tosiTurun Opiskelijoiden Sos.dem. Yhdistys - TOSYn julkaisu 1/2011

Sarita Niemi:Paavo Lipponen astui kehään

Juha Ylisalo:Kaunaa jaselkärangattomuutta

Laura Liski:Toimiiko demokratia?

POPpolitiikka on

TOSYn johtokunnan jäsen Piritta Jokelainen jakamassa jo perinteeksi muodostunut-ta vappuboolia Turun yliopistolla 31.4.2011. Kuva: Tiina Helminen

Päätoimittaja: Nelli Baran Kirjoittajat: Pasi Ahola, Juuso Alatalo, Mikael Jungner, Laura Liski, Sarita Niemi, Miikka Pajula, Juha Ylisalo Taitto: Lassi Vainio Kansi: Vesa Niemi Painopaikka: Uniprint Turku; Levikki: 200 kpl Julkaisija: Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys - TOSY ry

tosi 1/2011

SisällysPääkirjoitus 3 Tunnusta väriä! 4 Paavo avasi pelin 5 Demokratiaa - sirkushuveja 6 Vaaleissa Suomi äänesti osallisuuden puolesta 8 Toimiiko demokratia? 11 Kauna, kannustimet ja poliittinen selkärangattomuus 13 Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku 17

tositärppi

pääkirjoitus

Huhtikuun 17. päivä vie-tettiin Suomen tasaval-lan 36. eduskuntavaa-

lit. Vuosi 2011 tullaan muistamaan politiikan käännekohtana Suomen historiassa. Vaalituloksesta tuli jytky. Politiikasta on tullut yksit-täisiä iskulauseita ilman sisältöä. Kansan syvät rivit ovat heränneet. Pasi Ahola pohtii artikkelissaan syvällisiä syitä jytkyn syntyyn. Juha Ylisalo mietiskelee kirjoitel-massaan, miten käy vaalilupausen ja kuinka paljon puolueet joutuvat joustamaan sateenkaarihallituksen otteluissa.

Mikael Junger valittiin en-simmäisen kauden edustajana päättämään kansan asioista. Hän on vaikuttanut osaltaan kansan kiinnostukseen politiikasta niin perinteisen keltaisen lehdistön kuin tuoreemman sosiaalisen me-diankin välityksellä. Mikael Junger

toteaa Suomen äänestäneen osal-lisuuden puolesta. Artikkelissaan hän pohtii, mikä puolue oli se todellinen vaalivoittaja. Tätä poh-dintaa jatkaa Laura Liski artikke-lissaan ”Toimiiko demokratia?”. Laura Liski pohtii myös jytkyyn johtaneita syitä.

Media on kiinnostunut kevään 2011 eduskuntavaalien myötä po-litiikasta. Kansa seuraa mediaa ja politiikasta on tullut taas pop-juttu. Nyt on sallittua osoittaa po-liittista aktiivisuutta, kuten Lassi Vainio ruotii jutussaan ”Tunnusta väriä”.

Eduskuntavaalit on käyty ja tulos ruodittu. Voimme kääntää katseemme seuraaviin vaaleihin, jotka tulevat vaikuttamaan eten-kin opiskelijoiden elämään. Syyk-syllä maamme yliopistoissa tullaan käymään edustajistovaalit, eli tut-tavallisemmin edarivaalit. Vaalityö

on jo alkanut. Tätä ja edarivaalien valtaa pohdiskelee Miika Pajula kirjoitelmassaan ”Älätule paha kakku. Tule hyvä kakku”.

Tässä lehdestä löytyy myös yksi ensimmäisistä mainospu-heista Paavo Lipposen puolesta, jotta hänet tultaisiin valitsemaan keväällä 2012 Suomen tasaval-lan XII presidentiksi. Virallisen TOSY:n presidenttipelin käynnis-tää SONK:in uunituore puheen-johtaja Sarita Niemi. SDP:n sisällä käydään vielä kolmen president-tiehdokaan kesken äänestys, jonka voittajasta tulee virallisesti SDP:n presidenttiehdokas ja toivottavas-ti Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halosen kauden loputtua.

Työtä ja touhua siis riittää. Nyt on oikea aika vaikuttaa ja tunnus-taa sitä oikeaa väriä! •

Politiikka on pop, so what?

Nelli BaraN

Tosi 1/2011 | 3

Olin pitkästä aikaa kat-somassa kotimaista liigajalkapalloa. Vii-

meksi seuratessani perinteistä työväenurheilua kentän laidalla vuosituhannen alussa oli Veik-kausliiga lanseerannut uuden mai-noslauseen: ”Tunnusta väriä!” Sen tarkoituksena oli edistää kannat-tajakulttuuria ja uskallusta näyttää katsomoissa, kenen joukoissa ku-kin seisoo.

Jalkapallon kannattajakulttuu-ri lienee Suomessa viime vuosina kehittynyt, mutta samaa ei voi sa-noa poliittisesta kulttuurista. Puo-lueiden jäsenmäärät ovat olleet syöksykierteessä jo kaksikymmen-tä vuotta. Yhä harvempi tunnus-taa väriä.

Poliittisen sitoutumattomuu-den suosio näkyy myös opiske-lijapolitiikassa. Sitoutumattomat tiedekuntalistat ovat kasvattaneet paikkamääriään ylioppilaskuntien edustajistoissa. Poliittista osallis-tumista ei ole nähty muodikkaaksi.

Kulunut vuosi on kuitenkin

osoittanut merkkejä myös poli-tiikan palaamisesta politiikkaan. Varsin poikkeuksellinen vaalitulos lisäsi yhteiskunnallista keskustelua ja aktivoi ihmisiä osallistumaan ja vaikuttamaan – jopa liittymään innokkaammin poliittisiin liikkei-siin.

