Oman elämän ymmärrys kasvaa kirjoittamalla s. 12

Särestö s. 24

Nainen kuin TAKU-lehti s. 14

Huut

okau

ppa s

. 19

2 T A K U

T ä s s ä n u m e r o s s a

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittavatoimituskunnan kanssa.

Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehdenkuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti

TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mieli-piteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

Kansikuvan suunnittelu Mika Launis "TAKU-kuvittaja"

Puheenjohtajalta ......................................................................... 3

”Teen aina kuvia kuin tekisin jotakin uutta, silti kaikki näyttääomalta tyyliltä ja on tunnistettavissa.” .......................................... 4MerjA ISOTAlO

Tieto lisääntyy, ymmärrystä ei ole sen enempää kuin ennenkään ........................ 8rAISA NIeMI

Kulttuurin parissa nuori saa olla oma itsensä ............................... 10VeerA HIrVONeN

Oman elämän ymmärrys kasvaa kirjoittamalla ............................. 12ANNe MArI rAUTIAINeN

Nainen kuin TAKU-lehti ............................................................... 14rAISA NIeMI

Kerro meille, miten sinä päädyit kulttuurialalle ............................. 16jAANA lUTTINeN

Sosiokulttuurista sillanrakentamista ............................................ 18PäIVI rUUTIAINeN

Huutokauppa .............................................................................. 19eleNA GOrScHKOw-SAlONrANTA

Kirjailijan havaintoja .................................................................... 20lAUrA läHTeeNMäKI

Työelämäpuu kantaa hedelmää .................................................. 21HeleNA lONKIlA, leeNA PeNTTINeN jA HANNA PIrINeN

Kulttuurimatkailun ohjelmista ja hankkeista verkostoitumiseen ..... 22MerjA ISOTAlO

Särestö – sinisessä hämärässä punainen, keltainen, vihreä ......... 24MerjA ISOTAlO

“Troops to college”: Veterans in American Higher education ....... 28 PäIVI HOIKKAlA

Kolea elämä ............................................................................... 32 PANU HäMeeNAHO

Takulaiset työelämässä ............................................................... 33 HANNA-MArI SAVOlAINeN

lähikuvassa Helsinki Photography Biennial ................................. 34lAUrA DUfVA

laatuelokuvien festivaali tuo Oscar-ehdokkaita valkokankaalle ..... 36rAISA NIeMI

jäsensivut ................................................................................. 38

T A K U 3Kuva: Markku Ojala

P U H e e N j O H T A j A lT A

Maan hallituksen koolle kutsuma finanssipoliittinen asiantuntijaryhmä jätti selontekonsa talouspoliittises-ta tilanteesta ja sen tasapainottamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Raportissa ehdotettiin rakenneuudis-tuksia, jaksotettua sopeuttamista sekä sitoutumista kestävyysvajeen korjaamiseen. Viimeaikoina esitetyt ratkaisuehdotukset julkisen talouden oikeille raiteille saattamiseksi ovat painottuneet lausujasta riippuen hieman erilailla. Kaikille arvioille on ollut kuitenkin yh-teistä näkemys, jonka mukaan menoja on joko lei-kattava tai verotusta kiristettävä jatkuvan velkaantu-misen estämiseksi.

Keskustelu julkisen sektorin sekä kunta- ja palvelu-rakenteiden uudistamisen ympärillä jatkuu edelleen. Nyt valmisteilla oleva rakennemuutos tulee koske-maan kaikkia kuntia ja kaikkea kunnallista toimintaa. Vaikutukset tulevat ulottumaan siis myös kulttuuripal-veluihin, joiden tuottajana kunta on keskeinen toimija.

Minkälaisia ovat ne yleiset asenteet, jotka määrittävät käytävää keskustelua kulttuuripalveluiden tarpeelli-suudesta? Nähdäänkö kulttuuri riittävässä määrin yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin edistäjänä? Kuinka ammattimaisesti tuotettujen palveluiden alueellinen kattavuus ja saavutettavuus tulevat tulevaisuudessa toteutumaan? Onnistutaanko kulttuuripalveluiden ku-luttamista laajentamaan entisestään osallisuuteen ja osallistumiseen? Kuuluuko kulttuuri kunnallisiin pe-ruspalveluihin ja missä laajuudessa?

Tämän TAKU-lehden yksi kantava teema on sivistys. Aihe, josta on kirjoitettu lukuisia teoksia ja joka on keskusteluttanut vuosisatoja. Yhden lukemani nä-kemyksen mukaan ihmisen sanotaan tarvitsevan hu-manistista sivistystä itsensä ymmärtämiseen ja luon-nontieteellistä sivistystä maailman ymmärtämiseen. Toisen määritelmän mukaan yleissivistystä ovat tiedot ja taidot, jotka kuuluvat jokaiselle kansalaiselle; jo-kaisen tulisi olla sivistynyt pystyäkseen osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon. Tämän näkemyksen mu-kaisesti yleissivistävän kasvatuksen perusajatus on, ettei mitään inhimillisen tiedon aluetta saisi tietoisesti jättää kasvatuksessa huomiotta. Meille sivistykselli-set oikeudet sekä oikeus kieleen ja kulttuuriin ovat myös perusoikeuksia, jotka on turvattu Suomen pe-rustuslaissa.

Suomen Kuntaliiton sivistyspoliittisen ohjelman visi-ossa vuodelle 2020 kulttuuri näkyy ja kuuluu kaiken-ikäisten kuntalaisten jokapäiväisessä elämässä. Visi-ossa kulttuurilla on merkitystä yhteiskunnan eri aloilla. Sen mukaan julkinen sektori luo edellytyksiä kulttuu-ripalveluille, jotta kulttuuriset oikeudet toteutuvat.

Samansuuntaisesti asian näkee nyt helmikuussa jul-kaistu ehdotus lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriössä laaditun ehdotuk-

T A K U 3

sen tavoitteena on saada taide ja kulttuuri nykyistä tasavertaisemmin alle 18-vuotiaiden lasten ulottuville, omaksuttavaksi ja osallistuttavaksi. Ehdotus sisältää myös tavoitteen, että taiteen ja kulttuurin saavutetta-vuus kirjattaisiin lasten ja nuorten perusoikeudeksi.

Lapsissa on tulevaisuus. Tätä lehteä varten Kanjo-nin koulun ala-aste ekaluokkalaisilta kysyttiin, mitä sivistys tarkoittaa. Vastausten laaja-alaisuus heijas-telee aihetta ylipäätään tarkastelevan kirjallisuuden näkemysten moninaisuutta ja erilaisia lähestymista-poja. Seitsenvuotiaiden mukaan sivistys on vähän niin kuin presidentti, eläinten ruokaa tai sipsit. Toi-saalta he näkevät, että aikuiset tulevat paremmiksi. Myös toisten kanssa toimeen tuleminen mainittiin vastauksissa. Sivistyneen ihmisen he määrittelivät kiltiksi, iloiseksi ja tavalliseksi – hyväksi ihmiseksi.

Maailma muuttuu, kuinka meidän tulisi sitten nähdä yleissivistys nykyaikana? Pitäisikö esimerkiksi sota-historian lisäksi osata koodauksen perusteet tai po-pulaarikulttuurin eri osa-alueet ja alalajit? Pitäisikö klassikoiden tuntemisen rinnalla seurata blogikir-joittelua ja hallita sosiaalisen median käyttäytymis-säännöt? Kun ekaluokkalaisilta kysyttiin sivistyksestä, yleishuo-mio luokassa oli: "Miksi ne meiltä kyselee? Eikö ne ite tiiä?" Ei, mielestäni tämä ei ole mikään läpihuutojuttu. Säästöpaineet ovat kovat, voi olla houkuttavaa näh-dä esimerkiksi kulttuuri menoeränä ja unohtaa sen hyvinvointia lisäävät tai taloudelliset positiiviset vai-kutukset. Siksi nyt pitää käydä yhteistä keskustelua kulttuurin, koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä, niiden tärkeydestä monin eri tavoin. Että ne tulevai-suudessakin kuuluisivat kaikille.

Mari Lankinen

4 T A K U

Tänä päivänä kuvittaja ja graafinen suunnit-telija Mika Launiksen kuvista tunnetuimmat taitavat olla suomen-

kielisten Harry Pottereiden kansikuvat. Muut kuvitukset eivät ole tuoneet pieniä tyttö-jä koputtelemaan työhuoneen näyteikkunan taakse pyytä-mään nimikirjoituksia.

Tyttö joka muuttui kultaiseksi koskeloksi

Mika Launis muistelee ensim-mäisen kuvituksensa vaiheita, miten WSOY piti tätä saamelaiseen kansansatuun perustuvaa kirjaa liian kalliina. Norjan puolella Kautokei-nossa Samuli Aikio lopulta hankki kirjalle oslolaisen kustantajan. Kirja sai tukea Pohjola-Nordenilta ja tar-koitus oli saada se levitykseen kaik-kiin Pohjoismaihin. Lopulta Annuk-ka ja Samuli Aikion kirjoittama kirja Tyttö joka muuttui kultaiseksi kos-keloksi julkaistiin yhdeksällä kielel-lä, myös viidellä eri saamenkielellä. WSOY osti suomenkielisen laitok-sen ja on ottanut kirjasta 3. painok-sen vuonna 2010.

Mika Launis myi koko kuvituksen originaalityöt norjalaiselle kustan-tamolle, joka lupasi pitää kuvien hallinnan itsellään. Sittemmin koko kustantamo katosi. Tänäkään päivä-nä Launiksella ei ole tietoa, missä alkuperäiset kuvat ovat.

Kuvitus oli Launiksen Taideteollisen korkeakoulun lopputyö, hän valmis-

tui vuonna 1981. Kirjan kansikuvaa Suomen Posti olisi halunnut Europa –merkkisarjaan 1998. Kun originaali oli kadonnut, Launis teki kannen uu-destaan. Posti julkaisi kuitenkin sar-jansa suoraan kirjan sivuilta kuvat-tuna. Omat taidot olivat Launiksen mukaan parin vuosikymmenen aika-na parantuneet, mutta kuvan alkupe-räinen sommitelma oli niin tarkka, ettei sitä voinut mitenkään muuttaa.

Harakka

Myydyimpien suomalaisten lastenkirjojen joukkoon kuu-luu Harakka - suomalaisia lastenloruja, joka oli Lasten kirjakerhossa kuukauden kir-jana vuonna 1993. Painos oli 30 000 ja kaikki ovat löytäneet tiensä lukijoiden luo. Myös kirjan kuvituksen originaa-lit on lähes kokonaan myyty. Kirjan muitakaan aineistoja ei ole enää jäljellä, sillä painoai-neisto on tuhoutunut, samoin Mika Launiksen tekemän tai-ton asemointifilmit. Kirjasta ei

voi ottaa uusintapainosta.

Antti Puuhaara ja Odysseia

Mika Launis opittiin tuntemaan no-peasti suurten pastellitöiden teki-jänä. Kultainen koskelo oli tehty pääasiallisesti peiteväreillä. Antti Puuhaaran kuvituksessa Launis pa-lasi selvärajaisten väripintojen pei-teväritekniikkaan. Kuvat olivat ai-kaisempaa pienempiä kooltaan ja peiteväritekniikka hiukan pastelli-liituihin nähden hitaampaa.

– Työ oli hauskaa ja vapauttavaa, uu-della ja tuoreella tavalla toteutettua, toteaa Launis tästä Antti Puuhaara -kirjasta. Tekstin kirjaan on kirjoit-tanut Jukka Virtanen samannimi-sen satumusikaalin pohjalta, jonka käsikirjoitus oli myös hänen. Sen kantaesitys oli Tampereella marras-kuussa 1995.

Mika Launis:

Teen aina kuvia kuin tekisin jotakin uutta,

silti kaikki näyttää omalta tyyliltä

ja on tunnistettavissa.

T e k s t i j a M i k a l a u n i k s e n k u v aM e r j a I s o t a l o

Antti Puuhaara-kansi, Tammi 1996

Klovni, Näyttelijäliitto 1999

T A K U 5

Mika Launis:

Teen aina kuvia kuin tekisin jotakin uutta,

silti kaikki näyttää omalta tyyliltä

ja on tunnistettavissa.

�

�

6 T A K U

Vuonna 1997 Mika Launis sai Ru-dolf Koivu -palkinnon Antti Puu-haara -kirjan kuvituksesta. Aikai-semmin, vuonna 1992, Launikselle oli myönnetty Suomalainen kuvakir-japalkinto Ritva Toivolan Apinaku-ninkaan juhlat -kirjan kuvituksesta.

Historian ja tarujen hahmot ovat in-noittaneet Mika Launista useamman kerran. Hän on kuvittanut myös Arto Kivimäen kirjoittaman Odysseia lapsille -kirjan omalla tunnistettaval-la tyylillään – jälleen pastelliliiduil-la. Tutut kuva-aiheet ja niiden tuot-tamat mielikuvat saivat tässä uuden, tuoreen tulkinnan.

Harry Potter ja Suomen sota

Harry Potter tuli Launiksen eteen il-man mitään ennakkomainetta. Kirjaa pidettiin liian laajana. Sille anottiin jopa pienilevikkisen käännöskirjal-lisuuden tukea. Alkuperäiset eng-lantilaiset kannet sopivat huonosti suomalaisen kustantajan tarpeisiin, niinpä Tammi pyysi Launista kansi-kuvittajaksi. Mika Launis piti tehtä-vää mieluisana, koska teksti oli vetä-vää ja kirjasta luvattiin seitsenosaista sarjaa. Tuntui tärkeältä panostaa sii-hen alusta asti riittävästi.

Kolmannen osan jälkeen kohistiin jo poikkeuksellisesta myyntimenestyk-sestä. Amerikkalainen elokuvayhtiö

valmisteli sarjasta elokuvaa ja halusi samalla yhtenäistää kautta linjan eri maissa julkaistuja Potter-kansia. Hy-vinkin erilaiset ja erityyliset kannet lopulta säilyttivät kuvien osalta to-tutun asunsa, mutta Yhdysvalloissa luotu, elokuvassakin käytetty Potter-logo piti saada kaikkiin kirjoihin. Käytännössä se edellytti myös Lau-niksen ensimmäisten osien kansissa muutoksia.

Antti Puuharan peiteväritekniikka muuttui kansissa renessanssimaisek-si. Töiden koko pieneni entisestään, siitä huolimatta vaivannäkö vain kasvoi. Launis halusi kuviin paljon sisältöä ja paljon humoristisia tai sisältöön viittaavia yksityiskohtia. Suurten pintojen pastelliliidut eivät sopineet tällaiseen kuvitukseen lain-kaan, Launis kertoo.

– Rahan valta on aika merkillistä, Mika Launis pohtii. Minua on moi-tittu tummista sävyistä ja jonkin-laisesta rumuuden ihannoinnista, joka yleensä sopii huonosti yhteen markkinoinnin tavoitteiden kanssa. Potterin kuvituksessa tein kaikki entistäkin synkemmin ja tummem-milla sävyillä. Silti myyntiin ja pai-nosmääriin liittyvä kohu tuntui vain vahvistavan sellaista ajatusta, että pienet lapset – etenkin pienet tytöt – pitävät juuri tällaisesta kuvituksesta.

– Nämä kannet eivät kovinkaan olennaisesti poikkea muista tekemis-täni töistä. Vaativina ja haasteellisi-na pidin myöhemmin tekemiäni ku-vituksia Ilkka Malmbergin Suomen sotaa käsittelevään artikkelisarjaan Helsingin Sanomissa. Tunsin itse-ni tuossa kuvituksessa paljon va-

Kantarellipäinen taikuri, Kansainvälisen lastenpäivän juliste, IBBY 2000Napoleonin vika, HS-kirjat 2009

T A K U 7

paammaksi ja koin ilmaisevani pal-jon enemmän, arvelee Mika Launis.

Kuvan teoria

On hieman hämmentävää, kuin-ka huonosti kuvaa yleensä luetaan, miettii Mika Launis katsellessaan työhuoneensa seinillä ja työkoneen-sa ruudulla olevia kuvia. Kuvilla on oma kielensä, joka poikkeaa kirjoi-tetusta: painokentät kertovat omaan-sa, viivat omaansa, muodot ja värit omaansa. Sommittelun sisällä liik-kuu juoni, joka poikkeaa siitä mitä ymmärretään kerronnan juonella.

Launis on pohtinut kuvan teori-aa muutenkin. Hän on osallistunut lasten- ja kuvakirjatutkijoiden kes-kusteluun kuvan ja teksti, taiteen ja teorian eroihin. Kuvituksen tutki-muksessa on ollut pääosassa teki-jöiden henkilöhistoria ja kokemus-maailma – itse kuvan tutkimukseen on kiinnitetty vähemmän huomio-ta. Tove Janssonin kohdalla kuvat tuntuvat jäävän sivuosaan, tärkeä-nä nähdään hänen lapsuudenkodis-taan saamansa kokemukset, joista hän kertoo.

Launiksen mukaan kuvia on vaikea järkeillä, vaikka tietoa ja oivallusta niissä tarvitaan. Järkeily on hidasta ja tylsää, intuitio on nopeata ja tuot-taa yllättäviä tuloksia. Intuitiossa yhdistyvät tunteet, tieto, kokemus, ja käsitys siitä mitkä ovat omat kä-dentaidot. Intuitiivisesti voi myös koetella mahdollisuuksien rajoja, arvelee Launis. Näennäisestä sattu-manvaraisuudesta huolimatta lop-putuloksella on poikkeuksetta oma vankka järjestyksensä.

Kuvittajan uran monet vaiheet

Mika Launis pitää uraansa hieman poukkoilevana – mutta ainakin vaih-televana. Kansainvälistä nostetta tuli jo 1980-luvulla, kun hän sai Bratis-lavassa kunniamaininnan kuvitus-työstään. Hyvin alkanut kuvittajan-ura notkahti lähes alkuunsa. – Jäin ehkä jumiin siksi että vaatimustaso nousi liian korkealle, eivätkä tekni-set taidot vastaa sitä, tuumii Launis. Yhteen kuvaan saattoi kulua toista viikkoa, eikä tulos sittenkään kel-vannut.

