SEPPO KEMPPAINEN

Pelto

28 29

ESSI TORKKOMÄKI

Someron Saha Oy

Sahan böyrykone ja koneenkäyttäjä Vilho Ojala. Ku-vat kirjoittajan.

etsien häviämisen pelostaoli Suomen sahateollisuus

ankarasti kahlehdittu ai-na 1800-luvun jälkipuoliskolle saak-ka. Sahat, ne joita oli, olivat lähin-nä kotitarvesahoja, joiden sahausoi-keus oli mitätön. Suurimmatkaansahat eivät saaneet sahata tuolloin

kuin 3000-4000 tukkia.Pieniä kotiran-esahoja oli Some-

rollakin, jo 1700-luvun alkupuolellaniitä oli kaksi silloisen Someron

pitäjässä; Kopi;an saha Somemie-mellä ja Langsjön kartanon sahaPitkäjärven virrassa. Tuon ajan sa-hat olivat yleensä yksiraamisia, hie-nolehtisiä ja tuotannoltaan heikoh-koja tulvavedenkin aikaan. Vesivoi-maila käyviä sahoja syntyi 1800-lu-vun alkupuolella useita.

Someron seurakunnan alueelle

syntyi sahausteöllisuutta vasta sit-ten, kun 1857 sallittiin höyrysaho-jen perustaminen. Someron ensim-mainen höyrysaha perustettiinJoensuun Kiiruun tilalle 1887, siissen jälkeen kun viinanpolttimo oli

hävitetty. Sen omisti Kyrön (myöh.Loimaan) höyrysaha. Pienempiä sa-hoja oliva: Sillanpään eli Avikinhöyrysaha, Ra-jtelan eli Knaapinhöyrysaha sekä LängsjÖn höyrysa-ha Pitkäjärven kylässä.

Joensuun eli Someron Saha Ov:n

lisäksi oli Somerolla Kaskis:on vesi-

saha, sekä jo aikaisemmin mainitutSillanpään ja Knaapin höyrysahat1900-luvun alkupuolella.

Someron Saha O}' perustettiinjoulukuussa 1920. Vuonna 1927 pe-rustemin sahan vhtevieen tiiliteh-

das, joka sijaitsi Raadelman tilaUa,Someron keskustassa. Tiiliiehdas

lakkautettiin v. 1949. Vuosina

1934-1951 oli sahan tytäryhtiönäSomeron Mylly Oy, joka niinikäänsijaitsi aivan Someron keskustassa.

Someron Saha Oy;n perustivattuolloin joulukuussa 1920: johtajaUrho Laakso, tuomarit MauriLindström ja Matti Solin, sekä li-saksi perustamassa olivat somero-laiset Sulo Soini ja Lauri Rohlman.

Vuonna 1922 mv. Hjalmar Tork-

komäki osti sahan osake-enemmis-

tön ja toimi toimitusjohtajana kuo-lemaansa asti v. 1937, jolloin hänenpoikansa Aarne Torkkomäki siirtyihänen tilalleen.

13. 4. 1967 allekirjoittivat EinojaJuhani Torkkomäki kauppakirjan,jolla he osuvat sahan osakkeet;tuolloin sahausra. ei enää harjoitettuja saha lakkautettiin.

Sahan pitkäaikaisena isännöitsi-jana toimi Reino Parko.

Tuotanto

Someron Saha Oy, niinkuin kaik-ki muutkin sahat, oli hyvin riippu-vainen suhdanteista. Normaaleinavuosina sahan ostama puumääräpyöri 300 000-400 000 kuutiojalankieppeillä. Vuotuinen sahaus oli n.2500 standarttia.

Vähiten koko sahan historiassasahattiin talvisotavuosina, jolloinsahattiin vain n. 30 std. Puuta os-tettiin tuolloin vain n. 10000 kuu-

Lagius liesi että kaikki olivalhetta. Hän ei välittänyt tyttäris-tään niin kuin ei ollut välittänytheidän äidistäänkään. No, vaimo

oli haudassa ja nalkutti nyt Juma-lalle. Ja kauppias yritti korjata iljet-tavaaluontoaan.

- Maailmassa on paljon ahneitaihmisiä, Aurora Stigelius sanoi su-rullisesti. - Papan täytyy pitäävaari siitä mitä tapahtuu kun Herraon ottanut papan luokseen.

Testamentti, tilanomistajanrouva Rinden sanoi riuskasti.

- Minä olen vasta viidenkymme-nen, kauppias älähti ällistyneenä.

- Herran tiet ovat tutkimatto-

mat, huomauta kappalaiska jokatuntui pitävän Herraa henkilökoh-taisena renkinään.

- Pappa yrittää vain muisiaakuinka sairas hän oli Hauholla vii-

me talvena, Bertha Rinden sanoiuhkaavasti.

Kauppias muisti. Ja muisti myöskuinka suloista oli päästä pois Bert-hän kovakouraisesta kärsimättö-

mästä hoidosta kotiin Bulevardille,omaan vuoteeseen, Thean hoiviin.Thea ei näyttänyt änymystään kunhiestä märkä yönuttu piii vaihtaaaamuyöstä, kun hameita piri alino-maa vaihtaa, kun kipu repi rintaa.Thea lauloikin, hiljaa, lohduttavas-ti, sinä yönä jolloin kauppias La-gius oli varma että hänen olijärettä-vä tämä elämä.

uutenkin, kappalaiska,tyttäristä nuorempi,

tarmokkaampi ja ko-mentelevampi sanoi lavalla jostakauppias ymmärsi että nyt lähestyt-tim varsinaista asiaa. - papan ym-

parilla on ihmisiä Jotka käyttävät

pappaa hyväkseen. Papan pilaisipäästä sellaisista eroon. Ahnena,häikäilemättömiä ihmisiä.

- Te puhutte paljon ahneudesta,Lagius sanoi tuumivasti.- Sitä on kaikkialla, tilanomista-

jan rouva pahoitteli. - Lähimmätihmisemme vaanivat meiiä maalli-

sen mammonan tähden. Pappa onniin hyvä ihminen, pappa ei näeeikä ymmärrä.

- Käärme; kappalaiska sanoijylhästi.

- Ovela mielistelijä; Bertha Rin-den vahvisti. - Vanhat miehet ovatheikkoja sellaisille. Heitä on helppohuijaia.

Werner Lagius alkoi ymmärtää,että tyttäret puhuivat hänestä.

Hän loukkaantui. Hän ei pitänytitseään vanhana, mies parhaassaiässä.

- Maanmhiarin leski tuskin viit-sisi ruveta taloudenhoitajaksi elleihänellä olisi toiveita suuresta saa-

liista, kappalaiska Stigelius pohti.- Hansemaii jätti kyllä sen verranperintöjä että leski olisi selvinnytilman työpaikkaakin.- Jokainen tietää mitä hän ajaa

takaa, kiero olento, tilanomistajanrouva tuhahti. - Niin moni ukon-

höppänä on huUaantunut naimaantalousmataminsa.

- Onneksi me pidämme huoltapapasta. Matami Hanseman sai pi-kimmin lähteä. Minä kvllä löydän

tilalle jonkun vanhemman kunnial-lisen naisihmisen. Matami Hanse-

man on aivan liian nuori leskimie-

hen taloutta hoitamaan.

Werner Lagius oli aivan pöyristy-nyt. Miettiä asiaa! Totisesti hänmiem asiaa, ia mitä enemmän hän

mietti, sitä selvemmin hän ymmärsimitä hänen oli tehtävä. Tyhmä,veltro ja saarnaten hän oli ollut,

alistunut tyttärien komenteluun pel-kasta tottumuksesta.

Eikö hän saisi pyytää elämän-kumppanikseen sitä ainoaa ihmistäjosia hän sydämestään piri, jonkaseurasta hän nautti, jota hän halusihelliä ia hoivata?

hea Hanseman h^pähti vik-kelästi pois oven takaa kunkappalaiska ja dlanomista-

jan rouva purjehtivat arkihuoneenpoikki matkalla yöpuulle. Theaniiasi növrästi. kun arvon rouvat

ohittivat häner ylimielisellä pään-Hyökkäyksellä.

Ja miksei olisi niiannut növrästi.

vaikka polullaan kiittänyt. Olivattyperät naiset tehneet hänelle an-aa-mättämän palveluksen.

Lagius itse, kiltti ja hidas, olisitarvinnut Thealta vielä monta puk-kausia ennen kuin olisi ymmärtänytryhtyä loimiin.

Thea veti verovasti mmuaman

vaalean kiharan, huolellisesti käher-retyn, esiic myssyn alta, asetteli neotsalle, pörrötti vähän. Hän katsoiirseään nopeasti himmeästä peilistä.Kynttilän valossa hän näytti nuo-reltaja avuttomalta.

Lagiuksen ei tarvitsisi katuakauppojeen.- Thea, ehtisikö Thea vähän

tänne? Minulla olisi asiaa.

Thea ajatteli juoppoa maannutta-ria joka oli jättänyt jälkeensä äpä-ränja kasan velkoja.

- Kauppias näyuää väsyneeltä.Ovat taas kiusannee:.

- Voi Thea. Rakas Thea ...

30 27

KAARI UTRIO

Rakas Thea

ämä kalusto papan on ai-nakin vaihdettava uuteen,kappalaiska Stigelius tu-

hahti.Werner Lagius katsoi pelästynee-

nä arkihuoneen tummaa harmoni-

sesti kaartuilevaa biedermayerka-lustoa. Kulunuthan se oli, yksinker-taisen raidallinen eikä pöyhkeilevänpönäkkä niin kuin nämä nykyisetkalustot.

- Talo on kuin hautakammio,Bertha Rinden tuomitsi. - Ei min-

käänlaista tyyliä. Papan on sopima-tonta asua näin vaatimattomasti.

Pitää ajatella perhettä.Werner Lagius huokasi. Tyttäret

olivat varmasti oikeassa, he yleensätiesivät kaiken paremmin niin kuinheidän autuas äitinsäkin oli tiennyt.

Mutta kun kauppias Lagius viih-tyi vanhan kalustonsa keskellä. Jatyttäret kävivät muutaman kerranvuodessa, pitäisikö pelkästään senvuoksi luopua ... Ja matami Hanse-man, hänkin oli monta kertaa sano-nut että arkihuone oli mukava.

Kauppias Laguiksen mieleennousi kotoisa kuva pimeästä talvi-illasta Bulevardin talon arkihuo-

neessa, uunissa tuli, kauppiaallapiippu ja punssilasi, ja Thea Hanse-man ompelemassa pöytälampun ää-ressä, keskusteltiin toimittaja Snell-manin ajatuksista ja suomen kieles-ta kunnes Fia toi kuuman olutjuus-ton.

Lapset juoksivat tuolien ympäril-la, nipistelivät toisiaan ja parkuivat.Kappalaiska Stigelius ja tilanomis-tajan rouva Rinden joivat likööriäja söivät makeisia kiinnittämättävähääkään huomiota nahisteleviin

lapsiin. Niitä oli kaikkiaan viisi, ja

kauppias Lagus huomasi häpeäk-seen toivovansa että rakkaat tyttä-ret poistuisivat mahdollisimman no-peasti aviomiestensä luo ja ottaisi-vat pikkukultansa mukaansa.

Werner Lagiusta nolotti omakärsimättömyytensä ja pikkumai-suutensa. Lapsenlapset, mikämaailmassa miehelle rakkaampaa?Ilolla heitä piti katsella, nauttianousevasta polvesta. Nyt pikku Perrikkoi Saksasta tuodun posliinira-sian. Kauppias Lagius oli nouse-mai sillaan mutta hillitsi itsensä.

- Matami Hanseman saa korja-ta sirpaleet ja viedä lapset nukku-maan, kappalaiska Stigelius soittikelloa. Lapset alkoivat kiukutellakun puhuttiin nukkumaan menemi-sestä. Werner Lagius sulki silmänsäja toivoi että syntymäpäivä päättyi-Sl.

Mikä hauessakin oli vikana, pahaihminen kun ei osannut iloita juhla-päivästään, kiittää tyttäriään jotkaovat tulleet kaukaa pappaa terveh-ti m ään?

inä kerron teille sadun

prinsessasta ja mcn-käärmeestä.

Matami Hansemanin tyyni äänisai lapset rauhoittumaan. Kauppiashuokasi kuin taukoamaton meteli

katkesi.

- Matami ei valvota heitä pit-kään, villiintyvät vain, tilanomista-jan rouva sanoi pahansuovasti.Kauppias ajatteli että lapset tuskinpystyisivät karjumaan kauheamminkuin juuri äsken äitiensä seurassa.

Eikä matami Thea Hanseman

koskaan villinnyt ketään. Hänenvaikutuksensa ihmisiin oli aivan

päinvastainen.

Thea oli rauhan tyyssija.Werner Lagius nolostui itsekseen.

Kuinka hän tulikaan niin usein aja-tuksissaan käyttäneeksi matamiHansemanin etunimeä. Sopimaton-ta. Tyttäret paheksuisivat -ja ma-tami itse hämmentyisi, vaatimatonihminen.

Thea Hanseman keräili tyynestilapset ja posliininsirpaleet. Kaup-pias seurasi tahtomattaan hohta-vanvalkoisen pitsimyssyn alta ka-rannutta vaaleaa kiharaa. Thea oli

pieni ja hentoinen, tuskin kauppias-ta olkapäähän - miten hän olisenkin huomannut? Ja mieleen tuli

väkisinkin Thean ensimmäinen mies

maanmittari Hanseman. sellainen

köriläs, suuri kuin vuori, ties mitenoli rutistanut Thean ...

Mitä hän nyt ajatteli! Aurora pu-hui jotakin terävästi ja kovasti. Tyt-to oli oppinut äidiltään nalkuttavanpaheta van, ei käynyt kateeksi kap-palaista, vävyparkaa.

hmisen elinpäivät, kappalais-ka Stigelius sanoi kuin saar-nastuolista. - Papan pitää

valmistautua. Viimeinen tahto on

tärkeä.

