Embed Size (px)
Citation preview
NUMERO 16
PARAS SUKU
Uudentalon sisarukset
TAATA NORDSTRÖMIN SUKUSEURA RY:N JOULUJULKAISU 2012
Sihteerin Joulutervehdys
Taata Nordström ry. sukuseuran , perustettu 1995. Sukukokouksia yhdistys on
pitänyt sääntöjen mukaan, joka toinen vuosi. Tuleva sukukokous 2013 heinäkuun
viimeisenä viikonloppuna tulee olemaan järjestyksessään kymmenes.
Kaksi edellistä sukukokousta järjestettiin yksipäiväisenä. Hallituksen
puheenjohtajalle, Esko Taustila, on tullut toiveita palata kahden päivän tapaamiseen.
Joista lauantai olisi tapaaminen sukulaisten kesken ja varsinainen kokous sunnuntaina.
Hallitus käynee tästä keskustelua tulevassa kokouksessaan. Kutsu sukukokoukseen
lähetetään tiedostossa olevan jäsen / osoitetieto, rekisterissä oleville jäsenille.
Muistathan päivittää osoitetietosi minulle kevään aikana.
Rauhallista Joulua 2012 ja Hyvää Uutta vuotta 2013
Älkää jättäkö kynttilää valvomatta
Jyrki Uusitalo
JEESUS TEKEE JOULUN
Toivoimme marraskuussa, että alkaisi sataa lunta. Tämä toive on toteutunut runsain mitoin. Lumi
valaisee maisemaa aina silloin, kun pyry ei peitä näkyvyyttä.
Kaikki toiveet eivät ole toteutuneet yhtä hyvin. Täällä Meri-Porissa on surtu monen rakkaan
ihmisen kuolemaa. Radion talousuutiset ovat surullista kuultavaa ja onpa monen omakin talous
heikolla tolalla.
Paljossa voimme kuitenkin toimia toistemme hyväksi. Pihlavassa vietettiin vastikään kirkkoherran
virkaanasettajaiset ja nautittiin vanhemman väen joululounas. Monet vapaaehtoiset näkivät
vaivaa niiden onnistumiseksi. Näin on laita useiden muidenkin joulun ajan tapahtumien osalta.
Joulun ydin ei ole sittenkään ulkonaisissa olosuhteissa eikä meidän ihmisten toimissa. Kaiken
pohjana on se, mitä Jumala teki. Hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan. Jeesus syntyi
vaatimattomiin oloihin kaukana maailman metropoleista. Hän voi tästä huolimatta vapauttaa
myös meidät liiasta syyllisyydestä ja suorittamisen paineista. Joulun Herra kutsuu meitä
lepäämään Hänen rakkaudessaan.
Toivottavasti saatte levätä jouluna rauhassa vailla paineita. Vaikka kaikkea ei saisi priimakuntoon
jouluksi, voi silti viettää hyvän juhlan. Jos elät surun keskellä, saat toivottavasti kokea joulussasi
enkelinsiiven hipaisun.
Pihlavan seurakunnan puolesta toivotan sukuseuran jäsenille hyvää joulua.
Tulkaahan sitten heinäkuussa Pihlavan kirkkoon, kun pidätte täällä sukukokouksenne.
Pirjo Tiira
Kappalainen
Pihlavan seurakunta
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
SUKUSEURAAN LIITTYMINEN
Rekisteröinti (liittymismaksu) on poistettu sukukokouksen päätöksellä 2007
JÄSENMAKSU
on 10,00 € /vuosi. Sukukokous päättää jäsenmaksun suuruuden
AINAISJÄSENMAKSU
Sääntöjen mukaan 10 x vuosimaksu, eli nyt 100,00 €
SUKUSEURAN PANKKIYHTEYS:
Nordström Taata sukuseura ry
Länsi-Suomen Op: 570002-40119364
JÄSENTIETOJEN YLLÄPITO
Ilmoita henkilötietojen muutokset, osoitteen muutokset ym jäsenrekisteriin tulevat muutokset osoitteella:
Pekka Tuhkanen Linjatie 13 Puh 050-574 2252
92140 PATTIJOKI [email protected]
TAATA NORDSTRÖMIN SUKUSEURA
HALLITUKSEN JÄSENIEN, RAHASTONHOITAJAN JA SIHTEERIN YHTEYSTIEDOT
Nimi Osoite Suku/tehtvä Puh/Fax Sähköposti
Raivio Jari Kytökatu 6R Manta 050-5175628 [email protected]
33730 Tampere
Grönroos, Rantatie 36 Kristiina/kokki 0400 612 726
Tuula 28800 PORI
Raitala Hannu Härkämäenpolku 10 Maija/sukulehti 040-5819538 [email protected]
29600 NOORMARKKU
Mikkonen, Rätiälänkatu 17 B 44 rahastonhoitaja 02 2342033 (koti) [email protected]
Helena 20810 TURKU 02 2792500 (työ)
Taustila Esko Keskuskatu 21, 37830 VIIALA Elli/puh.joht. 0500- 931500 [email protected]
Tuhkanen, Linjatie 13 Kalle/sukututkija 050 574 2252 [email protected]
Pekka 92140 PATTIJOKI
Uusitalo Jyrki Fleiviikintie 16. 28800 PORI sihteeri 041 7052785 [email protected]
Wiksten Heikki Kirkkotienpää vara pj. 040-7423971 [email protected]
28800 Pori
Lehtihalme Myllärintie 2 A 5 sukulehti 02 8681195 (koti) [email protected]
Päivikki 27100 EURAJOKI 050-326 6972
Lehtonen Mika Visatie 3 A 2, 28360 Pori webmaster 044 - 532 3352 [email protected]
Lehtonen Pekka Kanavakatu 5, 28200 Pori Aina 0447127203 [email protected]
Uusitalo Antti sukututkija
1. Elli Nordström noin 20-vuotiaana
2. Elli Kangasalan kotitalousopiston kasvimaalla toverinsa kanssa
Ellin sukuhaaran elämänvaiheita Ellin varhaisvuodet Pihlavassa Elli Josefiina syntyi Juho Kustaa ja Fredrika Matilda Nordströmin kuopuksena 18.2.1897. Nuorimman lapsen syntyessä isä oli jo varsin iäkäs eli 70-vuotias ja äiti Riikkakin jo neljäkymmentä täyttänyt. Perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi lasta, joista yksi kuoli pienenä. Sisarussarjan vanhin Maria Lovisa eli Maija oli Elliä kaksitoista vuotta ja seuraava Amanda Adelina eli Manta kymmenen vuotta vanhempi. Karl Kustaaseen eli Kalleen ikäeroa oli kuusi ja Aina Matildaan melkein kolme vuotta. Juho Kustaa Nordström kuoli Ellin ollessa vasta 11-vuotias. Vastuu kotitilan hoidosta siirtyi perheen ainoalle pojalle 17-vuotiaalle Kallelle. Ajan tavan mukaan perheen poika jäi viljelemään kotitilaa. 1910-luvun puolivälissä Kalle osti äitinsä ja Ellin osuudet Uudentalon tilasta. Vanhemmat sisarukset olivat kumpikin saaneet maapalstan tilan maista. Koska Elli oli naimaton, hän ei halunnut maata, vaan otti osuutensa rahana.
