Embed Size (px)
Citation preview
HELSINKI_HELSINGFORS 2 / 2005
O S T R O B O T N I A
Hyymyilyttääkö?
Kasvukipuja
ÄäriHäjyjen seikkailuja
Pääkirjoitus
Aikuisen kengissä
Hyymyilyttääkö?
Vägen mot den vuxna versionen av mig
Kasvukipuja
Jääkö perhe nykynuorelta vain haaveeksi?
ÄäriHäjyjen seikkailuja
Mellan barndom och pension
Viisauden pastillit
04
05
07
10
12
16
20
24
26
O S T R O B O T N I AHELSINKI_HELSINGFORSHTTP://BOTTA.OSAKUNTA.FI/OSTRO 2 / 2005
Sisällys
Päätoimittaja - Chefredaktör AN N E I J Ä S
Kansikuva - Omslagsbild TA P I O KA L L I O
Graafinen suunnittelu - Grafisk design AL E X A N D R E AN D R É
Julkaisija - Utgivare PO H J A L A I N E N VA LT U U S KU N TA
Töölönkatu 3 A - 00100 Helsinki
Ostrobotnia on kolmen pohjalaisen osakunnan yhteinen noin neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenjulkaisu.
ILMOITUSHINNAT: 1sivu 300 €, 1/2 sivua 150 € ja 1/3 sivua 75 €PAINO: Fram, Vaasa PAINOS: n. 1000 ISSN: 0787-8451
04
Moni tuntuu elävän liikaa tulevaisuudessa. Isotja pienet, oikeat ja väärät, päämäärät häämöt-tävät viikkojen ja kuukausien päässä pieninä pis-teinä. Nykyhetki on vain välttämätön pahatavoitteiden saavuttamiseksi. Kun sitten onyhden etapin kulkenut päätökseen, huomaa,että uusia päämääriä vilkkuu taas tuntemat-tomien matkojen päässä ja että elämää olisiollut siinä tavoitteiden välilläkin.
Tulevaisuudessa eläminen on odottamista.Mitä kauempana saavutettavat asiat ovat, sitäenemmän päämääriään ehtii miettiä.Parhaimmillaan tämä auttaa pohjustamaan asiatparhaalla mahdollisella tavalla - pahimmillaankauhuskenaariot täyttävät tajunnan ja odottajavain lamaantuu seuraamaan, mitä tulemanpitää.
Odottava elämäntyyli näkyy myös siinä, ettäomalle onnellisuudelle asetetaan ehtoja. Ensintyö, sitten huvi, sanotaan. Ulkopuoliset jaoman itsen sisältä tulevat paineet voivat saadaaikaan sen, että ihminen tekee vuosikausiaasioita, joita on "pakko" tehdä ja voivottelee jäl-keenpäin, ettei ole ehtinyt tehdä mitäänmukavaa. Konservatiivisen työmoraalin omak-suneelle on hankala mennä sanomaan, etteikaikkia ikäviä asioita tarvitse tehdä heti eikäkaikkia mukavia asioita siirtää myöhemmäksi.
Käsi ylös, joka tunnustaa olevansa tällainen "sit-ten kun" -ihminen. Niin. En olettanutkaan ole-vani ainut. Myös lehdenteossa sorruin tähänajattelutapaan. Päätin aina, että seuraavastalehdestä tulisi parempi, vaikka tiesin oikeastaanjo etukäteen, etten kykenisi vaikuttamaankaikkiin muuttujiin.
Aikuiset iskostavat ajattelutapansa lapsiin jo
varhaisessa vaiheessa. "Saat karkkia sitten kunon karkkipäivä", "..kun olet käynyt rippikoulun","..saanut ajokortin". Miksei meitä koskaanmuistutettu mieluummin niistä asioista, joitameidän oli mahdollista tehdä tässä ja nyt?Ahdistaa, kun eläkepäivien rahoitusta pitäämiettiä 25-vuotiaana.
Tämän lehden teemana ovat aikuiset. Tuomystinen ryhmä, joka määritellään ties milläkriteereillä, vaikka määrittelyt eivät loppurivilläpäde kuin pieneen osaan kansasta. Päänvaivaase aiheuttaa varsinkin meille aikuisuuden kyn-nyksellä oleville. Mikä on aikuinen? Olenkominä aikuinen? Voiko tämän harmaalta näyt-tävän tulevaisuuden jotenkin väistää? Mitäihmettä tarkoittaa median ja nuorison kylvämä"aikuisten oikeesti"?
Minulle on joskus kerrottu, että aikuisuudenmitta on kyky tehdä fiksuja ja rationaalisiapäätöksiä. Loogista, mutta se ei toimi. Omatvanhempani ovat eläneet nelisenkymmentävuotta minua kauemmin ja he tekevät jatku-vasti sekä järkeviä että ei-niin-fiksuja ratkaisuja.He eivät siis tämän määritelmän mukaan oleoikeasti aikuisia, koska heidän suunnitelmansaeivät aina onnistu. Jotain on selvästi unohtunut:Ei tarvitse olla täydellinen ollakseen tyytyväinen- tai aikuinen.
Suuri kiitos kuluneesta talvesta lehden teossaauttaneelle poppoolle ja myös sinulle, lukija!Olen saanut tehdä työtä, jolla on tarkoitus.Mikä se sitten lieneekin. =)
Pääkirjoitus
AN N E I J Ä S
Tulevaa elämää
"Olen ensimmäistä kertaa tosissaan huolissanisinusta, lapseni. Mihin oikein olet menossaelämässäsi?"
Äitini sähköpostiviesti kuluneelta viikolta.Elettyään rapiat kaksi päivää uudessa maailmas-sani täytti hänet hätäännys ja huoli. Yritinselitellä valintojani, luetella tähänastisia koke-muksiani, uskotella maailmankansalaisuuttani javiitata sukupolvikuiluun. Vähän kaunistellakinraikulielämäni pinnalta katsottuna rumia faktoja.Äiti rauhoittui, ainakin pintapuolisesti. Muttaminä en.
Olen monien kanssasisarieni tapaan ajatellut,että aikuisuus on palkinto, joka odottaa kuntietty polku on kuljettu loppuun. Tie, joka alkaakuusivuotiaana oppivelvollisuuden pakotta-mana ja joka jatkuu ylioppilaasta korkeakoulunpenkille. Tiedättehän kuvion; se johon kuuluumaisterin paperit säädyllisessä ajassa suoritet-tuna, avioliittoon johtava parisuhde, henkisiä jaammatillisia haasteita sopivassa suhteessa tar-joava työpaikka, elintason nousua peilaavaensimmäinen omistusasunto, kissoja, koiria jakiltit hyvin käyttäytyvät lapset jonkinespoolaisen pienperhealueen hiekkalaatikolla.