Tuohon vaiheeseen liittyi edellä ku-vattu Harakan kuvitus, kertoo Lau-nis. Lorut kirjaan olin koonnut itse. Olin valmistellut kirjaa vuosikausia,

enkä tahtonut saada tulosta. Lopul-ta kustantaja kyllästyi ja päätti teh-dä kirjasta kuukauden kirjan aivan omien aikataulujensa mukaan. Ku-vitukselle ja kirjan taitolle jäi aikaa kolme viikkoa. Keskeneräistä työ-tä ei siinä ajassa voinut tehdä, siksi kaikki piti aloittaa puhtaalta pöydäl-tä uudestaan.

– Tuossa hötäkässä taisivat murtua kaikki mahdolliset kipsit. Olin tur-hautunut siihen, että en saanut tulos-ta, en ollut myöskään enää mikään nuori – markkinoille nousi joukko uusia hienoja kuvittajia. Jouduin pohtimaan nopeasti mitä hyvää oli-si nopeassa tekemisessä: tuoreus, hehkuvat värit ja elävä viiva... Tein lopulta kuvituksen sellaisella vauh-dilla, etten viivaakaan kerennyt ve-tämään kahteen kertaan, kertoo Lau-nis nauraen.

Tuon jälkeen, 90-luvun alusta alka-en, on Launiksen kehitys kuvittaja-na ollut nopeaa. Työhön on kuulunut paljon kansikuvituksia, monipuolis-ta graafista suunnittelua ja lehtikuvi-tustyötä. Launis on asettanut tavoit-teekseen ainakin yhden kuvakirjan vuodessa.

Oman toimintansa merkkitapaukse-na Launis pitää kansainvälisen las-tenkirjapäivän julistetta, joka jul-kaistiin Bolognan kirjamessuilla H. C. Andersenin syntymäpäivänä huhtikuussa vuonna 2000. IBBY eli International Board on Books for Young People on kansainvälinen jär-jestö, jonka tavoitteena on lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lukutaidon edistäminen eri maissa. Suomenkin vastaava neuvosto on toiminut jo vuodesta 1957.

Muitakin erikoisuuksia Launiksen kuvittajan uralta löytyy. Hän on ku-vittanut mm. Erkki K. Kalelan kir-joittaman ja hänen kuolinpesästään löytyneen lapsille tarkoitetun tie-teissadun Kuusen siementen lähtö. Maahengen julkaisema kirja ha-luttiin myöhemmin võrunkielisenä kuvakirjana. Uusi julkaisija Võru-instituutti oli kiinnostunut kirjasta, koska sen oma tunnus oli juuri kuusi.

Prinsessa ja onneton peikko on ara-biankielinen lastenkirja, jonka aihe on vakava, sillä se kertoo hyväksi-käytöstä. Se on julkaistu juuri Etelä-Afrikassa ja nyt se haluttaisiin saada myös berberiksi. Nuo käännökset ovat lähinnä lahjoituksia, mutta aihe niissä on tärkeä. Maria Vuorion kir-ja Orava ja pääskynen on käännetty

puolestaan japaniksi ja siinä on Lau-niksen kuvitus.

Postimerkkejä ja Leijonia

Suomen ensimmäisen europosti-merkin on piirtänyt Mika Launis. Kutsukilpailu järjestettiin vuonna 1999 ja hänen kolme ehdotustaan veivät kaikki kolme palkintosijaa. Postimerkki julkistettiin vuonna 2001. Tuon ensimmäisen yhden eu-ron merkin jälkeen Launis on suun-nitellut leijonamerkistä lukuisia muunnelmia.

Leijonaheraldiikan pariin Launis joutui taittaessaan ulkoministeri-ölle eräitä kausijulkaisuja. Virka-mieskunnassa yleisemminkin kes-kusteltiin heraldisen tunnuksen palauttamisesta valtionhallinnon il-meeseen. Keskustelun seurauksena Launis suunnitteli tälläkin hetkel-lä käytössä olevan ulkoministeriön leijonan. Näiden heraldisten tun-nusten rinnalla Launis on tehnyt lä-hes päivittäin työtä ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen ilmeen luomi-seksi erilaisissa julkaisuissa.

Ensimmäiset kuvituksensa Mika Launis teki jo 1960-luvun lopulla Teinilehteen. Hän toimi aikanaan aktiivisesti myös Rauhanpuolusta-jissa. Hänen Picasson innoittamana suunnittelemansa kyyhkytunnus on levinnyt kansainvälisestikin yhdeksi tunnetuimmista rauhantunnuksista.

Kuvittajat ry ja valtion toimikunnat

Mika Launis on Kuvittajat ry:n pe-rustajia ja hän toimi sen ensimmäi-senä puheenjohtajana 2002–2004 ja myös toiminnanjohtajana 2005. Yh-distykseen kuuluu nykyään noin 310 ammattikuvittajaa. Se jakaa myös palkintoja: Kieku on elämäntyöpal-kinto, Kaiku jaetaan nuorelle kuvit-tajalle merkittävästä läpilyönnistä ja Kukko on oppikirjakuvituspalkinto. Kunkin palkinnon suuruus on ollut 5000 euroa.

Vuosina 2010–2013 Launis toimi valtion muotoilutoimikunnan va-rapuheenjohtajana ja on nyt uuden Taiteen edistämiskeskuksen media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimi-kunnan jäsen. Hän on vaikuttanut oman alansa kehittämiseen paitsi omien töidensä, myös erilaisten luot-tamustehtävien kautta.

8 T A K U

Opetus- ja kulttuuriministeri-ön kansliapäällikkö Anita Le-hikoisen pääaine yliopistos-sa oli englantilainen filologia, mutta sivuaineet hän valitsi valtiotieteellisen tiedekunnan tarjonnasta. Tuskailtuaan tu-levaisuuttaan hänen opinto-ohjaajansa lohdutti: ”Voihan olla, että päädyt työpaikkaan, joita on vain yksi”.

Näin kävi. OKM:n kansliapäällikkö-nä Lehikoisella on harvinainen nä-köalapaikka suomalaiseen elämään. Hänen ministeriönsä pohtii jokaista suomalaista jossain elämänvaihees-sa koskettavia asioita kuten koulu-tusta, kasvatusta sekä taide- ja kult-

Tieto lisääntyy, ymmärrystä ei ole

sen enempää kuin ennenkään

- haastateltavana OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen

r a i s a N i e m i

8 T A K U Kuva: Opetus- ja kulttuuriministeriö

T A K U 9

tuurielämää. ”Ministeriön tavoite on käyttää olemassa olevia resursseja parhaalla mahdollisella tavalla yh-teiseksi hyväksi.” hän kuvailee kun-nianhimoista pyrkimystä. ”Miten viedä kansakuntana asioita eteen-päin niin, että kaikilla olisi hyvä olla?” hän miettii. Koulutus, kasva-tus ja kulttuuri. Kolme kovaa k:ta, joiden varassa lepää sivistyksemme pohja. Aihealueita, joista kaikilla meillä on oma näkemyksemme ja mielipiteemme.

Sivistys on sitä, että pitää huolta ihmisistä ja kantaa vastuuta

Kulttuurielämässä keskustelu roi-hahtaa kiivaaksi aika ajoin, viimeksi Guggenheimin ympärillä. Alkuvuoden keskustelun keskiös-sä onkin nyt ollut kasvatus, ja ennen kaikkea lukiouudistus. Lukiokoulu-tuksen valtakunnallisia tavoitteita ja lukion tuntijakoa pohtineen työryh-män esityksissä valinnaisuutta li-sättäisiin jopa niin, että kaikki muut aineet, paitsi ne jotka ovat lukiolain piirissä, tulisivat oppilaille valinnai-siksi. Ehdotukset tyrmättiin monel-la rintamalla. Opettajat ilmaisivat huolensa siitä, että oppilaat jäisivät näin omalle mukavuusalueelleen ja jättäisivät pois yleissivistävät aineet. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki otti asian esille Pohjois-Suomen Opettajapäivillä. Arhin-mäen mukaan on täysin käsittämä-tön ajatus, että lukiossa ei tarvitsisi opiskella esimerkiksi historiaa ja yh-teiskuntaoppia. Lukion olennaisena tehtävänä on hänen mukaansa tukea nuorten kasvamista hyviksi, tasapai-noisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi.

Kansliapäällikkö Lehikoinen on ministerin kanssa samoilla linjoilla, mutta asettelee sanansa varovam-min. ”Lukiouudistus sellaisenaan kuin työryhmä ehdotti, ei ole ihan täydellinen”, hän muotoilee. Hänen mielestään historian ja yhteiskunnan tunteminen on välttämätöntä. ”Kou-lun pitää kasvattaa aktiivisia kansa-laisia, jotka osaavat toimia”, Lehi-koinen toteaa, mutta haluaa samalla laventaa sivistyskeskustelun yksit-täisiä tietoja laveammalle areenalle. Lehikoisen mielestä kyse on tietojen ja taitojen ohella myös asenteista ja arvoista, sekä myös siitä, kuinka kohtelee muita ihmisiä. ”Sivistyksen ydin on pysyvää, ei yksittäisiin op-piaineisiin sidottua, se kuuluu ihmi-syyteen” Lehikoinen toteaa.

Immanuel Kantin mukaan sivis-tysprosessi on ihmisyyden idean todellistumista, joka tuottaa homo barabaruksesta homo humanuksen, villistä ihmisen. Ihminen voi tulla ihmiseksi vain kasvatuksen avulla. ”Sivistys ei ole vain tietoa, vaikka tiedosta saakin eväitä itsensä kehit-tämiseen ja sivistämiseen” Lehikoi-nen myötäilee Kantia ja toteaa, että vaikka tietoa on koko ajan saatavilla, ymmärrys ei ole lisääntynyt. Koulun tehtävänä on kasvattaa ymmärrystä.

Kansliapäällikkö Lehikoisen mu-kaan julkinen keskustelu on vinou-tunut, jos puhutaan vain taidoista ja tiedoista, tai jos käydään koulu-tuksellista vääntöä humanistis- yh-teiskuntatieteiden ja matemaattis-luonnontieteiden välillä. Vaikka nykyaika vaatii lukuisia uusia tieto-ja ja taitoja, jotka pitää hallita, jotta voi toimia täysivaltaisena yhteiskun-nan jäsenenä, koodaaminen ei kui-tenkaan ole Lehikoisen mukaan se ainoa, mihin pitää panostaa ja mitä pitää osata. ”Sivistynyt ihminen ei ole vain muodollisesti oppinut”, hän sanoo. ”Tietosisällöt muuttuvat koko ajan. Se mitä nyt mielletään yleissi-vistykseen liittyväksi on kohta on jo passé, vanhakantaista ajattelua ja ainakin vanhentunutta tietosisältöä” hän toteaa.

Vastuullista koulutuspolitiikkaa

Kulttuuriala seuraa tarkasti paitsi perusopetusta myös oman alansa koulutuksia, suunniteltuja säästöjä ja leikattavia aloituspaikkoja. Huo-li tunnetaan myös ministeriössä. ”Julkiset varat eivät riitä. Sosiaa-li- ja terveyspuolen menot kasvavat vääjäämättä väestön ikärakenteen muuttumisen vuoksi. Ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa, ja on tärkeä-tä turvata kaikille ikäryhmille arvo-kas elämä.” Lehikoinen summaa. Kaikkialla mietitään, miten varoja tulisi suunnata. Lehikoinen haluai-si, että koulutuksen puolella ensin mietittäisiin uusiksi rakenteita, ra-kennusten käyttöasteita ja vaikkapa laitteistoja, ennen kuin lähdetään leikkaamaan sisällöistä. ”Nyt raha pilkkoutuu pieniin puroihin, mutta voisiko koulutusta tarkastella isom-min?” Lehikoinen kysyy ja luettelee muina säätökeinoina esimerkiksi ai-emmin hankitun osaamisen hyväk-silukemisen, ryhmäkokojen kasvat-tamisen ja e-oppimisen. ”Emmehän edes vielä tiedä, millaisia opetuksen

ja oppimisen muotoja tulevaisuudes-sa tulee olemaan” hän toteaa.

Lehikoinen huomauttaa, että myös työelämän vaatimukset heijastuvat koulutukseen, tosin eivät siinä mää-rin kuin moni kuvittelee. Kulttuuri-alan aloituspaikkoja lisättiin viime vuosikymmenien aikana merkittä-västi, kun ennakoitiin, että luovat alat olisivat seuraava suuri työllis-täjä. Kasvua toki syntyikin, mutta ei ennakoitua määrää. Nyt joudutaan supistamaan. ”Varsinkin tanssi ja ku-vataide on työllistymisen suhteen suurissa vaikeuksissa” Lehikoinen huomauttaa. ”Ministeriön pitää kan-taa yhteiskuntavastuu siitä, mitä tar-jotaan ja millaisia odotuksia luodaan nuorille tulevaisuuden suhteen” hän perustelee leikkauksia. Luoviin aloi-hin uskotaan silti yhä. Ikääntymisen ympärillä Lehikoinen näkee tule-vaisuudessa paljonkin luovien alo-jen soveltavaa käyttöä. Toinen tule-vaisuuden ala on hänen mukaansa CleanTech. Myös paljon puhuttanut peliala on huomioitu ministeriössä-kin. ”Vaikka euromäärät sillä alal-la ovatkin melkoisen suuria, ala ei vielä merkittäviä määriä Suomessa työllistä” Lehikoinen sanoo.

Mitä nuoret ajattelevat?

Ministeriössä ollaan kiinnostuneita siitä, mitä nuoret ajattelevat. Siel-lä mietitään myös, kuinka tavoittaa nuoret. ”Monilla nuorilla on omat globaalit yhteisönsä, he eivät välttä-mättä käytäkään vanhoja kanavia”, Anita Lehikoinen sanoo. Lehikoista kiinnostaa vaikuttamisen ja yhteisöl-lisyyden uudet muodot. Hän toivoo, että uudenlaisen kulttuurin muotoja ei lähdetä liikaa säätelemään, jotta mahdollistetaan uuden syntyminen.

Omaehtoisen kaupunkikulttuurin in-nostuneisuutta Lehikoinen toivoisi kouluihinkin. ”Itse olin kouluaikana innoissani jo siitä, että sain oppia”, hän naurahtaa. Nykyään koulun kanssa kilpailee nuorison huomiosta moni muukin asia. ”Ehkä muutosta on myös arvoissa ja asenteissa”, hän sanoo, ja miettii, puuttuuko meiltä itsensä alttiiksi laittamisen kulttuu-ri. ”Toisaalta, mitä me tiedämme siitä, millainen maailma on 40 vuo-den päästä?” hän kysyy. ”Ehkäpä kohta palataankin sivistyksen itse-arvoisuuden korostamisen aikaan” Lehikoinen miettii. Uusvalistunei-suuden aikaan.

Tieto lisääntyy, ymmärrystä ei ole

sen enempää kuin ennenkään

- haastateltavana OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen

Kuva: Opetus- ja kulttuuriministeriö

10 T A K U

Nuorten kulttuurisivistyksen taso on parempi kuin koskaan. Tätä mieltä on ainakin Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää. Hänen mukaansa nyky-aikana tietoa on saatavilla enem-män ja helpommin kuin esimerkik-si 10 vuotta sitten.

– Samanlaista mahdollisuutta näh-dä ja kokea asioita ei ollut ennen samalla tavalla kuin tänä päivänä, Mäenpää sanoo.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että kaikilla nuorilla ei ole yhtä hy-vät mahdollisuudet kulttuurin te-kemiseen kuin sen kokemiseen. Mäenpään mukaan kulttuurin harrastamisessa on usein ongel-mana taloudellinen puoli, eli se joutuuko kulttuuriharrastuksesta maksamaan.

– Nuori Kulttuuri -säätiö pyrkii huo-lehtimaan siitä, ettei kulttuurin har-rastaminen jää koskaan kiinni ta-loudellisesta puolesta.

Myös Espoon kaupungin kulttuu-rijohtaja Susanna Tommila sanoo kulttuurin kuuluvan kaikille, ei vain niille, joilla siihen on mahdollisuus esimerkiksi rahan puolesta.

– Kulttuuri kuuluu kaikille ikäryhmil-le kaikkialla, Tommila sanoo.

Vaikka mahdollisuudet kulttuu-rin tekemiseen eivät aina kaikilla ole hyvät, Mäenpään mukaan se, onko nuori kulttuurin tekijä vai ko-kija, on yhdentekevää.

Kulttuurin parissa

nuori saa olla

oma itsensä

– Taide antaa aina, huolimatta siitä oletko tekemässä vai kokemassa sitä. Kokemus on aina subjektiivi-nen. Taide antaa mahdollisuuden olla hetken arjen yläpuolella.

Espoon kaupungin kulttuurijohta-ja Susanna Tommila sanoo, että kulttuurilla on nuoriin aktivoiva vai-kutus. Taiteesta syntyvä kokemus voi Tommilan mukaan olla koko-naisvaltaisempi kuin esimerkiksi urheilusuoritus.

– Kulttuurin kautta nuoret pääse-vät osallistumaan ja tutustumaan erilaiseen toimintaan, ja näiden elämysten kautta elämään tulee sisältöä, Tommila sanoo.

– Kulttuurilla on lisäksi vaikutus nuoren identiteettiin. Kulttuuri ja taide myös mahdollistavat esimer-kiksi vaikeiden asioiden käsittelyn, Tommila sanoo.

Cheek myi syksyllä 2013 kaksi stadionkeikkaa loppuun, ja tam-mikuussa 2014 Helsingin kadut täyttivät One Direction -fanit, jot-ka marssivat saadakseen bändin keikalle Suomeen. Selvää on, että jos brittipoppoo joskus Suomeen saapuu, loppuvat keikkaliput alta aikayksikön. Onko keikoilla käynti se nuorten juttu?

– Keikoilla ja konserteissa käynti on varmasti suosituin, mutta myös helpoin kulttuuriharrastuksen muo-to, Mäenpää sanoo.