Hallitusneuvotteluissa sosia-lidemokraatit osoittivat periaat-teellisuutta ja suoraselkäisyyttä. Tiukoissa neuvotteluissa vasem-miston ja oikeiston yhteentörmän-neiden talouslinjojen myötä poli-tiikan keskiöön nousi ideologinen kamppailu, mikä myös myönnet-tiin avoimesti. Puolueiden välillä on eroja, jotka näkyvät selvem-min kuin pitkään aikaan. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt poliittista lamaannusta ja yhteistyökyvyttö-myyttä – erimielisyydet olivat yh-teensovitettavissa kompromissien avulla.

Korkeakouluihinkin kaivattai-siin nykyistä enemmän tervettä värin tunnustamisen kulttuuria. Se ei tarkoita puoluepoliittista hiek-

kalaatikkoleikkiä, vaan rohkeutta näyttää avoimesti, millaisiin ar-voihin uskoo ja mihin suuntaan tahtoo yhteiskuntaa kehitettävän. Opiskelijapolitiikka ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke.

Poliittinen osallistuminen mielletään turhan usein poluksi, jolta on sille kerran astuttuaan mahdotonta kääntyä. Näin ei tar-vitse olla. Liittymällä poliittiseen opiskelijajärjestöön, kirjoittamalla lehteen tai vaikka vain puhumalla avoimesti politiikkaa edistämme keskustelevampaa ja osallistu-vampaa kulttuuria, joka palvelee demokratiaa. Tähän työhön voi jokainen osallistua haluamallaan panoksella.

Sitoutumattomuus ei ole ob-jektiivisuutta. Pitää muistaa, ettei esimerkiksi arvovapaata tiedettä tai journalismia ole olemassakaan. Osallistumalla poliittisesti voim-me muuttaa maailmaa. Tunnusta siis rohkeasti väriä! •

puheenjohtajalta

Tunnusta väriä!

lassi VaiNio TOSYn puheenjohtaja

4 | Tosi 1/2011

Erittäin kiihkeiden ja tunteita herättäneiden eduskuntavaalien jäl-

keen presidenttipeli ei juurikaan ole kiinnostanut äänestäjiä, eikä juuri puolueitakaan. Muutamat puolueet vihjasivat jo jättävänsä koko vaalit väliin ja keskittyvänsä ennemminkin ensi vuonna lähes-tyviin kunnallisvaaleihin. Tämä kertoo toisaalta eduskuntavaa-likrapulasta, mutta myös arvos-tuksesta presidentti-instituutiota kohtaan. Aikanaan Suomen pre-sidentillä oli eniten valtaa heti Yhdysvaltain presidentin jälkeen; sittemmin valtaoikeuksia on vä-hennetty niin merkittävästi, että presidentin rooli on nykyään olla lähinnä symbolinen kansansa joh-taja.

Presidenttipeli sai kuitenkin vastikään täysin uuden kään-teen, kun entinen pääministeri ja SDP:n pitkäaikainen puheenjoh-taja Paavo Lipponen ilmoitti yllät-täen presidenttiehdokkuudestaan. Mies, joka vuosia halusi vähentää presidentin valtaoikeuksia ja on avoimesti ilmoittanut, ettei usko presidentti-instituutioon, halu-aakin nyt palata politiikan pariin uudessa roolissa. Mutta so what, Paavohan puhuu vaikka Kiinan keisarille, eikä juuri välitä, mitä muut ajattelevat hänen tekemisis-tään.

Paavon ulostulo oli varsin tar-peellinen tilanteessa, jossa joissa-kin skenaarioissa presidentinvaa-lin toisella kierroksella jo nähtiin Kokoomuksen Sauli Niinistö ja Perussuomalaisten Timo Soini. Pitkän linjan valtiomiehenä Paavo Lipponen on yksi harvoista po-liitikoista, joka presidenttikisassa pystyy merkittävästi horjuttamaan Sauli Niinistön roolia itsestään-selvänä voittajana – ja jopa sysää-mään tämän ennustetulta ykkös-paikalta.

Facebookin ”Paavo presiden-tiksi” –tukiryhmä luotiin heti tä-män ehdokasilmoittautumisen jälkeen. Ryhmä alkoi heti täyttyä kannattajista, ja haluankin kan-nustaa kaikkia meitä sonkkilaisia liittymään mukaan yhteisrinta-maan tukemaan Paavoa president-tikisassa. Moni muistaa vielä Tarja Halosen ympärille luodun mas-siivisen kampanjan – sama fiilis täytyy nyt löytää myös Lipposen kampanjaan. Koska presidentti on Suomessa ennen kaikkea arvo-johtaja, on erittäin tärkeää että jat-kossakin nämä arvot ovat sosiali-demokraattiset. Keksitään nyt siis uusia, innovatiivisia tapoja kam-panjoida Paavon puolesta omissa osastoissamme, omilla paikka-kunnillamme. Sanotaan Paavoa lainaten: ”So what”, ja tehdään oman näköistämme kampanjaa

ja politiikkaa muiden puolueiden vastustuksesta ja parjauksesta huolimatta!

Voimia ja intoa kaikkiin lähes-tyviin vaaleihin – ennen kaikkea meille opiskelijoille läheisimpään koitokseen eli tämän syksyn edus-tajistovaaleihin, mutta myös ensi vuoden presidentinvaaleihin ja kunnallisvaaleihin! Aatteemme on nyt tärkeämpi ja ajankohtai-sempi kuin koskaan, sen puolesta kannattaa käyttää muutama tun-ti omasta vapaa-ajasta ja lähteä mukaan kampanjoimaan ei vaan yhden henkilön, vaan meidän kaikkien paremman tulevaisuuden puolesta!

Aurinkoisin terveisin,

Paavo avasi pelinliittotason terveiset

Tosi 1/2011 | 5

sarita Niemi Puheenjohtaja

Sosialidemokraattiset

opiskelijat SONK ry

Demokratiaa – sirkushuvejaTeksti: Pasi Ahola

EEnnen huhtikuisia edus-kuntavaaleja, niiden ai-kana ja niiden jälkeen

lehdistössä hehkutettiin, miten perussuomalaisten kannatuksen nousu on tuonut uusia sfäärejä suomalaiseen demokratiaan. Ää-nestäjien vara valita kuulemma oli lisääntynyt, kun perinteisesti kol-men kauppana käydyt vaalit muo-dostuivatkin neljän keskisuuren puolueen kisaksi. Näinkö on?