Mitä vanhemmaksi vartun, sitä epävarmempiolen siitä, että tuon polun kuljettuani saan kut-sua itseäni suvereenisti aikuiseksi. Ja toisaaltamitä enemmän aikaa kuluu, sitä vasten-mielisemmältä yhteiskunnan valmiiksipureskelema aikuisuuden määritelmä minustatuntuu. Tunnustan, että elän jonkin sortinjälkipuberteettia, mikä tulee pseudoanarkismii-ni. Luulin, että kapinahenki on teinikamaa, jotavoi vanhempana muistella lämmöllä, muttakappas, vastarannan kiiski on herännyt jälleenminussa eloon. Halu taistella ympäristön
odotuksia vastaan on ajan myötä kasvanut,tosin en tiedä, taistelenko alitajunnallisestipelkän periaatteen tasolla vai olenko todella erimieltä yhteiskunnan kanssa tulevaisuudestani.Joka tapauksessa ulkomaailman asettamat opti-maaliajat opintojen päättämiselle, espoolaiselleomistusasunnolle ja labradorinnoutajalle herät-tävät minussa suurta kiukkua. En minä niitädeadlineja kykene noudattamaan, en edeshalua. "Perhepoliitikko" Vanhanenkin menieroamaan, miksi siis kannattaisi?
Aikuisuus on instituutio, joka ahdistaanykypäivän nuorta opiskelijaa. Sitä tavoitellaan,mutta ulkopuolisten määrittelemin välinein.Taloudellinen itsenäisyys, monimuotoisettutkinnot, vastuutta vaativat ihmissuhteet,riskinottokyky…näitä kaikkia hipaiseeyhteiskuntamme määrittely aikuisuudesta.Helppoahan se on saavuttaa aikuisuus, voisinäin ajatella. Täyttää vain vaaditut kriteerit ja onaikuinen!Aikuiseksi tuleminen on kuitenkin pitkäjän-teisempi prosessi, joka etenee elämänkoke-muksen myötä. Ja elämänkokemus, se karttuuhaluamattammekin, eikä kukaan voi sanoa,mitä opittuaan ja elettyään on päässyt maaliin,jonka nimi on aikuisuus.
Opiskelijajärjestöt ovat syystä närkästyneitäniille lyhytnäköisille päättäjille, jotka haluavatrajoittaa opintoaikojamme. Joku on viisaastikommentoinut, että ei opiskeluaika ole(pelkästään) tutkintoa, vaan elämää varten.Suomalainen joustava opintojärjestelmä petaaäidillisen kannustavat mahdollisuudethenkiselle kypsymiselle, jota kai myös aikuistu-miseksi kutsutaan. Voi elää, nähdä, kokeillatyöelämää, suunnata ulkomaille, perustaa vaik-ka perhe tai oma yritys. Siksi ajattelen nyt, että
05
Aikuisen kengissä
J E N N I I N A YL Ö N E N
koska Haatainen ei ole minua vielä tähän men-nessä pakottanut opintoputkeen, en siihenvapaaehtoisestikaan aio mennä.
En aio kliseisesti toitottaa sitä samaa tuttuamantraa, että hyvät ihmiset, menkää ulkomailleja oppikaa elämästä. Kyllä perspektiiviä voisaada jo muuttamalla maisemaa kotimaan sisäl-lä. Omalla kohdallani toistuvat hyppyni tun-temattomaan ovat tehneet minusta vahvan jaentistä itsetietoisemman persoonan. Muttaennen kaikkea, uskallan ulottaa kritiikkini myösitselle tärkeisiin ideologioihin ja arvoihin. Mikäon minun ja mikä muiden, mikä omaa ja mikäyhteiskunnan?
Minun tarinani on perinteinen. Yliopisto lähettiminut maailmalle, ja olen jäämässä sille tielle.En taatusti tätä ounastellut, sillä Suomen-joulu-lomalta en olisi tohtinut tänne enää palatakaan.Kun lukukausi pian päättyy enkä enää saa rat-sastaa Erasmus - statuksella, tulen olemaantäällä irtolainen, aivan kuten kaikki muutkinkohtaloaan etsivät ulkomaalaiset ja paikalliset.Suomen-opintoni todennäköisesti odottavat,mutta mikäli eivät, on pohdittava asiaauudelleen. Sitä ennen haluan ehdottomastikatsoa tämän kortin loppuun. Syksyllä voitte katsastella osakunnalta, vetiköveri takaisin kotimaahan vai onko eteläeuroop-palainen elämäni todella ottanut tulta alleen.
06
Kirjoittaja lopettelee vaihto-opiskeluvuot-taan Madridissa.
Silloin kun minusta tulin hyyläinen… Hetkinen!Minähän olen itse asiassa ollut sitä jo ensim-mäisestä Helsingin yliopiston opiskelupäivästäalkaen. Ja toisesta päivästä asti vannoutunutosakuntalainen. Miltä näyttää tämän yhtälönkuvaaja?
Saanen tarjoilla subjektiivisen annoksen koke-muksista osakuntalaisena Helsingin yliopistonylioppilaskunnassa (HYY). Ei se mitään, kerronsen silti. Olen vakuuttunut, että HYY täyttääopiskelijan tarvehierarkian kokonaisvaltaisesti,lähes kokonaan.
Ensimmäinen syvällinen yhteys taisi ollakutakuinkin orientoivalla viikolla tutorinsanoma: "nähdään sitten Uudella".Ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksettuani,joka muuten on Suomen toiseksi pienin,olinkin jo pian jonottamassa omaa ylioppi-laskunnan kalenteria. Niinä päivinä, jolloin eiehdi Manalaan syömään mustekalaa tai muutaperinteistä opiskelijaruokaa, käyn lounastamas-sa Unicafeissa, jonka ruuasta HYY:n jäsenetsaavat 25 c pois. Vanhalla Unicard tuo alennus-ta, kuten myös Kilroy Travelsin lentojen hin-nasta. Jossain vaiheessa aloin tiedostaa myös,että postiluukusta tupsahti tilaamatta mielenki-intoinen ylioppilaslehti, jonka HYY jäsenilleentarjoaa. Oikeusapua, vippilainaa tai lapsiparkinpalveluja minun ei ole tarvinnut (vielä…) kulut-taa.
HYY toimii pitkälle järjestöjensä kautta - tänäkeväänä talousvaliokunta jakoi toiminta-avus-tuksia järjestöille yhteensä lähes 160 000euroa sekä tarjoaa muihin ylioppilaskuntiinnähden paljon tiloja järjestöilleen. En etukä-teen ajatellut, että lähes kaikki ylioppilaskunnantoiminta, päätöksenteko, talous ja yritykset oli-
sivat todellakin opiskelijoiden omistamia jaylioppilaiden pyörittämiä. Mukana on siis valta-va määrä myös osakuntalaisia eri instansseissa.