– Keikalle mennessä nuoren ei tarvitse jännittää sitä, miten tulee

käyttäytyä tai pukeutua, toisin kuin esimerkiksi teatteriin tai oopperaan mennessä.

Mäenpään mukaan instituutiois-ta pitäisi riisua niiden pelottavuus. Esimerkiksi Iso-Britanniassa teat-terin katsomoissa myydään juo-maa ja karkkia. Myös Broadwayl-la katsomoon saa ottaa aulasta ostettuja naposteltavia ja juomia. Mäenpään mukaan on hyvä, että korkeakulttuurin parissa järjeste-tään erilaisia ryhmä- ja luokkaret-kiä, joiden avulla nuoret pääsevät tutustumaan eri kulttuurimuotoihin.

Tommila ymmärtää, että yhteiskun-ta ja aikuisten maailma ovat aihe-uttaneet käsityksen tietynlaisesta käyttäytymismallista, mutta hän toivoo nuorten ymmärtävän, että tärkeintä on olla vain oma itsensä.

– Oopperassa ei tarvitse tietää tai osata, riittää, että käyttäytyy kuten vaikka bussissa ja antautuu taiteen vietäväksi, Tommila sanoo.

Kun informaatiota tulvii joka puo-lelta, on mahdotonta tietää kaikes-ta kaikkea. Jos hallitset oopperan, voi esimerkiksi rap-musiikki ja -kulttuuri jäädä paitsioon. Mäen-pään mielestä kaikkea ei tarvitse hallita täysin, mutta kaikesta pitäi-si tietää jotain.

– Voi tietenkin keskittyä hiomaan omia kiinnostuksen kohteita, mut-ta ihmisten pitäisi olla kulttuurikie-litietoisia, niin ettei ole ummikko missään kulttuurilajissa, Mäen-pää sanoo.

– En minäkään kuuntele death me-tallia, mutta osaan tunnistaa sen!

Tommilan mukaan kaikesta ei tar-vitse tietää kaikkea, vaan tärkeintä on olla avoin ja utelias eri kulttuuri-muotoja kohtaan.

Mäenpää kertoo, että Nuori Kult-tuuri -säätiön järjestämissä ta-pahtumissa nuorille pyritään esit-telemään uusia kulttuurimuotoja. Esimerkiksi tanssitapahtumassa järjestetään teatteri- ja kuvataide-työpajoja. Näin nuoren oma kult-tuuriosaaminen laajenee.

Nuori Kulttuuri -säätiön vision mu-kaan vuoteen 2020 mennessä kulttuuri on kiinteä osa nuoriso-työtä. Tommila toivoo, että visio

V e e r a H i r v o n e n

Kaikilla alle 29-vuotiailla on lain mukaan oikeus kulttuuriharrastuk-seen. Kulttuuri aktivoi nuoria ja antaa heille elämyksiä, ja sillä on myös tärkeä tehtävä nuorisotyön parissa.

T A K U 11

toteutuu ja mieluummin se voisi toteutua jo aikaisemminkin.

– Se tietysti vaatii yhteistyötä eri sektorien välillä, ja tätä yhteistyötä onkin ollut jo esimerkiksi pääkau-punkiseudulla.

Myös Mäenpää korostaa yhteis-työn tärkeyttä, jotta taidekasvatus ja kulttuurinen nuorisotyö saadaan nostettua asemaan, jossa sitä ei pidetä taidehörhöilynä, vaan erin-omaisena työmuotona.

– Kulttuurisen nuorisotyön avulla kasvatamme laaja-alaisen sivistyk-sen omaavia aktiivisia kansalaisia, joilla on myös sivutuotteena erin-omainen taidetaito. Strategiamme toteutumiseen tarvitsemme sekä alan ammattilaisten että ulkopuo-listen vahvan sitoutumisen, ja sii-hen me säätiönä pyrimme, Mäen-pää sanoo.

F A K T A B O K S I :

nuori kulttuuri -säätiö tunnet-tiin vuosina 1970-2000 nimellä nuorison taidetapahtuma. sää-tiönä nuori kulttuuri on toimi-nut vasta vuodesta 2012 lähtien. nuori kulttuuri -säätiö on yksi Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön kehittämis- ja pal-velukeskuksista. Jokaisella alle 29-vuotialla on lain mukaisesti oikeus kulttuuriharrastukseen, ja tätä oikeutta nuori kulttuuri -säätiö pyrkii edistämään.

ekaluokkalaisten mielestä:- kiltti, iloinen- tavallinen- hyvä ihminen- aikuiset tulee paremmiksi- tulee toimeen toisten kaa

Sibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä:– Sivistys on tietoa, mutta myös tapoja, taitoja. Elämäntapa voi olla sivistykseen pyrkivä, vaikka koulutusta ei olisikaan.

– Stereotypia sivistyneestä kor-keakulttuurin expertistä on vanhentunut. Sivistystä on olla tietoinen ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi teknologian hallitse-minen tai koulussa pärjääminen ovat osa sivistystä.

– Sivistys on viisautta ja yleis-tietoisuutta se auttaa ihmisiä toimimaan yhdessä yhteiskunnassa sitä opetetaan koulussa kirjoit-tamalla ja laskemalla ja kanssa-käymisen avulla on hieno ja tärkeä asia, jota me suomalaiset pidämme usein itsestäänselvyytenä.

– Sivistys on yleistietoa maailmasta. Sivistys liittyy sekä menneeseen, että tulevaan. Sivistys kuuluu kaikille ja sivistys onkin jotakin hyödyllistä, opettavaa.

Sivistynyt ihminen on

12 T A K U

Lukeminen ja kirjoittaminen piirtävät kulttuuritoimittaja Suvi Aholan elämälle vahvat ääriviivat. Niistä juttelimme Sanomatalossa aamukah-vin äärellä.

Suvi Ahola ei tarvitse paljon aikaa lukemisen ja kirjoit-tamisen merkitysten miet-timiseen.

– Lukeminen antaa ajattelun ai-nesta, mutta ajatukset syntyvät kir-joittamalla. Helsingin Sanomien kulttuuritoi-mittajan elämä kiertyy näiden ym-pärille. Kriitikon työn ohella kirjal-liseen maratoniin kuuluu useita omia teoksia. Viimeisin kilometripylväs on viime keväänä valmistunut väitöstut-kimus, aiheenaan lukupiirit Suomes-sa. Eikö lukemiseen joskus kyllästy? – Aina ei jaksaisi lukea työksi, mutta aina jaksaa lukea, hän va-kuuttaa.

Projektista toiseen

Ahola myöntää, että kaiken tekemi-nen on vaatinut sovittelua sekä koto-na että töissä. Hän ihmettelee itsekin, miten kymmenen vuotta sitten kävi töissä ja kirjoitti kirjoja, vaikka ko-tona oli kolme lasta, joista yksi eri-tyishoitoa vaativa. – Ruuhkavuodet ovat tosiasia. Mi-

Oman elämän ymmärrys

kasvaa kirjoittamalla

ten sitä kaiken keskellä vaan tekee ja etsii aikaa, löytääkin. Aholalle tuntuu olevan luontaista, että elämässä on jotain meneillään. Jotain, jota täytyy suunnitella – jo-tain, josta huolehtia. Yleensä seu-raava projekti syntyy edellisen lop-puvaiheessa. Myös työnantaja on tukenut omia projekteja antamalla vapaata. – Aina olen saanut tehdä, mitä olen halunnut. Kirjojen ja väitöstutkimuksen jäl-keen on pakko kysyä: mitä nyt on meneillään? – Nyt on aika keskittyä työhön, hän sanoo painokkaasti.

Toimittajan Alppipolku

Puhumme elämästä, sen rakentumi-sesta tarinaksi. Toinen vaihtoehto on nähdä elämä episodeina, ja sel-laisena se näyttäytyykin yksittäisen projektin suunnasta. Taaksepäin kat-sottuna episodit näyttävät kuitenkin ehjiltä, elämästä muodostuu tarina. – Suuri osa elämästä kiertyy ta-rinoiden ympärille. Ihminen alkaa imitoida tarinoita, valikoida sisältöjä. Esimerkki löytyy Aholalle lähei-seltä Montgomeryltä, Emilian Alp-pipolulta: – Saavuttaminen on kirjallisuu-den ytimessä. Ehkä elämä ei tunnu oikealta, jos siinä ei ole tiettyä nou-sujohteisuutta. Olkoon se sitten vaik-ka eheä elämä.

Omaelämäkerrallisen kirjoittami-

A n n e M a r i r a u t i a i n e n

sen perusta on juuri tässä: ymmärtää omaa elämää. – Kirjoittamalla ulos jäsentää ja alkaa muistaa asioita, joita ei muuten muistaisi. Uusien oivallusten synty-minen on terapeuttista. Viittaan hänen teostensa omaelä-mäkerrallisuuteen. Ahola melkein keskeyttää: – Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on elämäkerrallista. Toimittajan työkin, jos ei kaihda henkilökohtaisuutta. Tiedän, että lähelle tuleminen aihe-uttaa myös inhoreaktioita, mutta se on minun tapani pyrkiä totuuteen. Itsensä häivyttäminen ei ainakaan ole totta. Hän kertoo esimerkin päiväkirjan kirjoittamisesta. Nuorena aloitettu tapa päättyi, kun hän aloitti toimit-tajan työt: – Huomasin, että pystyn kirjoitta-maan samat asiat kirjallisuuskritiik-kiin. Projisoin kirjoihin asioita, joita olen kulloinkin kokenut.

Eriytyvät yleisöt

Ahola on ollut kirjallisuuskriitikko-na kolmisenkymmentä vuotta. Hä-nen ansiostaan Helsingin Sanomien kritiikkeihin ovat päässeet kanoni-soidun kirjallisuuden ohella paljon luetut kansansuosikit. – Kritiikin kehittäminen ei ole ollut kovin tietoista, ei minulla ole mitään ohjelmaa. Mutta huomasin kyllä, että on kirjallisuuden lajeja, joita luetaan ja toisaalta lajeja, joita arvostetaan ja kanonisoidaan.

T A K U 13

Suomen suurin päivälehti on an-tanut tilaa, ei ole ohjaillut eikä kiel-tänyt. Kritiikillä on edelleen vahva asema. Kirjavalintojen pohjana sitä arvostivat myös Aholan väitöstut-kimukseen osallistuneet lukupiiri-läiset.

Helsingin Sanomat ja sen kulttuuri-osasto joutuvat etsimään paikkaan-sa median murroksessa. Internet on lisännyt keskustelua, myös kulttuu-rista. Samalla yleisöt ovat eriytyneet. – Eri yleisöjen tavoittaminen ja eri välineiden miettiminen on aika hajottavaa ja kuluttavaakin. Toinen puoli sitä on uuden oppiminen: ih-minen on aika taipuisa, kun on in-nostunut ilmapiiri. Uudenlaisia kokeiluja on tulossa. Lukijoita halutaan osaksi kulttuuri-osaston toimintaa: – Enää ei voi tarjota asioita kai-kille. Olemme suunnitelleet esimer-kiksi yleisön ottamista mukaan ko-kemaan taidetta yhdessä kriitikon ja taiteilijan kanssa.

Kirjallisia kutsuja

Ahola tunnetaan hyvän ruuan ystä-vänä. Monissa hänen teksteissään kirjallinen maailma yhdistyy luon-tevasti ruokaan. Eipä ihme, että hä-nen väitöstutkimuksensa aiheeksi valikoituivat suomalaiset lukupiirit, joissa kirjallisuuden lukemiseen liit-tyy lähes aina syöminen ja juominen. Aihe kypsyi omien lehtijuttujen ja ystävien kannustuksen myötä. Lo-pullinen sysäys liittyy osaksi omaa elämäntarinaa: – Avioeron myötä elämä muuttui, tarvitsin siihen jotain muuta. Aihee-ni hyväksyttiin jo samana kesänä. Tutkimuksessaan Ahola avaa suomalaisten lukupiirien historiaa 1700-luvulta nykypäivään ja ana-lysoi kaikkiaan 149 lukupiirin toi-mintaa. – Historia on aivan ällistyttävää, mutta kiinnostavaa on myös se, että edelleen lukupiirit ovat itsekasva-tuksen muoto. Lukupiireissä lue-taan haastavaa kirjallisuutta, erilaista kuin itsekseen. Vaikka materiaali oli kohtalai-sen pieni, se tarjosi monta yllätystä. Niistä suurimpana Ahola pitää so-sioekonomista tasoa: – Lukupiirit ovat ennen kaikkea

naisten harrastus, ja vähän karrikoi-den voisi sanoa, että ne ovat eläk-keellä olevien opettajien harrastus.

Tutkimuksen jälkeen hän käy itse kahdessa lukupiirissä. Tapanilan kir-jastossa kokoonnutaan kerran kuus-sa, kirjat valitaan kirjaston johtajan kanssa. Toisen, sisällöltään intensii-visemmän lukupiirin naiset tapaavat toistensa kodeissa. – Sijansa on myös ruualla ja juo-malla. Kutsuiksi Ahola nimittää myös syntymäpaikkakuntansa Sippolan kirjallisuustapahtuman nykymuo-toa. Suuritöisestä Itämeren alu-een kirjailijoiden kohtaamisesta on kuljettu kohti kirjallista iltapäivää. Pienimuotoinen tilaisuus on osa Vonteenin valssi -nimistä poikkitai-teellista tapahtumaa. Ahola korostaa tällaisten tapahtumien paikallista merkitystä: – Tupa on ollut täynnä. Se on vähän kuin jär-jestäisi päivälliset. Vä-hän isompi joukko ja ohjelmaakin, mutta yhtä kodikasta.

T A K U 13

14 T A K U

joittajana ja toimittajana hän on puo-lestaan toiminut mm. kolumnistina Keskisuomalainen -lehdessä sekä historiikkien kirjoittajana. Erityisen mieluisina töinään Rautiainen mai-nitsee paikallishistoriat. ”Ne olivat sellaista arjen historian tallentamis-ta”, Rautiainen sanoo. ”Historian valtavirtoja pääsi tarkastelemaan kylä- tai tehdasyhteisön kautta.”

Kun Rautiainen listaa töitään ja toi-mintaansa, sivullista alkaa hengäs-tyttää. Jämsänkosken työväenopis-tossa hän on ollut laittamassa alulle sanataiteen perusopetusta. Rautiai-nen oli myös perustamassa Keski-Suomen sanataideyhdistystä, Ra-

pinaa, ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Aktiivisuus on kannattanut ja kantanut eteenpäin. ”Elämä, mutta myös oma tahto on vienyt aina uuteen suuntaan”, hän kertoo. Rapinassa hän esimerkiksi tutustui Nora Ekströmiin, joka pyy-si Rautiaista sijaisekseen Jyväskylän yliopistoon. Samalla tiellä Rautiai-

Opettaja, tutkija, kolumnisti, toi-mittaja, kirjailija... Taku-lehden pitkäaikainen toimituskunnan jä-sen anne Mari Rautiainen on yhtä monipuolinen kuin artikkelit, joita hän on kirjoittanut jo yli 10 vuoden ajan Taku-lehteen. nyt hän kui-tenkin luopuu tehtävästään. Miksi?

”Lehden tekeminen on ollut tosi hauskaa. Siinä on ollut yhteisölli-syys vahvasti läsnä, prosessi on tosi kivaa”, Rautiainen kehuu, mutta to-teaa samalla, että nyt on aika keskit-tyä uusiin juttuihin.

Yksi niistä on väitöskirja, jossa Rau-tiainen tutkii kirjoittamisen opis-kelijoiden käsityksiä oppimispäi-väkirjoista. Oppimispäiväkirjoihin kirjataan havaintoja omasta edis-tymisestä. ”Aina kurssin päätyttyä reflektoidaan omaa kirjoittamista ja oppimista”, Rautiainen valot-taa oppimispäiväkirjojen luonnet-ta. ”Niihin kirjataan, mikä toimi tai mitä olisi voinut tehdä toisin. Olen kannustanut opiskelijoita tekemään jotain mutta kuin perinteisen ker-ronnallisen raportin, kirjoittamaan esimerkiksi kirjeen, tai piirtämään sarjakuvan”, Rautiainen kertoo.

Aihevalinta kumpuaa Rautiaisen työstä. Hän opettaa kirjoittamis-ta Jyväskylän yliopistossa, avoi-men yliopiston puolella. ”Muualla Jyväskylän yliopistossa ei luovaa kirjoittamista voikaan opiskella” Rautiainen kertoo selvästi ylpeänä oppiaineestaan. Kurssit ovat hyvin suosittuja. Haku on kaksi kertaa vuo-dessa, kerralla sisään pääsee 50–60 opiskelijaa.

Elämä ja oma tahto vienyt moneen suuntaan

Anne Mari Rautiaisen oma tausta on kirjallisuustieteessä ja kulttuuri-historiassa. Yliopiston opetustyössä vaadittavat opettajaopinnot on nekin suoritettu. Tie yli-opiston opiskelijasta Jyväs-kylän yliopiston avoimen yliopiston kirjoittajalinjan opettajaksi ei kuitenkaan ole ollut suoraviivainen. Rautiainen aloitti työuran-sa kulttuurisihteerinä Kankaanpääs-sä – samalla hän liittyi TAKU:un. ”TAKU:ssa oli silloin varmaan alle 200 jäsentä”, Rautiainen nauraa.

Rautaisen työhistoriaa määrittävät erilaiset opetus- ja kirjoitustyöt. Opettajana hän on toiminut yliopis-ton lisäksi työväenopistoissa. Kir-

Anne Mari Rautiainen r a i s a N i e m i

”Elämä, mutta myös oma tahto on vienyt aina uuteen suuntaan”

Nainen kuin TAKU-lehti

T A K U 15

nen on edelleen. Määräaikaisuuksia on riittänyt ketjussa vuodesta 2006 lähtien. Nykyiseen toimenkuvaan kuuluu myös verkko-opetus. Osallis-tujia kursseille on ympäri maailman, Uutta-Seelantia myöten.