On kiistämätöntä, että perus-suomalaisten vaalimenestys oli suomalaisessa poliittisessa his-toriassa ennennäkemätön viime sotien jälkeen. Toisaalta kansan-edustajien vaihtuvuus ei ollut järin poikkeuksellinen eikä äänestys-prosentti lopulta juuri noussut, tosin laskeva trendi taittui. Näiden perusteella ei voine tehdä kovin mullistavia demokratiapäätelmiä.

Persujen kannatuksen nousus-ta sitä vastoin voi niitä tehdä. En-simmäinen syy tulokselle löytyy kansainvälisen markkinatalouden toiminnasta. Trendi, jossa talous ja politiikka halutaan erottaa toi-sistaan (millä ihmeellä politiikan toimittajat on saatu tähän mu-kaan?) on johtanut poliittisen val-lan keskittymiselle suuryritysten johtohahmoille. On entistä enem-män asioita, jotka kansalaisen nä-kökulmasta ovat oman vaikutus-vallan ulkopuolella, ja samat asiat

tuntuvat tekevän arjesta vaikeam-paa ja kasauttavan pääomia entistä harvemmille.

Toisaalta Suomessa on kasva-va joukko ihmisiä, jotka eivät ole saaneet poliitikoilta – erityisesti vasemmistolta – ratkaisuja omiin ongelmiinsa. Kyse on työttömyy-destä, turvattomuudesta, epä-varmuudesta, työmarkkinoiden toiminnasta ynnä muusta. Kol-manneksi on joukko kohtalaisen hyvin pärjääviä, mutta poliittisesti passiivisia ihmisiä, jotka vain ha-lusivat nähdä mitä tapahtuu, jos Soinin porukka voittaa.

Lopulta oli kyse siitä, että yksi mies kykeni ja kykenee tarjoamaan yksinkertaisia ratkaisuja asioihin, jotka a) ovat ”vanhojen puoluei-den” retoriikassa monimutkaisia ja b) ovat jääneet ”vanhoilta puo-lueilta” ratkaisematta. Se, ovat-ko nämä yksinkertaiset ratkaisut realistisia tai ratkaisevatko ne mi-tään, on epäolennaista. Samoin se, menivätkö perussuomalaiset hallitukseen vai eivät. Paljon olen-naisempaa on se, että yksi puolue vaikuttaa selvästi rohkeammalta kuin muut.

Mutta se demokratia? On omi-tuista ajatella, että demokratiaa olisi ”vähän” tai ”paljon”. Jos niin kuitenkin voisi olla, ei kai demo-kratiaa lisää se, että yhden puo-lueen kannatus nousee ja toisen

laskee? Perussuomalaisten kan-natuksen nousu ei lisännyt demo-kratiaa – äänestäjät lisäsivät perus-suomalaisten kannatusta – mutta se voi olla osoitus siitä, demokra-tiaa on. Se voi myös lisätä uskoa demokratiaan – tai sitten ei.

Ehkä kansalaisesta tuntui, että näissä vaaleissa hän sai todella kannattaa tai vastustaa jotain puo-luetta äänestäessään soinilaisten puolesta tai heitä vastaan. Toi-saalta vaalituloksen konkreettinen merkitys valtakunnan politiikkaan on vielä näkemättä. Siksi kaikki puheet historiallisuudesta ovat en-nenaikaisia, samoin puheet vaali-tuloksen ja demokratian keskinäi-sestä korrelaatiosta. Ennen viime eduskuntavaaleja demokratian määrä ei Suomessa muuttunut, eikä se ainakaan toistaiseksi ole muuttunut vaalien jälkeenkään. Toivottavasti ei muutukaan. •

“On omituista ajatella, että demokratiaa olisi ”vähän” tai ”paljon”. Jos niin kuitenkin voisi olla, ei kai demokratiaa lisää se, että yhden puolueen kannatus nousee ja toisen laskee?

Kirjoittaja on Turun kaupungin-hallituksen varajäsen ja talotoi-miliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja.

Tosi 1/2011 | 7

kirjoittajavieras

Huhtikuun eduskunta-vaalit jäävät historiaan. Oikeistopuolueiden

hallitusrintama menetti yhteen-sä 27 paikkaa. Suomen poliittista järjestelmää ravisteltiin ja kunnol-la. Se teki hyvää. Suomi tarvitsee muutoksen.

Vaalit olivat kansanvallan voitto. 2,9 miljoonaa suomalai-sista käytti oikeuttaan äänestää. Äänestysaktiivisuus nousi selvästi ja samalla katkesi pitkä ajanjakso, jonka aikana vaali-innostus laski. Viimeksi vuoden 1995 eduskunta-vaaleissa yli 70 % äänioikeutetuis-ta äänesti. Syitä tapahtuneeseen on varmasti monia. Pettyminen ja turhautuminen kasvaneeseen eri-arvoisuuteen, huoli osallisuuden heikentymisestä, poliittisessa pää-

töksenteossa paljastuneet hämä-ryydet ja yleisempi halu näpäyttää vallanpitäjiä ovat varmasti keskei-siä motiiveja.

Eduskuntavaalit eivät olleet vihavaalit. Suomi ei kääntynyt ”si-säänpäin”, sulkeutunut tai muut-tunut suvaitsemattomammaksi. Ihmiset reagoivat kasvaneeseen eriarvoisuuteen ja pahoinvointiin, jota he ympärillään näkevät. Kan-salaiset halusivat murtaa kylmän ja kovan oikeistopolitiikan, joka nykyiset ongelmat on synnyttänyt. Suomalaiset halusivat vaikuttaa.

