8
P YHÄJOEN K UULUMISET SUNNUNTAINA 15.5.2010 – VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU JUSSI LOUHIMAA Viime sunnuntaina, äi- tienpäivänä, Helsingin sää- tytalolla luovutettiin 31 suomalaisäidille Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan mitalit kultaristei- neen. Mitalit on myöntä- nyt tasavallan presidentti - tunnustuksena merkit- tävästä työstä kasvatta- jana. Yksi mitalin saajista oli Aino Jukkola. Aino on 9 lapsen äiti, 24 isoäi- ti ja 6 isoisoäiti. Hän on ruokkinut ja huomioinut rakkaudella myös lukuisan määrän sukulaislapsia ja lastensa kavereita. Leipätyö oli navetassa, missä saattoi kulua 8 tun- tia päivässä. Lapset hoi- dettiin navetan ja tuvan väliä usein ihan juosten. Aino ei ole töitään räk- nännyt eikä vaivoja va- littanut. Hän on antanut huomiota muille, mutta sai nyt yllättävällä tavalla sitä itselleen. Merkin myöntä- misilmoitus ilmaisi ansion näin: ”Olette ollut esimer- killinen kasvattaja ja kodin hengen luoja.” Pyynnöstä Aino kertoi lehden luki- joille taipaleestaan tähän päivään: ”Olen syntynyt 1943 Ju- konperällä seitsenlapsisen perheen toiseksi vanhim- pana. Olosuhteiden, isän sairauden ja köyhyyden pakottamana asuimme useissa paikoissa sekä Vi- hannissa, josta isäni oli kotoisin, että äitini kotipi- täjässä Pyhäjoella. Kaikesta huolimatta mi- nulla ei ole ikäviä muistoja lapsuudesta. Oli koti, van- hemmat ja ruokaa. Siihen aikaan oli myös jokaiselle kavereita, koska perheet olivat isoja. Varjon nuo- ruuteni ylle loi isän kuo- lema ollessani 14-vuotias. Nuorin sisaruksistani oli juuri täyttänyt 2 vuotta. 15-vuotiaana lähdin tä- din luokse Hattulaan ja otin Hämeenlinnasta ko- tiapulaisen paikan. Niitä oli silloin tarjolla, ja lähes kaikki ikäiseni nuoret aloit- tivat elämänsä apulaisina perheissä, pienellä palkal- la, mutta elämänkoulua sitäkin enemmän. Viimei- seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup- paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä uskovainen ystäväni. Työaikoja ei ollut; työ- tä tehtiin aina, kun tarve vaati. Siellä sairastuin ja olin välillä 9 kuukautta Sa- talinnassa tuberkuloosi- parantolassa. Juuri ennen sairastumista olin aloitta- nut Kansanvalistusseuran kirjeopiston kautta karjak- kokoulun. Lopetin sen, kun ajatte- lin, ettei terveyteni kestä raskasta ammattia. Toi- sin kuitenkin kulki Juma- lan johdatus. Maailmalla ollessa kaipasin kotia ja perhettä. Avioiduttuani naapurin Jaakon kanssa minusta tuli kuitenkin va- kituinen karjakko ja myös lastenhoitaja. Raamattu sanoo, että ihmisen elämä on työtä ja vaivaa. Se on se paras aika, kun on terveyttä ja perhe ympärillä. Se on lasten pa- ras kasvupaikka. Siinä ne lapset toisiaan koulas ja kasvatti, ei tarvinnut aa- mulla hoitoon kuljettaa. Kyllä siinä monet konstit sai keksiä, että sai navet- ta- ja muut hommat hoi- dettua. Ei ne aina tullut suunnitellulla kellonlyö- mällä valmiiksi. En voi sa- noa, että oisin heitä kas- vattanut, tai että oisi ollut jotain ohjeita antaa, mut- ta uskomme ja luottamuk- semme Jumalaan ja hänen johdatukseensa on ollut se pohja. Toivon, että se usko kantaa myös lasten ja heidän perheidensä elä- mää. Siitä olen iloinen, että lapset oppivat ainakin työnteon tärkeyden ja tai- don. Ilonaiheeni on myös se, että heillä on rakkaus vanhempiinsa ja toisiinsa, se yhteishenki, josta tämä mitalikin kertoo. Olin to- della tästä yllättynyt, kos- ka ei minulla ole yhteis- kunnallisia eikä muitakaan ansioita. En koe ansain- neeni tätä. Oli todella hieno koke- mus olla niin juhlavassa paikassa kerran elämänsä aikana. Todella olivat vai- vaa nähneet tilaisuuden järjestäjät. Ministeri Paula Risikko kiinnitti merkin rintaan. Myös presidentti- pari oli mukana ensin juh- lassa ja vielä äitien kanssa kahvittelemassa. Erityises- ti ilahdutti huomata, että presidentti oli kuin yksi meistä. Monenlaiset her- kut oli tarjolla. Puolisot ja muut kutsuvieraat kahvi- tettiin myös. Mitäkö harrastan ja mistä nautin; nautin lapsista ja heidän perheistään, iloit- sen heidän iloistaan ja su- ren heidän surujaan. Olen kiitollinen, että Jumala on näin hyvin johtanut ja terveyttä on toistaisek- si riittänyt, sairauksista huolimatta, että jaksetaan Jaakon kanssa reissata. Jos Jumala suo, menem- me viikko ennen juhan- nusta Kauniaisiin Kylvä- hän kesäpäiville. On oma ”kortteeri”, kun on vanha asuntoauto. Saa kulkea ”päivän matkan kerrallaan” ja sitten levätä. Nöyrä kii- tos niin lapsille kuin kai- kille hankkeessa mukana olleille tahoille. Elämä jatkuu entiseen malliin, täytynee uskoa, kun presidentti vakuutti, että ” Te olette ne mita- lit ansainneet.” Jatketaan sukkien kutomista ja kori- en tekoa.” Aino Jukkola palkittiin Äitienpäivänä

PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

  • Upload
    others

  • View
    0

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

PYHÄJOEN

KUULUMISETs u n n u n t a i n a 15 . 5 . 2 0 1 0 – v i i k k o 1 9

PYHÄJoEn Lukion tuottaMa JoukkoJuLkaisu

JUSSI LOUHIMAA

Viime sunnuntaina, äi-tienpäivänä, Helsingin sää-tytalolla luovutettiin 31 suomalaisäidille Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan mitalit kultaristei-neen. Mitalit on myöntä-nyt tasavallan presidentti - tunnustuksena merkit-tävästä työstä kasvatta-jana. Yksi mitalin saajista oli aino Jukkola. Aino on 9 lapsen äiti, 24 isoäi-ti ja 6 isoisoäiti. Hän on ruokkinut ja huomioinut rakkaudella myös lukuisan määrän sukulaislapsia ja lastensa kavereita.

Leipätyö oli navetassa, missä saattoi kulua 8 tun-tia päivässä. Lapset hoi-dettiin navetan ja tuvan väliä usein ihan juosten. Aino ei ole töitään räk-nännyt eikä vaivoja va-littanut. Hän on antanut huomiota muille, mutta sai nyt yllättävällä tavalla sitä itselleen. Merkin myöntä-misilmoitus ilmaisi ansion näin: ”Olette ollut esimer-killinen kasvattaja ja kodin hengen luoja.” Pyynnöstä Aino kertoi lehden luki-joille taipaleestaan tähän päivään:

”Olen syntynyt 1943 Ju-konperällä seitsenlapsisen perheen toiseksi vanhim-pana. Olosuhteiden, isän sairauden ja köyhyyden pakottamana asuimme useissa paikoissa sekä Vi-hannissa, josta isäni oli kotoisin, että äitini kotipi-täjässä Pyhäjoella.

Kaikesta huolimatta mi-nulla ei ole ikäviä muistoja lapsuudesta. Oli koti, van-hemmat ja ruokaa. Siihen aikaan oli myös jokaiselle kavereita, koska perheet olivat isoja. Varjon nuo-ruuteni ylle loi isän kuo-lema ollessani 14-vuotias. Nuorin sisaruksistani oli juuri täyttänyt 2 vuotta.

15-vuotiaana lähdin tä-din luokse Hattulaan ja otin Hämeenlinnasta ko-tiapulaisen paikan. Niitä oli silloin tarjolla, ja lähes kaikki ikäiseni nuoret aloit-tivat elämänsä apulaisina perheissä, pienellä palkal-la, mutta elämänkoulua sitäkin enemmän. Viimei-seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä uskovainen ystäväni.

Työaikoja ei ollut; työ-tä tehtiin aina, kun tarve vaati. Siellä sairastuin ja olin välillä 9 kuukautta Sa-talinnassa tuberkuloosi-parantolassa. Juuri ennen sairastumista olin aloitta-nut Kansanvalistusseuran kirjeopiston kautta karjak-kokoulun.

Lopetin sen, kun ajatte-lin, ettei terveyteni kestä raskasta ammattia. Toi-sin kuitenkin kulki Juma-lan johdatus. Maailmalla ollessa kaipasin kotia ja perhettä. Avioiduttuani naapurin Jaakon kanssa minusta tuli kuitenkin va-kituinen karjakko ja myös lastenhoitaja.

Raamattu sanoo, että ihmisen elämä on työtä ja vaivaa. Se on se paras aika, kun on terveyttä ja perhe ympärillä. Se on lasten pa-ras kasvupaikka. Siinä ne lapset toisiaan koulas ja kasvatti, ei tarvinnut aa-mulla hoitoon kuljettaa.

Kyllä siinä monet konstit sai keksiä, että sai navet-ta- ja muut hommat hoi-dettua. Ei ne aina tullut suunnitellulla kellonlyö-mällä valmiiksi. En voi sa-noa, että oisin heitä kas-vattanut, tai että oisi ollut jotain ohjeita antaa, mut-ta uskomme ja luottamuk-semme Jumalaan ja hänen johdatukseensa on ollut se pohja. Toivon, että se usko kantaa myös lasten

ja heidän perheidensä elä-mää.

Siitä olen iloinen, että lapset oppivat ainakin työnteon tärkeyden ja tai-don. Ilonaiheeni on myös se, että heillä on rakkaus vanhempiinsa ja toisiinsa, se yhteishenki, josta tämä mitalikin kertoo. Olin to-della tästä yllättynyt, kos-ka ei minulla ole yhteis-kunnallisia eikä muitakaan ansioita. En koe ansain-neeni tätä.

