212Hannu Syväoja

KANSAKOULU SODAN JAPULAN VUOSINA

Kolmekymmentäluvun lopulla Suomi oli päässyt lamavuosistaja sisäpoliittisesta sekavuudesta. Elintaso nousi nopeasti. Eiihme, että kesällä 1939 oltiin toiveikkaita. Seuraavana vuonnaolisi Helsingin olympialaiset. Niitä odotettiin kiihkeästi.

Sitten jyrähti: alkoi toinen maailmansota. Talvisodan sytty-minen muutti radikaalisti suomalaisten siviilielämänkin. Suuretsuunnitelmat hiipuivat hätätilaratkaisuihin. Huippukokemustenodotukset vaihtuivat alistuneeseen rauhankaipuuseen.

Kansakoulun toimintaa pidettiin mahdollisuuksien mukaanyllä sota-aikana sekä ja sitä seuraavana pulakautena ja “vaaranvuosina”. Tilanne normalisoitui 1950-luvun alussa.

Talvisodan aikana Karjalan väestöä siirrettiin muuhun Suo-meen. Kansakoulut joutuivat ottamaan evakko-oppilaita. Useim-mat miesopettajat oli komennettu rintamalle. Naisopettajiatoimi lottatehtävissä. Siitä huolimatta oli opettajapulakin, kunvapaat paikat täytettiin luovutetulta alueelta evakuoiduilla opet-tajilla.

Kansakoulujen johtokunnat joutuivat tekemään tärkeitä javaikeitakin päätöksiä. Seuraavassa otan esimerkkitapauksiksiPunkalaitumen Sarkkilan ja Hämeenkyrön Äkönmaan koulutsekä Tampereen kansakoululaitoksen. Ensiksi mainitusta kou-lusta minulla on omakohtaisia kokemuksia, koska olin koulunoppilaana vv. 1940 – 48.

213

Punkalaitumen Sarkkilan koulu joen takaa nähtynä.

Kansakoulua käytiin poikkeuksellisissa oloissa

Talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939. Neljäs joulukuutaPunkalaitumen Sarkkilan koulun opettaja Taavi Hiltunen kir-joitti opetusryhmänsä päiväkirjaan:

Ilmoitettiin oppilaille, että koulutyö täytyy toistaiseksilakkauttaa, koska Venäjä on hyökännyt maahamme ja maam-me joutunut sotatilaan, joten ei ole edellytyksiä säännöllisel-le koulutyölle.

Vasta seuraavana vuonna, kolmantena toukokuuta 1940Sarkkilan koulun johtokunta pohti koulutyön käynnistä-mismahdollisuuksia. Talvisota oli päättynyt vajaa kaksi kuu-kautta aikaisemmin. Nyt oltiin odottavalla kannalla. Mitähäntulevaisuus toisi mukanaan? Myönteisenä koettiin, että edel-lisenä vuonna valmistuneen paloaseman taloon oli koulua var-ten tehty keittola- ja ruokailutilat sekä voimistelusali. Sensijaan oli katastrofaalista, että edellisenä syksynä keskeytynyttäkoulutyötä ei ollut vielä päästy jatkamaan. Miksi? Siitä kertookokouksen pöytäkirja:

214Otettiin keskustelun alaiseksi kysymys, voitaisiinko koulu-

työ vielä nyt lukukauden loppupuolella aloittaa. Asiaa perus-teellisesti harkittuaan johtokunta tuli siihen tulokseen, etteiole minkäänlaisia edellytyksiä tässä piirissä koulun pitämi-selle, koska kaikki koulutilat ovat vielä sotilaiden käytettävinä.

Talvisodan aikaisen liikekannallepanon aikana kasarmiteivät riittäneet sotaväen majoittamiseen. Varusmiespalvelustavarten oli otettava haltuun yleisiä rakennuksia ja sopivia maas-to-alueita. Niinpä Sarkkilan koulukin sai toimia kasarmina.Johtokunnan pöytäkirjasta ilmenee, että yläkoulun tiloihin olimajoitettuna 240 ja alakoulun 100 sotilasta. Luonnollisesti näinsuuri miesmäärä tarvitsi käyttöönsä koulun kaikki yleiset tilat.Alakoulunopettajattaren asuntoon oli majoittunut kaksi upsee-ria, kamari oli toimistohuoneena. Koulujen pihamaita ja lähelläolevaa metsäaukiota käytettiin harjoituksiin. Sen lisäksi kou-luun oli vuoden 1939 lopulla joksikin aikaa evakuoitu Vahvialankunnalliskoti. Hämeenkyrössä pieni syrjäinen Äkönmaan kouluvälttyi tällaisilta majoituksilta lukuun ottamatta 15 hengentilapäisasumista koululla kesällä 1944 (johtokunta 19.11.1944).

Ymmärrettävästi Sarkkilan johtokunta tunsi huolta kouluti-lojen kunnosta. Satojen nuorten miesten kuukausia kestänytympärivuorokautinen oleskelu kulutti niitä enemmän kuin koulu-lapset muutamina tunteina päivittäin. Siksi johtokunta päättiesittää majoituslautakunnalle vuokralaskun: 1200 markkaa kuu-kaudessa. Summa ei tunnu kovin suurelta, vaikka ottaa huomi-oon silloisen rahanarvon. Myös tiloille aiheutuneet vahingotolisi korvattava. Opettaja Taavi Hiltunen sai tehtäväkseenlaskun esittämisen.

