RAUNI KORKEALAAKSO______________________________________________________________________________

JULKAISUSARJA A: Tutkimukset

Sosiaalityöntekijä - vieraileva tähti?Lääkäreiden käsitykset ja kokemukset sosiaalityöntekijän

tehtävästä ja asiantuntijuudesta sekä yhteistyöstä aikuistenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa

Julkaisun tekijä: Rauni Korkealaakso, YTM, sosiaalityöntekijä, Seinäjoen keskussairaala

Julkaisuvuosi 2006 ISBN 952-452-059-1Julkaisusarja A: TUTKIMUKSET ISSN 1796-3818

Tampereen yliopistoSosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

KORKEALAAKSO RAUNI: SOSIAALITYÖNTEKIJÄ - VIERAILEVA TÄHTI?Lääkäreiden käsitykset ja kokemukset sosiaalityöntekijän tehtävästä ja asiantuntijuudesta sekäyhteistyöstä aikuisten psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa

Pro gradu –tutkielma

Sosiaalityö

Helmikuu 2005------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tutkielmani aiheena on lääkäreiden käsitykset ja kokemukset sosiaalityöntekijän tehtävästä jaasiantuntijuudesta sekä yhteistyöstä sosiaalityöntekijöiden kanssa aikuisten psykiatrisessaerikoissairaanhoidossa. Tutkimusaineiston keräsin puolistrukturoidun kysymyslomakkeen avullateemahaastatteluna. Tutkimusta varten haastattelin kaikkiaan 11 saman sairaalan aikuispsykiatrisillaosastoilla ja sairaalan yhteydessä olevissa poliklinikoissa työskentelevää lääkäriä. Haastatteluunosallistuivat lähes kaikki (79%) saman sairaalan aikuispsykiatrisilla osastoilla ja poliklinikoissasamaan aikaan työskennelleet lääkärit, joten kyseessä on tapaustutkimus yhden sairaalan aikuistenpsykiatrisessa sairaalahoidossa työskennelleiden lääkäreiden näkemyksistä. Analysoin aineistoaluokittelemalla ja teemoittelemalla.

Selkeimmin tutkimusaineistossa nousee esiin lääkäreiden näkemys sosiaalityöntekijän tehtävästäpotilaan taloudellisen selviytymisen turvaajana. Monessa haastattelussa tulee esiin toive, ettäsosiaalityöntekijät dokumentoisivat enemmän potilaiden sosiaalisen tilanteen kartoituksia.Verkostotyö sen sijaan nähdään sosiaalityöntekijän työssä toissijaisena tehtävänä.Sosiaalityöntekijän tehtävän moni haastateltu mieltää eräänlaisena raamien luojana potilaan kanssatehtävälle hoito- ja kuntoutussuunnitelmalle. Tiimityöhön liittyvänä tehtävänähaastatteluvastauksissa tulee esille kaksi suuntausta. Sosiaalityöntekijä nähdään joko tiiminulkopuolisena tiedontuojana tai tiimin jäsenenä, joka on vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja jokatuo tiimiyhteistyöhön oman erityistyöntekijän näkökulmansa.

Haastattelemani lääkärit kokevat sosiaalityön asiantuntijuuden tarpeelliseksi osaksi aikuistenpsykiatrista erikoissairaanhoitoa. Lääkäreiden näkemyksissä sairaalan sosiaalityöntekijänasiantuntijaroolista tulee kuitenkin esiin selventämisen tarvetta. Varsinkin uutena lääkärinäsairaalaan tulevat tarvitsisivat aluksi "tietopaketin" sosiaalityöntekijän työstä. Sekä uudet että osa jopidempään työssä olleista lääkäreistä tarvitsisivat myös syventävää tietoa sosiaalityöstä ja senmahdollisuuksista osana psyykkisesti sairastuneiden potilaiden hoitoa ja kuntoutusta.Sosiaalityöntekijät voisivat myös selkeämmin tuoda esiin asiantuntijuuttaan ja rooliaanmoniammatillisessa työssä. Yhteistyön edellytyksinä lääkäreiden vastauksissa tulee esilleyhteistyöstä koituva yhteinen hyöty niin potilaalle, lääkärille kuin sosiaalityöntekijällekin.Onnistuneen yhteistyön hyötynä tulee esille myös koko työryhmän työssä jaksaminen. Edelleenvastauksissa korostuu se, että yhteistyötä varten tarvitaan tilaisuus eli esimerkiksi sovitutsäännölliset tiimiajat ja yhteistä aikaa. Sekä sosiaalityöntekijän että lääkärin säännöllinentiimityöhön osallistuminen on yhteistyön toteutumisen kannalta tärkeää.

Aineiston perusteella löytyy kaksi sosiaalityön toimintamallia: osastolla tai tiimissä vieraileva tähtitai hoito- ja kuntoutusprosessissa alusta alkaen mukana oleva sosiaalityöntekijä. Jälkimmäisessätapauksessa sosiaalityöntekijä on itse mukana työprosessissa yhteisestäongelmanmäärittelytilanteesta lähtien, jolloin hän voi itse määritellä sosiaalityön osallistumistapotilaan hoito- ja kuntoutusprosessiin. Vieraileva tähti taas on selkeästi osaston toiminnanulkopuolella ja hänen asemansa voi olla joko itsenäinen tai alisteinen. Alisteisessa asemassa olevasosiaalityöntekijä on toisten määrittelemien irrallisten työtehtävien suorittaja. Vierailevana tähtenäolevan sosiaalityöntekijän osallistumiseen vaikuttaa hänen oma aktiivisuutensa ja häntäkonsultoivien henkilöiden tiedot sosiaalityöstä ja näkemykset sosiaalityön osallistumisen tarpeesta.Konsultoivien henkilöiden tiedot sosiaalityöstä ovat sattumanvaraisia. Sosiaalityöntekijänkonsultoinnin perusteena on joko eriytynyt potilaskohtainen perustelu tai hoito- jakuntoutusprosessin vaiheen mukainen perustelu. Käytännön työhön kaivataan mielestäni senpohtimista, miten sosiaalityöntekijä parhaiten kummassakin tapauksessa saa näkökulmaansa esilleja mitä näkökohtia kummassakin mallissa sosiaalityön kannalta tulee esille.

Mikä vaikuttaa sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyöhön moniammatillisessa tiimityössä?Aineistosta löytyy kaikkiaan kolme tiimiyhteistyöhön vaikuttavaa asiakokonaisuutta:sosiaalityöntekijän ja lääkärin vaihtelevat tiimiroolit, suhtautuminen päällekkäisyyksiin, sekänäkemys toimivasta tiimiyhteistyöstä. Lääkäri on tiimissä useimmiten tiimin vetäjän roolissa. Siksisosiaalityöntekijän kannalta on tärkeää, että lääkärillä on tarpeelliset tiedot sosiaalityöntekijäntehtävästä ja asiantuntijuudesta. Useimmat lääkärit toivovat sosiaalityöntekijöiden aktiivistaosallistumista tiimiyhteistyöhön. Haastateltujen lääkäreiden odotukset tiimiyhteistyöstä jakautuvatkahtia sen suhteen, uskovatko he tiimityössä vahvaan autonomisuutta korostavaanprofessiokäsitykseen vai yhteistyösuuntautuneisuuteen. Sama kaksijakoisuus tule esillehaastateltavien suhtautumisessa siihen, onko sosiaalityön kanssa päällekkäisyyksiä. Muutamathaastatellut eivät tunnista päällekkäisyyksien olemassaoloa. Jotkut pohtivat niitä työnjaonnäkökulmasta, turhan päällekkäisyyden välttämisenä. Toiset vastaajat taas tunnistavat näidenalueiden olemassaolon ja pitävät niitä positiivisina yhteistyön mahdollistajina. Näkemyksettoimivasta tiimiyhteistyöstä voi vastausten perusteella myös jakaa kahteen suuntaukseen. Osahaastatelluista pitää parempana avointa tiimityötä, joka perustuu ajatusten vaihtoon,kumppanuuteen ja tiimin jäsenten tasavertaisuuteen. Rajoitettua tiimityötä kannattavat korostavatsitä, että kaikki hoitavat oman osansa työstä ja lopputulos kootaan yhteen, työnjako toimii, eikä tulepäällekkäistä työtä. Avoin tiimityö viittaa asiantuntijuuden horisontaaliseen ulottuvuuteen jarajoitettu tiimityö puolestaan asiantuntijuuden yksilöasiantuntijuutta korostavaan eli vertikaaliseenulottuvuuteen.

Lääkäreiden näkemyksissä psykiatrisen erikoissairaanhoidon tulevaisuuden haasteista korostuusairaalahoidon tehokkuus sekä potilas-, perhe- ja verkostokeskeisyys. Aineistosta nousee haasteenatoimiva hoitoketju, avohoitoon siirtymisen sujuvuus ja yhteistyö avohoidon kanssa. Haasteenahaastatellut näkivät myös psyykkisten sairauksien leimaavuuden vähentämisen ja hoitoonhakeutumisen kynnyksen alenemisen. Edelleen toiveena tulee uusien näkökulmien esille tuominen,mikä viittaa toiveeseen erityistyöntekijöiden laajemmasta osallistumisesta. Näkemyksettulevaisuuden haasteista ovat mielestäni sellaisia, jotka myös sosiaalityön omissakehittämiskeskusteluissa koetaan tärkeiksi. Haastattelemani lääkärit suhtautuvat myönteisesisosiaalityöhön ja yhteistyöhön sosiaalityöntekijöiden kanssa. Näihin tulevaisuuden haasteisiinvastaamisessakin tulisi voida yhdistää sekä sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden että muidenkinammattilaisten voimavarat yhteisten toimintalinjojen suunnittelussa.

Avainsanat: yhteistyö, sosiaalityö, lääkärintyö, asiantuntijuus

EsipuheOlen seurannut tämän tutkimuksen prosessia alkumetreiltä asti. Matkalla on ollut

mielenkiintoisia kynnyksiä ylitettävänä: tutkimuksen intressin muotoilu tutkijaa

sosiaalityöntekijän työssä askarruttavista asioista, aineistonkeruun haasteisiin vastaaminen ja

oman hierarkkisen asenteen voittaminen, tutkijan vastuun ottaminen ja rohkea tuloksista

raportoiminen, avoimeen vuoropuheluun uskaltautuminen. Käsitykseni siitä, että oman

työkäytännön tutkiminen on meille aina väistämättä oppimisprosessi ja ammatillinen

kehittymisprosessi, on vahvistunut. Tutkimus antaa mahdollisuuden huolelliseen ajatteluun ja

perustellun käsityksen muodostamiseen kohteeksi valitusta asiasta. Tämäntyyppistä

tutkimusta voimme perustellusti tarkastella oman työn kehittämishankkeena.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työ on väistämättä eri ammattien yhteistä tai rinnakkaista yhteen

sovitettavaa työtä ja Rauni Korkealaakso on valaissut tutkimuksessaan ansiokkaasti tätä

kysymystä. Hän on tutkinut yhden sairaalan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa

työskentelevien lääkärien käsitykset ja kokemukset sosiaalityön asiantuntijuudesta ja

tehtävästä ja kokemukset yhteistyöstä. Käsitykset ohjaavat käytännön toimintaa ja käsitysten

tutkiminen on yksi lähtökohta realistiselle nykytilanteen jäsennykselle. Rauni Korkealaakson

tutkimus on huolellisesti tuotettu puheenvuoro, joka on kiinnostava ja ajatuksia virittävä

moniammatillisen työyhteisön jäsenille, erityisesti sosiaalityöntekijöille ja lääkäreille.

Tutkimuksen tulokset osoittavat sen kirjon ja vaihteluvälin, mikä lääkäreiden käsityksissä on.

Täten tutkimus tekee näkyväksi olemassa olevat ajattelutavat sosiaalityöntekijän tehtävästä ja

asiantuntijuudesta ja lääkäreiden ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyöstä. Tutkimus antaa tätä

kautta merkittävää aineistoa keskustelulle siitä, miten yhteinen työ ja yhteistyö olisi parasta

kulloinkin rakentaa ja miten sosiaalityön asiantuntijuus psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa

tulisi tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Tutkimus osoittaa myös, miten sattumanvaraisesti

lääkärien käsitykset sosiaalityöstä alunperin muodostuvat. Tämän tuloksen perusteella on

aihetta miettiä, missä vaiheessa ja millä tavalla optimaalisen yhteistyön kannalta riittävä ja

tarpeellinen tieto sosiaalityöstä jaetaan lääkäreille. Tutkimus herättää paljon muitakin

kysymyksiä, joiden toivon virittävän keskusteluun ja ammatilliseen kehittämistyöhön.

Anna Metteri

Sosiaalityön lehtori

Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos, Tampereen Yliopisto

1 JOHDANTO ................................................................................................................ 1

2 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN JA LÄÄKÄRIN YHTEISTYÖSUHDE................. .......4

2.1 Sosiaalityöntekijän ja lääkärin ammattien erilaiset taustat sekä erilainen

lähestymistapa .................................................................................................................4

2.2 Organisaatiokulttuuri ja suhtautuminen moniammatilliseen yhteistyöhön...................8

2.3 Yhteistyön tulevaisuuden näkymät .........................................................................11

3 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN TEHTÄVÄ JA ASIANTUNTIJUUS

TERVEYDENHUOLLOSSA........................................................................................... 13

3.1 Sosiaalityö terveydenhuollossa ............................................................................... 13

3.2 Sosiaalityö mielenterveystyössä.............................................................................. 16

3.3 Sosiaalityön asiantuntijuus...................................................................................... 18

4 UUSI ASIANTUNTIJUUS HAASTEENA SOSIAALITYÖNTEKIJÄN JA

LÄÄKÄRIN YHTEISTYÖLLE .................................................................................... 21

4.1 Perinteisestä professionaalisuudesta uuteen asiantuntijuuteen.................................. 21

4.2 Potilasnäkökulma uuden asiantuntijuuden virittäjänä .............................................. 25

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS................................................................................... 29

5.1 Tutkimuskysymykset .............................................................................................. 29

5.2 Aineistonkeruu ....................................................................................................... 30

5.3 Aineisto ja sen analyysi .......................................................................................... 34

5.4 Tutkimuksen arviointi............................................................................................. 36

6 LÄÄKÄREIDEN MÄÄRITTELYT SOSIAALITYÖNTEKIJÄN

TEHTÄVÄSTÄ JA ASIANTUNTIJUUDESTA ............................................................. 38

6.1 Miten lääkärit määrittelevät sosiaalityöntekijän perustehtävän

psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa.......................................................................... 38

6.1.1 Potilaan taloudellisen selviytymisen turvaamistehtävä ............................... 38

6.1.2 Selvittely- ja yhteistyötehtävä.................................................................... 40

6.1.3 Moniammatilliseen tiimityöhön liittyvät tehtävät ....................................... 43

6.2 Lääkäreiden käsitykset psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityön

asiantuntijuudesta ........................................................................................................44

6.2.1 Sosiaaliturvan, lakien, säädösten ja niiden soveltamisen asiantuntijuus ........44

6.2.2 Yhteistyöverkostojen, -kanavien ja järjestelmien asiantuntijuus ...................46

6.2.3 Akuutin ongelman, olosuhteiden ja elämäntilanteen yhdistämisen

asiantuntijuus ..................................................................................................... 47

6.3 Lääkäreiden käsitykset sosiaalityön asiantuntijaroolista ........................................ 48

6.3.1 Sattumanvaraisuus sosiaalityön asiantuntijuuden käytössä.......................... 49

6.3.2 Psykiatrisen sairaalan sosiaalityöntekijän ja avohoidon

sosiaalityöntekijän roolit .................................................................................... 49

6.3.3 Psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimiston

sosiaalityöntekijän roolit ..................................................................................... 53

6.4 Yhteenveto sosiaalityön perustehtävästä, asiantuntijuudesta ja

asiantuntijaroolista...................................................................................................... 54

7 LÄÄKÄREIDEN NÄKEMYKSET JA KOKEMUKSET YHTEISTYÖN

TOTEUTUMISESTA SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KANSSA .............................. 59

7.1 Lääkäreiden kokemukset yhteistyön edellytyksistä ............................................... 59

7.1.1 Kokemus yhteistyön merkityksestä............................................................. 59

7.1.2 Yhteinen foorumi, aika, päämäärä ja hyvä tiedonkulku............................... 60

7.1.3 Sosiaalityöntekijän henkilöön tai työn yleiseen vaativuuteen

liittyvät tekijät ..................................................................................................... 62

7.2 Lääkäreiden näkemykset sosiaalityön osallistumisesta ......................................... 66

7.2.1 Sosiaalityöntekijä kiinteästi mukana potilaan hoitoprosessissa.................... 66

7.2.2 Sosiaalityöntekijä vierailevana tähtenä ...................................................... 68

7.2.3 Eriytynyt potilaskohtainen perustelu sosiaalityöntekijän mukaan

ottamiselle tai konsultoinnille.............................................................................. 71

7.2.4 Prosessin vaiheen mukainen perustelu sosiaalityöntekijän mukaan

ottamiselle tai konsultoinnille............................................................................. 75

7.3 Lääkäreiden näkemykset yhteistyöstä moniammatillisessa tiimityössä ................. 81

7.3.1 Lääkärin ja sosiaalityöntekijän erilaiset roolit moniammatillisessa

työssä.................................................................................................................. 82

7.3.2 Päällekkäisyydet: Yhteisen toiminnan alueita vai työnjaon ongelmia? ........ 85

7.3.3 Näkemykset sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyön onnistumisesta

moniammatillisessa tiimissä ............................................................................... 90

7.4 Yhteenveto lääkärien kokemuksista yhteistyön edellytyksistä, perusteluista

sosiaalityön mukaan ottamiselle ja lääkäreiden käsityksistä lääkärin ja sosiaalityön-

tekijän tiimiyhteistyöstä............................................................................................... 95

7.5 Lääkäreiden näkemykset psykiatrisen erikoissairaanhoidon tulevaisuuden

haasteista ...................................................................................................................104

8 YHTEENVETO JA POHDINTA .............................................................................106

LÄHTEET

LIITTEET Liite 1 Tutkimuslupa

Liite 2 Haastattelulomake

1

1 JOHDANTO

Terveydenhuollossa sosiaalityöntekijänä työskennellessäni minulle on herännyt kiinnostus tut-

kia lääkärien ja sosiaalityöntekijöiden välistä yhteistyötä ja yhteistyön toteutumiseen vaikuttavia

tekijöitä. Koska yhteistyön toteutumiseen ja sujumiseen vaikuttaa se, millainen käsitys yhteis-

työkumppanin työstä on muodostunut, on tutkimukseni kohteeksi lopulta eri vaiheiden kautta

täsmentynyt lääkäreiden näkemykset sosiaalityön tehtävästä ja asiantuntijuudesta sekä lääkärin

ja sosiaalityöntekijän välisen yhteistyön toteutumisesta aikuisten psykiatrisessa erikoissairaan-

hoidossa. Oman työkokemukseni pohjalta olen päätellyt, että erityisesti lääkäreiden näkemykset

ja kokemukset sosiaalityöstä vaikuttavat siihen, miten sosiaalityön asiantuntijuutta ja osaamista

käytetään potilaiden hoidossa ja kuntoutuksessa psykiatrisessa sairaanhoidossa. Lääkäri on vi-

rallisesti vastuullinen johtaja terveydenhuollon yksiköissä, minkä takia lääkärin näkemyksellä

on ratkaiseva merkitys yhteistyölle.

Minulla on terveydenhuollon sosiaalityöstä kaikkiaan noin yhdeksän vuoden työkokemus. Eri-

koissairaanhoidon sairaalassa olen jonkin verran työskennellyt myös somaattisilla osastoilla ja

kuntoutustutkimuspoliklinikalla. Nykyisessä työpaikassani, yleissairaalapsykiatrian poliklini-

kalla, olen ollut työssä vuoden 2001 alusta lähtien. Näen tällä tutkimusprosessilla olevan merki-

tystä oman työni ja ammatillisuuteni kehittämisessä. Tällä tutkimuksella tarkoitukseni on tuot-

taa tietoa, johon nojautuen on mahdollista edesauttaa sairaalassa tapahtuvan potilaan hyvän hoi-

don, kuntoutuksen ja jatkohoidon toteutumista. Hyvin sujuva yhteistyö auttaa potilaan parem-

paan hoito- ja kuntoutustulokseen sairaalassa, helpottaa siirtymistä sairaalasta avohoitoon ja

vaikuttaa selviytymiseen sairaalahoidon jälkeenkin. Sillä on sekä inhimillistä merkitystä poti-

laan saaman hyvän hoidon kautta, mutta myös hoito- ja kuntoutusprosessia tehostavaa ja siten

kustannuksia säästävää vaikutusta.

Lehtisen (2002, 110) mukaan viimeisten 20 vuoden aikana psykiatrisen erikoissairaanhoidon

palveluissa on tapahtunut Suomessa suuria muutoksia, jotka ovat eniten näkyneet psykiatristen

sairaansijojen määrän vähenemisenä. Psykiatrian erikoisalan sairaaloissa hoitoajat ovat lyhenty-

neet. Avohoidon kehittämisellä ei kuitenkaan ole pystytty täysin korvaamaan sairaaloiden

alasajoa. Muutokset ovat tuoneet paineita myös psykiatrisen erikoissairaanhoidon toiminnan

2

kehittämiselle. Yhtenä haasteena on mielestäni moniammatillisen yhteistyön kehittäminen sekä

psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa että avohoidossa.

Sosiaalityötä terveydenhuollossa on kuvattu työksi vieraassa isäntäorganisaatiossa siksi, että

sosiaalityö on siellä toissijaisessa asemassa lääketieteeseen ja hoitotyöhön nähden. Kuitenkin

sosiaalityöllä on paljon annettavaa yhteiseen työhön potilaiden hyväksi ja siksi myös sosiaali-

työn laajempi yhteiskunnallinen näkökulma pitäisi tulla paremmin näkyväksi sekä mielenterve-

ystyössä että terveydenhuollossa, erityisesti psykiatrisessa hoidossa. Cheethamin (1995, 142)

mukaan terveydenhuollon sosiaalityöllä on vaarana jäädä lääketieteen näkökulmasta tehokkaana

pidetyn käytännön varjoon ja sosiaalityöntekijöillä on terveydenhuollon laitoksissa paineita olla

pääasiassa mahdollistamassa potilaiden sujuva hoito sekä ennen kaikkea nopeat ja tehokkaat

siirtymiset sairaalaan ja sairaalasta pois. Yhteentörmäyksiäkin on hänen mukaansa tapahtunut,

kun sosiaalityöntekijät ja muut sosiaalitieteiden edustajat ovat halunneet osoittaa, että yksilön

sosiaalisessa maailmassa sairaus ja terveys ovat paljon monimutkaisempia asioita kuin miltä ne

lääketieteen näkökulmasta saattavat näyttää. Suomessa Kananoja (1997, 47-48) nosti sosiaali-

työn selvityshenkilön raportissaan mielenterveystyön ja psykiatrisen sairaanhoidon sosiaalityön

esiin kehitystä vaativana alueena.

Lindenin (1999, 155-156) mukaan terveyspainotteisessa toimintajärjestelmässä moniammatilli-

nen yhteistyö ei aina luonnista ja etenkin tiimityötä on vaikea istuttaa sairaalarutiineihin. Mette-

rin (1996, 146) mukaan sekä Suomessa että monissa muissa maissa moniammatillisuus on viety

pisimmälle myös toiminnan rakenteeseen vanhustenhuollon, mielenterveystyön, päihdehuollon,

lastensairauksien ja kuntoutuksen alueella. Moniammatillinen yhteistyö onkin psykiatrisessa

erikoissairaanhoidossa ja yleensäkin mielenterveystyössä vakiintunut käytäntö. Usein potilaiden

elämäntilanteet kaikkineen ovat mutkikkaita ja eri ammattilaisten yhteistyöllä voidaan yhdessä

hakea uusia näkökulmia. Koska kyse on usein monimutkaisista ongelmista, tarpeellisen koko-

naiskäsityksen muodostaminen vain yhden näkökulman perusteella ei ole mahdollista. Tässä

tutkimuksessa keskityn lääkäreiden käsityksiin sosiaalityön tehtävästä ja asiantuntijuudesta sekä

yhteistyöstä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyöhön sairaala-

organisaatiossa kuitenkin vaikuttaa moni muukin asia kuin vain yksittäisten sosiaalityöntekijöi-

den ja lääkäreiden toiminta. Näistä kahdesta yhteistyökumppanista lääkäri kuitenkin on se, jolla

on asemansa vuoksi virallista valtaa vaikuttaa yhteistyön toteutumiseen enemmän kuin sosiaali-

työntekijällä.

3

Tämä tutkimus on luonteeltaan myös tapaustutkimus lähes kaikkien eli noin 79%:n saman sai-

raalan aikuispsykiatrisilla osastoilla ja poliklinikoissa haastatteluhetkellä työskennelleiden lää-

käreiden näkemyksistä sosiaalityöntekijöiden tehtävästä ja asiantuntijuudesta sekä siitä, miten

yhteistyö sosiaalityöntekijöiden kanssa toteutuu. Suomessa tutkimuksia sosiaalityöntekijän ja

lääkärin yhteistyöstä ei ole juurikaan tehty. Internetistä suomalaisesta artikkelitietokannasta

(ARTO) en löytänyt 16.6.04 sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyötä koskevia artikkeleita.

Tutkimuksen teoriaosassa tarkastelen sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyöhön vaikuttavia

seikkoja, sosiaalityöntekijän tehtävää ja asiantuntijuutta terveydenhuollossa sekä uuden asian-

tuntijuuden haasteita lääkärin ja sosiaalityöntekijän yhteistyölle. Tutkimuksen empiirinen osio

jäsentyy tekemäni teemoittelun perusteella kahdeksi eri osaksi. Ensimmäinen osa koostuu lää-

käreiden käsityksistä siitä, mikä on sosiaalityön tehtävä ja asiantuntijuus psykiatrisessa erikois-

sairaanhoidossa. Toisessa osassa käsittelen lääkäreiden käsityksiä ja kokemuksia sosiaalityönte-

kijän ja lääkärin yhteistyön toteutumisesta ja tekijöistä, jotka ovat yhteydessä yhteistyön toteu-

tumiseen. Tutkimuksessa en ole erotellut käsitteitä "potilas" ja "asiakas". Käytän potilas-

nimikettä selvyyden vuoksi, koska haastatteluissa puhutaan sairaalassa olevista henkilöistä ja

haastatteluvastauksissa asiakasta nimitetään potilaaksi.

Luvussa kaksi tarkastelen lääkärin ja sosiaalityöntekijän yhteistyösuhdetta. Yhteistyösuhteeseen

vaikuttavana tarkastelen näiden ammattien erilaisia taustoja ja erilaista lähestymistapaa potilaan

tilanteeseen. Samassa luvussa tarkastelen organisaatiokulttuurin ja moniammatilliseen yhteis-

työhön suhtautumisen vaikutusta tähän yhteistyösuhteeseen. Kolmanneksi tässä luvussa tarkas-

telen yhteistyön tulevaisuuden näkymiä. Luvussa kolme tarkastelen sosiaalityöntekijän työtä

yleisesti terveydenhuollossa ja erityisesti mielenterveystyössä sekä sosiaalityön asiantuntijuutta

terveydenhuollossa. Neljännessä luvussa pohdin, mitä haasteita uusi asiantuntijuus tuo sosiaali-

työntekijän ja lääkärin yhteistyölle. Luku sisältää perinteisen professionalismin ja uuden asian-

tuntijuuden tarkastelua. Lisäksi neljännessä luvussa tarkastelen potilasnäkökulmaa sosiaalityön-

tekijän ja lääkärin uuden, jaetun asiantuntijuuden virittäjänä. Viidennessä luvussa kuvailen tut-

kimuskysymykset, kerron aineistonkeruusta ja aineiston analyysistä sekä arvioin tutkimuspro-

sessiani. Kuudes ja seitsemäs luku sisältävät tutkimustulokset. Kuudennessa luvussa käsittelen

lääkäreiden määrittelyt sosiaalityön tehtävästä ja asiantuntijuudesta. Seitsemäs luku sisältää lää-

käreiden näkemykset ja kokemukset yhteistyön toteutumisesta sekä näkemykset psykiatrisen

4

sairaanhoidon tulevaisuuden haasteista. Luku kahdeksan sisältää yhteenvedon keskeisimmistä

tuloksista ja niiden perusteella tekemäni johtopäätökset.

2 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN JA LÄÄKÄRIN YHTEISTYÖSUHDE

2.1 Sosiaalityöntekijän ja lääkärin ammattien erilaiset taustat sekä erilainen lähestymis-

tapa

Sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyösuhteeseen vaikuttavina seikkoina tarkastelen näiden

kahden ammatin hyvin erilaisia lähtökohtia lähinnä sen perusteella, mitä Huntigton on niistä

vuonna 1981 tutkimuksessaan selvittänyt. Arnkilin (2005, 28-29) mukaan yhteisen ongelman

määrittelyssä kaikilla on oma toiminnallinen lähestymiskulmansa ja ongelmaa pitäisi osata kat-

soa eri näkökulmista, mikä puolestaan edellyttää hyvää kohtaamista. Potilaan ongelmien määrit-

tely vaikuttaa siihen tapaan, millä ratkaisuja yhteistyössä lähdetään hakemaan. Sosiaalityönteki-

jä näkee potilaan ja hänen ongelmansa eri näkökulmasta kuin lääkäri. Yhteistyön toteutumiseen

vaikuttaa se, miten nämä eri näkökulmat tulevat esille ja miten sosiaalityöntekijän ja lääkärin

näkemykset ja tiedot näkyvät lopputuloksessa. Näkökulman ja lähestymistavan eroja tarkastelen

sekä kotimaisten että ulkomaisten kirjallisuuslähteiden valossa. Tarkastelussa tulee esille sekä

yleisesti terveydenhuollossa että erityisesti psykiatrisessa sairaanhoidossa vaikuttavia tekijöitä.

Yhteistyön taustalla vaikuttavia tekijöitä tulee esille brittiläisen sosiologin Huntingtonin (1981,

155, 156, 168) sosiaalityöntekijän ja lääkärin välisestä yhteistyöstä Britaniassa ja Australiassa

kertovassa tutkimuksessa "Social Work and General Medical Practice - Collaboration or Con-

flict?" Teoksessa tulee esille mm. sosiaalityöntekijän ja lääkärin ammattien erilaiset historiat.

Lääkärin ammatilla on vanhat perinteet ja professiojärjestelmässä lääkärin ammatilla on perin-

teisesti ollut korkea status ja arvovalta. Sosiaalityöntekijän ammatilla on lyhyempi historia ja

sen juuret ovat vapaaehtoistyössä. Huntington toteaa lääkärin ammatilla olevan vanhat perinteet

ja sen olleen ammattina olemassa jo ennen terveyspalvelujärjestelmien kehittymistä. Sosiaali-

työntekijän ammatti puolestaan on kehittynyt yhteiskunnan ohjauksen lisäännyttyä terveyden-

huollon ja hyvinvoinnin kentällä 1900-luvulla ollen siten ammattina lääkärin ammattia nuorem-

pi. Suurin vaikutus tällä eroavaisuudella on Huntingtonin mukaan yhteistyöhön vaikuttaviin

auktoriteettikysymyksiin. Sosiaalityöntekijöillä on hänen mukaansa ollut perinteisessä profes-

5

siojärjestelmässä alhainen status ja arvovalta lääkäreihin verrattuna. Tutkimuksessa on eroavai-

suuksia siihen asetelmaan, mikä omassa tutkimuksessani on. Ensinnäkin Huntingtonin tutki-

muksen tekemisestä on kulunut jo yli 20 vuotta ja tutkimus on tehty Britaniassa ja Australiassa.

Eroavaisuutena oli myös se, etteivät Huntingtonin tutkimuksessa mukana olleet lääkärit ja sosi-

aalityöntekijät olleet saman organisaation palveluksessa, eivätkä lääkärit myöskään olleet eri-

koistuneet tietylle alueelle, kuten psykiatriaan. Tästä kaikesta huolimatta kirjan tekstistä löytyy

paljon itselleni tutunomaista ja lisäksi monet Huntingtonin johtopäätökset tuntuvat vielä tänäkin

päivänä ajanmukaisilta. Olen tässä omassa pro-gradutyössäni vertailumielessä viitannut hänen

tutkimustuloksiinsa.

Kuitenkin Huntingtonin tutkimuksesta löytyy myös seikkoja, jotka eivät enää tänä päivänä ai-

nakaan Suomessa ole vaikuttamassa yhteistyöhön, kuten esimerkiksi ammatissa toimivien lää-

käreiden ja sosiaalityöntekijöiden ikäjakauma iältään vanhempiin lääkäreihin ja nuorempiin so-

siaalityöntekijöihin. Huntington (1981, 158-159) toteaa, että lähes kaikki lääkärit yhteistyön

osapuolina ovat olleet miehiä ja sosiaalityöntekijät naisia, mikä on vaikuttanut auktoriteettiin ja

potilassuhteisiin. Hän toteaa sen edistäneen lääketieteen dominanssia enemmän kuin minkään

muun yksittäisen tekijän. Suomen lääkäriliiton mukaan Suomessa lääkäreistä 1.1.2004 oli 51 %

miehiä, mutta nuorista lääkäreistä ja lääketieteen opiskelijoista lähes kaksi kolmannesta oli nai-

sia. (Suomen Lääkäriliiton nettisivut, 14.12.2004). Jyrkkä jako miespuolisiin lääkäreihin ja

naispuolisiin sosiaalityöntekijöihin ei siten ainakaan Suomessa ole vaikuttamassa yhteistyöhön.

Sosiaalityössä lähestymistapa ihmisten ongelmiin on erilainen kuin lääkärintyössä. Rauhalan

(1989, 115) mukaan sosiaalityö on vaikuttamista ihmiseen lähinnä situaation kautta. Situatio-

naalisuudella ihmisen olemassaolon muotona tarkoitetaan Rauhalan (1982, 33) mukaan ihmisen

kietoutuneisuutta todellisuuteen oman elämäntilanteensa kautta. Sen ymmärtäminen ihmisen

kokonaisuuden yhdeksi olemassaolon muodoksi saattaa hänen mukaansa kuitenkin olla vaike-

ampaa kuin tajunnallisuuden ja kehollisuuden ymmärtäminen ihmisen ontologisiksi perusmuo-

doiksi. Fook (2002, 4) esittelee kirjassaan ”Social Work – Critical Theory and Practice”, mah-

dollisuuksia kriittiseen sosiaalityön käytäntöön eri yhteyksissä, joissa sosiaalityötä tehdään.

Fookin mukaan sosiaalityössä ”ihmisten auttamisen” eetos on alun alkaenkin ollut sidoksissa

sosiaaliseen ympäristöön, eikä se koskaan ole kohdistunut pelkästään ihmisten persoonallisiin

piireisiin. Hänen mukaansa sosiaalityössä yksilön ongelmia ja vaikeuksia lähestytään kokonais-

valtaisesti ja tietoisena asiayhteyksistä. Fookin mukaan erityisesti 1960-luvulta lähtien on kiin-

6

nitetty huomiota siihen, miten myös sosio-ekonomiset rakenteet ja historialliset olosuhteet vai-

kuttavat yksilön kokemukseen.

Miten potilaan ongelmien määrittely vaikuttaa siihen, miten ongelmia lähdetään ratkomaan? Pu-

rolan (1986, 15) mukaan sillä, miten terveydenhuolto-organisaatio näkee kohteensa, on myös

välittömiä yhteyksiä niihin keinoihin ja toimintatapoihin, joilla ongelmaan voidaan asianmukai-

sesti vaikuttaa. Hän toteaa, että kun sairauden käsite muuttuu entistä sosiaalisemmaksi, tulevat

jotkut keinot tärkeämmiksi tai entistä laajempaan käyttöön. Faronen (2002, 101-102) mukaan

jonkun käyttäytymisen määrittely sairaudeksi viittaa poikkeavuuden medikalisaatioon ja sosiaa-

liseen kontrolliin. Kun tietyt käyttäytymistavat ja näkökannat on määritelty sairaudeksi, se tar-

koittaa Faronen mukaan, että jokin on epäkunnossa ja lääketieteellisen hoidon pitäisi pystyä

muuttamaan käyttäytyminen tai perspektiivi positiiviseen suuntaan. Farone toteaa määrittelyn

siitä, mikä on sairautta ja mitkä hoidot ovat järkeviä ja tarpeellisia olevan mielenterveyden alu-

eella paljon epäselvempää kuin muilla lääketieteen alueilla kuten esimerkiksi kirurgiassa.

Mönkkösen (1996, 56) mukaan länsimainen terveydenhuolto perustuu hyvin tautikeskeiseen

ajatteluun. Hän toteaa kielenkäytöllä olevan keskeisen merkityksen myös ammattiryhmien väli-

sessä yhteistyössä, kun luokittelevilla käsitteillä ja yleistyksillä torjutaan tasavertaisen vuoro-

vaikutuksen eräs olennainen puoli eli ennalta arvaamattomuus. Matilainen (1994, 4) kuvaa täl-

laista mm. psykiatrisessa hoidossa vallitsevaa tautikeskeistä ongelmien jäsentämistapaa diag-

noosidiskurssiksi, jolla hän tarkoittaa potilaan toiminnan ymmärtämistä asiantuntijan tekemän

tulkinnan eli diagnoosin kautta. Tämän lääketieteellistämiseen eli medikalisaatioon viittaavan

diskurssin rinnalle Matilainen tuo ristiriitaisuuksia ja jännitteitä luovan suhde-diskurssin, jonka

aseman hän toteaa vaihtoehtoisena jäsennyksenä vielä olevan heikon psykiatrisessa sairaanhoi-

dossa. Peltomäen ym. (2002, 93-94) mukaan pitkälle erikoistuneissa asiantuntijuuksissa elää

ongelmien medikalisoitumisen vaara, mikä tarkoittaa sitä, että ongelmasta nähdään vain sen oi-

retaso, mutta ongelman suhde laajempaan yhteiskunnallis-sosiaaliseen kehykseen jää näkemät-

tä. Hänen mukaansa usein työn kohteeksi tällöin määritellään ongelman kantaja varsinaisen on-

gelman sijaan ja menetetään mahdollisuus vaikuttaa ongelmaan ennaltaehkäisevästi. Kun sosi-

aalityö on tasavertaisena osallistujana mukana yhteistyössä, se on omiaan laajentamaan näkö-

kulmaa siten, ettei keskitytä pelkkien oireiden hoitoon, vaan pystytään yhdessä luomaan ym-

märrystä potilaan ja hänen läheistensä tilanteesta laajemminkin. Metterin (1996, 153) mukaan

terveydenhuollon sosiaalityöntekijä voi olla eniten hyödyksi asiakkaille ja työtovereille mo-

7

niammatillisessa työryhmässä vahvistamalla omaa ammatillista arkielämän tulkintakehystään

ja alkuperäistä rooliaan sekä ottamalla selvää asiakkaan arjesta ja osallistumalla vuoropuheluun.

Britaniassa Staffordshiren yliopistossa sosiaalityön lehtorina toimivan Barnesin (2004) artikke-

lissa tarkastellaan, mitä vaikutuksia sosiaalityön poisjättämisellä psykoosipotilaan hoidosta

mahdollisesti on. Hän pohtii artikkelissaan myös, miten psykoosi voidaan nähdä eri tavalla, kun

sitä tarkastellaan eri näkökulmista. Se voidaan psyko-biologisesta näkökulmasta poiketen - so-

siaalityön näkökulmasta - nähdä myös erityisen herkän ihmisen reaktiona äärimmäisen vaikeis-

sa olosuhteissa. Psykoosipotilaan hoidossa tämä tulkinta merkitsee erityistä painotusta potilasta

arvostavaan asiakassuhteeseen. Painetta ja tuskaa helpottamalla on tarkoituksena tarjota suoraa

apua ihmiselle hänen tilanteessaan ja sitä kautta vaikuttaa tunteisiin ja lopulta myös psykootti-

siin oireisiin. Barnesin mukaan on osoitettavissa, että siten pystytään parantamaan henkilön ter-

veyttä ja sosiaalista toimintakykyä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole esittää, että psykoosin hoi-

toon olisi pelkkä sosiaalinen ratkaisu, vaan että myös sosiaalityön näkökulman huomioiminen

on tarpeellinen psykoosipotilaan hoidossa. (Barnes 2004, 207, 221, 227.)

Bland ja Renouf (2001) toteavat sosiaalityön näkökulman tiimissä rohkaisevan ajattelun ulotta-

mista laajemmin sairausmallien taakse niin, että otetaan huomioon yhteisöllinen lähestymistapa.

Myös asiakkaat yleensä arvostavat sosiaalityöntekijöiden antamaa hyvin käytännöllistä tukea

perusasioiden järjestämisessä, esimerkiksi raha-asioissa ja asumisessa. Tämä kyky tehdä käy-

tännöllisiä hyvinvointitehtäviä on sosiaalityön osuuden ydintä tiimin kokonaistoimintaan näh-

den. Sosiaalityö muistuttaa esimerkiksi siitä, että monet psyykkisesti sairaat ihmiset ovat köy-

hiä, marginalisoituneita ja haavoittuvia yhteiskunnassa, jota lisääntyvästi johtavat taloudellis-

rationaaliset arvot. Psyykkinen sairaus ei ole vain hoivaa ja hoitoa. Siihen sisältyy myös sosiaa-

lisen oikeudenmukaisuuden takaaminen niille ihmisille, joiden olosuhteet ovat jättäneet heidät

taloudellisesti ja poliittisesti marginaaliin. Se on turvallisuuden ja arvokkaan paikan takaamista

yhteiskunnassa. (Mt., 2001, 239-240.)

Metterin (1996, 147, 151, 152) mukaan sosiaalityön ja lääketieteen lähestymistavan ero esimer-

kiksi moniammatillisessa työkyvyn arviossa liittyy luonnontieteen ja sosiaalisen kehyksen pe-

rustavanlaatuiseen eroon. Hän arvioi suurimpien ongelmien liittyvän terveydenhuollon sisällä

olevaan tietohierarkiaan, jossa luonnontiede on ylimpänä ja sosiaalinen tieto alimpana, psyko-

logisen tiedon ollessa jossakin niiden keskellä. Tietohierarkia näkyy hänen mukaansa siinä, että

8

sosiaalinen tai psykologinen tieto nousee luonnontieteen rinnalle usein vasta niissä tilanteissa,

joissa niitä tarvitaan auttamaan lääketieteellisten johtopäätösten täsmentämisessä tai joissa kii-

reistä ratkaisua vaativat asiat sijoittuvat selkeästi luonnontieteellisen kehyksen ulkopuolelle.

Edelleen hän toteaa esimerkiksi työkykyarviojärjestelmässä ylimpiin valituselimiin saakka ole-

van edustettuna vain lääketiede, joten sosiaalityöntekijöiden ja psykologien lausunnotkin joutu-

vat sosiaalivakuutuksen päätöksentekojärjestelmässä lääketieteen asiantuntijan ja mahdollisesti

juristin arvioitavaksi. Lääkärien ammattikunnan sisäisessä hierarkiassa puolestaan vakuutuslai-

tosten ja –yhtiöiden lääkärit tai asiantuntijalääkärit toimivat portinvartijoina lakisääteisiin sosi-

aaliturvaetuuksiin. Metterin mukaan arkielämän ongelmien medikalisaatio, lääketieteen asian-

tuntijuuden ulottaminen sairauksien ulkopuolelle, on siten vallitsevassa järjestelmässä usein ai-

noa keino auttaa sellaisia väliinpudonneita, joiden selviytymättömyys ei näy numeromittareissa.

Terveydenhuollon sosiaalityön kannalta medikalisaatio voi Metterin mukaan olla ongelmallista

siksi, että myös sosiaalityön tietäminen, tieto ihmisten arjesta, on lääketieteelle alisteista estäen

tasaveroisen vuoropuhelun olemassa olevissa institutionaalisissa rakenteissa. Kiinnostavan jän-

nitteen sosiaalityön ja lääketieteen välille tuo esimerkiksi työkyvyn arviointitiimissä Metterin

(2000, 249) mukaan se, että sosiaalityöntekijällä on virallinen ammatillinen vastuu ihmisen ar-

kisen selviytymisen tukemisesta siihen liittyvine järjestelyineen, kun taas lääkärillä on vii-

mesijainen vastuu niistä lausunnoista, joilla sosiaaliturva ratkaistaan. Lehtisen (1986, 98) mu-

kaan lääketieteellisen tiedon auktoriteetti ilmenee sosiaalityöntekijän työssä mm. siten, että mo-

net sosiaaliturvan muodot perustuvat lääketieteelliseen kontrolliin ja lääketieteellinen arvio tar-

vitaan tavallaan sosiaalityöntekijän työn viralliseksi käynnistäjäksi ja työn tulosten vahvistajak-

si. Myös Mönkkönen (1996, 56) näkee tiedollisten hierarkioiden jättävän kahden tai useamman

toimijan vuorovaikutuksessa lisäkysymyksille vain vähän tilaa.

2.2 Organisaatiokulttuuri ja suhtautuminen moniammatilliseen yhteistyöhön

Ne puitteet, joissa sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyö tapahtuu, vaikuttavat osaltaan yhteis-

työn toteutumiseen. Tarkastelen terveydenhuollon organisaatiokulttuurin vaikutusta sekä sosiaa-

lityön toteutumiseen että lääkärin ja sosiaalityöntekijän yhteistyön toteutumiseen. Vaikka sosi-

aalityö terveydenhuollon organisaatiossa kohtaakin monia haasteita ja organisaatioiden sisällä

yhteistyösuhteita saattaa rajoittaa hierarkkisuus ja vanhat käytännöt, on käytäntöjen muutos

mahdollinen. Erityisesti perinteisiin professioihin liittyvä autonomia tekee yksilöille mahdolli-

seksi muuttaa työtapoja ja toimintakäytäntöjä työn muuttuvien vaatimusten mukaan.

9

Pohdin myös sitä, onko sosiaalityöntekijöillä ja lääkäreillä ammattikuntina erilainen suhtautu-

mistapa moniammatilliseen yhteistyöhön, vai onko enemmänkin kysymys eri henkilöiden suh-

tautumistavan eroista. Lähinnä ulkomaisen tutkimustiedon pohjalta haen vastausta lääkärin ja

sosiaalityöntekijän yhteistyön kehittymisnäkymiin.

Ojurin (1996, 125-126) mukaan organisaatiokulttuurin on todettu vakiinnuttavan tiettyjä toimin-

tatapoja, jolloin siitä voi tulla myönteisiä muutoksia estävä tekijä. Organisaation yhteistyösuh-

teita saattaa hänen mukaansa rasittaa hierarkkisuus ja siihen liittyvät valtaongelmat, jotka ilme-

nevät erilaisissa virallisissa ja erityisesti epävirallisissa normeissa ja tottumuksissa. Vähäahon

(2002) mukaan asiantuntijat työskentelevät organisaatiossa suhteessa aiempaan osaamiseen,

sääntöihin, käytössä oleviin resursseihin ja käsillä oleviin välineisiin. Vähäaho kuitenkin toteaa

yksilöiden olevan aktiivisia ja reflektoivia suhteessa omiin tekoihinsa. Erityisesti perinteisissä

professioissa tietty ammatillinen autonomia omassa työssä antaa mahdollisuuden toimia itsenäi-

sesti vaikuttaen omiin tekoihin ja sitä kautta organisaation toimintaan tulevaisuudessa. Ammat-

tilaisten tekoja ohjaa yksilöllinen tarkoitus, vaikka historia vaikuttaa toiminnan taustalla. Esi-

merkkeinä terveydenhuollosta Vähäaho mainitsee sen, miten potilastyötä on tavattu tehdä, mi-

ten työvälineitä on käytetty, mitä ja miten dokumentteihin on ollut tapana kirjata, sekä keiden

kanssa yhteistyötä on totuttu tekemään. Nämä ovat ajan myötä ammatteihin kehittyneitä ja or-

ganisaatioiden muistissa olevia käytäntöjä, joita yksittäiset työntekijät käytännön työssään to-

teuttavat, mutta myös muuttavat. Omaa toimintaansa muokkaamaan pystyvän yksilön lisäksi

historian määräävyyttä murtavat uudet ajattelumallit, teknologian ja tieteen kehityksen mahdol-

listamat konkreettiset tai teoreettiset työvälineet, jotka voivat hetkessä muuttaa työtavat toiseksi.

Ristiriitojen luomat uudet käytännöt muovaavat yksilöiden ja organisaatioiden toimintaa. (M.,

69.) Vaikka potilastyöllä organisaatioissa on historiansa ja vakiintuneet tekemisen tapansa,

muutoskin on mahdollista yksilöiden aktiivisuuden kautta. Loppujen lopuksi yksilöillä on niin

halutessaan, ainakin teoriassa, mahdollisuuksia muuttaa organisaation käytäntöjä. Tietysti vai-

kutusvalta on riippuvainen siitä, missä asemassa henkilö organisaatiossa on.

Qvretveitin (1995, 22-23) kirjassa ”Moniammatillisen yhteistyön opas” pohditaan syytä raken-

teen, etenkin valtasuhteiden, merkityksen vähättelyyn tai kieltämiseen. Qvretveit toteaa tarkoit-

tavansa rakenteella sitä virallista asemaa tai roolia, jonka ihminen ottaa vastaan aloittaessaan

työnsä organisaatiossa. Erityisesti hän korostaa tähän asemaan liittyviä velvoitteita ja asianmu-

kaisesti toimivia tulosvastuu- toimivaltasuhteita verrattuna toisiin ryhmiin ja asemiin sekä yh-

10

dessä sovittuja menettelytapoja ja toimintaperiaatteita esimerkiksi päätöksenteossa. Hän toteaa

edelleen, että eri ihmiset epäilemättä tulkitsevat samaan asemaan liittyvät velvoitteet eri tavoin

samoin kuin hoitaisivat suhteet toisiin ihmisiin eri tavoin.

Terveydenhuollon sosiaalityöntekijöiden sanotaan työskentelevän itselleen vieraissa isäntäorga-

nisaatioissa eli esimerkiksi sairaalassa, jossa toimitaan pitkälle lääketieteen ehdoilla. Organisaa-

tiokulttuuri puolestaan vaikuttaa siihen, miten joustavasti toimintaa pystytään muuttamaan.

Lindènin (1999, 97) mukaan keskeisten lääketiede-hoitotiede ryhmien lisäksi muut ammatti-

ryhmät eivät aina ole mukana hoitokokonaisuudessa ja hänen mukaansa sosiaalityöntekijä jou-

tuukin helposti medikaalisen avustajan rooliin itsenäisen profession asiantuntijan sijaan.

Miten sitten sosiaalityöntekijän käytännön työssä näkyy tämä vieraassa isäntäorganisaatiossa

esimerkiksi mielenterveystyössä työskenteleminen? Ryan, Healy ja Renouf (2004) ovat tutki-

neet mielenterveystyön kentällä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden professionaalista asian-

tuntijuutta Australian Melbournessa. Heidän tutkimuksessa mukana olleet sosiaalityöntekijät

ovat hyvin tietoisia siitä, että heidän työtään johtaa isäntäorganisaatio, jossa sosiaalityön arvot,

tieto ja taidot eivät ole pääosassa ja ovat tietoisia siitä, että heidän työnsä on suurelta osin myös

kiistettyä. Vaikka monilla Ryanin ym. tutkimuksessa mukana olleista sosiaalityöntekijöistä on

huomattava autonomia työpaikassaan, he kokevat sosiaalityön olevan alhaalla ammattienväli-

sessä hierarkiassa. Siitä huolimatta he tutkijoiden mukaan sitoutuvat tekemään hyvää ja sosiaa-

lityön periaatteille rakentuvaa yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa. Edelleen tutkijat to-

teavat, että sosiaalityöntekijät vaativassa mielenterveyspalvelujärjestelmän isäntäorganisaatios-

sa ja mielenterveystyöntekijän roolissaan kykenevät tekemään tehokasta sosiaalityötä. Sosiaa-

lityöntekijöiden erikoistunut mielenterveystietous ja taito mieluummin täydentää kuin korvaa

sosiaalityön asiantuntemusta. He keskittyivät pääasiassa asiakkaittensa elämän yksilön, perheen,

ammatillisen ja sosiaalisen tason ulottuvuuksiin vaikka pitävät kiinni mielenterveyspolitiikan

tärkeydestä ja toimintakontekstista. (Mt., 33, 35.) Leinosen (2001, 103) tutkimuksessa useim-

mat haastatellut sosiaalityöntekijät pitivät eri ammattien eräänlaista limittymistä ja vastuualuei-

den yhdistymistä yhtenä psykiatrisen työn erityispiirteenä ja osa haastatelluista katsoi ammatti-

identiteettinsä pohjautuvan pikemminkin yleiseen mielenterveystyöhön kuin erityiseen sosiaali-

työhön.