Parin kuukauden opiskelun jälkeen alkoiOstrobotniallakin vaalihuuma. Ylioppilas-kunnalle valitaan ylintä päätösvaltaa käyttäväedustajisto kahden vuoden välein, seuraavankerran ensi syksynä. Nyt toimin toista vuottaedustajistossa osakuntalaisena oltuani viimevuonna 60-jäsenisen edustajiston ainoafuksi. Aluksi oli opettelemista, kun eivätopiskeluelämän perusasiat oikein olleet vieläselviä, mutta edustajiston suurimmassa ryh-mässä, osakuntien 14 edustajan kanssa, toi-minta osoittautui hedelmälliseksi ja upeaksi.Pohjalaiset tunnetaan aktiivisina HYY-vaikuttaji-na, joten kynnys kysellä ja esittää tiukkoja kom-mentteja esimerkiksi Unicafesta alenee kun seonnistuu vaikkapa Ostrobotnialla bileidenjatkoilla.
Koulutuksien jälkeen ja aktiivisen omatoimisenselvittelyn kautta pääsi alusta asti hyvin mukaantekemään päätöksiä tärkeistä talousasioista,strategisista linjanvedoista, konkreettisistakäytännön asioista, henkilökysymyksistä kutenvalitsemaan Ylioppilaslehden päätoimittaja.Tänä keväänä valitaan uusi pääsihteeri ja kol-mas ylioppilastalo Leppäsuonkadulle saaneemyös ansaittua huomiota. Arvokysymyksiäkintulee aika ajoin eteen, kun otetaan kantaaesimerkiksi parisuhdelakiin. Edustaja voi esittääponsia, joilla voi toivoa hallitukselta toimen-piteitä ja oikeastaan mitä vain. On sitä laitettuhallitus tanssimaan kampuksilla HYY-kylttienympärillä ylioppilaskunnan näkyvyyden paran-tamiseksikin. Kokouksissa voisi joskus soidavakkapa Den glider in, sillä työskentely saattaamennä hyvinkin jännittäväksi. Edellisessä edus-
07
Hyymyilyttääkö?
UL L A HE M M I N K I , puheen johta jaHYY:n Osakunta la inen Union i
tajiston kokouksessa, kun kyse oli uuden yo-talon B-rapun tilojen vuokraamisesta, tuloksenratkaisi lopulta äänten mennessä tasanhihkaisujen ja naurunpurskahdusten viidakossalentänyt arpa.
Mitä edustajistotyön kautta on päässyt koke-maan ja oppimaan on mielestäni enemmänkuin mitä olisin voinut luennolla oppia. Se onvienyt minut Suomen Ylioppilaskuntien Liiton(SYL) ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liit-tokokousedustajaksi ja Academica Hotelsinhallitukseen. Kiehtovaa oli myös toimia yhtenäosakuntien kolmesta hallitusneuvottelijastakokoustaen vaivihkaa ja käyden keskusteluja.Edustajistotyö tuo hyvän yleiskuvan edun-valvonnasta ja vaikuttamisesta. Koen, ettäyhteiskunnan rakenteet ovat jäsentyneetpäässäni aivan eri tavalla. Tuntuu, että asioihintodella voi vaikuttaa. Aikaa saa kulumaan juuriniin paljon kuin itse haluaa, kuten osakunnanvirkailijaksi lähteviäkin opastetaan. Osakunnistalöytyy tehtävään tarvittavalla tavallisellamaalaisjärjellä varustettuja ihmisiä, jotka var-masti nauttisivat tästä hienosta työstä, muttaeivät vain tiedä sitä, ennen kuin ovat kokeilleet.HYY:n Osakuntalainen Unioni toimii linkkinäosakuntien ja ylioppilaskunnan välillä. Unionissatoimimisen kautta monet ovat voineet ja voivattulevaisuudessa saada helposti kosketuksenihmeelliseen HYY-maailmaan. Minunkin pitipysyä kaukana kaikesta politiikasta, muttayhtäkkiä jonkin ajan jälkeen sitä tajusi olevansakeskellä kuuminta opiskelijapolitiikkaa, jostakyllä nautin suuresti.
Työn tuloksia on vaikea arvioida lyhyelläaikavälillä, sillä varsinkin yleisesti opiskelijaakoskevien asioiden päätöksenteko- jatoimeenpanoprosessit kestävät valtakunnal-
lisella tasolla kauan ja ylioppilaskunnan toimijatehtivät vaihtua prosessien aikana. Yksi seuraa-vista näkyvistä työvoitoista ylioppilaille on ensisyksynä voimaantuleva asumislisän vuokraka-ton korotus 252 euroon. Vaikuttamistyötätehdään koko ajan yliopistoon, kaupunkiin javaltakunnallisesti. Meillä täytyy olla hyvätopiskeluedellytykset, niitä tulee vaalia sekäpitää niistä tiukasti kiinni!
Millainen olisi opiskeluaika ilman HYY:tä? Mistälainaisin kirjani, ellei HYY olisi aikoinaan alkanutjärjestämään opiskelijakirjastotoimintaa, jokasittemmin siirtyi yliopistolle? Mikä muu tahohuolehtisi yhtä hyvin ylioppilaiden terveyden-hoitopalveluista tai opiskelija-asuntojensaatavuudesta? Aiemmin Suomen Ylioppilas-kunnan nimeä kantaneessa HYY:ssä voiosakuntalaisena tuntea jatkavansa edeltäjientärkeää työtä - osakunnathan ovat alun perinperustaneet ylioppilaskunnan. Tiesitkö, ettäUusi Ylioppilastalo oli alun perin nimeltäänOsakuntatalo?
En olisi uskonut lainaavani Hanna Pakarista,mutta tulipa mieleen laulunpätkä: "how can Imiss you if you never go away". Kun tutustuuosakunnan eri ulottuvuuksiin ja saa perspek-tiiviä toimimalla HYY:ssä, osaa arvostaa ihanerilailla elämää monella tapaa rikastanutta taus-ta-yhteisöä.
08
09
Rist
o
10
Folk brukar prata om att tiden flyger förbi ochatt åren blir kortare och kortare ju äldre manblir. Visst har jag alltid tyckt att det legatnågonting i saken, men det har aldrig blivit såklart för mig som det är just nu. Inser ni att mittförsta år på universitet snart är slut?! Jag harsvårt att förstå det. Det känns helt enkelt interätt. Omöjligt. Jag tycker jag alldeles just steg avtåget för att starta mitt studieliv och nu är jagredan på väg hem igen. Allt som har häntunder den här tiden påminner mig bara om ensak. Jag håller på att bli vuxen. Eller, åtminstoneborde jag hålla på och bli vuxen. Jag menar, jagbetalar min hyra, städar min lägenhet, sköterom min tidsplanering. Det finns ingen annansom gör det åt mig - jag tar hand om mig själv.Vilken insikt.
Men ändå känner jag mig inte alls specielltäldre nu än för ett år sedan. Jag har ingen aningom varför. Kanske har jag bara gradvis vant migoch egentligen är totalförändrad, men avnågon anledning tror jag inte det. Visst, jagsköter mina räkningar, men inte känns det somnågon bedrift. Om jag far ut kvällen före entent vet jag nog att resultatet kan påverkas avmängden alkohol jag häller i mig, men visstejag inte det förr också? Har jag lärt mig någotalls här?