Omaan ammattiin Ellin oli aika miettiä ammatinvalintaa, käytännönläheinen ammatti tuntui sopivimmalta. Maatalon työt olivat hänelle tuttuja, niitähän hän oli tehnyt kotonaan jo pienestä pitäen. Ensimmäinen opiskelupaikka oli Kullaalla sijaitseva Leineperin puutarha- ja emäntäkoulu. Sen kurssit suoritettuaan Elli haki harjoittelijaksi meijerialalle, mutta ei tullut hyväksytyksi. Sanomalehdestä hän näki ilmoituksen Kangasalan kotitalousopistossa järjestettävästä 11 kuukauden mittaisesta kotitalousneuvojakurssista. Oppilaaksi päästäkseen hakijan tuli olla hyvämaineinen ja terve. Lisäksi piti olla suoritettuna emäntäkoulukurssin oppimäärä. Elli täytti nämä kriteerit ja pääsi neuvojakurssille. Satakunnassa siihenastisen elämänsä eläneen nuoren naisen oli aika muuttaa Hämeeseen.
Kangasalla tytöille opetettiin ruokataloutta ja käsitöitä sekä kasvitarhan, kodin ja kotieläinten hoitoa. Teoriaopetusta annettiin terveyden- ja lastenhoidossa sekä yhteiskuntaopissa. Oppiaineisiin kuuluivat myös kasvatusoppi, neuvontaoppi, kirjanpito, kodin talousarviolaskelmien teko sekä asioimiskirjoitus. Kasvien latinankieliset nimet piti opetella. Kangasalan kirkonkylässä opiston tytöt pitivät pientä kahvilaa. Opintoretkillä käytiin mm. Lepaan puutarhaoppilaitoksessa ja Hämeenlinnassa. Varmaankin tutustuttiin myös Kangasalan
3. Keittokurssin osanottajat valkeissa esiliinoissaan. Elli kuvan vasemmassa reunassa.
4. Lastusten kartano Lempäälässä. Rakennuksen edessä Ellin istuttamat kukkamaat.
mallikelpoisesti hoidettuihin kartanoihin, Liuksialaan, Vääksyyn ja Sorolaan. Vapaa-aikana oppilaat järjestivät illanviettoja. Kotitalousneuvojaksi Lempäälään Kangasalan kotitalousopiston johtajatar Hanna Saikku järjesti Ellille työpaikan Lempäälästä. Neljäs päivä huhtikuuta vuonna 1921 Elli aloitti kunnan kotitalouslautakunnan kotitalousneuvojana tehtävinään puutarhanhoidon ja kotitalouden neuvonta. Neiti neuvoja kulki polkupyörällään pitkin pitäjää sinne, mihin pyydettiin. Hän istutti pihoihin marjapensaita ja omenapuita. Niiden kuljetukseen piti saada hevosmies avuksi. Neuvoja antoi hienotunteisesti opastusta myös kodin yleisessä siisteydessä, tunkion oikea paikka ei ollut rapun pielessä vaan takapihalla. Taloissa järjestettiin viikon mittaisia keittokursseja, joiden päätteeksi pidettiin pitopäivälliset. Ihmisiä yritettiin saada käyttämään monipuolisemmin kasviksia ruokataloudessaan. Päätöspäivällisillä moni osanottaja pääsi maistamaan ensi kerran elämässään tomaattia. Neuvoja sai huomata, että ainakaan moni vanhempi ihminen ei halunnut outoa vihannesta suuhunsa panna.
Lempäälän kunta palkkasi kotitalousneuvojan vain huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Palkka oli 350 markkaa kuukaudessa ja vapaa asunto eli huone keittomahdollisuudella. Talviaikana ei neuvojalle ollut töitä. Elli vietti talvet kotonaan Pihlavassa ja auttoi kotitalon askareissa. Kotitalousneuvojana Lempäälässä Elli toimi vuosina 1921 ja 1922. Työt jatkuivat samassa kunnassa Lastusten kartanon puutarhurina vuosina 1923 - 1924. Vuoden 1925 Elli työskenteli kotitalousneuvojana Messukylän kunnassa lähellä Tamperetta. Messukylän uuden kirkon ympärillä kasvavat vieläkin, nyt isoina puina, hänen paikalle pieninä taimina istuttamansa vaahterat.
Naimisiin ja perheenäidiksi Lempäälässä oloaikanaan Elli oli tutustunut rakennusmestari Tauno Törngréniin. Seurustelu johti avioliittoon vuonna 1926. Yhteiselämä aloitettiin Lempäälän Nurmen kylässä kuutisen kilometriä pitäjän keskustasta. Siihen asti Tauno oli asunut kahdestaan leskeksi jääneen sokean äitinsä kanssa. Taunon isä puuseppä Karl Nestor Törngrén oli kuollut yllättäen 50-vuotiaana vuonna 1916. Kaikki neljä Taunon sisarusta olivat hekin kuolleet, kaikki alle kahdenkymmenen vuoden ikäisinä. Voi kuvitella, että koulut käyneen kotitalousneuvojan ei ollut aivan mutkatonta tulla talouteen, jota sokea anoppi oli siihen asti hoitanut pojan ollessa viikot rakennustyömailla.
