”Kurvivalot ja karjapuskurit”

– sisällönanalyysi immateriaalioikeudellisen osaamispääoman

muodostumisesta

Pro gradu -tutkielma

Sari Kalla

Kasvatustiede

Lapin yliopisto

Syksy 2012

LA BOURSE OU LA VIE! 1

1 Suom. rahat tai henki!

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta

Työn nimi: ”Kurvivalot ja karjapuskurit”

– sisällönanalyysi immateriaalioikeudellisen osaamispääoman muodostumisesta

Tekijä: Sari Kalla

Koulutusohjelma/oppiaine: Kasvatustiede

Työn laji: Pro gradu -työ X Laudaturtyö__ Lisensiaatintyö__

Sivumäärä: 72 ja liitteet

Vuosi: Syksy 2012

Tiivistelmä:

Tieto- ja viestintäteknologian kehittymisen myötä informaation määrä on kasvanut.

Globalisaatio on muuttanut organisaatioiden toimintaympäristöä. Muutosten ristitulessa

korostuu ihmisten kyky oppia. Oppimisprosessissa informaatio muuntuu tiedoksi ja tieto

tiivistyy osaamiseksi. Osaamiset yhdistyvät osaamispääomaksi, joka ohjautuu

organisaatioiden hyödynnettäväksi. Osaamispääoma rakentuu aineettoman pääoman osa-

alueista: rakenne- ja suhdepääomasta ja inhimillisestä pääomasta. Tutkimustehtävänäni on

selvittää immateriaalioikeudellisen osaamispääoman muodostumiseen liittyviä tekijöitä.

Esittelen myös aineistoon perustuvan jäsennyksen immateriaalioikeudellisen osaamisen

jakamisen tavoista. Tutkimuksessani käytän osaamispääoman aineettomuuden

tunnistamisen välineenä immateriaalioikeudellista (IPR) osaamista.

Lähestymistavaltaan tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusaineistoni koostuu

kuuden henkilön haastatteluista. Haastatteluihin valittiin eliittiotannalla henkilöitä, joiden

oletetaan omaavan eniten tietoa tutkittavasta ilmiöstä. Analyysimenetelmänä käytän

aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Poikkitieteellinen tutkimukseni pohjautuu

oppimistieteisiin ja organisaationtutkimukseen sivuten käsitteellisesti immateriaalioikeutta

ja taloustiedettä.

Tutkimustulosten mukaan organisaation IPR-osaamispääoman muodostumiseen vaikuttaa

yksilön toiminta eri taustatekijöineen. IPR-osaamispääomaa muodostuu IPR-

solmukohdissa, jotka syntyvät organisaation toiminnan tarpeiden vaatimuksista. Toiseksi

muodostumiseen vaikuttavat käytännön verkostot, joissa IPR-osaamista hankitaan. Myös

IPR-osaamisen johtaminen vaikuttaa IPR-osaamispääoman muodostumiseen. IPR-

osaamispääoma rakentuu kahdesta IPR-osaamisen muodosta: toiminnallinen IPR-

prosessisosaaminen ja tietoperustainen IPR-substanssiosaaminen. Haastatteluaineistosta

kootun teoreettisen jäsennyksen mukaan IPR-osaamisen jakamisen tavat pohjautuvat

vapaaehtoisuuteen, verkostomaisuuteen ja joustavasti toteutettavaan ylläpitoon.

Avainsanat: aineeton pääoma, osaamispääoma, immateriaalioikeudet (IPR),

osaaminen, oppiminen, tieto

Muita tietoja:

Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi X

Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi X

(vain Lappia koskevat)

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO .......................................................................................................................... 7

2. OPPIMINEN SELVIYTYMISKEINONA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA ........ 9

2.1 Teknologisen murroksen luoma asiantuntijatyön kasvu ............................................... 10

3. IPR AINEETTOMUUDEN TUNNISTAMISEN VÄLINEENÄ .................................. 12

3.1 Immateriaalioikeuden historia ....................................................................................... 13

3.2 Immateriaalioikeuden toimintaympäristö ...................................................................... 14

4. AINEETTOMUUDEN URANUURTAJIA .................................................................... 14

4.1 Suomalaisia tutkimuksia ................................................................................................ 15

4.2 Kansainvälisiä tutkimuksia ............................................................................................ 16

5. AINEETTOMAN PÄÄOMAN YHTEYS OPPIMISEEN JA OSAAMISEEN ............. 18

5.1 Organisaation aineettoman pääoman osa-alueet ........................................................... 19

5.2 Organisationaalinen osaaminen ja oppiminen ............................................................... 23

5.3 Osaamispääoma muodostuu oppimisprosessissa aineettomien pääomien yhtälössä .... 25

5.4 Oppimista ja osaamista tuottavat aineettomat prosessit ................................................ 26

6. TIETO JA OPPIMINEN ................................................................................................. 29

6.1 Tieto käsitteenä .............................................................................................................. 29

6.2 Ikujiro Nonakan ja Hirotaka Takeuchin tiedon luomisen prosessiteoria ...................... 31

6.3 Benchlearning®: oppimalla parhaista ........................................................................... 34

7. OSAAMISPÄÄOMATUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT ......................................... 37

7.1 Tutkimusongelmat ......................................................................................................... 38

8. LAADULLISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTUS .......................................................... 40

8.1 Haastattelu aineistonkeruumenetelmänä ....................................................................... 41

8.2 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi ................................................................................ 42

9. OSAAMISEN MUODOT ............................................................................................... 43

9.1 IPR-prosessiosaaminen .................................................................................................. 44

9.2 IPR-substanssiosaaminen .............................................................................................. 48

10. IPR-OSAAMISEN EDISTÄMINEN ............................................................................ 51

11. IPR-OSAAMISPÄÄOMAN ULOSMITTAAMINEN - JOHTOPÄÄTÖKSET .......... 54

11.1 IPR-osaamisen solmukohdat ....................................................................................... 54

11.2 IRP-osaamisen hankkiminen ....................................................................................... 56

11.3 IPR-osaamisen johtaminen .......................................................................................... 58

11.4. Yhteenveto .................................................................................................................. 59

12. POHDINTA ................................................................................................................... 60

KIRJALLISUUS ................................................................................................................. 64

Liite 1. Sähköpostitiedustelu

Liite 2. Haastattelukysymykset

KUVIOLUETTELO

Kuvio 1. Organisaation aineettoman pääoman osa-alueet

Kuvio 2. SECI-malli ja tiedon muodostuksen tilat

Kuvio 3. Ba-konsepti ja tiedon neljä luonnetta

Kuvio 4. Sovellus vertailuoppimismenetelmän yleiskuvauksesta

Johdanto

Tutkimukseni organisaation aineettomasta pääomasta sai alkunsa rahan vaikutusvallan

ihmettelystä ja sen vaikutuksista globaalin ja lokaalin ympäristön tasapainoon.

Teknologisen murroksen ja informaatiomassojen myötä organisaatioiden kiinnostus

aineettoman pääoman hyödyntämiseen on kasvanut. Yhteiskunnan rakenteiden

muutosprosessissa selviytymisen taustalle heijastan Darwinin (1859, 2009) synteettisen

evoluutioteorian. Tavoitteenani on saavuttaa yhteys yhteiskunnan muutosten ja ihmisen

oppimisen välille painottaen osaamispääoman näkökulmaa. Osaamispääoma on

aineettoman pääoman osa-alueista muodostuva kokonaisuus. Immateriaalioikeustieteen

metodologian olen avannut lyhyesti historian, käsitteiden ja toimintaympäristön kautta.

Kolmannessa luvussa tarkastelen aineettomaan pääomaan ja osaamiseen liittyviä

suomalaisia ja ulkomaisia tutkimuksia. Teoreettinen osuus tutkimuksesta rakentuu

aineettoman pääoman määrittelystä ja osaamispääomasta oppimisen ja osaamisen

yhtälössä. Tutkimukseni aineettoman pääoman käsitteellinen kehys on pääasiassa

ranskalaisen organisaatio- ja yhteisötutkija professori Ahmed Bounfourin. Lisäksi esittelen

tiedon käsitettä ja tietoon liittyvää prosessia. Lopuksi yhdistän tiedon ja oppimisen yhteen

Benchlearning® -teorian avulla. Tutkimuksessani asemoin itseni koulutuksen ja oppimisen

taloustieteilijäksi.

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa, Varallisuusoikeuden instituutti ICLU2:ssa

(Institute of Commercial Law at the University of Lapland), toteutettiin vuosina 2011-2012

luovien alojen immateriaalioikeuksia, IPR:ää (Intellectual Property Rights), koskevat

tutkimus- ja kehittämistoiminnan EU-hankkeet. Viimeisimmän hankkeen tavoitteena oli

kartoittaa sekä IPR -osaamista ja -osaajia että muodostaa osaajat yhdistävä verkkoresurssi.

Käytän tutkimuksessani immateriaalioikeustieteellistä osaamista organisaation

osaamispääoman tunnistamisen välineenä. Laadullisen tutkimukseni tarkoituksena on

selvittää haastatteluaineistoon perustuen julkisen organisaation IPR:n eli

2 ICLU on Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteyteen kuuluva

osaamiskeskus, jonka tavoitteena on edistää varallisuusoikeudellista opetusta ja kehittää

liikejuridiikan perustutkimusta.

8

immateriaalioikeudellisen osaamispääoman muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi

tavoitteena on luoda haastateltavien näkemyksiin perustuva jäsennys

immateriaalioikeudellisen osaamispääoman jakamisen tavoista.

Tutkimustulosten mukaan immateriaalioikeudellisen osaamispääoman muodot jakaantuvat

kahteen: toiminnalliseen IPR-prosessiosaamiseen ja tietoperusteiseen IPR-

substanssiosaamiseen. IPR-prosessiosaaminen yhdistää organisationaalisen ja

kokemuksellisen osaamisen. IPR-substanssiosaaminen puolestaan perustuu koulutuksen ja

kokemuksen luomaan asiantuntijuuteen.

IPR-prosessiosaamista ja IPR-substanssiosaamista muodostuu organisaation toiminnan

solmukohdissa, joissa ihmisten tieto ja osaaminen kohtaa organisaation toiminnan.

Solmukohtien lisäksi muodostumiseen vaikuttaa aktiivinen ja ennakkoluuloton kiinnostus

osaamisen hankkimiseen erilaisissa verkostoissa organisaation sisä- ja ulkopuolella.

Kolmanneksi immateriaalioikeudelliseen osaamispääoman muodostumiseen vaikuttaa

johtamiskulttuuri tukemisen ja edistämisen näkökulmista. Johtopäätös on, että IPR-

osaamispääoman muodostuminen perustuu organisaation sitoutuneiden ihmisten

toimintaan, joiden taustatekijöinä vaikuttavat organisaation toiminnalle asetetut tavoitteet

ja tarpeet.

Avainsanat: aineeton pääoma, osaamispääoma, osaaminen, oppiminen, tieto,

immateriaalioikeudet

9

2. Oppiminen selviytymiskeinona yhteiskunnan muutoksessa

Our society is witnessing a structural change in the relationship between institutions and

individuals. --- Business and society are moving toward an individual- and experience-

based view of inside enterprises. It´s a change with profound implications for the human

experience, with a future, that nobody can yet fully anticipate”. (Ramaswamy & Gouillart

2010, 244, 246.)

Tutkimusten mukaan huomio pitäisi tulevaisuudessa kohdistaa koulutuksen lisäämiseen,

hiljaisen tiedon edistämiseen ja osaamistason parantamiseen muiden työvoiman

saavutettavuutta parantavien toimenpiteiden rinnalla (Halmeenmäki 2010; Honkatukia,

Ahokas & Marttila 2010). Työelämään kaivataan uusia reseptejä: älykkäämpiä tapoja

erottaa työ ja vapaa-aika, tiedon saannin helpottamista ja sen jakamisen kustannusten

alentamista sekä keinoja ratkaista eläköitymiseen liittyvät haasteet (Suomen Pankin

pääjohtajan Erkki Liikanen 9.5.2012). Bounfour (2009, 112-117) väittää, että Suomi

suorituskykyisenä ja innovatiivisena yhteiskuntana kykenee ratkaisemaan nämä haasteet.

Suomen tulevaisuus on yrittäjyydessä, innovaatioissa, kilpailukyvyssä ja koulutuksessa

(Ståhle 2007; Valtionvarainministeriö). Suomen hallituksen Eurooppa 2020 strategiaan on

kirjattu innovaatio-, tutkimus- ja kehityspolitiikan sisältöjen uudistaminen ja rahoitustason

riittävyyden takaaminen yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Myös korkeakoulujen

rahoitusmallin uudistamisessa tähdätään tiiviimpään yhteistyöhön alueiden yritysten ja

innovaatiotoiminnan kanssa. (Valtionvarainministeriö.) Tämä tarkoittaa kasvavaa tieto- ja

asiantuntijatyöläisten määrää ja organisaatioiden aineettoman pääoman kasvua. Se

tarkoittaa myös, että tulevaisuudessa organisaatiot ja valtiot joutuvat yhä enenevässä

määrin huomioimaan aineettoman pääoman haasteet strategioissaan sekä hallinnossaan

käytännön tasolta lähtien. (Ståhle, P. & Bounfour, A. 2008).

Muuttoliike, väestön ikääntyminen, työn ja elinkeinorakenteen muutos, elämäntapojen

jalostuminen sekä kansainvälistyminen ovat vahvoja yhteiskunnan rakenteiden

muokkaajia. Synteettinen evoluutioteoria, joka perustuu Darwinin (1859, 2009)

evoluutioteoriaan lajien synnystä, toimii teoreettisena johdatuksena yhteiskunnan nopean

ja tehokkaan muutosprosessin taustalle. Muutosprosessissa yhteiskunnan rakenteet

muuttuvat ihmisten tekemien valintojen kautta, joihin ihmiset keksinnöillään ja

10

innovaatioillaan itseään ohjaavat. Poikela (2008) mainitsee, että ihmiset itseohjautuvina

yksilöinä muokkaantuvat yhteiskunnan edellytysten mukaisesti persoonallisuuttaan ja

toimintamallejaan itsenäisesti muuttamalla. Ihmisillä on kyky omaksua tietoa eli oppia ja

muuntaa opittu osaamiseksi. Ropo (1999, 89) puolestaan näkee oppimisen ihmisten

sopeutumisreaktiona muuttuviin olosuhteisiin.

Oppiminen on ihmisten kyky selviytyä yhteiskunnan rakenteiden evoluutioprosessissa.

Voidaankin kysyä, onko oppimisesta ja osaamisesta syntynyt yhteiskuntaan pakko, jonka

rooli on tukea ja suojella työntekijöitä yhteiskunnan muutosten ristitulessa. (Järvensivu

2006, 146–149.) Näyttää siltä, että oppiminen on eksplisiittisesti integroitunut osaksi

yhteiskuntaa ja elämää ilman vastaväitteitä (Kolb, Rubin & Osland 1991, 59).

2.1 Teknologisen murroksen luoma asiantuntijatyön kasvu

”Informaatioteknologia muuttaa olennaisesti todellisuuden rajoja” (Zuboff 1999, 431).

Vahvimpana yhteiskunnan rakenteiden muuttajana pidetään teknologiaa ja sen synnyttämiä

ja esiintuomia tietomassoja. Beck (1995, 16-20) yhteiskuntakritiikissään toteaa, että

teollisen yhteiskunnan teknologinen kehitys on johtanut riskiyhteiskunnan syntyyn.

Refleksiivisen modernisaation mukana varsinkin hyvinvointivaltion ihmiset ohjautuvat

kohtaamaan yhteiskunnan rakenteiden tuottamat uhat ja ongelmat sekä laajenevat

työelämän ja koulutuksen monimutkaistuvat vaatimukset.

Samalla kun ihmisten toimien ja päätösten varaan laaditut yhteiskunnan järjestelmät

pyrkivät luomaan yleistä turvallisuuden tunnetta, ne myös toimivat modernisaation

vastavoimana. Teknologian muutoksen kaksi ulottuvuutta, olennainen ja mahdollinen

pakottavat ihmiset sekä kyseenalaistamaan koettua todellisuuttaan että kuvittelemaan sen

uudestaan. (Zuboff 1990, 429-433).

Teknologinen kehitys on kuin ikiliikkuja, johon koko maailman synergia ja tietomassat

ovat sidottuna. Lash (1995, 165-168) kutsuu kehittyneen teknologian ja tietoverkostojen

myötä syntynyttä informaatioyhteiskuntaa globalisoituneeksi informaatiokapitalismiksi,

jossa tietointensiivinen tuotanto on syrjäyttämässä perinteisen tuotantomallin. Tämä niin

kutsuttu refleksiivinen tuotanto perustuu ”joustavaan erikoistumiseen” ja innovaatioihin eli

11

asiantuntijatyön sekä luovan työn nopeaan kasvuun. Jessopin (2008) mukaan tietotalous on

tulevaisuuden talouskasvun lähtökohta, sen vaikutukset ovat jo nähtävissä

institutionaalisissa linjauksissa.

Samaan päätelmään on tullut Suomen valtiokin Eurooppa 2020 -strategiassaan, jossa

yritysten innovaatio-, kehitys- ja tutkimustyötä pyritään edistämään lisäpanostuksilla muun

muassa yritysverotuksen kautta. (Valtionvarainministeriön vaikuttavuus- ja

tuloksellisuusohjelma, 26-27). Suomen on arvioitukin olevan yksi maailman

voimakkaimmin aineettomaan pääomaan panostavista maista (Malinen & Rouvinen 2007;

Jalava, Aulin-Ahmavaara & Alanen 2007).

Näyttää siltä, että kehittyneissä teollisuusmaissa keskitytään teknologian kehittymisen

myötä yhä enenevässä määrin aineettomien pääomien kasvuun ja omistamiseen. Tässä

globaaliksi työnjaoksi kutsutussa järjestelmässä teollistuvien, entisten kehitysmaiden

tehtäväksi on jäämässä tuottaa mahdollisimman alhaisin tuotantokustannuksin aineelliset

hyödykkeet kehittyneiden teollisuusmaiden ostettavaksi. Markkinatalouden toista puolta

kutsutaan immateriaalitaloudeksi eli aineettomaksi taloudeksi. Aineettomaan

markkinatalouteen siirtyminen on johtamassa aineettomien pääomien, radikaalisti kutsuen,

kaupalliseen riistoon ja epätasa-arvoiseen jakautumiseen maailmassa. (Bruun, Eskelinen,

Kauppinen & Kuusela 2009, 118-125; myös Bonfour 2005, 4.)

Castells (2010, 465-467) väittää, että teknologia on tehnyt ajasta, tunneista ja sekunneista,

koko maailman kattavan Globaalin kasinon (The Global Casino). Globaalissa kasinossa

aineelliset ja aineettomat pääomat liikkuvat ajattomasti ja paikattomasti. Perinteisistä ja

lokaaleista tuotantoyksiköistä ja prosesseista on siirrytty globaaleihin informaation ja

teknologian verkostoihin, joiden perustat ovat reaaliaikaisessa vuorovaikutuksessa.

Globaalissa verkostoyhteiskunnassa aineettomista pääomista on tulossa yksi tärkeä

taloudellista hyötyä tuottava resurssi. (Castells 2010, 28-31; 2004, 14-15; Bounfour 2011.)

Innovaatioyhteiskunnassa teknologian huima kehittyminen ja globaalit verkostot

vaikuttavat pysäyttämättömästi yhteiskunnan rakenteisiin. Muutoksella on kahdet kasvot:

organisaation arvo perustuu ”ainutlaatuisiin ja yksilöllisiin kokemuksiin” ja organisaation

laaja-alaiseen verkostoitumiseen. Organisaatioiden liiketoimintaprosesseista on löydyttävä

innovaatiokulttuuri, jonka perustana on tiedon ymmärtäminen, tulkitseminen ja

12

hyväksikäyttäminen. (Prahalad & Krishnan 2011, 17-18, 93-95.) Näyttää siltä, että tieto- ja

innovaatioyhteiskunta on luonut perustat uusien talouksien, luovan talouden (ks. Wilenius

2004) ja palvelutalouden (ks. Vartia & Ylä-Anttila 2003) syntymiselle, jossa yrityksen

tuotanto perustuu kuluttajalähtöisesti räätälöidyille palveluille eli palvelumuotoilulle (ks.

Hollins & Hollins 1991).

Nykyään yritysten innovaatiokyky eri ulottuvuuksineen on tärkeä osa yhteiskuntaa (Roos

& Pike 2009, 58-59). Koulutukseen ja oppimiseen panostettavat toimenpiteet ovat

innovaatioita tukevia toimintoja. Samalla ne toimivat investointeina aineettomaan

pääomaan. (Bounfour 2005, 5; Maliranta & Rouvinen 2007.) Kahden suomalaisen

tutkimusraportin mukaan suomalaisten yritysten panostukset aineettomaan pääomaan ovat

merkittäviä, kun otetaan huomioon tutkimus- ja kehitystoiminnan investoinnit. (Malinen &

Rouvinen 2007; Jalava, Aulin-Ahmavaara & Alanen 2007.)

Näyttää siltä, että ihmisen halu pysyä omalla mukavuusalueellaan mahdollistaa

teknologian jatkuvat edistysaskeleet sekä yhteiskunnan rakenteiden muuttuvat muodot.

Näiden teknologisten edistysaskeleiden seurauksena ajasta on tullut ajatonta, tiedosta

rajatonta ja osaamisesta paikatonta. Tulevaisuudessa yksilön on aktiivisesti määriteltävä

itsensä muuttuvan yhteiskunnan tavoitteiden kautta. Oppiva organisaatio, asiantuntijuus,

tietointensiivisyys, innovaatiokulttuuri ja verkostoituminen ovat toisiinsa vaikuttavia ja

kytkeytyviä käsitteitä, jotka antavat vahvan suunnan nyky-yhteiskunnan kehitykselle.

3. IPR aineettomuuden tunnistamisen välineenä

Tutkimuksessani osaamispääoman tunnistamisen kohteena olevat immateriaalioikeudet,

aineettomat oikeudet eli IPR kuuluvat organisaation aineettomaan pääomaan, jotka ovat

suhde- ja rakennepääoma ja inhimillinen pääoma. Lönnqvistin, Kujansivun ja Antolan

(2005) jaottelun mukaan ko. oikeudet ovat osa organisaation rakennepääomaa.

Immateriaalioikeudet voivat olla myös välineenä uusien innovaatioiden luomiseen.

Osaamisen ja tiedon kohtauspisteessä voi syntyä uusia tuotteita tai palveluja, jotka

immateriaalioikeuksien avulla suojataan (Virtainlahti 2011, 38). Suojauksen kohteena

olevat tuotteiden tai palveluiden tavaramerkit puolestaan vahvistavat organisaation

13

mainetta ja mielikuvaa ulkopuolisille eli tukevat aineettoman pääoman kasvua

(Hurmelinna-Laukkanen, Saraniemi & Juntunen 2011, 182).

