Heidi Tervala

TOHOLAMMIN KIRKKOKUORON ESIINTYMISASUN TUOTEKEHITYS

Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekstiili- ja vaatetustekniikan koulutusohjelma Joulukuu 2008

KESKI-POHJANMAAN TIIVISTELMÄ AMMATTIKORKEAKOULU Tekstiili- ja vaatetustekniikan koulutusohjelma Työn tekijä: Heidi Tervala Työn nimi: Toholammin kirkkokuoron esiintymisasun tuotekehitys Päivämäärä: 19.11.2008 Sivumäärä: 26 + 6 Liitettä Työn ohjaaja: Insinööri (ylempi AMK) Leena Simonen Työn valvoja: Kuoron jäsen Ritva Hänninen Opinnäytetyössä oli tarkoituksena kaavoittaa, sarjoa, valmistaa nollasarja sekä laatia valmistusohjeet Toholammin kirkkokuorolle uudesta esiintymisasusta. Toho-lammin kirkkokuorolaiset halusivat samanlaisen esiintymisasun kuin kappelikuoro-laisilla, että he eivät erottuisi yhdessä esiintyessään toisistaan niin paljon kuin ai-kaisemmin erilaisten esiintymisasujen takia. Työn teoriaosa sisältää tuotekehitysprosessin, kaavoituksen, sarjonnan ja tekstii-limateriaalin. Opinnäytetyöhön kuului myös materiaalin valinta, mallikappaleen ja työjärjestyksen sekä taso- ja poikkileikkauskuvien tekeminen ja nollasarjan valmis-tus. Kuorojakusta valmistettu nollasarja sisälsi sarjotuista kaavoista koot XS, M ja XL. Opinnäytetyön haasteena oli valita oikeanlainen materiaali ja mielellään vielä eri kuin kappelikuoron nykyisessä esiintymisasussa. Haasteena oli myös, miten saisin kehitettyä esiintymisasua, ettei siitä tulisi ihan samanlainen kuin kappelikuoron esiintymisasusta. Toivottavasti malli miellyttää kaikkia Toholammin kirkkokuoron jäseniä ja he päättävät teetättää kaikille uudet esiintymisasut. Avainsanat: tuotekehitys, kaavoitus, sarjonta, tekstiilimateriaalin valinta

CENTRAL OSTROBOTNIA ABSTRACT UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Author: Heidi Tervala Name of thesis: Product Development of a Costume for the Toholampi

Church Choir Date: 19 November 2008 Pages: 26 + 6 Appendices Instructor: Leena Simonen Master of Engineering Supervisor: Ritva Hänninen The aim of this thesis was to make patterns, zeroset, formula and grading of a new costume for the Toholampi church choir. The choir wanted to have the same kind of a costume as the Chapel choir had, so that they would look alike when perform-ing together. The theory part of the thesis included the process of the product development, patternmaking, grading and material. The thesis included also making the sample and zeroset, the working procedure, the pattern charts and the cross-section pic-tures. The zeroset made from the church choir jacket included grading to sizes xs, m and xl. The challenge of this thesis was to choose the right material and willingly different from what the chapel choir had. The challenge was also to develop a bit different costume compared with the Chapel choir´s own costume. The aim was to design a costume which would please every member of the Toholampi church choir, so that they would choose this costume to have made for all in the choir. Keywords: process of product development, patternmaking, grading, choice of tex-tilematerial

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOHOLAMMIN KIRKKOKUORO 2 3 TUOTEKEHITYS 3

3.1 Tiedon keruu 4 3.2 Ideointi ja luonnostelu 5 3.3 Valinta ja karsinta 6 3.4 Suunnittelu, prototyyppi ja nollasarja 7 3.5 Tulostus 8

4 KAAVOITUS 9

4.1 Kuosittelu 9 4.2 Sarjonta 9 4.3 Kaava-asetelma 11 4.4 ATK- kaavoitusprosessi Lectran ohjelmilla 12

5 MATERIAALIT 13

5.1 Materiaalin valinta 13 5.2 Polyesteri päällyskankaana 14 5.3 Tukikankaan valinta 14

6 TYÖN TOTEUTUS 15

6.1 Suunnittelu 15 6.2 Mallin valmistus 16 6.3 Digitointi, sarjonta ja versio 17 6.4 Kaava-asetelma 21 6.5 Nollasarjan valmistus ja tulosteet 22

7 POHDINTA JA YHTEENVETO 24 LÄHTEET 26 LIITTEET

1. Malli edestä ja takaa 2. Kankaiden hintatiedot ja materiaalinäytteet 3. Työjärjestys 4. Tasokuvat 5. Poikkileikkauskuvat 6. Sarjonta kartat

1

1 JOHDANTO

Opinnäytetyön tarkoituksena oli valmistaa kaavat ja nollasarja kirkkokuoron ha-

luamasta esiintymisasumallista. Idean kuorojakun valmistukseen sain kirkkokuo-

ron jäseneltä. Kirkkokuoron jäsenet halusivat uudistaa esiintymisasujaan, joten

eräs kuoron jäsen ehdotti, että kaavoittaisin samanlaiset asut kuin kappelikuorolai-

silla on tällä hetkellä. Kehitysprosessiin kuuluivat kaavoitus, kuosittelu, tekstiilima-

teriaalin valinta, mallikappaleen valmistus, työjärjestyksen teko ja saumojen poikki-

leikkauskuvien teko, sarjonta sekä nollasarjan ompelu.

Työn lähtökohtana oli suunnitella Toholammin kirkkokuorolle uudet esiintymisasut.

Osa kirkkokuoron jäsenistä oli kyllästynyt vanhoihin esiintymisasuihinsa. Kirkko-

kuoron jäsen esitteli minulle kappelikuoron esiintymisasun ja sanoi haluavansa

kirkkokuorolle samantapaiset, että esiintyessään yhdessä kappelikuoron kanssa

he näyttäisivät yhdeltä kokonaisuudelta samanlaisissa esiintymisasuissa.

Tässä työssä kerrotaan tuotekehityksestä ja sen prosessin eri vaiheista. Tarkem-

min keskityttiin kaavoitukseen, sarjontaan ja tekstiilimateriaalin valintaan, koska ne

olivat kehitystyön kannalta tärkeimpiä asioita opinnäytetyössä. Opinnäytetyön lo-

pussa käydään läpi työn toteutusta sekä pohditaan työn suoritusta ja arvioidaan

omaa osaamista.

2

2 TOHOLAMMIN KIRKKOKUORO

Heikki Wiljami Pöyhtäri perusti kirkkokuoron vuonna 1904 tultuaan Toholammille

kanttoriksi. Kuoron ensimmäinen laulu esitettiin silloisen kirkkoherran vaimolle ni-

mipäivän kunniaksi, ja laulu oli suvivirsi. Ensimmäinen kirkkoesiintyminen oli urku-

jen vihkiäisjuhlissa vuonna 1907. Kuoro rekisteröitiin vasta vuonna 1947, jolloin se

liittyi samalla Suomen Kirkkokuoroliittoon. (Toholammin seurakunta, 2008.)

