Linnutvuosikirja 2011

L U O N N O N T I E T E E L L I N E N

KESKUSMUSEO

4 LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

Satelliittilähettimen asenta-Satelliittilähettimen asenta-minen kiljuhanhen selkään minen kiljuhanhen selkään on taitoa ja huolellisuutta on taitoa ja huolellisuutta vaativaa työtä. Lähetin saa vaativaa työtä. Lähetin saa käyttövoimansa aurinko-käyttövoimansa aurinko-paneelista. paneelista. MORTEN EKKERMORTEN EKKER, , Porsanginvuono, Norja, Porsanginvuono, Norja, toukokuu 2006.toukokuu 2006.

5LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

0

10

20

30

40

50

60

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Kreikka, talvi

Länsi-Viro, kevät

Oulun seutu, kevät

Norja,Porsanginvuono,kevät

Kiljuhanhen suojelu 2005�2011� onko Pohjolan kannan aallonpohja ohitettu?Petteri Tolvanen, Riikka Kaartinen, Risto Karvonen, Teemu Lehtiniemi, Nina Mikander, Sami Timonen, Tomas Aarvak & Ingar Jostein Øien

Kiljuhanhi (Anser erythropus) on Pohjolan uhanalaisin pesimälintu. Uusimman arvion (Aarvak ym. 2009) mukaan Pohjolan villin kiljuhanhikannan koko on noin 20 paria, eli pesimämenestyksestä riippuen elokuise-na syyskantana poikasineen 60�80 yksilöä. Pohjolan kiljuhanhikanta on pienuutensa takia välittömän sukupuuton uhan alla, ja oikein suunnatuilla tehokkailla suojelutoi-milla on kiire. Merkittävin uhka on metsäs-tys. Maailmanlaajuisesti kiljuhanhi on vaa-rantunut. Läntisen pääpopulaation koko on noin 8000�13000 ja itäisen pääpopulaati-on noin 20000 yksilöä (Wetlands Interna-tional 2006).

Pohjolan ainoa tunnettu kiljuhanhien pesimäalue sijaitsee Norjassa, alle sadan kilometrin etäisyydellä Suomen rajalta. Alueella on viime vuosien inventoinneis-sa havaittu vuodesta riippuen noin 12�16 pesivää paria. Suomessa kiljuhanhen pe-sintä varmistettiin edellisen kerran kesällä 1995, ja Suomen pesimäkannan arvio on 0�5 paria (Väisänen ja Lehtiniemi 2004). Pohjolan kiljuhanhien tärkeimmän leväh-dysalueen, Ruijan Porsanginvuonon Val-dakin seuranta-aineiston perusteella kan-ta pieneni vuosina 1993�2008 keskimää-rin 4 % vuodessa, ja kyseisenä 15 vuoden jaksona kanta hupeni puoleen (Aarvak & Øien 2009).

Vuodesta 2005 alkaen kanta on kuiten-kin � riippuen tarkasteltavasta seurantapai-kasta � pysynyt vakaana tai jopa kääntynyt lievään kasvuun (kuva 1). Pesimämenes-tys on kahtena viime kesänä 2010 ja 2011 ollut erittäin hyvä, mikä antaa uskoa tule-vaan. Lupaavaa on myös se, että hyvän pe-simämenestyksen taustalla vaikuttaa olevan aktiivinen uusi suojelutoimenpide, kettujen poisto pesimäalueella.

WWF:n kiljuhanhityöryhmä on 1980-luvun alkupuolelta lähtien organisoinut lajin suojelu- ja tutkimustoimintaa Suo-messa. Suomen kiljuhanhityöryhmällä on merkittävä rooli myös kansainvälisessä

kiljuhanhityössä. Mm. Länsi-Viron keväi-nen kiljuhanhiseuranta, Norjan pesimäalu-een inventointi ja kansainväliset maasto-hankkeet mm. Kazakstanissa, Syyriassa ja Azerbaid�anissa on toteutettu suurelta osin suomalaisin voimin. Vuonna 2009 valmis-tunut kiljuhanhen kansallinen suojeluoh-jelma (Ympäristöministeriö 2009) määrit-telee kiljuhanhen suojelemiseksi tarvitta-vat toimenpiteet ja kullekin toimenpiteelle vastuutahon. WWF:n kiljuhanhityöryhmä ohjaa ja suunnittelee sekä kansallista että kansainvälistä kiljuhanhityötä suojeluoh-jelman mukaan. Työryhmässä on edustus ympäristöministeriöstä, Metsähallituksesta, Suomen ympäristökeskuksesta, Suomen riistakeskuksesta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta ja BirdLife Suomesta. Ympäris-töministeriö kanavoi kiljuhanhen osuuden uhanalaisten lajien suojelumäärärahastaan kiljuhanhityöryhmän kautta.

Kevätseuranta Perämerellä 2010�2011Kiljuhanhien seuranta kevätmuutolla Perä-meren rannikolla on kiljuhanhityöryhmän ydintoimintaa. Seurantaa on harjoitettu järjestelmällisesti vuodesta 1985 alkaen. Tämä on maailman pisin kattava havain-tosarja kiljuhanhista. Vuosien 1985�2009 yhteenveto julkaistiin Linnut-vuosikirjas-sa 2009 (Markkola 2010). Viime vuosina Metsähallitus on rahoittanut pääasiassa va-paaehtoisvoimin tapahtuvan seurannan yh-dessä WWF:n kanssa.