Oli todella hieno koke-mus olla niin juhlavassa paikassa kerran elämänsä aikana. Todella olivat vai-vaa nähneet tilaisuuden järjestäjät. Ministeri Paula Risikko kiinnitti merkin rintaan. Myös presidentti-pari oli mukana ensin juh-lassa ja vielä äitien kanssa kahvittelemassa. Erityises-ti ilahdutti huomata, että presidentti oli kuin yksi meistä. Monenlaiset her-kut oli tarjolla. Puolisot ja muut kutsuvieraat kahvi-

tettiin myös.

Mitäkö harrastan ja mistä nautin; nautin lapsista ja heidän perheistään, iloit-sen heidän iloistaan ja su-ren heidän surujaan. Olen kiitollinen, että Jumala on näin hyvin johtanut ja terveyttä on toistaisek-si riittänyt, sairauksista huolimatta, että jaksetaan Jaakon kanssa reissata.

Jos Jumala suo, menem-me viikko ennen juhan-nusta Kauniaisiin Kylvä-

hän kesäpäiville. On oma ”kortteeri”, kun on vanha asuntoauto. Saa kulkea ”päivän matkan kerrallaan” ja sitten levätä. Nöyrä kii-tos niin lapsille kuin kai-kille hankkeessa mukana olleille tahoille.

Elämä jatkuu entiseen malliin, täytynee uskoa, kun presidentti vakuutti, että ” Te olette ne mita-lit ansainneet.” Jatketaan sukkien kutomista ja kori-en tekoa.”

Aino Jukkola palkittiin Äitienpäivänä

Page 2: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0sivu 2

Ensimmäistä kertaa Puhtolassa järjestetty Vapputori kokosi väkeä sateisesta päivästä huolimatta. Sima ja munkit te-kivät kauppansa, samoin monet mielenkiintoiset tuotteet, kuten pikkuneitien löytämät käsilaukku ja pehmoeläin.

Vapputorin jälkeen mentiin joukolla katsomaan motoristien ohiajoa. Motoristikirkkoon osallistui tänäkin vuonna toista-sataa pyöräkuntaa. Ne ovat kuin muuttolinnut, varma kevään merkki.

Olli Petäjäniemi rummuissa.

Lukiolla vietettiin vapun aattona vappujameja. Sirpa Helander ja Tiina Lohikoski toivottivat ter-vetulleeksi. Otto Hourula kertoi työväen vapusta ja Jari Maijala ylioppilaiden vapusta. Ykkösten bändistä tykkäsivät kaikki, ja heiltä tilattiin jo esitys ylioppilasjuhlaan. Kuvassa musisoi osa bän-distä; vasemmalta opettaja Soile Tikka, Sampo Pakkanen, Maria Keski-Panula, Katja Korpela ja Mira Halunen.

Teresa Tuuttila esitteli lukiolaisille taiteen maisterin tutkinnon opinnäytetyötä, jonka hän on tehnyt Aalto-yliopiston taiteen laitokselle. Lopputyössä Tuuttila tutki, miten värien opettamiseen suunnatut tehtävät ovat muuttuneet 100 vuoden aikana ja minkälaisia tai-dekasvatusmalleja tehtävät heijastavat.

Raahen Seudun Omaishoita-jat ja Läheiset ry:n hallinnoima Läheisverkosto-projekti selvitti Raahen seutukunnan alueella tilapäisen, lyhytaikaisen perhe-hoidon tarvetta. Selvitystyössä kartoitettiin tilapäisen perhe-hoidon tarvetta henkilöstön sekä omaishoidon tukea saa-vien perheiden näkökulmasta. Henkilöstöä haastateltiin puhe-limitse, ja heidän näkemystensä mukaan tilapäisen perhehoidon tarve näkyy eniten kehitys-vammahuollossa ja vammais-ten lasten perheiden kohdalla. Toisaalta ikääntyneiden parissa tilapäinen perhehoito koetaan hyvänä vaihtoehtona omaishoi-tajien vapaapäivien pitämisen mahdollistamiseksi.

Omaishoitoperheiden näke-mykset selvitettiin kirjallisella kyselyllä, joka lähetettiin 222 perheeseen seutukunnan alu-eella. Raahesta vastauksia tuli takaisin 45 % sinne lähetetyistä kyselyistä, Siikajoelta 31 %, Vi-hannista 32 % ja Pyhäjoelta 45 %. Kysymykseen, olisiko tilapäi-nen, lyhytaikainen perhehoito sopiva hoitomuoto vapaiden mahdollistamiseksi vastaajien

perheelle, lähes puolet (49 %) vastaajista vastasi myönteises-ti. Heistä 37 % oli kehitysvam-maisten lastensa omaishoitajia, 30 % vanhempiaan hoitavia ja 28 % puolisoitaan hoitavia.

Tilapäisen perhehoidon muo-doista hoidettavan omassa kodissa tapahtuvaa hoitoa toi-vottiin yli puolessa vastauksista (56 %). Lähes kolmannes toi-voi ennalta määritellyssä tila-päishoitopaikassa tapahtuvaa hoitoa (29 %), perhehoitajan kotona tapahtuvaa hoitoa toi-vottiin 15 % vastauksista. Ko-tiin saatava hoito oli suosituin mm. hoidettavien ominaisuuk-sien takia. Esimerkiksi muistisai-raus vaikeuttaa huomattavasti kodin ulkopuolella tapahtuvaa hoitoa, koska paikanvaihdos ai-heuttaa lisää sekavuutta ja ah-distusta hoidettavalle. Ikäihmi-selle koti on vastaajien mielestä turvallisin paikka. Tilapäishoi-topaikoiksi toivottiin yleisesti hoitolaitosta, vanhainkotia tai perhekotia.