Toukokuussa sotaväki lähti, ja koulua ehdittiin käydä kolmenviikon ajan.

Talvisodan jälkeinen rauhantila ei kestänyt kauan. Jatko-sotaa oli käyty jo vuoden päivät, kun itse siirryin yläkouluun.Sota-aika muutti koulunkäynnin luonnetta. Lukuvuosi aloitettiinjopa vasta lokakuussa. Sodan loppuvaiheessa, helmikuussa

2151944, kaikki rannikkokoulut Viipurista Turkuun lopettivat val-tioneuvoston päätöksellä toimintansa, ja niiden oppilaat siir-tyivät uusien asuinpaikkojensa kouluihin. Lokakuussa tilat saa-tiin jälleen koulukäyttöön. Tampereella kaupungin kansakoulun-tarkastaja Otto Erkkilä kehotti silloin johtokuntaa käynnistä-mään koulutyön mahdollisimman pian, ainakin ennen kuun puo-liväliä. Kaupungin useimmat koulurakennukset oli otettu viran-omaisten käyttöön sotaväen ja siirtolaisten tyyssijoiksi.

Talvisodan aikana kouluun tulleet evakko-oppilaat palasi-vat 1941- 42 takaisin vallattuun Karjalaan. Tilalle tuliinkeriläisiä pakolaislapsia. Kesällä 1944 karjalaisten oli jäl-leen paettava sodasta säästyneeseen Suomeen, ja rauhanteonjälkeen inkeriläislapset muuttivat takaisin Neuvostoliittoon.Uudet oppilaat viipyivät väliaikaisesti, sillä siirtoväen sijoitteluei tapahtunut kertaheitolla. Siten luokan koostumus vaihtelitämän tästä. Tulevaisuutta varjosti epävarmuus, ja ihmisethuoahtivat helpotuksesta, kun välirauha tehtiin syyskuussa.Oman perheeni elämä oli normaalistunut jo juhannuksen aikoi-hin, kun isä kotiutettiin rintamapalveluksesta.

Useimmat asevelvollisuusiässä ja – kunnossa olleet opetta-jat oli komennettu rintamalle. Naisopettajia toimi lottatehtävissä.Näin ollen opettajista tuli pula. Tyhjiksi jääneet paikat täytettiinluovutetulta alueelta evakuoiduilla opettajilla. Tätä vartenkouluhallitus määräsi marraskuussa 1942 kaikki avoimeksitulleet vakinaiset virat täyttämiskieltoon. Tampereelle sijoittuiuseita kymmeniä siirto-opettajia. Opettajatarvetta vähensi kyl-lä oppilasmäärien alentuminen. Moskovan välirauhan jälkeensyksyllä 1944 opettajia kotiutettiin rintamatehtävistä. Joissakintapauksissa kouluhallitus joutui peruuttamaan jonkun siirto-opettajan virkamääräyksen ja sijoitti tälle paikalle virkaa ai-kaisemmin hoitaneen opettajan.

Sarkkilan koulun yläkoululuokkiin oli kesällä 1944 sijoitettuSuomen Huollon ylläpitämä sairaala. Kokouksessaan 9. syys-kuuta johtokunta päätti kehottaa Suomen Huoltoa siirtämään

216sairaalan pois koululta syyskuun loppuun mennessä, jotta koulu-työ pääsisi alkamaan.

Nuorten talkootoiminta lievensi pulaa

Säästöt ovat nykykoulun jokapäivää, mutta säästöjä on vaa-dittu ennenkin. Sodan ja pulan vuosina 1939 – 1952 ei puhuttuniinkään rahan niukkuudesta vaan tavaran. Huutava pula olimyös työvoimasta.

Äkönmaan koulun niukkasanaiset pöytäkirjat eivät juurikaankerro talvisodan ajan vaikeuksista, mutta jo syksyllä 1941muistutettiin lämmönhaaskauksesta. Johtokunnan kokoukseen(10. 2. 1941) osallistunut kansakouluntarkastaja Alb. Näätänenkehotti tekemään koulun veistoluokasta lämpimänpitävämmän.Koulun saunaa hän piti liian suurena – lämmönhaaskaajana!

Äkönmaan opettaja Hannu Syväoja vei puita ämmänlängillä.

217Tampereen kansakoulun johtokunta (§59/1943) määräsi kou-

luihin erityiset lämmityksenvalvojat. Lämmönsäästäminen meniniin tehokkaaksi, että johtokunnan oli muutaman kerrankehotettava lisäämään lämmitystä, ettei oppilaiden terveysvaarantuisi (mm. §522/1943)!

Äkönmaan koulun sauna, jota kansakouluntarkastaja AlbinNäätänen piti suurena puunhaaskaajana.

Jos sielunsa silmin loihtii esiin kaksi välituntikuvaa, toisennykyisen peruskoulun ja toisen sotavuosien kansakoulun piha-maalta, huomaa merkittävän eron. Sotavuosien koululaisenasussa näky puute. Ei ollut lenkkareita, farkkuja, napapaitoja.Puupohjakengät tai kumiteräsaappaat olivat yleisimmät jalki-neet. Keväin syksyin monet pojat kävivät koulua paljain jaloin.

