65
KEVYT PROJEKTIKUVAUS Projektin nimi: Työikäisten palvelukokonaisuus Hankejohtaja: Saila Nummikoski Projektipäällikkö: Jari Savola Projektin käynnistyminen 13.2.2019 Projektin päättyminen 31.3.2019 Nykytilan kuvaus Vaikeasti työllistyvä tarkoittaa työtöntä, jolla on esimerkiksi alentuneen työkyvyn, korkean iän tai pitkittyneen työttömyyden takia erityisiä haasteita työllistyä avoimille työmarkkinoille. Pilotoinnin yhteydessä kootaan riittävä tausta-aineisto ilmiön ymmärtämiseksi. Ydinryhmä jatkaa ilmiön tarkennusta ja rajaamista, jotta ilmiö saadaan tunnistettavaan, konkreettiseen ja mitattavaan muotoon. Projektin tavoite Vaikeasti työllistyvän työttömän palveluketjun pilotointi yhteistyössä kuntien ja yhteistyötahojen kanssa. Kaikille kunnille yhteisten palveluketjujen mallinnus Tiedostetut ja keskeisimmät projektiin kohdistuvat vaatimukset (esim. lakisääteiset vaatimukset tai toimialakohtaiset): Kuntien työmarkkinatuen kuntaosuuden pieneneminen Aikataulu / Vaiheet / tehtävät Aikuisten sosiaalipalvelujen (ASP) valmisteluryhmä on työstänyt pilotoinnin kohteeksi nostettavaa ilmiötä 25.1 ja 25.3.2019. Pilotointi tehtiin kuntien toimesta loppukeväästä 2019 Resurssit / projektitiimi Projektipäällikkö 40%. Tärkeimmät projektiin liittyvät dokumentit (liitteet) Liitteenä: Työkalu ilmiölähtöisen palveluketjun laatimiseen Uudellamaalla Ilmiölähtöinen palveluketju: Työelämästä syrjäytymisen ehkäisy Projektin lopputuotokset / tavoiteltu uusi toimintatapa Palveluketjumallinnus vaikeasti työllistyvän työttömän palveluista Hankekori tai –salkku Palveluintegraatio ja tuottajien ohjaus

Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

  • Upload
    others

  • View
    5

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

KEVYT PROJEKTIKUVAUS Projektin nimi: Työikäisten palvelukokonaisuus

Hankejohtaja: Saila Nummikoski

Projektipäällikkö: Jari Savola

Projektin käynnistyminen 13.2.2019Projektin päättyminen 31.3.2019

Nykytilan kuvausVaikeasti työllistyvä tarkoittaa työtöntä, jolla on esimerkiksi alentuneen työkyvyn, korkean iän tai pitkittyneen työttömyyden takia erityisiä haasteita työllistyä avoimille työmarkkinoille.Pilotoinnin yhteydessä kootaan riittävä tausta-aineisto ilmiön ymmärtämiseksi.Ydinryhmä jatkaa ilmiön tarkennusta ja rajaamista, jotta ilmiö saadaan tunnistettavaan, konkreettiseen ja mitattavaan muotoon.Projektin tavoite

Vaikeasti työllistyvän työttömän palveluketjun pilotointi yhteistyössä kuntien ja yhteistyötahojen kanssa.Kaikille kunnille yhteisten palveluketjujen mallinnus

Tiedostetut ja keskeisimmät projektiin kohdistuvat vaatimukset (esim. lakisääteiset vaatimukset tai toimialakohtaiset):Kuntien työmarkkinatuen kuntaosuuden pieneneminen

Aikataulu / Vaiheet / tehtävätAikuisten sosiaalipalvelujen (ASP) valmisteluryhmä on työstänyt pilotoinnin kohteeksi nostettavaa ilmiötä 25.1 ja 25.3.2019. Pilotointi tehtiin kuntien toimesta loppukeväästä 2019

Resurssit / projektitiimiProjektipäällikkö 40%.

Tärkeimmät projektiin liittyvät dokumentit (liitteet)

Liitteenä:

Työkalu ilmiölähtöisen palveluketjun laatimiseen Uudellamaalla

Ilmiölähtöinen palveluketju: Työelämästä syrjäytymisen ehkäisy

Projektin lopputuotokset / tavoiteltu uusi toimintatapaPalveluketjumallinnus vaikeasti työllistyvän työttömän palveluista

Hankekori tai –salkku

Palveluintegraatio ja tuottajien ohjaus

Page 2: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

ILMIÖLÄHTÖINEN PALVELUTUOTANNONOHJAUS

PALVELUKETJUILLA

Kesäkuu 2019

Page 3: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

SISÄLLYSLUETTELO

03 OHJEET JA POHJAT

01 ESIPUHE

04 YHTEENVETO

TYÖSTÖPOHJAT

Page 4: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

• Palveluintegraatio edellyttää palvelutuotannon ohjausta

kokonaisuutena.

• Tavoitteena on palvelutuotannon ohjaus strategisten linjausten ja tavoitteiden pohjalta. Palvelutuotannon ohjaus pitää sisällään

palveluottajien ohjausta, omavalvontaa ja kattavaa laadukasta tietopohjaa.

• Palveluintegraation toteutuminen vaatii monitoimijuutta asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Palveluketjut tukevat palveluintegraation toteutumista luomalla läpinäkyvyyttä toimijoille ja asiakkaille.

• Palveluketjut kohdistetaan tunnistettuihin merkittäviin ilmiöihin.

• Ilmiölähtöisten palveluketjujen avulla asiakkaiden palvelutuotantoon

osallistuville toimijoille muodostuu yhteinen näkemys ilmiöön liittyvistä ohjaavista periaatteista, riskeistä, indikaattoreista sekä niiden pohjalta tarvittavista toimenpiteistä – ennaltaehkäisyä

korostaen.

01 ESIPUHE (1/2)

Palveluketjut

konkretisoivat

palveluintegraatiota

Page 5: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

• Palveluketju on menetelmänä jatkuvasti täydentyvä ja kehittyvä.

• Menetelmää ja sen työstämistä on mahdollista pilkkoa ja kehittää iteratiivisesti, jotta siihen saadaan mukaan kaikki keskeiset toimijat.

• Palveluketjujen avulla palvelujen kokonaisuus tulee näkyväksi kaikille eri toimijoille tunnistetun ilmiön kautta

• Tämä edellyttää että tunnistetaan ja luodaan yhteiset tavoitteet ja riskit, joiden pohjalta määritetään hyödynnettävät mittarit ja toimenpiteet

• Palveluketjun hyöty tulee siitä, että se laaditaan tunnistettujen riskien pohjalta, joihin puuttumalla voidaan ehkäistä

palvelutarpeen kasvua

01 ESIPUHE (2/2)

Page 6: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

SISÄLLYSLUETTELO

03 OHJEET JA POHJAT

01 ESIPUHE

04 YHTEENVETO

TYÖSTÖPOHJAT

Page 7: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluintegraatio

Palveluketjutyön taustalla on tunnistettu tarve

asiakaslähtöiselle palveluintegraatiolle

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

• Palveluintegraatio kytkeytyy strategisten tavoitteiden toteutumiseen.

• Palveluintegraatio edellyttää palvelukokonaisuuksien, -tehtävien ja -ketjujen sekä näiden ohjaus- ja seurantakeinojen ja mittareiden määrittelyä.

• Palveluintegraatio perustuu ja edellyttää kattavaa tietopohjaa, joka mahdollistaa tuottajien ohjauksen palvelustrategian tavoitteita kohti.

• Erityisesti laaja-alaisesti yhteen sovitettavia palveluja tarvitseville asiakkaille turvataan palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen avulla saumattomat palvelut.

Palveluintegraatio tarkoittaa sosiaali- ja

terveyspalvelujen sekä muiden yhdyspintapalvelujen

yhteen sovittamista toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Ilman integraatiota palvelujärjestelmä ei toimi

laadukkaana kokonaisuutena.

Page 8: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisten palveluketjujen synty

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

Palveluketjujen suunnittelun

lähtökohtana on

INTEGRAATIOTA erityisesti tarvitsevat asiakasryhmät,

joilla on

toistuva tai jatkuva palveluntarve

tehostettujen palvelujen tarve

riski muuttua paljon palveluja tarvitseviksi

Asiakasryhmien sijaan suunnittelussa päätettiin

keskittyä eri asiakasryhmien tarpeisiin sekä

asiakasryhmiä läpileikkaaviin ilmiöihin.

