24
2 2010 Uusi sarja alkaa TV1:llä: Toisenlaiset frendit

Leija 2 2010

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Selkolehti Leijassa tällä kertaa mm: - Toiselaiset frendit -tv-sarja alkaa TV1:llä - Pete Parkkonen: Keikalla olutta ja lenkkimakkaraa - Asumisen ohjelma tuottaa lisää asuntoja

Citation preview

Page 1: Leija 2 2010

2 � 20102 • 2009

Uusi sarja alkaa TV1:llä:

Toisenlaiset frendit

Page 2: Leija 2 2010

2 Leija 2 . 2010

Yksi Toisenlaiset frendit -sarjanpäähenkilöistä on Sanna Sepponen.– Kaikki odottavat innolla,että lähetykset alkavat tv:ssä,hän kertoo sarjan esiintyjien tunnelmista.

– Tv-sarja kuvattiinmeidän asuntolassamme.Mukana ovat minun lisäksiSonja, Timo, Kata ja Mikko.

Kuvauksissa saiolla oma itsensä

Kuvaukset alkoivat viime kesänä.Asuntolan lisäksi sarjaavarten kuvattiin kaverustentyöpaikkoja ja harrastuksia.

Sanna Sepponen muistelee,että tv-sarjaa kuvattiin kahdella kameralla.Kahden kameramiehen lisäksipaikalla oli äänittäjä ja ohjaaja.

Sannaa kuvaukset eivät jännittäneet,sillä hän on näytellyt aiemminSalatut elämät -sarjassa:– Tämä oli erilaista.Tässä ei olekäsikirjoitettuja repliikkejä,vaan kuvauksissa sai olla oma itsensä.

Suomalainen ohjelma perustuuruotsalaiseen sarjaan,jonka nimi on ”En annan del av Köping”.Sanna on katsonut ruotsalaisia sarjaa:

Uusi tv-sarjakertoo kavereistaToisenlaiset frendit -tv-sarjaalkaa sunnuntaina huhtikuun 25. päivä klo 18.15.Sarjan päähenkilöt asuvat naapureina asuntolassa.

Sanna ja Kata. Mikko.

Page 3: Leija 2 2010

– Ruotsalainen sarja on aika hyvä,samalla oppii ruotsin kieltä.Sarjaa voi katsoa netissä Youtubessa.

Päähenkilöiden yksityisyys säilyy

Ruotsalaisessa sarjassa esiintyvätLinda Hammar, Torbjörn Jonsson,Mats Halvarsson ja Mikael Wiseby.Suomalaisessa sarjassapäähenkilöt esiintyvät etunimillään.Miksi he eivät käytä sukunimiä?Kysymykseen vastaa sarjan tuottajaAnne Wahlström Metronome-yhtiöstä:

– Olemme tehneet sopimuksen,että sarjan päähenkilöidennimiä ei anneta julkisuuteen.

Tämä vain siksi,että suojelemme heidän yksityisyyttään.Sarja tuo väistämättä julkisuutta.Asiasta on sovittupäähenkilöidemme omaistenja asuntolan vastaavan ohjaajan kanssa,tuottaja kertoo.

Teksti Jaana TeräväinenKuvat Metronome

Leijan juttuja voi kuunnellaInternetissä Vernerin sivullaosoitteessa http://verneri.net

Timo ja Sonja risteilyllä.

Page 4: Leija 2 2010

4 Leija 2 . 2010

Uutisia

Vammaisten oikeuksien sopimus on hyväksyttävä

Kuv

a M

ikko

Käk

elä

YK:n sopimuksessa sanotaan, että vammaisilla ihmisillä on samanlainen oikeussanoa oma mielipiteensä kuin muillakin.Kuvassa on Teuvo Taipale mielenosoituksessa Helsingissä.

Syyskuussa suomalaiset yrittävättehdä kävelyn maailmanennätyksen.Tarkoitus on lyödäRuotsin ennätys vuodelta 2006.Ruotsissa mukana oli 1026 kävelijää.

Kävely järjestetään 9.10.2010.Paikkakunnat ovat Helsinki,Turku, Tampere, Lahti,Jyväskylä, Kuopio, Joensuu,Rovaniemi, Seinäjoki ja Oulu.

Tapahtumassa sauvakävelläänkolmen kilometrin matka.

Tempauksen järjestävätSuomen Reumaliittoja lääketehdas Roche.

Hankkeen suojelija onhiihtäjä, kansanedustaja Juha Mieto.

Jos haluat mukaan,ota yhteyttä paikalliseen reumayhdistykseen.

Lisätietoja:www.mekavely.fi

Lähde mukaan kävelemään maailmanennätys

Juha Mieto ontapahtuman suojelija.

Kuva Timo Wright

YK:n vammaisten oikeuksien sopimustaei ole vieläkään ratifi oitu eli hyväksytty kaikissa Euroopan maissa.Euroopan parlamentti on kehottanutjäsenmaita hyväksymään sopimuksen.

Euroopan parlamentinihmisoikeuksien alivaliokunta keskusteli helmikuussa YK:n ja vammaisten edustajien kanssa.Euroopan vammaisfoorumin varapuheenjohtaja Erzsébet Szöllösivaati, että vammaiset ihmisetja vammaisjärjestöt täytyy pitää mukana sopimuksen toimeenpanossa.

Page 5: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 5

Vähän kunnioitusta ensi-iltaan kesäkuussaKesäkuussa saa ensi-iltansaerilainen nuorisoelokuva.Elokuvan teossa on ollut mukanaiso joukko kehitysvammaisia henkilöitä.Mukana on myös tuttuja bändejä,kuten Resisposse ja Pertti Kurikan Nimipäivät.

