypoteesin mukaisesti valtaosa (92%) kertoi

valinneensa itselleen helpoimman tehtävän ja toimi näin mu-

kavuusalueellaan. Vain yksi koehenkilö kertoi kokeneensa

kaksi tehtävistä liian helpoiksi ja ilmeisiksi ja valitsi tämän

takia haastavamman ja siksi mielekkäämmän tehtävän. Näin

ollen tuloksista voidaan suuntaa-antavasti tulkita käsityötie-

teen opiskelijoiden mukavuusalueita.

Tutkimuksessa eri osatehtäviä valittiin hyvin tasapuoli-

sesti, enemmistö kuitenkin valitsi pelkkää suunnittelua vaati-

van tehtävän. Seuraavaksi eniten valittiin suunnittelua ja to-

teutusta yhdistävän tehtävän ja vähiten yksinkertaista toteutus-

ta. Luovuus ja suunnittelijuus vaikuttaisi siis olevan opiskeli-

joille luontevampaa kuin pelkkä kaavamainen toteutus.

Toinen selittävä tekijä suunnittelutehtävien painottumi-

seen saattaa olla materiaalivalinta. Tekstiilitöihin painottuvaan

koulutukseen päätyneille opiskelijoille toteutustehtävän mate-

riaaleina olleet niitit ja nahka eivät välttämättä olleet valmiiksi

tuttuja, minkä takia muuten yksinkertainen tehtävä ei ollut-

kaan mukavuusalueella.

Kysyttäessä valinnan syistä tuli myös esiin, että vain

yksi toisen vuosikurssin opiskelija piti niittaustehtävää liian

helppona. Koska 83% koehenkilöistä oli vasta ensimmäisellä

vuosikurssilla, nousi esiin mahdollisuus, että koulutuksen ede-

tessä eri materiaalit ja tekniikat tulevat paremmin tutuiksi,

joten tehtäviin kaivataan enemmän haastetta.

- Mielummin käsillä kuin kyselyin

Pieni otantatutkimus tulevista käsityöntutkijoista

Pureuduimme tutkimusalueemme kysymyksiin mielenkiin-

tomme sekä mahdollisten vastauksien tuoman näkökulman

johdattelemina. Pohdimme tulisiko meidän kiinnittää huo-

miota opiskelijoiden taustoihin, taitoihin, sosiaalisekonomi-

seen luokkaan, sukupuoleen tai opiskelijalle ominaiseen

näkemykseen käsityön tulevaisuudesta. Emme kuitenkaan

pitäneet mitään näistä aihealueista kovin hedelmällisenä

maaperänä kertomaan, minkälaista joukkoa opiskelijat ovat.

Hylkäsimme myös samalla tavanomaiset kyselyihin perus-

tuvat tutkimusmenetelmät, epäominaisina tutkimusvälineinä

käsityötä tekevien luonteen tutkimisessa.

KIRJOITTAJAT:

PIHLA PIETIKÄINEN JA

PANU ORANNE

LÄHTEET:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Otanta

Hakkarainen, Lonka, Lipponen (2004) Tutkiva oppiminen

WSOY

Page 20: Käsityötieteen uutiset 1 2014

20

Metsärinne ja Kallio tarkastelevat artikkelissaan Craft inter-

ests during leisure time and craft learning outcomes in Fin-

land koulukäsityön ja vapaa-ajan käsityöharrastuksen välistä

yhteyttä. He havaitsivat muun muassa, että kuilu tekstiilikäsi-

työn oppiaineen ja vapaa-ajan käsityöharrastuksen välillä on

suuri. Oppilaat eivät esimerkiksi tee vapaa-ajallaan uusia kä-

sityötuotteita – joiden tekemiseen koulukäsityö on keskittynyt

– vaan korjaavat ja muokkaavat jo olemassa olevia tuotteita

kuten vaatteita. Hyötyisivätkö oppilaat enemmän, jos myös

koulukäsityö keskittyisi tällaisten taitojen opetteluun?

Kävimme tutkimassa aihetta lisää katu-gallupin muo-

dossa. Teimme neljä haastattelua, joissa kysyimme käsityö-

hön liittyviä kysymyksiä. Emma, 14, kertoo harrastavansa

vaatteiden tuunausta, vaikka muita käsitöitä hän ei harrasta-

kaan. Tämä on linjassa myös Metsärinne & Kallion tekemien

havaintojen kanssa. Myöskään Kimmo, 29, ei juuri harrasta

käsitöitä pieniä nikkarointeja lukuun ottamatta. Oppia käsitöi-

hin hän kokee saaneensa koulua enemmän omilta vanhemmil-

taan.

Myös Riitan käsityöharrastuksen taustalla ovat omat

vanhemmat. – Ennen kun menin kouluun, olin jo neulonut

ensimmäisen villapaitani, Riitta toteaa. Aina intohimo käsitöi-

tä kohtaan ei kuitenkaan syty lapsuudessa. Satu, 51, kertoo

innostuneensa käsitöistä vasta aikuisiällä. Koulussa käsityö ei

Satua juuri kiinnostanut, mutta nykyisin hän pyörittää omaa

käsityöalan yritystä.

Vaikka haastateltavamme eivät kokeneet saaneensa

koulukäsityöstä eväitä vapaa-ajan käsityöharrastukseen, olivat

he kaikki sitä mieltä, että käsityöllä oppiaineena on paikka

koulussa. Käsitöiden tekeminen nähtiin rentouttavana ja pal-

kitsevana, koska työntulos on jotain konkreettista. Katu-

gallupimme antaakin samansuuntaisia tuloksia kuin Metsärin-

ne & Kallion tutkimus. Pitäisikö siis koulukäsityön oppisisäl-

töjä muuttaa mielekkäämpään ja arkielämää hyödyttäväm-

pään suuntaan? Ehkä näin saataisiin taattua koulukäsityön

paikka oppiaineena myös tulevaisuudessa.

LÄHTEET:

Heikkilä, M. (2014) Koulu kaipaa tuuletusta. Opettaja 36, 18–

21.

Metsärinne, M. & Kallio, M. (2014) Craft interests during

leisure time and craft learning outcomes in Finland. Craft Re-

search, (5)1, 35– 53.