• Ilmiölähtöinen kehittäminen mahdollistaa

palveluketjujen kohdistamisen tunnistettuihin

konkreettisiin ja mitattavissa oleviin ilmiöihin

(riskeihin, haasteisiin, indikaattoreihin), joihin

puuttumalla voidaan ennaltaehkäistä paljon

palveluja tarvitsevien asiakkuuksien syntymistä.

Page 9: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

https://media.sitra.fi/2018/12/21105924/ilmiolahtoisen-suunnittelun-tyokalupakki.pdf

Ilmiöt

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

Page 10: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisten palveluketjujen suunnittelun periaatteet

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

Palveluketjuilla ohjataan eri

palveluntuottajia ja toimijoita tunnistamaan

kokonaisvaltaisesti asiakkaan elämän-

tilanne sekä palvelutarpeen taso ja

toimimaan siten, että työskentely estää

raskaampien palvelujen tarvetta, ohjaa

ennaltaehkäiseviin palveluihin ja ottaa

huomioon kokonaisvaltaisesti asiakkaan

tarpeenmukaiset yhdistelmät eri palveluja.

Palveluketjujen suunnittelussa huomioitavia periaatteita

• Vaikuttavuuden lisääminen

• Perustason vahvistaminen ja integraation lisääminen sekä

raskaampien palvelujen tarpeen vähentäminen

• Ennaltaehkäisyn korostaminen

• Palveluketjut sisältävät yhteiset tavoitteet ja kuvataan

kriittisimmät palvelut ja toimijat

• Kunkin palveluketjun kustannusvaikutukset arvioidaan ja niitä

seurataan ja puututaan tarvittaessa

• Ilmiölähtöisten palveluketjujen laadinnassa huomioidaan

kokonaisvaikuttavuus (osaoptimoinnin estäminen)

Page 11: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisten palveluketjujen määritelmä 1/2

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

• Ilmiölähtöinen palveluketju on menetelmä on kuvata

erilaisiin ilmiöihin liittyviä ihmisryhmiä koskevia hoito- ja

palveluprosesseja yli sektori-, organisaatio- ja

ammattirajojen

• Palveluketju on tietyn asiakasryhmän tarpeiden mukainen

yhdistelmä ja kokonaisuus hoitoja ja palveluja huomioiden

kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon julkiset ja yksityiset

palvelut, kuntien ja järjestöjen palvelut sekä kasvupalvelut.

Palveluketjun sisällä voi olla erilaisia ja yhtäaikaisia

diagnooseihin perustuvia hoitoketjuja.

• Ilmiölähtöinen palveluketju ajattelu ja suunnittelu muuntuu tietyn asiakasryhmän tarpeiden mukaisiksi

yhdistelmiksi ja kokonaisuuksiksi. Nämä asiakasryhmien tarpeenmukaiset kokonaisuudet eivät ole enää vanhoja

ja totuttuja palveluketjuja vaan ne on jalostettu ja rikastettu uudella ajattelulla. Perusasia ei muutu, asiakkaat

saavat ilmiölähtöisestä ajattelutavasta kumpuavia palveluja. Ilmiölähtöiseen palveluketjukehittämiseen voivat

osallistua kaikki.

Page 12: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisten palveluketjujen määritelmä 2/2

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

• Ilmiölähtöisellä palveluketjulla ohjataan palveluntuottajia. Ilmiölähtöisessä

palvelutuotannossa toimija jakavat tietoa ilmiöistä toisille toimijoille ja koko yhteiskunnalle (esim. yhteiskuntaraportointi). Ilmiölähtöisyyden ajattelun periaatteiden mukaisesti kehitetyistä palveluista toimijat vastaavat palveluistaan, sujuvasta ja oikea-

aikaisesta mahdollisesta siirtymisestä toisen tuottajan tai palveluyksikön palveluihin.

• Ilmiölähtöisyydestä johdetaan uusia rikastettuja palveluketjuja. Näille

konkreettisille palveluketjulle on määritetty mitattava päätavoite (ml. sote- ja yhdyspintapalvelut) sekä uudella ilmiölähtöisellä konseptilla rakennetun palveluketjun kannalta kriittisimmät toimijat. Kunkin palveluketjun osalta määritetään ja kuvataan

kuntien, HUS:n, kilpailutettujen tuottajien sekä muiden toimijoiden vastuut ja velvoitteet palveluketjun tavoitteen saavuttamiseksi. Vastuunjakotaulukot liitetään

ostopalvelutuottajien sopimuksiin.

• Palveluketjulle on määritettävä omistaja/omistajaryhmä, joka on ennaltaehkäisevän painotuksen takia peruspalveluista vastaava kunta. Kunnan vastuulla on, että toimijat

ovat sitoutuneet palveluketjun tavoitteisiin ja tavoitteita tukevaan asiakasohjaukseen. Omistajan/omistajaryhmän on myös sovittava palveluketjun seurannasta ja tavoitteiden

toteutumisesta

• Palveluketjun ilmiön

määrittämisen ja

tunnistamisen tueksi

luodaan "tilannekuva"

ilmiöstä, jotta kaikille syntyy yhteinen käsitys

ilmiöön liittyvästä

kokonaisuudesta.

Page 13: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöinen palveluketjusuunnittelu

asiakaslähtöisen palvelujen järjestämisen kulmakivenä

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

1. Asiakasymmärrys

Ilmiölähtöisessä suunnittelussa on tiedettävä mitkä ihmisryhmät liittyvät kuhunkin ilmiöön (Esim. köyhyys, maahanmuutto, muistisairaus)

2. Asiakasarvon luominenArvon luominen asiakkaalle tulee olla tekemisen tavoite.

3. Asiakaslähtöinen palvelu

Paranee uusien ilmiölähtöisten näkökulmien tuomisella konkreettisiin palveluketjuihin

4. Asiakaskeskeinen palvelu

Ilmiölähtöisyys on mitä suurimmassa määrin asiakaskeskeisyyttä

5. Tiedon kerääminenIlmiölähtöisesti kehitettyjen konkreettisten palvelujen asiakaskokemuksesta

kerätään tietoa ja sitä analysoidaan.

6. Seuranta ja arviointiPalveluiden jatkokehittäminen ilmiölähtöisesti kerätyn tiedon perusteella.

Page 14: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

SISÄLLYSLUETTELO

03 OHJEET JA POHJAT

01 ESIPUHE

04 YHTEENVETO

TYÖSTÖPOHJAT

Page 15: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluketjun kuvaus

03 OHJEET JA POHJAT

Jokainen palveluketju suunnitellaan ilmiölähtöisesti.

Ilmiölähtöinen kehittäminen

mahdollistaa palveluketjujen

kohdistamisen

tunnistettuihin

konkreettisiin ja

mitattavissa oleviin

ilmiöihin (riskeihin,

haasteisiin, indikaattoreihin),

joihin puuttumalla voidaan

ennaltaehkäistä paljon

palveluja tarvitsevien

asiakkuuksien syntymistä.

Page 16: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluketjun kuvaus

03 OHJEET JA POHJAT

Määritetään palveluketjun

kannalta kriittisimmät

palvelut (Sote) ja

toimijat (Soten ulkopuolella)

Huomioidaan myös

palvelutarpeen porrastus

Jokaiselle palveluketjulle

määritetään ohjaavat periaatteet,

joiden tarkoituksena on ohjata

palveluntuottajien toimintaa

Jokaiselle palveluketjulle

määritetään mitattava päätavoite

Palvelutarvetasot voidaan

määrittää palveluketjukohtaisesti

huomioiden logiikka palvelutarpeen

porrastuksesta

Palvelutarveportaikko rakentuu niin, että kunkin tason palvelut säilyvät vaikka palvelutarve kasvaa

Page 17: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluketjun kuvaus

03 OHJEET JA POHJAT

Kuvataan palvelutarve -tasoittain

palveluketjun kannalta kriittisimmät

toimenpiteet, joilla pyritään

ehkäisemään seuraavalle

palvelutarvetasolle siirtymistä

Määritetään myös palvelutarve -

tasoittain tärkeimmät

vaikuttavuusmittarit ja tunnistetaan

riskit ja riski-indikaattorit

Jokaisen palveluketjun tavoitteet

kuvataan tarkemmin

palvelutarvetasojen kautta

Palveluketjun tarkemmassa

tarkastelussa jatkuu samat

palvelutarve -tasot kuin palveluketjun

ylätason kuvauksessa

Page 18: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluketjun kuvaus

03 OHJEET JA POHJAT

Palveluketjulla pyritään ohjaamaan

ilmiöön liittyviä toimijoita.