Toholammin kirkkokuoro on esiintynyt oman paikkakunnan lisäksi lähiseurakun-

nissa 1970-luvulta saakka. Kuoron päätehtävänä on avustaa jumalanpalveluksis-

sa, mikä tapahtuu vähintään kahdeksan kertaa vuodessa. Kirkkokuoro on tehnyt

konserttimatkoja Ruotsiin vuonna 1975 ja Pelkosenniemelle vuonna 1976. Osa

kuorosta on myös osallistunut valtakunnallisille kirkkokuoromusiikkijuhlille, jotka

järjestetään viiden vuoden välein. (Toholammin seurakunta, 2008; Osmo Jämsä,

haastattelu, 3.11.2008.)

Kirkkokuoron johtajakanttoreina ovat toimineet Heikki Pöyhtäri 1904–53, Pauli

Tastula 1954–59, Lassi Anttila 1960–67, Osmo Jämsä 1971–81, Erkki Laaksonen

1981–82, Antti Haapaniemi 1982–88 sekä tämän hetkinen johtava kanttori Osmo

Jämsä 1990–. Kuoro esiintyy seuraavilla äänitteillä ”Kauneimmat joululaulut Toho-

lammilla” (1978), ”Tänään auttaa Herra” (1997), ”Lapsen vierelle kumarrumme”

(2002) ja tänä vuonna huhtikuussa äänitetty ”Täältä vettä juurilleni” (2008). (Toho-

lammin seurakunta, 2008.)

Tällä hetkellä kirkkokuoroon kuuluu 26 naista, joista 16 sopraanoa ja 10 alttoa se-

kä 8 miestä, joista 3 tenoria ja 5 bassoa. Miesten keski-iäksi tämänhetkinen johta-

va kanttori Osmo Jämsä sanoi vähän yli 60 vuotta ja naisten keski-iäksi noin 50

vuotta. Naisista kolme on alle 30-vuotiaita. ( Osmo Jämsä, haastattelu,3.11.2008.)

3

3 TUOTEKEHITYS

Tuotesuunnittelu tähtää yleensä yksittäisen tuotteen aikaansaamiseen ja sen val-

mistuksen ohjeitten laatimiseen. Tuotekehitys puolestaan suuntautuu joko entisten

tuotteiden tai tuotantomenetelmien parantamiseen tai täysin uusien tuotteiden ke-

hittämiseen. Tuotekehitys on jatkuvaa toimintaa. (Boncamper 1995,19.) Kun kuva-

taan tuotteen suunnitteluprosessia, käytetään rinnakkain termejä tuotesuunnittelu

ja tuotekehitys. Usein näillä sanoilla tarkoitetaan samaa asiaa. Tuote kehittyy kes-

kustelun, kokeilun ja palautteen kautta vaiheittain. (Risikko & Marttila-Vesalainen

2005, 12.)

Tuotekehitys on pitkäjänteinen prosessi, olipa kyseessä tuoteparannus tai inno-

vaatiotuote. Tuotekehityksen tärkein käynnistäjä on tuotteen käyttäjän tarpeiden

muuttuminen. Usein tarpeet muuttuvat hitaasti. Tällöin tuotekehityksessä otetaan

huomioon muotoilussa, raaka-aineissa, valmistustekniikassa ja jakeluketjun luon-

teessa tapahtuneet muutokset. Tuoteparannukset muuttavat tuotetta pienin muu-

toksin. Tuotekehitys on tulevaisuuteen tähtäävää toimintaa. Tuotekehitykselle on

tyypillistä, että tuotekehityksen aikana tapahtuvia toimintoja suoritetaan samanai-

kaisesti tai rinnakkain. Tuotekehitys vaatii, että eri toimijat pitävät jatkuvasti yhteyt-

tä. (Jaakkola & Tunkelo 1987, 12, 15, 87–88.)

Tuotekehitys on selvitystyötä, jonka tavoitteena on kehittää uusi tai paranneltu tuo-

te, ja joka käsittää koko prosessin ideavaiheesta ja tuotteen kokeilusta tuotteen

valmistukseen. Tuotekehitysprojekteissa suoritetaan aika ajoin väliarviointeja sovi-

tuin aikavälein ja työvaiheiden jälkeen. Näissä tilanteissa laaja asiantuntijaryhmä

arvioi projektin edistymistä. Tuotekehityksen toimintaketjun onnistuminen riippuu

kaikkien tekijöiden yhteistyöstä. Tuotekehityksen ennakkosuunnittelu ja tulosten

raportointi ovat edellytyksenä tehokkaalle toiminnalle ja päätöksenteolle. (Häti-

Korkeila & Kähönen 1985, 56, 65.)

Tuotekehitys on tärkeää yritykselle, koska muuten tuotteet vanhenevat ja myynti

vähenee tai myynti voi loppua kokonaan. Monivaiheisessa tuotekehitysprosessis-

4

sa pyritään toteuttamaan kaikki asetetut tavoitteet teknisesti, taloudellisesti ja tar-

koituksenmukaisesti niin hyvin kuin on mahdollista. (Jokinen 2001, 9.)

3.1 Tiedon keruu

Tiedon hankintavaiheessa selvitetään tekijät, joista muodostuvat tuotteen toteut-

tamismahdollisuudet ja toisaalta suunnittelulle rajat. Suunnittelijan toimintamahdol-

lisuudet perustuvat juuri näihin tekijöihin. Perehtymisvaiheessa selvitetään suun-

nittelun kohdetta koskevat lähtötiedot, kuten käyttäjätiedot, markkinatiedot, valmis-

tustiedot, tekniset tiedot ja hintatiedot. (Häti-Korkeila & Kähönen 1985, 86.)

Perehtymisvaiheessa ei ole tarkoituksena vain mekaanisesti hankkia asiaan kuu-

luvaa tietoa, vaan yhtä tärkeää on tunnistaa ongelman luonne ja löytää sen ”pu-

nainen lanka”. Olennaisimman ongelman tunnistaminen helpottaa ratkaisevasti

tehtävän suorittamista sekä vähentää työtä. (Häti-Korkeila & Kähönen 1985, 89.)

Mielikuvat liittyvät alkuperäisiin, luonnollisiin havaintoihin, erilaisiin aikaisempiin

kokemuksiin ja eri lähteistä hankittavaan informaation. Kiintoisaa on, etteivät ihmi-

sen ajatuksissa olevat mielikuvat ja konkreettiset käytännön ympäristöstä tehdyt

luonnolliset havainnot sekoitu toisiinsa. Mielikuvat ovat siis tavalla tai toisella luotu-

ja suunnitelmia tiedon hankkimiseksi suunniteltavasta kohteesta. Tähän mieliku-

van ominaisuuteen pohjautuu myös käsityön suunnitteluprosessin ideointivaihe.

(Anttila 1996, 127.)

Todellisuuden ja suunnittelutoiminnan välinen vuorovaikutus on monivivahteinen

hahmotus- ja havaintoprosessi. Se on luonteeltaan iteratiivinen eli vaiheittain yhä

uudelleen toistuva, ja se on käynnissä koko suunnitteluprosessin ajan. Se on kai-

kenlaisten suunnitteluun vaikuttavien asioiden mielessä tapahtuvaa läpikäyntiä

yhä uudelleen. (Anttila 1996, 128.)

Suunnittelijalla tulee siis olla selvä ”näky”, mielikuva edessä olevasta tehtävästä,

esimerkiksi esineestä, ennen kuin hän voi tehdä sen kunnollisesti. Usein hänellä

on myös tietty mielikuva esineen tai muun tuotteen valmistamiseen tarvittavista

5

työskentelytavoista ja -tekniikoista. Ennakkomielikuva, jos se on kunnolla luotu, on

suhteellisen pysyvä, jolloin se ohjaa toimintaa ja yhdistää prosessin osat. (Anttila

1996, 128.)