Vähän kunnioitusta kertoo rakkaudesta ja selviytymisestä.Mukana on myös vaikeita aiheita.

Elokuvan päähenkilö on Siiri,joka muuttaa pois kotoa.Hän haaveilee itsenäistymisestä,työstä ja rakkaudesta,kuten muutkin ikäisensä nuoret naiset.Siirin paras ystävä onsamassa asuntolassa asuva Suski.

Siiriä esittää Outi Keroja Suskia Elena Leeve.

Pekka Karjalaisen ohjaama elokuvasaa ensi-iltansa 11.6.2010.

Me Itse -yhdistyksenuudessa esitteessä kerrotaanyhdistyksestäja sen alajaosten toiminnasta.

Yhdistyksen alajaokset voivatkäyttää esitettä hankkiessaanuusia jäseniä, silläesitteessä on mukana jäsenhakemus.Yhdistyksen jäsenyys maksaakahdeksan euroaja kannatusjäsenyys 20 euroa.

Esitteitä voi tilata sähköpostillaosoitteesta [email protected] tai soittamalla Me Itse ry:n toimistoon,jonka numero on 0400 426 535.

Outi Kero ja Elena Leeve näyttelevät ystäviä, joiden elämä on vauhdikasta.

Kuv

a V

ähän

kun

nioi

tust

a -e

loku

va

Tilaa itsellesi Me Itse -yhdistyksen uusi esite

Uudessa esitteessä muun muassa esitellään Me Itse ry:n johtoryhmä. Johtoryhmässä toimivat tämän vuoden loppuun asti Tommi Kivimäki, Ulla Topi, Sinikka Haanpää, Sami Helle, Sanna Sepponen, Olavi Hietaharju, Krisse Pääskynen, Seppo Pöylä ja Tomi Tuominen.

Page 6: Leija 2 2010

6 Leija 2 . 2010

Haluatko kesäksi töihin?Tässä kymmenen vinkkiätyönhakijan avuksi.

1. Aloita töiden haku ajoissa.Kesätyöpaikat menevät nopeasti.

2.Työnantajat ilmoittavatavoimista työpaikoista lehdissä,mutta ole valppaana muutenkin.Kun mietit, minne hakisit,selvitä ensin, millaisia yrityksiäkotikunnassasi on.Tarvitseeko vaikkapa lähikauppakesäksi työntekijän?Myös seurakunnat ja kunnatpalkkaavat kesätyöntekijöitä.

Voit pyytää apuatyöhönvalmentajaltatai avotyönohjaajalta.Heihin saat yhteydentyö- tai toimintakeskuksen kautta.Jos opiskelet, pyydä apuakoulun opinto-ohjaajaltatai työhönvalmentajalta.

Kysele myös tutuilta ja sukulaisilta,tarvitaanko heidän työpaikoillaankesätyöntekijöitä.

3.Ole avoin erilaisille vaihtoehdoille.Kaikista kokemuksista on hyötyäja työnantajat arvostavatmonipuolista osaamista.On vaikea saada töitä,jos vain unelmapaikka kelpaa.

4.Jos olet ollutaikaisemmin TET-jaksolla,kesätöissä tai työharjoittelussa,ota yhteyttä työnantajaasija kerro, että etsit kesätöitä.

5.Ota yhteyttä suoraan työnantajiin.Soita rohkeasti yritykseenja kysy, kuka on oikea henkilökertomaan kesätyöpaikoista.

Kun soitat työnantajalle,ole valmis kertomaan itsestäsi.Kerro itsestäsi ja osaamisestasija miten voisit olla hyödyksi.

6. Kun näet ilmoituksenavoimesta työpaikasta,lue ilmoitus huolellisesti.Mieti, millaista työntekijäätyönantaja on hakemassa.Tee hakemus huolellisesti.Kerro, mitä kaikkea osaat.

7.Kun olet lähettänyt hakemuksen,voit muutaman päivän kuluttuamuistuttaa työnantajaa itsestäsi.Voit soittaa yritykseenja kysyä, milloin valinnat tehdään.

8.Onneksi olkoon,jos pääsit haastatteluun!Työnantaja on kiinnostunut sinusta.

Kesätyössä saa palkkaaja uusia kokemuksia

Page 7: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 7

Valmistaudu haastatteluunesimerkiksi lukemallayrityksen verkkosivuja.

Pukeudu siististi.Käyttäydy kohteliaasti.Mieti etukäteen,mitä työnantaja saattaa kysyä.Valmistaudu kertomaan,vaikuttaako vammasityökykyysi ja arkipäivääsi.

9.Jos olet eläkkeellä,sinun täytyy selvittää,miten palkka vaikuttaatyökyvyttömyyseläkkeeseentai sosiaalietuuksiin.Apua saat netistä sivultawww.kvtl.fi hakusanalla ”kehitysvammaiset ja työ”.

10.Älä lannistu.Työnhaussa sinnikkyys palkitaan.

Kesätyö kaikille -kampanjahaluaa vammaiset nuoret töihin

Tänä keväänä järjestetäänKesätyö kaikille -kampanja,joka kannustaa vammaisia nuoriahakemaan kesätöitä.Kampanjan järjestävät Vates-säätiö javammaisfoorumin työllisyystyöryhmä.Ne haluavat muistuttaa,että myös vammaisilla nuorillaon oikeus työhön.

Tekstin muokkaus selkokielelle Jaana TeräväinenTekstin tarkistus ja kuva Kari Vuorenpää

Lähteetwww.vates.fiwww.kunkoululoppuu.fi

Kuumana kesäpäivänä Mertiörannan kurssikeskuksen työmaalla tehtiin lapiohommia.