218Talvella heillä oli sarkahousut ja pusero sekä aina lakki.Tyttöjen asuun kuului hame, esiliina ja päähuivi, hiukset olivatlyhyet tai palmikoidut. Siisteydessä ei päästy nykytasoon. Päätäitäja muitakin pikkueliöitä jahdattiin koulun toimesta. Pesukoneidenja vaatteiden halpamyynnin aika oli kaukana edessäpäin.

Avustuksina varattomien kotien lapsille annettiin jalkinei-den ostolupia. Sodan jälkeen saatiin lahjoitusjalkineita ja –vaatteita Ruotsista ja USA:sta. Äkönmaan johtokunta päätti (13.1. 1946) jakaa oppilaille saamansa neljä kumipohjaistamonoparia sekä neljät puupohjakengät.

Pulaa torjuttiin omatoimisesti. Sotavuosina ja muutamanavuotena niiden jälkeenkin koulun toimintaan löi leimansa mer-kittävä kotirintaman projekti: lasten ja nuorten vapaaehtoinentalkootoiminta. Talkootoiminta käynnistettiin nuorisojärjestö-jen toimesta. Sitä organisoitiin jo talvisodan aikana, muttapysyvä organisaatio luotiin syksyllä 1941. Toiminta jatkuivuoteen 1949 asti.

Koska Nuorten talkoista on monille mukana olleellekinjättänyt vain haalistuneita muistikuvia, puhumattakaan nuorem-mista jotka eivät ole ehkä asiasta mitään kuulleetkaan, käsittelensitä laajahkosti. Omia muistoja olen verestänyt ja samallalaajentanut tietämystäni Kerttu Varjon Suomen kulttuurirahas-ton toimeksiannosta kirjoittaman kirjan avulla. Sitä paitsiSarkkilan koulu oli aktiivinen talkookoulu. Todistuksena siitäoli muun muassa hyvä sijoitus puukaasupilkekilpailussa.Osuutenamme oli eräänä keväänä ja vielä kesäkuun puolellakinpilkkoa kirveellä valmiiksi sahattuja koivukiekkoja. Palkinnoksikoulu sai kymmeniä kirjoja oppilaskirjastoonsa.

Nuorten talkoiden toimintamuodot olivat: (1) keräykset, (2)maatalous- tai muu tuotantotyö, (3) yleinen auttamistyö, (4)virkistystoiminta (5) säästämistoiminta sekä (6) henkinen val-mennus, johon liittyivät leirit ja talkoojuhlat.

Ohjausorganisaatio Nuorten Talkoot kuului kauppa- ja teolli-suusministeriön toimintapiiriin, mutta luonnollisesti yhteydet

219maatalous- ja kansanhuolto- ja opetusministeriöihin ja etenkinkouluhallitukseen olivat tiiviit. Nuorten talkoilla oli moni-portainen organisaatio. Keskuselimenä toimivaan neuvottelu-kuntaan kuuluivat kaikki nuorisotyöjärjestöt. Konkreettisen to-teutuksen hoiti Nuorten talkookeskus, jonka sihteerinä KerttuVarjo toimi. Järjestöllä oli lukuisasti vakinaisia ja sivutoimisiatyöntekijöitä. Kenttätyöntekijöistä suurin osa oli kansakoulun-opettajia, koulupiiritasolla yhdeksän kymmenestä. Nuortentalkoiden organisaatio ei ehkä olisi pyörinytkään ilmankansakoulunopettajia. Muutamat opettajat pyrkivät luistamaanpois talkoojohtajan tehtävästä, mutta kouluhallitus ilmoitti, ettäsuoritusten vastaanotto ja pisteiden lasku kuului kansakoulun-opettajan virkavelvollisuuksiin.

Lapsia ja nuoria motivoitiin ja heidän suorituksiaan mitattiintalkoomerkkijärjestelmällä; esimerkiksi vuonna 1942 rautai-sen merkin sai 270 000 koululaista. Rintamerkeissä oli työhön,yhteistoimintaan ja säästäväisyyteen liittyviä symbolikuvia kutenlapio, sahra, muurahainen. Mottitalkoissa kunnostautuneet (myösaikuiset) saivat rintaansa merkin, jossa oli kirveen kuva. Pis-teiden laskemista varten jaettiin erityiset talkookirjat. Tiedo-tustoimintaa hoidettiin sitä varten toimitettujen aikakauslehtienvälityksellä.

Talkootoiminta lievensi tavarapulaa. Toisen maailmanso-dan sytyttyä Suomen ulkomaankauppa hankaloitui. Suuri osaaineellisia ja inhimillisiä resursseja meni puolustusvoimaintarpeisiin. Bensiini, väkilannoitteet, kahvi ja banaanit muuttui-vat miltei nimisanoiksi. Jonkin verran tilannetta helpotti nope-asti käynnistynyt korviketuotteiden kehittely. Läheisimmin ta-vallista kuluttajaa kosketti elintarvikkeiden säännöstely. Se olialkanut jo talvisodan kynnyksellä, välirauhan aikanakin sitä olitiukennettava vähän väliä. Miltei kaikki hyödykkeet pantiinkortille tai määrättiin ostoluvanvaraisiksi. Esimerkiksi taval-lisen pyöräilijän oli mahdotonta hankkia laillisin keinoin kumi-rengasta. Myös hinnat ja palkat säännösteltiin.