3.1 Immateriaalioikeuden historia

Immateriaalioikeudet, aineettomat oikeudet eli IPR, on lyhennys englanninkielisistä

sanoista Intellectual Property Rights. Immateriaalioikeuksia ovat muun muassa

tekijänoikeus, patenttioikeus, tavaramerkkioikeus, hyödyllisyysmallioikeus eli

pikkupatentti, mallioikeus, toiminimioikeus, integroitujen piirien ja piirimallien suoja sekä

kasvinjalostajan oikeus. Immateriaalioikeudet ovat rakenteeltaan omistusoikeuden kaltaisia

yksinoikeuksia sekä ajallisesti rajoitettuja (Haarmann 2006; Haarmann & Mansala 2012).

Immateriaalioikeudet on jaettu kahteen alueeseen: luovaan työhön liittyvään

tekijänoikeuteen ja esimerkiksi keksintöjä, mallia ja yritysten tunnuksia suojaavaan

teollisoikeuteen. Teollisoikeudellisista asioista vastaa Työ- ja elinkeinoministeriö ja

tekijänoikeudellisten kysymysten hallinta on Opetus- ja kulttuuriministeriöllä. (Haarman &

Mansala 2012, 15-37.)

Immateriaalioikeuksien juuret ovat merkantilistisen 1400-luvun lopulla, jolloin

kirjapainotaidon keksiminen vaikutti patenttioikeuden ja tekijänoikeuden syntymiseen.

Toisin kuin nykypäivän immateriaalioikeudellisessa lainsäädännössä 1400-luvulla keksijä

ei itse välttämättä saanut oikeutta keksintönsä kaupalliseen hyväksikäyttöön. Keksintöjen

oikeudet olivat ajan hallitsijoiden päätösten varassa. (Haarman 2006, 1-37; Haarman &

Mansala 2012, 15-37.)

Vuonna 1883 allekirjoitettiin teollisoikeuden suojaamista koskeva yleissopimus Pariisissa.

Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 1921. Tekijänoikeuksiin liittyvä Bernin

yleissopimus allekirjoitettiin vuonna 1886 ja sen Suomi allekirjoitti vuonna 1928. Suomen

immateriaalioikeudellisen lainsäädännön laatimisessa onkin pyritty noudattamaan Pariisin

ja Bernin yleissopimuksien sekä Euroopan unionin direktiivien asettamia velvoitteita.

(Haarman 2006, 1-37; Haarman & Mansala 2012, 15-37.)

14

3.2 Immateriaalioikeuden toimintaympäristö

Lainsäädännön näkökulmasta immateriaalioikeuksien yhtenä tavoitteena on luovan

(liike)toiminnan edistäminen (Haarmann 2006, 35). Luovat alat -termin yhtenäinen

määrittely on kansainvälisestikin haastavaa. Lisäksi yhteneväisiä termejä on useita:

kulttuuriteollisuus, elämysteollisuus, sisältöliiketoiminta ja tekijänoikeusalat. Lyhyesti

määriteltynä luovat alat ovat liiketoimintaa, joka perustuu immateriaalioikeuksien

kaupalliselle hyödyntämiselle; osaamisen, palveluiden ja tuotteiden hyödyntämiseen eri

liiketoiminta-aloilla. Liiketoimintana se kytkeytyy laajalti teollisuus- ja palvelualoihin.

(Luovan talouden strategisen hankkeen loppuraportti 2011, 12-19; kts myös Wilenius

2004, 33-35. )

Immateriaalioikeudet ja luovat alat ovat kansallisesta ja maakunnallisesta näkökulmasta

katsottuna ajankohtaisia käsitteitä. Vuosina 2007–2011 Työ- ja elinkeinoministeriö toteutti

Luovan talouden strategia- hankkeen, jonka aikana pyrittiin syventämään luovien alojen

toimijoiden yhteistyötä ja tuottamaan uusia näkökulmia luovien alojen liiketoiminnan

kehittämiseen. Lisäksi vuosien 2011–2015 hallitusohjelmaan on sisällytetty monia luovien

alojen liiketoiminnan ja yrittäjyyden kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä ja tavoitteita.

(Luova talous, Työ- ja elinkeinoministeriö.) Myös Lapin maakunnassa on herätty luovien

alojen yritysten toimintaedellytysten ja alueen vetovoimaisuuden parantamiseen. Lapin

liitto suunnitteli Kulttuuri- ja luovat alat -hankkeen avulla Lapin luovan toimialan

strategian vuosille 2008–2013. Vision mukaan ”Lappi on vahvojen teemojen omintakeinen

elämysmaakunta, jossa luovan toimialan yrittäjät toimivat talouden kehityksen etulinjassa”.

(Lapin luovan toimialan strategia.)

4. Aineettomuuden uranuurtajia

Tutkimukseni painottuu immateriaalisen osaamispääoman muodostumiseen liittyviin

kysymyksiin julkisessa konsernimuotoisessa organisaatiossa. Osaamiseen, osaamisen

kehittämiseen ja etenkin organisaatioiden kehittämiseen liittyviä tutkimuksia on tehty

useista eri näkökulmista ja eri tieteenalojen toimesta. Ensimmäisessä kappaleessa tuon

15

esille kolme osaamiseen liittyviä suomalaisia kasvatustieteellisiä tutkimuksia. Samassa

esittelen suomalaisia aineettoman pääoman ja immateriaalioikeuden tutkijoita. Toisessa

kappaleessa tarkastelen aineetonta pääomaa käsitteleviä kansainvälisiä ulkomaisia

tutkimuksia. Lisäksi esittelen organisaation aineettoman pääoman arvioimiseen,

tunnistamiseen ja mittaamiseen pyrkiviä mittaristoja ja menetelmiä.

4.1 Suomalaisia tutkimuksia

Lehtonen (2002) on sekä kvantitatiiviseen että kvalitatiiviseen aineistoon perustuvassa

tutkimuksessaan tarkastellut organisaation osaamisen strategista hallintaa.

Tutkimustulosten mukaan osaaminen on sidoksissa organisaation sisäiseen toimintaan ja

sen kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa, sisäisessä verkostossa. Jyrkiäinen (2007) päätteli

tutkimuksessaan koulun eri toimijoiden osaamisen jakaantumisesta ja verkostoitumisen

merkityksestä resurssikeskuksissa, että osaaminen on organisaatioon tai sen yksiköihin

sitoutunutta. Sekä Lehtonen että Jyrkiäinen omissa johtopäätöksissään totesivat, että

yhteistyö, kollektiivinen tiedon jakaminen ja toimintakulttuurin muuttaminen

verkostoidumpaan suuntaan helpottavat tiedon siirrettävyyttä ja näkyviksi käytännöiksi

luomista.

Sekä Jyrkiäisen että Lehtosen tutkimukset osaamisen hallinnasta, jakaantumisesta ja

verkostoitumisesta ovat tutkimukseni kannalta mielenkiintoisia, koska pyrkimykseni on

luoda aineistoni pohjalta teoreettinen jäsennys immateriaalioikeudellisen osaamispääoman

verkostotyökaluista. Lisäksi Kostiaisen (2009) tutkimus osaamiskeskuksen interventiosta

sosiaalityöhön saattaa sisältää tutkimukseni kannalta kiehtovia tulkintoja eri osaamisen

tiloista. Kostiaisen tutkimustehtävänä oli selvittää, tuottaako osaamiskeskus lisäarvoa

sosiaalitoimistojen sosiaalityöntekijöille heidän osaamisensa kehittämiseksi, ja jos tuottaa,

niin millaista. Tutkimuksessaan Kostiainen sai tulokseksi, että osaamisen kehittämisen tila

jakautuu neljään osaan: vetäytyvään, vastustavaan, henkilökohtaistavaan ja jaettuun, joista

viimeiseksi mainittu oli tutkimus- ja opetustyön kannalta tuloksellisin.

Kaikkien kolmen eli Lehtosen, Jyrkiäisen ja Kostiaisen tutkimuksista on nähtävissä, että

osaaminen kehittyy parhaiten vuorovaikutuksen ja luottamuksen yhteisvaikutuksena.

16

Kuitenkin osaamisen hallinta ja osaamisverkostojen toimivuus vaativat riittävästi

suunnittelu-, toteuttamis- ja ylläpitoresursseja, sillä järjestelmät eivät autonomisesti ja

automaattisesti jaksa uusiutua ja pysyä ajan tasalla.

Suomessa aineetonta pääomaa, sen tunnistamista ja arvonluomista on eniten tutkittu

Tampereen teknillisessä yliopistossa dosentti Antti Lönnqvistin johdolla (Lönnqvist ym.

2010; Kujansivu, Lönnqvist, Jääskeläinen & Sillanpää 2007; Lönnqvist, Kujansivu &

Antikainen 2006; Lönnqvist, Kujansivu & Anttola 2005; Lönnqvist & Mettänen 2003).

Osaamispääomaan liittyvää opetus- ja tutkimustyötä on tehnyt myös tekniikan tohtori,

dosentti Leenamaija Otala (Otala 2008; 2011). Tietojohtamiseen, innovaatioihin ja

aineettoman pääoman mittaamiseen on myös erikoistunut Turun yliopiston Tulevaisuuden

tutkimuskeskuksen professori Pirjo Ståhle (Ståhle, & Grönroos 1999; 2000; Ståhle 2008;

Ståhle & Bounfour 2008).

Lapin yliopistossa kehitetty aineetonta pääomaa mittaava laskentamalli, Human Tacit

Signals at Organization Performance Development (Kesti 2012; Kesti & Syväjärvi 2009),

perustuu suomalaisissa yritys- ja julkisorganisaatioissa tehtyihin toimintatutkimusten

aineistoihin. Lapin yliopiston tutkija Marko Kestin kehittämässä mallissa tarkastellaan

organisaation aineettoman pääoman hyödyntämistä hiljaisten signaalien ja työelämän

laadun mittauksella. Hiljaisilla signaaleilla tarkoitetaan työntekijöiden kokemia

kehittämistarpeita ja työelämän laadulla henkilöstön kokemia työn kehittämiskohteita.

Työaikaseuranta puolestaan kertoo organisaation perustehtävään käytetyn ajan.

Organisaation perustehtävään käytetyn ajan ja henkilöstön kokemien työn

kehittämiskohteiden kautta muodostetaan tietoa, jota voidaan käyttää organisaation

kehittämiseen. (Kesti 2012; Kesti 2010; Kesti & Syväjärvi 2009.)

4.2 Kansainvälisiä tutkimuksia

Aineettoman pääoman tunnistamiseen, mittaamiseen ja arviointiin liittyviä menetelmiä on

kehitelty useissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Yksi ehkä käytetyimpiä menetelmiä on

The Balanced Scorecard (Kaplan & Norton 1996), eli tasapainotettu mittaristo. Menetelmä

sisältää neljä mittausulottuvuutta, asiakas-, henkilöstö-, oppimis- ja sisäinen prosessi ja

17

taloudellinen ulottuvuus, mutta voi edellä mainittujen lisäksi sisältää muitakin

ulottuvuuksia. Tässä kehittämismallissa aineeton pääoma eli oppimis- ja sisäinen prosessi

huomioidaan yhdessä muiden yrityksen kriittisten menestystekijöiden kanssa visio- ja

strategiatasoilta saakka.

Sveibyn (1997) Intangible Asset Monitor- menetelmä puolestaan perustuu aineettomien

indikaattoreiden avulla toteutettaviin toimenpiteisiin. Menetelmässä indikaattorit

kohdistetaan kasvuun, uudistumiseen, tehokkuuteen ja vakauteen. Ko. menetelmän

pääpaino kohdistuu enemmän aineettomiin ulottuvuuksiin kuin aineellisiin tavoitteisiin.

Intangibles Scoreboard –laskentamallin (Lev 1999) perusteet tulevat laskentatoimesta.

Laskentamallin tavoitteena on yhdistää aineettomien investointien taloudellisten

vaikutusten arviointi sekä aineettoman pääoman taloudellinen arvo. Tarkoituksena on, että

vaikutusten arviointi ja taloudellinen arvo on selvitettävissä organisaation

dokumentoiduista taloudellisista tiedoista. Tulokset painottuvat enemmänkin numeraalista

arvoa tuottavaan arviointiin kuin inhimillisen pääoman arvon tunnustamiseen.

Edvinssonin ja Malonen (1997) Skandia Navigator tunnetaan organisaation strategisen

suunnittelun ja johtamisen työkaluna. Organisaation kehittämislähtökohtia haetaan

kohdentamalla huomio viiteen indikaattoriryhmään: talous-, asiakas-, ihmis-, prosessi-

sekä uudistumis- ja kehittymisryhmiin. Ko. ryhmien mittareiden kehittäminen jää

organisaation vastuulle.

Edellä mainitut organisaation kehittämismallit ovat ehkä tunnetuimpia ja käytetyimpiä

aineettoman pääoman johtamismenetelmiä. Aineettoman pääoman muotoja on

julkaisussaan käsitellyt myös professori Ahmed Bounfour (Chaire européenne de

l'immatériel, Université Paris Sud), jonka IC-dVAL eli Intellectual Capital Dynamic

Value- menetelmä perustuu resursseihin, prosesseihin ja tuotoksiin. Menetelmä selventää,

miten organisaation sisäisten ja ulkoisten tuotosten suhde vaikuttaa organisaation

kilpailukykyyn, ja miten aineeton pääoma otetaan osaksi johtamiskäytäntöjä.

Bounfourin (2011; 2008; Bounfour & Edvinsson 2005) uudempia tutkimuskohteita ovat

pikemminkin yhteisöt, kansakunnat ja valtiot kuin perinteiset yksityisen sektorin

organisaatiot. Hänen mielestään aineettoman pääoman tarkastelunäkökulma tulisi olla

perinteisiä yksityisiä organisaatiorajoja laajempi ja moniulotteisempi. Koska teknologia

18

mahdollistaa informaation saatavuuden, myös tieto kumuloituu vauhdilla ja tuottaa uusia

innovaatioita. Uudet innovaatiot ovat hetkessä kaikkien löydettävissä ja hyödynnettävissä.

Siksi on tärkeää tarkastella kokonaisuutta moniulotteisemmin. (Emt.)

Tutkimuksissaan Bounfour (2008) nostaa esiin käsitteen Benchlearning® (ks. Karlöf &

Loevingsson 2005; Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment 2003), jonka juuret ovat

Benchmarking -käsitteessä. Benchlearning®- käsitteellä tarkoitetaan organisaatioiden

välistä oppimista ja yhteistyötä - nimenomaan organisaatioiden välistä hyötysuhdetta

(Emt). Kehitysyhteistyökohteina Bounfour mainitsee teknologisiin e-sovelluksiin liittyvät

kansalliset ja kansainväliset projektit. (Emt. 2011, 2008; Bounfour & Edvinsson 2005)

Bounfourin päätelmissä onkin yhtymäkohtia Castellsin (2004; 2010) globaalin

verkostoyhteiskuntateorian kanssa, esimerkiksi teknologian hyväksikäytön ja

verkostoitumisen näkökulmista.

5. Aineettoman pääoman yhteys oppimiseen ja osaamiseen

Aineetonta pääomaa kuvaavia termejä löytyy useita, esimerkiksi aineeton varallisuus,

tietopääoma, inhimillinen pääoma, aineettomat oikeudet ja osaamispääoma. Kiinnostus

aineettoman pääoman tutkimukseen on ollut kasvava 1990-luvun loppupuolelta lähtien.

Eniten aiheeseen liittyvää tutkimusta on tehty Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa.

(Bonfour 2011,18 ; Kunio & Kagaya 2010, 294.)

Aineettomaan pääomaan liittyy myös käsite organisationaalinen pääoma (organisational

capital). Mouritsenin (2009, 37-38; myös Spender 2009, 9-12; Bounfour 2011, 47)

päätelmien mukaan organisationaalinen pääoma koostuu inhimillisestä pääomasta ja

suhdepääomasta. Inhimillinen pääoma ja suhdepääoma kehittyvät organisationaaliseksi

pääomaksi toistensa vuorovaikutuksessa, joten niiden yhdistäminen yhdeksi käsitteeksi on

teoreettisesta näkökulmasta loogista. Kuitenkin Bounfour tarkoittaa (2011)

organisationaalinen pääoma -termillä Lönnqvist, Kujansivu ja Antolan (2005) päätelmää

rakenne-, suhde- ja inhimillinen pääoma -jaottelusta.

19

Syyt yritysten mielenkiintoon aineetonta pääomaa kohtaan ovat toimintatapojen

muuttuminen, kiristynyt kilpailu sekä tieto- ja viestintäteknologian kehittyminen.

(Bounfour 2011, 23; Lönnqvist ym. 2005, 17). Aineetonta pääomaa pidetään yleisesti

organisaation strategiaa tukevina tekijöinä ja kilpailukyvyn täydentäjinä. Edelleen

organisaation olemassa olon ehtona ovat taloudelliset tekijät: kannattavuus, likviditeetti ja

vakavaraisuus (Bounfour 2011, 6-8; Lönnqvist ym. 2003, 28-30.)

Organisaation aineetonta pääomaa koskevien tutkimusten yhteydessä puhutaan usein

käsitteestä suorituskyky (performance). Lönnqvist ym. (2003; 20) mukaan organisaation

suorituskyky määritellään ”mitattavan kohteen kyvyksi saavuttaa asetettuja tavoitteita”.

Kaplan ja Norton (1996, 32) ovat lisäksi sitä mieltä, että suorituskyky tarkoittaa kykyä

ymmärtää pitkän ja lyhyen tähtäimen toimenpiteet ja keinot asetettujen tavoitteiden

saavuttamiseksi. Tavoitetason nostaminen ja sen aktiivinen saavuttaminen ovat puolestaan

tärkeitä toimintoja organisaation suoritus- ja kilpailukyvyn säilyttämiselle (Karlöf,

Lundgren & Edenfelt Froment 2003, 120-121). Suorituskyky kokoaa kaikki ne käsitteet,

joilla organisaation menestystä tapauskohtaisesti arvioidaan (Lönnqvist, Jääskeläinen,

Kujansivu, Käpylä, Laihonen, Sillanpää & Vuolle 2010, 84).

Bounfourin (2011, 6) mukaan organisaation suorituskyky saadaan laskemalla organisaation

pääoman prosessien ja resurssien summa. Organisaation suorituskyky koostuu kolmesta

tekijästä: strateginen johtaminen, informaatiojärjestelmät ja niitä täydentävät resurssit sekä

kolmantena aineeton pääoma, sen arvo ja tunnistaminen unohtamatta oppimiseen ja

oppivaan organisaatioon liittyvää tematiikkaa. (Emt.) Tässä tutkimuksessa huomio

kohdistuu aineettomaan pääomaan ja sen yhtälöön: osaamispääomaan. Lisäksi

tarkastellaan organisaationaalista osaamista ja oppimista sekä niitä tuottavia aineettomia

prosesseja, jotka ovat osa organisaation suorituskykyä.

5.1 Organisaation aineettoman pääoman osa-alueet

Aineettomalla pääomalla tarkoitetaan tavaroihin ja palveluihin sidoksissa olevia ei-fyysisiä

tekijöitä, jotka tuottavat taloudellista hyötyä tai muuta etua omistajilleen (Blair &

Wallman, 2003, 451.) Puusa ja Reijonen (2011, 8) toteavat, että aineettoman pääoman arvo

20

tai merkitys voi olla täysin merkityksetön ulkopuolisille ja se voi menettää arvonsa

esimerkiksi jonkin muutoksen myötä. Myös Kujansivun, Lönnqvistin, Jääskeläisen ja

Sillanpään (2007) mukaan aineeton pääoma tarkoittaa ei-fyysisiin tekijöihin sitoutuvia

asioita, joiden hallinta on yksittäisillä ihmisillä. Mutta myös organisaatiolla voi olla omaa

aineetonta pääomaa, esimerkiksi maine. Kaplan ja Norton (1996, 18-19) kuvaavat

aineetonta pääomaa organisaation tärkeiksi voimavaroiksi, jotka määrittävät tulevaisuuden

menestystä. Sveiby (1997, 8) toteaa, että ihmisten toiminta kehittää ja kasvattaa aineetonta

pääomaa niin kauan, kun heidän toiminnallaan on jatkuvuus.

Tänä päivänä sekä yksittäisten työntekijöiden että organisaation omasta aineettomasta

pääomasta on tullut osa yritysten varallisuutta ja keinoja erottautua kilpailijoista. (Edvisson

& Malone 1998, 25; Puusa & Reijonen 2011, 8-9.) Andriessenin (2003, 1-27) päätelmien

mukaan organisaation aineettoman pääoman tunnistamiseen, mittaamiseen ja arvioimiseen

liittyviä kysymyksiä ei ole vielä ratkaistu. Yrityksissä ei vielä olla täysin oivallettu

aineettoman pääoman todellista arvoa, sillä täsmällistä ja standardoitua tunnistamis- ja

mittausmenetelmää ei ole vielä kehitetty.

Aineeton pääoma voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: suhde-, rakenne- ja inhimillinen

pääoma (Lönnqvist, Kujansivu & Antola 2005). Esimerkiksi yrityksen maine on

yksittäisten ihmisten yhdessä muodostama mielikuva yrityksen toiminnasta, jota yritys itse

ei pysty täysin hallitsemaan. Samaan päätelmään aineettoman pääoman jaottelusta on tullut

myös Bounfour (2011, 14). MERITUM-työryhmä (2002, 7) taas on suosituksessaan

luokitellut aineettoman pääoman seuraavasti: inhimillinen pääoma, sisäinen ja ulkoinen

rakenne. Tutkielmassani olen päätynyt käyttämään Bonfourin (2011) ja myös Lönnqvist

ym. (2005) aineettoman pääoman jaottelua.

21

Kuvio 1. Organisaation aineettoman pääoman osa-alueet (Bonfour 2011, 14, 47; Lönnqvist

ym. 2005).

Hussi (2001, 4) ja Sveiby (1997, 8-11) kutsuvat rakennepääomaa sisäiseksi rakenteeksi

(internal structure), joka muodostuu osaksi työntekijöiden keskinäisistä

vuorovaikutussuhteista sekä myös taustalla toimivista järjestelmistä ja prosesseista;

konsepteista, patenteista ja malleista jne. Wengerin (1999, 55-57) ”käytännön yhteisöt” -

teorian mukaan vuorovaikutussuhteet kattavat sekä organisaation ulkopuoliset että sisäiset

sosiaaliset tilanteet.

Rakennepääoma (structural capital) kuuluu organisaatiolle vaikkakin syntyy useimmiten

työntekijöiden toiminnan tuloksena (Bounfour 2011, 14, 49; Lönnqvist ym. 2006, 25;

Sveiby 1997, 8). Organisaation rakennepääoma- käsite selvenee parhaiten

organisaatiokulttuuri- käsitteen kautta. Tutkielmassani organisaatiokulttuuri tarkoittaa

oppimisprosesseissa ajan mittaan syntyneitä näkyviä ja tiedostettuja innovaatioita,

perusoletuksia ja toimintatapoja (esimerkiksi Senge 1994; Argyris & Schön 1996;

Edvinsson & Malone 1997, 56). Kulttuurin tuotteina syntyneet prosessit, resurssit, arvot,

päämäärät ja tavoitteet syventävät kulttuurin toimintatapojen ymmärtämistä.

22

Organisaatiokulttuuri ei synny hetkessä vaan historiallisena, pitkäkestoisena ja

epävirallisena prosessina. (Bounfour 2011, 49; Schein 2010, 7-22.)

