Stadinruusu 03/13

Vahvat naiset, viisaat teot

STADINRUUSU

03 13

STADIN RUUSU 3/2013 2

STADINRUUSU03/13

JULKAISIJAHelsingin Sosialidemokraatit rysähköposti: [email protected]

PÄÄTOIMITTAJAHeta [email protected]

STADIN RUUSU 3/2013 TEKIJÄTAnttila Maija, Caydam-Lehtonen Arzu, Isbom Hanna, Jalovaara Ville, Kajander Lauri, Kolanen Risto, Kontio Timo, Korpinen Pekka, Kotkamaa Hilkka, Marttila Irma, Tuominen Leena-Maija, Tuomioja Erkki, Vainikka Mirka, Valtanen Markku

TILAUSMAKSU17 euroa/vuosikertailm. 4 kertaa vuodessa

ILMOITUKSETHanna [email protected]. 050 413 8299

PAINOSMÄÄRÄ 5 200 kpl

ULKOASU Fredrik Bäck www.fredrikback.fi

KANNEN KUVAMiina Sillanpää seura

PAINO Brand ID Oy, Pori

23. vuosikerta, ISSN 0787-5983

Stadin ruuSu – HelSingin SoSialidemokraatit ry:n julkaiSu.

PÄÄKIRJOITUS

V i ime talvena tuumailimme puolueemme naisporukalla, että yhden Stadin Ruusun teemaksi nostetaan vahvat naiset. Tämä on nyt se lehti. Olemme kirjoittaneet juttuja naisista,

jotka ovat olleet eri tavoin vahvoja ja selviytyneet perheen, työn ja yhteiskunnan asettamista haasteista. Olemme ottaneet taustavoi-maksi Miina Sillanpään, joka on ollut rakentamassa sitä kivijalkaa, jonka pohjalta me nykyajan naiset voimme toimia ja luoda uutta.

Stadin aikapankki on herättänyt paljon julkista keskustelua viime aikoina, enimmäkseen siitä, pitäisikö sen toiminnan olla verotetta-vaa vai ei. Keskustelu on lähes täysin sivuuttanut palvelun sosiaa-lisen merkityksen. Ajatus siitä, että joku tekee toiselle jotain, mitä toisella ei ole kenties mahdollisuutta rahalla hankkia ja vastaavasti tarjoaa työpanostaan toisaalla vastineeksi, on humaania toimin-taa, johon osallistuvista suurin osa ei koe asiaa liiketaloudellisena toimintana. Tästä johtuen olen haastatellut lehteemme aikapankin konkareita ja pyytänyt heitä kertomaan, mistä oikeastaan on kyse.

Lisäksi löydät lehdestä juttua stadin skutseista sekä kulttuuria, mm. näkökulmaa Guggenheimiin sekä Kjell Westön haastattelun. Ja jälleen kerran: palautetta saa antaa! ●

Raikkaita syyspäiviä toivottaen

heta war to

päätoimittaja

keskiver to stadin demari on 62-vuotias mies, joka liittyi puolueeseen vuonna 1984 ja asuu nykyään Pohjois-Herttonie-messä. Kannelmäkeä ja Ruoholahtea lukuun ottamatta kaikki vahvimmat demarijäsenalueet sijaitsevat Helsingin itäpuolella: itäisessä kantakaupungissa tai Itä-Helsingissä. Naisia jäsenistä on runsaat 41 prosenttia. ●

Perusdemari pähkinänkuoressa

SISÄLLYS 03/13kuulumisia pi iristä 04

leijonaemot lasten asialla 07

pirjo somerkivi – teoria muuttuu käytännöksi 09

miina sillanpää – ensimmäinen naisministeri 11

miina sillanpää seura 12

stap – tovin verran työtä 14

vanhemmuus – vaativa johtajakoulu? 16

tyt töjen talo 17

so-te verkko – jotakin uut ta 18

monin konstein rasismia vastaan 19

S.8”Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus menevät aina kaiken muun edelle.”pia lemmet ty

ruusun stadilainen: marjut klinga 20

kirjastossa vietetään satusynt täreitä 21

vanhuspalvelulaki vihdoinkin voimaan 21

debat ti 22

raatihuoneen narikkavahti 24

pent ti haanpään elämä 25

kjell westö katsoo pitkää siltaa 26

guggenheim helsinkiin – kuitenkin? 27

intiaanikesän teat teri tarjosi paljon 28


KUULUMISIAPIIRISTÄ

stadin demarien kesäkampanja haastoi kaupunkilaisia pohtimaan työväenliikkeen seuraavaa suurta tavoitetta. Haasteeseen vastattiin osastojen, piirin ja Stadin Demarinuorten kampanjateltoilla sekä verkkosivulla parisensataa kertaa.

Tulevaisuuden suuriksi tavoitteiksi nimettiin globaali solidaari-suus, tasa-arvoisuuden ulottaminen maahanmuuttajiin, ihmiskau-pan lopettaminen sekä ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Yli-kuluttamisen sijaan tahdottiin kestävää yhteiskuntaa sekä työväen osuuskuntaliikkeen renessanssia.

Monissa vastauksissa vaadittiin pitämään kiinni olemassa olevis-ta hyvinvointivaltion tavoitteista: täystyöllisyydestä, toimivasta jul-kisesta terveydenhuollosta sekä laadukkaasta vanhustenhoidosta.

keSäkampanjan MITÄ hYvÄÄ SeURAAvAKSI -kySymykSeen vaStattiin ajatukSella

ma

rk

ku

Va

lta

nen

raphaël tsanga tarjoaa mehua ja mahdollisuuden jakaa suuria ajatuksia.

Nuorten syrjäytymisen vastaiseen kamppailuun vaadittiin kaikkien osapuolten yhteistyötä.

Seksuaalista yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta puolustaneen HelsinkiPride 2013 tapahtuman osanottajat haluavat tasa-arvoisen avioliittolain sekä translain uudistuksen. Korttiin saatettiin kynäillä ytimekkäästi myös toive: ”Rakkautta!”.

Helsinkiin toivottiin maksutonta joukkoliikennettä, Keskuspuiston ja muiden viheralueiden säilyttämistä sekä Malmille skeittipaikkaa.

Kampanjan vastaanotto oli positiivinen. Kampanjamateriaalia kii-teltiin nuorekkaan tuoreesta ulkoasusta. Kokonaisuudessaan kam-panja vahvisti sitä ajatusta, että ihmisten näkemyksistä kannattaa olla aktiivisesti kiinnostunut ja että kampanjan menestystä voi mita-ta sillä, kuinka hyvin se saa ihmiset pohtimaan avoimia kysymyksiä.

Kampanja huipentui Suomenlinnassa elokuussa vietettyyn piknik-kiin. Jäätelöä, mehua ja kampanjakortteja jaettiin saarelle matkan-neille kaupunkilaisille, minkä jälkeen kokoonnuttiin Kirkkopuis-toon viettämään aikaa yhdessä ja pelaamaan mölkkyä. Trubaduuri Tervo toi hyvää mieltä yhtä lailla piknik-seurueelle kuin ohikulke-ville kaupunkilaisille ja turisteille.

Pelkästään jalan ja jäätelölaukku olalla kampanjaa ei tehty, vaan sitä tuki Facebookiin perustettu verkkosivu. Sieltä voi käydä katsomassa videoituja vastauksia mitä hyvää seuraavaksi kysymykseen sekä tar-kistamassa, kuka voittikaan kampanjan pääpalkinnon, 300 euron suuruisen Finnish Design Shopin lahjakortin. ●

Kampanjan Facebook-verkkosivu: www.facebook.com/mitahyvaaseuraavaksi

STADIN RUUSU 3/201305

KUULUMISIAPIIRISTÄ

Saariniemenkatu 6, 1. krs, 00530 HelsinkiSähköposti [email protected]

Toiminnanjohtaja Hanna Isbom, puh. 050-413 8299Toimistonhoitaja Carola Grönlund, puh. 044-306 1294Järjestösihteeri Markku Valtanen, puh. 050-547 4316 (ma–ti)

Sähköposti [email protected]

Avoinna arkisin klo 8.30–16. ●

Stadin demarien piiritoimiSto:

tampereella 7.9. järjestet ty Työväenliike. Nyt. -tapahtuma kokosi paikalle yli 2000 osallistujaa eri puolilta Suomea. Myös Stadin De-mareiden järjestämä bussikuljetus Tampereelle oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Päivän ohjelma koostui työväentalolla järjestetyistä seminaareista sekä Vanhan kirjaston puistossa pidetyistä puheista ja musiikkiesityksistä. Iltajuhlat järjestettiin upeassa tehdasmiljöössä vanhan Finlaysonin tehtaan alueella.

Työväentalon seminaareissa pohdittiin hyvinvointivaltion tilaa ja tulevaisuutta sekä työväenliikkeen merkitystä ennen ja nyt. Töölön demarit järjestivät oman työpajansa Forssa 2.0 -ohjelman ympäril-le. Ohjelmaa on valmisteltu yhdistyksessä viime keväästä alkaen, ja Tampereen tilaisuus houkutteli paikalle enemmän väkeä kuin salissa oli tuoleja.

Suurimman yleisön keräsi presidentti Tarja Halonen, joka puhui Laikun lavalla innostuneelle kuulijakunnalle. Myös SDP:n puheen-johtaja Jutta Urpilainen esiintyi lavalla kahteen otteeseen. Ensin puhujana ja myöhemmin solistina, kun Jean S. viihdytti juhlakan-saa puheenvuorojen päätteeksi. Jutta Urpilainen esitti bändin kanssa kappaleen Aikuinen nainen. Tapahtuman tunnelmasta ei olisi voinut päätellä, että SDP oli vuorokautta aiemmin saanut mielipidetutki-muksessa historian alhaisimmat kannatuslukemat. Mikäli Tampe-reelle kokoontunutta juhlakansaa on uskominen, on työväenliik-keen suunta tästä vain ylöspäin. ●

hanna isbom

työväenliike kokoontui

tampereelle

Demarinaisten Risto Reipas -palkinnon sai tänä vuonna ilkka taipale .

Syyskesän aurinko helli tuhatpäistä osallistujajoukkoa, joka kerääntyi kuule-maan presidentti tarja halosta Laikun lavan edustalle.


KUULUMISIA PIIRISTÄ

helsinkiläiset ovat suurkaupungin asukkaina erityisasemassa. Kovin monessa maailman pääkaupungissa ei ole yhtä hyviä mah-dollisuuksia ulkoilla hienoissa metsissä. Helsingissä mahdollisuudet ovat itse asiassa paremmat kuin monilla metsien keskellä sijaitsevilla suomalaisilla pikkupaikkakunnilla, joissa metsätalous avohakkui-neen määrittää metsämaisemaa paljon voimakkaammin.

Helsinkiläisten metsiä on hoidettu viime vuosikymmeninä enim-mäkseen maltillisesti ja siksi vanhapuustoista järeää metsää on enemmän kuin suomalaismaisemassa keskimäärin. Hienot lähimet-sät eivät silti tulevaisuudessa ole itsestäänselvyys Helsingissäkään. Uuden yleiskaavan työstö on jo aloitettu ja ensimmäisen luonnok-sen pitäisi olla nähtävillä vuoden 2014 aikana. Tässä kaavassa lähi-luonnon turvaaminen on suuri kysymys.

Metsillä ja muilla luonnontilaisilla alueilla liikkumisen on lukui-sissa tutkimuksissa osoitettu lievittävän stressiä, parantavan vastus-tuskykyä ja jopa ehkäisevän allergioita. Lisäksi metsät puhdistavat ilmaa, vähentävät melua ja sitovat sadevesiä. Tällaisten luonnosta saatavien hyötyjen merkitys on jatkuvasti lisääntynyt. Kuitenkin vai-keasti rahassa mitattavat hyödyt jäävät kaupunkisuunnittelussa hel-posti muiden näkökulmien jalkoihin.

Metsäntutkimuslaitoksessa tehdyn tutkimuksen mukaan Keskus-puiston läheisyys nostaa asuntojen hintoja noin 1,5 km säteellä. Tällä vyöhykkeellä asunnot ovat 5–7 % kalliimpia kuin kauempana. Laajojen ulkoilualueiden vaikutus asuntojen hintoihin on selvästi pienempiä alueita suurempi, mutta myös niillä on vaikutusta. Asun-tojen hintojen vertailu antaa vain kalpean aavistuksen virkistysaluei-den merkityksestä. Silti sillä voidaan osoittaa, että lähimetsien veto-voima on merkittävä tekijä, kun ihmiset valitsevat asuinpaikkaa.

Erityisesti sosiaalisen tasa-arvon näkökulmasta kaupunkirakenteen sisällä sijaitsevien, helposti saavutettavien lähimetsien merkitys ko-rostuu. Autoilevan aikuisen on helppo ajaa puolen tunnin päähän Nuuksioon retkeilemään. Hyvin suurelle osalle väestöstä liikkumi-nen kauas on kuitenkin hankalaa. Uudenmaan liiton vuonna 2012 julkaiseman tilaston mukaan 54 % Helsingin kotitalouksista on au-tottomia. Lisäksi erityisesti lasten ja nuorten itsenäinen ulkoilu on riippuvaista kodin lähellä sijaitsevista alueista. Myös koiranulkoi-luttajat ovat merkittävä asukasryhmä, joka käyttää lähimetsiä päivit-täin. Helsingissä on ympäristökeskuksen arvion mukaan n. 30 000– 35 000 koiraa. Niiden ulkoiluttajia on moninkertaisesti.

VALINNOILLA KAUASKANTOISIA VAIKUTUKSIAHelsingin yleiskaavan teossa lähtökohdaksi on otettu voimakasta väestönkasvua ennustavat mallit. Ilmastonmuutoksen hillintä ja

Stadin metSien koHtalon Hetket –

yleiSkaavaSSa päätetään paljoSta

kaupunkirakenteen tiivistäminen ovat usein julkilausuttuja sinän-sä hyviä tavoitteita, joiden varjolla rakentamista pyritään viemään arvokkaidenkin luontoalueiden päälle. Uusille luontoalueille raken-taminen on kuitenkin yleensä pikemmin kaupunkirakenteen leviä-mistä kuin sen tiivistämistä.

Esimerkiksi Meri-Rastilassa OurCity-hankkeessa tuotettiin asukas-lähtöisesti vaihtoehtoinen kaavaesitys, jolla kaavoituksen uhkaaman lähimetsän rakentamisen sijaan sama asukasmäärä olisi mahdollista asuttaa alueelle nykyistä rakentamista tiivistämällä. Näin saataisiin säilytettyä kovassa käytössä oleva, luonnonsuojelullisestikin arvokas ulkoilualue, ja samalla voitaisiin vähentää asuinalueiden sosiaalis-ta eriytymistä ja luoda parempia edellytyksiä lähipalveluille. Usein vaihtoehtoja löytyisi, jos niitä todella etsittäisiin.

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuosille 2013–2017 strategian, jossa todetaan: ”Yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä pe-rustetaan metsäinen suojeluverkosto. Tavoitteena on nostaa suojelualueiden määrää kaupungin maa-alueista luonnon monimuotoi-suuden lisäämiseksi.” Muutamat vihreät valtuutetut ovatkin pitäneet esillä Helsingin metsien luonnonsuojelullista merkitystä, joka on kaupungin teettämissä selvityksissä osoittautunut suureksi. Julki-sessa keskustelussa lähiluonnon sosiaalinen ja kansanterveydellinen merkitys on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Päätöksente-ossa niiden esiin nostamiseen olisi selkeä tarve. Suojelualueiden pe-rustaminen on hyvä keino varmistaa kaavoituksessa arvokkaimpien lähimetsien säilyminen luonnon lisäksi myös ihmisiä varten. Vir-kistyskäyttö on mahdollista turvata suojelumääräysten laadinnassa.

Helsingin yleiskaavassa ratkotaan suuria kysymyksiä ja tehtyjen va-lintojen kanssa on elettävä vuosikymmeniä. Helposti saavutettavan lähiluonnon merkitys ihmisten elinympäristön laadun parantajana on kiistaton. Nyt päätetään, ihaillaanko suurkaupungin virkistyskei-taita tulevaisuudessa vain nostalgisissa valokuvissa vai voivatko ne tulevaisuudessakin ylläpitää rikasta eliölajistoa ja tarjota asukkaille maksutonta lepoa, terveyttä ja iloa. ●

lauri kajander

Kirjoittaja työskentelee Luonto-Liitossa metsävastaavana ja on viettänyt merkit-tävän osan lapsuudestaan helsinkiläislähiön metsissä ja joenrannan pajukoissa.

Lisätietoa lähimetsistä ja niiden merkityksestä sekä viitteitä tieteelli-siin tutkimuksiin löytyy esim. Suomen luonnonsuojeluliiton julkai-semasta ”Kuntametsät asukkaiden ja luonnon keitaiksi” -oppaasta, jonka voi ladata osoitteesta www.sll.fi/uusimaa/toiminta/kuntametsat

oll

i ma

nn

inen


STADINRUUSU

LeIJONAeMOT laSten aSialla

Vahvat naiset vammaisten lasten ja nuorten ym-pärillä ovat heidän äitinsä. Lapsen synnynnäinen vammaisuus voi selvitä vasta synnytyksen jälkeen, josta alkaa henkinen valmentautuminen tulevai-suudesta (miten lapseni kehittyy, mitä hän tulee oppimaan, miten järjestetään päivähoito ja koulu jne.). Kaikki arvot menevät uusiksi. Monesti per-heen äiti joutuu miettimään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ja sitä miten saa arjen kulke-maan vammaisen lapsen kanssa.

vammaisen lapsen vanhemmat ovat sidoksissa lapsiinsa läpi elä-mänsä, silloinkin, kun aikuisiän saavuttanut vammainen lapsi muuttaa tukiasuntoon. Usein aikuisen vammaisen muutto lap-

suuden kodista tapahtuu huomattavasti myöhemmin kuin lapsilla yleensä. Vammainen aikuinen lapsi voi olla lähemmäksi 30-vuotias saadessaan tukiasunnon. Syynä on monesti se, ettei sopivaa tuki-asuntoa ole saatavilla.

