USKONNOLLISTEN LOUKKAUSTEN … · USKONNOLLISTEN LOUKKAUSTEN KRIMINALISOINTI ERITYISESTI SANANVAPAUDEN ... loukkausten kriminalisointi erityisesti sananvapauden näkökulmasta

Anna Saarela

USKONNOLLISTEN LOUKKAUSTEN KRIMINALISOINTI ERITYISESTI

SANANVAPAUDEN NÄKÖKULMASTA

Referee-artikkeli Toukokuu 2011

Julkaistu Edilexissä 12.7.2011 www.edilex.fi/lakikirjasto/7905

Julkaistu aiemmin:

Helsinki Law Review 2011/1


In co-operation with

Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi

37

The Criminalisation of Blasphemy Especially in Relation to Freedom of Expression

Anna Saarela

English Abstract

Freedom of speech and expression is a prerequisite in a democratic society. In addition to opinions favourably received, this freedom is also applicable to criti-cal expressions that may offend or shock members of the society. The purpose of this article is to examine the provision of the Finnish Penal Code concerning blasphemy and religious insults as well as its relation to freedom of expression as a fundamental right.

The article begins with a compact overview of the meaning and content of free-dom of speech and freedom of religion as fundamental rights in both national and international context. The following chapter deals with the historical back-ground and current content of the criminal provision concerning blasphemy and religious insults. One of the essential questions discussed in the article is how the blasphemy provision of the Penal Code conforms to the general conditions for restricting fundamental rights. The relevant case law of national courts and the European Court of Human Rights (ECHR) is analysed in relation to this question. The examination reveals that the provision can be problematic at least when considering the requirements set for the accuracy and preciseness of the restriction, acceptable grounds for the restriction and the principle of propor-tionality.

In addition to the domestic analysis, the article includes an overview on the Eu-ropean development on freedom of expression and protection of religious beliefs. The theme emerged in the Council of Europe (COE) as a result of the Moham-med cartoons controversy in 2006. The Parliamentary Assembly of the COE and the Council’s Venice Commission came to the conclusion that religious insults that do not also include incitement to hatred should not be criminalized.


38

I conclude that the Finnish criminal provision concerning blasphemy and re-ligious insults should be abolished. It is clear that the realization of freedom of religion requires effective criminal legislation that prevents the discrimination of people based on their beliefs as well as incitement to hatred directed towards religious groups. However, freedom of religion does not require the state to protect the religious feelings of people and thereby limit public debate. According to the case law of the ECHR, freedom of speech includes the right to present views that may shock or insult certain groups in a democratic society. I am of the opinion that religious groups should not be treated differently in this respect.

Full article in Finnish

Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi erityisesti sananvapauden näkökulmasta

1 Johdanto

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan edellytys. Yhteiskunnallinen kehitys ja keskustelu ovat riippuvaisia yksilön oikeudesta ilmaista ja vastaan-ottaa tietoa ja mielipiteitä. Demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapaus kattaa myös kriittiset mielipiteet, jotka saattavat loukata tai järkyttää yhteis-kunnan jäseniä. Sananvapaus ei ole sidottu siihen, onko mielipide julkisen vallan tai kansan enemmistön mielestä hyväksyttävä.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on yksi keskeisimmistä yksilönvapauk-sista. Modernissa demokraattisessa yhteiskunnassa uskonnot ja muut va-kaumukset ovat toisiinsa nähden tasa-arvoisessa asemassa, eikä ketään saa syrjiä vakaumuksen perusteella. Uskontojen ja niiden pyhänä pitämien asi-oiden rikosoikeudellisen suojan yhteiskunnallinen merkitys on muuttunut yhteiskunnan moniarvoisuuden lisääntyessä. Vuoden 2006 Muhammed-pilakuviin liittyvä maailmanlaajuinen kohu kuitenkin osoitti, että uskon-tojen pyhinä pitämiin kohteisiin kohdistuva pilkka voi edelleen aiheuttaa merkittäviä seuraamuksia.

Myös Suomessa uskonrauhan rikkominen on ollut viime vuosina esillä mediassa ja herättänyt tervetullutta keskustelua sananvapauden rajoista ja


39

niiden tarpeellisuudesta. Keskustelu käynnistyi Helsingin käräjäoikeuden syksyllä 2009 antamasta ratkaisusta, jolla maahanmuuttokriittisistä mieli-piteistään tunnettu poliitikko Jussi Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rik-komisesta. Helsingin hovioikeus ei muuttanut lokakuussa 2010 antamal-laan tuomiollaan käräjäoikeuden ratkaisua uskonrauhan rikkomisen osalta. Halla-aho on hakenut asiassa valituslupaa, ja mahdollisen korkeimman oikeuden käsittelyn myötä tapauksesta tullee jonkinlainen ennakkotapaus uskonrauhasäännöksen nykytulkinnasta.

Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella uskonrauhan rikkomista kos-kevaa rikoslain säännöstä ja sen suhdetta sananvapauteen. Pyrkimyksenä on selvittää, miten jumalanpilkan kriminalisointia on perusteltu historiassa ja mitkä säännöksen suojelukohteet ovat nykyään. Artikkelissa pohditaan myös, ovatko sananvapaus ja uskonnonvapaus perustavanlaatuisessa ristirii-dassa keskenään vai voidaanko ne toteuttaa toisiaan rajoittamatta. Yksi kes-keinen kysymys on myös, miten uskonrauhanrikkomissäännös vastaa yleisiä perusoikeuden rajoitusedellytyksiä.

Aihetta lähestytään toisessa luvussa lyhyellä katsauksella sananvapauden ja uskonnonvapauden sisältöön ja merkitykseen sekä kansallisessa että kan-sainvälisessä kontekstissa. Kolmannessa luvussa perehdytään uskonrauhan rikkomista koskevan sääntelyn taustaan ja nykyiseen sisältöön. Tarkoitukse-na on lain esitöiden ja oikeuskirjallisuuden perusteella selvittää, millaisten tosiseikkojen vallitessa rikoksen tunnusmerkistö täyttyy ja toisaalta millaiset teot jäävät soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän lisäksi huomiota kiinnite-tään uskonrauhan rikkomista koskevan sääntelyn suojelukohteisiin moder-nissa yhteiskunnassa.

Neljännessä luvussa tarkastellaan uskonnollisten loukkausten kriminalisoin-tia perusoikeusrajoituksena. Kysymystä lähestytään yleisten perusoikeusra-joitusten näkökulmasta, ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden rooli huomioidaan tuomalla esiin kulloinkin käsiteltävänä olevaan kysymykseen liittyvää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytäntöä. Viiden-nessä luvussa tarkastelun kohteena ovat Euroopan neuvoston näkemykset ja suositukset uskonnollisten tunteiden rikosoikeudellisesta suojaamisesta so-pimusvaltioissa. Esiin nostetaan kysymyksiä liittyen sääntelyn tarpeellisuu-


40

teen ja vaihtoehtoisiin tapoihin suojata uskonnollisia ryhmiä. Viimeisessä luvussa esitetään tiivistetysti johtopäätöksiä.

2 Sananvapaus ja uskonnonvapaus perus- ja ihmisoikeutena

2.1 Sananvapaus

Perusoikeussäännös sananvapaudesta löytyy perustuslain (731/1999, PL) 12 §:stä. Sen 1 momentin mukaan sananvapaus on voimassa jokaiselle kuu-luvana perusoikeutena sisältäen oikeuden ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sään-nös sisältää myös sääntelyvarauksen, jonka mukaan tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä voidaan säätää lailla.

Sananvapaus turvataan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (SopS 18–19/1990, EIS) ja YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koske-vassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 7/1976, KP-sopimus). EIS 10 artiklassa turvataan ilmaisuvapaus, joka sisältää ensinnäkin mielipiteen-vapauden ja toiseksi vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alu-eellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. KP-sopi-muksen 19 artiklan mielipiteenvapaus ja ilmaisuvapaus sisältävät oikeuden hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia. Itsenäisen merkityksen lisäksi nämä ihmisoikeussopimusten säännökset vaikuttavat perustuslain sa-nanvapaussäännöksen tulkintaan.1

Perustuslain sananvapaussäännöksen tarkoituksena on lain esitöiden mu-kaan taata demokraattisen yhteiskunnan edellytyksinä oleva vapaa mielipi-teenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehi-tys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Sananvapauden ytimessä on poliittinen perusoikeus, mutta se kattaa po-liittisten ilmaisujen lisäksi muun tyyppiset ilmaisut niiden sisällöstä riip-pumatta. Sananvapautta ei myöskään ole sidottu tiettyyn viestinnän muo-toon.2 Sitä sovelletaan kaikkiin nykyisin ja tulevaisuudessa käytössä oleviin viestintäteknisiin menetelmiin ja viesteihin riippumatta siitä, esitetäänkö ne

1 Manninen 1999, s. 387–388.2 HE 309/1993, s.56.


41

tekstin, kuvan vai esimerkiksi äänen muodossa. Poliittisen viestinnän asema perusoikeuden ytimessä tarkoittaa kuitenkin erityisen korkeaa suojan tasoa ja vastaavasti korkeaa kynnystä rajoitustoimille3.