Kiljuhanhien perinteiset kevätlevähdys-alueet Oulun seudulla tunnetaan hyvin ja ovat pääosiltaan suojeltuja. Kiljukkaat le-vähtävät seudulla huhti-toukokuun vaih-teesta toukokuun loppupuolelle kolmella alueella: Liminganlahden, Hailuodon sekä Siikajoen ja Lumijoen rantaniityillä ja nii-den läheisillä pelloilla. Seurannassa linnut

UHANALAISET LAJIT

Kuva 1. Pohjolan kiljuhanhikannan kehitys vuosina 2004�2011. Talvehtimisalueen (Kreikka) luku on talvikauden korkein yhtä aikaa laskettu määrä. Virossa, Suomessa ja Norjassa kevään kokonaismäärät perustuvat yksilöiden tunnistukseen.

Fig. 1. Numbers of Fennoscandian Lesser White-fronted Geese in the wintering area in Greece (Kreikka, talvi) and at the spring stopover sites in western Estonia (Länsi-Viro, kevät), Finnish Bothnia Bay coast (Oulun seutu, kevät) and Porsangen Fjord, Norway (Norja, Porsanginvuo-no, kevät) in the years 2004�2011. In Greece, the number represents the highest simultaneous count during the wintering period, while at other sites the number of individuals is based on the recognition of individuals, based on the analysis of the belly patch pattern.

6 LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

0

5

10

15

20

25

30

35

40

45

50

1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Kokonaisyksilömäärä

2-kv

pyritään tunnistamaan yksilöllisesti vatsa-laikkujen perusteella. Yksilöllinen tunnis-tus mahdollistaa paitsi tarkemman yksilö-määrän arvioinnin, myös yksilöiden muu-ton edistymisen seurannan. Virossa, Oulun seudulla ja Norjassa kevätmuutolla kerätyn yksilötunnistusaineiston perusteella on voi-tu päätellä, että 10�15 % yksilöistä ei ta-vata lainkaan Porsanginvuonolla Norjassa (Aarvak ym. 2009). Tämä voi viitata siihen,

että kyseinen osa kannasta pesii jollakin toistaiseksi tuntemattomalla alueella.

Vuosina 2010�2011 kiljuhanhien kevät-muutto noudatti aiempien vuosien (Markko-la 2010) osoittamaa suuntaa muuton aikais-tumisesta. Havaittujen kiljuhanhien mää rät ja muuton ajoittuminen vuosina 2010�11 on esitetty kuvissa 2 ja 3. Vuosien 2003�2005 aallonpohjan jälkeen kiljukkaiden määrä on ilahduttavasti lähtenyt nousuun,

ja samalla nuorten (2-kv) yksilöiden osuus on kasvanut. Kasvu ei kuitenkaan suoraan heijastane kannan kasvua, vaan Oulun seudun suosiota levähdysalueena. Kevääl-lä 2011 havaittiin Norjassa vuosina 2000 ja 2004 värirengastetut linnut. Vuonna 2011 havaittiin tarkkailun aikana Oulun seudun ulkopuolella kevätmuuttavia kiljuhanhia 9.5. Uudessakaarlepyyssä (2 ad+2 2-kv), 12.5. Kalajoella (1) ja 22.5. Sallassa (1).

Kiljuhanhet yöpyvät Oulun seudulla meren rannalla aivan vesirajan tuntumas-sa. Aamuisin ne lentävät pelloille tai ran-taniityille ruokailemaan palaten keskipäi-väksi meren rantaan. Iltalento pelloille tai rantaniityille tapahtuu alkuillasta ja paluu-lento yöpymispaikalle on usein iltahämä-rissä. Ruokailupaikat vaihtelevat vuosittain kylvetyistä, orastamattomista mulloksista ja sänkipelloista vihreisiin heinälaitumiin. Vuosina 2010�2011 kiljuhanhet oleskelivat pääasiassa Siikajoella ja Hailuodossa, sekä rantaniityillä että pelloilla. Keväällä 2010 kiljukkaat laidunsivat suojellulla, vaikeasti havainnoitavalla rantaniityllä ja ruokailivat pelloilla vain lyhyitä aikoja.

Keväällä 2011 selvitettiin myös kilju-hanhien muuttoreittiä Oulun seudun leväh-dysalueelta pohjoiseen osana suunniteltu-jen tuulivoimapuistojen ympäristövaikutus-ten arviointia. Lähes ympärivuorokautisen seurannan aikana muuttolennossa olevia

KILJUHANHEN SUOJELU 2005�2011

Kuva 2. Oulun seudulla keväinä 1998�2011 havaittujen kiljuhanhien kokonaismäärä ja nuorten (2-kv) lintujen määrä.

Fig. 2. Spring numbers of the Lesser White-fronted Geese in the Oulu region on the Finnish Bothnian Bay coast in the years 1998�2011. Kokonaisyksilömäärä = the total number of individuals, 2-kv = the number of 2nd calendar-year birds.

