Talous Y hteiskunta · Yhteiskunta& Talous 3 työllisyys vielä heikkenee ja työttömyys kasvaa jonkin verran. Ensi vuonna ta-louskasvu kuitenkin voimistuu ja alkaa uudestaan parantaa

&T a l o u s2/2002

Y h t e i s k u n t a

Ta l o u s e n n u s t e 2 0 0 2 - 2 0 0 3

T y ö l l i s y y s

T u p o

F i n a n s s i -

p o l i t i i k k a

Heikki TaimioPääkirjoitus ........................................................................................................ 1

Talousennuste 2002–2003Kasvu ripeytymässä uudestaan – riskit tulevat ulkomailta ................................. 2

Ulla Hämäläinen – Merja KauhanenTaantuman merkkejä työmarkkinoilla? ............................................................. 10

Pekka ImmeliPalkankorotusvaran jakotapa vaikuttaa työttömyyteen ...................................... 15

Leila KostiainenNaiset ja julkinen ala tulopolitiikan kipupisteinä............................................... 19

Jorma LöhmanPalkkasopimusjärjestelmän kehittäminen euro-oloissa ...................................... 23

Jukka PekkarinenFinanssipolitiikan rooli euroalueella .................................................................. 27

Heikki TaimioValtion menorakenteita on vaikea muuttaa– Budjettipäällikkö Timo Viherkentän haastattelu ............................................. 35

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä ......................................................................... 43

2 2002

30. vuosikerta4 numeroa vuodessa

Julkaisija:Palkansaajien tutkimuslaitosPitkänsillanranta 3 A (6. krs)00530 HelsinkiP. 09–2535 7330Fax: 09–2535 7332www.labour.fi

Toimitus:Päätoimittaja Jukka PekkarinenToimittaja Heikki TaimioP. 09–2535 [email protected]

Taitto ja tilaukset:Irmeli HonkaP. 09–2535 [email protected]

Toimitusneuvosto:Sari Aalto-MatturiUlla AittaPeter J. BoldtLea HaikalaTuomas HarpfPekka ImmeliEsa MäistiSeppo NevalainenJari Vettenranta

Tilaushinnat:Vuosikerta 18,50 €Irtonumero 5,90 €

Painopaikka:Jaarli Oy

Valokuvaus:Maarit Kytöharju

Kansi:Graafikko Markku Böök

Kannen kuvat:Aimo Hyvärinen

ISSN 1975-181X

Julkinen sana nostaa talousennusteis-ta esiin monesti vain muutamia luku-ja. Tämä voi olla journalistisesti vält-tämätöntä mutta ennusteiden käyttä-jien kannalta pulmallista. Hyvä ennustesisältää myös tuoteselosteen, joka ker-too numeroiden taustat ja niihin sisäl-tyvät epävarmuustekijät.

Ennuste laaditaan tuoreimpien tilas-tojen pohjalta, mutta ne ovat useinennakkotietoja, joita tarkistetaan myö-hemmin. Tilastotieto voi siis johtaaharhaan, mutta tapana ei ole ennustaasiihen tulevia muutoksia.

Näkemyserot esimerkiksi Yhdysval-tain kaksoistaantuman mahdollisuu-desta ja Nokian matkapuhelintuotan-non heilahteluista ovat olleet tänä ke-väänä paljon esillä. Eri ennusteet ovatpainottaneet näitä epävarmuustekijöi-tä eri tavoin.

Sellaista teoriaa ei löydy, joka ottai-si huomioon kaiken maailman kriisi-pesäkkeiden kehkeytymiset. Lähi-idän tilanteen kärjistyminen ja öljynhinnan nousu ovat osaltaan vanhen-taneet tämänkeväisiä ennusteita yllät-

tävän nopeasti. Talouspoliittisia pää-töksiä on monesti turha yrittää enna-koida.

Tehokkailla rahoitusmarkkinoilla eiole mahdollista tehdä systemaattisestirahaa ennusteisiin perustuvilla sijoituk-silla. Tähän vedoten väitetään joskus,ettei sijoituskohteiden hintojen muu-toksiin vaikuttavia talouskehityksenkäänteitä pystytä ennustamaan. Tämäon väärinkäsitys. Sijoituskohteidennykyhinnat voivat heijastaa esimerkiksikorkotason ennustettuja käänteitä, jot-ka eivät toteutuessaan tuota ylivoitto-ja. Sen sijaan yllätykset tuottavat on-nekkaille sellaisia voittoja, joita ei olevoitu ennustaa.

Ennusteet eivät toteuta itseään, muttaennustevirheisiin ei kannata kiinnittääliikaa huomiota. Yllätykset kuuluvatasiaan, ja uusi informaatio luo päivi-tystarpeita. Joskus ennusteen tarkoi-tus on jopa tehdä itsensä tyhjäksi, kos-ka se osoittaa ongelmia, joihin voidaanpuuttua talouspolitiikalla. Monesti täl-lainen analyysi onkin ennusteen arvok-kainta antia.�

Ennustei-siin sisältyytuoteseloste

Heikki Taimio

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s2

TALOUSENNUSTE 2002–2003

Suomessa odotukset suhdanteidenkohentumisesta ovat yleistyneet. Vaik-ka selviä merkkejä suhdannetilanteenparanemisesta ei vielä olekaan näky-villä, kansainvälisen talouden elpymi-sen vaikutukset alkavat tämän vuoden

aikana tuntua myös Suomessa. Siksitalouskasvu vauhdittuu viennin vetä-mänä uudestaan. Nousu on kuitenkinsuhteellisen vaimeaa, ja kokonaistuo-tannon kasvuvauhti jää tänä vuonnaalle kahteen prosenttiin. Tästä syystä

Palkansaajien tutkimuslaitosEnnusteryhmä

Ennuste on julkaistu 27.3.2002

Kasvuripeytymässäuudestaan –riskit tulevat ulkomailta

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennusteessa

vuosille 2002–2003 vienti vauhdittaa Suomen

talouskasvua. Epävarmuus kansainvälisen

talouden ja viennin elpymisestä on kuitenkin

suurta.

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s 3

työllisyys vielä heikkenee ja työttömyyskasvaa jonkin verran. Ensi vuonna ta-louskasvu kuitenkin voimistuu ja alkaauudestaan parantaa työllisyyttä. Työt-tömyyden kasvu on siten jäämässä ly-hytaikaiseksi.

Kansainvälisten suhdannenäkymienparaneminen johtuu Yhdysvaltojen ta-louden elpymisestä. Se on alkanut vii-me syyskuun 11. päivänä tapahtunei-den terrori-iskujen jälkeen odottamat-toman nopeasti. Elpymisen voimak-kuuteen ja jatkumiseen liittyy kuiten-kin paljon epävarmuustekijöitä. Onhyvin mahdollista, että Yhdysvalloissaelpyminen jää suhteellisen lyhytaikai-seksi ja talous ajautuu uudelleen taan-tumaan. Tämä näkyisi myös Suomes-sa talouskasvun hiipumisena. Siksi ilokansainvälinen talouden elpymisestäsaattaa jäädä lyhytaikaiseksi.

Talous elpyy Yhdysvalloissa –mutta kuinka kauan?

Viime syyskuun 11. päivän jälkeen ar-viot Yhdysvaltojen talouskehityksestämuuttuivat aiempaa synkemmiksi. Joennen terrori-iskua talousnäkymät oli-

vat heikentyneet selvästi, mikä kuvas-tui erityisesti syvän ja mahdollisesti pit-käaikaisen taantuman sisältäneissä en-nusteissa.

Terrori-iskujen jälkeen talous on kui-tenkin elpynyt hämmästyttävän nope-asti: supistumisen asemasta kokonais-tuotanto kasvoi viime vuoden viimei-

sellä neljänneksellä. Myös ennakoivienindikaattoreiden perusteella näkymätovat kohentuneet viime aikoina huo-mattavasti (kuvio 1). Kuluttajien luot-tamus heikentyi selvästi heti terrori-is-kujen jälkeen mutta on sen jälkeen al-kanut nousta. Sitä voi vahvistaa myöstyöllisyysnäkymien parantuminen.

Hyvistä uutisista huolimatta elpymi-sen jatkuminen on varsin epävarmallapohjalla. Lähitulevaisuudessa tuotan-non kasvu perustunee pitkälti viimevuonna pienentyneiden varastojen täy-dentämiseen. Investoinnit eivät ole toi-puneet. Käyttämätöntä tuotantokapa-siteettia onkin 1990-luvun lopun kor-keasuhdanteen jäljiltä yllin kyllin. Mitäenemmän tämänhetkisessä elpymisessäon kysymys pelkästään varastojen täy-dentämiseen perustuvasta varastosyk-listä, sitä huterammalla pohjalla Yhdys-valtojen talouden nousu on.

Viime vuonna talouskasvun ylläpitä-minen oli Yhdysvalloissa pitkälti kulut-tajien (ja julkisen sektorin) varassa.Rahapolitiikan keventäminen on tuke-nut merkittävästi kotitalouksien kulu-tusmahdollisuuksia. Korkotason laske-minen on pienentänyt velkaantuneidenkotitalouksien velanhoitokuluja ja lisän-nyt kulutukseen käytettävissä oleviatuloja.

Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos

Kysynnän ja tarjonnan tase

2001 2001 2002e 2003e Mrd. euroa Määrän prosenttimuutos

Bruttokansantuote 135,1 0,7 1,6 3,3Tuonti 42,6 –1,0 1,8 4,0Kokonaistarjonta 177,7 0,3 1,6 3,5

Vienti 54,5 –0,7 1,5 6,0Kulutus 96,2 1,5 2,1 2,0

– Yksityinen kulutus 67,6 1,4 2,3 2,2– Julkinen kulutus 28,6 1,7 1,7 1,5

Investoinnit 26,7 2,1 –1,3 2,6– Yksityiset investoinnit 23,2 1,8 –1,9 2,5– Julkiset investoinnit 3,6 3,9 2,4 3,0

Varastojen muutos(ml. tilastollinen ero) 0,3 –0,5 0,2 0,0Kokonaiskysyntä 177,7 0,3 1,6 3,5

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennusteryhmään kuuluvat Eero Lehto, Merja Kauhanen,Pekka Sauramo ja Heikki Taimio.


TALOUSENNUSTE 2002–2003

Myös elpymisen jatkuminen ja uu-den, pysyväisemmän ripeän kasvunkausi riippuu pitkälti kotitalouksista.Velkaantuminen ei kuitenkaan voi jat-kua loputtomasti. Velkaantumisongel-man vakavuutta kuvastaa osaltaan vaih-totaseen suuri alijäämä, jonka pienen-täminen on välttämätöntä – ennem-min tai myöhemmin. Pakko pienen-tää velkaantuneisuutta muodostaakinkeskeisimmän uhan Yhdysvaltojen ta-louden elpymisen jatkumiselle.

Arvioimme Yhdysvaltojen kokonais-tuotannon elpymisen jatkuvan lähi-

tulevaisuudessa, mutta keskimääräi-nen kasvu jää kuitenkin tänä vuonnasuhteellisen alhaiseksi eli 1,4 pro-senttiin. Koska korkotaso on poik-keuksellisen alhainen, keskuspankkikiristää rahapolitiikkaa jo tämän ke-vään aikana.

Varastojen täydentämisen päättymi-nen, investointien alhainen taso ja vel-kaongelmat jarruttavat Yhdysvaltojentalouden elpymistä. Ennustamme ko-konaistuotannon kasvavan Yhdysval-loissa ensi vuonna noin 2 prosenttia.Tuolloin nähdään, kuinka kestävällä

pohjalla tämänhetkinen elpyminenon.

Eurooppakin elpyy

Viime vuonna suhdanteet heikkenivätYhdysvaltojen taantuman takia Euroo-passakin selvästi. Laskua vauhdittivatkuitenkin myös puhtaasti eurooppalai-set tekijät. Esimerkiksi Saksassa raken-nusinvestoinnit supistuivat tuntuvasti.EU-maissakin talouskasvun ylläpitämi-nen oli pitkälti kotitalouksien varassa.

Tänä vuonna Yhdysvaltojen taloudenelpyminen vetää myös euroalueen nou-suun. Merkkeinä tästä ovat jo näky-neet ennakoivien indikaattoreiden (ku-vio 1) ja esimerkiksi Saksan teollisuus-tuotannon kääntyminen nousuun.Koska kokonaistuotanto supistui eu-roalueella viime vuoden lopulla, senkeskimääräinen kasvu jää kuitenkinviimevuotista alhaisemmaksi eli 1,2prosenttiin.

Euroopassa voivat edellytykset va-kaaseen kasvuun olla osin paremmatkuin Yhdysvalloissa. Eihän esimerkik-si vaihtotaseen epätasapaino ole euro-alueella keskeinen kasvun rajoite. Eu-roalueella talouskasvu vauhdittuu tä-män vuoden kuluessa, ja ensi vuonnakokonaistuotanto kasvaa keskimäärin2,6 prosenttia. Kasvun vauhdittuminenjohtaa siihen, että Euroopan keskus-pankki alkaa kiristää rahapolitiikkaansatämän vuoden loppupuolella. Korko-taso nousee kuitenkin selvästi vähem-män kuin Yhdysvalloissa.

Kansainvälisen talouden laskusuhdan-ne näkyy myös Kaakkois-Aasiassa. Ja-panin sitkeät talousongelmat jatkuvat,eikä niihin löydy ratkaisua vielä lähitu-levaisuudessakaan. Vaikka Japaninongelmat ovatkin kotoperäisiä, kan-sainvälisen talouden pysyvä elpyminenloisi edellytyksiä myös Japanin talou-den kohentumiselle.

Suomessa kasvu ripeytyy

Suomessa seitsemän vuotta jatkunutripeän talouskasvun ajanjakso päättyi

Kuvio 1. Kansainvälisiä suhdanneindikaattoreita 1995:01–2002:02

Lähde: Cenference Board, Euroopan komissio

Kansainvälinen talous

Lähde: BEA, OECD, Palkansaajien tutkimuslaitos

Kokonaistuotannon määrän kasvu (%) 2001 2002e 2003e

Yhdysvallat 1,1 1,4 2,1Euro–11 1,5 1,2 2,6

Saksa 0,7 0,7 2,5Ranska 2,1 1,1 2,6Italia 1,8 1,1 2,4

Euro–15 1,6 1,3 2,7Ruotsi 1,2 1,6 3,0Iso-Britannia 2,4 1,8 2,6

Japani –0,4 –0,7 1,0Venäjä 5,0 4,0 5,0


viime vuonna. Kokonaistuotanto kas-voi vain 0,7 prosenttia eli selvästi vä-hemmän kuin talousennustajat vieläviime vuoden alkupuolella yleisestiennustivat. Vaikka kansainvälisten suh-danteiden heikkeneminen näkyikinSuomessa jo viime vuoden alussa, kan-sainvälisen laskusuhdanteen merkitysaliarvioitiin. Monta vuotta jatkuneennousun asemasta Suomen vienti su-pistui viime vuonna lähes prosentin.

Kokonaistuotannon kehitys oli kuiten-kin selvästi kaksijakoista. Tuotanto su-pistui varsin voimakkaasti vuoden al-kupuoliskolla. Tuotannon pohja saavu-tettiin kesällä, jonka jälkeen se kääntyiuudelleen nousuun. Nousu johtui pit-kälti sähköteknisen teollisuuden elpy-misestä. Tämä ei kuitenkaan ollut vieläselvä merkki pysyvämmästä vientiky-synnän elpymisestä vaan pikemminkinseuraus tilapäisestä, uusien matkapuhe-linmallien valmistamista kuvastavastatarjonnan kasvusta. Tehdasteollisuudentuotanto väheni viime vuonna keskimää-rin lähes 2 prosenttia.

Tänä vuonna kansainvälisten suhdan-teiden paraneminen alkaa tuntua myösSuomessa. Viennin elpymisen ansios-ta myös kokonaistuotannon kasvu ri-peytyy. Nousu vauhdittuu kuitenkinvasta vuoden jälkipuoliskolla, ja siksikeskimääräinen kasvu jää 1,6 prosent-tiin. Myös viennin kasvuvauhti jää alle2 prosenttiin. Kokonaistuotannon kas-vun nopeutuminen näkyy keskimää-räisissä luvuissa selvemmin ensi vuon-na, jolloin kasvu on 3,3 prosenttia. Senmerkittävin vauhdittaja on vienti, jokalisääntyy 6 prosenttia.

Viime vuonna vientiä supistivat eri-tyisesti sähkötekninen teollisuus jametsäteollisuus. Tänä vuonna vuoros-taan viennin elpyminen näkyy selvim-min näillä toimialoilla. Elpymisestä eikuitenkaan vielä alkuvuoden aikana oleollut selviä merkkejä. Viennistä ratkai-sevasti riippuvan tehdasteollisuudentuotanto onkin edelleen supistunut,eikä esimerkiksi sähköteknisen teolli-suuden tuotannon viime vuoden lop-pupuolella alkanut elpyminen osoittau-tunut pysyväksi (kuvio 2). Keskimää-räisiin kasvulukuihin vaikuttaakin lä-

hitulevaisuudessa paljon se, mihin ai-kaan vuotta elpyminen metsäteollisuu-dessa ja sähköteknisessä teollisuudes-sa alkaa.

Koska kansainväliseen talouden elpy-minen ei ole vielä pysyvällä pohjalla,myös Suomen viennin uuteen ripey-tymiseen liittyy paljon epävarmuutta.

Kuvio 2. Tuotanto tehdasteollisuudessa ja sähköteknisessä teollisuudessa1996:1–2002:01

Lähde: Tilastokeskus

Ennusteen keskeisiä lukuja

Lähde: Tilastokeskus, Suomen Pankki, Palkansaajien tutkimuslaitos

2001 2002e 2003e

Työttömyysaste (%) 9,1 9,4 9,3Työttömät (1 000) 238 246 243Työlliset (1 000) 2 367 2 363 2 378Työllisyysaste (%) 68,2 67,9 68,2

Inflaatio, kuluttajahintaindeksi (%) 2,6 1,5 2,0Ansiotaso, ansiotasoindeksi (%) 4,5 3,4 4,0Kotitalouksien käytettävissä olevatreaalitulot (%) 3,0 2,2 2,2

Vaihtotaseen ylijäämä (mrd. euroa) 8,7 7,4 9,1Kauppataseen ylijäämä (mrd. euroa) 14,2 13,0 14,4

Valtiontalouden rahoitusylijäämämrd. euroa 2,5 1,3 1,3% bkt:sta 1,9 0,9 0,9

Julkisyhteisöjen rahoitusjäämämrd. euroa 6,6 5,1 5,3% bkt:sta 4,9 3,7 3,7

Velkaantumisaste (Emu-velka)% bkt:sta 43,6 43,0 40,4

Lyhyet korot (3 kk:n euribor) 4,3 3,6 4,5Pitkät korot (valtion obligaatiot, 10 v.) 5,0 5,6 6,2


TALOUSENNUSTE 2002–2003Perusedellytykset viennin tuntuvallekasvulle ovat kuitenkin erittäin hyvät.Vientiyritysten keskimääräinen kilpai-lukyky on erinomainen, ja kapasiteet-tia on riittävästi.

Yksi syy tuotannon suhteellisen hi-taaseen elpymiseen on investointitoi-minnan laimeus. Asuinrakentamisensupistuminen jatkuu vielä tänä vuon-na, mutta käänne parempaan tapah-tuu vuoden loppupuolella. Muussa ta-lonrakentamisessa viimevuotinen kas-vu muuttuu laskuksi toimistorakenta-misen sekä teollisuus- ja varastoraken-tamisen supistumisen vuoksi. Vainmaa- ja vesirakentamisessa investoin-nit kasvavat. Myös kone- ja laiteinves-toinnit supistuvat. Teollisuudessa tuo-tantokapasiteettia on runsaasti käyttä-mättä, eikä yleinen suhdannetilanne-kaan kannusta koneiden ja laitteidenhankkimiseen. Kokonaisuudessaanyksityiset investoinnit supistuvat tänävuonna noin 2 prosenttia. Ensi vuon-na myös investointitoiminta vilkastuu.Rakentaminen piristyy, ja myös ko-neita ja laitteita hankitaan tämänvuo-tista enemmän. Yksityiset investoin-nit lisääntyvät noin 3 prosenttia.

Kulutus kasvaa vakaasti

Viime vuonna kotitalouksien ostami-en tavaroiden ja palvelusten määräkasvoi yllättävän vähän eli vain 1,4prosenttia. Näin pieni kasvu sisältääselvähkön säästämisasteen nousun, silläkotitalouksien käytettävissä olevat re-aalitulot lisääntyivät kuitenkin lähes 3prosenttia.

Kulutuksen kasvua hidasti erityisestikestokulutushyödykkeiden hankinto-jen voimakas supistuminen. Se johtuilähinnä autokaupan rajusta vähenemi-sestä, jonka taustalla oli auton ostoaharkitsevien epätietoisuus autovero-tuksen tulevasta tasosta. Kestokulutus-hyödykkeiden kysynnän laimeus ku-vasti osaltaan myös kotitalouksien hei-kentynyttä luottamusta tulevaisuuteen,mikä näkyi Tilastokeskuksen kulutta-jabarometrissa erityisesti viime vuodenalkupuolella. Toisaalta korkotason las-

ku rohkaisi kotitalo-uksia asuntojenhankkimiseen. Asun-tokauppa kävi vilk-kaana erityisesti pää-kaupunkiseudulla.Viime kuukausinakuluttajien luottamustulevaisuuteen onnoussut.

Tänä vuonna yksi-tyinen kulutus kasvaa2,3 prosenttia. Kasvunoudattelee pitkältikotitalouksien osto-voiman kasvua. Au-toverotukseen liitty-neen epävarmuudenväheneminen ei vält-tämättä näy uusienautojen myynnin sel-vänä kasvuna. Onhanmahdollista, että lähi-tulevaisuudessa uudetautot kallistuvat ver-rattuna käytettyihinautoihin. Tämä saat-taa vilkastuttaa käy-tettyjen autojen han-kintoja vielä nykyises-täkin.

Ensi vuonna yksityi-nen kulutus kasvaasuunnilleen tämän-vuotista vauhtia. Koska kasvu ei oleerityisen voimakasta kumpanakaanvuonna, yksityisellä kulutuksella on lä-hinnä tuotannon kasvun ylläpitäjäneikä vauhdittajan rooli. Kuten talous-kasvun hidastuminen myös sen ripey-tyminen seuraa pitkälti viennin kehi-tystä.

Uusi tuporatkaisu muovaapalkkakehitystä

Kuluvana vuonna kotitalouksien osto-voima kasvaa hieman yli 2 prosenttia.Koska työllisyys heikkenee jonkin ver-ran, palkansaajien yhteenlaskettujapalkkoja kuvaava palkkasumma kas-vaa selvästi viimevuotista hitaammin.Ostovoiman nousu perustuukin tänä

vuonna palkankorotuksiin ja verotuk-seen kevenemisen. Palkansaajien kes-kimääräinen ansiotaso nousee 3,4 pro-senttia. Siitä sopimuskorotusten osuuson 2,5 prosenttiyksikköä. Liukumatnostavat palkkoja vajaan prosenttiyk-sikön verran.