5. Taustilan pihassa Nurmella 1930-luvun alkupuolella. Kuvassa Irma, Elli, Matti, Johanna-mummu ja Tauno.
Ellin ja Taunon esikoinen, Irma, syntyi syyskuussa 1926. Sen ajan mittapuun mukaan Elli oli varsin iäkäs ensisynnyttäjä, vaikka olikin vasta 29-vuotias. Nurmella asuessa Törngrénin (vuodesta 1933 Taustila) perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Matti vuonna 1929 ja Anna-Liisa vuonna 1936.
6. Irma ja Matti synnyinkotinsa pihassa.
Tauno Taustila – sanavalmis rakennusmestari Tauno Törngrén (1895 - 1965) valmistui rakennusmestariksi Tampereen teollisuuskoulusta vuonna 1918. Opinnot tosin katkesivat välillä, kun Tauno lähti tykistökouluun Lappeenrantaan ja osallistui vuoden 1918 sotatoimiin valkoisten puolella myös Lempäälässä.
7. Anna-Liisa 11-vuotiaana.
8. Vuonna 1914 annettu todistus, jonka mukaan puusepän poika Tauno Törngrén on esteetön matkustamaan polkupyörällä sotatilanteen aikana.
Jo opiskeluaikanaan Tauno oli rakentamassa Naantaliin Alfred Kordelinin kesäasuntoa Kultarantaa. Uransa alusta alkaen Tauno toimi työnjohtajana ja vastaavana rakennusmestarina eri puolilla Suomea sijainneilla työmailla. Hän oli rakentamassa mm. Tampereen suomalaista tyttökoulua, Päivölän kansanopistoa, Kalvolan kirkkoa, Kuurilan ja Niemen kartanoita sekä Tampellaa. Yleensä Tauno vietti viikot muualla ja tuli viikonloppuisin perheensä luokse Nurmelle. Kulkuvälineenä oli sivuvaunullinen Harley Davidson-merkkinen moottoripyörä. Talviaikaan ei rakennustöitä ollut. Silloin oli aikaa veistää tyylihuonekaluja oman perheen käyttöön. Vuonna 1950 Tauno Taustila nimitettiin Lempäälän kunnan ensimmäiseksi rakennusmestariksi. Hänen aikanaan kuntaan rakennettiin useita kouluja sekä käynnistettiin kunnallistekniikan rakentaminen. Taunolla oli hersyvä huumorintaju ja hänet muistetaan mainiona kaskunkertojana. Kuultuaan naapurin pojan menneen kihloihin, Tauno oli tokaissut: ”Otan osaa, mutta en kustannuksiin.”
10. Tampereen Näsikalliolla Emil Wikströmin suunnitteleman suihkukaivon edessä 1930-luvun alussa. Kuvassa Taimi, Esko ja Kalle Uusitalo sekä Irma ja Elli Törngrén.
11. Taustilan talo 1950-luvulla. Kuvassa Porin sukulaisia vierailulla.
Asuinpaikka Nurmelta Lempoisiin Ennen talvisotaa Taustilat muuttivat Lempäälän kirkonkylään, jonne oli valmistunut Taunon piirtämä talo. Perheen elämä helpottui, kun asuinpaikka siirtyi kirkolle. Irman ei enää tarvinnut asua viikkoja koulukortteerissa Toijalassa, vaan hän pääsi joka ilta kotiin. Junat kulkivat aivan uuden kodin vierestä. Vei kylläkin aikansa tottua niiden vihellykseen ja muihin rautatien ääniin.
Uuden talon tontilla oli jo edellisten omistajien perua iso aidattu puutarha täynnä marjapensaita sekä luumu- ja omenapuita. Elli lisäsi viljelysten määrää. Kasvilavoissa hän kasvatti kaalin-, tomaatin- ja lantuntaimia sekä oman perheen käyttöön että myyntiin. Isoa pihaa värittivät siemenistä itse kasvatetut kukat: asterit, leijonankidat ja leukoijat. Puutarhan satoa joutuivat perheen lapsetkin keräämään; kavereiden kanssa pääsi uimaan vasta, kun tietty määrä viinimarjoja oli poimittu. Puutarhatuotteita vietiin linja-autokyydillä myyntiin Tampereen Laukontorille. Äiti
lähetti perheen vanhimmat lapset, Irman ja Matin, muutaman kerran marjanmyyntimatkalle Lempäälän Luonnonparantolaan. Ujojen kauppiaiden marjatuokkoset jäivät myymättä, kun kukaan talonväestä ei kysynyt heidän asiaansa. 1970-luvun puolivälissä kaunis puutarha pirstoutui, kun kunta rakennutti Kuusitien tontin halki aivan talon seinää hipoen. Tien alle menetettiin tontista noin kolmasosa.
9. Tauno Törngrén nuorena miehenä.
12. Irma, Esko ja Kalle 1940-luvun alussa.
Sota-ajan elämää Uudessa talossa ehdittiin asua puolisen vuotta ennen talvisodan syttymistä. Sota-aika vaikutti monella tavalla Taustilankin perheen elämään. Elli kävi melkein päivittäin leipomassa leipää armeijalle monien muiden kylän naisten tavoin. Irman koulu oli keskeytetty, joten hän sai äidin poissa ollessa hoitaa kolmevuotiasta Anna-Liisaa. Talon yläkertaan majoitettiin Karjalasta tulleita evakkoja ja jatkosodan aikana Lempäälässä toimineen koulutuskeskuksen upseereita. Puutarhassa marjapensaiden väliin istutettiin perunaa. Talvisodan kovissa pakkasissa paleltui monta omena- ja luumupuuta. Siasta ja kanoista saatiin tervetullutta lisää ruokapöytään. Pommituksia pakoon perhe meni talon kellariin, jonka ikkunasta saattoi seurata yli lentäviä lentokoneita. Tauno toimi Lempäälän väestönsuojelupäällikkönä. Irma kuului pikkulottiin, jotka jatkosodan aikana tekivät töitä siinä missä ”isot” lotatkin. Hän oli mm. kirkon tapulissa ilmavalvontatehtävissä, sairastuvalla Maakalan talossa ja sotilaskanttiinissa suojeluskuntatalolla. Matti otti osaa sotilaspoikien toimintaan.