Mistä ihmeestä tytär puhui?Kauppias katsoi Auroran leveitäkasvoja ja pystyi tuskin hillitsemäänvastenmielisyyden värähdyksen.Hän oli luonnoton isä, tunteetonihminen joka ei osannut rakastaatyttäriään niin kuin kunnon miehentuli. Hän oli aina ymmärtänyt vir-heensä ja yrittänyt korvata sen suo-maila tyttärilleen kaiken maallisenhyvän mikä hänellä oli annettavissa- ja sitä toki rikkaalla puutavara-kauppiaalla oli yllin kyliin.

Mutta sisässään kauppias Werner

tiojalkaa. Tätä sota-aikaa lukuun-ottamatta oli kuitenkin sahan huo-

aointa aikaa 1930-luvun alun lama-kausi, kun esimerkiksi v. 1931 sahamarkkinoi sahatavaraa vain noin300 standarttin verran.

Eniten taas saha tuotti 1950-lu-vulla, jolloin parhaimmillaan ostet-tiin puuta yli 600 000 kuutiojalkaa,ja tuolloin vuotuinen sahaus kohosi3200 standarttiin. Syynä tähän oli

Kuvassa yksi sahan rimatarhoista.

puutavaran hyvä menekki ja met-sänomistajien puutavaran myynti-halukkuus, lumi vahingot kun ai-heuttivat hakkuita.

Sahan tuotannosta meni vientiin

n, 70 %; lähinnä ostajia oli Englan-nissa ja Hollannissa, mutta myösIrlantiin, Saksaan ja Ranskaansuuntautui osa viennistä.

Alkuaikoinaan Someron Saha Oykuului noin kuudenkymmenen lou-naissuomalaisen pikkusahan muo-dostamaan Vienti-Export Ltd:hen,mutta jo vuodesta 1948 alkaen sahaalkoi myydä ulkomaille suoraan.

Vientiin meni lähinnä vain lajitte-lematonta, ns. uussahatavaraa. Ko-timaahan saha myi höylättyjä silta-laukkuja ja halpaa pintalautaa, jotakäytettiin rakennuksilla valaukses-sa. Sahalta lähti siltalankkuja mm.Joensuuntien uuden sillan ja Hovi-rinnan sillan rakennustöihin.

meron, Somerniemen ja Tammelanalueilta. Alkuaikoina tämä onnis-

tuikin hyvin ja raaka-ainetta oli jat-kuvasti riittävästi saatavilla, muttasahan viimeisinä vuosina olivat kul-

jetuskustannukset pudonneet niinalas, että ostajia ilmaantui kaukaa-kin ja Someron Saha Oy:llä alkoiilmetä vaikeuksia puutavaran saan-nin kanssa.

Sahan alkuaikoina saha hankki

MetsätyötSomeron Saha Oy hankki tarvit-

semansa raaka-aineen lähinnä So-

miltei kaiken puutavaransa lähinnämetsänmyynnin l. pystymyynninkautta. Vain noin 10 % tuli hankin-

tamyynnin kautta. Tästä syystä olietenkin talvisin sahan palkkalistoil-la paljon työmiehiä. Parhaina talvi-na saattoi sahalle työskennellä jopapansen sataa miestä.

Hevonen oli korvaamaton tuk-

kien kuljetuksessa kannoilta teidenvarsiin. Tästä syystä metsissä tyÖs-kenteli myös paljon hevosmiehiä.Tukkeja oli sahalla talvisin ajamas-sa 20-30 hevosta, jotka olivat tu-kinajajien omistuksessa. Sahalla eitavallisesti ollut kuin pari hevosta,nekin sahalla tukki- tai rimatarhas-sa.

Sahan siirryttyä hankintamyyn-tiin ei sahakaan tarvinnut enää met-

sätyöväkeä, ainoastaan n. 5-6miestä oli enää palkattuna.

Koneistuminen näkyi vahvastimyös sahan metsätöissä, sillä alku-alkoina ei moottorisahaa käytettyjuuri lainkaan savotalla, käytettiinesim. kirvestä tai justeerisahoja.

Myöhemmin ei sitten juuri muutakäytettykään kuin moottorisahaa.

Metsätöiden johdossa oli sahallapitkään töissä ollut Arvo Niemi.Metsätyöläiset kutsuivat häntä met-säpomoksi.

KuljetuksetTukkien kuljetukseen savotalta

sahalle tarvittiin monien käsien vä-

littämä työ. Puiden kaatamisen jäl-keen hevoset vetivät tukit teidenvarsiin, josta ne sitten vietiin autoil-la eteenpäin. Mutta ennen autojenvaltakautta tukit uitettiin, sieltä

missä se oli mahdollista, sahalle,joka tästä syytä sijaksikin aivanPaimionjoen rannalla.

Uittotöihin tarvittiin paljon mie-hiä. On laskettu, että eräänäkinvuonna olisi ollut sahan uittotöissä

jopa 50-60 miestä. Pisimmät reititolivat mm. Palikaisten myllyrannas-ta ja Letkun Myllyn luota sahalle,Someron keskustaan. Kauempaakuin Letkun myllyn luota ei voituuittaa, koska myllyllä ei ollut tukki-ränniä. Puut piti siis ensin kuljettaauittoväylän luo muilla konsteilla.

Jokiuitot olivat lähinnä hajauit-toja, mutta järviuitot suoritettiin

lauttauittoina. Keluvene hinasi jopa5000-10000 tukkia sisältäväälauttaa eteenpäin. Veneessä oli neljämiestä, jotka kiersivät varppia; toi-sinaan oli heidän apunaan viidesmies pienemmässä veneessä. Hänentehtävänään oli kuljettaa keluve-neen ankkuri jonkin matkan pää-hän ja heittää se veteen. Myöhem-min saha hankki moottoriveneen

lauttoja hinaamaan, ja raskas työhelpottui suuresti. Järviuitot olipakko suorittaa öiseen aikaan, niintuulesta ei ollut niin paljoa haittaa.Yhdessä yössä ehdittiin lautta hina-ta Viikin sillalta Ihamäkeen asti.

Noususuhdanteen aikaan Some-

ron Saha Oy:kin toimi läpi vuoden.Niinpä tukkejakin uitettiin jopa tai-visin. Tällöin pelattiin kuitenkintukkien juuttuvan jäihin, ja joudut-tiin miettimään vaihtoehtoisia kul-

jetusmuotoja eli tukit olisi nostettuvedestä pois. Myöhemmin oli rep-sikkasillan edessä joessa allas, jonkasahan konehuoneesta tuleva läm-

min vesi piti sulana. Ennen kuinallasta oli, tukit nostettiin suoraan

joesta repsakkasillalle raameihin, ja

26 31

siitä sitten edelleen sahaukseen,mutta ongelmana oli tuolloin pan-nunpesään joutuva jää ja lisäksihidastunut työtahti; jäiset tukit oli-vat raskaita sahaia.

Sahalla oli ennen myös tukkitarha,joka ulottui vanhaka tieltä (uuttatietähän ei tuolloin vielä ollut) sa-hän rakennuksille asti. Talvisin tu-

kit pyrittiin ajamaan ensin tukkitar-haan ja sieltä sitten vasta tarpeenmukaan sahattavaksi. Tukkitarhas-

sa oli apuna pari sahan omaa he-vosta, joita käytettiin tukkien apu-na tukkien siirtelyssä paikasta toi-seen.

Uittoja Someron Saha Oyillä oliaina 1950-luvulle asti, mutta sitten

siirtyivä: muut kuljetusmuodotkannattavimmiksi ja larkoituksen-mukaisemmiksi.

Sahalta tuleva lautatavara kulje-tettiin 1920-luvun alkupuolella en-sin hevospelillä VaulammiHe, siellävesiteitse proomuilla Loimaalle jasieltä sitten junalla Turkuun, jostasitten puutavara Jatkoi matkaansaulkomaille. Myöhemmin sahatava-ra kuljetettiin kahden hevosen vetä-millä vankkureilla Jokioisiin ja sie!-ta sitten, edelleen junalla. Vankkuri-kuormaan mahtui kerrallaan n.60-"O kuutiota lankkua. Autojenalettua ajaa tukkeja ja lankkuja eihevosia tarvittu muuten kuin met-

sässä, kannoilta poisajossa. Kuiten-kaan autojen käyttö ei ollut aivanongelmatonta: erikoisjärjestelyjätarvittiin usein, esimerkiksi Hirsjär-ven ahteeseen oli tarvetta rakentaa

kaksi lankkakäytävää autoteiksi,kun raskaat autoi eivät muuten olisi

päässeet jyrkkää mäkeä ylös.Vuonna 1928 Someron Saha Oy

osti ensimmäiset kuorma-autonsa:kaksi pientä, lyhytiavaista autoa,joilla pystyttiin kerralla ku;jel:ta-maan puuta puoli std:ia, multa :ä;-loinkin piti kuonr. a sitoa osittainkapean ohjaamohytin sivuille, jakuormasta tali kuitenkin juhlava".korkea. Myöhemmin oli sahalla sa-manaikaisesti käyttössä 4 kuorms-autoa ja 2 traktoria.

tei koko joen yli ulottuva käytävä,jolla seisoivat liukupojat ohjaile"massa kekseillä tukkeja sahalle. Erituumakoot kulkivat omia reitte-

jään. jotka oli erotettu toisistaanpuomeilla. Liukupoikien vastuunaoli, että tukkeja meni koko ajanriittävästi sahaukseen,

Alkuaikoina tukit nostettiin joes-ta taakkoina taakkahaalarilla, jokasisälsi toistakymmentä tukkia. Taa-kalla, eli eräänlaisella vaijerilla, nos-letut tukit laskettiin nipuissa leveäl-le pöydälle, jota pitkin ne sittenhinattiin ylös sahaan. Myöhemminsahalle rakennetuin repsikkasllta, jatransportit huolehtivat koneellisestitukkien nostosta ylös sahalle.

Alhaalla rannassa työskenteli ala-repsikka, jonka tehtävänä oli tuk-kien syöttö tukki rannasta trans-porttiin. Aikaisemmin, transportinollessa uusi, tarvittiin myös ylärep-sikka vetämään tukit sisälle sahaan.

Mutta koneellisen transporttien tul-tua taloon ei ylärepsikkaa enää :ar-V!::'^.

Sahaaminen

Sahaus iisessään tehostui vuosien

varrella moninkertaisesti, muita sa-maLa se muuttui sahureille ras-

kaammaksi, kun tukkeja piti syöt-tää raamien läpi yhä nopeammin.Aluksi oli sahaus hyvinkin hidasta;

Sahureitakin oli yhdellä raamillakaksi, yksi tukin kummassakin

päässä. Raamit olivat rinnakkain jasahan katossa oli Umaraita, jotapitkin apusahuri työnsi rukit toiseenraamiin.

Jonkin aikaa oli sahalla käytössämyös ns. tuplaraami, josta meni läpikaksi tukkia rinnakkain, mutta mp-laraami ei kuitenkaan ollut oleelli-

sesti nopeampi, ja sen käytöstä luo-vuttiin.

Myöhemmin sahassa oli kaksi

raamia peräkkäin. Toisessa otettiinrukista kuoret pois ja toisessa vastarikottiin tukki laudoiksi. Tätä sa-

hausta kutsutaan pelkkaukseksi.Pelkkaus oli hyvin taloudellista, si 1-la puu tuli hyvin tarkkaan käytet-tyä, eikä rimoja tullut niin paljonkuin aikaisemmin. Mutta eivär ri-

mat hukkaan ioutuneet: sahan

työntekijä! käyttivät niitä talojensalämmitykseen.

Laudan kuljetus sahassa järjesret-tiin niin, että lauta meni automaat-

tisesti kanttiin. Tasauspöytä uusit-tiin ja uusi pöytä kuljetti puutava-ran suoraan vaunuihin. Molemmat

raamit vaihdettiin kerran sahan ole-

massaolon aikana. Sahan raamit

olivat puolipikaraameja, niissä tar-villiin raamien välillä välimies, ioka

pudotti puun kuljetushi^inalle.

Myöhemmin puutavara alettiinkatkaista jo sahassa. Aikaisemminoli sahassa vain lyöty hukkapää;

TULLA KÄMI

Kuljen pellon yli

maa kukkiiaskeleissani

kesän unia

Kuuset kuuntelevattaivas on jännittynytmaa täyttyy valolla

ja ihminen

ennen jouluyötä

Vedestä sahaukseen

Alajuoksulla oli erottelupaikka,jossa tukit lajiteltiin tuumittain.Jonkin matkan päässä tästä oli mil- Teroitushuone. Raamien terät vaativat tarkkaa huoltoa.

32

ENSKA

Pärevalkeitten sukaan

ouluvalmistelut ja joulun-vietto viime vuosisadalla oli

aivan toista kuin nykyään.Piti kaikki tehdä omassa taloudes-

sa, kuten kinkut, syltyt, makkarat,maltaat, kaljat, livekalat ja monen-moiset leivonnaiset.

Teurastuksen yhteydessä piti va-rata rasvat ja talit kynttilöitä var-ten, päreitä piti kiskoa, että niitä oliaina orsilla kuivumassa. Kulutus oli

suuri vielä silloinkin, vaikka isä jolampun osti. Illat ja aamut jatku-vasti päre paloi pihdissä, ja piti sesytyttää silloinkin, kun mentiin naa-puriin syyspimeällä iltaa istumaan,jos ei ollut aivan tärkeä puhdetyömenossa.

Näitten valojen aikana tehtiinpuhdetöitä, miehet puutöitä, jalki-neiden, valjaiden ym, korjausta,naiset kehräs, karstasja kutoivat.

Kun kaikki piti tehdä itse, niinsiinä ne illat kuluivat. Tämä olikin

pitkien syys- ja talvi-iltojen ainoailo. Ei tarvinnut vahlata yhteen-paikkaan, sano Tammelan äijä, kunnoidannuoli oli niskassa eikä pääkääntynyt.

Kun alkoi ilmestyä sanomalehtiä,niin lukutaitoisin henkilö luki siinä

samassa valossa uutiset, niin että

kaikki sen kuulivat.