220Keräyskohteet olivat siksi monilukuiset, että on miltei hel-

pompi luetella, mitä ei kerätty! Maanpuolustusta varten kerät-tiin metalli- ja kumiromua ja jopa kansakoulun oppikirjoja“korsukansakoulussa” opiskeleville sotilaille. Ajoneuvojavarten tehtiin öljypolttoaineita korvaavia puukaasupilkkeitä.Erikoisimpia keräyskohteita oli vadelmalehdet teenkor-vikkeeksi.Yhdeksänvuotias koululainen Hannu Syväoja edusti muidenmukana kotimaataan marja- ja apurehumaaottelussa.

221Teollisuuden raaka-aineeksi kerättiin marjoja, kuusen- ja

pajunkuorta, lumppuja, eläinten karvoja, lääkekasveja, pihkaa,rautanauloja, lasia ja pulloja. Maan tuotteet otettiin talteenmaahan pudonneita tähkäpäitä ja metsän jätepuita myöden.Muut keräykset koskivat rahaa, vaatteita, huonekaluja, talous-esineitä ja jopa vanhoja silmälaseja. Vaatteita ja jalkineitameni Itä-Karjalaan, ja vuonna 1947 lähetettiin puolukoita myösTanskaan kiitokseksi lapsille annetusta turvapaikasta sodanaikana.

“Tempauksiin” ja “rynnistyksiin” innostettiin järjestämälläyksittäisten koululaisten tai koulujen keskeisiä kilpailuja muunmuassa paperinkeräyksessä ja marjastamisessa. Esimerkiksi v.1942 käytiin Suomen ja Ruotsin keskeinen marja- jaapurehumaaottelu. (Apurehuksi sanottiin karjalle kerättyäluonnonheinää ja lehdeksiä.) Osallistujat saivat kunniakirjan,jossa oli vuoden talkootunnus Suomen leijonan kuva.Tempauksissa valmistettiin myös erilaisia käsitöitä. Jalkinei-den puutteeseen tehtiin tallukoita. Vuonna 1942 tavoite oli, ettäkoulun kaikilla oppilailla olisi tallukkaat. Tavoitteen saavuttikahdeksantoista koulua, ensimmäisenä siihen pääsi KarkunHeinoon koulu. Sodan jälkeen toiminta kohdentui askarteluun japuhdetöihin.

Vuodesta 1943 alkaen pidettiin auttamistalkoita, joissa työ-suorituksena oli osittain keräystyötä. Talkooperinne oli ilmei-sesti katoamassa, koska auttamistalkookehotuksessa selitettiin,että talkoot suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa eivät tar-koita oman talouden hyväksi tehtävää työtä vaan joukkomuotoistatyötä toisten hyväksi. Talkookasvatus tähtäsi lähinnä epäitsek-kyyden kehittämiseen.

Työikäisistä suuri osa oli sotatoimissa, joten työvoimantarve oli polttava. Kaikki kynnelle kykenevät siviili-ihmisetmäärättiin työvelvollisiksi. Sarkkilan koulun muiden oppilai-den mukana minäkin jouduin syksyllä muutamina koulupäivinäerään suuren talon perunamaalle. Syksy oli sateinen ja pelto

222savinen. Jollakin tytöllä oli puupohjakengät, joiden paperi-narupäälliset sade hajotti. Kaadoimme pellolle tuotua kuumaakahvinkorvikelientä paleleville käsillemme. Talon pirtissäsöimme tukevan perunasoppa-aterian. Välipäivät tavallisessakoulutyössä tuntuivat silloin juhlalta. Osallistuimme opettajanjohdolla myös muihin nuorten talkoiden kampanjoihin, muunmuassa keräsimme elonkorjuun jäljiltä tähkäpäitä.

Sotavuosina 1943 ja -44 kouluhallitus velvoitti opettajiakäyttämään puolet kesälomastaan yleishyödylliseen työhön (KhK5.3. 1943, 6.4. 1944). Mahdollisiin työkohteisiin kuuluikoulukeittolan hyväksi viljelty kasvitarha. Oppilaiden koulu-kasvitarhatoimintaa tehostettiin entisestään. Äkönmaan koulunjohtokunta päätti (Jk 21. 5. 1943.), että oppilaat viljelevätkotonaan porkkanaa tai lanttua yläluokat 4:n, alaluokat 3:n jaalakoululaiset 2:n neliömetrin alalla. Keittolaa varten oppilaattuovat marjoja ja viidessä talossa tuli viljellä perunaa. Johto-kunta antoi näytteen myös omasta talkoohengestään päättämäl-lä, että kukin sen jäsenistä tuo koululle 10 mottia halkoja.Samanlaisia velvoitteita johtokunta antoi myöhemminkin (15.4. 1945); marjoja koulukeittolaa varten tuotiin vielä sodanjälkeenkin (31.8. 1949).

Vielä 1940-luvulla maaseutuopettaja sai osan palkastaanluontoisetuina. Kun oppivelvollisuutta pantiin ripeimmin toi-meen 1920-luvulla, ei kaikille opettajille voitu taata lainedellyttämiä etuja. Usein puuttui laidunmaa eikä viljelys-palstakaan ollut aina vaaditun suuruinen. Puuttuvat edut pyrit-tiin korvaamaan rahalla. Tyytymättömät opettajat valittivatpuutteista. Se ei ollut ihme, sillä maaseudulla virkamies-perheenkin kotitalous oli suurelta osin itse hankittujen ruoka-aineiden varassa. Sitä paitsi nopeutunut inflaatio mitätönsirahakorvauksen reaaliarvon. Äkönmaan johtokunta pohti (16.9. 1947) koulun yhden hehtaarin suuruisen tonttimaan laajenta-mista. Opettajan käyttöön tarvittaisiin viljelysmaata 64 aaria jakaksi laidunmaata. Myös oppilaiden koulukasvitarhatoiminta

223edellytti kasvualustaa. Erilleen kyläasutuksesta rakennetunkoulun naapuruudessa sopivaa maata ei ollut, joten päätettiintiedustella joltakin maanluovutusvelvolliselta tilalta, voisikomaata saada vapaaehtoisella kaupalla. Muussa tapauksessajohtokunta päätti käyttää maanlunastuslain mahdollistamia pak-kokeinoja!