3.2 Ideointi ja luonnostelu

Tehtävän opiskelu ja ongelman tunnistaminen synnyttävät jo sinänsä ideoita. Ta-

voite on muistissa, vaikka ideoita ei tietoisesti etsitäkään. Usein juuri silloin, kun

asiaa mietitään vähiten, syntyy oivallus ja asiat ratkeavat. Ideoinnissa on olennais-

ta se, että ajatusten annetaan liikkua vapaasti ja mieliala on positiivinen. (Häti-

Korkeila & Kähönen 1985, 93.)

Systemaattiseen ideanhakuun voidaan käyttää sitä varten kehitettyjä ideanhaku-

menetelmiä, kuten muistilistoja, aivoriihitekniikkaa, morfologista analyysiä, taulu-

kointia ja synektiikkaa. Aivoriihi on ryhmätyötä, joka on luotu edistämään vapaata

ideointia, ja sitä voidaan käyttää tuotekehityksen ja suunnittelun kaikissa vaiheis-

sa. Morfologinen analyysi perustuu systemaattiseen työskentelyyn, jossa ongelma

jaetaan osiin ja tutkitaan vaihtoehdot ja osavaihtoehtojen yhdistelmät. Myös yksi-

tyiseen työskentelyyn hyvin sopiva ja johdonmukainen ja yksinkertainen menetel-

mä on jakaa ongelma osiin ja etsiä osille kaikki järjelliset vaihtelumahdollisuudet,

muodostaa näistä uusia yhdistelmiä ja yrittää valita näistä paras vaihtoehto. (Häti-

Korkeila & Kähönen 1985, 93–94.)

Ideoiden hankinnassa ajattelu voidaan jakaa kahteen päätyyppiin. Konvergoiva

ajattelu on määrätietoista ja johdonmukaista. Divergoiva on sattumanvaraista ja

yllätyksellistä. Järjestelmällisessä ideanhakuprosessissa käytetään näitä molem-

pia vuorollaan. Divergoivalla ajattelulla, käyttäen apuna tiettyjä ideanhakumene-

telmiä, etsitään joukko alustavia ideoita, joista sitten konvergoivan erittelyn avulla

valitaan paras jatkokäsittelyyn. Koskaan ei tyydytä ensimmäiseen ideaan. (Häti-

Korkeila & Kähönen 1985, 94.)

Teollisen muotoilun esitystekniikka on ideoiden ja konseptien esittämistä sekä

apuväline ideoiden tuottamiseen ja kehittämiseen. Se on luonnostelua, piirtämistä

6

ja muuta visualisointia erityisesti tuotemuotoilun alkuvaiheessa. Idean visualisointi

on ensimmäinen konkreettinen askel tuotteen valmistumisessa. (Kettunen 2001,

92, 94.) Ideointilähteet voidaan jakaa ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoisia ovat asiakkaat,

tutkimuslaitokset, messut, ammattilehdet jne. Sisäisiä lähteitä ovat ideariihet, aloit-

teet, erilaiset epäviralliset keskustelut ja neuvottelut, suunnittelukokoukset sekä

oma tutkimus- ja kehitystyö. (Jaakkola & Tunkelo 1987, 116.)

Tuotekehitysprosessin luonnosteluvaiheessa etsitään vaihtoehtoisia ratkaisuluon-

noksia kehitettävälle tuotteelle. Tässä vaiheessa ei vielä tehdä yksityiskohtaisia

mittakaavaan laadittuja piirustuksia, vaan kuvat ovat ratkaisuperiaatteita selventä-

viä, enimmäkseen käsivaraisesti piirrettyjä luonnoksia. Luonnosteluvaiheen tär-

keimmät työmenetelmät ovat erilaiset luovaan insinöörityön tekemiseen soveltuvat

ideointimenetelmät. (Jokinen 2001, 21.)

Ideointi ja luonnostelu voivat liittyä yhteen, tai ne voivat olla toisistaan erillään

suunnittelukohteen ja työskentelytavan mukaan. Luonnostelun keinot on valittava

niin, että ideat ja ratkaisuehdotukset saadaan riittävän vertailukelpoisiksi ja kaikille

työhön osallistuville tajuttaviksi. Ideoinnin ja luonnostelun apuvälineinä voidaan

käyttää piirroksia, pienois- ja hahmomalleja ja mallikappaleita. Usein näitä on tar-

peen tehdä tuotteen osista. (Häti-Korkeila & Kähönen 1985, 94.)

Luonnostelu on visuaalista ajattelua paperilla. Piirtäminen muuttaa häilyvät ajatuk-

set sellaiseen muotoon, jossa niitä voidaan tutkia, arvioida ja muuttaa. Luonnos

kuvaa sitä, mitä ideasta voi tulla. Luonnostelu on kuin ympyrän kehä, jossa piirtä-

mistä käytetään ajattelun ja ideoinnin välineenä. (Kettunen 2001, 92, 94.)

3.3 Valinta ja karsinta

Tuotteen on täytettävä ne vaatimukset, jotka tekevät siitä sen käyttäjän kannalta

paremman kuin muista tuotteista. Ideoiden arviointi, vertailu, karsinta ja valinta

ovat vaativia tehtäviä, koska täsmällisiä valintaperusteita on vähän ja tehtävän

suorittamisessa huomioon otettavia näkökohtia yleensä paljon. Vertailussa tarvi-

taan kaikkien asianmukaisten henkilöiden mielipiteitä. Koska ideoita on useita ja

7

erilaisia, on valinta paras suorittaa useassa vaiheessa. Ensimmäinen karsinta teh-

dään kokemusperäisesti. Toisessa vaiheessa käytetään tarkempia kriteerejä ja

tarvittaessa järjestelmällisiä arviointimenetelmiä. (Häti-Korkeila & Kähönen 1985,

98.)

Tuotekehitystoiminnassa joudutaan tekemään useita valinta- ja karsintapäätöksiä.

Varsinkin karsintaa on syytä suorittaa ainakin esitutkimus- ja prototyyppivaiheiden

jälkeen. Valintapäätösten lähtökohtana on pidettävä sitä, että hyvä lopputulos syn-

tyy varmimmin, jos on riittävän suuri joukko mistä valita. (Jaakkola & Tunkelo

1987, 134.) Konsepteja tulisi arvioida koko suunnitteluprosessin ajan. Konseptin

valinnassa pyritään löytämään lupaavin vaihtoehto konseptien joukosta. Konsepte-

ja verrataan toisiinsa tai käyttäjän tarpeisiin ja pohditaan kehitettyjen ratkaisujen

vahvuuksia ja heikkouksia. (Kettunen 2001, 83–84.)

3.4 Suunnittelu, prototyyppi ja nollasarja

Ideasta tai luonnoksesta kehitellään valmis suunnitelma. Suunnittelussa määritel-

lään tuotteen jokainen pieni yksityiskohta. Ideointi ja luonnostelu jatkuvat toteutta-

van suunnittelun aikana. Toteuttavassa suunnitteluvaiheessa voiva suureksi avuk-

si olla tuotteen ennalta määritellyt toiminnot. (Häti-Korkeila & Kähönen 1985,

99,101.)