Jos lukutaito oli heikko, saattoi

käydä kuten eräälle torpan isännäl-le, kun hän luki viime vuosidalla

ilmestyvää Sanomia Turusta-lehteä.Hän päivitteli ja ihmetteli, "kun onmyytävänä simmonen aura kun tek-kee kymmenen vakkoo.. " Uutinentodellisuudessa oli, että on myytä-vana Auran pitäjässä kymmenys-vaaka. Naapuri oli juoni, kertoimyös lukeneensa saman uutisen, jaihmeteltiin yhdessä. Nyt kääntöau-rojen aikana ei sellaista enää ihme-teltäisi.

Mutta pysytään nyt vielä jouluntunnelmissa. Tarinoimme tässä ker-

ran Mikko Pääkkösen kanssa. Hän

muisteli isoisänsä kertomaa synty-

mäseudultaan Kaivolan pitäjän ra-jamailta läheltä Tammelan rajaa,josta oli matkaa Kaivolan kirkollelähes kolmekymmentä kilometriä.Elettiin viime vuosisadan viimeisillä

kymmenillä. Pääkkösten talossa olitapana jouluaattona käydä tervehti-massa sukulaisia ja viemässä erinäi-siä lämpymäisiä, sillä jouluksiyleensä oli varattu monenlaiset pöy-dänantimet. Tästä oli tullut jo mo-nien sukupolvien perinne.

Näin myös silloinen Pääkkösenisäntä oli valjastanut hevosen jalähtenyt tavanomaiselle retkelle. Sii-nä se iltapäivä kuluikin, pitihänvaihtaa ajatuksia puolin ja toisin,mitä taas vuoden aikana oli tapah-tunut.

Oli jo iltapimeä, kun hän oli saa-pumassa kotiin ja puiden välistäalkoi näkyä tulen loimotusta. Tämänäky pelästytti hänet niin, että hänoli menettää tajuntansa. Ajatteli,onkohan ne nyt jouluaattona käsi-telleet tulta varomattomasti, kunnes

asia paljastui. Sieltä oli tulossaapostolin kyydillä joulukirkkoonmatkaavaa peräkylän väkeä, jolla eimuuta kulkuneuvoa ollut. Tämä

troikka käsitti toistakymmentä hen-keä ja päresoihtuja oli useampia.Näin tämä näky tuntui uhkaavaltavastaantulijan silmään ensi näke-malta. Mutta kun asia paljastui, olikaikki hyvin. Vaihdettiin hyvänjou-lun toivotukset puolin ja toisin jamatka jatkui. Vaikka äsken oli kuinpala kurkussa, niin nyt jo tilannerauhoittui, kun pääsi kotiin kerto-maan kuulumisia ja matkahavain-toja.

Matkan rasitukset karistettiin

saunan löylyihin. Kun aattoillanateria oli syöty, piti hetki nukkua-kin, sillä kirkkoreissulle piti lähteähyvissä ajoin.

Se päresoihtujen varassa matkaatehnyt joukko patikoi yön aikananiin, että he ehtivät hetken levätä

ennen jumalanpalveluksen alkua

niinsanotussa matkatuvassa, jokaoli kirkolla.

Silloin pärevalkeiden aikana olijokaisella kulkueessa oma tehtävän-sä. Hän joka soihtua hoiteli, olivastuussa siitä että ei tuli syönytpärettä liian nopeasti. Tämä riippuipalavan päreen asennosta. Paluu-matkalla tuli jo päivänvalokinavuksi.

Se varapäreitten kantaja oli jou-kon vähäosaisin. Hänen piti ollavalmiina, kun uutta pärettä pyydet-tiin, sillä uuteen piti saada vielä tuliedellisestä. Näin säästyi tulitikut.Tästä varapareitten kantajasta joh-tunee vielä tänä päivänäkin sanonta"sell on vähä parret kainalos".

Tämän päivän ihminen varmastiajattelee, oliko sen retken anti senvaivan väärtti, joka siitä koitui.Mutta kun kelaa eletyn elämännauhaa sata vuotta taaksepäin, niinjo arvaa, että se oli lähes ainoamahdollisuus saada yhteyttä muu-hun maailmaan. Silloin pappi lukiuutiset saarnastuolista ja epäviralli-set kuuli kirkonmäellä. Se riitti sen

ajan ihmiselle. Kirkkoreissu oli kuinpuhdistuslento, jos siihen vielä sisäl-tyi ehtoollinen samalla reissulla,min enempää ei enää toivottu.

Sahan työntekijöitä noin vuonna 1939.

poikki, ja sitten puutavara oli taap-lattu, ja vasta tapulista poisotonjälkeen se justeerattiin määrämittai-seksi eli katkaistiin määrättyyn mit-taansa.

Aikaisemmin sahassa oli myöshalkaisusirkeli, jota kutsuttiin myösteevimyllyksi. Aluksi esim. rimatkatkottiin sahan edessä rekeen, jon-ka kaksi hevosta veti rimatarhaan,samoin myös laudat lastattiin re-keen ja hinattiin lautatarhaan. Noinvuonna 1927 tehtiin kärräysradat.Lautatarhassa ratoja oli kaksi japuutavaraa työnnettiin vaunuissa

rautatien kiskomaisia ratoja pitkinmiesvoimin taaplattavaksi. Tästärautatiemäisyydestä johtuen ovateräät ilmoittaneet olevansa ainoita,jotka ovat kulkeneet Somerolla rau-tateitse.

Muutamia vuosia ennen kuin sa-

ha lopetti toimintansa, ostettiin lau-tatarhoihin trukit, jotka muuttivatraskaan ja vaativan taaplaustyöntäysin. Tällöin trukit tulivat taapla-reiden tilalle ja kärräysradat pois-tettiin turhina. Aikaisemmin lank-

kuja ja lautoja jouduttiin usein kan-niskelemaan olkapäillä, kun lauta-tarhassa oli vain yksi rata (myö-hemminhän niitä oli kaksi) ja taape-leita. tehtiin kauemmaksikin kuin

aivan radan viereen.

Ennen trukkeja taaplaus vaatitarkkaa silmää ja vakaata kättä.Alempana seisova taaplari vipusilankun toisen pään ylös, niin ettätaapelin kerrosta ylempänä olevataaplari sai tartutuksi laudan pää-hän, ja ylöspäin vipuaminen jatkui

lautatapulin huipulle saakka. Taa-peliin piti jäädä kunnolliset ilman-vaihtohormit, jotta puutavara olisikuivunut mahdollisimman tehok-

kaasti. Tottunut taaplaaja osasiheittää pitkät ja pätkät laudat hetisopiville paikoilleen,

Sahaa pyörittävä koneisto oli ala-sahassa, jossa työskenteli purupoi-ka. Purupojan tehtävänä oli katsoa,etteivät koneet juuttuneet sahanpu-ruun ja että sahanpuru kulki moit-teettomasti kuljetushihnallaan pan-nunpesän päälle ja sen luukuistapannunpesään. Purupojan työ suo-jaamattomien koneiden keskellä oliriskialtista ja pieniä haavereitakinsattui silloin tällöin.

Alasahassa oli myös kuorimako-ne ja hakemylly, jälkimmäinen siitäasti, kun saha alkoi tuottaa keitto-haketta. Hakkeen valmistus vähensi

rimatöissä vaadittavaa työväkeä,mutta kuorimakoneen ja hakemyl-lyn käyttö taas vastaavasti lisäsivättyövoiman tarvetta.

Konehuoneen molemmat kattilatuusittiin kun ne jäivät sahauskapa-siteettiin nähden liian pieniksi.Höyrykoneita oli konehuoneessakaksi, toinen koneista käytti aikoi-naan sahan myllyä.

Sahalla oli töissä myös muutamianaisia, vaikka saha olikin työn ras-kauden tähden hyvin miesvaltainen.Naiset tekivätkin yleensä vain kaik-kein kevyimmät työt, kuten toimi-vat riman erottelijoina, "riman-ronkkijoina", olivat rimakuormiatekemässä, höylässä, olipa muuta-ma jopa kuivaamassa ja puusepän-

verstaalla. Mutta naisillekaan eivät

olleet vieraita 9-10 tunnin työpäi-vät, jotka alkoivat pillin soidessakello 7.00 ja päättyivät kello 16.00,lisäksi sahan pilli tiedotti aikaapaikkakuntalaisille kello 11. 00.

Sahassa tarvittavan henkilöstön

määrää koneistuminen vähensi

huomattavasti, sillä koneistumisenalkuvaiheessa tarvittiin sahan

alueella n. 50 työntekijä", muttakoneistumisen tultua päätepistee-seensä ei tarvittu enää kuin 30. Kun

saha lopetti toimintansa oli sen pal-veluksessa n. 45 ihmistä.

Tytäryhtiöt

Someron sahan toiminta ei rajoit-tunut ainoastaan sahaukseen jamuuhun puunkäsittelyyn, vaan silläoli yhteydessään monenlaisia ja mo-nia tytäryhtiöitä. Vuonna 1927 pe-rustettiin Someron Saha Oy:n tytär-yhtiöksi Tiilitehdas. Tiilitehtaanraaka-aineen saanti oli turvattu, sil-la Someron maaperähän on tunne-tusti savea. Tiilitehdas toimi Raa-delman tilalla. Someron keskustas-sa. Tiilitehtaan yhteydessä oli sahantalli, jossa sahan muutamat hevosetviettivät yönsä. Tiilitehdas lakkau-tettim vuonna 1949.

Someron Mylly Oy perustettiin1934 sahan tytäryhtiöksi. Mylly si-jaitsi samassa rakennuskompleksis-sa sahan tuotantotilojen kanssa.Mylly sai käyttövoimansa sahanhöyrykoneesta ja näin ollen sijaitsiaivan sahan konehuoneen yhteydes-sä. Mylly oli kivi- ja valssimyllylai-tos, ja sen yhteyteen kuului myösviljanpuhdistamo. Mylly lopetti toi-miniänsä vuonna 1951.

Sahan yhteydessä toimi puutyo-verstas, joka ei kuitenkaan ollutniin itsenäinen tuotantoyksikkökuin esim. Tiilitehdas. Puutyövers-taan tekemisiä johdattelivat sahaltatulevat työkäskyt. Kuitenkaan vers-tas ei ollut täysin sidoksissa sahaan,vaan se otti myös tehtäväkseen eri-laisia tilaustöitä. Puutyöverstaanmiehet rakensivat itselleen huoneet

konttorirakennuksen yläkertaan. Jakun sahan toiminta oli lakkautettu,jatkoi puutyöverstas vielä jonkinai-kaa toimintaansa valmistaen erilai-

siä huonekaluja. Nykyisin verstaantiloissa on Someron Kumi ja PuuOy.

24 33

ANTTI HAGGREN

Kaskuja isoäidistäni

Sahan pajalla ei ollut muita töitäkuin ne mitä saha itsessään siltä

tarvitsi, ts. paja ei ottanut töitä"ulkoa". Kuitenkin sahan sepälläoli jatkuvasti töitä, sillä esimerkiksiraamien kiristyshankelit oli pidetlä-vä aina kunnossa. Viimeisinä vuosi-

na oli sahan paja hyvin varustetm,joskaan automaattista jousivasaraaei ollut. Pajan koneilla pyslyttiinsuorittamaan miltei kaikkia sahanvaatimia korjaustöitä, sorvausta lu-kuunotiamatta. Alkuaikoina voi-

man oli korvattava välineet. Hake-

mylly tuotti viimeisinä alkoina vil-jalti töitä sepälle, sillä hakemyllynterät lohkeihvat helposti, jos sinnejoutui rautaa. Sahan yhdistettynäseppä-, talli- ja tiilimestarina toimiRikhard Hagelberg.

Rakennukset

Someron Saha Ov:n tuotanrolai-

tokset sijaitsivat Someron keskus-tässä, Paimion joen rannalla. Sahanrakennukset on nykyisin purettu,puutyö verstasta lukuunottamatta,ja paikalla on Jokipulston rivitalo.Sahan lauta-ja rimatarhojen tilallaon nvkvään Sahanalueen asunto-

alue.Someron Saha Ov:n konttorina

toimi Hjalmar Torkkomäen varta-vasten rakennuttama kivitalo. Kol-mikerroksinen talo sijaitsee aivanSomeron keskustassa, Joensuuntienvarressa, kuitenkin aivan sahan yh-teydessä, lauiaiarhojen toisella puo-lella. Konttoria rakennettiin vuosi-na 1928-1929. Siihen asti oli kont-torina toiminut pieni vaja, kontiori-talon vieressä. IConttoritilat sijait&i-vat rakennuksen katutasossa.

Ylemmässä kerroksessa oli puutyö-verstaan työmiesten asuinhuoneetja alimmassa kerroksessa oli varas-to- ym. tiloja. Konttori sai tarvitse-mansa sähkön päivisin sahan höy-rykoneesta; öiseen aikaan valaisi

Sahan pannu, kahdessa kerroksessa.

ostettu sähkö. Nykyisin talo on yk-sityiskäytössä.

Someron Saha Oy rakennutti

1920-luvulla työntekijöilleen asun-tolan. Tämä kaksikerroksinen puu-talo sijaitsi niinikään lautatarhojenlaidalla, nykyisen vanhantien var-rella. Sahan lakkauttamisen jälkeense toimi monissa en toiminnoissa,

viimeisimmin yksityis-kotina. Ny-kyisin taloa ei enää ole, vaan sejoutui siirtymään rinnakkaistientieltä.

kaan niistä kertomuksista, jotkaovat jääneet elämään kansan kes-kuudessa sahasta ja sen työnteki-joista.

Onpa Someron kartassa nähtä-vissä vieläkin muutamia sahasta

johdettuja nimiä; Sahanalue, Sa-hantie, Häyläämöntie ja uutenaLastutie.