Oulun seudulla kevätmuutolla lepäilevien kiljuhanhien määrä on ilahduttavasti noussut viime vuosina. ARI LEINONEN, Siikajoki, toukokuu 2005.

7LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

UHANALAISET LAJIT

0

2

4

6

8

10

12

14

16

18

20

29.4. 30.4. 1.5. 2.5. 3.5. 4.5. 5.5. 6.5. 7.5. 8.5. 9.5. 10.5. 11.5. 12.5. 13.5. 14.5. 15.5. 16.5. 17.5. 18.5. 19.5. 20.5. 21.5. 22.5.

2010

2011

Kuva 3. Kiljuhanhien päivittäiset määrät Oulun seudulla ke-väinä 2010 ja 2011.

Fig. 3. Daily numbers of Lesser White-front-ed Geese in Geese in the Oulu region on the Finnish Both-nian Bay coast in the springs 2010 and 2011.

Kiljuhanhien tarkkailua toukokuussa Tenojoen laaksossa Sirman pelloilla. Hanhien ruokailu-paikkana käyttämä pelto on Norjan puolella, mutta niitä pystyy havainnoimaan kaukoputkella myös joen etelärannalta Suomesta. PETTERI POLOJÄRVI

kiljuhanhia nähtiin 28 yksilöä, eli valta-osa kaikista alueella havaituista yksilöistä. Kaikki havaitut parvet käyttivät lähes samaa lähtöreittiä Siikajoelta Hailuodon Santosen länsiosan yli pohjoisluoteeseen.

Suojelun ja seurannan kannalta on tär-keää välttää kiljuhanhien häirintää eikä nii-tä tule liiaksi esim. kuvausmielessä lähes-tyä. Yhteydenpito lintuharrastajiin ja maan-omistajiin auttaa tahattoman häirinnän eh-käisyssä. Perämeren kiljuhanhitarkkailusta tiedotetaan keväisin Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen sähköpostiver-kossa ja samalla ohjeistetaan lintuharrasta-jia alueella liikkumisesta.

Kiljuhanhi-LIFE -hanke sai aikaa merkittäviä tuloksia WWF Suomi johti vuosina 2005�2009 kansainvälistä EU:n LIFE-rahaston tuke-

maa hanketta, jossa oli mukana kymme-nen järjestöä ja viranomaistahoa Norjasta, Suomesta (Metsähallitus, BirdLife, Suomen ympäristökeskus ja WWF), Virosta, Unka-rista ja Kreikasta. Kunnianhimoisena tavoit-teena oli pysäyttää Pohjolan kiljuhanhikan-nan kannan hupeneminen. Ennen kaikkea pyrittiin vähentämään metsästyksen uhkaa muuttomatkojen varsilla.

Suojelun suurena haasteena on se, että useimmilla kiljuhanhien suosimilla alueilla on runsaasti myös tundrahanhia (Anser al-bifrons), joka on monissa kiljuhanhen muut-toreittien varrella olevissa maissa tärkeä riis-talaji. Koska kiljuhanhen erottaminen tund-rahanhesta on metsästystilanteessa käytän-nössä mahdotonta, on tärkeimmillä paikoil-la rajoitettava tundrahanhen metsästystä.

Hankkeen toimenpiteitä olivat mm. kiljuhanhien satelliittiseuranta toistaiseksi

tuntemattomien levähdysalueiden löytämi-seksi, levähdysalueiden ennallistaminen ja hoito Viron Matsalussa ja Unkarin Hortobá-gyssa sekä erityisesti metsästäjille suunna-tut valistuskampanjat useissa maissa.

Toimenpiteet onnistuivat yli odotusten. Satelliittiseurannassa saatiin mullistavaa uutta tietoa muuttoreiteistä. Jo aiemmin tiedettiin, että Pohjolan kiljuhanhet voi-vat lentää syysmuutolla joko ns. Euroopan muuttoreittiä Unkarin kautta Kreikkaan, tai vaihtoehtoisesti ne voivat suunnata läntisen pääpopulaation reitille Uralin yli Kazaks-tanin syyslevähdysalueelle. Nyt osoitettiin, että myös Kazakstaniin suuntaavat Pohjo-lan linnut päätyvät talveksi täsmälleen sa-moille talvehtimispaikoille Kreikassa (Øien ym. 2009) (Kuva 4).

Se, kumman syysmuuttoreitin kukin yk-silö valitsee, vaihtelee vuosittain. Valinnan ratkaisee ilmeisesti se, onko kyseisen vuo-den pesintä onnistunut. Jos pesintä Poh-jolassa onnistuu, emot sulkivat poikueen varttuessa pesimäalueella ja muuttavat syk-syllä lyhyempää ja turvallisempaa Euroo-pan reittiä Kreikkaan. Jos taas pesintä epä-onnistuu, emolinnut lähtevät sulkimaan jopa Taimyrille asti Siperiaan, ja sen jäl-keen muuttavat Kreikkaan metsästyksen kannalta paljon vaarallisempaa itäistä reit-tiä Venäjän, Kazakstanin ja Ukrainan kaut-ta. Reitin vaaroista saatiin hankkeessa vali-tettava konkreettinen näyttö, kun yksi lähe-tinlinnuista ammuttiin Volgogradin alueella Etelä-Venäjällä.