Page 8: Leija 2 2010

8 Leija 2 . 2010

Työntekijän asema Suomessaon melko turvattu.Silti on hyvä tuntea oikeutensa.

Tervetuloa työelämään -opaskertoo työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.Opas selittää moniatyöelämään liittyviä sanoja.

On hyödyllistä tietää esimerkiksi,että työsopimus ontyöelämän perussopimus.Siinä työntekijä sitoutuutekemään töitä työnantajalleja työnantaja sitoutuumaksamaan työntekijälle palkkaatai muita etuisuuksia.Opas neuvoo tekemääntyösopimuksen aina kirjallisesti.

Tervetuloa työelämään -oppaanovat julkaisseet STTK:n opiskelijat.STTK on ammattiliittojen keskusjärjestö.Esimerkiksi monet kuntien,valtion ja seurakuntien työntekijätovat STTK:laisia.

Oppaan voi tilata netin kautta osoitteestawww.sttkopiskelijat.fi

Tietoa työelämästä selkokielellä

Vuoden 2008 Yhteisvastuukeräyksenkotimaan tuotto käytettiinkehitysvammaisten ihmisten työllistymistä edistäviin hankkeisiin.Nyt on päätösseminaarin aika.

Työllä osallisuutta – Kehitysvammaiset ihmiset matkalla palkkatyöhön -seminaari järjestetään 19.5.2010 Helsingissä Paasitornissa.Seminaaria voi seurata myösOulussa, Rovaniemellä ja Joensuussa.

Seminaarin järjestävätKehitysvammaisten Tukiliitto,Kehitysvammaliitto,Nuorten Ystävät ja FDUV.

Lisätietoja ja alustava ohjelmaovat netistä sivullawww.kehitysvammaliitto.fi ,katso Koulutus- ja tapahtumakalenteri.

Yhteisvastuukeräyksessä 2008kerättiin varoja kehitysvammaisten ihmistentyöllistymisen tueksi.Juha Salo antoi kasvonsa keräysjulisteisiin.

Työllä osallisuutta? -seminaari 19.5.2010 Helsingissä

Kuva JT

Page 9: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 9

Pikkuhiljaa Hyvinkäänystäväklubilaisista on tullutMe Itse Sankareiden jäseniä.Kun suunnittelimme yhdessäkevätohjelmaa,mieleen tuli jääkiekkomatsiin meno.

Päätimme lähteä Hartwall-areenalle.Tietokoneelta löytyi sopiva peli:Jokerit vastaan TPS.

Helsinkiin matkasi 18 innokastapikkubussilla torstaina 11.3.

Pelissä riitti katsottavaa.Kauniit cheerleader-tytöt saivatmonet pojat hymyilemään. Peli alkoi vauhdikkaastija Jokerit täräytti maalin aika nopsaan.Mutta ei mennyt kauan,kun tasoitus tuli.Porukan ainoa TPS:n kannattaja,Tommi Kivimäki, sai heiluttaa lippuaan.Vielä kerran Jokerit onnistuivat.Lopputulos oli Jokereille 2 – 1.

Pelierät tuntuivatsoljuvan nopeamminkuin kotona tv:stä katsottuna.Äkkiä huomattiin,että peli loppui joja matka kotiinpäin alkoi.

Teksti ja kuvat Pirkitta HyvönenJokerien maskotti kävi tapaamassa meitä.

Osa porukasta on tässä yhteiskuvassa Hartwall-areenalla Helsingissä. Jokeri-fanien joukossa oli yksi turkulaistenkin kannattaja: Tommi Kivimäki.

Hyvinkään Me Itse Sankarit Jokerit vastaan TPS -ottelussa

Page 10: Leija 2 2010

10 Leija 2 . 2010

Mikkeliläinen Kai Lehtoon harrastanut valokuvaustajo yli 40 vuotta.

– Harrastuksenialkoi 1960-luvulla,kun ostin ensimmäisen kamerani.Se maksoi 69 markkaa.Kamera oli merkiltään Agfaja sillä kuvattiin filmille.Ensimmäisestä rullastaonnistui vain yksi kuva,jonka olin ottanutisäni ja uuden äitipuoleni häistä.Siitä se lähti,Kai Lehto kertoo.

Vuodet kuluivatja kamerat muuttuivat.– 80-luvulla kuvasinjärjestelmäkameralla,siinäkin käytettiin vielä filmiä.Minulla oli Canon AT-1.

Kai on säästänyt rahaaaina uutta kameraa varten. – Digitaalisen kameran ostin,kun niiden hinnat laskivat.Nykyinen kamerani onCanon EOS 1000D.

Kuvaatko enemmän nyt,kun sinulla on digikamera?

Kai Lehto harrastaa valokuvausta digikameralla

Mikkelin digikamerakurssilla kurssilaiset oppivat siirtämään kuvia tietokoneelle.

Page 11: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 11

Kai Lehdon talvikuvia 2010– Enemmän tulee kuvattua.Käytän muistikortteja,joihin mahtuu 530 kuvaa.Vien kortin valokuvaliikkeeseen,jossa kuvat siirretään cd-levylle.Minulla on kotona tietokone,jolla voin katsoa valokuvia, Kai Lehto kertoo.

Vinkkejä aloittelijalle

Jos haluat aloittaa valokuvaharrastuksen,Kai Lehto neuvoo, ettäensimmäiseksi kameraksikannattaa ostaa pieni digikamera.Niiden käyttö on helppoa.Kamera tarkentaa automaattisestija jos valo ei riitä,kamera ottaa itsesalaman käyttöön.