Lähdeluettelo

Lopuksi

Someron sahateollisuus ei pääs-syt koskaan kehittymään todellasuurimittaiseksi vientlteollisuudek-

si, koska paikkakunnalta ei ollurtarpeeksi kuljetusmahdollisuuksia.Kuitenkin Someron Saha Oy:llä onollut vaikutuksensa Someron teolli-suuden kehitykseen. Puhumatta-

Someron Historia osat I, 1949 & II,1958Esko Aaltonen, Someron historia osatI, 1949 & II, 1958Somero-Lehti, Sahatyön historiaa,11. 10. 1968HaastattelutArto Torkkomäki 18. ja22. 10. 1990Helvi Torkkomäki 2. 9. 1990Tuula Torkkomäki 21. 10. 1990

soäidilläni Edit Sagulinilla(1863 -1946) olijankin ver-ran huono nimimuisti, var-

sinkin suomenkielisiin nimiin näh-

den. Lounais-Suomen Sähkön edus-

taja Hurmerinta (taiteilija OlaviH:n isä) Tl. Koskelta tuli asioimaanJa mummu karahteerasi häntä här-ra Hirmurinnaksi. Hurmerinnan

ilmeistä isoäiti päätteli, että jotainoli mennyt vikaan ja ehätti korjaa-maan: "Niin, härra Korkeajänni-tys. " (Hyvä ettei sanonut Verikeuh-koksi. A. H:n tulkinta.)

Sota-aikana lotat Jakoivat keski-näistä tehtäväkenttäänsä. Tsoäitim

ehdotti omalta osaltaan: "Minä voi-

sin edelleen olla munituslottana."

Isoäitini kompastui Someron Sääs-topankin ulkoportaissa. HovikuskiAku Suutela riensi auttamaan jasamalla voivotteli tapahtunutta. "Eise mitta tee; jos minä lankeen, kunei vaan minu vekseli kompastu",lohdutteli mummu.

Joskus 1930-luvun lopulSa vieiet-tiin suojeluskuntatalossa lottienpuurojuhlaa. Hupiohjelmaksi olivalittu tilaisuuteen sopivana joulu-leikki "Hei tonttu-ukot hyppikää".Esittäjinä oli pyylevähköjä naisia,kuien Elli Malenius, Larkin mam-ma (n. 150 kg). Helmi Haggren jaisoäitini (silloin n. 5-vuoiias).Kaikki meni hyvin, kunnes isoäitinihousuista katkesi kuminauha. Ku-

minauha korjattiin. Esitys pantiinuusiksi ja sai valtavat aplodit.

Elettiin 20- ja 30- lukujen vaih-teessa, kun isoäitini kehui: "Nytminä olla löytäny shafÖöri, jokaajaa hiljaa. " Talosen taata oli van-hoilla päivillään ostanut auton jaruvennut ajamaan taksia. Seuraa-väliä paluumatkalla taata ajoi hie-man ohi Längsjön tiehaaran ja pyy-si, että rouva tulisi ulos autosta,kun hän peruuttaa. Isoäiti neuvoi:"Mutta eihän tässä mitä hämmink-

ki ole. Härra Talonen bakka vaan

viis meetri ja käänty vasemppaa. ''"Juu juu, mutta kun minä en ossaaviälä kaikkia tän auton konsteja."Mummu käveli loppumatkan. Sii-hen päättyi hiljainen ajo.

Jk. Maanvilielvsneuvos Waldemar

Sagulinin kuoltua 1915 joutuiLängsjön kanana vuosikymmeniksihänen leskensä Edit Sagulinin hoi-toon. Edit oli ponteva ja samallahuumorintajuine:: emäntä, jonkarepäiseville puheille antoi lisäväriähuono suomen kielen taito, mikäilmenee myös hänen tyttärenpoi-kansa agronomi Antti Haggreninmuistelmista. T. H.

34 23

SIIRI HALTIA

Kolme joulua

jossa ylä- ja alakulttuuri hahmottu-vat vasta toinen toistaan vasten?

Naamiointipolttareihin kuuluuusein oleellisena osana rohkea jaestoton vastakkaisen sukupuolenlähestyminen ja yleisimmin seksuaa-lisuuden korostaminen. Tämä ala-kulttuuriin kuuluva "normiton"

esiintyminen on ymmärrettävä vas-tapainona niille tiukoille normisää-döksille, joilla vallitseva avioliitto-järjestelmä rajoittaa suhteita vas-takkaiseen sukupuoleen avioliitonsolmimisen jälkeen. Tämä selittääesimerkiksi sen, miksi minun pitiomissa polttareissani valokuvata ni-menomaan vain naisia.

Yläkulttuurin pilkka voi naa-miointipolttareissa saada muunkin-laisia muotoja kuin seksuaalisuudenkorostaminen. Huomion kohteeksi

sopii vaikkapa golf, joka on vähitel-Ien saavuttanut lähes virallisen ase-

man yläkulttuurin seurustelutavois-sa, ja joka vanhaan suomalaiseenmaalaiskulttuuriin yhdistettynä saaaivan uudenlaisia ilmenemismuoto-

ja. Usein yläkulttuurin pilkaksi riit-tää jo se, että pidetään normaaliavoimakkaampaa ääntä ja aiheute-taan poikkeamia arkielämään.

Osa kaupunkilaiskulttuu-na

Joensuuntiellä osaksemme tullut-

ta ihmettelyä selittää ainakin osit-tain se, että polttarit ovat ennenkaikkea osa kaupunkilaiskulttuuria.Sana "polttarit" juontaa juurensasaksan kielen sanasta "poltera-bend", joka tarkoittaa häiden aat-tojuhlaa. Sanan alkuosa "polter"merkitsee melua, hälinää ja meteliä,mikä kertoo paljon näistä saksalai-sista juhlista.

Saksalaisen vaikutuksen lisäksi

suomalaiseen polttariperinteeseenon tullut vaikutteita myös Ruotsis-ta. Ruotsalaiseen perinteeseen kuu-

Polttareihin kuuluu olennaisenaosana juhlinnan kohteen saatta-mijien tekemisiin vastakkaisensukupuolen kanssa.

luvat svensexat (miestenkeskeinenjuhlinta) ja möhipat (naistenkeskei-nen) muistuttavat suuresti suoma-laisia polttareita, mutta IVtajavanmakaan näitä ilmiöitä ei voida var-muudella pitää saman perinteenalueellisina toisintoina.

Polttarit eivät ole siis mikään1970- ja 80-lukujen keksintö, vaanniitä on esiintynyt Suomessa aina1880-luvulta lähtien, ja erityisestisaksalaisen kulttuurin kautta niiden

juuret menevät hyvinkin kauasmenneisyyteen.

Myös maaseudulla

Vaikka polttarit kuuluvatkinalunperin kaupunkikulttuuriin, onniiden leviäminen maaseudullekin

perusteltua. Maaseudulla ne voi-daan nimittäin nähdä sen vanhantalonpoikaiskulttuurin jatkona, jos-sa myös on ollut tapana viettäähäiden aattojuhlaa. Läntisessä Ete-lä-Suomessa ja itäisillä ortodoksia-laeilla aattojuhlaan on liittynyt se-remoniallinen morsiamen tai hääpa-rin kylvettäminen. Tämän ns. mor-siussaunan perusmotiivina on ollutpuhdistaa morsian (joskus hääpari)

tulevaa uutta elämää varten. Ky-seessä on siis siirtymäriitti, joka hel-pottaa siirtymistä vanhasta sosiaali-sesta roolista uuteen.

Myös nykyinen polttariperinnevoidaan nähdä siirtymäriittinä, jos-sa naimisiinmenevä jättää jäähyväi-set kasvinkumppaneilleenja laajem-min naimattomien ikäryhmälle.Polttareihin liittyvät seremoniat(jotka tosin vaihtelevat suuresti)vahvistavat siirtymistä Ja vähentä-vät siihen liittyviä riskitekijöitä.

Todennäköistä on, että polttarei-ta nähdään Someronkin keskustas-

sa vastaisuudessa yhä enemmän,sillä halukkuus muokata vanhaa

maaseutukulttuuria kaupunkilais-vaikuttein lisääntyy jatkuvasti. Olentässä kirjoituksessani pyrkinyt va-lottamaan sitä, että kulttuuri-ilmiö-

nä polttareihin liittyy mitä erilai-simpia kerrostumia. Mutta kun ensikerralla törmäätte polttareihin, niinmuistakaa kuitenkin, että päällim-maisena tarkoituksena polttareillaon vain hauskan pitäminen ja yh-dessä oleminen. Jos polttariseuruetoivoo osallistumistanne hauskuu-

den lisäämiseksi, niin menkää mu-

kaan - ehkä ilosta ja lystistä tart-tuu jotain matkaanne.

Iin kuusivuotias, kun vanhinveljeni Paavo sairastui anka-raan keuhkokuumeeseen.

Paavo oli 14-vuotias. Oli joulukuuja pakkasta. Hän oli kastunut ha-lonajossa. Vaatteet märkänä pitiolla työssä. Siitä tuli kaksi viikkoakestävä kamppailu kuolemaa vas-taan.

Lääkäri haettiin kaksi kertaa. Ai-

ti muutti kylmiä kääreitä kahdentunnin välein yötäpäivää. Lääkärisanoi: "Ei tuo poika kestä tätä kuu-mettä. Hän on niin heikko Ja lai-ha." Yöllä kun äiti muutti kaaretta,niin Paavo valitti kovasti. Me pie-net herättiin siihen itkuun. Paavo

luki virttä: "Uskon lamppu lakkaa-matta öljystäsi loistakoon. Käy-maan tietä oikeata Herra meitä joh-takoon."

Kuolema tuli, Paavo lepäsi val-koisessa arkussa salissa hautajaisiinasti. Tuli joulu, itkun joulu. Äiti itkisilmät punaisena. Isä ei antanuttuoda kuusta. Laitettiin hautajaisia,jotka olivat viimeisenä joulukuunsunnuntaina.

Toinen joulu

Kävin Häntälän kansakoulua en-

simmäistä luokkaa. Oli joulu tulos-sa. Valmisteltiin kuusijuhlaa. Opet-taja opetti lauluja ja leikkejä. Se olisuurta touhua.

Yli-Yrkkön Ida oli äitini serkku.

Hän kutoi punaista sarsia minullepukukankaaksi joulujuhlaan. Hir-velassa oli hyvä ompelija rouvaTuominen. Hän otti vain mitat, eitarvinnut mennä "pruuvaamaan"(sovittelemaan). Aina tuli sopiva.Nyt oli pituusmitta hukkunut japuvusta tuli pitkä. Kaunis se oli,punainen ja vihreällä sametilla ko-ristettu.

Katselin peilin edessä itseäni, ha-me oli puoleen sääreen. Olin kesälläsaanut valkoisen alushameen, jossaoli leveä pitsi liepeessä. Muodinmukaan pitsin piti näkyä vähän ha-meen alta. Turha toivo, el näkynyt.Eihän se pimeässä luokassa olisinäkynytkään. Oli vain öljylamppukatossa, jokunen kynttilä kuusessa.

Kaikki me leikittiin, pojatkin,mummun mussua taaton tassua.

Vilkutettiin Taavettia ja Tiinaakannoille. Keliä oli isän saappaat,kenellä äidin pieksut, hyvin jalkanousi. Sitten saimme suuren rus-

kean piparkakun. Lauloimme jou-luvirren, jokainen omalla äänellään.

Sotajoulu

Syksyllä 1939 syttyi sota, niinäkkiä, että ei uskottukaan. Ihmiset

touhusivat mitä tehdä. Miehet kut-

suttiin aseisiin. Pommikoneet lente-

li. Joulu tuli taas, ei se sodasta

välittänyt. Oli ankarat pakkaset,vesikin loppui. Koetimme lastenkanssa valmistaa joulua. Synkkääse oli, akkunat peitettiin, valoa eisaanut näkyä. Pihalla kulkiessamyrskylyhtykin piti olla ämpärissä,ettei valoa näy. Joulu on valon juh-la. Moskovan Tiltu huusi radiossa

täyttä kurkkua, että kohta täältätullaan.

Tuli sitten jouluaatto ja kuusenhaku. Lapset, 5- ja 9-vuotiaat, lähti-vät kuusta hakemaan. Oli ankara

pakkanen, kuusi jäässä. Lasten raa-hatessa oksat katkeilivat. Mieli

maassa, ei tuommoista kuusta voi

sisälle tuoda. Lohdutin heitä:"Haen uuden, antakaa kirves mul-le", metsän reunassa kun asuttiin.

Ei sen kuusen kauneuden väliä ol-lut. koristeet sen kaunistaa.

Siinä sitten vietimme joulua las-ten kanssa. Mutta ajatukset oli kau-kana rintamalla. Siellä miehet tais-

telivat ankarassa pakkasessa. Min-kälainen oli heidän joulunsa.

"n 35

TANJA RASILA

Hei, skooleri", taus tsekkaan!

l{/--^-Jlir^..

Mikä on ruumislauta? Millaisilla

peleillä ennen ajettiin joulukirk-koon? Miten syntyivät viikatteet taihohtavat pellavaliinat? Millaista yli-päätään oli elämä entisajan talossa,jossa miehetkin pitivät mekkoja, jaleipäviljaa piri oikein pohtia?

Ai hurja, kyllä se maailma onsitten muuttunut sadassa vuodessa!

Kuvittelepa Torppamuseolie asu-maan kymmenhenkinen perhe he-vosine, lehmine, härkine, lampaine,sikoine ja kanoineen. Mukana me-nossa ovat pyörineet vielä kissar,koirat, ruotiukko ja kupparimuori.

Millahan tuntuisi asua siinä hvöri-

nässä - jossa kaikille ei riitä edeskenkiä. Paitsi hevosille.

Vai etkö ole vielä käynytkäänkoko Torppamuseolla? (OHtko ken-ties kipeä koululaisten museopäivä-nä viime keväänä?) No, mitä luulet,pystyisitkö asumaan talossa, jonnevesi kannetaan kylmänä kaivosta jaaamulypsylle on herättävä jo ennenkuutta?

