13
Yhdeksän linnun bingossa on 12 lintubingoalustaa. Niissä jokaisessa on samat 9 kuvaa, mutta ne ovat eri järjestyksessä. Valmistelu Tulosta sopiva määrä lintubingoalustoja. Tee pelimerkit esimerkiksi juomatölkkien korkeista tai leikkaa pahvista. Jos sinulla ei ole ryhmän aikana internet- yhteyttä käytössä, kerää lintujen äänet etukäteen tietokoneelle tai käytä cd- levyjä. Jos lintujen ääniä ei ole käytössä, voit käyttää Lintutietovisan vihjeitä. CC Kirsi Alastalo 2015, uusittu 2020 | RyhmäRenki.fi | Lintubingo Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt. Voit näyttää vieressä olevia esimerkkejä. Soita ensimmäinen linnun ääni ja pyydä yhdistämään ääni ja kuva. Kun ääni on tunnistettu, varmista, että kaikki merkitsevät oikean linnun pelimerkillä. Linnun tunnistamisen jälkeen voitte keskustella kyseisen linnun elintavoista, katsella kuvia tai keskustella kyseiseen lintuun liittyvistä kokemuksista, uskomuksista, lauluista ja loruista. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa ”bingo” tai näyttää sovittua voitonmerkkiä. Bingon saajalle voi lukea palkinnoksi oman Tipuhoroskoopin tai antaa koristellun munan. 9 linnu n lintubingo

Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

  • Upload
    others

  • View
    1

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Yhdeksän linnun bingossa on 12

lintubingoalustaa. Niissä jokaisessa

on samat 9 kuvaa, mutta ne ovat eri

järjestyksessä.

Valmistelu

Tulosta sopiva määrä lintubingoalustoja.

Tee pelimerkit esimerkiksi juomatölkkien

korkeista tai leikkaa pahvista.

Jos sinulla ei ole ryhmän aikana internet-

yhteyttä käytössä, kerää lintujen äänet

etukäteen tietokoneelle tai käytä cd-

levyjä. Jos lintujen ääniä ei ole käytössä,

voit käyttää Lintutietovisan vihjeitä.

CC Kirsi Alastalo 2015, uusittu 2020 | RyhmäRenki.fi | Lintubingo

Pelaaminen

Jaa osallistujille lintubingoalustat.

Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat

eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon

säännöt. Voit näyttää vieressä olevia

esimerkkejä.

Soita ensimmäinen linnun ääni

ja pyydä yhdistämään ääni ja kuva. Kun

ääni on tunnistettu, varmista, että kaikki

merkitsevät oikean linnun pelimerkillä.

Linnun tunnistamisen jälkeen voitte

keskustella kyseisen linnun elintavoista,

katsella kuvia tai keskustella kyseiseen

lintuun liittyvistä kokemuksista,

uskomuksista, lauluista ja loruista.

Kun joku saa bingon, eli rastisuoran,

hän voi huutaa ”bingo” tai näyttää

sovittua voitonmerkkiä.

Bingon saajalle voi lukea palkinnoksi

oman Tipuhoroskoopin tai antaa

koristellun munan.

9 linnun lintubingo

Page 2: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Harakkakuva: CC Justin Otto

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Page 3: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 4: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 5: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 6: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 7: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 8: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 9: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 10: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 11: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 12: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt

CC K

irsi A

last

alo

2015

ja 2

018

|

Ryhm

äRen

ki.fi

|

Kuv

at: P

ixab

ay ja

htt

p://c

omm

ons.w

ikim

edia

.org

/wik

i/Mai

n_Pa

ge

Harakkakuva: CC Justin Otto

Peippokuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Huuhkajakuva: CC DickDaniels http://carolinabirds.org/

Talitiainenkuva: CC Luc Viatour / www.Lucnix.be

Meriharakkakuva: CC Andreas Trepte / www.photo-natur.de

Sinisorsakuva: CC0 Pixabay

Laulujoutsenkuva: CC0 Pixabay

Kalalokkikuva: CC Andreas Trepte /www.photo-natur.de

Fasaanikuva: CC0 Pixabay

Page 13: Pelaaminen - RyhmäRenki · Pelaaminen Jaa osallistujille lintubingoalustat. Kerro, että kaikissa alustoissa kuvat ovat eri järjestyksessä ja käykää läpi bingon säännöt