.

Mistä oppi ja into käsityöhön?

Viime aikoina on keskusteltu paljon koulun jämähtänei-

syydestä. Esiin on noussut huolenaihe siitä, kohtaavatko

koulu ja nuorten todellinen elämismaailma. Oppilaat ovat

muuttuneet, mutta koulu ei. Onko koulu sellainen instituu-

tio, jolla ei ole kosketuspintaa oppilaiden muuhun elä-

mään? Tarkastelemme aihetta käsityön kontekstissa,

tieteen ja katugallupin vuoropuheluna.

KIRJOITTAJAT:

JOHANNA JUSSILA,

KATINKA KAAKKOMÄKI JA

MINNA NÄRHI

Satu, käsityöalan yrittä-

jä, pyörittää käsityötar-

vikeliikettä Koskikes-

kuksessa.

Riitta, eläkeläinen, har-

rastaa intohimoisesti

käsitöitä.

Emma, koululainen,

harrastaa tuunausta tylsi-

nä hetkinä.

Kimmo, sisällöntuottaja,

näkee käsityön konkreet-

tisuuden vastapainona

abstraktille työlleen.

Page 21: Käsityötieteen uutiset 1 2014

21

Espanjalaiset käsityöperinteet harvojen käsissä

KIRJOITTAJAT:

HANNA HALME JA

HETA JOKINEN

Syyskuussa suorittaessamme harjoittelujamme Etelä-

Espanjassa, Fuengirolassa, havainnoimme espanja-

laista kulttuuria ja haastattelimme 7 espanjalaista ja

kahta pitkään Espanjassa asunutta suomalaista. Haas-

tateltavat olivat iältään 23-65-vuotiaita. Keskustelimme

heidän kanssa käsitöiden tekemisestä, niiden oppimi-

sesta sekä merkityksestä.

Muutos käsityökulttuurissa

Tuolla näkyy Mango ja Zara, Espanjasta muuhun Eurooppaan

levinneet muotivaateketjut. Oho, taas näkyy vaateliike, joka

mainostaa myymälän korkeimman hinnan olevan vain 10 eu-

roa. Kiinakaupoiksi kutsuttuja sekatavaramyymälöitä on 80

000 asukkaan Fuengirolassa joka nurkalla. Niistä saa ihminen

kaiken tarvitsemansa. Mutta missä ovat kaikki perinteiseen

Espanjalaiseen kulttuuriin kuuluvat käsityöt ja keramiikka?

Eivät ainakaan Etelä-Espanjan kaupunkien keskustoissa.

Käsityökulttuurin muutokset johtuvat osaltaan kulutus-

tottumusten muutoksesta. Francon diktatuurista vapautumisen

myötä ihmisten suhtautuminen maaseutuun ja perinteisiin on

muuttunut. Francon aikaan kouluissa opetettiin suoraan kään-

nettynä ”kansallisen hengen muodostamista” sekä ”kodin töi-

tä”, jotka molemmat sisälsivät käsitöiden perusteita.

1970-luvulta alkaneen muutoksen myötä käsitöiden

opetus on loppunut kouluissa ja markkinat ovat vapautuneet.

Erään haastateltavamme mielestä espanjalaiset haluavat mah-

dollisimman paljon materiaa halvalla. Itse tehtyjä käsitöitä ei

näy espanjalaisissa kodeissa samaan tapaan kuin Suomessa.

Tuotteen alkuperä, eettisyys tai kestävyys eivät ole useimmiten

kriteerejä, joilla olisi ostopäätöksiin suurempaa vaikutusta.

Perinteen siirtyminen

Kokon ja Dillonin vuonna 2010 julkaistun artikkelin

mukaan käsityöperinne tarvitsee jatkuakseen taidon tehdä käsi-

töitä sekä elämäntyylin, joka mahdollistaa taitojen hyödyntä-

misen. Tärkeintä kuitenkin on miettiä, miten taidot siirtyvät

sukupolvelta toiselle. Espanjalaiseen kulttuuriin kuuluu vilkas

vuorovaikutus naapuruston ja sukulaisten kanssa ja perintei-

sesti taidot ovat siirtyneet perimätietona. Osa haastateltavis-

tamme oli oppinut iäkkäämmiltä naapurin rouvilta ristipistoja,

ompelua ja neulontaa. Kuitenkin henkilöt, joiden kanssa kes-

kustelimme käsitöiden merkityksestä Espanjassa, olivat yhtä

mieltä siitä, että taitojen siirtyminen sukupolvelta toiselle on

pysähtynyt 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten aikana.

Vähitellen Espanjassa on alettu tiedostaa, että käsitöihin

liittyvän tietotaidon omaava sukupolvi on pian katoamassa.

Kunnat ovat aloittaneet erilaisten käsityökurssien järjestämi-

sen. Esimerkiksi Mijaksen kylässä on alettu elvyttää kori-

punontaan liittyvää käsityöperinnettä EU-rahotteisen projektin

turvin.

Kokko ja Dillon tuovat esiin artikkelissaan, että suku-

polvelta toiselle taidon siirtymistä edesauttavat kotien ja työ-

yhteisöjen aktiivisuus sekä koulujen ja yliopistojen opetus-

suunnitelmat. Kokon ja Dillonin tutkimuksessa todettiin suo-

malaisessa opetussuunnitelmassa olevan käsitöillä suuri arvo.

Tutkimuksen vastaajien mielestä myös heidän kotimaissaan

käsityön asemaa opetussuunnitelmissa tulisi parantaa. Espanja-

laisen opetussuunnitelman mukaan oppilaille opetetaan vain

kuvataidetta (educación plastica) ja teknologiaa.