Tilapäisen perhehoidon ajalli-nen tarve vaihteli muutamasta tunnista muutamaan päivään. Kolmannes (32 %) ilmoitti tar-peekseen tunnista muutamaan

tuntiin kerrallaan. Toinen kol-mannes (31 %) toivoi tilapäistä perhehoitoa yhdestä päivästä muutamaan päivään kerrallaan. Vastauksista jäi kuitenkin usein epäselväksi, millä ajanjaksolla muutaman tunnin tai päivän va-paita toivottiin.

Omaishoitajat toivoivat tila-päiseen perhehoitoon liittyen, että hoidettavan henkilökohtai-sia ominaisuuksia ja arvomaail-maa arvostetaan ja kunnioite-taan, siihen liittyen hoitajalta toivotaan ammattitaitoista ja kuntouttavaa, omatoimisuutta tukevaa työotetta. Kodin ulko-puoliselta hoitopaikalta toivo-taan virikkeellisyyttä, ja ettei se olisi liian kaukana.

Kyselyyn vastanneiden per-heiden vastausten perusteella lyhytaikaiselle, tilapäiselle per-hehoidolle olisi selvästi kiin-nostusta ja tarvetta. Tilapäinen perhehoito koetaan turvallise-na, asiakasystävällisenä ja mie-lekkäänä hoitomuotona. Tämän alustavan selvitystyön tuloksia voidaan hyödyntää Raahen seutukunnan omaishoitoper-heiden palveluiden kehittämis-työn tukena.

Perhehoitoa selvitettiin

Page 3: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0 sivu 3

Kirjastossa on keskiviikkoon saakka nähtävillä Raahe-Opiston kurssilaisten töitä: upeita mattoja, poppanoita, pöytäliinoja, koruja, kelloja, tauluja, entisöityjä huoneka-luja, lasimaalauksia ja vaikka mitä. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa katsomaan!

Vielä ehtii...

Pyhäjoen metsästysseurantoimintaa v. 2010

Pyhäjoen metsästysseuran vuosikokous pidettiin met-sästysmajalla 4.2.2010 klo 19. Seuran jäsenmaksu vuo-delle 2010 on 20 euroa ja liittymismaksu edelleen 50 euroa. Jäsenille kiitos ilmoit-tamistaan saalismääristä vuodelta 2009! Uusina jäse-ninä seuraan otettiin sanna kylmälä ja Pasi vatjus. Seuran jaostojen vetäjät vuodelle 2010: Riistanhoitojaosto/Mar-tinmäki v., koskela J &E, Westerlund J.

Kauriinhoitojaosto/Raita-nen v., Peltoniemi R., kit-tilä t.Kenneljaosto/kangas t., Kittilä T.,Ampuma- ja urheilujaosto/tuikkala a., tuikkala M..Ampumaratajaosto /Haiko-la a., tuikkala J., ukonsaa-ri P.

Seuran maat vuokrataan hirvenpyyntiin. Hirvenpyyn-tiin osallistuvien ilmoittau-tuminen on ollut huhtikuun aikana R. Peltoniemelle (eril-linen ilmoitus Kuulumiset-

lehdessä). Vuoden 2009 pienpetokilpailuun ilmoittau-tuneet palkitaan edellisvuo-sien tapaan Yrjänän Raudan tuotepalkinnoin. Palkittavat ovat Vesa Raitanen, Jaakko Tuikkala, Veikko Martinmäki, sauli vuoti ja Heikki antti-la (urpo).

Seuran johtokunta v. 2010: Puheenjohtaja Raino Pel-toniemi, varapuheenjohta-ja Tuomas Kangas, sihteeri Leena Mustonen. Jäsenet: Esko Hourula, Jaakko Kos-kela, Vesa Raitanen, Erik

tiirola, Antti Tuikkala, Jani Westerlund.

Majan vuokraus: Sihtee-ri hoitaa keskitetysti majan vuokrauksen. Majan vuokra on 50 euroa, saunan vuokra 30 euroa.

Kesäkokous pidetään met-sästysmajalla 8.8. klo 19.00. Kokouksen yhteydessä muis-tetaan seuran 60-vuotispäi-vän kunniaksi ansioituneita jäseniä. Erillistä juhlaa ei jär-jestetä.

Kiitokset mukavista talkoista Parhalahden koulun oppilaille ja vanhemmille!

Koivulan matkakassa karttui taas. Kiitos kannatuksesta! Hedelmäkorit voitti-vat: Tuulikki Kotajärvi, Päivi Rautio ja

Anne Röning.

Aihetta kiitokseen

Tanssiseura Funky Hallin his-torian ensimmäinen oppilas-näytös järjestetään Raahessa, Raahesalissa sunnuntaina 16. toukokuuta klo 18. Näytöksen teemana on satumetsä ja siihen osallistuu noin 70 tanssijaa al-keisryhmistä edistyneisiin ja lapsista aikuisiin.

Näytöksen pääkoreografi ja ohjaaja on Heini-Maria Eko-luoma. Projektia on tehty pää-osin opiskelijavoimin. Tuotta-jana toimii OAMK:n viestinnän opiskelija Maria Huiskonen,

joka toteuttaa näytöksen osana opinnäytetyötään. Puvustuk-sesta vastaavat Kajaanin am-mattiopiston stylistiopiskelija vesa kinnunen sekä Pyhäjoen kangas ja toimistoavun Johan-na Ekoluoma. Tanssijoiden kampaukset toteuttaa opinnäy-tetyönään Raahen ammattiop-pilaitokselle Roosa niemelä.