Edellä kuvattu löytö johti suojelun kan-nalta hyvin oleelliseen päätelmään: onnis-tuneella pesinnällä on Pohjolan kiljukkail-le tuplasti positiivinen merkitys. Paitsi että kanta poikasten myötä kasvaa, poikueen kaitseminen todennäköisesti myös johdat-telee koko perheen turvallisemmalle syys-muuttoreitille, jolla aikuisten selviytyvyys on parempi. Näin ollen pesimäalueilla on

8 LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

Kuva 4. Pohjolan kiljuhanhien muuttoreitit. Lähde: WWF/Kiljuhanhi-LIFE �hanke, satelliittikuva Google Earth.

Nuolten väri:sininen: syysmuutto, Euroopan reittipunainen: syysmuutto, Keski-Aasian reittivihreä: kevätmuuttovaalean sininen: pesimättömien sulkasatomuutto

Fig. 4. Migration routes of the Fennoscan-dian population of the Lesser White-fronted Goose. Source: WWF Finland/ Lesser White-fronted Goose LIFE project, satellite image Google Earth.

Colour of the arrows:blue: autumn migration along the European migration routered: autumn migration along the Central Asian migration routegreen: spring migrationlight blue: moult migration of non-breeding birds

KILJUHANHEN SUOJELU 2005�2011

tehtävä kaikki voitava, että pesintä onnis-tuisi. Parhaita keinoja siihen on poistaa loppukeväästä pahoiksi pesäsaalistajiksi tunnettuja kettuja (Vulpes vulpes) mahdolli-simman tehokkaasti alueelta. Tähän Norjan viranomaiset LIFE-hankkeen aloitteesta ryh-tyivätkin, ja tulokset ovat olleet lupaavia.

Satelliittiseurannassa paikallistettiin ke-väällä 2007 myös aiemmin tuntematon kevätlevähdyspaikka Liettuasta, Nemunas-joen suistosta (Kaartinen ym. 2009). Alueen inventoinneissa heti tuoreeltaan ja seuraa-vina keväinä alueella on kuitenkin havaittu vain yksittäisiä kiljuhanhia.

Myös kiljuhanhien levähdysalueiden ennallistamis- ja hoitotoimet onnistuivat. Hankkeen loppua kohti Unkarin Hortobá-gyn kansallispuistossa lähes kaikki kilju-hanhihavainnot tehtiin hoitotoimien piiris-sä olevilla alueilla. Toimet auttoivat myös muita lajeja, esimerkiksi Viron Matsalun kansallispuiston ensimmäinen lampiviklon (Tringa stagnatilis) pesintä todettiin hank-keen kunnostamalla alueella. Suojelupää-töksiäkin saatiin aikaan: esimerkiksi Ruijan Porsanginvuonolla kiellettiin kiljuhanhen suojelemiseksi kaikki hanhenmetsästys kil-juhanhien syyslepäilyn ajaksi.

Metsästäjille suunnatussa valistuskam-panjassa päästiin � ikävä kyllä � käyttä-mään konkreettisia esimerkkejä metsästyk-sen kiljuhanhelle muodostamasta uhasta. Jo mainitun Volgogradin alueen tapauksen li-säksi Norjassa vuonna 2006 värirengastettu kiljuhanhikoiras Mánnu ammuttiin joulu-kuussa 2007 Kreikassa Kerkini-järven kan-sallispuistossa, tiukasti suojellulla ja met-sästyskiellossa olevalla alueella. Hankkeen johtopäätöksenä todettiinkin, että EU:n alueella nimenomaan Kreikka on tällä het-kellä kiljuhanhen suojelun pahin pullon-kaula ja Kreikan tulee viipymättä lopet-taa salametsästys ja turvata kiljuhanhien talvehtiminen erityisesti jo suojelluilla ja metsästyskiellossa olevilla alueilla.

Jälkikäteen arvioiden hanke oli oikeaan aikaan osunut piristysruiske ja harppaus uudelle kansainvälisen yhteistyön tasol-le lajin suojelussa. Kaikki kiljuhanhen Eu-roopan muuttoreitin varrella olevat tärke-ät alueet saatiin yhteistoiminnan piiriin. Hankkeen varsinainen tavoite, kannan taantumisen pysäyttäminen, näyttäisi toteu-tuneen. Hanke, jonka loppuraportti (Tolva-nen ym. 2009) on luettavissa verkossa, va-littiin vuonna 2009 parhaiden LIFE-hank-keiden joukkoon.

Kiljuhanhen kansallinen suojelu-suunnitelma SuomeenSuomen ensimmäinen kiljuhanhen kansal-linen suojeluohjelma laadittiin LIFE-hank-keen yhteydessä. Suojeluohjelma tehtiin samanaikaisesti kiljuhanhen kansainvä-lisen lajisuojelusuunnitelman kanssa, ja hankkeessa tehtiin suojeluohjelmat myös Viroon ja Norjaan. Samanaikaisella valmis-telulla varmistettiin, että suojeluohjelmiin

Haulikon hylsy Kreikan Evron-joen suiston kansallispuiston tiukasti suojellulla ydinalueella, jossa Pohjolan kiljuhanhet talvehtivat. Salametsästys uhkaa Kreikassa kiljuhanhia jopa suojelu-alueilla. MORTEN EKKER, marraskuu 2006.

9LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

Kiljuhanhiparvi lennossa Pohjolan kiljuhanhikannan tärkeimmällä syyslepäilyalueella Norjan Porsanginvuonolla. MORTEN EKKER, elokuu 2008.

UHANALAISET LAJIT

tulivat mukaan kansainvälisessä suunnitel-massa todetut tärkeät toimenpiteet. Ympä-ristöministeriö hyväksyi suojeluohjelman alkuvuonna 2009, minkä jälkeen se on ol-lut virallinen ja ladattavissa ympäristömi-nisteriön verkkosivuilta. Suojeluohjelmaan koottiin myös kattava tuore katsaus lajin biologiaan, esiintymiseen ja kannan kehi-tykseen meillä ja muualla.

Kiljuhanhen suojeluohjelma perustuu muuttoreittiajatteluun. Lajia suojellaan kaikkialla sen elin- ja vuodenkierron kan-nalta tärkeillä alueilla. Kiljuhanhikantaan kohdistuvat merkittävimmät uhat sijaitsevat Suomen rajojen ulkopuolella, niin pesimä-alueilla, talvehtimisalueilla kuin muutto-matkan varrellakin. Vain Suomessa tapah-tuvilla toimenpiteillä ei Pohjolan kiljuhan-hikantaa pystytä pelastamaan. Suojeluoh-jelma korostaa kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä ja Suomen aktiivisuutta kansain-välisessä kiljuhanhityössä.

Kiljuhanhen lajisuojeluohjelma perus-tuu villin Fennoskandiassa pesivän kannan suojelutyölle. Suojeluohjelman mukaisesti kiljuhanhen suojelutyön päävastuu on val-tiolla. Kaikista lajin tarhaukseen ja istutuk-seen liittyvistä asioista päätetään kansain-välisen lajisuojelusuunnitelman mukaisesti yhteispohjoismaisessa komiteassa.

Kansallinen kiljuhanhen suojelutoimin-ta jaetaan levähdysalueilla ja pesimäalueil-la tapahtuviin toimenpiteisiin. Oulun seu-dulla keväällä levähtävien kiljunhanhien seurantaa jatketaan. Kiljuhanhien tarpeet otetaan erityisesti huomioon levähdysalu-eiden hoidossa ja ihmistoiminnan ohjaami-sessa. Nykyisten suojelualueiden ulkopuo-lella olevat ruokailu- ja levähdysalueet on tarkoitus suojella Natura 2000 -erityissuo-jelualueina.

Suomessa ei ole tiedossa kiljuhanhen pesimäaluetta, minkä vuoksi Lapissa ei ole millekään tietylle alueelle osoitettu erityi-siä toimenpiteitä. Retkeilyreittejä perustet-taessa ja uusittaessa retkeilijävirrat ohja-taan pois perinteisiltä pesimäalueilta. Mi-käli Suomesta löytyy pesiviä kiljuhanhia, seuranta aloitetaan välittömästi ja pesin-nän onnistuminen pyritään varmistamaan tarpeellisin toimenpitein. Näitä ovat mm. ihmisen aiheuttaman häiriön minimointi ja kettujen tehopyynti. Varsinaisten suori-en suojelutoimien lisäksi valistuksella on tärkeä osa kiljuhanhen suojeluohjelmassa. Erityisesti metsästäjiä ja muita pohjoisessa liikkuvia neuvotaan lajin tunnistamisessa ja häirinnän välttämisessä.

Suojeluohjelman toteutumisen mitta-reina toimivat Suomessa levähtävien kilju-

hanhien lukumäärä ja Pohjolassa pesivien kiljuhanhien lukumäärä. Suunnitelman to-teutumisen mittausväli on viisi ja päivittä-misväli kymmenen vuotta.

Uusi Life-hanke jatkaa työtä Syksyllä 2011 käynnistyi uusi viisivuotinen LIFE-hanke, joka on suoraa jatkoa vuon-na 2009 päättyneelle hankkeelle. Uudes-sa hankkeessa vetovastuussa on Kreikan BirdLife, ja mukana kumppaneina on vi-ranomaisia ja kansalaisjärjestöjä Kreikasta, Bulgariasta, Unkarista ja Suomesta (Metsä-hallitus ja WWF). Norjan ympäristöhallinto tukee hanketta merkittävällä rahoitusosuu-della.

Edellisen LIFE-hankkeen johtopäätösten mukaisesti uuden hankkeen painopiste on suojelun tehostamisessa Kreikassa. Hank-keessa on varsin järeitä toimia suojelualu-eiden valvomiseksi ja salametsästyksen estämiseksi. Lisäksi hankkeessa mm. laa-ditaan kiljuhanhelle kansalliset suojeluoh-jelmat Kreikkaan, Bulgariaan ja Unkariin. Suomessa Metsähallitus toteuttaa tiedotus- ja valistuskampanjan, jolla pyritään vähen-tämään kiljuhanhien häirintää. Hankkeen nettisivut löytyvät osoitteesta www.Þ /lwfg ja ajantasaiset havainnot Pohjolan kiljuhan-hista osoitteesta www.piskulka.net.