EIT on muun muassa tapauksessa Handyside v. Iso-Britannia vuodel-ta 1976 korostanut sananvapauden sisällöllistä laajuutta. Kansallinen tuomioistuin oli tuominnut Handysiden säädyttömän aineiston jul-kaisemisesta ansaintatarkoituksessa hänen julkaistuaan lastenkirjan, joka tuomioistuimen mukaan sisälsi sopimatonta sisältöä. EIT ko-rosti harkinnassaan, että sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai välinpitämättömästi. Sananvapaus ulottuu myös arvosteleviin kannanottoihin ja tarjoaa suojaa myös niille viesteille, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestöryhmää. Siitä huolimatta, että EIT:n lopullisen ratkaisun mukaan kansallisen tuomioistuimen päätös ei loukannut EIS 10 artiklaa, on Handyside-tapaus jäänyt historiaan nimenomaan sananvapauden katta-vuutta korostavien perusteluidensa ansiosta.4

2.2 Uskonnon- ja omantunnonvapaus

Uskonnon- ja omantunnonvapaus kuuluu klassisiin vapausoikeuk-siin, ja sitä pidetäänkin yhtenä vanhimmista perusoikeuksista5. Us-konnon- ja omantunnonvapaudesta on säädetty PL 11 §:ssä, joka kuuluu:

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvol-linen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittami-seen.

3 Manninen 1999, s. 391.4 Handyside v. Iso-Britannia, 1976, § 9–19 ja 45–59.5 Scheinin 1999, s. 356.


42

PL 11 §:n 1 momentissa on yleislauseke uskonnon- ja omantunnonvapau-desta. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan sään-nös kattaa sekä uskonnolliset että muut maailman- tai elämänkatsomukset6. 2 momentti sisältää luettelon perusoikeuden tärkeimmistä ilmenemismuo-doista, ja sen viimeinen virke täsmentää erityisesti negatiivista uskonnon-vapautta. Pykälä ei sisällä erityistä lauseketta rajoittamismahdollisuudesta, joten mahdollisuus säätää rajoituksia uskonnon- ja omantunnonvapauteen määräytyy yleisten rajoitusedellytysten mukaan7.

Uskonnonvapauden aktiivinen ulottuvuus niveltyy yhteen sananvapauden kanssa: molemmat perusoikeudet takaavat omalta osaltaan oikeutta tuoda esiin vakaumustaan. EIT:n ratkaisussa Kokkinakis v. Kreikka vuodelta 1993 oli kyse Jehovan todistajiin kuuluvasta pariskunnasta, joka oli toistuvasti tuomittu kansallisessa tuomioistuimessa vankeusrangaistukseen uskonnol-lisesta käännyttämisestä. EIT kiinnitti ratkaisussaan erityistä huomiota sii-hen, että myös niillä, joiden katsomus poikkeaa valtauskonnosta, on oikeus tuoda esiin vakaumustaan8. Oikeus tuoda esiin uskontoon liittyviä käsityk-siä kuuluu yhtälailla ateisteille ja agnostikoille kuin uskontoa tunnustaville-kin. Myös valtakunnansyyttäjä on antanut painoarvoa ateistien aktiiviselle uskonnon- ja omantunnonvapaudelle. Yksilön oikeus tunnustaa julkisesti omaa vakaumustaan ja siihen liittyviä käsityksiään perustuu sananvapauden lisäksi myös uskonnonvapauteen, joka kuuluu myös uskontoon kriittisesti suhtautuville henkilöille.9

3 Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi

Nykyisessä uskonrauhan rikkomista koskevassa rikoslain (39/1889, RL) 17:10:ssä on kriminalisoitu jumalanpilkan ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamisen lisäksi uskonnonharjoituk-sen häiritseminen. Artikkelin rajauksen vuoksi tämä pykälän 1 momentin 2 kohta jää tarkastelun ulkopuolelle ja artikkelissa keskitytään ainoastaan sananvapauden rajoituksen kannalta relevanttiin 1 kohtaan. Artikkelissa

6 HE 309/1993, s. 55.7 Scheinin 1999, s. 370.8 Kokkinakis v. Kreikka, 1993, § 6–12 ja 45–50.9 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro 42/27/06, s. 5.


43

on käytetty käsitettä uskonnollinen loukkaus10 erottamaan uskontokuntien pyhänä pitämiin asioihin kohdistuvien loukkausten kriminalisointi muusta uskonrauhan rikkomisesta.

3.1 Sääntelyn taustaa

Uskontorikoksista oli säädetty jo alkuperäisessä, vuoden 1889 rikoslaissa, jossa oli säädetty rangaistavaksi mm. jumalanpilkka, Jumalan sanan ja sakra-menttien pilkka, uskonnonharjoituksen häirintä ja estäminen sekä hauta-rauhan loukkaaminen11. Tuolloin uskontorikossäännösten tarkoituksena oli kansalaisten uskonnollisten tunteiden ohella suojata kirkkoa ja sen uskontoa harhaopeilta ja uskonnottomuudelta. Uskontorikosten taustalla on näkynyt myös näkemys uskonnosta yhteiskuntajärjestystä ylläpitävänä rakenteena ja rangaistussäännösten yhtenä tarkoituksena on ollut kriminalisoida yleistä uskonnollisuutta murentavia tekoja12.

Uskontorikosten tarpeellisuus ja sisältö ovat koko niiden historian ajan ol-leet kiistanalaisia. Vuonna 1965 eduskunnassa tehtiin lakialoite, jonka mu-kaan jumalanpilkkasäännös oli kumottava, koska sitä pidettiin vanhentu-neena ja ajan yhteiskuntaan sopimattomana. Lakimuutosta valmistellut työ-ryhmä perusteli uskontorikosten säilyttämistä laissa sillä, ettei niiden suo-jelukohteena enää ollut uskonto itsessään, vaan kansalaisten uskonnon- ja omantunnonvapaus, uskonnolliset tunteet ja merkittävimpänä uskonrauha yhteiskunnassa. Vuoden 1970 lakimuutoksessa uskontorikosten määrä kui-tenkin väheni ja rangaistusasteikkoa lievennettiin.13.

Uskonrauhasäännöksen nykymuotoon johtanut vuoden 1998 lakiuudis-tus käynnistyi rikoslakiprojektin ehdotuksella vuonna 1992. Projektin yh-teydessä todettiin, että rikoslakiin oli jäänyt arvostuksenvaraisia ilmaisuja kuten herjaaminen ja häpäiseminen. Myös uskontorikoksiin sovelletun an-karan rangaistusasteikon katsottiin olevan sopimaton senaikaisiin käsityk-siin. Työryhmä ehdotti erityisen jumalanpilkkaa koskevan rikosnimikkeen poistamista laista, koska sen katsottiin muun muassa hankaloittavan rajan

10 Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään käsitettä religious insult ja sen suomenk-ielistä vastinetta on käyttänyt muun muassa Kimmo Nuotio.

11 Tulkki 2008, s. 20.12 HE 6/1997, s.127.13 Tulkki 2008, s. 3, 50–51, 62.


44

vetämistä uskontoon kohdistuvan satiirisen arvostelun ja varsinaisen pilkan välille sekä tarjoavan uskonnollisille ääriryhmille mahdollisuuden rajoittaa uskontoon kohdistuvaa keskustelua.14

Hallitus esitti erillisestä uskontorikoksia koskevasta luvusta ja erityises-tä jumalanpilkkasäännöksestä luopumista, koska uskonrauhaa ja oikeutta harjoittaa uskontoa on hallituksen mukaan pidettävä osana yleiseen jär-jestykseen kuuluvaa yhteiskuntarauhaa. Hallituksen esityksessä todetaan erikseen, etteivät ”Jumala ja muiden uskontojen vastaavat tarvitse rikoslain tarkoittamaa suojelua” ja että uskontorikosten suojeluobjektina olivat kan-salaisten uskonnolliset tunteet ja vakaumus sekä uskonrauha yhteiskunnas-sa.15 Tämän vuoksi hallitus katsoi, että kristinuskon Jumalaa ei olisi tullut suojata erikseen vaan ainoastaan implisiittisesti pyhän käsitteeseen sisältyvä-nä. Lisäksi hallitus esitti, että säännös olisi muutettu koskemaan ainoastaan kvalifioitua tekomuotoa, toisin sanoen herjaamisen tai häpäisyn olisi tullut tapahtua törkeällä tavalla. Myös lakivaliokunta omaksui kannan, jonka mu-kaan rikoslakiin ei tulisi sisällyttää jonkin tietyn uskonnollisen vakaumuk-sen elementtejä, jotta se olisi hyväksyttävä myös niiden kannalta, jotka eivät tunnustaneet kristinuskoa16.

