224
Lopen kunta TILINPÄÄTÖS 2015 Käsittely: Kunnanhallitus 30.3.2016 (§ 59) Valtuusto 6.6.2016 (§ 24)

Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Lopen kunta TILINPÄÄTÖS 2015 Käsittely: Kunnanhallitus 30.3.2016 (§ 59) Valtuusto 6.6.2016 (§ 24)

Page 2: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Kuntaliitosselvittelyä ja historiallisia päätöksiä Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa 2015, kun kolmen kunnan valtuutetut ottivat kantaa kunta-liitokseen. Kuntaliitosselvitys työllisti kunnan hallintoa koko alkuvuoden ajan – selvitystä tehtiin hyvin pitkälti kuntien omin voimavaroin, normaalien töiden rinnalla. Kuntaliitosprosessi sitoi resursseja ja väistämättä nuo resurssit olivat poissa kunnan normaalista hallintotyöstä. Prosessi vaikutti kunnan omien tavoitteiden saavuttamiseen: osa asetetuista tavoitteista jäi mittavan selvitysprosessin johdosta saavuttamatta tai tavoitteiden saavuttaminen viivästyi. Maanantaina 28.9.2015 Hausjärven, Lopen ja Riihimäen valtuustot tekivät historiallisen päätöksen. Hausjärven valtuusto päätti äänin 23–12, että kunta jatkaa itsenäisenä. Vastaava päätös tehtiin Lopella äänin 29–6. Riihimäen valtuuston enemmistö oli äänin 37–5 (yksi tyhjä) kuntaliitoksen kannalla. Liitosesitys raukesi kahden kielteisen päätöksen johdosta. Kaikki Riihimäen seudun kunnat siis jatkavat tulevaisuuden haasteisiin itsenäisinä kuntina, yhteistyöhön nojaten. Kielteinen kuntaliitospäätös nosti aiempaa voimakkaammin esille seudun sosiaali- ja terveydenhuollon epätarkoituksenmukaisen ja pirstaleisen organisaatiomallin – kuntaliitos olisi koonnut kyseiset palvelut yhteen, nyt tulevaisuuteen suunnataan rikkonaisella sote-rakenteella. Seudulla perusterveydenhuollosta vastaa yhteinen seudullinen kuntayhtymä, erikoissairaanhoidon palveluista maakunnallinen kuntayhtymä, kun taas sosiaalitoimi on jokaisen kunnan omaa toimintaa. Seudun sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita palvelee siis käytännössä viisi eri organisaatiota. Resurssit – ennen kaikkea osaaminen – on hajallaan ja taloudellisia resursseja sidotaan epätarkoituksenmukaisesti useisiin hallintorakenteisiin. Tulevaisuuden suuri haaste on, miten sosiaali- ja terveydenhuollon resurssit saadaan seudulla koottua yhteen niin, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme lainmukaiset, tarkoituksenmukaiset ja laadukkaat palvelut, kohtuul-lisin kustannuksin. Valtakunnallinen uudistus on venynyt eikä tuo Lopen kunnan tai seudun haasteisiin ratkaisua nopealla aikajänteellä. Lopen kunnan itsenäisyyspäätös edellyttää kunnan hallintokokonaisuuden, tehtävien ja palveluiden kriit-tistä tarkastelua ja uudenlaisia ratkaisuja jo käsillä olevien, mutta myös tulevien palveluhaasteiden ratkaisemiseksi. Kunnan yksi strateginen tavoite on tarjota asukkaille vähän parempaa arkea. Nykyisillä toimintatavoilla, rakenteilla ja käytänteillä tavoitetta ei saavuteta. Kuntalaisten odotukset kasvavat, palveluihin kohdistu-vat laatuvaatimukset lisääntyvät ja kustannuskehitys on tulorahoituksen kehitystä jyrkempää. Itsenäisyys-päätös oli myös lupaus kuntalaisille tarkoituksenmukaisesta kuntarakenteesta. Lupauksen lunastaminen on tulevien vuosien tärkein tehtävä. Taantuma – uhka vai mahdollisuus Valtakunnallinen taloudellinen taantuma jatkui koko vuoden 2015. Korkotaso laski vuoden aikana ennätyslukemiin. Työllisyystilanne heikkeni, vuoden 2015 keskimääräinen työttömyysprosentti oli Lopella 8,8, kun se vuonna 2014 oli 8,3. Kunnan väestökehitys oli negatiivinen, kunnan asukasmäärä pieneni vuoden 2015 aikana 113 henkilöllä. Koko Kanta-Hämeen maakunta menetti 668 asukasta. Uudisrakentaminen oli vuonna 2015 vähäistä. Kunta myi yhden omakotitalotontin. Kahdeksasta yritys-tontista tehtiin kaupat, mutta uusia työpaikkoja luovaa rakentamista ei kyseisillä tonteilla vuoden aikana tapahtunut. Kunnassa oli vuoden 2015 aikana ennätyksellisen paljon kiinteistöjä ja asuntoja myynnissä ja myyntiajat venyivät. Taloudellinen taantuma näkyy kunnan katukuvassa. Kaupalliset palvelut ovat parin viimeisen vuoden aikana vähentyneet ja kunta on suurin kunnan katukuvassa näkyvä uusinvestoija, yksityiset rakennus-hankkeet ovat vähissä. Taantuman ikävine vaikutuksineen voi nähdä kuitenkin myös mahdollisuutena: kunnassa on ollut pakko pohtia uudessa tilanteessa kunnan vahvuuksia ja uhkia, kyseenalaistaa aiempia totuuksia ja itsestäänselvyyksiä sekä keskittyä aiempaa voimallisemmin kunnan elinvoimaisuutta tukevien ja lisäävien toimintojen ja tekojen kehittämiseen ja toteuttamiseen.

1

Page 3: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kunnan talous Lopen kunta teki valtakunnallisesta taloudellisesta taantumasta ja vuoden aikana kohtaamistaan monista haasteista huolimatta huomattavasti talousarviossa ennakoitua positiivisemman tilinpäätöksen. Kunnan vuosikate on 2.309.379,54 euroa ja tilikauden tulos 539.137,07 euroa. Kunnan kokonaisinvestoinnit olivat 4.388.318,24 euroa. Suurimmat investointikohteet vuonna 2015 olivat Launosten koulu ja kunnan sisäiset liikenneväylät, joista suurin hanke oli Silmänkannon työpaikka-alueen risteysalue ja alueen sisäisen tiestön rakentaminen. Sekä Launosten kouluinvestointi että Silmänkannon työpaikka-alueen rakentaminen jatkuvat vuonna 2016. Kunnan velkamäärä kääntyi kasvuun. Vuoden 2015 lopussa kunnalla oli velkaa 1.974 euroa/asukas. Konsernivelan määrä oli 3.141 euroa/asukas. Kunnan toimintamenojen kasvu oli 3,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Toimintatulot kasvoivat niukasti, vain 1,5 %. Verotulot kasvoivat 1,1 % ja kunnan saamat valtionosuudet pienenivät 4,7 %. Kunnan hallinto-organisaatio on ohut ja palvelutuotantoon keskittyvä organisaatio on perattu tarkasti. Säästökohteita ei organisaatiossa käytännössä enää ole ilman, että jostakin palvelusta tai tekemisestä luovutaan. Tulevaa kohti Vuosi 2015 oli kunnanjohtajan työpöydän äärestä tarkasteltuna vuosi, jolloin resurssien rajallisuus alkoi näkyä aiempaa selvemmin, hiljalleen kaikessa kunnan tekemisessä. Vaatimuksia ja odotuksia on enemmän kuin mihin nykyiset voimavarat riittävät vastaamaan. Vuoden 2015 aikana koin useamman kerran voimat-tomuutta joutuessani sanomaan ”ei” ja perustellessani kuntalaisille palveluvajetta tai palvelutasoa. Tulevat vuodet ovat haasteellisia. Kunta on paikallisen itsehallinnon suurimman muutoksen edessä, valta-kunnallisen sote-rakenneuudistuksen johdosta. Kunnassa on käytävä rehellinen ja avoin arvokeskustelu siitä, mikä jatkossa on Lopen kunnan rooli asukkaiden hyvinvoinnin rakentamisessa ja mihin kunta jatkossa keskittyy. Millä resursseilla jatkossa toimimme ja mikä on visiomme ja strategiset tavoitteemme. Vuoden 2015 tilinpäätös on vielä ”plussalla” – kiitos ahkeran, sitoutuneen ja voimiaan säästelemättömän henkilöstön ja maltillisen kuntapolitiikan. Kuntayhtymien alijäämät syövät taseeseen kertynyttä ylijäämää ja heikentävät siten kunnan taserakennetta. Kunnan tulee taloustasapainon säilyttämiseksi jatkossa keskittyä entistä vahvemmin oman tekemisensä priorisointiin ja edellyttää myös kuntayhtymiltä talou-dellista, tehokasta ja vaikuttavaa toimintaa. Kiitän johtoryhmääni ja seudun kollegoja hyvästä yhteistyöstä ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Kiitän myös kunnan päätöksentekijöitä saamastani tuesta. Teimme vuonna 2015 parhaamme kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Sama tavoite kirkkaana mielessä jatkamme kohti tulevaa. Karoliina Frank kunnanjohtaja

2

Page 4: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1. OLENNAISET TAPAHTUMAT JA KOKONAISTALOUDEN KEHITYS 1.1. KEHITYSKATSAUS JA OLENNAISET TAPAHTUMAT 1.1.1. VÄESTÖ JA TYÖLLISYYS Asukasluvun kehitys 1990–2015

Vuosi Asukasluku 31.12. Muutos Muutos / 5 v Muutos 5 v - ka./v

1990 7 405

1995 7 506 101 20,2

2000 7 578 72 14,4

2005 7 964 386 77,2

2010 8 273 29 309 61,8

2011 8 377 104 371 74,2

2012 8 336 -41 214 42,8

2013 8 341 5 195 39,0

2014 8 291 -50 47 9,4

2015e 8 178 -113 -95 -19,0

Kunnan asukasluvun kehitys on ollut viime vuosina huono. Kunnalla on 2000-luvulla kolme negatiivisen muutoksen vuotta, kaikki neljän viimeksi kuluneen vuoden aikana. Asukasluvun väheneminen johtui pääosin muuttoliikkeestä, joka oli negatiivinen 101 asukkaan verran. Myös syntyneiden enemmyys oli negatiivinen, -12 asukasta. Viime vuosien heikosta kehityksestä huolimatta kunnan asukasluku on 2000-luvulla kasvanut Kanta-Hämeen kunnista suhteellisesti tarkastellen kolmanneksi eniten. Kunnassa oli kertomusvuoden lopussa 600 asukasta enemmän kuin vuonna 2000, kasvua kaikkiaan 7,9 %. Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni kertomus-vuoden aikana 668 hengellä. Viimeisimmät ikärakennetta ja osa-alueittaista väestökehitystä koskevat tilastot ovat tässä vaiheessa vuodelta 2014, joita tarkastellaan lyhyesti seuraavassa.

Kunnassa on 2000-luvulla 0–4-vuotiaiden suhteellinen osuus vähentynyt 0,2 prosenttiyksikköä. Suurin muutos on tapahtunut vanhemmissa ikäluokissa, sillä 65–79-vuotiaiden osuus on kasvanut 3,8 prosentti-yksikköä ja 50–64-vuotiaiden osuus 0,9 prosenttiyksikköä. Eniten on vähentynyt 20-34-vuotiaiden osuus, 2,6 %. Pelkästään kertomusvuotta tarkastellen 65-79-vuotiaat kasvattivat osuuttaan 0,6 prosenttiyksiköllä, toiseksi eniten 5–14-vuotiaiden ikäryhmä 0,2 %. Suurin ikäryhmä on 50–64-vuotiaat henkilöt, heitä on 21,8 % väestöstä.

3

Page 5: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kanta-Hämeen kuntien keskimääräiseen väestörakenteeseen verrattuna Lopella on vuoden 2014 lopun tilanteen mukaan nuorimpia ikäryhmiä, alle 15-vuotiaita, selvästi enemmän (19,5 % – 16,5 %) ja työikäistä väestöä, 20–64-vuotiaita, lähes vastaavan osuuden vähemmän (53,5 % – 56,0 %). Yli 65-vuotiaita Lopella on hieman Kanta-Hämeen keskiarvoa vähemmän (21,2 % – 21,8 %). Kunnan kehityksen kannalta huomioitavaa on, että vanhimpien ikäryhmien määrän kasvu tulee olemaan voimakasta. Tilastokeskuksen vuoden 2015 ennusteessa kunnan kokonaisväkiluku ei juurikaan kasva vuoteen 2040 mennessä, mutta tuona aikana yli 65-vuotiaiden määrä kasvaisi Lopella 43,5 %. Alle 15-vuotiaiden määrä vähenisi ennusteen mukaan 14,6 % ja 15–64-vuotiaiden määrä 9,5 %. Suhteellisesti tarkastellen alle 15-vuotiaiden osuus pienenee ennusteessa 16,6 %:iin (nyt 19,6 %) ja 15–64 vuotiaiden osuus 53,2 %:iin (59,2 %), kun yli 65-vuotiaiden osuus vastaavasti kasvaa 30,2 %:iin (21,2 %). Väestö 2000–2014 osa-alueittain Tilastokeskuksen aluejaon mukaan Väestö 31.12. v. 2014 ikäryhmittäin % Muutos 2000-14 2000 2005 2010 2014 0-14 15-64 65 + lkm %

01 Länsi-Loppi 1220 1166 1150 1164 16,5 60,6 22,9 -56 -4,6 - Topeno 347 348 334 341 15,8 63,6 20,5 -6 -1,7 - Vojakkala 375 354 341 316 14,6 62,3 23,1 -59 -15,7 - Pilpala-Riimala 498 464 475 507 18,1 57,4 24,5 9 1,8 02 Keski-Loppi 2969 3192 3218 3218 16,3 55,5 28,2 249 8,4 - Sajaniemi 355 379 378 374 18,7 56,4 24,9 19 5,4 - Joentaka 377 385 423 428 17,8 67,3 15,0 51 13,5 - Loppi kk (taajama) 1935 2112 2083 2091 14,8 53,0 32,2 156 8,1 - Kirkonkylän ympäristö 302 316 334 325 21,5 54,8 23,7 23 7,6 03 Läyliäinen 1629 1760 1927 1864 21,0 61,7 17,3 235 14,4 - Maakylä-Järventausta 868 897 991 933 19,3 59,6 21,1 65 7,5 - Läyliäinen (taajama) 761 863 936 931 22,7 63,9 13,4 170 22,3 04 Launonen 1698 1787 1920 1976 25,4 61,9 12,7 278 16,4 - Kormu 443 452 489 537 27,7 60,3 11,9 94 21,2 - Puustelli 232 235 221 231 22,5 63,2 14,3 -1 -0,4 - Launonen (taajama) 1023 1100 1210 1208 24,9 62,3 12,7 185 18,1 Tuntematon 62 59 58 69 14,5 68,1 17,4 7 11,3

Loppi 7578 7964 8273 8291 19,5 59,2 21,2 713 9,4 Alueittaisena tarkasteluna asukasluku on vuosina 2000–2014 kasvanut kunnassa eniten Launosten taajama-alueella, jossa kasvua on ollut 185 asukasta ja Läyliäisten taajama-alueella, jossa asukasluku on kasvanut 170 hengellä. Kyseisellä tarkastelujaksolla ainoastaan Länsi-Lopen osa-alueella asukasluku on hieman vähentynyt. Kuitenkin vuoden 2014 aikana juuri Länsi-Lopen osa-alue kasvatti asukaslukuaan eniten, 14 asukkaalla. Yksittäisenä pienalueena eniten asukasmäärä kasvoi vuonna 2014 Kormussa (+15) ja väheni Läyliäisten taajama-alueella (-43). Keskimääräisen työttömyysasteen kehitys 2000–2015

Vuosi Loppi Riihimäen seutu Kanta-Häme Koko maa

2000 10,5 12,2 12,6 14,4

2005 8,4 10,0 10,0 10,6

2008 5,6 7,1 7,4 7,6

2009 7,5 9,0 10,0 9,8

2010 6,8 9,3 10,1 10,0

2012 6,0 8,3 8,8 9,4

2014 8,3 10,5 11,0 12,4

2015 8,8 10,8 11,9 13,4

4

Page 6: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Lopen työttömyysaste heikkeni kertomusvuoden aikana yleisen talouskehityksen seurauksena, kuitenkin vähemmän kuin maassa keskimäärin. Kunnan työllisyystilanne on kaiken aikaa ollut keskimääräistä parempi verrattuna niin Riihimäen seutuun tai Kanta-Hämeeseen kuin koko maan tilanteeseen. Muihin Kanta-Hämeen kuntiin verrattuna kunnan työttömyysaste oli kertomusvuonna toiseksi alhaisin. Vuoden 2015 lopussa Lopella oli työttömänä 367 henkilöä (vuonna 2014 = 367), joista alle 25-vuotiaita 40 (44). Yli vuoden työttömänä oli ollut 102 henkilöä, missä on hieman kasvua edellisvuoteen verrattuna (94). Avoimien työpaikkojen määrä vuoden lopussa oli 22 (16). 1.1.2. KUNNAN TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS Alustavien tietojen perusteella kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2015 yhteenlaskettu tulos oli 0,27 mrd. euroa ylijäämäinen. Tulos on edellisvuoden tasolla, jos tilinpäätöstiedoista oikaistaan kunnallisten liike-laitosten yhtiöittämisten aiheuttamat kertaluonteiset vaikutukset. Ennakkotiedot ovat paremmat kuin syksyllä 2015 laaditussa julkisen talouden suunnitelmassa arvioitiin. Kuntatalouden kokonaiskuva näyttää siten kohtuulliselta, mutta kuntakohtaiset erot ovat suuria. Heikko talouskehitys ja kasvanut työttömyys hidastivat kuntien verotulojen kasvua ja lisäsivät menoja. Kunnallisverotulot kasvoivat vain 1,8 %, vaikka 98 kuntaa nosti tuloveroprosenttiaan vuodelle 2015. Muiden verojen ansiosta kuntien yhteenlasketut verotulot kasvoivat 2,8 %. Kiinteistöverotulot kasvoivat 6,1 %, paljolti johtuen kiinteistöverouudistuksesta, jossa muun muassa nostettiin veroprosenttien ala- ja ylä-rajoja. Yhteisöverotulojen kasvu oli peräti 12,2 %, mitä osaltaan selittää työmarkkinatuen kuntaosuuden korotuksen kompensoiminen 75 milj. eurolla, vaikutus 4,8 %. Kuntien osuus työmarkkinatuen rahoituksesta kasvoi edellisestä vuodesta 160 milj. euroa ja oli yli 400 milj. euroa, joten kompensaatio kattoi lisäänty-neistä kuluista vajaat puolet. Kuntatalouden kestävyyden takaaminen edellyttää koko maan talouskehityksen selvää toipumista. Nopeaa muutosta ei kuitenkaan ole näköpiirissä – tästä osoituksena esimerkiksi se, että kansainvälisten ekonomis-tien arvioinnissa, jossa vertailtiin 93 maan talousnäkymiä vuodelle 2016, Suomen talouskehitys listattiin kahdeksanneksi heikoimmaksi. Arvioinnissa Suomi kärsii taloudellisesta riippuvuudestaan Venäjään, jota ennusteiden mukaan odottaa maan pisin taantuma yli kahteen vuosikymmeneen. Tilinpäätöstiedoissa on myönteistä, että kunnat ovat pystyneet sopeuttamaan toimintaansa ja siten osal-taan toteuttaneet julkisen talouden kestävyysvajeen pienentämistä. Tilinpäätöstiedot osoittavat, että kuntien ja kuntayhtymien toimintamenot laskivat noin yhdellä prosentilla, mitä selittävät toteutetut yhtiöittämiset sekä erilaiset kuntien säästötoimet. Ilman yhtiöittämisten tuomaa vaikutusta toiminta-menojen kasvu olisi ollut noin yksi prosentti. KT:n kyselyn mukaan kunta-alalla leikattiin viime vuonna henkilöstömenoja noin 300 milj. eurolla. Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen tehtiin vuonna 2015 noin 236 milj. euron lisäleikkaus, minkä lisäksi valtionosuuksia pienennettiin 40 milj. euroa imuroimalla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas-maksujen korotuksen mahdollinen hyöty kunnilta valtiolle. Kokonaisuutena valtionosuudet pysyivät leik-kauksista johtuen lähes edellisvuoden tasolla. Päättyneellä vaalikaudella tehtyjen valtionosuusleikkausten yhteismäärä viime vuonna oli 1,4 mrd euroa. Ennakkotiedoissa 135 kunnan vuosikate jäi poistoja pienemmäksi (vuonna 2014 = 120) eli näissä kunnissa tilikauden tulos olisi negatiivinen. 11 kunnalla jo vuosikate näyttäisi olevan negatiivinen, kun määrä edellisvuonna oli 10. Tilinpäätösarvioissa vuosikate asukasta kohti laskettuna on 324 euroa, kun se vuonna 2014 oli 403 euroa. Investoinnit pienenivät 100 milj. euroa. Kuitenkin kuntien lainakanta kasvoi yhteensä 0,5 mrd euroa ja on nyt 17,0 mrd, jossa on kasvua edellisvuodesta kolme prosenttia. Ennakkotiedon mukaan kuntien lainakanta on tilinpäätöksissä 2.793 euroa asukasta kohti, kun määrä edellisessä tilinpäätöksessä oli 2.697 euroa. Velkaantumisen jatkuminen johtuu siitä, että kuntien vuosikate heikkeni valtionosuusleikkausten ja heikon verotulokehityksen takia eikä tulorahoitus riittänyt edellisvuoden tasolla kattamaan investointeja. Ennakkotietojen mukaan kuntien vuosikate oli 324 euroa asukasta kohti, kun se vuoden 2014 tilin-päätöksissä oli 403 euroa.

5

Page 7: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Lopen kunnan talouskehitys oli kertomusvuonna edelleen positiivinen, joskin tilinpäätös on tulokseltaan selvästi edellisvuosia heikompi. Tilikauden tulos oli positiivinen nyt jo seitsemäntenä vuonna peräkkäin ja oli myös selvästi budjetoitua parempi. Keskeisenä syynä tähän oli käyttötalouden hyvä toteutuminen etenkin sosiaalitoimen osalta, mutta myös muut hallintokunnat toteuttivat talousarvionsa kokonaisuutena hyvin. Käyttötalouden vaikutus vuosikatteeseen on runsaat 1,1 milj. euroa budjetoitua parempi. Kun myös rahoitukselliset erät toteutuivat talousarvion mukaisesti, muodostui tilikauden tulos huomattavasti odotet-tua paremmaksi. Kunnan toimintatuotot kasvoivat kertomusvuonna 1,5 %, toimintakulut 3,1 % ja näiden erotusta mittaava toimintakate 3,3 %. Toimintakulujen kasvu johtuu lähinnä asiakaspalvelujen ostojen, lähinnä terveyden-huollon kuntayhtymien maksuosuuksien, 7,8 %:n kasvusta, ilman niitä kulujen kasvu oli 0,3 %. Ryhmätason tarkastelussa palvelujen ostojen lisäksi henkilöstökulut kasvoivat 0,6 %, muiden ryhmien kulut vähenivät. Kunnan verotulot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 1,1 % eli selvästi heikommin kuin kunnissa keski-määrin. Myös valtionosuuksien 4,7 %:n väheneminen poikkeaa yleisestä kehityksestä, kun kuntasektorilla keskimäärin edellisvuoden taso saavutettiin. Näitä tarkastellaan tarkemmin jäljempänä. Kunnan oman toiminnan kautta saavutettu tilikauden tulos oli hyvä ja talousarvion tulostavoite ylitettiin selvästi – siitäkin huolimatta, että toimintatuottojen, verotulojen ja valtionosuuksien kokonaismäärä jäi 366.227 euroa pienemmäksi kuin vuonna 2014. Kun toimintakulut kasvoivat euromääräisesti edellivuodesta 1.384.792 euroa, oli em. muutosten yhteisvaikutus vuosikatteeseen -1.715.018 euroa, mikä näkyy tili-kauden tuloksen heikkenemisenä. Kunnan talousresursseihin nähden raskaan investointiohjelman johdosta velkamäärä kääntyi nousuun, kun suunta viitenä edellisenä vuotena oli laskeva. Kunnanhallitus otti lainanottovaltuutensa mukaisesti uutta pitkäaikaista lainaa 5 milj. euroa, minkä myötä kunnan lainakanta kasvoi 1.246.430 euroa. Asukasta kohti laskettuna lainamäärä on tilinpäätöksessä 1.974 euroa, kun se edellisvuonna oli 1.797 euroa. Lainakanta on yhä selvästi alle kuntien keskiarvon. Yleinen korkotaso pysyi koko kertomusvuoden erittäin matalana. Tilinpäätöksen mukaan tilikauden tulos oli 539.137,07 euroa positiivinen, minkä ansiosta taseen ylijäämä kasvaisi lähes 13,1 milj. euroon. Tilinpäätöksessä on kuitenkin käsitelty kirjanpitolautakunnan kunta-jaoston lausuntoon perustuen terveydenhuollon kuntayhtymille kertyneet alijäämät siten kuinka seuraa-vassa todetaan ja käsittelyn jälkeen taseen ylijäämäksi muodostuu 11.240.800,86 euroa. Ylijäämäpuskuri on välttämätön, koska kunnan talouden todellinen liikkumavara on pieni ja paineet kuntataloutta kohtaan kasvavat jatkuvasti. Terveydenhuollon kuntayhtymien alijäämien käsittely Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antoi 10.11.2015 lausunnon 113 koskien kuntayhtymien alijäämän kir-jaamisesta jäsenkunnan kirjanpidossa, samalla täydentäen ja kumoten asiassa aikaisemmin antamansa lausunnon. Kuntajaosto perustaa lausuntonsa kirjanpitolain säädökseen, jonka mukaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Lisäksi kuntalain mukaan kunnan/kuntayhtymän talousarvio on laadittava siten, että se sisältää tehtävien edellyttämät riittävät määrärahat ja tuloarviot, mikä mm. edellyttää kunta-yhtymältä palvelujen oikeaa hinnoittelua. Kun alijäämää on päässyt kertymään tarkoittaa se sitä, että kuntayhtymän hinnoittelu ei ole ollut oikealla tasolla, mikä on johtanut siihen, että tilikausien tulokset ovat muodostuneet virheelliseen tasoon. Lausunnossaan kuntajaosto katsoo, että jäsenkunnan tulee kirjata kirjanpitoonsa osuus kuntayhtymään kertyneestä alijäämästä pakollisena varauksena, mikäli kuntayhtymän alijäämää ei todennäköisesti saada lähitulevaisuudessa katetuksi esimerkiksi kuntayhtymän päättämillä muilla toimenpiteillä. Mikäli kunta-yhtymän alijäämän kattamistoimenpiteisiin ei ole ryhdytty taikka niitä ei ole suunniteltu, on kuntajaoston käsityksen mukaan jäsenkunnalla oltava erityiset perusteet mikäli se katsoo, että pakollisen varauksen tekemisen edellytykset kunnan tilinpäätöksessä eivät täyty. Lausunnossa mainituilla ”muilla toimenpiteillä” katsotaan vallitsevan käsityksen mukaan tarkoitettavan lähinnä kuntayhtymän omaisuuden myyntiin tai sitä vastaaviin järjestelyihin perustuvia tasapainottamis-toimenpiteitä. Täten muiden tavanomaisten tasapainottamistoimenpiteiden osalta – kuten kuntamaksujen ja asiakasmaksujen korotukset, kulujen vähennykset – pakollinen varaus jää tehtäväksi, koska niiden katsotaan olevan jälkikäteen tehtyjä toimenpiteitä, jolloin omistajakuntien tilinpäätös ei anna ajan-tasaisesti oikeaa tietoa kunnan talouden tilanteesta.

6

Page 8: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kuntayhtymälle kertyneen alijäämän käsittelyssä on kyse aikaisempia vuosia koskevien olennaisten virhei-den oikaisusta, joka tilinpäätösperiaatteiden mukaan tehdään oman pääoman erää ”Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä” oikaisemalla. Oikaisuja ei tehdä tulosvaikutteisesti, vaan takautuvasti. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä oli tilikauden 2015 päättyessä kertynyttä alijäämää 23.242.156,42 euroa ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymällä 3.122.565,20 euroa. Perus-pääomaosuuksina laskien Lopen kunnan osuudet alijäämistä olivat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin osalta 1.309.360,83 euroa ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen osalta 534.473,81 euroa. Alijäämäosuudet on käsitelty tilinpäätöksessä kuntajaoston ohjeen mukaisesti pakollisina varauksina edellisten tilikausien ylijäämää/alijäämää vastaan, minkä johdosta kertyneen ylijäämän määrä taseessa pienenee yhteensä 1.843.834,64 euroa. Jatkossa mainittujen kuntayhtymien tilinpäätöksiin perustuvat tilikaudelle kohdistu-vat osuudet käsitellään tulosvaikutteisesti. Verotulot

2015 Muutos% 2014 Muutos% 2013 Muutos%

€ 2014-15 € 2013-14 € 2012-13 Kunnallisvero 24 125 318 0,11 24 099 733 3,19 23 355 523 3,93 Kiinteistövero 2 001 757 -0,04 2 002 479 25,08 1 600 964 4,04 Yhteisövero 1 477 910 22,48 1 206 677 12,48 1 072 795 10,60

Yhteensä 27 604 984 1,08 27 308 890 4,92 26 029 282 4,20

€ / asukas 3 375,52 2,48 3 293,80 5,55 3 120,64 4,14

Tulovero% 20,50 20,00 20,00 Valtakunnallisesti kunnallisveroa tilitettiin 1,8 % enemmän kuin vuonna 2014, joten Lopella kunnallisvero-tulojen kehitys oli keskimääräistä selvästi heikompi. Mikäli tarkastelussa huomioidaan, että kunnan tuloveroprosenttia korotettiin kertomusvuodelle 0,5 prosenttiyksiköllä, jäi kunnallisverotulojen kertymä 562.830 euroa eli peräti 2,3 % pienemmäksi kuin vuonna 2014! Kertymään lienee osaltaan vaikuttanut maataloustukien maksatuksen viivästyminen, kun kertomusvuoteen kohdistuvista tuista arviolta 25 %:n osuudelta maksatus siirtyi seuraavalle vuodelle. Huonoon kertymään vaikutti osaltaan myös – kuten jo edellisessä toimintakertomuksessa ennakoitiin – että kunnalle tilitettiin edellisvuonna veroennakkoja liikaa ja niitä perittiin kertomusvuonna takaisin. Kertomusvuoteen kohdistuneiden kunnallisverojen tilitykset lisääntyivät 2,2 %. Yhteisöverotulon tilitykset kasvoivat peräti 22,5 %, mikä ylittää selvästi keskimääräisen valtakunnallisen kasvun 12,2 %. Yhteisöveron tuotto on euromääräisesti ollut yhtä hyvä viimeksi vuonna 2001, jos rahan-arvon muutoksia ei huomioida. Kiinteistöveron tuotto pysyi Lopella edellisvuoden tasolla, mikä kuvastaa sitä, että rakentaminen on Lopella ollut vähäistä. Valtakunnallisesti kiinteistöveron tilitykset kasvoivat 6,1 % pääosin veroprosenttien korotusten ansiosta. Kaikkiaan verotulojen kasvu oli valtakunnallisesti 2,8 %, kun se Lopella jäi 1,1 %:iin. Verotulojen toteu-tuma oli hieman talousarviota huonompi, kun verotuloja oli budjetoitu 27.725.400 euroa eli verotuloarvio alittui 0,4 %. Kunnan saamat verotulot ovat alle koko maan tason. Ennakkotiedon mukaan vuonna 2015 Manner-Suomen kuntien keskiarvo asukasta kohti oli 3.969 euroa ja vastaavan kokoluokan kuntien keskiarvo 3.511 euroa, kun Lopella tunnusluku oli 3.375 euroa.

7

Page 9: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Valtionosuudet

2015 Muutos % 2014 Muutos % 2013 Muutos % € 2014-15 € 2013-14 € 2012-13 Valtionosuudet 15 242 123 -4,66 15 987 495 1,19 15 798 827 0,89 € / asukas 1 863,80 -3,34 1 928,30 1,80 1 894,12 0,83

Valtionosuusjärjestelmä uudistettiin kertomusvuoden alusta lukien ja Loppi kuului uudistuksen häviäjiin. Kaikkiaan Loppi menetti uudistuksen myötä valtionosuuksia noin 694.489 euroa, 83 euroa asukasta kohti, josta siirtymätasauksen mukaisesti 50 €/as kohdistui vuoden 2015 valtionosuuksiin ja loput vuodelle 2016. Uudistuksen ja jo aikaisemmin päätettyjen valtionosuusleikkausten johdosta kunnan saamat valtion-osuudet vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna 4,7 %, kun valtakunnallisesti valtionosuudet kasvoivat 0,3 %. Tilinpäätösten ennakkotiedot osoittavat valtionosuusuudistuksen toteutuneen valtakunnallista keskittämispolitiikkaa tukien niin, että mitä isompi kunta, sitä enemmän se uudistuksesta hyötyi – kunta-koon mukaan uudistuksesta hyötyivät vain yli 50.000 asukkaan kunnat ja sitä pienemmät menettivät valtionosuutta. Eniten eli 4,0 % asukasta kohti laskien valtionosuudet kasvoivat yli 100.000 asukkaan kunnissa, suurimpia häviäjiä olivat alle 2.000 asukkaan kunnat, -3,2 %. Lopen kokoluokan kunnissa (5.001–10.000 asukasta) valtionosuudet vähenivät keskimäärin 1,9 % asukasta kohti laskien. Valtionosuuksiin sisältyy kunnalle lainsäädäntöön perustuvien vuosien 2010–2015 verovähennyksistä johtu-vien verotulomenetysten kompensaationa 1.707.560 euroa. Loppi saa valtionosuuksia saman kokoluokan kuntien keskimäärää selvästi vähemmän, mutta koko maan keskitasoa enemmän – paljolti siksi, että kunta saa keskimääräistä pienempien verotulojen johdosta valtionosuuksien yhteydessä maksettavaa verotulotasausta. Ennakkotiedon mukaan vuonna 2015 valtion-osuuksien määrä asukasta kohti oli koko maassa keskimäärin 1.499 euroa ja saman kokoluokan kunnissa 2.485 euroa. Lopella määrä asukasta kohti oli 1.863 euroa, jossa on mukana verotulotasausta 522 euroa. Valtionosuuksien väheneminen oli huomioitu talousarviossa ja niiden määrä ylitti budjetoidun 116.043 euroa, toteutumaprosentti 100,8. Yhteenvedonomaisesti voidaan todeta, että Loppi suoriutuu kunnallisista tehtävistään selvästi pienemmän verorahoituksen turvin ja pienemmin toimintakuluin kuin maan kunnat keskimäärin eli kunta toimii tehok-kaasti. Loppi sai kertomusvuonna verotuksen kautta kerättävää rahoitusta eli verotuloja ja valtionosuuksia yhteensä asukasta kohti laskettuna 5.239 euroa, kun tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan tunnusluku Manner-Suomen kunnissa keskimäärin oli 5.468 euroa ja saman kokoluokan kunnissa 5.996 euroa. Lopen saama verorahoitus oli myös pienempi kuin Kanta-Hämeen kuntien keskiarvo 5.333 euroa. Toimintakulujen enemmyyttä toimintatuottoihin osoittava toimintakate oli Lopella kertomusvuonna asukasta kohti laskettuna -4.920 euroa, kun ennakkotiedoissa tunnusluku Manner-Suomen kunnissa keski-määrin oli -5.204 euroa, saman kokoluokan kunnissa -5.694 euroa ja Kanta-Hämeen kunnissa -5.050 euroa. Yleisen talouskehityksen ongelmallisuus heijastuu vääjäämättä myös kuntien verotulokehitykseen ja tuo epävarmuutta vuoden 2016 talousarvion verotuloarvion saavuttamiseen. Maamme talouden toipuminen maailmanlaajuisesta taantumasta näyttää yhä pitkittyvän ja on muita euromaita hitaampaa. Koska vero-tulot ovat kunnan keskeinen rahoituslähde, on talouden kehittymisen oltava jatkuvan seurannan kohteena niin kokonaisuutena kuin hallinnonaloittainkin. Tavoitteena tulee olla, että myös vuodelta 2016 voidaan saavuttaa tasapainoinen tilinpäätös. Täten kunnan eri organisaatiotasoilla tulee olla valmiudet reagoida tarvittaessa myös uusin toimenpitein, jos tavoitteen saavuttaminen sitä edellyttää, ja sen johdosta koko organisaation tulee tiedostaa kulloinenkin taloustilanne myös oman seurantansa kautta.

8

Page 10: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.2. SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Kunnan sisäistä valvontaa ohjaa valtuuston hyväksymät Lopen kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet sekä kunnanhallituksen hyväksymä sisäisen valvonnan ohje. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että strategiassa, talousarviossa ja kunnallisessa päätök-senteossa asetetut tavoitteet saavutetaan, kunnan toiminta on lakien, sääntöjen, ohjeiden ja tehtyjen päätösten mukaista, resurssit ovat tehokkaassa ja tuloksellisessa käytössä, omaisuus on turvattu ja niin virkamies- kuin luottamushenkilöjohdonkin saama informaatio on oikeaa, tarkoituksenmukaista ja oikea-aikaista. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kuntalain mukaan kunnanhallitus. Kukin kunnan toimielin ja sen alainen johtava viranhaltija vastaa omalta osaltaan toiminnan sisäisestä valvonnasta, valvonnan organi-soimisesta ja riittävyydestä. Vuosittaista selontekoa varten hallintokunnat antavat osana toimintakertomustaan selvityksen oman toimi-alansa sisäisen valvonnan järjestämisestä ja toteutuksesta sekä valvonnan havainnoista ja tuloksista. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen

Kunnanhallitus valvoo lautakuntien päätöksentekoa edustajiensa kautta. Kunnanhallitus on nimennyt kuhunkin lautakuntaan yhden jäsenistään valvomaan lautakunnan toimintaa, osallistumalla lautakuntien kokouksiin ja muuhun työskentelyyn. Kunnanhallituksen jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti lautakuntien työskentelyyn. Kunnanhallituksen jäsen on ollut lautakuntien kokouksissa mukana seuraavasti: ympäristö- ja rakennuslautakunta 6/9, perusturvalautakunta 5/10, kasvatus- ja koulutuslautakunta 5/9, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 4/4, tekninen lautakunta 8/9. Edustajat ovat raportoineet tarpeellisilta osin lauta-kuntien toiminnasta ja päätöksistä kunnajohtajalle tai kunnanhallitukselle, jossa asioista ja päätöksen-teosta on tarvittavilta osin keskusteltu. Lautakuntien esityslistat on toimitettu ennakkoon kunnanhallituksen puheenjohtajalle, valitulle kunnan-hallituksen edustajalle ja kunnanjohtajalle. Lautakuntien esityslistat käydään keskeisiltä osin läpi kokous-ta edeltävässä kunnan johtoryhmän kokouksessa. Lautakuntien ja muiden toimielinten pöytäkirjat toimite-taan aina kokouksen jälkeen kunnanhallitukselle tiedoksi ja niistä käydään tarvittaessa keskustelua johto-ryhmässä. Pöytäkirjojen pohjalta kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja päättävät mahdolli-sesta otto-oikeudestaan. Vuonna 2015 kunnanjohtaja tai kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnan-hallitus eivät käyttäneet otto-oikeuttaan kertaakaan. Kunnan sääntöjä on päivitetty tarvittavilta osin vuoden 2015 aikana muuttunut tai voimaan tullut lain-säädäntö ja asetukset huomioiden. Viranhaltijat dokumentoivat viranhaltijapäätöksensä atk-järjestelmään (viranhaltijoiden päätössovellus, VIPS). Järjestelmästä tulostetut päätösraportit toimitetaan säännöllisesti ao. toimielimelle tiedoksi, lisäksi johtoryhmän jäsenten päätösluettelot toimitetaan kuukausittain kunnanjohtajalle. Käytäntö on osa päätöksenteon laillisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden valvontaa. Päätösluetteloiden pohjalta päätetään mahdollisesta otto-oikeuden käytöstä koskien viranhaltijoiden tekemiä päätöksiä. Vuoden 2015 aikana ei käytetty kertaakaan otto-oikeutta. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta ja tuloksellisuuden arviointi

Kunnanhallitus antaa hallintokunnille vuosittain talousarvion täytäntöönpano-ohjeet, heti talousarvion hyväksymisen jälkeen. Talousarvion määrärahat ja tuloerät on kohdistettu ko. toiminnasta vastaavalle toimielimelle. Jokaiselle määrärahalle on määrätty siitä vastaava toimielin, vastuualue ja tilivelvollinen viranhaltija. Toimielimet päättävät vuosittain mm. laskujen hyväksyjistä ja talousarvion muusta täytäntöönpanosta ja vastuista siltä osin kuin se johtosäännöllä kuuluu toimielimen tehtäviin. Laskujen hyväksymismenettely on osa sisäistä valvontaa. Laskun asiatarkastuksen suorittaa aina eri henkilö kuin laskun hyväksyjä.

9

Page 11: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kunnan taloudesta vastaavat tilivelvolliset toimielimet ja viranhaltijat raportoivat talousarvion ja talou-dellisen kehityksen sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta säännöllisesti. Kunnanhallitus on seurannut koko kunnan talouden kehitystä säännöllisesti tuloslaskelmatasolla. Kunnan verotulojen kehityk-sestä ja työllisyystilanteesta on raportoitu kunnanhallitukselle kuukausittain. Valtuustolle on raportoitu kunnan talouden toteumasta ja tavoitteiden toteutumisesta puolen vuoden välein. Näistä toinen raportti on tilinpäätös. Valtionosuuspäätökset on käsitelty ao. lautakunnissa ja valtionosuuskokonaisuus kunnanhallituksessa. Käsittelyyn liittyvässä valmistelumenettelyssä tarkistetaan valtionosuusperusteiden oikeellisuus. Kunta hyväksyi vuoden 2015 valtionosuuspäätökset sellaisenaan. Asiakasmaksujen tason ajanmukaisuus on käyty vuosittain läpi talousarvion täytäntöönpanoon liittyen. Jokainen hallintokunta vastaa vuoden aikana omien taksojensa ja maksujensa tason oikeellisuudesta. Tason tavoitteenmukaisuutta seurataan kuukausittain tulojen toteumaseurannalla ja vertailulla alueen muiden kuntien maksu-/taksatasoon. Talouden kehitystä ja kunnan toimintaa seurataan viikoittain johtoryhmän kokouksissa, tarkimmin kuu-kausittaisten talousraporttien valmistuttua. Johtoryhmätyöskentely on yksi sisäisen valvonnan keino. Johtoryhmän kokouksissa käydään läpi ajankohtaiset asiat. Toiminnallisiin epäkohtiin, ongelmiin ja haas-teisiin tartutaan välittömästi niiden tultua ilmi. Johtoryhmän säännöllisellä kokoontumisella varmistetaan kunnan johdon ja hallintokuntien sekä hallinnonalojen välinen tiedonkulku ja yhteistyö. Luettelo johto-ryhmässä käsitellyistä asioista on otsikkotasolla saatettu kunnanhallitukselle tiedoksi ja viikoittain myös henkilökuntajakeluna intranetin kautta. Vuonna 2015 joka toinen kuukausi kokoontui ydinjohtoryhmää laajempi ns. laajennettu johtoryhmä, joka keskittyi talousseurantaan ja stategian toteutumisen seuran-taan. Sisäistä valvontaa suorittavien viranhaltijoiden on edellytetty kirjaavan toteuttamansa sisäisen valvonnan toimenpiteet ja tekemänsä havainnot kyseistä dokumentaatiota varten luotuun lomakkeeseen. Palvelu-alueiden päälliköt suorittavat sisäistä valvontaa omalla hallinnonalallaan vastaavassa laajuudessa kuin suoritetaan kunnan keskushallinnon toimesta koko kuntaa koskien. Valvontaa, ohjeistusta ja sen noudattamisen valvontaa ja toiminnan tuloksellisuuden arviointia toteu-tetaan hallinnonalakohtaisten johtoryhmien, erilaisten toimiala-/toimisto-, työpaikka- ja henkilöstö-palaverien sekä kehityskeskustelujen kautta. Talouden seurantaa varten hallintokunnille on jaettu kuukausittain raportit talousarvion toteutumisesta. Lisäksi hallintokunnilla on tarvittavat käyttöoikeudet, joiden avulla ne voivat jatkuvasti omaehtoisesti seurata haluamallaan tavalla ja tasolla kirjanpidon toteutumista. Laskutusten oikeellisuuden tarkistamiseksi viralliset laskutuslistat on hyväksytetty tilivelvollisella, ellei käytettävissä ole muutoin varmistavaa asiakirjaa. Henkilöstöhallinnon osalta esimiehet ovat tarkistaneet palkkatapahtumien tarkistuslistaukset satunnaiselta otantakuukaudelta. Sairauspoissaoloja on seurattu kolmannesvuosittain esimiehille toimitettujen seuranta-listojen kautta. Maa-aines- ja ympäristölupaehtojen noudattamisen valvontaa toteutetaan valvontasuunnitelmien avulla. Vakuuksia on seurattu luotujen seurantajärjestelmien mukaisesti sekä urakoiden toteutukseen liittyen. Päättäessään EU- ym. useamman tahon rahoittamiin projekteihin osallistumisesta kunnanhallitus on samalla nimennyt kullekin projektille vastuuhenkilön, jonka tehtävänä on seurata ja raportoida projektin etenemisestä ja sen mahdollisista vaikutuksista kunnan kannalta. Osassa toimintaa (mm. maatalouden ohjauksessa) on sovellusten kautta tai erillisten ulkopuolisten tarkas-tusten muodossa myös ulkopuolista valvontaa ja näin läpinäkyvyyttä varojen käytön suhteen.

10

Page 12: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Riskienhallinnan järjestäminen

Kunta on suojannut omaisuus- ja henkilöriskit vakuutuksin yleisesti käytössä olevia perusteita noudattaen. Vakuutusasioissa kunta käyttää edunvalvonnassa omaa meklaria. Vakuuttamiseen liittyvä riskienhallinnan ajantasaisuus on käyty läpi vuosittain meklarin kanssa pidetyssä neuvottelussa. Kunnan vakuutukset kilpai-lutettiin viimeksi vuonna 2014. Tietoturvallisuuteen liittyvissä asioissa noudatetaan RHL-Data Oy:n laatimia ohjeistuksia, jotka ovat yhtei-set seudun kunnille. Tietojärjestelmien turvallisuutta hoidetaan seudullisin ratkaisuin. Tietohallinnon käyttöoikeudet käydään läpi vuosittain sekä muutoin tarvittaessa, mm. henkilöstövaihdosten yhteydessä. Tietoturvaan liittyviä riskejä on paljon. Tietoturvaongelmiin puututaan niitä havaittaessa. Tietohallinto ja siihen liittyvä tietoturva on tunnistettu sisäisessä valvonnassa yhdeksi kunnan jatkuvaksi kehittämis-kohteeksi – tietohallintoon kohdistettavat resurssit ovat niukat suhteessa toimialan merkittävyyteen. Kunnan toiminnan kannalta merkittävä ja jatkuvasti korostuva riski on ammattitaitoisen ja pätevän henkilöstön suhteellisen nopea vaihtuminen. Uusien pätevien henkilöiden rekrytointi nopealla aika-jänteellä on haastavaa. Kunta pyrkii ylläpitämään hyvää työnantajamainettaan ja pitämään niin fyysiset kuin psyykkisetkin työolosuhteet kunnossa, jotta kunnalla olisi tulevaisuudessakin tarvittava määrä osaamisresurssia käytössään. Kunnalla on ollut tietyissä henkilöstöryhmissä (erityisesti sosiaaliala) rekrytointivaikeuksia. Vaikeudet tulevat oletetusti tulevina vuosina kasvamaan. Kunnan talouden riskit liittyvät pääosin siihen, ettei kunta pysty lähinnä ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta ylläpitämään taloutensa tasapainoa suunnitellulla tavalla. Kunnan toiminnot on toteutettu jo vuosi hyvin niukoin resurssein ja kunnan talouden liikkumavara on pieni. Kunnan taseen tasapaino herkkä. Yllättävät muutokset toiminnassa tai toimintaympäristössä saattavat vaikuttaa merkittävästi kunnan taloustasa-painoon. Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kunta-yhtymän alijäämät on kirjattu vuonna 2015 tilinpätöksessä taseeseen varauksina. Kuntayhtymien alijäämät syövät kunnan taseessa olevaa, aiemmilta vuosilta kertynyttä ylijäämää yhteensä 1.843.834,64 euroa. Kunnan merkittävin tulonlähde on verotulot, joiden kertymä riippuu voimakkaasti yleisestä talouskehityk-sestä ja työllisyystilanteesta. Myös valtionosuuksien vaikutus on kunnan talouden näkökulmasta suuri eikä kunnalla ole realistisia keinoja vaikuttaa niiden määrään. Valtakunnallinen taloudellinen taantuma ja negatiivinen väestönkehitys vaikuttavat kunnan tulorahoitukseen samaan aikaan, kun palveluiden kysyntä ja palveluita kohtaan esitetyt laatuvaatimukset lisääntyvät. Talouden kehitystä ja riskien olemassaoloa ja toteutumista seurataan jatkuvasti. Kunnan yleiseen kilpailu-kykyyn ja elinvoimaan kohdistuvat riskit liittyvät yleiseen talouskehitykseen, elinkeinoelämän yleiseen tilanteeseen ja kustannustason muutoksiin. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta

Ratkaisuvalta omaisuuden hankinnassa ja luovutuksessa on säännelty kunnan palvelualueiden johto-säännössä. Omaisuuden hankinnassa noudatetaan kunnanhallituksen hyväksymiä, julkisista hankinnoista annettuun lainsäädäntöön perustuvia hankintaohjeita sekä niitä täydentäviä kunnanhallituksen vuosittain talous-arvion täytäntöönpano-ohjeessa antamia ohjeita. Ohjeiden noudattamisesta ovat vastuussa kunnan toimi-valtaiset toimielimet ja viranhaltijat. Kunta on mukana KuntaPro Oy:n toiminnassa. Yhtiön kautta voidaan osallistua yhteiskilpailutuksiin ja -hankintoihin. Isommissa hankinnoissa pyritään aina mahdollisuuksien mukaan seutukuntakohtaiseen tai KuntaPro Oy:n kautta tätäkin laajempaan keskitettyyn kilpailutukseen ja kuntien kesken yhdenmukaisiin päätöksiin. Kunnan hankintatoimen vastuuhenkilönä on talousjohtaja, joka tarvittaessa myös osallistuu hankinnan valmisteluun ja päätöksentekoon asianomaisen hallinnonalan vastuuhenkilön apuna. Kunta hoiti oman hankintatoimensa vuoden 2014 aikana ilman, että suoritetuista hankinnoista olisi aiheu-tunut kuluneen vuoden aikana taloudellisia menetyksiä tai oikeudellisia haasteita. Koulu- ja asiointi-kuljetusten kilpailutuksen osalta tulkintaristiriidat palvelun tuottajan kanssa realisoituivat vuoden 2015 alussa. Tulkintaristiriitojen johdosta kunta ja palvelutuottaja purkivat kuljetussopimuksen helmikuussa 2015 ja kuljetukset kilpailutettiin uudelleen ennakoitua nopeammin, jo keväällä 2015. Uuden kilpailu-tuksen tuloksena saavutettiin tulos, joka ei lopulta aiheuttanut kunnalle ennakoimattomia kustannuksia.

11

Page 13: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Sopimustoiminta

Kunnalle ei vuonna 2015 sopimustoiminnan kautta realisoitunut sellaisia negatiivisia seuraamuksia, joita ei jo sopimusta tehtäessä olisi voitu ennakoida. Sopimusten täytäntöönpanoa hallinnonaloittain on tuettu erilaisin toimintaohjein, joiden noudattamista on seurattu satunnaisotannoin. Näin varmistetaan, että käytännöt ovat kaikissa yksiköissä samanlaiset. Sopimusten noudattamista on valvottu laskujen hyväksymisen yhteydessä ja satunnaisotannalla. Urakoiden toteutuksessa valvotaan sitä, että laskut perustuvat tehtyyn työhön ja toimenpiteeseen sekä sovittuun maksuerätaulukkoon. Sopimusten noudattamisen valvonta kuuluu asianomaisen hallinnonalan vastuuhenkilölle, jolle kuuluu myös sopimusperusteiden ajantasaisuuden seuranta. Sopimuksista on hallinnonalakohtaisia luetteloita ja muita seurantaa helpottavia listauksia. Kunnalla ei ole yhtenäistä järjestelmää, jonka avulla sopimus-seuranta voitaisiin systemaattisesti hoitaa, vaan toimialat ovat järjestäneet seurannan kukin omalla taval-laan. Sisäisen valvonnan toimenpiteitä ja huomioita vuodelta 2015

Vuonna 2015 johdon toteuttamassa sisäisessä valvonnassa erityiskohteena oli talousarvioprosessin suju-vuus. Kunnan keskeistä prosessia on käyty läpi sekä ydin- että laajennetun johtoryhmän kanssa ja prosessia tarkennetaan ja täsmennetään vuoden 2016 aikana. Kunnanjohtaja on vieraillut kunnan eri yksiköissä tutustuen yksiköiden normaaliin arkeen ja samalla kuullut henkilöstön ajatuksia työn tekemisen ja palveluiden kehittämiseksi. Vierailujen yhteydessä esille tulleet epäkohdat ovat pääosin olleet sellaisia, että ne on voitu korjata ripeästi hallintokuntien sisäisin toimin, talousarvion puitteissa. Kunnanjohtajan vierailut työyksiköihin on koettu myönteisenä ja toimintaa kehittävänä ja kunnanjohtaja jatkaakin vierailukäytännettä käytössä olevan aikaresurssin puitteissa. Henkilöstöhallinto on puuttunut aktiivisesti säännöllisen valvonnan kautta havaittuihin epäkohtiin ja vir-heisiin, jotka liittyvät mm. rekrytointiin, työvuorosuunnitteluun, työajan käyttöön, vuosilomien myöntämi-seen tai matkalaskujen laadintaan. Esimiehiä on ohjattu oikeansisältöisten työsopimusten sekä henkilöstö-asioihin liittyvien viranhaltijapäätösten laatimiseksi. Ympäristötoimen tehtäväalueelle kuuluvaa lupavalvontaa on tehty tehtäväalueelle laaditun valvonta-suunnitelman avulla. Maa-ainesalueiden tarkastusmittaukset on toteutettu suunnitellusti. Perusturvassa toteutettiin maaliskuussa 2015 laaja kuljetuspalveluita koskeva tarkistus. Kaikki kuljetus-laskut käytiin huolellisesti läpi ja verrattiin asiakastietoihin. Kaikki kuljetuspalvelut oli asianmukaisesti laskutettu. Asumispalvelujen kustannuksia on seurattu koko vuosi aktiivisesti. Tarkastukset on toteutettu kuukausittain ja epäkohtiin ja epäselvyyksiin on tartuttu ripeästi. Tarkastuksissa ei ole ilmennyt kunnalle vahinkoa aiheuttaneita virheitä. Sosiaalitoimen maksutuloja on valvottu aktiivisesti. Sijaishuollosta aiheutuvat kustannukset ovat yksilö-tasolla hyvin kalliit ja sen vuoksi kustannuksia seurataan vähintään kuukausittain hyvin tarkalla tasolla useassa työntekijäportaassa. Sijaishuoltopaikat on kilpailutettu maakunnallisesti ja puitesopimuksen perusteella valitaan sijoitettavalle lapselle aina sopivin paikka. Toimeentulotuen päätösten oikeellisuutta valvotaan päivittäin. Maksatuslistasta tehtiin vuonna 2015 pisto-kokeita viikoittain. Lisäksi kaikki tietyn rajan ylittävät maksut tarkistetaan maksuluettelon perusteella. Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädäntö muutti tiettyjen kustannusten osalta kuntien välistä jakoa. Oppilaan kotikunta maksaa nykyisin osan kuluista, jotka aiemmin kuuluivat palvelun järjestäjän vastuulle. Vuoden 2015 aika todettiin, että muutos edellyttää kyseisten palveluiden käytön tilastointivälin tiivistämistä, jotta laskutusvalvonta olisi helpompaa ja ajantasaisempaa. Koulukuljetuspäätöksissä on huomioitu asiakkaiden oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu. Syksyllä 2015 ei tullut ilmi yhtään Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen vietyä kasvatus- ja koulutusjohtajan kuljetuspäätöksestä tehtyä oikaisu-pyyntöä.

12

Page 14: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kunnan kiinteistöjen energian kulutusta seurataan viikoittain. Rakennusautomaation avulla on seurattu ja säädetty kiinteistöjen lämmityksiä ja ilmanvaihtoa mahdollisimman tarkoituksenmukaiselle tasolle. Arvio sisäisen tarkastuksen järjestämisestä

Sisäinen valvonta on toteutunut sisäisen valvonnan ohjeita ja henkeä noudattaen. Valvontatoimenpiteitä on kirjattu säännöllisesti kaikilla toimialoilla ja huomioita dokumentoitu ja korjaustoimenpiteitä toteu-tettu. Sisäistä valvontaa on suoritettu myös normaalin johtamisen ja työn ohessa – ilman että sitä olisi erikseen dokumentoitu. Havaitut virheet on korjattu ja toimintaa ohjeistettu uudelleen tarvittavilta osin.

13

Page 15: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.3. KOKONAISTALOUDEN TARKASTELU 1.3.1. TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT

Kunta + vesilaitos + 2015 +/- % 2014 +/- % 2013 yritystalo € € €

Toimintatuotot + 5 760 471 1,5 5 677 421 8,0 5 255 516

Valmistus omaan käyttöön + 67 706 67,2 40 488 -0,4 40 655

Toimintakulut - 46 061 596 3,1 44 676 804 2,5 43 584 166

Toimintakate -40 233 418 3,3 -38 958 896 1,8 -38 287 996

Verotulot + 27 604 984 1,1 27 308 890 4,9 26 029 282

Valtionosuudet + 15 242 123 -4,7 15 987 495 1,2 15 798 827

Käyttökate 2 613 689 -39,7 4 337 489 22,5 3 540 113

Rahoitustuotot ja -kulut -304 310 -7,4 -328 580 1,9 -322 345

Korkotuotot + 10 866 -13,1 12 501 -26,9 17 102

Muut rahoitustuotot + 23 102 11,6 20 702 28,3 16 138

Korkokulut - 336 520 -6,5 360 093 2,2 352 238

Muut rahoituskulut - 1 759 4,0 1 690 -49,5 3 348

Vuosikate 2 309 380 -42,4 4 008 908 24,6 3 217 768

Poistot käyttöomaisuudesta - 1 754 397 5,5 1 663 396 13,2 1 469 684

Arvonalentumiset - 15 846

Satunnaiset tuotot +

Satunnaiset kulut -

Tilikauden tulos 539 137 -77,0 2 345 512 34,2 1 748 085

Tilikauden yli-/alijäämä 539 137 -77,0 2 345 512 34,2 1 748 085 Toimintatuotot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 1,5 % ja kokonaisuutena niitä kertyi hieman yli budjetoidun. Niin euromääräisesti kuin prosentuaalisestikin eniten kasvoivat myyntituotot ja niissä etenkin myyntitulot muilta kunnilta perustuen eräisiin sosiaalitoimen palvelujen laskutuksiin. Tuissa ja avustuk-sissa oleva lievä kasvu johtuu paljolti työllistämistukien lisääntyneestä käytöstä, mutta merkittävää kasvua oli myös työterveyshuollon korvauksissa. Myönteistä oli toimeentulotukimenoihin saatavan valtion-osuuden väheneminen, koska se toisaalta merkitsee myös toimeentulotukimenojen pienenemistä. Maksutuottoja, vuokratuottoja ja muita toimintatuottoja kertyi edellisvuotta vähemmän. Maksutuotoissa sosiaalitoimen ja varhaiskasvatuksen palvelujen käyttöön perustuvista laskutuksista kertyi kauttaaltaan vähemmän tuloja kuin vuonna 2014. Vuokratuotoissa näkyy toisaalta asunto-osakkeiden myynnistä johtuva tulojen väheneminen, mutta myös se, että yritystalo oli pääosan vuotta ilman vuokralaista. Muiden toimintatuottojen väheneminen johtuu pääosin omakotitonttien myynnin tyrehtymisestä ja siihen perustu-vasta käyttöomaisuuden myyntivoittokirjausten vähenemisestä.