10 LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

KILJUHANHEN SUOJELU 2005�2011

Kuva 5. Norjan Porsanginvuonolle vuosina 2010 ja 2011 istutettujen kiljuhanhien muutto. Eri väriset ympyrät ja viivat kuvaavat viiden eri yksilöitä; punainen kuvaa syksyllä 2010 istutettua yksilöä ja muut syksyllä 2011 istutettuja. Syyshavainto 2011 Turun Ruissalossa ja talvihavainnot 2011�2012 Tanskassa ja Hollannissa on merkitty keltaisella pallolla. Istukkaiden kotitarhan sijainti on merkitty punaisella neliöllä. Lähde: BirdLife Norja.

Fig. 5. Migration routes of the captive Lesser White-fronted Geese that were released in the Porsangen Fjord area, Norway, in 2010�2011. The red symbols represent the individual released in the autumn 2010. Other colours represent different individuals released in the autumn 2011. The autumn observation on Ruissalo, SW Finland, in October 2010, and in Denmark and in the Netherlands during the winter 2011�2012 are indicated by yellow dots. The location of the farm where the released birds were reared is indicated by a red square. Source: Norwegian Ornithological Society / BirdLife Norway.

Kansainvälinen kiljuhanhen suojelutyö Kansainvälisesti kiljuhanhen suojelua edis-tää YK:n ympäristöohjelman (UNEP) alai-nen suojelusopimus AEWA (Sopimus Af-rikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta). AEWA toimii pääasiassa niiden 64 valtion alueella, jotka ovat rati-Þ oineet sopimuksen, mutta yhteistyö yltää myös muihin maihin sopimusalueella.

Kiljuhanhen Länsi-Palearktisen alueen suojelusuunnitelma hyväksyttiin AEWA:n osapuolikokouksessa syyskuussa 2008. Suunnitelma koskee Pohjolan sekä Venäjän luonnonvaraisia kiljuhanhikantoja. Lisäksi suunnitelma huomioi Ruotsiin istutetun kannan kuitenkin korostaen, että kansain-välisen suojelutyön tulee keskittyä luon-nonvaraisten kantojen suojeluun. Suunni-telman päätavoite on villien kantojen taan-tumisen pysäyttäminen ja niiden palautta-minen vakaalle tasolle.

Suojeluohjelman toteutusta ohjaa AEWA:n kansainvälinen kiljuhanhityöryh-

mä, joka perustettiin 2009 ja joka koostuu 22 valtion edustajista. Työryhmän alainen erillinen komitea käsittelee kiljuhanhen tarhakasvatukseen, istutukseen ja genetiik-kaan liittyviä kysymyksiä Pohjoismaissa. Työryhmän ja komitean työtä sekä suoje-luohjelman yleistä täytäntöönpanoa koor-dinoi AEWA:n sihteeristössä kansainväli-nen kiljuhanhikoordinaattori.

Suojelutoimien ollessa Euroopassa jo melko kehittyneitä AEWA:n tärkeimpänä tehtävänä on edistää kiljuhanhen suojelua itäisellä muuttoreitillä. Maastohankkeet ja muut toimet ovat vuosina 2009�2012 kes-kittyneet Venäjälle, Kazakstaniin, Ukrainaan, Azerbaid�aniin ja Syyriaan. Lisäksi hankkei-ta on suunnitteilla Turkmenistanissa, Iranissa ja Irakissa. Maastohankkeiden päämääränä on erityisesti laittoman metsästyksen vähen-täminen tärkeimmillä levähdys- ja talvehti-misalueilla sekä läntisen pääpopulaation tal-vehtimisalueiden löytäminen. Lisäksi AEWA avustaa työryhmän jäsenmaita laatimaan kansallisia suojeluohjelmia kiljuhanhelle.

Helmikuussa 2010 ja 2011 Syyriassa järjestettyjen maastokartoitusten mukaan maa ei todennäköisesti ole lajin päätalveh-timisalueita � yhteensä n. 70 kiljuhanhea havaittiin vuonna 2010. Venäjällä, Kazaks-tanissa ja Azerbaid�anissa toteutetut maas-tohankkeet ovat vahvistaneet näiden mai-den tärkeyden lajin suojelussa.

Yhteistyössä mm. Suomen kiljuhanhi-työryhmän kanssa AEWA pyrkii myös edis-tämään keskeisten maiden kansallisten asiantuntijoiden kouluttamista erityises-ti kiljuhanhien määrityksessä ja kantojen seurannassa sekä luomaan muuttoreittejä kattavan seurantajärjestelmän.

Kiljuhanhien istutus-kokeilut Norjassa Elokuussa 2011 kuusi tarhassa kasvatettua kiljuhanhen poikasta vapautettiin Ruijan Porsanginvuonolle. Alueella lepäilee suurin osa kiljuhanhien Pohjolan pesimäkannas-ta. Istutuksella pyrittiin täydentämään Poh-jolan pientä pesimäkantaa. Vuonna 2011 kiljuhanhia istutettiin alueelle toista kertaa, ensimmäiset neljä vapautettiin elokuussa 2010. Istutetut poikaset oli kasvatettu Ete-lä-Ruotsissa sijaitsevassa Nordens Arkissa, yksityisen säätiön ylläpitämässä tarhassa. Tämä tarhakanta on peräisin Länsi-Venäjäl-tä pyydetyistä luonnonvaraisista linnuista.