11

Oman tutkimukseni kannalta on mielenkiintoista Huntingtonin tutkimuksen johtopäätös erosta

sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden ihmissuhdeorientaatiossa. Huntigton (1981) toteaa, että so-

siaalityöntekijöiden mielestä suhde muihin ammattiryhmiin on keskeistä tehokkaassa toimin-

nassa. Lääkärit puolestaan ovat mieluummin varovaisia moniammatillisessa yhteistyössä. Ta-

voitteena heillä on säilyttää itsellään kontrolli asiakastapauksesta niin, että vaikka työ perustuisi

tiimityölle, lääkäri olisi kiistaton tiimin johtaja tai vetäjä. Tätä pidetään merkittävänä erilaisuu-

tena, lääkäri tuo mukaan hierarkian, kun taas sosiaalityöntekijä odottaa tasavertaista yhteistyötä.

Ihmissuhdeorientaation takana on erilaisuudet siinä, miten suhtaudutaan ammattien väliseen yh-

teistyöhön ja mitä siltä odotetaan. Lääkäri voi Huntingtonin mukaan nähdä syyn yhteistyölle

oman aikansa säästymisessä, sosiaalityöntekijä voi nähdä yhteistyön parantavan terveydenhuol-

toa. (Huntington 1981, 170.) Ojuri (1996) ei tällaista selkeää eroa eri ammattiin kuuluvien välil-

lä näe kehitysvammahuollon työssä. Ojurin mukaan sekä työntekijöiden suhtautumisessa yh-

teistyöhön että heidän tavoissaan tehdä yhteistyötä löytyy selkeitä painotuseroja, jotka eivät kui-

tenkaan ole selkeästi toisistaan ammattiryhmittäin eroteltavissa. Hän jakaa suhtautumisen yh-

teistyöhön oman tutkimusaineistonsa perusteella kolmeen yhteistyömalliin. Yksintyöskentelyssä

yhteistyön tekeminen on valikoivaa ja siinä yhteistyön tekeminen esimerkiksi oman ammatti-

ryhmän edustajien kanssa koetaan tärkeäksi, mutta ”käskytettyyn”, oman toimenkuvan kautta

määräytyvään yhteistyöhön suhtaudutaan kriittisesti. Instrumentaalisessa eli välineellisessä yh-

teistyössä yhteistyöhön suhtaudutaan myönteisesti, mutta sen merkitys arvioidaan ensisijaisesti

itselle koituvan hyödyn perusteella. Yhteistyöhakuinen työskentely puolestaan kertoo varauk-

settomasta yhteistyön kannattamisesta, jolloin muunlaista tapaa työnteolle ei nähdä olevan.

(Mt., 124.)

2.3 Yhteistyön tulevaisuuden näkymät

Metterin (1996, 146) mukaan ihmisten ongelmien monimutkaisuus tekee tarpeelliseksi monitie-

teellisen ja moniammatillisen arvioinnin ja ongelmanratkaisun. Sosiaalityöntekijän ja lääkärin

yhteistyötä tarkastellessani en tässä erottele kahdenkeskeistä ja moniammatillista yhteistyötä.

Yhteistyö saatetaan kuitenkin määritellä ja ymmärtää eri tavoin ja sille saattaa myös olla erilai-

sia odotuksia. Sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyön lisääntymiseen viittaavat esimerkiksi

Yhdysvalloissa ja Australiassa tehdyt tutkimukset. Esimerkiksi Columbian yliopiston sosiaali-

työn laitoksen apulaisprofessori Schilling II ja Wisconsinin yliopiston lääketieteen professori

Schilling (2001) käsittelevät artikkelissaan sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden suhdetta sekä

12

yhteistä, jaettua, intressiä terveydenhuollossa. Heidän mukaansa sosiaalityöntekijöiden ja lää-

käreiden suhteessa on aina ollut ristiriitaisuuksia ja epävarmuutta, mutta muutosten sekä tervey-

denhuollossa että sosiaalityössä viittaavaan yhteistyön lisääntymisen suuntaan. Heidän tutki-

muksensa tukevat käsitystä siitä, että lääkäreiden ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyö USA:ssa on

lisääntymässä. He toteavat lääkäreiden jo pidemmän aikaa tunnustaneen sosiaalisten tekijöiden

tärkeyden sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa, vaikka se ei selkeästi vielä käytännön

työssä näy esimerkiksi yhteistyökumppanuuden lisääntymisenä. Tutkijat toteavat kuitenkin, että

muutokset sekä sosiaalityössä että lääketieteessä voivat johtaa lisääntyvään yhteistyöhön näiden

kahden ammatin välillä. Viimeaikainen kehitys terveydenhuollossa on tuonut esiin sen, että so-

siaalityöntekijöillä ja lääkäreillä olisi paljon hyötyä yhteisten huolenaiheitten ja toinen toisiaan

täydentävien roolien painottamisesta. Esimerkiksi potilaalle, joka on riippuvainen toisten avus-

ta, sosiaalityöntekijä pystyy parhaiten määrittelemään tason, johon asti perheenjäsenet ovat ha-

lukkaita ja kykeneviä tarjoamaan riittävän fyysisen huolenpidon ja henkisen tuen. Tämä tarkoit-

taa sitä, että sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden on tehtävä yhteistyötä edesauttaakseen vam-

maisen tai sairaan henkilön ja tämän perheen optimaalista selviytymistä. (Schiling II & Schil-

ling 2001, 231.)

Myös eri ammattiryhmien koulutuksessa on alettu huomioida yhteistyöhön ja uuteen, jaettuun

asiantuntijuuteen liittyvät seikat. Esimerkiksi Bland & Renouf (2001, 239) toteavat, että viime-

aikaiset aloitteet psyykkisiä sairauksia sairastavien henkilöiden kanssa työskentelevien ammatti-

ryhmien koulutukseen Australiassa ovat auttaneet professioita, ammattiryhmiä, tunnistamaan

toimintansa perustana olevan tiedon, taitojen ja arvojen yhteisen pohjan. Tämä on heidän mu-

kaansa edelleen heijastunut tieteenalojen väliseen, käytännön tason tutkimukseen. Kaikkien

ryhmien haasteena on heidän mielestään juuri tuoda esiin oman tieteenalan erityisyys ja vaiku-

tukset monitieteellisen tiimin lopputulokseen.

Psyykkiseen sairastamiseen liittyvien ongelmien määrittely vaatii monitahoista tarkastelua ja on

täysin erilainen prosessi kuin esimerkiksi kirurgiassa. Se miten ongelmat määritellään, vaikuttaa

myös siihen, miten niitä lähdetään ratkomaan. Sosiaalityöntekijän näkökulmasta katsoen on-

gelmiin saattaa löytyä muiden asiantuntijoiden lähestymistavoista poikkeavia lähestymistapoja

ja myös uusia ratkaisumalleja.

13

3 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN TEHTÄVÄ JA ASIANTUNTIJUUS TERVEYDEN-

HUOLLOSSA

3.1 Sosiaalityö terveydenhuollossa

Tarkastelen tässä sosiaalityötä yleisesti terveydenhuollossa. Tässä esille tulevat seikat koskevat

siten sekä somaattista että psykiatrista sairaanhoitoa. Huntingtonin (1981) mukaan sosiaalityöllä

on terveydenhuollossa psyko-sosiaalinen orientaatio, lääkärin työllä puolestaan bio-

fysiologinen. Sosiaalityö suhtautuu kriittisesti lääketieteen malliin, jossa oletuksena on ongel-

mien yksilöllinen patologinen eli tautiopillinen olemus. Sosiaalityön lähtökohtana on normaali-

us, joten poikkeavuus nähdään mieluummin sosiaalisena tilana. Sosiaalityössä on ennaltaehkäi-

sevää orientaatiota, lääkärintyössä puolestaan parantavaa orientaatiota. Sosiaalityössä hyvin-

voinnilla nähdään olevan myös yhteiskunnallinen yhteys. Sosiaalityössä on kollektiivinen, poti-

laan ympäristöön suuntautuva orientaatio ja kohteena on yksilön lisäksi yhteisö ja yhteiskunta.

Yksilökeskeisen orientaation vuoksi lääkäreillä on potilaan tilanteesta kapeampi käsitys ja heillä

painotus on perinnöllisyydessä ja yksilöllisissä poikkeavuuden syissä, kun taas sosiaalityössä

määritellään asiakkaaksi koko perhe. Sosiaalityöntekijät kokevat ymmärtävänsä lääkäreitä pa-

remmin sosio-ekonomisten tekijöiden vaikutuksen yksilön ja perheen käyttäytymisen taustateki-

jänä. Perinteisesti koulutetut, yksilökohtaiseen työhön, case workiin, suuntautuneet sosiaali-

työntekijät eivät kuitenkaan erityisesti haasta lääketieteen mallia, koska ovat myös itse suuntau-

tuneet yksilökohtaiseen asiakastyöhön. (Huntington 1981, 162-164, 167-168.)

Huntingtonin (1981, 52) mukaan sosiaalityössä on kokemus siitä, miten vaikeaa on ilmaista sel-

västi kutsumustaan, päämääräänsä ja tehtäväänsä, koska sosiaalityö lääkärintyöstä poiketen on

sisäistänyt monia erilaisia ammatillisia osia. Jokisen ym. (1995, 10) mukaan sosiaalityön mää-

rittelyn korkean abstraktiotason avulla on pyritty poistamaan osa niistä ongelmista, jotka liitty-

vät sosiaalityön spesifimpiin määrittelyihin. Heidän mukaansa esimerkiksi eri lähtökohdista vi-

rittyvä ja eri organisaatioissa tehtävä sosiaalityö voidaan abstraktin määrittelyn avulla yhdistää.

Huntingtonin (1981, 56-58) mukaan useimmat sosiaalityön määritelmät sen tavoitteista ja tehtä-

vistä sisältävät viitteen sosiaaliseen tehtävään, erilaisiin interventiotavoitteisiin ja ihmissuhtei-

den tärkeyteen. Hänen mukaansa sosiaalityöntekijöiden sosiaaliseen hyvinvoinnin määrittelyyn

on usein sisältynyt terveys. Edelleen hän toteaa, että yksi perinteisistä ja terveydenhuollon sosi-

14

aalityön itse nimeämistä tehtävistä on auttaa asiakasta pukemaan sanoiksi fyysisen tilan psyko-

sosiaalinen merkitys ja tuoda terveydenhoitoon kokonaisvaltainen lähestymistapa.

Suomessa Niemelän (1985, 153-156) kaksikymmentä vuotta sitten tekemä tutkimus käsittelee

sosiaalityöntekijän ammattikuvaa terveydenhuollossa. Hän selvittää tutkimuksessaan sosiaali-

työntekijöiden, sairaanhoitajien ja lääkäreiden näkemyksiä sairaalan sosiaalityöstä ja sosiaali-

työntekijöistä. Hän havaitsi tuolloin, että sosiaalityötä hahmotetaan kolmella päätavalla. Sosiaa-

lityöntekijöiden näkökulmasta se hahmotetaan yleensä hyvin laajasti ja sairaanhoitajien näkö-

kulmasta mielellään kapeammin, läheisesti hoitotyöhön liittyvänä. Sairaanhoidollisen pohjakou-

lutuksen painottaminen sairaanhoitajien vastauksissa selittyy sillä, että sairaalan sosiaalityönte-

kijät alun perin olivat sosiaalihoitajia, joilla oli sairaanhoitajan pohjakoulutus. Sosiaalityön teh-

tävänä Niemelä näkee olevan edesauttaa potilaan ”sosiaalisen kunnon” säilymistä sairauden sat-

tuessa. Niemelän mukaan keskeistä olisi pyrkiä hahmottamaan sosiaalityötä yhtenä sairaalan

tehtävänä, sosiaalisena tehtävänä.

Tulpon (1991) tutkimus ”Sosiaalityö ammatillisena toimintana sairaalassa” käsittelee sosiaali-

työn ammatillista toimintaa aluesairaalan somaattisilla osastoilla. Tulppo (1991) toteaa, ettei so-

siaalityön tehtävä sairaalassa ole yksiselitteinen. Tulpon tutkimukseen liittyvissä haastatteluissa

tuli päällimmäisenä esille erilaiset välitystehtävät yksilön ja yhteiskunnan, henkilökunnan ja po-

tilaan, potilaan ja omaisten sekä sairaalaorganisaation ja ulkopuolisten yhteistyötahojen välillä.

Toisena laajana tehtävänä voi Tulpon mukaan pitää potilaiden sosiaalisten oikeuksien ajamista.

Siihen liittyy hänen mukaansa myös informointitehtäviä, sellaisia kuin tiedottaminen potilaalle

yhteiskunnan palveluista ja mahdollisista sosiaaliturvaetuuksista sekä tiedottaminen potilaiden

ongelmista ja koetuista epäkohdista nykyisessä systeemissä. Yhtenä sosiaalityön tehtävänä on

kokonaisuuden huomioon ottavan näkökulman tuominen sairaalaan. Yleensäkin sosiaalityönte-

kijän työssä keskeistä on erilaisten näkökulmien etsiminen ja esittäminen niin potilaille kuin

henkilökunnallekin. Sosiaalityö nivoutuu muuhun sairaalan toimintaan yhtenä palvelumuotona

muiden sairaalan palvelujen rinnalle. Se ei ole lääketieteeseen nähden vain avustavassa roolissa.

Sosiaalityö voidaan kokea sairaalassa myös jopa ”vaikeuttavaksi toiminnaksi”, koska sosiaali-

työ vaatii muilta laajempaa näkemystä kuin mihin kenties on totuttu. (Mt., 80-81.) Metteri

(1993, 91-92) puhuu myös vastuunotosta asiakkaan osallistamisessa tämän omassa asiassa. So-

siaalityöntekijät toimivat hänen mukaansa ”sosiaalisen tulkin” tehtävissä, jolloin he tekevät so-

siaaliturvajärjestelmän, koko yhteiskunnan palvelujärjestelmän sekä oman organisaationsa toi-

15

mintaa ja periaatteita ymmärrettäväksi potilaana oleville ihmisille. Metterin mukaan he myös

tulkitsevat potilaitten tarpeita omaan organisaatioonsa ja yhteiskunnan muihin toimintajärjes-

telmiin. Edelleen hän toteaa sosiaalityöntekijöiden varsinkin sairaalaolosuhteissa joutuvat tilan-

teisiin, joissa he paikkaavat palvelujärjestelmän tai oman organisaationsa aukkokohtia.

Terveydenhuollon sosiaalityön luokitusoppaassa (1998, 60) terveydenhuollon sosiaalityö on ja-

ettu neljään luokituksen kannalta mielekkääseen sosiaalityön palvelukokonaisuuteen: sosiaali-

seen arvioon, sosiaalisen toimintakyvyn tukemiseen, toimeentulon turvaamiseen ja asiantuntija-

työhön. Edellä mainittu jako terveydenhuollon sosiaalityön eri palvelukokonaisuuksiin antaa

kuvan siitä, miten laajaa sosiaalityön osallistuminen voi olla. Toimeentulon turvaamistehtävä on

vain yksi osa sosiaalityöntekijän työtä, vaikka se usein korostuu muiden tehtävien kustannuksel-

la. Sosiaalityön tehtävä terveydenhuollossa on määritelty laajasti, mikä osaltaan kuvaa sosiaali-

työn monimuotoista osallistumismahdollisuutta. Erään kollegan sanoin sosiaalityön tehtävä ni-

voutuu muiden tehtäviin ameebamaisesti, eli sitä on joskus vaikea paikallistaa. Sosiaalityönteki-

jät työskentelevät sairaalassa erilaisilla toiminta-alueilla, joissa tehtävät painottuvat eri tavoin,

siksi laaja määrittely on paikallaan. Se tuo myös mukanaan haasteen tehtävien määrittelystä si-

ten, että sosiaalityö on yhteistyössä mukana kaikkia mahdollisuuksiaan käyttävänä ja myös

omista asiantuntijuuslähtökohdistaan lähtevänä työnä.

Terveydenhuollon sosiaalityöstä tehdyssä luokituksessa yhtenä haasteena on sosiaalityöntekijän

toimintojen ja toimenpiteiden kuvaaminen siten, että siitä välittyy sosiaalityön asiantuntijuuden

näkökulma ja moniulotteisuus. (Kallinen-Kräkin 2001, 5.) Terveydenhuollon sosiaalityön luo-

kitusoppaan (1998,9) määrittelyn mukaan terveydenhuollon sosiaalityössä kiinnitetään huomio-

ta sairauden, sairastamisen ja vammaisuuden sosiaalisiin syihin ja seurauksiin. Oppaassa punai-

sena lankana on psykososiaalinen tuki tai kuntouttava työote. Siinä korostetaan työotetta tai

työskentelytapaa, eikä niinkään yksittäisiä menetelmiä. Granfeltin (1993, 222-223) määritelmän

mukaan sosiaalityössä psykososiaalinen työ ei ole terapiamuoto, vaan yksi sosiaalityön orien-

taatio. Hän määrittelee psykososiaalisen työn sellaiseksi asiakaskohtaisen sosiaalityön orientaa-

tioksi, jossa terapeuttinen ulottuvuus on tietoisesti tunnustettu työn osa-alue ja jossa työskente-

lyn ulkopuolelle ei rajata myöskään taloudellisia, sosiaalisia eikä psyykkisiäkään ongelmia.

Psykososiaalinen työ pyrkii hänen mukaansa ratkaisemaan, miten sosiaaliset ongelmat ja

psyykkinen pahoinvointi ovat kietoutuneet toisiinsa yksilöitten ja perheitten elämässä.

16

Toikon (1997, 183-184) mukaan psykososiaalinen lähestymistapa korostaa sosiaalityöntekijöi-

den ja asiakkaiden vuorovaikutuksellista suhdetta, jolloin vuorovaikutustaidot muodostavat

keskeisen sosiaalityön osaamisen alueen. Psykososiaalinen lähestymistapa ei hänen mukaansa

silti sulje pois muita lähestymistapoja, kuten esimerkiksi sosiaaliturvapoliittista lähestymista-

paa. Toikon mukaan psykososiaalisen työn ei myöskään tarvitse rakentua psykodynaamiselle

teoriaperustalle. Sosiaalityössä on Toikon mukaan yleinen pyrkimys asiakkaan tasavertaiseen

kohtaamiseen ja tasavertaisen rooliasetelman luomiseen sekä hierarkioiden loiventamiseen. Ne

voidaan hänen mukaansa nähdä yleisenä sosiaalityön asettamana ehtona myös psykososiaalisel-

le lähestymistavalle. Terveydenhuollon sosiaalityön yhteydessä esiin tulevan psykososiaalisen

työn käsitteen on Lindénin (1999, 155-156) mukaan sanottu muodostuneen sairaalamaailmassa

myös eri toimijoiden yleiseksi, yhteiseksi työotteeksi.

Metterin (1996) mukaan sosiaalityön ammatin asiantuntijuus on eri aikoina määritelty tervey-

denhuollon moniammatillisessa työssä suhteellisen lähelle asiakkaan arjen maailmaa tai ainakin

kohtaan, jossa on välitön yhteys asiakkaan maailmaan. Terveydenhuollon sosiaalityössä on

myös edelleen nähtävissä kulttuurisen tulkin ja yhteystyöntekijän tehtävät ja samoin pidetään

tärkeänä hoito- ja kuntoutussuunnitelmien ja asiakkaan arjen toisiinsa liittämistä. Sosiaalityön

näkökulmasta kysymys voisi koskea sitä, mitä edellytyksiä hoito- ja kuntoutussuunnitelmalla on

toteutua, kun tilannetta katsellaan asiakkaan jokapäiväisen elämän ja arjen ehtojen näkökulmas-

ta. Edelleen Metteri toteaa, että sosiaalityön kokonaisvaltaisuudesta puhuttaessa ei viitata ihmi-

sen koko elämän kaappaamiseen asiantuntijan haltuun tai että sosiaalityöntekijät asettaisivat it-

sensä muita ammattikuntia edullisempaan asemaan asiantuntijoiden kulttuurien ja arkielämän

välissä. Sosiaalityön kokonaisvaltaisuus arjen näkökulmana pyrkii ennen kaikkea tilanteen mo-

nimutkaisten yhteyksien säilyttämiseen. Kokonaisvaltaisuus niin kuin moni muukin yleisesti

moniammatillisissa yhteyksissä toistettu sana tarkoittaa usein eri ammattiryhmiin kuuluville eri

asiaa. (Metteri 1996, 144-145.)

3.2 Sosiaalityö mielenterveystyössä

Työskentely mielenterveystyössä vaatii erikoistunutta tietoa mielenterveysongelmista ja siitä,

miten niitä hoidetaan. Ryanin ym. (2004, 30) mielenterveystyössä Australiassa toimivien sosi-

aalityöntekijöiden ammatillista asiantuntijuutta koskevassa tutkimuksessa mukana olleet sosiaa-

17

lityöntekijät kuvasivat omaavansa hyvin erikoistunutta tietoa mielenterveysongelmista kärsivien

ihmisten diagnooseista, lääkityksistä, hoidon sivuvaikutuksista samoin kuin tarkkaa tietoa pal-

velujärjestelmän monimutkaisuudesta. Tämän erikoistuneen tiedon lisäksi sosiaalityöhön kuu-

luu hyvin laaja-alaista osaamista ja tietämystä. Mönkkönen (1996, 53) pohtiikin, koetaanko so-

siaalialan työn luonteeseen erityisesti kuuluva laaja-alaisuus vähemmän merkittävänä osaami-

sena kuin erikoistuminen johonkin alueeseen.

Bland ja Renouf (2001) ovat tutkineet Australiassa eri tieteenalojen välistä yhteistyötä mielen-

terveystyössä. He määrittelevät sosiaalityön alueen mielenterveystyössä olevan psyykkisen sai-

rauden sosiaaliset puitteet ja seuraukset, jolloin tieteenalojen välisessä yhteistyössä sosiaalityön

näkökulma on tuoda esiin niitä seurauksia, joita psyykkisesti sairastuneelle yksilölle, hänen per-

heelleen ja yhteisölleen koituu. Sosiaalityö toimii yksilön ja ympäristön rajapinnalla, jolloin

toiminta alkaa yksilöstä ja ulottuu perheeseen, sosiaalisiin verkostoihin sekä yhteiskuntaan laa-

jemmin. Sosiaalityön keinoin pyritään tekemään palvelut saavutettavammiksi ja paremmin vas-

taamaan psyykkisiä sairauksia sairastavien yksilöiden ja heidän perheittensä tarpeisiin. Sosiaali-

työn laajempi kohde ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden korostaminen voivat luoda jännitteitä

sosiaalityön ja muiden tieteenalojen välille. Psykiatrian työpaikat ovat Blandin & Renoufin mu-

kaan monimutkaisuutensa ja vaatimuksiensa takia edelleen sosiaalityölle haasteellisia. (Mt.,

238-239.) Segal ja Riley (2003, 2) puolestaan kirjoittavat, että psyykkistä sairautta sairastavat

henkilöt ovat erityisen haavoittuvaisia epäsuotuisille sosiaalisten puitteiden muutoksille, minkä

johdosta hyvä hoitotulos helposti katoaa huonojen olosuhteiden seurauksena. Sosiaalityöllä

näyttäisi siten olevan erityinen merkitys psyykkistä sairautta sairastavien henkilöiden tukemi-

sessa.

Barnes (2004, 218-219) tuo sosiaalityön osuutta mielenterveystyössä käsittelevässä artikkelis-

saan esille Britaniasta saatua tutkimustietoa psykoosiin sairastuneiden potilaiden taustoista. Hä-

nen mukaansa vakavia mielenterveysongelmia ja sairauden pahenemisvaiheita on enemmän

alempiin kuin ylempiin sosiaaliryhmiin kuuluvilla ihmisillä. Hän toteaa potilaiden tutkimusten

mukaan olevan keskimääräistä köyhempiä, eristäytyneempiä ja vähemmän kouluttautuneita.

Edelleen hän toteaa heidän asumisolosuhteidensa ja elämisen taitojensa olevan keskimääräistä

heikompia. Barnesin mukaan näillä ihmisillä on myös muita useammin pitkäaikaistyöttömyyttä.

Heillä on Barnesin mukaan myös kaksi kertaa muuta väestöä enemmän lapsuudenkokemuksi-

naan fyysistä pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Barnesin mukaan skitsofreniaa sai-

18

rastavat henkilöt syrjäytyvät teollistuneissa länsimaisissa yhteiskunnissa huomattavasti her-

kemmin kuin muualla. Tämä yhteiskunnallinen yhteys korostaa sosiaalityön osuuden tärkeyttä

mielenterveystyössä.

Bland ja Renouf (2001, 240) kuvaavat sosiaalityön ja terveydenhuollon rajalla työskentelyn

voivan olla vaikeaa ja epämukavaa ja sen voivan luoda jollakin tavalla kaksiselitteisen roolin.

Heidän mukaansa sosiaalityö yhdistettynä professiona ei useinkaan saa tukevaa ja turvattua

asemaa osana hoitotiimiä. Erityisesti aikuisten psykiatrisessa hoidossa sosiaalityöntekijöillä on

ollut vaikeuksia tehokkaan tiimityön saavuttamisessa. He toteavat, että vaikka sosiaalityötä asi-

allisesti pidetään yhtenä mielenterveystyön ydinammattina, psykiatrinen hoitojärjestelmä on

isännän asemassa sosiaalityöhön nähden. Toisin kuin jotkut muut hyvinvointiorganisaatiot tämä

kenttä on Blandin ja Renoufin mukaan organisoitu etupäässä lääketieteen ehdoilla, eikä sosiaali-

työn tehtävän ja arvojen mukaan. Sosiaalityöntekijöiden tuleminen mielenterveystyöhön ei hei-

dän mukaansa kuitenkaan ole ollut niinkään erillisen alueen kartoitusta, vaan mieluummin toi-

mimista samassa yhteisessä maastossa erilaisilla päämäärillä ja arvoilla, ja usein kohteena poti-

laan laajempi ympäristö eli ihmissuhteet, perhe, yhteiskunta ja kansalaisuus.

3.3 Sosiaalityön asiantuntijuus

Tällä hetkellä Suomessa sosiaalityöntekijäksi pätevöityminen edellyttää yliopistotasoista ylem-

pää korkeakoulututkintoa. Uudenlainen reflektiivinen asiantuntijuus, jolla Karvisen (1996, 28)

mukaan tarkoitetaan kriittistä evaluaatiota ja vaihtoehtojen kyselyä, perustuu useiden eri alojen

ammattilaisten yhteistyöhön. Murto ym. (2004) toteavat, ettei asiantuntijuus välttämättä perustu

valmiiden valmiuksien osaamiseen, vaan tiedonhankinta- ja analysointikykyyn. Yliopistokoulu-

tus tuottaa kyvyn tarkastella omaa osaamista kriittisesti, jolloin kehittyy ymmärrys myös siitä,

ettei tiedä riittävästi eikä ole toisen ihmisen elämän asiantuntija, jolloin seurauksena on elinikäi-

sen oppimisen idea. Sosiaalityöntekijänä on kuitenkin osattava auttaa ihmisiä ja siihen tarvitaan

jatkuvasti uudistuvaa tietoa ja asiantuntemusta. (Mt., 61.) Karvisen (1996, 17) mukaan sosiaali-

työ on ennen kaikkea inhimillistä vuorovaikutustyötä, jossa toimijan henkilökohtainen panos ja

omat henkilökohtaiset suhtautumistavat ovat erittäin merkittäviä ja ammatillisen pätevyyden

keskeinen elementti on kyky vastata muuttuvan toiminnan haasteisiin.

19

Malcom Payne (1996) kuvaa kirjansa ”What is Professional Social Work ?” olevan tutkimus-

retki sosiaalityöstä käytävän keskustelun alueelle. Hän on perehtynyt kirjoituksiin, joita sosiaa-

lityön profession luonteesta on tehty. Hänen suosituksensa on, että jokainen sosiaalityön am-

mattilainen tai ammattilaiseksi opiskeleva tekisi vastaavan tutkimusretken aiheeseen. Tässä kir-

jassaan hän on perehtynyt siihen, mitä sosiaalityön professiosta on sanottu. Osana omaa tutki-

musretkeään hän on koonnut kokonaisnäkemystä näistä esille tulleista näkökannoista. (Pay-

ne1996, 1.)

Murron ym. (2004) mukaan sosiaalityötä kuvataan oppialaksi ja yhteiskunnan toimintajärjes-

telmäksi, joka koostuu tutkimuksesta, koulutuksesta ja käytännön sosiaalityöstä sekä niiden

vuorovaikutuksesta. Se on tutkimukseen perustuvaa ammatillista toimintaa sosiaalisten ongel-

mien ehkäisemiseksi ja lievittämiseksi. Suomessa sosiaalityöllä on vahvat sidokset hyvinvointi-

valtion palvelujärjestelmään ja erityisesti kunnalliseen sosiaalihuoltoon. Sosiaalityö on laajen-

tunut myös muille yhteiskunnallisille toimialueille. Suomessa sosiaalityö on kehittynyt koulu-

tusalana, jolla on omat tieteenteoreettiset lähtökohtansa, kysymyksenasettelunsa, tutkimuskoh-

teensa ja tiedonmuodostustapansa. Suomessa tutkimuksen ja koulutuksen välinen yhteys on var-

sin tiivis. Täällä voi tehdä tieteelliset jatkotutkinnot sosiaalityössä toisin kuin joissakin muissa

Euroopan maissa. Suomalainen sosiaalityön koulutusratkaisu on myös herättänyt laajaa kan-

sainvälistä huomiota ja yliopistojen vahvuutena oleva tieteenalojen välinen vuorovaikutus ja

keskinäinen hyödynnettävyys korostuvat erityisesti sosiaalityössä. (Mt., 2004, 32, 62-63.) Eu-

roopan ulkopuolisissa maissa sen sijaan sosiaalityön tieteelliset jatkotutkinnot ovat yleisempiä

kuin Euroopan maissa.

Sosiaalityön ammatillistuminen on siis Suomessa edennyt harppauksin niistä ajoista, jolloin

esimerkiksi Niemelä (1985) saattoi todeta sosiaalityön ammatillisuuden terveydenhuollossa

olevan tiukasti katsottuna melko kehittymätöntä. Miten sitten on mahdollista tuoda sosiaalityön

asiantuntijuutta ja osaamista esille terveydenhuollon organisaatiossa, jossa sosiaalityöntekijät

työskentelevät hajallaan erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisissa yhteistyökuvioissa?

Usein toimintakäytännöt ovat niin jäykkiä, että niihin on yksittäisen työntekijän vaikea saada

muutoksia. Fook (2002) pohtii kirjassaan ”Social Work – Critical Theory and Practice ” sosiaa-

lityön kriittistä teoriaa ja käytäntöä. Hän haluaa kirjassaan tuoda esille erilaisia mahdollisuuksia

kriittisen sosiaalityön käytännön soveltamiseen eri yhteyksissä, joissa sosiaalityötä tehdään.

Hän toteaa, ettei asian ydin hänen kokemuksensa mukaan ole siinä, minkä tyyppistä valtaa hen-

20

kilöllä on käytettävissään, rakenteellista vai henkilökohtaista. Tärkeintä on, miten käyttää, si-

toutuu ja luo mahdollisuuksia, jotka ovat itselle saavutettavissa. Fookin mukaan postmoderni ja

kriittinen analyysi ei kiistä sitä, etteikö käytäntö voi erota sen mukaan, missä ja minkä tyyppis-

ten ihmisten kanssa työskennellään. Kuitenkin postmoderni ja kriittinen analyysi tuo vaihtoeh-

toisia tapoja ymmärtää käytäntöjä sen perusteella, miten toimintaympäristö vaikuttaa muutok-

seen käytännöissä ja ajattelussa mieluummin kuin otaksua tietojen ja käytäntöjen olevan luon-

nostaan erilaisia eri toimintaympäristöissä. Sosiaalityö on ammatti, jota harjoitetaan tilan-

nesidonnaisesti. Siksi Fookin mukaan on tärkeää pukea sanoiksi käytäntöämme tavoilla, jotka

ovat tämän suuntauksen mukaisia. (Mt., 168,142-143.)

Pylvään (2003, 81) mukaan sosiaalityön näkyväksi tekemistä on pohdittava monella tasolla.

Asiakkaille, heidän läheisilleen, sairaalan muille ammattiryhmille ja sairaalan ulkopuolisille yh-

teistyökumppaneille olisi Pylvään mukaan annettava lisää tietoa sairaalan sosiaalityön sisällös-

tä. Yhteiskunnallisella tasolla sosiaalityön näkyväksi tekeminen liittyy hänen mukaansa sosiaa-

lityön aseman vahvistamiseen professiona. Edelleen hän toteaa, että käytännön työssä toimivien

sosiaalityöntekijöiden olisi tärkeää tehdä omaa työtään näkyväksi esimerkiksi kirjoittamalla,

olemalla mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja tutkivalla työotteella.

Sosiaalityön näkökulmaa ja asiantuntijuutta pyritään terveydenhuollossa tuomaan esiin esimer-

kiksi sosiaalityön luokituksella siten, että tuotetaan sosiaalityöstä tietoa, joka voidaan ottaa

muun muassa suunnittelussa huomioon. Huomion kiinnittäminen sosiaalityön koulutukseen ja

osaamiseen tuo osaltaan sosiaalityön osuutta esille myös terveydenhuollossa. Terveydenhuollon

sosiaalityön asiantuntijuuden yhteydessä puhutaan reflektiivisestä asiantuntijuudesta ja psy-

kososiaalisesta orientaatiosta, jonka myös sanotaan vakiintuneen terveydenhuollon yleiseksi yh-

teiseksi toimintakäytännöksi. Fook (2002, 168) korostaa myös sitä, että on tärkeää, miten sosi-

aalityöntekijät eri toimintaympäristöissä käyttävät eri tyyppistä valtaa ja luovat itse uusia mah-

dollisuuksia, jotka ovat itselle saavutettavissa. Toisin sanoen Fook osoittaa vastuuta myös työn-

tekijöille itselleen siitä, miten he vaikuttavat työhönsä omassa toimintaympäristössään.

21

4 UUSI ASIANTUNTIJUUS HAASTEENA SOSIAALITYÖNTEKIJÄN JA LÄÄKÄRIN

YHTEISTYÖLLE

4.1 Perinteisestä professionalismista uuteen asiantuntijuuteen

Mitä tunnusmerkkejä on perinteisellä professionaalisella asiantuntijuudella ja minkälaisia muu-

tospaineita sillä on? Arnkilin (2005, 28) mukaan suuri ammatillisuuden haaste nykyään on se,

että yhtäältä pitää tietää omasta erityisalasta yhä enemmän ja toisaalta pitäisi pystyä jakamaan

tietoa toisten kanssa. Hän toteaa, että työhön pitäisi saada dialogia, vuoropuhelua eikä vain yrit-

tää monologisesti selvittää toiselle, mitä hänen pitäisi tehdä tai ajatella. Professionäkökulma

asiantuntijuuteen painottaa sitä, kuinka järjestäytynyt ammattikunta järjestöineen suuntaa ja

muokkaa tieteellistä asiantuntijuutta ja sen käytäntöä (Konttinen 1997, 48-49). Sosiaalityönteki-

jöiden ja lääkäreiden ammattien historia ja professionaalinen kehittyminen on hyvin erilainen.

Alabaman yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä professori Paul H. Stuart (2004) on tutki-

nut sosiaalityön asiantuntijuutta terveydenhuollossa ja mielenterveystyössä. Hänen mukaansa

ensimmäinen terveydenhuollon sosiaalityön ohjelma sai Yhdysvalloissa alkunsa Massachusetts

General Hospital:ssa vuonna 1905. Aloite tähän, laatuaan ensimmäiseen ohjelmaan tuli kysei-

sen sairaalan johtavassa asemassa työskennelleeltä lääkäriltä C. Cabotilta. Vuonna 1905 aikai-

semmin hyväntekeväisyystyön pohjalla toimineesta sosiaalityöstä tuli palkallinen ammatti.

(Stuart 2004, 7-8.) Lääkäriprofessiolla on pitkä historia ja se on perinteisesti kuulunut korkean

statuksen ammatteihin. Sosiaalityöntekijät ovat terveydenhuollossa tavoitelleet tunnustetun pro-

fession asemaa, jonka tunnusmerkkeinä on yleensä pidetty pitkää tieteellistä koulutusta, eettistä

ohjeistoa ja muilta suljettua oikeutta eli monopolia joihinkin tehtäviin. Paynen mukaan osittain

perinteisistä professioista tulleet paineet juuri sellaisissa instituutioissa kuin esimerkiksi sairaa-

la, saivat sosiaalityön pyrkimään profession asemaan. Ammatillisessa sosiaalityössä myös ha-

luttiin erottautua sosiaalityön vapaaehtoistyön juurista.(Payne 1996, 149.)

Vuorikoski (1999) toteaa väitöskirjassaan ”Sosiaalityön professionaalistuminen ja koulutus”, et-

tä profession määrittely on historian kuluessa muuttunut. Perinteisen professiokäsityksen valli-

tessa ammattikunnat jaettiin professioihin ja muihin ammatteihin, mutta Vuorikosken mukaan

tästä jyrkästä erottelusta on myöhemmin luovuttu. Ammattikunnat on asetettu ikään kuin jat-

kumolle, jonka toisessa päässä ovat ns. arkkiprofessiot tai statusprofessiot, kuten lääkärit, ja toi-

sessa päässä ei-professionaalistuneet ammatit. Niiden välissä on ns. semiprofessiot tai professi-

22

on asemaan pyrkivät ammatit. Sosiaalityö on aiemmin luokiteltu myös semi-professioksi. Suo-

men kielessä ammatillistumis-käsitettä käytetään usein rinnan professionaalistumisen kanssa,

vaikka tarkasti ottaen professionaalistuminen on ammatillistumisen erityismuoto. Professionaa-

listuminen käsittää edelleen sen, että ammatin kehittyessä tarvitaan syvempiä ja eriytyneempiä

ammattitietoja. Ammatinharjoittamiselle aletaan asettaa erityisiä ehtoja. Kun tieteeseen perus-

tuvat ammattitiedot ja yhteiskunnan sanktiot ovat johtaneet ammattimonopoliin, voidaan puhua

professiosta. (Vuorikoski 1999, 32-36.) Mutka (1998, 38-43) käsittelee professiotutkimuksen

piirissä pitkään jatkunutta kiistaa sosiaalityön tieteellisyydestä ja professionaalisesta statuksesta

sekä ammatillistumisen esteistä. Mutka päätyy tarkastelemaan sitä, miten yksipuolisena asian-

tuntijuus näyttäytyy pelkästään tieteellisen tiedon tuottamisen ja soveltamisen, ammatillisen or-

ganisoitumisen, eettisten periaatteiden tai erilaisten tekniikoiden käytön näkökulmasta tarkastel-

tuna. Hän viittaa myös naistutkimukseen, joka kritisoi lähestymistapoja, joista työelämää on

tutkittu ja jotka ovat jo ennakolta tarkasti rajanneet, millaiset ehdot täyttävä työ voi olla asian-

tuntijatyötä. Murron ym. (2004, 32) mukaan nykyisin myös sosiaalityöstä puhutaan professiona

Karvinen (1996, 39) toteaa, että vaikka asiantuntijuus ja professionaalisuus eivät ole synonyy-

mejä eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa, niin asiantuntijuuden muuttuva luonne muuttaa myös

professioiden pyrkimyksiä ja mahdollisuuksia pätevyysalueensa määrittelyssä. Konttisen (1997,

52, 55) mukaan professionalismin käsitteen avulla voidaan luonnehtia modernin kauden profes-

sioiden toimintaa etujensa puolesta. Professionalismilla tarkoitetaan hänen mukaansa ammatti-

kunnan pyrkimyksiä kontrolloida ja vahvistaa työtä koskevia vastuita ja ammattikunnan status-

ta. Konttisen mukaan tarkoituksena on saavuttaa yksinoikeus työtehtäväjoukkoon sekä vahvis-

taa ja jopa laajentaa yksinoikeutta ja samalla lujittaa työn suorittamiseen liittyvää autonomiaa,

itsemääräämistä. Edelleen hän toteaa, että erityistietämyksensä nojalla professionaalinen amma-

tinharjoittaja nauttii työssä yleensä suhteellisen laajaa itsemääräämisoikeutta. Konttinen toteaa

professioiden ja professionalismin olleen modernilla kaudella erityisalakeskeisiä ja professioi-

den edustajien olevan nykyisin erityisalojen asiantuntijoita, eksperttejä. Professionalismi onkin

hänen mukaansa usein ollut tuloksekasta eikä ammattityöhön tai koulutukseen kohdistuvia suu-

ria muutoksia juuri voida toteuttaa asianomaisia professioita kuulematta. Vaikutusvaltaisia jär-

jestöjä Suomessa hän mainitsee olevan esimerkiksi Suomen Lakimiesliitto, Suomen Lääkäriliit-

to ja Opettajien Ammattijärjestö.

23

Miten paineet siirtyä perinteisestä professionalismista uuteen asiantuntijuuteen näkyvät? Vaikka

epävarmuus ja ennakoimattomuus ovat kyseenalaistamassa kapean tiedeperustan asiantuntijuu-

den riittävyyttä, on muutoksen suuntaa Mutkan (1998, 44) mukaan vaikea ennakoida. Hän tote-

aa kuitenkin, että keskustelut professionaalisen projektin hajoamisesta ovat viime aikoina li-

sääntyneet. Professionaalisten valtuuksien järjestelmän perusrakenne on myös Konttisen (1997,

55, 60) mukaan joutumassa kokonaisvaltaisten ja radikaalien muutospaineiden kohteeksi. Muu-

tospaineet tulevat hänen mukaansa lähinnä työn käytännöistä ja yhteiskuntatasolta. Konttinen

ennustaa, että modernille kaudelle ominainen professioiden vakiintunut selkeärajaisuus tulee

heikkenemään ja sen seurauksena voivat samanaikaisesti ammattikuntien rajankäyntikiistat

saada entistä keskeisemmän aseman ammattikunnan edunvalvonnassa. Samaan aikaan rajanyli-

tykset Konttisen mukaan lisääntyvät ja rajamuurit heikkenevät yhteiskunnan vahvistuvan ref-

leksiivisyyden seurauksena. Paynen (1996, 146) mielestä on epäolennaista tutkia, onko sosiaali-

työ saavuttanut profession aseman. Sen sijaan pitäisi tutkia sosiaalityön ominaisuuksia ammat-

tina verraten niitä muihin ammatteihin. Hänen mukaansa se auttaisi meitä ymmärtämään sekä

erilaisia tapoja erottautua muista ammateista että suhteita poliittiseen järjestelmään, yleiseen

mielipiteeseen ja asiakkaisiin. Sosiaalityö on Paynen mukaan selkeästi erillinen ja riippumaton

muista ammateista kuten lääkärin, hoitajan tai papin ammateista, vaikka sillä onkin tietty yhteys

niihin.

Launis (1997, 122-123) toteaa asiantuntijuuden perusolemusta kuvatun kahdesta lähtökohdasta

lähtien. Toinen korostaa täsmällisesti eriteltävissä olevaa tiedonkäsittelyprosessia ja toinen tu-

keutuu intuition ja kokemuksen ensisijaisuuteen. Vaikka kuvatut ulottuvuudet asiantuntijuudes-

ta näyttävät toistensa vastakohdilta, silti Launiksen mukaan molempien ydin on yksilöasiantun-

tijuuden ”pystysuuntaisen” ulottuvuuden kehittyminen. Hänen mukaansa molemmat lähesty-

mistavat auttavat huonosti ymmärtämään asiantuntijuutta sisällöllisesti, paikallisesti, historialli-

sesti ja vuorovaikutuksessa kehittyvänä toimintana. Karjalaisen (1993, 38) mukaan sektoroitu-

nut palvelujärjestelmä vastaa hyvinkin tehokkaasti ja toimivasti yksiongelmaisuuteen, mutta

joutuu helposti vaikeuksiin, kun kysymyksessä on niin sanottu moniongelmaisuus. Hänen mu-

kaansa monitahoiselle, erikoistuneelle ja osaavalle järjestelmälle saattaa eri tahoilla tuotetun

tiedon yhdistäminen asiakaskohtaiseksi arkiseksi todellisuudeksi muodostua vaikeaksi.

Launis (1997, 122-128) toteaa asiantuntijatyön olevan muutoksen ja sellaisten uusien haasteiden

edessä, joihin asiantuntijat eivät pysty vastaamaan yksilösuorituksilla. Uudempi innovaatioita

24

koskeva tutkimus on Launiksen mukaan osoittamassa innovaatioiden olevan monitasoisen ver-

koston ja yhteistyön vuorovaikutuksen tulosta. Asiantuntijuus tulee hänen mukaansa yhä

enemmän näkyviin ja kehittyy seurauksena erilaisen osaamisen vuorovaikutuksessa. Työn uu-

distumisen haasteisiin ja uudenlaisiin kysymyksenasetteluihin yksilöasiantuntijuuden ulottuvuus

eli asiantuntijuuden vertikaalinen ulottuvuus ei hänen mukaansa enää riitä vastaamaan, vaan se

tarvitsee rinnalleen laajempaa ja monipuolisempaa ymmärrystä asiantuntijuuden luonteesta.

Keskeistä Launiksen mukaan on silloin asiantuntijuuden horisontaalisen ulottuvuuden tarkaste-

lu. Yhä useammat uudet ja toimintaa uudistavat ratkaisut syntyvät perinteisten reviirien raja-

maille ja siksi on Launiksen mukaan tärkeää, että asiantuntijuuden horisontaalinen, rajoja ylittä-

vä näkökulma nostetaan yhdeksi tärkeäksi kehittämisen perustaksi. Horisontaalinen asiantunti-

juus edellyttää hänen mukaansa hierarkisten rakenteiden purkamista päätöksenteosta ja tiedon-

kulusta, jolloin keskeiseksi asiaksi tulee tietoinen suuntautuminen työn sisältöihin, keskinäiseen

yhteistyöhön ja uudenlaisten ja usein ”ei kenenkään reviirille” sijoittuvien ratkaisujen tuottami-

nen. Myöskään Qvretveitin (1995, 19-21) mukaan ei ole olemassa ammattikuntaa, joka yksi-

nään pystyisi vastaamaan asiakkaiden kaikkiin sosiaalisiin ja terveydellisiin tarpeisiin. Hänen

mukaansa tulevaisuudessa ammattikäytäntö perustuu pitkälti moniammatillisten tiimien varaan.

Mönkkönen (1996, 53-54) näkee saman asian niin, että keskeistä on eri osaamisalueiden suhde

toisiinsa riippumatta siitä, arvostetaanko erityisosaamista vai laaja-alaista osaamista. Asiantunti-

juuden hän toteaa parhaiten kehittyvän eri näkökulmien keskellä, jolloin se ikään kuin joutuu

koetukselle. Kehitys nähdään hänen mukaansa valmiutena jatkuvasti tarkistaa omia ajatteluta-

poja. Ammattiauttajan kuva on Mönkkösen mukaan muuttumassa sekä sosiaali- ja terveyden-

huollon asiakassuhteessa että moniammatillisessa työssä.

Esimerkkinä uudesta asiantuntijuudesta on ollut API-projekti, akuutin psykoosin integroitu hoi-

to, jossa painottuu horisontaalisen asiantuntijuuden tärkeys. Horisontaaliseen asiantuntijuuteen

myös yhdistyy muita asiantuntijuuden muotoja selkeämmin potilaan näkökulman ja potilaan

päätöksentekoon osallistumisen tärkeys. Moniammatillisuus todetaan tärkeäksi periaatteeksi

kaikessa akuutteihin psykooseihin ja muihin vaikeisiin psykiatrisiin kriisitilanteisiin soveltuvak-

si toimintatavaksi. API-projektissa on tullut esille, miten tärkeää on ottaa horisontaalinen asian-

tuntijuus keskeiseksi periaatteeksi akuutin psykoosin tarpeenmukaisessa hoidossa. (Aaltonen

ym. 2000, 84-85.)

25

4.2 Potilasnäkökulma uuden asiantuntijuuden virittäjänä

Lehdon ym. (2001) mukaan merkittävä sosiaali- ja terveyspalveluja kehittävä tekijä on ollut po-

tilas- ja omaisjärjestöjen aktivoituminen. Medikalisointi, asioiden selittäminen lääketieteen ter-

mein ja hoidon avulla on kyseenalaistettu, samalla potilas itse on noussut palvelujen keskiöön.

Omaisten keskinäinen tuki on merkittävä voimavara ja potilaat ovat myös itse kehittäneet ver-

taistukea ja sen menetelmiä. (Mt., 208-209.) Potilaslähtöisyyden korostuminen asiantuntijatyös-

sä on tuonut myös uuden yhteisen haasteen kaikille terveydenhuollossa työskenteleville. Yhtei-

nen haaste sosiaalityöntekijöille ja lääkäreille on se, miten myös potilas- ja omaisnäkökulma

huomioidaan psykiatrisessa sairaanhoidossa. Asiakas- tai potilaslähtöisyyden toteuttaminen on

aikuisten psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa jonkin verran ongelmia tuottava asia. Psyykkistä

sairautta sairastavan ihmisen käsitys siitä, mikä on hänen oma etunsa mukaista, saattaa sairau-

den takia hämärtyä. Hän saattaa olla esimerkiksi sairaudentunnoton eli ei itse ymmärrä olevan-

sa sairas. Silloin asiantuntijan, tässä tapauksessa lääkärin, on tehtävä päätös hoidon tarpeesta ja

esimerkiksi sairaalahoidosta potilaan puolesta. Heitteillejättöä olisi, jos hänet jätettäisiin hoita-

matta siksi, ettei hänellä itsellä ole sairaudentuntoa ja ymmärrystä omasta hoidontarpeestaan.

Toisaalta jo "sairaudentunnoton" -käsite itsessäänkin on ongelmallinen. Sitä on pohtinut Mati-

lainen (1994, 36-37) käsitellessään vahvoja diagnoosi- ja määrittelydiskursseja ja niihin liitty-

vää työntekijöiden asiantuntijavaltaa. Myös masentuneena ihminen saattaa nähdä elämänsä toi-

vottomampana ja synkempänä kuin se todellisuudessa on, eikä itse kykene löytämään itsestään

toipumiseen tarvittavia voimavaroja. Hän ei välttämättä siinä tilanteessa osaa toimia itselleen

edullisella tavalla. Omaiset ja muut läheiset voivat nähdä tilanteen liian läheltä ja heiltä puuttuu

se tieto, mitä asiantuntijoilla on. Heillä kuitenkin saattaa olla potilaan tilannetta valaisevaa tie-

toa, vaikka he eivät ehkä osaa itse toimia oikein tai eivät kykene hallitsemaan tilannetta autta-

mishalustaan huolimatta. Potilas on sairaalassa juuri siksi, että tarvitsee asiantuntija-apua, ja

usein myös hänen läheisensä tarvitsevat tukea. Potilas- tai asiakaslähtöisyys on tärkeä näkökul-

ma, jota on viime aikoina yhä enemmän alettu puheessa korostaa. Tarvitaan asioiden tarkastelua

monesta eri näkökulmasta niin, että potilasta ja hänen läheisiään osataan auttaa ja tukea oikealla

tavalla. Esimerkiksi Kiikkala (1998, 137-138) on todennut mielenterveyspotilaille helposti syn-

tyvän kokemuksia alistetuksi tulemisesta, kuulemattomuudesta, kohteena olemisesta ja hylätyk-

si tulemisesta. Sillä, miten potilaslähtöisyys toteutuu, on vaikutuksensa myös ammattien väli-

seen yhteistyöhön. Itse näen yhteyden sosiaalityön asiantuntijuuden tunnustamisen ja potilas- ja

26

omaisnäkökulman huomioimisen välillä. Sosiaalityön asiantuntijuus sijoittuu mielestäni sopi-

vasti lääketieteellisen ja hoitotieteellisen asiantuntijuuden sekä potilaan ja hänen omaistensa

asiantuntijuuden rinnalle.

Karjalaisen (1998, 42-43) mukaan moniammatillisuudessa ja yhteistyökäytännöissä ajankohtai-

nen kysymys on asiakkaan asema, se miten hänen asemansa ja subjektiutensa kehittyy ja saa ti-

laa erilaisissa tiimi- ja muissa rakenteissa. Karjalainen pohtii, miten olemme vuorovaikutukses-

sa niin, ettei ammatillisuus vaienna asiakasta, vaan hänelle tulee kokemus itselle tärkeään asiaan

osallistumisesta ja omassa asiassaan vaikuttamisesta.

