8
P YHÄJOEN K UULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI 3.9.2016 – VIIKKO 35 HILJA RAUTIO Auringonsäteet pilkistävät sälekaihtimien välistä, kun Pauli Rautio 65 herää keit- tämään aamukahvia. Hän on eläkeläinen, mutta elää kol- men normaalia arkea elävän perheenjäsenen sekä kissan ja koiran kanssa. Päivärytmi on siis käytännössä samanlainen kuin kenellä tahansa työssä- käyvällä; sisältö vain on erilai- nen. Rautio on työskennellyt opettajana 38 vuotta, joista vajaat viisi Pyhäjoen entisen yläasteen rehtorina. Viralli- sesti hän on matemaattisten aineiden eli matematiikan, fy- siikan ja kemian opettaja, mut- ta on uransa aikana opettanut myös liikuntaa, teknisiä töitä ja kaupallisia aineita. Vuosiin on kuulunut monenlaisia vaiheita ja oppilaita. “Kahta saman- laista päivää tai lasta ei ollut.” Vaihtelevuutta ja monipuoli- suutta Pauli kuvaa työnsä par- haiksi puoliksi. Myös säännöl- liset työajat olivat tärkeä osa. Eläkkeelle jäämistä Pauli ku- vailee luopumiseksi. “En olisi raaskinut jäädä pois, se oli mi- nun työtä”, hän kertoo. Työtä olisi kuulemma jaksanut vielä jatkaa, mutta muutoksia alkoi tulla turhan tiheään. Jatkuva uudistuminen ottaa voimille, ja melkein neljänkymmenen vuoden aikana moni asia on varmasti muuttunut paljon. Vaikka Pauli onkin virallisesti eläkkeellä, on koulumaailmasta irrottautuminen ollut käytän- nössä mahdotonta; vaimo on töissä opettajana, ja lapset käyvät lukiota ja yläkoulua. “Koulu tulee kotiin asti joka päivä.” Myös vapaa-aika, jota periaatteessa on enemmän, kuluu etupäässä perheen- jäsenten kouluun ja harrastuk- siin kuskaamiseen. Talon tyh- jennyttyä Pauli ottaa hetken omaa aikaa ja käyttää sen ta- lon siistimiseen ja lemmikeistä huolehtimiseen. Eläkkeellä olemisen paras puoli on Raution mukaan se, ettei tarvitse kulkea kel- lo kädessä koko ajan. Myös tietynlainen vapaus tehdä mitä haluaa päivän aikana, on Etelänkylän eläkeläinen Joskus haasteet rantteella tuntuvat tosi suurilta. Pyhäjoen kunnan perusta- misesta tulee kuluneeksi 151 vuotta sunnuntaina 25. syys- kuuta. Syntymäpäiviä vietetään tänä vuonna Annalan museolla klo 16.00 alkaen. Kahvitar- joilu on tuvassa klo 16-18 ja samaan aikaan on myös pihalla makkaratarjoilu. Puolen tunnin museokierros alkaa kello 16. Kunnanjohtaja Matti Sorosen puheenvuoro kuntaa koskevista ajankohtai- sista asioista on kello 17. Tämän jälkeen paikallisilla yhdistyksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus esittäytyä ja kertoa tulevan kauden toimin- nastaan. Yhdistysten ennak- koilmoittautuminen ke 21.9. mennessä puh. 040 3596102 tai [email protected] Tervetuloa Pyhäjoki 151 myönteistä. Toisaalta taas päi- vät ovat melko yksinäisiä: “Kai- paan perhettä ja työkavereita, sillä en ole tottunut olemaan yksin. En koskaan erityisem- min odottanut eläkkeelle pää- syä.” Eläkesopimuksen hän sai vanhan järjestelmän mukaises- ti jo 60-vuotiaana, mutta jat- koi silti tuntiopettajana vielä kolme vuotta. Eläkeläinen ei halua enää sijaistaa, sillä hän ei enää tunne oppilaita. Op- pilaan persoonallisuuden tun- teminen on hänen mielestään kaiken opettamisen perusta. Erityisen tärkeää se on nyky- päivänä, kun yleisopetuksen luokkaan on integroitu mo- nenlaisia oppilaita. “Eläkkeellä on tärkeää harrastaa” Jotta elämä ei olisi pelkkää taksikuskina ja siivoojana toi- mimista, pitää olla myös har- rastuksia. 12 vuotta Pyhäjoen näyttelijöissä ovat antaneet Paulin elämään uutta sisältöä sekä ystäviä ja kavereita. So- siaalisuudesta on tärkeä pitää huolta myös eläkkeellä. Vapaa- ajan tekemisiin kuuluu myös “rantteella” hääräily. Puutöitä riittää, kun puut hankitaan omasta metsästä. Yhtenä tulevaisuuden haa- veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete- länkylän näkökulmasta. Ajatus tästä syntyi, kun hän alkoi kommentoida vanhoja valo- kuvia Facebookissa. Vielä kun vanhoja pyhäjokisia täälläkin elää ja asuu, olisi hyvä aika haastatella heitä. Pyhäjoki ja erityisesti Etelänkylä asukkai- neen ovat Raution Paulille hy- vin rakkaita.

PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

  • Upload
    others

  • View
    0

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

PYHÄJOEN

KUULUMISETP Y H Ä J O E N L U K I O N T U O T T A M A J O U K K O J U L K A I S U

L A U A N T A I 3 . 9 . 2 0 1 6 – V I I K K O 3 5

HILJA RAUTIO

Auringonsäteet pilkistävät sälekaihtimien välistä, kun Pauli Rautio 65 herää keit-tämään aamukahvia. Hän on eläkeläinen, mutta elää kol-men normaalia arkea elävän perheenjäsenen sekä kissan ja koiran kanssa. Päivärytmi on siis käytännössä samanlainen kuin kenellä tahansa työssä-käyvällä; sisältö vain on erilai-nen.

Rautio on työskennellyt opettajana 38 vuotta, joista vajaat viisi Pyhäjoen entisen yläasteen rehtorina. Viralli-sesti hän on matemaattisten aineiden eli matematiikan, fy-siikan ja kemian opettaja, mut-ta on uransa aikana opettanut myös liikuntaa, teknisiä töitä ja kaupallisia aineita. Vuosiin on kuulunut monenlaisia vaiheita ja oppilaita. “Kahta saman-laista päivää tai lasta ei ollut.” Vaihtelevuutta ja monipuoli-suutta Pauli kuvaa työnsä par-haiksi puoliksi. Myös säännöl-liset työajat olivat tärkeä osa.

Eläkkeelle jäämistä Pauli ku-vailee luopumiseksi. “En olisi raaskinut jäädä pois, se oli mi-nun työtä”, hän kertoo. Työtä olisi kuulemma jaksanut vielä jatkaa, mutta muutoksia alkoi tulla turhan tiheään. Jatkuva uudistuminen ottaa voimille, ja melkein neljänkymmenen vuoden aikana moni asia on varmasti muuttunut paljon.

Vaikka Pauli onkin virallisesti eläkkeellä, on koulumaailmasta irrottautuminen ollut käytän-nössä mahdotonta; vaimo on töissä opettajana, ja lapset käyvät lukiota ja yläkoulua. “Koulu tulee kotiin asti joka päivä.” Myös vapaa-aika, jota periaatteessa on enemmän, kuluu etupäässä perheen-jäsenten kouluun ja harrastuk-siin kuskaamiseen. Talon tyh-jennyttyä Pauli ottaa hetken omaa aikaa ja käyttää sen ta-lon siistimiseen ja lemmikeistä huolehtimiseen.

Eläkkeellä olemisen paras puoli on Raution mukaan se, ettei tarvitse kulkea kel-lo kädessä koko ajan. Myös tietynlainen vapaus tehdä mitä haluaa päivän aikana, on

Etelänkylän eläkeläinen

Joskus haasteet rantteella tuntuvat tosi suurilta.

Pyhäjoen kunnan perusta-misesta tulee kuluneeksi 151 vuotta sunnuntaina 25. syys-kuuta.

Syntymäpäiviä vietetään tänä vuonna Annalan museolla klo 16.00 alkaen. Kahvitar-joilu on tuvassa klo 16-18 ja samaan aikaan on myös pihalla makkaratarjoilu.

Puolen tunnin museokierros alkaa kello 16. Kunnanjohtaja

Matti Sorosen puheenvuoro kuntaa koskevista ajankohtai-sista asioista on kello 17.

Tämän jälkeen paikallisilla yhdistyksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus esittäytyä ja kertoa tulevan kauden toimin-nastaan. Yhdistysten ennak-koilmoittautuminen ke 21.9. mennessä puh. 040 3596102 tai [email protected]

Tervetuloa

Pyhäjoki 151myönteistä. Toisaalta taas päi-vät ovat melko yksinäisiä: “Kai-paan perhettä ja työkavereita, sillä en ole tottunut olemaan yksin. En koskaan erityisem-min odottanut eläkkeelle pää-syä.” Eläkesopimuksen hän sai vanhan järjestelmän mukaises-ti jo 60-vuotiaana, mutta jat-koi silti tuntiopettajana vielä kolme vuotta. Eläkeläinen ei halua enää sijaistaa, sillä hän ei enää tunne oppilaita. Op-pilaan persoonallisuuden tun-teminen on hänen mielestään kaiken opettamisen perusta. Erityisen tärkeää se on nyky-

päivänä, kun yleisopetuksen luokkaan on integroitu mo-nenlaisia oppilaita.

“Eläkkeellä on tärkeää harrastaa”

Jotta elämä ei olisi pelkkää taksikuskina ja siivoojana toi-mimista, pitää olla myös har-rastuksia. 12 vuotta Pyhäjoen näyttelijöissä ovat antaneet Paulin elämään uutta sisältöä sekä ystäviä ja kavereita. So-siaalisuudesta on tärkeä pitää huolta myös eläkkeellä. Vapaa-ajan tekemisiin kuuluu myös

“rantteella” hääräily. Puutöitä riittää, kun puut hankitaan omasta metsästä.