14

Page 16: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toimintakulut kasvoivat 3,1 % asiakaspalvelujen ostojen, etenkin terveydenhuollon kuntayhtymien palve-lujen voimakkaasta kasvusta johtuen. Niiden osalta kunnan maksuosuudet sairaanhoitopiirille kasvoivat peräti 10,7 %. Sen sijaan maksuosuudet terveyskeskukselle vähenivät hieman, mutta se johtuu terveys-aseman hoivaosaston Harjukodin toiminnan siirtymisestä kunnan toiminnaksi ja kunnan budjettiin. Henkilöstökulut kasvoivat edellisvuodesta kokonaisuutena 0,6 %. Palkkojen osalta myönteistä oli sijaisten palkkojen väheneminen 14,8 % ja toisaalta työllistämispalkkoihin käytettiin 61,5 % enemmän kuin vuonna 2014. Muiden kuin asiakaspalvelujen ostot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 4,3 %. Merkittävimmin tältä osin kasvoivat asiantuntijapalvelujen ostot, jossa kasvu pääosin johtui hakkuiden toteuttamisesta, vammaisetuuksiin liittyvistä palvelujen hankinnoista sekä Räyskälä AirPark -hankkeen konsulttipalveluista. Kuljetuspalvelujen hankintakustannukset vähenivät 5,1 %, runsaat 52.000 euroa. Avustusmenojen osalta myönteistä on toimeentulotukimenojen runsaan neljänneksen väheneminen. Toisaalta työmarkkinatuen kuntaosuudet kasvoivat runsaan kolmanneksen kuntien velvoitteiden kasvun ja heikentyneen työllisyystilanteen takia. Merkittävimpien rahoituslähteiden verotulojen ja valtionosuuksien kehittymistä on tarkasteltu edellä. Vuosikate oli 1.699.529 euroa edellisvuotista huonompi johtuen siitä, että toimintatuottojen, verotulojen ja valtionosuuksien yhteismäärä oli 1.751.018 euroa pienempi kuin vuonna 2014. Kun poistojen määrä kasvoi edellisvuodesta 91.000 euroa ja Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän alasajon johdosta jouduttiin tekemään 15.846 euron arvonalentumiskirjaus, päädyttiin tilikaudelta 1.806.375 euroa heikompaan tulok-seen kuin vuonna 2014. Asukasta kohti laskettuna tilikauden tulos on 65,9 euroa, mikä on hieman parempi kuin kuntasektorille keskimäärin laskettu tunnusluku 13,0 euroa. Tuloslaskelman tunnusluvut

Kunta + vesilaitos + yritystalo 2015 2014 2013

Toimintatuotot/Toimintakulut, % 12,5 12,7 12,1

Vuosikate/poistot % 130,5 241,0 218,9

Vuosikate, €/ asukas 282,4 483,5 385,8

Asukasmäärä 8 178 8 291 8 341 Tuloslaskelman tunnusluvut heikkenivät edellisvuosiin verrattuna, mutta ovat yhä tyydyttävällä tasolla, myös valtakunnallisesti vertailtuna. Vuosikate riitti poistojen kattamiseen ja johti siten ylijäämäiseen tulokseen. Tunnuslukutarkasteluna kuntatalous kokonaisuutena oli tuloslaskelman osalta kertomusvuonna hieman edeltäjäänsä heikompi. Vuoden 2014 tilinpäätöksissä toiminnan keskeisten tunnuslukujen keskiarvot olivat Manner-Suomen vastaavan kokoluokan kunnissa vuosikate/poistot 121,6 % (kaikki kunnat ka. 107,0 %) ja vuosikate/asukas 355,9 euroa (kaikki 406,1 euroa), kun ne vuoden 2015 tilinpäätösten ennakkotiedoissa ovat vuosikate/poistot 106,3 % (kaikki 87,0 %) ja vuosikate/asukas 319,6 euroa (kaikki 324,2 euroa). Molempina vuosina Lopen tilinpäätösten tunnusluvut ylittävät keskiarvot.

15

Page 17: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.3.2. RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT

Kunta + vesilaitos + yritystalo 2015 2014 2013 € € € Toiminnan rahavirta Vuosikate (+/-) 2 309 380 4 008 908 3 217 768 Satunnaiset erät, netto (+/-) Tulorahoituksen korjauserät (+/-) -56 680 -159 645 -114 310 Toiminnan rahavirta 2 252 700 3 849 263 3 103 458 Investointien rahavirta Investointimenot (-) -4 463 303 -2 832 249 -3 170 052 Rahoitusosuudet investointeihin (+) Pys. vastaavien hyödyk. luovutustulot (+) 131 665 229 601 167 599 Investoinnit -4 331 638 -2 602 648 -3 002 453 Toiminnan ja investointien rahavirta -2 078 939 1 246 615 101 005 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset (-) -100 000 Antolainasaamisten vähennykset (+) 50 000 57 772 123 055 Antolainauksen muutokset -50 000 57 772 123 055 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys (+) 5 000 000 2 500 000 2 000 000 Pitkäaikaisten lainojen vähennys (-) -3 753 570 -4 451 987 -4 379 763 Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+) 1 200 000 1 800 000 Lyhytaikaisten lainojen vähennys (-) Lainakannan muutokset 1 246 430 -751 987 -579 763 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset 721 777 -134 853 126 250 Rahoituksen rahavirta 1 918 207 -829 068 -330 458 Rahavarojen muutos -160 732 417 547 -229 453 Rahavarat 31.12. 1 205 831 1 366 563 949 015 Rahavarat 1.1. 1 366 563 949 015 1 178 468 Rahavarojen muutos -160 732 417 547 -229 453

Toiminnan rahavirta osoittaa kertomusvuoden olleen toiminnan rahavirran suhteen selvästi edellisvuosia heikompi – vuosikate heikkeni samaan aikaan kun investoinnit lisääntyivät merkittävästi. Tuloslaskelmassa muihin toimintatuottoihin ja -kuluihin sisältyvä käyttöomaisuuden myynnin nettovoitto oikaistaan lasken-nasta tulorahoituksen korjauserissä – laskelma osoittaa myynnin tuloksen olleen heikompi kuin edellis-vuosina, vaikka myynti silloinkin oli määrältään vähäistä. Investointimenojen määrä oli kertomusvuonna lähes 1,5-kertainen verrattuna 2000-luvun keskimääräiseen vuotuiseen investointitasoon. Toiminnan ja investointien rahavirta heikkeni selvästi edellisvuosista, mikä johti kunnan lainamäärän kasvuun.

16

Page 18: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Antolainasaamisten lisäyksenä on Lopen Vanhustentalot Oy:lle myönnetty laina, valtuusto 8.6.2015, ja vähennyksenä Kaartjärven Vesihuolto Oy:n kunnan vesilaitokseen liittämiseen liittyvä pääomalainaosuuden muuttaminen yhtiön omaksi pääomaksi, jonka myötä järjestelyyn liittyvä selvitysmenettely saatiin asian-mukaisesti toteutettua, valtuusto 9.3.2015. Kunnan pitkäaikaisten lainojen määrä lisääntyi kertomusvuonna runsaat 1,2 milj. euroa. Lisäksi osa laina-tarpeesta katettiin kuntatodistusohjelman puitteissa lyhytaikaisella rahoituksella, joka oli koko kertomus-vuoden ajan hyvin edullista. Kuntatodistusohjelman avulla tapahtuva rahoitus on ollut myös joustava väline maksuvalmiuden hoidossa. Rahoituslaskelman tunnusluvut

2015 2014 2013

Toiminnan ja investointien rahavirta 5 vuodelta, € 4 045 058 7 206 249 4 268 957 Investointien tulorahoitus, % 51,7 141,5 101,5 Lainanhoitokate 0,65 0,91 0,75 Kassasta maksut / vuosi, € 54 649 041 52 282 336 51 448 911

Kassan riittävyys, päivää 8,1 9,5 6,7 Toiminnan ja investointien rahavirta tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden kertymänä kuvaa inves-tointien omarahoituksen toteutumista pitemmällä aikavälillä. Omarahoitusvaatimus täyttyy, jos ko. viiden vuoden kertymä on positiivinen. Rahavirran kertymä ei saisi muodostua pitempiaikaisesti negatiiviseksi. Lopella tunnusluvun arvo on tarkasteluvuosina hyvällä tasolla. Investointien tulorahoitusprosentti osoittaa, että kertomusvuoden investoinneista kyettiin vain hieman yli puolet rahoittamaan omalla tulorahoituksella. Tunnusluku on kuitenkin yhä vertailukelpoinen, sillä vastaa-van kokoluokan kunnissa keskimääräinen vertausluku oli vuoden 2014 tilinpäätöksissä 58,0 %, kaikissa kunnissa 33,7 %. Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Kun tunnusluku on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa tai realisoi-maan kunnan omaisuutta. Kunnan tunnusluku on heikko, sitä painaa ko. raja-arvon alle osaltaan lyhyehköt laina-ajat, mikä lisää vuotuisten lyhennysten määrää. Tunnusluku oli vuoden 2014 tilinpäätöksissä vastaa-van kokoluokan kunnissa keskimäärin 1,1, kaikkien kuntien keskiarvo tuolloin oli 1,2. Kassasta maksut osoittavat, kuinka paljon vuoden aikana on kunnan tilien kautta maksettu toiminnan kuluja, korkokuluja, investointimenoja ja lainan lyhennyksiä. Edellisvuoteen verrattuna kassasta maksujen määrä kasvoi lähinnä investointimenojen kasvuun perustuen 4,5 %. Kunnan maksuvalmius oli koko kertomusvuoden ajan heikko, se on ollut kireä koko 2000-luvun. Maksu-valmiuden tasoittamiseen käytetään lyhytaikaista lainaa, johon tarkoitukseen kunnalla on ns. kunta-todistusohjelma Kuntarahoitus Oyj:n kanssa. Näin ulkopuolisen rahoituksen määrä on myös kyetty mitoit-tamaan kulloisenkin tarpeen mukaiseksi, kuten kassan riittävyyttä kuvaava tunnuslukukin osoittaa.

17

Page 19: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.3.3. TASE JA SEN TUNNUSLUVUT

VASTAAVAA 2015 2014 VASTATTAVAA 2015 2014

1 000 € 1 000 €

1 000 € 1 000 €

A. PYSYVÄT VASTAAVAT 48 127 45 459 A. OMA PÄÄOMA 27 264 28 568 I Aineettomat hyödykkeet 1 565 1 686

I Peruspääoma 16 023 16 023

II Aineelliset hyödykkeet 36 336 33 639

II Liittymismaksurahasto

1. Maa- ja vesialueet 6 704 6 760

III Arvonkorotusrahasto

2. Rakennukset 23 010 20 365

IV Muut omat rahastot

3. Kiinteät rakenteet ja laitteet 5 457 5 862

V Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 10 702 10 200

4. Koneet ja kalusto 280 117

VI Tilikauden yli-/alijäämä 539 2 346

5. Muut aineelliset hyödykkeet

6. Ennakkomaksut ja kesken- 886 536

B. POISTOERO JA VAPAAEHTOISET

eräiset hankinnat

VARAUKSET

1. Poistoero

III Sijoitukset 10 226 10 134

2. Vapaaehtoiset varaukset

1. Osakkeet ja osuudet 7 995 8 234

2. Osakkuusyhteisöosuudet 727 446

C. PAKOLLISET VARAUKSET 1 844

3. Joukkovelkakirjalainasaamiset

1. Eläkevaraukset

4. Muut lainasaamiset 1 489 1 439

2. Muut pakolliset varaukset 1 844

5. Muut saamiset 16 16

D. TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 302 299 B. TOIMEKSIANTOJEN VARAT 25 32

1. Valtion toimeksiannot 1 7

1. Valtion toimeksiannot 1 7

2. Lahjoitusrahastojen pääomat 262 231 2. Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 24 25

3. Muut toimeksiantojen pääomat 39 60

3. Muut toimeksiantojen varat

E. VIERAS PÄÄOMA 21 198 19 643 C. VAIHTUVAT VASTAAVAT 2 455 3 019

I Pitkäaikainen 9 243 7 470

I Vaihto-omaisuus 109 106

1. Joukkovelkakirjalainat

1. Aineet ja tarvikkeet 109 106

2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 7 510 5 712

2. Keskeneräiset tuotteet

3. Lainat julkisyhteisöiltä 847 886

3. Valmiit tuotteet / Tavarat

4. Lainat muilta luotonantajilta

4. Muu vaihto-omaisuus

5. Saadut ennakot

5. Ennakkomaksut

6. Ostovelat

7. Muut velat 886 872

II Saamiset 1 140 1 546

8. Siirtovelat

Pitkäaikaiset saamiset 4 0

1. Myyntisaamiset

II Lyhytaikainen 11 955 12 173 2. Lainasaamiset 4

1. Joukkovelkakirjalainat 5 000 5 000

3. Muut saamiset

2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 2 748 3 075

4. Siirtosaamiset

3. Lainat julkisyhteisöiltä 39 225

Lyhytaikaiset saamiset 1 136 1 546

4. Lainat muilta luotonantajilta

1. Myyntisaamiset 674 851

5. Saadut ennakot 62 92

2. Lainasaamiset 20 108

6. Ostovelat 1 810 1 481

3. Muut saamiset 399 519

7. Muut velat 365 355

4. Siirtosaamiset 43 68

8. Siirtovelat 1 931 1 944

IV Rahat ja pankkisaamiset 1 206 1 367

VASTAAVAA YHTEENSÄ 50 607 48 510 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 50 607 48 510

18

Page 20: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Tase on kunnan, vesilaitoksen ja yritystalon yhteinen. Loppusummaltaan tase kasvoi 4,3 %. Taseryhmittäin eniten kasvua oli pysyvissä vastaavissa toteutettujen investointien johdosta. Sijoitusten ryhmässä arvonmuutokset perustuvat pääosin siihen, että Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajan omistusosuus on uuden tulkinnan mukaisesti siirretty osakkeiden ja osuuksien ryhmästä osakkuusyhteisöosuuksiin. Lisäksi osakkeissa ja osuuksissa näkyy Kaartjärven Vesihuolto Oy:n pääoma-lisäys. Muut lainasaamiset ovat antolainoja Lopen Vanhustentalot Oy:lle ja Kaartjärven Vesihuolto Oy:lle, jossa saldomuutoksena näkyvät edellä rahoituslaskelman kohdalla todetut antolainamuutokset. Toimeksiantojen varoissa valtion toimeksiantoihin sisältyvät kunnan välittämät valtion asuntolainat. Lahjoitusrahastojen erityiskatteet koostuvat koulujen stipendi- ja opintorahastoista. Lainasaamisena on kunnan Suomen Urheiluilmailuopistolle myöntämä pääomasidonnainen laina, valtuusto 9.3.2015, lyhytaikaisissa lainasaamisissa kunnan Lopen Vanhustentalot Oy:lle myöntämän tilapäislainan jäljellä oleva pääoma. Muut saamiset ovat kertomusvuoteen kohdistuvia käyttötalouden valtionosuus-saamisia ja alv-saamisia. Vastattavaa-puolella on pakollisina varauksina kunnan osuudet Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kunta-yhtymän ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän kertyneistä alijäämistä, jotka on kirjattu edellisten tilikausien ylijäämää vastaan siten, kuinka käsittely on edellä kunnan talouden kehityksen koh-dassa todettu. Tämän johdosta vastaava summa, runsaat 1,8 milj. euroa, näkyy eroavuutena edellisten tilikausien yli-/alijäämän saldoissa. Ko. pakollisten varausten kirjauksen jälkeen taseessa on aikaisemmilta tilikausilta kertynyttä ylijäämää noin 10,7 milj. euroa ja tilikauden tulos nostaa ylijäämän runsaaseen 11,2 milj. euroon puskuriksi tuleville vuosille. Taserakenteen kannalta merkittävää on vieraan pääoman määrän kääntyminen jälleen nousuun. Määrää lisää kunnalla tilinpäätösajankohtana maksuvalmiuden turvaamiseksi ollut kuntatodistusohjelmaan perus-tuva tilapäislaina. Taseen tunnusluvut

2015 2014 2013

Omavaraisuusaste, % 53,9 59,0 56,3 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 43,5 39,9 42,8 Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000 € 11 241 12 545 10 200 Kertynyt yli-/alijäämä, €/asukas 1 375 1 513 1 223 Lainakanta 31.12., 1 000 € 16 144 14 898 15 650 Lainakanta / pysyvät vastaavat, % 33,5 32,8 35,2 Lainat, €/asukas 1 974 1 797 1 876 Lainasaamiset 31.12., 1 000 € 1 489 1 439 1 497 Asukasmäärä 31.12. 8 178 8 291 8 341

Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona pidetään 70 %. Jos omavaraisuusaste jää alle 50 %, merkitsee se suurta velkarasitetta – se on myös yksi kriisikunnan talouden tunnuslukuarvo. Tunnus-luvun arvo heikkeni Lopella ensimmäisen kerran vuoden 2009 jälkeen vieraan pääoman lisääntymisen ja terveydenhuollon kuntayhtymien kertyneiden alijäämien käsittelyn johdosta. Huomioiden kunnan talou-dellisiin resursseihin nähden raskaan investointiohjelman jatkuminen, minkä seurauksena myös velkaantu-neisuus lisääntyy, on vaarana, että tämän tunnusluvun osalta kriisikunnan tunnuslukuarvo saattaa lähi-vuosina täyttyä. Vuoden 2014 tilinpäätöksissä tunnusluku oli vastaavan kokoluokan kunnissa keskimäärin 53,3 % ja kaikissa kunnissa 61,1 %.

19

Page 21: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo, kuinka suuri osa kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Suhteellinen velkaantuneisuus on omavaraisuusastetta käyttökelpoisempi tunnusluku kuntien välisessä vertailussa, koska pysyvien vastaavien hyödykkeiden ikä, arvostus tai poistomenetelmä ei vaikuta tunnusluvun arvoon. Mitä pienempi tunnusluvun arvo on, sitä paremmin kunta selviytyy omalla tulorahoituksella velan takaisinmaksusta. Luokittelun mukaan tunnusluvun arvo on hyvä silloin, kun se on alle 33 % ja tyydyttävä, kun se on välillä 33–60 %. Vuonna 2014 suhteellinen velkaantuneisuus oli vastaavan kokoluokan kunnissa keskimäärin 46,8 % ja koko kuntasektorilla 52,0 %, joten tällä mittarilla tunnusluku on Lopella keskimääräistä parempi. Tunnusluvun arvo kuitenkin heikkeni kertomusvuonna. Kertynyt ylijäämä osoittaa kunnan liikkumavaraa tulevia vuosia varten. Tunnusluvun osalta tilanne on kunnassa parantunut merkittävästi vuoden 2009 jälkeen. Saman kokoluokan kunnissa vuoden 2014 tilin-päätöksissä kertyneen ylijäämän määrä oli keskimäärin 794 euroa/asukas, kaikkien kuntien keskiarvo 1.729 euroa/asukas. Velkaantuneisuuden astetta kuvataan myös tarkastelemalla lainakannan osuutta taseen pysyvien vastaa-vien määrästä. Tunnusluvun arvo luokitellaan hyväksi silloin, kun se on alle 20 % ja heikoksi, kun se on yli 40 %, joten Lopella tilanne on tyydyttävä. Tarkastelussa lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Ennakkotietojen mukaan saman kokoluokan kuntien keskimääräinen lainakanta asukasta kohti oli kertomusvuoden lopussa 2.592 euroa ja kaikissa Manner-Suomen kunnissa 2.793 euroa. Lainamäärä kasvoi kertomusvuonna kunnissa kaikkiaan 3,0 %. Loppi on vuodesta 2012 alkaen ollut tällä mittarilla kuntien keskiarvoa vähemmän velkaantunut. Kunnan lainakanta on vuosittain laskenut vuoden 2009 jälkeen, mutta kääntyi kertomusvuonna kasvuun. Kunnan pitkäaikaisen lainan määrä lisääntyi kertomusvuonna noin 1,25 milj. euroa ja sitä oli tilin-päätösvaiheessa runsaat 11,1 milj. euroa eli 1.363 euroa/asukas. Pitkäaikaisesta lainamäärästä noin 5,3 milj. euroa eli 47,9 % voidaan katsoa kohdistuvan ns. tuottaviin investointeihin, kuten maan-hankintaan, kunnallistekniikkaan ja asuntorakentamiseen. Lainasaamisiin sisältyvät pysyviin vastaaviin merkityt antolainat Lopen Vanhustentalot Oy:lle ja Kaartjärven Vesihuolto Oy:lle. Tunnusluvut kertovat, että kunnan talouden kehitys kääntyi kertomusvuonna huonompaan suuntaan, mutta kokonaistilanne kuitenkin edelleen on myönteinen. Kunnan taloudellisiin resursseihin nähden raskas investointiohjelma/-suunnitelma uhkaa toteutuessaan kääntää taserakenteen epäterveelle pohjalle velkaantumisen kasvaessa. Kriisikunnan kriteereistä Lopella täyttyy kertomusvuonna yksi, kun kunnan tuloveroprosentti oli yli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskiarvo.

20

Page 22: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.3.4. ULKOISET KOKONAISTULOT JA -MENOT

TULOT 1 000 € +/- % MENOT 1 000 € +/- %

Toiminta 48 641,5 -0,7

Toiminta 46 332,2 3,0

Toimintatuotot 5 760,5 1,5

Toimintakulut 46 061,6 3,1

Verotulot 27 605,0 1,1

- Valmistus omaan käyttöön -67,7 67,2

Valtionosuudet 15 242,1 -4,7

Korkotuotot 10,9 -13,1

Korkokulut 336,5 -6,5

Muut rahoitustuotot 23,1 11,6

Muut rahoituskulut 1,8 4,0

Satunnaiset tuotot

Satunnaiset kulut

Tulorahoituksen korjauserät -56,7 -27,9

Tulorahoituksen korjauserät

Pysyv. vast. hyödykk. luovutusvoitot -56,7 -64,5

Pakollisten varausten muutos +/-

Investoinnit 131,7 -82,1

Pysyv. vast. hyödykk. luovutustappiot

Rahoitusosuudet investointimenoihin

Investoinnit 4 463,3 57,6

Pysyv. vast. hyödykk. luovutustulot 131,7 -42,7

Investointimenot 4 463,3 57,6

Rahoitustoiminta 5 050,0 96,2

Rahoitustoiminta 3 853,6 -13,4

Antolainasaamisten vähennykset 50,0 -13,5

Antolainasaamisten lisäykset 100,0

Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5 000,0 100,0

Pitkäaikaisten lainojen vähennys 3 753,6 -15,7

Lyhytaikaisten lainojen lisäys

-100,0

Lyhytaikaisten lainojen vähennys

Oman pääoman lisäykset

Oman pääoman vähennykset

Kokonaistulot yhteensä 53 766,5 1,8 Kokonaismenot yhteensä 54 649,0 4,5 Kunnan kokonaistulot ja -menot osoittava laskelma on koottu tuloslaskelmasta ja rahoituslaskelmasta, jotka sisältävät vain ulkoiset tulot, menot ja rahoitustapahtumat. Tarkastelussa tuloihin luetaan myös lainanotto. Laskelma osoittaa, että kunnan toimintaan perustuva rahaliikenne on vuonna 2015 ollut runsaat 54 milj. euroa ja että kokonaismenot ylittivät tulot noin 882.500 eurolla. Tulojen kehitys oli meno-kehitystä selvästi heikompaa, minkä takia lainanotto jouduttiin menojen kattamiseksi edelliseen vuoteen verrattuna kaksinkertaistamaan.

21

Page 23: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.4. KONSERNITILINPÄÄTÖS Kuntalain mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Velvoite on ollut vuodesta 2008 lukien, mutta vuonna 2015 voimaan tulleessa kuntalaissa konsernitilinpäätöksen merkitystä on vahvistettu. Lain mukaan erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely voidaan käynnistää myös kuntakonserniin kertyneen alijäämän perusteella. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. 1.4.1. KONSERNIRAKENNE JA TOIMINNAN OHJAUS Konsernitilinpäätökseen yhdistellään konserniyhteisöjen tilinpäätökset ja niiden kuntayhtymien tilin-päätökset, joissa kunta on jäsenenä. Lisäksi konsernitilinpäätökseen yhdistellään konserniyhteisöjen omistusosuutta vastaava määrä osakkuusyhteisöjen voitosta tai tappiosta sekä oman pääoman muutok-sesta. Lopen kuntakonserniin kuuluu kolme tytäryhtiötä, viisi kuntayhtymää ja viisi osakkuusyhteisöä. Tytäryhteisöt, jotka on yhdistelty konsernitilinpäätökseen: Lopen Vuokratalot Oy Lopen Vanhustentalot Oy Kaartjärven Vesihuolto Oy Kuntayhtymät, yhdistelty konsernitilinpäätökseen omistusosuuden mukaisessa suhteessa: Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Eteva kuntayhtymä Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Hämeen liitto Osakkuusyhteisöt, jotka on yhdistelty konsernitilinpäätökseen: Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpaja Kiinteistö Oy Läyliäisten Palveluasema Asunto Oy Lopen Kentänkulma RHL-Data Oy Asunto Oy Lopen Sairaalanmäki Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpaja on aikaisemmin käsitelty kunnan tytäryhteisönä, mutta on nyt siirretty osakkuusyhteisöksi. Kunta omistaa yhtiön terveyskeskuskuntayhtymän kanssa yhtä suurin 50 %:n osuuksin. Konsernirakenne tulee tehtyjen päätösten mukaan jatkossa muuttumaan siten, että tytär-yhteisöistä Kaartjärven Vesihuolto Oy on yhdistetty Lopen Vesilaitokseen 1.1.2016 lukien ja kunta-yhtymistä Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä on jäsenkuntien yhdenmukaisin päätöksin purettu. Kunnan konserniohjeiden mukaan kunnanhallitus nimeää edustajat tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin tai vastaaviin päättäviin toimielimiin. Tytäryhteisöjen yleistä tilannetta ja kehitysnäkymiä seurataan konsernineuvotteluissa sekä tarkoituksenmukaisin yhteydenpidoin yhteisöjen johdon kanssa. Kertomus-vuoden aikana erityisen tarkkailun ja toimeliaisuuden kohteena oli yhä Lopen Vuokratalot Oy:n talou-dellisen aseman parantamiseen liittyvien toimenpiteiden valmistelu ja toteutus sisältäen suurimpana yksit-täisena asiana yhden rivitaloyhtiön irrottamisen yhtiöstä ja muuttamisen asunto-osakeyhtiöksi. Perustetun yhtiön huoneistojen myynti asunto-osakkeina ei toteutunut kertomusvuonna, vaan siirtyi vuoden 2016 puolelle. Vuokratalojen lisäksi tarkastelun kohteena oli Kaartjärven Vesihuolto Oy, jonka yhdistämisestä kunnan vesilaitokseen tehtiin konsulttiselvitykseen perustuva päätös keväällä ja loppuvuoden aikana yhdistymistä valmisteltiin niin, että lopullinen sulautuminen voi tapahtua vuoden 2016 alusta lukien.

22

Page 24: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.4.2. SELONTEKO KONSERNIVALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Konserniyhteisöjen hallituksiin on jäsenet valittu pääsääntöisesti kunnanhallituksen jäsenten, valtuuston puheenjohtajien tai johtavien viranhaltijoiden keskuudesta. Samoin yhtiökokousedustajat on pääsääntöi-sesti valittu kunnanhallituksen pöydän ympäriltä. Kunnanjohtaja on kunnan yhtenä yhtiökokousedustajana tytäryhtiöissä. Näin on yhteydenpito ja tiedonkulku kunnan johdon ja konsernityhtiöiden välillä luotu kiinteäksi. Tytäryhtiöiden osalta konsernivalvontaa tapahtuu myös tilintarkastuksen myötä, joka on kaikissa ko. yhtiöissä järjestetty kunnan tilintarkastusyhteisön kautta. Kunnanhallituksen hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti konsernijohto on käynyt vuosittain konserni-neuvottelut kunnan tytäryhtiöiden kanssa. Kertomusvuonna konsernineuvottelut pidettiin marraskuussa. Yhteydenpito oli muutoinkin tiivistä, etenkin Lopen Vuokratalot Oy:n kanssa, ja myös sen hallitus kokoon-tui käytännössä lähes kuukausittain. Osana kuntayhtymien toiminnan seuraamista ja valvontaa niiden pöytäkirjat kierrätetään asianomaisen hallinnonalan vastuullisella viranhaltijalla, minkä jälkeen ne on kunnanjohtajan toimesta saatettu kunnan-hallitukselle tiedoksi. Samaten tytäryhtiöt on velvoitettu toimittamaan hallituksensa pöytäkirjat tiedoksi kunnanhallitukselle. Näin on varmistettu, että asianomaisilla on tarvittava tietoisuus konserniyhteisöissä vireillä olevista asioista ja kunnan edunvalvonta näin on mahdollista. Tytäryhtiöiden päätöksenteossa ei ole kertomusvuonna todettu tehtyjen omistajapoliittisten linjausten vastaista menettelyä. Hankintojen osalta joudutaan Lopen Vuokratalot Oy:n isännöinti kilpailuttamaan uudelleen kertomus-vuoden alussa tehtyyn kilpailutukseen sisältyneen muotovirheen johdosta. Uusi kilpailutus käynnistetään kevään 2016 aikana. Tytäryhtiöiden hankintatoimen ohjausta parannetaan laatimalla niille hankintaohjeet alkuvuoden 2016 aikana. 1.4.3. KONSERNITAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Seuraavassa on tarkasteltu tytäryhtiöille kunnan vuoden 2015 talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Lopen Vuokratalot Oy Toiminnalliset tavoitteet Arviointimenetelmä / mittari

1. Yhtiö toimii taloudellisesti tehokkaasti ja siten, että omaisuudesta huolehditaan

Kiinteistöjen peruskunnostuksesta huolehditaan pitkällä tähtäimellä suunnitellusti ja niin, että asuntojen käytettävyys paranee. Lainojen uudelleenjärjestelystä kertyvä talousresurssi ohjataan omaisuusmassasta huolehtimiseen. Tasapainoinen tilinpäätös vuodelta 2015.

2. Vuokrasaatavien määrän pienentäminen ja vuokra-rästien saaminen hallintaan

Tehokas perintä. Yhtiö etsii uusia keinoja / mahdollisia kannustimia, joilla voidaan vaikuttaa vuokrasaamisten määrää pienentävästi.

3. Asuntojen käytettävyyden ja täyttöasteen parantaminen

Asuntojen täyttöaste paranee verrattuna vuoteen 2014. Vuokratason tulee olla täyttöastetavoitetta tukeva. Markkinointi. Kysynnän ja tarjonnan yhteensovittaminen ja mahdollisesti yhden taloyhtiön realisointi.

4. Hyvä asiakastyytyväisyys Asukastoiminnan ylläpitäminen. Kiinteistöjen ulkoisen ilmeen parantaminen.

23

Page 25: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 1

Yhtiö on tehtyjen päätösten mukaisesti muuttanut yhden rivitaloyhtiön asunto-osakeyhtiöksi, huoneistojen myyminen omistusasuntoina siirtyi vuoden 2016 puolelle. Yhtiö lainoitti kohteessa tehdyt peruskorjaus-työt, mikä sitoo yhtiön rahavaroja, mutta kohteen myynnin myötä tavoitteena on saada jatkossa enemmän resursseja kiinteistöjen/huoneistojen ylläpitoon. Yhtiössä on tehty kiinteistökohtainen korjaustarveselvitys vuosille 2016–2021, jonka toteutus tarkennetaan vuosittain budjetin laadinnan yhteydessä käytettävissä oleviin taloudellisiin resursseihin sopeuttaen. Yhtiö teki kertomusvuodelta tasapainoisen tilinpäätöksen, tilikaudelta kertyi ylijäämää 15.767,88 euroa. Toteutuma 2

Yhtiö on tehostanut perintää ja ulkoistanut osan perinnästä. Saatavia on saatu kotiutettua suhteellisen hyvin ja luottotappioiden määrä on pienempi kuin edellisvuonna. Vuokrien maksamisessa on kuitenkin yhä runsaasti ongelmia, jotka lisäävät haasteita yhtiön taloudenpitoon ja sitovat paljon työpanosta. Toteutuma 3

Asuntojen täyttöaste oli 94,35 %, mikä on huonompi kuin vuonna 2014 (96,01 %). Yhtiöllä on ongelmia asuntojen vajaatäytön takia varsinkin isojen asuntojen osalta. Jo edellä todettu yhden rivitaloyhtiön muuttaminen asunto-osakeyhtiöksi tehtiin osaltaan kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi. Asuntojen markkinoinnin parantamiseksi yhtiölle avattiin kertomusvuonna omat kotisivut. Toteutuma 4

Yhtiöllä on asukkaiden keskuudesta valittu asukastoimikunta, sen puheenjohtaja on myös yhtiön hallituk-sen jäsen. Asukkaille tiedottamista on lisätty ja sen ansiosta asukkailta saatu yleinen palaute on ollut aikaisempaa positiivisempaa. Vuoden 2016 talousarvioon perustuva korjaussuunnitelma sisältää useiden kohteiden osalta kiinteistöjen ulkoisen ilmeen parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä, kuten ulkomaalauksia ja pihojen kunnostuksia. Lopen Vanhustentalot Oy Toiminnalliset tavoitteet Arviointimenetelmä / mittari

1. Täyttöasteen pitäminen korkeana

Asuntojen täyttöaste vähintään vuoden 2014 tasolla, yli 95 % käyttö-kuntoisista asunnoista. Hyvä yhteistyö kunnan kotipalvelun kanssa. Kohtuullinen omakustannukseen perustuva vuokrataso. Hallittu taloudenhoito, joka johtaa tasapainoiseen tilinpäätökseen vuonna 2015.

2. Rakennuskannan kunto pidetään hyvänä

Kiinteistöjä ylläpidetään suunnitellusti niin, että omaisuus pidetään kunnossa. Kiinteistöjen huoltokirjat ovat käytössä.

3. Hyvä asukasturvallisuus Hyväksyttyä turvallisuussuunnitelmaa ylläpidetään ja siihen liittyvästä ohjeistuksesta huolehditaan. Turvallisuutta parantavia toimenpiteitä toteutetaan resurssien puitteissa. Nykytekniikoiden hyödyntäminen.

24

Page 26: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 1

Kaikkien asuntojen täyttöaste kertomusvuonna oli 95,33 %. Vajaatäyttö johtuu toisaalta tyhjänä olevien asuntojen remonttitarpeesta, toisaalta siitä, että vanhusten asuntojen jonossa on ollut enemmän palvelu-asumista tai tehostettua palveluasumista tarvitsevia henkilöitä. Yhteistyö kotipalvelun kanssa on hyvää ja saumatonta. Vuokrataso on pysynyt samana jo usean vuoden ajan. Yhtiö teki kertomusvuodelta tasapainoisen tilinpäätöksen, tilikaudelta kertyi alijäämää 1.047,43 euroa. Toteutuma 2

Kiinteistöihin investoitiin kertomusvuonna 74.421 euroa. Investoinnit ovat olleet luonteeltaan ylläpitäviä tai laatua parantavia. Asuntoja kunnostavia remontteja tehtiin 33.717 eurolla. Huoltokirjat ovat käytössä. Toteutuma 3

Kertomusvuonna toteutettiin Uotilantie 4:n sprinklaus, minkä jälkeen puolet vanhusten asunnoista on sprinklattu. Kaartjärven Vesihuolto Oy Toiminnalliset tavoitteet Arviointimenetelmä / mittari

1. Yhtiön toiminta saadaan vakiinnutettua

Yhtiö tekee selvitykseensä perustuen kunnalle esitykset uudelleen-järjestelyistä niin, että yhtiön sulauttaminen kunnan vesilaitokseen voidaan käsitellä vuoden 2015 ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Yhtiön toiminta jatkuu ennallaan, lupaehdot täyttäen.

2. Yhtiön taloudellisen tilan parantaminen

Liittyjien määrän tulee olla kasvava. Tavoitteen saavuttamista tuetaan markkinoinnilla ja mainonnalla.

Toteutuma 1

Yhtiön hankkimaan konsulttiselvitykseen perustuen omistuksen uudelleenjärjestelyistä tehtiin päätökset valtuuston 9.3.2015 pidetyssä kokouksessa ja sen jälkeen loppuvuoden aikana tehtiin selvitysmenettelyyn perustuen tarvittavat toimenpiteet niin, että yhtiö voitiin sulauttaa osaksi kunnan vesilaitosta vuoden 2016 alusta lukien. Yhtiön toiminta jatkui kertomusvuonna ennallaan. Puhdistamo toimi lupaehtojen edellyttämällä tavalla ja yhtiön myymä talousvesi täytti sille asetetut vaatimukset. Toteutuma 2

Yhtiön taloudellisessa tilassa ei tapahtunut muutoksia. Liittyjämäärä on asetettuihin tavoitteisiin nähden yhä liian vähäinen taloudellisen toiminnan kannalta, muutoin toiminta on tavoitellun mukaista.

25

Page 27: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.4.4. KONSERNILASKELMAT Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

Lopen kuntakonserni 2015 +/- % 2014 +/- % 2013

1 000 € 1 000 € 1 000 € Toimintatuotot + 23 852 1,1 23 601 3,1 22 886 Toimintakulut - 62 585 2,3 61 183 2,2 59 888

Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) +/- -21 5

485,0 0 -74,2 -1 Toimintakate -38 753 3,1 -37 582 1,6 -37 004 Verotulot + 27 605 1,1 27 309 4,9 26 029 Valtionosuudet + 15 242 -4,7 15 987 1,2 15 799 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot + 5 4,2 4 -34,2 7 Muut rahoitustuotot + 52 15,0 45 19,9 38 Korkokulut - 506 -12,6 579 0,0 580 Muut rahoituskulut - 3 -82,8 17 39,9 12 Vuosikate 3 641 -29,5 5 168 20,8 4 277 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot - 2 787 4,4 2 670 1,3 2 636 Tilikauden yli- ja alipariarvot +/- Arvonalentumiset - 87 100,0 -100,0 1 Satunnaiset erät +/- -100,0 -1 Tilikauden tulos 768 -69,3 2 498 52,3 1 639 Tilinpäätössiirrot +/- 4 -103,2 -118 -13,4 -136 Tilikauden verot +/- 0 Laskennalliset verot +/- 0 Vähemmistöosuudet +/- -3 -6,8 -3 -29,1 -4 Tilikauden yli-/alijäämä 769 -67,6 2 376 58,5 1 499

KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2015 2014 2013 Toimintatuotot / Toimintakulut, % 38,1 38,6 38,2 Vuosikate/Poistot % 130,7 193,5 162,3 Vuosikate, €/ asukas 445,3 623,3 512,7

Konsernin talouskehitys oli edellisvuosia heikompi kunnan oman talouden kehittymisen seurauksena, vaikka konserniyhteisöistä suurimman, sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulos kääntyi ylijäämäiseksi ja myös terveyskeskuskuntayhtymä teki hyvän tilinpäätöksen. Kunnan tytäryhtiöistä positiivisen tilinpäätöksen kertomusvuonna teki Lopen Vuokratalot Oy. Lopen Vanhustentalot Oy:n tulos oli lievästi alijäämäinen, mutta Kaartjärven Vesihuolto Oy:n vuosikatekin oli negatiivinen toimintatuottojen kertymän vähenemisen takia samalla kun mm. yhtiön sulauttamiseen liittyvä selvitysmenettely lisäsi yhtiön kuluja. Kuntayhtymien osalta myönteistä oli sairaanhoitopiirin ja terveyskeskuksen selvästi ylijäämäiset tulokset. Myös Eteva ja Hämeen liitto pääsivät ylijäämäiseen tulokseen, Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän tilinpäätös oli alijäämäinen.

26

Page 28: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Arvonalentumisissa 15.846 euroa johtuu kunnan tilinpäätöksestä Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän alasajoon perustuen ja 70.846 euroa terveyskeskuskuntayhtymän tilinpäätöksestä Kiinteistö Oy Ryttylän Kylätalon ja Kiinteistö Oy Riihimäen Museokadun arvonalennuskirjausten johdosta. Tilinpäätössiirtoihin sisältyy tytäryhteisöjen osalta Lopen Vanhustentalot Oy:n tekemä asuintalovarauksen purku, 6.480 euroa. Lisäksi siinä on mukana sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Hämeen liiton tekemät varausten lisäykset. Kaikkiaan kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen tulos muodostui 265.486 euroa ylijäämäiseksi. Kun edellis-vuonna ylijäämää kertyi 30.936 euroa, oli kehitys konserniyhteisöjen osalta myönteinen. Konsernituloslaskelman tunnusluvut heikkenivät jonkin verran edellisvuosista. Vuosikate heikkeni lähes kolmanneksen, mutta riitti hyvin poistojen kattamiseen ja konsernitasolla talous oli edelleen selvästi ylijäämäinen. Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut

Lopen kuntakonserni 2015 2014 2013 1 000 € 1 000 € 1 000 € Toiminnan rahavirta Vuosikate +/- 3 641 5 168 4 277 Satunnaiset erät +/- -1 Tilikauden verot +/- 0 Tulorahoituksen korjauserät +/- -23 -155 -460 Investointien rahavirta Investointimenot - 5 443 3 874 4 102 Rahoitusosuudet investointeihin + 0 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot + 568 364 869 Toiminnan ja investointien rahavirta -1 256 1 502 583 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset - 0 1 0 Antolainasaamisten vähennykset + 5 1 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys + 5 513 3 020 4 136 Pitkäaikaisten lainojen vähennys - 4 521 5 206 6 198 Lyhytaikaisten lainojen lisäys + 1 111 1 970 Lyhytaikaisten lainojen vähennys - 793 Oman pääoman muutokset +/- 22 15 Muut maksuvalmiuden muutokset +/- 768 31 -434 Toimeksiant. varojen ja pääomien muutokset +/- 3 97 -29 Vaihto-omaisuuden muutos +/- -1 12 -22 Saamisten muutokset +/- 239 -116 -25 Korottomien velkojen muutokset +/- 527 39 -356 Rahoituksen rahavirta

972

-1 021

-512

Rahavarojen muutos -285 481 71 Rahavarat 31.12. 1 963 2 486 2 003 Rahavarat 1.1. 2 248 2 005 1 932 Rahavarojen muutos -285 481 71

27

Page 29: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

KONSERNIN RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2015 2014 2013 Investointien tulorahoitus, % 66,9 133,4 104,3 Lainanhoitokate 0,8 1,0 0,7 Kassasta maksut / vuosi, 1 000€ 73 058 70 859 70 780 Kassan riittävyys, päivää 9,8 12,8 10,3

Konsernitasolla investoinnit lisääntyivät kertomusvuonna selvästi edellisvuosiin verrattuna. Kunnan konserniyhteisöistä eniten investoi sairaanhoitopiiri, jonka osuus konserniyhteisöjen bruttoinvestointien kokonaismäärästä oli noin kaksikolmasosaa. Tytäryhtiöistä eniten investoi Lopen Vuokratalot Oy. Konserniyhteisöistä uutta pitkäaikaista lainaa ottivat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ja Eteva, minkä lisäksi kunta lainoitti kuntakonsernin sisäisesti Lopen Vanhustentalot Oy:tä. Lyhytaikaista lainaa vähen-sivät tytäryhtiöistä Lopen Vanhustentalot Oy ja kuntayhtymistä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Riihimäen seudun terveyskeskus ja Hämeen päihdehuolto. Kokonaisuutena kuntakonsernin lainamäärä lisääntyi kertomusvuoden aikana 199.555 euroa. Tunnuslukujen osalta vuosikate ei kunnan tilinpäätöksestä johtuen riittänyt konsernitasollakaan inves-tointien omahankintamenon kattamiseen, mikä johti velkamäärän kasvuun. Kokonaistarkasteluna tunnusluvut osoittavat kuntakonsernin rahoituksellisen aseman heikentyneen ja olevan korkeintaan tyydyttävällä tasolla.

28

Page 30: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Konsernitase ja sen tunnusluvut

VASTAAVAA 2015 2014 VASTATTAVAA 2015 2014

1 000 € 1 000 € 1 000 € 1 000 €

PYSYVÄT VASTAAVAT 57 933 58 153

OMA PÄÄOMA 27 416 26 068

Aineettomat hyödykkeet 1 761 1 853

Peruspääoma 16 023 16 023

Aineettomat oikeudet 235 239

Osuus kuntayht. oman pääoman lisäyksestä

Muut pitkävaikutteiset menot 1 526 1 614

Arvonkorotusrahasto 3 3

Ennakkomaksut

Muut omat rahastot 15 42

Aineelliset hyödykkeet 52 767 53 490

Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 10 606 7 624

Maa- ja vesialueet 7 229 7 354

Tilikauden yli-/alijäämä 769 2 376

Rakennukset 36 661 36 647

Kiinteät rakenteet ja laitteet 6 537 6 976

VÄHEMMISTÖOSUUDET 26 287

Koneet ja kalusto 981 932

Muut aineelliset hyödykkeet 1 19

POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 422

Ennakkomaksut ja keskener. hank. 1 358 1 563

Poistoero 279

Sijoitukset 3 404 2 810

Vapaaehtoiset varaukset 143

Osakkeet ja osuudet 2 414 2 243

Osakkuusyhteisöosuudet 917 458

PAKOLLISET VARAUKSET 397 320

Joukkovelkakirjalainasaamiset

Eläkevaraukset

Muut lainasaamiset 52 56

Muut pakolliset varaukset 397 320

Muut saamiset 21 53

TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 330 343

TOIMEKSIANTOJEN VARAT 47 62

VIERAS PÄÄOMA 34 059 35 629

VAIHTUVAT VASTAAVAT 4 248 4 854

Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 16 782 17 661

Vaihto-omaisuus 251 250

Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 1 104 1 066

Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 8 904 10 200

Saamiset 2 033 2 118

Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 7 269 6 703

Pitkäaikaiset saamiset 6 2

Lyhytaikaiset saamiset 2 027 2 117

VASTATTAVAA YHTEENSÄ 62 227 63 069

Rahoitusarvopaperit 0 0

TUNNUSLUVUT:

Rahat ja pankkisaamiset 1 963 2 485

Omavaraisuusaste, % 44,2 42,6

Suhteellinen velkaantuneisuus, % 50,9 53,0

VASTAAVAA YHTEENSÄ 62 227 63 069

Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 € 11 375 10 000

Kertynyt ylijäämä (alijäämä), € / asukas 1 391 1 206

Konsernin lainat, € / asukas 3 141 3 360

Konsernin lainakanta 31.12., 1 000 € 25 685 27 860

Lainakanta / pysyvät vastaavat, % 44,3 47,9

Konsernin lainasaamiset 31.12., 1 000 € 52 56

Merkittävin syy pysyvien vastaavien määrän vähenemiseen oli se, että Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajaa ei enää käsitelty tytäryhteisönä eivätkä sen luvut tältä osin ole mukana yllä olevassa tarkas-telussa. Konserniyhteisöistä pysyvien vastaavien määrää kasvattivat tytäryhtiöistä Lopen Vanhustentalot Oy, kuntayhtymistä Eteva ja Hämeen liitto.

29

Page 31: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Sijoitusten osalta osakkeiden ja osuuksien lisäyksenä näkyy Åvikintie 4 -rivitaloyhtiön irrottaminen Lopen Vuokratalot Oy:stä ja muuttaminen asunto-osakeyhtiöksi, koska perustetun yhtiön koko osakekanta ennen huoneistojen myyntiä oli tilinpäätösvaiheessa Lopen Vuokratalot Oy:n omistuksessa. Osakkuusyhteisö-osuuksien muutos pohjautuu Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajan omistusosuuden siirtämiseen osakkeista ja osuuksista tähän ryhmään, lisäksi kasvua on sairaanhoitopiirissä. Muut lainasaamiset ovat sairaanhoitopiirin tilinpäätöksestä. Kuntakonsernin rahojen ja pankkisaamisten määrä väheni 0,5 milj. euroa. Tytäryhtiöistä Kaartjärven Vesihuolto Oy on taseeltaan selvästi alijäämäinen, mikä on keskeinen syy yhtiön sulauttamiselle kunnan vesilaitokseen. Kuntayhtymistä taseeltaan alijäämäisiä ovat Riihimäen seudun terveyskeskus, Kanta-Hämeen sairaanhoito-piiri ja Eteva, joiden kaikkien tilanne kuitenkin parani kertomusvuoden aikana. Mainituista ovat tervey-denhuollon kuntayhtymien taseet vahvasti alijäämäiset niin, että tilinpäätösten mukaan Lopen kunnan vastuulle luettavan alijäämän määrä on niissä yhteensä 1.843.834,64 euroa. Kunta on tämän johdosta kirjannut alijäämien määräisen pakollisen varauksen siten, kuinka asia on selostettu edellä kohdassa 1.1.2. Kunnan toiminnan ja talouden kehitys. Molemmilla kuntayhtymillä on erilliset toimenpideohjelmat taseen alijäämän kattamiseksi lähivuosien aikana. Tunnusluvut osoittavat, että Lopen kuntakonsernin taserakenne parani kertomusvuonna kokonaisuutena jonkin verran, paljolti terveydenhuollon kuntayhtymien hyvien tilinpäätösten ansiosta, mutta tilanne on kuitenkin yhä enintään tyydyttävä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona pidetään konsernitasolla 50 %. Alempi omavaraisuusaste merkitsee kuntakonsernissa merkittävää velkarasitetta. Vertailuna todettakoon, että vuoden 2014 tilinpäätöksissä konsernin omavaraisuusaste oli kaikissa kunnissa keskimäärin 43,1 % ja saman kokoluokan kunnissa 40,6 %. Velkaantuneisuutta voidaan tarkastella myös tunnusluvun lainakanta / pysyvät vastaavat kautta – sen arvo luokitellaan tyydyttäväksi, kun se on 35–60 %, hyvänä pidetään alle 35 %:n tasoa. Suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku kertoo, kuinka paljon konsernin käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Tunnusluku on omavaraisuusastetta käyttökelpoisempi konsernien väli-sessä vertailussa, koska pysyvien vastaavien hyödykkeiden ikä, arvostus tai poistomenetelmä eivät vaikuta tunnusluvun arvoon. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdolli-suudet konsernilla on selviytyä velan takaisinmaksusta omalla tulorahoituksella. Kertyneen ylijäämän tunnusluku kuvaa konsernin liikkumavaraa tulevia vuosia varten. Tunnusluvun arvo on vuoden 2014 tilinpäätöksessä parempi kuin koko maan kuntien keskiarvo 1.071 euroa/asukas ja selvästi parempi kuin saman kokoluokan kuntien keskiarvo 589 euroa/asukas. Konsernin lainakanta tarkastelee korollista vierasta pääomaa. Tunnuslukuvertailun luvuista huolimatta lainamäärä kasvoi kertomusvuonna konsernitasolla 199.555 euroa – eroavuuden selittää se, että Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpaja on vuoden 2014 luvuissa mukana tytäryhtiönä, mutta vuoden 2015 tilinpäätöksessä osakkuusyhteisönä eikä sen lainamäärä siten sisälly vuoden 2015 lukuihin. Vuoden 2014 tilinpäätöksissä konsernin lainamäärä oli selvästi alempi kuin koko maassa keskimäärin, 5.768 euroa/ asukas ja myös alempi kuin saman kokoluokan kunnissa keskimäärin, 4.130 euroa/asukas. Luokitteluna tunnusluvun arvo tulkitaan hyväksi, kun se on alle 4.000 euroa/asukas ja tyydyttäväksi, kun arvo on 4.000–8.000 euroa/asukas.

30

Page 32: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

1.5. KESKEISET LIITETIEDOT

Kunta Konserniyhteisöt

2015 2014 2013 2015 2014 2013

Pakolliset varaukset

Eläkevaraukset

Muut pakolliset varaukset 1 842 969

396 893 320 184 237 642

Vastuusitoumukset

Asuntotuotantotakaukset 6 733 112 7 047 550 7 274 283 150 000 150 000 150 000

Muut takaukset 1 112 196 1 181 708 1 251 220 1 462 359 1 181 708 1 251 220

Muut vastuusitoumukset

Alv:n palautusvastuu 2 947 860 2 194 326 2 031 567

Valtionos. palautusvastuu

Leasing-vastuut 124 722 108 831 132 071 329 819 222 369 233 005

Muut taloudelliset vastuut 67 984 36 228 2 160 Lopen kunnan osalta pakolliset varaukset sisältävät kunnan osuudet Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän alijäämistä. Konsernin varaukset tulevat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taseesta. Kunnan asuntotuotantotakaukset ovat kunnan omistamille vuokrataloyhtiöille. Muut takaukset sisältää Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajan lainan takauksen. 1.6. TULOKSEN KÄSITTELY Tilikauden 2015 tulos muodostui 539.137,07 euroa ylijäämäiseksi. Kunnanhallitus esittää, että ylijäämä kirjataan oman pääoman yli-/alijäämätilille.

31

Page 33: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

2. STRATEGIA 2014-2017 Vuodelle 2015 talousarviossa asetettujen tavoitteiden ja toiminnan perustana oli Lopen kunnan strategia 2014-2017. Toimialakohtaiset sitovat tavoitteet on laadittu strategian pohjalta niin, että tavoitteiden mukainen toiminta tukee kunnan strategisten päämäärien saavuttamista. Vuodelle 2015 talousarviossa ja toimielinten käyttösuunnitelmien yhteydessä asetettujen tavoitteiden toteutuminen on raportoitu tilinpäätöksessä toimielimittäin. Pääosa strategisiin päämääriin nojaavista tulostavoitteista saavutettiin, osa tavoitteista jäi saavuttamatta lähinnä kunnasta tai sen toimijoista riippumattomista syistä (mm. valtakunnallisten uudistusten viivästyminen) tai siksi, ettei aika- ja henkilöstöresursseja pystytty kohdentamaan jokaisen tavoitteen suuntaan suunnitellussa tai halutussa määrin. Kunnan hallinto-organisaatio on ohut ja matala eikä ennakoimattomia toimintoja varten ole ylimääräisä voimavaroja, vaan yllättävien töiden ja tehtävien suorittaminnen on poissa talousarvion mukaisista toimista. Kuntastrategia 2014–2017

Valtuusto hyväksyi kesäkuussa 2013 Lopen kunnan strategian. Kunnan visioksi on määritelty: ”Nosteessa Loppi – Vireää, tasapainoista ja turvallista arkea lähellä luontoa.” Strategiatyöhön osallistuivat kunnan henkilöstön ja luottamushenkilöiden lisäksi kuntalaiset ja yrittäjät. Strategiatyötä tehtiin laajalla rinta-malla ja työssä pyrittiin huomioimaan tasapuolisesti eri tahojen näkemykset, odotukset ja tarpeet. Keväällä 2015 strategiaa päivitettiin ja vuoden 2016 talousarvio laadittiin päivitetyn strategian pohjalta. Lopen kunnan strategiassa on kolme strategista päämäärää: • Tuemme kuntalaisten hyvinvointia. • Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen. • Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan. Päämäärien lisäksi strategiaan kirjattiin kuusi kriittistä menestystekijää – asiat, joiden on oltava kunnossa ja joista on huolehdittava, jotta strategiset päämäärät voidaan saavuttaa. Lopen kunnan kriittisiksi menestystekijöiksi on nimetty: • Kunnan talous pidetään tasapainossa. • Kunnan toiminnan lähtökohtina ovat palveluhalu ja –kyky. • Kunnassa on osaava ja motivoitunut johto ja henkilöstö. • Kunta on yhteistyöhaluinen ja –kykyinen sekä aloitteellinen. • Henkilöstöresurssit ovat tasapainossa palvelutuotannon ja –vaateiden kanssa. • Kuntaomaisuudesta huolehditaan ja se on täysipainoisesti käytössä. Kuntastrategian pohjalta on laadittu neljä toimialakohtaista ohjelmaa: Elinvoimaohjelma, Henkilöstö-ohjelma, Ikäihmisten ohjelma sekä Lasten ja nuorten ohjelma. Valtuusto on hyväksynyt kyseiset toimiala-ohjelmat ja ne on huomioitu vuoden 2015 talousarvion laadinnassa. Toimialakohtaisten ohjelmien toteuma on raportoitu valtuustolle ja ohjelmia on päivitetty toteuma huomioiden. Strategian toteutumisen seuranta

Strategisten päämäärien toteutumista seurataan koko valtuustokauden ajan, vuosittain. Strategisten pää-määrien saavuttamista mitataan kuntalaiskyselyllä, yrittäjäkyselyllä sekä kuntalaisten hyvinvointia kuvaa-van hyvinvointikertomuksen avulla. Vuoden 2014 lopulla toteutettiin kuntalaiskysely ja yrittäjäkysely ja kummankin kyselyn tulokset on saatettu tiedoksi valtuustolle. Vuoden 2015 lopulla ei kuntalaiskyselyä toteutettu, koska vuoden aikana kuntalaisille suunnattiin jo kaksi muuta kyselyä: kuntaliitosvalmisteluun liittyvä seudullinen asukaskysely ja kuntaliitospäätökseen liittyvä kuntalaiskysely. Kolmas kysely vuoden lopulla olisi ehkä jo koettu tur-hauttavaksi. Vuoden 2015 lopulla toteutettiin yritäjäkysely ja kunnan kaupallisia palveluita koskeva kysely. Kummankin kyselyn tulokset on saatettu valtuustolle tiedoksi.

32

Page 34: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutettujen kyselyiden perusteella kuntalaiset ja kunnassa toimivat yrittäjät ovat pääosin tyytyväisiä kunnan palveluihin ja toimintaan. Kaupallisia palveluita toivotaan lisää ja kunta tekeekin voitavansa elinvoiman ja kaupallisten palveluiden säilyttämiseksi ja lisäämiseksi. Hyvinvointikertomusta ei ole laadittu vuoden 2015 aikana, aika- ja resurssipulan vuoksi. Hyvinvointi-kertomus laaditaan kuluvan valtuustokauden loppuun mennessä. Kunnan kriittisistä menestystekijöistä on pidetty kiinni – ne on huomioitu niin jokapäiväisessä toiminnassa kuin kunnallisessa päätöksenteossakin. Kriittisistä menestystekijöistä haasteellisin ylläpitää on henkilöstö-resurssien riittävyyttä koskeva vaade. Kuntalaisten vaatimukset kasvavat ja kunnan organisaatio on vuo-sien kuluessa vedetty niin tiukille, ettei uusia ja nykyistä kattavampia palveluita pystytä tuottamaan nykyisellä henkilöstöresurssikokonaisuudella. Lisäresursointi puolestaan horjuttaa välittömästi kunta-talouden tasapainoa. Kunnan menot kehittyvät tuloja nopeammin. Kunnan strategisten päämäärien saavuttamista ovat tukeneet päämääriin nojaavien toimialakohtaisten tulostavoitteiden mukainen ja suuntainen toiminta. Vuoden 2015 aikana kunnan toiminta on ollut strategian mukaista, vaikkei kaikkia tavoitteita olekaan saavutettu.

33

Page 35: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

3. TOTEUTUMISVERTAILUT 3.1. KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN

TOIMIELIN: KESKUSVAALILAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: VAALIT

Perustehtävä Valtiollisten ja kunnallisten vaalien sekä kansanäänestyksen järjestelytehtävät. Toteutuma

Eduskuntavaalit toimitettiin 19.4.2015 ja ennakkoäänestys kotimaassa 8.–14.4.2015. Lopella äänestys-prosentti oli 71,7 ja ennakkoon äänesti 27,4 % äänioikeutetuista. Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2011 äänestäneitä oli Lopella 71,4 % äänioikeutetuista. Kunnan hallinnon henkilöstö vastasi moitteettomasti sujuneiden eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen hoitamisesta. Kuntarakenneselvitykseen liittyen Lopen kunnassa toteutettiin elokuussa kuntalaiskysely, jossa kunta-laisille postitettiin kuntaliitosta koskeva kirjekysely vastauslomakkeineen. Keskusvaalilautakunta käsitteli kokouksessaan 5.9.2015 kirjekyselyn saapuneet vastaukset (4.667 kpl). Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 12 000 12 000 13 184 109,9 12 674 4,0

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 10 240 10 240 10 936 106,8 10 090 8,4

Toimintakate 1 760 1 760 2 247 127,7 2 584 -13,0

Poistot ja arvonalentumiset

34

Page 36: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TARKASTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: TARKASTUSTOIMI

Perustehtävä

Kuntalain 9. luvussa on määritelty tarkastustoimen tehtävät, joita lautakunta ja tilintarkastaja toteuttavat: Tarkastuksen organisointi sekä tavoitteiden toteutumisen ja talouden tilan arviointi (Kuntalaki 71 §). Hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen laillisuuden sekä valtionosuusperusteiden oikeellisuuden ja sisäisen valvonnan toimivuuden varmistaminen (Kuntalaki 73 § ja 75 §). Toteutuma

Tarkastuslautakunta saattoi alkuvuoden aikana päätökseen vuoden 2014 arviointityön ja antoi 18.5.2015 siihen liittyvän arviointikertomuksensa valtuustolle. Tilintarkastaja antoi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2014 lautakunnan 8.5.2015 pidetyssä kokouksessa. Tarkastuslautakunta käynnisti työsuunnitelmaansa perustuvan vuoden 2015 arviointityön loppuvuoden aikana. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 27 110 27 110 25 644 94,6 23 692 8,2

Toimintakate -27 110 -27 110 -25 644 94,6 -23 692 8,2

Poistot ja arvonalentumiset

35

Page 37: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KUNNANHALLITUS

TALOUSARVIO 2015

Sitovat tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuu-henkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Rakenneuudistusten yhteydessä turvataan kuntalaisten hyvinvoinnin edellytykset ja arjen sujuvuus: Lopella asuvien saatavilla on asianmukaiset sekä riittävät ja laadukkaat peruspalvelut

Kuntarakenneselvitys Sote-integraatioratkaisu (päätös hallinnollisesta organisoinnista ja palveluverkosta)

Kunnan-johtaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kunnan talous pidetään terveellä pohjalla, jotta kunta pystyy huolehtimaan palveluiden järjestämis- ja tuotantovastuustaan

Kunnan toiminnot on suunniteltu ja mitoitettu siten, että talous saadaan tasapainotettua suunnitelmakaudella. Suunnitelmavuosi 2017 on taloudeltaan tasapainossa eli vuosikate vähintään poistojen suuruinen.