Palveluketjun ohjauksen

varmistamiseksi määritetään ja

kuvataan kunkin palvelutarvetason

kannalta keskeisimmät toimijat ja

heidän vastuunsa.

Page 19: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju

03 OHJEET JA POHJAT

Ilmiölähtöisen palveluketjun

menetelmää kokeiltiin

käytännössä Muistisairaus

ilmiön kautta

Muistisairauksien

palveluketjuja työstettiin

yhdessä moniammatillisessa

työpajassa

Page 20: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Esimerkkinä

muistisairauksien

palveluketju

03 OHJEET JA POHJAT

Page 21: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Esimerkkinä

muistisairauksien

palveluketju

03 OHJEET JA POHJAT

Page 22: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

03 OHJEET JA POHJAT

Ilmiölähtöisen palveluketjun

menetelmää kokeiltiin

käytännössä Syrjäytyminen

työelämästä ilmiön kautta

Työelämästä syrjäytymisen

ehkäisy palveluketjuja

työstettiin neljässä

moniammatillisessa

työpajassa

Page 23: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Esimerkkinä

työelämästä

syrjäytymisen

ehkäisy

palveluketju

03 OHJEET JA POHJAT

Page 24: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Esimerkkinä

työelämästä

syrjäytymisen

ehkäisy

palveluketju

03 OHJEET JA POHJAT

Page 25: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

SISÄLLYSLUETTELO

03 OHJEET JA POHJAT

01 ESIPUHE

04 YHTEENVETO

TYÖSTÖPOHJAT

Page 26: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

04 YHTEENVETO (1/2)

• Monet aikamme ilmiöt ovat vaikeasti ennakoitavia ja moniulotteisia, joten

tarvittavia toimenpiteitä ja vaihtoehtoja on vaikea hahmottaa yksittäisen hallinnonalan, tieteenalan tai sektorin näkökulman kautta.

• Ilmiöiden jäsentäminen edellyttää kokonaisuuksien systeemistä ymmärrystä.

• On tärkeä ymmärtää, mitä ilmiön osalta tavoitellaan ja mitä valintoja ja toimenpiteitä tarvitaan. Ilmiön kokonaisuuden kannalta on oleellista varmistaa,

että valitut ratkaisut ovat johdonmukaisia ja/tai mahdollisimman ristiriidattomia päällekkäisten tai rinnakkaisten ratkaisujen kanssa.

• Ilmiölähtöisillä palveluketjuilla kuvataan palvelutarpeiden kokonaisuutta ja ohjataan palveluntuottajia ilmiölähtöisesti. Asiakassuunnitelmalla ohjataan yksittäisen asiakkaan palvelupolkua.

• Palveluketjut eivät kuvaa asiakkaan yksilöllistä polkua eri palvelusta/hoidosta/toimipisteestä toiseen tai niiden yhdistelmää.

• Asiakkaan yksilöllinen palvelupolku ja yhdistelmä palveluista kuvataan asiakassuunnitelmaan, johon kootaan ja aikataulutetaan kaikki kunkin asiakkaan tarpeenmukaiset palvelut ja hoidot, niiden tavoitteet ja seuranta.

Asiakassuunnitelmassa vastuut on aina määritetty.

Page 27: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

04 YHTEENVETO (2/2)

• Palveluintegraation varmistamiseksi olisi hyödyllistä, mikäli

palveluketjujen jatkokehittämistä ja hyödyntämistä tehtäisiin alueellisesti mahdollisimman samankaltaisesti.

• Vertailukelpoinen tieto ja yhtenäinen ymmärrys ilmiöihin liittyvien riskien,

indikaattorien ja toimenpiteiden osalta helpottavat palveluintegraation toteutumista ja palveluketjujen ohjausvaikutusta.

• Tulevaisuudessa palveluketjuihin tulisi myös kytkeä palvelujen oikea-aikaisen kohdentamisen myötä syntyvä kustannussäästö

• Kustannusvaikuttavuuden tarkastelu edellyttää vertailukelpoisia tietoja

kustannuksista.

Page 28: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

02 TAUSTA JA TAVOITTEET

SISÄLLYSLUETTELO

03 OHJEET JA POHJAT

01 ESIPUHE

04 YHTEENVETO

TYÖSTÖPOHJAT

Page 29: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluketjun kuvaus

P A L V E L U K E T J U N I L M I Ö

P A L V E L U K E T J U N K O H D E R Y H M Ä

P A L V E L U K E T J U N T A V O I T T E E T

Palveluketjun nimi:

P E R U S T E E T I L M I Ö N T Ä R K E Y D E L L E

Luonnos

Page 30: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

P A L V E L U K E T J U N O H J A A V A T P E R I A A T T E E T

P A L V E L U K E T J U N M I T A T T A V A P Ä Ä T A V O I T E

PA LV E L U K E T J U N N I M I :

K O T O N A I T S E N Ä I S E S T I (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

K O T O N A T U K I P A L V E L U I N J A / T A I A U T E T T U N A (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(erittäin suuri avun tarve)

Y M P Ä R I V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(suuri / erittäin suuri avuntarve)

K E S K E I S E T P A L V E L U T J A T O I M I J A T P A L V E L U T A R V E - T A S O I T T A I N

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N A S I A K A S N Ä K ÖK U L M A

Page 31: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Riskit IndikaattoritRiskit Indikaattorit

P A L V E L U T A S O K O H T A I S E T T A V O I T T E E T

R I S K I T J A I N D I K A A T T O R I T

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

V A I K U T T A V U U D E N M I T T A A M I N E N

Riskit Indikaattorit Riskit Indikaattorit

K E S K E I S E T T O I M E N P I T E E T P A L V E L U T A R V E - T A S O I T T A I N

K O T O N A I T S E N Ä I S E S T I (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

K O T O N A T U K I P A L V E L U I N J A / T A I A U T E T T U N A (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E(erittäin suuri avun tarve)

Y M P Ä R I V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(suuri / erittäin suuri avuntarve)

Page 32: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

Palvelutarvetaso 1: KOTONA ITSENÄISESTI (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

P A L V E L U K E T J U N M I T A T T A V A P Ä Ä T A V O I T E

K O T O N A I T S E N Ä I S E S T I (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

• X • X

K E S K E I S E T P A L V E L U T K E S K E I S E T T O I M I J A T

Page 33: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

Mikä pitäisi olla tämän palvelutarve –tason tavoite, jotta pystyttäisiin ehkäisemään seuraavalle tasolle siirtymistä?

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Palvelutarvetaso 1: KOTONA ITSENÄISESTI (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Page 34: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

PA LV E L U T U OT TA J I E N VA S T U U T

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(erittäin suuri avun tarve)Toimija Palvelu

Tunnistettavat

riskit

Hyödynnettävät

indikaattorit /

mittarit

Vastuut

(asiakas)

Vastuut

(muut toimijat)Huomioita

Palvelutarvetaso 1: KOTONA ITSENÄISESTI (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

Page 35: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

Palvelutarvetaso 2: KOTONA TUKIPALVELUIN JA/TAI AUTETTUNA (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

P A L V E L U K E T J U N M I T A T T A V A P Ä Ä T A V O I T E

K O T O N A T U K I P A L V E L U I N J A / T A I A U T E T T U N A (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

• X • X

K E S K E I S E T P A L V E L U T K E S K E I S E T T O I M I J A T

Page 36: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

Mikä pitäisi olla tämän palvelutarve –tason tavoite, jotta pystyttäisiin ehkäisemään seuraavalle tasolle siirtymistä?

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Palvelutarvetaso 2: KOTONA TUKIPALVELUIN JA/TAI AUTETTUNA (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

Page 37: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

PA LV E L U T U OT TA J I E N VA S T U U T

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(erittäin suuri avun tarve)Toimija Palvelu

Tunnistettavat

riskit

Hyödynnettävät

indikaattorit /

mittarit

Vastuut

(asiakas)

Vastuut

(muut toimijat)Huomioita

Palvelutarvetaso 2: KOTONA TUKIPALVELUIN JA/TAI AUTETTUNA (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

Page 38: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

P A L V E L U K E T J U N M I T A T T A V A P Ä Ä T A V O I T E

Y M P Ä R I V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E (suuri / erittäin suuri avuntarve)

• X • X

K E S K E I S E T P A L V E L U T K E S K E I S E T T O I M I J A T

Palvelutarvetaso 3: YMPÄRIVUOROKAUTINEN AVUNTARVE (suuri tai erittäin suuri avuntarve)

Page 39: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

Mikä pitäisi olla tämän palvelutarve –tason tavoite, jotta pystyttäisiin ehkäisemään seuraavalle tasolle siirtymistä?