Vielä tänä vuonna ansiotason nousumääräytyy pitkälti tulopoliittiseen ko-konaisratkaisuun sisältyvien palkanko-rotusten perusteella. Koska nykyinensopimuskausi päättyy ensi vuoden tam-mikuun lopulla, palkankorotustenyleislinja ensi vuoden osalta on vielätäysin avoin.

Kuluvan vuoden aikana käytettyjenpuheenvuorojen perusteella on mah-dotonta päätellä, minkälaiseksi seuraa-va tulopoliittinen kierros muotoutuu.Toistaiseksi olemassa olevan tiedon

Ennustepäällikkö Pekka Sauramo näkee sekä Suomen nykyisentaantuman että siitä elpymisen hyvin pitkälti vientijohteisinailmiöinä.


perusteella ei vielä voi ennakoida, syn-tyykö uusi kokonaisratkaisu vai ei. Onmyös mahdotonta sanoa, kasvattavat-ko veronkevennykset palkansaajienostovoimaa ensi vuonna.

Koska tilanne on toistaiseksi epäsel-vä – eikä eduskunnassa käyty kes-kustelu sairausvakuutusmaksusta oleainakaan selventänyt asetelmia – läh-demme siitä, että tuloverotuksen tasopysyy ensi vuonna suunnilleen tämän-vuotisella tasolla. Siten palkansaajienostovoima määräytyy palkankorotus-ten, inflaation ja työllisyyden kehityk-sen perusteella.

Arvioimme palkansaajien keskimää-räisen ansiotason nousevan ensi vuon-na noin 4 prosenttia. Keskiansiot ko-hoaisivat ensi vuonna siten hiemanvähemmän kuin viime vuonna muttahieman enemmän kuin tänä vuonna.Kotitalouksien käytettävissä olevat re-aalitulot kasvaisivat suunnilleen samanverran kuin tänä vuonna eli hieman yli2 prosenttia.

Vaikka talouskasvun hidastuminenheikensikin yritysten keskimääräistäkannattavuutta viime vuonna jonkinverran, niiden kannattavuus pysyi hy-vänä. Kasvun hidastuminen johtimyös siihen, että palkansaajien saa-ma osuus kansantulosta kohosi jon-kin verran (kuvio 3). Koska palkko-jen osuus laski vuonna 2000 selvästi,nousu merkitsi palaamista suunnilleenvuoden 1999 tasolle. Tänä vuonnapalkkojen osuus pysyy suunnilleen vii-mevuotisella tasolla. Ensi vuonna ta-louskasvun ripeytyminen alentaa palk-kojen osuutta uudelleen. Siksi yritys-ten keskimääräinen kannattavuuspysyy hyvänä.

Inflaatio pysyy matalana

Vuonna 2000 palkansaajien reaalian-sioiden nousu jäi varsin alhaiseksi, kos-ka inflaatio kiihtyi yllättävästi. Sen täh-den palkansaajajärjestöt pitivätkin tär-keänä, että kokonaisratkaisuun sisäl-lytetään indeksiehto. Viime vuodenalkupuolella inflaatio olikin ripeätä jaindeksiehdon laukeaminen oli mahdol-

lista. Vielä syys-lokakuussakaan ei ol-lut varmaa, laukeaako indeksiehto vaiei. Vuoden loppukuukausina inflaatiokuitenkin hidastui, eikä kuluttajahin-tojen kallistuminen antanut aihettanostaa palkkoja.

Tänä vuonna inflaatio hidastuu ja elin-kustannukset kallistuvat keskimäärin1,5 prosenttia. Kustannusten nousu

pysyy suhteellisen vähäisenä, eivätkämuutkaan erityistekijät, esimerkiksikäteiseuron käyttöön otto, vaikutaoleellisesti hintakehitykseen. Sen sijaanensi vuonna inflaatio kiihtyy jonkinverran. Kansainvälisen talouden elpy-minen nostaa raaka-aineiden ja tuo-tantotarvikkeiden hintoja, mikä näkyymyös Suomessa tuontihintojen nousu-

Kuvio 4. Työvoiman tarjonta ja työllisyys 1985–2003


Kuvio 3. Työn ja pääoman välisen tulonjaon kehitys yksityiselläsektorilla 1975–2003



TALOUSENNUSTE 2002–2003na. Myös korkotason kohoaminen li-sää elinkustannuksia.

Työttömyyden nousu jää lyhytaikaiseksi

Vaikka talouskasvu hidastuikin viimevuonna selvästi, työllisyyden parane-minen jatkui: työllisten määrä nousi32 000 hengellä, ja työllisyysaste elityöllisten osuus 15–64-vuotiaasta vä-estöstä nousi 68,2 prosenttiin. Palkan-saajien määrä kasvoi noin 44 000 hen-gellä. Tuotannon kasvuvauhdin hidas-tuminen näkyi kuitenkin viime vuodenloppupuoliskolla työllisyyden kasvu-vauhdin hidastumisena joskaan ei vie-lä työllisyyden suoranaisena laskuna.Yritysten hyvänä säilynyt kannattavuusja odotukset laskusuhdanteen jäämi-sestä lyhyeksi ovat toistaiseksi hillin-neet tuntuvia irtisanomisia vientiteolli-suudessa, jossa tuotanto on supistu-nut voimakkaimmin. Lisäksi kotimai-nen kysyntä on ylläpitänyt työllisyyttäpalvelusektorilla.

Työpanoksen sopeuttaminen tuotan-non muutoksiin onkin näkynyt irtisa-nomisia selvemmin tehtyjen työtuntiensupistumisena sekä lomautusten mää-rän kasvuna. Tänä vuonna työllistenmäärä kääntyy hienoiseen laskuun,mutta ensi vuonna talouskasvun no-peutuminen alkaa jälleen lisätä työvoi-man kysyntää. Jos kansainvälisen ta-louden elpyminen ei toteudu odotetullatavalla, työllisyyskehitys voi olla ennus-tejaksolla selvästikin ennakoitua syn-kempää.

Tänä vuonna työvoiman kysyntäheikkenee muun muassa teollisuudes-sa ja rakentamisessa. Työllisten määräjatkaa laskuaan myös maa- ja metsä-taloudessa. Työvoiman kysyntää yllä-pitää palvelusektori, jossa työpaikkojasyntyy eniten liike-elämän palveluihinsekä julkisiin ja muihin palveluihin.

Työllisyyden lisäksi myös työvoimantarjonta muovaa työttömyyden kehi-tystä suhdannekäänteissä. Tänä vuon-na työvoiman tarjonnan kasvu hidas-tuu viimevuotisesta, jolloin työmark-kinoille tuli 16 000 uutta työnhakijaa

ja työvoimaan kuului 67,2 prosenttia15–74-vuotiaasta väestöstä. Ensivuonna työvoiman tarjonta kasvaanoin puolen prosentin vauhdilla.

Tuotannon kasvuvauhdin selvä hidas-tuminen näkyi työttömien kausitasoi-tetun määrän ja työttömyysasteen las-kun pysähtymisenä viime vuoden hei-näkuussa. Vuoteen 2000 verrattunatyöttömien määrä kuitenkin vielä ale-

ni 15 000 hengellä, ja keskimääräinentyöttömyysaste laski 0,7 prosenttiyk-siköllä 9,1 prosenttiin. Tänä vuonnatyöttömyys kääntyy lievään nousuun jatyöttömyysaste nousee 9,4 prosenttiin.Työttömiä on keskimäärin 246 000.Ensi vuonna työttömyysaste laskee 9,3prosenttiin. Siten työttömyyden nou-su on jäämässä lyhytaikaiseksi ilmiök-si.

Kuvio 6. Valtion, kuntien ja julkisyhteisöjen rahoitusylijäämän osuusbruttokansantuotteesta


Kuvio 5. Työttömyysasteet sukupuolittain, trendi 1989:01–2002:02


Kuv

a: K

aler

vo O

jutk

anga

s /

Gor

illa

Suhdannelasku on näkynyterityisesti nuorten ja miestentyöllisyydessä

Suhdanteiden heikkeneminen näkyiviime vuonna erityisesti nuorten eli alle25-vuotiaiden työmarkkina-asemas-sa: työllisyys heikkeni ja nuorisotyöt-tömyys kääntyi nousuun. Nuorisotyöt-tömyyden kasvua hillitsee lähitulevai-suudessa nuorten työvoiman tarjonnanlasku, joka johtuu muun muassa opis-kelijoiden työssäkäynnin vähentymises-tä.

Sen sijaan 55–74-vuotiaiden työvoi-man tarjonta kasvaa ennustejaksollakaikkein voimakkaimmin, koska tämän-ikäinen väestö kasvaa ripeimmin. Tä-män ikäryhmän työvoimaan osallistu-misaste (30%) on jo noussut korkeam-malle tasolle kuin ennen lamaa. Väes-töön suhteutetun työvoiman tarjonnankasvua tässä ikäryhmässä selittävätmyös yksilölliselle varhaiseläkkeelle javarsinaiselle työkyvyttömyyseläkkeellesiirtyneiden määrän lasku sekä osa-ai-kaeläkeläisten määrän kasvu.

Suhdanteiden heikkeneminen ku-vastui viime vuonna erityisesti myösmiesten työllisyydessä. Työttömyysaleni selvästi enemmän naisilla kuinmiehillä. Naisten työttömyysaste las-ki 0,9 prosenttiyksiköllä 9,7 prosent-tiin, kun miesten työttömyysaste las-ki vain 0,5 prosenttiyksikköä 8,6 pro-senttiin. Etenkin julkisten ja muidenpalveluiden kasvu työllisti naisia. Ta-louskasvun hidastuminen alkoi näkyämiesten työllisyydessä selvästi viimevuoden loppupuoliskolla: työttömienmiesten kausivaihteluista puhdistettumäärä kääntyi tuolloin nousuun ja onjatkanut kasvuaan vuoden 2002 alus-sa (kuvio 5). Miesten työllisyyttä onpainanut alaspäin vientivetoisen teol-lisuustuotannon ja rakentamisen vai-meus. Myös lomautukset ovat kos-kettaneet huomattavasti suuremmas-sa määrin miehiä kuin naisia. Naistentyöttömyys on sen sijaan edelleen alen-tunut tämän vuoden alussa. Työvoi-man kysynnän lasku kohdistuukintänä vuonna enemmän miehiin kuinnaisiin.

Työttömyyden ale-nemiseen on liittynytpitkäaikaistyöttömi-en eli yli vuoden yh-täjaksoisesti työttö-mänä olleiden mää-rän lasku. Vielä vii-me vuonnakin se las-ki suunnilleen sa-maan tahtiin kuinkokonaistyöttömyys,vaikka työhallinnontoimenpiteisiin osal-listuvien määrä olipienempi kuin vuot-ta aikaisemmin.Vuonna 2001 pitkä-aikaistyöttömiä olikeskimäärin 81 300eli 5 500 vähemmänkuin vuotta aikai-semmin.

Viime vuonna päät-tyneiden työttömyys-jaksojen keskimää-räinen kesto oli 18viikkoa ja meneilläänolevien työttömyys-jaksojen keskimää-räinen kesto 51 viikkoa. On huomi-onarvoista, etteivät kestot lyhentyneetedellisvuoteen verrattuna. Lisäksi eriikäryhmien työttömyysjaksojen kesto-aikojen väliset erot ovat pysyneet suu-rina. Pitkäaikaistyöttömien osuustyöttömistä työnhakijoista on selvästisuurempi yli 50-vuotiaiden keskuu-dessa. Vaikka työllisyystilanne kohe-neekin uudestaan ensi vuonna, pitkä-aikaistyöttömyyden vähentäminenvaatii erityispanostusta.

Valtiontalous pysyy ylijäämäi-senä

Talouskasvun hidastuminen näkyi vii-me vuonna myös valtiontaloudessa,jonka ylijäämä supistui selvästi edellis-vuotiselta, osittain kertaluonteisten te-kijöiden poikkeuksellisen korkeaksinostamalta tasolta. Valtiontalous pysyikuitenkin ylijäämäisenä, ja ylijäämääkertyi noin 2,5 miljardia euroa.

Muihin euromaihin verrattuna Suo-men valtiontalouden tila on erittäinhyvä. Kun vertailussa otetaan huomi-oon koko julkinen sektori eli valtionlisäksi kunnat ja sosiaaliturvarahastot,Suomen vahva asema euromaiden jou-kossa korostuu entisestään. Useimmis-sa euromaissa julkinen talous on ali-jäämäinen, mutta Suomessa se on sel-västi ylijäämäinen. Vaikka koko julki-sen talouden ylijäämä supistuikin vii-me vuonna, se pysyi edelleen varsinsuurena. Ylijäämäksi muodostui noin6,6 miljardia euroa eli 4,9 % koko-naistuotannon arvosta.

Koska kokonaistuotannon kasvu-vauhti jää tänä vuonna vielä suhteelli-sen alhaiseksi, valtiontalouden ylijää-män pieneneminen jatkuu. Myös ve-rotuksen keventäminen hidastaa tulo-jen kasvua. Ylijäämää kertyy 1,3 mil-jardia euroa eli 0,9 prosenttia koko-naistuotannon arvosta (kuvio 6).

Ensi vuoden osalta monet valtionta-louden alijäämään vaikuttavat ratkai-


Suomen bruttokansantuotteen kasvuhidastui selvästi viime vuonna vain 0,7prosenttiin sen oltua vielä vuotta ai-emmin 5,6 prosenttia. Kasvun hiipu-minen johtui ensisijaisesti heikenty-neestä kansainvälisestä kysynnästä jasitä kautta viennin romahtamisesta.Työmarkkinat sopeutuvat tuotannonvaihteluihin yleensä viiveellä. Tuotan-non kasvun hidastuminen näkyi työlli-syyden (kausivaihteluista tasoitetun)kasvun hidastumisena viime vuodenloppupuoliskolla muttei kuitenkaan

Ulla HämäläinenNuorempi tutkijaPalkansaajien tutkimuslaitosMerja KauhanenVanhempi tutkijaPalkansaajien tutkimuslaitos

Viime vuonna alkanut taantuma on

vaikuttanut työllisyyteen vain vähän.

Selvimmin vaikutukset ovat näkyneet

tehdyissä työtunneissa, lomautusten

määrässä ja nuorisotyöttömyydessä.

Taantumanmerkkejätyömarkkinoilla?

sut, esimerkiksi tietyt verolinjaukset,ovat tekemättä. Jos mitään oleellisiamuutoksia esimerkiksi palkkaverotuk-seen ei tehdä, valtion tulot kasvavatensi vuonna tätä vuotta nopeammin.Ilman menojen kasvattamisen oleellistahillintääkin päädytään ensi vuonnasuunnilleen samansuuruiseen ylijää-mään kuin tänäkin vuonna. Ylijäämämahdollistaa – mikäli sitä pidetään tär-keänä – myös valtionvelan lyhentämi-sen jatkamisen.

On selvää, että uhka alijäämästä kas-vaa, jos talouskehitys on tänä ja ensivuonna ennustamaamme heikompaa.Näin voi käydä, jos kansainvälinen ta-lous ei elvykään. Oleellista on, ettätuolloinkin valtiontalouden heikkene-minen kuvastaisi viime kädessä suh-dannekehityksen vaikutusta valtionta-louteen eikä mahdollista rakenteellistaalijäämää, joka olisi nostamassa pää-tään.

Suhdanteista johtuva valtiontaloudentilapäinen heikkeneminen antaa huononperustelun sekä uhkakuvien maalailul-le että finanssipolitiikan kiristämiselle.

Vaikka työttömyyden nousu on to-dennäköisesti jäämässä lyhytaikaiseksiilmiöksi, se ei vähennä työllisyyttä tu-kevien lisätoimien tarvetta. Suhdantei-den paraneminen ei välttämättä paran-na mitenkään syrjäytymisvaarassa ole-vien pitkäaikaistyöttömien asemaa. Sentähden talouden elpyminen ei annasyytä laiminlyödä panostamista esimer-kiksi työvoimapolitiikkaan ja koulutuk-seen. Myöskään valtiontalouden tila eiole este tämänkaltaisille lisäpanostuk-sille.�


Ulla Hämäläinen ja Merja Kauhanen kirjoittavat viimeaikai-sesta työllisyyskehityksestä.

vielä työllisyyden laskuna. Koska myöstyövoiman tarjonta vielä kasvoi, työ-voiman kysynnän kasvun hidastumi-nen näkyi sekä työttömien määrän ettätyöttömyysasteen kääntymisenä hie-noiseen nousuun viime vuoden heinä-kuusta lähtien.

Kasvun hiipuminen on näky-nyt tehdyissä työtunneissa jalomautuksissa

Yritysten hyvä kannattavuus ja odotuk-set laskusuhdanteen jäämisestä lyhy-eksi ovat toistaiseksi hillinneet laajamit-taisia irtisanomisia niilläkin aloilla, joillatuotanto on supistunut voimakkaim-min. Yritykset ovat olleet valmiita tin-kimään kannattavuudestaan pitääkseenkiinni osaavasta työvoimasta. Tuotan-

non supistuminenon lisäksi ollut hyvinpitkälti vientijoh-teista. Etupäässäkotimaiseen kysyn-tään nojaavan palve-lusektorin työllisyysei ole vielä osoitta-nut merkkejä kään-tymisestä laskuun.Osoituksena tästäon se, että työllisyyskasvoi vielä viimevuoden aikana 32000 työllisellä jatyöttömyysaste laski0,7 prosenttiyksiköl-lä 9,1 prosenttiin.

Työpanoksen so-peutuminen kysyn-nän muutoksiin onnäkynyt irtisanomi-sia voimakkaammintehtyjen työtuntienvähenemisenä ja lo-mautusten määränkasvuna. Kaikkientyöllisten tekemientyötuntien määräjatkoi laskuaan vii-me vuoden aikana,ja palkansaajien te-kemien työtuntien

kasvu pysähtyi viime vuoden heinä-kuussa. Vuosikeskiarvolla mitattuna

palkansaajien tekemät työtunnit kas-voivat vielä viime vuoden aikana 0,8prosenttia vuoteen 2000 verrattuna.Teollisuudessa palkansaajien määräkasvoi viime vuonna vielä noin pro-sentilla, mutta heidän tekemänsä työ-tunnit supistuivat yhden prosentin.Palkansaajien tekemät työtunnit supis-tuivat viime vuonna eniten talonra-kentamisessa (noin –30 %) ja tietolii-kenteessä (noin –7 %), kun samanai-kaisesti työllisten määrä supistui näil-lä aloilla kuusi ja neljä prosenttia.

Lomautukset lisääntyivät viime vuo-den loppua kohden. Taulukossa 1 onesitetty lomautettujen määriä toimi-aloittain tämän vuoden kahden ensim-mäisen kuukauden keskiarvoina, ja ti-lannetta on verrattu vuoden takaiseentilanteeseen. Eniten lomautettuja ontällä hetkellä rakentamisessa ja metal-liteollisuudessa. Vuoden takaiseen ti-lanteeseen verrattuna lomautustenmäärä on kasvanut selvästi eniten me-talliteollisuudessa.

Viime vuonna teollisuuden toimia-loista tuotanto supistui eniten sähkö-teknisessä teollisuudessa ja metsäteol-lisuudessa. Sähköteknisessä teollisuu-dessa tapahtuikin irtisanomisia, muttateleliikenne pois lukien sähköteknisenteollisuuden työllisyys kasvoi vielä ver-rattuna edelliseen vuoteen. Työllistenmäärä on myös alkuvuodesta 2002ollut korkeammalla tasolla kuin viime

Toimiala Lomautettujen määrä

Tammi-helmikuu 2001 Tammi-helmikuu 2002

Teollisuus yhteensä 1 618 2 634Tekstiili-ja vaateteollisuus 161 150Metsäteollisuus 376 480Metalliteollisuus 599 1 390Rakentaminen 2 674 3259Kauppa, liikenne ja rahoitus 593 794Palvelukset 863 1 044

Yhteensä 12 642 16 925

Taulukko 1. Lomautettujen määrät eräillä toimialoilla

Lähde: Työministeriö


vuonna. Teleliikenteessä työllistenmäärä näyttää jatkavan vuonna 2001alkanutta laskuaan. Metallituoteteolli-suudessa työllisten kausitasoitettu mää-rä kääntyi laskuun. Alkuvuonna me-tallituoteteollisuus on työllistänyt vä-hemmän kuin viime vuonna. Kone- jalaiteteollisuudessa työllisten määränkasvu on vielä jatkunut.

Viime vuonna työllisten määrä su-pistui maa- ja metsätaloussektorinohella eniten rakentamisessa johtuenasuinrakentamisen vaimeudesta, vaik-ka samaan aikaan työllisten määräkasvoikin maa- ja vesirakentamises-sa. Asuinrakentamisessa työllistenmäärän lasku näyttäisi trendisarjanmukaan pysähtyneen loppuvuodesta.Alkuvuonna 2002 työllisten määrä ta-lonrakentamisessa on ollut hiemansuurempi verrattuna edelliseen vuo-teen.

Voimakkain vaikutus työllisten mää-rän nousuun oli viime vuonna liike-elä-mää palvelevien toimintojen ja julkis-ten palveluiden kasvulla. Työllisten mää-rä kasvoi julkisissa palveluissa 18 000:llaja liike-elämää palvelevissa toiminnois-sa noin 13 000:lla. Alkuvuodesta 2002julkisten palvelujen työllisten määrä onollut keskimäärin 13 000 suurempikuin vuotta aikaisemmin. Liike-elämänpalveluiden kasvu ei ole jatkunut yhtävoimakkaana kuin viime vuonna, mut-ta kasvu on ollut kuitenkin kohtuullis-ta: alkuvuodesta alan työllisten määräon ollut 7000 suurempi verrattuna vii-me vuoteen.

Nuorisotyöttömyys kääntyinousuun…

Suhdannekäänteet kohdistuvat eri ikä-ryhmiin eri tavalla. Taantuman alus-sa yritykset reagoivat muuttuneeseenkysyntätilanteeseen vähentämällä uu-den henkilöstön rekrytointia ja jättä-mällä määräaikaiset työsuhteet uusi-matta. Jos kysynnän heikkeneminenjää lyhytaikaiseksi ja tämäntyyppisetpienet korjausliikkeet osoittautuvatriittäviksi, muutokset näkyvät vainnuorimpien ikäluokkien työttömyys-

kehityksessä. Vasta pitkittyessääntaantuma johtaa irtisanomisiin. Tämälisää myös muiden ikäluokkien työt-tömyyttä.

Kuviossa 2 nähdään, että taantumaalkoi vaikuttaa ikäryhmittäisiin työt-tömyysasteisiin vuoden 2001 puolivä-lissä. Koska yritysten kannattavuus on

Työllisten määrän trendi

Työttömien määrän trendi

Työttömyysasteen trendi

Kuvio 1.