Vaikka lähes kolme miljoo-naa suomalaista osallistui Suo-men suunnasta päättämiseen, tulee meidän suhtautua suurella vakavuudella demokratiamme ti-laan ja tulevaisuuteen. 29,5 % ei

äänestänyt. Nukkuvien puolue voitti. Moni nuori ei äänestänyt. Kun kerran jättää äänestämättä, uhkaa seuraavakin mahdollisuus jäädä käyttämättä. Jotta näin ei kä-visi, on meidän rohkeasti etsittävä uusia tapoja luoda osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Tähän sähköiset työkalut tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia.

Osallisuus tarkoittaa paikkaa yhteisössä. Se tarkoittaa ikiomaa paikkaa ja osaa ihmistä suurem-massa käsikirjoituksessa. Esimer-kiksi työ on tärkeä osallisuuden muoto. Työ on sekä keino turvata toimeentulo että tapa osallistua yhteiseen arkeen ja kantaa oman kortensa kekoon. Koulutus on osallisuuden vahvistamisessa kes-keisen tärkeää. Laadukas koulutus

Vaaleissa Suomi äänesti osallisuuden puolesta

Teksti: Mikael Jungner

8 | Tosi 1/2011

takaa yksilölle osaamisen, jonka avulla itseään voi kehittää ja yh-teistä hyvää kasvattaa. Koulutus auttaa myös jäsentämään yhteis-kuntaa ja parantaa osallistumisen mahdollisuuksia. Hyvä koulutus on aktiivisen kansalaisuuden edel-lytys.

Aktiivinen kansalainen on de-mokratian ritari.

Huhtikuun eduskuntavaalien suuri viesti oli protesti kasvanutta eriarvoisuutta vastaan ja jokaisen suomalaisen osallisuuden puo-

lesta. Eriarvoisuuden torjuminen tarkoittaa ennen kaikkea uusia työpaikkoja. Sosialidemokraatit haluavat palauttaa sovun työmark-kinoille ja luoda työtä sekä kasvua. Tarvitsemme investointeja uusien työpaikkojen luomiseksi. Uuden kasvun synnyttämiseksi on panos-tettava osaamiseen ja tuotekehi-tykseen.

Suurin haaste on työttömyy-den torjunta. Työttömyys on eri-arvoistumiskehityksen siemen ja samalla avaintekijä talouden ter-

vehdyttämisessä. Tilastokeskuk-sen uusimpien lukujen mukaan työttömänä on yhä 238 000 ih-mistä, joista 27 000 on nuoria alle 25-vuotiaita. Nyt onkin käytettävä kaikki mahdolliset toimet työttö-myyden torjumiseksi.

Se on tehtävä, jonka suomalai-set vaaleissa meille antoivat. •

“Huhtikuun eduskuntavaalien suuri viesti oli protesti kasvanutta eriar-voisuutta vastaan ja jokaisen suomalaisen osallisuuden puolesta.

kirjoittajavieras

Kirjoittaja on SDP:n

puoluesihteeri.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ry Turun aluetoimisto Maariankatu 6 b, 20100 Turku puh. 02 450 1540

www.akt.fi

Toimiiko demokratia?Teksti: Laura Liski

“Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että suomalaiset eivät poli-tiikasta juuri tiedä; suuri osa uskoi menneenä vaalikaudella, että SDP istuu hallituksessa ja on vastuussa sen teoista. Miten voidaan sanoa, että demo-kratia toimii, jos kansalaiset eivät tiedä politiikasta yhtään mitään?

”Mitä suurempi määrä päätök-sentek i jö i tä ,

sen varmemmin syntyy oikea pää-tös”. Tähän ns. Condorcet´n tuo-mariteoreemaan perustuu suoma-laisen demokratian tila sellaisena, kuin me sen näemme: hyvinvoiva-na, oikeudenmukaisena ja tasa-puolisena. Teoreema vahvistaa myös edustuksellisen demokrati-an ideaa: kansalaiset saavat valita keskuudestaan ne, jotka tietävät politiikasta riittävästi voidakseen tehdä järkeviä päätöksiä. Tällainen kollektiivinen rationaalisuus takaa, että vaikka yksilö ei toimisi etujen-sa mukaisesti, yhteisö kollektiivina toimii, ja suuressa joukossa ”oike-at” päätökset kumoavat ”väärät”.

Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa, ja ehdokkai-ta tähän tehtävään on jokaisessa vaalipiirissä kymmeniä, yhteensä Suomessa hieman yli 2000. Näi-

den lisäksi puoluetoimintaan tai kansalaisjärjestötoimintaan osal-listuu monia kansalaisia omalla poliittisella sektorillaan. Nämä politiikan aktiivit osallistuvat po-liittiseen toimintaan ja valvovat politiikan tekoa, mutta edustavat kuitenkin vain pientä osaa Suo-men kansasta. Näiden lisäksi suu-rin osa kansalaisista aktivoituu vaaleissa ja käyvät äänestämässä, ehkä jopa osallistuvat poliittiseen keskusteluun silloin tällöin, mut-ta innostus politiikkaan lopahtaa heti, kun päättäjät on valittu. Lo-pulta on toinen ääripää, joka ei osallistu poliittiseen keskusteluun, ei kiinnostu politiikasta tai edes itseä koskevista päätöksistä, eikä myöskään äänestä.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että suomalaiset eivät politiikasta juuri tiedä; suuri osa uskoi menneenä vaalikaudella, että SDP istuu hallituksessa ja on vas-

Tosi 1/2011 | 11

tuussa sen teoista. Miten voidaan sanoa, että demokratia toimii, jos kansalaiset eivät tiedä politiikasta yhtään mitään?

Äänestäjäkunnan kollektiivi-nen kyvykkyys vaakalaudalla

Vuoden 2011 eduskuntavaa-leissa äänioikeuttaan käytti 70,4% äänioikeutetuista. Vaikka tämä äk-kiseltään tuntuu paljolta, se ei ole lähellekään niitä lukuja, joita Suo-messa on kultaisina kausina nähty. Demokratiassa valta kuuluu kan-salle, mutta silti politiikaa kiinnos-taa vain harvoja. Demokratia on kokenut muutoksen. Tämä näkyy esimerkiksi äänestyskäyttäytymi-sen muutoksessa: korkeimmillaan eduskuntavaalien äänestyspro-sentti on ollut vuoden 1962 vaa-leissa, jolloin äänioikeuttaan käytti yli 85% äänioikeutetuista, kun taas 2000-luvulla äänestysinto on jää-nyt runsaasti alle 70 prosentin, nyt niukasti yli.