Poikasia pidettiin istutuspaikalla häkis-sä muutama viikko ennen vapautusta, jotta nämä tottuisivat uuteen elinympäristöönsä. Linnut vapautettiin, kun lähellä lepäili parvi villejä kiljuhanhia. Viisi vuonna 2011 istu-tetuista linnuista kantoi satelliittilähettimiä ja kaikki olivat kaularengastettuja. Seuraa-van kahden viikon aikana neljä istukkaista liittyi 76 villin kiljuhanhen parveen, ja lo-put kaksi viihtyivät samalla alueella meri-hanhiparvessa.

Satelliittiseuranta paljasti, että yksikään neljästä istukkaasta ei lähtenyt villin kilju-hanhiparven matkassa syysmuutolle. Ne muuttivat omana parvenaan lounaaseen läpi Suomen ja Ruotsin. Kaksi lintua ha-vaittiin Turun Ruissalossa 18.�25.10.2011. Poikaset, jotka liittyivät pohjoisessa meri-hanhien parveen, eivät ilmeisesti koskaan lähteneet muutolle. Kaikkien satelliittilähet-timien signaalit loppuivat lokakuussa 2011. Helmikuussa 2012 kaksi nuorta kaularen-gastettua istukasta havaittiin Tanskassa ja Hollannissa.

Syitä istutuksen epäonnistumiseen ei tiedetä. Istutetut linnut saattoivat olla hei-kommassa fyysisessä kunnossa eivätkä siksi pysyneet villien hanhien matkassa, tai ne saattoivat pyrkiä synnyinsijoilleen Etelä-Ruotsiin.

11LINNUT-VUOSIKIRJA 2011

UHANALAISET LAJIT

Kiljuhanhiperhe ruokailee Life-hankkeen kunnostaman kala-altaan rantalietteellä Unkarin Hortobágyn kansalispuistossa. JÁNOS TAR, syyskuu 2008.

KiitoksetKiljuhanhiprojektin maastotöihin ovat osallistu-neet mm. Esa Aalto, Jarmo Ahveninen, Krister Castrén, Seppo Ekelund, Toni Eskelin, Samuli Haapasalo, Heikki Holmström, Pentti Johans-son, Tapio Kostet, Ari Leinonen, Aappo Luukko-nen, Juha Markkola, Veijo Nissilä, Gustaf Nor-denswan, Jyrki Pynnönen, Hanna-Riikka Ruha-nen, Elina Seppänen, Tea Swanljung, Soili Tak-kala, Maire Toming, Marko Valker, Tarvo Valker ja Aivar Veide. Työtä ovat rahoittaneet mm. EU:n Life-rahasto, Norjan Direktoratet for naturfor-valtning, ympäristöministeriö, Viron Keskkon-naamet ja Metsähallitus. Metsähallituksessa kansallisen kiljuhanhen suojeluohjelman koor-dinaattorina toimii Tuomo Ollila ja Perämeren tarkkailun asioista vastaa Ari Rajasärkkä � heille molemmille kiitokset hyvästä yhteistyöstä.

Vuoteen 2010 asti Perämeren keväisen kil-juhanhitarkkailun pääjärjestäjänä sekä kilju-hanhien yksilöllisen tunnistuksen puuhamiehe-nä toimi useamman vuoden Ari Leinonen, joka menehtyi syksyllä 2011 46-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen. Haluamme kiittää Aria hänen pitkäaikaisesta työpanoksestaan ja omis-tamme tämän artikkelin hänen muistolleen.

Kirjoittajien osoite / Authors� address

c/o Petteri TolvanenWWF, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinkipetteri.tolvanen@wwf.Þ

KirjallisuusAarvak, T., Leinonen, A., Øien, I.J. & Tolvanen,

P. 2009: Population size estimation of the Fennoscandian Lesser White-fronted Goose based on individual recognition and colour ringing. � Teoksessa: Tolvanen, P., Øien, I.J. & Ruokolainen, K. (toim.): Conservation of Lesser White-fronted Goose on the European migra-tion route. Final report of the EU LIFE-Nature project 2005�2009. � WWF Finland Report 27 & NOF Rapportserie Report No 1-2009: 71�75. � Ladattavissa verkosta osoitteessa www.wwf.Þ /mediabank/1090.pdf

Aarvak, T. & Øien, I.J. 2009: Monitoring of staging Lesser White-fronted Geese in the Inner Por-sangen Fjord, Norway, in 2004�2008. � Teok-sessa: Tolvanen, P., Øien, I.J. & Ruokolainen,

K. (toim.): Conservation of Lesser White-front-ed Goose on the European migration route. Final report of the EU LIFE-Nature project 2005�2009. � WWF Finland Report 27 & NOF Rapportserie Report No 1-2009: 28�35. � Ladattavissa verkosta osoitteests www.wwf.Þ /mediabank/1090.pdf

Kaartinen, R., Castrén, K. & Tolvanen, P. 2009: Spring staging site of Fennoscandian Lesser White-fronted Geese revealed in the Nemu-nas delta, Lithuania. � Teoksessa: Tolvanen, P., Øien, I.J. & Ruokolainen, K. (toim.): Conser-vation of Lesser White-fronted Goose on the European migration route. Final report of the EU LIFE-Nature project 2005�2009. � WWF Finland Report 27 & NOF Rapportserie Report No 1-2009: 16�17. � Ladattavissa verkosta osoitteests www.wwf.Þ /mediabank/1090.pdf

Markkola, J. 2010: 25 vuotta kiljuhanhien kevät-muuttoseurantaa Oulun seudulla. � Linnut-vuosikirja 2009: 43�50.