Lehden sisältö aina vähän yllätys

TAKU-lehden aktiivitoimittajana Rautiainen on ollut siis jo yli kym-menen vuotta. Siihenkin toimeen naisen vei hänen oma aktiivisuu-tensa. Hän ehdotti lehteen artikke-lia jämsäläisestä ympäristötaideyh-distys Joki ry:stä, kirjoitti ja kuvitti jutun. Hänet pestattiin saman tien toimituskuntaan ja siitä lähtien TA-KU-lehden lukijat ovat päässeet nauttimaan Anne Mari Rautiaisen jutuista lähes joka lehdessä. ”Eri-tyisesti mieleen on jäänyt silloisen kulttuuriministeri Stefan Wallinin haastattelu” Rautiainen kertoo. Mi-nisteri suostui vain sähköpostihaas-tatteluun, ja vastauksista kävi ilmi, että ne oli koottu monesta eri läh-teestä. ”Luultavasti niitä oli kirjoit-tanut usea avustaja, kirjasintyypit-kin vaihtelivat”, Rautiainen toteaa. Hän teki paljon töitä, jotta sai muo-toiltua sujuvan ja toimivan jutun, mutta ministeriölle muutokset eivät kelvanneetkaan. Rautiainen vastasi napakasti, että lehti voi kyllä julkais-ta ministeriön lähettämät vastaukset sellaisenaankin. Lopulta juttu kelpa-si. Rautiainen hämmästelee muuten-kin päättäjien tyytymistä sähköposti-haastatteluihin, viimeisimpänä Jenni Haukio, jonka vastauksia Rautiainen kuitenkin kehuu harkituiksi ja hyvik-si. ”Paremmin oman viestin saa aina läpi kasvotusten”, hän väittää.

Omien juttujen ohella Rautiainen on myös koonnut ja koordinoinut TAKU-lehden vakiopalstoja. Rau-tiainen arvostaa lehden avoimuut-ta antaa tilaa myös toimituskunnan ulkopuolisille kirjoittajille. ”Kiva-na sarjana jäivät mieleen esimer-kiksi läänintaiteilijoiden kolumnit”, Rautiainen sanoo. ”Ne olivat hyvin kirjoitettuja ja lisäsivät lehden mo-nipuolisuutta”, hän toteaa.

Rautainen huomaa lehden muuttu-neen TAKU:n jäsenkunnan muu-tosten myötä. Lehti on nykyään ul-koisesti värikkäämpi ja sisällöltään

Anne Mari Rautiainen

moniulotteisempi kuin hänen aloit-taessaan. ”Onhan TAKU:n jäsenkun-taakin tullut uusia ammattikuntia, ja myös opiskelijoita jäseneksi. Se näkyy myös lehdessä.” Rautainen sanoo. Muutos on huomioitu myös kentällä. Rautiainen kertoo saaneen-sa palautetta, että varsinkin ammatti-yhdistyskentällä TAKU-lehti on po-sitiivinen poikkeus järjestölehdissä. Myös lehden tunnettuus on noussut ja aikakauslehtiliiton jäsenyys nos-tanut lehden arvostusta.

TAKU-lehden tekemisessä on kui-tenkin säilynyt Rautiaisen mukaan yhdessätekemisen rento tyyli ja pa-koton ote. ”Luovuus on nenien, ei korvien välissä”, Rautiainen sanoo ja puolustaa toimituskunnan yhtei-siä tapaamisia ja vapaata ideointia. ”Tekeminen vie lehteä aina johonkin suuntaan, ei välttämättä kuitenkaan sinne minne suunniteltiin. Välillä tulee vähän yllätyksenä, että tällai-nen lehti tästä tulikin tällä kertaa”, Rautiainen nauraa. ”Tällainen teke-minen mahdollistaa uusien ideoiden synnyn. Ja kivaa että tulee juttutar-jouksia kentältä. Niinhän minäkin tulin mukaan toimituskuntaan”, hän toteaa.

Lehden tekeminen on ollut Rautiai-selle myös ammattitaitoa ylläpitävää toimintaa. Samalla lehden kautta tu-lee seurattua, mitä kulttuurissa ta-pahtuu. ”Kiinnostavia ovat erityises-ti ne jutut, joissa esitellään eri alojen ammattilaisia, kirjoittajia, tuottajia, graafikoita yms. Heistä huokuu in-nostus tekemiseen, ja into ja ilo vä-littyvät lukijallekin. TAKU:ssa on paljon tekemisen vimmaa”, Rauti-ainen kehuu.

Media-alan myllerrys ei ainakaan vielä ole ajamassa TAKU-lehteä vain verkkolehdeksi. Tämä miellyt-tää myös Rautiaista. ”En kyllä pape-rilehdestä luopuisi!” hän huudahtaa. Paperilehti tarjoaa kansikuvapaikan taiteilijalle, ja paperilehdessä valo-kuvat ja kuvitukset pääsevät muu-tenkin näkyvämmin esiin. ”iPad ja muut älysovellukset latistavat tai-ton ja tekevät kaikista jutuista sa-manmuotoisia”, hän huomauttaa. Rautiainen uskoo muutenkin TA-KU-lehden tulevaisuuteen. ”Lehden viehätys on siinä, että siinä ei ole lii-an tiukkaa konseptia, taittopohjaa, tai muotoa”, hän sanoo. ”Lehti elä-köön sen mukana mitä kulttuurissa tapahtuu. Antaa sen mennä siihen suuntaan kuin se menee.”

”Luovuus on nenien, ei korvien välissä”

Nainen kuin TAKU-lehti

T A K U 15

TAIDE- JA KULTTUURIALAN AMMATTIJÄRJESTÖ TAKU ry.

FACKORGANISATION FÖR KONST- OCH KULTURSEKTORN TAKU

Sivistynyt ihminen onSibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä:

T A K U 15

– Sivistys on sitä, että ymmärtää mitä maailmalla tapahtuu. On myös sivis-tystä, jota saa lukemalla kirjoja tai käymällä lukiota. Kuitenkin ihminen voi olla sivistynyt, vaik-ka ei osaisikaan lukea, jos hän saa tietonsa kuun-telemalla muita sivistyneitä ihmi-siä ja ihan vain yleistä keskustelua.

16 T A K U

"Tarvitaan kipeästi jäsen-ten keskinäisten yhteyksi-en lisäämistä ja ajankoh-taisen tiedon välittämistä. Kulttuuri-lehti kangastel-koon mielessä etäisenä unelmana".

Näin kirjoitti Suomen Kulttuuri-sihteerit ry:n puheenjohtaja Riitta Hurme yhdistyksen ensimmäisessä jäsenlehdessä syksyllä 1984, siis ai-kana ennen internetiä ja somea. Hur-meen mukaan seminaarit eivät riit-täneet maantieteellisesti hajanaisen ammattikunnan oman tietoisuuden, yhteenkuuluvuuden ja yhteistyön kehittämiseen. Jäsenten koulutus-taustan erilaisuuden vuoksi ei ollut yhteistä ammatillista pohjaa. TAKU-lehden edeltäjää, musta-valkoista monistetta, kyhättiin eri puolilla Suomea iltaisin ja viikon-loppuisin. Hallituksen jäsenistä ku-kin vuorollaan kokosi kirjepostina lähetetyt jutut ja hakkasi niistä kir-joituskoneellaan yhtenäisen koko-naisuuden. Ulkoasu viimeisteltiin askarrellen: leikaten ja liimaten sekä tussilla ja viivaimella tehosteita ja kehyksiä vedellen, kukin omalla tyylillään. Kun Suomen Kulttuurisihteerit ry:n jäsentiedote vaikutti nimenä tyl-sältä, ristivät pohjoisimmat jäsenet lehtisen omin päin uudelleen. Kemin kaupungin kulttuurisihteerin Heikki Porkolan nimi-idea SuKuSi korosti hajallaan ympäri maata työskennel-leiden kulttuurisihteereiden amma-tillista yhteisöllisyyttä. Riitta Hurmeen unelma kulttuu-rilehdestä toteutui vähitellen. Tänä

syksynä TAKU-lehti täyttää oike-astaan 30 vuotta. Samana aikana TAKU:n jäsenkunta on moninker-taistunut pienestä kulttuurisihteerei-den suvusta reilusti yli kolmentuhan-nen taide- ja kulttuuriammattilaisen heimoksi, ehkä monen mielestä liki omaksi ihmislajikseen.

Tarinat ammattikunnan historiasta

Taide- ja kulttuurialan ammattijär-jestö on herännyt tallentamaan his-toriaansa. Ensi vuonna juhlitaan TAKU:n 40-vuotistaivalta. Silloin ilmestyy myös historia- ja juhla-kirja, jossa jäsennetään taide- ja kulttuurialan ominaislaatua sekä keskeisiä kulttuurityön ja edunval-vonnan muutoksia 1970-luvulta ny-kypäiviin. Olen viime syksystä alkaen pen-konut TAKU:n arkistoa ja selaillut

jäsenlehtiä. Niistä ei jää epätietoi-seksi, mitkä asiat ovat milloinkin keskusteluttaneet. On kannanottoja ja julkilausumia, lobbausta ja mi-nisterivierailuja, jäsenkartoituksia ja kirpakoita kolumneja sekä innostu-neita kuvauksia uusista alan virtauk-sista. TAKU:n tarina kytkeytyy vah-vasti suomalaisen kulttuuripolitiikan kulloisiinkin suuntauksiin sekä kult-tuurialan koulutuksen ja työelämän muutoksiin. Tietoisuus ja tarinat oman ammat-tikunnan historiasta liittyvät olennai-sesti vahvaan ammatti-identiteettiin. Ikiaikaisten nuotiotarinoiden lumos-ta olen saanut etuoikeutetusti naut-tia haastatellessani monia takulaisia, niin konkareita kuin vasta alalle tul-leitakin. Uratarinat ovat kiehtovia: kaikkine persoonallisuuksineen ja sattumuksineen ainutlaatuisia, mut-ta samalla kertaa ajalleen niin tyy-pillisiä.

Sattumaa vai taiteen paloa?

TAKU:n historia on palauttanut mieleeni myös oman ammatillisen menneisyyteni. En aivan ennättä-nyt kokea kunnallisen kulttuurityön pioneerivaihetta, mutta jatkuvan kulttuuripalvelujen kasvun ideolo-gian 1980-luvun loppupuolella kyl-läkin. TAKU:n jäsenenä olen pysy-nyt, vaikka työni ovat noista ajoista monesti vaihtuneet. TAKU on muuntautunut jäsen-tensä mukana. Alueellinen hajanai-suus ei ehkä ole enää samanlainen ongelma kuin muutama vuosikym-men sitten, mutta taide- ja kulttuu-riala on ammattinimikkeiltään, työn-antajataustoiltaan ja työsuhteiltaan harvinaisen monenkirjava porukka. Nykyisin takulaisten ammatillinen yhteisöllisyys rakentuu ehkä lopulta vain taiteen ja kulttuurin edistämisen kautta – vai mitä mieltä sinä olet? TAKU innostaa jäseniään osal-listumaan yhteisen historian kokoa-miseen. Muistelu ei edellytä pitkää

TAKU-lehden edeltäjänä voidaan pitää Suomen Kulttuurisihteerit ry:n SuKu-Si-jäsentiedotetta. Alkuaikoina lehden toimittaminen kiersi alueelta toiselle. Kemiläinen sarjakuvataiteilija Keijo Ahlqvist kuvitti Pohjois-Suomen teema-numeron kannen vuonna 1986. Aihe on edelleen ajankohtainen: kenellä on vas-tuu kulttuurikasvatuksesta? (Toimihenkilöarkisto/TAKU:n arkisto.)

j a a n a l u t t i n e n

Kerro meille,miten sinä päädyit kulttuurialalle

T A K U 17

kokemusta alalta. Juuri nyt minua kiinnostaisi tietää, miten sinä päädyit kulttuurialalle. Oliko kyse pelkästä sattumasta, peräti intohimosta vai johdonmukaisesta kouluttautumises-ta? Vastasiko yliopistossa, kansan-opistossa tai ammattikorkeakoulussa saamasi koulutus työelämän tarpei-siin? Millaista kulttuurityön opetus oli? Yllättikö työelämä vai tunsit-ko heti olevasi valmis asiantuntija? Astuitko edeltäjäsi saappaisiin vai olitko kulttuurialan pioneeri omas-sa työyhteisössäsi?

Kirjoittaja on ollut TAKU:n jäsen 25 vuotta. Hän on kulttuuripolitiikasta väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja taloushistoriasta väitöskirjaansa parhaillaan viimeistelevä filosofian maisteri Iisalmesta. TAKU:n histo-ria- ja juhlakirjan on määrä valmis-tua syksyksi 2015.

Muistitietoa hyödynnetään TAKU:n histo-riateoksessa, ja aineisto tallennetaan juh-lavuoden jälkeen Toimihenkilöarkistoon. Kirjoitusten tyyli ja pituus ovat vapaita, (sarja)kuvat ja runotkin oivallisia!

Kirjoitukset voit lähettää Takun toimistoon (kirsi.herala@taku.fi tai Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki) tai suoraan minulle (jaana.luttinen@meili.fi). Muista mainita historiateoksen kirjoittajalle nime-si ja syntymäaikasi – ja nimimerkkisi, jos et halua esiintyä kirjassa omalla nimelläsi.

Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma kouluttaa opiskelijoita kulttuurialojen asiantuntija-, kehittämis- ja johtotehtäviin kansallisiin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Valmistuneet maisterit työskentelevät kulttuurihallinnon eri tasoilla, opetus- ja tutkimustehtävissä korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa, tiedotusvälineissä, kulttuuri- ja taidealan laitoksissa, yhdistyksissä ja yrityksissä.

Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma on yhteiskuntatieteellisesti painottunut syventävien opintojen kokonaisuus (vähintään 120 op). Tutkinto antaa valmiudet soveltaa tieteellistä tietoa ja menetelmiä kulttuurin ja kulttuuripolitiikan yhteiskunnallisten merkitysten ja muutosten arvioinnissa. Ohjelmassa tarkastellaan kulttuuri- ja taidepolitiikan malleja ja käytäntöjä, osallistumista, monikulttuurisuutta ja kansalaisuutta, taiteen ja teknologian välistä suhdetta sekä kulttuurin taloutta, hallintaa ja poliittisuutta.

Ohjelma on tarkoitettu kandidaatin tutkinnon (180 op) tai vastaavan opintomäärän suorittaneille, joiden opintoihin sisältyy yhteiskuntatieteellisiä aineita. Maisteriohjelmaan otetaan enintään 10 opiskelijaa.

Haku ohjelmaan tapahtuu Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan sähköisellä hakulomakkeella.

Täytä sähköinen hakulomake 1. 4. 2014 mennessä ja lähetä hakemus myös tulostettuna, liitteinä virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset aikaisemmista tutkintotodistuksista ja opinnoista sekä motivaatiokirje 8. 4. 2014 mennessä. Virallisesti oikeaksi todistettu kopio on nimismiehen/julkisen notaarin tai oppilaitoksen allekirjoit tama jäljennös. Myöhässä tulleita hakemuksia ja puutteellisia hakemuksia ei huomioida!

Tulostettu hakemus ja liitteet toimitetaan osoitteeseen: Kirjaamo, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto. Laita kuoreen merkintä “kulttuuripolitiikan maisteriohjelma 2014”.

Hakuaika päättyy 1. 4. 2014 klo 16.15 (sähköinen hakemus on oltava täytettynä). Hakemuksen ja liitteiden on oltava tiedekunnassa viimeistään viikon kuluessa hakuajan päättymisestä (8. 4. 2014 klo 16.15).

Hakulomake ja lisätietoja:https://www.jyu.fi/ytk/opiskelijavalinta/sahkohakulomakkeet/maisterihaku-kup

Lisätietoja:Professori Anita Kangas, anita.kangas@jyu.fi (puh. 050 345 4045)Yliopistonlehtori (ma.) Sakarias Sokka, sakarias.sokka@jyu.fi (puh. 040 503 3267)

Kevään 2014 haku

KulttuuripolitiiKank

Maisteriohjelma

Kutsu

Sivistynyt ihminen onSibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä:– Sivistys on monipuo-lista tietämistä. Sitä että ymmärtää esimerkiksi erilaisia kulttuureja, toisten mielipiteitä ja maailmankäsityksiä.

18 T A K U

Tamperelaiset Tarja järvinen ja Minna eloranta ovat kaksi kult-tuurialan rautaista ammattilaista. Molemmat valmistuivat kulttuu-rituottaja (YaMk)-koulutuksesta joulun alla. Tarjan ja Minnan yh-teinen ura on pitkä: he ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2005 lähtien ikääntyneille suunnattujen kulttuu-ripalvelujen kehittäjinä. Tarja hoi-taa tuottamista ja hallinnointia ja Minna taiteellista puolta. koulutuk-sen kehittämistehtävä oli jo ennen opintoja selvä: monivuotisen yh-teistyön hedelmät piti saada toi-senlaiseen kuosiin. Tarja ja Minna halusivat työhönsä tutkimuksellista syvyyttä ja saada toimintamallinsa kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten hyödynnettäväksi.

Mikä ihmeen luova kuntoutus?

Luova kuntoutus kuvaa palvelua, jos-sa luovat menetelmät ovat osa ikään-tyneiden kuntoutusta. Taidelähtöisten menetelmien ter-mistö on hajanaista ja samantyyp-pisestä toiminnasta voidaan käyttää erilaisia käsitteitä, kuten viriketoi-minta, luova toiminta, virikekun-toutus, psykososiaalinen kuntoutus, taidelähtöiset menetelmät, sovelta-va taide.

Sosiokulttuurista sillanrakentamista kulttuurituottaja (YAMK)-koulutuksessa

P ä i v i r u u t i a i n e n

Tarjan ja Minnan opinnäytetyön ta-voitteena oli saada luova kuntoutus osaksi kaupungin rakenteita, siten että se on mukana tilaaja-tuottaja-sopimuksessa. Tämä tapahtui. Tar-ja ja Minna mallinsivat tuottamisen rakenteen, jonka avulla kaikenkun-toisille ikäihmisille voidaan tuottaa mielekkäitä kulttuuripalveluja mo-nialaisena ja poikkihallinnollisena yhteistyönä. Kolme näkökulmaa olivat tärkeitä heidän kehittämisel-leen: kustannustehokkuus, laatu ja asiakaslähtöisyys.