Sotavuosina perheeseen syntyi kaksi poikaa, Kalle (1941) ja Esko (1943). Marttatoiminta harrastuksena Lasten kasvaessa Ellille jäi enemmän aikaa myös harrastuksiin. Hän oli 1920-luvulla Lempäälän Marttayhdistyksen perustajajäseniä ja kuului vuosia yhdistyksen johtokuntaan. Marttojen retkillä hän tutustui nähtävyyksiin eri puolilla Suomea. Marttojen oman talon hankintaa varten kerättiin varoja pitämällä ompeluseuroja ja huolehtimalla erilaisten tilaisuuksien kahvituksista. Rajaseudun vähävaraisille perheille lähetettiin joulupaketteja. Elli oli nuoresta lähtien innokas ja taitava käsitöiden tekijä. Nurmella asuessaan hän kutoi kangaspuilla mattoja, pöytäliinoja, sängynpeitteitä ja ryijyjä. Hän teki myös tilaustöitä. Myöhemmin hän virkkasi mm. sängynpeitteitä.
13. Elli Taustilan 60-vuotispäivänä 1957. Kuvassa Matti, Kalle, Esko, Elli ja Tauno Taustila, Irma ja Lauri Huuhtanen sekä Anna-Liisa Taustila.
15. Taustilan sisarukset Irman syntymäpäivillä syksyllä 2011.
Elli ja Tauno Taustilan lapsista Lapsista vanhin, Irma, teki elämäntyönsä farmaseuttina apteekissa ja Anna-Liisa maatilan emäntänä. Kalle ja Esko työskentelivät liike-elämän palveluksessa. Matti oli aluksi töissä Lokomolla Tampereella, sitten Lempäälän kunnan rakennustoimistossa. Hän oli perinyt isänsä kyvyt ja suunnitteli tämän lailla useita omakotitaloja Lempäälään. Matti kuoli vuonna 1961 vain 32-vuotiaana. Vanhuusvuosista Elli ja Tauno Taustila ehtivät olla naimisissa melkein 40 vuotta. Tauno kuoli 70-vuotiaana heinäkuussa 1965. Elli asui elämänsä loppuun asti hyväkuntoisena omassa kodissaan Lempäälän Kuusitiellä. Viimeisinä vuosina turvaa toi Kallen ja hänen vaimonsa asuminen samassa kiinteistössä. Elli Taustila kuoli 84-vuotiaana lokakuussa 1981.
14. Elli 75-vuotispäivänään.
Elli Taustilan sukuhaaran elämänvaiheista kirjoitti Kaisa Huuhtanen, Ellin tyttärentytär.
Ellin tyttärensä Irman muistoalbumiin 17.4.1938 kirjoittamat säkeet. Irma oli sairaalassa Tampereella melkein puoli vuotta. Äiti kävi häntä pitkästä ja hankalasta matkasta huolimatta melkein päivittäin katsomassa.
Karjalaispojan evakkoon lähtö 30.11.1939 Vajaa kuukausi sitten tuli kuluneeksi 73 vuotta talvisodan alkamisesta. Haluankin liittää sukulehteen isäni Lauri Huuhtasen (1924 – 2008) kertomuksen talvisodan ensimmäisestä päivästä 15-vuotiaan koulupojan kokemana. Isäni oli kotoisin yhdeksänlapsisesta perheestä Kivennavan Ahjärven kylästä. Kivennapa oli rajapitäjä, joten sen asukkaat joutuivat heti sodan ensimmäisenä päivänä lähtemään vihollista pakoon. Ahjärvelle Lauri Huuhtanen palasi seuraavan kerran vasta kotikylämatkalla vuonna 1992. Kaikki kotitilan rakennukset oli hävitetty; paikalla oli pelkkää pensaikkoa. Äitini Irma Huuhtasen kanssa kävimme isän kotiseudulla kesäkuussa 2009. Teksti on julkaistu aiemmin vuonna 2002 ilmestyneessä teoksessa Kivennavan Ahjärven kylä, jonka toimituskuntaan Laurikin kuului. Kaisa Huuhtanen Lauri Huuhtanen: Ahjärveläispojan evakkoon lähtö Olin vuonna 1936 aloittanut opinnot Keski-Vuoksen yhteiskoulussa Äyräpään Pölläkkälässä. Syksyllä 1939 menin neljännelle luokalle. Koulu alkoi normaalisti 1.9.1939, mutta sodan uhan vuoksi koulutyö keskeytettiin parin viikon kuluttua. Koulu alkoi uudelleen 30. marraskuuta eli samana aamuna kuin talvisota. Isäni vei minut edellisenä iltana hevosella Valkjärvelle enolleni Vihtori Vallitulle, jonka perheessä asuin koulua käydessäni, ja palasi iltayöstä takaisin Ahjärvelle. Talvisodan alkamisaamu valkeni pilvisenä ja maassa oli hiukan lunta. Rajan suunnasta kuului kova pauke. Lähdin enolasta kävellen Valkjärven asemalle; kolmen kilometrin matka taittui joutuisasti. Asemalla tapasin ystäväni, viidesluokkalaisen Keijo Aholan. Ihmettelimme rajan suunnasta kuuluvaa jyrinää ja pauketta, jonka eräs isäntä sanoi johtuvan rajalla tehtävistä linnoitustöistä. Juna lähti ajallaan kohti Viipuria ja saapui Pölläkkälän asemalle ennen yhdeksää. Koululaiset olivat iloisia tavatessaan toverinsa, mutta hiukan jännittyneitä yleisestä tilanteesta. Sota alkanut – koulutyö lopetetaan Oppitunnit alkoivat kello yhdeksän. Välitunneilla kuitenkin ounasteltiin, että sota on sittenkin alkanut. Luokkamme viimeisen tunnin piti rehtori, joka luokkaan tultuaan ilmaisi ilonsa siitä, että koulutyö voitiin vihdoinkin aloittaa uudelleen. Ei ehtinyt kulua montakaan minuuttia, kun luokan oveen koputettiin ja sisälle astui kapteeni ilmoittaen, että hänellä on ikävää asiaa. Sota on alkanut aamulla, joten koulutyö täytyy lopettaa ja oppilaiden poistua koteihinsa. Toimimme käskyn mukaan ja menimme Pölläkkälän asemalle odottelemaan Valkjärven junaa, joka normaalisti saapui klo 15.15, mutta sinä päivänä vasta noin klo 18. Matkustajia oli vähänlaisesti. Junan saavuttua Korpiojan asemalle, junaan tuli sotapoliiseja, jotka ilmoittivat, että Valkjärvelle eivät enää pääse naiset, lapset, koululaiset eivätkä vanhukset, ainoastaan täysi-ikäiset miehet. Samalla poliisit kertoivat, että illan kuluessa Valkjärveltä tulee evakuointijuna, jolla pääsee pois sotatoimialueelta kohti muuta Suomea. Evakkojuna tulikin iltayhdeksän maissa. Sotapoliisin poistettua meidät junasta suunnittelimme Keijon kanssa kävelevämme rataa pitkin Korpiojalta Valkjärvelle Keijon kotiin, josta saisimme kaksi polkupyörää ja haulikkoa. Näin varustautuneina sitten lähtisimme sotaa pakoon muuta Suomea kohti. Taivaanranta rajan suunnassa punoitti rakennusten palaessa ja nuoria poikia pelotti kymmenen kilometrin kävelymatka iltapimeässä. Päätimme luopua ajatuksesta ja nousimme evakkojunaan.