Minä varmaankaan en. Mutta

silti on mielenkiintoista käydä kat-somassa, miten asiat ennen tehtiin

itse käsin ja kotona, koko per-

heen tarpeisiin. Loppujen lopuksine isoisovanhemmat ovat olleet to-

della välkkyä porukkaa'Valmistumassa oleva Torppamu-

seon esite on tarkoitettu eräänlai-

seksi käsiohjelmaksi koululaistenjoka keväistä museopäivää varten.Sen tavoitteena on puhaltaa torppa-museoon 1800-luvun henkeä ja tuo-da sen aikaiset työt ja puuhat lä-hemmäksi, elävämmiksi. Perimmäi-nen pyrkimys on kuitenkin tutustut-taa koululaiset "juuriinsa , niin ettäheille jäisi käynnistä jotain mieleen

vaikkapa vain kuva tai yksityis-

Naamioinnin lähtökohtana on

usein naimisnnmemjan tausta, esi-merkiksi Tanen kohdalla hiliakkoin

virinnyt golf-innostus. Naamiointion kuitenkin kiinni ystävien kekse-liäisyydestä, eikä sen aina tarvitseviitata naimisiinmenyän menneisyy-teen. Esimerkiksi minulle itselleni

järjestetyt polttarit olivat tyypillisetnaamiointipolttarit, mutta en oikeinpysty keksimään itsestäni mitään,minkä vuoksi minun piti kävelläTurun kaupungilla karvainen taljaharteillani ja vanhasta mopista teh-ty peruukki päässäni. Tehtäväkseniannettu kaupungilla tavattujen nai-sien valokuvaaminen sen sijaan iiit-tyy taustaani onhan valokuvaus

Tanen polttarit olivat tyypillisetnaamiointipolttant, pukeutumi-sella juhlinnan kohteelle annet-tim tietty rooliasi!. Kuvat kir-joittajan.

ollut harrastukseni jo vuosia.Naamiointipolttareissa korostuu

yleisön ja päähenkilön rooli, sillämolemmat osallistuvat aktiivisesti

ystäväpiirin järjestämään ohjei-maan. Jos naimisiinmenijä ei jostainsyystä innostu ohjelmasta, voi ollavarma, että illasta tulee synkkä jaapea. Usein ohjelma on sellainen,että se edellyttää yleisön ymmärtä-van, mistä on oikein kysymys. Ta-nen polttareissakin tunnelma hie-man laski, kun lähes jokaiselle vas-taantulijalle piti selvittää, mitä ontapahtumassa ja "voisitko kirjoittaajonkin viestin Tanen paidanselkä-mykseen".

Naamioinnin merkitys polttareis"

sa on suuri. Se tekee naamioidusta

persoonatloman naimisiinmenijöi-den ryhmään kuuluvan henkilön,jonka oikeutena on tässä roolissaantehdä kaikkea sitä, mitä hänen nor-maalissa arkiroolissaan ei ole luval-

lisiä tehdä. Ystäväpiirin suunnitte-lema ohjelma asettaa tietenkin omatraioituksensa naamioidullekin roo-

lihenkilölle luvallisista asioista,mutta usein ohjelma pyritään ra-kentamaan nimenomaan siten, että

se vahvistaa arkinormien rikkomis-mahdollisuutta. Naamioinnin ei siis

tarvitse tehdä naimisiinmenijää ko-konaan tunlemattomaksi, sillä polt-tareissa naamioinnin tarkoituksena

on vain viestittää ympäristöön, että

'olen menossa naimisiin, nyt viete-tään minun polttareitani, joten mi-nulla on lupa tehdä tällaisiakinasioita, ioita en normaalisti tekisi".

Ala-jayläkulttuuriNaamiointipolttareita voi lähes-

tyä myös hieman laajemmasta nä-kökulmasta. Neuvostoliittolainentutkija Mihail Bahtin on esittänytnykyisin jo tunnustetun kulttuuri-teorian, johon kuuluu keskeisestiajatus karnevalisoidusta kulttuuris-ta. Bahtinin mukaan yliäpitämäs-sämme kulttuurissa on kaksi kult-

tuuria sisäkkäin, virallisen tietoi-

suuden luoma yläkulttuuri ja tämänyläkulttuurin arvot nurinkääntäväalakuittuuri. AIakuitluuri on tori-kulttuuria, jota yläkuktuuri sietääoman olemisensa hahmottamiseksi:

Jos ei oiisi alakulttuuria, kuinkayläkultt-juriin kuuluvat tietäisivätkuuluvansa yiäkulttuuriin? Tämäselittää mm. sen, miksi karnevaalejaon herroja piikkaavine esityksineensiedetty oleellisena osana yhteiskun-nan elämää.

Bahtinin teoriaa soveltaen voi-

daan kysyä, eivätkö naamiointipolt-tari; iiity tähän samaan traditioon,

36 71

SEPPO KEMPPAINEN

Polttarit - mitä se on?

npä ole useinkaan nähnytniin monta niin hölmistynyt-ta ja epätietoista katsetta

kuin silloin, kun eräänä menneenkesän perjantai-iltana kuljimme Ta-nen ja muiden poikien kanssa So-meron keskustaajaman valtaväyläl-la. Tanella oli mukanaan uusimman

harrastuksensa, golfin pelaamisessatarvittava välineistö, jonka valitse-misessa me muut olimme hieman

auttaneet. Myös Tanen vaatetus olimeidän tinkimättömän tuotesuun-

nittelumme tulosta.

Kävellessämme siinä Joensuun-

tien päästä päähän tuli ohikulkevis-ta autoista osaksemme niin äimisty-neitä ilmeitä, että mieltäni alkoi pai-nää epävarmuus, että eikö kaikilleollutkaan aivan selvää, mistä oikein

oli kysymys. Jottei nyt kenellekäänvain jäisi sellaista harhaluuloa, ettäTane pukeutuu normaali stikin kuin20-luvun englantilainen lordi ja ettägolfin peluussa ei muuta tarvitakuin vanhan navetan käytöstä pois-tettu työvälineistä, niin tuotakoontässäkin esille, että kyse oli Tanenpolttareista.

Mitä se on?

"Polttareiksi kutsutaan samaa

sukupuolta olevien ystävien morsia-melle ja sulhaselle ennen häitä jär-jestämiä juhlia", kiteyttää polttarei-den määritelmän Heikki Majavakirjoituksessaan Polttarit eli miksisulhanen on niin kalpea (Tietolipas115). Majava tarkastelee kirjoituk-sessaan polttarelta lähinnä niihinosallistuvien kolmen ryhmän -seu-rue, naimisiinmenijä ja yleisö -vä-listen suhteiden kannalta. Tämän

perusteella Majava jakaa polttaritkolmeen eri ryhmään: l) illanvietto,2) ystäväpiirija 3) naamiointi.

Illanvietto-polttareissa kaveripiirivie naimisiinmenijän esimerkiksi ra-vintolaan juhlimaan lähiaikoina ta-

pahtuvaa naimisiinmenoa. Ilta eipoikkea normaalista illan vietostamuuten kuin ehkä tunnelmaltaan.

Tunnelman ylläpitämiseksi on tär-keätä, että jako seurueen omaanporukkaan ja juhlintaan osallistu-mättämään yleisöön pysyy selvänäkoko ajan. Seurueen ja naimisiin-menijän välillä ei sen sijaan esiinnyeroa.

Ystäväpiiri-polttareilla Majavatarkoittaa polttareita, joissa seuruekohottaa "naimisiinmenijän huo-mion keskipisteeksi ja ylistyksenkohteeksi". Juhlinnan kohteelta ei

odoteta mitään erityisiä suorituksia,vaan hän saa passiivisesti seuratamukana ja ottaa vastaan sen, mitä

muut ovat järjestäneet. Usein ystä-vät muistavan naimisiinmenijää pie-

nin lahjoin. Juhlinta tapahtuu ryh-massa, eikä yleisön osallistuminenole juhlinnalle välttämätöntä.

NaamiointipolttaritNaamiointipolttareiksi Majava

kutsuu polttareita, joissa naimisiin-menijälle annetaan jokin rooli, jotahänen tulee esittää. Tämä polttari-tyyppi on Majavan tutkimuksessayleisin, ja useimmille tämä on kaiainoa "oikea" polttanen viettotapa,sillä tähän liittyy näkyvimmin serailakkuus ja pilkanteko, jokayleensä on polttareiden järjestämi-sen suunn mnostaja.

:.-.... \[, A~Q^k ^^3^^'"^

\u

kohta myöhemminkin pohditta-vaksi.

Esitteen kuvat pyrkivät täydentä-maan tekstissä kerrottuja asioita.Erilaiset työt ja välineet on yritettykuvata siten, että ne olisi helpposijoittaa todellisuuteen. Eli että lu-kija esim. pajassa seisoessaan ym-märtää paremmin raudantakomisenmenetelmiä, koska hän voi kuvien

ja tekstin kautta omaksumansa tie-don nähdä suoraan ympärilläänkäytännössä.

Ehkä teksti joissain paikoin tun-tuu rutisevankin kuivuuttaan, mut-

ta pirteät, sarjakuvamaiset piirrok-set toivottavasti paikkailevat tun-nelmaaja tuovat tiedon perille.

Vihkonen esittelee kaikki torppa-museon rakennukset sekä kaivon,

riuku-aidan ja kuppikiven. Eri ra-kennusten käyttöä selostetaan ensinpintapuoUsesti pääkuvin ja -teks-tein; siten kuhunkin rakennukseen

liittyviä yksityiskohtia tai työtapojakuvataan tarkemmin alaruuduissa.

Museosta voi siis saada hyvää pika-tietoa lakaisemalla vain päätekstitja -kuvat sivujen yläreunoissa. Ehkäpienimmille koululaisille esitteen

Kuva: Markku Jokinen

"pikakatsaus" olisi ihan paikallaan-kin?

Esite on 12-sivuinen. Toivotta-

vasti se ei ole liian paljon lukijoille;tekijöille se on ainakin ollut aivanliian vähän. Paljon on pitänyt kar-siä, mutta onhan koululaisilla toi-

saalta edessään kaikkein paras läh-de: itse autenttinen museo! Kaiken

kaikkiaan - 1800-luvun torppa-riarki on ollut todella monipuolistaja mielenkiintoista elämää!

20 t7

Esimerkkiaukeama ensi kevääksi valmistuvasta Tanja Rasilan ja

TUULI-MYLLY

ELINA VIRTAPERKO

Työtä lähimmäisen auttamiseksi

Tuulimyllyssä viljan-jyvistä jauhettiin jauhotleipomiseen ja eläintenruuaksi.

Harakkamyllyn alaosaon rakennettu kiinteästi

maahan. Myllyn yläosaavoidaan pyörittää"hännän" pitkien seipäi-den avulla kulloinkin

sopivan tuulen suuntaan.

Tiuiiimyllyn siivet pyörittävätrattaiden ja akselin välitykselläylempää kiveä. Viljanjyvät murs-kautuvat kivien välissä jauhoksi.

36 SUURTEN :

Markku Jokisen suunnittelemasta Torppamuseoa koululaisesitteestä

ja katsoin puroa ja ajattelin, kunpakeksisin puron sanat.

Kylä ja ihmisetrunottarena

Helvi Hämäläinen on sanonutHärjänojaa ja sen ihmisiä runotta-rekseen. Kreanderskaa hän kutsuu

kretonkipukuiseksi runottarekseen."Runottareni, mökin eukko, ma-

kaa sammal kasvoillaan, mutta ruu-

suja kasvaa, ruusuja kasvaa kokoeukko."

Härjänojan primitiivisissä oloissa1939 syntynyt sivistyneistökuvausSäädyllinen murhenäytelmä julkais-tiin vasta 1941, juuri ennen toistasotaa. Ensimmäinen painos maku-loitiin. Teoksen ihmisten esikuvat

tunnistettiin ja skandaali oli valmis.Hansikas (1943) kuvaa myös si-

vistyneistöä, mutta taustana onHärjänojan kylä. Kylä vaeltaa(1944) pienoisromaanissa Helvi Hä-mäläinen kuvittelee härjänojalaisetlähtemään evakkoon niin kuin kar-

j alaiset.Pienoisromaani Pouta valmistui

1946. Samana vuonna syntynyt Ke-

tunkivi oli pari vuotta pannassa jailmestyi vasta 1948. Härjänqjan tor-passa syntyivät myös romaanit Sar-velaiset (1947) ja Velvoitus.

Suorasanaista näytelmää Viheriäpoika (1947) kirjailija sanoo rak-kaimmaksi teoksekseen, ehdotto-

masti härjänoj alaiseksi. Aihe lähtihänen omasta erilaisuuden tunnos-

taan ei ainoastaan Härjänojan vaanmuidenkin keskellä. Viheriä poikamuuttuu kadottuaan siniseksi var-

joksi. Pilvi (1947) runonäytelmässäkeijukaispilvi saa kylän hämmen-nyksiin ja kyläläiset koettavat hää-tää sen pois.- Runoja kirjoitin paljon. Lap-

sellinen maa (1943), Voikukkapyhi-mykset (1947) ja Pilvipuku (1950)ovat sieltä.

Kirjailijan piti repiä itsensä irtiKetunkivestä. Härjänojan innoitta-mana syntyivät kuitenkin vielä Tu-hopolttaja (1949) ja Karkuri (1961).Karkurin taustalla oli tositapauskesältä 1944, jolloin Kannas olimurtunut. Kirja loukkasi ihmisiä,jotka tunnistivat siitä itsensä, vaik-ka osa tapahtumista oli kirjailijankeksimiä.

Somerniemeltä kirjailija sai ai-heen myös Kylä palaa (1938) -teok-

seen, jonka hän kirjoitti Helsingissäkuultuaan tätinsä kertomuksen Jak-

kalan palosta.Helvi Hämäläisen ensimmäinen

romaani Hyväntekijä ilmestyi 1930.Häneltä on julkaistu kolmisenkym-mentä teosta. Viimeisin, runoko-

koelma Sukupolveni unta tuli julki-suuteen 1987, jota ennen kirjailijaoli ollut 20 vuotta vaiti. Runot pu-huvat väkevästi luonnon tuhoutu-

misesta, talvisodasta, Reinin kuole-masta, häväistystä ihmisyydestä.

Sukupolveni unta toi 80-vuotiaal-le Helvi Hämäläiselle Finlandia-pal-kinnon ja sekoitti hänen elämänsäpitkäksi aikaa. - Onneksi sekinaika on ohi, kirjailija huokaa kak-siossaan Espoon Tapiolassa.

Helvi Hämäläinen, oman tiensäkulkija, on edelleen vireä ja luomis-voimainen. Hän kirjoittaa päivit-tain. Muistiinpanoja ja käsikirjoi-tuspapereita löytyy monesta paikas-ta kirjojen, taideteosten ja muisto-jen täyttämästä kodista.