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Palvelutarvetaso 3: YMPÄRIVUOROKAUTINEN AVUNTARVE (suuri tai erittäin suuri avuntarve)

Page 40: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

PA LV E L U T U OT TA J I E N VA S T U U T

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(erittäin suuri avun tarve)Toimija Palvelu

Tunnistettavat

riskit

Hyödynnettävät

indikaattorit /

mittarit

Vastuut

(asiakas)

Vastuut

(muut toimijat)Huomioita

Palvelutarvetaso 3: YMPÄRIVUOROKAUTINEN AVUNTARVE (suuri tai erittäin suuri avuntarve)

Page 41: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

P A L V E L U K E T J U N M I T A T T A V A P Ä Ä T A V O I T E

JATKUVA YMPÄRIVUOROKAUTINEN AVUNTARVE (erittäin suuri avun tarve)

• X • X

K E S K E I S E T P A L V E L U T K E S K E I S E T T O I M I J A T

Palvelutarvetaso 4: JATKUVA YMPÄRI-VUOROKAUTINEN AVUNTARVE (erittäin suuri avun tarve)

Page 42: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

Mikä pitäisi olla tämän palvelutarve –tason tavoite, jotta pystyttäisiin ehkäisemään seuraavalle tasolle siirtymistä?

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Palvelutarvetaso 4: JATKUVA YMPÄRI-VUOROKAUTINEN AVUNTARVE (erittäin suuri avun tarve)

Page 43: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

PA LV E L U T U OT TA J I E N VA S T U U T

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(erittäin suuri avun tarve)Toimija Palvelu

Tunnistettavat

riskit

Hyödynnettävät

indikaattorit /

mittarit

Vastuut

(asiakas)

Vastuut

(muut toimijat)Huomioita

Palvelutarvetaso 4: JATKUVA YMPÄRI-VUOROKAUTINEN AVUNTARVE (erittäin suuri avun tarve)

Page 44: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Saila Nummikoski, [email protected]

Helena Nyman-Jokinen, [email protected]

Soili Partanen, [email protected]

Jari Savola, [email protected]

Minni Särkkä-Hietala, [email protected]

Lisätietoja ilmiölähtöisten palveluketjujen kehittämisestä

antavat Uusimaa2019 hankkeen valmistelutiimin puolesta

Page 45: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiöpohjaisen palveluketjun pilotointiTyöskentely 17.4. - 13.6.2019

Työstettävä ilmiö: Syrjäytyminen työelämästä

Palveluketjun nimi: Työelämästä syrjäytymisen ehkäisy

TYÖSKENTELY ja TYÖSKENTELYPOHJAT

[email protected]

[email protected]

Page 46: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Miksi ilmiölähtöinen kehittäminen?

• Monet aikamme ilmiöt ovat vaikeasti ennakoitavia ja monimutkaisia(esim. syrjäytyminen, eriarvoistuminen).

➢ Päättäjiltä ja virkamiehiltä odotetaan niihin kuitenkin nopeaa reagointia ja tiivistä vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa.

➢ Miten saavutetaan jaettu ymmärrys yhteisistä tavoitteista, strategisista valinnoista tai ilmiöiden välisistä vaikutussuhteista.

• Toimenpiteitä ja julkisen politiikan ja hallinnon vaihtoehtoja on vaikea hahmottaa yksittäisen hallinnonalan, tieteenalan tai sektorin ymmärryksen pohjalta

➢ Ilmiön luonteen ja vaadittavien toimenpiteiden seurauksien hahmottaminen vaatii kokonaisuuksien systeemistä ymmärrystä

➢ On tärkeää ymmärtää, miten valintoja seuraukset vaikuttavat tavoitteisiin ja ovatko ne johdonmukaisia ja/tai mahdollisimman ristiriidattomia päällekkäisten tai rinnakkaisten ratkaisujen kanssa

• Ilmiölähtöisyys haastaa pohtimaan asioita yhdessä, verkostoissa ja monesta näkökulmasta

➢ Ajattelu sopii yhteen muiden trendien, kuten verkostomaisuuden, itseohjautuvuuden, osallisuuden vahvistaminen, tietoperusteisuuden, digitaalisuuden, kokeilevuuden ja läpinäkyvyyden kanssa.

Page 47: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

riski muuttua paljon palveluja

tarvitseviksi

Palveluketjujen suunnittelun

lähtökohtana on

INTEGRAATIOTA erityisesti tarvitsevat asiakasryhmät,

joilla on

toistuva tai jatkuva palveluntarve

tehostettujen palvelujen tarve

Asiakasryhmien sijaan suunnittelussa päätettiin

keskittyä eri asiakasryhmien tarpeisiin sekä

asiakasryhmiä läpileikkaaviin ilmiöihin.

• Ilmiölähtöinen kehittäminen mahdollistaa

palveluketjujen kohdistamisen tunnistettuihin

konkreettisiin ja mitattavissa oleviin ilmiöihin

(riskeihin, haasteisiin, indikaattoreihin), joihin

puuttumalla voidaan ennaltaehkäistä paljon palveluja tarvitsevien asiakkuuksien

syntymistä.

Ilmiölähtöisten palveluketjujen suunnittelun lähtökohdat

Page 48: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisillä palveluketjuilla ohjataan palveluntuottajia; Asiakassuunnitelmalla ohjataan yksittäisen asiakkaan palvelupolkua

• Palveluketjut eivät kuvaa asiakkaan yksilöllistä polkua eri palvelusta/hoidosta/toimipisteestä toiseen tai

niiden yhdistelmää.

➢ Asiakkaan yksilöllinen polku ja yhdistelmä palveluista muodostuu asiakassuunnitelmaan, johon kootaan ja

aikataulutetaan kaikki kunkin asiakkaan tarpeenmukaiset palvelut ja hoidot, niiden tavoitteet ja seuranta.

Asiakassuunnitelman vastuutaho on aina määritetty asiakassuunnitelmassa.

• Palveluketjuilla ohjataan eri palveluntuottajia ja toimijoita tunnistamaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan

elämäntilanne sekä palvelutarpeen taso ja toimimaan siten, että työskentely estää raskaampien palvelujen

tarvetta, ohjaa ennaltaehkäiseviin palveluihin ja ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti asiakkaan tarpeenmukaiset

yhdistelmät eri palveluja.

• Palveluketjuille tulee määritellä omistaja, joka on ennaltaehkäisevän painotuksen takia peruspalveluista

vastaava kunta. Kunnan vastuulla on, että toimijat ovat sitoutuneet palveluketjun tavoitteisiin ja tavoitteita

tukevaan asiakasohjaukseen.

• Palveluntuottajien ja toimijoiden tulisi noudattaa palveluketjuille sekä niiden tasoille asetettuja tavoitteita

ja kriittisiä toimenpiteitä. Palveluntuottajia ohjataan tunnistamaan kunkin asiakkaan osalta riski-indikaattoreita

ja asetettujen tavoitteiden toteutumista tulee seurata.

Page 49: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisen palveluketjun määritelmä

• Palveluketju on tietyn asiakasryhmän tarpeiden

mukainen yhdistelmä ja kokonaisuus hoitoja ja

palveluja huomioiden kaikki sosiaali- ja

terveydenhuollon julkiset ja yksityiset palvelut,

kuntien ja järjestöjen palvelut sekä kasvupalvelut.

• Palveluketjun sisällä voi olla erilaisia ja yhtäaikaisia

diagnooseihin perustuvia hoitoketjuja esim.

diabeteksen hoitoketju.

• Tällöin hoitoketjuihin osallistuvien

palveluntuottajien ja toimijoiden tulee tunnistaa

oma rooli ja vastuu integraation toteuttamiseksi

Toimija 1. Toimija 2. Toimija 3.

Palveluketju

Asiakas-

suunnitelma

TavoitteetToimenpiteet

ToimijatTulokset

Mittarit

• Palveluketju on menetelmä kuvata erilaisia asiakkaan hoito- ja palveluprosesseja yli sektori-, organisaatio- ja ammattirajojen.