Härkävaunulla evakkomatkalle Pitkässä junassa oli paljon matkustajia, evakkoja eli naisia, lapsia ja vanhuksia. Matkustajat oli sijoitettu härkävaunuihin, joissa jokaisessa oli kamiina ja koivuhalkoja. Valitsimme tyhjän härkävaunun, suljimme vaunun oven ja sytytimme kamiinaan tulen. Olimme kevyissä kamppeissa; golffarit jalassa, pusakka päällä ja lippalakki päässä. Meillä oli vilu ja nälkäkin. Iltayöstä juna nytkähti liikkeelle ja matka kohti Viipuria alkoi. Tarkoituksemme oli jäädä junasta Viipurissa ja mennä paikallisjunalla parikymmentä kilometriä Hounille, joka oli seisake Viipurista Kouvolaan päin ja jossa sedälläni Väinö Huuhtasella oli maatila. Nälkäisinä ja viluisina nukuimme ohi Viipurin ja heräsimme vasta Kouvolassa, jossa evakkojuna pysähtyi. Asemalla kuulutettiin junan seisovan muutaman tunnin ja aseman takana olevan matkustajille tarjolla ruokailu- ja peseytymismahdollisuus sekä terveyssisaren ja lääkärin palveluja. Kävimme Keijon kanssa syömässä ja tulimme takaisin asemalaiturille. Kohta kuulutettiin pikajunan Viipurista Helsinkiin saapuvan raiteelle yksi ja kehotettiin evakkojunan matkustajia siirtymään pois raiteilta. Junan pysähdyttyä näin, että vaunun ovella seisoi serkkupoikani Kauko. Hän ihmetteli, mitä teen Kouvolassa ja mihin olen menossa. Selitettyäni tilanteen hän haki vaunusta äitinsä eli tätini Aino Sipposen, joka kuultuaan tarinani pyysi meitä nousemaan samaan junaan ja liittymään heidän seuraansa. He olivat menossa Korpilahdelle. Keijo ei halunnut lähteä, koska evakkojunassa oli hänen naapureitaan ja tuttaviaan Valkjärveltä ja hän halusi jatkaa matkaa heidän kanssaan. Näin meidän tiemme Keijon kanssa erkanivat. Nousin pikajunaan ja jatkoin matkaa tätini perheen kanssa. Lentokoneet pommittavat junaa Koska sota oli alkanut aamulla, olivat venäläiset lentokoneet jo ilmassa. Pikajunan saapuessa lähelle Villähteen pysäkkiä venäläinen laivue tulitti sitä ja pudotti pommeja. Juna pysähtyi keskelle peltoaukeaa, ja matkustajat kiiruhtivat suojaan läheiseen metsään. Onneksi tuli hämärä ja lumisade, eivätkä koneet palanneet enää uudelleen. Hämärän turvin palasimme takaisin vaunuihin ja totesimme, että elleivät pikajunan matkustajat olisi menneet suojaan vaunun lattialle heti pommikoneet huomattuaan, olisi monen matka katkennut siihen. Yksi pommi oli osunut rataan ja katkaissut sen. Lahdesta tuli kuitenkin pian korjausjuna ja muutaman tunnin odotuksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Aamulla olimme Jyväskylässä, josta jatkoimme linja-autolla matkaa Korpilahden kirkolle. Majoituimme ensin erään perheen omakotitaloon, josta pian siirryimme Päijänteen niemessä sijaitsevaan Tähtiniemeen. Siellä oli hotellirakennus, joka alkoi täyttyä pääasiassa Viipurista tulleista evakoista. Tähtiniemessä minä ja serkkuni Kauko huolehdimme mm. kiinteistön keskuslämmityksestä. Kotiväki löytyy Joulun vietin Tähtiniemessä saamatta mitään tietoa kotiväestäni. Olin silti vakuuttunut, että he sodan alettua olivat lähteneet hevosilla sotaa pakoon. Yritin soittaa sukulaisille ja tiedustella perheestäni, mutta pommitusten ja muun sodasta johtuvan häiriön vuoksi se ei onnistunut. Vihdoin eräänä joulukuun lopun arkipäivänä iltauutisten yhteydessä luettiin minua koskeva tiedotus. Soitin välittömästi tiedotuksessa annettuun puhelinnumeroon. Isäni vastasi puhelimeen. Kerroin, missä olen ja hän kertoi, missä kotiväki on. Sovimme, että heti tilaisuuden tullen lähden linja-autolla Korpilahdelta Jyväskylän kautta Mikkeliin ja tapaamme Mikkelin linja-autoasemalla. Näin tapahtui; isä ja poika tapasivat ja matkustivat samana päivänä Juvan Hatsolan kylään, jonka meijerille perhe oli majoittunut. Jälleennäkemisen riemu oli suuri ja paljon oli kerrottavaa puolin ja toisin. Kuukauden eron jälkeen perhe oli jälleen koossa.