Folk omkring mig börjar däremot förvänta signågot, vilket har sina sidor. Äntligen så hör jagtill gruppen "studerande", högre i rang änunder-20-åringarna men inte fullt så ansvarsfullsom pensionssparande förvärvsarbetare. Närjag kryssar för studerande då jag fyller i enblankett, eller då jag nämner det när jag sökersommarjobb känner jag mig lite mer upp-muntrad, lite mer positivt bemött, än jaggjorde förr. Andra människor ser mig nämligen
Vägen mot den vuxna versionen av mig
EVA NY M A N
inte som en tonåring eller en unge längre, utande börjar kalla mig en ung vuxen. Fast påsamma gång öser de åt mig mera ansvar,större förväntningar och fler menande blickardå det gäller just yrkesval och eventuellapojkvänner. Något som känns fruktansvärteftersom jag är samma gamla vanliga person.
Men helt fel har de förstås inte, nog märker jagatt en del ändringar har skett. Lite mer livsvis-dom bär jag med mig och lite mer informationhar jag då jag ska göra ett tufft val. Vad har jagdå lyckats med? Snabbt räknat: grundskola,gymnasium, mellanår och gulisår. Jag har settbåde med- och motgångar men är ännunågorlunda vid liv. Jag har varit en liten ochbortskämd skitunge, en förvirrad fjortis ochförhoppningsfull student. Jag har mitt körkort,har lärt mig ett tredje språk och jag har jobbatlite här och var. Jag har lärt känna en massamänniskor. Slutsatsen är god, jag gillar mitt liv.Men inget av det här gör att jag känner migsom jag tycker jag borde känna mig. Det ärnågonting som fattas. Soc&kom har sin beskär-da del av n:te årets studeranden, sådana därriktiga vuxna, och kanske hamnar jag någondag på den listan eller till och skaffar mig minakandidatpapper. Men jag är rädd för att jagockså då kommer att sitta och fundera på var-för folk kallar mig något jag inte är.
Som gulis har jag fått vara stadig i den bekvämarollen av "den lilla" och folk har guidat mig ochhjälpt mig på olika sätt. Tutorerna förklaradestudiehandboken och drillade in föreläs-ningssytemet i huvudet på mig. De arranger-ade många gulisevenemang för att vi alla skullelära känna varandra snabbt och börja trivasbra. Samma sak på nationen. Det fanns alltidnågon jag kunde fråga, alltid någon som satt
inne med svaren. Men redan nu verkar detsom om folk skulle förvänta sig att jag skakunna svara på frågor lite mer komplicerade än"Vilket är ditt socialsignum?". Det kan ju barainnebära att det blir mer av sådant nästa år. Dåförväntar sig också föreläsarna att jag ska väljaett biämne och en specialinriktning. Nå, detborde inte vara ett omöjligt problem, menpoängen är den att jag ska välja något igen ochgöra det genomtänkt och rationellt. Att jag tarännu ett steg bort från den färdigt uppstakaderutten jag hållit tidigare och ut på andra småsti-gar. Jag skaffar mig mer ansvar och jag styr mittliv mot ett någonstans. Även om jag inte allskänner mig kompetent.
När jag var yngre var jag naturligtvis kortareoch jag tänkte då att alla i tjugoårsåldern varlånga. Som om det skulle ha varit längden somkvalificerade en till den ålderskategorin. Nustår jag här med huvudet 173 cm över markenoch förväntar mig fortfarande att jag ska blilängre. De "riktiga" vuxna svävar ännu tio cmhögre än jag. Jag är fullt medveten om att jaginte lär växa mycket till, men kommer jagnågonsin att känna att jag är så lång som jagborde vara, att jag är vuxen? Och här menarjag faktiskt inte gammal, utan bara vuxen - påriktigt.
11
12
Siitä on jo aikaa, kun fyysiset kasvukivutkalvoivat jalkoja öisin. Muutamat vihlaisut olivatkuitenkin pientä verrattuna niihin tunnekuohui-hin ja ajatuksiin, joita nykyään päässä saattaaliikkua. Pienenä juoksi aamulla peilin eteen,tarkisti onko ponnari suorassa ja kiiruhti kou-luun. Nykyään saattaa pysähtyä peilin eteen jakysyä itseltään: "Mitä haluan elämältä? Kukaolen?" Nämä peilihetket ovat yleensä ahdis-tavia, mutta välillä antavat myös vahvuutta. Kunon vaikea tilanne edessä, kohtaan itseni taaskuvastimessa, hengitän syvään ja ajattelen:"Piru vie, on tässä elämässä jo niin monestaselvitty, että anna mennä vaan!"
Joskus kaipaa sydämensä pohjasta takaisinsiihen aikaan, jolloin oli vielä lapsi. Välillä käylapsia kateeksi, kun näkee, miten huolettominahe nauttivat elämästä. Ikävöi hetkeä, jolloinongelmat ratkesivat itkuun purskahtamisella javanhemman halauksella. Aikaa, jolloin elämä jaajattelu olivat niin lapsenomaisen yksinkertaisia.
Halusin muuttaa Kiinaan, koska pidin enem-män riisistä kuin perunoista. "Jos annat mullekarkin, niin mä oon sun paras kaveri", kom-mentoitiin koulussa. "Musta ei kyllä tuu sairaan-hoitajaa, koska mä haluan nukkua öisin",järkeilin. Ei tarvinnut miettiä, mitä söi, koska eikasvanut pelkästään leveyssuunnassa.Ongelmatonta.
Toisaalta nyt on vaikea ymmärtää, miten pa-niikissa saattoi olla jälki-istunnosta toisellaluokalla. Tai kun miettii vaikkapa perheauto-lomailun perinteistä vanhempien kommenttia:"Jos et nyt käyttäydy kunnolla, niin saat kävelläloppumatkan." Silloin se tehosi, hiljaisuus täyttiauton. Nyt tajuaa, että ei minua olisikuitenkaan yksin voitu jättää. Vanhempani oli-
Kasvukipuja
LO T TA PE LT O L A
p i i r rokset : IR A MI K KO N E N
vat vastuussa minusta. Missä oli kapinani?
Mutta kyllä pelkoa, kunnioitusta ja tietämät-tömyyttä täytyi ja täytyy edelleen olla. Mikäseikkailu tai kasvukokemus elämä muuten olisi?Ihanteellista on, jos pystyy säilyttämään lapsenkyvyn ihmetellä, kysyä ja kiinnostua aidosti sekäoppimaan iän myötä kehittyvän kritisoinnintaidon.
Se on kuitenkin varmaa, etten kaipaa takaisinaikaan, jolloin tiedosti alaikäisyyden rajoitukset.Ajatuskin siitä, että joku vielä sanoisi, mitenmyöhään saan diskossa olla, ahdistaa.
Välillä rakastaa ikäänsä, elämäänsä ja vapaut-taan, haluaa vain elää, elää ja elää. Joskustekisi mieli huutaa koko maailmalle jaympäristölleen: "Antakaa minun elää rauhassa!Älkää vaatiko päätöksiä, joiden tekemiseenminulla ei ole voimaa, taitoja tai varsinkaanhaluja!"