Nuorten talkootoiminnan esikuvana oli nähtävästi Hitler-Jugend -järjestö, jonka ohjelmaan kuului muun muassamaataloustyö valtakunnan työvoimatilannetta helpottavana, ter-veyttä luovana ja maaseudulla asumiseen innoittavana. Suo-messakin pyrittiin helpottamaan maatalouden työvoimatarvetta,kokoamaan raaka-aineita maanpuolustusta ja tuotantoelämäävarten, vaikuttamaan positiivisesti nuorten luonteen kehityk-seen sekä herättämään aktiivisuutta ja työhalua sekä totuttamaansäästäväisyyteen ynnä luomaan halua liikuntaan ja terveelli-seen virkistäytymiseen.

Tampereella kansakoulujen johtokunta järjesti oppilailletilaisuuden osallistua “maatalouskamppailuun”. Sillä tarkoi-tettiin maatalous- ja kasvitarhatyötä. Se merkitsi usein siirty-mistä maaseudulle. Osallistuminen oli aktiivista. Yleensä ylipuolet kansakoululaisista, etenkin ylimpien luokkien oppilais-ta, osallistui maatalouskamppailuun. Mistä tällainen innostus?On vaikea uskoa, että kansakouluikäiset lapset olivat kovininnostuneita raatamiseen. Ehkä maakylän laveat leikkipaikattyöpäivän jälkeen kiinnostivat? Perimmäinen syy oli varmaannälkä, sillä kaupunkilaisten korttiannokset olivat niukat. Monetoppilaat potivat aliravitsemusta. Maaseudulla sai ainakin ruo-kaa. Ahkerimmille ja muuten hyvin kunnostautuneille kaupunkiantoi rahapalkintoja.

224

Sota-ajan huolia oli koululaisten heikko ravinto. Aliravitse-mustapaukset olivat yleisiä. Kuvassa Tampereen koululääkäriYrjö Kulovesi tutkii Aleksanterin koulun oppilaita v.1943.Kuvassa on myös terveyssisar Lyyli Liukkonen. Kulovesi oliensimmäisenä Suomessa tutustunut psykoanalyyttisiin hoito-menetelmiin Wienissä.

.Mieluisimpia talkoomuistojani ovat teemaan kuuluneet

juhlat. Niitä varten harjoittelimme ohjelmaa, jossa talkoo-marsseilla oli tärkeä osuus. Niihin liittyi isämaallisuus jamaahenkinen kotiseuturakkaus.

Nuorten talkootyön kansantaloudellinen merkitys oli suuri jakauaskantoinen. Talkootoiminnan yhteydessä saadut kokemuk-set paransivat luonnontuotteiden ja kierrätystavaroiden tunte-musta. Vasta nyt huomattiin muun muassa jätepaperinuusiokäyttömahdollisuudet. Yleensä voi todeta, että nykyajankierrätys on pikkunäpertelyä nuorten talkootoimintaan verrattu-na. Vähäinen ei ollut säästäväisyyskampanjankaan vaikutus.Kasvatuksellinen merkitys oli paitsi taloudellisuuteen ja ahke-ruuteen totuttamisessa, työn kunnioittamisessa myös siinä, että

225talkoopuuhat lähensivät oppilaita, opettajia ja koteja toisiinsa.Eduskunta palkitsi koululaisia säätämällä vuonna 1943 pitkääntoivotun lain, jonka mukaan jokaisen kansakoululaisen oli saa-tava joka koulupäivä maksuton ateria. Talkootoiminta vireyttimyös nuorisojärjestöjen ja muiden yhteisöjen toimintaa.

Kivääri tutuksi koulussa

Toinen ajan vaatima asia kansakouluopetuksessa olimaanpuolustuskasvatus. Se oli pantu alulle jo kaksikymmentä-luvun lopulla, ja asiasta keskusteltiin vilkkaasti lehdissä. Kou-luhallitus ei kuitenkaan antanut velvoittavaa määräystä opetuk-sen järjestämiseen, vaikka se suhtautuikin hankkeeseen myötä-mielisesti. Asia eteni kyllä vapaaehtoistietäkin. Nuortentalkootoiminnan ohella maanpuolustuksellisuutta toteutettiineri oppiaineissa. Kansakouluntarkastaja Väinö Valorinta laatiopetussuunnitelmankin ja kirjoitti opaskirjan. Useita muitakinoppaita ilmestyi, mutta tietyistä syistä toiminta loppui syksyllä1944. Maanpuolustuskasvatusta teksteistä lainaan pätkän LauriPihkalan räväkästä artikkelista - tosin jo vuonna 1930 ilmesty-neessä kirjassa Suur-Suomen koulu:

Venäjä on kaikille naapureilleen vaarallinen kansa. Tämäei johdu ainoastaan sen suunnattomasta väkirikkaudesta,vaan myöskin eräistä sen varsinaisista ominaisuuksista. Rys-sä sikiää kovasti: “Jumalan on helppo luoda venäläisiä”,mainitaan Suvorovin sanoneen. Suuren kuolevaisuuden ylit-tää voimakkaasti valtava syntyväisyys. Edelleen Venäjänkansa on taloudellisesti epäproduktiivista. Sillä on käsissäänmaapallon rikkaimpia alueita, mutta se ei kykene ottamaanniistä lähestulkoonkaan sellaisia elämän edellytyksiä kuinmuut paljon karummasta luonnosta. Näiden molempien omi-naisuuksien tuloksena ryssä on vaistoiltaan hellittämättö-män ekspansiivinen, se himoaa maata niin pitkälle kuin meritulee eteen. (Mt. 1930, 12.)

226Henkisessä valmennuksessa nousivat näkyviin vanhan kan-

sakoulun kuuliaisuuden ja luonteen lujuuden vaatimuksetsovellettuina mahdollista sotatilaa varten. Huoneentaulu-etiikasta periytyi vaatimus tottelemiseen. Siihen sopi myössnellmanilaisen kansallishengen mukainen eettinen omatoimi-suus sekä kouluopetusta sävyttäneen herbartilaisuuden tähden-tämä luonteen lujuus ja itsekuri. Aatteellisella historian, maan-tieteen ja uskonnon opetuksella oli luotava maanpuolustus-henkeä ja -tahtoa.

Käytännöllistä pohjavalmennusta oli koulun liikuntakasvatus,jota Pihkala ehdotti suuria tuntimääriä koulun vuosittaiseenohjelmaan. Liikuntakasvatus oli suurelta osin vietävä maas-toon, koska juuri siellä sotaa käytiin. Se oli maamme oloissaluonnollista ja taloudellistakin, koska valtaosa kouluista sijait-si metsien lähellä tai jopa metsässä. Jokaisen oppilaan oliharjaannuttava suunnistukseen, kartanlukuun, hiihtoon ja erät-aitoihin. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta aiheesta kirjoit-taneet eivät suositelleet varsinaista sotilaskoulutustakansakouluikäiselle. Sodan aikana kasvatusta kuitenkin ohjat-tiin militantimpaan suuntaan mm. kehottamalla opettamaanarmeijan komentokieltä. Lisäksi tuli väestönsuojelullinen nä-kökohta. Ohjeissa näkyy pedagoginen taitavuus siinä, että kas-vatusta suositeltiin annettavaksi luontevasti, usein leikkinä.

Sarkkilan ja Äkönmaan maaseutukouluissa liikuntatuntienmahdollisuudet olivat heikonlaiset. Äkönmaassa ei ollutvoimistelusalia, Sarkkilassa se oli usein muussa käytössä.Sarkkilan pojille opettaja Hiltunen piti usein sotaväen “äksiisiä”. Hän oli itse innokas suojeluskuntalainen ja myös iäkäs, jotentavallinen voimistelu ja urheilu ei enää kovin kiinnostanut.Taitoa ei puuttunut, koska hän oli opiskeluaikanaan johtanutseminaarinsa voimisteluseuraa. Sotilasmaisesti pukeutuneena- tosin ilman arvo- ym. merkkejä - hän esiintyi tavallisellaoppitunnillakin. Opettaja Anni Manner vei toisinaan sekä tytötettä pojat hiihtoretkelle. Ilmeisesti monelle taholle

227suuntautuneella Hiltusella oli silloin kokouksia, joten hän sopikollegansa kanssa tunnin järjestelyistä. Sen sijaan maan-puolustusoppi oli Hiltuselle mieluista. Hän opetti pojille ki-väärin osat ja käytönkin, mutta ei antanut sillä ampua, mikämonista olisi ollut varmaan mieluisaa. Mahdollisia desanttejahän kehotti tarkkailemaan ja ilmoittamaan huomioista.

Opettaja Taavi Hiltunen perheineen. Pöydän vasemmallapuolella istuu myös hänen kollegansa Anni Manner, joka johtinuorten talkootoimintaa Sarkkilan koulussa.

Miten kansakoulun maanpuolustuskasvatukseen suhtaudut-tiin? Julkisen vallan taholta siihen kannustettiin, tosin vastasota-aikana. Jotkut opettajat vastustivat maanpuolustusta jaisänmaallista kasvatusta jopa kieltäytymällä liputuksestaisänmaallisina juhlapäivinä. Kuitenkin innostus oli yleistä.Monet opettajat osallistuivat vapaaehtoisille maanpuolustus-

228kursseille ja innokkaimpien väitettiin opettaneen lapsille jopakiväärillä ampumista. Poliittisen tilanteen muututtua syksyllä1944 oppisisältö jäi luonnollisesti pois koulun ohjelmasta.

Koulunuudistusta ja isänmaallisuuden hiljaista vaalimista

“vaaran vuosina”

Jo kolmekymmentäluvulla oli huomattu, että kansa- ja oppi-koulun käsittävä rinnakkaiskoulujärjestelmä alkoi olla aikansaelänyt. Se oli jäänne sääty-yhteiskunnan ajoilta. Nyt haluttiinnostaa kansan keskimääräistä sivistystasoa ja mobilisoida kaikkilahjakkuusreservit tuotanto-, yhteiskunta- ja kulttuurielämänkäyttöön. Ratkaisuksi tuli oppivelvollisuusiän käsittävä yhte-näiskoulu.