Prototyyppi tai koekappale valmistetaan valittujen ideoiden ja luonnoksien pohjal-

ta. Prototyypillä tutkitaan tuotteen toimivuutta käytännössä. Prototyyppejä valmis-

tetaan yksi tai useampi. Tässä vaiheessa huomataan, miten tuote vastaa muotoi-

lua ja teknisen toteutuksen vaatimuksia. (Anttila 1996, 199, 201.)

Prototyyppivaihe sisältää prototyypin suunnittelun, valmistuksen, testauksen sekä

tulosten analysoinnin ja suunnitelmien tarkistamisen. Prototyypin voi tehdä myös

luonnosteluvaiheessa. (Jokinen 2001, 98.) Prototyypistä tarkistetaan istuvuus,

malliston sanoma, valmistettavuus ja materiaalien soveltuvuus. Ellei malli ole vaa-

timuksia vastaava, sitä korjataan tai se hylätään kokonaan. (Eberle, Hermeling,

Hornberger, Kilgus, Menzel & Ring 2002, 212.)

8

Prototyypin hyväksymisen jälkeen tehdään kolme erikokoista mallia, joita kutsu-

taan nollasarjaksi. Kolmen mallin avulla tarkistetaan istuvuus. Saadut tiedot kerä-

tään lomakkeelle tuotantoa varten. Nollasarja ja lomakkeet tarkistetaan mallistopa-

laverissa sekä tehdään korjauksia niin kauan, että malli ja lomakkeet ovat hyväk-

syttäviä. (Eberle ym. 2002, 212.) Nollasarjan suunnittelun ja valmistuksen tarkoitus

on tutkia ja testata valmistusmenetelmiä, joilla tuote on tarkoitus sarjavalmistuk-

sessa tehdä. Nollasarja antaa myös tietoa valmistuskustannuksista. (Jokinen

2001, 98–99.)

3.5 Tulostus

Suunnittelun tulostuksen apukeinoina käytetään piirroksia, kolmiulotteisia malleja

ja kirjallisia selvityksiä. Kun suunnittelukuvat ja -mallit ovat suunnittelijan itsensä

käytössä, voivat ne olla viitteellisiäkin. Mutta kun kuvat ja mallit ovat muiden käy-

tössä, on niiden ulkoasulle asetettava suuret vaatimukset. Jos tuotteen tekijä on

eri henkilö kuin suunnittelija, on suunnittelijan tehtävä selvät valmistusohjeet ja

työselostukset. Niissä on oltava kaikki seikat, mitä halutaan tuotteeseen, muuten

ne jäävät pois valmiista tuotteesta. (Häti-Korkeila & Kähönen 1985, 105.)

9

4 KAAVOITUS

Kaava on vaatteen osan piirretty tasokuva, joka muodostaa vaatteiden valmistuk-

sen perustan. Kaavoituksen tarkoituksena on luoda kaavat leikkuuta varten. Jotta

voidaan piirtää kaavat, täytyy saada mitat kaavojen mittojen laskemista varten.

Kaavan mittojen laskemistapa voi vaihdella kaavajärjestelmän mukaan. Perustana

käytetään seuraavia mittoja: vartalon mitat, suhteelliset mitat, taulukkomitat ja

vaatteen mitat. (Eberle ym. 2002, 143.)

4.1 Kuosittelu

Kuosittelu on peruskaavan muuttamista varsinaiseksi vaatteen kaavaksi. Kuositte-

lu sisältää toimenpiteet, jotka tehdään peruskaavalle, ennen kuin siitä saadaan

valmis kaava. Kuosittelun lähtökohtana käytettävällä peruskaavalla tarkoitetaan

kiinteää kaavaa, esimerkiksi puseron peruskaavaa. Peruskaavaa ei yleensä käyte-

tä sellaisenaan, koska siinä on liian vähän väljyyttä ja paljon muotolaskoksia.

Yleensä myös hihan pyöriössä on paljon syötöstä eli sen pituus on pidempi kuin

miehustan kädentien. Kaikkia kankaita ei pysty syöttämään kauniisti, joten usein

syötös on poistettava hihan pyöriöstä kuosittelun yhteydessä. (Taatila 1998, 9.)

4.2 Sarjonta

Sarjonta eli gradeeraus tarkoittaa vaatteiden kaavojen tai kuositeltujen kaavojen

muuttamista käsin tai tietokoneella eri kokoihin. Peruskokoa voidaan muuttaa pie-

nempiin ja suurempiin kokoihin mittataulukosta saatujen mittojen erojen eli mittalu-

kujen avulla. Kaavat muutetaan sarjomalla niin, että sarjontapisteisiin eli kaavan

kaikkiin kulmiin, hakkeihin ja kaarille annetaan muutosarvot (sarjonta-arvot). Kui-

tenkaan kaikkiin kaavojen sarjontapisteisiin ei ole laskentakaavoja, vaikka muu-

tosarvojen perustelut ovatkin olemassa. Varsinkin kaltevat linjat vaativat kokeiluja

ja tutkimista ennen sarjomista. (Harjunpää & Kuoppala 2001, 6.)

10

Mittaluvuilla määritellään kaavan kulmissa olevien sarjontapisteiden muutokset

leveys- ja pituussuuntaan niin, että kaavojen koko muuttuu. Määrittämällä useam-

man koon muutosarvot kaavoista saadaan kokolajitelma, jonka suurimman ja pie-

nimmän koon kaavojen tulisi vastata väljyyksiltään haluttua kokonumeroa. Muu-

tosarvot saadaan laskemalla laskentakaavoja apuna käyttäen eri kokojen mittojen

erot. Sarjottaessa kaavat voivat olla saumanvarallisia tai saumanvarattomia. (Har-

junpää & Kuoppala 2001, 6.)

Sarjottaessa käsin tai tietokoneella on sarjottava piste koordinaatiston keskipiste

sarjontavaiheessa. Muutosarvojen mittaukset tehdään aina x- tai y-akselin suun-

taisesti. Kun sarjotaan tietokoneella, on kaavojen oltava sarjontavaiheessa digi-

tointipöydällä ehdottoman suorassa ja mallisarjontojen mukaisessa asennossa,

muuten x- ja y-akselin arvot eivät pidä paikkaansa. Digitoitaessa kaavan yläosan

pitää osoittaa oikealle ja alaosan vasemmalle, kaavan taiteviivan on oltava alhaal-

la ja etuhiha sekä housujen haarakoukku osoittavat ylös. (Harjunpää & Kuoppala

2001, 6.)

Kaavoihin määritellään sekä pituussuuntainen että leveyssuuntainen nollalinja.

Nollalinjat pysyvät kaikissa kokonumeroissa aina samassa paikassa. Nollapiste,

joka ei sarjoudu, muodostuu nollalinjojen risteykseen. Sarjottaessa käsin tai tieto-

koneella koordinaatit voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia. Arvo on positiivi-

nen, kun koordinaatistossa liikutaan oikealle tai ylös, ja negatiivinen, kun liikutaan

alas ja vasemmalle (KUVIO 1). (Harjunpää & Kuoppala 2001, 6.)

11

KUVIO 1. Hihan peruskaava, jossa 1) langansuunta, 2) nollalinjat, 3) nollapiste ja 4)

sarjottava piste. (Harjunpää & Kuoppala, 2001, 7.)