Organisaatiokulttuurin arvo yrityksen menestykselle huomattiin 1980-luvulla alkaneissa

tutkimuksissa. Huomattiin, että jokin toinen yritys oli taloudellisesti menestyvä, vaikka sen

aineelliset resurssit olivat heikommat kuin joillakin toisilla yrityksillä. (Paalumäki 2011,

316.) Organisaatiokulttuuri on moniulotteinen kokonaisuus, joka kattaa myös elementtejä

suhdepääoman ja inhimillisen pääoman puolelta. Aineettoman pääoman luokituksessa

organisaatiokulttuuri kuuluu kuitenkin rakennepääoman osa-alueeseen.

Edvinssonin ja Malonen (1997, 57) mukaan suhdepääomaan (kundkapital) liitetään

strategisten yhteistyökumppaneiden väliset suhteet, joilla on ratkaiseva merkitys yrityksen

arvolle. Bounfour (2011, 14) lisää, että suhdepääoma (relational capital) käsittää koko

organisaation ulkoisten sidosryhmien ekosysteemin. Suhdepääoman omistaa organisaatio

mutta usein suhteet asiakkaisiin voivat olla työntekijän toimenkuvaan liittyviä ja

henkilökohtaisiinkin suhteisiin perustuvia (Lönnqvist, Kujansivu, Antola, 2005, 56).

Brändi sekä asiakas- ja yhteiskuntasuhteet ovatkin suhdepääomaan liittyviä hyviä

esimerkkejä. (Lönnqvist, Kujansivu, Antola, 2005, 56; Puusa & Reijonen, 2011, 175.)

Brändi suhdepääomaan kuuluvana on organisaation arvokkainta varallisuutta, vaikka se ei

suoraan ole yrityksen taseesta eriteltävissä (Tuominen 2011, 195). ”Brändi on nimi, käsite,

merkki, symboli, kuva tai näiden yhdistelmä, jonka tarkoituksena on identifioida myyjän

tai myyjäryhmien tuotteet ja palvelut sekä erilaistaa ne kilpailijoiden tarjonnasta” (Kotler

1994 teoksessa Lönnqvist, Kujansivu, Antola, 2005, 40). Norton & Kaplan (1996, 127-

128) lisäävät, että organisaation suhdepääomaa voidaan parantaa hyödyntämällä niiden

työntekijöiden tietoa ja osaamista, jotka ovat lähimpänä organisaation sisäisiä prosesseja ja

asiakassuhdeverkostoja.

Aineettoman pääoman tutkimuskentässä puhutaan inhimillisestä pääomasta (human

capital) ja sen merkityksestä organisaation strategiselle menestykselle ja kilpailukyvylle.

Inhimillinen pääoma on aineettoman pääoman osa-alue. Sen pääpaino on suoraan ihmisissä

ja ihmisten johtamiseen liittyvissä prosesseissa ja resursseissa. (Bounfour 2011, 14;

Boudreau & Ramstad 2008, 19-21, Edvinsson & Malone 1997, 55.) Organisaatio ei kykene

23

täysin hallitsemaan inhimillistä pääomaa, koska se on yksittäisiin ihmisiin sitoutunutta

(Lönnqvist, Kujansivu, & Antikainen 2006, 25).

Työelämän muuttuminen tieto- ja asiantuntijatyöksi kasvattaa inhimillisen pääoman

merkitystä ei vain organisaation vaan myös työntekijän näkökulmasta. Osaaminen ja

oppiminen edellyttävät älyllistä kuntoa, ja siksi hyvinvointiin panostetaan koulutuksen

avulla ja tutkimus- ja kehitysprojekteissa. Älylliset resurssit (aivot, mieli ja vuorovaikutus

ympäristön ja ihmisten kanssa) ovat tieto- ja asiantuntijatyön tärkein osa. (Otala 2011, 221-

223.) Asiantuntijaorganisaatioissa inhimillinen pääoma on tärkeä voimavara, jota

yrityksen kannattaa hyödyntää toiminnassaan (Sveiby 1997, 79).

Asiantuntijuuden ja osaamisen johtaminen edellyttää hallinnollisen, strategisen ja

inhimillisen näkökulman huomioonottamista. Nykypäivänä teknologian pitäisi helpottaa

informaation saavutettavuutta ja tiedon omaksumista. Tästä huolimatta organisaatioilla on

edelleen haasteita tunnistaa ja hyödyntää inhimillistä pääomaa ja siihen liittyvää toimintaa.

(Syväjärvi 2005, 187-190.)

5.2 Organisationaalinen osaaminen ja oppiminen

Hussin (2001, 19-24) mukaan organisaation sisällä on osaamispääomaa kasvattavia,

oppivia järjestelmiä, joita ihmiset koostavat käytännön kokemuksien avulla. Boudreau ja

Ramstad (2008, 35-44) esittävät, että organisaation osaaminen koostuu tiedostamattomista

ja tiedostetuista voimavaroista, jotka käsittävät inhimillisen pääoman,

organisaatiosuunnittelun ja tuloksellisuuden. Ståhle ja Grönroos (1999, 75-76) lisäävät, että

organisaation systeeminen voima koostuu osaamisesta, vaikutussuhteista ja informaation

virtauksesta. Näiden tekijöiden vuorovaikutussuhteesta syntyy organisaation tietopääoma.

Toimintaansa kehittääkseen organisaatio tarvitsee jatkuvaa oppimista ja osaamisen

kehittämistä. Csikszenthamihalyin (1991) Flow-virtauskokemukseen perustuvan ajatuksen

mukaan osaamista syntyy sisäisten motivaatiotekijöiden ja tyydyttyneiden psykologisten

perustarpeiden pohjalta. Poikelan (2008, 2006) mukaan osaamista syntyy koulutuksen ja

työelämän tuottaman objektiivisen ja subjektiivisen tiedon avulla oppimistoiminnan

tuloksena. Engeström (2004, 59-63) lisää, että oppimisteot muodostavat osaamista eli

24

ratkotaan ristiriitoja, joista edetään prosessimaisesti uuden ratkaisun mallittamiseen ja

käyttöönottoon.

Nonakan ja Takeuchin (1995; 13-16) päätelmien mukaan osaaminen kehittyy matkien ja

käytännössä yhdessä työskennellen, jolloin tietoa ja osaamista siirretään ihmiseltä tai

tiimiltä toiselle. Myös Laven ja Wenger (1998; 34-35, 52-53) ajattelevat, että oppimiseen

kuuluu sosiaalinen ulottuvuus, joka toteutuu käytännön yhteisöissä ja osallistavassa

oppimisessa. Kolb, Rubin ja Osland (1991, 59) taas päättelevät, että oppiminen on aina

uudelleen oppimista ja sen lähtökohtana on kokemus. Täten oppimisprosessia ei voida

rajata pelkästään organisaation sisäpuolelle, sillä vaikutussuhteet ulottuvat myös

ulkopuoliseen toimintaan ((Nonaka & Takeuchi 1995, 67-69).

”Organisaation osaamisen tuottaminen on prosessi, jossa organisaatio ei ole riippuvainen

vain johtajistaan, asiantuntijoistaan ja työntekijöistään vaan ennen muuta tavasta, joilla

toiminnot organisoidaan, ja joilla oppimisen kehittymisen ja osaamisen tuottamisen

edellytykset luodaan” (Poikela 1999, 208). Organisaatio ei itsessään opi vaan ihmiset

oppivat. Oppiva organisaatio käyttää hyväkseen ihmisten kykyä oppia. Se luo olosuhteet

uuden tiedon omaksumiselle muuttaakseen toimintatapojaan ja käytäntöjään sekä

sopeutuakseen muutoksiin. (Otala 1996, 168-169; Senge 1994, 139.) ”Oppiminen ja uuden

luominen, oppiminen ja kehitys, lankeavat yhteen” (Engeström 2004, 48). Boudreaun ja

Ramstadin (2008, 34-44) ajatuksena on, että yksilöiden panosten parantamisella ja

vuorovaikutuksen kehittämisellä pystytään kasvattamaan organisaation

osaamisvoimavaroja. Kasvun sanotaan tulevan osaamis- ja oppimisvoimavarojen

johdonmukaisesta hallinnasta. (Emt.)

Organisaation todetaan olevan käsitteellinen järjestelmä ja mielikuva (Harisalo 2008, 19,

17). Argyriksen ja Schönin (1996, 28-29) mukaan organisaatio peilaa yksilöiden

toimintamalleja ja käyttäytymistä eli organisaation oppiminen on riippuvainen yksilöiden

oppimisesta. Siksi organisaation oppimista voidaan tarkastella myös perinteisten

oppimisfilosofioiden kautta.

Behaviorististen oppimisperusperiaatteiden mukaan oppiminen on ulkoista käyttäytymistä,

jota voidaan säädellä joko vahvistamalla tai rankaisemalla ((Rauste-von Wright & von

Wright 1994, 111). Humanistis-psykologinen oppimiskäsitys puolestaan korostaa

25

yksilöllisiä kokemuksia. Oppiminen tapahtuu yksilöllisten kokemusten reflektoinnin

kautta. (Wright & von Wright 1994, 136-137.) Kognitiivinen suuntaus taas viittaa

konstruktivistiseen käsitykseen, jossa oppiminen nähdään toiminnan taltioitumisena

muistiin (Wright & von Wright 1994, 120-121). Konstruktivistisen näkemyksen mukaan

oppiminen on yksilökohtainen prosessi, joka rakentuu yksilön omien ajatteluprosessien

kautta. Siinä tieto ei säily ja siirry alkuperäisenä, sillä oppimiseen vaikuttavat monet

tekijät. (Rauste-von Wright & von Wright 1994, 123.)

5.3 Osaamispääoma muodostuu oppimisprosessissa aineettomien pääomien yhtälössä

Rakenne- ja suhdepääoma ja inhimillinen pääoma muodostavat yhtälön, josta organisaation

aineettoman pääoman arvo ja osaamispääoma syntyvät. Säilyttääkseen ja kasvattaakseen

osaamispääomaansa organisaation tulee aktiivisesti tukea aineettoman pääoman kasvua

sekä yhdistää nämä kaksi prosessia organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi. (Otala

2008; Lönnqvist ym. 2005; Meritum-työryhmän suositukset 2002; Hussi 2001; Sveiby

1997; Lev 2001.) Kasvu kuvaa oppimista tai oppimisprosessia, jonka tuloksena osaaminen

ohjautuu osaamispääomaksi. Osaamispääoma on tietoa ja taitoa, joka pohjautuu opittuun,

ja joka kehittyy organisaation toiminnassa. Se on resurssi, joka ohjaa konkreettisesti ja

näkyvästi yksilöitä ja organisaatioita tavoitteelliseen toimintaan. (Otala 2008, 50-53.)

Rakenne- ja suhdepääoman ja inhimillisen pääoman muodostama tieto ja taito ohjaavat

oppimisprosessin avulla osaamispääoman muodostumista, jonka alkuunpanevana voimana

on informaatio.

Organisaatio on elävä yhteisö (Nonaka & Takeuchi 1995, 82-83). Oppiminen ja osaaminen

sekä organisaatio ja ihmiset yhdessä vaikuttavat osaamispääoman kehittymiseen.

Osaamispääomaa syntyy organisaation ja siihen sitoutuneiden ihmisten vuorovaikutuksen

tuloksena. (Sveiby 1997; Nonaka & Takeuchi 1995, 13-16.) Mielikuvissa organisaatio

näyttäytyy subjektiivisena todellisuutena, jossa yhdistyy ihmisten kanssakäymisen, arvojen

ja arvostuksien summa (Harisalo 2008, 19). Käsitteenä organisaatio on järjestelmä, joka

pyrkii toimimaan mahdollisimman tehokkaasti sekä saavuttamaan sille asetetut tavoitteet.

Tavoite- ja tehokkuusehdot täyttääkseen organisaatio joutuu suunnittelemaan ja

kehittämään toimintaansa. (Harisalo 2008, 17.)

26

Organisationaalinen oppiminen voidaan nähdä aineettomana prosessina, jossa muodostuu

eri toimintoihin ja tapoihin vakiintunutta osaamispääomaa organisaatioon sitoutuneiden

ihmisten kautta (Kirjavainen & Laakso-Manninen 2002, 34-35; myös Otala 2000, 139).

Osaamispääomaa muodostuu oppimalla käytännön yhteisöissä eli organisaation sisä- ja

ulkopuolisissa vuorovaikutussuhdeverkostoissa. Oppiminen on kykyä edistää organisaation

yhteisiä toimintatapoja hyödyntämällä osaamista ja kokemusta rinnakkain (Wenger 1998,

133, 202-203.) Oppiminen voidaan nähdä myös osaamispääoman aineettomana resurssina,

sillä menestyvän organisaation on joustavasti uudistuttava ja sopeuduttava muutoksiin ja

haasteisiin. (Otala 2000, 138-139; Sydänmaanlakka 2007, 27.)

Voidaan todeta, että oppiminen on kaksiulotteinen organisaation voimavara: toisaalta

tärkeä osaamispääoman luoja, toisaalta taas yksittäinen toimija. Oppiminen voidaan

määritellä yhtä hyvin aineettomaksi resurssiksi kuin prosessiksikin. Organisationaalinen

oppiminen on ajallisesti kestävämpää ja hitaampaa kuin yksilön oppiminen (Kirjavainen &

Laakso-Manninen 2002, 34-35).

Osaaminen ja hiljainen tieto, jotka vahvasti vaikuttavat osaamispääoman muodostumiseen,

luokitellaan kuuluvaksi inhimilliseen pääomaan, mutta oppimista ei ole käsitteellisesti

sijoitettu osaksi organisaation aineetonta pääomaa. (Boudreau & Ramstad 2008; Otala

2011, 2008; Lönnqvist ym. 2005). Joskin Hussi (2001) mainitsee tutkimuksessaan

organisaatiosta löytyvän myös oppivia järjestelmiä.

Aineettoman pääoman tutkimuksissa osaamispääoman määrittelystä ollaan yksimielisiä

(Bounfour 2011; Otala 2008; Lönnqvist ym. 2005; Meritum-työryhmän suositukset 2002;

Hussi 2001; Sveiby 1997). Myös oppimisen osallisuudesta osaamispääoman kasvuun

ollaan yksimielisiä, vaikka sitä ei ole käsitteellisesti sijoitettu aineettoman pääoman osa-

alueisiin. Virtainlahti (2011) kuitenkin sijoittaa oppimisen osaksi rakennepääomaa

hiljaisen tietämyksen näkökulmassaan.

5.4 Oppimista ja osaamista tuottavat aineettomat prosessit

Organisaation suorituskyky on kokoelma kyvykkyyksiä, joilla saavutetaan asetetut

tavoitteet (Lönnqvist & Mettänen 2003, 20). Organisaation kilpailukyky puolestaan

27

perustuu kyvykkyyksien hallintaan. Organisaation kyvykkyyksien alkuperänä pidetään

resursseja, jotka toimivat organisaation prosesseissa panoksina. (Grant 1991, 118-119.)

Bounfourin (2009, 109-118) mukaan dynaamisten kyvykkyyksien eli resurssipohjaisen

näkökulman (resource-based view) avulla pystytään selvemmin osoittamaan tiedon

luomisen prosessin konkretisoituminen tuottavassa organisaatiossa. Tuottavan toiminnan

lähtökohta on oppiminen (Zuboff (1988, 395). Oppiminen prosessina tuottaa resursseja -

oppimiskykyä ja osaamista, missä tiedolla on merkittävä osuus.

Aineettomiin pääomiin liittyvät oppimista ja osaamista tuottavat aineettomat prosessit.

Oppimistieteellisestä näkökulmasta tarkastellen osaamista tuottavat oppimisprosessit

yksilön, yhteisön ja organisaation konteksteissa (Poikela 2011, 3-4; myös Poikela &

Järvinen 2007). Nämä kontekstit kuvastavat oppimista sosiaalisena prosessina eli ne

ilmentävät oppimisen horisontaalista ulottuvuutta. Horisontaalisuus tuottaa osaamista,

jonka mekanismit ovat vertikaalisen osaamisen tuottamisen lisäksi organisaatioiden,

alueiden ja kansakuntien välisissä verkostoissa. (Poikela 2011, 3-4.) Samaa sosiaalista

horisontaalisuutta on Bounfourin (2009, 108-118) esittelemässä yhteisöllisten

kyvykkyyksien arkkitehtuuri (The Architectural Collaborative Capabilities) -teoriassa, joka

liittyy Hau-Ba-malliin (Bounfour & Grefe 2009; 2011) tiedon muodostumisesta ja

hyödyntämisestä.

Oppimisen ja osaamisen tuottamisen aineettomat prosessit liittyvät konkreettisesti Zuboffin

esiin tuomiin organisaation prosesseihin ja niiden kehittämiseen, joihin myös Bounfour &

Grefe (2009; 2012) tukeutuvat Hau-Ba-mallissaan. Olennaista ei olekaan tarkastella

oppimista yksittäisten toimijoiden näkökulmasta vaan ymmärtää näiden toimijoiden väliltä

ja ympäriltä löytyvät prosessit (Poikela & Järvinen 2007, 5).

Hau-Ba mallissa Bounfour ja Grefe (2009, 76-108) lisäävät Nonakan ja Konnon (1998)

Ba- tietovaranto- teoriaan antropologisen ja filosofisen tiedon muodostuksen näkökulman.

Tarkoitus on tavoittaa organisaation dynamiikka: verkostot, yhteisöt ja niiden kautta tiedon

muodostus ja jakaminen, jotka liikuttavat organisaatiorakenteita (organizational design).

Antropologinen näkökulma painottaa sosiaalisen vuorovaikutuksen mekanismeja

(Bounfour 2009, 84), jotka osaltaan tuottavat oppimista ja osaamista sosiaalisen

merkityksenannon kautta (kts. Poikela 2008). Filosofinen piirre avaa näkökulman

ymmärtää yhteiskuntaa yhtenä sosiaalisen pääoman tuottajana (Bounfour 2009, 84).

28

Hau-Ba-mallin tavoitteena on korostaa globaalia lähestymistapaa tiedon muodostukseen

liittyen. Bounfourin (2009, 111, 89) mukaan perustana, jossa tiedon muodostus sekä myös

oppimista ja osaamista tuottavat prosessit muotoutuvat, ovat rajatut yhteisöt (constrained

communities), orgaaniset yhteisöt (organic communities) ja kvasi-orgaaniset yhteisöt

(quasi-organic communities). Näiden yhteisöjen ja organisaatioiden välisessä

vuorovaikutuksessa yksilöt sekä hyödyntävät että tuottavat tietoa (Bounfour 2009, 89).

Hau-etuliite tarkoittaa edellä mainittuja orgaanisia ja kvasi-orgaanisia yhteisöjä. Hau on

aktiivista toimintaa, jonka avulla muodostuvat Ba-tilat ja Ba-tilat puolestaan luovat Hau-

hengen (Hau-spirit). (Bounfour & Grefe 2009, 84-107; 2012, 1-13.) Hau-henkeä voisi

hyvin kutsua organisaation innovaatiokyvyksi.

Innovaatioilla tuetaan yhteiskunnan kehityksen suuntaviivoja. Nonakan (1994, 14-5)

mukaan organisaation innovointitaito pitää yllä tiedon muodostusprosessia.

Innovointiprosessissa ongelmien ratkaisukyky on väline luoda uutta tietoa ja osaamista.

Tavoitteena olisikin järjestelmällisesti ja innovatiivisesti tuottaa uutta tietoa helpottamaan

tulevien ongelmien ratkaisua. Voidaan sanoa, että organisaation innovointitaito yhdistää

kaikki organisaation resurssit aineettomaan muotoon (Bounfour 2011, 78).

Innovaatioprosessien johtamisessa pitäisi osata arvioida organisaation

muutosvastaanottokyky, ja löytää tasapaino vanhojen ja uusien toimintamallien välille

(Bounfour 2011, 82).

Oppimista ja osaamista tuottavat sosiaaliset ja yksilölliset prosessit tukeutuvat teoreettiseen

ja käytännölliseen ongelmien ratkaisuun hyödyntäen ympäristön luomia materiaalisia,

sosiaalisia ja kulttuurisia mahdollisuuksia (Poikela 2008, 13). Engeströmin & Sanninon

(2012, 55) mukaan onkin rakentavaa tarkastella oppimista prosessina eri oppimisteorioiden

näkökulmat huomioiden. Oppimisprosessien moninaisuutta ja moniulotteisuutta pitäisi

pystyä arvostamaan eikä vastakohtia tulisi väheksyä. Olisi hyvä tunnustaa, että oppimista

ja osaamista tuottaviin prosesseihin liittyy aina historiallisia ja kulttuurisia erityispiirteitä ja

rajoituksia.

29

6. Tieto ja oppiminen

Oppiminen on tiedon ja osaamisen yhdistävä mekanismi. Tässä luvussa tarkastelen tietoa,

tiedon muodostumista ja oppimista. Tieto, tiedon muodostuminen ja oppiminen yhdistyvät

organisaation kehitystyökaluksi vertailuoppimisen eli Benchlearning® -teorian kautta.

Lähtökohta on, että organisaatio kehittää toimintojaan tukeutuen tiedonmuodostukseen ja

oppimismenetelmiin. (Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment, 2003.)

Ennen vertailuoppimiseen syventymistä on tärkeää tarkastella kahta merkittävää tietoon ja

tiedon muodostumiseen liittyvää teoriaa. Ensimmäisessä kappaleessa syvennytään Michael

Polanyin (1966) ajatuksiin tiedon rakenteista sekä Nonaka ja Takeuchin (1995)

havaintoihin hiljaisen tiedon ja eksplisiittisen tiedon määräävästä luonteesta organisaation

ja yksilön oppimisprosessissa. Tämän jälkeen käsitellään Nonakan ja Takeuchin tiedon

luomisen prosessiteoriaa ja tiedon luomisen tiloja eli SECI-mallia laajemmin. Lisäksi

pohditaan Nonakan ja Konnon (1998) Ba -käsitettä (tietovaranto), joka olennaisesti liittyy

Nonakan ja Takeuchin SECI-malliin.

6.1 Tieto käsitteenä

Merkityksellisimmän filosofisen perustan tieto- käsitteeseen on luonut tietoteoreetikko

Polanyi (1958;1964;1965;1966), jonka hiljaisen tiedon teoria on ensimmäisiä tietoon

liittyviä teorioita. Ajatuksensa hiljaisesta tiedosta (tacit knowledge) Polanyi kirjoitti jo

1950-luvun lopussa. Merkittävää Polanyin teoriassa on hiljaisen tiedon kolme eri aspektia.

Ensimmäinen aspekti on hiljainen raakatieto, jota ihminen ei osaa selittävästi kuvata.

Toiseksi on olemassa hiljaista tietoa, jonka ihminen käsittää vasta huomioimisen kautta.

Kolmantena on hiljaista tietoa, jonka ihminen kykenee tiedostetusti ja selittävästi tuomaan

esille. Polanyin ajatuksia herättävin ja kuuluisin toteama on: ” Tiedämme enemmän kuin

osaamme kertoa”. (Polanyi 1966.)