Palveluintegraatio

Page 50: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

https://media.sitra.fi/2018/12/21105924/ilmiolahtoisen-suunnittelun-tyokalupakki.pdf

Ilmiöt

Page 51: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Ilmiölähtöisen palveluketjun työstäminen

• Aikuisten sosiaalipalvelujen valmisteluryhmä nimesi asiantuntijat työskentelyyn

• Vantaa, Espoo, Keusote, Karviainen, Sipoo, Kela, HUS

• Pidettiin 4 työpajaa, johon kuhunkin oli ennakkotehtäviä

• 1. Ilmiön hahmottaminen ja nimeäminen

• 2. Palveluketjun kohderyhmä, perusteet, tavoitteet, ohjaavat periaatteet

• 3. Palveluketjun toimijat, palvelut ja tasokohtaiset tavoitteet

• 4. Tasokohtaiset riskit, indikaattorit ja toimenpiteet

Page 52: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Häpeä

Tehtävä 1: Ilmiöstä osatekijöihin… Teemoja ja osatekijöitä

Ilmiö: Vaikeasti työllistyvä

Vaikeasti työllistyvän

seuranta

vastuu/asioiden

eteneminen

KELA, te palvelut, sos terv palvelut

Tukiverkostot-perhe, missä

asiakkuudet

Räätälöidyt palvelut -Korkeasti koulutetut

”sikari porukka”, maahanmuuttajat, nuoret pudokkaat

Yhteistyö, tiedon siirto,

suostumukset, esim

ammatinvalinta

psykologit,

kunoutuslaitokset –perusterv huolto

Arjen taidot, elämänhallinta

Palvelun

oikeaaikaisuus 1-6

kk vs 5 v

Kenellä esitiedot, tiedon keruun

hankaluus –

koulumenestys,

koulukiusaaminen,

traumat, sos kyvyt työmarkkinoilla

Yhä sairauslähtöinen

työkyvyn arvointi ->

monialainen, sos

työ vs terv hoit

Tavoitettavuus

Nuori/yli 30 v

osatyökykyinen

Koulutus/kielitaito

Terveydentila/tutk

ittu?

Tuen tarve esim.

työkokeilu

motivaatio

Yhteiskunta/työllisyyden hoito

Työn tarjonta

Terveydellis

et syyt

Valtakunnallinen

työllisyystilanne,

työllisyysaste

KoulutusKuntoutus

Palvelujen

piiriin

päätyminen

Kohtaamin

en

Oma

tahtotila ja

motivaatio

Sosiaaliset ja

taloudelliset

syyt

Koulutus/kielitaito

Toimintakyky;

mihin pystyy ja

kykenee Osallisuus

Elämänlaatu

Kuntoutuksen

tarve

Ammattilaisen

kyky tunnistaa ja

puuttua oikea-

aikaisestiTunnistaminen ja

ohjaaminen

ennalltaehkäisev

ässä työssä

Tukea

työllistymiseen

Liikunta ja

kulttuuri/

ennaltaehkäisy ja

hyte

Motivaatio,

vastuu ja

seuranta

Ammattilaisen

osaaminen ja

ymmärrys

Ammattilaisten

yhteinen halu ja

tahto

Toimeentulo

Page 53: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Tehtävä 2: Osatekijöistä ilmiöön… Teemoja ja osatekijöitä

Ilmiö: Vaikeasti

työllistyvä

Ikäryhmät-erillaisetpalvelumuodot,

tukitoimet

Eläke tai esimsairausloma sille

jolle se kuuluu

Aito yhteityö, monialaisuus, ns

kolmikanta

neuvottelut

Sakkolista, seuranta,

työllistyminen, aito

työkyky

Kustannustehokkuus, resurssit,

priorisointi

Uudelleen kouluttautumisen

polut

Elämänlaatu,osallisuus

Näköalattomuus, toivottomuus

Yhteiskunnan

tavoite

työllisyydelle

Sosiaalinen

kuntoutus

Työnantajien

suvaitsevaisuus

osatyökykyisiin

Kuinka pitkään

työttömänä

Kelan

etuudet/tukimuod

ot

Sosiaalipuolen

toimenpiteet

TYP, monialainen

yhteistyö

Toimeenpano ja

ohjeistus

työllisyyden

osalta maahanmuutto

Kela ja

työeläkeyhtiöt,eläkekäsittelyt

Palvelujen

saavuttama

ttomuus

esim. TE

Ajatus omasta

vastuusta ja itsemääräämis

oikeudesta

Etuuksien

keskinäisetristiriitaisuudet,

poissulku

palveluista tai ei mahdolisuutta

samanaikaisiin palveluihin

Koulutus/

kouluttamat

tomuus

Yleinen

työllisyystil

anne

Resurssit,

mahdollisuus syventyä tai

henkilökohtaist

aa palvelua

Palvelujen

kohdentuminen ja vastuut toimijoiden

kesken

Yhteisten

välineiden ja

mittareiden puute

Eriarvoisuus eri

organisaatioiden

välillä

Yhteinen tavoite

ja ymmärrys

tavoitteesta

Yhteinen

arviointikehikko

Palvelun tarve

yhtenä mittarina

Työ- ja

toimintakyvyn

arviointi

Page 54: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Puhtaaksikirjoitettu palveluketju -koostediat

”Työelämästä syrjäytymisen ehkäisy”

Page 55: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Palveluketjun kuvaus

P A L V E L U K E T J U N I L M I Ö

P A L V E L U K E T J U N K O H D E R Y H M Ä

P A L V E L U K E T J U N T A V O I T T E E T

Palveluketjun nimi: Työelämästä syrjäytymisen ehkäisy

P E R U S T E E T I L M I Ö N T Ä R K E Y D E L L E

Luonnos

Syrjäytyminen työelämästä

pitkäaikais- ja rakennetyöttömät, vaikeasti työllistyvät, palvelulta palveluille siirtyvät,

paljon palveluja tarvitsevat, osatyökykyiset

työelämästä syrjäytymisuhan alla olevat (nuoret työikäiset 18-29v, nivelvaiheessa olevat

esim. lukiolaiset). vaikeasti tunnistettavat-> tunnistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy

Perustuslain § 18: ” 18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus.

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaantyöllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman

suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaanjokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään

lailla. Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.”

• Yksilön etu, vaikutukset kuntalaisiin ja asiakkaisiin-

elämänhallinnan kokonaisvaltaisuus (osallisuus arvona ja

oikeutena, kohtaaminen, läheisverkoston mukaan ottaminen),

vaikutukset tuloihin, asiakkaiden pompottelusta, siirtelystä

palvelujen välillä tai väliinputoamisesta pois, inhimillinen

kärsimys, kun asiakas tarpeeseensa nähden

epätarkoituksenmukaisessa palvelussa /ilman palvelua ja tukea,

kokemus näkymättömyydestä tai kuulluksi tulemattomuudesta

• Yhteiskunnan etu, vaikutukset ympäristöön ja talouteen – työ on

aina kannattavaa, tärkeää ja arvokasta, varhaiseen puuttumiseen

kiinnitettävä huomiota (kasvatus yms yhteiskuntaa tukevat

varhaiset toimenpiteet), kallis asiakasryhmä, palvelutarpeiden

väheneminen – resurssien säästäminen pidemmällä aikavälillä,

työllisyysasteen nostaminen 75% lisää verotuloja (leikkaustarve

VM:n mukaan vain muutaman miljardin), osallisuuden kokemus

turvaa yhteiskuntarauhaa, työllistymismahdollisuuksien

laventaminen

• Organisaatioiden etu, vaikutukset henkilöstöön - eri

organisaatioiden ohjeistukset samansuuntaiseksi, jotta asiakas

kokee tulleensa kuulluksi ja yhdenvertaisuus toteutuu

• Työelämäosallisuuden vahvistaminen asiakkaiden tavoitteita tukevilla,

vaikuittavilla ja yksilölliset tarpeet huomioivilla palvelukonaisuuksilla• Vaikuttavuus; saada vaikuttavuutta ja pitkäjänteisyyttä syrjäytymisvaarassa

olevan asiakkaan palveluun

• Osallisuuden kokemuksen tukeminen ja vahvistaminen; voimavarojen tunnistaminen ja toivon löytyminen, itsenäisyyttä ja oman elämän hallintaa

tukeva• Osaamisen ja toimintakyvyn vahvistaminen/lisääminen, vahvistaa arjen

taitoja, nuorten tukeminen nivelvaiheessa > opiskeluvelvollisuuden

päättyminen • Palvelujen tarpeenmukaisuus – oikea yksilöllinen taso

Page 56: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

P A L V E L U K E T J U N O H J A A V A T P E R I A A T T E E T

P A L V E L U K E T J U N M I T A T T A V A P Ä Ä T A V O I T E

PA LV E L U K E T J U N N I M I : Työelämästä syrjäytymisen ehkäisy

1. Eri toimijoiden tulee toimia yhteen, välttää päällekkäistä toimintaa ja työskennellä yhteistyössä asiakkaan tavoitteen mukaisesti ja ennaltaehkäistä palvelutarpeen kasvua/lisääntymistä