Demokratia toimii näennäi-sesti, sillä oikeassa demokratiassa kansa hallitsee itse itseään. Pelkäs-tään äänestystilastoja tutkimalla voidaan todeta, että demokratia elää eräänlaista transitiotilaa, jos-sa demokratian annetaan toteut-taa itse itseään. Kansalainen on muuttunut passiiviseksi tarkkai-lijaksi, eivätkä poliittiset päättäjät edusta enää koko kansaa. Edus-tuksellisen demokratian toimin-talogiikan mukaan äänestäminen on aito ja tavoitteellinen teko, jolla kansalainen pyrkii johonkin

päämäärään. Tällöin hänellä täy-tyy olla hallussaan tietoa, ja tuo tieto voi muuttaa hänen käyttäy-tymistään. Siis mitä enemmän henkilö tietää politiikasta, sen varmemmin hän äänestää tiettyä ehdokasta. Kääntäen taas voidaan ajatella, että mikäli henkilö ei tie-dä politiikasta tai ehdokkaasta mitään, hän jättää äänestämättä.

Poliittinen sirkus syynä kiin-nostuksen laskuun?

Äänestysprosentin lasku, suo-malaisten tietämys politiikasta, heidän kiinnostuksensa politiik-kaan ja vähäinen poliittinen aktii-visuus ovat kaikki ilmiöitä, jotka liittyvät yhteen. Ne eivät kuiten-kaan itsessään ole selitys sille, mik-si demokratiaa ei haluta toteuttaa sen todellisessa merkityksessä. Vastausta voi yrittää etsiä ajan poliittisista ilmiöistä. Esimerkik-si luottamuksen puute poliittisiin päättäjiin saattaa vaikuttaa passii-visella tavalla, samoin poliittisten päättäjien epäonnistuminen teh-tävässään tai erilaiset poliittisen skandaalit voivat kaikki aiheuttaa turhautumista politiikkaa koh-taan. Veli kepulainen on miettinyt päänsä puhki, mikä meni pieleen kun kannatus laski niin huimasti, mutta mielestäni vastaus on mel-ko selvä: kepulaisten ja etenkin ex-pääministeri Vanhasen pelleily söi puolueelta kaiken uskottavuuden. Ja tulihan niitä löperöitä päätök-siäkin tehtyä, mutta se ei tieten-kään näy niille ihmisille, jotka eivät

aktiivisesti politiikkaa seuraa.Tulevaisuudessa demokrati-

an tilaan on tultava muutoksia. Kansallisella tasolla efortteja on jo tehty: yleinen trendi poliittises-ta passiivisuudesta on pakottanut asiantuntijaelimet toimimaan. Esimerkiksi Oikeusministeriö on perustanut 2010-luvun lopulla de-mokratiafoorumin, Kansanvallan, jonka tehtävänä on paitsi tutkia demokratian tilaa, myös innostaa kansalaisia ja etenkin nuoria po-liittiseen aktiivisuuteen. Voihan myös olla, että demokratia häivet-tyy: päätösvalta siirtyy asiantunti-joille, ja tavallisella kansalaisella ei ole enää roolia politiikassa. Tuskin sentään, mutta juuri tämän vuoksi ihmisten osallistumista olisi nos-tettava. •

Kirjoittaja katselee demokrati-

an tilaa sosiologisten silmälasi-

en läpi.

12 | Tosi 1/2011

Kauna, kannustimet ja poliittinen selkärangattomuus

Teksti: Juha Ylisalo

Politiikka on ruma sana, ja se on ollut sitä jo kauan. Sata vuotta sitten juuri kukaan ei halunnut tunnustaa harrastavansa politiikkaa, joka piilotettiin komeammalta

kuulostavan kiertoilmaisun ”valtiolliset asiat” taakse. Uusin politiikanvastainen kauna-aalto on hyökynyt Suomen yli viimeistään vaali- ja puoluerahoitusvyyhden purkaudut-tua sekä Kreikan ja Portugalin pelastuspakettien myötä.

Varsin tavanomainen mielikuva ”poliitikos-ta” näyttäisi olevan

ryhmäetujen varassa ratsastava egoisti, joka lupaa ennen vaaleja kuun taivaalta ja peruu puheensa heti oman vakanssin varmistuttua. Kansanomainen selitys on se, että poliitikoiksi valikoituu moraalit-tomia ja vallanhimoisia ihmisiä, jolloin politiikkakin väistämättä on moraalitonta ja vallanhimon turmelemaa.

Yleisessä näkemyksessä polii-tikoista lienee totuuden siemen ainakin sikäli, että poliitikoilla on taipumusta toimia lyhyellä aikajän-teellä ja hakea kannatusta erilaisilta erityisryhmiltä. Valikoitumishypo-teesia uskottavampi selitys näille ilmiöille on kuitenkin löydettä-vissä poliittisista instituutioista ja kannustimista, joita yksilöt näissä instituutioissa kohtaavat. Asiaa tästä suunnasta lähestyttäessä käy myös ilmi, että poliittisen elämän huonoinakin pidetyille puolille on ehkä tehtävissä jotakin.

Lähtökohdaksi voi ottaa yk-sinkertaisen oletuksen, että poliiti-kon välittömin tavoite on valituksi tuleminen. Hieman jäljempänä

selviää, miksi tämä on moraalisesti korkeatasoisimmankin politiikan-tekijän kohdalla uskottava oletus.