Päätösten jälkeenkään asiat eivät kuitenkaanmene niin suoraviivaisesti. Ties minkä pak-suinen kirje opintolaitoksesta putkahtaatakaisin, ties koska sairastuu, rakastuu tai muut-taa mieltään.
Uskaltaisin kuitenkin väittää, että yhteiskun-tamme tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuinrajoituksia. Välillä aivan hävettää tällaisissa puit-teissa valittaa. On niin paljon ihmisiä, joidenelämä pyörii pelkästään hengissä pysymisenympärillä. Teini-iän käsitekin on suurimmaksiosin länsimaisen yhteiskunnan keksintö. Ei siinäpaljon nuoruudessa hullutella, jos 18-vuotiaanaon kolmen lapsen äiti tai isä. Aina voi tietystikysyä - ihmisoikeuksiin viittaamatta - kumpi onvaikeampaa, valintojen puute vai ylitarjonta?
13
14
Muutokset elämässä ovat tarpeellisia, muttaeivät yleensä helppoja. Vaikka kuinka halusinaikoinani kokeilla siipiäni maailmalla, niin kylläsiinä itku kuitenkin tuli, kun muuttoauto kaarsisilloisesta Kontulan solukämpästäni pois.Luopuminen on vaikeaa, uusi ihastuttavaa japelottavaa. Ehkä tärkeintä olisi muistaa, että eikuitenkaan ole ajatuksineen ja tunteineenyksin. Maailmassa on kuusi miljardia muutaihmistä, jotka myös ajattelevat eli ovat olemas-sa. Mutta kaikki eivät ajattele ääneen. Taiylipäänsä saa ääntään kuuluviin.
Iän myötä itseen kohdistuvat vaatimukset kas-vavat. Yhteiskunta latelee odotuksiaan, muttamyös itse asettaa itselleen suurempia haasteita,mikä on tietysti erinomainen kannustuskeinoeteenpäin. On tiettyjä normeja, jotka jossainvaiheessa yksinkertaisesti täytyy hallita. Muttaon myös asioita, jotka eivät ole sen helpompiakohdata aikuisena kuin lapsenakaan. Ajanmyötä tosin kerää kokemuksia ja välineitä, joil-la ongelmaa voi työstää, mutta toisaalta kantaamyös suurempaa elämänlastia mukanaan, mikäsaattaa haitata.
Elämä on kasvamista, kivuilla tai ilman, suuntaon vain eteenpäin. "Mennyttä ei takaisin voisaada", lauloivat Don Huonotkin aikoinaan.Koko ajan elämäänsä saa erilaisia rooleja, joihinvoi joko sopeutua tai olla sopeutumatta.Yleensä niihin on vain pakko kasvaa, oli sittenvalmis tai ei. Ulkomailla aloittaa elämänkehys-ten luomisen ikään kuin puhtaalta pöydältä,rakentaa uudet roolit. Aluksi se vaatii energiaa,mutta toisaalta tuo myös huolettoman javapaan olon.
Joskus ihmiset kommentoivat toisilleen: "Sä etoo kyllä yhtään enää oma itses". Mutta, mistäsen tietää, ehkä myöhemmin vasta muuttuukinomaksi itsekseen ja ennen on ollut jotainmuuta? Vai onko itseään tai kaikkia asioitaylipäänsä edes tarve ruveta määrittelemään?Jos olisi vain ja eläisi. Kasvaisi isoksi mutta eiaikuiseksi.
15
16
Suomalaiset haluaisivat tutkimusten mukaanenemmän lapsia kuin todellisuudessa saavat.Yhä enemmän on myös valittua tai tahatontalapsettomuutta ja toisaalta suuria perheitä.
Toteutunut lapsimäärä jää haluttua pienem-mäksi osittain siksi, että ensimmäisen lapsensynnyttämisen ikä naisilla nousee koko ajan.Tästä syystä hedelmällisen iän aikana ehditäänsynnyttää vähemmän lapsia. Miksi nuoretnaiset ja miehet lykkäävät perheen perus-tamista?
Aikuistumista siirretään
Opiskelemaan ja osakuntaankin tullaanvarhain, itsenäistytään ja lähdetään kotoanuorella iällä. Varsinainen aikuistuminen tapah-tuu kuitenkin hitaasti, varovaisesti hiipien.Elämän vakiinnuttamista lykätään ainakin noinkolmikymppiseksi. Suomalaisessa yhteiskun-nassa on onnistuttu luomaan aikuisuudenmyytti. Aikuisuus on jotain paikalleenjämähtänyttä, tylsää. Ollakseen aikuinen, pitääelämän raamien olla kunnossa ja ihmisenvakavasti otettava.
Suoritusyhteiskuntamme haluaisi, että esi-koulusta alkavasta putkesta putkahtaisiviimeistään 22-vuotiaana aikuinen kahdentutkinnon maisteri, joka osaa viittä kieltä ja jollaon kymmenen vuotta työkokemusta.Aikuisuuden myöhentäminen ja opiskeluissaviipyminen on protesti tätä ajattelua vastaan.Opiskeluaikana on mahdollista yhdistelläelämäänsä erilaisia elementtejä, kuten työtä,opintoja, harrastuksia, järjestöjä ja vaikkapaosakuntaa. Toisille opiskeluaika voi olla ahdis-tavaa, jatkuvaa suoritusta toisensa perään.Mutta se voi olla myös mahdollisuus tehdä
juuri niitä asioita joita haluaa, ilman säännöl-lisen työn asettamia aikarajoitteita. Samalla seon elämänpolun etsimistä, joka on jokaisenoikeus ja tehtävä.
Nuoria naisia on huijattu
Koulutetut kolmikymppiset naiset asetetaanepäreiluun tilanteeseen. Juuri kun käynnissäpitäisi olla työuran kannalta tärkein rakennus-vaihe, pitäisi myös perustaa perhe. Biologinenkello alkaa herätellä todellisuuteen. Jo 25-vuo-tiaana naisen hedelmällisyys alkaa laskea.Nuoret naiset ovat poissulkemisen kierteessä,jossa oikeaa hetkeä saada lapsia ei tule. Olisihyvä, että opinnot olisivat päätöksessä, vaki-tuinen työ helpottaisi työhön paluuta, asuntopitäisi olla ja parisuhdekin auttaisi perheenperustamista. Kyseessä on halu suunnitella jahallita omaa elämää. Toisaalta kyse on vainsiitä, että perusasioiden olisi hyvä olla kunnos-sa ennen niinkin suurta sitoutumista kuinlapset.
Nuoret naiset on koulutettu yliopistoissa jakorkeakouluissa olemaan rationaalisia, usko-maan tilastoihin ja toimimaan järkevästi.Perheen ja lasten ollessa kyseessä heidänkuitenkin oletetaan toimivan täysin irra-tionaalisesti ja ilman järkeä. Nuoret naisettietävät tilastot: esimerkiksi on suurempitodennäköisyys joutua työttömäksi äitiysva-paiden jälkeen, ellei ole työtä mihin palata.Määräaikaisten työsuhteiden putki onkin yksimerkittävimpiä syitä perheen perustamisenmyöhentymiseen.