Talous-johtaja

3. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Kunnan tulopohja laajenee Silmänkannon työpaikka-alue on rakentamisvalmis

Silmänkannon yritysalueen kunnallis-tekniikka ja liittymä kt 54:lle valmiit Alueen markkinointisuunnitelma hyväksytty ja suunnitelma täytäntöönpantu

Kehittämis-päällikkö

Toteutuma 1

Vuoden 2015 ajan laadittiin seudullista kuntarakenneselvitystä. Selvitys ja kuntaliitossopimus valmistuivat toukokuun lopulla. Sote-integraatio oli osa kuntaliitoskokonaisuutta. Valtuusto käsitteli kuntaliitosasiaa syyskuussa ja hylkäsi kuntaliitosesityksen. Päätöksen jälkeen aloitettiin keskustelu seudullisen sote-integraation toteuttamisvaihtoehdoista. Keskustelu ei kuitenkaan edennyt seudullisen ratkaisun valmis-telun käynnistämiseen valtakunnallisen sote-rakenneuudistuksen linjausten vuoksi. Lopen kunta on ollut jo useamman vuoden ajan aktiivisesti mukana maakunnallisessa sote-rakenne- ja integraatioselvityksessä. Maakunnassa on tehty alustava linjaus maakunnallisen sote-rakenteen luomiseksi, riippumatta valtakunnallisista linjauksista. Lopen kunta ei selviä maakunnallisen ratkaisun täytäntöönpanoon saakka omista sosiaalitoimen velvoit-teistaan ilman lisäpanostuksia. Tämän vuoksi sosiaalitoimen resursseja on lisätty vuoden 2015 lopulla teh-tyjen päätösten pohjalta. Lopen kunta ottaa virallisen kannan maakunnalliseen sote-rakenneratkaisuun viimeistään syksyllä 2016, maakunnallisen valmistelutyön pohjalta. Toteutuma 2

Kunnan talousarvio hyväksyttiin 471.080 euroa alijäämäisenä lähinnä sosiaali- ja terveystoimen asiakas-palvelujen ostojen voimakkaan kasvun, yleisestä talouskehityksestä johtuvan heikon verotulokehityksen sekä valtionosuusleikkausten johdosta. Vuoden aikana tehtyjen talousarviomuutosten johdosta lopullinen talousarvio oli 622.080 euroa alijäämäinen. Talouden toteutuma oli noin 1,2 milj. euroa budjetoitua parempi paljolti perusturvatoimen hyvän toteutuman ansiosta ja tilikaudelta saavutettiin ylijäämäinen tilinpäätös. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016–2018 taloussuunnitelma on valmisteltu tavoitteen mukaisena.

36

Page 38: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 3

Rakentamisen aikataulu venyi alun perin tavoitellusta alueen suunnittelun vaatiman ajan takia. Silmänkannon yritysalueen kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyi vuoden 2015 loppupuolella, risteysalueen rakentaminen on sekin käynnistynyt. Työt ovat edenneet aikataulussa, suunnitelman mukaan alue on rakentamisvalmis lokakuussa 2016. Markkinointitoimenpiteitä on toteutettu suunnitellusti ja ensimmäinen tonttivaraus on tehty, alue on herättänyt kiinnostusta. Suoritetun yritysvaikutusten arvioinnin perusteella seuraavilla sitovilla tavoitteilla on yritysvaikutuksia: Strateginen tavoite Tavoite 2015 Yritysvaikutukset Asteikko

-3….3

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Rakenneuudistusten yhteydessä turvataan kuntalaisten hyvin-voinnin edellytykset ja arjen sujuvuus: Lopella asuvien saatavilla on asianmukaiset sekä riittävät ja laadukkaat peruspalvelut

Sujuva arki ja toimivat peruspalvelut luovat pohjan kaupan ja palvelujen-tuottajien toimintaedellytyksille. Toimivat ja laadukkaat peruspalvelut on kunnalle merkittävä vetovoima-tekijä.

+1

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kunnan talous pidetään terveellä pohjalla, jotta kunta pystyy huolehtimaan palveluiden järjestämis- ja tuotantovastuustaan

Terve kuntatalous on vetovoimatekijä, joka osaltaan vaikuttaa myös yritysten toimintaedellytyksiin kunnan alueella.

+1

3. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Kunnan tulopohja laajenee Silmänkannon työpaikka-alue on rakentamisvalmis

Silmänkannon yritysalueen merkitys on kunnalle erittäin suuri uusien työpaikkojen ja kasvavien vero-tulojen kautta. Silmänkannon rakentuminen heijastuu tontti-kauppaan, omakotirakentamiseen ja palvelutuotantoon sekä luo siten myös kerrannaistyöpaikkoja.

+3

Toteutuma 1

Kunta on pystynyt niukoista resursseistaan huolimatta ylläpitämään palvelunsa ennallaan. Yksityisen sekto-rin kaupallisten palveluiden osalta on tapahtunut ikävää kehitystä erityisesti kirkonkylällä, kunnan tarjoa-masta asiantuntijatuesta ja yhteistyöstä huolimatta. Syy kaupallisten palveluiden kaventumiseen löytynee kuntalaisten ostoskäyttäytymisen muutoksesta ja valtakunnallisen taantuman heijastusvaikutuksista. Kunnassa ei ole toteutettu rakenne- tai palveluverkkouudistuksia, joilla olisi vaikutettu yksityissektorin palveluiden tarpeeseen negatiivisesti. Yksityisen sektorin palveluiden määrällä ja laadulla on selkeä vaikutus kunnan vetovoimaan asuinpaikkana ja sen vuoksi kunta pyrkii kaikin keinoin tukemaan virkeää yritystoimintaa. Vuodelle 2015 asetetun tavoit-teen yritysvaikutukset eivät toteutuneet odotetusti. Toteutuma 2

Kunnan talousarvio toteutui suunniteltua ja arvioitua myönteisempänä. Budjettikuri piti ja kaikki palvelut pystyttiin tuottamaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Talousarvion taloudelliset tavoitteet saavutettiin. Kunnan talous ei ole haaste kunnan vetovoiman tai elinvoiman näkökulmasta. Toteutuma 3

Silmänkannon työpaikka-alueen toteuttamishanke on edennyt suunnitelmallisesti. Työpaikka-aluetta koh-taan on osoitettu kiinnostusta, kunnallistekniikan ja risteysalueen rakentaminen ovat käynnissä.

37

Page 39: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KUNNANHALLITUS

TEHTÄVÄALUE: KESKUSHALLINTO

Perustehtävä

Huolehtia osaltaan kunnan kehittämisestä, edunvalvonnasta ja johtamisjärjestelmän toimivuudesta sekä kunnan resursseista, joita tarvitaan kunnan kehittämisessä, viranomaistoimintojen hoidossa ja kunnan palvelutuotannossa. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Selvitetään Lopen kunnan tulevaisuuden toiminta-edellytykset itsenäisenä kuntana ja osana suurempaa kaupunkia ja tehdään selvityksen pohjalta päätös optimaalisesta kunta-rakenteesta

Valmis kuntarakenneselvitys ml. liitossopimus ja päätös kuntarakenteesta

Kunnanjohtaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kunnan talous- ja palkka-hallinnon uudelleenjärjestely viimeistään vuodesta 2017 lukien

Selvitystyö on käynnistetty ja eri järjestämisvaihtoehdot kartoitettu vuoden 2015 aikana

Talousjohtaja, hallintopäällikkö

3. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Kunnan ja loppilaisten yrittäjien / yrittäjäjärjestöjen yhteistyö ja yhteydenpito on joustavaa ja tehokasta

Yrittäjille suunnatun asiakas-tyytyväisyyskyselyn tulokset Yritysvierailujen määrä Yrittäjien aamukahvit tilaisuudet / osallistujat

Kehittämis-päällikkö

Toteutuma 1

Vuoden 2015 kevään ajan laadittiin seudullista kuntarakenneselvitystä. Selvitys ja kuntaliitossopimus valmistuivat toukokuun lopulla. Kielteinen päätös kuntaliitoksesta tehtiin syyskuussa. Vuoden 2016 talous-arvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016–2018 valmisteltiin siitä lähtökohdasta, että Lopen kunta jatkaa itsenäisenä tulevaisuudessakin. Toteutuma 2

Selvitystyö on käynnistetty vuoden 2015 lopulla ja tuodaan päätettäväksi talousarvion mukaisesti kevään 2016 aikana.

38

Page 40: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 3

Kunnan ja yrittäjien, kunnan ja yrittäjäjärjestöjen sekä kunnan ja muiden sidosryhmien yhteistyö on jat-kunut aiempaan tapaan joustavasti ja hyvässä yhteishengessä. Asiakastyytyväisyystutkimus/yrittäjäkysely toteutettiin vuoden loppupuolella, vastaajia 15, palaute pääasiassa positiivinen. Yritysvierailuja on tehty keskimäärin 1/vko. Aamukahvitilaisuuksia on järjestetty suunnitellusti, aamukahvitilaisuuksissa oli osallis-tujia seuraavasti: tammikuu / kunnantalo 14 osallistujaa, helmikuu / Gate 1 Räyskälän Ilmailukeskus 49 osallistujaa, toukokuu / OP 25 osallistujaa, syyskuu / Janavalo 27 osallistujaa, joulukuu / OP 17 osallis-tujaa. Syyskuun ”Tulevaisuuden näkymiä yrittäjän silmin” -iltatilaisuudessa osallistujia oli 47. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 107 140 107 140 160 308 149,6 131 665 21,8

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 1 746 020 1 746 020 1 689 339 96,8 1 629 097 3,7

Toimintakate -1 638 880 -1 638 880 -1 529 031 93,3 -1 497 432 2,1

Poistot ja arvonalentumiset 45 710 45 710 41 655 41 629 0,1

Pysyvät vastaavat 1.1. 8 628 752 8 564 028

Pysyvät vastaavat 31.12. 8 634 242 8 628 752

Nettoyksiköt

Keskitetyt palvelut -609 920 -609 920 592 130 -97,1 569 519 4,0 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TP 2015

Käsitellyt maaseutuhallinnon tukihakemukset, kpl 1.312 1.283 776

Maksettu maatalouden tuki, M€ 4,5 4,2

Käytetyn tulostuspaperin määrä, kopiot A4 / kunnantalo, kpl 577.608 518.207 516.494

• josta valtuuston osuus 85.198 82.103 62.183

• kunnanhallituksen osuus 105.169 49.331 46.830 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet saavutettiin pääosin – osa asioista ”lepäsi” kevään ajan kuntaliitos-prosessin vuoksi. Kuntaliitospäätöksen jälkeen aloitettiin myös ”lepäämässä” olleiden asioiden valmistelu siitä lähtökohdasta, että kunta jatkaa itsenäisenä tulevaisuudessakin. Maksetusta maatalouden tuesta ei vielä ole saatavilla tarkempaa tietoa. Arvion mukaan tuen kokonais-määrä on hieman laskenut edellisvuodesta ja maksuunpantavasta tuesta kertomusvuoden aikana saatiin maksatettua noin 75 prosenttia.

39

Page 41: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Hankkeet

Räyskälä AirPark -esiselvityshanke käynnistyi 1.3.2015 ja päättyi 31.10.2015. Hankkeen tavoitteena oli kartoittaa Räyskälän Ilmailukeskuksen reaaliset investointitarpeet ja mahdollisuudet investointien rahoit-tamiseksi, selvittää kaavoitustarve ja kartoittaa kaavoitusvaihtoehtoja. Hankkeen aikana laadittiin liike-toimintasuunnitelma Räyskälän Ilmailukeskuksen kehittämiseksi ja nykyaikaisen ns. AirParkin toteutta-miseksi. Lisäksi hankkeen aikana kartoitettiin myös potentiaalisia toimijoita, jotka voisivat olla mukana AirParkin toteuttamisessa eri rooleissa. Hankkeessa olivat Lopen kunnan lisäksi mukana taloudellisella panoksella muut Räyskälä-Säätiön omistajakunnat (Hämeenlinna, Riihimäki, Tammela ja Forssa) ja Räyskälä-Säätiö. Kumppanina hankkeessa oli mukana Metsähallitus. Hanke eteni suunnitellusti ja tavoit-teet saavutettiin. Hankkeen loppuraportti on jo hyödynnetty jatkotoimissa.

40

Page 42: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KUNNANHALLITUS

TEHTÄVÄALUE: HENKILÖSTÖHALLINTO

Perustehtävä

Lopen kunnan keskitettyyn henkilöstöhallintoon ja henkilöstöpolitiikan kehittämiseen sisältyvät keskitetty henkilöstökoulutus, yhteistoiminta, työsuojelu, työterveyshuolto, tyky-toiminta, työllistäminen sekä palkkavaraukset. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Sitoutunut ja osaava henkilöstö haluaa tehdä tuloksellista työtä

Tehtäväkuvien päivittäminen ja tehtävien vaativuuden arviointien tekeminen koko henkilöstön osalta

Päivitys ja arvioinnit toteutettu vuoden 2015 aikana

Hallintopäällikkö, esimiehet

Kehitetään osaamisen jakamista työyksiköittäin sekä osaamisen vahvistamisen suunnittelua ja koulutustarpeiden koordinointia

Hallintokunnittain laadittu koulutussuunnitelma, jota noudatetaan vuoden 2015 aikana

Hallintopäällikkö, esimiehet

2. Taitavalla johtamisella ja hyvillä alaistaidoilla aikaansaadaan hyvinvoiva työyhteisö

Esimiesosaamisen vahvistaminen mm. palvelussuhdeasioiden osalta

Lähtövaihtuvuus Palvelussuhteen pituus irtisanoutuessa

Hallintopäällikkö, esimiehet

Viestintä- ja palaverikäytäntöjen tehostaminen ja kehittäminen

Säännöllisesti pidetyt työyksikkökokoukset, laaditut muistiot

Hallintopäällikkö, esimiehet

Toteutuma 1

Kaikkien sopimusalojen tehtäväkuvien päivittäminen ja tehtävien vaativuuden arviointi on saatettu lähes valmiiksi yhteistyössä työnantajan edustajien, esimiesten ja henkilöstöjärjestöjen edustajien välillä. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) alaisten tehtävien vaativuuden arviointi sekä sopimuksen piiriin kuuluvan henkilöstön esimiesten koulutus tämän asiakokonaisuuden osalta siirtyivät toteutettavaksi alkuvuoden 2016 aikana. Siirtymisen syynä oli henkilöstöhallinnon ohuiden resurssien haavoittuvuus muiden kiireellisempien asiakokonaisuuksien, kuten kuntalaiskyselyn valmistelun vuoksi. Kunnan henkilöstön kattava koulutussuunnitelma laadittiin yhteistyössä hallintokuntien kanssa, ja se hyväksyttiin yhteistyötoimikunnan kokouksessa 26.1.2015. Suunnitelmaa noudatettiin ja sitä päivitettiin vuoden aikana. Koulutuskorvaukseen oikeuttavia suunnitelman mukaisia koulutuspäiviä vuonna 2015 oli 674 ja Työttömyysvakuutusrahaston Lopen kunnalle hyvittämä koulutuskorvaus oli suuruudeltaan 12.486 euroa. Toteutuma 2

Esimiesosaamista on vahvistettu neljä kertaa vuoden 2015 aikana pidettyjen esimiesinfojen sekä henki-löstöhallinnon tarjoaman neuvonnan ja konsultoinnin avulla. Lisäksi hallintopäällikkö ja henkilöstösihteeri henkilöstöhallinnon edustajina ovat olleet mukana asiantuntijoina mm. erilaisissa palvelussuhteeseen liittyvissä ongelmatilanteissa, rekrytointiprosesseissa sekä haastavissa työyhteisön konfliktitilanteissa.

41

Page 43: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Esimiesinfoissa korostettiin mm. ajantasaisen ja aktiivisen viestinnän teemaa, johon sisältyy myös säännöl-listen työpaikkakokouksien pitämisen merkitys. Kunnan yleisiä palaverikäytäntöjä on tehostettu ja nyky-aikaistettu ottamalla käyttöön Skype for Business -sovellus, jolla voidaan työntekijöiden ja yhteistyökump-panien fyysisestä sijainnista riippumatta järjestää etätapaamisia ja -kokouksia sekä tehdä yhteistyötä verkossa. Sovellus on ensin johtoryhmän ja tiettyjen asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden käytössä. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 184 000 -68 320 115 680 108 644 93,9 85 419

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 777 830 -167 320 610 510 605 543 99,2 703 436 -13,9

Toimintakate -593 830 99 000 -494 830 -496 899 100,4 -618 017 -19,6

Poistot ja arvonalentumiset Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TP 2015

Sairauspoissaolojen määrä (kalenteripäivät) 5 127 4 491 5 142

Lähtövaihtuvuus-% (aloittaneet/vakinaiset työntekijät) 8,6 10,6 7,0

Lähtövaihtuvuus-% (lopettaneet/vakinaiset työntekijät) 9,4 7,5 7,8

Palvelussuhteen pituus irtisanoutuessa *) 10 v 3 v 4 kk 8 v 2 kk *) Tunnusluvun laskentaan ei ole sisällytetty eläkkeelle jääneitä työntekijöitä. Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Henkilöstöhallinnon talousarvio toteutui lähes budjetoidusti. Työterveyshuollon kustannukset ylittyivät nettomääräisesti noin 31.900 euroa. Sairauspoissaolojen määrän kasvuun vaikuttivat todennäköisesti sisäilmasto-oireiden vuoksi lisääntyneet sairauspoissaolot sekä henkilöstön ikääntymisestä aiheutuvat tuki- ja liikuntaelinsairaudet.

42

Page 44: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KUNNANHALLITUS

TEHTÄVÄALUE: MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Perustehtävä

Huolehtia kunnan alueen suunnitelmallisesta maankäytöstä yleiskaavoituksen ja asemakaavoituksen avulla siten, että kunnan alueen asumisen, yrittämisen, erilaisten palvelutoimintojen ja vapaa-ajan toiminta- ja sijoittumisedellytykset pystytään turvaamaan arvostaen ja huomioiden kunnan luonto- ja kulttuuri-maisemalliset arvot. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kunta myy/vuokraa 10 omakotitalo-/ yritystonttia

Tonttikauppojen lukumäärä Maankäyttö-päällikkö

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen ja mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Räyskälän leirikeskuksen ranta-asemakaava vastaa tulevaisuuden rakentamis-tarpeita; Läyliäinen–Maakylä-yleiskaavan päivittäminen oikeusvaikutteiseksi

Hyväksytty Räyskälän leiri-keskuksen ranta-asemakaava, Läyliäinen–Maakylä-yleiskaavan valmistelu on käynnistetty

Maankäyttö-päällikkö

3. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Silmänkannon työpaikka-alue on rakentamisvalmis ja ensimmäiset tonttivaraukset on tehty

Markkinointitoimenpiteet Tonttivarausten lkm

Maankäyttö-päällikkö

Toteutuma 1

Yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi tontinmyyntitavoite ei toteutunut. Vuonna 2015 myytiin vain yksi omakotitontti. Tontinmyyntitilanteen parantamiseksi vuodelle 2016 on suunniteltu myyntikampanja. Toteutuma 2

Räyskälän leirikeskuksen ranta-asemakaavan muutosta ei ole käynnistetty. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä ilman kaavamuutostakin erillisellä korttelikohtaisella suunnitelmalla, jolla osoitetaan suunniteltu kuivan maan rakentaminen. Kunnanhallitus on linjannut, että yleiskaavoituksen etusijalle asetetaan Räyskälän Ilmailukeskuksen osa-yleiskaavan laatiminen, se on luonnosvaiheessa. Yleiskaavatyö viivästyi kaavakonsultin yt-neuvottelujen vuoksi. Läyliäinen–Maakylä-osayleiskaavan päivitys on tarjouskilpailuvaiheessa. Toteutuma 3

Silmänkannon yritysalueen sisäisen kunnallistekniikan ja tiesuunnitelman mukaiset rakentamistyöt sekä alueen esirakentaminen ovat käynnistyneet. Kaava- ja risteysalueet valmistuvat syksyllä 2016. Markkinointia on tehty mm. yrityskäynnein ja järjestämällä sidosryhmäesittely Helsingissä. Ensimmäinen tonttivaraus on tehty.

43

Page 45: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 3 000 3 000 34 1,1 1 579 -97,8

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 87 040 87 040 68 429 78,6 49 757 37,5

Toimintakate -84 040 -84 040 -68 395 81,4 -48 178 42,0

Poistot ja arvonalentumiset Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Myydyt/vuokratut omakotitontit 2 8 10 1 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Toimintatuotot eivät toteutuneet suunnitellusti, koska hyväksytyt ranta-asemakaavat johtivat valituksiin. Vastaavasti toimintakuluissa on poikkeamista suunniteltuun kaavoitusyhtiön sisäisistä ongelmista johtuen.

44

Page 46: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KUNNANHALLITUS

TEHTÄVÄALUE: MAA- JA METSÄTILAT

Perustehtävä

Metsätalouden harjoittaminen talousmetsien osalta metsätaloussuunnitelman mukaisesti mahdollisimman hyvää taloudellista tulosta tehden. Kaava-alueiden puistometsiä hoidetaan luonto- ja virkistysarvoja sekä moninaiskäyttöä korostaen ja kuntalaisten toiveita kuunnellen. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2014 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Vuoden aikana suoritetaan kunnan metsäsuunnitelmaan perustuen hakkuut Vojakkalan Koivuniemen tilalla sekä Järventaustan Siirtolan tilalla

Hakkuun nettotuotto 100.000 €

Kunnanjohtaja

Toteutuma

Vuoden 2015 aikana toteutettiin suunnitellut hakkuut. Myös suunnitellut istutukset ja muut metsänhoito-toimet toteutettiin metsäsuunnitelman mukaisesti. Loppuvuoden aikana toteutettiin Silmänkannon kaava-alueen hakkuu, joka kasvatti hakkuutuottoja suunniteltua suuremmiksi. Hakkuiden nettotuottotavoite yli-tettiin 25.000 eurolla. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 328 000 328 000 338 146 103,1 403 921 -16,3

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 67 890 67 890 165 517 243,8 72 142 129,4

Toimintakate 260 110 260 110 172 629 66,4 331 780 -48,0

Poistot ja arvonalentumiset

Pysyvät vastaavat 1.1. 6 738 401 6 665 832

Pysyvät vastaavat 31.12. 6 682 417 6 738 401

Nettoyksiköt

Maa- ja metsätilat 260 110 260 110 172 629 66,4 331 780 -48,0 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Hakkuiden nettotuottotavoite ylitettiin vuoden 2015 aikana, hakkuiden – metsän- ja kaava-alueiden puistometsien hoidon menot huomioiden - kokonaistuotto oli 124.926,29 €.

45

Page 47: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KUNNANHALLITUS

TEHTÄVÄALUE: RUOKAPALVELUT

Perustehtävä Tuottaa monipuolista, terveellistä ja maittavaa ruokaa asiakkaille taloudellisesti ja asiakaslähtöisesti sekä ohjata oikeisiin ruokatottumuksiin ja -tapoihin. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1.

Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Perustehtävän taloudellinen toteuttaminen

Ruokalistat, budjetin toteutuminen, asiakaspalaute

Ruokapalvelu-päällikkö

Lopen terveysaseman keittiön toiminnan tarkastelu/sopeuttaminen vuodeosastolla tapahtuvien muutosten mukaiseksi

Keittiötoiminta ja kustannukset sopeutettu toimintaan

Ruokapalvelu-päällikkö

Toteutuma

Perustehtävän toteutus on asiakaspalautteen ja budjetin mukaan toteutunut suunnitellusti. Terveysaseman keittiön toimintaan on tehty muutoksia kustannusten karsimiseksi. Työaikaa on lyhennetty, toimintatapoja muutettu ja kuljetuksia vähennetty. Keittiötoiminnan jatkuva tarkastelu / sopeuttaminen yksikön toimintaan jatkuu. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 1 401 130 1 401 130 1 316 444 94,0 1 439 439 -8,5

Valmistus omaan käyttöön

300

Toimintakulut 1 401 250 1 401 250 1 262 190 90,1 1 331 906 -5,2

Toimintakate -120 -120 54 554 -45 462,0 107 533 -49,3

Poistot ja arvonalentumiset 40 600 40 600 40 343 99,4 41 313 -2,3

Pysyvät vastaavat 1.1. 607 994 649 307

Pysyvät vastaavat 31.12. 567 650 607 994

Nettoyksiköt

Ruokapalvelut -120 -120 54 554 -45 462,0 107 533 -49,3

46

Page 48: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Mittarit ja tunnusluvut

Ateriamäärät Suoritteet

2012 2013 2014 2015 2012 2013 2014 2015

Kasari 287 490 294 267 283 101 270 734 304 757 327 245 314 665 289 367

Launonen 80 848 80 873 81 645 79 363 64 391 65 406 66 436 64 179

Läyliäinen 76 054 78 849 82 832 80 271 63 092 65 333 68 870 67 623

Kormu 10 127 10 948 11 853 11 651 10 314 11 125 12 135 11 798

Pilpala 7 611 7 931 7 898 6 804 7 485 8 110 8 260 7 027

Yhteensä 462 130 472 868 467 329 448 823 450 039 477 219 470 366 439 994 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Sisäiset ruokapalvelutulot jäivät suunniteltua pienemmiksi. Sijaiskulut sekä koneiden ja laitteiden huolto-kustannukset olivat ennakoitua suuremmat. Talousarvio toteutui kuitenkin toimintakatteeltaan budje-toitua paremmin.

47

Page 49: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA

TALOUSARVIO 2015

Sitovat tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Asiakaspalvelun laatu paranee Rakennusvalvonnassa käytössä jatkuva asiakaspalautemenettely

Asiakaspalautteen tulokset Keskimääräinen rakennus-valvonnan lupahakemusten käsittelyaika on 1 kk

Johtava rakennus-tarkastaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kunta tukee ja osallistuu vesienhoitotahojen toimintaan, vesistöjen tila kehittyy myönteiseen suuntaan

Loppijärven lisätutkimukset jatkuvat / valmistuneiden tutkimusten tulokset. Tutkimustulosten perusteella harkitut hoitotoimenpiteet ovat alkaneet

Ympäristöpäällikkö

Rakennetun ympäristön tila siistiytyy

Rakennettua ympäristöä koskeva tarkastuskierros on toteutettu ja kierroksen tulokset raportoitu ja aiempien tarkastusten tulosten seurantaa tehty

Johtava rakennus-tarkastaja, ympäristöpäällikkö

Toteutuma 1

Rakennusvalvonnan asiakaspalautejärjestelmän käyttöä on jatkettu. Palautteita jätettiin vuoden loppuun mennessä vain 3 kpl, palaute on ollut myönteistä. Aikaisemmin suunnitellun tekniikka- ja ympäristötoimialan yhtenäisen palautemenettelyn kehitystä ei ole tapahtunut, koska rakennusvalvonnasta saadun kokemuksen perusteella tämänkaltaisen palautejärjestel-män ei katsota vastaavan tarkoitustaan mm. vähäisen mielenkiinnon vuoksi. Palautejärjestelmän kehittä-mistä on pohdittu henkilöstön yhteisissä palavereissa, mutta uusia menettelyjä ei ole otettu käyttöön em. perusteella. Rakennusvalvonnan lupapäätösten käsittelyn tavoiteajassa on pysytty. Toteutuma 2

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen hanke on valmistunut, mutta sen tulokset eivät tuoneet toivottua selkeyttä tai lisätietoa Loppijärven tilaan vaikuttaviin tekijöihin. Helsingin yliopiston tutkimus Loppijärvellä on vielä kesken. Näistä syistä johtuen uusia hoitotoimenpiteitä ei ole voitu vielä suunnitella eikä aloittaa. Läyliäisten ja kirkonkylän taajamien tarkastuskierrokset suoritettiin keväällä. Havaittujen puutteiden joh-dosta lähetettiin huomautuskirjeitä, joissa asetettujen toimenpiteiden ja määräaikojen seurantaa toteu-tettiin loppuvuodesta.

48

Page 50: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Suoritetun yritysvaikutusten arvioinnin perusteella seuraavilla sitovilla tavoitteilla on yritysvaikutuksia: Strateginen tavoite Tavoite 2015 Yritysvaikutukset Asteikko

-3 – +3

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Asiakaspalvelun laatu paranee Rakennusvalvonnassa käytössä jatkuva asiakaspalautemenettely

Hyvä asiakaspalvelu voi vaikuttaa lievästi positiivisesti vetovoimatekijänä yrityksille. Sujuvat ja avoimet lupaprosessit voivat edistää yritysmyönteisyyttä. Rakennus-valvonta ja ympäristötoimi ovat usein yrityksen ensimmäisiä kontakteja kuntaan.

+1

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kunta tukee ja osallistuu vesienhoitotahojen toimintaan, vesistöjen tila kehittyy myönteiseen suuntaan

On vaikutuksia vesienhoidossa tarvittavien hankintojen harkintaan. Vaikuttaa myös tarpeeseen käyttää ulkopuolisia palveluja. Parhaassa tapauksessa vetovoimatekijänä on hyviin vesistöihin tukeutuvan yrittäjyyden liiketoimintamahdollisuuksien paraneminen.

+1

Rakennetun ympäristön tila siistiytyy

Jotkut yritykset voivat kokea siivous-vaatimukset kielteisenä asiana toimintansa kannalta. Kiinteistön siivoaminen jätteistä aiheuttaa yrityksille työ-, kuljetus- ja jätteenkäsittelykustannuksia.

-1

Toteutuma 1

Asiakaspalvelun laatuun on edelleen kiinnitetty huomiota. Jatkuva asiakastyytyväisyyskysely on käytössä, mutta vastauksia on saatu vuoden aikana kovin vähän. Yritysvaikutuksissa ei ole havaittu muutoksia aiem-paan verrattuna. Toteutuma 2

Ympäristötoimi oli koollekutsujana järvien suojeluyhdistysten ja muiden intressitahojen kanssa vuoden 2015 aikana pidetyissä vesienhoitokokouksissa. Keväällä suoritettiin ympäristön siisteyden tarkastuskierros Läyliäisten ja kirkonkylän taajamissa. Yritysvaikutuksissa ei ole havaittu muutoksia aiempaan verrattuna.

49

Page 51: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA

TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Neuvonta ja ohjeistus päivitetty

Rakentamiseen liittyvien lupien ohjeistus päivitetään

Johtava rakennustarkastaja, ympäristöpäällikkö

Taksojen ajantasaisuus Rakennusvalvontataksan, ympäristönsuojeluviranomaisen taksan ja maa-ainestaksan vuositarkastelu tehty

Johtava rakennustarkastaja, ympäristöpäällikkö

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan tehtäväkokonaisuuden seuranta

Henkilöstön tehtävien seuranta ja tarvittaessa uudelleen priorisointi

Johtava rakennustarkastaja, ympäristöpäällikkö

Toteutuma

Ohjeita on päivitetty tarpeen mukaan. Rakennusvalvonnan taksa on tullut voimaan 1.1.2015. Taksojen ajantasaisuus tarkasteltiin talousarvion 2016 valmistelun yhteydessä, jolloin ei todettu tarvetta muuttaa taksoja tässä vaiheessa. Henkilöstön tehtävärakennetta on seurattu, mm. tarkastusinsinöörin toimenkuvaa on selkeytetty.

50

Page 52: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: RAKENNUSVALVONTA

Perustehtävä

Rakentamisen ohjaaminen siten, että saavutetaan mahdollisimman onnistunut rakennushanke käyttäjän ja ympäristön kannalta katsoen ja siten, että rakentaminen tapahtuu lainsäädännön, rakentamismääräysten, kaavoituksen ja tasapuolisen kohtelun vaatimusten mukaisesti. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 163 500 163 500 149 442 91,4 126 089 18,5

Valmistus omaan käyttöön 1 000 1 000 195 19,5 6 525 -97,0

Toimintakulut 182 880 182 880 195 752 107,0 178 063 9,9

Toimintakate -18 380 -18 380 -46 116 250,9 -45 449 1,5

Poistot ja arvonalentumiset 3 640 3 640 3 640 5 560

Pysyvät vastaavat 1.1. 7 280 12 840 Pysyvät vastaavat 31.12. 3 640 7 280

Mittarit ja tunnusluvut 31.12.

2011 2012 2013 2014 2015 Rakennus- ja toimenpidelupapäätöksissä vaaditut katselmukset 765 526 534 410 406

• katselmusten lukumäärä/lupapäätös 3,30 2,75 2,75 2,50 2,02

Rakennusluvat 182 149 138 113 112

• omakotitalot 33 18 12 10 9

- asemakaava-alueet 17 9 4 5 1 - muut alueet 16 9 8 5 8

• loma-asunnot 18 13 16 12 12

- ranta-asemakaava-alueet 6 5 3 2 3 - muut alueet 12 8 13 10 9

Toimenpideluvat 48 42 56 51 89 Toimenpideilmoitukset 74 65 55 82 125 Poikkeamispäätökset 19 5 18 9 10 Suunnittelutarveratkaisut 9 12 4 5 9 Poikkeamislausunnot ELY-keskukselle 8 5 2 2 2

Resurssien asettaman vaatimuksen mukaan rakennusaikaisia katselmuksia on pyritty vähentämään ja jättä-mään rakentamisen seuranta vastaavan työnjohtajan varaan. Katselmusten määrä myönnettyä rakennus- ja toimenpidelupaa kohti oli kertomusvuonna 2,02 eli vähennystä edellisiin vuosiin on tapahtunut. Vähennystä on erityisesti perustus- ja rakennekatselmuksissa. Savupiippu- ja tulisijatarkastukset on jätetty kokonaan vastaavan työnjohtajan suoritettavaksi.

51

Page 53: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Rakennusvalvonnan tulot jäivät alle tavoitteen arvioitua vähäisemmästä rakennuslupamäärästä johtuen. Menojen ylitys johtui pääosin eläkemenoperusteisten maksujen noin 19.000 € talousarviota suuremmasta kertymästä.

52

Page 54: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: YMPÄRISTÖNSUOJELU

Perustehtävä

Hoitaa ne tehtävät, jotka laissa kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (6 §) on asetettu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväksi. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 40 000 40 000 32 709 81,8 48 771 -32,9

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 162 810 162 810 142 117 87,3 137 357 3,5

Toimintakate -122 810 -122 810 -109 408 89,1 -88 587 23,5

Poistot ja arvonalentumiset Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Lupamaksutuloja kertyi arvioitua vähemmän, mikä johtui useiden sisällöltään keskimääräistä vaikeampien ympäristölupahakemusten valmistelun viivästymisestä ja siirtymisestä päätettäväksi vuonna 2016. Maa-ainesten oton valvonta- ja tarkastusmaksuja kertyi yli budjetoidun, johtuen ennalta arvaamattomien uusien hakemusten saapumisesta käsittelyyn. Toteutuma osoittaa sitä ympäristönsuojelun toimialaan kuuluvaa piirrettä, että eri toimijoiden lupia tarvitsevien hankkeiden määrää on vaikea ennakoida ja hakemusten määrä ja valmisteluun käytettävän ajan tarve voivat vaihdella paljon vuodesta toiseen. Ympäristönsuojelun tehtäväalueen menot toteutuivat alle budjetoidun. Pääasiassa määrärahoja säästyi siksi, että joitakin suunniteltuja toimenpiteitä peruuntui, esimerkkinä tästä Lopen pohjavesialueiden suojelusuunnitelman käytännön toteutuksen siirtyminen vuodelle 2016. Myös eräiden vesienhoito-hankkeiden ja vesistötutkimusten rahoitus järjestyi muilta tahoilta. Hankkeet

Kunnanhallituksen päätöksellä kunta on mukana Hämeen liiton hallinnoiman Vanajavesikeskus-hankkeen toisella toimintajaksolla 2014–2017, rahoitusosuus 1 €/asukas/v. Vanajavesikeskuksen toiminta on kehitty-nyt ripeästi. Sen asiantuntemuksesta ja tuesta on ollut kunnalle hyötyä etenkin Loppijärven tilanteen ja hoitotoimenpiteiden selvittelyssä sekä muissa vesiensuojelun edistämisen hankkeissa. Kunta oli osallisena Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry:n hallinnoimassa Hiidenveden kunnostus-hankkeiden EU-rahoitteisessa jatkohankkeessa 2012–2015. Kunnan hyöty hankkeesta kertyi Hiidenveden valuma-alueeseen kuuluvan Lopen etelälounaisen osan toteutuneiden selkeytysaltaiden ja vesiensuojelu-neuvonnan kautta. Vuotuinen rahoitusosuus oli 5.000 euroa. Kunta on ollut osallisena ympäristöministeriön rahoittamassa, huhtikuussa 2014 alkaneessa alueellisessa Hämeen haja-apu 2 -jätevesineuvontahankkeessa. Ministeriön Hämeen ELY-keskukselle osoittamalla 121.000 euron rahoituksella Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. suoritti noin 1.000 neuvonta-käyntiä haja-asutusalueen omakotitalokiinteistöille viidessä Forssan seudun kunnassa ja Lopella. Lopen osuus oli noin 330 neuvontakäyntiä. Hanke teki jonkin verran myös loma-asuntokiinteistöjen neuvontaa ja järjesti neuvontatilaisuuksia. Hanke päättyi helmikuussa 2015.

53

Page 55: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on vuonna 2015 käynnistänyt Lopen pohjavesialueiden suojelusuunni-telman päivittämishankkeen. Hankkeen käytännön toteutus viivästyi ja siirtyi pääosin vuodelle 2016. Hanke valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Hankkeen kokonaiskustannus on 20.000 euroa, josta 10.000 euroa on haettu ja saatu avustuksena Hämeen ELY-keskukselta ja 10.000 euroa on osoitettu lautakunnan talousarviosta. Hankkeen hyöty on päivityksestä saatava ajantasainen tieto pohjavesialueiden riskikohteiden sijainnista ja tilasta sekä mahdollisuus luokiteltujen alueiden rajaus- ja luokkatarkistuksiin. Lisäksi valtion ympäristöhallinto edellyttää, että kuntakohtaiset suojelusuunnitelmat uusitaan noin 10 vuoden välein. Voimassa oleva Lopen suojelusuunnitelma on valmistunut vuonna 2004.

54

Page 56: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TALOUSARVIO 2015

Sitovat tavoitteet

Strateginen tavoite Sitova tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Asumispalveluiden kehittäminen – erilaisten asumismuotojen lisääminen

Taarinrinne 6 B käytössä/ uusi asumismuoto henkilöille, joilla on itsenäisessä asumisessa tarvittavia taitoja, mutta arjessa tarvitsevat räätälöidyn tukiverkon palveluja

Perusturvajohtaja, johtava sosiaali-työntekijä

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Toimiva ja kuntalaisten tarpeita ja kunnan resursseja vastaava sote-integraatio

Sote-integraatiopäätös Palveluverkkosuunnitelma

Perusturvajohtaja

Toteutuma 1

Tavoite ei ole täysin toteutunut, koska sopivia palvelun tarvitsijoita ei ole ollut tarpeeksi. Toiminnan kehittäminen jatkuu vuonna 2016. Toteutuma 2

Lopen, Hausjärven ja Riihimäen yhdistymisselvityksessä esitettiin, että ellei kuntaliitos toteudu, tulee Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä, Hausjärven ja Lopen perusturvat sekä Riihimäen sosiaali- ja terveystoimi yhdistää joka tapauksessa. Esitys ei toteudu, vaan helmikuussa 2016 on aloitettu Kanta-Hämeen Sote III -hanke, joka tähtää maakunnallisesti yhteiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen. Suoritetun yritysvaikutusten arvioinnin perusteella seuraavilla sitovilla tavoitteilla on yritysvaikutuksia: Strateginen tavoite Tavoite 2015 Yritysvaikutukset Asteikko

-3….3

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Asumispalveluiden kehittä-minen – erilaisten asumismuotojen lisääminen

Hyvin lieviä positiivisia yritysvaikutuksia mahdollisten ostopalvelujen ja ostojen kautta.

+1

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Toimiva ja kuntalaisten tarpeita ja kunnan resursseja vastaava sote-integraatio

Toimiva integraatio vaikuttaa siten, että organisaatio tuottaa palvelut mahdollisimman kattavasti itse.

-1

Toteutuma 1

Ei yritysvaikutuksia tällä hetkellä. Asumispalveluja on kehitetty kunnan omilla resursseilla. Toteutuma 2

Ei yritysvaikutuksia. Sote-integraatio ei ole toteutunut.

55

Page 57: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: TERVEYDENHUOLTO

Perustehtävä

Terveydenhuollon perustehtävänä on huolehtia terveydenhuollon palveluiden saatavuudesta kunnan osoittaman taloudellisen resurssin puitteissa. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Hoitotakuun toteutuminen

Hoitoonpääsyaika Perusturvajohtaja

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Työttömien terveyden-edistäminen

Työttömille kohdistettu terveysneuvonta- ja terveydenhoitojärjestelmä on luotu ja käynnissä lähipalveluna (kuntakeskuksessa)

Perusturvajohtaja

Toteutuma 1

Kiireettömään hoitoon on vuonna 2015 päässyt (T3 = kolmas vapaa aika) lääkärille keskimäärin 7 päivässä, vaihteluväli 3–10 päivää. Sairaanhoitajan vastaanotolle on päässyt keskimäärin 1,2 päivässä, vaihteluväli 1–2 päivää. Kuntayhtymän tavoite lääkärille pääsyssä on ollut 14 päivää ja sairaanhoitajalle 3 päivää. Terveydenhuoltolain mukaan hoitoon on päästävä kolmen kuukauden kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista. Perjantaisin Lopen terveysasemalla on ollut sairaanhoitajan vastaanotto ja keskimäärin 4,4 potilasta / perjantai on ohjattu Riihimäelle lääkärin vastaanotolle. Toteutuma 2

Lopelle on luotu työttömien terveystarkastusprosessi yhteistyössä TE-keskuksen ja kunnan työllisyys-koordinaattorin kanssa. TE-keskus ohjaa työttömän henkilön sairaanhoitajan/terveydenhoitajan terveys-tarkastukseen. Tarvittaessa henkilö ohjataan eteenpäin lääkärin tai muun ammattihenkilön tutkimukseen. Asiakkaan luvalla palaute tarkastuksesta on annettu TE-keskukselle. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 14 972 300 14 972 300 15 105 670 100,9 14 276 117 5,8

Toimintakate -14 972 300 -14 972 300 -15 105 670 100,9 -14 276 117 5,8

Poistot ja arvonalentumiset Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Terveyskeskuskuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2015 on 0,76 milj. euroa ylijäämäinen. Toimintatuotot olivat yhteensä 34,81 milj. euroa ja toimintamenot 32,70 milj. euroa. Rahoituskulujen jälkeen kunta-yhtymän vuosikate oli 2,08 milj. euroa, mikä riitti kattamaan kuntayhtymän suunnitelman mukaiset poistot, joiden määrä oli 0,91 milj. euroa. Tämän lisäksi kuntayhtymän omistamien kiinteistöjen osak-keista tehtiin alaskirjauksia kuntayhtymän kirjanpidossa, kirjaukset tehtiin poistojen ja arvonalennusten ryhmään.

56

Page 58: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: YLEISET SOSIAALIPALVELUT

Perustehtävä

Vastata koko sosiaalitoimen hallinnosta sekä tuottaa ja järjestää kuntalaisten tarvitsemat sosiaalihuollon palvelut. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Vahvistetaan ennalta-ehkäisevää toimintaa

Lastensuojelun asiakkuudessa olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta pienenee verrattuna vuoteen 2014

johtava sosiaali-työntekijä

Toteutuma

Lastensuojelun asiakkuudessa olevien osuus ikäluokasta on pysynyt lähes samana edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2014 oli lastensuojelun asiakkuudessa olevien osuus ikäluokasta 8,74 %, vuonna 2015 prosenttiosuus oli 8,92 %. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 171 800 8 060 179 860 165 878 92,2 164 206 1,0

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 2 754 920 27 950 2 782 870 2 481 533 89,2 2 383 398 4,1

Toimintakate -2 583 120 -19 890 -2 603 010 -2 315 655 89,0 -2 219 192 4,3

Poistot ja arvonalentumiset 10 660 10 660 9 555 9 555

Pysyvät vastaavat 1.1. 37 473

Pysyvät vastaavat 31.12. 27 918 37 473 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Lastensuojelun avohuollon asiakkaat vuoden aikana 146 141 150 146

Kodin ulkopuolelle sijoitettuja vuoden aikana 19 25 20 26

Perhehoitoon sijoitettujen määrä 31.12. 12 9 10 8

Perhekoti- tai laitoshoitoon sijoitettujen määrä 31.12. 6 10 8 9

Jälkihuollon piirissä olevien määrä vuoden aikana 11 10 10 12

Perheneuvolan suoritteet vuoden aikana 545 624 600 622

A-klinikan suoritteet vuoden aikana 344 356 445 188

Päihdehuollon asumispalveluasiakkaat 31.12. 3 2 2 2

Asumispalvelussa (ostopalvelu) 31.12. aikuissosiaalityön asiakkaita 12 6 6 8

57

Page 59: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Palvelusuunnitelmat, % vammaispalvelun asiakkaista 100 100 100

Asiakassuunnitelmat (shl § 39) tai palveluntarpeen arviointi (shl § 36) laadittu: % aikuissosiaalityön asiakkaista 100 100 85

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Tehtäväalueen toimintakulut alittuivat 301.337 euroa johtuen pääosin henkilöstökulujen 121.116 euron ja palvelujen ostojen 184.353 euron alituksesta. Henkilöstökulut alittuivat, koska sosiaalityössä oli koko vuoden ajan vaikeuksia saada vakansseja täytetyksi. Palvelujen ostojen määrärahojen alitukset painot-tuivat jälkihuollon ja aikuissosiaalityön asiakaspalvelujen ostoihin.

58

Page 60: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT

Perustehtävä

Kehitysvammahuollon tarkoituksena on edistää ja tukea kehitysvammaisen asiakkaan hyvinvointia eri elämäntilanteissa, rohkaista toimimaan itsenäisesti voimavarojensa mukaan ja pyrkiä mahdollistamaan asuminen, työskentely ja vapaa-ajantoiminta omassa elinympäristössään. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuu-henkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kehitysvammaisten lyhytaikaishoidon/ palvelujen ja asumisvalmennuksen lisääminen itsenäisen asumisen tukemiseksi

Vuosittain 1-2 kehitys-vammaista nuorta siirtyy itsenäiseen asumiseen

Johtava sosiaali-työntekijä

Toteutuma

Kehitysvammaisia henkilöitä oli kertomusvuonna valmennuksessa itsenäiseen asumiseen. Siirtyminen omaan asuntoon toteutuu ainakin yhden henkilön kohdalla vuonna 2016. Kahden henkilön asuminen on järjestynyt jo aiemmin opiskeluasumismuotoisena toisessa kunnassa. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 147 400 147 400 133 780 90,8 134 307 -0,4

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 1 624 550 1 624 550 1 506 872 92,8 1 577 366 -4,5

Toimintakate -1 477 150 -1 477 150 -1 373 092 93,0 -1 443 058 -4,8

Poistot ja arvonalentumiset 14 120 14 120 14 202 100,6 14 127 0,5

Pysyvät vastaavat 1.1. 517 060 330 229

Pysyvät vastaavat 31.12. 510 363 517 060 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Omaishoidontuen piirissä asiakkaita vuoden aikana 9 9 10 12

Hoitopäivän hinta / Mäntykoti 150 124 150 116

Erityishuolto-ohjelma (EHO): Vuoden aikana laaditut/päivitetyt 9 4 12 20

Palvelusuunnitelmat % palvelun piirissä olevista kehitysvammahuollon asiakkaista (as. n. 50) 100 100 100 100

59

Page 61: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Tehtäväalueen toimintakulut alittuivat 117.678 euroa johtuen asiakkaiden palvelujen tarpeen muutoksista vuoden aikana ja asumispalveluasiakkaan siirtymisestä ostopalveluna tuotetusta palvelusta kunnan oman palvelun piiriin.

60

Page 62: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: VANHUSTEN PALVELUT

Perustehtävä

Järjestää ja/tai tuottaa ikäihmisten tarvitsemat kotihoidon palvelut, tukipalvelut, asumispalvelut, päivä-keskustoiminnan, tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon sekä myöntää vanhusten omaishoidontuen. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Palveluneuvonnan laajentaminen ja kehittäminen

Laajennettu Ikäpisteen toimintaa koskemaan myös työttömien terveysneuvontaa, toiminta käynnistyy 1.1.2015 alkaen. Asiakkaiden määrä

Vanhuspalvelujen johtaja, perusturvajohtaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Asiointipalvelun kustannustehokas kehittäminen

Kotihoidon lähihoitajien tukipalvelutehtävät vähenevät. Välitön työaika, tavoite 60 %.

Vanhuspalvelujen johtaja

Toteutuma 1

Tavoite ei toteutunut. Työttömien terveysneuvonnan hoitaa terveystoimi. Terveystarkastuksiin terveyden-hoitajan vastaanotolle ohjaaminen tapahtuu samassa yhteydessä, kun asiakkaalle laaditaan kunnan työllis-tämispalveluissa työttömän aktivointisuunnitelma. Tarvittaessa terveydenhoitaja varaa ajan lääkärille. Toteutuma 2

Välitön työaika vuonna 2015 oli kotihoidon lähihoitajilla 42,4 %, kun se edellisenä vuonna oli 40 %. Tuki-palvelutehtävistä kauppapalvelu ja pyykinkuljetuspalvelu tuotetaan tehdyn sopimuksen mukaisesti osto-palveluna Hyvinkään–Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiön (HRAKS) toimesta. Tehtävien siirto vapautti merkittävästi työaikaa muuhun kotihoitotyöhön. Ostopalveluna tuotettu palvelu maksaa kunnalle noin 18.000 euroa vuodessa. Asiakkaalta peritään asiakasmaksu vahvistetun taksan mukaan. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 1 644 830 7 280 1 652 110 1 625 491 98,4 1 684 813 -3,5

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 5 532 730 18 580 5 551 310 5 358 800 96,5 5 488 664 -2,4

Toimintakate -3 887 900 -11 300 -3 899 200 -3 733 310 95,7 -3 803 850 -1,9

Poistot ja arvonalentumiset 74 310 74 310 72 174 97,1 69 757 3,5

Pysyvät vastaavat 1.1. 1 481 724 1 717 905

Pysyvät vastaavat 31.12. 1 420 790 1 481 724

61

Page 63: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Omaishoidettavien määrä 30.11. Heistä yli 75-vuotiaiden prosenttiosuus kaikista yli 75-vuotiaista kunnassa (tavoite: 5–6 %, uusi tavoite vuoteen 2017 mennessä on 6–7 %)

50

3,6

56

3,3

73

3,5

49

2,8

Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 30.11. Välitön työaika, tuntia vuodessa

87 13.100

73 13.931

95 13.350

93 17.439

Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelu + kotisairaanhoito) piirissä olevat asiakkaat vuodessa Heistä yli 75-vuotiaiden prosenttiosuus kaikista yli 75-vuotiaista kunnassa (tavoite: 14 %)

101

13,9

105

14,2

109

14

139

18,5

Tilapäisen kotipalvelun asiakkaiden määrä/ työtunnit vuoden aikana

48 91

56 17

54 35

18 18

Kotipalvelun hinta, €/tunti 52 59 54 69

Kotipalvelu: asiakkaan luona tehdyn työn osuus, kokonaistyöajasta, % (valtakunnallinen tavoite: 60 %) 40 40 60 42,4

Vanhusten päiväkeskushoitopäivät 1.470 1.596 1.500 1.755

€/päiväkeskushoitopäivä 98 81 90 77

Käyttöaste: Hoivakoti Eedilä 100 96,1 100 99.9

€/hoitopäivä (ei sisällä kiinteistökuluja) 110 112 109 107

Käyttöaste: Hoivakoti Salmela 100 95,2 100 98,2

€/hoitopäivä 114 124 113 116

Käyttöaste: Hoivaosasto Harjukoti (14 paikkaa) 92,8 100 97,9

€/hoitopäivä 139 145 140 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Vanhusten palvelut -tehtäväalueen menojen toteutuma jää 192.509 euroa (3,5 %) alle budjetoidun määrä-rahan. Tiliryhmistä ainoastaan henkilöstökulut ylittyivät, noin 3,1 %. Ylityksen aiheutti sijaismäärärahojen ylittyminen, joka johtui ennakoimattomista sairauspoissaoloista ja perhevapaista. Palvelujen ostot alittuivat yhteensä 176.101 euroa, mikä johtui muun muassa kotihoidon iltatyöhön suunnatun ostopalvelumäärärahan vähäisestä käytöstä, koska palvelu tuotettiin osittain omana palveluna. Lisäksi kotipalvelun tukipalvelujen ostot muilta olivat arvioitua pienemmät. Myös asumispalvelujen ostot ovat jääneet arvioitua pienemmiksi, koska joidenkin asiakkaiden asumispalvelun tarve on vuoden aikana lakannut. Lisäksi siihen vaikutti muun muassa Hoivakoti Eedilän pesulapalvelujen ostoihin varatun määrä-rahan alittuminen sekä Harjukodin puhtaanapitopalvelujen siirtyminen kuntayhtymän tuottamasta palvelusta kunnan omaksi työksi 1.3.2015.

62

Page 64: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Hankkeet

Kotipalveluhenkilöstön Työhyvinvoinnin ja kotihoidon käytäntöjen kehittäminen 2013–2015 -hankkeessa asiantuntijapalvelut saatiin Työterveyslaitokselta ja noin puolet rahoituksesta Työsuojelurahastolta. Hanke päättyi keväällä 2015. Henkilökunnan ehdotusten pohjalta tehdyt muutokset jaoteltiin tavoitteiden mukaisesti joustaviin työ-käytäntöihin, sairauspoissaolojen vähenemiseen, työhyvinvoinnin lisääntymiseen, uusiin työmenetelmiin ja uusiin suunnitelmiin työjärjestelyjä sekä tulevaisuuden haasteita varten. Hankkeen tuloksena kehitettiin kotihoidon asiakkaiden terveystoimesta kotiuttamiseen liittyviä prosesseja, tiedotusta ja työvuorosuunnit-telua. Hankkeen aikana tapahtui työympäristössä merkittäviä muutoksia, muun muassa kotipalvelun ja kotihoidon toiminnallinen yhdistäminen kotihoidoksi ja tukipalvelujen osittainen muuttaminen osto-palveluiksi. Muutoksiin liittyen tehtävänkuvia tarkennettiin ja laadittiin uudet kotihoidon kriteerit. Henkilökunnan valmiudet muutoksiin ja niiden työstämiseen katsottiin parantuneen hankkeen aikana. Sairauspoissaolot vähenivät hankkeen aikana noin 150 päivää vuodessa, mutta hankkeen osuutta siihen on vaikea arvioida. Työvuorosuunnittelu on yksi keino, jolla pyritään vaikuttamaan työntekijöiden työssä jaksamiseen ja sairauspoissaolojen vähenemiseen. Hankkeen menot vuonna 2015 olivat 6.743 euroa, josta kunnan osuus oli 3.942 euroa ja Työsuojelu-rahaston hankerahan osuus 2.800 euroa. Avainasiakasorganisaatiohanke ja Riskimittarihanke käynnistyivät vuonna 2015 ja jatkuvat vuonna 2016. Hankkeet ovat seudullisia. Avainasiakasorganisaatiohanke on jatkoa ”Kalliit asiakkaat” kartoitukselle, jonka NHG laati seutukunnan kunnille. Hankkeessa luodaan avainasiakaspalveluorganisaatio, joka tunnis-taa avainasiakkaat ja tekee organisaatiorajat ylittävän palvelusuunnitelman sekä identifioi optimaaliset palvelumallit olemassa olevien palvelurakenteiden puitteissa. Kustannukset ovat noin 1.150–3.750 euroa. Riskimittarihankkeessa kehitetään systemaattisesti seurattavissa oleva toimintatapa, jonka avulla enna-koidaan asiakkaan palveluntarvetta raskaammin resursoiduissa palveluissa. Kustannukset ovat 6.250 euroa.

63

Page 65: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: MUU LAITOSHOITO

Perustehtävä

Järjestää ammatillinen perhehoito tai laitoshoito huostaan otetuille lapsille tai nuorille sekä järjestää päihdekuntoutusjaksot. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Lastensuojelussa perhehoidon osuus kasvaa

Vähintään 60 % lastensuojelun sijaishuollon vuorokausista on perhehoitoa

Johtava sosiaali-työntekijä

Toteutuma

Tavoite ei toteutunut. Hoitovuorokausissa perhehoidon osuus on pienempi (40 %) kuin laitos- ja perhekoti-hoidossa (60 %). Vuoden aikana sijoitetuista lapsista suurin osa on sijoitettu laitos- tai ammatilliseen perhekotihoitoon, koska sijoitus perhehoitoon ei olisi taannut lapsen tarvitsemaa hoitoa ja huolenpitoa. Laitos- tai perhekotihoidossa haasteellisesti käyttäytyvä tai paljon palveluja tarvitseva lapsi saa tuekseen ammatillisen koulutuksen saanutta henkilökuntaa. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 19 000 19 000 400 520 2 108,0 14 542 2

654,2

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 814 500 814 500 946 717 116,2 597 988 58,3

Toimintakate -795 500 -795 500 -546 197 68,7 -583 446 -6,4

Poistot ja arvonalentumiset 15 846 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Lastensuojelulain perusteella perhekoti- tai laitoshoitoon sijoitetut henkilöt 31.12. 6 10 8 9

Päihdehuollon kuntoutusjaksoilla asiakkaita 2 1 3 1

Turvakotijaksoja / €/jakso 1 / 3.085 0 1 / 2.000 0

64

Page 66: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Tehtäväalueen määrärahoista 98,5 % on suunnattu lastensuojeluun ja loppu päihdekuntoutujien laitoskun-toutukseen. Päihdekuntoutujien kuntoutustoiminnan 22.000 euron määrärahasta käytettiin 14.565 euroa. Lastensuojelun laitos- ja perhekotihoidon tehtäväalueen määräraha 792.500 euroa ylittyi 139.346 eurolla. Kustannukset kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 338.772 euroa (57 %). Vuonna 2015 tehtiin 10 uutta lapsen huostaanottoa ja sijoitusta kodin ulkopuolelle. Osa huostaanotoista päättyi vuoden aikana ja joillekin sijoitetuista lapsille jouduttiin järjestämään vuoden aikana uusi, tukevampi tai palvelujen tarpeeseen paremmin vastaava sijaishuoltopaikka. Tuloja kertyi runsaasti talousarviossa ennakoitua enemmän, koska lastensuojelun toimintatuottoihin kertyi toiselta kunnalta oikeuden päätöksen perusteella saatuja kulujen korvauksia usean vuoden ajalta.

65

Page 67: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: PERUSTURVALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: TOIMEENTULOTURVA

Perustehtävä

Edistää henkilön ja perheen itsenäistä selviytymistä ja turvata viimesijainen toimeentulo. Kuntouttavan työtoiminnan tavoite on avata pitkään työttömänä olleille väylä työhön tai työhallinnon ensisijaisiin työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Toimeentulotuen kustannukset eivät kasva

Toimeentulotuen kustannukset vuoden 2014 tasolla

Johtava sosiaali-työntekijä

Toteutuma

Perustoimeentulotuen kustannukset laskivat 20 % vuoteen 2014 verrattuna. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 285 000 285 000 246 868 86,6 277 624 -11,1

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 854 320 17 120 871 440 722 876 83,0 713 765 1,3

Toimintakate -569 320 -17 120 -586 440 -476 008 81,2 -436 142 9,1 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Toimeentulotuen asiakasperheet 198 212 230 191

Tuen määrä: €/asiakasperhe 1.756 1.878 2.000 1.768

Kuntouttavassa työtoiminnassa asiakkaita vuoden aikana 64 68 90 71 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Toimeentuloturvan tehtäväalueeseen kuuluu toimeentulotuen ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kustan-nukset. Toimeentulotuen kustannukset alittuivat 139.760 euroa, työmarkkinatuen kuntaosuuteen vara-tuista määrärahoista jäi käyttämättä 33.764 euroa. Työmarkkinatuen kuntaosuuden kustannukset kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna huomattavasti, noin 37 %, mihin oli talousarviossa varauduttu. Kasvuun vaikutti pitkäaikaistyöttömien määrän lisääntyminen ja pitkäaikaistyöttömyyden kriteereitä koskeva lakimuutos, jolla valtio siirsi kustannuksiaan kunnille; kuntien velvollisuus maksaa puolet työmarkkinatuesta muuttui vuonna 2015 koskemaan yli 300 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatukea, kun aiemmin velvollisuus koski yli 500 päivää työttömänä olleiden työ-markkinatukea.

66

Page 68: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

TALOUSARVIO 2015

Sitovat tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen nivelvaiheen käytännön yhteistyö

Yhteistyösuunnitelma valmis ja suunnitelman käyttöönotto kirkonkylällä 08/2015

Varhaiskasvatus-päällikkö, aluerehtorit

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Lukio opetus säilyy Lopella / seutulukio aloittaa toimintansa syksyllä 2016

Seutulukiosuunnitelma Kasvatus- ja koulutusjohtaja, lukion rehtori

3. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Perusopetus- ja esiopetussuunnitelma

Esiopetussuunnitelma ja perusopetussuunnitelma valmisteilla (hyväksyttävissä keväällä 2016)

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, varhaiskasvatus-päällikkö

4. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Alkuopetuksen oppilaiden loma-aikainen päiväkerhomalli/ päivähoitomalli

Kesäaikainen päivähoito/ päiväkerho aloitettu Päivähoitoon/päiväkerhoon osallistuvien lasten lukumäärä

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, aluerehtorit

5. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Yhtenäisen perusopetuksen suunnitelman laatiminen

Yhtenäiskouluselvitys tehty

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, rehtorit

Toteutuma 1

Suunnitelma on valmis. Kirkonkylän koulun ensimmäisten luokkien oppilaat ja Päiväkoti Muksumäen oppilaat tekevät suunnitelmallista yhteistyötä lukuvuonna 2015–2016. Yhteistyösuunnitelman toiminta-kalenterin päivien sisällöstä vastaavat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajat yhdessä. Toteutuma 2

Seutulukiokokeilussa testataan mahdollisuuksia toimia hallinnollisesti Riihimäen lukion alaisuudessa ja samalla turvata lukio-opetus myös Lopella. Lukuvuoden 2015–2016 toteutussuunnitelma saatiin aikataulun mukaisesti valmiiksi. Keskeistä on etäopetusteknologian ja -käytänteiden kokeileminen ja opetussuunni-telman laatiminen yhdessä Riihimäen ja Hausjärven lukioiden kanssa. Kirjallinen seutulukiosuunnitelma on vielä laatimatta, mutta sitä työstetään lukioiden yhteistyönä. Koulutuskokeilun aikana tehtävässä suunnitelmassa otetaan kantaa mm. seuraaviin asioihin: − yhteisten kurssien kriteerit, tavoitteet ja määrä − henkilökunnan palkkauskysymykset − aikataulukysymykset − omaisuus- ja vuokrakysymykset.