Eduskunta päätyi lakiehdotuksen käsittelyssä kuitenkin poikkeamaan hal-lituksen ja lakivaliokunnan esittämistä muotoiluista, ja Jumalan käsite jäi lain säännökseen. Lopullisessa tunnusmerkistössä herjaamiselta tai häpäise-miseltä ei myöskään vaadita erityistä törkeyttä. Perusteluina muutosta puol-taneet kansanedustajat mainitsivat muun muassa ”kestävien arvojen koros-tamisen”, ”kansan eettisen ja moraalisen tason kohottamisen” sekä sen, että valtaosa suomalaisista kuului kristilliseen kirkkoon17.

3.2 Uskonrauhan rikkominen

Vuoden 1998 lainmuutoksen yhteydessä rikoslaista poistettiin uskontori-koksia koskenut luku, ja uskontorikokset siirrettiin 17 lukuun, joka käsit-telee rikoksia yleistä järjestystä vastaan. RL 17:10.1:n 1-kohdan mukaan se,

14 Tulkki 2008, s. 77–78.15 HE 6/1997, s. 127–128.16 LaVM 3/1998, s. 16.17 Tulkki 2008, s. 83–84.


45

joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskon-nollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

3.2.1 Julkinen herjaaminen, häpäiseminen ja pilkka

RL 17:10.1:n 1-kohdan mukaan jumalanpilkan tai muun pyhänä pidetyn asian herjaamisen tai häpäisemisen tulee tapahtua julkisesti. Hallituksen esityksen mukaan tällä tarkoitetaan, että viestin on tultava kooltaan ja ko-koonpanoltaan määräämättömän ihmisjoukon tietoon18. Esitöissä esitetyn tulkinnan mukaisesti esimerkiksi internetissä ilmaistut mielipiteet täyttävät julkisuuden kriteerit ongelmitta.

Uskonrauhan rikkomisen tekomuotoina lakisäännöksessä mainitaan ensin-näkin herjaaminen ja häpäiseminen. Herjaaminen on oikeuskirjallisuudessa ja esitöissä määritelty suulliseksi tai kirjalliseksi lausumaksi, joka on omiaan halventamaan herjan kohteen arvoa muiden silmissä. Häpäisemisen taas on katsottu voivan tapahtua monella eri tapaa, esimerkiksi suullisesti, kirjalli-sesti ja elein. Myös pyhänä pidetyn omaisuuden vahingoittamista tai turme-lemista saatetaan pitää häpäisemisenä.19

Pilkan käsite on vaikeammin täsmennettävissä. Jumalanpilkkaa koskeva osa sisällytettiin säännökseen vasta eduskuntakäsittelyssä, eikä lain esitöistä sik-si löydy apua ilmauksen tulkinnassa. Kaj-Erik Tulkki on tutkimuksessaan katsonut, että pilkka tarkoittaa naurettavaksi saattamista tai toisen arvon alentamista. Hänen mukaansa pilkan negatiivinen arvolataus on pienempi kuin hallituksen esityksessä mainituilla herjaamisella ja häpäisyllä. Rikoksen täyttymiskynnys on siksi alempi pilkan kohdalla. Tulkin mukaan pilkkana voidaan pitää niin suullisesti, kirjallisesti, kuvallisesti ja jopa äänin ja sävelin tai elein tapahtuvia tekoja.20 Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että näke-mys, jonka mukaan teonkuvauksen pilkan voisi täyttää esimerkiksi ”rienaa-van musiikin” soittaminen tai elehtiminen hartaustilaisuudessa erityistä pa-

18 HE 6/1997, s. 127–128.19 Majanen 2009, s. 389.20 Tulkki 2008, s. 92.


46

hennusta herättävällä tavalla21, ulottaa pilkan käsitteen soveltamisalan hyvin laajalle. Pidän tällaista tulkintaa ongelmallisena muun muassa, koska se on vastoin perusoikeusrajoitusten laajentavan tulkinnan kieltoa.

3.2.2 Loukkaamistarkoitus

Häpäisemistä ja herjaamista koskee erityinen tahallisuusvaatimus: tekijän on täytynyt toimia loukkaamistarkoituksessa. Oikeuskirjallisuuden mukaan loukkaamistarkoitus on yleensä pääteltävissä lausuman tai muun ilmaisun loukkaavasta ja häpäisevästä muodosta. Lausumaa voidaan yleensä pitää loukkaamistarkoituksessa annetuksi, kun se sisältää sellaisia ilmaisuja, joita kriittisissäkään asiallisissa lausumissa ei yleensä käytetä. Arvioinnissa voi-daan ottaa huomioon olosuhteet, joissa herjaavaksi tai häpäiseväksi epäilty lausuma on annettu.22 Asiallisen arvostelun ei siten voida koskaan katsoa tapahtuneen loukkaamistarkoituksessa, vaikka se tapahtuisi ivallisessa sä-vyssä. Hallituksen esityksen mukaan teko on tehty loukkaamistarkoituk-sessa, ”kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle”.23

Teon loukkaamistarkoituksen arviointi oli keskeisessä asemassa Helsingin käräjäoikeuden syksyllä 2009 antamassa tuomiossa, jossa maahanmuutto-kriittisistä näkemyksistään tunnettu poliitikko Jussi Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho oli julkaissut kotisivuillaan lausun-non, jossa hän yhdisti islamin uskon ja sen pyhänä pitämän profeetan pedofiliaan.24 Kirjoituksen erityispiirteenä oli, että se oli osoitettu eräälle sananvapausasioihin erikoistuneelle syyttäjälle. Halla-ahon mukaan kirjoi-tuksen tarkoituksena ei ollut herjata tai häpäistä islamin uskoa tunnustavien uskonnollisia tunteita, vaan kritisoida näkemystä, jonka mukaan ”lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi johtaa siihen, että sitä tulisi pitää rikosoi-keudellisesti loukkaavana”25.

21 Tulkki 2008, s. 92.22 Majanen 2009, s. 390.23 HE 6/1997, s.128.24 Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/3080, s.1.25 Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/3080, s.4.


47

Käräjäoikeuden mukaan väitetty sananvapauden rajojen selvittämistarkoitus ei oikeuta menettelemään lainvastaisesti. Halla-ahon käyttämä terminologia oli käräjäoikeuden mukaan poikkeuksellisen kielteisesti latautunutta, ja hän oli yleistänyt väitteen sisällön koskemaan islamin pyhien kohteiden ohella koko uskontokuntaa. Käräjäoikeus piti selvänä, että myös sellaiset henkilöt, jotka eivät pidä islamia tai Muhammadia pyhinä, pitävät Halla-ahon väittei-tä loukkaavina. Tuomioistuimen mukaan Halla-ahon tarkoituksena ei ollut esittää asiallista kritiikkiä islaminuskon epäkohdista, vaan ”näennäisesti sa-nanvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja”. Käräjäoikeuden mukaan Halla-ahon lausuma oli lisäksi ollut omi-aan lisäämään uskonnollista suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeus tuomitsi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta sakkorangaistukseen.26 Käräjäoikeu-den näkemys loukkaamistarkoituksesta perustui puhtaasti lausuman sisäl-lölle ja jätti huomiotta foorumin ja kontekstin, jossa kirjoitus oli julkaistu.

Molemmat osapuolet hakivat muutosta käräjäoikeuden tuomioon: Halla-aho uskonrauhan rikkomista koskevan ratkaisun ja syyttäjä toisen, kansan-ryhmää vastaan kiihottamista koskevan syytekohdan osalta. Halla-aho kiisti edelleen lausumansa loukkaamistarkoituksen ja totesi uskontojen arvoste-luun liittyvien sananvapauskysymysten olevan osa poliittista toimintaansa. Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut lokakuussa 2010 antamal-laan ratkaisulla käräjäoikeuden antamaa tuomiota uskonrauhan rikkomises-ta.27 Sekä Halla-aho28 että syyttäjä29 ovat hakeneet korkeimmalta oikeudelta valituslupaa joulukuun lopussa 2010.

Myös valtakunnansyyttäjä on arvioinut loukkaamistarkoitusta muun mu-assa niin sanottujen Muhammed-pilakuvien julkaisemiseen liittyvässä syyt-tämättäjättämispäätöksessään. Valtakunnansyyttäjän ja juttuun liittyvän asiantuntijalausunnon mukaan julkaistuja kuvia oli pidettävä muslimien kannalta yksiselitteisesti loukkaavina. Syyttäjän mukaan kuvien julkaisijoi-den nimenomaisena tarkoituksena ei kuitenkaan voitu pitää ihmisten us-

26 Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/3080, s. 8 ja 11.27 Helsingin hovioikeuden tuomio 10/2854, s. 5.28 Jussi Halla-ahon muutoksenhakukirjelmä korkeimmalle oikeudelle 28.12.2010, Dnro

R 2010/1101.29 STT:n uutinen Helsingin Sanomien verkkolehdessä 27.12.2010, saatavilla osoitteesta

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Halla-ahon+blogikirjoittelu+mahdollisesti+korkeimpaan+oikeuteen/1135262654653 [Vierailupäivä 8.3.2011].