Pätkätyöstä toiseen
Suuri osa niistä, jotka nyt siirtyvät työelämään,
Jääkö perhe nykynuorelta vain haaveeksi?
EL I N A MO I S I O
17
eivät ole koskaan olleet vakinaisessa työsuh-teessa, ja tuskin tulevat koskaan sellaista saa-maankaan. Tämä ilmiö, prekarisaatio, ei koskevain yhtä alaa tai yhtä maanosaa. Se on laajaprosessi, jossa yhdistyvät mm. työsuhteidenluonteen muuttuminen, työajan ja -paikanliukuminen, työn henkilöityminen, joustovaa-timusten kasvu ja palkattoman ja palkallisentyön rajan hämärtyminen.
Pätkätyöt ovat tulleet jäädäkseen. Taistelumääräaikaisia työsuhteita vastaan on jo hävitty.Tuotanto ja talous hakevat niillä globaalissa kil-pailussa kipeästi kaivattua joustavuutta. Ainoaratkaisu onkin muuttaa sosiaaliturvarakenteetvastaamaan pätkätöiden todellisuutta. Pitäisiköpysyville työsuhteille rakennetut sosiaalitur-varakenteet, kuten työttömyysturva, eläke-ratkaisut tai vaikkapa äitiyspäiväraha muuttaavastaamaan pätkätöiden ja prekariaatin todel-lisuutta?
Nuoret miehet - Peter Panit
Nuoria miehiä vaivaa Peter Pan -ilmiö:aikuiseksi kasvamista lykätään niin pitkälle kuinmahdollista, nuoret miehet "eivät ole valmiitaisäksi". Tästä syystä nuorten naisten voi ollavaikeaa löytää sopivaa isäehdokasta ajoissa.
Perhettä haluavalla nuorella miehellä voi myösolla vaikeuksia löytää sopivaa äitiä lapsilleen.Avioliittomarkkinat toimivat tässä kohtaaepätäydellisesti. Usein oikea kumppani löytyyvasta noin kolmikymppisenä, jos silloinkaan.
Ihmisten tukemista monella tasolla
Työelämässä piilevät avaimet helpottavatnuorten ihmisten perheellistymistä ja työn jaelämän yhteensovittamista. Ihmisellä on tarvetuntea hallitsevansa omaa aikaansa. Kiirettävoidaan helpottaa ja luovuutta kannustaa jous-tavuudella ja lisäämällä hallinnan tunnetta osit-taisella etätyöllä, työaikapankeilla, radikaaleillaliukumilla ja osa-aikatyön mahdollisuuksialisäämällä. Ehdottoman tärkeitä ovat erilaisuut-ta arvostava johtamiskulttuuri, hyvä henkilös-töpolitiikka ja urakehitystä tukevat ratkaisut.Työkulttuurin pitäisi olla neutraali perhe-tilanteille, sillä lapsettomuuden tai perheellisyy-den ei pitäisi merkitä mitään työnantajan,rekrytoinnin tai uralla etenemisen kannalta.
Suomalaisilla on mistä valita lastenhoitomuoto-jen välillä. Palveluihin, kuten esimerkiksi pien-ten lasten ja vanhusten hoitojärjestelyihin kai-vataan kuitenkin vaihtoehtoja ja räätälöinninmahdollisuutta. Uudenlaista liikkuvaa työtä
Rist
o
18
tekevien ja vaikkapa vuorotyöläisten ongel-mana on sovittaa julkinen lastenhoitonopeastikin muuttuviin olosuhteisiin.
Kaupunkisuunnittelulla voidaan rakentaaihmisille toimivia lähiympäristöjä, joissa yhdis-tyvät lähipalvelut, koti, harrastukset ja osit-tainen etätyön mahdollisuus. Ihminen onvähiten onnellinen työmatkalla töistä kotiin.Sirpaleinen yhdyskuntarakenne, jossa nuku-taan lähiöissä ja istutaan tuntikaupalla ruuhkas-sa on omiaan lisäämään ahdistusta.
Yksityiset palvelumarkkinat hoivalle ovat syn-tymässä ja niiden saavutettavuus onkin tärkeäkysymys. Havaittavissa on polarisoitumiskehi-tystä: toisilla on varaa tilkitä ostopalveluilla arjenaukkoja, toisilla ei. Kotitalousvähennyksellä jamuilla järjestelyillä autetaan ihmisiä ajanhallinnassa ja luodaan työpaikkoja.
Vanhempainvapaiden tasaisempi jakautuminenratkaisisi monta pulmaa. Miesten oikeudet per-heeseen vahvistuisivat ja nuorten naisten työ-uran rakentaminen ei häiriintyisi. Asenne-muutosta on turha jäädä odottelemaan.Islannissa noin 80% isistä käyttää ainakin kolmekuukautta perhevapaata. Radikaalissa perhe-vapaajärjestelmässä nuo kolme kuukautta ovatvain isän: ellei isä käytä sitä, ei sitä saa kukaanmuukaan.
Työnantajat harjoittavat edelleen synnytys-ikäisten naisten syrjintää. Tämä näkyy siinä, ettäkolmekymppiset naiset ovat eniten määräaikai-sissa työsuhteissa. Vanhempainkustannustenjakaminen kaikkien työnantajien kesken onsyntyvyyden nostamisen ehdoton edellytys.
Opiskelijalapsiperheet elävät köyhyysrajalla.
Minimiäitiyspäivärahan kehittäminen edelleen,opintotuen lapsikorotuksen palauttaminen,asumisen tukeminen ja joustavat opintolainantakaisinmaksujärjestelmät ovat keinoja auttaa.Lisäksi opintojen järjestämiseltä vaaditaan jous-tavuutta. Myös käytännön elämää helpottaviatoimia tarvittaisiin: lyhytaikaisen päivähoidonsaaminen luentojen ajaksi ei aina onnistu kun-nallisen päivähoidon piirissä.
Ihmiset elävät elämäänsä juuri niin kuin maail-ma ympärillä antaa ymmärtää järkeväksi tavak-si elää. Tärkeintä olisi siis mahdollistaa omienvalintojen aito tekeminen sekä taloudellinen jahenkinen tuki.
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Työ-terveyslaitoksella Työn ja elämän tasa-paino-ohjelmassa. Hän on vihreä kaupun-ginvaltuutettu Helsingissä ja Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kasvatti.
www.elinamoisio.net
20
Vaeltamassa pääsiäisenä reitillä Hetta-Pallas olimukana nainen ja kaksi miestä.
Aamuisin nainen heräsi unisena, sillä nainentarvitsi selkeästi enemmän unta kuin miehet.Miesten kanssa oleminen vei paljon energiaa.Eräänä aamuna miehet toivat naiselle aamu-palan sänkyyn. Tai no "sänkyyn", puiselle lave-rille, johon nainen oli asettanut makuualus-tansa. Naisen makuualusta oli ensimmäisinäöinä miesten välissä, loppuajasta nainen ottihieman etäisyyttä.