Nonakan ja Takeuchin (1995) tiedon luomisen teoriaa pidetään hiljaisen tiedon

tunnetuimpana teoriana johtamistieteellisestä näkökulmasta. Näiden tutkijoiden ajatusten

mukaan organisaation menestymiseen vaikuttavat sekä hiljainen tieto että eksplisiittinen

30

tieto ja niiden jakamiseen ja hyödynnettävyyteen liittyvät käytännöt ja toimintatavat.

Polanyi (1966) puolestaan väittää, että olemassa on vain hiljaista tietoa, joten

eksplisiittinen tieto on vain hiljaisen tiedon tulos eikä alkuperäinen tiedonlähde. Toisaalta

Nonaka ym. (1995, 59-60) toteavat, että piilossa oleva hiljainen tieto eli Polanyin (1965)

sivutietoisuudessa oleva raakatieto on löydettävissä assosioinnin (brainstorming) kautta.

Nonakan ym. (1995, 59-60) päätelmän mukaan hiljaisella tiedolla voi olla alkuperä.

Nonaka ja Takeuchi (1995, 56-62) painottavat, että organisaation oppimisprosessiin

tarvitaan myös eksplisiittistä eli käsitteellistä tietoa. Ihmisen osaamiseen kohdistuu

kahdenlaista tietoa: eksplisiittistä eli sanoin kuvattua siirrettävissä olevaa ja tapahtumiin tai

esineisiin kiinnittynyttä tietoa siellä ja sitten (there and then) sekä hiljaista eli

tiedostamatonta ”tässä ja nyt” (here and now) käytännön konteksteissa syntynyttä

kokemustietoa. Nonakan ja Konnon (1998, 40-54) mukaan tieto sijoittuu tietovarantoihin,

joita kutsutaan japanilaisella käsitteellä Ba.

Nonaka ja Takeuchi ovat kehitelleet tiedon luomisen teoriassaan hiljaisen tiedon

merkitystä Polanyita moniulotteisempaan suuntaan. Tiedolle on annettu laajempi ja

monipuolisempi rooli. Nonakan ja Takeuchin tiedon luomisen teorian pohjana ovat

vuorovaikutteisuus ja innovatiivisuus, joita hyödyntäen yksilöt ja organisaatiot oppivat

kehittäen ongelmanratkaisukykyään ja luoden uutta tietoa (Harisalo 2008, 304-307;

Nonaka & Takeuchi 1995). Ongelmien ratkaiseminen ja uuden tiedon luominen kuuluvat

organisaation osaamispääoman kasvutekijöihin. Puusa & Eerikäinen (2011, 47)

mainitsevatkin, että hiljainen ja eksplisiittinen tieto tukevat toisiaan auttaen ihmistä uuden

ymmärtämisessä eikä niitä tulisi asettaa vastakkain tai tarkastella eri lähtökohdista.

Polanyin hiljaisen tiedon ja Nonakan ja Takeuchin eksplisiittisen tiedon rinnalle

Virtainlahti (2011, 33) on nostanut toiminnallisen hiljaisen tietämyksen. ”Hiljaisella

tietämyksellä korostetaan sen dynaamista ja toimintaan sitoutunutta luonnetta.”. Hiljainen

tietämys vaikuttaa organisaation taustassa vuorovaikutteisessa prosessissa aineettoman

pääoman kanssa (Virtainlahti 2001, 33-41).

Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment (2003, 113-115) ottavatkin kantaa

vertailuoppimisen teoriassaan tiedon muodostumiseen ja tiedon monipuolisempaan

käyttöön. Organisaation informaatiota, tietoa ja oppimisprosesseja tulisi järjestelmällisesti

31

ylläpitää niin, että ne tukevat organisaation liiketoimintaa niin operatiivisella kuin

strategisellakin tasolla. Osaamispääomakaan ei kehity, ennen kuin oppimisprosessit ja

tiedonhallinta ovat organisaatiossa tiedostetusti kontrolloituina.

6.2 Ikujiro Nonakan ja Hirotaka Takeuchin tiedon luomisen prosessiteoria

Nonakan ja Takeuchin (1995) organisaation tiedon luomisen prosessiteoria on lähtöisin

japanilaisesta johtamistraditiosta. Japanilaisessa organisaatiokulttuurissa tieto on keskeinen

resurssi ja ihminen aktiivinen tiedontuottaja (emt.). Tieto on ihmisen polttoainetta, jos

ihmistä ajattelee prosessinomaisessa muodossa.

Tiedon ja informaation ero on käsitteellisesti selkeä. Informaatio on irrallista ja uusiutuvaa

massaa. Tieto on kontekstisidonnaista ja suhteellista, ja se rakentuu informaation kautta.

Tieto on perusteltua (justified belief). Ero länsimaiseen epistemologiaan tiedon

totuudellisuudesta (truthfulness) on selkeä: tiedon staattisuus ja absoluuttisuus vastaan

tiedon subjektiivisuus ja virheettömyys. Nonakan & Takeuchin tiedonkäsityksen

ontologisen ulottuvuuden mukaan organisaatio joko tukee innovatiivisia ihmisiä luomaan

tietoa tai luo heille innovaatioihin mahdollistavat kontekstit. (Nonaka & Takeuchi 1995,

56-62.)

Uutta tietoa syntyy organisaatioiden sisällä; organisaatio toimii informaatioprosessin

mekanismina. Lähtökohta on, että hiljainen ja eksplisiittinen eli käsitteellinen tieto

vuorovaikutteisesti luovat neljä erilaista tiedon muodostuksen tilaa. (Nonaka & Takeuchi

1995, 56-62.) SECI-malliksi kutsutun tiedon luomisprosessin tilat ovat sosialisaatio

(Socialization), ulkoistaminen (Externalization) yhdistäminen (Combination) ja

sisäistäminen (Internationalization) (Nonaka ym. 1995, 62-70).

32

Kuvio 2. SECI-malli ja tiedon muodostuksen tilat (Nonaka & Takeuchi 1995)

SECI-mallin mukaan tiedon muodostuminen tapahtuu neljän tilan kautta hiljaista ja

eksplisiittistä tietoa hyödyntäen (Nonaka & Takeuchi 1995, 62-72). SECI- prosessissa

uutta tietoa syntyy organisaation käyttöön mahdollistaen osaamispääoman kehittymisen.

Tunnistettujen ja tiedostettujen voimavarojen avulla organisaatio ylläpitää SECI-prosessia

ja oppimista.

Ba on tila, jossa uusi tieto syntyy ja jonka avulla SECI-prosessi pysyy elinvoimaisena

(Nonaka, Toyama & Konno, 2005, 5; Nonaka & Konno 1998, 40). Ba-tilat muodostavat

konseptin, joka tarjoaa tiedolle ympäristön yksilöllisen ja kollektiivisen tiedon

kehittymiselle. Kokemuksen tai havaintojen kautta hankittu tieto on Ba:han sitoutunutta,

mutta sitoutumattomana tieto muuttuu takaisin informaatioksi. (Nonaka & Konno, 1998,

40.)

Ba-konseptin lähtökohtana on, että tieto aineettomana resurssina käyttäytyy eri tavoin kuin

aineellinen resurssi, joka on konkretisoitavissa tunnistettavien tavoitteiden ja toimintojen

kautta. Tieto puolestaan on rajatonta ja dynaamista mutta arvotonta, jos sen

hyödyntäminen ei kosketa tiettyä aikaa ja paikkaa. Ba on kohta, jonne keskittyvät

organisaation tietovarannot ja aineettomat kyvykkyydet. Voidaan sanoa, että Ba on

rakennettu tiedon varaan. (Nonaka & Konno, 1998, 41.) Ba-konseptiin liittyvien

33

aineettomien resurssien ja prosessien arvon ymmärtäminen tukee organisaation tiedon

luomisen prosessia. Ba ei ole pelkästään kasauma organisaation informaatiota ja tietoa

vaan se kuvastaa tiedon muodostumisen dynamiikkaa. Merkittävää on ymmärtää tiedon

luomisen eri aspektit ja ominaisuudet. Ne vaikuttavat hiljaisen tiedon ja eksplisiittisen

tiedon luonteeseen, joiden käänteinen vaikutus eksplisiittisestä tiedosta hiljaiseen tietoon

on todettavissa sisäistämisen ja sosialisaation välisessä tilojen vuorovaikutuksessa.

(Nonaka & Konno, 1998, 47.)

Kuvio 3. Ba-konsepti ja tiedon neljä luonnetta (Nonaka & Konno 1998, 46).

Nonaka ja Konno (1998, 45-47) päättelevät SECI-prosessia mukaillen, että jokainen Ba

tukee joko alkuunpannen (Originating), vuorovaikuttaen (Interacting), järjestäen (Cyber)

tai toteuttaen (Exercising) tiedon muuntumista vauhdittaen tiedon luomisen prosessia.

Alkuunpaneva Ba sosialisaation tilassa edustaa ulottuvuutta, josta tiedon luomisen prosessi

saa alkunsa. Fyysiset kasvokkain tapahtuvat kokemukset aloittavat hiljaisen tiedon siirron

kohti ulkoistamisen tilaa. Aineettomista prosesseista ja resursseista organisaatiokulttuuri ja

toimintamallit ovat vahvasti liitettävissä alkuunpanevaan Ba:han. Vuorovaikutteinen Ba

edustaa keskustelevaa ulottuvuutta ulkoistamisen tilassa, jossa hiljainen tieto muuntuu

eksplisiittiseksi - konkreettisiksi konsepteiksi ja termeiksi. Järjestävä Ba on virtuaalinen

34

tietoa yhdistelevä ulottuvuus. Uusi eksplisiittinen tieto kytkeytyy olemassa olevaan tietoon

virtaamalla läpi organisaation rakenteiden. Toteuttava Ba osaltaan jatkaa tiedon luomisen

prosessia sisäistämisen tilassa muuntaen uuden eksplisiittisen tiedon uudeksi hiljaiseksi

tiedoksi. (Nonaka & Konno, 1998, 45-47.)

Ba-tiloissa tiedolla on muutosvalta, vaikka Zuboff (1988, 266) väittää, että tiedon ja vallan

yhdistyminen synnyttää muutoksille staattisia tiloja. Polanyin (1966, 29, 49) mielestä

tiedon valta on ihmiseen sisäänrakennettua sekä evoluution kautta olemassa olonsa

perustelevaa. Nonakan & Konnon (1998) Ba- konseptiin perustuvien päätelmien mukaan

tiedon valta on organisaation kulttuurissa ja toimintatavoissa, jotka vaikuttavat

organisaation oppimis- ja suorituskykyyn sekä osaamispääoman muodostumiseen.

6.3 Benchlearning®: oppimalla parhaista

Vertailuoppimisen (benchlearning®) lähtökohtana on tiedon muodostuksen ja oppimisen

yhdistäminen liiketaloudellisessa ja oppimistieteellisessä kontekstissa. Taustalla on ajatus

kytkeä organisaatioiden kehittäminen ja tiedon muodostaminen yhtenäiseksi käsitteeksi.

Organisaatioiden tehtävänä on tavoitteiden saavuttaminen ja tehokkaan toiminnan

ylläpitäminen. ”Tehokkuus ja oppiminen täytyy siis nivoa yhteen, ja yksilön kehittymisen

tarve pitää puolestaan kytkeä yrityksen kokonaistavoitteisiin.” (Karlöf, Lundgren &

Edenfelt Froment 2003, 93-96.)

Vertailuoppiminen on prosessi, jossa edetään järjestelmällisesti tavoitetasolta toiselle.

Prosessin ajan organisaation oppimiskyky kehittyy ja suorituskyky paranee. Menetelmässä

oppimiskyky ja suorituskyky ovat sidoksissa toisiinsa.

35

Kuvio 4. Sovellus vertailuoppimismenetelmän yleiskuvauksesta. (Karlöf, Lundgren &

Edenfelt Froment 2003, 134; Karlöf, & Loevingsson 2005, 26-27).

Vertailuoppimismenetelmän eteneminen prosessina aloitetaan kehityksestä päättyen

seurantaan ja mahdolliseen uuteen hankkeeseen. Tavoitetasoja on seitsemän: kehitys, tiimi,

analyysi, esikuvat, kehitys, toteutus ja seuranta.

Yhtäältä vertailuoppimismenetelmän tavoitteena on, että oppiminen on sekä yksilöllistä

että organisaation liiketoimintaa edistävää, toisaalta pyritään kehittämään oppimista

korostavaa organisaatiokulttuuria (Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment 2003, 113.)

Etuna on, että vertailuoppiminen opettaa oppimaan (learning reflex) eli kehittää

oppimiskykyä. Kyky oppia muiden kokemuksista tai toimia itse esikuvana ovat

vertailuoppimisen perusajatuksia. (Karlöf & Loevingsson 2005, 21.) Vertailuoppiminen

sopii hyvin nykypäivän projekti- ja hankepainotteisiin työuriin, joissa työn tekemisen

paino on siirtynyt yrittäjämäiseen suorittamiseen aikatauluineen ja tavoitteineen.

Tutkimuksen mukaan yrittäjämäinen toimintakulttuuri kasvattaa organisaation

suorituskykyä. Yrittäjämäisen työkulttuurin syntymisen keinoina ovat tiedon luomisen

prosessi ja sen aktiivinen ylläpitäminen. (Li, Huang & Tsai, 2009, 447. )

Argyriksen ja Schönin (1974) kaksikehäinen oppiminen (double-loop learning) ottaa

huomioon ihmisen oman toiminnan vaikutukset oppimiseen. Se on omasta toiminnasta ja

ajattelutavasta tietoiseksi tulemista - refleksiivistä ja objektiivista itsearviointia.

Vertailuoppimisessa tavoite on, kaksikehäisen oppimisen lisäksi, päästä jatkuvan

oppimisen tilaan ”kolmikehäiseen oppimiseen”, jossa oppiminen on pysyvää ja uudistavaa

1. Kehitys 2. Tiimi 3. Analyysi 4. Esikuvat 5. Kehitys 6. Toteutus 7. Seuranta

Suorituskyky

Oppimiskyky

36

(Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment 2003, 113, 115). Pysyvä ja uudistava oppiminen

edellyttää jatkuvaa tiedon luomisen prosessia organisaatiossa. ”Tiedon luomisen prosessin

pitäisi tiedostetusti olla osa organisaation jäsenten ajattelua, työn tekemistä ja ongelmien

ratkaisua.” (Nonaka, Toyoma & Konno 2000, 30.)

Vertailuoppiminen koostuu neljästä osatekijästä, jotka vahvistavat organisaation toimintaa.

Ne ovat tehokkuus (organizational efficiency), tiimissä oppiminen (learning/team

building), hyvät esikuvat (good examples) ja laaja osallistuminen (participation). (Karlöf &

Loevingsson 2005, 24.)

Organisaation perustehtäviä ovat tavoitteiden saavuttaminen ja arvon tuottaminen

omistajilleen ja asiakkailleen. Tehokkuus on myös vertailuoppimisen tärkein perusta.

Organisaation tehokkuutta voidaan mitata useasta näkökulmasta: markkinaosuus,

katetuotto tai kasvu jne. Vertailukohteeksi voidaan valita joko organisaation yksiköt tai

toinen organisaatio (hyvät esikuvat). Menetelmällä pyritään ensisijaisesti toiminnan

tehokkuuteen ja parhaiden menettelytapojen hyödyntämiseen. (Karlöf, Lundgren &

Edenfelt Froment 2003, 108-113; Karlöf & Loevingsson 2005, 24-25.) Norton & Kaplan

(2006, 3-6) vahvistavat, että organisaation arvon kasvattamiseen ja tehokkuuden

lisäämiseen tarvitaan organisaation eri yksiköiden synergiaa. Synergian hyödyntäminen

auttaa yhdenmukaistamaan yksiköiden yhteistoimintaa.

Jos kehitysmenetelmäksi on valittu vertailuoppiminen, työntekijöiden osallistaminen ja

sitouttaminen projektiin on tärkeää (tiimissä oppiminen). Tällöin jokainen oppii näkemään

oman asemansa ja vaikutuksensa organisaation toimintaan, jolloin oppimisesta voi tulla

jatkuvaa ja uudistavaa (laaja osallistuminen). (Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment 2003,

108-113; Karlöf & Loevingsson 2005, 24-25.) Innovatiivinen organisaatiokulttuuri oppii

parhaista käytännöistä, pyrkii jatkuvasti uudistamaan toimintojaan ja edistää päätösten

läpinäkyvyyttä sekä organisaation yksiköiden sisällä että organisaation

yhteistyökumppaneiden kanssa (Norton & Kaplan 2006, 230). Tuottavuuden paraneminen

alkaa tekemällä asiat oikein oppimalla parhaista ja organisaation arvon kasvaminen

tekemällä oikeita asioita oppimalla parhaista (Karlöf & Loevingsson 2005, 24).

37

7. Osaamispääomatutkimuksen lähtökohdat

Julkisuudessa on keskusteltu jo vuosia työelämän tietointensiivisyydestä, globalisaatiosta

ja työssä oppimisesta. Tällä keskustelulla on tärkeä sija yhteiskunnassa. Keskustelua

voidaan käydä useista eri näkökulmista: kansantaloudellinen, kansanterveydellinen tai

työllisyys- tai koulutuspoliittinen näkökulma. Otan osaa keskusteluun tutkimuksellani,

jossa tarkastelen organisaation immateriaalioikeudellisen osaamispääoman

muodostumiseen liittyviä tekijöitä ja kehitysmahdollisuuksia oppimisen ja osaamisen

diskursseissa.

Painotan organisaatiotutkimuksen ja oppimistieteiden näkökulmia sivuten käsitteellisesti

immateriaalioikeutta ja taloustiedettä. Aineetonta pääomaa koskeva teoreettinen osuus

pohjautuu ranskalaisen organisaatio- ja yhteisötutkija professori Ahmed Bounfourin

ajatuksiin. Bounfour on mielestäni johdonmukainen valinta, koska tutkimukseni kohteena

on julkisoikeudellisen yhteisön eli itsenäisistä talousyksiköistä koostuvan laajan

organisaation immateriaalioikeudellinen osaamispääoma. Bounfourin (2011; 2008; myös

Bounfour & Edvinsson 2005) ajatusten mukaan julkisten organisaatioiden tulisi oppia

(Benchlearning®) toistensa tekemistä virheistä ja löytämistä hyvistä käytännöistä

esimerkiksi verkostoitumisen kautta.

Tutkimukseni kytkeytyy aineettomiin prosesseihin ja resursseihin. Tutkimusfilosofinen

ajatukseni on, että oppiminen on aineeton prosessi, jonka tuloksena syntyy

osaamispääomaa. Oppimisen ja osaamispääoman yhdistävä tekijä on tieto, joka on

aineeton resurssi. Myös osaamispääoma on aineeton resurssi, jonka tunnistaminen on

aineeton prosessi. Osaamispääoman tunnistamisen välineenä käytän

immateriaalioikeudellista osaamista, joka on aineeton resurssi. Immateriaalioikeuden

synonyyminä käytetään taasen aineetonta oikeutta. Ajattelen, että organisaation

menestymiseen vaikuttavat organisaation tunnistetut aineettomat resurssit ja prosessit,

joista syntyvää synergiaa organisaatio aktiivisesti ja tietoisesti hyödyntää toiminnassaan.

Synergian alkulähteenä toimivat organisaatioon sitoutuneet ihmiset omissa

ympäristöissään.

Vahvimpia innoittajiani tutkimustielläni on ollut myös Beckerin ja Murphyn (1994, 318)

ajatus siitä, että motivoitunut itsensä kehittäminen ja oman osaamisen syventäminen

38

hyödyttävät sekä organisaatiota että koko yhteiskuntaa. Kärjistäen voisi todeta, että itsensä

ja osaamisensa kehittäminen ovat yksilön etuoikeuksia mutta myös organisaation

käytettävissä olevia mahdollisuuksia. Myös Suomen perustuslaissa 16§ sivistykselliset

oikeudet todetaan, että ”julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin

säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa

mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä

estämättä”.

Lisäksi oikeus työhön ja elinkeinovapauteen 18§ tähdentää, että ” jokaisella on oikeus lain

mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen

vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja

pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen

säädetään lailla”. (Suomen perustuslaki 11.6.1999/731.) Huovarin (2008, 56) tutkimuksen

mukaan ihmisten koulutustason nostaminen ja laadukas osaaminen ovat edellytyksiä

Suomen kilpailukyvyn säilymiselle. Huovari (emt.) esittää, että tämä on julkisen vallan

tehtävä. Pohjakoulutuksen määrään ja laatuun panostamalla parannetaan yrityskohtaisen

tiedon ja osaamisen hyödynnettävyyttä yrityksissä (Emt).

7.1 Tutkimusongelmat

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa, Varallisuusoikeuden instituutti ICLU:ssa

(Institute of Commercial Law at the University of Lapland) toteutettiin vuosina 2011-2012

luovien alojen immateriaalioikeuksia, englanniksi IPR eli Intellectual Property Rights,

koskevat tutkimus- ja kehittämistoiminnan EU-hankkeet. Hankkeissa pyrittiin

kartoittamaan yritysten aineettoman pääoman hallintaan liittyviä keskeisiä ongelmia ja

tarpeita sekä profiloimaan Lapin maakunnan IPR-osaajat sekä kehittämään IPR-osaamista

tuottamalla verkkoresurssi. (ks. Turunen & Lamminpää 2011.)

Hankkeiden aihealue oli minulle tuttu, sillä olen ollut mukana ensimmäisen hankkeen

loppusuunnittelu- ja kirjoitusprosessissa sekä sitä seuraavien hankkeiden ohjausryhmissä

kiinnostuneena asiantuntijana. Koska hankkeiden tavoitteena oli kartoittaa IPR- osaamista

sekä – osaajia, projektipäällikön ehdotuksesta päätin loppututkielmassani perehtyä julkisen

organisaation IPR- eli immateriaalioikeuksiin liittyvään osaamispääomaan.

39

Tutkimuksessani olen kiinnostunut osaamispääoman muodostumisesta ja siihen liittyvistä

tekijöistä, joten olen rajannut muut tutkimuskysymykset aineiston ulkopuolelle. Mielestäni

osaamispääoman muodostuminen on keskeinen ilmiö, kun etsitään sen tunnistamiseen,

kehittymiseen ja kehittämiseen liittyviä tekijöitä. Toinen tutkimustehtävistäni on osittain

itsenäinen aineiston pohjalta tehtävä jäsennys immateriaalioikeudellisen osaamispääoman

jakamiseen liittyvistä tavoista.

Tutkimukseni pääongelman olen muotoillut seuraavasti:

1. Missä immateriaalioikeudellinen osaamispääoma muodostuu tutkimuksen

kohteena olevassa julkisessa organisaatiossa?

Lisäksi tutkimusta tukee seuraava alaongelma:

2. Millaista immateriaalioikeudellinen osaamispääoma on?

Lisäksi olen tutkimuksessani kiinnostunut siitä, millaisia näkemyksiä haastateltavilla on

osaamisen jakamiseen liittyvistä tavoista tutkimuksen kohteena olevassa organisaatiossa.

Siksi tutkimuksessani on myös jäsennys heidän näkemyksestään seuraavan

tutkimuskysymyksen muodossa.

3. Millainen jäsennys rakentuu aineiston perusteella immateriaalioikeudellisen

osaamispääoman tavoista?