Tolvanen, P., Øien, I.J. & Ruokolainen, K. (toim.): Conservation of Lesser White-fronted Goose on the European migration route. Final report of the EU LIFE-Nature project 2005�2009. � WWF Finland Report 27 & NOF Rapportserie Report No 1-2009. � Ladattavissa verkosta os-oitteessa www.wwf.Þ /mediabank/1090.pdf

Väisänen, R. A. & Lehtiniemi. T. 2004: Bird popu-lation estimates and trends for Finland. � Te-oksessa: BirdLifeInternational: Birds in Europe: population estimates, trends and conservation status (BirdLife Conservation Series No. 12). � BirdLife International, Wageningen, The Neth-erlands.

Wetlands International 2006: Waterbird Popula-tion Estimates - Fourth Edition. � Wetlands In-ternational, Wageningen, The Netherlands.

Ympäristöministeriö 2009: Kiljuhanhen (Anser erythropus) suojeluohjelma. � Ladattavissa verkosta osoitteessa www.ymparisto.Þ /down-load.asp?contentid=115684&lan=Þ

Øien, I. J., Aarvak, T., Ekker, M. & Tolvanen, P. 2009: Mapping of migration routes of the Fennoscandian Lesser White-fronted Goose breeding population with profound implica-tions for conservation priorities. � Teoksessa: Tolvanen, P., Øien, I.J. & Ruokolainen, K. (toim.): Conservation of Lesser White-fronted Goose on the European migration route. Final report of the EU LIFE-Nature project 2005�2009. � WWF Finland Report 27 & NOF Rap-portserie Report No 1-2009: 12�18. � Ladat-tavissa verkosta osoitteessa www.wwf.Þ /medi-abank/1090.pdf

Summary: Conservation of Lesser White-fronted Goose in 2005�2011The Lesser White-fronted Goose (Anser eryth-ropus, LWfG) is the most endangered breed-ing bird species in the Nordic countries. The main threat for the species is poaching and ac-cidental shooting. The current estimate of the wild population in the Nordic countries is only some 20 breeding pairs, or respectively 60�80 individuals after the breeding season in. Thus, the Fennoscandian population is facing an im-mediate risk of extinction, and more effective conservation actions are required urgently.

At the Valdak Marshes, Norway, the most important staging site for the population, spring monitoring data from the years 1993�2008 shows an average annual decrease of more than 4%, with a total decrease of 50% of the popula-tion during the 15 year period. However, indi-vidual recognition analysis of LWfG based on the belly patch pattern on spring migration in Esto-nia, Finland and Norway shows that some 15% of the population was not observed at the Valdak Marshes at all. Contrary to the situation at the Valdak Marshes, at the other regularly monitored sites the number of LWfG has remained stable or slightly increased during the years 2004�2011 (Fig. 1). In the best case this is a Þ rst sign of a turning point in the trend of the population, but it is still too early to draw conclusions.

The article is summing up the main results and conclusions of the EU Life-Nature project �Conservation of Lesser White-fronted Goose on the European migration route� (2005 � 2009). The Þ nal report of the project is available in English at wwf.Þ /mediabank/1090.pdf.

The LWfG Life project reached the goals set for the actions, and above all, the project had marked positive effects on the LWfG conserva-tion status of the species at the project sites. The satellite tracking revealed a whole new �loop migration� route from Fennoscandian breeding grounds to moulting sites of non-breeding birds in Siberia (Fig. 4), and from there back to the wintering sites in Greece along an eastern route via Kazakhstan, southern Russia and Ukraine. It appears that the LWfG use the safer European autumn migration route in years with success-ful reproduction, while in the years with failed breeding attempt they are likely to choose the more risky Central Asian autumn migration route, that leads to the same wintering areas in Greece. This Þ nding has a crucial implication for the LWfG conservation actions: it is very important to try to �support� successful breed-ing of the LWfG in Fennoscandia e.g. by con-trolling the Red Fox (Vulpes vulpes) population and by limiting the human disturbance in the breeding areas. Successful breeding contributes to recruitment of new individuals to the small population and � at the same time, even more important � to increased adult survival.

A male LWfG colour ringed by the project in Norway in 2006, and later shot dead inside the hunting free zone of a strictly protected area in Greece showed that much more protection work needs to be done urgently for securing the LWfG from hunting especially in Greece.

Since 2011, a follow-up project of the previous LIFE project is run by BirdLife Greece. Information about the project is available at wwf.Þ /lwfg/