4.3 Kaava-asetelma

Kaava-asetelma muodostuu, kun yhden vaatteen yhden koon kaavat asetetaan

teknisten ohjeiden mukaisesti vierekkäin. Tavoitteena on päästä mahdollisimman

pieneen materiaalin kulutukseen ja hukkaan. Kun kaavoja asetellaan kankaalle, on

otettava huomioon oikea suunta (lankasuora) ja kuvio. (Eberle ym. 2002, 145.)

Kaavat voi asetella käsin tai tietokoneella. Käsin tehtävä kaava-asetelma aloite-

taan pahvikaavoilla, jotka asetellaan kankaan päälle niin, että tulee mahdollisim-

man vähän hukkapaloja. Kaava-asetelman tekeminen tietokoneella sarjonnan jäl-

keen on yksinkertaista. Kaavanosat haetaan muistista ja asetellaan tietokoneoh-

jelman avulla kuvaruudulle kaava-asetelmaksi. Yksittäisiä kaavanosia voidaan siir-

rellä kuvaruudulla vierekkäin. (Eberle ym. 2002, 146.)

Nykyään tietokoneohjelmissa kaavat voidaan sijoittaa tiettyjen etukäteen annettu-

jen kriteerien mukaan automaattisesti ja optimaalisesti. Tietokoneohjelma laskee

automaattisesti, miten saadaan paras materiaalin käyttöaste eli alhaisin hukkapro-

sentti. Kun kaava-asetelma on valmis, se tallennetaan tietokoneen muistiin ja voi-

12

daan tarpeen tullen ottaa esille. Seuraavaksi voidaan kaava-asetelma tulostaa

piirturilla mittakaavassa 1:1. (Eberle ym. 2002, 146.)

4.4 ATK-kaavoitusprosessi lectra ohjelmilla

Modaris -ohjelmalla digitointi sisältää uuden mallin perustamisen, kokolajitelman

tuomisen perustettuun malliin ja digitointialueen perustamisen. Kaavat asetellaan

oikein digitointitasolle ja kaavat digitoidaan digitointihiiren avulla. Digitointihiiri si-

sältää kirjaimia ja numeroita, joiden avulla saadaan erilaisia pisteitä ja aloitetaan

kaava sekä lopetetaan kaava. (Lectra Suomi Oy)

Malliformaatti on Lectra -tiedostojen perusta. Malli on peruskokonaisuus, jota käy-

tetään mallien perustamiseen. Se rakentuu kaikista mallin kappaleista ja sisältäen

sarjonnan sekä version kaikkien vaadittujen materiaalien kaavoista. Malli voi sisäl-

tää myös versioon kuulumattomia kaavoja ja runkokaavoja. Malli voi myös sisältää

useita versioita. Se sisältää myös paljon tuotannollista informaatiota. Mallit voivat

olla yksinkertaisia tai hyvin monimutkaisia. (Lectra Suomi Oy 2004.)

Versio on mallista, vaatteesta tai kokoelmasta kappaleita perustettu ryhmä, josta

asetelma voidaan muodostaa. Versio sisältää kaiken tarvittavan tiedon kokonaisen

tuotteen leikkaamiseen ja valmistamiseen: kaikki tarvittavat kaavat kaikista tarvit-

tavista kankaista, tiedot parittomista ja parillisista kappaleista, niiden versiokuva-

ukset ja kommentit sekä tiedot kaavojen yhteen sovittamisesta. Malli voi sisältää ja

usein sisältää useamman kuin yhden version. Versioita ovat esimerkiksi paita

kahdella tavalla valmistettuna, pitkä- ja lyhythihaisena, takki ja housut valmistettu

settinä ja erillisinä, väriyhdistelmänä ja yksivärisenä. Versiota voi käyttää usealla

eri tavalla. Versio on muodostettava asetelman tekemistä varten. Diamino, asette-

luohjelma, käyttää version tietoja apuna asettelussa. JustPrint -ohjelmalla voidaan

muuttaa mallitiedostot tai kappaleet HTML-muotoon sekä tulostaa tiedostot A3/A4-

kokoiselle arkille. Tämä mahdollistaa mallien tulostamisen melkein millä tahansa

tulostimella. Vaatetusteollisuudessa kaavat voidaan tulostaa isolle piirturille. (Lect-

ra Suomi Oy 2004.)

13

.5 MATERIAALI

Materiaali vaikuttaa vaatteen luonteeseen ja käyttömahdollisuuksiin. Materiaalia

valittaessa on otettava huomioon laskeutuvuus, väri, kuosi ja pintarakenne. Huo-

mioon otetaan myös käyttö-, kulutus- ja hoito-ominaisuudet, joihin vaikuttavat kui-

turaaka-aineet, lankatyyppi, pinnan rakenne ja viimeistys. (Eberle ym. 2002, 218.)

Yleisiä vaatimuksia vaatetukselle ovat tarkoituksenmukaisuus, kuten suojaus-,

kauneus- ja symbolifunktioiden mukainen. Lisäksi vaatimuksena on vaatteen hyvä

ulkonäkö eli vaate istuu hyvin ja näyttää halutunlaiselta käyttäjän päällä. Vaatteen

on myös kestettävä käyttöä ja normaalia kulutusta. Vaatteen tulee tuntua mukaval-

ta erilaisissa käyttöolosuhteissa, kuten eri lämpötiloissa. Vaatteen materiaalin tu-

lee olla mielellään vesipestävä ja muotonsa pitävä. (Eberle ym. 2002, 49.)

5.1 Materiaalin valinta

Valmistusmateriaaliksi valitsin 100-prosenttisen polyesterikankaan, koska se las-

keutuu hyvin eikä rypisty niin helposti. Polyesterikangas pitää muotonsa pestäessä

ja kuivuu nopeasti. Valitsin polyesterikankaan sen ominaisuuksien takia, koska

kuoro istuu esiintymisien välillä ja kangas jää alle istuttaessa eikä saa siis rypistyä.

Kuorojakun malli vaikutti myös materiaalin valintaan, koska kuorojakun helman

pitää laskeutua tasaisesti. Polyesterikankaan hoito-ohjeina on pesu 30 °C:ssa ja

silitys yhdellä pisteellä. (LIITE 2.)

Tukikankaaksi valitsin harmaan kovikekankaan, jossa on liimapinta. Tumma tuki-

kangas ei erotu niin hyvin viininpunaisesta päälliskankaasta kuin esimerkiksi val-

koinen tukikangas. Tukikangasta tarvitsin etualavaroihin, että saisin kantanapille

tukevamman paikan. Tukikangas on 80 % polyesteriä ja 20 % viskoosia. Tukikan-

kaan kiinnitys yli 121 °C:ssa vastaa kahta pistettä silitysraudassa, ja kangasta pai-

netaan 10 sekunnin ajan painaen silitysraudalla (LIITE 2). Kankaat, napit ja langat

hankin Eurokankaasta.

14

5.2 Polyesteri päällyskankaana

Polyesteri on synteettinen tekokuitu. Polyesteri on kierrätettävä, joten se voidaan

sulattaa ja siitä voidaan valmistaa esimerkiksi virvoitusjuomapulloja. Polyesterilan-

koja käytetään muun muassa puseroihin, housu- ja pukukankaisiin sekä leninki- ja

takkineuloksiin. (Markula-Teivaanmäki 1999, 113.)