Yhtenä tulevaisuuden haa-veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta. Ajatus tästä syntyi, kun hän alkoi kommentoida vanhoja valo-kuvia Facebookissa. Vielä kun vanhoja pyhäjokisia täälläkin elää ja asuu, olisi hyvä aika haastatella heitä. Pyhäjoki ja erityisesti Etelänkylä asukkai-neen ovat Raution Paulille hy-vin rakkaita.

Page 2: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16sivu 2

JUHO OKSA

Pyhäjoen messut järjestetään tänä vuonna jo 22. kerran lau-antaina 17. syyskuuta.

Messujen projektipäälliköt Vilma Kunnasmäki ja Hanna-Sofia Luoto odottavat messu-ja innokkaasti. Töitä messujen eteen on tehty jo monien kuu-kausien ajan. Vaikka loppusuora häämöttää, on työtä vielä jäl-jellä.

Tytöille messut ovat jo ennes-tään tuttu tapahtuma: ”Mes-suvastaavan työnkuva vaikutti kiinnostavalta ja niinpä päätim-me hakea tähän tehtävään.” Haku tapahtui oikealla työhake-muksella ja CV:llä. Vaikka työn määrä on välillä yllättänyt, ei projektipäällikön työhön ryh-tyminen ole kuitenkaan kertaa-kaan kaduttanut.

Vilman mielestä parasta mes-sujen järjestämisessä on ollut ehdottomasti se, että näkee kaikkien antavan panoksen messujen valmistumisen eteen. Kaiken kaikkiaan työskentely messujen parissa on ollut mie-luisaa ja mukavaa, mutta kuiten-kaan takapakeilta ei vältytty. Niistä ei kuitenkaan pidä liikaa tympääntyä, vaan jatkaa eteen-päin. ”Yrittänyttä ei laiteta”, tuumaa Vilma.

Hanna-Sofia on yllättynyt sii-

Projektipäälliköiden matkassa

tä, kuinka paljon messuprojekti on yhdistänyt koko luokkaa. Luokkahenki on parantunut en-tisestään, ja kaikista on tullut läheisempiä. Myös se, että on saanut yhdessä jäädä lukiolle ideoimaan tulevia messuja, on

ollut kivaa.

Millainen on sitten hyvä pro-jektipäällikkö? ”Vastuullinen, luotettava, ahkera, inspiroiva ja sellainen, joka ottaa muut huo-mioon”, tytöt listaavat.” Myös

se, että uskaltaa rikkoa rajoja ja tehdä uutta, on jossain määrin tärkeää. Eikä mene sieltä, missä aita on matalin”, toteaa Hanna-Sofia.

Messutiimissä on 32 opiskeli-

jaa. Siitä huolimatta töiden te-keminen ja jakaminen on hoitu-nut suurimmilta osin tosi hyvin ja tasapuolisesti.

”Kannattaa kokeilla uutta ja suunnitella koko porukan kans-

sa kaikenlaista. Silleen syntyy huomaamatta ihan mahtavia ideoita ja saadaan omannäköi-set messut”, projektipäälliköt miettivät.

Page 3: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16 sivu 3

1800-luvulta peräisin ole-va tarina kertoo ruotsalaisen kenraalin kohdanneen Suo-men sodan taisteluiden kes-kellä haavoittuneen ja uupu-neen suomalaisen sotilaan. Kenraali tiedusteli sotilaalta miksi tämä kulki yhä joukon mukana.

Ruotsin kruunulle taistel-lut suomalaissotilas vastasi: ”Jatkan matkaani, koska kun-nia, velvollisuus ja tahto niin edellyttävät.”

Kunnia perustuu yhteis-kunnan asettamiin ihantei-siin ja tavoitteisiin. Kunniaa ja mainetta havitellaan ny-kypäivinä ulkoisista tarkoi-tusperistä lähes hinnalla millä hyvänsä. Velvollisuus taas pohjautuu lakiin, si-toumukseen tai sääntöihin. Yhteiskunnassa yksilön on täytettävä velvollisuutensa – pitipä hän siitä tai ei.

Tahtoa sen sijaan ei voi pakottaa. Tahto kumpuaa sisältä, vapaana ulkoisista paineista tai mielipiteistä. Se ei synny lakien, sääntöjen tai tavoitteiden perusteella.

Tahto syntyy halusta.Suomen itsenäisyyttä tur-

vattiin lujalla maanpuolus-tustahdolla noin 75 vuotta sitten kolmeen tukipilariin – kotiin, uskontoon ja isän-maahan – nojaavalla arvo-pohjalla.

Suomi, Eurooppa ja maa-ilma ovat muuttuneet 75 vuodessa paljon. Kansalliset rajat ovat yhä häilyväisem-piä; liikkuminen on helppoa; yhteiset tavat, kielet ja jopa maailmanlaajuiset muoti-ilmiöt näkyvät katukuvassa Pohjolassa asti.

Suomi on näiden vuosien saatossa noussut hyvinvoin-nin keitaaksi. Muutosten aallokossa kolmen tukipilarin – kodin, uskonnon ja isän-maan – arvostus on säilynyt korkealla.