– Kun lähtee kuvaamaan,kannattaa pitää huolta,että akku on ladattu.Jos akku on tyhjä,sen lataaminen vie jonkin aikaa,Kai Lehto neuvoo.

Mikkelissä järjestettiintammikuussa digikamerakurssi.Kurssilla opeteltiindigikameran käyttöäja kuvien lataamista tietokoneelle.Kurssilla oli uusia asioitamyös Kai Lehdolle.

– Opettelimme siirtämäänkuvia tietokoneelleja polttamaan niitä rompulle.

Kurssilaiset saivat myös ohjeita,joilla kamera pysyy hyvässä kunnossa.– Kamera ei saa kastuaeikä sitä saa pudottaa.Kameraa ei saa myöskäänpitää liian kuumassa,Kai Lehto kertoo.

Teksti Jaana TeräväinenKuvat Kai Lehto

Page 12: Leija 2 2010

12 Leija 2 . 201012 Leija 2 Leija 2 Leija . 2010

Page 13: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 13

JATKUU . . . . . . . . . . . . . . .

Pete Parkkonen:

Pete Parkkonen antoiLeijalle erikoishaastattelun.Hän paljasti, että ruokavalio sisältääjoka keikalla melko epäterveellisiä asioita.

Jos et olisi laulaja, mitä tekisit?– Juuri nyt olisin armeijassa.Jos en olisi armeijassa, keikkailisimme vanhan bändini kanssa.Olen aina ollut kiinnostunutpelastusalasta ja ravintolatöistä.Ryhtyisin varmaan opiskelemaanjompaakumpaa.

Mikä on ikimuistoisin fanilahjasi?– Kerran sain käsin ommellun taulun itsestäni.Siinä oli siis oma naamani!

– Se oli kyllä todella hieno lahja.Käsin tehdyt jutut ovat aina hienoja.

Sisaresi on Lavatähti Virve Parkkonen. Hänen miehensä onentinen tangokuningas Tomi Markkola. Laulatteko koskaan kolmestaan?– Emme ole laulaneet,paitsi joululauluja kotona.

”Keikalla olutta ja lenkkimakkaraa!”

Leija 2 . 2010 13

Page 14: Leija 2 2010

14 Leija 2 . 2010

. . . . . . . . . . . . JATKOA

– Sisareni Virve Parkkonenja hänen miehensä Tomi Markkolaovat kylläkin antaneet minullehyviä neuvoja julkisuudesta.Kun tulin alalle, olin ihan sormi suussa...

Onko tyttöystäväsi mustasukkainen,kun sinulla on faneja?– Mitään vakavaa ei ole tapahtunut.Kyllä hän ymmärtää.

Tunnetko kehitysvammaisia?– Henkilökohtaisesti en tunne.Viime viikolla olin kyllä keikalla,jossa oli paljon kehitysvammaisia ihmisiä.Kaikilla meillä oli tosi hauska meininki.

Kenen kanssa haluaisit vaihtaa yhden päivän elämästäsi?– Paha kysymys.Ehkä haluaisin olla Lenny Kravitz.Haluaisin laulaa isolla stadionilla.

Olet kovin tumma, ja niin on isäsikin. Miksi?– En tiedä, mistä väri tulee.Veikkaan, että jostain etelän maasta.Isäkään ei tiedä.

Oletko tekemisissäIdols-voittaja Koop Arposenja kakkoseksi tulleen Anna Puun kanssa?– Joo, Koopin kanssanäemme joka viikko!Meistä tuli hyvät kaverit.Käymme ajamassacarting-radalla rallia. Vertailemme myös uusia biisejä yhdessä.Viime viikolla kävimme syömässäyhdessä Koopin ja Annan kanssa.

Mikä laulajan työssä on mukavinta?– Esiintyminen onehdottomasti hauskinta!Tykkään riehua lavalla. Tykkään antaa yleisölle kaikkeni.

Mikä on epämukavinta?– Laulajalla ei ole yksityiselämää. Monesti humalaiset ihmiset tulevat häiritsemään. He eivät ymmärrä,että laulaja haluaisi vaikkapa syödä rauhassa. Ihmisillä ei ole tilanteen tajua.

Kuinka usein käyt kotonaPihtiputaalla?– Aika usein. Vähintään joka kuukausi. Siellä olen rennosti kavereiden kanssa.Pelailemme kaikenlaista.

Uskotko Jumalaan?– Tämä on suuri kysymys.Tämä on vaikea kysymys.En juuri mietiskele tämmöisiä asioita.

Mikä maailmassa masentaa sinua?– Tänä talvena on ollut ihan liikaa lunta. Tekisi mieli ajella jo moottoripyörällä.

Mitä haluat joka kertakeikkapaikan takahuoneeseen?– Kaksi korillista vettä ja hedelmiä.Haluan myösHK:n sinistä lenkkimakkaraa ja olutta.Karkkiakin vähän.

Miksi toinen levysi onensimmäistä parempi?– Siksi, että sitä on tehty pitempään. Ensimmäisen levyni äänitin kuukaudessa.Toiseen levyyn käytimme aikaakolme kuukautta. Tässä on enemmän Lenny Kravitz -meininkiä!

Voiko laulamalla muuttaa maailmaa?– Kyllä voi. Mietipä, jos maailmassaei olisi musiikkia ollenkaan.Sehän olisi ihan karmeaa.Voisi olla aika hiljainen maailma.

Teksti Juha-Tapio TuomelaKuva AJ Savolainen

Page 15: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 15

Minun elämänion ihan oman näköistäni elämää.Lievästi vammaisena,mutta silti iloisena elän tätä elämää.Jonkun toisen mielestäelämäni saattaa näyttääkovin vaivalloiselta ja synkältäkin, mutta vaikka minullaonkin sairautta paljonja vaikka olenkin vammainen,minä silti osaan iloita elämästä.