67

Page 69: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 3

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyössä on edetty suunnitelman mukaisesti ja ne ovat hyväk-syttävissä keväällä 2016. Toteutuma 4

Huoltajille suunnattu kesäkerhon tarvekysely toteutettiin 28.2.2015 mennessä. Sen tuloksena oli, että 20 lapsen ryhmää ei muodostunut millekään koululle, joten kesäkerhotoiminnan käynnistämiselle ei ollut edellytyksiä. Toteutuma 5

Selvitys Kirkonkylän koulun ja Lopen yläkoulun mahdollisesta yhdistämisestä on tehty. On päätetty, että yhtenäiskoulun valmistelutyö aloitetaan.

68

Page 70: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- KOULUTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: VARHAISKASVATUS

Perustehtävä

Lasten ja perheiden hyvinvointi. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota perheiden tarpeita vastaavaa, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa pedagogista toimintaa, sekä turvallinen ja terveellinen oppimis- ja hoitoympäristö. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Avoimen varhais-kasvatuksen toiminnan vakiinnuttaminen

Kävijämäärä 10–15 lasta/viikko

Kirkonkylän päiväkodin johtaja, lastentarhanopettaja

Projektioppimisen menetelmän käyttö

Jokainen lastentarhanopettaja toteuttaa vähintään kaksi projektia/vuosi

Päiväkodinjohtajat, lastentarhanopettajat

Toteutuma

Avoimen varhaiskasvatuksen kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti vuoden mittaan. Keväällä käyttö oli vähäistä Läyliäisissä. Syyslukukaudella Päiväkoti Pellavan vanhempi–lapsi -kerho on ollut hyvin suosittu. Myös kirkonkylällä ja Launosissa on päästy hyvin tavoitteeseen. Projektioppiminen on otettu vakiintuneeksi menetelmäksi siten, että jokainen lastentarhanopettaja toteuttaa vähintään kaksi projektia lukuvuodessa lasten kanssa. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 660 000 660 000 556 086 84,3 578 424 -3,9

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 4 193 770 4 193 770 4 192 035 100,0 4 147 526 1,1

Toimintakate -3 533 770 -3 533 770 -3 635 950 102,9 -3 569 103 1,9

Poistot ja arvonalentumiset 157 270 157 270 188 445 119,8 186 990 0,8

Pysyvät vastaavat 1.1. 3 561 847 3 706 793

Pysyvät vastaavat 31.12. 3 475 994 3 561 847

69

Page 71: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Päivähoidon piirissä, kpl 31.12. / alle 3-vuotiaat 43 52 65 56

Päivähoidon piirissä, kpl 31.12. / 3–5-vuotiaat 173 184 230 160

Avoin varhaiskasvatus, leikkikerho, lapsia/kerta ka. 4 5 7

Avoin varhaiskasvatus, vanhempi-lapsi -kerho lapsia/kerta ka. 6 6 6

Päivähoidon piirissä, % 31.12. / alle 3-vuotiaista 17 21 20 25

Päivähoidon piirissä, % 31.12. / 3–5-vuotiaista 56 58 68 62

Hoitopäiviä päiväkodeissa vuoden aikana 62.278 61.960 61.000 59.397

Hoitopäiviä perhepäivähoidossa vuoden aikana 8.989 4.801 5.500 4.205

Päiväkotihoito, hoitopäivän hinta € 50 49 49 53

Perhepäivähoito, hoitopäivän hinta € 55 61 60 85

Muilta kunnilta ostetut palvelut, kpl 31.12. 2 0 3 0

Muille kunnille myydyt palvelut, kpl 31.12. 2 4 3 3

Lapsia yksityisessä päivähoidossa, kpl 31.12. 23 32 35 34

Kotihoidontuen saajia, kpl 31.12. perheitä 88, lapsia 172

perheitä 148, lapsia 201

perheitä 110 lapsia 190

perheitä 118 lapsia 181

Loppi-lisää saavat perheet, kpl 31.12. 57 54 57 48 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Etenkin uudella toimintakaudella päivähoitomaksujen tuotot vähenivät ja jäivät suunnitellusta merkittä-västi vajaaksi Satakielen ja Sirkuksen päiväkodeissa. Tuottojen toteutuma oli näissä 80 %, mikä merkitsee noin 74.000 € vajetta. Pellavassa toteutuma oli 100 %. Satakielen ja Pellavan päiväkotien henkilöstökulut ylittyivät yhteensä noin 60.000 € johtuen mm. eläkemenoperusteisista maksuista ja sijaiskuluista. Avoimen varhaiskasvatuksen osalta talousarvio toteutui suunnitellusti. Loppi-lisään varatut rahat ylittyivät 10 % johtuen yhteiskunnallisesta tilanteesta, joka ohjaa etenkin äitejä jäämään kotiin hoitovapaalle, kun työ-tilanne on epävarma.

70

Page 72: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: ESIOPETUS VARHAISKASVATUKSEN YHTEYDESSÄ

Perustehtävä

Esiopetuksen perustehtävänä on edistää lapsen kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteis-kunnan jäsenyyteen ohjaamalla lasta vastuulliseen toimintaan ja yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen noudattamiseen sekä toisten ihmisten arvostamiseen. Lisäksi esiopetuksen tehtävänä on edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Oppilashuoltosuunnitelman jalkauttaminen henkilöstölle ja vanhemmille

Yhteisöllisellä oppilas-huoltoryhmällä vähintään 5 kokousta

Oppilashuollon ohjausryhmä

Toteutuma

Yhteisöllisiä oppilashuollon kokouksia on pidetty joka päiväkodissa vähintään viisi kertaa lukuvuodessa. Kokoukset ovat olleet useimmiten muun oppilashuoltotapaamisten yhteydessä. Kokouksissa on ollut päivä-hoidon henkilöstön lisäksi edustettuna mm. päiväkodin ruokahuoltohenkilö, psykologi ja terveydenhoitaja. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

264

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 456 790 456 790 462 595 101,3 442 661 4,5

Toimintakate -456 790 -456 790 -462 595 101,3 -442 396 4,6

Poistot ja arvonalentumiset 55 260 55 260 23 419 42,4 23 419 0,0

Pysyvät vastaavat 1.1. 1 402 699 25 959

Pysyvät vastaavat 31.12. 1 360 685 1 402 699 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Esikoululaisia, kpl 31.12. 109 97 119 115

Esikoulun piirissä, % esikouluikäisistä 31.12. 90 96 100 95

Hoitopäiviä esiopetuksessa vuoden aikana 19.815 19.885 20.000 21.407

71

Page 73: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Launosten ja Läyliäisten esiopetuksen kulut ylittyivät yhteensä noin 16.000 eurolla, mikä johtuu Launosten oletettua suuremmista kuljetuskustannuksista ja Läyliäisten henkilöstökuluista. Hankkeet

Jokainen esiopetusyksikkö ja esikoululainen oli mukana esi- ja perusopetuksen hankkeessa, joka on tarkoi-tettu toimintakulttuurin vahvistamiseen edistämällä mm. oppilaiden osallisuutta ja kouluyhteisön hyvin-vointia. Hanke toteutettiin suunnittelemalla esiopetusta saavien lasten kanssa retki, jonka nimeksi tuli Unelmien metsäretki. Lapset kävivät ostamassa opettajien kanssa mm. evästarvikkeet ja leiriytymiseen tarvittavia välineitä. Retkipäivä suunniteltiin, toteutettiin ja dokumentoitiin yhdessä lasten kanssa.

72

Page 74: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: ESIOPETUS PERUSOPETUKSEN YHTEYDESSÄ

Perustehtävä

Perustehtävänä on lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen. Esiopetuksen tehtävänä on edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Esiopetuksen perustehtävänä on edistää lapsen kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen ohjaamalla lasta vastuulliseen toimintaan ja yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen noudattamiseen sekä toisten ihmisten arvostamiseen. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Oppilashuoltosuunnitelman jalkauttaminen henkilöstölle ja vanhemmille

Yhteisöllisen oppilas-huoltoryhmän muistiot

Oppilashuollon ohjausryhmä

Toteutuma

Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokouksista on laadittu muistiot ja ne säilytetään kootusti. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 58 910 58 910 50 286 85,4 51 183 -1,8

Toimintakate -58 910 -58 910 -50 286 85,4 -51 183 -1,8

Poistot ja arvonalentumiset 1 200 1 200 1 199 99,9 1 199 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Oppilasmäärät:

Länsi-Loppi 6 4 10 4

Pilpala 6 1 6 4

Yhteensä 12 5 16 8 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Oppilasmäärät eivät toteutuneet Länsi-Lopen ja Pilpalan koulujen esiopetuksessa (tilastointipäivä 20.9.2015) oppilasennusteiden mukaisesti.

73

Page 75: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: KOULUTOIMEN YHTEISET PALVELUT

Perustehtävä

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi. Toimivien hallinnon palveluiden järjestäminen kasvatus- ja koulutustyön tueksi ja omalta osaltaan kehittämisedellytysten luomiseksi. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kasvatus- ja koulutoimen hallinnon tukitoimien kehittäminen

Palvelusihteereillä ja koulusihteerillä tehtävä-kuvaukset valmiina

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kunnan kehittämis-suunnitelman ja opetussuunnitelmien yhdistäminen kunta-, päiväkoti- ja koulutasolla

Toimintakulttuurin kuvaus valmis

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö, kasvatuksen ja koulutuksen esimiehet

3. Henkilöstön hyvinvointi

Vertaismentorointitoiminnan (VERME) aloittaminen, tarjotaan perusopetuksen ja lukion opettajille

VERME-toimintaan osallistuvien opettajien lukumäärä

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, VERMEn ohjaavat opettajat

Toteutuma 1

Tehtäväkuvaukset ovat valmiina. Kasvatus- ja koulutustoimen palvelusihteerien näkemyksiä hallinnon tukitoimien kehittämisestä käsiteltiin mm. kesäkuussa pidettyjen tulos- ja kehityskeskustelujen yhteydessä sekä 25.11. järjestetyssä sivistys-palveluiden kehittämispäivässä. Palvelusihteerien tehtäväkuvauksiin tulleet lisäykset on huomioitu osana hallinnon tukitoimien kehittämistä. Toteutuma 2

Toimintakulttuurin kuvaustyö on kesken, koska esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmia tehdään parhaillaan. Toimintakulttuurin kuvausta täydentää loppuvuoden aikana päivitetty Lasten ja nuorten toimintaohjelma. Toteutuma 3

Kevät 2015: VERME1-ryhmä (2 ohjaavaa opettajaa) on kokoontunut 3 kertaa, osallistujia yhteensä 27. VERME2-ryhmä (1 ohjaava opettaja) on kokoontunut 3 kertaa, osallistujia yhteensä 18. Syksy 2015: VERME1-ryhmä (2 ohjaavaa opettajaa) on kokoontunut 4 kertaa, osallistujia yhteensä 32. VERME2-ryhmä (1 ohjaava opettaja) on kokoontunut 2 kertaa, osallistujia yhteensä 14. VERME3-ryhmä (2 ohjaajiksi pätevöityvää ohjaajaa) on kokoontunut kerran, osallistujia 9.

74

Page 76: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 182 550 182 550 190 664 104,4 186 394 2,3

Toimintakate -182 550 -182 550 -190 664 104,4 -186 394 2,3

Poistot ja arvonalentumiset Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Talousarvion ylittyminen henkilöstökulujen osalta johtuu pääosin maksettujen palkkioiden määrästä.

75

Page 77: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: PERUSOPETUS

Perustehtävä

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi. Lopen kunnan perusopetus antaa oppilaille hyvät perustiedot ja –taidot. Perusopetus tukee oppilaan kokonaispersoonallisuuden, terveen itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymistä, kasvattaa vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä luo valmiuksia itsensä jatkuvaan kehittämiseen, oppimaan oppimisen taitoihin ja opiskeluun ylimmillä kouluasteilla. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

1.-3.-luokkalaisten kesäkerhotoiminta kesäkuussa kolmella kasvatusalueella

Kesäkerhojen lukumäärä

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, aluerehtorit

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Yläkoululaisten luvattomiin poissaoloihin puuttuminen yhteistyökumppanina Lopen sosiaalitoimen sosiaaliohjaaja

Tilasto poissaoloista Kasvatus- ja koulutusjohtaja, yläkoulun ja lukion rehtori

3. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Perusopetuksen laatutyön jatkaminen Laatukriteeristö valmis

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, rehtorit

Toteutuma 1

Lopen kunta tarjosi kesäkerhotoimintaa taajamakouluilla (Launonen, Läyliäinen ja Kirkonkylä) ajalle 1.–18.6.2015. Huoltajille suunnatun kesäkerhon tarvekyselyn perusteella kirkonkylään saatiin seitsemän, Launosiin kahdeksan ja Läyliäisiin neljä hakemusta. Näin ollen 20 lapsen ryhmää ei muodostunut millekään koululle eikä kesäkerhotoiminnan käynnistämiselle ollut edellytyksiä. Toteutuma 2

Tilasto poissaoloista on koostettu. Yläkoulussa on keväästä alkaen lisätty systemaattisuutta poissaolojen kontrolloinnissa. Aineenopettajat kirjaavat poissaolot Helmi-ohjelmaan, jonka kautta tieto poissaoloista tulee huoltajille ja luokanvalvojille. Huoltajien kuittaustieto tulee näkyville sekä aineenopettajille että luokanvalvojille. Luokanvalvojat pitivät tilastoa poissaoloista ja he ottivat keväällä sosiaalitoimen kanssa sovittujen ”hälytysrajojen” täytyttyä yhteyttä rehtoriin, jonka johdolla sovittiin jatkotoimenpiteistä. Luvattomien poissaolojen määrä on ollut alhainen ja keskittynyt muutamalle oppilaalle.

76

Page 78: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 3

Perusopetuksen laatutyötä on jatkettu, mutta kriteeristö ei ole valmis. Laatutyö aloitettiin kirkonkylän kasvatusalueella. Koulun henkilöstöstä työryhmään kuuluvat rehtori, koulunkäyntiavustaja, erityisopettaja ja apulaisrehtori. Muita työskentelyyn osallistuvia ovat opettajien työsuojeluvaltuutettu, kasvatus- ja koulutusjohtaja ja vetäjänä toimiva päiväkodinjohtaja. Työryhmä kokoontui keväällä neljä kertaa. Laatutyötä ei voitu jatkaa syksyllä 2015 suunnitellulla tavalla, koska vetäjänä toiminut päiväkodinjohtaja siirtyi toisen työnantajan palvelukseen. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 251 100 12 770 263 870 335 539 127,2 391 215 -14,2

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 7 967 630 145 140 8 112 770 7 910 690 97,5 7 837 184 0,9

Toimintakate -7 716 530 -132 370 -7 848 900 -7 575 151 96,5 -7 445 968 1,7

Poistot ja arvonalentumiset 418 540 418 540 432 859 103,4 378 323 14,4

Pysyvät vastaavat 1.1. 10 338 317 10 590 388 -2,4

Pysyvät vastaavat 31.12. 13 479 391 10 338 317 30,4 Mittarit ja tunnusluvut

Perusopetuksen koulukohtaiset nettomenot euroa/oppilas (Oppilasmääränä käytetty kahden peräkkäisen vuoden syksyn tilastointipäivän 20.9. keskiarvoa)

Koulu 2011 2012 2013 2014 2015

Joentaka 4.509 4.807 4.500 4.822 4.659

Kirkonkylä 4.620 5.042 5.135 5.008 4.995

Kormu 5.499 5.718 5.286 5.347 5.321

Launonen 4.726 4.810 5.152 5.281 5.350

Läyliäinen 4.552 4.320 4.633 4.709 4.779

Pilpala 5.525 6.225 5.587 5.973 6.319

Länsi-Loppi 5.802 5.926 5.964 5.957 6.425

Kirkonkylän kasvatusalueen erityisopetus 13.219 12.045 14.269 17.834 15.789

Kuntouttava pienluokka 17.459 * 24.309

Launosten kasvatusalueen erityisopetus 12.266 12.231 10.657 12.837 22.326

Läyliäisten kasvatusalueen erityisopetus 8.268 8.846 8.195 11.792 15.156

Yläkoulu (sis. yläkoulun erityisopetuksen) 5.727 5.839 5.964 7.847 6.361 * Kuntouttavan pienluokan kustannukset sisältävät erityisluokanopettajan ja koulunkäyntiavustajan palkkakustannukset. Kaikki perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset sisältyvät lukuihin.

77

Page 79: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Yhteiset kustannukset €/perusopetuksen oppilaat (mm. psykologi, kaksi kiertävää erityisopettajaa, kaksi kiertävää englannin kielen opettajaa, yhteiset koulutusrahat, asiakaspalvelujen ostot valtiolta ja kunnilta sisältäen kotikuntakorvaukset) 2011 2012 2013 2014 2015

Kustannukset €/perusopetuksen oppilas 419 349 366 351 428 Perusopetuksen kuljetuskustannukset, €/kuljetusoppilas (kuljetusoppilaat laskettu tilastointipäivän 20.9. tilanteen mukaan) 2011 2012 2013 2014 2015

Kustannukset €/ kuljetusoppilas 1.731 1.767 1.800 1.737 1.720

Kuljetusoppilaita yhteensä 1-6 lk + 7-9 lk

422 (203+219)

392 (185+207)

381 (172+209)

394 (179+215)

394 (179+215)

Kuljetuskulut, €/kaikki oppilaat (kahden peräkkäisen vuoden syksyn tilastointipäivän 20.9. keskiarvon mukaan) 2011 2012 2013 2014 2015

Kustannukset €/oppilas 719 666 672 648 656 Oppilasmäärät TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Joentaka 56 54 48 53

Kirkonkylä 217 236 212 225

Kormu 55 58 60 56

Launonen 160 168 157 150

Länsi-Loppi 40 39 42 38

Läyliäinen 162 165 165 157

Pilpala 33 30 30 29

Yläkoulu 305 300 316 297

Yhteensä 1.028 1.050 1.030 1.005 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Talousarvio toteutui suunnitellusti kuljetuskustannuksia lukuun ottamatta. Esi- ja perusopetuksen oppilaskuljetusten kustannukset ylittyivät alkuvuoden osalta, mikä oli seurausta siitä, että Lopen kunta ja liikennöitsijä irtisanoivat yhteisymmärryksessä kuljetusten hankintasopimuksen. Kuljetukset jouduttiin tästä johtuen hankkimaan nk. kiirehankintana ajalle 2.3.–29.5.2015 ja kustannukset nousivat loppulukuvuoden 2014–2015 osalta. Uusi kuljetuskilpailutus toteutettiin keväällä ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen johdosta tekemään hankintapäätökseen perustuen valtuusto myönsi koulumatkakuljetusten kustannuksiin 91.000 euron lisä-määrärahan. Sen jälkeen lopullinen toteuma jäi noin 65.000 euroa alle budjetoidun. Hankkeet

Koulukerhohanketta on jatkettu ja kerhoja on toiminut säännöllisesti lähes kaikilla kouluilla. Opettajien pedagogista tieto- ja viestintätekniikan osaamista kehittävän ICT-hankkeen vastuuopettajat valittiin keväällä ja toteutus aloitettiin syyslukukaudella 2015.

78

Page 80: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: LUKIOT

Perustehtävä

Tuottaa opiskelijoille niin hyvä pohjakoulutus, että he selviävät ylioppilaskirjoituksista ja saavat riittävät jatko-opiskeluvalmiudet. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Lukio-opinnot jatkuvat Lopella

Opiskelijamäärä vähintään 65

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, yläkoulun ja lukion rehtori

2. Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi

Henkilöstön tieto-teknisen osaamisen kohottaminen

Osaamistason kartoituksen perusteella suunniteltu koulutustarjotin

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, yläkoulun ja lukion rehtori

Toteutuma 1

Kevään opiskelijamäärä oli 62. Syksyllä lukion aloitti 65 opiskelijaa, joista kaksi oli vaihto-opiskelijoita ja yksi opiskeli lukiossa ensimmäisen jakson ajan. Joulukuussa lukiosta siirtyi yksi opiskelija ammatilliseen koulutukseen ja kolme vaihtoi toiseen lukioon. Vuoden lopun opiskelijamäärä oli siten 61, joten tavoite ei toteutunut. Uusia ylioppilaita valmistui keväällä 14 ja syksyllä 1. Toteutuma 2

Koulutustarjotin on suunniteltu. Opeka-osaamiskartoituksen perusteella opettajat kokivat suurimpia puutteita sähköisen viestinnän tiedois-saan ja taidoissaan seuraavilla alueilla: − sähköiset sisällöt ja oppimisympäristöt − tietoyhteiskuntataidot ja mediakasvatus − esitystekniikan opetuskäyttö. Näiden mukaisesti ja talousarvion puitteissa opettajia on ohjattu ja ohjataan sähköisten kokeiden, opetus-suunnitelman uudistamisen ja sähköisten oppimisympäristöjen koulutustilaisuuksiin. Sähköisten ylioppilaskirjoitusten valmistelun osalta on testattu laitteistoja ja henkilökunnan osaamista toukokuussa ja lokakuussa 2015. Kahden lukiokurssin osalta merkittävä osa opetuksesta on toteutettu sähköisiä yhteyksiä hyödyntäen. Lisäksi sähköisiä kokeita on järjestetty jokaisella koeviikolla.

79

Page 81: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 600 600 1 720 286,7 4 573 -62,4

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 638 450 638 450 664 738 104,1 685 532 -3,0

Toimintakate -637 850 -637 850 -663 018 103,9 -680 959 -2,6

Poistot ja arvonalentumiset Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Lukio-opiskelijat yhteensä (31.12.) 61 61 65 61

Ylioppilaat 21 20 14 15 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Vaikka lukion oppilasmäärä ei ole kasvanut, on esim. tukiopetuksen lisääntynyt tarve tullut yllätyksenä eikä siihen ole osattu riittävästi varautua talousarviossa. Suurimpia yksittäisiä ylityskohtia olivat sijaisuus-kulut ja opettajien erilliskorvaukset.

80

Page 82: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Perustehtävä

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi. Koululaisten iltapäivätoiminnan peruslähtökohtana on tarjota lapsille turvallinen kasvuympäristö koulupäivän jälkeen, tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on lapsen valvomattomaan ajankäyttöön liittyvien riskitekijöiden sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja pyrkimys edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Uudistuva ja osaava iltapäivätoiminnan henkilöstö

Koulutukseen, alueverkoston suunnittelukokouksiin ja oman koulun sisäiseen koulutukseen osallistuminen (lkm/ohjaaja)

Kasvatus- ja koulutusjohtaja, iltapäivätoiminnasta vastaavat opettajat, aluerehtorit

Toteutuma

Lahdessa järjestettyyn alueverkoston suunnittelukokoukseen osallistui 2 henkilöä maaliskuussa ja alue-verkoston laivaseminaariin 2 henkilöä huhtikuussa. Syyskuussa Lahdessa järjestettyyn verkostotapaamiseen osallistui 2 henkilöä. Hämeenlinnassa iltapäivätoiminnan ohjaajille järjestettyyn ilmaisutaidon iltakoulutukseen osallistui 2 koulunkäyntiavustajaa ja ensiapukoulutukseen 5 iltapäivätoiminnanohjaajaa. WAU ry järjesti toukokuussa yhteistyössä Kanta- ja Päijät-Hämeen verkoston kanssa koulutuksen koulun-käyntiavustajille Lopen kirkonkylän koululla. Osallistujia oli Lopen kasvatus- ja koulutustoimesta 10. Liikkuva koulu -seminaariin osallistui marraskuussa Hämeenlinnassa 2 henkilöä. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 48 260 48 260 39 210 81,2 46 671 -16,0

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 134 400 134 400 141 795 105,5 154 307 -8,1

Toimintakate -86 140 -86 140 -102 585 119,1 -107 636 -4,7

Poistot ja arvonalentumiset 6 860 6 860 8 005 116,7 5 594 43,1 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Iltapäivätoiminnan tuntimäärä 4.400 4.382 4.300 3.843

81

Page 83: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Menojen ylittyminen johtuu mm. siitä, että Läyliäisten koululle palkattiin kevätkaudelle ylimääräinen ohjaaja yhteistyössä perusturvan kanssa. Lisäksi iltapäivätoiminnan talousarvio oli laskettu vain yhdelle lapsiryhmälle, toteutus on kuitenkin vaatinut kaksi lapsiryhmää.

82

Page 84: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

TALOUSARVIO 2015

Sitovat tavoitteet

Strateginen tavoite Sitova tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi vastaa kuntalaisten tarpeisiin ja odotuksiin resurssiensa puitteissa

Toimiva asiakaspalaute-järjestelmä käytössä

Kirjastotoimenjohtaja, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö, opiston rehtori

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kulttuuri- ja vapaa-aika-toimella on laadun arviointi-järjestelmä käytössä vuonna 2016

Laadun arviointi-järjestelmän käyttöönotto-suunnitelma valmiina

Kirjastotoimenjohtaja, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö

Kulttuuri- ja vapaa-aika-toimen uusi hallintorakenne käytössä vuonna 2016

Hallinnon uudistamis-suunnitelma valmiina

Kirjastotoimenjohtaja, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö, opiston rehtori

Toteutuma 1

Asiakaspalautejärjestelmän kehittäminen on osa laadunarviointijärjestelmää, ja molempien kehittämistä on lykätty henkilöstötilanteen johdosta. Työ on aloitettu 2016. Toteutuma 2

Laadunarviointijärjestelmä on käynnistetty vuoden 2016 alussa. Valtuuston päätöksen 30.11.2015 mukaan uudesta hallinto-organisaatiosta päätetään vuoden 2016 aikana. Suoritetun yritysvaikutusten arvioinnin perusteella seuraavilla sitovilla tavoitteilla on yritysvaikutuksia: Strateginen tavoite Tavoite 2015 Yritysvaikutukset Asteikko

-3….3

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi vastaa kuntalaisten tarpeisiin ja odotuksiin resurssiensa puitteissa

Tapahtumia järjestettäessä käytetään paikallisia ja seudullisia palvelujen tuottajia yhteistyökumppaneina. Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat vetovoimatekijöitä, jotka parantavat yritysten toimintaympäristöä.

+2

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kulttuuri- ja vapaa-aika-toimella on laadun arviointi-järjestelmä käytössä vuonna 2016

Ei merkittäviä yritysvaikutuksia. Laatujärjestelmän ansiosta toiminta on entistä suunnitelmallisempaa.

+1

3. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kulttuuri- ja vapaa-aika-toimen uusi hallintorakenne käytössä vuonna 2016

Hallintorakenne ei sinänsä aiheuta yritysvaikutuksia.

0

83

Page 85: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 1

Kunnan imago on aktiivinen. Kunnassa on tekemisen meininki. Toteutuma 2

Ei merkittäviä yritysvaikutuksia. Toteutuma 3

Ei merkittäviä yritysvaikutuksia.

84

Page 86: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: KANSALAISOPISTO

Perustehtävä

Monipalveluopisto, jonka tehtävänä on kunnan ainoana aikuisoppilaitoksena järjestää laadukasta ja laaja-alaista opetusta elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti eri puolilla kuntaa ja erilaisille kohderyhmille. Opisto järjestää myös lasten opetusta kuvataiteessa, musiikissa ja käsityössä. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpito

Aikuisopiskelun edellytysten kehittäminen ja opiskeluun aktivoiminen

Työttömien ja eläkeläisten määrä opiskelijoissa, opiskelijapalautteet

Opiston rehtori

2.

Kehittyvä ja toimiva aikuiskoulutus

Laatujärjestelmän (CAF) käyttöönotto

Laatujärjestelmän käyttöönotto ja kehittäminen

Opiston rehtori

Yhteistyötapojen ja muotojen kehittäminen

Yhteistyöprojektien ja hankkeiden määrä

Opiston rehtori

Toteutuma 1

Opiskelijoissa oli työttömiä 37 (2014: 30) ja eläkeläisiä 204 (2014: 209). Kaikkiaan opiskelijoita oli 757 (2014: 752). Opetustunteja oli kertomusvuoden aikana 3.332 (2014: 3.263), kursseja 70 (2014: 70). Opiskelijapalautteet saatiin henkilöstötilanteen vuoksi vain kevätlukukauden lyhytkursseilta. Asteikolla 1–5 arviot eri osa-alueilta olivat keskimäärin 4 tai yli. Huomattavia poikkeamia ei ollut. Toteutuma 2

Opiston toimintakäsikirja valmistui keväällä, ja laatujärjestelmä on otettu käyttöön henkilöstötilanteen vuoksi vasta osittain. Kehitystyö jatkuu alueellisena hankkeena (vastuuopisto nyt Hyvinkään opisto). Yhteistyöhankkeen ohella päättyi vuoden 2015 lopussa Kanta-Hämeen Siviste (Vanajaveden opiston vetämä alueellinen vapaan sivistystyön yhteistyöhanke), jonka avulla järjestettiin yksi benchmarkkaus-retki, kaksi opettajien koulutusmatkaa ja alueellinen kehittämisseminaari. Innostu oppimaan –tapahtuma organisoitiin uudelleen (vetäjänä Laurean opiskelijaryhmä). Lopen opisto on edelleen mukana avoimen yliopisto-opetuksen yhteistyöryhmässä (vetäjänä Hämeen kesä-yliopisto) sekä toisen asteen ja vapaan sivistystyön yhteistyöryhmässä (vetäjänä Hyria). Yhteistyöhankkeita ja projekteja on siis yhteensä viisi.

85

Page 87: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 45 000 45 000 49 882 110,8 62 379 -20,0

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 259 590 259 590 264 824 102,0 250 392 5,8

Toimintakate -214 590 -214 590 -214 942 100,2 -188 013 14,3

Poistot ja arvonalentumiset 7 540 7 540 7 570 100,4 7 510 0,8 Mittarit ja tunnusluvut

Tilinpäätöksen mukaan opetustunnin hinnaksi muodostui 64,50 €, opiskelijakohtaiseksi hinnaksi 284 € ja asukasta kohti opistotoiminnan kustannukset olivat 26 €. Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Menojen ylittyminen johtui eläkemenoperusteisista KuEL-maksuista, joiden määrä kasvoi merkittävästi edellisvuodesta. Hankkeet

Lopen opiston hallinnoima alueellinen laatuhanke päättyi, raportti OPH:lle toimitettiin kesäkuussa 2015. Muita kertomusvuoden hankkeita olivat Vanajaveden opiston hallinnoima Kanta-Hämeen Siviste ja Hyvinkään opiston hallinnoima laatuhankkeen jatkohanke.

86

Page 88: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: MUSIIKKIOPISTO

Perustehtävä Tehtäväalueeseen sisältyvät määrärahat Riihimäen musiikkiopiston palveluihin. Riihimäen musiikkiopiston antama opetus perustuu kuntien väliseen sopimukseen. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen

Musiikkileikkikoulutoimintaa Kirkonkylässä, Launosissa ja Läyliäisissä, osallistuminen vähintään vuoden 2014 tasolla

Lasten lukumäärä / edellinen vuosi

Kirjastotoimen-johtaja

Toteutuma

Sekä kevät- että syyskaudella 2015 musiikkileikkikoulutoimintaa järjestettiin kaikissa taajamissa. Toimintaan osallistuvia lapsia oli − kevät: yhteensä 24, joista Kirkonkylässä 2, Launosissa 6 ja Läyliäisissä 16 lasta, − syksy: yhteensä 29, joista Kirkonkylässä 8, Launosissa 4 ja Läyliäisissä 17 lasta. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 45 700 45 700 31 880 69,8 31 040 2,7

Toimintakate -45 700 -45 700 -31 880 69,8 -31 040 2,7

Poistot ja arvonalentumiset Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Opiskelijoiden lukumäärä 32 32,5 31 30,5

Musiikkileikkikouluun osallistujien lukumäärä 40 31 36 26,5 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Valtuuston päätöksen mukaisesti kunnan oppilaskiintiötä Riihimäen musiikkiopistossa vähennetään asteit-tain 35 oppilaspaikasta 30 oppilaspaikkaan vuoteen 2017 mennessä. Vuonna 2015 loppilaisia opiskelijoita oli kevätkaudella 32 ja syyskaudella 29. Opiskelijakiintiön vähentäminen ei rajaa ilmoittautumismahdollisuutta musiikkileikkitoimintaan. Musiikki-leikkikouluun osallistuvien lasten lukumäärä vaihtelee vuosittain.

87

Page 89: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: KULTTUURITOIMI

Perustehtävä

Laissa kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Kunnan kulttuuritoimi luo puitteet kunnassa tapahtuvalle kulttuuritoiminnalle yhdessä eri toimijatahojen kanssa, ensisijaisesti paikallisten yhdistysten kanssa. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö

1. Omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen

Toimiva yhteistyö kolmannen sektorin ja muiden toimija-tahojen kanssa

Asiakaspalautekysely netissä kerran vuodessa Tapahtumista kerätty palaute Palaveri kerran vuodessa yhteistyötahojen kanssa Tapahtumat; määrä / osallistujat / eurot Vastikkeelliset avustukset; määrä / eurot / tehdyt vastikkeelliset toimenpiteet

Kulttuuri- ja vapaa-aika-päällikkö

Kaluston inventointi (Loppisali ja Fallesmanni)

Kaluston hankintasuunnitelma Kulttuuri- ja vapaa-aika-päällikkö

Toteutuma

Asiakaspalautekysely toteutettiin netissä huhtikuussa 2015. Kysely kattoi kulttuuri-, liikunta- ja nuoriso-toimen sekä Lopen opiston palvelut. Kulttuuritoimi kerää järjestämistään tapahtumista palautetta joko ovensuukyselynä tai kirjallisena. Saatu yleisöpalaute on ollut positiivista. Kirjallisen palautteen kerääminen on haasteellista, minkä johdosta alkuvuodesta 2016 on hankittu Happy or Not -palautejärjestelmä helpottamaan palautteen keräämistä. Kulttuuritoimi järjesti kertomusvuoden aikana itse tai yhteistyössä muiden tahojen, pääosin paikallisten yhdistysten kanssa 48 tapahtumaa, joihin osallistui 7.745 henkilöä. Tapahtumista kuusi oli suunnattu lapsille. Tapahtumakohtainen palaute ja niihin liittyvä kustannusseuranta on taltioituna toimistossa. Vuoden 2015 järjestettyjen tapahtumien nettohinta osallistujaa kohti oli noin 8 euroa. Lopen Teatterin esitys Nikolai Gogolin Kunnan koukkuja eli Reviisori keräsi 3.472 katsojaa. Tapahtumien määrä Osallistujat

vuonna 2010 47 7.670 + Lopen teatterin kävijät (Viekää tuhkatkin pesästä) 5.600 = 13.270

vuonna 2011 43 6.026 + Lopen teatterin kävijät (Elmo) 4.002 = 10.028

vuonna 2012 52 7.485 + Lopen teatterin kävijät (Tohvelisankarin rouva) 3.758 = 11.243

vuonna 2013 53 5.970 + Lopen teatterin kävijät (Suloinen myrkynkeittäjä) 4.397 = 10.367

vuonna 2014 53 6.745 + Lopen teatterin kävijät (Hetkiä talvisodassa + Siunattu hulluus) 5.782 = 13.542

vuonna 2015 48 7.745 + Lopen teatterin kävijät (Reviisori) 3.472 = 11.217

88

Page 90: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Seutukunnallisia kulttuuritoimijoiden tapaamisia on ollut viisi, lisäksi yhteisesiintyminen Tampereen Supermessuilla 17.–19.4.2015. Eri sidosryhmien kanssa on kokoonnuttu 67 kertaa suunnittelemaan erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakoi vastikkeellisiin avustuksiin varatut 3.000 € kokouksessaan 7.4.2015. Hakijoita oli 13 eri yhdistystä (vuonna 2014 oli 20). Avustukset maksettiin hakijalle saadun kirjallisen selvityksen jälkeen. Kaluston inventointi Loppisalin ja Fallesmannin osalta valmistui vuoden loppuun mennessä. Luettelo palvelee kalustohankintoja suunniteltaessa. Akuutein tarve on Loppisalin tuolien uusiminen. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 4 500 4 500 10 272 228,3 5 486 87,2

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 100 890 5 000 105 890 114 704 108,3 102 591 11,8

Toimintakate -96 390 -5 000 -101 390 -104 432 103,0 -97 104 7,5

Poistot ja arvonalentumiset Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013

TP 2014

TA 2015

TP 2015

Toteutetut aikuisille suunnatut konsertit / kulttuuritapahtumat 46 53 50 48

Toteutetut lapsille suunnatut konsertit / kulttuuritapahtumat 7 6 7 6

89

Page 91: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: KIRJASTOTOIMI

Perustehtävä

Kirjastot ovat tiedon, oppimisen ja elämysten keskuksia. Kirjastot tarjoavat laaja-alaisen mahdollisuuden kulttuurin ja elämysten lähteille, antavat mahdollisuuden hankkia tietoa ja henkistä pääomaa sekä tukevat tietojen, taitojen ja koulutuksen täydentämistä. Kirjastot tukevat ihmisten hyvinvointia ja ehkäisevät syrjäytymistä. Kirjastot ovat väylä paikalliseen, alueelliseen ja maailmanlaajuiseen tietoon ja kulttuuriperintöön. ”Yhteistyön avulla ajanmukaisia, asiakaslähtöisiä ja elämyksellisiä kirjastopalveluita elämänkaaren kaikissa vaiheissa perinteitä unohtamatta.” (Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston yhteinen toiminta-ajatus ja visio) TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen

Nuorison lukuharrastus-mahdollisuuden edelleen tukeminen syksyn 2014 siirto-kokoelmatoiminnan kokeilusta saadun palautteen ja nuorisolle keväällä 2015 suunnattavan asiakaskyselyn pohjalta

Asiakaspalautteiden ja asiakas-kyselyvastausten lukumäärä Siirtokokoelmatoiminnan kehittäminen Toimintasuunnitelma nuorison lukuharrastusmahdollisuuden tukemiseksi on tehty

Kirjastotoimen-johtaja, nuoriso-ohjaaja

Lasten lukuharrastuksen tukeminen / lukudiplomi-toiminnan aloittaminen

Diplomien lukumäärä / luokkataso Kirjastotoimen-johtaja, aluerehtorit

Ikäihmisten kirjastopalvelujen kehittäminen syksyllä 2014 tehdyn kartoituksen ja suunnitelman pohjalta

Osallistujien lukumäärä / tapahtuma

Kirjastotoimen-johtaja

Toteutuma

Nuorisolle suunnattu kysely kirjastopalveluista toteutettiin marraskuussa yhteistyössä nuorisotoimen kanssa. Kyselyyn vastasi 54 nuorta, iältään 10–18 vuotta. Vastaajista oli tyttöjä 35 ja poikia 19. Toiveina oli mm. kirjavinkkausta, tietokonepelejä, tapahtumia, lisää aukioloaikaa ja nuorten nurkkausta sohvineen. Neljäsluokkalaisille tarkoitettu lukudiplomitoiminta aloitettiin syyskuussa. Lukudiplomi nimettiin Luku-jutuksi. Kaikki paitsi Kirkonkylän koulun neljäsluokkalaiset osallistuivat syyskaudella Lukujuttuun. Luku-juttu jatkuu keväällä 2016, jolloin Kirkonkylän koulukin osallistuu lukutempaukseen. Lukujuttu on palaut-teen perusteella otettu hyvin vastaan. Tarinatreffit Keväällä 2015 jatkettiin ikäihmisten ja lasten yhteisten tilaisuuksien, Tarinatreffien järjestämistä. Tarina-treffeille kokoonnuttiin tammi- ja huhtikuussa. Ikäihmisten ja lasten yhteisen tapahtumaosion jälkeen ikäihmisille järjestettiin kirjavinkkaus, jota oli kyselyvastauksissa toivottu Tarinatreffien yhteyteen. Osallistujia kummassakin tilaisuudessa oli 25 henkilöä. Syksyllä vanhustenviikolla osallistuttiin SeniorSurf-päivään. Päivän tarkoituksena oli rohkaista ikääntyviä ihmisiä tutustumaan tietotekniikkaan ja nettiin. Päivän otsikko oli ”Tabletti tutuksi ikääntyneille ihmisille”. Tapahtuma oli messutyyppinen, jossa kukin yhteistyötaho esitteli tabletin toimivuutta omassa aiheessaan. Tarkoituksena oli herättää mielenkiinto ja antaa tietoa. Kyseisenlaista tapahtumaa oli toivottu ikäihmisille tehdyn kyselyn vastauksissa. SeniorSurf-päivään osallistui 40 henkilöä.

90

Page 92: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Ikäihmisten kirjastopalvelujen kehittämiseksi esitetty toivomus kirjastoauton käynnistä Palvelukeskus Eedilän pihalla toteutui osana kirjastoauton reittiä 19.8.2015 parillisten viikkojen keskiviikkona. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 15 520 5 630 21 150 19 959 94,4 14 885 34,1

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 485 280 11 100 496 380 473 829 95,5 472 214 0,3

Toimintakate -469 760 -5 470 -475 230 -453 870 95,5 -457 330 -0,8

Poistot ja arvonalentumiset 21 070 21 070 19 137 90,8 18 918 1,2

Pysyvät vastaavat 1.1. 434 723 453 641

Pysyvät vastaavat 31.12. 419 961 434 723 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Laina €/asukas 10,20 9,72 11,00 9,71

Menot €/asukas 54,20 57,10 60,93 57,82 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Pääkirjastoon hankittiin investointiosan määrärahalla lainaus-/palautusautomaatti. Kirjastojärjestelmän yhdistäminen Ratamo-kirjastojen kanssa ei vieläkään toteutunut, koska Ratamo-kirjastojen kirjastojärjestelmän valintaprosessi on kesken. Hankkeet

Lopen kunnankirjasto on saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta 2.000 euroa valtionavustusta kirjasto-toiminnan kehittämiseen. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2015 – 31.12.2016. Kirjastoluokituksen salat auki ja kirjastoluokat valokeilaan –hankkeen tavoitteena on tehdä kirjaston asiak-kaille ja muille eri aihealueista kiinnostuneille henkilöille tutuksi, mihin kaikkiin työtehtäviä, opiskelua, harrastuksia ja eri elämäntilanteita koskeviin tiedontarpeisiin kirjastosta voi löytyä apua, hyötyä, iloa ja innostusta. Kirjastoluokista valitaan esiteltäviksi eri aiheluokkien aineistoja sopivan suuruisina kokonai-suuksina, jotka on mahdollista käsitellä yhden illan aikana; esimerkiksi Oikeustiede / perheoikeus, perintöoikeus tai Maa- ja metsätalous / metsästys, kalastus tai Historia / paikallishistoria, paikallinen henkilöhistoria jne. Tilaisuuksiin kutsutaan alan asiantuntijoita esittelemään aihealueita ja avaamaan kyseisten kirjastoluokkien taustoja. Osallistujille esitellään teemaan liittyvää kirjallisuutta, mihin kyseisen luokan kirjallisuus on kirjastossa sijoitettu, kerrotaan tiedonhaun mahdollisuuksista yms. Ensimmäinen hankeilta ”Lopen kirjasto eräpoluilla” järjestettiin lokakuussa yhteistyössä Suomen Metsästysmuseon ja loppilaisten toimijoiden kanssa. Illan aikana kuultiin aihealueen asiantuntijoiden ja harrastajien puheenvuoroja ja keskusteltiin laaja-alaisesti aiheesta. Tilaisuudessa esiteltiin metsästys-kirjallisuutta yleensä ja annettiin kirjavinkkausta. Esillä oli myös keräilyharvinaisuuksia Metsästysmuseon kokoelmista. Toinen, marraskuussa järjestetty hankeilta oli kirjallisuusilta otsikkonaan ”Kirjoittamisen sietämätön keveys”. Tilaisuuden järjestämisessä yhteistyökumppanina oli Suomen Maakuntakirjailijat. Keskustele-massa olivat loppilaiset kirjailijat Johanna Viitanen ja Heli-Maija Heikkinen sekä Suomen Maakunta-kirjailijoiden varapuheenjohtaja ja kirjoittajakouluttaja Marija Vantti, juontajana kirjailija Kanerva Vaakanainen. Kirjallisuusillassa tällä kertaa esiteltiin mm. kirjoittamiseen liittyviä oppaita. Kumpaankin hankeiltaan osallistui 25 henkilöä.

91

Page 93: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

TEHTÄVÄALUE: LIIKUNTATOIMI

Perustehtävä

Edellytysten luominen kuntalaisten liikunnalle. Kehittää toimivia yhteistyöverkkoja sekä terveyttä edistävää liikuntaa huomioon ottaen kaikki ikäryhmät. Tehtäväalue sisältää määrärahat liikunta-toiminnalle, KKI-kampanjalle, liikuntasalitoiminnalle sekä ulkoilureitistöjen ylläpitoon. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö

1. Omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpito

Mahdollistamme omaehtoisen liikunnan joko järjestämällä itse toimintaa tai tarjoamalla puitteet

Liikuntasalien käyttöaste; tunnit, käyttäjäryhmät ja osallistujamäärät / viikko, kuntosalikorttien määrä / vuosi Liikuntatoimen omat ryhmät; ryhmien määrä ja osallistujamäärät / viikko Asiakaspalautekysely netissä kerran vuodessa Tapahtumakohtainen palaute

Liikunnan-ohjaaja

Ulkoilureitistöjen ylläpito nykyisellä tasolla ja reitistö-markkinointi

Huoltosopimukset päivitetty Tehdyt markkinointitoimenpiteet (tiedotteet, messuille ja tapahtumiin osallistuminen)

Liikunnan-ohjaaja

Kaluston inventointi (taajamien liikunta-salit ja urheilu-alueet)

Kaluston hankintasuunnitelma Liikunnan-ohjaaja

Toteutuma

Liikuntatoimi järjesti vuonna 2015 liikuntaryhmiä seuraavasti (suluissa vuoden 2014 vertailutiedot): Liikuntaryhmä Kokoontumiskerrat Osallistujakeskiarvo Kuuselan ryhmä 26 (26) 8 (9) Loppisalin varttuneet 26 (26) 28 (27) Läyliäisten varttuneet 26 (26) 14 (17) Räyskälän-Salonkylän varttuneet 12 (14) 4 (5) Vesijumppa I 26 (26) 16 (18) Vesijumppa II 26 (26) 19 (20) Vesijumppa III 26 (26) 20 (20) Launosten varttuneet 26 (26) 7 (10) Fallesmannin tuolijumppa 26 (26) 14 (15) Kevät- ja syyskauden päätteeksi ryhmissä kerätty asiakaspalaute oli positiivista. Kunnanmestaruusturnauksia järjestettiin vuonna 2015 kuudessa lajissa. Lentopallon mestaruusturnaukseen osallistui 7 joukkuetta, salibandyyn 8 joukkuetta, jalkapalloon 6 joukkuetta ja beach volleyhin 10 joukku-etta. Muina lajeina olivat frisbeegolf ja golf. Lisäksi toukokuussa järjestettiin urheilukentällä ikääntyneille liikunnallinen ryhmäytymis- ja vuorovaikutusaamupäivä, johon osallistui noin 80 henkilöä.

92

Page 94: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Liikuntatoimi toteutti vuonna 2015 myös uimaopetusta, leikki- ja pelikerhoja, retkiä ja leirejä Räyskälän leirikeskuksessa. Uimakouluihin osallistui 68 (68) lasta ja kesäleireille Räyskälässä 72 (89) lasta. Himoksen (54), Särkänniemen (49), Superparkin (50), Ideaparkin (105) ja Elämä Lapselle (50) -retkille osallistui yhteensä 308 henkilöä. Lisäksi syysloma-risteilylle osallistui 22 henkilöä. Koulujenvälisiä hiihtokilpailuja ja hokkarikisoja ei voitu pitää liian vähäisen lumimäärän vuoksi. Koulujen-väliseen pesäpallopäivään osallistui 9 joukkuetta ja 135 pelaajaa, salibandy–turnaukseen 10 joukkuetta ja 130 oppilasta, yleisurheilukisoihin 250 oppilasta ja futsal-turnaukseen 10 joukkuetta ja 130 oppilasta. Liikuntatoimi osti seuroilta liikuntapalveluita kunnanmestaruusturnauksiin seuraavasti: - toimitsijapalvelut lentopalloturnaus, Lopen Samoojat - toimitsijapalvelut salibandyturnaus, Lopen Floorball Team - toimitsijapalvelut jalkapalloturnaus, FC Loppi - toimitsijapalvelut beach volley, Läyläisten Luja Kuntosalikortteja myytiin vuonna 2015 yhteensä 294 (vuonna 2014 = 304), joista 1 kk:n kortteja 161 kpl (182), 6 kk:n kortteja 109 kpl (96) ja vuoden kortteja 24 kpl (26). Ulkoilureitistöjen kunnossapitosopimukset ja huoltosuunnitelmat ovat ajan tasalla. Asiakaspalautetta kerätään esim. laavujen vieraskirjojen ja sähköisen palautteen muodossa. Palaute on pääosin positiivista. Jossain määrin esiintyy ilkivaltaa. Puuhuolto on tuottanut jonkin verran päänvaivaa – puita kuluu lisäänty-neiden kävijämäärien takia ja jonkin verran puita on todettu vietävän myös omaan käyttöön. Laavuilta löytyy kirjallinen huoltosuunnitelma, josta ilmenee, milloin laavulla on käyty ja seuraavan huoltokäynnin ajankohta viikkotarkkuudella. Hämeen Ilvesreitin osalta on käynnistetty yhteinen maakunnallinen kehittämishanke. Hankehakemus on tarkoitus jättää maaliskuussa 2016. Kaluston inventointiluettelot salien ja urheilualueiden osalta on tehty. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 39 100 39 100 42 179 107,9 43 698 -3,5

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 168 130 168 130 159 337 94,8 161 795 -1,5

Toimintakate -129 030 -129 030 -117 159 90,8 -118 097 -0,8

Poistot ja arvonalentumiset 4 900 4 900 5 393 110,1 4 631 16,5

Pysyvät vastaavat 1.1. 14 395 16 951

Pysyvät vastaavat 31.12. 12 324 14 395

Nettoyksiköt

Liikuntasalitoiminta -52 010 -52 010 -44 136 84,9 48 081 -191,8 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Elmolan liikuntasalin käyttäjät 18.140 18.034 18.500 25.300

Launosten liikuntasalin käyttäjät 6.520 7.670 7.700 7.600

Läyliäisten liikuntasalin käyttäjät 6.060 7.180 8.800 6.800

Loppisalin käyttäjät 6.091 6.121 5.800 4.700

Kuntosalikortit 323 304 300 294

Kuntoliikuntaryhmät 9 9 9 9

93

Page 95: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: NUORISOTOIMI

Perustehtävä

Nuorten tasa-arvoisten mahdollisuuksien kehittäminen sekä nuorten kasvun ja osallisuuden tukeminen. Nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisy varhaisella puuttumisella sekä korjaavalla toiminnalla. Tehtäväalue sisältää määrärahat kunnan nuorisotyöhön, kerhotoimintaan ja Räyskälän leirikeskukseen. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen

Toimiva kouluyhteistyö

Koulupäivystys yläkoululla ja alakouluilla h/viikko, käytänteet

Nuoriso-ohjaaja

Monipuoliset vapaa-ajan toiminnat

Nuorisotilatoiminta; kävijämäärä Leirit, retket, kerhot; tapahtumat / osallistujien määrä Asiakaspalaute

Nuoriso-ohjaaja

Yhteistyö eri hallintokuntien ja seurakunnan kanssa

Tapaamiset ja yhteiset tapahtumat / vuosi

Nuoriso-ohjaaja

Kaluston inventointi (Kuntalan ja Launosten nuorisotilat, Räyskälän leirikeskus)

Kaluston hankintasuunnitelma Nuoriso-ohjaaja

2. Seutu-kunnallinen yhteistyö

Yhteistyö Hausjärven ja Riihimäen nuorisovastaavien kesken

Tapaamiset ja yhteiset tapahtumat / vuosi

Nuoriso-ohjaaja

Toteutuma 1

Kouluyhteistyö on toteutunut koulupäivystyksinä ylä- ja alakouluilla noin 10 h/viikko. Lisäksi nuorisotoimi oli mukana toteuttamassa koulujen kanssa teemapäiviä/tuokioita, retkiä ja leirikouluja. Yhteistyö on toteutunut myös oppilashuollon kautta mm. säännöllisinä palavereina koulukuraattorin, terveydenhoitajan ja opon kanssa. Nuoriso-ohjaaja on osallistunut myös pienluokkien toimintaan sekä JOPO- (joustava perus-opetus) luokka- ja työelämäohjaustoimintaan. Nuorisotoimi on järjestänyt nuorteniltoja 4 iltana viikossa. Nuorteniltoja oli Launosten Nuopparilla 27 kertaa, joissa nuoria kävi 1.093 (41 nuorta/ilta) ja kirkonkylän Kuntalassa 90 kertaa, joihin osallistui 3.641 nuorta (41 nuorta/ilta). Nuorisotilojen käyttöaste on kasvanut edelleen. Vuonna 2015 nuorisotiloilla kirjattiin yhteensä 4.734 käyntikertaa (vuonna 2014 = 4.405). Kesä- ja loma-aikojen toiminnoissa (leikki- ja pelikerhot, toimintapäivät, leirit ja retket) retkiä tehtiin mm. Himokselle, Särkänniemeen, Elämä Lapselle -konserttiin, Tallinnaan, Superparkiin ja Ideaparkiin. Toiminnoissa oli osallistujia yhteensä 937. Asiakaspalautekysely toteutettiin sähköisenä koko kulttuuri- ja vapaa-aikatoimessa. Vastauksista päätellen tavoitamme kohderyhmät hyvin ja asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä toimintaan. Lopen seurakunnan kanssa toteutunut yhteistyö on ollut moninaista ja mutkatonta. Yhteistyötä vuoden aikana on tehty mm. musiikkikerhotoiminnassa, koulujen leiri-, ryhmäytys- ja päivystystoiminnassa sekä varautumisohjelman puitteissa. Lisäksi EHKÄPÄ-työryhmän ja diakoni/nuorisotyön kokoontumiset ovat toteutuneet kerran kuussa. Nuorisotoimi on tehnyt myös jatkuvaa yhteistyötä koulu-, perusturva- ja kirjastotoimen kanssa. Kirjastotoimen kanssa toteutettiin vuonna 2015 luku- ja satutuokioita sekä teemoi-tettuja nuorteniltoja. Kaluston investointi- ja hankintasuunnitelma on valmis.

94

Page 96: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Toteutuma 2

Seudullinen yhteistyö Riihimäen ja Hausjärven kanssa on toteutunut säännöllisinä yhteistyökokouksina (6) ja tapahtuma-/toimintatoteutuksina. Toteutuneita tapahtumia ovat mm. nuoren elämänhallintaan liittyvät tietoiskut huumeista, peliriippuvuuksista, energiajuomista jne. yläkoululla. Nuorisovaltuustojen yhteistyötä on seudullisesti toteutettu koulutuksien ja retkien muodossa. Vuoden 2015 suurimpana seudullisena yhteistyötapahtumana toteutettiin elokuussa jo 8. kerran Beach Party -musiikkitapahtuma Riihimäen maauimalalla. Tilaisuuteen osallistui noin 2.800 nuorta. Nuorisotoimi on verkostoitunut seudulli-sesti myös mm. Poliisin Ankkuri -toiminnan, Nuppi- (nuorten palvelukeskus), sekä HRAKS- nuorten työpaja-toiminnan kanssa. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 23 500 23 500 29 160 124,1 25 786 13,1

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 144 520 144 520 143 191 99,1 141 742 1,0

Toimintakate -121 020 -121 020 -114 031 94,2 -115 956 -1,7

Poistot ja arvonalentumiset 1 510 1 510 1 508 99,9 1 508

Pysyvät vastaavat 1.1. 57 026 58 865

Pysyvät vastaavat 31.12. 55 186 57 026 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Nuorisotilojen käyttäjät 3.947 4.405 4.000 4.734

95

Page 97: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TALOUSARVIO 2015

Sitovat tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Launosten kouluinvestointi toteutuu laadukkaasti ja aikataulussa

Launosten koulun laajennusosa valmis koulun alkaessa syksyllä 2015 ja hanke toteutettu taloudellisesti

Tekninen johtaja, LVI-teknikko

2. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Silmänkannon yritysalueen kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyy

Silmänkannon kunnallistekniikka on pääosin valmis vuoden 2015 aikana

Tekninen johtaja, LVI-teknikko

3. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Vanhojen kaavateiden kunto ja turvallisuus paranee

Vähintään 1 km kunnostettua kaavatietä / vuosi Katuvalaistuksen paraneminen uusimisen myötä ja energia-kustannusten pieneneminen

Tekninen johtaja, LVI-teknikko

Toteutuma 1

Launosten koulun laajennushanke toteutui aikataulullisesti määräajassa. Kustannusselvitys tehdään sen jälkeen, kun koko hanke saneeraustöineen on valmis. Toteutuma 2

Silmänkannon rakentaminen alkoi syksyllä ja valmistuu elokuussa 2016. Urakoitsijana kohteessa toimii Louhintahiekka Oy. Toteutuma 3

Elokuun 2015 aikana Läyliäisissä toteutettiin katuvalaistuksen uusimista Holman alueella, lisäksi Holman alueen tiestöä kunnostettiin. Launosissa Marjarinteen alueen pääväylä ja kevytliikenneväylä asfaltoitiin ja valaistiin. Vähikkäläntielle rakennettiin kevytliikenteenväylän liittymä.

96

Page 98: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Suoritetun yritysvaikutusten arvioinnin perusteella seuraavilla sitovilla tavoitteilla on yritysvaikutuksia: Strateginen tavoite Tavoite 2015 Yritysvaikutukset Asteikko

-3….3

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Launosten kouluinvestointi toteutuu laadukkaasti ja aikataulussa

Rakentamisvaiheessa yritysvaikutukset kohdistuvat paikallisiin ja seudullisiin tavarantoimittajiin sekä mahdollisesti urakoitsijoihin alihankintatöiden ja -ketjujen muodossa. Tämän jälkeen yritys-vaikutukset ovat vähäisiä.

+1

2. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Silmänkannon yritysalueen kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyy

Yritysvaikutukset kohdistuvat tavarantoimittajiin ja urakoitsijoihin, mikäli nämä menestyvät tarjous-kilpailussa. Rakentamisvaiheessa toiminta näkyy positiivisesti palveluntarjoajien liiketoiminnassa.

+3

3. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Vanhojen kaavateiden kunto ja turvallisuus paranee

Teiden saneerausten yhteydessä yritysvaikutukset kohdistuvat paikallisiin ja seudullisiin tavaran-toimittajiin sekä mahdollisesti urakoitsijoihin alihankintatöiden ja -ketjujen muodossa. Tämän jälkeen yritysvaikutukset ovat vähäisiä.

+1

Toteutuma 1

Launosten koulun laajennus ja peruskorjaus työllisti paikallisia ja seudullisia alihankkijoita ja tavaran-toimittajia. Toteutuma 2

Rakentaminen on työllistänyt paikallisia ja seudullisia alihankkijoita ja tavarantoimittajia. Toteutuma 3

Tiestön ja katuvalojen saneeraus työllisti paikallisia ja seudullisia urakoitsijoita. Lisäksi alueiden liikenne-turvallisuus on parantunut.

97

Page 99: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: TEKNINEN HALLINTO

Perustehtävä

Sisältää kustannuspaikat tekninen toimisto ja yksityistiet. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Yksityisteiden avustukset käsitelty toukokuun loppuun mennessä

Avustusten maksatus viimeistään kesäkuussa

Tekninen johtaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Yksityistiekoulutus kevään aikana

Toteutettu kesäkuuhun mennessä

Tarkastus-insinööri

3. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Säännölliset toimisto-palaverit

Toteutettu kerran kuukaudessa

Tekninen johtaja

Toteutuma 1

Yksityisteiden avustushakemukset käsiteltiin toukokuussa entisen käytännön mukaisesti ja avustukset maksettiin tiekunnille kesäkuun alussa. Toteutuma 2

Yksityistiekoulutus pidettiin 29.4.2015, osallistujia oli noin 50. Toteutuma 3

Toimistopalavereita pidettiin säännöllisesti noin kerran kuukaudessa. Palavereissa on käsitelty ajan-kohtaisia teknisen toimen ja koko kunnan toimintaan liittyviä asioita. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 1 500 1 500 548 36,6 2 283 -76,0

Valmistus omaan käyttöön

4 -100,0

Toimintakulut 226 240 226 240 243 574 107,7 244 195 -0,3

Toimintakate -224 740 -224 740 -243 026 108,1 -241 909 0,5

Poistot ja arvonalentumiset

98

Page 100: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Avustettavat yksityistiet, kpl 120 124 123 123

Avustettavat yksityistiet, km 326 340,7 333,5 333,5

Avustettavat yksityistiet, €/km 245 225 267 267 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Toimintakulujen ylittymisen aiheuttivat henkilöstökulut tapahtuneiden henkilöstövaihdosten johdosta sekä atk-palvelukset ja matkustuskustannukset.