Kananoja (1997, 47-48) mainitsee yhtenä psykiatrisen sairaalan sosiaalityön kehittämistarpeena

olevan yhteistyön omaisten ja avohuollon henkilöstön kanssa. Blandin ja Renoufin (2001, 241)

mukaan sosiaalityön tutkimus mielenterveystyön kentässä vaatii kehittämistä, tarvitaan perustel-

tua näyttöä vaikuttavuudesta muun muassa tutkimustietoa asiakkaiden ja heidän omaistensa ko-

kemuksista. Perheen huomioimisesta ja mukaan ottamisesta puhuu myös Shield (2002, 87). Hä-

nen artikkelinsa perustuu Australiassa pakkotoiminta-häiriöistä kärsivistä henkilöistä tehtyyn

tutkimukseen, jossa on otettu huomioon myös perheen merkitys. Shield toteaa psykiatrisen häi-

riön vaikutuksen ulottuvan yksilöiden lisäksi myös heidän perheisiinsä, kun niiltä odotetaan po-

tilasta auttavaa ja tukevaa roolia. Perheen vastuu on Shieldin mukaan mutkikas asia, koska ko-

kemus on yksilöllinen, sairaus on vammauttanut yksilöitä eri asteisesti ja vaikuttaa eri pituisina

aikoina eri elämänvaiheissa. Joillekin ihmisille hoito Shieldin mukaan tehoaa hyvin, toisille ei.

Hän toteaa psyykkisistä häiriöistä kärsivän henkilön toimintakyvyn yleensäkin riippuvan oirei-

den määrästä, sairauden ymmärryksestä, kyvystä ja halukkuudesta hakeutua hoitoon, saadun tu-

en määrästä ja perheiden selviytymisresursseista.

Segal & Riley (2003, 6) toteavat, että vakavaa psyykkistä sairautta sairastavat henkilöt eivät ole

passiivisia terapeuttisen intervention kohteita, vaan usein älykkäitä yksilöitä, jotka osaavat teh-

dä arvion tavoitteista ja heille tarjotusta hoidosta. Heillä on hyvä tuntuma siihen, mikä heidän

kohdallaan toimii ja miten he pystyvät viemään hoitosuunnitelmansa läpi.

Mönkkösen (1996, 51-52) mukaan yhä enemmän on alettu korostaa asiakkaan merkitystä oman

elämänsä parhaana asiantuntijana. Hänen mukaansa tällä asiakasnäkökulmalla tarkoitetaan, että

ollaan kiinnostuneita asiakkaan elämänyhteyksistä ja hänen itsensä asioille antamista merkityk-

sistä. Sosiaalityön tehtävänä terveydenhuollossa on mm. tuoda esiin potilaan arkea ja elämää

27

sairautta laajemmin ja myös edistää potilaan oman näkemyksen tuloa esiin. Potilaan elämä on

muutakin kuin sairautta. Matilaisen (1994, 52-53) tutkimuksessa ”Määrittelysuhteista mahdolli-

suussuhteisiin” tarkastellaan kriittisesti psykiatrisen sairaalan hoitokäytäntöjä. Kun asiakkaan

ongelmat käsitteellistetään työntekijän ammattikielelle, asiakas itse jää helposti omien ongelmi-

ensa ja elämäntilanteensa ulkopuolelle. Matilainen kritisoi määrittelydiskurssin osalta varsinkin

taustatiedon valtaa ja kysyykin voisiko eräs sosiaalityön metodinen lähtökohta olla se määrittely

ja kuvaus, jonka asiakas työntekijän vastaanotolle tullessaan esittää. Sosiaalityö voitaisiin hänen

näkemyksensä mukaan nähdä myös diagnoosin purkajana. Hänen mukaansa sosiaalityön diag-

nooseja purkava näkökulma voisi olla antoisa, jos työyhteisö hyväksyy tämän näkökulman eri-

laisia ulottuvuuksia luovana eikä hyökkäyksenä tai arvovaltakysymyksenä. Matilainenkaan ei

varmaan tarkoita sitä, ettei diagnooseilla ole merkitystä. Diagnoosi on yleensä tarpeen siksi, että

sairautta osattaisiin hoitaa oikein. Siksi en voi ajatella sosiaalityöntekijää diagnooseja purkava-

na siinä mielessä, että diagnooseilla ei olisi hoidossa merkitystä. Sosiaalityön näkökulma voisi

kuitenkin olla sen esiintuominen, ettei potilasta ja hänen tilannettaan kuvata yksinomaan diag-

nooseilla, vaan nähdään hänen persoonansa ja elämänsä muutkin ulottuvuudet.

Lainsäädäntöä on 1990-luvulla kehitetty asiakasystävälliseen suuntaan, esimerkiksi kuntoutus-

lait (1991), potilaslaki (1993) ja mielenterveyslaki (1990). Kiikkalan (1998, 146-148) mukaan

potilaiden kokemuksista on kuitenkin pääteltävissä, etteivät lait ole riittävällä tavalla varmista-

neet potilaiden asemaa. Palautteen antajien, eli mielenterveyspotilaiden ja heidän omaistensa,

parannusehdotukset ovat hänen mukaansa käytännöllisiä ja selkeitä. Kiikkalan mukaan he toi-

vovat hoitokulttuuriin muutosta auktoriteetti-, ongelma- ja organisaatiolähtöisestä työtavasta po-

tilaslähtöiseen, myönteisiä mahdollisuuksia ja voimavaroja vaalivaan työtapaan. Terveyden-

huollon laatua ei voida kehittää ottamatta huomioon potilaiden arvioita hoidosta ja tyytyväisyyt-

tä hoidon kokonaisuuteen, vaikka asiakastyytyväisyys ei voikaan olla ainoa osatekijä hoidosta

päätettäessä (Lehto ym. 2001, 208).

Mönkkösen (1996, 54-55) mukaan ihmissuhdetyössä eivät vaikuta pelkästään työntekijöiden

tulkinnat ongelmien luonteesta tai avun mahdollisuuksista, vaan myös asiakkaat ovat tottuneet

odottamaan koulutetuilta auttajilta ”vastauksia” ongelmiinsa. Myös Jaatinen (1995, 122) toteaa

auttajien työnkuvaan liittyvän yhä vielä paljon mystisiä vaatimuksia siitä, että heidän pitäisi aut-

taa ja pelastaa toisia ihmisiä. Hallitseva kulttuurinen malli näyttäisi hänen mukaansa olevan se,

että asiantuntija tietää paremmin ja enemmän kuin asiakas. Jaatinen epäilee ymmärrämmekö,

28

mitä asiakaslähtöisyyden idea käytännössä tarkoittaa ja mitä se konkreettisesti vaatisi auttajalta.

Peltomäki ym. (2002, 81) toteavat, että kun asiantuntijatyöhön tuodaan mukaan vastavuoroi-

suuden elementti, ammattiauttajaa ei enää nähdä vain auttajana, vaan hänet nähdään asiakkaan

kumppanina ongelmasta ja sen ratkaisemisesta neuvottelemassa.

Asiantuntijuuden luonteen muuttuminen ei merkitse nykyisten asiantuntijaorganisaatioiden ja -

luokittelujen merkityksen menettämistä ja olemassaolon lakkaamista, vaan asiantuntijuuden fo-

kus vain kohdistetaan vuorovaikutukseen. Tämä vuorovaikutus tapahtuu toisaalta eri asiantunti-

juuksien välillä, mutta myös asiantuntijaorganisaatioiden ja ammattikuntien avautumisena vuo-

rovaikutukseen ei-tieteellisen tiedon ja ei-ammatillisuuteen perustuvan tieto-taidon kanssa. (Pel-

tomäki ym. 2002, 86.) Myöskin Mönkkönen (1996, 59) toteaa, ettei asiakasnäkökulman koros-

taminen tarkoita sitä, että ammattiauttajan tiedot ja taidot olisivat vähemmän merkityksellisiä

kuin aikaisemmin. Lähinnä kysymys on hänen mukaansa työntekijän ja asiakkaan osuudesta

vuorovaikutukseen.

Kaikentietävyyden asenteesta luopuminen merkitsee Metterin (2003, 102) mukaan asiantuntijal-

le pikemminkin kypsyyttä tunnistaa omat rajansa ja myös asiakkaan asiantuntijuuden käyttöön-

ottoa. Asiantuntijan jalustalta laskeutuminen voi hänen mukaansa vapauttaa myös asiantuntijan

voimavaroja, koska yhteistoiminnallisuus tuo uudenlaista molempia vahvistavaa voimaa asia-

kas-asiantuntijasuhteeseen. Metteri toteaakin, että kyseessä on uusi asiantuntijuus siinä mieles-

sä, että perinteisessä asiantuntijuusmallissa suostumista yhteistoiminnalliseen suhteeseen on

saatettu pitää epäammattimaisena ja vakiintuneissa työkulttuureissa yhteistoiminnallisuuteen

pyrkivää työntekijää saatetaan edelleen arvostella ”mukaan menemisestä”. Mönkkösen (1996,

63) mukaan asiakkaan omien kertomusten näkeminen tasavertaisina näkökohtina on tilannetta

määriteltäessä tärkeää. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työssä, sekä asiakastyössä että mo-

niammatillisessa työssä, on Mönkkösen mukaan uskallettava heittäytyä omasta tietoperustasta

myös tuntemattomaan maailmaan. Edelleen hän toteaa jatkuvan vuoropuhelun erilaisten ammat-

tiryhmien kesken lisäävän myös oman alan ongelmien tuntemusta, mikä puolestaan herättää

uteliaisuuden uusien näkökohtien tutkimiseen. Vaikka asiantuntijoiden saattaa olla vaikea luo-

pua asiantuntijavallastaan, se voi Mönkkösen mukaan myös kääntyä positiiviseksi voimavaraksi

työn mielekkyyden kannalta.

29

Blandin & Renoufin (2001) mukaan vaikeudet, jotka johtuvat ammatillisten näkökulmien eroa-

vuuksista, todennäköisesti lievittyvät, jos on selkeä sopimus siitä, että asiakkaan toiveet ja tar-

peet ovat tärkeimmät. Tässä suhteessa tärkeään osaan nouseekin yhteistyö potilaiden ja heidän

omaistensa kanssa. Strategiset liitot edistävät sosiaalityöntekijöiden selviytymistä mielenter-

veyden alueella, kaikilla tasoilla, yksilö-, ryhmä-, ja organisaatiotasolla, mutta tietenkin tämä

pätee muihinkin mielenterveystyön ammatteihin. Jos tämä voidaan tehdä yhdessä, se tarjoaa lu-

jimman mahdollisen pohjan monitieteelliselle yhteistyölle. (Mt., 240.) Toisin sanoen asiakkaan

näkökulman huomioiminen Blandin & Renoufin mukaan edesauttaa monitieteellisen yhteistyön

toteutumista.

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

5.1 Tutkimuskysymykset

Millainen käsitys lääkäreillä on sosiaalityön tehtävästä ja asiantuntijuudesta sekä lääkärien ja

sosiaalityöntekijöiden yhteistyöstä aikuisten psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa? Kysymystä

lähestyn osakysymyksillä: 1. Miten lääkärit määrittelevät sosiaalityön perustehtävän ja asian-

tuntijuuden psykiatrisen erikoissairaanhoidon sairaalassa? 2. Millainen näkemys lääkäreillä on

sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden yhteistyön toteutumisesta psykiatrisessa erikoissairaanhoi-

dossa?

Tarkoitukseni on siis tutkia lääkäreiden näkemyksiä sosiaalityön tehtävästä ja asiantuntijuudesta

sekä lääkärin ja sosiaalityöntekijän välisen yhteistyön toteutumisesta psykiatrisessa erikoissai-

raanhoidossa. Lääkäreiden virallinen valta-asema sairaalaorganisaation hierarkiassa antaa heille

sosiaalityöntekijöitä paremman mahdollisuuden vaikuttaa yhteistyön toteutumiseen. Koska yh-

teistyön tutkimisen pohjana on mielestäni se, minkälainen käsitys yhteistyökumppaneilla on

toistensa työstä, teemahaastattelurungon alkuosan kysymyksillä kartoitan lääkäreiden näkemyk-

siä sosiaalityöntekijän tehtävästä ja asiantuntijuudesta. Haastattelurungon toisen osan kysymyk-

set käsittelevät sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyön toteutumista. Koska yhteistyö psykiat-

risessa erikoissairaanhoidossa toteutuu moniammatillisessa toimintaympäristössä, kysymykset

sivuavat myös moniammatillista yhteistyötä. Moniammatillisen yhteistyön toteutumista en kui-

tenkaan tarkastele lähemmin, vaan keskityn nimenomaan lääkärin ja sosiaalityöntekijän väli-

30

seen yhteistyöhön, joka sairaalaympäristössä usein toteutuu myös moniammatillisessa tiimissä.

Tutkimuskysymysten kolmannessa osassa kartoitan lääkäreiden näkemyksiä psykiatrisen eri-

koissairaanhoidon tulevaisuuden haasteista. Viimeksi mainitun kysymysosion otin mukaan sik-

si, että lääkäreiden näkemykset tulevaisuuden haasteista antavat osaltaan tietoa yhteistyötä tar-

vitsevista kehittämisalueista.

5.2 Aineistonkeruu

Hirsjärven (2000b) mukaan kvalitatiivisessa tutkimuksessa varaudutaan siihen, että ongelma

saattaa tutkimuksen edetessä muuttua. Ongelman sijasta puhutaankin mieluummin tutkimusteh-

tävästä, joka asetetaan yleisellä tasolla. Kysymyksenasettelu on kuitenkin spesifioitava ja jon-

kinlainen käsitys on tutkimuksen kysymyksenasettelusta oltava. Puhutaan etukäteisestä tulkin-

taideasta tai alustavista ideoista. Perinteisen kaavan mukaisesti etenevässä tutkimuksessa on-

gelma pyritään esittämään mahdollisimman selkeästi ja tarkkarajaisesti ja tutkimukseen pitäisi

löytyä juoni tai johtoajatus, jonka mukaisesti voidaan nimittää myös tutkimuksen pääongelma.

(Mt.,114.) Vaikka alustavasti minulle oli selvää, mistä asioista olin kiinnostunut ja mitä halusin

tutkia, oli tutkimusongelman tai tutkimustehtävän täsmentäminen yllättävän vaikeaa.

Tutkimuksen suorittaminen kvalitatiivista tutkimusmenetelmää käyttäen tuli itsestään selvyy-

deksi, koska aihealue oli hankalasti määriteltävissä. Oletin myös, etten kvantitatiivisilla mene-

telmillä saisi kysymyksiini sellaisia vastauksia, joissa tulee esiin erilaisia näkemyksiä ja vivah-

teita. Aineiston keruutavaksi valitsin haastattelun, joka Hirsjärven (2000c, 192-193) mukaan on

kvalitatiivisessa tutkimuksessa on ollut päämenetelmänä ja jonka etuna on mm. joustavuus sää-

dellä aineiston keruuta tilanteen edellyttämällä tavalla ja enemmän mahdollisuuksia tulkita vas-

tauksia kuin esimerkiksi postikyselyssä. Toisaalta haastattelun luotettavuutta saattaa hänen mu-

kaansa heikentää se, että haastattelussa on taipumus antaa sosiaalisesti suotavia vastauksia.

Aineiston keräsin teemahaastatteluilla saman sairaalan aikuispsykiatrian alueella työskentele-

vältä yhdeltätoista lääkäriltä. Aineistona, johon ajoittain tutkimuksessa viittaan, käytän myös

omakohtaisia kokemuksiani sairaalan sosiaalityöntekijänä. Haastattelemani lääkärit työskente-

levät psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa eri työalueilla ja ennakolta tiesin, että sosiaalityö ei

toteudu niillä samalla tavalla ja työkäytännöt ovat erilaisia. Halusin nostaa esille erilaisia näke-

31

myksiä ja perusteluita, jotka mahdollisesti ovat yhteydessä sosiaalityöntekijän ja lääkärin yh-

teistyön erilaiseen toteutumiseen eri paikoissa. Oletin myös vastauksissa tulevan tiettyä enna-

koimattomuutta. Esimerkkinä on potilaslähtöisyys, joka nousi esille ensimmäisessä varsinaises-

sa haastattelussa, kun haastateltava itse kertoi yhteistyön tapahtuvan tiimissä, jossa on mukana

myös potilas. Ensimmäisen haastattelun jälkeen kysyinkin jokaisessa haastattelussa myös poti-

laan osallistumisesta tiimiin, vaikka en tässä työssä erityisesti potilaslähtöisyyteen paneudu-

kaan. Lomakekyselyn sijasta haastattelu tuntui luontevalta siksikin, että työssäni teen paljon

asiakkaiden haastatteluja. Alustavana työnä haastatteluteemojen lopulliseen muotoon hiomisen

lisäksi aikaa kului haastattelulomakkeen suunnitteluun ja kahteen koehaastatteluun. Hirsjärven

(2000c, 195) mukaan teemahaastattelu on lomake- ja avoimen haastattelun välimuoto, jolle on

tyypillistä se, että haastattelun aihepiirit eli teema-alueet ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka

muoto ja järjestys puuttuu. Käyttämäni kysymyslomake oli oikeastaan puolistrukturoitu haastat-

telulomake, jonka kysymykset kyllä kysyin suunnittelemassani järjestyksessä, mutta haastatte-

lun kuluessa minulla oli mahdollisuus tarkentaa vastauksia ja tarvittaessa varmistaa, olinko

ymmärtänyt vastaukset oikein. Haastattelut toteutin yksilöhaastatteluina.

Hirsjärvi (2000c, 192-193) luettelee seitsemän erilaista syytä siihen, että tiedonkeruutavaksi va-

litaan juuri haastattelu. Ensimmäinen hänen mainitsemansa syy on se, että halutaan korostaa

ihmistä tutkimustilanteessa subjektina, jolle on annettava mahdollisuus tuoda esille itseään kos-

kevia asioita mahdollisimman vapaasti. Toisena hän mainitsee sen, että kyseessä on vähän kar-

toitettu, tuntematon alue, jolloin tutkijan on vaikea etukäteen tietää vastausten suuntia. Kolman-

neksi syyksi hän mainitsee sen, että tulos halutaan sijoittaa laajempaan kontekstiin, on mahdol-

lista nähdä haastateltavan ilmeet ja eleet ja hän voi myös kertoa aiheesta laajemmin kuin tutkija

pystyy ennakoimaan. Neljäntenä syynä on, että ennakolta tiedetään tutkimuksen tuottavan vas-

tauksia monitahoisesti ja moniin suuntiin. Seuraavina kohtina on, että halutaan selventää saata-

via vastauksia ja halutaan syventää saatavia tietoja esimerkiksi pyytämällä perusteluja esitetyille

mielipiteille. Viimeisenä syynä on, että halutaan tutkia arkoja tai vaikeita aiheita, mikä kirjoitta-

jan mukaan kuitenkin on kiistanalainen asia haastattelun käytön syyksi. Näistä syistä johtuen

valitsin haastattelun tiedonkeruutavakseni tässä tutkimuksessa.

Keräsin tutkimusaineiston haastattelemalla erään keskussairaalan aikuispsykiatristen osastojen

ja poliklinikoiden lääkäreitä. Aluksi minulla oli tarkoituksena haastatella vain osa aikuispsykiat-

risilla osastoilla työskentelevistä lääkäreistä. Haastateltavien määrä kuitenkin laajeni kaikkiaan

32

yhteentoista (79%) eli käsittämään lähes kaikki (14) sairaalan aikuispsykiatrisilla osastoilla ja

poliklinikoissa työskentelevät lääkärit. Tutkimuksen ulkopuolelle rajasin lasten ja nuorten psy-

kiatriset osastot ja poliklinikat. Sairaanhoitopiiriin kuuluvista poliklinikoista otin tutkimuksen

piiriin ne poliklinikat, jotka sijaitsevat tutkimukseni piirissä olevan psykiatrisen sairaalan välit-

tömässä yhteydessä. Sairaanhoitopiirin alueella toimii sekä sairaanhoitopiiriin kuuluvia että

kuntien omia psykiatrisia poliklinikoita. Avohoidosta puhuessani tarkoitan sekä näitä kunnalli-

sia psykiatrisia poliklinikoita että sairaanhoitopiiriin kuuluvia psykiatrisia poliklinikoita.

Heti aluksi rajasin haastateltavista pois oman poliklinikkani lääkärin, jonka kanssa olen viime

vuodet tehnyt kiinteästi yhteistyötä. Rajauksen tein siksi, että katsoin työtoveruuden liiaksi vai-

kuttavan haastattelun kulkuun. Haastatteluista jäi myös pois lääkäri, joka vasta hiljattain oli tul-

lut sairaalaan lääkäriksi ja yleensäkin vasta hiljattain erikoistunut psykiatriaan. Sain haastatelta-

vakseni toisen äitiyslomalla olleista lääkäreistä, jota kävin hänen kotonaan haastattelemassa.

Muut tutkimuksessa mukana olleet lääkärit haastattelin sairaalassa heidän työhuoneissaan.

Haastattelemieni lääkärien kanssa yhteistyöni on ollut melko vähäistä tai sitä ei ollut lainkaan.

Haastateltavia kertyi näin yksitoista, heistä oli kuusi naista ja viisi miestä. Suurin osa (5) haasta-

telluista oli 1950-luvulla syntyneitä, muiden eli kuuden haastatellun syntymävuodet jakaantui-

vat melko tasan 1940- , 1960- ja 1970- luvuille. Heidän työkokemuksensa aikuispsykiatriassa

vaihteli 2,5 vuodesta aina 32 vuoteen. Yhteen haastatteluun kului aikaa vajaasta tunnista puo-

leentoista tuntiin. Esimerkkeinä käyttämäni eri lääkäreiden haastatteluotteet olen merkinnyt kir-

jaimilla. Tunnistamisen vaikeuttamiseksi jokaista haastateltavaa vastaa kaksi satunnaisesti valit-

tua kirjainta, joista jompaakumpaa käytän haastattelukatkelmien tunnistamiseen. Haastattelun

toteutin sanelukoneella, joka ilmaisee merkkiäänellä aina, kun nauha on lopussa. Koehaastatte-

lut tein käsisanelimella, joka ei ilmoittanut nauhan loppumista ja pelkäsin haastattelemiseen

keskittymisen sijaan joutuvani vahtimaan, milloin nauha loppuu. Yhden haastattelun jouduin

aloittamaan alusta, kun nauha ei jostakin syystä lähtenyt pyörimään. Yhtä haastattelua häiritsi

jostakin laitteesta tuleva taustakohina, joka paheni, kun haastateltava haastattelun loppupuolella

ei pitänyt luuria tarpeeksi lähellä. Sain puheesta kuitenkin sitä kirjoittaessani selvän lukuun ot-

tamatta joitakin sanoja, jotka eivät kuitenkaan sattuneet olennaisiin kohtiin, jotka mahdollisesti

muuttaisivat lauseiden asiasisältöä ja merkitystä. Olen myös osittain muuttanut joitakin haasta-

teltaville tyypillisiä murreilmaisuja yleiskielelle ymmärrettävyyden parantamiseksi ja tunnistet-

tavuuden häivyttämiseksi.

33

Alun perin minulla oli tarkoituksena toteuttaa haastattelu kaksivaiheisena. Ensin olisin lähettä-

nyt haastateltaville strukturoidut kyselylomakkeet ja sitten tehnyt haastattelun syventäen jotakin

esille nousevaa aihealuetta. Luovuin kuitenkin ajatuksesta siksi, että menettely olisi ollut liian

työläs sekä itselleni että haastateltaville. Näin jälkikäteen ajatellen en usko, että olisin sillä ko-

vin paljon lisätietoa saanut.

Vaikka olin määritellyt aihealueet, joista olin kiinnostunut, tutkimusongelmaa oli vaikea täs-

mentää. Myös kysymysrunko muuttui useaan kertaan. Haastattelujen aloittaminen tuotti myös

vaikeuksia. Jouduin tekemään aikamoisen työn itseni kanssa, ennen kuin pääsin itse asiaan

kiinni. Kävin periaatteellisia keskusteluja ohjaajani kanssa siitä, voiko tällaista aihetta lähteä

tutkimaan ja miten hienovaraisesti sinänsä arkoja yhteistyökysymyksiä pitää käsitellä. Mieles-

täni haastatteluissa päästiin käsittelemään yhteistyön kannalta olennaisia asioita. Juuri lääkärei-

den haastattelut olivat minulle aikamoinen haaste, ja kynnys niiden tekemiseen oli korkea. Poh-

din myös sitä, ovatko kysymykseni tarpeeksi viisaita, kun lähdin haastattelemaan lääkäreitä,

joiden ennakkoon ajattelin olevan melko kriittisiä. Kiinnostukseni asiaan oli kuitenkin niin suu-

ri, että ohjaajani ja muutaman työkaverini rohkaisemana kuitenkin pääsin tämän kynnyksen yli.

Ohjaajani kehotuksesta koehaastattelin yhden lääkärin ja vielä myöhemmin samalla lomakkeel-

la yhden sosiaalityöntekijän. Sen jälkeen vielä jonkin verran muutin lomaketta ja täsmensin vie-

lä tutkimusongelmaa. Nämä koehaastattelut olivat tärkeitä ennen varsinaisia haastatteluja.

Ennen haastattelujen tekoa mietin kysymyksiäni monesta näkökulmasta ja ehkä ajattelin, että

minun pitäisi osata käyttää lääketieteellisiä sanoja ja ilmaisuja, kun haastattelen lääkäreitä. Ehkä

pelkäsin yhteisen kielen puuttumista. Ehkä odotin myös jollakin tavalla alentuvaa suhtautumista

ja sitä, että näitä asioita ei lääkäreiden keskuudessa pidettäisikään pohtimisen arvoisina. Haas-

tatteluja tehdessäni pohdin, miten paljon edellä kuvaamani pelot ja ajatukset liittyivät omaan

persoonaani ja miten paljon ammattien väliseen asetelmaan eli siihen, että minä sosiaalityönte-

kijänä haastattelin lääkäreitä. Haastattelujen kuluessa tilanne helpotti ehkä siitä syystä, että

huomasin vastauksien olevan asiallisia ja ymmärrettäviä. Lisäksi vastaajat paneutuivat haastat-

teluun, enkä kokenut saavani yliolkaisia ”kunhan pääsen eroon” -vastauksia. Monissa vastauk-

sissa tuli mielestäni myös esille, että lääkäreitä olivat askarruttaneet samanlaiset asiat kuin mi-

nuakin. Sain vaikutelman, että haastattelemani lääkärit pitivät näitä samoja asioita tärkeinä ja

siksi paneutuivat kysymyksiin niin, että sain hyvän haastatteluaineiston.

34

Haastattelujen sujuminen oli minulle positiivinen yllätys. Haastattelut sivusivat mielenkiintoisia

aiheita, eikä kuitenkaan tutkimuksen puitteissa voinut lähteä kovin pitkälle sivupoluille. Sain

rikkaan ja monipuolisen haastatteluaineiston. Asioista tuli esille monia puolia ja monenlaisia

käsityksiä. Se mielestäni viittaa siihen, etten saanut vain "sosiaalisesti suotavia" vastauksia, jois-

ta Hirsjärvi (2000c, 192-193) varoittaa yhtenä haastattelun luotettavuutta heikentävänä tekijänä.

En haastatellut ryhmää ”samoin ajattelevia” lääkäreitä, vaan enemmän korostui erilaisten per-

soonien haastattelu. Ensimmäinen yllätys haastattelujen suhteen oli se, että sain haastattelun oi-

keastaan kaikilta, joilta pyysin. Yksi haastateltavaksi pyytämistäni lääkäreistä jäi pois, mutta

hänkin täysin ymmärrettävistä syistä eli koska oli itsekin vielä työn aloitteluvaiheessa.

Toinen kynnys tämänkaltaisen työn tekemiselle oli minun kohdallani omat kollegani eli toiset

sosiaalityöntekijät. Minä olen työskennellyt sijaisena vain osalla niistä osastoista ja poliklini-

koista, joilla haastattelemani lääkärit työskentelevät, joten minulla ei valmiiksi ole aivan tarkkaa

käsitystä näiden osastojen ja poliklinikoiden toimintakäytännöistä. En ole myöskään täysin sel-

villä, mitä omat kollegani näistä asioista ajattelevat. Otaksun heilläkin olevan keskenään erilai-

sia käsityksiä asioista, kuten lääkäreilläkin oli.

5.3 Aineisto ja sen analyysi

Aineiston keräsin teemahaastattelun menetelmällä kuten edellä kuvasin. Litteroin aineiston eli

puhtaaksikirjoitin sana sanalta kaikki haastattelut. Jokaisen haastattelun jälkeen litteroin teke-

mäni haastattelun mahdollisimman pian, useimmiten heti päästyäni haastattelukäynniltä kotiin.

Aineistoon perehtymistä, analyysiä ja tulkintaa aloin tehdä haastatteluhetkistä lähtien. Kirjoit-

tamisen jälkeen kävin haastatteluja läpi ja kehitin niistä teemat, joiden mukaan tutkimuksen

juoni muodostui. Induktiivisessa päättelyssä keskeistä on Hirsjärven & Hurmeen (2001, 136)

mukaan aineistolähtöisyys. Sajavaaran (2000, 246) mukaan silloin, kun tutkimusote on induk-

tiivinen, se päätyy yksityisistä havainnoista yleisiin merkityksiin, jolloin tutkija lähtee liikkeelle

empiirisistä havainnoista, esimerkiksi litteroiduista haastatteluista. Hänen mukaansa tutkija tul-

kitsee lähilukuun perustuen tätä havaintomateriaalia nostaen siitä analyysin ja vertailevien

muistiinpanojensa avulla merkittäväksi katsottavia teemoja, koodaa ne ja muotoilee sitten ylei-

semmiksi luokittelukategorioiksi.

35

Hirsjärven & Hurmeen (2001) mukaan laadullisen aineiston käsittely on monivaiheinen ja se on

keskeisiltä osiltaan sekä analyysiä että synteesiä. Metodikirjallisuudessa analyysillä usein tar-

koitetaan koko aineistonkäsittelyn prosessia alkuvaiheista tulkinnallisiin lopputuloksiin asti.

Tässä puhun analyysistä sen suppeassa merkityksessä. Analyysissa eritellään ja luokitellaan ai-

neistoa. Synteesissä taas pyritään luomaan kokonaiskuvaa ja esittämään tutkittava ilmiö uudessa

perspektiivissä. Edelleen Hirsjärven & Hurmeen mukaan analyysin perusta on aineiston kuvai-

leminen, joka merkitsee sitä, että pyritään kartoittamaan henkilöiden, tapahtumien tai kohteiden

ominaisuuksia tai piirteitä. Aineiston luokittelu puolestaan luo pohjan tai kehyksen, jonka va-

rassa haastatteluaineistoa voidaan myöhemmin tulkita, yksinkertaistaa ja tiivistää. Luokitelles-

samme jäsennämme tutkittavaa ilmiötä vertailemalla aineiston osia toisiinsa. (Mt.,

143,145,147.)

Omassa tutkimuksessani aineiston luokittelu ja analysointi oli monivaiheinen prosessi. Proses-

soin asioita myös kirjoittamalla. Kirjoitettua materiaalia kertyi monta kertaa enemmän kuin sitä

lopulliseen työhön päätyi. Käytännössä työ tapahtui kehämäisesti eli vuorotellen paneuduin

haastatteluaineistoon ja aihetta sivuavaan tutkimustietoon, joita sitten peilasin omiin kokemuk-

siini. Teorian avulla haastatteluaineistosta tuli näkyväksi uusia asioita ja päinvastoin eli haastat-

teluaineiston perustalta teoriassa korostui ja täsmentyi tietyt asiat. Koska tämän työn rinnalla

kulki myös oman ammatillisuuteni kehittäminen ja näiden samojen asioiden peilaaminen omaan

työkokemukseeni, prosessi oli melkoinen. Näin suurta ajattelu- ja tutkimustyötä en ole aikai-

semmin tehnyt ja siksi monet asiat tein varmasti vaikeimman kautta. Tutkimusprosessin kulues-

sa houkutuksena olivat myös monet sivupolut, joille välillä harhauduin tekemään tutkimuksen

kannalta paljon turhaakin työtä.

Lopulta päädyin kahteen pääjaotteluun. Ensimmäinen osio sisältää lääkäreiden määrittelyt sosi-

aalityöntekijän tehtävästä ja asiantuntijuudesta. Sen olen jakanut sisällön perusteella kolmeen

alalohkoon, jotka käsittelevät lääkäreiden käsityksiä sosiaalityöntekijän perustehtävästä, asian-

tuntijuudesta ja asiantuntijaroolista. Toinen pääjaottelun mukainen osio sisältää lääkäreiden nä-

kemykset ja kokemukset yhteistyön toteutumisesta sosiaalityöntekijöiden kanssa sekä näke-

mykset psykiatrisen erikoissairaanhoidon tulevaisuuden haasteista. Sen olen jakanut neljään

alalohkoon, joita ovat lääkäreiden näkemykset yhteistyön edellytyksistä, sosiaalityön osallistu-

misesta ja yhteistyöstä moniammatillisessa tiimityössä sekä näkemyksiin psykiatrisen erikois-

sairaanhoidon tulevaisuuden haasteista.

36

Hirsjärven (2000d) mukaan tutkimus on valmis vasta sitten, kun analysoituja tuloksia on selitet-

ty ja tulkittu. Tulkinta tarkoittaa myös analyysissa esiin nousevien merkitysten selkiyttämistä ja

pohdintaa. Tulkinnan ongelmana on se, että sekä tutkija, tutkittava ja lopuksi tutkimustulosten

lukijakin tulkitsee tutkimusta omalla tavallaan, koska emme havaitse tai tulkitse asioita samalla

tavalla. Tulosten analysointikaan ei vielä riitä, vaan tutkijan olisi myös pyrittävä laatimaan tu-

loksista synteesejä, jotka kokoavat yhteen pääseikat ja antavat vastaukset asetettuihin ongel-

miin. (Mt., 211-212.) Analysoin ja tulkitsin teemoja tarkastelemalla niitä monesta näkökulmas-

ta.

Koin laajan haastatteluaineiston käsittelyn ongelmalliseksi. Haastatteluaineistosta tuli ajateltua

suurempi, kun haastattelin suunnittelemani kuuden henkilön sijaan yksitoista eli lähes kaikki ko.

sairaalan aikuispsykiatrisilla osastoilla ja kahdella poliklinikalla työskentelevät lääkärit. Haas-

tatteluaineistoa kertyi noin 70 sivua (1:n riviväli). Tämän kokoisen haastatteluaineiston käsitte-

lyä varten olisi jälkikäteen ajatellen kannattanut käyttää tähän tarkoitukseen kehitettyä tietoko-

neohjelmaa. Tässä työssä olen aineistoa käsitellyt tekstinkäsittelyohjelmalla ”leikkaa-liimaa” –

systeemillä ja välillä kirjoittamalla uudelleen.

Tutkimusaineistoa kävin useaan otteeseen läpi. Erityisesti kvalitatiivisesti suuntautuneissa haas-

tatteluaineistoihin perustuvissa analyyseissa tutkijan pyrkimyksenä on päätyä onnistuneisiin

tulkintoihin (Hirsjärvi & Hurme 2001, 151). Tulkintoja tein haastattelujen tekohetkestä lähtien.

Aluksi valitsin alkuperäisen kysymyksenasettelun mukaisia aineistokatkelmia. Analyysin ja tul-

kinnan edetessä aineistokatkelmista löytyi uusia teemoja, joihin sopivia uusia aineistokatkelmia

etsin aineistosta tutkimuksen raportointiin. Valitsemani aineistokatkelmat ovat melko pitkiä,

koska olen halunnut tuoda asian esille kontekstissaan eli aineistokatkelmat sisältävät myös haas-

tattelijan tarkentavia kysymyksiä.

5.4 Tutkimuksen arviointi

Hyvän aiheen kriteereitä ovat Hirsjärven (2000a, 67-70) mukaan muun muassa tutkijan oma

kiinnostus, opettaako aihe tutkijalle jotakin ja se, voiko tutkimuksen avulla lisätä tietoa tai ym-

märrystä aiheesta. Henkilökohtaisesti minun kohdallani ainakin nämä kriteerit täyttyvät. Työs-

37

säolovuosinani tähän aihepiiriin liittyvät kysymykset ovat eri yhteyksissä nousseet esille. Yllät-

tävän pitkä matka vain oli käytännön työstä teoriaan, josta haen selityksiä mieltäni askarruttavil-

le asioille. Tutkimusprosessin kuluessa ainakin oma ymmärrykseni aihealueesta lisääntyi ja yl-

lätyksenä tuli, miten paljon uusia näkökohtia ja asioita tämän aiheen ympäriltä nousee esiin.

Myös teoria ja käytäntö lähentyivät jonkun verran prosessin kuluessa. Yhtenä hyvän aiheen kri-

teerinä Hirsjärven (2000a, 68) mukaan on myös aiheen merkitys yhteiskunnallisesti tai tieteen-

sisäisesti. Hän toteaa aiheen merkityksen arvioinnin tai arvon punnitsemisen olevan vaikeaa,

mutta merkityksen kasvavan tutkimuksen tason noustessa. Tämän tutkimuksen merkityksen us-

kon olevan siinä, että se nostaa keskusteluun joitakin tärkeitä asioita sairaalan sosiaalityönteki-

jän työssä ja moniammatillisessa työssä.

Sajavaaran (2000) mukaan objektiivisuus metodikysymyksissä merkitsee lähteiden huolellista

valintaa ja tulkintaa. Vaikka tutkija tavoittelee objektiivisuutta, tutkimuksen ongelmanasettelus-

sa ja tulosten tulkinnassa mukana ovat myös tutkijasubjektin näkökulma ja näkemykset. Kirjoit-

tajana tutkijan kuuluu pitää persoonansa kurissa siten, ettei lukijan huomio tarpeettomasti kiin-

nity häneen eikä käytettyyn kieleen, vaan itse asiaan. (Mt., 278-279.) Haastattelemieni lääkärien

kanssa olen itse tehnyt yhteistyötä joko vain vähäisesti tai en lainkaan. Haastateltavista heti

aluksi päätin jättää pois lääkärin, jonka kanssa olen viime vuosina kiinteästi tehnyt yhteistyötä.

Etäisyyden saamista näihin asioihin palveli myös se, että olin tutkimusta tehdessäni jonkun ai-

kaa työstäni opintovapaalla. Toisaalta olen tehnyt sosiaalityöntekijän työtä ja minulla on sosiaa-

lityön näkökulma. Täysin objektiivistesti en siksi pystynyt asennoitumaan, mutta tiedostan

oman näkökulmani, joka on sosiaalityöntekijän näkökulma. Haastattelujen ajankohdasta työn

lopulliseen muotoutumiseen kului aikaa yli 6 kk, joten ajan kuluminenkin ehti tehdä kypsyttely-

tehtäväänsä ja sain sitäkin kautta etäisyyttä tutkimustuloksiini.

38

6 LÄÄKÄREIDEN MÄÄRITTELYT SOSIAALITYÖNTEKIJÄN TEHTÄVÄSTÄ JA

ASIANTUNTIJUUDESTA

6.1 Miten lääkärit määrittelevät sosiaalityöntekijän perustehtävän psykiatrisessa erikois-

sairaanhoidossa

Sosiaalityön perustehtävät olen haastatteluaineiston perusteella jakanut kolmeen kategoriaan,

joita olen kuvannut seuraavassa sen mukaan, miten lääkärit ne haastattelussa määrittelivät. Jo-

kaisen kuvauksen jälkeen olen sijoittanut haastattelulainauksia, joissa kyseisestä asiasta on ollut

puhetta. Kohdassa 6.1.1 käsittelen potilaan taloudellisen selviytymisen turvaamistehtävän,

kohdassa 6.1.2 selvittely- ja yhteistyötehtävän ja kohdassa 6.1.3 moniammatilliseen tiimityö-

hön liittyvät tehtävät.

6.1.1 Potilaan taloudellisen selviytymisen turvaamistehtävä

Taloudellisen selviytymisen turvaamisen lääkärit katsovat selkeästi kuuluvan sosiaalityön pe-

rustehtäviin ja perustehtävänä se tulee esille kaikissa haastatteluissa. Vaihtelua on sen suhteen,

että jossakin vastauksessa viitataan siihen, että taloudelliset asiat varsin usein ovat kunnossa, ei-

vätkä tarvitse erityistä turvaamista. Turvaamistehtävään lääkärit katsovat kuuluvaksi, että sosi-

aalityöntekijä kartoittaa taloudellisen tilanteen ja tietää parhaiten potilaan tilanteessa mahdolli-

set etuudet samoin kuin potilaan oikeudet etuuksiin ja varmistaa potilaan sosiaaliturvan tai toi-

meentulon. Seuraavissa haastattelulainauksissa tämän perustehtävän määrittely tulee esiin.

J: No sairaalassa tietenkin se ykkönen, mitä helposti mielletään, on se sosiaaliturvas-sa ja muussa on se potilaiden opastus.

X: …sitten (toiseksi) toimeentulon turvaaminen. …Sosiaalityöntekijä tuo esille…tietysti erityisesti lääkärille kaikki nämä lääkärinlausuntoavaativat asiat eli keskustellaan sairauspäivärahasta, kuntoutustuesta, eläkeasiasta, lääkkei-den erityiskorvattavuudesta.

D: …se mitä eniten toivon, on sen potilaan sosiaaliturvan selvittely.

E: Selvittää tätä potilaan sosiaalista toimeentuloa, että onko kunnossa hä-nen…elämänolosuhteensa niin, että hän pystyy turvallisesti elämään ja sairauttaan hoita-maan ja kaikkea tällaista eli just toimeentulokysymysten varmistaminen, …ainahan niitä ei

39

tietenkään tarvitse selvittää…niin kaikki ei tarvitse, mutta kyllä täällä suurin osa kuitenkintarvitsee.

B: …perustehtävä, että se pitää ensimmäiseksi selvittää, millä tää ihminen elää jamillä perhe elää, jos isä on sairaalassa…ja pyytää tarvittavia lausuntoja.

Y: …turvataan toimeentulo, jos se tarvitsee turvaamista, eihän kaikkien toimeentulo suinkaantarvitse mitään turvaamista…suurimmalla osalla potilaista ei ole kuitenkaan toimeentulo-ongelmia…niillä, joilla on…sittenhän sitä täytynee turvata.

Sosiaaliturvan järjestämiseen tarvittavat asianmukaiset lausunnot sosiaalityöntekijä pyytää lää-

käriltä. Turvaamistehtävään lääkäreiden vastausten mukaan sisältyy tarpeen mukaan myös vel-

kajärjestelyyn ohjaaminen sekä arvio siitä, kykeneekö potilas hoitamaan raha-asiansa, vai tarvi-

taanko tueksi edunvalvoja. Lääkärinlausuntojen kirjoittamista ja etuisuuksista selvillä pysymistä

haastateltavat pitävät työllistävänä ja siksi haastatteluissa tulee esille tyytyväisyys siihen, että on

käytettävissä sosiaalityöntekijä, joka pitää huolta etuisuuksista ja niihin tarvittavista lausunnois-

ta. Tähän ryhmään kuuluvat myös ne vastaukset, joissa viitataan potilaiden toimeentulotuen ha-

kemiseen liittyvään yhteistyöhön sosiaalitoimiston kanssa. Edelleen perustehtävään haastatellut

katsovat kuuluvan potilaiden opastuksen edellä mainituissa asioissa. Myös kuntoutusetuudet lu-

en kuuluvaksi tähän ryhmään, vaikka kyseessä ei olekaan suoranaisesti taloudellinen selviyty-

minen, vaan usein kuntoutusmahdollisuuksien ja niiden rahoituksen selvittäminen.

M: …yks hyvin keskeinen asia, tämä taloudellisen puolen selvittely…sehän on oikeestaantärkeempiä mitä on…sosiaalityöntekijä selvittää taloudellisen tilanteen ja miten sairaala-maksut ja…miten on velat ja tarvitaanko ehkä edunvalvojaa ja pyytää lausunnon niihin javelkajärjestelyjä auttaa panemaan alulle. Aikaisemmin lääkärin piti muistaa mitkä lausun-not, nyt on tosi hyvä, kun on sosiaalityöntekijä, joka pitää huolta erilaisista etuuksista, joidenperässä ei enää pysy …Tietysti nää kaikki kuntoutus- ja kurssimahdollisuudet.

C: …sosiaalityön osuus on sinä justiin selvittää se toimeentulo, et mikä se on ja sitten jos onesimerkiksi semmoinen tilanne, että ihminen ois oikeutettu johonkin tukiin, joita hänellä eivielä ole, niin olla aloitteellinen siinä asiassa…Tavallaanhan se on toimeentulon turvaamistasekin, että hoitaa noita edunvalvonta-asioita, että tulee rahat oikealla tavalla käytettyä, eikäsitten sen takia tuu pulmaa, kun joku käyttää tai tämä ihminen itte käyttää ne sillai harkitse-matta ne varansa……Ja etenkin tää yhteistyö peruskunnan sosiaalitoimen kanssa, että jos ontoimeentulotukiasioita, niin niissä järjestää potilaan asiaa sinne tiedoksi.

T:… tuoda selville mahdollisuudet ja etuudet ja kuntoutukset, mitä tähän sairauteen liittyy...pitää pyrkiä …näkemään ammatillisesti se, …että se raha tulee oikeasta kraanasta eli työt-tömät on työttömyyskassassa ja työhaluttomat on sosiaalitoimistossa ja sairaat on sittennäissä sairausvakuutussysteemeissä.

40

Haastatteluvastauksissa tulee esille taloudellisen selviytymisen turvaamistehtävän kuvaaminen

niin, että kaikki työryhmän jäsenet luovat asiasta jonkinlaisen käsityksen, mutta sosiaalityönte-

kijä pystyy erityiskysymyksissä antamaan vastauksia ja tietää enemmän kuin muut, eli tavallaan

syventää tietoa kyseisestä asiasta.

V: (toimeentulon turvaaminen)…perusjuttu ja toisaalta meidän kaikkien työntekijöiden täytyyjonkunnäköinen ymmärrys luoda osana asiakkaan hoitoa, jos on hoitoprosessi meillä itselläniin että mikä se toimeentulo on …ja erityiskysymyksissä varmaan sosiaalityöntekijä tai sosi-aalityö pystyy antamaan vastauksia ja tietää enemmän kuin muut.

Sosiaalityön tehtävän voi edellä kuvatun pohjalta kiteyttää: Tietää mahdollisuudet, selvittää ti-

lanteen, varmistaa etuudet, yhdistää tarpeen ja mahdollisuudet, arvioi kykeneekö potilas selviy-

tymään taloudenhoidostaan itsenäisesti, arvioi tarvitseeko potilas velkaneuvontaa, pyytää lau-

sunnot, syventää tietoa, tekee yhteistyötä taloudellisten asioiden hoitamisessa, opastaa potilasta.

Kaiken kaikkiaan tässä tehtävässä korostuu potilaan kanssa tehtävä suora potilastyö. Lääkärin

kanssa yhteistyö tämän tehtävän osalta rajoittuu lausuntopyyntöihin, tiedon tuomiseen tiimiin

kyseisestä etuisuudesta ja siihen tarvittavasta lausunnosta sekä mahdollisesti keskusteluun jon-

kin etuuden hakemisesta.

6.1.2 Selvittely- ja yhteistyötehtävä

Selvittely- ja yhteistyötehtävään sisällytän haastatteluissa esiin tulleen potilaan jokapäiväisen

elämän selvittelyn ja siihen liittyen tukitoimien miettimisen ja sopimisen sekä potilaan opasta-

misen näissä asioissa. Tehtävä vaatii suoraa potilastyötä, yhteyksien luomista tai ylläpitoa sai-

raalasta potilaan tukiverkostoon muissakin kuin vain toimeentuloon liittyvissä asioissa. Tässä

yhteydessä tarkoitan yhteistyöllä sairaalan ulkopuolisten tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä.

Kotipalvelun järjestäminen on erään haastatellun mukaan joskus hoitajien kanssa päällekkäistä

toimintaa. Sosiaalitoimistoon sosiaalityöntekijä voi olla yhteydessä myös lastensuojeluasioissa.

Haastatteluissa ei tullut esille, enkä myöskään tehnyt syventäviä kysymyksiä siitä, miten tilanne

ratkeaa, jos lääkäri tai tiimi on eri mieltä lastensuojeluilmoituksen tekemisestä. Yhdessä vasta-

uksessa sen sijaan viitataan siihen, että keskustelua sosiaalityöntekijän kanssa on käyty siitä,

missä vaiheessa lastensuojeluilmoitus tehdään.

X: …lisäksi vielä lastensuojelu.

41

C: Ja sitten …jokapäiväiseen elämään, siihen missä kukin elääkin niin siihen selviytymiseenliittyvien asioiden selvittely … ja tarvittaessa tukitoimien miettiminen ja niistä sopiminen, jasitten yhteistyö sosiaalitoimen kanssa, jos on yhteisistä asiakkaista kyse niin kun monesti on.

R:…yhteydet oman kunnan sosiaalipuolelle esimerkiksi, jos tarvitaan kotipalvelua,nää on juuri asioita, jotka joskus on hoitajien kanssa päällekkäisiä.

Haastatteluaineistosta tulee esille sosiaalityön perustehtävän näkeminen laajana, mutta tilan-

nesidonnaisesti rajattavana, mikä ilmaistaan esimerkiksi ilmaisulla ”sosiaalisen tilanteen kartoi-

tus riittävässä määrin”. Sosiaalisen tilanteen selvittelyn laajuuteen vaikuttaa oman kokemukseni

mukaan esimerkiksi se, onko potilaalla jo olemassa hoitosuhde muualla tai onko hänestä jo pe-

rustiedot olemassa sairaalassa, jolloin ne vain päivitetään. Käytettävissä olevan ajan niukkuus ja

toimeksianto eli konsultaatiopyyntö voi myös vaikuttaa siihen laajuuteen, millä tehtävä suorite-

taan. Sosiaalisen tilanteen laajemman selvityksen sosiaalityöntekijä liittää siihen akuuttiin tilan-

teeseen, jossa potilas on.

H:…se on hirveen laaja se, mitä se sosiaalityöntekijän perustehtävät sitten oikeesti on ja…Jasitten pitää tietysti ajatella, että sillä hetkellä, mikä se potilaan tilanne just sillä hetkellä on,et se vaihtelee kauheesti, et ei tietenkään kauheen tarkasti tarvitse tehdä, jos on joku nopeekonsultaatio, …potilaalla, jolla on hoitosuhde jossakin muualla jo…mutta kuitenkin se on ai-ka laaja alue, mihin mun mielestä sosiaalityön pitäis pystyä osallistumaan.

S: Kyllä se varmaan potilaitten sosiaalisen tilanteen kartoittaminen ja sen jollain lailla liit-täminen siihen nykyiseen tilanteeseen, minkä vuoksi siinä nyt sitten yleensäkään ollaan.

T: …sosiaalisen tilan kartoitus riittävässä määrin.

L: …jos on työhistoriaa ja muuta, sen puolen selvittelyt. Ja sitten tähän jokapäiväiseen elä-mään, siihen missä kukin elääkään, niin siihen selviytymiseen liittyvien asioiden selvittely jatarvittaessa tukitoimien miettiminen ja niistä sopiminen.

Haastatteluvastauksissa korostuu kirjallisesti dokumentoitujen potilaan elämäntilanteen kartoi-

tusten merkitys ja jotkut haastatellut toivoivat sosiaalityöntekijöiden tekevän niitä nykyistä

enemmän. Sosiaalityön kartoituksesta on puheena olevassa organisaatiossa olemassa ohjeellinen

runko, jota soveltaen kartoituksen voi tehdä, tilanteesta riippuen eri asioita painottaen. Itse olen

ymmärtänyt, että kartoitus dokumentoidaan aina kirjallisesti ja yleensä potilasasiakirjoihin sosi-

aalityön lehdelle, josta muu henkilökunta sen voi löytää. Itse teen kartoituksen usein psykiatrian

lisälehdelle, jonka näkevät vain aikuispsykiatriassa työskentelevät sairaalan tai erikoissairaan-

hoidon poliklinikoilla työskentelevät työntekijät. Sosiaalisessa kartoituksessa tai esihaastattelus-

42

sa on lääkärille tarpeellista informaatiota, jota hän voi käyttää oman lausuntonsa tukena. Sen

tuoma informaatio palvelee mahdollisilla tulevillakin hoitojaksoilla, jolloin sen voi päivittää.

Se myös auttaa ymmärtämään potilasta ja hänen tilannettaan laajemmin kuin vain sairauden nä-

kökulmasta. Tässä tehtävässä tulee esille sosiaalityöntekijän tekemä perhepiiri- tai verkostokar-

toitus eräänlaisena raamien luojana ja taustaselvityksenä.

D: Ja tietenkin joskus vois ajatella, mutten usko että nykyisillä resursseilla on mahdollista,että vois tehdä, ei nyt tulovaiheessa, mutta tässä esimerkiksi kuntoutusosastolla …näitä sosi-aalisen tilanteen arvioita ja…ne auttais aika paljon ja …tai olisi lääkärille ainakin suurtaapua ja tietenkin potilaallekin.