Olen semmoinen iloinen vajavainen.Ja voi olla,että kun olen syntynyt vammaiseksi,olen säästynyt monelta ikävältä asialta.Olisin saattanut eksyäsynnin liukkaille poluille,tupakan polttoon ja muuhun syntiin.

En ymmärrä,mitä iloa on polttaa tupakkaa.Sehän haisee niin pahalle.Sitäkään en ymmärrä,mitä iloa on harrastaa seksiäkenen kanssa vaan.Eikös sitä hämmenny ja ahdistu,jos vieraan ihmisen kanssarupeaa intiimiin kontaktiin?

Minua monet sanovat kummalliseksi,mutta minusta onkummallista tehdä syntiä.Minä olen uskossa ja tiedän,että synti aiheuttaavain murhetta ihmiselle.Synnit saa anteeksi,kun pyytää Jeesusta apuunja antaa koko elämänsä hänelle.

Henna MakkonenJoensuu

Uskonto on auttanut minua

Elän iloisenatätä elämää

Vammaiset ihmisetovat normaaleja ihmisiäMinä olen Kari Mattsson.Haluan kertoa itsestäni.

Olen lievästi kehitysvammainen.Hyväksyn sen.

Vammaiset ihmisetovat normaaleja ihmisiä.Kiva kirjoittaa tätä.Olen tyytyväinen itseeni.Haluan kertoa asioista.

On helppo kirjoittaa.Tahdon kertoa asiat,niin kuin ne ovat tapahtuneet.

Ota kantaa!

Kari MattssonParainen

Marja-Leena Ruokonen piirsi lehmän.– Hoidin lehmiä nuorena.Mustat lehmät olivat friisiläisiä, hän kertoo.

Leija 2 . 2010 15

Page 16: Leija 2 2010

16 Leija 2 . 2010

KirjeenvaihtoonTerve kaikille lukijoille!Olen 21-vuotias nuorimies Itä-Suomesta.Harrastan heavymusiikin kuuntelemista.Iron Maiden on minun lempimusaani.Harrastan myös pyörätuolikeilaustaja elokuvissa käyntiä.Olen luonteeltani iloinen,seurallinen ja puhelias.Etsin kirjeenvaihtokaveriasuunnilleen samanikäisistä tytöistä, vastaattehan minulle!!!Sähköpostini [email protected] onJuha ErvastJokipohjankatu 27 A 283500 Outokumpu

Kirjeenvaihtoon

Olen Päpsy, sinkku Kotkasta.Olen raitis, luotettava ja kiltti.Käyn työtoiminnassa.Pidän musiikista, kuten Enigmasta.Lauleskelen ja hengailenmusiikin tahdissa.Etsin tositarkoituksella seuraakomeista alle 40-vuotiaista miehistä.Myös tytöt saavat kirjoittaa.Olen vähän yksinäinen,koska olen vasta muuttanut Kotkaan.Päivi PiippoMetsäkulmankatu 2148910 Kotka

Kirjeenvaihtoon

Hei vaan sinä noin 30-vuotiasrehellinen, avoin, liikunnallinen,musiikista pitävä nainen.Kirjettäsi odottaa 33-vuotias,iloinen ja rehellinen mies.Harrastan huonekalujen entisöintiä,merellä veneilyä kesäisinja kaikkea luontoon liittyvää.Toivon sinun asuvan Etelä-Suomessa.Mika AhoLaukantie 36125500 PerniöSähköpostini on [email protected]

Kirjeenvaihtoon

Hei, olen 31-vuotias nainen Kempeleestä.Harrastan sählyä, kutomista ja lenkkeilyä.Haluan kirjeenvaihtoon32 – 35-vuotiaan miehen kanssa.Miehen tulisi olla mukava ja urheilullinen.Auto olisi kiva.Lea RissalaHovintie 12 B 890440 Kempele

Kirjeenvaihtoon

Hei,olen 28-vuotias mies Tampereelta.Olen 186 cm pitkäja painan 88 kiloa.Harrastan pyöräilyä.Olen töissä kaupassa.Etsin naista tositarkoituksellaparisuhteeseen.Olethan mielellään lähiseudulta.Tuomo KilpeläinenPihlajakatu 6 A 1433900 Tampere

Kirjeenvaihtoon

Huomio!Etsin ystävää tositarkoituksellamukavasta ja huumorintajuisesta naisesta.Asun Pieksämäellä,rivitalossa palvelukodilla.Kuvani saat kirjeessä.Olen 51-vuotias.Harrastan: liikuntaa ja lentopalloa,tanssimista, musiikin kuunteluaja television katselua.Jos kiinnostuit,vastaa minulle osoitteeseen:Jouko EskelinenSivukatu 2C 9B76120 PieksämäkiNumeroni on 040 7734 286ja sähköpostiosoitteeni [email protected]

Page 17: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 17

Moi, olen Vesa Siren.Haen kirjeenvaihtoonrohkeita naisia.Olen 44-vuotias herrasmies.Minulle voi soittaa päivisinkello 14 jälkeen numeroon041 7254 019.