Puoluehajaannus kannustaa ryhmäetujen vaalimiseen

Probleemia voi lähteä purka-maan siitä, että Suomessa puo-lueita on paljon, minkä lisäksi politiikka on meillä hyvin henkilö-keskeistä moniin muihin Pohjois-Euroopan maihin verrattuna. Val-tio-opillisessa tutkimuksessa on toisinaan esitetty, että juuri tämä yhdistelmä luo erityisen voimak-kaita kannustimia kalastella kapea-pohjaisten ryhmien suosiota.

Suomi muistuttaa puolue-kenttänsä hajanaisuuden puolesta enemmän Italiaa kuin vaikkapa Saksaa, Ruotsia tai Norjaa. Meil-lä ei ole – toisin kuin monissa muissa maissa – suurta keskusta-vasemmistolaista ja suurta keskus-taoikeistolaista puoluetta, joiden ympärille poliittinen elämä kietou-tuisi. Maiden välisissä vertailuissa on voitu todeta, että puolueiden ja erityisesti hallituspuolueiden luku-määrä korreloi positiivisesti julkis-

ten menojen suuruuden kanssa. Tässä yhteydessä on syytä huoma-ta, ettei julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta ole mi-tenkään erinomainen hyvinvointi-valtion laadun mitta, sillä menoja voivat hyvinvointipolitiikan ohella kasvattaa muun muassa siltarum-puhankkeet sekä poliittisesti vai-kutusvaltaisille ja täten usein va-rakkaille erityisryhmille suunnatut tulonsiirrot.

Puolueet, jotka tarjoavat ää-nestäjille silkkaa käteistä ja tuntu-via etuuksia, tapaavat olla kilpai-lussa vahvemmilla kuin puolueet, jotka markkinoivat yleisellä ta-solla talouden elinkelpoisuutta ja ideologisia yhteiskuntapoliittisia valintoja. Etuuksien tarjoaminen kuitenkin onnistuu vain veron-maksajien kustannuksella, joko nykyisten tai tulevien. Mitä enem-män puolueita on, sitä kannat-tavampaa ja helpompaa kunkin niistä on jakaa etuuksia omalle kohderyhmälleen jättäen kus-tannukset muun yhteiskunnan maksettaviksi. Kun kaikki tekevät näin, julkinen talous paisuu kuin pullataikina ilman erityistä hyötyä kokonaishyvinvoinnille.

14 | Tosi 1/2011

“Suomessa puolueita on paljon, minkä lisäksi politiikka on meillä hy-vin henkilökeskeistä moniin muihin Pohjois-Euroopan maihin verrattuna. Suomi muistuttaa puoluekenttänsä hajanaisuuden puolesta enemmän Itali-aa kuin vaikkapa Saksaa, Ruotsia tai Norjaa.

Politiikan henkilöityminen voi olla ongelma

Suomalainen henkilö- ja lis-tavaalin yhdistelmä johtaa siihen, että poliitikot joutuvat erottautu-maan puoluetovereistaan ja aja-maan usein keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Saman puolueen po-liitikot voivat sinänsä jakaa samat ideologiset päämäärät ja pitää nii-tä hyvinkin tärkeinä. Päästäkseen tekemään ideologiansa mukaista politiikkaa poliitikon on kuitenkin ensin tultava valituksi.

Vaikka puolueen ehdokkaat yhteisestä agendasta sopisivatkin, olisi kullakin yksittäisellä ehdok-kaalla kannustin poiketa yhdessä sovitusta ja tuoda julkisuuteen oma, yksittäisiin äänestäjäryh-miin vetoava ohjelmansa. Täl-löin hän hyvin todennäköisesti keräisi kyseisten ryhmien äänet muiden jäädessä tältä osin nuo-lemaan näppejään. Muutkin eh-dokkaat kuitenkin ymmärtävät tämän etukäteen, ja siksi kaikki pyrkivät oman kannatuksensa tur-vatakseen profiloitumaan siten, että erottuvat puoluetovereistaan. Niinpä puolueet eivät edes yri-tä esitellä konkreettisia ohjelmia vaan jättävät kampanjoinnin lähes kokonaan ehdokkaiden ja heidän tukiryhmiensä vastuulle.

Lopputulos on se, että meillä ei ole pelkästään lukuisia kapea-pohjaisilta ryhmiltä kannatuksen-sa hakevia puolueita, vaan myös puolueiden sisällä lukuisia vielä kapeapohjaisempia yksittäisten

poliitikkojen ympärille keräänty-neitä kuppikuntia. Sisäiset oppo-sitiot voivat olla puolueille jopa hyödyllisiä, sillä niiden ansiosta verkot on mahdollista heittää sa-malla kertaa moneen eri suuntaan.

Kun yhtenäisiä puolueiden ta-voitteita ei koskaan edes esitellä, niiden toteutumatta jättämisestä ei voi kukaan olla vastuussakaan.

Takinkäännöt ovat väistämät-tömiä

Parlamentarismi ei voi toimia ilman puoluekuria, joten jotkut löyhästi toisiaan muistuttavin tee-moin kampanjoineista edustajista joutuvat joka tapauksessa jousta-maan lupauksistaan eduskunta-ryhmän kannoista päätettäessä. Hallitusta koottaessa tapahtuu väistämättä lisää takinkääntöjä, kuten viime keväänä käytössä ku-lunut fraasi kuuluu.

Vaikka oletettaisiinkin, että kullakin puolueella olisi asioihin omat, yhtenäiset linjauksensa, monen puolueen ryhtyessä laa-timaan yhteistä ohjelmaa on sel-vää, etteivät kaikkien puolueiden kaikki tavoitteet voi mennä sellai-sinaan läpi. Lehmänkaupat käyvät väistämättömiksi, ja lopputulos on usein sellainen, ettei kukaan ole sitä alunperin halunnut eikä näin ollen suostu ottamaan siitä vastuuta.