Vammaisen lapsen ja nuoren äideille ja myös isille olisi tärkeää saada heti alusta alkaen vertaistukea muilta vammaisten lasten ja nuorten perheiltä. Paras vertaistuki tulee saman diagnoosin saa-neen eri-ikäisen lapsen ja nuoren perheiltä, jolloin vastasyntyneen vammaisen äiti ja isäkin saavat tukea siihen, mitä tulevaisuudessa tuleman pitää. Monesti vertaistuen kautta vammaisten lasten per-heet saavat parhaiten tietoonsa vammaistuista ja -palveluista, vaikka tuista ja palveluista tulisi kunnan vammaispalvelun kertoa. Vam-maisperheet ovat saattaneet menettää monia tukia tai palveluita tietämättään, vaikka niihin olisi ollut oikeus vammais- ja kehitys-vammalakien mukaan.

Vertaistukea voi etsiä lapsensa diagnoosin mukaisesta yhdistyksestä. On myös yleisvammaisjärjestöjä, joissa on jäseniä eri vammaisryh-mistä. Yksi niistä on Leijonaemot ry. ▸

pia lemmet ty ja peppi suominen .


STADINRUUSU

leijonaemot ry on vuonna 2005 perustettu yhdistys, jonka tarkoitus on antaa vertaistukea erityislasten vanhemmille yli diagnoosirajojen. Yhdistys toimii valtakunnallisesti ja sillä on neljä työntekijää. Poliittisesti ja taloudellisesti sitoutumaton yhdistys saa rahoitusta RAY:lta sekä jonkin verran lahjoituk-sista ja tuotemyynnistä. Yhdistyksellä on noin 1200 jäsentä – sekä isiä että äitejä. Yhdistyksen ensisijainen tehtävä on tu-kea erityislasten vanhempien jaksamista vertaistuen keinoin, mutta yhdistys vaikuttaa myös asiantuntijan roolissa työryh-missä ja monia muita väyliä pitkin. Leijonaemot on mukana mm. omaishoidon kehittämisen työryhmässä. Yhdistys pyrkii myös monin keinoin lisäämään vuorovaikutusta vammaisten lasten perheiden ja hoitavien tahojen sekä vammaispalveluiden kanssa. ●

Leijonaemot ry:

Presidentti ahtisaaren kanssa Leijonapennut peppi suominen , siiri nuutinen ja samu grundström .

Leijonaemojen puheenjohtaja Pia Lemmetty ker-too kokemuksistaan vammaisen tyttären äitinä.

”l apseni syntyi terveenä, kymmenen pisteen tyttönä. Hä-nen sairautensa paljastui vasta vähän myöhemmin, kun hän ei lähtenytkään ikätovereidensa lailla kävelemään.

Hän sairastaa harvinaista, perinnöllistä lihastautia, SMA2:sta. Ensi-tietoa sosiaaliavuista saimme sairaalasta sekä neurologiltamme että sairaalan sosiaalityöntekijältä. Kaupungin sosiaalityöhön otimme vähän myöhemmin yhteyttä, kun tarvitsimme kotiimme muutos-töitä. Mitään palveluita tai etuuksia ei meille suoraan tarjottu, vaan itse hain tietoa netistä ja laadin hakemuksia. Myös toisilta samassa tilanteessa olevilta perheiltä sain paljon tietoa, erityisesti sopeu-tumisvalmennuskurssi oli hyödyllinen tässä mielessä. Jotkut asiat ovat menneet vammaispalvelun kanssa ihan mukavasti, esimerkiksi taksikyydit vapaa-ajalle saimme helposti. Samoin neuvolan kautta on järjestynyt maksullista kotipalvelua palveluseteleiden muodossa silloin, kun kuopuksemme syntyi ja tarvitsin lisäapua kotiin. Sen si-jaan omaishoidon tuki ja siihen liittyvät vapaat sekä lapseni avustaja- asiat tuntuvat takkuilevan jatkuvasti. Olen lapseni omaishoitaja, ja lain mukaan minulle kuuluisi omaishoitajan vapaata 3 vuorokautta kuukaudessa, mutta kaupunki tarjoaa ainoastaan kolme kuuden tunnin jaksoa vapaata. Nämä vapaat menevät hyvin pitkälle siihen, että vien tytärtäni harrastamaan tai hoidan muuten hänen asioitaan. Mielestäni on äärettömän ikävää, että perheet joutuvat anomaan heille kuuluvia tukia ja etuuksia eri paikoista ja että prosessit ovat niin byrokraattisia. Lapsellehan tärkeintä olisi vanhemman läsnäolo, mutta kun vanhemman aika menee hakemusviidakossa seikkailuun, jää lapselle huomattavasti vähemmän aikaa. Toivon että tyttäreni pystyy käymään koulut lähikoulussa ja opiskelemaan ammatin, jos-sa hän pystyy toimimaan vaikeasta liikuntavammastaan huolimatta. Päiväkodissa häneen on suhtauduttu hienosti ja uskonkin, että ih-misten ennakkoluulot ovat suurin este menestymisen tiellä. Diag-noosin selvittyä lopetin varsinaisen työni It-alan koulutusyrityksen johdossa. Terapiat, lääkärit ja muut asiat vievät niin paljon aikaa, että täysipäiväinen työskentely ’työntekijänä’ olisi vaikeaa. Olen ryhty-nyt yrittäjäksi, jolloin voin paremmin itse vaikuttaa työaikoihini ja vastaan poissaoloistani vain itselleni. Lapsen hyvinvointi ja onnelli-suus kun menevät aina kaiken muun edelle.” ●

Teksti arzu caydam-lehtonen Kuvat leijonaemot ry


STADIN RUUSU

teoria muuttuu KÄYTÄNNöKSI

kun lapsi vammautui, kouluasiat alkoivat kiinnostaa lasten kas-vaessa ja järjestötyö tuntui koituvan ”kohtaloksi”, ryhtyi Pirjo So-merkivi selvittämään asioita niin teoreettisesti kuin käytännöllises-tikin.

Hän muistelee edelleen hämmentyneenä niitä ensimmäisiä vuosia, jolloin Maija-tytär oli aivokasvaimen myötä menettänyt näkönsä. – Ympärillämme olevassa auttamisverkostossa ei ollut aukkoja. Sitä ei yksinkertaisesti ollut. Pikkuhiljaa ja pala palalta kudoimme verk-koa niistä langanpätkistä, jotka satuimme löytämään. Saimme tietoa satunnaisesti sieltä ja täältä. Pohdimme tämäkö on ”asiakaslähtöi-syyttä” eli asiakas lähteköön itse selvittämään ja vaatimaan oikeuk-siaan. Tuntui oudolta se, kuinka paljon asiakkaan piti itse tehdä töitä ja vaatia oikeuksia ja etuuksia, pohtii Pirjo Somerkivi.

– Nopeasti opimme, ettei näkövammaisuus ole sairaus. Mielestä-ni vammautuminen ei sinänsä aiheuta mitään mystistä laadullista muutosta normaalista poikkeavaksi yksilöksi. Jokainen lapsi haluaa olla ainutlaatuinen ja ennen kaikkea tavallinen lapsi.

Opettajien suhtautuminen vammaisten lasten opettamiseen yleis-opetuksessa ei ole muuttunut Pirjo Somerkiven mukaan myöntei-semmäksi. Erityisoppilaat leimataan helposti häiriköiksi ja heidän eristämistään perustellaan sillä että muille oppilaille on annettava mahdollisuus oppia.

– Meitä vammaisten lasten vanhempia tai vammaisia itseään syy-tetään usein siitä, että emme ole sopeutuneet vammaan, jos emme noudata ulkopuolisten käsitystä siitä, mitä vammaisuus ja siihen sopeutuminen on. Kokemukseni mukaan enemmän näitä ”sopeu-tumattomia” löytyy vammattomien ihmisten joukosta. Vanhempia pidetään kovin itsekkäinä, jos perheen koko elämä ei pyöri vam-maisen henkilön ehdoilla ja toisiin perheenjäseniin ripustautuen.

VAMMAISTEN EPÄTASA-ARVOISET PALVELUTOman elämän kokemukset saivat Pirjo Somerkiven innostumaan lisäopinnoista aikuisiässä. Syntyi Kuopion yliopistossa hyväksytty väitöskirja Olen verkon silmässä kala – Vammaisuus, kuntoutuminen ja selviy-tyminen sosiaalisen tuen verkostoissa. Tavoitteena oli tutkia erilaisia kun-toutuksen viitekehyksiä, ihmiskäsitystä ja lainsäädäntöä sekä yksi-tyisiä kulttuurisia, arjen tasolla heijastuvia tekijöitä.

– Olen huolissani vammaisten kuntoutuksen resurssien karsimi-sesta. Meille on luotu hyvä ja tehokas järjestelmä, jota nyt monin paikoin ajetaan alas. Kuntoutukselle on asetettu niin korkeat laatu-kriteerit, että niitä ei niukkenevissa taloudellisissa olosuhteissa pys-tytä toteuttamaan.

– Kuntien säästötoimien ja toimintojen selkiyttämisen nimissä on toteutettu lainvastaisia rajoituksia mm. vammaisten palveluihin ja lääkinnällisten apuvälineitten saantiin. Mahdollisuudet saada kun-toutusta ja taloudellisia etuuksia ovat eriarvoisia eri kunnissa eikä kuntoutujalle ole aina valitusoikeutta päätöksiin.

– Palvelujärjestelmän byrokratia ja palveluiden saamisen vaikeus korostuvat erityisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten van-hempien kohdalla, Pirjo Somerkivi kertoo huolestuneena.

LASTEN KUORMITTUNUT ELÄMÄ Vuodet Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtajana avasivat lo-pullisesti Pirjo Somerkiven silmät lasten elämän moninaisuuteen.

– OECD:n hyvinvointivertailuissa suomalaislapset ovat sijalla neljä. Ja kuitenkin meillä on paljon masentuneita ja henkisestä pahoin-voinnista kärsiviä lapsia. Peruskoulussa monilla on se käsitys, että koulu on tylsää.

Järjestöjohtajana Pirjo Somerkivi osallistui laajalti perheiden ▸

kir

sti t

ulo

nen


STADIN RUUSU

hyvinvointia ja koulutuskysymyksiä käsittelevien työryhmien, luottamuselinten ja muiden verkostojen toimintaan. Myös media-julkisuus oli olennainen osa työtä. Somerkivi myöntää, että tästä verkostoitumisesta tuloksia syntyy hitaasti, mutta aktiivisen kansa-laistoiminnan ja kanssaihmisistä välittämisen puolesta puhujia tar-vitaan monella tasolla.

Pirjo opasti viime talvena työttömiä nuoria työnhaussa. – Aika yleisesti peruskoulun päättäneet nuoret eivät luota omiin

mahdollisuuksiinsa. Heillä ei ole unelmia eikä uskoa tulevaisuu-teen. Tuntuu että moni tyytyy liian vähään. Sen sijaan että puhutaan pakkoruotsista, pitäisi ravistaa koulun rakenteita. Koulumme kaipaa syvempiä ja laajempia muutoksia. Nuoria pitäisi tukea jo kouluai-kana eikä sitten kun koulun on ohi.

– Koko maailma on lasten ulottuvilla hyvässä ja pahassa. Nuorten maailma on myös hyvin pirstoutunutta. Tämä vaikeuttaa lasten ja nuorten henkisten ongelmien havaitsemista ajoissa.

– Monessa suhteessa on menty hyvään suuntaan. Tupakointi ei ole samalla tavalla kova juttu, mitä se oli omassa nuoruudessani. Päihtei-den käyttö on vähenemään päin, henkirikosten määrä on laskussa, perhe-elämää arvostetaan, mutta yhteisöllisyys on edelleen se mikä meiltä puuttuu, painottaa Pirjo Somerkivi.

LÄhIPALVELUJEN PUOLESTA Halu olla mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa rakentamassa oi-keudenmukaista ja tasa-arvoista Suomea ja ennen kaikkea suoma-laista työelämää sai Pirjo Somerkiven liittymään sos.dem. puoluee-seen. Hän on mukana Helsingin sos.dem. naisyhdistyksessä.

– Siellä oli jäsenenä kollegojani, joten minun oli helppo men-nä sinne mukaan. Kovin aktiivinen en ole ollut. Lähinnä sydäntäni on lähipalvelujen säilyttäminen. Kun palveluja karsitaan, on han-kala kun pelkästään verikokeissa käyminen edellyttää matkaamista naapurikaupunginosaan. On hämmentävää miten hankalaksi tervey-denhoito muuttuu kun tukena ei ole hyvin organisoitua työterveys-huoltoa.

JOhDETAAN JÄRJESTöÄTyövuodet järjestöissä saivat Pirjo Somerkiven kiinnostumaan jär-jestöjen johtamisesta. Hän halusi syventää omaa tietämystään asi-asta ja auttaa niitä jotka sitä työtä tekevät. Syntyi Johtajana järjestössä -kirja.

– Järjestöissä tehdään töitä tunteella, sydän on mukana kaikessa tekemisessä. Johtajan työ on hyvin yksinäistä. Järjestön johtajalla ei ole esimiestä. Hänen esimiehensä on luottamushenkilö, joka ei ole mukana työyhteisön arjessa. Alaisten kanssa ei kaikkia asioita voi jakaa. Alaisiin on pidettävä tietty etäisyys.

– Yksinpärjäämisen eetos on meillä työelämässä hyvin vahva. Olen ollut paljon järjestöissä sekä työntekijänä että luottamushenkilönä. Vuosien myötä olen yhä enemmän alkanut miettiä, miten hyvä jär-jestöjohtaminen syntyy. Voisiko järjestöjen toiminta ja johtaminen olla epämuodollisempaa ja inhimillisempää. Johtaminen on miel-

lettävä ammatiksi, vaikka kaikki olisikin lähtöisin aatteelliselta poh-jalta. Järjestöissä helposti kaikki tekevät kaikkea.

– Hankalinta on jos luottamushenkilöt sekaantuvat operatiiviseen johtamiseen. Olisi saatava aikaan selkeä johtamisrakenne ja työnjako. Olemassa olevia järjestöjä yhdistetään, organisaatiot kasvavat ja vaa-timukset tiukkenevat. Monia järjestöjä on jo yhdistetty. Järjestöjen välinen yhteistyö ei ole ollut aina ihanteellisella tasolla. Parasta olisi että yhdistyminen olisi vapaaehtoista – ei esimerkiksi Raha-auto-maattiyhdistyksen sanelemaa.

Tuntuu että hyvälle järjestön johtajalle kasataan vaatimuksia rop-pakaupalla. Johtajan täytyy tuntea itsensä ja toimia eettisesti, muita kunnioittavasti ja vastuullisesti. Luottamus on ensiarvoisen tärkeää – ja sen voi menettää hetkessä.

TyöELÄMÄ KAIPAA yhTEISöLLISyyTTÄ – Työelämässä yhteisöllisyys ja solidaarisuus ovat heikoilla. On etä-johtamista, jopa toiselta puolelta maapalloa, on pätkätöitä, ei si-touduta organisaatioon, yhteistyö on huokoista, vahvistetaan vain omaa osaamista. Me erotumme muiden maiden työelämästä melko kummallisella tavalla. Työpaikkakiusaaminen ei ole missään niin yleinen ilmiö kuin meillä. Sen kohteeksi voivat joutua myös joh-tajat.

Monen mutkan jälkeen Pirjo Somerkivi on päätynyt yrittäjäksi. Hän kouluttaa, toimii työnohjaajana, valmentaa, kirjoittaa, esitel-möi. Hyppy uudenlaiseen työn tekemiseen antaa entistä paremmat puitteet yhdistää vuosien myötä karttunut teoreettinen tietämys ja käytännön mukanaan tuoma kokemus. Somerkivi myöntää että yh-den naisen yrityksen pyörittäminen on välillä hyvin yksinäistä. Pi-täisi osata markkinoida itseään. Tarjouskilpailuissa pieni yritys jää myös monesti isompien jalkoihin. ●

leena-maija tuominen

Meille on luotu hyvä ja tehokas järjestelmä, jota nyt monin paikoin ajetaan alas.

—

pirjo somerkivi


STADINRUUSU

m i ina sillanpää (4.6.1866 Jokioinen – 3.4.1952 Helsinki) oli sotien välisenä aikana yksi Suomen Sosialidemokraat-tisen Puolueen keskeisimpiä naisvaikuttajia. Hänet valit-

tiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi maamme ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 ja hän osallistui tämän jälkeen peräti 39 valtiopäiville ja on näin yhä Suomen pitkäaikaisin nais-kansanedustaja. Parhaiten Miina Sillanpää tunnetaan toiminnastaan Suomen poliittisen historian ensimmäisenä naisministerinä Väinö Tannerin hallituksessa 1920-luvun lopulla.