- Teen muistelmia. Kustantajaon palkannut puhtaaksikirjoittajan.Toivon, että ne ovat puhtaaksikir-joitettuina kustantajalla ensi syksy-na.

RIIHI

ve'^

Riihi oli muulloin varastona, paitsi syksyllä riihentapon aikaan, jolloin vuodenviljasato tuotiin sinne puitavaksi.

Riihen kiuas lämmitettiin

hyvissä ajoin. Viljalyhteettuotiin sisään ja nosteltiinylös parsille kuivumaan.Riihtä lämmitettiin jatku-vasti/ sillä savu Ja kuumuuslisäsivät jyvien säilyvyyttäja ajoivat ötökät pois.

:\

Kun lyhteet oli kuivuneet,parhaat jyvät eroteltiin hetilyömällä lyhteet yksitellenriihen seinään. Sen jälkeenlyhteet viskattiin luukustaluuvan puolella, missä alkoivarsinainen puinti.

Korsia hakattiin

varstaimilla,kunnes kaikki

jyvät tuntuivatirronneen.

Puinnin jälkeenjyvät ja oljetharavoitiin

eri kasoihin javietiin talteen.

Jyvistä eroteltiin roskat ensin viskomalla eli heittämälläkauhallinen jyviä lattialle, jolloin kevyet roskat (mm. akanat)jäivät lähimmäs. Lopuksi jyvistä pohdittiin eli seulottiin

kivet ja, -'- painavemmat

roskat.

Puhtaat jyvätkuljetettiinaittaan sie-

menjyviksi taiodottamaan

jauhamistamyllyssä.

y

38 LÖYDÄTKÖ LUUVAN PUOLELTA VISKAIMIA JA POtmMIA? RAVISTELE SEULAA.SS RIIHESSÄ SÄILTTETTIIN RUUMISLAUTAA, JOLLE KUOLLEET ASETETTIIN ENNEN ARKKUUN

PANOA. LÖYDÄTKÖ SEN?

18 39

Kirkonkoulun oppilaita Lahdes-sa koulun suurjublilla 26. 5. 1990.Kaskenpolttajat valmiina kul-kueeseen. Kuvat Mervi Pamppuja Pauliina Anttila.

Helmi Hämäläisen kuvasi 13. 12. 1989 Olavi Virtanen.

l

Ilma oli sateinen, mutta mieli iloinen. Perinteiset asut täydensivät so-merolaisten esiintymistä.

luonnollisia. Ehkä olemme kadotta-

neet kyvyn olla yhteydessä luonnonhenkiin. Ne eivät ilmesty enää meil-

le.

Se pistää kirjan kulmaan

- Elin siinä kyläläisten parissa.Aina yhdeksästä iltaan tein työtäni.Illalla lähdimme usein kävelylle

Lempin kanssa. Serkkuni tunsi lä-hes kaikki kylän ihmiset. Joku tar-

josi hyvin suolaista kahvia. Join senniin kuin se olisi ollut maaihnan

parasta.Pistäydyimme pikkupaikoissa.

Kreanderska ei ollut mikään arvos-tettu henkilö, hän oli ollut Sarven

piika. Enkä minäkään, kun olinpiian serkkuja mikä lie "kirjaileja".

Mutta Somemiemsn rovasti Art-

turi Sorsavirta ja hänen rouvansaThyra olivai minun ystäviäni. Ta-pasimme Vahermettän haiuajaisis-sa, kaukaisessa metsäpaikassa. Mi-nä kävin usein pappilassa ja he mi-

nun luonani Helsingissä. Meillä olimukavaa yhdessä, vaikka minä enollut korostuneesti uskonnollinen.

Vaan emmepä me puhuneetkaansellaisista asioista.

- Ihmiset tulivat minulle tumiksi

ja ystävällisiksi aluksi, olivat hyvinavoimia. Eivät he käsittäneet mikä

se kirjailija on Ja millä se oikeastaanelää. Sanoivat, että sillä täytyy ollajorain peräpainoa", siis takarahaapankissa. Tietenkään minulla ei ol-lut silloin rahaa.

Sitten kyläläiset alkoivat muut"tua. He huomasivat ja kuulivat, ettäkirjoitan kylästä ja kuvaan kylänihmisiä. - Osasivat sanoa, kuka

kukin oli, vaikka en ollut kuvannutulkonäköä vaan joitakin ominai-suuksia.

Sen jälkeen he eivät enää olleetniin luottavaisia. "Kirjaileja pistääkirjan kulmaan", sanontaa käytet-tiin yleisesti moittien.- Esimerkiksi Ketunkivi oli lei-

killinen kirja. Härjänoja on nähtyKetunkivenä, jossa ihmiset ovat vä-

hän lapsellisia ja hauskoja, tehdäänerehdyksiä, kuvitellaan kaikenlais-ta. Se on minusta aika hyvä kirjanyt kun olen lukenut sen uudestaan,se saa nauramaan.

- Minä rakastin sitä kylää, mut-ta eiväthän ne ihmiset miiään enke-

leitä olleet enempää kuin minäkään.Kuvasin heidät sellaisina kuin he

olivat. Keksin tietysti asioita, eihänkirjailija rupea kuvaamaan pelkäs-tään ympärillään olevaa. Sain kui-tenkin heistä tyypit ja he tunsivatmissä itsensäja naapurinsa.

Helvi Hämäläinen haltioitui Här-

jänojan luonnosta, joka on hänelleedelleen hyvin rakas. - Minun ih-miseni ovat kuolleet. Olen neras.

Kaikki on muuttunut, mutta luon-non löydän sieltä aina.- Siellä on yhä puro; jonka

kanssa olen keskustellur, vaikka enole koskaan ymmärtänyt mitä sesanoi. En keksinyt puroa säilöjäniin kuin kansa on keksinyt esimer-

kiksi kirkonkelloille. Seisoin sillalla,joka on edelleen olemassa, katsoin

40 17

SALLI LEHTINEN

"Härjänojan luontoa rakastan vieläkin ??KOTISEUTUTYÖN VUOSI

elvi Hämäläinen oli 32-vuo-

tias, kun hän 1939 tuli elä-. maan ensimmäistä kesäänsä

Somerniemen Härjänojaan.

Serkkunsa Lempi Kreanderin jatämän miehen, metsätyömies VäinöKreanderin mökin kamarissa hänkirjoitti romaanin "Säädyllinenmurhenäytelmä" lähes valmiiksitouko-elokuun aikana.

Pieni hämäläiskylä sai kirjailijas-ta vakituisen kesäasukkaan. Helvi

Hämäläinen vietti äitinsä ja poikan-sa kanssa kaikki sotakesät ja jon-kun talvenkin Härjänojassa.

Vuonna 1941 hän osti Syrjäläntalon torpan, joka siirrettiin 30 vuo-den sopimuksella vuokramaalle ky-Iän koilliskulmaan. Torpassa oli tu-paja kaksi pientä kamaria.

Torpan länsipuolelta Helvi Hä-mäläinen hankki koivikon, joka saimyös Ke tunki vi-nimen. Poika jaminiä ostivat vierestä niityn.

Vuokrasopimuksen päätyttyäHelvi Hämäläisen torppa purettiin.Siitä muistuttavat enää heinää jahorsmaa kasvava tiilikasa.

Poika rakensi perheensä kanssakesämökin, Ketunkiven, koivik-koon. Siihen tehtiin kamari Helviä

varten,

Helvi Hämäläisen käynnit So-merniemellä harvenivat äidin kuol-tua 1951, mutta hän kävi edelleenkylässä -50 ja -60 -luvuilla. Kirjaili-jan 80-vuotispäiviä juhlittiin Ketun-kivessä 16. kesäkuuta 1987.

Sukujuuret selvittävät, mikä saiHelvi Hämäläisen hakeutumaan ke-

siksi hämäläiseen maalaiskylään.Hänen äitinsä Iida Mikkelsson oli

lähtöisin Somerolta. Äidinisä Mik-ko oli alkoinaan PaUkaisten karta-

non puuseppä.

Isän puoleinen suku on Karjalas-ta. Iida Mikkelsson tapasi Ilomant-sista tulleen Aaro Hämäläisen Ha-

minassa, jonne he asettuivat kunnesmuuttivat Helsinkiin Helvin ollessakymmenvuotias.

Sota särki idyllin- Se oli viimeinen rauhan kesä.

Ei meistä kukaan, en minäkään aa-

vistanut, että oli jotain sellaista tu-lossa kuin sota, Helvi Hämäläinenmuistelee nyt 82-vuotiaana 50 vuo-den takaista Härjänojaa.

Sodan tähti Mars oli sinä kesänäsuun ja punainen. - Muistan kat-selleeni sitä Arimaajärven rannalla.Varmasti se oli jotenkin lähellämaata. Eikö ole merkillistä, sehänon sodan tähti ja sota tuli.- Härjänoja oli idylli ennen so-

tia. Sellaisia kyliä ei ole enää mis-sään Suomessa. Vaikka rupeaisi et-simaan, ei löytäisL

Kylässä oli unelias rauha. Miehetolivat töissään, rauhallisissa aska-

reissään pelloilla ja metsissä.Hevosia oli paljon. Niitä kulki

vapaina pitkin kyläteitä. Jokaisellaoli lehmä, pikkupaikoissa yksi taikaksi, taloissa enemmän.

Kanat kuljeksivat pihamailla jalampaita oli melkein kaikilla. Nii-den villasta ahkerat ja taitavat ihmi-set tekivät lankaa, josta kudottiinsukkia ja villapaitoja. Kaikki olihyvin omavaraista.

Suurin osa kylää eli öljylamppu-jen valossa. Sähköä ei ollut kuinpuolessa kylässä, isoissa taloissa.Esimerkiksi Sirron talo otti sähkönvasta sota-aikana, kun ei saanutedes lamppuöljyä. Karbidivalo olihyvin kolkko ja ruma.- Vesi haettiin kylän lähteistä.

Ne kaikki tunsin minäkin. Mäkisen

Martin kaivo oli erittäin hyvä, se oliluonnonlähteen paikalla. Oli myösSyrjälän talon hyvin suuri lähde.

Härjänojassa Helvi Hämäläinennäki elämänsä ensimmäisen ja vii-meisen tiilimiilun ja hiilimiilun. -Tiilimiilu oli niityllä. En ole myö-hemmin koskaan keksinyt missä seoli. Serkkuni Lempi Kreander veiminut sinne katsomaan. Se oli ky-Iän tapahtumia. Muurarin Martiksi

sanottu Mäenpään Martti sitä polt-ti. Hän kaatui sitten ensimmäisten

joukossa joulukuussa, vain puolenvuoden kuluttua.

Kaksi vanhaa ukkoa, vanhaMalmberg ja Alituvan isäksi sanot-tu Kreander-niminen polttivat hiili-miilua Uronhaassa. Kylän jokaisel-la talolla oli paja. He saivat näinpajassa tarvittavia hiiliä.

- Radioita ei juuri ollut. Serkul-lani Kreanderskalla oli akulla toi-

miva radio. Eräs talo käytti talvellaminun radiotani. Sitä piti aina käy-da lataamassa meijerissä.

Kylän ainoa puhelin oli Verkka-Iässä. Jos oli asiaa, sinne voi mennäsoittamaan. Posti haettiin Verkka-Iän eteisestä. Ennen sotaa kylässä eiollut yhtään autoa.

Kun esimerkiksi tehtiin heinää,pidettiin talkootansseja makasiinis-sa tai milloin missäkin. - Ei tarvit-

tu orkesteria, oli kyläsoittaja jokasoitti viulua tai mitä soittikin. Kaik-ki oli yksinkertaista ja iloista.

- En ole koskaan tanssinut en

edes nuorena, mutta olin esimerkik-

si Uron talossa katsomassa kun ky-läläiset tanssivat siellä ja viettiväterään parin kuuliaisia. Se oli hyvinhauska tilaisuus. Talo oli vanha.Siinä oli kaunis, suuri, niukasti ka-

lustettu sali. Ilta-aurinko paistoi ik-kiinasta ja ihmiset tanssia jymisti-vät. Vanhat miehet istuivat tuvan

puolella, juttelivat asioitansa ja juo-rusivatkin.

- Kuinka kylä olikaan turvalli-sen tuntuinen. Väitettiin, että här-jänojalaiset olivat vähän tavallistayksinkertaisempia, koska he olivatasuneet kaukana junasta. Kun linja-auto alkoi kulkea kylässä, ihmisetpilkkasivat että nyt härjänojalaiset-kin näkevät tinja-auton. Minunmielestäni he olivat viisaita kan-sanihmisiä, vaikka eivät tienneetpaljon suuren maailman asioista.

Kerrottiin paljon kummitus-juttuja. Tontut ja haltiat olivat ihan

Somero-Seura kiittää

Kuluneen vuoden aikana Somero-

Seura on saanut seuraavia lahjoi-tuksia

Aili Järvinen: napakairaja kaavin.Armas Lanka: Sementtitiilikone.Tyyne Moisio: ompelukone, tasa-painovaaka, peräpuu, vyhdinpuut,loimikela.

Milja Pääkkönen: 2 kpl gobeliineja,talousessu.

Kauko Partanen: sokerijuurikkaannosto välineitä

Jorma Kotikoski: pellavanlouku-tuskone.

Georg Haggren: Someron maanvil-jelijätalon piirustukset vuodelta1920.

Heimo Aaltonen: Kotkan suomalai-sen yhteiskoulun historiikki Koulu-museoon.

Someron kunta: vanhan yhteiskou-lun jäljelle jäänyttä koulumuseota-varaa.

Virpi Maavirta: vanha kaappi, lei-pälautoja.Antti Hakamäki: lehmänkello.

Irmeli Suvenmaa: vanha luodikko.Tyyne Laaksi: vanhoja valokuvia.

Kiitämme lämpimästi koulujen mu-seopäivän työnäytöksistä ja esitte-lyistä Toivo Härköstä, Ensio Män-nistöä, Esko Helmistä, Reino Tam-

mea, Jenni Torkkomäkeä ja EevaHaapalaa, samoin kaikkia doku-mentointityössä mukana olleita,jotka vielä jaksoivat markkinoida-kin dokumentointiteosta, samoin

kaikkia heinänniittotalkoissa jamuissa talkoissa mukana olleita.