Ongelmana kiinnostuksen puute

Vaikka tutkimuksen vastaajien mielestä käsitöillä on

suuri merkitys kulttuuriperinteen säilyttämisessä, usein nuor-

ten kiinnostus käsitöihin vapaa-ajalla on vähäistä. Omissa

haastatteluissamme ilmeni, etteivät kaupunkilaisnuoret ole

millään tavalla kiinnostuneita käsitöiden tekemisestä. Erään

rouvan mielestä 15-vuotiaiden aika kuluu kännykällä räplää-

miseen, siinä missä hän itse teki ristipistotöitä siinä iässä. Kä-

sityöliikkeen omistajan oma mielipide poikkesi muiden ajatuk-

sista. Hän näki käsityön tulevaisuuden positiivisena, sillä pie-

nemmissä maalaiskylissä perinteet voivat hyvin. Nähtäväksi

jää riittääkö maaseudun osaaminen kantamaan käsityöperin-

nettä tuleville sukupolville.

LÄHDE:

Kokko, S. & Dillon, P. 2010. Crafts and craft education as

expressions of culturalheritage: individual experiences and

collective values among an international group of women uni-

versity students. International journal of technology and de-

sign education. Vol. 21, issue 4, 487-503.

Page 22: Käsityötieteen uutiset 1 2014

22

Pinnalla nyt: No-sew DIY

No-sew on yksi DIY-ilmiön (Do It Yourself) muoto, jossa

käsitöitä tehdään kirjaimellisesti ompelematta mitään. No-

sew -tuotteet valmistetaan usein käytetyistä vaatteista tai

asusteista pääasiassa vain saksia ja liimaa apuna käyttäen.

Tavoitteena on saada nopeasti ja helposti aikaan mahdolli-

simman innovatiivisia töitä. Kuten DIY-ajatteluun yleisem-

minkin kuuluu, myös No-sew -tuotteet suunnitellaan ja teh-

dään itse omalla per-

soonallisella tyylillä,

minkä jälkeen ohjeet

kuvineen yleensä

jaetaan muille blo-

geissa tai käsityöyh-

teisöissä. Itseilmai-

sun ja persoonalli-

suuden ohella No-

sew -töiden suosiota

selittää ihmisten kas-

vava tietoisuus kier-

rättämisen tärkeydes-

tä. No-sew -töitä

tekemällä kierrättä-

minen on tekijälleen

antoisaa, ja siten oi-

vallinen tapa kantaa

kortensa kekoon eko-

logisen jalanjälkem-

me pienentämiseksi.

Vaikka No-sew -

kulttuuri on levinnyt

sosiaalisen median kautta jo melko laajalle, Suomessa se ei

ole vielä kovin tunnettua. DIY-kulttuurin osa-alueena se on

onkin melko kapea, eikä siitä ole juurikaan tehty tieteellistä

tutkimusta.

Mikä ihmeen DIY?

Do It Yourself (DIY) tarkoittaa sananmukaisesti

käännettynä tee-se-itse. DIY-ilmiön kantavana ajatuksena

onkin nimenomaan tehdä itse jotakin. Laajimmillaan se kat-

taa kaiken kynsien lakkaamisesta talonrakennukseen, mutta

usein sillä viitataan erilaisiin luoviin ratkaisuihin keskittyviin

käsityön alakulttuureihin. Erilaisiin DIY-yhteisöihin kuulu-

minen on tavallista, mutta tutkimusten mukaan käsitöiden

tekeminen on DIYn suosituin muoto. Yleensä ideat DIY

-töihin tulevat omasta päästä tai inspiraatiota haetaan toisten

DIY-harrastajien blogeista. DIY-kulttuuriin kuuluu vapaus

tehdä omia ratkaisuja. Ideoita ja vinkkejä ei siis haeta ammat-

tilaisilta, vaan ver-

taisilta, toisilta teki-

jöiltä.

DIY-töitä

eivät yleensä ohjaa

kaupalliset tarkoi-

tukset, vaan tuottei-

ta tehdään omaksi

iloksi. Vaikka nyky

-yhteiskunnassa

kaiken voi ostaa

valmiina, tuntuu

DIY-kulttuuri vain

kasvattavan suosio-

taan. Yhtenä selittävänä tekijänä voidaan pitää ihmisten li-

sääntynyttä tarvetta yksilöllisyyteen ja itsensä ilmaisemiseen

persoonattomiksi koettujen tavaramassojen keskellä.

Ilmiönä DIY-kulttuuri ei ole uusi ja sen juuret kanta-

vat pitkälle historiaan, mutta Suomessa tieteellistä tutkimusta

DIY-ilmiöstä ei silti ole juurikaan tehty. Miia Collanuksella

on kutenkin tekeillä väitöskirja DIY-käsityöliikkeestä, ja

vaikka suoranaisia DIY-tutkimuksia on löydettävissä vähän,

ei sitä kuitenkaan monesti voida kokonaan sivuuttaa uudeh-

koissa käsityön yhteisöllisyyttä käsittelevissä tutkimuksissa.

LÄHTEET:

Atkinson, P. (2006) Do It Yourself: Democracy and Design.

Journal of Design History. Vol. 19, No. 1

Collanus, M. (2013) DIY-käsityökulttuuri. Slideshare. (luettu

23.9.2014)

Kuznetsov, S., Paulos, E. (2010) Rise of the Expert Amateur:

DIY Projects, Communities, and Cultures. Human-Computer

Interaction Institute, Carnegie Mellon.

Nykänen, I. (2014) Käsitöiden tekeminen vapaa-ajalla. Pro

gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Polynczuk, K. (2013) “A million DIY projects.”The Netno-

graphic Study of Pinterest as a Creative Community for Wo-

men. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Vartama, S. (2011) TEE-SE-ITSE-asenne tyyliblogeissa.

Opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu.

KUVAT

https://www.flickr.com/photos/dmcordell/

https://www.flickr.com/photos/lovemaegan/

KIRJOITTAJAT:

KATRI ANSAMÄKI JA

SIRKKU SAARINEN

Kuva: Maegan Tintari

Kuva: Diane Cordell CC-0

No Sew DIY: Ilman neulaa ja

lankaakin voi tehdä käsitöitä

Vaatekaapin sisällön tai sisustuksen voi nyt uusia käden

käänteessä mitään uutta ostamatta. Tarvitset vain sakset

ja liimaa, niin vanha t-paita muuntuu väsyneestä trendik-

kääksi tai kokonaan joksikin muuksi, vaikkapa kaulako-

ruksi!