Globalisaatiosta ja suuris-ta muutoksista huolimatta suomalaiset ovat siis yhä isänmaallisesti valveutu-nutta kansaa. Maanpuolus-tustahtomme on tutkitusti jopa maailmanlaajuisesti yksi korkeimmista. Tämä ei ole it-sestään selvää, sillä elämme ajassa, jossa tahtoa koetel-

laan.Kehittyneissä, vauraissa

yhteiskunnissa hyvinvoin-ti on useissa tapauksissa nakertanut maanpuolus-tustahtoa. Hyvinvointi on tuudittanut monet valtiot vä l inp i tämät tömy y teen omasta maasta ja isänmaal-lisuudesta. Suomessa vas-taavaa ilmiötä ei ole tapah-tunut.

***Tutkimuksen mukaan nel-

jä viidestä suomalaisesta katsoo, että jos maahamme hyökätään, niin suomalaisten on puolustauduttava, vaikka tulos näyttäisikin epävarmal-ta.

Suomessa hyvinvointi ei siis ole hionut pois isänmaan arvostusta tai maanpuolus-tustahtoa. Maamme maan-puolustustahdon peruskivi on levännyt vuosikymmenet siinä, että koemme maas-samme olevan jotain puolus-tamisen arvoista. Vaikka se jokin voi olla ihmishenkien hintainen. Myös suomalai-nen mentaliteetti on pysy-nyt samana: isänmaan asia ajaa niin poliittisten kuin alueellisten raja-aitojen yli.

Tästä esimerkkinä talvisodan yhtenäinen kansa.

***Arvoisat veteraanit,yhteiskuntamme saa kiittää

teitä paljosta. Onneksemme olette osallistuneet, kuulu-neet ja näkyneet; ette ole pitäneet kynttilää vakan alla. Teidän osoittamanne esi-merkki on suurin yksittäinen syy suomalaisen isänmaalli-suuden positiiviseen nyky-tilaan. Olette rakentaneet pohjan sille, ettei maanpuo-lustustahtomme tai suh-teemme isänmaahan perustu vieraan pelkoon tai vihaan, vaan oman kodin arvostuk-seen – jopa rakkauteen.

Maanpuolustustahto on suuri osoitus suomalaisten lähimmäisenrakkaudesta. Lähimmäisenrakkaudella tar-koitetaan kristillisyydessä toisten ihmisten huomioon ottamista, kunnioittamista ja suojelemista. Loskassa ja kaamoksessa lähimmäinen jää usein huomioitta, mut-ta tarpeen tullen olemme valmiita puolustamaan niin tuttuja kuin tuntemattomia, vaikka lopputulema olisi

epävarma. Emme puolusta pelosta, puolustamme kun-nioituksesta.

Se, pystyvätkö tulevat su-kupolvet vastaavanlaiseen äärimmäiseen venymiseen, jää toivottavasti arvoituk-seksi. Valmius tähän on kui-tenkin olemassa. Tämä val-mius on syntynyt opitusta mallista – veteraanien muok-kaamasta historiasta.

***Suomalaiset eivät Maan-

puolustustiedotuksen suun-nittelukunnan tutkimuksen mukaan näe tulevaisuuttaan kovinkaan turvattuna. Huol-ta herättävät niin työ, talous kuin kiristynyt turvallisuus-tilanne. Kaksi kolmasosaa mielipidetutkimukseen vas-tanneista uskoo suomalais-ten elävän seuraavan viiden vuoden aikana nykyistä tur-vattomammassa maailmassa.

Muiden valtioiden kanssa tehtävän yhteistyön on kui-tenkin todettu tuovan kan-salaisille turvan tunnetta. Vaikka oma tahto kantaakin pitkälle, on yhteistyö mui-den kanssa niin maanpuo-lustuksen kuin muidenkin osa-alueiden saralla kansa-

kunnallemme suuri etu, jopa välttämättömyys. Sekä mie-lenrauhan että itse toimin-nan kannalta.

***Elämme hyvinvoivassa val-

tiossa ja resurssimme ovat monella mittarilla vähintään-kin tyydyttävällä tasolla. Tästä huolimatta on mei-dän hyväksyttävä niukkuus: se tosiasia, etteivät pienen maan voimavarat riitä ha-luamallamme tavalla täysi-painoisesti esimerkiksi jo-kaiselle sosiaali-, terveys- tai maanpuolustuksen osa-alu-eelle. Tilanne ei kuitenkaan ole uusi.

Materiaalinen runsaus ei ole ratkaissut kansakuntam-me selviytymistä. Itsenäi-syyteemme merkittävimmin vaikuttava tekijä oli, on ja tulee olemaan isänmaalli-suutemme positiivinen vire. Menneestä kootut opit kan-nustavat jatkamaan myös tulevaisuudessa. Koska kun-nia, velvollisuus ja tahto niin edellyttävät.

Arvoisa veteraanisukupolvi, herra kenttäpiispa, herra everstiluutnantti, hyvä juhlaväki.