2. Asiakaslähtöinen ammatillisuus; asiakkaan tavoitteiden kunnioittaminen, asiakkaan tasa-arvioinen ja tarpeiden mukainen, riittävän monialainen palvelutarpeen arviointi (ml työ- ja toimintakyvyn arviointi), yksilöllinen asiakassuunnitelma sekä sen seuranta

3. Palvelujen tulee olla asiakkaan palvelutarpeen ja valmiuksien mukaisia, asiakkaan status ja/tai etuudet eivät saa määritel lä palveluja

K E S K E I S E T P A L V E L U T J A T O I M I J A T P A L V E L U T A R V E - T A S O I T T A I N

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N A S I A K A S N Ä K ÖK U L M A

Työikäisten ”NEET” (Not in Employment, Education or Training) aikuisten määrän väheneminen (työllisyysasteen nostaminen ja työelämästä syrjäytymisen ehkäisy)

1. Työvoimahallinnon ja kumppaneiden

ohjauksen ja neuvonnan palvelut

2. Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen

ja neuvonnan palvelut (ei asiakkuutta

välttämättä) -> itsenäisesti, sähköisiä apuvälineitä käyttäen,

3. Palvelut kevyitä työnhakuun liittyviä

palveluita ja koulutuksia.

• TE-toimisto

• Oppilaitokset• Ammattiliitot

• Järjestöt

• Ohjaamo

• Nuorisopalvelut

• Kela• Sosiaali- ja terveydenhuolto (esim.

nettiterapia, miepä omahoito, sähköiset

hyte -palvelut)

• Erityistarpeiden huomioiminen (kielitaito,

tulkkaus)

1. Palvelutarpeen arviointiin perustuvat palvelut

2. Palvelut räätälöityjä, intensiivisempiä ja kalliimpia liittyen

osaamisen lisäämiseen ja työelämään kiinnittymiseen:

koulutukset, henkilökohtainen tuki työnhaussa ja

palvelupolussa, palkkatuki, työkokeilu jne.• TE-toimisto

• Kuntien työllisyyspalvelut (työkokeilut, työpajat, työvalmennus)

• Työ- ja toimintakyvyn arviointi (sote)

• Oppilaitokset

• Nuorisopalvelut• Ammatillinen kuntoutus (Työeläkelaitokset ja Kela)

• Sosiaalinen kuntoutus (sosiaalisen toimintakyvyn

vahvistaminen ja työelämäosallisuuden tukeminen)

• Kuntoutttava työtoiminta (työelämäosallisuuden tukeminen)

• Sosiaaliohjaus• Erityistarpeiden huomioiminen (oppimisvaikeudet,

osatyökykyisyys, nepsy)

1. Erityisen tuen tarve

2. Paljon palveluita tarvitsevat asiakasryhmät

3. Monitoimijainen, monialainen ja verkostoituva

toimintamalli

4. Palvelujen monimuotoisuus• TYP

• TE-toimisto

• Aktivointi- tai monialainen työllistymissuunnitelma

• Monialainen työ- ja toimintakyvyn arviointi (erityisen

tuen tarve ja ESH)• Sosiaalityö (erityisen tuen tarve)

• Sosiaalinen kuntoutus (työtoiminta, ryhmätoiminta,

yksilöllinen tuki)

• Kelan ammatillinen kuntoutus

1. Pitkään jatkuneesta työllistymisen

vaikeudesta johtuvat palvelut

2. Erityisryhmät (rajoittunut työkyky)

• Sosiaalinen kuntoutus (toimintakykyä ylläpitävä ja osallisuutta lisäävä toiminta)

• ESH

• Vaativa lääkinnällinen kuntoutus

• Erityisryhmien huomioiminen

Itsenäisesti työelämään hakeutuva (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve

Palveluin ja tuettuna työllistyminen (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

Monialaisten ja yhteensovitettujen palvelujen tarve (suuri / erittäin suuri avuntarve)

Laaja-alainen tai pitkäkestoinen avuntarve(erittäin suuri avun tarve)

Page 57: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Riskit Indikaattorit

Monialainen

verkostotyöskentely ei

toimi asiakaslähtöisesti

tavoitteen mukaisesti.

Asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua

oikea-aikaisesti. (Esim.

rakenne ei tue palvelujen

yhteensovittamista)

Tarvittava asiakastieto ei siirry toimijoiden välillä.

Määrämuotoinen

rakenteellinen kirjaaminen

ei toteudu.

Vastuutahon puuttuminenEtuuksien ulkopuolelle

joutuminen

Onko työelämätavoite

realistinen

TYP asiakkuudet (lkm) ja

onnistuneet työllistämisen tai

kouluttautumisen toimenpiteet (lkm),

työ- ja toimintakyvynarvioinnit (lkm)

ja kuinka moni näistä on tehty monialaisesti (lkm), Asiakas- ja

verkostopalaute (tavoitemittari),

toteutuneet verkostotapaamiset

(lkm) Työntekijät koulutettu

rakenteellisen kirjaamiseen (koulutetut työntekijät %)

Vastuutyöntekijä nimetty

toimijaverkostosta (Kyllä/ei)

Toimeentulotukiasiakkuudet (lkm)

Tehdyn suunnitelman tai arvioinnin tavoite ei ole toteutunut

(tavoitemittari, lkm), Palvelut

keskeytyvät tai eivät pääse

alkamaan (lkm), Asiakaspalaute

Riskit Indikaattorit

Työttömyys pitkittynyt

eikä asiakas saa

tarvittavia tukipalveluja

oikea-aikaisesti

Onko apu / toimenpideasiakkaan tilanteeseen

soveltuva

Oppimisen vaikeudet.

Nepsy-oireet tms.

Erityistuen tarpeet (esim. haasteet

vuorovaikutustaidoissa).

Päihde- ja

mielenterveysongelmat

Työllistymissuunnitelma (lkm) tai

tilannearvio (lkm) tai

palvelutarpeenarviointi (lkm)

(tavoitemittari, lkm)

Palvelut keskeytyvät tai eivät pääse alkamaan (lkm)

Palvelutarpeenarviointi (lkm),

palveluntuottajan havaitsemat

erityistarpeet (mukautettujen palvelujen

sisältö ja lkm), ammatillisen koulutuksen toteutuminen (mukautetun opetuksen

oppilaiden lkm ja ammatillisen tutkinnon

suorittajat % näistä oppilaista)

Asiakkuudet miepä palveluissa (lkm),

Työterveyslaitoksen tilastot hoitoonohjauksesta (lkm), Audit-C

palvelutarpeenarvioinnin yhteydessä

(lkm), THL päihdetapauslaskennan kysely

kuntien työllisyyspalveluihin (lkm)

P A L V E L U T A S O K O H T A I S E T T A V O I T T E E T

Elämänhallinnan, omatoimisuuden ja

toimintakyvyn säilyttäminen

Omatoimisuuden ja toimintakyvyn

tukeminenToimintakyvyn tukeminen

R I S K I T J A I N D I K A A T T O R I T

I L M I ÖL Ä H T ÖI S E N PA LV E L U K E T J U N TA S OK OH TA I N E N TA R K A S T E L U

V A I K U T T A V U U D E N M I T T A A M I N E N

Työmarkkinatuen kuntaosuus (sakkolistalla) 300

pv, aktivointiaste

Työmarkkinatuen kuntaosuus

(sakkolistalla) 1000 pv., aktivointiaste Eläkepäätökset ja TE-toimiston ulkopuolelle kirjaamat),

toimeentulotuki ensisijaisena etuutena väh. 12 kk

Riskit Indikaattorit

Epärealistinen käsitys

omasta toimintakyvystä

työtaidoista ja

työelämän odotuksista.

Taustalla useita keskeytyneitä opintoja

tai lyhytaikaisia

työsuhteita

Ei ammatillista

koulutusta tai osaaminen ei vastaa

työmarkkinoiden

tarvetta, riittämätön

kielitaito. Työnhaun

taidot puuttuvat, neuvontaa ja ohjausta

ei tarjolla riittävästi

TE-toimisto ohjaa

terveydenhuollon piiriin

(suorite).