48

konnollisten tunteiden loukkaamista, vaan heidän tarkoituksenaan oli ollut eräänlaisen julkiseen valtaan kohdistetun vastalauseen ilmaiseminen. Asiaa ei muuttanut se, että julkaisijoiden oli täytynyt ymmärtää Suomessa oleske-levien muslimien loukkaantuvan kuvien julkaisemisesta.30

Loukkaamistarkoitusta käsiteltiin myös syyteharkinnassa, jossa oli kyse Suo-men Vapaa-ajattelijat ry:n julkaisemista kristinuskoon kriittisesti suhtautu-vista pilakuvista. Valtakunnansyyttäjä katsoi, ettei pilakuvien hyvän tavan vastaisuus ollut riittävä syy pitää niiden esilläpitoa lainvastaisena. Myös arvostelevat ja jopa loukkaavat mielipiteet saavat suojaa sananvapaudelta, etenkin kun niiden tarkoituksena on kritisoida yhteiskunnallista valtaa käyttäviä instituutioita. Sananvapauteen kuuluu siten valtakunnansyyttäjän mukaan myös oikeus arvostella kirkkojen toimintaa ja niiden julistamia op-peja. Se, että yksittäiset henkilöt loukkaantuvat tällaisesta toiminnasta ei tarkoita, että toimintaa olisi harjoitettu loukkaamistarkoituksessa.31

3.2.3 Pyhän käsite

Rangaistavaksi on säädetty uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian julkinen herjaaminen tai häpäisy. Hallituksen esityksessä todetaan, että pyhän käsite ei ole kovin tarkka, mutta sen katsotaan ilmaisevan jotakin sellaista, jota kohtaan uskon-nollisen yhteisön jäsenet tuntevat suurta kunnioitusta. Pyhän käsitteeseen suhtaudutaan kaksijakoisesti: sen katsotaan saaneen käytännössä riittävän vakiintuneen merkityksen, mutta toisaalta todetaan, että pyhän sisältö vaih-telee uskonnollisissa yhteisöissä. Pyhyys määräytyy uskonnollisissa yhtei-söissä vallitsevien käsitysten mukaan, eivätkä siihen vaikuta ulkopuolisten näkemykset käsitteestä.32

Dorota Gozdecka on väitöskirjassaan kiinnittänyt huomiota uskonrau-hasääntelyyn sisältyvään rakenteelliseen epätasa-arvoon. Uskonrauhasäänte-lyn tietyille asioille tarjoama suoja perustuu aina siihen, että niitä pidetään pyhinä jonkin uskonnon oppien mukaan. Ne ihmisten arvot, jotka eivät liity uskontokuntien oppeihin, jäävät aina sääntelyn ulkopuolelle. Ateistien

30 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro R 06/11, s. 10.31 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro 42/27/06, s. 8.32 HE 6/1997, s.128.


49

tai muiden ei-uskovien huomioiminen ei ole periaatteellisesti mahdollista, koska ei ole olemassa pyhää hahmoa tai symbolia, johon pilkka voitaisiin kohdistaa.33 Katsomusten välisen tasa-arvon näkökulmasta olisi myös mie-lenkiintoista tietää, miten eri uskontokuntien pyhänä pitämien asioiden kirjoa voidaan suojata tasapuolisesti. Millaisia olisivat syytteet esimerkiksi buddhalaisten pyhänä pitämien asioiden herjaamisesta?

Valtakunnansyyttäjänviraston käytännössä pyhän käsitettä on tulkittu su-pistavasti muun muassa perusoikeusrajoitusten suhteellisuusvaatimukseen ja sananvapauden laaja-alaisuuteen vedoten. Esimerkiksi paavi-instituuti-oon ja uskonnollisiin tapoihin kuten selibaattiin, paastoon ja munkkeuteen kohdistuneiden kärjekkäiden ja ivallisten lausumien katsottiin kuuluvan mielipiteen ilmaisijan sananvapauteen34.

3.2.4 Jumalanpilkka

Kuten aiemmin on todettu, poistettavaksi ehdotettu jumalanpilkka palasi säädöksen tekstiin vasta eduskuntakäsittelyssä, eikä lain esitöistä siksi ole johdettavissa tulkintaohjeita. Tulkin kannan mukaan tekstin Jumala-käsite sisältää kristinuskon jumalan lisäksi myös muita jumalakäsityksiä35, mutta ilmauksen säädöshistoriallinen tausta ja erisnimimäinen kirjoitusasu isolla alkukirjaimella viittaavat mielestäni selkeästi siihen, että erityistä ja ekspli-siittistä suojaa halutaan antaa nimenomaan kristinuskon jumalalle.

Jumalanpilkka poikkeaa muiden pyhänä pidettyjen asioiden suojasta siten, ettei teolta edellytetä erityistä loukkaamistarkoitusta. Jumalanpilkkasään-nöksen edellyttämästä tahallisuuden asteesta ei ole relevanttia tuomioistuin-käytäntöä, mutta säännöksen voidaan katsoa suosivan kristinuskoa muiden uskontokuntien kustannuksella, koska tunnusmerkistö täyttyy sen kohdalla helpommin. Tämä on ongelmallista uskonnonvapauteen sisältyvän tasa-arvoisen kohtelun ja valtion neutraalin suhtautumisen periaatteen kannalta.

Äärimmilleen vietynä rikoslain jumalanpilkkasäännös saattaisi loukata sa-nanvapauden ohella myös uskonnonvapautta. Jumalanpilkan tunnusmer-

33 Gozdecka 2009, s. 192–193.34 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro 3/27/05, s. 6.35 Tulkki 2008, s. 92.


50

kistö täyttyy Tulkin mukaan jo esimerkiksi kristinuskon jumalan naurun-alaiseksi saattamisella36, eikä erityistä loukkaamistarkoitusta edellytetä. Us-konnon saattaminen naurunalaiseksi voi kuitenkin olla oman uskontoon kohdistuvan suhtautumisen esiintuomista. Jumalanpilkkasäännöksen tiu-kalla soveltamisella rajoitettaisiin siksi myös uskonnon- ja omantunnonva-pauden aktiivista elementtiä, oikeutta tuoda esiin omaa suhtautumistaan uskontoon37. Uskonnonvapaus ja sananvapaus perusoikeuksina eivät suin-kaan aina ole vastakkain, vaan ne saattavat suojata myös samoja intressejä.

4 Uskonrauhan rikkominen sananvapauden rajoituksena

Sananvapaus ei ole ehdoton oikeus. Perusoikeusjärjestelmä suojaa lukuisia oikeuksia, jotka voivat olla perusteena sananvapauden rajoittamiselle. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset korostavat sananvapauden käyttöön sisältyviä velvollisuuksia ja vastuuta, ja sananvapaudelle voidaan sopimusten mukaan säätää lailla sellaisia muodollisuuksia, ehtoja, rajoituksia ja rangais-tuksia, jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa sopimus-määräyksissä tarkoitettujen hyväksyttävien päämäärien saavuttamiseksi.38

Suomessa lakien perustuslainmukaisuutta arvioi eduskunnan perustuslaki-valiokunta. Kun perusoikeudet vuoden 1995 uudistuksen yhteydessä saivat entistä huomattavasti vahvemman aseman tuomioistuimissa ja käytännön hallinnossa, perustuslakivaliokunta kirjasi mietintöönsä luettelon perusoi-keuksien yleisestä rajoitusperusteista39. Valiokunnan esittämät vaatimukset ovat tiivistetysti: (1) lailla säätämisen vaatimus, (2) täsmällisyys- ja tarkka-rajaisuusvaatimus, (3) rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus, (4) ydin-alueen koskemattomuusvaatimus, (5) suhteellisuusvaatimus, (6) oikeus-turvavaatimus ja (7) ihmisoikeusvelvoitteiden kunnioittamisvaatimus40. Perustuslakivaliokunnan esittämillä kriteereillä on läheisiä kytkentöjä EIT:n soveltamiin ihmisoikeusrajoitusten edellytyksiin41.

36 Tulkki 2008, s. 92.37 Hämäläinen 1996, s. 90.38 Manninen 1999, s. 401.39 Hallberg 1999, s. 32.40 PeVM 25/1994, s. 5.41 Viljanen 2001, s. 38.


51

RL 17:10:n uskonnollisten loukkausten kielto asettaa rajoja sananvapauden käytölle. Perusoikeusrajoituksena sen tulee täyttää edellä mainitut rajoitus-edellytykset. Perustuslakivaliokunta antoikin lausuntonsa lakivaliokunnalle edellisen uudistuksen yhteydessä vuonna 1997.

Tässä luvussa käsitellään uskonrauhan rikkomista koskevaa rikoslain sään-nöstä sananvapauden rajoituksena. Tarkoituksena on tutkia, miten sääntely vastaa perustuslakivaliokunnan määrittelemiä kriteerejä ja EIT:n käytäntöä. Erityisen tarkastelun kohteeksi nostetaan täsmällisyys- ja tarkkarajaisuuden, rajoitusperusteen hyväksyttävyyden, ydinalueen koskemattomuuden ja suh-teellisuuden vaatimukset. Samalla käydään esimerkkeinä läpi EIT:n ratkai-sukäytäntöä ja EIS:n rajoituskriteereitä.