Polyesterituotteiden hyviä ominaisuuksia ovat suuri lujuus, elastisuus ja hankauk-

senkesto sekä rypistymättömyys ja kestolaskosten pysyvyys puhtaissa polyesteri-

kankaissa ja myös sekoitekankaissa. Polyesterillä on myös hyvä lämmönkesto

sekä auringonvalon ja sään kesto. Pesussa polyesteri säilyttää muotonsa, sekä

vaate siliää ja kuivaa helposti. (Markula-Teivaanmäki 1999, 114–115.)

5.3 Tukikankaan valinta

Tukikankaan valintaan vaikuttavat päällyskankaan paksuus ja paino. Myös pääl-

lyskankaan väri on otettava huomioon, koska tukikankaitakin on vaaleita ja tum-

mia. Jos päällyskangas kestää vesipesua, tulee myös tukikankaan kestää vesi-

pesua. Liima-aineen sulamispisteen ei saa olla suurempi kuin päällyskankaan sili-

tyslämpötila. Tukikangasta kannattaa kokeilla päällyskankaan tilkulle, jotta näh-

dään, tuleeko liima läpi kankaasta ja miltä kangas näyttää tukikankaan kanssa.

Tukikangasta käytetään vaatteen muodon ja mittapysyvyyden parantamiseksi

sekä käsittelyn helpottamiseksi ja heikkojen kohtien vahvistamiseksi. (Boncamper

2002, 134, 141–142.)

15

6 TYÖN TOTEUTUS

6.1 Suunnittelu

Opinnäytetyön tarkoituksena oli alun perin suunnitella Toholammin kirkkokuorolle

uudet esiintymisasut. Vaikka suunnittelin useita vaihtoehtoja, niistä mikään ei oi-

kein ollut kuoron yhdyshenkilöitten mieleen. Toisella tapaamiskerralla kuoron yh-

dyshenkilöllä oli mukanaan kappelikuoron esiintymisasu. Kirkkokuoro halusi sa-

manlaisen esiintymisasun kuin kappelikuorolla, koska jos kuorot esiintyisivät yh-

dessä, ne eivät erottuisi niin hyvin toisistaan. Opinnäytetyöstä tulikin tämän vuoksi

tuotekehitystyö.

Valmiita kaavoja ei ollut saatavissa kappelikuoron esiintymisasusta, joten otin mit-

toja ja muotoja paperille. Piirsin mallikuvan edestä ja takaa (KUVIO 2). Kaavojen

piirtämisen aloitin valitsemalla vuoden 1992 Suuresta Käsityölehdestä paidan kaa-

vat, joissa ei ollut muotolaskoksia eikä muutakaan ylimääräistä vaan perusmuotoi-

sen paidan kaavat. Piirsin isoimman koon kaavat, koska sen rinnanympärysmitta

oli lähinnä mittaamaani lukua kappelikuoron esiintymisasussa. Kaavojen piirtämi-

sen jälkeen aloin kuositella kaavoja käsin piirtäen ottamieni mittojen ja muotojen

avulla. Vertasin piirtämiäni kaavoja ja kuositeltuja kaavoja kappelikuoron esiinty-

misasuun ja muokkasin kaavoja vielä lisää oikeiden muotojen saamiseksi.

16

KUVIO 2. Mallikuva edestä ja takaa

6.2 Mallin valmistus

Kuositelluista kaavoista valmistin mallikappaleen eli prototyypin. Valmistin malli-

kappaleen lakanakankaasta, joka oli raakakangasta, ei mitään ohutta vaan vähän

vahvempaa kangasta. Mallikaavoihin jätin 2 senttimetrin saumanvarat mahdollisia

sovitusmuutoksia varten. Samalla kun ompelin mallikappaletta, mietin saumara-

kenteita ja työjärjestystä myöhempää valmistusta varten.

Kun mallikappale oli valmis, sovitettiin sitä ja huomasin, että helman kellotus jää

sivuille eikä laskeudu tasaisesti joka paikkaan. Päätin muuttaa kaarrokkeen ta-

kasauman muotoa kaarevaksi, jotta helma laskeutuisi tasaisesti (KUVIO 3). Muok-

kasin myös hihan pyöriötä ja hihansuuta niin, että etuhihan pyöriön ja etukappa-

17

leen kaavoihin tuli 1 cm lisää, samoin myös takahihan pyöriön kaavoihin tuli 1 cm

lisää.

KUVIO 3. Takasauman muokkaus

6.3 Digitointi, sarjonta ja versiot

Kun kaavat oli todettu hyviksi mallikappaleella, aloitettiin digitointi. Kaikki kaavapa-

perikaavat digitoitiin tietokoneelle Lectra-digitointitason ja Modaris-ohjelman avul-

la. Malliin valittiin Modaris-ohjelmassa valmis kokolajitelma XS–M–XL. Tällöin pe-

ruskoko vastaa kokoa 38–40, pienin 32–34 ja suurin 44–46 (TAULUKKO 1). Digi-

toinnin jälkeen kaavoitusohjelmalla muokattiin kaavoja. Kaikki kaavat suoristettiin

ohjelmalla, niiden muodot tarkistettiin ja lisättiin langansuunnat. Hakit lisättiin kaa-

voitusohjelmassa etu- ja takakappaleen sivusaumoista 140 mm hihansuuta ylös-

päin. Myös hihan pyöriölle lisättiin hakit 140 mm sivusaumoista. Hakit asetettiin

tiettyyn paikkaan, koska ylemmäs niitä ei olisi voitu laittaa pyöriölle tulevan syötök-

sen takia. Hakkien alapuolelle jäävä kangas ei tarvitse syötöstä, joten hakit osuvat

kohdalleen ommeltaessa. Kaavoihin lisättiin vielä saumanvarat ennen sarjontaa.

TAULUKKO 1. Kirjainkoot ja vastaava numerokoot

Kirjainkoot XS S M L XL

Vastaavat numerokoot 32–34 36 38–40 42 44–46

18

Sarjonta tehtiin myös Modaris-ohjelmalla käyttämällä apuna Harjunpään ja Kuop-

palan tekemiä valmiita sarjontasääntöjä ja sarjontataulukoita. Sarjontasääntöjen

eroja muokattiin niin, että välillä kokojen 32–46 sarjontasääntötaulukoiden x- ja y-

lukuja täytyi puolitoistakertaistaa (x 1,5), koska joka toinen kirjainkoko sisälsi kaksi

numerokokoa ja joka toinen yhden numerokoon tekemissäni kirjainkokonumerois-

sa. Kerroin saatiin, kun sarjontakirjan sääntöjä tutkittiin, esimerkiksi Ry-erot eli rin-

naympäryserot vaihtelevat numerokokojen välillä 4 cm ja nyt tässä 1,5 -

kertaistettuna 6 cm. (TAULUKKO 2.)

TAULUKKO 2. Esimerkki siitä miksi 1,5 -kertaistetaan sarjontaerot. Ry/cm otettiin

164 cm pitkien ja B-vartaloisten naisten taulukosta (mukaillen Naisten vaatetuksen

mittataulukkoa N-2001.)

Numerokoko 32 34 36 38 40 42 44 46

RY/cm 92 80 84 88 92 96 100 10

4

RY-ero/mm 40 40 40 40 40 40 40

Kirjainkoko XS S M L XL

RY-ero/mm 60 60 60 60

Sarjonnan onnistumiseksi kaavojen oli oltava oikeassa asennossa, että sarjonta-

linjoista tuli oikeanlaiset. Koska kuorojakun sivusaumat eivät olleet samansuuntai-

set keskietu- ja keskitakasauman kanssa, täytyi etu- ja takakappaleen kaavat aset-

taa vaakasuoraan sivusaumasta sen sarjontapisteitä sarjottaessa (KUVIO 4). Si-

vusauman sarjomisen jälkeen kaava suoristettiin taas keskietu- ja keskita-

kasauman suuntaisiksi.