Vilhelmiina Riktig syntyi 1860-luvun lopun suurten nälkävuo-sien aikana. Tämä merkitsi, että niukkuus ja puute varjostivat hä-nen lapsuuttaan Jokioisten kartanon mailla, jossa hänen isänsä Juho Riktig toimi torpparina. Lapsityövoiman käyttö oli 1800-luvun lo-pun teollistuvassa Suomessa yleistä ja Vilhelmiina Riktig lähetettiin jo 12-vuotiaana töihin Forssan puuvillatehtaaseen. Raskaan työn ohella tehtaalla oli kuitenkin myös mahdollisuus koulunkäyntiin ja Riktig opiskelikin ahkerasti työn ohessa kuuden vuoden ajan.

PALVELIJATTARESTA KANSANEDUSTAJAKSI Vuonna 1884 Vilhelmiina Riktig vaihtoi nimensä Miina Sillanpääksi ja lähti ensin palvelijattareksi Porvooseen ja muutti sieltä kolme vuotta myöhemmin samoihin töihin Helsinkiin. Suomi teollistui ja pääkaupunkiin kohdistui tuolloin vilkas muuttoliike maaseudulta. Sen enempää kunnollisesti palkattuja töitä kuin asuntojakaan ei riittänyt kaikille ja monen tulijan elinolot muodostuivat ankeiksi. Niukkuuden keskellä myös Miina Sillanpää lähti vuosisadan loppu-puolella mukaan nousevan työväenliikkeen toimintaan. Vuonna 1904 hän liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen, jossa toimimalla palvelijattarien parempien työolojen puolesta hänestä tuli valtakunnallisesti tunnettu naisasioiden puolustaja.

Miina Sillanpää asettui ehdokkaaksi vuonna 1907 järjestetyissä Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, jossa SDP sai 37 pro-

sentin kannatuksen. Miina Sillanpää oli yksi läpimenneistä SDP:n yhdeksästä naiskansanedustajasta. Kansanedustajien vaikutusmah-dollisuudet 1900-luvun alun valtiopäivillä olivat kuitenkin rajalli-set. Suomi oli parhaillaan voimakkaiden venäläistämistoimien koh-teena ja tsaari hajotti eduskunnan lähes vuosittain, mikä merkitsi myös sosiaalisten uudistusten lykkääntymistä. Tilanne turhautti niin edustajia kuin heidän kerta toisensa jälkeen vaaliuurnille joutuvia valitsijoitaan. Levottomien vuosien jälkeen Suomi itsenäistyi joulu-kuussa 1917, mutta ajautui jo seuraavan vuoden alussa katkeraan sisällissotaan.

Vuoden 1918 keväällä Miina Sillanpää lukeutui Väinö Tannerin lailla niihin, jotka välttivät osanottoa sotaan. Sodan aikana Sillanpää oli jäsenenä Helsingin keittolakomiteassa ja auttoi salaa punaisia pa-kolaisia. Kansallisen katastrofin jälkeen Miina Sillanpäällä oli Tanne-rin tavoin keskeinen rooli sosialidemokraattisen puolueen nostami-seksi jaloilleen ja hänet valittiin SDP:n johtopaikoille syksyllä 1918.

Keväällä 1919 pidetyissä eduskuntavaaleissa SDP oli suurin puolue ja Sillanpää valittiin eduskuntaan Turun ja Porin pohjoisesta vaa-lipiiristä. Miina Sillanpään eduskuntatoimet koskivat useimmiten naisten aseman parantamista ja sosiaaliturvan vahvistamista. Sillan-pää pysyi nyt eduskunnassa aina vuoteen 1932, jolloin kannatus ei riittänyt paikan uusimiseen. Miina Sillanpää ei kuitenkaan vetäyty-nyt eläkkeelle, vaan kävi vuonna 1936 aktiivisen vaalikampanjan, jonka seurauksena hänet valittiin uudelleen eduskuntaan, jossa hän vaikutti yli sodan aina vuoteen 1947. Kansanedustajuuden ohella Sillanpää toimi viisi kertaa presidentin valitsijamiehenä.

TANNERIN hALLITUKSEN APULAISSOSIAALIMINISTERINÄMiina Sillanpään poliittisen uran tunnetuin vaihe on hänen vuoden mittainen kautensa Väinö Tannerin hallituksen apulaissosiaaliminis-terinä joulukuusta 1926 joulukuuhun 1927. Sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen muodostaminen maahan alle kymmenen ▸

MIINA SILLANPÄÄ –

SUOMeN eNSIMMÄINeN NAISMINISTeRI


STADINRUUSU

vuotta sisällissodan jälkeen oli merkittävä, vaikkakin vaikea poliitti-nen askel. Tanner oli pyrkinyt alun perin muodostamaan enemmis-töhallituksen, mutta kun mikään porvaripuolueista ei ollut valmis lähtemään mukaan, Tanner päätti yrittää puhtaasti sosialidemo-kraattiselta pohjalta. Tukea hallitukselle tuli tukea RKP:ltä ja ajoittain myös muilta porvaripuolueilta. Hallitus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja kaatui syksyllä 1927 viljatullien alentamista koskevaan äänestyk-seen.

Ajatus Miina Sillanpään nostamisesta ministeriksi oli peräisin Väi-nö Tannerin vaimolta Linda Tannerilta. Vaikka ministerikausi jäi lyhyeksi, Sillanpää ehti aloittaa laajat tarkastusmatkat eripuolilla Suomea sijaitseviin lastenkoteihin, mielisairaaloihin ja kunnallis-koteihin. Matkoillaan Sillanpään totesi, että niin hoidettavien kuin työntekijöiden olot olivat monin paikoin ala-arvoiset ja vaatisivat pikaisia korjauksia.

Tannerin hallitus nosti agendalle muun muassa jo 1900-luvun alussa esillä olleen vaatimuksen naimisissa olevien naisten aseman parantamisesta. Vaimo oli tuolloin yhä voimassa olleen vanhan aviokaaren mukaan miehensä holhouksen alainen eli vajaavaltainen kansalainen. Tannerin hallituksen toiminta myötävaikutti siihen, että vuonna 1929 säädettiin uusi avioliittolaki, jonka mukaan vai-mot saivat jatkossa edustaa oikeudellisissa asioissa itseään. Ministeri Sillanpää myös edesauttoi sitä, että tärkeän sairausvakuutuslain valmistelu saatiin käyntiin, vaikka tämäkin laki tuli voimaan vasta myöhemmin. Sillanpää ministerikausi oli sikäli uraauurtava, että seuraava naisministeri Suomeen valittiin vasta keväällä 1948, kun SKDL:n Hertta Kuusinen tuli Mauno Pekkalan hallitukseen salkut-tomaksi ministeriksi.

hELSINKILÄISENÄ KUNNALLISPOLIITIKKONA Vähemmälle huomiolle Miina Sillanpään elämätyötä arvioitaessa on jäänyt hänen aktiivinen toimintansa Helsingin kunnallispoli-tiikassa. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodet 1919–1925 ja 1930–1936. Lisäksi Sillanpää oli vuosia muun muas-sa kaupungin lastensuojelulautakunnan puheenjohtaja ja Hyvösen lastenkodin johtokunnan puheenjohtaja.

Miina Sillanpää jäi vuonna 1947 pois eduskunnasta 81-vuotiaana arvostettuna ikäpuhemiehenä. Pitkän poliittisen uransa jälkeen Miina Sillanpää nautti laajaa luottamusta yli puoluerajojen. Viimeiset vuo-tensa hän eli ystäviensä ympäröimänä saaden huomionosoituksia niin presidentti J. K. Paasikiveltä, omalta puolueeltaan kuin mo-nilta yhteisöiltä. Miina Sillanpää kuoli Helsingissä keväällä 1952 ja hänen muistoaan on sittemmin vaalittu muun muassa muistomer-keillä, joista yksi on Helsingin Tokoinrannassa sijaitseva Aimo Tu-kiaisen vuonna 1968 tekemä pronssinen Soihtu, jonka jalustassa on kuvattuna Miina Sillanpään kasvot. ●

ville jalovaara

Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.

kirsti rissanen on toiminut Miina Sillanpään Seuran puheenjoh-tajana vuodesta 2011 asti ja tietää tarkalleen, miten Miina Sillan-pään arvot ja toiminta elävät vielä nykyisinkin.

– Miina Sillanpään arvoista voi nostaa esiin kolme kokonaisuutta: inhimillisyys ja tasa-arvo, oikeudenmukaisuus sekä sanoisinko kun-nollisuus ja taloudellisuus. Niistä luonteenpiirteistä, jotka tekivät hänestä ”piikakenraalin”, kansanedustajan, työläisnaisten johtajan, ensimmäisen naispuolisen ministerin ja talousneuvoksen on syytä mainita tiedonjano, välittäminen, tunnollisuus, vakaa määrätietoi-suus, yhteistyökyky sekä toimiin tarttuminen. Aluksi piikakenraa-lina ristiriitaisen maineen saaneesta Sillanpäästä kehittyi myöhem-min luotettava ja arvostettu sillanrakentaja, kertoo Rissanen.

MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIö – Sillanpää oli yhdessä muiden piikojen kanssa perustamassa Hel-singin palvelijataryhdistystä. Vuonna 1901 hänestä tuli yhdistyksen puheenjohtaja ja tässä tehtävässä hän toimi 51 vuotta. Sillanpään taitavan ja tarkan taloudenpidon seurauksena piikojen yhdistykseltä jäi purettaessa varoja Miina Sillanpään Säätiön peruspääomaksi, va-lottaa Rissanen säätiön taustoja. Säätiö perustettiin vuonna 1965.

– Säätiö toteuttaa Miinan perintöä tunnuslauseenaan hänen aja-tuksensa ”jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin”. Säätiön painopistealueita ovat lääkinnällinen kuntoutus ja hoito, vanhusten asumuspalvelujen järjestäminen, kansanterveystyötä edistävä tutkimus ja kokeilutoiminta sekä kotitalousalan opiskelijoi-den tukeminen. Asukaspalvelukeskus Wilhelmiinassa on noin 200 asukaspaikkaa ja sen viereen on yhteistyössä Helsingin kaupun-gin kanssa perustettu monipuolinen, edelleen kehittyvä liikunta- ja kohtaamispaikka erityisesti iäkkäille, nimeltään Taavetinpuisto. Toimintaa järjestetään pääkaupunkiseudun lisäksi Siuntiossa, jossa on edelleen perinnetalo Lepopirtti, kertoo Rissanen Miina Sillanpää säätiön nykytoiminnasta.

Säätiön kehittämistyössä on viime vuosina korostunut toiminta-kyvyn ylläpitäminen ikääntyessä. Useissa hankkeissa on keskitytty aivoterveyden ylläpitämiseen ja muistisairaiden kuntoutukseen. Valta kunnallisesti levinneitä toimintamalleja ovat esimerkiksi Muista pääasia ja Muistaakseni laulan -ohjelmat ohjaajan oppaineen.

ENSIKOTIVERKOSTOSillanpää ajoi sitkeästi ensikotien perustamista. Työ alkoi eduskun-nasta 1907 sosiaalidemokraattisten naiskansanedustajien aloitteella Kotien perustamisesta turvattomia lapsia, aviottomia äitejä ja hei-dän lapsiaan varten. Aloite sai osakseen moraalista vastustusta ja jopa pilkkaa. Sillanpään ensiesiintyminen parlamentissa liittyi aloit-teen lähetekeskusteluun. Hän kertoi itse nähneensä, kuinka porva-risrouva koettaa estää kaikin tavoin poikaansa ottamasta vaimoksi palvelustyttöä, jonka poika on vietellyt. Tyttö ajetaan armottomasti ovesta ulos. Aloite hylättiin ja samoin kävi myöhemmin tehdyille vastaaville aloitteille.

MIINA SILLANPÄÄN SeURA – käytännölliSen kanSalaiS-vaikuttajan jalanjäljillä


STADINRUUSU

Nykyisin Ensi- ja Turvakotien Liitto on valtakunnallinen lasten-suojelujärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä ehkäisee perheväkivaltaa. Liitolla on 29 jä-senyhdistystä, jotka ylläpitävät 16 ensikotia, joista 6 on erikoistunut päihdeongelmien hoitoon ja 12 turvakotia. Liiton tunnuslauseena on Miinan sitkeydellä. - Sillanpää oli antautunut ensikotityölle koko sydämellään ja siitä muodostui hänen viimeinen suuri hankkeensa, Rissanen toteaa.

MIINA SILLANPÄÄN SEURAMiina Sillanpään Seura perustettiin vuonna 1964 edistämään Sillan-pään ajamia asioita ja arvoja.

– Teemoista ei ole pulaa, sillä asioita on runsaasti. Sillanpää teki paljon. Hän puolusti koko elämänsä kaikkia huono-osaisia ja aliste-tussa asemassa olevia ihmisiä. Hän toimi vanhusten, nuorten per-heiden, kotitalouksien ja kansanterveyden hyväksi sekä painotti palvelutyön merkitystä. Sillanpää uskoi valistamisen ja sivistyksen merkitykseen ja yhteistyön voimaan. Hän ajoi voimallisesti kieltola-kia ja teki raittiustyötä sekä taisteli jatkuvasti naisiin kohdistuvaa vä-kivaltaa ja häirintää, ihmiskauppaa ja prostituutiota vastaan. Hän oli myös laajasti mukana yhdistys- ja osuuskuntatoiminnassa kuuluen Osuusliike Elannon perustajiin ja johtoelimiin, kuvailee Rissanen niitä asioita, jotka Sillanpäälle olivat keskeisiä.

– Seura pyrkii tekemään tunnetuksi Sillanpään arvoja ja hänen työtään. Seuran aloitteesta Sillanpäälle pystytettiin vuonna 1968 muistomerkki Soihtu Tokoinrantaan Hakaniemeen. Sen on veistänyt kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. Seura, säätiö ja ensikodit järjestä-vät vuoronperään Sillanpään syntymäpäivänä 4.6. kukituskäynnin muistomerkillä ja yhteisen kahvitilaisuuden. Samalla muistelemme hänen elämäänsä, Rissanen kertoo.

Nykyisinkin seuran toiminta on aktiivista. – Seuran säännölliseen toimintaan kuuluvat vuosittaiset Miinan

perintö -seminaarit. Tämän vuoden seminaarissa 1.10. käsitellään maahanmuuttajien asemaa otsikolla ”Miten päästä Suomi-klubin jäseneksi”. Viime vuonna keskityimme ikääntymisen kysymyksiin teemalla ”Aina on oikea ikä” ja toissavuonna lastensuojeluun ai-heena ”Kumppanuudella lapsen parhaaksi”. Neljä sitä edellistä se-

minaaria koskivat palvelutyötä – siivouspalvelua, ruokapalvelua ja vanhustyötä – tarkoituksena parantaa palveluammattien arvostusta ja osoittaa niiden käytännön merkitys. Nyt kun piiat ja palvelijatta-ret ovat kadonneet, kodeissa tehty palvelutyö on siirtynyt yhteis-kuntaan, kuvailee Rissanen menneen ja nykyisen toiminnan linkit-tymistä.

Viime vuoden seminaarin yhteydessä annettiin ensimmäinen Mii-na Sillanpää -tunnustus. Ideana on palkita henkilö, yhteisö tai hanke Miinan arvoja toteuttavasta toiminnasta. Vuoden 2012 tunnustuk-sen sai koordinaattori, työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen ke-hittämästään Proud Age -liikkeestä ja siinä tekemästään työstä ikään-tyneiden arvostuksen lisäämiseksi.

Kaksi vuotta sitten seura teki yhdessä säätiön, Ensi- ja Turvako-tien Liiton ja 23 merkittävän yhteisön kanssa Sisäasiainministeriölle esityksen siitä, että ministeriö lisäisi liputuspäiviin Miina Sillan-pään eli kansalaisvaikuttamisen liputuspäivän. – Olemme näet sitä mieltä, että meidän maamme yhtenäiskulttuuriin on aina kuulu-nut ihmisten yhdenvertainen osallistuminen, vapaaehtoistyö ja yh-distystoiminta. Ja juuri Miina soveltuu erinomaisesti kansalaisvai-kuttamisen symboliksi. Kun Miinan syntymäpäivänä jo liputetaan Puolustusvoimien lippujuhlaa, olemme ehdottaneet liputuspäiväksi lokakuun ensimmäistä, jolloin kaikki kansalaiset saivat täydet po-liittiset oikeudet vuonna 1906. Sisäministeriöstä saamamme tiedon mukaan liputuspäivähanke on vireillä myönteisissä merkeissä, Ris-sanen toteaa.

Joulukuussa 2011 tuli kuluneeksi 85 vuotta siitä, kun Miina Sil-lanpää nimitettiin Suomen ensimmäiseksi ministeriksi. Merkkivuo-den kunniaksi seura teki aloitteen juhlaseminaarin järjestämisestä. STM:n tasa-arvoyksikkö ja eduskunnan naisverkosto tarttuivat aloit-teeseen ja järjestivät eduskunnan pikkuparlamentissa seminaarin ai-heesta ”Onko politiikalla sukupuolta?” Seminaarissa kuultiin mm. valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäen puheenvuorot.

MIINAN SyNTyMÄSTÄ 150 VUOTTA 2016– Pieni miinamaisen sitkeä Miina-seura on jo nyt tehnyt alusta-via suunnitelmia siitä, miten pyrimme juhlistamaan Miinan ▸

Sillanpää puolusti koko elämänsä kaikkia huono-osaisia ja alistetussa

asemassa olevia ihmisiä.