Jokilaaksojen tammenlehväsukupolven kristillis-isänmaallinen kesäjuhla sunnuntaina 7.8.2016 kirkossa. Juhlapuhe Kalle Tornberg.

järj. Helluntaiseurakunta ja Pyhäjoen ev.lut. seurakunta

Lähimmäiskahvit ja ruoka-apua ti 13.9 klo 13 Iltaruskossa Pappilantiellä työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville. Alkuhartaus. Oma kassi mu-kaan.

Tervetuloa Tasauspäivän tuotteita lahjoittamaan ja ostamaan sekä viihtymään lähetyskahvilassa.

TASAUSPÄIVÄN MYYJÄISETSEURAKUNTATALOLLA SUNNUNTAINA 25.9.

JUMALANPALVELUKSEN JÄLKEENMyynnissä syksyn satoa, käsitöitä ja pika-arpoja. Lähetyskahvila.

Oma maatilkku on kehitysmaan ihmisille elinehto. Lahjoittamal-la mahdollistat omavaraisen elämän. JOKAISELLA ON OIKEUS OMAAN MAAHAN.Suomen Lähetysseura keskittyy kaksivuotisella kampanjallaan

maattomien auttamiseen. Osallistumalla Tasauspäivään voit auttaa.

Page 4: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16sivu 4

Sivistyksellä tarkoitetaan yleensä suomalaisen kou-lutusjärjestelmän antamaa yleistietoa. Sivistynyt ihmi-nen tuntee klassikkoromaa-nit ja Euroopan pääkau-pungit. Toisaalta sivistystä käytetään myös kuvaamaan ihmisten asuttamaa aluet-ta. Toteamus ”pääsin vih-doin sivistyksen pariin” kertoo sanojan löytäneen tiensä ihmisten ilmoille vaikkapa autiomaasta.

Kuvataiteilija Samuli Hei-moselle sivistys ei kuiten-kaan merkitse asutusta tai tietoviisautta. Verkkome-dia Soulissa julkaistussa jutussa Heimonen määrit-telee sivistyksen olevan heikomman puolustamis-ta, nöyryyttä ja itsensä yli näkemistä. Ymmärrystä siitä, että emme ole täällä voittamassa selviytymis-kamppailussa, vaan palvel-laksemme toisia. Itsensä yli näkeminen tarkoittaa omis-ta arvoista ja mielipiteis-tä irrottautumista, jotta voisi tarkastella maailmaa totuusperäisesti ja puo-lueettomammin. Lopuksi Heimonen toteaa sokra-teemaisesti sivistyksen olevan sen tietämistä, ettei tiedä juuri mitään.

Emmekö tulisi silti toi-meen ilman sivistystä? Vah-vimman ehdoilla toimiva yhteiskunta ei kaipaisi nöy-ryyttä tai heikomman puo-lustamista. Sen kehitys olisi varmasti pidemmällä kuin nykyisin demokraattisen ja jarruttavia tekijöitä – kuten vanhuksia – suvaitsevan yhteiskunnan.

Niin. George Orwel-lin romaani 1984 kertoo vaihtoehtoisesta todelli-suudesta, missä sivistyk-sestä tehdään kiellettyä.

Kansalaisten ajattelua ja maailmankuvaa hallitsee valtio, ja kaikki valtion ul-kopuolella olevat ihmiset kuvataan täydellisiksi hir-viöiksi. Ihmisillä on tietoa, mutta tieto on korruptoi-tunutta tai täysin valheel-lista. Tiedolla ei enää pyri-tä tavoittelemaan totuutta, vaan se pyrkii säilyttämään hallitsijan valta-aseman. Samalla siitä tulee arvoton-ta. Valtiossa vallitsee myös pysähtyneisyyden tila. Kun totuutta ei tavoitella, ei tapahdu kehitystäkään. Ai-nainen epävarmuus johtaa hallitsevaan pelkoon ja val-tion rajattomaan valtaan.

Jos Orwellin kuvitelmat eivät tunnu mahdollisilta, löytyy idästä surullisen kuuluisa esimerkki sivis-tyksen tukahduttamisesta. Pohjois-Korean asukkailla ei ole vielä tänäkään päi-vänä mahdollisuutta saada tietoa ulkopuolisesta maa-ilmasta ilman, että tieto kulkisi valtion propaganda-koneiston läpi.

Sivistys on se asia, joka tekee ihmisestä moraalisen toimijan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäinen moraali, mutta toimiakseen sen mu-kaan on hänen tunnistetta-va toinen ihminen ajattele-vaksi ja tuntevaksi yksilöksi. Ja kuten historiasta voidaan huomata, on erilaisuuksien ymmärtäminen yllättävän vaikeaa. Sivistys auttaa eri-laisuuden käsittelemisessä. Jos Orwellin romaanin ih-miset olisivat voineet näh-

Essee pitää siitä, että sen aihetta tai teemaa tarkastellaan monesta eri näkökulmasta. Abiturientille esseekoe antaa mahdollisuuden osoittaa ajattelunsa kypsyyden. Itselleen sopivan aiheen valinta on erittäin tärkeä osa esseekoetta: kannattaa kirjoittaa innostavasta aiheesta, josta tietää tarpeeksi. Esseessä pohditaan ”perimmäisiä kysymyksiä”.Monet tehtävänannoista ohjaavat nykyajan ilmiöiden kriittiseen tarkasteluun. Viime kevään ylioppilas Vikke Tiirola pohti esseessään, miksi sivistys-

tä tarvitaan? Hän käytti virikkeenä Samuli Heimosen ajatuksia.