Kalle Katmandussa
Olen KALLE sukuhaaran, 1993 syntynyt jälkeläinen 4. polvessa, Karl Uusitalo.
Aloitin talonrakennus ammattiin opiskelun syksyllä 2009 Porin ammattiopistossa, myöhemmin
Winnova.
Vuosi 2012 kevät, opintojeni lopussa, alkoi menestyksekkäästi helmikuussa länsi-suomen
talonrakentajaopiskelijoiden Taitaja aluekilpailussa, sijoituttuani toiseksi. Tästä maaliskuun lopussa
pääsin Keva (http://keva-hanke.blogspot.fi/) hankkeen puitteissa 13:sta muun opiskelijan kanssa
muuraamaan taloa Nepalin Katmanduun kahdeksi ja puoleksi viikoksi.
Huhtikuun lopussa osallistuin Valtakunnalliseen Taitaja kilpailun finaaliin Jyväskylässä, sijoittuen
seitsemänneksi.
Tykistön palvelukseen astuin 9. heinäkuuta loma-anomus mukana. Olin saanut kutsun Suomi
Areena tilaisuuteen 18. heinäkuuta keskustelemaan: "Faktaa ja fiktiota rakentamisen laadusta" -
millä mallilla rakentamisen laatu on tänä päivänä ja mitä tarvitsee tehdä.
20. joulukuuta alikersanttina pääsen joulun viettoon, siviiliin pääsen 20. kesäkuuta.
Siitä olen onnellinen, minulla on intin jälkeen vakituinen työpaikka talonrakennusalalla.
Tässä Kallen omin sanoin reissusta ja kuvia:
Reissu oli mitä mahtavin ja mielenkiintoisin, tuollaista reissua ei luultavasti tule toisten tai olisi
tullut lähdettyä Nepaliin muuten. Katmandu kaupunkina oli suhteellisen pieni verrattuna
populaatioon, joten ihmisiä, autoja ja moottoripyöriä oli kaikkialla. Osasin kyllä aavistaa mitä
tuleman piti, joten ei tullut yllätyksenä ruuhkaisuus, huono ilmanlaatu, sähkön puute, mutta ei niitä
käsittänyt ennen kuin ne oli koettu. Matkakin sujui itseltä kaikin puolin hyvin, en tullut sairaaksi
enkä ryöstetyksi ja jokaisesta päivästä nautin.
Talon muuraus Nepaliin oli kyllä mieletöntä varsinkin päivän varoitusajalla.
Kahden viikon aikana ehti kyllä nähdä aika paljon, mutta ei kyllästymiseen saakka. Paljon jäi
näkemättä ja kokematta. Viikonloppu Intiassa oli kuin piste ii:n päälle, muuten olisi voinut jäädä
tyhjä olo. Delhi tuntui paljon rauhallisemmalta kuin Katmandu, mutta itikat ärsyttivät.
Taj Mahalissa käynti oli mielenkiintoinen, harmillista että oli ihan turistisoitunut ja kaikesta
pyydettiin rahaa.
Matka mahdollisti nähdä kehitysmaan ja vähän enemmän kehittyneen Intian eron. Hienoa oli myös
tutustua Nepalilaisin ihmisiin.
Kalle ja lapsia Katmandussa
Tästä se talon muuraus alkoi
Ikkunaa ja ovea paitsi
Yleisnäkymää Katmandusta
Kalle Uusitalo Suomi Areenalla, toinen oikealta.
Kuvat: Kalle Uusitalo, Winnova. Teksti: Kalle Uusitalo, Jyrki Uusitalo
Olkoon joulun tunnelma
lämmin, aito, juhlava!
Uusi vuosi puolestaan
tuokoon onnen tullessaan!
Jouluterveiset sukulaisille Heidi Thurman perheineen
Kuvassa Heidin pojan Kalle & Teija Venerannan Tuuli -tyttö 3 vuotta ja poika Akseli
Vilhelm s. 1.6.2012
Joulun lahja
Joulun lahja Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Jumalan rakkaus ilmestyi meille
ihmisille Vapahtajamme syntymän kautta. Jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja
annetaan meille ylhäältä ilman tekoja ansioita. Pienenä tyttönä pelkäsin kovasti
joulupukkia, sillä varhaiseen joulunviettoomme kuului perinteiset lahjat ja
joulupukin vierailu. Pukin odotus oli kaikkien yhteistä huvia, joka alkoi heti
joulusaunan ja -ruokailun jälkeen. Kun ovelta alkoi viimein kuulua kolkutusta,
piilouduin nopeasti kamarin pöydän tai sängyn alle turvaan. Syy pelkooni
osittain oli joulupukin jokavuotinen kysymys: "onkos täällä kilttejä lapsia".
Muut sanoivat reippaasti lahjojen toivossa olevansa kilttejä lapsia. Niin tein
minäkin vähän arkaillen, sillä en ollut ollenkaan varma siitä olinko ollut
riittävän kiltti, niin että pukilta heruisi minulle muutama lahja. Puhuttiinhan
pienistä tontuista, jotka aina joulun alla vakoilivat ja tutkivat, ketkä olivat
kilttejä ketkä tuhmia. Tuhmille lapsille pukki toisi vain risuja. Kun lahjojen
jakaminen alkoi jännitin tavattomasti, kuulisinko oman nimeni mainittavan.
Lopulta kuitenkin kuulin myös oman nimeni ja niin uskaltauduin jopa laulamaan
joulupukille. Pukin mentyä tilanne rauhoittui ja minäkin vapauduin
jännityksestäni. Lapsuuden ajoista jälkeenpäin olen ymmärtänyt lahjan antamisen
todellisen merkityksen. Ei lahjaa anneta koskaan ansion perusteella. Silloin se
olisi palkka ja pahimmassa tapauksessa jopa lahjus. Lahjan luonne on se, että se
annetaan ansiotta. Jokainen ihminen on Jumalan silmissä rakas ja lahjan
arvoinen. Uskon, että Jumala iloitsee suuresti, kun Hän näkee, että otamme hänen
lahjansa vastaan.