X: Sosiaalityöntekijän esihaastattelu…sehän on tosi tärkeetä informaatiota ja helpottaahuomattavasti sitä lääkärin lausunnon tekoa plus että ne sitten palvelee myös myöhemmillähoitojaksoilla…ja tavallaan sieltä tulee, vaikka se olisi puhtaasti esim. työhistoriaa ja niinkutoimeentuloon keskittyvää, niin perhekartoitus…niin kertoo siitä potilaasta aika paljon muu-takin ja usein auttaa ymmärtämään potilaan tilannetta laajemminkin.

K: Kyllä mä näen nimenomaan , että mitä ne vaihtoehdot ja mahdollisuudet, mitä kunkin po-tilaan kanssa voi jatkohoidon suhteen suunnitella. …että tavallaan sellaisen sosiaalisen taiperhepiiri- tai verkostokartoitus on mun mielestäni siinä mielessä ihan oleellinen ja kyllä sit-ten tuo aika suuren sisällön niitten raamien suhteen.

C:…tällaisena kokonaisarviona, että voi tulla joitakin osa-alueita kirjallisesti (sosiaalityönlehdellä)…monet kerrat puhuttu tästä sosiaalityön arvion osuudesta…toive olis, että sielläsaatais sellainen aika kattava selvitys, mutta se ei suinkaan vielä rutiinia ole.

Samoin kuin taloudellisen selviytymisen turvaamistehtävässä, tässäkin tulee haastatteluvastauk-

sissa esille yhtenä näkökulmana, että myös muilla potilasta hoitavilla ihmisillä syntyy jokin ku-

va potilaan elämäntilanteesta. Silloin kun on ratkaisua vaativia erityisiä pulmia, tarvitaan apuun

sosiaalityöntekijä, jolla on henkilöstä riippuen enemmän tai vähemmän valmiuksia löytää rat-

kaisuja.

L:…ainakin tästä justiin asumisesta ja arjesta ja siitä tuen tarpeesta syntyy joku kuva myöshoitavilla ihmisillä, mutta jos sitten taas se puoli, että jos pulmia on, että miten voi korjata jamistä apuja niin ehkä siinä –työntekijästä riippuen – voi olla enempikin valmiuksia löytääniitä ajatuksia ainakin siinä käytännön toteuttamispuolessa, kun sovitaan asioista potilaan jakunnan kanssa, niin kyllä se on mun mielestä aika selkeästi sitä sosiaalityöntekijän omintaaluetta.

Laajasti ajateltuna kotona selviytymiseen liittyy myös se tuki, mitä potilas läheisiltään saa.

Vaikka sosiaalisia kartoituksia pidetään tärkeinä osa-alueina ja perustehtävänä, työtä verkosto-

jen ja perheiden kanssa ei kuitenkaan aineiston perusteella pidetä sosiaalityön perustehtävänä.

Perhetapaamisiin osallistuminen katsotaan ainakin yhdessä vastauksessa perustehtäväksi, sillä

43

edellytyksellä, että siihen sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus ja aikaa. Palaan tähän asiaan

tutkimuksen myöhemmässä vaiheessa.

R: Sitten jos sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus ja aikaa niin tietysti osallistua perheen ta-paamisiin sosiaalityön näkökulmasta tai sitten ihan samalla tavalla kuin muut työntekijät,siihen harvoin esimerkiksi täällä on mahdollisuutta.

6.1.3 Moniammatilliseen tiimityöhön liittyvät tehtävät

Tähän kategoriaan olen sijoittanut ne sosiaalityön tehtävän määrittelyt, joissa lääkärit viittaavat

moniammatilliseen yhteistyöhön esimerkiksi hoitosuunnitelman tekoon. Sosiaalityöntekijä tuo

tietoa tai hän on mukana vuorovaikutuksessa muun henkilökunnan kanssa tuomassa yhteistyö-

hön sosiaalityön näkökulman ja neuvottelemassa ratkaisuista. Tässä määritelmässä sosiaalityön

perustehtävä on laaja, mutta painotus tulee sen mukaan, mihin sosiaalityöntekijä on erityisesti

paneutunut ja kouluttautunut. Tämän kategorian vastauksissa lääkärit katsovat sosiaalityön ole-

van mukana yhteisessä työssä. Sosiaalityön tehtävää tässä moniammatillisessa yhteydessä haas-

tatellut kuvailevat kahdella tavalla. Ensimmäisen kategorian vastauksissa korostuu tiimin jäse-

nyys ja vuorovaikutus muun henkilöstön kanssa. Seuraavassa haastattelulainauksessa on esi-

merkki tästä yhteistyön painotuksesta.

Z:…perustehtävä olis olla ehkä moniammatillisen tiimin jäsen, jolloin ajatuksena, että se so-siaalityön osuus tavallaan ois täällä mukana, eläis mukana ja ois tässä käytännön työssä,ajattelussa, koska taas sitten sosiaalityöntekijä voi…, toki on tärkeä rooli varmaan juuri yk-sittäisen asiakkaan kohdalla tietää mitä etuuksia tai sosiaalityön näkökulmaa, mutta että isorooli on myös olla vuorovaikutuksessa tän muun henkilöstön kanssa, että täällä vähitellenmyös muu henkilöstö omaksuu sosiaalityön ajatusmalleja ja sitten sosiaalityön mahdollisuuk-sia, että mitä se voi tarjota ja mitä ei.

Toinen tapa määritellä sosiaalityön tehtävä on korostaa tiimin ulkopuolista tiedontuojan tehtä-

vää suhteessa muuhun tiimiin. Sosiaalityöntekijä tuo tiimille yhteystietoja esimerkiksi kuntou-

tus- ja kurssimahdollisuuksista tai tuo esille erilaisia toimintamahdollisuuksia potilaan tilantees-

sa. Sosiaalityöntekijä on tässä mallissa mukana yhteistyössä, mutta hänen roolinsa on lähinnä

tiedontuojan ja eräänlainen toimintamahdollisuuksien raamittajan rooli.

44

R: …kaikki kuntoutus- ja kurssimahdollisuudet, joista meillä ei ois kerta kaikkiaan mitääntietoa…sosiaalityöntekijät tuntuvat löytävän netistä kaikennäköisiä yhteystietoja myöskin li-säksi siihen työryhmään.

T:…täällä terveydenhuollon sosiaalityössä lähinnä nämä hoitoon olennaisesti liittyvät asiatja ennen kaikkea tuoda selville ne mahdolliset etuudet ja kuntoutukset, mitä tähän sairauteenliittyy tän työryhmän mukana työskennellen.

R: Erityisosaaminen on nimenomaan pysyä ajan tasalla näistä etuuksista…kuntoutukseen jakurssitukseen liittyvät sitten nämä ihan taloudellisten asioitten järjestäminen…ja rahasta pu-huminen on luontevinta sosiaalityöntekijän kanssa ja jonkun tiedon hän siitä välittää myöstiimille.

E: …tiimissä on sitten semmoinen hyvin kaksisuuntainen viestintä, että hän tuo niitä valmiitatietoja siihen yhteiseen käyttöön ja sitten hän saa …uutta näkemystä, mitä pitää selvit-tää…kyllä…se oikein hyvin toimii.

6.2 Lääkäreiden käsitykset psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityön asiantuntijuu-

desta

Lääkäreiden käsitykset sosiaalityön asiantuntijuudesta olen jakanut aineiston perusteella kol-

meen ryhmään eli sosiaaliturvan, lakien, säädösten ja niiden soveltamisen asiantuntijuuteen

(6.2.1), yhteistyöverkostojen, - kanavien ja järjestelmien asiantuntijuuteen (6.2.2) sekä akuutin

ongelman, olosuhteiden ja elämäntilanteen yhdistämisen asiantuntijuuteen (6.2.3). Kuvaavia ot-

teita haastateltavien vastauksista olen sijoittanut siihen yhteyteen, missä olen kertonut asiasta.

6.2.1 Sosiaaliturvan, lakien, säädösten ja niiden soveltamisen asiantuntijuus

Tähän ryhmään kuuluvat lääkäreiden vastaukset, joissa korostuu erityisesti odotus sosiaalitur-

van tuntemisesta. Lääkärit odottavat, että sosiaalityöntekijä osaa tarkistaa sen, että asiakkaan

sosiaaliturvaetuudet ovat ajan tasalla ja toimeentulo turvattu. Elleivät ne ole ajan tasalla, ne on

pantava vireille ja lääkäriltä on osattava pyytää niihin asianmukaiset lausunnot. Haastatellut

myös odottavat sosiaalityöntekijän tuntevan lainsäädäntöä, säädöksiä ja niiden soveltamiskäy-

täntöjä, jota aluetta haastatellut lääkärit pitävät vaikeasti hallittavana kuten seuraavista haastat-

teluotteista käy ilmi.

S: Etujen, taloudellisten toimeentuloasioitten ja tukiasioitten viidakko on, niin melkoinen sös-sö, ettei siitä kukaan pysy perillä, jos ei siellä joku jatkuvasti päivitä, tuo sitä ymmärrystä ja

45

tietoa, kaikennäköisiä kuntoutuskursseja, omaisyhdistyksiä …sosiaalityöntekijä olis nimen-omaan semmoinen henkilö, joka on niissä asiantuntija ja ihan niinkun oman ammattitaustan-sa vuoksi.

O: No se on pykäläviidakon tunteminen monesti se niin, että jos siinä tulee ongelmia, niin ky-sytään sossulta, sossu tietää ja sossuhan usein tietää.

B:…erityisasiantuntijuus, yks on tää, kun puhutaan siitä toimeentulosta…sen selvittäminen,että mikä sen esimerkiksi sairauspäivärahatilanne…onko ollut sairauslomalla, jos on, kuinkapitkään, onko B-lausunto, ihan nää perusjutut… monet psykiatriset potilaat tar-vii…toimeentulopuolen palveluja sitten kotikunnassakin…ehkä jotenkin koko se yhteydenpi-to…siinä vaiheessa ja siinä hoitoprosessin aikana sinnepäin. Ja tietysti, jos ajattelee jotainpolipotilasta, niin että jos se olis sitä sosiaalityöntekijän sarkaa, se liittyy tohon vaikuttami-seen potilaan selviytymiseen osastohoidon jälkeen.

Sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta lääkärit kuvailevat vertailemalla sitä muun henkilökunnan

tietämykseen, jolloin sosiaalityöntekijän arvellaan näissä tietyissä erikseen mainituissa asioissa

omaavan erityisasiantuntijuutta. Joku haasteltava tuo esimerkiksi esille osastokohtaisia eroja

sairaanhoitajien tiedoissa sosiaaliturva-asioista.

D: Sosiaalityöntekijä hallitsee ehdottomasti koko tän sosiaaliturvan kentän…ja kuntoutukseneri vaiheisiin liittyvät …että mihin potilaalla on mahdollisuutta. …Jos ajattelee lääkäriä jasosiaalityöntekijää…ite käytän …hänen asiantuntijuuttaan tässä sosiaaliturva-asiassa ja hä-neltä löytyy ihan varmasti vastauksia niihin kysymyksiin ihan eri tavalla kuin muilta ihmisiltäosastolla.

L: Kyllä mä sen nään, että just tää tämmöinen niin sanottu sosiaalinen kenttä, niin hän hallit-see ja tietää sen lainsäädännön ja tietää ne mahdollisuudet ja hänellä on ne kanavat…tai sit-ten niihin sen alan ihmisiin peruskunnissa. Se on varmaan sellaista, jota ei sairaanhoitajantai lääkärin koulutuksessa ainakaan niin laajasti tule.

B:… Erityisasiantuntijuutta lääkärin yhteistyökumppanina…tässä on kyllä se meidän psyki-atrian kukkanen, elikkä ne lausunnot, …pitäis erikoislääkärinkin se tietää, mutta jos sillä on200 potilasta, niin se ei ehkä kaikesta tiedä…se on yllättävän vähän, mitä sitten taas hoitajattietää näistä, että onko hoitotuki ja onko sitä ja tätä. Ja tässä on eroja akuutin ja kuntoutta-van puolen välillä ja ihan osastojen välillä on hirveen suuria eroja…Siis eroja siinä, mitähoitohenkilökunta tietää, että mitä etuuksia psykiatriselle potilaalle kuuluu ja mihin hänelläon oikeus ja mitä voidaan hakea.

Jotkut haastateltavat tuovat suoraan esiin sen, että näkevät sosiaalityön asiantuntijuuden lähinnä

taloudellisten asioitten asiantuntijuutena, kuten seuraavassa esimerkkinä olevassa haastatteluot-

teessa.

S: Nään tän sosiaalityön ihan selvästi –itse huomaan – niin pelkästään niinkun semmosenahyvin paljon tuommoisten taloudellisten asioitten …asiantuntijuutena ja tietämisenä ja taval-

46

laan varmistaminen näitten etuudet, jotka ao. tilanteessa kuuluis, niin ne olis mahdollisim-man hyvin hyväksikäytetty plus sitten, että niin jos ne edesauttais, niitten korjaaminen koko-naistilannetta, niinkun useesti auttaa.

6.2.2 Yhteistyöverkostojen, -kanavien ja järjestelmien asiantuntijuus

Haastatteluaineistosta tulee esille, että lääkärit odottavat sairaalan sosiaalityöntekijän tuntevan

sairaalan ulkopuolisten yhteistyökumppanien käytäntöjä ja toimintatapoja. He odottavat sosiaa-

lityöntekijältä asiantuntemusta erilaisten yhteistyöverkostojen, vaikuttamiskanavien ja järjes-

telmien toiminnasta mukaan lukien kolmannen sektorin toiminnan. Vastauksissa esiin tulee

myös sosiaalialan ihmisten henkilökohtainen tunteminen sosiaalitoimistoissa ja erityisesti kun-

tien sosiaalitoimen käytäntöjen tunteminen. Vastauksissa on viittauksia näiden asioiden tietämi-

seen sosiaalityöntekijän koulutuksen tai kunnassa saadun työkokemuksen perusteella. Eli kun-

nan sosiaalitoimen toiminnasta luonnollisesti tietää parhaiten sellainen sosiaalityöntekijä, jolla

on työkokemusta sieltä. Joissakin vastauksissa oli viittauksia siihen, että lääkäri tai joku muu

saattaa tietää yhtä hyvin, mutta helpottaa huomattavasti, kun sosiaalityöntekijän asiantuntijuus

on käytössä.

L: …ja hänellä on ne kanavat…tai sitten niihin sen alan ihmisiin peruskunnissa.

T: …lastensuojeluviranomaisten ja tämmösten kanssa työskentelyt, kun on tottunut löytä-mään puhelinnumeroita ja tietää ja tuntee ihmiset naamalta ja …tietää paikat ja mallit…jatoivottavasti riittävällä tarkkuudella lainsäädännön…toisaalta ilmankin on pärjätty, jos eisosiaalityöntekijää ole, mutta helpottaa huomattavasti.

J: Se (asiantuntemus) on nimenomaan tämä sosiaaliturvan tuntemus. Hän todennäköisestituntee ehkä parhaiten tämmöstä ehkä kolmannen sektorin mahdollisuudet ja kunnan erilaisetsosiaalipuolen palvelut…kuntoutuksen mahdollisuuksia…yhteistyöverkon…ehkä hän on par-haita täs hahmottamaan, tokihan se sitten riippuu yksittäisistä henkilöistä ja lääkäri voi netuntea ihan hyvin.

R: Erityistaitona myös osalla sosiaalityöntekijöistä on kokemuksensa kautta, miten kuntatoimii sosiaalityön puolella ja voi välittää sitä kokemusta työryhmälle. Tietysti joissakinhuostaanottoasioissa sosiaalityöntekijällä on tiettyä sellaista yhteyttä kuntaan, jota välttä-mättä muilla ei ole. …niin hoitajat kun lääkäri ja psykologikin, meillä ei ole nimenomaansemmoista laajaa näkemystä ja tottumusta.

T: Erityistaidot ja osaaminen varmaan tulee erilaisista koulutuksista ja sehän on yleensäkinlähtökohta tässä moniammatillisessa työssä, että eri ammateissa on niin eri puolet koulutuk-sessa korostunut tai jopa näin, että jotain osaa ei jossakin koulutuksessa oo laisinkaan

47

…aloite tulee sitten muualta niin sitten taas kun tietää yhteistoimintatahot…osaa sitten selvit-tää eteenpäin sitä ajatusta tai sitten ampua alas siten, että höpsistä.

X: Erityistaidot… ja olemassa olevat tämmöiset yhteistyöverkot, - kanavat, sairaalan ulko-puolella sosiaalityöhön ja Kelaan ja eri toimipisteisiin.

6.2.3 Akuutin ongelman, olosuhteiden ja elämäntilanteen yhdistämisen asiantuntijuus

Tässä asiantuntijuuden laajemmassa määrittelyssä tulee esiin sosiaalityön rooli potilaan koko-

naiselämäntilanteen yhdistämisessä siihen akuuttiin tilanteeseen, jonka vuoksi potilas on hoidon

piiriin joutunut. Esimerkiksi seuraavassa vastauksessa korostuu se, että sosiaalityöntekijältä

odotetaan myös kykyä jäsentää kokonaisuuksia ja esiintyä sosiaalityön roolissa laajemmin kuin

yksittäisen tiedon tuojana.

Z: …edustaa asiakkaiden hoidossa yksittäisissä asiakastilanteissa, mutta tiimi- ja moniam-matillisessa jutussa niin nimenomaan sitä sosiaalityön roolia, kenttää ja sitten, että asioitajäsennettäis, mietittäis siltä kannalta, että mikä se ihmisen elämäntilanne on ja miten se vai-kuttaa tähän nykyisyyteen. Mä ymmärrän, että jonkun on osattava hyvin ne yksittäiset la-kiasiat ja pykäläasiat ja hyödynnettävyys, että se on osa ammattitaitoa ja näin, mutta että jo-tenkin, että se ei oo yksinään riittävää.

Eräässä vastauksessa toivotaan sosiaalityöntekijöiltä myös sen pohtimista, mitä taustalla vaikut-

tavien seikkojen korjaaminen vaikuttaisi kokonaistilanteeseen. Seuraavassa esimerkissä tulee

myös esille, että konkreettisten olosuhteiden esiintuominen voisi olla hoitotyöhön nähden ny-

kyistä selkeämpää.

S: …vois olla nimenomaan tuollainen konkreettisten olosuhteiden esiintuominen ehkä sel-keemminkin hoitotyöhön verrattuna. Että mitä ne konkreettiset sosiaaliseen, talouteen ja toi-meentuloon ja ehkä myöskin ammatilliseen tai yleensä kuntoutukseen liittyen…ehkä konkreet-tisten rajojen selkiyttäminen ja pohdiskeluja, millä lailla ne liittyy tähän tän hetkiseen tilaan.Mitenkä niitten kohentamisella voisi olla, minkälaista merkitystä niillä vois olla jos niille te-kis jotakin…Kyllä mä näen sen silleen, että mitä ne vaihtoehdot ja mahdollisuudet, mitä kun-kin potilaan kanssa voi jatkohoidon suhteen suunnitella. … Musta se on nimenomaan sen so-siaalisen tilanteen tai sosiaalisen ympäristön määrittely, et missä tilanteessa asianomainenihminen on…se asettaa potilaan siihen kontekstiin ympäristöönsä.

Eräässä lääkärin kommentissa tulee esiin, että sosiaalityöntekijältä löytyy laajaa näkemystä, jota

ei muilla työryhmän jäsenillä ole. Sosiaalista arviota voi tehdä jokainen mielenterveystyönteki-

jä, mutta sosiaalityöntekijän tekemänä haastateltu toteaa sen olevan tarkempi, seikkaperäisempi

48

ja ymmärrystä lisäävä. Joissakin haastatteluvastauksissa tulee myös esiin, että erityisesti niin

sanotuilla kuntouttavilla osastoilla, joilla potilaita hoidetaan akuuttihoitoa pidempään, on tarve

katsoa ihmisen tilannetta pelkkää sairautta laajemmin. Sosiaalityö laajentaa ja syventää potilaan

tilanteen tarkastelua siitä, miten muu henkilökunta potilaan tilanteen näkee. Joissakin vastauk-

sissa, jossa puhutaan potilaan tilanteen laajasta tarkastelusta, tulee esiin sosiaalityöntekijän ja

lääkärin kumppanuus siten, että sosiaalityöntekijä nähdään lähinnä työparina.

R: … sos.tt:lta tulee varmasti paljon pyyntöjä näistä lausunnoista, joita lääkäri sitten, niinkuin tällä hetkellä varmasti juridisesti kuuluu…kirjoittaa. Ja kun on sitten ihan tän kuntou-tuksen, niin paljon hyviä ideoita tulee sosiaalityöntekijältä juuri sen jatkon ja kuntoutuksenkannalta. Että kyllä mä nään sen niinkun että niin hoitajat, kuin lääkärit ja psykologitkin,meillä ei ole nimenomaan semmoista laajaa näkemystä ja tottumusta tai jotakin niin kuin et-siä niitä työkyvyn ylläpitämiseen, siinä yhteistyössä miettiä niitä kuntoutusasioita. Sosiaali-työntekijä yllättävästi löytää kaikennäköisiä …polkuja, josta saattaa jotakin rahaa olla tulos-sa.

L: …kuntouttavalla puolella pitää tarkasti ja laajasti katsoa sitä ihmisen tilannetta, ettei vainsiitä sairaudesta ja sen oireista…elämisen kuvio ja sitten se jatkoselviytyminen, niin siinä mänään, että sosiaalityön osuus on just osa sitä hoitotiimiä, että hän tuo sen oman tietonsa jataitonsa siinä hoito- ja kuntoutusprosessissa. Toisaalta antaa neuvoja ja ohjeita työntekijöil-le, toisaalta suoraan sen kyseisen potilaan kanssa näitä kysymyksiä selvitte-lee…Erityisasiantuntijuus lääkärin työtoverina tulee justiin siinä sen ammattitaidon kautta.…Että kyllä se semmoinen hyvin oleellinen osa psykiatrista tiimiä on ja selkeesti eri asemas-sa kuin hoitohenkilökunta suhteessa lääkäriin.

Z: Sosiaalista arviota voi tavallaan tehdä jokainen mielenterveystyöntekijä, kun se määritte-lee esimerkiksi jonkun henkilön vuorovaikutuksellista kenttää, tapaa olla ihmisten kanssataikka sitä elinympäristöä, missä se on. Mutta sitten, jos se ajatellaan sosiaalityön kautta,niin…ajattelen, että se on tällainen tarkempi ja seikkaperäisempi…katsaus tai selonteko jaymmärryksen saaminen näistä samoista asioista.

6.3 Lääkäreiden käsitykset sosiaalityön asiantuntijaroolista

Sosiaalityön asiantuntijaroolin selkeyttä tai epäselvyyttä haastateltavat kuvaavat kahdella taval-

la. Aineiston perusteella olen päätynyt seuraavaan sosiaalityön asiantuntijaroolin selkeyttä jä-

sentävään jaotteluun. Haastateltavat joko kuvaavat, miten sosiaalityöntekijän roolin selkeyty-

mistä on tapahtunut yhteistyötä tekemällä työvuosien mittaan (6.3.1) tai vertaavat sairaalan so-

siaalityöntekijän roolin selkeyttä sosiaalityöntekijän rooliin avohoidossa (6.3.2) tai sosiaalitoi-

mistossa (6.3.3).

49

6.3.1 Sattumanvaraisuus sosiaalityön asiantuntijuuden käytössä

Haastatteluissa yksi tapa puhua sosiaalityöntekijän roolin selkeydestä on kuvailla, miten oma

käsitys sosiaalityöstä on työvuosien mittaan muuttunut. Jotkut haastatellut kuvailevat, että työ-

uran alussa käsitys sosiaalityöstä on ollut kapeampi ja rajoittuneempi, eli he ovat alkuaikana

mieltäneet sosiaalityöntekijän pelkästään raha-asioitten järjestäjäksi tai eivät lainkaan olleet sel-

villä sosiaalityön roolista psykiatrisessa sairaanhoidossa. Lääkärikoulutuksessa ei ollut erityi-

sesti korostettu sosiaalityön osuutta. Erityisesti haastatteluvastauksissa mainitaan erilaisten lau-

suntojen määrän tulleen yllätyksenä. Käytännön työn myötä on sitten perehtyneisyyttä ja tietoa

sosiaalityöstä tullut lisää. Tulee esille myös haastateltavien epäilyä siitä, ovatko heidän omat

tietonsa sosiaalityöstä tällä hetkellä ajan tasalla, vaikka vastaajien on vaikea yksilöidä, millaista

tietoa he tarvitsisivat.

H: …enemmän pitäisi (lääkärillä) olla sitä perehtyneisyyttä sosiaalipuoleen, että se oli mullejotenkin sitten järkytys, että mikä sitten lääkärillä on lausuntorumbana…ei nyt tietysti voiolettaa,… että meille niinkun koulutettais kaikki se, mitä pitää tietää, mutta se, että …sitä oisvoinut ehkä enemmän (koulutuksessa) korostaa, että tulette tarvitsemaan myös sosiaalityön-tekijän asiantuntemusta työtä tehdessänne.

L: …kyllä se (käsitys terveydenhuollon sosiaalityöstä) on muuttunut, koska silloin, kun olitosi nuori lääkäri, eli aloitteli työntekoa, niin ei ollut sellaista kovin selkeää kuvaa, muutakuin suurin piirtein, että raha-asiat järjestykseen,…(sosiaalityö) on varmaan hyvin erilaistaeri terveydenhuollon osa-alueilla…mutta toki sitä …, kun on …tehnyt yhteistyötä niin on op-pinut näkemään, että mitä kaikkea sosiaalityöntekijä osaa ja voi tehdä.

X: Varmaan alkuvaiheessa – silloin tietysti olen ollut eri paikassa töissäkin – mutta ei var-maan ole ymmärtänyt sen roolin tärkeyttä. Olen joskus ihan alkuvaiheessa ihmetellyt, ettämitä sosiaalityöntekijällä tehdään. Tavallaan ei ole mieltänyt, mikä se rooli on. Mutta, kunon pidempään tässä ollut, niin tavallaan se on selkiinnyttänyt sitä, mitä sosiaalityöntekijä te-kee ja myös sitä hänen tekemänsä työn tärkeyttä…En osaa sanoa onko ne (tiedot) riittävät,mutta en osaa myöskään yksilöidä, että mistä kaipaisin lisää tietoa.

6.3.2 Psykiatrisen sairaalan sosiaalityöntekijän ja avohoidon sosiaalityöntekijän roolit

Monilla haastatelluista on kokemusta yhteistyöstä avohoidon sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Avohoidolla tarkoitetaan tässä työtä joko kuntien terveyskeskusten yhteydessä olevissa mielen-

terveystoimipisteissä tai sairaanhoitopiirin omissa psykiatrisissa poliklinikoissa, entisissä mie-

lenterveystoimistoissa. Sosiaalityöntekijän roolin selkeyttä sairaalan psykiatrisilla osastoilla

50

joissakin haastatteluissa verrataan kokemuksiin avohoidon sosiaalityöstä. Sairaalan sosiaali-

työntekijän roolin joku näkee avohoidon sosiaalityöntekijän roolia selkeämpänä, koska sairaa-

lan sosiaalityöntekijä keskittyy erityisosaamiseen, eikä osallistu hoitotyöhön.

K: …sairaalatyössä se (erityisosaaminen ja ammattitausta) ehkä enemmän onkin, että se oneriytynyt, että nimenomaan sosiaalityöntekijä tuo sitä sosiaalityöntekijän osuutta ja psykologijotakin psykologin kartoituksia ja näkökulmaa, mutta avohoidossa se on niin, menee helpostivähän sekaisin… et kaikki tekee kaikkea.Haastattelija : vai voisiko se olla niin, että tulee vähän eri näkökulmista sitä asiaa?K: Näkökulma varmaan, joo, mutta se on enemmän ihmisestä kiinni…ei sitä semmosta…omaa erityisasiantuntijuuttaan …ei sillä tavalla, mun mielestä…kaikki tekee kaikkea ja vä-hän sattumanvaraisesti jakautuu …että mitä kukin tekee,…Haastattelija: Onko se sun mielestä hyvä vai huono asia?K: Huono asia.

H: …työnkuva (eräällä sairaalan osastolla) sillai mun mielestä aika selkee, siinä kyllä niinkukeskityttiin siihen erityisosaamiseen…ettei siellä …sosiaalityöntekijän …tarvinnut osallistuahoitotyöhön…se on kyllä mitoitettu jotenkin sillai, että varmaan enemmän aikaa pitäis olla.

Joidenkin haastateltavien mielestä sairaalan sosiaalityöntekijän rooli on kapeampi kuin avohoi-

dossa ja avohoitoon verrattuna sosiaalityöntekijä on ulkopuolisempi tiimissä. Joku toteaa roolin

olevan selkeän odotuksiin nähden, jos sosiaalityöntekijältä vain odotetaan jotakin roolisuoritus-

ta.

Z: …se (sosiaalityöntekijän rooli) on varmaan odotuksiin nähden sairaalassakin ihan selkeä,että jos vaan odotetaan sosiaalityöntekijältäkin vain tiettyä roolisuoritusta, mutta kuvastaakose sitten sitä sosiaalityön asemaa ja odotusta sille, kun ei oikein tiedetä mitä halutaankaan.

J: On se niinkun paljon selkeempi rooli sairaalassa tai sitten juuri se oma alueen-sa…avohoidon tiimissä sosiaalityöntekijä on kyllä enemmän hän on siellä tiimissä ja on jokapäivä siellä läsnä eikä vain ole ulkopuolisena kävijänä, sama kuin psykologinkin rooli täälläon myös kapeampi ja hän käy täällä – että psykologi ja sosiaalityöntekijä on tuolla avohoi-dossa hän on siinä tiimissä päivittäin ja paljon enemmän kaikissa asioissa mukana.

Toisaalta joku toteaa osastojen ja henkilökunnan odotustenkin sosiaalityöhön nähden olevan

erilaisia.

B: …joillakin osastoilla sekin se politiikka eroaa, tai sosiaalityöntekijältä odotetaan erilaisiaasioita eri osastoilla niinku hoitohenkilökunnan taholta…jossakin osastolla sen (kuntoutus-kotipaikan) hoitaa omahoitaja, jossakin toisella odotetaan, että sosiaalityöntekijä.

Jonkun haastateltavan mielestä sosiaalityön rooli ei ole selkeä avohoidossa, koska siellä sekoit-

tuu, mitä kukin tekee. Esimerkiksi terapiatyötä avohoidossa tekevät kaikki, koska terapiatyön

tarve on suuri. Useampi haastateltu näkee sosiaalityön roolin olevan selkeämmän avohoidossa

51

kuin sairaalassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että eri työpaikoissa avohoidossakin sosiaalityönte-

kijän rooli ja osuus on erilainen. Perusteluina tulee esiin, että esimerkiksi terapiakoulutus antaa

enemmän toimintamahdollisuuksia, eikä monipuolinen osaaminen ole pahitteeksi.

F: Avohoidossa hirveän usein …terapiataitojen kysyntä tulee ainakin vielä jotenkin poltta-vammaksi siinä että kyllä se on mahdollista, että sitten jokin toinen puoli jää heikommalle,kyllä kai se on mahdollista…kyllä mun mielestä se että on koulutusta enemmän ja toiminta-mahdollisuuksia laajemmalla on pelkästään positiivista, en mä ainakaan (avohoidossa) olehuomannut, että olisi mitään isoja ongelmia tullut.

Joku toteaa oman sosiaalityön arvostuksensa nousseen psykiatriassa, erityisesti avohoidossa

työskennellessä ja yhteistyön siellä olleen sujuvaa.

J: No käsitys on kyllä muuttunut huomattavasti. Ihan kun ajattelee, että on ollut tk-lääkärinäniin, ei sosiaalityöntekijästä niinku tienny mitään…, mutta psykiatrialla ainakin se sosiaali-työntekijän rooli on keskeinen ja…ehkä vielä kun on välillä ollut avohoidossa, niin…jotenkinon valjennut myös se, että sosiaalityöntekijä voi olla mielenterveyskeskuksessa (psyk. pkl:lla)myös terapeutti ja heillä on terapeutin koulutus…ja että se osaaminen on hyvin laaja-alaista,että varmaan sitten vähän riippuu, mistä kukin on kiinnostunut, mutta…siis käsitys on muut-tunut ja arvostus kasvanut varmaan koko ajan, mitä enemmän on ollut psykiatrialla töissä.Eli ymmärtänyt sen, et mikä erityisosaaminen heillä on ja toisaalta myös se ihan niinku kou-lutustaso on korkee ja ovat kyllä ihan ammattitaitoisia pääsääntöisesti – tai kaikki joihin mäolen törmännyt…No ei varmaan tiedot riittävät oo, tokikaan…, mutta koko ajan ehkä tietoenemmän kasvanut, mitä pidemmän aikaa ollut töissä……Erityisesti avohoidossa oppi arvos-tamaan sosiaalityöntekijää ja se yhteistyö oli sujuvaa.

Esille tulee myös se, että avohoidossa niin psykologit kuin sosiaalityöntekijätkin osallistuivat

yhteistyöhön enemmän ja tasa-arvoisemmin, koska eri ammattien edustajien määrä on parem-

min tasapainossa. Joku toteaa sosiaalityöntekijällä avohoidossa olevan omien erityiskysymys-

tensä lisäksi enemmän yhteistä työnkuvaa muiden kanssa ja silti rooli on selkeämpi kuin sairaa-

lassa. Edelleen tulee esille, että sosiaalityöntekijä osallistuu avohoidon toimipisteissä yhteiseen

toimintaan enemmän kuin sairaalassa. Edellyttäen kuitenkin, että sosiaalityöntekijä on työryh-

mässä käytettävissä, koska avohoidossa on sosiaalityön resurssin suhteen toimipisteiden välillä

vaihtelua.

V: …itse asiassa tasa-arvoisempia (avohoidossa) ne eri näkökulmat, koska se niiden edusta-jien suhde on tasapainossa enempi…sosiaalityöntekijällä omat erityiskysymykset, ja sittenniillä on paljon yhteistä työnkuvaa, mutta mä näkisin niin päin että se on selvästi selkeämpää(avohoidossa).

Joissakin haastatteluissa tulee myös esille, että sairaalan sosiaalityöntekijän työstä kaivataan li-

sää tietoa. Haastatellut eivät kuitenkaan osaa tarkemmin kuvata, millaista tietoa ja missä muo-

52

dossa he tarvitsisivat. Jotkut katsoivat tietoa itsellään olevan tarpeeksi ja jotkut arvioivat uusien

lääkäreiden tarvitsevan tietoa.

D: Kun kuvittelen, että tuntisin jotenkin tän, että mitä psykiatrialla sosiaalityöntekijä tekee,mutta en että se on kuitenkin ihan erilainen avohoidossa ja sairaalassa ehkä niinkään, mitämuilla erityisaloilla tai sitten ihan perusterveydenhuollossa…niistä vois enemmän saada tie-toa. Ja yleensäkin siitä sosiaalityöntekijän moninaisesta roolista ihan psykiatrialla.

J: …lääkärin yhteistyökumppanina se on (sairaalassa) hyvin paljon erilainen, mitä se var-maan on tuolla avohoidossa…täällä…lähinnä – mun nähdäkseni – ollut sitä tiimissä työsken-telyä.

H: …ehkä sellainen…tietopaketti, että …jotka uutena tulee esimerkiksi lääkäriksi psykiatrial-le niin…semmoinen info, että mihin asioihin voit tarvita sosiaalityöntekijää tätä työtä tehdes-säsi.

Tutkimushaastattelu voi toimia myös interventiona kuten seuraavasta haastattelukatkelmasta

ilmenee. Voisiko sama metodi toimia myös jokapäiväisessä työssä, jolloin voisi kysyä ja ky-

seenalaistaa tiettyjä käytäntöjä?

S: Ilmeisesti ei (tiedot) ole riittävät, kun näitä sun kysymyksiäs seuraa ja kuuntelee …ei vält-tämättä oo ihan asianmukaiset tiedot sosiaalityön kokonaisuudesta ja mitä ne kukin tekee.

Seuraavassa taulukossa (taulukko 1) vertaan sosiaalityön roolin selkeyttä sairaalassa ja avohoi-

dossa.

TAULUKKO 1. Lääkäreiden tekemä avohoidon ja sairaalan sosiaalityöntekijän roolien

vertailuSelkeä Epäselvä

Sosiaalityöntekijän roolisairaalassa

Annetut tehtävät suorittava, erityis-osaamiseen keskittyvä, odotustenmukainen kapea rooli

Hoitohenkilökunnan odotusten mu-kainen osastoittain vaihteleva rooli

Sosiaalityöntekijän rooliavohoidossa

Enemmän tiimiyhteistyössä ja muidenkanssa yhteisillä alueilla yhteistyössätyöskentelevä, tasa-arvoisemmin osal-listuva rooli.

Sattumanvaraisessa työnjaossa kaikilleyhteisillä ja päällekkäisillä työalueillatyöskentelevä rooli. Negatiivinen asia.

53

6.3.3 Psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijän ja sosiaalitoimiston sosiaali-

työntekijän roolit

Haastatelluilta löytyy kokemuksia myös yhteistyöstä sosiaalitoimistojen sosiaalityöntekijöiden

kanssa. Seuraavassa haastatteluotteessa verrataan psykiatrisen sairaanhoidon ja sosiaalitoimis-

ton sosiaalityön roolien selkeyttä.

S: En mä osaa sanoa onko se (oma käsitys terveydenhuollon sosiaalityöstä) muuttunut mi-tenkään erityisesti. Mielikuva enemmänkin sosiaalitoimesta, sosiaalityöntekijästä, sosiaali-työntekijän työnkuvasta, koska niin täällä se ei tunnut psykiatrian puolella eriytyvän sillä ta-valla semmoseks kuin mitä itte ajattelee, …ehkä se on yksipuolinen ja yksoikonen näkemysvain, joka mulla on.Haastattelija: ajatteletko nyt tätä sairaalaa vai ajatteletko laajemmin psykiatriaa (avohoito +muut sairaalat, joista työkokemusta)?S: Yleensä (psykiatriaa).Haastattelija: Elikkä se on toimiva käytäntö suoraan asioida (sosiaalitoimistoon)?S: Niin.Haastattelija: Miksi toimiva?S: Siellä se nimenomaan eriytyy se homma, ainakin se ajatus, mitä mä ymmärsin, että sosiaa-lityöntekijät tekee. Huolehtii tavallaan etuisuuksien toteutumisesta ja tavallaan heidän sitä…mitä mulla on mielikuva heidän ammattityöstänsä, … ja sillä tavalla se eriytyi selkeäk-si…mutta nimenomaan aikalailla eriytyneenä, että he eivät olleet millään lailla tietoisia ko-konaistilanteesta meidän kannalta välttämättä, vaan … nimenomaan semmoisia asioita kuinmoduulina, että tää asia hoidetaan täältä …tietyllä tavalla semmoinen kokonaisorganisaatio–vastuu ja sitten käytetään erilaisia ammatti-ihmisiä…kun tarvitaan.………S: …se on tietenkin tiedonvälityksen kannalta on hankaluuksia, koska ollaan eri organisaati-ossa, ei ole käytettävissä samoja potilastietoja ja merkintöjä. …Se jollainlailla ilman muutahaittaa…tiedonkulku ja yhteistyö sillä tavalla niin se on ilman muuta hankalaa.

Z:…se (käsitys psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityöstä) on mennyt kaiken kaikkiaanhämmennyksen suuntaan, koska on yksikköjä, joissa se toimii hyvin vahvasti ja …tavallaan(sosiaalityöntekijä) se vahva henkilö siinä tiimissä…silloin…asiat tulee katsottua tarkemmin,…ja sitten taas on tiimejä, jossa ei ole sosiaalityöntekijää lainkaan ja ajatellaan, että kunnanperusturvasosiaalityöntekijät ottaa kannanotot, …sitten ehkä hakeutuu jollekin muulle urallese ajattelumalli, että se hajonta on kyllä aika iso ja sosiaalityön paikka kaikkineen epäselvä.…sosiaalityö toisissa yksiköissä avohoidossa, joissa se on niin kuin sosiaalityöntekijä ole-massa niin kyllä se on merkittävästi eri luokkaa se kuin sairaalassa.

Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa sosiaalityöntekijän rooli on haastatteluvastauksen mukaan

selkeä, koska silloin, jos sosiaalityöntekijä on tiimissä vahva henkilö, asiat tulee tarkemmin kat-

sottua. Taulukossa (2) tällainen sosiaalityöntekijän rooli on ilmaistu kokonaisvaltaisen vas-

tuunottajan roolina. Toisaalta sosiaalityön roolin tekee epäselväksi se, että hajonta roolin suh-

teen on suuri ja sosiaalityön paikka epäselvä. Sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän roolin joku

näki olevan selkeämmän verrattuna koko psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijän

54

rooliin. Miksi rooli sitten on selkeämpi? Perusteluna on erään haastatteluvastauksen mukaan

roolien eriytyminen selkeäksi, kun nämä sosiaalityöntekijät huolehtivat etuisuuksien toteutumi-

sesta olematta selvillä asiakkaan kokonaistilanteesta, jolloin kokonaisvastuu pysyy psykiatrises-

sa erikoissairaanhoidossa. Sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän roolin mielenterveyspotilaan

asioiden hoitamisessa tekee toisen haastatteluvastauksen mukaan epäselväksi se, että sosiaali-

toimiston sosiaalityöntekijän ottaessa kannanotot ajattelumalli ajautuu muulle uralle. Haastatte-

lussa ei tullut selväksi, mitä haastateltava tällä tarkasti ottaen tarkoittaa, mutta olen tulkinnut sen

niin, että ajattelumalli silloin ajautuu psykiatriasta johonkin muualle eli taulukossa (2) se on il-

maistu ”psykiatriasta sivuun vievänä roolina”. Jos sosiaalityöntekijä työskentelee eri organisaa-

tiossa, mukaan tulevat myös ongelmat tiedonkulussa ja salassapitosäännökset eli silloin kan-

nanotot ottava sosiaalityöntekijä tietää vain osan potilaan asioista.

Seuraavassa taulukossa (2) kuvataan haastatteluaineiston mukainen sosiaalityöntekijä roolin

selkeyden vertailu psykiatrisen sairaanhoidon (sisältää sekä sairaalan sosiaalityön että avohoi-

don) ja sosiaalitoimiston sosiaalityön välillä.

TAULUKKO 2. Lääkäreiden tekemä psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityön ja so-siaalitoimiston sosiaalityön roolien vertailu

Selkeä EpäselväPsykiatrinen erikoissairaan-hoito

Sosiaalityöntekijä on kokonaisvaltai-sen vastuunottajan roolissa.

Hajonta sosiaalityöntekijän roolinsuhteen suurta ja sosiaalityön paikkaepäselvä.

Sosiaalitoimisto/Perusturva Sosiaalityöntekijällä on sosiaalitur-vaan rajattu rooli, hänellä ei ole tietoapotilaan kokonaistilanteesta.

Sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijälläon psykiatriasta sivuun vievä rooli.

6.4 Yhteenveto sosiaalityön perustehtävästä, asiantuntijuudesta ja asiantuntijaroolista

Sosiaalityön perustehtävän olen vastausten perusteella jakanut kolmeen osa-alueeseen, joita

ovat taloudellisen selviytymisen turvaamiseen liittyvä tehtävä, selvittely- ja yhteistyötehtävä se-

kä moniammatilliseen tiimityöhön liittyvä tehtävä.

55

Taloudellisen selviytymisen turvaamisen kaikki haastatellut mieltävät sosiaalityöntekijän perus-

tehtäväksi. Joku haastateltu tuo esille, että kaikilla työryhmän jäsenillä näistä asioista on jonkin-

lainen kuva, jolloin sosiaalityöntekijän tehtävänä on tarkentaa ja syventää muiden tiimiin osal-

listuvien tietämystä. Tehtävään kuuluu suora potilastyö, potilaiden opastaminen ja auttaminen

sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa, sekä yhteydenpito sairaalan ulkopuolelle taloudelliseen sel-

viytymiseen liittyvissä asioissa. Tähän tehtävään liittyvä yhteistyö lääkärin kanssa koskee lä-

hinnä lääkärinlausuntotarpeita ja sisältää mahdollisesti keskustelua etuuksista, lausuntotarpeista

ja esimerkiksi edunvalvojan tarpeesta. Lääkärinlausuntojen kirjoittaminen ja etuisuuksista sel-

villä pysyminen on lääkärille työllistävää ja siksi haastatteluissa tulee esille tyytyväisyys siihen,

että sosiaalityöntekijä huolehtii etuisuuksien oikea-aikaisesta hakemisesta ja informoi lääkäriä

etuisuuksien hakemiseen tarvittavista lausunnoista.

Selvittely- ja yhteistyötehtävään kuuluvat potilaan arkeen, jokapäiväiseen elämään, liittyvät sel-

vittelyt ja siihen liittyvien tukitoimien miettiminen ja sopiminen. Tehtävä vaatii suoran potilas-

työn lisäksi yhteyksien luomista ja ylläpitoa sairaalan ulkopuolelle esimerkiksi viranomaisiin,

perheisiin ja muihin selviytymistä tukeviin verkostoihin. Siihen kuuluu myös yhteistyö sosiaali-

toimen kanssa laajemmin kuin vain taloudellisissa asioissa. Sosiaalisen tilanteen kartoituksessa

on kyseessä potilaan elämäntilanteen kartoitus, josta voidaan käyttää muutakin nimeä kuten

esimerkiksi esihaastattelu. Vastauksissa tuli esiin sosiaalityön laaja tehtäväalue, joka kuitenkin

on tilannesidonnaisesti rajattavissa. Käytettävissä olevan ajan niukkuus ja toimeksianto eli kon-

sultaatiopyyntö voi myös vaikuttaa siihen laajuuteen, millä tehtävä tehdään.

Sosiaalisen tilanteen kartoitus liitetään siihen akuuttiin tilanteeseen, jossa sairaalaan joutunut

henkilö on. Kaiken kaikkiaan kartoitus tuo informaatiota, joka palvelee mahdollisilla tulevilla-

kin hoitojaksoilla, jolloin kartoituksen voi päivittää. Kartoitus kirjataan yleensä sosiaalityön

lehdelle. Kartoitus voi palvella myös suoraan lääkäriä esimerkiksi tuomalla taustatietoja lääkä-

rinlausuntoa varten. Kartoituksessa on myös yleensä tarkkaa tietoa potilaan sosiaaliturvasta.

Haastatteluvastauksissa tulee esille kartoituksen mieltäminen eräänlaisena kehyksenä, jossa ker-

rotaan niistä vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista, joita potilaan tilanteessa on käytettävissä.

Perhetilanteen tai sosiaalisen tilanteen kartoitusta lääkärit pitävät tärkeänä sosiaalityön tehtävä-

nä. Sosiaalityöntekijällä on kartoituksessa mahdollisuus korostaa potilaan omaa käsitystä tilan-

teestaan tai tuoda esiin omaa näkemystään. Sosiaalityön osallistumista perhe- ja verkostotapaa-

misiin haastateltavat sen sijaan pitävät toissijaisena tehtävänä, vaikka siinä juuri näitä kartoituk-

56

sen tietoja tarvitaan. Useissa haastatteluvastauksissa tulee viittauksia sosiaalityön rajalliseen re-

surssiin, jolloin haastateltujen lääkäreiden näkemys on, että sosiaalityöntekijän työssä muut teh-

tävät olivat ensisijaisia perhetapaamisiin tai verkostopalavereihin nähden.

Moniammatilliseen tiimityöhön liittyviksi tehtäviksi olen määritellyt ne haastateltavien ilmai-

sut, joissa viitataan moniammatilliseen yhteistyöhön, esimerkiksi hoito- ja kuntoutussuunnitel-

man tekoon. Haastateltavat kuvaavat sosiaalityöntekijän mukana olon kahdella tavalla, joissa

korostuu ulkopuolisen tiedontuojan tehtävä moniammatillisessa tiimityössä tai työryhmän jäse-

nyys.

Tutkimuksessani tulee osassa vastauksista esiin sosiaalityön tehtävän näkeminen saman suun-

taisesti tiedontuojana kuin Niemelän tutkimuksessa 20 vuotta sitten. Niemelän (1985, 153-156)

tutkimuksen mukaan lääkärit näkevät sairaalan sosiaalityön käytännölliskorosteisesti ja kapeah-

kosti. Edelleen hän toteaa sosiaalityöhön kohdistuvan sairaalassa selvästi erilaisia, keskenään

ristiriitaisiakin odotuksia. Yksimielisimpiä lääkärit, sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät olivat

Niemelän tutkimuksessa sosiaalityön työtehtävistä, jotka liittyivät potilaan sosiaaliturvaetuuk-

sista ja sosiaalipalveluista huolehtimiseen sekä potilaan sosiaalista tilannetta koskevan tiedon

hankintaan ja sen välittämiseen muille potilaan hoitoon osallistuville henkilöille.

Sosiaaliturvan, lakien, säädösten ja niiden soveltamisen asiantuntijuuden haastateltavat

katsovat selkeästi kuuluvan sosiaalityöntekijälle. Haastateltujen lääkäreiden näkemyksen mu-

kaan sosiaalityöntekijällä on asiantuntijuutta tarkistaa, että asiakkaan sosiaaliturvaetuudet ovat

ajan tasalla ja toimeentulo turvattu. Hänellä on erityisasiantuntijuutta lääkärin yhteistyökump-

panina erilaisten lausuntojen tarpeesta eri tavalla kuin muulla henkilökunnalla. Toisaalta tietoa

on muillakin, mutta sosiaalityöntekijällä on syvempää tietoa näistä asioista. Haastatteluaineis-

tosta tulee esille, että hoitohenkilökunnan tietämys sosiaaliturva-asioista vaihtelee esimerkiksi

kuntouttavien ja akuuttien osastojen välillä. Haastatellut katsovat sosiaalityöntekijällä olevan

sosiaalilainsäädäntöön, sosiaaliturvajärjestelmään ja koulutusasioihin liittyvää erityisasiantunti-

juutta. Etujen, taloudellisten tukiasioitten viidakon lääkärit katsovat olevan niin sekavan, ettei

siitä pysy perillä, ellei sitä joku jatkuvasti päivitä. ”Pykäläviidakon” tuntemisessa haastatellut

arvelevat sosiaalityöntekijällä olevan asiantuntijuutta. Myöskin Lindénin (1999) tutkimuksessa,

”Terveydenhuollon sosiaalityö moniammatillisessa toimintaympäristössä”, lääkäreiden näkö-

kulmassa yhteistyöhön sosiaalityöntekijöiden kanssa korostuu sosiaalityöntekijän rooli sosiaali-

57

turva-asiantuntijana, jolta odotetaan sosiaaliturva-asioiden ajankohtaisten tietojen ylläpitämistä.

Lääkärit pitävät myös Lindénin tutkimuksen mukaan sosiaalilainsäädäntöviidakkoa niin moni-

naisena, ettei sosiaalitoimistojen sosiaalityöntekijöillä ole mahdollista hallita näitä kaikkia alu-

eita. (Lindén 1999,126-127.)

Yhteistyöverkostojen, - kanavien ja järjestelmien asiantuntijuuteen liittyy tietämys erilais-

ten yhteistyöverkostojen, vaikuttamiskanavien ja muiden järjestelmien toiminnasta. Monet

haastateltavat toteavat sosiaalityöntekijän olevan ”henkilöstä riippuen” tai ”ehkä” parhaita hah-

mottamaan esimerkiksi kuntoutuksen mahdollisuuksia, kunnan sosiaalipuolen palveluja ja kol-

mannen sektorin mahdollisuuksia. Sosiaalityöntekijän näkeminen yhteistyöverkostojen, -

kanavien ja järjestelmien asiantuntijana on ristiriitaista sen kanssa, että perhetapaamisiin ja ver-

kostopalavereihin osallistuminen tai niiden järjestäminen nähdään sosiaalityöntekijän toissijai-

sena tehtävänä. Samoin näen ristiriitaa siihen nähden, miten käyttämissäni lähteissä terveyden-

huollon sosiaalityön tehtävistä ja asiantuntijuudesta puhuttaessa painotetaan sosiaalityön tehtä-

vää juuri yhteyshenkilönä potilaan tukiverkostoon päin. Tämä asia tulee esille jäljempänä käsi-

tellessäni perusteluita sosiaalityön mukaan ottamiselle. Esimerkiksi Blandin & Renoufin (2001)

mukaan sosiaalityöntekijät pyrkivät olemaan yhdyshenkilönä potilaiden ja omaisten sekä mui-

den tiimin jäsenten välillä, samoin kuin tiimin ja muiden palveluorganisaatioiden välillä. Yksit-

täisille asiakkaille tämä merkitsee tehokasta ohjausta tarvittaessa toisen henkilön puheille siten,

että tarpeelliset palvelut ovat saatavilla hyvin koordinoidulla tavalla. Useimmin tämä työ yhdis-

tää psykiatrisen tiimin yhteiskuntaan ja sen tärkeisiin organisaatioihin. Se edellyttää psykiatri-

sen hoidon systeemin tulkkaamista muille yhteiskunnan palveluorganisaatioille. Sosiaalityönte-

kijät työskentelevät Blandin & Renoufin mukaan täten sekä tiimissä että sen rajapinnalla.