Terveydenhoitajan tekemä

tarkistus (Edellytetään toteutusta, kun järjestelmään

voidaan kirjata suorite)

Työllistymissuunnitelmasta

nousevat indikaattorit (TE-

toimiston suorite)Osaamisen lisäämisen linjan

(TE-toimisto 2. linja) asiakkaat

(lkm)

Yhteinen asiakasohjaus, lkm,

TE-toimiston työnhakuvalmennukset (lkm),

kuntien työnhakuvalmennukset

(lkm), Asiakaspalaute

Riskit Indikaattorit

Monialainen

verkostotyöskentely ei

toimi

asiakaslähtöisesti

tavoitteen mukaisesti. Asiakas ei saa

tarvitsemaansa

palvelua oikea-

aikaisesti. (Esim.

rakenne ei tue palvelujen

yhteensovittamista)

Asiakkaalle ei

riittävästi aikaa ja

mahdollisuutta kuntoutumiselle

Tulottomuus

Asumisen ongelmat

Toimintakyvyn

heikkeneminen

Omatyöntekijä nimetty

(kyllä/ei), työ- ja

toimintakyvynarvioinnit (lkm)

ja kuinka moni näistä on tehty

monialaisesti (lkm), eläkeselvittelyt (myönnetyt

eläkkeet lkm), (tavoitemittari),

TYP asiakkuudet (lkm) ja

onnistuneet työllistämisen tai

kouluttautumisen toimenpiteet (lkm), verkostotapaamiset

(lkm)

Asiakkuuden kesto (kk),

(asiakaspalaute), myönnetyt

toteutumattomat palvelut (lkm), keskeytyneet palvelut

(lkm) ja palvelun päättymisen

syy (tieto), (jonotusaika)

Toimeentulotuen saajat ja

tulottomat (Kela tilasto), K E S K E I S E T T O I M E N P I T E E T P A L V E L U T A R V E - T A S O I T T A I N

Itsenäisesti työelämään hakeutuva (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve

Palveluin ja tuettuna työllistyminen (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

Monialaisten ja yhteensovitettujen palvelujen tarve (suuri / erittäin suuri avuntarve)

Laaja-alainen tai pitkäkestoinen (erittäin suuri ) avuntarve

Itsenäisen ja omatoimisen elämän ylläpitäminen

ja vahvistaminen

Työmarkkinatuen kuntaosuus (ennakkotieto –

siirtymässä sakkolistalle) 200 pv, vailla ammatillista

koulutusta olevat aikuiset (yli 18 v.)

• Itsenäinen työn haku ja osaamisen

lisääminen

• Verkkoasiointi

• Verkostojen hyödyntäminen –

tarpeenmukainen ja oikea-aikainen yhteinen asiakasohjaus

• Te toimiston tuki ja palvelut – ohjaus

terveystarkastukseen

• Perusterveydenhuolto toteuttaa

terveystarkastukset• Kunnan työllisyyspalvelujen tuki ja

ohjaus

• Oppilaitoksien palvelut

• Tavoitemittarin käyttö

• Mukautetun opetuksen ja oppilashuollon asiantunteva ja riittävä

toteuttaminen työelämän tarpeita vastaavaksi

• Perusteellinen haastattelu ja tutustuminen asiakkaan tilanteeseen

• Palvelutarpeen arvioiminen (sis. Audit-C)• THL:n kysely työllisyyspalveluihin päihteiden ongelmallisesta käytöstä

(päihdetapauslaskennan laajentaminen)

• Valmentavat ja ohjaavat palvelut

• Intensiiviset, lyhytkestoiset palvelut, joiden tavoitteena työllistyminen

• Asiakkaan tilanteen arvionti, suunnitelman laadinta, tarvittavat palvelut asiakkaan työllistymisen tueksi

• Monialainen palvelutarpeen sekä työ- ja toimintakyvyn arvioiminen

• Monialainen verkostotyö

• Yhteinen asiakastietojärjestelmä

• Vastuutyöntekijä nimetty toimijaverkostosta

• Oikeat palvelut nopeasti saataville• Asiakas on keskiössä vaikuttamassa palvelujensa saamiseen

• Sosiaalinen raportointi ja analyysiä palvelurakenteen toimivuudesta

• Hyvinvoinnin itsearviointi, avainmittari

• Omatyöntekijä

• Monialainen verkostotyötyö- ja toimintakyvyn arviointi,

palvelutarpeen arviointi sekä toteutunut palvelut

• Eläkeselvittelyt

• Palveluihin jonotusaika minimoidaan ja asiakas on keskiössä

Page 58: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Tarkennetut diat palvelutarvetasoittain

Page 59: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Itsenäisen ja omatoimisen elämän ylläpitäminen ja vahvistaminen

Palvelutarve –tason tavoite

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita (mittareita) on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Työmarkkinatuen kuntaosuus (ennakkotieto – siirtymässä sakkolistalle) 200 pv, vailla ammatillista koulutusta olevat aikuiset (yl i 18 v.)

Työskentely IV: Palvelutarvetaso 1: Itsenäisesti työelämään hakeutuva (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)

YMPÄRIVUOROKAUTINEN AVUNTARVE (suuri tai erittäin suuri avuntarve)

• Itsenäinen työn haku ja osaamisen lisääminen

• Verkkoasiointi

• Verkostojen hyödyntäminen – tarpeenmukainen ja oikea-aikainen yhteinen asiakasohjaus

• Te toimiston tuki ja palvelut – ohjaus terveystarkastukseen

• Perusterveydenhuolto toteuttaa terveystarkastukset

• Kunnan työllisyyspalvelujen tuki ja ohjaus

• Oppilaitoksien palvelut

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Epärealistinen käsitys omasta toimintakyvystä TE-toimisto ohjaa terveydenhuollon piiriin (suorite kirjataan). Terveydenhoitajan tekemä tarkistus (Edellytetään toteutusta, kun järjestelmään voidaan kirjata suorite)

Taustalla useita keskeytyneitä opintoja tai lyhytaikaisia työsuhteita Työllistymissuunnitelmasta nousevat indikaattorit (TE-toimiston suorite)

Ei ammatillista koulutusta tai osaaminen ei vastaa työmarkkinoiden tarvetta, riittämätön kielitaito. Epärealistinen käsitys työtaidoista ja työelämän odotuksista.

Osaamisen lisäämisen linjan (TE-toimisto 2. linja) asiakkaat (lkm)Koulutustausta ja työkokemusVerkostojen hyödyntäminen asiakastarpeiden toteutumiseksi (yhteinen asiakasohjaus,

lkm)

Työnhaun taidot puuttuvat, neuvontaa ja ohjausta ei tarjolla riittävästi Toimijoiden / palveluntuottajien havaitsema puute. Ohjaus TE-toimistoon (lkm), TE-toimiston työnhakuvalmennukset (lkm), kuntien työnhakuvalmennukset (lkm), Asiakaspalaute

Page 60: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita (mittareita) on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Työskentely IV: Palvelutarvetaso 2: Palveluin ja tuettuna työllistyminen (lievästä avuntarpeesta erittäin suureen)

• Tavoitemittarin käyttö

• Mukautetun opetuksen ja oppilashuollon asiantunteva ja riittävä toteuttaminen työelämän tarpeita vastaavaksi

• Perusteellinen haastattelu ja tutustuminen asiakkaan tilanteeseen

• Palvelutarpeen arvioiminen (sis. Audit-C)

• THL:n kysely työllisyyspalveluihin päihteiden ongelmallisesta käytöstä (päihdetapauslaskennan laajentaminen)

• Valmentavat ja ohjaavat palvelut

• Intensiiviset, lyhytkestoiset palvelut, joiden tavoitteena työllistyminen

• Asiakkaan tilanteen arvionti, suunnitelman laadinta, tarvittavat palvelut asiakkaan työllistymisen tueksi

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Työttömyys pitkittynyt eikä asiakas saa tarvittavia tukipalveluja oikea-aikaisesti

Työllistymissuunnitelma (lkm) tai tilannearvio (lkm) tai palvelutarpeenarviointi (lkm)

Onko apu / toimenpide asiakkaan tilanteeseen soveltuva. Tehdyn suunnitelman tai arvioinnin tavoite ei ole toteutunut (tavoitemittari, lkm)Palvelut keskeytyvät tai eivät pääse alkamaan (lkm)

Oppimisen vaikeudet. Nepsy-oireet tms. Erityistuen tarpeet (esim. haasteet vuorovaikutustaidoissa).