Valioessee 2016Äidinkielen esseekoe mittaa itsenäistä ajattelua

Ihmiskunnan tärkein puolustusjärjestelmä

dä ulkopuoliset ”hirviöt” kaltaisinaan ihmisinä, olisi romaanin päätös saattanut olla paljon positiivisempi.

Samankaltainen tilanne (tosin lievempänä) vallit-

see Euroopassa. Pakolaisiin kohdistuva suoranainen viha johtuu ymmärtämät-tömyydestä. Toisaalta myös pakolaiset tarvitsevat sivistämistä. Yhteisten on-

gelmien ratkaiseminen vaa-tii nöyrää ja omat periaat-teet uudelleen muotoilevaa yhteistyötä.

Elintilan pienetessä tar-vitaan sivistystä, totuutta,

oikeudenmukaisuutta ja armoa. Se on meidän paras puolustuskeinomme omaa sisäistä hirviötämme vas-taan.

Vikke Tiirola

Sivistys on se asia, joka tekee ihmisestä moraalisen toimijan.

Page 5: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16 sivu 5

Kalajoen Kristillisen Opiston kymppi on hyvä mahdollisuus parantaa keskiarvoa ja kirkastaa tulevaisuuden suunnitelmia! Opiston kymppi antaa hyvät valmiudet niin lukion kuin am-matillisen koulutuksen hakuihin.Kympillä saat mm. henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, 6 lisäpistettä yhteishakuun, maksuttoman opetuksen ja ma-joituksen uudessa asuntolassa, monipuoliset ohjauspalvelut... Sijaintimme Kalajoen keskustassa mahdollistaa helpon kul-kemisen ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Meillä on tilaa oppia! Kysy paikkaasi pikaisesti Opistolta [email protected] tai 08 4639 200. Lisätietoja kympistä ja Opistosta www.kkro.fi

Tuliko väärä valinta?

Opiston kympillä on vielä tilaa!

maanantaina: Liikuntakerho monitoimitalolla klo 16:30 - 18; Inga ja KristiinaMonitoimikerho Yppärissä pienille 6-9v klo 16:30 – 18, Eerika ja IlonaMonitoimikerho Yppärissä 9-12v klo 16:30 – 18, Lotta ja Emmiina

tiistaina: kokkikerho opetuskeittiöllä klo 15 – 17; Saana ja Janette Monitoimikerho vanhalla koululla klo 16:30 - 18; Milla ja Jenny Parhalahden kerho alkaa tiistaisin viikolla 36, Ulle

keskiviikkona: Topin toivekerho klo 12 – 16 vanhalla koululla; Maire ja SariMonitoimikerho Keskikylänkoululla Aada ja Milla

torstaina:Monitoimikerho klo 15 – 16 vanhalla koululla; Maire, Elina, So�a ja Siru

perjantaina: Monitoimikerho pienille 6 -10 v klo 16 – 18 vanhalla koululla

Kerhot 2016 syksy

Page 6: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16sivu 6

Remontit, Rakentaminen, Peltityöt, Ulkomaalaukset.

puh. 0409349473 www.kattomaster.fi

Ja saitko tältä elämältämitä halusit, kaiken jälkeen?Sain.Ja mitä halusitkaan?Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itsenirakastetuksi tässä maailmassa.

Raymond Carver, 1938-1988USASuom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen

VIIKON AJATUS

MYÖHÄINEN KATKELMA

Etsitään laumanjohtajaa uusille sudenpennuille( 7-9v. ) Sinä joka olet vähintään 18v. ja tykkäät tou-huta lasten kanssa, tule mukaan partioon! Koulutusta ja apuja tar-jotaan!

Hanhikiven Kiertäjät ry/Satu 050 322 7705

Etsintäkuulutus!

Page 7: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16 sivu 7

PÄÄTOIMITTAJATSari Hidén

Arvo Helanti

TOIMITUSRoni Ohvo

Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%)>> 0,45 €/pmm, toistohinta 0,35 €/pmm, minimikoko 35 pmm>> puoli sivua: 120 € >> koko sivu: 180 €>> järjestöpalsta: 50 €/vuosi

IlmoitusehdotLehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitse-män vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

Seuraava lehti (36) ilmestyy

lauantaina 10.9.2016 Messulehti

(37) ilmestyy

lauantaina 17.9.2016

Aineisto toimitettava >> tiistaina 13.9.2016 klo 17.00 mennessä

Painosmäärä >> vko 36:17500 kpl >> vko 37: 2600 kpl

Puh. 040 359 6166

http://kuulumiset.pyhajoki.fi [email protected]

Toimitus: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160

PYHÄJOEN

KUULUMISET

Järjestöt toimivatSeurakunta tiedottaa

Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, KajaaniLehden jakelu: SSM Cityjakely Oy, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 0504639220 (Matti Kinnula)

Julkaisija: Pyhäjoki Data OyISSN 0788-6071

MIELIPIDE

50

60

0,40

Kuollut: Suoma Margareta Bäckman e

Kylmälä Parhalahdelta 91 v 7 kk 15 pv

Jumalanpalvelus ja HPE kir-kossa sunnuntaina 4.9. klo 18 (huomaa aika). Lähetyskahvila seurakuntatalolla jumalanpalve-luksen jälkeen.