Kiitämme kaikkia lahjoittajia jamuita Somero-Seuran toimintaa tu-keneita ja toiminnassa mukana ol-leita niin yksityisiä kuin yhteisöjä,erityisesti Someron kuntaa Somero-Seuran työn tukemisesta, Someronseurakuntaa, ja Somerpainoa hy-vasta yhteistyöstä.

Onnea vuodeksi 1991.

16 41

IRJA, PITSIKERHOLAINEN

JaatHan pitsikerho

Tässä on pitsikerho koolla Sirkan luona. Vas: Inka.Raili, Eila, Anneli, Martta, Irja ja Sirkka.

Somero-Seurakin vietti juhlapäivää 3. helmikuuta, jolloin kotiseutuneuvos Tapio Horiia täytti 80 vuotta.Juhlavieraaksi saapui myös tuore akateemikko Pertti Virtaranta, jota onnittelemassa TapioHorilaja TuulaKämi.Juhlassa Virtaranta käytti puheenvuoron, jossa hän puhui mm. Tapio Horilan juhlakirja-ajatuksen tärkey-destä. Kuva: Olavi Virtanen, Somero-lebti.

Tapion juhlakirja suunnitteilla,hetki Forssan kirjapainossa. Oi-kealta kirjan taitlaja Unto Rau-hala, Tapio Horila, Tuula Kämija Pekka Salminen. Kuva: Fors-san kirjapaino.

ertomus kerhosta joka syntyivuosikymmeniä sitten ja jo--ka ei aia. minkään aatteen

eikä puolueen asiaa. Motto: Ollaanyhdessä.

Alunperin kokoontuivat Eila,Raili ja Anneli yhteen tekemäänkäsitöitä. Vähitellen joukkoon liit-tyivät Martta, Tnka ja Irja. Sittenmuutti Takalan perhe Jaatilaan janiin Sirkka, entinen iaatilalainen

liittyi mukaan. Se oli sitä aikaa kunei vielä tunnettu pussilakanoita jame virkkasimme innolla täydennys-ta kapioihimme. Martta si sentääntainnut virkata, hänellä oli perheollut jo pitkään. Talosen mummuoli joskus mukana kerhoilloissa jahän se tämän pitsikerhon nimenkinantoi.

Nyt on tilanne se että pitsit ovatjääneet historiaan. Mutta nimi py-syy. Enää eivät keiku koukut, uusiaika - uudet touhut. Nykyään te-kee kuka mitäkin, mutt' ei kukaan

lakananpitsiä. Inkan ilona on tehdävaatteita monelle lasienlapselle.Keskusteluja käydään eikä välttä-matta aina olla aivan samaa mieltä.

Tarkkaa syntymäpäivää kerhollaei ole koska se on syntynyt vähitel-

Ien. Mutta sen voi sanoa tänäpäivä-nä. niinkuin aina ennenkin, se voi

hyvin. Kokoonnumme joka :oinenviikko ja se tuntuu sopivalta. Muu-tamat meistä ovat vielä työelämässämikä nyt vähän "häiritsee" pitsiker-hotoiminiaa. Ehkä erikoista on se

että seuraavalle tapaamiselle on ai-na monta ottaiaa. Pieni kina kuuluu

asiaan. Tulkaa meille. Eikunmeiile.Kerholla ei ole puh. johtajaa eikä

sihteeriä mutta kassanhoitaja on. Jase onkin kestävää laatua. Eila, luo

uskollinen. Säästämme nimittäin jo-ka kerta 10 mk ja niin saamme"omaa" rahaa. Kerhon koko ole-

massaolon ajan Eila on huolehtinuteitä saldo: sremmaavat ia suä \o-

kainen on mvös osuutensa suoritta-

n-j:.

Sen :älkeen kun Anneli muutti

PaJulaan (ja siitä on jo kauan) tilan-ne hieman muut:ui. Miehemme

ovat tulleet n-.ukaan ja se on pe'käs-tään kiva asia. \Ie toki tarvitsemme

heitä - kyytipojiksi. Mutta luulen-pa myös tietäväni etteivät he maltaolla poissa kerhoilloista ja niin menaiset saamme kuulla miehisiäkin

mielipiteitä.Elämään kuuluu myös surua ja

kaipausta. Sen ovat kokeneet Mart-ta ja Raili jotka ovat menettäneetrakkaat elämänroverinsa.

Olemme sopineet muutamistaasioista jois:a myös yniamme pitääkiinni. Esimerkiksi kahvileipiä saaolla enintään kolme lajia. Lipsumis-ta välillä tapahtuu - mutta siitä eisentään sakoreta. Vie:ämme nimi-

päiviä ja täysiä vuosikymmeniä.Lahjaksi kahvia ja pussilakanoi:a. -

Kerho on kokoontunut myös So-meron ulkopuolella, entisten jaatiia-laisten luona mm. Kaarinassa,

Kuusjoella, Vilppulassa, Hyry;ässäja Lautelan Pannukakkumäessäjo-ka kylläkin kuuluu Someroon niin-kuin kaikki hyvin tietävä:. Kesärel-kiä on rehty Lounais-Hämeenalueella, on käyry syömässä, kahvi-:el:u tien varressa ia ihailtu kauniiia

maisemia. Maisemisra rakkain on

kuitenkin Jaatila.

Tällainen tämä kerho pääpiirteis-sään on, yhteydet ovat säilyneetvuosikymmenien ajan. Ja se on tär-keää. Ollaan yhdessä. Varsinkin nytkun meillä kaikilla jo alkaa iltahämärtää.

if 15

kiaan noin 40 lehmää, tallissa noin

20 hevosta.

Maaliskuun 30. päivänä järjestet-tiin maanjakotilaisuus. Yksi Maata-louskiinteimistön osake (kaikkiaan100 kappaletta) vastasi noin 2, l pel-tohehtaaria ja 5, 2 metsähehtaaria.Osakkeiden omistuksen perusteella

muodostettiin 4, 5, 6 ja 7 osakkeentiloja. Maanmittausinsinööri Kaa-salainen toimitti jaon; ohjeena oli,että tilojen rajat menisivät teitten jaojien makaan, eivät esimerkiksi sa-ran poikki. Pienimmissä tiloissa olipeltoa 8,40 hehtaaria, metsää 12, 68,suurimmissa tiloissa 14, 70 peltoa,36,89 metsää.

Koska perheet halusivat päästäomiin asumuksiinsa, ryhdyttiin hetikeväällä kaatamaan metsistä raken-

nuspuuta. Tukit ajettiin Allin sahal-le. Kylvötyöt tehtiin puutteellisissaoloissa. Hevosvetoisia kylvökoneitaoli 2-3; ne olivat ympäri vuoro kau-tisessa käytössä niin, että jokainensai pitää konetta 2 tuntia kerrallaaneli sen ajan mitä hevonen tehok-kaasti jaksoi vetää. Alkukesän pää-työ oli rakentaminen: Varsinaisistaasuinrakennuksista tuli ensimmäi-seksi vesikattoon Tuomas Kaasalai-

sen rakennus. Työt keskeytyivätpian, sillä 17. 6. 1941 alkoi liikekan-nallepano: miehet kutsuttiin armei-jaan, Kurista lähti 22 miestä. Sok-keliasteelle ehti Juho Kurosen ra-kennus, muut eivät ehtineet niin-kään pitkälle.

Arkielämää on Anna-Liisa Heik-

kilä (os. Pulakka) muistellut seuraa-vasti: "Kurin kartanon asukkaatolivat nuorehkoja ja keski-ikäisiäperheitä ja heillä oli paljon lapsia.Iso navettarakennus ympäri stöi-neen oli meidän lasten mielestä oi-

vallinen leikkipaikka, varsinkin pii-loleikit olivat suosittuja. Syksyllämenimme Lehtimäen kansakou-

luun. Elonkorjuun aikaan olimmekoko lapsiparvi opettajan johdollakeräämässä pelloilta leikkuuväen

Kuva 4: Talkooväkeä Kurin heinäpellolla.

jäljiltä jääneitä tähkiä koreihimme,ja joillakin tunneilla opettelimmelentopommitusten varalta maastou-tumista pellonojiin. Opettajina oli-vat Maija-Liisa Järvelä ja lit-MariRopponen, joka riimitteli runojalehtiin ja kuvitti ne hauskoilla var-jokuvilla. Opettaja Järvelä selostiluokalle heimojen eroja ottamallaesimerkiksi Anja Suonpään valko-tukkaisena hämäläisenä ja minuttummahiuksisena karjalaisena. Ei seharmittanut, meistä tuli pitkäaikai-set kirjeen vaihtotoverif".

Jatkosota syttyi eivätkä Kurinmiehet palanneet viljankorjuuseen.Lämpimän ja kuivan kesän kypsyt-tämän sadon korjasivat naiset javanhemmat miehet. Elokuun lopul-la suomalaiset valloittivat takaisinViipurin läänin Pyhäjärven Noiter-maan seudun. Silloin tietenkin Ku-nn omistajat joutuivat ratkaise-maan, siirtyisivätkö takaisin van-hoille asuinsijoilleen vai pysyisivät-ko Kurissa. Syksyllä 1941 omistajatpäättivät myydä Kurin, sillä läheskaikki olivat halukkaita palaamaantakaisin Karjalaan. Myyntiasioistavaltuutettiin neuvottelemaan Pekka

Pulakka, Emilia Lamppu ja HelmiHeikkenen. Myynti annettiin vara-

tuomari Veikko Vennamon kiinteis-tötoimiston tehtäväksi. Kolme kuu-

kautta kului eikä Vennamo ollutlöytänyt ostajaa.

Kevättalvella 1942 aloitettiin

neuvottelut kaupasta maanviljelyäYrjö Alasen kanssa. Samaan aikaanKurin metsistä kaadettiin tukkeja,sahautettiin ne rakennuspuutava-raksi ja kuljetettiin Jokioisten ase-malle Karjalaan vientiä varten. Sotaoli hävittänyt asumukset Karjalassaja ensitöiksi sinne piti rakentaa uu-det tuvat. IVtaaliskuussa pyhajärve-läiset ryhtyivät muuttamaan takai-sin Karjalaan - esimerkiksi VeikkoPulakka on saanut lomaa sotapal-veluksesta 14. 3.-5. 4. 1942 koti-väen muuttoa varten. Samoihin ai-

koihin neuvottelut Yrjö Alasenkanssa lienevät edistyneet Ja lopulli-nen kauppa on tehty 14. toukokuu-ta 1942. Lyhyt erikoinen jakso Ku-rin vaiheissa oli päättynyt.

Lähteet:

Anna-Liisa Heikkilä - HeikkiKarttunen ftoim. ) Noitennaan seu-dun historiikki. Vaellusvuodet. Ko-

kemäki 1986.

Veikko Pulakaa kirjeitse antamiamuistitietoja kirjoittajalle.

Paikaimimipiirm sunmmtai-istunto Pajulan Kärsälässä maaliskuussa 1990. Sylvänän, Pahan ja Ollilanpaikannimien jälkitarkistusta. Oikealta Ensio Männistö, Armas Ojala, Matti Helle ja Tuula Kämi. Kuva:Mauri Kämi.

Koulujen museopäivä 18. 5. Ensio Männistö esitte-lemässä tallin takana kasvavaa bumalatarhaa Mik-ko Kuustolle. Kuva: Tuula Kämi.

Suutarintöitä esittelemässä lukion l A:n oppilailleToivo Härkönen (vas. ) ja Esko Helminen. Kolmasoikealta Ensio Männistö, joka toimi saappaidene-sittely-mannekiinina. Kuva: Tuula Kämi.

14 43

Somero-Seuras kesäretki tehtiin10. 6. Kanajärvelle, littalaan jaHämeenlinnaan. Kuvassa retke-läiset Hämeenlinnan 1200-luvul-ta peräisin olevassa kappelissa.Kuva: Tuula Kämi.

Heinänniittotalkoot torppamu-seolla pidettiin tänä vuonna 9.heinäkuuta. Kuva Voitto 01-lonqvist.

Kuva 2: Tuomas Kaasalaisen asuinrakennuksen runko, joka nykyäänon makasiinina. Valokuvannut Timo Alanen syyskuussa 1987.

Juho, Alina, Tuulikki, Aira ja Jor-ma Kuronen;Emil, Emilia, Aune, Irja ja SanniLamppu;Tauno, Helmi, Hilkka, Martti,Kerttu, Eila ja Seppo Heikkenen;Pekka, Hilma, Meeri ja Tyyne Ma-likainen;Emil ja Toini Turunen (Turusenperikunta);Torsti, Tapani Laamanen, Emilia jaMatti Vesikko (Laamasen perikun-ta); . .- ^Väinö, Kairio, Saara ja Sanni Laa-manen;

Emil, Lempi, Raili,. Helena, SimojaTyyne Paranen;Armas, Rauha; Mauri ja RaimoPuranen;

Pekka, Helena, Aura, Veikko, Pent-ti, Anna-Liisaja Aino Pulakka;Aarne, Hilja, Teuvo, Tuula, Mariaja Tuomas Tenkanen, Veikko jaElsa Tenkanen;Yrjö; Aino, Matti, Helga ja EeroTenkanen;Juho, Helyija Pentti Halonen;Samuli, Vappu, Mirjami ja TaimiTalonpoika;Toivo, Anna ja Terho Kaasalainen;Emil, Anna, Valto, August, Elina,Saini ja Elvi Ukkonen;Tuomas, Sanelma, Hilja, Leena jaLea Kaasalainen;Janne, Hetti, Hilkka, Helvi, Leo jaKaisa Leppänen.

Heinätalkoot keräsivät paljonyleisöä mm. vanhainkodista.Kuva: Voitto Ollonqvist.