Palvelutarpeenarviointi (lkm), palveluntuottajan havaitsemat erityistarpeet (mukautettujen palvelujen sisältö ja lkm), ammatillisen koulutuksen toteutuminen (mukautetun opetuksen oppilaiden lkm ja ammatillisen tutkinnon suorittajat % näistä oppilaista)

Päihde- ja mielenterveysongelmat Asiakkuudet miepä palveluissa (lkm), Työterveyslaitoksen tilastot hoitoonohjauksesta (lkm), Audit-C palvelutarpeenarvioinnin yhteydessä (lkm), THL päihdetapauslaskennan kysely kuntien työllisyyspalveluihin (lkm)

Elämänhallinnan, omatoimisuuden ja toimintakyvyn säilyttäminen

Palvelutarve –tason tavoite

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Työmarkkinatuen kuntaosuus (sakkolistalla) 300 pv, aktivointiaste

Page 61: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

YMPÄRIVUOROKAUTINEN AVUNTARVE (suuri tai erittäin suuri avuntarve)

Omatoimisuuden ja toimintakyvyn tukeminen

Palvelutarve –tason tavoite

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita (mittareita) on olemassa riskien tunnistamiseksi?

Työskentely IV: Palvelutarvetaso 3: Monialaisten ja yhteensovitettujen palvelujen tarve (suuri / erittäin suuri avuntarve)

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Työmarkkinatuen kuntaosuus (sakkolistalla) 1000 pv., aktivointiaste

• Monialainen palvelutarpeen sekä työ- ja toimintakyvyn arvioiminen

• Monialainen verkostotyö

• Yhteinen asiakastietojärjestelmä

• Vastuutyöntekijä nimetty toimijaverkostosta

• Oikeat palvelut nopeasti saataville

• Asiakas on keskiössä vaikuttamassa palvelujensa saamiseen

• Sosiaalinen raportointi ja analyysiä palvelurakenteen toimivuudesta

• Hyvinvoinnin itsearviointi, avainmittari

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Riskit Indikaattorit

Monialainen verkostotyöskentely ei toimi asiakaslähtöisesti tavoitteen mukaisesti. Asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua oikea-aikaisesti. (Esim. rakenne ei tue palvelujen yhteensovittamista)

TYP asiakkuudet (lkm) ja onnistuneet työllistämisen tai kouluttautumisen toimenpiteet (lkm), työ- ja toimintakyvynarvioinnit (lkm) ja kuinka moni näistä on tehty monialaisesti (lkm), Asiakas- ja verkostopalaute (tavoitemittari),

Siirtoviiveet ja jonossa odottaminen (selvitettävä miltä osin saatavissa), toteutuneet verkostotapaamiset (lkm)

Tarvittava asiakastieto ei siirry toimijoiden välillä. Määrämuotoinen rakenteellinen kirjaaminen ei toteudu.

Rekisterit eivät rajoita asiakastiedonsiirtämistä (edellyttää lakimuutosta –lakimuutos toteutunut), Työntekijät koulutettu rakenteellisen kirjaamiseen (koulutetut työntekijät %)

Vastuutahon puuttuminen Vastuutyöntekijä nimetty toimijaverkostosta (Kyllä/ei)

Etuuksien ulkopuolelle joutuminen Toimeentulotukiasiakkuudet (lkm)

Onko työelämätavoite realistinen Tehdyn suunnitelman tai arvioinnin tavoite ei ole toteutunut (tavoitemittari, lkm), Palvelut keskeytyvät tai eivät pääse alkamaan (lkm), Asiakaspalaute

Page 62: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Toimintakyvyn tukeminen

Palvelutarve –tason tavoite

Mitä riskejä pitäisi tällä palvelutarve –tasolla pystyä tunnistamaan? Mitä indikaattoreita (mittareita) on olemassa riskien tunnistamiseksi?

• Omatyöntekijä

• Monialainen verkostotyö

• Monialainen työ- ja toimintakyvyn arviointi

• Eläkeselvittelyt

• Monialainen palvelutarpeenarviointi, sekä toteutunut palvelu

• Palveluihin jonotusaika minimoidaan

• Asiakas on keskiössä vaikuttamassa palvelujensa saamiseen

• Hyvinvoinnin itsearviointi, avainmittari

Keskeiset toimenpiteet tällä palvelutarve -tasolla

Työskentely IV: Palvelutarvetaso 4: Laaja-alainen tai pitkäkestoinen avuntarve (erittäin suuri avun tarve)

Miten tämän palvelutarve –tason vaikuttavuutta pitäisi mitata?

Pitkäaikaistyöttömät, TE-toimisto edelleen työttöminä työnhakijoina, mutta työmarkkinoiden ulkopuolelle siirtyneet (eläkepäätöks et ja TE-toimiston

ulkopuolelle kirjaamat), toimeentulotuki ensisijaisena etuutena väh. 12 kk

Riskit Indikaattorit

Monialainen verkostotyöskentely ei toimi asiakaslähtöisesti tavoitteen mukaisesti. Asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua oikea-aikaisesti. (Esim. rakenne ei tue palvelujen yhteensovittamista)

Omatyöntekijä nimetty (kyllä/ei), työ- ja toimintakyvynarvioinnit (lkm) ja kuinka moni näistä on tehty monialaisesti (lkm), eläkeselvittelyt (myönnetyt eläkkeet lkm), Asiakas - ja verkostopalaute (tavoitemittari), TYP asiakkuudet (lkm) ja onnistuneet työllistämisen tai

kouluttautumisen toimenpiteet (lkm), Siirtoviiveet ja jonossa odottaminen (selvitettävä miltä osin saatavissa), toteutuneet verkostotapaamiset (lkm)

Asiakkaalle ei riittävästi aikaa ja mahdollisuutta kuntoutumiselle Asiakkuuden kesto (kk), palvelujen tarpeenmukaisuus ja riittävä kesto (asiakaspalaute), myönnetyt toteutumattomat palvelut (lkm), keskeytyneet palvelut (lkm) ja palvelun päättymisen syy (tieto), palvelujen saatavuus (jonotusaika)

Tulottomuus Toimeentulotuen saajat ja tulottomat (Kela tilasto), Omatyöntekijä nimetty (kyllä/ei)

Asumisen ongelmat Asunnottomat (lkm), asumisen palveluissa asuvat (lkm), odotusaika kuntien vuokra-asuntoihin (vrk), asumisneuvonnan toteuttaminen (kyllä/ei)

Toimintakyvyn heikkeneminen Toimintakyvyn mittaaminen (kansallisten mittareiden hyödyntäminen)

Page 63: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Eteenpäin…

Pilointi-ryhmän ajatuksia ASP:lle

Page 64: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

Pilotoinnin aikana esiinnousseita ehdotuksia

• Tarvitaan jatkotyöskentelyä

• #uusimaayhdessä –verkosto

• ASP-valmisteluryhmän nimeämä verkosto

• Tarvitaan konkretisointia ja tarkennusta ilmiöiden työstämiseksi

• Yläkäsitetasolta lähemmäs uutta ajattelua

• Palveluketjun ilmiön taustoista tulee olla riittävän kattava tilannekuva yhteisen ymmärryksen luomiseksi

• Palveluketju tuottaa tietoa toimivista käytännöistä ja tarpeellisisista toimenpiteistä

• Kehittämistarpeiden tunnistamisen jälkeen on hyvä sopia vastuu asian edistämisestä

• Rinnalle tarvitaan myös tutkittua tietoa toimivista käytännöistä ja vaikuttavuudesta

• Toimijat osallistettava palvelujen ja toimenpiteiden määrittelemiseen eri palveluportaiden tasolle

• Ilman toimijoita keskeisten palvelujen määrittely jää suppeaksi

• Toimijoiden roolit ja vastuut selkeytettävä eri palveluportaiden tasoilla

• Mahdollistetaan siirtyminen kevyempiin palveluihin

Page 65: Työikäisten palvelukokonaisuus kevyt projektikuvaus...Esimerkkinä muistisairauksien palveluketju 03 OHJEET JA POHJAT Ilmiölähtöisen palveluketjun menetelmää kokeiltiin käytännössä

PA LV E L U T U OT TA J I E N VA S T U U T

J A T K U V A Y M P Ä R I -V U O R O K A U T I N E N A V U N T A R V E

(erittäin suuri avun tarve)Toimija Palvelu

Tunnistettavat

riskit

Hyödynnettävät

indikaattorit /

mittarit

Vastuut

(asiakas)

Vastuut

(muut toimijat)Huomioita

Palvelutarvetaso 1: KOTONA ITSENÄISESTI (itsenäinen tai tilapäinen lievä avuntarve)