Pisararyhmä, omaishoita-jat ja hoidettavat maanantai-na 5.9. klo 12 kokoontuminen Katri ja Aleksi Kahvila-Ravinto-lassa. Omakustanteinen lounas. Yhdessäoloa kabinetissa.

Perhekerho Sarpatissa keski-viikkona 7.9. klo 10 – 12.

Ystäväkerho alkaa keskiviik-kona 7.9. klo 12. Kahvit, ke-säkuulumisia, omaa ohjelmaa ja arvontaa. Kahvit ja arvat yhteensä 5 euroa. Tervetuloa mukaan !

4-vuotiaiden ja 70-vuoti-aiden juhla seurakuntatalolla torstai 8.9. klo 18.

Isä-lapsi sähly monitoimita-lolla lauantaina 10.9. klo 11-12. Vuoro on lauantaisin, paitsi 17.9. tilat on varattu messuille.

Sanajumalanpalvelus kirkos-sa su 11.9. klo 10. Lähetyskah-vila seurakuntatalolla jumalan-palveluksen jälkeen.

Kuorot alkavat viikolla 36. Uudet laulajat tervetulleita. Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 18.30 – 20. Lapsikuorot tors-taisin Yppärissä klo 11, Parha-lahdella klo 12.15 ja seurakun-tatalolla klo 17. Yhteyshenkilö Outi Krank puh. 050 3059 490 tai [email protected]

Nuoret aikuiset: Sählyä mo-nitoimitalolla torstaisin klo 19-21 (K18).

Viime kesänä rippikoulun käy-neille: Nuorten kasvuryhmät aloittavat toimintansa syys-kuun aikana.

TULOSSA:

Lähimmäiskahvit ja ruoka-apua työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville ti 13.9. klo 13 Iltaruskossa. Oma kassi mu-

kaan.

Perhekerhon retki Kirkko-puistoon ke 14.9. klo 10. Sää-varaus.

Pyhäjoen messuilla la 17.9. seurakunta mukana. Mukana myös oma lähetti Mikko Pyhtilä.

Jumalanpalvelus ja HPE kir-kossa sunnuntaina 18.9. klo 10. Lähetyskahvila seurakuntatalol-la jumalanpalveluksen jälkeen.

Vapaaehtoistoiminnan kou-lutus ”Suuri sydän, avoimet korvat” 14.-15.10. Kalajoen opistolla. Tiedustelut ja ilmoit-tautuminen 21.9. Mirjalle p. 050 4929 250.

RY:

Raamattuluokka la 3.9. klo 19.30 Timo Impolalla

Seurat su 4.9. klo 13 ry:llä HUOM! aika, Hannu Kinnunen, Tuokko Saukkonen

Hartaus ti 6.9. klo 13.30 Joki-kartanossa, Jouko Piilola

Syysmyyjäiset pe 9.9. klo 18.30 ry:llä

Naistenkerhon vierailu la 10.9. Heidille Reisjärvelle

Pyhäkoulut su 11.9. klo 12 Eetu Nikillä ja Risto Kalliokos-kella

Kerho pe 16.9. klo 17 ry:lläRaamattuluokka la 17.9. klo

19.30 Hannu SimosellaSeurat su 18.9. klo 16 ry:llä,

Juoko Karhumaa, Tero Pitkälä

Kirkkoherranv irastossa myynnissä seurakunnan ad-resseja 10 €/kpl.

www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p.

08-433 119, avoinna ma klo 8-12, ti klo 12-16 ja ke klo 11-14. Tarvittaessa voitte ot-taa yhteyden papistoon: kirk-koherra Jukka Malinen p. 040 505 0016 tai seurakuntapas-tori Olli Luhtasela p. 050 328 8107.

Partiolippukunta Hanhiki-ven Kiertäjät ry

2.-4.9. ROK-ryhmänohjaaja-koulutus Oulaisten Ahonperäl-lä.

Syksyn partioryhmien ko-koontumisajat. Maanantaisin 16.30-18.00 samoajat, tiistai-sin klo 17.30-19.00 sudenpen-tulauma Kuutit, keskiviikkoisin klo 16.30-18.00 sudenpentu-lauma Huuhkajat, klo 18.00-19.30 seikkailijajoukkue Karkit, torstaisin tarpojat klo 16.30-18.00 Lentävät Merimakaro-nit, klo 18.00-19.30 Erämaan Eläjät.

Kaikki partioryhmät aloitta-vat toiminnan viimeistään ensi viikolla.

Uudet sudenpennut voivat ilmoittautua [email protected]. Uusi lauma aloittaa, jos ryhmälle saadaan aikuinen johtaja.