– Luova kuntoutus on jäänyt näky-mättömäksi, koska palvelua ei tar-jota kaikille, siksi sitä ei ole samal-la tavalla tiedotettu ja markkinoitu kuten tavallisia kulttuuripalveluja, toteaa Tarja.

Siksi seuraava vaihe onkin se, että heidän tekemästään työstä tiedote-taan sidosryhmiä valtakunnallisesti. Jo opinnäyteprosessin aikana he pää-

sivät esittelemään tekemäänsä työtä myös kansainväliselle foorumille: hyviä kulttuuritoiminnan käytän-töjä esittelevässä seminaarissa Les Rencontres.

Tarja ja Minna saivat opinnoista pal-jon eväitä omaan ammattitaitoonsa ja ammatilliseen identiteettinsä, mutta myös työhön. Tarja Järvinen val-mistui jouluksi 2012 Humanistises-ta ammattikorkeakoulusta kulttuuri-tuottajaksi (amk) ja jo tammikuussa 2013 hän oli uudessa koulutuksessa. Tarja on ollut töissä Tampereen kau-pungin kulttuuritoimessa koordinaat-torina 1990-luvun lopusta. Minna Eloranta on koulutukseltaan kuva-taiteilija (amk) ja hänen toimintansa on painottunut taidelähtöisten sisäl-töjen räätälöimiseen erityisryhmille. Minna opettaa tämän lisäksi luovia menetelmiä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille Tampereen ammatti-korkeakoulussa.

T A K U 19

– Taiteilijuus nähdään usein vain yksilön itseilmaisuna, mutta kult-tuurituottajan työssä korostuu muu erityisosaaminen, kuten yhteistyö ja luova projektinhallinta. Tutkinto li-sää ammatillista uskottavuuttani ke-hittäjänä, Minna iloitsee.

Molempien asiantuntijaosaaminen lisääntyi erilaisin tavoin, he saivat lisää itseluottamusta ja varmuutta ja myös uudenlaisia asiantuntijatehtä-viä. Molempien mielestä varsinkin palvelumuotoilun kautta he saivat jä-reitä työkaluja luovan kuntoutuksen mallintamiseen. Palvelumuotoilu toi mukaan vahvasti myös asiakasnäkö-kulman ja nyt kehittämisen painopis-tealueena on asiakkaiden tarpeiden vielä parempi huomioiminen.

Opiskelu kannattaa aina!

Minnan ja Tarjan opiskelupolku on ollut ihannetapaus, koska he ovat päässeet yhdessä kehittämään omaa työtään ja jatkavat samaa kehittä-mistä edelleen – hieman toisenlai-sista näkökulmista. Yhteisöllisiä kehittämismenetelmiä käyttämällä he saivat kokoon tarvitsemaansa ai-neistoa, jota työstettiin edelleen eri ryhmien kanssa.

Joskus unohtui lähiopetuksessa se, että ollaan koulunpenkillä, naurahtaa Tarja. Tuli sellainen olo, että ollaan ammattilaisten kanssa ratkomassa erilaisia ongelmia.

Opinnäyteprosessi saumaton yhteis-työ näkyi sitenkin, että opinnäyttees-tä ei kumpikaan pysty enää sano-maan, mikä on kummankin tekstiä.

Humanistisen ammattikorkea-koulun ja Metropolia ammatti-korkeakoulun kulttuurituottaja (YAMK)-koulutus kestää vuoden ja

sen laajuus on 60 opintopistettä. Seuraa-

va haku on syksyllä 2014 ja koulutus alkaa

tammikuussa. jouluna valmistuneiden opin-

näyteaiheet käsittelivät erilaisia tuottajuuden

alueita: lasten ja nuorten kanssa tehtävää

työtä ja sen kehittämistä, teattereiden johta-

juutta, espoon kulttuurineuvolatoimintaa ja

hyvinvointipalveluiden tarjontaa.

Opinnäytetyöt ovat luettavissa ammatti-

korkeakoulujen opinnäytetietokannassa

www.theseus.fi

HUUTOKAUPPASuomalaista hyvinvointivaltiota ruka-taan ankaralla kädellä. Puhutaan kestä-vyysvajeesta, rakenteellisista uudistuk-sista, kuntauudistuksista. selkokielellä puhumme siitä, että meidän tulee lei-kata reilusti menoja, jotta kykenemme kustantamaan julkisia palveluja yhteisin varoin myös tulevaisuudessa. Olemme sen keskustelun ytimessä, mikä mielle-tään välttämättömäksi julkiseksi palve-luksi ja mikä ei.

Siksi ei ole lainkaan yllättävää, että vii-me vuonna julkiseen keskusteluun nou-si ikään kuin vastakkain Guggenheimin mahdollinen museo Helsinkiin ja Las-tenklinikan korjaus – monen mielestä jälkimmäinen olisi tullut hoitaa ensisijai-sesti verorahoilla, mutta nyt sitä pyritään kattamaan yksityisten rahalahjoituksilla. En ota kantaa tässä kolumnissa kumpaan-kaan asiaan. kyseinen vastakkainasettelu kuitenkin kertoo ehkä jotain siitä, mitä on odotettavissa tulevina vuosina julkisen ta-louden tiukentuessa: suuremmat kulttuu-ri-investoinnit tullaan kyseenalaistamaan koska ”vanhusten vaipat, päiväkodit ja kaikki köyhät”. samalla voidaan odottaa, että Lastenklinikan jälkeen myös muita julkisia palveluita voidaan ruveta hoita-maan yksityisillä rahoituksilla, koska en-nakkotapaus on jo olemassa.

Usein sanotaan, että budjetti on tärkein poliittinen ohjelmapaperi. On ihan sama, mitä kauniita suunnitelmia näkyy muissa papereissa ja julistuksissa, jos sille ei ole varattu omaa momenttiaan budjettiin. Eri kunnissa kulttuuri usein mainitaan veto-voimatekijänä ja sen väitetään ehkäisevän muun muassa terveysongelmia ja syrjäy-tymistä. Jyväskylän yliopiston kuulto-hankkeen (¬kuntien kulttuuritoiminnan kehityshanke) lähtökohta budjettien osal-ta on kuitenkin karu: suomessa alueelli-set erot kulttuuritoiminnan rahoituksessa ovat valtavia, Eu:n suurimpia. Yhteensä

K o l u m n i : e l e n a G o r s c h k o w - S a l o n r a n t a

2,4 miljoonaa suomalaista asuu kunnis-sa, jotka käyttävät enintään 15 euroa per asukas ”yleiseen kulttuuritoimeen”, mu-kaan lukien kirjastot. Loput kunnat käyt-tävät noin 16-70 euroa.

Vaikuttaa siltä, että säästötalkoissa kult-tuurista leikkaaminen ei toisi paljoakaan lisää kunnan kassaan. Mutta entä jos kunnassa loppuu rahat päiväkodeilta? Vanhuksilta? köyhiltä? kunnilla on pal-jon lakisääteisiä velvoitteita, joista kult-tuuri tuntuu usein helpolta tavalta leikata. kuinka perustella kulttuurin tarve? Miten antaa lukuja sen hyödyllisyydestä? Miten argumentoidaan?

On mahdollista ja jopa todennäköistä, että eri palveluja ei tulla asettelemaan ihan näin dramaattisesti vastakkain. Mutta on myös melko varmaa, että kuluja tullaan leikkaamaan tasapuolisesti joka puolelta. Yhteiset talkoot muuttuvat helposti huu-tokaupaksi ja silloin on hyvä olla tarjota näkemyksiä sekä faktaa myös kulttuuri-palveluista ja niiden arvosta. Eikä sellai-seksi oikein riitä ”minusta tuntuu siltä”-argumentointi, vaan tulee voida vakuuttaa myös päättäjät, jotka tulevat niin sanottu-jen kulttuuripiirien ulkopuolelta ja joiden paineet tehdä päätöksiä ovat varsin kovat.

Jos ja kun huutokauppa julkisesti tuote-tuista palveluista kovenee, on hyvä olla valmiina.

kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

kuva

: Hei

kki T

uuli

T A K U 19

20 T A K U

KAHDENTOISTA VUODEN unel-mani toteutui, kun aikuistenromaani-ni näki päivänvalon kuukausi sitten. Aloitin kirjan kirjoittamisen kevääl-lä 2001 Toulousessa, Ranskassa, ja viimein se valmistui sukutarinoineen ja murhineen.

Mutta. Yhtäkkiä vuosikausien unel-ma olikin painajainen. Se, mikä oli kauan ollut yksityistä ja omaa, oli hetkessä julkista ja arvioitavana. Eikä se julkisuus aina ole kivaa. Ai-kakauslehtiä kiinnostaa ihminen kir-jan takana, ei välttämättä itse kirja. Olisiko kirjailijalla jokin trauma, jota se voisi tilittää? Ja kun sellainen löytyi, valvottiin avautumista hikises-sä sängyssä, heittelehdittiin kyljeltä toiselle aamuyön pitkinä tunteina.

Nuortenkirjailijaa hämmästyttää ai-kuistenkirjailijan huomiointi ja julki-suuden määrä. Kirjasta tehdään trai-leri ja ennakkolukukappale. Blogit kirjoittavat kirjasta ennen kuin kirja on kaupoissa. Myös lähipiiri suhtau-tuu toisin, ihailevammin ja hämil-lään. Itsekin sorrun pitämään aikuis-tenkirjaa erilaisena, vaikka muistan hyvin, miten kivaa oli nuortenkirjai-lijana hääriä, eikä ketään (aikuista) kiinnostanut. – Nuoret ovat kirjat kyl-lä huomioineet, mutta heidän palaut-teensa tulee pitkällä viiveellä, koska he eivät saa kirjoja verekseltään kä-siinsä vaan lainaavat vuoden parin päästä kirjastosta.

Päivänvaloonl a u r a l ä h t e e n m ä k i

Netin myötä kirjailijan yhteys luki-jaan on muuttunut. Keskellä yötäkin voi googlata kirjansa nimen ja kat-soa, mitä siitä on sanottu lehdissä ja kirjablogeissa. Onneksi blogit ovat kirjoittaneet kirjasta myönteisesti, mutta minua järkyttää, miten kaikki on vain parin klikkauksen päässä. Pikkuinen ystäväni, uskollinen työ-parini, läppäri, syöksee silmille va-roittamatta hyviä tietoja ja pahoja tietoja, enkä millään voi hallita sitä.

KAIKKI NÄKEVÄT kirjan eri tavoin, jokainen lukee kirjan omien silmäla-siensa läpi. Kun aikoinaan rakensim-me taloa, tuttavat kannustivat, että nyt saatte sellaisen talon kuin halu-atte. Ei saatu, vaikka melkein. Jos ta-kan laittoi tiettyyn paikkaan, muutti piippu yläkerran huonejärjestystä, ja rakennusvalvonta puuttui portaiden nousuun, katon väriin ja verhoilu-laudan leveyteen. Aidan korkeus oli säädetty jo ennen tontin ostoa. Sama juttu se on kirjan kanssa. Vaikka sitä päkistää toistakymmentä vuotta, siitä ei tule sellaista kuin haluaa. Ei vain onnistu sanomaan sitä, mikä on tär-keää niin kirkkaasti ja täsmällisesti kuin yrittää. Materiaalivalinnat ovat olleet ehkä alun alkaen väärät, lau-dat kierot ja portaat liian korkeat. Hermot menevät monta kertaa.

Kun kirja viimein lähti painoon, va-roitin kymmenvuotiasta tytärtä ikinä ryhtymästä kirjailijaksi – niin jän-

nittävää ja raskasta työ on. Neljättä vuotta sanataidetta harrastava lap-si ei viisveisasi neuvoistani ja päin-vastoin opasti: ”Kirjoita seuraavak-si rakkaudesta, jos toi tappaminen ei oo sun juttu.”

Kirjailija-kolumnisti Roope Lipasti kirjoittaa kevään Halkaisukirvesmie-hessään, että uusi vauva laittaa van-halle vauvalle luun kurkkuun. Että siksi perheisiin tehdään uusia lapsia, jotta perheen kuopus ei ala kukkoil-la. Pidän tavattomasti tästä vauvas-ta, joka heiluttaa luuta ja tunkee sen poikittain toisen vauvan suuhun. Itse odottelen jo malttamattomana uutta kirjavauvaa, joka rökittäisi vanhan ja saisi suuntaamaan katseen eteen-päin, päivänvaloon ja vaikka sitten siihen romantiikkaan.

Se kun kuulostaa näin kevättä odo-tellessa yllättävän hyvältä.

**

Kirjoittaja on kahden lapsen äiti, nuortenkirjailija ja kustannuspääl-likkö.

Kuv

a To

ni N

effli

ng

Kir ja i l i jan havainto ja

T A K U 21

Opiskelijoiden työelämäpuut nou-sevat oman osaamisen tunnistami-sesta, versovat erilaisten haasteiden koulimasta elämästä ja antavat rea-listisen suunnan maisterivaihees-sa olevien opiskelijoiden opinto- ja urapolulle.

Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokses-sa (TAIKU) järjestettiin syysluku-kaudella 2013 Osaaminen ja työ-elämätietous -kurssi, jossa kysyttiin millaisia toiveita, kysymyksiä ja valmiuksia valmistuva filosofian maisteri työuraa suunnitellessaan ja työelämään siirtyessään tarvitsee. Kurssi toteutettiin yhteistyössä Yli-opistosta työelämään ESR-projektin ja TAKU ry:n kanssa. Projektissa on kehitetty pedagogisia ratkaisuja, joilla työelämän ja työurien muu-toksissa myös korkeakoulutuksessa edistetään valmistuvien maisterei-den työllistymisvalmiuksia ja omaa urasuunnittelua. On tärkeätä, että jo opintojen ai-kana tietoisesti jäsennetään opittua osaamisen ja työelämätaitojen nä-kökulmasta, pohditaan itselle mie-lekkäitä työllistymisnäkymiä ja pyritään tavoitteellisesti vahvista-maan omannäköistä asiantuntijuut-ta, projektipäällikkö Leena Pentti-nen toteaa.

H e l e n a l o n k i l a , l e e n a P e n t t i n e n j a H a n n a P i r i n e n

Työelämäpuu kantaa hedelmäärohkeutta ja asennetta Taikun työelämäkurssilta

Taikun kurssilla toimittiin projektis-sa kehitettyjen toimintamallien mu-kaan syventyen erityisesti taide- ja museoalan erityisosaamiseen ja si-sältöihin. Kurssin suunnittelussa ja toteutuksessa olivat mukana myös Riina Virkkunen Taide- ja kulttuu-rialan ammattijärjestö TAKU ry: stä, Anna-Mari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalveluista sekä Taikun opettajat Helena Lonkila ja Hanna Pirinen. Opettajien näkökul-masta jaettu ja monialainen opetta-juus muodosti hedelmällisen ja rik-kaan maaperän kurssilaisten sekä opettajien kasvulle.

Nykyisin jokainen opiskelija tekee henkilökohtaisen opintosuunnitel-man, josta hän keskustelee opinto-ohjaajansa kanssa. Työelämätieto-us-kurssi täydentää mainiosti oman osaamisen reflektointia, sanoo opin-to-ohjausta hoitava Hanna Pirinen ja lisää: Mielestäni tällainen vertais-ryhmässä jaettu oppimiskokemus on parhaimmillaan opiskelijaa voi-mauttava ja hänen omia valintojaan selkiyttävä mahdollisuus.

Kurssi toteutettiin yhteistoiminnal-lisesti, ja työskentelyssä korostettiin jokaisen omaa osaamista, vuorovai-kutteisuutta, yhteistä työskentelyä ja vertaistukea. Periaatetta nouda-tettiin sekä oppimisryhmissä että

opetuksen suunnittelussa ja toteu-tuksessa.

Erilaisista ryhmätehtävistä mielek-käimpinä pidettiin työelämäosaa-mista jäsentävän asiantuntijuuspuun rakentamista. Hyvin antoisana koet-tiin kurssilla vierailleiden alumnien kanssa käydyt keskustelut. Työelä-mätietämystä lisäsi myös ammatti-järjestön lakimiehen vierailu.

Leena Penttinen on erityisen tyyty-väinen siihen, että Taikun kurssin koettiin lisänneen opiskelijoiden luottamusta tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin työelämässä. Luottamus ja myönteinen asen-ne ovat avaintekijöitä siihen, että pystyy näkemään usein sattumisen kautta aukeavia mahdollisuuksia. Nuorten luottamus tulevaisuuteen on tällä hetkellä koetuksella ja kou-lutuksessa tulisi kiinnittää huomiota sen vahvistamiseen.

Opiskelijapalautteen perusteella kurssin parasta antia olivatkin pien-ryhmissä käydyt keskustelut, joissa huomattiin, että muita askarruttavat samanlaiset työelämään ja työllisty-miseen liittyvät kysymykset. Ryh-missä jaettiin kokemuksia ja saatiin palautetta omille ajatuksille.

Kurssi herätti myös näkemään sen, millaisia valmiuksia voisi vielä pa-rantaa tulevaa työelämää ajatellen. CV:n ja työnhaun taidot ovat edel-leenkin niitä, joita jo opiskeluaikana voisi kehittää. Tämänkaltaisia kurs-seja toivottiin lisää opintoihin, jotta opiskelija saisi tukea usein teoria-lähtöisten sisältöopintojen työelä-mäkytkentöihin.

Kovenevat työelämän vaatimukset aiheuttavat paineita ja hämmen-nystäkin tulevissa asiantuntijoissa, toteaa TAKUn Riina Virkkunen. Ammattijärjestönä haluamme antaa opiskelijoille mahdollisimman hy-vät eväät tulevaa työelämää varten.

T A K U 21

22 T A K U

KULTTUURIMATKAILU 2.M e r j a I s o t a l o

Kulttuurimatkailuun suo-raan tai välillisesti liit-tyviä kehittämishank-keita rahoitettiin viime EU:n ohjelmakaudella

runsaasti. Ohjelmien ja strategioi-den linjauksiin ja niitä toteuttaneiden hankkeiden tuloksiin voi tutustua lu-kuisissa loppujulkaisuissa. Kysymys kuuluu tietenkin nyt, uuden ohjelma-kauden alettua, mitä tuloksia saatiin aikaan. Yksi hankkeista keskittyi suomalaiseen kulttuurimatkailuun organisoitumisen näkökulmasta.