Aamut kuluivat erilaisen säätämisen merkeissä.Miehet alkoivat kehittyä kahvin keitossa, pannuei tosin vielä tuottanut espressoa. Nainen söimetvurstia yleensä hyvällä halulla siihen asti,kunnes miehet muistuttivat siinä olevanhevosen lihaa ja hirnuivat hevosmaisesti.Nopeusennätys aamutoimien suorittamiseenoli kolmisen tuntia. Uskomatonta kuinka veden
keittäminen, lounaan tekeminen, pakkaami-nen, pukeminen ja säätäminen veivät aikaa.Eräs aamu meni täysin reisille. Nainen kaatoikiehuvaa vettä reisilleen, mies tiputti puurotmaahan ja todettiin ahkion aisojen olevan rikki.Lisäksi riekkomiehet järkyttivät naista esit-telemällä ahkioissaan makaavia kuolleita lintuja.
Aamusta toettuaan seurue lähti hiihtämään.Harvinaisen usein nähtiin poroja ja muisteltiinppolaisia enemmän tai vähemmän iloisesti.Ensimmäisen illan kauniin kuutamon aikananainen harmitteli, miksi miehet eivät ole kuuta-mosta huolimatta yhtään romanttisia.Hiihtelyn aikana miehet opettivat naisellemonia uusia ja avartavia lauluja. Tuntureilla soi-vat suomalaiset hitit, pohjalaiset laulut ja juo-malaulut. Erityisesti Rehupiikleseiltä löytyi yksireissun ykköshiteistä:"On rappurallista iisiraiter selekänoja moperih-nain, itte hitsasin kohta kun vastaan tuloo joku
ÄäriHäjyjen seikkailuja
Nainen ja naisen yöpipo. Herättyään miestenvälistä ilmassa oli hieman hämmennystä jasilmissä yhä unihiekkaa.
Taskut täynnä suklaata ja rusinoita, pilvetöntaivas. Matkaan lähden, matkaan lähden, mullakauas menolippu on!
tyyrään toisella kärellä vain, rentua kenaten. Jasitte kun sei enää näje, varman päälle kurvi jur-nuttain, jaloolla harraan."
Mielenkiintoista, eikö?
Eräänä päivänä ohitimme leikkipaikan jamiesten sisäiset lapset veivät voiton, vaikka heyrittävätkin olla kovin aikuisia. Nainen raatoiahkion kanssa. Toinen mies laski liukumäkeä,toinen istui ja kiikkui.
Kerran mies lähti vetämään seuruetta kohtipuurajaa, sinne kesti vain reilu 6 tuntia, vaikkase kovin lähellä olikin. Jopa nainen manailimatkalla ryteikössä, keskellä risukkoa ja puita.Nainen yritti suojata miesten herkkiä poskiatökkimällä niihin aurinkopuikkoa, mutta mieheteivät lämmenneet naisen toimille.Hiihtäminen sujui yleensä hyvin lukuun otta-matta niitä kymmeniä kertoja, jolloin jalkaupposi lumeen, suksi irtosi jalasta, maan
vetovoima veti mukanaan, ryteikkö olisakeampaa kuin sumu, ahkio halusi omilleteilleen ja suksen siteen takkuilivat.
Tuntureilta laskeminen oli asia erikseen.Kukaan ei selvinnyt kaatumatta, koska kanttejasuksissamme ei ollut. Ahkion aisat ottivatuuden muodon, nähtiin myös naamallaan kyn-töä lumihangessa. Laskettelulasit suojasivatpahimmilta ruhjeilta. Nainen kaatui useim-miten, mutta ei hautautunut lumeen. Jossainvaiheessa miehet keksivät kuningasidean jaahkio lähetettiin alas yksikseen. Hyvin fiksua,mutta suuntaohjeita meidänkään ahkiomme eiymmärtänyt.
Lounas oli erittäin gourmeemaista. Ruoka-termoksiin tehty macaronetto (eli soija-riisi-makarooni-jauheliha-sipuli-peruna-tomaat-tikeitto -systeemi) maistui vallan mainioltahangessa hiihdon jälkeen. Ilman kauhaa
21
Työnjako. Miehet leikkivät.
Kauniita tuntureita, reitin katselua ja maisemienihailua.
tämäkään keittäminen ei olisi onnistunut, jotenmies veisti puukauhan. Useimmiten lounasvalmistui aamulla miesten sanoessa "nainen,tee ruokaa".Eräällä lounaalla nainen aiheutti miehille ruuanväärään kurkkuun kysymällä, onko pojilla peiliä.
Aikansa köhittyään miehet kertoivat, että heiltä ei löydy peiliä.
Poroaitojen ylitys. Nainen ylitti aidan rauhalli-sesti söpöllä pikkuhypyllä aidan ylitse. Miehetjäivät keppien päihin kieppumaan, kunneshanki kutsui. Nainen oli peloissaan miestenpuolesta, kun he heiluivat korkeuksissa. Miehetkäskivät naisen olla hiljaa. Nainen oli hiljaa jaetsi suksiaan hangesta.
Miehet valloittivat Taivaskeron. Nainen jäi kat-tamaan pöytää hankeen. Tunturien ylitys olivienyt naisen voimat ja nainen kaipasimetvurstin voimaa. Illalla saavuimme autiotuvalle. Yksi yö nukuttiinteltassa. Miehet kaivoivat telttaa varten puolenmetrin kuopan lumihankeen vain todetakseen,että maassa on iso, terävä kivi. Yön edetessähuomasimme, että makuupussi kannattaa lait-taa kiinni asti. Naisen alla lumihangessa olikuoppia, ja nainen joutui tunkemaan päänsä
22
Tilanne päällä. Kaikki jäsenet tallella pienen kyn-tämisen jälkeen. Mies lähettää matkaan ahkio-ta. Huomaa myös kuvan oikeassa yläkulmassarinkasta singahtanut karkkipussi.
Mies veistää puukauhaa. Nainen panikoipuukon käyttöä ja mahdollisia haavereita. Loppuhyvin ja kaikki hyvin. Kauha valmis ilman verenpisaroita.
Poroaitojen ylittelyä.
lähelle toista miestä. Kukaan ei kuullut sudenulvontaa yön aikana.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mies ei jäänyt riip-pumaan luukusta oheisen kuvan tavalla.Matkan aikana hyväksi hioutunut puulusikkapoltettiin juhlallisin menoin. Nainen selvisihengissä. Miehet selvisivät hengissä.
23
Mies huipulla.
Hyvästi puukauha, hyvästi.
Hieno teltta. Huomaa erityisesti telttakepit.
Mies luukusta.
24
Doors close in your life and doors open.They don't always do it together
and they don't always do itwhen you want them to.But they keep doing it.