Page 23: Käsityötieteen uutiset 1 2014

23

Käsityöllä voidaan nähdä monia erilaisia psyykkiseen hyvin-

vointiin vaikuttavia tekijöitä. Se voidaan esimerkiksi nähdä

vastapainona nykypäivän kiireiselle elämänrytmille. Erityises-

ti monessa mukana olevan kaupunkilaisen voi olla vaikeaa

rauhoittua, mutta käsitöihin syventyminen pakottaa siihen.

Käsityö onkin useassa tutkimuksessa koettu elämän– ja ke-

honhallinnan tunnetta lisäävänä tekijänä. Hyvinvointia lisää

kun tuntee hallitsevansa oman kehonsa tai olevansa edes jon-

kin elämänsä osa-alueen hallinnassa. Käsityö voi myös tuoda

elämään lisää merkityksellisyyden tunnetta kun näkee saavan-

sa jotain konkreettista aikaan. Invidualismin kukoistuskautena

käsityö voi olla lisäksi itseilmaisun väline, erityisesti jos ky-

seessä on kokonainen, suunnittelua sisältävä käsityö.

Monelle käsityö on keino säilyttää rauha oman itsensä

ja ympäristönsä välillä, sillä itsensä toteuttaminen tyynnyttää

levotonta ihmistä. Käsityö on myös linkki eri sukupolvien

välillä. Monet ovat oppineet käsitöiden tekemisen vanhem-

miltaan tai isovanhemmiltaan. Usealla ihmisellä on muistoja

mummon neulomista villasukista ja ukin nikkaroimista tarve

-esineistä. Tämän päivän vanhemmat taas siirtävät tietojaan

ja taitojaan omille lapsilleen. Käsityö voi parhaimmillaan

vaikuttaa positiivisesti omakuvan muodostumiseen ja itse-

tunnon kehittymiseen. Käsin tekeminen on nykypäivänä niitä

harvoja asioita, joissa etenemisen näkee ja onnistumisen

tunne tulee konkreettisesta asiasta. Myöskään käsityön tera-

peuttista vaikutusta ei sovi unohtaa puhuttaessa sen mahdol-

lisuuksista lisätä hyvinvointia.

LÄHDE: Sinikka Pöllänen (2012) Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi käsityön

tutkimuskentässä. AMK-Lehti.

Käsityö ja hyvinvointi

Käsityötieteessä tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe on

käsityö ja hyvinvointi. Tutkimustulosten perusteella ihmiset

virkistäytyvät, hakevat tarkoituksellisuuden tunnetta tai ko-

kevat hallitsevansa elämäänsä käsityön avulla. Hyvinvointi

määritellään tyytyväisyytenä elämään, onnellisuutena ja

mahdollisuutena toteuttaa ja kehittää itseään. Käsityö ja

hyvinvointi tutkimuskohteena nähdään laajasti sosiaalisena,

psyykkisenä, fyysisenä ja aineellisena hyvinvointina.

TEKSTI: JOHANNA

SALKUNEN

KUVITUS: RIIKKA

JERNFORS

Page 24: Käsityötieteen uutiset 1 2014

24

Jung ja Fernström. Dora Jung (1906-1980) uudisti damas-

tin suhteen jotakuinkin kaiken mihin tarttui – kirkkotekstii-

lit, suuret monumentaaliset seinätekstiilit, sisustustekstiilit

sekä teolliset tekstiilit. Jungilla oli oma kutomo vuodesta

1932. Hän toimi myös Tampellan suunnittelijana. Tekstiili-

taide oli arvossaan 1900-luvun puolivälissä, aika oli otolli-

nen Jungille ja uudistuksille.

Päivi Färnström toimii Helsingin yliopiston käsityö-

tieteen yliopistolehtorina. Häneltä ilmestyi vuonna 2012

väitöskirja Damastin traditio ja innovaatio – tekstiilitaiteilija

Dora Jungin toiminta ja damastien erityisyys. Väitöskirjan

aihe löytyi Designmuseon edesmenneen johtajan, Marianne

Aavin avustuksella. Haastattelimme Fernströmiä hänen työ-

huoneellaan Siltavuorenpenkereellä.

Damastista. Damastin kudonta on todella hidasta ja haasta-

vaa, loimet ovat leveitä ja tiheitä ja loimilanka ohutta. Alku-

valmisteluissa voi vierähtää jopa kuukausia. Tähän verrattu-

na itse kudonta on paljon nopeampi prosessi.

Dora Jung Textil -kutomossa kudottiin vain käsin.

Toisin kuin sirpaleisena nykyaikana, tuolloin keskityttiin

usein yhteen tekniikkaan kerrallaan. Tämän johdosta kuto-

mon tulokset ja tuotetut metrimäärät olivat valtavia. Jung

suunnitteli Tampellalle koneellisesti kudottavia tekstiilejä

vuosina 1956; 1959-72.

Dora Jung, uudistaja. Jungin kutomossa oli paljon kutojia,

joten hän pystyi itse keskittymään kankaiden ja kuvioiden

suunnitteluun. Jungilla oli ilmiömäinen kyky ottaa vaikuttei-

ta ja yhdistellä eri tekniikoita. Tämä mahdollisti uudistusten

massiivisuuden. Jung nykyaikaisti damastia radikaalisti tuo-

malla siihen raikkautta, reikiä, väriä, paksua kudetta, struk-

tuuria ja kolmiulotteisuutta.

Jung ja damasti yhdistetään toisiinsa yhtälailla kuin

Eva Anttila ja kuvakudos. Ferströmin mukaan maailmasta ei

löydy toista Jungin kaltaista damastin kehittäjää.

Damastitekniikan tulevaisuus. Damastin käsin kutominen

on häviämässä. Dora Jungin kutomon kangaspuut ovat edel-

leen käytössä hänen ystävällään Nauvossa. Muut damasti-

kangaspuut ovat kiinnostuksen ja osaamisen puutteen vuoksi

käyttämättöminä esimerkiksi museoissa eripuolilla Suomea.

Toisaalta damastia ei kannata tehdä enää käsin, jaquard-

koneella saa hienompaa jälkeä. Nykyään damastia luodaan

norjalaisilla TC1 ja TC2 -koneilla.