Asioilla on toki kääntöpuo-lensakin. Monipuoluejärjestelmä ja yhteensovittelun tarve ovat omiaan edistämään politiikan va-

kautta ja jatkuvuutta. Tämänkin monet tulkitsevat negatiivisesti. Kuitenkin on syytä miettiä, olisi-ko esimerkiksi sellainen tilanne toivottava, jossa vaalien jälkeisenä päivänä jokin yhteiskunnan osa joutuisi pelkäämään omaisuuten-sa valtiollistamista, elintärkeiden sosiaalietuuksiensa kertakaikkista lakkauttamista, opiskelupaikkansa muuttumista yhtäkkiä maksulli-seksi tai muuta vastaavaa, riippuen siitä, mikä puolue tai blokki me-nestyi niukasti muita paremmin.

Ainakaan pitkäaikasten tule-vaisuudensuunnitelmien tekemis-tä tällainen poliittinen kulttuuri ei mahdollistaisi, ja epäilemättä tämä heijastuisi niin yleiseen elämän-laatuun, maan ulkopoliittiseen uskottavuuteen kuin taloudelli-seen toimeliaisuuteenkin. Puhu-mattakaan siitä, että poliitikkojen katseet kohdistuisivat entistä vah-vemmin nykyhetkeen. Kerran hal-litusvaltaan päästyään poliitikoilla olisi yhä vahvemmat kannustimet hankkia nopeasti etuuksia niin it-selleen kuin taustaryhmälleenkin, ja mieluiten tehdä näiden etuuksi-en poistamisesta mahdollisimman vaikeaa jatkossa.

Mitä siis on tehtävissä?

Pelkkä vaalitavan muuttami-nen ei tietenkään riittäisi pois-tamaan kaikkia puutteita, mutta henkilövaalielementin painoarvon vähentäminen todennäköisesti mahdollistaisi koherentimpien ja konkreettisempien ohjelmien laa-

Tosi 1/2011 | 15

16 | Tosi 1/2011

timisen. Tämä puolestaan voisi mahdollistaa mieluisien hallitus-kumppaneiden julkistamisen jo ennen vaaleja. Toiseksi suomalais-ta vaalijärjestelmää on eräiden po-liittisten suuntausten propagan-dassa syytetty epäsuhteelliseksi ja suuria puolueita kohtuuttomasti hyödyttäväksi. Kansainvälisessä vertailussa suomalainen vaalitapa on kuitenkin varsin suhteellinen. Täysin suhteellinen se ei ole, eikä sen välttämättä ole syytäkään olla, kun ottaa huomioon suhteellisuu-den ja puoluehajaannuksen posi-tiivisen korrelaation.

Usein väitetään, että presiden-tin tulisi toimia puoluepolitiikan yläpuolelle nousevana voimana, joka hillitsisi puoluehajaannuksen kielteisiä seuraamuksia. Nykyisin nämä väitteet voi sivuuttaa sillä, että presidentti on lähinnä edus-

tuksellinen hahmo, jolla ei valtaoi-keuksia juuri ole. Aiemmin tilanne oli toki toinen. Silloin presidentin ”tasapainottava voima” ilmeni kuitenkin lähinnä siten, että edus-kunnalle vastuussa ollut minis-teristö joutui toistuvasti puun ja kuoren väliin, mikä johti hallitus-ten epävakauteen ja tarpeellisten-kin uudistusten hitauteen. Lisäksi perinteisestä vallanhajautusopista johdetut argumentit ovat jokseen-kin irrelevantteja meikäläisissä olosuhteissa, sillä vahva presi-dentti merkitsisi käytännössä vain yhtä liikkuvaa osasta lisää moni-puoluejärjestelmän rinnalla.

Talous- ja työmarkkinapolitii-kan saralla työnantajien ja palkan-saajien laajapohjaisten keskusjär-jestöjen vahva läsnäolo politiikan muotoilussa ja toimeenpanossa on pitkään tarjonnut vastavoimaa

poliittisen elämän kapeakatseisille tendensseille. Tämä perinne olisi syytä päivittää tälle vuosituhan-nelle uudenlaisia koordinaation muotoja kehittämällä. Valtion tar-joamat yhteistyökannustimet ovat avainasemassa, sillä taloudellisesti rationaaliset toimijat eivät saavu neuvottelupöytiin pelkkien vetoo-musten ja kauniiden sanojen hou-kuttelemina.

Ennen kaikkea tulisi lisätä kan-salaisten tietoisuutta siitä, että po-litiikka ei ole kaikkivoipaista eikä ole koskaan ollutkaan, vaan sitä tehdään erilaisten rajoitteiden alai-suudessa. Jos politiikan tuotok-set ovat epämieluisia, tulisi ensin pohtia sitä, onko kaunan oikea kohde poliitikoissa henkilöinä vai politiikan reunaehdoissa, ja toi-seksi pohtia, mitä näille reunaeh-doille on tehtävissä. •

“Politiikka ei ole kaikkivoipaista, vaan sitä tehdään erilaisten rajoitteiden alaisuudessa. Jos politiikan tuotokset ovat epämieluisia, tulisi ensin pohtia sitä, onko kaunan oikea kohde poliitikoissa henkilöinä vai politiikan reuna-ehdoissa.

Kirjoittaja työskentelee tohtorikoulutettavana Turun

yliopiston alaisessa julkisen valinnan tutkimuskeskuk-

sessa (PCRC) ja toimi TOSYn puheenjohtajana vuonna

2010.

Yliopistolla saa usein kuulla, ettei puolue-politiikka kuulu sinne.

Sitoutumattomat järjestöt saavat myös usein enemmistön ylioppi-laskunnan edustajistoon. Heidän mukaansa ylioppilaskunnan pitää ottaa kantaa vain opiskelijoita kos-keviin asioihin, kuten opintotuen korottamiseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Samalla kuitenkin opiskelijaliike on ajanut itsensä nurkkaan, eikä se enää nauti ar-vostusta yliopiston sisä- eikä ulko-puolella.

Yliopistolla opiskelijapolitiikka nähdään usein turhana, pienistä asioista, kuten monistuskoneen papereista kiistelemisenä. Myös-kään ylioppilaskuntien johtopai-koille ei ole suurta tunkua ja mo-nen uuden edustajistoon valitun edaattorin into laantuu toimikau-den alkumetreillä. Edustajistovaa-lien äänestysprosentti on myös lä-

hes jokaisissa vaaleissa laahannut 20-30 prosentin tuntumassa opis-kelijoiden valitessa kavereitaan yli-oppilaskuntaan.