Siunattua Joulua Pirkko Antila
Joulun lämpöä talven keskelle
Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne Pohjolaan, ja taivahalla tähtöset jo luovat
loistettaan !
Nyt avaa ovet sydänten, ne siitä rauhan saa. Kas, loiste joulutähtösen tuo rauhan
sanomaa.
Näillä kahdella vanhan joululaulun säkeistöllä ( Emmy Köhler 1898 ) haluan
toivottaa teille kaikille sukuseuramme jäsenille Rauhallista ja Siunattua Joulua
sekä Toivorikasta Uutta Vuotta 2013
Pirjo Ruoho, Hilkka ja Heikki Lehtosen nuorin tytär.
v. 1938 v. 1966
äiti ja isä Pirjo ja Raimo
Lapsuuteni kymmenen ensimmäistä vuotta vietin Pihlavan Koivumäessä
Kiviaidantiellä. Kiviaita, joka ympäröi etupuolelta kotiamme oli mielestäni korkea ja
turvallinen. Samoin suuret vaahterat muodostivat kujan kotiimme luoden meille
lapsille, ainakin minulle mahtavat kiipeily mahdollisuudet.
Muistot lapsuuteni jouluista ovat hyvin onnelliset. Me lapset saimme koristella kotia
joulutunnelmaan. Teimme pumpuleista lumipalloja ja paperista tähtiä, jotka
asettelimme taidokkaasti roikkumaan ikkunoihin. Lauloimme paljon joululauluja ja
esitimme näytelmiä. Lahjat kuuluivat myös jouluihimme. Keräsimme siskoni Pirkon
kanssa Pihlavan Osuuskassan pahvilippaisiin kolikoita, joita saimme pienistä
kotitöistä. Täydet lippaat veimme ylpeinä kyseiseen pankkiin ja joulun alla ”omilla”
rahoillamme ostimme pieniä joululahjoja toisillemme. Salaperäisyyttä oli myös, kun
isä rakenteli jotain ja kertoi tekevänsä kanakoppeja, jotka jouluna paljastuikin
ihaniksi nukenvaunuiksi. Vähän isompana sain sukset ja veljeni Pentti, minua kuusi
vuotta vanhempi, oli minun paras hiihdonopettajani. Pääsin hänen mukanaan
hiihtämään ja laskettelemaan ”pikku limpulle” joka muistini mukaan oli jossain
Yyterin kartanon paikkeilla. Joulu vuonna 1953 oli todella ihana. Meille syntyi 16.12.
pieni poikavauva. Olin tuolloin kuuden vanha ja olin saanut paljon huomiota ja
rakkautta nuorimmaisena, joten olin valmis kasvamaan isosiskoksi. Riemu lisääntyi
vuonna 1955 uuden poikavauvan synnyttyä. Nyt meitä oli kuusi, kolme tyttöä ja
kolme poikaa. Täydellistä. Olen kiitollinen rakkaudellisesta kotikasvatuksesta ja
hyvästä sisaruusyhteydestä, joka meillä on säilynyt.
”Katso eteenpäin rohkeudella, katso sivulle rakkaudella. Katso taaksepäin
kiitoksella, katso ylöspäin toivoen”
Pirjo Ruoho
12.12.2012
Jouluna 2012 Joulutervehdyksemme Teille Suomeen täältä Espanjan Aurinkorannikolta! Vietämme joulun täällä. Olemme jouluaaton messussa Torremolinosin San Miquelin katolisessa kirkossa. Tilaisuudessa esiintyy myös Aurinkorannikon suomalainen kuoro, ja sen bassoryhmässä Tauno Könnilä. Aaton illallinen syödään naapuritalossa, ev. lut. seurakunnan Torrentuvassa, pienen suomalaisryhmän kesken. Ennen jouluakin on meillä eläkeläisillä ollut täällä mukavaa puuhaa. Itse olen esitellyt pitkin rannikkoa suomalaistutkimustani ja kerännyt hienon saaliin kyselylomakkeita (>500). Niiden puhtaaksikirjoittamisessa onkin sitten kulahtanut toinenkin iltayö ja aamuvarhainen. Tauno on puolestaan kilpaillut polvitaipeensa kipeäksi keilaporukassa ja harjoitellut ahkerasti stemmaansa kuorokonsertteja varten. Kaksi kirkollista olikin väkeä kahdessa konsertissa. Lastenlapsia olemme toki säännöllisesti muistaneet. Lähetimme Pauliinalle (8v) ja Emilialle (10v) juuri iloiset paketit syntymäpäiviään ja jouluaan ilahduttamaan. Muut neljä teini-iän saavuttanutta saavat erilaisen lahjamme. Tulemme alkuvuonna Suomeen katsomaan urheiluohjaajaksi opiskelevan Tuomaksen jääkiekkoa, suunnittelemaan Karoliinan keväisiä yo-juhlia ja varmistamaan, että Teemu pärjää lvi-työssään ja Toni yliopisto-opinnoissaan. Niin tärkeitä kuin netti- tai puhelinkeskustelut ovatkin, ne eivät kuitenkaan korvaa rakkaitten läheisten tapaamista ja halauksia. Emme ole unohtaneet suinkaan kotimaatamme emmekä sukuammekaan. Muistelimme menneitä juuri eilen Rauhanpalatsin Itsenäisyyspäivän juhlassa. Niitä aikoja, kun isämme sodan jälkeen yrittivät päästä uuteen alkuun elämässään ja aikaa, jolloin perhe ja suku antoivat uutta uskoa tulevaan. Toivotamme kaikille sukulaisillemme Rauhaisaa Joulua ja Siunauksellista Uutta Vuotta 2013! Paula (o.s. Lehtonen) ja Tauno Könnilä
Minun Eevani
Ensimmäiset muistoni Eevasta sijoittuvat varhaislapsuuden vuosiin 1970-luvun alkupuolelle, aina
aurinkoisiin Ahlaisten kesiin, ongintaan laiturin nokassa ja kahvihetkiin koivujen katveessa.
Mielessä on myös kuva Eerosta rassaamassa piippuaan olohuoneen tuolissaan ja se piipputupakan
tuoksu, tai kuten Eevalla oli tapana sanoa ”miehen tuoksu”, joka tuli vastaan sisälle mennessä.