(Bland & Renouf 2001, 240.)

Haastatteluvastauksista tulee esille akuutin ongelman ja potilaan muun elämäntilanteen

yhdistämisen erityisosaaminen tai asiantuntijuus. Edelleen tulee esille, että sosiaalityönte-

kijän laaja-alainen asiantuntijuus näkyy yksittäisissä asiakastilanteissa ja moniammatillisessa

työssä, kun sosiaalityöntekijä tuo potilaan tilanteen jäsennykseen muita työntekijöitä laajemman

ja joiltakin osin syvemmän näkemyksen. Yhtenä toiveena on konkreettisten olosuhteiden esiin-

tuominen selkeämmin kuin ne esimerkiksi hoitotyössä tulevat esiin. Tässä määrittelyssä sosiaa-

lityöltä odotetaan kokonaisvaltaisempaa osallistumista kuin muissa asiantuntijuuden määritte-

lyissä.

58

Sosiaalityön asiantuntijaroolin selkeyttä tai epäselvyyttä haastateltavat kuvaavat kahdella eri

tavalla. Toiset kuvaavat käsityksensä selkiytymistä sosiaalityöntekijän roolista kuvaamalla, mi-

ten sairaalan sosiaalityöntekijän rooli on itselle selkiytynyt tekemällä yhteistyötä sosiaalityönte-

kijän kanssa. Yhteistyötä tekemällä oppii varmasti toisen työstä, mutta ellei yhteistyötä tee, ei

myöskään opi. Toiset taas vertasivat sairaalan sosiaalityöntekijän roolin selkeyttä avohoidon so-

siaalityöntekijän rooliin. Monella haastatellulla on kokemuksia työstä avohoidossa psykiatrian

poliklinikassa tai mielenterveystoimistossa. Toiset kokevat sosiaalityöntekijän roolin avohoi-

dossa, siellä missä sosiaalityöntekijä on mukana, selkeämmäksi, tasa-arvoisemmaksi, osallistu-

vammaksi ja monipuolisemmaksi kuin sairaalassa. Jotkut mieltävät sosiaalityöntekijän roolin

sairaalassa selkeämmäksi, mutta rajoittuneemmaksi ja ei-hoitotyöhön osallistuvaksi, mitä sitten

hoitotyöllä psykiatriassa tarkoitetaankin. Psykiatrisen sairaanhoidon sosiaalityöntekijän roolia

selkeämmäksi joku kokee sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän roolin, koska se rajoittuu selke-

ästi sosiaaliturva-asioihin. Yhteistyön sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän kanssa joku kokee

hyväksi siksi, että sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöillä ei ole laajemmin tietoa potilaan koko-

naistilanteesta ja kokonaisvastuu pysyy psykiatriassa. Esille tulee kuitenkin myös näkemys, että

jos yhteistyötä tehtäisiin suoraan kunnan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän kanssa, ajattelu-

malli ajautuisi muulle uralle. En tarkentanut haastateltavalta, mitä hän tarkoitti ”muulle uralle

menemisellä”. Olen tulkinnut sen tarkoittavan ajattelumallin ajautumista sivuun psykiatriasta.

Asiantuntijaroolin selkeys on yhteistyön kannalta tärkeä seikka, koska ammattienvälisessä yh-

teistyössä tarvitaan yhteistyökumppaneina olevien ammattilaisten työn tuntemusta. Esimerkiksi

Ojurin (1996, 117) kehitysvammaneuvolatoiminnasta tekemässä tutkimuksessa todetaan, että

yhteistyön onnistumiseksi jokaisen työyhteisön tai ryhmän jäsenen on oman työnsä osaamisen

lisäksi kyettävä hahmottamaan toisten työn tehtävä ja merkitys toiminnan kokonaisuudessa.

Leinonen (2001, 105, 107) tarkastelee sosiaalityöntekijöiden ammatillista identiteettiä ja roolia

psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Tutkimus liikkuu samalla alueella kuin omani, mutta kat-

soo asioita sosiaalityön näkökulmasta ja on siksi kiinnostava vertailukohde omille tutkimustu-

loksilleni. Hänen tutkimukseensa haastatellut sosiaalityöntekijät kokevat psykiatristen työyk-

sikköjen moniammatillisen yhteistyöilmapiiriin olevan yleensä hyvän ja sosiaalityömyönteisen.

Kuitenkin Leinonen toteaa, että noin puolet hänen haastattelemistaan sosiaalityöntekijöistä ko-

kivat, etteivät terveydenhuollon primaariammattikunnat aina hahmota sosiaalityön roolia ja

toimenkuvaa psykiatrisen hoitoprosessin kokonaisuudessa.

59

7 LÄÄKÄREIDEN NÄKEMYKSET JA KOKEMUKSET YHTEISTYÖN TOTEUTU-

MISESTA SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KANSSA

7.1 Lääkäreiden näkemykset yhteistyön edellytyksistä

Yhteistyön edellytykset olen aineiston perusteella jakanut kolmeen osaan. Kohdassa 7.1.1 tar-

kastelen lääkäreiden kokemusta yhteistyön merkityksestä ja hyödyllisyydestä, mikä on vaikut-

tamassa siihen, pyrkiikö tekemään yhteistyötä. Kohdassa 7.1.2 tarkastelen yhteistyön edelly-

tyksenä yhteistä aikaa, foorumia, päämäärää ja tiedonkulkua. Kolmanneksi kohdassa 7.1.3 tar-

kastelen ammatillisuutta ja henkilökohtaisia ominaisuuksia yhteistyön edellytyksinä.

7.1.1 Kokemus yhteistyön merkityksestä

Pitkän työtoveruuden kokemuksella joku haastatelluista näkee sosiaalityöntekijän olevan olen-

nainen osa psykiatrista tiimiä ja selkeästi erilaisessa asemassa suhteessa lääkäriin kuin muu

henkilökunta.

L: : Siis siinä justiin, kun mietitään näitä kaikkia kuvioita ja mitenkä asiat menis hyvin eteen-päin just sen kotiutusvaiheen jälkeen, niin siinä kyllä se asiantuntemus on arvokasta . Esi-merkiksi (eräs sosiaalityöntekijä) oli pitkään mun semmoinen jokapäiväinen työtoveri, niinkyllä mä monesti koin, että se oli varsin läheinen työtoveri. Ja sitte häneltä sain myöskin ta-vallaan …kun seurasin sitä , miten hän sitä työtä tekee, niin opinkin myös paljon. Että siitäsaa vähän niinkun henkilökohtaistakin hyötyä, sen lisäksi, että potilaat hyötyy.

Merkityksen ja hyödyn haastateltavat näkevät karkeasti jaotellen neljällä eri tavalla.

Kokemuksen yhteistyön merkityksellisyydestä ja hyödyllisyydestä haastateltavat näkevät mo-

lempien yhteistyön osapuolten hyötynä, lääkärin työn sujuvoittamisena ja nopeuttamisena, poti-

laan kannalta kotiutuksen onnistumisena ja lausuntoasioiden hoitumisena sekä lisäksi kaikkien

työssä jaksamisen ja työviihtyvyyden kannalta.

L: No kaippa se on niinku aika ratkaiseva siinä, että yhteistyö toimii. Jos se toimii huonosti,niin ei se lopputulos varmaan oo …kenenkään kannalta toivottava, että kun lääkäri tartteekuitenkin siinä omassa työssään niitä tietoja, joita sosiaalityöntekijä ottaa selville esim. lau-suntoasioissa tai just näissä muissa asioissa…varmaan myös yhtälailla sosiaalityöntekijätarttee myös jotakin sitä tietoa, mitä siitä hoidosta tulee ja puhumattakaan sitte se, että jos seyhteistyö toimii huonosti, niin ei kai se potilaan asiakaan tule parhaalla mahdollisella tavallahoidetuksi.

60

M: Varmaan taustalla se, että siinä (yhteistyössä) on järkeä ja siitä on hyötyä. Kun näkee, et-tä hommat saa…lisää ideoita ja tietyllä tavalla muistutetaan ja edut tulee hoidettua.

N: Omaa työtä ajatellen se (toimiva yhteistyö) huomattavasti tekee oman työn sujuvammaksija nopeuttaa sitä ja saa asiat rullaamaan ja potilaan kohdalla sitten tietenkin, että nää lau-suntoasiat saadaan ajoissa vireille eikä niissä tapahdu mitään kömmähdyksiä, kun se yhteis-työ on hyvä.

J: …(kun yhteistyö sujuu) kokonaishoito on mahdollisimman hyvää ja potilaan asiat tuleemahdollisimman hyvin hoidetuksi. Ehkä myös sitten semmoisia merkityksiä, että työssä jak-samisen ja viihtyvyyden kannalta jos on niin …yhteistyö pelaa niin…on se jokaiselle työnteki-järyhmälle varmasti etu.

M: No jos se (yhteistyö) ei toimi, niin sehän on tosi hankalaa potilaan kannalta, kun pitäisisaada taloudellisia asioita eteenpäin ja toisaalta jää käyttämättä koko se (sosiaalityönteki-jän) ideavarasto.

E: No ilman muuta se varmistaa sitä kotiutuksen onnistumista ja…varmistaa sitä kotona sel-viytymistä, että kun monesta asiasta on otettu selkoa ja tehty suunnitelma, miten potilaan pi-tää menetellä, niin se auttaa siellä selviytymistä ja kyllä moni asia kannattaa varmistaa sosi-aalityöntekijän kautta.

7.1.2 Yhteinen foorumi, aika, päämäärä ja hyvä tiedonkulku

Yhteistyötä on vaikea tehdä, ellei siihen ole tilaisuutta, yhteistä foorumia, jolloin asioita voidaan

käsitellä ja tutustua henkilötasollakin. Ellei yhteistyökumppania tunne, yhteistyö jää väkisinkin

pinnalliseksi. Seuraavissa lainauksessa tulee esiin se, miten tärkeää on tuntea ”oma sosiaalityön-

tekijä”, jolloin yhteydenottokin on helpompaa. Samoin on varmasti toisinkin päin, henkilökoh-

tainen tunteminen helpottaa yhteydenottoa.

S: Kyllä se (yhteistyötä edistävä) on yhteinen foorumi.

H: …esimerkiksi se, että sosiaalityöntekijä on tiimillä mukana siinä muun työryhmän kans-sa…kyllä mun mielestä on aika hyvä asia tietysti kaikessa yhteistyössä…tietää kenen kanssaasioi.

D: Yhteistyötä edistää ainakin se, että kerran viikossa tapaa tiimillä. Et henkilökohtainen ta-paaminen. Mä oon tykänny siitä, että mä olen voinut soittaa ”omalle sosiaalityöntekijäl-le”…että se on ennestään tuttu.

Yhteistyön edistäjänä nähdään olevan sen, että kummallakin on siihen aikaa. Yhteistyötä haittaa

liika kiire. Joissakin vastauksissa kuitenkin tulee esille, että sosiaalityöntekijöiltä on löytynyt

hyvin aikaa osastolle ja yhteistyöhön. Osastojen toimintakäytännöt eivät tulleet erityisesti esille

paitsi yhdessä vastauksessa, kun sitä keskustelussa erikseen kysyin. Siinäkään vastauksessa ei

61

ajatella toimintakäytännön muuttamisen olevan ylipääsemätöntä. Vähäahonkin (2002, 69) mu-

kaan historian määräävyyttä murtavat yksilöiden aktiivisuuden ja reflektiivisyyden lisäksi muun

muassa uudet ajattelumallit, jotka voivat vaikuttaa työtapoihin. Muutokseen tarvitaan kuitenkin

kollektiivista keskustelua työorganisaatiossa ja työyhteisössä.

R: Tää ainakin tuntuu toimivalta, että toisaalta ainakin ihmettelen, että hänellä on aikaameidän osastolle näin paljon. Sama oli varmaan (eräällä toisella osastolla), että oli niin pal-jon aikaa kuitenkin ja niin paljon ehtivät saada aikaan.

X: Kiire on yks asia ja sitte semmonen olettaminen, että olettaa, että toinen tietää…ja sittenon tietysti joskus jotain …erilaisia näkemyksiä asioista, joka vaikuttaa sitten myös siihen, ett-ei se toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.Haastattelija: -onko osaston toimintakäytännöllä mielestäsi mitään vaikutusta siihen, mitensiellä asia toimii tai ?X: Mitä tarkoittaa osaston toimintakäytäntö tässä yhteydessä?Haastattelija: -niin, että miten siellä perinteisesti sosiaalityöntekijä on mukana, että mitensiellä on tavattu tehdä.X: Kyllä sillä varmaan on…onhan se aina niin, että vanhoja käytäntöjä on vaikea muuttaa,mutta en mä jotenkin näkisi sitä kuitenkaan semmoisena ongelmana, etteikö siihen pystyisvaikuttamaan.

Seuraavassa haastatteluotteessa tulee esille se, että yhteistä tiimiä tai muuten yhteistä aikaa tar-

vitaan siksi, että on mahdollisuus päätyä yhteiseen näkemykseen keskustelulla. Tilaisuus yhtei-

seen keskusteluun tarvitaan myös yhteisten toimintalinjojen sopimiseen, niin että voidaan vält-

tää väärinkäsityksiä. Monissa vastauksissa tulee esille myös aikapula, enemmän tarvittaisiin ai-

kaa yhteiselle pohdinnalle.

U: Käytännössä …yks semmonen keskeinen on joku tämmönen yhteinen tiimi tai yhteinen ai-ka, jolloin kaikessa rauhassa voidaan niistä potilaista puhua. Mä en ainakaan lääkärinä ainakaikkia asioita osaa huomioida ja …toisaalta joskus sitten sosiaalityöntekijä voi ajatella jo-takin sellaista asiaa, joka mun mielestä ei siihen tilanteeseen oikein sovellu…niin, jos ei niitäyhdessä ehditä puhua niin sitten helposti tulee väärinkäsityksiä ja ristiriitoja ja potilaalle voitulla sellainen kuva, että asiat ei mene niin kuin pitäis. Eli tavallaan semmoinen yhteinen ai-ka puhua niistä asioista olis sellainen erittäin tärkeä. - -…sosiaalityöntekijä loppujen lopuksi aika vähän ehtii olla osastolla, kerran viikossa ja sit-

ten hoitaa kyllä yksittäisten potilaiden asiat ihan kiitettävästi, mutta sellaisiin yhteisiin kes-kusteluihin ja pohdintoihin on liian vähän aikaa…mielestäni hänellä on liikaa osastoja hoi-dettavana …kaiken kaikkiaan se liittyy kaikkien meidän semmoiseen työmäärään, että…mistäse ongelma sitten on, mutta semmoista yhteistä aikaa ihan semmoisille yhteisille keskusteluil-le ja pohdinnoille…tämmöselle oikein moniammatilliselle (ei ole riittävästi).

H: …jos on kauheesti töitä, enemmän kuin mitä pystyy.

Yhteistyötä koetaan haittaavan myös sen, jos tieto ei kulje esimerkiksi eri osastojen välillä. Joi-

takin asioita olisi sosiaalityöntekijänkin hyvä kirjata ylös omalle sosiaalityön lehdelle. Infor-

62

maatiota tarvitsee sekä lääkäri että muukin henkilökunta. Samoin tiedon on hyvä kulkea myös

muille sosiaalityöntekijöille, ettei tehdä turhaa päällekkäistä työtä.

N: …tulee hyvin paljon osastosiirtoja niin muiden osastojen sosiaalityöstä voisin sen verranhuomauttaa, että kun meillä on tää käytäntö, että sosiaalityön lehdelle kirjataan ne asiat, joi-ta on meidän osastolla sosiaalityöntekijä hoitanut niin…mitkä lausunnot tehty ja mitkä etuu-det saatu niin, toivoisin sitä kirjaamista myös muilta osastoilta niin, että tieto välittyisi…tääkirjallinen informaatio on mun mielestä se että se olis tärkeetä. Lääkärit on tottunu sanele-maan ja siihen, että papereita pitää tehdä niin sitten ehkä olettaa, että niitä muutkin tekee.

7.1.3 Sosiaalityöntekijän henkilöön tai työn yleiseen vaativuuteen liittyvät tekijät

Jotkut lääkärit arvioivat sosiaalityön olevan ehkä psykiatrisilla osastoilla ja poliklinikoilla jolla-

kin tavalla vaikeampaa ja psyykkisesti raskaampaa kuin somaattisilla osastoilla. Esille tuli myös

työn psyykkiseen rasittavuuteen liittyvä sosiaalityöntekijöiden työnohjaustarve. Seuraavassa

kommentissa tulee esille myös se, että tietoa puuttuu yleisestikin terveydenhuollon sosiaalityön

luonteesta.

Y: Psykiatrialla sosiaalityöntekijältä ehkä vaaditaan enemmän mitä somatiikan puolella,koska ongelmat on vähän toista luokkaa kuin että maksaako kunta tupakelkan vai ei, että kyl-lä tämä varmasti vaatii sosiaalityöntekijältä.

H: …psykiatriassa kun on psyykkisesti sairaiden ihmisten ihmisten kanssa tekemisissä …kylläse kaikkien ammattiryhmien kohdalla …kyllä se varmaan syö päätä sosiaalityöntekijältä-kin…ne asiat joiden kanssa ollaan tekemisissä…psyykkisen sairauden takia, niin ne on aikaraskaita…toisella tavalla raskaita kuin ehkä somatiikalla…Pitäisi huomioida sosiaalityönte-kijän työnohjaus…että siinä myös pitää sosiaalityöntekijän pitää instrumentistaan eli päästäpitää huolta.

Joku haastateltava tuo esiin, että esimerkiksi psykiatrisilla osastoilla tai poliklinikoilla uutena

aloittavilla sosiaalityöntekijöillä pitäisi olla tarpeeksi tietoa eri potilasryhmistä ja sairauksista.

Sen perusteella hän osaisi määritellä, paljonko kullekin potilaalle apua ja tukea tarjoaa.

B:…sosiaalityöntekijäkin, joka psykiatrialla toimii, …en mä tiedä…mikä se on …sepsykiatrian koulutus, että onko sitä kuinka, …, että olisi ainakin se jokin perustietosiitä, että erityyppisiä häiriöitä on…, että joku manipuloiva persoonallisuushäiriöi-nen on ihan erilainen, mun mielestäni kuin semmoinen skitsofreenikko, joka …kuinniinkun orgaaninen sairaus, että …et voi sellaiselta ihmiseltä vaatia, semmoista, mi-hin sillä ei ole kapasiteettia sen sairauden takia…Varsinkin ajattelee ihminen, jokatulee ensimmäistä kertaa, joku nuori sosiaalityöntekijä tai jos ei ole ennen ollut siel-

63

lä, niin jotenkin se, että niinkun, ettei esimerkiksi joudu siihen persoonallisuushäiri-öisten pyöritykseen heti, et nyt mä haluan rahaa sinne ja tänne…sitten skitsofreenikkotaas sanoo, että mä en oo sairas… Olisi hyvä olla jonkunlainen näkemys siitä psyki-atrisesta, en mä tarkoita, että diagnostiikasta,…mutta jonkin näköistä…minkälaiseenvoi törmätä, ettei niinkun mene siihen lankaan, että rupeaa sitten jonkun manipuloi-van potilaan asioita hoitamaan.

Blandin ja Renoufin (2001, 241) mukaan sosiaalityöntekijät tarvitsevat tutkinnon suorittamisen

jälkeistä koulutusta. Suuri osa tästä koulutuksesta voisi ja pitäisi heidän mukaansa olla monitie-

teellistä, mutta on myös tarve tieteenalan sisäiseen erityisosaamisen opetukseen. Tässä ei tar-

kemmin määrity, mitä tarkoitetaan tieteenalan sisäisellä erityisosaamisella. Olisiko sosiaalityön-

tekijällä hyvä olla perustiedot psykiatrisista häiriöistä, mutta tarvittaisiinko lisäksi myös kaikille

yhteistä työnohjausta tai koulutusta, jossa opittaisiin tekemään yhteistyötä ja käyttämään kaik-

kien osaamista? Launis (1997, 125-126) toteaa, että asiantuntijayhteistyön tarve on tiedostettu ja

siitä on puhuttu pitkään, mutta että yhteistyön asiantuntijatyössä voi hahmottaa eri tavoin. Hä-

nen mukaansa yksilöasiantuntijuuden näkökulmasta yhteistyö liitetään yhdeksi yksilöasiantunti-

juuden ominaisuudeksi, ”yhteistyökyvyksi” tai ”yhteistyötaidoiksi”. Edelleen hän toteaa, että

moniammatillisen asiantuntijuuden näkökulmasta yhteistyön tarkastelu edellyttää koko toimin-

tatavan ja vuorovaikutuskäytäntöjen tarkastelua, eikä kyseessä ole vain yksilöasiantuntijan li-

sääntyvä taitovaatimus.

Ammatillisuuteen ja persoonaan liittyvät tekijät olen yhdistänyt samaan kategoriaan, koska eroa

on vaikea tässä aineistossa tehdä sille, onko kyseessä juuri persoonasta johtuvat vai jollakin ta-

valla kahden eri ammattikulttuurin eroista johtuvat tekijät. Joissakin vastauksissa tulee esiin

työntekijöiden henkilökohtaiset ominaisuudet. Yhteistyön sujumiseen katsotaan vaikuttavan

sen, miten tullaan henkilöinä toistensa kanssa toimeen ja kuinka keskinäinen ns. henkilökemia

pelaa, päästäänkö yhteisymmärrykseen vai ei. Haastatteluaineistossa viitataan henkilökemian

yhteensopimattomuuteen yhteistyötä haittaavana tekijänä. On tietenkin mahdollista, että työyh-

teisöissä syntyy konflikteja ja törmäyksiä juuri persoonien eroavaisuuksien takia. Ollaan ihmi-

sinä niin erilaisia, ettei yhteistä säveltä löydy. Näinhän voi käydä sekä saman ammatin edustaji-

en että eri ammattiryhmiä edustavien henkilöiden kesken, tämän varmasti meistä moni on työ-

elämässä kokenut. Keskustelussa käy kuitenkin ilmi, että kyseessä saattaa olla myös erilainen

näkemys siitä, kannattaako jotakin etuutta hakea vai ei. Toisaalta tuntuisi luonnolliselta, että

joskus nousisikin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kannattaa tehdä. Seurauksena persoonien yh-

teensopimattomuudesta vastaaja arvioi olevan, että yhteistyö on vähäisempää ja virallisempaa.

64

Edellisessä luvussa (7.1.2) tuli esille, että tarvittaisiin enemmän aikaa yhteiselle pohdinnalle,

joka edesauttaisi yhteisten toimintalinjojen löytämistä.

T:…sitten jotkut taas katsovat, että kaikkia kymmeniä eri tukimuotoja pitää hakea, vaikkatarkkaan ottaen ohjeistuksen mukaan ei ole oikeuttakaan muodostunut…sitten on hyvin tiu-kasti tähän ekonomiapuoleen…keskittyneitä vastauksia (sosiaalityöntekijältä), tällaiset fakta-asiat kirjataan, lyhyt työanamneesi ja mikä on toimeentulo ja mitä mahdollisesti toimeentu-losta puuttuu… isoja ja laajoja asioita ja ne lähtee varmastikin aika paljon persoonasta, sa-ma se on tällä omalla alalla…, että alue on niin laaja, ettei kukaan voi olla hyvä kaikissasuhteissa… ei vaan ihan samalla tapaa kaikesta kiinnostunut.

O: Henkilökemia puolin ja toisin…on se ratkaisevin asia.

A: …persoonakemiahan se on, että oli sitten koulutus mikä tahansa…se edistää tai on edis-tämättä.

C: (yhteistyötä haittaa) Ajan puute ja sitten, jos ajatellaan asioista hirveen eri tavalla tai sit-ten, jos ollaan tyyppinä sellaisia, että kerta kaikkiaan ei…yhteistyö luonteista…tai mistä ta-hansa liittyen …et jos se ei ole luontevaa, niin sittenhän se on vähän niin kun vähäisempää javirallisempaa. Mutta kyllä mulla on sellainen kokemus kyllä näistä ainakin mitä nyt sosiaali-työntekijöitä, joiden kanssa oon tehnyt työtä niin, et he on ollut myöskin tyyppinä semmosia,että heidän kanssaan on niinku helppo tehdä yhteistyötä.Haastattelija: Onko sulla kokemusta siitä, että olis ajateltu esim. jostain potilasasiasta eri ta-valla, tai…?C: Ei nyt tuoreesti. Takavuosina kyllä, mutta ei nyt tuoreesti.Haastattelija: Jos sellaista olis, mihin se saattais liittyä?C: No se varmaan liittyy tai silloin varmaan ajateltiin eri lailla. Se oli jostain etuusasioistatai mistä se oli kyse niin…Mä niinku ajattelin sillä lailla, että ei ole järkeä lähteä hakemaansellaisia etuuksia, joista jo ajattelee, ettei tästä mitään tule. Ettei kannata kaikkia lähteä ha-kemaan vain sen takia, että semmoisia on olemassa, vaan pitäis niinku miettiä, että onksniinku järkeä. Jostain tämmösestä, mutta siitä on aikaa.Haastattelija: Että se oli niinku ammatista tai koulutuksesta lähtöisin, näkemyseroa?C: Kyllä musta tuntuu, että se oli niinku henkilökysymys, että jos ajattelee, että olen potilaanasianajaja ja yrittää kaikkea…niinku asiaa ajaa niin…Mun mielestä sosiaalityöntekijä onammattilainen eikä asianajaja.

Bland & Renouf (2001, 240) puhuvat eri ammattilaisten käyttämän kielen ja lähestymistavan

eroista väärinymmärrysten aiheuttajana. He myös näkevät tässä haasteen sosiaalityölle. Heidän

mukaansa suurin mahdollisuus parantaa monitieteellisen tiimityön tehokkuutta psykiatrisessa

hoidossa on panna järjestykseen jokaisen ammatin ainutlaatuiset taidot ja eri ammattien näkö-

kulmat asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden palveluksessa. Haastatteluissa eivät tulleet suoranai-

sesti esille viestinnän vaikeudet kahden eri ammattikunnan välillä. Oman käsitykseni mukaan

niitä kuitenkin esiintyy, vaikka niitä ei välttämättä tunnisteta. Voidaanko esimerkiksi henkilö-

kemiasta puhuttaessa puhua myös tästä. Tiimityössä niin kuin muussakin yhteistyössä viestin-

nän onnistuminen tai epäonnistuminen korostuu. Kun haastattelukatkelmissa puhutaan henki-

65

lökemiasta tai siitä, että asioista ajatellaan eri tavalla, kyseessä voivat olla myös edellä kuvatut

eri ammattilaisten käyttämän kielen ja lähestymistavan erot. Toisaalta joissakin haastatteluvas-

tauksissa nähdään persoonallinen avoimuus, valmius kuunnella toisia ja näkökulmien sopivat

eroavaisuudet hyvinä asioina, kuten seuraavissa haastattelukatkelmissa tulee esiin.

M:…en ole tavannut hankalia tyyppejä, että ei ole sillä tavalla ongelmaa…onhan tietysti jol-lakin tavalla tavanomaista jonkinasteista ammatillista käyttäytymistä, mutta siitä ei ole ollutmitään ongelmaa.

F:…kummankin hyvä ammattitaito (edistää yhteistyötä) ja tämmöinen persoonallinenavoimmuus ja valmius kuunnella toisia, ne on varmaan ihan tärkeimmät.

V: … ammatillinen osaaminen ja näkökulmien sopivat erilaisuudet…eli toisaalta ymmärre-tään toisia, mutta toisaalta kumpikin tajuaa, että toisella on jotain erikoisosaamista, koulu-tusta. Kumppanuus, yhdessä tekeminen.

Sooloilua, sovittujen mallien ohitse toimimista ja väärällä tavalla potilaan asianajajaksi ryhty-

mistä ei katsota hyvällä yhteistyön kannalta. Millä tavalla sitten voi ryhtyä ”väärällä tavalla

ajamaan potilaan asiaa” ? Se ei haastattelussa tullut selväksi. Itse päättelen, että kyseessä voisi

olla toimiminen potilaalle valitun hoitolinjan vastaisesti. Seuraavissa repliikeissä viitataan ky-

seiseen toimintaan eli tulkitsen näiden perusteella vastaajien pitävän tärkeänä sitä, että tiimissä

sovitaan yhteiset menettelyt ja pelisäännöt, joista keskustellen löytyy yhteinen ymmärrys ja joi-

ta kaikki pyrkivät potilaan kanssa asioidessaan noudattamaan. Tietenkin tämä edellyttää, että on

olemassa sellaista tiimityötä, jossa näistä sovitaan. Olettaisin sitoutumisen yhteisiin linjauksiin

olevan sitä parempaa, mitä kiinteämmin näitä linjauksia on itse ollut tekemässä.

A: …sooloilu ja sovittujen mallien ohitse toimiminen…jos on ryhmätyötä, niin tehdään työ-ryhmänä eikä …vedetä omaa linjaa…sehän on varmin keino tuhota yhteistoiminnan…jostuntuu, että ne mallit on vääriä, niin silloin pitää pyrkiä vaikuttamaan siinä työryhmässä sii-hen.

B: …jotenkin se, että kun puhutaan psykiatrisista potilaista niin sosiaalityöntekijä ei kuiten-kaan voi olla luomassa tarpeita sille potilaalle, että sun pitää nyt tämmöistä etuutta ha-kea…ettei sosiaalityöntekijä ryhdy potilaan sellaiseksi asianajajaksi sillai epäammatillisesti.

V:…tapahtuu tavallaan irtautuminen yhteisesti sovitusta pelisäännöstä, yhteisesti sovitustamenettelystä ja joku henkilö… alkaa määrittämään tavallaan ohi tiimin tai ohi sen kokonai-suuden asioita, ilman että muut ovat siitä tietoisia tai ovat jopa eri mieltä, eikä siitä luodayhteistä käsitystä.

66

7.2 Lääkärien näkemykset sosiaalityön osallistumisesta

Haastatteluvastausten perusteella olen jakanut sosiaalityön osallistumisen kahteen eri malliin,

joita ovat sosiaalityöntekijä osastolla tai tiimissä vierailevana tähtenä ja sosiaalityöntekijä kiin-

teästi mukana potilaan hoitoprosessissa. Tarkastelen, mitä haastatteluissa ilmi tulleita erityispiir-

teitä liittyy näihin kumpaankin malliin. Näiden kahden osallistumismallin äärilaidan välistä löy-

tyy erilaisia perusteita sille, minkälaisissa tilanteissa haastateltavat näkevät tarvetta tai eivät näe

tarvetta ottaa sosiaalityötä yhteistyöhön mukaan tai konsultoida sosiaalityöntekijää. Kappalees-

sa 7.2.1 tarkastelen hoitoprosessissa kiinteästi mukana olevaa sosiaalityötä ja kappaleessa 7.2.2.

niitä tunnuspiirteitä, jotka liittyvät sosiaalityöntekijän rooliin vierailevana tähtenä. Kappaleessa

7.2.3 tarkastelen eriytyneitä, potilaskohtaisia perusteluita sosiaalityön mukaan ottamiselle tai

ulkopuolelle jättämiselle. Kappale 7.2.4 sisältää hoito- ja kuntoutusprosessin vaiheisiin liittyviä

perusteluja sosiaalityön mukaan ottamiselle tai yhteistyön ulkopuolelle jättämiselle.

7.2.1 Sosiaalityöntekijä kiinteästi mukana potilaan hoitoprosessissa

Sosiaalityöntekijä on kiinteä osa hoitoprosessia ja mukana jo alkuvaiheessa, kun tilannearviota

ja ongelmanmäärittelyä tehdään. Eräässä vastauksessa viitataan myös epäviralliseen osallistu-

miseen, kun sosiaalityöntekijä käy kansliassa juttelemassa ja tarkistamassa, keitä potilaita osas-

tolle on tullut. Tällaiset lähes päivittäiset, epäviralliset sosiaalityöntekijän ja hoitohenkilökun-

nan keskustelut tuovat myös sosiaalityöntekijää lähemmäksi osaston arkea. Yksilövastuinen

hoitotyö on tuonut omahoitajajärjestelmän. Omahoitajan keskeisyys tulee myös esiin, omahoita-

ja tietää ”omista potilaistaan” parhaiten. Sillä, että sosiaalityöntekijä on kiinteästi mukana poti-

laan hoitoprosessissa, on liittymäkohta moniammatilliseen tiimityöhön, jonka toteutumista kä-

sittelen jäljempänä. Tiimityön onnistuminen vaikuttaa silloin myös sosiaalityön toteutumiseen.

Sosiaalityöntekijän kiinteää mukanaoloa hoito- ja kuntoutusprosessissa perustellaan mm. poti-

laan elämän tarkastelemisella sairautta laajemmin, arkielämän kuntouttamisella ja sopeuttami-

sella sekä hoidon ja kuntoutuksen päällekkäisyydellä hoitoprosessissa. Sosiaalityöntekijän tar-

vetta osallistua koko hoitoprosessiin haastateltavat perustelivat sillä tiedolla, mitä hän siihen tuo

ja mitä muut eivät välttämättä tiedä. Haastatteluissa tuli myös esiin, että sosiaalityöntekijän on

hyvä olla paikalla aina, kun mietitään potilaan elämää pelkkää sairautta laajemmin.

67

C:…kyllä varmaan voidaan sanoa, että hän on niinku kiinteämmin mukana siinä…että kylläsiinä on tämä yhteistyö joko hoitajan, lääkärin tai mieluummin sen koko tiimin kanssa…taisitten niin, että potilaan tarve …jos sosiaalityöntekijää ei ole, niin kyllä tiimistä silloin jotainoleellista puuttuu…joskus käytännössäkin ollut se ongelma, että jos ei oo ollut työntekijää…Mutta se (sosiaalityöntekijän läsnäolo) on aina, kun mietitään sitä elämää laajemmin, niinsilloin on hyvä olla paikalla.

A: …muu puoli, mikä on…potilaan paikka ja asema…ei välttämättä ole enää sellaista… jokaolisi sosiaalityöntekijän vain ja ainoastaan hänen oma juttunsa…eli hänellä on osaamista,näkemystä, mutta …yhteistoiminnassa toisten kanssa…että siinä tulee lisäarvoa…tietylläkoulutuksella ja elämänkokemuksella ja katsomustavalla katsoo yhdeltä puolelta ja toinenkatsoo toiselta puolelta…lääkärithän päättää… hoidosta kaikkinensa.

L: Siinä mun mielestä nimenomaan se sosiaalityöntekijän osuus näkyy ja osana sitä kun kun-touttavalla puolella…pitää tarkasti tai laajasti katsoa sitä ihmisen tilannetta, ettei vain siitäsairaudesta ja sen oireista ainoastaan, vaan pitää kattoa se elämien kuvio ja sitten se jat-koselviytyminen, niin siinä mä nään, että sosiaalityön osuus on just osa sitä hoitotiimiä, ettähän tuo sen oman tietonsa ja taitonsa siinä hoito- ja kuntoutusprosessissa.- - - Kyllä musta näissä kaikissa (tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jossa mukana sosi-aalityöntekijä)…hoitoprosessi ja kuntoutus…mä kyllä miellän, että siellä on paljon sellaistapäällekkäisyyttä, että samanaikaisesti voidaan jotakin vaivaa hoitaa ja silti voidaan ihmistämyös kuntouttaa …Ensinnäkin se tilannearvio, että mikä on se potilaan tilanne ja sitten, kunmietitään tulevaisuutta ja että mihinkä tähdätään ja sitten niitä keinoja, niin kyllä tässä hoi-to- ja kuntoutusprosessissa ja toki kotiutumisessa sitten myös…viimeistään siinä vaiheessakatsotaan nämä etuisuusasiat ja sovitaan nämä mahdolliset tukitoimet ja muutenkin ollaansen peruskunnan kanssa yhteyksissä.

H: … sosiaalinen toimintakyky, ajattelen esimerkiksi jotakin skitsofreniapotilasta niin sil-loinhan sosiaalinen toimintakyky olis sitä, että…karkeasti ajatellen, ettei se eristäydy sinnesairauteensa. Niin …silloin mä ajattelen, että se olisi ihan …sitä arkielämän kuntouttamistaja sopeuttamista, …,että se vaatii oikeastaan kaikkien ammattiryhmien panoksen.

F: Hän (sosiaalityöntekijä) osallistuu näihin hoidon suunnitteluun ja mahdollisesti hoitoko-kouksiin ja myöskin kylläkin…muutenkin tähän koko hoitoprosessiin.

U:…käytännön asioitten järjestelemistä, mikä varsinkin… kun hoitaa näitä pitempään sairas-taneita usein psykoottistasoisesti sairaita potilaita…niin ne tarvitsee tosi paljon apua kaikis-sa näissä käytännön asioissa ja sosiaalityöntekijän rooli on kyllä keskeinen niin hoidon aika-na, kun jatkohoidon järjestelyssä…tietysti siinä kuntoutuksessa sekä sairaalassa että avohoi-dossa.

Z: …kun haetaan mielikuvaa, käsitystä, mikä sillä asiakkaalla on, niin mun mielestä sairaa-lassa jää psykologin ja sosiaalityöntekijän osuus liian vähäiseksi mielikuvan hakemisproses-sissa.

L: Mutta kyllä sitten parhain vaihtoehto näistä on se, että jos on paikalla myös se potilas jamyös se hänen omahoitajansa, koska näillä osastoilla se omahoitaja on kuitenkin se keskei-nen henkilö kyllä lääkärin ja sosiaalityöntekijän lisäksi, että olis tämä moniammatillisuus,niin kyllä mä uskon, että sillä lailla se asia kaikista parhaiten tulee käsiteltyä.

68

Sosiaalityöntekijä voi olla myös kiinteästi mukana osaston arjessa tapaamalla jokseenkin kaikki

potilaat ja olemalla kiinteästi yhteistyössä hoitajien kanssa, vaikka lääkärin tapaaminen ja yh-

teistyö hänen kanssaan jäisikin vähäiseksi. Yleisesti sosiaalityöntekijä on mukana tiimissä ker-

ran viikossa. Yleensä siinä on myös lääkäri, mutta joissakin tapauksissa tällaista yhteistä tiimiti-

lannetta ei ole, vaan lääkäri ja sosiaalityöntekijä saattavat olla paikalla erikseen sovitussa hoito-

neuvottelussa. Seuraavassa esimerkissä sosiaalityöntekijä tapaa lääkärin viikoittain tiimitilan-

teessa, mutta muuten satunnaisesti.

E: Mä uskon, että hän tapaa jokseenkin kaikki meidän potilaat kyllä.Haastattelija: -ja hän tekee sitten yhteistyötä sen muun henkilökunnan kanssa?E: -joo, kyllä hän…näitä niin sanottuja omahoitajia esimerkiksi niin…jonkun tapaa varmaanpäivittäinkin, että aina kun hän osastolla käy niin hänellä on sitten hoitajien kanssa semmos-ta vastavuoroisuutta. Mutta lääkäri siihen tulee sitten vain satunnaisesti.

7.2.2 Sosiaalityöntekijä vierailevana tähtenä

Vieraileva tähti on määritelty joko itsenäiseksi konsultoivaksi asiantuntijaksi tai avustavaksi

työntekijäksi. Hän on oman ammatin harjoittaja, joka käy osastolla tai tiimissä ikään kuin kon-

sulttina. Hän tulee yhteistyöhön mukaan tai häntä konsultoidaan erityistapauksissa. Hänen työs-

sään korostuu suora potilastyö muiden kanssa tehtävää yhteistyötä enemmän. Itsenäisen konsul-

toivan asiantuntijan määrittelyssä tulee esille luottamus siihen, että sosiaalityöntekijä hoitaa

oman työnsä, eikä siinä vaikuta olevan yhtymäkohtia lääkärin työhön. Avustavassa roolissa ole-

va sosiaalityöntekijä kuuluu tukijoukkoon, joka voi esittää ajatuksiaan ja ideoitaan.

M: Minusta sosiaalityöntekijä joka paikassa on ollut hyvin semmoinen itsenäinenoman ammatin harjoittaja, joka on niin kuin seurannut sitä tarvetta, ettei mulla oleollut mitään seurattavaa tai määriteltävää vuosiin.

O: …kyllä se avustava rooli on …en tietysti sano, etteikö sosiaalityöntekijällä saa olla hyviäajatuksia ja ideoita, monesti hänellä on niitä ja voi esittää kaikin mokomin, mutta kyllä kai serooli on avustava, se on tukijoukkoa…Se (yhteistyö tiimissä) on vain toiminutniin…luontevasti…kyllä mä kuuntelen järkeviä ehdotuksia, potilailta kuulee monesti järkeviäehdotuksia, sairaala-apulaisilta kuulee järkeviä ehdotuksia, niitä kannattaa kuunnella, kyllätässä hommassa kaikkia kuunnella kannattaa, …asiat vaan …on hakeneet sen uomansa jahomma on kohtuullisen hyvin toiminut …hän tekee hommansa ja …ei se …kiinnitä meidänhuomiota…se on itsestään selvää…luottaa, että ne asiat hoidetaan,……vaan voinut joskusehkä muistuttaa,… onkohan tuota kukaan ajatellut.

Sekä avustavassa roolissa olevan sosiaalityöntekijän että itsenäisemmin toimivan sosiaalityön-

tekijän työssä kuitenkin korostuu, että he ovat ulkopuolisia ja irrallisia toimijoita suhteessa hoi-

69

totiimiin. Vierailevan tähden omasta aktiivisuudesta paljolti riippuu, miten ja missä vaiheessa

hän pääsee mukaan potilaan hoito- tai kuntoutusprosessiin. Potilailta tulevat aloitteet sosiaali-

työntekijän tapaamiseen johtavat yleensä suoraan asiakastyöhön, jonka seurauksena sosiaali-

työntekijä voi myös viedä asioita yhteiseen käsittelyyn.

O: Se on hänen omasta aktiivisuudestaan näköjään kiinni…että monesti ihmetellä, että mah-taako se sosiaalityöntekijä tulla ollenkaan, mutta kyllä se sieltä on yleensä tullut. Siis hän te-kee hommansa ja…ei se niinku kiinnitä meidän huomiota.

U: …sosiaalityöntekijä hyvin aktiivisesti itsekin tekee aloitteita, vaikka ei varsinaisesti tiimiäole, mutta hän tuo sen oman näkemyksensä ihan kysymättäkin esille, mikä on ihan…ei mis-sään tapauksessa negatiivista…ja sitten tietysti jotkut potilaat tuo itsekin toivetta sosiaali-työntekijän tapaamisesta.

Jossakin vastauksessa todetaan suoraan sosiaalityöntekijän olevan avustavassa roolissa, toisessa

vastauksessa puolestaan, että lääkäri voisi saman asian hoitaa, mutta aikaa säästyy, kun sosiaali-

työntekijä sen tekee. Sosiaalityö nähdään avustajana, joka osaa tehdä jonkin osan lääkärintyös-

tä, mutta esiin ei tule se osa sosiaalityöstä, joka ei välttämättä ole lääkärin osaamisalueella.

E: …riippuu työryhmän kokoonpanosta, kuinka paljon lääkäri tavallaan itse joutuis selvitte-lemään tai sitten antamaan jollekulle muulle…tehtävää. Yleensähän työryhmissä on sosiaali-työntekijä ja silloin tietysti lääkäriltä riittää se, että hän varmistaa, että asia hoidetaan, eikähänen tarvitse itse hoitaa, mutta jos esimerkiksi lääkäri toimii vaikka yksityisvastaanotolla,niin ei siellä joka asiaan voi kysyä sosiaalityöntekijää avuksi, vaan siellä lääkärin täytyy itseolla… jossakin määrin selvillä…että ne kuitenkin tulee sielläkin hoidettua.

Konsulttia tai vierailevaa tähteä tarvitaan vastausten perusteella erityistapauksissa, jotka määrit-

tyvät potilaan ongelmien, toimintakyvyn vajeen tai diagnoosin mukaan. Konsultti-

sosiaalityöntekijä voidaan tarvita myös selvittämään jokin ennalta määritelty, rajattu ja yleensä

taloudelliseen tilanteeseen liittyvä asia. Konsultti-sosiaalityöntekijä ei osallistu varsinaisesti

osaston arkeen, vaan on paikalla erityistilanteissa. Sosiaalityöntekijän tekemän etuuksien var-

mistamisen nähdään osaltaan auttavan kokonaistilannetta. Konsultti-sosiaalityöntekijällä on hal-

lussaan tietoa ja lääkäri tai muu henkilökunta voi häneltä varmistaa tiimeissä ja hoitosuunnitel-

mia tehdessä, onko jokin suunnitelma esimerkiksi kunnan kannalta toteuttamiskelpoinen. Sosi-

aalityöntekijä tavallaan määrittelee raamit suunnitelmille. Samankin henkilön vastauksissa voi

esiintyä sosiaalityöntekijästä kertoessa sekä ”vieraileva tähti” -painotuksia että viitteitä sosiaali-

työntekijän laajemmasta osallistumisesta, joka puolestaan viittaa kiinteämpään hoitoprosessissa

mukana olemiseen.

70

J: Osaston potilaat käy tarvittaessa myös itse sosiaalityöntekijän vastaanotolla, joka on …eiole osaston yhteydessä, vaan on eri rakennuksessa. Sosiaalityöntekijä ei osallistu, jos voissanoa niin varsinaisesti osaston arkeen, eikä siihen, mitä siellä rutiinisti tapahtuu, vaan neon niinkun erityistilanteita, että hän on erityisasiantuntija.

T: …yksittäisissä asioissa kysytään……siinä tulee vähän tuollainen konsultantin rooli…ehkäse enempi kuitenkin on sen yksikön toimintatapa…potilasaines on sitten määräämässä sitä,mikä se osuus sitten on. --- …se(omahoitaja) hoitaa myöskin nämä … joissa on kysymyk-senasettelut … sitten sosiaalityöntekijän kannanotot…konkreettinen esimerkki…perheeltä onkatkaistu sähköt…mistä saisi rahaa…konkreettinen taloudellinen asia.

O: Sosiaalityöntekijä voi sitten auttaa niitten (asioiden) selvittämisessä, plus selvittää sittenjatkohoitokuvioita, lähinnä maksusitoumuspuolesta, toimeentulopuolesta……kyllä se sosiaa-lityöntekijä siinä kutsutaan melkein niinkun jälkikäteen……kysyy, että onnistuisko tällanen,mahtaisko tähän olla mahdollisuutta, antaisko se jäsenkunta rahaa, tiedätkö minkälaisia ih-misiä siellä on. Kyllähän sosiaalityöntekijä on usein näillä tiimeillä, että voidaan kysyä hetisiinä välittömästi, onko tämä hyvä idea, käytännössä toteuttamiskelpoinen ja kenties se ontuota silloin asiantuntija, joka pystyy kertomaan, että mikä sitten on varsinkin kunnan kan-nalta mahdoton ja kuntien kannalta on mahdollista, toivottavaa, mihin ne on kenties haluk-kaita, mitä niiltä voidaan vaatia, mitä voidaan vain ehdottaa.

A: …monessa osastoyksikössäkin…kuitenkin sosiaalityöntekijä on enempi … vierai-leva tähti ja erityisammattilainen kun ihan täysivaltainen hoitotiimin jä-sen……akuuttiosastoilla enempi sosiaalityöntekijät ottaa potilaita kahden kesken…… seaika siinä osaston yhteydessä on niin paljon pienempi ja erilainen kuin on muilla, että ehkäse hahmottaminen siitä, että mikä … oikeesti on siellä……jää ohuemmaksi ja perustuu toisenkäden tietoon.

Kun vastaaja kokee sosiaalityöntekijän selkeästi hoitoprosessin ulkopuoliseksi henkilöksi, sosi-

aalityöntekijää konsultoidaan tietyissä tilanteissa. Sosiaalityöntekijän osallistumisen edellytyk-

senä korostuu hänen oma aktiivisuutensa lisäksi lääkäreiden ja hoitajien perustelut sosiaalityön-

tekijän konsultoinnille. Sosiaalityöntekijän osallistumisen perusteet voidaan määritellä vaihtele-

villa perusteilla silloin, kun sosiaalityöntekijä ei itse ole määrittelemässä osallistumistaan verrat-

tuna siihen, että hän on itse mukana arvioimassa tilannetta. Mitä enemmän löytyy perusteita so-

siaalityöntekijän mukana olemiselle, sitä lähemmäksi tullaan kiinteästi hoitoprosessissa mukana

olevaa sosiaalityötä. Seuraavassa haastattelukatkelmassa todetaan, ettei sosiaalityöntekijä ole

kiinteästi mukana potilaan hoito- ja kuntoutusprosessissa, koska hänellä on niin monta osastoa

hoidettavana. Toisaalta todetaan, että myös sosiaalityöntekijältä itseltään voisi kysyä esimerkik-

si, kokeeko hän osallistumisensa tarpeelliseksi. Sosiaalityön joku toteaa olevan tavallaan osa

pakettia, kun hän on tiimissä viikoittain.

N: Sosiaalityöntekijä osallistuu kerran viikossa tiimiin, …tarvittaessa potilaat saa yksilöaiko-ja, että hoitajat sitten soittaa ja varaa…toisaalta teen myös itse näitä kirjallisia konsultaati-oita…henkilökunta ohjaa (sosiaalityöntekijälle). En kuvailisi, että sosiaalityöntekijä olisikiinteästi mukana koko hoito-ja kuntoutusprosessissa, koska sosiaalityöntekijällä on niin to-

71

della monta osastoa, että se olisi aika mahdotonta. Mutta tiimeillä on mukana kyllä aina jatarvittaessa on käytettävissä. - - -…Mutta tietenkin, kun sosiaalityöntekijän palveluja on niukasti käytettävissä, niin tietenkinsiinä vois arvioida välillä ehkä tarkemminkin, mitä kaikkea hänet pyytää tekemään, jos on re-surssit tiukoilla ja mihin kaikkiin palavereihin häntä pyytää. Et siinä arvioida sitten tai kysyähäneltä itseltään, että kokeeko hän että hänellä olis jotakin annettavaa siihen.

B: …tiimissä viikottain …et periaatteessa se on ikään kuin osa sitä pakettia, mutta …sittentarvittaessa lisää kysytään, jos mieleen tulee.

7.2.3 Eriytynyt potilaskohtainen perustelu sosiaalityöntekijän mukaan ottamiselle tai

konsultoinnille

Sosiaalityön osallistumisen tarvetta lääkärit perustelevat osassa tämän ryhmän vastauksista poti-

laan avun tai tuen tarpeella. Tässä ryhmässä vastaajat kuvailevat potilaan tarvitsevan apua ja tu-

kea mm. käytännön asioitten järjestelemisessä. Käytännön asioitten hoidon he kuvaavat olevan

monen kohdalla kotiutumisedellytys. Potilaan toimintakyky saattaa olla niin heikentynyt, että

hän tarvitsee paljon tukea asioitten hoitamisessa, häntä ei voi vain ohjata itse hoitamaan.

T:…akuuttivaiheessa eli …akuutin hoidon piirissä oleva ihminen, niin hänen toimintakykynsäon vähintäänkin tilapäisesti huonontunut, …niin siinä pitää ymmärtää,… ettei sanota, ettäKauppakatu 10, mee hoitamaan sinne, vaan enempi olla mukana kulkija siinä.

B: Se mitä sosiaalityöntekijältä erityisesti psykiatrialla vaaditaan, on niinkun sen tajuaminen,että ne ihmiset, jotka on psykiatrisesti sairaita, niin ne niinkun tarvii paljon enemmän si-tä…itse ajattelisin, että ne on enemmän niin kuin lapsia – en mitenkään niin kuin halveera-takseni potilaita – että niiden puolesta pitää tehdä enemmän kuin ns. somaattisesti sairai-den…ajattelen …skitsofreniapotilaita aika pitkälle tässä…että mun mielestäni…työ pitää eh-kä vielä perusteellisemmin.