Yllätyksellinen prosessi. Päivi Fernströmin väitöskirjapro-

sessi kesti viisi vuotta. Vaikka kudonta on ollut Fernströmin

elämässä aina jollain tavalla mukana, itse damasti ei ollut

entuudestaan tuttu aihe. Jung ja damasti piti opiskella alkeis-

ta lähtien. Fernström vinkkaakin opiskelijoita jatkamaan

väitöskirjaan oman gradun pohjalta.

Väitöskirjan kirjoittamisen aikana Fernström huoma-

si suomalaisen damastisanaston puutteellisuuden ja päivitti

sen ranskan-, englannin- ja ruotsinkielisen aineiston pohjal-

ta.

Väitöskirjaa tehdessä tuli eteen paljon hauskoja ta-

pahtumia. Esimerkiksi Tampereella luennoidessa yleisön

joukossa oli Tampellan entinen kutoja, jonka apu mahdollis-

ti antoisan, ja väitöskirjan kannalta tuottoisan, ryhmähaastat-

telun Tampellan työntekijöiden kesken. Lontoossa tapahtui

samankaltainen sattuma. Uutta teknologiaa opettelemassa

oli Jungin englantilainen taidekutoja. Monet kutojista olivat

ulkomaalaisia.

Fernström kehottaakin ottamaan oman tutkimuksen

puheeksi aina kun on siihen tulee tilaisuus. Se saattaa avata

uusia mahdollisuuksia ja tuoda eteen lähteitä, jotka ohjaavat

taas seuraavien lähteiden luo.

Jungin perintö. Lopuksi kysyimme Fernströmiltä, mitä mei-

dän tulisi ottaa opiksi Dora Jungista. "Meidän tulisi oppia

Jungilta nöyryyttä, intohimoa ja raikasta uudelleen näkemistä.

Rakastamansa asia tulisi tehdä koko sydämestä. Olla perik-

siantamaton ja kulkea pitkin omaa polkua", Fernström tiivis-

tää.

LÄHTEET

Päivi Fernströmin haastattelu 12.9.2014.

Fernström, Päivi (2012). Damastin traditio ja innovaatio –

tekstiilitaiteilija Dora Jungin toiminta ja damastien erityisyys.

Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/

handle/10138/37509

Damastitaituri Dora Jung

lehtori Päivi Fernströmin sanoin

Damasti on kudontatekniikka, joka perustuu matta- ja

kiiltäväpintaisen kuvion vuorotteluun. Tekniikka pysyi

lähes muuttumattomana 1800-luvulle asti. Damastia

uudisti 1900-luvulla Dora Jung, suomalaisen

tekstiilisuunnittelun pioneeri.

KIRJOITTAJAT:

HELI LEHTELÄ JA

SONJA LÖFSTRÖM

Page 25: Käsityötieteen uutiset 1 2014

25

Vuonna 2016 voimaan tulevien perusopetuksen opetussuunni-

telman perusteiden luonnostelu on nostanut esiin tarvetta käsi-

työ-oppiaineen perustavanlaatuisille muutoksille. Käsityön

toivottaisiin olevan kokonainen prosessi, jossa oppilas pääsee

yhdistelemään luovasti ja oppiainerajoja rikkoen kaikkia käsi-

työn mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Opettajan tehtävä

olisi mahdollistaa jokaisen oppilaan luovuuden puhkeaminen

yksilöllisesti, yhteisöllisyyttä unohtamatta. Aina luovuus ei

ole parhaimmillaan luokkahuoneessa, vaan toisinaan olisi

hyvä lähteä ulos koulusta ja tehdä käsitöitä - tai ainakin suun-

nitella niitä - aivan toisenlaisessa ympäristössä. Näin toimit-

tiin esimerkiksi Fiskarin koulussa, jossa koulu aloitti kokeelli-

sen yhteistyön Fiskarsin ruukin taiteilijapajojen kanssa. Yh-

teistyö koulun ulkopuolisen tahon kanssa koettiin oppilaiden

maailmankuvaa laajentavaksi ja se tutustutti oppilaita paikal-

liseen kädentaitokulttuuriin - mikä on myös uuden suunnitteil-

la olevan opetussuunnitelman tavoitteena.

Tämän kaltainen oikeissa työpajoissa ja muissa kiin-

nostavissa oppimisympäristöissä tapahtuva työskentely ja

suunnittelu näyttää mahdollistavan luokkahuoneympäristöä

paremmin oppilaan oman luovuuden esiin tulemisen ilman

materiaali- tai työskentelytaparajoitteita. Se siis tukee luovuu-

den kehittymistä. Luovuudesta kirjoittaa myös tutkija Kay

Stables, joka peräänkuuluttaa design-koulutukselle lisää jalan-

sijaa koulujen opetussuunnitelmissa. Hän uskoo sen olevan

osa jokapäiväistä elämistä tulevaisuudessa. Design-osaamisen

avulla on mahdollista tehdä kriittistä ja faktoihin perustuvaa

suunnittelua jokapäiväisessä elämässä, vaikkei kaikkien oppi-

laiden olekaan tarkoitus työllistyä myöhemmin suunnitteli-

joiksi.

Koulussa toteutettavissa suunnitteluprojekteissa olisi

tärkeää, että oppilas saisi itse valita suunniteltavan kohteen ja

ennen kaikkea tehdä ratkaisuja itsenäisesti. Tällä tavoin oppi-

laalle syntyy tarve hankkia tietoa ja oppia. Stablesin pilottitut-

kimuksessa havaittiin, että avoimen ja varsin haastavan suun-

nittelutehtävän jälkeen oppilaat olivat ylpeitä saavutuksistaan.

Oppimista tapahtuu, kun oppilas kokee tekemisensä

merkitykselliseksi. Uuden POPS:in mukaan käsityön merkitys

on juuri pitkäjänteisessä ja innovatiivisessa työskentelypro-

sessissa sekä itsetuntoa vahvistavassa, mielihyvää tuottavassa

kokemuksessa. Useat taidekasvatusta koskevat tutkimukset

keskittyvät aikuisiin taiteentekijöinä tai lasten teoksiin heidän

kehitysvaiheensa ilmentäjinä. Tutkija Heather Malin puoles-

taan on tutkinut lapsilähtöisesti taiteentekemisen intentioita.