Tutkielmassani olen perehtynyt aineettoman pääoman käsitteisiin, Polanyin (1962; 1965)

hiljaisen tiedon teoriaan ja Nonakan ja Takeuchin (1995) tiedon luomisen prosessiteoriaan

sekä oppimisen ja osaamisen eri tulkintoihin organisaation näkökulmasta. En kuitenkaan

halunnut niiden rajoittavan liikaa aineistoni tulkintaa. Pohdin tuloksiani myös teorioiden

kautta, sillä ne antavat eri näkökulmia tutkimukselleni. Tahtoni on kuitenkin tuoda myös

uutta näkökulmaa aineettomasta pääomasta käytyyn keskusteluun ja tutkimukseen. Siksi

valitsin aineistolähtöisen analyysimenetelmän. Laadullisen tutkimuksen ja

40

aineistolähtöisen sisällönanalyysimenetelmän valintaa tukevat myös konstruktivismi ja

jälkistrukturalismi tieteenfilosofisina suuntina tiedon ja totuuden muodostumisessa.

8. Laadullisen tutkimuksen toteutus

Tämän tutkimuksen tutkimusote kietoutuu laadullisen tutkimuksen ympärille.

Laadullisessa tutkimuksessa tutkimussuunta mielletään ensisijaisesti analyysin kautta,

joten aineistonkeruumenetelmät vaihtelevat tutkittavan ongelman ja tutkimusresurssien

mukaan. Tutkimusasetelman vapaamuotoisuudesta riippuen aineistonkeruumenetelmänä

käytetään haastattelua, kyselyä, havainnointia tai dokumentteihin perustuvaa tietoa.

(Tuomi & Sarajärvi 2009, 70-71.)

Laadullisessa tutkimuksen analyysissä aineisto on kokonaisuus eli tarkoituksena on pyrkiä

näkemään tutkittavan ilmiön sisäinen looginen rakenne. ”Aineistoa tarkastellaan vain

tietystä teoreettis-metodologisesta näkökulmasta, eli mikä on teoreettisen viitekehyksen ja

kysymyksenasettelun kannalta olennaista” (Alasuutari 2011, 38–40.) Laadullisessa

tutkimuksessa aineiston tulkintaan ei ole olemassa virallisia ohjeita eikä valmiiksi tehtyjä

malleja. Analyysia, tulkintavaiheita ja yleensä myös tutkimustuloksia voi tarkastella

esimerkkien pohjalta laadullisesta tutkimuksesta kertovista teoksista (esimerkiksi Tuomi &

Sarajärvi 2009; Eskola & Suoranta, 2000). Käytännössä laadullisessa analyysissa yhdistyy

kaksi prosessia: havaintojen pelkistäminen ja arvoituksen ratkaiseminen (Alasuutari 2011,

39). Eskolan & Suorannan (2000, 145) rajauksen mukaan laadullisen tutkimuksen

lähtökohtia on kaksi: tulkinta voidaan rakentaa teorian kautta tai luoda teoriaa aineistosta

tulkiten. Tähän tutkimukseen analyysimenetelmäksi on valittu induktiivinen

sisällönanalyysi, jossa aineisto toimii teorian luomisen pohjana (Miles & Huberman 1994).

Aineistoa lähdetään analysoimaan aineistolähtöisesti ilman teoreettisia

etukäteisolettamuksia (Eskola & Suoranta 2000, 153).

41

8.1 Haastattelu aineistonkeruumenetelmänä

Tutkimusmetodiksi valikoitui haastattelu muutoskykynsä ja joustavuutensa vuoksi.

Haastattelukysymykset voi lähettää etukäteen, ja haastattelutilanteessa kysymys voidaan

toistaa uudelleen tai tarkentaa haastateltavan vastausta lisäkysymyksin jne. (Tuomi &

Sarajärvi 2009, 74.) Empiirinen aineisto koostuu kuudesta haastattelusta, jotka toteutettiin

yksilöhaastatteluin, paitsi yhteen haastatteluista osallistui yllättäen toinenkin haastateltava.

Pisimmillään haastattelu kesti 1 h 20 min ja lyhyimmillään 28 minuuttia.

Haastateltaviksi valittiin tavalla tai toisella IPR -asioita hoitavia henkilöitä kyseisen

organisaation itsenäisistä yksiköistä. Haastatteluihin valittiin henkilöt, joilla koettiin olevan

eniten tietoa tutkittavasta aiheesta joko asemansa, työnkuvansa tai kokemuksensa puolesta

ns. eliittiotannalla. Eliittiotannalla tarkoitetaan henkilöitä, joiden oletetaan omaavan eniten

tietoa tutkittavasta ilmiöstä (Tuomi & Sarajärvi 2009, 86). Henkilöiden valinta perustuu

IPR-hankkeiden projektipäällikön kokemukseen ja havaintoihin sekä hänen

asiantuntijuuteensa immateriaalioikeustieteessä. Laadullisessa tutkimuksessa on tärkeää,

että henkilöt, joilta tietoa kerätään tietävät tutkittavasta ilmiöstä mahdollisimman paljon tai

heillä on kokemusta asiasta (Eskola & Suoranta 2000, 61; Tuomi & Sarajärvi 2009, 87–

88). Tehdyt haastattelut olivat strukturoidusti eteneviä avoimia haastatteluja. Avoin

haastattelu etenee ilmiökeskeisesti, jossa haastateltavan annetaan puhua vapaasti oman

ymmärryksensä mukaan sallien tutkijan tarkentavat kysymykset tai välihuomautukset

(Emt. 2009, 76-77).

Peräkylä (2005, 869) toteaa, että haastattelun suosio aineistonkeruumenetelmänä

laadullisessa tutkimuksessa perustuu vuorovaikutussuhteeseen haastattelijan ja

haastateltavan välillä. Haastattelun aikana haastattelijalla on mahdollisuus tavoittaa

haastateltavan subjektiiviset kokemukset sekä asenteet. Eskola & Suoranta (1998, 86-95)

painottavat lisäksi, että haastattelu vuorovaikutteisena aineistonkeruumenetelmänä vaatii

onnistuakseen haastattelijan ja haastateltavien välille luottamuksellisen suhteen.

42

8.2 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi

Sisällönanalyysi luokitellaan tekstianalyysiksi, jossa analyysi kohdistuu tekstin

laadulliseen tulkintaan ja ymmärtämiseen. Eskola & Suoranta (1998) käyttävät omissa

luokituksissaan käsitettä sisällönerittely, joka perustuu enemmän aineiston määrälliseen

luokitteluun, kun taas Tuomen & Sarajärven (2009) mukaan sisällön erittely ja

sisällönanalyysi tulee jo lähtökohtaisesti erottaa toisistaan. Sisällönanalyysin tapoja on

Tuomen ja Sarajärven (2009) mukaan kolme: aineistolähtöinen, teoriaohjaava ja

teorialähtöinen. Päädyin aineistolähtöiseen eli induktiiviseen analyysiin, koska

tutkimuksen tavoitteena on löytää uusia näkökulmia aineettoman pääoman

tutkimuskenttään.

Sisällönanalyysimenetelmän avulla aineistosta muodostetaan ensin yleistävä ja yhtenäinen

kuvaus. Aineistoanalyysin tulosten jälkeen on johtopäätösten vuoro, joiden tarkoituksena

on tulosten tulkinta ymmärrettävämpään ja johdonmukaisempaan muotoon.

Aineistoanalyysin toteutin Miles & Hubermanin (1994) kolmivaiheisen analyysin mukaan.

Litteroin äänittämäni haastattelut sanasta sanaan ja luin aineiston useita kertoja läpi.

Seuraavaksi tiivistin aineistoni alleviivaamalla siitä lauseita, sanoja, ajatuskokonaisuuksia,

jotka tukivat asettamiani tutkimusongelmia. Kävin aineiston läpi järjestelmällisesti

tutkimuskysymyksittäin ja kirjoitin löytämäni ja alleviivaamani ilmaisut Excel-tiedostolle.

Seuraavaksi ryhmittelin ilmaisut ja pelkistin ne lyhyeksi kuvaukseksi eli alaluokiksi.

Käytyäni alaluokat uudelleen läpi jaottelin ne yläluokkiin ja edelleen pääluokkiin. Tämän

jälkeen yhdistin pääluokat yhtenäiseksi termiksi. (Tuomi & Sarajärvi 2011, 108-113.)

Tarkoituksena on, että aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä tutkijan löytämien

yleiskäsitteiden vertaukset löytyvät alkuperäisestä aineistosta. Tutkijan aineistosta

muodostamassa teoriassa ja käsitteissä pitää olla nähtävissä tutkittavien ääni. (Tuomi &

Sarajärvi 2011, 113.) Sisällönanalyysimenetelmän pyrkimyksenä on ymmärtää inhimillistä

todellisuutta. Tämä antaa tutkijalle keinon sukeltaa syvälle sanojen taakse, sillä sanojen

takaa löytyy inhimillisen todellisuuden tuottamia merkityksiä. Todellisuuden ulkopuolisen

näkymättömyyden voi ymmärtää inhimillisen todellisuuden tuottamina merkityksinä,

joiden selvittämisessä tutkija on avainasemassa. Tutkija on dualistisessa

43

vuorovaikutussuhteessa todellisuuteen; yhtä aikaa sisällä todellisuudessa mutta tarkastellen

sitä ulkoapäin. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 104.)

9. Osaamisen muodot

Seuraavassa kappaleessa tarkastellaan alatutkimusongelmani mukaisesti aineiston esiin

tuomia immateriaalioikeudellisia osaamispääoman muotoja tutkimuskohteena olleessa

organisaatiossa. Analyysin mukaan organisaation immateriaalioikeudellinen

osaamispääoma on jaettavissa kahteen muotoon: IPR-substanssiosaamiseksi ja IPR-

prosessiosaamiseksi.

IPR-substanssiosaamisella on kaksi ulottuvuutta: koulutuksen ja kokemuksen muokkaama

IPR-asiantuntijaosaaminen ja kokemuksen kautta hankittu IPR-hankeosaaminen.

Organisationaalinen IPR-osaaminen ja kokemuksellinen IPR-osaaminen puolestaan

muodostavat IPR-prosessiosaamisen. Sekä organisationaalista IPR-osaamista että

kokemuksellista IPR-osaamista hallitsee toiminnallisuus. Alakappaleiden alussa on

esimerkkinä yläluokka-pääluokka-kategoria-vaihe. Haastatteluosuudet olen jättänyt pois

anonymiteetin varmistamiseksi. Immateriaalioikeudellisen osaamispääoman muodot

esittelen samassa järjestyksessä kuin ne ovat analyysissä syntyneet.

Tästä eteenpäin käytän suomenkielisen immateriaalioikeus -sanan sijasta englanninkielistä

lyhennettä IPR (intellectual property rights). Lisäksi haluan kiinnittää huomiota siihen,

että vasta pääluokkavaiheessa alan käyttämään IPR-lyhennettä sanojen yhteydessä.

Esimerkiksi organisationaalista IPR-osaamista koskeva osaamisen kehittämisen resurssit -

käsite tarkoittaa luonnollisesti IPR-osaamisen kehittämisen resursseja. Tekemäni

haastattelut ovat liittyneet ainoastaan IPR-tietoon ja -osaamiseen eivät yleisesti osaamisen

kehittämiseen organisaatiossa. Toiseksi tässä vaiheessa on tärkeää ymmärtää, että

analyysin tuloksia tarkastellaan vain IPR:n liittyvän osaamisen, oppimisen ja tiedon

kontekstissa.

44

9.1 IPR-prosessiosaaminen

YLÄLUOKAT PÄÄLUOKAT KATEGORIAT

aineettoman pon hyödyntäminen organisaatiossa

uudet aineettomat tuotokset

osaamisen kehittämisen resurssit organisationaalinen

tiedon käyttäminen yhteisesti IPR-osaaminen

asioiden edistäminen toiminnassa

IPR-

prosessiosaaminen

yksilön hiljainen tieto

aktiivinen asiantuntemuksen hankkiminen kokemuksellinen

yleisosaaminen IPR-osaaminen

kokemuksista oppiminen

IPR-prosessiosaamisessa on kaksi näkökulmaa: organisationaalinen IPR-osaaminen ja

kokemuksellinen IPR-osaaminen. Organisationaalisen IPR-osaamisen ja

kokemuksellisen IPR-osaamisen yhteisyyttä kuvaa toiminnallisuus. Organisationaalinen

IPR-osaaminen on enemmän organisaatioon liittyvää prosessinomaista toimintaa

kehittämisen ja hyödyntämisen näkökulmista. Sen prosessinomaisen toiminnan perusta on

strategisissa ja operationaalisissa organisaation tavoitteissa, jotka organisaation

menestykselle ja toiminnalle määritellään. Kokemuksellinen IPR-osaaminen puolestaan

pohjaa yksilön toimintaan. Yksilön toiminta voi olla aktiivista henkilökohtaista osaamisen

kehittämistä tai työtehtävien kautta luonnollisesti syntyvää. Organisationaalinen IPR-

osaaminen ja kokemuksellinen IPR-osaaminen liittävät organisaation kollektiivisesti ja

yksilöllisesti muodostuneet osaamiset IPR-prosessiosaamiseksi.

Organisationaalinen IPR-osaaminen

Organisationaalinen IPR-osaaminen liittyy organisaation IPR-toimintaan ja sen

tavoitteisiin kehittämisen, edistämisen ja hyödyntämisen näkökulmista. Hyödyntämisen,

kehittämisen ja edistämisen kohteina ovat IPR-tieto ja -osaaminen ja organisaation

työntekijöistä koostuva aineeton pääoma kokonaisuudessaan. Lisäksi organsationaaliseen

45

IPR-osaamiseen kuuluvat organisaatiossa olevan IPR-tiedon käyttäminen ja uudet

aineettomat tuotokset. Organisationaaliseen IPR-osaaminen yhdistyy vahvasti

innovaatioihin ja innovatiivisuutta tukevaan toimintaan. Haasteita nähtiin nimenomaan

innovaatioiden tunnistamisessa, hallinnassa ja tuotteistamisessa. Analyysin mukaan IPR:ä

pitäisi vahvemmin hyödyntää organisaation perustoiminnassa.

Sen lisäksi, että immateriaalioikeudet ovat osa aineettoman pääoman rakennepääomaa,

niiden avulla myös pyritään suojaamaan organisaation aineettomia pääomia ja uusia

aineettomia tuotoksia. Organisationaalisen IPR-osaamiseen kuuluvien uusien aineettomien

tuotosten hyödyntämisen koettiin olevan osa organisaation toiminnan strategista ja

operationaalista suunnittelua. Uudet aineettomat tuotokset ovat organisaation toiminnassa

syntyviä ideoita ja ajatuksia, joita haluttiin parhaan mukaan ohjata toimintaa tukeviksi

konkreettisiksi tuotteiksi ja materiaaleiksi. EU-hanketoiminnan koettiin tuottavan niitä

merkittävästi. Lisäksi organisaation sisällä toimivat erilliset työpajat pystyivät tuottamaan

tehokkaasti uusia aineettomia tuotoksia. Mielenkiintoista oli se, että vaikka EU-

hanketoiminta ja työpajat koettiin perusorganisaatiosta erillisenä ns.

projektiorganisaationa, sen luomien aineettomien tuotosten ajateltiin kuitenkin hyödyttävän

koko organisaatiota.

Uudet aineettomat tuotokset nähtiin myös maksullista palvelutoimintaa tukevina tuotteina

ja palveluina. Aineettomia tuotoksien haasteena näytti olevan, että niiden tunnistaminen,

arvottaminen tai suojaaminen immateriaalioikeudellisin keinoin on haasteellista. Sekä

tunnistamisen, arvottamisen ja suojaamisen kohdalla myönnettiin, että taloudelliset

resurssit tekevät IPR-osaamisen kehitystyöstä vaikean.

Uusien aineettomien tuotosten syntyminen on yhteydessä IPR-asioiden edistämiseen. IPR-

asioiden edistämisellä puolestaan haluttiin kehittää IPR-osaamista, jotta IPR-tietous

saataisiin yleiselle tasolle ns. tiedostamisen tasolle. Aineiston mukaan sekä käsitteellisellä

tasolla että käytännön toiminnassa immateriaalioikeudellinen tietous ja osaaminen ovat

vaikeasti ymmärrettävissä. Niiden sisällyttäminen perustoimintaan on haastava prosessi,

koska IPR:n liittyvät ilmiöt ovat oikeustieteenkin näkökulmasta moniulotteisia. Toisaalta

todettiin, että kaikkien ei tarvitse olla IPR-osaajia tai -asiantuntijoita vaan asioiden

tiedostaminen yleisesti olisi riittävä taso. IPR-asioiden tiedostamisen yhteydessä

painotettiin nimenomaan ennakoimisen taitoa.

46

Analyysin mukaan IPR-osaamisen kehittämisen resursseihin toivottiin lisäpanostusta, sillä

sen todettiin olevan tulevaisuuden kasvava alue. Lisäksi mainittiin, että IPR-osaamisten

johtamisen pitäisi olla selkeämmin hallittua ja organisoitua. IPR-osaaminen on

jakautunutta eri organisaatiotasoihin ja ihmisiin, joten sen ulosmittaaminen vaatisi

järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea lisää taloudellisia resursseja.

Toiseksi IPR-osaamisen kehittämisen resurssien ajateltiin syntyvän prosesseissa, joiden

tunnistaminen on vaikeaa.

Tiedon yhteinen käyttäminen on osa organisationaalista IPR-osaamista. Tiedon yhteisellä

käyttämisellä oli ongelmankohtansa mm. tiedon löytäminen, tiedostaminen ja

jakautuminen. Koettiin, että syvällistä osaamista on mutta sen jakamiseksi on vaikea löytää

konkreettisia ja toimivia työkaluja. Toisaalta todettiin IPR-osaamisen olevan yleisellä

tasolla heikkoa. Esimerkiksi hankkeiden loppuraportit sisältävät pääasiassa kuvauksen

taloudellista luvuista ja saavutetuista tavoitteista mutta ne eivät sisällä hankkeissa

kohdattuja haasteita tai ongelmia. Käytännössä hankkeissa syntynyt IPR-tieto ja osaaminen

jäivät projektiorganisaation ja siinä työskentelevien henkilöiden käyttöön.

Kokemuksellinen IPR-osaaminen

Kokemuksellinen IPR-osaaminen voidaan nähdä syntytavaltaan vastakohtana IPR-

asiantuntijuudelle. Vastakkainasettelu ei tarkoita sitä, että kokemuksellinen IPR-osaaminen

olisi merkityksettömämpää kuin IPR-asiantuntijuus. Sen voima on siinä, että IPR-asioita

vain tiedetään ja tunnistetaan ilman virallista ja laajaa organisaatiolähtöistä tunnustusta ja

tunnistusta. Kokemuksellinen IPR-osaaminen perustuu aktiiviseen ja kokemukselliseen

yleisosaamiseen, jossa vaikuttaa yksilön käytännön kautta muodostunut hiljainen tieto ja

osaaminen. Lisäksi siinä korostuu vahvasti yksilöihin sitoutunut osaaminen, joka nähtiin

hieman erillisenäkin osana organisaation osaamispääomaa.

Yksilön hiljaisen tiedon todettiin olevan täsmätietoa eli kykyä ratkaista tietty oman

osaamisalueen sisällä oleva IPR:n liittyvä käytännön ongelma. Koettiin, että yksilön

tiedolla on vahva merkitys hänen työtehtäviensä suorittamisessa mutta tiedosta

muodostuvan osaamisen tunnistaminen koko organisaation käyttöön on vaikeaa. Päätelmä

47

oli, että yksittäisillä henkilöillä on syvällistäkin osaamista mutta ei tiedetä millä tasolla.

Esimerkiksi EU-hankkeiden projektipäälliköt ovat hyvä esimerkki tunnistamattoman ja

käyttämättömän IPR-osaamisen ja -tiedon hallinnasta. Osittain henkilöt itsekään eivät

tunnista omaa hiljaista tietoaan, vaikka saattavat hyödyntää sitä näkyvästikin

työympäristössään. Toiseksi heidän koulutustasonsa on aineiston mukaan hyvin

heterogeeninen, mikä edelleen vaikeuttaa yksilöiden osaamispääoman tunnistamista ja

hyödyntämistä.

Kokemuksellisen IPR-asiantuntijuuden erityispiirre on aktiivinen asiantuntemuksen

hankkiminen, joka ilmeni verkostoitumisena sekä organisaation sisällä että ulkopuolella.

Taustalla on henkilökohtainen kiinnostus IPR:n liittyviin oikeustieteellisiin ja

liiketoiminnallisiin ilmiöihin. Henkilökohtainen kiinnostus ilmenee aktiivisena

osallistumisena IPR-tiedon hankkimisessa ja IPR-asioiden kehittämisessä ja edistämisessä.

Yleisosaaminen on perusosaamista, jossa ymmärretään IPR:n liittyvät perusasiat nk. IPR:n

yleishallintaa. Tällöin IPR- osaaminen on tasolla, jossa ymmärretään tekijänoikeuksien ja

teollisoikeuksien erot. Lisäksi tiedetään, mistä tietolähteistä löytyvät IPR:ä koskevat

perustiedot. Kokemuksellisen IPR-osaamisen todettiin myös perustuvan ns. hajatietouteen,

jolloin se ei tue syvällistä kokonaisuuksien hallintaa vaan hajanaisia tiettyjä käytännössä

esiin tulleita täsmäongelmia. Tieto on sirpaleista, joka pohjautuu kokemuksien kautta

tapahtuvaan jatkuvaan perusosaamisen vahvistamiseen.

Kokemukselliseen IPR-osaamiseen kuuluu luonnollisesti kokemuksista oppiminen.

Aineiston perusteella kokemuksista oppimisen todettiin tapahtuvan EU-hanketoiminnassa

ja koulutusten parissa. Hanketoiminnan ajateltiinkin olevan yksi merkittävimpiä

kokemuksien jakamisympäristöjä, joskin osaaminen useimmiten jää hankkeiden parissa

työskentelevien keskinäiseksi osaamisen jakamiseksi. Hankekokemuksien jakamiseen

toivottiinkin enemmän läpinäkyvyyttä organisaation sisällä. Toisaalta ymmärrettiin, että

epäonnistumisia ei välttämättä haluta tuoda julkisiksi, vaikka ne voisivat parantaakin

hankkeiden laatua ja lisätä hankeosaamista. Lisäksi todettiin, että IPR-osaaminen kasvoi

käytännön tapausten ja hyvien käytäntöjen jakamisen kautta esimerkiksi koulutuksissa.

48

9.2 IPR-substanssiosaaminen

YLÄLUOKKA PÄÄLUOKKA KATEGORIA

sopimusten valmisteleminen

maksullinen palveluosaaminen IPR-asiantuntijaosaaminen

asiantuntijaosaaminen

laatu ulkopuolelle IPR-

substanssiosaaminen

puuttuvat yhteiset pelisäännöt

hankebyrokratian ongelmakohdat IPR-hankeosaaminen

kehityshankkeet

hankkeiden tuottama tieto

IPR-substanssiosaaminen on kokemuksen ja koulutuksen yhdistävää ammatillista tietoa ja

taitoa, joka antaa kyvykkyyksiä hallita muuttuvan työympäristön velvollisuuksia ja

haasteita. Myös IPR-substanssiosaamisen määrittelyssä on tärkeä ymmärtää sen kaksi eri

ulottuvuutta: IPR-asiantuntijaosaaminen ja IPR-hankeosaaminen.