—

kirsti rissanenkirsti rissanen


STADINRUUSU

stadin aikapankki eli STAP sai alkunsa syksyllä 2009. Se koostuu heterogeenisestä joukosta, jotka tarjoavat toisilleen apua ja yhteisöl-lisyyttä. Stadin Aikapankin toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu laajasti määriteltynä.

Stadin Aikapankissa (STAP) vaihdetaan moninaisia palveluita ai-kaa vastaan yhteisön jäsenten välillä. Vaihtojen periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita. Stadin Aika-pankissa yksi tovi vastaa yhtä työtuntia. STAP on osa kansainvälistä Community Exchange System -verkostoa (CES). Tähän verkostoon kuu-luu erilaisia paikallisraharyhmiä ja aikapankkeja yli 50 eri maasta. Jopa 2900 henkilöä on kirjautunut Stadin Aikapankkiin. Näistä noin kolmannes on käyttänyt palveluita ja osallistunut toimintaan.

Stadin Aikapankin toiminta on kaikille avointa eli jäseneksi voivat liittyä kaikki yksityishenkilöt. Stadin Aikapankkiin voi liittyä jäse-neksi myös yhteisöjä, joiden toiminta tukee STAP:n arvoja ja toi-mintaperiaatteita. Stadin Aikapankin tavoitteena on edistää ihmisten keskinäistä avunantoa ja sitä kautta kehittää kulttuuria yhteisölli-sempään suuntaan. STAP vahvistaa sosiaalisesti ja ekologisesti oi-keudenmukaista paikallistaloutta, jossa jokaisella ihmisellä on yhtä-läinen arvo ja osallistumisen mahdollisuudet.

Stadin aikapankin puuhanainen Ruby van der Wekken on kana-dalaissyntyinen, Hollannissa kasvanut kahden lapsen äiti, joka on asunut Suomessa 14 vuoden ajan. Hän toimii aikapankissa päivä-työnsä ohella ja on kiinnostunut ekologisesta tasa-arvosta ja solidaa-risesta taloudesta. – Pidän itseäni globaalin oikeudenmukaisuuden aktiivi jäsenenä. STAP mahdollista paikallisen tavan edistää sosiaalista ja ekologista oikeudenmukaisuutta ja samalla sillä on tärkeitä glo-baaleja vaikutuksia, toteaa Ruby van der Wekken.

– Henkilökohtaisesti tämä on ollut minulle erittäin mielenkiin-toinen oppimisprosessi siitä, mikä aikapankki on ja mitkä ovat sen mahdollisuudet. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten vastavuo-roisuuteen perustuva valuuttaa toimii. Yhteisöllisyys ja talous ovat saman kolikon kääntöpuolet, van der Wekken kiteyttää.

yhTEISöLLISyyTTÄ PAIKALLISESTI JA gLObAALISTI– Stadin Aikapankki toimii ilman rahoitusta ja ilman tarkkoja toi-mintasuunnitelmia, mutta ideoita ja visioita on paljon! Kaikki toi-

TOvINveRRAN TYöTÄ

syntymän 150-juhlavuotta. On sovittu kirjasta työnimellä ”Miina Sillanpään sanoma, arvot ja elämä”. Sen julkistaminen on suunni-teltu tapahtuvaksi 2015. Patsaan kukitus aamulla 4.6. on tarkoitus hoitaa juhlallisesti ja saada kahvitilaisuuden puhujaksi Miinan pol-kuja politiikassa seurannut merkittävä nainen. Syntymäpäivää on myös suunniteltu juhlistettavaksi illalla pidettävillä kansalaispäiväl-lisillä, kertoo Rissanen tulevista suunnitelmista.

– Juhlavuodelle on alustavasti ajateltu kahta suurempaa seminaa-ria toivottavasti yhteistyössä julkisen vallan kanssa. Kevään semi-naari voisi koskea vaikkapa järjestötoiminnan tämän päivän mah-dollisuuksia ja syksyn toivoaksemme liputuspäivän seminaari ehkä demokratiaa ja kansalaisvaikuttamista tänään ja huomenna. Toteut-tamismahdollisuudet riippuvat siitä, onnistuuko seura löytämään järjestelyihin kumppaneita, Rissanen vinkkaa.

Miina Sillanpään kuolemasta on jo 61 vuotta. – On selvää, että hänestä on tullut jo historian henkilö, jota varsinkaan nuoret eivät enää tunne. Miinan ajatuksilla ja töillä hyvinvointiyhteiskunnan esi-taistelijana on kuitenkin suuri merkitys juuri nykyisessä epävarmas-sa taloudellisessa tilanteessa säästöjen nakertaessa hyvinvointimme perustaa. Siksi me seurassa toivomme, että saisimme koulut ja Mii-nan omalle kehitykselle tärkeät työväen ja kansalaisopistot jollain tavalla mukaan juhlavuoden ohjelmaan. Minimi voisi olla sopivan aiheen yhteydessä tunti siitä, mitä teki Suomen ensimmäinen nais-ministeri, visioi Rissanen.

– Yleisradiolla on erinomaisen mielenkiintoinen nauhoitus vuo-delta 2003, Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, jossa myös Miina Sillanpää ja hänen aikalaisensa itse puhuvat. Se kuultiin vuon-na 2011 myös uusintana ja on ehdottomasti kuulemisen arvoinen jälleen juhlavuonna. Jospa media voisi muutenkin muistaa Miinaa, Rissanen toivoo juhlavuoteen liittyen.

– Seuran tarkoitus on talven aikana kutsua juhlavuosipalaveriin ne muut tahot, joiden uskomme haluavan olla mukana juhlinnassa. Hieno joukko on jo liputuspäivähankkeen takana, Rissanen kehai-see. ●

heta war to

ruby van der wekken


STADINRUUSU

minta lähtee jäsenistä ja mukaan on helppo tulla! STAP ei ole projekti eikä sillä ole euromääräistä rahoitusta, van der Wekken muistuttaa. – Toimintaa pidetään yllä toveilla, jotka kerätään jäsenmaksuina ja sisäisen ”veron” kautta. Sisäisesti käytössä oleva tovivero on mie-lenkiintoinen työkalu osallistavassa demokratiassa ja sillä voidaan tukea myös erilaisten yhteisöjen toimintaa, van der Wekken kertoo.

Aikapankki huomioi ihmisten todelliset tarpeet. Ihmiset tarjoavat myös palveluita käyttääkseen olemassa olevia taitojaan, oppiakseen uutta, tehdäkseen jotain eri tavalla kuin yleensä tai tehdäkseen asi-oita yhdessä toisten kanssa.

STAP jatkaa kasvuaan, vaikkei se olekaan ollut varsinainen tavoite toiminnalle. Jatkossa aikapankista toivotaan vakiintunutta ja aktii-vista yhteisöä. – Toivomme tietysti, ettei keskustelua herättänyt ve-rotus rajoita aikapankin toimintamahdollisuuksia.

Helsingin globaalin vastuun strategiassa todetaan: Sosiaalisen kestä-vyyden, kaupunkilaisten omaehtoisen elämän ja talouden vakauden edistämiseksi kaupunki selvittää miten se voi tukea aikapankkien toimintaa.

Sisäisesti käytössä oleva tovivero on mielenkiintoinen työkalu

osallistavassa demokratiassa.

—

ruby van der wekken

kr

zy

szt

of

szk

ur

lat

ow

ski

– Aikapankissa on valtavaa potentiaalia – sillä pidetään yllä ja ke-hitetään Suomen nykyistä yhteiskunnallista hyvinvointia, se mah-dollistaa keskinäisen auttamisen ja vahvistaa sivistysvaltiota tukien samalla myös sosiaalisuutta ja ekologisuutta, joilla on paitsi paikal-lista, myös globaalia merkitystä, kuvailee van der Wekken. Hän us-kookin, että aikapankki voi olla tärkeä autonominen partneri mille tahansa kaupungille toteuttamalla sen periaatteita vapaaehtoisesti lisäten vapaaehtoisuuteen perustuvaa hyvinvointia ja taloudellista tasa-arvoa. – Kaupungin tulisi tukea tällaista kehitystä mahdollista-malla esim. toimitiloja aikapankille, joissa se voisi tukea oma-aloit-teisuutta ja toimijoiden näkyvyyttä, esittää van der Wekken. Hän näkee aikapankilla myös tietynlaista filosofista syvyyttä. – On kieh-tovaa miettiä, kuinka käytämme aikaamme? Kuinka voimme käyttää aikapankkia olemalla läsnä siinä ajassa ja paikassa, jossa haluamme olla. Aikapankissa on monia ulottuvuuksia! ●

Teksti ja käännös heta war to

leila saarivir ta on tehnyt kolmen vuoden aikana yhteensä yli sata vaihtoa Stadin Aikapankissa. Hän on pessyt kymmenien pää-kaupunkiseutulaisten ikkunat aikapankin kautta, ollut siivous- ja järjestelyapuna, mökkitalkoissa, muuttoapuna, auton omaavana perheenä kuljettamassa autottoman aikapankkilaisen tavaroita ja toiminut kissanhoitajana omistajien ollessa matkoilla. Lisäksi hän on valmistanut mehiläisvahakynttilöitä ja huovuttanut kissanleluja sekä kirjoittanut Stadin Aikapankin blogiin toveja vastaan. Missään näistä hän ei ole varsinaisesti ammattilainen.

Saarivirran perhe on myös saanut aikapankin kautta monenlaista apua. – Lastenhoitoapua, uintitekniikkaopetusta aikuiselle ja uinti-opetusta lapselle, useita hienoja teemakakkuja lasten ristiäisiin ja syntymäpäiville, kasvomaalausta ja koristeita lasten syntymäpäiville, purjehdusopetusta sekä remonttiapua kodin seinien maalaukseen. Lisäksi he ovat palkanneet aikapankin kautta henkilön tekemään edullisia kirppisostoksia tarpeidemme mukaan (erityisesti lasten-vaatteita lapsille), yksi aikapankkilainen ompeli lehti-ja kaukosää-dintelineen, yksi uudisti kissojen raapimapuun ja yksi valmisti las-ten leluille ja vaatteille matonkuteista säilytyskoreja. Yksi ompeli ostamastamme kankaasta kauniit sohvatyynyt ja korjasi ison pinon rikkoontuneita lastenvaatteita jälleen käyttökuntoon. Olen värjäyt-tänyt ja leikkauttanut hiukseni aikapankin kautta ja saanut karvojen poistoon vartalosokerointia. Olen käynyt myös intialaisessa pään-hieronnassa. Olemme tehneet toveilla luomuruokaostoksia aika-pankissa mukana olevassa Oma maa-kaupassa. Olemme lainanneet toiselta aikapankkilaiselta peräkärryä, jotta olemme saaneet syksyi-sin hakea sillä puuvarastomme täyteen puuta talvea varten, listaa Leila Saarivirta palveluita.

– Aikapankista on ollut perheellemme todella paljon apua. Etenkin lastenhoitoapu on ollut tärkeää jaksamisen kannalta, sillä sukulaiset asuvat kaukana. Aikapankin kautta olemme saaneet useita läheisiä ystäviä ja hyvä mielen auttaessamme muita. Aikapankkia on helppo käyttää. Netissä on aikapankin sivut, joiden kautta tarjotut palve-lut ja toisten kaipaamat palvelut löytyvät helposti. Sähköpostiin tu-lee säännöllisesti uusimmat tarjoukset ja vaihtopyynnöt, Saarivirta vinkkaa. ●

heta war to


STADINRUUSU

vanHemmuuS – vaativa joHtajakoulu?poika on juossut päin lyhtypylvästä, on kyettävä improvisoimaan ja priorisoimaan nopeasti. Kun yksi lapsi saa kiukkukohtauk sen karkkihyllyllä, on tilanteessa toimittava nopeasti ja järkevästi sekä hallita tilanne niin, että muut pysyvät rauhallisina. Ainakaan mei-dän elämässä ei yhtä haastavia konfliktitilanteita tule työelämässä vastaan. Tai ainakin niitä tulee harvemmin.

Esimiestehtävissä olen törmännyt haastaviin ihmisiin, mutta yk-sikään ei ole osannut yllättää minua kuten lapseni. Yksikään haas-tava työkaveri tai alainen ei ole ollut yhtä kovaääninen tai vastusta-nut välttämätöntä niin voimakkaasti kuin omat lapseni. Totesinkin, että ammattikorkeakouluopintoihin kuuluva teoriatason johtamis-koulutus, lautakunnan puheenjohtajan tehtävät ja työelämän haas-tavat tilanteet toimivat hyvänä pohjana perheen johtamistaidoille. Kokemukseni mukaan johtamiskykyä ja paineensietoa tarvitaan äitiydessä joskus jopa enemmän kuin politiikan hornankattilassa. Suosittelenkin, että äitiyttä opetellaan katsomaan arvostaen myös työelämässä. Elämme aikaa, jolloin tasa-arvo ulottuu eri tavoin eri perheisiin. Vanhempien roolit perheissä vaihtelevat ja työelämästä saattaa olla äidin sijasta poissa isä. Vanhat ennakkoluulot on nyt syytä karistaa unholaan ja katsoa asiaa uudesta näkökulmasta. Isyys voi olla isälle vankka johtajakoulu, kuten äitiys äidille. Joka tapauksessa vanhemmuus haastaa aikuiset uudella tavalla ja vahvistaa johtamis-taitoja. ●

mirka vainikka kolmen lapsen äiti

sim

on

a b

ali

nt

naiseus ja naisen asema työmarkkinoilla herättävät edelleenkin erikoisia asenteita. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että äidit, jotka toi-mivat merkittävissä työtehtävissä, ovat supernaisia, joille elämä on helpompaa tai joiden elämänarvot ovat erittäin urapainotteisia.

Minulle perhe on ollut elämäni suurin haave ja haluan viettää ai-kaa perheeni kanssa. Tiedän ja tiedostan jatkuvasti, että äitinä olen korvaamaton. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että äidin pitäisi olla läsnä joka hetki. Kyllä perheessämme on tilaa isälle ja isyydellekin.

Olen kohdannut kummallisia tilanteita esimerkiksi työnhaun yhtey-dessä. Epäsäännöllisistä työajoista keskusteltaessa kysyttiin, olenko tosissani ja tiedusteltiin, onko minulla lapsilleni jo vuoropäiväkoti-paikka. Kysymys tuntuu pöyristyttävältä ja loukkaa yksityisyyttä, koska meidän perheessä isäkin voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja meillä on hyvä tukiverkosto, jolta saamme apua arkeemme. Eikä ajankäytön organisoiminen ole minulle mikään ongelma. Jos arki-elämämme on kiireisempää, omistan vapaa-ajan perheen yhdessä-ololle. Kun taas olen päivät lasten kanssa kotona hoitovapaalla, voin sopia enemmän iltamenoja. Ratkaisut sovitaan yhdessä isän ja äidin välillä tilanteet huomioiden.

Äitinä ihminen tarvitsee tilanneherkkyyttä, yhteistyökykyä ja joh-tamistaitoja. Arki viisihenkisessä perheessä on jatkuvaa tasapainoi-lua ja jatkuvaa muutoksessa elämistä, ja joudumme miltei päivittäin miettimään lapsiperheen logistiikkaa. Tavoitetila perheessämme on se, että aikuiset toimivat tiiminä, joka johtaa perhe-elämää. Arjessa ei tähän aina päästä, eikä ihme, jos jompikumpi vanhemmista ärsyyn-tyy, kun suunnitelmissa ainoa mikä pitää on se, ettei mikään pidä. Kun kiire kokoukseen yllättää ja esikoisen koulusta soitetaan, että


STADINRUUSU

TYTTöJeN TALO – tyttöjen ja nuorten naiSten koHtaamiSpaikka

iris

sc

her

er

tyt töjen talo on 10–28-vuotiaiden helsinkiläisten tyttöjen ja naisten avoin kohtaamispaikka. Se on toiminut jo kaksitoista vuotta ja siellä on mahdollisuus osallistua erilaisiin ryhmiin tai viettää aikaa rennosti vaikka aivan itsekseen. Tyttöjen Talossa luvataan kuunnella, keskustella ja vaihtaa kokemuksia, ajatuksia tyttöydestä, naiseudesta ja elämästä. Se on mahdollista, kun toiminnassa on mu-kana eri-ikäisiä, eri kulttuureista tulevia tyttöjä ja naisia. Avoimissa illoissa isosiskoina on aikuisia, turvallisia, vapaaehtoisia naisia. Ta-lossa on mahdollisuus jutella rauhassa omista asioista, työntekijät auttavat ja kuuntelevat, kun joku asia painaa mieltä. Yhdessä ideoi-daan, haaveillaan ja unelmoidaan. Tyttöjen Talon sydän on tunnel-mallinen kahvio, siellä rentoutuminen onnistuu omaa mielimusiik-kia kuunnellen, lehtiä tai kirjoja lukien.

Vuorovaikutteiset ryhmät ovat Tyttöjen Talon keskeisin toiminta-muoto. Työntekijät perustavat ryhmät yksittäisten tyttöjen, tyttö-porukoiden, koulujen ja muiden yhteistyökumppaneiden toiveita kuunnellen. Ryhmätoiveista ja halusta osallistua ryhmään voi kertoa Tyttöjen Talon työntekijöille. Tytöt suunnittelevat ryhmissä toimin-taansa ja sitoutuvat toimintaan. Ryhmiä perustetaan esim. seksu-aalista väkivaltaa kohdanneille tytöille, päihdeperheiden tytöille, ujoille tytöille, nuorille odottaville äideille ja nuorille äideille vau-voineen. Ryhmissä tytöt ja nuoret naiset oppivat tuntemaan itseään, pohdiskelevat oman elämänsä kasvua ja etsivät eväitä elämäänsä yh-dessä toisten kanssa. Ryhmät ovat luottamuksellisia, niissä säilyy in-tiimiys ja turvallisuus. Ryhmissä on neljä–kahdeksan samanikäistä tyttöä tai naista, ohjaajana toimii aina aikuinen nainen ja ryhmäläi-set tapaavat toisiaan säännöllisesti.