Myöskään yliopiston ulkopuo-lella opiskelijaliike ei enää nauti 1960-luvun glamouria, jolloin se oli yhteiskunnan muutosta aja-va voima. Silloin jopa tasavallan presidentin kerrottiin lukevan Ylioppilaslehden kolumneja. Ny-kyisin Tarja Halonen tuskin edes tietää kuka on Suomen ylioppi-laskuntien liiton puheenjohtaja. Opiskelijaliike ei ole myöskään enää ponnahduslauta merkittäviin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Vii-me eduskuntavaaleissa kaksi TYY entistä puheenjohtajaa keräsivät molemmat alle 600 ääntä. Enää voidaan vain kaiholla muistella, miten Ilkka Kanerva nousi opis-kelijapoliitikkona yhdeksi kokoo-muksen kärkinimistä.

Opiskelijaliikkeen ei myöskään

voi kehua onnistuneen kovin hy-vin opiskelijoiden edun ajami-sessa valtakunnallisella tasolla, kun opintotuki luvattiin monista mielenilmauksista huolimatta si-toa indeksiin vasta syksyllä 2014. Myöskään ylioppilaskunnat eivät ole onnistuneet ajamaan opis-kelijoiden aseman parantamista yliopiston sisällä. Edustajistoissa jahkaillaan kopiokoneiden paperi-en ekologisuudesta tai äänestetään vuodesta toiseen ylioppilaskun-nan kirjaston lakkauttamisesta.

Todellista opiskelijoiden asian ajamista olisi, että valvottaisiin opintojen

laadukkuutta. Lisäksi yliopis-tossa pitäisi harjoitella nykyistä enemmän itsenäistä tiedonhakua ja tutkimuksen tekemistä ennen kandidaatin ja maisterin tutkinto-jen suorittamista. Se valmentaisi opiskelijoita tulevia työelämän

KANNANOTTO OPISKELIJAPOLITIIKASTA

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

teksti: miikka Pajula

Tosi 1/2011 | 17

haasteita varten ja helpottaisi monen opiskelijan lopputyön kir-joittamista. Se puolestaan näkyisi opiskeluaikojen lyhentymisenä.

Opiskelijaliikkeen olisi lasket-tava sitoutumattomuuden kaapu harteillaan ja otettava rohkeasti kantaa yhteiskunnan asioihin. Se kohottaisi liikkeen yhteiskunnal-lista arvostusta ja toisi samalla uutta virtaa edustajistovaaleihin. Opiskelijapoliitikkojen puoluepo-liittinen sitoutuminen olisi myös heidän oma etunsa, koska usein puolueen johtoelimissä kiinni-tetään huomiota oman järjestön henkilöihin, jotka ovat luoneet kannuksensa opiskelijapolitiikas-sa.

Opiskelijapoliitikkojen puo-lueissa nauttima arvostus puo-lestaan edistäisi heidän poliittista uraansa. Puolueiden kautta hei-dän vaikuttamismahdollisuutensa yhteiskunnallisiin asioihin olisivat

myös suuremmat kuin sitoutu-mattomissa opiskelijajärjestöissä.

Opiskelijapoliitikkojen keskittyessä leikki-mään ainoastaan omal-

la hiekkalaatikollaan he voivat vain kaiholla lukea lehdistä opis-kelijoiden aktiivisuudesta 1960-lu-vulla. Nykyisellä kantaa ottamat-tomalla ja sitoutumattomuutta korostavalla politiikalla opiskeli-joiden yhteiskunnalliset vaikutus-mahdollisuudet vain heikkenevät ja samalla koko liikkeen arvostus laskee. Opiskelijaliikkeen pitäisi ottaa rohkeasti kantaa yhteiskun-nan eri asioihin. Näin se voisi saa-da takaisin sen aikaisemmin naut-timan yhteiskunnallisen aseman. Samalla sen pitäisi ajaa opintojen laadukkuutta ja käytännönlähei-syyttä. Siten se taputtelisi omalla hiekkalaatikollaan pahan kakun sijasta hyvän kakun. •

“Nykyisellä kantaa ottamattomalla ja sitoutumattomuutta korostavalla politiikalla opiskelijoiden yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet vain heikkenevät ja samalla koko opiskelijaliikkeen arvostus laskee.

Kirjoittaja opiskelee poliittista

historiaa Turun yliopistossa ja

valmistelee pro gradu -tutkiel-

maa Suomen ja Saksan välisistä

suhteista 1990-luvulla.

18 | Tosi 1/2011

Tosi 1/2011 | 19

on halua tehdä jotain toisen parhaaksi

Tule mukaan tekemään maailmasta lap-sille mukavampi paikka! Nuoret Kotkat on kansainvälinen, sosialidemokraattinen lap-sijärjestö, jonka toiminnan perustana ovat aikuiset vapaaehtoiset. Järjestämme leirejä, kerhoja, retkiä ja tapahtumia lapsille ja nuo-rille, jossa vapaaehtoiset ovat mukana oh-jaajina ja turvallisina aikuisina.

varsinais-suomi@vsnk.fiwww.vsnk.fiEerikinkatu 30, 20100 Turku

Vapaaehtoisuus

tasa-arvo, oikeudenmukaisuuskansainvälisyys, demokratia

yhdessä toimiminen

Jyrkkä eilukukausimaksuille!

Kiihkeä kyllä tasa-arvolle!

lounaissuomendemarinuoret.fi

1. - 2.11.2011

Käytä ääntäsi.

TYYn edustajistovaalit

www.tosy.fi

Debattia, linjausta, tietoa,sosialidemokratiaa

&Punkkua politiikkaa

kaksi punaista

Muuta maailmaparemmaksi

liity jäseneksi osoitteessa www.tosy.fi