Noina aikoina kävin Laromilla lähinnä Mummuni Ainon ja Tuffani Pekan kanssa, Eeva oli minulle
tuolloin kummitäti.
80-luvulla vierailut Ahlaisissa jatkuivat Ainon ja Pekan kanssa, mutta yhä useammin myös
kavereiden kanssa kalaretkien merkeissä. Saunatupa oli aina käytettävissä ja myös ystävät aina
tervetulleita. Näistä retkistä muistuu mieleen jo muutama sateinenkin päivä, eikä se
kalasaaliskaan aina suuren suuri ollut, mutta tunnelma oli aina lämmin.
Vuosikymmenen vaihtuessa seuraavaan oma tieni vei Tampereelle opiskelujen ja töiden takia ja
käynnit länsirannikolla harvenivat. Tuolloin paikkani Ahlaisissa ja Eevan hellässä huomassa otti
veljeni Pekka. Eevan rooli Pekan elämässä oli suuri ja uskon että Pekan mummuna ja osin
kasvattajanakin oleminen antoi myös Eevalle uutta sisältöä hänen elämäänsä.
Viime vuosituhannelta tähän päivään on tapahtunut paljon, monta läheistä ihmistä on poistunut
keskuudestamme ja varmaan osin juuri siitä syystä oma suhteeni Eevaan muuttui paljonkin
viimeisten 10 vuoden aikana. Opin tuntemaan hänet nyt myös Mummuna, joka oli aina
vilpittömän kiinnostunut lapsen lapsen lastensa tekemisistä ja kuulumisista. Kävimme pitkiä, osin
yllättäviäkin keskusteluja suvusta, Eevan elämästä aina lapsuudesta viime vuosiin asti, ja elämästä
yleensä. Kaikista näistä keskusteluista välittyi että Eeva eli värikkään, rikkaan, hyvän elämän.
Muistan Eevan myös sydämellisenä ja aina apuaan tarvitsijoille tarjonneena ihmisenä jolla oli
vilpitön halu auttaa aina kun siihen tarjoutui tilaisuus, oli kyseessä sitten sukulainen tai ystävä,
lapsi tai vanhus.
Tässä minun, Kai Huttusen, Lauri ja Arja Huttusen pojan, Eeva Laroman pojanpojan satunnaisia
muistoja Eevasta matkan varrelta.
PARAS SUKU JOULU 2012
Surren ja kaivaten toteamme, että Maijan sukuhaarasta on vuoden 2012 aikana keskuudestamme
poistuneet henkilöt:
4. sukupolvi Leila Helena Hjulgren os. Villman
s. 28.01.1934 Porin mlk.
k. 05.01.2012
Päämme nyt painuu ja sydän on hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
Maijan sukuun on onneksi saatu myös ilouutisia lasten syntymästä:
Tuire Tuomaala ja Juuso Kuorikoski on saanut pojan 06.03.2012 Kaustisilla.
Nimeksi tuli Lauri Matias Kuorikoski
ONNEA ÄIDILLE, ONNEA ISÄLLE, ONNEA PIENELLE PERHEENLISÄLLE!
Kaikista Maijan sukuhaaran tapahtumista ei välttämättä lehteen ole tieto kiirinyt, mutta antanette
lisätietoja Pekka Tuhkaselle, joka kerää sukutietoa. puh. 040-557 8694 tai s-posti:
pekkae.tuhkanen(at)ruukki.com
MAIJA:n sukuhaara lähettää Iloiset Jouluterveiset kaikille sukuhaaroille.
JARKKO YLINEN IN MEMORIAM
Jarkko Jaakko Ylinen syntyi 25.10.1944 Pomarkussa poliisiperheen nuorimmaisena. Hän kävi
oppikoulun Ahlaisissa ja valmistui luokanopettajaksi Raumalta vuonna1969, jonka jälkeen opinnot
jatkuivat Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa. Oriveden opistossa Jarkko tapasi tulevan vaimonsa
Ullan, jonka kanssa juhlittiin häitä kesäkuussa 1968. Ullan mukana tuli suuri suku, josta tuli myös
Jarkolle tärkeä asia.
1970-luvulla perheeseen syntyivät tyttäret Minette ja Henrika. Työelämä kuljetti perhettä
Tampereen, Ylivieskan, Korpilahden, Ylihärmän ja Outokummun kautta Vilppulaan. Viimeisessä
työpaikassaan Vilppulan Yhteiskoulun rehtorina Jarkko sai yhdistää kaksi mieluista asiaa: hallinnon
ja nuoret. Murrosikäisten nuorten kanssa työskentely oli Jarkosta mukavaa, hän näki jokaisessa
murrosikäisessä nuoressa kasvun ja kehitysmahdollisuuden, mikä teki työstä antoisaa. Samana
päivänä kun hän jäi eläkkeelle, tuli tieto sairastumisesta syöpään.
Jarkko oli luonteeltaan positiivinen ja rauhallinen mikä näkyi myös suhtautumisena sairauteen.
Sairaus oli mukana viimeiset vuodet, mutta silti arjessa elettiin tavallista elämää voimien mukaan.
Jarkon tapa ottaa vastaan sairaus ja elää sen kanssa oli tyytyminen siihen.
Jarkko kuoli melanoomaan Mänttä-Vilppulassa 20.8.2012.
Jarkon ystävän Esko Laurion hautajaisiin kirjoittama runo nimeltään Jäähyväiset:
Syksyn tuuli soitteli hiljaa
kehtolaulua ylitse maan,
Luoja katseli kypsää viljaa,
tuli omaansa noutamaan.
Minä virran rannalle kuljin,
katsoin kauas ja kyselin vain.
Ja kun hetkeksi silmäni suljin,
tunsin kaipuuta rinnassain.
Poisko lähteä täältä jo täytyy,
kun paljon viel kesken ois.
Vaan kun nään miten voimani räytyy,
tämän taakan jo antaisin pois.
Siks` valkeat purjeet tulkaa,
olen valmis lähtemään.
Vaan teille rakkaat, kuulkaa,
- Te tarttukaa elämään!
Nyt sieluni vapaana liitää,
ja taivasta tavoittaa.
Siellä yhdessä enkelten kanssa
ilovirttä ain veisata saan.