Sota kuitenkin pysäytti alkaneen kehityksen, mutta sodanjälkeen edettiin tavoitetta kohti vaihe kerrallaan. Askelinayhtenäiskoulua kohti voidaan pitää vuonna 1946 annettuja lake-ja kunnallisista keskikouluista ja kokeilumielessä perustettavistaammatillisista jatkokouluista. Lain perusteella maalaiskuntavoi perustaa yksivuotisen päiväjatkokoulun iltakurssiopetuksenvastineeksi. Näitä kouluja syntyi vain kolmeen kuntaan. Monis-sa kunnissa oli aikomus tehdä samoin, mutta kun uudistus-ehdotuksia tuli tämän tästä, ne katsoivat parhaaksi siirtyä odot-tavalle kannalle. Kunnallisia keskikouluja perustettiin etu-päässä syrjäseutujen kuntiin, joissa lasten oppikoulunkäynti-mahdollisuudet olivat heikoimmat. Kunnallinen keskikoulukuului kunnan kansakoululaitokseen. Siinä opetus jaoppivälineistö olivat oppilaille maksuttomia. Kunnan koululai-toksen virka oli näiden keskikoulujen opettajillekin turvalli-sempi kuin yksityisen oppikoulun tarjoama, joten he myöhem-mässä peruskoulukeskustelussa asettuivat peruskoulun kannat-tajiksi.

Myös “varsinaisen” kansakoulun määrääminen koko maassaseitsemänluokkaiseksi päiväkouluksi, oli osoitus suomalaisten

229koulutushalukkuudesta aikana, jolloin taloudelliset resurssitolivat niukat jälleenrakentamisen ja sotakorvausten maksami-sen vuoksi. Kunnissa joissa oli kaksivuotinen jatkokoulu,kansakoulujakso säilyi kuusivuotisena. Aloitteen tekijä olikansanedustajana toiminut kansakoulunopettaja Aino Malka-mäki. Seitsemäs luokka ei saanut opettajien eikä vanhempienkaansuosiota. Se merkitsi kokopäiväisen kansakouluajan pidentä-mistä vuodella. Tästä ei työvoimapulan kanssa kamppailevamaatalousväestö iloinnut. Äkönmaan koulun johtokunta peilailikoulupiiriläisten mielialoja: “Uudistuksen tullessa yht´äkkisenäasiana lasten vanhempien tietoon he ovat sangen vastenmielisiälapsiaan seitsemännelle luokalle lähettämään, ovatpa jotkut senjyrkästi kieltäneetkin.” (Jk 22. 8. 1948.)

Kouluväelle seitsemäs päiväkoululuokka tuli muutenkin yl-lätyksenä; laki säädettiin vasta kesällä 1948. Kun toimeenpa-noa varten ei ollut aikaa kovinkaan paljon, jäi opetussuunnitel-ma huteraksi, useimmin ennen opitun kertaamiseksi.Seitsenluokkaisuus vaikeutti myös pienten koulujen opetus-ryhmien muodostamista. Vaikeuden antoivat vauhtia kaksi-luokkaisen päiväjatkokoulun perustamiselle. Johtokunnat jaopettajat joutuivat painimaan käytännön ongelmien kanssa.Mm. Äkönmaan johtokunta totesi, ettei seitsemäsluokkalaisilleollut tilattu oppikirjoja eikä koulutarvikkeita. Tosin talousarvi-oon ei niitä varten ollut merkittyjä varojakaan.

Koulujärjestelmän perusteellista uudistamista varten val-tioneuvosto asetti vuonna 1946 kouluhallituksen silloisen pää-johtajan Yrjö Ruudun johtaman komitean. Samana vuonna mie-tintönsä antanut Alfred Salmelan komitea oli väläytellyt mah-dollisuutta kolmesta neljän vuoden mittaisesta koulutusvaiheesta,joista kaksi ensimmäistä kuuluisivat oppivelvollisuuskouluun.Nopeasti valmistuneessa mietinnössään Ruudun komitea esittisamantapaisen mallin. Erityisesti oppikouluväki vastusti suun-nitelmaa, ja oikeisto näki siinä poliittista propagandaa, nimit-täin sosialististen maiden koulujärjestelmämallin. Kansakoulu-

230väestä painavaa kritiikkiä esitti muun muassa opettaja-poliitik-ko Juhani Leppälä.