Verkostoitumisen välttämättömyys

Näkökulmia Suomen kulttuurimat-kailun verkostotoimintaan on selvi-tys- ja tutkimustyö suomalaisen kult-tuurimatkailun organisoitumisesta (joulukuu 2012 - kesäkuu 2013). Asiantuntijaryhmän työ eteni ver-tailututkimuksen ja haastatteluiden kautta analyysiin ja mallintamiseen. Se sisältää myös organisoitumismal-lin mission, vision ja toimintasuun-nitelman sekä tutkimustulosten ha-vainnollistamisen.

Selvitys syntyi loppuraportin mu-kaan tarpeesta jäsentää kulttuuri-matkailun kansallinen tahtotila ja toimintamalli. Tavoitteeksi asetet-tiin sen selvittäminen, millainen organisoitumismalli parhaiten pal-velisi Suomen kulttuurimatkailun kehittämistä. Hankkeen rahoitus tuli opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä Haaga-Perho/Haaga instituutti -säätiöltä. Asiantuntijaryhmän pu-heenjohtajana toimi Haaga-Perhon kehitysjohtaja Anne Lukkarinen.

Selvityksen alkuvaiheessa haasteek-si koettiin se, että matkailuyrittäjillä ja kulttuurituottajilla ei ollut yhteistä kieltä. Isommaksi ongelmaksi kui-tenkin osoittautui se, että ei löytynyt arvovaltaista toimijaa, joka valta-kunnallisesti ottaisi kantaa kulttuu-rimatkailua koskeviin asioihin.

KuLttuurimAtKAiLun

ohjelmista ja hankkeista verkostoitumiseen

Tavoitteena vahvista ja aktivoida

Selvitys- ja tutkimushankkeelle ase-tettiin myös yleiset tavoitteet. Sel-vittämisen ja mallintamisen lisäksi tavoitteena oli vahvistaa suomalai-sen kulttuurimatkailun näkyvyyttä ja asemaa kansainvälisesti, edistää työllisyyttä ja talouden kehittymistä. Ei mitään vaatimattomia tavoitteita seitsemän kuukauden hankkeelle.

Yleistavoitteiksi on määriteltiin myös kolme muuta kohtaa, jotka tosin ovat enemmän välineitä päästä noihin edellä mainittuihin. Tuttuja juttuja sekä kulttuuri- että matkailupuolen ammattilaisille. Tavoitteena on siis vahvistaa kulttuurimatkailukentän osaamista erityisesti liiketoimin-nallisesta näkökulmasta, aktivoida kulttuuri- ja matkailualan toimijoi-ta yhteisten tavoitteiden saavuttami-seen sekä tukea ja kehittää MEKin Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelmaa.

Kulttuurin merkittävyys ja matkailun kehittäminen

Vertailututkimuksen tulokset kerto-vat, että Suomen kulttuurimatkai-lu on hyvinkin samalla tasolla kuin muuallakin Euroopassa. Lisäksi voi-daan todeta, että matkailijoille elä-myksellisiä muistoja tuottavat kult-tuuriperinteet ja -tapahtumat ovat tärkeitä kaikkialla. Keski-Euroopassa matkailun pääta-voitteisiin kuuluu luonnon ja kulttuu-rin säilyttäminen. Vaikuttaa hieman yllätykselliseltä tutkimustulokselta. Kulttuurimatkailu on tietenkin kiinteä osa matkailua, on aina ollut ja tulee aina olemaan, riippuen tietysti osaksi siitä kulttuurin määritelmästä.

Tässä tapauksessa matkailuun katso-taan kuuluvaksi historialliset kaupun-git, puutarhat, perinteiset rakennuk-set, linnat, katedraalit, kirkot ja myös teolliset rakennukset. Avainasemas-

sa tämän matkailun kehittämises-sä ovat kulttuuri- ja yrityssektorin vuorovaikutus ja yhteistyöverkostot, joihin voi kuulua mm. taiteilijoita, yritysten työntekijöitä ja taustaorga-nisaatioiden edustajia.

Suomessa tilanne on kehittymässä Culture Finland -ohjelman kautta. Julkishallinnon tuki auttaa matkai-luyritysten ja taiteilijoiden dynaa-mista kulttuurimatkailun tuotteiden rakentamista, kuten selvitykses-sä todetaan. Siinä viitataan myös 2020-strategiaan, jonka tavoitteena on vahvistaa eri alojen yhteistyötä sekä luoda kestävää ja osallistavaa tulevaisuutta Eurooppaan.

Miksi tarvitaan organisoitumista?

Verkkokyselyn vastausten mukaan organisoitumista tarvitaan hajanai-suuden poistoon, jolla päästään voi-mien ja resurssien yhdistämiseen (53 %). Seuraavaksi eniten (19%) sitä tarvitaan, koska on tehostamisen, osaamisen ja kehittämisen tarvetta. Kyselyn mukaan potentiaalia löytyy ja alan merkitys on kasvussa, joten kannattaa panostaa (9 %). Pienem-pi joukko (6 %) katsoi organisoitu-misen mahdollistavan eri kohteiden esille noston, mutta vain 3 % oli sitä mieltä, että se helpottaisi asiakkaan työtä: suunnittelua, ostamista ja tie-donhakua.

Organisoitumisen avaintehtäviksi vastaajat kokivat koordinoinnin ja kehittämisen (27 %). Muiden avain-tehtävien osalta vastaajat jakautuivat varsin tasaisesti lukuun ottamatta rahoituksen hankkimista ja kana-vointia (3 %). Muihin avaintehtäviin kuului mm. myynti, markkinointi, paketointi, koulutus, tuotteistami-nen, tunnettuuden vahvistaminen, yhteisen ilmeen luominen, tiedon ja tarjonnan kokoaminen ja jakaminen.

Tahtotila yhteistoimintaan on hyvä

T A K U 23

kittävästi pienemmillä osuuksilla Virosta, Ruotsista, Saksasta ja Iso-Britanniasta. Muiden kuin edellä mainittujen yhteinen osuus oli 24 %.

Ajatuksia päätösseminaarista ja tilanteesta

Onnistuin päätösseminaarissa istu-maan toisen pitkään sekä matkailun että kulttuurin kanssa työskennel-leen vanhan tutun viereen. Miet-teemme edellä esitellystä selvityk-sestä ja tutkimuksesta olivat hyvin samansuuntaiset. Kaiken tämän olemme kuulleet jo moneen kertaan aikaisemminkin.

Seminaarissa käytiin vilkasta kes-kustelua, mukana oli aiheesta todel-la innostuneita ja sitten niitä epäili-jöitä meidän jo kaiken kuulleiden joukkomme lisäksi. Kyynisyyttä ei aina voi välttää, kun on niin paljon hyvää tahtoa ja suuria tavoitteita, mutta niin vähän todellista käytän-töjä muuttavaa toimintaa.

Matkailun Edistämiskeskuksen si-vuilta en löytänyt selkeää tietoa kulttuurimatkailun alueorganisaat-toreista, joten on vaikea sanoa, mi-ten asiat edistyvät. Kokemuksesta tiedän, että verkostoitumista tapah-tuu kaikkialla Suomessa monissa eri muodoissa. Pienillä yrittäjillä ei juuri ole muuta vaihtoehtoakaan. Tilanne on sama niin kulttuuri- kuin matkai-lupuolellakin.

Alueitten yritysten välillä on myös selvää kilpailua. Kulttuurimatkai-lussa varsinkin moni uusia palve-lutuotteita kehittävä ei halua niistä paljon puhua säilyttääkseen oman erottautumisensa ja saadakseen siitä kilpailuvaltin. Verkostoista haetaan vain hyötyä omalle yritykselle eikä silloin välttämättä haluta olla yhteis-ten tavoitteiden takana.

Jonkinlainen tiedonvälitysverkosto kuitenkin tarvitaan. MEKin sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa, alu-eelliset organisaatiot toimivat kukin omalla tavallaan ja paikallistasolla kaikki riippuu vielä enemmän yk-sittäisten ihmisten halusta ja kyvystä toimia yhteisen edun eteen.

Hämeessä on paikallisten matkai-luyrittäjien toimesta lähdetty liik-keelle ja perustettu oma yhdistys edistämään jäsenten liiketoimintaa. Hämeen kulttuurimatkailun kiin-nostavuuden lisääminen on yksi tavoitteista ja se merkitsee oman kulttuurin erityistä hyödyntämis-

tä palveluissa. Tulevaisuus näyttää tämänkin toiminnan menestymis-mahdollisuudet. Mutta yrittäjänhän on - yritettävä.

Linkit:http://www.haaga.fi/sites/haaga.fi/files/Näkökulmia%20Suomen%20kulttuurimatkailun%20verkostotoi-mintaan_Haaga-Perho.pdf

sekä matkailun että luovien alojen puolella. Haasteena on näkymätön raja-aita tai lasi, joka pitäisi rikkoa. Alueellisten toimijoiden toiveena on, että joku ottaisi heidän palvelui-taan myyntiin ja kaupallistaisi tuot-teita eri kanaviin.

Peruslinjaukset

Verkostojen toimintakenttään kuu-luu neljä tekijää: Matkailun Edis-tämiskeskus, Culture Finlandin asiantuntija, alueelliset kulttuuri- ja matkailuverkostot sekä asiakkaat. Matkailu- ja kulttuuritoimijoiden tulee yhdessä tuotteistaa, tuoteke-hittää ja luoda malleja alueen kult-tuuritarjonnan saavutettavuuden pa-rantamiseksi.

Selvityksessä todetaan, että verkos-ton rakentaminen ja ylläpitäminen edellyttää sitoutumista uudenlaiseen omaehtoiseen toimintaan.

Peruslinjaukset näkyvät missiossa ja visiossa. Missio on seuraava: "Suo-men kulttuurimatkailun nostaminen kansainväliseksi vetovoimatekijäksi yhdessä luontomatkailun kanssa." Ja visio vuodelle 2020: "Suomi tun-netaan kulttuurisesti kiinnostavana matkakohteena ja suomalaiset kult-tuurikohteet menestyvät kilpailussa kansainvälisistä asiakkaista."

Onnistumisen edellytykset

Sitoutuminen yhteiseen missioon ja visioon merkitsee sitä, että alueiden toiminnan rahoitus tulee jo olemassa olevien resurssien tehokkaammas-ta ja organisoidusta käytöstä kult-tuurimatkailun tuotekehitykseen ja myyntiin. Se edellyttää, että yrityk-set ja alueelliset toimijat sitoutuvat aidosti yhteistyöhön, alueverkostois-sa ovat mukana sekä matkailu- että kulttuurialan toimijat, kansallisella koordinaattorilla on verkostoitumis-osaamista ja että verkostotoiminta tuo lisäarvoa yhteisestä tekemisestä.

Matkailutulo on kasvanut Suomessa merkittävästi viime vuosina, 26 % vuodesta 2007 vuoteen 2011, jolloin se oli jo lähes 14 miljardia, enemmän kuin mitä maa- ja metsätalous, pank-kisektori tai elintarviketeollisuus tuottivat. Verotuloista 5,4 % tulee matkailusta. Matkailu on merkittä-vä elinkeino sekä alueellisesti että koko valtakunnan kannalta.

Ulkomaisia matkailijoita tuli Suo-meen 7,3 miljoonaa vuonna 2011, eniten Venäjältä (45 %), sitten mer-

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää keskustelufoorumin

ITÄMEREN PIIRIN KULTTUURIREITIT - EASTERN VIKING FORUM II taloudellisesti ja sisäl-löllisesti kestävästä kulttuurimatkai-lusta. Tapahtuma on osa Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmaa Itämeren valtioiden neuvostossa.Ajankohta: 20.–21.5.2014Paikka: Merikeskus Vellamo, KotkaHinta: ei osallistumismaksua. Foorumiin kutsutaan erilaisia julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita kaikis-ta Itämeren maista. Luovien alojen edustajille tarjoutuu tilaisuus verkot-tumiseen ja näkyvyyteen osana kult-tuurimatkailun moniulotteista kenttää. Ohjelma verkkosivulla: http://www.ndpculture.org/

Osallistujien joukkoon toivotamme tervetulleeksi kulttuurimatkailun asi-antuntijoita ja osaajia, joilla on kytkös kulttuurireittitoimintaan tai lähitulevai-suuden mielenkiintoa sitä kohtaan. Foorumin erityisteemana ovat mui-naisjäännökset ja varhaishistoria kulttuurimatkailussa (viikingit) ja pai-nopistealueena itäinen Itämeren piiri (Suomenlahden ympäristö, Luoteis-Venäjä).

Lisätietoja: projektikoordinaattori Mervi Suhonenmisuhone@gmail.compuh. 040 581 9680kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuromaija.lummepuro@minedu.fi

T A K U 23

24 T A K U

Matkalla Särestöniemeen, ensim-mäistä kertaa. Aurinko on matalalla korkeimmillaankin. Tie on luminen, puut verhoutuneet pakkashuuruun. Kittilän Kaukosessa on joulukuun puolivälissä hiljaista.

Matkailukohde

Matkailijoiden pysäköintialueella ei ole yhtään au-toa. Lähempänä rakennuksia on muutama, ainakin joku on paikalla.

Metsän keskellä avautuu näkymä hirsirakennusten ryhmään, lumen peittämään peltomaisemaan. pol-kujen ja pihateiden varsilla on kynttilälyhtyjä. Opas-teet johdattavat kahvilan suuntaan ja lipunmyyntiin. Joku kulkee laajan piha-alueen poikki.

Ovi avautuu ja ensimmäiset Reitarin työt tulevat vastaan. Talonväkeä on paikalla, he toivottavat läm-pimästi tervetulleiksi. Sisällä onkin lämmintä. Os-tamme liput, saamme näyttelyesitteen ja katselem-me uteliaina ympärille.

Opas on nuori mies, joka vaistoaa kiinnostuksemme. – Haluatteko avata joulukalenterin? hän kysyy. Me epäröimme hetken. Kahvilan seinillä on tauluja, joista osa on suojapaperin peittämiä ja paperissa on numero. Opas ohjaa meidät numeron 14 luo. Jos sen avaa, pitääköhän se ostaa... Poistamme paperin, jon-ka alta paljastuu muotokuvapiirros nuoresta pojasta. Saa sen ostaa, mutta ei tarvitse.

Koti

Kierros alkaa Reitarin ja Antun kotitalosta. Piha-piiri on perinteinen, tummahirsiset rakennukset seisovat arvokkaasti lumen keskellä. Päärakennus edustaa omaa aikaansa ja lappilaista rakennuspe-rintöä. Verannan kautta astumme eteiseen, ketään ei ole kotona, mutta kodilta se näyttää. Tuvassa on joulukuusi, ikkunoissa hauskat pumpulikoristukset, takaseinältä katsoo Anttu niin elävänä, että tietää jonkun olevan kotona.

T e k s t i j a k u v a t M e r j a I s o t a l o

Särestö - sinisessä hämärässä punainen, keltainen, vihreä

Vanhan Särestön jouluikkuna

Reitarin ja Antun kotitalo Vanha Särestö

T A K U 25

Reitarin muitakin töitä on seinillä, grafiikkaa enimmäkseen ja taskukel-lokokoelma. Suuri piisi leivinuunei-neen ja uuninpankoineen hallitsee tilaa. Seuraavasta ovesta mennään keittiöön, pöytä on katettu kahvit-telua varten ja pöydällä on valoku-va veljesten vanhemmista, Almasta ja Matista.

Saliksi vai pirtiksikö Särestönie-men perhe kutsui toisen pään isoa huonetta, vai olisiko kammari. Kat-se kiinnittyy vanhaan valokuvaan, josta katsovat vakavat veljekset, An-ton, Eeli ja Reidar. Eeli lähti ensin 24-vuotiaana, sitten Reidar 56-vuo-tiaan ja viimeisenä Anton 76-vuo-tiaana. Reitarin kuvia on täälläkin seinillä ja pumpulikoristeet ikku-noissa. Millaista sitten elämä olikin vuosikymmeniä sitten, nyt talo huo-kuu rauhaa.

Anton, Eeli ja Reidar Särestöniemi

26 T A K U

Yksityiskohta maalauksesta

Gallerian uima-allas ja Rakastuneet hylkeet

26 T A K U

T A K U 27

Ateljee

Näissä maisemissa eli Reidar Säres-töniemi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Nämä maisemat oli-vat hänelle aina tärkeitä, täältä hän lähti ja tänne palasi aina takaisin. Sivummalle kotitalosta vaaran rin-teeseen korkeammalle hän rakensi ateljeensa, hirsisen ja komean.

Luonnonkiviportaat johdattavat si-sään, vasemmalla on suuri sali, Rei-tarin työtila. Kengät otetaan pois, sukkasillaan tassuttelemme sisään. Lattialla on maaliläikkiä, taiteilijan työn jälkiä ei saa hukata. Taiteilijan työvälineitä, pensseleitä, maalituu-beja, väripurkkeja on kymmenittäin. Korkeat ikkunat ovat antaneet valon silloin, kun valoa on ulkoa tullut.

Reitarin hienoja piirroksia on ripus-tettu seinille ikkunoiden väliin. Lat-tialla seisoo myös flyygeli ja tuolit odottavat konserttiyleisöä. Särestö-niemi on Kaukosen kulttuurikeskus.

Huoneita on lisää, Reitarin värikyl-läisiä töitä, käytävän varrella talle-tettuna hänen lapinpukunsa ja kau-punkivaatteensa. Tietenkin taiteilija ja hänen henkensä on läsnä kaikkial-la, molemmissa kerroksissa.

Galleria

Tie vie rinnettä alas, jäälyhdyt va-laisevat sinisessä hämärässä. Löy-dämme polun galleriaan, juhlavaan hirsirakennukseen, jossa meitä odot-taa yllätys. Muitakin on liikkeellä, nainen poistuu, kun me menemme sisään. Kohta vastassa on Vuoden-kierto Reidarin silmin. – Elää mustikan varvuissa pak-kasen poikanen, näin hän on kir-joittanut.