Kirjeenvaihtoon

Hei,olen 34-vuotias mies Posiolta.Etsin 25 – 35-vuotiasta naista seurustelukumppaniksi.Harrastan puutöitä, salilla käyntiä,ulkoilua ja lenkkeilyä.Jarmo SelkäläKotitie 1 B 1197900 Posio

Kirjeenvaihtoon

Moi, olen 37-vuotias mies Ulvilasta.Haluaisin kirjoitella naisten kanssa.Ikää teillä saisi olla30 – 34 vuotta.Numeroni on 0400 352 078.Janne MyllymaaPalvelukoti VeikkolaRavanintie 35928450 Vanha-Ulvila

Kirjeenvaihtoon

Hei,olen yli 65-vuotiaspoikamies Perniöstä.Etsin tyttöystävää,joka pystyisi siivoamaanja tekemään ruokaa.Voit myös soittaa minulle,numeroni on 02 7352 609.Jouko SaariHeikkiläntie 10 B 1425500 Perniö

Kirjeenvaihtoon

Etsin seuraa samanikäisestä naisesta,joka ei tupakoi eikä käytä alkoholia.Asun Vantaalla, minulla on oma vuokra-asunto.Harrastan karaokea ja käyn tanssikurssilla.Osaan valssia, tangoa, humppaa ja foxia sekä ”buukia”.Olen 53-vuotias.Jari HelminenImmonkuja 2 c 1801420 Vantaa

Kirjeenvaihtoon

Hei, minun nimeni on Rea.Olen 31-vuotias.Etsin kirjeenvaihtoonikäisiäni tai hieman vanhempia miehiä.Harrastuksiini kuuluu urheilu,lenkkeily, elokuvat ja lukeminen.Pidän myös käsitöistä ja leipomisesta.Etsin rehellistä, raitista ja savutonta miestä.Rea KorpelaTuulikello KuntoutuskeskusPohjankorventie 1945740 Kuusankoski

Kirjeenvaihtoon

Haen tyttöystävääihan tästä lähimaastosta.Iällä ei ole väliä,kunhan olet Hämeenkyröntai Ikaalisten läheltä.Onko sinulla ajokorttia?Olen 26-vuotias mies.Harrastan pyöräilyä ja liikkumista.Soitellakin voi 040 7796 678Rami NiinimäkiOikopolku 339210 Kyröskoski

Jari Helminen.

Jouko Saari.

Page 18: Leija 2 2010

18 Leija 2 . 2010

Runo

Taittuva talven selkä

On taittuva talven selkä.Jo aurinko lämmittää vielä maata valkoista,jo pälviä näkyy siellä täällä,jo ruoho kesäinen paikoin pilkistää.

Ei suihki enää suksi, ei vilistä luistin, jään talvisen peittää nyt vesi ja sohjo. Ovat pilkkijätkätkin jäältä kaikonneet,on tyhjä jääpeite valkoinen,vain tuuli vinkuu jääl talvisel.

Jo rastaat ja varikset muutlaulujaan ja ääntään virittää:Kevät tulee, kevät tulee.Pesää rakennetaan, pesää rakennetaan.

Pentti TähtinenKaarina

Kirjeenvaihtoon

Juha Kirvesniemi.

Hei naiset,olen Juha Kirvesniemi,olen 26-vuotias mies Porista.Harrasta judoa ja olen sporttinen mies.Käyn lenkillä.Jos kiinnostaa, soittakaa numeroon 045 1273 827 tai laittakaa sähköpostia,osoitteeni on [email protected] ja mesestä tavoitat nimellä [email protected]

Kirjeenvaihtoon

Moi sinä luotettava,keski-ikäinen mies!Voit olla tumma tai vaalea.Kivaluonteinen sinkkuodottaa postia sinulta.Pidän hyvästä musiikistaja lukemisesta.Sirpa MoilanenRaasepori HoivakotiKatariinankuja 310300 Karjaa Sirpa Moilanen

Kirjeenvaihtoilmoituksia on myösnetissä Vernerin sivulla osoitteessa http://verneri.net

Soveltavan talviliikunnan päivässä Pajulahdessa.Nastolalainen Simo Huuhka kokeilee jääkolkkaa,Jaana Leinonen ja Anne Parkko odottavat vuoroaan.

Kuva Heidi Hölsömäki / Soveli

Page 19: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 19

Suomen hallitus on hyväksynytkehitysvammaisten asumisenja siihen liittyvien palvelujenjärjestämisen ohjelman.

Ohjelma tukeeyksilöllistä asumisen järjestämistä.Lapsuudenkodista muuttavilleaikuisille on tarkoitus saadaperäti 2 100 asuntoaseuraavan viiden vuoden aikana.

Samaan aikaanlaitosasumista vähennetään.Laitoksissa asuu nyt 2 000 ihmistä.Viiden vuoden kuluessaheistä noin 1 500on saanut uuden kodin muualta.Laitoksiin jää asumaanvain 500 asukasta.

Ohjelman mukaan vuosittainrakennetaan ja hankitaan 600 asuntoa.Ohjelman valmistivatsosiaali- ja terveysministeriöja ympäristöministeriö yhdessä.

Mistä uusia asuntoja?Minua huolestuttaa,mistä saamme asuntojavammaisille ihmisille?

Monet asuvatiäkkäiden vanhempien luona.Isä ja äiti voivat ollayli 80-vuotiaita tai 90-vuotiaita.

Niin iäkkään ihmisenei pitäisi enää joutua hoitamaan toisia.Hänen pitäisi saada itse hoivaa.

Laitoksia ajetaan alasja niidenkin asukkailletäytyy jokaiselle löytää asunto.Nykyisten laitosten asukkaistamonet ovat vaikeavammaisia.Meidän Me Itse ry:n jäsententäytyy puhua myösvaikeavammaisten ihmisten puolesta.

Asuntoja tarvitaan siis paljon.Mistä niitä löytää?

Minulla oli itselläniaikaisemmin oma osake.Nyt kun terveyteni on pettänyt,asun palvelutalossa.

Teksti Yrjö Aaltonen Kuva Laura Kotila

Yrjö Aaltonen Turusta osallistuiMe Itse ry:n vuosikokoukseen maaliskuussa.