Työryhmän haaveena oli teh-dä näytöksestä yhtenäinen ja näyttävä tanssiteos. Niinpä näytöksen selkärankana on yksi tarina, kertomus Satumetsäs-

tä, jonka ympärille yksittäiset tanssiesitykset muodostuvat. Näytöksessä nähdään Satumet-sän asukkeja seireeneistä peik-koihin ja merirosvoista erilaisiin vuodenaikahahmoihin. Suurin osa näytöksen esityksistä on Funky Hallin tanssituntien tuo-toksia.

Näytökseen odotetaan saa-puvaksi 350 katsojaa Raahesta ja lähialueilta. Näytös on ilmai-nen ja kestää noin kaksi tuntia.

Funky Hall SODAP ry (School Of Dance And Performance)

on syksyllä 2009 perustettu uusi raahelainen tanssiseu-ra, joka tarjoaa monipuolista tanssinopetusta eri-ikäisille harrastajille useissa eri lajeis-sa. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen muun muassa tanssitunteja, esiintymistoimintaa, tanssita-pahtumia, koulutuksia, kursseja sekä kilpailutoimintaa. Lisäksi yhdistys järjestää esiintymisiä tilauksesta.

Funky Hallin Satumetsä Raahesalissa

JeLenA KReKILÄ

Keväällä alkanut kuntokampanja jatkuu toukokuun loppuun. Kunnon k o h o t t a m i s e n lisäksi omaeh-toisellakin liikun-nalla säästetään mm. tervey-denhoitokuluissa. Kaikkien kannattaakin osallistua jo yksistään sen takia, että kun-toilemalla pysyy kunnossa ja jaksaa paremmin.

Kuntolaatikoissa oleviin vihkoihin toukokuun lop-puun mennessä nimensä kirjoittaneiden kesken ar-votaan mm. 2 polkupyö-rää.

Kuntokampanja jatkuu toukokuun

Page 4: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0sivu 4

Kansainvälisyysryhmän leirikoulu edinburghissaPyhäjoen yläasteen

kansainvälisyysryhmä matkusti tänä vuonna Skotlannin kauniiseen pää-kaupunkiin Edinburghiin. Tuhkapilvistä huolimat-ta pääsimme matkaan suunniteltuna ajankoh-tana 27. -30.4.2010. Matka oli onnistunut, hauska ja ilmatkin suosi-vat. Ohjelmassa oli pai-kallisiin nähtävyyksiin tutustumista ja shoppai-lua Princes Streetillä.

Tässä kuvassa seisomme järven pohjassa... Siis entisen järven pohjassa! Tämä takana oleva kaunis puisto on ollut kauan sitten järvi, mutta nykyään se toimii puistona ja siellä sijaitsee yksin Edinburghin rautatieasemista. Puisto oli erittäin näyttävä ja viihtyisä kauniineen kukkaistutuksineen. Kuvassa vasemmalta: Elina Sarkkinen, Anniina Junnikkala, Isabella Parhaniemi, Jenny Karjalainen, Maria Seppä, Elisa Martin, Jenna Karsikko

Perillä vierailimme Edinburghin historiallisessa linnassa. Linna sijaitsee korkealla vanhan tulivuo-ren päällä ja Princes Streetillä kävellessä linna näkyykin lähes koko ajan. Vierailu linnassa oli mielenkiintoinen ja tuntui kuin olisimme palanneet ajassa monta sataa vuotta taaksepäin. Lin-nassa oli esillä mm. vanhoja tykkejä ja Englannin kruununjalokivet, joita ei tosin saanut kuvata.

Tässä kuva lentokoneesta otettuna. Kuvasta voi erottaa värikkäitä peltoja. Ne ovat tulppaanipeltoja, sillä olimme juuri laskeutumassa Amsterdamiin. Näkymät lentokoneesta olivat hienot tulppani-istutuksien ansiosta.

Muistimme varoa myös kilttimiehiä, kuten leirikoulusään-nöissä määrättiin.. Yksi poikkeus oli kuitenkin tämä kiltti-asuinen mies, joka toimi oppaanamme Edinburghin linnas-sa. Pakkohan kilttimies oli ikuistaa kamerallekin, sillä onhan se yksi Edinburghin nähtävyyksistä!

Tässä kuvassa olemmekin kaksikerrosbussin katolla. Näkymät olivat hyvät ja sieltä käsin pystyi tutustumaan Edinburghiin hieman parem-min, kuin esimerkiksi kävellen.

Tällaisia kerrosbusseja näkyi todella paljon Edinburghin katukuvassa. Kävimme itsekin kiertoajelulla ympäri kaupunkia.

Kiertoajellulla ollessamme, poikkesimme kasvitieteelliseen puutarhaan. Tutustuimme siellä monenlaisiin uusiin kasveihin. Puutarhassa sai hienoja kuvia kukista ja muista kasveista. Tässä yksi hienoista puutarhakuvista.