Sen lisäksi, että toimintakyvyn vajeella perustellaan avun tarvetta, yhtäältä vastauksissa tulee

esiin myös kuntoutuksellinen näkökulma ja toisaalta liiallisen palvelemisen välttäminen, jolloin

potilas tulisi vain ohjata ”oikealle luukulle”. Jossakin vastauksessa tuli esiin toimintakulttuurin

muutos esim. 1980-luvulta, jolloin tehtiin enemmän potilaan puolesta. Sosiaalityöntekijän toi-

mintatapana vastauksissa tulee esiin kuntoutuksellinen näkökulma eli, että sosiaalityöntekijä voi

tukea potilasta itse tekemään ja olla varmistamassa, että asia tulee hoidettua, mikä sitten usein

viekin enemmän aikaa kuin potilaan puolesta tekeminen. Jo pelkästään asioiden läpikäynnin to-

detaan joissakin tapauksissa auttavan potilasta hahmottamaan tilannettaan ja sillä tavalla vievän

asioita eteenpäin. Kun sosiaalityöntekijä hakee tasapainoa siinä, että hän toisaalta auttaa potilai-

72

ta ja toisaalta kannustaa omatoimisuuteen, hän mielestäni tarvitsee työryhmän tuen osatakseen

toimia eri potilaiden kanssa mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.

Haastattelija: -Kun sanoit, että siinä (kun työskentelee psykiatrisen potilaan kanssa verrattu-na somaattisesti sairaiden kanssa työskentelyyn) on vielä enemmän puolesta tekemistä,niin…miten koet…kun pitää kuitenkin kuntouttavasti toimia…kannustaa sitä ihmistä omatoi-misuuteen?B: -Siinä onkin taiteilemista sitten, että onnistuu…ja se ei onnistu yhden ihmisen työllä…sentakia pitääkin tehdä työryhmän …eri osapuolten pitää siinä olla mukana.

E: Kaikki ei tarvitse (sosiaalityöntekijää), mutta kyllä täällä suuri osa kuitenkin tarvit-see…potilaitten se toimintakyky on monta kertaa aika vaatimaton…ei oo tietoa, ei oo taitoaja jos niitä ois jonkin verran niin sitten voi puuttua …ripeyttä ja…että osaa tarttua asioihinja selvittää…että on sellaista flegmaattisuutta.

K: Aika monesti psykiatriset potilaat, varsinkin pitkäaikaiset ja kuntoutuspuolella olevat …neon enemmän tai vähemmän sairautensa tavallaan invalidisoimia, että silloin joutuu näätämmöset kuntoutussysteemit rakentamaan aikalailla räätälöidysti ja erilaisien tukiverkkojenvaraan, siinä ne (moniammatillinen yht.työ jossa sos. mukana) korostuu ja tulee esiin.…akuuttipuolella se ei …oo niin oleellinen, …siinä kuntoutus ja hoitosuunnitelmassa paino-tus siirtyy selvästi sinne suuntaan.

F:…kun niitä (sosiaalinen toimintakyky) selvitellään, niin kyllähän se auttaa potilasta hah-mottamaan niitä asioita, että sitähän se sosiaalityöntekijä tekee.

L:…toisaalta antaa neuvoja ja ohjeita työntekijöille ja toisaalta suoraan sen kyseisen poti-laan kanssa näitä kysymyksiä selvittelee ja…joskus voi tehdä ikään kuin valmista potilaalleja varmasti yhtä usein yhdessä potilaan kanssa vaikka niin, että panee sen potilaan selvittä-mään, mutta on siinä sitten tukena niin, että asia tapahtuu.

A:…1980-luvulla varmaankin monia asioita tehtiin…potilaan puolesta…asusteli pitkääntäällä ja vääjäämättä laitostuivat…silloinhan …sosiaalipuolen toiminta ja toimenkuva…olivarmaankin aika lailla erilainen…silloin tehtiin paljon potilaan puolestakin juttuja…tällämateriaalilla voidaan edetä sillä tapaa, että opastetaan oikealle luukulle ihminen itse hoita-maan asiaansa.

T: Ihmisiä on silläkin alalla…on sellaisia, jotka lähtee liikaa mukaan… siihen kurjuuteen.

Liiasta ”mukaan menemisestä” tulee mieleen se ristiriita, jonka ole itse olen kokenut kuntoutuk-

sellisen työskentelyn eli omatoimisuuteen ja pärjäävyyteen tukemisen ja etuuksien hakemisen

välillä. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on, tässä tutkimuksessa haastateltujen lääkäreiden mu-

kaan, pitää huolta siitä, että sosiaaliturvaetuudet tulee asianmukaisesti haettua, jos potilaalla on

niihin oikeus. Etuutta – esimerkiksi hoitotuki tai vammaistuki - haettaessa korostetaan selviy-

tymisen puutteita ja kuntoutuksellisessa työskentelyotteessa puolestaan ihmisen vahvuuksia ja

selviytyvyyttä. Sosiaalityö vaikuttaa potilaan tilanteeseen Saarnion (2001, 73-74) mukaan te-

kemällä myös niin sanottua asianajotyötä. Englannin kielestä tulee sana ”advocacy”, joka Saar-

73

nion mukaan yhdistetään yleensä lakimiehen toimenkuvaan, vaikka sanan sisältöä hyödynne-

tään nykyisin myös sosiaali- ja terveysalalla. Puhutaan sosiaalisesta asianajosta erotukseksi la-

kimiehen työstä. Yksi tämän päivän keskeisistä työtehtävistä sosiaalialan työntekijöillä on Saar-

nion mukaan toimia vähäosaisten ihmisten ja asiakkaiden puolestapuhujana, olla ”äänitorvena”

niille, jotka eivät itse kykene pitämään puoliaan. Puolesta puhumisella hän toteaa ymmärrettä-

vän perusteltuja vaatimuksia saada jokin palvelu tai etuisuus sitä tarvitsevalle. Asianajotyöhön

liittyen Saarnio toteaa sosiaalialan työntekijöiden tehtävänä olevan ohjata ja neuvoa sosiaaliva-

kuutukseen, -avustukseen ja -palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Ehkä ”liialla mukaan mene-

misellä” haastateltavien näkökulmasta tarkoitetaankin sitä, että sosiaalityöntekijä tahtomattaan

tulee korostaneeksi potilaan selviytymisen ja toimintakyvyn puutteita etuisuuksista puhuessaan

ja auttaessaan potilasta niitä hakemaan. Kuntoutuksellinen työote puolestaan asettaa vaatimuk-

sen potilaan tai asiakkaan vahvuuksien korostamiselle.

Sosiaalityön osallistumistarvetta tai ei-osallistumistarvetta haastateltavat perustelevat myös po-

tilaan ongelmilla tai diagnooseilla. Osastolla saatetaan tehdä kartoitus siitä, löytyykö sosiaali-

sesta tilanteesta ongelmaa ja jos löytyy, sosiaalityöntekijää konsultoidaan. Ellei ole mitään on-

gelmaa, ei varsinkaan sosiaaliseksi ongelmaksi luokiteltua, niin silloin lääkäri ei näe tarpeelli-

seksi konsultoida sosiaalityöntekijää.

O:…aina tehdään osastolla pieni kartoitus potilaan sosiaalisesta tilanteesta, mutta…varsinusein sosiaalinen tilanne on ihan kunnossa, ei ole mitään erinomaisia ongelmia…jos sellaisiahavaitaan, niin sitten …sosiaalityöntekijä astuu remmiin……ei yleensäkään koko teatteriarekrytoida automaattisesti käyttöön siltä varalta, että jos nyt jotain sattuis tarvitsemaan.

Ongelmaryhmistä haastattelussa tuli esiin moniongelmaisuus ja päihdeongelmat. Diagnooseista

sosiaalityöntekijän osallistumista vaativana nousevat kaksoisdiagnoosipotilaat, joiden päihde-

ongelman vuoksi sosiaalityön osallistuminen katsottiin vastauksissa välttämättömäksi mm. ko-

tikuntayhteydenpidon vuoksi eli yhteistyön rakentajana sosiaalitoimistoon päin.

J: moniongelmaisten potilaiden kohdalla tietenkin se (sosiaalityön osallistuminen) on erityi-sen merkityksellistä.

J: Esimerkiksi …tämä päihdepotilaiden, kaksoisdiagnoosipotilaiden järjestäminen, niin voiskuvitella, että sosiaalityöntekijällä on siinä …osaamista.

B: …päihdepotilaat,…joiden jotenkin siinä …hoidossa siinä työryhmässä pitäis kyllä ollamyös sosiaalityöntekijän asiantuntemusta ja siinä …yks olennainen lähtökohta olis se yhtey-

74

denpito sinne kotikuntaan…olis niinkun sosiaalityöntekijän kautta kotikunnan sosiaalitoi-meen, joka sitten myöntää tai on myöntämättä maksusitoumusta jonnekin jatkohoitopaikkoi-hin, niin se on semmonen…, missä mun mielestäni olis aika välttämätöntä, että olis mukana.

Sosiaalityöntekijän osuutta ei eräs haastateltu lääkäri pidä välttämättömänä, jos potilaan sairaus

on hyvin kroonistunut ja hän on menossa kuntoutuskotiin tai kyseessä on akuutti mania tai hy-

vin manipulatiivinen potilas, joka ei oikeastaan sairaalaan kuuluisikaan.

H:…mutta resursseja ei nyt välttämättä tartte tuhlata…semmoseen…vaikeesti sairas psy-koosipotilas, joka on …kroonistunut ja menee kuntoutuskotiin…siinä sosiaalityöntekijänosuus voidaan rajata siihen, että miettii ne etuudet ja mitä lausuntoja tarvitaan…tai akuuttimania, kauheesti vaatimuksia,… sossun pitäis tehdä sitä ja tätä tai kauheen manipulatiivinenpotilas, jotka ei nyt kyllä oikeesti sairaalaan kuuluiskaan.

Myöskään silloin ei välttämättä sosiaalityötä tarvita, jos ongelma on selkeästi hoidon puolella.

Tarkempi määrittely siitä, mitä psykiatriassa tarkoitetaan hoidolla, johon sosiaalityöntekijä ei

osallistu, jäi jonkin verran epäselväksi. Eräässä vastauksessa se kuitenkin määriteltiin niin, että

silloin, kun kysymyksessä on kapeasti katsottuna potilaan hoitoon liittyvä asia, kuten sairauden

oireet ja niiden hoito, silloin sosiaalityön osuutta ei katsota välttämättömäksi.

C: Et siihen hoitohommaan sitten ei sosiaalityö enää, se on sitten eri sektorilla, mutta täätämmönen, että justiin siinä elämäntilanteessaan ihminen pärjäisi mahdollisimman hyvin,niin niiden edellytysten rakentaminen. No kyllä ne roolit on tietenkin aivan erilaiset, kun oneri työstä kyse. Että silloin, kun puhutaan siitä hoitamisesta ja sairauden hoitamisesta jamuusta, niin kyllähän se on silloin lääkärin asiaa, mutta kun ruvetaan miettiin tätä vähänlaajemmin… - - - … jos selkeesti on kyse jostain sen potilaan vointiin ja hoitoon liittyvästäasiasta ikään kuin kapeasti katsottuna sen sairauden hoidon suunnittelusta, niin se on niinkupotilaan, hoitajan ja lääkärin keskeinen asia, jos nyt puhutaan ihan …vaan siihen sairauteenliittyvästä, että kuinka on nyt oireet ja kuinka niitä nyt hoidetaan ja siinä miettimisessä ei so-siaalityöntekijä ole sillä lailla välttämätön.

J: Eli jos muut asiat ovat täysin kunnossa, mutta on depressio, niin sen ei sitten ole niin vält-tämätöntä. Tietysti (haitaksi osallistuminen moniammatilliseen työskentelyyn) siinä tapauk-sessa, jos sosiaalityöntekijän aika ei sitten riitä niihin kysymyksiin, mitä tarvitaan. Siinä ta-pauksessa, jos on kovasti mukana semmoisessa, missä häntä ei tarvita, voin kuvitella, ettähän ei kerkiä sitten niitä kysymyksiä, mitä pitäis.

Jos ongelma on se, että on yrittänyt itsemurhaa, on hoidon toteuttamisjärjestys jonkun haastatel-

tavan mielestä sellainen, ettei sosiaalityöntekijää tarvita ennen kuin akuutti ongelma on hoidettu

eli konsultaatiopyyntö tehdään prosessin vaiheen mukaan. Kaikkiaan kolmella vastaajalla oli

näkemyksenä se, että ensin hoidetaan akuutti ongelma, joka on erikoissairaanhoitoon tuonut.

Akuutin ongelman hoidolla voidaan näissä vastauksissa tarkoittaa hoitamista laajemmin tai

suppeammin. Olennaista mielestäni on, että sosiaalityöntekijällä tulisi olla mahdollisuus olla

75

mukana määrittelemässä, mikä on akuuttivaiheen hoitoa, johon hänellä ei ole mitään annetta-

vaa. Siihen, ettei sosiaalityöntekijöitä tarvita hoito- tai kuntoutusprosessin suunnittelussa, sanoi

eräs vastaaja syyksi sen, ettei erikoissairaanhoidon sairaalaan yleensä sosiaalisista syistä joudu-

ta. Päinvastaisen näkemyksen perusteluna oli toteamus siitä, että sairaalaan tulevilla on paljon

erityisiä kysymyksiä ja jokaisen potilaan hoidossa monenlaista asiaa ja huolta eli ongelmat eivät

rajoitu vain sairauteen.

O: En ole ikinä …ajatellut…kuinka sosiaalityöntekijä itse hoidon suunnittelussa, koska…silloin, kun erikoissairaanhoidon sairaalaan joudutaan, niin ei tänne nyt kyllä yleensä…sosiaalisten ongelmien vuoksi jouduta…ongelmat on sitten aivan muualla, primäärit on-gelmat…ei ole kuitenkaan niin kuin sosiaalitoimea,….että se on juuri sellainen auttava rooli,asiantuntijarooli, autetaan selvittämään…,että mikä on mahdollista ja järkevää…siinä semelkein on.

J: Mutta kyllä täällä sairaalassa on niin paljon semmoisia erityisiä kysymyksiä, että kyllä senyt joka potilaan hoidossa, kun tullaan sairaalaan, monen moista huolta ja asiaa sitten tulee.

7.2.4 Prosessin vaiheen mukainen perustelu sosiaalityöntekijän mukaan ottamiselle tai

konsultoinnille

Olen jakanut potilaan hoitoprosessin kolmeen vaiheeseen eli tulovaiheeseen tai hoidon alkuvai-

heeseen, varsinaiseen hoito- tai kuntoutusprosessiin ja kotiutusvaiheeseen. Perhe- ja verkostopa-

laverit katson kuuluvaksi hoito/kuntoutusprosessiin. Monet haastatellut painottavat haastattelun

eri vaiheessa erilaisia näkökulmia joko sosiaalityöntekijän kokonaisvaltaiseen osallistumiseen

tai osallistumiseen vain johonkin tiettyyn hoitoprosessin vaiheeseen.

Tulovaihe tai hoidon aloitusvaihe on suhteellinen käsite. Joku voi tarkoittaa sillä aivan välitöntä

tulovaihetta, joku mieltää tulovaiheen vähän pidemmäksi ajaksi, kuten seuraavassa esimerkissä

ilmenee.

L: Ainakaan kuntouttavalla puolella ei siinä välittömässä tulotilanteessa, siinähänsosiaalityöntekijä ei ole mukana…, vaan että hän tulee siinä vähän myöhem-min…ikään kuin asiaan mukaan.

Poliklinikassa, jossa potilas on vain vähän aikaa, tulovaihe on lyhyempi kuin osastolla. Tulo-

vaiheen perusteluna sosiaalityön mukaan ottamiselle on se, että tulovaiheen kartoitusta pidetään

tarpeellisena tai alkuhoitosuunnitelman tekemisessä on vastaajan mielestä sosiaalityöntekijän

hyvä olla mukana riittävän monipuolisen arvion tekemiseksi ja sosiaalityöntekijän tehtävien en-

76

nakoimiseksi ja vireille laittamiseksi. Perusteluna voi olla myös se, ettei sosiaalityöntekijän

osallistumista tarvita juuri osastolle tulovaiheessa tai ensikäynnillä poliklinikalla, jolloin teh-

dään lääketieteellinen määrittely, mutta muuten sosiaalityöntekijän olisi hyvä tulla hoitoproses-

siin mukaan.

N: Ajattelisin, että häntä tarvittaisiin erityisesti jossakin tämmöisessä tulovaiheen kartoituk-sissa ja jos jotain ajattelee, että rutiineja muutettais, että mikä hänen näkemys siinä on ja eri-tyisesti jatkohoidon järjestämisasioissa uskon että sosiaalityöntekijällä olis tärkeä rooli.

H: (tarvitaan)… kartoitetaan se tilanne …ja sosiaalityöntekijäkin pystyis sen kuvan muodos-tamaan, että vähän jo et mitä suunnitellaan ja…hoidon ja kuntoutuksen palaverit…että mitäse tulevaisuus on.

B: Uuden potilaan tilanne kartoitetaan, et kyllä siinä niinku sosiaalityöntekijä siinä on mu-kana.

D:…kun potilas tulee osastolle niin, mun mielestä siinä joskus vois…tai aina se et mikä sepotilaan sosiaaliturvan tilanne on …onko hän kuntoutustuella, sairauspäivärahalla, mitämuita etuuksia hänelle tulee…et se on niinku selvitettynä aika alkuvaiheessa.

M: Alkuhoitosuunnitelman tekemisessä se on hurjan hyvä, tai sitten muuten katsoo – riippuutietysti hänen työajastaan – hoitosuunnitelman tekemisessä on hyvä, vaikeimmissa työkykyar-vioissa on tietysti erittäin tärkeä…kuntoutussuunnitelmien pohtimisessa, lastensuojeluasiat.

T: …kun tehdään ensimmäisen viikon aikana tää ensimmäinen hoitosuunnitelma,niin…silloinhan on hyvä, että siinä on…kaikkien näiden ammattiryhmien edusta-ja…hahmottuu se, mitä erityisammattilaisia tarvitaan …jatkossa…riippuu potilaasta.

Yhtenä näkökantana oli myös se, että sosiaalityöntekijän mukaan tuleminen riippuu siitä, missä

roolissa hän työyksikössä on. Tulovaiheessa keskitytään ajankohtaisiin asioihin ja ”sosiaalipuo-

len juttuja” voidaan sivuta, mutta painotus ei ole ”sosiaalipuolen asioissa”. Määrittelyä ”sosiaa-

lipuolen jutuista tai asioista” en ole haastateltavilta kysynyt, joten en tarkemmin tiedä, mitä

haastateltavat niillä tarkoittavat. Esimerkiksi poliklinikkakäynnillä sosiaalityön osuutta voidaan

tarvita tulovaiheessa riippuen siitä, jatkaako potilas osastolla vai avohoidossa, kuten seuraavas-

sa haastattelukatkelmassa tulee esille.

Z:…ajattelen osastolle tai poliklinikalle tuloa, että se riippuis …siitä, missä roolissa tämä so-

siaalityöntekijä olisi, että…missä osassa prosessia tämä henkilö toimii. Toisaalta, jos siinä

on sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, lääkäri, niin mä ajattelisin, että siinä keskitytään ni-

menomaan ajankohtaisiin asioihin, …siinä voidaan sivuta sitä sosiaalityön roolia,…mutta ei

se välttämättä painottuis siinä, vaan että se on ihan, että mikä se ihmisen elämäntilanne.

77

Mutta siinä se olisi varmasti ihan hyvä, jos mietitään, että tuleeko osastolle vai jatkaako avo-

hoidossa, niin monestihan ne on aika käytännön asioita, mistä lähdetään viemään henkilön

selviytymistä siellä avohoidon puolella, siinä taas sosiaalityön osuus voisi olla ihan merkittä-

vä…niitten päivittäisten palikoitten kasaamisessa.

Perusteluita sille, miksi sosiaalityöntekijää ei tulovaiheessa kaivata, löytyykin sitten enemmän.

Esimerkiksi se, ettei siinä ole luontevaa tilaa sosiaalityölle tai sosiaalityöntekijä otetaan mu-

kaan, jos muu henkilökunta huomaa potilaalla olevan jotakin ”päälle kaatuvaa asiaa” (yleensä

taloudellista asiaa), joka pitäisi välittömästi hoitaa. Edelleen jollakin haastatellulla perusteluna

on, että ensin hoidetaan se vaiva, joka ajaa erikoissairaanhoitoon. Esimerkiksi itsemurhaa yrit-

täneen kohdalla ensin koetetaan saada luopumaan siitä ajatuksesta, sitten vasta hoidetaan raha-

asiat, koska niillä ei ole merkitystä, jos henkilö tappaa itsensä. Edelleen jonkun haastatellun pe-

rusteluna oli, että ongelmanratkaisuna korostuu alkuarvio siitä, mistä ihminen kärsii ja mitä läh-

detään hoitamaan, eikä siinä siis sosiaalityön mukana ololla olisi merkitystä. Näiden perustelu-

jen mukaan toimittaessa sosiaalityö suljetaan ulos tilanteen ja ongelman määrittelystä. Sama

asia tuli esiin jo Huntigtonin tutkimuksessa 1980-luvun alussa. Hän toteaa, että sosiaalityönteki-

jä haluaisi olla aikaisemmin mukana selvittämässä potilaan tilannetta, mutta lääkäri näkee pa-

rantamistilanteen olevan priorisoinnissa etusijalla. (Huntington 1981, 162-164.)

Y: (osastolle tai poliklinikalle tulovaiheessa) …ei yleensä ole oikein tilaa sille…paitsi esi-merkiksi mielenterveystoimistossa…heidän työvoimatilanteestaan johtuen…mutta ei siinävarsinkaan akuuttipuolella ole oikein luontevaa tilaa sosiaalityöntekijälle justiin siinä tulo-vaiheessa…jää muun henkilökunnan osalle kysyä, onko juuri nyt mitään päällekaatuvaa asi-aa hoitaa juuri nyt välittömästi, että hän se yleensä osaa…mutta ei siinä tulossa …niin valta-vasti ole.

A: Esimerkiksi, jos ihminen meinaa …itsensä tappaa niin, kun ei ole rahaa, niin…jos sosiaa-lityössä olis painokone, jotta sais edes rahaa, mutta…kuitenkin täytyy laittaa tällaisen kogni-tiivisen terapian tyyliin…nämä marssijärjestykset…ensiksi pitää saada luopumaan siitä aja-tuksesta ja sitten miettiä, mikä se rahatilanne…on…eihän sillä ole väliä…kun on itseään tap-pamassa…onko köyhä vai rikas, lopputulos on ihan sama.…ihminen jolla oli…velkaa…sen realisoiminen sitten, että onko se paljon vai vähän velkaaniin voi olla vaikeaa, niin eikö siinä masennusta pidä hoitaa muuten……ihan niin…alkuun,kun palokunta tulee paikalle…sitä vaivaa, joka ajaa erikoissairaanhoitoon, niin se pyritäänsaamaan jollain lailla hallintaan, niin hoidetaan ensin…eihän ensimmäisenä päivänä…taloudellista asemaa kauheasti selvitellä…sydäninfarktipotilaallakaan …eikä myöskään si-tä, onko… kuukauden päästä…joku keittämässä soppaa kotona.

Jossakin vastauksessa sosiaalityön osallistumisen tarpeellisuus määritellään siten, että sen voisitulkita ”periaatteessa kyllä – käytännössä ei” –vastaukseksi.

78

S: (hoidon alkutilanteessa) …sosiaalisella kartoituksella oli hyötyä, näkökulmilla, että mitä,minkälainen tilanne, mutta että …kuitenkin korostuu se arvio, alkuarvio tavallaan niinkunongelmanratkaisuna, että mistä ihminen kärsii ja miten kärsii lähteä antamaan hoitoa, et eisiinä vaiheessa kauheen paljon lisäapua sosiaalityön teosta …ainakaan mulla tule mie-leen……että alkutilanteen arviossa niin toki se on oleellinen asia, mikä se sosiaalinen verkos-to siinä on ja mikä sen käytännön toimeentulo ja taloudellinen tilanne ym., mutta kyllä se ko-rostuu siinä nimenomaan se psykiatrinen taudinmäärittely ja hoidonarvio … Kyllä siinä ar-viossa ihan hyvin paikkansa olis sosiaalityölläkin, ei siinä mitään.

Kotiutusvaiheessa sosiaalityön osallistuminen nähdään kaikkein yksimielisimmin tarpeelliseksi.

Jossakin vastauksessa nähdään sosiaalityön tehtäväksi potilaan saaminen kunnan sosiaalitoimen

toimeentulotukiasiakkaaksi, mikäli potilaalla kotiutumistilanteessa on keskeneräisiä toimeentu-

lotukiasioita tai osallistuminen kuntoutuskotipaikan hankintaan. Myös potilaan kanssa keskuste-

lun joku näki tarpeelliseksi avohoidon käynnistymisen turvaamiseksi. Kotona selviytymisen

turvaamiseen sosiaalityön panos nähdään joissakin vastauksissa tärkeäksi. Myös eri vaihtoehto-

jen, toimintaraamien, tuominen muun henkilökunnan tietoon on joidenkin vastausten perusteel-

la sosiaalityön tehtävä.

U: Et vaikka se (sosiaalityö) on paljon näitä käytännön asioiden järjestelyä, niin se on hyvintärkee osa ja oikeestaan niin kun monen kohdalla edellytyskin et voidaan miettiä että potilasvoi kotiutua sairaalasta.

C: …niiltä osin, kun tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa ja mietitään sitä elämää sensairaanhoitojakson jälkeen, niin silloin tulee se sosiaalityön kenttä…tarvittavat nämä tuki-toimet kotiin, jos niitä on tai raha-asioitten miettiminen, toimeentulotuki tai…jonkun kohdal-la koulutusvaihtoehtojen miettiminen.

T: joidenkin potilaiden kohdalla…se on hyvinkin, että sosiaalityöntekijä on mukana ja pa-remmin saattohoitamassa seuraavaan hoitopisteeseen, osastohoidosta avohoitopisteeseen.

D: Ja kun ajattelee kotiutumisvaiheessa, niin sosiaalityöntekijä on se, joka varmistaa, ettäpotilaalla on toimeentulo turvattuna, kun hän lähtee osastolta…ja kyllä joskus tarvitsee jo-tain muita tukitoimia niin sosiaalityöntekijä voi olla niissäkin sitten linkkinä.

Y: (Kotiutusvaiheessa) …jos siinä on jotain keskeneräisiä toimeentulotukiasioita ja muu-ta…saadaan sitten toimeentulotukipuolen asiakkaaksi tämän kautta, mutta eiköhän sittenavopuolen sosiaalitoimi hoida nämä asiat, plus ……onhan se (sosiaalityöntekijä) monestimukana ... esim kuntoutuskotipaikkoja hommattaessa.

Koko prosessia ajatellen tulee eräässä haastattelussa esille myös se, miten tärkeää on, missä

vaiheessa päädytään kysymään sosiaalityöntekijää mukaan tai jättämään ulkopuolelle ja missä

vaiheessa sosiaalityö nähdään mahdollisuutena. Tämän vastaaja näki paljolti resurssikysymyk-

79

senä eli, jos sosiaalityöntekijä olisi enemmän mukana, myös kysymykset sosiaalityöntekijälle ja

tarve esimerkiksi omahoitajan työpariksi lisääntyisivät.

Seuraavassa vastauksessa korostuu sosiaalityön osallistuminen koko hoito/kuntoutusprosessiin,

koska olemalla mukana eri vaiheissa sosiaalityöllä on prosessin kuluessa parhaat mahdollisuu-

det käyttää asiantuntemustaan ja vaikuttaa potilaan asioiden järjestämiseen. Sosiaalityön osuu-

den toivotaan jossakin vastauksessa tulevan vahvemmin koko prosessiin. Siihen liittyen sosiaa-

lityön tuleminen mukaan vasta kotiutusvaiheessa on ongelmallista, koska siinä vaiheessa kysy-

myksenasettelut ovat jo valmiina, eikä sosiaalityöllä niin ollen ole enää paljon vaikutusmahdol-

lisuutta.

V:…että näen tärkeänä sen määritysprosessin alusta alkaen, että missä vaiheessa päädytäänkysymään tai ei-kysymään ja missä vaiheessa se sosiaalityö tavallaan tulee eläväksi ja mah-dollisuudeksi, kysyttäväksi ja olemaan läsnä niin mä luulisin, että jos yksiköissä esimerkiksiosastolla sosiaalityöntekijällä olisi enempi resurssia, aikaa olla niissä yksiköissä, niin niilläolis huomattavasti paljon enempi kysymyksiä plus huomattavasti enempi ne ois niinku esi-merkiksi omahoitajan työparina tietyissä jutuissa riippuen tietysti henkilön persoonallisuu-desta ynnä muusta ammattitaidostaHaastattelija: siinä ei sitten korostu silloin niinkään se, että hoitohenkilökunnan pitää aikahyvin tietää sosiaalityöntekijän työstä, että ne pystyy määrittelemään , milloin se tarve on?V: Ymmärrän sen enempi niinkun resurssikysymyksenä, että mikä on se annettu resurssi niinse ohjaa merkittävästi sitä, että mitä tulee tapahtumaan, toki laadullisetkin tekijät vaikuttaa…- - - …Sosiaalityö, sosiaalityöntekijä pitäisi olla vahvemmin mukana niissä prosesseissa jasitä kautta se kotiutumisen suunnittelu tapahtuu siellä pikkuhiljaa, siellä eri ratkaisuissa siel-lä prosessien vaiheissa…mitä vähemmän se sosiaalityöntekijä on paikalla ja osana sitä ko-konaistapahtumaa niin sitä pienemmäksihän se rooli jää…se on toki resurssikysymys…mitäenempi mukana sitä enempi vaikuttaa. …mitoitukset sen luokkaisia, että niinkun se jää hirve-än pitkälle tään hoitohenkilökunnan varaan ja sitten että mikä heidän ajatusmallinsa ynnämuu on. …Että jos vain on mukana joissakin kotiuttamispalavereissa tai loppupalavereissa,vaikka on kuinka pätevä ammattityöntekijä niin eihän siellä enää pysty vaikuttamaan, pystyyvastaamaan niihin kysymyksiin, jotka on asetettu.

Erillisenä asiana tulee esiin perhetapaamiset ja verkostopalaverit. En ole lähtenyt erikseen mää-

rittelemään, mitä kukin vastaaja niillä tarkoittaa. Oleellista kuitenkin mielestäni on, että puhu-

taan yhteydenpidosta potilaan tukiverkostoon joko laajemmassa tai suppeammassa mielessä.

Kaikissa vastauksissa tulee esille, että verkostopalavereiden järjestäminen ei ole sosiaalityönte-

kijän vaan lähinnä omahoitajan tehtävä. Tässä tutkimuksessa ei ole selvitetty sitä, käyttääkö

omahoitaja sosiaalityöntekijän asiantuntemusta kutsujen suunnittelussa.

80

F: …useimmiten sairaalassa ainakaan niin sosiaalityöntekijä ei yleensä näitä verkostopala-vereita järjestä, että ne on sitten omahoitaja taikka osastolla vakinaisesti koko ajan olevatihmiset yleensä kun ne järjestää.

V: …esimerkiksi verkostopalaverit …työmuotonahan se on toisissa tilanteissa äärettömänhyvä ja toisaalta jotta verkostokeskeisyys onnistuu niin sen täytyy olla se omahoitaja mukanasiinä, on se sitten sosiaalityöntekijä (mukana) tai ei. Esimerkiksi se, että sosiaalityöntekijäjärjestäis verkostopalaverit niin en mä oikein semmoseen lähtis, vaan että se taas pitäisi ollaosa sitä kokonaistoimintakulttuuria se verkostopalaverikin.

H:…kun mä ajattelen, että sosiaalityöntekijän…hän on sellainen niinkun erityisasiantunti-ja,… että palaverin järkkääminen jätetään sosiaalityöntekijälle,…niin mun mielestä se onvähän niinkun resurssien väärinkäyttöä.

Jossakin vastauksessa tulee esiin, että verkostopalaverin tarpeesta päätetään tiimissä, jolloin

voidaan päättää, keitä osallistuu. Eli silloin on myös sosiaalityöntekijä paikalla päättämässä,

onko hänen osallistumisensa tarpeen vai ei ja myös miettimässä, keitä kutsutaan.

B: …omahoitaja järjestää (verkostopalaverit) mutta siinä on aina,…semmonen tapa, että tii-millä mietitään, onko tarpeen tai mitä on tarpeen järjestää ja sitten mietitään myös se, ettäonko sosiaalityöntekijän läsnäolo suotava tai välttämätöntä, et ei meillä kaikissa toki oo.Haastattelija: -että sosiaalityöntekijä on mukana miettimässä sitä, että onko hänen läsnä-olonsa (tarpeellista)…?B: -tiimillä, joo.

Jossakin vastauksessa mainitaan jokin erityinen ongelma eli ”porukassa lapsia ja jonkun näköi-

nen riitatilanne”, jolloin tarvitaan muunlaistakin erityisosaamista kuin vain perheterapeuttista.

Avoimeksi jäi, minkälaista erityisosaamista katsottiin kuuluvaksi perheterapeuttiseen erityis-

osaamiseen ja olisiko sosiaalityöntekijä sitten mukana, jos hänellä olisi perheterapeuttista osaa-

mista. Tässä määrittelyssä sosiaalityön rooli tuntuu kapealta verrattuna esimerkiksi Blandin ja

Renoufin toteamukseen siitä, että sosiaalityöllä on muita tieteenaloja laajempi kiinnostus perhe-

työhön, erityisesti sairauden vaikutuksiin perhesuhteissa (Bland & Renouf 2001, 239-240).

T: …toiseen perhetapaamiseen (sosiaalityöntekijä) tulee, koska siinä on …porukassa lapsiaja jonkin näköinen riitatilanne, niin siinä on ehkä tosiaankin taas …jonkinnäköistä erityis-osaamista muutenkin kuin perheterapeuttista…tulee esimerkiksi näitä lastensuojeluasioita,tapaamisasioita ja muuta.

Jonkun vastaajan mielestä perhetapaamisia pitäisi järjestää enemmän ja on lopulta ihan sama

mikä ammattiryhmä järjestää, kunhan vain tarpeeksi pystyttäisiin järjestämään. Erään haastatel-

lun kokemus on se, että kaikkia tarpeellisia tahoja ei välttämättä huomata kutsua mukaan pala-

81

veriin, ellei sosiaalityöntekijä ole mukana suunnittelemassa, keitä kutsutaan. Ilman sosiaalityön-

tekijän osallistumista saatetaan keskittyä pelkästään lääketieteelliseen puoleen.

B: …sosiaalityöntekijällä voi olla sitten …esimerkiksi verkostopalavereissa …mulla on aina-kin käynyt monesti niin, että sosiaalityöntekijä on ollut se , joka on osannut ehdottaa jotakinsemmosta tahoa siihen verkostopalaveriin tai sitten on sosiaalityöntekijään otettu yhteyttäjostakin, jota ei …välttämättä , jos ajattelee vain …sitä medisiinaa, niin ei ois välttämättä tul-lut mieleen.

Perhetapaamisissa ja verkostopalavereissa sosiaalityö on toissijaisessa asemassa, vaikka sosiaa-

lityö yleisesti mielletään laaja-alaiseksi työksi, jossa myös perhe ja muu tukiverkosto otetaan

huomioon. Tässä tutkimuksessa on tullut esiin sosiaalityöntekijän näkeminen muun muassa yh-

teistyöverkostojen asiantuntijana ja monissa haastatteluissa on tullut esille se, että perhetilanteen

sisältäviä sosiaalityön kartoituksia toivotaan yleisesti lisää. Silti tämän asiantuntijuuden näke-

minen ei tule esiin verkostopalavereista keskusteltaessa. Sosiaalityön riittäväksi osuudeksi jot-

kut haastateltavat katsovat esimerkiksi kirjallisen selvityksen antamisen perhe- tai verkostopa-

laverin käyttöön, kuten seuraavassa repliikissä tulee esiin. Myös sosiaalityön resurssiin viittauk-

sia tulee eniten perhetapaamisista ja verkostopalavereista puhuttaessa, vaikka joku vastaajista

toteaa sosiaalityöntekijän pyydettäessä yleensä pystyneen osallistumaan näihin palavereihin.

P: Potilastapauksesta riippuen niin verkostopalaveriin voidaan tarvita, mut se on tosiaan po-tilaskohtainen kysymys…et usein …sosiaalityöntekijä voi tehdä sitä selvitystä ihan omin päinilman että istuu missään palaverissa…sitten palaveri saa vain häneltä …sen raportin tietoon-sa, että sosiaalityöntekijä on selvittänyt sitä…ja nyt me tiedetään se…hänen ei välttämättä it-se tarvitse palaveriin tulla, hän voi lähettää sinne tietysti kirjallisenkin raportin.

N: Sosiaalityöntekijä osallistuu tarvittaessa, jos pyydetään, niin myös perhetapaamisiin taihoitoneuvotteluihin…muiden yhteistyötahojen kuin osaston tiimin kanssa…toki resursseja eiole kauhean paljon, mutta kyllä on aina osallistunut, jos on pyydetty, jos on ollut vain yleensäpaikalla sinä päivänä.

7.3 Lääkäreiden näkemykset yhteistyöstä moniammatillisessa tiimityössä

Olen jakanut kolmeen kategoriaan haastattelussa esiin tulleet lääkärin ja sosiaalityöntekijän tii-

miyhteistyöhön liittyvät tekijät. Kohdassa 7.3.1 käsittelen lääkärin ja sosiaalityöntekijän erilai-

sia rooleja tiimissä. Kohdassa 7.3.2 tarkastelen lääkäreiden määrittelyjä päällekkäisyyksistä tai

yhteisistä alueista, voidaan puhua myös reviireistä tai rajapinnoista. Kohta 7.3.3 käsittelee lää-

82

käreiden näkemyksiä hyvin tai huonosti toimivasta moniammatillisesta tiimiyhteistyöstä, jossa

sosiaalityöntekijä ja lääkäri ovat mukana.

7.3.1 Lääkärin ja sosiaalityöntekijän erilaiset roolit moniammatillisessa tiimityössä

Lähes kaikissa vastauksissa korostuu lääkärin johtajuus tiimissä. Lääkäri määritellään hoidon

kokonaisvaltaiseksi koordinoijaksi, työryhmän johtajaksi, tiimin vetäjäksi. Jossakin vastaukses-

sa viitataan erikoissairaanhoitolakiin, jonka mukaan lääkäri päättää hoitoon liittyvistä asioista.

Sosiaalityöntekijän, psykologin ja lääkärin roolit nähdään jossakin vastauksessa kaikki myös

erityisasiantuntijarooleina suhteessa muuhun henkilökuntaan. Sosiaalityöntekijä määritellään

jossakin vastauksessa myös hoitohenkilökuntaan kuuluvaksi suhteessa lääkäriin, kuitenkin si-

ten, että hänellä on hoitohenkilökuntaan nähden erityinen asiantuntijarooli. Joku näkee sosiaali-

työntekijän roolin hyvän sihteerin rooliin verrattavana. Vastauksissa tulee esille, että roolit voi-

vat olla myös jollakin tavalla persoonakohtaisia. Yhtäältä jonkun mielestä tarvitaan selkeää kä-

sitystä siitä, mikä on lääkärin ja mikä sosiaalityöntekijän työtä eli selkeää roolia. Toisaalta liian

byrokraattisen ja tiukan rooleihin sitoutumisen sijaan joissakin vastauksissa toivotaan myös per-

soonallisen osaamisen tuomista esiin siksikin, että se on myös potilaan eduksi. Jossakin vasta-

uksessa sosiaalityöntekijän rooliin kuuluvaksi ei nähdä osallistumista hoitotyöhön. Hoitotyön

määrittely psykiatrisessa hoidossa on tässä kuitenkin tekemättä ja tarvitsisi erityisen selvittämi-

sen. Taulukossa (3) olen lähemmin tarkastellut haastatteluaineistossa esille tulleita roolimäärit-

telyjä.

Perusrooleiksi olen määritellyt ne rooliviittaukset, joissa eritellään kummankin ammattiryhmän

roolia erityisesti kuvaavat ilmaukset, kuten seuraavissa esimerkeissä käy ilmi.

Y: …se (sosiaalityöntekijän rooli) on aika pitkälle avustava …aika lähellä – uskoisin – sih-teerin, hyvän sihteerin roolia.

V: Eli niinkun moniammatillisen tiimin yksi jäsen, jolla on tietty erikoisosaaminen tietylläalueella, toisella lääketieteessä ja toisella sosiaalityössä, plus sitten toki moniammatillisessatiimissä niin erikoislääkärillä on se tiimin johtajuus ja vastuu niistä hoidoista esimerkiksierikoissairaanhoidossa, että se rooli on siinä suhteessa erilainen.

X: Lääkärin rooli työryhmässä on tavallaan tämmöinen hoidon kokonaisvaltainen koor-dinointi, diagnosointi, lääkityksen määrääminen, sen lääketieteellisen puolen asiantuntija. Jasosiaalityöntekijän rooli on taas olla se sosiaalityön asiantuntija kaikessa laajuudessaan ja

83

niiden asioitten koordinointi ja tavallaan yhteistyö niin omahoitajan kuin myös lääkärinkanssa.

M: Sitä on ehkä vähän vaikea hahmottaa, että sairaalassa tietysti jotkut asiat voi tulla niin,että ollaan eri mieltä joistakin hoitoon liittyvistä asioista. Ja sairaalassahan se on ihan selvä,että viime kädessä lääkäri päättää. Että siinä on tavallaan helpommalla puolella itse, siinäkohdassa.

N: Koen itse olevani enemmän semmoinen lääketieteellinen asiantuntija siinä tiimissä ja so-siaalityöntekijä on sitten tämän sosiaalityön ja sen sosiaalisen toimintakyvyn ynnä muun asi-antuntija. … Kyllä mä tiimillä uskon nämä sosiaalityön pohdinnat sosiaalityöntekijän harteil-le, koska hän kuitenkin hallitsee sen paremmin.

P: …olen siinä työryhmässä työryhmän vetäjä tai puheenjohtaja, mikä hyvänsä…päällikkö jasosiaalityöntekijä on sitten yksi asiantuntija siinä työryhmässä.

F: Se on tosiaan myös persoonakohtaista, mutta kyllähän se tyypillisesti niin on, että…missämä oon ollu yleensä mukana…se on selvästi lääkärin käsissä se tiimin johtaminen… helpostisitten minunkin kokemuksella…vedän yhteen sitten lopussa kuitenkin sen tilanteen, vaikka onenempi kuulolla ja omahoitajalla on isompi rooli siinä, että silloin me ollaan erityisasiantun-tijoita vähän enemmän kumpikin (lääkäri ja sosiaalityöntekijä) sillä lailla tasavertaisia kum-pikin siinä.

H: …tavallaan se tarkoittaa sitä, että se vastuu sit kuitenkin on sillä hoitavalla lääkärillä,mutta että aika vaikea sitä työtä olis psykiatrialla tehdä, jos siinä ei olis sosiaalityöntekijänasiantuntemusta mukana. …sosiaalityöntekijä kuitenkin…tiimissä yleensä on sitten hoitohen-kilöstöä…on se sitten sosiaalityöntekijän asiantuntijarooli erilainen kuin hoitajien rooli.

A: …tietysti (lääkärin) oma rooli (tiimissä) on … se, että erikoissairaanhoitolain mukaanhoidosta päättää lääkäri…hoitoon liittyvät, kuka tulee hoitoon, kuka lähtee hoidosta, mikä ondiagnoosi,…mitä lääkettä…ja mitä todistuksia…lääkärihän siitä loppuviimeksi päät-tää…Sosiaalityöntekijällä on… mitä muut ei tiedä…ensinnäkin nää toimeentuloetuudet ja…mahdolliset kuntoutusetuudet…kuntoutuskin laaja käsite…muu puoli, mikä on…potilaanpaikka ja asema…ei välttämättä ole enää sellaista… joka olisi sosiaalityöntekijän vain ja ai-noastaan hänen oma juttunsa…eli hänellä on osaamista, näkemystä, mutta…yhteistoiminnassa toisten kanssa…että siinä tulee lisäarvoa…tietyllä koulutuksella ja elä-mänkokemuksella ja katsomustavalla katsoo yhdeltä puolelta ja toinen katsoo toiselta puolel-ta…lääkärithän päättää… hoidosta kaikkinensa.

Edellisessä haastattelukatkelmassa viitataan myös yhteistyörooliin, jolla tarkoitan niitä haasta-

teltavien ilmauksia, joissa he viittaavat yhteistyöhön, jossa ei olla liian kaavamaisesti sitouduttu

omiin rooleihin ja tuodaan yhteistyöhön myös persoonallista osaamista. Seuraavassa haastatte-

luotteessa tulee esiin tämä yhteistyörooli.

F: Liian semmoinen byrokraattinen tai liian kaavamainen rooleihin sitoutuminen, vaikka seon hyvä, että on selvä näkemys siitä omasta tehtävästä niin, kyllä mun mielestä sellaista per-soonallista osaamista pitää tuoda ja ainahan se on potilaan eduksi.

84

Toisessa roolimäärityksessä korostuu oman roolin ja tehtävän tarkkaan hahmottaminen ja tar-

kasti omassa roolissa pysyminen moniammatillisessa työssä. On selkeästi sovittuna, mitä kukin

tekee ja miten asiat hoidetaan. Tätä roolimäärityksiä olen kuvannut rajatun roolin käsitteellä.

Tiimityössä asia ilmenee niin, että jokainen päättää vastuunsa ja virka-asemansa mukaan.

X: …ensinnäkin se, että kumpikin hahmottaa sen oman roolinsa ja oman tehtävänsä, tietäämikä on lääkärin työtä, mikä on sosiaalityöntekijän työtä…Eli kummallakin on selkee käsityssiitä omasta työstä ja tietysti…että löytyy semmoinen toimintatapa aina kun ihmisissä on ero-ja, että miten juuri sen ihmisen kanssa toimitaan ja tietysti sitten, että on selkeesti sovittuna,että mitä kukakin tekee, et millä lailla asiat hoidetaan.

T: …tiimi päätti jotain…kaikki ihmisethän päättävät sen mukaan,…mikä vastuu työssä onannettu…tiimissä päättää kukin ihminen virka-asemansa mukaan itselleen kuuluvista asiois-ta.

Haastatteluissa todettiin, että moniammatillisessa tiimissä lääkäri on vastuussa hoidosta ja sen

kokonaisvaltaisesta koordinoinnista. Kaikki haastatellut pitivät lääkäriä tiimin johtajana, työ-

ryhmän vetäjänä tai päällikkönä samoin kuin Leinosen (2001, 103-114) pro gradu -työssä, jossa

todetaan, että moniammatillisen työskentelyn vetäjä tai psykiatrisen hoitotiimin puheenjohtaja,

joka yleensä on lääkäri, usein määrittelee, missä määrin sosiaalityön asiantuntemus ja erityis-

osaaminen saavat tilaa moniammatillisessa työskentelyssä. Useimmat haastatellut sosiaalityön-

tekijät Leinosen pro gradu -työssä korostivat, että työryhmän puheenjohtajasta ja tämän persoo-

nallisuudesta riippuu pitkälti se, kuinka paljon sosiaalityöntekijälle, hänen näkökulmalleen sekä

erityisasiantuntijuudelleen annetaan tilaa moniammatillisessa työskentelyssä ja hoidon kokonai-

suudessa. Myös Olkkosen (2003) tutkimuksessa haastatellut lääkärit katsovat työryhmässä pi-

simmän koulutuksen omaavina itselleen kuuluvan erityisen aseman työryhmässä, mikä oikeutti

myös tiimin johtamiseen. Hänen tutkimuksessaan myös muiden työntekijöiden haastatteluista

tulee ilmi lääkärien itsestään selvänä pidetty asema tiimien johdossa. Mielestäni onkin erityisen

tärkeää, että lääkäreillä tiimien vetäjinä on hyvät tiedot ja ymmärrys sosiaalityön roolista ja asi-

antuntijuudesta psykiatrisessa sairaanhoidossa. Oman tutkimusaineistoni perusteella päättelen,

että lääkäreiden käsitykset yleisesti ottaen ovat sosiaalityömyönteisiä, joten arvelisin heidän

mielellään tätä tietoa ottavan vastaan. Käsitykset ja tieto sosiaalityön koulutuksesta ja osaamis-

alueesta näyttävät tutkimukseni mukaan muodostuvan melko sattumanvaraisesti työkokemuk-

sen myötä, joten tiedon jakamiseen on jatkossa paneuduttava.

85

TAULUKKO 3. Lääkärin ja sosiaalityöntekijän roolit moniammatillisessa työssä

Lääkäri SosiaalityöntekijäPerusrooli Lääketieteen asiantuntija, tiimin johta-

ja, työryhmän vetäjä, päällikkö, hoi-don kokonaisvaltainen koordinoija,joissakin tilanteissa sosiaalityönteki-jään ja psykologiin rinnastettava eri-tyisasiantuntija.

Sosiaalityön ja sosiaalisen toimintaky-vyn asiantuntija ja koordinoija, yhteis-työntekijä, hyvä sihteeri, tiimissähoitohenkilöstöä, mutta hoitajan roo-lista erottuvassa asiantuntijaroolissa.

Yhteistyörooli Yhteistyötä on silloin, kun potilaan tilannetta mietitään laajemmin kuin vainsairauden hoitamista. Lääkärillä ja sosiaalityöntekijällä selvä näkemys omastatehtävästä, mutta liian byrokraattinen tai kaavamainen rooleihin sitoutuminenei ole hyvä ja persoonallisen osaamisen esille tuominen on potilaan eduksi

Rajattu tiimirooli Tiimissä ihmiset päättävät asioista kukin virka-asemansa mukaan. Sosiaali-työntekijällä ja lääkärillä ei ole yhteistyötä potilaan hoidossa silloin, kun ky-seessä on kapeasti nähtynä potilaan hoito (esim. oireet ja lääkitys)Selkeä sopimus siitä, mitä kukin tekee.

Yllä olevassa taulukossa (3) on tarkasteltu lääkärin ja sosiaalityöntekijän perusroolia, eli mitä

haastateltavat määrittelevät erikseen kummankin rooliin kuuluvaksi. Yhteistyöroolilla olen ku-

vannut haastatteluvastauksissa esille tullutta yhteistyöhön ja sen tarpeellisuuteen viittaavaa roo-

limäärittelyä. Rajattu tiimirooli viittaa siihen, että tiimi nähdään erillistä työtä tekevien asiantun-

tijoiden kohtaamispaikkana enemmän kuin yhteisen työn tekemisenä.

Jotkut haastatellut pitävät sekä lääkärin että sosiaalityöntekijän rooleja erityisasiantuntijaroolei-

na suhteessa osaston henkilökuntaan. Sosiaalityöntekijän joku haastatelluista määrittelee hoito-

henkilökuntaan kuuluvaksi suhteessa lääkäriin, todeten hänellä kuitenkin olevan hoitohenkilö-

kuntaan nähden erityinen asiantuntijarooli. Vastauksissa tulee esille, että roolit voivat olla myös

jollakin tavalla persoonallisuudesta riippuvia. Toisaalta jonkun mielestä tarvitaan selkeää käsi-

tystä siitä, mikä on lääkärin ja mikä sosiaalityöntekijän työtä. Kuitenkin osassa vastauksista lii-

an byrokraattisen ja tiukan rooleihin sitoutumisen sijaan toivotaan myös persoonallisen osaami-

sen tuomista esiin. Tiimien johtajina lääkärit eniten vaikuttavat siihen korostuvatko tiimikäy-

tännössä yhteistyöroolit vai osallistujien rajatut tiimiroolit.

7.3.2 Päällekkäisyydet: Yhteisen toiminnan alueita vai työnjaon ongelmia

Koehaastattelussa kysyin sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteisestä työalueesta, mutta haastatel-

tavalla oli vaikeuksia ymmärtää, mitä kysymyksellä ajettiin takaa. Niin oli myös lopulta itsellä-

86

ni ja muutin kysymystä siten, että kysyin päällekkäisyyksistä jättäen avoimeksi, mitä sillä tar-

koitan. Haastattelujen kuluessa tuli mielikuva, että päällekkäisyydet ja yhteiset työalueet ovat

asia, josta ei ole paljon puhuttu ja jota ei ole pohdittu sen kummemmin. Useimmat haastatellut

ovat kuitenkin huomanneet yhteistä työaluetta ja päällekkäisyyksiä olevan ja moni paikallistaa

niitä erityisesti psykiatriassa olevan. Joissakin haastatteluvastauksissa tuli esille tiedostetun

päällekkäisyyden kokeminen yhteisen toiminnan alueena, joissakin pelkästään työnjaon näkö-

kulmasta. Tehokkuusvaatimus päällekkäisen työn karsimisesta tulee esille siinä, että Kela edel-

lyttää erillisen vammais- tai hoitotukihakemuksen lisäksi C-lääkärinlausunnon. Hakemuksen

teossa on sosiaalityöntekijä mahdollisesti potilasta auttanut ja kartoittanut potilaan ja hänen lä-

heistensä kanssa selviytymistä ja avuntarvetta. Lääkärinlausunnossa tulee esille samat asiat. Ku-

ten eräs haastateltava on ilmaissut, jonkun on ”perattava arki, tuen tarve ja kustannukset”.