Asumisen ohjelma tuottaa uusia asuntoja

Tämän unelma-asunnon piirsi Antti Kuosmanen Helsingistä.

Asu

ntoj

a as

unno

ttom

ille

-pro

jekt

i

Page 20: Leija 2 2010

20 Leija 2 . 2010

Marginaaliklubi järjestetäänkerran kuussa keskiviikkoiltana.

Marginaaliklubi on avoinkaikelle taiteelle ja musiikille.Klubia tuottaaLyhty ry:n Kulttuuripaja Valo:– Etsimme nyt uusia esiintyjiä klubille.Mikäli sinulla on tarjotaerinomaista klubille sopivaa ohjelmaa,ota heti yhteyttä, sanovat järjestäjät.

Jos haluat esiintymään,kerro sähköpostilla esityksestäsija selitä, miksi sovit marginaaliklubille.Lähetä posti osoitteeseen [email protected].

Marginaaliklubia järjestetäänDubrovnik Lounge&Lobbyn tiloissaEerikinkadulla Helsingin ydinkeskustassa.Klubille on esteetön pääsy.

Sami Helle on mukanaMarginaaliklubissa tuottajana:– Tämä klubi edistää tasa-arvoa. Miesten ja naisten, vammaisten ja muiden. Ollaan kaikki ihmisiä ja samalla viivalla.

Keväällä 2010 Marginaaliklubi järjestetään noin kerran kuussa.

Huhtikuun 14. päivän iltanaMarginaaliklubilla esiintyvätV.auer, Modern Lifestyle,Housewarmers ja dj Jore.

Toukokuussa klubilla on Vähän kunnioitusta -teemailta.Pertti Kurikan Nimipäivien lisäksiesiintymässä on Heikki Helaja Vähän kunnioitusta -dj:t.Klubi järjestetään 26.5.Vähän kunnioitusta -elokuvatulee ensi-iltaan 11.6.

Esiintymään Marginaaliklubille?

Kuv

a L

asse

Kur

ki

Klubit järjestetään Dubrovnikissa Helsingissä.

Marginaaliklubin kevään keikkojen juliste.

Kesäkuun 16. päivävuorossa ovat Helmi,Madonna 75 jaManna & Mikko Joensuu -duo.Levyjä kääntää Nice dj.

Marginaaliklubinkotisivun osoite onwww.lyhty.fi/Marginaaliklubi.html

Page 21: Leija 2 2010

Leija 2 . 2010 21

Valtakunnalliset kulttuuripäivätjärjestetään 10. – 12.9. Seinäjoella.Kulttuuripäivät tarjoaakolmena päivänämonipuolista ohjelmaa.

Kulttuuripäivien teemaon Kaupungin sykkeessä.

Turun aikuiskoulutuskeskuksessaopiskelevat lähihoitajatjärjestävät jälleen kerranAuringonkukka-tapahtuman.Tapahtuma on 9. – 11.7.2010Turussa Ruisrockin yhteydessä.Opiskelijoiden kanssavoi turvallisesti lähteä rokkaamaan.

Ruisrockin festivaalialue on pyrittytekemään esteettömäksi.Esimerkiksi pyörätuolin käyttäjilleon tehty omat korotetut katsomot.

Ruisrockin ohjelman lisäksiperjantai-iltana on tarjolladisco ja karaoke.

Kuva Riikka Kurki/Ruisrock

Turussa rokataan kesälläLisätietoa netissä sivullawww.auringonkukkaprojekti.fi

Ruisrockissa on mainio meininki,rock soi ja ihmisillä on hauskaa.

Kulttuuripäivien keskipisteenäon Rytmikorjaamo-klubi,jossa järjestetään konsertteja,työpajoja ja muuta toimintaa.

Rytmikorjaamolla esiintyyperjantai-iltana rokkia soittava Pähkä-bändi.Bändissa esiintyykymmenen asukasta ja viisi ohjaajaaEskoon palvelukeskuksesta.

Pääjuhla alkaa lauantaina klo 13.00Törnävä-salissa.Rytmikorjaamolla esiintyylauantai-iltana Paula Koivuniemi.

Tapahtuman kotisivun osoite onwww.kulttuuripaivat.fija sähköpostin osoite [email protected]

Kulttuuripäivät järjestetäänsyyskuussa Seinäjoella

Paula Koivuniemi esiintyy Kulttuuripäivillä.

Kuva JT

Page 22: Leija 2 2010

22 Leija 2 . 2010

Tule mukaan toimintaan!

Tahkokankaan kesäjuhlat 17.6.Oulun Tahkokankaan kehitysvammaisten kesäjuhlat järjestetään torstaina 17. 6. klo 17 – 19. Tapahtuma keräsi viime vuonnayli 2000 juhlijaa.Tämän kesän pääesiintyjäon Pete Parkkonen, joka on luvannut vetääsähäkän rokkiesityksen juhlaväelle. Muita esiintyjiä ovat muun muassaKorvensuoran Nuorisoseuran Miesvoimistelijat jaBalettikoulu Sinikellontaidokkaat Tiikeripojat.Tilaisuus on ilmainen.

Rytmisen voimistelunkisat Naantalissa

Naantalin Voimistelijatja Suomen Vammaisurheiluja -liikunta VAU ry järjestävätrytmisen voimistelunSpecial Olympics -kilpailut17.4.2010 NaantalissaTaimon koululla.

Kilpailutasot:yhdistetty N/M A, Bsekä N1, N2, N3 ja N4.Tasoilla A, B ja 1 välineinänaru, vanne, pallo ja nauha.Tasoilla 2 ja 4 välineenävanne, pallo, keilat ja nauha.Tasolla 3 välineenänaru, pallo, keilat ja nauha.