99

Page 101: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: TEKNISET PALVELUT

Perustehtävä

Sorakuopat. Varastot: Tarvikevarastot, halkovarasto, sahaus- ja lautavarasto. Konekeskus: Kuorma-auto, traktorit, muut koneet ja kuljetusvälineet. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Kalustohuoltojen suorittaminen määräajoin

Kalustohuollot on toteutettu ja kalusto käyttövalmiudessa

Tekninen johtaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Varastotarvikkeiden oikea-aikainen hankinta ja toimittaminen eri työkohteisiin

Varasto ajan tasalla ja inventaario tilinpäätöstä varten tehty viivyttelemättä vuoden vaihteessa

Varastonhoitaja

Toteutuma 1

Kalustohuoltoja tehtiin määräajoin. Lisäksi huollettiin osa kotipalvelun käytössä olevista ajoneuvoista. Toteutuma 2

Tarvikkeita hankittiin keskitetysti työkohteiden tarpeiden mukaan. Varaston otto- ja palautusjärjestelmää uusittiin. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 79 300 79 300 65 899 83,1 78 202 -15,7

Valmistus omaan käyttöön 7 000 7 000 6 323 90,3 1 570 302,7

Toimintakulut 122 550 20 000 142 550 133 723 93,8 138 112 -3,2

Toimintakate -36 250 -20 000 -56 250 -61 502 109,3 -58 340 5,4

Poistot ja arvonalentumiset 9 060 9 060 9 865 108,9 6 060 62,8

Pysyvät vastaavat 1.1. 6 060 12 120

Pysyvät vastaavat 31.12. 34 244 6 060 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Kuorma-auto, km 9.011 9.509 13.000 10.664

Traktorit, tunnit 1.360 1.220 1.900 1.504

100

Page 102: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: JÄTEHUOLTO

Perustehtävä

Sisältyy Jokiniemen maankaatopaikka, ongelmajätteiden käsittely, yleinen jätehuolto sekä ajoneuvojen siirto. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Maankaatopaikan toiminnallisuus/kunnossapito

Alue lupaehtojen mukaisessa kunnossa

Tekninen johtaja

2. Tarjoamme mahdollisuuden vähän parempaan arkeen

Yhteistyössä Kiertokapulan kanssa ylläpidetään SER-jätteiden ja metalliromun vastaanottopistettä

Varikon vastaanotto-piste avoinna myös lauantaisin toukokuun aikana

Tekninen johtaja

Toteutuma 1

Ylijäämämaiden vastaanottopiste pidettiin lupaehtojen mukaisessa kunnossa. Toteutuma 2

Kunnan varikon SER- ja ongelmajätepiste pidettiin auki toukokuun aikana myös lauantaisin. Lauantain kävijämäärät olivat pieniä. Varikolle tuotujen jätteiden määrät olivat edellisvuosien tasoa. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 1 680 1 680

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 7 150 7 150 5 958 83,3 5 977 -0,3

Toimintakate -5 470 -5 470 -5 958 108,9 -5 977 -0,3

Poistot ja arvonalentumiset 270 270 271 100,5 339 -20,0

Pysyvät vastaavat 1.1. 1 357 1 696

Pysyvät vastaavat 31.12. 1 085 1 357

Nettoyksiköt

Jätehuolto -5 470 -5 470 -5 958 108,9 5 977 -199,7 Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

SER-jätteet, kg 63.000 75.718 63.000 62.160

Ongelmajätteet, kg 25.000 22.886 25.000 25.603

101

Page 103: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: LIIKENNEVÄYLÄT

Perustehtävä

Haja-asutusalueen tiet. Asemakaavatiet: Kirkonkylä, Launonen, Läyliäinen Tievalaistus: Kirkonkylä, Launonen, Läyliäinen, Jokiniemi, Vojakkala, Topeno, Pilpala TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kaavateiden auraukset suoritetaan ajallaan

Ei kunnossapidosta johtuvia onnettomuuksia

Tekninen johtaja

2. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Onnistuminen kaavateiden kunnossapidon kilpailutuksessa

Uudet auraus- ja hiekoitus-sopimukset on tehty elokuun loppuun mennessä

Tekninen johtaja

Toteutuma 1

Haasteellinen kevättalvi aiheutti ennakoitua enemmän liukkaudentorjuntaa. Kesäaikainen kunnossapito suoritettiin pääosin omalla henkilöstöllä ja kalustolla. Teknisen toimen tietoon ei tullut kunnossapidosta johtuvia onnettomuuksia. Toteutuma 2

Uudet auraus- ja hiekoitussopimukset tehtiin elokuussa. Urakoitsijoiden käyttämiin koneisiin asennettiin ajoneuvon paikannuslaitteet. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 500 500 8 975 1 795,0 331

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 231 600 231 600 197 489 85,3 203 916 -3,2

Toimintakate -231 100 -231 100 -188 513 81,6 -203 585 -7,4

Poistot ja arvonalentumiset 359 080 359 080 366 042 101,9 391 463 -6,5

Pysyvät vastaavat 1.1. 1 789 174 1 947 069

Pysyvät vastaavat 31.12. 1 624 247 1 789 174

102

Page 104: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Rakennetut kaavatiet, m 38.800 38.800 38.800 38.800

Päällystetyt kaavatiet, m 31.040 31.040 31.040 31.500

Päällystys, % 80 80 80 83 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Toteutettujen katuvalosaneerausten ansiosta energiakustannukset pienenivät aikaisempaan verrattuna.

103

Page 105: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: YLEISET ALUEET

Perustehtävä

Leikkialueet, urheilualueet, uimarannat/venerannat, puistot ja muut yleiset alueet, tori sekä matonpesupaikka. Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Tyytyväisyyskyselyssä tulleiden epäkohtien korjaaminen

Kunnan yleisilmeen parantuminen Tekninen johtaja

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Liikunta-alueiden sekä leikkipaikkojen ja uimarantojen tarkastukset on tehty ajallaan

Tarkastukset suoritettu kesäkuun alkuun mennessä ja korjaus-suunnitelma tehty Korjaussuunnitelman toteutuminen

Tekninen johtaja

Toteutuma 1

Tyytyväisyyskyselyssä esiin tulleiden epäkohtien korjauksia suoritettiin määrärahojen puitteissa. Lisäksi tekninen toimi on ollut mukana Nurkat nätiksi – Kulmat kuntoon -projektissa. Toteutuma 2

Liikunta-alueiden ja leikkipaikkojen sekä uimarantojen viranomaistarkastukset suoritettiin ja tarkastuk-sissa esiin tulleet epäkohdat korjattiin. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 8 900 7 090 15 990 16 422 102,7 12 747 28,8

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 246 840 14 600 261 440 233 966 89,5 211 346 10,7

Toimintakate -237 940 -7 510 -245 450 -217 544 88,6 -198 599 9,5

Poistot ja arvonalentumiset 20 530 20 530 19 945 97,2 23 094 -13,6

Pysyvät vastaavat 1.1. 105 717 117 772

Pysyvät vastaavat 31.12. 85 772 105 717 Mittarit ja tunnusluvut

Venepaikat TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015

− laituripaikat 23 23 22 22 22 22

− maapaikat 317 330 301 302 293 273

Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Venevalkamista maksetut tienkäyttömaksut ovat huomattavan suuret.

104

Page 106: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: RAKENNUKSET

Perustehtävä

Kiinteistönhoito. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Kunnan kiinteistöjen korjaus-ohjelman laatiminen

Korjausohjelma valmis Tekninen johtaja, LVI-teknikko

Toteutuma

Korjausohjelman laatiminen käynnistettiin Palvelukeskus Eedilästä. Länsi-Lopen koulun hakekontin tulipalon aiheuttamat vahingot korjattiin, vakuutusyhtiö korvasi vahingon vakuutusehtojen mukaisesti. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 2 135 370 27 490 2 162 860 2 287 776 105,8 2 406 672 -4,9

Valmistus omaan käyttöön 50 000 50 000 60 888 121,8 32 388 88,0

Toimintakulut 2 427 040 58 830 2 485 870 2 472 598 99,5 2 566 953 -3,7

Toimintakate -241 670 -31 340 -273 010 -123 934 45,4 -127 893 -3,1

Poistot ja arvonalentumiset 79 240 79 240 82 413 104,0 77 647 6,1

Pysyvät vastaavat 1.1. 1 598 135 1 721 774

Pysyvät vastaavat 31.12. 1 548 201 1 598 135

Nettoyksiköt

Rakennukset -241 670 -31 340 -273 010 -123 934 45,4 127 893 -196,9 Mittarit ja tunnusluvut

Henkilöstö TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Virat/toimet 34 34 34 Perustetut virat/toimet: LVI-teknikko, siivouspäällikkö, vastaava kiinteistönhoitaja, kiinteistönhoitaja (6), ammattimies (2), laitos-huoltaja (23).

105

Page 107: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: PALO- JA PELASTUSTOIMI

Perustehtävä

Öljyntorjunta, väestönsuojelu, Kanta-Hämeen Pelastuslaitos. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Pelastuslaitoksen toiminta palvelutasopäätöksen mukaista

Kunnan maksuosuuden seuranta ja oikeellisuus

Tekninen johtaja

Toteutuma

Pelastuslaitoksen toiminta on ollut palvelutasopäätöksen mukaista. Pelastustoimen tietotaitoa on hyödyn-netty myös mm. Launosten ja Läyliäisten koulujen laajennusten ja saneerauksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 440 450 440 450 419 122 95,2 422 999 -0,9

Toimintakate -440 450 -440 450 -419 122 95,2 -422 999 -0,9

Poistot ja arvonalentumiset Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Rosintiellä tapahtunut öljyvahinko hoidettiin yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa. Pelastustoimen maksuosuus toteutui alle budjetoidun.

106

Page 108: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

3.2. TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu

Alkuperäinen Talousarvio- Lopullinen Tot. kunta Poikkeama Käyttö % talousarvio muutokset talousarvio + vesilaitos + yritystalo

Toimintatuotot/tulot 8 803 640

8 803 640 9 095 280 291 640 103,3

Myyntituotot 4 880 810

4 880 810 5 459 530 578 720 111,9

Maksutuotot 2 249 440

2 249 440 2 002 106 -247 334 89,0

Tuet ja avustukset 553 990

553 990 574 074 20 084 103,6

Vuokratuotot 922 010

922 010 911 695 -10 315 98,9

Muut toimintatuotot 197 390

197 390 147 874 -49 516 74,9

Valmistus omaan käyttöön 58 000

58 000 67 706 9 706 116,7

Toimintakulut/menot -50 081 670 -151 000 -50 232 670 -49 396 404 836 266 98,3

Henkilöstökulut -18 882 520 -41 500 -18 924 020 -18 843 028 80 992 99,6

Palkat ja palkkiot -14 710 730 -35 300 -14 746 030 -14 744 910 1 120 100,0

Henkilöstösivukulut -4 244 540 -6 200 -4 250 740 -4 268 132 -17 392 100,4

Eläkekulut -3 474 190 -4 690 -3 478 880 -3 503 947 -25 067 100,7

Muut henkilöstösivukulut -770 350 -1 510 -771 860 -764 185 7 675 99,0

Henkilöstökorvaukset 72 750

72 750 170 014 97 264 233,7

Palvelujen ostot -25 873 150 -109 500 -25 982 650 -25 666 521 316 129 98,8

Asiakaspalvelujen ostot -17 785 570

-17 785 570 -17 744 093 41 477 99,8

Muiden palvelujen ostot -8 087 580 -109 500 -8 197 080 -7 922 428 274 652 96,6

Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 232 630

-2 232 630 -2 024 892 207 738 90,7

Ostot tilikauden aikana -2 232 630

-2 232 630 -2 025 554 207 076 90,7

Varastojen lisäys/vähennys

663 663

Avustukset -2 341 000

-2 341 000 -2 170 435 170 565 92,7

Vuokrat -648 440

-648 440 -551 764 96 676 85,1

Muut toimintakulut -103 930

-103 930 -139 764 -35 834 134,5

Toimintakate -41 220 030 -151 000 -41 371 030 -40 233 418 1 137 612 97,3

Verotulot 27 725 400

27 725 400 27 604 984 -120 416 99,6

Valtionosuudet 15 126 080

15 126 080 15 242 123 116 043 100,8 Rahoitustuotot ja -kulut -360 900

-360 900 -304 310 56 590 84,3

Korkotuotot 30 810

30 810 26 810 -4 000 87,0

Muut rahoitustuotot 11 500

11 500 23 102 11 602 200,9

Korkokulut -396 210

-396 210 -352 463 43 747 89,0

Muut rahoituskulut -7 000

-7 000 -1 759 5 241 25,1

Vuosikate 1 270 550 -151 000 1 119 550 2 309 380 1 189 830 206,3

Poistot ja arvonalentumiset -1 741 630

-1 741 630 -1 770 242 -28 612 101,6

Suunnitelman mukaiset poistot -1 741 630

-1 741 630 -1 754 397 -12 767 100,7

Arvonalentumiset

-15 846 -15 846

Tilikauden tulos -471 080 -151 000 -622 080 539 137 1 161 217 -86,7

Tilikauden yli/alijäämä -471 080 -151 000 -622 080 539 137 1 161 217 -86,7

107

Page 109: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Valtuusto myönsi 28.9.2015 käyttötalouteen kohdistuneita lisämäärärahoja kertomusvuoden talousarvioon perusturvalautakunnan, kasvatus- ja koulutuslautakunnan, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan sekä tekni-sen lautakunnan toimialoille. Toimintatuotot ylittivät talousarvion 3,3 %. Euromääräisesti isoin talousarvioylitys on myyntituotoissa johtuen pääosin perusturvatoimessa kertyneistä myyntituloista muilta kunnilta. Maksutuottojen kertymä jäi budjetoidusta 11 %. Euromääräisesti isoin poikkeama oli hoitopäivämaksuissa, mikä johtuu pääosin siitä, että varhaiskasvatuksessa toteutuma jäi 83,1 %:iin. Talousarviotavoitteesta jäi toteutumatta 107.300 euroa ja kaikilla päivähoitoalueilla jäätiin tavoitteesta: Läyliäisissä toteutuma oli 89,7 %, kirkonkylässä ja Launosissa jäätiin noin 80 %:iin. Myös muissa maksutuotoissa, joita kertyy lähinnä sosiaalitoimen toimialueelta, jäätiin tavoitteista. Tuet ja avustukset toteutuivat 3,6 % yli budjetoidun. Euromääräisesti eniten ylittyivät työterveyshuollon korvaukset, mutta ylitys johtuu siitä, että myös menopuoli ylittyi. Heikoimmin tältä osin toteutuivat työllistämistukiin saatavat korvaukset, toteutuma 71,3 %. Muiden toimintatuottojen osalta käyttöomaisuuden myyntivoitot jäivät alle puoleen budjetoidusta, koska tonttikauppa ei lähtenyt vielä kertomusvuodenkaan aikana käyntiin. Toimintakulut toteutuivat kokonaisuutena hyvin talousarvion puitteissa, toteutuma oli 98,3 %. Kuluryhmä-tasolla vain ryhmistä pienin eli muut toimintakulut ylitti budjetoidun, muut toteutuivat säästövoittoisesti. Talousarvioylitys johtui paljolti tehdyistä luottotappiokirjauksista. Henkilöstökulut toteutuivat kokonaisuutena hyvin budjetin mukaisesti. Niiden osalta on todettava, että eläkemeno- ja varhe-maksuperusteisista KuEL-maksuista kertyi kokonaisuutena noin 10.500 euron säästö, mutta toteutumissa on tehtäväaluekohtaisesti poikkeamia sen johdosta, että talousarviomäärärahojen oikaisuja ei tehty. Muiden palvelujen ostoissa isoimmat säästöt menolajitasolla kertyivät kuljetuspalvelujen ostoissa, yhteis-toimintaosuuksissa ja sisäisissä ruokapalveluissa, aineiden ja tarvikkeiden osalta puolestaan elintarvikkeis-sa, lämmityskuluissa ja koulutarvikkeissa. Avustuksissa niin toimeentulotukimenoihin kuin työmarkkinatuen kuntaosuuksiinkin varatut määrärahat alittuivat selvähkösti. Edellä mainitun perusteella toimintakate muodostui 1.137.611 euroa budjetoitua paremmaksi. Myös rahoi-tukselliset erät ja poistot huomioiden tilikauden tulos oli 1.161.217 euroa talousarviota parempi. Toimielinkohtainen tehtäväalueittainen toteutuminen käy ilmi kohdassa 3.5 sitovien erien toteutumista tarkastelevassa taulukossa. Merkittävää on perusturvalautakunnan toimialueen hyvä toteutuminen. Verotulojen erittely

TA 2015 € Toteutuma € Poikkeama € Toteutuma % Kunnallisvero 24 492 400 24 125 318 -367 082 98,5 Kiinteistövero 2 025 000 2 001 757 -23 243 98,9 Osuus yhteisöveron tuotosta 1 208 000 1 477 910 269 910 122,3

Verotulot yhteensä 27 725 400 27 604 984 -120 416 99,6 Verotulojen toteutuma oli huono etenkin kunnallisverotulojen osalta, sillä ilman tuloveroprosentin koro-tuksen tuomaa lisäystä toteutuma olisi jäänyt 2,3 % pienemmäksi kuin vuonna 2014. Lopullisesti verotulo-toteuman käänsi negatiiviseksi joulukuussa kunnallisverotuloihin tehty lisäoikaisu valtion hyväksi, joka leikkasi Lopen verotuloja yli 160.000 euroa. Kertomusvuonna valmistuneen verovuoden 2014 maksuun-panon mukainen määrä kasvoi edellisvuodesta Lopella 1,0 %, kun koko maan keskimääräinen kasvu oli 3,7 %. Lopen tuloveroprosentti oli kertomusvuonna 20,50, mutta erilaisten vähennysten jälkeen efektiivinen veroprosentti, jonka mukaan verotulot todellisuudessa kertyvät, oli 14,29 %.

108

Page 110: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Valtionosuuksien erittely

TA 2015 € Toteutuma € Poikkeama € Toteutuma %

Valtionosuudet 15 126 080 15 242 123 116 043 100,8 Valtionosuudet toteutuivat hyvin talousarvion mukaisesti.

109

Page 111: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

3.3. INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN

Kustannus- Aik. Talous- TA Lopullinen Toteutuma Poikkeama Käyttö-

arvio käyttö arvio muutos talousarvio %

KUNNANHALLITUS

Maa-alueet ja rakennukset

-100 000 -100 000 -1 026 98 974 1,0

Tulot

100 000 100 000 59 138 -40 862 59,1

Osakkeet ja osuudet

-69 700 -50 000 -119 700 -74 338 45 362 62,1

Tulot

15 847 15 847 100,0

Irtain -76 500 -76 500 -60 064 16 436 78,5

Kunnanhallitus yhteensä

Menot -246 200 -50 000 -296 200 -135 428 160 772 45,7

Tulot

100 000 100 000 74 985 -25 015 75,0

Netto -146 200 -50 000 -196 200 -60 443 135 757 30,8

PERUSTURVALAUTAKUNTA

Irtain -30 600 -30 600 -11 045 19 555 36,1

Perusturvalautakunta yhteensä

Menot -30 600 -30 600 -11 045 19 555 36,1

Tulot

Netto -30 600 -30 600 -11 045 19 555 36,1

KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

Irtain -144 700 -144 700 -121 382 23 318 83,9

Kasvatus- ja koulutuslautakunta yhteensä

Menot -144 700 -144 700 -121 382 23 318 83,9

Tulot

Netto -144 700 -144 700 -121 382 23 318 83,9

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

Irtain -25 800 -25 800 -4 374 21 426 17,0

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta yht.

Menot -25 800 -25 800 -4 374 21 426 17,0

Tulot

Netto -25 800 -25 800 -4 374 21 426 17,0

110

Page 112: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kustannus- Aik. Talous- TA Lopullinen Toteutuma Poikkeama Käyttö-

arvio käyttö arvio muutos talousarvio %

TEKNINEN LAUTAKUNTA

Talonrakennus:

Peruskorj.- ja muutostyöt -174 000 -60 000 -234 000 -182 293 51 707 77,9

Isot hankkeet -7 980 000 -556 392 -3 064 500 -88 200 -3 152 700 -3 037 698 145 645 96,4

Talonrakennus yhteensä

Menot -7 980 000 -556 392 -3 238 500 -148 200 -3 386 700 -3 219 991 166 709 95,1

Tulot

Netto -7 980 000 -556 392 -3 238 500 -148 200 -3 386 700 -3 219 991 166 709 95,1

Julkinen käyttöomaisuus

Liikenneväylät

Menot -1 340 000 -1 340 000 -837 180 502 820 62,5

Tulot 170 000 170 000 -170 000

Urheilu- ja liikunta-alueet -55 800 -55 800 -31 470 24 330 56,4

Julkinen käyttöomaisuus yhteensä

Menot -1 340 000 -55 800 -1 395 800 -868 650 527 150 62,2

Tulot 170 000 170 000 -170 000

Netto -1 170 000 -55 800 -1 225 800 -868 650 357 150 70,9

Vesi- ja viemärilaitos

Vesijohtoverkosto -205 000 -205 000 -10 705 194 295 5,2

Viemäriverkosto -380 000 -380 000 -48 780 331 220 12,8

Vesi- ja viemärilaitos yhteensä -585 000 -585 000 -59 485 525 515 10,2

Tulot

Netto -585 000 -585 000 -59 485 525 515 10,2

Irtain omaisuus

Teknisen toimen koneet ja kalusto -40 000 -40 000 -42 948 -2 948 107,4

Tekninen lautakunta yhteensä

Menot -7 980 000 -556 392 -5 203 500 -204 000 -5 407 500 -4 191 075 1 216 425 77,5

Tulot 170 000 170 000 -170 000

Netto -7 980 000 -556 392 -5 033 500 -204 000 -5 237 500 -4 191 075 1 046 425 80,0

INVESTOINNIT YHTEENSÄ

Menot -7 980 000 -556 392 -5 650 800 -254 000 -5 904 800 -4 463 303 1 441 497 75,6

Tulot 270 000 270 000 74 985 -195 015 27,8

Netto -7 980 000 -556 392 -5 380 800 -254 000 -5 634 800 -4 388 318 1 246 482 77,9

Osakkeet ja osuudet sisältää lisäsijoituksen Kaartjärven Vesihuolto Oy:n omaan pääomaan sekä Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajan rahoitusvastikkeen rahastoidut osuudet. Tuloina on osakehuoneiston myynti. Myyntivoitot ja -tappiot käsitellään tuloslaskelman muissa tuotoissa ja muissa kuluissa. Kunnanhallituksen irtain sisältää atk-hankintoina virtuaalityöasemaympäristön toteuttamisen, Internet-julkaisualustan uusimisen sekä valokuituyhteyden rakentamisen Päiväkoti Sirkukseen ja Kormun koululle.

111

Page 113: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Perusturvalautakunnan irtainmäärärahalla on hankittu hoitosänkyjä varusteineen Harjukotiin. Koulutoimen irtaimessa on Launosten koulun laajennusosan varustamisen täydennyshankintoihin 68.773 euroa sekä sen lisäksi Kormun koulun ruokalakalusteiden uusiminen, yläkoulun teknisen työn opetuksen työvälineiden täydennyshankintoja, kirkonkylän ja Joentaan koulujen av-laitehankintoja sekä ohjelmistolisenssien hankintoja. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan irtaimeen sisältyy lainausautomaatin hankinta pääkirjastoon. Kirjasto-järjestelmän hankinta siirtyi jälleen yhteistyökirjastoista johtuen. Peruskorjaus- ja muutostöinä merkittävimmät hankkeet olivat: − Päiväkoti Satakielen ryhmätilan yhdistäminen sekä huonemuutoksia, lisäksi uusittiin päiväkodin aita. − Päiväkoti Pellavan piha-alueen asfaltoinnin uusiminen sekä ulkovalaistuksen parantaminen. − Kunnantalon, kirjaston sekä Elmolan kulunvalvonta uusittiin. − Loppisalin lattian hionta ja lakkaus. − Kaukolämpöpaketit uusittiin Kirkonkylän koululle ja Elmolaan.

Isojen talonrakennushankkeiden osalta Launosten koulun laajennusosan rakennustyöt käynnistyivät vuoden 2014 syksyllä ja hanke valmistui suunnitelmien mukaisesti syksyllä 2015 koulun alkuun mennessä. Kertomusvuoden syksyllä aloitettiin kunnan omana työnä vanhan kouluosan saneeraus, joka valmistuu syksyllä 2016. Lisäksi Läyliäisten koulun peruskorjauksen suunnittelu käynnistyi kertomusvuonna. Liikenneväylien osalta Läyliäisissä perusparannettiin Holman alueen tiestöä ja Launosten Marjarinteentie päällystettiin. Marjarinteentien ja Holman alueen katuvalaistus uusittiin. Silmänkannon yritysalueen ja risteysalueen rakentaminen käynnistyi vuoden lopulla. Urheilu- ja liikuntapaikoissa on lähiliikuntapaikan, ns. Ässä-areenan hankinta Launosten koulun piha-alueelle. Vesijohto- ja viemäriverkostoa uusittiin Holman alueella. Lisäksi Vähikkäläntien jätevedenpumppaamo uusittiin. Teknisen toimen koneet ja kalusto sisälsi kiinteistönhoitokoneen hankinnan Launosten alueelle. Investointimäärärahoista toteutui nettomenona tarkastellen 77,9 %.

112

Page 114: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

3.4. RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN

Talousarvio TA-muutos TA muutosten Toteutuma Poikkeama Toteu-

jälkeen tuma

€ € € € € %

Toiminnan ja investointien rahavirta

Toiminnan rahavirta

Vuosikate 1 270 550 -151 000 1 119 550 2 309 380 1 189 830 206,3

Satunnaiset erät

Tulorahoituksen korjauserät -150 000 -150 000 -56 680 93 320 37,8

Toiminnan rahavirta 1 120 550 -151 000 969 550 2 252 700 1 283 150 232,3

Investointien rahavirta

Investointimenot -5 650 800 -254 000 -5 904 800 -4 463 303 1 441 497 75,6

Rahoitusosuudet investointimenoihin 170 000 170 000 -170 000

Pys. vastaavien hyödyk. luovutustulot 150 000 150 000 131 665 -18 335 87,8

Investointien rahavirta -5 330 800 -254 000 -5 584 800 -4 331 638 1 253 162 77,6

Toiminnan ja investointien rahavirta -4 210 250 -405 000 -4 615 250 -2 078 939 2 536 311 45,0

Rahoituksen rahavirta

Antolainauksen muutokset

Antolainauksen lisäys -100 000 -100 000

Antolainasaamisten vähennys 50 000 50 000

Antolainauksen muutokset -50 000 -50 000

Lainakannan muutokset

Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5 000 000 5 000 000 5 000 000 100,0

Pitkäaikaisten lainojen vähennys -3 518 961 -3 518 961 -3 753 570 -234 609 106,7

Lyhytaikaisten lainojen muutos

Lainakannan muutokset 1 481 039 1 481 039 1 246 430 -234 609 84,2

Oman pääoman muutokset

Rahoituksen rahavirta 1 481 039 1 481 039 1 196 430 -284 609 80,8

Vaikutus maksuvalmiuteen -2 729 211 -405 000 -3 134 211 -882 508 2 251 703 28,2 Rahoitusosa osoittaa varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoituksen rahavirtojen vaikutuksen kunnan rahavarojen muutokseen tilikaudella. Vertailulaskelma osoittaa toiminnan ja investointien rahavirran toteutuneen selvästi budjetoitua parem-min, mikä johtuu niin vuosikatteen paranemisesta kuin myös siitä, että investointien toteutuminen jäi 75,6 %:iin. Talousarviossa ennakoitua valtion rahoitusosuutta Silmänkannon yritysalueen risteysjärjestely-jen toteuttamiseen ei saatu. Antolainasaamisten muutoksina näkyvistä Lopen Vanhustentalot Oy:lle myönnetystä lainasta sekä Kaartjärven Vesihuolto Oy:n pääomalainaosuuden muuttamisesta pääomasijoitukseksi tehtiin päätökset kertomusvuoden aikana. Pitkäaikaisen lainojen vähennyksen poikkeama johtuu siitä, että ensimmäinen lainaerä nostettiin aivan vuoden alussa ja siitä ennätti kertyä lyhennyksiä kertomusvuodelle enemmän kuin oli ennakoitu. Kokonaisuutena tilikauden toteutuma tarkasteluerien osalta oli talousarvioon verrattuna rahoitusasemaa vahvistava.

113

Page 115: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

3.5. YHTEENVETO VALTUUSTON HYVÄKSYMIEN SITOVIEN ERIEN TOTEUTUMISVERTAILUSTA Sito- Tuloarviot Määrärahat Netto

vuus Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- talous-

N / B talousarvio muutos muut. jälk. keama talousarvio muutos muut. jälk. keama arvioon

+/-

KÄYTTÖTALOUSOSA

Keskusvaalilautakunta 12 000 0 12 000 13 184 1 184 10 240 0 10 240 10 936 -696 487 Vaalit B 12 000 12 000 13 184 1 184 10 240 10 240 10 936 -696 487 Tarkastuslautakunta

27 110 0 27 110 25 644 1 466 1 466

Tarkastustoimi B 0 0 27 110 27 110 25 644 1 466 1 466 Kunnanhallitus 2 023 270 -68 320 1 954 950 1 923 876 -31 074 4 080 030 -167 320 3 912 710 3 791 017 121 693 90 618 Keskushallinto B 107 140 107 140 160 308 53 168 1 746 020 1 746 020 1 689 339 56 681 109 849 Henkilöstöhallinto B 184 000 -68 320 115 680 108 644 -7 036 777 830 -167 320 610 510 605 543 4 967 -2 069 Maankäyttö ja kaavoitus B 3 000 3 000 34 -2 966 87 040 87 040 68 429 18 611 15 645 Maa- ja metsätilat N 328 000 328 000 338 146 10 146 67 890 67 890 165 517 -97 627 -87 481 Ruokapalvelut N 1 401 130 1 401 130 1 316 744 -84 386 1 401 250 1 401 250 1 262 190 139 060 54 674 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 204 500 0 204 500 182 346 -22 154 345 690 0 345 690 337 869 7 821 -14 333 Rakennusvalvonta B 164 500 164 500 149 637 -14 863 182 880 182 880 195 752 -12 872 -27 736 Ympäristönsuojelu B 40 000 40 000 32 709 -7 291 162 810 162 810 142 117 20 693 13 402 Perusturvalautakunta 2 268 030 15 340 2 283 370 2 572 536 289 166 26 553 320 63 650 26 616 970 26 122 469 494 501 783 667 Terveydenhuolto

14 972 300 0 14 972 300 15 105 670 -133 370 -133 370

Perusterveydenhuolto B

5 266 300 5 266 300 5 289 018 -22 718 -22 718 Erikoissairaanhoito / shp B

9 200 000 9 200 000 9 240 028 -40 028 -40 028

Muu erikoissairaanhoito B

506 000 506 000 576 625 -70 625 -70 625 Sosiaalitoimi 2 268 030 15 340 2 283 370 2 572 536 289 166 11 581 020 63 650 11 644 670 11 016 798 627 872 917 038 Yleiset sosiaalipalvelut B 171 800 8 060 179 860 165 878 -13 982 2 754 920 27 950 2 782 870 2 481 533 301 337 287 355 Kehitysvammaisten palvelut B 147 400 147 400 133 780 -13 620 1 624 550 1 624 550 1 506 872 117 678 104 058 Vanhusten palvelut B 1 644 830 7 280 1 652 110 1 625 491 -26 619 5 532 730 18 580 5 551 310 5 358 800 192 510 165 890 Muu laitoshuolto B 19 000 19 000 400 520 381 520 814 500 814 500 946 717 -132 217 249 303 Toimeentuloturva B 285 000 285 000 246 868 -38 132 854 320 17 120 871 440 722 876 148 564 110 432

114

Page 116: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Sito- Tuloarviot Määrärahat Netto

vuus Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- talous-

N / B talousarvio muutos muut. jälk. keama talousarvio muutos muut. jälk. keama arvioon

+/- Kasvatus- ja koulutuslautakunta 959 960 12 770 972 730 932 555 -40 175 13 632 500 145 140 13 777 640 13 612 803 164 837 124 662 Varhaiskasvatus B 660 000 660 000 556 086 -103 914 4 193 770 4 193 770 4 192 035 1 735 -102 180

Esiopetus varhaiskasvatuksen yhteydessä B 0 0 456 790 456 790 462 595 -5 805 -5 805

Esiopetus perusopetuksen yhteydessä B 0 0 58 910 58 910 50 286 8 624 8 624

Koulutoimen yhteiset palvelut B 0 0 182 550 182 550 190 664 -8 114 -8 114

Perusopetus B 251 100 12 770 263 870 335 539 71 669 7 967 630 145 140 8 112 770 7 910 690 202 080 273 749 Lukio B 600 600 1 720 1 120 638 450 638 450 664 738 -26 288 -25 168

Koululaisten iltapäivätoiminta B 48 260 48 260 39 210 -9 050 134 400 134 400 141 795 -7 395 -16 445

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 127 620 5 630 133 250 151 451 18 201 1 204 110 16 100 1 220 210 1 187 766 32 444 50 645 Kansalaisopisto B 45 000 45 000 49 882 4 882 259 590 259 590 264 824 -5 234 -352 Musiikkiopisto B

45 700 45 700 31 880 13 820 13 820

Kulttuuritoimi N 4 500 4 500 10 272 5 772 100 890 5 000 105 890 114 704 -8 814 -3 042 Kirjastotoimi B 15 520 5 630 21 150 19 959 -1 191 485 280 11 100 496 380 473 829 22 551 21 360 Liikuntatoimi B 39 100 39 100 42 179 3 079 168 130 168 130 159 337 8 793 11 871 Nuorisotoimi B 23 500 23 500 29 160 5 660 144 520 144 520 143 191 1 329 6 989 Tekninen lautakunta 3 266 260 34 580 3 300 840 3 387 039 86 199 4 228 670 93 430 4 322 100 4 307 900 14 200 100 400 Tekninen hallinto B 1 500 1 500 548 -952 226 240 226 240 243 574 -17 334 -18 286 Tekniset palvelut N 86 300 86 300 72 222 -14 078 122 550 20 000 142 550 133 723 8 827 -5 252 Jätehuolto N 1 680 1 680 -1 680 7 150 7 150 5 958 1 192 -488 Liikenneväylät B 500 500 8 975 8 475 231 600 231 600 197 489 34 111 42 587 Yleiset alueet B 8 900 7 090 15 990 16 422 432 246 840 14 600 261 440 233 966 27 474 27 906 Rakennukset N 2 185 370 27 490 2 212 860 2 348 664 135 804 2 427 040 58 830 2 485 870 2 472 598 13 272 149 076 Yritystalo N/L 25 000 25 000 6 720 -18 280 4 970 4 970 20 980 -16 010 -34 289 Vesi- ja viemärilaitos N/L 957 010 957 010 933 488 -23 522 521 830 521 830 580 490 -58 660 -82 182 Palo- ja pelastustoimi B 0 0 440 450 440 450 419 122 21 328 21 328

TOIMINTAKATE 8 861 640 0 8 861 640 9 162 986 301 346 50 081 670 151 000 50 232 670 49 396 404 836 266 1 137 612

115

Page 117: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Sito- Tuloarviot Määrärahat Netto

vuus Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- talous-

N / B talousarvio muutos muut. jälk. keama talousarvio muutos muut. jälk. keama arvioon

+/- TULOSLASKELMAOSA

Kunnanhallitus 42 893 790 0 42 893 790 42 892 994 -796 387 500 0 387 500 338 267 49 233 48 437 Verotulot B 27 725 400 27 725 400 27 604 984 -120 416 0 0 -120 416 Valtionosuudet B 15 126 080 15 126 080 15 242 123 116 043 0 0 116 043 Korkotuotot B 30 810 30 810 26 810 -4 000 0 0 -4 000 Muut rahoitustuotot B 11 500 11 500 19 077 7 577 0 0 7 577 Korkokulut B 0 0 380 500 380 500 336 520 43 980 43 980 Muut rahoituskulut B 0 0 7 000 7 000 1 748 5 252 5 252 Tekninen lautakunta / Yritystalo ja vesilaitos 0 0 0 4 025 4 025 15 710 0 15 710 15 955 -234 3 781 Korkotuotot B 0

0

Muut rahoitustuotot B 4 025 4 025

4 025 Korkokulut B

15 710 15 710 15 944 -234 -234

Muut rahoituskulut B

11

-11

YHTEENSÄ 51 755 430 0 51 755 430 52 060 006 304 576 50 484 880 151 000 50 635 880 49 750 626 885 254 1 189 830

INVESTOINTIOSA

Kunnanhallitus 100 000 0 100 000 74 985 -25 015 246 200 50 000 296 200 135 428 160 772 135 757 Kiinteä omaisuus B 100 000 0 100 000 59 138 -40 862 100 000 0 100 000 1 026 98 974 58 112 Osakkeet ja osuudet B 0 15 847 15 847 69 700 50 000 119 700 74 338 45 362 61 209

Ruokahuollon kalustohankinnat B 0 0 0 10 000 0 10 000 0 10 000 10 000

Atk-hankinnat B

66 500 0 66 500 60 064 6 436 6 436 Perusturvalautakunta 30 600 0 30 600 11 045 19 555 19 555

Sosiaalitoimen koneet ja kalusto B

10 600 0 10 600 11 045 -445 -445

Sosiaalitoimen atk-hankinnat

20 000 0 20 000 0 20 000 20 000 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 0 0 0 0 144 700 0 144 700 121 382 23 318 23 318 Launosten koulun irtaimisto 0 0 0 100 000 100 000 68 774 31 226 31 226

Koulutoimen koneet, kalusto ja atk

44 700 44 700 52 608 -7 908 -7 908

116

Page 118: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Sito- Tuloarviot Määrärahat Netto

vuus Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- Alkuper. TA TA Toteutuma Poik- talous-

N / B talousarvio muutos muut. jälk. keama talousarvio muutos muut. jälk. keama arvioon

+/- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

25 800 0 25 800 4 374 21 426 21 426

Kirjaston koneet ja kalusto

12 000 0 12 000 4 374 7 626 7 626 Kirjaston atk-hankinnat B

13 800 0 13 800 0 13 800 13 800

Tekninen lautakunta 170 000 170 000 0 -170 000 5 203 500 204 000 5 407 500 4 191 075 1 216 425 1 046 425 Peruskorjaus- ja muutostyöt B 0 0 0 0 174 000 60 000 234 000 182 293 51 707 51 707

Launosten koulun peruskorjaus

2 864 500 88 200 2 952 700 2 983 260 -30 560 -30 560

Läyliäisten koulun peruskorjaus

200 000 0 200 000 54 439 145 561 145 561

Liikenneväylät B 170 000 170 000 -170 000 1 340 000 0 1 340 000 837 180 502 820 332 820 Urheilu- ja liikunta-alueet B 0 0 0 0 0 55 800 55 800 31 470 24 330 24 330 Vesijohtoverkosto B 0 0 0 0 205 000 0 205 000 10 705 194 295 194 295 Viemäriverkosto B 0 0 0 0 380 000 0 380 000 48 780 331 220 331 220

Teknisen toimen irtain omaisuus B 0 0 40 000 0 40 000 42 948 -2 948 -2 948

YHTEENSÄ 270 000 0 270 000 74 985 -195 015 5 650 800 254 000 5 904 800 4 463 303 1 441 497 1 246 482

RAHOITUSOSA 0 0 0

Antolainauksen muutokset 0 0 0 50 000 50 000 0 0 100 000 -100 000 -50 000 Antolainojen lisäys B 0 0 0 0 100 000 -100 000 -100 000 Antolainasaamisten vähennys B 0 50 000 50 000 0 0 50 000 Lainakannan muutokset 5 000 000 0 5 000 000 5 000 000 0 3 518 961 0 3 518 961 3 753 570 -234 609 -234 609 Pitkäaikaisten lainojen lisäys B 5 000 000 0 5 000 000 5 000 000 0 0 0 0

Pitkäaikaisten lainojen vähennys B 0 0 3 518 961 3 518 961 3 753 570 -234 609 -234 609

Lyhytaikaisten lainojen muutos N 0 0 0 0 0 0

Oman pääoman muutokset B 0 0 0 0 0 0

KAIKKI YHTEENSÄ 57 025 430 0 57 025 430 57 184 991 159 561 59 654 641 405 000 60 059 641 58 067 499 1 992 142 2 151 703

117

Page 119: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

3.6. LIIKELAITOSTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: VESI- JA VIEMÄRILAITOS

Perustehtävä

Vesilaitos: Kirkonkylä, Launonen, Läyliäinen, vesilaitoksen jakamattomat erät. Viemärilaitos: Kirkonkylä, Launonen, Läyliäinen, viemärilaitoksen jakamattomat erät. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Talousveden laatu täyttää sille asetetut vaatimukset

Valvonta tarkkailutulokset

tekn. johtaja LVI-teknikko

2. Tuemme kuntalaisten hyvinvointia

Vuotovesien vähentäminen Riihimäelle johdettava jätevesimäärä

tekn. johtaja LVI-teknikko

Toteutuma 1

Käyttöveden laatu on täyttänyt koko vuonna sille asetetut laatuvaatimukset. Toteutuma 2

Riihimäelle johdettu jätevesimäärä on ollut keskimääräistä suurempi, johtuen erittäin märästä kesästä ja syksystä. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 957 010 957 010 933 488 97,5 956 558 -2,4

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 521 830 521 830 580 490 111,2 498 520 16,4

Toimintakate 435 180 435 180 352 998 81,1 458 038 -22,9

Rahoitus, netto -13 200 -13 200 -10 665 80,8 -9 522 12,0

Poistot ja arvonalentumiset 365 390 365 390 361 886 99,0 309 890 16,8

Tilikauden tulos 56 590 56 590 -19 553 -34,6 138 626 -114,1

Pysyvät vastaavat 1.1. 5 594 517 4 297 833

Pysyvät vastaavat 31.12. 5 292 115 5 594 517

118

Page 120: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Mittarit ja tunnusluvut

Tunnusluvut TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015

Pumpattu vesi, m³ 252.559 251.290 240.000 252.000

Laskutettu vesi, m³ 185.153 193.335 196.940 188.029

Jätevesi Riihimäkeen, m³ 241.688 236.389 250.000 378.632

Laskutettu jätevesi, m³ 171.555 179.617 180.000 172.588 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Märkä kesä/syksy aiheutti huomattavan vuotovesimäärän kasvun viemäreissä. Läyliäisten ja kirkonkylän vesijohtoverkostoissa olleet vuodot aiheuttivat pumpatun vesimäärän kasvua. Vuoden 2015 aikana tehtiin päätös Kaartjärven Vesihuolto Oy:n liittämisestä osaksi Lopen vesilaitosta. Tilinpäätöksen liitetietona on Lopen Vesilaitoksen eriytetty tilinpäätös.

119

Page 121: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA

TEHTÄVÄALUE: YRITYSTALO

Perustehtävä

Toimia yritystilana, joka tarjoaa Lopelle työpaikkoja. TALOUSARVIO 2015

Toiminnalliset tavoitteet

Strateginen tavoite Tavoite 2015 Mittarit, joilla onnistumista kuvataan

Vastuuhenkilö

1. Mahdollistamme monipuolisen yritystoiminnan

Yritystalon käyttö

Yritystalo on myyty tai vuokrattu kokonaisuudessaan

Kehittämis-päällikkö

Toteutuma

Yritystalo saatiin vuokrattua vasta vuoden 2015 lopulla, minkä johdosta kiinteistölle arvioidut vuokratulot eivät toteutuneet suunnitellusti. Talous

Talousarvio 2015 Toteutuma Käyttö Toteutuma Muutos

Alkuperäinen Muutokset Yhteensä 31.12.2015 % 31.12.2014 +/- %

Toimintatuotot 25 000 25 000 6 720 26,9 35 410 -81,0

Valmistus omaan käyttöön

Toimintakulut 4 970 4 970 20 980 422,1 60 599 -65,4

Toimintakate 20 030 20 030 -14 259 -71,2 -25 190 -43,4

Rahoitus, netto -2 510 -2 510 -1 265 50,4 -2 510

Poistot ja arvonalentumiset 44 870 44 870 44 870 100,0 44 870

Tilikauden tulos -27 350 -27 350 -60 394 220,8 -72 569 -16,8

Pysyvät vastaavat 1.1. 545 912 590 781

Pysyvät vastaavat 31.12. 501 042 545 912 Talousarvion toteutuminen ja poikkeamat

Vuokratulot eivät toteutuneet suunnitellusti. Osa kiinteistöstä toimi Launosten koulun irtokalusteiden varastotilana.

120

Page 122: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 1Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

AISA/PERINTÖMÄKI 100:44, LOPPI 003285 1546.00 1 915.08 1 915.08AISAIN/PERINTÖMÄKI 100:45, LOPPI 003286 1727.00 2 139.29 2 139.29ALPPISINISIIPI, KARPALISTO 10:194 002490 1358.00 1 279.81 1 279.81AMIRAALI, KARPALISTO LÄYLIÄINE 002491 1618.00 1 524.83 1 524.83ANTINTALON VALKAMA 19:50, TEVÄ 000659 2370.00 760.21 760.21APOLLO, KARPALISTO LÄYLIÄINEN 002492 1926.00 1 815.10 1 815.10ASTRA 104:2 LOPPI,KYYNIÖNRINNE 001991 1675.00 1 232.00 1 232.00AURA/PERINTÖMÄKI 100:46, LOPPI 003287 1640.00 2 031.52 2 031.52DELIKAT 104:27, LOPPI KYYNIÖNRIN 002016 1703.00 1 252.60 1 252.60EEVASTIINA 1:217, LAUNONEN 000570 6862.00 4 616.42 4 616.42ELLES 104:6, LOPPI KYYNIÖNRINNE 001995 2576.00 1 894.71 1 894.71ENSIAPU 1:112, LAUNONEN 000569 2000.00 336.38 336.38ERÄ-RAJALA RN:O 24:16,LOPEN KYL 001332 32707.00 14 242.52 14 242.52ETELÄNHIIPIJÄ, KARPALISTO LÄYLI 002493 1394.00 1 313.73 1 313.73HAKKURI/PERINTÖMÄKI 100:47, LOP 003288 1878.00 2 326.34 2 326.34HANHI R:NO 3:451, LOPPI 002858 1644.00 356.36 356.36HANKO/PERINTÖMÄKI 100:48, LOPPI 003289 1787.00 2 213.62 2 213.62HANNULA RN:O 57:41, LOPEN KYLÄ 002430 1520.00 70 000.00 70 000.00HARAVA/PERINTÖMÄKI 100:50, LOPP 003291 1479.00 1 832.09 1 832.09HARJUPUISTO 57:190, LOPPI 000523 1717.00 4 331.68 4 331.68HARJUSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002494 1357.00 1 278.86 1 278.86HEIKKILÄ 10:24,LOPPI 000522 3103048.00 798 343.00 798 343.00HEIKKILÄ 8:61, JOENTAKA 000624 912617.00 249 381.53 204 427.94HEINÄHIIPIJÄ, KARPALISTO LÄYLIÄI 002495 1399.00 1 318.45 1 318.45HEPOHORNU 4:57, PILPALA 000633 363506.00 137 408.02 91 354.87HIEKKAMAA 7:64, LAUNONEN 000572 13800.00 9 283.97 9 283.97HIESKOIVU RN:O 25:14,LAUNOSTEN 002575 2146.00 1 589.35 1 589.35HIETIKKOPAJU RN:O 25:15,LAUNOST 002576 1934.00 1 432.34 1 432.34HIIDENKANNAS N:O 1:112, TEVÄNNÖ 002865 3095.00 4 500.00 4 500.00HOHTOSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002496 1251.00 1 178.97 1 178.97HOLMANSIVU 10:252, LÄYLIÄINEN 000606 251468.00 298 094.21 281 283.05HONKA RN:O 25:16, LAUNOSTEN KYL 002577 1820.00 1 347.91 1 347.91HONKALA 8:96, LOPPI 000521 5210.00 7 063.89 7 063.89HUHTASINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002501 1194.00 1 125.25 1 125.25HÄMEEN VIRKISTYSALUEYHDISTYS 001729 1.00 30 828.66 30 828.66HÄMEEN VIRKISTYSALUEYHDISTYS 001728 1.00 9 792.07 9 792.07HÖYLÄ/PERINTÖMÄKI 100:51, LOPPI 003292 1357.00 1 680.96 1 680.96IKIMAA 57:108,LOPPI 000899 12700.00 42 046.98 42 046.98IKIPUISTO 57:222,LOPPI 000900 9457.00 14 125.70 14 125.70ILMARINNIEMI 1:109, SAJANIEMI 000650 23700.00 72 253.53 72 253.53ILONA 104:31, LOPPI KYYNIÖNRINNE 002020 1744.00 1 282.75 1 282.75ISO-EEDILÄ 3:432, LOPPI 000525 417608.00 92 963.75 90 500.61ISOKULTASIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002502 1163.00 1 096.03 1 096.03ITÄRINNE 7:219, LAUNONEN 000573 20051.00 11 128.66 11 128.66JOKIPAJU RN:O 25:18,LAUNOSTEN KY 002579 2100.00 1 555.28 1 555.28JYLHÄKUMPU 32:4, LAUNONEN 000574 32070.00 88 347.83 22 998.18JYLHÄNTIE RN:O 29:5, LAUNONEN 002434 758.00 1 286.00 1 286.00JYRSIN/PERINTÖMÄKI 100:52, LOPPI 003293 2098.00 2 598.86 2 598.86JÄRVENTAUSTAN VENEVALKAMA 5: 001271 1800.00 672.75 672.75JÄTTÄMÖ 10:75, LÄYLIÄINEN 000607 9000.00 1 513.69 1 513.69KAARTRANTA 4:33, RÄYSKÄLÄ 000636 74482.00 24 022.28 24 022.28KAIVOLA 1:67, LAUNONEN 000575 500.00 84.09 84.09KAIVOLA 87:1, LOPPI 000527 1000.00 840.94 840.94KALAMAJA 2:39, VOJAKKALA 000668 2000.00 336.38 336.38KALAMAJA R:NO 5:24, TOPENON KYL 002472 12300.00 115 000.00 83 524.00KALLIOMÄKI RN:O 3:101, LOPEN KYL 002427 18.00 75 000.00 1 578.95

121

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
LIITE 1
Page 123: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 2Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

KALLIOSINISIIPI, KARPALISTO LÄYL 002503 1265.00 1 192.16 1 192.16KANGASPAJU RN:O 25:19,LAUNOSTE 002580 1491.00 1 104.25 1 104.25KANGASPERHONEN, KARPALISTO L 002504 1359.00 1 280.75 1 280.75KANKI/PERINTÖMÄKI 100:53, LOPPI 003294 2114.00 2 618.68 2 618.68KANNUSSINISIIPI, KARPALISTO LÄY 002505 1223.00 1 152.58 1 152.58KANSAKOULU 1:15, LAUNONEN 000576 10000.00 76 681.88 76 681.88KANSAKOULU 3:17, SAJANIEMI 000652 8400.00 5 382.01 3 477.61KANSAKOULUMAA 7:1, TOPENO 000662 4543.00 773.66 764.07KARHI7PERINTÖMÄKI 100:54, LOPPI 003295 2242.00 2 777.24 2 777.24KARINSYRJÄ I 10:60 JA KARINSYRJÄ 000608 1810.00 9 250.34 9 250.34KARJALANRUUSU RN:O 25:20,LAUNO 002581 1686.00 1 248.67 1 248.67KATAJA RN:O 25:21,LAUNOSTEN KYL 002582 1672.00 1 238.30 1 238.30KAUPPAPAIKKA 105:2, LOPPI 000529 1860.00 5 096.09 5 096.09KAUPPATIE 108:1, LOPEN KYLÄ 001334 18190.00KAURALA 3:96, LOPPI 000528 55000.00 9 250.34 9 250.34KELLUKKA 25:97, LÄYLIÄINEN 002199 1170.00 3 040.74 3 040.74KELTATÄPLÄHIIPIJÄ, KARPALISTO L 002506 1376.00 1 296.77 1 296.77KEMPINMÄKI 20:8, JOENTAKA 000625 23086.00 20 867.81 14 682.68KENTTÄ 3:159, LÄYLIÄINEN 000609 12190.00 12 301.26 12 301.26KENTTÄ-SYRJÄ 1:111, SAJANIEMI 000651 11950.00 36 429.50 36 429.50KENTÄNLISÄ 3:171, LÄYLIÄINEN 000610 3960.00 8 409.40 8 409.40KERAVA R:NO 3:133, LOPEN KYLÄ 001737 77.00 940.00 940.00KESKIOJA R:NO 4:32,JOENTAAN KYL 001979 1989.00 1 890.00 1 890.00KESKIOJA RN:O 4:36, SAJANIEMI/ KU 001980 4300.00 5 863.59 4 181.14KETOHOPEATÄPLÄ, KARPALISTO LÄ 002507 1377.00 1 297.71 1 297.71KETOKULTASIIPI, KARPALISTO LÄY 002498 1335.00 1 258.13 1 258.13KETOSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLIÄ 002499 1326.00 1 249.65 1 249.65KETUNKALLIONRANTA,R:NO 16:14/L 000959 9659.00 12 445.91 12 445.91KIRJOPAPURIKKO, KARPALISTO LÄY 002500 1303.00 1 227.97 1 227.97KIRVES/PERINTÖMÄKI 100:55, LOPPI 003296 1764.00 2 185.13 2 185.13KOIRANHEISI RN:O 25:23,LAUNOSTE 002584 1710.00 1 266.44 1 266.44KOIVU RN:O 25:24,LAUNOSTEN KYLÄ 002585 1569.00 1 162.02 1 162.02KOIVUHAPERO 97:36, LOPPI 000694 2514.00 325.57 325.57KOIVULA I 7:134, LAUNONEN 000578 38249.00 20 182.55 20 182.55KOIVUMÄKI I RN:O 7:168,LAUNONEN 001891 62000.00 29 458.00 29 458.00KOIVUMÄKI RN:O 3:93, LOPEN KYLÄ 002426 201.00 150 000.00 7 687.25KOIVUNIEMI 6:95, VOJAKKALA 000670 547400.00 168 356.11 168 356.11KOIVUNIEMI I 7:297, LAUNONEN 000579 50243.00 38 238.52 37 989.01KONTIONRANTA 1:1324, SALO 000638 2800.00 1 103.31 1 103.31KONTOVALKAMA R:NO 1:1401, SALO, 001734 1920.00 13 453.00 13 453.00KORMUN KOULU 2:132, KORMU 000628 405.00 1 261.41 1 261.41KORMUN KOULU I 2:108, KORMU 000629 4200.00 706.39 706.39KOTIKATAJA RN:O 25:26,LAUNOSTEN 002587 1471.00 1 089.44 1 089.44KOTIPIHAA 10:179, LÄYLIÄINEN 001272 7328.00 5 787.55 5 787.55KOTIPIHLAJA R:O 25:27, LAUNOSTEN 002588 1549.00 1 147.20 1 147.20KOTIRINNE 3:404, LOPPI 000532 11425.00 1 791.20 1 791.20KOTIRINNE 57:42, LOPPI 000531 576.00 2 659.47 2 659.47KOTIRINTA 91:10, LOPPI 000714 3000.00 1 009.13 1 009.13KOULU 3:1, PILPALA 000634 13200.00 2 220.08 2 220.08KOULU 6:4, JOENTAKA 000626 10700.00 1 799.61 1 799.61KOULUKARI 10:59, LÄYLIÄINEN 000611 10500.00 1 765.97 1 765.97KOULUMAA 2:133, KORMU 000630 4550.00 1 480.05 1 480.05KOULUPELTO 1:3, KULMA 7:9, TOPEN 000663 4838.00 1 261.41 1 220.54KUIKKA R:NO 3:452, LOPPI 002859 1809.00 392.13 392.13KUIVURI/PERINTÖMÄKI 100:56, LOPPI 003297 1618.00 2 004.27 2 004.27KUKKOKIVI RN:O 1:1176, SALO 001739 64640.00 42 050.00 29 245.88

122

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Page 124: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 3Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

KUKKOLA 3:131, LOPPI 000524 3590.00KULJUNVALKAMA R:NO 1:112, LOPE 001270 5180.00 13 797.09 13 797.09KUNNANSORA 1:174, SAJANIEMI 000653 15600.00 11 773.15 11 773.15KUNTALA 105:4, LOPPI 000534 10926.00 26 449.23 26 449.23KUOKKA/PERINTÖMÄKI 100:57, LOPP 003298 1582.00 1 959.68 1 959.68KUPPARI 1:257, LAUNONEN 000788 2890.00 2 464.46 2 464.46KUPPARINMÄKI I 1:258, LAUNONEN 000582 5465.00 4 666.71 4 666.71KURKI R:NO 3:453, LOPPI 002860 2052.00 444.80 444.80KURVI 47:7, KORMU 000631 16540.00 9 191.81 9 191.81KUUSI 3:228/LOHK.LUOMA 3:220, LÄY 001285 11205.00 18 911.34 18 911.34KUUSI RN:O 25:29 LAUNOSTEN KYLÄ 002590 1586.00 1 174.61 1 174.61KUUSIKKO 6:196, SAJANIEMI 000654 7305.00 6 143.06 6 143.06KUUSISTO RN:O 25:7,LAUNOSTEN KY 002260 73694.00 54 452.59 54 452.59KYNSIMÖ 57:228, LOPPI 000708 3512.00 803.27 803.27KÄRVÄS/PERINTÖMÄKI 100:58, LOPPI 003299 1711.00 2 119.47 2 119.47KÄÄPIÖPAJU RN:O 25:30,LAUNOSTEN 002591 1577.00 1 167.94 1 167.94LAPINKATAJA RN:O 25:31,LAUNOSTE 002592 1458.00 1 079.81 1 079.81LAPINMÄNTY RN:O 25:32,LAUNOSTE 002593 1547.00 1 145.72 1 145.72LAPIO/PERINTÖMÄKI 100:59, LOPPI 003300 1724.00 2 135.58 2 135.58LATA/PERINTÖMÄKI 100:60, LOPPI 003301 1794.00 2 222.29 2 222.29LAUHAHIIPIJÄ, KARPALISTO LÄYLIÄ 002508 1407.00 1 325.98 1 325.98LAUNO 1:206, LAUNONEN 000583 28220.00 27 823.67 27 823.67LAUNONRANTA 1:1535, TERVAKOSKI 000604 68050.00 62 734.10 62 734.10LAUNONTIE 1:277, LAUNONEN 000584 5940.00 869.87 869.87LEHMUS RN:O 25:33,LAUNOSTEN KY 002594 1464.00 1 084.25 1 084.25LEHTIKUUSI RN:O 25:34 LAUNOSTEN 002595 1692.00 1 253.11 1 253.11LEHTOHOPEATÄPLÄ, KARPALISTO L 002509 1152.00 1 085.67 1 085.67LEHTOKULTASIIPI, KARPALISTO LÄ 002511 1161.00 1 094.15 1 094.15LEHTOKUUSAMA RN:O 25:35,LAUNO 002596 1900.00 1 407.16 1 407.16LEHTOSAARNI RN:O 25:36,LAUNOSTE 002597 2306.00 1 707.85 1 707.85LEIKKURI/PERINTÖMÄKI 100:61, LOP 003302 2054.00 2 544.36 2 544.36LEPPÄ 3:227/LOHK.LUOMA 3:220, LÄY 001284 5251.00 8 862.42 8 862.42LEPPÄ RN:O 25:37, LAUNOSTEN KYL 002598 1624.00 1 202.75 1 202.75LEPPÄLÄ 3:127, LOPPI 000535 671.00 15 212.60 15 212.60LISÄMAAKOULU 3:7, PILPALA 000635 6800.00 1 143.68 1 143.68LOISTOKULTASIIPI, KARPALISTO LÄ 002543 1190.00 1 121.48 1 121.48LOPEN KESKUSTAN KATUALUEET 002206 1924.00LOPEN UUNILINTU R:O 104:39 002268 2109.00 1 559.19 1 559.19LUOMA 3:229, LÄYLIÄINEN 000612 36905.00 53 400.69 53 400.69LÄMPÖLAITOS 3:405, LOPPI 000536 11870.00 3 111.48 3 111.48LÄNGET/PERINTÖMÄKI 100:62, LOPPI 003303 1968.00 2 437.83 2 437.83LÄNSIRINNE 7:315, LAUNONEN 000585 147000.00 49 841.48 49 841.48MA MATTILA RN:O 8:115, LÄYLIÄINE 002429 415.00 600.00 600.00MA KAARIPELTO, R:NO 28:34 003128 14000.00 40 000.00 40 000.00MA KANSAKOULU RN:O 8.110, LÄYLI 002432 2972.00 2 000.00 2 000.00MA OJAMÄKI RN:O 8:151, LÄYLIÄINE 002436 10753.00 8 200.00 8 200.00MAHLA 27:15, LAUNONEN 000586 32947.00 32 525.86 17 840.19MAHLAMÄENTIE 24:8, LAUNONEN 000587 10170.00 8 671.77 8 671.77MALVANRANTA 1:1312, SALO 000640 2710.00 2 369.43 2 369.43MARJAKUUSI RN:O 25:38,LAUNOSTE 002599 2469.00 1 828.57 1 828.57METSOLA 1:33, TEVÄNTÖ 000660 220100.00 45 915.30 45 915.30METSÄHAAPA RN:O 25:39, LAUNOST 002600 1514.00 1 121.28 1 121.28METSÄHIIPIJÄ, KARPALISTO LÄYLIÄ 002512 1162.00 1 095.09 1 095.09METSÄKATAJA RN:O 25:40, LAUNOST 002601 1430.00 1 059.07 1 059.07METSÄKUUSI RN:O 25:41,LAUNOSTE 002602 1674.00 1 239.78 1 239.78METSÄLEHMUS RN:O 25:42, LAUNOS 002603 1617.00 1 197.57 1 197.57

123

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Page 125: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 4Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