Lasten itsensä kuvailemina merkitykset jakautuivat viiteen eri

kategoriaan: tarinan kertominen, minuuden ja kokemusten

esille tuominen, kokeilunhaluisuus, mielikuvituksen muutta-

minen todelliseksi sekä suhteiden luominen muihin taiteente-

kijöihin. Taidetta tehtiin paitsi itselle myös muille. Lapsen

taideteos saattoi olla lahja toiselle tai keino tuoda taiteilijan

toisessa ihailemat piirteet esiin. Sen avulla kokeiltiin uusia

asioita ja tuotiin oman pään sisältä jotakin myös muiden ulot-

tuville. Malinin tutkimuksen valossa näyttää siltä, että lapset

sisällyttävät myös opettajan antamiin tehtäviin jotakin sellais-

ta, joka tekee teoksesta heille merkityksellisen.

Inspiroiva oppimisympäristö saa sormet syyhyämään Helsin-

gin Normaalikoulussa.

Sekä Stables että Malin toivovat, että tutkimuksista

saadun tiedon valossa kasvattajat ja opettajat muuttaisivat

toimintaansa oppilaita enemmän motivoivaksi. Tärkeää olisi,

että oppilaiden halu kehittyä ja toimia niin taiteen kuin suun-

nittelunkin saralla säilyisi positiivisten ja merkityksellisten

kokemusten kautta läpi elämän.

LÄHTEET:

Malin, H. (2013) Making Meaningful: Intention in Children´s

Art Making. International Journal of Art & Design Education

32 (1), 6-17.

Mäkinen, S. (2011) Ulos koulusta Fiskarin malliin: kädentai-

tojen työpajat oppimisympäristönä Fiskarsin ruukissa. Pro

gradu. Jyväskylän yliopisto.

Lausunnoilla olevat perusopetuksen ja lisäopetuksen peruste-

luluonnokset

Stables, K. (2014) Designerly Well-being: Implications for

pedagogy that develops design capability. Design and Tech-

nology Education: an International Journal 19 (1), 9-20.

Mallityöstä luovaan prosessiin —

matkalla lapsilähtöiseen käsityöhön

Uudet, tulevan POPS:in tavoitteet asettavat paineita - ja uusia mahdollisuuksia - tarkastella käsityötä aikai-sempaa laajemmasta näkökulmasta, perinteiset kou-lun oppiainerajat rikkoen. Voisiko lapsen oma luovuus ohjata merkityksellisen oppimisen lähteille?

KIRJOITTAJAT:

LOTTA KOPO,

ALINA KIVIOJA JA

MARI LAMPELA

Page 26: Käsityötieteen uutiset 1 2014

26

Kautta vuosikymmenten opetussisältöjä on muutettu kansa-

koulusta lähtien. Nyt koulukansa on jälleen muutoksen edessä,

kun 2016 käyttöön tulevaa opetussuunnitelmaa suunnitellaan

ja muokataan. Käsityönkin piirissä koetaan muutoksen kuo-

huntaa, kun opetussuunnitelman luonnos asettaa uudet raamit

opetukselle.

Vuoden 2004 opetussuunnitelmaan verrattuna uudessa

luonnoksessa ei mainita erikseen tekstiilityön ja teknisen työn

sisältöjä, vaan puhutaan monimateriaalisesta oppiaineesta.

Luonnoksessa korostetaan kokonaisen käsityöprosessin hallin-

taa. Kokonaiseen käsityöprosessiin kuuluu tuotteen tai teoksen

itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus ja prosessin

arviointi. Opetuksen painopisteitä ovat oppilaiden erilaiset

kiinnostuksen kohteet ja yhteisöllinen toiminta. Käsityö ainee-

na siis vaikuttaisi uudessa opetussuunnitelmassa olevan sekä

tekstiilityötä että teknistä työtä sekaisin.

Tiina Linkosaaren vuonna 2009 kirjoittamassa pro gra-

du -tutkielmassa hän tutkii käsityönopettajien näkemyksiä

käsityönopetuksesta ja sen nykytilasta. Tutkimustulosten mu-

kaan käsityöoppiaine tulisi jakaa selkeästi kahdeksi erilliseksi

oppiaineeksi, tekstiilityöksi ja tekniseksi työksi. Mikäli oppi-

aineet olisivat erillään, tekstiilityö voisi painottua enemmän

taidekasvatuksen ja muotoilun suuntaan, kun taas tekninen työ

painottuisi teknologiakasvatukseen.

Kokonainen käsityöprosessi tuntuu kaikessa kokonai-

suudessaan haastavalta toteuttaa kaikkine vaiheineen vähäis-

ten viikkotuntimäärien rajoissa. Kuitenkin ideointi-, suunnit-

telutaidot ja luovuus lienevät tarpeellisia taitoja tulevaisuuden

haasteellisessa ja muuttuvassa maailmassa. Toisaalta voidaan-

kin miettiä, ovatko koulussa opittavat perustaidot relevantteja

ja hyödyllisiä tulevan työelämän monimutkaisten haasteiden

ja ongelmien ratkaisemiseen.

Meidän käsityöopettajaopiskelijoiden mielestä moni-

materiaalinen käsityö oppiaineena voi aiheuttaa liikaa eriyty-

mistä koulumaailmassa. Oppilaan kannalta uuden opetussuun-

nitelmaluonnoksen leväperäisyys voi kasvattaa eroa heikkojen

ja taitavien välillä. Opetuksen painottuminen liiaksi omien

kiinnostuksen kohteiden mukaan voi vaikuttaa vahvasti käsi-

työn perustaitojen oppimiseen ja näin myös käsityön jatkumi-

seen perinteenä. Opettajan työhön taas uusi opetussuunnitelma

saattaa tuoda lisähaasteita oppilaiden taitotason huomioimi-

sessa ja opetuksen järjestämisessä tasapuolisesti, käsityön

tulevaisuutta tukien mutta myös oppilaiden kiinnostuksen

kohteet huomioiden.