Tervetuloa seuraamaan kisoja!

Lisätiedot:Assi Aalto, puh. 050 3051 [email protected]

Naantalin Voimistelijoiden harrastekisoista 2009 Naantalissa.Kuvassa Nina von Weissenberg, Bettina Vuori, Helena Laasonen, Susanna Malmi, Nina Kanninen. Takarivissä valmentajat Assi Aalto, Johanna Roivanen, Saija Aalto ja Emmi Aalto.

Kuva Leena Haanpää

Yhteinen yhteiskuntamme - seminaari 28.5.2010Kehitysvammaisten Tukiliitonjärjestämän seminaarin teemanaon yhteiskuntavastuu,vaikuttaminen ja yhteistyö.Seminaari järjestetäänTampere-talossa 28.5.2010. Seminaarin hinta on 55 euroa. Puhujina seminaarissa onmm. vuorineuvos Kari Neilimo.

Lisätietojawww.kvtl.fi/tapahtuma/4365

Page 23: Leija 2 2010

Vesilläliikkujan turvallisuuskoulutus toukokuussa LohjallaLohjan Meriturvaja Suomen Purjehtijaliittojärjestävät vesilläliikkujanturvallisuuskoulutuksen Lohjalla.Koulutuspäivä on 10.5.2010.

Koulutuksessa opitaantoimimaan pelastusliivien kanssa,selviytymään vedessäja auttamaan veteen joutunutta.Koulutus maksaa 85 euroa.Hinta sisältää opetuksen,harjoitukset ja varusteet.

Koulutus on suunnattuliikuntavammaisille,kehitysvammaisille janäkövammaisille vesilläliikkujille.

Ilmoittautumiset 19.4. mennessä.Koulutuksiin mahtuu 24 osallistujaa.Lisätiedot Mika-Matti Rajaniemi,[email protected]

Kuv

a N

anna

Jal

onen

Leija 2 . 2010 23

Likat liikkeellä TampereellaTampereella järjestetään perinteinenLikkojen lenkki 22.5.2010 klo 12 – 18.Oletko kiinnostunut testaamaanerilaisia liikkumisen ratkaisuja?Uusi lyhyempi lenkki sopii hyvinpyörätuolilla avustajan kanssa liikkuville.Ota yhteyttä etukäteenAikuis-Malikkeeseen.Lisätiedot Susanna Tero, Aikuis-Malike,0207 718 305 tai [email protected].

Alueella esteetön katsomoalue,esteetön WC ja teltta lepäämistä varten.Likkojen lenkille Ilmoittautumiset:[email protected] tai 050 3661 264.

Kuv

a: M

eritu

rva

Kurssilla veden varaan joutumista harjoitellaanensin kuivalla maalla,

jolloin sama turvallinen asento löytyy myös vedessä.

Page 24: Leija 2 2010

Asiaa ja viihdettä selkokielellä

Numero 2.2010

LEIJAPinninkatu 5133100 Tampere

Lehtitilauksetja osoitteenmuutoksetJäsensihteeri Sinikka Niemipuhelin 0206 90283sähköposti: [email protected]

JulkaisijaKehitysvammaisten Tukiliitto rypuhelin 0207 718 200Kotisivu: www.kvtl.fi

Toimituspäätoimittaja Jaana Teräväinen,puhelin 0207 718 211,s-posti [email protected]

Ulkoasu Jaana Teräväinen

Kansi Toisenlaiset frendit -sarja alkaa televisiossa.

Toimitusneuvosto Esko KäkiLeealaura LeskeläJanna MaulaIrmeli NiemiTeuvo TaipaleRaija Turunen

Painopaikka Oriveden Kirjapaino

Tilaushinta 2010 on 16 euroa.

KehitysvammaistenTukiliiton jäsenet voivatvalita jäsenlehdekseenLeijan tai Tukiviestin.Jäsenlehti on maksuton.

Leija ilmestyykuusi kertaa vuodessa.Seuraavaan Leijaan 3 / 2010tarkoitettujen juttujenja kuvien pitää olla toimituksessa19.5.2010 mennessä.Lehti ilmestyy 9.6.2010.

Leijaa voi lukea netissä sivullahttp://issuu.comKäytä hakusanaa ”Leija”

Raha-automaattiyhdistystukee toimintaamme.

Takasivun tietovisa

Tietovisassa on väittämiä.Tiedätkö, ovatko ne oikein vai väärin?Kysymykset on tehty tämän lehden jutuista.Oikeat vastaukset löytyvätmyös sivun alalaidasta.

1. Pete Parkkonen inhoaa Lenny Kravitzia.A Totta.B Ei pidä paikkaansa.

2. Me Itse -yhdistyksen jäsenmaksu on kahdeksan euroa vuodessa.A Totta.B Ei pidä paikkaansa.

3. Toisenlaiset frendit on suomalainen elokuva.A Totta.B Ei pidä paikkaansa.

4. Tahkokangas on Oulussa.A Totta.B Ei pidä paikkaansa.

5. Likkojen lenkki on uusi vähärasvainen lenkkimakkara.

A Totta.B Ei pidä paikkaansa.

Käännä lehti ja lue oikeat vastaukset.Montako sait oikein?

Vastaukset1. B Tarua. Pete ihailee Kravitzia. 2. A Totta. Lisäksi jäsenet saavat Leijan tai Tukiviestin maksutta.3. B Tarua. Se on uusi tv-sarja.4. A Totta. Tahkokangas sijaitsee Oulussa. 5. B Tarua. Likkojen lenkki on liikuntatapahtuma.