Lähde: Tilastokeskuksen työvoimatutkimus


viime vuosina ollut hyvä, irtisanomi-set ovat olleet maltillisia. Kuten odot-taa saattaa tämä on näkynyt kohon-neena työttömyysasteena vain nuor-ten kohdalla. Muiden ikäryhmien työt-tömyysasteet ovat jatkaneet laskuaan.Ikäryhmittäisten työttömyysasteidenliikkuminen eri suuntiin on suhdan-nekäänteelle ominainen ilmiö. Vastaa-va ilmiö havaitaan myös silloin, kuntaloudessa tapahtuu käänne positiivi-seen suuntaan. Yritysten varovainen-kin optimismi heijastuu ensimmäise-nä nuorten rekrytointien käynnistymi-senä ja uusien, usein määräaikaisiksisolmittujen työsopimusten lisääntymi-senä.

…mutta mitä tapahtuukaanikääntyvien työttömyydelle?

Lähempi ikäryhmittäinen tarkasteluosoittaa, että ikääntyneiden 55–64-vuotiaiden asema työmarkkinoilla onkohentunut huomattavasti muutamanviime vuoden aikana. Ikääntyneidentyövoimaosuus kasvoi vuosien 1997 ja2001 välisenä aikana yli 8 %-yksikköä.Vastaavana ajanjaksona 25–54-vuoti-aiden työvoimaosuus nousi vajaan pro-

senttiyksikön. Ikääntyneiden kohdallataantuman tulo ei siis ole merkinnytkäännettä työllisyyskehityksessä. Väes-töön suhteutettu työllisten määrä onjatkanut kasvuaan vielä vuoden 2002alun tietojen perusteella. Ikääntyneitätyöllisiä oli keskimäärin 33 400 enem-män tammi-helmikuussa 2002 kuinvastaavana aikana vuotta aiemmin.Suurin osa tästä muutoksesta oli seu-rausta väestön kasvusta ikääntyneidenryhmässä. Työllisten osuus väestöstäkasvoi taantumavaihees-sakin 3,2%-yksikköä.1

Ikääntyneet ovatkin en-simmäinen ikäryhmä,jonka työllisyysaste onnoussut yli lamaa edel-täneen tason.

Mikä selittää ikäänty-neiden hyvää työllisyys-kehitystä? Vastauksia onuseita. Ensinnäkinikääntyneiden työllisyyteen on lamanjälkeen kiinnitetty paljon huomiota, jakeskustelu ikärasismista on ollut vil-kasta. Kansallisen ikäohjelman tavoit-teena on ollut nostaa eläkkeelle jäämi-sen ikää. Tämän lisäksi yksilölliselle var-haiseläkkeelle ja varsinaiselle työkyvyt-tömyys-eläkkeelle jäävien osuus 55–

59-vuotiaista pieneni koko 1990-luvunajan. Myös osa-aikaeläkkeen suosio onkasvanut viime vuosina. Keskimääräi-nen eläkkeellesiirtymisikä onkin nous-sut 57 vuodesta 59 vuoteen viimeistenneljän vuoden aikana.

Ikääntyneiden nopeasti kohentuneelletyöllisyyskehitykselle löytyy myös ns.kohorttiselitys. Kun työllisyyttä tarkas-tellaan 5-vuotisikäryhmittäin ajassa,henkilöt kussakin ikäluokassa eivät olevuodesta toiseen samoja. Viidessä vuo-dessa koko ikäryhmän väestö vaihtuu.Henkilöiden mukana vaihtuvat ryhmänkoulutustaso, työhistoria ja ennen kaik-kea työttömyyshistoria. Tämä voi nä-kyä ikäryhmäkohtaisten työttömyysas-teiden muutoksena, vaikka tiettynävuonna syntyneiden henkilöiden työt-tömyys pysyisikin samana.

Taulukko 2 (seuraavalla sivulla) esit-tää kaksi tapaa kuvata ikääntyneidentyöttömyyttä.2 Ensimmäisenä on esi-tetty tavanomainen keino tarkastellaikääntyvien työttömyyttä, ja se perus-tuu 5-vuotisikäryhmiin. Taulukkoon onmerkitty tummennetulla ne kaksi ikä-luokkaa, jotka yleensä ovat virallisissatilastoissa mukana. Taulukosta näh-dään, että työttömien osuus kyseistenikäryhmien väestöstä on laskenut.

Taulukon 2 alaosassa on esitetty joi-denkin syntymävuosikohorttien eli sa-moina vuosina syntyneiden työttömi-en osuus väestöstä 1997–2000. Siitä

havaitaan, etteivät työt-tömyysasteet ikäko-horttien sisällä laske-neetkaan.3 Vuonna2000 havaittava laskukahdella viimeisellä rivil-lä oli seurausta ryhmänvanhimpien ikäluokkiensiirtymisestä eläkkeelleniiden täytettyä 60vuotta. Syntymävuo-

sikohorttien tarkastelun perusteella eivoida sanoa, että ikääntyvien ikäluok-kien työttömyyskehitys olisi ollut edelläkuvatulla tavalla positiivinen.4

Ero ikäryhmittäisen ja syntymävuo-den mukaisen tarkastelun välillä liittyysekä puhtaaseen kohorttivaikutuksenettä suuren shokin eli laman ajoittu-

Julkiset palvelutja liike-elämääpalvelevat toimin-not ovat ylläpitä-neet työllisyydenkasvua.

Kuvio 2. Työttömyysasteen trendi ikäryhmittäin

Lähde: Tilastokeskuksen Työvoimatutkimus


Ikäluokka 1997 1998 1999 2000

50–54 10,8 9,6 9,4 8,951–55 12,1 10,5 9,6 8,952–56 13,7 12,2 11,0 9,753–57 16,3 14,3 13,1 11,354–58 18,7 17,2 15,4 13,755–59 20,8 20,0 18,7 16,4

Syntymävuosi 1997 1998 1999 2000

1943–47 10,8 10,5 11,0 11,31942–46 12,1 12,2 13,1 13,71941–45 13,7 14,3 15,4 16,41940–44 16,3 17,2 18,7 16,11939–43 18,7 20,0 18,8 14,6

Lähde: Helka Hytti (2001); ks. loppuviitteet 3 ja 4.

Taulukko 2. Työttömien väestöosuus ikäryhmittäin ja ikäkohorteittain

miseen eri ikävaiheisiin eri vuosina syn-tyneillä henkilöillä. Puhdas kohorttivai-kutus tarkoittaa sitä, että henkilöidenkoulutustaso ja työvoimaan osallistu-misen perinne ovat erilaisia eri vuosi-na syntyneillä henkilöillä. Mitä nuo-remmista ikäryhmistä on kysymys, sitäkorkeampi on väestön koulutustaso jasitä yleisempää on naisten työvoimaanosallistuminen. Näin lyhyessä tarkas-telussa kohorttivaikutukset ovat pieniämutteivät mitenkään olemattomia. 55–59-vuotiaiden tausta on vuoden 2000tiedoissa jo aika lailla erilainen kuinvuoden 1997 tiedoissa.

Laman ajoittumisen merkitys ikäko-horteittain puolestaan havaitaan, kuntarkastellaan esimerkiksi nyt 55–59-vuotiaita henkilöitä. He kuuluivat la-man aikaan ikäryhmiin, joilla työttö-myys sattui kohdalle harvemmin kuinheitä iäkkäämmillä henkilöillä. Useatnyt 55–59-vuotiaat selvisivät yli lamanilman, että työttömyysongelma tuol-loin kosketti heitä. Jos laman yli selvisityöllisenä, on epätodennäköistä, ettähenkilö olisi ajautunut työttömäksi1990-luvun jälkipuoliskon noususuh-danteessa.

Tämän tarkastelun perusteella voi-daan väittää, että työttömyydestä työl-

Ulla Hämäläisen ja Merja Kauhasen mielestä melko suotuisa työllisyyskehitys ei ole yllättä-vää, kun otetaan huomioon nykyisen taantuman luonne ja yritysten hyvä kannattavuus.

lisyyteen siirtyminen ei ole lisääntynytikääntyneillä henkilöillä. Tavanomaisis-sa ikäryhmätarkasteluissa nyt havait-tava positiivinen työllisyyskehitys ei siismerkitse sitä, että kerran työttömyy-teen ajautuneet ikääntyneet olisivattyöllistyneet viime aikoina hyvin. Sensijaan se merkitsee sitä, että työttömyy-teen ei enää ajaudu ikääntyneitä samal-

la tavalla kuin 1990-luvun alkupuolis-kolla. Uudet ikääntyneiden ryhmätovat olleet edeltäjiään onnekkaampiatyömarkkinoilla.�

VIITTEET

1 Vertailussa ovat mukana tammi-hel-mikuu 2001 ja 2002.

2 Tiedot perustuvat Helka Hytin artik-kelissa ’Väestö ikääntyy – tarvitsevatkoikääntyneet työttömät erityisturvaa’ esitet-tyyn taulukkoon. Artikkeli on julkaistuteoksessa ’Muuttuva työ ja eläketurva’,Eläketurvakeskus, Tutkimuksia 2001:1.Hytin luvut perustuvat Työministeriöntyöttömyystilastoihin.

3 Samat luvut havaitaan luonnollisestimyös taulukon yläosan diagonaaleilla.Esimerkiksi syntymävuosikohorttien1943–47 työttömien väestöosuudet löy-tyvät taulukon yläosan ruuduista (50–54, 1997), (51–55, 1998), (52–56,1999) ja (53–57, 2000).

4 Tilastokeskuksen määritelmän mu-kainen työttömyysaste ei ole kasvanutedellä olevan taulukon osoittamalla ta-valla ikäryhmissä 50–54 ja 55–59. Tä-hän on syynä Tilastokeskuksen erilainentyöttömän määritelmä, jossa työttömiksikirjautuvat vain henkilöt, jotka ilmoitta-vat hakevansa työtä aktiivisesti.


Palkan-korotusvaranjakotapa vaikuttaa työttömyyteen

Euroalueen yhteinen rahapolitiikka,Euroopan keskuspankin hintavakau-den valvontaa ilmentävä inflaatiotavoi-te ja devalvaatiomahdollisuuden pois-jäänti ovat kasvattaneet työmarkkina-ratkaisujen merkitystä talouspolitii-kassa. EMU-maailmaan siirtymisen

myötä tulopoliittisten sopimusten ta-lousteoreettiseksi perustaksi kehitet-tiin ns. palkkanormi, joka on inflaa-tiotavoitteen ja keskimääräisen tuot-tavuuskehityksen summa. Sopimus-korotukset, palkkaliukumat ja työn-antajain sosiaalikulujen muutokset

Pekka ImmeliTalouspoliittinen sihteeriAKAVA

Viime vuosina solmitut tulo-

poliittiset sopimukset ovat

hidastaneet työllisyyskehitystä

palvelualoilla, joilla kustannukset

ja hinnat ovat nousseet keski-

määräistä nopeammin. Tarvitaan

uudenlaisia sopimuksia

palkkauksellisten epäkohtien

korjaamiseksi.

Pekka Immeli jatkaa lehtemme viime numerossa alkanutta kes-kustelua työehtosopimusjärjestelmän kehittämistarpeista.


yhdessä muodostavat työn keskimää-räisen nimellishinnan muutoksen,joka ei saisi pitkällä aikavälillä ylittääpalkkanormia. Teorian mukaan palk-kanormin mukainen työvoimakustan-nusten kehitys pitäisi funktionaalisentulonjaon (työ- ja pääomatulojen vä-lisen suhteen) ennallaan.

Tällainen kustannuskehitys ei välttä-mättä sovellu olosuhteisiin, joissa kan-santalous on kaukana tasapainostaankuten oli laita 1990-luvun puolivälis-sä. Niinpä normi tuolloin mitoitettiintietoisesti ”alakanttiin” ajatuksena pa-rantaa työllisyyttä, ja palkansaajien os-tovoiman kasvua tuettiin verokeven-nyksin. On kuitenkin hämmästyttävää,miten vähän tutkittiin tai edes pohdit-tiin sitä, millaisia vaikutuksia yhteisestisovitun palkankorotusvaran jakotavallaolisi työllisyyteen. Selväähän on, ettähyvä työllisyys ja korkea työllisyysastevähentävät julkisen sektorin vero- jamaksurahoituksen tarvetta, antavat ti-laa palkkaverotuksen ja kansantalou-den veroasteen alentamiselle sekä va-pauttavat resursseja julkisten hyvin-vointipalvelujen kehittämiseen.

Perinteisen palkkasopimus-järjestelmän ongelmia

Suomessa tulopoliittisten sopimustenmukaiset palkankorotukset ovat perin-teisesti sisältäneet yleiskorotuksen ja

alakohtaisen järjestelyvaran (liittoerän).Yleiskorotus on toteutettu samanmuo-toisena kaikilla sopimusaloilla. (Ns.sekalinjaisten yleiskorotusten kustan-nusvaikutus riippuu alan palkkatasos-ta; matalapalkka-aloilla kustannusvai-kutus on keskimääräistä suurempi.)Järjestelyvaralla on hoidettu alakohtai-sia erityiskysymyksiä, ja se on ollutkustannusvaikutukseltaan vakiosuurui-nen. Näiden lisäksi mukana ovat ol-leet vielä nais- ja matalapalkkaerät,jotka nekin ovat nostaneet kustannuk-

sia tuntuvasti naisvaltaisilla ja matala-palkkaisilla sopimusaloilla.

Asetelma 1 esittää yksinkertaisen las-kelman sen havainnollistamiseksi, mi-hin tällainen palkkapolitiikka johtaapitemmällä aikavälillä. Voimme olet-taa, että EMUssa palkansaajien ansiottulevat maassamme nousemaan kes-kimäärin 4 prosenttia vuodessa. Tar-kastelkaamme esimerkiksi F-10- ja F-90-palkkoja, joista edellinen makse-taan alimpia palkkoja ja jälkimmäinenylimpiä palkkoja nauttivalle 10 prosen-

Oletetaan, että palkat nousevat keskimäärin seuraavasti:

Palkka PalkkaPalkka vuonna Ansioiden 5 vuoden 10 vuoden Palkan muutos1999, mk/kk1) nousu, % kuluttua kuluttua 5 vuodessa 10 vuodessa

Palkansaajien F10-palkka 8 000 5 10 210 13 031 28 63

Keskimäärin2) 12 500 4 15 208 18 503 22 48

Palkansaajien F90-palkka 18 900 3 21 910 25 400 16 34

1) Tilastokeskuksen tulonjakotilasto 1999. Kokopäiväiset palkansaajat.2) Voidaan olettaa, että ansiotasoindeksi nousee 4 %/v, josta sopimuspalkkojen osuus on 3 ja liukuman 1 %-yksikköä.

Asetelma 1.

Kuvio 1. BKT:n kasvu ja työttömyysaste EMU-alueella ja Suomessa

Lähde: OECD

Inde

ksi 1

995=

100

Työt

töm

yysa

ste,

%


tille palkansaajista. Profiililtaan viimevuosien kaltainen palkkapolitiikka nos-taa alempia palkkoja 5:llä mutta ylem-piä palkkoja vain 3:lla prosentilla. Kym-menen vuoden kuluttua F10-palkkaon noussut 63 prosenttia mutta F90-palkka vain 34 prosenttia. Ongelmakorostuu erityisesti julkisella sektoril-la, jolla toisin kuin joillakin yksityisensektorin aloilla liukumat eivät palautapalkkasuhteita ennalleen.

Tällaisesta palkkapolitiikasta seuran-neiden ongelmien oikaisu aloitettiinviime vuonna valtionsektorilla ns. VAL-PAS-ratkaisulla, ja muilla julkisen sek-torin lohkoilla ovat neuvottelut tehty-jen selvitysten (kuntapuolen KUNPAS-ja kirkon KIRPAS-raportti) pohjaltakäynnistyneet. Viime vuoden lääkäri-lakko johtui perusteiltaan juuri esimer-kin kuvaamasta kehityksestä.

Työvoimakustannusten keskimää-räistä nopeampi nousu matalapalkkai-silla, usein tuottavuuskehitykseltäänhuonomman palvelusektorin aloillanostaa väistämättä palvelujen hintojaja hidastaa siten työttömyyden alene-mista ja estää uusien työpaikkojen syn-tyä näille aloille. Kuvio 1 antaa viitteenkehityksestä. Vaikka Suomen BKT on

kasvanut vuodesta 1995 viime vuoteenpuolitoista kertaa EMU-maita enem-män, ei tämä ripeämpi kasvu ole pa-rantanut työttömyysastettamme vas-taavassa suhteessa. Työttömyysastenäyttää vuoden 1997 jälkeen alentu-

neen muiden maiden tahdissa, vaikkamaamme talouskasvu onkin ollut 1,3-kertainen.

Palkkapolitiikan vaikutukset hintake-hitykseen paljastuvat, kun tarkastellaanpalvelusektorin hintatason nousua (ku-vio 2). Kuluttajahinnat ovat maassam-me kohonneet vuodesta 1996 yhtäpaljon kuin EMU-maissa keskimäärin,mutta sen sijaan palvelusektorin hin-nat ovat nousseet tuntuvasti enemmän– Suomessa 16 %, keskimäärin vain11%.

Usein esitetään kysymys, löytyisiköyksityiselle palvelualalle työntekijöitä,vaikka palvelujen hinnat saataisiinkinalemmilla työvoimakustannuksilla javerokevennyksillä laskemaan ja näinniiden kysyntä kasvamaan. Työminis-teriö on laskenut, että Suomessa oliviime vuonna lähes 200 000 henkilöä,jotka luokitellaan vaikeasti työllistettä-viksi. Nämä henkilöt ovat esimerkiksipitkäaikais- tai toistuvaistyöttömiä taitoistuvasti toimenpiteille sijoitettuja. Josmukaan lasketaan vielä muut, noin100 000 työtöntä työnhakijaa ja nelähes 90 000 henkilöä, jotka ovat ensikertaa sijoitettuina työvoimapoliittistentoimenpiteiden avulla, päästään lähes

Lähde: EUROSTAT

Kuvio 2. Palvelusektorin hintojen kehitys Suomessa ja EMU-maissa(tammikuu 1996–joulukuu 2001)

Inde

ksi 1

996=

100

Pekka Immeli haluaisi jonkin puolueettoman tahon määrittävän ”epäkohtaerän”,jolla korjattaisiin palkkauksellisia epäkohtia eri sopimusaloilla.


400 000 henkilöön. Tämä on noin 17prosenttia työvoimasta. On varsin to-dennäköistä, että tästä joukosta löy-tyisi tekijöitä vastaamaan sitä kysyn-nän kasvua, jonka palvelusektorinmaltillisempi hintakehitys synnyttäisi.

Tulopoliittinen selvitys-toimikunnan Valtion ta-loudellisessa tutkimus-keskuksessa teettämätuore tutkimus1 funk-tionaalisen tulonjaonkehityksestä valottaa sa-maa ongelmaa kuin ylläon kuvattu. Se antaahyvän yleiskuvan tulon-jaon kehityksestä ja sel-kiinnyttänee aiheestatyömarkkinoilla käytä-vää keskustelua. Tulo-poliittiset ratkaisut ovathillinneet alakohtaisten palkkaerojenkasvua, mikä on näkynyt tulonjaonmuuttumisena pääomatulojen hyväksialoilla, joilla tuottavuuskehitys on ol-lut keskimääräistä nopeampaa. Karri-koidusti voidaan esimerkin (asetelma2) mukaan vetää johtopäätös, että mat-kapuhelinten tekijöiden palkkoja olisivoitu korottaa moninkertaisesti muitaenemmän ilman haitallisia työttömyys-tai inflaatiovaikutuksia!

On tärkeää, että jatkossa käynniste-tään pikaisesti selvitys myös tuotta-vuuskehityksestä. Samoin tulisi ana-lysoida sitä, ovatko tulopoliittisiin rat-kaisuihin sisältyneet sopimuskorotuk-set olleet muodoiltaan sellaisia, että ne

ovat ehkäisseet työlli-syyden myönteistä ke-hitystä.

Palkkauksellistenepäkohtien korjaa-minen

Palkkanormin puitteis-sa päästäisiin varmastiparempaan työllisyys-kehitykseen, jos tulo-poliittinen ratkaisu sisäl-täisi vain yleisen palkka-

erän, joka kattaisi yleiskorotuksen jajärjestelyvaraerän. AKAVA tavoittelisyksyn 2000 tuloneuvotteluissa tällaistans. yleistä pottia. Se laskettaisiin pro-senttimäärältään samansuuruisena kus-tannusvaikutuksena kunkin sopimus-alan palkkasummasta, ja sen käytöstäsovittaisiin yksityiskohtaisesti vasta so-pimusalakohtaisissa neuvotteluissa.

Loppuosan jakovarasta AKAVA esittikäytettäväksi ns. koulutuspalkkaerään

(vastaavasti kuin muut keskusjärjestötesittivät omia perinteisiä nais- ja ma-talapalkkaeriään). Sen kustannusvai-kutus vaihtelisi sopimusaloittain senmukaan, kuinka suuri osuus alan hen-kilöstöstä oli Tilastokeskuksen koulu-tusasteluokituksen mukaan ”koulutet-tua” ja joiden palkka oli alle kaikkienpalkansaajien keskipalkan. Erä olisimahdollistanut työtehtävien vaativuu-den ja vastuullisuuden edellyttämäänkoulutustasoon nähden alipalkattujenpalkkojen korjaamisen.

Koulutuspalkkaerää ei kuitenkaansaatu nykyiseen tuposopimukseen,mikä sittemmin johti AKAVAn irtau-tumiseen. Osaksi yleinen vastustus joh-tui varmasti erän nimestä, joka johti”eihän koulutuksesta tule maksaa vaantyötehtävien vaativuudesta”-tyyppisiinargumentointeihin. Jatkossa tulisikinselvittää ennakkoluulottomasti, olisikomahdollista ottaa käyttöön (palk-kanormin puitteissa) jonkinlainen ”epä-kohtaerä”, joka sisältäisi yhteisesti so-vittujen palkkauksellisten epäkohtienkorjaamisen eri sopimusaloilla. Kes-kusjärjestöt eivät varmaan keskenäänpääsisi yhteisymmärrykseen erän mää-rittämisestä, ja niinpä sen synnyttämi-nen vaatisi ulkopuolisen, puolueetto-man tahon mukaantulon.�

VIITE

1 Tomi Kyyrä (2002), Funktionaalinentulonjako Suomessa”, VATT-tutkimuk-sia 87.

Tulopoliittisiinratkaisuihinsisältyneet sopi-muskorotuksetovat myös muutta-neet tulonjakoapääomatulojenhyväksi.