4.1 Täsmällisyys ja tarkkarajaisuus

Lailla säädettävän perusoikeusrajoituksen on ensinnäkin oltava täsmällinen ja tarkkarajainen siten, että rajoituksen olennainen sisältö ilmenee suoraan laista. Lakisäännöksestä tulee ilmetä esimerkiksi rajoituksen laajuus ja sen täsmälliset edellytykset.42 Rajoitusten täsmällisyys ja tarkkarajaisuus vaikut-tavat suoraan rajoituksen laajuuteen. Oikeusvarmuuden periaate ja PL 8 §:n rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttävät lisäksi, että rikostun-nusmerkistöt muotoillaan mahdollisimman täsmällisiksi.43 Uskonrauhan rikkomista koskeva RL 17:10 sisältää ilmauksia, joiden täsmällinen sisäl-tö on tulkinnanvarainen. Tällaisina arvostuksenvaraisina ilmaisuina, jotka osaltaan vaikuttivat säännöksen muutostarpeeseen, mainittiin 1990-luvun rikoslain uudistusprojektissa muun muassa herjaaminen ja häpäiseminen44. Käsitteet kuitenkin jäivät lopulliseen lakitekstiin myös uudistuksen jälkeen.

Hallituksen esityksessä todetaan, ettei myöskään pyhän käsitettä voida pi-tää kovin tarkkana. Toisaalta sen katsotaan saaneen käytännössä riittävän vakiintuneen merkityksen, joka kuitenkin vaihtelee uskonnollisissa yhtei-söissä. RL 17:10.1:n 1-kohdan uskonnollisten loukkausten kiellon kannalta relevantti pyhyys määrittyy uskonnollisen yhteisön sisäisten sääntöjen mu-kaan, mutta toisaalta loukkaamistarkoitus edellyttää, että herjaamisen tai

42 HE 309/1993, s. 29–30.43 Viljanen 2001, s. 116 ja 119.44 Tulkki 2008, s. 77.


52

häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös henkilöt, jotka eivät itse pidä lausuman kohdetta pyhänä, mutta kunnioittavat muiden ihmisten vakau-musta.45 Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota pyhän käsitteen määräy-tymiseen uskonnollisen yhteisön sisällä ja totesi, että uskontokuntien mo-nilukuisuus ja erilaisuus voi synnyttää tiettyä epätäsmällisyyttä. Valiokunta kuitenkin katsoi, että erityisen loukkaamistarkoituksen edellyttäminen ta-sapainotti epätarkkuutta.46 Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että arvosi-donnaiset ja tulkinnanvaraiset käsitteet tunnusmerkistössä tekevät rikoslain uskonnollisten loukkausten kiellosta ongelmallisen täsmällisyyden ja tark-karajaisuuden vaatimuksen kannalta ja heikentävät myös oikeusvarmuuden ja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asemaa.

4.2 Rajoitusperusteen hyväksyttävyys

Perusoikeusrajoituksen taustalla tulee olla aina hyväksyttävä peruste, ja rajoit-tamisen täytyy olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima47. Uskon-nollisia loukkauksia koskevan rikoslain säännöksen kohdalla suojattavaksi oikeushyväksi on nimetty kansalaisten uskonnolliset tunteet ja uskonrauha yhteiskunnassa48. Perustuslakivaliokunta piti uskonrauhan rikkomista kos-kevaa säännöstä hyväksyttävänä sananvapauden rajoituksena. Valiokunnan mukaan uskonrauhasäännöksen tarkoituksena on suojata yleisen järjestyk-sen ohella toista perustuslaissa suojattua oikeutta, uskonnonvapautta. Sii-hen vedoten valiokunta piti sananvapauteen puuttumista perusteltuna ja totesi, että myös EIS 10 artiklan 2 kappale sallii sananvapauden rajoittami-sen toisen ihmisoikeuden vuoksi.49

Suojelukohteeksi nimetty uskonrauha vaatii käsitteenä hieman tarkempaa tarkastelua. Kimmo Nuotion mukaan uskonrauhan käsite on viime kädessä palautettavissa yksilön oikeuteen harjoittaa uskontoa ja hänen oikeuteensa olla kokematta uskonsa vuoksi esimerkiksi vihaa tai syrjintää. Säännöksen sijainti rikoslain 17 luvussa viittaa lisäksi siihen, että sillä suojataan yleistä järjestystä. Sääntelyn taustalla on näkemys, jonka mukaan kontrolloima-

45 HE 6/1997, s. 128.46 PeVL 23/1997, s. 3.47 Viljanen 2001, s. 126.48 HE 6/1997, s. 127.49 PVL 23/1997, s.3.


53

ton julkinen uskontokuntien pyhinä pitämien asioiden pilkkaaminen voisi johtaa yhteiskuntarauhan ja yleisen järjestyksen järkkymiseen.50 Onko us-konnollisten loukkausten kriminalisointi tarpeellista näiden oikeushyvien suojaamiseksi? Tähän kysymykseen palataan suhteellisuusvaatimuksen yh-teydessä sekä neljännessä luvussa tarkasteltaessa uskonnollisten loukkausten eurooppalaista kehityssuuntaa.

Hyväksyttävän tarkoituksen vaatimus liittyy myös kriminalisointeihin yleensä. Teon säätäminen rikosoikeudellisesti rangaistavaksi puuttuu jo it-sessään ihmisen vapauspiiriin määrittäessään, mikä on sallittua ja mikä ei. Tällaisen puuttumisen perusteena olevan suojan kohteen on oltava jollain tapaa yhteiskunnallisesti merkittävä, eikä esimerkiksi historiallinen jatku-mo ole riittävä kriminalisointiperuste. Yhteiskunnan muuttuessa aikanaan tarpeellinen kriminalisointi saattaa menettää oikeutuksensa.51 Uskonrauhan rikkomista koskevan sääntelyn legitimiteettiin vaikuttaa esimerkiksi yhteis-kunnan moniarvoistuminen.

Myös EIS edellyttää sopimuksen takaamien oikeuksien rajoituksilta hyväk-syttävää tarkoitusta. EIS 10 artiklan 2 kappaleen mukaan oikeudelle ajatus-ten ja mielipiteiden levittämiseen voidaan asettaa sellaisia lailla säädettyjä rajoituksia, jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa esi-merkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi. Sananvapauden käyttämiseen kuuluu lisäksi vastuuta. EIT:n oikeuskäytännössä vastuun on katsottu sisältävän muun muassa velvol-lisuuden välttää toisia henkilöitä ja heidän oikeuksiaan perusteettomasti loukkaavien mielipiteiden esittämisen, kun ne eivät ole osa yhteiskunnal-lista keskustelua52. EIT on perinteisesti jättänyt kansallisille viranomaisille melko paljon harkintavaltaa välttämättömyyden arvioinnissa, etenkin kun valtio on nimennyt rajoitusperusteeksi muiden henkilöiden uskonnonva-pauden suojelun. EIT:n mukaan Euroopassa ei ole omaksuttu yhtenäistä käsitystä tarpeellisesta lainsäädännöstä uskonnollisia vakaumuksia vastaan tehtyjen hyökkäysten yhteydessä.53 Kansallista harkintamarginaalia tulkit-

50 Nuotio 2009.51 Viljanen 1998, s. 295.52 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 49.53 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 50.


54

see viime kädessä EIT, jonka tehtävänä on tasapainottaa ristiriidassa olevat perusoikeusintressit.

Carolyn Evansin mukaan EIT:n kansallisen rajoitusperusteen hyväksyttä-vyyttä koskeva harkinta on muodostunut heikoksi instrumentiksi arvioi-taessa rajoitusten yhteensopivuutta EIS 10 artiklan kanssa. EIT on ollut taipuvainen hyväksymään valtion väitteet hyväksyttävästä tarkoituksesta, koska se katsoo, että valtiolla itsellään on paras käsitys lain säätämistarkoi-tuksesta. Evansin mukaan tämä on kuitenkin eräissä tapauksissa johtanut siihen, että tuomioistuimen kädet ovat olleet sidotut, kun valtio on vedon-nut hyväksyttävään tarkoitukseen, mutta todellisuudessa rajoituksella on näyttänyt olevan aivan muu tarkoitus.54

Tapauksessa Otto-Preminger-Institut v. Itävalta vuodelta 1994 oli kysymys siitä, oliko valtio rikkonut EIS 10 artiklaa takavarikoidessaan uskonnollisia tunteita kuohuttaneen elokuvan ja määrätessään sen konfiskoiduksi. Otto-Preminger-Institut aikoi esittää Das Liebeskonzil -nimisen taide-elokuvan pienelle yleisölle suunnatuissa elokuvanäytöksissä. Elokuva perustui van-haan näytelmään, ja satiirin muodossa se esitti kristinuskon tärkeitä hahmo-ja muun muassa mielisairaina ja seniileinä hahmoina55. Elokuva määrättiin takavarikoitavaksi ennen ensimmäistäkään esitystä. Kansallinen tuomiois-tuin perusteli takavarikkoa sillä, että elokuvan levityksen oli tarkoitus tapah-tua hyvin uskonnollisella roomalaiskatolisella seudulla, jolloin se loukkaisi uskonnollisten tunteita.56