L: …en tiedä onko tämä nyt sellaista päällekkäisyyttä, mitä tässä tarkoitetaan, mutta esimer-kiksi, kun tehdään näitä eläkkeensaajan hoitotukia…on se hoitotukihakemus, josta monestisosiaalityöntekijä tekee, yhdessä potilaan kanssa selvittää niitä yksityiskohtia ja mui-ta…mutta pitää sitten kuitenkin olla se lääkärinlausunto, jossa samoja asioita selvitetään, et-tä näin nyt sitten on, kun hakemuksessa on selvitelty, …niin se on päällekkäistä ja mun mie-lestä aika turhaa…mutta jonkun pitää se arki ja tuen tarve perata ja kustannukset pera-ta…asioita kahteen kertaan paperille pannaan…sitä mä pidän vähän turhana päällekkäisyy-tenä.

Yllättävää on, että jossakin vastauksessa päällekkäisyyttä koetaan olevan kunnan sosiaalityön

kanssa. Näkemyseroa on siinä, minkä lääkäri kokee olevan potilaalle paras mahdollinen hoito ja

kunnan sosiaalitoimen maksusitoumuslinjaukset. Vastauksen perusteella kyseessä voisi päätellä

olevan pelkästään lääkärin päätöksen siitä, mihin maksusitoumusta tarvitaan. Olisi mielenkiin-

toista tietää, olisiko lääkärin mielestä sitten sairaalan sosiaalityöntekijän tehtävä puolustaa mak-

susitoumuksen tarvetta, vaikka päätöksen siitä on tehnyt tämän näkemyksen mukaan yksin lää-

käri. Minkälaisessa asemassa sairaalan sosiaalityöntekijä on tässä välissä? Toinen yllättävä asia

on, että yhteistyön voi kokea olevan kunnossa silloin, kun se ei kiinnitä lääkärin huomiota mil-

lään tavalla ja vaikeuksien tullessa sen vasta huomaisi. Miten huomaamatonta sosiaalityö silloin

on?

O: ..toimenkuvat kuitenkin niin erilaiset,…… että sosiaalityöntekijä ja lääkäri ei oikein pystyastumaan toistensa varpaille……ei ne päällekkäin mene. Kuntien sosiaalityön kanssa mones-ti menee päällekkäin siinä mielessä, että…lääkärin mielestä paras mahdollinen hoito on tä-mä, ja kunta sanoo, että kun ei ole rahaa antaa maksusitoumuksia…mutta sairaalan sosiaali-työn…siinä ei ole sellaista kohtaa, joka vois järkevästi mennä päällekkäin… mennä hanka-lasti päällekkäin.

87

Haastattelija: onko jotakin, joka voisi mennä hyvällä tavalla päällekkäin?O:…kun se homma toimii, niin siihen ei kiinnitä huomiota. Kun en ole keuhkotautinen, en ko-ko ajan ajattele hengittämistä, niin mä vain hengitän – jos tulee vaikeuksia, niin sitten mävarmaan kyllä huomaan.

Seuraavassa on esimerkki siitä, miten päällekkäisyyttä koetaan olevan avohoidossa, mutta ei

sairaalassa.

K: Sairaalamaailmassa en nää sen menevän päällekkäin, avohoidossa selkeästi….Haastattelija: sä koit sen, että se ei ollut hyvä asia?K: No se sekottuu, periaatteessa kaikki asiat sekottuu, sitä ammattitaustaa ei enää, se häviäätyönkuvasta kokonaan pois, niin musta se on selkee puute.Haastattelija: Onko sulla jokin esimerkki?K: No monet psykologit sanoo, ettei ne tee enää psykologisia tutkimuksia, sosiaalityöntekijäton työllistettynä erilaisiin terapiatöihin, ettei heillä ole aikaa tämmösiä kartoituksia teh-dä,…silloin ollaan hakoteillä mun mielestä.

Toisaalta sama henkilö toteaa kuitenkin parhaitten yhteistyökokemustensa olevan avohoidon

työkokemuksensa ajalta.

K: Miellyttävimmät ja parhaimmat esimerkit(yhteistyöstä) toisaalta on (avohoidosta),(erään paikkakunnan) mielenterveystoimiston (nyk. psykiatrisen poliklinikan) ajalta.

Joillekin vastaajille on itsestään selvää, että päällekkäisyyksiä tai yhteisiä alueita löytyy erityi-

sesti psykiatrisessa sairaanhoidossa. Päällekkäisyyksinä tulee esille potilaiden sosiaalisen tilan-

teen selvittäminen, palvelujärjestelmän tunteminen ja sosiaaliturvan järjestäminen. Eli liikutaan

samoilla alueilla, joista tuotetaan mahdollisesti toisiaan täydentävää tietoa ja ehkä myös erilaisia

näkökulmia löytyy. Jotkut määrittelevät yhteisen alueen selkeästi sosiaaliturvan alueelle, toiset

ymmärtävät sen laajemmin, mikä viittaa myös sosiaalityön laajemman osallistumisen ymmär-

tämiseen. Myös Olkkosen (2003 ) tutkimustulosten mukaan eniten jaettu on sosiaalinen ongel-

makenttä, koska sosiaaliset ongelmat tuntuivat helposti sopivan myös muiden työntekijöiden

ratkottaviksi.

U: No varmaan tiedonantoa tekee molemmat, yhteyttä omaisiin pitää molemmat, myös oma-hoitaja tietysti, mutta jos nyt puhutaan lääkäristä ja sosiaalityöntekijästäniin…päällekkäisyyksistä niin, …varmaan semmoinen yleiskartoituskin yleensä siitä potilaantilanteesta, kyllähän sitä tekee molemmat. Lääkäri sillä tavalla alustavasti. En mä koe, ettäkovin paljon olis semmoista negatiivista päällekkäisyyttä, että tavallaan tehtäis samoja asioi-ta kahteen kertaan…pikemminkin semmoista positiivista jos sitä tulee…

88

T: …psykiatrisessa hoidossahan ne menee …monelta osin päällekkäin…melkeinpä voisinväittää, että jos ajatellaan sairaan- ja terveydenhoitoa, niin…psykiatrialla, psykiatriassa ne…eniten…on aikalailla samansuuntaista.

E: …psykiatriassa …ajattelen, että siinä löytyy sellaista päällekkäisyyttä, koska…kyllä psyki-atrin ilman muuta pitää olla kiinnostunut ja ottaa … myös omaksi asiakseen järjestää sitä so-siaalistakin tilannetta.Haastattelija:Onko nämä yhteistyön paikkoja, koetko ne …positiivisena?E: Kyllä se positiivista on ja…sitten vain työnjakokysymys…ja sopimuskysymyskin, että mitensitä sitten jaetaan. Mutta kyllä varmaan ne kentät päällekkäin menee, mutta sehän on hyvävain, koska sitten voi tapaus kerrallaan katsoa, että selvitä sinä nyt tämä ja minä mietin tätä(toista asiaa).

Joissakin vastauksissa korostuu yhteisen alueen asiat vain työnjaon ja päällekkäisen työn vält-

tämisen näkökulmasta tai yhteisen alueen näkeminen vain sosiaaliturvaan liittyvänä. Toinen nä-

kökulma on nähdä potilaan hoito- ja kuntoutusprosessissa tilausta yhteiselle pohdinnalle.

J: …kyllähän lääkäreittenkin pitää hyvin paljon tästä sosiaaliturvasta tietää, koska tekee nii-tä lausuntoja koko ajan…lääkäri jossakin kohtaa voi tietää jonkun, tai enemmän kuin esi-merkiksi uusi sosiaalityöntekijä, että kyllä ne on niin kuin samoista asioista sitten sosiaalitur-van ja palvelujärjestelmän yms. tuntemisen kanssa…Haastattelija: -Miten koet mahdollisen päällekkäisyyden?J: Ne täydentää toisiaan.Haastattelija: Ei haittaa?J: -En mä osaa kuvitella,…että se ois haitta, että tietenkin …kuvitella sellaisen tilanteen, ettälääkäri, joka uskoo tietävänsä nämä asiat, niin sosiaalityöntekijä voi jäädä niinkun paitsioon,että kuvitellaan, että sitä lisäasiantuntemusta ei sieltä käsin tulisi, mutta en mä usko, että sii-nä ongelmia on.

R: No minusta sosiaalityöntekijällä on selkeä oma alueensa ja kaikki vaan jos joku jotainkeksii niin hyvä on. Erimielisyyksiä ja erilaisia käsityksiä on ja sitten niistä enemmän tai vä-hemmän keskustellaan.Haastattelija: Onko sinun mielestäsi tärkeää, että on hyvin tärkeät ne reviirirajat ja tarkatroolit tiimissäkin?R: Ei voi olla, meillä ei ehkä satu koskaan olemaan, että se antaa tavallaan sen vapauden,jos on väsyneempi joku, niin voi tavallaan niinku tehdä – ja meillä on muutenkin yritetty vä-hän – että kaikki kyselis ja vuoron perään ottais sitä kyselemistä, kun hoitosuunnitelmaakintehdään. Eri päivinä eri ihmiset on vähän erilaisia ja jokaisella on kuitenkin se oma hom-mansa taustalla, minkä tietää, että pitää tehdä, mutta muuten ajatukset ja kysymykset meneesillai…sopii mennä päällekkäin…Tulee vähän eri näkökulmaa pohdittavaksi.Haastattelija: Sinä et koe sitä huonona, että sekottuu noi…tavallaan niinku reviirirajat, etteitarvita sitä tarkkaa reviirivartiointia – tää on mun asia ja toi sun asia…ja mä en voi tulla sunreviirille?R: Joo mä en ole kokenut sitä huonoksi, ei ole tullut mitään ongelmia. Varmaan sen takia, et-tä sosiaalityöntekijätkin on olleet sen sorttisia ja …ainahan sitä jotain tulee jokaiselle, muttasitä tulee joka henkilökunnan kanssa ja itse tekee johonkin suuntaan, että se on vähän niin-kun olennaista, että tulee erilaisia ajatuksia, sen kokee…sen takia osastotyössä onkin, ettäsiellä on monenlaisia ihmisiä.

89

Sosiaalityöntekijällä – ja varmasti muidenkin ammattien edustajilla – voi kokea olevan oman

selkeän asiantuntijuusalueensa, silti häneltä voi odottaa näkemyksiä laajemminkin. Edellisessä

esimerkissä tulee ilmi, että tiimissä keskusteluun toivotaankin näkemyksiä eri näkökulmista, ei-

kä odoteta sosiaalityöntekijänkään pysyvän vain tietyllä tarkasti määritellyllä alueella. Avoi-

mesti jossakin vastauksessa myös myönnetään, että erilaisia näkemyksiäkin tulee ja niistä

enemmän tai vähemmän keskustellaan. Tässä tulee myös esille se, että tiimin jäsenet voivat olla

esillä vähän oman vireystilansakin mukaan, esimerkkinä on hoitosuunnitelman tekovaihe.

N: Ehkä päällekkäisyyksiä voi tulla justiin näissä sosiaaliturvaselvittelyissä, …Ehkä lääkäri-kin pohtii jotakin sosiaaliturva-asioita, tarviiko lausuntoa ynnä muuta, että en mä nyt tiedä,että tarvisko lääkärien pohtia, kun kysyy sosiaalityöntekijältä. Ehkä jossain sellaisissa kun-toutusketjun pohdinnoissa, mutta en mä nyt tiedä onko se huono asia ollenkaan, että niitäkaksi ihmistä on pähkäillyt. Ja kyllä tuo potilaan sosiaalinen toimintakyky, kyllä sitä lääkä-ritkin arvioi, mutta sosiaalityöntekijä arvioi varmasti paremmin…en mä ehkä sellaista pääl-lekkäisyyttä ole kokenut tai en ainakaan huonona.

F:…(päällekkäisyydet) ei missään nimessä ( ongelma) …päinvastoin mä enempi ajattelen, et-tä jos ollaan liian kaukana toisistaan, niin se on enempi ongelmatiikkaa.

A: …että kaikki tekee mahdollisimman hyvin sen, mikä on oma spesiaali ja sit-ten…yhteistoiminnassa…toimii joustavasti ja …liikenne on molemminpuolista… tulee vuoro-vaikutuksellisuutta.

B:…psykiatriassa tiimityössä pitäis jotenkin miettiä, että mikä on se kenenkin erityisosaami-nen ja miten sitä kannattais käyttää.

Z: Ehkä jos ollaan liikaa sen oman peruskoulutuksen tai viitekehyksen puitteissa …lähdetäänhakemaan, että vastaavasti se mielikuva toisen työstä jää kovin kapeaksi ja sitten on vaanniin kuin, että nää kuuluu mulle, nää sulle ja me tehdään palanen kumpikin, niin en mä oikeinsemmoseen kovin vahvaan professiokäsitykseen usko.

Päällekkäisyyksiin suhtautuminen vaihtelee eri haastateltavien kesken. Haastateltavat myös

mieltävät ne eri tavalla. Joku haastateltava on sitä mieltä, ettei sosiaalityöntekijällä ja lääkärillä

ole sairaalassa yhteisiä alueita tai päällekkäisyyksiä.

Seuraavassa nelikentässä (taulukko 4) tarkastelen sitä, miten käsitys hoidon kokonaisuudesta ja

suhtautuminen yhteistyöhön määrittyy sen mukaan, painottaako vastaaja yhteistyösuuntautunut-

ta vai vahvaa professiokäsitystä ja asiantuntijuusmonopolia. Se, että kukin tekee oman työnsä,

pysyy reviirillään ja tulokset vedetään yhteen, perustuu siihen, että päällekkäisyydet koetaan lä-

hinnä työnjakokysymyksinä tai niitä ei koeta olevan. Edellä mainitut asiat olen taulukossa liittä-

90

nyt vahvaan professiokäsitykseen. Yhteistyösuuntautuneessa käsityksessä tunnistetaan yhteinen

työalue, sitä pidetään positiivisena eri näkökulmien hakemiseksi. Yhteisen työalueen joku haas-

tateltava kokee myös omaa työtä keventävänä, sillä oman vireystilan ollessa matalalla, joku

muu voi esimerkiksi tiimissä ottaa enemmän vastuuta eli kysymys on myös työssä jaksamisesta.

TAULUKKO 4. Lääkäreiden suhtautuminen päällekkäisyyksiin: yhteisen toiminnan alu-

eet vai työnjaon ongelmat

Yhteistyösuuntautunut käsitys Vahva professiokäsitysHoidon kokonaisuus Hoidon kokonaisuus koostuu yhteises-

tä pohdinnasta, yhteisen ymmärryk-sen hakemisesta ja erilaisten näkö-kulmien huomioimisesta.

Hoidon kokonaisuus muodostuu siitä,kun eri ammattilaiset tekevät omanosansa ”kakusta” ja osa-alueet liite-tään yhteen.

Suhtautuminen yhteistyö-hön

Tunnistetaan yhteinen työalue, jotapidetään positiivisena yhteistyön jayhteisen ymmärryksen hakemisenalueena.

Selkeät erilliset työalueet ja kukinrajautuu tiukasti oman alueensa tehtä-vien hoitoon. Yhteistä aluetta ei tun-nisteta tai se nähdään pelkästään työn-jaon ongelmana.

Yhteistyösuuntautuneen käsityksen puolesta puhuu Launis (1997, 124-125), joka toteaa, että

mitä enemmän asiantuntija erikoistuu, sitä enemmän hän myös menettää kykyä ymmärtää ih-

misen arkielämän kokonaisuutta ja erikoistuva asiantuntijuus mieluummin kaventaa ihmisen

elämää oman näkökulmansa mukaisesti. Esimerkkinä Launis mainitsee, miten lääketieteen tai

terveydenhuollon asiantuntija helposti kuvaa ihmisen elämää vain sairauksien ja tautien näkö-

kulmasta. Hänen mukaansa asiantuntijatyöltä kuitenkin odotetaan sellaisia ratkaisuja, jotka eivät

ole rakentuneet pääosin tieteenalakohtaisesti, eivätkä sijoitu yhden perinteisen asiantuntemuk-

sen reviireille.

7.3.3 Näkemykset sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyön onnistumisesta moniammatil-lisessa tiimissä

Tässä kappaleessa tarkastelen, miten lääkärit kuvaavat hyvin onnistunutta moniammatillista

tiimiyhteistyötä, jossa sosiaalityöntekijä ja lääkäri ovat mukana. Aineistoon perustuen tarkaste-

len ensin, millaista sosiaalityön osallistumistapaa lääkärit pitävät hyvänä ja toiseksi, millaista

tiimin toimintatapaa he pitävät onnistuneen tiimiyhteistyön perustana.

91

Ei-osallistuvaksi sosiaalityöksi luen haastateltavien ilmaisut siitä, että sosiaalityöntekijä ei ehdi

tiimiin, ei ole ehtinyt ennen tiimiä tutustua potilaan tilanteeseen tai sosiaalityöntekijää ei kukaan

edes huomaa ja ajatellaan hänen vain järjestävän potilaille käyttörahaa. Edelleen ei-

osallistuvaksi sosiaalityöksi luen sen, että sosiaalityöntekijä vain tiukasti rajautuu omalle alueel-

leen. Osallistuvan sosiaalityön puolestaan määrittelen siten, että sosiaalityöntekijä on sekä fyy-

sisesti läsnä että osallistuu aktiivisesti yhteiseen keskusteluun.

L: Huonoimmillaan se(moniammatillinen yhteistyö, jossa sos.tt mukana) se on silloin, kunhän ei esimerkiksi ehdi tiimiin, että on kokonaan pois. Tai sitten on sellainen tilanne, etteihän tunne potilasta ollenkaan…ja sitten on vaikea varmaan niin hyvääpanosta antaa kuin että jos on ehtinyt vähän …aikaisemmin itsekin siihen tilanteeseen tutus-tua.

D: Huonoimmillaan ehkä vois ajatella, että sitä sosiaalityöntekijää kukaan ei edes huomaatai että ajatellaan, että se vain järjestää potilaalle käyttörahaa osastolle.

F: …(moniammatillisessa yhteistyössä) …lähtökohta, että sosiaalityöntekijä osaa sen omankenttänsä, tuntee sitä lainsäädäntöä ja tietää asiat. …Mutta kun sen jälkeen lähtee mietti-mään…kyllä se (yhteistyö) huonoimmillaan on että hyvin tiukasti vain rajautuu sille omallealueelleen.

Lähes kaikki vastaajat kuitenkin toivovat ”osallistuvaa sosiaalityötä” eli sosiaalityön tarpeesta

osana tiimityötä vastaajat olivat periaatteessa hyvin yksimielisiä. Haastatteluvastausten perus-

teella voi siten päätellä, että lääkärit toivovat sosiaalityöntekijöiltä aktiivista osallistumista ja

omien tietojensa esiin tuomista tiimityössä. Launiksen (1994,10) mukaan 1980- luvun lopulla

kiinnostuksen kohteeksi asiantuntijuuden erittelyssä nousi äänetön ammattitaito tai hiljainen

tieto eli "tacit knowledge". Filanderin (1997, 139-140) mukaan sanattomalla, hiljaisella prakti-

sella tiedolla tarkoitetaan sellaista kontekstuaalista asioiden riippuvuussuhteiden tietämistä, jota

ulkopuolisille on vaikea selittää. Hän toteaa sen ohjaavan toimintaa kuitenkin kokemuksellisella

tasolla. Myös Launiksen mukaan äänettömällä ammattitaidolla tarkoitetaan perinteisesti asian-

tuntijuuden näkökulmaa, joka perustuu intuitioon ja kokemukseen. Työryhmissä ja tiimeissä voi

äänettömän asiantuntijuuden käsitteelle kuitenkin antaa myös toisenlaisen sisällön. Äänetön asi-

antuntemus ei osallistu yhteisten ajattelumallien rakentamiseen, mihin voi löytää useita syitä.

Esimerkkinä voi olla terveydenhuollon työryhmä, jossa vähemmän koulutusta saaneet työnteki-

jät kuuntelevat hiljaisina pitemmälle koulutettujen esittämiä faktoja, mielipiteitä ja käsityksiä.

Hierarkkisen yhteistyön perinteestä tulevat asiantuntijuuden mallit vievät tilanteen vanhoihin

kaavoihin. (Launis 1997, 130) Tutkimukseni haastatteluvastauksissa korostuu se, että sosiaali-

työntekijältä odotetaan aktiivista osallistumista tiimityöhön. Siitä johtopäätöksenä voi päätellä,

92

että lääkärit eivät ainakaan periaatteessa odota sosiaalityöntekijöidenkään olevan tiimissä vain

hiljaisina kuuntelijoina, vaan aktiivisina osallistujina.

Jos taulukossa (5) määritelty rajoittunut tiimityö katsotaan hyvin toimivaksi yhteistyöksi, silloin

sosiaalityöntekijältäkin odotetaan rajoittumista omalle alueelleen, koska sitä odotetaan kaikilta

tiimityöhön osallistuvilta. Koska rajoittuneessa tiimityössä hyvää tiimityötä kuvaa rajoittuminen

omalle reviirille, ongelmia voi päätellä syntyvän siitä, että ei pysy itselle määritellyllä reviirillä.

Jonkun vastauksen mukaan sosiaalityöntekijä ei voikaan vaikuttaa tiimityötä huonontavasti. Jos

yhteistyö toimii huonosti, se ei voi johtua sosiaalityöntekijästä, koska kosketuspintaa eli yhteistä

aluetta on niin vähän. Rajoittunut tiimityö tuo ehkä jollakin tavalla turvallisuutta ja on siinä

mielessä helppoa, ettei siinä asettauduta alttiiksi erilaisten näkemysten kirjolle. Rajoittuneessa

tiimityössä tavallaan kaikki tietävät tarkoin, mitä heiltä odotetaan. Toisaalta se rajoittaa yhteistä

pohdintaa ja uusien ajatusmallien hakemista. Kuten seuraavassa haastattelukatkelmassa tode-

taan, parhaimmillaan kaikilla on sama tavoite ja päämäärä. Mistä sama tavoite ja päämäärä sit-

ten saadaan? Yhteisestä tavoitteesta ja päämäärästä ei haastattelun yhteydessä tarkemmin kes-

kusteltu. Itse päättelen, että tiimityö vaatiikin jonkinlaista heittäytymistä asioiden pohtimiseen,

jos tavoite ja päämäärä halutaan yhdessä määritellä ja hakea niistä yhteinen ymmärrys.

X: Parhaimmillaan kaikilla sama tavoite ja päämäärä ja sillä lailla ne asiat sujuu, informaa-tio kulkee ja…ei tuu päällekkäistä työtä…Sitä vois tietenkin tulla semmoisissa, et kaikki sel-vittelee samoja asioita ja mikään ei johda mihinkään, mutta parhaimmillaan se menee niinettä kukin hoitaa sen oman palansa kakusta ja lopputuloksena on se kokonainen…potilaanhoito.

Y:…silloin kun moniammatillinen työryhmä toimii huonosti, silloin ne ristiriidat ovat jossakinmuualla kuin sosiaalityössä. Siinä ei kuitenkaan sitä kosketuspintaa oo niin kauhean paljon.

Osassa haastatteluvastauksissa tasavertaisuuden, eri näkökulmien esiin tulemisen ja tiimin jä-

senten keskinäisen tuen katsotaan vaikuttavan positiivisesti tiimityöhön. Sen sijaan liika hie-

rarkkisuus ja tiimin jäsenten kokemus oman näkökulmansa merkityksettömyydestä vaikuttaa

vastausten perusteella negatiivisesti tiimityöhön. Tämän määrittelyn mukaisen tiimityön olen

kuvannut "avoimen tiimityön" käsitteellä. Mielestäni avoin tiimityö antaa mahdollisuuksia löy-

tää uusia ratkaisuja, mutta on samalla vaativaa sekä tiimin jäsenille että varsinkin tiimin vetäjäl-

le. Sitä ei myöskään pakottamalla voi viedä tiimin toimintatavaksi, koska se on tuomittu epäon-

nistumaan, ellei siihen tiimissä ole valmiuksia ja pelätään esimerkiksi ”oman reviirin” menet-

tämistä.

93

A: … et toivon mukaan ja teorian mukaan ja todennäköisesti päästään parempaan tulok-seen… eri koulutuspohjilta työskennellään porukassa kuin että kaikki tekisivät vain tiukasti… kapealla sektorilla omaa työtänsä omassa pilttuussaan.

Z: (parhaimmillaan) …tuo sen oman tietämyksensä, mutta niin tuo sen jotenkin sekä tiedolli-sena, mutta tuo sitten sen myös niin kun ymmärrystason, että mitä on ymmärtänyt senoman…työntekijänä siitä tilanteesta …ettei vaan pelkästään tää mene lääketieteen ja hoito-tieteen jäsentämiseksi…vaan että myös psykologinen osaaminen, sosiaalityön osaaminen tu-lis esille. …ammatillinen osaaminen, näkökulmien sopivat erilaisuudet… eli toisaalta ym-märretään toisia, mutta toisaalta kumpikin tajuaa, että toisella on jotakin erikoisosaamista,koulutusta…kumppanuus, yhdessä tekeminen.

D: Mutta parhaimmillaan se on ehkä, että sosiaalityöntekijä on sellainen ihan tasavertainentiimin jäsen, jolla on oma erityisasiantuntijuus.

M: Varmaan parhaimmillaan se on sitä, että…vähän toinen toistaan auttavat siinä tiimissä.Joku tuo joltakin kannalta asiaa esille, joku saattaa tuoda jotakin muuta…annetaan ikäänkuin monenlaisia ideoita potilaallekin mietittäväksi. Jos se menee huonosti niin silloin jo-ku…se voi olla sosiaalityöntekijä yhtä hyvin kuin joku muu…tuo esiin jonkun asian … huo-nosti …sillä kertaa väärään aikaan ja huonolla sävyllä. Mutta minusta…siinä voi olla kukatahansa, et en mä nyt sitä nää, että se on sosiaalityöntekijään liittyviä asioita sen enempääkuin kehen tahansa persoonaan.

V: Huonoimmillaan se että on kovin hierarkkinen juttu eli että eri työntekijät kokee sen, ettäse mitä itse sanoo tai ajattelee ja näin niin ei ole merkitystä eikä vaikutusta.

Z: Se toisen ymmärrys, mitä se tuo siihen, niin että se kasvattaa sitä yhteistä ymmärrystä,…mä puhunkin mieluummin ehkä enempi ymmärryksestä kuin ihan semmosesta professio- taitieto-osaamisesta, että tieto-osaamisenkin voi välittää, mutta se pitää välittää sitten ymmär-rettävällä tavalla tilanteeseen nähden.

Moniammatillisessa arviointityössä Metteri (1996, 146) toteaa tulevan erityisen selväksi sen to-

siasian, että sama ilmiö on mahdollista yhtä aikaa tulkita ja määritellä eri tavoin. Peltomäki,

ym. (2002) arvelevat uuden asiantuntijuuden olevan valmiimman hyväksymään ajatuksen, jon-

ka mukaan ongelman kokonaisuuden tavoittaminen edellyttää vuorovaikutusta ja useita tarkas-

telupositioita. Ongelma pystytään näkemään kokonaisvaltaisemmin huomioimalla ja yhdistele-

mällä eri katsantokannat. Mitä avoimempi ja muutosherkempi asiantuntijuustoiminta on, sitä

suuremmalla todennäköisyydellä ongelmista pystytään näkemään muutakin kuin pelkkä pinta

eli se miten ongelmat ilmenevät. (Mt., 100.)

Seuraavassa nelikentässä (taulukko 8) kuvaan haastatteluaineistossa esiin tulleita näkemyksiä

hyvin tai huonosti toimivasta tiimiyhteistyöstä, jossa sosiaalityöntekijä on mukana.

94

TAULUKKO 5. Tiimiyhteistyö, jossa sosiaalityöntekijä on mukana

Hyvin toimiva yhteistyö Huonosti toimiva yhteistyöAvoin tiimityö Tasavertaisuus, eri näkökulmat, keski-

näinen tuki, yhteisen ymmärryksenhakeminen, eri näkökulmat esiin,ajatusten vaihto, kumppanuus ja yh-dessä tekeminen.

Liian hierarkkinen juttu, tiimin jäse-nen kokemus siitä, ettei omalla näkö-kulmalla ole merkitystä. Joku tiimi-työhön osallistujista tuo asiansa esillejotenkin huonolla tavalla. Tiukkarajautuminen omalle reviirille, olemi-nen liian kaukana toisistaan. Yhteis-työn epämääräisyys ja koordinoimat-tomuus, ” jos kaikki tekee kaikkea jamikään ei johda mihinkään”.

Rajoittunut tiimityö Kaikki hoitavat rajatusti oman alueen-sa, ei reviirirajojen ylityksiä. Selkeätyönjako, kun kaikki tietävät mitäheiltä odotetaan ja hoitavat rajatustioman osuutensa. Yhteistyö tarkoittaasitä, että tiimin jäsenet päättävät kukinvirka-asemansa mukaan omalta osal-taan ja tulokset vedetään yhteen.

Jos yhteistyö sujuu huonosti, se eijohdu sosiaalityöntekijästä, koskayhteistä aluetta on niin vähän. Koskatavoitteena on tiukasti rajautua omallealueelle, ongelmia syntyy, jos meneetoisen työntekijän alueelle tai reviiril-le.

Aineiston perusteella odotukset tiimityöltä ja hyvin tai huonosti toimivan tiimiyhteistyön mää-

rittely tulee sen mukaan, pitääkö vastaaja parempana avointa vai rajoittunutta tiimityötä. Rajoit-

tunut tiimityö on ehkä ”turvallisempaa” , kun se perustuu korostetusti pelkästään

yksilöasiantuntijoiden rinnakkaisen työn kokoamiseen. Tiimin jäseniltä odotetaan rajatusti

”oman alueensa” asioiden hoitoa ja tulokset vedetään yhteen. Avoin tiimityö vaatii sekä tiimin

vetäjältä että jäseniltä enemmän läsnäolemisen kykyä ja heittäytymistä yhteiseen pohdintaan,

mutta saattaa työmuotona olla inspiroivampaa ja uusia ratkaisuja tuovaa. Ehkä kysymys on

myös aikapulasta, avoin tiimityö vie enemmän aikaa kuin rajoittunut. Launiksen (1997) mukaan

moniammatillisuuteen ja rajojen ylityksiin ei automaattisesti päästä työn organisoimisella tii-

meiksi tai työryhmiksi, vaan asiantuntijayhteistyössä on tärkeää kiinnittää huomiota rajojen yli-

tyksiä ehkäiseviin ja tukeviin mekanismeihin. Perinteiset yhteistyön toimintatavat perustuvat

valtaosin yksilöasiantuntijoiden kohtaamisiin, joissa kukin asiantuntija tarkastelee asioita omas-

ta tai asiantuntija-alansa lähtökohdista. ”Toisen asiantuntemusta kunnioittamalla” säilytetään ra-

jat ja vältetään asioita, jotka aiheuttaisivat toisen reviiriin puuttumista. Automaattiseksi toimin-

tatavaksi muuttunutta yhteistyökäytäntöä ei myöskään yleensä oteta tietoisen pohdinnan koh-

teeksi, vaan esimerkiksi monitieteellisen asiantuntijaryhmän työssä kukin puolustaa oman tie-

teenalansa kysymyksenasetteluja ja menetelmiä. Helposti yhteistyön ongelma kiteytetään yhtei-

sen kielen puutteeksi, joka on kuitenkin aina osoitus myös yhteisten ajattelumallien puuttumi-

sesta ja näkemysten fragmentoitumisesta. (Mt., 129.)

95

Olkkosen pro gradu –tutkielmassa (2003) "Rajat ylittävä vai rajoista kiinni pitävä yhteistyö?",

tutkitaan avohuollon mielenterveystyöntekijöiden käsityksiä moniammatillisesta yhteistyöstä.

Tutkimus liittyy omaani siltä osin, että lääkärin ja sosiaalityöntekijän yhteistyö tapahtuu sairaa-

lassakin usein moniammatillisessa tiimissä. Olkkonen toteaa tutkimuksessaan yksilöasiantunti-

juuden ja asiantuntemusten välisten rajojen merkityksen korostuneen, mutta esille tulee myös

mainintoja yhteisestä osaamisesta. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että haastattelun edetes-

sä näkökulma käsiteltävään asiaan muuttuu, jolloin haastateltava saattaa ensin määritellä mo-

niammatillisuuden oman työnsä kautta konsultoinniksi ja myöhemmin asiayhteyden muuttuessa

määrittely tapahtuu potilaan näkökulmasta. Haastateltava työntekijä tuo onnistumisista kysyttä-

essä esille potilaan näkökulman, mutta normaalista käytännön työstä puhuttaessa korostuu oma

työ. Olkkonen pohtii, tarkoittaako tämä, että ihanteena olisi katsoa asioita moniammatillisesti ja

kokonaisvaltaisesti potilaan parasta ajatellen, mutta käytännön työn vaativan keskittymistä

omaan osuuteen. Pylväs (2003) on tutkinut sosiaalityön asiantuntijuutta erikoissairaanhoidossa.

Hänen mukaansa rajoja ylittävää asiantuntijuutta on lähinnä niillä osastoilla, joilla on perinteitä

moniammatillisten ryhmien toiminnasta sekä niillä työntekijöillä, jotka ovat pitkään työskennel-

leet samalla osastolla. Hän toteaa myös, että moniammatillisissa ryhmissä päällekkäistä työtä

on, eikä eri ammattiryhmien työtä voida selkeästi erottaa toisistaan, jolloin työntekijän oman

ammatillisen identiteetin merkitys korostuu. Edelleen hän toteaa, että hoitotyön muuttuminen

laaja-alaisemmaksi muun muassa omahoitajajärjestelmän kautta on tuonut sairaanhoitajan työn

sisältöä lähemmäksi sosiaalityöntekijän työtä. (Mt., 80.)

7.4 Yhteenveto lääkärien kokemuksista yhteistyön edellytyksistä, perusteluista sosiaali-

työn mukaan ottamiselle ja lääkäreiden käsityksistä lääkärin ja sosiaalityöntekijän tii-

miyhteistyöstä

Taulukossa (6) esittelen kootusti niitä tekijöitä, jotka haastateltujen vastauksissa kuvaavat yh-

teistyön edellytyksiä. Haastattelemani lääkärit näkevät yhteistyön edellytyksinä olevan ensinnä-

kin sen, että yhteistyöstä koetaan olevan hyötyä. Toiseksi yhteistyön tekemisen edellytyksenä

on yhteinen foorumi, yhteinen aika ja hyvä tiedonkulku. Kolmantena asiana haastateltavat toivat

esille sosiaalityöntekijän ammatillisuuteen ja persoonaan, sekä lääkärin ja sosiaalityöntekijän

henkilökemioiden yhteensopivuuteen liittyviä tekijöitä.

96

TAULUKKO 6. Lääkäreiden näkemykset yhteistyön edellytyksistä

Yhteistyön hyödyn ja merkityksen kokeminen 1. Lääkärin työn sujuvoittaminen2. Molempien etu, molemmat saavat tarvitsemansa tiedot3. Potilaan hyötyminen4. Kaikkien työviihtyvyys ja työssä jaksaminen

Yhteinen foorumi ja yhteinen aika 1. Henkilökohtainen tunteminen helpottaa yhteydenottoa2. Voidaan sopia yhteiset toimintalinjat3. Yhteistyöhön tarvitaan aikaa

Sosiaalityöntekijän ammatillisuuteen, persoo-naan, työn vaativuuteen sekä henkilökemioi-den yhteensopivuuteen liittyvät tekijät

1. Perehtyneisyys psykiatrisiin häiriöihin2. Työn yleiseen vaativuuteen liittyvä tiedon ja työnoh-

jauksen saatavuus3. Pystytään luomaan yhteinen/jaettu näkemys potilaan

tilanteesta

Halukkuus yhteistyön tekemiseen tulee siitä, että sillä nähdään olevan merkitystä ja hyötyä. Yh-

teistyön merkityksen ja hyödyn haastateltavat määrittelevät karkeasti jaotellen neljällä eri taval-

la: Lääkärin työn sujuvoittaminen, molempien etu lähinnä tiedonvaihtona, potilaan hyötyminen

ja kaikkien työssä jaksaminen ja työviihtyvyys. Yhteistyön toteutumiseksi tarvitaan tilaisuus ta-

paamiselle ja yhteistä aikaa. Ellei näitä ole, sen haastateltavat arvelevat vaikuttavan siten, että

kukin tekee työtään enemmän erikseen, eikä yhteisiä linjoja pystytä sopimaan. Sosiaalityönteki-

jän ammatillisuuden tai persoonan yhteydessä esille nousee myös työn psyykkinen kuormitta-

vuus ja sen vuoksi sosiaalityöntekijän työnohjaustarve. Varsinkin psykiatrisilla osastoilla uutena

aloittavalle sosiaalityöntekijälle eräs haastateltava toivoo jonkinlaista perehtyneisyyttä ja osaa-

mista psyykkisistä häiriöistä niin, että sosiaalityöntekijä osaisi suhtautua oikein eri potilasryh-

miin. Yhteistyöhön vaikuttavat ammatilliset ja persoonaan liittyvät tekijät olen ryhmitellyt sa-

maan kategoriaan, koska niiden välillä on vaikeaa tehdä eroa tämän aineiston sisällä.

Sosiaalityön osallistumisen olen jakanut kahteen eri malliin. Ensimmäinen on sosiaalityön

osallistuminen vierailevana tähtenä, jolloin hän on tavallaan itsenäinen ammatinharjoittaja, jota

käytetään erityistapauksissa konsulttina. Vaikka hän olisi säännöllisesti tiimissä, hän toimii sii-

nä rajoitetusti, konsulttiluonteisesti. Vierailevan tähden työssä korostuu suora potilastyö enem-

män kuin yhteistyö muiden kanssa. Tulppo (1991, 79) puhuu sairaalahierarkian ulkopuolella

toimivasta sosiaalityöntekijästä ”jokerina”, jolla on mahdollisuus liikkua sairaalan hierarkian

portailla melko vapaasti. Myös Leinosen (2001) pro-gradutyössä tuli esiin, haastateltujen sosi-

aalityöntekijöiden kokemus siitä, etteivät he nähneet sairaalahierarkian koskevan itseään juuri

millään lailla ja näkivät ammattikuntansa muodostavan oman, hierarkian ulkopuolella jäävän

97

itsenäisen ryhmittymänsä. Oman tutkimusaineistoni perusteella olen päätellyt, että sairaala-

hierarkian ulkopuolella ”jokerina” toimiva sosiaalityöntekijä voi toimia joko itsenäisesti tai olla

alisteisessa, avustavassa roolissa. Vierailevan tähden mallissa korostuu sosiaalityöntekijän oma

aktiivisuus osallistumiseen vaikuttavana tekijänä. Samoin korostuu konsultoivan osapuolen eli

lääkärin ja hoitajien aktiivisuus ja ymmärrys sosiaalityön tehtävästä ja asiantuntijuudesta psyki-

atrisessa erikoissairaanhoidossa. Avustavassa roolissa ollessaan sosiaalityöntekijä vastaa val-

miiksi tehtyihin kysymyksenasetteluihin, jolloin tulee esille myös valtasuhteet ja sosiaalityön

toissijainen asema rajatun tehtävän suorittajana. Mönkkösen (1996, 61) mukaan valtasuhteelle

on ominaista, että vain valtaa käyttävän toiminta ”lasketaan”. Hänen mukaansa tasavertaisessa

vuorovaikutussuhteessa molemmat ”liikahtavat” ja tarkistavat toimintatapojaan ja näkemyksi-

ään toisten osapuolien näkemysten kautta, kun taas valtasuhteessa valtaa käyttävä ei muuta toi-

mintaansa tai näkemystään. Myös moniammatillisessa työryhmässä saattavat Mönkkösen mu-

kaan vain joidenkin ammattiryhmien näkemykset vaikuttaa ja toisia näkökulmia ei lopputulok-

sessa huomioida.

Toinen osallistumisen malli on hoito- ja kuntoutusprosessissa kiinteästi mukana oleva sosiaali-

työ. Sosiaalityöntekijä on mukana jo potilaan tilanteen ja ongelmien määrittelyvaiheessa, jolloin

hänellä on mahdollisuus yhteistyössä muiden kanssa vaikuttaa ongelman määrittelyyn ja poti-

laan tilanteeseen laajemmin. Tässä mallissa korostuu vierailevan tähden mallia enemmän yh-

teistyö ja yhteinen pohdinta, kun sosiaalityö on mukana parhaimmillaan tasavertaisena jo on-

gelmanmäärittelyvaiheessa. Paljon riippuu siitä, miten tiimityö ja sosiaalityön osallistuminen

hoitopalavereihin, verkostopalavereihin tai perhetapaamisiin toteutuu ja miten tästä osallistumi-

sesta päätetään. Kyseessä voi olla vertikaalinen tai horisontaalinen yhteistyö. Taulukossa (7)

tarkastelen sosiaalityöntekijän osallistumisen mallien vaikutusta sosiaalityöntekijän toimintaan

osana potilaan hoitotiimiä.

98

TAULUKKO 7. Sosiaalityöntekijän osallistumisen mallit

Sosiaalityöntekijä vierailevana täh-tenä

Sosiaalityöntekijä hoitoprosessissakiinteästi mukana

Sosiaalityöntekijän asemasuhteessa hoitotiimiin

Itsenäinen oman ammatin harjoittaja,hoitotiimiin nähden ulkopuolinen, eiosallistu osaston arkeen, sivussa sai-raalahierarkiasta avustajan tai ”joke-rin” asemassa

Yhteistyöntekijä. Mukana ongelman-määrittely- ja hoitosuunnitelmavai-heessa, mukana osaston arjessa

Hoitoprosessiin mukaantulemisen tapa

Hoitoprosessiin mukaan tuleminenmäärittyy potilaan ongelmien, diag-noosin, toimintakyvyn vajeen, potilas-ryhmän tai potilaan oman toiveenmukaan, sosiaalityö ei mukana ongel-manmäärittelyssä. Hoitoprosessiintulovaiheessa korostuu konsultoijien jasosiaalityöntekijän oma aktiivisuus.

Sosiaalityöntekijällä mahdollisuus ollamukana määrittelemässä potilaantilannetta ja määrittämässä sosiaali-työn tarvetta kunkin potilaan kohdalla,sosiaalityöntekijä saa kokonaisvaltai-semman kuvan potilaan tilanteesta.

Sosiaalityöntekijän toimin-ta

Irrallisen tiedon tuojana lääkäriin jamuuhun tiimiin nähden, selvittää toi-mintamahdollisuuksia ja toimintake-hyksiä potilaalle tehtävää suunnitel-maa varten.

Sosiaalityö mukana muodostamassayhteistä, kattavampaa kuvaa potilaantilanteesta. Sosiaalityöntekijä mukanahoitoprosessissa, jossa myös kotiutuk-sen suunnittelu vähitellen tapahtuu, eipelkästään kotiutusvaiheessa vastaa-massa valmiisiin kysymyksenasette-luihin.

Jos sosiaalityöntekijä ei ole itse mukana ongelmanmäärittelytilanteessa, jonkun muun vastuulle

jää ongelmanmäärittely ja sosiaalityöntekijän konsultoinnista päättäminen. Sosiaalityön mukaan

ottamista tai ulkopuolelle jättämistä haastateltavat perustelivat karkeasti jaotellen kahdella eri

tavalla. Sosiaalityön osallistumisen tarve voidaan perustella ensinnäkin eriytyneellä potilaskoh-

taisella perustelulla eli potilaan toimintakyvyn vajeen, ongelmien tai diagnoosien kautta. Yh-

täältä tulee esille, että psykiatrinen potilas tarvitsee tavallista enemmän tukea, koska hänen toi-

mintakyisyytensä on sairauden vuoksi alentunut, eikä häntä voida vain ohjata luukulta toiselle.

Toisaalta kuitenkin pelätään liikaa ”hyysäämistä”, auttamista tai ”mukaan menemistä”. Sosiaali-

työntekijän toimintatapana tulee esille myös potilaan kanssa yhdessä tekeminen ja sen valvomi-

nen, että joku asia todella tulee hoidettua, vaikka ei sitä suoranaisesti potilaan puolesta teh-

täisikään. Eli tarvitaan tasapainottelua kuntoutuksellisen otteen kanssa siten, ettei lähdetä liikaa

tekemään potilaan puolesta, vaan saadaan hänet osallistetuksi ja olemaan aktiivinen oman

asiansa hoidossa. Metterin mukaan juuri terveydenhuollon sosiaalityöntekijä ottaa vastuuta eri-

laisista välitys- ja selvitystehtävistä, mikä osaltaan edistää sekä organisaation ”pyörittämistä” et-

tä asiakkaiden itsehallinta- ja osallistamispyrkimystä (Metteri 1993, 92).

99

Potilaan toimintakyvyn vajeen, ongelmien tai diagnoosien kautta sosiaalityön osallistumista

määriteltäessä heikkoutena on, että joku muu kuin sosiaalityöntekijä määrittelee ongelman, jon-

ka vuoksi sosiaalityöntekijää konsultoidaan. Konsultointiin johtavista ongelmista korostuvat sil-

loin luonnollisesti sosiaaliturvaan liittyvät asiat. Mikäli oletuksena on se, että konsultoidaan, jos

on sosiaalisia ongelmia ja ettei erikoissairaanhoitoon sosiaalisten ongelmien vuoksi jouduta

niin, miten erotetaan potilaan tilanteesta erikseen sosiaaliset ongelmat? Sosiaalityön tarve nou-

see esille, kun potilas oli päihdeongelmainen tai ns. kaksoisdiagnoosipotilas.

Toiseksi haastateltavat perustelevat sosiaalityön osallistumista prosessin vaiheen mukaan. Olen

karkeasti jaotellut hoito- ja kuntoutusprosessin kolmeen osaan eli tulovaiheeseen, varsinaiseen

hoito- ja kuntoutusvaiheeseen ja kotiutusvaiheeseen. Tulovaiheen sijasta voisi puhua hoidon al-

kuvaiheesta, jolloin varsinainen ongelman määrittely tehdään. Tulovaihe voidaan ymmärtää eri

pituisena aikana. Haastateltavat toivat esiin sekä sosiaalityöntekijän osallistumista puoltavia että

yhteistyöstä poissulkemista tukevia perusteluita. Periaatteessa kuitenkin haastateltavien yksi

ajatuskulku on, että ensin hoidetaan vaiva, joka on erikoissairaanhoitoon ajanut ja joka ei yleen-

sä ole sosiaalinen. Toinen ajatuskulku on, ettei sosiaalityö ole tarpeellista, koska sosiaaliturva-

asiat ovat tulovaiheessa toissijaisessa asemassa muuhun ongelmaan nähden. Nämä näkemykset

kertovat sosiaalityön näkemisestä kapeana ja vain sosiaaliturva-asioihin keskittyneenä. Kolmas

ajatuskulku on, että sosiaalityöntekijän tekemästä kartoituksesta ja hänen näkemyksestään olisi

apua heti alusta lähtien. Koko prosessissa tiiviisti mukana oloa puolustaa näkemys, että sosiaali-

työn pitäisi olla mukana jo ongelmanmäärittely- ja kysymyksenasetteluvaiheessa eikä vasta

myöhemmin vastaamassa jo asetettuihin kysymyksiin. Silloin sosiaalityöntekijä olisi itse myös

määrittelemässä, milloin hänen osallistumisensa olisi tarpeen verkostopalavereissa ja perheta-

paamisissa tai sanomassa, keitä hänen näkemyksensä mukaan palaveriin tulisi kutsua. Erään

haastatellun mukaan sosiaalityön osuus tulee parhaiten esiin, kun sosiaalityöntekijä on mukana

koko hoito- ja kuntoutusprosessissa. Pelkässä kotiutusvaiheessa mukana olo puolestaan viittaa

irrallisiin ja paljolti taloudellisiin asioihin tai kotipalveluun liittyviin järjestelyihin. Toisaalta

haastatteluvastauksissa tulee myös esille, että sosiaalityötä ei välttämättä tarvita silloin, kun ky-

seessä on kapeasti katsottuna potilaan hoitoon liittyvä asia, jonka joku määrittelee niin, että ky-

seessä on sairauden oireet ja niiden hoito. Jonkin verran epäselväksi itselleni jäi, mikä on psyki-

atrisella potilaalla sairauden hoitoa. Yhtenä ajatuskulkuna tulee esiin myös se, että sosiaalityön-

tekijän osallistuminen riippuu siitäkin, missä roolissa hän kussakin toimipisteessä on eli työssä

100

on paljon sellaista mikä on yhteistä osaamisaluetta kaikille ammattiryhmille, syventävää tietoa

sitten on eri alueilta ammatin ja muun kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.

Perhetapaamisiin ja verkostopalavereihin sosiaalityö otetaan tämän ryhmän haastatteluvastaus-

ten perusteella harkinnan mukaan erityisillä perusteilla. Samaa asiaa olen sivunnut käsitellessäni

lääkäreiden käsityksiä sosiaalityöntekijän tehtävästä ja asiantuntijuudesta. Olennaista mielestäni

on se, onko sosiaalityöntekijä itse määrittelemässä sitä, milloin hänen läsnäolonsa on tarpeellis-

ta ja priorisoimassa itse oman työnsä tärkeysjärjestystä. Kaikissa vastauksissa tuli esille, että

verkostopalavereiden järjestäminen ei ole sosiaalityöntekijän tehtävä, vaan tehtävä kuuluu lä-

hinnä omahoitajalle. Ristiriitaista on mielestäni se, että toisaalta sosiaalityöntekijän kirjallista

perhe- ja verkostokartoitusta pidetään tärkeänä, mutta perhetapaamisiin ja verkostopalavereihin

osallistumista pidetään toissijaisena tehtävänä. Useampia viittauksia tuli sosiaalityön resurssin

niukkuuteen, jolloin sosiaalityöntekijää katsotaan tarvittavan ensisijaisesti muuhun kuin perhe-

tapaamisiin ja verkostopalavereihin.

Seuraava taulukko (taulukko 8) havainnollistaa sitä, millä perusteella haastatellut lääkärit pitä-

vät tai eivät pidä sosiaalityön osallistumista tarpeellisena sairaalaan tulovaiheessa. Tulovaihee-

seen löytyy perusteluja sekä sosiaalityön osallistumiselle että pois jättämiselle. Yhtenä näkö-

kohtana on, että sosiaalityöntekijän osallistuminen riippuu hänen roolistaan kyseisellä poliklini-

kalla. Sosiaalityön osallistumisessa korostuu kotiutusvaihe, jossa kaikki haastatellut näkevät so-

siaalityön osallistumisen tarpeelliseksi. Sosiaalityöntekijän osallistumisen hoito- ja kuntoutus-

prosessiin lääkärit näkevät tarpeellisena potilaan auttamisessa, sosiaaliturvan tarkistamisessa ja

sen selvittämisessä, onko jatkohoitosuunnitelma lähinnä maksusitoumusten näkökulmasta.

Haastatteluaineistossa tulee esiin myös pohdinta siitä, miten merkityksellistä on, missä vaihees-

sa sosiaalityöntekijä otetaan yhteistyöhön mukaan. Yhdessä vastauksessa näkökohtana on, että

mikäli sosiaalityön resursseja olisi enemmän käytössä, olisi myös yhteistyötä enemmän esimer-

kiksi omahoitajan työparina.

101

TAULUKKO 8. Erilaisia tapoja määritellä tarve sosiaalityön osallistumiselle

Tulovaihe/Alkuvaihe Hoitoprosessi Kotiutusvaihe Perhe- ja verkostopalave-rit

Sosiaalityönosuus eitarpeellinen

Alkuarviossa korostuusairaus/vaiva, joka tuoerikoissairaanhoitoon jase, miten sitä lähdetäänhoitamaan

- - Verkostopalaverin järjestä-minen ei ole sosiaalityönte-kijän, vaan lähinnä omahoi-tajan tehtävä.Sosiaalityön resurssienniukkuus.Ei mukana ellei nähdäerityistä tarvetta sosiaalityönmukanaololle.

Sosiaalityönosuus tarpeel-linen

Sosiaalityöntekijätarpeen tulovaiheenkartoituksessa ja alku-hoitosuunnitelmanteossa.

Sosiaalityöntekijä itsemukana määrittelemäs-sä sosiaalityön tarvettapotilaan hoitoprosessis-sa ml. verkosto- japerhepalaverit.

Sosiaalityöntekijänmukanaolo riippuu siitä,missä roolissa hän esim.pkl:lla on, mutta tulo-vaiheessa keskitytäänyl. ajankohtaisiin jausein käytännön asioi-hin.

Myös se vaikuttaasiirtyykö potilas avo-hoitoon vai osastolle.