19

KUVIO 4. Kaavan asento sarjottaessa sivusaumaa

Kuorojakun kaarrokkeen vuoksi päädyin vähentämään etukappaleen olan sarjon-

tasääntönumeroista 123 ja 124, 1 mm x-pituuden eroarvoista ja lisäämään 1 mm

kaarrokkeen olan sarjontasääntönumeroihin 123 ja 124 x-pituuden eroarvoihin. Eli

etukappaleiden olkasaumojen sarjottujen pisteiden pituusvaihteluista vähennettiin

1mm ja tämä 1mm lisättiin kaarrokekaavan olkasaumojen sarjottujen pisteiden

pituuteen. Sarjontasääntönumerot löytyvät Harjunpään ja Kuoppalan Naisten vaat-

teiden sarjontakirjasta (TAULUKKO 3).

TAULUKKO 3. Sarjontasääntönumero 124, ei vielä 1,5 -kertaistettu x- ja y-

eroarvoja. (Harjunpää & Kuoppala 2001, 145.)

20

Koska halusin jakun pituuden muuttuvan pienessä koossa lyhyemmäksi ja suures-

sa koossa pidemmäksi, tutkin internetistä naisten paitojen keskitakapituuden eroja

(Lumén 2008). Keskitakapituuden eroja olivat 15 mm ja 20 mm. Valitsin jakun ko-

ko pituuden vaihteluksi 15 mm. Jotta sain helman oikean sarjonta-arvon, täytyi

valitusta pituudesta vähentää kaarrokkeeseen sarjonnassa tulleet lisät. Helman

alapituuden sarjonta-arvoiksi saatiin 9 mm. Eli kaarrokkeeseen oli tullut jo lisää

pituutta, ja jotta takakappale ja etukappale ovat samanpituiset, vähennetään vali-

tusta helmanpituudesta kaarrokkeeseen lisätyt pituudet. Muuttamalla sarjonta-

sääntönumeroiden 119 ja 120 x:n eroarvot miinusmerkkisiksi saatiin pienimmästä

koosta lyhin ja suurimmasta koosta pisin.

Hihaa sarjottaessa huomasin että sarjontasääntöpisteiden erot vaihtelivat. Hihan

Sarjontasääntönumeroiden 42, 43 ja 44 eroarvot täytyi tasata. Koosta 32 kokoon

46 asti eroarvojen luvut laskettiin yhteen ja jaettiin seitsemällä, koska kokonume-

roiden välejä oli seitsemän. Uudeksi sarjontasääntöarvoksi saatiin 2 x 1,5 = 3 mm.

Hihansuun muodon vuoksi sarjontasääntönumeroiden 42 ja 44 x:n arvot eivät voi-

neet olla 3 mm, vaan niitä täytyi pienentää kokeilemalla eri lukuja alle 3 mm niin,

että hihansuun linjat pysyivät samansuuntaisina sarjottaessa. Kokeilemalla eri x-

arvoja parhaalta näytti, kun x oli 1,5 mm. Sarjontasääntönumerossa 46 piti myös

tasata arvot, ja uudeksi arvoksi saatiin 4 x 1,5 = 6 mm. Muuttamalla sarjontasään-

tönumeroiden 42, 43 ja 44 x:n eroarvot miinusmerkkisiksi saatiin pienimmästä

koosta lyhin ja suurimmasta koosta pisin. (KUVIO 6.)

21

KUVIO 6. Kuorojakun hiha ja sarjontäsääntönumerot (mukaillen Harjunpää ja

Kuoppala 2001, 39.)

Kun kaikki kaavat oli sarjottu ja tarkistettu, avattiin taitteelliset kaavat, kuten taka-

kappale ja kaarroke. Versio luotiin Modaris-ohjelmalla. Versio on mallista, vaat-

teesta tai kokoelmasta kappaleita perustettu ryhmä, josta asetelma voidaan muo-

dostaa. Versiolle annettiin nimi ja sen jälkeen valittiin halutut kaavat versioon. Sa-

malla merkattiin, mitä kaavoja haluttiin parillisina ja mitä parittomina, ja näin saatiin

parit etukappaleelle ja alavaralle sekä hihalle.

6.4 Kaava-asetelma

Kaava-asetelmat tehtiin Diamino-ohjelmalla, johon haettiin tiedot Modaris-

ohjelmasta aikaisemmin luodusta versiosta. Samalla määriteltiin, mikä koko tai

mitä kokoja haluttiin asetella ja montako näitä kokoja haluttiin asetelmaan. Tämän

jälkeen pystyttiin määrittämään, miten kaavoja pystyisi kääntelemään. Koska kuo-

rojakun kangas olisi yksivärinen, se sallii kaavojen asettelun kahteen suuntaan,

kunhan langansuunta säilyy. Valmistin koosta M asetelman (KUVIO 7), koska sen

avulla hankitaan haluttu määrä kangasta. M-koon asetelman pituudeksi eli kan-

kaan menekiksi tuli 2,083 metriä ja hyötyprosentiksi 70,68. Valmistin asetelman

myös kokonumeroista XS, M ja XL (KUVIO 8), koska sitä tarvitsin nollasarjan val-

22

mistukseen. XS-, M- ja XL- asetelman kankaan menekiksi tuli 5,679 metriä ja hyö-

typrosentiksi 77,84.

KUVIO 7. Kuorojakun asetelma, koko M

KUVIO 8. Kuorojakun asetelma, koot XS, M ja XL

6.5 Nollasarjan valmistus ja tulosteet

Päätin valmistaa koot XS, M ja XL valitusta kankaasta, että Toholammin kirkko-

kuoron naislaulajat saisivat sovittaa niitä ja niiden perusteella sitten valita sopivan

koon kun he päättävät teettää uudet esiintymisasut. Tulostin XSMXL- asetelman

JustPrint-ohjelmalla koossa 1:1. Leikkasin kaavat kankaalta ja ompelin nollasarjan

(KUVIO 9) työjärjestyksen mukaan.

23

KUVIO 9. Nollasarja. Kuvan ottanut Hanna Kankaanpää.

Koska en valmistanut kaikille esiintymisasuja, tein kirkkokuorolle kuorojakusta oh-

jekansion, jonne laitoin kuvan mallista (LIITE 1), kankaiden hintatiedot ja materiaa-

linäytteet (LIITE 2), työjärjestyksen (LIITE 3), tasokuvat (LIITE 4), poikkileikkaus-

kuvat (LIITE 5) ja koossa 1:1 päällekkäin olevat sarjotut kaavat eli kaava-arkin,

tässä opinnäytetyön liitteenä vain koossa, joka sopi A4 paperille(LIITE 6). Tasoku-

vat ja poikkileikkauskuvat tein AutoCad-ohjelmalla. Halutessaan teetättää kuoroja-

kut kirkkokuoro voi antaa kansion tekijöille.