Kuluttajahintaindeksin ja sen eräiden alaindeksien kehitys tammikuusta 1995joulukuuhun 2001 (KHI 1995=100)

Muutos, %

Kuluttajahintaindeksi yhteensä 10,9

– kampaamopalvelut 16,2– kiharrus 14,7– hiusten värjäys 14,4

– ravintola- ja hotellipalvelut 15,1– kahvilapalvelut 13,1

– kemiallinen pesu 21,2

– matkapuhelin -67,9

– mikrotietokone -51,5

Asetelma 2.


Työehtosopimusten tavoitteena ontyöntekijöiden oikeudenmukainenkohtelu ja kohtuullisen toimeentulonturvaaminen tavanomaisella työsuori-tuksella. Työehtosopimusten yleissito-vuudella puolestaan taataan kullekinalalle oikeudenmukaiset palkat ja työ-

suhteen ehdot siitä riippumatta, onkotyönantaja sitoutunut työnantajayhdis-tyksen kautta vähimmäispalkan jamuiden työsuhteen vähimmäisehtojennoudattamiseen.

Tulopolitiikalla koordinoidaan keski-tetysti palkkakehitystä. Viime vuosina

Leila KostiainenJohtajaSTTK

Naiset jajulkinen alatulopolitiikankipupisteinä

Naisten ja julkisen

sektorin palkkojen

jälkeenjääneisyyden

korjaaminen vaikeu-

tuu, jos sopimus-

järjestelmää hajau-

tetaan. Sen sijaan

tarvitaan enemmän

erilaisia palkkojen

korjauseriä, työn-

arviointia, tulos-

palkkausta sekä

yhteiskunnallinen

ja poliittinen sopi-

mus palkkaerojen

kaventamiseksi.

Leila Kostiainen on johtanut vuoden 2001 alusta lähtien STTK:n Edunvalvontayk-sikköä, jolle kuuluvat neuvottelu- ja sopimustoiminta, lainsäädännön valmistelu, so-siaaliturva ja kansainväliset asiat


ensisijaisena tavoitteena on ollut paran-taa työllisyyttä. Alhaisilla nimelliskoro-tuksilla on pyritty pitämään inflaatiomatalana. Tulopoliittisissa ja keskite-tyissä ratkaisuissa palkkakoordinaatioon johtanut liittokohtaisia ratkaisuja ta-sasuhtaisempaan ansiokehitykseen. Sa-malla se on kuitenkin johtanut mata-lapalkka-aloilla nope-ampaan palkkakustan-nusten nousuun kuinmuilla aloilla.

Tulopolitiikkaa voiverrata suuren laivanharkittuun ohjaami-seen, jolloin ohjausliik-keiden vaikutuksetnäyttäytyvät hitaastiajan myötä. Viimevuosikymmenen kehi-tys on nostanut esiinkaksi selvää tulopolitii-kan kipupistettä: naisten epätasa-ar-voisen palkkakohtelun ja julkisten alo-jen muita aloja huonomman ansioke-hityksen.

Sopimusjärjestelmät toistai-seksi voimattomia epätasa-arvon edessä

Juha Vuorisen johtama työryhmä tekivuonna 1993 tutkimuksen1, jossa ver-rattiin eri alojen työn vaativuutta. Tu-lokseksi saatiin, että naisten ja mies-ten töiden vaativuudessa ei ollut erojaeri alojen välillä.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu,että naisten ja miesten palkkaerot py-syvät jatkuvasti noin 20 prosentissa.Juhana Vartiaisen viime vuoden lopul-la julkaistu tutkimus2 sukupuolten vä-lisistä palkkaeroista osoittaa, että puo-let 20 prosentin palkkaerosta voidaanselittää naisten ja miesten valikoitumi-sella eri toimialoille ja erilaisiin ammat-teihin. Esimerkiksi koulutustaso ei tut-kimuksen mukaan aiheuta naisten jamiesten välisiä palkkaeroja. Toinen 10prosenttia palkkaerosta jäi tutkimuk-sessa vaille selitystä, mikä on vahvaosoitus siitä, että tämä osa palkkaerostajohtuu syrjinnästä.

Kun arvioidaan näitä kahta tutkimus-tulosta yhdessä – siis että naisten jamiesten töiden vaativuudessa ei olluteroja alojen välillä ja että vain puoletsukupuolten välisistä palkkaeroista joh-tuu työskentelystä eri ammateissa ja erialoilla – joudutaan myöntämään, ettäoikeudenmukainen palkkaus naisten ja

miesten välillä ei ilmei-sestikään toteudu.

Kansainvälisissä palk-kaeroja selvittäneissätarkasteluissa on todet-tu, että keskitetty palk-kaneuvottelujärjestelmävoi kaventaa sukupuol-ten välistä kokonais-palkkakuilua. Vartiaisentutkimus osoittaa, ettäSuomessa ei keskitetyl-läkään palkkakoordi-naatiolla ole kyetty vä-

hentämään naisiin kohdistuvaa palk-kasyrjintää. Vuorisen tutkimus taasosoittaa, että meillä ammattien arvos-tus ei perustu ainakaan työn vaativuu-teen. Pitkän tulopoliittisen kauden jäl-keenkin naisten ja miesten palkkaerotovat säilyneet suurina, vaikka työn vaa-tivuudessa ei alojen välillä ole eroa.

Käytännön toimia kaivataankipeästi

Keinona naisten ja miesten palkkaero-jen korjaamiseksi on kehitetty työn vaa-tivuuden arviointiin perustuvia palkka-usjärjestelmiä. Niillä pyritään vaikut-tamaan tehtäväkohtaisen palkan mää-rittämiseen. Palkkausjärjestelmissä ver-taillaan töiden vaativuuksia ja asetetaanne keskenään hierarkkiseen järjestyk-seen.

Työehtosopimuksissa on päädyttyratkaisuihin, joissa työn vaativuudenarviointia voidaan käyttää joko työpaik-kakohtaisesti tai sopimusalakohtaises-ti. Tällöin arvioinnin palkkaeroja ta-soittava vaikutus ilmenee joko yhdentyöpaikan sisällä tai laajimmillaan yh-den työehtosopimuksen alueella. Työ-paikkakohtaisella vaativuuden arvioin-nilla saadaan työt ja palkat oikeuden-

mukaiseen järjestykseen yhden työpai-kan sisällä. Sopimusalakohtainen ar-viointi on yleensä toteutettu siten, ettävaativuuspisteille on sovittu rahamää-räinen arvo, jolla asetetaan työt ja pal-kat oikeudenmukaisiksi koko sopi-musalalla.

Mikäli työnarviointi toimii ja naistenpalkkataso lähenee miesten palkkata-soa, se tietenkin myös maksaa. Yksiavainkysymys on, kuinka tasa-arvontoteutumisesta aiheutuvat kustannuk-set katetaan. Joidenkin talousteoree-tikkojen käsityksen mukaan kustan-nuslisäys pyritään siirtämään hintoihin,maksuihin ja veroihin. On myös esi-tetty, että korkeampien palkkakustan-nusten välttämiseksi tuotantoa siirret-täisiin muualle. Toisenlaisiakin oletuk-sia on. On myös arvioitu, että oikeu-denmukaiseen ja sitä kautta kannus-tavaan palkkaukseen pyrkiminen te-hostaa tuotantoa, koska jokaisen työn-tekijän resurssit tulevat tällöin optimaa-liseen käyttöön. Tällä perusteella nais-ten palkkatason nostaminen voidaanrahoittaa tehokkuuden ja tuottavuudenlisääntymisellä.

Naispalkkaerät vievät oikeaansuuntaan

Sopimus- ja toimialojen välisiä perus-teettomia palkkaeroja työn vaativuu-teen perustuvat palkkausjärjestelmäteivät tasoita. Vain tulopoliittisilla rat-kaisuilla ja niiden taustalla olevalla yh-teiskunnallisella sopimuksella voidaankaventaa eri sopimusalojen välisiä palk-kaeroja. Tarvitaan siis yhteiskunnalli-nen ja poliittinen yksimielisyys siitä, ettäpalkkasuhteet muutetaan oikeudenmu-kaisiksi.

Tähän asti palkkaerojen kaventamis-keinoina on käytetty erityisiä sopimus-alakohtaisia naispalkkaeriä ja tasa-ar-voeriä, joiden suuruudet ovat määräy-tyneet sopimusalan naisvaltaisuudenperusteella. Matalapalkkaerillä on py-ritty samaan päämäärään. Nämä jär-jestelyt ovat olleet oikeansuuntaisiamutta ongelman kannalta täysin riit-tämättömiä.

Tulopolitiikallaei ole toistaiseksikyetty kuromaanumpeen naistensyrjinnästä johtu-vaa eroa miestenpalkkoihin.


Liittotason neuvotteluilla ja niissä so-vituilla palkkausjärjestelmien muutok-silla taas voidaan huolehtia alan sisäis-ten palkkasuhteitten oikeudenmukai-suuden kehittämisestä. Naispalkkaeril-lä pienennetään nais- ja miesvaltaistenalojen välistä palkkakuilua, ja työn vaa-tivuuden arvioinnilla taataan se, että so-pimusalalle kohdennetut lisävarat käy-tetään alakohtaisesti ja yrityksissä to-teuttamaan oikeudenmukaista palkka-usta.

Palkkaerojen kaventamisen kannaltaon hankalaa, että työmarkkinoilla py-ritään yhä useammin työehtoneuvot-telujen hajauttamiseen. Palkkaneuvot-teluja halutaan siirtää enenevässä mää-rin paikalliselle tasolle, jolla yleensä tar-koitetaan työpaikkatasoa. Koska ha-jautetun järjestelmän palkkaneuvotte-

luissa menestyvätyleensä huonoim-min ne, joiden omaneuvotteluvoima taimarkkina-asema onheikoin, paikallinensopiminen heiken-tää naisten palkka-asemaa.

Tasa-arvo ulo-tettava palkitse-misiinkin

Jos työnarvioinnistamuodostuu osa sito-vaa työ- tai virkaeh-tosopimusta, tuleesiitä samalla uusi vä-himmäispalkkajär-jestelmä. Kollektii-visopimuksen kiin-teistä vähimmäis-palkoista siirrytäänarvottamisella ase-tettaviin työkohtai-siin palkkoihin.Palkkaeroja yhtävaativissa töissämuodostetaan muil-la palkanosilla.

On erittäin tärke-ää, että peruspalkan

päälle tulevat palkanosat ovat syrjimät-tömiä ja oikeudenmukaisia. Muutoinon vaarana, että työnvaativuuden arvioinnillasaavutettu oikeudenmu-kaisuus tehdään tyhjäk-si. Yhtä aikaa työn vaa-tivuuden arvioinninkanssa on vaikutettavapalkkauksen henkilö-kohtaiseen osaan, tulos-osaan ja markkinaosaan.

Henkilökohtainen pal-kanosa on monissa työ-ehtosopimuksissa liitet-ty kiinteästi toteutetta-vaksi yhtä aikaa työn vaativuuteen pe-rustuvan palkkausjärjestelmän kanssa.Henkilökohtaiset, esimiesarviointiinperustuvat palkanosat ovat korvanneet

suurimman osan aiemmista automaat-tisesti työkokemuksen perusteella ker-tyneistä seniorilisistä.

Naisten kannalta kehitys on valitet-tavasti huono. Varsinkin tulospalkka-usjärjestelmien käyttöönotto naisvaltai-silla aloilla on kangerrellut pahasti, jol-loin ansioerot miesvaltaisiin aloihinovat kasvaneet entisestään. Lisäksinaiset työskentelevät miehiä enemmänsellaisilla ammattialoilla, joilla henkilö-kohtainen urakehitys ei ammattihierar-kian vuoksi ole mahdollista. Osin täs-tä syystä naisvaltaisille aloille on luotuurakehitysmalleja, joiden avulla hen-kilökohtaisten palkanosien laajempaakäyttöä voitaisiin perustella uskottavastija luotettavasti.

Naisvaltaisten alojen ammattiliittojenvastaus tähän ja hajautettujen palkka-neuvottelujen ongelmaan voisi olla luot-tamusmiesten tehostettu koulutus jaheidän neuvotteluvalmiuksiensa lisää-minen.

Julkinen sektori on työmark-kinoiden nainen

Julkisten alojen työnantajat ja palkan-saajajärjestöt ovat jo jonkin aikaa ol-leet huolissaan alansa menestymisestätyövoiman kilpailutilanteessa. Kun tu-levasta työvoimapulasta on alettu pu-hua avoimesti, on julkisten alojen palk-kakilpailukyky noussut isoksi ongel-

maksi. Näyttäisi siltä,että se mitä naiset saa-vat työmarkkinoilla ylei-sesti osakseen sukupuo-lensa perusteella lanke-aa erikseen vielä julki-sille aloille toimialanpohjalta. Mitä on olla-kaan naisena julkisellasektorilla?

Valtion sektorilla, kun-ta-alalla ja seurakuntienpiirissä yhteistyössä teh-dyissä palkkavertailuis-

sa on todettu julkisen sektorin palk-kojen olevan useita prosentteja alhai-sempia kuin vastaavissa töissä muillatyömarkkinoilla. Perusteeksi alhaisem-

Palkkojen jälkeen-jääneisyys koros-tuu erityisestijulkisella sekto-rilla työskentele-vien naistenkohdalla.

Leila Kostiaisen mielestä tarvitaan erityinen yhteiskunnalli-nen ja poliittinen sopimus, jolla sitoudutaan saattamaannaisten ja julkisen sektorin palkat oikeudenmukaisiksi.


mille palkoille on aiemmin esitettymuita aloja parempia työsuhde-etujakuten eläkkeitä ja lomia. Viime vuosi-na palvelussuhteen ehtoja yksityisen jajulkisen sektorin välillä on harmonisoitujulkisten alojen tappioksi.

Julkisilla aloilla ei ole otettu tehok-kaasti käyttöön esimerkiksi tulospalk-kausjärjestelmiä. Yksittäisten työnan-tajien perusteena on ollut yleensä ra-han puute ja tulosten vaikea mittaa-minen. Perustelu ei kuitenkaan olekestävä. Niukkuuden vallitessa pitäisikeskittyä tekemään kaikkein tärkeim-piä asioita, mihin tulospalkkaus onhyvä ohjauskeino. Ongelmana ovatvanhentuneet asenteet, koska julkisel-la sektorilla on jo valmiina erittäin hyvätyö- ja virkaehtosopimuksissa sovittutulospalkkausjärjestelmä. Sitä ei vaankäytetä.

Julkisen sektorin huono palkkaus jamahdollinen työvoimapula ovat yhteis-kunnallisia ongelmia. Hyvin toimivajulkinen sektori tarvitsee tuekseen te-hokasta ja tuottavaa yksityistä sekto-ria, jotta hyvinvoinnin rahoitus olisitaattu. Toisaalta menestyvää tuotanto-ja palvelusektoria ei ole ilman laaduk-kaita terveys-, koulutus- ja sosiaalipal-veluita, jotka meillä järjestetään ja suu-rimmaksi osaksi tuotetaankin julkisel-la sektorilla.

Julkisen sektorin palkkanor-mi

Julkisen sektorin palkkaongelma eiratkea pelkästään työn vaativuudenarvioinnin avulla niin kuin ei myöskäännaisten ja miesten palkkaero.

Julkisen sektorin palkkakilpailukyvyntakaaminen edellyttää yhteiskunnallis-ta ja poliittista sitoutumista menetel-mään, jolla määritellään pitkäjänteisestija toistuvasti julkisen sektorin palkka-kehitys ja oikeudenmukainen palkka-taso. Poliittisien päättäjien on myös-kin sitouduttava budjetoimaan palkan-maksuun tarvittavat varat ja sen jäl-keen suorittamaan sopimusten ja pää-tösten mukaiset palkkaerät. Julkisenalan palkansaajajärjestöt ovat jo valmiit

käynnistämään tulospalkkausjärjestel-miä. Työnantajien vain pitäisi olla val-miita käyttämään tilannetta yhteiseksihyväksi.

Jos ongelmia ei pystytä rat-kaisemaan, on sopimustoi-minnan uskottavuusvaarassa

Julkisen sektorin palkansaajat ja nai-set näyttävät olevan radikalisoitumas-sa. Radikalisoituminen ei meillä mer-kitse pelkästään lakkovalmiutta. Yksit-täiset ihmiset, ryhmät ja jopa ammat-tiliitot ovat lähteneet hakemaan ratkai-suja palkkaongelmiin lakituvasta, kunosapuolten välisellä sopimustoiminnallaei ole päästy oikeudenmukaisiin rat-kaisuihin. Tasa-arvolain, syrjintäkielto-jen ja tasapuolisen kohtelun periaat-teen tehoa on jo kokeiltu tuomiois-tuimissa.

Jos työmarkkinoiden neuvottelu- jasopimusjärjestelmään kuuluvilla erilai-silla keinoilla ei pystytä ratkaisemaannaisten ja miesten palkkaeroa ja julki-sen sektorin palkkaongelmaa, niin suo-malainen kolmikantainen työmarkki-namalli vaarantaa oman tulevaisuu-tensa.�

VIITTEET

1 J. Vuorinen, P. Rosengren, H. Uhma-vaara, S. Koskensalmi, M. Peltomäki, H.Takala (1993), Mitä työ vaatii ? Kokei-lututkimus työn vaativuuden arviointime-netelmien kehittämiseksi, Helsinki: Työ-markkinoiden keskusjärjestöjen työnar-viointiryhmä.

2 J. Vartiainen (2001), Sukupuoltenpalkkaeron tilastointi ja analyysi, Sosi-aali- ja terveysministeriö, Tasa-arvojul-kaisuja 2001:7.


Ammattiyhdistysliikkeen edunvalvon-ta on kansainvälistynyt nopeasti, ja senmyötä myös eurooppalaiset metallite-ollisuuden ammattiliitot ovat arvioineetomaa toimintaansa suhteessa muuttu-neeseen tilanteeseen. EMUn kolman-nen vaiheen tuoman yhteisvaluutan

mahdolliset vaikutukset olivat hyvissäajoin, jo paljon ennen muutosta, esilläeurooppalaisessa ammattiyhdistysliik-keessä. Myös suomalaisessa ay-liik-keessä oivallettiin nopeasti, että näh-tävissä oleva kehitys saattaa edellyttäämuutoksia myös palkkakoordinaatios-

Jorma LöhmanNeuvottelupäällikköMetallityöväen liitto

Yleiseurooppalaisesta palkka-

koordinaatiosta on jo sovittu

ainakin metallialan ammatti-

liittojen kesken, mutta työn-

antajajärjestöt eivät ole vielä

tulleet mukaan. Kotimaisia

palkkarakenteita voidaan

korjata parhaiten liittotasolla.

Palkka-sopimus-järjestelmän kehittämineneuro-oloissa

Jorma Löhman työskentelee tällä hetkellä Brysselissä Euroop-palainen edunvalvonta -projektissa, jossa hän selvittää mm.yli rajojen ulottuvaa palkkakoordinaatiota ja työmarkkina-osapuolten vuoropuhelua EU:ssa.

Kuv

a: M

etal

lityö

väen

Liit

to r

y/Jo

rma

Läh

man


sa tai laajemmin sanottuna jopa työ-ehtosopimuskoordinaatiossa sekämuussakin yli rajojen ulottuvassa edun-valvontatoiminnassa.

Jo nyt on nähty, että yhteinen rahaluo yhtenäisen perustan yritystasoisel-le informaatiolle mm. palkoista, muis-ta työvoimakustannuksista, tilinpää-töksistä ja erilaisista yrityskohtaisistaeduista. Euro on muuttanut palkat,sopimusten muut edut, sosiaaliturvan,eläkkeet ym. helposti vertailtaviksi.Vaatimukset työsuhteiden ehtojen jalainsäädännön harmonisoimiseksi li-sääntyvät nopeasti ja vääjäämättömästi.

Eurooppalainen vuoropuheluerilaista keskusjärjestö- jaliittotasoilla

Vuonna 1998 sovittiin Euroopan Me-tallityöntekijöiden Yhteisjärjestön(EMY) järjestämässä kokouksessaFrankfurtissa eurooppa-laisesta palkkanormistaja yli rajojen ulottuvankoordinaation käyttämi-sestä työehtosopimus-neuvotteluissa ja niihinvalmistauduttaessa. Tä-män jälkeen päätös hy-väksyttiin EMYn halli-tuksessa ja sittemminEMYn edustajakokouk-sessa 1999. Tavoitteenaoli vahvistaa työehtoso-pimusten koordinaatiota ja estää ne-gatiivinen palkkakilpailu. Päätös oli joil-lekin eurooppalaisille ammattiliitoillevaikea, koska siinä samalla tuetaan kol-mikantaista sopimismenettelyä, ja ni-menomaan se oli liikaa niille, jotkavaativat ay-liikkeen täydellistä riippu-mattomuutta poliittisista puolueista.Enemmistölle eurooppalaisen palk-kanormin tavoite ja kolmikantainen so-pimismalli olivat kuitenkin helppojahyväksyä, ja erityisen helppoja ne oli-vat suomalaisille.

Eurooppalaisten keskusjärjestötasois-ten työmarkkinaosapuolten vuoropu-helu on lisääntynyt erityisesti viimeis-ten vuosien aikana, ja samalla se on

konkretisoitunut. Tämän yhteistyöntuotoksia ovat kolme työoikeudellistadirektiiviä, jotka koskevat vanhem-painlomia, osa-aikatyötä ja määräaikai-sia työsuhteita. Työmarkkinoiden kes-kusjärjestöillä on vahva asema Unio-nin tasolla, koska Komission on kuul-tava työmarkkinaosapuolia ennen kuinse tekee lainsäädäntöaloitteita sosiaa-lipolitiikan alalta.

Sektorikohtaisesti asia on aivan toi-sin. Tähän saakka esimerkiksi metal-lialalla eurooppalainen työnantajajärjes-tö WEM (The Employers’ Organisa-tion of the Metal Trades in Europe)on kieltäytynyt systemaattisesti kaikis-ta neuvotteluun vivahtavistakin tapaa-misista. Siltä osin olemme eläneet jon-kinlaista Tammikuun kihlauksen aikaa.Vuonna 2002 on työantajien suhtau-tumisessa kuitenkin tapahtunut pientämuutosta, mitä osoittaa se, että olem-me aloittaneet keskustelut koulutuk-sesta. Tämän vuoropuhelun aloitus on

merkittävä päänavaus,onhan se ensimmäinenkerta, kun osapuolet vi-rallisesti ainakin keskus-televat selkeästä työ-markkina-asiasta. Vieläei kuitenkaan voida pu-hua varsinaisesta neu-vottelusta tai vielä vä-hemmän osapuolia sito-van työehtosopimuksenvalmistelusta.

Mikä olisi Suomelle sopivapalkkanormi euro-oloissa?