Tyttöjen Talossa on vapaasti käytössä tanssisali, piano, keittiö, tieto-kone, ompelukone, askartelu- ja taidetarvikkeet. Ne antavat mah-dollisuuden yhdessä tekemiseen ja kokemiseen. Toimintaan kuu-luvat myös avoimet teemaillat, talkoot ja kurssit. Tyttöryhmissä harrastetaan mm. kuvataiteita, tanssia, kirjoittamista, lukemista ja teatteri-ilmaisua.

Tyttöjen Talo on auki arkisin iltapäivästä iltaan, mutta myös vii-konlopputapahtumia järjestetään. Avointa toimintaa on maanantais-ta – torstaihin klo 14–20 ja keskiviikkoisin Tyttöjen talo suljetaan klo 17.00. Lisää tietoa toiminnasta löytyy Tyttöjen talon sivuilta www.tyttojentalo.fi.

Tyttöjen Talossa tehdään hyvää, ennaltaehkäisevää työtä. Kun nuori tyttö pääsee kertomaan ongelmistaan ja murheistaan ajoissa ja hän-tä kuunnellaan, se on kullanarvoinen apu.

Toiminnan rahoitus ja jatkuvuus kuitenkin näyttää painavan työn-tekijöiden mieltä. Se on sääli, sillä talossa tehtävää työtä tulisi arvos-taa ja sen resurssit turvata. ●

irma mar t tila


vuoden alussa aloit tivat toimintansa yhdistyneet sosiaali- ja terveysvirasto (so-te) ja lautakunta. Helsinki oli viimeinen kunta, mikä yhdisti sosiaali- ja terveystoimensa. Asiaa oli pohdittu pitkään. Itsekin mukana olleena olin pitkään yhdistymistä vastaan, koska pelkäsin, että yhdistyneen viraston isoa budjettia leikattaisiin men-nen tullen. Eikä se huoli aivan aiheeton ole ollutkaan. Sen jouduin toteamaan jo ensimmäisen so-te lautakunnan budjetin valmistelus-sa viime keväältä. Budjetin paimentaminen vaatii tiukkaa otetta.

So-te virasto on Helsingin suurin. Työntekijöitä on yli viisitoista-tuhatta ja budjetti n.2,2 miljardia euroa, joka on lähes puolet kau-pungin käyttötaloudesta (4,7 miljardia euroa). Virastoon kuuluu tällä hetkellä 25 terveysasemaa ja sosiaalipuolen noin neljäsataa pal-velupisteen käyntiosoitetta. Sosiaalitoimen tilojen kartoitus ja nii-den käyttötarkoituksen pohdinta on ajankohtaista, kun rupeamme selvittämään yhteisen so-te palveluverkon luomista.

Lautakunnassa on kolmetoista, eri poliittisten ryhmien jäsentä kuntavaalien tuloksen mukaisesti. Lautakunnan puheenjohtajuus saatiin neuvoteltua sosialidemokraateille. Se oli merkittävä voitto. So-te lautakunta on yksi merkittävimmistä lautakunnista sekä teh-tävänsä että taloudellisen vallan takia. Varapuheenjohtaja tulee ko-koomuksesta.

UUDEN LAUTAKUNNAN MONET ROOLITLautakunnan viime kevään työ keskittyi pitkälti oman strategian ja budjetin laatimiseen. Olin tyytyväinen, kun lautakuntaryhmät kyke-nivät neuvottelemaan kaikki muutokset ja lisäykset hyvässä yhteis-ymmärryksessä. Se lisää aina esitysten painoarvoa. Sen lisäksi uusi lautakunta joutui hyppäämään moniin tärkeisiin ja monimutkaisiin asioihin melkein suoralta kädeltä. Kaikilla jäsenillä on ollut paljon oppimista. Itseäni on helpottanut sairaanhoidon opettajan koulu-tukseni ja pitkäaikainen työni terveyspoliittisten asioiden parissa ja menneiden aikojen puheenjohtajuus keskisessä sosiaali- ja terveys-jaostossa. Mutta paljon on muuttunut ja vielä enemmän muutoksia pitäisi tehdä tulevaisuudessa, jotta palvelujärjestelmä toimisi niin hyvin kuin sen pitää toimia.

Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisessä on kyse myös isosta kulttuurimuutoksesta. Koko yhdistymisprosessi aina valtuuston päätöksestä kaupunginhallituksen tilapäisen jaoston työskentelyyn asti tapahtui hyvin lyhyellä aikataululla. Vaistosin aika nopeasti jon-kinlaista kyräilyä ja epäluuloa kahden erilaisen kulttuurin välillä. Ehdotin viraston johtoryhmälle, että olisi syytä nostaa kissa pöydäl-le ja alkaa rakentaa yhteistä so-te kulttuuria virastoon. Se on mel-kein elämän ja kuoleman kysymys, koska jos kaikki viisitoistatuhatta työntekijää rupeavat vastustamaan palvelujärjestelmän uudistuksia, kaikki uudistukset loppuvat siihen. On saatava henkilöstö mukaan. Paripäiväinen seminaari oli alkua ja se koettiin hyvänä, mutta yhtei-sen toimintakulttuurin kehittämistä pitää jatkaa.

Lautakunnalla on työlistalla muutamia isoja asioita. Ehkä keskei-sin on terveyserojen kaventamisen tavoite, jossa ei ole menneinä vuosina onnistuttu. Terveyserot väestön ja kaupunginosien välillä

ovat kasvaneet. Erojen kaventaminen on moniulotteinen, iso ja monia sektoreita koskettava kysymys. Terveyspoliittisin toimin ky-kenemme vaikuttamaan ehkä noin viidennekseen lopputuloksesta. Sen lisäksi tarvitaan hyvää koulutusta, työpaikkoja, taloudellista var-muutta jne. Mutta yhtenä isona asiana on sosiaali- ja terveyspalve-lujen yhteen nivominen auttamaan ihmisiä heidän ongelmissaan.

KUNNIANhIMOISET TAVOITTEETTästä puhuimme paljon, kun syksyn ensimmäisessä kokouksessa 20.8. päätimme antaa viraston johdolle lisäaikaa pohtia ja suun-nitella hyvin toimiva sosiaali- ja terveyspalveluverkko. Se tarkoit-taa, että virastotasolla yhdistettyjä palvelukokonaisuuksia viedään paikalliseen käytäntöön. Silloin asukkaat voisivat saada ongelmiinsa monipuolista ammattiapua yhdellä käynnillä. Minusta tuntuu, että nyt saadaan jotakin uutta Helsinkiin. Tavoitetila on viritetty kun-nianhimoiselle tasolle. Muiden kuntien kokemuksia sosiaali- ja ter-veystoimen yhdistymisistä, joissa todellisia synergiahyötyjä ei ole saatu ja yhdistyneet virastot toimivat edelleen kahtena eri putkena, ei haluta Helsinkiin.

On kuitenkin heti todettava, väärinkäsityksien välttämiseksi, ettei palvelujen yhdistämisellä haeta mitään yhdistynyttä ammattitaito-mössöä, vaan edelleenkin palveluja antavat kummankin alan, sosi-aali- ja terveysalan ammattilaiset erikseen, mutta toistensa ammatti-

So-te verkko – JOTAKIN UUTTA

STADINRUUSU


MONIN KONSTeIN raSiSmia vaStaan

ei rasismille! -hanke on laaja, kymmenien järjestöjen ja niiden kymmenientuhansien jäsenten ja vapaaehtoisten muodostama rin-tama rasisminvastaisen Suomen puolesta. Hanke yhdistää ensim-mäistä kertaa näin laajasti eri tahot vastavoimaksi vihapuheelle monipuolistamaan keskustelua maahanmuutosta, pakolaisista ja eri kulttuureista. Tarkoituksena on vastata vihapuheen kasvuun ja leviä-miseen ja estää sen juurtumista suomalaisen yhteiskunnan pysyväksi puhekulttuuriksi.

Monivuotisen hankkeen keskiössä ovat rasisminvastainen kasvatus ja valistaminen kohteenaan kansalaiset eri toimintaympäristöissä, sekä rasisminvastainen kansalais- ja vapaaehtoistoiminta. Tämä si-sältää ryhmä- ja yksilötoimintaa sekä rasisminvastaisuutta taiteen, liikunnan, vaikuttamistyön ja erilaisten tempausten muodossa sekä rasismia kohdanneiden tukemista muun muassa ryhmä- tai vertais-tuen keinoin.

Hanke tarjoaa toimintakentän niille, jotka ovat lamaantuneet ag-gressiivisten ja henkilöön käyvien hyökkäysten kohteiksi inter-netissä ja tavallisen arkisissa kohtaamisissa. Hankkeella halutaan tukea nuorten kasvua ja tarjota eväiksi uusia ja monipuolisia näkö-kulmia ja toimintaa.

Ei rasismille! –hanke tarjoaa kumppanijärjestöille ja Suomen Pu-naisen Ristin osastoille muun muassa koulutuspalveluita, tukea vapaaehtoistoiminnalle ja materiaaleja. Hankkeen avulla Suomen Punainen Risti sekä kumppanijärjestöt suunnittelevat ja kehittävät rasisminvastaista toimintaansa yhteistyössä verkoston kanssa. Lisäksi hankkeen työntekijät ja vapaaehtoiset tekevät kouluvierailuja ja tar-joavat rasisminvastaista materiaalia opetuskäyttöön. Hanke myös tarjoaa rasismia kohdanneille vertais- ja ryhmätukea sekä välineitä rasistisessa tilanteessa toimimiseen. ●

eeV

a a

nu

nd

i, ei

ra

sism

ille

! -h

an

ke

sepp

o l

aa

kso

, hel

sin

gin

ka

upu

ng

in a

inei

sto

pan

kk

i

taitoa hyödyntäen. Mukaan tulee ehkä ammattitaitoa ja osaamista muistakin hallintokunnista.

Tämän valmistelutyön pohjalta, missä aluksi hahmotellaan pal-velukonsepti, otetaan huomioon alueen väestöpohja ja väestön palvelutarpeet, pohditaan alueen sijaintia, liikenneyhteyksiä ym, arvioidaan sitten so-te palveluverkon tiheys. Uskon, että tämän val-tuustokauden loppupuolella meillä on uusi so-te palveluverkko.

Muita isoja asioita tulevat olemaan Helsingin lastensuojelun tilan ja siinä mahdollisesti tarvittavien korjaustoimien pohdinta sekä toi-meentulotukiasiakkaiden määrän jatkuva kasvu. Mitkä syyt siihen vaikuttavat ja voidaanko niihin puuttua mm. nuorisotakuun myötä. Helsingin ikäihmisten monipuolisten palvelujen kehittäminen on myös työlistalla, etenkin kaikenlaiset kotiin tuotavat palvelut.

Terveysasemien työtä on kehitetty hyvin viimeisten vuosien aikana, mutta edelleen ihmiset valittavat lääkärille pääsyn vaikeutta ja siihen on saatava korjauksia.

Kaupungin isoimmalla lautakunnalla riittää työtä joka toinen viik-ko kokoontuvissa kokouksissa. Hyvässä yhteistyössä yritetään hoitaa helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluja entistä parempaan mal-liin. Intoa siihen tuntuu lautakunnassa olevan. ●

maija ant tila

So-te lautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu

STADINRUUSU


RUUSUNSTADILAINeN

– Politiikka ei ole enää pitkiin aikoihin ollut us-kottavaa. Se on kuin hiihto. Liian monta henkilöä on ryvettyneitä, enää ei luoteta, ettei omistakin nouse esiin joku vastaava likakasa, toteaa Marjut Klinga.

klinga innostui yhteiskunnallisista asioista jo pihaleikeissä. – Olin heikomman puolella vaikkakin usein itsekin se heikompi. Koulumaailmassa huomasin asioiden etenevän paremmin kun itse yritti niihin vaikuttaa ja sitä kautta ajauduin ammattiyhdistystoi-mintaan ja silloiseen KTV:hen nykyiseen JHL:ään. ”Ei voi mitään vaatia, jos ei ole itse valmis tekemään jotain sen eteen”, oli mot-tona halki koko lapsuuden ja nuoruuden. Klingan kotona SDP on aina ollut ainoa oikea puolue. – Naimisiin mennessä teinkin ensin vikaliikkeen, kun menin Kokoomusnuoren kanssa yhteen ja piti va-lita isä vai mies, kun pressavaaleissa ei voinut molempia miellyttää, Klinga muistelee.

Hän liittyi SDP:n Itäkeskuksen osastoon vuonna 1992. – Mietin pitkään myös Vasemmistoa, koska JHL:n vasemmistoryhmässä oli enemmän tuttuja ja ihmisiä, jotka tiesin hyviksi tyypeiksi. Melko pian liittymisensä jälkeen Klinga valittiin sihteeriksi. Niihin ai-koihin hän toimi myös erittäin aktiivisesti KTV:ssä ja etenkin sen kansainvälisessä jaostossa. – Olen aina ollut vaalityössä aktiivinen ja Itäkeskuksen aikana toimin sekä Eero Heinäluoman että Rakel Hiltusen tukiryhmissä. Yhden kerran olin itsekin ehdokkaana kun-nallisvaaleissa ja pääsin kuudennelle varasijalle, joka ekakertalaisen mielestä oli ihan hyvä suoritus, Klinga kertoo.

Muutettuaan Mellunmäkeen Klinga siirtyi Kontulan demareihin ja on tukenut siitä eteenpäin Jouko Malista, jonka hän on tunte-nut aikaansaavaksi henkilöksi jo ammattiyhdistystoiminnan puolel-ta. Lisäksi Klinga on ollut mukana osastorakennetyöryhmässä sekä tekemässä kunnallisvaaliohjelmaa varten asumisen linjauksia Maija Anttilan vetämässä ryhmässä.

PUOLUEOSASTOISSA ON VAIKUTTAMISEN MAhDOLLISUUSNykytoiminnasta Klingalla on selkeät mielipiteet: – Itse uskon alu-eellisiin osastoihin, koska äänestäjät asuvat omissa kylissään ja ko-kevat läheisiksi juuri ne oman kylän asiat ja sen takia meidän pitää toimia ihmisen kokoisissa oman kylän osastoissa. Meidän tilaisuuk-

heIKOMPIeN PUOLUSTAJA

sissamme kyllä käy porukkaa ja he puhuvat meille, mutta ne puheet eivät muutu todeksi jonka takia vaalipäivän tulos on heikko. Perus-jengimme tuntee, ettemme ole enää duunareiden asialla ja uudet kohderyhmät taas eivät ole sitoutuneet niin vahvasti meihin kuin aikanaan; ydinporukka äänesti puoluetta, vaikka ei olisi edes löytä-nyt yhtään hyvää ehdokasta. Ja tottahan on että kun puhumme ko-vaan ääneen erilaisista asioista, kuten oppivelvollisuusiän nosto tai toimeentulotuen leikkaukset, emme ole perillä yhden ison ryhmän todellisesta arjesta.

Klinga toteaa, että iso osa äänestysikäisistä on niitä perheitä, joilla on täysi työ saada lapsi käymään koulua siihen pakolliseen yhdek-sänteen luokkaan monien eri ongelmien takia. Tämä sama nuori saattaa pärjätä ihan hyvin työelämässä, vaikka hänestä ei koskaan tulekaan lääkäriä tai edes kauppiasta. Hän viihtyy ja tekee perheen ja on yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. – Jos näitä nuoria pakotetaan koulun penkille vielä kolme vuotta, olisi aika moni näistä päätynyt katkaisuasemalle tai narun jatkoksi, kuvailee Klinga.

Klinga pohtii myös poliitikkojen uskottavuutta. – Miten voi olla uskottava puhumaan sellainen ehdokas, joka ei koskaan ole kärsinyt nälkää pari päivää ennen palkkapäivää tai joka ei ole työskennel-lyt ruumiillisessa työssä, vaan siirtyy korkeakoulun kautta suoraan vaikka eduskuntaan avustajaksi. Näitä vastaavia meillä on ihan liikaa.

Klingalla on myös paljon kokemusta puolueen tilaisuuksista, joissa hän kertoo olevan usein hauskaa, mutta paikalla olevan usein vain se ns. sisärengas. Vaaliteltoilla ongelmaksi nousee se, että harva eh-dokas antautuu puhumaan ihmiselle, vaan ehdokkaat puhuvat kes-kenään. – Lisäksi Hakaniemen markkinoita lukuun ottamatta olem-me ihan liian vähän ihmisten parissa vaalien välillä. Meidän pitäisi mennä puolueen tunnuksilla aina paikalle, kun alueilla puhutaan vaikkapa kouluista tai tieratkaisuista. Kun käytämme puheenvuoron asukastilaisuudessa, meidän pitäisi sanoa mistä puolueesta olemme ja olla siitä ylpeitä. Meidän pitäisi mennä mukaan asukasseurojen toimintaan ja/tai vaatia alueella mukaan pääsyä tapahtumiin. Jos-sainhan tämä jo toimii, mutta ihan liian harvoissa paikoissa, Klinga muistuttaa.