METSÄMÄNTY RN:O 25:43, LAUNOST 002604 1696.00 1 256.07 1 256.07METSÄSUO RN:O 8:49 JA MA HEINILÄ 002258 78400.00 55 000.00 55 000.00METSÄTAMMI RN:O 25:44, LAUNOST 002605 1730.00 1 281.25 1 281.25METSÄTUOMI RN:O 25:45,LAUNOSTE 002606 1681.00 1 244.96 1 244.96MOSKA/PERINTÖMÄKI 100:63, LOPPI 003304 2387.00 2 956.86 2 956.86MUSTATÄPLÄHIIPIJÄ, KARPALISTO L 002513 1083.00 1 020.64 1 020.64MUURIASMÄKI MA. R:NO 14:5/ROSIN 003503 1.00 1 026.00 1 026.00MYLLYKANAVA 1:1299, SALO 000647 11130.00 10 124.91 10 124.91MYLLYTIE 1:253, LAUNONEN 000588 3520.00 2 985.34 2 985.34MÄKI, RN:O 3:413, LOPEN KYLÄ 003028 2064.00 110 000.00 110 000.00MÄNTY 3:224/LOHK.LUOMA 3:220, LÄ 001281 10351.00 22 533.27 17 469.99MÄNTY RN:O 25:46, LAUNOSTEN KYL 002607 1712.00 1 267.92 1 267.92MÄNTYMÄKI 101:1, LOPPI 000537 202949.00 25 532.88 25 532.88NAUHA/PERINTÖMÄKI 100:64, LOPPI 003305 1489.00 1 844.47 1 844.47NIINIPUU RN:O 25:47, LAUNOSTEN K 002608 1767.00 1 308.66 1 308.66NIITTYHOPEATÄPLÄ, KARPALISTO L 002514 1403.00 1 322.21 1 322.21NIITTYSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002515 1319.00 1 243.05 1 243.05NOKKOSPERHONEN, KARPALISTO L 002516 1123.00 1 058.34 1 058.34NUMMENPELTO 4:84, LÄYLIÄINEN 000619 13250.00 23 869.10 23 869.10NUMMI 7:216, LAUNONEN 000589 22300.00 8 962.73 8 962.73NUMMIKARTANO 24:2,LAUNONEN 001893 2710.00 14 000.00 14 000.00NÄREENVESI RN:O 16:134 VESITILAS 001894 1.00OJAJÄRVENRANTA R:NO 21:61, LOPE 001269 9551.00 25 228.19 25 228.19ORAPAATSAMA RN:O 25:48,LAUNOST 002609 1633.00 1 209.42 1 209.42ORAPIHLAJA RN:O 25:49, LAUNOSTE 002610 1770.00 1 310.88 1 310.88PAALOS 1:168, LAUNONEN 000590 1000.00 168.19 168.19PAATSAMASINISIIPI, KARPALISTO L 002517 1156.00 1 089.44 1 089.44PAJAMAA 3:139 JA PAJAMAA II 3:165, 000540 1160.00 8 511.99 6 370.26PAJU 3:223/LOHK.LUOMA 3:220, LÄYL 001280 2600.00 4 388.17 4 388.17PAJU RN:O 25:50, LAUNOSTEN KYLÄ 002611 1613.00 1 194.60 1 194.60PAJUPELTO 57:229, LOPPI 000709 4115.00 941.18 941.18PALLOPIHA 1:38, LAUNONEN 000591 3000.00 504.56 504.56PALOASEMA 3:111, LÄYLIÄINEN 000614 544.00 1 463.23 322.92PALOASEMA 3:381, LOPPI 000541 2600.00 437.29 437.29PEHKULA RN:O 1:103, SAJANIEMI 001990 10000.00 350.00 350.00PELTO 57:115, LOPPI 000542 1000.00 168.19 168.19PELTO-HONKALA 3:201, LOPPI 000543 445.00 403.65 299.37PELTOKORPI 3:369, LOPPI 000544 10000.00 16 818.79 16 818.79PELTOLEIMU 52, LÄYLIÄINEN 000615 1170.00 1 180.68 1 180.68PERINTÖMÄKI 100:37, LOPPI 000545 219046.00 282 918.43 271 942.81PERÄPELTO I 7:358, LAUNONEN 000592 87058.00 73 155.16 73 155.16PETÄJÄ RN:O 25:51,LAUNOSTEN KYL 002612 2235.00 1 655.26 1 655.26PIHASAUNIO R:NO 104:45, LOPEN KY 002856 2585.00 1 933.95 1 933.95PIHLAJA RN:O 25:52, LAUNOSTEN KY 002613 2108.00 1 561.21 1 561.21PIHLAJAPERHONEN, KARPALISTO LÄ 002537 1140.00 1 074.36 1 074.36PIHTI/PERINTÖMÄKI 100:66, LOPPI 003307 1820.00 2 254.49 2 254.49PIISPANHIIPPA 97:37, LOPPI 000695 2164.00 280.25 280.25PIKKUAPOLLO, KARPALISTO LÄYLIÄ 002518 1406.00 1 325.04 1 325.04PIKKUHOPEATÄPLÄ, KARPALISTO L 002519 1337.00 1 260.02 1 260.02PIKKUKIRJOSIIPI, KARPALISTO LÄYL 002520 1186.00 1 117.71 1 117.71PIKKUSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002538 1190.00 1 121.48 1 121.48PILKUTTIMENRANTA 1:1322, SALO 000639 6680.00 3 185.48 3 185.48PITO 104:17, LOPPI KYYNIÖNRINNE 002006 1790.00 1 316.59 1 316.59POHJANTUOMI RN:O 25:53, LAUNOST 002614 1876.00 1 389.38 1 389.38POPPALA 3:183, LOPPI 000546 2010.00 1 917.34 1 014.17PORA/PERINTÖMÄKI 100:67, LOPPI 003308 1807.00 2 238.39 2 238.39

124

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Page 126: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 5Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

PUIKULA R:O 37:256, LOPEN KYLÄ 001981 4073.00 7 353.00 7 353.00PUISTOLEHMUS RN:O 25:54,LAUNOST 002615 2157.00 1 597.50 1 597.50PUNA-APILA R:NO 104:44, LOPEN KYL 002855 2993.00 2 239.19 2 239.19PUNAHATTU R:NO 104:46, LOPEN KY 002857 1899.00 1 420.72 1 420.72PUNATAMMI RN:O 25:55, LAUNOSTE 002616 2006.00 1 485.66 1 485.66PUUKKO/PERINTÖMÄKI 100:69, LOPPI 003310 1694.00 2 098.41 2 098.41PYÖKKI RN:O 25:56, LAUNOSTEN KY 002617 1892.00 1 401.23 1 401.23PÄIVÄMÄKI 57:13,LOPPI 000902 2730.00 13 118.66 13 118.66PÄIVÄNSATO 91:12, LOPPI 000713 2920.00 982.22 982.22PÄIVÄPUISTO 57:240/IKIPUISTO 57:22 001331 7433.00 11 102.49 11 102.49PÄIVÄRINTA 57:13, LOPPI 000547 83775.00 28 154.66 28 154.66PÄIVÄRIVI 91:11, LOPPI 000712 2675.00 899.81 899.81RAIDEMAANTIE, R:NO 24:12, LAUNOS 002571 2026.00 2 057.00 2 057.00RAITA RN:O 25:57, LAUNOSTEN KYL 002618 1700.00 1 259.04 1 259.04RAJALANMAA R:NO 24:15, LOPPI 001092 29203.00 13 339.46 13 339.46RATAMAA 28, LAUNONEN 000594 14919.00 10 036.78 10 036.78RAUDUSKOIVU RN:O 25:58, LAUNOST 002619 1910.00 1 414.56 1 414.56RAUTPELTO RN:O 81:5,LOPPI 001742 123672.00 130 345.64 130 345.64REKOLANMAA 6:78, LÄYLIÄINEN 001554 184190.00 153 157.15 153 157.15REUNALA 12:43, LOPPI 000550 1200.00 302.74 302.74REUNALA 57:245, LOPPI 001333 156297.00 87 499.05 87 499.05RINNE 1:268, LAUNONEN 000595 8351.00 1 404.37 1 404.37RINNEHARJU 7:135, LAUNONEN 000596 16272.00 8 224.39 8 224.39RINNEHOPEATÅPLÄ, KARPALISTO L 002522 1162.00 1 095.09 1 095.09RINNEMAA 7:133, LAUNONEN 000597 11480.00 5 792.39 5 792.39RINNEPUMPPU 1:287,LAUNONEN 001978 200.00 1 009.00 1 009.00RITARIPERHONEN, KARPALISTO LÄY 002523 1173.00 1 105.46 1 105.46RIVILEIMU RN:O 91:9, LÄYLIÄISTEN 002262 3905.00 19 703.20 19 703.20ROTKOLA 1:97, SAJANIEMI 000655 1900.00 470.93 470.93RUISKAUNOKKI R:NO 1:223,SAJANIE 002476 1700.00 1 653.01 1 653.01RUKKI/PERINTÖMÄKI 100:70, LOPPI 003311 1783.00 2 208.66 2 208.66RUOSTEPAPURIKKO, KARPALISTO L 002524 1203.00 1 133.73 1 133.73RUSKOSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002525 1208.00 1 138.44 1 138.44RUUTILA RN:O 12:20, TOPENO AMPU 001740 237830.00 58 874.19 58 874.19SAARNI RN:O 25:49, LAUNOSTEN KYL 002620 1446.00 1 070.92 1 070.92SAHA/PERINTÖMÄKI 100:71, LOPPI 003312 1487.00 1 842.00 1 842.00SAHRA/PERINTÖMÄKI 100:72, LOPPI 003313 1423.00 1 762.72 1 762.72SAIRILA 25:85, LÄYLIÄINEN 000616 21612.00 57 327.32 56 168.00SAJAPUMPPU RN:O 22:1, SAJANIEMI 001735 2751.00 1 000.00 1 000.00SALMION VALKAMA 1:1237, SALO 000649 7970.00 2 435.36 2 435.36SALONRANTA 1:1253, SALO 000641 13200.00 4 347.66 4 347.66SARVI 31, LAUNONEN 000791 2690.00 2 258.26 2 258.26SAUNAMAA 9:1, TOPENO 000664 100.00 16.82 16.82SEIVÄS/PERINTÖMÄKI 100:73, LOPPI 003314 1336.00 1 654.95 1 654.95SEPARAATTORI/PERINTÖMÄKI 100:74 003315 1560.00 1 932.42 1 932.42SIIRTOLA 1:125, SAJANIEMI 000656 208500.00 51 129.13 51 129.13SILLANTAUSTA 22:6, LOPPI 000553 4400.00 740.03 740.03SILMÄNKANTO, RN:O 2:210, KORMUN 003030 399284.00 977 175.00 977 175.00SIMONRANTA 57:255, LOPENKYLÄ 002159 9670.00 16 000.00 16 000.00SINIKUUSAMA RN:O 25:60, LAUNOST 002621 1437.00 1 064.26 1 064.26SIROTUOMIPIHLAJA RN:O 25:61, LAU 002622 1643.00 1 216.82 1 216.82SIRPPI/PERINTÖMÄKI 100:75, LOPPI 003316 2285.00 2 830.51 2 830.51SORVI/PERINTÖMÄKI 100:76, LOPPI 003317 1423.00 1 762.72 1 762.72STIIKAMÄKI 8:56, JOENTAKA 000627 10200.00 16 818.79 16 818.79SUOHOPEATÄPLÄ, KARPALISTO LÄY 002528 1256.00 1 183.68 1 183.68SUOJALA 57:153, LOPPI 000554 106120.00 56 342.96 56 342.96

125

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Page 127: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 6Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

SUOKIRJOSIIPI, KARPALISTO LÄYLIÄ 002529 1259.00 1 186.51 1 186.51SUOMENPIHLAJA RN:O 25:62, LAUNO 002623 1749.00 1 295.33 1 295.33SUOMYRTTI RN:O 25:63, LAUNOSTEN 002624 2010.00 1 488.63 1 488.63SUORANTA 57:12, LOPPI 000555 3500.00 4 541.07 4 541.07SYPRESSI RN:O 25:64, LAUNOSTEN K 002625 2115.00 1 566.39 1 566.39SYVÄLAHTI 1:540, SALO 000642 21900.00 6 727.52 6 727.52SÄRKIRANTA RN:O 6:233, SAJANIEMI 001736 3058.00 4 197.54 4 197.54TAAJAMA 26:39, LAUNONEN 000599 26900.00 4 524.26 4 524.26TAARI-UOTILA 104:1 LOPPI 000556 281307.00 219 929.30 214 005.54TAARI-UOTILA II 57:128, LOPPI 000557 22800.00 5 213.83 5 213.83TALIKKO/PERINTÖMÄKI 100:77, LOPP 003318 2214.00 2 742.56 2 742.56TALTTA/PERINTÖMÄKI 100:78, LOPPI 003319 1226.00 1 518.69 1 518.69TALVIKKIPAJU RN:O 25:65, LAUNOST 002626 1992.00 1 475.29 1 475.29TALVIO 3:174, LÄYLIÄINEN 000618 5787.00 2 606.91 2 606.91TAMMI RN:O 25:66, LAUNOSTEN KYL 002627 1816.00 1 344.95 1 344.95TANU 104:20, LOPPI KYYNIÖNRINNE 002009 1680.00 1 235.68 1 235.68TAPPURI/PERINTÖMÄKI 100:79, LOPPI 003320 1437.00 1 780.06 1 780.06TASANKO RN:O 8:145, LÄYLIÄINEN 002259 68973.00 57 000.00 26 549.57TEERI 27:14, LAUNONEN 000785 5930.00 2 992.06 2 992.06TELKKÄ R:NO 3:454, LOPPI 002861 1839.00 398.63 398.63TEOLLISUUSPAIKKA 26:38, LAUNONE 000600 4600.00 773.66 773.66TERVALEPPÄ RN:O 25:67, LAUNOSTE 002628 1835.00 1 359.02 1 359.02TERVASUNTTI 1:1300, SALO 000648 3010.00 3 498.31 3 498.31TONTTILA 1:150, LAUNONEN 000601 2200.00 370.01 370.01TOPENON KOULUPELTO 1:28 TOPEN 000665 600.00 100.91 100.91TRAKTORI/PERINTÖMÄKI 100:80, LOP 003321 1352.00 1 674.77 1 674.77TUHKAPAJU RN:O 25:68, LAUNOSTEN 002629 1572.00 1 164.24 1 164.24TUMMAKIRJOSIIPI, KARPALISTO LÄ 002532 1189.00 1 120.54 1 120.54TUMMAPAPURIKKO, KARPALISTO L 002539 1190.00 1 121.48 1 121.48TUMMASIIPIJÄ, KARPALISTO LÄYLI 002531 1348.00 1 270.38 1 270.38TUNTURIHOPEATÄPLÄ, KARPALISTO 002533 1128.00 1 063.05 1 063.05TUNTURIKIRJOSIIPI, KARPALISTO LÄ 002540 1210.00 1 140.33 1 140.33TUNTURIKOIVU RN:O 25:69, LAUNOS 002630 1530.00 1 133.13 1 133.13TUNTURIPAJU RN:O 25:70, LAUNOST 002631 1636.00 1 211.64 1 211.64TUOMI RN:O 25:71, LAUNOSTEN KYL 002632 1540.00 1 140.54 1 140.54TUOMIPIHLAJA RN:O 25:72, LAUNOST 002633 1600.00 1 184.98 1 184.98TUOMIVAARA 10:26, LÄYLIÄINEN 002157 960.00 6 553.00 6 553.00TURKOOSISINISIIPI, KARPALISTO LÄ 002534 1255.00 1 182.74 1 182.74TYNNYRI/PERINTÖMÄKI 100:81, LOPP 003322 1280.00 1 585.58 1 585.58TÄPLÄPAPURIKKO, KARPALISTO LÄ 002535 1375.00 1 295.83 1 295.83UIMA-HEIKKILÄ 6:70, LOPPI 000559 10100.00 19 341.61 19 341.61UIMA-MÄKELÄ 28:26, LOPPI 000560 7230.00 3 548.77 3 548.77UIMALA 2:26, TOPENO 000666 8700.00 1 463.23 1 463.23UIMALA 35:1, SAJANIEMI 000658 6820.00 1 782.79 1 782.79UIMAPERO 9:53 000657 8000.00 13 455.03 13 455.03UIMARANTA 3:72, TEVÄNTÖ 000661 3840.00 736.66 736.66ULLA 104:21, LOPPI KYYNIÖNRINNE 002010 1680.00 1 235.68 1 235.68UNOHDUS RN:O 1:160,LÄYLIÄINEN 001892 4220.00 600.00 600.00UOTINKARTANO 57:211,LOPPI 000707 6173.00 1 411.94 1 411.94URHEILUKENTTÄ 3:65, LOPPI 000562 18500.00 6 222.95 6 222.95UUSI-UOTILA 57:183, LOPPI 000563 426642.00 351 304.21 345 225.30VAAHTERA R:NO 6:34, LÄYLIÄINEN 001081 2980.00 2 439.40 2 439.40VAAHTERA RN:O 25:73, LAUNOSTEN 002634 1677.00 1 242.00 1 242.00VAAHTERA, RN:O 32:11, LAUNOSTEN 003034 2880.00 5 760.00 5 760.00VAIVAISKOIVU RN:O 25:74, LAUNOST 002635 1790.00 1 325.69 1 325.69VALKOTAMMI RN:O 25:75, LAUNOST 002636 1793.00 1 327.91 1 327.91

126

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Page 128: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 7Hyödykkeet aakkosjärjestyksessä 18.03.2016 13:09:35

-

Hyödyke Määrä Hankinta-arvo KirjanpitoarvoHankintapvm Vastuuhenkilö Toimintayksikkö Sijainti

VALUTIE RN:O 3:447 002433 1048.00 5 483.15 2 253.26VARAMAA 57:243, LOPPI 000711 477382.00 116 987.87 108 882.01VARSTA/PERINTÖMÄKI 100:82, LOPPI 003323 1241.00 1 537.27 1 537.27VASARA/PERINTÖMÄKI 100:83, LOPPI 003324 1850.00 2 291.66 2 291.66VATUPASSI/PERINTÖMÄKI 100:84, LO 003325 1802.00 2 232.20 2 232.20VEDENOTTAMO 10:61, LÄYLIÄINEN 000620 1600.00 269.10 269.10VEDENOTTAMO 21:1, LAUNONEN 000602 10000.00 1 681.88 1 681.88VEDENOTTAMO 57:58, LOPPI 000564 10000.00 1 681.88 1 681.88VEITSI 7:318, LAUNONEN 000792 2500.00 2 047.69 2 047.69VIERELÄ 1:43, LÄYLIÄINEN 001549 336.00VIERTOTIE 3:147, LÄYLIÄINEN 000621 4023.00 891.40 891.40VIHERSINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002536 1256.00 1 183.68 1 183.68VIIKATE/PERINTÖMÄKI 100:85, LOPPI 003326 1470.00 1 820.94 1 820.94VIILA/PERINTÖMÄKI 100:86, LOPPI 003327 1679.00 2 079.83 2 079.83VIINIHAPERO 97:38, LOPPI 000696 2277.00 294.88 294.88VIRNAPERHONEN, KARPALISTO LÄY 002541 1430.00 1 347.66 1 347.66VIRNASINISIIPI, KARPALISTO LÄYLI 002542 1510.00 1 423.05 1 423.05VISAKOIVU RN:O 25:76, LAUNOSTEN 002637 1595.00 1 181.27 1 181.27VISKURI/PERINTÖMÄKI 100:87, LOPPI 003328 1628.00 2 016.66 2 016.66VUOHENJUURI 25:95, LÄYLIÄINEN 002197 1372.00 3 565.73 3 565.73VÄLIHARJU 7: 203, LAUNONEN 000603 23600.00 21 505.35 21 505.35VÄLIMAA 3:92, LOPPI 000565 800.00 134.55 134.55VÄLIMAA I 3:100, LOPPI 000566 207.00 50.46 34.06VÄLIRANTA R:NO 4:69, TOPENO 001268 909.00 8 409.40 8 409.40YHTEISKOULU 3:178, LOPPI 000568 15300.00 137 559.99 137 559.99YHTEISRANTA 1:86, LÄYLIÄINEN 000622 3200.00 538.20 538.20YRJÖ 104:23, LOPPI KYYNIÖNRINNE 002012 1931.00 1 420.30 1 420.30ÄES/PERINTÖMÄKI 100:89, LOPPI 003330 1713.00 2 121.95 2 121.95

Kaikki yhteensä 11263312.00 7 092 255.71 6 556 560.52

127

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Maa- ja vesialueet
Page 129: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

VAHVISTETUT MAKSUT JA TAKSAT 2015

Hyväksytty Voimaan

1. Hoivakoti Eedilän tehostetun palveluasumisen asiakasmaksut 27.09.2011 01.01.2012

2. Kotipalvelun tukipalvelujen ja kehitysvammaisten asuntolan ylläpitomaksun korottaminen sekä palvelutalojen tukipalvelumaksun käyttöön ottaminen 16.11.2010 01.01.2011

3. Koululaisten iltapäivätoiminnan maksut (sisältyy toimintasuunnitelmaan) 14.03.2013 (kakola) 01.08.2013

4. Kunnan kiinteistöjen ja alueiden vuokrat (tekla) 16.12.2010 01.01.2011

5. Kuntosalimaksut 12.02.2013 01.03.2013

6. Lapsiperheiden kotipalvelun järjestäminen, myöntämisen perusteet ja asiakasmaksun määrä 16.06.2015 (petula) 01.07.2015

7. Lasten päivähoidon asiakasmaksut 13.02.2014 01.08.2014

• kesäajan päivähoitomaksu 13.02.2014

8. Lastensuojelun perhehoidon maksut ja toimintaohje 24.04.2012 (petula)

9. Liikuntaryhmiltä perittävät maksut 15.09.2009 15.09.2009

10. Lopen kirjaston maksut (kirjastotoimenjohtaja) 26.10.2006 01.01.2007

• muutos 07.04.2008 01.05.2008

• muutos 23.12.2008 01.01.2009

11. Lopen opiston kurssimaksut 2015–2016 07.04.2015 01.08.2015

12. Maa-ainestaksa 18.04.2011 21.04.2011

13. Maakunnallinen perhepankki 28.06.2011

14. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien pitkäaikaisten asumispalvelujen asiakkailta perittävät maksut 29.03.2011 01.05.2011

15. Muille kunnille myytävien varhaiskasvatuspalveluiden maksut 28.04.2015 (kakola) 01.08.2015

16. Palvelukeskus Eedilän päiväkeskuksen osapäivämaksu 29.05.2012 01.08.2012

17. Perusturvatoimen asiakasmaksut 15.12.2015 01.01.2016

18. Rakennusvalvontataksa: Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 10.12.2014 01.01.2015

19. Taarinrinteen tukiasumisyksikön asiakasmaksut 29.09.2015 (petula) 01.10.2015

20. Teknisen ja ympäristöpalvelualueen palvelutaksa 04.12.2014 (tekla) 10.12.2014 (ymrala) 01.01.2015

21. Vesihuoltolaitoksen taksa 17.12.2015 (tekla) 01.01.2016

22. Viranomaisen asiakirjoista ja tiedon antamisesta sekä asiakirjakopioista perittävät maksut 20.12.2010 01.01.2011

23. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 04.09.2000 05.09.2000

• tarkistettu maksutaulukko 26.01.2011 01.02.2011

128

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
LIITE 2
Page 130: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA 2015 Hyväksytty Voimaan

1. Hallintosääntö 09.10.1995 01.11.1995

• muutos 16.12.1996 01.01.1997

• muutos 23.03.1998 27.04.1998

• muutos 22.01.2007 01.02.2007

2. Henkilökunnan terveydenhuoltosääntö 08.10.1973 01.01.1974

3. Käyttörahaston sääntö 04.11.1982 04.11.1982

4. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 03.12.2012 01.01.2013

5. Palvelualueiden johtosääntö 03.12.2012 01.01.2013

• muutos 03.06.2013 05.06.2013

• muutos 10.03.2014 12.03.2014

6. Rakennusjärjestys 24.01.2011 01.03.2011

7. Sisäisen valvonnan ohje 19.11.2012 01.12.2012

8. Tarkastussääntö 04.11.1996 01.01.1997

• muutos 17.01.2005 17.01.2005

9. Valtuuston työjärjestys 13.11.1995 01.01.1996

10. Verontasausrahaston sääntö 04.11.1982 04.11.1982

11. Väestönsuojelujärjestys 20.12.1972 30.08.1973 (SM)

Muut säännöt ja ohjeet

1. Aloitetoiminnan sääntö 18.03.1985 01.01.1986

2. Arkiston toimintaohjeet (Arkistosääntö kumoutunut uuden arkistolain voimaantullessa 1.10.1994, jäänyt voimaan käytännön toimintaohjeena.) 01.10.1994

3. Asiakirjojen käsittelyn ja tietokoneavusteisen kirjaamisen ohjeet 24.05.1996

4. Fallesmannin käyttösäännöt 06.02.1989 01.03.1989

5. Hankintaohjeet 17.09.2007 (khall) 18.09.2007

6. Henkilöstöhallinnon ohjeet 17.02.2011 (hat)

• päivitys 24.11.2014 (hat) 01.01.2015

7. Kirjaston käyttösäännöt 02.12.2010 (sivla) 01.01.2011

8. Konserniohjeet 16.12.1996 01.01.1997

9. Koulu- ja esiopetuksen kuljetusäännöt 12.03.2015 (kakola) 30.03.2015 (khall) 01.08.2015

10. Kuljetuspalveluohjeet taksin tai invataksin käyttäjille ja taksin kuljettajille 24.11.2015 (petula)

01.01.2016

11. Lastensuojelun perhehoidon maksut ja toimintaohje 24.04.2012 (petula)

12. Luottamushenkilöiden ja henkilöstön merkkipäivien muistaminen ja muu huomioiminen 21.05.2013 (hp) 01.06.2013

13. Nuorisovaltuuston toimintasääntö 16.03.2009 16.03.2009

129

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
LIITE 3
Page 131: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Hyväksytty Voimaan

14. Ohje työssä häirinnän ennalta ehkäisemiseksi ja epäasiallisen käytöksen poistamiseksi 22.09.2008 (khall)

22.09.2008

15. Ohjeistus koskien väkivaltatilanteita työssä 13.04.2011 (ytt)

16. Omakotitalotonttien myynti- ja vuokrausperiaatteet 10.08.2009 (khall) 11.09.2009

17. Perhehoidon toimintaohje / Ikäihmiset ja pitkäaikaissairaat 19.04.2011 (petula) 19.04.2011

18. Perhehoidon toimintaohje, perhehoidon palkkiot ja korvaukset sekä tukihenkilöpalkkiot

29.03.2011 (petula)

01.05.2011

• päivitys 23.08.2011 01.08.2011

19. Perusopetuksen ja lukion järjestyssäännöt 20.10.2005 (sivla) 01.11.2005

20. Rekrytointi- ja perehdyttämisohje 10.05.2011 (hat)

• päivitys 01.08.2011

21. Syrjän järjestyssäännöt Syrjän alueen ja saunan yleiset käyttöohjeet

17.12.2007 (khall) 24.09.2013

17.12.2007 24.09.2013

22. Tiedotus- ja viestintäohje 14.02.2011 (khall)

• päivitys 27.04.2011

23. Toimeentulotukiohjeisto 01.12.1998 (petula) 01.01.1999

• päivitys 05.11.2002 (petula) 01.01.2003

• päivitys 13.01.2004 (petula) 01.01.2004

• päivitys 08.02.2005 (petula) 01.03.2005

• päivitys 28.05.2013 (petula) 01.06.2013

• päivitys 17.06.2014 (petula) 01.06.2014

• päivitys 28.10.2014 (petula) 29.10.2014

• päivitys 28.04.2015 (petula) 01.05.2015

24. Tonttivarausohjeet 26.02.2007 (khall) 01.04.2007

25. Torisääntö 13.04.2011 (tekla) 01.01.2011

26. Vammaisneuvoston toimintaohjeet 24.02.1992 (khall) 01.04.1992

27. Vanhusten vuokratalojen järjestyssäännöt 05.11.1973 (khall) 30.11.1973

• muutos 11.03.1980 21.03.1980

28. Yhteistoiminnan toimintaohje 02.02.2009 (khall) 06.03.2009

29. Yleis- ja ranta-asemakaavoituksessa sekä suunnittelutarveratkaisuissa noudatettavat mitoitusperusteet 03.03.2008 05.03.2008

• täsmennetty 09.04.2008 09.04.2008

30. Yleiset jätehuoltomääräykset 17.06.2009 (ymrala) 01.08.2009

31. Yrittäjyyden valtuustoasiakirja 14.03.2011 14.03.2011

Rahastot

1. K.F.A ja Edla Johanna von Qvantenin opintorahastosäätiön säädekirja ja säännöt 15.12.1956 15.06.1960

2. Kunnanjohtaja Olavi Sampon rahaston säännöt 18.05.1992 18.05.1992

3. Opintoavustusrahaston sääntö 06.03.1970 10.06.1970 (Lh)

4. Tengmanin stipendirahaston säännöt 27.02.2012 01.04.2012

130

Page 132: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LUOTTAMUSHENKILÖT TOIMIELIMITTÄIN 2015 Valtuusto Suomen Keskusta rp. Valtuutetut: Läsnäolot Varavaltuutetut: Läsnäolot Alho Aimo 7/7 1. Mustajoki Markus 1/7 Hatakka Harri (II vpj.) 7/7 2. Järvinen Minna Kataja Janne 7/7 3. Kuparinen Kari Kerola Raimo 3/7 4. Kuparinen Jarmo Koski Antero 5/7 5. Leino Jari Kuparinen Seppo 6/7 6. Ketonen Saila Myllykoski Satu 7/7 7. Kerava Petri Niemelä Asko 7/7 8. Peltola Heimo Peltomäki Marja 7/7 Sahari Eeva 7/7 Saksala Eija 7/7 Väänänen Elis 7/7 Kansallinen Kokoomus rp. Valtuutetut: Läsnäolot Varavaltuutetut: Läsnäolot Heinonen Timo (pj.) 7/7 1. Grönholm Saija 5/7 Hopearuoho Sirpa 7/7 2. Tuomenoja Essi 2/7 Joutsi-Hänninen Riitta 7/7 3. Riento Mirka Laukkanen Jarmo 7/7 4. Koski Mika Lucenius Anniina 7/7 5. Lehtoranta Pirjo Maunula Kari 7/7 6. Lehto Teija Mikkola Antti 5/7 7. Rusi Antti Pyhälammi Eeva 4/7 8. Koukku Kari Rautiainen Aleksi 7/7 9. Kallela Sanna Saari Karoliina 6/7 10. Yrjö-Koskinen Laura Seppälä Tiina 7/7 11. Silván Janne Suomen Sosialidemokraattinen Puolue rp. Valtuutetut: Läsnäolot Varavaltuutetut: Läsnäolot Ahlqvist Leila 7/7 1. Ista Jyrki 1/7 Kollin Ossi 7/7 2. Rajamäki Toni 1/7 Lähde Joni (I vpj.) 7/7 3. Knuuti Asko Savolainen Markku 6/7 4. Oksanen Timo Vuorinen Raili 6/7 5. Kanto Jaana Vuorinen Sakari 7/7 6. Saikkonen Marko Perussuomalaiset rp. Valtuutetut: Läsnäolot Varavaltuutetut: Läsnäolot Naakka Tommi 7/7 1. Spiridovitsh Niina Salminen Antti 7/7 2. Lahtinen Harri Turunen Tarmo 7/7 3. Aspholm Helge

131

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
LIITE 4
Page 133: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Vasemmistoliitto rp. Valtuutetut: Läsnäolot Varavaltuutetut: Läsnäolot Lilja Nina 7/7 1. Hurme Susanna 1/7 Rautiainen Marianna 5/7 2. Zetterman Jukka Vihreä liitto rp. Valtuutetut: Läsnäolot Varavaltuutetut: Läsnäolot Kekki Outi 7/7 1. Lähde Aarno 2. Mustonen Niina Valtuuston kokoonpanossa vuonna 2015 tapahtuneet muutokset: Suomen Keskusta rp:n valtuutettu Jori Hoville on myönnetty ero 30.11.2015 ja Suomen Keskusta rp:n valtuutetuksi on noussut Raimo Kerola, ensimmäiseksi varavaltuutetuksi Markus Mustajoki, toiseksi varavaltuutetuksi Minna Järvinen, kolmanneksi varavaltuutetuksi Kari Kuparinen, neljänneksi varavaltuutetuksi Jarmo Kuparinen, viidenneksi varavaltuutetuksi Jari Leino, kuudenneksi varavaltuutetuksi Saila Ketonen, seitsemänneksi varavaltuutetuksi Petri Kerava ja kahdeksanneksi varavaltuutetuksi Heimo Peltola. Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuutettu Läsnäolot Lilja Sami Manninen Susanna 2/7 Mannoja Elli 2/7 Nummenranta Anniina Rantanen Ida Valonen Arttu Kunnanhallitus Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Peltomäki Marja (pj.) 12/13 Saksala Eija Seppälä Tiina (vpj.) 13/13 Maunula Kari Kataja Janne 11/13 Kerola Raimo Kuparinen Seppo 13/13 Alho Aimo Laukkanen Jarmo 12/13 Grönholm Saija 1/13 Lilja Nina 12/13 Rautiainen Marianna Niemelä Asko 13/13 Sahari Eeva 1/13 Saari Karoliina 10/13 Hopearuoho Sirpa 2/13 Vuorinen Sakari 11/13 Kollin Ossi 2/13 Kunnanhallituksen kokoonpanossa vuonna 2015 tapahtuneet muutokset: Varajäsen Jori Hoville on myönnetty 30.11.2015 ero ja tilalle on valittu Raimo Kerola.

132

Page 134: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Keskusvaalilautakunta Jäsen Läsnäolot Varajäsen Läsnäolot Naakka Tommi (pj.) 1. Tauru Mirja 2/2 Vuorinen Raili (vpj.) 1/2 2. Rintaluoma Seppo Siivonen Erkki 2/2 3. Kemppinen Leena Silvan Janne 2/2 4. Zetterman Aulis 1/2 Tudeer Marika 2/2 5. Mäkelä Kalevi Keskusvaalilautakunnan kokoonpanossa vuonna 2015 tapahtuneet muutokset: Puheenjohtaja Helge Aspholmille on myönnetty 11.5.2015 ero ja tilalle on valittu Tommi Naakka. Tarkastuslautakunta Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Myllykoski Satu (pj.) 8/8 Lanssila Mirva Naakka Tommi (vpj.) 8/8 Lahtinen Harri Hatakka Jarno 5/8 Vuorimies Kristiina 1/8 Kallela Sanna 8/8 Tuohimaa Mikko Kanto Jaana 7/8 Tauru Mirja Mustonen Leo 8/8 Lähde Aarno Kääriäinen Tommi Tuomi Vilho 7/8 Tarkastuslautakunnan kokoonpanossa vuonna 2015 tapahtuneet muutokset: Jäsen Vilho Tuomelle on myönnetty 30.11.2015 ero ja tilalle on valittu Tommi Kääriäinen. Vilho Tuomi on valittu Tommi Kääriäisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Ympäristö- ja rakennuslautakunta Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Sahari Eeva (pj.) 9/9 Peltola Heimo Tuomenoja Essi (vpj.) 9/9 Lehtoranta Pirjo Ista Jyrki 9/9 Knuuti Asko Kekki Outi 7/9 Kallela Sanna Kerola Raimo 9/9 Alho Aimo Koski Antero 5/9 Louhelainen Suvi Lehtonen Heikki 8/9 Ahonen Timo Perusturvalautakunta Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Pyhälammi Eeva (pj.) 6/10 Hopearuoho Sirpa 1/10 Kuparinen Jarmo (vpj.) 10/10 Mustajoki Markus Ahonen Timo 10/10 Kallela Sanna Hurme Susanna 5/10 Toivonen Sirkka 3/10 Kuparinen Kari 7/10 Rautamäki Anne Lehtoranta Pirjo 10/10 Toivonen Sami Saksala Eija 10/10 Huhta Pirjo Vuorinen Raili 9/10 Natunen Maija Väänänen Elis 10/10 Ul Masih Sabih

133

Page 135: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kasvatus- ja koulutuslautakunta Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Kataja Janne (pj.) 1/9 Peltola Heimo Lucenius Anniina (vpj.) 8/9 Tuomenoja Essi 1/9 Ahlqvist Leila 7/9 Kanto Jaana 1/9 Aro Antti 7/9 Koski Antero 1/9 Hakkarainen Anne 9/9 Peltovuori Päivi Ketonen Saila 8/9 Siivonen Heidi 1/9 Lehto Teija 6/9 Ahonen Timo 3/9 Rajamäki Toni 7/9 Saikkonen Marko Rautiainen Aleksi 9/9 Pesonen Vesa Kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokoonpanossa vuonna 2015 tapahtuneet muutokset: Puheenjohtaja Jori Hoville on myönnetty 30.11.2015 ero ja tilalle on valittu Janne Kataja. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Joutsi-Hänninen Riitta (pj.) 4/4 Salin Hanna Savolainen Markku (vpj.) 3/4 Oksanen Timo Hurskainen Nina 4/4 Lilja Nina Leino Jari 4/4 Kerava Petri Nisula Niina 3/4 Kauko Sanna-Mari Peltola Heimo 3/4 Peura Heidi Silván Janne 3/4 Rintaluoma Seppo Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokoonpanossa vuonna 2015 tapahtuneet muutokset: Varajäsen Mikko Aholan tilalle on 9.3.2015 valittu Petri Kerava. Tekninen lautakunta Jäsen Läsnäolot Henkilökohtainen varajäsen Läsnäolot Kollin Ossi (pj.) 9/9 Kalliotuuli Seppo Spiridovitsh Niina (vpj.) 7/9 Ketonen Saila Hatakka Harri 7/9 Alho Eero Järvinen Minna 7/9 Pääskynen Jani Maunula Kari 9/9 Eriksson Mira Mikkola Antti 7/9 Grönholm Saija 1/9 Mustajoki Markus 8/9 Pellinen Veikko Natunen Maija 4/9 Rautiainen Marianna Riento Mirka 9/9 Laasala Outi

134

Page 136: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä Yhtymähallitus Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Hopearuoho Sirpa Kauppi Tuula Kataja Janne Kuparinen Jarmo Rautiainen Marianna Vuorinen Raili Tarkastuslautakunta Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Kuparinen Seppo Sahari Eeva Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Valtuusto Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Hopearuoho Sirpa Kallela Sanna Kuparinen Seppo Niemelä Asko Lahtinen Harri Aspholm Helge Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Yhtymävaltuusto Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Turunen Tarmo Aspholm Helge Eteva kuntayhtymä Yhtymäkokous Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Kallela Sanna Saari Karoliina Hämeen liitto Maakuntavaltuusto Jäsen Heinonen Timo Peltomäki Marja Vuorinen Sakari Maakuntahallitus Jäsen Varajäsen Pyhälammi Eeva Hatakka Harri

135

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Page 137: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Jätelautakunta (Kiertokapula Oy:n osakaskuntien muodostama) Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Alho Aimo Hurme Susanna Käräjäoikeuden lautamiehet Seppälä Tiina Vanhakoski Heikki Kiinteistötoimitusten uskotut miehet Ahonen Timo Alho Aimo Hutri Pekka Kallela Sanna Kanto Jaana Lehtonen Heikki Leino Maria Siivonen Heidi Säilä Kari Zetterman Jukka Kanta-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Hurme Susanna Toivonen Sirkka K.F.A. ja Edla Johanna von Qvantenin Opintorahastosäätiö Hallitus Jäsen Varajäsen Ketonen Saila Zetterman Jukka Rintaluoma Seppo

136

Page 138: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Yhteiset projektit Hallinnoija Toteutusaika Hankkeen kokonais-

kustannukset €

Lopen maksu-osuus, €

Lopen maksu-osuus vuonna

2015, €

1 Toimintaryhmätyö, Leader-kehittämisohjelma EMO ry. 2014 - 2020 2 €/asukas 13 285

2 Vanajavesikeskus -hanke Hämeen liitto 2014 - 2017 1 €/as/v 8 337

3 HHT-kasvuvyöhyke -hanke Hämeenlinnan kaupunki 2013 - 2015 14 000 6 172

4 Kanta-Hämeen matkailumarkkinointi Venäjälle -hanke Linnan Kehitys Oy 2014 - 2016 300 000 5 384 2 692

5 Tarmokas -hanke Hämeen kylät ry 2015 - 2017 284 316 5 400 1 800

Yhteensä 32 285

Lopen kunnan hallinnoimat hankkeet Kumppanit Toteutusaika Hankkeen kokonais-

kustannukset €

Lopen maksu-osuus, €

Lopen maksu-osuus vuonna

2015, €1 Räyskälän ilmailukeskuksen AirPark -hanke Räyskälä-Säätiö ja sen

omistajakunnat, Metsähallitus2015 60 000 20 000 13 617

Yhteensä 13 617

YHTEENVETO EU-RAHOITTEISISTA JA MUISTA VASTAAVISTA KEHITTÄMISHANKKEISTA, JOISSA LOPEN KUNTA ON OLLUT MUKANA VUONNA 2015

137

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
LIITE 5
Page 139: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

TULOSLASKELMA

Toimintatuotot / Toimintakulut, %= 100 * Toimintatuotot / (Toimintakulut - Valmistus omaan käyttöön)Vuosikate/poistot %= 100 * Vuosikate / Poistot ja arvonalentumisetVuosikate, € / asukas= Vuosikate / Asukasmäärä 31.12.

RAHOITUSLASKELMA

Investointien tulorahoitus, %= 100 * Vuosikate / Investointien omahankintameno (=Investointimenot-Rahoitusosuudet)Lainanhoitokate= (Vuosikate + Korkokulut) / (Korkokulut + Lainanlyhennykset)Rahavarat= Rahoitusarvopaperit + Rahat ja pankkisaamisetKassasta maksut:Tuloslaskelmasta:= Toimintakulut - Valmistus omaan käyttöön + Korkokulut + Muut rahoituskulutRahoituslaskelmasta:= Investointimenot + Antolainojen lisäys + Pitkäaikaisten lainojen vähennys (lyhennykset)Kassan riittävyys (pv):= 365 pv * Rahavarat 31.12. / Kassasta maksut tilikaudella

TASE

Omavaraisuusaste, %= 100 * (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma -

Saadut ennakot)Rahoitusvarallisuus:= Rahoitusomaisuus + Pitkäaikaiset saamiset + Muut sijoitukset - Vieras pääoma +

Saadut ennakotSuhteellinen velkaantuneisuus, %= 100 * (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot (=Toimintatuotot + Verotulot +

Käyttötalouden valtionosuudet)Kertynyt ylijäämä:= Edellisten tilikausien yli-/alijäämä + Tilikauden yli-/alijäämäLainakanta 31.12.= Vieras pääoma - (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat)Lainakanta / Pysyvät vastaavat= 100 * Lainakanta / Pysyvät vastaavatLainasaamiset 31.12.= Sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset

138

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
LIITE 6
Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Page 140: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:13:25

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

TULOSLASKELMA

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 2.124.721,83 1.776.424,55 19,6

MAKSUTUOTOT 2.002.106,33 2.130.231,10 -6,0

TUET JA AVUSTUKSET 574.073,95 570.405,63 0,6

VUOKRATUOTOT 911.695,11 946.484,02 -3,7

MUUT TOIMINTATUOTOT 147.874,19 253.875,41 -41,8

TOIMINTATUOTOT/TULOT 5.760.471,41 5.677.420,71 1,5

VALMISTUS OMAN KÄYTTÖÖN 67.706,45 40.487,61 67,2

TOIMINTAKULUT/MENOT

HENKILÖSTÖKULUT

PALKAT JA PALKKIOT -14.744.910,04 -14.629.444,68 0,8

HENKILÖSIVUKULUT

ELÄKEKULUT -3.503.947,24 -3.534.529,38 -0,9

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT -764.184,55 -731.893,73 4,4

HENKILÖSIVUKULUT -4.268.131,79 -4.266.423,11

HENKILÖSTÖKORVAUKSET 170.013,74 172.635,96 -1,5

HENKILÖSTÖKULUT -18.843.028,09 -18.723.231,83 0,6

PALVELUJEN OSTOT

ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -17.744.093,00 -16.454.672,72 7,8

MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -4.625.457,72 -4.435.253,64 4,3

PALVELUJEN OSTOT -22.369.550,72 -20.889.926,36 7,1

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -1.987.716,78 -2.143.486,04 -7,3

VARASTOJEN LISÄYS/VÄHENNYS 662,57 -96,57 -786,1

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -1.987.054,21 -2.143.582,61 -7,3

AVUSTUKSET -2.170.434,51 -2.187.166,31 -0,8

VUOKRAT -551.764,02 -574.714,47 -4,0

MUUT TOIMINTAKULUT -139.764,40 -158.182,81 -11,6

TOIMINTAKULUT/MENOT -46.061.595,95 -44.676.804,39 3,1

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -40.233.418,09 -38.958.896,07 3,3

VEROTULOT 27.604.984,45 27.308.889,65 1,1

VALTIONOSUUDET 15.242.123,00 15.987.495,00 -4,7

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT

KORKOTUOTOT 10.866,33 12.501,40 -13,1

MUUT RAHOITUSTUOTOT 23.102,13 20.702,04 11,6

KORKOKULUT -336.519,55 -360.093,28 -6,5

MUUT RAHOITUSKULUT -1.758,73 -1.690,43 4,0

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -304.309,82 -328.580,27 -7,4

VUOSIKATE 2.309.379,54 4.008.908,31 -42,4

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -1.754.396,61 -1.663.396,36 5,5

ARVONALENTUMISET -15.845,86 100,0

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -1.770.242,47 -1.663.396,36 6,4

TILIKAUDEN TULOS 539.137,07 2.345.511,95 -77,0

TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ 539.137,07 2.345.511,95 -77,0

139

Page 141: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO YHTEENSÄ 13:15:25

RAHOITUSLASKELMA EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma Toteutuma

2015 2014

R A H O I T U S L A S K E L M A

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA

TOIMINNAN RAHAVIRTA

VUOSIKATE 2.309.379,54 4.008.908,31

TULORAHOITUKSEN KORJAUSERÄT -56.679,86 -159.645,27

TOIMINNAN RAHAVIRTA 2.252.699,68 3.849.263,04

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA

INVESTOINTIMENOT -4.463.303,38 -2.832.248,89

PYS.VASTAAVIEN HYÖDYK.LUVUTUSTULOT

INVESTOINTIEN VARS.MYYNTITULOT 74.985,14 69.955,73

INVESTOINTIEN MYYNTIVOITOT/-TAPPIOT 56.679,86 159.645,27

PYS.VASTAAVIEN HYÖDYK.LUVUTUSTULOT 131.665,00 229.601,00

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -4.331.638,38 -2.602.647,89

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -2.078.938,70 1.246.615,15

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA

ANTOLAINAUKSEN MUUTOKSET

ANTOLAINASAAMISTEN LISÄYKSET -100.000,00

ANTOLAINASAAMISTEN VÄHENNYKSET 50.000,00 57.771,71

ANTOLAINAUKSEN MUUTOKSET -50.000,00 57.771,71

LAINAKANNAN MUUTOKSET

PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN LISÄYS 5.000.000,00 2.500.000,00

PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN VÄHENNYS -3.753.569,52 -4.451.986,93

LYHYTAIKAISTEN LAINOJEN MUUTOS 1.200.000,00

LAINAKANNAN MUUTOKSET 1.246.430,48 -751.986,93

MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET

TOIMEKSIANTOJEN VAROJEN JA PÄÄOM.MUUTOS 10.140,25 94.390,62

VAIHTO-OMAISUUDEN MUUTOS -3.110,21 -2.145,11

SAAMISTEN MUUTOS 406.112,59 -296.757,17

KOROTTOMIEN VELKOJEN MUUTOS 308.634,02 69.659,06

MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET 721.776,65 -134.852,60

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 1.918.207,13 -829.067,82

RAHAVAROJEN MUUTOS -160.731,57 417.547,33

RAHAVARAT 31.12. 1.205.831,10 1.366.562,67

RAHAVARAT 1.1. 1.366.562,67 949.015,34

RAHAVAROJEN MUUTOS -160.731,57 417.547,33

140

Page 142: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS+YRITYSTALO 13:18:27

TASE YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

TASE

VASTAAVAA

PYSYVÄT VASTAAVAT

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET

AINEETTOMAT OIKEUDET 46.081,83 78.853,08 -41,6

MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1.518.865,59 1.607.236,83 -5,5

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1.564.947,42 1.686.089,91 -7,2

AINEELLISET HYÖDYKKEET

MAA- JA VESIALUEET 6.703.596,60 6.759.580,04 -0,8

RAKENNUKSET 23.010.252,22 20.364.637,97 13,0

KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 5.456.782,19 5.862.353,10 -6,9

KONEET JA KALUSTO 279.653,08 116.508,95 140,0

ENNAKKOMAKSUT JA KESKENERÄISET HANKI 885.625,80 536.256,84 65,1

AINEELLISET HYÖDYKKEET 36.335.909,89 33.639.336,90 8,0

SIJOITUKSET

OSAKKEET JA OSUUDET 7.994.691,93 8.233.870,46 -2,9

OSAKKUUSYHTEISÖOSUUDET 727.345,33 445.521,53 63,3

MUUT LAINASAAMISET 1.488.914,57 1.438.914,57 3,5

MUUT SAAMISET 15.533,00 15.533,00

SIJOITUKSET 10.226.484,83 10.133.839,56 0,9

PYSYVÄT VASTAAVAT 48.127.342,14 45.459.266,37 5,9

TOIMEKSIANTOJEN VARAT

VALTION TOIMEKSIANNOT 839,08 7.091,86 -88,2

LAHJOITUSRAHASTOJEN ERITYISKATTEET 24.012,83 24.948,58 -3,8

TOIMEKSIANTOJEN VARAT 24.851,91 32.040,44 -22,4

VAIHTUVAT VASTAAVAT

VAIHTO-OMAISUUS

AINEET JA TARVIKKEET 109.469,47 106.359,26 2,9

VAIHTO-OMAISUUS 109.469,47 106.359,26 2,9

SAAMISET

PITKÄAIKAISET SAAMISET

LAINASAAMISET 3.500,00 100,0

PITKÄAIKAISET SAAMISET 3.500,00 100,0

LYHYTAIKAISET SAAMISET

MYYNTISAAMISET 674.257,94 850.837,98 -20,8

LAINASAAMISET 20.000,00 108.100,00 -81,5

MUUT SAAMISET 399.424,14 518.804,67 -23,0

SIIRTOSAAMISET 42.684,34 68.236,36 -37,4

LYHYTAIKAISET SAAMISET 1.136.366,42 1.545.979,01 -26,5

SAAMISET 1.139.866,42 1.545.979,01 -26,3

RAHAT JA PANKKISAAMISET 1.205.831,10 1.366.562,67 -11,8

VAIHTUVAT VASTAAVAT 2.455.166,99 3.018.900,94 -18,7

VASTAAVAA 50.607.361,04 48.510.207,75 4,3

141

Page 143: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 2

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS+YRITYSTALO 13:18:32

TASE YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

VASTATTAVAA

OMA PÄÄOMA

PERUSPÄÄOMA 16.022.978,60 16.022.978,60

EDELLISTEN TILIKAUSIEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 10.701.663,79 10.199.986,48 4,9

TILIKAUDEN YLI./ALIJÄÄMÄ 539.137,07 2.345.511,95 -77,0

OMA PÄÄOMA 27.263.779,46 28.568.477,03 -4,6

PAKOLLISET VARAUKSET

MUUT PAKOLLISET VARAUKSET 1.843.834,64 100,0

PAKOLLISET VARAUKSET 1.843.834,64 100,0

TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT

VALTION TOIMEKSIANNOT 839,08 7.091,86 -88,2

LAHJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMAT 262.178,10 231.307,06 13,3

MUUT TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 38.805,30 60.471,84 -35,8

TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 301.822,48 298.870,76 1,0

VIERAS PÄÄOMA

PITKÄAIKAINEN

LAINAT RAHOITUS- JA VAKUUTUSLAITOKSI 7.510.416,64 5.711.575,14 31,5

LAINAT JULKISYHTEISÖILTÄ 847.032,91 886.077,58 -4,4

MUUT VELAT/LIITTYMISMAKSUT JA MUUT V 885.827,24 872.246,83 1,6

PITKÄAIKAINEN 9.243.276,79 7.469.899,55 23,7

LYHYTAIKAINEN

JOUKKOVELKAKIRJALAINAT 5.000.000,00 5.000.000,00

LAINAT RAHOITUS- JA VAKUUTUSLAITOKSI 2.748.033,50 3.075.233,80 -10,6

LAINAT JULKISYHTEISÖILTÄ 38.811,38 224.977,43 -82,7

SAADUT ENNAKOT 62.042,32 92.334,85 -32,8

OSTOVELAT 1.810.044,60 1.480.798,47 22,2

MUUT VELAT 364.817,74 355.363,43 2,7

SIIRTOVELAT 1.930.898,13 1.944.252,43 -0,7

LYHYTAIKAINEN 11.954.647,67 12.172.960,41 -1,8

VIERAS PÄÄOMA 21.197.924,46 19.642.859,96 7,9

VASTATTAVAA 50.607.361,04 48.510.207,75 4,3

142

Page 144: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

18.03.2016

KONSERNITULOSLASKELMA 13:22:05

LOPEN KUNTAKONSERNI EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

31.12.2015 31.12.2014 Muutos

Euroa Euroa %

TULOSLASKELMA

Toimintatuotot 23.852.193,37 23.600.748,98 1,1

Toimintakulut -62.584.567,25 -61.182.620,53 2,3

Osuus osakk.yht:n voitosta/tappiosta -20.719,87 -370,99 5485,0

TOIMINTAKATE -38.753.093,75 -37.582.242,54 3,1

Verotulot 27.604.984,45 27.308.889,65 1,1

Valtionosuudet 15.242.123,00 15.987.495,00 -4,7

Rahoitustuotot ja -kulut

Korkotuotot 4.652,33 4.463,82 4,2

Muut rahoitustuotot 52.048,34 45.248,14 15,0

Korkokulut -506.405,84 -579.485,88 -12,6

Muut rahoituskulut -2.899,66 -16.844,43 -82,8

Rahoitustuotot ja -kulut -452.604,83 -546.618,35 -17,2

VUOSIKATE 3.641.408,87 5.167.523,76 -29,5

Poistot ja arvonalentumiset

Suunnitelman mukaiset poistot -2.787.129,61 -2.670.019,82 4,4

Arvonalentumiset -86.691,37 100,0

Poistot ja arvonalentumiset -2.873.820,98 -2.670.019,82 7,6

TILIKAUDEN TULOS 767.587,89 2.497.503,94 -69,3

Tilinpäätössiirrot 3.823,25 -118.164,17 -103,2

Tilikauden verot 0,26 100,0

Laskennalliset verot 73,80 100,0

Vähemmistöosuudet -2.698,45 -2.895,24 -6,8

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 768.786,75 2.376.444,53 -67,6

143

Page 145: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

21.03.2016

KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA 11:24:11

LOPEN KUNTAKONSERNI EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

31.12.2015 31.12.2014 Muutos

Euroa Euroa %

RAHOITUSLASKELMA

TOIMINNAN RAHAVIRTA

Vuosikate 3.641.408,87 5.167.523,76 -29,5

Tilikauden verot 0,26 100,0

Tulorahoituksen korjauserät -99.516,55 -238.103,89 -58,2

Tulorahoituksen korjauserät/lisäys 76.709,54 82.767,01 -7,3

TOIMINNAN RAHAVIRTA 3.618.602,12 5.012.186,88 -27,8

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA

Investointimenot -5.443.122,63 -3.873.739,52 40,5

Rahoitusosuudet investointimenoihin 171,27 -100,0

Pys. vastaavien hödykkeiden luov.tulot 568.063,80 363.525,85 56,3

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -4.875.058,83 -3.510.042,40 38,9

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -1.256.456,71 1.502.144,48 -183,6

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA

Antolainauksen muutokset

Antolainasaamisten lisäykset -365,37 -540,58 -32,4

Antolainasaamisten vähennykset 4.636,19 1.083,08 328,1

Antolainauksen muutokset 4.270,82 542,50 687,2

Lainakannan muutokset

Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5.513.386,32 3.019.814,19 82,6

Pitkäaikaisten lainojen vähennys -4.520.739,73 -5.206.059,37 -13,2

Lyhytaikaisten lainojen muutos -793.091,97 1.111.440,73 -171,4

Lainakannan muutokset 199.554,62 -1.074.804,45 -118,6

Oman pääoman muutokset 21.866,50 -100,0

Muut maksuvalmiuden muutokset

Toim.antojen varojen ja pääomien muutos 3.231,12 97.222,55 -96,7

Vaihto-omaisuuden muutos -1.339,44 11.855,13 -111,3

Saamisten muutos 239.223,26 -116.490,18 -305,4

Korottomien velkojen muutos 526.608,38 38.562,90 1265,6

Muut maksuvalmiuden muutokset 767.723,32 31.150,40 2364,6

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 971.548,76 -1.021.245,05 -195,1

RAHAVAROJEN MUUTOS -284.907,95 480.899,43 -159,2

Rahavarat 31.12 1.963.416,21 2.485.737,98 -21,0

Rahavarat 1.1. 2.248.324,16 2.004.838,55 12,1

Rahavarojen muutos -284.907,95 480.899,43 -159,2

144

Page 146: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

18.03.2016

K O N S E R N I T A S E 13:24:39

LOPEN KUNTAKONSERNI EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

31.12.2015 31.12.2014 Muutos

Euroa Euroa %

TASE

VASTAAVAA

PYSYVÄT VASTAAVAT

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET

AINEETTOMAT OIKEUDET 234.719,76 239.093,89 -1,8

MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1.526.238,36 1.614.215,10 -5,5

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1.760.958,12 1.853.308,99 -5,0

AINEELLISET HYÖDYKKEET

MAA- JA VESIALUEET 7.228.530,06 7.353.663,33 -1,7

RAKENNUKSET 36.661.310,42 36.646.563,16

KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 6.537.346,23 6.975.842,94 -6,3

KONEET JA KALUSTO 980.727,09 931.931,58 5,2

MUUT AINEELLISET HYÖDYKKEET 947,50 18.839,15 -95,0

ENNAKKOMAKSUT JA KESKENERÄISET HANKINNA 1.358.487,20 1.563.214,84 -13,1

AINEELLISET HYÖDYKKEET 52.767.348,50 53.490.055,00 -1,4

SIJOITUKSET

OSAKKEET JA OSUUDET 2.414.084,99 2.242.608,80 7,6

OSAKKUUSYHTEISÖOSUUDET 916.939,43 458.060,73 100,2

MUUT LAINASAAMISET 52.002,15 56.335,60 -7,7

MUUT SAAMISET 21.461,13 52.996,59 -59,5

SIJOITUKSET 3.404.487,70 2.810.001,72 21,2

PYSYVÄT VASTAAVAT 57.932.794,32 58.153.365,71 -0,4

TOIMEKSIANTOJEN VARAT

VALTION TOIMEKSIANNOT 22.492,29 37.240,80 -39,6

LAHJOITUSRAHASTOJEN ERITYISKATTEET 24.012,83 24.948,58 -3,8

TOIMEKSIANTOJEN VARAT 46.505,12 62.189,38 -25,2

VAIHTUVAT VASTAAVAT

VAIHTO-OMAISUUS

AINEET JA TARVIKKEET 249.888,14 248.781,28 0,4

MUU VAIHTO-OMAISUUS 1.357,09 1.124,51 20,7

VAIHTO-OMAISUUS 251.245,23 249.905,79 0,5

SAAMISET

PITKÄAIKAISET SAAMISET

LAINASAAMISET 6.225,21 1.605,26 287,8

PITKÄAIKAISET SAAMISET 6.225,21 1.605,26 287,8

LYHYTAIKAISET SAAMISET

MYYNTISAAMISET 1.087.341,60 1.200.684,33 -9,4

LAINASAAMISET 200.000,00 48.100,00 315,8

MUUT SAAMISET 584.418,05 665.585,60 -12,2

SIIRTOSAAMISET 155.463,18 202.299,03 -23,2

LYHYTAIKAISET SAAMISET 2.027.222,83 2.116.668,96 -4,2

SAAMISET 2.033.448,04 2.118.274,22 -4,0

RAHOITUSARVOPAPERIT

OSAKKEET JA OSUUDET 329,50 329,50

RAHOITUSARVOPAPERIT 329,50 329,50

RAHAT JA PANKKISAAMISET 1.963.086,71 2.485.408,48 -21,0

VAIHTUVAT VASTAAVAT 4.248.109,48 4.853.917,99 -12,5

VASTAAVAA 62.227.408,92 63.069.473,08 -1,3

145

Page 147: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 2

18.03.2016

K O N S E R N I T A S E 13:24:42

LOPEN KUNTAKONSERNI EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

31.12.2015 31.12.2014 Muutos

Euroa Euroa %

VASTATTAVAA

OMA PÄÄOMA

PERUSPÄÄOMA 16.022.978,60 16.022.978,60

ARVONKOROTUSRAHASTO 3.047,37 3.047,37

MUUT OMAT RAHASTOT 15.044,93 41.777,24 -64,0

EDELLISTEN TILIKAUSIEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 10.606.215,07 7.623.646,74 39,1

TILIKAUDEN YLI./ALIJÄÄMÄ 768.786,75 2.376.444,53 -67,6

OMA PÄÄOMA 27.416.072,72 26.067.894,48 5,2

VÄHEMMISTÖOSUUDET 25.651,84 287.099,74 -91,1

POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET

POISTOERO 279.362,16 -100,0

VAPAAEHTOISET VARAUKSET 142.949,83 -100,0

POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 422.311,99 -100,0

PAKOLLISET VARAUKSET

MUUT PAKOLLISET VARAUKSET 396.893,04 320.183,50 24,0

PAKOLLISET VARAUKSET 396.893,04 320.183,50 24,0

TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT

VALTION TOIMEKSIANNOT 22.492,29 42.619,02 -47,2

LAHJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMAT 268.984,20 239.644,07 12,2

MUUT TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 38.805,30 60.471,84 -35,8

TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 330.281,79 342.734,93 -3,6

VIERAS PÄÄOMA

PITKÄAIKAINEN

LAINAT RAHOITUS- JA VAKUUTUSLAITOKSILTA 15.803.576,73 16.609.317,93 -4,9

LAINAT JULKISYHTEISÖILTÄ 978.022,35 1.051.243,30 -7,0

MUUT VELAT/LIITTYMISMAKSUT JA MUUT VELA 1.103.894,53 1.066.469,72 3,5

PITKÄAIKAINEN 17.885.493,61 18.727.030,95 -4,5

LYHYTAIKAINEN

JOUKKOVELKAKIRJALAINAT 5.202.438,59 5.959.146,53 -12,7

LAINAT RAHOITUS- JA VAKUUTUSLAITOKSILTA 3.641.478,06 3.984.955,39 -8,6

LAINAT JULKISYHTEISÖILTÄ 59.829,79 255.609,61 -76,6

SAADUT ENNAKOT 129.097,48 167.255,54 -22,8

OSTOVELAT 2.798.393,71 2.307.782,98 21,3

MUUT VELAT 798.829,56 674.535,57 18,4

SIIRTOVELAT 3.542.948,73 3.552.931,87 -0,3

LYHYTAIKAINEN 16.173.015,92 16.902.217,49 -4,3

VIERAS PÄÄOMA 34.058.509,53 35.629.248,44 -4,4

VASTATTAVAA 62.227.408,92 63.069.473,08 -1,3

146

Page 148: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät

Pysyvien vastaavien arvostus

Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa suunnitelman mukaisten poistojen perusteet.