IPR-asiantuntijaosaamisen ja IPR-hankeosaamisen yhdistävänä elementtinä on tieto, jonka

voi sanoa olevan tiettyyn organisaation yksikköön sitoutunutta. Sekä IPR-

asiantuntijaosaamisen että IPR-hankeosaamisen toimintaympäristössä on

samankaltaisuuksia mutta toimintaympäristön tiedon lähtökohta on eri. Eri siksi, että IPR-

asiantuntijaosaamisen tieto on tukevaa ja IPR-hankeasiantuntijaosaamisen tieto on

kehittävää. Seuraavaksi tarkastellaan IPR-asiantuntijaosaamista ja IPR-hankeosaamista

omissa kappaleissaan, jotta IPR-substanssiosaamisen käsitteen määritelmään johtanut

analyyttinen päätelmä avautuisi selkeämmin.

IPR-asiantuntijaosaaminen

IPR-asiantuntijaosaaminen perustuu IPR-tietoon ja -osaamiseen, jonka taustalla on

yliopistokoulutus. Tämän tasoisen osaamisen ja tiedon koettiin olevan tasolla, jonka

49

hyödyntäminen taloudellisesta näkökulmasta nähtiin tuottavana ns. palvelutoiminnan

kannalta. IPR-asiantuntijuudessa olikin vahva kaupallisuutta korostava ulottuvuus.

IPR-asiantuntijaosaaminen ymmärrettiin erityisosaamiseksi, jossa osaaminen perustuu

akateemiseen koulutukseen ja vahvaan kokemukseen IPR-asioiden hoidossa.

Huomioitavaa on, että pelkkä akateeminen koulutus ei takaa IPR-asiantuntijuutta, sillä se

on sen lisäksi ymmärrystä tunnistaa ja tiedostaa IPR-asioiden merkitys organisaation

toiminnassa. Pelkkä ”koulutustuubista ulostuleminen” ei riitä IPR-asiantuntijuuden

määrittelemiseksi.

IPR-asiantuntijuuteen liitettiin vahvasti sopimusten valmisteleminen EU-hankkeiden

toimintaympäristössä. Usein hankkeissa syntyy aineettomia tuotoksia, joiden tekijän- ja

käyttöoikeuksien sopimiset on koettu haasteellisiksi prosesseiksi. Muun muassa

opetustoiminnassa muodostuvat keksinnöt ovat nostaneet esiin tekijän- ja käyttöoikeuksien

hallintaan liittyviä kysymyksiä. Sopimusten valmistelemiseen kuuluu myös oikeuksien

selvittämistyötä sekä tekemisten suojaaminen immateriaalioikeudellisen lainsäädännön

keinoin.

Maksullista palveluosaamista koskeva IPR-osaaminen on tunnustettua ja tunnistettavaa,

jonka taloudellinen hyödyntäminen nähtiin tavoitteellisena. Tavoitteelliseksi IPR-

osaamisen tekee mahdollisuus jakaa sitä yrityskenttään ja kehittää IPR-palveluita yritysten

tarpeita vastaavaksi. Uusien aineettomien tuotosten lisäksi myös maksullisella IPR-

palvelutoiminnalla koettiin olevan suurempaakin merkitystä organisaation toiminnalle

tulevaisuudessa. Innostusta haastateltavien keskuudessa aiheutti myös ajatus IPR:n

liittyvän erityisosaamisen tuotteistamisesta.

IPR-asiantuntijaosaaminen on akateemista osaamista ja vahvaa kokemusta eli syvällistä

tietoa ja taitoa. Aineiston mukaan organisaatiossa on asiantuntijatehtäviä, joiden

suorittaminen on muutaman henkilön vastuulla. Lisäksi on olemassa ongelmia ja

kysymyksiä, joiden ratkaisemiseen ja vastaamiseen tarvitaan asiantuntijan apua ns.

asiantuntijapalveluita. Lisäksi koettiin, että IPR-asiantuntijaosaaminen on muutamia

poikkeuksia lukuun ottamatta melkein yhteen organisaation yksikköön sitoutunutta.

50

IPR-hankeosaaminen

Edellisessä kokemuksellista IPR-osaamista käsittelevässä luvussa sivuttiin hankkeiden

roolia osaamisen kehittymisessä kokemuksellisuudesta syntyvän IPR-osaamisen kautta.

Tässä kappaleessa tarkastellaan IPR-osaamista pelkästään hanketoiminnan kautta. EU-

hankkeiden osallisuus on aineiston mukaan merkittävä, joten IPR-hankeosaaminen on yksi

vahva IPR-osaamispääoman muoto.

Aineiston mukaan organisaation toiminta nähtiin merkittävänä ulkopuolella oleville

sidosryhmille. Toiminnan laatu koettiin tärkeänä sekä julkisuuden hallinnan että

organisaation toiminnan kohteena olevien näkökulmasta. Lisäksi ajateltiin edelliset

näkökulmat huomioon ottaen, että myös hankkeiden tuloksista sopiminen on prosessi, jolla

on julkisuusulottuvuus.

Kokonaiskuva organisaation IPR-hankeosaamisesta on riittävä mutta koettiin, että

joissakin prosesseissa osaamisessa on puutteita. Toisaalta se on myös luonnollista ottaen

huomioon IPR-osaamisen marginaalisuuden ja erityisyyden. Lisäsi ajateltiin, että

hankkeisiin liittyen olisi tärkeää saada koko organisaation kattava yhteinen toimintamalli

IPR:n liittyen. Yhteinen toimintamalli ei välttämättä poistaisi hankkeiden kohtaamia

byrokraattisia esteitä. Hankebyrokratian todettiinkin merkittävästi täydentävän IPR-

hankeosaamista. Useimmiten hankkeiden IPR-ongelmat konkretisoituivat hankkeiden

tuloksista sovittaessa ja myös rahankäyttöä koskevassa raportoinnissa. Euroopan Unioni

asettaa EU -rahoitteisille hankkeille useita ehtoja, joiden sivuuttaminen on mahdotonta.

Hyvänä esimerkkinä on rahoitusehtojen seuraaminen.

IPR-hankeosaaminen liittyy vahvasti yhteistyöhön yritysten kanssa, sillä hankkeiden

tavoitteena on tuoda vaikuttavuutta yrityskenttään. Toiseksi hankkeilla pyritään

kehittämään talousalueen liiketoimintaa ja edistämään työllisyyttä. Lisäksi hankkeissa

muodostuvaa IPR-osaamista voitaisiin hyödyntää palvelutoiminnassa. Varsinkin

tulevaisuuden hankkeissa voisi pyrkiä huomioimaan IPR:n vaatimat tavoitteet ja

painotukset.

Edellisessä luvussa todettiinkin, että hankkeiden tuottaman tiedon hyödyntäminen on

puutteellista. IPR-hankeosaaminen muodostuu osittain hankkeissa syntyneistä aineellisten

51

ja aineettomien tuotosten avulla. Myös aineellisilla tuotoksilla on painoarvoa, sillä niiden

suojaaminen on IPR-osaamisen tulosta. Lisäksi ne ovat tärkeitä organisaation toiminnalle

tekijän- ja teollisoikeuksiin liittyen. Aineiston mukaan hankkeiden tuottamat haasteet ja

kysymykset jäävät dokumentoimatta, joten niissä syntynyt osaaminen on pelkästään sen

hankkeen toteuttajaan sitoutunutta. Todettiin lisäksi, että IPR-hankeosaaminen on

hankkeiden luomaa, joka usein jää projektiorganisaation sisäiseksi osaamiseksi.

10. IPR-osaamisen edistäminen

Seuraavassa kappaleessa tarkastellaan haastateltavien näkemyksiä

immateriaalioikeudellisen osaamisen jakamisen tavoista. Tavoitteena on luoda lyhyt

yhteenveto haastatteluissa esiin nousseista ideoista ja näkemyksistä. Kyseessä on aineiston

pohjalta tehtävä jäsennys siitä, miten IPR-tieto ja -osaaminen olisivat parhaiten

löydettävissä sekä organisaatiossa työskenteleville että myös sen ulkopuolisille

sidosryhmille.

Viimeisimmän IPR-hankkeen aikana muodostettiin LuovaLappi.fi -verkkosivut, joiden

tarkoituksena oli koota IPR-osaaminen ja -tieto yhteen. Tutkimuksessani tiedustelinkin

haastateltavilta, miten he kokevat perustetun verkkosivun hyödyllisyyden ja

käytännöllisyyden. Yhteenveto osaamisen jakamisen tavoista antaa viitteitä

osaamispääoman muodostumisesta, sillä sen avulla osaamispääoman muodostumiseen

vaikuttaville seikoille saadaan lisätietoa. Esimerkiksi haastateltavat havainnollistivat

aikaisemmilla kokemuksillaan, miten ja millaisissa tilanteissa heidän osaamisensa on

kehittynyt.

Jäsennys IPR-osaamisen jakamisen tavoista

Yleinen haasteltavien mielipide oli, että verkkoresurssin kehittäminen on järkevä ja

hyödyllinen IPR-kysymysten parissa työskentelevien työtä helpottava idea. Toisaalta

52

ajateltiin, että verkkoresurssin oikeustieteelliseen osaamiseen painottuva näkökulma

saattaisi karkottaa IPR-asioista kiinnostuneita henkilöitä. Useimmiten IPR ongelmien ja

kysymysten parissa työskentelevien osaaminen syntyy kokemuksen kautta, esimerkiksi

EU-hankkeissa, kuin akateemisen koulutuksen muodostamana. Verkkoresurssin pitäisi olla

laaja-alaisesti erilaiset ammattilaiset kokoava verkosto eikä vain ”juristien kerho”, jossa

IPR ongelmia ja haasteita pohditaan akateemisesta näkökulmasta.

Toisaalta olisi hyvä pohtia, pitäisikö verkkoresurssia ylläpitää nimenomaan vain

oikeustieteellisen koulutuksen saaneille. Lisäksi taustalla voisi olla löyhä verkosto, jossa

erilaisia IPR:n liittyviä tapauksia voisi pohtia teemoittain perusosaamiseen ja käytännön

kokemuksiin perustuen. Toiseksi ehdotettiin, että verkostoon kuuluminen voisi perustua

jäsenyyteen, jolloin se voisi olla osa ammatti-identiteettiä ja näin ollen motivoida

osaamisen kehittämiseen ja aktiiviseen toimintaan. Tällöin verkoston toiminta perustuisi

aitoon kiinnostukseen oman IPR-osaamisen kehittämisestä. Yhtenä esimerkkinä mainittiin

IPR-auktorisointi.

Osa haastatelluista toivoi alan osaajien, myös ei-juridisen koulutuksen saaneiden,

muodostavan löyhiä yhteistyöverkostoja, joissa tietoa ja osaamista voisi

yhteistoiminnallisesti jakaa ilman virallista resurssia. Osaajaverkosto koettiin yhtenä

mahdollisen työkaluna, joskin epäiltiin verkoston toimivuutta ja jatkuvuutta.

Oikeustieteellisen koulutuksen saaneet eivät yleensä ole halukkaita antamaan julkisia

päätelmiä tapauksista ja ongelmista, joiden ratkaisut saattavat useimmiten perustua lain

tulkitsemiseen. Yksi haastateltavista toivoi kuitenkin, että verkkoresurssi tarjoaisi

ratkaisuja ja vastauksia käytännössä ilmeneviin ongelmiin.

Toisaalta toivottiin organisaation sisäistä osaamisen jakamisen työkalua, jossa voisi

vapaamuotoisesti keskustella immateriaalioikeudellisista kysymyksistä. Organisaation

ulkopuolisia voisi palvella erillinen toimisto. Verkostomainen työkalu voisi olla

organisaation sisäiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön esimerkiksi hyvien käytäntöjen

jakamiseen. Se voisi toimia myös yhtenä muotona innovaatioiden syntymiselle ja

kannustavana alustana vertaisoppimiselle organisaation sisällä.

Erillisen palvelutoimiston sekä perustamisen että toiminnan haasteiksi todettiin rahoituksen

saaminen ja sen kohtaama mahdollisesti arvaamaton osaamistarve. Lisäksi todettiin, että

53

marginaaliseksi osaamiseksikin luonnehditulla immateriaalioikeudellisella

osaamiskeskittymällä voisi olla imagotasolla merkitystä organisaation tulevaisuuden

toiminnalle. Organisaation rahoitus tulee siirtymään vuonna 2014 valtiolle, joten

immateriaalioikeudellisesta osaamiskeskittymästä muodostuva palvelutoiminta saattaisi

tuoda lisäarvoa tai -tuottoa organisaatiolle. Toisaalta koettiin, että yksittäisen organisaation

on vaikea viedä erityisosaamista eteenpäin. Myös epäiltiin, että onko edes tarvetta lisätä

resursseja IPR-asioiden kehittämiseen. Käytännössä esiin nousevat IPR:n liittyvät haasteet

ja kysymykset pyrittiin ajoittain ratkaisemaan yleisjuristi- ja hallinto-osaamisen avulla.

Kaikki haastatelluista olivat sitä mieltä, että niukassa taloudellisessa tilanteessa verkossa

toimiva resurssi on joustavin ratkaisu. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että toiminnan ja

organisoitumisen kannalta verkkoresurssilla pitäisi olla kotipaikka sekä koollekutsuja.

Koettiin, että verkkoresurssin toimintaan osallistumisen pitäisi olla vapaaehtoisuuteen ja

henkilökohtaiseen kiinnostukseen perustuvaa. Osa haastatelluista totesi, että

verkkoresurssin ylläpitäminen olisi hyvä olla konsernin vastuulla tai esimerkiksi

opiskelijoiden harjoittelutyönä toteutettuna. Verkkoresurssin hyviksi puoliksi todettiin

nopea päivitysmahdollisuus ja tiedon saanti. Toisaalta haasteeksi koettiin se, että äkillisiin

ongelmiin oli helpompaa ja nopeampaa pyytää neuvoja puhelimitse tai sähköpostitse.

Ongelmat ovat usein monisyisiä ja vaativat perusteellisen selvityksen eri tasoineen, joten

verkkoresurssia ei voisi pitää nopeana apuna äkillisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Verkkoresurssin lisäksi ehdotettiin puolen päivän teematapaamisia, joissa

immateriaalioikeutta tuntevat asiantuntijat olisivat vastaamassa osallistujien kysymyksiin.

Myös yritysten aktiivisempaa osallisuutta jo järjestettyihin sekä tulevaisuuden tapahtumiin

toivottiin parannettavan. Pohdittiin, että osallistumisen kynnystä tulisi alentaa lyhentämällä

tapahtumien kestoa sekä jäsentämällä sisältöä enemmän käytännön läheisempään suuntaan.

Osa haastateltavista koki, että sisällöt eivät vastaa yrittäjien liiketoiminnassa koettuja

immateriaalioikeudellisia haasteita. Haastateltavien vastausten perusteella tarve

tapahtumille on olemassa. Yhtenä vaihtoehtona konkreettisiin tapahtumiin voisi olla

verkossa käytävä keskustelu. Verkkokeskustelun organisointi ja hallinnoiminen pitäisi

kuitenkin olla jonkun vastuulla.

Yhtä mieltä haastateltavat olivat verkkoresurssin, verkoston tai osaamiskeskittymän

johtamiskysymyksistä. Haastateltavien yhteinen päätelmä oli, että ilman vastuuta ja selkää

54

johtamista osaamisen jakamisen työkalulla ei ole jatkuvuutta. Vaarana on, että verkosto tai

verkkoresurssi jää helposti pelkäksi sähköpostien lähettelemiseksi.

Lopuksi todettiin, että organisaatiolla tulisi olla erityinen rooli tai tehtävä viedä osaamiseen

tai asiantuntijuuteen liittyvää kehitystä eteenpäin esimerkiksi verkostoitumisen muodossa.

Yksimielisiä oltiin siitä, että verkkoresurssiin liittyvällä prosessilla olisi oltava vastuutaho.

Ilman jäsentynyttä ja määrätietoista vastuutahoa verkkoresurssilla ei nähty olevan

tulevaisuutta.

11. IPR-osaamispääoman ulosmittaaminen - johtopäätökset

Otsikko ”osaamispääoman ulosmittaaminen’ on kahden sanan tiivistys tämän tutkimuksen

tuloksesta eli johtopäätökset. Tulosten mukaan IPR-osaamispääoman muodostumiseen

vaikuttavat toiminnallisuus eli IPR-prosessiosaaminen ja tietoperusteisuus eli IPR-

substanssiosaaminen. Nämä IPR-osaamispääoman muodot auttavat ymmärtämään IPR-

osaamispääoman muodostumisen prosessia, sillä tutkimustuloksista päätellen niillä on

selkeä yhteys. Muun muassa tiedon ja toiminnan välistä yhteyttä ovat tutkineet Nonaka &

Konno (1998), Poikela (2006; 2008) Osaamispääoman muodostumisen prosessit, joissa

IPR-prosessiosaaminen ja IPR-substanssiosaaminen yhdistyvät ovat IPR- osaamisen

solmukohdat, IPR-osaamisen hankkiminen ja IPR-osaamisen johtaminen. Lisäksi

haastateltavien esimerkit heidän osaamispääoman kehittymisestä, luvussa jäsennys IPR-

osaamisen edistämisestä, antavat viitteitä osaamispääoman muodostumisesta

organisaatiossa.

11.1 IPR-osaamisen solmukohdat

Osaamispääoman hallinnan tekee haasteelliseksi ihmisten oman toiminnan ja organisaation

tavoitteisiin tähtäävän toiminnan välinen vuorovaikutus. Solmukohdissa IPR-

prosessiosaaminen ja IPR-substanssiosaaminen toimivat yhteistyössä. Osaamispääoman

55

kehittyminen sijoittuu organisaation tavoitteiden saavuttamisen ja yksilöiden resurssien

hyödyntämisen solmukohtiin. Solmukohdat kokoavat organisaation toiminnan tavoitteet ja

vaatimukset sekä ihmisten toiminnasta koostuvat resurssit. Toiminnan tehokkuus ja

osaamispääoman kehittyminen ovat riippuvaisia näistä solmukohdista. Organisaation

prosessit tarvitsevat ihmisten resursseja synnyttääkseen tuotoksia, jotka syntyvät

tavoitteiden saavuttamisen tuloksena. Prosessien, resurssien ja tuotoksien välistä suhdetta

on tutkinut Bounfour (2008, 2009, 2011: myös Bounfour & Grefe 2009; 2011).

Näyttää siltä, että IPR-osaamispääoman muodostumiseen vaikuttavat solmukohdat

syntyvät erilaisista aineettomista konflikteista. Aineettomia konflikteja syntyy, kun

ihmisen tieto ja osaaminen sekä työssä ilmenevät haasteet eivät kohtaa. Työn edistämiseksi

ja haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan tietoa ja osaamista. Tässä vaiheessa käynnistyy

oppimisprosessi, jossa etsitään riittävästi tietoa ja osaamista haasteen ratkaisemiseksi.

Aineeton konflikti poistuu, kun riittävä määrä tietoa ja osaamista on välittynyt

oppimisprosessin aikana. Konfliktin poistuminen tarkoittaa, että osaamispääoma on

kasvanut ja lisäksi konfliktia koskevan haasteen ratkaiseminen on tulevaisuudessa

helpompaa. Oppimisprosessia ja osaamisen kehittämistä ristiriitojen ratkaisemisen avulla

on tutkinut Engeström (2004).

Aineettomiksi konflikteja syntyy erilaisissa projekteissa ja toimenpiteitä kysyvissä

työtehtävissä. Osaamispääoman muodostumiseen vaikuttavat organisaation

innovatiivisuutta edistävät projektit. Innovatiivisuuteen pyrkivät projektit toimivat

osaamispääoman muodostumisen mekanismeina, sillä niissä syntyi aineettomia tuotoksia.

Nämä aineettomat tuotokset puolestaan vaativat omat toimenpiteensä: suojaamisen,

sopimisen ja mahdollisen kaupallisen hyödyntämisen.

IPR-osaamispääoman muodostumiseen vaikuttaakin vahvasti aineettomien oikeuksien

hallinta. Aineettomien oikeuksien hallinta tarkoittaa aineettomien oikeuksien selvittämistä

ja sopimista sidosryhmien välisissä neuvotteluissa. Lisäksi aineettomat oikeudet nostavat

esiin erilaisia näkökulmia mm. kansainvälisyys, joten tiedon ja osaamisen tarvetta on

vaikea ennakoida. Tiedon ja osaamisen ennakoivuutta parantaisikin haastateltavien

ehdottama organisaation ylläpitämä IPR-tietokanta, josta käsitellyt IPR-kysymykset

löytyisivät esimerkkeinä. Varsinkin EU-hanketoiminnan kautta syntyvät IPR-kysymysten

dokumentoiminen auttaisi tiedon ja osaamisen etsintää ja helpottaisi ennakoimaan tulevia

56

IPR-haasteita. Lisäksi tietokantaan voisi luoda koko organisaatiota koskeva toimintamalli,

joka puolestaan edistäisi IPR-osaamispääoman kehittymistä.

Aineeton konflikti syntyy myös laadun ja julkisuuden välisestä vuorovaikutuksesta.

Organisaation olemassa olon määrittelee sen merkittävyys sitä ympäröiville sidosryhmille.

Yhdeksi IPR-osaamispääoman muodostumisen kriteeriksi määrittyi laatu, johon liittyy

vahvasti julkisuuden hallinta. Julkisuus hallitsee kaikkia organisaation toimintoja: opetus,

hallinto ja hanketoiminta. Organisaation toiminnan laadulla on tärkeä rooli

osaamispääoman muodostumisessa.

EU-hankkeet edustavat organisaation IPR-osaamispääoman muodostumisen solmukohtien

julkista ulottuvuutta. Niissä muodostuvaa osaamispääomaa voisi kontrolloida standardeilla,

jotka edellyttäisivät hanketyöntekijöiltä tiettyä toimintamallia. Standardoitu toimintamalli

helpottaisi hanketyöskentelyä, eikä jokainen hanke joutuisi aina luomaan uusia käytäntöjä.

Lisäksi se vähentäisi passiivista osaamista kun tuloksien hyödyt tulisivat järjestelmällisesti

dokumentoitua. Vaikka organisaation toiminta perustuu enemmän koulutukseen ja muu

nähdään sivutoimintana, voisi hanketuloksia pyrkiä hyödyntämään tehokkaammin.

Hanketoiminnassa syntyy paljon aineettomia (ja aineellisia) tuotoksia, joita ei täysin

hyödynnetä tuotannontekijöinä, koska organisaatiolle on alkuperäisesti asetettu erilaiset

toiminnalliset tavoitteet. Kuitenkin organisaation toimintaympäristö on muuttunut vuosien

aikana ja lisää muutoksia on tulossa. IPR-tietokanta toimisi myös hankkeessa syntyneiden

aineettomien (myös aineellisten) tuotosten dokumentointipaikkana.