– Kaupunginhallitus tekee hyvää työtä, kun kertoo viikoittain missä mennään, mutta lautakunnat saisivat olla aktiivisia asukkaisiin päin eivätkä ainoastaan edellyttää toimintaa toiseen suuntaan, listaa Klinga vielä yhdeksi kehittämiskohteeksi. ●

heta war to

marjut klinga


STADINRUUSU

kim

mo

br

an

dt, h

elsi

ng

in k

au

pun

gin

ain

eist

opa

nk

ki

satuja, touhua ja riemukasta synttärimeininkiä! Tätä kaikkea on luvassa syksyllä 2013, kun Helsingin kaupunginkirjastossa testa-taan uutta palvelua, jossa tarjotaan perheille mahdollisuus järjestää satumaiset synttärijuhlat kirjastossa. Satusynttärit toteutetaan loka-marraskuussa Rikhardinkadun kirjastossa ja ne on tarkoitettu 5–10 –vuotiaille lapsille.

Juhlille on kolme vaihtoehtoista teemaa: sirkus, merirosvot ja prinsessat, joista sankari voi valita mieleisensä. Satusynttäreillä seik-kaillaan satumaailmoissa, tehdään zoetrooppi-animaatioita, tuuna-taan tarinoita, leikitään, lauletaan ja tietenkin herkutellaan! Kirjasto järjestää teemaa vastaavan sisällön, ohjelman ja rekvisiitan, herkku-pöydän antimet ovat vanhempien vastuulla. Satusynttäreillä pääsee myös ottamaan hauskimmat juhlakuvat satuteemaisen kuvaustaus-tan avulla! ●

kirjaStoSSa vietetään SATUSYNTTÄReITÄ

jer

emy

pea

bo

dy

vanhuspalvelulaki on ollut SDP:n monivuotinen tavoite. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden so-siaali- ja terveyspalveluista tuli voimaan 1.7.2013. Tämä on tärkeä askel matkalla arvokasta vanhuutta jokaiselle. Nyt saadaan monia konkreettisia parannuksia vanhusten arkeen. Lailla parannetaan ikäihmisen oikeuksia hänen tarvitsemiinsa palveluihin, kuten koti- tai laitoshoitoon. Laki myös vahvistaa ikäihmisen mahdollisuuksi-aan vaikuttaa palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen. Lain myötä ikääntyvän yksilöllinen palvelujen tarve on selvitettävä viivytykset-tä ja monipuolisesti. Tämä koskee kaikkia iäkkään ihmisen hyvin-vointia, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia palveluita. Palvelutarpeet selvitetään yksilöllisesti huomioiden henkilön omat toivomukset sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.

Selvityksen myötä jokaiselle luodaan oma palvelusuunnitelma. Jo-kainen saa asua kotona niin pitkään kuin mahdollista. Ikäihmisen hoito ja huolenpito toteutetaan ensisijaisesti kotona tai kodinomai-sessa ympäristössä. Pitkäaikaiseen laitoshoitoon turvaudutaan vain, jos se on lääketieteellisesti tai arvokkaan elämän ja turvallisen hoi-don kannalta muuten perusteltua. Iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä molempien niin halu-tessa myös sen jälkeen, kun toinen heistä tai kumpikin tarvitsee pitkäaikaista hoitoa laitoksessa.

RIITTÄVÄSTI hOITAJIAHoitolaitoksissa henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävien mää-rittelyn on vastattava vanhusten lukumäärän ja heidän toimintaky-kynsä edellyttämää palvelujen tarvetta. Suosituksena on vähintään

vanHuSpalvelulaki vIhDOINKIN vOIMAAN

yksi hoitaja kahta ikäihmistä kohden hoitolaitoksissa. Hallitus tar-kistaa henkilöstömitoituksen toteutumisen palveluyksiköissä vuo-den 2014 aikana. Mikäli hoidossa ei ole saavutettu suositusten mu-kaista henkilöstömitoitusta, hallitus antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä. Lakia täsmennetään niin, että suosituksesta tulee sitova.

Yksi hoitaja kahta on SDP:n aiemmin edellyttämä minimihenki-löstömitoitus. Kunnan velvollisuuksia täsmennetään ja kunnan tu-lee suunnitella toimintaansa vastaamaan paremmin väestön ikään-tymiseen. Siinä apuna toimivat mm. vanhusneuvostot, jotka tulevat lakisääteisiksi. Kunnan tärkeä tehtävä on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista. Satsauksilla ennaltaehkäisyyn, oikea-aikaiseen hoitoon ja hoivaan sekä kuntouttavaan työotteeseen kunnassa voidaan sekä säästää kus-tannuksista että lisätä merkittävästi ikäihmisten hyvinvointia. ●


DeBATTI

DeBATTI

Sukupuolittain jakautunut työelämä – Syy vai SeurauS?

PUheeNvUORO TASA-ARvOSTA

”t yöelämän suurin sukupuolten tasa-arvoon liittyvä epäkohta on palkkaero naisten ja miesten välillä. Lisäksi näen ongelmana sukupuolen mukaan jakautuneet työ-

markkinat. Nämä ongelmat syventävät toinen toisiaan. Nähdäkseni ei ole olemassa miesten ja naisten töitä toisistaan erillään. On kui-tenkin olemassa ammatteja, joissa toinen sukupuoli on yhä harvi-naisuus.

Naisen euro on suunnilleen 80 senttiä. Syitä on monia. Käytän-nössä samaa työtä tekevät miehet ja naiset saavat eri nimikkeen ja sillä perusteella eri palkan. Henkilökohtaiset arvioinnit arvostavat miesten tekemien töiden ominaisuuksia. Insinööri hoitaa koneita ja saa enemmän palkkaa kuin ihmisiä hoitava sairaanhoitaja. Naiset työskentelevät enemmän julkisella sektorilla, jossa palkat kertyvät verovaroista, jotka ovat rajalliset.

Näiden ratkaiseminen on toki mahdollista. Tarvitaan työn vaati-vuuden arviointia ja uusia palkkausjärjestelmiä. Luottamusmiesten palkkatietojen saantioikeus on keskeistä. Päiväkodin ja koulun pitää toimia sukupuolirooleja purkavasti. Opintojenohjauksen on roh-kaistava sukupuolen näkökulmasta epätyypillisille aloille.

Sukupuolten tasa-arvo työelämässä on edistynyt viimeisten kym-menen vuoden aikana monella tavoin. Naiset ovat edenneet parem-min johtoasemiin. Sirpaleiset pätkä-, osa-aika- ja matalapalkkatyöt ovat silti yhä erityisesti naisten riesana. Tässäkin on mainittava suku-puolten palkkaerot. Miesten ongelmat taas ovat vanhemmuuden ja-kautumisen puolella. Isyyslomia pitäisi parantaa. Sama koskee myös perhe-etuuksia muille kuin tyypillisille ydinperheille. Tällaisia per-heitä ovat sateenkaari-, eroja monikkoperheet.

Äänekkäimpiä ja aktiivisimpia toimijoita työelämän tasa-arvon edistämiseksi Suomessa ovat tällä hetkellä nähdäkseni SDP, ammat-tiyhdistysliike sekä naisasialiike.” ●

tarja filatov on hämeenlinnalainen kansanedustaja, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vara puheenjohtaja. Hän on toiminut työministerinä ja on eräs keskeisimmistä keskustelijoista tasa-arvoasioiden äärellä Suomessa.

s tadin ruusun Debatissa tällä kertaa keskustelun aiheena on työelämän jakautuminen mies- ja naisvaltaisiin aloihin. Sen väitetään osaltaan johtavan sukupuolten välisiin palkkaeroi-

hin ja muuhun rakenteelliseen epätasa-arvoon. Keskustelijoina on mies miesvaltaiselta alalta ja nainen naisvaltaiselta alalta. Ferrix Hovi on 29-vuotias espoolainen it-asiantuntija, joka työskentelee suomalaisessa tietoturvayhtiö F-Securessa. Minnis Vierikko on Helsingin Hermannissa asuva Nuorisoasuntoliiton pääsihteeri ja entinen SDP:n järjestösihteeri. He keskustelivat Tarja Filatovin esiin tuomista asioista.

Toimitte aloilla, joiden henkilöstö on varsin sukupuolittunutta. Millaisena koette tämän?

Ferrix: Naisten vähäisyys IT-alalla on pelkkä tosiasia. Heitä ei ollut nuoruudessani kovin paljon harrastelijapiireissä eikä korkeakoulun sisäänotossa, joten suuri määrä naisia alan töissä nyt olisi valtava yllätys. En pysty kuvittelemaan, miten päivittäinen työ eroaisi, jos naisia olisi enemmän.

Minnis: En koe naisvaltaisuutta mitenkään erikoisena asiana. Mies-ten vähäinen lukumäärä ei mielestäni vaikuta oikeastaan mitenkään työyhteisössäni eikä arjessani. Ehkä merkittävin erityispiirre on, että liikkuvuutta ja vaihtuvuutta on nuorempien työntekijöiden perhe-vapaiden myötä melko paljon, mutta se ei ole yksinomaan hyvä tai huono asia.

Mistä alojenne sukupuolittuneisuus johtuu? Onko edelleen olemassa ”miesten töitä” ja ”naisten töitä”?

Minnis: Niinhän sitä väitetään, mutten ole samaa mieltä. Kummat-kin sukupuolet kykenevät kaikkiin töihin. Vanhoja asenteita on vai-kea silti murtaa.

Ferrix: On töitä, jotka houkuttelevat enemmän miehiä tai naisia. Fyysistä suorituskykyä edellyttävissä tehtävissä on jatkossakin enem-män miehiä fysiologisista syistä. Minun alallani ei tarvita sellaisia taitoja, joita naiset eivät voisi oppia. Alani ei kai kiinnosta naisia.

tarja filatov


DeBATTI

Mikä on mielestänne suurin sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta epätasa- arvoisuus tai sitä luova tekijä työelämässä?

Ferrix: Pojat ja tytöt kasvatetaan eri tavoin joko kotona tai koulus-sa. Lapsille pitäisi opettaa, että on hyväksyttävää erottua joukosta. Tyttöjä ei myöskään saa kasvattaa niin kilteiksi, etteivät osaa vaatia parempaa. Poikia ei pidä kasvattaa perheen elättäjiksi, vaan perheen toiseksi läsnä olevaksi aikuiseksi.

Minnis: Vanhemmuuden kustannukset eivät jakaannu parhaalla mahdollisella tavalla. Ne pitäisi jakaa kaikkien työnantajien kesken.

Kenen tehtävä sitten on oikein puuttua sukupuolten eriarvoisuuteen työmarkki-noilla?

Minnis: Valtiovalta voi päätöksillään tehdä paljon, samoin työmark-kinajärjestöt. Jokainen voi tehdä asioita tasa-arvon eteen omalla työpaikallaan.

Ferrix: Mielestäni se on jokaisen yksilön tehtävä. On ihmisen oma päätös pyrkiikö hän lääkäriksi vai hoitajaksi, sihteeriksi vai insinöö-riksi tai yrittäjäksi vai työntekijäksi. Paras tapa saada arvostusta on mennä arvostetulle alalle ja olla työssään hyvä.

Sukupuolten eriarvoisuutta on monenlaista. Eräänä keskeisimmästä käsitellään ihmisten palkkausta. On todettu, että ”naisen euro” on noin 80 senttiä. Onko alallasi miesten ja naisten välisiä palkkaeroja?

Ferrix: Olen IT-alalla, jossa naisen euro oli viime vuonna 96 senttiä. Noin pientä palkkaeroa selittää vaikkapa johtavassa asemassa olevi-en naisten vähäisyys. Olen ymmärtänyt, että naisvaltaisten alojen pienemmät palkat ovat merkittävä syy palkkaeroihin.

Minnis: Miehiä on aina vaan enemmän johtopaikoilla ja johtajilla on paremmat palkat. Olen huomannut sukupuolten välisiä palkka-eroja monessa paikassa ja se on yllättänyt minut. Kannustaisin naisia keskustelemaan avoimemmin palkoistaan ja vaatimaan enemmän. Sama palkka samasta työstä!

minnis vierikkoferrix hovi

Tasa-arvokeskustelu on muiden muassa avioliittolakia ja kotihoidontukea uudis-tettaessa valtavirtaa. Mitkä tahot ovat äänekkäimpiä ja aktiivisimpia toimijoita työelämän tasa-arvon edistämiseksi Suomessa?

Minnis: Päällimmäisinä tulevat mieleeni tasa-arvovaltuutettu ja ta-sa-arvoasiain neuvottelukunta. On niitä varmaan muitakin.

Ferrix: Tiedotusvälineet pitävät suurinta ääntä naisen eurosta sekä naisjohtajien ja -yrittäjien vähäisyydestä. Nykyään korkea-asteen koulutuksen sisäänotoissa suurin osa hyväksytyistä on naisia. On suorastaan ihme, jos se ei vaikuta tasa-arvoon lähitulevaisuudessa. ●

Kohti sukupuolten vai sukupolvien tasa-arvoa?

Minnis: Sukupuolten välinen epätasa-arvo on tärkeämpi korjata. Se on laajempi ongelma ja sen korjaamisen vaikutukset olisivat mieles-täni laajemmat ihan globaalillakin tasolla.

Ferrix: Ehdottomasti sukupolvien välistä tasa-arvoa. Nuoret kas-vavat ympäristössä, jota vanhemmat sukupolvet eivät koskaan tule ymmärtämään. Siitä huolimatta heillä on vähiten käytännön päätös-valtaa yhteiskunnassa. ●

timo kontio

Tarja Filatov:

”i kärasismi rasit taa nuoria ja ikääntyneitä. Nuorten on vaikea saada ensimmäistä työpaikkaansa ja laman aikana nuorten työnsaanti vaikeutuu. Pitäisi olla työkokemusta

saadakseen työtä, mutta jos ei saa ensimmäistä työpaikkaansa on vaikea olla kokenut. Ikäihmisiä taas irtisanotaan iän vuoksi ja heidän on vaikea työllistyä uudelleen työnantajien ennakkoluulojen vuoksi, vaikka ikääntyneen työvoiman työllisyysaste onkin parantunut.” ●


palveluSetelit ja inveStoinnit puHuttavat

k aupunginvaltuusto on avannut syksyn jo kah-della kokouksella. Ensimmäisessä kokouksessa riitti puhetta Kruunuvuorenrannasta ja palveluseteleistä

uuden Sosiaali- ja terveysviraston johtosäännön hyväksy-misen yhteydessä.

Demareiden ryhmäjohtaja Osku Pajamäki teki ponsieh-dotuksen, jonka mukaan kaupunginvaltuusto toteaisi ai-emman käsittelyn yhteydessä käyneen ilmi, että esimer-kiksi sosiaali- ja terveystoimessa käytetään jo nyt paljon ostopalveluja kaupungin järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen tuottamisessa. – Kaupunginvaltuus-tolla ja kaupunginhallituksella ei ole enää selkeää koko-naiskuvaa siitä, mikä osa kaupungin palvelutuotannosta hoidetaan kaupungin omana työnä ja mikä hankitaan osto palveluna.

Edellä mainitun vuoksi kaupunginvaltuusto toivoo laa-dittavan selvityksen ostopalvelujen käytöstä virastojen toimialaan kuuluvien palvelujen järjestämisessä sekä yh-teistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa laatimaan kaupun-ginhallitukselle esityksen ostopalvelujen käytön periaat-teista kaupungin toiminnassa. Edellä mainitut selvitys ja esitys periaatteista esitetään kaupunginhallitukselle 31.1.2014 mennessä.

äänestyksessä pajamäen ponsi sai 35 puolesta, 43 ei, tyhjiä 5. Esityksen puolesta äänestivät koko vasemmisto, molemmat kristillisdemokraatit, yksi rkp:n valtuutettu, kolme perusuomalaista ja neljä vihreää ministeri Heidi Hautala mukaan lukien. Vihreiden enemmistö oli porva-ririntamassa, kuten näissä palvelutuotannon asioissa usein käy. Äänestäjä ei enää muista vihreiden pikkupolitikoivaa huutoa nk. palveluhaaste-asiassa vuosi sitten.

kevään budjet tiraamista 2014 neuvoteltaessa jäi pal-jon sovittavaksi syksyllä, kun taloustilanne on paremmin selvillä. Valtuustokauden strategianeuvotteluissa ryhmät sopivat investointitason olevan seuraaville kolmelle vuo-delle eli taloussuunnitelmakaudelle 435 miljoonaa eu-roa ”emokaupungin” tasolla ja samalla sovittiin rakenta-vamme 10 vuoden investointiraamin selkeyttääksemme kaupungin kokonaisinvestointien tasoa ja saattaaksemme kaupungin kaikki päätöksentekijät tietoisiksi siitä, mitkä hankkeet ovat etenemässä ja milloin. Merkittävä osa siitä kuluu peruskorjauksiin, joten uusien hankkeiden kanssa tehdään paljon karsintaa.

Helsinki ei ole rakenteeltaan Suomelle rinnakkainen, vaan väestömme kasvaa ja uudet tulijat ovat nuoria, lap-

sia ja maahanmuuttajia. Taso on matala suhteessa kahteen edelliseen vuoteen, jolloin oltiin hyvin lähellä 500 mil-joonan euron tasoa.

Opetustoimessa tavoitteenamme on valtion Helsinkiin myöntämien ammatillisen koulutuksen paikkojen toteut-taminen. Budjettiesityksen yhteydessä esitetään laskelma ammatillisen koulutuksen investointikustannusten rahoit-tamisesta valtion myöntämien määrärahojen kautta.