Page 5: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0 sivu 5

Kansainvälisyysryhmän leirikoulu edinburghissa

Kävimme Kansallismuseossa, jossa näimme mm. nämä pikkuarkut. Nämä arkut on löydetty Arthur’s Seatilta, kukkulalta, joka näkyy Edinburghin linnan vieressä. Arkut löydettiin kesäkuussa vuonna 1836, kun kaksi nuorta poikaa olivat metsästämässä ja sattuivat löytämään arkut luolasta piilo-tettuina. Kukaan ei tiedä, miten ja minkä takia arkut on tehty ja piilotettu, mutta myyttiä on yritetty selvittää niiden löytöhetkistä saakka. Yksi teoria arkkujen merkityksestä on se, että ne suojelisivat merimiehiä kuolemalta, mutta mistään ei voida olla varmoja. Arkut tulevat luultavasti olemaan myyttejä lopun ikäänsä.

Tässä kuvassa seisomme järven pohjassa... Siis entisen järven pohjassa! Tämä takana oleva kaunis puisto on ollut kauan sitten järvi, mutta nykyään se toimii puistona ja siellä sijaitsee yksin Edinburghin rautatieasemista. Puisto oli erittäin näyttävä ja viihtyisä kauniineen kukkaistutuksineen. Kuvassa vasemmalta: Elina Sarkkinen, Anniina Junnikkala, Isabella Parhaniemi, Jenny Karjalainen, Maria Seppä, Elisa Martin, Jenna Karsikko

Perillä vierailimme Edinburghin historiallisessa linnassa. Linna sijaitsee korkealla vanhan tulivuo-ren päällä ja Princes Streetillä kävellessä linna näkyykin lähes koko ajan. Vierailu linnassa oli mielenkiintoinen ja tuntui kuin olisimme palanneet ajassa monta sataa vuotta taaksepäin. Lin-nassa oli esillä mm. vanhoja tykkejä ja Englannin kruununjalokivet, joita ei tosin saanut kuvata.

Tällainen oli reissumme Edinburghiin! Olemme tyytyväisiä onnistunee-seen reissuun ja uusiin kokemuksiimme. Koimme ja opimme reissussa pal-jon uutta. Myös englannin

kielitaito kehittyi reissus-sa, sillä joka paikassa piti asioida englanniksi. Tie-tenkin kiperän kieliongel-man tullen, opettajamme Minna tuli avuksemme. Toivomme, että tulevina

vuosina järjestettäisiin sa-mankaltaisia reissuja. Kii-tämme vielä kerran kaikkia ihmisiä, jotka ovat tuke-neet reissuamme! Hyvää tulevaa kesää kaikille!

Tässä maisemaa Kansallismuseon katolta.

Page 6: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0sivu 6

JUMPPA- JUSSINFYSIOTERAPIAFT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonenpuh 433 921, Kuntatie 4, 86100 Pyhäjoki

Pyhäjokisuun Lähivakuutusyhdistys Vanhatie 48 L 12, puhelin 433 285

Palvelemme ma-to 9.30-16.30 pe 9.00-16.00 www.lahivakuutus.

SÄHKÖPALVELU

Anttila Oy

Sähköasennukset - SähkösuunnitelmatAntenniasennukset

Puh. (08) 433 087 0400 586 441

Viirretjärventie 786170 YPPÄRI

RTV-huolto

Tmi Kari Kivimäki0400 181785

Antenniasennukset ja antennitarvikkeet

Parturi-kampaamo Eija FlinkSortintie 29, Parhalahti Puh: 050-5527005

Palvelemme maanantaisin ilman ajanvarausta.

TI-LA sopimuksen mukaan.Tervetuloa!

PaRtuRi-kaMPaaMoPyhäjoen

tintukkaRunnintie 6

044-5663127

KOSMETOLOGISET HOIDOT SEKÄ JALKAHOIDOT JA VYÖHYKETERAPEUTTINEN JALKOJENHIERONTA

Kauneus- ja Jalkahoitola Pirjo Kangas Vanhatie 31 86100 Pyhäjoki P. 050 4919321

avoinna ma - pe 10.00 - 17.30 la 8.00 - 13.00

Puh. 433 750

Pyhäjoen palveluhakemisto

Liikunta onparasta lääkettä!

PYHÄJoEn aPtEEkkima-pe 9.00 - 17.00

la 9.00 - 13.00puh. (08) 434 0500

MERiJÄRvEn sivuaPtEEkkima-pe 9.30 - 16.30 puh. (08) 477 220

Page 7: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0 sivu 7

Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, KajaaniLehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 010 665 5125

Julkaisija: Pyhäjoki Data Oyissn 0788-6071

PÄÄtoiMittaJatSari RintamäkiArvo Helanti

toiMitussiHtEERiMatias Hirvikoski

Kimmo Haapakoski

taittaJaMatias Hirvikoski

Kimmo Haapakoski

ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%)>> 0,35 €/pmm, toistohinta 0,30 €/pmm, minimikoko 35 pmm>> puoli sivua: 100 € >> koko sivu: 150 €>> järjestöpalsta: 30 €/vuosi

ilmoitusehdotLehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitse-män vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

seuraava lehti (nro 20) ilmestyy >> lauantaina 22.5.2010

aineisto toimitettava >> tiistaina 18.5.2010 klo 17.00 mennessä

Painosmäärä >> vko 19: 1780 kpl >> vko 20: 1780 kpl

Puh. (08) 4390 244 Fax (08) 4390 282

http://kuulumiset.pyhajoki.fi [email protected]

Taittaja: (08) 4390 244 Päätoimittaja: (08) 4390 242 Taloussihteeri: (08) 4390 470

PYHÄJOEN

KUULUMISET

Järjestöt toimivatEläkeliiton Pyhäjoen Yhdis-

tys ryKevätretken 25.5. lähtijöille:Aikataulu: klo 08.20 Par-

halahti, klo 08.30 Shell ja klo 08.45 Yppäri, Neste Matkan hinta 20 euroa peritään matkal-la. Varaa sopiva raha. Mukavaa matkaa! Jos et pääse mukaan, muista peruuttaa paikkasi puh. 0400-778 026 Anna-Liisa.