Valtaosa EIT:n tuomareista oli sitä mieltä, että EIS 10 artiklan 2 kappaletta ei ollut loukattu. Tuomioistuin viittasi kansallisten tuomioistuinten harkin-tamarginaaliin uskonnollisten tunteiden suojelussa ja piti kansallisen tuo-mioistuimen perusteluita välttämättömyydelle demokraattisessa yhteiskun-nassa riittävinä.57 EIT totesi, että valtion harkintavalta moraalia koskevissa

54 Evans 2001, s. 148.55 Elokuvan sisällöstä tarkemmin, ks. Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 20–22.56 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 16.57 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 49. Tapauksessa Otto-Preminger-Institut

uskonto on tuomioistuimen perusteluissa sisällytetty moraalin käsitteeseen, kun taas vastaavan tyyppisessä tapauksessa Wingrove tuomioistuin katsoi uskontoon liittyvän harkintavallan olevan laajempi kuin muissa moraalia koskevissa asioissa. Ks. Pekkanen 1997, s. 649.


55

asioissa on laajempi kuin esimerkiksi poliittisen keskustelun rajoittamises-sa58.

Tuomioistuimen perusteluissa on erityisen kiinnostavaa, että se katsoi us-konnonvapauden sisältävän myös oikeuden vaatia uskonnon kunnioitta-mista.59 Sanamuotonsa perusteella tällainen oikeus ei kuitenkaan ilmene suoraan EIS 9 artiklasta, jota voidaan tulkita niin, että uskonnonvapauden loukkauksen edellytyksenä on puuttuminen oikeuteen ilmaista uskonnol-lista vakaumusta.60

4.3 Ydinalueen koskemattomuus

Perustuslakivaliokunnan mukaan jokaisella perusoikeudella on ydinalue, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei saa säätää rangaistavaksi61. Sananvapau-den ytimessä on niin sanottu poliittinen sananvapaus, jota ei saa rajoittaa edes yleisten rajoittamisedellytysten täyttyessä.62

Hallituksen esityksen mukaan asiallinen arvostelu ei voi koskaan toteut-taa uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä.63 Ilmaisun rangaistavuus edellyttää myös erityistä loukkaamistarkoitusta, mitä tuskin voidaan pitää tyypillisesti poliittiseen viestintään kuuluvana. Uskonrauhan rikkomista koskeva säännös ei liene ongelmallinen sananvapauden ydinalueen turvaa-misvelvoitteen näkökulmasta.

Valtakunnansyyttäjänvirasto on kiinnittänyt huomiota sananvapauden ydinalueen koskemattomuuteen päätöstensä perustelussa. Valtakunnan-syyttäjän mukaan painavat sananvapausnäkökohdat saattavat yksittäistapa-uksessa edellyttää uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistön tulkitsemista suppeasti, jolloin normaalisti kiellettyä toimintaa olisikin pidettävä sallittu-na. Kyseisessä päätöksessä korostettiin poliittiseen sananvapauteen kuuluvaa oikeutta kritisoida vallanpitäjiä, myös uskonnollisia tällaisia.64

58 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 49–50.59 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, § 47 ja 55.60 Pekkanen 1997, s. 650.61 PeVM 25/1994, s. 5.62 HE 309/1993, s. 56.63 HE 6/1997, s.12864 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro R 06/11, s. 10.


56

4.4 Suhteellisuusvaatimus

Rajoitusten on perustuslakivaliokunnan mukaan oltava myös suhteellisuus-vaatimuksen mukaisia. Rajoitusten on oltava välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi, ja ne voidaan sallia ainoastaan silloin, kun ta-voite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin.65 RL 17:10:n uskonrauhasäännöksen suojeluobjekteina on viime kädessä yh-teiskuntarauha ja yksilöiden oikeus harjoittaa uskontoa kokematta syrjintää ja vihaa vakaumuksensa vuoksi. Muun muassa Euroopan neuvoston piirissä on pohdittu rikosoikeudellisten keinojen sopivuutta näiden tavoitteiden turvaamiseksi. Uskonnollisten ryhmien suojaaminen syrjinnältä ja vihalta voisi olla toteutettavissa myös muilla keinoilla66. Tähän kysymykseen pala-taan viidennessä luvussa tarkasteltaessa Euroopan neuvoston kannanottoja.

Erityistä huomiota suhteellisuusvaatimuksen näkökulmasta on kiinnitettävä jumalanpilkkasäännökseen. Se, että jumalanpilkalta ei edellytetä loukkaa-mistarkoitusta, merkitsee pidemmälle menevää puuttumista sananvapau-teen kuin erityislaatuisella tahallisuudella tehdyn herjaamisen kieltäminen. Mielestäni on selvää, että näin pitkälle menevää rajoitusta ei voida pitää välttämättömänä uskonrauhan turvaamiseksi.

EIT on korostanut suhteellisuusperiaatteen merkitystä ratkaisussaan Klein v. Slovakia vuodelta 2006. Klein oli tuomittu kansallisessa tuomioistuimes-sa uskonnon häpäisystä kirjoitettuaan lehtiartikkelin, jossa hän arvosteli ko-vasanaisesti ja ivallisesti Slovakian katolisen kirkon johtohenkilöä.67 EIT:n arvioinnissa ratkaisevaksi rajoituksen hyväksyttävyyden kannalta muodos-tui kysymys siitä, oliko puuttuminen ollut välttämätöntä demokraattises-sa yhteiskunnassa, oliko sille toisin sanoen olemassa pakottava tarve. EIT nosti jälleen esiin harkintamarginaalin, joka kansallisilla viranomaisilla on pakottavan tarpeen ja välttämättömien toimenpiteiden arvioinnissa. Tässä tapauksessa Klein oli kuitenkin kohdistanut kritiikkinsä ainoastaan kato-lisen kirkon johtohahmoon, eikä näin ollut lausunnollaan halventanut ka-tolista kansanryhmää heidän uskontonsa perusteella tai puuttunut heidän oikeuteensa tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan. EIT:n mukaan Kleinin

65 PeVM 25/1994, s. 5.66 Nuotio 2009.67 Klein v. Slovakia 2006, § 12–25.


57

tuomitseminen uskonnon häpäisemisestä oli itsessään epäasianmukaista ja puuttuminen hänen sananvapauteensa ei ollut oikeasuhtaista tai välttämä-töntä demokraattisessa yhteiskunnassa.68

5 Eurooppalainen kehityssuunta

Euroopan mittakaavassa uskonnon ja sananvapauden suhde on pitkään nojannut EIT:n ratkaisukäytäntöön, joka on perinteisesti jättänyt valtioille melko laajan kansallisen harkintamarginaalin. Muhammed-pilakuvien aihe-uttaman kohun seurauksena vuonna 2006 aihe nousi kuitenkin laajemmin esiin Euroopan neuvostossa. Neuvoston yleiskokous pohti kysymystä muun muassa päätöslauselmassa, joka koskee jumalanpilkkaa, uskonnollisia louk-kauksia ja uskontoon liittyvää vihapuhetta.

Uskonnollisten loukkausten kriminalisointitarvetta arvioidessaan neuvosto erotti toisistaan selvästi säännösten tavoitteet ja keinot niiden toteuttami-seksi. Neuvosto tunnusti uskonnonvapauden merkityksen ihmisoikeutena ja kehotti valtioita varmistamaan sen toteutumisen asianmukaisella lain-säädännöllä, joka estää yksilöiden syrjinnän rodun tai uskonnon perusteel-la. Samassa yhteydessä neuvosto kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, että modernit demokraattiset yhteiskunnat koostuvat lukuisten uskontojen ja maailmankatsomusten edustajista. Uskonnollisia ryhmiä ja niihin kuuluvia yksilöitä tulee suojata syrjinnältä ja viharikoksilta kuten muitakin suojaa tarvitsevia ryhmiä, mutta tähän tarkoitukseen ei tarvita erillisiä jumalan-pilkkasäännöksiä tai uskonnollisten tunteiden loukkaamisen kriminalisoin-teja.69

Neuvoston yleiskokouksen mukaan etenkään huumorin, satiirin ja liioit-telun keinoin toteutettuja puheenvuoroja ei tulisi nähdä provokaationa70. Yleiskokouksen mukaan demokraattisessa yhteiskunnassa on sallittava us-kontoon ja maailmankatsomukseen liittyvä avoin keskustelu, eikä sanan-vapautta tulisi rajoittaa tiettyjen uskonnollisten ryhmien kasvavan herkkä-tunteisuuden vuoksi. Samaan aikaan yleiskokous korosti, että kiihottamista

68 Klein v. Slovakia 2006, § 45–55.69 Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), kohdat 3 ja 8.70 Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), kohta 9.