Euroopan Metallityöntekijöiden Yhteis-järjestön (EMY) hyväksymä palkka-normi on suomalaisille entuudestaantuttu, perinteinen tulopolitiikan palkan-korotusten laskentamalli, jonka mukai-sesti palkkapolitiikan keskeiset rajoit-teet ovat kansainvälinen inflaatio jatyön tuottavuuden kasvu. Tämän kar-kean palkkanormin mukaisesti työn japääoman välinen funktionaalinen tu-lonjako pysyy ennallaan, kun työvoi-makustannukset (sopimuskorotuksetja liukumat, sosiaalivakuutusmaksut

sekä työajan lyhennyskorvaus) nouse-vat yhtä paljon kuin tuottavuuden kas-vuvauhdin ja inflaation summa. Jos so-siaalivakuutusmaksuja ei muuteta eikätyöaikaa lyhennetä, on työn ja pää-oman välisen tulonajon pitämiseksiennallaan reaalipalkkojen noustavayhtä paljon kuin työn tuottavuus kas-vaa. Metalliteollisuudessa tämä palk-kanormi on hyväksytty euro-oloihinsopivaksi.

Hyväksytyn palkankorotusmallin to-teutumista ja sen vaikutuksia sopimus-korotustavoitteiden määrittämiseen ontutkittu toistaiseksi varsin vähän, jo-ten asiasta on mahdotonta vetää pit-källe meneviä johtopäätöksiä. On var-sin todennäköistä, että palkankorotus-malli joutuu tulevaisuudessa kovaanpaineeseen, koska metalliteollisuudeneri toimialojenkin välillä on varsin suu-ria eroja tuottavuuden kasvussa ja yri-tysten kannattavuudessa. Palkankoro-tuksia mitoitettaessa joudutaan tällöinhelposti tilanteeseen, jossa sovittu ko-rotus pakottaa osan yrityksistä yltiöpäi-seen rationalisointiin, kun taas osa yri-tyksistä saa liiankin halvan ratkaisun,jonka tuloksena saattavat olla omista-jille jaetut suuret osingot tai yritysjoh-don mittavat optiot.

Koordinaatio edellyttää yh-teistä tietoa

Eurooppalaisessa metalliteollisuudenammattiyhdistysliikkeessä on pitkäänpuhuttu yhteisistä vähimmäistavoitteis-ta ja menettelytavoista, joilla niihinpäästään. Ensimmäinen merkittävämetallisektoria koskeva eurooppalainenvähimmäistavoite oli sopiminen yhtei-sestä työaikatavoitteesta, joka on 35viikkotuntia ja enintään 1750 tuntiavuodessa. Ylitöiden määrää pyritäänvähentämään huomattavasti alle direk-tiivin tason siten, että maksettavia yli-töitä voisi olla enintään 100 tuntia vuo-dessa.

EMYssä sovitut tavoitteet on myö-hemmin kirjattu myös Metallityöväenliiton liittokokouspäätökseksi. Tämäon hyvä esimerkki siitä, miten euroop-

Vielä ollaankaukana yleis-eurooppalaisistatyöehtosopimuk-sista niin liitto-kuin keskus-järjestötasollakin.


palaisten ammattiliittojen tavoitteetkäytännössä yhdenmukaistavat kansal-lisia päätöksiä. Se on osa harmonisoin-tia ja koordinointia, jota jo nyt tapah-tuu.

Eurooppalaiset metallialan ammat-tiliitot ovat jo pitkään rakentaneetomaa tietopankkia, Eucob@:a (Eu-ropean Collective Bargaining Infor-mation Network). Siitä tehtiin ensim-mäiset päätökset EMYn järjestämäs-sä 2. työehtosopimuskonferenssissavuonna 1996. Alusta alkaen on jou-duttu toteamaan tietopankin raken-tamisen vaikeudet ja suuret ylläpito-ongelmat. Ensimmäinen Eucob@-raportti julkistettiin 1999–2000.EMYn jäsenliitot uskovat tilastoinninvälttämättömyyteen, vaikka tietojenpäivittäminen ja niiden vertailtavuusovat vaikeasti ratkaistavia ongelmia.Internet ja sähköiset verkostot muut-tavat myös ay-liikkeen sisäistä tiedon-kulkua paljon nopeammaksi, reaali-aikaiseksi ja yli rajojen ulottuvaksi.Samalla se antaa uusia mahdollisuuk-sia koordinaatioon ja neuvottelutulos-ten läpinäkyvyyteen.

Palkkaeroista sopiminen onerittäin vaikeaa

Yksityisen ja julkisen sektorin palkko-jen välinen suhde on tulevaisuudessaentistäkin kuumempi kysymys. Se onkuin kuuma peruna, jota kukaan eiuskalla ottaa käteensä.

Teollisuudessa joudutaan jatkuvastitoteamaan kansainvälisen kilpailunasettamat rajoitukset, jotka estävät alo-jen välisen palkkakilpailun. Yhteisva-luutta on muuttanut tilanteen yksityi-selle sektorille vieläkin monimutkai-semmaksi ja vaikeammaksi, koskaenää ei ole mahdollista korjata virheel-listä palkkapolitiikkaa muutoin kuinpalkkoja alentamalla tai irtisanomallatyöntekijöitä, ja näitä vaihto-ehtojahanei kukaan haluaisi käyttää.

Julkisella sektorilla ei ole ulkoista ra-joitetta, jos vain palkankorotuksille löy-tyy riittävästi veronsa maksavia kan-salaisia. Suurilla korotuksilla on julki-

sellakin sektorilla tietysti voimakkaatrationalisointi- ja säästöseurauksensa,joita pitäisi pohtia samalla kun keskus-tellaan mahdollisista toisista, käytän-nössä teollisuuden maksukykyä suu-remmista korotustarpeista.

Oikean ja oikeudenmukaisen palk-kaeron määrittäminen on vaikea ky-symys. Periaatteessa on helppo tukeakaiken kattavaa työnarviointia ja vaa-tia sen mukaisia palkkaeroja vaikkakoko yhteiskuntaan. Asiaan perehty-neenä on kuitenkin myönnettävä, ettäkaiken kattavaa järjestelmää on hyvinvaikea rakentaa, ja siitä sopiminen oli-si sitäkin vaikeampaa.

Ainakin avoimella sektorilla on palk-kapolitiikassa jatkossakin sallittava se,että hyvin menestyvät yritykset voivatmaksaa enemmän kuin työehtosopi-musten vähimmäistasot määräävät.Kattosopimusten tekeminen teollisuu-teen on mahdotonta, ja se olisi epävii-sastakin. Työehtosopimusten minimitmuodostavat vähimmäistason, jollaturvataan kaikille alalla työskentelevil-le kohtuullinen palkkaturva ja taataanyrityksille tasaveroiset toimintaedelly-tykset.

Joustavia palkkaeriä tarvi-taan yhä

Teollisuuden toimialojen ja yritystenvälillä on aina ollut eroja tuottavuudenkasvussa ja kannattavuudessa. Palkka-politiikassa tämän huomioon ottami-nen on entistä monimutkaisempaa.Elektroniikka-alan poikkeuksellinenkehitys on metalliteollisuudessa uutta,joka hämärtää helposti kokonaisuudenarviointia.

Joustavat palkkaerät ovat tulevaisuu-dessakin välttämättömiä. Niitä tarvitaansekä alan sisäisten että eri alojen välis-ten tuottavuus- ja kannattavuuserojentakia ja myös otettaessa huomioon erisopimusalojen välisiä eroja. Teollisuu-dessa on pitkät kokemukset mm. tu-lospalkkioista, voittopalkkioista ja voi-tonjakoeristä. Niillä on pystytty mak-samaan suurempia palkkoja sellaisissayrityksissä, joissa tuottavuus tai kan-nattavuus on parantunut.

Ilman joustavia palkkaeriä joutuisim-me tyytymään tilanteeseen, jossa hy-vin menestyvät yritykset jakaisivat voi-toistaan entistä suuremman osan omis-tajille ja yritysjohdolle. Joustavat palk-

Jorma Löhmanin mielestä työllisyysnäkökohdat puoltavat jatkossakin keskitettyjä tulo-poliittisia ratkaisuja, joskin samalla on hyväksyttävä palkkarakenteiden korjaamisen viiväs-tyminen.

Kuv

a: M

etal

lityö

väen

Liit

to r

y/Jo

rma

Läh

man


kaerät ovat eräs keino pitää tulonjakopalkansaajille edullisempana.

Palkkarakenteiden uudistami-nen voidaan pitää erilläänyleiskorotusneuvotteluista

Palkkarakenteen muuttaminen on ainavuosien yhteistyön tulos. Sen onnistu-nut käyttöön ottaminen edellyttää pal-jon kokeiluja ja testausta. Uudistustaei voi käytännössä toteuttaa entisilläpalkkakustannuksilla. Se maksaa ainajonkin verran vaikka ta-voiteltaisiinkin kustan-nusneutraalia ratkaisua.Ahtaiden tulopoliittistensopimusten aikanapa lkkarakente idenmuutokset ovat käytän-nössä erittäin vaikeitaellei jopa mahdottomiatoteuttaa ilman, että ri-kotaan tiukkaa palkka-raamia. Uudistettuapalkkarakennetta käy-tetään kaikissa tapauksissa useita vuo-sia, ja sen epäonnistunut käyttöönottopilaa hyvänkin järjestelmän.

Palkkarakenteiden uudistaminen voi-si olla irrotettavissa varsinaisesta tulo-politiikasta. Liittokohtaisessa neuvot-telussa se on aina mukana, kun sovi-taan ratkaisun kustannusvaikutuksis-ta. Palkkarakenteiden uudistamisensalliminen voisi aktivoida niiden teke-mistä. Yleisestihän tiedetään, että mo-nien vääristymien ja epäoikeudenmu-kaisuuksien takana on nimenomaanvanhentunut tai huonosti ylläpidettypalkkarakenne. Monet jälkeenjäänei-syydet ja palkkakuopat olisivat jäänetsyntymättä, jos palkkarakenteita olisiuudistettu ajoissa ja jos olisi huoleh-dittu niiden jatkuvasta ylläpidosta.

Keskitettyjen ongelmat ja liit-tokohtaisten harmit

Keskitetty, liittokohtainen, koordinoi-tu vai jotain muuta ? Työehtosopimus-ten tekemisen malleja on riittävästi.

Tärkeintä on esittää kysymys, mitentoteutettava sopimuspolitiikka vaikut-taa työllisyyteen. Työllisyysvaikutustenriittävä huomioon ottaminen on vai-keaa heti, kun maan taloudellinen ti-lanne hiemankin helpottuu. Tässä suh-teessa tilanne on sama, neuvotellaansitten keskitetysti tai liittokohtaisesti,koordinoidusti tai ilman koordinaatio-ta.

Toteutetun sopimuspolitiikan todel-lisia työllisyysvaikutuksia on vaikeamitata, koska aina harjoitetaan vain yh-denlaista politiikkaa eikä ole käytettä-

vissä identtisissä olosuh-teissa käytettyä vertail-tavaa mallia. On vaikeaarvioida, vaikuttaakokeskitetty tulopolitiikkatyöllisyyteen myöntei-semmin vai kielteisem-min kuin liittokohtainenpalkkakilpailu maassa,jossa sopimusten teke-minen noudattaauseimmiten perinteistämallia, jonka mukaisesti

avoimen sektorin teollisuus neuvotte-lee työehtosopimukset ensin ja muutyrittävät sen jälkeen saada hiemanenemmän. Käytännössä on kuitenkinselvää, että keskitetyillä ratkaisuilla eivoida olennaisesti korjata sopimusalo-jen välisiä palkkaeroja tai muita ala-kohtaisia epäkohtia, jotka ovat useinseurausta monien vuosien kehitykses-tä.

Keskitettyjen työllisyyttä tukevien rat-kaisujen hintana on hyväksyttävä tiet-ty jäykkyys ja hitaus työehtosopimus-ten rakenteellisten korjausten tekemi-sessä. Voittopuolella on kuitenkin ta-saisempi ja solidaarisempi palkkakehi-tys, jolla saavutetaan yhteiskunnallisestioikeudenmukaisempi lopputulos. Liit-tokohtaisella sopimuspolitiikalla voi-daan jossakin määrin hoitaa alakoh-taisia ongelmia ja uudistaa sopimus-ten palkkarakenteita, mutta se johtaahelposti siihen, että vahvat ottavat mitäsaavat ja heikot joutuvat tyytymäänmurusiin. Seurauksena voi olla kova-kin palkkakilpailu. Toteutettava sopi-muspolitiikka kertoo samalla ammat-

tiyhdistysliikkeen sisäisistä arvoista javastaa kysymykseen, tuetaanko sopi-muspolitiikalla heikompiosaisia vai aje-taanko vain vahvempien, hyväosaistenja työssä olevien etuja.

Johtopäätökseksi jää, että keskitetyilläsopimusratkaisuilla on enemmänmyönteisiä vaikutuksia työllisyyteen jatalouteen kuin liittokohtaisilla ratkai-suilla, vaikka nämä olisivat koordinoi-tujakin. Liittokohtaisesti neuvoteltaessaei oteta riittävästi huomioon neuvotel-tavien sopimusten vaikutuksia työlli-syyskehitykseen eikä kansantalouteen-kaan. Liittokohtaiseen ja koordinoi-tuunkin sopimusratkaisuun liittyy väis-tämättä aina enemmän omien etujenajamista kuin keskitettyjen ja kattavi-en kokonaisratkaisujen tekemiseen.�

Joustavien palk-kaerien sallimi-nen mahdollistaamenestyvienyritysten tulostenjakamisen myöstyöntekijöille.


Euroalue talouspoliittisena järjestel-mänä on erityislaatuinen. Koko alueenrahapolitiikasta päättää yhteinen, riip-pumaton keskuspankki EKP. Muu ta-louspolitiikka kuuluu kansalliseen pää-täntävaltaan. Euroalue on taloudellises-ti niin epäyhtenäinen ja sen taloudelli-

nen rakenne, suhdannekehitys sekätalouspolitiikan tavoitteet poikkeavatalueen eri maissa niin paljon toisistaan,että talouspoliittinen päätöksenteko onperusteltua jättääkin huomattavin osinkansallisen päätäntävallan piiriin. Muttaon toisaalta otettava huomioon, että

Jukka PekkarinenJohtajaPalkansaajien tutkimuslaitos

Finanssi-politiikan roolieuroalueella

EKP:n harjoittama rahapolitiikka

on tehokas väline koko

euroaluetta kohtaavien suhdan-

nevaihteluiden tasoittamiseen.

Maakohtaisiin häiriöihin voidaan

vastata kansallisella finanssi-

politiikalla, mutta se tulee

tarvittaessa koordinoida raha-

politiikan ja muiden maiden

finanssipolitiikan kanssa.

Jukka Pekkarinen jatkaa lehtemme edellisessä numerossa aloit-tamaansa euroalueen talouspolitiikan analysointia keskittyentällä kertaa finanssipolitiikkaan ja sen koordinaatioon rahapo-litiikan kanssa.


kansalliset talouspoliittiset päätöksetvoivat vaikuttaa euroalueen muidenmaiden taloudelliseen tilanteeseen.Tätä toimiensa välillistä vaikutusta yk-sittäiset maat eivät ota omassa päätök-senteossaan välttämättä huomioon.Tästä syntyy tarve rahapolitiikkaa laa-jempaan talouspolitiikan yhteensovit-tamiseen.

Rahapolitiikka on tehokasta,finanssipolitiikan tehotontakoko euroalueen kannalta …

Talouspolitiikan yhteensovittamistakoskevien kysymysten arviointi edel-lyttää jäsenneltyä kuvaa siitä, mitensuhdannepolitiikan eri välineet vaikut-tavat euroalueen oloissa. Tältä kannaltaon olennaista, että euro on kelluva va-luutta. Valuuttakohtai-siin korkoeroihin her-kästi reagoivat pää-omanliikkeet ja euronkelluminen merkitsevättällöin sitä, että euroalu-een kokonaiskysynnänmäärää voidaan säädel-lä tehokkaasti nimen-omaan rahapolitiikalla.Finanssipolitiikka on sensijaan tehotonta kokoeuroalueen kokonaisky-synnän säätelyn kannal-ta.

Rahapolitiikan tehokkuuden ymmär-tämiseksi voidaan ajatella vaikka las-kukautta. Jos keskuspankki keventäärahapolitiikkaa alentamalla ohjauskor-koa, piristyy kotimainen kysyntä ylei-sen korkotason laskun ansiosta. Muttarahapolitiikan keventäminen vaikuttaakokonaiskysyntään suotuisasti toista-kin kautta. Rahoitussijoitukset nimit-täin hakeutuvat kotimaisen korkota-son alenemisen takia paremman tuo-ton perässä ulkomaille. Tämän seu-rauksena euro devalvoituu. Hintakil-pailukyvyn näin parantuessa vienti kas-vaa ja tuonti supistuu. Kokonaiskysyntälisääntyy siten sekä koron alennuksenettä euron ulkoisen arvon heikkene-misen seurauksena.

Vapaat pääomanliikkeet ja kelluvavaluutta tekevät toisaalta finanssipoli-tiikasta tehottoman kokonaiskysynnänsäätelyn välineen. Jos kuvitteellinen eu-roalueen hallitus kasvattaisi budjettiali-jäämää ja lisäisi lainanottoaan julkisenkysynnän lisäysten rahoittamiseksi, ko-hoaisi korkokanta. Yksityinen kysyntäsupistuisi. Rahoitussijoituksia valuisimaahan ulkomailta korkeamman kor-kotuoton houkuttelemana. Tämän seu-rauksena euro revalvoituisi ja hintakil-pailukyky huononisi. Elvyttävän finans-sipolitiikan vaikutusta kokonaiskysyn-tään söisivät siis pois sekä yksityisenkysynnän supistuminen että viennin vä-heneminen ja tuonnin kasvu. Elvyttä-vän finanssipolitiikan seurauksena oli-si ääritapauksessa vain korkokannanja valuutan ulkoisen arvon kohoami-nen, julkisen velan kasvu sekä yksityi-

sen kysynnän vähenemi-nen julkisen kysynnänkasvua vastaavalla mää-rällä. Kokonaiskysynnänmäärä ei sen sijaan kas-vaisi lainkaan.

… mutta finanssi-politiikka on teho-kasta kansallisellatasolla

Koko euroaluetta ajatel-len rahapolitiikka sopii siis euron kel-luessa hyvin suhdannepolitiikan kei-noksi, finanssipolitiikka ei. Euroalue onkuitenkin siitä erikoinen talouspoliitti-nen kokonaisuus, että sillä ei ole yh-teistä budjettia eikä yhteistä finanssi-politiikkaa. Finanssipolitiikka on kan-sallista.

Tätä euroalueen erityislaatua koros-taa se, että finanssipolitiikan vaikutuk-set osoittautuvat ristikkäisiksi toisaaltakoko euroalueen, toisaalta yksittäisenjäsenmaan kannalta. Vaikka finanssi-politiikka on tehotonta koko euroaluet-ta ajatellen, on se yksittäisen jäsenmaankannalta tehokas kokonaiskysynnänsäätelyn väline.

Miten syntyy tällainen epäsymmetriafinanssipolitiikan kansallisten ja euro-

alueen laajuisten vaikutusten välillä?Jos yksittäinen euroalueen maa keven-tää finanssipolitiikkaansa, eivät euronulkoinen arvo tai euroalueen korko-kanta juurikaan muutu. Nehän mää-räytyvän koko euroalueen, eivät yk-sittäisen maan tasolla. Raha- ja valuut-tamarkkinoiden reaktiot eivät siis syökansallisen finanssipolitiikan tehoa sa-malla tavoin kuin euroalueen kuvitteel-lisen hallituksen muuttaessa budjetti-politiikkaansa.

Mutta muiden euromaiden tilannevoi toisaalta muuttua, kun yksi jäsen-maa säätää finanssipolitiikkansa uu-teen uskoon. Asetelma on periaattees-sa nollasummapeli. Jos kerran finans-sipolitiikka ei vaikuta lainkaan koko-naiskysyntään koko euroalueen tasol-la, on muiden maiden kokonaiskysyn-nässä tapahduttava kokonaisuutenaottaen vastakkaissuuntainen muutoskuin finanssipolitiikkaansa muutta-neessa maassa A. Jos siis vaikka maaA muuttaa budjettiaan elvyttäväksi,kasvaa kokonaiskysyntä maassa Amutta pienenee vastaavalla määrällämuissa euroalueen maissa. Tämä osi-en vaihtuminen toteutuu siten, ettäeuroalueen korko kohoaa ja euro vah-vistuu tarvittavassa määrin. Maan Atuonti kasvaa ja lisää ensi vaiheessakysyntää muissa euroalueen maissa.Mutta korkotason nousu ja euronvahvistuminen muuttavat tämän edunniiden kannalta tappioksi. Maa A onainoa, jossa sen oman finanssipolitii-kan vaikutus kokonaiskysyntään jääpositiiviseksi.

Kansallinen finanssipolitiikkasopii maakohtaisten häiriöi-den torjuntaan

Maan omalla, kansallisella finanssipoli-tiikalla tulisi siis olla keskeinen rooli pel-kästään kyseiseen maahan rajoittuvaneli epäsymmetrisen kysyntähäiriön pus-kuroinnissa. Se on tehokas kansallisentalouspolitiikan keino. Jos toisaalta ky-symyksessä on puhdas maakohtainenhäiriö, sen puskurointi maan omalla fi-nanssipolitiikalla on eduksi myös euro-

Koko euroalueenyhteinen finanssi-poliittinen elvytysei ääritapauksessalisäisi lainkaankokonaiskysyntääeikä työllisyyttä.


alueen muiden maiden kannalta. Se näetestää häiriön leviämisen muihin euro-alueen maihin. Jos maassa A kokonais-kysyntä vaikka kasvaa liiaksi (esimer-kiksi kuluttajien riehaannuttua kulutus-juhlaan) mutta maa A torjuu suhdan-teiden ylikuumenemisen kiristämällä fi-nanssipolitiikkaansa, se samalla myösestää kysyntähäiriön leviämisen omantuontinsa kasvun välityksellä euroalu-een muihin maihin. Epäsymmetristenhäiriöiden tapauksessa finanssipolitiikanvaikutusten nollasummapeli toimii siisyhteiseksi eduksi.

Ennen yhteiseen rahapolitiikkaan siir-tymistä esitettiin yleisesti, että EU:llepitäisi luoda yhteinen, esimerkiksi unio-nille maksetuin veroin rahoitettu tu-lonsiirtojärjestelmä, jolla muista poik-keaviin vaikeuksiin joutunutta jäsen-maata voitaisiin auttaa. Tällaista ylikan-sallista siirtojärjestelmää ei syntynyt.Näyttää siltä, ettei sitä tarvitakaan.Kansallinen finanssipolitiikka voi senkorvata. Se on luultavasti myös jous-tavampi ja paremmin hallittavissa kuinjokin yhteisen päätöksenteon piirissäoleva tasausjärjestelmä.