Suomen kansakoululaitoksen yksi suuri johtoaate oli isän-maallisuus. Opettajat saivat seminaarista isänmaallisuudenkipinän. Harvoja sosialistileiriin kuuluneita lukuun ottamattakansakoulun opettajisto pysyi porvarillisena. Kun suojeluskuntiaalettiin perustaa 1917, niin seminaarien miespuoliset opettajatja oppilaat liittyivät niihin, myöhemmin siinä määrin että eri-tyisten seminaarin komppanioiden perustaminen kävi tarpeel-liseksi. Vuoden 1918 sodassa seminaariväen osallistumistavalkoiselle puolelle pidettiin selviönä, tosin muutamia oppilai-ta oli punaistenkin puolella. Naisseminaareihin syntyi LottaSvärd -osastoja. Vaikka politikointi kansakoulussa oli viralli-sesti kiellettyä, monet opettajat ylittivät isänmaallisuuden japuoluepolitikoinnin epämääräisen rajan, mitä pidettiin sotienja niiden välisen ajan ideologisessa ilmapiirissä aivan luonnol-lisena. Talvi- ja jatkosotaan kansakoulunopettajat osallistuivatintomielisesti, mitä osoittaa kaatuneiden ja invalidisoituneidenopettajien suhteellisen suuri osuus. Mm. Tampereen opettajiakaatui viisi.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että suojeluskuntien jalottajärjestön lakkauttaminen oli useimmille opettajille katkerapala. Sitä paitsi eräät oikeistomieliset opettajat joutuivatäärivasemmiston painostuksen kohteiksi. Miespuolisissaopettajissa oli kyllä Lapuan liikkeen aktiivejakin, mutta JukkaRantalan (1997) mukaan virasta eroamis- tai erottamis-vaati-mukseen riitti pelkästään opettajan toiminta suojeluskunnassatai lottajärjestössä. Tosin painostus samoin kuin erottamis-vaatimukset olivat paikallisia, toisinaan entisten oppilaidenkaunan purkausta epäsuosittuun opettajaan. Uutta järjestystävalvovat valtakunnalliset elimet eivät välittäneet niihin erityi-semmin puuttua, vaikka SKDL:n vaaliohjelmaan kuului vuonna1945 vaatimus “virkakoneiston kansanvaltaistamisesta ja puh-distamisesta”. Opettajan kurinpitomenettely vaati kansakoulun-

231tarkastajan ja kansakoululautakunnan toimenpiteitä.

Etenkin kolmekymmentäluvulla Runeberg oli nostettu isän-maallisuuden suureksi eduskuvaksi. Hänen runouttaan luettiinkansakoulussa ahkerasti. Syksyllä 1944 alkoi Runeberginmatalasuhdanne. Se näkyi vaikenemisena. Vuonna 1954kansallisrunoilijan syntymän 150-vuotistapahtuma sivuutettiinhyvin vähäisin juhlallisuuksin. Tosin Valle Ojaniemi kirjoitti(1954) Opettajain lehdessä Runebergistä ikään kuin tämänväheksymisen takana olisivat vain “ismi-kirjailijat”, jotka vaa-tivat suureen ääneen “kalevaloja” ja “vänrikkejä” paperi-koriin. Luultavasti varovaisuussyistä Ojaniemi syytti vain tiet-tyjä kirjailijoita eikä maan uutta suuntausta vartioivia poliitik-koja. Kirjoittajan mielestä Runebergin unohtaminen ei sinänsäolisi korvaamaton vahinko, “mutta toisin kävisi, jos Suomenkansa lakkaisi arvostamasta niitä asioita, joita kansallisrunoilijarakasti ja piti pyhinä”, hän muistutti. Runeberg oli ollut suoma-laisten itsetunnon nostattaja. Olisi kohtalokasta, jos kansalakkaisi uskomasta itseensä, Ojaniemi painotti.

Tavallaan Ojaniemen kannanotto oli varhainen oire Rune-bergin uudesta tulemisesta. Vuosisadan lopulla hänestä alettiinjälleen puhua kunnioittavaan sävyyn, ja Vänrikki Stoolin tari-noista ilmestyi uusintapainoksia. Ilmiötä vauhditti Neuvosto-liiton romahtaminen ja Suomen vapautuminen tietyistä ulkopo-liittisista sidonnaisuuksista. Monin tavoin pyrittiin kansalli-seen itseymmärrykseen. Ojaniemen mainitsema kansallinenitsetunto pujahti julkiseen keskusteluun - nyt identiteetti-nimi-senä.

Vuosi 1952 oli käännekohta

Kansallista uskoa tulevaisuuteen ja dynaamisiin arvoihintodisti myös 40-luvun loppuvuosien vauvaboomi. Sitten koittiriemuvuosi 1952. Säännöstelytalous oli purettu miltei koko-naan. Viimeinen sotakorvausjuna vihelsi rajan yli, Helsingin

232kisat pidettiin ja Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi.Tapahtumat kirvoittivat iloisen hymyn Suomi-neidonvakavoituneille kasvoille.

Lähteet

Kouluhallituksen kirjeet 1942-44.Hämeenkyrön kunnanarkisto:Äkönmaan kansakoulun johtokunnan kokousten pöytäkirjat

1939-49.Punkalaitumen kunnanarkisto:Sarkkilan kansakoulun johtokunnan kokousten pöytäkirjat

1939-49.Sarkkilan kansakoulun päiväkirjat 1939-46Tampereen kaupunginarkistoKansakoulun johtokunnan pöytäkirjat 1943-44.

Kirjallisuus

Ojaniemi, Valle 1954. Onko tomu pyyhitty Runeberginotsalta? OL 6/1954.

Pihkala, Lauri 1930. Koulumme ja puolustuskunto. Teokses-sa Suur-Suomen koulu. Julk.

Jyväskylän seminaarin Karjala-seura. Gummerus.Rantala, Jukka 1997. Sopimaton lasten kasvattajaksi!: opet-

tajiin kohdistuneet poliittisetpuhdistuspyrkykset Suomessa 1944 – 1948. Biblitheca

historica 26. Suomen historiallinenseuraVarjo, Kerttu 1979. Nuorten talkoot. Suomen nuorison

työliike 1940-1948. Suomenkulttuurirahasto.