24

7 POHDINTA JA YHTEENVETO

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kaavoittaa ja sarjoa Toholammin kirkkokuorolle

uudet esiintymisasut. Tarkoituksena oli saada uudesta kuoron esiintymisasusta

samantapainen kuin kappelikuoron jäsenillä on. Esiintymisasu ei saanut olla liian

samanlainen, koska opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää olemassa olevaa

esiintymisasua. Kehitystä tapahtui kaavoissa, koska tein ne itse kuosittelemalla ja

mittojen avulla, sekä materiaalin ja saumarakenteiden valinnassa.

Kaavoitus aloitettiin valmiista paidan kaavoista, jotka löysin Suuresta Käsityöleh-

destä. Kuosittelin kaavoja kappelikuoron esiintymisasusta ottamieni mittojen ja

muotojen avulla. Kuositelluista kaavoista valmistin lakanakangasmallikappaleen,

jota muokkasin vielä huomattujen korjausten takia ennen digitointia ja sarjontaa.

Sarjotuista kaavoista valmistin nollasarjan valitsemastani kankaasta. Nollasarjan

valmistin pienimmästä koosta XS, peruskoosta M sekä suurimmasta koosta XL,

niin että kirkkokuoron jäsenet voisivat sovittaa asuja ja valita itselleen sopivimman

koon.

Kaavojen digitoinnissa ja sarjonta-ohjelman käytössä tarvitsin opettajan apua ja

ohjeiden muistelua, koska niiden edellisen kerran käytöstä oli kulunut niin kauan

aikaa. Onneksi sain digitoitua ja sarjottua kaavat onnistuneesti. Ommeltaessa nol-

lasarjaa kaavojen saumat sopivat joka koossa yhteen eikä mitoissa ollut isoja heit-

toja. Myös hihan pyöriössä oli tarpeeksi syötösvaraa ja hiha istui hyvin kädentielle.

Version teossa ja asetelmaohjelmassa tarvitsin apua, jota sain ohjemateriaaleista

ja opettajalta. Kaavat sain aseteltua aika hyvin, koska tehoprosentti oli hyvä eli

kankaan hukka oli vähäinen. Asetelman tulostus onnistui lopulta paperin loppumi-

sen ja paperipuolan tippumisen jälkeenkin.

Kuorojakun kangasta leikattaessa huomasin sen olevan melko liukasta, koska

kangas ei tahtonut pysyä paikallaan nuppineuloista huolimatta kaavoja leikattaes-

sa. Materiaali ei ehkä ollutkaan mahdollisimman hyvä vaihtoehto, mutta se selviää

paremmin, kun kuorolaiset ovat saaneet testata kuorojakkua. Ommeltaessa kuoro-

jakun nollasarjaa mitään ongelmaa ei materiaalin kanssa ollut. Jos olisi ollut isom-

25

pi budjetti tuotekehitystä varten, olisi voinut jatkaa vaikka materiaalien kokeilulla.

Olisi valmistettu eri materiaaleista kuorojakkuja ja sitten koekäytetty niitä ja sitten

vasta valittu käytön kannalta oikea materiaali. Tai materiaalitilkkuja olisi testattu

tekstiililaboratoriossa ja niin saatu valittua paras vaihtoehto.

Kirkkokuoro saa kansion, jossa on ohjeet kuorojakun tekoon ja materiaalinäytteet

sekä kaavat myöhempää teetättämistä varten. Kirkkokuorolaiset saavat sovituksen

jälkeen päättää, teettävätkö he kaikille uudet kuorojakut. Toivon, että niin käy ja

että kaavoittamani malli miellyttää kaikkia Toholammin kirkkokuoron jäseniä.

26

LÄHTEET Anttila, P. 1996. Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. 1. –2. painos. Hel-sinki: WSOY. Boncamper, I. 1995. Tuotannonsuunnittelu. Toinen korjattu painos. Hämeenlinna: Wetterhpffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos. Boncamper, I. 2002. Vaatetusalan materiaalit. 1. –2. painos. Porvoo: WS Bookwell Oy. Eberle, H. & Hermeling, H. & Hornberger, M. & Kilgus, R. & Menzel, D. & Ring, W. (suom. Luoto, P.) 2002. Ammattina vaate. Helsinki: WSOY. Harjunpää, R. & Kuoppala, U. 2001. Naisten vaatteiden sarjonta. Helsinki: Haka-paino Oy. Häti-Korkeila, M. & Kähönen, H. 1985. Tuotesuunnittelun perusteita. Helsinki: WSOY. Jaakkola, J. & Tunkelo, E. 1987. Tuotekehitys – ideoista markkinoille. Espoo: Wei-lin+Göös kirjapaino. Jokinen, T. 2001. Tuotekehitys. Kuudes korjattu painos. Helsinki: Hakapaino Oy. Jämsä, O. 2008. Toholammin kirkkokuoron johtajan haastattelu 3.11.2008. Kettunen, I. 2001. Muodon palapeli. Porvoo: WS Bookwell Oy. Lectra Suomi Oy. 2004. Modaris -koulutuskansio peruskoulutus. Lectra Suomi Oy. Modaris 4.2 -koulutuskansio aloituspaketti. Lumén. Kevät–kesä 2008 -mittataulukko. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.lumevaate.fi/mallisto naisten.htm. Luettu 30.10.2008. Markula-Teivaanmäki, R. 1999. Tekstiilitieto. 9. uudistettu painos. Helsinki: WSOY. Naisten vaatetuksen mittataulukko N-2001. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://neule.com/html/pdf/N-2001.pdf Luettu 17.11.2008. Risikko, T. & Marttila-Vesalainen. R. 2005. Vaatteet ja haasteet. Helsinki: WSOY. Suuri Käsityölehti. 8/1992. 1992. Paidan kaavat. Taatila, M. 1998. Kuosittelu. 1. –2. painos. Helsinki: WSOY.

27

Toholammin seurakunta. 2008. Kirkkokuoro. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.toholamminseurakunta.net/musiikki_kirkkuor/. Luettu 6.11.2008.

LIITE 1

Malli edestä ja takaa

LIITE 2

Kankaan hintatiedot ja materiaalinäytteet

Näytepala Näytepala

Näytepala

LIITE 3

Työjärjestys

1 cm:n saumanvarat, tikinpituus 2,5, päällistikkaus reunaan ja tikinpituus 3

– Valmistetaan lenkki, 2 cm leveä ja 10 cm pitkä suikale samaa kangasta kuin

kuorojakku, leikataan suikale täysvinoon. Katso poikkileikkauskuva J-J

– Kiinnitetään tukikangas etualavaroihin.

– Huolitellaan alavarakaarrokkeen alareuna ja olat sekä etualavarojen kaikki

reunat, paitsi etureuna. Ommellaan alavarojen olkasaumat yhteen.

– Huolitellaan kaarrokkeen alareuna ja olat, sekä takakappaleen yläreuna ja

helma että etukappaleen olat ja helma. Ommellaan kaarroke kiinni taka-

kappaleeseen ja etukappaleen olkasaumoihin.

– Ommellaan alavarat miehustaan kiinni. Muistetaan laittaa lenkki oikealle

paikalle ennen ompelua.

– Ommellaan ja huolitellaan sivusaumat yhteen.

– Huolitellaan hihansuut.

– Ommellaan ja huolitellaan hihan sivusaumat yhteen.

– Ommellaan hihan pyöriöille syötöslanka. Ommellaan ja huolitellaan hihat

kädentielle.

– Käännetään hihojen ja helman reunat ja tikataan päältä.

– Silitetään jakku ja ommellaan käsin kantanappi kiinni.

LIITE 4

LIITE 5