Eri asia on, että EU:n piirissä on kat-sottu viisaaksi rajoittaa kansallisen fi-nanssipolitiikan liikku-mavaraa julkisen talou-den alijäämälle ja velalleasetetuin rajoituksin.Näiden rajoitusten mie-lekkyyttä on paikallaanpohtia vasta sen jälkeen,kun ensiksi on jäsennel-ty kysymystä siitä, mil-laisissa oloissa euroalu-een yhteinen etu edellyt-tää jäsenmaiden finans-sipolitiikan koordinaa-tiota ja millaisia vaikeuksia tähän koor-dinaatioon liittyy.

Finanssipolitiikan koordinaa-tio tarpeen, kun euroaluettakohtaa yhteinen suhdannehäi-riö

Muodostamamme pelkistetty kuva eu-roalueen talouspolitiikasta merkitsee,että koko euroaluetta koskevaan suh-dannehäiriöön tulisi reagoida rahapo-

litiikalla. Yhteisesti sovitustafinanssipoliittisesta operaati-osta ei toisaalta ole apua täl-laisen häiriön torjunnassa. Seei auttaisi euroalueen koko-naiskysynnän vakauttamisessavaan olisi vain omiaan vääris-tämään alueen korkokantaa,euron ulkoista arvoa sekä ko-konaiskysynnän rakennetta.Euroalueen talouspolitiikanyksinkertaistettu resepti siison, että rahapolitiikkaa pitäisikäyttää yhteisten suhdanneon-gelmien hoitoon, kansallista fi-nanssipolitiikkaa taas maakoh-taisten häiriöiden torjuntaan.

Tämä yhteisen edun mukai-nen menettely voi olla käytän-nössä vaikeasti toteutettavissa.Kansallisen finanssipolitiikanvaikutusten epäsymmetriaomin ja naapurin silmin kat-sottuna merkitsee näet sitä,että laajavaikutteisen taloudel-lisen häiriön tapahtuessa syn-

tyy euroalueen yksittäiselle maalle hou-kutus livetä rivistä. Jos euroaluetta

kohtaa kysynnän lasku,voi maa, joka ehtii en-simmäisenä keventääomaa finanssipolitiikka-ansa, yrittää sysätä vai-keudet muiden kannet-tavaksi. Mutta kun kaik-ki maat yrittävät ehtiäkeventämään finanssi-politiikkaansa ennenmuita, on seurauksenavain korkotason nousuja euron vahvistuminen.

Suhdannetilanne vain pahenee. Fi-nanssipolitiikan tehokas koordinaatioolisi yhteisen edun mukaista. Jos sitäei saada aikaan vaan kukin maa toimiiomin päin, on lopputulos kaikkein kan-nalta huono.

Toimiiko finanssipolitiikankoordinaatio käytännössä?

Kansallisella finanssipolitiikalla tulisireagoida puhtaasti maakohtaisiin häi-

Maakohtaisenhäiriön torjuminenkansallisellafinanssipolitiikallaestää myös senleviämisen muihinmaihin.

Kuv

a: P

etri

Kuo

kka

/ Gor

illa


riöihin, mutta koko euroaluetta kos-kevien suhdannehäiriöiden tapauksessaolisi jäsenmaiden budjettipolitiikkaapyrittävä koordinoimaan sovittujentulo- ja menoperusteiden säilyttämisek-si. Miten hyvin euroalueelle hahmot-tuva finanssipoliittinen järjestelmä tu-kee pyrkimyksiä tällaisen toimintare-septin vakiinnuttamiseksi? Finanssipo-litiikan koordinointi perustuu lähinnäMaastrichtin sopimukseen sekä kasvu-ja vakaussopimukseen. Maastrichtinsopimuksen lähentymiskriteerit asetta-vat talous- ja rahaliiton kolmanteenvaiheeseen liittymiselle ehdoksi, ettämaan julkisen velan olisi oltava kor-keintaan 60 % bruttokansantuottees-ta ja julkisen talouden rahoitusalijää-män puolestaan alle 3 % bruttokan-santuotteesta. Näiden määräysten tar-koituksena on turvata ennen kaikkeajulkisen talouden vakavaraisuus yhtei-seen rahaan siirtyvissä maissa. Näinhalutaan estää se, että mikään euro-

alueen maa ajautuisi julkisen talouten-sa rahoittamisessa sellaisiin vaikeuksiin,jotka vaatisivat EKP:n väliintuloa jaheikentäisivät siten yhteisen rahapoli-tiikan uskottavuutta. Tämä Maastrich-tin sopimuksen vaatimus korostaa ta-lous- ja rahaliiton jäsenyyden edelly-tyksenä nimenomaan julkisen velanhallittavuutta, joka on yhteisen raha-politiikan uskottavuuden kannalta vält-tämätöntä.

EMUn kolmannen vaiheen lähesty-essä Maastrichtin sopimuksen sovel-tamisessa alettiin julkisen velan sijastapainottaa julkisen talouden vuotuisellealijäämälle asetettua rajoitusta (alle 3prosenttia BKT:sta). Se oli käytännössäratkaisevassa osassa kolmanteen vai-heeseen siirtyviä maita valittaessa. Vuo-tuinen budjettialijäämä alkoi näin saa-da itsenäisen aseman euroalueen jäsen-maiden finanssipolitiikan monenkeski-sessä arvioinnissa. Taka-alalle jäi senäkökohta, että budjettialijäämän taso

muuttuu taloudellisen tilanteen vaih-telujen seurauksena paljon vuodestatoiseen, vaikka itse budjetin tulo- jamenoperusteet sekä julkisen taloudenpitkän ajan kestävyys pysyisivät ennal-laan.

Kolmanteen vaiheeseen siirryttäessänäytti vuosittaisen budjettialijäämänmerkitys korostuvan entisestään. Saksavaati, että 3 prosentin alijäämäkritee-ristä pidetään kiinni myös kolmannenvaiheen käynnistyttyä. Tämä vaatimuspysyvän ”vakauskulttuurin” luomises-ta talous- ja rahaliittoon johti ns. va-kaus- ja kasvusopimuksen solmimiseenv. 1997 ennen EMUn kolmannen vai-heen käynnistymistä. Tähän sopimuk-seen sisältyy tarkennus Maastrichtinsopimuksen mukaiseen liiallisen alijää-män menettelyyn. Maa voidaan minis-terineuvoston päätöksellä tuomita sak-koihin, jos sen budjettialijäämä ylittää3 prosenttia bruttokansantuotteesta il-man että kokonaistuotanto olisi samalla

Liiallisen alijäämän menettely ja vakaus- ja kasvusopimus

Liiallisten alijäämien menettelyn mukaan jäsenmaiden jul-kisyhteisöjen (valtion, kuntien ja sosiaaliturvarahastojen) yh-teenlasketun velan suhde bruttokansantuotteeseen ei saa ylit-tää 60 prosenttia ja niiden rahoitusalijäämän suhde brutto-kansantuotteeseen saa olla enintään 3 prosenttia. Näihin vii-tearvoihin liitettiin eräitä varauksia. Vakaus- ja kasvusopi-muksen mukaan Ecofin-neuvosto voi vaatia jäsenvaltiota oi-kaisemaan liiallisen alijäämänsä, ja jollei näin tapahdu, se voimäärätä jäsenvaltion tekemään yhteisölle korottoman talle-tuksen, joka voi muuttua sakoksi. Nämä voivat olla 0,2–0,5 %kyseisen maan BKT:stä. Liiallisten alijäämien menettelyä eikuitenkaan käynnistetä, mikäli 3 %:n viitearvo ylittyy vaka-van taantuman takia ja tietyt lisäehdot toteutuvat.

Oheisesta kuviosta näkyy, että BKT:n kasvu lisää rahoitus-ylijäämää, kun budjettiautomatiikka paisuttaa verokertymääsekä vähentää mm. työllisyys- ja sosiaalimenoja. Mitä voi-makkaampi on automatiikka, sitä jyrkempi on tätä yhteyttäkuvaava suora AA. Päätösperäiset veronkiristykset tai julkis-ten menojen supistukset siirtävät tätä suoraa vasemmalle.YP on potentiaalisen tuotannon taso, joka voidaan tässä tul-kita suhdanteista riippumattomaksi, keskimääräiseksi koko-naistuotannoksi, joka kasvaa pitkällä aikavälillä. Julkinen ta-lous on rakenteellisessa tasapainossa suoran AA leikatessavaaka-akselin YP:n tasolla. Suora MM kuvaa Maastrichtin alijäämäkriteeriä, jossa sallittu alijäämä saa olla enintään 3 %BKT.stä. Suoran AA mukaisella finanssipolitiikalla BKT saa supistua enintään pisteeseen X saakka ilman, että alijäämä meneeliialliseksi. Voimakkaampaa automatiikkaa edustavalla suoralla BB BKT:n supistumisen on jäätävä pienemmäksi, enintäänpisteen Y tasolle. Suoralla A’A’ finanssipolitiikka on niin kireää, että vallitsee rakenteellinen ylijäämä. BKT voi tällöin supistuaenemmän kuin suoran AA tapauksessa, pisteen Z mukaiselle tasolle saakka.

M

ZYX

YP

B

A1

A

BKT0

A1

A

B

Alijäämä

Ylijäämä

-

+

M


alentunut poikkeuksellisenpaljon.

Vakaus- ja kasvusopimuk-sessa varsinaisen alijäämära-jan rinnalle kohosi vaatimus,että EU-maat pitävät julki-sen taloutensa tasapainoise-na tai ylijäämäisenä ”keski-pitkällä aikavälillä”. Tällai-sen ylijäämän saavuttaminenmerkitsisi sitä, että jäsenmai-den riski joutua liiallisen ali-jäämän menettelyn piiriinolisi ainakin normaalien suh-dannevaihteluiden oloissaaika pieni.

Maakohtaisiin vakausoh-jelmiin perustuvassa jäsen-maiden finanssipolitiikanyhteisessä seurannassa kes-kipitkän ajan ylijäämänvaatimusta on korostettuentisestään. Alettiin puhuajulkisen talouden raken-teellisen ylijäämän tavoit-teesta erotukseksi taloudel-lisen tilanteen mukana vuo-sittain vaihtelevasta toteu-tuneesta jäämästä. Huo-miota ruvettiin kiinnittä-mään siihen, että riittävänsuuri rakenteellinen ylijää-mä sallii budjetin tasapai-noa suhdannetilanteen mu-kaan heiluttavan automatii-kan toimia ilman vaaraa 3prosentin alijäämärajan ylittämisestä.Komissio laskelmissa arvioitiin maa-kohtaisesti, kuinka suuri tällaisen ra-kenteellisen ylijäämän on oltava.Useimpien maiden kohdalla budjetinrakenteellinen tasapaino osoittautuiriittäväksi. Esimerkiksi Suomen jaRuotsin tapauksissa pidettiin kuiten-kin tarpeellisena julkisen taloudenhuomattavaa rakenteellista ylijäämäänäiden maiden suuren suhdanneherk-kyyden sekä voimakkaan budjettiau-tomatiikan takia.

1990-luvun loppuvuosina laadittujenvakausohjelmien perusteella arvioitiin,että useimmat jäsenmaat pääsisivätrakenteellisesti tasapainoiseen julkiseentalouteen vuonna 2002. Tähän liitty-

en valtiovarainministerit sopivat Gö-teborgin huippukokouksen yhteydes-sä viime kesäkuussa, että vakausohjel-mien arvioinnissa voidaan ottaa huo-mioon budjettiautoma-tiikan edellyttämä jous-to sellaisten maidenkohdalla, jotka ovat saa-vuttaneet rakenteellisenbudjettiylijäämän tavoit-teen.

Neuvoston viime vuo-den lopulla Irlannille an-tamaa varoitusta liianekspansiivisesta finanssipolitiikasta voipitää finanssipolitiikan koordinaatio-pyrkimysten laajennuksena. Käytän-nössä kriittisin tilanne vakaan finans-

sipolitiikan linjausten pitä-vyyden osalta syntyy näetkoko euroaluetta koskevannoususuhdanteen aikana.Kun verotulot kasvavat, onyksittäisen maan kannaltahoukuttelevaa käyttää tilai-suutta poliittisesti hyväk-seen alentaakseen veroja tailisätäkseen julkisia menoja.Mutta jos kaikki maat toi-mivat tällä tavalla, on seu-rauksena korkotason nou-su, julkisen talouden raken-teellisen tasapainon heikke-neminen sekä raha- ja fi-nanssipolitiikan välisensuhteen vääristyminen kokoeuroalueella. Kun kerran Ir-lanti oli keskellä noususuh-dannetta muuttamassa fi-nanssipolitiikkaansa aiem-min ilmoittamaansa kevy-emmäksi, pidettiin varoitus-ta tarpeellisena, vaikkamaan budjettitasapaino olipaljon vahvempi kuin vaka-us- ja kasvusopimuksenbudjettialijäämälle asetta-mat rajoitukset sinänsäedellyttivät. Edellä käsitel-tyjen näkökohtien valossatällainen päättely oli joh-donmukainen.

Vielä viime vuonna näyt-ti kaiken kaikkiaan siltä,

että finanssipolitiikalle oli löytymäs-sä talous- ja rahaliiton oloissa kokolailla luonteva rooli. Kun päävastuukoko euroalueen stabilisaatiosta kuu-

luu rahapolitiikalle,varsinaisiin yhteisiin fi-nanssipoliittisiin toi-menpideohjelmiin eiole tarvetta. Finanssi-politiikan koordinaati-on tavoitteena on tu-kea jäsenmaiden bud-jettien pitämistä va-kaalla ja ennustettaval-

la kannalla. Tämä ei estä sitä, että jul-kisen talouden automatiikka pusku-roi maakohtaisia häiriöitä. Kun julki-sen talouden rakenteellinen tasapai-

Kuv

a: M

ikae

l And

erss

on /

Gor

illa

Rakenteellinenbudjettiylijäämäluo lisätilaaautomatiikalle.


no on hyvä, voidaan kansallista fi-nanssipolitiikkaa vakavien kansallis-ten häiriöiden tapauksessa vielä tehos-taa budjetin tulo- ja menoperusteitamuuttamalla. Vakaus- ja kasvusopi-muksen vanhakantaista, vuotuistenalijäämien rajoittamiseen keskittyvääfinanssikameralismia oli onnistuttulieventämään.

Saksan tapaus

Viime vuonna saavutettuun yksimieli-syyden paratiisiin oli jäänyt lymyämäänyksi käärme. Lähinnä suurten EU-mai-den julkisen talouden alijäämä oli ka-ventunut 1990-luvunloppuvuosina hyvin hi-taasti. Vakausohjelmienkäsittelyssäkin oli arvi-oitu, että Saksa, Ranska,Italia sekä Portugali saa-vuttaisivat tavoitteeksiasetetun rakenteellisentasapainon vasta vuosi-na 2003–2004. Niille eitästä syystä oltu valmii-ta myöntämään saman-laista joustavuutta bud-jettiautomatiikan suhteen kuin budjet-titasapainoltaan vahvemmille maille.

Taloudellisen kasvun yllättävä pysäh-tyminen viime vuonna kärjisti tätä läh-tökohtatilanteiden erilaisuuden ongel-maa. Verotulojen supistumisen takiajulkisen talouden alijäämä alkoi vajotaSaksassa ja Portugalissa lähelle kolmeaprosenttia bruttokansantuotteesta.Tästä syystä komissio esitti tämän vuo-den alussa ministerineuvostolle, ettänäille maille annettaisiin vakaus- ja kas-vusopimuksen mukainen ennakkova-roitus. Saksa sai neuvostossa aikaansuurten maiden yksimielisyyden siitä,että ennakkovaroitus jätettäisiin anta-matta.

Oli jouduttu tilanteeseen, jossa tar-jolla oli vain huonoja vaihtoehtoja.Saksan kohdalla voi puhua vaikeasta,yhdentymisen taloudellisiin seurauksiinliittyvästä maakohtaisesta häiriöstä.Tällaista taustaa vasten olisi finanssi-politiikan kiristäminen laskukauden ai-

kana nurinkurista. Niin kuin edellä onkäynyt ilmi, se ei palvelisi myöskäänmuiden euroalueen maiden etua. Vaik-ka ennakkovaroitus sinänsä ei olisi fi-nanssipolitiikan kiristämistä edellyt-tänytkään vaan merkinnyt lähinnä huo-mion kiinnittämistä budjettialijäämänongelmaan, olisi se voinut vääristää ta-louspoliittista keskustelua. Ennakkova-roitus olisi ollut Saksan kannalta myöspoliittisesti kiusallinen.

Toisessa vaakakupissa painoi talous-politiikan yhteisen seuranta- ja valvon-tajärjestelmän uskottavuus. Varoituk-sesta pidättäytyminen olisi vakaus- jakasvusopimuksen kirjaimesta kiinni pi-tämistä vaativien mielestä merkinnyt

oven avaamista sellaisel-le piittaamattomuudelleyhteisesti sovituista pe-lisäännöistä, että tienpäässä olisi ennen pitkääyhteisen rahapolitiikanuskottavuuden heikke-neminen, korkotasonkohoaminen ja euronkrooninen heikkous.

Kiistaan löytyi ministe-rineuvostossa kompro-missi. Varoitus jätettiin

antamatta. Vastapainoksi Saksa ja Por-tugali sitoutuivat toimiin välttääkseenalijäämän kohoamisen sakkorajalle 3prosenttiin BKT:sta sekä saavuttaak-seen rakenteellisen tasapainon vuon-na 2004. Ennakkovaroituksen järjes-telmää ei liioin heitetty vastaisuuttaajatellen romukoppaan.

Tilanne ei kuitenkaan ole ohi. Sak-san talouden näkymät ovat yhä har-maat. Arviota julkisen talouden alijää-mästä viime vuonna on äskettäin kor-jattu alaspäin lähemmäksi kriittistäkolmen prosentin rajaa. Ei ole pois-suljettu, että raja ylittyy tänä vuonna,jos toiveet laskusuhdanteen päättymi-sestä osoittautuvat turhiksi. Tuolloinjäljellä olisivat entistä huonommat vaih-toehdot. Ministerineuvosto joutuisipohtimaan liiallisen alijäämän menet-telyn käynnistämistä Saksaa vastaan.Tämän prosessin yhtenä lopputulok-sena voisi olla Saksalle langetettu sak-ko. Saksan talouspolitiikka olisi puo-

lestaan entistä vaikeammassa välikä-dessä nurinkuriseen suhdannereakti-oon painostavan vakaus- ja kasvuso-pimuksen sekä maan heikon taloudel-lisen tilanteen välillä.

Vakaus- ja kasvusopimukses-sa on valuvika

On vaikea välttää johtopäätöstä, ettävakaus- ja kasvusopimuksessa on va-luvika. Se korostaa liiaksi vuosittain to-teutuvaa, suhdanteille herkkää alijää-mää suhdannetilanteesta riippumatto-man rakenteellisen alijäämän tai julki-sen velan tason sijasta. Sopimus voivaikeina laskukausina edellyttää finans-sipolitiikalta nurinkurisia reaktioita. Seon toisaalta riittämätön perusta tar-peellisen finanssikurin ylläpitämiseksinoususuhdanteen aikana.

Ei vain ole helppo sanoa, miten so-pimus olisi jälkikäteen parhaiten kor-jattavissa. Englannin valtiovarainminis-teri Gordon Brown ehdottaa, että so-pimuksessa pitäisi antaa enemmänpainoa suhdannetilanteelle, valtion ve-lan määrälle sekä julkisten investointi-en tasolle. Englannin omissa finanssi-politiikan pelisäännöissä otetaankinhuomioon toisaalta julkisten investoin-tien määrä pysyvästi hyväksyttävään ali-jäämään vaikuttavana tekijänä, toisaal-ta suhdannetilanne tämän ”kultaisensäännön” mukaisen alijäämän ympä-rillä tapahtuvien vaihteluiden aiheutta-jana. Mutta monet ovat sitä mieltä,että Englannin finanssipolitiikan peli-säännöt eivät ole kovinkaan läpinäky-viä. EU on järjestelmänä itse niin mo-nimutkainen ja sisäisille kiistoille altis,että se tarvitsee yksiselitteisempiä pe-lisääntöjä.

Pienempi korjaus löytyy komissionsuosimasta vakaus- ja kasvusopimuk-sen tulkinnasta. Myös ministerineuvos-ton Saksan ja Portugalin suhteen äs-kettäin tekemä päätös on linjassa senkanssa. Joustavuuden lisäämiseksi saat-taa riittää, että muita suurempien bud-jettialijäämien jäsenmaat sitoutuvat yk-siselitteisesti rakenteellisen budjettita-sapainon saavuttamiseen keskipitkällä

EMUn vakaus- jakasvusopimus onliian ahdasvaikeissa taantu-missa ja liianlöysä noususuh-danteissa.


ajalla. Jos edessä on nopean taloudel-lisen kasvun vuosia, olisi kaikkien kan-nalta eduksi, että EU terästäisi finans-sipolitiikan koordinaatiota patistamal-la jäsenmaitaan rakenteellisen budjet-tialijäämän pienentämiseen juuri täl-löin. Talouspolitiikan yhteisten peli-sääntöjen soveltamisala laajenisi näinvapaamatkustuksen houkuttelevuudenkannalta kriittisimpään noususuhdan-teeseen. Samalla vakaus- ja kasvuso-pimuksen ongelmallisin yksityiskohta,liiallisen alijäämän menettelyn käynnis-tävä budjettivajeen alaraja (3 %BKT:sta) etääntyisi. Mutta jos Euroo-passa jatkuvat taloudellisesti laihat vuo-det, Saksan umpikuja voi toistua use-amman maan kohdalla.

Tarvitaanko myös rahapolitii-kan ja finanssipolitiikan vä-lillä koordinaatiota?

Kiistanalaisempi kuin konsanaan jäsen-maiden finanssipolitiikan koordinoinnintarve on kysymys raha- ja finanssipoli-tiikan keskinäisestä koordinoinnista.Maastrichtin sopimus jättää raha- ja fi-nanssipolitiikan yhteensovittamistarpeenosalta sijaa eri tulkinnoille. Sen lähtö-kohtana on EKP:n autonomia ja riip-pumattomuus poliittisista päätöksente-kijöistä. Toisaalta siinä säädetään, ettärahapolitiikassa on otettava inflaatiota-voitteen ohella – ja tätä vaarantamatta– huomioon myös talouspolitiikan muuttavoitteet. Sopimuksessa on täsmennet-ty EKP:n johdon sekä EU:n parlamen-tin, neuvoston ja komission keskinäi-sistä kuulemis-, läsnäolo-oikeus ja ra-portointimenettelyistä, jotka voivat pal-vella raha- ja finanssipolitiikan yhteen-sovittamista.

EU:n toimielimet ovat suhtautuneetraha- ja finanssipolitiikan yhteensovit-tamiseen pidättyvästi. EKP torjuu senrahapolitiikan uskottavuutta vaaranta-vana ja eri toimielinten vastuusuhteitahämärtävänä menettelynä. Koordinaa-tiota eivät ole aktiivisesti pitäneet esillämyöskään neuvosto tai komissio.