Reidar Särestöniemi kutsui itseään kevään lapseksi. Erityisesti häntä voimakkaasti kosketti Ounasjoen jäidenlähtö syntymäpäivänsä 14.5. aikoihin. Hän piti huolen siitä, että oli silloin aina paikalla.

Hän on kuvannut Lapin vuodenkier-toa radiohaastattelussa vuonna 1970 seuraavasti: – Luonto on tottunu semmoseen rythmiin, että se on hiljaa suurin

piirtein yheksän kuukautta. Ja sitten puhkeaa äkkiä kukhan ja kasvaa sii-nä kahen kolmen kuukauen aikana. Kesän päivät saapi tuota lasken niin, että kukat kiirehtii kukkimaan. Joka päivälle on uusi, niin se on nopeaa - kaksikin ja kolomekin parhaassa.

Reidar koki talvisen kaamoksen ah-distavana. Valo ei riittänyt kunnolla työskentelyyn silloin, kun hän vielä maalasi Vanhan Särestön pirtissä, sähkövalo tuli vuonna 1969. Paetak-seen talvea hän lähti usein matkoil-leen syksyllä. Vähitellen hän alkoi löytää talvesta sisältöä töihinsä. – Tuo minun olis osattava tehhä. Nuo värit, tuo pakkanen, tuo kohme. Siinä on voimaa, tuossa varvikossa, vaikka se on jäässä. Ja siinä mulle on oppimista.

Suuret taulut tummalla hirsiseinällä loistavat punaisina, keltaisina, vih-reinä. Siveltimen ja palettiveitsen jäljet näkyvät hyvin paksussa maa-lipinnassa. Lapin maisemat, pohjoi-sen voimalliset värit, puut ja porot löytyvät maalauksista. Ympäröivän luonnon lisäksi niissä kuvastuu Rei-dar Särestöniemen henkilökohtainen elämä, tunteet, rakkaus ja kaipuu.

Yläkerrassa on toisenlainen maa-laus, Suru eli Isän ja äidin kuolema. Syystalvella 1973 kuoli Alma-äiti: ”Äiti kuoli 16.10. kello 11.05, sa-taa lunta, on hirmuisen ikävä”. Isä-Matti kuolemasta Reidar kirjoittaa 16.12.1974: ”Isä kuoli sairaalaan ennen juhannusta. Kesä oli alulla ja itkeskelin heleän vihreässä metsäs-sä.” Maalauksessa ei ole Reidarin tunnusomaisia loistavia värejä.

Syvää surua kuvastava maalaus ei ole Gallerian yllätys eikä värikylläi-nen Rakastuneet hylkeet -maalaus-kaan. Yllätys on yläkerran keskellä oleva mittavankokoinen uima-allas. Ja löytyy saunakin, tosin pesuhuo-neessa seisoo joutsen, onneksi sen-tään täytetty. Uima-altaan reunalla on lasipurkki, johon saa laittaa ko-likon, etteivät ne vaurioita uima-allasta.

Kahvila

Hitaan ja rauhallisen kiertelyn jäl-keen palaamme kahvilaan. On aika istahtaa ja juoda kahvit kampani-sujen kera. Kerron, että olen tanssi-nut Reitarin kanssa, kauan sitten Pal-laksen hotellilla, kun olin vapaailtaa viettämässä. Talonväki nyökkäilee hyväksyvästi. Kerron vielä, että olen

tuntenut Antunkin, kun hän oli tuot-tamassa Reitarin näyttelyä Forssan Kehräämön suureen näyttelytilaan. Ja se näyttely muistettiin vieläkin täällä Särestössä. Vaan ei ole enää Reitaria tanssittamassa eikä Anttua juttuja kertomassa. Eikä sitä näytte-lytilaakaan.

Opas kysyy vielä, haluammeko näh-dä elokuvia. Elokuvia? Kyllä vaan ja niin näkyvät siinä taas television ruudulla Reitari ja Anttu täällä Sä-restön maisemissa, kotonaan.

Sininen hämäryys on syventynyt, mieli on rauhoittunut. Räiskyvät vä-rit ovat sovussa hämäryyden kanssa niin kuin Reidar ja Anton Särestö-niemi olivat sovussa ympäröivän luonnon kanssa. Anttu otti elämän-tehtäväkseen veljensä taiteellisen työn säilyttämisen ja jakamisen mui-den ihmisten kanssa. Niin syntyi Sä-restöniemi-museo.

Me lähdemme

vain palataksemme.

Lähteet:

- Vierailu Särestössä 14.12.2013- Näyttelyesite ”elää mustikanvarvuissa pakkasen poikanen”. Vuodenkierto Reidarin silmin Särestöniemi-museossa 5.11.2013-30.9.2014- Reidar Särestöniemi 1925-1981. Toim.Päivi Ruutiainen. Särestö-niemen museosäätiön julkaisuja 1. 1989- Reidar Särestöniemen 70-vuotis-juhlanäyttely Reidar Särestöniemi -taidemuseossa 1995. Näyttely-luettelo.

28 T A K U

it was the first day of class in sep-tember 2011. i walked into my united states History classroom and took a roll call to determine who was in attendance and who had not bothered to show up. To-wards the end of the class roster i called out Conrad’s name; he raised his hand and promptly re-plied “Yes, Ma’m!” i looked up from behind my glasses and saw a young blond man, nothing re-ally remarkable about him, other than the fact that he had called me “Ma’m” when students gen-erally address me as “Professor” or “Doctor.” since Conrad, in-creasing numbers of young men and women have addressed me as “Ma’m,” a conspicuous sign of a veteran in the classroom.

“Troops to College”: Veterans in american HigHer education

The terrorist attacks of Septem-ber 11, 2001, left an indelible mark on the American collec-tive psyche. They also resulted

in two wars and an influx of young recruits in the United States Armed Forces. Many are now back in the civilian world after often traumatic experiences in the conflict zones of Iraq and Afghanistan. The average age of soldiers on active duty in the various branches of the United States Armed Forces varies from 25 to 30 (2013 statistics). Moreover, the per-centage of young men and women between the ages of 18 and 21 var-ies from 12.2% in the Coast Guard to 36.9% in the Marine Corps. Americans are notoriously pa-triotic, sometimes in ways that seem overstated to non-Americans. They fly the American flag throughout the year, even dress in it on patriotic holi-days. They start every sporting event and any major gathering with the national anthem. And they are em-

phatic about ‘supporting our troops,’ having learned from the experience of the Vietnam veterans in the 1970s. The federal veterans’ programs were elevated when President George H.W. Bush established the Depart-ment of Veterans Affairs (VA) as a Cabinet-level position on March 15, 1989. The President’s welcoming words reflected the changed senti-ments about veterans in American life: ”There is only one place for the veterans of America, in the Cabinet Room, at the table with the President of the United States of America.” Following 9/11, the Department’s position has only strengthened. In 2009, President Barack Obama man-dated a massive transformation of the VA to better serve Veterans. The agency has adopted 16 major initia-tives to address issues from veteran homelessness to mental health, from health care delivery to efficient over-all operations using modern tech-nologies.

P ä i v i H o i k k a l a

P h o t o s b y T o m Z a s a d z i n s k ic o u r t e s y o f c a l P o l y P o m o n a

Students in the Reserves with the flags at the campus Veterans Day ceremony

T A K U 29

“Troops to College”: Veterans in american HigHer education

A major element in serving the Veterans of recent wars is the Post 9/11 GI Bill of Rights, a 2008 law that provides robust educational ben-efits rivaling the legendary World War II –era GI Bill of Rights. (The term GI refers to an enlisted person in or a veteran of the United States Armed Forces.) These benefits are available to active duty service members and, importantly, activated National Guard and Reserve mem-bers. According to the Department of Veterans Affairs, nearly one million service men and women have en-rolled in American colleges and uni-versities, taking advantage of these financial incentives that generally cover tuition, housing and books. California ranks highest among all states in the number of women and men who serve in the military; of the total active military, approxi-mately 11% come from the state. In 2006, the state of California formed a partnership program with state rep-resentatives, military leadership and the University of California (UC), California State University (CSU), and California Community Colleg-es (CCC) systems, called “Troops to College.” It created a model for vet-erans’ education by developing an academic outreach, admission, and enrollment plan that targets and as-sists the approximately 60,000 Cali-fornia veterans exiting military ser-vice each year. My campus, part of the CSU system, had an enrollment of 430 identified veterans in the fall

of 2013. The highest concentration is in the Colleges of Engineering and Business, followed by Science and Liberal Arts and Social Sciences.

Leaving the highly structured mili-tary life and returning to the civilian world presents a challenge for veter-ans. Enrolling in college adds to the pressures and can be an extremely difficult transition. Some of the chal-lenges are medical. They may have served multiple tours in Afghanistan or Iraq, increasing the possibility of post-traumatic stress disorder, trau-matic brain injury, and other physi-cal or mental wounds. Other hurdles are cultural. Veterans are surrounded by civilians who often have no ink-ling of what they have endured. Vet-erans also must navigate the VA bu-reaucracy to ensure that their tuition and other aid are paid on time while the campus bureaucracy works at a different pace and under a separate set of rules and regulations. From their perspective college campus-es can become bureaucratic road-blocks. Finally, there may be aca-demic challenges after having been away from school.

According to the American Council on Education, 62% of student veter-ans indicated that they are the first in their family to attend college, ver-sus 43% of nonveteran students. The average age of student veterans en-rolled in four-year universities is 33, compared with 22 of the nonveteran

students. Veterans also report spend-ing more time working off-campus for pay, providing dependent care and commuting to campus than their nonveteran peers. All of these statis-tics translate into the classroom in a variety of ways.

Let’s take Conrad. He always sat in the front row and actively engaged in discussions with his peers, show-ing remarkable patience with their questions which, at times, were very thoughtless. He struggled with his writing and generally performing in the assignments; in fact, I was somewhat disappointed because I had expected more of him because he was a veteran. Yet, outside of the classroom we developed a relation-ship that allowed me a glimpse into the world of these young veterans from a new perspective. I learned that Conrad came from a conserva-tive family and had joined the armed forces right out of high school; it was the only life he had known as an adult. In many ways, he was still a young teenager, except that he had seen things his peers could not even imagine. At 27, he was divorced and had a toddler son who lived with the mother on the other side of the con-tinent. Over Thanksgiving holiday, Conrad flew out there to pick up his son, came back with him on the next

Graduating veterans with campus administrators.

T A K U 29

30 T A K U

flight; the same routine followed at the end of the holiday. During another conversation, when he sat in my office for nearly three hours, I learned more about his life and, more importantly, his struggles returning to civilian life. This vignette seems to il-lustrate the statistic that 61% of student veterans report hav-ing a positive relationship with faculty members versus 54% of nonveteran students. And then there is William, the 35-year-old veteran in my California history class. Always in class, always on time, always prepared, always participat-ing in discussions and offering observations and comments. I talked to William, too, quite extensively. He is the father of three children. When he came back from war and got off the plane, he said he thought he was just fine, until it became appar-ent that he struggled with post-traumatic stress disorder. He is now doing well and pursuing his education with success. I also recently learned that Con-rad is star student in his busi-ness program, obviously hav-ing been able to overcome his initial struggles. Important in helping in this transition is the Veterans Resource Center that opened its doors on campus in the fall of 2012. It is the first point of contact for veterans looking for answers about financial aid, military benefits, registration and orientation, or wanting to

resolve individual issues that require one-on-one assistance. Perhaps even more important, it is a place for vet-erans to meet other veterans, to talk about issues that no other person can have a true appreciation for. The American Council on Education says that about 71% of some 700 col-leges and universities responding to a recent survey now have a similar office or department dedicated ex-clusively to serving veterans. Be-fore the Post-9/11 GI Bill kicked in, a 2009 survey put that percent-age at 49%. The Veterans Resource Center is also responding to the need to ed-ucate faculty about veterans issues and concerns. Workshops like “Get-ting to Know the Student Veteran in Your Classroom” provide some ba-sic ‘training’ about the not-so-obvi-ous issues that veterans may bring to our classrooms. As faculty, we need to be able to empathize with their experiences and recognize signs of distress. At the same time, we must avoid stereotyping veterans. They are not necessarily a “needy” group of students, quite the opposite. They are motivated and have a strong work ethic, with 70% reporting that they spend at least 10 hours every week preparing for class. But under-standing that they come from a back-ground of war where they may have seen and done unthinkable things is necessary in helping them success-fully transition, and in helping their civilian peers understand the veter-ans experience. As a history professor, my courses also deal with war, includ-ing our recent conflicts in Iraq and

Veteran students saluting the flag at the campus Veterans Day ceremony.

30 T A K U

T A K U 31

Afghanistan. We talk about Ameri-can foreign policy, expansionism versus imperialism, terrorism. Any of these topics can serve as a trig-ger for a veteran student. It happened in my online class about eight years ago when a veteran, and card-car-rying member of the National Rifle Association, personally attacked me on the discussion forum. He very clearly suffered from post-traumatic stress disorder so I reported the inci-dent, concerned about the possibility of violence. In the end, he offered a public apology, earning my respect: once a Marine, always a Marine. The issue for me, then, is to navigate the age and cultural divide between veterans and their peers, and the divide that exists between their experiences and mine. It may be very difficult for veterans to hear critical comments about their ser-vice when they feel that their time in the war zone served a purpose, when they may have lost friends. But these conversations need to happen, and they need to happen in an envi-ronment where all students feel free to express their views. They need to happen in an environment of mu-tual respect. I have come to respect my veteran students in ways I never thought possible, and I believe this respect is something intangible all students can feel when I introduce a topic. I have also learned to frame sensitive topics in ways that invite participation from all sides. I have all the veterans in my classes to thank for what they have taught me.

sOuRCEs:

american Council on Education. From soldier to student ii: assessing Campus Programs for Veterans and service Members. 2012. available at http://www.acenet.edu/news-room/Pages/From-soldier-to-student-ii.aspx. azpeitia, Elke. California state Polytechnic university. Veterans’ Resource Center. Personal communications. 2014.Lighthall, alison. “Ten Things You should know about Today’s student Veteran.” national Education association, 2013. available at http://www.nea.org/home/53407.htm.statistic Brain. “Demographics of active Duty u.s. Military.” 2013. available at http://www.statisticbrain.com/demograph-ics-of-active-duty-u-s-military/. united states Department of Veterans affairs. “Post-9/11 Gi Bill.” 2014. available at http://www.benefits.va.gov/gibill/post911_gibill.aspx.

Sibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä:

– Tietää merkityksellisimmät asiat historiasta ja ymmärtää ihmisten väliset erilaisuudet.

– Sivistys on hyvää käytöstä muita ihmisiä kohtaan, kykyä pohtia moniulotteisesti, vastaanotta-vaisuutta tietoa kohtaan, kiinnostusta eri aiheista, oikeu-denmukaisuutta, älykkyyttä, myös tunneälykkyyttä, hyväksymistä.

– Sivistys on sitä, että tietää, mistä tulee, mihin ja miten on menossa. Se on ihmisyyden ja älyn arvostamista.

– Sivistys on kykyä ymmärtää yhteisöä, jossa itse elää. Käsitys sivistyksestä vaihtelee nimittäin valtavasti eri puo-lilla maailmaa. Keneltäkään ihmiseltä ei puutu sivistystä eikä kenellekään ole sitä synnynnäisesti valmiina. Sitä saadaan vähitellen elämän aikana.

Sivistynyt ihminen on

T A K U 31

32 T A K U

P a n u H ä m e e n a h o

T A K U 33

TAKU ry toteutti vuonna 2012 ensimmäisen kerran palkka-tutkimuksen, jolla kartoitettiin jäsenten työmarkkinoille si-joittumista, palkkatasoa sekä muita työsuhteen ominaisuuk-sia. Kyselystä saatiin arvokas-ta tietoa edunvalvontatyöhön, joten tutkimus haluttiin toistaa uudelleen ja vielä laajempana vuonna 2013. Tästä työmark-kinatutkimuksesta saadun tie-don pohjalta TAKU ry voi kehit-tää jäsenpalveluitaan sekä saa tärkeitä työkaluja alakohtaiseen edunvalvontaan.

n Tutkimukseen vastasi tällä kertaa lähes sama määrä jäseniä eli noin. 700, mikä edustaa reilua viidennes-tä jäsenistöstä. Tulokset antavat siis kuitenkin vain suuntaa-antavan ku-van jäsenten tilanteesta. Vastaajista joka kymmenes oli vastaushetkellä opiskelijana. Suurin osa oli naisia (82,5 %) ja vastaajien keski-iäksi muodostui 36 vuotta. Useampi kuin joka toinen oli suorittanut yliopis-totutkinnon ja noin 40 % vastaajista löytyi ammattikorkeakoulututkinto. Yleisimmät tutkinnot ovat filosofian maisteri ja kulttuurituottaja AMK.

Sijoittuminen työmarkkinoille

Kyselyyn vastanneista reilu 70 pro-senttia oli palkkatyösuhteessa ja heistä 81 % teki kokoaikaista ja 13 % osa-aikaista työviikkoa. Lähes joka viidennellä oli useampi kuin yksi työnantaja. Freelancerina tai yrittäjä-nä toimivia vastaajista oli noin kuusi prosenttia, joista valtaosa naisia. Vä-liaikaisesti poissa työelämästä oli 17 prosenttia vastaajista ja valitettavasti yleisin tähän oli työttömyys. Työttö-mänä vastaajista oli noin seitsemän prosenttia, joista naisia oli selvästi miehiä enemmän.