Sijoitusten arvostus

Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet on merkitty taseessa hankintamenoon. Arvostuksen perusteena on ollut hyödykkeen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämä tulo tai sen arvo palvelutuotannossa.

Pysyvien vastaavien sijoitusluonteiset erät on merkitty taseeseen hankinta-arvoon.

Vaihto-omaisuuden arvostus

Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintahintaan.

Rahoitusomaisuuden arvostus

Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon.

Tuloksen ja taseen vertailtavuus edellisen tilikauden tietoihin Tilinpäätökseen ei sisälly edelliseen vuoteen kohdistuvia merkittäviä oikaisuja.

Tiedot ovat vertailukelpoisia vuosina 2015 ja 2014, lukuun ottamatta kuntayhtymien alijäämästä vuonna 2015 tehtyä pakollista varausta. Tiedot esitettiin vuoden 2014 liitetiedoissa, vuonna 2015 kirjattuna taseeseen.

Vuonna 2015 Lopen kunnan lainakannan määrä kasvoi 1.246.430 euroa.

Lopen kunnan omistama Kempinmäen teollisuushalli oli loppuvuoteen asti ilman vuokralaista. Vasta joulukuussa saatiin uusi vuokralainen tiloihin. Tästä johtuen taseyksikkö Lopen yritystalon tilikauden tulos oli 60.393,62 euroa alijäämäinen.

Taseyksikkö Lopen vesilaitoksen tulos painui niin ikään 19.552,90 euroa tappiolliseksi, lähinnä ostopalveluna Riihimäen Vesihuoltoliikelaitokselta ostettujen jätevedenkäsittely-menojen huomattavan kasvun vuoksi.

Lopen kunnan valtuusto on 9.3.2015 päättänyt Kaartjärven Vesihuolto Oy:n esityksestä, että Kaartjärven Vesihuolto Oy:n toiminta siirretään 1.1.2016 alkaen Lopen kunnan vesilaitoksen hoidettavaksi. Kaartjärven Vesihuolto Oy on haettu selvitystilaan yhtiön purkamiseksi vuonna 2016 osakeyhtiölain mukaisella menettelyllä. Kunta pääomitti Kaartjärven Vesihuolto Oy:tä muuttamalla kunnan pääomalainasta 50.000 euroa sijoitukseksi yhtiön vapaan pääoman rahastoon. Vuonna 2015 yhtiö maksoi pois loppuosuuden Riihimäen kaupungin myöntämästä pääomalainasta. Lopen kunnan ja Kaartjärven Vesihuolto Oy:n välillä solmittiin 29.12.2015 kauppakirja, jolla Lopen kunnan vesilaitos osti Kaartjärven Vesihuolto Oy:n toiminnan 1.1.2016 alkaen 985.122 euron kauppahinnalla. Taloudellinen loppuselvitys Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta saadaan alkuvuoden aikana. Kunta on valtuuston 9.3.2015 päätöksen mukaisesti päättänyt luopua saatavistaan Kaartjärven Vesihuolto Oy:ltä siltä osin kuin yhtiön varat eivät riitä velkojen maksuun.

Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnon 113/2015 mukaisesti kirjattiin pakolliseksi varaukseksi taseeseen Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän aiempina vuosina syntynyt alijäämä 534.473,81 euroa ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alijäämä 1.309.360,83 euroa. Pakolliset varaukset, yhteensä 1.843.834,64 euroa, kirjattiin edellisten vuosien ylijäämää vähentämään. Tilivuonna molemmat kuntayhtymät tekivät ylijäämäisen tuloksen.

147

Page 149: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 1

18.03.2016

TOIMINTATUOTOT LAUTAKUNNITTAIN

EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma/ Toteutuma/ Muutos

tilivuosi ed.vuosi %

KESKUSVAALILAUTAKUNTA YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 13.183,80 12.674,00 4,0

TOIMINTATUOTOT/TULOT 13.183,80 12.674,00 4,0

KUNNANHALLITUS YHTEENSÄ 1.1.2014 ALK.

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 404.817,62 418.807,06 -3,3

MAKSUTUOTOT 1.715,20 -100,0

TUET JA AVUSTUKSET 164.906,08 110.238,38 49,6

VUOKRATUOTOT 48.173,02 49.191,32 -2,1

MUUT TOIMINTATUOTOT 37.028,73 156.217,84 -76,3

TOIMINTATUOTOT/TULOT 654.925,45 736.169,80 -11,0

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLTK. YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 30.679,63 23.881,21 28,5

MAKSUTUOTOT 147.749,50 147.382,32 0,2

TOIMINTATUOTOT/TULOT 178.429,13 171.263,53 4,2

PERUSTURVALTK./SOS.TOIMI YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 510.469,48 81.733,80 524,6

MAKSUTUOTOT 1.212.907,16 1.318.168,80 -8,0

TUET JA AVUSTUKSET 257.300,56 264.218,70 -2,6

VUOKRATUOTOT 497.501,71 492.448,59 1,0

MUUT TOIMINTATUOTOT 26.032,02 46.938,90 -44,5

TOIMINTATUOTOT/TULOT 2.504.210,93 2.203.508,79 13,6

KASVATUS- JA KOULUTUSLTK.YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 249.078,66 250.407,27 -0,5

MAKSUTUOTOT 569.800,77 599.880,23 -5,0

TUET JA AVUSTUKSET 97.132,34 153.121,63 -36,6

MUUT TOIMINTATUOTOT 16.277,12 17.126,82 -5,0

TOIMINTATUOTOT/TULOT 932.288,89 1.020.535,95 -8,6

KULT.- JA VAPAA-AIKALTK YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 8.134,52 7.918,61 2,7

MAKSUTUOTOT 71.276,70 61.145,55 16,6

TUET JA AVUSTUKSET 17.630,36 28.900,00 -39,0

VUOKRATUOTOT 47.823,88 47.118,57 1,5

MUUT TOIMINTATUOTOT 6.096,10 5.409,51 12,7

TOIMINTATUOTOT/TULOT 150.961,56 150.492,24 0,3

TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 53.683,64 104.713,03 -48,7

MAKSUTUOTOT 372,20 1.939,00 -80,8

148

Page 150: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA Sivu 2

18.03.2016

TOIMINTATUOTOT LAUTAKUNNITTAIN

EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma/ Toteutuma/ Muutos

tilivuosi ed.vuosi %

TUET JA AVUSTUKSET 37.104,61 13.926,92 166,4

VUOKRATUOTOT 306.593,29 318.246,59 -3,7

MUUT TOIMINTATUOTOT 62.440,22 28.182,34 121,6

TOIMINTATUOTOT/TULOT 460.193,96 467.007,88 -1,5

LOPEN KUNTA, KÄYTTÖTALOUS YHT.

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT 1.270.047,35 900.134,98 41,1

MAKSUTUOTOT 2.002.106,33 2.130.231,10 -6,0

TUET JA AVUSTUKSET 574.073,95 570.405,63 0,6

VUOKRATUOTOT 900.091,90 907.005,07 -0,8

MUUT TOIMINTATUOTOT 147.874,19 253.875,41 -41,8

TOIMINTATUOTOT/TULOT 4.894.193,72 4.761.652,19 2,8

149

Page 151: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 1

18.03.2016

TOIMINTATUOTOT LAUTAKUNNITTAIN

LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma/ Toteutuma/ Muutos

tilivuosi ed.vuosi %

LOPEN VESILAITOS/KÄYTTÖTALOUS

LIIKEVAIHTO

MYYNTITUOTOT 854.674,48 876.289,57 -2,5

LIIKEVAIHTO 854.674,48 876.289,57 -2,5

150

Page 152: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN YRITYSTALO Sivu 1

18.03.2016

TOIMINTATUOTOT LAUTAKUNNITTAIN

LOPEN YRITYSTALO EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma/ Toteutuma/ Muutos

tilivuosi ed.vuosi %

YRITYSTALO/KÄYTTÖTALOUS

LIIKEVAIHTO

3402 Muiden rak.ja huoneist. vuok 6.720,32 35.409,80 -81,0

LIIKEVAIHTO 6.720,32 35.409,80 -81,0

151

Page 153: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Verotulojen erittely

2015 Muutos% 2014

Kunnan tulovero 24 125 318 € 0,11 24 099 733 €

Osuus yhteisöveron tuotosta 1 477 910 € 22,48 1 206 677 €

Kiinteistövero 2 001 757 € -0,04 2 002 479 €

Verotulot yhteensä 27 604 984 € 1,08 27 308 890 €

€/asukas 3 375,52 € 3 293,80 €

Tulovero-% 20,50 20,00

Valtionosuuksien erittely

2015 2014

Peruspalvelujen valtionosuus, laskennalliset kustannukset 39 618 377 € 40 044 529 €

Peruspalvelujen valtionosuus, lisäosat (työpaikkaomavar.) 100 989 €

Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset 1 731 495 € 1 529 575 €

Kunnan omarahoitusosuus 29 368 077 €- 27 367 005 €-

Järjestelmämuutoksen tasaus 277 689 € 177 263 €

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (ilman tasauksia) 12 360 473 € 14 384 362 €

Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus 4 271 644 € 3 327 916 €

Opetus- ja sivistystoimen muut valtionosuudet 1 389 994 €- 1 724 783 €-

Harkinnanvarainen valtionosuus

Valtionosuudet yhteensä 15 242 123 € 15 987 495 €

152

Page 154: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA POISTOSUUNNITELMA Hyväksytty valtuusto 5.11.2012 (§ 53) Käyttöomaisuusryhmä Poistomenetelmä Nykyinen 1.1.2013 lukien Aineettomat hyödykkeet Tasapoisto Aineettomat oikeudet 5 – 20 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 3 vuotta 2 – 5 vuotta Aineelliset hyödykkeet Rakennukset ja rakennelmat Tasapoisto Hallinto- ja laitosrakennukset, kiviset 50 vuotta 30 - 40 vuotta Hallinto- ja laitosrakennukset, puiset 50 vuotta 25 - 35 vuotta Koulurakennukset ja päiväkodit, kiviset 50 vuotta 30 - 40 vuotta Koulurakennukset ja päiväkodit, puiset 50 vuotta 25 - 35 vuotta Tehdas-, tuotanto- ja

varastorakennukset 20 vuotta 20 vuotta

Liikuntahallit 50 vuotta 25 - 35 vuotta Vapaa-ajan rakennukset Urheilukenttien huoltorakennukset 30 vuotta 20 vuotta Virkistysalueen mökit, saunamökit 30 vuotta 30 vuotta Asuinrakennukset Kerros-, rivi- ja pientalot 50 vuotta 30 - 50 vuotta Kiinteät rakenteet ja laitteet Menojäännöspoisto Kadut ja tiet 20 % 20 % Muut maa- ja vesirakenteet

(urheilualueet, puistot, torit) 20 % 20 % Vesi- ja viemäriverkostot 10 % 10 % Muut kiinteät koneet, laitteet ja

rakenteet 20 % 25 %

Siirtoviemäri-yhdysvesijohdot ja runkolinjat

Tasapoisto, 40 vuotta

Tasapoisto, 40 vuotta

Koneet ja kalusto Tasapoisto Kuljetusvälineet 5 vuotta 5 vuotta Muut liikkuvat työkoneet 5 vuotta 5 vuotta Muut koneet ja laitteet 10 vuotta 10 vuotta Atk-laitteet 3 vuotta 3 vuotta Muut laitteet ja kalusteet 3 vuotta 3 vuotta Muut aineelliset hyödykkeet Luonnonvarat Käytön mukainen Käytön mukainen

153

Page 155: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA

LIITETIETO POISTOJEN JA KESKIMÄÄRÄISTEN KORVAUSINVESTOINTIEN VASTAAVUUDESTA

TP 2014

TP 2015

TA 2016

TS 2017

TS 2018

Viiden vuoden keskiarvo

Poistonalaiset investoinnit 2.762.737 4.462.277 6.180.000 3.376.000 2.060.000

Rahoitusosuudet - - - - -

Investointien omahankintamenot 2.762.737 4.462.277 6.180.000 3.376.000 2.060.000 3.768.203

Suunnitelman mukaiset poistot 1.663.396 1.754.397 2.022.680 2.479.510 2.427.910 2.069.579

Ero -1.698.624

Poikkeama % (Erotus/Investoinnit -%) -45 %

Sumupoistot ovat keskimääräisistä 5 vuoden investoinneista

55 %

Lopen kunnassa on toteutettu lähivuosina mittavaa investointiohjelmaa etenkin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tilojen rakentamisessa. Silmänkannon teollisuusalueen rakentaminen vuosien 2015–2016 aikana vaikuttaa niin ikään merkittävästi investointien suureen määrään ja jatkossa poistojen kasvuun. Investointisuunnitelmassa on varauduttu vuonna 2019 1.570.000 euron ja vuonna 2020 1.970.000 euron poistonalaisten investointien omahankintamenoon. Näiden vuosien investoinnit ovat keskiarvoa huomattavasti pienempiä. Vuodesta 2013 alkaen on ollut voimassa uusi poistosuunnitelma, joka on nostanut poistojen määrää rakennusten lyhentyneiden poistoaikojen vuoksi. Uusi poistosuunnitelma on laadittu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antaman yleisohjeen mukaisesti. Kasvaneiden poistojen vaikutus näkyy viiden vuoden suhdeluvun parantumisena.

154

Page 156: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot Muut toimintatuotot 2015

€ 2014

Käyttöomaisuuden myyntivoitot (= käyttöomaisuusarvon ja myyntihinnan erotus)

Asunto Oy Launosten Guttaperkan osakkeet 711–1000 6.000,00

Asunto Oy Lopen Mäntypolun osakkeet 5963–6635 34.653,33

Maa-alueet (eri tiloja ja määräaloja)

vuonna 2015 3 kpl 28.686,84

vuonna 2014 7 kpl 153.645,27

63.340,17 159.645,27

Muut toimintakulut

Käyttöomaisuuden myyntitappiot

Maa-alueet (eri tiloja ja määräaloja)

vuonna 2015 3 kpl 6.660,31

155

Page 157: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

AINEETTOMAT HYÖDYKKEETAineettomat oikeudet

Poistamaton hankintameno 1.1. 78 853,08 78 853,08Lisäykset tilikauden aikana 14 134,14 14 134,14Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -46 905,39 -46 905,39Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 46 081,83 0,00 0,00 46 081,83ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 46 081,83 0,00 0,00 46 081,83

Muut pitkävaikutteiset menotPoistamaton hankintameno 1.1. 37 472,88 1 569 763,95 1 607 236,83Lisäykset tilikauden aikana 0,00Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -9 554,64 -78 816,60 -88 371,24Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 27 918,24 1 490 947,35 0,00 1 518 865,59ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 27 918,24 1 490 947,35 0,00 1 518 865,59

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET YHTEENSÄ 74 000,07 1 490 947,35 0,00 1 564 947,42

AINEELLISET HYÖDYKKEETMaa-alueet

Poistamaton hankintameno 1.1. 6 738 400,67 21 179,37 6 759 580,04Lisäykset tilikauden aikana 3 155,03 3 155,03Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana -59 138,47 -59 138,47Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto 0,00Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 6 682 417,23 21 179,37 0,00 6 703 596,60ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 6 682 417,23 21 179,37 0,00 6 703 596,60

RakennuksetPoistamaton hankintameno 1.1. 19 818 726,05 545 911,92 20 364 637,97Lisäykset tilikauden aikana 3 512 386,97 3 512 386,97Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -821 903,16 -44 869,56 -866 772,72Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 22 509 209,86 0,00 501 042,36 23 010 252,22ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 22 509 209,86 0,00 501 042,36 23 010 252,22

TASEEN LIITETIEDOT / PYSYVÄT VASTAAVAT, VUOSI 2015156

Page 158: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

Kiinteät rakenteet ja laitteetPoistamaton hankintameno 1.1. 1 858 779,84 4 003 573,26 5 862 353,10Lisäykset tilikauden aikana 201 115,26 59 485,05 260 600,31Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -383 101,66 -283 069,56 -666 171,22Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 1 676 793,44 3 779 988,75 0,00 5 456 782,19ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 1 676 793,44 3 779 988,75 0,00 5 456 782,19

Koneet ja kalustoPoistamaton hankintameno 1.1. 116 508,95 116 508,95Lisäykset tilikauden aikana 249 320,17 249 320,17Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -86 176,04 -86 176,04Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 279 653,08 0,00 0,00 279 653,08ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 279 653,08 0,00 0,00 279 653,08

Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnatHankintameno 1.1. 531 256,84 5 000,00 536 256,84Lisäykset tilikauden aikana 838 235,99 838 235,99Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Siirrot erien välillä -488 867,03 -488 867,03Hankintameno 31.12. 880 625,80 5 000,00 885 625,80

Kirjanpitoarvo 31.12. 880 625,80 5 000,00 0,00 885 625,80

Muut aineelliset hyödykkeetPoistamaton hankintameno 1.1. 0,00Lisäykset tilikauden aikana 0,00Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto 0,00Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 0,00 0,00 0,00 0,00ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 0,00 0,00 0,00 0,00

AINEELLISET HYÖDYKKEET YHTEENSÄ 32 028 699,41 3 806 168,12 501 042,36 36 335 909,89

157

Page 159: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

SIJOITUKSETOsakkeet ja osuudet

Osakkeet konserniyhtiöissäHankintameno 1.1. 464 314,06 464 314,06Lisäykset 50 000,00 50 000,00Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä -257 486,00 -257 486,00Hankintameno 31.12. 256 828,06 0,00 0,00 256 828,06Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 256 828,06 0,00 0,00 256 828,06

Osakkeet osakkuusyhteisöissäHankintameno 1.1. 445 521,53 445 521,53Lisäykset 24 337,80 24 337,80Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä 257 486,00 257 486,00Hankintameno 31.12. 727 345,33 0,00 0,00 727 345,33Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 727 345,33 0,00 0,00 727 345,33

KuntayhtymäosuudetHankintameno 1.1. 5 878 631,20 5 878 631,20Lisäykset 0,00Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 5 878 631,20 0,00 0,00 5 878 631,20Arvonalennukset ja niiden palautukset -15 845,86 -15 845,86Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 5 862 785,34 0,00 0,00 5 862 785,34

Muut osakkeet ja osuudetHankintameno 1.1. 1 890 925,20 1 890 925,20Lisäykset 0,00Vähennykset -15 846,67 -15 846,67Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 1 875 078,53 0,00 0,00 1 875 078,53Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 1 875 078,53 0,00 0,00 1 875 078,53

Lainasaamiset konserniyhteisöiltäHankintameno 1.1. 1 438 914,57 1 438 914,57Lisäykset 100 000,00 100 000,00Vähennykset -50 000,00 -50 000,00Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 1 488 914,57 0,00 0,00 1 488 914,57Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 1 488 914,57 0,00 0,00 1 488 914,57

158

Page 160: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

Muut saamisetHankintameno 1.1. 0,00Lisäykset 15 533,00 15 533,00Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 15 533,00 0,00 0,00 15 533,00Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 15 533,00 0,00 0,00 15 533,00

SIJOITUKSET YHTEENSÄ 10 226 484,83 0,00 0,00 10 226 484,83

Poistamaton hankintameno 1.1. 37 859 390,30 5 599 516,58 545 911,92 44 004 818,80Lisäykset tilikauden aikana 4 908 218,36 59 485,05 0,00 4 967 703,41Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00 0,00 0,00 0,00Vähennykset tilikauden aikana -74 985,14 0,00 0,00 -74 985,14Siirrot erien välillä -488 867,03 0,00 0,00 -488 867,03Tilikauden poisto -1 347 640,89 -361 886,16 -44 869,56 -1 754 396,61Arvonalennukset ja niiden palautukset -15 845,86 0,00 0,00 -15 845,86Poistamaton hankintameno 31.12. 40 840 269,74 5 297 115,47 501 042,36 46 638 427,57Arvonkorotukset 0,00 0,00 0,00 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 40 840 269,74 5 297 115,47 501 042,36 46 638 427,57

PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 42 329 184,31 5 297 115,47 501 042,36 48 127 342,14

PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ

159

Page 161: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNIN TYTÄRYHTEISÖT, KUNTAYHTYMÄOSUUDET JA OSAKKUUSYHTEISÖT 31.12.2015 Tytäryhtiöt, yhdistetty kunnan konsernitilinpäätökseen vuonna 2015

Yhtiön nimi Kotipaikka Kunnan

omistus-osuus

%

Konsernin omistus-

osuus %

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

omasta pääomasta €

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

vieraasta pääomasta €

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

voitosta tai tappiosta €

Lopen Vuokratalot Oy Loppi 100,00 100,00 126.001 6.150.792 15.768

Lopen Vanhustentalot Oy Loppi 100,00 100,00 37.440 833.210 -1.047

Kaartjärven Vesihuolto Oy Loppi 75,00 75,00 -170.325 935.304 -35.528

Yhteensä -6.884 7.919.306 -20.807

Kuntayhtymät, yhdistetty omistusosuusprosenttien mukaisessa suhteessa kunnan konsernitilinpäätökseen vuonna 2015

Yhtiön nimi Kotipaikka Kunnan

omistus-osuus

%

Konsernin omistus-

osuus %

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

omasta pääomasta €

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

vieraasta pääomasta €

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

voitosta tai tappiosta €

Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky Riihimäki 16,87 16,87 536.865 1.094.967 128.549

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ky Hämeenlinna 5,63 5,63 3.563.411 4.487.035 156.853

Eteva kuntayhtymä Mäntsälä 0,47 0,47 66.196 243.821 11.222

Hämeen päihdehuollon ky Hämeenlinna 1,66 1,66 6.648 15.178 -6.648

Hämeen liitto Hämeenlinna 3,90 3,90 63.701 25.371 8.591

Yhteensä 4.236.821 5.866.372 298.567

160

Page 162: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Osakkuusyhtiöt on yhdistelty kunnan konsernitilinpäätökseen vuonna 2015 Yhtiön nimi Kotipaikka Kunnan

omistus-osuus

%

Konsernin omistus-

osuus %

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

omasta pääomasta €

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

vieraasta pääomasta €

Konsernin omistusosuutta vastaava määrä

voitosta tai tappiosta €

Kiinteistö Oy Läyliäisten Palveluasema Loppi 38,53 38,53 283.320 394 10

Asunto Oy Lopen Sairaalanmäki Loppi 45,64 45,64 145.098 167 183

Asunto Oy Lopen Kentänkulma Loppi 23,58 23,58 100.705 4.812 -

RHL-Data Oy Riihimäki 20,00 21,69 97.926 117.900 2.726

Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpaja Loppi 50,00 58,44 337.912 1.315.381 26

Yhteensä 964.961 1.438.654 2.945

161

Page 163: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA TASEEN LIITETIEDOT VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lopen kuntakonserniin kuuluvilta yhteisöiltä 31.12. 2015

€ 2014

€ Pitkäaikaiset saamiset (kunta sisältää taseyksiköt)

Saamiset tytäryhteisöiltä

Myyntisaamiset - - Lainasaamiset - - Muut saamiset - - Siirtosaamiset - -

Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä

Myyntisaamiset - - Lainasaamiset - - Muut saamiset - - Siirtosaamiset - -

Saamiset osakkuus- sekä muilta omistusyhteysyhteisöiltä

Myyntisaamiset - - Lainasaamiset - - Muut saamiset - - Siirtosaamiset - -

Lyhytaikaiset saamiset (kunta sisältää taseyksiköt)

Saamiset tytäryhteisöiltä Myyntisaamiset 42.742,80 81.062,61 Lainasaamiset 20.000,00 60.000,00 Muut saamiset - - Siirtosaamiset - -

Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä

Myyntisaamiset 1.745,87 19.706,25 Lainasaamiset - - Muut saamiset - - Siirtosaamiset - -

Saamiset osakkuus- sekä muilta omistusyhteysyhteisöiltä

Myyntisaamiset 2.524,20 2.899,17 Lainasaamiset - - Muut saamiset - - Siirtosaamiset - -

Yhteensä 67.012,87 163.668,03

162

Page 164: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA

TASEEN LIITETIEDOT Oma pääoma (ulkoinen)

Kunta 2015

Kunta 2014

Vesilaitos 2015

Vesilaitos 2014

Yritystalo 2015

Yritystalo 2014

Kunta + vesilaitos +

yritystalo yhteensä

2015 €

Kunta + vesilaitos +

yritystalo yhteensä

2014 €

Peruspääoma 1.1. 15.826.565,40 15.826.565,40 196.413,20 196.413,20 - - 16.022.978,60 16.022.978,60

Peruspääoma 31.12. 15.826.565,40 15.826.565,40 196.413,20 196.413,20 - - 16.022.978,60 16.022.978,60

Edellisten tilikausien alijäämä/ylijäämä 1.1. 11.110.355,13 8.793.552,87 1.503.700,62 1.406.047,03 - 68.557,32 386,58 12.545.498,43 10.199.986,48

Varaukset kuntayhtymien alijäämiin - 1.843.834,64 - 1.843.834,64

Edellisten tilikausien ylijäämä 31.12. 9.266.520,49 8.793.552,87 1.503.700,62 1.406.047,03 - 68.557,32 386,58 10.701.663,79 10.199.986,48

Tilikauden alijäämä/ylijäämä 652.071,94 2.316.802,26 - 57.381,73 97.653,59 - 55.553,14 - 68.943,90 539.137,07 2.345.511,95

Oma pääoma yhteensä 25.745.157,83 26.936.920,53 1.642.732,09 1.700.113,82 - 124.110,46 - 68.557,32 27.263.779,46 28.568.477,03

163

Page 165: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA TASEEN LIITETIEDOT Vieras pääoma Velat, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua (1.1.2021 alkaen) 31.12.2015

31.12.2014 €

Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 1.625.000,00 2.500.000,00

Lainat julkisyhteisöiltä 682.681,55 725.177,01

Yhteensä 2.307.681,55 3.225.177,01

164

Page 166: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA TASEEN LIITETIEDOT Velkojen erittely saman konsernin yhteisöille 31.12. 2015

2014 €

Pitkäaikainen vieras pääoma (kunta sisältää taseyksiköt) Velat tytäryhteisöille

Saadut ennakot - - Ostovelat - - Muut velat / liittymismaksuvelat - 13.844,40 Siirtovelat - -

Velat kuntayhtymille, joissa kunta on jäsenenä

Saadut ennakot - - Ostovelat - - Muut velat / liittymismaksuvelat 6.792,24 6.792,24 Siirtovelat - -

Velat osakkuus- sekä muille omistusyhteysyhteisöille

Saadut ennakot - - Ostovelat - - Muut velat / liittymismaksuvelat - - Siirtovelat - -

Lyhytaikainen vieras pääoma (kunta sisältää taseyksiköt)

Velat tytäryhteisöille Saadut ennakot - - Ostovelat 1.572,30 9.273,26 Muut velat - - Siirtovelat - -

Velat kuntayhtymille, joissa kunta on jäsenenä

Saadut ennakot - - Ostovelat 89.936,48 88.130,48 Muut velat - - Siirtovelat - -

Velat osakkuus- sekä muille omistusyhteysyhteisöille

Saadut ennakot - - Ostovelat 9.262,47 - 2.434,29 Muut velat - - Siirtovelat - -

Yhteensä 107.563,49 115.606,09

165

Page 167: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA TASEEN LIITETIEDOT Siirtovelat Kunta

(sisältää taseyksiköt) 31.12.2015

Kunta (sisältää taseyksiköt)

31.12.2014 €

Lomapalkkojen ja -rahojen + muiden sosiaalikulujen jaksotus Kunta 1.865.500,00 1.848.700,00 Vesilaitos 16.600,00 16.500,00 1.882.100,00 1.865.200,00 Korkojaksotukset 22.812,47 24.327,19 Muut siirtovelat Kunta 25.985,66 54.725,24 1.930.898,13 1.944.252,43

166

Page 168: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN LIITETIEDOT Perusturvalautakunnan valvonnassa olevat varat Perusturvalautakunnan valvonnassa oleviin asiakkaiden tileihin on käyttöoikeus ainoastaan perusturvalautakunnan nimeämällä virkailijalla. 31.12.2015

31.12.2014

Valvottavia tilejä 16 kpl 8 kpl Valvottavien tilien pääoma 44.772,16 € 7.340,83 €

167

Leena.Kemppinen
Konekirjoitusteksti
Page 169: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT Leasingvastuut Nordea Rahoitus Suomi Oy 31.12.2015

31.12.2014 €

Seuraavalla tilikaudella maksettavat 47.531,21 48.759,62

Myöhemmin maksettavat 77.190,36 60.071,08

Yhteensä 124.721,57 108.830,70

Lainojen korkosuojaussopimukset 31.12.2015 Myöntäjä Alkupäivä Eräpäivä Alkuperäinen

pääoma

Laskennallinen pääoma

Markkina-arvo

OP Pohjola 30.3.2007 30.3.2027 6.000.000,00 6.000.000,00 -1.165.368,86

Nordea 27.6.2012 12.6.2018 2.000.000,00 1.000.000,00 -17.502,00

OP Pohjola 20.2.2014 21.2.2022 2.500.000,00 1.953.125,00 -48.234,02

OP Pohjola 2.2.2015 2.2.2023 3.500.000,00 3.171.875,00 -11.112,71

Nordea 22.6.2015 22.6.2021 1.500.000,00 1.375.000,00 -11.998,00

Kunta on käyttänyt johdannaissopimuksia suojaamaan korkoriskeiltä sekä tasaamaan korkotason muutosten vaikutuksia. Suojauksilla on sidottu vaihtuvakorkoisia lainasopimuksia kiinteäkorkoisiksi tarkoituksena alentaa korko-odotuksiin perustuvia korkokustannuksia. Kunnan tavoitteena on pitää lainoista aiheutuva rahoitusrasitus mahdollisimman matalana ja ennakoitavana. Kunta suojaa johdannaissopimuksilla sekä olemassa olevia että tulevia lainoja. Yllä ensin mainitulla johdannaissopimuksella on toteutettu koko lainasalkun suojausta ilman lainakohtaista kytköstä. Suojaustoimenpiteen lähtökohtana on ollut se, että kunnan lainasalkku pysyy korkotasoltaan kohtuullisena pitemmälläkin tarkastelulla, myös jo olemassa olevien lainojen eräännyttyä. Muut korkosuojaussopimukset ovat lainakohtaisia koronvaihtosopimuksia, joilla vaihtuvakorkoisen lainan korkoperuste on sidottu kiinteäksi koroksi kunkin lainan nostoajankohtana kilpailtuun korkotasoon.

168

Page 170: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT VASTUUSITOUMUKSET LOPEN KUNTAKONSERNIIN KUULUVIEN YHTEISÖJEN PUOLESTA TAKAUSVASTUUT Lainan nro Takauspäivä € Pääoma €

31.12.2015 Pääoma €

31.12.2014 Lopen Vanhustentalot Oy - 995 02.09.2002 17.000,00 2.266,45 3.399,80 (Nordea Pankki Suomi Oyj) - 147 10.11.2003 310.000,00 124.000,00 139.500,00 Lopen Vanhustentalot Oy - 082 21.04.2008 55.000,00 13.750,00 19.250,00 (Keva) Lopen Vuokratalot Oy - 211 20.08.2007 100.000,00 20.000,00 30.000,00 (Keva) Lopen Vuokratalot Oy (Kuntarahoitus Oyj) 15472/11 07.11.2011 2.650.000,00 2.519.674,00 2.606.558,00 (Kuntarahoitus Oyj) 15473/11 07.11.2011 2.700.000,00 2.567.214,00 2.655.738,00 (Kuntarahoitus Oyj) 16630/13 06.05.2013 1.550.000,00 1.336.208,00 1.443.104,00 Yhteensä 6.583.112,45 6.897.549,80

169

Page 171: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT MUUT KUNNAN ANTAMAT VASTUUSITOUMUKSET Lainan nro Takauspäivä € Pääoma €

31.12.2015 Pääoma €

31.12.2014 Takausvastuut Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo (Kuntarahoitus Oyj) takaus: 50 % Lopen kunta, 50 % Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä 13933/09 14.03.2011 1.425.000,00 1.112.196,00 1.181.708,00 Asunto Oy Lopen Launosten Guttaperkka - 718 13.06.2011 150.000,00 150.000,00 150.000,00 (Sampo-pankki) Yhteensä 1.262.196,00 1.331.708,00 Takauspäivä € Pääoma €

31.12.2015 Pääoma €

31.12.2014 Luovutetut panttikirjat Lopen Ampumaratayhdistys ry. (Lopen Osuuspankki)

05.01.2000 40.365,00 0,00 0,00

Kuntien takauskeskus (Kuntien takauskeskuslaki 478/1996, kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnon 82 mukaisesti liitetietona esitettävät tiedot)

Kunnan osuus Kuntien takaus-

keskuksen takausvastuusta

31.12.2015 €

Kunnan osuus Kuntien takaus-

keskuksen takausvastuusta

31.12.2014 €

Kunnan osuus Kuntien takaus-

keskuksen kattamattomista takausvastuista

31.12.2015 €

Kunnan osuus Kuntien takaus-

keskuksen kattamattomista takausvastuista

31.12.2014 €

Kunnan mahdollista vastuuta kattava

osuus takaus-keskuksen rahastosta

31.12.2015 €

Kunnan mahdollista vastuuta kattava

osuus takaus-keskuksen rahastosta

31.12.2014 €

39.538.943,67 38.062.705,23 0,00 0,00 28.175,68 26.315,47

170

Page 172: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT LOPEN KUNNAN OMISTAMIIN TILOIHIN KIINNITETYT HALTIJAVELKAKIRJAT/PANTTIKIRJAT, TILANNE 31.12.2015 Velka-/ pantti- kirjan nro

Allekirjoitus- päivä

á mk/€ Yhteensä mk

Yhteensä €

Kiinnitetty Haltija Kiinnitys uudistettu viimeksi

64 30.12.1999 240.000 40.365,10 Ruutila 12:8 Lopen Osuuspankki 5.1.2000 1676 100.000 € 100.000,00 Tuomivaara 10:26 Lopen kunta 10.5.2004 1677 50.000 € 50.000,00 Tuomivaara 10:26 Lopen kunta 10.5.2004 MAA-AINESTENOTON VAKUUTENA OLEVAT HALTIJAVELKAKIRJAT ON LUETELTU ERILLISESSÄ MAA-AINESVAKUUSLUETTELOSSA RAKENNUSKOHTEIDEN VAKUUDET LUETELTU ERILLISESSÄ LUETTELOSSA

171

Page 173: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA HENKILÖSTÖÄ JA TILINTARKASTAJAN PALKKIOITA KOSKEVAT LIITETIEDOT Henkilöstön lukumäärä 31.12. 2015 2014

Vakinaiset 359 358

Määräaikaiset 74 87

Yhteensä 433 445 Henkilöstön jakaantuminen toimielimittäin 2015 2014

Kunnanhallitus (sisältää ruokahuollon) 34 37

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 5 5

Perusturvalautakunta 125 127

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 207 212

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 11 13

Tekninen lautakunta 48 51

Yhteensä 433 445 Henkilöstökulut kirjanpidon mukaan

Kunta + taseyksiköt

yhteensä 2015

Kunta + taseyksiköt

yhteensä 2014

Palkat ja palkkiot 14.744.910,04 14.629.444,68

Henkilöstösivukulut

Eläkekulut 3.503.947,24 3.534.529,38

Muut henkilöstösivukulut 764.184,55 731.893,73

Henkilöstökorvaukset - 170.013,74 - 172.635,96

Tuloslaskelman mukaan 18.843.028,09 18.723.231,83

Investointeihin kirjatut palkat 10.711,61 365,60

Investointeihin kirjatut sosiaalikulut 2.341,69 37,62

Palkkauskulut yhteensä 18.856.081,39 18.723.635,05

Luontoisedut 121.081,89 123.795,10

172

Page 174: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Tilintarkastajan palkkiot 2015

€ 2014

BDO Audiator Oy

Tilintarkastuspalkkiot 9.926,45 9.513,00

Tarkastuslautakunnan avustaminen 6.631,00 6.645,00

Tilintarkastuspalkkiot yhteensä 16.557,45 16.158,00 Luottamushenkilöstön palkkioista perityt ja puolueelle tai puolueyhdistykselle tilitetyt luottamushenkilömaksut

2015 €

2014 €

Etelä-Hämeen Vihreät ry 250,51 247,13

Keskustan Lopen Kunnallisjärjestö ry 3.737,25 3.310,00

Lopen Kokoomus ry 6.261,50 6.003,00

Lopen Perussuomalaiset ry 395,50 513,00

Sosialidemokraattien Lopen Kunnallisjärjestö ry 2.568,77 2.686,15

Vasemmistoliiton Lopen Yhdistys ry 836,25 925,13

Tilitetyt luottamushenkilömaksut yhteensä 14.049,78 13.684,41

173

Page 175: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Konsernitilinpäätös

Konsernitilinpäätös on laadittu Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston 22.12.2015 antaman yleisohjeen mukaisesti taloushallinnon käytössä olevan Pro Economica -konsernitilinpäätös-ohjelmiston avulla. Ohjelmistosta tulostuvat konsernituloslaskelma, konsernitase, konsernin rahoituslaskelma, yhdistelylaskelmat sekä päivä- ja pääkirjat konsernivienneistä.

Konsernitilinpäätöksen laskentaperiaatteet Lopen kunnalla on velvollisuus laatia täydellinen konsernitilinpäätös sisältäen konserni-

tuloslaskelman, konsernitaseen, konsernin rahoituslaskelman ja konsernin liitetiedot. Kunnan ja sen tytäryhteisöjen keskinäinen omistus on käsitelty nimellis- eli pariarvo-

menetelmällä.

Sisäiset velat ja saamiset on eliminoitu taseesta ja tuloslaskelmasta keskinäiset liike-tapahtumat. Olennaisia sisäisiä katteita käyttöomaisuushyödykkeissä konserniyhtiöiden välillä ei ole.

Vuoden 2015 konsernitilinpäätös on laadittu uuden, vuoden 2015 joulukuussa annetun

ohjeistuksen mukaisesti. Vertailuvuoden 2014 tilinpäätöstä ei ole oikaistu uuden suosituksen mukaiseksi. Muutos koskee lähinnä oman pääoman käsittelyä. Suosituksen mukaisesti omaan pääomaan on luettu vuodesta 2015 alkaen konserni-tilinpäätöksessä myös poistoerot ja vapaaehtoiset varaukset, jotka aiemmin esitettiin omina riveinään taseessa.

Lopen kunnan konsernitaseessa aiemmin tytäryhtiönä esitetty Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpaja on tulkinnan tarkentuessa siirretty osakkuusyhtiöihin. (Lopen kunta omistaa 50 % yhtiöstä suoraan ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä 50 %.) Aiemmin ainoastaan liitetietona esitetyt osakkuusyhtiöt on vuoden 2015 konsernitilin-päätöksessä otettu mukaan yhdistelyyn suosituksen mukaisella menetelmällä, jossa konserniyhteisöjen omistusosuutta vastaava määrä osakkuusyhteisöjen voitosta tai tappiosta sekä oman pääoman muutoksesta otetaan mukaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Tasejatkuvuus ei toteudu yllä esitettyjen muutosten vuoksi kaikissa tase-erissä.

Tytäryhtiö Kaartjärven Vesihuolto Oy, josta Lopen kunta omistaa 75 % ja

Riihimäen kaupunki 25 %. Koska Kaartjärven Vesihuolto Oy:n oma pääoma on negatiivinen, vähemmistöosuutta ei voida erottaa, vaan Riihimäen kaupungin osuus osakepääomasta on siirretty kohtaan edellisten vuosien voitto/tappio. Kaartjärven Vesihuolto Oy:n toiminta on päätetty siirtää valtuuston päätöksellä 9.3.2015 Lopen kunnan vesilaitoksen hoidettavaksi 1.1.2016 alkaen. Kaartjärven Vesihuolto Oy on haettu selvitystilaan yhtiön purkamiseksi vuonna 2016.

Kuntayhtymien tilinpäätökset on yhdistelty omistusosuusprosenttien mukaisessa suhteessa

konsernitilinpäätökseen. Kunnan ja kuntayhtymien väliset velat ja saamiset sekä tilikauden aikaiset tilitapahtumat on eliminoitu omistusprosenttien mukaisessa suhteessa.

174

Page 176: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI KONSERNITULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 31.12.2015

31.12.2014 €

Toimintatuotot tehtäväalueittain Yleishallinto 800.208,85 880.200,65 Sosiaali- ja terveystoimi 19.299.610,19 18.745.487,41 Opetus- ja kulttuuritoimi 1.083.250,45 1.171.028,19 Muut palvelut 2.669.123,88 2.804.032,73 Yhteensä 23.852.193,37 23.600.748,98 Tuottoihin ja kuluihin sisältyvät pakollisten varausten muutokset POTILASVAHINKOVAKUUTUSMAKSUVASTUU

Kanta-Hämeen keskussairaalan kuntayhtymä 396.893,04 320.183,50 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot MUUT TOIMINTATUOTOT

Lopen kunta 63.340,17 159.645,27 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä 858,95 12.138,97 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 63.145,27 66.579,97 Eteva kuntayhtymä 347,79 620,51 Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä 543,46 Yhteensä 128.235,64 238.984,72

MUUT TOIMINTAKULUT Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä - 533,67 Lopen kunta 6.660,31 - Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 709,92 - Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä 635,05 - Yhteensä 8.005,28 533,67

175

Page 177: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI KONSERNITASEEN LIITETIEDOT Lyhytaikaiset saamiset Siirtosaamiset 31.12.2015

31.12.2014 €

Kelan korvaukset 143.455,65 118.387,28

Valtionkorvaukset ja -avustukset - 76.163,21

Muut siirtosaamiset 12.007,53 7.748,54

Yhteensä 155.463,18 202.299,03

Lyhytaikaiset velat Siirtovelat 31.12.2015

31.12.2014 €

Tuloennakot 5.459,30 4.525,60

Lomapalkkojen ja -rahojen jaksotus 3.238.962,24 3.205.668,47

Korkojaksotukset 32.498,64 71.456,97

Muut siirtovelat 266.028,55 271.280,83

Yhteensä 3.542.948,73 3.552.931,87

176

Page 178: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI KONSERNITASEEN LIITETIEDOT Konsernin oma pääoma 2015

2014 €

Peruspääoma 1.1. 16.022.978,60 16.022.978,60 Peruspääoma 31.12. 16.022.978,60 16.022.978,60 Arvonkorotusrahasto 1.1. 3.047,37 3.047,37

Arvonkorotusrahaston muutos tilikaudella - -

Arvonkorotusrahasto 31.12. 3.047,37 3.047,37 Muut omat rahastot

Rahastojen pääoma 1.1. 41.777,24 41.632,83 Rahastojen muutokset tilikaudella - 26.732,31 + 144,41

Muut omat rahastot 31.12. 15.044,93 41.777,24 Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä 1.1. 10.000.091,27 7.665.252,63

Edellisten vuosien ylijäämään kohdistuneet oikaisut - 41.605,89 Konserniohjeen muutoksen mukaisesti omilta riveiltään siirretyt poistoerot ja vapaaehtoiset varaukset + 422.311,99 Konserniin yhdisteltyjen osakkuusyhtiöiden edellisten tilikausien yli-/alijäämät sekä edelliseen tilikauteen kohdistuvat oikaisut + 183.811,81

Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä 31.12. 10.606.215,07 7.623.646,74 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 768.786,75 2.376.444,53

Tilikauden yli/alijäämä kunta + tytäryhtiöt + kuntayhtymien omistuksen mukainen %-osuus tilikauden tuloksesta + omistusosuusprosenttien mukaiset osuudet osakkuusyhtiöiden tilikauden tuloksesta + tilikauden tulokseen tehdyt konsernitilinpäätöksen oikaisut = tilikauden tulos

LOPEN KUNTAKONSERNIN OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 27.416.072,72 26.067.894,48

177

Page 179: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI KONSERNITASEEN LIITETIEDOT Arvonkorotusrahasto 31.12. 2015

€ 2014

Riihimäen seudun terveyskeskuksen maa-alueen arvonkorotus.

3.047.37 3.047,37

178

Page 180: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI KONSERNITASEEN LIITETIEDOT Annetut pantit, kiinnitykset ja muut vastuusitoumukset 31.12. Konsernin sisäiset erät on eliminoitu tytäryhtiöiden ja kuntayhtymien osalta konserniliitetietoja koskevien ohjeiden mukaisesti. 2015

€ 2014

€ Takaukset

Lopen kunta (Takaus Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajalle) 1.112.196,00 1.181.708,00 Lopen kunta (Takaus Asunto Oy Lopen Launosten Guttaperkka, Danske Bank) 150.000,00 150.000,00 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä (Takaus Kiinteistö Oy Lopen Terveystalo Lopenpajalle) 187.807,20 199.354,14 Eteva kuntayhtymä (Takaukset muille) 12.356,24 12.954,38 1.462.359,44 1.544.016,52

Kuntien takauskeskus (Kuntien takauskeskuslaki 478/1996, kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnon 82 mukaisesti liitetietona esitettävät tiedot)

Kunnan osuus Kuntien takauskeskuksen takausvastuusta 39.538.943,67 38.062.705,23 Kunnan mahdollista vastuuta kattava osuus takauskeskuksen rahastosta - 28.175,68 - 26.315,47

39.510.767,99 38.036.389,76 Leasingvastuut

Lopen kunta 124.721,57 108.830,70 Kuntayhtymät 205.097,14 222.369,26

329.818,71 331.199,96 Muut taloudelliset vastuut

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 29.295,19 - Eteva kuntayhtymä 3.674,42 1.246,73 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä 35.014,49 34.981,13 67.984,10 36.227,86

41.370.930,24 39.947.834,10

179

Page 181: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TILINPÄÄTÖS 2015

Lopen Vesilaitos

180

Page 182: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Sisällysluettelo

TOIMINTAKERTOMUS ........................................................................................... 1

Teknisen johtajan katsaus ................................................................................. 1

Hallinto ....................................................................................................... 1

Arvio merkittävimmistä riskeistä .......................................................................... 2

Arvio tulevasta ............................................................................................... 2

Sisäinen valvonta ............................................................................................ 2

TALOUSARVIO ................................................................................................... 3

Tavoitteiden toteutuminen ................................................................................ 3

Käyttötalouden toteutuminen ............................................................................. 3

TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA TUNNUSLUVUT ................................................................ 4

Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut ......................................................................... 4

Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut ..................................................................... 6

Tase ja sen tunnusluvut .................................................................................... 8

Toiminnan tunnusluvut ..................................................................................... 9

Vesihuollon hintataso ...................................................................................... 10

Tehokkuus ................................................................................................... 10

Investoinnit .................................................................................................. 10

181

Page 183: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TOIMINTAKERTOMUS Teknisen johtajan katsaus Lopen Vesilaitoksen kirjanpito on eriytetty Lopen kunnan talousarviosta ja Lopen Vesi-laitos toimii teknisen lautakunnan alaisuudessa omana taseyksikkönä. Lopen Vesilaitos tuottaa jakelualueellaan vesihuollon palvelut, jotka käsittävät talous-veden toimittamisen kuluttajille sekä jäteveden pois johtamisen. Talousvesi pumpataan verkostoon kolmesta eri pohjavedenottamosta (Kirkonkylä, Launonen, Läyliäinen). Kukin vedenottamo palvelee kunkin taajaman vesihuoltoa. Kaikissa taajamissa on omat vesi-tornit. Vedenlaatu on täyttänyt koko vuoden sille asetetut laatuvaatimukset. Veden laatua valvoo Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän terveysvalvontaosasto. Vuoden 2015 aikana laadittiin yhteistyössä valvontaosaston kanssa uusi talousveden tutkimusohjelma. Jätevedet johdetaan kaikista taajamista siirtoviemäriä myöten Riihimäen jäteveden-puhdistamolle puhdistettavaksi. Hulevesiä Lopen Vesilaitos ei käsittele, eikä rakenna hulevesiviemäröintejä. Hulevesiviemäröinnistä aiheutuvat kustannukset on kirjattu kaavateiden rakentamiseen / kunnossapitoon. Kertomusvuoden aikana tehtiin päätökset Kaartjärven Vesihuolto Oy:n liittämisestä osaksi Lopen Vesilaitosta 1.1.2016 alkaen. Lopen Vesilaitoksen toiminta oli kertomusvuonna tappiollinen. Suurimmaksi osaksi se johtui Riihimäelle johdetun jäteveden määrän kasvusta sateisen vuoden takia ja siitä aiheutuneista kustannuksista. Kokonaisuutena Lopen Vesilaitoksen tavoitteet saavutettiin, lukuun ottamatta Riihimäelle johdetun jäteveden määrää. Kertomusvuonna sattui kaksi merkittävää putkirikkoa, Läyliäisissä sekä kirkonkylässä. Hallinto Lopen Vesilaitos kuuluu teknisen lautakunnan alaisuuteen ja kirjanpitopalvelut tuottaa Lopen kunnan talous- ja hallinto-osasto. Vesilaitoksen laskutus ja liittymissopimukset hoidetaan teknisessä toimistossa. Henkilöstön koulutuksessa on hyödynnetty Vesilaitosyhdistyksen järjestämiä kursseja. Työntekijöitä Lopen Vesilaitoksella on tällä hetkellä kaksi, joista toinen on osa-aika-eläkkeellä. Lisäksi osa LVI-teknikon, teknisen johtajan sekä palvelusihteerin palkasta kirjautuu vesi- ja viemärilaitokselle työpanokseen perustuen.

182

Page 184: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Arvio merkittävimmistä riskeistä Lopen Vesilaitoksen riskit voidaan jakaa toiminnallisiin, taloudellisiin sekä ympäristöön ja terveyteen liittyviin riskeihin. Talousveden saastuminen on toiminnallinen riski, mutta myös taloudellinen riski, koska siitä aiheutuvat korvaukset voivat olla merkittäviä. Tällaisessa tapauksessa riskinä on myös vedenjakeluun tarvittavan kaluston, säiliöiden, astioiden sekä riittävän talousvesimäärän toimittamiseen liittyvät asiat. Riskeihin on varauduttu mm. naapurikuntien vesilaitosten kanssa. Riskit on kartoitettu myös Vesihuollon varautumissuunnitelmassa. Taloudellinen riski voi olla myös vesihuoltoverkoston yllättävät korjaukset sekä putki-rikot. Vuoden 2015 aikana on kaukovalvontajärjestelmää uusittu riskien minimoimiseksi. Lopen Vesilaitoksella on käytössä viikkopäivystys. Arvio tulevasta Lopen Vesilaitoksen toimintaan ei ole tulossa merkittäviä muutoksia normaalin toimin-nan suhteen, lukuun ottamatta Kaartjärven aluetta. Liitoksen myötä Lopen Vesilaitoksen linjastopituus kasvaa noin 11 km, minkä lisäksi Lopen Vesilaitokseen hoitoon tulee uusi vedenottamo ja jätevedenpuhdistamo. Alueellista yhteistyötä jatketaan naapurikuntien kanssa. Tulevaisuudessa selvitetään alueellisen vesilaitosyhtiön perustamista yhteis-työssä Riihimäen ja Hausjärven kanssa. Vuotovesien vähentämiseen tulee tulevina vuosina panostaa linjasto- ja kaivosaneerauk-silla. Vuotovesien vähentäminen pienentää Riihimäelle johdettavan jäteveden määrää ja näin ollen vaikuttaa suoraan jätevesimaksuihin. Kirkonkylän vedenottamon saneerauksen suunnittelu ja toteutus on myös ajankohtainen lähitulevaisuudessa. Sisäinen valvonta Sisäinen valvonta on osa kunnan ja kuntakonsernin johtamis- ja hallintojärjestelmää. Valvonnan tarkoituksena on edistää organisaation tehokasta johtamista, riskien hallin-taa, toiminnan kehittämistä ja tuloksellisuuden arviointia. Päivittäinen valvonta käsittää laskujen oikeellisuuden tarkastuksen sekä investointien että käyttötalouden osalta. Talouden seuranta on päivittäistä ja siitä raportoidaan osa-vuosikatsauksen yhteydessä. Käyttöveden laatua seurataan verkostonäytteiden avulla, tutkimusohjelman mukaisesti.

183

Page 185: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TALOUSARVIO Tavoitteiden toteutuminen Vuoden 2015 tavoitteiksi vesi- ja viemärilaitokselle on asetettu seuraavat tavoitteet: − Talousveden laatu täyttää sille asetetut vaatimukset. − Vuotovesien määrä. Tavoitteista talousveden laatu täytti koko kertomusvuoden ajan sille asetetut laatu-vaatimukset. Vuotovesien määrää ei vuoden 2015 aikana saatu pienennettyä sateisesta vuodesta johtuen. Käyttötalouden toteutuminen Lopen Vesilaitoksen toimintatuotot olivat 933.488 euroa. Toimintatuotot alittuivat talousarvioon nähden noin 2,5 % eli 23.522 euroa. Toimintakulut olivat 580.490 euroa. Toimintakulut ylittyivät 10 % eli 58.660 euroa, johtuen pääosin Riihimäelle johdettavan jäteveden määrästä ja siitä aiheutuneista käsittelykustannuksista. Toimintakate oli 352.995 euroa ennen poistoja ja rahoituskuluja. Toimintakate oli toimintakulujen ylittymisen johdosta 19 % eli 82.182 euroa heikompi kuin budjetoitu.

184

Page 186: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA TUNNUSLUVUT Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut

Vesilaitos 2015 +/- % 2014

€ €

Liikevaihto 933 488 -2,4 956 558

Myyntituotot + 928 605 -2,5 952 489

Liiketoiminnan muut tuotot + 4 883 20,0 4 069

Materiaalit ja palvelut 442 033 24,7 354 464

Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Ostot tilikauden aikana - 111 228 3,0 108 004

Palvelujen ostot - 330 806 34,2 246 461

Henkilöstökulut 135 788 -1,6 137 990

Palkat ja palkkiot - 107 505 -2,0 109 676

Henkilösivukulut

Eläkekulut - 22 742 0,6 22 607

Muut henkilösivukulut - 5 542 -2,9 5 707

Poistot ja arvonalentumiset 361 886 16,8 309 890

Suunnitelman mukaiset poistot - 361 886 16,8 309 890

Arvonalentumiset -

Liiketoiminnan muut kulut - 2 668 -56,0 6 065

Liikeyli-/alijäämä -8 888 -106,0 148 148

Rahoitustuotot ja -kulut -10 665 12,0 -9 522

Korkotuotot +

Muut rahoitustuotot + 4 025 -4,3 4 208

Kunnalle maksetut korkokulut - 14 679 7,2 13 698

Muut rahoituskulut - 11 -65,2 32

Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä -19 553 -114,1 138 626

Satunnaiset erät +/-

Yli-/alijäämä ennen varauksia -19 553 -114,1 138 626

Tilikauden yli-/alijäämä -19 553 -114,1 138 626 Kertomusvuosi oli Lopen Vesilaitokselle tappiollinen johtuen toisaalta myyntituottojen määrän vähenemisestä ja toisaalta Riihimäen kaupungin laskutuksesta puhdistamolle johdetun jäteveden määrän kasvun johdosta.

185

Page 187: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

TUNNUSLUVUT 2015 2014

Sijoitetun pääoman tuotto, % -0,1 3,5

Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % -0,1 3,5

Voitto, % -2,1 14,5

Sijoitetun pääoman tuotto kertoo liikelaitokseen sijoitetun pääoman tuoton eli mittaa liikelaitoksen suhteellista kannattavuutta. Kunnan sijoittaman pääoman tuotto kuvaa Lopen Vesilaitoksen osalta käytännössä samaa, koska Lopen Vesilaitos on kunnan koko-naan omistama. Voitto-% osoittaa, kuinka suuren prosentuaalisen osuuden liikelaitoksen yli-/alijäämä ennen varauksia ja veroja muodostaa liikevaihdosta. Jos prosenttiluku on negatiivinen, on liikelaitoksen toiminta ollut tappiollista. Kaikki tuloslaskelman tunnusluvut osoittavat, että vuosi 2015 oli Lopen Vesilaitokselle edeltäjäänsä selvästi heikompi ja tappiollinen.

186

Page 188: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 2015 2014 € € Toiminnan rahavirta Liikeyli-/alijäämä +/- -8 888 148 148 Poistot ja arvonalentumiset + 361 886 309 890 Rahoitustuotot ja -kulut +/- -10 665 -9 522 Tulorahoituksen korjauserät +/-

342 333 448 516 Investointien rahavirta Investointimenot - 59 485 1 611 574 Rahoitusosuudet investointeihin + Pys. vastaavien hyödyk. luovutustulot +

-59 485 -1 611 574

Toiminnan ja investointien rahavirta 282 848 -1 163 058 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset

Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys kunnalta + 1 322 850 Pitkäaikaisten lainojen vähennys kunnalle - 495 895

-495 895 1 322 850

Oman pääoman muutokset +/- Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos muilta +/- 129 423 -124 636 Korottomien velkojen muutos muilta +/- 68 161 -13 000

197 585 -137 637

Rahoituksen rahavirta -298 311 1 185 213

Rahavarojen muutos -15 463 22 155 Rahavarat 31.12. 12 450 27 913 Rahavarat 1.1. 27 913 5 758 Rahavarojen muutos -15 463 22 155

187

Page 189: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Kertomusvuosi oli investointien osalta vaatimaton edeltäjäänsä verrattuna, vuoden 2014 investointimenot muodostuivat pääosin kunnan osallistumisesta Riihimäen jäteveden-puhdistamon laajennuksen ja saneerauksen kustannuksiin. Vesilaitoksen velka kunnalle väheni lähes 0,5 milj. euroa. Tunnusluvut 2015 2014 Investointien tulorahoitus, % 69,0 27,8 Lainanhoitokate 0,70 33,74 Kassasta maksut / vuosi, € 1 150 560 2 123 823 Kassan riittävyys, pv 3,9 4,8 Quick ratio 2,3 6,1 Current ratio 2,3 6,1 Investointien tulorahoitus osoittaa, kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu varsinaisella tulorahoituksella, ilman mahdollisia satunnaisia tuloja. Kun tunnusluvun arvo on alle 100 %, on investointimenoja jäänyt rahoitettavaksi pääoma-rahoituksella eli pysyvien vastaavien hyödykkeiden myynnillä, lainalla tai rahavarojen määrää vähentämällä. Lainanhoitokate kertoo liikelaitoksen tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisää lainaa, realisoimaan omaisuutta tai vähentämään rahavaroja. Quick ratio eli maksuvalmiussuhde kertoo, miten hyvin lyhytaikaisesti sidotuilla varoilla pystytään kattamaan lyhytaikaiset velat. Jos tunnusluvun arvo on yli 1, on maksu-valmiussuhde hyvä, arvoilla 0,5–1 tyydyttävä ja alle 0,5 heikko. Current ratio eli käyttöpääomasuhde kuvaa nopeakiertoisen omaisuuden ja nopea-kiertoisten velkojen suhdetta. Tunnusluku sopii quick ratio -tunnuslukua paremmin eri toimialojen yritysten vertailuun. Tunnusluvun arvona yli 2 on hyvä, 1–2 tyydyttävä ja alle 1 heikko.

188

Page 190: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Tase ja sen tunnusluvut VASTAAVAA 2015 2014 VASTATTAVAA 2015 2014

1 000 € 1 000 € 1 000 € 1 000 €

PYSYVÄT VASTAAVAT 5 297 5 600

OMA PÄÄOMA 1 448 1 468

Aineettomat hyödykkeet 1 491 1 570

Peruspääoma 196 196

Aineettomat oikeudet

Arvonkorotusrahasto

Muut pitkävaikutteiset menot 1 491 1 570

Muut omat rahastot

Ennakkomaksut

Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 1 271 1 133

Aineelliset hyödykkeet 3 806 4 030

Tilikauden yli-/alijäämä -20 139

Maa- ja vesialueet 21 21

Rakennukset

POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 0 0

Kiinteät rakenteet ja laitteet 3 780 4 004

Poistoero

Koneet ja kalusto

Vapaaehtoiset varaukset

Muut aineelliset hyödykkeet

Ennakkomaks. ja keskener. hank. 5 5

PAKOLLISET VARAUKSET 0 0

Sijoitukset 0 0

Eläkevaraukset

Osakkeet ja osuudet

Muut pakolliset varaukset

Joukkovelkakirjalainasaamiset

Muut lainasaamiset

TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT

Muut saamiset

VIERAS PÄÄOMA 4 147 4 574

TOIMEKSIANTOJEN VARAT

Pitkäaikainen 4 019 4 501

Lainat kunnalta 3 133 3 629

VAIHTUVAT VASTAAVAT 297 442

Muut velat/Liittymismaksut ja muut velat 886 872

Vaihto-omaisuus

Lyhytaikainen 128 73

Saamiset 285 414

Lainat kunnalta

Pitkäaikaiset saamiset

Ostovelat 80 57

Lyhytaikaiset saamiset 285 414

Muut velat 31

Myyntisaamiset 285 328

Siirtovelat 17 17

Muut saamiset 87

VASTATTAVAA YHTEENSÄ 5 595 6 042

Rahoitusarvopaperit

Rahat ja pankkisaamiset 12 28

TUNNUSLUVUT:

Omavaraisuusaste, % 25,9 24,3

VASTAAVAA YHTEENSÄ 5 595 6 042

Suhteellinen velkaantuneisuus, % 444,2 478,2

Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 € 1 252 1 271

Lainakanta 31.12., 1 000 € 3 133 3 629

Lainasaamiset 31.12., 1 000 € 0 0

Liikelaitoksen taseesta laskettavat tunnusluvut kuvaavat sen omavaraisuutta, kertynyttä yli-/alijäämää ja velkaisuutta. Omavaraisuusaste mittaa liikelaitoksen vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja sen kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä.