58

mitä tahansa uskonnollista ryhmää vastaan on aina pidettävä EIS:n takaa-mien ihmisoikeuksien ja EIT:n oikeuskäytännön vastaisena.71

Euroopan neuvoston yleiskokouksen päätöslauselmassa on selkeästi näh-tävissä taipumus keskittyä ihmisten uskonnollisten tunteiden suojaamisen sijasta kansanryhmien suojelemiseen niihin kohdistuvalta aggressiolta. Sa-nanvapautta ei haluta rajoittaa uskontoon kohdistuvan kritiikin tai pilkan osalta, mutta yksilöiden syrjintä ja kaltoinkohtelu tiettyyn uskonnolliseen tai muuhun kansanryhmään kuulumisen perusteella tuomitaan selvästi.

Euroopan neuvoston alaisuudessa toimiva niin sanottu Venetsian komi-tea72 on Euroopan neuvoston neuvoa-antava elin valtiosääntöoikeudellisissa kysymyksissä. Muhammed-pilakuvien herättämän keskustelun yhteydessä Venetsian komitea sai tehtäväkseen tutkia uskontoon liittyviä sananvapau-den rajoitteita Euroopan valtioiden lainsäädännössä73 ja esittää ehdotuksia uskonnon kunnioittamisen ja sananvapauden väliseen suhteeseen liittyvissä kysymyksissä.

Venetsian komitea asettui samalle kannalle kuin Euroopan neuvoston yleis-kokous: sananvapauden tulisi mahdollistaa uskontojen, instituutioiden ja mielipiteiden kovasanainenkin kritiikki, niin kauan kuin vihaa ei kohdisteta yksittäisiin henkilöihin tai kansanryhmiin. Komitea korosti suhteellisuus-periaatteen merkitystä perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisessa. Rikosoi-keudellisia sanktioita tulisi käyttää vain silloin, kun muita keinoja yksilön oikeuksien toteuttamiseksi ei ole.74

71 Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), kohta 12.72 Englanniksi European Commission for Democracy through Law.73 Artikkelin rajauksen vuoksi ei ole tilaisuutta lähteä vertailemaan Euroopan valtioiden

sääntelyä asiasta, mutta huomautettakoon lyhyesti kuitenkin, että Venetsian komitean mukaan jumalanpilkka on kriminalisoitu vain pienessä osassa Euroopan neuvoston jäsenvaltioista (Alankomaissa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa, Liechtensteinissa, San Marinossa, Suomessa ja Tanskassa), ja niissäkin syyte jumalanpilkasta nostetaan hyvin harvoin. Uskonnollinen loukkaus laajempana käsitteenä pitää sisällään muun muassa uskonnollisten tunteiden loukkauksen ja loukkauksen uskonnolliseen ryhmään kuu-lumisen perusteella. Uskonnollinen loukkaus eri muodoissaan on rikos noin puolessa neuvoston jäsenvaltioista. The Venice Commission Report AD(2008)026, kohdat 24–28.

74 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohdat 44–49.


59

Venetsian komitea ei kannata uskonnollisen loukkauksen säätämistä rikolli-seksi, jos siihen ei liity vihaa tai kiihottamista kansanryhmää vastaan75. Kii-hottaminen kansanryhmää vastaan76 on kriminalisoitu laajalti Euroopassa, ja sen avulla voidaan säätää rangaistavaksi muiden kansanryhmien ohella myös vihan levittäminen uskonnollisia ryhmiä kohtaan. Komitean mukaan raja uskonnollisten tunteiden loukkauksen ja vihan levittämisen välillä on usein häilyvä, mutta ero on kuitenkin tehtävissä tapauskohtaisella tulkinnal-la77. Pelkkä kritiikin loukkaavuus ei komitean mukaan ole riittävä peruste sen kriminalisoinnille, koska demokraattisessa yhteiskunnassa uskonnol-listen ryhmien on muiden ryhmien tapaan siedettävä heidän oppiensa ja uskonsa loukkaavaakin kritiikkiä, niin kauan kuin sen tarkoituksena ei ole levittää vihaa tai rikkoa julkista rauhaa78. Komitean kanta eroaa siten selvästi Suomen uskonrauhasäännöksestä, jossa nimenomaan ilmaisun loukkaavuus on yksi rikoksen tunnusmerkeistä.

Venetsian komitean mukaan jumalanpilkan rangaistavuus tulisi poistaa kai-kissa Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa.79 Rikosoikeudelliset keinot ovat tarpeen vihan levittämisen estämiseksi, mutta uskonnollisten tunteiden suojaamiseen ne eivät komitean mukaan sovellu80.

6 Päätelmät

Jumalanpilkkasäännösten tarkoituksena on alun perin ollut suojata uskon-toa ja tukea uskonnollisuutta, ja myöhemmin niitä on perusteltu kansa-laisten uskonnollisten tunteiden suojaamisella. Nyky-yhteiskunta koostuu lukuisten eri uskontojen, vakaumusten ja kulttuurien edustajista, eikä ihmisten arvomaailma ole yhtä homogeeninen kuin ennen. Ne kaikkein pyhimmät arvot, jotka tyypillisesti ovat liittyneet uskontoon, saattavat ny-

75 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 64. 76 Komitean raportissa käytetään termiä hate speech, jolle ei ole olemassa yksiselit-

teistä määritelmää, mutta EIT:n oikeuskäytännössä sen on katsottu sisältävän kaikki ilmaisun muodot, joiden tarkoituksena on levittää, edistää tai oikeuttaa rotuun, etni-seen taustaan, uskontoon tai muuhun syrjintään perustuvaa vihaa (Gunduz v. Turkki 4.12.2003, § 40). Tässä artikkelissa hate speech on käännetty asiayhteydestä riippuen kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan tai vihan levittämiseksi.

77 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 68.78 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohdat 72 ja 76.79 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 89.80 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 92.


60

kyään monilla juontaa juurensa esimerkiksi ihmisoikeuksista tai demokra-tian perusperiaatteista. Tiettyjen arvojen asettamista rikosoikeudellisesti eri asemaan on vaikea perustella kestävästi.

Vuonna 1998 toteutetun viimeisimmän lakiuudistuksen taustalla olleet alkuperäiset tavoitteet odottavat yhä toteutumistaan. Uskonrauhasäännös sisältää edelleen arvostuksenvaraisia ilmaisuja, ja on siksi ongelmallinen perusoikeusrajoituksen täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksen näkökulmassa. Eduskuntakäsittelyssä lakitekstiin palannut jumalanpilkka suosii täysin perusteetta valtakirkon uskontoa muihin uskontoihin nähden. Pidän hyvin ongelmallisena sitä, että jumalanpilkan tunnusmerkistö täyttyy muita loukkauksia helpommin, eikä tekijältä edellytetä erityistä loukkaa-mistarkoitusta. Tämä on ristiriidassa paitsi vakaumusten tasa-arvoisen koh-telun myös perusoikeusrajoitusten suhteellisuusvaatimuksen kanssa.

Mielestäni uskonrauhasäännös sananvapauden rajoituksena ei myöskään ole perusteltavissa suojelukohteidensa kautta. Euroopan neuvosto on tehnyt selvän eron kansanryhmää vastaan kiihottamisen ja vihaa sisältämättömien, uskontoon kohdistuvien loukkausten välille. On selvää, että uskonnonva-pauden toteuttaminen edellyttää tehokasta rikoslainsäädäntöä, jolla estetään ihmisten syrjiminen heidän uskontonsa perusteella ja uskonnollisiin ryh-miin kohdistuvan vihan levittäminen. Kansanryhmää vastaan kiihottami-nen kattaa nykyisellään myös uskonnollisiin ryhmiin kohdistuvan uhkailun ja myös syrjintä uskonnon perusteella on kielletty. Tällaista sananvapauden rajoittamista vihan levittämisen ehkäisemiseksi voidaan pitää välttämättö-mänä demokraattisessa yhteiskunnassa. Uskonnolliset ryhmät eivät tässä suhteessa poikkea muista suojelun tarpeessa olevista ryhmistä.

Uskonnonvapaus ei sitä vastoin edellytä yhteiskunnallisen keskustelun kah-litsemista ihmisten uskonnollisten tunteiden suojaamiseksi. Sananvapaus mahdollistaa EIT:n ratkaisukäytännön mukaan myös loukkaavien ja järkyt-tävien mielipiteiden esittämisen demokraattisessa yhteiskunnassa, eikä us-kontoa tulisi kohdella periaatteellisesti eri tavalla. Uskontojen edustajien on muiden ryhmien tapaan hyväksyttävä uskomuksiinsa kohdistuva kritiikki, eikä tämä velvollisuus vaikuta heidän uskonnonvapautensa toteutumiseen.


61

Olenkin sitä mieltä, että sananvapauden ja uskonnonvapauden toteutumi-sen välillä ei vallitse perustavanlaatuista intressiristiriitaa.