Tekee suoraa potilastyötä,auttaa potilasta sekaisinmenneiden asioiden järjes-tämisessä, selvittää jatkohoi-toa maksusitoumuspuolelta,osaa sanoa onko potilaanhoitosuunnitelma toteutta-miskelpoinen, tietää yhteis-toimintatahot, sos. edutkäydään tiimissä läpi.Tärkeää, missä vaiheessakysytään sosiaalityöntekijäämukaan ja missä vaiheessasosiaalityö tulee yhteistyö-kumppaniksi.Jos resursseja enemmän,käyttöä enemmän ammatti-taidosta ja persoonastariippuenSosiaalisen tilanteen japerhetilanteen kirjallisiakartoituksia toivotaan lisää.

Saattaa potilaan toi-meentulotuen asiak-kaaksi, mukana järjes-tämässä kuntoutuskoti-paikkaa, varmistaaavohoidon käynnisty-misen, tietää vaihtoeh-dot ja mahdollisuudet(kehykset), mitä kunkinpotilaan kanssa voisuunnitella, kotiutus-vaiheessa tärkeä tuke-massa kotona selviyty-mistä.

Sosiaalityöntekijä mukaan,jos muilta töiltään ehtii -toissijainen tehtävä.Porukassa lapsia, lastensuo-jeluasia.Tarpeen käyttää muunlaistaerityisosaamista kuin perhe-terapeuttista.Perhetapaamisia tarvittaisiinlisää, ei niinkään merkitystä,kuka järjestää.Kaikkia tarpeellisia tahoja eivälttämättä huomata kutsuamukaan, jos keskitytäänvain lääketieteeseen ja elleisos.tt. mukana tiimissä,jossa verkostopalaverinjärjestämisestä päätetään.

Haastatteluvastausten perusteella olen jakanut tiimiyhteistyöhön vaikuttavat asiat kolmeen

pääryhmään: 1. sosiaalityöntekijän ja lääkärin erilaiset tiimiroolit, 2. suhtautuminen päällekkäi-

syyksiin ja 3. odotukset tiimiyhteistyölle tai näkemys hyvin tai huonosti toimivasta tiimiyhteis-

työstä. Tiimirooleja olen tarkastellut ensinnäkin haastatteluissa määriteltyjen perusroolien kaut-

ta. Toiseksi olen tarkastellut rooleja siltä kannalta, miten niissä tulee esille suhtautuminen yh-

teistyöhön ja tarkkaan ammattiroolin mukaiseen toimintaan. Suhtautumisen päällekkäisyyksiin

olen vastausten perusteella jakanut vahvan professiokäsityksen mukaiseen ja yhteistyösuuntau-

tuneeseen. Onnistuneen tiimiyhteistyön kuvausten perusteella olen ensin tarkastellut sosiaali-

työn osallistumisen tai ei-osallistumisen vaikutusta haastateltujen kokemukseen onnistuneesta

tiimityöstä. Useimmissa vastauksissa toivotaan osallistuvaa sosiaalityötä tiimeihin eli voi sanoa,

että sosiaalityön aktiivinen osallistuminen nähdään tiimityössä positiivisena ja tarpeellisena.

102

Onnistunut tiimityö on vastausten perusteella määritelty kahdella eri tavalla. Osassa vastauksis-

ta onnistunut tiimityö oli sitä, että kukin rajoittuu tarkasti omalle alueelleen. Toisen päälinjan

mukaan onnistunut tiimityö perustuu tasavertaisuudelle ja eri näkökulmien esiin tulemiselle se-

kä tiimin jäsenten keskinäiselle yhteistyölle ja keskinäiselle tuelle. Eli tiimityölle on eri vastaa-

jilla selkeästi kahden päälinjan mukaiset erilaiset odotukset. Seuraavassa taulukossa (taulukko

9) olen havainnollistanut vastausten perusteella tiimiyhteistyöhön vaikuttavia seikkoja. Taulu-

kossa näkyy kootusti ne seikat, jotka haastatteluvastausten perusteella vaikuttavat tiimiyhteis-

työhön eli tiimiroolit, suhtautuminen päällekkäisyyksiin ja odotukset tiimityöltä eli näkemykset

hyvin tai huonosti toimivasta tiimiyhteistyöstä.

TAULUKKO 9. Lääkäreiden näkemykset tiimiyhteistyöhön vaikuttavista tekijöistä

Sosiaalityöntekijän ja lääkärin erilaiset tiimiroolit 1. Perusrooli2. Rajattu rooli3. Yhteistyörooli, jossa myös persoonallista osaamista

tuodaan esille.Suhtautuminen päällekkäisyyksiin ja yhteisiinalueisiin

1. Yhteistyösuuntautunut käsitys2. Vahva professiokäsitys

Odotukset hyvin toimivalle tiimiyhteistyölle. 1. Avoin tiimityö2. Rajoittunut tiimityö

Aineistossa tulee esiin paljon viitteitä siitä, että hyvin toimivana tiimiyhteistyönä pidetään

"avointa tiimityötä", jossa päällekkäisyyksistä vallitsee yhteistyösuuntautunut käsitys ja hyvänä

tiimiroolina pidetään yhteistyöroolia. Tämä viittaa asiantuntijuuden horisontaalisen ulottuvuu-

den huomioimiseen. Launis (1997, 127-128) puhuu tässä yhteydessä uudesta asiantuntijuudesta,

joka korostaa ei-kenenkään -reviiriltä löytyviä uusia innovatiivisia ratkaisuja ongelmatilantei-

siin. Toisaalta vastauksissa tulee esille myöskin rajoittuneen tiimityön suosiminen. Silloin ko-

rostuu työntekijöiden omalle reviirille rajattu tiimirooli ja vahva professiokäsitys. Puhutaan asi-

antuntijuuden vertikaalisesta ulottuvuudesta eli yksilöasiantuntijuuden korostumisesta. Se tar-

koittaa sitä, että kukin tekee rajatusti osansa ja tulokset vedetään yhteen, yhteiset alueet ja pääl-

lekkäisyydet koetaan lähinnä työnjakoasiana.

Usein sosiaalityöntekijän ja lääkärin yhteistyö tapahtuu moniammatillisessa tiimissä, jossa mu-

kana on lääkärin ja sosiaalityöntekijän lisäksi muidenkin ammattien edustajia eli lähinnä sai-

raanhoitajia, mielenterveyshoitajia ja joskus myös psykologi. Tiimiyhteistyön sujumiseen vai-

kuttaa silloin mielestäni viestinnän sujuminen. Qvretveit (1995, 231-232) kuvailee kolmea vies-

103

tintätyyppiä, joista ensimmäinen on yksisuuntainen viestintä. Toisena hän kuvailee kaksisuun-

taisen viestinnän, jossa kaksi ihmistä tai ryhmää lähettää toisilleen tai vaihtaa keskenään infor-

maatiota, josta hän mainitsee esimerkkinä hoidon ja hoivan kokonaisjärjestelystä vastaavan tii-

min. Kolmantena mainitaan vuoropuhelu, jossa kaksi ihmistä tai ryhmää työskentelee yhdessä

luodakseen uutta yhteistä merkitystä ja ymmärtämistä. Vuoropuhelun hän toteaa edellyttävän

kaksisuuntaista viestintää, joskaan monet kaksisuuntaiset keskustelutilanteetkaan eivät ole vuo-

ropuheluja. Mönkkönen (1996, 59-62) puhuu samasta asiasta kuvaten dialogista kieltä, jota

luonnehtii avoimuus, arvaamattomuus ja moniäänisyys. Sen vastakohtaa, monologista kieltä,

puolestaan kuvaa hänen mukaansa ”yksiäänisyys”, syy-seuraussuhteet ja ennustettavuus. Dialo-

gissa, johon ei liity ehdotonta tietämistä on hänen mukaansa kysymys kommunikaatiosta, jossa

joukkueen on päätettävä asioista keskenään ilman tuomaria tai asiantuntijaa ja jossa ongelmien

ratkaisuja tuotetaan yhdessä. Moniäänisyyden Mönkkönen toteaa olevan edellytyksenä ajatte-

lulle ja asiantuntemuksen tai asian tutkimisen kehittymiselle. Sen lisäksi tarvitaan hänen mu-

kaansa kykyä tehdä yhteistyötä, jota kuvaavia sanoja käytetään yleensä hyvin epämääräisesti.

Hän toteaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työn kannalta olevan tärkeää sekä moniammatilli-

sessa työssä että asiakassuhteessa oppia tunnistamaan ne tilanteet, joissa käytetään valtaa, teh-

dään yhteistyötä tai syntyy yhteistoimintasuhde. Ajatusten vaihtoa kehittyneessä tiimityössä

voidaan siis luonnehtia esimerkiksi sanoilla vuoropuhelu, avoimuus, arvaamattomuus, moni-

äänisyys ja dialogisuus. Siitä, mitä tiimityöskentely on ja mitä siltä odotetaan tulisi siten osallis-

tujien kesken vallita jonkinlainen yhteisymmärrys. Pellinen (1996, 138) toteaa moniammatilli-

sen työryhmän kehitysvaiheita tutkittuaan, että on turha odottaa ymmärryksen kasvamista, jos

kaikki vain pitäytyvät tiukasti omalla reviirillään. Yhteistyön rakentamiseen hän kehottaa anta-

maan aikaa kiireestä huolimatta.

Haastatteluaineistoni sivusi potilaan osallistumista tiimiin oman asiansa käsittelyyn, vaikka po-

tilaan osallistuminen ei tässä työssä tullutkaan keskeiselle sijalle. Siitä on omassa tutkimukses-

sani vastaajien kesken erilaisia näkemyksiä, joihin en tässä työssä kuitenkaan enempää paneu-

du. Potilaan osallistuminen on kuitenkin yksi keskeinen asia keskusteltaessa moniammatillisesta

yhteistyöstä. Blandin & Renoufin (2001, 240) mukaan ammatillisista näkökulmista johtuvat

vaikeudet todennäköisesti lievittyvät, jos on selkeä sopimus asiakkaan toiveiden ja tarpeiden

asettamisesta etusijalle. Heidän mukaansa nämä strategiset liitot - yhteistyö potilaiden ja omais-

ten kanssa - edistävät sosiaalityön selviytymistä mielenterveyden alueella samalla, kun ne tar-

joavat lujan pohjan monitieteelliselle yhteistyölle.

104

7.5 Lääkäreiden näkemykset psykiatrisen erikoissairaanhoidon tulevaisuuden haasteista

Haastatellut lääkärit näkevät tulevaisuuden haasteita sekä sairaalahoidon laadun parantamisessa

että hoitoketjun selkeyttämisessä ja parantamisessa. Siirtymävaiheessa sairaalasta avohoitoon

eli yhteistyössä avohoitoon päin nähdään olevan eniten kehittämistarpeita. Lisäksi askarruttaa

se, miten psykiatrisen potilaan rooli ja identiteetti omaksutaan ja miten psyykkinen sairaus edel-

leen on potilaita leimaavaa. Vain yksi haastateltava pohti seikkaa, jonka voisi yhdistää eri am-

mattiryhmien yhteistyöhön eli toivetta uusien ajatusten ja erityistyöntekijänäkökulman – niin

psykologin kuin sosiaalityöntekijänkin - tulemisesta enemmän esille sekä tähän liittyen resurs-

sikysymystä.

Y:…se ettei aiheutettaisi ongelmia, että tuota suurin ongelma…semmonen …psykiatrisen po-tilaan rooli…ruvetaan korjaamaan sellaista, mikä ei oo rikki…Suurin vaara psykiatrisessaerikoissairaanhoidossa mun mielestäni on se psykiatrisen potilaan identiteetti.

T:… jos mennään fraaseihin…niin ”toimiva hoitoketju”, joka paperilla toimii hyvin.

M: Se on tietty hoidon tehokkuus, joka lisääntyy koulutuksella ja niiden interventioiden tar-kemmalla miettimisellä…Henkilökuntaa täytyy olla riittävästi…selkeästi erilaisia koulutus-juttuja, että kun niitä saadaan läpi riittävästi, niin …hoito entisestään paranee, pystytään ta-paamaan riittävästi perheitä ja tarkemmin kohdentamaan ne keskustelut. …Ja sitten tietenkintää liikkuvuus sairaalan ja avohoidon välillä …ja tietenkin kynnyksen madaltumista sairaa-lan ja avohoidon välillä…alaspäin se leimaantumisen osuus…ja tietenkin heidän elämänlaa-tunsa kohentaminen…ja nimenomaan tuommoisten pienten työpaikkojen löytämi-nen…päihdeongelman vähentäminen.

N:…sairaanhoidossa pitäisi ottaa entistä enemmän huomioon potilaan perhe ja sitten näämuut potilaan yhteistyökumppanit…mä nyt ajattelen avohoitoa…eli se siirtyminen avohoi-toon on semmoinen pullonkaula …sairaalassa liian vähän kuullaan avohoidon asiantunte-musta hoidon suunnittelussa, koska ne tuntee potilaan parhaiten.

B: Ketä kannattaa hoitaa sairaalahoidossa…mietittäis ne, et miks nyt on täällä ja mikä on sesemmonen ongelma, johon sairaalahoidolla voidaan puuttua…ja minkälainen panostus olisjärkevää.

S: Kartoituksissa on selkeesti puutetta ja kunnollisissa hoitoketjuissa, joissa tietäis jokainenpaikkansa.

J: Hoitoketjun sujuvuuteen, aktiiviseen uuden tiedon soveltamiseen ja potilaskeskeisyyteen.

Z: …resurssointi eli sitten myös eri näkökulmien, ammattiryhmien väliset suhdelu-vut…määrää näkökulmien vahvuuksia …yhteisen ymmärryksen jakaminen niin silloin jokai-

105

nen toimija on vahvempi myös siinä omassa roolissaan, mutta jos ei se pysty saavuttamaan,vaan tulee hyvin pirstaleista näkemystä, niin silloin jokainen ajaa vähän niinkun omaa ase-maansa ja se kokonaisvaikutus jää heikommaksi. Että työyhteisöjen dynamiikka ja hyvinvoin-ti ynnä muuta niin musta ne edistäis kaikki nimenomaan tällaista sekä asiakasnäkökulmaa,omaisnäkökulmaa että myöskin erityistyöntekijänäkökulmaa, koska silloin on tilaa uusilleajatuksille.

C: …hoidosta jatkohoidon puolelle, että se siirtymävaihe saatais mahdollisimman hyvin hoi-dettua…elikkä se tieto työntekijöiden välillä kulkis, …yhteisneuvotteluja toivoo kaikki,…systeemi ei enää ole niin järkyttävän sairaalakeskeinen niin kuin se joskus oli.

X: Jonkinlaiseen järjestelmällisyyteen…kokonaisuudessaan.

TAULUKKO 10. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon tulevaisuuden haasteet

SAIRAALAHOITO SUUNTAUTUMINEN SAIRAA-LASTA ULOSPÄIN

POTILAAN ASEMAAN LIITTY-VÄT HAASTEET

Hyvät kartoituksetHoidon tehokkuus ja oikeakohdentaminenPotilas- perhe- ja verkosto-keskeisyys Resurssointi niin,että erityistyöntekijänäkö-kulmat ja uudet ajatuksettulevat esille

Toimiva hoitoketjuSujuva siirtymävaihe sairaalastaavohoitoonYhteistyö avohoitoon päin

Psyykkisten sairauksien leimaavuudenvähentäminenHoidon kynnyksen alentaminenPsykiatrisen potilaan roolin omaksu-misen vähentäminenPäihdeongelmien vähentäminenTuettujen työpaikkojen lisääminen

Lääkäreiden määrittelemissä tulevaisuuden haasteissa oli paljon samaa kuin Kananojalla (1997,

47-48), joka Sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin nimeämänä selvityshenkilönä selvitteli

sosiaalityön kehittämistarpeita. Hän toteaa terveydenhuollon sosiaalityön keskeiseksi kehittä-

mistarpeiksi nousevan kuntoutukseen liittyvien kysymysten, hoitoaikojen lyhenemisestä johtu-

van lisääntyvän yhteistyön tarpeen omaisten ja avohuollon henkilöstön kanssa sekä potilaan oi-

keuksiin liittyvän ohjauksen ja neuvonnan. Edelleen hän toteaa, että hoitoketjujen kehittämises-

sä sosiaalityön voimavarat tulee ottaa tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Psykiatriseen sairaan-

hoitoon ja mielenterveystyöhön liittyvä sosiaalityö on hänen mukaansa monin tavoin noussut

esiin huomiota kaipaavana kehittämisalueena. Syynä tähän hänen mukaansa on psykiatrian pii-

rissä erityisen nopeasti toteutunut palvelurakenteen muutos. Jotta siirtyminen pois laitoksista to-

teutuisi turvallisesti ja potilaan toimintaedellytyksiä tukevalla tavalla, tarvitaan Kananojan mu-

kaan laitoksissa sosiaaliturvan vireille panoa sekä avohoidon palveluiden ja tukiverkkojen var-

mistelua. Tästä valmistelutyöstä kuuluu hänen mukaansa suuri osa sairaalan sosiaalityöntekijän

tehtäviin. Sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden huomioiminen, avohuoltoyhteyksien hoitami-

106

nen ja hoitoketjun varmistaminen ovat Kananojan mukaan hoitoaikojen lyhentyessä entistä tär-

keämpi osa psykiatrisen potilaan hoitokokonaisuutta.

Kiikkalan (1998) tutkimuksessa tulee ilmi, että erityisen leimaavaksi psykiatriset potilaat koke-

vat psykiatrisen diagnoosin asettamisen. Samoin Kiikkalan tutkimuksen mukaan psykiatrisilla

potilailla on monelle elämänalueelle ulottuvia ongelmia. Sosiaalityön laajempi näkemys juuri

on omiaan vaikuttamaan siihen, ettei keskitytä pelkästään diagnoosin ja sairauden hoidon ympä-

rille, vaan otetaan huomioon potilaan elämän laajemmat yhteydet. Silloin ei korostu pelkästään

psykiatrisen potilaan rooli vaan kaikki muutkin roolit, jotka potilaalla elämässään on ja sen poh-

timinen, miten häntä voidaan myös näissä rooleissa tukea. Ymmärrän myös diagnoosin tarpeel-

lisuuden silloin, kun sairauden hoidosta päätetään. Myös sosiaaliturvajärjestelmä vaatii diag-

nooseja. Olen kuitenkin myös pohtinut näiden diagnoosien leimaavuutta erityisesti nuorille ih-

misille ja sitä, mitä ne mahdollisesti vaikuttavat myöhemmässä elämässä.

8 YHTEENVETO JA POHDINTA

Haastateltujen lääkäreiden näkemyksenä sosiaalityöntekijän perustehtävästä korostuu potilaan

taloudellisen selviytymisen turvaaminen, jota kaikki haastateltavat pitävät sosiaalityöntekijän

perustehtävänä. Etuisuuksista selvillä pysyminen on hankalaa ja siksi haastatteluissa tulee esille

tyytyväisyys siitä, että sosiaalityöntekijät pitävät huolta etuisuuksista ja informoivat lääkäreitä

niihin tarvittavista lausunnoista. Selvittely- ja yhteistyötehtäväksi nimeämääni aluetta voisi

luonnehtia tietynlaiseksi toimintamahdollisuuksien taustojen tai raamien luomiseksi sille, miten

potilaan hoidossa, kuntoutuksessa ja kotiutuksessa edetään. Siihen kuuluvia sosiaalityöntekijän

tekemiä kartoituksia suuri osa haastatelluista pitää tärkeinä ja informatiivisina. He toivovat so-

siaalityöntekijöiltä enemmän potilaiden tilanteiden kartoituksien dokumentointia. Yksi haasta-

telluista näki sosiaalityöntekijän perustehtävänä myös moniammatillisen tiimin jäsenenä toimi-

misen.

Sosiaalityön asiantuntijuus tulee vankimmin esiin sosiaaliturva-asioiden hallinnassa. ”Pykälä-

viidakkoa” moni haastateltava pitää niin sekavana, että sitä päivittämään sosiaalityö toivotetaan

tervetulleeksi varsinkin, kun hoitohenkilökunnan tiedon taso kyseisissä asioista vaihtelee osas-

toittain. Yhteistyöverkostojen, - kanavien ja järjestelmien asiantuntijuus nähdään joissakin haas-

107

tatteluvastauksissa paljolti sosiaalityöntekijän henkilöstä riippuvaiseksi asiantuntijuudeksi.

Työntekijän henkilöstä riippuen asiantuntijuutta on enemmän tai vähemmän. Jotkut haastatelta-

vat näkevät sosiaalityön asiantuntijuuden laajempana ja odottavat sosiaalityöntekijältä tiedon

tuojaa laajempaa osallistumista tiimissä.

Tässä tutkimuksessa tulee esille haastateltujen lääkäreiden keskenään erilaiset käsitykset psyki-

atrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityön asiantuntijuudesta ja sosiaalityöntekijän tehtävien si-

sällöstä. Sosiaalityön osallistuminen voidaan nähdä laajana osallistumisena tai kapeana talou-

dellisiin asioihin painottuneena konsultoivana työnä. Saman henkilönkin haastattelussa saattaa

tulla esiin nämä molemmat korostukset. Ristiriitaista on mielestäni se, että vaikka haastateltu

henkilö tuntuu periaatteessa ymmärtävän sosiaalityön laaja-alaisuuden, hän ei kuitenkaan käy-

tännön työssä näe tarpeelliseksi sosiaalityön mukana oloa hoitoprosessissa. Perusedellytyksenä

sille, että ymmärtää ja arvostaa toisen henkilön asiantuntijuutta ja pyrkii tämän kanssa yhteis-

työhön, on riittävä tieto tämän työn sisällöstä ja työnkuvasta. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon

lääkäreillä on haastatteluaineiston perusteella keskenään erilaisia näkemyksiä ja epätietoisuutta

sairaalan sosiaalityön roolista ja asiantuntijuudesta. Jotkut haastatelluista kuvaavat sosiaalityön-

tekijän roolin selkiytyneen yhteistyötä tekemällä, mutta uudelle, vasta aloittaneelle lääkärille

sosiaalityöntekijän rooli on ollut lähes vieras. Käsitysten muodostuminen sosiaalityöstä on ollut

melko sattumanvaraista ja omiin työkokemuksiin perustuvaa. Varsinkin uusille lääkäreille – ku-

ten joku haastatelluista ehdottaakin – tarvittaisiin jonkinlainen ”tietopaketti” sosiaalityöntekijän

työstä. Tämän tutkimuksen perusteella syventävää tietoa sosiaalityöstä tarvitsisi myös osa jo pi-

dempään työssä olleista lääkäreistä. Mielestäni epäselvyys sosiaalityön roolista psykiatrisessa

erikoissairaanhoidossa haastaa sosiaalityöntekijät pohtimaan, miten tuoda osaamistaan ja asian-

tuntijuuttaan aktiivisemmin esille.

Tämän tutkimuksen mukaan näyttää pitävän paikkansa Qvretveitin toteamus siitä, että eri ihmi-

set tulkitsevat samaan asemaan liittyvät velvoitteet eri tavoin. Tämä näkyy mielestäni esimer-

kiksi siinä, miten eri tavoin samassa asemassa olevat henkilöt –tässä tutkimuksessa lääkärit -

suhtautuvat yhteistyöhön muiden ammattien edustajien kanssa. Haastateltavien kesken näkyvät

eroavaisuudet suhtautumisessa moniammatilliseen yhteistyöhön kertovat enemmänkin eroista

eri henkilöiden kuin eri ammattiryhmien välillä. Yhteistyön edellytyksinä aineistossa korostuu

yhteistyön hyödyn ja merkityksen kokeminen sekä tilaisuuden, yhteisen ajan järjestyminen.

Koetuista hyödyistä näen erityisen tärkeänä paitsi potilaiden hyötymisen myös eräässä haastat-

108

telussa esiin tulleen työyhteisön työviihtyvyyden ja työssä jaksamisen. Viimeksi mainittu hyöty

luo pohjan sille, että välillä raskaassakin psykiatrisessa työssä työntekijät jaksavat. Kun yhteis-

työ toimii hyvin, se on kaikkien työntekijöiden ja ennen kaikkea potilaan etu. Työssä viihtyvyy-

teen vaikuttaa se, millaiset mahdollisuudet tässä yhteistyössä on käyttää omaa asiantuntijuuttaan

ja osaamistaan. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän kannalta on turhauttavaa, jos hän työssään jou-

tuu rajoittumaan pelkästään suorittamaan hänelle annettuja yksittäisiä tehtäviä, kun koulutus ja

työkokemus kuitenkin antavat tietoa ja taitoa tehdä työtä kokonaisvaltaisemmin. Tarkoituksen-

mukaisella yhteistyöllä on mahdollisuus saavuttaa sekä kattava kokonaisnäkemys potilaan tilan-

teesta, mutta myös vähentää yksittäisten työntekijöitten työpaineita. Sujuvalla yhteistyöllä välte-

tään turhaa päällekkäistä työtä ja löydetään yhteinen tavoite potilaan hoidolle. Hyvän yhteis-

työilmapiiriin luomiseen kannattaisi panostaa työntekijöiden jaksamisenkin takia.

Aineiston perusteella muodostamani sosiaalityön osallistumisen mallit olen karkeasti jakanut

kahteen pääryhmään, joita ovat sosiaalityöntekijä vierailevana tähtenä ja hoito- ja kuntoutus-

prosessissa kiinteästi mukana oleva sosiaalityöntekijä. Vierailevana tähtenä oleva sosiaalityön-

tekijä voi olla korostetusti itsenäinen ja sairaalahierarkian ulkopuolella oleva ammatinharjoittaja

tai hän voi olla alistetussa, avustavassa roolissa, jolloin hierarkkiset valtasuhteet tulevat selke-

ämmin esille. Vieraileva tähti käy osastolla konsulttiluontoisesti erityistilanteissa, eikä hän

yleensä osallistu osaston arkeen. Jos sosiaalityöntekijä ei itse ole ongelmanmäärittelytilanteessa

määrittelemässä sosiaalityön osuutta, silloin joku muu eli lääkäri tai muu hoitohenkilökunta te-

kee nämä määritykset. Vierailevan tähden mallissa korostuu sosiaalityöntekijän oma aktiivisuus

osallistumiseen vaikuttavana tekijänä. Samoin korostuu omahoitajan ja lääkärin aktiivisuus ja

tiedot sosiaalityön asiantuntijuuden antamista mahdollisuuksista. Kun sosiaalityöntekijä ei ole

kiinteästi mukana hoitoprosessissa, hänen konsultointiansa perustellaan potilaskohtaisesti eli

toimintakyvyn vajeen, ongelmien ja diagnoosien mukaan tai hoito- ja kuntoutusprosessin vai-

heen kautta. Näissä perusteluissa sosiaalityön osuus nähdään kapeana, usein vain taloudellisiin

seikkoihin painottuneena työnä. Ongelman määrittelytilanne on sikäli tärkeä, että sen yhteydes-

sä usein suunnitellaan, mitä hoito- ja muita toimenpiteitä potilaan tilanteen korjaamiseksi teh-

dään ja miten esimerkiksi sosiaalityö tulee mukaan hoitoprosessiin. Myös haastatteluvastauk-

sissa tärkeänä pidetty sitoutuminen yhteisiin hoitolinjauksiin tapahtuu luontevammin yhteisessä

ongelmanmäärittelytilanteessa. Yhteinen ongelmanmäärittely puolestaan mahdollistuu, jos

työntekijöiden yhteistä tiimiaikaa on riittävästi.

109

Perhe- ja verkostopalavereihin sosiaalityöntekijä kutsutaan ongelmapainotteisessa perustelussa

harkinnan mukaan erityisillä perusteilla. Sosiaalityöntekijän osallistuminen perhe- ja verkosto-

palavereiden suunnitteluun ja järjestämiseen haastattelujen perusteella toissijainen tehtävä mui-

hin sosiaalityöntekijän tehtäviin nähden. Lähes kaikki haastatellut totesivat palavereiden järjes-

tämisen olevan omahoitajan tehtävä. Herää kysymys, jääkö sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuus

verkostopalavereiden järjestämisessä hyödyntämättä. Monissa vastauksissa viitataan sosiaali-

työn rajallisiin resursseihin. Lisääntyisikö sosiaalityön osallistuminen verkostopalavereihin ja

niiden suunnitteluun, jos sosiaalityöntekijöitä olisi enemmän ja heillä olisi enemmän aikaa osal-

listua niihin? Käsitykseni mukaan sosiaalityöntekijöiden osallistumismahdollisuudet sekä on-

gelmanmäärittelyyn että verkostopalavereihin eivät lisääntyisi vain sosiaalityöntekijöiden mää-

rää lisäämällä, vaan lisäksi tarvittaisiin toimintakäytäntöjen tarkistamista.

Toinen osallistumismalli on hoito- ja kuntoutusprosessissa kiinteästi mukana oleva sosiaalityön-

tekijä. Tässä mallissa sosiaalityöntekijä on jo alusta alkaen mukana, jolloin korostuu edellistä

mallia selkeämmin yhdessä tekeminen, kun sosiaalityö on mukana parhaimmillaan tasavertaise-

na jo ongelmanmäärittelyvaiheessa. Kun sosiaalityöntekijä on mukana tasapuolisesti ja tasa-

arvoisesti toimivassa moniammatillisessa tiimissä jo ongelmanmäärittelyvaiheessa, hän saa ko-

konaisvaltaisen kuvan potilaan tilanteesta. Hän saa samalla tietoa myös potilaan sairaushistori-

asta ja kuulee muun henkilökunnan näkemyksiä potilaan tilanteesta. Silloin hän on selvillä hoi-

tolinjauksista ja pystyy tuomaan omaa näkökulmaansa ongelmanmäärittelyvaiheeseen ja koko

hoitoprosessiin. Toisaalta rajaa edelliseen, ”vieraileva tähti” -asetelmaan on joskus vaikea teh-

dä. Tiimityö saattaa tässä mallissa tulla syvällisemmäksi kuin silloin, kun sosiaalityöntekijä on

tiimissä konsultoivana vierailijana. Kun sosiaalityöntekijä on kiinteästi mukana hoito- ja kun-

toutusprosessissa, paljon riippuu siitä, miten tiimi toimii ja miten yhteinen päätöksenteko sujuu.

Huonoimmillaan tiimityö voi sosiaalityöntekijän kannalta olla puuduttavaa turhaa istumista,

jossa häneltä odotetaan valmiita vastauksia tietyn aihealueen kysymyksiin. On tärkeää, miten

moniammatillinen tai monitieteellinen yhteistyö toteutuu. Tärkeää on myös se, että kaikkien nä-

kemyksillä ja näkökulmilla on mahdollisuus päästä esiin. Tiimityötä tulisi kehittää sellaiseksi,

että tiimissä tapahtuu todellista ajatusten vaihtoa ja pohdintaa.

Tiimiyhteistyö, jossa sosiaalityöntekijä on mukana, toimii lähes kaikkien vastaajien mielestä

huonosti silloin, kun sosiaalityöntekijä ”ei ole läsnäoleva ”. "Ei läsnäolevalla" sosiaalityönteki-

jällä tarkoitetaan tässä sitä, että sosiaalityöntekijä ei ehdi mukaan tiimille tai ei tunne potilasta

110

ennestään eikä ole perehtynyt hänen asioihinsa, taikka hänen mukanaoloaan ei kukaan edes

huomaa tai muu henkilökunta ajattelee hänen vain järjestävän potilaalle käyttörahaa. Laaja yk-

simielisyys haastateltujen kesken vallitsee siitä, että sosiaalityöntekijän osallistuvaa ja aktiivista

läsnäoloa toivotaan. Kahtiajako sen sijaan on hyvän tiimiyhteistyön odotuksissa siinä, pidetään-

kö parempana avointa tiimityötä vai rajoittunutta tiimityötä. Toiset pitävät hyvänä tiimityönä

avointa tiimityötä, jossa nähdään tiimin kannalta hyvänä asiana se, että sosiaalityöntekijä osal-

listuu tasavertaisena tiimin jäsenenä tuoden sekä oman alueensa tiedot että näkemyksensä poti-

laan tilanteesta. Avointa tiimityötä kannattavien vastausten mukaan tiukka omalle reviirille ra-

jautuminen ei ole tiimityön kannalta eduksi. Hyvän tiimityön merkkeinä avointa tiimityötä kan-

nattavat pitävät yhteisen ymmärryksen hakemista, yhteistä pohdintaa ja erilaisten näkökulmien

esiintuomista. Avointa tiimityötä haittaa, jos hierarkkisuus tiimissä korostuu niin, että eri työn-

tekijät kokevat, ettei heidän näkemyksillään ole merkitystä eikä vaikutusta. Huonosti toimivaa

yhteistyö voisi tässä mallissa olla myös silloin, jos yhteistyö on epämääräistä ja koordinoima-

tonta, jolloin ”kaikki tekee kaikkea ja mikään ei johda mihinkään.” Rajoittuneella tiimityöllä

tarkoitan tässä pelkästään yksilöasiantuntijuutta korostavaa tiimityötä, jossa jokainen tekee

oman osansa ”kakusta” hoitaen omaan asiantuntijuuteensa kuuluvat tehtävät yhteisen pohdinnan

jäädessä vähemmälle. Reviirirajojen ylitykset eivät rajoittuneessa tiimityössä ole toivottuja. Ra-

joittuneen tiimityön tunnusmerkkinä on selkeä työnjako kaikkien tietäessä, mitä heiltä odote-

taan. Tämän tyyppisessä tiimityössä ongelmia syntyy, jos joku menee toisen reviirille.

Hyvin toimiva tiimiyhteistyö nähdään eri tavalla riippuen siitä, pitääkö vastaaja parempana

avointa tiimityötä, joka viittaa horisontaalisen asiantuntijuuden huomioimiseen vai rajoittunutta

tiimityötä, joka viittaa vertikaalisen eli yksilöasiantuntijuuden painottamiseen. Sen mukaan, mi-

ten haastateltavat kuvailevat onnistuneen tiimiyhteistyön olen jakanut vastaajat avoimen ja ra-

joittuneen tiimityön kannattajiin. Toisaalta tässäkään ei varmasti ole selkeää rajaa niin, että voi-

sin selkeästi liittää jokaiseen haastattelemaani lääkäriin jommankumman painotuksen. Ennem-

minkin nämä antavat kuvan siitä, millaisia painotuksia tästä haastatteluaineistosta nousi. Oma

näkemykseni on, että avoin tiimityö antaa uusia mahdollisuuksia yhteisiin haasteisiin vastaami-

seen ja moniammatillisen työn kehittämiseen. Toisaalta tällainen yhteistyö epäonnistuu, ellei

siihen osallistuvilla ole suhteellisen yhtenäinen käsitys siitä, mihin suuntaan tiimiyhteistyötä ha-

lutaan kehittää ja myös innostusta panostaa tiimiyhteistyön kehittämiseen. Sekä avoimessa että

rajoittuneessa tiimiyhteistyössä sosiaalityöntekijän voi näillä tietyillä edellytyksillä katsoa ole-

111

van kiinteästi mukana hoito- ja kuntoutusprosessissa. Eroa on silloin näiden kahden eri tyyppi-

sen tiimityön välillä.

Tätä tutkimusta ajatellen olisi ollut mielenkiintoista liittää mukaan myös sairaalan psykiatrisilla

osastoilla ja poliklinikoissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkemykset tehtävistään, asi-

antuntijuudestaan ja yhteistyöstä lääkäreiden kanssa. Kun lähdin tekemään tätä tutkimusta, en

erityisesti huomioinut potilaslähtöisyyttä. Tutkimuksen kuluessa se kuitenkin nousi omassa ajat-

telussani keskeiseen asemaan. Ensimmäisessä varsinaisessa haastattelussa tuli lääkärin huomau-

tuksena, että potilas on tiimissä mukana. Lisäsin seuraaviin haastatteluihin vaihtoehtokysymyk-

sen potilaan mukaan ottamisesta tiimiin ja otin sen puheeksi jokaisen haastateltavan kanssa.

Tutkimuksessa ilmenee, että vaihtelua ja erilaisia perusteluja on ainakin siinä, miten potilas ote-

taan mukaan tiimiin. Minulle itselleni on muodostunut käsitys, että potilaslähtöisyys olisi laa-

jemmin ajateltuna sellainen asia, joka vaikuttaa myös lääkärin ja sosiaalityöntekijän yhteistyö-

hön. Jatkotutkimusta ajatellen olisikin mielenkiintoista tutkia, miten potilaslähtöisyys ja omais-

näkökulma psykiatrisessa hoidossa otetaan huomioon ja mitä ongelmia nähdään olevan näiden

näkökulmien yhdistämisessä psykiatriseen hoitoon. Jos suuntaisin tutkimusta edelleen eri asian-

tuntijoiden väliseen yhteistyöhön, olisi mielenkiintoista perehtyä sosiaalityöntekijän ja lääkärin

väliseen yhteistyöhön avohoidossa. Tässä tutkimuksessa nousee esiin, että ammattien välinen

yhteistyö avohoidossa on erilaista kuin sairaalassa ja suurta vaihtelua on myös eri avohoitopis-

teiden välillä. Sosiaalityöntekijä saattaa kokonaan puuttua joistakin avohoitopisteistä tai tiimissä

käy asianomaisen kunnan sosiaalityöntekijä. Jatkotutkimuksen aiheena olisi mielenkiintoista

tutkia myös sosiaalityön ja hoitotieteen välistä yhteistyötä, joka psykiatrisessa sairaanhoidossa

toteutuu esimerkiksi sosiaalityöntekijän ja potilaan omahoitajan yhteistyönä.

Tulevaisuuden haasteina lääkärit näkevät sairaalahoidossa muun muassa erityistyöntekijänäkö-

kulmien ja uusien ajatusten hyödyntämisen sekä hoidon tehokkuuden ja oikean kohdentamisen.

Esiin tulee myös potilas-, perhe- ja verkostokeskeisyyden kehittäminen. Yhteyksiä avohoitoon

ja hoitoketjun toimivuutta haastateltavat pitävät tärkeinä tulevaisuuden haasteina. Potilaiden

asemaan liittyen tutkimuksessa tulee esiin, että lääkärit toivoisivat psyykkisten sairauksien lei-

maavuuden vähentyvän ja hoitoon hakeutumisen kynnyksen alentuvan. Kaiken kaikkiaan lääkä-

reiden näkemät tulevaisuuden haasteet tuntuvat varsin hyvin sopivan yhteen niiden haasteiden

kanssa, joita sosiaalityössä, muun muassa Kananojan raportinkin mukaan, nähdään. Tässä tut-

kimuksessa tulee esille haastateltujen lääkäreiden varsin positiivinen suhtautuminen yhteistyö-

112

hön sosiaalityöntekijöiden kanssa. Se antaa mielestäni hyvät lähtökohdat toimintojen yhteiselle

kehittämiselle, jota psykiatristen potilaiden hoidossa ja kuntoutuksessa tarvitaan. Sosiaalityö to-

teutuu omasta mielestäni hyvin silloin, kun yhteistyö muun henkilökunnan kanssa on onnistu-

nutta ja parhaimmillaan silloin, kun sosiaalityö huomioidaan sekä hoitojärjestelmän että yksit-

täisen potilaan hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa. Silloin tulee myös täysipainoisesti hyö-

dynnetyksi sosiaalityön laaja-alainen osaaminen.

113

LÄHTEET:

Aaltonen, Jukka & Koffert, Tarja & Ahonen, Juha Lehtinen, Ville 2000. Skitsofreniantarpeenmukainen hoito on ryhmätyötä. Raportti Akuutin psykoosin integroitu hoito –projektin tuottamista hoitoperiaatteista. Helsinki: Stakes raportteja 257.

Arnkil, Tom 2005. Moniammatillisuus – lisää byrokratiaa vai asiakkaan aitoa auttamista.Dialogi 1, 26-31. Siira Marjaliisa (toim.)

Asetus Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta 1161/1991

Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta 1015/1991

Barnes, Helen 2004. Social Exclusion and Psychosis: Exploring some of the links andpossible implications for practice. Social Work in Mental Health 2 (2/3), 207-233.

Bland, Robert & Renouf, Noel 2001. Social work and the mental health team. Austral-asian Psychiatry 9 (3), 238-241.

Cheetham, Juliet 1997. The Role of Reseach in Health and Mental Health Social Work.Social Work in Health Care 25 (1-2), 135-158.

Farone, Diane Weis 2002. Mental Illness, Social Construction, and Managed Care: Impli-cations for Social Work. Social Work in Mental Health. 1(1), 99-112.

Filander, Karin 1997. Kehittäjät tulevaisuuden verkostoasiantuntijoina. Teoksessa JuhaniKirjonen & Pirkko Eteläpelto (toim.) Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslai-tos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto,136-147.

Fook, Jan 2002. Social Work – Critical Theory and Practice. London : Sage Publications.

Granfelt, Riitta & Jokiranta, Harri & Karvinen Synnöve & Matthies, Aila-Leena & Pohjo-la, Anneli 1993. Monisärmäinen sosiaalityö. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto.

Granfelt, Riitta 1993. Psykososiaalinen orientaatio sosiaalityössä. Teoksessa Granfeltym. Monisärmäinen sosiaalityö. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto, 177-227.

Haverinen, Riitta & Simonen, Leila & Kiikkala, Irma (toim.). Kohtaamisia sosiaali- jaterveysalan areenoilla. Raportteja221. Helsinki: Stakes.

Heikkilä, Matti & Parpo, Antti (toim.). Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukatsaus2002. Raportteja 268. Helsinki: Stakes.

Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula. Tutki ja Kirjoita. Helsinki: Tam-mi.

Hirsjärvi, Sirkka 2000a. Aiheen valinta ja rajaaminen. Teoksessa Sirkka Hirsjärvi & Pirk-ko Remes & Paula Sajavaara. Tutki ja Kirjoita. Helsinki: Tammi, 56-76

114

Hirsjärvi, Sirkka 2000b. Metodologiset ja teoreettiset lähtökohdat. Teoksessa TeoksessaSirkka Hirsjärvi & Pirkko Remes & Paula Sajavaara. Tutki ja Kirjoita. Helsinki: Tammi,111-127

Hirsjärvi, Sirkka 2000c. Tutkimustyypit ja aineistonkeruun perusmenetelmät. TeoksessaSirkka Hirsjärvi & Pirkko Remes & Paula Sajavaara. Tutki ja Kirjoita. Helsinki: Tammi,178-204.

Hirsjärvi, Sirkka 2000d. Aineiston analyysi, tulkinta ja johtopäätökset. Teoksessa SirkkaHirsjärvi & Pirkko Remes & Paula Sajavaara. Tutki ja Kirjoita. Helsinki: Tammi, 207-212.

Hirsjärvi, Sirkka & Hurme, Helena 2001. Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria jakäytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.

Huntington, June 1981. Social Work and General Medical Practice. Collaboration or Con-flict? London: George Allen & Unwin.

Jaatinen, Jaana 1995. Alkoholiongelman avoimuus ja sulkeutuneisuus. Teoksessa ArjaJokinen & Kirsi Juhila & Tarja Pösö (toim.) Sosiaalityö, asiakkuus ja sosiaaliset ongel-mat. Konstruktionistinen näkökulma. Jyväskylä: Sosiaaliturvan keskusliitto ry.

Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Pösö, Tarja 1995. Tulkitseva sosiaalityö. Teoksessa ArjaJokinen & Kirsti Juhila & Tarja Pösö (toim.) Sosiaalityö, asiakkuus ja sosiaaliset ongel-mat. Konstruktionistinen näkökulma. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto.

Kallinen-Kräkin, Salme 2001. Sosiaalityön luokituksen lähtökohdat. Aiheita 12. Helsinki:Stakes.

Kananoja, Aulikki 1997. Murros on mahdollisuus. Sosiaalityön selvityshenkilön raportti.Työryhmämuistioita 8. Raportteja 211. Helsinki: Stakes.

Karjalainen Vappu (1998) ”Avattais sitä ovea täältä meiltäpäin…” – Työntekijöiden ava-uksia psykososiaalisen tuen kentässä. Teoksessa Riitta Haverinen & Leila Simonen & Ir-ma Kiikkala (toim.) Kohtaamisia sosiaali- ja terveysalan areenoilla. Stakes Raportteja221. Helsinki: Stakes, 39-51.

Karjalainen, Vappu 1993.Yhteistyön virityksiä. Kuntoutuksen yhteistyöverkostojen kehi-tysvaiheen tarkastelua. Raportteja 104. Helsinki: Stakes.

Karvinen, Synnöve 1996. Hajoaako sosiaalityö ? – Havaintoja sosiaalityön ammatillisestaasiantuntijuudesta. Teoksessa Anna Metteri (toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. So-siaalityön vuosikirja 1996. Sosiaalityöntekijäin Liitto r.y. Helsinki: Edita, 32-50.

Karvinen, Synnöve (toim) 1993. Sosiaalityön eettiset jännitteet. Helsinki: Painatuskeskus.

115

Kiikkala, Irma 1998. Kirjeitä hullunmyllystä: hätähuuto ihmisyyden puolesta. TeoksessaHaverinen, Riitta & Simonen, Leila & Kiikkala, Irma (toim.) kohtaamisia sosiaali- ja ter-veysalan areenoilla. Raportteja 221. Helsinki: Stakes, 135-152.

Kirjonen, Juhani & Eteläpelto, Pirkko (toim.) Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tut-kimuslaitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Konttinen, Esa (1997) Professionaalinen asiantuntijatyö ja sen haasteet myöhäismoder-nissa. Teoksessa Juhani Kirjonen & Pirkko Remes & Anneli Eteläpelto (toim.) Muuttuvaasiantuntijuus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 48-61.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 189/2001

Laki liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 626/1991

Laki tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 625/1991

Launis, Kirsi (1997) Moniammatillisuus ja rajojen ylitykset asiantuntijatyössä. TeoksessaJuhani Kirjonen & Pirkko Remes & Anneli Eteläpelto (toim.) Muuttuva asiantuntijuus.Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 122-133.

Lehtinen, Marjaana (1986) Sosiaalityön ammatin kehitysesteistä terveydenhuollossa. Te-oksessa Antti Karisto & Tapani Purola (toim.) Sosiaalityön kehittäminen. Helsinki: Hel-singin yliopisto, Lahden tutkimus ja koulutuskeskus, 81-108.

Lehtinen, Ville ( 2002) Mielenterveyspalvelut. Teoksessa Matti Heikkilä & Antti Parpo(toim.) Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelukatsaus 2002. Raportteja 268, Helsin-ki:Stakes, 106-127.

Lehto, Juhani & Kananoja, Aulikki & Kokko, Simo & Taipale, Vappu 2001. Sosiaali- jaterveydenhuolto. Helsinki: Stakes ja WSOY.

Leinonen, Leena 2001. Sosiaalityöntekijöiden ammatillinen identiteetti psykiatrisessa eri-koissairaanhoidossa. Pro gradu –tutkielma. Kuopion yliopisto.

Linden, Mirja 1999. Terveydenhuollon sosiaalityö moniammatillisessa toimintaympäris-tössä. Raportteja 234. Helsinki: Stakes.

Matilainen, Anne 1994. Määrittelysuhteista mahdollisuussuhteisiin. Psykiatrisen sairaalanhoitokäytäntöjen tarkastelua. Tampere: Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan ja sosiaali-työn laitos.

Metteri, Anna 2003. Syntyykö luottamusta? Sairastaminen, kansalainen ja palvelujärjes-telmä. Helsinki: Edita.

Metteri, Anna 2000. Kitkasta kuulemiseen: kohti kansalaisen luottamusta. Helsinki: Kan-salaisareena.

116

Metteri, Anna (toim.)1996. Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Sosiaalityön vuosikirja1996. Sosiaalityöntekijäin Liitto r.y. Helsinki: Edita.

Metteri, Anna 1996. Arjen tieto ja sosiaalityö terveydenhuollon moniammatillisessa työ-ryhmässä – tietojen yhteensovitus. Teoksessa Metteri, Anna (toim.) Moniammatillisuus jasosiaalityö. Helsinki: Edita, 143-153.

Metteri, Anna 1993. Terveydenhuollon moniammatillinen työ ja sosiaalityön vastuunotto.Teoksessa Karvinen, Synnöve (toim.) Sosiaalityön eettiset jännitteet. Helsinki: Painatus-keskus Oy, 88-102.

Mielenterveyslaki 1116/1990

Murto, Lasse ym. 2004. Eettisyyttä, elastisuutta ja elämää. Yliopistojen sosiaalityön jaammattikorkeakoulujen sosiaalialan arviointi yhteistyössä työelämän kanssa. Korkeakou-lujen arviointineuvoston julkaisuja 5. Helsinki: Korkeakoulujen arviointineuvosto.

Mutka, Ulla 1998. Sosiaalityön neljäs käänne. Asiantuntijuuden mahdollisuudet vahvanhyvinvointivaltion jälkeen. Jyväskylä: SoPhi 27.

Mönkkönen Kaarina 1996. Asiantuntijasta asiantutkijaksi. Teoksessa Metteri, Anna(toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Helsinki: Edita, 51-62.

Niemelä, Pauli 1985. Sosiaalityön ammattikuva terveydenhuollossa. Sosiaalipoliittisenyhdistyksen tutkimuksia 44. Helsinki: Sosiaalityöntekijäin Liitto ry.

Ojuri, Auli 1996. Moniammatillinen yhteistyö ja organisaatiokulttuuri. Teoksessa Mette-ri, Anna (toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Helsinki: Edita, 116-128.

Olkkonen, Katriina 2003. Rajat ylittävä vai rajoista kiinni pitävä yhteistyö? Sosiaalityönpro-gradu –tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto.

Payne, Malcom 1996. What is Professional Social Work? London: British Association ofSocial Workers, Venture Press.

Pellinen, Sanna 1996. Moniammatillisen työryhmän kehitysvaiheet – erikieliset yhteis-työssä. Teoksessa Anna Metteri (toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Sosiaalityönte-kijäin Liitto r.y. Helsinki: Edita, 129-142.

Peltomäki Päivi & Harjumäki Piia & Husman Kaj 2002. Muuttuva auttamistyön asiantun-tijuus – kriisityön ja työterveyshuoltotoiminnan tarkastelua. Teoksessa Ilkka Pirttilä &Susan Erikson (toim.) Asiantuntijoiden areenat. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Yhteis-kuntatieteiden ja filosofian laitos, 81- 103.

Pirttilä, Ilkka & Erikson, Susan (toim.) 2002. Asiantuntijoiden areenat. Jyväskylä: Jyväs-kylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

117

Purola, Tapani 1986. Sosiaalityön sisällöllisen kehittämisen taustasta ja keinoista. Teok-sessa Karisto, Antti & Purola, Tapani (toim.) Sosiaalityön kehittäminen – taustoja, reuna-ehtoja, näkökulmia. Helsinki: Yliopistopaino, 7-19.

Qvretveit John 1995. Moniammatillisen yhteistyön opas. Helsinki: Sairaanhoitajien kou-lutussäätiö.

Ryan, Martin & Healy, Bill & Renouf, Noel 2001. Doing it Well: An Empirical Study ofExpertise in Mental Health Social Work. Social Work in Mental Health 2(2), 21-37.

Schilling Robert F.II & Schilling Robert F. 1987. Social Work and Medicine: Shared In-terests. National Association of Social Workers, 231-234.

Segal, Steven P & Riley Sharon (2003) Caring for Persons with Serious Mental Illness:Policy and Practice Suggestions. Social Work in Mental Health, 1 (3), 1-15.

Shield, Margaret 2002. ”Is this how I`ll be for the rest of my life?” The human experienceof obsessive-compulsive disorder and the implications for mental health social work prac-tice. Social Work in Mental Health 1 (1), 85-97.Stuart, Paul H. 2004. Individualization and prevention: Richard C.Cabot and early medi-cal social work. Social Work in Mental Health 2(2/3), 7-19.

Suomen Lääkäriliiton nettisivut, http:// www.laakariliitto.fi. Haettu 14.12.2004.

Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus. Opas luokituksen käyttöön ja näkökulmia palve-lujen kehittämiseen 1998. Helsinki: Terveydenhuollon sosiaalityöntekijät ry.

Toikko, Timo 1997. Psykososiaalinen lähestymistapa sosiaalityössä. Janus 5 (2), 169-188.

Tulppo, Jaana 1991. Sosiaalityö ammatillisena toimintana sairaalassa. Tutkimus sosiaali-työntekijöiden näkemyksistä työnsä sisällöstä ja asemasta aluesairaalan somaattisillaosastoilla. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitoksen tutkimuksia.

Vuorikoski, Marjo 1999. Sosiaalityön professionaalistuminen ja koulutus. Akateeminenväitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto, Kasvatustieteen laitos.

Vähäaho, Tarja (2002) Asiantuntijuus ja rajanylitykset. Teoksessa Ilkka Pirttilä & SusanErikson (toim.) Asiantuntijoiden areenat. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatie-teiden ja filosofian laitos, 59-80.

Sivu (1)

Sivu (2)

Sivu (3)