Okänd
I början av studietiden känns en examenavlägsen. Att skriva ett examensarbete kännsnästan oöverkomligt och som något man aldrigkommer klara av. Men plötsligt är man där.Man har alla kurser bakom sig, ett tillräckligtantal studieveckor och ett intressant ämne attskriva om. Ännu mera plötsligt får man vända
ett blad till. Nästa sidas blad är tomt.Att få examen och börja arbeta, köpa egenlägenhet, frysa ner mat, mangla lakan, gifta sig,få barn. Är det definitioner på att vara vuxen?Och när vi gjort och uppnått allt detta, får vi dåen guldstjärna att klistra i vår bok som belöningför prestationerna?
Många människor verkar ha ambitionen att pånågot sätt hela tiden komma vidare i livet. Manär egentligen aldrig nöjd med nuet, utan läng-tar efter något annat och bättre som skakomma i framtiden när man blir "vuxen". Hurman definierar det som ska vara när allt är per-fekt varierar troligen från individ till individ.Kanske det just är det där att frysa ner över-
Mellan barndom och pension
KATA R I I N A TÖ R N Q V I S T
Rist
o
25
lopps mat som blir tecknet på att man kännersig vuxen.Kilroytravels hade i en kampanj en text på sinaflygbiljetter: "Life it what happens to you whileyou are busy making other plans" (JohnLennon) - "Go before it's too late" var bud-skapet.
Att få examen och börja arbeta behöver intebetyda att allt roligt tar slut, det behöver intealls vara så hemskt att arbeta åtta timmar perdag och endast ha helger lediga. Inte om mankänner att det samtidigt ger en något, och manutvecklas i det man gör. Dessutom är lönenbättre än studiestödet. Att köpa lägenhetbehöver inte heller betyda något speciellt,någonstans ska man ju bo och att köpa enlägenhet kan man också se som endast ensund investering.
Kan man då egentligen någonsin prata om attvara vuxen per definition? Finns det något somär mera vuxet än något annat? Som yngre sågjag det alltid som vuxet att gifta sig och ha egnabarn. Men, det är ju väldigt många som giftersig och skiljer sig senare så hur moget varbeslutet att gifta sig då? Betyder det att omman skiljer sig så tar man ett steg tillbaka ochär inte längre vuxen. På samma sätt tyckerman att det skulle vara vuxet att få barn, menfaktum är ju att det finns många barn som fåregna barn.
Allt har sin tid kunde vara ett snusförnuftigtkonstaterande. Man kan ju faktiskt inte studerai all evighet hur roligt det än är, och visst är detegentligen skönare att sova i manglade lakan.Oberoende om det är vuxet eller inte. Ochäven om man aldrig blir vuxen, så blir man ialla fall erfarenheter rikare ju mer man leveroch ju fler beslut man tar. Flytta, byta jobb, giftasig eller skilja sig.
Kanske hemligheten med lyckan i livet är attvara nöjd med det man har just nu, för ävenom man inte vill det så någon gång öppnas endörr och en annan stängs. Det som finnsbakom dörren som stängdes kan man saknaibland, men det som finns bakom den somöppnades kanske är minst lika roligt.
26
"Argentiinalainen 20-vuotias on patalaiskasohvaperuna", totesi minulle paikallinen rouvakahvipöytäkeskustelussa. Puntaroin mielessänisanottua ja pottua, joka kypsyy kotona valmiil-la ruuilla rauhassa kolmikymppiseksi.
Hyvä ystäväni ilmoitti hiljattain, että nuorem-mat tytöt ovat alkaneet teitittelemään. "Herra,olepa hyvä." Tuumasi, että se on pelottavaa.Ettei tiedä, teitittelisikö takaisin, vai kiittelisi:"Hyvä lapsi, hyvä lapsi."
Aikuisten kuviot
Vuosien kertyessä omaan mittariin olen pannutmerkille, etten vanhetessa viisastu. Kakarana minulla oli aamusta iltaan selkeätkuviot; minusta tulee joko sähkömies tairoskakuski. Sähkömiehyydessä oli se hyväpuoli, että pääsi vetelemään lankoja.Roskakuskeja olin katsellut kaihoisana, kun pää-sevät luvan kanssa ajelemaan kadulla rallia niin,että keräyspaperit pöllyää perässä.
Tänään, parikymmentä vuotta myöhemmin,aamulla herätessä on selkeää ainoastaan se,että väsyttää. Ei vielä puhettakaan ammatistasaati muusta syvemmästä valaistumisesta.Huomenna kukonlaulun aikaan lienee taasmielessä uudet kujeet ja toiset sävelet.
Viisaimmillani tunnen olleeni lukion toisella.Jossain toisen ja kolmosen välimaastossasairastuin katarriin, joka siitä eteenpäin ontasaisen varmasti nakertanut älyn ja sivistyksenperustuksia. Vanhempani ovat todenneetvarovaisen toiveikkaina, että jospa se poika siitävielä viisastuu.
Leikin lomassa
Kielenopettajani tiesi, että Uruguayssa ollaan joharkitsemassa esikoulupakon ulottamistakolmevuotiaisiin. Tarkoitus on varmistaa köy-himpien kaupunginosienkin lapsukaistensaaminen sivistyksen ja yhteiskunnan tur-vaverkon piiriin jo kehdosta. Lukutaito ei olekaikkialla itsestäänselvyys.
Toisaalta ei väkipakollakaan viisastu. Olenopiskellut yksityisessä yliopistossa nyt vuodenpäivät, ja todennut yläasteaikaisen hypoteesini
Viisauden pastillit
J A R I KE R Ä N E N
va lokuva: AK I SY S M Ä L Ä I N E N
27
pitävän paikkansa; läsnäolopakolla täytyy ollakorrelaatiota kuminpalasiin ja paperitolloihin.Onhan se myönnettävä, tyhmää, muttahauskaa. Näin vanhempana osumatarkkuuskinon paljon parempi.
Itse asiassa kahvipöytäkeskustelu tapahtuihiekkarannalla. Paikallinen rouva, eronnut, olilomapäivää paistattelemassa puolta ikäistänsänuoremman urhokaisen kanssa paikallisessarantaparatiisissa. En kysynyt, viitattiinko pata-laiskalla sohvaperunalla rouvan omaanjälkikasvuun vaiko naapurin.
Lapsenkasvot
Tarjosivatko isot pojat sinulle pienenäkeväthangen taikapastilleja? "Ota tästä, viisas-tut." Jos ei ensimmäisen jälkeen vielä tuntunutmiltään, piti popsia toinen. Oikein tyhmillesaatettiin tarvita kolmas.
Aika lentää. Seuraavista synttäreistäni edespäinolen kaksikymmentäviisi, siitä on enää toinenmokoma viisikymppiseksi. Miltähän sitten tun-tuu, onkohan sitä jo mielestään aikuinen? Isäni,69, tapaa todeta, että tuntuu ihan kuin teiniltäkonsanaan - mitä nyt tahtoo tuo puhelin-numeromuisti pettää.
Olen pyrkinyt kasvamaan isoksi ja aikuiseksi.Silti minusta taitaa tulla isona mitä sattuu.Haittaako, jos en viisastu koskaan?