Kuva 3: Kurin asukkaat ns. läksiäiskuvassa maaliskuussa 1942 pää-rakennuksen eteläseinällä. Eturivi vasemmalta: Aura Pulakka, RauhaPuranen, Kaino Laamanen, Anna Ukkonen, Elsa Tenkanen, HelmiKaasalainen, Tyyne Tenkanen, Helmi Heikkonen, Hilma Matikai-sen, Helena. Pulakka ja Anna Halonen. Takarivi vasemmalta HelviHalonen, Anna-Kaisa Puranen, Hetti Leppänen, valokuvaaja EndoTenkasen vaimo, Sanelma Kaasalainen, Mirjami Talonpoika ja Lem-piPuranen. Valokuvannut Endo Tenkanen.

Päärakennukseen maioittuivat

molemmat Iso-Pahkalat, molemmat

Puraset, Maria, Tuomas, Veikko jaAarne Tenkanen perheineen; paka-ritupaan Heikkoset sekä Albert jaTuomas Kaasalainen perheineen,karjakeittiön asuntoihin Pulakat,Turuset, Toivo Kaasalainen ja Laa-maset, Lepomäen kolmeen muona-miesmökkiin Yrjö Tenkanen, Ta-lonpojat, Leppäset, Kuroset, Lam-putja Haloset. Navetta jäi yhteisek-si, kunkin karjalle vain erotettiinoma osastonsa. Navetassa oli kaik-

44 13

TIMO ALANEN

Kurin vaiheita SO vuoden takaa

28. 10. luovutettiin Tapio Horilalle Salon kaupungin100-vuotismitali Salo-Uskela -seuran 35-vuotisjub-/usa. Luovuttajana kotiseutuneuvos Arvo Saura.Kuva: Tuula Kämi.

Kesän aikana lainajyvämakasiinit saivat uuden suo-jäävän pinnan. Kuva: Voitto Ollonqvist.

Kuva l: Kuri syksyllä 1941. Vasemmalla näkyy karjakeittiö, jokapurettiin 1950-luvulla, siitä oikealle on päärakennus (purettu 1950-luvun puolivälissä), pakaritupa (vain pääty näkyy) talli - navetta, jamakasiini, joka oli rakennettu v. 1903 ja joka purettiin 1970-luvunalussa.

alvisodan päätyttyä13. 3. 1940 selvisi lopullisesti,että uuden rajan takaa evak-

koon tulleet karjalaiset eivät enäärauhanehtojen mukaan voineet pa-lata asuinsijoilleen. Syntyi siis suo-malainen pakolaiskysymys. Koskasuuri osa karjalaisista oli maata-lousväkeä, ratkaistiin ongelma niin,että tulokkaat oli tarkoitus asuttaa

Suomen maaseudulle. Tilat hankit-

taisiin siirtoväelle pakko-otolla taimahdollisesti vapaaehtoisin kau"pom.

Someron Lahdenkylän Kuri olilohkaistu vuonna 1935 Lahden kar-

tanosta; pula-ajan vuoksi Lahden-kartanon omistaja myi sen pois.Ajan muodin mukaisesti 1930-lu-vun lopulla Kurin omisti yhtiö,Maatalo uskiinteimistö Oy, jonka

kotipaikka oli Helsinki ja jonkapääomistajat olivat ministeri VäinöArtturi Arola, johtava 1930-luvunmaatalo usmies, joka oli ollut perus-tamassa mm. SalaojitusyhdistystäjaPellonraivaus Oy:tä, sekä hänen tyt-tärensä Pirkko Arola (nykyinenkauppaneuvos). Aroloilla oli omis-tuksessaan myös Toijalassa Arolankartano, joten he katsoivat viisaaksiluopumalla vapaaehtoisesti Kuristasäilyttää Arolan tilukset maan pak-ko-otolta. Kuri siis pantiin myyn-tim.

Viipurin läänin Pyhäjärveltä olilähtenyt perheitä evakkoon Pohjan-maan Alavudelle. Kesällä 1940 kan-sanedustaja Matti Pärssinen toi tie-don, että Somerolla olisi myytävänäKurin kartano. Elokuussa pyhäjär-veläiset isännät Tuomas Tenkasen

johdolla aloittivat neuvottelut Väi-no Artturi Arolan kanssa ja3. 11. 1940 allekirjoitettiin kauppa-kirja, jolla MaatalouskiinteimistöOy:n osakkeet siirtyivät 19 pyhäjär-veläisisännän hallintaan.

Arola järjesti 10. 2. 1941 Kurissahuutokaupan, jossa myyntiin karjaaja maatalousirtaimistoa. Uudetomistajat huusivat lehmiä itselleen.Helmikuun puolivälissä suurin osaasukkaista saapui Kuriin ja loput-kin tulivat vappuun mennessä. Tou-kokuussa 1941 Kurin asukkaina

olivat seuraavat perhekunnat: Onni,Hulda, Helge ja Gunnar Iso-Pahka-la;Arvi, Helmi, Ensio, Leo ja EskoIso-Pahkala;Albert, Helmi, Reini ja Keijo Kaa-salainen;

Myös makasiinien katot maalattiin.Kuva: Voitto Ollonqvist.

KesäUä Somero-Seuran miesten asiantuntemus-ta vanhojen rakennusten kunnostamisessa tar-vittiin mm. Mäenpään vanhan aittarakennuk-sen malkakaton kunnostamisessa.Kuva: Voitto Ollonqvist.

12 45

Hyvää Joulua jaOnnellista Uutta Vuotta

RAKENNUSKONEVUOKRAAMOpuh. 47 388

SOMER-RAKENNE kypuh. 46 307, 47 588

Hyvää Joulua j aOnnellista Uutta Vuotta

Someron Putki!joensuu nriE 41

C924-48S/44

Hyvää jaRauhallista Joulua

toivoo:

Forssan VaraosaJoensuuntie 43, 31400 SOMERO

TILITOIMISTOEKONOMIA

hoitaa maatalous- ja liikekirjanpidot,tilinpäätökset sekä veroilmoituksetasiantuntemuksella.

Yhteys ekon. Kalle Älli, puh. 485 183klo 12-16 Rantatie 10 Cl 7.

y> GrilliKfPSj

PalveleeJoulunakin

Hyvää Joulua toivottaenKIOSKIKOLMIO

Kiitämme asiakkaitammekuluneesta vuodestaja toivotamme

Hyvää Jouluaja Onnellista Uutta Vuotta

1991 !AUTO-PIENKONEMYYNTI SOMEROLLA

Helmi-Auto ?Teemu Partanen KyForssantle 51Puh. 924-488521, 488522

AMANRAFINLANDIA-AKKISTO

.

E£SÄN_TYTTÄ~KET

toivottavat Hyvää Uutta Vuotta

NOKIAMOBILEPHONES

Kolmiotie 11, 31400 Someropuh. 49 221

LISA DE GOROG

Meijän kulmal lukuset oli tosanaapuris, ja siäl olikiv väkkee kuhelluntain epistolas. Vaikkei toi lu-kushomma olekkan ennää semmot-

toon kur ruukas, siäl naapuris olisentään oikeev vanhanajan meinin-kii: pappi käski nuartel lukkeet jakysy vanhoilt ristinoppii; lukkariveisas virsii, ja muijat hynisi hiukkavölis.

Kyl siin muutamain naama pu-notti, kul luku ei oikeel luananu, jatais yhrel pojal olla kylmä rinkitakapualen alla, kun pelkäs, etteipappi ota sitä rippikouluun. Toinenpoika oli sentään tolttii, kun se lo-petti lukus, ja mitäs kyl sel lukuluanaskin kans eikä se mittaan än-

kyttänny ja tankuttannu. Kun setuli siält salist porstuan puala, sekattos ympärilläs ja sano issoonääneen kaikil, kun seiso siin salinovelläves: "Se lukkee, kun ossaa!"

Mun miälestäin se oli sentään

kaikkeen sukkelampaa, kun pappikysy kyläv vanhemmalt ihmistensiiveellisest tilast, ja äijä sano, etteise siit niin nuukain tlänny - paittimitä muijap puhhuu kyläl. Kunpappi tivas silt uurestas, äijä sanohöhnyyttäs: "Em mää muista tiärä,muk kyl mun kohrallain jo helpot-taa, ja se teki papil tykö semmot-toon, et se om mukamas tavallisen

korho, mut kyl se kuulee vaikkaviskutuksen, kun se on sil päälä.

Vaikka monet talot antaakir rua-

kaa vaan papil ja lukkaril, naapurisoli lukuspirot, ja meittii isän kanskaskettu. Siäl pirois oli muv vanharippikoulukaverein, Luukkalan Ai-no tualt Terttilän kulmalt. Vaikkei

Se lukkee, kun ossaa!

1930-luvun mietteitä lukemisesta jalukusista

se oi meijän kulmalaisii, sitä olikäsketty, kun se on naapurein suk-kuu siält Luukkalam mammastin

pualta.Kyl mei siin sit Ainon kans istut-

tiij ja lauteerattiin sallatij ja alatoo-pij ja väskynäsopav välis kaikem-mailman asjat, vaikkei mei niit ree-raan saatukka. Mää kysyin Ainolt,jos se muisti viäl, kuv vanha rovastiKaranen käski meitil lukkeet lik-

käin rippikoulus sen saarnavirrevvärsyy. Se käski Ainol lukkeet, jalikka sano sen pualettomuuttassemmottoon harvaksees juur sitniinkur rovasti:

Kun vesilintu lahrella

käy alla veten pinnanja huuhrottuaan sulkansataas nostaa puhtaan rinnan,niin uuristuupi sialukinsanassa selkjässäja asuvansa tuntcepi

olossaan oikjassa.

Mää tallaan tov värsyn tohovvaan semmottoon kum mää sen

tallaan, muk kyl Aino sen sano juursit niin kur rovasti, olkeen herrasvä-jen t:n kans Ja kaikkee. Yks likkanauraa tirskaatti hiukka.

Kyl rovasti sen tiäsi kans, et Ainositä matkis. Kul likka lopetti lukus,ei rovasti sanonu yhtikäm mittaa.Se astus vaan semmottoon harvak-

sees akkunav viäreej ja vahtas ulostavallisen aikaa. Siin oli likat niin

hiljaksiin, et sää olisik kuultu nup-pineulan permannol puttoovan. Sitrovasti tuli takasin likkain penkintykö ja sano selkjäl äänel: "Se olihyvin luettu. Aina Sofia lukee senvielä kerran!" Nääs, rovasti sanositä Aina Soflaks, kun sen nimi olisemmöttoon papinkirjas. Ei siin U-

kam muu parantunnu kul lukkeetse uurestas, mut ei sitä kehrannu

ennääjuur niin harvaksees sannoot..Mää olen sitä vunteerannu niim

monek kerrat, ettei se rovasti sun-

kaan koskaan mittaan kasvatusop-pei lukenu, muk kyl se niin nuukaintiäsi mimmotoon se viisas meittii

likkalapsii, ettei oi nuartem mene-mist ja tanssaamist sen nokam pää-la. Eikä se siim mittaan räyhäny japauhanu.

Mää murhetuv valliin sitä asjaa,ettei Herra oi mul antanu semmost

päätä kun sil vanhal rovastil. Mul eioi niin pal tota järjen nyylää, ei määossaisin tota meijäl likkaa parem-min viisaat. Mää tykkään, et munopetuksein on sit juur yhtä tyhjänkans niinkun Korpi-Seppälän Kus-taan tualt Pikku-Joensuusi. Seppäläoli viisas miäs ja hyvä pännämiäs,muttei se sanonu Ollenkaan k-kir-jaint ja se murhettus, ei sen Kalle-pojal tullee sama vika. Kun se opet-ti poikaas lukemaan, se sano sil:Älä sää, poi'a, san 'oo, vai"a mää

sanon 'oo; san sää oi'een 'ooo'"Kum mää roinaav valliin isäl, et

mun opetuksein toi meijäl likal onsit juur niinku Seppälän, isä san-noo, et mitä sää semmottii suat:as

pääsäs haurot. Kyl likast aikanaslaita kalu tullee, vaikka se sun kans-

sas valliin äkseeraa. Kvl sil luku-

päätä on niinku äitilki, muttei ome-na kauvas puusta putto ja isä muis-taa, kum mää sen kans nostiv väl-liln nokkain pystyyn niät ennenkummei yhteem mentiin. Isä saunoo, etjos on hyvä yhteen, niin on hyvätoiseenki. Kyl mar isä siin oikjas o!

11

ö

'!!'

|I!'A fe/Il''

,i',1!

^1

//''CÄ7

l!ll

i'i^0&7

llH,lA

1'1r'll^

k-

s

^ ^Hyvää Joulua

JaOnnellista

Uutta Vuotta

SOMERONPUHELINOSUUSKUNTA

Kun ols joulukim palamatoijja uus vuas menis ilmavvalkjav vaaraa

toivottaaVAKUUTTAVA SOMEROLAINEN

HAMEEN UUDENMAANLÄHIVAKUUTUS

puh. 46147

10

Caratia Caratia

Hyvää Joulua

(Qfomrrcn

ŝ:, c//o /» ^.iljla-^Caratia Puh. 485 358

, ittii kj

Caratia

Hyvää Joulua toivottaa

JALKINELIIKEV. PELTOMÄKI Kypuh. 485 075

Kenkiä - laukkuja - käsineitä - sukkiaaina edulliseen hintaan.

Hyvää JouluaARVO VIRTANEN OY

ALI H INTÄ OYpuh. 45 688

Hyvää Joulua jaOnnekasta Uutta Vuotta

asiakkailleen ja tuttavilleentoivottaa Liisa Ylitalo

,̂ äotn)ö ja Va^jaVALTAHARJUN LIIKETALO PUH. 485 212

Hauskaa Joulua

SOMERO PUH. 485176

Hyvää Jouluaasiakkailleen toivottaa

KESOIL-HUOLTOHANNU RUOSTELA

PUH. 45130

HYVÄÄ JOULU Atoivottaa

Someron PuutarhapalveluJoensuuntie 30, puh. 46 302

Hyvää joulua jaOnnellista Uutta Vuotta

kaikille asiakkaille!

puh. 46 343

Hyvää Joulua jaOnnellista

Uutta Vuotta

KampaamoLeena Laine

puh. 485 164

Hyvää Joulua jaOnnellista Uutta Vuotta

T. Tamminiemi ja Kumpp.

Hyvää Joulua sekäOnnellista Uutta Vuottaasiakkailleen toivo