Lippukunnan syysretki KRYS-SI pidetään 24.-25.9. Rajanie-messä. Ilmoittautumiset omalle johtajalle kirjallisesti tai kuksan kautta 16.9.mennessä. Retki-kirje jaossa ensi viikon partioil-loissa.

Johtajisto maanantaina 12.9. klo 18.00 kololla.

Pyhäjoen maa-ja kotitalo-usnaiset

Koska osallistumme lukion messuille la 17.9 pyydämme jälleen apua jäseniltä herkkuko-rin täyttämisessä.

Toivomme myös leivonnaisia. Olemme loosissa la klo 9 alka-en.

Lahjoitukset voi myös tuoda, joko Mirjalle tai Liisalle pe- il-tana.

Myös syysretkemme lähestyy, lähdemme Runnin kylpylään

to 20.10- su 23.10. Sitovat ilmoittautumiset 25.9 mennes-sä.

Liisalle 0440437018Mirjalle 0400369258 ( 9.9

jälkeen)Tervetuloa mukaan!Raahen seudun Omaishoi-

tajat ja Läheiset ryVertaisryhmä Pisaran

(omaishoitajat ja hoidettavat) syyskauden aloitus ma 5.9. klo 12 Katri & Aleksi -kahvila-ra-vintolassa, lounas omakustan-teinen. OmaisOiva mukana la 17.9. Pyhäjoen messuilla. Tulos-sa: ”Kuinka lakia luetaan” -se-minaari ke 12.10. klo 9.30-16 Oulussa. Linja-autokuljetus to-teutuu jos osallistujia riittäväs-ti, lähtö Yppärin Nesteeltä 7.30 ja paluu n. klo 18. Osallistumis-maksu on 20€ jäseniltä, 30€ ei-jäseniltä (sis. kahvit, lounas omakustanteinen). Lisätiedot ja ennakkoilm. 7.10. mennessä Milla 044 551 6804 tai Riitta 044 551 6803. Ohjelma löy-tyy www.raahenomaishoitajat.fi.

Rannikon Venäjä-seuran perinteinen syysillanvietto

pidetään perjantaina 9.9.2016 Pyhäjoen hiihtomajalla klo 18:00 alkaen. Tervetuloa.

Yppärin maa- ja kotitalous-naiset.

Sienikävely Pörkässä su 4.9. Lähtö kylämajalta klo 12, ter-marikahvit lenkin jälkeen. Ota halutessasi mukaan kori tai äm-päri ja pieni veitsi.

MIELIPIDEKuulumisten mielipiteet

Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoi-tettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mie-lipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mi-tään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoi-tusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoi-te ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsi-kointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta.

Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla suoraan päätoimittajalle [email protected]

Pallo lentää taas Pirttikosken koululla

maanantaina 5.9. klo 19 alkaen

Tule mukaan palloilemaan!

PIRTTIKOSKEN KYLÄYHDISTYS

Pirttikosken lentopalloilijat!

Page 8: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2016/pyhajoenkuulumiset-35.pdf · veena Paulilla olisi kirjoittaa Pyhäjoen lähihistoriasta, Ete-länkylän näkökulmasta

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 . 9 . 2 0 16sivu 8

Ilmoitus vesirakennustöiden

aloittamisesta

Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoksen yhteyteen rakennettavan sataman, jäähdy-tysveden ottorakenteiden ja meriväylän rakennustyöt jatkuvat syyskuussa 2016 ja niiden on arvioitu kestävän kolme avovesikautta. Työt käynnistyvät ruoppaus-töillä Hanhikiven niemen länsipuolella. Ruoppausmassoja siirretään meriläjitys-alueelle noin 10 km päähän Hanhikiven niemestä länteen. Ruoppausalue ja meri- läjitysalue merkitään työn aikana merkintälaittein.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt rakentamiselle kaksi vesitalous- lupaa 10.7.2015. Toinen luvista (Nro 54/2015/2) koskee Hanhikiven ydinvoimalai-toksen sataman ja jäähdytysveden ottorakenteiden rakentamista sekä meriväylän ruoppaamista ja toinen (56/2015/2) ruoppausmassojen läjittämistä merialueelle. Molemmat lupapäätökset sisältävät valmisteluluvat.

Lisätietoja vesirakennustöistä antaa Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipiläinen p. 020 757 8449.

Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki MunicipalityKuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]

www.pyhajoki.fi

Valtuuston kokous pidetään keskiviikkona 7.9.2016 alkaen klo 18.00 kunnantalon valtuustosalissa.

Kokouksessa käsiteltävät asiat:

- Pakolaisten kuntapaikat- Virastotien ja valtatie 8 risteysalueen liikekorttelin 197 asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen- Uuden kuntalain mukainen valtuuston koko 1.6.2017 lukien- Yppärin ryhmäperhepäiväkoti / Päiväkodin rakennut-taminen- Valtuutettujen aloitteet / Tien nro 18181 parantaminen ja Lahnaojantien ajoesteet- Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän osavuosikat-saus 1.1.-30.4.2016

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä hallinto-, elinkeino- ja perusturvaosastolla keskiviikkona 14.9.2016 klo 9.00-16.00.

Risto Kittilävaltuuston puheenjohtaja