Hanhikiven kiertäjät ry. VÄLKE 17.-18.6. sudenpentu ja seikkailijaleiri Rajaniemessä. Leirikirjeet jaossa, palauta kir-jallinen ilmoittautuminen omal-le johtajalle 28.5. mennessä.

Ti 18.5. JOHTAJISTO klo 19 Rajaniemessä. Muista omat ruokailuvälineet, muistiinpa-novälineet sekä säänmukainen vaatetus. Muistakaa täyttää kevään suoritukset ryhmiltän-ne ja palauttakaa Katille!

Pirttikosken maaseutunais-ten kökkä Aira Korpelalla ke 19.5. kello 18.00. Kaija Kahila esittelee Tupperware-tuottei-ta. Kahvia ja arpoja. Emäntinä Aira ja Linnea. Tervetuloa!

Pyhäjoen JHL yhd. 315. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma JHL:n jäsenille perheineen Ka-lajoen Hiekkasärkillä 28-29.8. Alueella tapahtumia la klo 11.00-20.30 ja su klo 10.30-

11.30. Keilahalli käytössä su klo 13-16. JHL tarjoaa lou-naan noutopöydästä lauan-taina. Sitovat ilmoittautumiset 19.5. mennessä Eijalle puh. 041 7850 697. Majoituspaik-koja rajoitetusti. Tervetuloa mukaan.

Pyhäjoen maa- ja kotitalo-usnaiset Pihansiivoustalkoot Anttilan Anna-Maijalla ti 18.5. klo 18. Ota oma harava mu-kaan. Tervetuloa!

Pyhäjoen sotainvalidit, sotaveteraanit, naisjaosto ja kannattajajäsenet Orto-bio -erityisjalkine-esittely Jo-kikartanossa ma 17.5. klo 13. Tervetuloa!

sPR Pyhäjoen osasto Vil-lin lännen illan arpajaisissa la.8.5. Dadossa, voitot osui-vat seuraaville: Lähivakuutuk-sen lahjoittama viikonloppu Ukkohallassa: Janne Korpela, Jaana Nuoralan lahjoittama valokuvaus: Suvi Salmela, Salen lahjoittama lahjakortti: Paula Haapaniemi Kalajoelta, Jari Janssonin lahjoittamat le-vyt: Jouni Hänninen ja Seija Lund. Kiitokset kaikille arpoja ostaneille ja sitä kautta SPR:n osaston toimintaa tukeneille sekä Kuulumiset lehdelle mai-noksesta.

Seurakunta tiedottaakastettu: Maija Alina Musta-kallioJumalanpalvelus kirkossa su 16.5. klo 10. Jumalanpalve-luksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Vietämme kaatuneitten omaisten muis-topäivää. Kirkkokahvit ja juhla seurakuntatalollaYlivieskan seudun musiikki-opiston kevätkonsertti seu-rakuntatalolla ti 18.5. klo 19Pirttikosken rukoushuone-yhdistyksen vuosikokous ja lähetysompeluseurat ruko-ushuoneella ke 19.5. klo 19 (huomaa päivä)vanhusten kevätkirkko to 20.5. klo 13 (Harmaahapset mukana)uuden hautausmaan (vi-hannintie) sekä vanhan hau-tausmaan ja laajennuksen siivoustalkoot ti 18.5. Kahvi-tarjoilu klo 18Helluntaipäivän jumalanpal-velus ja HPE kirkossa su 23.5. klo 10. Mukana Veli Ainali ja Ikhtys-kvartetti KalajoeltatuLossa:- Rovastikunnallinen kehi-tysvammaisten kirkkopyhä Oulaisissa su 23.5.10 klo 10. Messun jälkeen ruokailu ja oh-jelmahetki seurakuntakodilla. Il-moittautuminen kyytiasiassa ja ruokailun vuoksi Mirjalle 12.5 mennessä p. 050-4929250.- toukosiunaus Parhalahdella Krekelän tilalla koulun lähei-syydessä ke 26.5. klo 12. Par-halahden koulun väki ja Har-maahapset mukana - kirkkokonsertti su 30.5. klo 15. ”Muistuta minua Herra”, ohjelmassa hengellisiä lauluja myös Antero Vuotin säveltä-miä, Marja Liisa Oikari ja Kari Hiekkavirta (laulu), Erkki Hiek-kavirta (viulu), Saara Mörsky (piano). Vapaa pääsy, ohjelma 8 €LaPsEt Ja PERHEEt:- Perheretki lauantaina 22.5. Toivosen eläinpuistoon Kälviäl-le. Lähtö bussilla Sarpatista klo