Asiantuntijoiden keskuudessa on eu-roalueen talous- ja finanssipolitiikan yh-

teensovittamisen tar-peesta ollut esillä vas-takkaisia kantoja. Joi-denkin mielestä riit-tää, että rahapolitiik-ka keskittyy inflaatio-tavoitteen saavutta-miseen ja finanssipo-litiikka huolehtii jul-kisen talouden kestä-vyydestä. Toistenmielestä taas sopivantason saavuttaminenesimerkiksi euron ul-koisen arvon, korko-tason, kokonaisky-synnän rakenteen,investointiasteen javaihtotaseen osaltaedellyttää raha- ja fi-nanssipolitiikan yh-teensovittamista.

Mitä raha- ja finans-sipolitiikan koordi-naation tarpeesta sa-noo edellä käyttä-mämme yksinkertai-nen asetelma, jokakärjistää äärimmil-leen näiden kahdeneri politiikkavälineenvaikutuserot? Siinä-hän euroalueen ko-konaiskysynnän ta-soon vaikuttaa euronkelluessa vain raha-politiikka. Finanssipolitiikka on tässäsuhteessa tehotonta. Finanssipolitiikanyhteisviritys koko euroalueen mitassavaikuttaa silti korkotasoon, euron ul-koiseen arvoon, kokonaiskysynnän ra-kenteeseen sekä vaihtotaseeseen. Kan-sallinen finanssipolitiikka on toisaaltatehokasta yksittäisen maan kokonais-kysynnän säätelyssä. Sen käyttö puh-taasti maakohtaisen häiriön torjuntaanon myös koko euroalueen yhteinenetu.

Tällainen raha- ja finanssipolitiikanvaikutusten kaksijakoisuus vähentääniiden keskinäisen koordinaation tar-vetta. Koko euroalueen vakaudesta voi-daan huolehtia parhaiten rahapolitiikal-la. Finanssipolitiikan osalta riittää, että

jäsenmaiden budjettien rakenteellinentasapaino pysyy sovitulla tasolla. Bud-jettiautomatiikka voi toimia. Vakavanmaakohtaisen häiriön kohteeksi jou-tuvan maan oma budjetti voi reagoidamyös päätösperäisin kansallisin toimin.

Mutta tämäkin, talouspolitiikan on-gelmat pienimmilleen pelkistävä ase-telma jättää nurkan auki raha- ja fi-nanssipolitiikan koordinoinnille. Mitäsuurempi epäselvyys rahapolitiikan re-aktioista vallitsee ja mitä enemmän fi-nanssipolitiikan päättäjät epäilevät sitä,että EKP toimii yhteisten häiriöidentorjumiseksi, sitä suurempi finanssi-poliittisen välistävedon riski on. Joson epäuskoa vaikka siitä, keventääkökeskuspankki rahapolitiikkaa alueel-

Jukka Pekkarinen näkee euroalueen luontevana talouspoliitti-sena työnjakona sen, että EKP:n rahapolitiikka reagoi yhteisiinja kansallinen finanssipolitiikka maakohtaisiin häiriöihin sa-malla kun palkkaneuvottelut sovitetaan kansallisesti koordi-noiden yhteen EKP:n inflaatiotavoitteen kanssa.


le yhteisen laskukauden aikana riittä-västi, on euroalueen mailla houkutuskeventää budjettiaan. Tällaisten suun-nitelmien olemassaoloa epäilevä EKPvoi puolestaan tehdä tästä sen johto-päätöksen, että rahapolitiikkaa ei olesyytä keventää jos kerran budjettejaollaan jo löysäämässä. Euroalueensuhdannepolitiikka ko-konaisuudessaan ajaaojaan: rahapolitiikkaon kireämpää, finanssi-politiikkaa löysempääkuin yhteinen etu edel-lyttäisi. Seurauksena onkoron nousu, euronvahvistuminen ja euro-alueen vaihtotaseen ali-jäämän kasvu. Koko-naiskysynnän määrä eimuutu, sen rakennekylläkin pitkän ajankasvunäkymiä vaaran-tavaan suuntaan.

Tätä koordinointihäiriötä pahentaaepätietoisuus rahapoliittisen päätöksen-teon perusteista. EKP:llä ja euroalu-een maiden hallituksilla voi olla esimer-kiksi erilainen käsitys rakenteellisentyöttömyyden tasosta. Jos EKP arvioi,että tämä inflaation kiihtymisen laukai-seva työttömyysraja on korkeammallakuin on finanssipolitiikasta päättävienhallitusten käsitys, riski raha- ja finans-sipolitiikan koordinaation epäonnistu-misesta kasvaa. Tällaisten talouspoli-tiikan eri instituutioiden välisten käsi-tyserojen hälventämiseksi on tarpeen,että raha- ja finanssipolitiikan päätök-sentekijöiden välinen dialogi toimii jakansalliset päätöksentekijät ymmärtä-vät EKP:n rahapoliittisten päätöstenperusteet. EKP:n on toisaalta oltavajohdonmukainen omissa päätöksis-sään.

Rahapolitiikan reaktioiden huomioonottaminen ei kuitenkaan yksinään riitäfinanssipolitiikan yhteensovittamiseen.Ongelma on sama kuin Talous & Yh-teiskunta -lehden edellisessä numeros-sa käsittelemässäni työmarkkinoidentapauksessa. Yhtä lailla kuin EKP eivoi reagoida kansallisiin työehtosopi-muksiin, se ei voi reagoida myöskään

yhden maan finanssipolitiikkaan. Tie-toisuus tästä houkuttelee budjettipoli-tiikan päätöksentekijöitä lipeämään ri-vistä. Tämän estämiseksi tarvitaan fi-nanssipolitiikan tehokasta sisäistä koor-dinaatiota talous- ja rahaliiton maidenkesken.

Finanssipolitiikan koordinoinnin eu-roalueen maiden kes-ken voi otaksua onnis-tuvan koko euroalueenmitassa paremmin kuinpalkkaneuvottelujenkoordinoinnin. Se onhallitusten välistä yh-teistyötä, jota vartenmenettelytavat ovat joolemassa. Tällainen fi-nanssipolitiikan koor-dinaatio tulee totta kyl-lä aina olemaan puut-teellista. Sen edellytys-ten luulisi silti olevan

paremmat kuin palkkaneuvottelujeneurooppalaisen koordinaation tapauk-sessa. Palkkaneuvottelujen koordinaa-tiota kansallisella tasolla puolestaanedesauttaa toisaalta se, että jokaisenjäsenmaan hintakilpailukyvyn ylläpi-täminen edellyttää nimellispalkkojennousun rajoittamista euroalueen in-flaation yhdessä työn tuottavuudenmaakohtaisen kasvun kanssa määrää-mälle tasolle. Näköpiirissä on siis ehkäpitkäänkin kestävä asetelma, jossa pal-kanmuodostusta sovitetaan EKP:nasettamaan inflaatiotahtiin kansallisentason koordinointitoimin, kun finans-sipolitiikassa euroalueen hallituksetpyrkivät taas monikansalliseen koor-dinointiin.

Pelisäännöiltään selvä yhteinen raha-politiikka voi puolestaan tukea sekäpalkkaneuvottelujen kansallista että fi-nanssipolitiikan monikansallista yh-teensovittamista. Kun hallitukset tie-dostavat rahapolitiikan avainroolinkoko euroaluetta koskevien taloushäi-riöiden torjunnassa, oppivat tuntemaanEKP:n tilannearviot sekä alkavat luot-taa siihen, että EKP hoitaa mandaat-tinsa koko euroalueen vakautta tuke-valla tavalla, niiden valmius pysyä yh-teisesti sovituissa finanssipolitiikan raa-

Euroalueenyhteinen etuvaatii, että kan-sallisen finanssi-politiikan harjoit-tavat tuntevatEKP:n rahapoliit-tisten päätöstenperusteet.

meissa kasvaa. Sama pätee kansallisiinpalkkaneuvotteluihin. Tahtipuikkokoko euroalueen talouspolitiikan koor-dinoinnissa kuuluu luontevasti raha-politiikalle.�


Voisitko näin aluksi kuvailla lyhy-esti vastuualueitasi toimiessasi VM:nbudjettipäällikkönä?

– “Budjettipäällikön keskeisimpiä teh-täviä ovat tietenkin virkamiestason ke-hys- ja budjettivalmistelun käytännönjohtaminen sekä yhteydenpito erityi-sesti valtiovarainministeriin ja tietysti

myös muihin ministeriöihin. Budjetti-valmistelu on melkeinpä ympärivuo-tista myös VM:n budjettiosastolla, kos-ka jokseenkin aina on tekeillä jokokehyspäätös, varsinainen budjetti taisitten lisäbudjetti tai – uusimpana il-miönä – hallituksen esitystä täydentä-vä esitys.

Heikki TaimioVanhempi tutkijaPalkansaajien tutkimuslaitos

Valtion meno-rakenteitaon vaikea muuttaa– Budjettipäällikkö Timo Viherkentänhaastattelu

Haastattelu on tehty 18.3.2002

Valtion menoihin ja verotukseen kohdistuu

voimakkaita paineita. Budjettipäätöksenteon

ongelmat vaikeuttavat osaltaan niiden

hoitamista niin, että velkakehitys pysyisi

hallinnassa.


VM:n budjettiosasto valmistelee li-säksi muun muassa valtion yleistä ta-lous- ja kiinteistöhallintoa, valtion mak-suliikettä ja maksuvalmiutta sekä EU-budjettia koskevat asiat. Budjettipääl-likköä työllistää myös viikoittain ko-koontuvan talouspoliittisen ministeri-valiokunnan sihteerin rooli.”

Valtiovarainministeriötä ja varsinkinsen budjettiosastoa on kuvattu useinvaltion kassakirstun vartijaksi. Täl-laisessa sanonnassa on aivan omaerityinen sävynsä, joka periytyy soti-enjälkeisiltä vuosikymmeniltä, jolloinvaltio otti hyvin vähän velkaa. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussakäytiin tästä aika paljon keskustelua,johon ekonomistit osallistuivat aktii-visesti. Puhuttiin ns. ”kameralistisestakassaperiaatteesta”, jonka mukaanvaltiontalouden hoidon pääperiaateon, että sen kassa pysyy tasapainos-sa ilman velanottoa. Onko tällainenajattelutapa väistynyt nyt, kun on ol-lut pakko ottaa velkaa?

– “Tässä on ehkä kaksi ulottuvuut-ta. Yksi on se, että kyllähän edelleen-

kin budjettitasapainoon kiinnitetäänrunsaasti huomiota yksittäisten vuosi-en osalta, mutta ratkaisevaahan on val-tiontalouden pitkän aikavälin kestä-vyys. Mennyttä maailmaa tietenkin onsellainen, että oli aidosti kysymys siitä,oliko rahaa kassassa ja odotettiin poh-joisesta tulevia junia, joissa tuli seteli-lasteja Helsinkiin.”

Valtion menojen lisäämistar-peet ovat yllättäneet

Suomen viime vuosien finanssipoli-tiikkaa on hallinnut valtion ja kokojulkisen talouden velkakehityksenkurissa pitäminen. Missä määrin ar-velet tämän johtuvan 1990-luvun krii-sikokemuksista – siis oliko velkaan-tumispeikko vain tietyn historiallisenvaiheen poikkeusilmiö?

– “Varmasti laman varjo on tuntu-nut pitkään ajatustavoissa, mutta la-man jäljiltä meille jäi myös melkoi-nen menotaakka erityisesti korkokus-tannuksina ja työttömyysmenoina.Monesti kuulee, että “leikkausvaihde”

on jäänyt päälle menopolitiik-kaan, vaikka valtiontalous onnoussut lamasta. Kuluvallavaalikaudella ei kuitenkaanenää ole leikattu, vaan valtionmenopolitiikka on ollut pi-kemminkin anteliasta. Kunvelanhoitomenot luetaan pois,valtion menot ovat vuonna2003 noin 5 miljardia euroasuuremmat kuin 1999. Hal-linnonalojen reaalinen me-nonlisäys vaalikaudella lähen-telee kymmentä prosenttia.Outoa on, että tämä ei näytätuntuneen missään, vaan kes-kustelun valossa kaikkien yh-teiskunnallisten tahojen pulaja puute näyttää vähintäänyhtä suurelta kuin ennen näi-tä mittavia lisäsatsauksia.

Kun v. 1999 hallitusneuvot-teluissa tehtiin hallitusohjel-maan se kirjaus, että menotpidetään koko vaalikaudenajan reaalisesti vuoden 1999

varsinaisen budjetin tasolla, niin siitäon sinänsä loitonnuttu hyvin kauas täs-sä neljän vuoden kuluessa. Jos silloinolisi sanottu, että v. 2003 eri hallin-nonalojen menot ovat nimellisesti noinviisi miljardia euroa korkeammat kuin1999, niin kyllä minulla ainakin olisiollut sellainen vääristynyt käsitys, ettäsilloin olisi jo yhteiskunnan kaikki on-gelmat ratkaistu, ja aika paljon jäisivielä rahaa tähteeksikin.”

Jäikö siis 1990-luvun leikkausten jäl-keen jonkinlainen puuteperintö suh-teessa siihen, mitä nyt tarvitaan?Oliko siinä kriisitilanteessa ikäänkuin leikattu liikaa?

– “Varmaan jotkin budjettierät oli-vat 90-luvun jäljiltä varsin matalalla ta-solla niin, ettei ollut realistista olettaa,etteikö niihin olisi tullut mitään korja-uksia ylöspäin jossakin vaiheessa. Tämäon yksi tekijä, joka selittää viime vuo-sien menolisäyksiä. Varmaan sellaisialeikkauksia oli tehty kuntien valtion-osuuksiin, joihinkin tulonsiirtoihin jamyös moniin harkinnanvaraisiin me-noeriin.

Ennen siirtymistään Kuntien eläkevakuutuksen varatoimitusjohtajaksi Timo Viherkenttä toimi val-tiovarainministeriön budjettipäällikkönä 1.8.1998–31.3.2002.


Eri menot ovat aika eri asemassa sensuhteen, kuuluvatko ne vapaan bud-jettiharkinnan piiriin vai ovatko ne lain-säädäntöperusteisia. Periaatteessahankummatkin menotyypit vaativat yleen-sä hallituksen esityksen ja eduskunnanpäätöksen, mutta lainsäädäntömeka-nismi on raskaampi. Kun harkinnan-varaisten menojen pitäminen tiukoillaon kuitenkin helpompaa kuin säästö-lakien säätäminen, niin vaarana on, ettäbudjetin rakenne vääristyy ja harkin-nanvaraiset menot vedetään aivan ää-rimmäisen tiukoille.”

Osa tästä menopaineesta on varmastimyös sellaista, mitä esiintyy aina, kunministerit pyrkivät edistämään omaahallinnonalaansa.

– “Kyllä, se on selvää. Oikeastaankaikki menolisäykset ovat sellaisen pro-sessin tulosta – tosin viime vuosina edus-kuntaryhmien rooli on korostunutmuun muassa eläkeläisten asioissa. Mel-kein aina tapahtuu niin, että muista mi-nisteriöistä esitetään mittavia menolisä-yksiä mutta VM jarruttelee niitä.”

Hyvin pitkällä aikavälillä, sanokaam-me useiden vuosikymmenten kulues-sa, valtion menojen BKT-osuus on kas-vanut huomattavasti. Tuntuuko siltä,että on olemassa eräänlainen luontai-nen tendenssi valtion menojen BKT-osuuden kasvattamiseen? Voisiko ollaniin, että kansalaisten preferenssit jaikään kuin pohjimmai-nen kysyntä siirtyvätsellaisiin hyödykkei-siin, joita tuotetaan jul-kisella sektorilla?

– “Historia viittaa täl-laiseen tendenssiin. Toi-saalta 90-luvun loppu-puoliskoa leimasi erityi-sesti EU:ssa selkeä jul-kisten menojen BKT-suhteen alenemi-nen. Aika näyttää, merkitseekö se kään-nettä vai oliko se vain tietty lyhyt histo-riallinen vaihe, johon liittyi monessamaassa mm. ponnisteluja EMU-kritee-rien täyttämiseksi ja erityisesti Ruotsis-sa ja Suomessa palautuminen lama-ajanhuippukorkeasta julkisten menojenBKT-suhteesta.

Mutta jos ajatellaan eteenpäin, niinvarmaan on myös kaksi vastakkais-suuntaista asiaa. Kyllähän tämä väes-tön ikääntyminen ilman muuta mer-kitsee, että paineet julkisten menojenkasvamiseen ovat kovat vastaisuudes-sa. Toisaalta kansainvälistyminen ra-joittaa julkisten menojen BKT-suh-

teen kasvattamista eri-tyisesti niissä maissa,joissa se on jo korkea.Ilmeisesti sekä ihansuoranaisen verokilpai-lun että välillisemmänverotukseen kohdistu-van kansainvälisen pai-neen ote tiivistyy.”

Muutamissa mielipidetiedusteluissaon ilmennyt, että kansalaiset ovatvalmiita maksamaan enemmän ve-roja esimerkiksi terveyspalvelujensaatavuuden takaamiseksi ja kehit-tämiseksi. On siis tiettyä valmiuttaveroasteen nousuun, mutta tässä jou-dutaan vastakkain kansainvälisen ve-rokilpailun kanssa.

– “Aikaisemminse, kuinka korkeaaveroastetta siede-tään, oli ehkä enem-män poliittinen ky-symys. Luulen kyl-lä, että tulevina vuo-sina on kysymys sii-tä, kuinka korkeaaveroastetta keste-tään taloudellisestiilman, että Suomenasema pääomien jaihmisten sijoitus-paikkana heikkeneeliikaa. Tämän lisäk-si hyödykeverotuk-seen kohdistuu ihankonkreettisia pai-neita, jotka ovatomiaan alentamaanveroastetta merkit-tävästikin. Tässä-hän on pitkään pu-huttu ja ehkä osinpeloteltukin näistäpaineista, mutta ei-

Onko tapahtunuthistoriallinenkäänne valtionmenojen BKT-osuuden kasvussa?

Kuv

a: Jo

hnny

Kor

kman

/ G

orill

a


vät ne vielä näytä olleen ratkaisevia.Kyllä silti siihen suuntaan ollaan me-nossa, että niiden merkitys kasvaa, jase joudutaan tunnustamaan ehkä vas-tentahtoisestikin.

Toki tämä vaikuttaa myös verotuk-sen rakenteeseen eikä vain kestäväänkokonaisveroasteeseen. Ilman muutatulevaisuudessa joudutaan entistä tar-kemmin katsomaan, että verotetaanniitä kohteita mitä voidaan verottaakansainvälisen paineen alla.”

Kriisikokemusten tilalle ovat nyttem-min astuneet muut rajoitteet kutenEMU:n vakaus- ja kasvusopimus jasuurten ikäluokkien mahdollisestiaiheuttama eläke- ja terveysmeno-pommi.

– “Meillähän vakaus- ja kasvusopi-muksella ei joistakin muista maista poi-keten ole ollut ihmeempää roolia senenempää finanssipolitiikassa kuin jul-kisessa keskustelussakaan. Tämä joh-tuu tietenkin siitä, että eläkerahastoin-nin ansiosta Suomen julkisen sektorinrahoitusjäämä on pysynyt viime vuo-det tukevasti ylijäämäisenä. Mutta kylläikääntymisestä aiheutuvat rasituksetjulkiselle taloudelle ovat – ihan aiheel-lisesti – nousseet viime aikoina vah-vasti esille keskustelussa.”

Millaisista lähtökohdista olette arvi-oineet valtion- tai julkisen taloudenlähivuosien suotavaa velkaskenaario-ta?

– “Keväällä 2001 VM julkaisi ske-naariotarkasteluja, joiden valossa vel-kaantuneisuus vähenisi ensi vuosikym-menelle asti merkittävästi, mutta ve-lan kääntyminen selvään kasvuun senjälkeen voitaisiin estää vain huomatta-van korkealla veroasteella. Nyt olem-me heti kättelyssä jääneet reilusti tuonkehitysuran huonommalle puolelle.Vielä viime kesänä hallitus ilmoitti val-tiontalouden ylijäämätavoitteekseen lä-hivuosina vähintään 1,5 prosenttia kan-santuotteesta, ja nyt olemme jäämäs-sä alijäämälle.

Tietenkään ei ole yhtä oikeaa vasta-usta siihen, mikä valtionvelan tai jul-kisen velan tason pitäisi olla. Meillä-

hän julkinen velka suhteessa koko-naistuotantoon on sinänsä EU-maidenpienimpiä. Toisaalta ikääntyminen onmeillä EU:n nopeintaseuraavien kahdenvuosikymmenen aika-na. Kun eläke-, tervey-denhuolto- ja sosiaali-palvelumenot suhtees-sa kansantuotteeseennäyttävät ainakin kaa-vamaisten skenaario-laskelmien valossanousevan tulevaisuu-dessa pahimmillaanyhteensä lähes 10 pro-senttiyksikköä nykyistä korkeammik-si, olisi tarpeen vähentää velkaa lähi-vuosina, joina ikärakenteemme on ta-loudelliselta kannalta aivan erinomai-nen.”

Menokehyksissä pysyminenon vaikeaa

1990-luvun perua ovat myöskin (ny-kyisin) nelivuotiset valtiontaloudenmenokehykset, alkukeväästä pidettä-

vät kehysneuvottelut VM:n ja minis-teriöiden välillä ja niiden päätteeksijärjestettävä hallituksen “kehysriihi”.

Onko tämä menettelyta-pa toiminut hyvin bud-jettisuunnittelun tai vel-kakehityksen hallinnankannalta vai olisitko toi-vonut siihen joitakin li-säelementtejä?

– “Puhtaasti budjettival-mistelun kannalta on mi-nusta aivan mahdotontaajatella paluuta aikaan,jolloin kehyksiä ei ollut.Vaikka kehyksistä sittem-

min poiketaankin (ks. kuvio 1), onvälttämätöntä, että pääosa asioista rat-kaistaan ennen varsinaista budjetin kir-joittamista.

Kehyspäätöksessähän valtioneuvostoantaa jokaista ministeriötä periaatteessasitovan päätöksen tämän budjettiehdo-tuksen ylärajasta. Ministeriöt antavatkuitenkin usein heti toukokuussa ke-hyksensä joiltakin osin ylittävät bud-jettiehdotukset. Yleensähän tässä ei mi-tään ainakaan menetä. Kerran tosinkävi niin, että valtiovarainministeri

Koska tiedetään,että lopullisetpäätökset tehdäänvasta kesällä, eikeväällä laadi-tuista kehyksistäpiitata.

Kuvio 1. Määrärahakehykset ja budjettitalouden toteutuneet menot,% BKT:sta

V. 2002 budjetoidut menot ml. alv-tulotuksen lisäys Kelalle


“lahjoitti” eräälle ministerille 10 mil-joonaa markkaa vapaasti käytettäväk-si palkintona siitä, että ao. ministeri olitehnyt budjettiehdotuksensa kehyksen-sä mukaisesti.