11.2 IRP-osaamisen hankkiminen

Kun IPR-solmukohdat tuottivat osaamispääomaa organisaatiolle asetettujen tavoitteiden ja

tarpeiden kautta, IPR-osaamispääoman hankkiminen puolestaan perustuu yksilön

henkilökohtaiseen oppimiseen. Oppimisprosessi käynnistyy yksilön käytännön

kiinnostuksesta IPR-asioita kohtaan. Yksilö kokee, että työtehtäviensä suorittamiseksi on

hankittava henkilökohtaista osaamista, joka tukee IPR-asiantuntijuuden kehittymistä. IPR-

asiantuntijuus on IPR-substanssiosaamiseksi kutsuttu IPR-osaamisen muoto. Kuvaavaa

IPR-osaamisen hankkimisessa on se, että sen taustalla ei ole organisaation toiminnalle

57

asetettuja tavoitteita ja tarpeita. Kyse on enemmänkin yksilöllisestä kiinnostuksesta IPR-

tiedon hankkimiseen ja osaamisen kehittämiseen.

Organisaation henkilöstön aktiivinen kiinnostus osaamispääoman kehittämiseen erilaisissa

verkostoissa organisaation sisä- ja ulkopuolella edesauttaa IPR-osaamispääoman

muodostumista. Organisaation ulkopuolisen kokemuksen merkitystä oppimiseen ovat

painottaneet Kolb, Rubin & Osland (1991). Tämä käy ilmi myös IPR-osaamispääoman

edistämistä koskevassa jäsennyksessä, sillä IPR-asioihin liittyvät kysymykset nousevat

esiin yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Tällöin IPR-osaamisen syntymisen taustalla on

IPR-prosessiosaaminen. Myös Bounfour ja Grefe (2009; 2012) ovat tutkimuksissaan

painottaneet laajempaa näkökulmaa tiedon muodostuksen ja osaamisen kehittämiseen.

Taustalla on globaali innovatiivinen ja sosiaalinen vuorovaikutus erilaisten yhteisöjen

kesken.

IPR-osaamista hankitaan yhteisöissä kokemuksia jakamalla, joita käydään IPR-kysymysten

parissa työskentelevien henkilöiden kesken. Kokemuksien jakaminen tapahtuu käytännön

verkostoissa, joiden olemassaolo ei ole tunnistettavissa. Nämä käytännön verkostot sitovat

yhteen ihmisiä, joilla on yhteisiä tiedon jakamisen ja osaamisen kehittämisen intressejä.

Käytännön yhteisön merkitystä oppimisen ja osaamisen kehittämisen näkökulmista ovat

tutkimuksissaan tarkastelleet Lave & Wenger (1999). Myös Nonakan & Takeuchin (1995)

mukaan käytännöllä on merkittävästi vaikutusta tiedon ja osaamisen välittämiseen.

Työssä oppimisen prosessimallia yksilön työn, yhteisen työn ja organisaation työn

näkökulmasta ovat tarkastelleet Poikela ja Järvinen (2007). Prosessimallissa ei niinkään

huomioida työn tasojen sisältöä vaan keskitytään osaamisen tuottamisen konteksteihin.

IPR-osaamisen hankkimisessa lähtökohta on prosesseissa, joita ihmiset kohtaavat työssään.

Organisaatio tarjoaa alustan, mutta osaamisen hankkimiseen liittyvät Poikelan ja Järvisen

tarkastelemiin oppimisen konteksteihin, jotka ilmenevät käytännön löyhissä verkostoissa.

IPR-osaamisen hankkimisessa kokemuksella on tärkeä sija osaamispääoman

muodostumisessa. Itse asiassa formaali koulutus on vasta osaamispääoman muodostumisen

alkupiste. Toisaalta ilman koulutustakin voi kehittyä osaajaksi. Vahvinta osaamispääomaa

syntyy formaalin koulutuksen ja kokemuksen kohdatessa. Toisena sijalla on asenne.

Toisaalta tiedon etsimisen ja osaamisen kehittämisen asenteisiin voidaan vaikuttaa

58

esimerkiksi vertailuoppimismenetelmää (Karlöf, Lundgren & Edenfelt Froment 2003;

Karlöf & Loevingsson 2005) hyödyntämällä.

11.3 IPR-osaamisen johtaminen

Vertailuoppimismenetelmän ideologia voidaan sijoittaa IPR-osaamisen johtamisen

taustalle, sillä johtamisella pyritään edistämään liiketoimintaa. Nortonin ja Kaplanin

(2006) mukaan innovatiivinen organisaatiokulttuuri johtaa oppimiseen parhaista

käytännöistä ja edistää uusien toimintatapojen mukauttamista. Toimintatapojen

uudistaminen koskettaa myös organisaation johtamiskulttuuria. IPR-osaamispääoman

muodostumiseen vaikuttaakin johtamiskulttuuri, sillä organisaation toiminnalle laaditut

strategiat antavat suuntaviivat tulevaisuuden toiminnalle. IPR-osaamisen johtaminen on

osa organisaation johtamiskulttuuria.

Kuten johtaminen yleensäkin, myös IPR-osaamisen johtaminen vaikuttaa laaja-alaisesti

organisaation toimintaan ja siihen sitoutuneisiin ihmisiin. Siihen liittyy niin

perusosaaminen kuin asiantuntijaosaaminen sekä sisäiset ongelmat ja innovatiivisuuskin.

IPR-osaamisen johtamisen voima IPR-osaamispääoman muodostumiseen on heikompi

kuin IPR-osaamisen solmukohdat tai IPR-osaamisen hankkiminen. IPR-osaamisen

johtamisella voidaan lähinnä edistää IPR-osaamispääoman muodostumista. Johtamisen

keinot ovat uudistamisessa ja tukemisessa hyviksi todettujen käytäntöjen avulla, joita

organisaation toiminnassa on noussut esille. Oppimisen ja osaamisen johtamisen

vaikutuksista organisaation osaamisen tuottamiseen on tutkinut Poikela (1999).

IPR-osaamisen jakamiseen liittyvässä jäsennyksessä toivottiin osaamiselle kotipaikkaa ja

järjestelmällistä ohjausta. Lehtosen (2002), Jyrkiäisen (2007) ja Kostiaisen (2009)

tutkimusten mukaan osaamisen kehittämiseen tarvitaan vuorovaikutusta. Lisäksi osaamisen

hallintaan ja jakamiseen tulee osoittaa riittävästi resursseja. Osaamisen johtamisessa ei ole

välttämättä kysymys taloudellisesta näkökulmasta, vaan resurssien uudelleen järjestelystä

ja asennemuutoksesta, kuten osa haastateltavista totesikin.

IPR-osaamisen jakamiseen liittyvän jäsennyksen yhteydessä nousikin esiin resurssipula.

Johtamisella ja hallinnalla voidaan vaikuttaa, miten yksilöiden resurssit riittävät

59

solmukohtien vaatimuksiin. IPR-osaamisen johtaminen ja ohjaaminen tulevat esille myös

IPR-osaamisen työkalun kehittämistä koskevassa jäsennyksessä. Tämä selviää myös

esimerkiksi Otalan (2008) ja Boudreaun & Ramstadin (2008) tutkimuksista. Tutkimuksissa

otetaan kantaa johdon laatiman strategian yhdistämisestä osaamispääoman johtamiseen.

Myös Nonaka ja Takeuchi (1995) ovat tiedon luomisen prosessiteoriassaan tukeutuneet

johtamistraditioon, joka on peräisin japanilaisesta organisaatioajattelusta.

11.4. Yhteenveto

IPR-osaamispääoma muodostumiseen vaikuttaa ihmisten toiminta organisaation

toiminnalle asetettujen tavoitteiden kautta ns. solmukohdat, jotka aiheuttavat aineettomia

konflikteja. Konflikteissa yhdistyvät sekä IPR-prosessi- että IPR-substanssiosaaminen.

Toiseksi IPR-osaamista vahvistaa IPR-osaamisen hankkiminen, joka on yksilön aktiivista

kokemuksellista toimintaa löyhissä käytännön verkostoissa. Lähtökohtaisesti osaamisen

muotona on IPR-prosessiosaaminen. Käytännöstä nousevat IPR-asiat vaikuttavat

merkittävästi IPR-osaamispääoman muodostumiseen. Käytännössä hankittu IPR-

osaamispääoma on arvokasta, joka kannattaisi jakaa koko organisaation hyödynnettäväksi

esimerkiksi sisäisen tietokannan avulla.

Lisäksi osaamispääoman muodostuminen alkaa strategisista päätöksistä ja niiden

liittämisestä käytäntöön. Tällöin huomio kiinnittyy osaamisen johtamisen perinteeseen.

IPR-osaamisen johtaminen kohdistuu molempiin IPR-osaamisen muotoihin: IPR-prosessi-

ja IPR-substanssiosaamiseen.

Osaamispääoman muodostuminen alkaa niistä strategisista linjavedoista, jotka

organisaation johto organisaation toiminnalle asettaa. Lisäksi on nähtävissä, että toiminnan

laatu on suhteessa osaamispääoman laatuun. Osaamispääoman kehittymisen taustalla ovat

myös sidosryhmien ja julkisuuden vaatimukset. Yksilö vaikuttaa organisaation

osaamispääoman muodostumiseen verkostoitumisen ja henkilökohtaisen kiinnostuksen

kautta. Osaamispääoman kehittymiseen vaikuttavat myös organisaatioon sitoutuneiden

ihmisten asenne uuden oppimiseen. Organisaation suorituskyvyn taustalla ovat ihmisten

60

luoma kulttuuri ja toimintatavat, jotka joko edistävät tai hidastavat osaamispääoman

kehittymistä.

Ihmiset oppimalla tuottavat osaamista, jolla he toteuttavat organisaatiolle toiminnalle

asetettuja tavoitteita. On hieman outoa ajatella, että organisaatio mielikuvallisena

järjestelmänä olisi subjekti. Subjekti, joka itsenäisesti pyörittäisi oppimisprosessia ja

tuottaisi osaamista sekä toimisi vuorovaikutuksessa todellisten subjektien eli ihmisten

kanssa. Myönnetään, että organisaatio on oppimista ja osaamista tuottavien prosessien ja

resurssien mekanismi mutta sen osaamispääoma on ihmisten toiminnasta riippuvaista.

Toiseksi tiedon ja osaamisen jakamiseen liittyvät ongelmat ovat ihmisten toiminnasta ja

asenteista kumpuavia esteitä. Erilaiset organisaation sisällä olevat hierarkkiset jaottelut

syntyvät ihmisistä itsestään.

Tutkimuksen alussa esittämäni ajatus Darwinista ja luonnonvalinnan tehokkuudesta

yhteiskunnan rakenteiden muutosprosessissa voidaan unohtaa. Pärjääminen ei ole

yksilöiden välinen luonnosta riippumaton taistelu vaan todellisuudessa sopeutuminen on

kelpoisuutta mukautua luonnon muokkaamiin järjestelmiin. Tässä tapauksessa ihmisten

tekemiin järjestelmiin. Jos ajatellaan, että yhteiskunnan muutosprosessin liike syntyy

ihmisten omista tarpeista ja vaatimuksista, niin silloinhan ihminen itse voi määritellä

sopeutumiskeinot. Ihmisellä on kyky oppia, miksi emme käytä sitä ja kehitä aktiivisesti

osaamistamme riippumatta siitä, millaisin muutoksin yhteiskunta tai organisaatiot

strategiat meitä ravistelee.

12. Pohdinta

Seuraavaksi kuvaan tutkimusprosessin aikana nousseita ihmetyksiä ja haasteita, joiden

kohdalla jouduin selkeästi puolustamaan valintojani ja päätöksiäni sekä itselleni että

muille. Haastattelijoiden hankinnan, aineiston keräämisen, analyysimenetelmän ja

analyysivaiheet olen kertonut tutkimuksen toteuttamista selvittävässä luvussa. Tutkittavien

anonymiteetin säilymisen olen varmistanut jättämällä pois haastatteluosuudet

analyysiluvusta sekä salaamalla Optima-ympäristöön ladatun Excel-analyysitiedoston

61

haastatteluote-pelkistysvaiheen. Itse tutkimusaineiston hävitän tutkimuksen valmistumisen

jälkeen.

Aloittaessani tutkimusprosessini toden teolla huhtikuussa 2012 tulin siihen tulokseen, että

anonymisoin tutkimuksentekoon osallistuneet henkilöt että tutkimuskohteena olevan

organisaation. Ratkaisuni oli puhtaasti henkilökohtainen. Tapani pyrkiä täydelliseen

luotettavuuteen sekä ihmisten että asioiden kanssa on työelämästä opittu käytäntö, joten en

halunnut tehdä tässäkään tapauksessa poikkeusta. Tutkijan roolini oli olla suodattaja ja

observoija ns. ulkopuolinen, joka keräsi tiedon, käsitteli sen ja koosti tutkimustehtävää

vastaavaan muotoon (ks. Tuomi & Sarajärvi 2011, 113).

Tutkimuksen aikana koin, että jouduin jatkuvasti selventämään tekeväni

kasvatustieteellistä tutkimusta enkä oikeustieteellistä tutkimusta. On luonnollista, että

mielenkiinto kohdistuu yksityiskohtaan, joka on kaukana perinteisestä kasvatustieteen

kentästä. Lisäksi huomasin, että oikeustiede tieteenä aiheuttaa sekä arkuutta että

vaivautuneisuutta, koska liikutaan teoreettisesti ja ideologisesti kasvatustieteilijöiden

epämukavuusalueella. Myös aineeton pääoma -käsite ei ollut monelle tuttu mutta

helpommin ymmärrettävissä kuin immateriaalioikeustiede.

Perustelut metodologisiin valintoihin

Valitsin lähestymistavaksi kvalitatiivisen lähestymistavan, koska tavoitteenani oli tunnistaa

organisaation aineettomaan pääomaan liittyvää immateriaalioikeudellista osaamispääomaa.

Osaamispääoman aineettomuuden tunnistamisen välineenä käytetyn immateriaalisen

osaamisen käsitteellistämisen puolestaan mahdollisti asiantuntijahaastattelut. Haastattelut

ovat käytetyimpiä aineiston keräysmetodeita kvalitatiivisessa tutkimuksessa.

Kvantitatiivinen lähestymistapa olisi myös ollut mahdollinen, mutta tutkimusongelmani

olisi pitänyt muotoilla toisin. Kvalitatiivisen lähestymistavan ansiosta saavutin mielestäni

tutkimukselleni asetetut tavoitteet.

Analyysivaiheessa ongelman muodosti haastateltavien asiantuntijuuden sekä

aineistolähtöisen analyysin välinen yhteys. Ongelmallista oli se, että jo aineiston

62

pelkistämisvaiheessa teoriaan viittaavat käsitteet nousivat totuudenmukaisesti aineistosta

esille. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tavoitehan on luoda aineistosta selkeä kuvaus

ilman teoriaohjaavuutta. Koska haasteltavat valittiin eliittiotantaa käyttäen, he jo

työtehtäviensä puolesta tunsivat hyvin tutkittavan aihealueen käsitteellisen ja teoreettisen

viitekehyksen. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 86-88).

Immateriaalioikeudellinen osaaminen on marginaalista erityisosaamista, joten on

luonnollista, että teoriaan viittaavista käsitteistä puhutaan jo haastatteluvaiheessa. Lisäksi

asiantuntijapuheen piirteenä on pyrkiä mahdollisimman moniulotteisiin ja syvällisiin

tulkintoihin esitettävistä kysymyksistä. Esimerkiksi yksi haastatteluote jakautui lopulta

yhdeksään eri haastatteluoteyksikköön, mikä kuvaa hyvin asiantuntijahaastatteluista tehdyn

aineistolähtöisen analyysin erityisyyttä ja haasteellisuutta. Toiseksi teoriaan viittaavat

käsitteet nousivat haastatteluotteissa esiin siitäkin huolimatta, vaikka

haastattelukysymyksissä ei käytetty aineeton pääoma- eikä osaamispääoma- käsitteitä.

Yhdyn Eskolan ja Suorannan ajatukseen, että laadullisessa tutkimuksessa teoreettisille

käsitteille voidaan antaa generoiva merkitys(kts. Eskola & Suoranta 2000, 83).

Tutkimusalueeni poikkitieteellisyyden ja ”neitseellisyyden” huomioon ottaen, teoriaa

osaamispääoman muodostumiseen liittyvistä tekijöistä ei olisi voinut esittääkään.

Aineiston läpikäynti useaan kertaan sekä kyllästytti minua mutta myös helpotti analyysin

tekoa. Huomasin, että tutkijan on hyvä tuntea aineistonsa hyvin, jopa kyllästymiseen

saakka. Huono tutustuminen aineistoon saattaa johdattaa vääriin tulkintoihin aineistosta,

varsinkin aineistolähtöistä sisällönanalyysia tehdessä. Erityisesti pelkistysten aikana

huomasin, että aineisto piti tuntea hyvin, sillä lyhyestä pelkistyksestä voi tehdä vääriä

johtopäätöksiä.

Laadullisen tutkimuksen analyysiä leimaa loputon tulkinnan mahdollisuus (Eskola &

Suoranta 2000, 217). Tutkimustulokseni koskevat yhtä isoa organisaatiota, joten yleisiä

päätelmiä muiden organisaatioiden immateriaalioikeudellisen osaamispääoman

muodostumisesta tai muodoista ei voi tehdä. Immateriaalioikeudellista osaamista on

löydettävissä eri toimialoille sijoittuneista organisaatioista, joten tutkimuksen voisi

suorittaa niissäkin. IPR-osaamisen jakamiseen liittyvät näkemykset voisi mukauttaa

muihinkin organisaatioihin joko muuta marginaalista osaamista tai

kokonaisosaamispääomaa hyödyntäen. Tutkimukseni on yksittäistapaus ja esimerkki siitä,

63

miten aineetonta pääomaa voisi tunnistaa organisaatiossa haastatteluihin perustuvan

aineiston pohjalta. (kts. Alasuutari 2011, 243-244).

Jatkotutkimuksen suuntaviivoja

Jatkotutkimukseni voisi tarkastella osaamispääoman kehittymiseen liittyviä kysymyksiä

yksilötasolla, sillä tämä tutkimus käsitteli osaamispääomaa organisaation näkökulmasta.

Yksilöiden osaamispääoman rakenteiden suhdetta voisi analysoida esimerkiksi frekvenssi-

ja % -jakaumalaskentaa käyttäen. Frekvenssillä tarkoitetaan tietyn havaintoarvon

esiintymiskertojen lukumäärää tilastoaineistossa. Jatkotutkimuksessani frekvenssillä voisi

ilmoittaa esimerkiksi, kuinka monta kertaa sana kokemus tai oppiminen esiintyy

aineistossa. Frekvenssijakauma muodostaisi havaintoarvot ja niiden esiintymiskerrat.

Tällöin tutkimuksen lähestymistapa olisi kvantitatiivinen. Toisaalta en sulkisi pois

kvalitatiivistakaan lähestymistapaa. Tutkimus voisi edelleen kohdistua tiettyyn

asiantuntijaryhmään spesifissä organisaatiossa. Asiantuntijuuden kehittyminen on

mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä asiantuntijuus on mielestäni osaamispääoman

kehittyneimpiä muotoja.

Tutkimusprosessin aikana luin paljon, jopa liikaakin. Tämä on nähtävissä tutkimukseni

teoreettisesta viitekehyksestä, joka on ikään kuin yhteenveto organisaation

osaamispääomaan vaikuttavista teorioista. Lopulta tulin pro gradu-ohjaajani Esan kanssa

samaan lopputulokseen: ”kaikki tutkivat samoja ilmiöitä mutta näkökulmat vain

vaihtelevat.”

64

Kirjallisuus

Alasuutari, P. 2011. Laadullinen tutkimus 2.0. Tampere:Vastapaino.

Argyris, C. & Schön, D. A. 1996. Organizational learning II. Theory, method, and practice.

USA: Addison-Wesley Publishing Company.

Argyris, C. & Schön, D. A. 1974. Theory in practice. Increasing professional effectiveness.

San Francisco: Jossey-Bass Publishers.

Beck, U. 1995. Poliitikan uudelleen keksiminen: kohti refleksiivisen modernisaation

teoriaa. Teoksessa: Beck, U., Giddens, A. & Lash, S. (1995): Nykyajan jäljillä:

refleksiivinen modernisaatio. Suom. Leevi Lehto. Vastapaino, Tampere.

Becker, G. S. & Murphy, K. M. 1994. The Division of labor, coordination costs, and

knowledge. Teoksessa Becker, G. S. Human capital. A theoretical and empirical analysis

with special reference to education. Chicago: University of Chicago Press.

Blair, M. & Wallman, S. 2003. Growing intangibles reporting discrepancy. Teoksessa

Hand, J. & Lev, Baruch (toim.) Intangible assets. Values, measures and risks. Oxford:

Oxford University Press.

Boudreau, J.W. & Ramstad, P. M. 2008. Osaamisen hallinnan uusi ulottuvuus. Helsinki:

Talentum.

Bounfour, A. 2005. Modelling intangibles: Transaction regimes versus community

regimes. Teoksessa Bounfour, A & Edvinsson, L. (toim.) Intellectual capital for

communities. Nations, regions and cities. USA: Elsevier Butterworth-Heinemann.

Bounfour, A. 2009. Dynamic capabilities of communities. Teoksessa Bounfour, A. (toim.)

Organizational capital. Modelling, measuring and contextualizing. Routledge Studies in

innovation, organizations and technology.

Bounfour, A. & Grefe, G. 2009. Designing sequences for knowledge exchange. The Hau-

Ba model. Teoksessa Bounfour, A. (toim.) Organizational capital. Modelling, measuring

and contextualizing. Routledge studies in innovation, organizations and technology.

Routledge.

Bounfour, A. & Grefe, G. 2011. Organizational design for knowledge exchange: the Hau-

Ba. The European Chair of Intellectual Capital Management. Working Paper Series, A

Multidisciplinary Perspective. No. 2011-1C.

Bounfour, A. 2011. Le capital organisationnel. Principes, enjeux et valeur. Paris: Springer-

Verlag France.

Bounfour, A. & Edvinsson, L. 2005. (toim.) Intellectual capital for Communities. Nations,

regions and cities. USA: Elsevier Butterworth-Heinemann.

65

Bruun, O., Eskelinen, T., Kauppinen, I. & Kuusela, H. 2009. Immateriaalitalous.

Kapitalismin uusi muoto. Gaudeamus Helsinki University Press. Tallinna:

Raamatutrükikoda.

Castells, M. 2010. The Rise of the network society.

Castells, M. 2004. The Network society. A Cross-cultural perspective. Edited by Manuel

Castells. Edward Elgar Publishing Limited.

Csíkszentmihályi, M. 2005. Flow — elämän virta: tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki

sujuu. Englanninkielinen alkuteos Flow. 1991. Suom. Ritva Hellsten. Helsinki: Rasalas.

Darwin C. 2009. Lajien synty: luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen

säilyminen olemassaolojen taistelussa. Englanninkielinen alkuteos: On the origin of

species by means of natural selection, or the preservation of favoured races in the struggle

for life. 1859. Suom. Pertti Ranta. Tampere: Vastapaino.