9.30 ja paluu n. klo 17. Ruokai-lu Kokkolan ABC:llä klo 11.30, eläinpuisto klo 13 ja kotiinläh-tö klo 15. Seurakunta maksaa kyydin ja liput eläinpuistoon, ruokailu omin kustannuksin. Il-moittautumiset p. 433184 tai 050-4416095/päiväkerho.- Lasten kevätkirkko ja kou-lutielle lähtevien siunaaminen kirkossa to 27.5. klo 18.30. Päiväkerholaisten ohjelmaa, mehu ja kahvitarjoilu seurakun-tatalollakouLuikÄisEt kerhot sar-patissa:- Äksöniitti (2-4 lk pojat) kes-kiviikkoisin klo 15.00-16.30.- tyttöjen kaakaokutsut (4-6lk) torstaisin klo 17.00-18.30.nuoREt:- Rippiralli Sarpatin ympäris-tössä to 20.5. klo 18- nuortenilta la 22.5. Sarpa-tissa klo 19. Nuorten ja kouluikäisten toi-minnasta tiedustelut ja ilmoit-tautumiset Hannulle p.0500-766031.Äitienpäivälounaan tuotto yhteisvastuukeräyksen hyväksi oli 1116 euroa. Lämpimät kii-tokset !RY: Raamattuluokka la 15.5. klo 19.30 A-ryhmä Timo Im-polalla ja 20.00 Y-ryhmä Pasi ImpolallaSeurat su 16.5. klo 16 Ry:llä (Pertti Paukkeri, Kari Päkkilä)Päiväkerho ma 17.5. klo 17.30 Ry:lläKevätjuhla su 23.5. klo 16 Ry:llä (Eero Pisilä)kirkkoherranvirasto p. 433119 avoinna ma 8-12, ti klo 12-16 ja ke klo 11-14. Tar-vittaessa voitte sopia virasto-asioista muulloinkin ja ottaa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p. 040-5050016 / 434414 tai Lauri Pietikäinen 050-3288107Pyhäjoen seurakunnan koti-sivut löytyvät osoitteesta:www.pyhajoenseurakunta.fi

Kalenteri* kirjastossa yläasteen kuvaa-

mataidon töitä: ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. Kesäkuussa nähdään Riikka Kivimäen teks-tiilitaidetta, avaus ti 1.6. klo 18.

* la 22.5. klo 12.00 Haukiku-ningas- kilpailu Tervon kalasa-

tamassa. Hyvät palkinnot. Tie-dustelut: Petteri Leppälä puh. 0400-589494

* 14-18.6. Monitoimitalolla FunkyX-tanssileiri. Tiedustelut: Johanna Ekoluoma puh. 044 - 554 2364, http://www.funky-hall.net/leiri

Yläaste tiedottaakokeetke 19.5. 7a, 7b, 8a, 8b, 8c maantiede’ 9b, 9c matematiikkato 20.5. 8lk saksa, 9a, 9b äidinkieli pe 21.5. 7a, 7b, ruotsi, 9a matematiikka, 9b, 9c yhteiskuntaoppima 24.5. 8a, 8b, 8c historia, 9a matematiikka tapahtumiati 18.5. 7lk työelämään tutustuminen Tulevien 7. lk vanhempainiltaYläasteeseen tutustuminenti 18.5. 6 lk Parhalahti ja Pirttikoskike 19.5. 6 lk Yppäri

Page 8: PYHÄJOEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2010/pyhajoenkuulumiset-19.pdf · seksi päädyin Ulvilaan sisäköksi vanhalle kaup-paneuvos-pariskunnalle. Siellä oli emännöitsijänä

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 15 . 5 . 2 0 1 0sivu 8

Pyhäjoen kunta

Pyhäjoen kunnan asunto-osakeyhtiö Kiinteistö Oy Hourunkosken osoitteeseen Kuntatie 3 rakennuttaman D-talon vuokra-asunnot julistetaan haettavaksi.

Asunnot:1.kerros 2 kpl 1h+tpk+s 50,6 hum2 vuokra 457,07 e/kk 1 kpl 1h+tpk+s 50,4 hum2 vuokra 455,00 e/kk 1 kpl 1h+tpk+s 51,9 hum2 vuokra 468,46 e/kk

2.kerros 2 kpl 1h+tpk+s 50,6 hum2 vuokra 466,00 e/kk 2 kpl 2h+tpk+s 70,6 hum2 vuokra 649,88 e/kk

Asunnoissa on kaukolämpö. Lämmityskustannukset sisältyvät vuokraan.Asukas maksaa lisäksi käyttöveden ja –sähkön sekä autokatospaikan.

Hakemuslomakkeita saa Pyhäjoen kunnan neuvonnasta, www-sivuilta ja Tarja Mustoselta p.08-4390 219, 044-7390 299.Hakemukset lomakkeessa mainittuine liitteineen on toimitettava kunnanvirastolle perjantaihin 28.5.2010 klo 15.00 mennessä.

Osoite on Pyhäjoen kunta, asuntoasiat, Kuntatie 1/PL 6, 86101 Pyhäjoki.

Kiinteistö Oy Hourunkoski

ASUNTOJA VUOKRATTAVANA

4H TIEDOTTAA4H kesäkioski kaipaa yrittäjiä, jos olet kiinnostunut ota yhteyttä.

askartelukerho tekee retken 19.5 Tervoon, lähtö koulun pi-halta klo 13, 14 ja 15. Menemme pyörillä. Kerho kestää klo 18, jolloin olemme takaisin 4H toimistolla.

tampereen särkänniemen retkeen saatiin muutama lisäpaik-ka, jos olet kiinnostunut soita 044-3390220