Etenkin se jää kysymykseksi, miten opettajat hallitse-

vat monimateriaaliset valmistustavat, etenkin ne opettajat jot-

ka ovat kouluttautuneet pelkästään tekstiilityön tai teknisen-

työn opettajiksi. Mikäli tälle linjalle aiotaan opetuksessa to-

della lähteä, mielestämme käsityönopettajan koulutuksen pi-

täisi automaattisesti sisältää vahvemmin monimateriaalisuutta

ja erilaisia valmistusmenetelmällisiä työtapoja. Toisaalta huo-

leksi voi muodostua, että opettaja osaa vähän kaikkea mutta ei

mitään syvällisemmin.

LÄHTEET:

Linkosaari Tiina (2009) Näkemyksiä käsityöopetuksen kehitys-

tarpeista yhtenäisessä perusopetuksessa,. Helsingin yliopisto

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: Opetus vuosi-

luokilla 7-9 (Luonnos 19.9.2014)

Kuva: www.pixabay.com (creative commons-lisenssi)

.

Mistä monimateriaaliset

käsityönopettajat tehdään?

KIRJOITTAJAT:

MEERI KEMPPAINEN JA

MINNA INKINEN

Page 27: Käsityötieteen uutiset 1 2014

27

Vaikka opetussuunnitelmatasolla on alettu vaatimaan koko-

naisen käsityön ja muotoilun huomioon ottamista peruskoulun

opetuksessa, on käytännön tasolla havaittavissa vaikeuksia

uuden ajatusmallin omaksumisessa. Tämän vuoksi on ollut

havaittavissa, että koulumaailmassa on selkeä tarve kokonai-

sen käsityön oppimisprosesseja tukevalle opetusmateriaalille.

Päivi Heikkilä ja Noora Salonen kehittivät yhteistyössä

opetusmateriaalin Muoto & käsityö — muotoilua käsityön

opetukseen. Tavoitteena Heikkilällä ja Salosella oli rakentaa

opetusmateriaali eri opetustyylejä vaihtelemalla, jotta se tukisi

erilaisia oppijia ja oppimistilanteita parhaalla mahdollisella

tavalla. Opetusmateriaalia suunniteltaessa pyrittiin painotta-

maan sen kiinnostavuutta ja motivoivuutta. Opetusmateriaalin

avulla haluttiin luoda uudenlaista, modernia opetusmateriaa-

lia, joka sopisi tulevaisuuden käsityön opetukseen ja olisi so-

piva myös yläkouluikäisille.

Tehty opetusmateriaali jakautuu kahteen osaan, joista

ensimmäisessä esitellään kokonainen käsityö ja sen yhteys

muotoiluprosessiin. Materiaalin toinen osa muodostuu esi-

merkkiprojekteista. Opetusmateriaalin visuaalisen ilmeen läh-

tökohtana oli Heikkilän mukaan selkeys, yksinkertaisuus ja

innostavuus. Aineiston on myöhemmin tarkoitus tulla Puno-

manetti-sivuille, josta jokainen voi ladata sen itselleen. Tieto-

koneen ruudulta luettaessa voi hyperlinkkien kautta päästä

katsomaan ideakuvia ja esimerkkitöitä nettisivuilta.

Sekä Heikkilä että Salonen tarkastelivat opetusmateri-

aalia pro gradu -töissään eri näkökulmista. Päivi Heikkilän pro

gradu-tutkielma käsittää tehdyn opetusmateriaalin kehittämis-

tutkimuksen ensimmäisen kierroksen ja hän on toteuttanut sen

asiantuntija-arvioita käyttämällä. Heikkilä arvioitti opetusma-

teriaaliaan kuudella asiantuntijalla, jotka edustivat osaamista

käsityön, teknisen työn sekä muotoilun alueelta.

Suunniteltu materiaali otettiin kokonaisuudessaan hy-

vin vastaan ja se sai paljon kiitosta mm. kokonaisen käsityö-

prosessin tukemisesta sekä muotoilukasvatuksen integroimi-

sesta käsityön opetukseen. Opetusmateriaalin avulla tapahtuva

muotoiluprosessiin perehtyminen nähtiin asiantuntijapalaut-

teessa positiivisena. Asiantuntijat kokivat materiaalin vastaa-

van hyvin tämänhetkisiä tarpeita opetusalalla, sillä samankal-

taista materiaalia ei ole heidän tai tekijöidenkään mielestä

käsityöhön riittävästi saatavilla. Materiaalin katsottiin heijas-

televan vuonna 2016 voimaan tulevan perusopetuksen opetus-

suunnitelman perusteiden suuntaisia tavoitteita, vaikka se oli-

kin valmisteltu kommentoitavaksi jo ennen kuin opetussuun-

nitelman hahmotelma tuli julkisesti tarkasteltavaksi. Materiaa-

li koettiin niin visuaalisesti kuin kielellisestikin selkeäksi ja

johdonmukaiseksi. Ohjeistusten koettiin jättävän opettajille

riittävästi tulkinnanvaraa sekä soveltamismahdollisuuksia.

Opettajan oman luovuuden salliminen opetusmateriaa-

lin käytössä on mielestämme positiivista alan ammattilaisille

kehitettävässä materiaalissa; tiiviisti määritellyt projektit ra-

jaavat toteuttamista ja saattavat estää suunnitelman ulkopuo-

lelle rönsyilevät luovat ja pedagogisesti arvokkaat, niin opet-

tajan kuin oppilaidenkin ideat. Sen sijaan avoimeksi jätetty

projekti, joka auttaa hahmottamaan suunnitelman pääpiirteet,

mahdollistaa paremmin käyttäjiensä äänen kuuluville tulemi-

sen. On myös muistettava, että yksikään käyttöympäristö ei

ole samanlainen: avoin opetusmateriaali mahdollistaa opetuk-

sen eriyttämisen vastaamaan juuri tietyn oppilasryhmän tar-

peita. Odotamme mielenkiinnolla opetusmateriaalin ilmesty-

mistä julkiseen käyttöön.

LÄHDE:

Heikkilä, P. (2014). Muotoilupainotteinen käsityönopetus.

Opetusmateriaalin kehittämistutkimus. Helsingin yliopisto.