Toinen demarineuvottelija, kaupunginhallituksen jä-sen Pilvi Torsti kertoo, että Helsingissä poliittisten ryh-mien kesken neuvottelut kaupungin tulevien kymme-nen vuoden investoinneista tehdään nyt ensi kertaa tässä vaiheessa. Ne jäivät keväältä syksyyn. – Tämä oli toivo-mamme muutos: on perusteltua katsoa pitkälle eteen-päin, vaikka sitovat päätökset tehdäänkin vuosittain.

investointitasosta oli keväällä erilaisia näkemyksiä. – Olisin itse kuten koko sd-ryhmä kannattanut rohkeam-paa eli korkeampaa tasoa juuri nyt, kun kaupunki kasvaa sekä väkiluvultaan että uusien asuinalueiden valmistuessa, Torsti sanoo.

Puolivälitarkastelu Helsingin väestönkasvun ja kaupun-gin tuottavuustavoitteen vaikutuksesta investointiraamiin tehdään valtuustokauden puolessavälissä. Kaikella budjet-titeknisellä väännöllä sekä investointien-, että toiminta-menojen tason suhteen on keskeinen merkitys helsinki-läisille.

– Näiden raamien asettuessa oikein suhteessa väestön-kasvuun, ikääntymiseen ja taloustilanteeseen, me voimme toimia omien poliittisten välitavoitteiden ja päämääriem-me eteen. Ja näitä ovat tietysti hyvinvointi- ja terveysero-jen kaventuminen, työllisyys, segregaation ehkäisy, kau-pungin taloudellinen menestys, ryhmäjohtaja Pajamäki sanoo.

syyskuun kokouksen alla Narikkavahdin vanhoihin korviin on kuulunut aika hurjia uutisia taloussuunni-telmakauden 2014–16 investointisuunnitelmista. Sekä kokoomuksen että vihreiden piirissä on ollut valmiutta myydä sosiaalisia kruunujalokiviä, Lapinlahden ja Marian sairaalat. Lapinlahdessa väännetään erillispäätöksellä luo-vutusmahdollisuudesta muille julkisyhteisöille. Marian kohdalla kyse on sosiaali- ja terveysvirastossa tehtävästä toimipaikkojen kartoitussuunnitelmasta ja kantakaupun-gin asemien tulevaisuudesta.

Kunnallispoliitikkojen pitäisi nyt jaksaa katsoa pidem-pään ja tarpeita laajemmin. ●

RAATIhUONeeNNARIKKAvAhTI

STADIN RUUSU 3/201325 STADIN RUUSU 2/201325

Matti Salminen: Pentti Haanpään tarina. Into 2013. 304 s.

paavo haavikko on todennut, että: ”Vain kaksi kirjailijaa tässä maassa ansaitsee muistopatsaat: Aleksis Kivi ja Pentti Haanpää.” Haanpää on edelleen patsastaan vailla eikä häntä ole muutoinkaan muistettu yhtä arvostavalla intensiteetillä kuin monia muita kirjaili-joita. Haanpään tuotanto on laaja, kymmenissä lehdissä julkaistujen artikkeleiden ohella noin 350 novellia sekä kansiin koottuina 11 novellikokoelmaa, kahdeksan romaania ja yksi matkakirja.

Haanpäästä on myös kirjoitettu kohtuullisen paljon, mutta enem-män hänen kirjallista tuotantoaan esitellen ja eritellen kuin elämä-kertaa kirjoittaen. Tämä koskee myös nimestään huolimatta Vesa Karosen jo vuonna 1985 julkaistua teosta Haanpään elämä. Varsinai-sen elämäkerran tekijänä on esiintynyt vain Eino Kauppinen, jonka vuonna 1966 ilmestynyt Pentti Haanpään elämä 1. Nuori Pentti Haanpää 1905–1930, ei koskaan saanut jatkoa. Matti Salmisen mielestä sekin olisi saanut jäädä julkaisematta.

Matti Salminen suhtautuu kohdehenkilöönsä lähes inhtohimoi-sen kunnioittavasti ja ihailevasti, mikä ei kuitenkaan tarkoita hänen heikkouksiaan ja ongelmiaan millään tavoin siloittelevaa lähesty-mistä. Kirja ei käsittele vain Haanpään tuotantoa ja elämää, vaan yhtä paljon sitä miten Haanpäätä on hänen elinaikanaan ja sen jälkeen kohdeltu. Haanpää sai ensimmäisen novellikokoelmansa Maantietä pitkin ja kaksi seuraavaakin kirjaansa julki WSOY:n kustantamina, mutta kun Haanpää vei kustantajalle Kenttä ja kasarmi-kokoelmansa vuonna 1928 niin se oli merkittäviä siloituksia tekstiin vaatineelle WSOY:lle liikaa. Lopulta kustantajaksi löytyi sosialidemokraattinen Kansanvalta.

Porvarillinen Suomi kauhistui – kirjan lyttääjiin kuului myös tuoreeltaan Olavi Paavolainen – ja suurten kustantajien ovet sul-keutuivat Haanpäältä niin, että hänen vuonna 1931 kirjoittamansa Noita ympyrä tuli julki vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1956, ja Haanpään pääasiallisiksi julkaisukanaviksi muodostuivat työväen-kalenterit tai Tulenkantajien ja Kirjallisuuslehden kaltaiset vasemmisto-lehdet. Maineenpalautuksen hän sai kun Otava julkaisi vuonna 1940 hänen kustantajan kirjoituskilpailussa palkintosijalle yltäneen sotakertomuksensa Korpisotaa, minkä Salminen katsoo ansioiltaan ja merkitykseltään ohittavan Linnan Tuntemattoman sotilaan.

Pentti Haanpää ei koskaan nimenomaisesti esiintynyt työläiskir-jailijana saatikka puolueihmisenä, mutta Salminen pitää selvänä, että hän aatteellisesti sijoittui lähinnä kansandemokraattien jouk-

koon, jossa hänen kiilalaiset ystänsä ja ymmärtäjänsä Arvo Turtiai-nen, Jarno Pennanen ja Raoul Palmgren olivat näkyvästi mukana. Hänen myöhempiin tuttavuuksiinsa ja keskustelukumppaneihinsa kuului myös Terijoen hallituksen ”sisäministeri” Tuure Lehén ja ai-noana ulkomaanmatkansa hän teki kultuurivaltuuskunnan mukana Kiinaan vuonna 1953. Matka poiki paitsi matkakirjan myös intii-min suhteen matkaseurueeseen kuuluneen Kiina-seuran kommu-nistisen toimitsijan Aune Laurikaisen kanssa. Tästä aiemmin vain vihjaillusta suhteesta Salminen kertoo nyt avoimesti heidän puo-lisoiltaan salattua ja paljastumisen pelossa joskus peiteltyä kirjeen-vaihtoa siteeraten.

Haanpää hukkui kala- ja ryyppyreissulla vain paria viikkoa en-nen 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Jos oli Haanpäätä hänen eläessään kohdeltu ajoittain kaltoin niin vielä enemmän Salmisen mukaan hänen kuolemansa jälkeen. Pääsyylliseksi Salminen nimeää Eino Kauppisen, joka Otavan kustannusvirkailijana jo Haanpään eläessä valikoivasti käsitteli oman oikeistolaisen maailmankatsomuksensa hengessä mitä Haanpäältä päästettiin julkisuuteen. Heti Haanpään kuoleman jälkeen Kauppinen Haanpään Aili-lesken luvalla vei mu-kanaan suurimman osan kirjailijan kirjallisesta jäämistöstä. Tätä hän hallinnoi yksinvaltiaasti 70-luvun puoliväliin saakka, jolloin hän Aili Haanpään kuoleman jälkeen Elsa-tyttären vaatimuksesta luo-vutti sen takaisin perikunnalle. Tosiasiassa Kauppinen ei silloinkaan kaikkea aineistoa luovuttanut. Viimeisin osa aineistosta löytyi vasta tämän vuoden alussa v. 2001 kuolleen Kauppisen jäämistöstä. Myös Alli Haanpään taltioimaa aiemmin piilotettua aineistoa löytyi vielä Elsan kuoleman jälkeen vuonna 1997.

Matti Salminen on kirjaa varten tehnyt suurtyön kootessaan eri lähteistä paljon aikaisemmin sivuutettua tai tuntematonta tietoa Haanpäästä, hänen kirjoituksistaan ja elämästään. Haanpäästä kir-joittaessaan hän ottaa myös suorasanaisesti kantaa Haanpäätä vä-heksyneiden tai häntä muutoin tavalla tai toisella kaltoin kohdel-leiden ihmisten tekoihin ja toimiin. Se sallittakoon kun kyse ei ole objektiivisuuteen pyrkivästä tutkimuksesta – vaikka sellaista hyvin palvelee – ja ottaen huomioon, että kirjailijana Haanpää ei koskaan peitellyt vahvaa kannanottoaan heikompien puolesta. ●

erkki tuomioja

KULTTUURISTADI

pentti Haanpään elämä


o lympialaisi in valmistautuvan kaupungin ja sen uuden Stadionin tornista saattoi nähdä vuoden 1938 Helsingin. Silloin voi ”antaa katseensa kiertää yli Töölön ja eteläisten

kaupunginosien, jatkoi sitten yli keskustan ja Sörnäisten ja kallion ja muiden työläiskaupunginosien, yli uusien esikaupunkien kuten Käpylän sekä itsenäisten huvilayhteisöjen kuten Kulosaari ja munk-kiniemi, hän saattoi nähdä suuren, nykyaikaisen kaupungin jossa oli monta sataa tuhatta asukasta, kaupungin jossa nimettömyyden suojassa saattoi tapahtua sekä kauheita että ihania asioita.”

Näin kertoo Helsingistä Kjell Westön uusi romaani Kangastus 38. Kirja sisältää vahvan ajankuvauksen sekä kauheista että ihanista asi-oista. Se kertoo molemmilta puolin Pitkääsiltaa. Siinä kuvataan va-rakkaan väen pitkät lounaat Kämpissä tai drinkit Royalissa tai Monte Carlossa. Joskus keskustelu niissä karkasi pilkkaamaan natseja Fazer-illa tai Brondalla, mutta vain pienessä piirissä.

EI SENTÄÄN NISKALAUKAUSTAKirjan toisen päähenkilön asianajaja Claes Thunen liberaalit mielipi-teet herättivät natsimielisissä suomalaisissa yleisöosastokirjoittelua ja pahaa verta, myös väkivaltaa. Kadulla selkäänsä saaneen Thunen mielestä niihin ei saa liiaksi takertua, sillä ”Suomessa sentään vain

KJeLL WeSTökatSoo pitkää-Siltaa 30-luvun perSpektiiviStä

KULTTUURISTADI

motattiin nyrkillä kun sisu kuohahti ja unohdettiin sitten koko jut-tu, kun taas muualla vastarannankiisket suljettiin Dachauhun tai an-nettiin niskalaukaus Ljubljankan kellarissa.”

Helsingin eteläisissä kaupunginosien varakkaassa väessä oli pal-jon heitä, jotka eivät olleet astuneet jalallaankaan Pitkänsillan taakse, pohjoisiin työläisalueisiin. Asianajotoimiston konttoristi Matilda Wiik koki kaupungin omakseen, vaikka tunsi itsensä usein ulko-puoliseksi. Hänelle oli tuttu Pitkänsillan ylityskin, koska etelän suunnassa olivat hänen työpaikkansa, mutta myös kävelyreittinsä, joka kulki Etu-Töölössä, Munkkiniemessä, Lauttasaaressa ja Kulo-saaressa.

LIEVÄÄ LIENTyMISTÄIkävä sisällissodan muisto leimaa ilmapiiriä vielä 20 vuotta tapahtu-man jälkeen. Tiivis muuri punaisten ja valkoisten välillä alkaa kuiten-kin hieman rapistua, kun asianajaja Thunella ja konttoristi Matilda Wiikillä on lämpimät juttuhetkensä.

– Kyllä, eräs kirjan tärkeä vastavoima kaikelle menneen pahuudelle ja orastavallekin pahalle, on juuri tuo Thunen ja rouva Wiikin väli-nen kunnioitus, jopa ystävyys. Kaikkina aikoina, jopa pahimpina, esiintyy myös ihmisten välistä ystävyyttä, inhimillisyyttä sanan par-

– Vuosi 1938 kiehtoi minua jo aiemmissa kirjoissani ja nyt omistin sillä koko-naisen kirjan. Se oli historiamme myllerryksen aikaa, mutta täytyy myöntää, että siinä ajassa on eräitä kiinnostavia yhteyksiä nykypäivään, westö toteaa.

Kjell Westö: Kangastus 38. Suom. Liisa Ryömä. Otava 2013. 334 s.


vielä virassa ollessani Helsingin kulttuuripuolella kiisteltiin kaupungin taidemuseon johtajasta. Valituksi tuli täpärällä äänten enemmistöllä Janne Gallen-Kallela Sirén. SDP:nkin valtuustoryh-mässä oli paljon niitä, jotka ihastuivat Gallen-Kallela Sirénin ame-rikkalaistyyppisestä dynaamisesta johtamistyylistä.

Buffaloon siirtynyt taidemuseon johtaja ajoin varsin innokkaasti Guggenheim-hanketta, jopa niin aktiivisesti, että oman museon lo-pettamisjärjestelyihin ehdittiin ryhtyä. Tarkoitus oli fuusioida Hel-singin taidemuseo Guggenheim Helsinkiin.

Hankkeen kaaduttua kaupunginhallituksessa tuhkasta on noussut uusi yritys. Perusteellisesti uudistettu esitys on odotettavissa ehkä jo syyskuussa.

Mikä voisi muuttaa enemmistön kannan asiaan?Aloitetaan paikasta. Katajanokan ranta presidentin linnan lähistöllä

on erittäin tärkeä paikka Helsingin kaupunkikuvan kannalta. Gug-genheimin linjana – ainakin tähän asti – on ollut käyttää huuto-merkkiarkkitehtuuria kävijöiden houkutteluun. Klassisen Espla-nadin jatkeeksi tällainen rakennus sopii todella huonosti. Mutta kiinnostavia paikkoja on toki muuallakin. Jos merenrannalla halu-taan pysyä, Hakaniemessä Sörnäisten sillan kupeessa ( myös Bilba-ossa museo rakennettiin moottoritien viereen ja alle) on aikanaan Helsingin pörssille varattu rakennuspaikka lähellä hotelli Hiltonia. Myös Eteläsataman kehittäminen tarvitsisi valovoimaista vetäjähan-ketta. Näissä kummassakin paikassa arkkitehti voisi irrotella vapaasti. Erityisesti Hakaniemessa taustalla oleva valtion virastotalo kaipaa vain ja ainoastaan huomion kiinnittämistä muualle.

Espanjassa Guggenheim ei suinkaan pyrkinyt pääkaupunkiin vaan syrjäiseen Bilbaoon. Suomessa vastaava paikka voisi olla Kemijärvi. Helsingissä kulttuurilaitosten alueellinen tasapaino edellyttäisi uu-den museon sijoittamista Itä-Helsinkiin. Hienoja merenrantoja on siellä paljon tarjolla., vaikkapa Vuosaaressa. Merita (ny. Nordea) harkitsi aikoinaan arvokkaan taidekokoelmansa pysyvää esillepanoa pankin koulutuskeskukseen Vuosaaressa. Hankkeesta ei valitettavasti tullut tuolloin mitään, mutta paikka sopisi hyvin erityisesti kuvan-veistolle ja ulkona pidettäville taideteoksille. Ehdittiinpä jo miettiä laivayhteyttä Kauppatorinrannastakin, mikä tietysti olisi turisteille hieno elämys.

Sopivan paikan puutteeseen Guggenheim Helsinki-hanke tuskin siis kaatuu. Niin kuin usein pohjimmiltaan tässäkin on kyse rahasta. Ensimmäinen kierros näytti pahasti banaanivaltion/-kaupungin ryöstöyritykseltä.

Guggenheim on ketjuttanut ja markkinataloudellistanut museo-tointa. Rahoitusmarkkinoilla tätä kutsutaan vivuttamiseksi. Se on syvälle amerikkalaiseen yhteiskuntaan juurtunut ajattelutapa. Siinä otetaan suurempia riskejä kuin omilla varoilla toimittaessa. Perus- ▸

guggenHeim HelSinkiin – KUITeNKIN?

KULTTUURISTADI

haimmassa mielessä yritystä nousta raadollisuuden yläpuolelle ja ymmärtää toista. 1930-luvun loppu oli jyrkkien, etten sanoisi ääri-jyrkkien vastakkainasettelujen aikaa, mutta esim. muistelmista ja ih-misten kirjeistä, joita olen saanut lukea, löytyy todisteita myös toi-senlaisista, sovinnollisemmista asenteista. Mutta ne asenteet jäivät sittemmin jyrkkyyden jalkoihin.

Thune oli pesunkestävä porvari, mutta mieleltään liberaali. Sa-maa ei voinut sanoa parista muusta keskiviikkokerholaisesta, joiden mielestä liberaalit eivät nähneet taistelun jo alkaneen. ”Te seisot-te kuin aasit ei-kenenkään-maalla ja yritätte katsoa yhtä aikaa joka suuntaan”.

Kaikki ihmiset ja rodut eivät yksinkertaisesti ole samanlaisia ja siksi heikosta aineksesta ja kääpiöroduista on päästävä eroon tai heidät on sysättävä syrjemmälle. Vahvat ”saksalaiset tarvitsevat elintilaa kielel-leen ja kulttuurilleen ja noustava etuvartioon marxismin barbariaa vastaan” opastaa natsihenkinen ystävä liian avarakatseista Thunea.