Kehysvaiheessa ei aina neuvotellatäysillä loppuun asti, vaan asioita ly-kätään budjettiriiheen. Tämä vesittääsen kehysvaiheen perusajatuksen, ettäeri asiat olisivat samalla priorisointi-pöydällä samaan aikaan. Vuosi 2001oli tässä mielessä erityisen onneton,sillä vuoden 2002 lopullinen budjettiylitti kehyksen 700 miljoonalla eurol-la.”

Kehysriihi ei siis onnistu varsinai-sessa tavoitteessaan, koska siinä jääasioita auki tai ei edes neuvotella.Onko tähän syynä jokin poliittinenkuvio?

– “Siinä voi olla eri vaiheissa taktisianäkökohtia. Voi olla, että joskus VM:npuolella ajatellaan, ettei nyt hyväksytämitään ja katsotaan, kuinka paljon pai-neita kasautuu ke-sään. Muiden minis-teriöiden puolellavoidaan taas tehdäsellainen arvio, ettäotetaan tosi kierrosvasta kesällä. Muttaehkä siinä on myössellainen inhimilli-nen piirre, että kunkerran on tapana pa-lata asioihin vielä ke-sällä toisin kuin ke-hyspäätöksissä lu-kee, ei viitsitä lähteäkuluttavaan riitelyynennen kuin on se vii-meinen hetki. Muttaestettähän ei olisisellaiselle ryhdistäy-tymiselle, että todet-taisiin kehyspäätök-sen olevan se, jokasiihen kirjataan, jaettä ministeriöt teki-sivät omat budjetti-ehdotuksensa tämänkehyksen mukaises-ti.”

Voitaisiinko kehykset laatiatoisinkin?

Usein veroista on päätetty vasta lop-pukesän budjettiriihessä tai tulopo-liittisten neuvottelujen yhteydessä.Tätä menettelyä on arvosteltu mm. sii-tä, että kevään kehysriihessä “pelotel-laan” velkakehitykselläilman tietoa, miten val-tion tulopuoli kehittyy,ja myös siitä, että ve-roista päättäminen eikuulu työmarkkinajär-jestöjen välisiin tulo-neuvotteluihin. Mitenvastaat tähän kritiik-kiin?

– “On toki järkeenkäypä ajatus, ettäkehyksistä päätettäessä hallituksellatulisi olla käsitys myös valtiontaloudentasapainosta. Tulopuolen osaltahan tä-hän liittyy sekä kysymys tulojen arvi-oinnista että vero- tai muiden tulope-rusteiden mahdolliset muutokset. Esi-

merkiksi kuluvan vuoden kehysneu-votteluissa esiteltiin valtion tulonäky-miä tavanomaista tarkemmin; sitä vas-toin veropäätöksiin ei vakiintuneeseentapaan juuri menty.

Yksi tekijä, joka puoltaa veropäätös-ten lykkäämistä kesään, on se, että ke-sällä ollaan pykälää viisaampia seuraa-

van vuoden finanssipo-litiikan virityksen tar-peesta; menoja ei näytämahdolliselta enää tuol-loin muuttaa ainakaankireämpään suuntaan,jolloin arsenaaliin jääjäljelle lähinnä veropo-litiikka.”

Viime vuoden keväällä kehysneuvot-telut käytiin tunnelmissa, joissa ta-lousennusteet povasivat keskimäärinyli neljän prosentin kasvua vuoden2001 BKT:lle. Tilastokeskuksen en-nakkotietojen mukaan kasvu jäi kui-tenkin 0,7 prosenttiin. Varsinaisen

b u d j e t t i v u o d e n2002 kasvusta käsi-tykset olivat var-masti vielä paljonhuterampia. Onkosiis kaiken kaikki-aan hyvä päättäämenokehyksis tänäin aikaisin vaikannattaisiko jät-tää enemmän liik-kumatilaa siltä va-ralta, että suhdan-netilanne muuttuusyksyyn mennessä?

– “Tähän proses-siin liittyy näitä on-gelmia, mutta aina-kin konkreettisenbudjettivalmistelunkannalta on välttä-mätöntä, että useim-pien budjettimo-menttien mitoituson tiedossa, kunministeriöt laativatbudjettiehdotuksi-aan. Prosessiin sisäl-tyy kyllä – ehkä lii-

Budjetissa ei juurikoskaan siirretäresursseja koh-teesta toiseen.

Kuv

a: M

ikae

l And

erss

on /

Gor

illa


kaakin, kuten edellä on tullut esille –mahdollisuuksia tehdä uudelleenarvioi-ta vielä budjettivaiheessa.”

Finanssipolitiikan vaikutusten tar-kasteluissa erotetaan usein budjetinpäätösperäiset tekijät ja automatiik-ka. Kuten tunnettua budjettiautoma-tiikkaan kuuluvat lähinnä verot jaosa tulonsiirroista ja muistakin me-noista, jotka vaihtelevat suhdantei-ta tasoittavaan suuntaan. EU:ssa ol-laan korostamassa automatiikanroolia finanssipolitiikassa, ja tätäpuoltavat myös sen nopeat, käytän-nössä välittömät vaikutukset erotuk-seksi hitaista päätösperäisistä muut-tujista. Olisiko mahdollista raken-taa budjettisuunnittelu uudelleen tä-män ajatuksen varaan, esimerkiksiniin että automatiikka erotettaisiinkehyksistä?

– “Todellisuudessa näin on jo asianlai-ta. Jos esimerkiksi työttömyysturvame-nojen arvio kasvaa työttömyysennusteenheikentyessä, ei kukaan vaadi, että sosi-aali- ja terveysministeriön ja työministeri-ön pitää kaivaa lisämenot omista kehyk-sistään; itsestään selvää on, että kehyksiätarkistetaan menoarvion nousua vastaa-vasti. Samoin sillä, sisällytetäänkö esimer-kiksi valtion korkomenot kehykseen vaiei, on lähinnä tekninen merkitys.

EMUssahan on kriteerit koko julki-sen talouden velkaantumiselle. Kan-nattaisiko kehyksiä sen vuoksi laajen-taa myös kuntataloudenja sosiaaliturvarahasto-jen suuntaan?

– “EMU on saanut ai-kaan sen, että meilläkinseurataan entistä enem-män myös hallitustasollajulkista taloutta kokonai-suutena. Institutionaalisetolomme eivät kuitenkaannäytä mahdollistavan ke-hysten laajentamista val-tiontalouden ulkopuolelle. Kuntatalous-han on kunnallisen itsehallinnon piiris-sä, ja sosiaaliturvarahastojenkin puolel-la valtion päätösvalta on käytännössä ko-vin rajallinen.”

Valtion menojenpainopisteitä onvaikea muuttaa

Artikkelissaan Kansan-taloudellisessa aika-kauskirjassa (3/2001)Markku Harrinvirta jaPentti Puoskari toivatvoimakkaasti esillesen, ettei kehysneuvot-teluissa oteta riittäväs-ti huomioon valtionmenojen jakaantumistaeri hallinnonaloilleeikä myöskään eri mi-nisteriöiden ja työryh-mien menoja aiheutta-via suunnitelmia. Kes-kustelu painotuksista,arvoista ja poliittisistavalinnoista jää tällöinniukaksi. Miten nämäasiat voitaisiin ottaatuossa vaiheessa pa-remmin esille?

– “Kehysneuvottelut ja-päätökset eivät tosi-aankaan useimmiten si-sällä huolella valmistel-tua priorisointipunnin-taa erilaisten tarpeidenkesken tai painopistei-den siirtämistä kohtees-ta toiseen. Budjetin painotuksia onvoitu muuttaa käytännössä lähinnäsilloin, kun on säästetty voimakkaas-

ti kriisin pakottamanatai kun on tehty lisäsat-sauksia. Painopistei-den siirtäminen hallin-nonalojen yli 30 mil-jardin euron potin si-sällä näyttää sitä vas-toin täysin mahdotto-malta niin yhden mi-nisteriön sisällä kuin –vielä varmemmin – mi-nisteriöiden välillä. Lä-

hes liioittelematta voidaan sanoa, ettäkoskaan ei tehdä sellaisia päätöksiä,että siirretään resursseja kohteestatoiseen. Tämä ei ole keskeisesti kiin-ni valtiovarainministeriöstä, joka tus-

kin ainakaan pääsääntöisesti vastus-taisi “rehellistä” siirtoa kehysten si-sällä, jos sellaista joku yllättäen eh-dottaisi.

Parhaillaan vireillä olevassa valtionkeskushallintohankkeessa selvitetäänmahdollisuuksia kehyspäätöksen sub-stanssipunninnan vahvistamiseen.”

Miksi sitten päätöksiä ei voi muut-taa? Onko tässä reviiriajattelua, mi-nisteriöiden välistä mustasukkai-suutta tai joku poliittinen kuvio?Milloin sitten voitaisiin keskustellapainopisteistä jollei tässä kehysvai-heessa?

– “Näyttää siltä, että enintään halli-tusohjelmavaiheessa eikä oikein silloin-kaan. Luultavasti keskeinen ongelmaon se, että vanhat menokohteet samal-

Menokehyksiävoidaan tarkistaasuhdannekehi-tyksen ja budjetti-automatiikan niinvaatiessa.

Timo Viherkentän mielestä voitaisiin pohtia, olisiko mahdol-lista lisätä eduskuntaryhmien etukäteisvaikuttamista bud-jettivalmisteluun.


la tavalla kuin vanhat verot näyttävätaina helpommilta kuin uudet. Jonkinpois ottamisesta syntyvät ongelmatsaadaan ainakin näyttämään huomat-tavasti suuremmilta kuin ne edut, jot-ka liittyisivät uuteen satsaukseen. Jaainahan ne joilta viedään ovat luontai-sella puolustuskannalla, oli sitten kyseministeristä tai jostakin hallinnonhaa-rasta. Usein pystytään vyöryttämäänihan uskottavan näköisiä argumentte-ja siitä, mikä kaikki vaarantuu, jos joi-takin menoja vähennetään. Uudestasatsauksesta saatavat hyödyt ovat useinabstraktimman tuntuisia.

Ministerit profiloituvat aika paljoltioman hallinnonalansa edustajina javasta toissijaisesti puoluepoliittisesti taimuutoin. Jokainen ministeri taisteleesitä vastaan, että hänen hallinnonalal-taan vietäisiin resursseja. Omalla hal-linnonalallaan kullakin ministerillä onaika pitkälle menevä mahdollisuus koh-dentaa resursseja, mutta sielläkin onomia voimapesäkkeitään, eivätkä uu-delleenkohdennukset tahdo onnistuasielläkään.”

Kuka tekee todelliset päätök-set ja milloin?

Muutamia vuosia sitten budjetti-suunnittelu oli pitkälti salaista työ-tä, kunnes julkisuuslainsäädäntö pa-kotti avaamaan budjettiriihen. Onkonyt todella tärkeät päätökset aikais-tettu kevään kehysneuvotteluihin,joita ei juurikaan puida julkisuudes-sa? Onko siis budjettisuunnittelussajokin luontainen määräävä tarvekäydä tärkeät keskustelut piilossajulkisuudelta?

– “Budjettisalaisuutta on tosiaan lie-vennetty, eikä entisaikojen salailuunsen kummempaa tarvetta ole. Minus-ta tämä ei kuitenkaan ole selvästi vai-kuttanut asioiden siirtymiseen kohtikehysvaihetta, jolloin julkisuus on ra-jatumpaa.

Julkisuus toimii tietysti omilla sään-nöillään, mikä voi aiheuttaa hallituk-selle poliittisia vaikeuksia. Esimerkiksikun keväällä 2001 hyväksyttiin kehys-

päätöksen osana ns. köyhyyspaketti,julkisuuteen vuodettiin etukäteen tie-toja sosiaalipoliittisen ministerityöryh-män valmistelun sisällöstä. Lopullistapakettia verrattiin julkisuudessa ennenkaikkea näihin suunnitelmiin siten, ettäotsikot olivat “hallitus kutisti köyhyys-pakettia” -tyylisiä, vaikka sinänsä tie-tenkin hallitus päätti – toki rajallisista– lisäsatsauksista köyhyyden ja syrjäy-tymisen torjuntaan.”

Missä määrin hallitus muuttaa val-misteltuja kehyksiä? Kuka oikeastaantodella laatii ne – valtiovarainminis-teri, VM:n ylin johto, budjettiosastovai joku muu?

– “Prosessissa on hyvin monta por-rasta, ja ei ole mitään ihan ratkaisevaayhtä vaihetta. Kaikilla hallinnonaloillaalaishallinto toimittaa ministeriöön omantoiminta- ja taloussuunnitelmansa, ja sil-tä pohjalta ministeriö laatii koko hallin-nonalan taloussuunnitelman. Sitten senkäsittelevät VM:n bud-jettiosasto, valtiosihtee-ri ja valtiovarainministe-ri, käydään kahdenväli-set neuvottelut, ja lopul-ta koko hallitus istuu.Ehkä siinä on sellaistapyramidiasetelmaa, ettäratkaistavaksi jäävienasioiden määrä kutistuuja kutistuu viimeiseenneuvotteluun tultaessa.”

Onko budjettiosasto sitten se, jokaikään kuin pakottaa kokonaisuudentiettyyn budjetin loppusummaan?

– “Käytännössä tavallaan on ja taval-laan ei. Siinä mielessä kyllä on, ettäuseimmat luvut ja tekstit saavat lopul-lisen muotonsa täällä. Mutta kyllähänilman muuta suurin osa ministeriöidenalkuperäisistä ehdotuksista menee sel-laisinaan läpi.

Joskus kysytään, kummin päin tämävaltion menopolitiikka toimii. Onko sealhaalta ylös eli katsotaan, paljonko mi-hinkin kohteeseen tarvitaan rahaa jalopuksi lasketaan yhteen, vai onkoniin, että lähdetään jostain tietystä val-tion menojen tasosta, joka sitten jae-

Isoissa asioissabudjettivalta onedelleen tukevastipoliitikoilla, vaik-ka virkamiestenrooli onkin tullutnäkyvämmäksi.

taan eri kohteisiin. Kumpikaan näistäei vastaa todellisuutta, vaan tilanteestariippuen toimitaan siinä välimaastos-sa.”

Asiantuntijavalta ja poliitik-kojen vastuu

Menkäämme lopuksi vastuukysymyk-siin. Viime aikoina VM:n virkamies-johtoa on arvosteltu liian suurestabudjettivallasta suhteessa poliitikkoi-hin. Miten tällainen tilanne on pääs-syt syntymään ja pitäisikö sitä joten-kin muuttaa?

– “On erotettava suuret ja pienet asi-at. Suurissa asioissa virkamiehillä onsen verran valtaa kuin poliitikot, en-nen kaikkea ministerit, heille haluavatantaa/työntää, enkä tiedä, onko tässätapahtunut erityistä muutosta.

Pienissä kysymyksissä lienee välttä-mätöntä, että virkamiehet voivat rat-

kaista pääosan asioista,koska erityisesti nytEU:ssa oltaessa ministe-rien aika ei voi kaikkeenriittää. Tällöinkin pienis-tä asioista suodattuvatpoliittisiin pöytiin vainne, joihin liittyy isompiaerimielisyyksiä.”

Keskustelu asiantuntija-vallasta on saanut pal-jon sytykkeitä Anu Kan-

tolan väitöskirjasta ”Markkinakuri jamanagerivalta”, jossa hän kuvailee jaarvostelee ekonomistien, virkamiestenja kaikenlaisten asiantuntijoiden roo-lin kasvua 1990-luvun lamasta lähti-en suhteessa poliitikkojen rooliin. Si-nulla on kokemusta täällä vain kesäs-tä 1998 lähtien, joten on ehkä vaikeahakea vertailukohtaa jostakin 80- tai70-luvulta, mutta Sinun mielestäsitässä ei siis ole mitään ihmeempiä ta-pahtunut. Toisaalta tätä kysymystä voilähestyä niinkin, että ovatko asiatmenneet niin pitkälle, hankaliksi jamonimutkaisiksi, että poliitikkojenasiantuntemus ei riitä tai he eivät pys-ty tekemään vaikeita mutta välttämät-


tömiä ratkaisuja. Niinpä valta sittenluisuu niille, joilla ei ole poliittista vas-tuuta.

– “Yhteiskunta on monimutkaistu-nut hirmuisesti, mutta minusta sitä eijuuri esiinny, että valtaa olisi yhteis-kunnallisissa asioissa siirtynyt virka-miehille poliitikkojen riittämättömänasiantuntemuksen takia. Näyttää il-meiseltä, että virkamiesten rooli ontullut näkyvämmäksi, mutta onko sii-nä enemmän kysymys julkisuudestaja yleensä sen luonteen muuttumises-ta vai virkamiesten aseman muuttu-misesta?

Kyllä yleiseen tuntumaan saattaa vai-kuttaa ihan yksittäisten henkilöidennäkyvyys. On myös niin, että nyt onseitsemättä vuotta sama valtiovarain-ministeri, ja varmaankin jos joku no-viisi tulee valtiovarainministeriksi, niintilanne on aika tavalla erilainen, koskatämän ministeriön kenttä on niin val-tavan laaja. Kyllä tätä kaikkea on hy-vin vaikea saada välittömästi hallintaan,joten uusi valtiovarainministeri joutuutukeutumaan varsin paljon virkamie-hiin. Tietenkin on myös hyvin paljonministerin persoonasta kiinni, kuinkapaljon hän haluaa pidättää itsellään asi-oiden ratkaisuvaltaa ja paljonko hän jät-tää käytännössä virkamiesten hoidet-tavaksi.”

Lopullinen budjetti muuttuu eduskun-takäsittelyssä yleensä vain marginaa-lisesti. Voi näyttää siltä, että edus-kunnalla on pelkkä kumileimasimenrooli. Olisiko eduskunnan profiiliamahdollista nostaa?

– “Meillähän on kokeiltu viime vuo-sina mitä erilaisimpia tapoja eduskun-nan vaikuttamisessa budjettiratkaisui-hin, ja voi olla, että eduskuntaryhmi-en etukäteisvaikuttamisen ja varsinais-ten budjettimuutosten välistä suhdet-ta joudutaan vieläkin pohtimaan.Useimmissa muissakaan maissa ei oletapana, että eduskunta tekisi hallituk-sen budjettiesitykseen suuria muutok-sia.

Eduskunnallahan on meillä tietystisuvereeni budjettivalta, mutta on vai-kea ajatella tilannetta, jossa eduskun-

nan päätöksin harjoitettava finanssi-politiikka poikkeaisi suuresti hallituk-sen käsityksistä. Sellaisen törmäys-kurssin syntyessä hallitus joutuisiepäilemättä kysymään itseltään, onkosillä ylipäänsä edellytyksiä jatkaatehtävässään.”�


Suhdannetilanne Suomessa barometrien mukaan1995:01–2002:03

Lähde: Teollisuus ja Työnantajat, Tilastokeskus

Työttömyysaste Suomessa 1995:01–2002:02


Korot 1997:01–2002:03

Lähde: Suomen Pankki

Kansainvälisiä suhdanneindikaattoreita1995:01–2002:03

Lähde: Conference Board, Euroopan komissio

Suomen kokonaistuotannon kuukausikuvaaja1995:01–2002:01


Inflaatio Suomessa ja euroalueella1997:01–2002:03

Lähde: Eurostat, Tilastokeskus

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä


&Y h t e i s k u n t aT a l o u s

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s TilausTilaan Talous & Yhteiskunta -lehden vuosikerran hintaan 18,50 €

Tilaukseni on vuositilaus kestotilaus

Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite

Tilauskortti lähetetään osoitteeseen:Palkansaajien tutkimuslaitos / Tilaukset tai faxilla numeroon:Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki 09–2535 7332

Nimi

Uusi toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Uusi laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Osoitteenmuutos lähetetään osoitteeseen:Palkansaajien tutkimuslaitos tai faxilla numeroon:Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki 09–2535 7332

Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite

Osoitteenmuutos

Nimi

P a l k a n s a a j i e n t u t k i m u s l a i t o k s e nj u l k a i s u t

T a l o u s & Y h t e i s k u n t a- l e h t i

Talous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaa-jien tutkimuslaitos neljä kertaa vuodessa. Lehdentavoitteena on välittää tutkimustietoa, valottaaajankohtaisen kehityksen taustoja sekä herättääkeskustelua kansantaloudellisista ja yhteiskunnalli-sista kysymyksistä. Vuosina 1972–1993 lehtiilmestyi nimellä TTT Katsaus.Lehden toimitus p. 09-2535 7349.

Tilaukset p. 09-2535 7338.

Tu t k i m u k s i aTutkimuksia-sarjassa ilmestyvät valmiiden tutkimus-ten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvis-ta tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joidenvälityksellä tutkimustuloksia esitellään tiedotusväli-neille ja suurelle yleisölle. Hinta 13,46 €.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

Ty ö p a p e r e i t aTyöpapereita-sarjassa esitellään meneillään olevientutkimushankkeiden väliraportteja sekä kansain-väliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelu-aloitteita. Työpaperit julkaistaan kokonaisuudessaanmyös verkossa laitoksen kotisivuilla.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

W W W. L A B O U R . F I

Palkansaajien tutkimuslaitoksen kotisivuilla onajankohtaista tietoa laitoksen henkilökunnasta,tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista.Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta-lehden pääkirjoitukset ja sisällysluettelot, laitok-sen lehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuviakolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoi-vat kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. Laajataloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina jakuvioina mm. tuotannosta, työmarkkinoista,inflaatiosta, ulkomaankaupasta, koroista ja julki-sesta taloudesta.

P A L K A N S A A J I E N T U T K I M U S L A I T O S

L A B O U R I N S T I T U T E

F O R E C O N O M I C R E S E A R C H

Pitkänsillanranta 3A, 6.krs 00530 Helsinki Finland

p. 09–2535 7330 (Tel. +358–9–2535 7330)fax 09–2535 7332 (Fax +358–9–2535 7332)www.labour.fi

Palkansaajien tutkimuslaitos harjoittaakansantaloudellista tutkimusta, seuraataloudellista kehitystä ja laatii sitä kos-kevia ennusteita. Laitos on perustettuvuonna 1971 Työväen taloudellisentutkimuslaitoksen (TTT) nimellä. Tutki-muksen pääalueita ovat työmarkkinat,julkinen sektori, makrotalous ja talous-politiikka. Palkansaajien tutkimus-laitosta ylläpitää kannatusyhdistys,johon kuuluvat kaikki Suomen ammatil-liset keskusjärjestöt: SAK, STTK jaAKAVA sekä näiden jäsenliittoja.

72 h

Vuosikerta 18,50 €Irtonumero 5,90 €

ISSN 1975-181X

Documents

Talous Y hteiskunta · Yhteiskunta& Talous 3 työllisyys vielä heikkenee ja työttömyys kasvaa jonkin verran. Ensi vuonna ta-louskasvu kuitenkin voimistuu ja alkaa uudestaan parantaa