189

Page 191: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku kertoo, kuinka paljon liikelaitoksen käyttö-tuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Mitä pienempi tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet liikelaitoksella on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Kertynyt yli-/alijäämä osoittaa, paljonko liikelaitoksella on kertynyttä ylijäämää tule-vien vuosien liikkumavarana tai paljonko sillä on kertynyttä alijäämää, joka on katettava tulevina vuosina. Liikelaitoksen lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Toiminnan tunnusluvut Vedenottamoilta pumpattu vesi / laskutettu vesi 2010–2015

Vedenottamo 2010 m³

2011 m³

2012 m³

2013 m³

2014 m³

2015 m³

Lopenkylä pumpattu 121.145 124.231 129.754 142.956 133.184 128.507

Launonen pumpattu 62.482 61.615 60.873 60.867 65.980 70.742

Läyliäinen pumpattu 41.603 44.967 46.530 47.736 52.126 53.484

Yhteensä pumpattu 225.230 230.813 237.157 252.559 251.290 252.733

Yhteensä laskutettu 187.440 185.672 182.915 185.153 193.335 188.029

Riihimäkeen pumpattu jätevesi / laskutettu jätevesi 2010–2015

2010 m³

2011 m³

2012 m³

2013 m³

2014 m³

2015 m³

Pumpattu 321.764 207.251 262.220 241.688 236.389 378.632

Laskutettu jätevesi 173.805 172.343 169.948 171.555 179.617 172.588

Laskutettu sakokaivoliete 7.854 8.351 9.305 8.527 9.162 9.372

190

Page 192: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

Vesihuollon hintataso Lopen Vesilaitoksen taksat ovat Hausjärven Vesilaitoksen kanssa kutakuinkin saman-suuruiset, mutta korkeammat kuin Riihimäen Veden taksat.

Lope

n Ve

sila

itos

Hau

sjär

ven

Vesi

lait

os

Riih

imäe

n Ve

si

Käyttömaksu vesi 1,89

1,55

1,37 Käyttömaksu jätevesi 2,31

2,46

1,85

Perusmaksu vesi 30,00 70,00

mittari koon

mukaan

Perusmaksu jätevesi 40,00 molemmat yhteensä

mittari koon

mukaan

Tehokkuus Kertomusvuonna verkostoon pumpatun ja laskutetun veden ero oli 64.704 m³, mikä osittain selittyy kahdesta isosta vesivuodosta. Riihimäkeen pumpatun ja laskutetun jäte-veden erotus oli kertomusvuonna 206.044 m³, mikä selittyy erittäin sateisesta vuodesta. Investoinnit Merkittävimmät vesihuollon investoinnit olivat kertomusvuonna uuden jäteveden-pumppaamon rakentaminen Launosiin, lisäksi Silmänkannon kunnallistekniikan rakenta-minen, joka alkoi vasta kertomusvuoden lopulla. Jätevedenpumppaamoiden kauko-valvonta uusittiin GPRS-pohjaiseksi. Investointien toteutumaprosentti oli ainoastaan 10,2 %, johtuen Silmänkannon yritys-alueen rakentamisen ajankohdasta. Tältä osin kustannukset siirtyvät vuodelle 2016, muilta osin investoinnit toteutettiin suunnitellusti.

191

Page 193: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

TULOSLASKELMA

Sijoitetun pääoman tuotto, %= 100 * (Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä + Kunnalle maksetut korkokulut + Muille maksetut

korkokulut + Korvaus peruspääomasta) / (Oma pääoma + Sijoitettu korollinen vieras pääoma +Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset)

Tunnusluvun tase-erät lasketaan tilikauden alun ja lopun keskiarvona

Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, %= 100 * (Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä + Kunnalle maksetut korkokulut + Korvaus perus-

pääomasta) / (Oma pääoma + Lainat kunnalta + poistoero ja vapaaehtoiset varaukset)

Tunnusluvun tase-erät lasketaan tilikauden alun ja lopun keskiarvona

Voitto, %= 100 * (Yli-/alijäämä ennen varauksia / Liikevaihto)

RAHOITUSLASKELMA

Investointien tulorahoitus %= 100 * (Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä + Poistot ja arvonalentumiset - Tuloverot) / Investointien

omahankintameno (eli Investointimenot-Rahoitusosuudet)

Lainanhoitokate= (Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä + Poistot ja arvonalentumiset + Korkokulut - Tuloverot) /

Korkokulut + Lainanlyhennykset)

Kassasta maksut:Tuloslaskelmasta:= Materiaalit ja palvelut, henkilöstökulut, liiketoiminnan muut kulut -valmiiden ja keskeneräisten

tuotteiden varastojen lisäys -valmistus omaan käyttöön, korkokulut, korvaus peruspääomasta,tuloverot ja muut rahoituskulut

Rahoituslaskelmasta= Investointimenot, antolainasaamisten lisäykset ja pitkäaikaisten lainojen vähennyksetKassan riittävyys (pv):- 365 pv * Rahavarat 31.12. (= rahoitusarvopaperit+rahat ja pankkisaamiset) / Kassasta maksut

Quick ratio- (Rahat ja pankkisaamiset + Rahoitusarvopaperit + Lyhytaikaiset saamiset) / (Lyhytaikainen

vieras pääoma - Saadut ennakot)

Current ratio- (Vaihto-omaisuus + Lyhytaikaiset saamiset + Rahoitusarvopaperit + Rahat ja pankkisaamiset) /

(Lyhytaikainen vieras pääoma - Saadut ennakot)

TASE

Omavaraisuusaste, %- 100 * (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma - Saadut ennakot)

Suhteellinen velkaantuneisuus, %- 100 * (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot

Kertynyt ylijäämä (alijäämä)- Edellisten kausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä

Lainakanta 31.12.- Vieras pääoma - (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat)

Lainasaamiset 31.12.- Sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset

192

Page 194: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 1

18.03.2016

T u l o s l a s k e l m a 13:39:49

LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma/ Toteutuma/ Muutos

tilivuosi ed.vuosi %

TULOSLASKELMA

LIIKEVAIHTO

MYYNTITUOTOT 928.604,83 952.488,67 -2,5

LIIKEVAIHTO 928.604,83 952.488,67 -2,5

LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 4.882,89 4.069,15 20,0

MATERIAALIT JA PALVELUT

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -111.227,53 -108.003,84 3,0

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -111.227,53 -108.003,84 3,0

PALVELUJEN OSTOT -330.805,62 -246.460,53 34,2

MATERIAALIT JA PALVELUT -442.033,15 -354.464,37 24,7

HENKILÖSTÖKULUT

PALKAT JA PALKKIOT -107.504,54 -109.675,78 -2,0

HENKILÖSTÖSIVUKULUT

ELÄKELUKULUT -22.741,71 -22.607,36 0,6

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT -5.541,84 -5.707,30 -2,9

HENKILÖSTÖSIVUKULUT -28.283,55 -28.314,66 -0,1

HENKILÖSTÖKULUT -135.788,09 -137.990,44 -1,6

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -361.886,16 -309.890,15 16,8

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -361.886,16 -309.890,15 16,8

LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -2.668,48 -6.064,69 -56,0

LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ -8.888,16 148.148,17 -106,0

MUUT RAHOITUSTUOTOT 4.025,26 4.207,51 -4,3

KUNNALLE MAKSETUT KORKOKULUT -14.678,92 -13.697,96 7,2

MUUT RAHOITUSKULUT -11,08 -31,88 -65,2

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -10.664,74 -9.522,33 12,0

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN SAT. ERIÄ -19.552,90 138.625,84 -114,1

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN VARAUKSIA -19.552,90 138.625,84 -114,1

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -19.552,90 138.625,84 -114,1

193

Page 195: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 118.03.2016

Rahoituslaskelma 13:41:59LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma Toteutuma 2015 2014

RAHOITUSLASKELMA

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA

TOIMINNAN RAHAVIRTA LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ -8.888,16 148.148,17 POISTOT JA ARVONALENTUMISET 361.886,16 309.890,15 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -10.664,74 -9.522,33 TOIMINNAN RAHAVIRTA 342.333,26 448.515,99 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA INVESTOINTIMENOT -59.485,05 -1.611.573,73 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -59.485,05 -1.611.573,73

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA 282.848,21 -1.163.057,74

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA

LAINAKANNAN MUUTOKSET KUNNNALTA SAAT. PA.LAINOJEN LISÄYS 1.322.849,54 KUNNALTA SAAT. PA-LAINOJEN VÄHENNYS -495.895,48 LAINAKANNAN MUUTOKSET -495.895,48 1.322.849,54 MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET SAAMISTEN MUUTOS MUILTA 129.423,20 -124.636,36 KOROTTOMIEN VELKOJEN MUUTOS MUILTA 68.161,44 -13.000,29 MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET 197.584,64 -137.636,65

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA -298.310,84 1.185.212,89

RAHAVAROJEN MUUTOS -15.462,63 22.155,15

RAHAVARAT 31.12. 12.450,28 27.912,91 RAHAVARAT 1.1. 27.912,91 5.757,76 RAHAVAROJEN MUUTOS -15.462,63 22.155,15

194

Page 196: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 118.03.2016

T a s e 13:43:29LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos 2015 2014 %

TASE

VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1.490.947,35 1.569.763,95 -5,0 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1.490.947,35 1.569.763,95 -5,0 AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 21.179,37 21.179,37 KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 3.779.988,75 4.003.573,26 -5,6 ENNAKKOMAKS. JA KESKENER.HANKIN 5.000,00 5.000,00 AINEELLISET HYÖDYKKEET 3.806.168,12 4.029.752,63 -5,5 PYSYVÄT VASTAAVAT 5.297.115,47 5.599.516,58 -5,4 VAIHTUVAT VASTAAVAT SAAMISET LYHYTAIKAISET SAAMISET MYYNTISAAMISET 285.010,84 327.748,53 -13,0 MUUT SAAMISET 86.685,51 -100,0 LYHYTAIKAISET SAAMISET 285.010,84 414.434,04 -31,2 SAAMISET 285.010,84 414.434,04 -31,2 RAHAT JA PANKKISAAMISET 12.450,28 27.912,91 -55,4 VAIHTUVAT VASTAAVAT 297.461,12 442.346,95 -32,8 VASTAAVAA 5.594.576,59 6.041.863,53 -7,4

195

Page 197: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 218.03.2016

T a s e 13:43:29LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos 2015 2014 %

VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA JÄÄNNÖSPÄÄOMA/PERUSPÄÄOMA 196.413,20 196.413,20 EDELLISTEN TILIK:N YLI-/ALIJÄÄMÄ 1.271.186,67 1.132.560,83 12,2 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -19.552,90 138.625,84 -114,1 OMA PÄÄOMA 1.448.046,97 1.467.599,87 -1,3 VIERAS PÄÄOMA PITKÄAIKAINEN LAINAT KUNNALTA 3.133.008,05 3.628.903,53 -13,7 MUUT VELAT/LIITTYMISMAKSUT JA M 885.827,24 872.246,83 1,6 PITKÄAIKAINEN 4.018.835,29 4.501.150,36 -10,7 LYHYTAIKAINEN OSTOVELAT 79.849,64 56.613,30 41,0 MUUT VELAT 31.244,69 100,0 SIIRTOVELAT 16.600,00 16.500,00 0,6 LYHYTAIKAINEN 127.694,33 73.113,30 74,7 VIERAS PÄÄOMA 4.146.529,62 4.574.263,66 -9,4 VASTATTAVAA 5.594.576,59 6.041.863,53 -7,4

196

Page 198: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 1

24.03.2016

Toteutumavertailu

LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö-

2015 2015 01-12 summa %

VESILAITOS

TULOSLASKELMA

LIIKEVAIHTO

MYYNTITUOTOT 429.880 412.002,19 17.877,81 95,8

LIIKEVAIHTO 429.880 412.002,19 17.877,81 95,8

LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 5.300 4.882,89 417,11 92,1

MATERIAALIT JA PALVELUT

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -31.300 -27.977,72 -3.322,28 89,4

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -31.300 -27.977,72 -3.322,28 89,4

PALVELUJEN OSTOT -64.900 -79.493,89 14.593,89 122,5

MATERIAALIT JA PALVELUT -96.200 -107.471,61 11.271,61 111,7

HENKILÖSTÖKULUT

PALKAT JA PALKKIOT -66.140 -51.302,35 -14.837,65 77,6

HENKILÖSTÖSIVUKULUT

ELÄKELUKULUT -13.740 -10.949,54 -2.790,46 79,7

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT -3.460 -2.638,59 -821,41 76,3

HENKILÖSTÖSIVUKULUT -17.200 -13.588,13 -3.611,87 79,0

HENKILÖSTÖKULUT -83.340 -64.890,48 -18.449,52 77,9

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -133.950 -133.808,25 -141,75 99,9

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -133.950 -133.808,25 -141,75 99,9

LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -750 -1.781,77 1.031,77 237,6

LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ 120.940 108.932,97 12.007,03 90,1

MUUT RAHOITUSTUOTOT 4.025,26 -4.025,26 -100,0

KUNNALLE MAKSETUT KORKOKULUT -5.280 -5.871,57 591,57 111,2

MUUT RAHOITUSKULUT -11,08 11,08 -100,0

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -5.280 -1.857,39 -3.422,61 35,2

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN SAT. ERIÄ 115.660 107.075,58 8.584,42 92,6

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN VARAUKSIA 115.660 107.075,58 8.584,42 92,6

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 115.660 107.075,58 8.584,42 92,6

197

Page 199: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 2

24.03.2016

Toteutumavertailu

LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö-

2015 2015 01-12 summa %

VIEMÄRILAITOS

TULOSLASKELMA

LIIKEVAIHTO

MYYNTITUOTOT 521.830 516.602,64 5.227,36 99,0

LIIKEVAIHTO 521.830 516.602,64 5.227,36 99,0

MATERIAALIT JA PALVELUT

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -91.950 -83.249,81 -8.700,19 90,5

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -91.950 -83.249,81 -8.700,19 90,5

PALVELUJEN OSTOT -198.070 -251.311,73 53.241,73 126,9

MATERIAALIT JA PALVELUT -290.020 -334.561,54 44.541,54 115,4

HENKILÖSTÖKULUT

PALKAT JA PALKKIOT -38.480 -56.202,19 17.722,19 146,1

HENKILÖSTÖSIVUKULUT

ELÄKELUKULUT -8.830 -11.792,17 2.962,17 133,5

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT -2.020 -2.903,25 883,25 143,7

HENKILÖSTÖSIVUKULUT -10.850 -14.695,42 3.845,42 135,4

HENKILÖSTÖKULUT -49.330 -70.897,61 21.567,61 143,7

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -231.440 -228.077,91 -3.362,09 98,5

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -231.440 -228.077,91 -3.362,09 98,5

LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -2.190 -886,71 -1.303,29 40,5

LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ -51.150 -117.821,13 66.671,13 230,3

KUNNALLE MAKSETUT KORKOKULUT -7.920 -8.807,35 887,35 111,2

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -7.920 -8.807,35 887,35 111,2

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN SAT. ERIÄ -59.070 -126.628,48 67.558,48 214,4

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN VARAUKSIA -59.070 -126.628,48 67.558,48 214,4

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -59.070 -126.628,48 67.558,48 214,4

198

Page 200: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 3

24.03.2016

Toteutumavertailu

LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö-

2015 2015 01-12 summa %

LOPEN VESILAITOS/KÄYTTÖTALOUS

TULOSLASKELMA

LIIKEVAIHTO

MYYNTITUOTOT 951.710 928.604,83 23.105,17 97,6

LIIKEVAIHTO 951.710 928.604,83 23.105,17 97,6

LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 5.300 4.882,89 417,11 92,1

MATERIAALIT JA PALVELUT

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -123.250 -111.227,53 -12.022,47 90,2

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -123.250 -111.227,53 -12.022,47 90,2

PALVELUJEN OSTOT -262.970 -330.805,62 67.835,62 125,8

MATERIAALIT JA PALVELUT -386.220 -442.033,15 55.813,15 114,5

HENKILÖSTÖKULUT

PALKAT JA PALKKIOT -104.620 -107.504,54 2.884,54 102,8

HENKILÖSTÖSIVUKULUT

ELÄKELUKULUT -22.570 -22.741,71 171,71 100,8

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT -5.480 -5.541,84 61,84 101,1

HENKILÖSTÖSIVUKULUT -28.050 -28.283,55 233,55 100,8

HENKILÖSTÖKULUT -132.670 -135.788,09 3.118,09 102,4

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -365.390 -361.886,16 -3.503,84 99,0

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -365.390 -361.886,16 -3.503,84 99,0

LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -2.940 -2.668,48 -271,52 90,8

LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ 69.790 -8.888,16 78.678,16 -12,7

MUUT RAHOITUSTUOTOT 4.025,26 -4.025,26 -100,0

KUNNALLE MAKSETUT KORKOKULUT -13.200 -14.678,92 1.478,92 111,2

MUUT RAHOITUSKULUT -11,08 11,08 -100,0

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -13.200 -10.664,74 -2.535,26 80,8

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN SAT. ERIÄ 56.590 -19.552,90 76.142,90 -34,6

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN VARAUKSIA 56.590 -19.552,90 76.142,90 -34,6

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 56.590 -19.552,90 76.142,90 -34,6

199

Page 201: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS Sivu 1

24.03.2016

TOTEUTUMISVERTAILU INVESTOINNEISTA 15:00:08

LOPEN VESILAITOS EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö-

2015 2015 01-12 summa %

VESIJOHTOVERKOSTO

INVESTOINNIT

INVESTOINTIMENOT -205.000 -10.704,85 -194.295,15 5,2

NETTOMENO -205.000 -10.704,85 -194.295,15 5,2

VIEMÄRIVERKOSTO

INVESTOINNIT

INVESTOINTIMENOT -380.000 -48.780,20 -331.219,80 12,8

NETTOMENO -380.000 -48.780,20 -331.219,80 12,8

LOPEN VESILAITOS/INVESTOINNIT

INVESTOINNIT

INVESTOINTIMENOT -585.000 -59.485,05 -525.514,95 10,2

NETTOMENO -585.000 -59.485,05 -525.514,95 10,2

200

Page 202: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät

Pysyvien vastaavien arvostus

Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poisto-suunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskenta-perusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa suunnitelman mukaisten poistojen perusteet.

Sijoitusten arvostus

Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet on merkitty taseessa hankintamenoon. Arvostuksen perusteena on ollut hyödykkeen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämä tulo tai sen arvo palvelutuotannossa. Pysyvien vastaavien sijoitusluonteiset erät on merkitty taseeseen hankinta-arvoon.

Vaihto-omaisuuden arvostus

Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintahintaan.

Rahoitusomaisuuden arvostus

Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon.

Tuloksen ja taseen vertailtavuus edellisen tilikauden tietoihin Tilinpäätökseen ei sisälly edelliseen vuoteen kohdistuvia merkittäviä oikaisuja.

Tiedot ovat vertailukelpoisia vuosina 2015 ja 2014. Taseyksikkö Lopen vesilaitoksen tulos painui 19.552,90 euroa tappiolliseksi,

lähinnä ostopalveluna Riihimäen Vesihuoltoliikelaitokselta ostettujen jätevedenkäsittelymenojen huomattavan kasvun vuoksi.

Lopen kunnan ja Kaartjärven Vesihuolto Oy:n välillä solmittiin 29.12.2015

kauppakirja, jolla Lopen kunnan vesilaitos osti Kaartjärven Vesihuolto Oy:n toiminnan 1.1.2016 alkaen 985.122 euron kauppahinnalla. Toiminta kunnan vesihuollon järjestämänä alkoi 1.1.2016.

201

Page 203: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA JA LOPEN VESILAITOS POISTOSUUNNITELMA Hyväksytty valtuusto 5.11.2012 (§ 53) Käyttöomaisuusryhmä Poistomenetelmä Nykyinen 1.1.2013 lukien Aineettomat hyödykkeet Tasapoisto Aineettomat oikeudet 5 – 20 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 3 vuotta 2 – 5 vuotta Aineelliset hyödykkeet Rakennukset ja rakennelmat Tasapoisto Hallinto- ja laitosrakennukset, kiviset 50 vuotta 30 - 40 vuotta Hallinto- ja laitosrakennukset, puiset 50 vuotta 25 - 35 vuotta Koulurakennukset ja päiväkodit, kiviset 50 vuotta 30 - 40 vuotta Koulurakennukset ja päiväkodit, puiset 50 vuotta 25 - 35 vuotta Tehdas-, tuotanto- ja

varastorakennukset 20 vuotta 20 vuotta

Liikuntahallit 50 vuotta 25 - 35 vuotta Vapaa-ajan rakennukset Urheilukenttien huoltorakennukset 30 vuotta 20 vuotta Virkistysalueen mökit, saunamökit 30 vuotta 30 vuotta Asuinrakennukset Kerros-, rivi- ja pientalot 50 vuotta 30 - 50 vuotta Kiinteät rakenteet ja laitteet Menojäännöspoisto Kadut ja tiet 20 % 20 % Muut maa- ja vesirakenteet

(urheilualueet, puistot, torit) 20 % 20 % Vesi- ja viemäriverkostot 10 % 10 % Muut kiinteät koneet, laitteet ja

rakenteet 20 % 25 %

Siirtoviemäri-yhdysvesijohdot ja runkolinjat

Tasapoisto, 40 vuotta

Tasapoisto, 40 vuotta

Koneet ja kalusto Tasapoisto Kuljetusvälineet 5 vuotta 5 vuotta Muut liikkuvat työkoneet 5 vuotta 5 vuotta Muut koneet ja laitteet 10 vuotta 10 vuotta Atk-laitteet 3 vuotta 3 vuotta Muut laitteet ja kalusteet 3 vuotta 3 vuotta Muut aineelliset hyödykkeet Luonnonvarat Käytön mukainen Käytön mukainen

202

Page 204: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

AINEETTOMAT HYÖDYKKEETAineettomat oikeudet

Poistamaton hankintameno 1.1. 78 853,08 78 853,08Lisäykset tilikauden aikana 14 134,14 14 134,14Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -46 905,39 -46 905,39Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 46 081,83 0,00 0,00 46 081,83ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 46 081,83 0,00 0,00 46 081,83

Muut pitkävaikutteiset menotPoistamaton hankintameno 1.1. 37 472,88 1 569 763,95 1 607 236,83Lisäykset tilikauden aikana 0,00Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -9 554,64 -78 816,60 -88 371,24Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 27 918,24 1 490 947,35 0,00 1 518 865,59ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 27 918,24 1 490 947,35 0,00 1 518 865,59

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET YHTEENSÄ 74 000,07 1 490 947,35 0,00 1 564 947,42

AINEELLISET HYÖDYKKEETMaa-alueet

Poistamaton hankintameno 1.1. 6 738 400,67 21 179,37 6 759 580,04Lisäykset tilikauden aikana 3 155,03 3 155,03Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana -59 138,47 -59 138,47Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto 0,00Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 6 682 417,23 21 179,37 0,00 6 703 596,60ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 6 682 417,23 21 179,37 0,00 6 703 596,60

RakennuksetPoistamaton hankintameno 1.1. 19 818 726,05 545 911,92 20 364 637,97Lisäykset tilikauden aikana 3 512 386,97 3 512 386,97Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -821 903,16 -44 869,56 -866 772,72Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 22 509 209,86 0,00 501 042,36 23 010 252,22ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 22 509 209,86 0,00 501 042,36 23 010 252,22

TASEEN LIITETIEDOT / PYSYVÄT VASTAAVAT, VUOSI 2015203

Page 205: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

Kiinteät rakenteet ja laitteetPoistamaton hankintameno 1.1. 1 858 779,84 4 003 573,26 5 862 353,10Lisäykset tilikauden aikana 201 115,26 59 485,05 260 600,31Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -383 101,66 -283 069,56 -666 171,22Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 1 676 793,44 3 779 988,75 0,00 5 456 782,19ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 1 676 793,44 3 779 988,75 0,00 5 456 782,19

Koneet ja kalustoPoistamaton hankintameno 1.1. 116 508,95 116 508,95Lisäykset tilikauden aikana 249 320,17 249 320,17Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto -86 176,04 -86 176,04Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 279 653,08 0,00 0,00 279 653,08ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 279 653,08 0,00 0,00 279 653,08

Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnatHankintameno 1.1. 531 256,84 5 000,00 536 256,84Lisäykset tilikauden aikana 838 235,99 838 235,99Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Siirrot erien välillä -488 867,03 -488 867,03Hankintameno 31.12. 880 625,80 5 000,00 885 625,80

Kirjanpitoarvo 31.12. 880 625,80 5 000,00 0,00 885 625,80

Muut aineelliset hyödykkeetPoistamaton hankintameno 1.1. 0,00Lisäykset tilikauden aikana 0,00Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00Vähennykset tilikauden aikana 0,00Siirrot erien välillä 0,00Tilikauden poisto 0,00Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Poistamaton hankintameno 31.12. 0,00 0,00 0,00 0,00ArvonkorotuksetKirjanpitoarvo 31.12. 0,00 0,00 0,00 0,00

AINEELLISET HYÖDYKKEET YHTEENSÄ 32 028 699,41 3 806 168,12 501 042,36 36 335 909,89

204

Page 206: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

SIJOITUKSETOsakkeet ja osuudet

Osakkeet konserniyhtiöissäHankintameno 1.1. 464 314,06 464 314,06Lisäykset 50 000,00 50 000,00Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä -257 486,00 -257 486,00Hankintameno 31.12. 256 828,06 0,00 0,00 256 828,06Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 256 828,06 0,00 0,00 256 828,06

Osakkeet osakkuusyhteisöissäHankintameno 1.1. 445 521,53 445 521,53Lisäykset 24 337,80 24 337,80Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä 257 486,00 257 486,00Hankintameno 31.12. 727 345,33 0,00 0,00 727 345,33Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 727 345,33 0,00 0,00 727 345,33

KuntayhtymäosuudetHankintameno 1.1. 5 878 631,20 5 878 631,20Lisäykset 0,00Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 5 878 631,20 0,00 0,00 5 878 631,20Arvonalennukset ja niiden palautukset -15 845,86 -15 845,86Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 5 862 785,34 0,00 0,00 5 862 785,34

Muut osakkeet ja osuudetHankintameno 1.1. 1 890 925,20 1 890 925,20Lisäykset 0,00Vähennykset -15 846,67 -15 846,67Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 1 875 078,53 0,00 0,00 1 875 078,53Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 1 875 078,53 0,00 0,00 1 875 078,53

Lainasaamiset konserniyhteisöiltäHankintameno 1.1. 1 438 914,57 1 438 914,57Lisäykset 100 000,00 100 000,00Vähennykset -50 000,00 -50 000,00Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 1 488 914,57 0,00 0,00 1 488 914,57Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 1 488 914,57 0,00 0,00 1 488 914,57

205

Page 207: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA LOPEN VESILAITOS

LOPEN YRITYSTALO

LOPEN KUNTA + TASEYKSIKÖT

YHTEENSÄ

Muut saamisetHankintameno 1.1. 0,00Lisäykset 15 533,00 15 533,00Vähennykset 0,00Siirrot erien välillä 0,00Hankintameno 31.12. 15 533,00 0,00 0,00 15 533,00Arvonalennukset ja niiden palautukset 0,00Arvonkorotukset 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 15 533,00 0,00 0,00 15 533,00

SIJOITUKSET YHTEENSÄ 10 226 484,83 0,00 0,00 10 226 484,83

Poistamaton hankintameno 1.1. 37 859 390,30 5 599 516,58 545 911,92 44 004 818,80Lisäykset tilikauden aikana 4 908 218,36 59 485,05 0,00 4 967 703,41Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00 0,00 0,00 0,00Vähennykset tilikauden aikana -74 985,14 0,00 0,00 -74 985,14Siirrot erien välillä -488 867,03 0,00 0,00 -488 867,03Tilikauden poisto -1 347 640,89 -361 886,16 -44 869,56 -1 754 396,61Arvonalennukset ja niiden palautukset -15 845,86 0,00 0,00 -15 845,86Poistamaton hankintameno 31.12. 40 840 269,74 5 297 115,47 501 042,36 46 638 427,57Arvonkorotukset 0,00 0,00 0,00 0,00Kirjanpitoarvo 31.12. 40 840 269,74 5 297 115,47 501 042,36 46 638 427,57

PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 42 329 184,31 5 297 115,47 501 042,36 48 127 342,14

PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ

206

Page 208: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS TASEEN LIITETIEDOT VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lopen kuntakonserniin kuuluvilta yhteisöiltä 31.12. 2015

Pitkäaikaiset saamiset

Saamiset tytäryhteisöiltä

Myyntisaamiset - Lainasaamiset - Muut saamiset - Siirtosaamiset -

Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä

Myyntisaamiset - Lainasaamiset - Muut saamiset - Siirtosaamiset -

Saamiset osakkuus- sekä muilta omistusyhteysyhteisöiltä

Myyntisaamiset - Lainasaamiset - Muut saamiset - Siirtosaamiset -

Lyhytaikaiset saamiset

Saamiset tytäryhteisöiltä Myyntisaamiset 22.129,43 Lainasaamiset - Muut saamiset - Siirtosaamiset -

Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä

Myyntisaamiset 1.503,32 Lainasaamiset - Muut saamiset - Siirtosaamiset -

Saamiset osakkuus- sekä muilta omistusyhteysyhteisöiltä

Myyntisaamiset 2.524,20 Lainasaamiset - Muut saamiset - Siirtosaamiset -

Yhteensä 26.156,95

207

Page 209: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS

TASEEN LIITETIEDOT Oma pääoma (ulkoinen + sisäinen)

Lopen Vesilaitos

2015 €

Lopen Vesilaitos

2014 €

Peruspääoma 1.1. 196.413,20 196.413,20

Peruspääoma 31.12. 196.413,20 196.413,20

Edellisten tilikausien alijäämä/ylijäämä 1.1. 1.271.186,67 1.132.560,83

Edellisten tilikausien ylijäämä 31.12. 1.271.186,67 1.132.560,83

Tilikauden alijäämä/ylijäämä - 19.552,90 138.625,84

Oma pääoma yhteensä 1.448.046,97 1.467.599,57

208

Page 210: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS TASEEN LIITETIEDOT Velkojen erittely saman konsernin yhteisöille 31.12. 2015

Pitkäaikainen vieras pääoma Velat tytäryhteisöille

Saadut ennakot - Ostovelat - Muut velat / liittymismaksuvelat 10.284,52 Siirtovelat -

Velat kuntayhtymille, joissa kunta on jäsenenä

Saadut ennakot - Ostovelat - Muut velat / liittymismaksuvelat 6.792,24 Siirtovelat -

Velat osakkuus- sekä muille omistusyhteysyhteisöille

Saadut ennakot - Ostovelat - Muut velat / liittymismaksuvelat 13.844,40 Siirtovelat -

Lyhytaikainen vieras pääoma

Velat tytäryhteisöille Saadut ennakot - Ostovelat 1.572,30 Muut velat - Siirtovelat -

Velat kuntayhtymille, joissa kunta on jäsenenä

Saadut ennakot - Ostovelat 582,81 Muut velat - Siirtovelat -

Velat osakkuus- sekä muille omistusyhteysyhteisöille

Saadut ennakot - Ostovelat 8.511,67 Muut velat - Siirtovelat -

Yhteensä 41.587,94

209

Page 211: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS TASEEN LIITETIEDOT Siirtovelat Lopen Vesilaitos

31.12.2015 €

Lopen Vesilaitos 31.12.2014

Lomapalkkojen ja -rahojen + muiden sosiaalikulujen jaksotus 16.600,00 16.500,00

210

Page 212: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN VESILAITOS HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT Henkilöstön lukumäärä 31.12. 2015 2014

Vakinaiset 2,9 2,9

Yhteensä 2,9 2,9 Lopen Vesilaitoksella työskentelee kaksi vesilaitoksen hoitajaa (100 % ja 90 % henkilöiden palkoista). Työnjohto ja hallinto (10 % ja 30 % henkilöiden palkoista). Toimistohenkilöstö (40 % ja 20 % henkilöstön palkoista). Yllä olevat luvut sisältyvät Lopen kunnan tilinpäätöksen liitetietojen henkilöstömäärään. Henkilöstökulut kirjanpidon mukaan

Lopen Vesilaitos

2015 €

Lopen Vesilaitos

2014 €

Palkat ja palkkiot 107.504,00 109.675,78

Henkilöstösivukulut

Eläkekulut 22.741,71 22.607,36

Muut henkilöstösivukulut 5.541,84 5.707,30

Tuloslaskelman mukaan 135.788,09 137.990,44

Palkkauskulut yhteensä 135.788,09 137.990,44

Luontoisedut 96,00 90,00

211

Page 213: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN YRITYSTALO Sivu 1

18.03.2016

T u l o s l a s k e l m a 13:44:56

LOPEN YRITYSTALO EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma/ Toteutuma/ Muutos

tilivuosi ed.vuosi %

TULOSLASKELMA

LIIKEVAIHTO 6.720,32 35.409,80 -81,0

MATERIAALIT JA PALVELUT

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -11.424,31 -9.042,24 26,3

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -11.424,31 -9.042,24 26,3

PALVELUJEN OSTOT -9.555,34 -10.976,48 -12,9

MATERIAALIT JA PALVELUT -20.979,65 -20.018,72 4,8

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -44.869,56 -44.869,56

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -44.869,56 -44.869,56

LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -40.580,75 -100,0

LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ -59.128,89 -70.059,23 -15,6

KUNNALLE MAKSETUT KORKOKULUT -1.264,73 -2.510,00 -49,6

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -1.264,73 -2.510,00 -49,6

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN SAT. ERIÄ -60.393,62 -72.569,23 -16,8

YLI-/ALIJÄÄMÄ ENNEN VARAUKSIA -60.393,62 -72.569,23 -16,8

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -60.393,62 -72.569,23 -16,8

212

Page 214: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN YRITYSTALO Sivu 1

18.03.2016

Rahoituslaskelma

LOPEN YRITYSTALO EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Toteutuma Toteutuma

2015 2014

RAHOITUSLASKELMA

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA

TOIMINNAN RAHAVIRTA

LIIKEYLI-/ALIJÄÄMÄ -59.128,89 -70.059,23

POISTOT JA ARVONALENTUMISET 44.869,56 44.869,56

RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -1.264,73 -2.510,00

TOIMINNAN RAHAVIRTA -15.524,06 -27.699,67

TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -15.524,06 -27.699,67

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA

LAINAKANNAN MUUTOKSET

KUNNNALTA SAAT. PA.LAINOJEN LISÄYS 5.302,73

KUNNALTA SAAT. PA-LAINOJEN VÄHENNYS -6.141,05

LAINAKANNAN MUUTOKSET 5.302,73 -6.141,05

MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET

SAAMISTEN MUUTOS MUILTA 9.986,17 33.840,72

KOROTTOMIEN VELKOJEN MUUTOS MUILTA 235,16

MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET 10.221,33 33.840,72

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 15.524,06 27.699,67

RAHAVAROJEN MUUTOS 0 0

RAHAVAROJEN MUUTOS 0 0

213

Page 215: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN YRITYSTALO Sivu 1

18.03.2016

T a s e 13:47:43

LOPEN YRITYSTALO EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

TASE

VASTAAVAA

PYSYVÄT VASTAAVAT

AINEELLISET HYÖDYKKEET

RAKENNUKSET 501.042,36 545.911,92 -8,2

AINEELLISET HYÖDYKKEET 501.042,36 545.911,92 -8,2

PYSYVÄT VASTAAVAT 501.042,36 545.911,92 -8,2

VAIHTUVAT VASTAAVAT

SAAMISET

LYHYTAIKAISET SAAMISET

MUUT SAAMISET 9.986,17 -100,0

LYHYTAIKAISET SAAMISET 9.986,17 -100,0

SAAMISET 9.986,17 -100,0

VAIHTUVAT VASTAAVAT 9.986,17 -100,0

VASTAAVAA 501.042,36 555.898,09 -9,9

214

Page 216: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN YRITYSTALO Sivu 2

18.03.2016

T a s e 13:47:43

LOPEN YRITYSTALO EUR

Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

VASTATTAVAA

OMA PÄÄOMA

JÄÄNNÖSPÄÄOMA/PERUSPÄÄOMA 540.000,00 540.000,00

EDELLISTEN TILIK:N YLI-/ALIJÄÄMÄ -183.709,36 -111.140,13 65,3

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -60.393,62 -72.569,23 -16,8

OMA PÄÄOMA 295.897,02 356.290,64 -17,0

VIERAS PÄÄOMA

PITKÄAIKAINEN

LAINAT KUNNALTA 204.910,18 199.607,45 2,7

PITKÄAIKAINEN 204.910,18 199.607,45 2,7

LYHYTAIKAINEN

MUUT VELAT 235,16 100,0

LYHYTAIKAINEN 235,16 100,0

VIERAS PÄÄOMA 205.145,34 199.607,45 2,8

VASTATTAVAA 501.042,36 555.898,09 -9,9

215

Page 217: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa
Page 218: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTA (YRITYSTUNNUS 01) LOPEN VESILAITOS (YRITYSTUNNUS 02) LOPEN YRITYSTALO (YRITYSTUNNUS 04) LUETTELO VUODEN 2015 KIRJANPITOKIRJOISTA, TOSITTEIDEN LAJEISTA JA NIIDEN SÄILYTYKSESTÄ

Tosite- laji

Tositteiden numerosarjat

Säilytys

Tilinpäätös sidottuna kirjana Pysyvästi paperitulosteena arkistossa

Päiväkirjat tositelajeittain atk-tulosteena

Kassa- ja pankkitositteet 10 1 – 5 000 Paperitulosteena arkistossa

Muistiotositteet 05 5 001 – 10 000 Paperitulosteena arkistossa

Myyntireskontran suoritustositteet, kunta 11 10 001 – 17 999 Paperitulosteena arkistossa

Myyntireskontran suoritustositteet, vesilaitos

14 14 001 – 16 000 Paperitulosteena arkistossa

Ostoreskontran maksatustositteet 12 18 001 – 19 999 Paperitulosteena arkistossa

Ostolaskutositteet 20 20 001 – 39 999 Paperitulosteena arkistossa

Sähköiset ostolaskut 200 200 001 – 399 999 Sähköisenä CD-levyllä arkistossa

Laskutustositteet (myyntireskontra) 40 920 001 – 930 000 Paperitulosteena arkistossa

Laskutustositteet (Effica-järjestelmä) 42 420 001 – 429 999 Paperitulosteena arkistossa

Laskutustositteet (Pro Consona Päivähoito) 43 430 001 – 439 999 Paperitulosteena arkistossa

Laskutustositteet (vesilaitos) 40 49 001 – 49 100 Paperitulosteena arkistossa

Vesilaskutus/Komartek 41 530 001 – 530 999 Paperitulosteena arkistossa

Sisäiset vesilaskut 49 49 501 – 49 599 Paperitulosteena arkistossa

Sosiaalityö / Pro Consona tositteet 50 50 001 – 59 999 Paperitulosteena arkistossa

Palkkatositteet 60 60 001 – 61 000 Paperitulosteena arkistossa

Käyttöomaisuuskirjanpidon tositteet 80 80 001 – 84 999 Paperitulosteena arkistossa

Vyörytystapahtumat 85 85 001 – 85 999 Paperitulosteena arkistossa

Konsernitilinpäätöksen tositteet 90 90 001 – 90 999 Paperitulosteena arkistossa

Tase-erittely atk-tulosteena Paperitulosteena arkistossa

Toteutumisvertailu käyttötaloudesta atk-tulosteena

Paperitulosteena arkistossa

Toteutumisvertailu investointiosasta atk-tulosteena

Paperitulosteena arkistossa

Pääkirja atk-tulosteena Paperitulosteena arkistossa

Pääkirja kustannuspaikoittain atk-tulosteena Paperitulosteena arkistossa

Päiväkirjat tositelajeittain Paperitulosteena arkistossa

Myyntireskontraraportit atk-tulosteena Paperitulosteena arkistossa

Ostoreskontraraportit atk-tulosteena Paperitulosteena arkistossa

Palkkakortistot atk-tulosteena Paperitulosteena arkistossa

217

Page 219: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 1

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:50:50

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

TULOSLASKELMA

TOIMINTATUOTOT/TULOT

MYYNTITUOTOT

3101 01 Myyntitulot valtiolta 24.713,43 32.807,79 -24,7

3102 01 Myyntitulot kunnilta 758.803,60 326.377,00 132,5

3103 01 Myyntitulot kuntayhtymiltä 18.445,97 89.672,87 -79,4

3105 01 Kotikuntakorvaukset entiselt 53.145,96 51.820,47 2,6

3160 02 Vesihuollon kulutusmaksut 789.221,01 815.728,31 -3,2

3190 01 Muut myyntitulot 414.938,39 399.456,85 3,9

3190 02 Muut myyntitulot 65.453,47 60.561,26 8,1

MYYNTITUOTOT 2.124.721,83 1.776.424,55 19,6

MAKSUTUOTOT

3201 01 Kodinhoitoapumaksut 168.402,65 180.513,30 -6,7

3202 01 Tukipalvelumaksut 422.841,06 475.733,91 -11,1

3210 01 Hoitopäivämaksut 1.097.986,53 1.121.471,61 -2,1

3219 01 Muut sosiaalitoimen maksut 52.376,64 91.949,11 -43,0

3220 01 Valvonta-ja tarkastusmaksut 143.260,50 141.245,52 1,4

3290 01 Muut maksut 117.238,95 119.317,65 -1,7

MAKSUTUOTOT 2.002.106,33 2.130.231,10 -6,0

TUET JA AVUSTUKSET

3301 01 Työllistämistuet 96.925,76 60.777,80 59,5

3302 01 Muut tuet ja avust.valtiolta 339.578,82 411.994,64 -17,6

3310 01 Työterveyshuollon korvaukset 96.547,99 74.633,19 29,4

3380 01 Muut tuet ja avust. kunnilta 20.500,00 5.500,00 272,7

3390 01 Muut tuet ja avustukset 20.521,38 17.500,00 17,3

TUET JA AVUSTUKSET 574.073,95 570.405,63 0,6

VUOKRATUOTOT

3401 01 Asuntojen vuokratulot 693.251,70 693.635,59 -0,1

3402 01 Muiden rak.ja huoneist. vuok 149.028,34 155.103,41 -3,9

3402 02 Muiden rak.ja huoneist. vuok 4.882,89 4.069,15 20,0

3402 04 Muiden rak.ja huoneist. vuok 6.720,32 35.409,80 -81,0

3403 01 Maa- ja vesialueiden vuokrat 48.173,02 49.191,32 -2,1

3490 01 Muut vuokratulot(koneet ja k 9.638,84 9.074,75 6,2

VUOKRATUOTOT 911.695,11 946.484,02 -3,7

MUUT TOIMINTATUOTOT

3506 01 Perustoimeentulotuen tak.per 18.970,33 36.571,36 -48,1

3507 01 Tarvehark.ja en.ehk.toim.tul 1.085,24 2.678,40 -59,5

3510 01 Käyttöomaisuuden myyntivoito 63.340,17 159.645,27 -60,3

3590 01 Muut tuotot 64.478,45 54.980,38 17,3

MUUT TOIMINTATUOTOT 147.874,19 253.875,41 -41,8

TOIMINTATUOTOT/TULOT 5.760.471,41 5.677.420,71 1,5

VALMISTUS OMAN KÄYTTÖÖN

3701 01 Valmistus omaan käyttöön 67.706,45 40.487,61 67,2

VALMISTUS OMAN KÄYTTÖÖN 67.706,45 40.487,61 67,2

TOIMINTAKULUT/MENOT

HENKILÖSTÖKULUT

PALKAT JA PALKKIOT

5000 01 Opettajaviranhalt. palkat -3.353.425,88 -3.185.278,37 5,3

5001 01 Tukiopetuksen palkat -23.320,96 -25.762,50 -9,5

5010 01 Muiden vakinaisten palkat -7.899.667,48 -7.650.252,73 3,3

5010 02 Muiden vakinaisten palkat -79.307,48 -78.046,37 1,6

5011 01 Alv:lliset vakinaisten palk -4.107,73 -6.867,82 -40,2

5020 01 Tunti-ja urakkapalkat -96.475,04 -93.527,23 3,2

5030 01 Sijaisten palkat/muu henkil -1.260.195,59 -1.467.319,23 -14,1

218

Page 220: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 2

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:50:52

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

5030 02 Sijaisten palkat/muu henkil -1.021,62 100,0

5031 01 Alv:lliset sijaisten palkat -29,37 100,0

5032 01 Sijaisten palkat/opettajat -333.121,89 -403.963,33 -17,5

5040 01 Tilapäisten palkat -332.624,44 -254.098,36 30,9

5041 01 Alv:lliset tilapäisten palk -1.106,53 100,0

5050 01 Erilliskorvaukset/muu henki -639.759,60 -644.913,28 -0,8

5050 02 Erilliskorvaukset/muu henki -27.095,44 -28.784,39 -5,9

5052 01 Erilliskorvaukset/opettajat -358.536,12 -374.733,21 -4,3

5055 01 Asiantuntijapalkat -4.839,08 -1.739,10 178,3

5080 01 Työllistämispalkat -175.454,39 -108.620,35 61,5

5090 01 Palkkiot (ei eläkkeeseen oi -95.253,50 -91.323,00 4,3

5095 01 Palkkiot (eläkkeeseen oikeu -33.165,79 -35.564,06 -6,7

5096 01 Verolliset matkakorvaukset -12.822,11 -12.351,35 3,8

5099 01 Jaksotetut palkat -13.500,00 -163.000,00 -91,7

5099 02 Jaksotetut palkat -80,00 -3.300,00 -97,6

PALKAT JA PALKKIOT -14.744.910,04 -14.629.444,68 0,8

HENKILÖSIVUKULUT

ELÄKEKULUT

5124 01 KuEL-maksut/eläkeper.+varh -842.284,40 -920.628,32 -8,5

5124 02 KuEl-maksut/eläkeper.+ var -4.409,76 -4.041,12 9,1

5125 01 KuEL-maksut -2.165.868,62 -2.096.233,45 3,3

5125 02 KuEL-maksut -18.317,95 -18.016,24 1,7

5130 01 Muut eläkevakuutusmaksut -470.652,51 -464.848,96 1,2

5198 01 Jaksot.palkkojen eläkekulu -2.400,00 -30.211,29 -92,1

5198 02 Jaksot.palkkojen eläkekulu -14,00 -550,00 -97,5

ELÄKEKULUT -3.503.947,24 -3.534.529,38 -0,9

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT

5110 01 Sotu-maksut -299.500,34 -303.681,79 -1,4

5110 02 Sotu-maksut -2.205,31 -2.287,98 -3,6

5120 01 Työttömyysvakuutusmaksut -410.363,96 -355.350,66 15,5

5120 02 Työttömyysvakuutusmaksut -3.002,77 -2.833,67 6,0

5190 01 Muut sosiaalivakuutusmaksu -47.878,41 -60.953,98 -21,5

5190 02 Muut sosiaalivakuutusmaksu -327,76 -435,65 -24,8

5199 01 Jaksot.palkkojen muut henk -900,00 -6.200,00 -85,5

5199 02 Jaksot.palkkojen muut henk -6,00 -150,00 -96,0

MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT -764.184,55 -731.893,73 4,4

HENKILÖSIVUKULUT -4.268.131,79 -4.266.423,11

HENKILÖSTÖKORVAUKSET

5200 01 Sair.vak.- ja tapaturmakorv 162.759,05 172.031,98 -5,4

5200 02 Sair.vak.- ja tapaturmakorv 454,98 -100,0

5202 01 Muut henkilöstökorvaukset, 7.254,69 149,00 4768,9

HENKILÖSTÖKORVAUKSET 170.013,74 172.635,96 -1,5

HENKILÖSTÖKULUT -18.843.028,09 -18.723.231,83 0,6

PALVELUJEN OSTOT

ASIAKASPALVELUJEN OSTOT

5301 01 Asiakaspalv. osto valtiolta -75.701,70 -73.562,29 2,9

5302 01 Asiakaspalv. osto kunnilta -382.370,10 -303.593,00 25,9

5303 01 Asiakaspalv. osto kuntayhty -14.872.923,23 -14.101.272,53 5,5

5304 01 Asiakaspalvelun osto muilta -2.207.306,90 -1.753.022,83 25,9

5305 01 Kotikuntalain kotikuntakorv -30.048,71 -28.835,65 4,2

5306 01 Lapsiperheiden kodinhoitoav -7.302,65 100,0

5390 01 Perhehoit. ja tukihenk. pal -168.439,71 -194.386,42 -13,3

ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -17.744.093,00 -16.454.672,72 7,8

MUIDEN PALVELUJEN OSTOT

5400 01 Toimistopalvelujen osto -167,40 -162,00 3,3

5401 01 Pankkipalvelujen osto -11.561,90 -11.604,69 -0,4

5401 02 Pankkipalvelujen osto -1.002,72 -957,47 4,7

219

Page 221: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 3

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:50:52

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

5402 01 Asiantuntijapalvelujen osto -402.004,54 -189.191,21 112,5

5402 02 Asiantuntijapalvelujen osto -15.383,47 -17.526,40 -12,2

5403 01 Atk-palvelukset -262.874,05 -263.049,32 -0,1

5403 02 Atk-palvelukset -10.825,36 -8.924,64 21,3

5410 01 Painatukset ja ilmoitukset -53.983,91 -47.502,80 13,6

5415 01 Telepalvelujen osto -74.727,88 -75.610,29 -1,2

5415 02 Telepalvelujen osto -4.599,06 -7.074,34 -35,0

5416 01 Postimaksut -46.400,99 -36.910,96 25,7

5416 02 Postimaksut -5.414,55 -4.791,55 13,0

5416 04 Postimaksut -18,27 100,0

5420 01 Vakuutukset -50.092,47 -54.074,03 -7,4

5420 02 Vakuutukset -938,07 -693,01 35,4

5420 04 Vakuutukset -1.245,20 -3.662,33 -66,0

5430 01 Puhtaanapitopalvelut -45.883,95 -81.618,73 -43,8

5430 02 Puhtaanapitopalvelut -74,01 -100,0

5430 04 Puhtaanapitopalvelut -61,00 -95,00 -35,8

5435 01 Pesulapalvelut -33.454,30 -25.288,86 32,3

5438 01 Jätevesimaksut/ulkoiset -1.191,00 -2.266,42 -47,5

5438 02 Jätevesimaksut ulkoiset -215.516,11 -139.978,54 54,0

5440 01 Rakennusten kunnossapitopal -42.243,21 -27.931,24 51,2

5440 04 Rakennusten kunnossapitopal -3.058,57 -332,83 819,0

5441 01 Alueiden kunnossapitopalvel -132.237,76 -122.506,55 7,9

5441 02 Alueiden kunnossapitopalvel -870,91 -10.200,01 -91,5

5441 04 Alueiden kunnossapitopalvel -177,38 100,0

5445 04 Rakennusten rakentamispalve -4.950,00 -100,0

5446 01 Alueiden rakentamispalvelut -1.193,12 -100,0

5450 01 Koneiden ja laitt. kunnossa -99.914,32 -97.153,52 2,8

5450 02 Koneiden ja laitt. kunnossa -1.966,97 100,0

5450 04 Koneiden ja laitt. kunnossa -1.122,45 -918,46 22,2

5458 01 Majoitus-ja ravitsemuspalve -19.703,42 -14.673,59 34,3

5460 01 Matkustuskorvaukset -96.590,25 -96.452,52 0,1

5460 02 Matkustuskorvaukset -10.205,15 -9.122,73 11,9

5461 01 Matkustuskorvaukset koulutu -14.312,04 -13.429,00 6,6

5461 02 Matkustuskorvaukset koulutu -69,48 -103,78 -33,1

5462 01 Kuljetuspalvelut -971.334,30 -1.023.897,38 -5,1

5462 04 Kujetuspalvelut -350,00 100,0

5471 01 Terveyspalvelujen osto -181.557,07 -131.564,71 38,0

5472 01 Opetuspalvelujen osto -50.042,05 -84.132,23 -40,5

5473 01 Kulttuuripalvelujen osto -18.675,65 -17.128,59 9,0

5475 01 Kustannuskorvaukset -22.036,92 -24.400,68 -9,7

5476 01 Kust.korv. perhe-,om.hoit.- -102.272,11 -111.816,48 -8,5

5480 01 Osuus verotuskustannuksiin -200.391,19 -208.766,92 -4,0

5481 01 Muut yhteistoimintaosuudet -1.222.307,31 -1.286.050,85 -5,0

5482 01 Eu-hankkeiden kuntaosuudet -32.285,48 -26.141,29 23,5

5485 01 Henkilöstön koulutuspalvelu -57.813,13 -58.865,57 -1,8

5485 02 Henkilöstön koulutuspalvelu -940,00 -660,00 42,4

5490 01 Muut palvelut -63.838,05 -66.932,93 -4,6

5490 02 Muut palvelut -41.796,35 -24.872,06 68,0

MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -4.625.457,72 -4.435.253,64 4,3

PALVELUJEN OSTOT -22.369.550,72 -20.889.926,36 7,1

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA

5500 01 Toimistotarvikkeet -22.707,15 -21.608,21 5,1

5500 02 Toimistotarvikkeet -18,64 -124,55 -85,0

5501 01 Koulutarvikkeet -39.594,65 -40.432,60 -2,1

5510 01 Kirjallisuus -147.751,88 -142.018,97 4,0

5512 01 Muu kirjastomateriaali -22.474,88 -21.767,91 3,2

220

Page 222: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 4

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:50:52

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

5520 01 Elintarvikkeet -429.368,37 -467.895,63 -8,2

5530 01 Vaatteisto -13.121,44 -18.808,11 -30,2

5530 02 Vaatteisto -251,13 -432,23 -41,9

5540 01 Lääkkeet ja hoitotarvikkeet -69.582,31 -70.463,86 -1,3

5550 01 Puhdistusaineet ja -tarvikk -62.116,32 -59.743,51 4,0

5550 02 Puhdistusaineet ja -tarvikk -18,96 -43,39 -56,3

5560 01 Poltto- ja voiteluaineet -31.870,29 -32.944,37 -3,3

5560 02 Poltto- ja voiteluaineet -161,38 100,0

5560 04 Poltto- ja voiteluaineet -206,07 -342,97 -39,9

5570 01 Lämmitys -433.397,00 -469.397,45 -7,7

5570 04 Lämmitys -3.659,11 -3.291,73 11,2

5571 01 Sähkö -360.917,38 -362.751,86 -0,5

5571 02 Sähkö -78.618,60 -59.471,45 32,2

5571 04 Sähkö -3.598,80 -5.310,07 -32,2

5573 01 Vesimaksut ulkoiset -4.044,45 -2.875,33 40,7

5580 01 Kalusto -76.042,70 -124.398,93 -38,9

5580 02 Kalusto -12.214,96 -24.653,83 -50,5

5580 04 Kalusto -3.500,00 100,0

5585 01 Koneiden ja lait. kunnossap -47.237,82 -71.573,52 -34,0

5585 02 Koneiden ja lait. kunnossap -16.796,36 -18.099,70 -7,2

5585 04 Koneiden ja lait.kunnossapi -70,76 100,0

5590 01 Rakennusmateriaali -35.784,48 -46.481,31 -23,0

5590 02 Rakennusmateriaali -7,33 -406,37 -98,2

5591 01 Muut materiaali -69.252,28 -73.422,76 -5,7

5591 02 Muut materiaali -2.994,99 -4.725,42 -36,6

5591 04 Muut materiaali -336,29 100,0

OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -1.987.716,78 -2.143.486,04 -7,3

VARASTOJEN LISÄYS/VÄHENNYS

5800 01 Varastojen lisäys/vähennys 662,57 -96,57 -786,1

VARASTOJEN LISÄYS/VÄHENNYS 662,57 -96,57 -786,1

AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -1.987.054,21 -2.143.582,61 -7,3

AVUSTUKSET

5850 01 Avustukset kotitalouksille -1.232.845,21 -1.224.552,51 0,7

5851 01 Perustoimeentulotuki -317.176,15 -398.051,26 -20,3

5852 01 Täydentävä toimeentulotuki -18.365,15 -47.477,02 -61,3

5853 01 Ehkäisevä toimeentulotuki -2.196,27 -8.150,30 -73,1

5860 01 Avustukset muille -109.918,38 -113.349,29 -3,0

5861 01 Työmarkkinatuen kuntaosuus -206.235,77 -150.665,80 36,9

5870 01 Palvelusetelit -666,90 100,0

5890 01 Omaishoitajien palkkiot -283.030,68 -244.920,13 15,6

AVUSTUKSET -2.170.434,51 -2.187.166,31 -0,8

VUOKRAT

5901 01 Huoneistojen vuokramenot -497.767,48 -512.311,78 -2,8

5902 02 Alueiden vuokramenot -1.324,64 -100,0

5910 01 Koneiden ja laitt. vuokramen -9.659,25 -7.678,49 25,8

5911 01 Koneiden ja lait.leasingvuok -44.292,94 -49.535,26 -10,6

5911 02 Koneiden ja lait.leasingvuok -138,66 -100,0

5919 01 Muut vuokramenot -44,35 -3.725,64 -98,8

VUOKRAT -551.764,02 -574.714,47 -4,0

MUUT TOIMINTAKULUT

5950 01 Välilliset verot(alv) -15.504,14 -15.971,75 -2,9

5951 01 Välittömät verot -1.857,74 -2.723,53 -31,8

5970 01 Jäsenmaksut(vapaaehtoiset) -5.140,99 -4.820,12 6,7

5970 02 Jäsenmaksut -1.313,00 -1.208,00 8,7

5980 01 Työosuus-ja ahkeruusrahat -7.644,00 -8.036,00 -4,9

5989 01 Käyttöomaisuuden myyntitappi -6.660,31 100,0

5990 01 Muut kulut -100.288,74 -81.449,27 23,1

221

Page 223: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 5

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:50:52

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

5990 02 Muut toimintakulut -1.355,48 -3.393,39 -60,1

5990 04 Muut toimintakulut -40.580,75 -100,0

MUUT TOIMINTAKULUT -139.764,40 -158.182,81 -11,6

TOIMINTAKULUT/MENOT -46.061.595,95 -44.676.804,39 3,1

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -40.233.418,09 -38.958.896,07 3,3

VEROTULOT

6000 01 Kunnallisvero 24.125.317,71 24.099.732,93 0,1

6010 01 Kiinteistövero 2.001.756,59 2.002.479,45

6020 01 Osuus yhteisöverosta 1.477.910,15 1.206.677,27 22,5

VEROTULOT 27.604.984,45 27.308.889,65 1,1

VALTIONOSUUDET

6100 01 Yleinen valtionosuus 15.242.123,00 15.987.495,00 -4,7

VALTIONOSUUDET 15.242.123,00 15.987.495,00 -4,7

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT

KORKOTUOTOT

6301 01 Korkotuotot antolainoista 10.452,07 12.141,41 -13,9

6302 01 Korkotuotot sijoituksista 228,75 -100,0

6304 01 Muut korkotuotot 414,26 131,24 215,7

KORKOTUOTOT 10.866,33 12.501,40 -13,1

MUUT RAHOITUSTUOTOT

6315 01 Osingot ja osuuspääoman koro 2.565,61 2.667,60 -3,8

6320 01 Verontilityskorkotulot ja ko 3.431,68 125,91 2625,5

6330 01 Viivästyskorkotulot 9.288,69 9.159,88 1,4

6330 02 Viivästyskorkotulot 1.398,26 1.704,34 -18,0

6340 01 Muut rahoitustulot 3.790,89 4.541,14 -16,5

6340 02 Muut rahoitustulot 2.627,00 2.503,17 4,9

MUUT RAHOITUSTUOTOT 23.102,13 20.702,04 11,6

KORKOKULUT

6400 01 Lainojen korkokulut -336.362,39 -359.960,57 -6,6

6465 01 Muut korkokulut -157,16 -132,71 18,4

KORKOKULUT -336.519,55 -360.093,28 -6,5

MUUT RAHOITUSKULUT

6450 01 Provisiot -64,45 -553,04 -88,3

6450 02 Provisiot -4,48 100,0

6455 01 Verontilityskorkomenot ja ko -85,69 -495,24 -82,7

6460 01 Viivästyskorkomenot -76,60 -126,03 -39,2

6490 01 Muut rahoituskulut -1.520,91 -484,24 214,1

6490 02 Muut rahoituskulut -6,60 -31,88 -79,3

MUUT RAHOITUSKULUT -1.758,73 -1.690,43 4,0

RAHOITUSTUOTOT JA KULUT -304.309,82 -328.580,27 -7,4

VUOSIKATE 2.309.379,54 4.008.908,31 -42,4

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT

6510 01 Poistot käyttöomaisuudesta -1.347.640,89 -1.308.636,65 3,0

6510 02 Poistot käyttöomaisuudesta -361.886,16 -309.890,15 16,8

6510 04 Poistot käyttöomaisuudesta -44.869,56 -44.869,56

SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -1.754.396,61 -1.663.396,36 5,5

ARVONALENTUMISET

6530 01 Arvonalentumiset -15.845,86 100,0

ARVONALENTUMISET -15.845,86 100,0

POISTOT JA ARVONALENTUMISET -1.770.242,47 -1.663.396,36 6,4

222

Page 224: Lopen kunta - loppi.fi · Vuotta 2015 väritti Hausjärven, Lopen ja Riihimäen yhteinen kuntaliitosselvitys. Jo vuonna 2013 aloitettu kuntaliitosselvitysprosessi päättyi syyskuussa

LOPEN KUNTAKONSERNI Sivu 6

18.03.2016

KUNTA + VESILAITOS + YRITYSTALO 13:50:53

TULOSLASKELMA YHTEENSÄ EUR

Ulkoinen 01.01.2015 - 31.12.2015

Tilivuosi Ed.vuosi Muutos

2015 2014 %

TILIKAUDEN TULOS 539.137,07 2.345.511,95 -77,0

TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ 539.137,07 2.345.511,95 -77,0

223