Muotoilupainotteinen käsityö sai opiskelijoiden

kehittämään opetusmateriaalia

Heikkilän ja Salosen kehittämä muotoilupainotteisen

käsityöopetuksen materiaali on suunniteltu helpotta-

maan kokonaisen käsityön prosessien tukemista.

Käytännöllisten esimerkkien avulla pyritään tekemään

näkyväksi käsityön eri vaiheet taustoittamisesta to-

teutukseen ja arviointiin. Heikkilän Pro gradu -työ käsit-

telee opetusmateriaalin asiantuntija-arvioita.

KIRJOITTAJAT: LAURA MERILÄINEN JA JENNI FEDERLEY

Heikkilä ja Salonen opiskelevat käsityötiedettä Helsingin yliopiston

Opettajankoulutuslaitoksella Siltavuorenpenkereellä.

Page 28: Käsityötieteen uutiset 1 2014

28

Mikä on muotoilukasvatus?

Muotoilukasvatuksen keskeisin ajatus on herättää kiinnostus

muotoilua ja omaa ympäristöä kohtaan. Muotoilukasvatuk-

sen opetuspaketista haluttiin selkeä ja sellainen, joka opetta-

jan on helppo toteuttaa. Pilottikouluissa oppitunteja testattiin

lukuisia kertoja eri luokka-asteilla.

Käsityön opetuksen näkökulma opetuspaketista

Muotoilukasvatuksen avulla lapsi oppii luovaa ajatte-

lua ja työskentelyä. Muotoilukasvatus luo uusia mahdolli-

suuksia käsityötunneille. Perinteisten tekniikoiden rinnalle

sopisi hyvin kokeileva käsin tekeminen, luova ongelmanrat-

kaisu ja vapaampi työskentely. Koko käsityöprosessi on tär-

keä, ei pelkkä lopputulos. Mutku paketti rikastuttaisi käsi-

työtunteja lisäämällä suunnittelun osuutta välttämällä valmii-

ta käsityöohjeita. Korostetaan lasten omaa ajattelua ja kan-

nustetaan kokeilemaan rohkeasti eri materiaaleja.

Käsitöistä ja käsityöprosessista on haastavaa antaa

numeroarviointeja. Mutku prosessin arvioinnissa numeroita

ei anneta lainkaan, vaan keskitytään erityisesti siihen, mitä

on opittu ja oivallettu. Valmiiden töiden näyttely suunnitel-

laan ja toteutetaan yhdessä. Muotoilukasvatuksessa oppilas

on osallisena koko prosessin ajan ja työskentely ei ole niin

opettajalähtöistä kuin perinteisillä käsityötunneilla. Opettaja

johdattelee oppilaita omaan ajatteluun ja keskusteluun. Eri-

laiset teemat auttavat aiheiden kokoamista ja käsittelyä.

Työskentelyssä korostuu yhdessä tekeminen ja ideointi.

Mutku – paketin julkistamistilaisuus ja tulevaisuus

Mutkun ’OPEN OPAS’ -kirjasen ja opetus-

suunnitelman julkistamistilaisuus pidettiin Design -museossa

17.9.2014. Paikalla olivat projektin suunnittelijat ja tekijät,

pilottivaiheessa mukana olleita opettajia, yhteistyökumppanei-

ta sekä alaa opiskelevia tai muuten hankkeesta kiinnostuneita.

Hankkeen seuraava vaihe omien verkko- ja facebook-

sivujen lisäksi on lisärahoituksen hakeminen, sillä tähän men-

nessä projektia on työstetty talkoohengessä. Open opas on

tarkoitus kääntää myös ruotsiksi ja tehdä lisäpainos. Oppaan

saa tulostettua pdf -muotoisena MUTKUn verkkosivuilta.

Tekijät työstävät mutkua myös iltapäiväkerhojen käyttöön.

Haastattelin tilaisuuden jälkeen lyhyesti käsityön -ja

kuvaamataidon lehtoria Anna Mannosta, joka on toteuttanut

Mutkun muutamille omille oppilasryhmilleen Jokipuiston

koulussa Sipoossa. Hänen mukaansa vastaanotto oli erittäin

positiivista ja hanke onnistunut ja hauska toteuttaa. Omalta

osaltaan hän aikoo pitää jatkossakin Mutkun osana omaa tun-

tisuunnitelmaansa, ja juuri käsityö ja kuvaamataito oppiainei-

na soveltuvat hänen mukaansa parhaiten Mutkun toteuttami-

seen, samoin äidinkieli ja kirjallisuus.

Taiteenedistämiskeskus ja SuoMu (Suomen Muotoilu-

kasvatusseura ry) tiedottavat parhaillaan hankkeen olemassa-

olosta laajemmin opettajajärjestöille ja positiivisten kokemus-

ten myötä kiinnostus hankkeen toteuttamiseen oletettavasti

leviää. Suomu ry.n toinen suuri hanke Mutkun ohella on Liik-

kuva Linna, kiertävä muotoilukoulu, joka on tilattavissa ja

räätälöitävissä koko koulun kattavaksi ’muotoilupäiväksi’.

Pilottikoulujen kokemuksista voi lukea lisää Mutkun

nettisivuilta. Ideoita, kritiikkiä ja kommentteja toivottiin fb-

sivuille avoimessa hengessä. Myös tekijöillä tuntui olevan

’pöytälaatikko täynnä ideoita’ , joten odotettavissa on luulta-

vimmin värikäs, hauska ja tekemisen täyteinen MUTKU -

tulevaisuus.

Lisätietoa aiheesta: www.muotoilukasvatus.info/Mutku

MUTKU muotoilukasvatuksen opetuspaketista käsityön opetuksen näkökulmasta

Mutku on peruskoulun 3.-6. luokille kehitetty

muotoilukasvatuksen opetuspaketti. Mutku tutustuttaa

lapset muotoiluun ja siihen liittyvään suunnittelupros-

essiin. Muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savio

käynnisti Muotoilukasvatusta peruskouluun hankkeen

syksyllä 2012.

KIRJOITTAJAT:

JOHANNA KURIKKA JA

MARIKA PURASMAA

Page 29: Käsityötieteen uutiset 1 2014

29

Page 30: Käsityötieteen uutiset 1 2014

30