AKTIIVISTA UNOhTAMISTA– Hyvin monessa maassa, myös Suomessa, on ollut huomattavas-ti enemmän ihmisiä, jotka tunsivat natsisympatioita vuonna 1938, kuin heitä, jotka myönsivät sotien jälkeen tunteneensa näitä sym-patioita. Suomi ei siis ollut mikään poikkeus, samaa omien entisten mielipiteittensä ”häivyttämistä” esiintyi esim. myös Ruotsissa. Se on ihmisen eräs tapa selviytyä, tai ainakin yrittää selviytyä moraa-lisesta katastrofista: kun jonkin ideologian tai ilmiön äärimmäinen pahuus on paljastunut, teet kaikkesi, jotta sinua ei kytkettäisi siihen. Kun totuus tuhoamis- ja kuolemanleireistä paljastui kaikessa kar-meudessaan, ihmisiä puistatti, Westö kertoo.

KAUhEITA MUISTOJAMyös Suomella on historiansa taakkana nälkäleirit, joissa kuolema-kin oli jokapäiväinen asia. Matilda Wiik ei pääse irti nuoruutensa muistoista, kun hän 16-vuotiaana työläistyttönä joutui leirille. Jos-kus muistot tulevat hikisenä kutinana koko kropassa, toisinaan ne nousevat silmien eteen kuvana kuulustelijoiden edessä kun ”jano oli yltynyt sietämättömäksi, kurkku oli niin kuiva ja ummessa että tuntui kuin kohta oksentaisi. Mahakipu oli pahempi kuin koskaan, sekä jauhoi että viilsi. Hän ei tiennyt johtuiko se nälästä vai väsy-myksestä vai kauhusta, luultavasti kaikista näistä”.

Mutta nyt oli keskityttävä työhön, oltava hyvä konttoristi ja joskus myös passattava herroja keskiviikkokerholaisia keksein ja konjakein. Mutta kirjan juonen käännekohta tapahtuu silloin, kun Matilda tun-nistaa yhden kerholaisen äänen ja jäykistyy kauhusta. ●

Teksti ja kuva hilkka kotkamaa


Intiaanikesä tarjosi monia hienoja teatterielämyk-siä. Vakava ja hauska, ylevä ja riehakas vaihteli.

katri valan uusitun väestönsuojan Käenkujan lavalla Rivo-Riitta sulkee Arimo-kahvilaansa. Mies yrittää vielä sisään. Rivo-Riitta sa-noo, että kahvila suljetaan gynekologille menon takia. Hän avaa ha-meensa etumusta miehelle ja virkahtaa tupakka suupielessä: – Herk-kuosastoa laajennetaan.

Nuorehkot naiset Teatteri Kultsan eturivissä nauroivat kesän alussa raivoisasti koko esityksen ajan. Strippiklubi Fingerpori palasi vuoden jälkeen muutamalla uudella stripillä Marko Jalosen ohjauksessa. Katsomot olivat kovasti loppuunmyytyjä; välillä Pertti Jarlan suosit-tuja strippejä saattoi nähdä Espoon kaupunginteatterin esityksenä, joten himokatsojalle ei tullut vieroitusoireita. Marja-Liisa Lius on loppuun asti suvereeni Rivo-Riitta, kaiken räävittömyyden ala-puolella loistava hahmona, jolla on vain yksi ajatus mielessä koko ajan. Jukka Hurjanen loistaa ”aikuisviihdetyöntekijänä” ja monena muuna, Vesa Salmi kaupunginjohtajana ja monena muuna, Jussi Vehkasalo esittää toisena vakioroolin, tutkija Heimo Vesana, Suvi Lahdenmäki on kolmas vakio, toimittajana. Petri Peltoniemi on sopivasti irtonainen kyläpervo, Teija Kotka-Pulkkinen kireähkö kristillisten valtuutettuna.

SUOMENLINNAN KESÄTEATTERI VARMISTELEERobin Hoodin sydämen ensi-illassa Suomenlinnan linnakkeen kesäteat-terissa oli tietysti tupa täynnä. Matka paikalle, esitys, väliaika, esitys, paluu on kokonaiselämys, jonka kruunasi tihku- ja sitten rankem-

INTIAANIKeSÄN TeATTeRI tarjoSi paljon

ajatus on, että riskit kantaa aina joku muu, tässä tapauksessa Helsin-gin kaupunki.

Elinkeinopoliittisesti Helsingin kyllä kannattaa maksaa Guggen-heim-brändistä jotakin, mutta ei mitä tahansa. Guggenheim ”konser-niin” kuuluu myös laajamittaista yksityistä varojenhoitoa. Huippu-taiteeseen sijoittaminen on yksi riskien hajauttamisen muoto. Tästä syystä Guggenheim vetää puoleensa myös sijoittajia, ei vain taiteen rakastajia. Tämä on myös syy, miksi yksityistä sponsori rahaa pitäisi olla mahdollista hankkia kattamaan pääosan museon (tai taide hallin, mistä pikemminkin lienee kysymys) kustannuksista. Suurimman innostuksen mentyä ohi tällaisilla hankkeilla on taipu-mus kääntyä tappiollisiksi ja silloin aina kuitenkin käännytään ve-ronmaksajien puoleen.

Kulttuuripoliittisesti Guggenheimin merkitys olisi lähinnä kan-sansivistyksellinen. Korkeatasoista kansainvälistä taidetta on nähty Helsingissä liian vähän. Amerikkalainen taide oli maailman kärkeä erityisesti toisen maailmansodan jälkeen aina 1980-luvun alkuun asti. Juuri tämän taiteen tuntemuksessa suomalaisilla on suuri musta aukko, joka selittyy osaltaan Vietnamin sodan synnyttämällä anti-amerikkalaisuudella ja toisaalta stalinistien kulttuuripoliittisella he-gemonialla kuvataidepiireissä 1970-luvulla. Amerikkalaista taidetta ei yksinkertaisesti pantu esiin Suomessa tuona aikana.

Saadakseen jollakin tavalla tasapainoisen kuvan 1900-luvun tai-teesta suomalaisen täytyy matkustaa vähintään Tukholmaan, jonka Moderna museet on onnistunut kokoamaan merkittävän kansainvä-lisen taiteen kokoelman.

Suomessakin on toki joitakin yksityisiä kerääjiä, joiden kokoel-milla alkaa olla todellista merkitystä. Olisi toivottavaa, että heidän kokoelmansa pääsisivät joskus suuren yleisön nautittaviksi. Olisiko täysin poissuljettua, että Helsingin kaupunki voisi tukea myös näitä tulevaisuuden Guggenheim-kokoelmia?

Aluksi Guggenheim-hankkeen vetäjät olivat liian innokkaita. Nyt voi olla vaikeata puhaltaa asiaan riittävästi draivia. Todellisia kuvatai-teen ystäviä kun on kovin vähän.

Kiasma, Tennispalatsin uudet museotilat sekä Ateneumin ja Taide-hallin saneeraukset ovat olleet merkittäviä satsauksia kuvataitee-seen. Seiniin on kuitenkin helpompi saada rahaa kuin toimin-taan. Hienot puitteet kituuttavat kroonisen rahapulan takia ja uusia menoleikkauk sia lienee edelleen tulossa.

Ehkä suurin aukko kuvataiteen kentässä on modernin taiteen mu-seon puute. Sekä kansainvälinen mutta erityisesti myös suomalai-nen moderni taide pysyy Helsingissä pääosin piilossa. Kiasmahan keskittyy uusimpaan eli nykytaiteeseen ja Ateneum hieman van-hempaan. Monesti on ehdotettu, että Postitalosta voisi saada hyvät tilat Kiasman modernin taiteen osastolle.

Jos osoittautuu, ettei rahaa löydy täysimittaiseen Guggenheim-museoon, voitaisiin hyvin ajatella Berliinin tapaan Postitaloon si-joittuvaa ”säästö-Guggenheim Helsinkiä”. Jos tämäkin hanke jou-tuisi myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin, voitaisiin se helposti kansallistaa ja muuttaa Helsingin modernin taiteen museoksi, mikä olisi ihan hyvä lopputulos sekin. ●

pekka korpinen

Entinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, nykyisin tietokirjailija.

KULTTUURISTADI


man sateen jälkeinen ilta-aurinko Helsingin yllä lautan kannella.Itse esitys ei sytyttänyt samalla tavoin kuin Ronja Ryövärintyttären

sydäntäyteinen lämpimyys ja Peter Panin opettavainen lennokkuus. Kummassakin sama perustila, kalliot/linnat ja nostettava lava käy-tettiin kekseliäämmin. Peter Pan todella fyysisesti lensi.

Esityksen kantava vetovoimainen näyttelijä puuttui, kapteeni Koukku oli nyt apulaisohjaajana. Maija Koivisto oli aivan hurmaava Marion/Martin, jolla on Keira Knightleyn ulkonäkö ja herkkyys. Robin Hoodin miesjoukoissa Vesa Virrin pikku John oli huvittava, samoin Juha Suihkon munkki Tuckin/Tuchén eleet. Huorasatu ei ke-väällä vakuuttanut, Ryhmäteatteri on kovilla yhteiskuntatrilogiansa jälkeen. Kevään 2013 esityksistä eniten jäi mieleen Johtaja, vieraileva monologi.

bEOwULf VAKAVANA KIVINOKASSAKivinokan kesäteatterissa toimii Joel Elstelän johtama Teatteri Beowulf. Se poikkeaa monesta muusta stadin kesäteatterista vakava-mietteisillä, historiaan sijoittuvilla esityksillä. Viime vuonna löysin teatterin Kulosaaren kartanon takaa, Kivinokan ulkoilupuiston vie-restä. Silloin esitettiin Decamerone, keski-ajan tapainkuvaus, joka oli myös Pier Paolo Pasolinin keskiaikasarjassa elokuvan kohde. Vuorossa oli saksalaisen absurdin teatterin mestarin Tankred Dors-tin Minä, Feuerbach, jossa näyttelijäkokelas kuluttaa aikaa ohjaajan as-sistenttien kanssa antaakseen koe-esityksen. Vai onko hän mielisai-raalasta karannut potilas? Puheilmaisua opiskellut Juha Ukkola teki pääosassa fyysisesti täysipainoisen suorituksen. Puvun selusta oli jo puolivälissä aivan märkä, housut revenneet lahkeista 2,5 viikon lyhyen esityssarjan viimeisenä iltana. Viimeisen illan katsojia tuli

enemmän kuin oli istumapaikkoja. Sana oli kiertänyt. Ensi vuonna teatteri viettää 25-vuotisjuhlaa. 56 ensi-iltaa tehty. Kaakkoisen Hel-singin teatteri jaksaa pitää linjansa.

fARSSIA KUMPULAN METSÄTEATTERISSA Kaunis, hieman tuulinen, ilta Kumpulan metsäteatterissa, Helsingin Kätilöopiston takaisella mäellä. 17 näyttelijää, kolme ohjaajaa, har-joitellut koreografiat ja laulut Tattari Witch Projektissa eli kesänäy-telmässä Kylä – musta farssi. Kellariteatteri ja Ilves-teatteri yhdistivät voimansa.

Esitys kertoi farssin keinoin sisäsiittoisesta yhteiskunnasta, jossa pariudutaan suvun kesken, jakaudutaan kahteen leiriin, Tattaripur-ren ja Jormanaisten asukkaisiin. Yhteistä oli se, että oudoksutaan, pelätään kaikkea vierasta. Yhtenä päivänä Erno tuo wlan-yhteyksiä modeemiin. Ja kylän sisäsiittoinen rauha menee täysin sekaisin. Jos-sain vaiheessa tajutaan, että Erno toisi uutta verta geeniperimään, mutta morsiamesta(kin) tulee riitaa. Kyläkokouskissa käsitellään olympiahakemusta n. 2032, ystävyyskaupunkia New Yorkin kanssa, kulttuuripääkaupunkimahdollisuuksia ja UNESCO:n perintökoh-teeksi pääsyä.

Eihän kyse ole meistä, suomalaisista…?

yT:N hUVIPUISTO KOKEILEE Makaan selälläni silmät peitettynä teltan lattialla Ritva Oksasen ja Outi Poppin välissä. Mistä on kyse? Kesämiehen uni? Ei, olen Yli-oppilasteatterin Huvipuiston ”Avaruusteltassa”, jossa kaksi näytte-lijää lukee meille Tuomas Kokon kirjoittamia kuvitteellisia aistiha-vaintoja lapsuusmaisemasta. Esityksen lopuksi näyttelijä Oksanen ▸

KULTTUURISTADI

marja-liisa lius ja tupakka suupielessä, Rivo-Riitan katsojat tyrmäävä perusilme.

juha ukkola ja ensimmäistä assistenttia esittänyt elisa kauppila . laura karpasuo oli kolmas esiintyjä.

joel

els

tel

ä


esittäytyy ”Ritva”, kun kerran ”makasimme teltassa vierekkäin”. Kaikki YT:n esityksen katsojat näkevät neljä vapaavalintaista esitys-tä. Valitsin kahdeksi jälkimmäiseksi ”Poliittisen teatterin tuubissa” koko ajan jatkuneen italialaisen Antonio Negrin Parvi-näytelmään perustuvan elokuvallisen esityksen kaksi viimeistä osaa. Näemme teltan sisällä fyysistä puhetta ja seinälle reaaliaikaista videokuvaa. Vaikeaa, luennoivaa tekstiä räpin, puheen ja laulun muodossa.

ROMANIELÄMÄÄ PALJAANATumma ja hehkuva veri Savoy-teatterissa syyskuun taitteessa oli ve-revä ja humoristinen esitys taiteellisen monipuolisesti lahjakkaan Kiba Lumbergin romanikulttuurin kipeitä asioita rehellisesti kä-sittelevästä näytelmästä. Eija-Elina Bergholm ohjasi sen jo v. 1997 TV2:lle. Siitä tuli niin kova ja aggressiivinen palaute tekijöille ja Yleisradiolle, että esitystä ei ole uusittu, kuten yleensä on tapana. Näytelmää ei ole esitetty Helsingissä aiemmin.

Ohjaaja Sanna Paula Mäkelä sanoi Kirsikka Moringin 6.9. esi-tyksen jälkeen johdattelemassa jälkikeskustelussa, että halusi keskit-tyä tv-versiota enemmän Miran tarinaan, nuoren tytön kamppai-luun vanhanaikaisessa, suljetussa yhteisössä (joka voisi olla melkein mistä tahansa). Teksti ja esitys avaa tabuja romanikulttuurin sisäises-tä elämästä, kuten Väinö Linnan Tuntematon sotilas kuvasi jatkosodan konekiväärikomppaniaa raivorealistisesti, ilman sodan idealismia tai romantiikkaa. Tosielämän kuvausta on aluksi vaikea kestää. Miran osan esittää hyvin uskottavasti ja herkästi Vilma Kinnunen.

Eero Ojala oli hyvä Aleksi, kokenut Tarja Siimes mainion ronski perheen mamma, Rosa. Satu Silvo herkisteli kuolleena ”Kaunis-Mantana” viehättävästi taustavideolla. Muutaman kauniin laulun Jukka Linkola sävelsi Lumbergin ja Mäkelän teksteihin. ●

risto kolanen

KULTTUURISTADI

Vastuullinen yritys, jonka sinä omistat.

ikinä menetkinMinne

hok-elanto.fi

HOK-Elanto haluaa olla pääkaupunkiseutulaisten arjessa, lähellä ihmisiä.Nykyisin suunnittelemme palvelujamme niin, että ne jakautuisivat tasaisesti laajalla toimialueel-lamme ja vähentäisivät näin liikennettä. Pääkau-punkiseutu on elävää ja kehittyvää aluetta, jossa väestönkasvu luo joka vuosi lisää ostovoimaa sekä palveluiden tarvetta. Palveluiden on oltava mitoi-tukseltaan sopivan kokoisia ja sijainniltaan oikeita. Kävelymatkan, pyörälenkin tai hyvien joukkoliiken-neyhteyksien varrella sijaitsevat palvelut vähentä-vät asioinnin aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

Kaikenkokoisia kauppoja tarvitaan, niin isoja kaup-pakeskuksia kuin pieniä lähikauppojakin. Kannel-mäessä lokakuun 17. avattava Kauppakeskus Kaari on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä kauppapaikan kehittämisestä. Keskeisellä paikalla sijaitseva kaup-pakeskus on vuosikymmenten saatossa onnistunut menestyksekkäästi palvelemaan yhä laajenevam-paa joukkoa lähialueen asukkaita.Uskomme, että kestävillä ratkaisuilla toimipaik-kojen ja palvelujen kehittämisessä voidaan tehdä toimivampi kaupunki ja puhtaampi ympäristö – meidän kaikkien iloksi.

OLeN KIINNOSTUNUT Sdp:n jäSenyydeStä ja Haluan m

ukaan toimintaan

nim

i

os

oit

e

po

st

inu

mer

o

po

st

ito

imip

aik

ka

pu

helin

sä

hk

öp

os

ti

ww

w.s

ta

din

dem

ar

it.fi

helsin

gin

sosia

lidem

ok

ra

at

it

VA

STAU

SLÄh

ETy

STu

nn

us 50

0 76

52

Säästöp

ankin

ranta 6

C 5 krs

00

00

3 helsin

ki

Vasta

an

otta

ja

ma

ksa

a po

sti-

ma

ksu

n

STADINRUUSU03/13

Documents

Stadinruusu 03/13