Edvinsson L. & Malone M. S. 1997. Intellectual capital : the proven way to establish your

company's real value by measuring its hidden brainpower. London: Piatkus.

Edvinsson L. & Malone M. S. 1998. Det intellektuella kapitalet. Malmö: Liber ekonomi.

Engeström, Y. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä.

Tampere:Vastapaino.

Engeström, Y. & Sannino, A. 2012. Whatever happened to process theories of learning?

Learning, Culture and Social Interaction 1 (2012) 45–56.

Eskola, J. & Suoranta, J. 2000. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere:Vastapaino.

Grant, M. G. 1991. The Resource-based theory of competitive advantage: implications for

strategy formation. California Management Review, 33 (3): 114-135.

Haarmann, P. & Mansala, M-L. 2012. Immateriaalioikeuden perusteet. Helsinki: Talentum.

Haarmann, P. 2006. Immateriaalioikeus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Halmeenmäki, T. 2010. Kunta-alan eläkepoistuman haasteet ja ratkaisumallit.

Akateeminen väitöskirja. Kuntien eläkevakuutus. Raportteja. Tampere University Press.

Harisalo, R. 2008. Organisaatioteoriat. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy - Juvenes

Print.

Hollins, G. & Hollins, B. 1991. Total Design: Managing the design process in the service

sector. London: Pitman Publishing.

Honkatukia, J., Ahokas, J. & Marttila K. 2010. Työvoiman tarve Suomessa vuosina 2010-

2025. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Tutkimukset 154.

Huovari, J. (toim.) 2008. Aineeton pääoma ja talouskasvu. Tekesin katsaus. 230/2008.

Tekes.

66

Hurmelinna-Laukkanen, P., Saraniemi, S. & Juntunen, M. 2011. Immateriaalioikeudet

yritysbrändäyksessä. Teoksessa: Puusa, A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma

organisaation voimavarana. Painettu EU:ssa.

Hussi, T. 2001. Aineettoman varallisuuden johtaminen. Miten vastata tunnistamiseen ja

kehittämiseen liittyviin haasteisiin. Sarja B 180 Series. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Vantaa: Tummavuoren kirjapaino Oy.

Ito, K. & Kagaya, T. 2010. International comparison of intangible assets: disclosure and

investment behavior. Teoksessa (toim.) Itami, H., Kusunoki, K., Numagami, T. & Takeishi

A. Dynamics of knowledge, corporate systems and innovation. Springer.

Jalava, J. Aulin-Ahmavaara, P. & Alanen A. 2007. Intangible capital in the finnish

business sector, Pellervo Economic Research Institute, Working Papers, N:o. 100.

Li, Y-H, Huang, J-W & Tsai, M-T. 2009. Entrepreneurial orientation and firm

performance: The role of knowledge creation process. Industrial Marketing Management

38, 440-449.

Jyrkiäinen, A. 2007. Verkosto opettajien tukena. Akateeminen väitöskirja.

Kasvatustieteiden tiedekunta. Tampereen yliopisto. Tampere:Tampereen yliopistopaino Oy

- Juvenes Print.

Kaplan, R. S. & Norton, D. P. 1996. The Balanced Scorecard: translating strategy into

action. USA, Harvard Business School Press. 322 p.

Kaplan, R. S. & Norton, D. P. 2006. Alignment. Using the Balanced Scorecard to create

corporate synergies. Authors of The Strategy-Focused Organization. Boston,

Massachusetts: Harvard Business School Press.

Karlöf, B. & Loevingsson, F. 2005. A to Z of management concepts and models. London:

Thorogood Publishing.

Karlöf, B., Lundgren, K. & Edenfelt Froment, M. 2003. Ota oppia parhaista! Tehoa

vertailuoppimisesta. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Kesti, M. 2010. Luennoilla henkilöstövoimavarojen ja työyhteisöjen johtaminen. 1.4.2010.

Lapin yliopisto.

Kesti, M. 2012. The tacit signal method in human competence based organization

performance development. Akateeminen väitöskirja. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Lapin yliopisto. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino.

Kolb, D. A., Rubin, I.M. & Osland,J. 1991. Organizational behavior. An experimental

approach. USA: Prentice-Hall, Inc.

Kostiainen, T. 2009. Osaamisen kehittämisen neljä tilaa. Osaamiskeskuksen interventio

sosiaalityöhön. Akateeminen väitöskirja. Kasvatustieteiden tiedekunta. Tampereen

yliopisto. Tampere:Tampereen yliopistopaino Oy - Juvenes Print.

Kotler, P. 1994. Marketing management: analysis, planning, implementation and control.

8th

ed. New York: Prentice Hall.

67

Kujansivu, P., Lönnqvist, A., Jääskeläinen, A., & Sillanpää, V. 2007. Liiketoiminnan

aineettomat menestystekijät. Mittaa, kehitä ja johda. Talentum Media Oy. Helsinki:

Gummerus Kirjapaino Oy.

Kvale, S. 2006. Dominance through interviews and dialogues. Qualitative inquiry. Volume

12 Number 3. Sage Publications.

Lash, S. 1995. Refleksiivisyys ja vastinparit: rakenne, estetiikka, yhteisö. Teoksessa: Beck,

U., Giddens, A. & Lash, S. (1995): Nykyajan jäljillä: refleksiivinen modernisaatio. Suom.

Leevi Lehto. Vastapaino, Tampere.

Lave, J. & Wenger, E. 1993. Situated learning. Legitimate peripheral participation.

Cambridge: Cambridge University Press.

Lehtonen, J. T. 2002. Organisaation osaamisen strateginen hallinta. Akateeminen

väitöskirja. Kasvatustieteiden tiedekunta. Tampereen yliopisto. Tampere: Tampereen

yliopistopaino Oy - Juvenes Print.

Lev, B. 2001. Intangibles: management, measurement, and reporting. Washington, D.C.:

Brookings Institution Press. Ebrary-verkkokirja.

Lönnqvist, A., Jääskeläinen, A., Kujansivu, P., Käpylä, J., Laihonen, H., Sillanpää, V. &

Vuolle, M. 2010. Palvelutuotannon mittaaminen johtamisen välineenä. Tallinna: Tallinna

Raamatutrükikoda.

Lönnqvist, A., Kujansivu, P. & Antikainen, R. 2006. Suorituskyvyn mittaaminen.

Tunnusluvut asiantuntijaorganisaation johtamisvälineenä. Yritysjulkaisut. Helsinki: Edita

Publishing Oy.

Lönnqvist, A., Kujansivu, P. & Antola, J. 2005. Aineettoman pääoman johtaminen.

Aavaranta-sarja. Tampere: Tammerpaino Oy.

Lönnqvist A. & Mettänen, P. 2003. Suorituskyvyn mittaaminen – tunnusluvut

asiantuntijaorganisaation johtamisvälineenä.

Maliranta, M. & Rouvinen, P. 2007. Aineettomat investoinnit Suomen yrityksissä vuonna

2004: kokeilu yritysaineistoilla. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita.

N:o 104 (December 2007). Helsinki.

Meritum -projektin suositukset. 2002 Aineettoman varallisuuden johtamisen ja

raportoinnin periaatteet. Meritum-työryhmän suositukset. Elinkeinoelämän

Tutkimuslaitos, ETLA. Helsinki:Taloustieto Oy.

Miles, M. & Huberman A. M. 1994. Qualitative data analysis. California: Sage.

Mouritsen, J. 2009. The power and frailty of oganizational capital. Teoksessa Bounfour, A.

(toim.) Organizational capital. Modelling, measuring and contextualizing. Routledge

Studies in innovation, organizations and technology. Routledge.

Nonaka, I. 1994. A dynamic theory of organizational knowledge creation. Organization

Science, Vol. 1. 14-37.

68

Nonaka, I. & Konno, N. 1998. The concept of ”Ba”. Building a foundation for knowledge

creation. California Management Review. Vol. 40 No. 3.

Nonaka, I. & Takeuchi, H. 1995. The knowledge- creating company. How japanese

companies create the dynamics of innovation. New York: Oxford University Press.

Nonaka,I., Toyama, R. & Konno, N. 2005. SECI, Ba and leadership: a unified model of

dynamic knowledge creation. Long Range Planning 33, 5-34.

Nurmi, T., Rekiaro, I. & Rekiaro, P. 2000. Sivistyssanakirja. Yli 12000 sanaa. Jyväskylä:

Gummerus Kirjapaino Oy.

Otala, L. 1996. Oppimisen etu – kilpailukykyä muutoksessa. Porvoo: WSOY

Otala, L. 2008. Osaamispääoman johtamisesta kilpailuetu. Helsinki: WSOYpro.

Otala, L. 2011. Älyllinen kunto. Tuottavuutta työhön. Helsinki: WSOYpro Oy.

Paalumäki, A. 2011. Organisaatiokulttuuri aineettoman pääoman osatekijänä. Teoksessa:

Puusa, A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma organisaation voimavarana.

Painettu EU:ssa.

Peräkylä, A. 2005. Analyzing talk and text. Teoksessa Denzin, N.K. & Lincoln, Y.S.

(toim.) The Sage handbook of qualitative research. Sage Publications.

Poikela, E. 1999. Kontekstuaalinen oppiminen. Oppimisen organisoituminen ja vaikuttava

koulutus. Akateeminen väitöskirja. Kasvatustieteiden tiedekunta. Tampereen yliopisto.

Vammala:Vammalan kirjapaino Oy.

Poikela, E. 2006. Knowledge, knowing and problem-based learning – some

epistemological and ontological remarks. In E. Poikela & A.R. Nummenmaa (Eds.)

understanding problem-based learning. Tampere: Tampere University Press. 15-31.

Poikela, E. & Järvinen, A. 2007. Työssä oppimisen prosessimalli oppimisen johtamisessa

ja osaamisen arvioinnissa. Teoksessa A. Eteläpelto, K. Collin & J. Saarinen (toim.) Työ,

identiteetti ja oppiminen. Porvoo: WSOY. 178-197.

Poikela, E. 2008. Miten informaatio muuntuu osaamiseksi? Teoksessa E. Sormunen & E.

Poikela (toim.) Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Tampere: Tampere

University Press. 56-82.

Poikela, E. 2011. Oppiminen, työ ja osaaminen – haasteena asiantuntijuus ja yrittäjyys.

Julkaisussa R. Pelli & S. Ruohonen (toim.) Oppimisen ja osaamisen ekosysteemi.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A. Nro 32. Tampere: Tammerprint

Oy. 24-33.

Polanyi, M. 1958. Personal knowledge. Towards a post-critical philosophy. London:

Routledge.

Polanyi, M 1966. The tacit dimension. Gloucester, MA: Peter Smith / Double Day &

Company Inc.

69

Prahalad, C.K. & Krishan, M.S. 2011. Innovaation uusi aika. Yhteinen arvon luominen

globaaleissa verkostoissa. Suom. Maarit Tillman. Helsinki: Tietosanoma Oy.

Puusa, A & Eerikäinen, M. 2011. Onko hiljainen tieto todella hiljaista? Teoksessa: Puusa,

A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma organisaation voimavarana. Painettu EU:ssa.

Puusa, A. & Reijonen, H. 2011. Johdanto: aineeton pääoma organisaation voimavarana.

Teoksessa: Puusa, A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma organisaation

voimavarana. Painettu EU:ssa.

Puusa, A. & Reijonen, H. 2011. Johdanto: mielikuvat organisaation aineettomana

suhdepääomana. Teoksessa: Puusa, A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma

organisaation voimavarana. Painettu EU:ssa.

Ramaswamy, V. & Gouillart, F. 2010. The Power of co-creation. Build it with them to

boost growth, productivity and profits. New York: Free Press.

Rauste-von Wright, M-L. & von Right J. 1994. Oppiminen ja koulutus. Porvoo: WSOY.

Roos, G. & Pike, S. 2009. An intellectual capital view of business model innovation.

Teoksessa Bounfour, A. (toim.) Organizational capital. Modelling, measuring and

contextualizing. Routledge Studies in innovation, organizations and technology.

Routledge.

Ropo, E. 1999. Opetussuunnitelmat ja elinikäinen oppiminen. Teoksessa Kajanto, A. &

Tuomisto, J. (toim.) Elinikäinen oppiminen. Vapaan sivistystyön 35. vuosikirja.

Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura 1994. Saarijärvi: Gummerus

Kirjapaino Oy.

Schein, E.H. 2010. Organizational culture and leadership. 4th edition. Jossey-Bass

Business and Management. USA.

Senge, P. 1994. The fifth discipline. New York: Currency Doupleday.

Sirpalepolitiikasta kohti luovan talouden ekosysteemiä. 2011. Luovan talouden strategisen

hankkeen loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriö.

Spender, J. C. 2009. Organizational capital: concept, measure, or heuristic? Teoksessa

Bounfour, A. (toim.) Organisational capital. Modelling, measuring and contextualizing.

Routledge Studies in innovation, organizations and technology. Routledge.

Ståhle, P. & Grönroos, M. 1999. Knowledge management - tietopääoma yrityksen

kilpailutekijänä. WSOY.

Ståhle, P. & Grönroos, M. 2000. Dynamic intellectual capital — Knowledge management

in theory and practice.WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen 9.5.2012. Luento: reaalitalouden ja

rahoitusmarkkinoiden tila keskuspankin näkökulmasta, ja EKP:n ja euroalueen

keskuspankkien toiminta finanssi- ja velkakriisissä. Lapin yliopisto.

70

Sveiby, K. E. 1997. New organizational wealth: managing and measuring knowledge-

based assets.

Sydänmaanlakka, P. 2007. Älykäs organisaatio - Tiedon, osaamisen ja suorituksen

johtaminen. Jyväskylä: Talentum Media Oy.

Syväjärvi, A. 2005. Inhimillinen pääoma ja informaatioteknologia organisaatiotoiminnassa

ja strategisessa henkilöstövoimavarojen johtamisessa. Akateeminen väitöskirja. Lapin

yliopisto. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki:Tammi.

Tuominen, S. 2011. Brändi rahallisen arvon mittaaminen. Teoksessa: Puusa, A. &

Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma organisaation voimavarana. Painettu EU:ssa.

Wenger, E. 1998. Communities of practice: learning, meaning and identity. Campridge:

Campridge University Press.

Virtainlahti, S. 2011. Hiljainen tietämys ja aineeton pääoma organisaation voimavarana.

Teoksessa: Puusa, A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma organisaation

voimavarana. Painettu EU:ssa.

Zuboff, S. 1988. In the Age of the Smart Machine. The Future of Work and Power. USA:

Basic Books.

Zuboff, S. 1999. Viisaan koneen aikakausi. Uusi tietotekniikka ja yritystoiminta. Suom.

Hannu Oinonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Internet-lähteet

Andriessen, D. 2003. IC valuation & measurement. Why and how? Paper for the PMA IC

Research Symposium October 1-3, 2003. Cranfiel School of Management.

Kesti, M. & Syväjärvi, A. 2009. Human tacit signals at organization performance

development.

http://www.emeraldinsight.com.login.ezproxy.ulapland.fi/Insight/viewPDF.jsp? content.

Type=Article&Filename=html/Output/Published/EmeraldFullTextArticle/Pdf/0291100204

.pdf

Jessop, B. 2008. The knowledge-based economy. Institute for advanced studies Lancaster

University. Viitattu 11.6.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://eprints.lancs.ac.uk/1007/1/Microsoft_Word_-_I-2008_Naked_Punch.pdf.

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO. Viitattu 4.5.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.leofinland.fi/index.php?name=Content&nodeIDX=166.

71

Lapin yliopisto. Tutkimus: uusi laskentamalli työelämän laadusta. Viitattu 15.6.2012.

Saatavilla osoitteesta:

http://www.ulapland.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Uutisarkisto/2012.iw3?showmodul=149&

newsID=e24877f7-14d1-49a9-81db-2274ba2aea26.

Polanyi, M. 1964. The structure of tacit knowing. Viitattu 7.8.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.missouriwestern.edu/orgs/polanyi/Duke/Duke2.pdf.

Polanyi, M. 1965. The Structure of consciousness: Michael Polanyi. Two kinds of

awareness. Viitattu 11.8.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.missouriwestern.edu/orgs/polanyi/mp-structure.htm.

Luova talous. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 26.4.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.tem.fi/index.phtml?s=2727.

Ståhle, P. 2007. (toim.) Five steps for Finland’s future. Tekes. Finland. Technology

Review 202/2007. Viitattu 10.9.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.pasisahlberg.com/downloads/Five%20steps%20for%20Finlands%20future.pdf.

Ståhle, P. & Bounfour, A. 2008. Understanding dynamics of intellectual capital. Journal of

Intellectual Capital, special issue of Intellectual Capital of Communities: The Next

Step. Vol 9, No. 2, 164-177. Viitattu 10.9.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.stahle.fi/index_en.html.

Ståhle, P. 2008. National intellectual capital as an economic driver: perspectives on

identification and measurement. In G. Ahonen (Ed.) Inspired by Knowledge in

organizations. Essays in honour of Professor Karl-Erik Sveiby in his 60th birthday 29th

June 2008. Publications of the Swedish School of Economics and Business Administration.

Viitattu 19.10.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.stahle.fi/National_Intellectual_Capital_as_an_Economic_Driver_20 0408

final.pdf.

Suomen Akatemian IPR –opas tutkijoille. Viitattu 27.3.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.aka.fi/fi/A/Tutkijalle/Rahoituksen-kaytto/Tulosten-hyodyntaminen/Suomen-

Akatemian-IPR-opas-tutkijoille/.

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. Viitattu 30.5.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731.

Valtionvarainministeriö. Eurooppa strategia 2020. Viitattu 8.5.2012. Saatavilla osoitteesta:

http://ec.europa.eu/europe2020/pdf/nd/nrp2012_finland_fi.pdf.

Valtionvarainministeriö. Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma. Viitattu 8.5.2012.

Saatavilla osoitteesta:

http://www.vm.fi/vm/fi/05_hankkeet/0108_vaikuttavuus_tuloksellisuus/index.jsp.

Valtioneuvoston periaatepäätös aineettomia oikeuksia koskevasta strategiasta. Viitattu

10.11.2010. Saatavilla Internetistä:

http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/periaatepaatokset/2009/IPR-

strategia/145451.pdf.

72

Muut lähteet:

http://demo.humancapital.fi/auth. M-Competence. Viitattu 15.6.2012.

Liite 1.

Arvoista vastaanottaja,

Teen opinnäytetyötäni ”Immateriaalioikeuksiin ja sopimustoimintaan liittyvän osaamisen

kartoitus Lapin korkeakoulukonsernissa” Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan.

Haluaisin haastatella sinua opinnäytetyöhöni liittyen yhdessä Lapin luovien alojen IPR -

osaajaverkostohankkeen projektipäällikkö Annamari Turusen kanssa. Opinnäytetyössäni

tutkin, millaisia osaamisen muotoja organisaatioista on löydettävissä IPR:n liittyen sekä

miten osaamista ts. hiljaista tietoa voisi organisaatioissa hyödyntää tulevaisuudessa.

Opinnäytetyöohjaajani on kasvatustieteiden professori Esa Poikela Lapin Yliopistosta.

Lapin yliopistossa toteutetaan Lapin luovien alojen IPR -osaajaverkosto – hanke, jossa

tavoitteena on edistää luovien alojen osaamis- ja palvelujärjestelmän toimintaa mm.

lisäämällä immateriaalioikeuksiin ja sopimustoimintaan liittyvää osaamista.

Projektipäällikkönä toimii OTT, VT Annamari Turunen.

Näkemyksesi on tutkimuksen kannalta tärkeä, joten toivon, että pystyt osallistumaan

tutkimukseen. Haastateltavaksi on valittu tavalla tai toisella IPR -asioita hoitavia

henkilöitä kaikista Lapin korkeakoulukonsernin yksiköistä sekä Pohjoisen kulttuuri-

instituutista ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutista. Haastattelujen pohjalta

kootaan mm. Lapin luovien alojen IPR osaajaverkostohankkeen ylläpitämälle

www.luovalappi.fi sivustolle organisaatiokohtainen IPR -profiili.

Haastatteluajankohdaksi olen alustavasti suunnitellut torstaita 1.12.2011 tai perjantaita

2.12.2011, ja aikaa haastatteluun olisi hyvä varata n. 1 h - 1½ h.

Sopisiko aikatauluusi haastattelu joko torstaina tai perjantaina? Jos kumpikaan päivistä ei

ole aikatauluusi sopiva, otan mielelläni vastaan ehdotuksen sinulle paremmasta

ajankohdasta. Halutessasi voin lähettää haastattelukysymykset etukäteen sähköpostitse.

Ystävällisin terveisin,

Sari Kalla

Kasvatustieteiden tiedekunta

Lapin Yliopisto

stervaha@ulapland.fi

Lisätietoja:

ANNAMARI TURUNEN

Projektipäällikkö

Lapin luovien alojen IPR-osaajaverkosto

www.luovalappi.fi

Lapin yliopisto Oikeustieteiden tiedekunta

Varallisuusoikeuden instituutti ICLU

Puh. +358 40 484 4013

Kasvatustieteiden professori Esa Poikela

Lapin yliopisto

Esa.Poikela@ulapland.fi

Liite 2.

HAASTATTELUKYSYMYKSET

ORGANISAATION NÄKÖKULMA

SARI KALLA

LAPIN LUOVIEN ALOJEN IPR -OSAAJAVERKOSTO

ESIKYSYMYKSET

1. Nimi

2. Organisaatio

3. Koulutustausta

4. Tehtävä IPR:ien näkökulmasta

5. Miten ymmärrät aineettomat resurssit organisaation näkökulmasta?

6. Miten kuvailisit aineettomia prosesseja organisaation näkökulmasta?

VARSINAISET KYSYMYKSET

1.

a) Millaista tietoa organisaationne tarvitsee IPR:istä?

b) Mihin IPR:ien osa-alueeseen tarvitsette tietoa?

(tekijänoikeus/patentti/mallioikeus/hyödyllisyysmalli/tavaramerkki/IC

piirimallisuoja/kasvinjalostajaoikeus)?

c)Mistä IPR:ien osa-alueista organisaatiollanne on jo tietoa?

(tekijänoikeus/patentti/mallioikeus/hyödyllisyysmalli/tavaramerkki/IC

piirimallisuoja/kasvinjalostajaoikeus)?

2. Miten IPR:t tulevat merkityksellisiksi?

3. Miten organisaation IPR osaaminen muodostuu?

4. Miten osaamistanne hyödynnetään organisaation näkökulmasta? Miten sitä

pitäisi hyödyntää?

5. Miten edesautatte organisaation kehittämistä ja IPR:ien esiin tulemista siinä?

6. Millaisia työkaluja tarvitsette IPR osaamisen kehittämiseen ja

kasvattamiseen?

7. Onko IPR osaamista dokumentoitu, ja jos on, niin miten? Onko tieto

pelkästään hiljaista tietoa?

8. Miten koette IPR-osaajaverkoston kehittämisen?

9. Miten osaajaverkostoa olisi mahdollista kehittää tulevaisuudessa?

10. Mihin seuraavista IPR ongelma-alueista organisaationne voisi tarjota apua?

a) tunnistaminen

b) käyttö

c) arvottaminen

d) sopimukset

e) muut