EIT on perinteisesti jättänyt kansallisille viranomaisille melko suuren har-kintamarginaalin, kun kysymys on ollut uskonnon rikosoikeudellisesta suo-jasta. Se on pitänyt sallittuina poikkeuksellisen pitkälle meneviä rajoituksia EIS 10 artiklan sananvapauteen, kun tarkoituksena on ollut suojata kan-salaisten uskonnollisia tunteita. Henkilökohtaisesti kaipaisin tuomioihin tarkempia perusteluja rajoitusten välttämättömyydestä demokraattisessa valtiossa. Tieteen ja taiteen vapaudella on Euroopassa pitkät perinteet, ja mielestäni EIT:n valitsema linja esimerkiksi vuoden 1994 tapauksessa Otto-Preminger-Institut vaarantaa ilmaisunvapauden toteutumisen.

Euroopan neuvosto suosittelee viime vuosien raporteissa ja kannanotoissa sopimusvaltioita luopumaan jumalanpilkan ja uskonnollisten loukkausten kriminalisoinneista. Niiden sijaan painoarvo Euroopassa on selvästi siirty-mässä rasismin ja syrjinnän vastaiseen lainsäädäntöön, jonka täytyy luon-nollisesti kattaa myös uskonnolliset ryhmät. On mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako tämä painopisteen siirtymä myös EIT:n ratkaisukäytäntöön. Vuonna 2006 tapauksessa Klein v. Slovakia annetussa ratkaisussa on nähtä-vissä kenties aavistusta kriittisempi lähestymistapa sananvapauden rajoitta-miseen uskonnon suojaan vedoten.

YK:ssa uskontojen suojan ja sananvapauden suhde näyttää kehittyvän eri suuntaan Euroopan neuvoston suositusten kanssa. YK:n yleiskokous on vuodesta 2005 alkaen hyväksynyt vuosittain päätöslauselman uskontojen halventamista vastaan81. Muun muassa sananvapausjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että päätöslauselmat suojaavat ihmisten sijaan uskontoja ja muodostavat todellisen vaaran sananvapaudelle82. Päätöslauselmat eivät sido YK:n jäsenmaita, mutta pidän niiden myötä YK:ssa tapahtuvaa kehitystä silti huolestuttavana sananvapauden kannalta.

81 YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat A/RES/60/150, A/RES/61/164, A/RES/62/154, A/RES/63/171 ja A/RES/64/156.

82 Sananvapausjärjestö PEN Internationalin tiedote ”Writers Urge U.N. to Abandon Ef-forts to Prohibit Defamation of Religions” 16.9.2010. Tiedote on saatavilla osoitteesta http://www.pen.org/viewmedia.php/prmMID/5281 (Vierailupäivä 24.10.2010).


62

Tuoretta kansallista oikeuskäytäntöä uskonrauhan rikkomisesta on niin vä-hän, että siitä on vaikea vetää pitkälle meneviä päätelmiä sananvapauden asemasta tapauksissa, joissa joudutaan todella tekemään punnintaa perusoi-keuksien välillä. Helsingin käräjäoikeuden syksyllä 2009 Jussi Halla-aholle antama tuomio herätti paljon keskustelua sananvapauden rajoista. Mieles-täni tuomioistuimen loukkaamistarkoitusta koskeva pohdinta on jossain määrin kritisoitavissa. Helsingin hovioikeus päätyi ratkaisussaan hyväksy-mään käräjäoikeuden uskonrauhan rikkomista koskevan ratkaisun peruste-luineen. Mielestäni korkeimman oikeuden analyysi uskonrauhasäännöksen nykytulkinnasta etenkin loukkaamistarkoituksen osalta olisi ehdottoman tervetullut.

Halla-ahon saama tuomio herätti mediassa melko paljon kritiikkiä paitsi mielipidepalstoilla myös lehtien pääkirjoituksissa. Julkisessa keskustelus-sa tapaa kuitenkin unohtua, että tuomioistuinten tehtävänä on soveltaa eduskunnan säätämiä lakeja, ei luoda uusia oikeussääntöjä. Mediassa käyty keskustelu viittaakin mielestäni yleiseen tarpeeseen arvioida uudelleen ri-koslain uskonrauhasäännöksen tarpeellisuutta. Yhdyn Nuotion esittämään kantaan, jonka mukaan jumalanpilkka- ja muut uskonnollisia loukkauksia koskevat kriminalisoinnit tulisi kumota, ja uskonnollisia ryhmiä ja yksilöitä tulisi suojata viharikoksia ja syrjintää koskevalla lainsäädännöllä83.

83 Nuotio 2009.


63

Lähteet

Kirjallisuus ja artikkelit

Gozdecka, Dorota A.: Religions and legal boundaries of democracy in Europe – European Commitment to democratic principles. Väitöskirja. Helsinki, Helsingin yliopiston oikeusti-eteellinen tiedekunta 2009. (Gozdecka 2009)

Evans, Carolyn: Freedom of Religion Under the European Convention on Human Rights. New York, Oxford University Press 2001. (Evans 2001)

Hallberg, Pekka: Perusoikeusjärjestelmä. Teoksessa Hallberg – Karapuu – Scheinin – Tuori – Viljanen: Perusoikeudet. Helsinki, WSOYpro 1999, s. 31–58. (Hallberg 1999)

Hämäläinen, Semi: Jumalanpilkka: yksittäisen kriminalisoinnin justifikaatio. Pro gradu - tutkielma. Helsinki, Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 1996. (Hämäläinen 1996)

Majanen, Martti: RL 17: Rikokset yleistä järjestystä vastaan. Teoksessa Lappi-Seppälä – Ha-kamies – Koskinen – Majanen – Melander – Nuotio – Nuutila – Ojala – Rautio: Rikosoike-us. Helsinki, WSOYpro 2009, s. 371–413. (Majanen 2009)

Manninen, Sami: Sananvapaus ja julkisuus. Teoksessa Hallberg – Karapuu – Scheinin – Tuo-ri – Viljanen: Perusoikeudet. Helsinki, WSOYpro 1999, s. 387–417. (Manninen 1999)

Nuotio, Kimmo: Jumalanpilkasta viharikoksiin. HAASTE 1/2009. Helsinki, Oikeusministe-riö. (Nuotio 2009)

Pekkanen, Raimo: Sananvapaudesta uskontoa ja rasismia koskevissa asioissa. Lakimies 4–5/1997, s. 646–655. (Pekkanen 1997)

Scheinin, Martin: Uskonnon ja omantunnon vapaus. Teoksessa Hallberg – Karapuu – Schei-nin– Tuori – Viljanen: Perusoikeudet. Helsinki, WSOYpro, 1999, s. 353–386. (Scheinin 1999)

Tulkki, Kaj-Erik: Uskonnonvapauden rikosoikeudellinen suoja. Lisensiaatintutkimus. Tur-ku, Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2008. (Tulkki 2008)

Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Helsinki, Werner Söderström La-kitieto 2001. (Viljanen 2001)

Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet ja rikoslainsäädäntö. Teoksessa Länsineva, Pekka & Vil-janen, Veli-Pekka (toim.): Perusoikeuspuheenvuoroja. Turku, Turun yliopiston oikeustieteel-Turku, Turun yliopiston oikeustieteel-

linen tiedekunta 1998, s. 277–304. (Viljanen 1998)

Virallislähteet

Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), Freedom of expression and respect for religious beliefs, saatavilla osoitteesta http://assembly.coe.int/Main.asp?link=/Documents/AdoptedText/ta06/ERes1510.htm

European Commission for Democracy Through Law (Venice Commission) CDL-AD(2008)026: Report on the relationship between freedom of expression and freedom of religion: The issue of regulation and prosecution of blasphemy, religious insult and incite-


64

ment to religious hatred, saatavilla osoitteesta http://www.venice.coe.int/docs/2008/CDL-AD%282008%29026-e.asp

HE 309/1993 Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muut-tamisesta

HE 6/1997 Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjes-tystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi

Lakivaliokunnan mietintö 3/1998

Perusoikeuskomitean mietintö KM 1992:3

Perustuslakivaliokunnan mietintö PeVM 25/1994

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 23/1997

YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat A/RES/60/150, A/RES/61/164, A/RES/62/154, A/RES/63/171 ja A/RES/64/156

Oikeuskäytäntö

Kansalliset tuomioistuimet

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/8225, Asianumero: R 09/3080, annettu 8.9.2009

Helsingin hovioikeuden tuomio 10/2854, Diaarinumero: R 09/2786, annettu 29.10.2010

Valtakunnansyyttäjänviraston syyteharkintaratkaisut

Dnro 3/27/05, annettu 20.4.2005

Dnro R 06/11, annettu 1.6.2006

Dnro 42/27/06, annettu 18.1.2007

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Handyside v. Iso-Britannia, annettu 7.12.1976, A 24 (1976)

Kokkinakis v. Kreikka, annettu 25.5.1993, A 260-A (1993)

Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, annettu 20.9.1994, A 295-A (1994)

Gunduz v. Turkki 4.12.2003, 2003-XI

Klein v. Slovakia, annettu 31.10.2006