TAKU ry työmarkkinatutkimus 2013

TaKulaiSeT TyöeläMäSSäJatkoa vuoden 2012 palkkatutkimukselle

Yli puolet jäsenistöstä työskentelee yksityisissä yrityksissä ja seuraa-vaksi eniten eli noin kolmanneksen työllistää kunnat tai kuntayhtymät. Korkeakouluissa toimii joka kym-menes jäsen, valtiolla vain noin viisi prosenttia. Miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja sektoreille sijoit-tumisen suhteen. Joka toinen vas-taajista toimii asiantuntijatehtävissä, toimisto- ja asiakaspalvelutehtävissä on vajaa viidennes ja johtotehtäviä hoitaa joka kymmenes vastaajista. Takulaisista suurin osa (73%) koki nykyisen työn vastaavan omaa kou-lutusta ja yli puolet jäsenistöstä työs-kenteleekin taide- ja kulttuurialalla.Määräaikaiset työsuhteet ovat jäse-nistölle tavallisia. Lähes joka toisen palkkatyössä olevan vastaajan työ-suhde oli määräaikainen ja erityi-sesti niitä esiintyy nuorten ja naisten keskuudessa sekä valtio- ja korkea-koulusektorilla. Määräaikaisuuden pituus on keskimäärin 13,3 kuu-kautta ja monilla työurat muodostu-vat toistuvista määräaikaisuuksista. Nämä haasteet vastavalmistuneiden ja naisten kohdalla ovat toki tämän päivän työmarkkinoilla laajempi-kin ilmiö.

Takulaisten palkkataso ja työaikajärjestelyt

Takulaisten keskiansiot kyselyn pe-rusteella ovat 2756 euroa kuukau-dessa, mikä on 63 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Erityisesti palkkahaitarin yläpäässä miesten palkkataso on naisia korkeampi. Korkeimmat palkat ovat valtiolla ja korkeakoulusektorilla ja palkkaus on myös voimakkaasti yhteydessä orga-nisaation kokoon. Freelancerien ja yrittäjien kuukausitulot ovat keski-määrin 1850 euroa kuukaudessa ja he laskuttavat työstään keskimäärin 31 euroa tunnilta. Pääkaupunkiseu-dulla palkkataso on noin 12 prosent-tia muuta maata korkeampi. Noin puolet vastaajista ilmoitti olevansa

tyytyväisiä palkkaansa, mikä kertoo, että alan arvostuksen ja palkkauksen eteen on vielä tehtävä paljon työtä.

Valtaosa (81%) palkkatyössä ole-vista jäsenistä työskentelee koko-aikaisesti ja noin 40 prosentilla on säännöllinen työaika. Reilu kym-menes vastaajista työskentelee pro-jekti- tai kausiluonteisessa työssä. Palkkatyösuhteessa olevista suurin osa työskentelee pääosin toimisto-työaikana, mutta freelancerien ja yrittäjien keskuudessa epäsäännöl-liset työajat ovat huomattavasti tyy-pillisempiä. Joka kolmas takulainen kokee myös tekevänsä paljon ylitöi-tä, erityisesti johtotehtävissä työs-kentelevät jäsenet. Yli puolella on mahdollisuus myös tehdä etätöitä ja eniten tätä mahdollisuutta hyö-dyntävät korkeakouluissa työsken-televät jäsenet.

Kyselyn tulokset heijastavat yleises-ti työmarkkinatilannetta sekä juuri taide- ja kulttuurialan erityispiir-teitä. Määräaikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet kaikilla aloilla ja nuor-ten sekä naisten asema on työmark-kinoilla heikoin. Moni takulainen toimii myös erilaisissa projekteissa sekä freelancerina tai yrittäjänä, jol-loin tyypillistä ovat epäsäännölliset työajat, ylityöt sekä mahdollises-ti taloudellinen epävarmuus. Myös työttömyyttä vastaan on yritetty taistella jo pidemmän aikaa. Näihin haasteisiin ammattiliitot pyrkivät vastaamaan ja TAKU pyrkii erityi-sesti kiinnittämään huomiota tai-de- ja kulttuurialalle tyypillisiin ky-symyksiin. Mukavaa oli kuitenkin huomata, että valtaosa jäsenistä ko-kee työllistyneensä omalle alalle ja tavoitteena on, että määrää saadaan vielä kasvatettua. Kysely tarjosi ar-vokkaita välineitä tähän työhön, kii-tos kaikille vastanneille!

H a n n a - M a r i S a v o l a i n e n

34 T A K U

Maaliskuun lopussa käynnistyvä Helsinki Photography Biennial on Valoku-vataiteilijoiden liiton joka toinen vuosi järjestämä tapahtumien sarja. Keväi-sin parillisina vuosina järjestettävä valokuvabiennaali esittelee suomalaista ja kansainvälistä valokuvataidetta. Tänä vuonna istanbulilaisen kuraattori ja muotoilija Başak Şenovan kuratoiman kokonaisuuden teemana ovat

ekologiset kysymykset sekä niihin liittyvät syy- ja seuraussuhteet. Biennaalin päänäyttely järjestetään Suomen valokuvataiteen museolla. Sen lisäksi tapahtuman näyttelypaikko-ja ovat Valokuvagalleria Hippolyte, l3-makasiini Jätkäsaaressa, unkarin kulttuuri- ja tie-deinstituutin Galleria u sekä Helsingin yliopiston pääkirjasto. Biennaali levittäytyy laajasti myös Helsingin julkisiin tiloihin.

läHIKUVASSA HelSinKi PHoTogrAPHY BienniAl

34 T A K U

T A K U 35

K u v a : M a r j a H e l a n d e r : P a l o p ä ä , 2 0 0 1

Tapahtuma on järjestetty nykymuotoisena vasta kerran aiemmin, mutta sen juuret ulottuvat pit-källe 1980-luvulle saakka, jolloin se tunnettiin nimellä Valokuvataide – Arkitaide. Ensimmäisen

kerran vuonna 1983 järjestetty tapahtuma oli yksi suoma-laisen valokuvataiteen tärkeistä etapeista matkalla margi-naaleista kohti nykytaiteen keskiötä. Alkuaikoina tapahtu-mat olivat innostuneiden aktiivien vapaaehtoistyön tulosta, ja 1990-luvulla järjestämisvastuu siirtyi Valokuvataiteili-joiden Liitolle. Vaikka tapahtuman koko on kasvanut vuosi vuodelta, alkuvuosille ominainen yhdessä tekeminen on tapahtumalle tunnusomaista vielä tänäkin päivänä. Tämänvuotinen bien-naali on monen tahon yhteinen voimanponnistus. Biennaa-lin linjauksista päättävän viisijäsenisen johtoryhmän sekä kuraattorin lisäksi tapahtumaa on tekemässä toimijoita biennaalin tänä vuonna tuottavilta Valokuvataiteilijoiden Liitolta, liiton Valokuvagalleria Hippolyteltä sekä Suomen valokuvataiteen museolta. Mukana biennaalin teemaa ke-hittämässä on myös alan eturivin toimija, ekologista ja kult-tuurista monimuotoisuutta sekä eri taiteen- ja tieteenlajien asemaa edistävä Mustarinda ry. Biennaalin toimistolla toi-mintaa pyörittää tapahtuman tuottaja Tiina Salmia. ”Kun järjestäjien lisäksi lasketaan Şenovan mukaan kutsuma toinen kuraattori Branko Franceschi, yhdeksän-toista taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Mustarindan käyn-nistämien neljän taiteellisen tutkimusprosessin kymmenen taiteilijaa ja tutkijaa, toimijoita on kasassa iso joukko. Säh-köposti käy kuumana, kun viestit kulkevat eri toimijoiden välillä, ajatuksia vaihdetaan, ja uusia ideoita syntyy”, Sal-mia kuvailee. Samalla kun tapahtuman koko on kasvanut, siitä on tullut myös entistä kansainvälisempi. Siksi tämänvuotista biennaalia suunniteltaessa katse käännettiin Suomen lisäksi myös laajemmin maailmalle. Kuraattori Şenovan löydyttyä biennaalin johtoon, tarkentui myös biennaalin monipuoli-nen taiteilijakaarti. Kansainvälisen tapahtuman järjestämisessä on kuiten-kin omat ongelmansa. ”Maantieteelliset etäisyydet ihmisten välillä luovat omat haasteensa”, Salmia mainitsee. Onneksi sähköposti ja Skype-puhelut mahdollistavat reaaliaikaisen yhteydenpidon. ”Vaikka välillä on hankalaa, ettemme pys-ty kaikki kokoontumaan saman pöydän ääreen keskustele-maan asioista, näen että kansainvälisyys on ehdottomasti rikkautta”, Salmia painottaa. Oman mausteensa biennaaliin tuovat myös tapahtuman aikaan töihin kutsuttava vapaaehtoisporukka, yhdeksän ta-pahtumapaikkaa ja värikäs joukko yhteistyökumppaneita. Yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista on TAKU. ”Olen itsekin TAKUn jäsen. Tuntui luonnolliselta ottaa yhteyt-tä liittoon, välittää tietoa tapahtumasta ja tiedustella liiton halukkuutta yhteistyöhön. Ajattelimme, että liiton kautta tavoittaisimme uutta, kansainvälisestä valokuvataiteesta kiinnostunutta yleisöä”, Salmia listaa syitään yhteydenot-toon, ja jatkaa: ”On mukava olla luomassa entistä parempia yhteyksiä eri kulttuurialan toimijoiden välille. Yhteistyön avulla pienetkin tekijät voivat saavuttaa suuria.” Yhteistyössä rakentuva ja monipuolinen Helsinki Pho-tography Biennial 2014 on luonnollista jatkumoa tapahtu-man historialle, Se tuo totuttuun tapaan uusia impulsseja suomalaiselle valokuvakentälle, tarjoaa yleisölle kiinnos-tavaa uutta nähtävää, ja nostaa keskiöön ajankohtaisia tee-moja ja tekijöitä.

l i s ä t i e t o j a : w w w . h p b . f i

T e k s t i : A u r a D u f v a

Takun jäsenkortilla alennusta lipun hinnasta!

36 T A K U

n Maaliskuun lopussa järjestettävä Season Film Festival esittelee ennak-kona levitykseen tulevia laatueloku-via sekä kansainvälisiä löytöjä, joita muutoin ei Suomessa nähtäisi. Ai-emmin Artisokka Woman Film Festi-valina tunnetun festivaalin keskeisiä teemoja ovat edelleen myös naiseu-teen ja sukupuoleen liittyvät aiheet. Yksi Seasonin odotetuimmista elo-kuvista on italialaisen Paolo Sorren-tinon Grande Bellezza (The Great Beauty), joka voitti parhaan ulkomai-sen elokuvan Golden Globe -palkin-

myös viimeinen - animaatio Tuuli nousee. Miyazakin aiemmat eloku-vat, esimerkiksi Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä kuuluvat suoma-laisten animaatioelokuvien ystävien ikisuosikkeihin. Uusin elokuva on saanut nimensä Paul Valéryn runosta Le vent se lève, il fout tenter de vivre (Tuuli nousee, on uskallettava elää) ja on omistettu lentokonesuunnitte-lija Jiro Horikosille ja hänen ystäväl-leenTatsuo Horille.

non ja on ehdolla myös maaliskuun alussa parhaan ulkomaisen eloku-van Oscar-voittajaksi. La Grande Bellezza versioi Federico Fellinin klassikkoa La Dolce Vita. Marcel-lo Mastroiannin tilalla ikääntyvänä hurmurina, joka havahtuu elämän tyhjyyteen 40-vuoden juhlinnan jäl-keen, nähdään Toni Servillo. Taustal-la sykkivät Rooman kadut. Niin ikään Oscar ehdokkaa-na olevalta japanilaiselta animaa-tiomestari Hayao Miyazakilta näh-dään viimeisin – ja mahdollisesti

Laatuelokuvien festivaali tuo Oscar -ehdokkaita valkokankaaller a i s a N i e m iK u v a t : H e l s i n k i I n t e r n a t i o n a l f i l m f e s t i v a l

36 T A K U

T A K U 37

Muodin säihkettä ja kulissien takaista arkea

Season Film Festivalin yhteydessä järjestetään jälleen myös Fashion Film Festival, muodin ja designin maailmaa peilaava elokuvafestivaa-li. Ennakkoon kiinnostusta on he-rättänyt erityisesti Mademoiselle C, joka kertoo Ranskan Vogue-lehden entisestä päätoimittajasta Carine Roitfeldista. Kevään ajankohtaisin näytteli-jätär on Grace Kelly, jonka elämäs-

tä kertova elokuva Grace of Mona-co, pääosassa Nicole Kidman, tulee levitykseen myöhemmin keväällä. Tätä tapausta ennakoiden Fashion Film Festival esittää todellisen Gra-ce Kellyn tyylikkäimmän elokuvan Skandaalihäät vuodelta 1956. Lois-telias musikaalikomedia jäi tähden viimeiseksi työksi Hollywoodissa, ennen kuin hänestä tuli Monacon ruhtinatar. Oscar-linkki löytyy myös Fashi-on Film Festivalilta. Brittiläis-ame-rikkalainen komedia Kinky Boots

kertoo, kuinka saapastehtailija pyrkii selviämään lamasta alkamalla val-mistaa fetisistisiä kenkiä. Pääosassa drag queenina vakuuttaa Chiwetel Ejiofor, joka juuri nimettiin parhaan miespääosan ehdokkaaksi elokuvasta 12 Years of Slave.

Takun jäsenkortilla alennusta

lipun hinnasta!

Festivaali järjestetään 27.–30. maaliskuuta Bio Rexissä ja Maximissa.

Ohjelmisto kokonaisuudessaan julkaistaan 6. maaliskuuta ja lipunmyynti alkaa 18. maaliskuuta.

http://www.seasonfilmfestival.fihttp://www.ldmfff.fi/elokuvat/

Copyright Karl Lagerfelt

T A K U 37

TYÖTTÖ

MYYSKASSA

erityiskoulutettujen työttömyyskassa erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

Toimisto on avoinna 9.00-15.00Palvelunumero (09) 7206 4343

faksi (09) 272 1212

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00

Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköposti-

kyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden

hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa.

Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT

ratavartijankatu 2 B, 00520 HelSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888

ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

j ä S e N S I V U T

PäiviTä jäSenTieToSiOvatko jäsentietosi muuttuneet?

Ilmoitathan näistä muutoksista meille:

l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedotl valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutosl äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apuraha-

työskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/

yrittäjäksi

TiedoT on HelPoinTA ilMoiTTAA SäHKöiSeSTi jäSenSivuillA:

www.akavanerityisalat. fi -> jäsenkirjautuminentai taku@taku.fi

viiTenuMeroT HuKASSA? Tilaa uudet jäsensivujen kautta

www.akavanerityisalat.fi -> jäsenkirjautuminen

INfOA

Maistraatinportti 4 a, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242 Puhelinaika: klo 9 – 15s-postit: jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi

l JäsEnsiHTEERiTPuh. 0201 235 370Puhelinaika: klo 9 – 14jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi

LakiMiEsTEn palvelujen puhelinaika klo 9 – 14

l YksiTYis- Ja JäRJEsTösEkTORin TYösuHDEnEuVOnTaeskola, Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvotte-lutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke). Yhteiskunnallinen edunval-vonta. Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 leppänen juho-Heikki, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvontaPuhelin 0201 235 365, 040 582 5052 Torvela, Tuire, lakimies Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvontaammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävätPerhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Puhelin 0201 235 356, 0400 871 381

l KUNTASeKTOrIN TYÖSUHDeNeUVONTAikonen Harri, lakimies kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984

l VaLTiOsEkTORin TYösuHDEnEuVOnTaikonen Harri, lakimies kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984

l kORkEakOuLusEkTORin TYösuHDEnEuVOnTaeskola Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvotte-lutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke)Yhteiskunnallinen edunvalvonta Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 ikonen Harri, lakimies kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984

l kiRkOn sEkTORin TYösuHDEnEuVOnTajuntunen Kalevi, asiamies Valtio- ja seurakuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Puhelin 0201 235 351, 040 582 2780

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 e 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

T A K U N H A l l I T U K S e N j ä S e N T e N Y H T e Y S T I e D O T 2 012

Petri KatajarinneHautomopäällikköLuovien alojen yrityshautomo Crevegsm 040 164 6665petri.katajarinne@taku.fi

Arja laitinenaluepäällikköTaiteen Edistämiskeskuspuh. (09) 1607 7067gsm 0400 798 718arja.laitinen@minedu.fi

Kirsi lajunenkoordinaattori, Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelmagsm 0400 516 554kirsi.lajunen@thl.fi

Veera lampiToiminnanohjaajaEtelän-sYLi rygsm 0400 861 199veera.lampi@helsinki.fi

Anna VesénkulttuurituottajaRiihimäen kaupunkigsm 040 822 6660anna.vesen@riihimaki.fi

HAllITUKSeN PUHeeNjOHTAjA Mari lankinenTuottajaJyväskylän kesäsnellmaninkatu 19-21 E 1500170 Helsinkigsm 050 5363 231mari.lankinen@taku.fi

HAllITUKSeN VArAPUHeeNjOHTAjA Ville NiutanenTuottajagsm 040 841 2066ville.niutanen@pp.inet.fi

HAllITUKSeN jäSeNeT Varsinaiset jäsenetjuha Isotalokoulutuspoliittinen asiantuntijaTurun yliopiston ylioppilaskuntapuh. 050 531 8414tyy-koposihteeri@utu.fi

Matti KarhoskulttuuriasiainpäällikköLahden kaupungin kulttuurikeskuspuh. 050 387 8792matti.karhos@lahti.fi

VArAjäSeNeT elise PedersenJohtava koordinaattoriTampereen kaupunkipuh. 050 553 8673elise.pedersen@tampere.fi

Pauli rautiainenJulkisoikeuden yliopisto-opettajaTampereen yliopistopauli.rautiainen@uta.fi

riikka wallinkulttuurituottajaammatinharjoittajariikka.wallin@gmail.com

Opiskelija-asioiden asiantuntijasusanna koskimaakirjallisuuden opiskelijaTampereen yliopistosusanna.koskimaa@uta.fi

TOIMINNANjOHTAjA Kirsi Heralagsm 040 511 1200kirsi.herala@taku.fi

järjeSTÖ- jA KeHITYSVASTAAVAriina Virkkunengsm 0440 664 800riina.virkkunen@taku.fi

j ä S e N S I V U T

27. 3 .–14 . 5 . 2014

www.hpb.